diff options
Diffstat (limited to '43836-8.txt')
| -rw-r--r-- | 43836-8.txt | 6563 |
1 files changed, 0 insertions, 6563 deletions
diff --git a/43836-8.txt b/43836-8.txt deleted file mode 100644 index cb29fbd..0000000 --- a/43836-8.txt +++ /dev/null @@ -1,6563 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Oukkari, by Pietari Päivärinta - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org - - -Title: Oukkari - Kertomus kansan elämästä - -Author: Pietari Päivärinta - -Release Date: September 28, 2013 [EBook #43836] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK OUKKARI *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - -OUKKARI - -Kertomus kansan elämästä - - -Kirjoittanut - -P. PÄIVÄRINTA - - -J. V. Hissa, Lapua, 1889. - - - -SISÄLLYS: - - I. Syntyähän sitä täytyy. - II. Eipä se paljon parannut. - III. Parempaan päin. - IV. Yhä edelleen. - V. Toiset tuumat. - VI. Kivelle meni. - VII. Uudet tuumat. - VIII. Eteenpäin vaan. - IX. Yhä vaan. - X. Elämää vaan. - XI. Odottamaton pulma. - XII. Onni onnettomuudessa. - XIII. Kotoisia kohtauksia. - XIV. Valoisampia aikoja. - - - - -I. - -Syntyähän sitä täytyy. - - -Savossahan se Juho Oukkari näki ensimäisen päivän valkeuden, niinkuin -moni muukin ennen häntä ja hänen jälkeensä. Mitään erin-omaista -kerrottavaa ei siitä ole, sillä se kävi aivan samalla tavalla kuin -kaikkein muidenkin tulo tähän matoiseen maailmaan. Ensitöikseen huutaa -rämisti poika kelpolailla, antaen siten ensiaikoina kylliksi huolta -heikolle äidille ja työtä kylän kummitädeille. Lapsi oli terve, pyöreä -ja lihava pojan pullukka, ja kummitädit kilvan ihmettelivät, kuinka hän -on isänsä näköinen. Kun lapsi vähän kasosi ja vöyristyi, oli hän yhtä -kaunis ja täyteläinen kuin mikä muu lapsi hyvänsä; olisipa hän -syntymänsä ja näkönsä puolesta kelvannut kuulumaan vaikka vapaasukuiseen -säätyyn. -- Kyllä kai -- mutta, mutta. - -Niin. Onnetar ei ollut suonut Oukkarille ylhäistä syntyperää. Hänen -vanhempansa olivat tuota köyhää tilatonta väkeä, jota niin runsaasti -Savossakin löytyy. Toisen huoneen nurkassa, muiden jalvoissa ja tiellä, -kokivat he lapsiensa kanssa aikaansa viettää. Ei ollut lihavat päivät -vasta maailmaan tulleen vanhemmilla. Isä koki kyllä ahkerasti olla -vieraan työssä ja äitikin vuovasi minkä suinkin voi, mutta työtä oli -niukalta ja palkat olivat huonot. Talvella, työttömänä aikana, täytyi -ottaa kesätyön päälle viljaa, jos mieli oli päivästä toiseen päästä. Kun -parassa aikanakin maksettiin vaan kappa jyviä päivältä, puoleksi rukiita -ja ohria, meni kesä velkoja maksaissa, eikä talven varaksi tullut mitään -kokoon. - -Tällä tavalla sitä kuitenkin mennä kilkuteltiin eteen päin. Jos ei ollut -isot varat, niin eipä vaatimuksetkaan olleet suuret, sillä eihän oltu -paljolle totuttukaan. Pettua pantiin leipään ja kun sen höysteeksi -saatiin pisara hapanpiimää ja muikun suolavettä, oli kaikki hyvin. Kun -saatiin joku kappa jyviä, jauhettiin ne käsikivillä petäjäisen -höystöksi. Jauhamisen vaivojen palkinnoksi ja päätökseksi keitettiin -tavallisesti selvästä viljasta puuroa ja silloin oli oikein riemu- ja -juhla-päivä. - -Niin. Olisihan sitä tällä tavalla menty, eikä elämä olisi tuntunut -pahaltakaan eikä puutteenalaiselta, tavalliselta menolta vaan, mutta -pahempaa seurasi perästä. Tuli, näette, kova katovuosi ja sitä seurasi -tuhoa tuottava kulkutauti. Tämä työnsi tuhansia näljän ja puutoksien -kanssa taistelevia ihmisiä tuonen tuville. Se sulki apajaansa isän sekä -kaksi heidän lapsistansa ja niin he peitettiin maan mustiin multiin. - -Leski jäi nyt nuorimman poikansa kanssa, tuettomana ja turvattomana, -avaraan, mutta samassa ahtaasen maailmaan. Kovin suri hän ensimältä -miehensä kuolemaa, mutta päähän se tulee vihdoin surullekin. - -Vaikka olikin kovat ja ahtaat ajat, tuli leski kuitenkin pikku poikansa -kanssa toimeen kuta kuinkin. Hän oli ahkera ihminen ja koki ansaita -talvisina aikoina käsitöillään ja kesällä isompaa työtä raatamalla. - -Jo aikaisin opetti hän poikansa lukemaan ja pojalla olikin niin ankara -halu siihen, että äidin täytyi häntä opettaa, vaikkei olisi kaikesti -joutanutkaan. Lukemiseen opettamisen ohessa opetti äiti myös pojallensa, -mitä hyötyä lukemisesta ihmiselle on. Hän kertoi nuorelle ja -halulliselle oppilaalleen Jumalasta ja Jumalan Pojasta, kuinka he -rakastavat kaikkia ihmisiä, kun ihmiset vaan heitä rakastavat ja kuinka -hyvät ihmiset pääsevät kuoltuansa Jumalan luo taivaasen. Poika kuunteli -suurella halulla äitinsä opetuksia ja ne painuivat syvälle hänen -lapsi-sydämeensä. Tämä kiihoitti suuresti pojan lukuhalua, sillä hän -tahtoi kirjasta tulla tuntemaan vielä paremmin Jumalaa. - -Heidän mielestään olisi elämä ollut varsin hyvä, mutta Jumala oli toisin -säätänyt. Kun poika oli kahdeksan vuoden vanha, kaatui äiti kovaan -tautivuoteesen. Poika ei liikkunut koko sairastuksen aikana vuoteen -äärestä; tuskin malttoi hän syödä ja nukkuakaan. Usein rukoili hän -lapsellisella rukouksella, ettei Jumala ottaisi pois hänen äitiään. Äiti -puheli siinä paljon pojalle, kehoittaen häntä pelkäämään ja rakastamaan -Jumalaa kaikkena elin-aikanaan. - -Kun aika joutui, katkasi tuonen rautakoura äidin elämänlangan ja niin -jäi poika vähäväkisenä orvoksi tähän maailmaan. - -Kun poika näki, että hänen äitinsä ainakin kuoli, itki hän niin kovin, -että oli vedeksi sulata, eikä häntä oltu saada pois kuolinvuoteen -vierestä. Vaikkei hän ollutkaan sen vanhempi, ymmärsi hän kuitenkin, -kuinka paljon hän nyt oli kadottanut. Kuka häntä nyt hoitaisi ja -holhoisi, kuka puhuisi Jumalasta? Hän oli jo tullut tuntemaan, että -maailma oli tyly ja kova. Ei yhdelläkään toisella ollut sitä lempeä, -rakkautta, sitä uhraavaisuutta ja alttiiksiantavaisuutta häntä kohtaan -kuin äidillä oli ollut. Mihin hän nyt pakonsa ja turvansa ottaisi? - -Tämmöisiä mietti ja tunsi poika. Eipä kummakaan, jos mieli kävi mustaksi -ja apeaksi. - -Lähimmät ihmiset rupesivat pitämään äidin kuoltua pojasta huolta. He -sioittivat hänet erääsen taloon siksi aikaa, kunnes köyhäinhoito -kerkiäisi hänet vastaan-ottamaan. - -Voi kuinka toisenlaiseksi nyt muuttui pojan elämä. Ruokaa ja juomaa -kyllä oli, mutta ihmiset olivat niin vieraita ja kylmiä. Hän älysi, että -häntä pidetään liikana kappaleena ja vastuksena, joka on joutunut -syrjästä heidän lisäkuormakseen ja vastuksekseen. Hänelle tuotiin ruokaa -uunin pankolle ja karsinaloukkoon tehtiin hänelle makuuvuode. Ei äiti -koskaan niin tehnyt eikä eroitellut. Yhdestä kupista he söivät ja -yhdellä vuoteella makasivat ja silloin oli niin hyvä olla. Voi kuinka -mielellänsä hän olisi mennyt äitinsä luo, puutostakin näkemään, kun vaan -se olisi käynyt laatuun, mutta sepä ei ollutkaan mahdollista. Näitä -muistellessaan itki poika monta itkua. - -Köyhäinhoidon johtokunnan kokous tuli. Siinä sioitettiin poika erääsen -avonaiseksi tulleesen ruotuun toiselle puolen pitäjästä. - -Kun poika kuuli mihin hän nyt joutuu, kävi hänen mielensä kovin apeaksi. -"Kunpa tässäkään edes olisi saanut olla," mietti hän. "Olisivathan -ihmiset täällä tutumpia ja ehkä vähitellen tottuisi sorron-alaiseen -tilaansa. Mutta nyt pitää mennä toiselle puolelle pitäjästä, jossa ei -tunne ainuttakaan ihmistä, eikä tiedä minkälaisia he ovat, ovatko he -hyviä vai pahoja." - -Vaikkei poika ollut sen ijäkkäämpi, vaivasi nämät ajatukset kuitenkin -häntä myötäänsä, ikäänkuin jonakuna vaistomaisena aavistuksena. - -Muuton aika tuli. Pojalla oli huonot ketineet, sillä eipä äidinkään -voimat olleet riittäneet poikaa hyvästi vaatettamaan. Kun oli kireä -talvi-ilma, käärästiin hänen ympärilleen vanhat turkkikulut ja sitten -lähdettiin häntä kiidättämään ruotuunsa. Talo, johon hänet vietiin, oli -pitäjän varakkaampia ja niin isoveroinen, että se muodosti koko ruodun. --- Kitsala oli talon nimi. - -Kun poika tuli taloon, huomasi hän aivan pian, ettei hänen aavistama -pelkonsa turha ollut. Kartanolle tultua käyskenteli siinä kookas, -täyteläinen ja itsestään pitävän näköinen mies. Hän oli hyvissä -tamineissa ja kaikista näkyi, ettei hän ollut laihoja päiviä nähnyt. -Arvokkaasti käveli hän pihalla paikasta toiseen, kopistellen yhtä ja -toista pihalla olevaa työkalua. - -"Ahaa! Täältäkös se nyt tulee tämä meidän uusi perintö-ruhtinas? -Harmillista -- --! Kun viitsisivät tehdä työtä, niin ei tuommoisia -olisi. Milloinkahan noista tuommoisista hylkiöistä pääsee... Viekää -häntä huoneesen, ettei palellu tähän meidän pihalle -- -- haukkuisivat -sitten," sanoi pihalla oleva mies, huomattuansa tulijat. - -Oitis käsitti poika, että se on hänen tuleva isäntänsä, ja tämä tunto jo -viileskeli hänen sydäntänsä. - -"Nytkös se meidän kotiristi tulee! Niinhän se on paljaskin kuin -nauta...; koetapas ottaa tuo turkkikapura päältäsi, että nähdään mitä -sieltä alta tulee... Enkö minä sitä arvannut...; ei mitään muuta kuin -puoli-alastoin pojan mukura vaan -- --. No, no, parempaahan ei ollut -ajattelemistakaan... -- Viitsisivät tehdä työtä, senkin laiskat, niin ei -tulisi tuommoisia," sanoi lihasta hyllyvä nainen pojan huoneesen tultua. - -Tämän keksi poika uudeksi emännäkseen. - -"Äläpä nyt siinä vesittele. -- Kyllä näitä tämmöisiä on nähty...; -parempaahan ei ollut odottamistakaan. -- Alaston ja nälkäinen, sehän on -tavallista. Syötä ja vaateta sitten kaikki laiskat ja laiskojen -penikat ... kyllä siinä käskee kestää, -- -- Tuossa on vaatetta -päällesi, ettei kenenkään tarvitse sanoa, että meillä olet viluun -kuollut," puheli emäntä toistamiseen, sittenkuin hän oli palannut -takaisin joltakin asialtaan. - -Hänen käsissään oli vanha ja monikertaan kulunut miehen röijy ja -kuluneet, kauhean suuret, senkin seitsemään kertaan paikatut -vaimonpuolen kenkärajat. Nämät laski hän lattialle pojan eteen ja käski -pukea ne yllensä. - -Nyyhkien ja kyynel silmissä koki poika raiska tukkia kuivettuneita -kenkärajoja jalkoinsa, jotka kaikessa avaruudessaankin olivat niin -kuivettuneet ja rajottuneet, etteipä niissä tahtonut olla sitä rakoa, -mihin niinkään pienen jalan olisi pistänyt kuin pojalla oli. Kun hän -nämät oli saanut jalkoihinsa tukituksi, antoi emäntä hänelle röijykulun -ja vaativalla äänellä käski pojan panna sen päälleen. Poika koki totella -ja tukkia pieniä käsiänsä röijyn pitkiin hihoihin. Kun hän oli sen -saanut tehdyksi, sitoi emäntä sen nuoran palasella kiinni. - -"Kas niin! Nythän ei kukaan voi syyttää, ettei meillä vaatetta anneta," -sanoi emäntä, kun poika oli saanut yllensä sovitelluksi emännän mielestä -niin arvokkaat lahjat. - -Emännän poismentyä nousi poika uunin pankolle istumaan, sillä olipa -hänellä vielä jotenkin kylmä, pitkällä tulotaipaleella vilustumisen -tähden. Siinä hän istui kuin pellon peljäte, sillä eipä hän ensinkään -ollut ikäisensä ihmisen näköinen. Pitkät röijyn hihat riippuivat niin -pitkällä, että ne ulottuivat liki lattiaa. Niihin pistetyt pienet kädet -eivät salkinneet niissä niin mitään ja sen vuoksi näytti siltä kuin -röijy olisi ollut jonkun halon ympärille käärästynä. Suuret ja -kuivettuneet vaimonpuolen ruojupieksut ne kuitenkin näkyivät röijyn -lievetten alta. Ne riippuivat pankon laidalla niin palvelleen ja -ansiokkaan näköisinä; oli niinkuin ne eivät olisi välittäneet yhtään -mitään niistä pikku jalvoista, mitkä niiden sisään oli pistetty. -Pitkälle riippuvat, pojalle vyöksi laitetut ja pitkästi kehinneet -hamppunuoran päät täydensivät vielä tätä kuvaa. - -Siinä istuissaan tunsi poika katkeruudella, mitä hänellä on -odotettavissa. Kuumat kyyneleet rupesi tulvaamaan hänen silmistänsä, -mutta kauvan ei hän saanut antaa niidenkään rauhassa vuotaa, sillä pari -melkein saman ikäistä isännän ja emännän poikaa kuin hänkin, tulivat -huoneesen. Melkein samassa tuli heidän äitinsäkin. - -"Äiti, äiti, kuulkaa! Onko tuo se uusi istukas, jonka sanoitte meille -tulevan -- onko se?" sanoi toinen pojista, pyörien äitinsä ympärillä. - -"Ole nyt vaiti... Olipa tuo nyt mikä tahansa," sanoi äiti. - -"Onko se, sanokaa, äiti -- onko se?" kiilasi vaan poika. - -"No, onhan se ... mitäpä te hänestä... Kyllähän te vielä häneen -kerkeätte vähemmälläkin tutustua," sanoi äiti ja alkoi poistua poikainsa -kanssa. - -Äidin mennessä pitelivät pojat kiinni äitinsä hameesta ja katsoivat -vielä mennessäänkin olkansa yli tuota uutta istukasta, ikäänkuin he -olisivat peljänneet häntä. - -Pian tuli ilta ja poika yhä istui pankolla. Väki tuli työstä, -kopistellen lumisia jalkineitaan ja nakellen työaseitaan minkä mihinkin. -Oitis huomasivat he pankolla istuvan ja vesittelevän pojan. - -"Ahaa! Tuossapa meille taitaa olla oikein avullinen pihti-Mikko. Ihan -paikallaan jo tuossa pankolla ... ei muuta kuin pistää päreen vaan -pihtiin, niin kaikki on hyvin," räyhähti eräs rengeistä, joka ensin -huomasi pankolla istuvan pojan. - -"Niin oikein. Mutta minä luulen, ettei hän ole niinkään hyvä -pihti-Mikoksi, kuin sinä luulet. Katsos vaan, kuinka märkä hän kuitenkin -on; silmistäkin tippuu lähteen verosta vettä; hän kai kastelee -vesitulvallaan kuivatkin päreet vesilie'oiksi," säesti toinen. - -"No, no! Kylläpä hänet kuivaksi saamme, jos ei muutoin, niin nostamme -hänet yön-ajoiksi orsille; kyllä vesi kuivaa. Onpa hänellä hyviäkin -puolia, esimerkiksi niin laajat alustimet, että kyllä kait pystyssä -pysyy. Onpa hän vielä monipuolinenkin, sillä hän kelpaa kesällä pellon -peljätteeksi ja talvella pihti-Mikoksi," lisäsi kolmas. - -Samassa rupesi emäntä kantamaan illallista pöydälle. Suurilla -visakupeilla kantoi hän höyryävää velliä useaan paikkaan pitkälle -petäjäiselle pöydälle. Kuppien välille asetteli hän leipää ja -järvimuikkuja. Kun hän oli saanut ruoan pannuksi, kokoontui väki pöydän -ympärille ja alkoi härppiä velliä, rusennellen leipää ja muikkuja samaan -joukkoon. - -Sitten toi emäntä pojallekin velliä pienellä puukupposella ja leivän -kipeneen sekä tölisköisen puulusikka kolhon. Hän asetti ne pojan viereen -pankolle ja sanoi: - -"Tuossa on sinullekin illallista. Syö nyt ja levähdä, että huomenna -jaksat asiaa tehdä." - -Poika ei saattanut syödä vähääkään, niin oli hänen mielensä paha. Kuta -enemmän hän tilaansa mietti ja ajatteli, sitä mustemmalta näytti hänen -tulevaisuutensa. - -Miehet kantoivat nyt huoneesen kylmettyneitä pärepuita ja muudan veti -sinne rikkaantuneen työreen korjattavaksi. - -"No, pihti-Mikko! Tuleppas nyt ammattiisi, valkeaa näyttämään, että -nähdään kuinka taitava sinä olet ammatissasi," sanoi eräs miehistä -pojalle. - -Poika kyhnäytti itseään. - -"Älähän nyt ... anna hänen nyt vielä olla... Katsokoon tämän illan -syrjästä, miten se käypi, että oppisi taitavammaksi ammatissaan," sanoi -toinen. - -Ja pankolle jäi poika. - -Miehet pälkkivät pärepuita, toiset kiskoivat sulanneista lohkareista -päreitä ja pari miestä korjasi rikkinäistä rekeä, jonkun heille -näyttäessä päreellä erityistä valkeaa. - -Maatapanon aikana kynttivät kaikki maata vuoteelleen, mutta pankolla -istui poika, vellikuppi, leipäpala ja lusikka vieressä, sillä ei hän -voinut niihin kajota. Kauvan muiden maata pantuakin istui hän vielä -siinä, miettien tilaansa, mutta viimein voitti hänet väsymys ja hän -kytkähti pankon viereen lattialle makuulleen, käärästen jotakin ryysyä -päänsä alle. Hänelle ei oltu, näette, laitettu minkäänlaista makuusiaa. - -Aamun tultua nousi väki ylös, kuten tavallisesti. Päreesen otettiin -valkea ja itsekukin alkoi kiireenkynttä tukkia vaatteita ylleen. - -Joku heistä huomasi pankon vieressä nukkua käyröttävän pojan. - -"Kas pihti-Mikkoa! Onpa hän kaatunut, vaikka hänellä onkin niin laajat -jalustimet, että niitä voisi veneinä käyttää nuotan vedossa," sanoi hän, -potkaisten samassa poikaa. - -Poika kavahti istualleen unen toreissa ja raapi korvallisiaan, eikä -tiennyt miten päin maailma nyt oli. - -Ryske ja pauke yltyi nyt huoneessa. Eipä kummakaan, sillä olihan sekin -pieni osa maailmasta, joka siinä elehti, jospa kohtakaan ei se -käsittänyt kaikkia yhteiskunnallisia tehtäviään. Mikä veti pärepuun -lohkareita eteensä ja alkoi niitä repiä, kuka koetti koverrella ja -näverrellä jotakin puun palasta, tarkoittaen saadakseen siitä jotakin -hyödyllistä ja tarpeellista kalua, vaikkei niistä juuri usein mitään -semmoista tullutkaan, mutta oltiinhan kuitenkin touhussa ja eteenpäin -piti pyrkiä, meni sitten syteen tai saveen. - -Kun tuli se aika, että väen piti lähteä töihin, alkoi emäntä kantaa -einettä pöydälle. Kesäpiimää, leipää ja muikun silakkata kantoi hän. -Miehet kääreentyivät pöydän ympärille, rusentelivat leipää, kastoivat -sitä silakkaan, pistivät suuhunsa, ryyppäsivät kesäpiimää päälle ja niin -tuli ruumis ravituksi ja työkelpoiseksi. - -Emäntä silmäsi uutta istukastakin. Siinä se pankon vieressä istui ja -kyhni korvallisiaan. - -"Eikö se vietä...! Eihän sille ole kelvannut illallinenkaan...; aivan -koskemattahan on tuossa leipäpalanen ja vellikuppi -- -- luulee ne -suuriakin olevansa... -- Sukkelaan siitä ylös ja lasta liikuttamaan... -Kyllä minä sinun... Vai rupeat sinä tässä laiskuttelemaan ja äkäilemään --- -- -- kyllä minä sinun... Jatketaanpas aterian väliä, niin nähdäänpäs -sitten, kelpaako ruoka... Ylös siitä sukkelaan, sanon minä," säyhysi -emäntä. - -Poika raiska koki kömpiä ylös minkä kerkesi. Polvilleen hän ensinnä -nousi ja siitä seisoalleen. Hän ei ensinkään tiennyt, mistä oli kysymys -ja mitä piti tehdä, mutta sen hän vaan ymmärsi, että häntä käsketään ja -häneltä jotakin vaaditaan. Sen vuoksi hän neuvottomana raapi -korvallisiansa, seisoen selin emäntään. - -"Mitä siinä töllistelet ja saivarilta neuvoa kysyt? Laita itsesi -sukkelaan lasta liikuttamaan," sanoi emäntä, sorasten jalallaan pojan -isoihin kenkäruojuihin. - -Poika lähti liikkeelle, tietämättä mihinkä hän meni. Oven suussa tuli -emäntä häntä vastaan, kantain sylissään kehtoa lapsineen. - -"Äläpäs mene -- -- palaa heti takaisin, liikuttamaan lasta...; tänne -näin, likelle pöytää, ja etkä saa liikkua koko päivänä kätkyen luota, -sanon minä, et muutoin kuin minun luvallani, sanon minä. Joudathan -jotakin tehdä ruokasi edestä, sanon minä. Ja, jos et tottele, sanon -minä, niin saat nähdä... Ilta- ja aamupuhteina saat miehille valkeaa -näyttää, sanon minä," sanoi emäntä kaikkien sanomisien, uhkaustensa ja -vakuutustensa ohella. - -Emäntä laski kehdon lapsineen lattialle pöytälavitsan eteen. Poika istui -lavitsalle, tarttui kehdon korvuksiin ja alkoi liikuttaa. Tätä teki hän -lakkaamatta, huolimatta siitä, nukkuiko tai valvoi, nauroiko vai itki -lapsi. Myötäänsä se vaan kehto liekkui, sillä jos ei käsi aina ollut -kehdon korvassa, oli suurikenkäinen pieni jalka kuitenkin kehdon -jalaksella. - -Liikutettava lapsi oli toisella vuodella oleva poika. Hän oli tuon -liikuttamistaidon monet mutkat oppinut tuntemaan jo jotenkin tarkoin. -Milloin tahtoi hän rajumpaa, kulloin hiljaisempaa liikutusta; olipa -aikoja, jolloin ei hän tyytynyt kumpaankaan, huutaa rämisti vaan ja -nakkeli itseään kehdon liikkumisen mukaan puolelta toiselle, niin että -luuli hänet ylenkuppuraisiaan lentävän kehdosta tuotakin tuokemmaksi. - -Välisti tuskaantui lapsi monestakin syystä. Milloin kasteli hän siansa -ja tuli sen vuoksi tyytymättömäksi, kulloin hänellä oli jano tai nälkä -ja tuskaantuipa hän tavasta alin-omaiseen liikutukseenkin. Oli miten -oli, mutta kaikista näistä vastahakoisuuksista sai istukas nuhteita ja -toria, vaikkei äitikään, viimein hätään tultuansa, voinut kaikesti lasta -tyydyttää muutoin kuin puutetten poistamalla. - -Huonot arvolauseet sai poika emännältä ensimäisen päivän työstä. - -Kun ilta taasen tuli ja miehet metsästä kotiin tulivat, täytyi pojan -todellakin ruveta pihti-Mikon virkaa toimittamaan. Vaikka se oli niin -yksinkertainen tehtävä, ei se ollut kuitenkaan pojalle niin helppoa kuin -outo luulisi. Päreet olivat tavasta tuoreita, niin etteivät ne ottaneet -oikein palaakseen, vieläpä ne olivat hyvän päälle kierojakin ja -sentähden pyrki tuli aina ylilaitaan ja uhkasi sammua. Pitkät röijyn -hihatkin tekivät vastusta, sillä vaikka ne olivatkin käärityt niin ylös, -että pikku käsi niistä pilkisteli esille, tahtoi tuo kurikkamoinen -käärös kuitenkin valua liian alas ja peittää pienen, pärettä pitävän -käden. -- Ei ollut hyvä mitenkään. Välisti oli karsi pitkä ja valo -huono. Tavasta oli valkea liian kaukana tai liian likellä tehtävästä -työstä. Kaikista virheistä ja puutoksista sai poika solvaisevia ja -sättiviä sanoja. Ja vaikka hän koki kaikkensa tehdä, parantuaksensa -ammatissaan, tuli kuitenkin joskus yhtä ja toista rötöstä. - -Pahinta oli se, että poika olisi niin hartaalla halulla tahtonut katsoa, -kuinka mikin työ tehdään. Hänen olisi haluttanut tulla tietämään, kuinka -reen pajun kaula tehdään, miten astia uurretaan ja muuta semmoista. -Mutta kun hän näitä parhaaltansa mietti ja aprikoitsi, sammuikin valkea -ja hän sai tavallisesti tuosta huolimattomuudesta oikein tuntuvia -muistutuksia. - -Niin. Sittenkuin päivä tuli ja valkean-näyttö loppui, ja kun miehet -olivat metsään menneet, alkoi pojalla taasen toinen leikki -kurikka-hihoineen ja suurine kenkineen. Emäntä kantoi, näette, taasenkin -kätkyeineen päivineen nuorimman tuutulapsensa uuden istukkaan hoteisiin. --- Molemmat sekä liikutettava että liikuttaja tutustuivat yhä enemmän -toisiinsa. Kun lapsi näki, että tuo ankara liikuttaja on taasenkin hänen -kehtonsa ääressä, rupesi hän jo varaselta juonikkaaksi. Kun uusi istukas -koetti häntä liikuttaa ja tyynnyttää, palkkelehti sikiö vaan liikutuksen -tahdin mukaan laidalta toiselle. Tavasta kävikin niin, että poika pudota -moksahti kehdon laidan ylitse suin päin lattialle. Siinä se sitten -huusi, että kieli suussa tärisi. Tavallisesti emäntä riensi hätään, kun -kuuli huudon, ja auta armias, minkä löylyn uusi istukas silloin sai, -vaikkei hänessä ollut syytä vähääkään. - -Kun pikku Janne -- se oli pojan nimi -- jolloinkin nukkui, istui poika -uunin pankolle suurine kenkineen ja pitkähihaisille röijyilleen. Silloin -poika otti kirjan käteensä ja lueskeli sitä. Siinä oli niin kummallisia -asioita, joita kaikkia ei hänen pikku ymmärryksensä käsittänyt. "Jumala -rakastaa kaikkia ihmisiä", sanottiin kirjassa, "mutta rakastiko se -häntäkin -- koska hänen on niin paha olla ja koska ihmiset ovat niin -pahoja ja katsovat häntä ylön?" mietti poika. Olisivat ne hetket -kuitenkin hänelle olleet oikein nautinto- ja hupa-hetkiä, jos hän olisi -siinä yksinäisyydessään saanut miettiä. Olisihan ollut niin hyvä -kirjasta katsella, minkä kaltainen se Jumala oikeastaan on, josta hänellä -oli niin hämärä käsitys ja rakastaako se häntäkin, vaikka hän on niin -pieni ja kurja. Mutta sitäkään ei hän saanut rauhassa tehdä. Talon pojat -ne silloin olivat aina hänen kimpussaan, tehden kaikenlaista kiusaa -pankolla istuvalle ja kirjaa katselevalle uudelle istukkaalle. Milloin -he nykkivät kirjaa hänen käsistänsä, kulloin hänen isoista kengistään ja -isosta röijystään. Tavasta nakkelivat he tuota heidän mielestään itseään -niin paljon halvempaa poikaa puunpalasilla, kenkärajolla ja millä -milloinkin, joita sattuivat käsiinsä saamaan. Jos sitten poika sattui -jolloinkin torjumaan heidän ilkeyksiään, tästäkös nämät huutain ja -hoilaten menivät äitillensä kantelemaan, kuinka istukas-poika oli räähkä -ja häijy, ja pieksi heitä. Tavallisesti tuli äiti paikalla poikiensa -puolesta kostamaan ja silloin sai poika semmoisen tukkapöllyn, että -kyllä kait olisi luullut muistavan vasta olla koskematta parempiinsa, -vaikkapa he vielä vääryyttäkin tekisivät. Pojat olivat tavallisesti -äitinsä mukana, hekumoimassa, kun halpaa istukasta äiti rangaisi. - -Nämät luku-hetket olivat kuitenkin kaikkine kiusauksineen ja -vastuksineen kaikkian parhaampia pojan nykyisessä elämässä. Eihän aina -tullut riitaa ja kinastusta talon poikien kanssa, ja silloin hän sai -lueskella ja mietiskellä tilaansa. Ja vaikkapa asia oli pahimmillaankin, -oli siinä kuitenkin jotakin vaihettelevaisuutta tuon yksitoikkoisen -liikuttamisen sekä valkean näyttämisen suhteen. Sen tähden koettikin -poika saada pikku Jannen nukkumaan kertakaan päivässä, mutta se ei -kaikesti onnistunut. Sillä kun lasta alinomaa liikuteltiin, heräsi hän -melkein aina, kun poika lakkasi liikuttamasta, vaikka näytti nukkuvan -sikeintä unta. Kuitenkin onnistui se joskus ja silloin helpotti pojan -henkeä. - -Semmoista oli pojan elämä. Jos ken häntä milloinkin löylyytti tahi -sätti, oli hänen viimeinen sanansa tavallisesti: "Ei tuosta tule ihmistä -pahastakaan." Tämä alin-omainen arvostelu sointui pojan korvissa niin -kummalliselta ja masentavalta. Hän rupesi vähitellen älyämään, mikä väli -kuitenkin hänellä ja muilla ihmisillä oli. Hän vertaili itseään talon -saman-ikäisiin poikiin ja suuren eron huomasi hän olevan itsensä ja -heidän välillä. Heillä oli hyvät, ehyet ja parhaan kokoiset vaatteet, -eikä tuommoiset pitkähihaiset aikamiehen röijykulut. Kengätkin olivat -parhaan kokoiset ja niin mukavan näköiset, oikein varsisaappaat; -olivatpa ne toista kuin hänen suuret ruojukenkä-rajansa. Saivat maata -pehmeillä ja lämpymillä vuoteilla, ja syödä isänsä ja äitinsä kanssa -kamarissa. Hänelle tuotiin vaan jotakin ruoan jäännöstä pankolle ja -yönsä sai hän viettää mihin loukkoon milloinkin pääsi pitkäksensä -käyrähtämään. -- Eikäpä heidän tarvinnut pikku Janneakaan liikuttaa, -eikä valkeaa näyttää, saivat olla miten haluttivat... Heitä ei -haivallettu, pölyytetty eikä toruttu koskaan...; saivat tehdä pahaakin, -eikä sittenkään... Jokainen heitä vaan kilvan palveli, hyvitteli ja -mielitteli, eikä kukaan ainuttakaan kertaa sanonut, ettei heistä ihmistä -tule. - -Niin, väliähän sitä oli hänellä ja talon pojilla, olipa oikein -kosoltakin. "Ehkäpä hänestä ei tulekaan ihmistä," mietti hän. "Eivät -suinkaan sitä muutoin alituisesti hokisi ja tottapa he tietävät, mistä -ihminen tulee, mistä ei ... eivät kai sitä aina muutoin -- -- eivät -hokisikaan ... tottapa he tietävät..." - -Näitä miettiessään mitteli poika mielessään omaa itseään ja vertaili -kokoansa ikäänsä. Hän tuntui mielestänsä niin pieneltä, nykertyneeltä ja -kuivettuneelta, vertaillessaan itseään muihin saman-ikäisiin poikiin. -Mikä suuri väli. "Toiset olivat isompia ja lihavampia, ja raskaampiakin -kai ne olivat kuin hän --. Heistä kai tulee ihmisiä -- ... ehkäpä jo -lienevätkin, mutta mitäs minusta tulee? Ei mitään..." - -Näitä mietti poika itsekseen ja vähitellen juurtui häneen se ajatus, -ettei hänestä ihmistä tulekaan, ja Jumalakinhan rakastaa vaan ihmisiä. -Äiti-vainaja muistui niin elävänä hänen mieleensä. Hän oli ainoa ihminen -maailmassa, joka häntä oli rakastanut niin sanomattoman suurella -rakkaudella, mutta tuonen kylmä käsi vei senkin pois. -- Voi, voi! - -Poika rupesi katsoa tuijottamaan suuriin kenkärajoihinsa ja pitkiin -röijynsä hihoihin. Niitä hän katsoi ja katsoi, eikä huomannut mitään -muuta ympärillänsä. Jos kuinkakin hän katsoi niihin, ei hän kuitenkaan -muuta ymmärtänyt, kuin sen, että ne olivat muistuttavina todistajina -hänen huonoudestansa. Viimein raukesi hän katkeraan itkuun näitä kaikkia -miettiessään. - -Tavasta oli pojalla sekin halu, että yrittää jotakin tekemään. "Jospa -edes olisi veitsi, että saisi kovertaa lusikkaa itselleen, tai jotakin -tuommoista niverä-piippua. Mutta ei; mistäpä semmoinen tulisi. Kaikki -sanovat, ettei hänestä ihmistä tule, mutta kukaan ei häntä ohjaa, eikä -anna hänelle minkäänlaista asetta. Kyllähän renki-Pekan puukko on tuolla -seinän raossa, tuolla noin, akkunan yläpuolella, mutta kukapa siihen -tohtisi koskea, sillä onhan hän kahdeksan vuotta jo palvellut taloa -parhaimpana renkinä, ja hän on kai jo päässyt ihmiseksi --- niin, niin, -kukapa sitä tohtii ja uskaltaa..." mietti poika. - -Viettelys se kuitenkin oli pojalle. Lakkaamatta katsoi hän siihen, -vaikka pikku Jannekin itki. Se näytti niin lupaavalta ja viettelevältä; -oli niinkuin puukko olisi sanonut: tässä on sinun tulevaisuutesi. Niin, -siinähän se puukko oli ja siinä myös poika mietteillensä, mutta -renki-Pekka -- puukon omistaja, tuo, joka oli jo ihminen...? Olihan hän -nyt sydänmaalla tervaksia särkemässä oikein viikkokunnissa. - -Poika ei voinut viettelystä kestää. Päivästä toiseen katsoi hän vaan -tuota seinänraossa olevaa veistä. "Mitähän, jos minä ottaisin tuon ja -koettaisin vuoleskella sillä jotakin? Eihän ne kuitenkaan tiedä, eikähän -tässä mitään muutoinkaan tule. Otan, kun otankin ja koetan nakerrella -minkä voin," mietti hän edelleen. - -Poika nousi penkille ja koetti kurottaa, mutta ei vaan ollut ylettyä; -ylettyi kuitenkin viimein, kun hyvin kurotti ja varpailleen nousi, ja -renki-Pekan puukko oli kun olikin hänen kädessään. - -Voi kun nyt oli hyvä pojan mielestä. Vaikka pää olikin niin paksu kuin -perunapulkin, sai sillä kuitenkin lastuja irti. Poika pukarti nyt niin, -että lastuja pirisi ympäri huonetta. - -"Voi, voi! Kun on ottanut renki-Pekan puukon, tuolta seinän raosta -- -tuo istukas... -- Tylsyttää sen -- ja, ja särkee. -- Minä menen äidille -sanomaan," huusi Kalle niminen talon poika, kun näki istukas-pojan -vuolta jykertelevän loukossa. - -Huutain hoilaten lähtivät pojat pois huoneesta. - -Kauvan ei viipynyt, ennenkuin emäntä tuli toukosessa tomussa poikain -kanssa takaisin. - -"Eikö sen ryökäle ... kyllä minä sinun ... no uskaltaakin se... Vai otit -sinä sen renki-Pekan terävän veitsen kalutaksesi ja tylsyttääksesi ... -voisitpa katkaistakin sen," säyhysi emäntä ja otti veitsen pois pojalta, -tuppien samassa häntä niskaan jotenkin kovasti. - -Sitten nousi hän penkille ja pisti veitsen niin korkealle seinänrakoon -kuin ylettyi. - -"Annahan sen veitsen vaan olla siinä ... näenhän minä, jos sinä sitä -siitä ... senkin mokoma... Jos kosket, niin kyllä minä sinun..." sanoi -emäntä säyhyten. - -Hän sieppasi kainaloonsa kätkyen, jossa pikku Janne nukkui ja lähti -poikineen ja kuormineen ulos huoneesta. Ovessa hän kääntyi vielä poikaan -päin ja sanoi: "Muistakin kantaa puut huoneisin!" -- Se olikin ollut -alusta aikain pojan yhtenä työlaatuna. - -Kun miehet olivat ulkotöissä ja piiatkin navetassa, jäi poika yksin -huoneesen. Hän unehtui siihen miettimään tilaansa, eikä muistanutkaan -mennä puita kantamaan. Hiljaisena istui hän siinä ja viljavat kyyneleet -vuotivat hänen silmistänsä. - -Semmoisessa tilassa oli poika, kun emäntä tuli tovin ajan päästä -huoneesen. - -"Oletkos nyt puita kantanut...? Olisikin kumma, kun totteleisit. Sitäkös -nyt siinä vesittelet, kun et saanut renki-Pekan puukkoa taittaa...? -Pääsetkös siitä...", sanoi emäntä pojalle, tuuppien häntä niskasta. - -Vesissä silmin lähti poika hitaasti kävellä telsimään ovea kohden. Hänen -suurten ja pitkäin kenkärajainsa ylöspäin keulalle kääntyneet nokat -keijahtelivat pojan astellessa säännöllisesti ylös- ja alaspäin, juuri -kuin korkeakeulaiset sukset, joilla pyritään mäkijyrkännettä ylös. -- -Kuitenkin tulivat puut kannetuiksi ennen pimeän tultua. - -Ennenkuin miehet kerkesivät lauvantaina metsästä tultuaan huoneesenkaan -tulla, olivat talon pojat jo porstuassa huutamassa, että istukas oli -ottanut renki-Pekan puukon. - -"Minunko puukkoni? -- Ka sen vie ... senkin täikassia -- --! Uskaltaakin -se ryökäle ottaa sen tylsyttääkseen... Olisi sen vielä katkaissut," -melusi renki-Pekka ja tormasi huoneesen tultuansa penkille, -tunnustelemaan ja tutkimaan tuota niin suureen vaaraan joutunutta -puukkoansa. - -"No, ei tuo tuolle toki mitään suurempaa vaaraa ole saanut, mutta -tykyttänyt on pakana, kovasti tykyttänyt -- joka oli niin kovin -terävä... Mutta otahan se vasta, senkin kutjale..." sanoi hän sitten. - -"Niin, ja arvelepas, minkälaiseksi se olisi sen pannut, ellen minä olisi -saanut sitä siltä pois," sanoi emäntä, joka juuri oli tullut huoneesen. - -"Olipa hyvä, että satuitte näkemään ... muuten nyt puukotta ... ja niin -kauvan kuin se on ollut ... viisi vuotta," sanoi renki-Pekka, hyvillänsä -tuosta onnesta. - -"Minä sen ensiksi näin ja sanoin äidille," sanoi Kalle poika, ikäänkuin -hän olisi tahtonut ilmoittaa, että hänelläkin on iso osa tuossa suuressa -pelastustyössä. - -"Parasta on, ettet sitä enään tuohon seinään ... ottaa vielä ... mikä -sen tietää... Parasta on, että vien sen kaappiini ja annan aina sieltä -sinulle, kuu tarvitset," esitteli emäntä toimellisesti. - -"Parasta se on," sanoi renki-Pekka ja kaikki muutkin sanoivat, että se -on parasta. - -Ja kaappiinsa, lukon taa, vei emäntä niin suuressa vaarassa olleen -puukon. - -Minkälainen sitten oli tuo puukko, jolle niin iso arvo annettiin ja -josta niin suurta melua pidettiin? Ei se juuri niin häävi ollut, -tuommoinen päre-puukko vaan. Pääkin siinä oli niin paksu, etteivät -pitkätkään sormet olleet sen ympärille ylettyä, sillä terä oli pistetty -ymmyrkäiseen koivuhalon palaseen, josta hädin tuskin kuori oli pois -raavittu. Eipä terän kanssakaan ollut paljon paremmasti laita. Sen -teränsuu oli niin mylääntynyt ja paksu, että se oli kuin silahkan maha. -Muutoin oli se sekä päineen että terineen niin piintynyt ja mustunut -kärpästen jätteistä ja muusta liasta, ettei siinä missään näkynyt -alkuperäistä väriä. - -Ei Pekkakaan sillä muuta tehnyt kuin päreitä vaan kiskoi. Ja yhtä -kykenemätön hän olikin muuta parempaa työtä tekemään kuin puukkonsakin -muihin tehtäviin. Mutta vaikka niin oli, olisi se pojalle kuitenkin -ollut suuresta arvosta, sillä olisihan sillä kumminkin jotakin saanut -nakerretuksi puusta irti, synkän aikansa ratoksi, mutta sitäkään hyvää -ei hänelle suotu. - -Tästäpuoleen pidettiin oikein erin-omaista huolta siitä, ettei poika -mitään muuta terä-asetta käsiinsä saanut kuin kirvesnyrhin, joka oli -hänelle puiden pilkkomista varten uskottu. Poika oikein kadehti -renki-Pekkaa, kun hän sai pitää puukkoa. Hän olisi niin mielellään -tahtonut olla renki-Pekan veroinen, mutta poika ei tiennyt sitä, että -Pekka oli käynyt samaa koulua kuin hänkin ja juuri sen vuoksi jäänyt -noin tökeröksi. - -Niin oli pojalla tukala aika, ettei ollut toimeen tulla. Kaikki häntä -sättivät ja kiusasivat. Eivät kaikesti tyytyneet suullisiin parjauksiin -ja halventamisiin, vaan yksi ja toinen kävi häntä nykimässä ja -repimässä, kun hän vaan vähänkin rauhassa istui. Tyyneellä, mutta -raskaalla mielellä koki poika kaikki kärsiä; eipä sekään ollut kaikesti -hyvä, sillä silläkin häntä pilkattiin ja kiusattiin. Mutta yhä -hartaammin mietti poika, että kun hänestä ei tule ihmistä. - -Talossa oli Pirjo niminen piika. Hän oli jo useat vuodet palvellut -talossa ja oli jo ikäpuoli ihminen. Nykyään palveli hän kyökkipiikana. -Hän oli ainoa henkilö talossa, joka sääli poikaa. Aina kuin muut -pilkkasivat ja kiusasivat häntä, koki Pirjo pitää hänen puoltaan; -useinpa hän häväisikin, kun joku kävi kovin rajusti pojan kimppuun. Kun -niin sopei ja sattui, toimitti hän pojalle jotakin ruoan lisäksikin, -sillä mielipahalla näki hän, kuinka huonolla ruoalla emäntä häntä piti. -Ensimältä ei hänkään piitannut pojasta hyvää eikä pahaa, mutta -vähitellen rupesi pojan sortotila käymään hänen sääliksensä ja kuta -enemmän aika kului, sitä enemmän tämä sääli kasvoi. Tavasta, kun Pirjo -sai tilaa, puheli hän pojan kanssa ja koetti häntä rohkaista elämän -kovalla tiellä. - -Tämä Pirjon ystävyys lievensi paljon pojan katkeraa mieltä. Hän perehtyi -niin Pirjoon, ettei hän olisi muualla ollut kuin hänen parissaan, mutta -siitäkin sai hän emännältään nuhteita, ja sitäkin ainoaa ystävyyttä -täytyi rajoittaa. - -Talviset ajathan ne kumminkin menivät, mutta kesäisinä aikoina oli -pahempi. Talvella eivät toisetkaan poikaset ja tyttöset olleet niin -paljon ulkona kuin kesällä. Ja jos he joskus kävivätkin mäen laskussa, -olipa istukkaallakin asiansa ulos puiden pilkkomisen ja kantamisen -tähden. Ja vaikka heidän toimensa olivatkin niin erilaiset, ajoi heidän -yhteinen vainoojansa, pakkanen, heidät kuitenkin yhteisesti huoneesen. -Toisin oli laita kesäisinä aikoina. Silloin ei pakkanen pureskellut -tassuja ja korvia; lempeä lämpö siveli vaan korvia ja koko olentoa, ja -tuore elonvirta tuntui virtaavan koko elimistön lävitse. Se oli niin -elähdyttävää ja virkistyttävää, ettei sieltä malttanut poissa olla ja -kotikiireet tuntuivat silloin olevan kaukana. - -Näihin yleisiin lasten riemuihin ei istukas saanut ottaa osaa niin -paljon kuin talvisiin ulkona käymisiin. Hänen täytyi olla vaan aina -pikku Jannea liikuttamassa, silloinkin kuin toiset pihan nurmella -telmivät ja iloitsivat. Voi kuinka mielellään poikakin olisi mennyt -heidän seuraansa ja heittänyt viheriäisellä nurmella heidän kanssaan -kuperkeikkaa, huolimatta suurista ja rikkinäisistä ruojukenkä-rajoistaan -ja pitkistä takin hihoistaan niin mitään. Mutta eipä se käynyt laatuun, -sillä lakkaamatta piti hänen olla pikku Jannea liikuttamassa ja siihen -oli annettu käskevä, uhkaava ja vaativa käsky, ja pitihän hänen totella, -vaikkei hänestä kohtakaan ihmistä tullut. - -Pitkältä tuntuivat pojasta päivät tuolla ummehtuneessa huoneessa. Hän -veti kätkyen akkunan luo, istui penkille ja liikutti jalallaan kätkyttä, -tirkistellen akkunasta ulos. Toiset iloitsivat ja leikkivät siellä -luonnon uudistuksen helmassa, niinkuin lampaan vuonat, leikkien sitä ja -tätä, ja kaikkien oli niin hyvä olla -- parempi kuin ennen moneen aikaan --- paljonkin parempi kuin ennen. Mutta pojalla tuvassa ei ollut parempi. - -Pikku Jannea liikuttava jalka se välisti unehtui liikuttamattomaksi tätä -kaikkea nähdessään. Tavasta vetäysi hänen suunsa nauruun, ja tuskinpa -hän olisi muistanut tehtäväänsä ja ammattiansa ensinkään, ellei pikku -Janne olisi kirkunallaan herättänyt poikaa unelmistaan. Silloin uneutti -hän leikkivän joukon, kevään ihanuuden, oman nuoruutensa, -lapsimaisuutensa ja elämänsä, kääntyen hoideltavaansa päin, koettaen -siten tyydyttää häntä ja itseään. Hän koki hoitaa ja vaalia lasta, kuten -parhaiten taisi, kokien kouhotella hänen kuumentunutta ja ummehtunutta -makuusiaansa. Tavasta lapsi hänelle naurahtelikin, sillä mistäpä hän -olisi tiennyt, että se oli vaan istukas, joka häntä näin huolellisesti -hoiteli. - -Huolellisemmasti entistänsä hoiteli nyt poika pikku Jannea, sillä olihan -lapsen hyvä hänen oma hyvänsäkin. Sillä kuta tyyneempi lapsi oli, sitä -enemmän oli pojalla tilaa katsella akkunasta toisten iloa nurmikentällä. -Huolellisemmasti ja osaa-ottavammasti hoidettuna nukkui lapsi useammin -kuin ennen. Silloin sai istukas tilaisuutta mennä porstuan ovelle -katselemaan, kuinka toiset pihalla leikkivät ja telmivät. Usein hän -kyllä heiltä kuuli, kuinka hänellä on pitkät röijyn hihat ja suuret -kengät ja että hän on istukas, mutta mitä huoli poika kaikista niistä, -sillä olihan hän semmoisiin tottunut kuin härkä sääskiin. Siinä oli -kyllä, kun hän sai haukata raitista ilmaa ja katsella viheriäistä pihaa -ja kaikki muut, yksin oman huonoutensakin, unhotti hän silloin. Sen -etemmäksi ei poika uskaltanutkaan mennä, sillä olipa hänen korvin -kuunneltava, josko lapsi heräisi, ja silmin katseltava toisien -temmellystä ja kesän tuoksuvaa ihanuutta. Väliin oli lapsi niin -lyhyt-uninen, ettei poika uskaltanutkaan mennä porstuan ovelle asti, -vaan hänen täytyi tyytyä akkunasta katsomiseen. Niissä tapauksissa oli -hän lyhimmätkin hetket polvillaan akkunan alla penkillä, katsella -tirkistellen silmiään räpäyttämättä ulos, huolimatta yhtään mitään -siitä, jos ei pihalla ollutkaan toisia telmäämässä. Siinä akkunan alla, -aivan multahirren vieressä, lekotti hyötyisiä voikkokukkia ja niissähän -oli pojalle kyllin ihailemista. Nuot voikukat palkitsivat kaiken -tyhjyyden ja poika olisi niin mielellään kurottanut kätensä pitkistä -takkinsa hihoista ja ottanut ne omaksensa, mutta eihän hän voinut, sillä -olihan likaantuneita, savustuneita ja rikkinäisiä akkunanruutu-repaleita -edessä, joita hän ei suinkaan uskaltanut särkeä vähäpätöisen asiansa -vuoksi. Niissä tiloissa tyytyi poika katselemiseen ja Jannen -lyhyt-aikaisiin hoitelemisiin. - -Tämmöistä oli pojan elämä ja toiminta useampana ensimäisenä vuotena, -mutta höltyihän se loppupuolella kuitenkin sen kautta, että hän pantiin -karjaa paimentamaan. Ei ollut sekään hauskaa tointa, mutta kuitenkin -parempaa entistä. Olihan toki raitista ilmaa haukattavana yllin kyllin; -vilppaisempikin oli paljon kuin tuolla huoneessa, eikä tarvinnut -päiväkausia istua yhdessä paikassa kehtoa liikuttamassa. Saihan siellä -vapaasti hypellä mättäältä mättäälle, kiveltä kivelle, juosta vasikkain -kanssa kilpaa ja silpoilla puihin, ja tämä oli pojan mielestä iso muutos -parempaan päin. Pirjo toimitti usein hänen mukaansa tuon niin halutun -veitsen ja pojasta tuntui siltä kuin hän olisi päässyt hyvin arvokkaasen -taideteokseen käsiksi. - -Poika oli jo viidennellätoista ikävuodellaan. Viimeisinä vuosina oli hän -paljon kasonnut ja vahvistunut, vaikkei sitä poika itsekään suuresti -huomannut, sitä vähemmin muut, heidän mielestään kun pojasta ei -kuitenkaan tule ihmistä. - - - - -II. - -Eipä se paljon parannut. - - -On eräs sunnuntai syyspuolella kesää. Paimeneen on poika taasenkin -menossa -- mitenkäs muutoin; kukas sinne muista pyhänä menisi kuin -istukas-Jussi, hänhän on siihen ikäänkuin vihitty. Pieni kontti oli -hänellä seljässä, johon emäntä oli pistänyt pojalle evääksi palasen -leipää ja suolamuikkuja. Pirjo oli myös pitänyt paimenen eväästä huolta -ja salakättä pistänyt pojan konttiin kipeneen voita ja maitopullon; -omasta puolestaan oli poika varannut konttiin ison tuohisen. - -Ilma oli kaunein mitä siihen vuoden aikaan olla saattaa. Aamu-aurinko -paistoi lämpymästi, eikä pienintäkään tuulenhenkäystä tuntunut. - -Omituista oli, että poika oli tänään niin iloinen ja tyytyväinen; -tuskinpa hän eläissään oli niin keveällä mielellä ollut. Aina oli ennen -paimeneen meno tuntunut hänestä vastenmieliseltä, mutta nyt oli hän -oikein hyvillään, kun sinne pääsi. Tyytyväisenä hääri poika kontti -seljässä ulos lasketun karjan ympärillä, ohjaten niitä kujan suuhun, -jota myöten vainion halki mennen, päästiin metsään. Olipa pojalla -syytäkin tähän tyytyväisyyteen. Ensikerran ruodille tulon jälkeen oli -hänellä omat vaatteet yllä, oikein häntä itseään varten tehdyt. Tosin -olivat ne kokoiltu vanhoista aikamiesten vaatteista, mutta siitä huoli -poika viisi, sillä olihan ne raatari häntä varten tehnyt ja oikein -mitatkin hänestä ottanut, ja silloin oli tuntunut niin oudolta ja -somalta. Ja kun vaatteita tehdessä oli käännetty nurja puoli päälle, -eivätpä ne näyttäneet niinkään huonoilta, tuskinpa uutta huonommilta -- -ja eihän kaikilla muillakaan aina niin uusia ole. -- Oli miten oli, -mutta olivathan ne kuitenkin toista kuin nuot vanhat ja kuluneet, -aikamiesten suuret mekot, joita hän oli tähän saakka vaatteinaan pitänyt --- sopivat niin hyvästi yllekin ... ja mistäpä tietävät, että ne -vanhoista ovat tehdyt... - -Olipa hänellä parhaan kokoiset kengätkin, oikein varrelliset saappaat -- -paikatut tosin, mutta sittenkin ne olivat parhaan kokoiset, eikä -tuommoiset varrettomat ruojurajat, joissa olisi ollut kokoa vaikka -nuottaveneeksi. - -Tämmöiseltä pojan mielestä tuntui, kun hän ajeli lehmiä metsään; vieläpä -se tuntui semmoiseltakin, että tämä muutos parempaan päin on hänen oma -ansionsa. -- - -Pojan vaatetten parannus tapahtui seuraavalla tavalla. Joka vuosi oli -rovasti lukusioilla kaivannut ruotupoikaa, kun häntä ei oltu moneen -herran vuoteen lukusioilla käytetty. Isäntä ja emäntä olivat aina -silloin vakuuttaneet rovastille, että he kyllä ovat pojan lu'usta huolta -pitäneet ja pitävät vastakin ja että poika lukea osaa, sen he kyllä -takaavat. Tällä he ensimältä pääsivätkin läpi, mutta rovasti kävi yhä -kiinteämmäksi ja eräänä kertana täytyi jo naapurin emännänkin todistaa, -että kyllä se osaa. Mutta rovasti ei viimein uskonut todistuksiakaan ja -uhkasi kirkkoraadin jäsenillä noudattaa, jos vaan poikaa ei tuotaisi -ensimäisiin lukusiin. - -Tästäkös nyt hätä käteen isännälle ja emännälle. Tiesiväthän he pojan -olevan hyvän lukemaan, vaikkei se suinkaan heidän ansionsa ollut. -Lukemisen tähden eivät he siis olleet poikaa lukusioille viemättä, mutta -kun hän oli niin huonoissa ketineissä, eivät he kehdanneet häntä -semmoisenaan ihmisten ilmoille viedä. - -Kun ensimäiset lukuset lähestyivät, rupesivat isäntä ja emäntä -aprikoimaan, mikä tässä neuvoksi tulee. - -"Mikäpä siinä auttaa, täytyy teettää pojalle vaatteet ja kengät," arveli -isäntä. - -"Kylläpä se olisi liika kulutus... Eiköhän Kallen vanhat...?" tuumi -emäntä. - -"Eihän tuolla Kallellakaan...; kovin on huonot arkivaatteet -- -paikatut... Täytyy katsoa omaakin arvoa -- -- häväisisivät vielä... Ei -muuta neuvoa kuin uudet...; saahan nuot sitten pois," intteli isäntä. - -"En tottavie antaisi uudesta, en vaikka ... vielä -- --. Omat pojatkin -kasvavat ja vaatteet eivät mahtuisi päälle -- -- menisivät hukkaan --- --. Ennen teetän sinun vanhoista vaatteistasi ja sittenkin ne tulevat -liian hyvät," tenäsi emäntä. - -"Teetä sitten mistä tahdot, kun ne vaan tulevat semmoiset, ettemme saa -häpeätä," sanoi isäntä vähän tyytymättömänä ja lähti pois. - -Tästä keskustelusta sitten seurasi se, että kun oli muutakin -raataroittamista, kutsuttiin raatari taloon ja silloin sai istukaskin -vaatteen parannusta. Isäntä haki Kallen vanhat saappaat ja paikkautti ne -renki-Pekalla ehyiksi; kun ne sitten vielä voideltiin, eipä poika ollut -mielestänsä koskaan ennen semmoisissa kengissä kävellyt; oikeinhan ne -pitivät enintä vettäkin. - -Kun sitten tuli ensimäiset lukuset, vietiin istukas-Jussikin sinne. Muun -talonväen muassa asteli hänkin urhoollisesti pappien eteen. Kun poika ei -niin pitkään aikaan ollut käynyt lukusioilla, otti itse rovasti hänet -koetellaksensa. Solkenaan ja ujostelematta luki poika sisältä ja ulkoa. -Kun rovasti tämän huomasi, koetteli hän hänet oikein tarkoin, mutta -poika ei vaan takertunut. - -Luettamisen lopetettuaan, kohotti rovasti silmälasejaan ja asettui hyvin -juhlalliseen asemaan. - -"Nyt minä huomaan, että olette totta puhuneet. Te olette kunnollisesti -pojan kasvattaneet, sillä hän on parempi lukija, kun osasin aavistaakaan ---; se olkoon teille kunniaksi sanottu," sanoi sitten rovasti. - -"Kyllähän sitä -- ... onhan tuota koetettu sen voiman mukaan kuin, tuota --- niin, Jumala on antanut," sanoi emäntä liikutettuna, kyyneleitä -pyyhiskellen silmistänsä. - -Kun rovasti oli Kallen luettanut, sanoi hän: - -"Kuinka se on ymmärrettävä? Ruotipoika oli hyvä lukemaan ja oma poikanne -ei osaa paljon mitään." - -Samassa katsoi hän emäntää terävästi silmiin. - -"Tuota -- eikö se saa sanaa?" sanoi emäntä punastellen. - -"Juuri hän vaivalla sanan saa kokoon, mutta kovin on heikko Kallen luku. -Se minua kummastuttaa, kun ruotipoika osaa niin hyvästi lukea. Missä nyt -on vika?" sanoi rovasti perään-antamattomasti. - -"Kyllä sitä on tuota meidänkin poikaa opetettu, mutta lieneehän sillä -huonompi pää kuin tuolla ruotipojalla," koki emäntä sanoa. - -"Ruvetkaa pitämään parempaa huolta omien poikiennekin lukemisesta, sillä -ei se käy Iikaltakaan paremmasti. Rippikoulun aika lähenee, eikä poikain -luku näytä edistyvän siitä siihen," sanoi rovasti ja päästi heidät -menemään. - -Punastellen lähtivät isäntä ja emäntä väkensä kanssa pois pappien -edestä. - -Kovin sekavat tunteet olivat isännällä ja emännällä kotiin tultua. -Ruoti-poika oli heille tuonut kunniaa, omat pojat häpeää. Kyllähän he -tunnossaan tunsivat, että väärällä tavalla olivat itsellensä anastaneet -kunnian ruotipojan hyvästä lukutaidosta, mutta mitäpä siitä, tuottihan -se kuitenkin kunniaa, sillä eiväthän muut tienneet, miten asiat -oikeastaan olivat, kuin ainoastaan kotiväki. Kauvan aikaa sinne tänne -tuumiteltuansa, päättivät he kun päättivätkin, että lukusiksi laitetut -vaatteet ja kengät saisi poika myötyriksi pitää, koskeivät he joutuneet -häpeään hänen tähtensä. -- Omille pojille hankittiin kotiin opettaja, -jonka tuli heitä opettaa lukemaan. -- -- -- - -Tällä tavallahan ruoti-poika sai asianmukaista vaatteen parannusta, joka -hänen mieltään nyt niin ylenti karjaa metsään viedessänsä. - -Paitsi tätä oli pojalla muutakin mielessä. Hänen sydämessään oli -kiitollisuuden tunne, ja tämä oli ensimäinen sitä laatua, mitä hän oli -eläissään, äitinsä kuoltua, tuntenut. Isäntäväkeänsä kohtaan ei hän -tuota tunnetta kantanut, sillä liian syvälle oli pojan sydämeen painunut -se halveksiva ylönkatse, jolla he olivat häntä kohdelleet, ja niinkuin -sanottu, piti hän omana ansionaan tuon vaatteen parannuksen, eikä -suinkaan isäntäväen hyvyytenä. - -Se oli Pirjo, jota hän muisti. Hän oli ainoa ihminen äitinsä kuoltua, -mikä häntä oli säälinyt, lempeydellä ja rakkaudella kohdellut. Useasti -oli poika miettinyt, millä tavalla hän voisi hyväntekijälleen -kiitollisuuttansa osoittaa, mutta mitään semmoista ei hän keksinyt. Nyt -se oli hänelle selvinnyt, ja miehevänä ja iloisena ohjasi hän karjaa -metsään. - -Hänellä oli tiedossa eräs aho, jossa hän oli useasti ennenkin paimenessa -ollessaan käynyt, ja sinne hän nytkin ohjasi karjan. Etelään päin -jotenkin jyrkästi kallistuvalla multavalla mäkivierulla kasvoi runsaasti -ihmeen suuria ja meheviä mesimarjoja. Siinä hän oli useasti ahminut -vatsansa täyteen näitä maukkaita luonnon antimia, pitäen niin oikein -herkkupäiviä, appaen niitä kuivan leipäkannikkansakin särpymeksi. - -Kun poika pääsi tähän haluttuun paikkaansa, riisui hän kontin -seljästänsä, otti sieltä esille ison tuohisen ja nosti sitten kontin -puun-oksalle. Karja hajausi mäen ympäristöllä olevaan laaksoon, eikä se -siitä liikkunut päiväkausiin, sillä siinä oli kyllitellen mehevää -ruohoa. - -Poika rupesi nyt noukkimaan mesimarjoja tuohiseensa. Viljaa oli niin -varalta, ettei hauelle kelvannut kuin kaikkein suurimmat ja kauniimmat. -Tätä teki hän niin kauvan, että tuohinen oli kukkurapäänä. Sitten meni -hän konttinsa luo, otti sen oksalta alas ja rupesi syömään. -Voimallisesti juohtui taasen Pirjon hyvyys hänen mieleensä. Ilman hänen -huolenpidottaan olisi hänellä nytkin karu ateria, ei muuta kuin -suolamuikkua ja kuivaa leipää vaan. - -Mielihyvällä veti hän kontista esille voipalan ja maitopullon. Oikein -hekumoiden veti hän veitsellä voita leipänsä päälle ja alkoi vinhasti -haukata kannikkaansa, tavasta ryypäten palan painoksi maitoa pullosta. - -Mesimarja-tuohinen siinä ison kiven päällä, aivan silmäin edessä, iski -silmää pojalle hänen syödessään. - -"Äläpä siinä nyt niin näyttele itseäsi, en minä ota sinua kuitenkaan... -Pirjolle sinun täytyy mennä...; hän on niin hyvä. Onhan minulla muuta -ruokaa yllin kyllin ja se on Pirjon ansio --; en teitä nyt tarvitse, -olkaa niin punottavia ja viettelevän näköisiä kuin vielä olettekin --- --. Pirjolle vaan koreasti, kun päästään kovaan kotiin. - -"Kyllä minä tiedän, että pojatkin ... ja emäntäkin ... mutta minkä -edestä...? Ei tule mieleenkään...; Pirjo nämät saa ja hän ansaitseekin -saada, sillä hän on niin hyvä. - -"Voisipa käydä niinkin, että Kalle väkisinkin -- Iikka ei ole niin paha --- mutta nyt ei hän tule saamaan, sen takaan ... ei sen kalu soikoon -tulekaan, sen takaan tällä paikalla", mietti poika pureskellen -evästänsä. - -Kun päivä alkoi illalle käydä, lähti poika karjaa kotiin viemään. Kontti -seljässä kokoili hän jälkimäisiä matkaan ja pian mennä rakutettiin kotia -päin. Yksi ja toinen karjasta poikkesi kuitenkin syrjään, nähdessään -siellä jonkun mehevän palan, koettaen vielä päälle tarpeenkin raahnia -siitä itsensä täytettä, jota niukka talvi oli hyväksi katsonut tarmonsa -takaa väljennellä. Vielä sittenkin kuin poika huiskansa kanssa oli jo -aivan kintereillä, koki elukat pitää turpaansa maassa, vaikka koko muu -runko oli menossa toisaalle päin; ainapa siitä viimeryöväyksestä -kuitenkin jotakin jäi kielen päälle. - -Kun sitten kerran kurssille päästiin, mennä nolpateltiin hyvässä -järjestyksessä kotia kohden. - -"Ei Kalle saa, vaikka olisi kuinkakin rikas... Minkä hyvän työn -edestä?... Ei minkään... Mitäs -- Ei osaa lukeakaan ja yhtäkaikki kehtaa --- no julkeaakin se," mietti poika vielä lehmien jäljessäkin -kulkiessaan, oman arvonsa tunnossa. - -Näitä miettiessään arvosteli hän itseänsä ja vertaili Kalleen. Hänen -korvissaan soi: "ei sinusta tule ihmistä," mutta kun hän katseli entistä -parempaa pukuansa, kehkeentynyttä kasvuansa ja ruumistansa, muistellen -entistä ja nykyistä aikaansa, huomasi hän itsessänsä tapahtuneen -jonkunlaisen muutoksen parempaan päin. Hän ei ollut mielestänsä lyhempi -eikä kehnompikaan muita samanikäisiään; päinvastoin oli hän monta muuta -täyteläisempi ja vantterampi ja olipa olemassa joku ihminen, joka soi -hänelle kaikkea hyvää. -- Tulkoonpa nyt Kalle marjoja ottamaan. - -Kun hän näitä ajatteli, tuntui pojasta, että voisi olla valhe- ja -sortopuhetta kaikki tuo, mitä hän oli pitkin ikäänsä kuullut -julistettavan, ettei hänestä muka ihmistä tulisi. Hän puristeli -nyrkkejänsä, katseli sivuillensa ja piti jokseenkin paljon itsestänsä. --- -- "Ehkäpä minä kasvan ja vahvistun ihmiseksi, niinkuin kaikki -muutkin ihmiset ja tulen kuitenkin ihmiseksi -- ainakin renki-Pekan -veroiseksi -- enhän paremmaksi tahtoisikaan ... eikä minua sitten enään -niin paljon pilkata ... -- Tulkoonpa vaan Kalle väkisin ottamaan, -niin..." - -Karja tuli kotiveräjälle; piiat olivat karjaa vastaanottamassa ja poika -konttineen käveli asuinhuoneen eteiseen. Siinä riisui hän kontin -seljästänsä ja otti sieltä esille marjatuohisensa. Juuri kuin hän oli -sen lattialle nostanut, tuli Kalle huoneesta eteiseen. - -"Mitä sinulla tuossa on?" kysyi hän oikeutetun käskeväisyydellä. - -"Missä?" sanoi paimen, napuloiden konttia auki. - -"Tuossa tuohisessa, pöllö." - -"Näethän sen kysymättäkin, viisas." - -"Sinun pitää antaa nämät minulle", sanoi Kalle, tapaillen ottamaan -tuohista käteensä. - -"Et saa koskea niihin, ne ovat minun," sanoi poika ja vanui -marjatuohiseensa kiinni. - -"Sinun! Mikä sinä sitten olet? Meidän istukashan sinä olet ja kaikki -mitä sinulla on, on myös meidän -- olethan meidän elätettävä," sanoi -Kalle ja terenteli tarttumaan tuohiseen toistamiseen. - -"Et saa, nämät annan Pirjolle," sanoi poika ja oman arvon tunteen -nostama vihan puna nousi hänen kasvoillensa. - -"Sinultako lupaa kysyisin, mokomalta meidän istukkaalta," sanoi Kalle -likennellen poikaa tuohisineen. - -"Koetapahan sinä tyhmä, lukematon rikas," sanoi poika yhä enemmän -punehtuen. - -Kalle törmäsi käsiksi ja tarttui tuohiseen kiinni. Kova temmellys alkoi, -Kahtaanne päin vedettiin tuohista, poika koettaen suojella sitä, kuten -parhaiten taisi ja Kalle kokien anastaa tuohista kaikilla mahdollisilla -keinoilla. Taistelu kävi yhä ankarammaksi ja lopputulos kaikesta tuosta -oli se, että marjat kaatuivat ja pirisivät ympäri lattiaa kaikenlaisien -rikkojen sekaan. Siellä ne nyt olivat, eikä niistä hyötynyt Pirjo, ei -Kalle, eikä kukaan. - -Viha nousi ruoti-pojan päähän. Hänen sydämensä oli niin täysi, että hän -luuli sen halkeavan. Hän tunsi taasenkin saaneensa kärsiä syyttömästi -sortoa, vääryyttä ja väkivaltaa, ja tämä hänen sydäntänsä pakotti. -Epätoivon vimmassa karkasi hän Kallen kimppuun ja alkoi häntä -myllyyttää. Kalle koki panna parastansa puoliaan pitääksensä, mutta -tällä kerralla ei auttanut rikkauskaan, vaan hän jäi kun jäikin -alakynteen ja ruoti-poika löylyytti häntä oikein kelpolailla. - -Kalle päästi viimein hädissään aika parakan. Tämän kuultuaan tormasi -isäntä porstuaan. - -"No, mitä sen vietävää te täällä teette?" kysyi hän tuimasti. - -"Tuo istukas pieksää minua ja haukkuu lukemattomaksi rikkaaksi," ehätti -Kalle itkunsa seasta sanomaan. - -Isännän ei tarvinnut muuta kuulla. Hän otti ruoti-pojan niskasta kiinni, -repi häntä tukasta, pieksi ja potki. - -"Vai niin, vai sillä tavalla sinä palkitset kaiken sen hyvän, kun olemme -sinua näin monta vuotta elättäneet ja kärsineet... Kun kehtaatkin, sen -hävytön," sanoi isäntä hammasta purren. - -Sitten otti hän poikaa käsipuolesta kiinni ja viskasi hänet -säälimättömän kovalla kädellä portaan päähän nurin niskoin. - -"Saat nyt mennä mihin tahdot ja muista, ettet astu jalkaasi koskaan -meidän kynnyksen yli -- senkin hävytön... Siitä minä sinulle lukematonta -rikasta annan, lurjus," sanoi isäntä voimallisen voiton riemulla. - -Surkeasti itkien kömpi poika ylös porrasten päästä. Hän ymmärsi, ettei -isännän teko ja puhe leikintekoa ollut ja ettei ollut muuta neuvoa kuin -lähteä pois talosta. Tosin ei talo tuntunut hänestä miltään hauskalta -eikä kodikkaalta, sillä ankaraa sortoa ja ylönkatsetta oli hän kaiken -aikaa osakseen saanut, mutta se oli kuitenkin laillaan hänen kotinsa, -koska ei hänellä mitään muuta semmoista ollut. -- Näin surkean lopun sai -pojan itserakkaus. - - - - -III. - -Parempaan päin. - - -Itkeä nyrrytellen suuntasi poika askeleensa maantielle vievälle kujalle. -Tielle päästyänsä istui hän metsän suojaan kivelle, miettimään onnetonta -tilaansa. Hän ei ollut sanonut kenellekään hyvästikään lähteissään, -mutta se ei häntä vaivannut, sillä ei hän tuntenut olevansa heille -kiitollisuuden velassakaan. Mutta Pirjo, häntä olisi poika tahtonut -tavata, sanoa hyvästi ja kiitellä häntä kaikesta hyvyydestä, mitä hän -oli osoittanut häntä kohtaan. "Kunpa olisivat edes antaneet sen -marjatuohisen hänelle antaa, mutta ei ... vaikka olihan se aivan omani ---. Takaisin on mahdoton palata, sillä pieksäisivät ja haukkuisivat -vielä enemmän," mietti poika ja hänen surunsa yhä vaan lisääntyi. - -Samassa rupesi kuulumaan jalan kapsetta toisaalta päin. Poika kääntyi -sinnepäin ja oikein hän säpsähti, kun näki Pirjon sieltä tulla kapsivan. -Pirjo ei ollut uskaltanut suoraan lähteä pojan jälkeen, vaan oli -kaaratellen rientänyt hänen eteensä, ettei häntä huomattaisi. - -"Voi Junnu raukka! Käyt niin kovin säälikseni, kun he ovat niin pahoja -sinulle ... nytkin aivan syyttömästi... Toin vähän evästä, että saat -edes kerran nälkäsi sammuttaa -- -- ja, ja sukat, että tarkeneisit," -sanoi Pirjo ja istui pojan viereen kivelle. - -Poika pillahti uudestansa itkemään. Kaksinkertaisella kauhulla aukesi -nyt hänen eteensä kurja ja turvaton tilansa, kun oli joku, joka säälien -otti osaa siihen sortotilaan, jota hän alusta alkain oli saanut kärsiä. -Tähän sekaantui vielä kiitollisuuden tunne Pirjoa kohtaan ja tämä teki -pojan surun hellemmäksi ja sydämellisemmäksi, poistaen sieltä pois -paljon sitä mielen katkeruutta, jota jo niin nuorena oli hänen -sydämeensä niin runsaassa määrässä juurrutettu. - -"Älä itke, Junnu! Kyllä Jumala pitää huolen köyhistä ja orvoista," koki -Pirjo lohdutella. - -"Kun kaasi ne marjatkin...; teillehän minä ne olisin antanut ja sitä -varten ne poiminkin," sanoi poika itkunsa seasta. - -"Minä tiedän sen -- tiedänhän minä sen ... minä kuulin kaikki, kun -Kallen kanssa inttelit...; se on yhtä hyvä kuin olisin ne saanut -- ole -siitä huoletta... Vedä nämät sukat jalkoisi, että syksympänä -tarkenet...; eihän sinulla ole sukkia olemassakaan. Tässä on voinpala ja -leipää, että saat pureskella, kun kovin nälkä tulee," toimitti Pirjo ja -pisti nyytin pojan käteen. - -"Mihin päin aiot mennä?" lisäsi hän sitten. - -"Eiköpä tuota tuonne kirkolle päin," sanoi poika. - -"Koe nyt jo lähteä, pitkä on matka ja tulee yö. Minunkin pitää mennä, -etteivät arvaisi. Hyvästi nyt ja olkoon Jumala kanssasi!" sanoi Pirjo ja -puristi pojan kättä. - -Poika katsoi Pirjon jälkeen niin kauvan kuin häntä näkyi. Hänestä tuntui -kaikki niin autiolta ja tyhjältä; oli niinkuin hän olisi kadottanut -kaiken toivonsakin, jos hänellä jotakin semmoista olisi --. Löytäisikö -hän maailmassa enään ainuttakaan säälivää sydäntä -- niin, löytäisikö? - -Kitsalasta oli kirkolle matkaa kaksi peninkulmaa, josta heti talosta -lähtien peninkulma asumatonta taivalta. - -Muistaissaan matkan pituutta ja lähenevää yötä, havahtui poika -haaveksimisistaan. Hän kapsahti kiveltä ylös ja alkoi astella nurpotella -tietä myöten. Alkoi jo hämärtää ja matka oli pitkä. Tämän tähden -kiirehti hän kulkuaan minkä voi. Mutta ilta pimeni pimenemistään; -päälliseksi meni vielä paksuun pilveen ja vettä rupesi sataa vihmomaan. - -Eipä olisi poika raiskalla ollut muuta neuvoa, vaan olisi täytynyt yöpyä -taivas-alle, ellei joku kovan-onnen sortama mies olisi viime keväänä -rakentanut mökkiään puolivälille talotonta taivalta. Tämä muistui nyt -pojan mieleen ja hän koki kaikin tavoin ehättää sinne. Kuitenkaan ei se -ollut helppo tehtävä, sillä vettä rupesi satamaan kuin saavista kaatain -ja oli pimeä kuin säkissä; sitä paitsi oli mökki hyvän matkan päässä -tieltä. Vihdoin löysi hän sinne vievän polun ja alkoi sitä myöten -kompuroida mökkiä kohden. - -Mökki oli sangen pieni, kokoon kyhätty veistämättömistä pölkyistä. Ei -ollut asumus loistava, mutta voi kuinka hyvältä se kuitenkin pojan -mielestä näytti, semminkin kuin niiden muutamien lasinsirpaleiden -lävitse -- jotka akkunan virkaa toimittivat -- näkyi valkea. - -Poika koperoitsi oven ja kömpi mökkiin. Heikko valkea palaa kituutti -liedellä ja loi hiukan valoa pieneen ja kurjaan asuntoon. Useita lapsia -oli mökissä ja semmoinen ahtaus, ettei käsi kääntynyt, jalka -jakaantunut; tuskin mahtui poika oven sisäpuolelle seisomaan. - -"Kenen poika sinä olet, joka näin myöhään ja tämmöisellä säällä olet -liikkeellä?" kysyi Tukalan Antti, mökin isäntä, pojalta. - -"Oukkarin Juho vainajan," sanoi poika, - -"Sinäkö olet Kitsalassa ollut ruoti-poikana?" - -"Minä." - -"Miksi lähdit siitä pois kesken aikaasi ja näin sopimattomalla ajalla." - -"Minä en _lähtenyt_, he _ajoivat_ minut," selitti poika. - -"Tottapa he luulivat sinussa jotakin syytä olevan -- mitäs teit?" - -"Rikokseni ei ollut sen suurempi, kuin että tänään paimenessa ollessani -noukin tuohisellisen mesimarjoja. Nämät olisin antanut Pirjolle, sillä -hän on minulle ollut niin hyvä, mutta talon poika tahtoi ne anastaa -minulta. Minä tietysti panin vastaan, mutta siinä mylläkässä kaatuivat -marjat. Minä tuskaannuin siitä ja pölyytin vähän vääryyden tekijää. -Tästä hän huutaa mölyämään. Isä tämän kuultuaan tuli hätään, pieksi -minut pahanpäiväiseksi, nakkasi ulos ja käski mennä," selitti poika. - -"Niinhän se on. Meidän, köyhäin, täytyy aina sortoa ja vääryyttä -kärsiä... Mutta paras olisi sinun kuitenkin ollut olla kostamatta, sillä -olethan vielä niin nuori ja turvaton. Paljon olen minäkin eläissäni -kärsinyt, mutta nyt olen oma herrani ja isäntäni, ja tuntuu niin -hyvältä, kun ei ole muiden tiellä ja jalvoissa --. Säälikseni käyt poika -parka, mutta minä en voi sinua auttaa," sanoi mökin isäntä. - -"Saisinko minä kuitenkin olla tässä yötä," pyysi poika murtunein mielin. - -"No, kyllähän, mutta ei meillä ole mitään sinulle antamista. -Makuusiastakin tulee puute, sillä ei tässä tahdo kaikki sopia -pitkäksensä," sanoi isäntä. - -"En minä suuria vuoteita tahdokaan ... enhän ole niille tottunut ... -kyllähän minä tuolla nurkassa pöydän allakin -- ... ja onhan minulla -vähän evästäkin, jota Pirjo toimitti," sanoi poika. - -Nyt asetuttiin maata. Isäntä ja emäntä asettausivat hekin lapsineen -lattialle pitkäkseen, kun ensin oli levitetty joitakin likaisia ryysyjä -alustaksi ja pään-alaseksi, sillä minkäänlaista vuodetta ei mökissä -ollut. Kun näin oli talon perhe pitkälleen pannut, tuli paikat niin -täyteen, ettei pojalle todellakaan jäänyt muualle tilaa kuin pöydän -alla, jonne hän kömpi; hän pisti nyyttinsä päänsä alle ja käyrähti sinne -maata. - -Pian vaipui talon väki makeaan ja rauhalliseen uneen, usea ankarasti -kuorsata päristäen. - -Poika oli rasitettu kovin paljoilta murheilta ja huolilta, sentähden ei -hän saanutkaan unta. Ajatukset pyörivät vaan sinne tänne ja hänen -vastainen elämänsä tuntui niin toivottomalta ja mustalta. -- Myrskysade -pieksi mökin seiniä ja tämä synkenti vielä enemmän hänen ennestäänkin -synkkää mieltänsä. Voi kuinka onnellisilta nuot nukkujat tuntuivat pojan -mielestä. Olihan heillä kuitenkin oma suoja päänsä päällä, josta ei -kukaan voinut heitä yönselkään ajaa, jospa ei muuta rikkautta ollutkaan. -He rakastivat toinen toistansa, uhrasivat kaikki toinen toisensa eduksi -ja kärsivät kaikki yhteisesti. Hänellä ei ollut mihinkä päänsä -kallistaa, ei isää eikä äitiä, ei sukulaisia eikä tuttavia, ei yhtään -ystävää ja auttajaa, yksin vaan tuetta ja turvatta, ja paha, tyly, -tunnoton, armahtamaton ja kova, tuntematon maailma edessä. -- Voi toki -kuitenkin -- ---! - -Näitä miettiessään nukahti poika kuitenkin viimein. - -Aamulla kun hän heräsi, olivat mökin isäntä ja emäntä jo askareissaan. -Tämän huomattuaan hypähti poika ylös, avasi nyyttinsä ja rupesi -pureskelemaan einepalaa. Useat talon lapsista olivat myös jo nousseet -makuultaan ja nämät kääreentyivät pojan ympärille, nähdäkseen hänen -suuhunsa. He katsoivat tarkasti pojan silmiin ja näyttivät lukevan joka -palan, minkä tämä pisti poskeensa. Poika ei voinut tätä nähdä -säälimättä; hän jakoi palan kullekin ja pian olivat hänen vähät -eväsvaransa pistetty poskeen. - -Sitten lähti poika taipaleelle, kiitellen isäntää ja emäntää yösian -edestä. - -Raju-ilma oli tauvonnut ja oli kaunis kirkas päivä. Monenlaiset -ajatukset risteilivät nytkin pojan mielessä tietä kulkeissaan. Kuitenkin -oli hänen mielensä verrattain keveämpi eilistä. Olihan mökin asukkaat -olleet hänelle niin ystävällisiä ja sääliväisiä. He eivät haukkuneet -häntä istukkaaksi, eikä ruotilaiseksi, ottivat vaan osaa hänen -kurjuuteensa ja olisivat suoneet hänelle kaikkea hyvää. - -Ensimäinen kylän talo oli aivan tien vieressä. Oikeastaan se ei -ollutkaan talo, vaan varakas, Käkelä niminen torppa. Siihen kääntyi -poika. Isäntä oli portailla istumassa, kun poika tuli paikalle. - -"Oh? Kenen poika-ressu?" äyhähti tuo jokseenkin lihava Käkeläinen. - -"Oukkarin Juho-vainajan." - -"Kitsalan ruoti-poika, vai?" - -"Niin." - -"Oletko jo irti Kitsalasta?" - -"Olen." - -"Karannut, vai?" - -"Ei kun pantu." - -"Teit kai jonkun rötöksen -- taisit näpistellä, luulen ma?" - -"En minä ole ikänä varastanut, enkä vastakaan varasta," sanoi poika ja -pillahti itkemään. - -"Ohoh! Älä tuota niin kovin pahakses pane; minä arvelin vaan, sillä -sinunlaisesi kyllä osaavat semmoista tehdä. Sen parempi sinulle, kun -olet rehellinen; sen uskonkin nyt, koska niin kipeästi otti. Mutta -tahtoisinpa tietää, minkä vuoksi Kitsalaiset sinut pois panivat?" -hövelsi ukko. - -Poika kertoi koko jutun alusta loppuun. - -"Sen parempi sinulle, kun niin on. Eihän se ole rikos eikä mikään, jos -sortajaansa vähän pölyyttää; sen parempi, kun on miehessä vähän -kuraassia. Mutta voitko vakuuttaa, etteivät Kitsalaiset tule sinua takaa -ajamaan?" sanoi isäntä. - -"Eivätkä tule," sanoi poika nyrpeissään. - -"No, no, sen parempi sinulle -- sehän on hyvä, oikein hyvä," sanoi ukko -hymysuin. - -"Mitähän paremmuutta tuossa kaikessa minulle olisi?" sanoi poika -kyllästyneenä. - -"No, no, poikaseni. Ei niin, ei niin. Voipipa siitä olla hyvääkin. Minä -olen juuri tuommoista poikasta vailla kuin sinä olet. Kohta alkaa nuotan -veto ja siinä minä tarvitseisin tuommoista poikaa. Voisithan alasia -vetää ja muuta pientä tehtävää toimittaa, mutta sukkela siinä pitäisi -olla ... saakelin sukkela -- oletko sukkela, vai?" selitteli isäntä. - -"Kyllähän tuota," sanoi poika hämillään, sillä hän ei osannut -aavistaakaan, että hänelle nyt jo jotakin paikkaa tarjottaisiin. - -"Joko nyt tahdot ruveta yrittämään? Sen parempi sinulle, jos olet -joutuisa ja nöyrä. Paljoa en voi palkkaa luvata, mutta jos näen -kannattavan, niin voinhan antaa vaatteen apua ja muuta semmoista --. -Suostutko tuumaani, vai häh?" - -Pojan sydän sykähti semmoisesta äkkinäisestä ilon puuskasta, että hän -pillahti taasenkin itkemään. "Minäkö, tämmöinen orpo, turvaton, kaikilta -ylönkatsottu ja hyljätty kurja raukka, saisin näin pikaan semmoisen -paikan, jossa työlläni saisin ruokani ansaita ja niin elää muiden -armoitta ja ettäkö vielä saisin vaatteen apuakin," ajatteli poika -itkunsa sekaan. - -"No, no, poika. Ei niin, ei niin. En minä väkisten...; saathan tehdä -kuinka tahdot; minä sanoin vaan," sanoi ukko. - -"Kyllä minä tahdon," sai poika itkunsa seasta sanoneeksi. - -"Mitä siinä sitten vesittelet...? Eihän tämä mikään hirveä asia ole...; -kyllähän semmoista ennenkin... Mutta minä näen, että sinulla on hellä -sydän ja se on sen parempi sinulle... Ei oikea äkäpussi hevillä itke, -vähästä kummasta ei ensinkään... Saattaisihan sinusta tulla hyvinkin -nöyrä -- saattaisipa vaan. Lähde nyt tupaan, että saan sinut muillekin -näyttää ja että saat ruokaa. Tänään ei sinun tarvitse mitään tehdä, -syödä ja levätä vaan; huomena sitten aloitamme asian teon," hälisi tuo -hyvä ja omituinen ukko. - -Sitten otti hän poikaa kädestä kiinni ja talutti hänet huoneesen. - -"Kas tässä on parhaallainen poika, jota olemme ollut vailla. Hän tuli -hakematta, ikäänkuin kutsuttu. Kelpaako tämä muille, vai?" sanoi ukko. - -Poika pelkäsi kovasti, että jos ei hän kelpaisikaan. - -Pojan ympärille kääreysi nyt emäntä, aikainen poika ja tyttö. Heille -piti pojan tehdä tarkka tili entisestä ja nykyisestä elämästään, -vanhemmistaan ynnä muista; missä isäntä suinkin voi, autti hän poikaa. - -"Kyllä kai -- -- miks'eikäs. Hänestähän saattaisi tulla hyvinkin näppärä -poika. Eihän se hänen vikansa ole, jos hän köyhänä on syntynyt ja -ihminenhän köyhäkin on... Koetetaan vaan ottaa," sanoi emäntä. - -Voi kuinka iloiseksi poika nyt tuli. Hänellä oli nyt jo turvapaikka, -jota ei hän luullut koskaan saavansa. Ja ihmisetkin tuntuivat niin -hyviltä ja ystävällisiltä, aivan toisenlaisilta kuin tuolla Kitsalassa. -Hän sai muun väen kanssa oikein pöydässä syödä, eikä uunin pankolla -jäännöksiä, niinkuin Kitsalassa. Illan tultua sai hän panna pehmoseen ja -lämpöiseen vuoteesen maata --; niin, olipa tämäkin toista kuin hänen -entisessä kodissaan, jossa ei hänellä koskaan vakinaista makuusiaa -ollut, vaan hän sai käyrähtää paljaan puun päälle mihin nurkkaan -milloinkin pääsi, jotakin ryysyä käärästynä pään alle. -- Sanalla -sanoen: pojasta tuntui nyt kaiken haaran kautta niin hyvältä, ettei hän -tahtonut todeksikaan sitä uskoa ja samalla tuntui siltä kuin uuden -elämän alku hänelle koittaisi. -- Viimein vaipui hän makeaan ja -levolliseen uneen. - -Käkelän isäntäväki oli itsekin monta kovaa kokenut. Hekin köyhinä -syntyneitä, olivat saaneet kokea melkein samaa kuin nuori Oukkarikin ja -moni muu. Molemmin olivat he köyhiä naimisiin mentyänsä, mutta he olivat -terveet ja itseensä luottavat. Matti oli onnistunut saamaan -keinotelluksi itselleen karun, mutta laajatiluksisen torpan maan. -Ilomielin antoi maan-omistaja tuon hyödyttömän maapalstan Matille kovia -päivätöitä vastaan. Monta surkeaa esimerkkiä nähtyään, kuinka moni -torppari oli varomattomuutensa takia joutunut onnettomaksi -maan-omistajan ahneuden tähden, oli Matti varova kirjain teossa ja -laitti ne niin vakaville pohjille, ettei maan-omistaja parhaalla -tahdollaankaan voinut missään tapauksessa päästä kaikkia hänen hikeään -syömään. - -Pahaa ilvettä ja mahtia pitivät ihmiset Matilla, kun hän tuohon karuun -korpeen rupesi tyhjänä miehenä mökkiänsä perustamaan, mutta näistä huoli -Matti viisi, eikä hän ensinkään peljännyt, mitenkä siinä kävisi, teki -työtä vaan. - -Mutta suuriksipa kävivät ihmisten silmät kymmenen vuoden kuluttua, kun -Matti alkoi elää kellitellä omistansa. Nyt oli heillä kymmenkunta -lypsävää lehmää, pari hevosta ja viljaa syödä ja säästää. -- -Maan-omistaja kovin kadehti Matin toimeentuloa. Useat erät koetti hän -jos jollakin syyllä saada torppaa pois tai lisätä maksuja, vaan se ei -ensinkään onnistunut, Matti kun oli edeltä päin asiansa vakavalle -kannalle perustanut. - -Kun Käkeläiset olivat itsekin köyhinä eläneet ja sitten tyhjin käsin -elämänsä alkaneet, eivät he ylpistyneet hyvän toimeentulonsa vuoksi, -eivätkä katsoneet kaikkian köyhintäkään ihmistä ylön, vaan kokivat -säälitellen lievennellä heidän hätäänsä ja puutoksiansa, minkä suinkin -voivat. - -Nöyränä koki poika tehdä kaikki mitä hänelle käskettiin ja mihinkä hän -suinkin kykeni. Kömpelösti ja huonosti se kävi ensimältä asian teko, kun -hän ei ollut muuhun tottunut kuin lasta liikuttamaan ja karjaa -paimentamaan. Kuitenkaan eivät Käkeläiset tuskaantuneet pojan huonoon -saattoon, vaan kokivat neuvoa ja ohjata häntä parhaan taitonsa ja -ymmärryksensä mukaan. -- - -Palkollisista pitäin kohtelivat Käkeläiset poikaa siivosti ja -ystävällisesti. He eivät antaneet hänelle yhtään halveksivaa ja -moittivaa sanaa, vaan kaikki pitivät häntä niinkuin hän olisi ollut oman -perheen jäsen. Tämä oli pojasta ensimältä niin outoa, ettei hän tiennyt, -oliko hän taivaassa vai maassa. - -Ensimäinen käsityö, jota poika sai ruveta tarentelemaan, oli nuotan -kutominen. Kovin kömpelösti se kävi ja silmätkin tulivat juoksusilmiä. -Kävipä usein niinkin, että jäi ottamattomia silmiäkin, ja näitä saivat -sitten tottuneemmat verkkomiehet korjailla. Uutterasti koki poika -harjoitella tätä uutta työn-laatua, vaikka tukalalta se tuntui, jopa -niin tukalalta, että selkäkin tuntui kokoon kämertyvän ja hiki päällä -valui. Viimein edistyi hän niin paljon, ettei juoksusilmiä tullut, eikä -ottamattomia silmiä jäänyt. Mutta oikein navakkaa verkkomiestä ei -hänestä koskaan tullut, kun ei ollut saanut siihen lapsuudesta pitäen -harjoitella. - -Muuta käsityötä ei poika saanut Käkelässäkään opetella. Ei ollut Käkelän -ukko itsekään mikään mestari niissä asioissa, vaikka kovaa työtä raatoi -hän niinkuin karhu. Sitä ja tätä hän kuitenkin kosasi, mutta löyhää, -törkyistä ja tavatonta tuli jälki. Sentähden katsoi ukko muidenkin -käsityön tarpeen itsensä kannalta, luullen heidänkin tulevan aikaan -samalla opilla kuin hän itsekin on tullut, eikä sen vuoksi suvainnut -muidenkaan ryhtyvän niin vähän tuottavaan ja epä-onnistuneisiin -yrityksiin. Käkelässä teetettiinkin kaikki talon kalut erityisillä -mestareilla, ja piti ukko käsityötä erityisenä ammattina. - -Kun sitten ruvettiin nuotan vetoon, oli poika niinkuin uudessa -maailmassa. Hän sai olla muiden kanssa yhdystyössä ja he pitivät häntä -vertaisenaan. Hänelle oli teetetty uudet saappaat, oikein uudesta -nahasta -- noin paksunlaiset ja ne tuntuivat niin lämpymiltä ja -mukavilta. Niillä saatti astua veteenkin, eikä yhtään kastunut jalka, -päivän päälle vaan vähän neentyivät, mutta ei yhtään palellut, vaikka -oli syksyinen kylmä vesi. -- Tuntui niin hyvältä ja miehevältä --, -melkein renki-Pekan veroiselta. -- Ja muikut ne niin sulisivat ja -lipittivät nuotanperässä; näytti siltä kuin ne olisivat iloissaan ja -lystiksensä lipisseet, vaikka peloissaanhan ne taisivat niin tehdä. Voi -kuinka lysti niitä oli nuotanperästä vakkaan panna ja sielläkin ne vielä -hyppelivät ja lipisivät. - -Jouluksi sai poika uudet vaatteet ja nyt hän oli mielestänsä kohta -aikamies -- melkein muiden veroinen... Tuntui siltä kuin hänestä tulisi -ihminen. - -Kumma kyllä, ei kukaan Käkeläisistä ollut muistanut pitää mitään lukua -pojan lukemisesta. Tämä seikka pisti ukon päähän joulu-iltana. Hän -oikein säikähti tämän seikan muistaissaan. - -"Mitenkäs se onkaan -- tuota noin. Osaatko sinä lukea ensinkään?" kysyi -ukko pojalta yht'äkkiä. - -Poikakin säikähti noin äkkinäisestä kysymyksestä ja ei kerinnyt siihen -niin pian vastaamaan. - -"Häh -- vai?" - -"Kyllähän tuota vähän." - -"Vähänkö vaan -- -- niinkö? Noin ison pojan pitäisi osata jo paljon... -Kumma kun en tuota ennen ole ... -- annas koetan," sanoi ukko ja sivalsi -Uuden testamentin pöydältä. - -"Noh, tuosta noin," sanoi ukko, osoittaen sormellansa ensimäistä kohtaa, -mikä sattui eteen aukenemaan. - -"Ja -- minä -- kaikene -- tavarani -- kulutane -- köyhäine -- -ravinnoksi," tankkasi ukko edellä, kun ei poika niin rivoon kerennyt. - -"Ei se niin ole." - -"Häh -- kuinkas?" - -Poika luki solkeensa useita värsyjä. - -"Mitä? Oletpa pianaikaa parempi kuin minä itse -- osaatko ulkoakin? -sanoi ukko ihmetellen. - -"Osaahan tuota." - -"Mihin asti?" - -"Kirjani yli." - -"Ovatpa ne Kitsalaiset opettaneet sinut kuitenkin hyvästi kirjalle...; -ovathan he kelpo ihmisiä," päätteli ukko. - -"Ei minua Kitsalaiset ole opettaneet." - -"Kukas sitten?" - -"Äiti-vainaja; sitten olen itsekseni paimenessa ollessani lukenut," -sanoi poika ja vesikierteet nousivat hänen silmiinsä. - -"Sen parempi sinulle. Tulevana vuonna rippikouluun -- -- -- Saat olla -meillä niin kauvan kuin haluttaa," arveli ukko hyvillään. - - - - -IV. - -Yhä edelleen. - - -Vuosia on kulunut. Juho Oukkari ei ole enään poikanen vaan aikainen -mies. Leveä-hartiainen, lyhyenläntä, tanakka mies on hän. Kaikki -pienuudesta pitäen kohdanneet puutokset ja kärsimiset eivät olleet -voineet turhaksi tehdä hänen kehkeentymistänsä. - -Oukkari ei ole enään Käkelässä. Siinä on hän ollut yhteenkolmatta -ikävuoteensa asti. Siinä oli hän käynyt kunnialla rippikoulun, siinä -kasonnut mieheksi ja saanut luottamusta, arvoa ja kunnioitusta. Hyvä ja -ystävällinen väli oli koko ajan vallinnut Käkeläisten ja Oukkarin -välillä; ei ainuttakaan harkkasanaa oltu koko sillä pitkällä ajalla -vaihdettu. Alusta alkain oli hänen vaatteistansa pidetty hyvää huolta, -niin että hänellä aina oli ehyet, terveet, puhtaat ja lämpymät verhot. -Rahapalkkaakin hänelle maksettiin viimeiseltä hyväsestään ja se tuntui -Oukkarista joltakin. - -Eräänä kertana tuli Käkelään Römölän isäntä. - -"Minkälainen on tuo Oukkari-vainajan poika?" kysyi hän Käkeläiseltä. - -"Mitä parasta olla saattaa," vastasi Käkeläinen. - -"Mutta Kitsalan isäntä sanoi, ettei hänestä tule ikänä ihmistä. - -"Hym! Mitä Kitsalaisista. Ketä he juuri ihmisenä pitävät, paitsi -itseään? -- Hänestä on tullut jo ihminen, ja kelvos on tullutkin," -vakuutti ukko. - -"Vieläkö teidän haluttaa häntä pitää? Ottaisin hänet rengiksi." - -"No, kyllähän tuota --. Mutta olenhan ajatellut, että tulisimme aikaan -poikasemmallakin, mutta miten voisimme erota," sanoi Käkeläinen. - -"No, mutta ellette te häntä enään niin välttämättömästi tarvitse, niin -minä koetan saada hänet rengikseni. Minä maksan hyvän palkan, sillä olen -minäkin luullut huomanneeni hänet kelpo pojaksi." - -Oukkari kutsuttiin saapuville. - -"Mitä sanot? Römölä tahtoo sinua rengikseen," sanoi Käkeläinen pojan -tultua. - -Poika säpsähti, sillä mitään semmoista ei hän ollut odottanut. - -"Mitä sanot?" kysyi ukko toisen kerran, kun poika ei vastannut -ensimäiseen kysymykseen. - -"No, ettekö te sitten enään...? Minä luulin, että te vielä..." sanoi -poika punastellen. - -"Enhän minä sinua ... mutta kun tulisimme poikasella toimeen... Eikähän -sinua vähällä palkalla ilkeä, niin..." sanoi Käkelän ukko hämyillen. - -"Kun te ette enään, niin kyllä kaiketi minä," sanoi nuori Oukkari -ujosti. - -"Niin, rupea vaan meille, minä maksan hyvän palkan. -- Kyllä meilläkin -on työtä ja ruokaa," sanoi Römöläinen. - -Hän esitteli Oukkarille, mitä hän antaisi palkkaa ja kysyi, olisiko hän -siihen tyytyväinen. - -"Onhan sitä siinä liiaksikin," sanoi nuorukainen, katsettaankaan -lattiasta kohottamatta. - -Kun sitten muutto-aika tuli, täytyi hänen muuttaa Römölään. Vaikealta se -tuntui, sillä olihan Käkelän isäntä ja emäntä olleet hänelle niinkuin -toinen isä ja äiti, ja muu väki niinkuin veljet ja sisaret. Vesissä -silmin jätteli hän kaikki hyvästi ja lähti astelemaan Römölää kohden. - -Nyt oli Oukkari alhaisesta tilastaan kohonnut rengiksi, oikein -isopalkkaiseksi rengiksi. Tuo yhteiskunnan liika, joka oli ollut -tarpeettomana rasituksena ja vaivallisena kuormana useankin mielestä, -oli kuitenkin siitä huolimatta käynyt semmoiseksi kaluksi, että häntä -voitiin nyt edullisesti käyttää. - -Juho itsekään ei ollut huomaamatta tätä ylennystään. "Olenhan nyt jo -niinkuin muutkin ihmiset, vaikkeivät sanoneet minusta ihmistä tulevan --- -- ainakin renki-Pekan veroinen ... jos en vähän parempikin ... eihän -hänellä niin isoa palkkaakaan ... olenhan rippikoulun käynyt mies ja -ensikerrallapa tuota pääsi, hyvinpä pääsikin, etunenässä vaan, vaikka -hyvätkin käyvät useita vuosia... Kitsalan Kallekin kahdesti," mietti -Juho itseksensä ja kummaili itsekin, kun hänestäkin tuli semmoinen -ihminen, jota tarvitaan. - -Römölä oli varakas talo. Isäntä ja emäntä olivat hyvän luontoisia ja -niitä harvinaisia rikkaita ihmisiä, jotka pitävät työmiestäkin ihmisenä -ja antavat heille arvoa. Tämän tähden ei Juhosta paikkojen vaihdos -tuntunut niin pahalta kuin hän pelkäsi. Kuitenkin oli hänellä ensimältä -ikävä Käkelään ja sen vuoksi kävikin hän siellä niin usein kuin -tilaisuus salli. Pian perehtyi hän kuitenkin uuteen kotiinsa. - -Vaikka Juho olikin jo näin nuorena saanut luottamusta, ja sai suuremman -palkan kuin moni muu, ei hän ollut kuitenkaan mikään monipuolinen mies. -Kun hän ei ollut nuoruudessaan saanut minkäänlaista ohjausta ja oppia -minkäänlaiseen teollisuuteen, eipä vielä saanut itsekseenkään -harjoitella siihen, jäi hän tökeröksi, niinkuin moni muukin, ja niin oli -kun olikin hänellä "peukalo keskellä kämmentä". Kuitenkin oli hän nyt -mies, omatakeinen mies, ja tämän voimasta oli hän hankkinut itsellensä -tuon jo poikasesta pitäin niin kovin halutun puukon, sillä eihän kuka -voinut häntä sitä itsellensä hankkimasta estää. - -Niin teki Oukkari, mutta mitäpä siitä oli enään hyvää. Salaa muilta, -aivan ypö yksinänsä, koetteli hän vuolta jykerrellä ja valmistella yhtä -ja toista kaluntapaista, sillä tunsipa hän vielä nytkin itsessänsä -jonkunlaista puutetta siinä suhteessa ja samassa halua jotakin opetella. -Mutta "ruuna" aina vaan tuli, yritti hän vielä mitä yrittikin. Näitä -yrityksiään ei hän tuonutkaan koskaan muiden näköön, vaan särki ne -palasiksi, ja niin ne menivät samaa tietä kuin syntyneetkin olivat. - -Näin tavoin supistui Juhon puukon virka päretten kiskomiseen ja vitsojen -karsimiseen. Ennestään jo tiedämme, että hän oli jonkunlainen verkon -kutoja. Ja kun vielä lisäämme, että hän oli oppinut lisäksi nuotan -tiheimmässä perukassa tekemään silmän yhdellä pistolla -- joka taito oli -hyvinkin tarpeellinen, kun ei töpelö sormen pää mahtunut pieneen silmään --- niin ovat kaikki käsityöt luetellut, mitä Oukkari-poika kykeni -tekemään. -- -- Eipä vielä aivan kaikki, sillä Kitsalasta paimenessa -kulkiessaan oli hän oppinut tekemään hyviä tuohisia. - -Mutta vaikka Juho olikin näin tökerö käsityön tekijä, raatoi hän isoa -työtä kahden edestä. Kun hän pääsi kovan työn rintamaan, kas silloin oli -hän oikeassa elementissään. Siinä hän raatoi kuin karhu, hellittämättä -ja helpottamatta vähääkään, oli paikka kova tai pehmeä. Poissa piti -silloin olla keppamiesten. Aamusta varhain, illasta myöhään, myllehti -hän yhtä ahkerasti ja samoin teki hän, oli yksin tai kaksin, joukossa -taikka itsekseen. Ei häntä tarvinnut nukittaa eikä nakittaa, vaan hän -teki aina yhtä uutterasti, olipa asiat miten olivat; työ oli vaan hänen -käskijänsä. -- Niin, kelpasipa Römöläisen semmoista renkiä pitää. - -Tämä olikin Römölän isännän mielestä pää-asia, sillä eipä koko pitäjässä -harrastettu eikä harjoiteltu yleiseen käsityön tekoa. - -Juho ei ollut mikään mallikas mieskään, niinkuin ennestään tiedämme. -Päälle päätteeksi oli hänellä niin leveät kämmenet, että kun hän puristi -vanhan virsikirjan pitkän painoksen kouraansa, ei sitä näkynyt eikä -kuulunut. - -Kun hän oli pienuudesta pitäin oppinut yllänsä pitämään tavattoman -suuria aikamiesten vanhoja mekkoja, oli hän siihen niin tottunut, -etteivät parhaankokoisetkaan vaatteet ottaneet häntä aikaisenakaan -oikein seuratakseen. Ne näyttivät olevan ikäänkuin Juhon vieressä, ei -erin kaukana, mutta ei oikein lähelläkään. Aina ne näyttivät vaan -hänestä erilleen pyrkivän, eikä hän huolinut niitä suurin kohennella. -Tavasta hän kuitenkin rinnuksista riuhtasi takkiansa lähemmäksi, kun se -kovin kaukana miehestä avonaisena reuhotti ja kohautti molemmin käsin -housujansa, kun ne kovin alas valuivat. Paidankaulus se ei koskaan ollut -huivin alla, vaan huivi oli paljaalla kaulalla, niinkuin mikäkin vanne, -joka on pantu jonkun pölkyn päähän, estämään sen hajoamista. Kengätkin -ne tahtoivat olla läntässä milloin yhdelle, kulloin toiselle puolelle. - -Niinkuin arvata sopii, ei Oukkari ollut kaiken tämän tähden mikään -tyttöjen hempukka. Eikäpä Juhokaan heistä näyttänyt piittaavan niin -mitään, eleli ja oleili vaan itseksensä omaa elämäänsä, niinkuin tyttöjä -ei olisi olemassakaan. - -Kylän kulkija ei Juho ensinkään ollut. Se ei tullut kysymykseenkään että -hän olisi yöllä kyliä kulkenut, sillä sitä ei hän koskaan tehnyt. Mutta -päivilläkään ei hän halunnut kodistansa mihinkään liikkua, -tilaisuudenkaan tarjoutuessa. Pyhäpäivätkin istui hän tavallisesti -kotona, lueskellen ahkerasti raamattua, virsikirjaa ja muita kirjoja. -Nuorten hommista, puuhista ja leikeistä ei hän välittänyt suurin mitään, -mutta kun he kisapaikaksensa valitsivat Römölän taloa lähellä olevan -tasaisen hiekkanummen ja kokoontuivat siihen iloansa pitämään, pistäysi -Juhokin toisinansa sinne. Ei hän kuitenkaan osaa ottanut toisien iloon, -seisoi vaan ullankanteella ja katseli heidän iloaan. Kun sitten sattui -miellyttävä ja riehakka kohtaus, vetäysi Juhonkin suu nauruun, mutta -ääneensä se ei koskaan päässyt. - -Sattuipa sitten niin, että eräänä kesäisenä pyhä-iltana Kitsalankin -pojat tulivat Römölän luona oleviin nuorten kisoihin; Oukkari sattui -myös olemaan siellä. Toisten siinä remutessa, sattui Kalle vihdoin -huomaamaan Juhon. - -"Kas vaan! Eikö totta vieköön meidän istukas-Jussikin ole täällä ... eipä -olisi uskonut," räyhähti Kalle, kävellen samassa Juhon luo ja potkasten -häntä kintuille. - -Paheksumisen nurinaa rupesi kuulumaan joukosta. - -Juhon ahavoitunut leveä naama lensi entistäkin punaisemmaksi. Hänen -huulensa värähtelivät ja kaikki luulivat, että hän ankarasti kostaa tuon -julkean hävyttömyyden. - -"Minä en ole enään teidän istukkaanne, enkä teidän kiusattavanne ja -potkittavanne; ne ajat ovat menneet. -- Voisin ehkä kostaa tuon -hävyttömyytesi, mutta minä en tahdo," sanoi Juho vaan sävyisästi. - -Hän oli oppinut hillitsemään itsensä. - -Kaikki kummastelivat Juhon mielen malttia ja tyyneyttä noin sokaisevassa -kohtauksessa. Heidän kunniantuntonsa tuli loukatuksi tuon Kallen -hävyttömyyden tähden niin, että he rupesivat yksistä neuvoin häväisemään -Kallea ja tämä kävi viimein niin ankaraksi, että Kitsalan pojat -katsoivat parhaaksi pötkiä sääriinsä. - -Kun sitten palkollisten pestuu-aika taasen tuli, kutsui isäntä Juhon -kamariinsa. - -"Mitenkä se on, Juho, vieläkö haluat olla meillä renkinä?" kysyi isäntä. - -"Kyllähän tuota -- ... mitäpä se hyppelemälläkään paranee." - -"Kuinkas sen palkan kanssa on?" - -"Kyllä sitä siinä on, mitä minulla nyt on ollut," sanoi Juho lakkiaan -pyöritellen. - -Sillä ne olivat kaupat tehty, eikä siitä sen enempää puhuttu. Ja niin -kauvan kuin Juho Römölässä oli, ei niistä rengin-kaupoista piitattu -yhtään mitään. Isäntä ei pyytänyt ei koskenut Juhoa, eikä Juho kysynyt, -saako hän olla vielä talossa tahi ei. Kun palkan makson aika tuli, -maksoi isäntä palkan ja siihen oli Juho tyytyväinen. Sitten oli hän -edelleenkin Römölässä niinkuin kotonaan ainakin. - -Eräänä vuonna koetti eräs talon isäntä saada Juhon rengikseen, luvaten -vielä isomman palkan kuin hänellä Römölästä oli. - -"Kyllä siinä on palkkaa minun laiselleni miehelle, enkä minä lähde tästä -talosta pois," sanoi Juho ja siihen se asia jäi. - -Tämmöistä elämää elänyt, tämmöistä aikaa viettänyt oli Juho Römölässä jo -yhdeksän vuotta ja sen enempää ei oltu koskaan kysytty ei käsketty. Yhtä -yhtäkaikkinen oli Juho koko ajan tyttölöille kuin muullekin maailman -humulle; oli niinkuin hän olisi katkeroitunut jostakin syystä maailman -menoa vastaan. - -Mutta kaikella on rajansa. Tulipa Juhon kymmenentenä palvelusvuotena -Römölään uusi piika, tuolta toisesta Nätkinän kylästä; Riettuksi häntä -kutsuttiin. Hän oli tuommoinen luja jässäkkä, joka ei vähästä kummasta -rutistunut korviansa riputtamaan, eikä vaivojansa valittamaan. Leveä- ja -punaposkisena, lyhyt ja paksuvartaloisena raatoi hän paksuilla -käsivarsillansa kaiket päivät mitä raskaampia maantöitä, kertaakaan -uupumatta ja nurkumatta. - -Heti kun Riettu Römölään tuli, huomasi hän, ettei Jussi ole Pekkoja -pahempi. Vähät huoli hän siitä, etteivät Juhon vaatteet tahtoneet -seurata miestä, jos ei paidankaulus pysynyt huivin alla ja jos eivät -kengänkannat olleet aina niin suorassa; ne olivat pikku asioita hänen -mielestään, sillä Riettu katseli, minkälainen hän oli työnrinnassa; -samasia tähtäili Juhokin Rietusta. -- Oli miten oli, mutta he eivät -katselleet huonoilla silmillä toisiansa, eikä Juhosta Rietun paksu -vartalokaan näyttänyt miltään muulta kuin semmoiselta, jommoisen sen -ollakin pitää. - -Kuitenkaan nämät eivät tulleet milloinkaan muiden näkyviin, sillä -kumpikin heistä oli olevinaan, niinkuin ei mitään olisi. - -Vaikka niin oli, viihtyivät he kuitenkin aivan hyvin, silloin kuin he -yksissä olivat. Oliko heistä toinen tahi toinen poissa joltakin -työpaikalta, tunsi siellä ollut sydämessään salaista kaihoa ja ikävää. -Ei ollut oikein selvillä, mitä se oli, mutta painoi se vaan mieltä niin -oudosti ja sydän-alassa tuntui niin somalta. -- Ja Riettu se kohteli -Juhoa niin ystävällisesti ja miellyttävästi. Ei hän koskaan halveksijan -lailla pisteliäästi Juholle puhunut, vaan aina hänen puheensa oli -jonkunmoista kunnioitusta ja myötätuntoisuutta Juhoa kohtaan. - -Tämmöisessä myötätuntoisuudessa kului aikaa toista vuotta. Tällävälin -oli kuitenkin jotakin muidenkin silmiin pistävää ilmi tullut. Ei oltu, -nimittäin, koskaan nähty, että Juho olisi kenenkään muun piian kengistä -pitänyt semmoista huolta kuin Rietun. Joka ilta kuin Riettu riisui -jalkansa, tarkasteli Juho, olivatko kengät rikki tai tervan puutteessa. -Molemmissa tapauksissa korjasi Juho puutteen ja ehyenä ja täydessä -voimassa löysi Riettu kenkänsä aamusilla ylösnoustuansa uunin pankolta. -Samoin olivat asiat päinvastaisessa tapauksessakin, sillä eipä -Juhollakaan ollut nyt koskaan rikkinäisiä vaatteita, vaan erinäisellä -huolella olivat ne aina eheiksi paikatut. Ketkä näitä kaikkia tekivät, -ei Juhon ja Rietun mielestä ollut olevinaan ensinkään selvillä, vaikka -muut kaikki sen älysivät, ja kuitenkin Juho ja Riettu sen parhaiten -tiesivät. - -Tällä menolla kului aikaa pari vuotta. - -Eräänä pyhä-iltana sattui niin, että kaikki muu väki luisti pois, mikä -mihinkin, ja Juho ja Riettu jäivät kahden huoneesen. - -"On nyt niin lämmin ja kaunis ilma," aloitteli Riettu. - -"Niin on, mutta onhan nyt kaunein kesäkin," sanoi Juho, katsellen -häpeillen ulos ikkunasta. - -"Kaikki ovat menneet kylään, tai mihin lienevät menneet," jatkoi Riettu. - -"Paitsi me," jämäytti Juho. - -"Niin, paitsi me ... mehän olemme täällä kotona, vaikka kaikki muut ovat -menneet. Ja se on kumma: ei minun haluta mennä mihinkään," jatkoi -Riettu. - -"Eikä minunkaan." - -"Se on kummallista -- -- ... miksi me molemmat, sinä ja minä, olemme -niin yhdenlaisia...; oikein minusta on kumma! -- -- ettei haluta -kyläänkään," tuumaili Riettu. - -"Niinköhän." - -"Niinpä se on," sanoi Riettu vähän kylmentyneenä Juhon -yhtäkaikkisuudesta, joka yhä vaan katseli ulos akkunasta. - -Seurasi pitkä äänettömyys ja Juho naputteli sillä välin sormellaan -akkuna-ruutua. - -"Mitenkä on, Riettu, kävisiköhän se...?" sanoi Juho viimein ja kääntyi -Riettuun päin. - -"Miks'ei se kävisi," sanoi Riettu, mutta hän kävi entistä punaisemmaksi. --- -- -- - -Seuraavana pyhänä tuli Juho aamulla varhain isännän kamariin. - -"Kävisiköhän se ... -- minä olen ajatellut..." aloitteli Juho. - -"Mikä niin?" kysyi isäntä, ollen vielä unen horroksissa. - -"Minä olen ajatellut -- tuota noin, että..." - -"Että mitä?" - -"Että tuo Riettu." - -"Minä arvaan...; olenhan sen huomannut. -- Sinä tahtoisit kai sanoa, -että menisitte naimisiin." - -"Niinhän sitä." - -"Ja" - -"Enhän minä olisi uskaltanut, mutta..." - -"Mutta tahtoisit minua puhemieheksi?" autteli isäntä. - -"Niinhän sitä..." - -"Mutta eihän kerkeä enään täksi pyhäksi -- muutoin aivan mielelläni," -sanoi isäntä. - -"Eihän sillä niin kiirettä..." sanoi Juho ja lähti pois kamarista. - -Mitään muutosta Juhon ja Rietun elämässä ei huomattu seuraavalla -viikolla; he olivat vaan, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut, eikä -vakava isäntäkään siitä mitään virkannut. - -Kovinpa ihmiset ällistelivät ensi pyhänä, kun Juho ja Riettu -kuulutettiin avioliittoon. - -"Kuka olisi uskonut, että tuo meidän istukaskin..." sanoi Kitsalan -emäntäkin. - -"Mitä kummempi asia se on kuin monen muunkaan," tokaisi siihen -Käkeläinen. - -"Niin, mitäs teidän ... kyllähän teidän," sanoi emäntä hieman häveten. - -"Mitä väliä siinä on...? -- Ihmisiähän hekin ovat," sanoi Käkelän ukko, -käänsi halveksivaisesti selkänsä emännälle ja lähti mennä pynttäämään -pois. - -Mieliharmissaan lähti Kitsalan emäntä hamppasemaan toisaanne päin -- -orleanssi vaatteet ne pieksivät kinttuja niin ahkerasti, huolimatta -siitä vähääkään, vaikka helmukset olivat saaneet lisäpainoa ja väriä -kaikenlaisesta rapakosta ja liasta. - -"Nuokin nyt ... tuommoinen tollisko tuommoisen sarsi-Rietun, jolla ei -ole yllä muuta kuin villavaatetta, mukaistaanhan mullikin puskee ... -kyllähän minä tiedän kuinka siinä käypi: laittavat vaan uusia istukkaita -taasen ja ehkä mekin saamme niistä osamme... Ja tuo Käkeläinenkin -sitten..." mutisi Kitsalan emäntä itsekseen, arvostellen maailman menoa -omalta kannaltaan. - -Kun kuulutukset olivat laillisessa järjestyksessä loppuun tulleet, -pidettiin Juhon ja Rietun häät. Ei ne olleet mitkään loistavat, mutta -siirappi-viinaa niissä oli runsaasti ja kaikkian enimmän sitä tarjottiin -Römölän ja Käkelän isäntä-väelle. - -Näin oli Juho kohonnut niin paljon, että hän oli etevämpi renki-Pekkaa, -sillä olipa hänellä nyt oma puukko, niinkuin Pekallakin, mutta vieläpä -Riettukin, jonkalaista Pekalla ei ennen ollut, eikä vastakaan saanut. - -Edelleenkin oli Juho Riettuneen Römölässä, niinkuin ei olisi mitään -tapahtunut; alkuperäisillä puheilla olivat he talossa niinkuin renki ja -piika ainakin. - -Ajan-oloon kävi kuitenkin niin, että eräs Oukkari tuli entisten lisäksi -Römölään, ja tämä ei ollut Juhon ja Rietun mielestä oikein sopevaa -siihen asemaan nähden, missä he tunsivat olevansa. Vaikkei talon -puolelta tätä vastaan tehty pienintäkään muistutusta, vaivasi se asia -kuitenkin Juhon ja Rietun mieltä, sillä myötäänsä täytyi kuitenkin -jonkun henkilön olla heille erotetussa huoneen nurkassa hoitelemassa -vaativaa pikku Oukkaria, jos heidän mieli oli myötäänsä olla työssä. - - - - -V. - -Toiset tuumat. - - -"Kuinkahan se on...? Näinköhän se käypi laatuun? Minusta tuntuu, etteivät -asiat ole oikein... -- Tuo lapsihan se...", aloitteli Riettu eräänä -iltana maata pannessaan puhelemaan. - -"Niinkö sinustakin...? Niin minustakin," sanoi Juho. - -"Vaikkeivät isäntä ja emäntä ole mitään sanoneet, olen minä kuitenkin -huomaavinani, ettei ole niinkuin ennen," jatkoi Riettu. - -"Niin minäkin." - -"Eiköhän meidän ole elämäämme muuttaminen? Rupeaisimme vaikka -huonemiehiksi," esitteli Riettu. - -"Eihän toki huonemiehiksi...; ei sekään hääviä... Parempihan toki -torpparinakin..." arveli Juho. - -"Niin, niin. Parempihan olisi oma mökki kuin toisen huoneen nurkka ... -vaikkapa huonompikin -- eihän olisi muiden tiellä. Mutta eivät hekään -kaikki niin hyviä päiviä elä," arveli Riettu. - -"Maailma on niin monittain...; eläväthän Käkeläisetkin ... -- onhan -ihmisessä itsessäänkin useinkin vikaa," puolusteli Juho jo kauvan -hautuneita mielipiteitään. - -"Kunhan saataisiinkin hyvä torpan maa, semmoinen kuin Käkeläisilläkin -- -voi kun olisi hyvä; sittenhän emme olisi muiden tiellä ja saisimme elää -itsenäisinä ja tehdä työtä omalla maatilkullamme --; olisihan se niin -hyvä -- Juho kulta," tuumaili Riettu, halaillen Juhoa. - -"Älähän nyt tuossa -- olenhan sitä jo kauvan miettinyt. Kiverän isäntä -kuuluisi ottavan torpparin, ja olen miettinyt mennä hänen kanssaan -kaupantekoon," ilmoitteli Juho. - -"Niinkö? Sittenhän ajattelet samaa kuin minäkin. -- Voi Juho-kulta! Mene -heti kaupantekoon, että päästäisiin itsenäisiksi ja saataisiin oma mökki --- olisi niin hyvä. Mene Kiverän luo jo huomenna, tuumailemaan asiasta," -hopitti Riettu. - -"Maltahan nyt -- kyllähän minä, kun joudun," sanoi Juho ja käännähti -toiselle kyljelle. - -Huomen päivän illalla oli Juho Kiverässä kauppaa hieromassa. - -"Kyllä kaiketi minä -- miks'eikäs, kun vaan kaupoissa sovitaan -- -miks'enkäs minä... Koko hakapalstan saat haltuusi, mutta maksuja myös -täytyy olla -- sehän on tietty... Eihän sitä toki muutoin," tuumaili -Kiverä kaupanteon aikana. - -"Enhän minä muutoin toki tahdokaan, -- kuinkas muutoin," myönteli Juho. - -"Senhän minä tiedänkin --... Olethan sinä... Kyllähän sinä osaat työtä -tehdä -- kyllähän minä uskallan, mutta hyvä kirjuri meidän pitää saada," -tuumaili Kiverä. - -"Mistähän se saataisiin?" - -"Kyllähän niitä on, kun kirkolle mennään -- onhan niitä, mutta kyllä -siltavouti, Kiskonen, on hyvä, paras näillä tienoilla; sopiihan mennä -hänen luoksensa," esitteli Kiverä. - -"Kyllä kaiketi, mutta emmeköhän ota mukaamme Käkeläisenkin?" ehdoitteli -Juho. - -"Mitäpä me hänellä...? Kyllä kaiketi se siltavoutikin... Hän on -ymmärtäväisempi kuin kaikki Käkeläiset yhteensä...; kyllä hän ymmärtää," -vastusteli Kiverä. - -Lähdettiin sitten yksistä tuumin kirkonkylään torpan kirjoja teettämään. - -Siltavoudin luo sitä sitten mentiin ja hyvästipä siellä otettiinkin -kirjain teettäjät vastaan. - -Niinkuin käytännöllinen mies ainakin, ryhtyi siltavouti heti työhön; -Kiverä selitteli ehtoja ja kirjuri laati ne paperille. Ensimäiseksi -vuodeksi pantiin vain päivätöitä joka viides viikko omassa ruoassa, -toisena joka kolmas ja kolmantena joka toinen viikko. Tämmöisenä -pysyivät sitten päivätyöt kaksi vuotta, mutta sitten piti torpasta olla -joka päivä mies talon työssä. Kun nämät ehdot olivat paperille pantu, -esitteli Kiverä kirjaan pantavaksi vielä seuraavan määräyksen: -"Maan-omistaja olkoon oikeutettu tekemään torpalle sittemmin -koroituksia, jos hän sen tarpeelliseksi näkee." - -"Koroituksia!? Mitä ne koroitukset ovat? Minun mielestäni on siinä -kylläksi koroituksia, kun joka päivä mies on työssä," sanoi Juho ja -kohotti päätään ylemmäksi. - -"Mitä, vaadinkos minä torpasta heti täydet päivätyöt, vaikka olisin -voinut...? Eikähän se niin vaarallista ole, mutta sinä et ymmärrä -- -- -ainahan se on tavallista... Ja enkähän minä suinkaan väkisten...; -kyllähän minä muitakin -- --... Vai mitä te arvelette, eikö se ole aivan -tavallista?" tuumaili Kiverä, kääntyen viimeistä kysymystä tehdessään -siltavoudin puoleen. - -"Joo. Kyllä sitä paljon käytetään 'almänninkein' vuoksi," sanoi -siltavouti, kohottaen päätänsä ja silmälasejansa. - -"Mitä ne almänninkit ovat, onko semmoisia Käkeläisenkin torpan -kirjoissa?" kysyi Juho tohtunnena. - -"Kyllä niitä on aina ja ovat ne Käkeläisenkin ... kuinkas muutoin," -ehätti Kiverä sanomaan. - -Niihin selityksiin tyytyi Juho ja niin tehtiin kauppakirjat valmiiksi, -oikein kaksipuoliset, joista toisen sai Kiverä, toisen Oukkari. - -Kiverä ei ollut ennestään mikään kartanon omistaja, mutta muutoin -varakas mies. Hän oli muualta vasta paikkakuntaan muuttanut ja oli -nykyään ostanut Laholan laajan, mutta rappiolla olevan tilan. Hän oli -paljon kulkenut maata ja tullut tuntemaan torppari-olot kovimmissakin -muodoissa. Hän aikoi nyt ottaa usiampia torppareita laajalle -maatilallensa ja niillä hyödyttää itseään. - -Voi kuinka vapaalta ja itsenäiseltä Juho nyt mielestänsä tuntui, -astellessaan vaimonsa luo, kun oli torpan kirjat lakkarissa. - -Oitis ryhtyi Juho toimeen. Hän oli hyvin säästäväinen mies. Koko pitkän -palveluksensa ajalla ei hän ollut hukannut ainuttakaan penniä muihin -kuin välttämättömiin tarpeisiin... Tämän tähden oli hänellä säästössä -useammat sadat markat. Näillä teetti hän huoneet ja muut tarvittavat -kalut, sillä eipä hän töpelyytensä vuoksi kyennyt koemmin huoneen -nurkalle kuin muuhunkaan parempaan puutyöhön. Itse ryhtyi hän heti -innolla hirsien, halkojen ja aidaksien hakkuusen, ja sitä hän kyllä -osasi. Kesällä kaatoi hän kaskea, raatoi peltoa, raivasi niittyä, pani -aitaa --; niin, kyllähän sitä aina työtä on, semminkin niin uudessa -talossa. - -Ensi syksyn tullessa päästiin oman katon alle asumaan ja se tuntui -joltakin. Keväällä kaadettu kaski oli saatu paloksi ja kylvetyksi. -Varoja oli vielä jäljellä, että voitiin ostaa viljaa talven varaksi ja -laakkasarvinen kyttökin mylvi navetassa. Olihan hyvä elämän alku, toivoa -ja elämää täynnä, ja kahta kertaa paremmaksi ja onnellisemmaksi tunsi -Juho itsensä renki-Pekkaa, joka vielä naimatonna yhä koki olla -kötyytellä joutuisasti pienenevällä palkalla renkinä; silmin nähtävästi -ei ollut enään kaukana se aika, jolloin hänestä tulee vakinainen -istukas. - -Oukkarin torpan tilukset olivat todellakin laajat, mutta karut ne -olivat. Siitä huoli Juho kuitenkin viisi, mutta itseensä luottavana teki -hän vaan työtä, laskematta vähääkään lukua, oliko siinä vähän vai paljon -työtä, oliko maa karua taikka lihavaa. Tämmöinen itsensä uhraavaisuus ja -ponnisteleminen ei voinut mennä vastaavitta hedelmittä ja heidän -toimeentulonsa vaurastui aika ajalta. - -Pitkin aikaakin oli Juho ahkera lukemaan, mutta nyt päässeenä oman kodin -rauhaan, jossa etäisyyden vuoksi eivät vieraatkaan juuri usein -häirinneet, tuli tämä kaikkina joutohetkinä hänen varsinaiseksi -työkseen. Tästä sai hän yhä enemmän ja enemmän uutta valoa. Sillä -vaikkei hänen ymmärryksensä ollutkaan juuri terävintä laatua, selkeni -hänelle kuitenkin ajan-oloon yksi ja toinen ennen ymmärtämätön kohta ja -paikka, jopa semmoisiakin, joita ei hän osannut aavistaakaan. Viimein -vakaantui tämä tieto Juhossa syväksi uskonnolliseksi vakuutukseksi; ja -panipa hän niissä asioissa monen viisaammankin häpeään. Nyt hän rupesi -käsittämään, minkälaista rakkautta se on, jolla Jumala ihmisiä rakastaa -ja kuinka äärettömästi hän on häntäkin rakastanut hamasta lapsuudestaan, -vaikka hän ymmärtämättömyydessään ensinnä nurkui tätä Jumalan -järjestystä vastaan. -- Voi kuinka onnellisilta ja itsenäisiltä he nyt -mielestänsä tuntuivat. - -Tämmöisissä oloissa oli kulunut aikaa kymmenkunnan vuotta. Oukkarin -elämä oli niin vaurastunut, että he elivät ja tulivat toimeen omasta -varasta. Vaikka päivätyöt olivat niin raskaat, ei niistäkään ollut -jäänyt koko ajalla ainuttakaan päivää rästiksi, sillä Juho oli -vuonnavuotuistansa palkannut miehen niitä tekemään. - -Koska tällä ajalla ei Kiverä käynyt torpassa ainuttakaan kertaa, mutta -nyt tuli hän sinne eräänä päivänä. Juhoa kummastutti tämä tapaus kovin, -eikä hän ymmärtänyt oliko se hyvä tai paha, mutta oudolta se vaan -tuntui. Niin arvokkaalle vieraalle koettiin heti toimittaa istuinta, -samassa kehoittaen häntä istumaan. - -"Te tulette tässä hyvästi toimeen," aloitteli Kiverä. - -"Kyllähän, Jumalan kiitos, kun tekee kovasti työtä," myönteli Juho. - -"Kyllä teillä on hyvä torppa," kehuskeli Kiverä. - -"Kyllähän... Työnteollahan ne karutkin maat paranevat," arveli Juho. - -"Teidän täytyy nyt jo ruveta tekemään koroituksia," sanoi Kiverä. - -"Mitä? -- Eivätkö kaikki päivätyöt ole rehellisesti tehdyt?" kysyi Juho -ällistyneenä. - -"Noo -- kyllähän, mutta..." - -"Mitä siinä sitten on puhumista?" - -"Onpa siinä. Kuka näin laajatiluksisen ja hyvän torpan antaa sen -vertaisella maksulla?" - -"Kovalla työnteolla tässä elää kituuttaa, mutta ei sen kadehdittavaa -elämää luulisi olevan. Minusta on tästä maksua kylläksi ja ovathan ne -torpan kirjoissa määrätyt," selitteli ja puolusteli Juho. - -"Niin, mutta minä pidätin itselleni oikeuden tehdä koroituksia, jos ma -tahdon ja minä tahdon...; se on sanottu --. Jaa-a," sanoi Kiverä -voitollisesti. - -"Semmoisiako ne teidän almänninkinne olivatkin?" sanoi Juho -alakuloisesti, sillä hän alkoi käsittää mitä nuot koroitukset ja -almänninkit merkitsivät. - -"Niin, semmoisia ne olivat. Jokaisen täällä tulee pitää itsestänsä -huolta," sanoi Kiverä ilkkuen. - -Tämä vaikutti Juhoon niinkuin salahman isku. Hän alkoi käsittää, mikä -nyt on edessä ja että heiltä aiotaan riistää elämisen mahdollisuuskin. -Kaikki vastukset, vaivat ja ponnistukset, joita hän oli perheensä eduksi -uhrannut, näytti nyt raukeevan tyhjäksi, ja kauhea epätoivo ja tyhjyys -tuntui ammottavan kitaansa, nielläksensä kaikki yhdellä nielauksella. -Kaiken tämän tähden ei Juho voinut sanoa kaukaan aikaan mitään, istui -vaan kumarassa, tukien toisella kädellään päätään. - -"Minkälaisia koroituksia te sitten tahtoisitte panna?" kysyi hän vihdoin -epätoivon ponnistuksella. - -"Kaksi tynnyriä rukiita, kaksi leiviskää voita vuosittain ja joka toinen -päivä hevospäivätyö lisäksi entisille päivätöille," luetteli Kiverä -koroituksiaan. - -"Siihen en voi mennä, koska on sula mahdottomuus saada niitä maksetuksi. -Tässä on työtä niukasta elämisestä nukkaan asti ja jos siihen vielä -lisämaksuja tulee, niin on varma perikato edessä," sanoi Juho ja -kyyneleet herahtivat hänen silmiinsä. - -"Siihen en minä voi mitään... Olkoon kauppa sitten purettu," sanoi -Kiverä kylmästi. - -"Ja kuitenkin voitte, jos tahdotte. -- Seuratkaa nyt omantuntonne ääntä -ja antakaa kaupat olla entisellään," sanoi Juho, turvaten pyytelemiseen -ja Kiverän omaantuntoon. - -"Minkä minä olen sanonut, siinä minä pysyn, siinä eivät auta tunnot -eivätkä itkut," sanoi Kiverä pilkallisesti ja meni vihoissaan pois. - - - - -VI. - -Kivelle meni. - - -Tuli kova katovuosi. Oukkarikin on niittänyt torpas taan hallan paneman -laihon, huonomman kuin moni muu -- eipä kummakaan, sillä olihan se -syrjäinen paikka. Se oli viimeinen niukka sato, jonka hän torpastaan -korjasi, sillä Kiverä hääti todellakin hänet pois pesiltään. Oukkari ei -ollutkaan enään omissa pienissä ja rakkaissa huoneissaan, vaan hän oli -perheensä kanssa loisena eräässä pienessä syrjäisessä talossa. -- -Huoneetkin olivat menneet "almänninkeihin". - -Kovat ajat tulivat nyt tilattomalle kansalle. Tilalliset kokivat tulla -toimeen niin vähällä työväellä kuin suinkin mahdollista oli. Tämän -tähden ei köyhä kansa saanut työtä ja jos joku saikin, eivät saaneet -muuta palkkaa kuin ruoan ja silläkin oli työmiehiä tarjona vaikka kuinka -paljon. Seuraus siitä oli se, että työmiesten perheet jäivät lumelle -suin ja muuta neuvoa ei ollut kuin että heidän täytyi lähteä mierolle. - -Oukkari oli kuitenkin tänä tukalana aikana paremmassa asemassa kuin moni -muu vertaisensa. Torpastansa oli hän kuitenkin saanut jotakin pöhnää -leivän lisäksi ja paitsi sitä oli heillä lehmiä, joista oli iso apu -heidän elämiselleen. - -Vaikka seuraavat vuodet eivät olleet katovuosia, ei työväen tila siitä -paljon parannut, sillä kova katovuosi oli maakunnan niin tyhjentänyt, -ettei se ollut siitä ensinkään toipua ja työpalkat olivat niin pienet, -ettei perhe niistä paljon kostunut. Oukkarikin koki raataa niinkuin -orja, niin paljon kuin voimat vähänkin riittivät, mutta ansiot eivät -riittäneet perheen toimeentuloksi, sillä se oli käynyt jo -monilukuiseksi. Tämän tähden hupenivat hänen entiset varansa -hupenemistaan; lehmä lehmän perästä, kalu kalun jäljestä meni, ja -viimein menivät kaikki niin tarkkaan, ettei ollut jäljellä muuta kuin -tyhjät kädet ja alaston, nälkäinen joukko. - -Pitäjässä oli tapana, että kaikki itselliset pantiin tilallisien -holhouksen alaisiksi; yhdellä isännällä oli tavallisesti useampia -itsellisiä perheitä kaitseltavana. Semmoisen holhouksen alle pantiin -Oukkarikin. - -Nämät holhouksen alle pannut henkilöt eivät saaneet isäntänsä -kirjallisetta luvatta liikkua paikkakunnastansa mihinkään muuanne -työn-ansiota etsimään, vaikkeivät omassa pitäjässä olisi palkakseen -saaneet mitään muuta kuin ruoan. Tilalliset kyllä osasivat näitä -sääntöjä hyväksensä käyttää, niin etteivät työmiehet nytkään juuri -paljon työpalkoistansa kehuneet. Tämän tähden vallitsi monessa perheessä -kova hätä ja puutos. Usealla ei ollut vieläkään muuta neuvoa kuin että -latoa ja turjustaa lapsiliutansa isoon koriin ja lähteä kelkalla niitä -vetelemään pitkin tietä, elääkseen armoleivästä. Mutta kun kerjääminen -on kovasti kielletty, kävi tämänkin elinkeinon tavallisesti niin, että -he tuotiin kyydillä kotipaikoillensa ja kustannukset sai kunta -suorittaa. Tämmöistä ja nälkäkuolemaa välttääkseen, turvaannuttiin -yleiseen pettuleipään, jolla tavallisesti ei ollut muuta höysteenä kuin -yhtä karvaat kyyneleet kuin leipäkin oli. - -Oukkarikin koki ponnistella kaikki voimansa, saadaksensa perheellensä -elatusta, mutta vähäksipä näkyivät miehen voimat. Hän mietti päänsä -ympäri löytääksensä jotakin keinoa, joka auttaisi tässä tukalassa -tilassa, mutta eipä sitä ollut helppo löytää. Vihdoin päätti hän mennä -vieraisiin paikkakuntiin parempaa työn-ansiota hakemaan. Siinä -tarkoituksessa meni hän kaitsija-isäntänsä luo, saadaksensa häneltä -lupaa hankkeillensa. - -"Mitäs Oukkari nyt asioitsee?" kysyi kaitsijamies viran-omaisesti. - -"Olisihan sitä vähän, aikoisin -- tuota..." - -"Mitä aikoisit?" - -"Aikoisin mennä ... kun tuota täälläkin niin huonosti... Kun antaisitte -kirjan, niin menisin..." aloitteli Juho arasti. - -"Mihin menisit? Sano asiasi suoraan, en minä jouda yhden asian kanssa -kauvan venyttelemään," sanoi isäntä. - -"Menisin muualta työtä etsimään, kun saisin kirjan...; niinhän tuota -täälläkin vähän..." - -"Ei ajatustakaan. Pysy vaan koreasti paikoillasi; kyllä täälläkin on -työtä, ken sitä vaan tehdä haluttaa," sanoi isäntä kaikella -virkamahtinsa painolla. - -"Joukko kuolee nälkään, enkä minä kerjäämäänkään..." sanoi Juho ja lähti -alakuloisena pois. - -Huomena meni Juho nimismiehen luo, pyytämään häneltä työkirjaa, mutta -tämäkään ei sitä antanut, kun ei ollut kaitsijamiehen lupaa. - -Katkeralla mielellä palasi Juho kotiin. Sinne päästyänsä huusivat lapset -leipää, mutta sitä ei ollut antaa. Tämä teki kovin kipeää Juhon -sydämelle ja koko seuraavana yönä ei hän voinut nukkua silmän täyttä. -Omasta näljästään ei hän suurin lukua pitänyt, mutta vaimo ja lapset kun -kärsivät, sitä ei hän voinut kestää. Epätoivo tahtoi valloittaa sielun -ja mielen. Hän oli kaikkensa koettanut, kaikkensa yrittänyt, ajatellut -sinne ja tänne, mutta aina vaan oli suo siellä, vetelä täällä ja apua ei -kuulunut kustaan. -- -- -- - -Täysi kesä oli jo. Aamulla sivui Juho tyhjän kontin selkäänsä ja alkoi -astella pois kylästä niine kirjoineen. Ei kukaan muu kuin hänen vaimonsa -tiennyt, mihin hän meni. Tuskan pakottamana täytyi Juhon, huolimatta -kaikista säännöistä, lähteä ulompaa hakemaan edullisempaa työtä. Pitkät -matkat kuljettuaan, tapasi hän vihdoin S----n pitäjässä kuokkatyötä. Hän -sai mielestänsä edullisen urakan ja alkoi siinä raataa kuin nälkäinen -karhu. - -Kun hän oli siinä ollut noin kolmisen viikkoa, tuli nimismies -kyselemään, onko Juholla passia. Tästä hämmästyi Juho niin, että hän -lensi punaiseksi kuin leppäkerttu. Hän ei voinut sanoa ainuttakaan -sanaa, ja hän oikein vapisi pelvosta. - -"Onko sinulla passia, vai eikö ole? Sano suoraan," sanoi nimismies -virka-innossaan. - -"Ei minulla ole mitään passia...; minä en saanut, vaikka tahdoin," sanoi -Juho vapisevalla äänellä. - -"Se on huono puolustus; sen enemmän on syytä epäillä sinun -rehellisyydestäsi," sanoi nimismies. - -"Kyllä minä rehellinen mies olen," puolusteli Juho itseänsä. - -"Samaa sanoo suurin konnakin itsestänsä," sanoi nimismies. - -Pitemmittä mutkitta pisti nimismies Juhon kiinni ja passitti hänet -vangin-kyydillä vietäväksi sen nimismiehen luo, josta Juho ilmoitti -itsensä olevan. - -Mustaakin mustemmaksi kävi nyt Juhon mieli. Hän oli vankina, vaikkei hän -ollut neulan edestä yhdellekään ihmiselle mitään pahaa ja vääryyttä -tehnyt. Sallimus ja koko maailma näytti hänet kietoneen pauloihinsa, -kiristääkseen, piirittääkseen ja ahdistaakseen häntä joka puolelta, niin -ettei ollut mitään mahdollisuuden toivoakaan siitä pois päästä. Entinen -elämänsäkin muistui nyt Juhon mieleen aina lapsuudesta saakka. Ruusujen -ja kukkasten päällä kävelemistä ei sekään ollut, mutta ei häntä -kuitenkaan koskaan ennen oltu vangittu. Kaikki tämä kävi niin Juhon -sydämelle, ettei hän vankirattailla istuessaan voinut katsoa vastaan -tulevia ihmisiäkään silmiin, vaan koki vältellä heidän katseitaan niin -paljon kuin voi. Yö- ja syöttöpaikoissa oli kaikkian pahin, sillä -silloin oli hän kaikkien uteliaisuuden esineenä. Kaikki häntä katselivat -niinkuin lehmä uutta konttia ja melkein kaikki kyselivät Juho raiskalta, -mitä pahaa hän oli tehnyt, koska oli kiinni pantu ja nyt vangin kyydillä -kuljetettiin. Pitkiä selityksiä eivät he tosin Juholta saaneet, vaan -mitäpä sekään Juhon surua auttoi. - -Koko sillä ajalla, kun hän kotimatkalla viipyi, ei Juho voinut syödä -yhtään palaa, vaikka ruokaa kyllä oli tarjolla. Ei hän myös silmää -ummistanut niinä kolmena vuorokautena, mitkä matkalla kuluivat, niin -apeana oli hänen mielensä. - -Kun he tulivat kotipitäjän nimismiehen luo, ei tämä ollut kotona, eikä -sanottu tulevan ennenkuin illalla. Päiväkauden sai hän istua kytkettynä -väentuvan penkillä, kaikkein katseltavana ja arvosteltavana. Yksi ja -toinen kuiski toisille: "Mitähän pahaa Oukkari on tehnyt, koska on -kiinni pantu?" - -Juho kuuli kaikki nämät kuiskeet ja ne kävivät kipeästi hänen -sydämelleen kuin puukon pistokset. -- Häntä luullaan nyt varkaaksi, -kenties murhamieheksikin, mietti hän. - -Kun nimismies tuli kotia, meni hän heti väentupaan Oukkaria katsomaan, -sillä hän oli jo saanut asiasta tiedon. Hänkin oli kuullut noita -ihmisien kuiskeita ja arveluita. Niin paljon kuin ihmisiä saapuvilla -oli, hyömäsi nimismiehen perässä väentupaan, kuulemaan, mitä tämä -Oukkarille sanoisi. - -Nimismies otti vanginkuljettajan mukana olevan matkapassin ja silmäili -sitä. - -"Se siitä tulee, kun lähtee passitta toisiin pitäjiin työhön," sanoi -nimismies ja päästi Juhon irti. - -"Eikö sillä sen pahempaa rikosta ollutkaan?" kyseli monikin nyt -toisiltaan kummastellen; tuntuipa siltä, että he olisivat mieluummin -kuulleet Juhon olevan ison rikoksen tekijän, kuin viattoman miehen. - -Kovin alakuloisena lähti Juho astelemaan majataloansa kohden. Tuntui -siltä, kuin hän todellakin olisi joku iso pahantekijä ja että häntä -ajettaisiin takaa ja pantaisiin taasen kiinni. Tämän tähden säikähti hän -jokaista lentoon pyrähtävää lintustakin. Jos hän näki jonkun ihmisen -metsäisellä tiellä vastaansa tulevan, pökäsi hän suoraa päätä metsään, -ettei vastaan tulija häntä huomaisi. Väsymys ja uupumus rupesi häntä nyt -niin mielenliikutuksen kanssa yksissäneuvoin vaivaamaan, että kaikki -esineet rupesivat näyttämään ihmisiltä ja hänen täytyi poiketa muutamaan -metsätaloon, jonka saunaan hän kenenkään huomaamatta hiipi, sillä nyt -oli jo yö. Sen penkille oikaisi hän väsyneen ruumiinsa ja vaipui -levottomaan uneen. - -Kun aurinko nousi, hiipi hän kenenkään huomaamatta saunasta ulos ja -alkoi astella pesäpaikkaansa kohden. - -Nälkäisenä olivat siellä vaimo ja lapset. Ei heille jäänyt Juhon -lähtiessä muuta syömistä kuin muutamia pettuleipiä ja pianhan semmoiset -varat olivat syödyt. Kovalla oli nälkä pitänyt perhettä sillä aikaa, kun -Juho oli ollut poissa, mutta olihan kuitenkin hengissä pysytty. Vaimo -oli kokenut kaikin tavoin ansaita suurus-hiukkaa petäjäisen sekaan ja -armelijaat emännät antoivat hänelle joskus hiukan muikun silakkata ja -piimä-pisaretta, etteivät kaikenai hiukeneisi. He olivat odottaneet, -että isä lähettäisi heille vähänkään varoja, että saisivat ankaraa -hätäänsä lievitetyksi, mutta kovin kummaksi kävi heille, kun isä tuli -näin äkki-arvaamatta ja aivan odottamatta kotiin. - -Nolona istui Juho jakkaralle kotiin päästyänsä. Ei hän eikä vaimonsa -puhuneet isoon aikaan ainuttakaan sanaa, sillä vaimokin aavisti, -etteivät asiat ole oikeassa. - -"Pianpa sieltä tultiinkin," sanoi vaimo vihdoin. - -"Pianhan tuota." - -"Eikö saanut sielläkään työtä?" - -"Kyllä kaiketi, mutta..." - -Siihen jäi keskustelu hyväksi aikaa. - -Pitkän ajan päästä rupesi Juho hitaasti kaivamaan poveansa. Vihdoin sai -hän näkösälle liivin povitaskun, joka oli äimällä ja nuoralla ommeltu -kiinni. Tätä rupesi hän varovasti ratkomaan auki. Sen tehtyään veti hän -taskusta esille kokoon käärityn likaisen rievun, joka oli vielä langalla -kiinni solmieltu. Sitä hän nyt rupesi auki kehittelemään ja kun se oli -vihdoin tapahtunut, otti hän sieltä muutamia setelirahoja ja ojensi ne -vaimollensa. - -"Tuossa on vähän rahaa, että saat itsellesi ja lapsille ruokaa," sanoi -hän sitten. - -Vaimo oikein säikähti. Hän ei ollut osannut aavistaakaan, että Juho -olisi sillä ajalla mitään saanut kokoon. - -Vapisevin käsin rupesi hän rahoja levittelemään ja ihmeekseen huomasi -hän niitä olevan kolmekymmentä markkaa. Tämän summan oli Juho ennen -kiinnipanoansa kerinnyt ansaita ja isäntä, jolle hän kuokki, oli -rehellisesti maksanut joka pennin, mitä hän oli ansainnut, vaikka -hänellä olisi ollut hyvä tila juonitella Juhon äkkinäisen kiinnipanon -vuoksi. - -Vaimon mielestä se oli paljon, odottamattoman paljon. Kaukaan aikaan ei -oltu niin rikkaita oltu; hätäkö nyt elää ja olla. Vaimon huolet -poistuivat kerrassaan niinkuin tuhka tuuleen ja lapsetkin tulivat -iloisiksi kuin käki metsässä; oliko kumma, sillä olivathan he kuulleet -saavansa ruokaa. - -Heti meni vaimo talosta ruokavärkkiä ostamaan. Pian palasi hän sieltä; -pari kappaa perunoita ja muutaman naulan muikkuja toi hän tullessaan. - -Pian olivat perunat kuorineen padassa kiehua porisemassa. Lapset eivät -tahtoneet malttaa odottaa niiden kypsymistä. Terävillä tikuilla -pistelivät he pataan heti kun perunat rupesivat kiehumaan; olipa äidillä -koko työ, saadaksensa lapsia pysytetyksi ulohtaalla niin kauvan kuin -perunat kypsyivät. - -Kauvan ei viipynyt, ennenkuin ne isossa puukupissa höyrysivät pöydällä. -Niiden höyryävä tuoksu tuntui lasten mielestä niin hyvältä, että oikein -vesi kielelle valui. - -Lapset kääreentyivät perunakupin ympärille niine käskemisine ja äiti -kiiruhti heidän perässään, pitämään järjestystä. Eivät ne lapset -joutaneet kuorimaan ja perkkailemaan perunoita. Olipa se mikä rupinen -tahi muu vikanainen peruna tahansa, mutta armotta se rutistettiin -kouransilmässä rikki ja pudotettiin muikun silakkakuppiin. Siitä ne -sitten paksujen puulusikoiden avulla luisuivat hyvästä putouksesta alas -ja pettuleipäkin sai siinä samassa semmoisen kyydin, ettei äsken ollut -mointa saanut. - -Perunain ääreen päästyänsä näki vaimo ihmeekseen, ettei Juho tullutkaan. -Tavallisesti oli hän aina niine käskemisine tullut syömään, kun näki, -että ruoka oli pöydällä ja että muutkin menivät. - -"Tule nyt Juho, sinäkin syömään...! Tietystihän sinullakin on nälkä," -sanoi vaimo. - -Juho ei liikahtanut paikaltakaan. Hän istui vaan yhdessä ja samassa -paikassa, mihin hän oli kotiin tullessa istunut. Pää käteen -nojauntuneena oli hän aloittanut istumisensa ja niin hän istui vieläkin. -Kun joku ulkonainen asia häiritsi häntä mietteissään, kohautti hän vähän -itseään ja tuhrasi käsiseljällään nokkaansa. - -Niin hän teki nytkin, kun vaimonsa perunakupille kutsui. - -"Etkö kuullut?" sanoi vaimo, kun huomasi, ettei Juho ollut kuten ennen. - -Juho ei liikahtanut entistä enempää, tuhrasi vaan taasenkin nokkaansa ja -jäi entiselleen. Vaimon mielestä näytti siltä kuin joku luonnoton asia -olisi painamassa hänen mieltään, ja niinhän olikin. - -"No, tule nyt, Juho, perunat loppuvat ja sinä jäät ilman," kehoitti -vaimo, kun näki, ettei Juho ollut taallaankaan. - -"Enhän minä -- en tarvitse," sanoi Juho, vähän itseään liikuttaen. - -Niin. Juholla oli jotakin toista miettimistä kuin nälkä, perunat muikun -silakoineen ja kaikki muut hyvät yhteensä. Hän oli ollut vankina ja -sehän oli jotakin hirveää, joka saatti kaikki ruumiilliset tarpeet ja -puutokset tuntumattomaksi. Kova sielun tuska raivosi hänen sydämessään -ja hän tunsi itsensä kaikkian kurjimmaksi ja vihelijäisemmäksi -ihmiseksi, mitä maa kantaa, huonommaksi renki-Pekkaakin, sillä eihän hän -toki ollut koskaan vankina ollut. - -"Voi voi! Ethän sinä ole enään entiselläsi, et kuule etkä näe enään -yhtään mitään, olet vaan niinkuin kuollut, eikä sinusta saa mitään -selvää," sanoi vaimo ja siihen se hänenkin syömisensä jäi. - -"Mikä sinua vaivaa, kun sinä olet noin kummallinen?" kysyi hän sitten -miehensä luo astellen. - -"Panivat minut kiinni ja toivat vankina vallesmanniin," sanoi Juho. - -"Herra Jumala...! Panivat kiinni!? Ethän, herran tähden vaan noita -rahoja...? ilmankos niitä olikin niin paljon," sanoi Riettu ja hän -oikein vapisi kauhusta. - -"Sinäkinkö semmoista... Ettäkö minä...? Älä minusta semmoista luule... -Vaikka paikalle kuolisin, en sittenkään... Kovalla työlläni olen rahat -ansainnut," sanoi Juho ja katsoa muljautti Riettua silmiin. - -"No miksikä ne sitten sinut kiinni panivat?" - -"Kun ei minulla ollut kirjoja." - -"Senkö vuoksi vaan? Eihän se ole rikos, eikä mikään... Olethan yhtä -kunniallinen mies kuin ennenkin. En minä tuommoisen asian vuoksi antaisi -surulle noin suurta valtaa," sanoi vaimo ilostuneena, kun kuuli, ettei -Juho ollutkaan mitään rikosta tehnyt. - -"Niin, vain kun ei enään saa omassa vapaudessakaan olla, panevat kiinni, -vaikkei ole mitään pahaakaan tehnyt. Millä me nyt elämme, kun ei pääse -muualle työtä hakemaan? -- Kuolema kai tässä..." sanoi Juho ja kyynelet -valuivat alas hänen karkeita poskiansa myöten. - -Siihen jäi Juho miettimään ja suremaan. Hänestä tuntui elämä niin -tukalalta, pahalta ja kiusalliselta, jopa täydelliseltä orjan -elämältäkin. Tästä halusi hän päästä ja hän koetti keksiä keinoja tästä -pelastuakseen, mutta niitäpä ei vaan löytynyt, vaikka kuinkakin olisi -koettanut päätänsä vaivata. Hänen mieleensä muistui heidän entinen -rauhaisa torppansa, jossa sai elää ja olla aivan oman mielensä mukaan, -eikä siellä ollut kenenkään tiellä ja nyrvittävänä, eikä kukaan tullut -kiinni panemaan. Voi kuinka hyviltä ja vapailta ne ajat tuntuivat -Juhosta. "Jospa sen olisi saanut pitää ja siinä asua ja olla, niin, -jospa. Vääryydellä ja kavaluudella oli sekin heiltä viety, ja sitten oli -Kiverä myönyt heidän hikensä ja vaivansa muille korkeasta hinnasta. -Koettaisiko aloittaa uudestaan, mutta mitenkäpä aloitti, lapsia oli jo -paljon ja eikä ollut muuta kuin tyhjät kädet ... mitenkäpä aloitti --? -Ja jos alottaiskin, niin mistäpä saisi maata...? Kukapa antaisi, ei -kukaan, ja vaikkapa antaisivatkin, niin pettäisivät taas kuitenkin, -niinkuin ennenkin." - -Näitä mietti Juho ja hänen mielensä kävi entistäkin katkerammaksi ja -synkemmäksi. Tässä piirissä pyörivät ja risteilivät hänen ajatuksensa, -eivätkä ne osanneet ulos siitä sokkelosta. Vaikka kuinkakin hän olisi -koettanut niitä toisaalle johtaa, eivät ne kuitenkaan mihinkään muualle -lyöneet eivätkä laskeneet. - -Siinä istui Juho sen päivän ja melkein koko yönkin; vasta aamupuolella -yötä kömpi hän vuoteesen maata. - - - - -VII. - -Uudet tuumat. - - -Kolmannen päivän aamuna kotiin tulonsa jälkeen, pisti Juho pettua -konttiin, nakkasi sen selkäänsä, otti kirveen olallensa ja alkoi astella -metsää kohden. Hän oli nyt mielestänsä keksinyt pelastuskeinon tästä -orjan ahdistuksesta. Entistä elämäänsä muistellessaan, oli hänen -mieleensä muistunut, kuinka onnelliselta Tukalan Antti näytti joukkonsa -keskellä, silloin kuin hän Kitsalasta pois ajettiin ja oli siinä yötä. -Vaikka asunto näyttikin silloin niin kurjalta ja pieneltä hänen -mielestään, olivat he kuitenkin oloonsa tyytyväisiä ja omassa -vapaudessaan, eivätkä olleet kenenkään käskyläisiä ja vallan-alaisia. - -Tämä muisto elvytti Juhon. Hänkin aikoi laittaa itsellensä ja -perheellensä mökin, vaikka kuinka huono ja pieni se vielä tulisikin, -vaikkapa pienempi kuin Tukalan Antin. -- - -Tätä mökin paikkaa lähti Juho nyt haeskelemaan. Suurin ei hän -kenellekään puhunut mietteistään ja keksinnöistään, vaan piti ne omana -tietonaan. - -"Mihin sinä nyt menet?" kysyi vaimo, kun näki Juhon hankkivan itseänsä -matkaan. - -"Menen mä häntä," sanoi vaan Juho ja siihen selitykseen sai vaimo -tyytyä. - -Kauvas kruunun salolle asteli Juho, aina tuonne Lemmesvaaran liepeille. -Sen eteläisellä rinteellä oli niin tiheää korpea, ettei päivä päässyt -läpi paistamaan; siellä korven juurella oli saman niminen lampi kuin -vaarakin oli. - -Kaukana oli se paikka muista ihmis-asunnoista. Kahta peninkulmaa -lähempänä ei ollut ainuttakaan taloa. - -Siinä korven ja vaaran rajamailla riisui Juho kontin pois seljästänsä ja -rupesi katselemaan, mitä siellä sisällä on. Hän otti sieltä esille -petäjäistä, suoloja ja muutamia muikkuja. Sitten hän otti lakin pois -päästänsä, pani kätensä ristiin ja siunasi. Hyvällä halulla söi hän -karuja eväitänsä, sillä hänelle oli tullut kiivas nälkä, -tallustellessaan pitkän matkan. Syötyään joi hän tuohilipillä vettä -Lemmeslammista. Syönnin jälkeen rupesi häntä raukaisemaan ja hän -kytkähti kuusen juurelle pitkällensä, pannen kontin päänsä alle. - -Kun hän oli siinä vähän nukahtanut, hyppäsi hän ylös ja lähti -katselemaan mökin paikkaa. Siellä hän samoili ristirastiin vaaran -rinteitä, kierteli lammin-rantoja ja korpia, mutta niin mukavaa paikkaa -ei hän vaan mistään löytänyt, kuin se, missä hän oli syönyt ja levännyt -ja missä hänen konttinsa riippui kuusen oksalla --; oikeinpa se jo -tuntui Juhosta kodikkaalta. - -Siinä löi hän kirveensä ensikerran petäjän kylkeen, aloittaaksensa uutta -taloa. Juhlalliselta tuntui Juhosta se hetki. "Olihan tämä kruunun, eikä -kenenkään muun... Kaukanakin oli tässä poissa muiden tieltä, johon ei -ihmisien vääryys ja ahneus ylettyisi orjuuttamaan ja rasittamaan. Kukaan -ei voi häntä tästä pois ajaa, eikä kiinni panna." - -Näin mietti Juho työtä alkaissaan ja hän oikein iloitsi tästä -vapaudestaan. - -Kolme vuorokautta voi Juho vaan olla sillä kerralla mökkinsä työssä, -sillä karu eväs ei riittänyt sen pitemmäksi ajaksi. - -Kun Juho tuli kotia, kysyi Riettu: "Missä sinä nyt olet ollut?" - -"01en ma häntä vaan ollut," sanoi Juho, eikä siitä sillä kerralla sen -selvempää tullut. - -Riettu koki panna miehellensä ruokaa mitä parasta voi: petäjäistä, -perunoita ja muikkuja. - -"Ostamme, Riettu, kaikella rahallamme viljaa ja panemme paljon -petäjäistä sekaan ... aion olla kauan omassa ruoassa," sanoi Juho, -ahkerasti pistellen ruokaa suuhunsa. - -"Tehdään vaan niin, mutta mitä sinulla todellakin on mielessä?" sanoi -vaimo. - -"No, saahan tuon sinulle sanoa, vaikkeihän tuota sinunkaan muille... -Minulla on taasenkin uuden talon alku ... semmoinen pieni," sanoi Juho -iloisesti ja hänen suunsa vetäysi oikein hymyyn. - -"Älähän nyt toki narraa minua, Juho; mitenkäpä me enää saisimme -pahaisenkaan mökin ja kukapa meille maata antaisi?" sanoi vaimo -epätoivoisasti. - -"Enkä narraa...; se on totinen tosi. Enkä minä Kiverältä, ja muilta -laisiltansa maata tahdokaan, minä otan sitä isommasta talosta," vakuutti -Juho. - -"No mistä vainen?" - -"Kruunulta." - -"Kruunulta! Onko keisarillakin maita?" kysyi Riettu ihmeissään, joka ei -juuri paljon tiennyt kameraalillisista asioista. - -"Silläpä sitä onkin oikein oloksi asti," sanoi Juho. - -"Missä se talonpaikka on?" - -"Tuolla Lemmesvaaran kupeella." - -"Enhän tiedä missä koko Lemmesvaara onkaan...; onko se kaukana?" - -"Onpa sinne... Ei ole ainuttakaan taloa kahta peninkulmaa lähempänä," -sanoi Juho arvokkaasti. - -"Olkoonpa vaan, vaikka kuinka kaukana tahansa. Kunhan vaan saadaan oma -mökki, vaikkapa vaan pahanenkin, ja omaa maata palanenkaan haltuumme, -niin siinä on kyllä. Voi, voi, Juho, kuinka hyvä mies sinä olet -- -aikapa tässä nyt suremaan, vaikka kiinnikin panivat, kun ei ole -kuitenkaan mitään pahaa tehnyt," sanoi vaimo iloisesti, kietoen kätensä -miehensä kaulaan. - -Hän tiesi nyt varmasti, ettei Juho häntä narrannut ja toivon säde -valaisi hänenkin epätoivoista sydäntänsä. - -Seuraavana maanantaina lähti Juho taasen astelemaan, kontti selässä, -Lemmesvaaraa kohden. Sinne päästyänsä, teki hän ensitöikseen erään -tuuhean kuusen juurelle hakokotuksen, johon hän sitten kokoili kuivia -sammalia. Tässä lepäsi hän yönsä, sillä kesäiset ilmat eivät olleet -kylmät. - -Vaikka Juho oli ollut vaan kolme päivää talonpaikalla työssä, oli -hänellä kuitenkin jo huoneen alkua. Vaaran rinteeltä oli hän puukangilla -vieritellyt kiviä kivijalaksi ja niitä saatuansa, rupesi hän lyömään -hirsiä kokoon; niin tulivat multahirret paikoilleen. - -Tätä aloitettua työtänsä rupesi Juho nyt innolla jatkamaan. Hänellä ei -ollut piilua, seinävaraa, luotilautaa, vääntiötä, kuorimarautaa eikä -sahaa, mitkä työ-aseet ovat salvumiehelle niin välttämättömät -- ei -muuta kuin kirves vaan, mutta sillä huimi hän tarmonsa takaa. - -Turhiapa nuot niin monilukuiset työ-aseet Juholle olisivat olleetkin, -sillä eipä hän olisi edes tiennyt, mitä kummia kaikilla noilla -tehtäisiinkään. Entisen torppansa huoneet ja muut tarpeellisimmat kalut -oli hän silloin voinut teettää säästetyillä palkkarahoillansa, mutta -milläpä hän nyt teetti, kuin ei ollut muuta kuin suuri joukko ja kaksi -tyhjää kättä. Täytyipä nyt itse tehdä mitä voi, vaikkapa jälki kuinka -huonoa vielä olisi tullutkin. - -Tästä kaikesta saattamattomuudestansa ei Juho nyt joutanut suurin lukua -laskemaan, sillä hänen piti saada oma mökki, tulkoon se sitten kuinka -huono tahansa. - -Ei hän yrittänytkään pälkkimään ja veistämään hirsiä kirveellään, hän -vaan ne kuori ja koloi. Sitten hän vyörytteli ne teloja myöten mökin -alun seinälle. Koiran kaulalle hän sitten telskitti hirsien salvointen -kohdat. Tavasta muljautti hän hirren suullen, tunnustellaksensa, joko se -läheneisi toisen hirren selkää. Kun se painui likimaihinkaan, oli Juho -tyytyväinen, sillä varauksista ja muista tiheyksistä huoli hän viisi. -"Pannaan rohtua rakoon, onhan metsässä niitä," mutisi Juho itseksensä -tyytyväisenä. Tulivatko nurkat yhtäpitkät, se oli Juholle yhden tekevä -ja tämän yhtäkaikkisuuden vuoksi tulivatkin toiset nurkanpäät -kyynärittäin pitempiä kuin toiset. - -Ei Juhon rakennus ollut suuri, kahdeksakyynäräinen vaan. Ei voinut -vankkakaan mies yksin hallita pitempiä, sylintäyteisiä ja satavuotisia -korven honkia. Työtäpä oli niitäkin väännellessä ja seinälle pusatessa. -Kovin pakotti hartioita illalla maata pannessa, mutta kun pääsi -pitkäkseen sammalvuoteelle hakokotukseen, tuntui niin hyvältä ja -mukavalta. - -Ei Juho saanut rakennustaan erin korkeaksikaan, sillä ei hän voinut -yksin hirsiä korkealle saada. Hätinä sai hän sen niin korkeaksi, että -pitkällainen mies voi suorana seisoa kurkihirren alla. Kun hän sai -harjavuolen pannuksi, rupesi hän veistelemään onsista petäjistä kouruja -vesikattoa varten. Niitä riittävästi saatuansa, latoi hän ne katoksi. - -Voi kuinka hyvä nyt oli Juhosta, kun oli oma suoja. Vaikka kuinkakin -olisi myrsky raivonnut ja taivas vettä valunut, ei vaan ne tuntuneet -tuvassa, eikä sade niskaan valunut. Sinne hän muutti sammalvuoteensa ja -siellä oli niin hyvä levätä, olipa ulkona minkälainen ilma tahansa. - -Sitten tuli muurin teko. Puulapiolla kaivoi hän savea ja vaaranrinteeltä -sai hän kiviä ja hiekkaa. Mökin teelmän luo teki hän maahan kolon ja -siihen hän kantoi kontilla hiekkaa, ja savea ja vettä isolla tuohesta -tehdyllä töselöllä Lemmeslammesta. Kolossa hän sitten polki paljain -jalvoin aineksia niin kauvan, että siitä vihdoin tuli jonkunlaista -muurisaven tapaista. Sitten hän vyörytteli kiviä mökkiin, eikä ollut -arka niitä valikoidessaan, sillä mistäpä Juho tiesi mikä niistä mihinkin -paikkaan sopi. Niitä hän koki sovitella paikoillensa kuten parhaiten -taisi, ja puulastalla lapikoitsi hän savea rakoihin. Kun hän oli melkein -pari viikkoa muhjannut uunin teon kanssa ja päätänsä vaivannut -miettimisellä, miten siitä hyvä tulisi, sai hän uunin valmiiksi. Ei se -ollut mitään sievintä laatua, mutta uuni, tai oikeimmin kiuvas se -kumminkin oli. - -Niinkuin ennestään jo tiedetään, ei Juho ollut mikään erin-omainen -mestari semmoisiin töihin, mutta sen käytännöllisempi hän oli. Mökin -siaa tiheään korpeen peratessaan, hakkasi hän kantojen päät -tasapäisiksi, varustellen siten jo istuimia mökkiinsä. "Nepä eivät säry, -eivätkä lapset voi niitä kaadella ja kolistella ... ja mistäpä tässä -paremmat nikkarit tulevat," mietti Juho ja hän oikein iloitsi -keksinnöstään. - -Eräästä talosta kylällä oli hän saanut pari vanhaa navetan pientä -akkuna-purria tienatuksi. Pienet ne olivat ja rikkeimiä ruutujakin -niissä oli, mutta olipa niissä kylliksi kokoa muuttaa toisesta päästä -terveet ruudut rikkeinten siaan, ja yhtäkaikki oli niissä ruudullisissa -päissä yllin kyllin kokoa Juhon uuden rakennuksen akkunoiksi. Tätä -lasimestarin virkaa toimittaissaan särkyi kuitenkin Juholta muudan -tarpeellinen ruutu ja toista ei ollutkaan sialle panna. "Voi -voikanenkin," sanoi Juho silloin ja raapasi korvan taustaansa. -Neuvottomaksi ei hän kuitenkaan nytkään tullut, sillä pitemmittä -miettimisittä pisti hän rikkeimmen sialle kahdesta vastakkain ommellusta -tuohesta toisen, ja sillä se asia oli autettu. Näin varustetut akkunat -kantoi hän sitten mökillensä ja alkoi sovitella niitä paikoillensa. -Kirveellä alkoi hän seinän ulkopuolelle reikien pieliin jyskyttää -jonkunmoista lovea, johon vanha navetan akkunapuite mahtuisi -kokonaisuudessaan rikkeimine ja terveine ruutuineen; kuitenkin koki hän -sovittaa terveet ruudut seinässä olevien läpien kohdalle. - -Oven teki Juho myös mökkiin omalla laillaan. Hän, näette, veisteli -hienollaisia kuusia litteiksi ja sovitellen liitteli niitä jonkunlaiseen -puitteen muotoon. Tämän kokoon saatuansa, naulasi hän niihin -puunauloilla niin monin kerroin tuohilevyjä, että niitä tuli paria -tuumaa paksusti. Sen hän sitten sovitti puusaranoilla ovenreiälle, ja -niin oli ovi valmis. - -Lattiasta huoli Juho viisi. Hän kantoi vaan kontilla hiekkaa permannolle -ja levitteli sen kantojen väliin, ja sillä se sai kelvata. - -Kuusi viikkoa oli Juho telminyt uuden mökkinsä rakentamisessa, ja siihen -oli hän uhrannut sielunsa ja ruumiinsa voimat niin tarkkaan, ettei -niistä olisi ollut muruakaan muuhun suuntaan pois antaa. Mutta senpä -hedelmänä olikin nyt uusi ja aivan oma mökki, jonka kanssa ei Juho -luullut olevan kenenkään muun tekemistä kuin hänen oman itsensä, ja se -oli hänen mielestänsä nykyisissä oloissa iso asia. - -Kun hän oli uuden keksintönsä saanut näin pitkälle toteuntumaan, riensi -hän keveällä mielellä sitä vaimollensa ilmoittamaan, esitellen, että -muutettaisiin omaan mökkiin. - -Sitä iloa ei voi kukaan kuolevainen kuvailla, minkä tämä uutinen -vaimossa vaikutti. Toivotonna oli hän jo maailman menoa kauvan -katsellut, ja tuntenut olevansa perheensä kanssa auttamattomasti -pinnistettynä siihen kuiluun, jossa he ovat kaikkien syötävänä, mutta -eipä kukaan heidän. Hänkö -- hekö... Heilläkö olisi nyt oma mökki -- -ihan semmoinen, jota ei voisi enään kukaan heiltä mielivaltaisesti pois -ottaa, eipä itse Kiveräkään... Tämähän oli vaimonkin mielestä jotakin -suurta ja kekseliästä Juhonkin puolelta ajateltuna, ja näitä tuntiessaan -ei hän voinut muuta kuin ihaella Juhonsa suurta miehuutta, pontevuutta -ja kekseliäisyyttä. - -Eihän muuta. Ehdottomasti suostui vaimo Juhon esitykseen, että -muutettaisiin heti omaan mökkiin. Olihan hänkin kyllikseen saanut nähdä -ja tuntea, minkälainen on olla toisen huoneen nurkassa ja muiden -isäntävallan alaisena. Olihan hän ihmisenä ja perheen äitinä kokenut -toimia perheensä eduksi ja siinä uhrata kaikki voimansa ja tarmonsa, -mutta yhtäkaikki oli heidän täytynyt olla alla-airoin ja muiden -armoilla. - -Tämän ilosanoman palkinnoksi Juholle ei ollut vaimolla muuta antaa kuin -vanhentuneet käsivartensa. Nämät kiersi hän miehensä kaulaan, ja tämän -teki hän yhtä suurella rakkaudella, helleydellä ja varmuudella, kuin jos -sen olisi tehnyt joku nuori, vasta naitu, urhoollista ritariaan -syleilevä aatelis-nainen. - -Eipä tuo Rietun syleily ollut vaikutukseltaankaan vähäisempi, sillä -vedet kiertyivät Juhon silmiin ja eikä hän hennonnut häiritä tätä -sydänten kohtausten lämmintä tulta. - -Kun näin oltiin yksimielisiä majanmuuton suhteen, ei siinä pitkiä -neuvotteluita tarvittu, vaan ryhdyttiin tuumasta toimeen. Ei siinä -liioin tarvittu pitkää aikaa muuttamisen varustamiseen, sillä pian -olivat vähät tavarat koolla. Juho pani kontin pohjalle pienen padan, -vähäisen suola- ja jauhopussin ja päällimmäksi pettuleipiä. Sitten -kieppasi hän kontin selkäänsä, koppoi nuorimmasta vanhimman lapsen -syliinsä ja alkoi astella. Vaimo kääri nuorimman lapsen ryysyihin, otti -sen syliinsä ja kiirehti Juhon jälkeen; vanhimmat lapset saivat kävellä -perässä. Siinä se sitten oli. - -Ei ollut mikään helppo tehtävä kuitenkaan tuo majanmuutto. Ei oltu vielä -kovinkaan pitkältä menty, kun jo kävelevistä nuorin lapsi alkoi -nihkailla ja ehtimiseen valittaa väsymystänsä. Koettiin usein istahtaa -ja viihdyttää lasta sekä kehoittaa häntä kaikin tavoin jatkamaan matkaa, -mutta ei tämäkään keino kauvaksi auttanut, sillä yhä tiheämpään -päivitteli lapsi uupumistaan. Vaikka Juholla oli ennestäänkin kyllä -tarakkaa, ei ollut muuta neuvoa kuin nostaa uupunut lapsi kontin päälle -istumaan; sitten sitä taasenkin mennä ponnistettiin eteenpäin. -Minkäänlaista tietä ei ollut. Kylästä lähtein oli tosin karjan-polkuja, -mutta pian nekin loppuivat. Aivan poluttomia maita ja korpia samottiin -nyt Lemmesvaaraa kohden. Juho kömpi edellä, taivutellen ja taitellen -puunoksia pois tieltä, että joukko pääsisi jäljessä, ja joukko se -seurasi Juhoa niin luottavasti ja turvallisesti kuin olisi hän heitä -vienyt johonkin isoon palatsiin. -- Niin paljon kuin mahdollista, koki -Juho vältellä veteliä soita ja rämeitä, mutta kaikesti ei se ollut -mahdollinen. Oli niin laajoja nevoja, että olisi peninkulmittain -jatkunut matka, jos olisi lähtenyt niitä kaikkia kiertämään; sen vuoksi -täytyi rämpiä joskus niiden ylikin. Usein pudottiin vyötärettä myöti -vetelään suohon, mutta sieltä kömmittiin jälleen ylös ja vuovattiin -eteenpäin. - -Matka oli siksi pitkä, ettei voitu yhteen menoon perille päästä. -Lapsetkin alkoivat ehtimiseen nälkäänsä ja väsyänsä päivitellä. Tämän -tähden täytyi muutaman ison suon poikki päästyä ruveta ruokailemaan ja -levähtämään. Kun oli mättäille istuttu, otti Juho vaimon seljässä -olleesta kontista, jossa oli kaikenlaista keveämpää kamuskaa, ison -tuohisen ja lähti kävelemään. Lähtiessään kehoitti hän joukkoansa -odottamaan niin kauvan, kun hän palaa takaisin. Kauvan ei hän viipynyt -sillä retkellä. Tullessaan toi hän tuohisen täyden kypsiä suomuuramia. -Kontti otettiin nyt käsille ja sieltä vedettiin esille pettuleipiä ja -suolapussi. Niiden ympärille kokoontui nyt perhe. Poikkeuksena noista -niukoista ruokavaroista loisti keskellä muurama-tuohinen niin -viettelevän ja viehättävän näköisenä. Nuorimmat lapset eivät olleet -koskaan ennen semmoisia nähneet ja heitä se enimmän ihmetytti; -käsittivät kuitenkin sen, että suuhunpantavia ne olivat. Juho murti -pettua palasen kullekin ja niin oli ateria alkanut. Pettua kastettiin -suolaan ja haukattiin hyvällä halulla. Juho kehoitti, että otettaisiin -tuohisesta palalle painoa. Kun lapset panivat ensikerran suuhunsa -muuramia, eivät he tienneet mitä sanoa ja ajatella. Koskaan eivät he -ennen olleet saaneet niin makeata ja hyvää särvintä ja pettu se huilasi -nyt taasen niin mielellään kurkusta alas. - -"Voi, isä! Mitä tämä on?... Ei ikään me ole näin hyvää ruokaa saaneet... -Onko siellä uuvessa ko'issa tämmöistä särvintä...? Isä, onko?! -- Onko -teillä vielä tämmöistä, onko, isä --? Antakaa vielä," hälisivät lapset -yhteen ääneen, pyörien isänsä ympärillä, samalla nykien häntä takin -liepeestä. - -Juho ei voinut vastustaa lastensa pyyntöä, niin väsynyt ja uupunut kuin -hän olikin. Hän otti tyhjennetyn tuohisen ja lähti toisia muuramia -korvesta noukkimaan. Ja lapset ne niin iloisesti ja luottavasti -hyppelivät ja iloitsivat; olihan syytäkin, sillä oltiinhan nyt menossa -omaan kotiin. - -Kun Juho palasi täysinäisen muurama-tuohisensa kanssa, tyhjensivät -lapset sen riemuissaan, sillä olihan nyt entistä parempi. - -"Ken ei syrji syötyään, sille ei sikiä sian porsaat, eikä kasva lampahan -karitsat," sanoo sananlasku. Syrjälleen paneminen täytyi tapahtua -Oukkarinkin perheessä tämän syömisen jälkeen. Sillä vaikkei ateria ollut -sen väkevämpi, raukasi se nälistyneet ja väsyneet lapset niin, etteivät -he voineet paikalta päkähtää. Kun heitä kehoitettiin lähtemään, -päivittelivät he, etteivät jaksa kävellä. Heidän silmänsä laukkasivat ja -luppailivat, ja viimein heistä yksi ja toinen kellistyi mättään koloon -nukkumaan. He olivat ryystäneet tuohisen pohjalta hyvästi kypsyneistä -muuramista valunutta nestettä ja tämä oli mennyt heidän heikkoihin -jäseniinsä. -- Niin, olihan heidän ateriallansa nyt oikein juomisiakin. - -Ei vanhemmat parhaalla tahdollaankaan voineet tälle odottamattomalle -pulmalle mitään, vaikka mieli paloi matkaa jatkamaan. Ei ollut muuta -neuvoa, kuin että heidänkin täytyi panna pitkäkseen, odottamaan lasten -heräämistä. Väsyneetpä heidänkin raajansa olivat, mutta siitä eivät he -olisi mitään huolineet, kun vaan olisivat päässeet eteenpäin samoamaan; -kyllähän he semmoisia olivat oppineet elämässään näkemään. - -Lapset nukkuivat kauvan. Iltakin alkoi lähetä ja matkaa oli vielä -pitkästi. Suurella vaivalla saatiin he viimeinkin hereille, mutta kovin -raukeita he vielä sittenkin olivat. Kuitenkin lähdettiin matkaa -jatkamaan, mutta kovin kävelevät lapset päivittelivät kinttujaan -kipeiksi ja muutakin väsymystään. Ja tosiaankaan ei heidän tilansa juuri -kadehdittavalta näyttänyt. Risut, kivet ja kannot olivat repineet heidän -paljaat jalkansa rikki, niin että veri juoksi pitkin kinttuja, sillä -heillä ei ollut minkäänlaisia jalkineita. - -Ilta läheni ja ilma rupesi jäähtymään, mutta vielä oli pitkästi matkaa -uuteen kotiin. Kaiken muun hyvän lisäksi rupesi vielä kylmäkin -hätyyttämään vetelissä soissa rämpiviä, läpi märjiksi kastuneita lapsia. -Kipeästi kävivät edellä meniöiden sujuttamat ja takaisin ponnahtavat -varpujen nauvahdukset, risujen reväisemiset, kantojen kopsahdukset ja -kivien kömähtelemiset rikki revityihin ja kylmästä turtauneisin -raajoihin, mutta eteenpäin piti vaan päästä. Voi kuinka mielellään Juho -ja Riettu olisivat ottaneet nihkaa tekevät ja paapattavat lapsensa -kuormansa lisäksi, mutta heillä oli jo tarakkaa liiaksikin, eikähän -heillä ollut ylimääräisiä voimia. - -Ilman kylmeneminen vaikutti sen, että maasta nousi niin ankara sumu, -ettei parin kolmen sylen päähän voinut toista ihmistä nähdä. Tämä teki -vielä hankalammaksi ennestäänkin jo niin vaivaloisen matkan. Täysi työ -oli vanhuksilla saada koossapidetyksi yhä jäljemmäs jääviä lapsia. -Viimeiseltä ei ollut muuta neuvoa, kuin että täytyi heitä kädestä -taluttaa. - -Olisipa luullut, että niin synkällä, oudolla, poluttomalla sydänmaalla -ja niin paksussa sumussa vielä eksyminenkin tulisi vaaraksi kaiken muun -hyvän lisäksi, ja tätä vaimo kovin pelkäsikin. Turha oli kuitenkin se -pelko, sillä vaistonsa avulla osasi Juho määräpaikkaansa yhtä varmasti -kuin joku tuiki tarkka maanmittari. - -Aurinko kohoitteli laitaansa synkän korven yli, valaisten paksun ja -synkän sumun vaalean savun kaltaiseksi usvaksi. Tämä näky virkistytti -majanmuuttajat ponnistelemaan viimeiset voimansa ja pian olivatkin he -perillä. - -Voi kuinka hyvältä tuntui Juhosta ja Rietusta, kun he saivat laskea -raskaat tarakkansa oman mökkinsä eteen. Oli niinkuin kaikki se -sortovalta, jota he elämässään olivat niin runsaassa määrässä osaksensa -saaneet, olisi heidän hartioiltaan yhdellä kerralla pois vierähtänyt. -Sanomaton ilo ja vapauden tunne valtasi heidän mielensä, sillä olivathan -he nyt taasenkin vapaita ja itsenäisiä ihmisiä ja aivan riippumattomia -kenenkään oikuista ja mielivallasta. Molemmin he itsekseen päättivät -hiljaisuudessa, että he kaiken voimansa ja tarmonsa takaa koettavat tätä -uutta vapaata elämää perustaa. - -Kauvan ei kuitenkaan ollut aikaa tunteitten vallassa olla. Kova väsymys -vaivasi niin lapsia kuin vanhempiakin; täytyi ruveta toimimaan niin, -että saatiin tuota niin välttämätöntä ruumiin lepoa. - -Juho avasi mökin oven ja perhe astui "sisälle". Varaselta oli hän -laittanut sinne sammalista vuoteita perhettänsä varten. Hyvältä tuntui, -kun sai oikaista väsyneet raajansa pehmeälle sammalvuoteelle ja vielä -aivan omassa mökissä. Turtaantuneet ja kangistuneet jäsenet alkoivat -vähitellen lämmetä ja norjeta, ja oikein tykytti selkää ja muita -raajoja, niin hyvää teki lepääminen. -- Pian nukkuivat he kaikin -virkistävään uneen. - - - - -VIII. - -Eteenpäin vaan. - - -Aurinko oli jo korkealla, kun he heräsivät. Juho ja Riettu tunsivat -itsensä virkistyneiltä ja sydän oli toivoa täynnä. Juhlalliselta tuntui -se hetki, kun he oman mökkinsä edessä kannon nenässä istuivat kauniina -kesä-aamuna. Ilma oli tyyni ja aurinko loimotti pilvettömältä taivaalta -täydellä terällä, valaisten ja lämmittäen kolkkoa korpea. Linnut -lauloivat ja visertelivät aamuvirttänsä liiaksikin lähellä uutta taloa -olevissa puissa. Hyönteiset surisivat, survoivat, pyörivät ja tanssivat -suurissa parvissa mökin ympärillä olevalla aukiolla. Yksi ja toinen -lintu tuiskahti puusta alas ja noukasi lennosta hyörivän hyönteisen -suuhunsa, lentäen sen kanssa poikiensa luo pesään, siten hankkien heille -einepalaa. -- Niin, olihan luonto heille avoinna, niinkuin kaikille -muillekin. - -Tämä näky teki Juhoon syvän vaikutuksen. "Voi kuinka Jumala on hyvä!" -huudahti hän. "Katsokaat taivaan lintuja, eivät he kylvä, eivätkä niitä, -eivät myös kokoo riiheen, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii heidät. -Ettekö te paljon enempi ole kuin he," lisäsi hän sitten raamatun omilla -sanoilla. - -Kauvan eivät he joutaneet kuitenkaan tätä vakuuttavaa ja ihanaa luonnon -kauneutta nauttimaan, sillä elämän velvollisuudet kutsuivat heitä -toimintaan. Piti ruveta einettä hankkimaan --; niinkuin lintuisetkin -olivat tehneet. - -Riettu rupesi virittämään tulta ja Juho meni Lemmeslammesta noutamaan -vettä padalla ja tuohisella. Juhlallisen hetken kunniaksi keitettiin -selvästä viljasta nytkin puuro; sopihan nyt juhlia, sillä olihan se -ensimmäinen ateria heidän toisessa kodissaan. - -Lapset olivat nukkuneet yhtä kytkää aina siihen saakka kuin puuro tuli -valmiiksi, mutta nyt he herätettiin syömään. Makeata tuli puuro, vaikka -silmänä oli vaan suolavettä ja vaikkei särvin ollut sen parempaa kuin -Lemmeslammin vettä. Kummako se, sillä kauvan oli siitä, kuin perhe oli -selvää puuroa syönyt. - -Talouden parantamisen puuhat tulivat nyt joka-aikaiseksi huoleksi. Kesä -kyllä oli jo jotenkin kulunut, mutta ei kuitenkaan niin, ettei vielä -voinut kaskea kaataa. Tähän työhön ryhtyivätkin Juho ja Riettu nyt -kaikkein ensiksi. Lemmesvaaran rinteelle alkoivat he halmetta hakata -yksistä neuvoin. Eipä kauvan viipynytkään, ennenkuin heillä oli -semmoinen ala aukiona, etteivät luulleet sen enempää voivansa kylvöön -saada. - -Nyt ruvettiin hankkimaan huoneita lisää. Oli päätetty hankkia pari -vasikkaa talveksi, että saataisiin ajanoloon lehmiä. Piti ruveta niiden -varalta hankkimaan navettaa ja rehulatoa. Navetta rakennettiin paljoa -isompi kuin tupa -- --; mikäpä sen tietää, vaikka talo vielä -paisuisikin, täytyi olla varuillansa. Ja eipä ollut nyt konstikaan -isompaa huonetta tehdä, sillä olihan heitä nyt kaksi, että voitiin -pitempiä hirsiä liikutella. Rakennukseltaan ei uusi rakennus tullut -yhtään parempi kuin tupakaan, sillä eipä Riettu ollut parempi -rakennusmestari kuin Juhokaan, mutta navetta siitä kumminkin tuli. - -Vaikka navetan teko oli vienyt paljon aikaa, piti kuitenkin saada vielä -rehu-vajakin, sillä tarvitsihan laittaa kesän aikana rehua aiottuin -vasikkain varalla. Kasken poltto ja muut kiireiset työt estivät, ettei -rehusuojaa joudettu perin vankkaa tekemään. Vedettiinhän vaan neljä -hirrenkaitturaa rakennuksen pohjaksi. Niihin hakkasi Juho kirveellä -jonkunlaisia lovia ja pystytti niihin pönkkien turviin patsaat. Sitten -vedettiin toiset neljä hirttä; nekin lovitettiin ja patsaat -ruodotettiin. Patsasten neniin hinattiin lovitetut hirret, kurki-hirsi -pantiin ja veistetyitä kouruja katoksi, ja niin oli vajan ulko-asu -valmis. Sisustamatta se kuitenkin vielä oli, sillä Juho tahtoi siihen -rakentaa vielä oikein parvekkeen erilaisia tarpeita varten. Ympäri -rakennusta kiertävä aita rakennettiin muka sitä varten, etteivät eläimet -saisi syödä vajaan kertyneitä varoja, vaikkeihän siellä mitään eläimiä -ollut, joku sattumalta sinne osaantunut kulkuhevonen toisinaan vaan. - -Tosin tämä rakennus tehtiin vaan väliaikaiseksi, mutta vahva ei siitä -tullutkaan rakenteeltaan. Vähimmälläkin tuulella vapisi se kuin sarpa -virrassa ja kovemmalla tuulella heilui se niin kovasti, että luuli sen -siinä paikassa kaatuvan. Juhossa ei ollut miestä koneellisesti -pöngitsemään huojuvaa vajaa, mutta kuitenkin koki hän tukea sitä maahan -lyödyillä tu'eilla minkä voi. Paljon ei se siitäkään parannut, mutta -vähän kuitenkin. Semmoiseksi se sitten jäi kauaksi aikaa, sillä: -"Siltään on sikasen kärsä, kun se kerran kesken jää." - -Sitten poltettiin kaski ja laitettiin kylvökuntoon. Kun vielä oli -hankittu rehua vasikkain varalta ja pantu talteen uuteen vajaan, olivat -tärkeimmät talon kesätyöt tehdyt. - -Uudessa talossa ei ollut ensimältä minkään muunlaista astiaa kuin pata -ja tuohinen, ne mitkä tullessa tuotiin. Juurisaavi koselo ja -rappeentunut ämpäriresu, perheen entiset ja ainoat astiat, jotka Juho -mökille jälestäpäin kuljetti, eivät suuresti lisänneet talon niukkoja -astiavaroja. - -Juhossa ei ollut miestä tätä puutetta poistamaan, sillä hän ei osannut -senkään verran puuta toisiinsa liittää, että hänen tekemänsä astia olisi -pitänyt pieniä kivejäkään; eipä hän olisi saanut astiaa niin paljon -kokoonkaan, että pitämistä olisi voitu edes koettaakaan. - -Vaikka niin olivat asiat, ei kuitenkaan Juholla mennyt käsi päähän, eikä -hän tullut neuvottomaksi. Hän oli käytännöllisempi mies nyt kuin koskaan -ennen, eikä häntä estänyt mikään pulma, sillä hän tahtoi kaikista -vastuksista huolimatta perustaa oman vapaan ja muista riippumattoman -elämän. - -Juho oli kaikessa tökeryydessään varttunut erittäin hyväksi tuohisen -tekijäksi. Jo Kitsalassa ollessaan oli hän paimenessa kulkiessaan siihen -taiteesen itseään harjoitellut. Puukkoa ei hän tosin Kitsalasta mukaansa -saanut, niiden pyhyyttä kun niin ankarasti valvottiin. Kuitenkin -kaiketenkin onni Juhoa ohjasi. Hän, näette, tapasi retkillään usein -toisia paimenpoikia, mitkä eivät olleet niin tarkan yhteiskunnan -kasvatuksen alaisia kuin Juho. Heillä oli veitset mukanaan ja heiltä sai -Juhokin tavasta niitä lainaksi. Laittipa Pirjokin joskus hänelle veitsen -mukaan salaa Kitsalassa ollessaan. Niissä tiloissa koetettiin usein, ken -parhaan ja pitävämmän tuohisen saapi. Tässä ammatissa harjaannuttiin -niin, että raaka-aineetkin tutkittiin ja valikoitiin tarkoin -kilpailemaan ruvetessa. Tuohen piti olla paksua, pehmeää, nuorteaa ja -pieni-ällästä. Kyllä kaiketi varjokkaissa korveissa oli hyvinkin -paksutuohisia koivuja, mutta niiden tuohi oli rauskaa, haurasta ja -tiheää ja pitkä-ällästä, eikä niinmuodoin kelvannut kelpo tuohisen -aineeksi. Korven sydämeen ei yritettykään aineita etsimään, vaan -etsittiin ahojen laidoilla olevia urpakoivuja ja nämätpä useinkin saivat -nahkansa heittää tuohi-teollisuutta harjoittaville paimenpojille. Totta -kyllä, etteivät nämät tämän käsityön harjoittelijat olleet mitään -mittaus-opillisia yrittelijöitä, sillä eihän heillä semmoisista ollut -mitään tietoa. Kuitenkin he osasivat aivan tarkoin niitata tuohilevyjen -kulmat, samassa valvoen, ettei tuohinen vaan tulisi laidoiltansa löysä. - -Tätä opittua taitoaan käytti nyt Juho tökeröisyytensä palkinnoksi. -Pehmeimmät, nuorteimmat, tuhteimmat, paksuimmat ja ällittömimmät tuohet -valitsi hän aineikseen ja ajanpitkään rakensi hän leväys-aikoina mitä -kauneimpia ja tiviimpiä tuohisia semmoisen paljouden, ettei niitä -suinkaan ollut vähä; olipa semmoisiakin joukossa, jotka vetivät -ummelleen kaksi kappaa. - -Jonkun ajan kuluttua oli Juholla uuden navetan perällä semmoinen kasa -tuohisia, ettei niiden olisi luullut mihinkään mahtuvan. Nämätpä sitten -olivatkin astioina talon kaikissa tarpeissa, olivatpa ne minkä laatuisia -tahansa. Niinpä olivat ne suola- ja jauho-kopsina, vesi-, ruoka- ja -sarvin-astioina, aina vaan, missä asiassa milloinkin vaan astiaa -tarvittiin. - -Kun näin oli varattu, mitä varata voitiin, täytyi Juhon lähteä -pois kotoa. Kotiin jäävistä ruokavaroista huoli hän viisi. -Petäjänkuori-levyjä oli kylläksi puiden oksilla kuivamassa ja saihan -toisia metsästä, elleivät entiset riittäisi. Juho oli Lemmeslampeen -tehnyt jonkunmoisen katiskan tapaisen. Vaikkei se häävi ollutkaan, eksyi -sinne kuitenkin aina joku sydänmaan oppimaton ja pöllö kala, sillä eihän -heitä kukaan ollut milloinkaan käynyt kiusaamassa ja kavaloiksi -opettamassa. Niinpä sai perhe joskus lammesta petäjäiselle höystöä ja -tätä pidettiin tarkasti kuin yrttiä, etteihän vaan kovin pitkiä välejä -tulisi. Kun vielä päälliseksi metsä antoi marjoja särpimeksi, niin -mitäpä Juholla oli syytä huolehtia kotiin jääneen perheensä eväistä. -- -Kyllä kai elävät, sillä yhteisestihän täytyi kärsiä uutta taloa -tehdessä. - -Niin, se seikka ei ollut ensinkään syynä Juhon poismenemisellä. Hänellä -oli toiset tuumat, sillä eihän heillä ollut vielä vasikoita ja kuitenkin -oli niitä varten jo navetta tehty ja rehua laitettu. Niitä täytyi nyt -lähteä hankkimaan yhdellä tai toisella tavalla, muutoinhan ei päästäisi -koskaan karjaan käsiksi ja eikä toimeentulo koskaan paraneisi. - -Juho lähti nyt hakemaan semmoista työpaikkaa, mistä saisi ansaita rahaa -vasikkain hinnaksi taikka suorastansa vasikat. Talosta taloon kulki hän -näitä etuja kyselemässä, mutta turhaan, sillä kaikkialla tarjottiin -hänelle vaan jyväkappa päiväpalkaksi. Tämmöiseen kauppaan ei Juho voinut -suostua, sillä eihän hän sillä tavalla olisi saanut vasikoita. - -Kun hän oli aikansa kulkenut ja kysellyt, eikä mitään semmoista -tienestiä löytänyt, alkoi hän käydä epätoivoiseksi koko vasikkojen -saamisesta. Epätoivossaan päätti hän lähteä pitkän sydänmaan poikki -polkutietä menemään toiseen pitäjääsen etsimään, että eikö tuota sieltä -löytyisi vasikka-työtä. -- Ei hän peljännyt kiinnipanoakaan. - -Puolivälissä taivalta oli Heikale niminen uudistalo. Nämät olivat -pitkällisen taistelun jälkeen päässeet siihen asemaan, että he -tarentelivat jo pitämään vierasta väkeäkin, lisätäksensä viljelyksiään. -Heillä oli puute viljasta ja rahasta, mutta he olivat kasvattaneet -eläimiä ja niitä he olisivat antaneet työpalkaksi, mutta eivät he olleet -ketään sillä kaupalla saaneet. - -Tähän saapui Juho väsyksissä myöhään illalla. Hyvän-illan sanottuaan -istahti hän penkille ja huokasi raskaasti. - -"Mistäs sitä ollaan?" kysyi Heikaleen isäntä. - -"Tuolta ollaan vaan oman pitäjään Metsäkulman takalistolta," sanoi Juho. - -"Mihin sitä ollaan matkassa?" - -"Olenpahan vaan kuljeskellut etsimässä, mistä saisi ansaita työllä rahaa -tai vasikkata." - -"Rahaa meillä ei ole, mutta elukkata meillä kyllä olisi työstä antaa," -sanoi isäntä. - -"Näinköhän?" sanoi Juho ja oikasi itsensä suoraksi, tuhraten nokkaansa. - -"Kyllä olisi, kun vaan kaupoissa sovittaisiin," sanoi isäntä. - -"Mikäpä olisi sopeissa... Minkälaista elukkata teillä olisi?" - -"Isompata, pienempätä, vanhempata, nuorempata, mikä vaan sopisi." - -"Pitäisi olla lehmäsiä." - -"Niitä ne juuri ovatkin." - -"Minkäslaista työ on...? Minä en ole juuri mikään mestari," sanoi Juho -pelvollaan. - -"Oja-työtä." - -"Sitä kyllä voin tehdä, mutta oja ei tule minulta oikein suoraa," sanoi -Juho yhä vielä arkana. - -"Ei haittaa mitään, sillä vedellä on notkeat niskat... Mutta vielä on -eräs paha juttu... Oma ruokako?" puheli isäntä. - -"Ei suinkaan minun eväilläni paljon työtä tehdä," sanoi Juho nolosti. - -"Meillä on petäjä-leipä," sanoi isäntä vähän häpeissään. - -"Eikö sen pahempaa? Kyllä siihen olen tottunut... Se ei haittaa mitään, -kun vaan pääsen talon ruokaan," sanoi Juho jo vähän ilostuneena. - -"Kun vaan siihen tyydytte, niin aivan kernaasti saatte ruveta talon -ruuassa työhön. Nyt lepäämme ja aamulla katselemme elukat ja työn," -sanoi isäntä. - -Sattumalta olivat semmoiset ihmiset tavanneet toisensa, mitkä toinen -toistaan tarvitsivat. Yhteiset puutokset ja ponnistukset olivat -pysyttäneet heidät samalla arvo-asteella, jonka vuoksi he pian -ymmärsivät toisensa, vaikka ensimältä huonouttansa häveten vähän -ujosteltiin. - -Juhon sydän tuli nyt niin keveäksi, että tuntui siltä kuin monen -leiviskän painoinen kuorma olisi sieltä pois pudonnut. Olihan nyt toivoa -saada vasikat, joita hän niin hartaasti halusi -- "niin ja miks'eikäs -sitä vasikkain ja ojaamisen hinnoista sovittaisi, koska häntä tähänkin -asti," mietti Juho. Hän tunsi itsensä niin virkistyneeksi ja -voimistuneeksi, että hän olisi paikalla tarttunut työhön kiinni, kun -vaan olisi ollut päivä. -- "Ei ole kuin petäjäleipää -- no kaikkiakin -häntä sitten peljätäänkin, ikäänkuin ei se kelpaisi ja sillä toimeen -tulisi," tuumaili Juho iltasta syödessään ja puri pettua niin vinhasti -ja hyvällä halulla kuin se olisi ollut ranskan pullaa. - -Aamulla lähdettiin elukoita katsomaan, ennenkuin ne metsään laskettiin. - -"Siinä ovat, valitkaa mitä vaan haluatte, nuorempata tai aikaista -elukkata," kehoitti isäntä. - -"Minä haluan vasikoita; aikaisiin ei varani ja voimani riitä...; yhden -aikaisen hinnalla saan hyvässä lykyssä kaksi vasikkata," arveli Juho. - -"Olkoon sitten niin," sanoi isäntä. - -Ja kaksi viimetalvista vasikkaa valitsi Juho. - -Nyt lähdettiin ojamaata katsomaan. Ojattava maa oli korpi-rämettä ja -hyvin vesiperäistä. Siinä oli paljon pystyssä olevia tuoreita puita ja -liekojakin oli maassa runsaasti. Ennenkin oli siinä kaivaa rääpöstetty -vähän ojaa, niin että ojamaan kovuus oli kaikki näköisällä. - -Ikäänkuin aavistaen, oli Heikaleen isäntä miettinyt, että korvesta voisi -ehkä tulla viljamaa. Omilla voimillansa koetti hän tätä aatettansa -toteuttaa, mutta pian huomasi hän, että yhtäällä on yhden jälki. Hänen -tointansa, apuansa ja työtänsä tarvittiin joka paikassa ja tämän tähden -ei hän voinut mitään uudistusta aikaan saada. Tämä pulma se oli -Heikaleen isännän saanut miettimään, että eiköhän tuota saisi elukoilla -uudistyön tekijää, vaikka onkin petäjäleipä syötävänä. - -"Paljonkohan tällaiseen maahan kaivaisitte ojaa kahdesta vasikasta?" -kysyi isäntä. - -"Niin paljon kuin tahdotte." - -"Vaan pitäisihän olla joku määrä." - -"Pankaa sitten semmoinen." - -"Se on vähän vaikea, sillä pitäisihän tietää, montako penniä syleltä ja -montako syliä," mietti isäntä. - -"Mitä niillä tiedoilla tehtäisiin?" - -"Eihän muutoin tiedä, kuinka paljon kahdella vasikalla ojaa saapi," -väitteli isäntä. - -"Minä en ymmärrä penni- ja sylilaskuja, vaan kyllä minä ojaan mutkille -ja muuten, ja niin kauvas kuin vasikalla pääsee...; sanokaa sitten kun -piisaa," vakuutti Juho. - -Siihen selitykseen tyytyi isäntäkin ja hyvällä syyllä kylläkin, sillä -eipä hänkään ollut mikään pätevä laskumies. - -Nyt ryhtyi Juho työhön täydellä innolla. Korpi huiskui ja lekahteli, kun -hän siellä ryskäsi ja huimi. Märjässä maassa väänteli hän sylin kanssa -juurineen kaatuneita puita ja poikkihakatuita liekoja. Tämän tähden oli -hän yltä päältä niin murassa ja rapakossa, ettei hänessä ollut muuta -valkosta näköisällä kuin silmävalkuaiset. Tuskin malttoi hän hetkeäkään -huovahtaa syömän-aikoinakaan, ja aamulla ani varahin, ennen muiden -ylösnousemista, oli hän jo työssä. Illasta oli hän niin myöhään kuin -vaan vähänkin näki. Mutta väsynyt olikin Juho iltasilla taloon -tullessaan. Usein kävi niin, ettei hän voinut kättään ojentaa -oven-linkkua avatakseen. Niissä tapauksissa täytyi hänen kolkuttaa, että -huoneessa-olijat tietäisivät tulla ovea avaamaan. - -Ensimäisellä viikolla kävi Heikaleen isäntä katsomassa Juhon työtä. -Tosiaankaan ei ollut oja erin suoraa ja kaunista, mutta kokoa siinä oli -hyvällä varalla ja sitä näytti tulevan rutosti, niin kovaan maahan -nähden. - -Luottaen kokemuksesta saatuun vahvaan uskoon, että vedellä on notkeat -niskat, ei isäntä piitannut mitään vähäisistä mutkista; kokoahan siinä -oli hyvästi ja se oli pää-asia. Kaiken tämän tähden ei hän pitkin -pistätellyt Juhon työtä katsomassa, sillä näkihän hän, että ojaa sitä -tulee; paitsi sitä oli hänellä itselläänkin kylliksi työtä ja hommaa, -niin ettei hän suinkaan pitkin joutanut muiden kintereillä pyörimään. - -Kun aikaa oli kulunut useampia viikkoja Juhon työhöntulosta, arveli -isäntä, että kyllä pitäisi käydä katsomassa taasen vasikkain ansaitsijan -työpaikkaa. - -Tällä välin oli Juho möyrästänyt työpaikalla mielensä mukaan ja jälkeä -sitä oli tullut. - -Suuriksi kävivät isännän silmät, kun hän huomasi, mikä muutos korvelle -oli tullut. Ennen hyllyvä ja porahteleva korpi oli muuttunut -miehenkantavaksi maaksi ja torvenaan vaelsi vesi Juhon kaivamia ojia -myöten tiehensä. Tätä näkö-alaa oli näinkin lyhyessä ajassa karttunut -niin paljon Juhon työstä ja sehän se isännästäkin oli kumma. - -Näitä katsellessaan ja ymmärtäessään tuli hän niin ymmälle, ettei -tiennyt mitä ajatella ja päättää; olipa pelkoa, etteivät vasikat enään -piisaisikaan. Kiireen kynttä lähti hän pois eikä puhunut Juholle -hiotuista sanaa. - -Oli siinä peninkulman päässä eräässä uudistorpassa asumassa tavaton -kirjamies, jonka taitoa koko paikkakunta ihmetteli. Hän tiesi sanoa, -kuinka monta ohranjyvää menee pääksyttäin ryssänvirstaan ja annakan -osasi hän lukea niin tarkkaan, ettei lukematta jäänyt ainuttakaan -pilkkua. Kaikki kuun syntymiset ja auringon pimenemiset osasi hän -selittää niinkuin viisi sormeansa. Olipa hän oppinut ennustamaankin, -milloin aurinko tulee semmoiselle paikalle, jolloin se ennustaa tuhoa -tai onnea. - -Tämän luo laputti nyt Heikaleen isäntä hädässään. Tietomies lähti hänen -mukanaan, tähystelemään, onko Juho todellakin kaivanut ojaa niin paljon -kuin vasikoista olisi pitänyt kaivaa. - -Isäntä ja tietomies tulivat yhtenä Juhon työmaalle. Juho ei ollut -millänsäkään heidän tulostaan, kaivoi ja myllehti vaan, niinkuin ei -olisi mitään tapahtunut. - -"Minusta näyttää, että Juho on enemmän tehnyt kuin tehdä olisi pitänyt -kahdesta vasikasta," sanoi annakka-mies. - -"Niin minustakin tuntuu." - -"No, miks'ette häntä kiellä?" - -"Enhän itsekään tiedä mitenkä se on ... onkohan nyt jo liian paljon?" -sanoi isäntä. - -"0npa vaan... Jos ette tahdo maailmaa nurin saattaa, ja kaikkea -omaisuuttanne menettää, niin teidän tulee hänet hyvän-sään aikana -kieltää. Eikö se ole oikeus ja kohtuus?" - -"Kyllä kaiketi, mutta en vieläkään käsitä, mitä te oikeastaan -tarkoitatte," sanoi Heikaleen isäntä. - -"Mitäkö minä tarkoitan -- --? sepä on kumma. Asiahan on aivan selvä: -Oukkari on tehnyt työtä liiaksi kahdesta vasikasta," sanoi tietomies. - -"Niin, vain kokonaisuudessaan ... onkohan hän jo liiaksi...? Mitä minun -pitäisi tehdä?" - -"Ei mitään muuta kuin antaa hänelle ensinnäkin vasikat ja korvata sitten -liika työ," selitti tuo rehellinen tietomies. - -"Paljonkohan minun pitäisi vielä korvata?" kysyi isäntä peloissaan. - -"Noo ... ehkä noin tynnyri ruista," arveli luottamusmies. - -"Eihän se paljon olekaan, kun katselee tätä työ-alaa...; luulin -enemmänkin ... kyllä minä sen mielellänikin," tuumaili isäntä -luottavasti. - -Siitä sitten lähdettiin Juhon luo. Parhaaltansa oli hän sylikaupalla -vääntämässä kantoja. - -"Kuule, Juho. Sinun ei tarvitse enään vasikoista kaivaa," sanoi isäntä. - -"Näinköhän," sanoi Juho ja oikasi selkänsä suoraksi. - -Hän näytti kummastelevan, että joko nyt on loppu. - -"Niin; olet tehnyt työtä liiaksikin ja nyt saat heittää," sanoi isäntä. - -"Onkohan? -- Enhän ole luullut vielä toistakaan vasikkaa ansainneeni...; -onkohan niinkuin sanoitte?" sanoi Juho ja katsoi isäntää silmiin -kysyvästi. - -"Niin on. Vasikat olet nyt ansainnut," vakuutti isäntä. - -"Mutta olenkohan niistä jo kylläksi tehnyt?" arveli Juho yhä epäillen. - -"Olet kuin oletkin, siitä et pääse mihinkään. Onhan tässä ojaa niinkuin -luodevettä, enkä minä liikoja tahdo," vakuutti isäntä. - -"Jokohan niin ... tuumitaanpahan sitten, mutta ojaani en minä voi kesken -heittää," sanoi Juho, ja taasen lyödä läimäytti hän työ-aseellaan niin -että korpi kajahti. - -Kun Juho tuli kotiin ja kolkuttamalla saanut oven aukeamaan, oli isäntä -häntä vastassa. - -"Olet kaivanut vasikkain edestä ja vielä muutakin ... lisäksi -- --; -vasikat ovat nyt sinun ja toivon että ylimääräisestä työstäkin -sovitaan," tuumaili isäntä kotiin tulleelle vasikkain tienaajalle. - -"Näinköhän? Oletteko laskeneet, mitä vasikka ja ojasyltä maksaa?" arveli -Juho. - -"01en laskenut ja tullut siihen päätökseen, että saat vasikkain -päälliseksi vielä tynnyrillisen rukiita," selitti isäntä. - -"Eihän toki! Kyllä kai ne vasikatkin... Entäs oman perheenne leipä?" -arveli Juho salaperäisesti. - -"Se ei kuulu väliimme. Söimme me mitä söimme, se ei kuulu sinuun. Mutta -ruistynnyrin annamme sinulle liiasta työstäsi kuitenkin, ajattele siitä -mitä vielä ajatteletkin. Mun ei auta, ja se on sanottu, mikä on -sanottu", sanoi Heikaleen isäntä, vähän liiaksi itsetietoisesta. - -"Kylläkaiketi minä, mutta olisinhan minä vielä..." sanoi Juho -ällistellen. - -Niin sen kävi kuin Heikaleen isäntä oli sanonut ja päättänyt: vasikat -olivat nyt Juhon ja vieläpä ruistakin talven varaksi. Juho ei ollut -osannut aavistaakaan, että hän nyt olisi jo vasikat ansainnut ja sitä -kummemmalta tuntui hänestä koko juttu. Hän hommasi nyt lähteä vasikoita -yksin kotiinsa viemään, mutta Heikaleen isäntäväki katsoi sen perin -mahdottomaksi. Sentähden laittivat he Juholle kumppanin avuksi, jonka -piti saattaa hänet perille asti. Juholle pantiin kovasti evästä konttiin -kotimatkan varalle. Ja kuin eronhetki tuli, oli Juhon oikein vaikea -erota niin hyvistä ihmisistä. Kyyneleet kierähtivät hänen silmiinsä, kun -hän hyvästijätöksi mykkänä puristi isännän ja emännän kättä. -- -- -- - -Sitä iloa ei voi kukaan kuvailla, mikä Oukkarissa nousi, kun Juho -vasikoineen kotiin tuli. He eivät olleet saaneet minkäänlaista tietoa -sen koommin kuin Juho kotoa lähti, mihin päinkään hän on mennyt. -Vasikatkin heillä muistuivat usein mieleen, mutta sen ajatuksen kokivat -he kuolettaa, sillä semmoinen rikkaus tuntui heistä peräti -mahdottomalta. Mutta nyt. Isä tulikin näin pian ja äkki-arvaamatta -kotiin, kahden kauniin vasikan kanssa. Kilvan hyväilivät vaimo ja lapset -isää ja vasikoita ja tämä teki elämän niin iloiseksi, hauskaksi ja -rattoisaksi. Kahdenpuoliset kärsimykset, vaivat ja ponnistukset -unhotettiin taasenkin ja nautittiin vaan hetken tuottamaa iloa ja -riemastusta. -- Niin. Tuskin suurin sotapäällikkökään voittoretkiltä -kotiin palattuansa on suurempaa riemua ja sydämellisyyttä voinut -perheensä keskessä aikaan saada kuin Juho nyt. - -Vasikoista pidettiin erin-omaista huolta. Itsekukin koetti tarjota -niille mehevimmän palan ja Juho sanoi, ettei niiltä suinkaan petäjävelli -saa puuttua. - - - - -IX. - -Yhä vaan. - - -Kauvan ei joudettu tässä riemun valossa hekumoimaan. Kova talvi oli -tulossa ja täytyi varustella sitä vastaan-ottamaan. Huoleksi ei se kyllä -Oukkarin isäntäväelle käynyt, mutta olisihan ollut peräti huonosti -tehty, ellei olisi mitään huolta pidetty pitkän talven varalta. Tosinhan -heillä oli tynnyri ruista petäjäisen höystöksi ja se oli heistä paljon, -mutta kuitenkin älysivät he, ettei se riitä lukuisan perheen -elatukseksi. Petäjänkuori-levyjä oli kyllä varattu suuri karsinallinen -navetan nurkkaan, niin ettei niistä puutetta tullut, mutta pitihän -haalia jotakin särvinvärkkiäkin. - -Ruvettiin kokoilemaan kaikenlaisia marjoja, mitä saatavissa oli. Tässä -työssä oli osallisina kaikki lapsetkin, mitkä vaan kynnelle kykenivät. -Pian oli suurin osa suuresta tuohisjoukosta täytetty monenlaisilla -punapintaisilla marjoilla. Lemmeslammen vettä saivat marjoilla täytetyt -tuohiset vielä niin paljon kuin niihin mahtui, ja siinä oli niiden -höysteleminen ja maustaminen. - -Lemmesvaaran kylkeen kaivoi Juho luolan alle jotenkin välkeän kuopan. -Tänne sioitettiin marjatuohiset ja tämä oli tästä lähtien talon -varsinaisena kellarina. Eikä tämä semmoiseksi turhanpäiväinen ollutkaan, -sillä kylmä oli kallioinen luola; eikä siellä talvella mikään -jäätynytkään, sillä Juho laitti jonkunlaista katosta kuopan päälle ja -piti aukon aina suljettuna ja peitettynä. - -Syksympänä ruvettiin ansojen punontaan ja linnun pyyntiin. Tökeröisiä -tulivat ansat ja tökerösti kävi pyytäminenkin. Juho oli niin kömpelö ja -tottumaton siihen toimeen, ettei koko tuumasta olisi tullut niin mitään, -ellei Riettu olisi ollut hieman nokkelampi ja kätevämpi; vanhimmat -lapset jo myös vähin auttivat. Ei se pyynti käynyt sittenkään -rivakkaasti ja sälevästi. Paksuja olivat seljäspuut, paksuja -viritystikut ja ansat. Vihit tehtiin niin korkeita ja vankkoja, että ne -melkein olisivat pidättäneet lehmikarjan --; sen vuoksi kai niin -tehtiin, etteivät linnut ylitse pääsisi. - -Vaikka pyydykset olivat tämmöisiä kölsyjä, käpertyi kuitenkin yksi ja -toinen metso, koppelo, ukko- ja akkateeri, pyy ja riekko ansaan. Ne -harvat loukkaat, mitkä olivat pyydystämässä, olivat niin kömpelösti -tehdyt, ettei niillä saatu ainuttakaan päätä. - -Jospa Juho olisi voinut pyssyä käyttää, olisi hänellä ollut kyllitellen -metsänriistaa tarjona kaikesta nimestä, metsän kultaiseen kuninkaasen -saakka. Niin, kyllä kaiketi, mutta mistäpä tuli Juholle pyssyt, ruudit, -lyijyt? Ja jospa niitä olisi ollutkin, mitäpä hän olisi niillä tehnyt, -sillä koko elämänsä ajalla ei hän ollut laukassut pyssyä kuin yhden -ainoan kerran, eikä osannut silloin riihen seinäänkään; siitä saakka -pelkäsi Juho pyssyä pahemmin kuin kuolemaa. - -Niin. Saatuja lintuja ei suinkaan hauskoin pidetty. Pikkuisen keitettiin -tavasta lintua petäjäisen särpymeksi ja tuntuipa se liemineen antavan -petäjäiselle aika kyydin, sillä eipä se nyt joutanut suussa pyörimään. -Mitä vähänkin voitiin säästää, suolattiin ne ja paistettiin; näin -laitettuna pantiin ne tuohisiin ja vietiin kuoppaan talven varaksi. - -Näin tavoin oli heille karttunut melkoiset määrät lintua ja marjoja. -Hyvällä ja iloisella mielellä ottivat he vastaan kovan ja pitkän talven. -Tästä kaikesta hyvästä kiitteli Juho usein Jumalaa, kun hän on heitä -niin paljon auttanut ja heille näin paljon hyvyyttä uskonut. - -Kesällä ei tietty ahtaudesta mitään, kun tarjettiin maata heinävajassa -ja navetassa. Mutta ahtaalta tuntui ensi-alussa maja, kun perhe -talven tullen sinne kokoontui. Ei siellä ollut paljon käden eikä jalan -siaa, mutta siellä sitä kuitenkin oltiin ja toimeen tultiin. Ei tuota -rakennusta tehdessä ollut mikään arkkitehti mitään piirustusta antanut, -eikä laskenut lukua, kuinka monta kuutiojalkaa siinä tulee ilmaa kunkin -huoneessa olijan osalle. Paljon ei sitä olisi osaksi tullutkaan, sillä -makuulla kun oltiin, oli kylki kyljessä kiinni, ellei vaan kannot -sitä estäneet. Ei siinä kyllä ollut venttiilejä, eikä muita -ilmanvaihtotorvia, mutta onneksi oli Juho semmoinen rakennustaituri, -että hän kyllä oli kohti miettimisin osannut rakentaa niin, että siinä -oli kylläksi ilmanvaihtoa hataruutensa tähden; lakeen heitetty reppana -täydensi sen vielä täydellisemmäksi. - -Siellä pärevalkean ääressä luki Juho vanhaa raamattuansa, virsikirjaansa -ja katekismoansa. Hän opetti lapsiansa lukemaan ja silloin istuivat -lapset piirissä kantojen nenissä, isä keskellä; näyttipä se -jonkunmoiselta koululta. Ei kukaan lapsista niskoitellut ainuttakaan -kertaa, kun isä antoi merkin, että nyt lukeminen alkaa, vaan hiljaisina -kokoontuivat he hyvässä järjestyksessä niinkuin luokalle ainakin. Niissä -tilaisuuksissa opetti Juho lapsillensa kykynsä mukaan Jumalan pelkoa ja -rakkautta, samassa tyrkyttäen heille, minkälainen ihmisen velvollisuus -on lähimmäistään kohtaan. Tällä ei kuitenkaan ymmärrettäkö sitä, ettei -Juho milloinkaan muulloin olisi lapsilleen puhellut Jumalasta kuin -lukuhetkillä, ei, sillä se oli hänen ainaisena huolenansa ja -tehtävänänsä, mutta luku-ajoilla oli se välttämätön tehtävä. - -Semmoinen koulu se Oukkarin lapsilla oli. - -Paljon ei työtä tehty Oukkarissa talvella. Juho vaan hakkaili -tarvittavat pirttipuut ja vähän aidaksia, joita hän luuli tarvittavan -syksyllä raivaamallensa niitylle. Koetettiinpa pyydystellä jäniksiäkin -särpymen lisäksi, mutta ei yksikään pitkäkorva takertunut heidän -pyydyksiinsä, niin kömpelösti olivat ne laitetut. Syksyllä oli Juho -kyhäillyt muutamia katoksia puiden alle ja viritellyt niihin ansoja. -Niitä kävi hän tavantakaa katsomassa ja korjailemassa; joskus hän niiltä -retkiltään toi jonkun koppelon tai teeren. - -Siihen rajoittuivat talon talviset ulkotyöt. - -Sisätöistä ei ollut puhettakaan. Lukuun-ottamatta sitä, että niin -pienessä mökissä olisi ollut mahdoton mitään semmoista yrittääkään, -olivat he -- kuten tunnetaan -- niin kykenemättömiä mihinkään -käsityöhön, ettei semmoista voinut tulla kysymykseenkään. Ei kuulunut -mökistä karstan karsketta, ei rukin surinaa, eikä pirran pauketta; ei -siellä myös kirves kapsahdellut, ei höylä hissahdellut eikä saha -karnahdellut. Kuitenkin kuului mökistä joskus jotakin outoa kolketta, -joka ei suorastaan kuulunut käsitöihin, vaikka se oli laillaan -sisätyötä. Silloin kuin tuo kolke kuului, survottiin mökissä isossa -haapaisessa huhmarissa puu-petkeleellä petäjän kuoria hienoksi. -- -Semmoinen oli talon mylly, semmoiset syötävät suurukset. -- - -Näin elettiin Oukkarissa talven yli ilman ihmisten avutta, muiden turvan -tuottamatta. Kaikki ihmiset ihmettelivät, että millä herran voimalla he -hengissä pysyvät, kun Juhoa ei talvikautena näkynyt kylillä apua -etsimässä. Usea oli hommassa lähteäkseen katsomaan, oliko heistä enään -ainuttakaan päätä hengissä. Pelkkään aikomiseen nuot huolehtimiset -kuitenkin jäivät ja oukkarilaiset jäivät kuin jäivätkin oman onnensa -nojaan. Juho huolehti kaikkian vähimmän tämmöisistä asioista, sillä -petäjäistä oli yllin kyllin; olipa selvää viljaakin pitkin talvea -silloin tällöin linnusta keitettyyn laimeaan liemeen velliksi vispata, -ja marjoja ja marjavettä pistettiin suuhun petäjäiselle kyytimieheksi ---. Hätäkös silloin oli. Se vaan, että talossa oli keväällä aika kasa -oikein isoja ja paksuja rukiin-olkeja, jopa niin isoja, että olisivat -kelvanneet vaikka minkälaisen huoneen seinälle, nimittäin kuorituita -- -petäjiä. - - - - -X. - -Elämää vaan. - - -On kulunut joku aika. Eteenpäin on pyritty Oukkarissa ja eteenpäin on -laillaan mentykin. Juho on vointinsa mukaan koettanut purastaa peltoa. -Paljon ei sitä karttunut, sillä kovaa vastarintaa tekivät kankaan kivet -ja ikikorven kannot. Vähitellen karttui sitä kuitenkin, niin että -voitiin kylvää perunaa ja vähän muutakin viljaa. Niittypalasia oli Juho -myös kokenut raivata korven laiteille, mutta eipä sitäkään paljon -tullut, sillä: "yhtäällä on yhden jälki", varsinkin uutta taloa -tehdessä. - -Hyötymään päin sitä kuitenkin oltiin yhdessä ja toisessa suhteessa. -Rukiita oli saatu ensimäisestä halmeesta kokonaista kaksi tynnyrillistä -ja se oli paljon; toista kaskea oli kaadettu. Vasikat olivat kasonneet -aikaisiksi elukoiksi; ne olivat poikineet ja lypsivät nyt maitoa. -Petäjät seisoivat yhtä uljaina ja hyväntahtoisina kuin ennenkin, -tarjoten nahkaansa yhtä alttiisti kuin ennenkin perheen tarpeeksi, jos -muutoin entiset petäjä-varat puuttuisivat. Lintumaat sekä marikot olivat -entisessä kunnossa; siis entiset edut olivat aivan samat kuin ennenkin -ja mitä oli työn kautta hyödytty, se oli pelkkä voitto. - -Kun näin hyvästi asiat olivat, oltiin hyvässä toivossa. Juho jo usein -puhui uuden ja paremman asuinhuoneen teosta, mutta siltäänpä se aina -jäi. - -"Jospa meillä heti alussa olisi ollut näin vapaa ja ominainen -talonpaikka, niin toisin olisivat nyt asiamme ... olisi parempi tupakin, -vaikka hyvä tämä näinkin on, parempi kuin mitenkään muutoin... Jospa -oltaisiin edes nuorempia," arveli Juho joskus. - -Eipä kummakaan, vaikka Juho tavasta näin arvelikin. Hän oli jo ikämies. -Päälliseksi olivat koko elämänaikaiset ankarat ponnistukset, nälkä ja -kärsimiset hänet ennen aikaansa vanhantaneet. Kai tunsi Juho voimansa -vähenevän edellä mainituita sanoja lausuissaan. - -Niin. Olihan hieman edistytty kaikilla aloilla, mutta eräässä suhteessa -oli taloudellinen edistys suurin ja huomattavin. Talon emäntä, Riettu, -oli, näette, siunatussa tilassa, ja kun kesä tuli kauneimmilleen, -lahjoitti hän perheelle yhden henkilön lisää. Tämä oli kuudes heidän -elävistä lapsistaan ja tytär se oli. - -Tuskin koko elämässään oli Juho ollut niin tukalassa tilassa kuin nyt. -Ei ollut ajattelemistakaan saada lasta hengissä viedyksi kirkolle -kastettavaksi. Kastamatta ei hän tahtonut missään tapauksessa lasta -jättää, sillä Juhosta tuntui synti ja pakanuus pääsevän pesimään -perheesen, jos vaan lapsi jäisi pitemmäksi aikaa kastamatta. - -"Mutta mitenkä saada pappi tänne näin synkälle salolle, johon oli niin -pitkä matka ja johon ei ollut minkäänlaista tietä, eipä edes -polkupahastakaan? Ja jospa jotenkin saisi papin, mistä saisi kummit, -sillä eipä ole ihmisiä lähellä, ja kukapa turhan-päiten lähtisi -semmoista vaivaa näkemään?" mietti Juho. - -Vuorokauden vaivasi Juhoa nämät ajatukset, mutta sitten teki hän -päätöksensä. - -Ensinnä rupesi hän pitämään kummeista huolta, sillä papin saantia ei hän -niinkään paljon epäillyt. Kolmen neljänneksen päässä Juhon mökistä oli -toinenkin uudis-asukas. Tämä oli Juhon esimerkistä rohkaistuneena -ruvennut haluamaan päästäksensä oman turpeen mieheksi. Kappaleen aikaa -jälemmin kuin Juho, perusti hänkin mökkinsä kruunun metsään ja tuli niin -Oukkarin likimmäiseksi naapuriksi. Kirveläksi kutsuttiin tätä uutta -naapuritaloa. - -Näiden likimmäisten naapureinsa puoleen kääntyi Juho ensi hädässään. Hän -meni Kirvelään, esitti asiansa ja pyysi sekä isäntää että emäntää -tulemaan kummeiksi vastasyntyneelle lapsellensa, luvaten papin noutaa -kotiinsa. Ilolla lupasivat he sen tehdä ja Juho lähti sieltä suoraan -metsiä myöten samoamaan pappilaa kohden. Päästyänsä likimmäiseen taloon, -meni hän huoneesen ja pyysi arasti isäntää ja emäntää kummiksi. - -"Kyllähän sitä pitäisi, mutta onhan sinne niin pitkä matka, eikähän -sinne osaisikaan, kun ei ole tietä eikä mitään," sanoi isäntä, pyörien -selin Juhoon, maahanluoduilla silmillä. - -Emäntä myös ei ollut Juhoa näkevinäänkään, kuljeskelihan vaan siinä -maatapäisenä. - -Juho ymmärsi oitis, ettei heidän haluta. Alakuloisena lähti hän. Pihalla -tapasi hän talon rengin ja piian. - -"Ehkä nuot... He eivät ole rikkaita," ajatteli Juho. - -Hän läheni heitä ja pyysi kummeiksi. - -"Ei häntä tiedä ... mutta voisihan sitä sentään... Mietitäänpä häntä -tässä asiaa," sanoi renki, mutta Juho luuli huomanneensa, että renki ja -piika vilkasivat pilkallisesti toisiansa silmiin. - -Eräässä toisessa talossa kävi Juho samalla asialla ja samansuuntaisia -vastauksia sai hän siellä kuin edellisessäkin talossa. Sitten ei hän -puhunut kenellekään mitään koko kummijutusta. -- -- - -Päivä oli puolessa, kun Juho astui sisälle kirkkoherran virkahuoneesen. -Hän oli myöhän joutunut kotoaan lähtemään ja asiainsa sekä pitkän matkan -tähden oli hänen täytynyt olla välillä yötä. - -"Mitäs Oukkarille kuuluu?" kysyi kirkkoherra tavallisuuden mukaan. - -"Kuuluuhan sitä... Minulle taas on syntynyt pikkunen," sanoi Juho. - -"Nyt vielä!?" - -"Niinpä meidän Herramme on nähnyt hyväksi tehdä." - -"Eipä silti. Mitä hän tekee, se on kaikki hyvin tehty. Mutta mitä te -oikein tarkoitatte, lasta kastetuksi, vai mitä?" sanoi kirkkoherra. - -"Semmoinen on tarkoitukseni." - -"Onko lapsi täällä?" - -"Eikä ole, se on kotona." - -"No kuinka sitten voidaan kastaminen toimittaa, kun ei lapsikaan ole -täällä?" sanoi kirkkoherra kummastellen, ja katsoi kysyvästi Juhoa -silmiin. - -"Tarkoitukseni oli, että tuota ... niinkuin että ... pyytää kirkkoherraa -sinne kotiin lasta ristimään," puheli Juho. - -"Miks'ei lasta tuotu tänne?" - -"Sitä ei voi; heikkoa lasta ei voi hengissä tänne saada." - -"Panisitte hätäkasteesen." - -"Kukapa senkään tekisi; ... ei pistättele meillä vieraat." - -"Kyllä se on mahdoton, että minun lähteä sinne; niin pitkä matka, eikä -tietä minkäänlaista." - -"Mentäisiin sen mukaan kuin jaksettaisiin... Oltaisiin välillä yötä." - -"Kuka minulle kaikki tämmöiset vaivat maksaa?" sanoi kirkkoherra, -ikäänkuin huomaamatta, sillä hän oli jo tuntonsa kanssa ahtaalla. - -"Semmoiset vaivat maksetaan vanhurskasten ylösnousemisessa... 'Minkä te -teitte yhdelle näistä pienimmistä, sen te teitte minulle'. Muistakaa -näitä Vapahtajan omia sanoja," muistutti Juho terävästi. - -Vesikierteet nousivat kirkkoherran silmiin. Hän tarttui syliksi -ryysyiseen Juhoon ja virkahti: - -"Olette oikeassa, veliseni. Te olette antaneet minulle terveellisen -muistutuksen; kiitos siitä! -- Kun minä otan vähän ruokaa, niin sitten -heti lähdemme," sanoi kirkkoherra. - -Juho meni väenpuolelle odottamaan ja kirkkoherra toimitti hänellekin -ruokaa. - -Kirkkoherra oli hyvänluontoinen mies ja valmis palvelemaan ja auttamaan -kaikkia, samassa kuin hän uskon vakuutuksella ja tunnon rauhalla teki -työtä sielun hoidossa, eikä vaan palkan edestä ja elääkseen. Mutta -vaikka näin oli, tuntui tuo matka hänestä liialliselta ja -vastahakoiselta, jopa siihen määrään asti, että oli horjahtua pois -oikealta laidalta. - -Pian tuli kirkkoherra ja sitten lähdettiin tallustelemaan Juhon mökkiä -kohden. - -Kirkkoherra oli paljon nuorempi Juhoa, norja ja voimakas mies. -Ravakkaasti ja kepeästi käveli hän ja kulkeminen tuntui hänestä -leikinteolta. - -Kankeasti ja kömpelösti kävi rapistuneen ja vaivoistaan väsyneen Juhon -kulku, mutta varmasti. Sääliksi kävi kirkkoherran, kun hän paksuissa, -monikertaan paikatuissa sarkavaate-pantuksissa ja tuohivirsuissa mennä -väännätteli eteenpäin kuumalla kesähelteellä. - -Paljon ei puhuttu taipaleella. - -"Tokkohan vaan jaksatte kävellä perille asti?" sanoi kirkkoherra -muutamasti. - -"Olenpa minä tämän välin niin monasti ... kunhan vaan itse jaksaisitte," -arveli Juho. - -"Eikö noihin teidän virsuihinne mene vesi?" kysyi kirkkoherra eräällä -vetisellä rämeellä. - -"Tottahan menee jos tuleekin... Pahemmin on teidän laitanne, sillä -teidän kengissänne ei ole tuloreikiä ja menopaikkoja kyllä löytyy," -arveli Juho. - -Pian ilmestyi kaksi vastakohtaa. Juho virkistyi sitä paremmaksi -kävelijäksi, mitä enemmän hän kulki, mutta kirkkoherra teki uupumusta. -Kangistuneet ja köntistyneet jäsenet norjenivat ja notkistuivat vaan -Juholla, kun hän sai niitä kiusailla ja liikutella, jota vastaan -kirkkoherran vähemmän kärsineet ja harjoitetut raajat alkoivat uupua ja -veltostua. - -Juhon vauhti kävi viimein niin sietämättömäksi, ettei kirkkoherra ollut -mitenkään voida perässä pysyä. Kivi kiveltä, kanto kannolta ja mätäs -mättäältä otti Juho semmoisia harppoja, että olisi luullut jonkun jousen -häntä nakkelevan. - -"Ai, ai, Juho! Älkää kävelkö niin hurjasti, minä en voi seurata," sanoi -kirkkoherra viimein. - -"Joko nyt?" sanoi Juho ja hiljensi vauhtiansa. - -Illalla ehdittiin muutamaan taloon ja jäätiin siihen yöksi. - -"Meidän pitää lähteä auringon noustessa, että kerkeän palata huomenna -kotiin," sanoi kirkkoherra Juholle. - -"Kyllä." - -"Herätä sinä minua, jos en minä itse heräisi, pyyteli kirkkoherra. - -"Kyllä." - -Kovin kipeinä ja kankeina olivat kirkkoherran kintut, kun Juho hänet -aamulla herätti. Tuntui siltä, ettei niillä ensinkään voi kävellä. -Kuitenkin lähdettiin taipaleelle. Kaikessa kömpelyydessään ja -kankeudessaan oli Juho nyt verrattain parempi kävelymies kuin -kirkkoherra. Vähitellen vertyivät kirkkoherrankin jalat niin, että -voitiin mennä tavallista kytkää. - -"Onko täällä kummejakaan?" kysyi kirkkoherra, kun oli kappaleen aikaa -kävelty. - -"Eiköpä niitä liene," sanoi Juho, eikä kääntänyt päätänsäkään, kävellä -telsi vaan. - -Se oli ainoa haastelu, mitä tällä viime taipaleella puhuttiin. - -Nyt tultiin perille. Mikä näky. Kauhean korkean vaaran kupeella, -pienessä jylhän ja synkän korven silmässä on Juhon asumus, mataloine -asuin-, navetta- ja vaja-huoneineen. Kevätkesän aamupäivän aurinko -lempeästi ja lämpymästi valaisi ja lämmitti kolkkoa ja jylhää seutua ja -Lemmeslammen tyyni ja peilikirkas pinta näytti siltä, kuin se silmää -iskien olisi kuiskinut: täälläkin asuu ihmisiä, joilla on sydän. - -Kirkkoherra oli kyllä kuullut puhuttavan Oukkarin yksinkertaisesta ja -alkuperäisestä elämästä ja asunnosta, mutta tämmöiseksi ei hän ollut -sitä käsittänyt; mielikuvitus kertomusten johdosta oli synnyttänyt -väärän kuvan. Omituisilta siis näyttivät todellisuudessa nämät talouden -huoneet jo päältäkin päin, pitkine tasaamattomine nurkkineen ja -veistämättömine hirsineen. - -Pihalla vastaan-ottamassa oli koko Oukkarin lapsiliuta ryysyvaatteineen, -ja sieltä täältä pilkisti heidän paljas ihonsa repaleisten ryysyjen -alta. Kullakin heillä oli aivan uudet tuohivirsut jalvoissa, ja siitä -piti ymmärtää, että he olivat oikein juhlatamineissaan. Etunenässä -seisoi Kirvelän Tahvo lakki kourassa; hänelläkin oli uudet virsut -jalvoissa ja yhtä monikertaan paikatut vaatteet päällä kuin -Oukkarillakin. Syvästi kumartaen toivotti hän kirkkoherran -tervetulleeksi. - -Kirkkoherra astui esille ja tervehti vastaan-ottajia. Sitten rupesi hän -pyrkimään huoneesen ja Juho avasi tuohi-ovensa. Köykkysissään astui -kirkkoherra sisälle. Huoneessa oli melkein pimeä, sillä ne muutamat -lasinsirpaleet, jotka Juho oli seinään sovittanut, olivat savun ja lian -kanssa niin piintyneet, ettei tiennyt juuri, oliko huoneessa ikkunoita -olemassakaan. Sitten vasta kun silmä oli tottunut tuohon ankaraan -hämärään, huomasi parilla seinällä jotakin mustan-punaiselta kuultavaa -pientä reikää. - -Heti kun kirkkoherra oli huoneesen astunut, painoi Juho oven kiinni. -Köykkysissään yritti kirkkoherra astumaan eteenpäin, mutta ensimäisen -askeleen otettuansa, kompastui hän kantoon ja kaatui ylönkuppuraisiaan. -Ponnahtaen siitä ylös, löi hän päänsä kattoon, sillä hän oli tavallista -pitempi mies. - -"Antakaa oven olla auki. Täällä on niin pimeä, etten näe vähääkään -eteeni ja loukon itseni palasiksi," kehoitti kirkkoherra ulkopuolella -ovenvartiana olevaa Juhoa. - -Juho totteli ja nyt rupesi kirkkoherra paremmin näkemään eteensä. - -Omituinen näky aukeni kirkkoherran eteen täälläkin. Korkeita kantoja oli -siellä täällä permannolla, eikä minkäänlaista lattiaa ollut, paljas maa -vaan kantojen välillä. Perällä makasi talon emäntä lapsivuodettansa. -Vuoteena oli hänellä vanha rikkinäinen takareki, jonka päällä oli -joitakin kirveellä veistetyitä lautoja. -- Joiltakin mastopuun -hakijoilta oli särkynyt takareki, jonka vuoksi he heittivät sen -kelpaamattomana metsään. Tämän sattui Juho löytämään ja hänen mielestään -oli väärin, että semmoinen taideteos saa jäädä metsän hyväksi. Sentähden -kantoi hän sen kotiinsa ja nyt hän oli sovittanut sen tärkeään -toimeensa, ja semmoisena oli se talon ainoana ylellisyys-tavarana. - -Siinä ei vielä kaikki. Tämän omituisen, ryysyillä peitetyn vuoteen -kohdalle seinään oli lyöty jotenkin pitkä, koukkupäinen ja tukeva -puunaula. Pitkästä vitsasangasta riippui naulan koukussa tavattoman iso -tuohinen. Se oli tehty eri tavalla kuin tavalliset tuohiset. Ensinnäkin -oli se tavattoman pitkä leveytensä suhteen ja kaksinkertainen joka -paikasta, paikoin useamman kertainenkin. Tuohia oli pantu pitkittäin ja -poikittain ja selvästi näki, että se oli tehty useammasta kappaleesta. -Lutasimia oli siinä tavallista enemmän, laidoillakin, ja paikoittain oli -niitä pantu ristiinkin, ikäänkuin koristukseksi. Huomiota herätti sekin, -kuin siinä joka paikassa oli tuohen ihopuoli päälläpäin, aivan -päinvastoin kuin tavallisesti. - -Oitis herätti tuo kummallinen koukusta riippuva tuohinen kirkkoherran -huomion. Hänen ajatuksensa pyörähtivät juuri miettimään tuon kummallisen -esineen merkitystä, mutta samassa sai hän elävän ja todellisen -vastauksen kysyville mietteillensä. Pieni, kireä ja äkkinäinen kirahdus -kuului kummallisesta tuohisesta, ja vaimo ojensi heti kätensä ja alkoi -liikuttaa riippuvaa tuohista. Kirkkoherra oikein säpsähti tuota outoa -ilmiöä. "Kehto", mutisi hän puoli-ääneen. Vaimon liikutellessa -pienokaistaan, huomasi kirkkoherra, että tuossa uuden-aikaisessa -kehdossa oli tuohen ihopuoli kehdon sisäpuolella samoin kuin päälläkin -päin. -- Juho oli ollut näin juhlallisessa tilassa oikein -taitelijatuulella. - -Kirkkoherra oli nähnyt kylläksi. Hän kömpi ovesta ulos, missä Juho ja -Tahvo, ynnä talon lapset olivat uskollisesti vahtia seisomassa. - -"Ketä tässä kirjoitetaan kummeiksi?" kysyi kirkkoherra. - -"Eipä tässä näy muita vieraita, kun tuo naapurin isäntä," selitti Juho. - -"Eikö hänen emäntäänsäkään?" - -"Hän olisi kyllä kernaasti tullut, mutta hän tuli kipeäksi, kovin -kipeäksi, juuri kun piti lähteä ... ei kyennyt lähtemään," selitti -Kirvelän Tahvo. - -"Mistä nyt kummeja saadaan?" kysyi kirkkoherra. - -"Otetaan mitä on. Kirkkoherra rupeaa yhdeksi, Tahvo toiseksi ja kyllä -minäkin rupean...; mistäpä tässä nyt enemmän... Pilkkana pitivät muut -kummiksi kutsutut," selitteli Juho. - -Kirkkoherra kirjoitti sitten kummeiksi mitä saatavissa oli. - -"Huoneessa ei saata lasta kastaa, siellä ei sovi," sanoi kirkkoherra. - -"Jos niin on, niin toimitetaan kastaminen täällä ulkona, onhan nyt -kaunis ilma," arveli Juho. - -"Parasta on. Laittakaa tänne kaste-vettä," toimitti kirkkoherra. - -Juho lähti liikkeelle. Suorastaan meni hän navettaan. Pian palasi hän -sieltä. Hänellä oli tuohinen kädessä ja hän kiirehti sen kanssa lammesta -vettä noutamaan. Sieltä tultuaan asetti hän vedellä täytetyn tuohisen -aivan metsän rintaan pitkän kannon päähän. - -Tämän tuohisen oli Juho vasituisesti tehnyt kastemaljaa varten. Se oli -tehty samaan malliin kuin tavalliset tuohiset, mutta yhtäkaikki oli Juho -osannut laittaa sille sen merkityksen, minkä tämmöinen juhlallinen -tilaisuus vaati. Hän, nimittäin, oli ottanut tuohen hilsepuolelta pois -ensimäisen yli asti lähtevän ohkasen hilsekerroksen ja tehnyt tuohisen -nurin päin, niin että hilsepuoli oli sisällä ja ihopuoli päällä. Kun -tähän sitten pantiin vettä, näytti siltä kuin vesi olisi peljännyt -tuohisen pintaa, sillä niin erillään se siitä koki pysytellä. -Hopeakirkkaana seisoi vesi tuohisessa, korkeammalla keskeltä kuin -laidoilta ja helmeili ympäri reunojansa niin kauniisti, että olisi -luullut kaikkein kauniimman helminauhan käärityn tuohisen reunoille. - -Juhlallinen oli hetkikin, mutta kylläpä Juhokin oli kaikki taitonsa -pannut liikkeelle, saadaksensa kaikki oikein juhlalliseksi. - -Kirvelän Tahvo nouti nyt lapsen mökistä ja toimitus alkoi. Tahvo piti -lasta, ja Juho ja hän asettuivat kahden ison petäjän väliin, jotka -olivat niin parhaanlaisen matkan päässä toisistansa, että he parhaaksi -mahtuivat niiden väliin: lapset pilkistelivät mikä minkin puun takaa, -kummastellen tätä outoa toimitusta. - -Koko toimituksen ajan lauloivat linnut monenkaltaisilla äänillänsä -iloisia ja kauniita säveleitänsä puiden latvoissa, niin että koko seutu -tuntui olevan yhtenä sävelistönä. Lempeä, mutta jotenkin navakka tuuli -humahteli ja suhahteli petäjäin latvoissa ja oksissa, ja tämä tuntui -siltä, kuin tuuli olisi yhtynyt lintujen lauluun ja soittanut passoa -sekaan. - -Kuinkahan lienee niin sattunut, mutta samassa kun kirkkoherra kysyi -kummeilta: "Tahdotkos sinä kastetta tämän uskon tunnustuksen päälle?" -lentää tohautti muutamia teeriä aivan pihan aukian äärimmäisien puiden -latvaan, vaikkei suinkaan ollut se vuoden-aika, jolloin teeret puissa -istuvat. Metsän asukkaat näyttivät itsekin oudostuvan tätä asemaansa, -sillä ne kääntelivät itseänsä joka suunnalle niinkuin viiri, päät ja -pyrstöt pystyssä. Niidenkin petäjien latvoissa oli muutamia, joiden -välissä Juho ja Tahvo lapsen kanssa seisoivat. - -Kun kirkkoherra pani vettä omituisesta kastemaljasta lapsen päähän, -sanoen: "Minä kastan sinun, Kreeta, nimeen Isän" j.n.e., kuikistelivat -teeret pitkäkaulaisina puista alas, ikäänkuin tiedustellen, mitä kaikkea -siellä alhaalla on tekeillä. Sitten ne muutaman kerran ännähtää -kuhauttivat ja lähtivät lentämään. - -Koko toimitus tuntui kirkkoherrasta Väinämöisen soitolta. Hänen -mielessään väikkyi semmoinen tunne, että Lemmeslammen pinnalle -nousisivat rynttäillensä Ahto Vellamonsa ja tytärtensä kanssa, sillä -Tapioa ja metsän kultaista kuningasta ei hänen mielestänsä puuttunut, -koska Juho ja Tahvo hänen mielikuvituksissaan, paksuissa -paikkanutuissaan seisoessaan puiden seassa korven varjokkaassa -siimeksessä, näyttivät hänestä semmoisilta. - -Toimitus tuli nyt päätetyksi. Lapsi oli tullut otetuksi kristillisen -kirkon ja seurakunnan jäseneksi. Niinkuin tiedämme, oli hän tyttö ja -hänestä tehtiin äidin kaima, sillä ennestään ei heillä semmoista ollut; -mutta tuskinpa yksikään lapsi on juhlallisemmin kastettu kuin tämä. - -Juho rupesi laittamaan kirkkoherralle ruokaa, sillä eihän emäntä nyt -miten voinut sitä tehdä. Kahden pitkän kannon päähän pihalle asetti hän -kirveellä veistetyn laudan, jolle hän alkoi tuoda ruokavarojansa. Hän -oli hankkinut tätä tarvetta varten vähän melkein selvää leipää. Aivan -uusissa tuohisissa kantoi hän laudalle voita ja viiliä kuopasta. Olipa -hänellä vielä varastossa tuoresuolasta lahnaakin, sillä hän oli -onnistunut Lemmeslammesta saamaan niitä muutamia joku päivä sitten. Kun -hän oli vielä tuonut laudalle puukkotölänsä ja tökeröisesti tehdyn -puulusikka-koliskon, niin oli pöydän kattaminen päättynyt. - -Juho kehoitti nyt kirkkoherraa syömään. Nälkä kaivelikin kirkkoherran -sydän-alaa, sillä hän ei ollut voinut syödä aamulla, varhain kun -yöpaikasta lähdettiin. Mielellään totteli hän kehoitusta ja istuuntui, -ei pöydän, vaan laudan ääreen. Voi ja viili oli niin puhdasta, että -kirkkoherra oikein ihmetteli sitä mielessään, vertaillessaan tätä -vastakohtaa heidän muuhun elämäänsä. Viilissäkään ei ollut ainutta -rikkaa, eikä tomun hiukkaa. Paksu päällinen oli vaan puhdas ja valkea -kuin kiko, ja hieno-röyhelöinen pinta osoitti, että piimiminen oli niin -hyvässä järjestyksessä onnistunut kuin se suinkin onnistua saattaa. - -Hyvällä halulla pisteli kirkkoherra ruokaa suuhunsa omituiselta -pöydältä, kummallisista astioista ja oudossa ruokasalissa. Viili se -seisoi jäykkänä ja jyrkkälaitaisena pohjaa myöti kuin seinä, eikä -lievahdellut vähintäkään siihen koloon, josta kirkkoherra ahnaasti -poskeensa pisteli; petunsekainen leipäkään ei yhtään kaakarrellut vanhan -viilin mukana alas mennessään. - -"Kuinka te olette noin hyvää voita ja viiliä voineet saada?" kysyi -kirkkoherra syömästä päästyään. - -"Lehmäthän niitä antavat," sanoi Juho, oudoksuen kirkkoherran kysymystä. - -"Minä tarkoitan sitä, kun voi on niin puhdasta ja maukasta, ja viili -niin hyvästi piimynyttä," oikasi kirkkoherra. - -"Ei käy lehmän-antiin paneminen sekaa niinkuin leipään ... tuota --: ja --- ja meillä on hyvä kuoppa," selitti Juho viattomasti. - -"Tuohisissako te piimitätte kaikki maitonne?" - -"Joka tipan, mitä ei muutoin syödä." - -"Onko teillä ensinkään muita astioita kuin tuohisia?" kysyi kirkkoherra. - -"On pata ja juurisaavi." - -"Kirnu?" - -"Sekin on tuohesta ... mutta saattaahan tuota silläkin..." arveli Juho. - -"Kyllä teillä on viheliäisin ja kurjin elämä, mitä olla saattaa." arveli -kirkkoherra. - -"Kuinka niin?" kysyi Juho loukatun tunnolla ja rengautti silmänsä -suuriksi kuin suitsirenkaat. - -"Teidän asuinhuoneenne on niin kurja, etten ole koskaan moista nähnyt, -ja teidän koko elämänne osoittaa suurinta kurjuutta ja puutosta, sillä -teiltä näyttää puuttuvan välttämättömimmätkin elämän tarpeet," sanoi -kirkkoherra avonaisesti. - -"Näinköhän arvelette? ... minä ajattelen toisin -- mikäpä meillä täällä -olisi hätänä? Olemmehan itsenäisiä ihmisiä, eikä kukaan täällä meitä -sorra, polje eikä tee mitään vääryyttä. Päinvastoin on Jumala antanut ja -uskonut meille liiankin paljon ja kaikesta hyvyydestään kiitämme häntä. -Loistoa ja ihmisten seuraa emme kaipaa ...; syömme mitä saamme ja olemme -osaamme tyytyväiset, sillä meillä on Jumala, johon luotamme ja hän kyllä -pitää huolen meistä," tuumaili Juho luottavasti, - -"Olette oikeassa siinäkin asiassa. Suurin onni ihmiselle on se, että on -osaansa tyytyväinen ja pelkää Jumalaa," sanoi kirkkoherra ja tarttui -Juhon käteen, merkiksi, että hän on täydellisesti ymmärtänyt Juhon -tarkoituksen. - -Kun kirkkoherra oli einehtimisensä päälle vähän levähtänyt, hankki hän -itsensä paluumatkalle. Emännän ja joka lapsen jätteli hän erikseen -hyvästi, ja Kirvelän Tahvo odotti lakki kourassa vuoroaan; viimeiseksi -jätteli kirkkoherra hänet hyvästi, lämpymästi kättä puristaen. - -Nyt lähti kirkkoherra vuovaamaan kotiansa kohden Juhon opastamana, sillä -eihän hän kuuna kullan valkeana olisi omin neuvoinsa osannut sieltä -takaisin tulla. - -Kotoa lähteissään sieppasi Juho ison sangallisen tuohisen kuopasta ja -otti sen mukaansa; se oli tiviisti peitetty tuohi-kannella. Se riippui -sangastaan koko taipaleen joko Juhon käsikoukussa tai muutoin kädessä. - -"Mitä teillä tuossa tuohisessa on?" kysyi kirkkoherra, kun he olivat jo -pitkät matkat kulkeneet. - -"Onpahan." - -Se oli ainoa sananvaihto, mitä talottomalla taipaleella heidän keskensä -puhuttiin. - -"Kyllä tästä osaan jo itsekin, saatte palata takaisin," sanoi -kirkkoherra Juholle ensimäisiin taloihin tultua. - -"Ei ole vississä...; vielä on sekavia, tiettömiä paikkoja ... vien -perille saakka...; periltä olen teidät noutanutkin," sanoi Juho. - -Myöhään illalla päästiin pappilaan. Tuohisine päivineen tunkeusi Juho -kirkkoherran jäljessä virkahuoneesen. Väsyneenä istahti kirkkoherra -tuolille, mutta Juho jäi ovipieleen seisomaan. Kirkkoherra kehoitti -häntäkin istumaan, mutta Juho tuhrasi vaan nokkaansa ja sioittteli -jalkojaan. - -"0tin tämän tuohisen," alkoi hän tovin päästä. "... Muuta antamista ei -minulla ole suurista vaivoistanne... Siinä on voita -- -- pyydän sen -saada jättää teille," sanoi Juho matalalla äänellä. - -"Ei, en missään tapauksessa minä ota teidän voitanne," sanoi -kirkkoherra, hypähtäen ylös tuolilta. - -"En minä olisi sitä uskaltanutkaan ... mutta kun sanoitte meidän voin -olevan semmoista, että sitä saattaa syödä," sanoi Juho, taasen tuhrasten -nokkaansa. - -"Kyllä kaiketi, mutta kuitenkaan en voi sitä ottaa. Kenties on se ainoa -voi, mitä teillä on, ja eihän teillä muutoinkaan ole isot varat; voinne -tarvitsette kyllä itse," vastusteli kirkkoherra. - -"Ei se tee mitään ... olkoon vaan viimeinen ... ei haittaa...; kyllä -lehmät toista antavat. -- Onhan meillä lehmiä... Tänne minä sen jätän, -vaikka kuinka vastustaisitte. Te olette tehneet suuren rakkauden työn --- -- antaisin enemmänkin, mutta minulla ei ole...; minun tuntoni sanoo -sen..." - -Näin sanoen laski Juho tuohisensa kirkkoherran virkapöydän alle -lattialle. Sanaa sanomatta puristi hän kirkkoherran kättä ja kyyneleet -vyöryivät hänen karkeita kasvojansa myöten. Sitten poistui hän hitain -askelin. - -Kyynelet kiertyivät kirkkoherrankin silmiin Juhon pois mentyä. "Hänellä -ei ole maallista rikkautta eikä viisautta, mutta hän omistaa suuren -aarteen, jota ei kaikilla ole -- hän pelkää Jumalaa ja hänellä on -rehellinen sydän," mutisi kirkkoherra. -- -- -- - -Jonkun vuorokauden kuluttua löysi Juho eräänä aamuna mökkinsä edestä -pari kantamusta jauhoja. Ei ollut Juhon vaikea arvata kenen toimesta -jauhot olivat tuodut. -- - - - - -XL - -Odottamaton pulma. - - -Joku määrä on taaskin aikaa kulunut. Elämä Oukkarissa ei ole entisestään -paljon muuttunut, se vaan, että lapset olivat kasvaneet isoimmiksi ja -vaativat enemmän ruokaa ja vaatetta, mutta isoja työn-apuja ei heistä -vielä ollut. Talouttakin oli koetettu parantaa niin paljon kuin oli -voitu, mutta se kävi niin hitaasti, ettei elämä siittänsä parannut, jos -ei juuri pahennutkaan, ja pettu ei vaan leivästä poistunut. Kun -edistyminen kävi näin tasan varttuvain leivänpurijain kanssa, jäi uuden -tuvan laittaminenkin yhä kaukaisemmaksi ajatukseksi, mutta toivoa ei -kuitenkaan heitetty. - -Oukkarissa ei juuri usein nähty vieraita, mutta eräänä syksynä -syyskierän aikana nähtiin se kumma, että Oukkarin pihalle ajettiin -oikein hyvissä värkeissä olevalla hevosella; näyttivätpä reessä olevat -miehetkin herrasmiehiltä. - -Juho oli tullut juuri ansateiltään. Hän oli laskenut lintukonttinsa -mökin eteen ja könttinyt mökkiin, jossa hän istui väsyksissä kannon -nokkaan. - -Kun hän kuuli, että kartanolle tuli joku hevosella, raotti hän mökin -ovea, nähdäkseen, keitä tulijat olisivat. - -Äkkiä vetäsi hän mökin oven kiinni ja sanoi hätääntyneellä äänellä: -"Herra Jumala! nimismies ja lautamies! He eivät varmaankaan ole hyvällä -asialla ... -- mitähän pahaa minä olen tehnyt!" - -Samassa nykästiin mökin ovi auki. - -"Ohhoh! Täällähän on niin pimeä, ettei eteensä näe; ottakaahan toki -valkea," sanoi nimismies sisään kömpiessään. - -Juho otti valkean päreesen. - -Oudoksuen katseli nimismies huoneen sisustusta, jossa niin monta -ihmishenkeä asui. - -"Eihän täällä käsi käänny, ei jalka jakaannu. Täällähän on väkeä kuin -helluntain epistolassa, niin että aivan silmämunalta paistaa," sanoi -nimismies. - -"Eihän täällä perin väljä ole," koki Juho sanoa, vaikka hän vapisi niin -ettei ollut sanaa suustaan saada. - -"Kylläpä teillä on kurja asunto!" arveli nimismies. - -"Eihän tämä taida monenkaan mielestä häävi olla, mutta meillä ei ole -tämän parempaa," koki Juho sanoa, vaikka ääni tahtoi tukehtua kurkkuun. - -Juho olisi niin mielellään kysynyt, mitä asiaa vierailla oli, mutta ei -uskaltanut, sillä hän pelkäsi saavansa kuulla jotakin hyvin hirveää; -ehkäpä ovat tulleet häntä kiinni panemaan. Tästä tukalasta tilasta -päästi hänet nimismies. - -"Olemme tulleet tänne ikävän asian kanssa," aloitteli hän. - -Juho istahti kannolle, sillä hän ei voinut seisoa, eikä vastannut -mitään. - -"Olemme tulleet häätämään teitä pois mökiltänne," pitkitti nimismies. - -"Mitä pahaa me sitten olemme tehneet?" huusi Juho tukahtuneella äänellä. - -"Te olette omin lupinne asettuneet kruunun metsään asumaan ja sen vuoksi -häädetään teidät tästä pois," selitti nimismies. - -"Eikö kruunun metsässäkään, vapaalla maalla, joka ei ole kenenkään oma, -saa köyhä ihminen asua?" kysyi Juho kauhistuen. - -"Ei saa ilman luvatta. Eikä olisi mikään vissi, että hakemallakaan -olisitte lupaa saaneet, sillä kruunu pitää metsiään isossa arvossa, eikä -anna niihin mielellään uudisasutuksia perustaa. -- Ja kyllä kruunulla on -täysi omistusoikeus maihinsa," selitti nimismies yhä. - -"Minä en niitä asioita ymmärrä, mutta minusta tuntuu niin -kummalliselta... Tekeekö kruunu itse peltoa ja niittyä metsäänsä?" utasi -Juho jo vähän toipuneena. - -"Ei suinkaan, mutta kruunu suojelee maitansa metsien vuoksi." vastasi -nimismies. - -"Tuota noin ... -- ettäkö kruunu metsien vuoksi ei anna maitaan -viljellä...? Mutta -- sen mukaan kuin minä ymmärrän -- kansa ei voi -lisääntyä ilman leivättä, ja leipää ei saada, ellei maata viljellä. -Kruunulla on tässäkin pitäjäässä paljon viljelykseen kelpaavaa maata, -muttako ei anna niitä viljellä metsien vuoksi...? Vaikken minä niitä -asioita ymmärrä, tuntuu kuitenkin niin oudolta ja somalta -- --. Kuinka -se on, sanokaa te, joka ymmärrätte: onko maa kruunun vai kansan?" -tuumaili Juho, joka kerran vertyneenä oli uteliaampi ja puheliaampi nyt -kuin kenties koskaan ennen. - -"Luultavasti maa on paremmin kansan kuin kruunun ja paljonhan kansalla -onkin maata, jota se saapi viljellä, paljon enemmän kuin kruunulla. Sitä -paitsi kruunu tarvitsee myös omansa," sanoi nimismies. - -"Kyllähän on kansaa, joilla on maata hallussaan, mutta paljon on, joilla -ei olekaan ja ne nääntyvät puutoksiinsa. Mutta kuinka se on? Onko kansa -kruunua varten vai kruunu kansaa varten?" kysyi Juho taas. - -"Luultavasti ne ovat yhtä tarpeelliset niin toinen kuin kumpainenkin, -sillä ei suinkaan kruunua tarvittaisi, jollei kansaa olisi; toisaalta -taas ei ole koskaan krunnutonta kansaa; siis tarvitsevat ne toinen -toistaan." - -"Vai niin! Mutta kumpi on kruunulle parempi: sekö, että maassa on paljon -väkeä, vaan se, että on vähän?" - -"Tiettävästi on se kaikille hyödyksi, kun on paljon väkeä." - -"Niin, mutta kun tahdotaan paljon väkeä, niin niille pitää antaa -maata...; muutoin liiat ihmiset, tuota, kuolevat nälkään... Mutta mitä -se kruunu metsällä tekee, onko sillä niin paljon taloja, että se -tarvitsee semmoisen joukon metsää polttopuita varten?" sanoi Juho -totisena. - -Nimismies naurahti. - -"Tuskin te tiedätte, mikä kruunu onkaan?" sanoi hän sitten. - -"En minä häntä niin tarkoin tiedä, mutta eiköhän se vaan ole korkea -esivalta," arveli Juho. - -"Likipitäin. Ja nyt saat tietää, ettei kruunu polttopuikseen metsiä -tarvitse, vaan se myöpi pölkkyjä metsistään. Pitäisihän sinun se -tietämään, sillä olethan itsekin usein ollut tukkitöissä," selitteli -nimismies. - -"01en kyllä ollut muiden töissä, vaan en koskaan omasta puolestani... -Olen luullut isäntäin vaan myöneen metsiään kauppiaille... Mistä minä -sitten tiedän, että kruunu... Mutta minun mielestäni ei kruunu pidä -juuri niin tarkkaa huolta metsiensä myömisestä. Voi sitä petäjän -paljoutta, mikä näilläkin laajoilla kruununmetsäsaloilla kaatuneena -maassa mätänemässä makaa; parhaat puut ovat siellä ja kuka niistä nyt -hyötyy? Olisi kai niistä saanut vaikka montakin kirkkoa. Niillä maar -rahaa olisi saatu, kun ne aikanaan olisi myöty," päätteli Juho. - -Juho oli unhottanut pelkonsa ja hämmästyksensä keskustelun ajalla niin, -että hän voi vapaasti puhella ja hänellä oli semmoista salaista luuloa, -että hän on puheessa voittanut nimismiehen ja hän ei uskallakaan häätää -häntä pois mökiltään. - -Seurasi hetkinen äänettömyyttä. - -"Niin, tässä kuluu aika turhia jaaritellessa. Teidän täytyy muuttaa -täältä pois ensi puolipastoksi. Ellette silloin ole muuttaneet, olen -minä pakoitettu repimään teidän mökkinne," sanoi nimismies virallisesti. - -"Oikeinko se on täyttä totta?" kysyi Juho hyväsestään jo masentuneena. - -"Enpähän minä nyt toki leikilläni semmoisia puhu --. Tässä on -kuvernöörin häätämiskäsky," sanoi nimismies, ottaen paperin taskustansa -ja tarjoten sitä Juholle. - -"Mikä siinä on oikeastaan syynä, että meidät mökiltämme?... En tiedä -mitään pahaa tehneeni," sanoi Juho nolosti, sillä hänellä alkoi kapuilla -tosi hätä. - -"Äskettäin jo sanoin, että olette omin lupinne asettuneet kruunun -metsään asumaan. Siinä syy, jonka vuoksi teidät pois ajetaan. On sitä -vikaa teissäkin, eikä vaan aina kruunussa," sanoi nimismies voitollisen -pisteliäästi. - -"Enhän minä kruunua...; esivalta olla pitää... Mihinkä sitä, jos ei -lakia ja asetuksia... Enhän minä muuta, kun sanoin, että köyhä kansa -tarvitseisi maata... Ei suinkaan vallesmanni nyt siitä..." höpötti Juho -hätäyksissään, sillä kaiken muun hädän lisäksi pelkäsi hän puhuneensa -pahasti esivallasta, ja joutuvansa siitä kiinni. - -"Ettehän te ole mitään liikoja puhuneet; olkaa siitä huoleti," sanoi -nimismies, jota Juhon tukala tila alkoi säälittää. - -"Kiitoksia, hyvä vallesmanni...! Mutta keneltä minun olisi pitänyt -pyytää lupaa mökkini perustamiseen tänne kruunun salolle?" kysyi Juho. - -"Kuvernööriltä tietysti. Jos hän olisi hakemukseen suostunut, olisi hän -velvoittanut maanmittarin mittaamaan ja paaluttamaan teille maat; muussa -tapauksessa olisi hän hyljännyt koko pyyntönne," selitti nimismies. - -"Kuka niitä semmoisia ymmärtää ja mistä ne rahat sitten...?" sanoi Juho -nolona. - -"Tässä on tämä kuvernöörin häätämispäätös, saatte valittaa sitä vastaan, -jos niin tahdotte," sanoi nimismies, ojentaen paperia Juholle. - -"Mitäs, herran tähden minä ... kyllähän minä esivaltaa... Enhän osaa, -enkä tahdo valittaa muille kuin teille -- --. Mutta se minua -kummastuttaa, että mistä se kuvernööri tietää, että me täällä...; -taitaahan se esivalta kaikki tietää... Kovin paha mieleni on kuitenkin, -kun pitää pois mökeiltään," sanoi Juho värisevin ja tukehtunein äänin. - -"Ei kuvernööri tiedä, missä kaikissa mikin asuu, mutta Kiverä on -kirjoittanut kuvernöörille ja vaatinut teidän häätämistänne," sanoi -nimismies. - -"En täälläkään rauhassa...! Joka paikassa minua vainotaan ja ahdistetaan -kuin metsän petoa. Miksikä lienen syntynytkään tähän maailmaan ja mihin -minä onneton nyt joudun huonon joukkoni kanssa?" puhkesi Juho valittavin -äänin sanomaan. - -Hän sortui nyt kauhean surun valtaan. Entinen kolkko, kova ja hyödytön -elämän taistelu aukesi yhtähaavaa hänen eteensä, ja synkkä, toivoton -tulevaisuus haamoitti kaikkine sortovaltoineen mustana irvikuvana hänen -edessään. Hädissään koetti hän ajatella sinne tänne, hakien jotakin -pelastuksen keinoa, mutta kaikki turhaan, sillä apua ei kuulunut -kustaan. - -Näitä tuntiessaan ja miettiessään, valtasi Juhon oikein äänekäs itku. -- -Vaivattu, ahdistettu ja vanhentunut karhea sydän murtui elämän kuorman -alla, ja puhkesi päällekin päin näkyväksi myrskyksi murtuissaan. - -"Eihän tämmöisen talon tähden sovi noin kovin pahakseen panna; hennoohan -tästä lähteä," sanoi nimismies. - -"Tämä on yhtä isosta arvosta meille kuin paras hovi monelle muulle...; -me emme tahtoisi parempaa ... me tyytyisimme tähän...; mihin me nyt -joudumme?" koki Juho änkyttää. - -Nimismies oli hyvänluontoinen mies. Kovin kävi hänen säälikseen Juhon -suru ja hätä. Hänkin rupesi miettimään jotakin keinoa, joka voisi auttaa -Juho-parkaa tukalasta tilastaan. -- Semmoisen luuli hän nyt -löytäneensäkin. - -"Älkäähän nyt niin kovin sureko, ehkä tässä joku keino keksitään," sanoi -nimismies lohdutellen. - -"Jos vaan voitte, niin auttakaa meitä; nyt on apu tarpeesen," sanoi Juho -rukoilevasti. - -"Hakekaa tämä mökkinne kruunun torpaksi," kehoitti nimismies. - -"Saisimmeko sitten tässä asua niinkuin tähänkin asti?" kysyi Juho -toivovasti. - -"Saisitte aivan vapaasti, vieläpä paljon helpommalla verolla kuin -uudistalolaiset." - -"Mutta enhän ymmärrä, enkä osaa mitään, miten ja missä sitä -haettaisiin ... eikä ole varojakaan," sanoi Juho, alkaen taasenkin -nolottumaan. - -"Mutta jos minä ottaisin sen asian ajaakseni." - -"Voi hyvä vallesmanni...! Tehkää se, hyvä vallesmanni... Voi kun te -olette hyvä, vallesmanni... -- Mutta milläs minä teille palkan maksan, -hyvä vallesmanni?" höpisi Juho iloissaan, tietämättä itsekään mitä hän -oikeastaan sanoi. - -"Kyllähän niistä sovitaan. Jos satutte saamaan lintuja ja tuotte jonkun -linnun, sitten kuin asia on päättynyt -- jonka minä luulen onnistuvan -- -niin sillä se on maksettu," sanoi nimismies. - -"Voi, vai linnuilla! Kyllähän niitä täältä saloilta saamme. Kytkin on -minulla mökin edessä lintukontti, sen annan nyt aluksi," sanoi Juho -iloissaan. - -"Ei, ei; en minä sitä tarkoittanut. Minä en tahdo mitään, ennenkuin asia -on päässä," eitti nimismies. - -"Kyllä teidän täytyy tämä kontti rouvallenne tuliaisiksi... Konttineen -lintuineen pitää se teidän...; kyllähän me näitä..." väitti Juho ja -ottaa piti nimismiehen. - -Nimismies lähti nyt pois ja hän oli Juhosta kirkkoherran jälkeen paras -mies maailmassa. - -Juhon suru ja pelko lakkasi nyt siihen paikkaan. Elämän huolet eivät -vaivanneet häntä nyt kovemmin kuin ennenkään ja hän luotti niin lujasti -nimismiehen lupaukseen, että piti jo itseänsä oikein laillisena mökkinsä -omistajana, jota ei kukaan enään voisi häneltä pois ottaa. -- Tunsipa -hän olevansa paljon viisaampikin entistänsä. - - - - -XII. - -Onni onnettomuudessa. - - -Juho on nyt talonsa herra ja isäntä, sillä nimismies on pitänyt sanansa -kuin mies. Hän on kun onkin hakenut ja saanut Juhon mökille kruunun -torpan oikeudet. Juholla oli nyt oikein kuvernöörin sinetillä varustetut -kirjalliset vakuutukset, että mökki oli todellakin hänen ja ettei kukaan -voi sitä häneltä pois ottaa. Tämä tieto ja tunto vieritti Juhon elämän -kuormasta pois isoimman ja raskaimman kiven, ja elämä tuntui nyt niin -keveältä ja huolettomalta. - -Mökkinsä vakuutuskirjaa piti Juho erinomaisen isossa arvossa. Tosin ei -hän tiennyt sen sisällöstä ainuttakaan sanaa, mutta hän uskoi -nimismiestä, että se se on, jonka voimasta mökki on hänen. Isoa, -kaunista, punaista sinettiä katseli hän ihmeen sekaisella -kunnioituksella, sillä hän ymmärsi, että sekin vaikuttaa asiaan sangen -lujasti ja mahtipontisesti. Juho teki tälle talon kalliimmalle ja -arvokkaammalle kappaleelle tuohesta litteän kannellisen laatikon ja -sekin sai sen arvon, että hän sovitti tuohen ihopuolen sekä sisä- että -ulkopuolelle. Sinne pisti hän arvokkaan paperinsa ja sulki laatikon -kannella. Sitten vei hän laatikon kuoppaan, pisti sen erityiseen luolan -koloon ja sulki huolellisesti kolon kivellä. -- Tarkkaa huolta piti hän -arvopaperin tallessa pysymisestä. Tuon tuostakin kävi hän kuopassa -katsomassa, oliko kivi kolon suulla ja oliko laatikko kolossa. Tavasta -kävi viettelys niin suureksi, ettei Juho malttanut olla ottamatta -laatikkoa kolosta. Silloin aukasi hän kannen ja veti varovasti paperin -esille. Saatuansa sen laskokset auki, katseli hän kauvan ääneti ja -ajatuksiinsa vaipuneena sen punaista sinettiä. Kun hän viimein siitä -autuaallisesta nautinnostaan havahtui, nosti hän tavallisesti paperin -ylös, samassa ulottaen sen vähän ulommaksi, ja katsoen siihen vielä -tosi-ihastuksella; silloin sanoi hän: "Ottakoonpa vielä, ken tahtoo, -minulta taloni pois." Sitten kääri hän paperin laskoksiin, pisti sen -laatikkoon, lykkäsi kannen kiinni, pani luolan koloon, sulki sen kivellä -ja lähti pois. - -Paljon oli Juho vanhentunut ja heikontunut. Työnteko kävi hitaaksi, -kankeaksi ja heikoksi. Uuden asuinhuoneen tekoa ei hän enään -ajatellutkaan, sillä hän tunsi jo voimainsa määrän. Eipä hän sitä -suuresti kaivannutkaan, sillä hän oli tyytyväinen entiseen asuntoonkin. -Niittyä ja peltoa ei enään tullut lisää ja Juholla oli kyllitellen työtä -entisten voimassapitämisestä. Kun näin asiat olivat, ei voitu karjaakaan -lisätä; kahdella lehmällä vaan oltiin, kuten alussakin, ja nämät olivat -heidän elinehtonsa. -- Vanhin poikakin, josta olisi työn-apua ollut, -meni vieraan palvelukseen, nähtyään, ettei tässä tuosta tuohon tultu. --- -- -- - -Eräänä kesä-iltana odotettiin Oukkarin lehmiä kotiin tulevaksi, mutta -niitä ei tullut. Odotettiin paljon sivu tavallisen ajan -- koko yökin, -ei sittenkään. Aamulla varhain lähti Juho hakemaan niitä. Hän samosi -salot, kulki korvet, kapusi kalliot, rämpi rämeet, nevat ja suot, mutta -turhaan. Väsyneenä palasi Juho illalla kotiin. - -Seuraavana aamuna meni hän Kirvelän Tahvoa pyytämään avuksensa lehmiä -hakemaan. Yhdessä lähtivätkin nämät tasaväkiset likimmäiset naapurukset -epätietoiselle retkelleen. He suuntasivat matkansa Oukkaria kohden, -aikoen painaa sieltä toisille maille, missä Juho ei ollut ennen käynyt. -Heiltä estyi kuitenkin tämä pitempi matkasuunnitelma, sillä Oukkariin -tullessaan löysivätkin he molemmat lehmät, mutta kontion kaatamina. -- -Lemmeslammen korven laidassa oli metsän kuningas ne ruhtonut ja -peittänyt rahkamättäillä. - -Juho ei näyttänyt olevan taallaankaan koko tapauksesta, mutta kovin -kauhistuivat Tahvo ja Riettu tuota ankaraa tuhoa. Riettu päivitellä -pälpätti ja itkeä killisteli yhtenään, eikä loppua surusta näyttänyt -ensinkään tulevan. Nyt on muka elämä kaikki, kun ainoat lehmät _metsä_ -kaati, ja mistäpä toiset enään saataisiin, sillä työ ja tuskapa oli -ollut entisiäkin saadessa, vaikka silloin vielä oltiin nuorempia ja -voimakkaampia työntekijöitä. Mikäpä muu nyt neuvoksi tulee kuin -nälkäkuolema, sillä lehmien turvissahan melkein yksin-omaan on henkeä -pidetty ja elää kituuteltu. - -Tähän suuntaan paapatti Riettu katkeamatta ja Tahvo säesti häntä, -tavantakaa lausuen Rietun surun sekaan jonkun surkuttelevan ja säälivän -sanan, ja nämät lisäsivät vettä Rietun myllyyn. - -Olisipa niin kovan kohtauksen luullut vaikuttavan masentavasti -Juhoonkin, mutta hän ei vaan ollut taallaankaan koko jutusta. Hän koki -vaikittaa ja lohdutella vaimoaan niin paljon kuin voi, mutta kun se ei -näyttänyt mitään auttavan, meni hän ulos. Kuoppaansa meni hän silloin. -Siellä otti hän esille taasenkin arvopaperinsa ja katseli kauvan ja -hartaasti sen punaista lakkaa. Kun hän sieltä palasi, oli Riettu jo sen -verran tyyntynyt, että hän voi kuunnella muiden puhetta. - -"Mitäpä me noita lehmiä suremme, kyllähän Jumala meille toisia antaa," -sanoi Juho luottavasti. - -"Kyllähän Jumala hyvinkin sinulle lehmät sarvista tänne taluttaa; -kovalla työlläsipä piti entisienkin alku ansaita," sanoi Riettu -epäilevästi. - -"Sinä, Riettu, teet syntiä Herraa vastaan. Häneltähän tulee onni ja -onnettomuus ja hänen tahdostaan saamme me mitä saamme. Väärin on nurkua -Herraa vastaan," sanoi Juho nuhtelevasti. - -Riettua rupesi hävettämään. Hänestä rupesi tuntumaan siltä, että Juho on -sittenkin oikeassa ja hänen surunsa haihtui siihen paikkaan. - -Niin. Juho luotti Jumalaansa ja mökkinsä vakuutuskirjaan ja niissä oli -hänelle kylläksi; mitä huoli hän silloin lehmistä, karhuista ja muista -elämän suruista. - -Pian oli kylälle levinnyt tieto, että karhu oli kaatanut Oukkarin -molemmat ja ainoat lehmät. Säälin tunne kävi monenkin mielen lävitse, -sillä yleiseen tiedettiin, kuinka niukkaa ja karua elämää Oukkarissa -eletään. Toisissa ei tämä tieto vaikuttanut yhtään mitään; heistä oli -saman tekevä, oliko Oukkarissa lehmiä tai ei, kaatoiko ne karhu tahi oli -kaatamatta, elettiinkö siellä hyvästi vai huonosti; kaikki oli heistä -yhtäkaikki. - -Toisena iltana lehmien löytämisen jälkeen katosi Oukkarin alun -toisellakymmenellä oleva, Matti niminen poika. Hänet oli vielä myöhän -nähty olevan peltoa purastamassa muka, mutta nyt hän oli kadonnut kuin -kaste maahan, eikä tietty, oliko hän joutunut puuhun vai pitkään. -Koetettiin huhuilla ja huudella, ja kun ei siitäkään apua ollut, puhalsi -Juho jo useat kerrat tuohiseen ämyriinsäkin, jota vaan hätätilassa -käytettiin. Vaikka Juhon torvi oli maan kuulu vahvasta äänestään ja -vaikka se oli aina eksyksiin joutuneen kotimökille ohjannut, ei -kuitenkaan Mattia kuulunut. Levotonta yötä täytyi nyt ruveta viettämään -Matin vuoksi, sillä oli jo niin myöhäinen, ettei voinut lähteä häntä -etsimäänkään. - -Aamulla varhain auringon noustessa tuli Matti, mutta hän ei ollut yksin, -sillä hänellä oli kumppanina Römölän Vilho niminen poika. Vilho oli -vähän vanhempi Mattia ja hänellä oli kädessä pienireikäinen oravapyssy. -Ilo loisti poikien silmistä. - -"Missä sinä olet ollut? Koko yön olemme sinua peljänneet; ja missä sinä -olet Vilhoon yhtynyt?" sanoi Juho vähän nuhtelevaisesti. - -"En minä ole ollut missään pahuudessa... Me -- me olemme, isä, ampuneet -karhun," sanoi Matti loistavin silmin. - -"Karhun! Älä narraa," sanoi Juho, hypähtäen ylös makuultaan. - -"En minä narraa ... emmekö olekin, Vilho?" sanoi Matti. - -"Olemme me ampuneet karhun, tosi se on. Ellette usko, niin lähtekää -katsomaan," vakuutti Vilho. - -Juho pisti päälleen ja sitten lähdettiin karhua katsomaan. - -Kun tultiin haaskoille, makasi siinä iso uros-karhu verissään. Metsän -kuningas peitettiin vahvasti kuusen havuilla ja jätettiin siihen, sillä -mitäpä he sille muuta voivat. - -"Kuinka te uskalsitte, tuommoiset poikanulikat, käydä niin vaarallisen -elävän kimppuun?" kysyi Juho ihmetellen. - -"Uskalsimmepa tuota vaan," sanoi Vilho hymyssä suin, heilutellen -uljaasti pyssyänsä. - -"Ei lavaa ei mitään." - -"Mistäpä semmoisen olisimme saaneet ... tuolta kuusenjuurelta vaan..." -sanoi Vilho, viitaten taampana olevaa tiheä-oksaista kuusta. - -Juho meni katsomaan ampumapaikkaa ja pojat seurasivat jäljessä. - -Kuusi oli maahan asti oksainen ja hyvin luppoinen. Ainoastaan muutamia -havuja oli pantu haaskan puolelle suojaksi. - -"Tässä me vahtasimme ja tästä minä ammuin... Veitsenikin on jäänyt -tuohon...; sen päällä oli pyssynsuu," sanoi Vilho, ottaen veitsensä ja -pistäen sen tuppeensa. - -"Mutta jos otso olisi tullut tältä puolen?" - -"Mutta sepä ei tullut... Korvesta päinhän se..." - -"Kuinka se kävi? -- kertokaapas." - -"Minä tulin jo hyvään aikaan illalla teidän mökkinne saataville. En -uskaltanut näyttää itseäni teille, sillä pelkäsin, että olisitte estänyt -aikeeni. Piilostani tähtäilin Mattia, saadakseni puhutella häntä ja -kumppanikseni, sillä enhän olisi osannut yksinäni haaskalle. Ilokseni -huomasinkin hänet kaivelemassa kangasta. Heti annoin hänelle merkin, -että tulisi luokseni. Kun hän tuli, esittelin hänelle asian ja hän -suostui kohta tuumaani. Matti olisi käynyt teille ilmoittamassa -lähtönsä, mutta minä estin sen, sillä tiesin, että te ette päästäisi -häntä. - -"Haaskalle päästyämme laitimme heti tämän vahtipaikan ja rupesimme -vahtimaan..." - -"Eikö hyvin peljättänyt?" keskeytti Juho. - -"Eipä pahoinkaan; tuntui tuo vähän oudolta sydänalassa, mutta hätää se -ei tehnyt." - -"Mitäs olisitte tehneet, jos karhu päälle?..." - -"Päätimme kipasta puuhun, ennenkuin otso kerkiäisi." - -"Entä sitten? Kertokaa!" - -"Kun viimeinen ämyrinne törähdys myöhän illalla kuului, yritti otso jo -silloin tulemaan haaskalle. Mutta kun se sen kuuli, seisahtui se ja -alkoi hiipiä metsään takaisin; tämän teki otso niin varovasti ja hiljaa, -että tuskin risahdusta kuului. Harmiksi tahtoi käydä, mutta ei ollut -muuta neuvoa kuin täytyi ruveta odottamaan, että eikö tuo vielä tulisi. -Päivä jo alkoi ruveta sarastamaan, eikä vielä kuulunut mitään. Ikäväksi -alkoi käydä aika ja tuumailimme jo kuiskimalla toisillemme, että -lähtisimme pois. Mutta samassa tuokiossa rupesi metsästä kuulumaan -jonkulaista kähnimistä. Sydän sykähti silloin ja minä vedin pyssyni -hanan vireille, sekä panin uuden nallin piikkiin. - -"Kauvan ei viipynytkään, ennenkuin otso tuli näköisälle. Hiljaa hiipien -se tuli ja näytti hyvin varovaiselta. Rauhattomana pyöri hän ympäri ja -tarkasteli kätköänsä joka puolelta. Sitten se rupesi rivosti syytämään -sammalia pois haaskan päältä, ja saatuansa sen paljaaksi, laskeusi se -käpälillensä ja alkoi levollisen näköisenä aterioida. - -"Otso oli melkein aina selin meihin, paitsi silloin kuin se -tarkastellessaan ympäri pyörähteli; selin se oli meihin nytkin, kun hän -syödä ahmi. Minä en uskaltanut sitä ampua takaapäin, kun pyssyni oli -kovin pienireikäinen, odotin vaan sitä hetkeä, jolloin se kääntyisi -päin. Tukalalta tuntui aika; emme tohtineet oikein hengittääkään, mutta -karhu ei vaan kääntynyt. - -"Tästä tukalasta tilasta päästi meidät pieni sattumus. Matti liikahti -vähän, korjatakseen huonoa asemaansa. Tätä tehdessä risahti joku kuiva -risu poikki. Vaikkei risahdus ollut sen isompi, huomasi otso kuitenkin -sen. Se käännähti sivuttain meihin, mutta ei noussut käpäliltään -jalvoilleen; se näytti kuuntelevan tarkasti; silloin tähdin minä korvan -sisään ja laukasin. - -"Kauheasti karjasten hyppäsi otso pystöön kahdelle jalalle, mutta kaatui -heti. Tätä teki se useat kerrat, mutta vihdoin jäi se liikkumattomaksi. - -"Tällä välin kipasimme me puuhun. Tähän saakka emme peljänneet -sanottavaa, mutta kun otso kuolon tuskissa mellasti, niin kauheaksi -alkoi käydä. Olen kuullut sanottavan, että karhulla on yhden miehen -mieli ja yhdeksän miehen voima. Emme sittenkään vielä uskaltaneet puusta -pois laskeuda, vaikkei karhu enään liikahtanutkaan. Luulimme, näette, -että se kavaluudella heitti itsensä kuolluksiin, saadaksensa meidät -kynsiinsä. Vasta sitten kuin oli jo melkein selvä päivä, tulimme -vakuutetuksi, että karhu oli todellakin kuollut, ja silloin uskalsimme -laskeutua puusta alas." - -Näin kertoeli Römölän Vilho hymyssä suin, mutta Oukkarista oli tämä niin -kauheata, että tukka pystyyn nousi. Olivathan pojat poikamaisuudessaan -antautuneet silmin nähtävään hengenvaaraan. -- -- -- - -Kyllä Oukkarissakin kovasti peljättiin Matin yöllistä poissa oloa, mutta -Römölässä se vasta hätä oli Vilhon äkkinäisen katoamisen tähden. -Pienestä poikapahasesta pitäin oli Vilho pyssyä viljellyt ja -metsästäjänä oli hän jo saavuttanut mainetta tarkkana ampujana ja -oivallisena lintu- ja oravamiehenä; olipa hän koirainsa avulla jo eräänä -kertana kaatanut ilveksenkin. Vilho tunsi itsekin, että hän on -saavuttanut metsästäjän mainetta. Tämä kiihoitti kunniantuntoaan ja hän -himoitsi saadaksensa maineensa täydelliseksi. Kauvan oli hän mielessään -miettinyt, kuinka pääsisi karhun kimppuun ja saisi sen kaadetuksi; jos -se onnistuisi, olisi hän tarkoituksensa voittanut. Hän ei kuitenkaan -ilmoittanut kenellekään tätä uhkarohkeaa mielipidettänsä, sillä hän -oivalsi, että kaikki olisivat pitäneet hänen mietteitänsä pelkkänä -hulluutena ja kokeneet ehkäistä hänen aikeitansa, jos semmoinen -tilaisuus sattuisi tarjoontumaan. - -Kun hän sitten kuuli karhun kaataneen Oukkarin molemmat lehmät, päätti -hän mielessään, että mennä sinne onneansa koettelemaan. Niin salaa kuin -suinkin voi, otti hän pyssynsä ja ampumaneuvot mukaansa, vähän evästä -taskuunsa ja pökäsi suoraan metsään, ettei kukaan häntä näkisi. - -Kun sitten ei Vilho yöksi kotiin tullutkaan, kuten ennen tavallisesti, -tuli koko talon väki pahaan hätään. Hypättiin naapureissa ja kaikilta -ihmisiltä kyseltiin, että eikö kukaan olisi heidän Vilhoa nähnyt. Ja kun -ei mitään muuta tietoa saatu, kuin että joku oli hänet aamulla varhain -nähnyt pyssyn kanssa metsään menevän, niin yltyi pelko ja hätä kahta -kauheammaksi. Mutta huomena se vasta kukkurilleen nousi, kun ei Vilhoa -vielä nytkään ollut kotiin saapunut, vaikka päivä oli jo hyväsestään -kulunut. Kymmenenkin laisia turmia koetettiin keksiä, joissa hän olisi -tuhonsa saanut, ja itsekukin koetti olla mestari arvaamaan oikean turman -laatua. Vilho oli vanhempiensa nuorin lapsi ja hekin kävivät kovin -levottomiksi ja lohduttomiksi. Viimeiseltä ei isä voinut muuta tehdä, -kuin ruveta Jaakopin tavalla voivottelemaan: "Voi minun poikaani, voi -minun poikani." - -Suuriksi kävivät Römöläisten, semminkin vanhempien silmät, kun Vilho -myöhemmin illalla tuli kotiin ihka elävänä, vieläpä aivan -vahingoittumattomanakin. - -"Missä, Jumalan tähden sinä olet ollut...? Kun saattaakin semmoisen -murheen laittaa meille, eikä sanokaan edes kenellekään..." sanoi vanha -isä nuhtelevaisesti, kun näki Vilhon. - -"Älkää olko, isä, millännekään, minä olen kaatanut karhun viime yönä," -sanoi Vilho iloisesti. - -"Karhun! Älä joutavia narrittele," sanoi ukko kulmiaan rypistellen. - -"Oikein totta; kuinka minä teille voisin valehdella," vakuutti Vilho. - -"No, herran tähden, missä sitten... Kerro ... sano," sanoi ukko, -remauttaen suuret harmaat silmänsä seljälleen, niin että tuuheat -kulmakarvat nousivat siansa ylemmäksi. - -"Tuolla Lemmesvaaran korvessa, Oukkarien lehmien haaskoilta..." sanoi -Vilho. - -"No voi sun poikaa! Onpas sinussa miestä tulossa, mutta siitä hyvästä -annan minä Oukkarille lehmän," sanoi ukko ilosta liikutettuna. - -Römölässä kääntyi nyt pelko ja murhe suurimmaksi iloksi ja riemuksi. - -Kauvan ei joudettu miettimään ja iloitsemaan, sillä saalis oli saatava -kotiin. Vankka ruuna pantiin aisoihin ja vielä läpi-yötä lähdettiin -otsoa noutamaan. Vaikka Vilho oli väsyksissä, ei hän voinut olla mukaan -lähtemättä, sillä "saalis miehen virkuttaa". - -Vaikea kulku oli Lemmeskorpeen ja pitkiä kierroksia täytyi nevojen -vuoksi tehdä, mutta eihän lujaa tahtoa voinut mikään estää. - -Iloisesti hälisten tuotiin otsoa huomena kylään. - -Sattui niin, että otson kanssa tulla rytistettiin kylään Käkelän kautta. -Käkelän ukko oli jo hyvin vanha ja hän oli istumassa portailla heidän -tullessaan. Ukko ei ollut kuullut ensinkään, että Vilho on karhun -kaatanut. - -"Lehmän raatoko, vai?" kysyi Käkelän ukko, kun näki, että rekeen oli -peitetty jokin isompi esine. - -"Ei kuin karhu," sanoi joku hiljaisesti, seisottaen hevosen kartanolle. - -"Hääh? Karhuko kaatanut taas?" kysyi ukko, sillä hänen kuulonsa oli -käynyt huonoksi. - -"Eikä ole ... karhu on nyt kaadettu itse," sanoi Vilho hilpeästi -kimakalla äänellä. - -"Kuinka ... karhuko kaadettu, vai?" sanoi ukko, kallistaen korvaansa. - -"Juuri niin," huudahti Vilho melkein ukon korvaan. - -"Annas katson... Eihän toki liene tarkoituksesi puijata vanhaa miestä," -sanoi ukko ja alkoi kömpiä ylös. - -Hän mennä köntysteli suoraa päätä reen luo ja kohotti peittoa; sitten -pyyhkäsi hän kämmenellään pitkin otson lihavaa selkää. - -"Tosi...; ei mitään vilppiä. Onko meidän kylässäkin semmoisia miehiä? -Jos on, sen parempi heille -- ... Kuka -- hääh...?" sanoi ukko ja -oikaisi itsensä suoraksi. - -"Minun luodistani sai otso surmansa," sanoi Vilho. - -"Kas pertanan poikaa ... miespä sinusta ... sen parempi sinulle... Mutta -mistä -- hääh?" tuumaili ukko. - -"Lemmeskorvesta," selitti Vilho. - -"Oukkarin lehmien haaskoiltako, vai?" - -"Juuri sieltä." - -"No, sen parempi Oukkarille. Mutta minulla on eräs ehdoitus sinulle, -poikaseni: riisukaa hevonen, pankaa talliin ja kauroja eteen... Metsän -kuningas meidän tupaan...; siellä nyljetään se ja siitä hyvästä minä -pidän aika peijaat. Mitäs sanot, vai hääh?" esitteli ukko. - -"Karhu on minun poikani kaatama; paitsi sitä olen siitä hyvästä luvannut -Oukkarille lehmän. Näiden syiden vuoksi en voi sitä kunniaa myöntää -kenellekään, vaan otso on vietävä meille ja siellä nyljettävä," sanoi -Römölän isäntä, joka oli tullut karhua vastaan-ottamaan ja oli juuri nyt -paikalle saapunut. - -"Ettetkö anna, hääh...? Mutta minä annan Oukkarille toisen lehmän, kun -vaan karhu nyljetään meillä. Mitä sanot, hääh? Tahdotko turhaksi tehdä -köyhän vahingon palkkion, vai?" sanoi ukko vakavasti ja katsoi kysyvästi -Römölän ukkoa silmiin. - -"Se on päätetty. Minä en tahdo kova-onnisen Oukkarin etuja vähentää... -Riisukaa hevonen valjaista ja viekää talliin; sitten otso pirttiin -- -heti, pojat!" sanoi Römölän isäntä. - -Tuumasta toimeen. Pian oli otsolta komea turkki riistetty ja myöhään -yöhön juotiin iloisesti karhun peijaita, ylistellen nuorta päivän -sankaria. -- -- -- - -Oukkarissa elettiin vaan entistä tavallista elämää, kappaletta kuivempaa -vaan, sillä pienen lapsenkaan suuhun ei ollut maitotilkkaa antaa. Riettu -tahtoi olla vielä pahalla päällä tapahtuneen kovan-onnen vuoksi. - -"Kun et korjannut edes niitä haaskojakaan, olisihan niistä jotakaan -ruoan-apua saanut," sanoi Riettu eräänä kertana. - -"Mitäpä me niistä... Minkä Jumala on sallinut tapahtua, ei voi ihminen -sitä toiseksi tehdä...; eikäpähän niistä olisi paljon tainnut ruoan-apua -kointua ... kovin oli karhu raadellut," arveli Juho. - -"Kyllä tässä kuolema tulee ... ei tässä muu neuvoksi tule...; tietäähän -sen ... ei maidon märkää," päivitteli Riettu yhä. - -"Vielä mitä ... -- onhan meillä talo," lohdutteli Juho. - -"Tämmöinen talo, pettuleivän talo, lehmätön talo! Miksikähän Jumala -meitä niin kovasti kohtelee?" kiilasi Riettu edelleen. - -"Mitä meidän syrjäisten Jumalan töihin tulee? Kaikki mitä hän tekee, se -on sangen hyvin," sanoi Juho luottavasti. - -Toviin aikaan ei puhuttu mitään. - -"Olisit edes nylkenytkään... Olisi kerrankaan saanut oikeat kengätkään -jalkaansa," nurkui Riettu yhä. - -"Eihän sitten olisi saatu karhuakaan ammutuksi... Nyt kun kärsimystäsi -koetellaan ja pitäisi nöyrtyä Jumalan tahdon alle ja kantaa nurkumatta -ristiänsä, rupeat sinä nurisemaan ja tulet vaateliaammaksi kuin koskaan -ennen...; se ei ole oikein, hyvä Riettu," vakuutti Juho. - -"Mitähän tuosta mesikämmenen kaatamisesta sitten oli hyvää...? Ja -puhuisi häntä _metsästä_ kunnioittavammasti ... kylläkait se -vastakin ... jos sattuisi vielä joskus jonkun elikon saamaan," tinki -Riettu yhä, alkaen itkeä tihistää. - -"Ei suinkaan se enään... Onhan karhu korvista ammuttu läpi...; mitenkä -se vielä...? Sinä olet nyt epäuskoinen, ikäänkuin ei Jumalaa -olisikaan...; paha ja kärsimätön olet myös...; en minä nyt sinun -kanssas..." sanoi Juho ja lähti kävelemään pois. - -Tämä keskustelu tapahtui ulkona navetan luona -- huono paikka, sillä -navetta muistutti Rietulle niitä hyviä aikoja, jolloin heillä oli kaksi -lehmää ja tämä muisto saatti hänet aina pahalle tuulelle ja nurisemaan. - -Samassa kuin Juho sanoi viimeisen sanansa ja kääntyi menemään pois, -alkoi metsästä kuulua iloista puheen hälinää. Molemmin he heti -oivalsivat, että ihmisiä oli heidän mökilleen tulossa. Riettu koki -pyyhkiä kuivaksi itkusta vetistyneitä silmiänsä ja Juho heitti -menemisensä siihen. Molemmin he katselivat metsään päin, odotellen, -keitä sieltä tulisi. - -Samassa tuli näkyviin kaksi miestä ja yksi nainen. Kumpikin mies talutti -nuorasta lehmää perässään ja nainen jäljessä ajeli niitä. Lähemmäksi -tultua tunsivat he molemmin, että tulijat olivat: Römölän Vilho, Käkelän -renki ja piika. - -"Hyvää päivää! Me tuomme teille lehmiä," sanoi Vilho iloisesti, -nähtyänsä Juhon ja Rietun. - -"No minkä vuoksi...? enhän minä ymmärrä..." sanoi Juho hätäyksissään. - -"Isä antoi lehmän sentähden kuin minä sain ampua karhun teidän -haaskoiltanne ja Käkelän ukko silti kuin otso nyljettiin hänen -tuvassaan. Näin tavoin tahtoivat he palkita, kun karhu kaatoi teidän -molemmat lehmänne," selitti Vilho, pitäen pulskaa lehmää nuorasta -kiinni. - -"Katsopas, Riettu! Karhun kaatamisesta oli kuitenkin meillekin jotakin -hyvää, ja Jumalalla oli sittenkin antaa meille lehmiä, vaikket sitä -uskonut," sanoi Juho iloisesti. - - - - -XIII. - -Kotoisia kohtauksia. - - -Vaikka edellä on jo kerrottu yhtä ja toista Oukkarilaisten -koti-elämästä, sietää se kuitenkin vielä tarkastelemista. - -Oukkarissa ei juuri usein käynyt vieraita, semminkään ensimältä, mutta -kuitenkin sattui joskus niin, että joku kauvas sydänmaan saloille -sortunut hevosenhakija tuli yötä pitämään Oukkariin, saadaksensa jotakin -suojaa päänsä päälle, tahi että joku metsästäjä tuli sinne väsyneitä -raajojansa lepuuttamaan. - -Tulipa vieraat mistä syystä vielä tulivatkin, aina he tapasivat talossa -vierasvaraisen ja ystävällisen isännän ja emännän. Mitä parasta talossa -oli, sitä tarjottiin vieraalle. Kaikesti eivät vieraan varat olleet -suuret, mutta tarjottiin sitä mitä oli, sillä: "Sitä lintu linnulle, -mitä linnulla itsellään." Sattuipa joskus niinkin, ettei ollut muuta -tarjottavaa kuin petäjäleipää, suolaa ja maitosinukkaa, mutta sitä ei -hävetty, tarjottiin vaan ja hyvästä sydämestä tarjottiinkin. Pää-asia -oli vaan se, ettei yksikään vieras saanut jäädä ruokkimatta. -- Vuode -laitettiin ahtaasen mökkiin semmoinen vieraalle, että siinä voi raajansa -suoraksi oikaista, vaikka useinkin osa talonväestä sai nurkassa istua -kykkien yönsä viettää. - -Muutamana kertana kopeusi niin-ikään eräs hevosenhakija Oukkariin -yötänsä viettämään. Tarpeesen olikin saada jotakin suojaa yllensä, sillä -sade-ilma oli tulossa. - -Vieras otettiin ilolla vastaan, kuten tavallista oli. - -On jäänyt mainitsematta, että Oukkarin tupaa käytettiin kolmenlaiseen -tarpeesen, sillä siinä asuttiin, kylvettiin ja puitiin elot. Juuri -samana iltana kuin vieras taloon saapui, oli Oukkarin väki kylpeä -peidellyt. - -Kuten ennenkin, tehtiin vieraalle kantojen väliin lattialle vuode. - -Vieras ei ollut tottunut tämmöisiin oloihin. Kun niin pienessä mökissä -oli paljon ihmisiä ja kun vielä päälliseksi siinä oli illalla kylvetty, -tuntui hänestä niin hirveän tukalalta, ettei hän voinut unta saada. -Vesimärkänä oli hän palavasta ja henkeä ahdisti. Kun kerran tämmöinen -tukaluus ja unettomuus vaivasi, ilmestyi siihen pian muutakin lisäksi, -rupesi, näette, lattialta kömpimään syöpäläisiä vaatteisin, jossa ne -kuhnivat ja kähnivät, tehden olon aivan sietämättömäksi ja tukalaakin -tukalammaksi. Talon väki nukkui vaan niin makeasti ja raskaasti, kuin he -olisivat maanneet parhaassa huoneessa höyhenpatjoilla; kuorsaamisen -hyrinä kuului vaan joka paikasta ympäri mökkiä. - -Mökissä oleminen kävi vieraalle vihdoin sietämättömäksi. Hän hiipi -hiljaa ulos, saadaksensa hengittää edes raitista ilmaa. Ilma oli -muuttunut melkein rajumyrskyksi. Vettä satoi taivaan täydeltä ja tuuli -vinkui puiden latvoissa, sujuttain tavasta vahvatkin puut lähes luokan -muotoon, josta asemasta ne taasen vonkuen ponnahtivat entisiin -asemiinsa, sujuakseen yhä uudestaan. - -Kauvan ei vieras joutanut miettimään, sillä hänen täytyi hakea jotakin -suojaa tulvanaan tulevaa sadetta vastaan, sillä mökkiin ei hän tahtonut -takaisin mennä. Kiireesti ohjasi hän askeleensa vajaa kohden ja sinne -päästyänsä kapusi hän ylisille ja kuoppausi siellä oleviin heiniin -maata. - -Unta ei tullut sielläkään, sillä myrsky ulvoi ja pauhasi vonkuen -heikosti rakennetun vajan patsaissa, nurkissa ja onkaloissa, heilutellen -ja rusautellen sitä sieltä ja täältä. Joka hetki pelkäsi vieras vajan -kaatuvan ja tämän tähden ei hän voinut silmää ummistaa. - -Näin tavoin oli yö kulunut lähelle aamua. Silloin tuli yhä rajumpia -myrskyn puuskia ja vaja vapisi, rutisi ja heilui entistä kovemmin. -- -Yht'äkkiä kaatui se ylönkuppuraisiaan, patsaineen, parvineen, kattoineen -päivineen. Vieras säikähti pahanpäiväiseksi, sillä katon kourut ja -patsaat tulivat kolisten hänen niskaansa. Onneksi ei hänelle tullut -mitään vahinkoa, syvälle kun oli kuoppaantunut heiniin ja niin pääsi hän -pelkällä säikähdyksellä. - -Ei ollut vieraalla muuta neuvoa kuin palata mökkiin, mutta siellä -nukkuivat kaikki mökin asukkaat niin rauhallista ja lepeellistä unta, -ettei missään muuallakaan sen paremmin nukuta. - -"Onkos hullumpata...! Eipä se koskaan ennen ole kaatunut," sanoi Juho -aamulla ja rupesi levollisesti samaan tapaan rakentamaan vajaansa. --- -- -- - -Ei ollut Oukkarin lapsilla isoja hupeja eikä isoja huvittelupaikkoja. -Kesäisinä aikoina olivat kyllä ahot, vaarat ja salot avaroita paikkoja, -joissa lapset saivat vapaasti temmeltää. Viattomia leikkejä ja ruumiin -liikkeitä ei isä kieltänyt, mutta tarkan vaarin otti hän kaikista -lastensa toimista, teoista ja puheista ja liikoja ei hän suinkaan -kärsinyt lastensa tekevän. - -Niin, kyllähän kesällä oli lapsilla parempi, mutta toista oli talvella. -Ketineet olivat huonot ja kylmät olivat talviset ilmat. Mökki taasen -kantoisine lattioineen oli niin ahdas, ettei siinä olisi sopinut -tikahtamaan, jos mielikin olisi tehnyt. - -Usein käypi niin, että hätä neuvon keksii, ja niinpä tässäkin. Navetta -oli välkeämpi kuin tupa, eikä sen lattialla ollut kantojakaan. Keskelle -lattiaa oli Juho laittanut pöngän, kannattamaan kattoa, joka alkoi -painua sisään. Tämän hienokaisen tuen oli Juho kuorinut, jonka vuoksi se -oli jotenkin sileä. - -Navettaa ja katon pönkää käyttivät nyt lapset hyväksensä, kun he -tahtoivat leikkiä. Hiljaa toisillensa kuiskien ilmoittivat he, milloin -sitä lähdettiin. Hiipien pujahtivat he yksi toisensa perästä ulos -mökistä ja navettaan piti heidän matkansa. Useallakaan heillä ei ollut -kengän aanaakaan jalvoissa ja muutoinkin vilkkui paljas iho, mutta vähät -siitä. Paljain jalvoin vaan tarvottiin paksussa lumessa ja kovassa -pakkasessa navettaa kohden. - -Vanhimmat lapset ottivat joskus nuorimmankin, hädin tuskin kävelemään -ruvenneen lapsen mukaansa, ottamaan osaa yhteiseen iloon. Enimmiten -koetettiin kumminkin lähteä pienokaiselta salaa, sillä eihän aina olisi -viitsitty ottaa häntä mukaan. Harvoin tämä viaton pettäminen kuitenkaan -onnistui, sillä pienimmistäkin toisien lasten liikkeistä ja kuiskeista -huomasi pienokainen, mitä heillä oli tekeillä. Yrittivätkö toiset -silloin pujahtelemaan mökistä ulos, päästi pienokainen semmoisen -parakan, että hänet täytyi välttämättömästi ottaa mukaan. -- Eihän lapsi -tahtonut olla poissa niistä iloisista ja hauskoista hetkistä, joita -navetassa vietettiin. - -Sattui niin, että eräänä talvena tuli muudan mies Oukkariin muutamaksi -ajaksi majaa pitämään. Hän tarvitsi jotakin rakennusta varten melkeän -joukon tavallista isompia puita. Hän oli kruunun metsistä ostanut niitä -ja oli nyt hakkaamassa ja kokoamassa erään kumppanin kanssa ostetuita -puitansa. - -Tämän huomioon otti heti lasten umpimieliset salaviittaukset ja -ulospujahtelemiset. Hän otti selvän lasten vehkeistä ja huomasi, että he -kulkivat navetassa leikkimistä varten. - -Eräänä päivänä pyrkivät vanhimmat lapset taasenkin nuorimmalta salaa -menemään navettaan. Mutta tämä älyten, mihin sitä taaskin mennään, nosti -nytkin semmoisen porun, että kylläkaiketi riitti. Jo olivat vanhimmat -menneet, mutta vähäväkisin heistä, kuten tavallista, jäi jälkeen. Ei -ollut hänelläkään minkäänlaisia jalkineita, eikä paljon muutakaan -vaatetta. Tämä palasi takaisin ja väänsi syliinsä parkuvan sisarensa, ja -alkoi retostaa häntä ulos. Pienimmällä ei ollut minkään muunlaista -vaatetta yllä kuin rikkein paita satkale. - -Taavetti -- se oli vieraan nimi -- seurasi heidän menoansa. Pihalla oli -paljon lunta, sillä oli ollut iso pyry. Vanhimmat lapset juoksivat -paljain jalvoin navettaan, niin että lumi pölisi, eivätkä piitanneet -koko lumesta yhtään mitään. Vähän vaikeammaksi tuli vähäväkisemmän, -toista kantaa retostavan kulkeminen. Hänellä olisi ollut tietämistä -itsessäänkin ja kuitenkin täytyi hänen toista kantaa. -- Pihalle -tultuaan kaatuivat sekä kantaja että kannettava ylönkuppuraisiaan -lumikinokseen. Kun kinos oli kylmällä pyryllä viime yönä muodostunut, -oli se niin pehmeä, että he molemmin muksahtivat sinne umpipäähän, niin, -ettei heitä ensimältä näkynyt ensinkään; pian kuitenkin rupesi -kinoksesta näkymään soristelevia pikku käsiä ja jalkoja. Ei valitettu, -ei itketty, eikä huudettu apua; ylös vaan pyrittiin ja yritettiin -uudestaan. -- Ja navettaan sitä mentiin -- nurkumatta mentiin. - -Vieras halusi omin silmin nähdä, minkälainen leikki- ja ilopaikka -lapsilla oli navetassa, jonne he kaikkien vastuksien lävitse niin -innokkaasti ja hartaasti pyrkivät. - -Hän meni navetan ovelle. - -"Voi, voi...! Taavetti tuli," sanoi joku lapsista ja he lakkasivat -leikkimästä. - -"Älkää olko millännekään...; leikkikää vaan ... -- olenhan minä teidän -ystävänne ... ja minä sitten annan taasen kyytiäkin..." kehoitti vieras. - -Ujous katosi lapsista vähitellen, sillä he olivat perehtyneet vieraasen -ja kutsuivat häntä nimeltänsä vaan Taavetiksi. - -Hiljolleen läheni kaksi heistä keskellä lattiaa olevaa patsasta ja -asettuivat niin, että he tulivat vastakkaa toisiansa, patsas välissä. -Sitten ottivat he patsaasta kiinni ja alkoivat hiljolleen pyöriä patsaan -ympäri. Pyöriessään lauloivat he omituisella nuotilla seuraavaa omaa -kyhäämäänsä laulua: - - "Remputa, rämpytä, ramputa rallaa, - Näin sitä meilläkin ympäri pannaan. - Patsahan ympäri tanssimme kaikin, - Toisetpa kohta jo vuoronsa saikin. - Hauskapa meidän on leikissä olla, - Kenpä nyt tahtoisi tanssihin tulla?" - -Ensinnä kävi pyöriminen hitaasti, ikäänkuin ujostellen, mutta vähitellen -se yltyi, samassa kuin laulun tahtikin tiheni; viimeiseltä vauhti oli -niin kiihkeä, etteivät voimat olisi sen enempää myöntäneet. - -Toisien tätä tehdessä katsoivat muut lapset hymyillen toisien menoa ja -huojuttelivat ruumistaan tahdin mukaan --; täydellinen tyytyväisyys -loisti heidäukasvoistaan. Tuo vähäväkinen parikin, mikä oli alastonna -juuri lumikinoksesta noussut ja viimeiseksi paikalle saapunut, oli -unhottanut kaikki vastukset ja kommellukset, mitkä heitä tänne tullessa -olivat kohdanneet, ja ilo loisti heidän silmistään. Paljaaseen ihoon -takertunut vitilumi sulasi parhaaltaan ruumiin lämmön vuoksi, ja -lokoillen putoili se punottavasta ihosta, mutta mitäpä siitä -- mitä se -oli sen hauskuuden suhteen, jota täällä saatiin nauttia. - -Kun kukin oli laulun tahdin mukaan saanut pyöriä patsaan ympäri, -lähtivät he tyytyväisinä pois. - -Juho oli kyllä ottanut huomioonsa lasten navettaleikit; hän oli -salakättä tarkastellut niitä, mutta kun huomasi ne olevan viatonta -laatua, ei hän hennonnut kieltää heitä. - -Tuo toisen kantaja sairastui nyt kovasti. Kova kuume nousi hänen -ruumiisensa. Koko ruumis vapisi kuin sarpa virrassa ja heleä tuskan-puna -nousi hänen kasvoihinsa. Hän ei taipunut panemaan makuulle, vaikka -vanhemmat, vieras ja toiset lapsetkin siihen kehoittivat. - -Parina päivänä sairastumisensa jälkeen piti hän erin-omaisen tarkan -huolen siitä, milloin toiset lapset menevät navettaan leikkimään. Sinne -sitä piti hänenkin päästä, vaikkeivät voimat olisi riittäneetkään. -Vavisten seisoi hän ja katseli toisien pyörimistä hymyillen, voimatta -kuitenkaan itse osaa ottaa tuohon hauskaan iloon. Toisena päivänä piti -toisien lasten kantaa hänet pois, koska hän ei omin voimin pysynyt enään -pystyssä. Silloin täytyi pikku Tiinan panna makuulle. - -"Kuule, Antti, kuule!" sanoi pikku Tiina huomena itseään vähän isommalle -veljelleen. - -Kutsuttu meni ja kallisti korvansa likelle sairasta. - -"Sanokaa minulle, milloin menette leikkimään tuonne navettaan ... minun -olisi vähän parempi," kuiskutti pikku Tiina. - -Puhuteltu oikasi itsensä ja meni kuiskuttamaan jotakin toisien lasten -korvaan. - -Syvin hiljaisuus ja alakuloisuus saavutti sisarukset. - -Kappaleen ajan kuluttua meni vanhin sisaruksista pikku Tiinan luo, -kiersi kätensä hänen kaulaansa ja kuiskasi hänen korvaansa: - -"Nyt me menemme." - -"Menkää te vaan, minä en jaksa ... mutta kun kuulen, niin minun on -parempi," sanoi pikku Tiina ja painoi raukeat silmänsä kiinni. - -Näin tapahtui useana päivänä. - -"Kuulkaa!... Menettekö te taas sinne ... tuonne navettaan...? Onko se -meidän kukko jo tullut kotia? -- -- Se on niin komea, komeampi kuin -pappilan," sanoi pikku Tiina eräänä päivänä toisille lapsille. - -Lapset olivat viime kesänä käyneet vanhempiensa kanssa kirkolla; silloin -olivat he käyneet pappilassakin. Ihmetellen olivat lapset katselleet -kanakarjaa ja sitäkin enemmän karjan ylpeää isäntää, kukkoa, mikä -korkeasti kirkuen näytti heidän mielestänsä hirmuisen mahtipontiselta ja -käskevältä. Olipa kanakarja lasten mielestä jotenkin yhtäläinen -kyläläisien itsiensäkin kanssa, koskapa he olivat puolikesuja ja -kuitenkin siksi arkoja, etteivät kiinni antaneet, mutta kukko oli vaan -komea ja käskevä. - -Kun he tältä kyläretkeltä kotiin tulivat, tuli huuhkaja aivan Oukkarin -mökin viereen ja alkoi siinä huuhkata jyryyttää. Ensimältä säikähtivät -lapset tuota rumaa ääntä niinkuin jotakin hirmua. Mutta kun Juho heille -näytti linnun ja selitti, että se on heidän kukko, rupesivat lapset -todellakin pitämään huuhkajaa omana omaisuutenaan ja kukkonaan. Sen -äänteleminenkin tuli heille niin kodikkaaksi ja oli heidän mielestään -paljon kauniimpaa kuin pappilan kukon. - -Syksyin, keväimin tuli huuhkaja säännöllisesti Oukkarin mökin luo ja -ilmoitti säännöttömällä rumalla äänellänsä läsnäolonsa. Silloin aina -lapset menivät ihastuksella kukkoansa katsomaan ja kuuntelemaan; eipä -kummakaan, sillä olihan se heidän mielestään paljon parempi pappilan -pöyhkeilevää ja ylpeätä kukkoa. - -Tätä kaipasi nyt pikku Tiina, sillä eihän huuhkajaa ollut taaskaan -kuulunut pitkiin aikoihin, talvi kun oli -- ja Tiinan oli niin paha -olla, kun poltti kovasti ja tuntui kovin tukalalta. Olisihan ollut -parempi, kun olisi kyennyt menemään navettaan, toisien kanssa laulun -mukaan pyörimään patsaan ympärillä, mutta sitäpä ei kyennytkään -tekemään, eikä kukkoakaan kuulunut -- -- -- oli vaan niin tukala, paha -ja ikävä. - -"Nyt on talvi, ei meidän kukko ole vielä tullut," sanoi Kaisa niminen -sisar sairaalle siskolleen, hellästi puristaen häntä kaulasta. - -"No, menkää te sitten navettaan leikkimään ... minunkin on sittemmin -parempi ... tottahan meidänkin kukko tulee, kun aika joutuu ja silloin -on parempi -- -- Tiinaa väsyttää," sanoi sairas ja hän vaipui -hermottomana vuoteelleen. - -"Nyt me menemme taasenkin navettaan," sanoi Kaisa sisar eräänä päivänä -osan-ottavalle, sairastavalle siskolleen. - -"Niinkö -- navettaanko patsaan ympärille?... - -"Meidän kukkoko -- --? onhan se komea, komeampi kuin pappilan -- sitä -oli niin hyvä katsoa...; hyväpä oli siellä patsaan ympärilläkin olla, -mutta enhän voi," sanoi sairas katkonaisesti. Samassa valahti hän -maaperävuoteellensa ja elämän kovuus oli uhrinsa ottanut. - -Siihen jäi toisien lastenkin meno navettaan ja tänään ei ollut ketään -patsaan ympärillä pyörimässä. - -Pikku Tiina se vietiin navettaan, mutta kalpeampana ja tyyneempänä -entistään. Eipä hän pyrkinyt enään patsaan ympärille pyörimään, eikä -mahtavaa kukkoaan kuulemaan; tyyneenä ja rauhaisena makasi hän vaan isän -veistämällä laudalla navetassa. - -Seuraavina päivinä kävivät toiset lapset kuten ennenkin navetassa, mutta -nyt eivät hekään pyörineet patsaan ympäri, vaan syleilivät rakasta -siskoaan ja leikkikumppaniaan, mikä oli heidät jättänyt. -- -- -- - -Niinhän se oli. Pikku Tiina haalattiin kirkolle ja olipa vähältä, ettei -hän ollut nyt yhtä suuri kuin muutkin onnellisemmat. Hautausmaan -syrjäiseen kolkkaan oli hiekkakankaasen kaivettu kolo hänellekin, samaan -tarhaan kuin kaikille muillekin, ja siihen kytkähti pikku Tiina lepoonsa -yhtä hyvästi kuin mikäkin muu yhteiskunnan paras pohatta. -- Siinä -suhteessa oli pikku Tiinallakin täydelliset yhteiskunnalliset oikeudet. -Totta kyllä on, ettei saattojoukossa ollut mitään loistavaa seuraa, -mutta oli siinä kuitenkin isä, äiti ja sisarjoukko, ja he ehkä tiesivät -ja tunsivat köyhän kohtalosta enemmän kuin koko maailma yhteensä. - -Niin. Vähitellen haihtui Oukkarilaisista tuokin surun tunne, sillä -olihan se vaan sallimuksen tahto. Olisihan annettu vaatetta ja ruokaa -Tiinallekin kyllitellen, jos olisi voitu. Olisihan kaikki elämän tarpeet -ja mukavuudet laitettu koko perheellekin, kun vaan olisi voitu. Oli -yritetty kaikki mitä oli voitu, mutta sittenkin oli kaikenlaisia -vajavuuksia ja puutoksia. Katkeralta tosin tuntui Oukkarin vanhuksista -ajatus, että eiköhän se olisi voinut toisinkin olla, mutta eiväthän -parhaalla tahdollakaan voimat riittäneet ja minkäpä sille sitten tekee. --- -- -- - -Yhä enemmän kiintyivät jäljelle jääneet Oukkarin lapset tuohon heille -vasta tulleesen ja osaa-ottavaan tukki-Taavettiin. Eipä kummakaan, sillä -eihän usein oltu Oukkarissa vieraita nähty, sitä vähemmin semmoisia, -joilla olisi hevonenkin. Jos hän milloin ajoi mökille, ei hän sinne -salaa päässyt, sillä lapset siitä kyllä huolen pitivät, ettei niin -saanut käydä. - -Tämä Taavetti oli lapsille koko lohdutus tämän surun aikana, sillä -olihan hän niin ystävällinen. - -"Mitenkähän on, saako pikku Tiina pyöriä patsaan ympäri, vaikka hän on -kuollutkin?" kysyivät lapset eräänä kertana Taavetilta. - -"Saa se; paljon paremman patsaan ympärillä pyörii Tiina nyt kuin teistä -yksikään," sanoi Taavetti ja kyyneleet valuivat hänenkin silmistänsä. - -Sittenkuin Taavetti taaskin lähti hevosellaan metsään ajamaan, oli koko -Oukkarin lapsiliuta hänen kannaksillaan. - -"Kyllä se niin on, että teidän täytyy nyt kotiin palata, sillä olettehan -alastomia kuin nykityt linnut," sanoi Taavetti kappaleen matkan päässä -lapsille, jotka kaikin mokomin kokivat pysytellä kannaksilla. - -"Ei ... antakaa meidän vielä olla... Ei meillä ole vilu ... kyllä me -vielä..." kokivat lapset sanoa, vaikka huulet olivat siniset ja vaikka -kylmän tähden hampaat värisemisestä niin kalisivat, ettei puheesta -tahtonut tulla mitään. Vihdoin lähtivät he juosta vilistämään takaisin, -että lumi suihtusi, ja niin oli saatu taaskin haluttua kyytiä. - -Eräänä tämmöisenä kertana oli Kaisa niminen tyttö taasenkin Taavetin -kannaksilla. Hän koetti pelkästä säälistä häätää puoli-alastonta lasta -palaamaan takaisin, mutta tyttö ei vaan taipunut. - -"En minä ennenkuin vaarakupeen kivellä..." sanoi hän vaan ja olla -jauvotti kannaksilla. - -Vaarakupeen kiven kohdalla pudottikin tyttö itsensä kannaksilta, -niinkuin luvannutkin oli, mutta kaatui kinokseen. - -Tytön yllä ei ollut muuta kuin kulunut läningin tapaan kursittu vaate; -joku hakaspari piti sitä takaapäin kiinni. - -Tytön kaatuissa lumipurkuun, aukesivat nuot hakasparit ja läninkiresu -soljahti pois päältä vyötäreitä myöten. Silloin huomasi Taavetti, ettei -tyttöraiskalla ollut edes paidan ransaakaan. -- Aivan paljain ihoin -muljahti hän hankeen. - -Vieras säikähti tuosta kolttosesta niin, että hän seisotti hevosen ja -riensi apuun. - -"Ei, ei... Kyllä minä tästä..." sanoi tyttö ja samassa hyppäsi hän ylös, -vetäsi läninkiresun ylleen ja lähti juosta vilistämään mökkiä kohden, -niin että lumi pölisi. - -Vieras hämmästyi tuosta tepposesta niin, ettei hän voinut toviin aikaan -paikalta liikkua. Hän katsoa tuijotti tytön jälkeen niin kauvan kuin hän -pääsi mökin ovesta sisälle. - -Kun vieras palasi metsästä, juoksi tyttö häntä vastaan pihalle. - -"Pääsinpä minä sieltä itsekin," sanoi hän, nauraa virnistellen ja oli -niin iloinen kuin ei olisi mitään tapahtunut. - -Tämmöisiä yhä uusia näkö-aloja aukesi ehtimiseen vieraan eteen -Oukkarissa, ja hän suuresti kummaili sitä mielessään, etteivät kaikki -Oukkarin lapset olleet kuolleet elämän puutoksiin. -- -- -- - -Juho piti aina vaan sangen tarkkaa huolta lastensa kasvatuksesta: -etenkin heidän rehellisyyttänsä piti hän tarkasti silmällä. - -Äidin kanssa kävivät lapset joskus kylällä, niinkuin kirkossa ja -lukusioilla, sillä Juho, ainoana työmiehenä, ei joutanut niin -vähäväkisen ja hidaskulkuisen joukon johtajaksi. - -Näiltä retkiltänsä toivat lapset kotiin tullessansa minkä mitäkin kalua -ja esinettä. Häävejä ne eivät tosin olleet, mutta onhan lapsi aina -halukas omistamaan ja haltuunsa saamaan semmoista, jota ei hänellä -itsellään ole, vaikkeivät ne muiden mielestä olisikaan mistään arvosta. -Nämät eivät olleetkaan sen parempia kuin muilta hyljätyitä ja pois -nakatuita mitättömiä ja arvottomia kappaleita, niinkuin rikkeimiä -pulloja, posliinin- ja kivikupinpalasia ja muuta semmoista. Kuitenkin -olivat nämät Oukkarin lapsista suuresta arvosta heidän tavarastossaan, -sillä eihän heillä itsellään mitään semmoista ylellisyystavaraa ollut. -Näitä mielikalujaan kokoilivat he rikkaläjistä, nurkkien takaa ja mistä -milloinkin sattuivat niitä löytämään, eikä äiti ollut millänsäkään koko -tuosta lasten tavaran kokoamisesta. - -Kaukaan aikaan ei Juho näistä uusista tavaranlisistä tiennyt yhtään -mitään, sillä lapset pitivät niitä piilossa jossakin metsänkolossa -Lemmesvaaran rinteellä. Tämä oli heidän talospaikkansa ja se oli oikea -juhla, kun he kesäisinä aikoina kokoontuivat joskus hetkeksi näitä -aarteitansa ihailemaan. -- Vaikkei näistä tämmöisistä isä ollut koskaan -mitään puhunut, oli lapsilla kuitenkin vaistomainen aavistus, ettei hän -niitä suvaitsisi; tämän tähden pitivät he aarrettansa isältä salassa. - -Muutamana kesänä kävi Riettu erään poikansa kanssa lähimmässä -kaupungissa. Hänellä oli sinne jotakin asiaa ja pojan otti hän mukaansa -huvikseen, eikä sitä varten, että hänestä mitään apua olisi ollut. Poika -olikin vaan kymmenvuotias ja siis tasaväkinen vanhanpuoleisen äitinsä -kanssa jalan kävelemään tuota kymmenen peninkulman pituista matkaa. - -Kiireesti ei matka kulunut, mutta perille sitä vihdoin kumminkin -tultiin. - -Voi kuinka paljon katselemista oli äidillä ja pojalla kaupungissa. -Tuntui siltä kuin eivät he olisi valveellaankaan, vaan näkisivät unta -jostakin satumaailmasta. Kuinka toisenlaisia olivat nuot monikertaiset, -isoilla akkunoilla varustetut ja komeiksi maalatut pytingit, kuin heidän -mökkinsä tuolla Lemmesvaaran korvessa. Ja entä ihmiset sitten? He -näyttivät noiden yksinkertaisten sydänmaan asukasten mielestä niin -kummallisilta, hienoilta, heikoilta ja pyntätyiltä, että Riettu -poikineen pelkäsi heidät raukeevan yhteen tyhjään kuin saippuarakot, -jotka hetken loistavat kauneilla väreillänsä, mutta pian sitten -sammuvat. - -Niin. Eipä Riettu poikineen juuri hyvää ajatellut viimein koko tuosta -ihmeellisestä kaupungista. Kaikkialla luulivat he näkevänsä -teeskentelyä, tekokopeutta, luuloittelevaisuutta ja käskeväistä -komentavaisuutta, jotka kaikki kuitenkaan eivät heidän mielestään olleet -mitään muuta kuin tyhmien, tai oikeimmittain kokemattomien varalta -keksityitä juonia. - -Kauniit rakennukset ja niissä asuvat hienohenkiset ja -tuntoiset -asukkaat rupesivat inhottamaan Riettua ja poikaa. Katukivet ja maa -tuntuivat polttelevan heidän jalkojansa ja koko heidän vähäpätöisyytensä -tuntui kutistuvan kokoon, ja tulevan niin pieneksi ja mitättömäksi. -Pois, pois vaan teki heidän mielensä näiltä turhuuden markkinoilta, -missä eivät he luulleet tunnolla olevan mitään siaa. Tuonne kovaan -kotiin paloi heidän mielensä, sillä siellähän sai olla vapaana, muiden -pilkkaamatta, käskemättä, komentamatta ja huonouttaan häpeämättä, niin, -ja vetää vapaata, raitista Jumalan ilmaa keuhkoihinsa, ja olla laillansa -maailman valloittajana. - -Semmoista sekavaa tunnettahan sitä oli heillä kaupungin menosta, ja -eivät he itsekään tienneet, oliko se oikein vai väärin, mutta -semmoiselta se heistä tuntui. - -Kun näin asiat olivat, koki Riettu kiireen mukaan toimittaa niin, että -he pääsisivät lähtemään tuonne metsämökkiin, joka oli heidän ominainen -ja omavaltainen maailmansa. - -Kun tämmöiset mielipiteet kerran pääsivät vallalle noissa ensikertaa -kaupungissa kävijöissä, eipä kauvan viipynyt, ennenkuin Riettu poikineen -oli taasenkin tallustelemassa kotiansa kohden. - -Kaupungissa ollessaan oli pojalla hyvä tilaisuus kartuttaa tuota heidän --- lasten -- omatakeista tavarastoaan. Hänen mielestään oli niin paljon -tarpeettomana pois viskattu semmoista tavaraa, joka heille muka olisi -isosta arvosta. Niitä hän kokoili suurella mielihalulla sieltä täältä ja -pani omaan kassaansa. Paljon arvokkaampi oli tämä kokoelma kuin se, mikä -siellä kotona oli. Paitsi kauniita, oikein kullatuita posliinin palasia, -oli siinä melkein eheitä kahvikuppeja ja vateja, aivan terveitä -hajuvesi-pulloja, kauniine nimileimoineen ja palkintomerkkeineen; -samaten tyhjiä kengänmuste- ja ruo'astensailytysrasioita, mitkä -tyhjennettyinä olivat pois viskattu. Näitä hyvyyksiä oli viimeiseltä -karttunut pojalle niin paljon, että hänen oli mahdoton voida niitä -kaikkia kotiin viedä. Tämän tähden täytyi pojan tehdä kalujensa kanssa -valikoiminen, mitä hän veisi ja mitä jättäisi, mutta vaikea tehtävä se -oli. Senkin seitsemään kertaan hän niitä katseli, käänteli ja väänteli, -punnitsi sormissaan ja mietti, mutta tolkkua ei tahtonut tulla, sillä -olisihan kaikki olleet vietäviä, mutta voimat kun eivät riittäneet. -Viimein täytyi hänen jonkunmoinen vaali tehdä ja näitä valituitakin -karttui niin paljon, että niissä oli kyllä hänelle kantamista. - -Näistä pojan puuhista ei Riettu tiennyt mitään. Vasta kotimatkalla kysyi -hän pojalta, mitä tämän pussissa oli, kun se niin kalahteli. Poika -selitti kokoilleensa kaupungissa ollessaan ulosviskatuita kapineita ja -vievänsä ne toisille lapsille tuliaisiksi. Siihen selitykseen Riettu -tyytyikin ja sitten ei niistä puhuttu koko kotimatkalla mitään. - -Iso ilo nousi Oukkarissa, kun Riettu ja poika tulivat kotiin. Juho ja -lapset kokoontuivat tulleitten ympärille ja tulvanaan sateli kysymyksiä -ja vastauksia kahden puolen. Ilo ja tyytyväisyys loisti jokaisen -kasvoista. Eipä kummakaan, sillä olihan kaksi heidän perheensä jäsenistä -käynyt tuossa ihmeellisessä kaupungissa, josta he niin usein olivat -kuulleet puhuttavan. - -Kun ne vähät makeiset olivat jaettu lapsille, mitkä Riettu oli mukanansa -tuonut, koetti Juho pojan pussia ja sanoi: - -"Mitäs täällä on?" - -Se kalahti Juhon mielestä niin oudosti. - -"Mitä lienee poika kaupungista kokoillut toisille lapsille tuomisiksi," -sanoi Riettu. - -"Kokoillut kaupungista...! Niinkö --?" sanoi Juho vaaleten. - -"Niinpä juuri...; mitäs kummaa siinä sitten olisi?" sanoi Riettu -huolimattomasti. - -"Mitäkö kummaa...? Minusta tuntuu, että puheessasi oli jotakin -semmoista, jota ei siinä saisi olla. -- Kokoillut, se on sama kuin itse -ottaa ja itse ottaminen ei ole mikään muu kuin varkaus. Hyvä Jumala...! -Ja mitä lienevät vielä tuolla pussissa?" puheli Juho hätäyksissään. - -"Ei niitä ole varastettu," sanoi Riettu yhtäkaikkisesti. - -"Ovatko ne sitten pyydetyt, vai?" sanoi Juho ja katsoi terävästi Riettua -silmiin. - -"No, ei niitä juuri ole pyydettykään, mutta eivät ne sen veroisia taida -ollakaan," arveli Riettu. - -"Vaikkeivät ne olisi tinanapin veroisia yhteensäkään, niin sittenkään ei -niitä ole lupa omin lupinsa ottaa... 'Joka varastaa neulan, se varastaa -naulan ja joka varastaa naulan, se varastaa naskalimen ja joka varastaa -naskalimen, se varastaa muutakin.' -- Vähästä alkaa synnin juuri ja -rikoksen tie, ja ne ovat hyvät juurtumaan... Minä tahdon nähdä ne synnin -saaliit," puheli Juho totuudessa. - -Pelvollaan oli poika, kun hän vapisevin käsin näpläsi monikertaan -nuoralla solmieltua pussiansa auki. Hänellä kyllä oli tieto, kuinka -ankaran tarkka isä oli tämmöisissä asioissa, mutta kun hän oli äidin -kanssa kulussa, joka ei tämmöisistä asioista piitannut yhtään mitään, -luuli hän ilman haitatta voivansa lisätä tuota heidän yhteistä -omaisuuttansa oikein arvokkaalla lisällä. Pojan aikomus olikin isän -tietämättä viedä saadut kalunsa yhteiseen varastoon, mutta näin pitkä -poissa-olo kotoa ja kotiin tulon ilo oli tämän aikeen pojan mielestä -haihduttanut, niin että hän huomaamatta toi pussinsa kaikkein -nähtäväksi. Näin tavoin oli lapsiin juurtumaisillaan pahe, jota he itse -tuskin paheeksi tiesivätkään, nimittäin: he tahtoivat isältänsä jotakin -salata ja toimia omin päinsä. - -Kun poika oli saanut pussin auki, kukisti isä sen sisällön kaikkien -nähtäväksi. Yhä enemmän hämmästyi hän, sillä hän ei ollut osannut -aavistaakaan pojan tuomisia niin arvokkaiksi kuin ne hänen mielestänsä -olivat; niissä oli hänestä moninkerroin enemmän arvoa kuin neulassa, -naulassa ja naskalimessa. - -"Jumala sentään! Mitä minun pitää nähdä...? Tuommoisia kaluja otetaan -omin lupinsa ... tuommoisia kaluja, melkein terveitä posliini-astioita -ja sitten aivan terveitä tuommoisia rasioita ... jos lienevät hopeasta, -kun ovat niin kauniita... Pitääkö minun lapsistani tulla varkaita? -Voi...! Pitääkö minun nähdä heidät kaakissa riippuvan?... Voi Riettu! -Huonosti sinä valvot lasten rehellisyyttä," puheli Juho murtunein -mielin. - -"Kaikki nuot ovat jo hyljätyitä ja ulosviskatuita kaluja," rohkeni -Riettu muistuttaa. - -"Sanotko niin?... Sinä puolustat...! -- Kuka tuommoisia kaluja -tarpeettomina pois viskaa? Minä en salli, että lapsista tulee -epärehellisiä ja varkaita... Poika saa viedä ne takaisin kaupunkiin," -sanoi Juho päättävästi. - -"Tottahan nuot posliinin palaset ainakin saavat jäädä ... ei suinkaan -niillä kuka mitään tee," sanoi Riettu. - -"Ei mitään saa jäädä...; nekään eivät ole meidän rehellisesti saatua -omaisuuttamme... Pois, pois, kaikki pois -- ne polttavat minua," sanoi -vaan Juho lujasti. - -Tämän sanottuaan alkoi Juho syytää romua takaisin pussiin ja ne sinne -saatuansa, solmieli hän pussin suun rihmalla niin lujaan kuin taisi. - -Huomena sai poika lähteä tallustelemaan takaisin kaupunkiin. Nurpolla -nokin asteli hän poispäin kodosta, kantaen seljässään tuota luvattomasti -anastettua tavarapussiaan. Ennen lähtöä oli isä poikaa varoittanut, että -hänen tulee kokia saada pannuksi kukin kalu siihen paikkaan, mistä hän -ne ottikin, ja että hänen tuli tuoda kirjoitettu todistus siitä, että -hän on kalut takaisin tuonut. -- -- -- - -Pojan tällä matkalla ollessa oli Juho erittäin umpi- ja raskasmielinen; -oli niinkuin joku raskas rikos olisi painanut hänen tuntoansa. -Äänetönnä, sanatonna teki hän työtänsä. On taikka ei, oli hänen -vastauksensa, jos Riettu tahi lapset häneltä jotakin kysyivät. - -Toisien lasten omatunto heräsi, nähdessään, kuinka kaupungissa käyneen -veljen tavaran kokoamisen kävi. Isän murheellinen mieli kävi lapsille -sääliksi ja kauhukseen huomasivat he, että he olivat tehneet vasten isän -tahtoa ja opetuksia ja tällä teollaan saattaneet hänet murheelliseksi. - -Tämän tunnon valossa tunnustivat he isälle, että heillä on jo -ennestäänkin ollut tuommoisia kaluja ja on vieläkin. - -"Näyttäkää ne minulle," sanoi isä murtuneella äänellä. - -Lapset lähtivät tunnossaan lyötyinä kävellä nolpottelemaan edellä ja -raskain askelin seurasi isä heidän jäljessään. Talospaikalleen veivät he -isän. - -Sinne tultua katseli Juho kauvan ja sanaa sanomatta lasten erikoista -omaisuutta. - -"Mistä ja mitenkä olette nuot saaneet?" kysyi isä viimein kolkosti. - -"Kylästä olemme ulkoa kokoilleet, kun äidin kanssa olemme käyneet -siellä," sanoivat lapset hiljaa. - -Juho ei puhunut mitään. Äänetönnä lähti hän kävelemään mökille, mutta -pian palasi hän sieltä, tuoden mukanansa vanhan säkkikulun. Siihen syysi -hän kaikki lasten kalut, mitkä he olivat kylästä kantaneet. Sitten lähti -hän saaliinsa kanssa astelemaan mökille ja alakuloisina kävellä -nurpottelivat lapset jäljessä. - -"Olet kai tiennyt näistäkin, vai?" sanoi Juho vaimollensa, näyttäen -hänelle pussia ja katsoen häntä terävästi silmiin. - -"Olenhan nuista," sanoi Riettu alakuloisesti, sillä eipä hän uskaltanut -enään inttää oikeaksi sitä tekoaan, että oli antanut lasten omin lupinsa -kokoilla leikkikalujaan. - -"Niin kauvan on epärehellisyys jo saanut pesiä seassamme ja se on sinun -syysi, Riettu!... Eipä ole takeita, voidaanko tästä rikoksen tiestä -enään kunnialla perääntyä. -- -- Pahasti olette, lapset, tehneet, -samaten pahasti olet sinä, Riettu, tehnyt, kun olet tietesi sallinut -tämmöistä tapahtua," sanoi Juho murtuneella mielellä. - -Tämän sanottuaan lähti hän pussineen kävelemään kuoppaa kohden, jossa -hän tuon niin vaarallisia kaluja sisältävän pussin asetti aivan mökkinsä -vakuutuskirjan viereen. -- -- -- - -Suuriksi remahtivat kaupungissa Oukkarin Rietun ja pojan entisen pienen -majatalon emännän silmät, kun poika näin pian taasenkin ilmestyi heille, -väsyneen ja nälkäisen näköisenä, kantain samaa pussia takaisin, minkä -hän oli lähtiessään vienyt. - -"No, mitä nyt? Miksi näin pian taas tänne tulit, vai unohtuiko jotakin?" -utasi emäntä hämmästyksissään pojalta. - -"Eikä unohtunut ... tulin tuomaan näitä takaisin," sanoi poika ja -kalautti pussiaan. - -"Mitä ne sitten ovat?" kysyi emäntä. - -Poika kukisti pussinsa sisustan lattialle. - -"Tuotako joutavaa romua...!? Minkä vuoksi ne piti takaisin tuoda?" - -"Isä niin tahtoi, kun nämät olin ominluvin ottanut," sanoi poika -alakuloisesti. - -"Ahaa! Sinulla on rehellinen isä ja hän tahtoisi, että sinustakin tulisi -rehellinen... Kyllä isä oikeassa on," sanoi emäntä, sillä hän ei -tahtonut isän hyvää tarkoitusta pojalle turhaksi tehdä, vaikka Juho -tuntuikin hänen mielestään turhan tarkalta tässä asiassa. - -"Isä käski nämät viedä samoille paikoille, mistä ne otinkin, mutta miten -ne kaikki muistaisin," sanoi poika vesiä silmistään pyyhiskellen. - -"No no -- no no... Ei hätää, ei hätää. Koeta nyt viedä niitä paikoilleen -niin tarkkaan kuin muistat ja joita et muista, viskaa ne johonkin...; ei -se niin vaarallista ole," sanoi emäntä. - -Poika väänsi pussin selkäänsä ja lähti. Myöhän illalla hän vasta palasi -väsyneenä ja nolona. Emäntä tarjosi hänelle ruokaa, mutta poika ei -syönyt monta palaa ja ainuttakaan sanaa sanomatta kytkähti hän hänelle -tehtyyn vuoteesen maata. -- Kova alakuloisuus näkyi hänet valloittaneen. - -"Isä käski minun tuoda täältä kaupungista kirjan, todistukseksi, että -minä olen kalut takaisin tuonut," sanoi poika aamulla ylösnoustuaan. - -"Mitä joutavata." - -"En tohdi muutoin kotiin mennä... Isä ei pidä sitä joutavana." - -"Keneltä tuo kirjallinen todistus sitten pitäisi saada?" kysyi emäntä -hämillään. - -"Sitä en tiedä...; jos te antaisitte." - -"Minä en osaa kirjoittaa, ja mitäpä sitten minun todistukseni auttaisi," -sanoi emäntä. - -Samassa tuli eräs kaupungin poliisi huoneesen. Tämä oli talon tuttava ja -pistäysi usein virkamatkoillaan tervehtimässä talonväkeä. Emäntä kertoi -pojan historian hänelle alusta loppuun saakka ja pyysi, että hän -kirjoittaisi tuon välttämättömän todistuksen. - -Hymyssä suin kuunteli poliisi emännän kertomusta. Näytti siltä, että hän -olisi taipuisa ivaamaan pojan niinkuin isänkin yksinkertaisuutta. Mutta -kun hän loi katseensa poikaan, joka arkana ja vapisevana kuunteli -emännän kertomusta ja arasti katseli vuoroon emäntää, vuoroon poliisia, -ikäänkuin hänen henkensä olisi riippunut keskustelun päätöksestä, ei -poliisi puhunut mitään, vaan kirjoitti tuon vaaditun todistuksen ja -painoi sinettinsä sen alle. - -Poika tuli nyt niin iloiseksi kuin käki; näytti siltä kuin raskas taakka -olisi pudonnut hänen seljästänsä. Oitis rupesi hän hankkimaan itsensä -kotimatkalle. - -"Mihin sinulla niin kiire on? Levähdä nyt täällä tämäkään päivä, että -jaksat sitten kävellä," sanoi emäntä pojalle. - -Poika totteli, vaikka vastahakoista se näytti olevan. Hänellä oli nyt -mielestänsä semmoinen aarre, jota ei hän olisi vaihtanut koko maailman -tavaroihin ja rikkauksiin, nimittäin tuo poliisin antama todistus, joka -puhdisti hänen epäilyksen alle joutuneen maineensa ja rehellisyytensä ja -jonka voimasta hän toivoi isänkin rupeavan häntä rehellisenä lapsenaan -taasenkin pitämään, kuten ennenkin. - -Tapaus oli herättänyt huomiota niissä kaupungin alhaisissa piireissä, -mihin tieto asiasta oli levinnyt. Heidän säälikseen kävi pojan kurja, -nälkäinen ja puoli-alastoin asu ja paljon vaivaa tuottava nöyrä, mutta -ankara ponnistus, jolla hän koki sitä epäluuloa päältään poistaa, joka -häntä oli kohdannut. Hätäpikaa kokosivat he keskenänsä vaatetta ja -ruokavärkkiä, antaaksensa ne pojalle, että hän olisi kyennyt kotiinsa -menemään. Näillä he sitten puettivat hämmästyneen pojan kireestä -kantapäähän saakka ja jäipä niitä jäljellekin niin paljon, että pojan -pussi tuli niistä täyteen. - -"En minä näitä ota," sanoi poika. - -"No miks'ei?" kysyttiin. - -"En uskalla." - -"Miks'et uskalla?" - -"Isä luulee..." - -"Niin, niin! Isäsi on tarkka mies ... annetaan näistäkin todistus," -sanoi joku ja alkoi kirjoittaa todistusta. - -"Ei, älkää kirjoittako," sanoi poika hätäisesti. - -"Minkätähden ei?" kysyi kirjoittaja. - -"Onkos teillä tämmöistä punaista lakkaa kuin tässä on?" sanoi poika, -näyttäen poliisin antamaa todistusta, sillä punanen lakka oli hänen -mielestänsä vähintään sen arvoinen kuin sinetti hänen isänsä torpan -vakuutuskirjassa. - -"On, on -- kyllä on," vakuutettiin pojalle. - -"No sitten..." sanoi poika luottavasti. - -Todistus tehtiin ja sinetillä varustettuna annettiin se pojalle, joka -sen otti luottamuksella vastaan. - -Näin varustettuna uusilla tavaroilla ja eväällä, lähti poika kirjoineen, -todistuksineen kävellä nyhjertelemään kotimökkiänsä kohden. -- -- -- - -Kun poika tuli kotiin, loi isä häneen epäilevän, tutkivan ja kysyvän -katseen. Kaukaan aikaan ei yksikään puhunut luotuista sanaa. - -Vihdoin katkaisi isä tuon tuskallisen ja synkän äänettömyyden. - -"Mistä nuot vaatteet?" sanoi hän värisevällä ja sisällistä tuskaa -osoittavalla äänellä, osoittaen sormellansa pojan vaatteita. - -"Kaupunkilaiset lahjoittivat nämät minulle," sanoi poika pelokkaasti. - -"Ja mitä tuossa pussissa on?" - -"Siinäkin on vaatetta... Panivat sinne, mitkä eivät päälle," sanoi poika -ja rupesi avaamaan pussiansa. - -"Ei, älä avaa sitä ... anna sen olla kiinni... Minä en tahdo nähdä sen -sisustaa," sanoi Juho puolituimasti. - -Taasenkin hetki äänettömyyttä. - -"Onko sinulla mitään todistusta," sanoi isä alakuloisesti; nähtävästi -hän pelkäsi, ettei mitään semmoista ollut. - -"On kaksikin," sanoi poika ja alkoi hitaasti kaivaa taskujansa. - -Vihdoin veti hän sieltä esille rievulla päällystetyn pienen kääryn, joka -oli monikertaan langalla solmieltu kiinni. Kauvan meni pojalta kääröä -auki näplätessä, jota tehdessä isä kärsiväisesti odotteli. Kun poika -vihdoinkin sai kääröksensä auki, ojensi hän paperit isälleen. -Sananlausumatta otti hän ne vastaan ja nousi hitaasti ylös. Pojan tuoman -pussin hän otti käteensä ja alkoi astella mökistä ulos. - -"Mihin sinä menet?" kysyi Riettu. - -"Menen mä häntä," sanoi Juho, eikä mitään muuta. - -Synkkänä kuin sadetta uhkaava pilvi, tallusteli Juho kuoppaansa kohden. -Sieltä otti hän torpan vakuutuskirjansa vierestä toisen pussin, joka -sisälsi lasten leikkipaikalta takavarikkoon otettua tavaraa. Saatuaan -molemmat epäilyksen-alaiset pussit haltuunsa, lähti hän pussineen ja -kirjallisine todistuksineen kävellä teilaamaan kylää kohden. - -Niin. Pappilaa kohden kävi Juhon tie. Hänen tunnollaan oli raskas taakka -ja tästä tahtoi hän päästä, jos suinkin mahdollista olisi. Hän oli ollut -huomaavinaan vaimossaan ja lapsissaan vilppiä ja tämä häntä kovin -vaivasi. Hän ei saanut lepoa eikä rauhaa, ennenkuin hän pääsi sen asian -kanssa selville. Hänellä oli nyt muka kirjoitettuja todistuksiakin -heidän rehellisyydestänsä ja luotettavaisuudestansa, vaan Juho ei -huolinut niitä uskoa, koska ei hän itse osannut kirjoitusta lukea ja -sentähden täytyi hänen mennä niitä kirkkoherralla luetuttamaan. - -Pusseineen, päivineen astui Juho kirkkoherran kamariin. - -"Mitäs Oukkarille kuuluu?" kysyi kirkkoherra, kun oli Juhon hyvänpäivän -vastannut. - -"Eihän tuota... Joutaisiko kirkkoherra minua vähän kuulemaan?" sanoi -Juho ujosti. - -"Kyllä minulla aikaa on; puhukaa vaan," sanoi kirkkoherra. - -Juho yritti monet kerrat jotakin sanomaan, mutta sanat takertuivat -kurkkuun ja siihen se jäi koko yritys sillä kerralla. - -"Puhukaa vaan! Mitä teillä olisi minulle asiaa?" kehoitti kirkkoherra, -kun näki Juhon hämmingin. - -"Olisihan sitä asiaakin, kun ma rohkeneisin ja voisin puhua... Voi, hyvä -kirkkoherra ... minä -- minä luulen, etteivät Riettu ja lapset ole -rehellisiä," sanoi Juho murtuneella mielellä. - -"Mistä te semmoisia luuloja olette saaneet?" - -"He kantavat kotiin semmoista tavaraa, jota eivät he voi toteen näyttää, -mistä he ovat niitä saaneet... Hyvä Jumala...! Ettäkö minun perheessäni -olisi varkaita," sanoi Juho hätäillen. - -"Sepä olisi tosiaankin ikävä asia, jos se niin olis mutta saattaisihan -se ollakin vaan pelkkää luuloa, koska ette itsekään ole sen asian kanssa -selvillä," sanoi kirkkoherra. "Mutta minkälaista tavaraa he sitten ovat -kantaneet?" kysyi hän sitten. - -"Tässäpä niitä on," sanoi Juho ja kukisti lasten leikkipaikalta otetun -romun pussista kirkkoherran nokan eteen. - -"Tuommoista mitätöntä romuako se vaan onkin," sanoi kirkkoherra -naurahtaen. - -"Semmoista vaan, mutta eipä se ole rehellistä tietä meille tullut," -sanoi Juho tohtuneena. - -"No, mutta tuommoista viskataan joka talosta kelpaamattomana ulos ja -silloin on se kaikkien yhteistä tavaraa, jos ken sen jonkun väärtiksi -katsoo," vakuutti kirkkoherra. - -"Niinhän se taitaa olla teidän mielestänne, kun eivät teidän ole -niitä ... mutta toista on minun kanssani, sillä minun lapseni ovat niitä -omin lupinsa ottaneet, ja minä en tahdo, että he... Ja -- ja onhan tässä -vielä muutakin. Riettu kävi pojan kanssa kaupungissa, ja sieltä he -toivat paljon arvokkaampaa kalua kuin tämä ja eivät voineet sanoa mistä -he...; minä pelkään, että nekin ovat... Hyvä Jumala! onko minunkin -perheessäni...?" sanoi Juho ja kyynelet vyöryivät hänen silmistänsä. - -"Toivat kaupungista...? Ovatko ne myös täällä muassanne?" kysyi -kirkkoherra hämmästyen, sillä hänen ajatuksensa alkoivat käydä -hajalleen. - -"Eivätkä ole ja ovat. Kun he tulivat kaupungista, laitin pojan viemään -takaisin, mitä hän oli ominluvin anastanut, varoituksella, että hän -ottaisi todistuksen siitä, että hän on ne takaisin tuonut, mutta hän toi -sieltä palatessaan paljon enemmän tavaraa, kuin takaisin vei," sanoi -Juho. - -"No, saiko hän sitten todistusta," kysyi kirkkoherra. - -"Siinäpä se on. Papereita poika kyllä toi matkalta palattuaan, mutta -mitä minä heistä ymmärrän; voisivathan olla vääriä, tuommoisia -mitättömiä vaan, ja sitä vastenhan minä lähdin, että te lukisitte..." -sanoi Juho. - -"Antakaapas tänne," sanoi kirkkoherra kokottaen. - -Kirkkoherra luki ja hänen suunsa meni hymyyn. - -"Mitä siinä seisoo?" kysyi Juho vaaleten. - - "Minä Mikko Nuuskinen todistan, että Oukkarin poika K----n - pitäjästä on tänään takaisin tuonut täältä ennen ottamansa - hylky-tavaran: kaulattomia ja pohjattomia pulloja, - posliini-astiain palasia, käytetyitä ja tyhjennetyitä - hajuvesipulloja, kengänmuste-rasioita ynnä muuta hylkyromua, - todistaa K----ssa - - M. Nuuskinen, poliisi.", - -luki kirkkoherra ääneensä. - -"Se on hyvä, että poika on vienyt anastamansa kalut takaisin, niinkuin -käskin, mutta täällä on vielä toinenkin kirja, jonka poika toi... -Hänellä oli hyvät vaatteet palatessaan ja hänellä vielä oli tämä -pussi...; eiköhän ne...?" sanoi Juho ahdistuneena, ojentaen paperin -palan kirkkoherralle, ja puistaen pussista pojan tuomat vaatteet -lattialle. - -"Ettäkö vielä toinenkin ... saapas nähdä -- --. Antakaapas se tänne," -sanoi kirkkoherra maltittomasti. - -Juho ojensi toisen paperin vavisten. - -Kirkkoherra luki: - - "Sääliessämme Oukkarin pojan vaikeaa tehtävää, olemme antaneet - hänelle vaatetta päälle ja vieläpä viedä kotiinkin toisille - lapsille, todistetaan. K----a 21 päivä lokakuussa 18--. - - Sohvi K. K----ssa." - -"Noo, onhan se poika tuonut todistukset, näen mä, mutta voinko luottaa, -että ne ovat oikeat," arveli Juho. - -"Kuinkas muutoin? Sopiihan sitä uskoa muitakin ihmisiä ja onhan näissä -oikein sinetitkin," vakuutti kirkkoherra. - -"Minä saan siis olla aivan vakuutettu, etteivät ne ole...?" - -"Saatte, saatte. Ei niissä ole yhtään sielun seulomista teille. Kyllä -poika on rehellisesti asian toimittanut ja vaatteet saanut," sanoi -kirkkoherra, rauhoittaaksensa rauhatonta Juhoa. - -"Mutta mitä mä teen näiden kylältä koottujen kalujen kanssa?" kysyi nyt -Juho, nokkaansa tuhrasten. - -"Jos ette viitsi niitä kantaa kotiinne lapsillenne leluiksi, niin -nakatkaa ne jonnekin nurkan taa --; ei suinkaan niillä kukaan mitään -tee," neuvoi kirkkoherra. - -Juho rupesi nyt kokoilemaan pusseihin lattialle kukistettua romua. Kun -hän oli ne saanut kokoon, nousi hän hitaasti ylös, tuhrasi taasenkin -nokkaansa, jätteli kiitellen ja kostellen kirkkoherran hyvästi ja lähti -astelemaan kotimökkiänsä kohden. Kun hän pääsi pappilan takapihan taa, -tyhjensi hän lasten talospaikalta ottamansa romun sinne. Hänen -omatuntonsa oli vielä niin arka, ettei hän voinut niitä kotonaan nähdä. - -Paljon keveämmällä sydämellä asteli Juho nyt kotiaan kohden kuin hän -kylään tullessa oli. Hän oli ollut kovissa omantunnon vaivoissa luullun -perheensä epärehellisyyden tähden. Kaikin tavoin oli hän siitä koettanut -selvää ottaa, kuitenkaan sitä saamatta, sillä kotiväkensä selityksiin ja -todistuksiin ei hän voinut luottaa. Hädissään meni hän sielunpaimenen -luo, päivittämään hänelle tukalaa tilaansa ja saamaan häneltä neuvoa ja -lohdutusta. Molempia hän saikin päälle toivonsa, ja tämä kevensi hänen -sydäntänsä. - -"Saat antaa kaikki nämät vaatteet toisille lapsille, Riettu ... poika on -ne rehellisellä tavalla saanut," sanoi Juho kotiin tultuaan, ojentaen -vaatepussin vaimollensa. - - - - -XIV. - -Valoisampia aikoja. - - -Joku vuosi on vierähtänyt. Sama tupa, samat muutkin huoneet ovat -Oukkarissa kuin ennenkin. Samat elämisen keinot, samat elämän tavat, -samat mielipiteet vallitsevat perheessä kuin ennenkin. Karjakaan ei ole -karttunut kahta lehmää isommaksi, siis sekin asia oli entisellään. Se -muutos oli vaan tapahtunut, että toinenkin poika oli mennyt -palvelukseen, jonka vuoksi Juho joutui yhä ahtaammalle, kun ainoa -työn-apu meni pois, ja hän itse alkoi käydä voimattomaksi. - -Vaikka Oukkarilaiset olivat yhteiskunnan alhaisemmilla asteilla, oli -heillä kuitenkin eräs sukulainen, joka eli toisenlaisissa ja paljon -paremmissa olosuhteissa kuin he. Rietulla oli, näette, sisar ja tämä oli -pienestä tyttösestä pitäin ollut Pietarissa. Jonkun kaukaisen sukulaisen -kanssa oli hän sinne kulkeunut. Tämä sisar ei ollut käynyt -kotipuolessaan sen koommin kuin hän sinne meni. Tavasta oli hän sieltä -kirjoittanut, josta tiettiin, että hän oli kymmeniä vuosia ollut -palveluksessa eräällä ylhäisellä venäläisellä perheellä. - -Kun kesä oli ihanammallaan, tuli Rietun sisar käymään kotipuoleensa. -Päästyänsä kirkolle, kyseli hän, missä hänen sisarensa miehensä ja -lastensa kanssa asuu. Saatuansa sen tietoonsa, urkki hän kyselemällä -tietoja heidän varallisuudestansa, elämästänsä, asunnostansa, -lapsistansa, ynnä muusta, mikä vähänkin koski heidän elämäänsä. Sitten -tuli salaperäinen tiedusteleminen, kutka ovat olleet avuliaampia ja -auttavampia ihmisiä hänen köyhiä ja kurjia sukulaisiaan kohtaan. Tässä -urkkimistaidossa, oli hän semmoinen mestari, etteivät ihmiset huomanneet -hänen mitään tietoja urkkivankaan, sillä hän kierteli ja kaarteli -kyselemisissään kautta rantain ja niin kieroon ja ristiin toisien -asioiden kanssa, etteivät he älynneet Oukkarilaisia olevan -kysymyksessäkään. -- -- -- - -Suuriksipa remahtivat Oukkarilaisten silmät, kun eräänä kauniina -pyhäpäivänä näkivät metsäntäydeltä tulevan ihmisiä heidän mökkiänsä -kohden, sillä sisar oli saanut kaikki Oukkarilaisten hyväntekiät -liikkeelle. Heidän hämmästyksensä kävi vielä suuremmaksi, kun he tuon -ison ihmisjoukon seassa huomasivat kirkkoherran, nimismiehen ja erään -rouvas-ihmisen, jota eivät he tunteneet. Tulijain joukossa olivat myös -Römölän ja Käkelän ihmiset; molempien talojen ukotkin lykkäsivät sauvan -kanssa itseään muiden mukaan. Joukossa oli useita nuoria miehiä, joilla -oli isot kantamukset seljässä. - -Hitaasti ja arvokkaan näköisesti läheni joukko. Kaikki mökin asukkaat -olivat kerääntyneet pihalle, katsomaan tuota uutta ja kummaa. Nyt läheni -joukko. Kantajat laskivat kannettavansa maahan ja kiireisin askelin -asteli tuo tuntematon rouvas-ihminen Rietun luo. Päästyään niin lähelle -ryysyistä ja hämmästynyttä mökin emäntää, että hän ylöttyi, vanui hän -syliksi häneen, puristi häntä hellästi rintaansa vasten ja painoi -kasvonsa Rietun repaleisiin vaate-ryysyihin. "Voi rakas sisareni!" hoki -tuo rouvaksi luultu ehtimiseen ja kyynelet juoksivat hänen silmistänsä. - -Riettu oli kuin puusta pudonnut. Hän oli niin hämmästyksissään, ettei -kyennyt toviin aikaan sanomaan ainuttakaan sanaa. Hänen kasvonsa -vapisivat ja värisivät suonenvedon tapaisesti ja se osoitti, että hän -olisi jotakin sanonut, vaan ei voinut, sillä puhuimet eivät totelleet -tahtoa. - -"Sisareni Annako...? Todellakinko sisareni Anna? Voi ihme toki sentään --- toki sentään... Johan nyt kaikkea...!" sai Riettu vihdoin -änkyttäneeksi. - -Sitten kuin siitä oli päästy, tervehti emännän sisar Juhon ja lapset, ja -sitten alkoi yleinen tervehtiminen. - -"Kylläpä te, raukat, elätte täällä kurjaa elämää," sanoi täti, kääntyen -talonväen puoleen. - -"Mikäpä meillä täällä on hätänä," sanoi Juho loukatun tunnolla. - -"Älä niin sano, sisareni... Me elämme täällä omassa vapaudessamme, -emmekä ole mitään vailla... Ja ... ja minulla on hyvä mies ja hyvät -lapset," sanoi Riettu, ikäänkuin poistaakseen sisaren luuloa, että hän -olisi muka huonoissa naimisissa. - -"No, no... Eipä silti -- eipä silti. Mutta ettehän kuitenkaan väittäne, -että teillä on kaikkia elämän tarpeita yllin kyllin, ja minun käypi niin -säälikseni. -- Mutta kuinka nyt saataisiin jonkunlaisia pöytiä ja -istuimia, sillä tässä tulee nyt oikein juhla-puoliset? Täällä ulkona -olisi niin hyvä ... tuolla puiden suojassa, sillä tuonne mökkiin ei -mahdu, eikä siellä näe... Onhan nyt kaunis ilma," tuumaili tuo talouden -pitoon tottunut sisar, kurkistettuaan ensin mökkiin. - -"Pian niitä Juho saapi," sanoi Riettu luottavasti. - -Oitis ryhtyikin Juho toimiin ja useita nuoria miehiä yhtyi samaan -puuhaan. Paaluja lyötiin maahan ja niiden päälle soviteltiin veistetyitä -lautoja. Samoin tehtiin istumien kanssa, mutta enimmiten voitiin ne -sioitella pitkien ja paksujen kantojen nokkiin. Kun laudat loppuivat -kesken, otettiin navetan luona olevan vajan katolta lisää. -- Pian -olikin pöydät ja lavitsat valmiina. - -Sillä välin oli täti ankarasti toimessa. Hän oli hakenut talon ainoan -padan, puhdistanut sen ja nyt se oli jo paikoillansa Lemmesvaaran -rinteellä olevassa piisissä, jonka muutamat miehistä olivat hätäpikaa -kivistä kokoon kyhänneet. Hän purki kiireesti miesten tuomia myttyjä ja -veti sieltä esille puhtaita, valkoisia ja kiiltäväksi silitettyjä -pöytäliinoja ja salveetteja. Pikaisesti levitti hän liinat paalujen -neniin rakennetuille korkeoille pöydille ja asetteli salveetit -paikoillensa. Toisista mytyistä otti hän posliini-lautasia, lusikoita, -veitsiä ja kahveleita, ja asetteli ne paikoilleen. Pian purki hän -ruoka-aineitakin aluksi pöydälle ja sitten hän kehoitti sekä vieraita -että talonväkeä syömään. - -"Entäs sinä itse...? Kyllä minä jään pois ja kannan ruokia ... mene sinä -syömään," esitteli Riettu hyvyydessään. - -"Mitäs sinä Riettu-rukka ... itse minä tahdon olla emäntänä, kun kerran -olen tilaisuudessa kestitsemään rakkaan syntymäseutuni ihmisiä ja teitä, -ainuvia sukulaisiani. -- -- Istu sinä vaan pöytään, kyllä minä -palvelen," sanoi sisar hilpeästi. - -Kutsutut istuivat pöytään. - -Kyllä löysi täti mytyistänsä ruokia, joita hän kiidätti pöydälle. -Kaviarit [Kaspian meressä ja Volkavirrassa olevan ison kalan mätiä. Mäti -on mustaa ja pidetään erinomaisena herkkuna.], monenkaltaiset konservit -[suljetuissa läkkirasioissa säilytettyjä monenkaltaisia liha- ja -kalaruokia], kellarilohet, kravunlihat, koviksi keitetyt munat, -lihamakkarat ja muut semmoiset ilmestyivät yksi toisensa perästä -pöydälle. Tuolla talon ainoalla padalla jonka alla jo iloinen valkea -räiski, ei ollut muuta virkaa kuin että täti lämmitti siinä lihalientä, -jota hänellä myös oli pulloissa mukana ja pian oli sekin vehnäleivosten -kanssa pöydällä. - -"Ei tässä ole muuta lämmintä ruokaa, mutta syökää aristelematta mitä -siinä on... Minun kyökkini ei ole oikein reilassa," sanoi täti hilpeästi -lihalientä tuodessansa. - -"Kyllä tässä on jo liiaksikin," sanoi kirkkoherra ihmetellen. - -Pian sen jälkeen ilmestyi pöydälle useamman laatuisia viinejä pikarien -kanssa. - -"Tässä ei kerkeä kaikkia... Ottakaa näistä ruoan väliin, että ruoka -paremmin maistaisi," sanoi täti viinejä tuodessaan. - -"Mutta kuule, Anna!... Etkö sinä tahdo, että viiliäkin...?" sanoi -Riettu. - -"No, jos sinulla vaan on...; eipähän tässä särpimet liiaksi haitanne," -arveli täti. - -"Emme me niin köyhiä toki ole, ettei meillä viiliä..." sanoi Riettu, -kiepsahtaen pöydästä ylös ja astellen kuoppaa kohden. - -Pian palasi hän sieltä, tuoden tullessaan useampia isoja tuohisia, -joissa oli puhdasta ja vankkaa viiliä kuin minkä mänkkiä. Äkkiä ilmestyi -niitä sinne tänne pitkin pöytää ja lusikoita työnnettiin niihin -ahnaasti. Jälkihippeiksi kantoi täti pöydälle monenlaisia sylttejä -[sokerin kanssa keitettyjä ja höystettyjä monenlaisia marjoja], joita -kylläisinäkin vielä ahnaasti maisteltiin, - -Paljon oli syömämiesten joukossa semmoisia, jotka eivät osanneet -kahvelia käyttää, mutta sitä enemmän veistä ja hyppysiä. Kävipä usean -niinkin hullusti, että kun he rupesivat oromaan pöytäveitsellä ja -kahvelilla, putosivat ne kalinkalia heidän käsistänsä maahan. Sitten -eivät he enään yrittäneetkään koko konstia, vaan ottivat omat veitsensä -ja alkoivat entisellä totutulla tavalla toimittamaan ruokaa suuhunsa; -hyvinpä se usealta kävikin laatuun, sillä eivätpä he suinkaan muita -vähemmälle jääneet. Oukkarin väki tuskin oli nähnytkään tuommoisia -pitkiä ja leveäkärkisiä veitsiä, sitä vähemmin noita noin pieniä -monihaaraisia aseita, joita heidän eteensä oli nyt syömä-aseiksi pantu. -Käyttämättömäksi ne heiltäkin jäivät ja ihmetellen he, niinkuin moni -muukin, katselivat, kuinka kätevästi niitä kirkkoherra ja nimismies -käyttivät. Ja nälilleen jäivät Oukkarilaiset keskellä herkkupöytää, -sillä heidän kävi niin kovin häpeäkseen, kun he olivat tädin sukulaisia. - -Kun vieraat olivat syöneet ja nousseet pöydästä ylös, kiittelivät ja -kostelivat he vierasvaraista emäntäänsä kymmenin kerroin, sanoen, ettei -Oukkarissa ole ennen syöty semmoista ateriaa ja ei ehkä vastakaan syödä. -Täti hymyili vaan. - -Muiden pöydästä noustua, otti emännöitsiäkin jonkun palan. Kauvan ei hän -kuitenkaan velvollisuuksiltaan saanut tyydyttää luonnon tarpeitaan, -sillä hänellä oli vieläkin velvollisuuksia --; eihän ollut kahvia. -Kiireesti hyppäsi hän ylös ja kiirehti Lemmesvaaran kupeelle laitetun -piisin luo, keittämään kahvia, Eipä sekään kauvan viipynyt, sillä olihan -täti ammatissaan taitava. - -Kun kahvit oli aterian täytteeksi -- tai oikeimmittain tyhjennykseksi -- -juotu, rupesi täti toisiin tuumiin. Myttyjä ja säkkejä aukoi hän nytkin, -mutta ei hakien enään niistä ruokia ja juomia, mutta vaatteita. Isompaa -ja pienempää esinettä veti hän niistä esille, silmät loistaen -tyytyväisyydestä. Saatuansa käsille, mitä hän oli hakenut, saapui hän -kutsuvierastensa ja talonväen luo. Sitten rupesi hän jakelemaan lapsille -vaatteita ja tätä teki hän niin kauvan, että jokainen heistä sai uuden -pukimen. Riettukin sai sievät uudet vaatteet, mutta Juholle ei ollut -tädillä semmoisia antaa. Kuitenkaan ei hän ollut Juhoakaan unhottanut, -sillä hänelle oli täti tuonut sopivaa kangasta, josta hän sai itse -teettää vaatteet. -- Tädin lahjoittamat vaatteet eivät olleet -turhanpäiväisiä korukaluja ja kalleuksia, vaan ne olivat asianmukaisesti -vahvasta ja lujasta vaatteesta tehdyt, ja soveltuivat hyvin -Oukkarilaisten oloihin. - -Kovin hämmästelivät vieraat ja talonväki, nähdessään sitä aulista -anteliaisuutta, melkeinpä tuhlaavaisuutta, millä suuren kaupungin -ylellisyyksiin tottunut sukulainen kohteli köyhiä ja halpoja omaisiaan. -Tämä hämmästys kävi vieläkin isommaksi, kun emännän sisar veti -taskustansa esille lompakon, ja alkoi vedellä sieltä esille kauniita -seteleitä. Sata ruplaa latoi hän niitä tyyneesti pöydälle. - -"Saapa nähdä, mitä hän noin paljoilla rahoilla aikoo tehdä, vai pistikö -häneen nyt semmoinen turhuus, että tahtoo näytellä rikkauksiansa?" -ajatteli usea vieras, nähdessänsä rahat. - -Mutta pian loppuivat nämät arvelut, kun täti otti rahat käteensä ja -sanoi: - -"Tämä on aivan pieni lahja, verraten sydämeni haluun ja tahtoon, jolla -tahtoisin köyhiä sukulaisiani auttaa. Voi kuinka mielelläni antaisin -enemmänkin, mutta hitaasti karttuu palvelemalla saatu kassa. Ota vastaan -teitä säälivän sukulaisen pieni lahja ja käytä sitä niukan -toimeentulonne parantamiseksi," sanoi hän ja ojensi rahat Juholle. - -Juho oli niin ällistyksissä, ettei hän voinut sanoa paljon mitään. Hänen -kasvonsa värähtelivät ja mutuilivat suonenvedon tapaisesti, mutta sanoja -ei vaan tahtonut tulla. "Millä minä ... mitä minä...?" sai hän vihdoin -suurella vaivalla änkytetyksi. - -Silloin huomasivat vieraatkin täydellisesti, ettei maailman kaupungin -hurmaava elämä ollut voinut tukauttaa sisaren rakkautta köyhiin -sukulaisiinsa ja synnyinseutuun. -- Kauvaksi aikaa jäivät hekin -äänettömiksi. - -"No, en minä olisi uskonut, että tuosta Annasta tuommoinen... Mutta sen -parempi hänelle. -- Viitsiikö kukaan minua kuunnella ... minua... häh?" -sanoi Käkelän ukko vihdoin. - -"Kyllä kuunnellaan, puhukaa vaan," sanoi joku joukosta isolla äänellä. - -"Oukkari on köyhä, mutta rehellinen mies, vai?" sanoi Käkelän ukko, -katsoen toisia vieraita silmiin. - -"Kyllä niin on," myönnettiin. - -"Ja hän on hyvä työmies, ahkera ja säästäväinen, eli kuinka?" - -"Niin on." - -"Hän asuisi ja toimittaisi paremminkin, mutta hän ei voi, vai mitenkä?" - -"Niin se on." - -"Niin se on, eikä se siitä parane. Minun ajatukseni on semmoinen, että -meidän tulee auttaa Juhoa. Hänen perheellään on kovin kurja asunto, -tehkäämme hänelle parempi huone. Hänellä on nyt kyllä lahja-rahoja, ne -käyttäköön hän pellon ja niityn lisäämiseksi... Onhan tässä puita omasta -taasta, vai eikö ole?" puheli ukko. - -"On, on," huudettiin. - -"No, mitä arvelette?" - -"Suostutaan, suostutaan; tehdään vaan Oukkariin parempi tupa," sanoi -usea ääni yht'aikaa. - -"Sen parempi teille... Se on päätetty asia -- siitä ei enään mitään," -sanoi ukko ja oikaisi kumaraiset hartionsa suoraksi. - -Anna käveli kiireesti Käkelän ukon luo. - -"Kiitos teille, joka köyhiä ja sorretuita muistatte!" sanoi hän, -puristaen ukon kättä. - -"Etkö sinä luule muistaneesikaan, vai?" sanoi ukko, tuhrasten karhealla -käsiseljällänsä kyyneleet silmistänsä. - -"Lähdetkö sinä tädin kanssa Pietariin? Siellä saat vielä koreammat -vaatteet ja syödä makeampaa ruokaa kuin nyt," sanoi Anna sitten pikku -Rietulle, silitellen hänen päätänsä. - -"En minä lähde ... täällä minun on hyvä olla isän ja äidin kanssa," -sanoi tyttö, takertuen kiinni äitinsä hameesen. - -"Hyvä Jumala, mikä rakkaus tuolla lapsellakin on vanhempiinsa ja kovaan -kotiinsa!" sanoi kirkkoherra. -- -- - -Vieraat rupesivat hankkimaan poislähtöä. Kiitellen, kostellen jättelivät -he järkiään hyvästi talonväen ja tuon vierasvaraisen emännän sisaren, -sillä hän aikoi joksikin ajaksi jäädä vielä Oukkariin. - -Niin vieraat lähtivät. - -Täti järjesteli siellä kaikki jääneet ruoat ja muut kapineensa. Hän -jätti kaikki ruokain jäännökset taloon, laitteli ne kuoppaan ja neuvoi -sisartansa, kuinka niitä käytetään. Sitä tehdessään viskoi hän pois -tyhjiä säilyke- (konservi-) rasioita. - -"Tuossa on samanlaisia rasioita, joita minä kaupungista toin," sanoi -Pertti poika. - -"Ole sinä siinä taas... Tahdotkos uusia sen ikävän asian...?" sanoi isä -hätäisesti. Selvästi näkyi, ettei Juho suvainnut mitään siitä asiasta -virkattavan. - -"Mitä ne sitten olivat, joita kaupunkiin takaisin vietiin?" kysyi täti. - -Vaikka koetettiin kaikin tavoin kierrellä, ei täti kuitenkaan -helpottanut, kerran asian päästä kiinni saatuansa, ennenkuin koko juttu -oli hänelle juurtenjaksain kerrottu. - -Koko kertomuksen ajan oli Juho hyvin levoton. Nähtävästi pelkäsi hän, -että täti tulee huomaamaan, että hänen joukkonsa on epärehellinen ja -sitä ei hän olisi tahtonut. - -"Nyt saatte kaikki nämät, eikä näitä tarvitse koskaan takaisin viedä," -sanoi täti naurussa suin lapsille, kun oli kuullut kertomuksen. Sitten -kokoili hän kaikki tyhjät säilyke-rasiat ja antoi ne lapsille. - -Lapsista oli tämä verraton saalis, parempi kuin uudet vaatteet ja muut -lahjat yhteensä. Olivathan nämät nyt aivan heidän omiansa, joita he -saivat vapaasti pidellä, eikä isäkään pakottanut niitä pois viemään. - -Heitettyään kaikki tuomansa astiat, lasit, veitset ja kahvelit, -pöytä- ja käsiliinat Oukkariin, lähti täti muutaman päivän takaa Juhon -saattamana pois, ja meni jälleen Pietariin. -- -- -- - -Tarpeettomiksi jäivät tädin lahjoittamat oudot pöytäkalut Oukkarissa. Ne -käärittiin huolellisesti riepuihin, pantiin tuohiseen ja säilytettiin -kuopassa torpan vakuutuskirjain vieressä. Tavasta tarkastettiin niitä, -etteiväthän ne vaan pilaannu. -- Entisillä kaluilla entisenlaista ruokaa -söivät he vaan edelleenkin. -- -- -- - -Kun tuli lumikeli, tuli miehiä ja hevosia Oukkariin. He hakkasivat -hirsiä ja siirtelivät niitä kartanon paikalle. Kyläläiset olivat -pitäneet sanansa ja puuhailivat nyt Oukkariin uutta tupaa. Oukkariin ei -mahtunut paljon miehiä kerrallaan, vaan he kulkivat siellä vuorotellen -niin kauvan, että luulivat olevan hirsiä riittämiin asti. Keväällä tuli -salvumiehiä kirveineen, piiluineen, sahoineen ja vääntiöineen. -Juhannukseksi oli avara tupa oikein kamarin kanssa valmistunut niin, -että ne olivat vesikatossa ja lattioissa. - -Voi kuinka somalta ja mahtavalta tuo rakennus Oukkarilaisista tuntui, -vaikkei se suinkaan uljainta laatua ollut. Kesä-asuntoa siinä jo -pidettiin, vaikkei ollut vielä oveja ja akkunoita, eipä takkaakaan. -Siellä maattiin ja asuskeltiin ja siellä luki Juho kirjaansa ja opetti -lapsiansa. - -Syksympänä toivat kyläläiset ovet ja akkunat sekä asettivat ne -paikoillensa. Samassa tuli muurarikin ja hän muurasi tupaan oikein -uloslämpiävän uunin keittotakkoineen ja kamariin pienen, sievän takan. - -Näiden valmiiksi tultua muutettiin koko elanto uuteen tupaan. Tuntui -niin somalta, oudolta ja välkeältä; oli niinkuin olisi muutettu kurjasta -luolasta suurimpaan ja ihmeellisimpään hoviin mitä maailmassa on. Oli -niin oudon valoisaakin, että oikein silmiä tahtoi huikaista, kun -avaroista ja kirkkaista lasi-akkunoista päivä niin vapaasti usealta -taholta pääsi huoneesen virtaamaan. Vakoiset seinät ja katto sekä -peileille nikkaroidut ovet, ruusatut akkunain ja ovien pielet -vuorilautoineen, näyttivät niin ihmeen kauniilta ja ihanoilta, että he -luulivat elävänsä unissaan. -- Käveleminen se ensin tahtoi takeltaa -lattialla, kun entisessä majassa oli kantoja, joita oli opittu -kiertelemään ja väistelemään. Kun vaan mielestä unehtui, että oltiin -uudessa asunnossa, tuntui siltä kuin tässäkin olisi kierreltäviä ja -väisteltäviä kantoja, ja silti se jalka toisinaan niin oudosti -töpsähteli. Mutta kuin oikein tajuihinsa tultiin, huomattiin, että -käveltävänä olikin nyt oikein höylätyistä lankuista tehty sileä ja -valkoinen lattia, jossa ei mitään kantoja ollut. Silloin tavallisesti -naurahdettiin ja sanottiinpa tavasta: "Kah nyt taas." - -Kaiken puolesta tuntui niin hyvältä. Oli niin lämmin, puhdas, valoisa ja -välkeä, ja illoin valaisi iloinen takkavalkea huonetta; näytti niin -iloiselta ... eikä savua eikä mitään. -- Eipä ensimältä voitu nukkua -oudostamisen vuoksi, mutta sitten se kyllä kävi laatuun, sillä -kaikkiinhan ihminen oppii. -- -- -- - -Tarkkaan käytti Juho tädin antamat rahat viljelysten levittämiseksi, -niin tarkkaan, ettei ainuttakaan penniä niistä muihin tarpeisin -käytetty. Juho itsekin tuntui nuortuvan, sillä valoisammat ajat olivat -luoneet häneen uutta elämäntoivoa ja intoa. Uuden toivon elähyttävän -voiman vahvistamana ryhtyi hän innokkaammin taasen työhön, vaikka olikin -jo vanha mies. Sillä tavoin alkoi korven-rinta vähitellen paeta ja -pellonlaita levetä. Kauvan ei viipynytkään, ennenkuin pellolla oli joku -auna lisempää ja niityllä useampi heinäpieles. - -Palveluksessa olevista pojista oli tullut kelpomiehiä. He olivat hyviä -työmiehiä ja heille maksettiin hyviä palkkoja. Käsistäänkin olivat he -niin varttuneet, että kykenivät tekemään kaikenlaista talouskalua. -- -Eipä kummakaan, sillä eiväthän he koskaan olleet ruotilaisina. Tämän -korkeamman yhteiskunnallisen asemansa vuoksi olivat he vapaasti saaneet -puukkoa käyttää ja harjoitella käsitöitä. - -Kummallakin heillä oli pieni säästönsä, sillä he eivät tuhlanneet työllä -ja hiellä ansaituita rahojansa mihinkään joutaviin. Kun he sitten -näkivät, että kurjassa kodissakin on jotakin elämän toivoa ja että -siellä voidaan enemmän jo eläimiä elättää, hankki toinen heistä -vanhuksilleen hevosen, toinen lehmän. - -Nytkös kelpasi Oukkarissa elää. Uusi tupa, oma hevonen ja kolme lehmää. -Semmoisen rikkauden haltiaksi eivät he olleet viimeiseltä koskaan -toivoneetkaan pääsevänsä. Tosinhan he olivat muiden avulla siihen -onnelliseen tilaan päässeet, mutta mitä se haittasi, sillä eihän se -ollut vääryydellä saatu. -- -- Voi kuinka hyviä ihmiset kuitenkin ovat --- semmoisilta ne asiat Oukkarilaisista nyt tuntuivat. - -Yhä puohasi ja mullosti Juho ja nythän se kävikin laatuun, kun oli oma -hevonenkin; vanhimmat kotona olevat lapsetkin rupesivat häntä vähin -työssä auttamaan. - -Vihdoin näkivät palveluksessa olevat pojatkin parhaaksi tulla kotiin. -Tuohiset astiat alkoivat vähitellen ammatistaan poistua ja uusia sieviä -puuastioita alkoi ilmestyä siaan. Mutta Juho ei luopunut tuohisistaan, -sillä missä hän vaan omissa tarpeissaan astiaa tarvitsi, käytti hän aina -tuohista. Korvenlaita yhä pakeni ja sen kanssa petäjäleipäkin. -Huuhkajaakaan ei ole enään kuulunut, sillä se on paennut korven kanssa, -mutta nuorimmat lapset sitä vielä ikävällä muistelevat. -- Tämän kaihon -palkitsee kuitenkin heille moninkerroin se seikka, kun he saavat kyytiä -oman hevosen kannaksilla, jopa välisti reessäkin. - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Oukkari, by Pietari Päivärinta - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK OUKKARI *** - -***** This file should be named 43836-8.txt or 43836-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/4/3/8/3/43836/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License available with this file or online at - www.gutenberg.org/license. - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation information page at www.gutenberg.org - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at 809 -North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email -contact links and up to date contact information can be found at the -Foundation's web site and official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For forty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |