diff options
| -rw-r--r-- | 43798-0.txt | 4408 | ||||
| -rw-r--r-- | 43798-8.txt | 4789 | ||||
| -rw-r--r-- | 43798-8.zip | bin | 94210 -> 0 bytes |
3 files changed, 4408 insertions, 4789 deletions
diff --git a/43798-0.txt b/43798-0.txt new file mode 100644 index 0000000..d26baed --- /dev/null +++ b/43798-0.txt @@ -0,0 +1,4408 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 43798 *** + +HAAKSIRIKKOISET + +Kirj. + +Kyösti Wilkuna + + +WSOY, Porvoo, 1912. + + + +SISÄLLYS: + + I. + Haaksirikkoiset. + Lakki. + Kova kovaa vastaan. + Hätäkello. + Omaa saarnaansa kuulemassa. + Leipä. + + II. + Rovasti ja renki. + Vanhan häviö. + Susi. + Vaarallisella retkellä. + + III. + Tulevaisuuden mies. + Puolue-elämää. + + IV. + Hallusinatsioneja. + Oikea syyllinen. + Rikottu kontrahti. + + + + + + +I. + + + + +HAAKSIRIKKOISET. + + +Ukko Halinen, konkurssintehnyt entinen liikemies, istui eräänä +syyspäivänä pienen asuntonsa ainoassa suuremmassa huoneessa ja +tirkisteli sanomalehteä. Hänen vaimonsa, harmaatukkainen nainen, jonka +kasvoihin hiljaa kalvavat kärsimykset olivat jättäneet selvät jälkensä, +istui miestään vastapäätä kuluneella sohvalla ja parsi sukkaa. Pitkät, +harmaat vuodet olivat kuin huomaamatta liukuneet ohi, heidän joka +iltapäivä istuessa näin vastakkain ja odottaessa postikonttorista +tytärtään. + +Rouva laski sukan helmaansa, huokasi hiljaa ja jäi katselemaan +miestään, joka silmälasit punertavalla nenällään luki edelleen. Hänen +harvatukkainen jäkäläpartainen päänsä tutisi hiljaa, mutta sen asento +jyrkillä olkapäillä oli vielä pysty ja osotti, ettei vararikko ollut +kyennyt hänen henkeään kokonaan lannistamaan. + +Rouva tiesi liiankin hyvin, mitä hänen miehensä sanomalehdestä etsi ja +ettei hän koskaan tulisi löytämään sitä mitä etsi, nimittäin uutista +siitä, että heidän ainoa poikansa, Reino, olisi suorittanut +insinööritutkinnon polyteknillisessä opistossa. + +Reino oli ollut kolmatta vuotta ylioppilaana, kun isä joutui +vararikkoon. Isä oli aikoinaan vähästä alkanut, mutta erinomaisella +liikemieskyvyllään, älyllään ja tarmollaan kohonnut varsin huomattavaan +asemaan. Hänen tehdaslaitoksensa edistyi nopeasti ja yhtämittaa +laajensi hän liikuntapiiriään maailmassa. Mutta sitten tuli kriisi ja +lisäksi sarja kaikenlaisia onnettomuuksia. Viikkokausia vaappui kaikki +hiuskarvan varassa ja herra Halisen tukka harmaantui huomattavasti. +Sitten luhistui vuosikausien tarmokkaalla työllä pystytetty rakennus. +Tämän jälkeen seurasi tuo tavallinen näytelmä: ystävät ja kylänmiehet +käänsivät selkänsä, entiset luotonantajat ja sukulaiset kylmenivät +vennonvieraiksi, ja paikkakunnan ennen huomatuin perhe sai hiipiä +syrjäiseen ja tuiki vaatimattomaan asuntoon. Rahalähetykset Reinolle +katkesivat kerrassaan ja vanhukset jäivät kokonaan Anna-neidin +niskoille, joka pian sen jälkeen onnistui saamaan postinhoitajan toimen +paikkakunnalla. + +Ensi iskun jälkeen sairastui herra Halinen ankarasti ja hänelle jäi +ainaiseksi vaikea sydänvika. Mutta uusia suunnitelmia alkoi liikkua +hänen päässään. Itse hän ei tietysti voinut mihinkään ryhtyä, mutta +olihan hänellä poika. Hän alkoi esittää suunnitelmiaan Reinolle, +joka oli lahjakas ja vilkas nuorukainen. Reinon piti muuttaa +polyteknilliseen opistoon ja suorittaa insinööritutkinto. Sen saatuaan +hänen ei pitäisi olla vaikeata hankkia luottoa ja panna isän liike +käyntiin uudella ja paremmalla onnella. Hänessä heräsi entinen +vallotushimo, jolle hän tahtoi poikansa kautta hankkia tyydytystä. +Hän avasi poikansa eteen laajoja näköaloja, kertoi tälle +liikeperiaatteistaan ja toteutumatta jääneistä suunnitelmistaan sekä +niistä menestymismahdollisuuksista, joista hän yksinään kokemustensa +nojalla oli selvillä ja jotka hän nyt siirtäisi poikansa omaisuudeksi. +Korkeamman teknillisen sivistyksen hankittuaan ei pojan pitäisi olla +mikään mahdottomuus saattaa ensin kaikki ennalleen ja sitten toteuttaa +se mikä isällä jäi vain unelmaksi. + +Vilkkaana ja vastaanottavaisena, kuten aina, innostui Reino isän +tuumiin ja siirtyi seuraavana syksynä polyteknikumiin. Ensi kurssin +suoritti hän hyvin ja pääsi kesäksi praktiseeraamaan erääseen +tehtaaseen. Isä oli tyytyväinen ja voitonvarma ja odotti lujalla +luottamuksella sitä hetkeä, jolloin hänen entinen tehtaansa rupeaa +pojan johdolla käymään. Silloin saavat selkänsä kääntäneet ystävät ja +ne, jotka kielsivät apunsa silloin kun kaikki riippui hiuskarvasta, +hämmästyksekseen nähdä, että vanha kanto onkin ruvennut vesomaan. + +Mutta äiti ja Anna sisko tiesivät, että tämä isän viimeinen unelma oli +ainiaaksi sammunut. Ensimäisinä ylioppilasvuosina oli Reino viettänyt +iloista toverielämää ja polyteknikumin toisella kurssilla se oli +uudelleen niellyt hänet pyörteisiinsä. Anna sisko siitä oli ensin erään +Helsingissä olevan ystävättärensä välityksellä saanut vihiä ja kertonut +äidille. Mutta isälle he olivat siitä vaienneet. Sitten viime talvena, +jolloin ukon laskujen mukaan Reinon olisi pitänyt alkaa erotutkintoon +valmistautua, oli tullut onneton viesti: Reino oli tehnyt muutamia +väärennyksiä ja tuomittu vankeuteen. + +Anna oli postikonttorissa ensiksi nähnyt uutisen sanomalehdessä ja +pahimmasta typerryksestä toinnuttuaan päättänyt lujasti tehdä +kaikkensa, ettei asia tulisi vanhusten tietoon. Hän raappi nimen +sanomalehdestä epäselväksi ja koetti kotona miten kuten näytellä +rauhallista mieltä. Mutta pian huomasi hän mahdottomaksi kauemmin +molemmilta asiaa salata. Hän paljasti onnettoman tietonsa vähitellen +äidille ja yhdessä päättivät he kaikin keinoin varjella isää tuolta +tiedolta, sillä he olivat varmoja, että sen tiedoksi tuleminen olisi +yhtä kuin sydänvikaisen isän kuolema. Heillä ei käynyt juuri ketään +vieraita ja isä puolestaan ei käynyt missään ja jos silloin tällöin +jouduttiinkin vieraiden ihmisten kanssa tekemisiin, oli äiti aina +isän parissa ja saattoi ehkäistä keskustelun heidän poikaansa +luiskahtamasta. Anna taas sensuroitsi postikonttorissa isälle tulevat +harvat kirjeet ja sanomalehdet. + +Reinolta tuli kohta sen jälkeen pitkä, itseään syyttävä, kyyneleinen, +anteeksianova ja elämänparannusta lupaava kirje. Sitä ei annettu +isälle, äiti ja tytär sen eräänä yön hetkenä kahden lukivat, itkien ja +toisiaan syleillen kuin kaksi vilussa värjöttävää lasta. Mutta isä +alkoi pian käydä rauhattomaksi, kun Reinosta ei kuulunut mitään. Ja +niin täytyi isän petkuttamisessa mennä askelta pitemmälle. Eräänä +päivänä pani Anna postikonttorissa, jäljitellen tarkoin veljensä +käsialaa, kokoon kirjeen, missä Reino muka kertoi, että hänen +tutkintonsa siirtyykin syksyyn, ja hyvä jos hän silloinkaan valmistuu, +ja että kesäksi hän menee taas samalle tehtaalle joutamatta ollenkaan +kotona käymään jne. Kirjeen varusti hän leimauksilla ja vanhoilla +postimerkeillä sekä toi isälle. Ja samaa temppua oli sitten pakko +uudistaa pitkin kesää. + +Mikä tuska vihloikaan molempia naisia nähdessään isän tyytyväisyyden, +kun hän sai noita valhekirjeitä! Jos kukaan, niin kyllä he itse +käsittivät aseman vaaranalaisuuden ja luonnottomuuden ja tuskassaan +monestikin katuivat, etteivät heti ilmaisseet isälle asian oikeata +laitaa. Sillä eihän mitenkään voinut ajatella sen säilyvän salassa isän +kuolemaan saakka. Toiselta puolen pitivät he aivan varmana, että +totuuden kuuleminen tappaisi raihnaisen isän ja tietoisuus siitä esti +heitä salaisuuttaan paljastamasta, jota paitsi se kävi yhä vaikeammaksi +mitä vanhemmaksi asia ehti. Ja niin kalvoi heitä lakkaamaton tuska ja +he tunsivat elävänsä kuin joka hetki räjähtämään valmiin ruutimiinan +päällä. + +Reino, joka oli koko kesän ollut vankilassa, ei tiennyt kotona +vallitsevasta asemasta mitään. Mitä painavammaksi elämä kotona kävi, +sitä enemmän juurtui Annaan katkeruus ennen ihailemaansa veljeä kohtaan +ja niin häneltä oli jäänyt kirjottamatta riviäkään veljelleen. + +-- Merkillisen kauan se Reinon tutkinto viipyy, -- lausui Halinen, +hieno tyytymättömyyden väre äänessään, ja laski sanomalehden pöydälle +sekä riisui silmälasit nenältään. + +Rouva, joka tuska sydämessään oli tarkannut odottavaa ilmettä miehensä +kasvoilla, ei voinut pidättyä kuuluvasti huokaamasta. Hän oli usein +tuosta huokailemisestaan saanut kiivaita moitteita mieheltään, joita ne +omituisesti kiusasivat, ja nytkin tämä loi tuikean katseen vaimoonsa, +mutta ei ehtinyt mitään sanoa, kun etehisestä kuului askelia ja Anna +astui sisään. + +Puolisoiden kasvoilla kuvastui tyttären tullessa aivan vastakkaiset +ilmeet: isän toivovaa odotusta ja äidin pelonsekaista jännitystä. + +Anna pudisti päätään ja koetti välttää isän katsetta. Äitiin hän +pikimmältään silmäsi ja tämä luki tyttärensä katseesta, että jokin uusi +onneton käänne oli taas uhkaamassa. + +-- Mikä poikaa vaivaa, kun ei edes kirjotakaan? -- murahti isä. + +Kun illallinen oli melkein ääneti syöty, virkkoi isä makuuhuoneeseen +mennessään iloisesti kuin olisi päässyt selville jostakin rasittavasta +arvotuksesta: + +-- Kunhan poika veitikka ei vain olisikin päättänyt yllättää meidät. +Suorittaa tutkinnon ja putoaa sitten kuin taivaasta eteemme. Hm, hm, +jotain sellaista se tuo äänettömyys tietää. + +Tyytyväisenä mennä köpitti hän makuuhuoneeseen ja vasta kun hän oli +ehtinyt uneen, uskalsivat naiset käydä käsiksi tuohon kipeään +perhevammaan. + +-- Sieltä on siis taas kuulunut jotain? -- kuiskasi äiti jännityksestä +kalpeana. + +Anna purskahti itkuun. + +-- Hän kirjottaa tulevansa kotiin. Hän on vasta päässyt vankilasta ja +ilmottaa joidenkin entisten toverien avulla saaneensa matkarahat +Amerikaan. + +-- Amerikaan! -- keskeytti äiti tuskaisesti. + +-- Niin, ja eikö se hänelle parasta olekin... Hän ihmettelee vain, +ettei täältä ole hänen kirjeisiinsä sanaakaan vastattu. Ei sano +voivansa lähteä tuntematonta tulevaisuuttaan kohti, saamatta rohkeutta +meidän anteeksiannostamme. + +Anna oli sillä välin ottanut taskustaan pieneksi taitetun kirjeen ja +kehiteltyään sen auki rupesi, kyyneleet kuivattuaan, sitä lukemaan. +Vaikka Anna olikin kertonut jo kirjeen sisällön, tahtoi äiti sen silti +kuulla. Näillä öisillä kirjeenlukemisilla oli noille kahdelle naiselle +samantapainen viehätys kuin salaisilla ja vaaranalaisilla +hartauskokouksilla. Vaikka ne pusertivatkin yhä uusia kyynelvirtoja +heidän silmistään, luettiin ne aina siitä huolimatta, jopa toisinaan +kahteenkin kertaan. Nuo hetket olivat kuin suruinen muistojäännös +niiltä ajoin, jolloin Reinolta saapuneet kirjeet valmistivat koko +perheelle pienen juhlahetken. + +-- Voi hyvä Jumala! -- huokasi äiti, kun Anna oli lukemisen päättänyt +--, miten isän käy, sillä nyt sitä ei enää voi välttää? + +Anna istui hetken ääneti ja sanoi sitten alakuloisesti: + +-- En minä ymmärrä muuta kuin että meidän täytyy valmistaa isää siihen. +Olisin kirjottanut Reinolle ja ilmottanut miten täällä on asiat, mutta +hän ei mainitse mitään osotetta, jotapaitsi hän voi olla jo matkalla. + +Äiti huokasi ja sanaa vaihtamatta kumpikin ymmärsi, mihin tukalaan +umpikujaan he olivat joutuneet salatessaan isältä totuuden. Valmistaa +häntä siihen oli nyt kahta vaikeampaa kuin alussa. Mutta se täytyi +sittenkin tehdä, ja uudelleen huoaten nousi äiti ja lähti +makuuhuoneeseen, luvaten aamulla ryhtyä isän kanssa puheisiin. + + * * * * * + +Reino oli kirjeen lähetettyään lähtenyt heti seuraavassa junassa +matkalle. Seuraava päivä sen jälkeen kun äiti ja Anna olivat hänen +kirjeensä johdosta neuvotelleet, oli sunnuntai, ja silloin ani varhain +aamulla saapui Reino kotiasemalle. Hän oli vartavasten jouduttaunut +täksi päiväksi, sillä sunnuntaina nukkuivat ihmiset myöhempään ja hän +saattoi kenellekään näyttäytymättä tulla omaistensa luo. Kun hän saapui +kotiin, nukkuivat molemmat naiset vielä, ainoastaan isä, joka aamuyöt +tavallisesti valvoi, oli jo ylhäällä ja käveli Reinon saapuessa +pihalla. Nähdessään poikansa odottamatta edessään, pysähtyi hän +iloisesti hämmästyneenä, siristi silmiään ja virkkoi näppiä lyöden: + +-- No tuotahan minä juuri illalla sanoin, -- ja hän levitti sylinsä +pojalleen. + +Reino joutui hämilleen tästä isän iloisuudesta ja läheni häntä +epäröiden. Mutta isä ei huomannut pojassaan ilmenevää arkuutta paremmin +kuin hänen vaiteliaisuuttaankaan. Taputtaen hartioille työnsi hän häntä +edellään sisälle ja puhui iloisesti: + +-- Juuri illalla makuulle mennessämme oli sinusta puhetta ja minä +sanoin, että nähdäänpä vain, niin mies ilmestyy kuin taivaasta pudoten +eteemme. He, he, oikeassapa olin, niinkuin ainakin. -- No, käyhän +sisään, äitisi ja Anna vielä nukkuvat, mutta antaa heidän saada suuret +silmät, tarinoidaan me sillä aikaa... + + * * * * * + +Sisälle tultuaan katsoi Reino pitkistään isäänsä, hänen silmänsä +kostuivat ja hän kysyi aralla äänellä: + +-- Te olette siis antanut minulle anteeksi, isä? + +Isän tuuheat, harmaat kulmakarvat kohosivat ylös ja hänen katseensa +jäykistyi tuijotukseksi. + +-- Anteeksi ... mitä anteeksi? -- änkytti hän ja vasta nyt huomasi hän +poikansa arkuuden ja riutuneen kalpeuden. + +Kipeä ilme silmissään tuijotti poika isäänsä. + +-- Ettekö sitte tiedäkään...? + +-- Mitä tiedä ... etkö ole tutkintoa suorittanutkaan? -- ja isän ääni +värisi. + +-- Tutkintoa?... Kuinka, ettekö tiedä? ... minähän olen ollut +väärennyk... + +Hänen äänensä kävi yhä ontommaksi ikäänkuin sanat eivät olisi päässeet +kuivien huulten yli. Viimeinen sana sammui kesken ja hän tuijotti isää +suoraa silmiin. Tuo hänen katseensa ikäänkuin syöpyi isän aivoihin ja +palautti kuin äkillisen valaistuksen selventäminä tämän mieleen äidin +ja tyttären huokaukset, salaiset silmäykset ja kyynelilmeet, joita he +eivät aina olleet onnistuneet häneltä salaamaan. Vaikkei hän +täydellisesti käsittänytkään asian oikeata laitaa, tunsi hän kuitenkin +jonkun musertavan pettymyksen yllättäneen itsensä. Hän liikutti +huuliaan, mutta mitään sanoja ei kuulunut, ainoastaan joitakin +epämääräisiä ääniä, teki kädellään kuin torjuvan liikkeen, horjahti ja +tarttuen tuolin selkään kaatui sen kanssa lattiaan. + +Makuuhuoneesta kuului vihlova parkaus. Äiti oli herännyt isän ja pojan +sisälle tullessa ja kauhusta jäykistyneenä seurannut heidän +keskusteluaan, tuntien jotakin hirveää olevan kuin päälle romahtamassa. +Hänellä ei ollut kuitenkaan voimaa liikkua sängystä ja vasta kun hän +kuuli isän romahtaen kaatuvan lattiaan, karkasi hän ylös ja riensi +paikalle. Myöskin Anna heräsi äidin huudosta ja syöksähti huoneeseen, +käsittäen ensi silmäyksellä mitä täällä oli tapahtunut. + +Reino seisoi entisellä paikallaan ja hänen silmissään oli ilme kuin ei +hän olisi mitään nähnyt. Hän tajusi hämärästi, että äiti ja sisko +olivat salanneet isältä hänen tilansa ja vasta nyt selveni hänelle +täydelleen, minkä arvoisena häntä ja hänen menestystään +haaksirikkoutunut isä oli pitänyt. + +Nähdessään molemmat yöpukuiset naiset hajalla hiuksin isän jäykistyvän +ruumiin ääressä polvillaan valittavan, laskeusi hänen päälleen hirveä +paino ikäänkuin maa olisi tahtonut hänetkin vetää tuonne isän rinnalle. +Konemaisesti painui hän istumaan lähimmälle tuolille, nojasi kyynärpäät +polviin ja painoi päänsä käsiin. + +-- Se on minun syyni, kun en ajoissa siihen isää valmistanut, -- +vaikeroi äiti. + +-- Minähän sen salaamistuuman alkuun panin, -- nyyhkytti Anna. + +Hekö siis syyllisiä, nuo avuttomat naispoloiset! Kuin tulinen rauta +vihloivat heidän sanansa pojan sydäntä. Sinä hetkenä tunsi hän olevansa +äärettömän kaukana entisistä tovereistaan ja vallattomasta pääkaupungin +elämästä, aivankuin toisella taivaankappaleella. Nopeina unelmasarjoina +kulkivat hänen sielunsilmäinsä ohi remuiset juomingit, varieteet ja +bordellit. Vankikopin yksinäisyydessä mietiskellessään hän oli luullut +jo tulleensa niin alas kuin myötämäkeä liukujalle saattoi mahdollista +olla. Mutta ei, tämä seikka riippui vielä siinä syiden ja seurausten +ketjussa, joka siellä vankilassa oli alkanut hänelle selvitä. Nyt vasta +hän täydelleen tunsi elämän raudankovat lait. Vai tunsiko nytkään, +sillä olihan vielä ylämäki nousematta, sama josta hän oli niin +kevytmielisesti alas laskenut. + +Kykenisikö hän siihen? + +Hän nousi ponnistaen seisomaan. Kun elämässä joskus joutuu +läpäsemättömään pimeyteen, ettei tiedä mihin päin askeleensa ohjata, +aukeneekin tuossa pimeydessä yhtäkkiä pieni eteenpäinmenon +mahdollisuus, tai kun raskaan painon alla tuntee olevansa avuton ja +yksinäinen, kohoaa sydämeen jostakin salaisista syvyyksistä elähyttävä +voima, joka antaa uskon edelleen elämisen mahdollisuuteen, uuteen +kohoamiseen ja uusiin voittoihin. Jotakin sellaista tunsi Reino tuona +hetkenä. + +Hän läheni hiljaa äitiään ja siskoaan. + +Ikäänkuin tuntien tarvetta kietoutua uuden miehisen tukipylvään +ympärille, kun entinen oli kaatunut, nousi äiti ylös ja kallistui +itkien poikansa syliin. + +Reino liikutti kauan huuliaan ja sai vihdoin väristen kuiskatuksi: + +-- Te siis voitte antaa minulle anteeksi, äiti? + +-- Annan, annan... + +Nämä äidin esiin nyyhkimät sanat pikemmin lisäsivät kuin huojensivat +Reinon taakkaa. + +-- Äiti, uskotteko että minä vielä voin nousta? + +-- Uskon, uskon... + +Reino irtausi hiljaa äidin syleilystä ja läheni sisartaan. Mutta Anna +ei kohottanut katsettaan isästä eikä Reino uskaltanut virkkaa hänelle +mitään. Sen sijaan kokosi hän viimeiset voimansa, kumartui ja nosti +isän jäykistyvän ruumiin käsivarsilleen sekä kantoi vuoteelle +makuukamariin. + +-- Hän ei ehtinyt saada täyttä selkoa minun tilastani, ei myöskään +minulle anteeksi antaa. Mutta kai sen piti niin oleman! -- lausui hän +hiljaa ja synkästi. + +Naisten luo palattuaan seisoi hän hetken aikaa alallaan ja kädet +riipuksissa tuijotti eteensä. Sitten hän vavahti ja vilkaisten äitiin +ja sisareen lausui hätäisesti: + +-- Minä en saa viipyä! Maa polttaa jalkaini alla ja minun täytyy päästä +koettamaan, kykenenkö minä nousemaan vai täytyykö minun... + +Äidin katse sai hänet keskeyttämään lauseensa ja hän läheni horjuen +ovea. + +-- Mutta minne sinä, hyvä lapsi ... -- hätääntyi äiti ja tarttui häntä +käsivarresta. + +Reino loi pikimmältään silmänsä Annaan ja tämän katseesta luki hän +selvän käskyn lähteä heti kiipeämään sitä pitkää vastamäkeä, jonka +päällä hän vasta täydellisen sovituksen saavuttaisi. Hän irrotti hiljaa +itsensä äidistä, yritti sanomaan jotakin, mutta sanat kuoleusivat +kurkkuun ja ääneti pyörähti hän ovesta ulos. + +Kun he, jotka jälleen olivat kahden suruaan kantamassa, lähenivät +akkunaa ja äänettömien kyyneltensä läpi katsoivat tielle, jolla +syystuuli lennätteli kellastuneita lehtiä, näkivät he Reinon kumarana +ja taakseen katsomatta kulkevan tietä eteenpäin kuin raskasta taakkaa +kantava vaeltaja, jonka matkan määrä on vielä suunnattomien +etäisyyksien takana. Äiti huokasi raskaasti ja alkoi uudelleen nyyhkiä, +mutta tytär kietoi kätensä hänen ympärilleen ja kumpikin he raskaan +tuskansa keskellä tunsivat, että he nyt vihdoinkin olivat sivuuttaneet +syvimmän kohdan siinä ristiaallokossa, jossa heidän perheonnensa oli +haaksirikon kärsinyt. + + + + +LAKKI. + + +-- No, lapset, olkaapas nyt... Huomenaamulla sitten saatte jokainen +pullan. Huomennahan se vasta juhannus on, sitä ennen pitää vielä yksi +yö nukkua... Antti, etkö sinä saa pidetyksi siitä käsiäsi erillään vai +pitääkö äidin ottaa vitsa! + +Miina nosteli juuri uunista pieniä nisupullia, joita karttui pöydälle +hyvä joukko toistakymmentä kappaletta. Uteliaina ja mieloilevina +kiehtoili hänen ympärillään kokonaista kaksitoista pienokaista, joiden +keskellä äiti hääri leivoksineen kuin huolehtiva ja kaakerteleva kana. +Kun lapsista oli kolme paria kaksosia, oli vanhin, Heino niminen poika, +ehtinyt vasta kymmenen vuoden ikään. Mitä pöydältä ja kahdelta leveältä +sängyltä jäi tilaa Rinteen torpan matalaan tupaan, sen täytti visusti +tuo lapsiliuta, niin että isä Ulrikki sopi nipin napin sivuikkunan +pieleen, mihin hän oli asettunut partaansa ajamaan, + +Ulrikki oli kaksi viikkoa sitten palannut Amerikasta, jonne hän +nuorimman lapsensa synnyttyä oli lähtenyt. Vaikka hän olikin viipynyt +siellä vain parisen vuotta, oli hän ehtinyt sentään ansaita kaikki +velkansa kuitiksi ja pienoisen summan säästöönkin. Hän oli tullut aivan +odottamatta kotiin ja siitä johtunut tavaton ilo piti vielä nytkin, +kahden viikon kuluttua, vallassaan Miinaa ja lapsia. + +Tänään, juhannusaattona, piti hänen Miinan kanssa lähteä kyläretkelle +jälkimäisen kotimökkiin, joka oli naapuripitäjän rajalla kaukana +sydänmaalla. Kodinkaitsijaksi odottivat he erästä lähiseudulla asuvaa +kehruumuoria. Ulrikki sovitti pienen, samealasisen peilin ikkunasta +tulevan valon mukaan, pingotti oikean poskensa ja alkoi raaputtaa sillä +vihottavaa karkeata parransänkeä. Lapset peuhasivat äidin ympärillä ja +Heino kiipesi omia aikojaan sängyn päälaudan varaan ja otti naulasta +sinisen, kiiltolippaisen pyhälakkinsa, jonka isä oli hänelle Amerikasta +palatessaan tuonut. Hän oli saanut pitää sitä päässään vain isän +tulopäivänä sekä viime sunnuntaisella kirkkoretkellä. Muulloin se oli +saanut olla naulassa siellä lähellä katonrajaa. Tuoksuvat nisupullat ja +lähellä oleva juhannusjuhla huumasivat vilkkaan Heino-pojan niin, että +hän kiipesi omin lupinsa lakkia kurkottamaan, vaikka hänen olikin määrä +saada se vasta huomenna päähänsä. + +Tuo korea lakki oli kaikkien sisarusten ihailun esine ja uteliaina +pysähtyivät he seuraamaan vanhimman veljensä yritystä. Silloin tarttui +Anttiinkin, Heinoa nuorempaan, vallaton juhannustuuli, ja kun Heino +laskeusi saaliineen alas, tempasi Antti häneltä lakin, asetti sen omaan +päähänsä ja lähti livistämään ulos. Vihaisesti huudahtaen karkasi Heino +hänen jälkeensä, mutta kaatoi samalla nurin nuorimman siskonsa, joka +alkoi täyttä kurkkua parkua. Hämmästyneenä ja neuvotonna pysähtyi Heino +ovelle, ja isä, joka juuri raapusteli korvalehden alla olevaa sänkeä, +säpsähti ja sai poskeensa pienen haavan. + +-- Häts s-siinä! -- äsähti hän ja alkoi suuttumistaan suuttua. Hän +laski partaveitsen ikkunalle ja läheni uhkaavana Heinoa, joka +hätäisesti pälyi ympärilleen. + +-- Peuhaatte siinä, ettei tässä saa partaansa ... -- murahti hän +käheästi, pyöräytti Heinoa tukasta ja löi sitten korvalle, niin että +pää kolahti ovenpieleen. + +-- Ja mitä sinä sillä lakilla! -- tiuskasi hän Antille, joka oli nolona +palannut ovelle ja peloissaan katsoi veljensä kuritusta. + +Hän otti lakin Antilta, käänteli sitä hetken käsissään ja murisi: + +-- Tuommoiset miehet eivät lakkia tarvitse! Panen sen niin, ettei... + +Hän vaikeni ja etsi paikkaa, mihin kätkisi lakin. Huomattuaan korkealla +katonrajassa olevan nurkkakaapin, pisti hän sen sinne, lukitsi oven ja +palasi parranajoa jatkamaan. + +Kun Ulrikki ja Miina olivat pukeutumistoimessa, saapui Maija-muori, ja +Miina rupesi antamaan hänelle ohjeita. Lopuksi lapsista puhuessaan +sanoi hän: + +-- Kun noita mukuloita on niin paljon ja kaikki melkein saman kokoisia, +niin ei kaikiste satu pitkään aikaan huomaamaan, jos niistä joku olisi +poissakin. Siitä asti kun tuo Antti-poika Rikun Amerikassa ollessa +eksyi metsään, on minulla ollut tapana joka ilta lukea ne, kun asetan +niitä makuulle. + +Hän kertoi sen hymyillen ja muorikin naurahti, että kylläpähän sen +tuollaisen lauman saa hyvinkin lukea, jos mieli saada se koossa +pysymään. + +Kun Ulrikki ja Miina olivat jo ulkona taipaleelle lähdössä, kuului +nurkan takaa Heinon ääni surkeana: + +-- Isä-ä, antakaa se lakki! Minä vain huomenna pitäisin sitä päässäni. + +Ulrikki pysähtyi ja katsahti taaksensa, mutta sanoi sitten matkaansa +jatkaen: + +-- Joutaapa olla siellä lukon takana, että opit ihmisiksi olemaan. + +-- Isä-ä, antakaa nyt! -- kuului vielä Heinon itkuksi hiukeneva ääni, +kun Ulrikki ja Miina katosivat jo puiden taakse. + +Mutta kun Maija-muori hoputteli vanhempia lapsia hakemaan metsästä +koivun ja pihlajan lehviä, joilla koristettaisiin tuvan seinät +juhannukseksi, tempasi Heinon juhannustuuli uudelleen valtoihinsa ja +hän unohti lakkihuolensa. + +Ennen lehvien seinille ripustamista rupesi muori pesemään tuvan lattiaa +ja siksi aikaa hääti hän lapset pihalle. Siellä telmiessään osuivat he +navetan luona olevalle kaivolle ja silloin pälkähti Heinon päähän +ruveta kaivon syvyyttä mittaamaan. Hän nousi kannelle, työnsi luukun +syrjään ja painoi alas vesikiulun, joka oli kiinnitetty pitkän varren +päähän. Kun kiulu kohtisuoraa alas painuessaan äkkiä täyttyi vedellä, +tempautui se alaspäin aivankuin joku siellä veden alla olisi sitä +nykäissyt. Heino uudisti useita kertoja saman tempun ja se oli hänestä +kovin hauskaa ja jännittävää. + +Anttikin tahtoi koettaa samaa, mutta hän oli varomattomampi ja päästi +varren kädestään. Se painui kannen alle ja kallistui sitte nojalleen +kaivonpuitetta vasten. Samalla tuli muori vettä hakemaan, ajoi lapset +pois ja huomatessaan kuinka kiulun oli käynyt, pauhasi ja paapatti hän +kovin, sillä nyt täytyi hänen lähteä talon kaivosta vettä hakemaan. + +Kun tupa oli juhannusasussa: lattia pestynä, lehvät seinillä ja +ikkunain pielissä, ja kun aurinko paistoi jo hyvin vinosti, niin että +soikulaiseksi venynyt peräikkunan kuva ulottui halki lattian aina +kynnykseen saakka, silloin alkoi muori hätistellä yölevolle huostaansa +uskottua levotonta lapsilaumaa. Ovinurkassa oli laaja, seinään kiinni +tehty sänky, jossa kaikki kaksitoista lasta nukkuivat yhdessä rivissä, +jalat lattiaan päin. + +-- No, yöpuulle siinä joka sorkka ... kyllä se on jo aikakin! -- +komenteli muori ja auttoi vaatteita nuorempien päältä. + +Niin sai hän heidät vihdoin riviin asetetuksi ja levitti yhteisen +peitteen heidän ylleen. Itse rupesi hän laittamaan tulelle +juustokeittoa, jonka tuli kiehua koko yö ja olla aamulla valmis. Mutta +tuon tuostakin vaati hänen huomiotaan puoleensa vuoteessa vallitseva +vilkas elämä, kuiskutus, telmeily ja häädetyt naurunpurkaukset. + +-- So, siunatkaapas nyt koreasti ja nukkukaa hyvän sään aikana, taikka +minä ... -- ja uhkaustaan julki lausumatta kävi muori oikomaan +peitettä, joka siinä pienten jalkain vilskeessä liikehti ja poimuili +kuin levoton vedenpinta. + +Kesti hyvän aikaa, ennenkuin lapset rivin nuoremmasta päästä lukien +alkoivat toinen toisensa jälkeen haukotella pitkään ja syvästi sekä +tavotella punaposkiselle päälleen mieluisata nukkuma-asentoa hiestä +lämminneellä tyynyllä. Viimeksi olivat valveella rivin viimeiset, Antti +ja Heino. Nenään saakka vedetyn peitteen reunan alta seurasivat he +nauravin silmin lihavan ja kankeajalkaisen kaitsijansa kömpelöitä +liikkeitä ja vetäen peitettä silmilleen purskahtivat tuon tuostakin +vallattomaan yhteisnauruun. + +-- Vai te siinä koko yöksi rupeatte kuhertelemaan! Kyllä minä +teidät ... -- ja muori haki loukosta koivunoksan, riipi siitä lehdet +pois ja pisti sen muurin rakoon antamaan suurempaa pontta hänen +uhkauksilleen. + +Mutta se oli pikku veljeksistä kovin jännittävää ja peitteen alta +kuuluva hihitys todisti, etteivät he muorin uhkaavia varusteluja +ottaneet kovinkaan vakavalta kannalta. Silloin rupesi muori jo +sydäntymään. + +-- Sepä nyt ... herätätte siinä vielä ne pienemmätkin! Malttakaahan, +huomenna ette saa kumpikaan nisupullaa. Sen kiulunkin toimititte sinne +kaivoon, vallattomat! Vielä näille sitten nisupullat, ehei, siitä ei +tule mitään! + +Muori oli epäilemättä osunut oikeaan kohtaan, sillä molemmat pojat +vaikenivat heti ikäänkuin koettaen värähtämättömällä äänettömyydellä +pelastaa edes heikonkaan mahdollisuuden nisupullien saantiin. Tuo +jännittynyt hiljaisuus uuvutti Antin pian uneen, mutta Heino valvoi +vielä ja mietti sitä surullista seikkaa, että hänen juhannusilonsa +uhkasivat toinen toisensa jälkeen kaikki raueta tyhjiin. Surumielisesti +silmäsi hän puisevaa ja mustunutta nurkkakaappia, joka tylysti kätki +itseensä hänen ylpeytensä esineen. Ja tuo lieden luona kuukkaileva +vieras muori uhkasi olla nisupullaa antamatta! + +Seinille sovitetut lehvät levittivät tupaan tuoretta, kesäistä tuoksua. +Aurinko oli jo laskemaisillaan, viimeinen haikeamielinen punerrus, +peräikkunasta tullen, viivähti vielä oviseinällä, sängyn yläpuolella. +Auki olevasta ovesta virtasi sisään illan raikas viileys ja takassa +juustokeittopadan alla räiskyi tuli tasaisesti ja kodikkaasti. + +Silmät suurina ja valppaina makasi Heino liikahtamatta paikallaan ja +mietti. Lakkia hän ei nyt kerta kaikkiaan voinut huomiseksi saada, +mutta eiköhän muorin sentään voisi lepyttää, ettei nisupullakin jäisi +lukkojen taakse. Jos koettaisi sen kiulun onkia kaivosta ylös... +Näyttihän se päivällä siltä, että varrenpäähän voisi ulottua kun hiukan +kurkottaisi ja samalla varaisi toisella kädellä luukun reunaan. + +Muori oli kumartunut karsinaloukkoon ja pesi siellä kuppeja. Heino +siirsi peitteen syrjään ja nousi hiljaa ylös. Lyhyt paita vain kerran +häilähti, kun hän laskeusi lattialle. Sirot pojanjalkansa eivät +synnyttäneet mitään ääntä tukevilla lattialankuilla, kun hän liukui +ääneti ja nopeasti ovesta ulos kuin unissakävijä. + +Kun muori oli lopettanut kuppien pesun, nousi hän ja käsiään kuivaten +katsahti lasten sänkyyn, josta huokui nukkuvien tasainen hengitys. + +-- No niin, kas niinhän ne kauniit lapset nukkuvat. Ja hätäkös on +nukkuessa, -- puheli hän itsekseen ja kävi peitettä oikomaan. + +-- Kaipa ne siinä nyt ovat kaikki koolla, missäpäs muualla. Mutta +sietää sen vain tuollaisen lauman lukeakin, ja saatanpa sen tässä +minäkin tehdä, eipähän ota jollei annakaan, -- ja hän alkoi laskea +lapsia, oikoen ja parannellen samalla nukkuvien asentoja. + +-- Yksi -- kaksi -- kolme -- -- -- yksitoista. No? väärinkö minä luin, +-- ja hiukan hätääntyneenä alkoi hän uudelleen laskea, mutta sai +tälläkin kertaa vain yksitoista. + +-- Hyvänen aika!... Mutta kas, missä minun silmäni ovatkaan, Heinohan +siitä on poissa. Minnekäs, ulosko se poika siitä? -- ja muori meni +ovelle ja katsahti pihalle. + +Kun siellä ei näkynyt ketään, meni hän itsekin ulos, silmäsi nurkkain +taakse ja huusi: Heinoo! Mutta mitään ei kuulunut, kaiku vain +läheisestä metsästä vastasi: -- ii-noo! + +-- No jopa nyt jotakin! -- voihkasi muori ahdistunein sydämin ja juoksi +navettaa kohti, yhä huudellen Heinoa nimeltä. Niin tuli hän kaivolle ja +raukeaksi säpsähtäen näki luukun olevan auki. Mutta hätäisesti koetti +hän uskotella itselleen, että se oli häneltä päivällä unohtunut +sulkematta. Nopeasti kiipesi hän kuitenkin nelinkontin kannelle ja +kurkisti sisään. Sylen syvyydellä kannesta näkyi kosteiden +puupuitteiden keskellä savenvärisen veden tyyni pinta. Keskellä sitä +kuvastui luukun pyöreä kuvajainen ja siinä näki muori himmeänä oman +päänsä. + +Mutta vedenpinta värähti hiukan ja sen alta pisti näkyviin aivankuin +pieni käsi. Se katosi samassa, mutta heti sen jälkeen vilahti siinä +vieressä selvästi paljas jalka ja alaosa säärtä. Pian ne kuitenkin +painuivat näkymättömiin, väreet tasottuivat ja savensekainen vesineliö +tuijotti taas tyynenä kaivonaukkoa ja kesäöistä taivasta kohti. + +-- Oih, Herra Jeesus! -- voihkasi muori pakahtuneesti ja laskeusi +kannelta alas. + +Mutta kykenemättä mitään ajattelemaan tai toimimaan jäi hän siihen +kaivon viereen seisomaan, painoi molemmin käsin sydänalaansa ja supatti +tolkuttomasti: Auta, Herra Jeesus! aivankuin hän olisi tahtonut väkisin +pakottaa tuon taivaallisen auttajan avukseen rientämään. Mutta kaikki +ympärillä oli hiljaista ja värähtämättöminä, omiin unelmiinsa +vaipuneina seisoivat läheisyydessä juhlavaippoihinsa kääriytyneet +koivut. + +Taloon, taloon apua hakemaan! selkeni viimein muorille. Mutta hänen oli +vaikea päästä liikkeelle, sillä ilmankin raskaat ja kankeat jalkansa +olivat nyt kuin lyijypainojen kahlehtimat. Muutamia hätäisiä yrityksiä +tehtyään nojautui hän viimein eteenpäin ja silloin oli jalkojen pakko +siirtyä estämään yläruumista maahan vaipumasta. + +Siten hän joka hetki vaarassa nenälleen kaatua laapusti raskaasti +hengittäen eteenpäin. Hän luuli yhtä menoa huutavansa: apuun, apuun, +poika kaivossa! mutta mitään ääntä ei silti kuulunut, huulet ainoastaan +liikkuivat ja nytkivät... + + * * * * * + +Kylässä nukkui Miina juhannusyön huonosti ja näki levottomia unia. +Aamulla pukeutuessaan sanoi hän Ulrikille: + +-- Mitenkähän siellä kotona lie asiat, kun minä koko yön näin niin +pahoja unia ja muutoin on niin raskas ollakseni. + +-- Niistä sinun unistas ... ja mikähän tuolla nyt on hätänä! -- sanoi +Ulrikki puolittain äreästi, sillä häntä vaivasivat aina vaimonsa +juttelut onnettomista unista. + +-- Mitä niistä unista on taikaa, kyllähän se nyt on nähty! -- vahvisti +hän hetken kuluttua, mutta ei tuntenut sentään itsekään mieltään aivan +rauhalliseksi. + +-- Olin olevinani purolla riepuja viruttamassa, -- jatkoi Miina kuin +yksinään puhellen, -- ja virta vei käsistäni järkiään kaikki rievut, +aivankuin vihanväellä tempasi ne mukaansa, ja kun minä hameenhelmat +kooten hyökkäsin niitä tavottamaan, vei virta minutkin, niin että minä +rupesin huutamaan ja heräsin siihen, kun sinä pukkasit minua kylkeen. +Saman tapaista unta minä näin silloinkin kun Antti poika metsään eksyi, +eikä se nytkään ollut hyvän edellä. + +-- Ym-mym! -- mumisi Ulrikki, -- jotakinhan se unekainen kuvattelee, +aikapa niitä sitten ruveta mielessään seulomaan. + +Mutta Ulrikin ja sukulaisten tyynnyttelyistä huolimatta kävi Miina yhä +rauhattomammaksi. Hänelle ei maistunut ruoka ja levotonna liikkui hän +paikasta toiseen, pysähtyen aina välissä miettimään, mitä kotona olisi +mahdollisesti saattanut tapahtua. + +Vaikka heidän aikomuksensa oli ollut viipyä kylässä vähintäänkin +ensimäiseen arkipäivään saakka, rupesi hän jo ennen puoltapäivää +kivenkovaan vaatimaan Ulrikkia paluumatkalle. Ja äreänä siihen Ulrikki +vihdoin suostuikin. + +He eivät olleet vielä ehtineet puolitaipaleellekaan, kun heitä vastaan +alkoi tulla juhannuskirkosta palailevia metsäkulmalaisia. Muuan tuttu +mies pysähtyi heidän kohdalleen ja katsoi heihin omituisen kysyvästi, +niin ainakin Miinasta näytti. He pysähtyivät myöskin ja Ulrikki kysyi: + +-- Kirkostako sitä...? + +-- Sieltähän minä ... -- ja kun hän yhä katseli heitä, kysyi Miina +hätäisesti: + +-- Kuuluuko sinne kirkolle päin erinomaisempaa? + +-- Ette taida vielä tietääkään... Siellä teillähän se on onnettomuus +käynyt... + +Miinan laihat ja päivettyneet kasvot alkoivat väristä ja kaikki +sielunvoimat näyttivät sinä hetkenä keskittyvän silmiin, jotka +rävähtämättä tuijottivat puhujaan. Avuttomasti ja tuskin kuuluvasti +lausui hän vain: + +-- No! + +-- Heino poika kuuluu siellä... + +Mies viivytteli vastaustaan ja katseli neuvotonna maahan. Miina +liikutti heikosti käsiään kuin nukkuva, joka torjuu painajaista +luotaan. + +-- ... kuuluu kaivoon pudonneen, -- lopetti mies ja mulautti hätäisesti +kumpaakin silmiin. + +Kipeästi parkasten lyyhistyi Miina istualleen tien vierustalle, veti +huivin silmilleen ja ruumistaan edestakaisin huojutellen toisteli hän +kuin synnytystuskissa oleva nainen: voi, voi, voi! + +Ulrikki ei puhunut mitään, mutta hän alkoi kautta ruumiin vapista ja +hänen kurkussaan jutkahteli tyhjiä nielauksia. Uutisen kertoja katseli +heitä neuvotonna, mutisi jotakin kotiin kiirehtämisestä ja lähti +totisena jatkamaan matkaansa. + +-- Mutta pitäähän tästä kotiin päästä. Jaksatko sinä kävellä? -- lausui +Ulrikki pitkän tovin kuluttua. + +-- Voi sentäänkin, -- vaikeroitsi katkonaisella äänellä Miina, joka +vihdoinkin oli päässyt itkun alkuun, -- enkös minä sitä samaa jo +pelännyt, ja siinä se nyt oli. + +Vaivaloisesti nousi hän ylös, niisti nenänsä, kokosi helmansa ylös ja +lähti Ulrikin perään, joka oli jo kääntynyt menemään. Puolipäivän +korkeudesta paahtoi aurinko kuumasti ja hellittämättä ja hiekka poltti +jalkoja, sillä kumpikin oli riisunut kengät pois ja kantoi niitä +kädessään. Santa vain sirahteli paljasten jalkojen alla, kun he +peräkkäin astelivat, viimeisenä Miina, joka yhä itki ja välistä +ääneensä voihkasi. Kirkkomiehiä tuli yhä vastaan, mutta kukaan ei heitä +enää pysähyttänyt, sillä kaikki näkivät uutisen olevan heillä jo +tietona. + +Ulrikin ajatukset liikkuivat raskaasti ja helteisesti. Tuo onnettomuus +iski hänen eteensä kuin ukonvaaja selkeältä taivaalta. Kaikki siinä +näytti hänestä pimeältä ja järjettömältä. Pahimmasta köyhyydestä +päästyään oli hänestä alkanut näyttää jo hiukan valoisammalta: kohta +joutuisi vanhin poika auttamaan häntä työssä ja sitten voisi ajatella +jo omankin maan hankkimista. Silloin yhtäkkiä -- poika kaivoon! Ja +mieltä myllertävän onnettomuuden tunteen ohella valtasi hänet siinä +kävellessään toisinaan hampaita kiristävä, epämääräinen viha. + +Kun hän muisteli tarkemmin vilkassilmäistä ja rasavilliä vanhinta +poikaansa, muistui mieleen eilinen kotoalähtökin ja silloin vääntyivät +hänen kasvonsa kuin sisällisistä pistoksista. Mutta samalla tunsi hän +kaiken suunnattoman tuskansa pohjalla jotakin tyytyväisyyden kaltaista, +jommoista ihminen aina tuntee, luullessaan löytäneensä järjelliseltä +näyttävän selityksen johonkin tuskalliseen ongelmaan. Vakuuttavalla +voimalla iski hänen mieleensä, että tuo onnettomuus tapahtui juuri sen +vuoksi, että hän oli niin kovakouraisesti Heinoa kurittanut. Vihlovan +selvästi oli hän vieläkin kuulevinaan Heinon itkevän huudon: isää, +antakaa se lakki! + +-- Kun sinäkin sitä eilen niin kovasti kuritit ... ja sen lakinkin +kätkit! -- kuului Miina siellä jälessä alakuloisesti sanovan. + +-- Häh! -- pääsi Ulrikilta töykeästi, mutta se johtui hämmästyksestä, +että Miinakin oli pysähtynyt samaa asiaa harkitsemaan. Se ikäänkuin +Ulrikissa vahvisti oman syyllisyyden tuntoa. Samalla häipyi hänen +mielestään viha ja sijalle laskeutui pimeä ja mykkä murhe. Hän näytti +ikäänkuin kutistuvan pienemmäksi tuon painon alla ja asteli eteenpäin +raskaasti ja kumarana. + +Vasta iltamyöhällä he saapuivat kotiin. Muori oli lapsijoukon kanssa +siirtynyt taloon ja jättänyt torpantuvan Heinon haltuun, joka makasi +siellä yksinään valkean lakanan alla. Taloon pysähtyivät Ulrikki ja +Miinakin. Lapset olivat jo nukkumassa tuvanlattialla, mutta muori +valvoi vielä. Voihkaillen ja itkun katkomalla äänellä alkoi hän +yksityiskohtaisesti tehdä selkoa onnettomuudesta, pelastustoimista ja +virvotusyrityksistä. + +Ulrikki ja Miina istuivat kokoon vaipuneina penkillä. Unettavasti +kaikui hämyisessä ja raskasilmaisessa tuvassa muorin ääni, johon +sekaantui Miinan hiljainen itku. Kun edellinen oli lopettanut +kertomuksensa, kuivannut vyöliinalla silmänsä ja nenänsä, syntyi +pitempi äänettömyys, jolloin alkoi huomattavan selvästi kuulua +kärpästen surina ja lasten hengitys. + +Lopulta nousi Miina huoaten penkiltä, kumartui lasten vuoteen ääreen ja +alkoi hiljaa laskea heitä kuin vanhasta tottumuksesta. Kun hän ehti +yhteentoista, vihlasi hänen sydäntään kipeästi, ikäänkuin hän olisi +vaakasuorassa olevia tikapuita kävellessään yhtäkkiä astunut tyhjään +kohtaan ja pudonnut alas huimaavaan kuiluun. Hän tyrskähti huutavaan +itkuun ja painausi lattiaa vasten, kädet otsan alla. + +Ulrikki asetti takkinsa pään alle ja laskeusi penkille pitkälleen. Kun +Miinan itku kuului valittavana, vetäysi hän käppyrään ja koetti kädellä +suojata vapaata korvaansa. Mutta silloin kuuli hän tuon valittavan +äänen kuin etäämpää tullen ja se erottui hänen korvissaan sanoiksi: +isää, antakaa se lakki! + +Lakki, lakki! Miksi se pitikin sinne kaappiin kätkeä! Ja Ulrikin +väsyneissä aivoissa tuntui hetkisen siltä kuin kaikki tämä tuska +olisikin johtunut siitä, että se kiiltolippainen lakki oli kaapissa +lukon takana ja että kaikki kirpoaisi niin pian kuin se sieltä +vapautettaisiin. Hetkisen hän heittelehti kyleltä toiselle, mutta kun +Miinan itku ei lakannut kuulumasta, nousi hän ylös ja lähti hiljaa +ulos. + +Hän asteli kotimökille, meni tupaan ja pysähtyi ovensuuhun. Hän ei +varsinaisesti katsahtanut ovisänkyyn, mutta näki kuitenkin siellä +valkean lakanan, jonka alta erottuivat pienen ruumiin ääriviivat. +Avaran sängyn kolkassa näytti tuo äänetön lepääjä niin pieneltä, +yksinäiseltä ja avuttomalta. Ulrikin sydäntä kouristi ja varpaillaan +astellen, kuin varoen nukkuvaa häiritsemästä, meni hän nurkkakaapin +luo, avasi oven ja otti lakin esiin. Pitäen sitä kädessään pysähtyi hän +keskilattialle. + +-- Mitäpäs se siellä lukon takana tekee, -- sanoi hän hiljaa kuin +antaen itselleen jonkunlaisen selityksen, pyhkäsi hihallaan kiiltävää +lippaa ja laski sitten lakin sänkyyn ruumiin viereen. + +-- Panenpa hänen vaikka tuohon, -- kuiskasi hän ja lähti ulos yhtä +varovin askelin kuin oli tullutkin. + +Pihalle tultuaan pääsi häneltä ensi kerran sinä päivänä vapauttava +itku. Taloon palattuaan paneusi hän uudelleen penkille maata, mutta +kohotti hetkisen perästä päätään ja sanoi Miinalle, joka yhä oli +samassa asennossa lattialla: + +-- Pane sinäkin, Miina, jo levolle. Kylläpähän sinun jalkasi lepoa +tarvitsevatkin. + + + + +KOVA KOVAA VASTAAN. + + +Lähinnä haudanparrasta oleva sukupolvi Nivalassa muistaa vielä +hämärästi sen ajan, jolloin mainitulla paikkakunnalla "pantiin kova +kovaa vastaan". + +Nivalaiset -- hämäläs-savolais-kainulainen villi sekarotu -- olivat +tulleet laajalti kuuluisiksi hurjuudestaan. Heidän avara saviperäinen +lakeutensa olisi voinut olla pienoispohjalainen Niilinlaakso, sillä +sitä kostuttivat vuosittain Kalajoen mahtavat tulvat, mutta kaikki sai +heillä olla ennallaan ja rappeutua. Sillä vaimot keittivät viinaa ja +miehet joivat, tappelivat ja tekivät partioretkiä. Kirkolliset juhlat +muuttuivat suuriksi, kyläkuntain välisiksi tappeluiksi, joissa +miesjoukot hyökkäsivät toisiaan vastaan seipäin ja puukoin, kietoen +toisinaan vaimot ja vanhuksetkin samaan temmellykseen. Miesmurhat +seurasivat toisiaan yhtä täsmällisesti kuin eri vuodenajat ja sellaiset +pikku tapaukset kuin puukotukset, hammasten kurkkuperään lyömiset ja +kylkiluiden katkomiset eivät antaneet mitään pitempiä puheenaiheita. + +Puukkojokelaisiksi ja Nivalan metsärosvoiksi heitä kutsuttiin Oulua ja +Kajaania myöten. Sillä vuosittain, ennen niitynaikaa, muodostivat +isännät renkineen ja mökkiläiset poikineen partiojoukkoja, jotka +kiertelivät rosvoilemassa ympäristöllä. He saattoivat piirittää +yksinäisen metsätalon tai kylännurkan, pitää asukkaita koko kesäisen +päivän kauhun vallassa ammuskelemalla pensaikosta seiniin ja +räystäisiin sekä sitten yön tullen puhdistaa ruoka- ja vaateaitat. Ja +mukanaan heillä oli näillä retkillä pitäjän irtolaisnaisia +keitonkeittäjinä ja viinanjakajina. + +Heidän sielunpaimenensa eli samassa tasossa laumansa kanssa. Kun hän +ennen jumalanpalvelusta siunasi viikolla kuolleiden hautoja, oli hänen +kummallakin sivullaan mies varomassa, ettei hän suistuisi alas hautaan, +sillä siksi täyteen oli hän jo sunnuntaiaamusella ehtinyt itsensä +naukkailla. Häistä ja kinkerikesteistä kotiin tuotaessa oli hänet +sidottava kärrynistuimeen. Ja kun hän jonkun tutun isäntämiehen kanssa +ryypiskeli pappilassa myöhään yöhön, saattoi hän innostua +muinaissuomalaiseen vieraanvaraisuuteen tyrkyttämällä viinaveikkoaan +yöksi vaimonsa viereen. + +Sellainen oli seurakunnan tila, kun 1830-luvulla tuli papinapulaiseksi +Nivalaan kuusikolmattavuotias Niilo Kustaa Malmberg. Pitkä, hoikka, +tuimaliikkeinen ja sotilasryhtinen mies, joka valtavalla äänellään ja +mehevällä kansankielellään "puhui täydestä sydämestä niinkuin +omaisilleen". Kesken ylioppilaselämäänsä oli hän joutunut +välisaarnaajaksi Pietarin suomalais-ruotsalaiseen seurakuntaan, tullut +siellä kosketuksiin saksalaisen pietismin kanssa ja tehnyt elämässään +täyden käänteen. Valtavilla saarnoillaan oli hän Pietarin +lutherilaisessa seurakunnassa saanut aikaan sellaisen liikkeen ja +kuohunnan, että se oli herättänyt epäluuloa vallanpitäjissä ja hänen +oli täytynyt neljänkolmatta tunnin sisässä poistua Pietarista. + +Nyt oli hän tullut Nivalaan ja alotti heti taistelun, valtuutenaan +Jeremiaalle, Hilkiaan pojalle, kerran lausutut sanat: "Katso, minä +panen sinun tänäpänä kansain ja valtakuntain päälle: repimään, +särkemään, hukuttamaan ja kukistamaan, rakentamaan ja istuttamaan." + +Alussa seisoi hän yksin seurakuntaa vastassa, mutta päivä päivältä +rupesi hänen joukkonsa kasvamaan itse vihollisleiristä vallotetuilla +liittolaisilla. Seurakunta jakaantui heränneisiin ja suruttomiin. +Kaikkialla oli kuohuntaa ja taistelua, yksinpä saman perheen jäsenetkin +saattoivat kuulua eri rintamiin, aivankuin tuo nuori pappi olisi +itsestään julistanut nuo vanhat sanat: "Minä tulin ihmistä isäänsä +vastaan riitaiseksi tekemään, ja tytärtä äitiänsä vastaan, ja miniätä +anoppiansa vastaan." + +Mutta tuo tulinen ja rohkea mies, joka järvenjäällä oli kerran +luistinjalassa hypännyt heinähäkin yli ja joka sunnuntaisin saarnasi +kirkossa sellaisella voimalla, että kuudennusmiehet saivat yhtämittaa +kantaa pyörtyneitä ulos, osasi tarvittaessa olla myöskin "taitava kuin +käärme". + +Se näkyy seuraavastakin. + +Harjulan perheestä oli ensimäisenä kääntynyt vanhin poika, joka oli +ollut Malmbergin oppilaana rippikoulussa. Häntä vastaan asettui koko +muu perhe. Ainoastaan viekkaudella saattoi hän toisinaan päästä +hartausseuroihin. Eräänä päivänä ajoi Harjulan pihalle Malmberg, +kiinnitti hevosensa tallinseinään ja tuli tupaan. Häntä kohdeltiin +kylmästi ja ynseästi, ja vanhin poika liikkui kuin tulisilla hiilillä. +Pastori pyysi häntä juottamaan hevostaan. + +"Sille ei saisi antaa aivan jääkylmää vettä", -- mutisi hän ja kiiruhti +pojan jälestä ulos. + +Hevosen juodessa oikoi hän valjaita, niin että tuvasta katsojista +näytti kuin olisi hän niistä puhunut pojalle. Mutta itse asiassa käytti +hän tuon lyhyen hetken lohduttaakseen, neuvoakseen ja rohkaistakseen +oppilastaan, joka sankoa hevosen edessä pitäen kätki opettajansa sanat +visusti mieleensä. + + * * * * * + +Harjulan nuorin poika, seitsenvuotias Kusti, ei muistanut tätä tapausta +paremmin kuin sitäkään, kun koko Harjulan perhe, isä viimeiseksi, +kääntyi ja liittyi heränneisiin. Eikä hän selvästi muistanut itse +Malmbergiakaan, kun tämä oli ollut jo kaksi vuotta pois Nivalasta. +Mutta nyt, kesällä 1840, oli Malmberg Lapualta saakka tullut +tervehtimään keskipohjalaisia ystäviään ja hänen tiedettiin saarnaavan +Nivalan kirkossa toisena sunnuntaina kolminaisuudenpäivästä. + +Vanhempain ihmisten kertomuksista oli Kusti muodostanut oman mielikuvan +Malmbergista ja nyt tahtoi hän päästä näkemään tuota ihmeellistä. +Lauantai-iltana ilmotti hän äidille, että hänkin lähtee huomenna +kirkkoon. Mutta äiti ei tuntunut oikein myöntyväiseltä, hän puhui +jotakin hänen huonoista kengistään ja että jonkun pitäisi +kotimieheksikin jäädä, kun kaikki aikuiset menevät kirkkoon. Mutta +Kusti päätti itsekseen olla huomenna mukana kirkossa. + +Aamulla heräsi hän kirkonkellojen hyminään. + +Hän nukkui vanhemman veljensä kanssa pienessä tuohikattoisessa aitassa, +mutta hänen herätessään oli veli jo jättänyt vuoteen. Katossa hiilui +tuolla ja täällä punertavia täpliä, kun päivänsäteet koettivat +kuluneimmista kohdista pyrkiä pimeään aittaan. Kuului pääskysten +liverrystä, kun ne ruuanhakumatkallaan pysähtyivät levähtämään aitan +päädyssä olevan tuuliviirin päälle. Ja pehmeänä hyminänä tunkeusi +seinänrakosista kirkonkellojen ääni. + +Kusti kavahti vuoteelta ja yritti ulos. Mutta ovi ei ottanutkaan +auetakseen, se oli ulkopuolelta teljetty. Nyt aavisti hän pahinta ja +alkoi neuvotonna haroa pitkää tukkaansa. Mutta kiirehtivinä virtasivat +aitan pimentoon huomenkellojen säveleet ja Kusti näki elävästi, kuinka +parasta aikaa kaikista kirkon ovista soluu ihmisiä sisälle ja jokaisen +kasvoilla on totinen ja jännittynyt odotus. + +Hän huutaa huikahutti pari kertaa ja rynkytti ovea. Mutta mitään ei +kuulunut. Silloin alkoi hän täydessä vihan vimmassa potkia ja ryskyttää +ovea. Vihdoin antoi telki perään ja hän pujahti kuin kärppä ovenraosta +ulos. Paitasillaan juoksi hän tupaan, mutta siellä ei hän tavannut +muuta elävää olentoa kuin kissan, joka velttona lojui päiväpaisteessa +lattialla ja hänen sisälle hyökätessään avasi puolitiehen silmänsä. +Kamareihin vievät ovet olivat lukitut ja avaimet kätketyt. Ja siellä, +isän ja äidin kamarissa, riippuivat naulassa Kustin pyhähousut ja +takki! Ettei hän ollutkin tullut niitä illalla kulettaneeksi +makuusuojaansa! + +Hän juoksi takaisin aittaan ja alkoi käännellä hurstisia arkihousujaan, +jotka hän illalla oli viskannut sängynpäähän. Ainakaan kolmeen viikkoon +ei niitä oltu pesty. Ne olivat tuolla ajalla seuranneet uskollisesti +hänen mukanaan kaikilla linnunpesäretkillä niinhyvin korkeiden petäjien +latvoihin kuin ahtaisiin riihenalustoihinkin. Siksi ne olivat pihkan ja +muran tahraamat ja niin kankeiksi piintyneet, että ne melkein kykenivät +yksinäänkin seisomaan. Mutta kirkonkellojen ääni oli jo vaiennut ja +päättävästi veti Kusti housut jalkaansa ja kiinnitti ne toisen olkapään +yli vinosti kulkevalla sarkaviilekkeellä. Kengät olivat aivan kuluina +ja nekin siellä lukon takana. Täytyi siis lähteä ilman niitä, vaikka +jalat olivatkin mustat ja monien varessaappaiden karheuttamat, niin +ettei saunakaan ollut kyennyt niiden alkuperäistä muotoa palauttamaan. + +Hän juoksi kaivolle ja virutti sangossa silmiään, kuivaten enimmän +veden pellavapaitansa hihalla. Sitten sijotti hän päähänsä +sarkanaapukan, jonka pääasiallisin tehtävä oli vannehtia hänen pitkä +tukkansa paikalleen ja estää sitä silmille hulmuamasta. Ja nyt lähti +hän suorimpia oiospolkuja noudattaen juosta kipasemaan kirkolle, jonne +Harjulasta oli neljännespenikulman matka. + +Kun hän hengästyneenä saapui kylälle, ei ihmisiä näkynyt missään. +Kaikki olivat sulloutuneet kirkkoon, jonka avonaisista ovista tulvehti +seurakunnan raskas veisuu. Kusti pysähtyi läntisille portaille, josta +suruttomat tavallisesti kulkivat kirkkoon. Hän katsoi näet parhaaksi +välttää eteläristiä, sillä siellä olivat isä ja vanhemmat veljet muiden +heränneiden joukossa. + +Portaille pysähtyessään vilkasi hän housujaan ja jalkateriään ja +hänestä tuntui, että jos hän astuu kirkkoon, kääntyvät kaikki naurusuin +häntä katsomaan. Varovasti kurkisti hän ovenpielestä sisälle. Kaikki +penkit olivat kuin sullotut täyteen ja käytävillä istuivat polvet +koukussa ne, jotka eivät olleet ehtineet penkeissä sijaa saada. Kaikki +olivat selin oveen ja veisasivat saarnavirttä. + +Kusti pujahti sisälle ja kyyrähti istumaan käytävän lattialle vähän +matkaa kynnyksestä. Hänen edessään istui pari sarkatakkista ikämiestä +ja heidän leveät selkänsä tarjosivat hänelle riittävän suojan. + +Alas kyykähtäessään sovitti hän jalkansa ristiin allensa, niin että +varessaappaat jäivät piiloon. Tuokion istui hän liikahtamatta, +tuijottaen eteensä lattiaan ja napuloiden oikealla kädellään +viilekkeenpäätä. Epäluuloisesti ja kyräten silmäsi hän sitten tukkansa +suojasta sivuille, mutta kun kukaan ei näkynyt kiinnittäneen häneen +vähintäkään huomiota, vapautui hän heti ja alkoi tehdä huomioita. + +Vaikka ovet ja muutamat suurista akkunoista olivat auki, oli kirkossa +tukehuttavan raskas ilma. Kaikki näyttivät olevan jännittyneen +odotuksen vallassa ja nostaen katseensa virsikirjasta silmäsivät +ehtimiseen ja levottomina sakariston ovea kohti. Pitkin käytäviä +seisoi tuolla ja täällä penkinkorvaan nojaten tukevia, körttipukuisia +miehiä. Kusti tunsi niistä useimmat ja tiesi, että ne olivat +kirkonkuudennusmiehiä. + +Toinen Kustin edessä istuvista miehistä katsahti sivulleen, kumartui +sitten vieruskumppaninsa puoleen ja Kusti kuuli hänen kuiskaavan: + +"Siinäpä ne näkyvät Sarjan Matti ja Toppilan Juusokin istuvan entisellä +paikallaan. Saapa nähdä, kuinka niiden niskat tänä päivänä kestävät." + +Toinenkin kääntyi vilkaisemaan lähellä olevaan penkkiin ja hänen +silmiään seuraten osui Kustin katse miehiin, joiden nimiä hän oli +kuullut aina Malmbergin saarnojen yhteydessä mainittavan. Ne +olivat suuria tappelijoita, juomareita ja hevoshuijareita. Ja +järkähtämättömästi suruttomia. Heidän päänsä eivät olleet +ankarimmankaan herätyssaarnan aikana itkusta tärähdelleet. Eräänä +Viimeisen Tuomion sunnuntaina, jolloin Temperin ylpeät sisaruksetkin +olivat herätyksen saaneet, oli koko kirkkoväki hyrissyt itkussa ja +kaikki päät painuneet yhtenä luokona alas. Mutta noiden kahden +paatuneen päät oli silloinkin nähty pystyssä. Kuin uhalla olivat he +aina tulleet kuulemaan Malmbergin saarnaa, kehuen että heidän kaulansa +kyllä jaksavat kantaa omat päänsä. + +Sarjan Matti, luiseva ja mustakulmainen mies, istui Kustin kohdalla +lähellä penkinkorvaa ja hänen takaansa näkyi Toppilan Juuson karhea +niskatukka. He näyttivät nauttivan siitä huomiosta, joka heihin +kohdistui, ja pilkallinen hymy karehti Matin suupielissä, kun hän +hiljalleen pyöritteli tupakkimälliä poskessaan. Katsellessaan häntä +syrjäsilmällä, tunsi Kusti mielessään kammon sekaista kunnioitusta. + +Saarnavirren viimeinen värssy oli jo puolivälissä. Silloin aukeni +sakariston ovi selkosen selälleen ja Malmbergin ryhdikäs sotilasvartalo +näkyi oviaukossa. Kautta kirkkoväen kulki värähdyksen tapainen liike. +Jokaisen silmät olivat häneen suunnattuina ja toiset kohosivat +puolittain paikaltaan nähdäkseen hänet paremmin. Nopeita, joustavia, +liikkeitä tehden luovi hän saarnastuolia kohti kuorinlattialle +sijottuneen naisjoukon halki. Ne olivat enimmäkseen vanhoja mummoja ja +heidän kasvojensa rypyt alkoivat värähdellä, kun he kääntyivät häntä +kohti ja seurasivat katseillaan, kuinka hän kiiruusti harppasi ylös +saarnastuoliin, koskettaen jaloillaan vain joka toiseen porrasastimeen. + +Siellä seisoi hän nyt ylhäällä kaikkien näkyvissä. Virren sävelet +vaikenivat ja kun hän nosti päänsä rukouksesta, seisoen siinä suorana, +kädet saarnastuolin reunalla ristissä, oli täpö täydessä kirkossa niin +hiljaista, että ulkoa alkoi yhtäkkiä selvästi kuulua pääskysen +liverrys. Kusti ei voinut irrottaa katsettaan hänen kalvakoista, +teräväpiirteisistä kasvoistaan ja hänen sydäntään puserti omituinen +tunne, että nyt, ihan siinä paikassa tapahtuu jotakin tavatonta ja +yliluonnollista. + +Kun Malmberg ääneti katsoi alas seurakuntaan, josta hän oli kaksi +vuotta ollut erossa, näkyi hänen suupielissään ja poskipäissään hienoja +mutta kiivaita hermoväreitä. Oli kuin hänen mielessään olisi +pikimmältään vilahtanut, kuinka hän vuosia sitten oli tällä samalla +sijalla seisonut raa'an ja uhmailevan seurakunnan edessä. Silloin oli +hän alottanut saarnansa sanoilla: "Minä katson kansan päälle ja näen +edessäni kivikovia sydämiä, ja tänään pitäisi minun ruveta näitä kiviä +murtamaan ja näitä kylmiä kallioita särkemään. Mutta minulla ei ole +siihen aseita, (kätensä ylös ojentaen:) lainaa Sinä, Herra, minulle +apusi!" + +Mutta nyt oli seurakunnan ulkoasu suuresti muuttunut. Jykevänä +rintamana täyttivät kirkon eteläristin heränneet miehet. Entiset +tappelijat, juomarit ja avionrikkojat istuivat siinä vakaana joukkona, +puettuina samanlaisiin körttitakkeihin ja pitkä, sileäksi kammattu +tukka keskeltä jakauksella. Ja vastapäisen pohjoisristin täyttivät +heidän tummapukuiset vaimonsa ja tyttärensä. Eivätkä vastapäätä +saarnastuolia, länsiristillä, istuvat suruttomatkaan näyttäneet +uhmailevin ilmein esiintyvän, pikemminkin saattoi saarnaaja yhden ja +toisen katseesta lukea kysymyksen: "Miksi et kauemmin viipynyt +keskellämme, että mekin olisimme ehtineet kääntyä?" + +Äänettömyyttä oli kestänyt vain jonkun silmänräpäyksen. Mutta siinä oli +jotakin kaameaa ja äärimmilleen pingotettua. Ja yhtäkkiä kuului naisten +joukosta pohjoisristiltä väkivaltainen, tukahtuva itkuntyrskäys, joka +heiastui kaikkien kasvoilla säikähtyneenä värähdyksenä. Mutta samalla +kuului saarnaajan ääni, ensin matalana ja ikäänkuin raukeana, mutta +sana sanalta ylenevänä ja kirkastuvana, kun hän alkusanoiksi luki +virrenvärssyn: + + "Mä matkamies olen vaivainen, + mont' vaarallist' vaellan retkee, + kun käyn isänmaatani etsien + ja odotan ehtoon hetkee. + Tääll' en surutonta ma majaa saa, + siks täytyy mun sinne kiiruhtaa, + kuss' iäinen rauha mun kätkee." + +Kun hän tämän jälkeen piti pienen paussin, ryhtyäkseen päivän +saarnatekstiin, kuului äskeisen naisen itku enää häädettynä +nyyhkytyksenä. Mutta kun saarnaaja ryhtyi jatkamaan ja sanat alkoivat +yhä hehkuvampina hänen suustaan sinkoilla, kuului hänen sanojensa +lomitse äkkiä uusi, yhtä väkivaltainen itkuntyrskäys, johon ikäänkuin +kaikuna vastasi toinen, kipeästi vihlaiseva naisenääni. Ne jatkuivat +sitten yhtä tasaisena, hysteerisenä uikutuksena, oih-voih-ääninä ja +niiskutuksena. Niihin yhtyi yhä uusia samanlaisia ääniä. Itkunhyrske +levisi pohjoisristillä kuin kulovalkea puulta puulle. + +Kusti oli ikäänkuin paikalleen kangistunut. Hän ei voinut irrottaa +silmiään saarnaajasta ja tuo pohjoisristiltä kuuluva itsepintainen +juorotus vaikutti häneen omituisen herpauttavasti. Vaikka saarnaajan +ääni kaikuikin ylinnä kirkossa, kuuli hän ainoastaan tuon hyrskeen, +joka ikäänkuin laineina tulvehti muihin kirkon osiin. Hän kuunteli +ainoastaan sitä ja kun hän hetkeksi sulki silmänsä, tuntui hänestä kuin +jossain läheisyydessä olisi ujeltanut tuhansia hylyksi heitettyjä +koiranpentuja. + +Mutta saarnaaja ei näyttänyt sitä kuulevan eikä huomaavan. Hänessä oli +ruvennut kaikki elämään. Sanojaan vahvisti ja väritti hän puhuvilla +eleillä ja kädenliikkeillä ja Kustista näyttivät hänen kasvonsa saavan +joka hetki uuden muodon. Ja hänen äänensä voima oli kasvamistaan +kasvanut. Itkunhyrskeeseen yhtyneenä muistutti se jättiläiskosken +kohinaa tai vihaisesti alassyöksyvää raekuuroa. + +Mutta yhtäkkiä, kun hänen äänensä kaikui valtavimpana ja sanansa +sinkoilivat tulisimpina, pysähtyi hän kuin kantoon töksähtäneenä ja +alkoi vaieten sivellä nenäliinalla otsaansa. Nyt kuului pohjoisristiltä +lainehtiva itkuntyrske entistä selvempänä ja ikäänkuin yhtäkkiä +paisuneena. Saarnaajakin näytti sen nyt vasta huomaavan, sillä hän +ikäänkuin havahtui ja hänen kasvoillaan vilahti tuskaantunut ilme. +Käskevästi, melkein vihaisesti sanoi hän: + +"Hiljaa Herran pyhän sanan edessä -- Herran tähden hiljaa!" + +Tyrske vaimentui paikalla ja sieltä ja täältä alkoi kuulua turistelevaa +nenän niistämistä. Samalla ryhtyi saarnaaja taas jatkamaan, aluksi +matalalla mutta sana sanalta paisuvalla äänellä ja yhä elostuvammin +kääntein. Mutta yhtä rintaa saarnan kanssa rupesi taas itkunhyrskekin +paisumaan, kunnes kuului kimeä ja vihlova hihkaus, joka samalla vaikeni +kuin poikki leikattuna. Kusti näki kahden kuudennusmiehen raivautuvan +täpötäyden käytävän halki pohjoisristille. Ne menivät korjaamaan +ensimäistä pyörtynyttä. + +Levoton liikehtiminen ja kohina kulki nyt kautta kirkon. Melkein kaikki +naiset suruttomain ristilläkin olivat painaneet jo päänsä alas, +hyrskähdellen itkun aallokossa. Miesten puolelta kuului raskaita +kohauksia, ähkinää ja vaikeita puuskahduksia. Vilahteli nyrkkiin +kouristuneita käsiä ja tuolla ja täällä painui karheatukkainen pää +alas, niin että leveä otsa kolahti penkin kirjalautaan. + +Kusti oli yhä omituisen kangistuneisuuden vallassa ja hänen ympäriltään +tuntuivat hävinneen kaikki ajan ja paikallisuuden rajat. Hän tuijotti +saarnaajaan, mutta siitä huolimatta näki hän, kuinka hänen edessään +istuvan vanhan miehen hartiat äkkiä alkoivat tärähdellä. Sen pää vaipui +yhä alemmas ja alemmas ja vetäen tavattoman syvään henkeään puuskahti +se itkuun. Silloin tunsi Kustikin kulkevan väristyksen ruumiinsa läpi, +hänen kurkussaan oli omituinen kaiherrus ja rinnassa tuntui kuin +pistos. Ja kun hän katsoi tuon edessään istuvan vanhuksen köyristyneitä +hartioita, jotka sarkatakin alla niin avuttomasti tärähtelivät, +kaihersi ja kuristi hänen kurkkuaan yhä kovemmin, kunnes hän vapautui +rajuun nyyhkytykseen. Silmät herahtivat kyyneliä täyteen ja silloin +särkyivät ja himmenivät kaikki ääriviivat hänen edessään. Hän ei nähnyt +enää mitään, kuuli vain aaltomaisen kohinan korvissaan ja tunsi itsensä +turvalliseksi nyyhkyttäessään muiden mukana. Hän oli kuin vähäinen +solu, joka tuhansien muiden samanlaisten solujen kanssa jossakin +aaltoilevassa liemessä keinahteli sokeasti ylös ja alas, ylös ja +alas... + +Kusti havahtui siihen, että hänen ympärillään liikuttiin ja että hänen +korviinsa tunkeusi hätäisesti astuvain pieksukenkäin sihahtelua. Hän +kuivasi silmänsä paidanhihaan ja näki, kuinka kaksi kuudennusmiestä +kantoi hänen ohitseen nuorta naista. Se oli aivan hervoton ja kuolon +kalpea. Silmät olivat ummessa, mutta poskilla näkyi kyynelten jälkiä. +Kukaan ei kääntänyt päätään heitä kohti ja kantajat katosivat +taakkoineen kirkon oven taakse. + +Kustia ei enää itkettänyt ja hän alkoi katsella varovasti ympärilleen. +Kaikki päät niin miesten kuin naistenkin puolella olivat nyt painuneet +alas -- lukuun ottamatta kahta. Sarjan Matti ja Toppilan Juuso istuivat +suorana ja nytkähteleväin hartiain yli näkyivät heidän päänsä yli +kirkon. Mutta kukaan ei nyt pannut heihin huomiotaan. Ainoastaan Kusti +kiintyi varkain katselemaan Sarjan Mattia. Sen suupielistä oli hävinnyt +pilkallinen piirre ja kasvoilla kuvastui jonkunlainen hätääntynyt uhma. +Tupakkimälli hänen poskessaan näytti ruvenneen elämään. Se tuntui omin +valtoinsa hyppivän poskesta toiseen, niin että hänen leuoillaan oli +täysi työ koettaessaan saada sitä alallaan pysymään. Välistä kumartui +hän hiukan eteenpäin ja sylkäsi vihaisesti jalkainsa väliin penkin +alle. Mutta heti sen tehtyään ojentui hän jälleen suoraksi niin että +penkin selusta rytkähti. + +Rauhassa ei hän kuitenkaan voinut istua ja alkoi yhä useammin ja +vihaisemmin syleksiä penkin alle. Hätäisesti katsoa mulautti hän kerran +syrjäsilmällä toveriaan, mutta kääntyi heti häneen puolittain selin. +Hänen leukansa kävi yhä vimmatummin ja mustat kulmansa nousivat ylös, +niin että silmät saivat julman ja kangistuneen ilmeen. + +Yhtäkkiä puuskahti hän keuhkojensa täydeltä, niin että märkiä tupakin +hitusia pirskahti edessä istuvain niskaan. Samassa hervahti hänen +päänsä alas ikäänkuin hän olisi saanut niskaansa äkkinäisen survauksen. +Hänen kurkustaan kuului pelottavaa korinaa ja yhtäkkiä pääsi häneltä +haavottuneen petoeläimen mörinää muistuttava karjahdus, samalla kuin +hän vasemman kätensä nyrkillä suonenvetoisesti ja tolkuttomasti pieksi +kirjalautaa. + +Kiiruusti lähenivät kuudennusmiehet. He olivat enää ainoat, jotka +pysyivät tyyninä ja ikäänkuin tapausten ulkopuolella. Kuin ammattiinsa +tottuneet haavurit liikkuivat he kaksittain ympäri ja korjasivat +pahimmin rujoutuneet ulkopuolelle, varjoon kirkon seinustalle. + +Toinen paikalle tulleista kuudennusmiehistä tarttui Sarjan Mattia +käsipuolesta. Kuin lapsi seurasi hän vastustelematta ulos penkistä ja +kummankin kuudennusmiehen välissä horjui hän ovea kohti, peittäen +takinliepeellä silmiään ja puuskahdellen rajusti. Toppilan Juuso oli +painautunut paikalleen melkein näkymättömiin. Mutta kun Sarjan Matti +saattajineen oli hävinnyt oven taakse, tapahtui jotakin tavatonta. +Keskellä kirkkoa, käytäväin risteyksessä, näyttäysi itse perkele koko +pelottavassa hahmossaan. Vääntynein piirtein ja kiristynein hampain +tuijotti se siihen kohtaan, jossa Sarjan Matin ja Toppilan Juuson päät +aina olivat näkyneet. Sitten kääntyi se ja heristi nyrkkiään saarnaajaa +kohti ja kuultiin kuinka sen hampaat natisivat. Mutta sitten alkoi se +vääntelehtien kulkea pohjoista ovea kohti. Joka askeleella se koetti +pysähtyä, asettaen jalkansa vastahakaan, mutta joku näkymätön voima +työnsi sitä yhä lähemmäs ovea. Viimeksi nojasi se selkänsä seinään oven +päälle ja koetti seisoa siinä päin saarnastuolia koko pelottavassa +koossaan. Vaan kauan ei hän voinut sitäkään paikkaa pitää. Hänen +jalkansa notkahtelivat ja koko ruumis vääntyi ja kiemurehti, kunnes hän +yhteen mykkyrään painuen sulloutui ovesta ulos... + +Kuinka kauan kaikkea oli kestänyt, siitä ei Kustilla ollut +aavistustakaan. Hän havahtui vasta siihen, että saarnaaja oli kadonnut +saarnastuolista ja lukkari käänsi numerotaulua sekä alotti virren +pahasti särähtelevällä äänellä. -- -- -- + +Kuinka perkele ilmestyi käytäväin risteykseen ja sitten ajausi ulos +kirkosta, sen oli oikeastaan nähnyt vain vanhin Temperin sisaruksista +-- hän, joka kolme vuotta sitten Viimeisen Tuomion sunnuntaina oli +tullut herätykseen. Mutta kun hän jumalanpalveluksen jälkeen +kirkkopihassa kertoi sen muille, levisi tieto siitä kaiken kirkkoväen +keskuuteen ja silloin alkoi yhä useampi uskoa nähneensä juuri samaa. Ja +kilpaa kuvasivat he näkemäänsä ja riistivät sanat toinen toisensa +suusta, saadakseen liittää tapaukseen yhä uuden ja uuden lisäpiirteen. + +Ja kun Kusti tuli kotiin, oli tapaus jo niin elävänä hänenkin +mielessään, että hän alkoi syvällä vakaumuksella ja värisevin äänin +kuvata sitä äidille, joka kokonaan unohti torua häntä luvattomasta +kirkkoon tulosta. -- -- -- + +Silloinen sukupolvi on jo melkein tyyten vaipunut nurmen alle, mutta +yhä säilyy Nivalassa elävänä legenda siitä Niilo Kustaa Malmbergin +vierailusaarnasta, jonka kestäessä toistakymmentä "kuollutta" +kannettiin kirkosta ja kaksi pitäjän paatuneinta miestä tulivat +herätykseen ja jolloin perkele täydessä hahmossaan ajautui ulos +kirkosta. + + + + +HÄTÄKELLO. + + +Lahden taakse painuva sunnuntai-illan aurinko paistoi jo hyvin +viistosti pihaan, kun perhe lopetti hartaushetkensä. Isännän isä, +seitsemänkymmenvuotias, upposokea vaari, jolla oli harmaat, siipimäiset +kulmakarvat ja pitkä, vaalistunut tukka, oli ehtoovirren jälkeen +pitänyt lyhyen puheen, tekstinään Josuan sanat: "Jollette tahdo +palvella Herraa, niin valitkaat tänä päivänä ketä te palvelette; mutta +minä ja minun huoneeni palvelemme Herraa." + +Vaari oli nuoruudestaan saakka kuulunut heränneisiin, mutta poikansa +vanhemmista lapsista hän oli huolissaan ja puhui heille usein +varotuksen sanoja. Vaikka hän sokeana ei voinutkaan näiden askeleita +seurata, oli hänellä sentään epämääräinen tunto siitä, että raja näiden +ja maailman välillä oli jossakin määrin umpeen kasvanut. + +Kun puheen jälkeen oli vielä virsi veisattu, painoi vaari hatun +päähänsä ja kutsui Maria, poikansa nuorinta, kymmenvuotista tytärtä, +jota hän nimitti "kiikarikseen". Mari, jonka ohimoille oli punottu +pienet kiinteät palmikot ja jonka käytöksessä oli aikaihmisen +vakavuutta, lähti äitinsä luota ja tarttui vaarin tyhjää haparoivaan +käteen. + +-- No, talutapas nyt ukkoa ulos. Menemme pihalle vähäsen istumaan, -- +sanoi vaari ja tyynesti alkoi Mari astella hänen edellään. + +Kun he olivat päässeet keskipihalle, istui vaari siinä olevalle +laakealle kivelle. Mari kyykähti maahan hänen jalkojensa juureen ja +alkoi silmin seurata pääskysiä, jotka vikkeliä kaarteita tehden ja +iloisesti luritellen risteilivät pihan yllä. + +Talon nuoret, kaksi täysikasvuista poikaa ja tytär, sekä piika ja renki +olivat asettuneet tuvan portaille istumaan. He kuuntelivat hetken +hanurin säveliä, jotka kuuluivat lahden takaa, ja alkoivat sitten +keskenään hiljaa supatella. + +Mutta vaarinkin korvaan tarttuivat samat sävelet, jotka illan +raikkaudessa kaikuivat tyynen vedenpinnan yli selvästi ja tanssiin +kiehtovasti. + +-- Mari, kuuletko sinä? -- sanoi vaari ja veti tyttöstä lähemmäs +itseään. + +Kuulen kyllä. Siellähän on tanssit Ranta-Karjalassa, -- vastasi Mari +tasaisesti ja kääntämättä katsettaan pääskysistä. + +-- Haluttaisiko sinun, lapsi, päästä sinne? + +-- Niin tansseihinko? Ei. + +-- Eihän toki pikku Mari sinne... Suruttomat ne siellä maailman +pääruhtinaalle kemuja pitävät ja sillä lailla kallista armonaikaansa +turhuuden markkinoilla tuhlaavat. Mutta entäpä kun tulet isommaksi, +niin jos unohtuisivat ukon opetukset ja mieli rupeaisi turhuuden perään +palamaan? + +-- Ei rupea! -- sanoi Mari melkein närkästyneesti ja kääntyi vaaria +kohti. + +Nuori väki portaalla oli tällä välin käynyt levottomaksi. +Tanssin-sävelet lahden takaa kaikuivat kovin houkuttelevina, mutta +vaari istui keskellä pihaa kuin salpana. He olivat päättäneet lähteä +lahden taakse, mutta kukaan ei uskaltanut ensiksi liikkua portaalta, +aivankuin olisivat pelänneet vaarin noiden pelottavain kulmakarvainsa +alta sokeudestaan huolimatta jollakin salaperäisellä tavalla näkevän +heidän pienimmätkin liikkeensä. + +Vihdoin kun vaari taas alkoi puhella Marille, nousi talon pojista +vanhempi ja kiersi laiskasti kävellen tallin taakse. Häntä seurasivat +hetken kuluttua toinen poika ja renki ja lopulta hävisivät tytötkin +portaalta. + +Vaari oli vaiennut ja Mari seurasi taas pääskysten kujeita. Kun +hetkisen kuluttua lahden takaa tulvahti kuuluville laulun renkutusta ja +sekavaa hoilotusta, havahtui vaari ja nosti päätään. + +-- Missähän ne meidän nuoret mahtanevat olla? Näkyykö niitä täällä +ulkosalla? -- kysyi hän Marilta. + +-- Äsken ne istuivat tuolla portaalla, mutta nyt ... mihin lienevät +menneet. + +Vaari nosti kulmansa ylös, niin että hänen elottomat, sokeat silmänsä +tulivat näkyviin ja sanoi melkein hätäisesti: + +-- Käyhän tuvassa katsomassa. + +Mari kävi juosten tuvassa ja ilmotti, ettei siellä ole nuoria. Silloin +nousi vaari seisomaan, haparoi kepin oikeaan käteensä ja ojentaen +vasemman kätensä Marille sanoi hän: + +-- Käyhän edellä, mennään rantaan. + +Mari astui kiiruusti rantapellon piennarta alas ja kepillään autellen +seurasi vaari perässä. + +-- Ovatko siinä molemmat veneet paikoillaan? -- kysyi vaari, kun he +olivat rantaan päässeet. + +-- Ei, kirkkovenettä siinä ei ole, -- selitti Mari. + +-- Oih ... ne ovat sen ottaneet ja menneet! -- sanoi vaari raskaasti +voihkaisten. -- Kuulehan, lapsi, näetkö sinä siellä järvellä soutajia? + +Mari varjosti kädellä silmiään ja sanoi: + +-- En... On, kas tuolta saaren takaa tulevat juuri näkyviin. Ovat +kiertäneet sieltä kautta ja soutavat toiselle rannalle. + +-- Voi niitä onnettomia! -- puhkesi vaari ja hänen kasvonsa alkoivat +värähdellä. + +Mari katsoi häntä kummeksien, siirtyi sitten lähemmäs ja tarttui hänen +käteensä. + +-- Lähdetään, vaari, kotiin, -- sanoi hän surumielin ja alkoi vetää +häntä polulle päin. + +-- Niin, lähdetään, lapsi kulta, ja sitten ... taluta ukko ruokakellon +tykö. Meidän pitää soittaa ... tulipalon vaaraa soittaa. Ja tulipalohan +se onkin ... synnin palo nuorten sydämissä. + +Vapisevalla äänellä puhellen seurasi vaari pitkin ja horjahtelevin +askelin Maria, joka puolijuoksua riensi hänen edellään. + +Tallin päädyssä oli kahden patsaan välissä, pienen katoksen alla +malminen ruokakello, jonka siima riippui pitkin päätyseinää alas. Mari +johdatti vaarin kellon alle ja ojensi hänelle siiman pään. + +-- Mene nyt ja katso järvelle, -- sanoi vaari Marille ja alkoi tempoa +kelloa hätäisesti ja säännöttömästi. + +-- Nyt ne käänsivät takaisin! -- tuli Mari hetkisen kuluttua +ilmottamaan. + +Käytyään uudestaan nurkan takana kurkistamassa järvelle päin, lisäsi +hän: + +-- ... Ja soutavat niin että vesi keulassa vaahtoaa. + +Mutta vaari tempoi yhä siimasta, niin että patsaat liitoksissaan +natisivat ja kello heilui ja mylvähteli kuin apua huutaen. Hanurin +soitto ja laulun loilotus lakkasi heti hätäkellon äänen kajahtaessa ja +koko seutu tuntui kuin säikähtyneenä herkistyvän kuuntelemaan. Ja +säikähtyneeltä näytti vaari itsekin siinä kellonsiimaa tempoessaan, +sillä hänen siipimäiset kulmakarvansa olivat kohonneet ylös ja +elottomat silmänsä tuijottivat rävähtämättä ylös kelloa kohti. + + + + +OMAA SAARNAANSA KUULEMASSA. + + +Hän kuoli tässä joku aika sitten, mutta kukaan, joilta olen sattunut +asiaa kysymään, ei ole tiennyt missä ja miten hän kuoli ja kuinka hänet +hautaan toimitettiin. Sillä siinä tuuman pituisessa uutisessa, jolla +sanomalehdet ilmottivat hänen kuolleeksi, ei ollut noita lisätietoja. +Ikä niissä sentään, kaiketi lauseen täydennykseksi, oli mainittu ja +siitä näki, että hän oli ihmeteltävän kauan jaksanut pitkittää kurjaa +olemassa-oloaan. + +Hän oli suurimman osan tuosta iästään ollut deekiksellä, kuten sitä +sanotaan, ja tuo uutisen vaiteliaisuus oli kaiketi olevinaan +sanomalehtien puolelta hienotunteisuutta vainajaa kohtaan. Tosin hänen +elämästään olisi voinut yhtä ja toista kirjottaa, sillä hän pysyi aina +ihanteen ja aatteen miehenä sanan parhaassa merkityksessä ja teki +lisäksi työtä läpi pitkän alennus-kautensa. Niin että hän kyllä siltä +kannalta katsoen meni hautaan paljonkin ansiokkaampana kuin moni +paksunahkainen poroporvari, joka soitoin ja lipuin saatetaan viimeiseen +kammioonsa ja josta kirjotetaan palstan mittaisia panegyriikkoja, ilman +että kirjottajat paremmin kuin lukijatkaan tietävät, mitä hyvää hän +elämässään oikeastaan teki. + +Luullakseni hänet tunsi jokainen, joka joskuskaan viimeisten +parinkymmenen vuoden sisällä oli toiminut jossakin maamme +sanomalehdistä -- puoluerajoista ollenkaan huolimatta. Ollessani ensi +aikoja aputoimittajana eräässä pahanpäiväisessä maaseutulehdessä tulin +minäkin hänet tuntemaan. + +Kun olin ensi päivää toimitustyössä ja joutohetkenä selailin pöydällä +olevia papereita, kiintyi huomioni muutamaan kirjeeseen, joka oli +avattuna toimituspöydän nurkalla. Kirjeen lähettäjä ilmotti olevansa +maaseudulla ja tekevänsä heinätyötä ruokapalkalla sekä pyysi lehdeltä +palkkiota kirjotuksistaan, päästäkseen matkustamaan pois. Jonkun ajan +kuluttua saapui häneltä lehteen uusi artikkeli sekä samalla uusi +palkkionpyyntökirje. Artikkeli pantiin heti lehteen, mutta kirje jäi +pöydännurkalle edellisen viereen. Ne saivat siinä olla nähtävästi +jonkunlaisina päätoimittajan omantunnon-kolkuttajina, sillä aina +toimituksessa istuessaan otti hän ne käteensä, laskien kuitenkin kohta +entiselle paikalleen. Kerran hän sitten ikäänkuin anteeksi pyytäen +mainitsi tuosta kirjottajasta, että "se poloinen on aivan deekiksellä" +sekä kertoi hänestä yhtä ja toista muutakin. + +Mutta Juholta -- mainitsen häntä tässä vain etunimeltään -- saapui +uusia artikkeleita ja uusia palkkionpyyntikirjeitä. Eräässä hän muun +muassa ilmotti, että hänen nyt oli täytynyt vaihettaa housunsakin +huonompiin, kun ei ollut minkäänlaisia tuloja ylläpitimikseen. Rahoja +hänelle ei kuitenkaan lähetetty, sillä lehtipahalla el totta tosiaan +ollut mistä lähettää. Usein luulen Juhon jääneen palkkiotta tai monien +muistutusten jälkeen saaneen tavallista pienemmän palkkion paljon +huonommistakin syistä: siksi vain, että hän oli "deekiksellä" eikä siis +viitsitty hänestä välittää -- vaikka kirjotukset kyllä kelpasivat +lehteen. + +Kesä vaihtui syksyyn ja Juhon kirjeitä makasi jo pöydännurkalla +vastaamattomina kokonainen kasa. Silloin ilmestyi hän itsekin eräänä +päivänä odottamatta toimitushuoneeseemme, jossa minä päätoimittajan +kanssa juuri tulisella kiiruulla "täytin" huomista numeroa. Niin +monenkarvaisiin kävijöihin kuin maaseutulehden toimituksessakin saa +tutustua, jouduimme molemmat kuitenkin kelpo ällistyksen valtaan, +kun ovensuuhun ilmestyi pitkä ja suoraryhtinen mies, jonka ulkoasusta +seuraavat seikat olivat silmäänpistävimmät: olkapäille ulottuva +tukka; pesemättömät kasvot ja pitkä parransänki; nukkavieru +talvipalttoo, jonka ratkeimista pumpuli-täyte pisti esiin; rajottuneet +pieksusaappaat, joista varret nilkkaa myöten oli leikattu pois; pitkä, +kuorimattomasta puusta leikattu kyhmysauva ja mustunut pärevasu, jossa +punaisen rievun alta näkyi leivänkannikoita. + +Siis täydellinen korven profeetta, Elia Karmelin vuoristosta! + +Päätoimittaja tunsi hänet kuitenkin kohta ja nousi hämillään +tervehtimään sekä esitti samalla minullekin. Ainoat rahat, mitä lehden +kassassa sillä hetkellä lienee ollut, käytti päätoimittaja siten, että +lähetti niillä heti ostamaan -- neljännespullon konjakkia sekä tarjosi +vieraalle ryypyn, minkä jälkeen hän sai ruveta auttamaan meitä numeron +täyttämisessä. Kun hän oli saanut kolmannen ryypyn, jätti hän +Petersburger Zeitungin, josta hän juuri suomensi joitakin +päätoimittajan merkitsemiä sotauutisia, nousi seisomaan ja sangen +juhlallisin elein ja lausein esitti minulle laajan toimituspöydän yli +lähempää tuttavuutta; päätoimittajan kanssa hän oli jo ennestään sinut. + +Seuraavana päivänä ilmestyi hän toimitukseen kerrassaan +uudestasyntyneenä. Siistinpuoleinen herrasmiehen puku, kova kaulus +rusettineen ja patiinit jalassa sekä tukka ja parta siistittyinä. +Takinhihat ja housunlahkeet olivat tosin hänelle hieman lyhyet -- sillä +puku oli päätoimittajan vaatesäiliöstä --, mutta se ei merkinnyt +mitään. Ylätaskussaan hänellä oli pieni litteä pullo riikapalsamia, +jonka avulla hän piti vireillä pientä humalaa, kyetäkseen hyvin +hermojaan hallitsemaan. Hän oli mitä loistavimmalla tuulella ja ryhtyi +auttelemaan meitä toimitustyössä. + +Kaupunkiin jäi hän sitten pitemmäksi aikaa, kantaen lehdeltämme +kirjotuspalkkioitaan viidenkymmenen pennin ja markan suuruisissa +erissä. Kun riikapalsamipullo oli tyhjänä, näytti hänen olevan +suunnattoman vaikea ja silloin hän aina rukoilemalla rukoili edes +viittäkymmentä penniä. + +Kerran hän sellaisessa tuskassa löysi tiensä minun vinttikamariini ja +pyysi minulta vähän rahaa. Kun olin tyhjentänyt hänelle kukkaroni tuiki +vaatimattoman sisällön, lähti hän kohta pois, mutta palasi jonkun ajan +kuluttua pikku hutikassa kiittämään minua. Filosofeerattuaan yhtä ja +toista istui hän tuolille, painoi päänsä käsiin ja itki juopuneen +itkua, jota aina oli niin tukala nähdä. Mutta sitten nosti hän yhtäkkiä +päänsä ja kysyi: + +-- Ymmärrätkö sinä täydessä merkityksessään Jeesuksen sanoja: "Kun sinä +annat almua, niin älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi +tekee." + +Luulin jo Juhon aikovan syyttää minua jostakin, mutta hän alkoikin sen +sijaan selittää, kuinka hänelle erinäisissä tilaisuuksissa valkenee +aivankuin uutena milloin mikin Uuden Testamentin lause ja kuinka hänet +silloin aina valtaa apea mieli siitä, ettei hänestä tullut pappia (hän +oli yliopistossa lukenut teologiaa). Viime kesänä oli hänelle +kirkastunut tuo Jeesuksen sana: "Kun sinä annat almua j.n.e." Siinä +pitäjässä, josta hän lehdellemme oli lähetellyt karhuamakirjeitä, oli +asunut hyvävaraisena virkamiehenä eräs hänen entisiä koulutovereitaan. +Tämän luo oli hän muutamana lauantaina mennyt pyytämään apua. Siellä +oli ollut pari muutakin herrasmiestä totia juomassa ja ylvästellen +näille, kuinka hän on aina auttanut tätä entistä koulutoveriaan, oli +virkamies korskasti ojentanut Juholle kaksimarkkasen. -- Tällaisen +miehen kuin minun, sanoi Juho, luulisi voivan ottaa kaksimarkkasen +millä ehdoilla hyvänsä, ja kyllä kai se useimmiten niin onkin, mutta +sillä kertaa minä loukkaannuin niin syvästi, että laskin rahan hänen +eteensä pöydälle ja sanoen katuvani, että olin häneltä koskaan almuja +ottanut, lähdin pois. + +-- Mutta sen kai teki maaseudun puhdas ilmapiiri, jossa olin jo +kuukauden päivät elänyt, -- lisäsi hän hetken kuluttua. + +Koulutoverinsa luota poistuessaan oli Juholle sitten kirkastunut noiden +Jeesuksen sanojen merkitys. Niiden johdosta oli hän joutunut tekemään +omituisen kokemuksen, minkä hän kertoi minulle. Siinä ilmeni minusta +niin paljon inhimillistä tragiikkaa -- tai tragikomiikkaa, kuinka vain +tahtoo, -- että toistan sen tässä. + + * * * * * + +-- Tietä kävellessäni kohtasin pitäjän nuoren ja intelligentin näköisen +pastorin, joka pysähtyi minua puhuttelemaan, -- kertoi Juho, otti +muutaman tipan riikapalsamia ja jatkoi sitten omituiseen papilliseen +sävyyn: + +-- Minä olin niin kiinni omissa ajatuksissani, että aloin hänelle puhua +ja selittää tuota sanaa: "Kun sinä annat almua, niin älköön vasen +kätesi tietäkö mitä oikea kätesi tekee." Hänen silmänsä kirkastuivat ja +hän heristi kuuloaan, ja minun silmäni kirkastuivat vielä enemmän: +vihdoinkin on edessäni pappi, joka on lähetetty saarnaajaksi +kovasydämisten keskelle! Ja minä puhuin -- en tiedä kuinka kauan ja +mitä puhuin, sillä muistini ei ole tarkka -- mutta hän kuunteli +hievahtamatta ja vain hänen sieramensa värähtelivät. Mutta kun minä +lopetin ja syntyi äänettömyys välillämme, niin silloin hän ikäänkuin +unesta havahtui ja näki nyt vasta minun juopuneet kasvoni ja lian +tahraamat ryysyni. Ja hän tuli levottomaksi ja pälyili ympärilleen. +Sitten hän otti kukkaron taskustaan, levitti sen eteeni ja sanoi +liikutettuna: tässä on kaikki, mitä minulla on mukanani, ja ujosti +tarjosi hän minulle 25-pennisen. Minä otin sen huomaamatta vastaan ja +kiiruusti kättäni puristaen poistui hän luotani, sillä, kuten hän +sanoi, häntä odotti nuori rouvansa päivälliselle. + +-- Nukuttuani yöni tuntemattomassa heinäladossa heräsin minä +kirkonkellojen hyminään, sillä oli ihana kesäkuinen sunnuntai-aamu. Ja +minulle tuli väkevä himo päästä kirkkoon ja olla siellä niinkuin ennen +lapsena olin. Mutta kun minä kävelin kirkonkylän raittia, huomasin +kuinka vaikea minun oli olla, sillä kaikki jäseneni vapisivat, kun uni +oli karkottanut eilisen humalani, ja kaiken kirkkorahvaan katseessa +näin minä nyt syyttäjäni ja tuomarini. Ah, kun jaksaisin heidän +välitseen hiipiä kirkon ovipenkkiin! huokasin minä. Silloin huomasin +kohdallani tienvieressä apteekin ja se oli auki. Vaistomaisesti sukelsi +käteni taskuun ja siellä oli se 25-penninen, ja toisessa tyhjä +riikapalsamipullo. Menin oitis apteekkiin, asetin pöydälle rahani ja +pullon sekä pyysin riikapalsamia. Ja ajattele, kuinka hieno ja +ymmärtävä mies oli apteekkari! Vaikka hän näkikin minun kurjan asuni, +niin täytti hän mitään puhumatta pulloni. + +-- Mutta olikohan hän niin hieno ja ymmärtävä? Eiköhän se sittekin +ollut sinun hopeamurusi, joka auttoi pullosi täyteen? -- keskeytin +minä. + +Juho katsoi minua kuin ymmärtämättä tai kuulematta mitä minä sanoin ja +vasta hetken päästä lausui hän onnellisesti hymyillen (aivankuin se +silloinen riikapalsamipullo olisi vieläkin hänen edessään väikkynyt): + +-- Mutta hyvä mies hän kuitenkin oli, kun täytti sen pulloni. + +Ja hetken perästä jatkoi hän: + +-- Erään riihen takana vuodatin minä suuhuni pullon sisällyksen ja +lähdin sitten jatkamaan matkaani kirkkoon. Eikä kukaan tien varrella ja +kirkkopihassa olevista katsonut minua enää tuomiten. Kyyristyin +ovipenkin nurkkaan seurakuntalaisten taakse, ja kun urut alkoivat +soida ja kansa -- vanhukset, keski-ikäiset, nuoret ja lapset -- +sunnuntaikasvoin vaelsivat sisään, kanttori käänsi numerotauluaan ja +kaikki veisasivat: "Jo joutui armas aika ja suvi suloinen", niin +silloin minä itkin likaisen nenäliinani märäksi, sillä oli kuin taas +olisin ollut lapsi, jolla on kaikki edessään. + +-- Mutta sitten nousi pappi saarnastuoliin ja hän oli se eilinen nuori +pastori. Ja kuinka minä hämmästyinkään, kun hän alkoi saarnata +tekstistä: "Jos sinä annat almua, niin älköön -- -- --" Ja hän esitti +sen tekstin uudessa valossa, siinä valossa kuin se eilen oli minulle +kirkastunut. Niin, olipa kuin olisi hän saarnannut juuri minun +sanoillani. Ja seurakuntalaiset kuuntelivat henkeään pidättäen, +aivankuin olisivat nyt vasta ensi kerran nähneet ja kuulleet nuorta +pastoriaan. + +-- Jumalanpalveluksen päätyttyä tunsin minä tarvetta puristaa pastorin +kättä ja lausua hänelle jotakin sellaista, mitä virallisessa puheessa +kutsutaan onnentoivotukseksi. Ja minä asetuin sakariston rappusten +eteen odottamaan häntä. Kun hän tuli ulos, astuin minä, innoissani +käteni ojentaen, häntä vastaan. Mutta hän säpsähti ja käänsi katseensa +toisaalle. Ja minä poloinen luulin sitä ujouden puuskaksi ja lähenin +häntä vielä enemmän. Silloin hän teki kärsimättömän eleen kädellään ja +kulki nopeasti ohitseni. Nyt vasta näin minä ikäänkuin syrjästä itseni +likaisine ryysyineni ja häpeissäni riensin minä kiiruusti väkijoukon +keskitse pois ja lymysin ruisvainioon. Siellä istahdin pientareelle, +takerruin tukkaani ja sanoin itselleni: sinä tyhmyri! Sinä käyttäydyt +aina epäviisaasti. Menettelysi johdosta luulee hän nyt, että sinä tulit +anomaan palkkaasi saarnasta! -- Ja raskaana painoi minua luulo, että +hän kenties mielessään selittikin käytökseni juuri niin. -- + + * * * * * + +Kuuntelin usein mielelläni Juhon filosofeerausta ja kertomuksia hänen +kirjavista kokemuksistaan. Sillä paljon tyhmemmin puhuvat monesti ne, +jotka vaunuilla ajaen taivaltavat elämänsä läpi. Ja luulenpa, että tuo +ryysy-filosoofi riikapalsamipulloineen valmisti kokemusten tulessa +kirkastuneilla ideoillaan loistohetken monelle muullekin kuin +tuolle nuorelle pastorille. Mutta muistelenpa hänen kerran +riikapalsamihumalassaan höpisseen myöskin sanoja: "Autuaampi on antaa +kuin ottaa". + + + + +LEIPÄ. + + +Hitaasti läheni koulusalin peräseinällä olevan kellon osotin kymmentä, +jolloin alkoi tunnin kestävä aamiaisloma. + +Toisen aamutunnin loppua odottivatkin oppilaat aina levottomimmin, +sillä kymmentä käydessä alkoi nälkä olla jo kovin tuntuva, aamulla +kotoa lähtiessä kun useimmat olivat ehtineet vain vähäisen ja +hätäisesti einettä haukata. Ilmakin kävi salissa tunnin lopulla +ummehtuneeksi ja tuntui kuin sen mukana olisi laskeutunut niin +oppilasten kuin opettajankin yli raskas ja herpaiseva tympeys, mikä +väkisinkin synnytti hajamielisyyttä ja tarkkaamattomuutta. Mutta kun +kello sitten vihdoinkin alotti lyöntinsä, oli sillä kuin taikamainen +vaikutus yleiseen painostavaisuuteen. Lyöntien seuratessa toisiaan +täsmällisesti ja määrämittaisesti kohensivat kaikki ryhtiään ja +lapsekkaat kasvot saivat elostuneen ilmeen. Kun viimeistä lyöntiä +seurannut heikkenevä särinä oli sammunut, nousi opettaja katederista ja +komensi: "Nouskaa!" Pulpettien kannet rämähtelivät, kun oppilaat +kohahtivat ylös ja asettuivat pöytiensä viereen seisomaan. Mutta kun +opettaja oli painanut kamarin oven jälkeensä kiinni, syntyi salissa +vilkas liike. Rivit särkyivät ja hajosivat ja syntyi sekava äänten +sorina ja iloinen temmellys kuin padon murtuessa keväisestä purosta. +Kaikki etsivät eväsreppujaan, ryhtyen eri ryhmissä syömään. Eivät +toki aivan kaikki. Liisan Petteri, näköjään yksitoistavuotias, +laihakaulainen, isokorvainen ja arkakatseinen poika istui opettajan +poistuttua jälleen paikalleen. Musteen tahrimalla sormellaan pulpetin +kantta raaputtaen hän siinä kyyryssä selin katseli aterioivia +tovereitaan, nielasten aina väliin kuin varkain tyhjän nielauksen. + +Petteri oli yksinäisen, kylän kesken Nuusku-Liisaksi sanotun naisen +poika ja oli koulussa ensimäistä syksyään. Äidillä, joka elätti itseään +ja kylmiltään saatua poikaansa satunnaisilla töillä, oli katajistossa +kylänlaiteella mökkipahanen. Petteri oli jo useina syksyinä ollut +paimenpoikana kylän taloissa, mutta tänä syksynä hän oli ylennyt +"Pötkälän maisterien" joukkoon, kuten kylän "vanhoilliset" kansakoulun +oppilaita nimittivät. + +Kun koulu oli kylässä ollut vasta muutamia vuosia ja siinä kävi vain +varakkaampain lapsia, ei Nuusku-Liisan päähän olisi itsestään +juolahtanut panna Petteriä kouluun. Mutta Tupalan lautamies, jonka +maalla heidän mökkinsä oli, oli kerran syyskesällä sanonut hänelle, +että panisit sinäkin tuon poikasi kansakouluun, eihän se jouten +ollenkaan opi muuta kuin pahuutta ja saman ruuanhan se syö koulua +käydessä kuin kotona vetelehtienkin. Ja Liisa oli harkinnut tämän +lautamiehen neuvon järkeväksi ja niin sai Petteri alottaa +kansakoulunkäynnin yhdessä lautamiehen poikain kanssa. + +Tavallisesti oli Petterillä ollut koulueväänä pelkkä leivänpalanen, +joskus siihen lisäksi silakkaa tai maitopullo. Tänään hänellä ei ollut +mitään. Kun hän aamulla kotoa lähtiessään oli syönyt eineeksi +illallisen vellinjäännöksen, oli äiti sanonut, ettei hänellä ole tänään +antaa mitään evääksi ja kun Petterin suupielet olivat alkaneet +avuttomasti poimuilla, oli hän kuin lohdutukseksi lisännyt, että +koulusta palattuaan saa hän lämmintä leipää, äiti kun saa tänään vähä +jauhoja leipoakseen. Kun Petteri sitten oli nyrpein mielin hankkiutunut +lähtemään, oli äiti huutanut vielä perään, että pyydä enimpään nälkääsi +vaikka Tupalan pojilta voileipää. + +Hänellä oli tapana aina kouluun mennessä poiketa Tupalaan, josta sitten +yhdessä lautamiehen poikain kanssa kuljettiin niityn ja mätiköisen haan +läpi koululle. Tänä aamuna hän oli Tupalan ovipenkillä istuessaan ja +lautamiehen poikia odottaessaan katsonut aikansa kuluksi, kuinka emäntä +piakolla nosteli uunista leipiä ja siveli niiden päällimmäisen pinnan +kermalla, jotta ne kävivät punaisenruskeiksi ja kovin houkuttelevan +näköisiksi. Ja kun lisäksi sieltä uunista tulvahti niin tuore ja +voimakas leiväntuoksu, heräsi hänellä uudestaan nälkä, jonka kylmä +vellinjäännös oli kyennyt vain tilapäisesti kukistamaan. Ja niin hän +tunsi nälkää jo kouluun tullessaan ja aamutuntien kuluessa se oli +lisääntymistään lisääntynyt. + +Hän istui yhä paikallaan ja raaputti kynnellään pulpetin kantta. Alta +kulmainsa silmäsi hän välistä käytävän toisella puolella olevaa +pulpettia kohti, jonka kannella Tupalan pojat ja Mattilan Oskari söivät +eväitään. Viimemainittu oli samoinkuin Petteri itsekin ensi osastolla +ja istui hänen takanaan. Sillä oli hyvin ulkonevat leukaosat ja pitkä +takaraivo ja oli hän koulun pahankurisin oppilas, heikompain tovereinsa +kauhu ja opettajan mieliharmi -- poika, joka ei osannut muuta kuin +tehdä kepposia ja päästellä niille hirnuvia nauruja. + +Petteri tunsi, ettei hän Oskarin takia uskalla mennä Tupalan pojilta +voileipää pyytämään. Sen sijaan päätti hän odottaa, että Oskari +lopettaisi ennen syöntinsä ja menisi siitä pois. Mutta Oskarin +ruokahalulla ei näyttänyt olevan mitään rajoja, ja kun Petteri yhä +enenevällä näläntunteella näki, kuinka Tupalan pojat suun täydeltä +haukkasivat siitä aamulla leivotusta leivästä tehtyä voileipää, nousi +hän kuin vieraan voiman tempaisemana paikaltaan ja lähestyi heitä. +Hetken ääneti seisottuaan ja silmin seurattuaan voileipää ahtavien +toveriensa kädenliikkeitä, sanoi hän ujosti ja matalalla äänellä: + +-- Antakaapa vähä maistaa. + +-- Hä, hä, onko Nuusku-Pekallakin nälkä? -- oli heti Oskarilla sanat +valmiina. + +Petteri vilkasi hätäisesti Tupalan poikiin, loi silmänsä alas ja +lehahti tulipunaiseksi. Oskarin laukaiseman haukkumasanan johdosta +kuului naurunhihityksiä ympäri salia. Petterin halutti painautua +takaisin omaan pulpettiinsa, mutta hän ei kehdannut liikkua paikaltaan, +katsoi vain lattiaan ja kaivoi kengänkärellään siinä edessä olevaa +oksankoloa. + +-- Panehan suu auki ja silmät kiinni, niin saat! -- komensi Oskari. + +Petteri katsahti epäillen Oskariin, mutta kun tämä juuri levitti voita +leivänpalalle, ajatteli hän, että ehkä se hyvinkin antaa ja heti +jälkeen välähti hänen mieleensä, ettei se tuo Oskari sentään niin paha +olekaan. + +-- No, yks kaks kolme! -- komensi Oskari saatuaan voileivän valmiiksi. + +Petterin kasvoille levisi kömpelö hymy, hän sulki silmänsä ja avasi +suunsa selkosen selälleen, lausuttuaan ensin äänellä, jossa vielä +tuntui epäilyksen jälkiä: + +-- Noh! + +Mutta Oskari otti rasvaisen sanomalehden palasen, joka oli ollut +kääreenä lihapalasen ympärillä, kääri sen pikapikaa pyöreäksi palloksi +ja työnsi Petterin suuhun, töykäten sen etusormellaan vielä +mahdollisimman kauas. + +Kuin komennuksesta räjähtivät kaikki ympärillä seisovat nauruun. Ja +tuon makean naurun houkuttelemina kokoontui joka taholta poikia, jotka +yhtyivät samaan iloiseen kööriin. Saatuaan paperitukon suuhunsa +rävähytti Petteri heti silmänsä selkoselälleen, mutta niin hämmästynyt +hän oli tuosta odottamattomasta käänteestä, ettei hän heti älynnyt +poistaa epämieluista palaa suustaan, vaan seisoi siinä nauravan ja +riehuvan poikajoukon keskellä kuin häpeäpaaluun tuomittu, silmät +säikähtyneesti selällään, suu ammollaan ja pää hiukan takakenossa, +kuten se Oskarin töykkäyksestä oli jäänyt. Näky oli niin hullunkurinen, +että ympärillä olevain nauru vain kiihtyi ja ylinnä kaikui Oskarin +hirnuva ääni. + +Mutta viimeinkin sylkäsi Petteri paperipallon suustaan, suupielet +alkoivat venähdellä ja itkuun tillahtaen tunkeusi hän joukon läpi omaan +penkkiinsä, johon hän kyyristyi alas, painaen päänsä pulpetinkanteen. +Oskari koetti jatkaa vielä kiusantekoa, mutta toiset pojat eivät enää +naurullaan häntä kannattaneet ja niin pääsi Petteri lopputunniksi +rauhaan. + +Mutta nälkä kiihtyi. Kun mieleen tulivat ne leveät ja pehmoiset +voileivät, joita Tupalan pojat olivat ahmineet, tihkui hänen suuhunsa +vettä, joka jutkahtaen nieleysi alas. Ja voileivistä siirtyi +mielikuvitus niihin lihaviin ja houkuttelevan näköisiin leipiin, joita +Tupalan emäntä oli aamulla uunista nostellut. Hän tunsi vieläkin +sieramissaan niin elävästi sen raikkaan tuoksun, joka niistä levisi, ja +hänestä tuntui, että hän muutamana suupalana ahmisi suuhunsa sellaisen +leivän. + +Koulutunti alkoi ja kauhistuen ajatteli Petteri, että hänen on +kestettävä vielä kolme tuntia ennenkuin pääsee kotiin, jossa äidillä +mahdollisesti on jo lämmin leipä valmiina. Ensimäisellä tunnilla +aamiaisloman jälkeen oli ensi ja toisella osastolla maantiedettä ja +opettaja ryhtyi kertaamaan maantieteellisiä "esikäsitteitä". Petteri +koetti alussa seurata mukana, mutta ajatukset eivät kauankaan pysyneet +asiassa, sillä mielikuvitus väkisinkin varastausi niihin Tupalan +emännän lihaviin leipiin. Nälkä kohosi noiden kuvittelujen kiihottamana +huippuunsa. Päässä tuntui omituista herpoutumista, ettei mitenkään +jaksanut seurata opetusta, ohimoita alkoi kivistellä ja kurkussa +jutkahteli yhä useammin tyhjiä nielauksia. + +Katederilta sinkoili kysymyksiä, käsiä ojentui hänen ympärillään +viittaamaan, ojentui ja taas laskeusi ja Petterin käsi teki +vaistomaisesti samoja liikkeitä. Vilahdukselta kuuli hän väliin +opettajan kysymyksiä ja selityksiä, kohta taas niistä eksyäkseen omiin +kuvitteluihinsa. Lopulta hän ei enää saanut ajatuksiaan lainkaan irti +leivästä. Hän oli mielikuvituksissaan ahminut jo monta sellaista +Tupalan emännän leipää, ahminut jokaisen muutamana suupalana, ja tunsi +siitä huolimatta jaksavansa niitä vielä epäluvun syödä. Viimein ne +leivät hänen mielikuvituksessaan alkoivat muuttaa muotoaan, toiset +kävivät hänen käsissään soikeiksi, toiset hävisivät olemattomiin +ennenkuin hän kerkesi edes yhtä suupalaa haukata, mutta yksi alkoi +laajeta ja kasvoi niin suureksi, että hän itse lopulta istui kainaloita +myöten sen keskellä ja siitä uhkui niin väkevä lämpimäisleivän tuoksu, +että nälkä tuntui jo pelkästään siitä asettuvan. + +Opettaja kysyi joltakin, mikä "kannas" on ja Petteri kuuli etäisenä ja +epäselvänä huminana kuinka joku nuotikkaalla äänellä selitti, että +"kannas on kapea maakaistale, joka yhdistää kahta mannermaata", mutta +lähemmin hän ei tajunnut mistä siinä hänen ympärillään oli kysymys, hän +vain silmät raukeassa puoliummessa nautti väkevästä leivän tuoksusta. +Mutta opettaja oli pannut merkille, että Petteri ei hänen viime +kysymykseensä viitannut, jonka vuoksi hän uudelleen kysyi: + +-- No, mikä on nyt siis kannas? + +Kaikki kädet ojentuivat, syntyi odottava äänettömyys ja opettaja katsoi +Petteriin. Vaistomaisesti ojensi silloin Petterikin kätensä. + +-- Petteri! -- kuului opettajan ääni ja kaikki kädet valahtivat alas ja +lähinnä istuvat käänsivät päitään häntä kohti. + +Petteri säpsähti ja kävi kuumaksi. + +-- No! -- Opettajan äänessä oli jo tiukempi sävy. + +Vaistomaisesti vääntäysi Petteri seisoalleen, mutta ei tajunnut mistä +oli kysymys. Hänen ohimoissaan jyskytti ja kun kaikki tuijottivat +häneen, oli hänen kovin paha olla. Muutamat alkoivat jo, päätään silti +hänestä kääntämättä, ojentaa käsiään viittaukseen ja pian niitä +varmasti viittaavia käsiä törrötti hänen ympärillään kuin keihäsmetsää. +Mutta se aivankuin ärsytti opettajaa, joka melkein huusi: + +-- No mikä se nyt oli? + +Ja aivankuin hänenkin olisi pitänyt huutaa, vastasi Petteri kiiruusti +ja selkeästi: + +-- Leipä! + +Syntyi parin sekunnin äänettömyys. Mutta sitten purskahti opettaja +nauramaan ja kuin merkinantoa odottaen seurasi koko oppilaskunta hänen +esimerkkiään. Ensi osaston viime pulpetissa istuva herrastuomarin +kasvattipoika, pieni, lihava ja ruskeasilmäinen Sebastian, jota toverit +sanoivat Pastiksi, oli aivan haltioissaan. Hän ojensi jalkansa pulpetin +alle suoriksi, työnsi kätensä housuntaskuihin, nojasi päänsä taaksepäin +ja päästi ilmoille niin iloisen: hoh, hoh, hoh! että opettaja lopulta +häneen katseensa kiinnittäen komensi: + +-- So, hiljaa nyt! Sebastian, kuuletko sinä! + +Ja Pasti asettui vikkelästi tavalliseen istuma-asentoon ja katseli +viattomasti ympärilleen kuin kysyäkseen, että mistä tässä on oikein +kysymys. Mutta toisen osaston tyttöoppilasten parvesta kuului selvään +kuiskeita: "leipä, leipä" ja sitten häädettyä naurunkikatusta, joka +tuossa tuokiossa kulovalkeana levisi ympäri salia ja paisui ykskaks +vallattomaksi naurutulvaksi. "Hoh hoh hoo -- kik kik khii!" vyöryi +ympäri salia ja uudelleen Pasti kädet housun taskuissa ojentausi +suoraksi ja hohotti kuin tuon vallattoman köörin viimeisenä huippuna. + +Ensimäisen naurun puuskan räjähtäessä lehahti Petteri tulipunaiseksi ja +seisoi siinä suu puoli avoinna ja mitään tajuamatta. Lattia tuntui +hänestä huojuvan ylösalas ja kuin kaatumasta estyäkseen painausi hän +alas penkkiinsä ja tunnottomana takana istuvan Oskarin nykimisille ja +hirnunnalle tähtäsi hän sekavin katsein pulpettinsa kanteen. + +Kun toinen naurunpuuska alkoi vaieta, komensi opettaja täydellisen +hiljaisuuden. Sitten laskeusi hän katederilta alas, pisti kätensä +housuntaskuihin, nytkäytti vasenta suupieltään, kuten hänellä oli +tapana tehdä ryhtyessään jotakin hyvin järkiperäistä selittämään, ja +alkoi: + +-- Kyllähän sen tuon vastauksen ymmärtää, kun vähän ajattelee. Se +raukka ei varmaankaan ole koko päivänä syönyt mitään, joten sen +mielessä pyöri yksinomaan leipä, jonka se sitten työnsi vastaukseksi +minun kysymykseenikin. + +Uusi naurutulva oli päästä purkautumaan, mutta opettaja hillitsi sen ja +ryhtyi opetustaan jatkamaan. + +Petteri ei viitannut koko lopputunnilla, istui vain kyyryssä ja +tuijotti eteensä eikä opettaja häntä enää kysymyksillään häirinnyt. Kun +opettaja sitten tunnin loputtua poistui huoneisiinsa, näki Petteri joka +suunnalta lähestyvän nauravia ja ilakoivia poikia. Etupäässä oli +tietysti Oskari, joka pudisti häntä olkapäästä ja kysyi: + +-- Kuulehan, Nuusku, onko se kannas reikäleipä vai nosteleipä? + +Ja sillekös naurettiin. Se yllytti Oskaria, joka kävi yhä +ylimielisemmäksi. + +-- Montako kannasta sinä jaksat kerralla syödä, häh? -- ja Oskari veti +häntä molemmista korvista. + +-- Ka, mitä te siinä! -- rääkäsi Petteri suuriääniseen itkuun +purskahtaen. + +Silloin pojat hajausivat hänen ympäriltään ja ainoastaan etäämpää +kuului kysymyksiä: "Mikä on kannas?" ja siihen vastauksia: "Leipä!" +Mutta Petteri hiipi silmiään takinhihalla kuivaten ovea kohti ja +pujahti kuin varkain ulos. Vältellen pihalla telmiviä tovereitaan meni +hän nurkan taakse ja seisoi siellä niin kauan kuin välitunti kesti. Kun +kello soi ja kaikki menivät sisälle, lähti hän haan läpi juoksemaan +kotiinsa päin. Hän juoksi kuin jonkun takaa ajamana, kompastui väliin +mättäisiin, mutta kavahti heti jälleen seisoalleen aivankuin joku olisi +häntä kantapäistä kiinni tavotellut ja jatkoi niin yhtä menoa kotiin +saakka. + +Seuraavana päivänä ei Petteriä näkynyt koulussa eikä sitäkään +seuraavana. Opettajan tiedusteluihin selittivät Tupalan pojat, että "ei +se Petteri uhkaa enää tulla ollenkaan kouluun". + +(1907.) + + + + + + +II. + + + + +ROVASTI JA RENKI. + + +Oli se aika vuodesta, jolloin vilja on saatu leikatuksi ja ensimäiset +täyteen ahdetut riihet hyvänmielisen näköisinä lepäävät kellertävien +sänkivainioiden keskellä ja purnuttavat kuulakkaa syyskuun taivasta +kohti hallavia savupilviä. Elonkorjuun ponnistuksista väsähtänyt, mutta +tyytyväinen ja pyhäpukuinen kansa alkoi jo kokoontua kirkon luo, jonka +tornista kajahtivat ensimäiset: pim! pom! + +Rovasti istui vielä kamarissaan ja merkitsi kirkonkirjoista päivän +kuulutuksia. Syrjästä katsoen muistutti hänen ulkomuotonsa suuresti +Kaarle yhdeksättä: korkean otsan alta tuimasti alas laskeva kyömynenä, +voimakas alaleuka ja isällistä kiivautta välkehtivät teräsharmaat +silmät. Toistakymmentä vuotta oli hän jo ollut seurakuntalaistensa +esimies ja isällinen vaikka kiivaskin holhooja niin hengellisissä kuin +maallisissakin asioissa. Mutta niinpä olikin hän sekä köyhien että +rikkaiden yksimielisessä suosiossa. + +Kun hän juuri lopetti kuulutusten merkinnän ja oli aikeissa painaa +kirkonkirjan kiinni, kuului tampuurista varovaisia askeleita. Heti sen +jälkeen ilmestyi ovensuuhun keski-ikäinen mies, joka oli kuin +kuusentyvestä veistetty: lyhyt, tukeva ja visainen. Vahvoja leukapieliä +ja korvallisia ympäröi tuuhea, sykerä ja punertava parta, joka juuri +parahiksi jätti tilaa kesakoisille ja päivän paahdannasta ruskottaville +poskipäille sekä pienille ja harmaille silmille. + +Hän oli pappilan isäntärenki, Heikki, joka oli kymmenisen vuotta +työnjohtajana astellut rovastin renki- ja päiväläisjoukon etupäässä. +Samoinkuin seurakunnan kanttori, vahvaääninen ja tukeva oman pitäjän +mies oli seurakunnallisissa asioissa rovastin oikea käsi, samoin oli +harvasanainen ja hidasliikkeinen Heikki-renki hänen oikea kätensä +pappilan maiden viljelemisessä. Ja samoinkuin rovasti oli +seurakuntaansa kiintynyt ja seurakunta rovastiinsa, samoin nämä kaksi +miestä pitivät toisistaan, vaikka tuo kiintymys usein saattoikin saada +varsin pohjalaisen ilmaisumuodon: suorasukaisen ja töykeän. + +-- Hyvää huomenta! -- lausui Heikki hiukan arkaillen, mikä +viimemainittu ei lainkaan kuulunut hänen tavallisiin tapoihinsa, sekä +jäi lakki kourassa ovenpieleen seisomaan. + +Rovasti ei vastannut mitään. Mutta siitä tuimasta tavasta, millä hän +ryhtyi uudelleen kirkonkirjan lehtiä kääntelemään, arvasi Heikki +rovastin kyllä huomanneen hänet, vaikkei tahtonut olla häntä +näkevinään. Hän jäi paikalleen seisomaan. + +Kun oli hetken kestänyt pelottavaa äänettömyyttä, siirrähti rovasti +ulommas pöydästä, jolloin tuoli uhkaavasti rymähti. Valtava kirkonkirja +lensi jymähtäen kiinni ja jonkunlaisten epämääräisten ähkäysten +seuraamana kuului rovastin suusta kuin vastauksena Heikin äskeiseen +tervehdykseen: + +-- Häh? Mitä sinä siinä seisot? + +-- Tuota ... ajattelin tässä... + +-- Elä puhukaan! -- keskeytti hänet rovasti vihaisesti. -- Kyllä minä +tiedän sinun asiasi. Viinamato sinussa taas päätään kohottaa! Vai +Pirttirannalle siinä taas mielesi palaa, viinan humussa sinne rypemään! + +-- Enhän minä häneen nyt viinan takia, muuten vain ajattelin pistäytyä +kylässä, jos tässä saisi parin päivän loman, -- lausui Heikki +tavallista sukkelammin, sillä rovastin kiivaat sanat olivat panneet +hänen hitaan verensä vilkkaampaan käyntiin. + +-- Ole hiljaa kun minä puhun! -- keskeytti rovasti entistä tuimemmin. +-- Kyllä se on jo niin monena syksynä nähty, kuinka ne sinun +kyläretkesi päättyvät. Luulisi sinun vanhan miehen ottaneen jo +opiksesi! Lomaa kyllä saat levähtääksesi, mutta tiedä pysyä kauniisti +kotona. Kuuletko, kotona! Ja jos se viinamato ei sinulle anna rauhaa, +niin ota ja tutki tuota! Heh! + +Rovasti työnsi Heikin kouraan mustakantisen "Englannin ja ulkomaan +bibliaseuran" kustantaman Uuden Testamentin, joita oli iso joukko +hyllyllä lahjoiksi rippikoululapsille. + +Heikki käänteli neuvotonna kirjaa ja yritti sanomaan vielä jotakin, +mutta rovastin uhkaava muoto pidätti hänet. Ja niin hän lähti hitaasti +ja allapäin ulos. + +Kun rovastille hetkisen kuluttua ilmotettiin, että hevonen odottaa +porrasten edessä, astui hän hyvin äkeänä ulos. Siinä olivat valmiina +nelipyöräiset rillat, edessä ympäri pitäjän tunnettu Hippo, jolla +rovasti vuosien mennen oli sunnuntaiaamuisin papinkellon soidessa ja +Heikin tukevasti ajurinpenkillä istuessa tottunut kirkkoon ajamaan. Ja +yhtä tottuneita olivat pitäjäläisetkin näkemään tuon kolmikon joka +sunnuntaiaamu pujahtavan ulos pappilan puistikosta, tasaista ravia +ajaen liukuvan pitkin talojen ja peltojen välitse mutkittelevaa +pappilan kujaa ja pysähtyvän kirkkotarhan portille. Niin että +seurakuntalaisten mielikuvituksessa kuuluivat Heikki ja Hippokin +jonkinlaisina alempina tekijöinä säännölliseen jumalanpalveluksen +menoon. + +Mutta rillojen vieressä suitsia pidellen seisoikin nyt Heikin jälkeen +vanhin rengeistä, Siipola. + +-- Mitä sinä siinä teet? -- vastasi rovasti Siipolan tervehdykseen. + +-- Heikki pyysi sijaisekseen. Sanoi rovastin antaneen hänelle lomaa. + +-- Mikä sinä olet Hipolla ajamaan! Äh, miten tässä nyt kirkkoon +päästään. Ja onko se Hippo oikein kengässäkään? + +-- Kyllä kai sen pitäisi olla, -- ja Siipola nosteli vuorotellen Hipon +kaikki neljä kaviota rovastin nähtäviksi. + +Kun rovasti oli vielä silmännyt, olivatko valjaat kunnossa ja harja +länkien alta pois, istui hän vaunuihin ja löytämättä enää mitään +muistutuksen syytä tökäsi lyhyesti: + +-- No aja sitte! + +Kellotapulista, joka hyvin asutun lakeuden keskellä kohosi +suorasärmäisenä ja korkeana, pidettiin tarkoin silmällä pappilan +pihalla tapahtuvia lähtövalmistuksia. Soittajat olivat jo valmiiksi +sylkeneet kämmeniinsä, tarttuneet äänetönnä odottavien kellojen +siimoihin ja tukeneet jalkansa juureviin asennoihin. Pappilan puoleisen +luukun ääressä tähystivät toiset ja hetken tultua ilmottivat: + +-- Nyt ne lähtivät! + +Silloin riipasi ison kellon siimaa pitelevä soittaja olkainsa takaa. +Tapuli heilahti ja narahteli, kello liikkui ensin äänetönnä kuin +voimiaan tunnustellen ja päästi sitten kidastaan mahtavan: pom, pam! +mikä kirkkotarhaan, maantielle ja kujasille kokoontuneelle kirkkoväelle +ilmotti, että rovasti lähestyy Heikin ohjaaman Hipon vetämissä +niloissaan. Ja kaikki kääntyivät katsomaan tielle samantapaisin tuntein +kuin pikku valtion kansa vastaanottaessaan rakastamaansa hallitsijaa. + +-- Mutta eipä siellä Heikki olekaan ohjaksissa, -- lausui joku luukun +luona tähystävistä. + +-- Siipola näkyy olevan, -- tiesi toinen. + +-- On tainnut Heikki taas ottaa tavallisen riihilomansa. + +Samansuuntaisia huomioita tehtiin ja arveluita lausuttiin alhaalla +kirkkoväenkin joukossa. Ja kaikki hymähtivät ymmärtävästi arvelulle, +että Heikki on ottanut "loman". + +Muutoin näki jo Hipon juoksusta ja rovastin asennostakin, että ohjaksia +hoiti toinen mies kuin tavallista. Hipon kaula ei ollut niin sirosti +kaaressa eivätkä jalat liikkuneet niin säännölliseen tahtiin kuin +Heikin ajaessa, vaan oli sen kaikissa liikkeissä jotakin hieman äksyä +ja töksähtelevää. Rovasti taasen ei istunut taapäin kenossa kuten +tavallisesti, vaan äkeästi keppiinsä nojaten ja päiväpaisteessa +välähtelevistä silmälaseista tuntui singahtelevan tuimia salamoita. + +Ja kun Jumalanpalvelus alkoi, oli siinäkin kuin jotakin äksyä ja +epäsointuista. Kanttorin ison virsikirjan hakaset tuntuivat auetessaan +tavallista kiinteämmin ääntävän: nip, nap! kuin jostakin äkämystyneinä, +ja jotakin kireää oli itse kanttorinkin muutoin kirkkaassa äänessä, kun +hän virren alotti. Ja nopeammin kuin muulloin kohosi rovasti +saarnatuolin kaksitoista astinta ylös sekä teki saarnassaan tavallista +useampia ja kiivaampia partioretkiä viinan villitystä ja muita +seurakuntaan juurtuneita paheita vastaan. + +Rovastin kamarista lähdettyään asteli Heikki allapäin lähellä olevaan +mökkiinsä. Hän laskeusi sänkyyn pitkälleen ja pani lakin silmilleen. + +Mutta sillä tavoin lakki silmillä maatessa tuli kuin itsestään mieleen +eilisen illan tapaukset. Hän oli väen kanssa pikku vainiossa +kauranleikkuuta lopettamassa, kun muuan hyvä tuttava Pirttirannalta +kulki ohi ja pysähtyi häntä puhuttelemaan, sanoen lähtiessään: "Tulehan +nyt, Heikki, huomenna siellä meilläkin päin käymään", sekä iskien +kutsunsa päälle merkitsevästi silmää. + +Sen jälkeen oli Heikki koko illan tuntenut itsensä kuin kymmentä vuotta +nuoremmaksi, yhtynyt nuoremman väen pellonlopettajaiskujeisiin piikoja +"saareen" häätämällä, sekä sitten saunassa innostuksissaan ottanut niin +huikean kuuman löylyn, että hänen ennestäänkin kuuluisa löylymaineensa +oli siitä nouseva kaksinkertaiseksi. + +Hän ähkäsi vaikeasti, nousi vuoteen reunalle istumaan ja otti Uuden +Testamentin käteensä. Hetken sitä selailtuaan myönsi hän kuitenkin +itselleen olevansa heikonlainen kirjamies, nousi ylös ja sanoi +teeskennellyn rauhallisesti: + +-- Menenpähän tuonne jokirantaan sanaa katselemaan, koska siellä +päiväkin niin lämpimästi lekottaa. + +-- Sinnehän sinä tietysti menet! -- sanoi vaimo, sillä hän arvasi yhtä +hyvin kuin rovastikin mihin Heikin mieli oikeastaan paloi. + +Ulkona paistoi päivä täydeltä terää, ikäänkuin tahtoen viime kertoja +hyväillä kasvattamaansa viljaa, joka tuhansina ruiskuhilaina ja +ohrakykäinä viipyi vielä pelloilla. Ikkunat kimmelsivät lähellä ja +kaukana ja ilma oli harvinaisen kuulas. Kaikkialla ympäri lakeuden +näkyi riihistä nousevia savupilviä ja ilmassa tuntui lämpiävän elon +raikas tuoksu. Oli niin hiljaista kuin olisi koko luonto herkistynyt +kuuntelemaan auringonsäteiden karkeloa. Eikä tuota hiljaisuutta +häirinnyt, pikemmin vain täydensi se tasainen veisuun humina, joka +kuului kirkosta. + +Rantaan tultuaan istui Heikki nurmikolle ja koetti tirkistellä kirjaan. +Mutta kun hän ei saanut sieltä mitään irti, ähkäsi hän taas raskaasti +ja nousi seisomaan. Haikeamielisesti katsoi hän Pirttirantaa kohti, +jonka talojen katot näkyivät lakean niityn takaa. Ja niin +houkuttelevana mutkitteli sinne pensasten välitse siisti ja kuiva +kinttupolku. Sitten katsahti hän vielä pappilaan päin ja kirkkoa kohti, +työnsi kirjan taskuunsa, painoi lakkinsa syvemmälle ja lähti sielunsa +myöneen miehen päättäväisyydellä astelemaan Pirttirantaa kohti. + + * * * * * + +Heikkiä ei sinä päivänä kuulunut takaisin, ei vielä maanantaina eikä +tiistainakaan. Keskiviikkona iltapäivällä hänen vasta nähtiin +palailevan kotia kohti, ollen varsin kurjassa kunnossa. Verkainen +pyhätakki oli parista kohti pahoin repeytynyt, toinen hiha melkein +irti, kasvoissa oli mustelmia, verestävät silmät pikkusen raollaan ja +takkuiseksi käyneessä tukassa ja parrassa riippui oljentörkyä. Sitä oli +myöskin kaikkialle vaatteisiin takertunut, josta saattoi päättää hänen +tovereineen hummailleen pääasiallisesti lämpiävien riihten seutuvilla. + +Mutta vielä kurjempi oli miespolosen mielentila. Ruumista pakotti +kaikkialta, päätä kolotti ankara kohmelo ja sydäntä painoi hämärä +muisto siitä, että hän siellä viinan humussa oli myynyt rovastin +antaman Uuden Testamentin. Jyskyttävissä aivoissaan liikkuvia +kaikenlaisia syyttäviä mielteitä koetti hän olla huomaamatta hokemalla +puoliääneen: "Näin se routa porsaan kotiin ajaa". Ja niin hän katse +suoraan maahan tähdättynä kulki veltoin ja horjahtelevin askelin +pappilaa kohti ja pääsi vihdoin omaan asuntoonsa. + +Siellä värjötteli hän koko iltapäivän, ollen yhtämittaisen pelon +vallassa, että ovelle ilmestyy tuossa tuokiossa rovastin vihasta +paisunut hahmo. Mutta häntä ei näkynyt ja maata pannessaan tunsi Heikki +olonsa entistä raskaammaksi. Eikä häntä ollenkaan lohduttanut ajatus, +että "kunhan tästä ensi sunnuntaihin päästään, niin kaikki on taas +ennallaan", sillä vielä oli edessä rovastin nuhdesaarna, joka kaikesta +päättäen oli tällä kertaa muodostuva entisiä kipenöitsevämmäksi. + +Rauhattoman yön nukuttuaan meni Heikki aamulla, koko olemuksessaan +vielä täydellinen kohmelon tuntu, renkitupaan aamiaiselle. Ääneti ja +äkeänä hän söi, vaikka jokainen suupala teki kurkussa ankaraa +vastarintaa. Ja kun sisäkkö kohta aamiaisen jälkeen tuli ilmottamaan, +että rovasti tahtoo antaa työmääräykset, painoi Heikki epätoivolla +lakin päähänsä ja koettaen olla näkemättä toisten renkien salakähmäisiä +silmäniskuja lähti pihan yli rovastin puolelle. + +Rovasti ei ollut kamarissaan ja Heikki pysähtyi ovenpieleen. Ykskaks +ilmestyi kuitenkin rovasti sivuovelle ja Heikistä tuntui kuin olisi hän +siihen kohona liikkuen jostakin lennähtänyt. Ja kun hän seivästi +katseensa Heikkiin, tuntui tästä kuin olisi rovasti samalla kasvanut +kaksi kertaa pitemmäksi ja ryhdikkäämmäksi. + +-- Äh, sinä ... -- kuului ensinnä kuin maan alta ja sitten ikkunoita +tärisyttävällä voimalla: -- Siipola meillä on isäntärenki! Mitään +puhumatta ja kertaakaan rovastiin vilkaisematta hävisi Heikki +ovenpielestä. + +Pirttiin tultuaan pysähtyi hän Siipolan eteen ja ääneti viittasi +päällään rovastin kamaria kohti. Siipola ymmärsi eleen ja lähti +sisälle, mutta Heikki istui ovipenkille ja koetti ladata piippuaan, +mistä ei kuitenkaan tullut mitään, sillä mieli oli sekaisin ja kädet +vapisivat kovin. Pian palasi Siipola kuitenkin takaisin ja kertoi +naurusuin, että rovasti hänet nähtyään ärjäsi: "Mitä sinä täällä teet, +käske Heikki tänne!" -- No onpas nyt ukolla mutkia, -- sanoi Heikki +kuin itseään rohkaisten, laski tupakkivehkeensä penkille ja lähti +uudelleen isäntänsä luo. + +Rovasti käveli tuimasti edestakaisin huoneessaan ja kun Heikki pysähtyi +ovenpieleen, oli hän juuri huoneen perällä ympäri kääntymässä. +Aivankuin Heikkiä näkemättä kulki hän sitten Heikin mielestä kokonaan +lattiasta koholla hänen sivutseen, niin että Heikin ruumista karsi +kylmä viima, ja jatkoi matkaa tampuurin läpi saliin ja sivuhuoneisiin, +joista kuului vihaisia tuolinsiirtelyjä ja pelottava askelten kopina. +Mutta vihuri ei suinkaan mennyt sitä tietään, vaan läheni yhtä äkeänä +toisaalta. Tuossa tuokiossa ilmestyi näet rovasti sivuovelle, johon +pysähtyen hän äskeisellä tavalla seivästi katseensa Heikkiin. Ensin +kuului rovastin suusta jonkunlaisia epämääräisiä ähkäyksiä: äh, häh, +eh! jonka jälkeen sanat: + +-- Sinä paatunut kekäle ... eh ... pellolle minä sinut ajan ... äh... + +Ja kun rovasti viimein pääsi säännöllisiin sanoihin käsiksi, vuodatti +hän kokonaisen raekuuron Heikin ylitse, joka sen kestäessä kutistui +mielessään yhä pienemmäksi, tuijotti jalkoihinsa ja kutristeli pieniä +silmiään. + +Kun rovastin vihanpilvi oli satanut tyhjäksi, vaikeni hän ja alkoi +kävellä pitkin lattiaa. Sitten pysähtyi hän kuin sattumalta perällä +olevan suuren piirongin eteen, avasi lahvun ja koperoitsi jotakin +siellä sisällä. Mutta yhtäkkiä katsahti hän olkansa yli Heikkiä ja +ikäänkuin arvaten tämän mielihyvin seuraavan hänen toimiaan tiuskasi +vihaisesti: + +-- Seisot siinä kuin pölkky! Mikset puhu? + +Heikki hiukan liikahti ja rykäsi vaisusti, mutta pysyi muuten ääneti. + +Rovasti askarteli taas piirongin sisällä, josta alkoi kuulua tasainen: +pui, pui, pui, pui ... mikä Heikin korvissa soi kuin ihanin musiikki. + +Vaikka Heikki yhä tuijotti lattiaan, näki hän kuitenkin, kuinka rovasti +kääntyi päin, kädessään iso pikari täynnä rommia, josta ihana tuoksu +levisi ovensuuhun asti ja synnytti Heikin sisällä suloisen kutinan. +Rovasti ei kuitenkaan tarjonnut pikaria suoraan Heikille, vaan asetti +sen toisessa ovenpielessä olevan pesukaapin kannelle. + +Sen jälkeen käveli hän pari kertaa lattian yli, pysähtyi sitten +syrjittäin Heikin eteen ja pesukaappia kohti viitaten sanoi koko joukon +lauhemmalla äänellä: + +-- Niele tuo kurkkuus! Kai se sinulle hyvää tekee. + +Kurkkuaan karauttaen siirtyi Heikki pesukaapin luo, tarttui pikariin +molemmin käsin, ettei vain yhtään pisaraa maahan läikähtäisi, ja +tyhjensi lasin yhdellä siemauksella. + +-- Äh-häh, -- pääsi häneltä kuin helpotuksen huokaus ja samalla vilahti +rovastin kasvoilla pikainen hymy. + +-- Kiitoksia, -- sanoi Heikki pikaria pois pannessaan ja uskalsi nyt +ensi kerran katsoa mulauttaa rovastia silmiin. + +Ja rovastinkin ääni oli nyt kokonaan lauhtunut, kun hän sanoi: + +-- Mene ja ole kuin ennenkin! + +Hetkistä myöhemmin seisoi rovasti ikkunassa ja tyytyväisesti hymyillen +katsoi, kuinka Heikki taas jalkansa tukevasti maahan polkien ja savuja +tuprutellen asteli renkijoukon etunenässä työmaalle. + +Viikon työ ja lauvantai-illan ankara sauna haihduttivat sitten Heikin +ruumiista kaikki viinan ja kohmelon jälet, niin että hän seuraavana +sunnuntaina istui Hipon ohjaksissa yhtä tyynenä ja juurevana kuin +ennenkin. Tyytyväisenä ja sirosti juoksi Hippo, tyytyväisenä istui +rovasti ja tyytyväisenä seurasi kirkkoväki silmillään heidän +lähenemistään. Ja kun jumalanpalvelus alkoi, sanoivat kanttorin +virsikirjan hakaset tyytyväisesti: nip, nap! ja täytenä ja voimakkaana +täytti kanttorin mahtava ääni kirkonholvit. Hippo torkkui rauhallisesti +päiväpaisteessa kirkkoveräjän pielessä, Heikki istui kirkon ovipenkissä +leuka tuettuna päälletysten asetettuihin nyrkkeihin ja kuunteli +hartaudella sanaa, jota hänen oma rovastinsa saarnastuolin korkeudesta +voimallisesti julisti. Ja niin oli seurakunnan elämään palannut taas +entinen, tukevasti lutherilainen meno. + + * * * * * + +Koko rovastin elinkauden palveli Heikki pappilassa isäntärenkinä. Joka +syksy elonleikkuun jälkeen ja välistä muinakin vuodenaikoina +uudistuivat tosin ylläkerrotunlaiset epäsoinnut, sillä pitemmän aikaa +raskaassa työssä raadettuaan väitti Heikki terveytensä välttämättä +vaativan perusteellista viinakuuria. Mutta aina noiden harharetkien +jälkeen palasi elämä sentään onnellisesti säännölliseen uomaansa. + +Ja välttämätön oli Heikki rovastille laajan talouden hoidossa ja mikäli +mahdollista piti hänen aina olla rovastin lähettyvillä. Kun rovasti +vanhemmuuden ei lihavuuden takia uskaltanut yksin mennä uimaan, täytyi +Heikin olla hänellä toverina. Niinpä huusi rovasti aina jokirantaan +mennessään läheisellä pellolla työskentelevälle isäntärengilleen: + +-- Heikki, tule minua uittamaan! + +Silloin jätti Heikki työaseensa, kiiruhti rantaan ja riisuutui yhdessä +isäntänsä kanssa uimaan. Kun hän sitten kaulaa myöten vedessä +seisoessaan piteli pulikoivaa herraansa ojennetuilla käsivarsillaan, +tapahtui se yhtä tyynesti ja totisesti kuin olisi hän istunut ajurin +penkillä sunnuntaina kirkkoon ajettaessa. + +Ja kun kevättalvisin tuli loisia ja mökkiläisiä pappilaan lainaamaan +jyviä kesätyötä vastaan, tuli Heikin suorittaa jyvien mittaus. +Lainanhakijat saivat kuitenkin ensinnä rovastin puolelta kestää ankaran +"suolaamisen". + +-- Mistä minulla on teille jyviä antaa. Miksette itse kokoa ja säästä +pahan päivän varalle? Laiskottelette ja kahvina juotte tienestinne. Ja +kun te edes muistaisitte tulla työhön! + +-- Kyllä minä varmasti tulen Jaakonpäiväviikoksi niittytyöhön, -- +yrittää silloin lainanhakija. + +-- Niin te kaikki sanotte, mutta kuinkahan moni teistä on pysynyt +sanassaan. + +Sen jälkeen astelee rovasti hetken pitkin lattiaa ja sanoo sitte: + +-- Mene ja käske Heikki tänne! + +Heikki tulee ja asettuu hajasäärin isäntänsä eteen, joka kysyy: + +-- Onko niitä jyvänkahuja siellä enää yhdenkään hinkalon nurkassa? + +-- He, he, on kai siellä ainakin parikymmentä tynnyriä rukiita ja saman +verran ohria, -- vastaa Heikki leveästi. + +-- Hä, en minä usko! Mutta menehän ja mittaa tuolle Antille kaksi +nelikkoa puoleksi kumpiakin. + +Tyytyväisenä ja hyvillä mielin lähtee Antti Heikin perässä aittaan, +mutta rovasti huutaa hänelle vielä jälkeen: + +-- Muistakin ilmestyä Jaakonpäiväviikolla niittytyöhön. + + * * * * * + +Kun rovasti sitten elämänsä ehtoolla kallistui sairasvuoteelle, hoiteli +häntä aluksi yksi ja toinen naisihminen. Mutta lopulta hän tuskastui +heihin kaikkiin ja sanoi: + +-- Ei teistä ole minua hoitamaan. Käskekää Heikki tänne! + +Ja niin vietti Heikki rovastin viimeiset elinviikot hänen vuoteensa +ääressä, käänteli häntä tarvittaessa, auttoi istualleen tai tarjosi +lääkkeitä sekä muita virvokkeita ja istui väliajat tuolilla vuoteen +jalkopäässä kädet polviin tuettuina ja katsellen sairasta isäntäänsä. +Ja kun sitten rovastin nukahdettua viimeiseen uneensa soitettiin +viikonpäivät ruumiskelloja, kihahti Heikillä samoinkuin monella +seurakuntalaisellakin kellon äänen kuullessa silmiin katkerat vedet. -- + +Vanhan rovastin seuraajiin ei Heikki ole voinut perehtyä. Ne ovat +järjestelleet raamatunselityksiä ja raittiusseuroja, mutta olleet +laimeasanaisia saarnamiehiä sekä huonoja talonasukkaita, ja niin on +Heikki vieraantunut kokonaan pappilasta. Pitäjällä hän kiertelee +työmiehenä ja muistelee ikätoveriensa kanssa vanhan rovastin aikaa, +joka tänä eripuraisuuden ja velttouden kautena kangastelee heidän +mielessään kultaisena ajanjaksona. + +(1909.) + + + + +VANHAN HÄVIÖ. + + +Talon nuoret miehet olivat panneet vireille kysymyksen saunarakennuksen +uusimisesta. Heti alunpitäin asettuivat vanha isäntä ja Eljas-ukko +vastustavalle kannalle. Ensin he puhuivat pilkaten ja pisteliäästi +koko puuhasta, jossa he eivät nähneet muuta kuin nuoren polven +turhamaisuutta ja loistonhalua. Mutta kun pilkka ei tehonnut, yritti +vanha isäntä tappaa koko kysymyksen kiivaalla isäntä-sanallaan, +Eljas-ukon häntä säestäessä muutamilla mojovilla sanoilla. + +Asia oli vallankin Eljas-ukolle arka. Hän oli emännän isäpuoli ja ollut +talossa aluksi rengin nimellisenä, sittemmin vähitellen juurtunut +vakinaiseksi talon vaariksi, joka teki työtä vanhasta tottumuksesta, +teki työtä työn eikä palkan vuoksi. Hän asui omassa kamarissaan pihan +perällä ja paitsi väkevätä kahvia oli saunaaminen hänen, ei ainoastaan +välttämättömimpiä, vaan samalla korkeimpia mahdollisia nautintojaan. Ja +tärkeimpänä tekijänä oli saunaamisessa kuuma löyly -- peseminen ja +puhdistaminen olivat vähäpätöisiä sivuasioita, jonka näki siitäkin, +että ukon selkäpuolella paistoi tavallisesti hänen saunasta tullessaan +valtavia nokilautumia. Mutta niin piti ukon mielestä ollakin, ne +kuuluivat tarpeellisina lisinä hänen saunamenoihinsa. + +Vanha sauna oli kivenheiton matkalla pihasta. Se oli kookas isontalon +sauna, jossa sopi kerralla kymmenen miestä lauteille. Alhaalla oli +pienoinen neliskulmainen akkuna, mutta ylhäällä lauteiden kohdalla oli +vain nyrkin mentävä luukku, josta pahinta tikuraa sopi laskea pois. +Eljas-ukon ollessa lauteilla sitä ei kuitenkaan uskallettu pitää auki, +joten lauteilla aina silloin oli melkein täyspimeä, jonka keskestä +alhaalla nokisen kiukaan kupeella kyyröttävän saunapiian silmiin +vilkkui paljaita ja kovin punottavia ruumiinosia ja kuului veden +solinaa, voimakasta ähkinää ja huumaava vihdanläiske. + +Eljas-ukolla oli parin vuosikymmenen kuluessa ollut oma vakinainen +paikkansa lauteiden pimeimmässä sopessa, johon löyly kaikista kuumimmin +vastasi. Tuntuikin aina kuin löyly olisi rauhatonna kierrellyt kaikki +saunan sopet, ylenkatseellisesti sivuuttaen muut kylpijät ja vasta +Eljas-ukon nurkkaan osuessaan rauhottuneena kietoutunut hänen +ympärilleen kuumana utupilvenä, jonka sisästä kuului tasainen vihdan +rapsutus ja mielihyvän aiheuttamaa ähkimistä. + +Siinä samalla tilalla, jossa kiiltävän nokiseen penkkiin oli jo aikoja +sitten huomattava syvennys muodostunut, oli ukko parin vuosikymmenen +mennessä tottunut talvisin kaksi kertaa viikossa ja kesin joka ilta +saman saunatunnelmansa uudistamaan. Eihän siis ollut kumma, että +kysymys vanhan saunan hävittämisestä sai tuossa tyynessä ja +harvasanaisessa ukossa sisällisen ihmisen täydelliseen kapinaan. Hän ei +voinut mitenkään kuvitella elämäänsä ilman tuota vanhaa, nokista +saunaa, jonka suuren kiukaan hän itse aikoinaan oli suurella huolella +rakentanut ja sitten vuosien mennen monet kerrat korjannut ja uusinut +ja jossa oli häntä varten erityinen kotoisa soppi, mikä hänen +mielikuvituksessaan oli käynyt melkein pyhäksi ja loukkaamattomaksi +paikaksi. + +Olihan ukko kyllä silloin tällöin matkalla tai kylässä ollessaan +muissakin saunoissa kylpenyt, mutta ei niissä missään saanut syntymään +sitä oikeata ja totista saunatunnelmaa, joka ukolle oli kaikki +kaikessa. Vieraat lauteet, vieras haju ja outo löylyn tikura niissä +häiritsi saunahartautta. Jo lauteille johtavat portaatkin niissä kylän +saunoissa olivat tylysti vieraat, milloin liian jyrkät, milloin +horjuvat ja toisin vuoroin taas kovin kiusallisen kapeat porraslaudat. +Mutta kotona vanhassa saunassa ne olivat niin mukavalleen vinossa, +ettei huomannutkaan, kun niitä myöten lauteille pyörähti. + +Kaikkenahan se saunan uudistaminen olisi vielä ukon mielestä mennyt, +jos uudesta olisi tahdottu tehdä visusti entisen kaltainen, johon ukko +olisi saanut kiukaan rakentaa. Mutta nuorilla miehillä olikin mielessä +aivan uudenaikainen sauna, uloslämpiävä, sellainen kuin kirkonkylällä +oli joku aika sitten poliisille ja kauppiaalle rakennettu. + +Ukko halveksi sydämensä syvyydestä sellaisia saunoja. Hän kadotti +kokonaan tavallisen tyyneytensä ja puhui katkera sävy äänessään: + +-- Eihän ne ... mitä saunoja ne semmoiset on! Savua sitä pitää saunassa +olla, sisäänlämpiviä niiden olla pitää, jos mieli oikeata löylyä saada! +Herroille ja lapsille ne ovat omiaan sellaiset uloslämpiävät...! + +Vanha isäntä oli täydellisesti yhtä mieltä ja vaikka hän koettikin +voimasanalla tukehuttaa koko tuuman, näytti se sittenkin pyrkivän +toteutumaan. Hänen sanansa oli kadottanut entisen teränsä ja nuoret +miehet toimivat enemmän kuin puhuivat. He vetivät hirsiä omin päinsä ja +alkoivat rakentaa. Kasvavalla huolella näki Eljas-ukko hirsikerroksen +toisensa jälkeen kohoavan ja tuuman toteutumista ei siis ollut enää +epäileminen. + +Mutta ne rakensivat uuden saunan eri paikkaan, lähemmäs pihaa kaivon +viereen. Ehkä vanha sauna saikin jäädä koskemattomaksi paikoilleen? +Siltä se melkein näytti ja ukko tunsi toivonkipinän viriävän +sydämeensä. Hänen teki monasti mieli kysyä sitä seikkaa, mutta ei +oikein uskaltanut. Parempi odottaa ja katsoa syrjästä. Jos se saisi +paikalleen jäädä, niin eihän hänellä mitään hätää, hän kylpisi vanhan +isännän kanssa edelleenkin siinä eivätkä uudesta olisi tietääkseenkään. + +Pilkallisina ja katkerina he vanhan isännän kanssa pysyivät yhä +edelleenkin uuden saunan rakennuspuuhaa kohtaan. + +-- Eiköhän siinä pojillakin vain tule vielä turvaaminen vanhaan +saunaan, kun ei uudessa rupea löyly vetelemäänkään! -- toisteli +Eljas-ukko kuin sillä salaista huoltaan suistaakseen ja samoista syistä +liitti vanha isäntä perään: + +-- Kunhan vain ei niin kävisikin! + +Mutta kohtalo oli määrännyt vanhan saunan tyyten häviämään. Talon +suoviljelyksille tarvittiin majapirttiä kesäistä työväkeä varten ja +nuoret miehet ehdottivat vanhan saunan siirrettäväksi sinne. Kiusaus +oli vanhalle isännälle liian suuri. Kun nyt kerran kuitenkin uusi sauna +oli syntymässä, niin olihan hyvä, että vanha saunakin oli vielä +joksikin hyödyksi, kun ei sitä kylpemiseenkään enää välttämättä +tarvittu. Hänellä ei ollut sitä samaa järkähtämätöntä uskoa vanhan +savusaunan ehdottomaan etevämmyyteen kuin Eljas-ukolla ja niin saivat +nuoret miehet tahtonsa täytetyksi. Mutta Eljas-ukolta sammui +viimeinenkin riutuen kytenyt toivonkipinä. + +Kun uusi sauna oli valmistumassa, oli määrä ryhtyä vanhaa hajottamaan, +jotta se viimeisillä kevätkelillä ehdittäisiin siirrellä suopellolle. +Ja niin tuli lauantai-ilta, jolloin Eljas-ukko viimeisen kerran kylpi +tutulla sijallaan vanhassa saunassa. Mutta hän oli katkeralla mielin +eikä saanutkaan kiinni entisestä tunnelmasta. Ensinnä istui hän pitkän +tuokion silmät ummessa nurkassaan, mielessä sydäntä ahdistava +tietoisuus, että hän ei samassa paikassa saa enää koskaan istua, että +viikon kuluttua sitä tuttua paikkaa ei ole enää olemassakaan. Mutta +sitten kun muita kiipesi lauteille, alkoi hän ottaa löylyä. Äkeällä +äänellä komensi hän saunottajaa yhä lisäämään ja lisäämään löylyä, niin +että aremmat parkuen pakenivat lauteilta ja sietävämmätkin seurasivat +pahasti ähkyen perässä. Mutta ukko otti yhä lisää ja heilutti vihtaa +hartiovoimin kuin olisi hän kerta kaikkiaan aikonut kuitata loppuikänsä +saunahalut. Ja kun hän sitten viimeinkin laskeusi alas ja hänen +haahmonsa tuli sankean höyrypilven keskeltä näkyviin, oli hänen +ruumiinsa tulenhohtava ja ankara kuumuus oli kihonnut päähän, niin että +hän ulos mennessään kolhasi otsansa ovenpieleen. + +Niin kylpi ukko viimeisen kerran vanhassa saunassa. + +Maanantaina alettiin sitä hajottaa ja keskiviikkona kylvettiin ensi +kerran uudessa saunassa. Se lämmitettiin lattian alta, jonne oli +erikoinen ovi sivuseinässä. Savu meni pellillä varustetusta, +varsinaisen saunan läpi kulkevasta tornista ulos ja löylyvesi lyötiin +uunintapaisesta aukosta sisälle. Lauteita ei ollut, penkit vain +seinustoilla ja kahdessa vastakkaisessa seinässä suurehkot akkunat. +Punaiseksi maalattuna, lautaeteisineen, tornineen ja akkunoineen näytti +se Eljas-ukosta kovin oudolta ja hänestä tuntui tuiki mahdottomalta +nimittää sellaista saunaksi. + +Viime kerran vanhassa saunassa kylvettyään oli hän päätellyt +mielessään, ettei hän uuteen saunaan jalkaansa astu. Jos milloin +saunaamishalu kävisi kovin sietämättömäksi, niin kävisi hän naapurissa +kylpemässä, siellä kun oli vielä sauna vanhaa mallia. + +Mutta kun hän sitten keskiviikkoiltana näki väen vaeltavan uuteen +saunaan, alkoi ukko tuntea ruumiissaan sietämätöntä löylynkaipuuta. Hän +koetti olla sitä ajattelematta, mutta ihossa kutisi kuin kiusaa tehden +ja härnäten. Liehän tuolla pöksässä kuumuutta sielläkin, ajatteli hän +ja sitten perään: saattaisihan tuota kerran käydä katsomassa, sittepä +hänen tietää. Ja niin nähtiin ukon tuokion kuluttua vanhaan tahtiinsa +astelevan paitasillaan saunaa kohti, kädessä oma kunnon vihtansa. + +Oudon ja kovin vastenmielisen vaikutuksen teki häneen tuo valoisa sauna +tiilikivimuurineen ja puhtaan valkoisine seinineen. Kuin häpeissään +istahti hän hämärimpään nurkkaan ja alkoi tunnustella löylyn makua. +Oudolta tuntui sekin. Kuumuutta siinä kyllä oli, mutta tuoksu oli +vieras ja vastenmielinen. + +Sanaakaan puhumatta alkoi hän vihdalla sääriään rapsutella. Vanha +isäntä istui peräseinällä muiden miesten keskellä ja kuului siellä +lepertelevän jotain sellaista kuin että taitaahan se saunana mennä +tämäkin, kun ehtii siihen tottua. Nuoret miehet tuntuivat olevan siitä +hyvillään. He olivat aluksi ikäänkuin aristelleet, että miten ukot +rupeaisivat heidän saunalaitostaan arvostelemaan. Eljas-ukolla oli jo +mietittynä muutamia sapekkaita sanoja, mutta vanhan isännän vanhuuden +penseyttä osottavan lepertelyn kuullessaan suututti häntä niin, ettei +hän puhunut mitään, vaan virutti silmänsä kylmävesisangossa ja lähti +ennen muita pois. + +Eikä ukon tunteet muuttuneet sen ystävällisemmiksi uutta saunaa +kohtaan, vaikka hän vastakin kävi siellä kylpemässä. Se oli +ristiriitojen aikaa ukolle. Kun tuli tavallinen saunailta, jolloin ukon +ruumis oli tottunut löylykuurinsa saamaan, oli hänen mahdoton pysyä +pois saunasta, vaikkei hän koskaan enää voinutkaan saada entistä +saunatunnelmaansa palautumaan. Kävi hän jonkun kerran naapurissakin +kylpemässä, mutta sinnekin oli liian pitkä matka, että joka kerta olisi +viitsinyt sen kävellä eikä se naapurin saunakaan ollut sen vanhan +kotisaunan, veroinen. Niin täytyi käydä uudessa saunassa. Kylpemättä ei +voinut, olla, sehän olisi ollut ihan kuolemaksi, ja uudessa saunassa +kylpemiseen hän taas ei voinut tottua. + + * * * * * + +Eräänä kevätkesän leutona iltapäivänä heräsi Eljas-ukossa tavallista +väkevämpi saunaamishalu. Hän pysähtyi työssään ja katsoi eteensä, mutta +silmissä oli sellainen ilme kuin hän ei näkisi sillä hetkellä mitään +ulkomaailmasta. Vanha sauna ja sen nokinen, tuttu peränurkka oli taasen +yhtäkkiä ja elävästi hänen sisällisen näkövoimansa eteen kuvastunut. Se +tapahtui aina silloin, kun hänen jossakin hyvin pölyisessä työssä +ollessaan ruumista alkoi kovin sietämättömästi kutisemaan. Hän kävi +ajatuksissaan läpi kaikki kylpemismenot vanhassa saunassa, alkaen siitä +kun hän saunan siinnyttyä paitasillaan ennen muita asteli saunaan, +hautoi vihdan omilla tempuillaan, kiipesi lauteille ja alustavan löylyn +otettuaan ja hikoilun alkuun päästyään istui silmät ummessa ja nautti +tunnelman kohoutumisesta. + +Tavallista elävämmin kuvastui tänään kaikki hänen mieleensä. Hän oli +sieramissaan tuntevinaan tutun löylyn hajun ja pitkin hänen ruumistaan +kulki hivelevä väristys, kun hän kuvitteli löylyn ihanasti kirvelevänä +ihoaan nuoleksivan. Silloin oli hän tarttuvinaan vihtaan ja alkavinaan +sääriään rapsutella, mutta havahtui samalla todellisuuteen, ihana +mielikuva särkyi, hajosi ja häipyi riekaleina tyhjyyteen, ja ukon tuli +hyvin paha olla. + +Hän mietti jo lähteä naapuriin kylpemään, mutta samalla juolahti hänen +mieleensä eräs tuuma ja hän lähti tupaan. + +Siellä oli vanha isäntä yksinään. Hän istui ruuvipenkin edessä ja +silmälasit nenällään viilata jumitti jotakin rautaa. Eljas-ukko istui +penkille siihen lähelle. + +Tuokion kuluttua keskeytti vanha isäntä työnsä, silmäsi ulos ja kysyi: + +-- Onkos ukko pannut saunan lämpiämään? + +Sitä Eljas-ukko oli odottanutkin. + +-- Enpä minä häntä ... -- vastasi hän hitaasti. + +-- Eiköhän sitä sietäisi lämmittää ... tuntuu tässä kylpyä haluttavan. + +-- .... tiedä, eipä siellä tahdo saada oikeata löylyä. + +Hän oli käynyt vähän rauhattomaksi, nousi seisomaan ja rupesi piippuaan +laittamaan. Vanha isäntä näytti innostuvan, hän kääntyi Eljas-ukkoon +päin, alensi ääntään ja sanoi: + +-- No niin minustakin! On siinä joku vieras maku tuon uuden saunan +löylyssä, mikä hänessä sitten liekin. + +Eljas-ukko hymähti halveksivasti. + +-- Tietäähän tuon, kun kaikki savu ulos menee. Sisäänlämpiävän sen +pitää saunan olla, ei se löyly muuten oikeaa tule! + +Viimeiset sanansa sanoi ukko suurella painolla. + +-- Kyllä se niin on, -- sanoi vanha isäntä alakuloisesti ja näytti +siinä Eljas-ukon edessä tuntevan kuin syyllisyyttä vanhan saunan +häviämisestä. + +Eljas-ukko tuprautteli piipustaan sakeita savupilviä ja mietti, joko +hän sanoisi sen, kun vanha isäntä tuli siihen itsestään. Ääntään +vieläkin enemmän alentaen, vaikkei tuvassa muita ollutkaan, sanoi hän: + +-- Mutta saattaahan sen tuon uuden saunankin sisään lämmittää. Sulkee +vain pellin... + +-- Ky-yllä kai sen saattaa, -- arveli ukko mahdollisimman levollisesti +ja maltittomuuttaan peittääkseen katseli ympäri kattoa. + +-- No, mitäs muuta kuin pane lämmitä ja pelti kiinni, niin saadaan +tässä taas oikeata löylyä! + +-- ... tiedä häntä, mahtaisiko tuota uskaltaa? + +Hän oli tähdännyt oikeaan paikkaan. Vanhassa isännässä heräsi +silmänräpäyksessä tunto vanhasta rajattomasta isäntävallastaan ja +kiivastuen tiuskasi hän: + +-- Kun minä sen kerta sanon, niin sen uskaltaa! Pane vain lämpiämään ja +pelti kiinni! + +-- Saattaapa tuon panna, -- ja ukon kasvoille levisi makea myhäily, kun +hän kääntyi ja lähti ulos kävelemään. + +Nähtiin sitten tuokion kuluttua Eljas-ukon kärryliiterin ja halkovajan +nurkitse pitkin askelin harppovan saunaa kohti, käsivarsillaan ankara +halkosylyys. Kuin varkain pujahti hän saunan alakertaan ja kohta sen +jälkeen alkoi tornista savua purnuta. Mutta ukkopa meni vikkelästi ylös +saunaan ja sulki pellin, jolloin kitkerää ja pöllyävää savua alkoi +löylyaukon täydeltä tupruta saunaan, leviten ympäri huonetta ja tuota +pikaa peittäen näkyvistä valkoisina säilyneet seinät. Ukko sulki +tiiviisti oven ja palasi työmaalleen. Mutta aina vähän päästä täytyi +hänen silmätä saunaa kohti ja tyytyväisyydellä näki hän savun vanhaan +tapaan tulla höllöttelevän ovenpielistä ja katonrajauksesta. +Seinämaalistaan ja tornistaan huolimatta saattoi uutta saunaakin jo +saunan nimellä kunnioittaa. + +Se ehti siintyä jo ennenkuin väki työmailtaan palasi ja ukko lähti +vanhan isännän kanssa heti saunaan. Oven avattuaan tunsi hän +sieramissaan heti tutun hajun ja kovin tyytyväisenä rupesi hän +vihtaansa hautomaan. Kun he sitten istuivat perälavitsalla, kumpikin +eri nurkassaan, tulkitsivat he toisilleen tyytyväisyytensä löylyyn ja +sen makuun. + +-- No, nythän se joltakin tuntuu. + +-- Tietääpäs se, kun oikealla tavalla lämmittää. + +Seinät olivat käyneet melkein mustiksi. Se tuppasi kumpaakin +huolettamaan, vaikka he siitä visusti vaikenivatkin. Mutta kumpikin +tunsi toisen ajattelevan sitä samaa ja minkä melun nuoret miehet siitä +nostaisivat. Eljas-ukko lisäsi löylyä ja koetti silmät ummessa saada +entisen saunatunnelmansa päästä kiinni. Löyly oli kyllä oivallista, +mutta sittenkään hän ei päässyt oikein omaan elementtiinsä. Seinissä +tapahtunut jyrkeä muutos häiritsi väkisinkin. Ja niin he kumpikin +istuivat nurkassaan äänettöminä ja äkeinä. + +Kun pihalta alkoi kuulua ääniä, jotka lähenivät saunaa, laskeusi vanha +isäntä kiiruusti alas ja lähti sanaa puhumatta pois. Eljas-ukko otti +vielä löylyä ja koetti hartioitaan kylvettää, mutta kun eteisestä alkoi +kuulua jalkain töminää nuorten miesten siellä riisuutuessa, virautti +ukkokin hätäisesti silmänsä ja rintansa, laskeusi alas, otti myttyrään +käärityn paidan eteensä ja lähti ulos. + +Siinä pihan halki astellessaan kuuli hän takanaan saunanoven narisevan +ja sitten äänekkäitä ja harmistuneita huudahduksia: + +-- Mitäs tämä on! + +-- Seinät aivan mustana! + +-- Vaarit sulkeneet pellin ja laskeneet savun sisään ... silti niillä +semmoinen kiiru olikin! + +-- No ne on äijiä, sietäisivätpä senkin mokomat... + +Eljas-ukko kiiruhti askeliaan ja istahti oman puolensa portaalle, jossa +hän oli tottunut saunatunnelmansa jälkimainingeista nauttimaan, viileän +iltailman hyväillessä kuumaa ruumista. Kyynärpäät polviin nojattuina +hän siinä kauan istui ja silmät penseinä tuijotti eteensä. Selvästi hän +nyt tunsi, että hän ei saa ikinä enää vanhasta saunatunnelmastaan +kiinni, että hän itsekin kuuluu jo auttamattomasti menneisyyteen +samoinkuin se sijoiltaan hävitetty vanha saunakin. + +Ennen hän oli aina pukenut paidan päälleen ja mennyt kamariinsa +ennenkuin vihdasta ihoon tarttuneet lehdet kerkesivät irti kuivua, +mutta nyt hän istui samassa asennossa vielä sittenkin, kun ne olivat jo +olkapäiltä ja kyliltä karisseet maahan, missä lieto illan leyhkä niitä +laiskasti siirteli keskipihaa kohti. + +(1907). + + + + +SUSI. + + +Eräs unilukkarin rengin vävy kuuluu kerran kehaisseen olevansa +"viimeisestä nipukasta papillista säätyä". Tuo lienee sentään jo +liiallista säätykäsitteiden venyttämistä. Sen sijaan ovat rättäri, +silta- ja jahtivouti voineet kohtuudella lukea itsensä kuuluviksi +hallinnollisten virkamiesten viimeiseen nipukkaan. + +Mainitut virat ovat kai nykyään jo lakkautetut. Milloin jahti- tai +"susivoudin" kunniakas virka on laannut uhkealla nimellään +virkamiesluokan nimistöä koristamasta, en nyt satu tarkalleen +tietämään. Mutta kovin kauan siitä ei voi olla, koska minunkin +kotikylässäni parisenkymmentä vuotta sitten kannettiin vielä +jahtivoudin kapat, jotka peri tuon viran onnellinen omistaja, eräs +kunnan suurimpia talokkaita, jolla lisäksi oli vielä herrastuomarinkin +titteli. Kun hänellä vielä, ikäänkuin kaiken maallisen siunauksen +viimeisenä voiteluna, oli sangen huomattava ja hyvin pyöristynyt vatsa, +niin eihän ollut yhtään ihme, että tuo jahtivoutiherrastuomari kohosi +kuntalaisten mielikuvituksessa rovastiakin mahtavammaksi. + +Mitä arvoisan susivoudin virkatehtäviin kuului, sitä minä en tiennyt, +ja lienevätkö vanhemmatkaan ihmiset siitä sen paremmin selvillä olleet. +Ainoa tehtävä, minkä kaikki tiesivät hänellä varmasti olevan, oli +palkan periminen, jota tuli kappa jyviä talolta. Napisematta sen +kuntalaiset maksoivat kuten ainakin esivallalleen uskolliset alamaiset. +Mutta että puheenalaisella virkamiehellä oli jotakin tekemistä suden +kanssa, se kävi nimestä selville. Tosin ei paikkakunnalla ollut susia +vuosikymmeniin liikkunut, joten ainakaan minä en voinut päästä +selvyyteen siitä kuinka suden ja susivoudin tuli toisiinsa suhtautua. +Sitä seikkaa eivät vähimmälläkään tavalla valaisseet ne monet +susijutut, joita vanhan kansan ihmiset kertoilivat. Susivoutia ei +niissä yhdessäkään esiintynyt. + +Mutta kerran sitten kylmänä ja lumisena talvena ajausi paikkakunnalle +susi jostakin sieltä Kajaanin nälkäperukoilta päin. Ensinnä liikkui +pitäjällä itsepintaisia huhuja, että siellä ja siellä oli muka nähty +suden jälet. + +"Mitäs joutavia, jonkun suuren koiran jälet vain!" väittivät vanhemmat +miehet kyynillisen itsepintaisesti. + +Mutta sitten ilmestyi niitä, jotka olivat aivan "ilmisiinsä" nähneet +suden. Sitä ja sitä Matin Liisaa tai Liisan Mattia vastaan oli juosta +houvottanut sillä ja sillä metsätaipaleella, mutta kun Matin Liisa tai +Liisan Matti oli karjaissut niin ja niin, niin metsään oli pökässyt. + +"He, he, tainnut olla vain vallesmannin Vahti!" väittivät taas +tuomasluonteet. + +"Mitä sitä nyt taas tyhjää inttää, kyllähän sen nyt jokainen +vallesmannin Vahdin tuntee!" huusivat kiivastuneina ne, jotka olivat +suden vierailukäynnin ottaneet täytenä totena. + +Ja pitäjäläiset jakaantuivat kahteen puolueeseen, niihin, jotka +uskoivat suteen ja niihin, jotka kielsivät sen olemassaolon +paikkakunnalla. Mutta edellinen puolue kasvoi päivä päivältä, sillä yhä +useampia ilmestyi, jotka väittivät nähneensä suden tai ainakin +sudenjälet. Ja kun yhä useampia koirarakkeja pitäjän eri kulmilta +hävisi teille tietämättömille, täytyi lopulta kaikkien uskoa, että +todellakin vallesmannin Vahtia mahtavampi peto oli seudulle ilmestynyt. + +Susivouti oli viimeiseen saakka väittänyt perättömäksi huhuja, joita +pitäjällä risteili tuosta hänen virkamahtinsa piiriin kuuluvasta +häntyristä. Eikä hän ollut millänsäkään, vaikka hänen itsensä täytyi +lopulta myöntää jutuissa olevan jotain perää. + +Mutta pelkkä susivoudin nimi ei nähtävästikään riittänyt paikkakunnalta +karkottamaan petoa, joka päivä päivältä kävi yhä rohkeammaksi. Eräänä +yönä kevättalvella kävi se jo niin julkeaksi, että retkeili läpi +taajaan asutun kirkonkylän, jossa kaikki koirat alkaen vallesmannin +Vahdista aina postineidin iäti värisevään sylirakkiin saakka sinä yönä +ulvoivat ja ärhentelivät, aivankuin viimeinen päivä olisi ollut +kynnyksellä. + +Kyllä maailmaan ääntä mahtuu, lienee varmaankin susi arvellut tuosta +serkkujensa aikaansaamasta melusta, ja loikkaillen pitkin hypyin +talojen välitse sieppasi se illallispalakseen leipurin pienen mutta +ylen lihavan Mopen. + +Kun tuo suden viimeinen tihutyö tuli aamulla tunnetuksi, eivät ihmiset +voineet pidättyä naurusta. Susi, tuo synkkä ja iäti nälkäinen ryöväri, +oli esiintynyt tällä kertaa kerrassaan leikinlaskijana, sillä leipurin +muori oli vuosikausia lihottanut Moppea kermalla ja nisuleivoksilla +aivankuin odottaen tuota vierailua. + +"Hoksasipa peijakas katsoa eteensä!" + +Mutta missä asiaa ei otettu ollenkaan leikin kannalta, niin se oli +juuri leipurissa. Muori itkeskeli ja kertoi kertomasta päästyäänkin, +kuinka hän ei voi mitenkään ymmärtää, mikä sitä Moppe vainajaa vetikin +sinä yönä ulos. Moppe polonen, joka aina muulloin oli viettänyt yönsä +isäntäväkensä kanssa samassa huoneessa! Ja kyyneleet kuivattuaan +tiuskasi muori kerran, että sitäkö täytistä sillä susivoudillakin +tehdään ja sitäkö täytistä sille kapat maksetaan, kun pedot kerran +saavat vapaasti liikkua ja ihmisten elukoita haaskata. + +Tosiaankin, eiköhän juuri nyt ollut susivoudin aika osottaa, mitä hänen +virkaansa kuului? Niin, niin, ei suinkaan niitä kappoja oltu tarkotettu +noin vain suotta aikojaan maksettaviksi. Ja kun yhä edelleenkin +tapahtui, että tämän ja tuon talon koirasta jäi vain vaatimaton +hännänpää tai karvatukko muistuttamaan hänen maallisen vaelluksensa +päiviä, ei susivouti katsonut enää voivansa istua rauhallisena +alallaan. Koirista hän nyt itse asiassa viis, mutta arveluttavampaa oli +se, että kappojen maksajat alkoivat yhä äänekkäämmin murista. Jos mieli +edelleenkin saada kappansa täyteen sullottuina ja ylitsevuotavina, oli +hänen jo aika näyttää, että esivalta ei miekkaa hukkaan kanna. + +Eräänä sunnuntaina jumalanpalveluksen jälkeen hän sitten ryhtyi +toimenpiteisiin. Edellisenä yönä oli susi taas retkeillyt kirkonkylän +lähistöllä ja muutamia suksimiehiä oli aamuvarhaisesta liikkunut hänen +jälillään. Juuri kun kirkosta päästiin, tuli tieto, että he olivat +järven takana ihan suden kintereillä. Silloin komensi susivouti +virkansa puolesta kirkkomiehet liikkeelle, sillä nyt oli miesjoukolla +helppo saartaa väsytetty susi. + +Ja tuona kevättalvisena sunnuntaipäivänä tapahtuikin se ihme, että susi +saatiin näyttäytymään koko kylän väelle. Se tapahtui kirkonkylän +laiteella olevan pienen ja matalarantaisen järven jäällä, jossa susi +joutui jonkunlaiseen puolisaarrokseen. + +Silloinkos kävi järvellä melu ja rähäkkä. Miehiä hevosella ja jalan, +toisilla pyssyräikät kainalossa, toisilla karahkat olalla, liikkui +jäällä mustanaan. Ja joukon jatkoksi juosta hynttyytti sinne +lähitaloista akkoja siunaillen ja hoilaten. Koirat täyttivät ilman +vimmatulla räyskytyksellä, mutta pysyen sentään kunnioittavan +välimatkan päässä sudesta, joka kieli ulkona suusta loikkaili +hölmistyneenä ja näköjään neuvotonna edestakaisin. + +Jahtivouti huusi ja ärhenteli ja ajoi hevosellaan täyttä laukkaa +miesjoukon luota toisen luo, koettaen saada syntymään umpinaista +saarrosketjua. Järven toista päätä kohti, josta joki lähti niittyjen +läpi luikertelemaan, oli piirityslinjassa vielä neljänneskilometrin +laajuinen aukko. Ainoastaan joukko räkyttäviä koiria juosta houvotteli +siellä toistensa ympäri. + +Susi ei luonnollisestikaan jättänyt käyttämättä vihollisarmeijan +vitkastelua hyväkseen. Ennenkuin huutelevat ja töllistelevät miesjoukot +ehtivät hajota ketjuksi ja sulkea aukon, lähti susi tavattoman pitkiä +hyppyjä tehden loikkimaan ulos tuolta epämieluisalta näyttämöltä. Häntä +koipien välissä väistyivät koirat syrjään. Ainoastaan susivoudin +pystykorva piti, arvatenkin isäntänsä virka-aseman johdosta, +velvollisuutenaan uskaltautua hampaitaan näytellen lähemmäs sutta. +Mutta tuo kaikkea häveliäisyyttä puuttuva käytös kävi susivoudin +rakille kalliiksi. Susi teki äkkinäisen syrjähypyn ja tarttuen tuota +virkavallan palvelukseen antautunutta sukulaistaan niskaharjaksista +alkoi raahata häntä mukanaan. + +"Parhaaseenpa osasi taas tarttua!" kuului huutoja, ja nauraen sekä +hoilaten hajosi vaivalla muodostunut piiritysketju. + +Susivouti oli harmista haleta. Kun hän paljosta huutamisesta ei saanut +enää ääntään kulkemaan, että olisi komentanut miehiä suden jälkeen, +heittäysi hän itse rekeensä ja lähti ruoskan vinkuessa tavottamaan +ryöväriä, joka tuolla viimeisellä tekosellaan oli saattanut hänen +virka-arvonsa suorastaan naurun alaiseksi. + +Susi, joka arvatenkin olisi halunnut virkaintoisesta pystykorvasta +valmistaa päivällisaterian, huomasi pelastumiselleen välttämättömäksi +heittää taakkansa hangelle, mihin se puolikuoliaana jäi keppuroimaan. +Kaksinkertaisella vauhdilla jatkoi se sitten matkaansa ja katosi joen +mutkaukseen, kintereillään täyttä laukkaa ajava, kiukusta pakahtuva +jahtivouti. + +Vasta iltahämärissä saapui jahtivouti kotiinsa, selittäen että hän jo +kerran muka oli saavuttamaisillaan suden ja ajamaisillaan sen päälle, +mutta silloin solahtivat valjaat hevosen päältä ja niin pääsi susi +näkymättömiin. + +"Niin, niin, mitäs kummaa siinä, sillä sudellahan on aina suden lykyt!" + +Jahtivouti katsoi kai tällä voimanponnistuksella kuitanneensa menneiden +vuosien kapat, sillä susi sai sen jälkeen hänen puoleltaan olla +pitemmän ajan rauhassa. Jotkut yksityiset suksi- ja pyssymiehet sitä +kyllä ahdistivat, mutta onnellisesti säilytti se nahkansa kesään +saakka. + +Että susi kesäksikin jäi paikkakunnalle, oli jo hyvin arveluttavaa. +Sieltä ja täältä alkoi piankin kuulua haikeita valituksia suden +lammaslaumoissa tekemistä tuhotöistä. Yhä kiukkuisemmin alettiin taas +puhua jahtivoudista ja hänen kapoistaan. Lopulta katsoikin tämä +tarpeelliseksi ryhtyä uusiin toimenpiteisiin. + +Mutta kesällä, jolloin ei jälkiä näkynyt, oli mahdotonta ajaa sutta tai +saada se saarroksiin. Sen vuoksi ryhtyi jahtivouti suuremmoisiin +strategisiin liikkeisiin, joiden tarkotuksena oli häätää susi pitäjän +alueelta kokonaan pois. Hän sai apua ylemmältä esivallalta, nimittäin +nimismieheltä, ja niin kuulutettiin puolesta pitäjästä mies talosta +kokoontumaan määrättyyn paikkaan. Kellä suinkin oli pyssy, hänen oli se +otettava mukaan. + +Miehiä kokoontui sudenajoon viljalti. Kaikille, joilla oli pahanenkaan +ampuma-ase, jaettiin kunnan puolesta ruutia ja nalleja. Sitten heidät +sijotettiin kutakuinkin suorana viivana puolen pitäjän läpi kulkevalle +maantielle, parikymmentä syltä aina miehen väliä, joten heistä venyi +penikulman pituinen ketju. Ketjun, jota pitkin susivoutikenraali +lopuksi ajoi kääseissään jaellen armeijalle viimeisiä neuvojaan, tuli +merkin saatuaan lähteä yhtaikaa liikkeelle ja samassa järjestyksessä, +pyssyjään paukutellen, huutaen ja menoten samota läpi maantien ja +pitäjänrajan välisen laajan metsäkulman. Rajalla ilmotettiin olevan +naapuripitäjän miehiä omain viranomaistensa johdolla, ja he lähtisivät +sitten jatkamaan ajoa oman alueensa läpi. + +Oliko herrojen viranomaisten tarkotus ajaa susi täten pitäjä pitäjältä +aina Pohjanlahteen saakka ja sinne hukuttaa, siitä minulla ei ole +tietoa. Ja muutoinkin olisi ehkä joku entisajan nerokkaimmista +kondottiereistä voinut strategisessa suhteessa tehdä joitakin painavia +muistutuksia tätä suunnitelmaa vastaan. Sillä jos suden tiedettiinkin +muutamia päiviä sitten asustaneen hyökkäyksen alaisella metsäkulmalla, +niin oliko sanottu, että se siellä enää olisi, varsinkin kun ottaa +huomioon puheenalaisen häntyrin levottoman ja liikkuvan luonteen? Jos +kysymyksessä olisi ollut esim. karhu, niin asia olisi ollut vallan +toinen. Mutta sudestahan oli juuri edellisen talven aikana syntynyt +samantapaisia legendoja kuin ennen tanskalaissotien aikana Niilo +Grabbesta, joka oli yhtaikaa kaikkialla eikä silti missään. Ja toiseksi +saattoi sangen painavilla syillä kysyä: oliko niin varmaa, että susi, +jos hän nyt sattuikin olemaan tällä pitäjän kulmalla, syrjiin +poikkeamatta kiltisti juoksisi ketjun edellä naapuripitäjän rajalle, +asettuakseen sitten siellä sikäläisen rintaman eteen kuin hevonen +valjaisiin ja juostakseen niin edelleen aina Pohjanlahteen saakka? + +Mutta tällaisia seikkoja eivät miehet ottaneet punnitakseen, eikähän +miehistön asia olekaan arvostella päällystön toimenpiteitä. Innokkain +huudoin ja tihein pyssynlaukauksin lähtivät he merkkilaukausten pitkin +linjaa kaikuessa samoilemaan tuota paripenikulmaista, soista ja +rämeistä metsätaivalta. Ja puolen päivää kuului siltä pitäjän kulmalta +sotainen pauhina, joka varmaankin tuotti lohtua niiden mieliin, joiden +koirain tai lammasten kanssa susi oli rakentanut lähempää tuttavuutta. + +Mutta vähitellen sammui rähinä ja pyssyjen pauke. Soita tarpoessaan +väsyivät miehet, kokoontuivat yksiin joukkoihin ja hiljaa jutellen +jatkoivat matkaa pitäjän rajalle, josta he hiukan levähdettyään ja +naapurikylän miehiä näkemättäkään palasivat läpi väsyneinä ja +kipeytynein raajoin kotiinsa. + +Seuraavana päivänä kuultiin, että susi oli eilispäivänä vastakkaisella +kulmalla pitäjää tehnyt pillojaan erään talon lammaskarjassa. + +Siinä sitä nyt siis oltiin! Ja sudenajossa mukana olleet alkoivat +ankarasti arvostella koko yritystä. "Mitäs, tiesihän sen nyt jo +lähtiessäkin, ettei sillä pelillä pitkällekään päästä!" Jokaisella oli +parempi suunnitelma, että niin ja niin sitä olisi pitänyt tehdä ja susi +olisi varmasti joutunut loukkuun. Jahtivoudin ja nimismiehen +typeryydestä olivat kaikki yhtä mieltä. + +Mutta edellinen, jolla virkavelvollisuutensa lisäksi oli sitten +viimetalvisen tapauksen selvästi persoonallistakin kainia sutta +kohtaan, teki vielä tuonnempana kesällä uuden, joltistakin +mielikuvitusrikkautta todistavan ehdotuksen tuon juonikkaan häntäniekan +karkottamiseksi. Metsiin pitäjän eri kulmille oli kiviin ja kallioihin +porattava ankarat latingit, jotka sitten samana yönä yhtaikaa +sytytettäisiin. Siitä syntyvä pelottava jyrinä karkottaisi varmasti +suden mailta halmeilta. Kuinka tämä yritys olisi onnistunut, on +mahdoton sanoa, sillä sitä ei pantu koskaan toimeen. Susi teki koko +kesän pillojaan ja vasta seuraavana talvena menetti se naapuripitäjässä +nahkansa. + +Sen jälkeen ei paikkakunnalla ole ainakaan pitempään susia oleskellut. +Huomattavimmat seuraukset tästä sen viimeisestä vierailukäynnistä +olivat seuraavat: 1) niiden hyväilyjen johdosta, joiden esineiksi +leipurin ja susivoudin koirat olivat joutuneet, liittyi kansan +mielikuvituksessa suden luonteeseen jonkinlainen humoristinen piirre, +2) kun jahtivoudin virat joitakin vuosia sen jälkeen lakkautettiin, +pidettiin esivallan toimenpidettä kerrankin ihan naulanpäähän osattuna. + + + + +VAARALLISELLA RETKELLÄ. + + +Tupakkavaunun lyhemmällä ovipenkillä istui vanhanpuoleinen mies, jonka +yhdellä silmäyksellä saattoi huomata syrjäseutulaiseksi. Hänen laihoja +kasvojaan ympäröi naavoittunut parta, päällään hänellä oli +vanhankuosinen sarkatakki ja jalassa pieksusaappaat, joista lähtevä +tervanhaju tuntui yli vaunun. Hän istui penkillä syrjittäin ja söi +avopäin evästä laukustaan. + +Vastapäisellä penkillä istui kaksi jätkää, jotka kuluneilla ja +likaisilla korteilla nopein kädenliikkein pelasivat viittä lehteä. Kun +ukko lopetti syönnin, sulkien voirasiansa ja pyyhkien puukkoaan +housuihinsa, päättivät jätkätkin pelinsä ja ottaen ylätaskuistaan +esille pennin paperossit alkoivat savustella. Kumpikin tarkasteli nyt +ukkoa, joka hitaalla perusteellisuudella ahtoi visapiippuunsa +nurkantakasia parin korttelin pituisesta tupakkimassista. + +Vihdoin alotti toinen keskustelun, kysyen eräänlaisella tuttavallisella +ylemmyydellä: + +-- Mihinkäs asti isäntä reissaa? + +Ukko puhalsi savun suustaan, sylkäsi sitten ja rykäsi vielä perään, +minkä jälkeen hän oli valmis vastaamaan: + +-- Tornioonhan tässä olisi meininki päästä. + +-- No sittenhän meillä on sama matka. + +-- Vai sinne tekin, -- innostui ukko ja muuttui heti käytöksessään +avonaisemmaksi, -- taidatte olla sieltä puolen kotoisinkin? + +-- No eipä juuri sieltä, mutta töissä on oltu siellä Roution sahalla ja +sinne ollaan nytkin menossa. + +-- No ihan kuin naulan päähän! -- innostui ukko yhä enemmän, -- minä +kun myös olen juuri samalle sahalle menossa. + +-- Ettäkö oikein töihin? -- hymähtivät jätkät. + +-- Ehei, mitäs minusta nyt sahan töihin! -- nauroi ukko. -- Muuten vain +tuli asiaa. Minulla oli näet poika siellä työssä ja se otti ja tässä +pääsiäisen aikana kuoli tapaturmaisesti, miten lienee lankkupinon +päältä horjahtanut alas niin että taittoi selkänsä. Ja nyt sitten viime +viikolla kirjottivat sieltä sahalta, että se oli tapaturmavakuutuksessa +ja että saisi tulla rahoja nostamaan. + +-- Te taidattekin olla sen Kasurin Esko-vainajan isä? -- keskeytti +toinen jätkä. + +-- No se juuri! Tunsittekos tekin Eskon? + +-- Tokihan me Eskon tunsimme, kun oltiin monena vuonna yksissä töissä, +-- vakuuttivat jätkät. + +-- No katsopas! -- ihasteli ukko. + +Hän lämpeni yhä enemmän jätkiä kohtaan, jotka tuntuivat hänestä nyt +melkein sukulaisilta. Hän olikin puolen päivää äänetönnä saanut istua +köröttää outojen ihmisten parissa. + +-- Tehän sitä sitten opastattekin minun sinne sahalle, minä kun olen +aivan outo niillä main, -- pyydysteli ukko. + +-- Kyllähän me, mitäs siinä on muuta kuin mennään heti asemalta yksin +matkoin. + +-- Sattuipa se tosiaan mukavasti, -- ihasteli Kasuri edelleen ja alkoi +sitten omasta alotteestaan kertoilla elämänsä vaiheita: kuinka hän oli +suuren lapsijoukon isänä asettunut kylmään korpeen, rakentanut sinne +mökin ja raivannut peltoa; kuinka lapset aikaistuttuaan olivat järkiään +lentäneet maailmalle; kuinka hän vanhana ja selkävaivaisena miehenä oli +muorineen häätynyt mökiltä pois, mutta kuinka hän oli asettunut toiseen +korven kolkkaan ja yhdessä muorin kanssa raivannut sinne uudet pellot; +ja kuinka he kahden nyt elelivät siellä pienessä pirttipahasessa. + +-- Ei ole ollut varoja rakentaa kunnollista asumusta eikä pojista ole +ollut ennen penninkään apua, kunnekka nyt sitten tuli ihka tietämättä +vakuutusmaksu. Vaikka raskas oli sekin apu, kun se tuli pojan kuoleman +hintana, -- lopetti hän juttelunsa. + +-- Kuinkas isosta se Esko oli vakuuttanut itsensä? -- kysyi nyt toinen +miehistä. + +Mutta Kasuri muuttuikin yhtäkkiä varovaiseksi ja vastasi +epämääräisesti: + +-- Olihan se ... niin että kyllä minä niillä rahoilla, jos ne nyt +sieltä ensinnäkin saa, voin isomman tupakantin laittaa. + +Hän puhaltaa turisteli öljyä piipunvarrestaan ja jatkoi kielevästi: + +-- Tähän asti minä olenkin pannut pääpainon ulkohuoneille. Navetat, +riihet ja tallit olen itse vähitellen salvaa jäkrittänyt, mutta nyt kun +olisi pitänyt omankin pään suojaksi kunnollinen asumus saada, loppuivat +voimat. On ruvennut sellainen ankara kolotus selkää vaivaamaan, ettei +kykene enää salvukirvestä heiluttamaan. Saa nähdä nyt sitten, saaneeko +tässä sen vieraalla väellä pystyyn. + +Sen jälkeen mennä täristettiin ääneti eteenpäin. Kasuri täytti +uudelleen piippunsa, veteli savuja ja katui mielessään, että oli +tullutkin niin tarkkaan oudoille miehille asiastaan jutelleeksi. Ties +miten ystäviksi vielä voivat heittäytyä, kun saivat niistä rahoista +kuulla... + +Iltapuolella päivää saapuivat he perille ja Kasuri lähti yhdessä +miesten kanssa astelemaan suoraa sahalle. Miehet neuvoivat työnjohtajan +asunnon ja laukkunsa porstuaan laskien pistäysi Kasuri kyökkiin. + +Kun hän edellisellä viikolla oli saanut sahan työnjohtajalta kirjeen, +jossa häntä kehotettiin tulemaan sahalle nostamaan poikavainajansa +kolmen tuhannen markan tapaturmavakuutusta, oli asia Kasurista tuntunut +suorastaan unennäöltä. Jo lähes paria kuukautta aikaisemmin oli hän +saanut tiedon poikansa kuolemasta, jonka aiheuttama mielimurteisuus oli +jo ehtinyt asettua. Tapaturmavakuutuksesta ei hänellä ollut ennen +kirjeen saapumista ollut mitään tietoa. "En minä oikein jaksa uskoa, +että sieltä mitään rahoja lähtee, mutta menenpä häntä nyt varsin +käymään", oli hän lähtiessään muorille sanonut. Eikä hän itse asiassa +ollutkaan koko matkalla jaksanut oikein uskoa saavansa rahoja, sillä +kolme tuhatta markkaa tuntui hänestä ihan uskomattomalta summalta. +Siksi hänen jännityksensä kohosi korkeimmilleen, kun palvelustyttö meni +sisähuoneista työnjohtajaa kutsumaan. + +Hetken perästä ilmestyi kyökkiin kovaääninen reipas mies. Silmättyään +Kasuria ja ehtimättä vastata tämän tervehdykseen lausui hän: + +-- Taidatte olla sen Esko Kasuri-vainajan isä? + +-- Ka sehän minä olen, mutta kuinkas te sen niin pian hoksasia? + +-- Näin päältä, -- sanoi työnjohtaja tyytyväisenä, -- mutta kylläpä te +tulittekin parhaaseen aikaan. Täällä on muuan naikkonen, joka taisi +elää yksissä Eskon kanssa, ja se väittää Eskon lasaretissa maatessaan +luvanneen vakuutusrahat hänelle ja vaatii niitä nyt sen perusteella +itselleen. Mutta ei niitä hänelle anneta. Lähdetäänhän konttorin +puolelle, niin saatte rahat taskuunne. + +Kasurilla rupesivat ihan polvet vapisemaan ja tuntui kuin hengityskin +olisi tahtonut salpautua. + +-- Että oikeinko ne rahat on tänne lähetetty? -- sammalsi hän +hämillään. + +-- Hyvä toki, kolme tuhatta täällä on teitä odottamassa. Taikka +oikeastaan hyvin hituista vaille, sillä lähetyskustannukset on +vähennetty pois, mutta se ei tee täyttä markkaakaan. + +-- Olisihan siitä nyt saanut vaikka enempikin ottaa, -- hymisi Kasuri, +jonka mielestä työnjohtaja oli maailman paras mies. + +Kentällä konttorihuoneuston edustalla loikoili tupakoiden ja jutellen +joukko sahan työmiehiä, joiden keskellä Kasuri huomasi äskeiset +opastajansakin. Ne olivat nähtävästi juuri kertoneet hänestä toisille +miehille, sillä yksi joukosta kysyi heidän ohi kulkiessaan: + +-- Rahojakos vaari menee nostamaan? + +-- ... tiedä häntä, tokko tuolta suuriakaan rahoja lähtenee, -- vastasi +Kasuri vältellen ja kiiruhti työnjohtajan jälestä portaita ylös. + +Kun he olivat tulleet sisälle, haki työnjohtaja pöytälaatikosta +muutamia papereita ja lausui: + +-- Näihin olisi summa kuitattava. Osaattakos te nimenne kirjottaa. + +-- Enhän minä ... puumerkkiinhän ne ovat aina saaneet tyytyä. + +-- No pistäkäähän sitten puumerkki alle, kun minä ensinnä kirjotan +nimenne. + +Kasuri otti kynän kömpelöiden ja kuhmuisten sormiensa väliin sekä +piirsi työnjohtajan osottamaan kohtaan tuumankorkuisen latinalaisen +K:n. Siitä tuli hyvin mutkainen, sillä kynää pitelevä käsi vapisi +kovin. + +-- Eikö tuo täydestä käyne? -- sanoi hän, laskien helpotuksesta +huokaisten kynän pöydälle. + +Kun paperit oli vielä varustettu todistajain nimikirjotuksilla, avasi +työnjohtaja kassakaapin ja latoi pöydälle viisi viidensadan markan +seteliä, niiden päälle neljä satamarkkasta, sitten kasan kahdenkymmenen +ja kymmenen markan seteleitä sekä loppukukkuraksi joukon hopearahoja. +Kasuri katsoi neuvotonna rahaläjää, vilkasi sitten työnjohtajaa ja +sammalsi: + +-- Että nuoko ne sitten tulee minulle? + +-- Kuinkas muuten! Ei muuta kuin sullokaa poveenne ja onneksi vain +olkoon! -- vastasi työnjohtaja iloisesti. + +-- Mutta ... entäs teille vaivoistanne? + +-- Ei tietysti mitään teidän puolestanne, sillä vakuutusyhtiöhän +minulle asiamiesvaivani maksaa. + +-- No, ottaisitte nyt kuitenkin minunkin puolestani ... kun niitä siinä +kerta noinkin varavalti on. + +-- Ehei se tule kysymykseenkään! Suoltakaa vain rahat taskuunne. + +Kun Kasuri ei enää tiennyt, miten palkita tuota maailman parasta miestä +tai muutoin hänelle myötätuntoaan osottaa, sammalsi hän yhä +neuvottomampana: + +-- Mutta mistäs te tiedätte, olenko minä Esko Kasurin oikea isä, kun +ette ole mitään todistuksiakaan tiedustellut. Vaikka kyllähän minulla +on täällä sellainenkin varattuna. + +Hän kaivoi povitaskustaan ikikuluneen ja paikatun nahkalompakon, josta +hän kopeloi esiin papintodistuksen, ojentaen sen työnjohtajalle. + +-- Naamahan se on miehen paras todistaja, -- lausui tämä +hyväntuulisesti ja laski papin kirjan paperiensa joukkoon. + +Kasuri läheni rahakasaa, mutta arveli vielä: + +-- Tuntuupa niin oudolta ottaa päälleen noin isoja rahoja... Etteköhän +te ottaisi ja pitäisi niitä vielä vähän aikaa ja lähettäisi sitten +postissa sinne minun kotikylääni. + +-- Mutta pankaa itse lähtiessänne kaupungin postikonttorista menemään +postilähetyksenä. Ei se maksa kuin muutaman kymmenen penniä ja kotona +ne ovat yhtä aikaa kuin te itsekin. Ja kyllähän te nyt toki täältä +kaupunkiin uskallatte ne viedä, näin päiväsaikana, -- rauhotteli +työnjohtaja. + +-- Hm, no, taitaapa se käydä laatuun, -- sanoi Kasuri ja alkoi sulloa +rahoja lompakkoonsa. + +-- Olisitte nyt itsekin laskenut ne rahat, ettei vain mitään erehdystä +olisi tapahtunut. + +-- Mitäs joutavia, kyllähän minä nyt toki uskon sen teidänkin +laskemallanne, -- vastasi Kasuri ja lisäsi huolestuneena, akkunasta +ulos vilkaisten: -- Tulikin mainituksi noille jätkille, jotka minun +tänne sahalle opastivat, että täältä pitäisi rahoja saada. + +-- Mitäpäs niistä välittää, menkää vain muuna miessä sivu elkääkä +ryhtykö millekään niiden kanssa. + +Saatuaan lompakon visusti povitaskuun kätketyksi sekä takin +huolellisesti napitetuksi puristi Kasuri jäähyväisiksi työnjohtajan +kättä ja lähti huoneesta kiiruusti, salatakseen kiitollisuuden +tunteiden aiheuttamaa mielenliikutustaan. Lakin sijotti hän molemmin +käsin vasta portailla päähänsä ja vaikka hänen kasvonsa hohtivatkin ja +polvet vavahtelivat, koetti hän mahdollisimman rauhallisesti laskeutua +pihalle. + +-- No tulikos vaarille rahoja? -- kysyi äskeinen jätkä raa'alla +äänekkyydellä, samalla kun koko miesjoukko kiinnitti katseensa +Kasuriin. + +Kasuri pysähtyi koin noiduttuna heidän eteensä ja koetti hymyillä, +sammaltaen: + +-- Niin rahojako? Koiran häntää sieltä rahoiksi tuli. Se näkyykin +juutas olevan niin sotkuinen asia, ettei ne rahat hevillä heltiäkään, +he, he... + +-- No mikä sen nyt selvän asian on niin sotkenut? -- tiukkasi puhetta +johtava jätkä. + +-- Mikä ne herrain mutkat tietää, -- sanoi Kasuri, siristäen viekkaasti +vasenta silmäänsä ja ryhtyen piippuaan täyttämään. + +Hänen oli tavattoman vaikea olla. Povessa tuntui kuin polttavan ja +kainaloita hiosti. Häneen äänetönnä tähystelevä miesjoukko tuntui +hänestä nälkäiseltä ihmissyöjälaumalta. Mutta äänettömyys tuntui kahta +kaameammalta ja hän koetti leperrellä: + +-- Vaikka lupasivathan he lähettää rahat, jos ne kerran rupeavat +heltiämään, ettei minun vanhan miehen tarvitse tänne uutta reissua +tehdä. + +Mutta tähän takertui taas jätkä, kääntyen nurmikolla toiselle +kylelleen: + +-- Paljostakos se Esko oli vakuuttanut itsensä? + +-- Eihän se paljosta... Mitä lie ollut siinä tuhannen markan korvilla, +vaikka eihän siitä jää hetikään niin paljoa, kun kaikki kulut ja muut +menot ensin päältä vähennetään, -- koetti Kasuri panna parastaan. + +Mutta nyt sekaantui asiaan muuan miesjoukon takana suullaan makaava +jätkä, sanoa järäyttämällä: + +-- Kolmesta tuhannestahan tuo se Taava puhui, joka kans on niitä rahoja +itselleen vainustellut. + +-- Ei ole perää, kyllä ne ovat Taavan omia luuloja, -- ehätti Kasuri +hädissään, ojentaen samalla tupakkimassinsa etumaiselle miehelle +ikäänkuin sovitusuhriksi sekä kääntääkseen samalla puhetta muualle. + +-- Siinä olisi oikeita sydänmaan tupakeita, jos niinkuin passaisi panna +piippuun. + +-- Onpas siinä oikein vanhan kansan massi, -- ihasteli jätkä, -- +vasikan kusirakostako tuo on tehty? + +-- Vasikan, vasikanhan minä sen tein ja ensi kynttilänpäivänä tulee se +minulla olleeksi kahdeksantoista vuotta, -- kiiruhti Kasuri +huojentuneena selittämään, samalla kuin massi kierteli kädestä käteen. + +Kun se viimein palasi takaisin Kasurille, kuului konttorin portailta +työnjohtajan ääni, joka kutsui luokseen jotakin miehistä. Silloin +vapautui Kasuri kokonaan lumouksestaan, työnsi tupakkimassin taskuun ja +rupesi tekemään lähtöä. Mutta silloin alkoi hänestä tuntua, että hän on +tehnyt jotakin vääryyttä noille miehille.. Hänen teki mielensä hyvittää +se jollakin tavoin, mutta sekaannuksissaan ei hän osannut muuta kuin +sanoa: + +-- No, hyvästi nyt vain, miehet, täytyy tässä joutua asemalle. + +Sen sanottuaan lähti hän kävelemään pois. Rauhalliseksi ei hän +kuitenkaan itseään tuntenut vielä sittenkään, kun hän oli jo päässyt +sahan lähettyviltä. Kaikissa sahan ja kaupungin välisellä tiellä +kohtaamissaan henkilöissä näki hän vaanivan ryöstömurhaajan ja hänestä +tuntui kuin olisi hän povessaan kulettanut vaarallista räjähdysainetta, +joka milloin hyvänsä saattoi saada aikaan mullistavan tuhon. Hän koetti +kädellään suojata vasemmanpuoleista poveaan, johon kaikki näyttivät +kohdistavan katseensa. + +Kaupunkiin päästyään näki hän poliisikonstaapelin seisoskelevan +muutaman pikku puiston nurkalla. Hän läheni kiiruusti konstaapelia ja +tiedusteli postikonttoria. Kun konstaapeli oli perusteellisesti +neuvonut sen, lisäsi Kasuri arasti: + +-- Etteköhän tulisi saattamaan, minä kun olen aivan outo täällä? + +Itse asiassa olisi hän halunnut poliisimiehen turvakseen tuolle +lyhyelle lopputaipaleelle. Mutta haukotellen vastasi konstu: + +-- Mitäs joutavia, kyllähän sinne nyt tästä osaa vaikka sika säkki +päässä. Tuon ensimäisen nurkan ympäri vain ja sitten katua pitkin +vasemmalle, kunnes tulee eteen postikonttorin suuri kyltti. + +Onnellisesti pääsikin Kasuri postikonttoriin ja sai +asiansa toimitetuksi. Hän antoi kaikki sahalta saamansa rahat, +yksinpä pienemmät hopeatkin, postissa kuletettavaksi ja maksoi +lähetyskustannukset messinkileukaisesta housuntaskukukkarostaan. Vasta +sitten tunsi hän painon hartioiltaan putoavan, kun hän rahojen sijalle +lompakkoon sijotti kuitin. + +Asemalle saapui hän lähes tuntia ennen iltajunan lähtöä. Hän istahti +rappusten nurkalle, avasi eväslaukkunsa ja alkoi hyvällä halulla +aterioida. + +Hän tunsi olonsa suunnilleen samanlaiseksi kuin lauantai-iltana, kovan +työviikon jälkeen, saunasta tultua. Yhtämittaa hymyili hän, samalla +kuin poskilihaksen alla hitaasti liikehti iso voileivän pala. + +-- Katos, kun ittekseen nauraa, on tainnut toisenkin ryypyn paiskata +poskeensa, -- sanoi tavaramakasiinilta palaava asemamies puoliääneen +toverilleen. + +Mutta Kasuri ei piitannut, eipä edes huomannutkaan heitä. Hän ajatteli +vain omia asioitaan. + +Kolme tuhatta markkaa, mitä kaikkea sillä hankkiikaan! No, sen tuvan +kuitenkin ensiksi. + +Sitä tupajuttua alkoi hän nyt harkita perusteellisesti. Eräänä +sunnuntai-iltana viime kesänä oli hän ollut Viertolan talossa. Siellä +oli vanha, puolittain ränsistynyt tupakantti kaksine kamarineen. Hän +oli syynäillyt sitä tarkkaan ja puukonpäällään koputellut seinähirsiä, +että vieläkö ne ovat kovia. "Ostapas siitä, Kasuri, tupa itsellesi, +saat koko laitoksen ovineen ikkunoineen kolmella sadalla markalla", oli +isäntä sanonut. "Ei siihen tarvitse montakaan kuormallista uusia +hirsiä, kun siitä saa sellaisen pytingin, että pois tieltä." -- +"Milläpäs sitä köyhä ostaa", oli hän vastannut ja asia oli jäänyt +siihen, mutta monta kertaa oli tupa sen jälkeen palannut mieleen. Jo +tänne tulomatkalla oli se yhtämittaa pyrkinyt esille sukeltamaan, mutta +hän oli joka kerta sylkässyt sen pois mielestään, koska hän ei ollut +katsonut rahojen saantia läheskään varmaksi. + +Mutta nyt hän menee kotiin tultuaan suoraapäätä Viertolaan ja tekee +kaupat ja sitten ensimäisillä syyskeleillä siirrellään tupa hänen +omalle konnulleen. + +Syönnin lopetettuaan ja junaa odotellessaan purki hän sitten +ajatuksissaan Viertolan vanhan tupakantin perustuksiaan myöten ja +tunnusteli kirveshamaralla kutakin hirttä erikseen. + +-- Ähäh, onpahan siinä laho kohta, mutta kun uudesta hirrestä panee +jatkon, niin menee sekin, -- hymähteli hän puoliääneen. + +Muutamia pikkukaupungin joutilaita iltakävelijöitä oli asettunut +rappusille hänen lähettyvilleen. Ne iskivät silmää toisilleen, +hymyilivät ja tyrskähtelivät, mutta Kasuri ei heistä tiennyt mitään. + +Kun juna viipyi, rupesi häntä lopulta huolettamaan, että Viertolainen +onkin ehkä ehtinyt näinä päivinä myydä tupansa jollekin toiselle. Hän +koetti lohdutella itseään, etteihän se nyt kesäsydännä ole sitä kenelle +saanut kaupatuksi. Ja kun juna vihdoinkin asettui asemasillan laitaan, +sieppasi hän kiiruusti laukkunsa ja lopetti vaunuun rientäessään +ajatusjuoksunsa näin: + +-- Kunhan vain ei sittekin joku ryöttä kerkeäisi siihen väliin +tuppautumaan! + +Asemahuoneen rappusille jätti hän yhtä hymyileviä naamoja kuin hänellä +itselläänkin oli ollut siihen asettuessaan. + +Vaunuun tultuaan kyyrähti Kasuri taas lyhemmälle ovipenkille ja +unhottaen kokonaan, että hän oli puoli tuntia sitten syönyt vahvasti, +kaivoi hän laukustaan eväsvehkeet, riisui lakin päästään ja alkoi +aterioida. Ja kun juna lähti liikkeelle, mutisi hän tyytyväisenä: + +-- Oli se sentään Jumalan onni, että tämä retki näin kunnialla päättyi. +Kun nyt vain kerkeäisi ajoissa sitä tupaa ostamaan, että muorikin ennen +kuolemaansa saisi vähän väljemmillä lattioilla liikkua! + + + + + + +III. + + + + +TULEVAISUUDEN MIES. + + +Herra Valonheimo oli aamulla saapunut Pietariin. Oltuaan koko päivän +liikkeellä asioitaan järjestelemässä oli hän juuri syönyt vahvan +illallisen omassa huoneessaan ja varustausi käymään levolle. + +Makuulla hiukan luettuaan siirsi hän kirjan syrjään ja antoi unta +odotellessaan mielikuvituksen vapaasti liikkua. + +Hän oli tyytyväinen itseensä ja oli aina sitä ollut, sillä hän oli +osannut elämänsä järjestää ja viittoa oikean suunnan tulevaisuudelleen. +Heti ensimäisenä ylioppilasvuotenaan oli hän osottautunut mieheksi, +johon kiinnitettiin paljon toiveita. Ja niistä ajoista oli hän +lakkaamatta ja varmasti kohonnut. Hänen karrieeristaan saattoi sanoa, +että se oli ollut loistava. + +Hän oli heti opintokautensa alussa älynnyt, mitä miehen tulevaisuudelle +merkitsevät sellaiset seikat kuin kansallismielisyys, raittius- ja +siveellisyysaatteet. Ja hän oli vannoutunut niiden kannattajaksi eikä +ollut laskuissaan erehtynyt. Hän oli ollut oikean ihanneylioppilaan +perikuva: oli ottanut innolla osaa kaikkiin yrityksiin, mitä noiden +hyvien asiain alalla ja nimessä suinkin liikkeelle pantiin. Hän oli +esiintynyt puhujana kaikenkarvaisissa kokouksissa, hautajais- ja +juhlatilaisuuksissa, johtanut lähetystöjä kansallisten merkkimiesten +syntymäpäivä-onnitteluille, ollut milloin minkin yhdistyksen seppelettä +kulettaen mukana samojen merkkimiesten hautasaatoissa, kuulunut +jäsenenä, puheenjohtajana, sihteerinä tai tilintarkastajana +lukemattomiin seuroihin ja komiteoihin. Yleensä ollut aina esillä ja +äänessä. Siksi hänet jo varhain huomattiin ja hänestä sanottiin, +että hän on kyky ja että hänellä on tulevaisuutta. Ja suurena +nimenmuuttopäivänä hän sitten oli ottanut tuon komealta kajahtavan ja +tosi kansallisen nimen Valonheimo. Joka kylvää, se saa myös niittää. +Loistavat tutkinnot suoritettuaan oli hänellä nyt kolmekymmentä +täytettyään senaatissa vakinainen virka, josta herui palkkaa kahdeksan +tuhatta -- vaatimattomasti tosin hänen suuriin ansioihinsa ja +pääkaupungin kalliisiin olosuhtesiin nähden. Mutta hän oli kiipeevä +edelleen, sillä kansallismielisyys, raittius- ja siveellisyysaate +olivat ratsuja, jotka kantoivat. Hän oli vasta saanut stipendin +venäjänkielen opiskelua varten keisarikunnassa, viisisataa markkaa +kuukaudessa puolen vuoden aikana -- vaatimattomasti tosin, mutta +katsoen isänmaansa köyhyyteen ja tottuneena aatteiden puolesta +työskentelemään saattoi hän tyytyä. Ja hän tyytyikin. + +Nyt oli hän saapunut opintoretkelleen, joka oli avaava hänelle tien +sinne, missä oli hänen unelmiensa päämaali -- senaattorinsalkku. + +Hän kohensi asentoaan pietarilaisen hotellin pehmeällä patjalla ja +jatkoi haaveitaan. + +Mutta mitä tuo oli? Keskelle huonetta ilmestyi kuin lattian alta +kohonneena hyvin epäilyttävän näköinen mies, jossa kaikesta huolimatta +oli sentään jotakin tutunomaista. Sillä oli iso kyömynenä, tukka ja +parta takkuinen, pitkät ja hontelot sääret kantoivat laihaa ja +kumartunutta yläruumista. Päällään hänellä oli harmaa ja likainen +takki, jonka alta näkyi pitempi musta takki. Päässä hänellä oli +vanhanaikainen, nukkavieru ja läntistynyt silinteri. + +Mies laski selästään suuren ja näköjään raskaan säkin. Kourien +vasemmalla kädellä partaansa lähestyi hän hoippuen sänkyä ja kysyi: + +-- Mitä Helsinkiin kuuluu? + +Herra Valonheimo oli hämmästyksestä ja pelosta aivan mykistynyt. Mutta +kun hän näki miehen kasvoilla leikkivän hyväntahtoisen, melkeinpä +iloisen hymyn, asettui hänen pelkonsa hieman ja hän päätteli olevansa +jonkun vaarattoman mielipuolen kanssa tekemisissä. + +-- Kuka te olette, joka tuolla tavoin tunkeutte ihmisten luo? -- sai +hän lopulta tiuskasseeksi. + +-- Kukako? Ettekö minua tunne? -- kysyi vuorostaan vieras, joka +lakkaamatta hykerteli pitkäsormisia käsiään, kouri partaansa ja teiskui +honteloilla jaloillaan. + +-- Olenko minä velvollinen tuntemaan kaikki kulkurirentut! -- ärjäsi +herra Valonheimo. + +-- He, he, niinpä tosiaankin. Ja onhan siitä jo aikaa kun minä viimeksi +Helsingissä olin. Mutta kai te olette kuullut Sipistä puhuttavan? + +-- Sipistä? -- ja herra Valonheimon mieleen välähti äkkiä, kenenkä +muotokuvaa tuo kutsumaton vieras oli muistuttanut. -- Sipi, niin +todellakin. Mutta sehän oli mahdotonta! + +-- Kuinka te rohkenette olla noin julkea? Sipihän on maannut haudassa +jo kolmattakymmentä vuotta! + +Kuinka hän ei olisi sitä tiennyt, sillä hän oli kerran, kun osakunta +kävi Sipin haudalla, pitänyt tilaisuudessa lennokkaan puheen, terottaen +kuulijain mieliin, kuinka tuon itsensä uhraavan vainajan jalo elämäntyö +oli esimerkiksi kelpaava jokaiselle köyhän isänmaan pojalle. + +Mutta omituinen vieras alkoi nauraa niin että vedet tirsuivat silmistä. +Ja kun hän vihdoin sai naurultaan tilaa, puhui hän vilkkaasti teiskuen +ja viittoillen: + +-- Petkutusta, petkutusta kaikki tyyni! Kun minä tälle matkalle +lähdettyäni sairastin vähän aikaa täällä Ohdan sairaalassa ja sieltä +päästyäni lähdin kenellekään ilmottamatta sisä-Venäjälle, niin luulivat +minun kuolleen ja kaivoivat Pargalan hautausmaasta jonkun tuntemattoman +ruumiin, jonka minuna kuljettivat Helsingin hautausmaahan, heh, heh, +hee! Eikö se tosiaankin ollut hauska kepponen? Minä olen saanut +työskennellä rauhassa kaikkien kademielten hyökkäyksiltä, jopa saanut +nähdä itseäni ja elämäntyötäni ylisteltävänkin. Ajatelkaa, minullekin +pidetty ylistyspuheita, heh, heh! Niillä minä pääasiallisesti olenkin +näinä viime vuosina elänyt, kun yhteenkään apurahan pyyntööni ei +suostuttu. + +Vieraan selitys tuntui herra Valonheimosta hyvinkin todennäköiseltä. Ja +kun hän lisäksi otti huomioon miehen ulkomuodon, alkoi hän uskoa, että +hänen edessään oli todellakin Sipi ilmielävänä. Mutta samalla vakaantui +hänen mielessään totuus jota ei hän ennen ollut tullut ajatelleeksi, +että nimittäin Sipin kaltaiset merkkimiehet tekivät isänmaalleen +suurimman palveluksen vetäytymällä mahdollisimman nopeasti hautaan. +Heillä kun eläissään ei ole mitään vaikutusvaltaa, jonka avulla nuoret +kyvyt pääsisivät kohoamaan, oli heistä kuoltuaan kuitenkin se hyöty, +että nuo samaiset kyvyt saattoivat heidän haudoillaan sekä heidän +muistokseen vietetyissä juhlatilaisuuksissa tuoda puheissa ja +esitelmissä kykynsä esille. + +-- Mutta sallitteko nyt minun vuorostani tiedustella, kuka te +olette? -- jatkoi Sipi kohteliaaseen tapaansa. -- Huomasin vain +matkustajaluettelosta täällä majailevan jonkun suomalaisen enkä +malttanut olla poikkeamatta tervehtimään ja Helsingin kuulumisia +kysäsemään. + +Herra Valonheimon vastenmielisyys ei vähentynyt vierasta kohtaan, +vaikka hän tulikin vakuutetuksi edessään olevan oikean Sipin. Mutta kun +hän kerran oli pitänyt juhlapuheen Sipin haudalla, katsoi hän +kohteliaisuuden vaatimukseksi esittää itsensä. + +-- Olen tohtori Valonheimo Helsingistä, -- ja hetken mietittyään piti +hän tarpeellisena lisätä, ettei Sipi kävisi kovin tungettelevaksi: -- +palvelen senaatissa kahdeksan tuhannen vuosipalkalla. Nykyään olen +täällä kieliopinnoita varten, jota varten minulla on valtiolta +kolmentuhannen stipendi. + +-- Kolmen tuhannen stipendi! -- huudahti Sipi käsiään yhteen lyöden. -- +Mitä kieliä te opiskelette, itämaisia vai suomalais-ugrilaisiako? + +-- Mitä? Venäjää tietysti! Sanoinhan että minulla on virka senaatissa. + +Sipi tuijotti häntä suu auki, kävi sitten tavattoman iloiseksi ja +kysyi: + +-- Mutta kuinka monasti teidän on pitänyt pyytää, ennenkuin saitte tuon +apurahan? + +Herra Valonheimo hymähti pilkallisesti. + +-- Tietysti minä sain heti! Jätin vain anomuksen ja kävin suullisesti +asianomaisia puhuttelemassa. + +Sipi kävi yhä iloisemmaksi. + +-- Onko siellä nykyään todellakin niin suuresti olot muuttuneet? +Yksistään venäjänkielen opiskelua varten kolmetuhatta! Ja heti ensi +pyynnöllä! + +Hän kävellä hoippui edestakaisin, hykerteli käsiään ja istahti tuolille +lähelle vuodetta. + +-- Mutta nythän on sitte aika minunkin uudelleen koettaa. Ettekö +luulisi heidän myöntyvän, jos pyytäisin viittäsataa, saadakseni +tilaisuuden järjestää tutkimusteni tulokset? Viisisataa -- ja hän +hykerteli mielihyvästä käsiään -- mitä minä saisinkaan sillä aikaan! + +Herra Valonheimoa suututti. Mahdollisimman kylmästi hän sanoi: + +-- Mutta eihän teillä ole mitään tutkintoja eikä virka-arvoja! + +Sipi kävi äänettömäksi ja näytti kuin kokoon painuvan. Hetken vaiti +oltuaan sanoi hän enemmän kuin itsekseen: + +-- Kyllä se taisi sentään olla tuhmasti, että minä silloin kerta +lähetin Kirjallisuuden seuralle takaisin neljännen osan kahdensadan +markan matkarahasta, kun en retkelläni sitä kaikkea saanut menemään. +Nyt sekin olisi hyvään tarpeeseen. + +Herra Valonheimon mielestä kävi Sipi kovin tuttavalliseksi. Ja mitä +muutoin Sipin arveluun tuli, niin oli hän siitä toista mieltä. Haudalla +pitämässään puheessa hän oli maininnut tuonkin pikku seikan +ihanteellisena piirteenä vainajan itsensäuhraavasta luonteesta, joten +se ei siis voinut olla mikään tuhma teko. + +Sipi oli keskustelun lomassa jo pitemmän aikaa hartaasti silmäillyt +pöydälle, johon vahtimestari oli unhottanut illallisen jätteet. Kuin +vaistomaisesti läheni hän pöytää ja sanoi hämillään ja pahasti +änkyttäen: + +-- Te olette syönyt jo illallisen... Ehkä saan käyttää hyväkseni ... en +ole pariin päivään syönyt ... siksi jo hieman hiukasee, he, he, he ... +-- ja vastausta odottamatta kävi hän ruokaan käsiksi. + +Hänellä oli nähtävästi suunnaton nälkä. Herra Valonheimoa kyllästytti +yhä enemmän. Nälkäinen mies oli hänelle hyvin hämäräperäinen käsite, +mutta jonakin vastenmielisenä se oli aina hänen mieleensä kuvastunut. +Hän koetti katsoa muualle ja niin hänen silmänsä kiintyivät Sipin +säkkiin. + +-- Tuon ruman säkkinnekin tänne raahasitte! -- sanoi hän vihaisesti. + +-- Ahaa! -- huudahti Sipi suu täynnä ruokaa ja kiiruhtaen säkin luo, -- +voinpa näyttää teille jotakin erinomaista. + +Hän unhotti kokonaan syöntipuuhansa, jokainen ryppy hänen kuihtuneilla +kasvoillaan näytti rupeavan elämään ja innosta vapisevin käsin kopeloi +hän säkkiä auki. + +-- Katsokaahan! -- huudahti hän loistavin silmin ja veti säkistä esiin +puoleksi lahoneen pääkallon. + +-- Oikea pitkäkalloinen, todella mainio dolikokefali! Katsokaahan tätä +takaraivoa, ja entä otsaa ja varsinkin leukoja! Säkissäni minulla on +kalloja viidestä eri kurganista. -- Entiset löytöni eivät ole mitään +näihin verrattuina, ja näiden avulla minä saan kumoamattomasti +todistetuksi väitteeni suomalais-ugrilaisesta alkukansasta. + +Asettaen kallon varovasti takaisin säkkiin jatkoi hän: + +-- Kunhan nyt saisin vähän rahaa, että pääsisin töihin käsiksi. Mutta +kaipa sitä aina siksi saanee. Ensinnäkin kirjotan kertomuksen +löydöistäni johonkin täkäläiseen saksalaislehteen ja siitä saan jo +aluksi. Paljokos minä tarvitsenkaan, he, he! Mutta nyt minun täytyy +rientää yökortteeria hakemaan. Tunnen täällä vanhastaan erään +syrjääniläisen narinkkakauppiaan, jonka asuinkomerossa olen joskus +majaillut. Todella mainio aarre, milloin tarvitsen joitakin tietoja +syrjäänin kielestä. Eikä tule mitään maksamaan, he he. Sain hänet +kerran käsiini, kun hän palveli täällä sotaväessä. Seisoin puoli päivää +erään kasarmin portilla ja puhuttelin kaikkia ohikulkevia sotamiehiä, +ja sattuipas viimein suomensukuinenkin kulkemaan, he, he, ja oikein +alkuperäinen syrjääni olikin... No niin, nuori ystäväni, suokaa +anteeksi että pistäysin vielä näin myöhällä, mutta en malttanut +pidättyä ja hauskapa olikin taas pitkästä ajasta saada suomea +haastella. Hyvää yötä! + +Hän nosti säkin selkäänsä ja kompuroi ovea kohti. Mutta silloin repesi +säkin pohja ja pääkallot vierivät kolisten lattialle. Herra Valonheimo +hätkähti -- ja hän heräsi kovasti hiestyneenä. + +-- Äh, kuinka ilkeätä unta! Taisin syödä liian vahvasti. Venäläinen +voileipäateria onkin niin houkutteleva. + +Hän nousi ylös, otti veronaalia ja joi lasin vettä. Kohennettuaan +vuodetta asettui hän uudestaan levolle. Ja nyt nukkui hän levollisesti +ja uneksi köyhän ja sorretun isänmaan palvelukseen pyhitetystä +elämänurastaan, joka tasaisesti yleten kulki kohti senaattorinsalkkua. + + + + +PUOLUE-ELÄMÄÄ. + + +Samoinkuin Gottfried Kellerin Seldvylan Sveitsissä, voi Laitilan +kaupungin Suomessa sanoa olevan kaikkialla eikä missään. + +Vietettyään vuosisatoja uneliasta pikkukaupungin elämää, ovat viime +vuosikymmenen valtiolliset tapaukset havahuttaneet Laitilan asukkaat +kokonaan uuteen elämään. Kuinka huimassa liikkeessä henkisen kehityksen +pyörä todellakin on ollut, siitä tässä pari pientä, Laitilan +julkisesta elämästä otettua pikakuvaa. Eräänä päivänä kiihkeiden +valtuusmiesvaalien jälkeen istui "Valonahjon" toimittaja, entinen +ylioppilas, toimistossa ja silmäili juuri saapunutta "Riennon" numeroa. + +-- Mitäs nyt kiisket tietävät? -- kysyi halveksivasti aputoimittaja, +joka istui tupakoiden pöydän takana. + +Laitilaiset olivat ajan oloon kyllästyneet entisiin +puoluenimityksiinsä: suimittarelaiset, matelijat, selkärangattomat, +puristus-, päristys- ja kiristyslailliset, ja käytäntöön olivat +vakiintuneet paikallisten puoluejohtajain ominaisuuksista muodostetut +nimitykset: kiisket ja liuhuparrat. Kumpikin puolue käytti tietysti +vain toisestaan näitä nimityksiä ja jos joskus sovinnon puuskassa +käytettiinkin kummankin itseottamia nimiä, niin varustettiin ne +välttämättä lainausmerkeillä. + +"Riento" oli kiiskien ja "Valonahjo" liuhupartain äänenkannattaja. +Viime aikoina oli sitäpaitsi kaupungin työväestö järjestynyt +kolmanneksi puolueeksi, jolla oli äänenkannattajanaan "Orjan Nyrkki". + +-- Ähää, senkös nyt saitte hampaisiinne! -- huudahti päätoimittaja +vastaukseksi aputoimittajan kysymykseen, ja alkoi kiihtyneenä lukea +"Riennosta" seuraavaa petiti-kirjotusta: + +"Valonahjon toimittajat näyttelevät latinankielentaitoaan, mutta kovin +huonolla menestyksellä. Kun meillä viime numerossamme siinä +kirjotuksessa, jossa puhuimme liuhupartain saamasta voitosta +valtuusmiesvaaleissa, tuli epähuomiossa käytetyksi lausetta: 'vae +victis!' merkityksessä 'voi voittajia!' on Valonahjo ryhtynyt tuolla +itsessään pikku asialla mahtailemaan, ilmottaen että 'voi voittajia!' +on latinaksi 'vae victores!' Asia, hyvät Valonahjon 'maisterit', sattuu +nyt kuitenkin olemaan niin hullusti, että interjektsioni 'vae' vaatii +datiivia, joten pitää olla, 'vae victoribus!' aivan samoinkuin 'vae +victis!' Sopisi Valonahjon oppineiden toimittajain vasta välttää +asioita, joissa tietävät kirveensä kiveen iskevän. Tämän neuvon antaa +kaikessa ystävyydessä Äimä." Kun päätoimittaja oli lukenut kirjotuksen +loppuun, syntyi toimistossa harmistunut äänettömyys. + +-- Pitää vastata! -- sanoi vihdoin aputoimittaja, jonka puolueintohimot +"Riennon" kirjotus oli saanut liikkeelle varsinkin sentakia, että +maisteri-sana "Riennon" kirjotuksessa oli varustettu lainausmerkeillä +osotukseksi, etteivät "Valonahjon" toimittajat olleet mitään +maistereita, vaikka heitä toisinaan sillä nimellä kunnioitettiinkin. + +-- Mitenkähän tuon asian laita oikeastaan lienee, -- virkkoi +päätoimittaja, -- pitääköhän siinä välttämättä olla datiivi? + +-- Soitetaan lehtori Pönkäselle ja kysytään. Sehän on meikäläisiä. -- + +-- Katsotaanhan ensin leksikosta, -- ja päätoimittaja haki hyllyltä +vanhan, siannahkakantisen Saleniuksen latinalais-ruotsalaisen +sanakirjan. Hetkisen sitä kiihkeästi selailtuaan luki hän ääneensä: +"Vae, interjection, ve! ack! utryck för smärta: vae tibi! vae te!" + +-- Ahaa! -- huudahti hän innostuneena ikäänkuin koko puolue olisi +tullut vararikosta pelastetuksi, -- siinä se nyt on: vae te! Siis +myöskin akkusatiivin kanssa! Tästähän me saammekin kiiskinpojille +oikein hyvän sapiskan. + +-- Mutta mitähän tuo sulkujen sisällä oleva PL merkitsee, joka on tuon +viimeisen muodon jälessä? -- kysyi hän löytöönsä yhä tuijottaen. + +-- Eikö siellä alussa ole lyhennysselitykset? -- neuvoi aputoimittaja. + +Päätoimittaja selasi uudelleen leksikoa ja päästi uuden innostuksen +huudon. Lyhennysselitysten joukossa oli: "PL = T. Maccius Plautus, +komediförtattare i andra Ã¥rhundradet före Christus." + +-- Siis Plautus on käyttänyt vae-sanaa akkusatiivin kanssa! + +Kumpikin hengähti keventyneesti ja sytytti paperossin. Sen jälkeen +tarttui päätoimittaja kynään ja alkoi mielihyvästä naureskellen +kirjottaa. + +Ja seuraavasta "Valonahjon" numerosta saivat kaikki Laitilan +liuhuparrat tyydytyksekseen lukea: "Turhaa vatkutusta on Riennon muka +suurellakin asiantuntemuksella tekemä oikaisu, että 'voi voittajia!' +olisi latinaksi 'vae victoribus!' eikä yhtähyvin 'vae victores!' kuten +me olimme sanoneet oikaistessamme heidän tekemänsä virheen. Kun Äimä, +joka arvatenkin on oikein gradueerattu maisteri kuten Riennon +päätoimittajakin, vasta lähtee muille latinaa opettamaan, niin pitäisi +hänen ensin ottaa selville siinä toimessa tarvittavat niksit. Niinpä ei +olisi tässäkään asiassa ollut haitaksi tietää, että vae-interjektsionin +yhteydessä käytetään latinankielessä myöskin _akkusatiivia_. Siten +käytti yleensä vae-sanaa m.m. tuo tunnettu huvinäytelmäin kirjottaja +Plautus, joka, kuten tiedetään, eli toisella vuosisadalla ennen +Kristusta. Mutta ehkä Plautuksen latina onkin hebreaa gradueeratulle +Äimälle? Sat sapienti! Naskali." + +"Orjan nyrkki" asettui aina porvarislehtien välisten kiistojen +yläpuolelle ja tästäkin jutusta se kirjotti ivallisen uutisen: +"Porvarit opettavat toisilleen latinaa", lopettaen sen huomautuksella: +"Kaikella sitä riistäjäpuolueiden äänitorvet koettavatkin joutilasten +lukijainsa skandaalihalua tyydyttää!" + +Paljon monimutkaisempi ja kaikkien puolueiden veriä kiihottava jupakka +syntyi seuraavasta. + + * * * * * + +Eräänä päivänä soitettiin "Valonahjon" toimitukseen +Suoviljelysyhdistyksen kansliasta ja tiedusteltiin, kuuluiko talokas +Juntunen Simolasta "Valonahjon" tilaajiin. Hän oli nimittäin +yhdistykseltä hakenut kolmensadan markan suonkuivausapurahaa, jonka +takia oli tärkeätä saada selville hänen puoluekantansa, ennenkuin asia +ratkaistaisiin. Suoviljelysyhdistys oli nimittäin kokonaan liuhupartain +hallussa. + +Kun Juntusta ei löytynyt "Valonahjon" tilaajain joukosta, soitti +aputoimittaja Simolaan lehden asiamiehelle ja tiedusteli Juntusen +puoluekantaa. + +-- Ei hän taida kuulua mihinkään puolueeseen, -- ilmotettiin sieltä. + +-- Eikö mihinkään! No mitä lehteä hän sitten tilaa? + +-- Ei hänelle tule muuta kuin "Armonpisara". + +Aputoimittaja ilmotti asian Suoviljelysyhdistyksen kansliaan. + +-- "Armonpisara"! -- huudahti yhdistyksen sihteeri hämmästyneenä. -- Se +on siis vain lahkolainen. + +-- Mutta missäs kirjapainossa se "Armonpisara" painetaan? -- kysyi hän +hetkisen kuluttua. + +-- "Riennon" kirjapainossa. + +-- Ahaa, ne kallistuvat siis kiiskiläisyyteen. + +Juntunen ei saanut apurahaa ja "Riento", joka oli asian perusteista +saanut vihiä, kirjotti leimuavan artikkelin: "Suoviljelysyhdistyksen +johtokunta taaskin harjottamassa katalaa puoluepeliään!" + +Tietysti Valonahjo vastasi tähän viivyttelemättä, palauttaen +lukijainsa mieliin kaikki ne "siivot vehkeilyt", joilla kiisket olivat +koettaneet haltuunsa anastaa Suoviljelysyhdistystä ja muuttaa sitä +puoluetemmellyksen kentäksi, ja kuinka he salakavalissa yrityksissään +onnistumatta käyttivät nyt jokaista tilaisuutta parjatakseen tuolla +heille niin tunnetulla silmittömällä raivolla yhdistyksen johtokuntaa +j.n.e. Siten jatkui riita ja yhä korkeammalle leimusivat intohimot. + +Mutta sillä aikaa kuin porvarislehdet täten kiistelivät, oli "Orjan +Nyrkki" saanut selville, että tuo apurahaa hakenut Juntunen olikin +sosialisti ja "Orjan Nyrkin" tilaaja. Simolassa oli nimittäin kaksi +Juntusta ja "Valonahjon" asiamies oli tiedonannollaan tarkottanut +väärää Juntusta. + +Raivostuneena kirjotti "Orjan Nyrkki": "Viinaporvarien pirullisuus taas +oikeassa karvassaan! Kuinka uskomattoman pitkälle riistäjäpuolueiden +köyhälistön pyrkimyksiä kuristaa yrittävien toimenpiteiden julkeus voi +jesuittamaisessa kataluudessaan mennä, siitä antaa taas tuoreen +esimerkin se kohtalo, mikä Suoviljelysyhdistyksen apurahaa hakeneen +toveri Juntusen osaksi on tullut." Ja sitten tehtiin kirjotuksessa +selkoa Juntusen jutusta ja jatkettiin: "Nyt ovat porvarilehdet asioita +sotkeakseen toisiaan syyttelevinään, vaikka jokaiselle on itsestään +selvää, että anastajaherrat ovat yhteisessä koplassa ollen estäneet +sosialistin tuota vaivaista apurahaa saamasta, joka sekin on tietysti +työnnettävä jonkun pappispuoluelaisen ahnaaseen kitaan. Kyllä susi +syitä saa kun mieli lampaanlihaa tekee, s.o. kyllä porvari konstit +keksii, milloin leipäpala on köyhälistöläisen suusta temmattava." -- + +Näin taistellaan Laitilassa ja kaupungin entistä uneliaisuutta +muistellessa täytyy sanoa, että todellakin ilahuttava edistys on +tapahtunut. Tosin välistä ilmenee väsähtäneisyyttä ja taipumusta +entiseen unisuuteen, mutta siitä, kiitos uuden kansanvaltaisuuden +aikakauden, eduskuntavaalit tempaavat aina Laitilan asukkaat uudestaan +virkeään yhteiskuntaelämään. Silloin, vaalitaistelun kuumimmillaan +käydessä, innostuvat porvarilehdet ottamaan esille vanhat jo ruostuneet +aseensa, entiset käytännöstä jääneet haukkumanimet. Mutta mikään niistä +ei vedä sentään vertoja puolueorkesterin isonrummun lyöjälle, jota +virkaa "Orjan Nyrkki" uskollisesti hoitaa. Siellä ollaan loppumattoman +kekseliäitä nimittelyihinkin nähden. Jos esim. porvarinimitys osottaa +kulumisen merkkejä, terästetään sitä lisäämällä siihen tarpeen mukaan +r:iä ja muita äänteitä, niin että se kaikkein kuumimmillaan saattaa +kuulua: phörrrväri! + +(1909.) + + + + + + +IV. + + + + +HALLUSINATSIONEJA. + + +Viettäessäni kerran iltaa erään vanhemman tuttavani luona kertoi hän +minulle seuraavaa: + +Poikasena, jolloin olin heikko ja kivuloinen, olin altis kaikenlaisille +näköhäiriöille. Mutta mieheksi vartuttuani vapauduin niistä pitkäksi +aikaa, kunnes kerran -- se taisi olla viimeisenä ylioppilasvuotenani -- +jouduin mitä järisyttävimmässä muodossa kokemaan samanlaista. +Lapsuudenaikaiset näköhäiriöni minä kestin aina tyynesti ja korkeintaan +kykenivät ne herättämään minussa äänetöntä ihmettelyä, jota vastoin tuo +viimemainittu synnytti minussa rajatonta pelästystä. Dostojevski puhuu +jossakin mystillisestä kauhusta ja jälestäpäin tuli mieleeni, että tuo +kokemani oli juuri sellaista mystillistä kauhua. Kerron tässä lyhyesti +tuon tapauksen. + +Olin eräänä iltana -- se oli huhtikuun lopulla -- toverini kanssa +muutaman naistuttavamme luona. Istuimme kolmisin hänen miellyttävässä +huoneessaan, jutellen yhtä ja toista. Kaikki me olimme, en voi juuri +sanoa alakuloisen, vaan jotenkin siihen vivahtavan mielialan vallassa. +Se oli jokseenkin sellaista mitä tuntee sensatsioneista hyvin rikkaan +päivän jälkeen, jolloin mielessä risteilevät noiden päivän kuluessa +koettujen eri mielialojen tyyntyvät jälkimainingit. Silloin ei voi +sanoa, tunteeko itsensä erikoisesti onnelliseksi vai onnettomaksi, +iloiseksi vai surulliseksi. Mielialassa asustaa vain jonkinlainen +epämääräisyys ja ainoa tunne, minkä siitä erikoisesti voi huomata, on +väsynyt apeamielisyys. + +Ainakin minä olin tuolloin sellaisessa mielentilassa ja sama, niin +minusta ainakin tuntui, vaivasi toisiakin. Ja tuota väsynyttä +apeamielisyyttä oli omiaan vielä huomattavammaksi tekemään se +kuunomainen valaistus, joka korkealla palavasta sinivärisestä +sähkölampusta levisi tummanvihreille huonekaluille. + +Kello oli sivu yhdentoista, kun me toverini kanssa lähdimme. +Porraskäytävässä oli jo tulet sammutettu ja kun me käsin hapuillen +laskeusimme viidennestä kerroksesta alas, kysyin minä toveriltani, +tunsiko hän koskaan pimeän kauhua sekä kerroin itse välistä öisin +tuntevani jonkunlaista ahdistavaa pelkoa. Hän ei sanonut koskaan sitä +tuntevansa, mutta arveli nyt yksinäiseen huoneeseen tultuaan voivansa +pelätä. Minä kerroin sitten joitakin esimerkkejä omista kokemuksistani +ja siten meidän mielialaamme oli kadulle päästyämme tullut lisäksi +vielä eräänlainen arka säikkyväisyys. + +Toverini, joka asui maaseudulla eräällä huvila-alueella, lähti +kulkemaan asemaa kohti ehtiäkseen viimeiseen paikallisjunaan ja minä +jatkoin yksin matkaani Aleksanterinkatua pitkin Katajanokalle, jossa +asuin. Äsken oli satanut, joten katukäytävät kiiltelivät kosteina +sumuisesti palavien lyhtyjen valossa. Ilma oli sellainen, jota meillä +toverini kanssa oli tapana nimittää objektiiviseksi: tyyni, ei kylmä +eikä lämmin, ei selkeä eikä täysin pilvinen. Kadulla ei näkynyt yhtään +liikkuvaa, ei edes poliisia tai ajuria. Muilta kaduilta ympäriinsä +kuului kyllä katkeamaton kavionkapse, mutta Aleksanteri oli aivan +autio, joten minä erikoisen selvästi kuulin omien askelteni kaiun. En +olisi halunnut kuulla sitä, ja jalkaterilläni astellen minä pitkin +askelin ja eteeni katukäytävään katsoen kiiruhdin eteenpäin. + +Sivuutettuani senaatintalon nostin päätäni ja katsoin eteenpäin. Mutta +silloin löi sydämeni hätäisen ja voimakkaan lyönnin aivankuin se olisi +tahtonut antaa minulle varotusmerkin. Pysähdyin ja omituista +herpoutumista tuntien jäin tuijottamaan eteeni. Katu, jonka olisi parin +ristin päässä tullut päättyä Pohjoissatamaan, jatkui leveänä, autiona +ja syvänä solanteena silmänkantamattomiin. Ja molemmin puolin paloivat +siellä vaisut lyhdyt, saaden kosteat katukäytävät välkkymään. Sipasin +kädellä silmiäni ja katsoin uudelleen: niin se kuitenkin oli, ja +perspektiivisesti kapeni katu etäämpänä ja lyhtyrivit lähenivät +toisiaan tuossa äänettömässä, autiossa kujanteessa. + +Kuten unessa painajaisen ahdistaessa joskus heikosti vilahtaa mieleen +jotakin tuon painajaispiirin ulkopuolelta, niin tuli minullekin nyt +mieleen, että ehkä olenkin hajamielisyydessä kulkeutunut väärälle +kadulle. Ja hätäisesti harppasin lähimpään edessäni olevaan +kadunkalmaan. Siinä pysähdyin äkkiä ja sanomaton hätä ja kauhu sai +minussa vallan. Vaikka en katsonut poikkikadulle kummallekaan suunnalle +enkä edes katukilpiin vilkassut, tunsin olevani varma siitä, että +seison Aleksanterin ja Marian katujen kulmassa. Ja edellistä näytti +jatkuvan suoraan eteenpäin äärettömiin asti. Sivuilleni en uskaltanut +katsoa, sillä minusta tuntui varmalta, että Mariankatukin jatkuu +loppumattomiin molemmille suunnille. Ketään ei näkynyt, ainoastaan +kavionkapsetta ja hiljaista pyörien hurinaa kuului joka suunnalta +äänettömien rakennusrivien takaa. + +Luulen että yritin huutaa, mutta kurkussani oli omituinen kuristus, +etten saanut yhtään ääntä. Ja niin, en osaa sanoa kuinka siihen voimani +riittivät, käännyin yhtäkkiä ympäri ja aloin hätäisesti juosta +Aleksanteria takaisinpäin. Eteeni ja sivulleni en uskaltanut katsoa, +sillä olin vakuutettu, että Aleksanteria jatkuu sinnekin päin +äärettömiin ja samoin kaikkia poikkikatuja. Minulla oli vain yksi +ajatus, josta hätääntyneenä pidin kiinni: ehtiä vielä viimeiselle +paikallisjunalle, joka lähti juuri kello kaksitoista, tavata siellä +toverini ja päästä ulos kaupungista. + +En voi sanoa mitä teitä minä kulin, mutta asemalle minä saavuin vähää +ennen kahtatoista, ostin piletin ja riensin paikallisjunien +lähtöpaikalle. Siinä seisoi juna lähtövalmiina, mutta ketään ihmisiä ei +ollut enää asemasillalla. Lähdin kävelemään pitkin junan sivustaa ja +sieltä etäämpää tuli konduktööri lyhty kädessä vastaani. Tyynessä yössä +kolahtelivat hänen saappaansa kumeasti asemasillan kivitykseen. Hän +kulki ohitseni katsomatta minuun, mutta minä säpsähdin ja pysähdyin. +Hän oli parraton ja kalpea mies, jonka suu näytti olevan omituisesti +vääntynyt ja ilmeettömissä silmissä oli lasimainen ja hyytävä kiilto. +Ja äkkiä välähti mieleeni: kuoleman konduktööri! kuoleman juna! Seisoin +siinä ja unhotin, että minun piti etsiä toverini jostakin vaunusta. +Silloin kuului etäämpää -- muistan erikoisesti, että se minusta tuona +hetkenä tuntui tulevan hyvin kaukaa ja jonkun sumukerroksen takaa -- +kolme kumeaa kellon lyöntiä. Niitä seurasi heti konduktöörin pillin +kimeä ja ilkeästi karmiva vihellys. Säpsähdin ja sain mieleeni, että +nuo kellon lyönnit ja vihellys olivat tarkotetut juuri minun +jouduttamisekseni ja kiiruusti, mitään ajattelematta, syöksyin minä +ensimäiseen kohdallani olevaan vaunuun. Samalla lähti juna kolisten +liikkeelle. Vaunuosasto oli aivan tyhjä ja ovi välikköön kiinni. Minä +kyyristyin nurkkaan ovipenkille enkä tuntenut uskaltavani siitä +liikkua. Hetkisen kuluttua rävähtivät välikön ovet auki ja tuo äskeinen +konduktööri kulki vaunun läpi. Hän otti pilettini ja vaikkei hän sitä +tehdessään katsonut minuun, näytti minusta hänen lasimaisissa +silmissään ja omituisen suunsa piirteissä olevan salattua ja ilkeätä +ivaa. Konduktöörin mentyä tuntui minusta -- luulenpa että minä sinä +hetkenä aivankuin näinkin sen, -- että hän samalla tavoin kulkee läpi +vaunuosaston toisensa jälkeen loppumattomiin saakka. Ja jokaisessa +vaunuosastossa istuu yksi ainoa ovinurkkaan kyyristynyt henkilö, toiset +liikkumattomiksi muumioiksi jähmettyneinä, toiset kauhusta väristen +kuten minä itsekin ja siten heitä istuu edessäni ja takanani +äärettömiin asti. + +Luulen että minä lopulta tartuin päähäni ja aloin huutaa, sillä sinä +hetkenä, josta lähtien taas tarkoin muistan sen yön vaiheet, seisoi +juna sillä asemalla, jossa toverini asui, ja minun ympärilläni hääri +muutamia junamiehiä. Luullakseni mutisin heille jotakin pahoinvoinnin +kohtauksesta ja he saattoivat minut asemasillalle, jossa tapasin +toverini. Menin sitte hänen luokseen yöksi. + + + + +OIKEA SYYLLINEN. + +Legenda kotiseudulta. + + +Tämä tapahtui siihen aikaan, jolloin jokaisen kihlakunnan pääpitäjässä +oli telotuspaikka mestauslavoineen, teilirattaineen ja kaameine +kummitusjuttuineen. + + * * * * * + +Anna oli talontytär, mutta Kerttu palkkapiika. He makasivat samassa +luhdissa, mutta eivät siitä huolimatta sopineet ollenkaan yhteen. Sillä +Kerttu oli paljon kauniimpi ja kun hänellä sen vuoksi oli poikien +kesken paljon suurempi menestys, vihasi Anna häntä. Katkeruudessaan +antausi hän halvimmille miesten joukossa ja sitten tapahtui, että hän +joutui siunattuun tilaan. Mutta hän salasi tilansa eikä kukaan osannut +epäillä hänessä tulevata äitiä. + +Kun aika läheni, oli hän karjan kanssa metsässä. Siellä hän kenenkään +tietämättä synnytti ja surmasi kohta sikiönsä. Hän aikoi haudata sen +suohon, mutta silloin välähti hänen mieleensä tuuma, jolla hän saattoi +kostaa kilpailijattarelleen. + +Illalla varasti hän kilpailijattarensa vaatevarastosta esiliinan, kääri +kuolleen pienokaisen siihen ja kätki sen sitten Kerttu-piian +sängynolkiin. Sen jälkeen alkoi hän salakähmäisesti kuiskutella +talonväen kesken, että hän pelkää Kertun olleen salaa raskaana ja +surmanneen sikiönsä. Hän vahvisti luulotteluaan kaikenlaisilla +uskottavilla piirteillä, joita hänen kekseliäs ja kostonhimoinen +naissydämensä suinkin saattoi keksiä. Ja kun hän oli päässyt niin +pitkälle, että jokaisen silmät epäluuloisina seurasivat kaikkia Kertun +askelia, yllätti hän tämän kerran ruokapöydässä kysymällä yhtäkkiä, +mihin Kerttu oli pannut sen punaraitaisen esiliinansa. + +Kerttu lehahti tulipunaiseksi, sillä esiliinan oli hän saanut lahjaksi +rakastetultaan. Mutta kaikki katsahtivat merkitsevästi toisiinsa ja kun +Kerttu oli poistunut askareilleen, kuiskasi Anna, että siihen se on sen +ihan varmasti käärinyt. + +Riennettiin miehissä luhtiin ja pengottiin kaikki ylösalaisin. Ja +Kertun vuodeoljista löytyi punaraitaiseen esiliinaan kääritty, +vastasyntyneen lapsen ruumis! + +Seuraavana päivänä, joka oli sunnuntai, kuljettivat nimismies ja +rättäri kirkkorahvaan keskitse Kerttua, joka palttinankalpeana, +itkeneenä ja pörröisin hiuksin kulki heidän keskellään, peittäen +vuoroin käsillä silmänsä, vuoroin taas raivon vallassa katsoen +töllistäviä kyläläisiä uhmaavasti silmiin ja rajuilla huudoilla +vakuuttaen syyttömyyttään. Mutta todistukset olivat päivääkin +selvemmät ja vakuutteluistaan huolimatta sai hän istua kytkettynä +vanginkuljettajan luona ja odottaa tuomiotaan. + +Kerttu parkaa! sillä mestattavaksi hänet nyt tuomitaan, surkeilivat +ihmiset. + +Ja Kerttu tuomittiinkin sikiönsä surmaamisesta mestattavaksi, vaikka +hän loppuun saakka vakuutti syyttömyyttään, vedoten vuoroin Jumalaan, +vuoroin tuomareihin ja kuulijoihin. + + * * * * * + +Tuli sitten se kaamea päivä, jolloin tuomio oli pantava täytäntöön. +Jokainen joka kynnelle kykeni, saapui sinä päivänä kihlakunnan +telotuspaikalle, joka oli kummulla maantien varressa, kellastuneen +koivikon keskessä ja loitolla kylästä. Kammoten katselivat kyläläiset +pyöveliä, joka leveine kirveineen odotti mestauslavan juurella. + +Kuului virren veisuu ja kylästä läheni juhlallinen kulkue, jonka +etupäässä astui virkapukuinen nimismies, olallaan paljas miekka. +Jälessä seurasivat veisaten pappi ja lukkari ja heidän keskellään astui +Kerttu, jonka tuuhea tukka oli leikattu tasaiseksi, niin että valkoinen +kaula loisti paljaana joka puolelta. Ja tuota kaulaa kohti kääntyivät +kaikkien katseet, ja Anna, joka hänkin oli katsojain joukossa, tunsi +ruumiinsa läpi käyvän väristyksen, sillä hän luuli tuon kaulan +ympärillä nähneensä veripunaisen viirun. + +Kerttu ei nyt riehunut, kuten vankilaan vietäessä, vaan astui tyynenä +ja kohtaloonsa alistuneena ja ainoastaan hänen huulensa liikkuivat, kun +hän hiljaa rukoili. + +Kun kaikki oli valmiina, nousi Kerttu lavalle ja katsoi kuin etsien +ympärilleen väkijoukkoon. Vihdoin pysähtyi hänen harhaileva katseensa +Annaan, joka kauhistuen loi silmänsä alas ja tuijotti jalkoihinsa. + +-- Minä kuolen viatonna, mutta kohta saatte nähdä, kuka on oikea +syyllinen! -- huudahti Kerttu ja laskeutui heti sen jälkeen kiiruusti +polvilleen ja sovitti valkoisen kaulansa pölkylle. + +Vihdoinkin, ijankaikkisuudelta tuntuvan äänettömyyden jälkeen, kumahti +pyövelin kirves ja tahtomattaan kohotti Anna silloin katseensa. Mutta +häneltä ja koko väkijoukolta pääsi kauhistuksen huuto, sillä alas +pudottuaan lähti pää kierimään ympäri lavaa, muodostaen omistajansa +ruumiin ympärille veriviiruisen ympyrän. + +Kun se oli palannut lähtökohtaansa, vierähti se maahan ja alkoi kiertää +lavaa, jonka juurelta ihmiset kauhistuen loittonivat. Hiekalle +jälkeensä se jätti verisen viirun ja kun se saapui sille kohtaa, missä +Anna oli seisonut, poikkesi se yhtäkkiä suunnastaan ja alkoi lähetä +häntä. Kauhusta kirkuen peräytyi Anna takaperin, mutta pää kieri yhä +lähemmäs, kunnes se ehti hänen jalkoihinsa ja tarttui yhtäkkiä hampain +hänen hameensa helmustaan. + +Vihlovasti kirkuen pudisti Anna hamettaan, mutta pää oli pureutunut +siihen lähtemättömästi kiinni. Ja yhtäkkiä huomasi Anna ympärilleen +syntyneen tyhjän piirin, jonka laidasta häneen tuijotti kauhistuneita +ja tuomitsevia silmiä. Epätoivossaan riuhtasi hän hameestaan laajan +kaistaleen ja siukosi pään kauas luotaan. + +Mutta kun hän lähti pois, aukeni hänelle väkijoukon halki laaja tie ja +hän tunsi itsessään, kuinka nuo äänettömät kyläläiset näkevät hänessä +oikean syyllisen. + +Siitä päivin oli hän mielipuoli. Joka päivä alkoi hän määrätyllä +hetkellä vihlovasti kirkua ja pudistella hameensa helmaa, mutta muun +osan päivää pesi hän käsistään muille näkymätöntä verta. Ja kun kuolema +vihdoin vuosikymmenten takaa saapui häntä vapauttamaan, olivat hänen +kätensä alituisesta pesennästä kuluneet niin pieniksi ja verettömiksi, +että ne olivat kuin vesilinnun räpylät. + + + + +RIKOTTU KONTRAHTI. + +Legenda kotiseudulta. + + +Mitä kaikkea kurjuutta ja nöyryytyksiä köyhä ja turvaton leskivaimo saa +kokea, sen tuli Eveliina Matintytär pohjia myöten tuntemaan. +Kymmenvuotiaan poikansa kanssa asui hän kylän laidassa pienessä ja +hatarassa töllissä, eivätkä ihmiset paremmin kuin hän itsekään osanneet +sanoa, millä hän poikineen oikeastaan eli. Hän oli melkein kaiken +ikäänsä ollut kivuloinen eikä sen vuoksi kyennyt juuri mihinkään työhön +ja naapurit eivät joko tahtoneet tai eivät voineet auttaa, sillä maassa +oli kova aika. + +Eräänä kolkkona syys-iltana istui hän töllissään ja mietti +murheellisena, mistä hän huomenna saisi syötävätä itselleen ja +pojalleen. Aikansa nälkää valiteltuaan oli poika asettunut levolle ja +nukkui nyt valjuna ja tuskin kuuluvasti hengittäen. Itse ei äiti +nälkänsä ja huoltensa vuoksi voinut ajatellakaan levolle asettumista. + +Kuin kiusalla kangastuivat hänen mieleensä tällä hetkellä kaikki ne +makupalat, mitä hän suinkin elämänsä varrella oli saanut nauttia. Hän +nautti ne nyt toistamiseen, ahmasi kaikki samalla kertaa, mutta hänen +nälkänsä vain kiihtyi kiihtymistään. Siitä huolimatta söi hän +syömistään, kunnes hänen silmänsä sattuivat valjuna lepäävään poikaan. +Silloin tunsi hän kipeän piston sydämessään ja voihkasi ääneensä. + +Mitä kaikkea hän uhraisikaan, kun saisi huomenna pojalleen leipää! +Vaikka sielunsa myisi hän nyt leivästä! + +Kohta kun hän oli tämän ajatellut, ilmestyi tupaan paholainen. Se +sijottui mukavasti uunin lähelle istumaan, veti taskustaan lihavan +voileivän ja alkoi rauhallisesti syödä. Tahtomattaan pyysi Eveliina +siitä osaa. + +-- Jos kolmen vuoden kuluttua tästä hetkestä lukien annat poikasi +minulle, saat tämän kokonaan ja paljon muuta hyvää, niin että sinulta +ei pidä koskaan leivän eikä särpimen puuttuman, -- vastasi paholainen. + +-- Ei, ei, Jumalan tähden, poikaani minä en myö! -- vastasi Eveliina ja +jatkoi, kun näki paholaisen vetävän taskustaan uuden voileivän: + +-- Mutta itseni minä kyllä raskin antaa, kun saan vain pojalle leipää. + +-- Hm, mitäpä minä nyt juuri sinulla tekisin, -- sanoi paholainen +huolettomasti ja veti taskustaan lämpimän rasvamakkaran. + +Siitä levisi huoneeseen niin houkutteleva tuoksu, että Eveliina tunsi +päätänsä huimaavan ja poika alkoi unissaan hymyillä. + +-- Nälkäänhän se tuo poika kuitenkin kuolee, -- arveli paholainen ja +haukkasi suun täydeltä makkaraa. + +Eveliina ei vastannut mitään, vaan huojutteli hiljaa ruumistaan ja +koetti olla näkemättä makkaraa. + +-- Kylmä täällä on! -- murahti paholainen makkaran syötyään. + +-- Kun ei ole millä lämmittää, -- huokasi Eveliina. + +-- Niinhän se on köyhän, -- sanoi paholainen ja pisti jälleen kätensä +taskuun, josta hän tällä kertaa veti esiin kuivan ja tuohisen +koivuhalon. + +Hän veteli niitä taskustaan siksi kunnes pesä täyttyi, minkä jälkeen +hän iski tulta ja sytytti ne palamaan. Sitten riisui hän takkinsa +naulaan ja asettui tulen ääreen selin Eveliinaan ja alkoi +perusteellisesti lämmitellä. Mutta kun puut olivat palaneet +hiilokselle, ryhtyi hän uudelleen syömään. Kumartuen takkinsa puoleen +kiskoi hän sen taskusta paksun nosteleivän, sianliikkiön ja mehevän +leipäjuuston, jota hän alkoi hiiloksella käristää. Se muuttui +kullanruskeaksi, sen pinnalle kihoili rasvaa ja huoneeseen levisi +vieläkin houkuttelevampi tuoksu kuin äsken makkarasta. + +-- Kun olisi ihmisellä tuollainen takki! -- huokasi Eveliina +nurkassaan. + +-- Kun annat poikasi minulle kolmen vuoden päästä, saa se jäädä tuohon +naulaan ja sen taskusta löydät yöllä ja päivällä, mitä ikinä haluat, -- +sanoi paholainen ja asetti leivänpalalle suuren kimpaleen käristettyä +juustoa, vuolasi liikkiöstä palasen ja alkoi syödä. + +Eveliinan päätä pyörrytti ja melkein itse tietämättään virkkoi hän: + +-- Kun ei tuon kovin pahoin kävisi... + +-- Mitä pahoin sen kävisi! -- murahti paholainen. -- Näytänkö minä +köyhältä? Mutta jos haluat antaa sen nälkään kuolla, niin yhden tekevä +minulle! -- ja paholainen teki liikkeen ikäänkuin aikeissa ottaa takin +jälleen päällensä. + +-- Ei, ei, ei se saa kuolla nälkään! -- hätääntyi Eveliina. + +-- Tehdään sitten kaupat, -- sanoi paholainen ja veti liivintaskustaan +nahkalevyn, jolle hän nopeasti kirjotti kontrahdin. + +-- Ja nyt puumerkkisi tähän alle! -- ja samassa raapasi paholainen +pienen haavan Eveliinan vasempaan ranteeseen, kastoi kynän vereen ja +ojensi sen Eveliinalle. + +Vapisevin käsin ja kokonaan sekaannuksissaan töhersi Eveliina +nahkapalalle miesvainajansa puumerkin. + +-- Keskiyön hetkenä tasan kolmen vuoden päästä tulen minä perimään +poikaa, -- virkkoi paholainen tyytyväisenä, työnsi välikirjan taskuunsa +ja lähti matkoihinsa. + +Kohta kun hän oli sulkenut oven jälkeensä, ehätti Eveliina takin +kimppuun ja veteli sen taskusta kaikkia niitä makupaloja, joita hän +äsken yksinään istuessaan oli mielikuvituksessaan ahminut. Sitten laati +hän pesään uuden pystyvalkean ja herätti poikansa, jonka eteen hän +latoi kaikkia ajateltavissaan olevia herkkupaloja. + +Mutta kun hän syrjästä äänetönnä katsoi, kuinka hänen poikansa hehkuvin +silmin kävi ruokiin käsiksi, alkoi hän ääneensä itkeä. Silloin +keskeytti poika syöntinsä ja kysyi surkumielin syytä äidin itkuun. +Mutta äiti ei antanut hänelle mitään vastausta. + +Niin elivät he päivästä toiseen eikä heiltä puuttunut mitään. Poika +kasvoi ja vahvistui nopeasti, mutta äiti kuihtui kuihtumistaan ja itki +aina salaa poikansa syödessä. + +Kun määräaika alkoi kulua lopulleen, kasvoi äidin tuska äärimmilleen. +Hänen oli mahdoton enää salata kyyneliään pojalta, mutta turhaan sai +tämä kuitenkin udella syytä äidin loputtomaan suruun. Silloin päätti +hän väkisin ottaa siitä selon, voidakseen sitten jollakin tavoin sitä +lieventää. + +Eräänä päivänä asettui hän kaivon aukkoon käsistään riippumaan ja huusi +äidille: + +-- Jollette nyt sano, mitä te lakkaamatta itkette, niin minä pudotan +itseni alas! + +Äiti hätääntyi ja rukoili häntä tulemaan pois. Silloin hellitti poika +toisen kätensä ja riippuen ainoastaan yhden varassa uhkasi pudottautua +heti, kun oli ehtinyt viiteen laskea. + +Silloin hätääntyi äiti vielä enemmän ja lupasi heti ilmaista surunsa +syyn, kun poika vain tulisi pois vaarallisesta paikasta. + +Kun poika oli noussut kaivonaukosta ja seisoi pihalla hänen edessään, +kumartui äiti suulleen ja tunnusti, kuinka hän kolme vuotta sitten +suuren hädän vallassa oli myönyt hänet paholaiselle ja kuinka +määräajasta oli enää ainoastaan vajaa viikko jälellä. + +Kuultuaan äitinsä kertomuksen meni poika sisälle ja ensi töikseen repi +siekaleiksi ja poltti paholaisen jättämän takin. Sitten lähti hän +oikopäätä kirkonkylälle, meni vanhan kirkkoherran luo ja kertoi hänelle +kaikki. + +-- Kauppa on siis tehty äitisi kanssa sinun siitä mitään tietämättä? -- +sanoi vanha pappi kauan mietittyään. + +-- Niin on, -- myönsi poika. + +-- Silloin se ei ole ehdottomasti pitävä, -- lausui pappi ja kehotti +sitten poikaa määräpäivän iltana hyvissä ajoin saapumaan hänen +luokseen. + +-- Äiti, olkaa rauhassa, ei minua paholainen saa, minä menen yöksi +kirkkoherran luo! -- sanoi poika määräpäivänä äidilleen ja lähti +pappilaan. + +Illan pimetessä vei kirkkoherra hänet kirkkoon, jossa he yhdessä +astuivat alttarin eteen ja polvistuivat. Vanhus piti palavan rukouksen +pojan puolesta ja lopetettuaan lausui: + +-- Minä jätän sinut nyt yksinäsi kirkkoon yöksi. Mutta sinä et saa +liikahtaa alttarin juurelta etkä lähestyä käden ulottuville alttarin +aitausta, et vaikka kuka tulisi sinua houkuttelemaan! Vaikka näkisit +minun tai äitisi tai kenen hyvänsä tulevan alttariaidan taa ja +houkuttelevan sinua luokseen, niin elä liikahda paikaltasi. Vasta kun +kuulet kukon laulun ja minä tulen alttariaidan sisälle sekä otan sinua +kädestä kiinni, olet sinä varmasti pelastunut. + +Tämän jälkeen siunasi pappi poikaa, sulki alttariaidan portin +jälkeensä, teki sen päälle ristinmerkin ja lähti kirkosta. + +Poika seisoi värähtämättä alttarin juurella ja tunsi olonsa kaameaksi. +Kuu loi lattialle himmeitä kuvioita, vanhat pyhimysten kuvat näyttivät +rupeavan elämään ja pimeissä kattoholveissa paukkui ja risahteli. Mutta +kun puoliyön hetki saapui, alkoivat tapulissa papinkellot soida ja +kohta sen jälkeen aukeni naristen vastapäätä alttaria oleva kirkonovi. +Sieltä astui sisään itse vanha kirkkoherra ja pää rukoukseen +kumartuneena läheni kuoria. Alttariaidan eteen tultuaan kohotti hän +päänsä ja lausui lempeästi: + +-- Astu ulos poikani, sillä kaikki on nyt ohitse ja sinä olet +pelastettu. + +Poika liikahti hiukan kuin aikeissa lähestyä, mutta samalla muisti hän +kirkkoherran illallisen varotuksen ja jäi paikalleen. + +-- Tuolla ulkona odottavat äitisi ja paljon muita ihmisiä iloitakseen +sinun pelastumisestasi. Ettet enää epäilisi, niin minä kutsun heidät +tänne, rukoillaksemme ja veisataksemme yhdessä. + +Sakariston ovelle ilmestyi samassa seurakunnan kanttori, joka +kirkkoherran viittauksesta meni ulko-ovelle ja kutsui kansaa sisään. Ja +ovesta alkoi tulvia tuttuja ihmisiä, joiden joukossa poika näki äitinsä +itkettyneine kasvoineen. Ne nyökyttelivät hänelle rohkaisevasti ja +asettuivat penkkeihinsä. Kanttori kiipesi omaan tuoliinsa, asetti +numerot taululle ja avasi suuren virsikirjan. Nipp! napp! äänsivät +kirjanhakaset auetessaan ja kanttori alkoi veisata virttä: "Jeesuksen +nimeen nyt alotan." + +Mutta äärimmilleen herkistyneellä kuulollaan erotti poika, että +kanttori ei lausunutkaan kokonaisena Jeesuksen nimeä, vaan hymisi +ensinnä jotakin epämääräistä, joten virren alku oikeastaan kuului: +y-y-y-suksen nimeen... Silloin alkoi hän kansan joukossa tarkastella +tuttujaan ja huomasi heissä kaikissa jonkun pienen virheen. Kenellä oli +otsassa suuri syylä, jota siinä ei ollut ennen näkynyt, kenellä oli +taas korvat homeessa tai toinen silmä kierossa ja äidiltään huomasi hän +puuttuvan kolme hammasta, jotka hänen illalla lähtiessään olivat vielä +paikoillaan. Ja kun kirkkoherra nousi saarnastuoliin ja alkoi rukoilla, +lausui hän aina Jumalan ja Jeesuksen nimet vaillinaisesti tai vääntäen. + +Saarnastuolista laskeuduttuaan viittasi kirkkoherra pojan äidille ja +yhdessä lähenivät he alttarikehää. Äiti avasi sylinsä ja kirkkoherra +lausui lempeimmällä äänellään: + +-- Hellän äitisi syli odottaa sinua tässä. Astu siis rohkeasti ulos, +poikani! + +Mutta poika ei liikahtanut paikaltaan. + +Silloin mörähti kirkkoherra hirveällä äänellä ja muuttui samassa +paholaiseksi, jolla oli väärä nenä, vuohenkaviot, käyrät kynnet +sormissa ja päässä sarventyngät. Äiti muuttui homenaamaiseksi +peikottareksi ja samoin koko kirkkorahvas. Ja nyt alkoivat he kiljuen +hyppiä alttarikehän ympärillä. Väliin he peräytyivät ja hyökkäsivät +sitten rajusti eteenpäin, niin että kauhistunut poika luuli siinä +tuokiossa joutuvansa heidän kynsiinsä. Mutta alttariaidan yli he eivät +päässeet. Ainoastaan kerran hän liikahti paikaltaan, kun pääpaholainen +hänen huomaamattaan hirveällä rymyllä sivulta päin hyökkäsi häntä kohti +ja ojensi teräväkyntistä kättään, joka näytti ulottuvan vaikka maailman +ääriin. Alttarikehälle asti ei hän kuitenkaan sijaltaan siirtynyt, +sillä sieltä kurottui jo häntä kohti joukko ahnaita käsiä. + +Kesken tätä helvetillistä meteliä kuului yhtäkkiä kirkas kukonlaulu. +Silloin pakeni paholaisten joukko suurella pauhinalla ja kirkossa oli +jälleen hiljaista ja autiota. Hetki sen jälkeen aukeni taas kirkonovi +ja vanha pappi astui sisään. Tällä kertaa se oli oikea kirkkoherra, +sillä hän avasi alttariaidan portin, astui sisään ja otti kädestä +poikaa, joka värisi kiireestä kantapäähän. + +-- Nyt on kaikki ohi ja sinä olet pelastettu, -- lausui hän. -- +Paholaisella ei ole enää valtaa sinun ylitsesi. + +Hän saattoi pojan ulos ja käski hänen kiiruhtaa äitinsä luo. + +Aurinko kohosi juuri itäiselle taivaanrannalle, kun poika saapui +kotiinsa. Punertava aamuvalo täytti koko ahtaan tuvan, sillä katto oli +temmaistu pois sijaltaan. Äiti oli nurkassa liikkumatonna polvillaan. +Koko yön oli hän rukoillut poikansa puolesta ja kun paholainen +viimeisenä yön hetkenä oli hirveän vihan vallassa ilmestynyt tupaan, +parjannut häntä sopimuksen rikkomisesta ja poistunut katon kautta, oli +äiti kuollut sydämen pakahtumiseen. Mutta hänen kasvoillaan oli +onnellinen hymy, josta poika näki hänen kuolleen tietoisena siitä, että +hänen ainokaisensa on pelastunut. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Haaksirikkoiset, by Kyösti Wilkuna + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 43798 *** diff --git a/43798-8.txt b/43798-8.txt deleted file mode 100644 index 3484de6..0000000 --- a/43798-8.txt +++ /dev/null @@ -1,4789 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Haaksirikkoiset, by Kyösti Wilkuna - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org - - -Title: Haaksirikkoiset - -Author: Kyösti Wilkuna - -Release Date: September 23, 2013 [EBook #43798] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HAAKSIRIKKOISET *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - -HAAKSIRIKKOISET - -Kirj. - -Kyösti Wilkuna - - -WSOY, Porvoo, 1912. - - - -SISÄLLYS: - - I. - Haaksirikkoiset. - Lakki. - Kova kovaa vastaan. - Hätäkello. - Omaa saarnaansa kuulemassa. - Leipä. - - II. - Rovasti ja renki. - Vanhan häviö. - Susi. - Vaarallisella retkellä. - - III. - Tulevaisuuden mies. - Puolue-elämää. - - IV. - Hallusinatsioneja. - Oikea syyllinen. - Rikottu kontrahti. - - - - - - -I. - - - - -HAAKSIRIKKOISET. - - -Ukko Halinen, konkurssintehnyt entinen liikemies, istui eräänä -syyspäivänä pienen asuntonsa ainoassa suuremmassa huoneessa ja -tirkisteli sanomalehteä. Hänen vaimonsa, harmaatukkainen nainen, jonka -kasvoihin hiljaa kalvavat kärsimykset olivat jättäneet selvät jälkensä, -istui miestään vastapäätä kuluneella sohvalla ja parsi sukkaa. Pitkät, -harmaat vuodet olivat kuin huomaamatta liukuneet ohi, heidän joka -iltapäivä istuessa näin vastakkain ja odottaessa postikonttorista -tytärtään. - -Rouva laski sukan helmaansa, huokasi hiljaa ja jäi katselemaan -miestään, joka silmälasit punertavalla nenällään luki edelleen. Hänen -harvatukkainen jäkäläpartainen päänsä tutisi hiljaa, mutta sen asento -jyrkillä olkapäillä oli vielä pysty ja osotti, ettei vararikko ollut -kyennyt hänen henkeään kokonaan lannistamaan. - -Rouva tiesi liiankin hyvin, mitä hänen miehensä sanomalehdestä etsi ja -ettei hän koskaan tulisi löytämään sitä mitä etsi, nimittäin uutista -siitä, että heidän ainoa poikansa, Reino, olisi suorittanut -insinööritutkinnon polyteknillisessä opistossa. - -Reino oli ollut kolmatta vuotta ylioppilaana, kun isä joutui -vararikkoon. Isä oli aikoinaan vähästä alkanut, mutta erinomaisella -liikemieskyvyllään, älyllään ja tarmollaan kohonnut varsin huomattavaan -asemaan. Hänen tehdaslaitoksensa edistyi nopeasti ja yhtämittaa -laajensi hän liikuntapiiriään maailmassa. Mutta sitten tuli kriisi ja -lisäksi sarja kaikenlaisia onnettomuuksia. Viikkokausia vaappui kaikki -hiuskarvan varassa ja herra Halisen tukka harmaantui huomattavasti. -Sitten luhistui vuosikausien tarmokkaalla työllä pystytetty rakennus. -Tämän jälkeen seurasi tuo tavallinen näytelmä: ystävät ja kylänmiehet -käänsivät selkänsä, entiset luotonantajat ja sukulaiset kylmenivät -vennonvieraiksi, ja paikkakunnan ennen huomatuin perhe sai hiipiä -syrjäiseen ja tuiki vaatimattomaan asuntoon. Rahalähetykset Reinolle -katkesivat kerrassaan ja vanhukset jäivät kokonaan Anna-neidin -niskoille, joka pian sen jälkeen onnistui saamaan postinhoitajan toimen -paikkakunnalla. - -Ensi iskun jälkeen sairastui herra Halinen ankarasti ja hänelle jäi -ainaiseksi vaikea sydänvika. Mutta uusia suunnitelmia alkoi liikkua -hänen päässään. Itse hän ei tietysti voinut mihinkään ryhtyä, mutta -olihan hänellä poika. Hän alkoi esittää suunnitelmiaan Reinolle, -joka oli lahjakas ja vilkas nuorukainen. Reinon piti muuttaa -polyteknilliseen opistoon ja suorittaa insinööritutkinto. Sen saatuaan -hänen ei pitäisi olla vaikeata hankkia luottoa ja panna isän liike -käyntiin uudella ja paremmalla onnella. Hänessä heräsi entinen -vallotushimo, jolle hän tahtoi poikansa kautta hankkia tyydytystä. -Hän avasi poikansa eteen laajoja näköaloja, kertoi tälle -liikeperiaatteistaan ja toteutumatta jääneistä suunnitelmistaan sekä -niistä menestymismahdollisuuksista, joista hän yksinään kokemustensa -nojalla oli selvillä ja jotka hän nyt siirtäisi poikansa omaisuudeksi. -Korkeamman teknillisen sivistyksen hankittuaan ei pojan pitäisi olla -mikään mahdottomuus saattaa ensin kaikki ennalleen ja sitten toteuttaa -se mikä isällä jäi vain unelmaksi. - -Vilkkaana ja vastaanottavaisena, kuten aina, innostui Reino isän -tuumiin ja siirtyi seuraavana syksynä polyteknikumiin. Ensi kurssin -suoritti hän hyvin ja pääsi kesäksi praktiseeraamaan erääseen -tehtaaseen. Isä oli tyytyväinen ja voitonvarma ja odotti lujalla -luottamuksella sitä hetkeä, jolloin hänen entinen tehtaansa rupeaa -pojan johdolla käymään. Silloin saavat selkänsä kääntäneet ystävät ja -ne, jotka kielsivät apunsa silloin kun kaikki riippui hiuskarvasta, -hämmästyksekseen nähdä, että vanha kanto onkin ruvennut vesomaan. - -Mutta äiti ja Anna sisko tiesivät, että tämä isän viimeinen unelma oli -ainiaaksi sammunut. Ensimäisinä ylioppilasvuosina oli Reino viettänyt -iloista toverielämää ja polyteknikumin toisella kurssilla se oli -uudelleen niellyt hänet pyörteisiinsä. Anna sisko siitä oli ensin erään -Helsingissä olevan ystävättärensä välityksellä saanut vihiä ja kertonut -äidille. Mutta isälle he olivat siitä vaienneet. Sitten viime talvena, -jolloin ukon laskujen mukaan Reinon olisi pitänyt alkaa erotutkintoon -valmistautua, oli tullut onneton viesti: Reino oli tehnyt muutamia -väärennyksiä ja tuomittu vankeuteen. - -Anna oli postikonttorissa ensiksi nähnyt uutisen sanomalehdessä ja -pahimmasta typerryksestä toinnuttuaan päättänyt lujasti tehdä -kaikkensa, ettei asia tulisi vanhusten tietoon. Hän raappi nimen -sanomalehdestä epäselväksi ja koetti kotona miten kuten näytellä -rauhallista mieltä. Mutta pian huomasi hän mahdottomaksi kauemmin -molemmilta asiaa salata. Hän paljasti onnettoman tietonsa vähitellen -äidille ja yhdessä päättivät he kaikin keinoin varjella isää tuolta -tiedolta, sillä he olivat varmoja, että sen tiedoksi tuleminen olisi -yhtä kuin sydänvikaisen isän kuolema. Heillä ei käynyt juuri ketään -vieraita ja isä puolestaan ei käynyt missään ja jos silloin tällöin -jouduttiinkin vieraiden ihmisten kanssa tekemisiin, oli äiti aina -isän parissa ja saattoi ehkäistä keskustelun heidän poikaansa -luiskahtamasta. Anna taas sensuroitsi postikonttorissa isälle tulevat -harvat kirjeet ja sanomalehdet. - -Reinolta tuli kohta sen jälkeen pitkä, itseään syyttävä, kyyneleinen, -anteeksianova ja elämänparannusta lupaava kirje. Sitä ei annettu -isälle, äiti ja tytär sen eräänä yön hetkenä kahden lukivat, itkien ja -toisiaan syleillen kuin kaksi vilussa värjöttävää lasta. Mutta isä -alkoi pian käydä rauhattomaksi, kun Reinosta ei kuulunut mitään. Ja -niin täytyi isän petkuttamisessa mennä askelta pitemmälle. Eräänä -päivänä pani Anna postikonttorissa, jäljitellen tarkoin veljensä -käsialaa, kokoon kirjeen, missä Reino muka kertoi, että hänen -tutkintonsa siirtyykin syksyyn, ja hyvä jos hän silloinkaan valmistuu, -ja että kesäksi hän menee taas samalle tehtaalle joutamatta ollenkaan -kotona käymään jne. Kirjeen varusti hän leimauksilla ja vanhoilla -postimerkeillä sekä toi isälle. Ja samaa temppua oli sitten pakko -uudistaa pitkin kesää. - -Mikä tuska vihloikaan molempia naisia nähdessään isän tyytyväisyyden, -kun hän sai noita valhekirjeitä! Jos kukaan, niin kyllä he itse -käsittivät aseman vaaranalaisuuden ja luonnottomuuden ja tuskassaan -monestikin katuivat, etteivät heti ilmaisseet isälle asian oikeata -laitaa. Sillä eihän mitenkään voinut ajatella sen säilyvän salassa isän -kuolemaan saakka. Toiselta puolen pitivät he aivan varmana, että -totuuden kuuleminen tappaisi raihnaisen isän ja tietoisuus siitä esti -heitä salaisuuttaan paljastamasta, jota paitsi se kävi yhä vaikeammaksi -mitä vanhemmaksi asia ehti. Ja niin kalvoi heitä lakkaamaton tuska ja -he tunsivat elävänsä kuin joka hetki räjähtämään valmiin ruutimiinan -päällä. - -Reino, joka oli koko kesän ollut vankilassa, ei tiennyt kotona -vallitsevasta asemasta mitään. Mitä painavammaksi elämä kotona kävi, -sitä enemmän juurtui Annaan katkeruus ennen ihailemaansa veljeä kohtaan -ja niin häneltä oli jäänyt kirjottamatta riviäkään veljelleen. - --- Merkillisen kauan se Reinon tutkinto viipyy, -- lausui Halinen, -hieno tyytymättömyyden väre äänessään, ja laski sanomalehden pöydälle -sekä riisui silmälasit nenältään. - -Rouva, joka tuska sydämessään oli tarkannut odottavaa ilmettä miehensä -kasvoilla, ei voinut pidättyä kuuluvasti huokaamasta. Hän oli usein -tuosta huokailemisestaan saanut kiivaita moitteita mieheltään, joita ne -omituisesti kiusasivat, ja nytkin tämä loi tuikean katseen vaimoonsa, -mutta ei ehtinyt mitään sanoa, kun etehisestä kuului askelia ja Anna -astui sisään. - -Puolisoiden kasvoilla kuvastui tyttären tullessa aivan vastakkaiset -ilmeet: isän toivovaa odotusta ja äidin pelonsekaista jännitystä. - -Anna pudisti päätään ja koetti välttää isän katsetta. Äitiin hän -pikimmältään silmäsi ja tämä luki tyttärensä katseesta, että jokin uusi -onneton käänne oli taas uhkaamassa. - --- Mikä poikaa vaivaa, kun ei edes kirjotakaan? -- murahti isä. - -Kun illallinen oli melkein ääneti syöty, virkkoi isä makuuhuoneeseen -mennessään iloisesti kuin olisi päässyt selville jostakin rasittavasta -arvotuksesta: - --- Kunhan poika veitikka ei vain olisikin päättänyt yllättää meidät. -Suorittaa tutkinnon ja putoaa sitten kuin taivaasta eteemme. Hm, hm, -jotain sellaista se tuo äänettömyys tietää. - -Tyytyväisenä mennä köpitti hän makuuhuoneeseen ja vasta kun hän oli -ehtinyt uneen, uskalsivat naiset käydä käsiksi tuohon kipeään -perhevammaan. - --- Sieltä on siis taas kuulunut jotain? -- kuiskasi äiti jännityksestä -kalpeana. - -Anna purskahti itkuun. - --- Hän kirjottaa tulevansa kotiin. Hän on vasta päässyt vankilasta ja -ilmottaa joidenkin entisten toverien avulla saaneensa matkarahat -Amerikaan. - --- Amerikaan! -- keskeytti äiti tuskaisesti. - --- Niin, ja eikö se hänelle parasta olekin... Hän ihmettelee vain, -ettei täältä ole hänen kirjeisiinsä sanaakaan vastattu. Ei sano -voivansa lähteä tuntematonta tulevaisuuttaan kohti, saamatta rohkeutta -meidän anteeksiannostamme. - -Anna oli sillä välin ottanut taskustaan pieneksi taitetun kirjeen ja -kehiteltyään sen auki rupesi, kyyneleet kuivattuaan, sitä lukemaan. -Vaikka Anna olikin kertonut jo kirjeen sisällön, tahtoi äiti sen silti -kuulla. Näillä öisillä kirjeenlukemisilla oli noille kahdelle naiselle -samantapainen viehätys kuin salaisilla ja vaaranalaisilla -hartauskokouksilla. Vaikka ne pusertivatkin yhä uusia kyynelvirtoja -heidän silmistään, luettiin ne aina siitä huolimatta, jopa toisinaan -kahteenkin kertaan. Nuo hetket olivat kuin suruinen muistojäännös -niiltä ajoin, jolloin Reinolta saapuneet kirjeet valmistivat koko -perheelle pienen juhlahetken. - --- Voi hyvä Jumala! -- huokasi äiti, kun Anna oli lukemisen päättänyt ---, miten isän käy, sillä nyt sitä ei enää voi välttää? - -Anna istui hetken ääneti ja sanoi sitten alakuloisesti: - --- En minä ymmärrä muuta kuin että meidän täytyy valmistaa isää siihen. -Olisin kirjottanut Reinolle ja ilmottanut miten täällä on asiat, mutta -hän ei mainitse mitään osotetta, jotapaitsi hän voi olla jo matkalla. - -Äiti huokasi ja sanaa vaihtamatta kumpikin ymmärsi, mihin tukalaan -umpikujaan he olivat joutuneet salatessaan isältä totuuden. Valmistaa -häntä siihen oli nyt kahta vaikeampaa kuin alussa. Mutta se täytyi -sittenkin tehdä, ja uudelleen huoaten nousi äiti ja lähti -makuuhuoneeseen, luvaten aamulla ryhtyä isän kanssa puheisiin. - - * * * * * - -Reino oli kirjeen lähetettyään lähtenyt heti seuraavassa junassa -matkalle. Seuraava päivä sen jälkeen kun äiti ja Anna olivat hänen -kirjeensä johdosta neuvotelleet, oli sunnuntai, ja silloin ani varhain -aamulla saapui Reino kotiasemalle. Hän oli vartavasten jouduttaunut -täksi päiväksi, sillä sunnuntaina nukkuivat ihmiset myöhempään ja hän -saattoi kenellekään näyttäytymättä tulla omaistensa luo. Kun hän saapui -kotiin, nukkuivat molemmat naiset vielä, ainoastaan isä, joka aamuyöt -tavallisesti valvoi, oli jo ylhäällä ja käveli Reinon saapuessa -pihalla. Nähdessään poikansa odottamatta edessään, pysähtyi hän -iloisesti hämmästyneenä, siristi silmiään ja virkkoi näppiä lyöden: - --- No tuotahan minä juuri illalla sanoin, -- ja hän levitti sylinsä -pojalleen. - -Reino joutui hämilleen tästä isän iloisuudesta ja läheni häntä -epäröiden. Mutta isä ei huomannut pojassaan ilmenevää arkuutta paremmin -kuin hänen vaiteliaisuuttaankaan. Taputtaen hartioille työnsi hän häntä -edellään sisälle ja puhui iloisesti: - --- Juuri illalla makuulle mennessämme oli sinusta puhetta ja minä -sanoin, että nähdäänpä vain, niin mies ilmestyy kuin taivaasta pudoten -eteemme. He, he, oikeassapa olin, niinkuin ainakin. -- No, käyhän -sisään, äitisi ja Anna vielä nukkuvat, mutta antaa heidän saada suuret -silmät, tarinoidaan me sillä aikaa... - - * * * * * - -Sisälle tultuaan katsoi Reino pitkistään isäänsä, hänen silmänsä -kostuivat ja hän kysyi aralla äänellä: - --- Te olette siis antanut minulle anteeksi, isä? - -Isän tuuheat, harmaat kulmakarvat kohosivat ylös ja hänen katseensa -jäykistyi tuijotukseksi. - --- Anteeksi ... mitä anteeksi? -- änkytti hän ja vasta nyt huomasi hän -poikansa arkuuden ja riutuneen kalpeuden. - -Kipeä ilme silmissään tuijotti poika isäänsä. - --- Ettekö sitte tiedäkään...? - --- Mitä tiedä ... etkö ole tutkintoa suorittanutkaan? -- ja isän ääni -värisi. - --- Tutkintoa?... Kuinka, ettekö tiedä? ... minähän olen ollut -väärennyk... - -Hänen äänensä kävi yhä ontommaksi ikäänkuin sanat eivät olisi päässeet -kuivien huulten yli. Viimeinen sana sammui kesken ja hän tuijotti isää -suoraa silmiin. Tuo hänen katseensa ikäänkuin syöpyi isän aivoihin ja -palautti kuin äkillisen valaistuksen selventäminä tämän mieleen äidin -ja tyttären huokaukset, salaiset silmäykset ja kyynelilmeet, joita he -eivät aina olleet onnistuneet häneltä salaamaan. Vaikkei hän -täydellisesti käsittänytkään asian oikeata laitaa, tunsi hän kuitenkin -jonkun musertavan pettymyksen yllättäneen itsensä. Hän liikutti -huuliaan, mutta mitään sanoja ei kuulunut, ainoastaan joitakin -epämääräisiä ääniä, teki kädellään kuin torjuvan liikkeen, horjahti ja -tarttuen tuolin selkään kaatui sen kanssa lattiaan. - -Makuuhuoneesta kuului vihlova parkaus. Äiti oli herännyt isän ja pojan -sisälle tullessa ja kauhusta jäykistyneenä seurannut heidän -keskusteluaan, tuntien jotakin hirveää olevan kuin päälle romahtamassa. -Hänellä ei ollut kuitenkaan voimaa liikkua sängystä ja vasta kun hän -kuuli isän romahtaen kaatuvan lattiaan, karkasi hän ylös ja riensi -paikalle. Myöskin Anna heräsi äidin huudosta ja syöksähti huoneeseen, -käsittäen ensi silmäyksellä mitä täällä oli tapahtunut. - -Reino seisoi entisellä paikallaan ja hänen silmissään oli ilme kuin ei -hän olisi mitään nähnyt. Hän tajusi hämärästi, että äiti ja sisko -olivat salanneet isältä hänen tilansa ja vasta nyt selveni hänelle -täydelleen, minkä arvoisena häntä ja hänen menestystään -haaksirikkoutunut isä oli pitänyt. - -Nähdessään molemmat yöpukuiset naiset hajalla hiuksin isän jäykistyvän -ruumiin ääressä polvillaan valittavan, laskeusi hänen päälleen hirveä -paino ikäänkuin maa olisi tahtonut hänetkin vetää tuonne isän rinnalle. -Konemaisesti painui hän istumaan lähimmälle tuolille, nojasi kyynärpäät -polviin ja painoi päänsä käsiin. - --- Se on minun syyni, kun en ajoissa siihen isää valmistanut, -- -vaikeroi äiti. - --- Minähän sen salaamistuuman alkuun panin, -- nyyhkytti Anna. - -Hekö siis syyllisiä, nuo avuttomat naispoloiset! Kuin tulinen rauta -vihloivat heidän sanansa pojan sydäntä. Sinä hetkenä tunsi hän olevansa -äärettömän kaukana entisistä tovereistaan ja vallattomasta pääkaupungin -elämästä, aivankuin toisella taivaankappaleella. Nopeina unelmasarjoina -kulkivat hänen sielunsilmäinsä ohi remuiset juomingit, varieteet ja -bordellit. Vankikopin yksinäisyydessä mietiskellessään hän oli luullut -jo tulleensa niin alas kuin myötämäkeä liukujalle saattoi mahdollista -olla. Mutta ei, tämä seikka riippui vielä siinä syiden ja seurausten -ketjussa, joka siellä vankilassa oli alkanut hänelle selvitä. Nyt vasta -hän täydelleen tunsi elämän raudankovat lait. Vai tunsiko nytkään, -sillä olihan vielä ylämäki nousematta, sama josta hän oli niin -kevytmielisesti alas laskenut. - -Kykenisikö hän siihen? - -Hän nousi ponnistaen seisomaan. Kun elämässä joskus joutuu -läpäsemättömään pimeyteen, ettei tiedä mihin päin askeleensa ohjata, -aukeneekin tuossa pimeydessä yhtäkkiä pieni eteenpäinmenon -mahdollisuus, tai kun raskaan painon alla tuntee olevansa avuton ja -yksinäinen, kohoaa sydämeen jostakin salaisista syvyyksistä elähyttävä -voima, joka antaa uskon edelleen elämisen mahdollisuuteen, uuteen -kohoamiseen ja uusiin voittoihin. Jotakin sellaista tunsi Reino tuona -hetkenä. - -Hän läheni hiljaa äitiään ja siskoaan. - -Ikäänkuin tuntien tarvetta kietoutua uuden miehisen tukipylvään -ympärille, kun entinen oli kaatunut, nousi äiti ylös ja kallistui -itkien poikansa syliin. - -Reino liikutti kauan huuliaan ja sai vihdoin väristen kuiskatuksi: - --- Te siis voitte antaa minulle anteeksi, äiti? - --- Annan, annan... - -Nämä äidin esiin nyyhkimät sanat pikemmin lisäsivät kuin huojensivat -Reinon taakkaa. - --- Äiti, uskotteko että minä vielä voin nousta? - --- Uskon, uskon... - -Reino irtausi hiljaa äidin syleilystä ja läheni sisartaan. Mutta Anna -ei kohottanut katsettaan isästä eikä Reino uskaltanut virkkaa hänelle -mitään. Sen sijaan kokosi hän viimeiset voimansa, kumartui ja nosti -isän jäykistyvän ruumiin käsivarsilleen sekä kantoi vuoteelle -makuukamariin. - --- Hän ei ehtinyt saada täyttä selkoa minun tilastani, ei myöskään -minulle anteeksi antaa. Mutta kai sen piti niin oleman! -- lausui hän -hiljaa ja synkästi. - -Naisten luo palattuaan seisoi hän hetken aikaa alallaan ja kädet -riipuksissa tuijotti eteensä. Sitten hän vavahti ja vilkaisten äitiin -ja sisareen lausui hätäisesti: - --- Minä en saa viipyä! Maa polttaa jalkaini alla ja minun täytyy päästä -koettamaan, kykenenkö minä nousemaan vai täytyykö minun... - -Äidin katse sai hänet keskeyttämään lauseensa ja hän läheni horjuen -ovea. - --- Mutta minne sinä, hyvä lapsi ... -- hätääntyi äiti ja tarttui häntä -käsivarresta. - -Reino loi pikimmältään silmänsä Annaan ja tämän katseesta luki hän -selvän käskyn lähteä heti kiipeämään sitä pitkää vastamäkeä, jonka -päällä hän vasta täydellisen sovituksen saavuttaisi. Hän irrotti hiljaa -itsensä äidistä, yritti sanomaan jotakin, mutta sanat kuoleusivat -kurkkuun ja ääneti pyörähti hän ovesta ulos. - -Kun he, jotka jälleen olivat kahden suruaan kantamassa, lähenivät -akkunaa ja äänettömien kyyneltensä läpi katsoivat tielle, jolla -syystuuli lennätteli kellastuneita lehtiä, näkivät he Reinon kumarana -ja taakseen katsomatta kulkevan tietä eteenpäin kuin raskasta taakkaa -kantava vaeltaja, jonka matkan määrä on vielä suunnattomien -etäisyyksien takana. Äiti huokasi raskaasti ja alkoi uudelleen nyyhkiä, -mutta tytär kietoi kätensä hänen ympärilleen ja kumpikin he raskaan -tuskansa keskellä tunsivat, että he nyt vihdoinkin olivat sivuuttaneet -syvimmän kohdan siinä ristiaallokossa, jossa heidän perheonnensa oli -haaksirikon kärsinyt. - - - - -LAKKI. - - --- No, lapset, olkaapas nyt... Huomenaamulla sitten saatte jokainen -pullan. Huomennahan se vasta juhannus on, sitä ennen pitää vielä yksi -yö nukkua... Antti, etkö sinä saa pidetyksi siitä käsiäsi erillään vai -pitääkö äidin ottaa vitsa! - -Miina nosteli juuri uunista pieniä nisupullia, joita karttui pöydälle -hyvä joukko toistakymmentä kappaletta. Uteliaina ja mieloilevina -kiehtoili hänen ympärillään kokonaista kaksitoista pienokaista, joiden -keskellä äiti hääri leivoksineen kuin huolehtiva ja kaakerteleva kana. -Kun lapsista oli kolme paria kaksosia, oli vanhin, Heino niminen poika, -ehtinyt vasta kymmenen vuoden ikään. Mitä pöydältä ja kahdelta leveältä -sängyltä jäi tilaa Rinteen torpan matalaan tupaan, sen täytti visusti -tuo lapsiliuta, niin että isä Ulrikki sopi nipin napin sivuikkunan -pieleen, mihin hän oli asettunut partaansa ajamaan, - -Ulrikki oli kaksi viikkoa sitten palannut Amerikasta, jonne hän -nuorimman lapsensa synnyttyä oli lähtenyt. Vaikka hän olikin viipynyt -siellä vain parisen vuotta, oli hän ehtinyt sentään ansaita kaikki -velkansa kuitiksi ja pienoisen summan säästöönkin. Hän oli tullut aivan -odottamatta kotiin ja siitä johtunut tavaton ilo piti vielä nytkin, -kahden viikon kuluttua, vallassaan Miinaa ja lapsia. - -Tänään, juhannusaattona, piti hänen Miinan kanssa lähteä kyläretkelle -jälkimäisen kotimökkiin, joka oli naapuripitäjän rajalla kaukana -sydänmaalla. Kodinkaitsijaksi odottivat he erästä lähiseudulla asuvaa -kehruumuoria. Ulrikki sovitti pienen, samealasisen peilin ikkunasta -tulevan valon mukaan, pingotti oikean poskensa ja alkoi raaputtaa sillä -vihottavaa karkeata parransänkeä. Lapset peuhasivat äidin ympärillä ja -Heino kiipesi omia aikojaan sängyn päälaudan varaan ja otti naulasta -sinisen, kiiltolippaisen pyhälakkinsa, jonka isä oli hänelle Amerikasta -palatessaan tuonut. Hän oli saanut pitää sitä päässään vain isän -tulopäivänä sekä viime sunnuntaisella kirkkoretkellä. Muulloin se oli -saanut olla naulassa siellä lähellä katonrajaa. Tuoksuvat nisupullat ja -lähellä oleva juhannusjuhla huumasivat vilkkaan Heino-pojan niin, että -hän kiipesi omin lupinsa lakkia kurkottamaan, vaikka hänen olikin määrä -saada se vasta huomenna päähänsä. - -Tuo korea lakki oli kaikkien sisarusten ihailun esine ja uteliaina -pysähtyivät he seuraamaan vanhimman veljensä yritystä. Silloin tarttui -Anttiinkin, Heinoa nuorempaan, vallaton juhannustuuli, ja kun Heino -laskeusi saaliineen alas, tempasi Antti häneltä lakin, asetti sen omaan -päähänsä ja lähti livistämään ulos. Vihaisesti huudahtaen karkasi Heino -hänen jälkeensä, mutta kaatoi samalla nurin nuorimman siskonsa, joka -alkoi täyttä kurkkua parkua. Hämmästyneenä ja neuvotonna pysähtyi Heino -ovelle, ja isä, joka juuri raapusteli korvalehden alla olevaa sänkeä, -säpsähti ja sai poskeensa pienen haavan. - --- Häts s-siinä! -- äsähti hän ja alkoi suuttumistaan suuttua. Hän -laski partaveitsen ikkunalle ja läheni uhkaavana Heinoa, joka -hätäisesti pälyi ympärilleen. - --- Peuhaatte siinä, ettei tässä saa partaansa ... -- murahti hän -käheästi, pyöräytti Heinoa tukasta ja löi sitten korvalle, niin että -pää kolahti ovenpieleen. - --- Ja mitä sinä sillä lakilla! -- tiuskasi hän Antille, joka oli nolona -palannut ovelle ja peloissaan katsoi veljensä kuritusta. - -Hän otti lakin Antilta, käänteli sitä hetken käsissään ja murisi: - --- Tuommoiset miehet eivät lakkia tarvitse! Panen sen niin, ettei... - -Hän vaikeni ja etsi paikkaa, mihin kätkisi lakin. Huomattuaan korkealla -katonrajassa olevan nurkkakaapin, pisti hän sen sinne, lukitsi oven ja -palasi parranajoa jatkamaan. - -Kun Ulrikki ja Miina olivat pukeutumistoimessa, saapui Maija-muori, ja -Miina rupesi antamaan hänelle ohjeita. Lopuksi lapsista puhuessaan -sanoi hän: - --- Kun noita mukuloita on niin paljon ja kaikki melkein saman kokoisia, -niin ei kaikiste satu pitkään aikaan huomaamaan, jos niistä joku olisi -poissakin. Siitä asti kun tuo Antti-poika Rikun Amerikassa ollessa -eksyi metsään, on minulla ollut tapana joka ilta lukea ne, kun asetan -niitä makuulle. - -Hän kertoi sen hymyillen ja muorikin naurahti, että kylläpähän sen -tuollaisen lauman saa hyvinkin lukea, jos mieli saada se koossa -pysymään. - -Kun Ulrikki ja Miina olivat jo ulkona taipaleelle lähdössä, kuului -nurkan takaa Heinon ääni surkeana: - --- Isä-ä, antakaa se lakki! Minä vain huomenna pitäisin sitä päässäni. - -Ulrikki pysähtyi ja katsahti taaksensa, mutta sanoi sitten matkaansa -jatkaen: - --- Joutaapa olla siellä lukon takana, että opit ihmisiksi olemaan. - --- Isä-ä, antakaa nyt! -- kuului vielä Heinon itkuksi hiukeneva ääni, -kun Ulrikki ja Miina katosivat jo puiden taakse. - -Mutta kun Maija-muori hoputteli vanhempia lapsia hakemaan metsästä -koivun ja pihlajan lehviä, joilla koristettaisiin tuvan seinät -juhannukseksi, tempasi Heinon juhannustuuli uudelleen valtoihinsa ja -hän unohti lakkihuolensa. - -Ennen lehvien seinille ripustamista rupesi muori pesemään tuvan lattiaa -ja siksi aikaa hääti hän lapset pihalle. Siellä telmiessään osuivat he -navetan luona olevalle kaivolle ja silloin pälkähti Heinon päähän -ruveta kaivon syvyyttä mittaamaan. Hän nousi kannelle, työnsi luukun -syrjään ja painoi alas vesikiulun, joka oli kiinnitetty pitkän varren -päähän. Kun kiulu kohtisuoraa alas painuessaan äkkiä täyttyi vedellä, -tempautui se alaspäin aivankuin joku siellä veden alla olisi sitä -nykäissyt. Heino uudisti useita kertoja saman tempun ja se oli hänestä -kovin hauskaa ja jännittävää. - -Anttikin tahtoi koettaa samaa, mutta hän oli varomattomampi ja päästi -varren kädestään. Se painui kannen alle ja kallistui sitte nojalleen -kaivonpuitetta vasten. Samalla tuli muori vettä hakemaan, ajoi lapset -pois ja huomatessaan kuinka kiulun oli käynyt, pauhasi ja paapatti hän -kovin, sillä nyt täytyi hänen lähteä talon kaivosta vettä hakemaan. - -Kun tupa oli juhannusasussa: lattia pestynä, lehvät seinillä ja -ikkunain pielissä, ja kun aurinko paistoi jo hyvin vinosti, niin että -soikulaiseksi venynyt peräikkunan kuva ulottui halki lattian aina -kynnykseen saakka, silloin alkoi muori hätistellä yölevolle huostaansa -uskottua levotonta lapsilaumaa. Ovinurkassa oli laaja, seinään kiinni -tehty sänky, jossa kaikki kaksitoista lasta nukkuivat yhdessä rivissä, -jalat lattiaan päin. - --- No, yöpuulle siinä joka sorkka ... kyllä se on jo aikakin! -- -komenteli muori ja auttoi vaatteita nuorempien päältä. - -Niin sai hän heidät vihdoin riviin asetetuksi ja levitti yhteisen -peitteen heidän ylleen. Itse rupesi hän laittamaan tulelle -juustokeittoa, jonka tuli kiehua koko yö ja olla aamulla valmis. Mutta -tuon tuostakin vaati hänen huomiotaan puoleensa vuoteessa vallitseva -vilkas elämä, kuiskutus, telmeily ja häädetyt naurunpurkaukset. - --- So, siunatkaapas nyt koreasti ja nukkukaa hyvän sään aikana, taikka -minä ... -- ja uhkaustaan julki lausumatta kävi muori oikomaan -peitettä, joka siinä pienten jalkain vilskeessä liikehti ja poimuili -kuin levoton vedenpinta. - -Kesti hyvän aikaa, ennenkuin lapset rivin nuoremmasta päästä lukien -alkoivat toinen toisensa jälkeen haukotella pitkään ja syvästi sekä -tavotella punaposkiselle päälleen mieluisata nukkuma-asentoa hiestä -lämminneellä tyynyllä. Viimeksi olivat valveella rivin viimeiset, Antti -ja Heino. Nenään saakka vedetyn peitteen reunan alta seurasivat he -nauravin silmin lihavan ja kankeajalkaisen kaitsijansa kömpelöitä -liikkeitä ja vetäen peitettä silmilleen purskahtivat tuon tuostakin -vallattomaan yhteisnauruun. - --- Vai te siinä koko yöksi rupeatte kuhertelemaan! Kyllä minä -teidät ... -- ja muori haki loukosta koivunoksan, riipi siitä lehdet -pois ja pisti sen muurin rakoon antamaan suurempaa pontta hänen -uhkauksilleen. - -Mutta se oli pikku veljeksistä kovin jännittävää ja peitteen alta -kuuluva hihitys todisti, etteivät he muorin uhkaavia varusteluja -ottaneet kovinkaan vakavalta kannalta. Silloin rupesi muori jo -sydäntymään. - --- Sepä nyt ... herätätte siinä vielä ne pienemmätkin! Malttakaahan, -huomenna ette saa kumpikaan nisupullaa. Sen kiulunkin toimititte sinne -kaivoon, vallattomat! Vielä näille sitten nisupullat, ehei, siitä ei -tule mitään! - -Muori oli epäilemättä osunut oikeaan kohtaan, sillä molemmat pojat -vaikenivat heti ikäänkuin koettaen värähtämättömällä äänettömyydellä -pelastaa edes heikonkaan mahdollisuuden nisupullien saantiin. Tuo -jännittynyt hiljaisuus uuvutti Antin pian uneen, mutta Heino valvoi -vielä ja mietti sitä surullista seikkaa, että hänen juhannusilonsa -uhkasivat toinen toisensa jälkeen kaikki raueta tyhjiin. Surumielisesti -silmäsi hän puisevaa ja mustunutta nurkkakaappia, joka tylysti kätki -itseensä hänen ylpeytensä esineen. Ja tuo lieden luona kuukkaileva -vieras muori uhkasi olla nisupullaa antamatta! - -Seinille sovitetut lehvät levittivät tupaan tuoretta, kesäistä tuoksua. -Aurinko oli jo laskemaisillaan, viimeinen haikeamielinen punerrus, -peräikkunasta tullen, viivähti vielä oviseinällä, sängyn yläpuolella. -Auki olevasta ovesta virtasi sisään illan raikas viileys ja takassa -juustokeittopadan alla räiskyi tuli tasaisesti ja kodikkaasti. - -Silmät suurina ja valppaina makasi Heino liikahtamatta paikallaan ja -mietti. Lakkia hän ei nyt kerta kaikkiaan voinut huomiseksi saada, -mutta eiköhän muorin sentään voisi lepyttää, ettei nisupullakin jäisi -lukkojen taakse. Jos koettaisi sen kiulun onkia kaivosta ylös... -Näyttihän se päivällä siltä, että varrenpäähän voisi ulottua kun hiukan -kurkottaisi ja samalla varaisi toisella kädellä luukun reunaan. - -Muori oli kumartunut karsinaloukkoon ja pesi siellä kuppeja. Heino -siirsi peitteen syrjään ja nousi hiljaa ylös. Lyhyt paita vain kerran -häilähti, kun hän laskeusi lattialle. Sirot pojanjalkansa eivät -synnyttäneet mitään ääntä tukevilla lattialankuilla, kun hän liukui -ääneti ja nopeasti ovesta ulos kuin unissakävijä. - -Kun muori oli lopettanut kuppien pesun, nousi hän ja käsiään kuivaten -katsahti lasten sänkyyn, josta huokui nukkuvien tasainen hengitys. - --- No niin, kas niinhän ne kauniit lapset nukkuvat. Ja hätäkös on -nukkuessa, -- puheli hän itsekseen ja kävi peitettä oikomaan. - --- Kaipa ne siinä nyt ovat kaikki koolla, missäpäs muualla. Mutta -sietää sen vain tuollaisen lauman lukeakin, ja saatanpa sen tässä -minäkin tehdä, eipähän ota jollei annakaan, -- ja hän alkoi laskea -lapsia, oikoen ja parannellen samalla nukkuvien asentoja. - --- Yksi -- kaksi -- kolme -- -- -- yksitoista. No? väärinkö minä luin, --- ja hiukan hätääntyneenä alkoi hän uudelleen laskea, mutta sai -tälläkin kertaa vain yksitoista. - --- Hyvänen aika!... Mutta kas, missä minun silmäni ovatkaan, Heinohan -siitä on poissa. Minnekäs, ulosko se poika siitä? -- ja muori meni -ovelle ja katsahti pihalle. - -Kun siellä ei näkynyt ketään, meni hän itsekin ulos, silmäsi nurkkain -taakse ja huusi: Heinoo! Mutta mitään ei kuulunut, kaiku vain -läheisestä metsästä vastasi: -- ii-noo! - --- No jopa nyt jotakin! -- voihkasi muori ahdistunein sydämin ja juoksi -navettaa kohti, yhä huudellen Heinoa nimeltä. Niin tuli hän kaivolle ja -raukeaksi säpsähtäen näki luukun olevan auki. Mutta hätäisesti koetti -hän uskotella itselleen, että se oli häneltä päivällä unohtunut -sulkematta. Nopeasti kiipesi hän kuitenkin nelinkontin kannelle ja -kurkisti sisään. Sylen syvyydellä kannesta näkyi kosteiden -puupuitteiden keskellä savenvärisen veden tyyni pinta. Keskellä sitä -kuvastui luukun pyöreä kuvajainen ja siinä näki muori himmeänä oman -päänsä. - -Mutta vedenpinta värähti hiukan ja sen alta pisti näkyviin aivankuin -pieni käsi. Se katosi samassa, mutta heti sen jälkeen vilahti siinä -vieressä selvästi paljas jalka ja alaosa säärtä. Pian ne kuitenkin -painuivat näkymättömiin, väreet tasottuivat ja savensekainen vesineliö -tuijotti taas tyynenä kaivonaukkoa ja kesäöistä taivasta kohti. - --- Oih, Herra Jeesus! -- voihkasi muori pakahtuneesti ja laskeusi -kannelta alas. - -Mutta kykenemättä mitään ajattelemaan tai toimimaan jäi hän siihen -kaivon viereen seisomaan, painoi molemmin käsin sydänalaansa ja supatti -tolkuttomasti: Auta, Herra Jeesus! aivankuin hän olisi tahtonut väkisin -pakottaa tuon taivaallisen auttajan avukseen rientämään. Mutta kaikki -ympärillä oli hiljaista ja värähtämättöminä, omiin unelmiinsa -vaipuneina seisoivat läheisyydessä juhlavaippoihinsa kääriytyneet -koivut. - -Taloon, taloon apua hakemaan! selkeni viimein muorille. Mutta hänen oli -vaikea päästä liikkeelle, sillä ilmankin raskaat ja kankeat jalkansa -olivat nyt kuin lyijypainojen kahlehtimat. Muutamia hätäisiä yrityksiä -tehtyään nojautui hän viimein eteenpäin ja silloin oli jalkojen pakko -siirtyä estämään yläruumista maahan vaipumasta. - -Siten hän joka hetki vaarassa nenälleen kaatua laapusti raskaasti -hengittäen eteenpäin. Hän luuli yhtä menoa huutavansa: apuun, apuun, -poika kaivossa! mutta mitään ääntä ei silti kuulunut, huulet ainoastaan -liikkuivat ja nytkivät... - - * * * * * - -Kylässä nukkui Miina juhannusyön huonosti ja näki levottomia unia. -Aamulla pukeutuessaan sanoi hän Ulrikille: - --- Mitenkähän siellä kotona lie asiat, kun minä koko yön näin niin -pahoja unia ja muutoin on niin raskas ollakseni. - --- Niistä sinun unistas ... ja mikähän tuolla nyt on hätänä! -- sanoi -Ulrikki puolittain äreästi, sillä häntä vaivasivat aina vaimonsa -juttelut onnettomista unista. - --- Mitä niistä unista on taikaa, kyllähän se nyt on nähty! -- vahvisti -hän hetken kuluttua, mutta ei tuntenut sentään itsekään mieltään aivan -rauhalliseksi. - --- Olin olevinani purolla riepuja viruttamassa, -- jatkoi Miina kuin -yksinään puhellen, -- ja virta vei käsistäni järkiään kaikki rievut, -aivankuin vihanväellä tempasi ne mukaansa, ja kun minä hameenhelmat -kooten hyökkäsin niitä tavottamaan, vei virta minutkin, niin että minä -rupesin huutamaan ja heräsin siihen, kun sinä pukkasit minua kylkeen. -Saman tapaista unta minä näin silloinkin kun Antti poika metsään eksyi, -eikä se nytkään ollut hyvän edellä. - --- Ym-mym! -- mumisi Ulrikki, -- jotakinhan se unekainen kuvattelee, -aikapa niitä sitten ruveta mielessään seulomaan. - -Mutta Ulrikin ja sukulaisten tyynnyttelyistä huolimatta kävi Miina yhä -rauhattomammaksi. Hänelle ei maistunut ruoka ja levotonna liikkui hän -paikasta toiseen, pysähtyen aina välissä miettimään, mitä kotona olisi -mahdollisesti saattanut tapahtua. - -Vaikka heidän aikomuksensa oli ollut viipyä kylässä vähintäänkin -ensimäiseen arkipäivään saakka, rupesi hän jo ennen puoltapäivää -kivenkovaan vaatimaan Ulrikkia paluumatkalle. Ja äreänä siihen Ulrikki -vihdoin suostuikin. - -He eivät olleet vielä ehtineet puolitaipaleellekaan, kun heitä vastaan -alkoi tulla juhannuskirkosta palailevia metsäkulmalaisia. Muuan tuttu -mies pysähtyi heidän kohdalleen ja katsoi heihin omituisen kysyvästi, -niin ainakin Miinasta näytti. He pysähtyivät myöskin ja Ulrikki kysyi: - --- Kirkostako sitä...? - --- Sieltähän minä ... -- ja kun hän yhä katseli heitä, kysyi Miina -hätäisesti: - --- Kuuluuko sinne kirkolle päin erinomaisempaa? - --- Ette taida vielä tietääkään... Siellä teillähän se on onnettomuus -käynyt... - -Miinan laihat ja päivettyneet kasvot alkoivat väristä ja kaikki -sielunvoimat näyttivät sinä hetkenä keskittyvän silmiin, jotka -rävähtämättä tuijottivat puhujaan. Avuttomasti ja tuskin kuuluvasti -lausui hän vain: - --- No! - --- Heino poika kuuluu siellä... - -Mies viivytteli vastaustaan ja katseli neuvotonna maahan. Miina -liikutti heikosti käsiään kuin nukkuva, joka torjuu painajaista -luotaan. - --- ... kuuluu kaivoon pudonneen, -- lopetti mies ja mulautti hätäisesti -kumpaakin silmiin. - -Kipeästi parkasten lyyhistyi Miina istualleen tien vierustalle, veti -huivin silmilleen ja ruumistaan edestakaisin huojutellen toisteli hän -kuin synnytystuskissa oleva nainen: voi, voi, voi! - -Ulrikki ei puhunut mitään, mutta hän alkoi kautta ruumiin vapista ja -hänen kurkussaan jutkahteli tyhjiä nielauksia. Uutisen kertoja katseli -heitä neuvotonna, mutisi jotakin kotiin kiirehtämisestä ja lähti -totisena jatkamaan matkaansa. - --- Mutta pitäähän tästä kotiin päästä. Jaksatko sinä kävellä? -- lausui -Ulrikki pitkän tovin kuluttua. - --- Voi sentäänkin, -- vaikeroitsi katkonaisella äänellä Miina, joka -vihdoinkin oli päässyt itkun alkuun, -- enkös minä sitä samaa jo -pelännyt, ja siinä se nyt oli. - -Vaivaloisesti nousi hän ylös, niisti nenänsä, kokosi helmansa ylös ja -lähti Ulrikin perään, joka oli jo kääntynyt menemään. Puolipäivän -korkeudesta paahtoi aurinko kuumasti ja hellittämättä ja hiekka poltti -jalkoja, sillä kumpikin oli riisunut kengät pois ja kantoi niitä -kädessään. Santa vain sirahteli paljasten jalkojen alla, kun he -peräkkäin astelivat, viimeisenä Miina, joka yhä itki ja välistä -ääneensä voihkasi. Kirkkomiehiä tuli yhä vastaan, mutta kukaan ei heitä -enää pysähyttänyt, sillä kaikki näkivät uutisen olevan heillä jo -tietona. - -Ulrikin ajatukset liikkuivat raskaasti ja helteisesti. Tuo onnettomuus -iski hänen eteensä kuin ukonvaaja selkeältä taivaalta. Kaikki siinä -näytti hänestä pimeältä ja järjettömältä. Pahimmasta köyhyydestä -päästyään oli hänestä alkanut näyttää jo hiukan valoisammalta: kohta -joutuisi vanhin poika auttamaan häntä työssä ja sitten voisi ajatella -jo omankin maan hankkimista. Silloin yhtäkkiä -- poika kaivoon! Ja -mieltä myllertävän onnettomuuden tunteen ohella valtasi hänet siinä -kävellessään toisinaan hampaita kiristävä, epämääräinen viha. - -Kun hän muisteli tarkemmin vilkassilmäistä ja rasavilliä vanhinta -poikaansa, muistui mieleen eilinen kotoalähtökin ja silloin vääntyivät -hänen kasvonsa kuin sisällisistä pistoksista. Mutta samalla tunsi hän -kaiken suunnattoman tuskansa pohjalla jotakin tyytyväisyyden kaltaista, -jommoista ihminen aina tuntee, luullessaan löytäneensä järjelliseltä -näyttävän selityksen johonkin tuskalliseen ongelmaan. Vakuuttavalla -voimalla iski hänen mieleensä, että tuo onnettomuus tapahtui juuri sen -vuoksi, että hän oli niin kovakouraisesti Heinoa kurittanut. Vihlovan -selvästi oli hän vieläkin kuulevinaan Heinon itkevän huudon: isää, -antakaa se lakki! - --- Kun sinäkin sitä eilen niin kovasti kuritit ... ja sen lakinkin -kätkit! -- kuului Miina siellä jälessä alakuloisesti sanovan. - --- Häh! -- pääsi Ulrikilta töykeästi, mutta se johtui hämmästyksestä, -että Miinakin oli pysähtynyt samaa asiaa harkitsemaan. Se ikäänkuin -Ulrikissa vahvisti oman syyllisyyden tuntoa. Samalla häipyi hänen -mielestään viha ja sijalle laskeutui pimeä ja mykkä murhe. Hän näytti -ikäänkuin kutistuvan pienemmäksi tuon painon alla ja asteli eteenpäin -raskaasti ja kumarana. - -Vasta iltamyöhällä he saapuivat kotiin. Muori oli lapsijoukon kanssa -siirtynyt taloon ja jättänyt torpantuvan Heinon haltuun, joka makasi -siellä yksinään valkean lakanan alla. Taloon pysähtyivät Ulrikki ja -Miinakin. Lapset olivat jo nukkumassa tuvanlattialla, mutta muori -valvoi vielä. Voihkaillen ja itkun katkomalla äänellä alkoi hän -yksityiskohtaisesti tehdä selkoa onnettomuudesta, pelastustoimista ja -virvotusyrityksistä. - -Ulrikki ja Miina istuivat kokoon vaipuneina penkillä. Unettavasti -kaikui hämyisessä ja raskasilmaisessa tuvassa muorin ääni, johon -sekaantui Miinan hiljainen itku. Kun edellinen oli lopettanut -kertomuksensa, kuivannut vyöliinalla silmänsä ja nenänsä, syntyi -pitempi äänettömyys, jolloin alkoi huomattavan selvästi kuulua -kärpästen surina ja lasten hengitys. - -Lopulta nousi Miina huoaten penkiltä, kumartui lasten vuoteen ääreen ja -alkoi hiljaa laskea heitä kuin vanhasta tottumuksesta. Kun hän ehti -yhteentoista, vihlasi hänen sydäntään kipeästi, ikäänkuin hän olisi -vaakasuorassa olevia tikapuita kävellessään yhtäkkiä astunut tyhjään -kohtaan ja pudonnut alas huimaavaan kuiluun. Hän tyrskähti huutavaan -itkuun ja painausi lattiaa vasten, kädet otsan alla. - -Ulrikki asetti takkinsa pään alle ja laskeusi penkille pitkälleen. Kun -Miinan itku kuului valittavana, vetäysi hän käppyrään ja koetti kädellä -suojata vapaata korvaansa. Mutta silloin kuuli hän tuon valittavan -äänen kuin etäämpää tullen ja se erottui hänen korvissaan sanoiksi: -isää, antakaa se lakki! - -Lakki, lakki! Miksi se pitikin sinne kaappiin kätkeä! Ja Ulrikin -väsyneissä aivoissa tuntui hetkisen siltä kuin kaikki tämä tuska -olisikin johtunut siitä, että se kiiltolippainen lakki oli kaapissa -lukon takana ja että kaikki kirpoaisi niin pian kuin se sieltä -vapautettaisiin. Hetkisen hän heittelehti kyleltä toiselle, mutta kun -Miinan itku ei lakannut kuulumasta, nousi hän ylös ja lähti hiljaa -ulos. - -Hän asteli kotimökille, meni tupaan ja pysähtyi ovensuuhun. Hän ei -varsinaisesti katsahtanut ovisänkyyn, mutta näki kuitenkin siellä -valkean lakanan, jonka alta erottuivat pienen ruumiin ääriviivat. -Avaran sängyn kolkassa näytti tuo äänetön lepääjä niin pieneltä, -yksinäiseltä ja avuttomalta. Ulrikin sydäntä kouristi ja varpaillaan -astellen, kuin varoen nukkuvaa häiritsemästä, meni hän nurkkakaapin -luo, avasi oven ja otti lakin esiin. Pitäen sitä kädessään pysähtyi hän -keskilattialle. - --- Mitäpäs se siellä lukon takana tekee, -- sanoi hän hiljaa kuin -antaen itselleen jonkunlaisen selityksen, pyhkäsi hihallaan kiiltävää -lippaa ja laski sitten lakin sänkyyn ruumiin viereen. - --- Panenpa hänen vaikka tuohon, -- kuiskasi hän ja lähti ulos yhtä -varovin askelin kuin oli tullutkin. - -Pihalle tultuaan pääsi häneltä ensi kerran sinä päivänä vapauttava -itku. Taloon palattuaan paneusi hän uudelleen penkille maata, mutta -kohotti hetkisen perästä päätään ja sanoi Miinalle, joka yhä oli -samassa asennossa lattialla: - --- Pane sinäkin, Miina, jo levolle. Kylläpähän sinun jalkasi lepoa -tarvitsevatkin. - - - - -KOVA KOVAA VASTAAN. - - -Lähinnä haudanparrasta oleva sukupolvi Nivalassa muistaa vielä -hämärästi sen ajan, jolloin mainitulla paikkakunnalla "pantiin kova -kovaa vastaan". - -Nivalaiset -- hämäläs-savolais-kainulainen villi sekarotu -- olivat -tulleet laajalti kuuluisiksi hurjuudestaan. Heidän avara saviperäinen -lakeutensa olisi voinut olla pienoispohjalainen Niilinlaakso, sillä -sitä kostuttivat vuosittain Kalajoen mahtavat tulvat, mutta kaikki sai -heillä olla ennallaan ja rappeutua. Sillä vaimot keittivät viinaa ja -miehet joivat, tappelivat ja tekivät partioretkiä. Kirkolliset juhlat -muuttuivat suuriksi, kyläkuntain välisiksi tappeluiksi, joissa -miesjoukot hyökkäsivät toisiaan vastaan seipäin ja puukoin, kietoen -toisinaan vaimot ja vanhuksetkin samaan temmellykseen. Miesmurhat -seurasivat toisiaan yhtä täsmällisesti kuin eri vuodenajat ja sellaiset -pikku tapaukset kuin puukotukset, hammasten kurkkuperään lyömiset ja -kylkiluiden katkomiset eivät antaneet mitään pitempiä puheenaiheita. - -Puukkojokelaisiksi ja Nivalan metsärosvoiksi heitä kutsuttiin Oulua ja -Kajaania myöten. Sillä vuosittain, ennen niitynaikaa, muodostivat -isännät renkineen ja mökkiläiset poikineen partiojoukkoja, jotka -kiertelivät rosvoilemassa ympäristöllä. He saattoivat piirittää -yksinäisen metsätalon tai kylännurkan, pitää asukkaita koko kesäisen -päivän kauhun vallassa ammuskelemalla pensaikosta seiniin ja -räystäisiin sekä sitten yön tullen puhdistaa ruoka- ja vaateaitat. Ja -mukanaan heillä oli näillä retkillä pitäjän irtolaisnaisia -keitonkeittäjinä ja viinanjakajina. - -Heidän sielunpaimenensa eli samassa tasossa laumansa kanssa. Kun hän -ennen jumalanpalvelusta siunasi viikolla kuolleiden hautoja, oli hänen -kummallakin sivullaan mies varomassa, ettei hän suistuisi alas hautaan, -sillä siksi täyteen oli hän jo sunnuntaiaamusella ehtinyt itsensä -naukkailla. Häistä ja kinkerikesteistä kotiin tuotaessa oli hänet -sidottava kärrynistuimeen. Ja kun hän jonkun tutun isäntämiehen kanssa -ryypiskeli pappilassa myöhään yöhön, saattoi hän innostua -muinaissuomalaiseen vieraanvaraisuuteen tyrkyttämällä viinaveikkoaan -yöksi vaimonsa viereen. - -Sellainen oli seurakunnan tila, kun 1830-luvulla tuli papinapulaiseksi -Nivalaan kuusikolmattavuotias Niilo Kustaa Malmberg. Pitkä, hoikka, -tuimaliikkeinen ja sotilasryhtinen mies, joka valtavalla äänellään ja -mehevällä kansankielellään "puhui täydestä sydämestä niinkuin -omaisilleen". Kesken ylioppilaselämäänsä oli hän joutunut -välisaarnaajaksi Pietarin suomalais-ruotsalaiseen seurakuntaan, tullut -siellä kosketuksiin saksalaisen pietismin kanssa ja tehnyt elämässään -täyden käänteen. Valtavilla saarnoillaan oli hän Pietarin -lutherilaisessa seurakunnassa saanut aikaan sellaisen liikkeen ja -kuohunnan, että se oli herättänyt epäluuloa vallanpitäjissä ja hänen -oli täytynyt neljänkolmatta tunnin sisässä poistua Pietarista. - -Nyt oli hän tullut Nivalaan ja alotti heti taistelun, valtuutenaan -Jeremiaalle, Hilkiaan pojalle, kerran lausutut sanat: "Katso, minä -panen sinun tänäpänä kansain ja valtakuntain päälle: repimään, -särkemään, hukuttamaan ja kukistamaan, rakentamaan ja istuttamaan." - -Alussa seisoi hän yksin seurakuntaa vastassa, mutta päivä päivältä -rupesi hänen joukkonsa kasvamaan itse vihollisleiristä vallotetuilla -liittolaisilla. Seurakunta jakaantui heränneisiin ja suruttomiin. -Kaikkialla oli kuohuntaa ja taistelua, yksinpä saman perheen jäsenetkin -saattoivat kuulua eri rintamiin, aivankuin tuo nuori pappi olisi -itsestään julistanut nuo vanhat sanat: "Minä tulin ihmistä isäänsä -vastaan riitaiseksi tekemään, ja tytärtä äitiänsä vastaan, ja miniätä -anoppiansa vastaan." - -Mutta tuo tulinen ja rohkea mies, joka järvenjäällä oli kerran -luistinjalassa hypännyt heinähäkin yli ja joka sunnuntaisin saarnasi -kirkossa sellaisella voimalla, että kuudennusmiehet saivat yhtämittaa -kantaa pyörtyneitä ulos, osasi tarvittaessa olla myöskin "taitava kuin -käärme". - -Se näkyy seuraavastakin. - -Harjulan perheestä oli ensimäisenä kääntynyt vanhin poika, joka oli -ollut Malmbergin oppilaana rippikoulussa. Häntä vastaan asettui koko -muu perhe. Ainoastaan viekkaudella saattoi hän toisinaan päästä -hartausseuroihin. Eräänä päivänä ajoi Harjulan pihalle Malmberg, -kiinnitti hevosensa tallinseinään ja tuli tupaan. Häntä kohdeltiin -kylmästi ja ynseästi, ja vanhin poika liikkui kuin tulisilla hiilillä. -Pastori pyysi häntä juottamaan hevostaan. - -"Sille ei saisi antaa aivan jääkylmää vettä", -- mutisi hän ja kiiruhti -pojan jälestä ulos. - -Hevosen juodessa oikoi hän valjaita, niin että tuvasta katsojista -näytti kuin olisi hän niistä puhunut pojalle. Mutta itse asiassa käytti -hän tuon lyhyen hetken lohduttaakseen, neuvoakseen ja rohkaistakseen -oppilastaan, joka sankoa hevosen edessä pitäen kätki opettajansa sanat -visusti mieleensä. - - * * * * * - -Harjulan nuorin poika, seitsenvuotias Kusti, ei muistanut tätä tapausta -paremmin kuin sitäkään, kun koko Harjulan perhe, isä viimeiseksi, -kääntyi ja liittyi heränneisiin. Eikä hän selvästi muistanut itse -Malmbergiakaan, kun tämä oli ollut jo kaksi vuotta pois Nivalasta. -Mutta nyt, kesällä 1840, oli Malmberg Lapualta saakka tullut -tervehtimään keskipohjalaisia ystäviään ja hänen tiedettiin saarnaavan -Nivalan kirkossa toisena sunnuntaina kolminaisuudenpäivästä. - -Vanhempain ihmisten kertomuksista oli Kusti muodostanut oman mielikuvan -Malmbergista ja nyt tahtoi hän päästä näkemään tuota ihmeellistä. -Lauantai-iltana ilmotti hän äidille, että hänkin lähtee huomenna -kirkkoon. Mutta äiti ei tuntunut oikein myöntyväiseltä, hän puhui -jotakin hänen huonoista kengistään ja että jonkun pitäisi -kotimieheksikin jäädä, kun kaikki aikuiset menevät kirkkoon. Mutta -Kusti päätti itsekseen olla huomenna mukana kirkossa. - -Aamulla heräsi hän kirkonkellojen hyminään. - -Hän nukkui vanhemman veljensä kanssa pienessä tuohikattoisessa aitassa, -mutta hänen herätessään oli veli jo jättänyt vuoteen. Katossa hiilui -tuolla ja täällä punertavia täpliä, kun päivänsäteet koettivat -kuluneimmista kohdista pyrkiä pimeään aittaan. Kuului pääskysten -liverrystä, kun ne ruuanhakumatkallaan pysähtyivät levähtämään aitan -päädyssä olevan tuuliviirin päälle. Ja pehmeänä hyminänä tunkeusi -seinänrakosista kirkonkellojen ääni. - -Kusti kavahti vuoteelta ja yritti ulos. Mutta ovi ei ottanutkaan -auetakseen, se oli ulkopuolelta teljetty. Nyt aavisti hän pahinta ja -alkoi neuvotonna haroa pitkää tukkaansa. Mutta kiirehtivinä virtasivat -aitan pimentoon huomenkellojen säveleet ja Kusti näki elävästi, kuinka -parasta aikaa kaikista kirkon ovista soluu ihmisiä sisälle ja jokaisen -kasvoilla on totinen ja jännittynyt odotus. - -Hän huutaa huikahutti pari kertaa ja rynkytti ovea. Mutta mitään ei -kuulunut. Silloin alkoi hän täydessä vihan vimmassa potkia ja ryskyttää -ovea. Vihdoin antoi telki perään ja hän pujahti kuin kärppä ovenraosta -ulos. Paitasillaan juoksi hän tupaan, mutta siellä ei hän tavannut -muuta elävää olentoa kuin kissan, joka velttona lojui päiväpaisteessa -lattialla ja hänen sisälle hyökätessään avasi puolitiehen silmänsä. -Kamareihin vievät ovet olivat lukitut ja avaimet kätketyt. Ja siellä, -isän ja äidin kamarissa, riippuivat naulassa Kustin pyhähousut ja -takki! Ettei hän ollutkin tullut niitä illalla kulettaneeksi -makuusuojaansa! - -Hän juoksi takaisin aittaan ja alkoi käännellä hurstisia arkihousujaan, -jotka hän illalla oli viskannut sängynpäähän. Ainakaan kolmeen viikkoon -ei niitä oltu pesty. Ne olivat tuolla ajalla seuranneet uskollisesti -hänen mukanaan kaikilla linnunpesäretkillä niinhyvin korkeiden petäjien -latvoihin kuin ahtaisiin riihenalustoihinkin. Siksi ne olivat pihkan ja -muran tahraamat ja niin kankeiksi piintyneet, että ne melkein kykenivät -yksinäänkin seisomaan. Mutta kirkonkellojen ääni oli jo vaiennut ja -päättävästi veti Kusti housut jalkaansa ja kiinnitti ne toisen olkapään -yli vinosti kulkevalla sarkaviilekkeellä. Kengät olivat aivan kuluina -ja nekin siellä lukon takana. Täytyi siis lähteä ilman niitä, vaikka -jalat olivatkin mustat ja monien varessaappaiden karheuttamat, niin -ettei saunakaan ollut kyennyt niiden alkuperäistä muotoa palauttamaan. - -Hän juoksi kaivolle ja virutti sangossa silmiään, kuivaten enimmän -veden pellavapaitansa hihalla. Sitten sijotti hän päähänsä -sarkanaapukan, jonka pääasiallisin tehtävä oli vannehtia hänen pitkä -tukkansa paikalleen ja estää sitä silmille hulmuamasta. Ja nyt lähti -hän suorimpia oiospolkuja noudattaen juosta kipasemaan kirkolle, jonne -Harjulasta oli neljännespenikulman matka. - -Kun hän hengästyneenä saapui kylälle, ei ihmisiä näkynyt missään. -Kaikki olivat sulloutuneet kirkkoon, jonka avonaisista ovista tulvehti -seurakunnan raskas veisuu. Kusti pysähtyi läntisille portaille, josta -suruttomat tavallisesti kulkivat kirkkoon. Hän katsoi näet parhaaksi -välttää eteläristiä, sillä siellä olivat isä ja vanhemmat veljet muiden -heränneiden joukossa. - -Portaille pysähtyessään vilkasi hän housujaan ja jalkateriään ja -hänestä tuntui, että jos hän astuu kirkkoon, kääntyvät kaikki naurusuin -häntä katsomaan. Varovasti kurkisti hän ovenpielestä sisälle. Kaikki -penkit olivat kuin sullotut täyteen ja käytävillä istuivat polvet -koukussa ne, jotka eivät olleet ehtineet penkeissä sijaa saada. Kaikki -olivat selin oveen ja veisasivat saarnavirttä. - -Kusti pujahti sisälle ja kyyrähti istumaan käytävän lattialle vähän -matkaa kynnyksestä. Hänen edessään istui pari sarkatakkista ikämiestä -ja heidän leveät selkänsä tarjosivat hänelle riittävän suojan. - -Alas kyykähtäessään sovitti hän jalkansa ristiin allensa, niin että -varessaappaat jäivät piiloon. Tuokion istui hän liikahtamatta, -tuijottaen eteensä lattiaan ja napuloiden oikealla kädellään -viilekkeenpäätä. Epäluuloisesti ja kyräten silmäsi hän sitten tukkansa -suojasta sivuille, mutta kun kukaan ei näkynyt kiinnittäneen häneen -vähintäkään huomiota, vapautui hän heti ja alkoi tehdä huomioita. - -Vaikka ovet ja muutamat suurista akkunoista olivat auki, oli kirkossa -tukehuttavan raskas ilma. Kaikki näyttivät olevan jännittyneen -odotuksen vallassa ja nostaen katseensa virsikirjasta silmäsivät -ehtimiseen ja levottomina sakariston ovea kohti. Pitkin käytäviä -seisoi tuolla ja täällä penkinkorvaan nojaten tukevia, körttipukuisia -miehiä. Kusti tunsi niistä useimmat ja tiesi, että ne olivat -kirkonkuudennusmiehiä. - -Toinen Kustin edessä istuvista miehistä katsahti sivulleen, kumartui -sitten vieruskumppaninsa puoleen ja Kusti kuuli hänen kuiskaavan: - -"Siinäpä ne näkyvät Sarjan Matti ja Toppilan Juusokin istuvan entisellä -paikallaan. Saapa nähdä, kuinka niiden niskat tänä päivänä kestävät." - -Toinenkin kääntyi vilkaisemaan lähellä olevaan penkkiin ja hänen -silmiään seuraten osui Kustin katse miehiin, joiden nimiä hän oli -kuullut aina Malmbergin saarnojen yhteydessä mainittavan. Ne -olivat suuria tappelijoita, juomareita ja hevoshuijareita. Ja -järkähtämättömästi suruttomia. Heidän päänsä eivät olleet -ankarimmankaan herätyssaarnan aikana itkusta tärähdelleet. Eräänä -Viimeisen Tuomion sunnuntaina, jolloin Temperin ylpeät sisaruksetkin -olivat herätyksen saaneet, oli koko kirkkoväki hyrissyt itkussa ja -kaikki päät painuneet yhtenä luokona alas. Mutta noiden kahden -paatuneen päät oli silloinkin nähty pystyssä. Kuin uhalla olivat he -aina tulleet kuulemaan Malmbergin saarnaa, kehuen että heidän kaulansa -kyllä jaksavat kantaa omat päänsä. - -Sarjan Matti, luiseva ja mustakulmainen mies, istui Kustin kohdalla -lähellä penkinkorvaa ja hänen takaansa näkyi Toppilan Juuson karhea -niskatukka. He näyttivät nauttivan siitä huomiosta, joka heihin -kohdistui, ja pilkallinen hymy karehti Matin suupielissä, kun hän -hiljalleen pyöritteli tupakkimälliä poskessaan. Katsellessaan häntä -syrjäsilmällä, tunsi Kusti mielessään kammon sekaista kunnioitusta. - -Saarnavirren viimeinen värssy oli jo puolivälissä. Silloin aukeni -sakariston ovi selkosen selälleen ja Malmbergin ryhdikäs sotilasvartalo -näkyi oviaukossa. Kautta kirkkoväen kulki värähdyksen tapainen liike. -Jokaisen silmät olivat häneen suunnattuina ja toiset kohosivat -puolittain paikaltaan nähdäkseen hänet paremmin. Nopeita, joustavia, -liikkeitä tehden luovi hän saarnastuolia kohti kuorinlattialle -sijottuneen naisjoukon halki. Ne olivat enimmäkseen vanhoja mummoja ja -heidän kasvojensa rypyt alkoivat värähdellä, kun he kääntyivät häntä -kohti ja seurasivat katseillaan, kuinka hän kiiruusti harppasi ylös -saarnastuoliin, koskettaen jaloillaan vain joka toiseen porrasastimeen. - -Siellä seisoi hän nyt ylhäällä kaikkien näkyvissä. Virren sävelet -vaikenivat ja kun hän nosti päänsä rukouksesta, seisoen siinä suorana, -kädet saarnastuolin reunalla ristissä, oli täpö täydessä kirkossa niin -hiljaista, että ulkoa alkoi yhtäkkiä selvästi kuulua pääskysen -liverrys. Kusti ei voinut irrottaa katsettaan hänen kalvakoista, -teräväpiirteisistä kasvoistaan ja hänen sydäntään puserti omituinen -tunne, että nyt, ihan siinä paikassa tapahtuu jotakin tavatonta ja -yliluonnollista. - -Kun Malmberg ääneti katsoi alas seurakuntaan, josta hän oli kaksi -vuotta ollut erossa, näkyi hänen suupielissään ja poskipäissään hienoja -mutta kiivaita hermoväreitä. Oli kuin hänen mielessään olisi -pikimmältään vilahtanut, kuinka hän vuosia sitten oli tällä samalla -sijalla seisonut raa'an ja uhmailevan seurakunnan edessä. Silloin oli -hän alottanut saarnansa sanoilla: "Minä katson kansan päälle ja näen -edessäni kivikovia sydämiä, ja tänään pitäisi minun ruveta näitä kiviä -murtamaan ja näitä kylmiä kallioita särkemään. Mutta minulla ei ole -siihen aseita, (kätensä ylös ojentaen:) lainaa Sinä, Herra, minulle -apusi!" - -Mutta nyt oli seurakunnan ulkoasu suuresti muuttunut. Jykevänä -rintamana täyttivät kirkon eteläristin heränneet miehet. Entiset -tappelijat, juomarit ja avionrikkojat istuivat siinä vakaana joukkona, -puettuina samanlaisiin körttitakkeihin ja pitkä, sileäksi kammattu -tukka keskeltä jakauksella. Ja vastapäisen pohjoisristin täyttivät -heidän tummapukuiset vaimonsa ja tyttärensä. Eivätkä vastapäätä -saarnastuolia, länsiristillä, istuvat suruttomatkaan näyttäneet -uhmailevin ilmein esiintyvän, pikemminkin saattoi saarnaaja yhden ja -toisen katseesta lukea kysymyksen: "Miksi et kauemmin viipynyt -keskellämme, että mekin olisimme ehtineet kääntyä?" - -Äänettömyyttä oli kestänyt vain jonkun silmänräpäyksen. Mutta siinä oli -jotakin kaameaa ja äärimmilleen pingotettua. Ja yhtäkkiä kuului naisten -joukosta pohjoisristiltä väkivaltainen, tukahtuva itkuntyrskäys, joka -heiastui kaikkien kasvoilla säikähtyneenä värähdyksenä. Mutta samalla -kuului saarnaajan ääni, ensin matalana ja ikäänkuin raukeana, mutta -sana sanalta ylenevänä ja kirkastuvana, kun hän alkusanoiksi luki -virrenvärssyn: - - "Mä matkamies olen vaivainen, - mont' vaarallist' vaellan retkee, - kun käyn isänmaatani etsien - ja odotan ehtoon hetkee. - Tääll' en surutonta ma majaa saa, - siks täytyy mun sinne kiiruhtaa, - kuss' iäinen rauha mun kätkee." - -Kun hän tämän jälkeen piti pienen paussin, ryhtyäkseen päivän -saarnatekstiin, kuului äskeisen naisen itku enää häädettynä -nyyhkytyksenä. Mutta kun saarnaaja ryhtyi jatkamaan ja sanat alkoivat -yhä hehkuvampina hänen suustaan sinkoilla, kuului hänen sanojensa -lomitse äkkiä uusi, yhtä väkivaltainen itkuntyrskäys, johon ikäänkuin -kaikuna vastasi toinen, kipeästi vihlaiseva naisenääni. Ne jatkuivat -sitten yhtä tasaisena, hysteerisenä uikutuksena, oih-voih-ääninä ja -niiskutuksena. Niihin yhtyi yhä uusia samanlaisia ääniä. Itkunhyrske -levisi pohjoisristillä kuin kulovalkea puulta puulle. - -Kusti oli ikäänkuin paikalleen kangistunut. Hän ei voinut irrottaa -silmiään saarnaajasta ja tuo pohjoisristiltä kuuluva itsepintainen -juorotus vaikutti häneen omituisen herpauttavasti. Vaikka saarnaajan -ääni kaikuikin ylinnä kirkossa, kuuli hän ainoastaan tuon hyrskeen, -joka ikäänkuin laineina tulvehti muihin kirkon osiin. Hän kuunteli -ainoastaan sitä ja kun hän hetkeksi sulki silmänsä, tuntui hänestä kuin -jossain läheisyydessä olisi ujeltanut tuhansia hylyksi heitettyjä -koiranpentuja. - -Mutta saarnaaja ei näyttänyt sitä kuulevan eikä huomaavan. Hänessä oli -ruvennut kaikki elämään. Sanojaan vahvisti ja väritti hän puhuvilla -eleillä ja kädenliikkeillä ja Kustista näyttivät hänen kasvonsa saavan -joka hetki uuden muodon. Ja hänen äänensä voima oli kasvamistaan -kasvanut. Itkunhyrskeeseen yhtyneenä muistutti se jättiläiskosken -kohinaa tai vihaisesti alassyöksyvää raekuuroa. - -Mutta yhtäkkiä, kun hänen äänensä kaikui valtavimpana ja sanansa -sinkoilivat tulisimpina, pysähtyi hän kuin kantoon töksähtäneenä ja -alkoi vaieten sivellä nenäliinalla otsaansa. Nyt kuului pohjoisristiltä -lainehtiva itkuntyrske entistä selvempänä ja ikäänkuin yhtäkkiä -paisuneena. Saarnaajakin näytti sen nyt vasta huomaavan, sillä hän -ikäänkuin havahtui ja hänen kasvoillaan vilahti tuskaantunut ilme. -Käskevästi, melkein vihaisesti sanoi hän: - -"Hiljaa Herran pyhän sanan edessä -- Herran tähden hiljaa!" - -Tyrske vaimentui paikalla ja sieltä ja täältä alkoi kuulua turistelevaa -nenän niistämistä. Samalla ryhtyi saarnaaja taas jatkamaan, aluksi -matalalla mutta sana sanalta paisuvalla äänellä ja yhä elostuvammin -kääntein. Mutta yhtä rintaa saarnan kanssa rupesi taas itkunhyrskekin -paisumaan, kunnes kuului kimeä ja vihlova hihkaus, joka samalla vaikeni -kuin poikki leikattuna. Kusti näki kahden kuudennusmiehen raivautuvan -täpötäyden käytävän halki pohjoisristille. Ne menivät korjaamaan -ensimäistä pyörtynyttä. - -Levoton liikehtiminen ja kohina kulki nyt kautta kirkon. Melkein kaikki -naiset suruttomain ristilläkin olivat painaneet jo päänsä alas, -hyrskähdellen itkun aallokossa. Miesten puolelta kuului raskaita -kohauksia, ähkinää ja vaikeita puuskahduksia. Vilahteli nyrkkiin -kouristuneita käsiä ja tuolla ja täällä painui karheatukkainen pää -alas, niin että leveä otsa kolahti penkin kirjalautaan. - -Kusti oli yhä omituisen kangistuneisuuden vallassa ja hänen ympäriltään -tuntuivat hävinneen kaikki ajan ja paikallisuuden rajat. Hän tuijotti -saarnaajaan, mutta siitä huolimatta näki hän, kuinka hänen edessään -istuvan vanhan miehen hartiat äkkiä alkoivat tärähdellä. Sen pää vaipui -yhä alemmas ja alemmas ja vetäen tavattoman syvään henkeään puuskahti -se itkuun. Silloin tunsi Kustikin kulkevan väristyksen ruumiinsa läpi, -hänen kurkussaan oli omituinen kaiherrus ja rinnassa tuntui kuin -pistos. Ja kun hän katsoi tuon edessään istuvan vanhuksen köyristyneitä -hartioita, jotka sarkatakin alla niin avuttomasti tärähtelivät, -kaihersi ja kuristi hänen kurkkuaan yhä kovemmin, kunnes hän vapautui -rajuun nyyhkytykseen. Silmät herahtivat kyyneliä täyteen ja silloin -särkyivät ja himmenivät kaikki ääriviivat hänen edessään. Hän ei nähnyt -enää mitään, kuuli vain aaltomaisen kohinan korvissaan ja tunsi itsensä -turvalliseksi nyyhkyttäessään muiden mukana. Hän oli kuin vähäinen -solu, joka tuhansien muiden samanlaisten solujen kanssa jossakin -aaltoilevassa liemessä keinahteli sokeasti ylös ja alas, ylös ja -alas... - -Kusti havahtui siihen, että hänen ympärillään liikuttiin ja että hänen -korviinsa tunkeusi hätäisesti astuvain pieksukenkäin sihahtelua. Hän -kuivasi silmänsä paidanhihaan ja näki, kuinka kaksi kuudennusmiestä -kantoi hänen ohitseen nuorta naista. Se oli aivan hervoton ja kuolon -kalpea. Silmät olivat ummessa, mutta poskilla näkyi kyynelten jälkiä. -Kukaan ei kääntänyt päätään heitä kohti ja kantajat katosivat -taakkoineen kirkon oven taakse. - -Kustia ei enää itkettänyt ja hän alkoi katsella varovasti ympärilleen. -Kaikki päät niin miesten kuin naistenkin puolella olivat nyt painuneet -alas -- lukuun ottamatta kahta. Sarjan Matti ja Toppilan Juuso istuivat -suorana ja nytkähteleväin hartiain yli näkyivät heidän päänsä yli -kirkon. Mutta kukaan ei nyt pannut heihin huomiotaan. Ainoastaan Kusti -kiintyi varkain katselemaan Sarjan Mattia. Sen suupielistä oli hävinnyt -pilkallinen piirre ja kasvoilla kuvastui jonkunlainen hätääntynyt uhma. -Tupakkimälli hänen poskessaan näytti ruvenneen elämään. Se tuntui omin -valtoinsa hyppivän poskesta toiseen, niin että hänen leuoillaan oli -täysi työ koettaessaan saada sitä alallaan pysymään. Välistä kumartui -hän hiukan eteenpäin ja sylkäsi vihaisesti jalkainsa väliin penkin -alle. Mutta heti sen tehtyään ojentui hän jälleen suoraksi niin että -penkin selusta rytkähti. - -Rauhassa ei hän kuitenkaan voinut istua ja alkoi yhä useammin ja -vihaisemmin syleksiä penkin alle. Hätäisesti katsoa mulautti hän kerran -syrjäsilmällä toveriaan, mutta kääntyi heti häneen puolittain selin. -Hänen leukansa kävi yhä vimmatummin ja mustat kulmansa nousivat ylös, -niin että silmät saivat julman ja kangistuneen ilmeen. - -Yhtäkkiä puuskahti hän keuhkojensa täydeltä, niin että märkiä tupakin -hitusia pirskahti edessä istuvain niskaan. Samassa hervahti hänen -päänsä alas ikäänkuin hän olisi saanut niskaansa äkkinäisen survauksen. -Hänen kurkustaan kuului pelottavaa korinaa ja yhtäkkiä pääsi häneltä -haavottuneen petoeläimen mörinää muistuttava karjahdus, samalla kuin -hän vasemman kätensä nyrkillä suonenvetoisesti ja tolkuttomasti pieksi -kirjalautaa. - -Kiiruusti lähenivät kuudennusmiehet. He olivat enää ainoat, jotka -pysyivät tyyninä ja ikäänkuin tapausten ulkopuolella. Kuin ammattiinsa -tottuneet haavurit liikkuivat he kaksittain ympäri ja korjasivat -pahimmin rujoutuneet ulkopuolelle, varjoon kirkon seinustalle. - -Toinen paikalle tulleista kuudennusmiehistä tarttui Sarjan Mattia -käsipuolesta. Kuin lapsi seurasi hän vastustelematta ulos penkistä ja -kummankin kuudennusmiehen välissä horjui hän ovea kohti, peittäen -takinliepeellä silmiään ja puuskahdellen rajusti. Toppilan Juuso oli -painautunut paikalleen melkein näkymättömiin. Mutta kun Sarjan Matti -saattajineen oli hävinnyt oven taakse, tapahtui jotakin tavatonta. -Keskellä kirkkoa, käytäväin risteyksessä, näyttäysi itse perkele koko -pelottavassa hahmossaan. Vääntynein piirtein ja kiristynein hampain -tuijotti se siihen kohtaan, jossa Sarjan Matin ja Toppilan Juuson päät -aina olivat näkyneet. Sitten kääntyi se ja heristi nyrkkiään saarnaajaa -kohti ja kuultiin kuinka sen hampaat natisivat. Mutta sitten alkoi se -vääntelehtien kulkea pohjoista ovea kohti. Joka askeleella se koetti -pysähtyä, asettaen jalkansa vastahakaan, mutta joku näkymätön voima -työnsi sitä yhä lähemmäs ovea. Viimeksi nojasi se selkänsä seinään oven -päälle ja koetti seisoa siinä päin saarnastuolia koko pelottavassa -koossaan. Vaan kauan ei hän voinut sitäkään paikkaa pitää. Hänen -jalkansa notkahtelivat ja koko ruumis vääntyi ja kiemurehti, kunnes hän -yhteen mykkyrään painuen sulloutui ovesta ulos... - -Kuinka kauan kaikkea oli kestänyt, siitä ei Kustilla ollut -aavistustakaan. Hän havahtui vasta siihen, että saarnaaja oli kadonnut -saarnastuolista ja lukkari käänsi numerotaulua sekä alotti virren -pahasti särähtelevällä äänellä. -- -- -- - -Kuinka perkele ilmestyi käytäväin risteykseen ja sitten ajausi ulos -kirkosta, sen oli oikeastaan nähnyt vain vanhin Temperin sisaruksista --- hän, joka kolme vuotta sitten Viimeisen Tuomion sunnuntaina oli -tullut herätykseen. Mutta kun hän jumalanpalveluksen jälkeen -kirkkopihassa kertoi sen muille, levisi tieto siitä kaiken kirkkoväen -keskuuteen ja silloin alkoi yhä useampi uskoa nähneensä juuri samaa. Ja -kilpaa kuvasivat he näkemäänsä ja riistivät sanat toinen toisensa -suusta, saadakseen liittää tapaukseen yhä uuden ja uuden lisäpiirteen. - -Ja kun Kusti tuli kotiin, oli tapaus jo niin elävänä hänenkin -mielessään, että hän alkoi syvällä vakaumuksella ja värisevin äänin -kuvata sitä äidille, joka kokonaan unohti torua häntä luvattomasta -kirkkoon tulosta. -- -- -- - -Silloinen sukupolvi on jo melkein tyyten vaipunut nurmen alle, mutta -yhä säilyy Nivalassa elävänä legenda siitä Niilo Kustaa Malmbergin -vierailusaarnasta, jonka kestäessä toistakymmentä "kuollutta" -kannettiin kirkosta ja kaksi pitäjän paatuneinta miestä tulivat -herätykseen ja jolloin perkele täydessä hahmossaan ajautui ulos -kirkosta. - - - - -HÄTÄKELLO. - - -Lahden taakse painuva sunnuntai-illan aurinko paistoi jo hyvin -viistosti pihaan, kun perhe lopetti hartaushetkensä. Isännän isä, -seitsemänkymmenvuotias, upposokea vaari, jolla oli harmaat, siipimäiset -kulmakarvat ja pitkä, vaalistunut tukka, oli ehtoovirren jälkeen -pitänyt lyhyen puheen, tekstinään Josuan sanat: "Jollette tahdo -palvella Herraa, niin valitkaat tänä päivänä ketä te palvelette; mutta -minä ja minun huoneeni palvelemme Herraa." - -Vaari oli nuoruudestaan saakka kuulunut heränneisiin, mutta poikansa -vanhemmista lapsista hän oli huolissaan ja puhui heille usein -varotuksen sanoja. Vaikka hän sokeana ei voinutkaan näiden askeleita -seurata, oli hänellä sentään epämääräinen tunto siitä, että raja näiden -ja maailman välillä oli jossakin määrin umpeen kasvanut. - -Kun puheen jälkeen oli vielä virsi veisattu, painoi vaari hatun -päähänsä ja kutsui Maria, poikansa nuorinta, kymmenvuotista tytärtä, -jota hän nimitti "kiikarikseen". Mari, jonka ohimoille oli punottu -pienet kiinteät palmikot ja jonka käytöksessä oli aikaihmisen -vakavuutta, lähti äitinsä luota ja tarttui vaarin tyhjää haparoivaan -käteen. - --- No, talutapas nyt ukkoa ulos. Menemme pihalle vähäsen istumaan, -- -sanoi vaari ja tyynesti alkoi Mari astella hänen edellään. - -Kun he olivat päässeet keskipihalle, istui vaari siinä olevalle -laakealle kivelle. Mari kyykähti maahan hänen jalkojensa juureen ja -alkoi silmin seurata pääskysiä, jotka vikkeliä kaarteita tehden ja -iloisesti luritellen risteilivät pihan yllä. - -Talon nuoret, kaksi täysikasvuista poikaa ja tytär, sekä piika ja renki -olivat asettuneet tuvan portaille istumaan. He kuuntelivat hetken -hanurin säveliä, jotka kuuluivat lahden takaa, ja alkoivat sitten -keskenään hiljaa supatella. - -Mutta vaarinkin korvaan tarttuivat samat sävelet, jotka illan -raikkaudessa kaikuivat tyynen vedenpinnan yli selvästi ja tanssiin -kiehtovasti. - --- Mari, kuuletko sinä? -- sanoi vaari ja veti tyttöstä lähemmäs -itseään. - -Kuulen kyllä. Siellähän on tanssit Ranta-Karjalassa, -- vastasi Mari -tasaisesti ja kääntämättä katsettaan pääskysistä. - --- Haluttaisiko sinun, lapsi, päästä sinne? - --- Niin tansseihinko? Ei. - --- Eihän toki pikku Mari sinne... Suruttomat ne siellä maailman -pääruhtinaalle kemuja pitävät ja sillä lailla kallista armonaikaansa -turhuuden markkinoilla tuhlaavat. Mutta entäpä kun tulet isommaksi, -niin jos unohtuisivat ukon opetukset ja mieli rupeaisi turhuuden perään -palamaan? - --- Ei rupea! -- sanoi Mari melkein närkästyneesti ja kääntyi vaaria -kohti. - -Nuori väki portaalla oli tällä välin käynyt levottomaksi. -Tanssin-sävelet lahden takaa kaikuivat kovin houkuttelevina, mutta -vaari istui keskellä pihaa kuin salpana. He olivat päättäneet lähteä -lahden taakse, mutta kukaan ei uskaltanut ensiksi liikkua portaalta, -aivankuin olisivat pelänneet vaarin noiden pelottavain kulmakarvainsa -alta sokeudestaan huolimatta jollakin salaperäisellä tavalla näkevän -heidän pienimmätkin liikkeensä. - -Vihdoin kun vaari taas alkoi puhella Marille, nousi talon pojista -vanhempi ja kiersi laiskasti kävellen tallin taakse. Häntä seurasivat -hetken kuluttua toinen poika ja renki ja lopulta hävisivät tytötkin -portaalta. - -Vaari oli vaiennut ja Mari seurasi taas pääskysten kujeita. Kun -hetkisen kuluttua lahden takaa tulvahti kuuluville laulun renkutusta ja -sekavaa hoilotusta, havahtui vaari ja nosti päätään. - --- Missähän ne meidän nuoret mahtanevat olla? Näkyykö niitä täällä -ulkosalla? -- kysyi hän Marilta. - --- Äsken ne istuivat tuolla portaalla, mutta nyt ... mihin lienevät -menneet. - -Vaari nosti kulmansa ylös, niin että hänen elottomat, sokeat silmänsä -tulivat näkyviin ja sanoi melkein hätäisesti: - --- Käyhän tuvassa katsomassa. - -Mari kävi juosten tuvassa ja ilmotti, ettei siellä ole nuoria. Silloin -nousi vaari seisomaan, haparoi kepin oikeaan käteensä ja ojentaen -vasemman kätensä Marille sanoi hän: - --- Käyhän edellä, mennään rantaan. - -Mari astui kiiruusti rantapellon piennarta alas ja kepillään autellen -seurasi vaari perässä. - --- Ovatko siinä molemmat veneet paikoillaan? -- kysyi vaari, kun he -olivat rantaan päässeet. - --- Ei, kirkkovenettä siinä ei ole, -- selitti Mari. - --- Oih ... ne ovat sen ottaneet ja menneet! -- sanoi vaari raskaasti -voihkaisten. -- Kuulehan, lapsi, näetkö sinä siellä järvellä soutajia? - -Mari varjosti kädellä silmiään ja sanoi: - --- En... On, kas tuolta saaren takaa tulevat juuri näkyviin. Ovat -kiertäneet sieltä kautta ja soutavat toiselle rannalle. - --- Voi niitä onnettomia! -- puhkesi vaari ja hänen kasvonsa alkoivat -värähdellä. - -Mari katsoi häntä kummeksien, siirtyi sitten lähemmäs ja tarttui hänen -käteensä. - --- Lähdetään, vaari, kotiin, -- sanoi hän surumielin ja alkoi vetää -häntä polulle päin. - --- Niin, lähdetään, lapsi kulta, ja sitten ... taluta ukko ruokakellon -tykö. Meidän pitää soittaa ... tulipalon vaaraa soittaa. Ja tulipalohan -se onkin ... synnin palo nuorten sydämissä. - -Vapisevalla äänellä puhellen seurasi vaari pitkin ja horjahtelevin -askelin Maria, joka puolijuoksua riensi hänen edellään. - -Tallin päädyssä oli kahden patsaan välissä, pienen katoksen alla -malminen ruokakello, jonka siima riippui pitkin päätyseinää alas. Mari -johdatti vaarin kellon alle ja ojensi hänelle siiman pään. - --- Mene nyt ja katso järvelle, -- sanoi vaari Marille ja alkoi tempoa -kelloa hätäisesti ja säännöttömästi. - --- Nyt ne käänsivät takaisin! -- tuli Mari hetkisen kuluttua -ilmottamaan. - -Käytyään uudestaan nurkan takana kurkistamassa järvelle päin, lisäsi -hän: - --- ... Ja soutavat niin että vesi keulassa vaahtoaa. - -Mutta vaari tempoi yhä siimasta, niin että patsaat liitoksissaan -natisivat ja kello heilui ja mylvähteli kuin apua huutaen. Hanurin -soitto ja laulun loilotus lakkasi heti hätäkellon äänen kajahtaessa ja -koko seutu tuntui kuin säikähtyneenä herkistyvän kuuntelemaan. Ja -säikähtyneeltä näytti vaari itsekin siinä kellonsiimaa tempoessaan, -sillä hänen siipimäiset kulmakarvansa olivat kohonneet ylös ja -elottomat silmänsä tuijottivat rävähtämättä ylös kelloa kohti. - - - - -OMAA SAARNAANSA KUULEMASSA. - - -Hän kuoli tässä joku aika sitten, mutta kukaan, joilta olen sattunut -asiaa kysymään, ei ole tiennyt missä ja miten hän kuoli ja kuinka hänet -hautaan toimitettiin. Sillä siinä tuuman pituisessa uutisessa, jolla -sanomalehdet ilmottivat hänen kuolleeksi, ei ollut noita lisätietoja. -Ikä niissä sentään, kaiketi lauseen täydennykseksi, oli mainittu ja -siitä näki, että hän oli ihmeteltävän kauan jaksanut pitkittää kurjaa -olemassa-oloaan. - -Hän oli suurimman osan tuosta iästään ollut deekiksellä, kuten sitä -sanotaan, ja tuo uutisen vaiteliaisuus oli kaiketi olevinaan -sanomalehtien puolelta hienotunteisuutta vainajaa kohtaan. Tosin hänen -elämästään olisi voinut yhtä ja toista kirjottaa, sillä hän pysyi aina -ihanteen ja aatteen miehenä sanan parhaassa merkityksessä ja teki -lisäksi työtä läpi pitkän alennus-kautensa. Niin että hän kyllä siltä -kannalta katsoen meni hautaan paljonkin ansiokkaampana kuin moni -paksunahkainen poroporvari, joka soitoin ja lipuin saatetaan viimeiseen -kammioonsa ja josta kirjotetaan palstan mittaisia panegyriikkoja, ilman -että kirjottajat paremmin kuin lukijatkaan tietävät, mitä hyvää hän -elämässään oikeastaan teki. - -Luullakseni hänet tunsi jokainen, joka joskuskaan viimeisten -parinkymmenen vuoden sisällä oli toiminut jossakin maamme -sanomalehdistä -- puoluerajoista ollenkaan huolimatta. Ollessani ensi -aikoja aputoimittajana eräässä pahanpäiväisessä maaseutulehdessä tulin -minäkin hänet tuntemaan. - -Kun olin ensi päivää toimitustyössä ja joutohetkenä selailin pöydällä -olevia papereita, kiintyi huomioni muutamaan kirjeeseen, joka oli -avattuna toimituspöydän nurkalla. Kirjeen lähettäjä ilmotti olevansa -maaseudulla ja tekevänsä heinätyötä ruokapalkalla sekä pyysi lehdeltä -palkkiota kirjotuksistaan, päästäkseen matkustamaan pois. Jonkun ajan -kuluttua saapui häneltä lehteen uusi artikkeli sekä samalla uusi -palkkionpyyntökirje. Artikkeli pantiin heti lehteen, mutta kirje jäi -pöydännurkalle edellisen viereen. Ne saivat siinä olla nähtävästi -jonkunlaisina päätoimittajan omantunnon-kolkuttajina, sillä aina -toimituksessa istuessaan otti hän ne käteensä, laskien kuitenkin kohta -entiselle paikalleen. Kerran hän sitten ikäänkuin anteeksi pyytäen -mainitsi tuosta kirjottajasta, että "se poloinen on aivan deekiksellä" -sekä kertoi hänestä yhtä ja toista muutakin. - -Mutta Juholta -- mainitsen häntä tässä vain etunimeltään -- saapui -uusia artikkeleita ja uusia palkkionpyyntikirjeitä. Eräässä hän muun -muassa ilmotti, että hänen nyt oli täytynyt vaihettaa housunsakin -huonompiin, kun ei ollut minkäänlaisia tuloja ylläpitimikseen. Rahoja -hänelle ei kuitenkaan lähetetty, sillä lehtipahalla el totta tosiaan -ollut mistä lähettää. Usein luulen Juhon jääneen palkkiotta tai monien -muistutusten jälkeen saaneen tavallista pienemmän palkkion paljon -huonommistakin syistä: siksi vain, että hän oli "deekiksellä" eikä siis -viitsitty hänestä välittää -- vaikka kirjotukset kyllä kelpasivat -lehteen. - -Kesä vaihtui syksyyn ja Juhon kirjeitä makasi jo pöydännurkalla -vastaamattomina kokonainen kasa. Silloin ilmestyi hän itsekin eräänä -päivänä odottamatta toimitushuoneeseemme, jossa minä päätoimittajan -kanssa juuri tulisella kiiruulla "täytin" huomista numeroa. Niin -monenkarvaisiin kävijöihin kuin maaseutulehden toimituksessakin saa -tutustua, jouduimme molemmat kuitenkin kelpo ällistyksen valtaan, -kun ovensuuhun ilmestyi pitkä ja suoraryhtinen mies, jonka ulkoasusta -seuraavat seikat olivat silmäänpistävimmät: olkapäille ulottuva -tukka; pesemättömät kasvot ja pitkä parransänki; nukkavieru -talvipalttoo, jonka ratkeimista pumpuli-täyte pisti esiin; rajottuneet -pieksusaappaat, joista varret nilkkaa myöten oli leikattu pois; pitkä, -kuorimattomasta puusta leikattu kyhmysauva ja mustunut pärevasu, jossa -punaisen rievun alta näkyi leivänkannikoita. - -Siis täydellinen korven profeetta, Elia Karmelin vuoristosta! - -Päätoimittaja tunsi hänet kuitenkin kohta ja nousi hämillään -tervehtimään sekä esitti samalla minullekin. Ainoat rahat, mitä lehden -kassassa sillä hetkellä lienee ollut, käytti päätoimittaja siten, että -lähetti niillä heti ostamaan -- neljännespullon konjakkia sekä tarjosi -vieraalle ryypyn, minkä jälkeen hän sai ruveta auttamaan meitä numeron -täyttämisessä. Kun hän oli saanut kolmannen ryypyn, jätti hän -Petersburger Zeitungin, josta hän juuri suomensi joitakin -päätoimittajan merkitsemiä sotauutisia, nousi seisomaan ja sangen -juhlallisin elein ja lausein esitti minulle laajan toimituspöydän yli -lähempää tuttavuutta; päätoimittajan kanssa hän oli jo ennestään sinut. - -Seuraavana päivänä ilmestyi hän toimitukseen kerrassaan -uudestasyntyneenä. Siistinpuoleinen herrasmiehen puku, kova kaulus -rusettineen ja patiinit jalassa sekä tukka ja parta siistittyinä. -Takinhihat ja housunlahkeet olivat tosin hänelle hieman lyhyet -- sillä -puku oli päätoimittajan vaatesäiliöstä --, mutta se ei merkinnyt -mitään. Ylätaskussaan hänellä oli pieni litteä pullo riikapalsamia, -jonka avulla hän piti vireillä pientä humalaa, kyetäkseen hyvin -hermojaan hallitsemaan. Hän oli mitä loistavimmalla tuulella ja ryhtyi -auttelemaan meitä toimitustyössä. - -Kaupunkiin jäi hän sitten pitemmäksi aikaa, kantaen lehdeltämme -kirjotuspalkkioitaan viidenkymmenen pennin ja markan suuruisissa -erissä. Kun riikapalsamipullo oli tyhjänä, näytti hänen olevan -suunnattoman vaikea ja silloin hän aina rukoilemalla rukoili edes -viittäkymmentä penniä. - -Kerran hän sellaisessa tuskassa löysi tiensä minun vinttikamariini ja -pyysi minulta vähän rahaa. Kun olin tyhjentänyt hänelle kukkaroni tuiki -vaatimattoman sisällön, lähti hän kohta pois, mutta palasi jonkun ajan -kuluttua pikku hutikassa kiittämään minua. Filosofeerattuaan yhtä ja -toista istui hän tuolille, painoi päänsä käsiin ja itki juopuneen -itkua, jota aina oli niin tukala nähdä. Mutta sitten nosti hän yhtäkkiä -päänsä ja kysyi: - --- Ymmärrätkö sinä täydessä merkityksessään Jeesuksen sanoja: "Kun sinä -annat almua, niin älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi -tekee." - -Luulin jo Juhon aikovan syyttää minua jostakin, mutta hän alkoikin sen -sijaan selittää, kuinka hänelle erinäisissä tilaisuuksissa valkenee -aivankuin uutena milloin mikin Uuden Testamentin lause ja kuinka hänet -silloin aina valtaa apea mieli siitä, ettei hänestä tullut pappia (hän -oli yliopistossa lukenut teologiaa). Viime kesänä oli hänelle -kirkastunut tuo Jeesuksen sana: "Kun sinä annat almua j.n.e." Siinä -pitäjässä, josta hän lehdellemme oli lähetellyt karhuamakirjeitä, oli -asunut hyvävaraisena virkamiehenä eräs hänen entisiä koulutovereitaan. -Tämän luo oli hän muutamana lauantaina mennyt pyytämään apua. Siellä -oli ollut pari muutakin herrasmiestä totia juomassa ja ylvästellen -näille, kuinka hän on aina auttanut tätä entistä koulutoveriaan, oli -virkamies korskasti ojentanut Juholle kaksimarkkasen. -- Tällaisen -miehen kuin minun, sanoi Juho, luulisi voivan ottaa kaksimarkkasen -millä ehdoilla hyvänsä, ja kyllä kai se useimmiten niin onkin, mutta -sillä kertaa minä loukkaannuin niin syvästi, että laskin rahan hänen -eteensä pöydälle ja sanoen katuvani, että olin häneltä koskaan almuja -ottanut, lähdin pois. - --- Mutta sen kai teki maaseudun puhdas ilmapiiri, jossa olin jo -kuukauden päivät elänyt, -- lisäsi hän hetken kuluttua. - -Koulutoverinsa luota poistuessaan oli Juholle sitten kirkastunut noiden -Jeesuksen sanojen merkitys. Niiden johdosta oli hän joutunut tekemään -omituisen kokemuksen, minkä hän kertoi minulle. Siinä ilmeni minusta -niin paljon inhimillistä tragiikkaa -- tai tragikomiikkaa, kuinka vain -tahtoo, -- että toistan sen tässä. - - * * * * * - --- Tietä kävellessäni kohtasin pitäjän nuoren ja intelligentin näköisen -pastorin, joka pysähtyi minua puhuttelemaan, -- kertoi Juho, otti -muutaman tipan riikapalsamia ja jatkoi sitten omituiseen papilliseen -sävyyn: - --- Minä olin niin kiinni omissa ajatuksissani, että aloin hänelle puhua -ja selittää tuota sanaa: "Kun sinä annat almua, niin älköön vasen -kätesi tietäkö mitä oikea kätesi tekee." Hänen silmänsä kirkastuivat ja -hän heristi kuuloaan, ja minun silmäni kirkastuivat vielä enemmän: -vihdoinkin on edessäni pappi, joka on lähetetty saarnaajaksi -kovasydämisten keskelle! Ja minä puhuin -- en tiedä kuinka kauan ja -mitä puhuin, sillä muistini ei ole tarkka -- mutta hän kuunteli -hievahtamatta ja vain hänen sieramensa värähtelivät. Mutta kun minä -lopetin ja syntyi äänettömyys välillämme, niin silloin hän ikäänkuin -unesta havahtui ja näki nyt vasta minun juopuneet kasvoni ja lian -tahraamat ryysyni. Ja hän tuli levottomaksi ja pälyili ympärilleen. -Sitten hän otti kukkaron taskustaan, levitti sen eteeni ja sanoi -liikutettuna: tässä on kaikki, mitä minulla on mukanani, ja ujosti -tarjosi hän minulle 25-pennisen. Minä otin sen huomaamatta vastaan ja -kiiruusti kättäni puristaen poistui hän luotani, sillä, kuten hän -sanoi, häntä odotti nuori rouvansa päivälliselle. - --- Nukuttuani yöni tuntemattomassa heinäladossa heräsin minä -kirkonkellojen hyminään, sillä oli ihana kesäkuinen sunnuntai-aamu. Ja -minulle tuli väkevä himo päästä kirkkoon ja olla siellä niinkuin ennen -lapsena olin. Mutta kun minä kävelin kirkonkylän raittia, huomasin -kuinka vaikea minun oli olla, sillä kaikki jäseneni vapisivat, kun uni -oli karkottanut eilisen humalani, ja kaiken kirkkorahvaan katseessa -näin minä nyt syyttäjäni ja tuomarini. Ah, kun jaksaisin heidän -välitseen hiipiä kirkon ovipenkkiin! huokasin minä. Silloin huomasin -kohdallani tienvieressä apteekin ja se oli auki. Vaistomaisesti sukelsi -käteni taskuun ja siellä oli se 25-penninen, ja toisessa tyhjä -riikapalsamipullo. Menin oitis apteekkiin, asetin pöydälle rahani ja -pullon sekä pyysin riikapalsamia. Ja ajattele, kuinka hieno ja -ymmärtävä mies oli apteekkari! Vaikka hän näkikin minun kurjan asuni, -niin täytti hän mitään puhumatta pulloni. - --- Mutta olikohan hän niin hieno ja ymmärtävä? Eiköhän se sittekin -ollut sinun hopeamurusi, joka auttoi pullosi täyteen? -- keskeytin -minä. - -Juho katsoi minua kuin ymmärtämättä tai kuulematta mitä minä sanoin ja -vasta hetken päästä lausui hän onnellisesti hymyillen (aivankuin se -silloinen riikapalsamipullo olisi vieläkin hänen edessään väikkynyt): - --- Mutta hyvä mies hän kuitenkin oli, kun täytti sen pulloni. - -Ja hetken perästä jatkoi hän: - --- Erään riihen takana vuodatin minä suuhuni pullon sisällyksen ja -lähdin sitten jatkamaan matkaani kirkkoon. Eikä kukaan tien varrella ja -kirkkopihassa olevista katsonut minua enää tuomiten. Kyyristyin -ovipenkin nurkkaan seurakuntalaisten taakse, ja kun urut alkoivat -soida ja kansa -- vanhukset, keski-ikäiset, nuoret ja lapset -- -sunnuntaikasvoin vaelsivat sisään, kanttori käänsi numerotauluaan ja -kaikki veisasivat: "Jo joutui armas aika ja suvi suloinen", niin -silloin minä itkin likaisen nenäliinani märäksi, sillä oli kuin taas -olisin ollut lapsi, jolla on kaikki edessään. - --- Mutta sitten nousi pappi saarnastuoliin ja hän oli se eilinen nuori -pastori. Ja kuinka minä hämmästyinkään, kun hän alkoi saarnata -tekstistä: "Jos sinä annat almua, niin älköön -- -- --" Ja hän esitti -sen tekstin uudessa valossa, siinä valossa kuin se eilen oli minulle -kirkastunut. Niin, olipa kuin olisi hän saarnannut juuri minun -sanoillani. Ja seurakuntalaiset kuuntelivat henkeään pidättäen, -aivankuin olisivat nyt vasta ensi kerran nähneet ja kuulleet nuorta -pastoriaan. - --- Jumalanpalveluksen päätyttyä tunsin minä tarvetta puristaa pastorin -kättä ja lausua hänelle jotakin sellaista, mitä virallisessa puheessa -kutsutaan onnentoivotukseksi. Ja minä asetuin sakariston rappusten -eteen odottamaan häntä. Kun hän tuli ulos, astuin minä, innoissani -käteni ojentaen, häntä vastaan. Mutta hän säpsähti ja käänsi katseensa -toisaalle. Ja minä poloinen luulin sitä ujouden puuskaksi ja lähenin -häntä vielä enemmän. Silloin hän teki kärsimättömän eleen kädellään ja -kulki nopeasti ohitseni. Nyt vasta näin minä ikäänkuin syrjästä itseni -likaisine ryysyineni ja häpeissäni riensin minä kiiruusti väkijoukon -keskitse pois ja lymysin ruisvainioon. Siellä istahdin pientareelle, -takerruin tukkaani ja sanoin itselleni: sinä tyhmyri! Sinä käyttäydyt -aina epäviisaasti. Menettelysi johdosta luulee hän nyt, että sinä tulit -anomaan palkkaasi saarnasta! -- Ja raskaana painoi minua luulo, että -hän kenties mielessään selittikin käytökseni juuri niin. -- - - * * * * * - -Kuuntelin usein mielelläni Juhon filosofeerausta ja kertomuksia hänen -kirjavista kokemuksistaan. Sillä paljon tyhmemmin puhuvat monesti ne, -jotka vaunuilla ajaen taivaltavat elämänsä läpi. Ja luulenpa, että tuo -ryysy-filosoofi riikapalsamipulloineen valmisti kokemusten tulessa -kirkastuneilla ideoillaan loistohetken monelle muullekin kuin -tuolle nuorelle pastorille. Mutta muistelenpa hänen kerran -riikapalsamihumalassaan höpisseen myöskin sanoja: "Autuaampi on antaa -kuin ottaa". - - - - -LEIPÄ. - - -Hitaasti läheni koulusalin peräseinällä olevan kellon osotin kymmentä, -jolloin alkoi tunnin kestävä aamiaisloma. - -Toisen aamutunnin loppua odottivatkin oppilaat aina levottomimmin, -sillä kymmentä käydessä alkoi nälkä olla jo kovin tuntuva, aamulla -kotoa lähtiessä kun useimmat olivat ehtineet vain vähäisen ja -hätäisesti einettä haukata. Ilmakin kävi salissa tunnin lopulla -ummehtuneeksi ja tuntui kuin sen mukana olisi laskeutunut niin -oppilasten kuin opettajankin yli raskas ja herpaiseva tympeys, mikä -väkisinkin synnytti hajamielisyyttä ja tarkkaamattomuutta. Mutta kun -kello sitten vihdoinkin alotti lyöntinsä, oli sillä kuin taikamainen -vaikutus yleiseen painostavaisuuteen. Lyöntien seuratessa toisiaan -täsmällisesti ja määrämittaisesti kohensivat kaikki ryhtiään ja -lapsekkaat kasvot saivat elostuneen ilmeen. Kun viimeistä lyöntiä -seurannut heikkenevä särinä oli sammunut, nousi opettaja katederista ja -komensi: "Nouskaa!" Pulpettien kannet rämähtelivät, kun oppilaat -kohahtivat ylös ja asettuivat pöytiensä viereen seisomaan. Mutta kun -opettaja oli painanut kamarin oven jälkeensä kiinni, syntyi salissa -vilkas liike. Rivit särkyivät ja hajosivat ja syntyi sekava äänten -sorina ja iloinen temmellys kuin padon murtuessa keväisestä purosta. -Kaikki etsivät eväsreppujaan, ryhtyen eri ryhmissä syömään. Eivät -toki aivan kaikki. Liisan Petteri, näköjään yksitoistavuotias, -laihakaulainen, isokorvainen ja arkakatseinen poika istui opettajan -poistuttua jälleen paikalleen. Musteen tahrimalla sormellaan pulpetin -kantta raaputtaen hän siinä kyyryssä selin katseli aterioivia -tovereitaan, nielasten aina väliin kuin varkain tyhjän nielauksen. - -Petteri oli yksinäisen, kylän kesken Nuusku-Liisaksi sanotun naisen -poika ja oli koulussa ensimäistä syksyään. Äidillä, joka elätti itseään -ja kylmiltään saatua poikaansa satunnaisilla töillä, oli katajistossa -kylänlaiteella mökkipahanen. Petteri oli jo useina syksyinä ollut -paimenpoikana kylän taloissa, mutta tänä syksynä hän oli ylennyt -"Pötkälän maisterien" joukkoon, kuten kylän "vanhoilliset" kansakoulun -oppilaita nimittivät. - -Kun koulu oli kylässä ollut vasta muutamia vuosia ja siinä kävi vain -varakkaampain lapsia, ei Nuusku-Liisan päähän olisi itsestään -juolahtanut panna Petteriä kouluun. Mutta Tupalan lautamies, jonka -maalla heidän mökkinsä oli, oli kerran syyskesällä sanonut hänelle, -että panisit sinäkin tuon poikasi kansakouluun, eihän se jouten -ollenkaan opi muuta kuin pahuutta ja saman ruuanhan se syö koulua -käydessä kuin kotona vetelehtienkin. Ja Liisa oli harkinnut tämän -lautamiehen neuvon järkeväksi ja niin sai Petteri alottaa -kansakoulunkäynnin yhdessä lautamiehen poikain kanssa. - -Tavallisesti oli Petterillä ollut koulueväänä pelkkä leivänpalanen, -joskus siihen lisäksi silakkaa tai maitopullo. Tänään hänellä ei ollut -mitään. Kun hän aamulla kotoa lähtiessään oli syönyt eineeksi -illallisen vellinjäännöksen, oli äiti sanonut, ettei hänellä ole tänään -antaa mitään evääksi ja kun Petterin suupielet olivat alkaneet -avuttomasti poimuilla, oli hän kuin lohdutukseksi lisännyt, että -koulusta palattuaan saa hän lämmintä leipää, äiti kun saa tänään vähä -jauhoja leipoakseen. Kun Petteri sitten oli nyrpein mielin hankkiutunut -lähtemään, oli äiti huutanut vielä perään, että pyydä enimpään nälkääsi -vaikka Tupalan pojilta voileipää. - -Hänellä oli tapana aina kouluun mennessä poiketa Tupalaan, josta sitten -yhdessä lautamiehen poikain kanssa kuljettiin niityn ja mätiköisen haan -läpi koululle. Tänä aamuna hän oli Tupalan ovipenkillä istuessaan ja -lautamiehen poikia odottaessaan katsonut aikansa kuluksi, kuinka emäntä -piakolla nosteli uunista leipiä ja siveli niiden päällimmäisen pinnan -kermalla, jotta ne kävivät punaisenruskeiksi ja kovin houkuttelevan -näköisiksi. Ja kun lisäksi sieltä uunista tulvahti niin tuore ja -voimakas leiväntuoksu, heräsi hänellä uudestaan nälkä, jonka kylmä -vellinjäännös oli kyennyt vain tilapäisesti kukistamaan. Ja niin hän -tunsi nälkää jo kouluun tullessaan ja aamutuntien kuluessa se oli -lisääntymistään lisääntynyt. - -Hän istui yhä paikallaan ja raaputti kynnellään pulpetin kantta. Alta -kulmainsa silmäsi hän välistä käytävän toisella puolella olevaa -pulpettia kohti, jonka kannella Tupalan pojat ja Mattilan Oskari söivät -eväitään. Viimemainittu oli samoinkuin Petteri itsekin ensi osastolla -ja istui hänen takanaan. Sillä oli hyvin ulkonevat leukaosat ja pitkä -takaraivo ja oli hän koulun pahankurisin oppilas, heikompain tovereinsa -kauhu ja opettajan mieliharmi -- poika, joka ei osannut muuta kuin -tehdä kepposia ja päästellä niille hirnuvia nauruja. - -Petteri tunsi, ettei hän Oskarin takia uskalla mennä Tupalan pojilta -voileipää pyytämään. Sen sijaan päätti hän odottaa, että Oskari -lopettaisi ennen syöntinsä ja menisi siitä pois. Mutta Oskarin -ruokahalulla ei näyttänyt olevan mitään rajoja, ja kun Petteri yhä -enenevällä näläntunteella näki, kuinka Tupalan pojat suun täydeltä -haukkasivat siitä aamulla leivotusta leivästä tehtyä voileipää, nousi -hän kuin vieraan voiman tempaisemana paikaltaan ja lähestyi heitä. -Hetken ääneti seisottuaan ja silmin seurattuaan voileipää ahtavien -toveriensa kädenliikkeitä, sanoi hän ujosti ja matalalla äänellä: - --- Antakaapa vähä maistaa. - --- Hä, hä, onko Nuusku-Pekallakin nälkä? -- oli heti Oskarilla sanat -valmiina. - -Petteri vilkasi hätäisesti Tupalan poikiin, loi silmänsä alas ja -lehahti tulipunaiseksi. Oskarin laukaiseman haukkumasanan johdosta -kuului naurunhihityksiä ympäri salia. Petterin halutti painautua -takaisin omaan pulpettiinsa, mutta hän ei kehdannut liikkua paikaltaan, -katsoi vain lattiaan ja kaivoi kengänkärellään siinä edessä olevaa -oksankoloa. - --- Panehan suu auki ja silmät kiinni, niin saat! -- komensi Oskari. - -Petteri katsahti epäillen Oskariin, mutta kun tämä juuri levitti voita -leivänpalalle, ajatteli hän, että ehkä se hyvinkin antaa ja heti -jälkeen välähti hänen mieleensä, ettei se tuo Oskari sentään niin paha -olekaan. - --- No, yks kaks kolme! -- komensi Oskari saatuaan voileivän valmiiksi. - -Petterin kasvoille levisi kömpelö hymy, hän sulki silmänsä ja avasi -suunsa selkosen selälleen, lausuttuaan ensin äänellä, jossa vielä -tuntui epäilyksen jälkiä: - --- Noh! - -Mutta Oskari otti rasvaisen sanomalehden palasen, joka oli ollut -kääreenä lihapalasen ympärillä, kääri sen pikapikaa pyöreäksi palloksi -ja työnsi Petterin suuhun, töykäten sen etusormellaan vielä -mahdollisimman kauas. - -Kuin komennuksesta räjähtivät kaikki ympärillä seisovat nauruun. Ja -tuon makean naurun houkuttelemina kokoontui joka taholta poikia, jotka -yhtyivät samaan iloiseen kööriin. Saatuaan paperitukon suuhunsa -rävähytti Petteri heti silmänsä selkoselälleen, mutta niin hämmästynyt -hän oli tuosta odottamattomasta käänteestä, ettei hän heti älynnyt -poistaa epämieluista palaa suustaan, vaan seisoi siinä nauravan ja -riehuvan poikajoukon keskellä kuin häpeäpaaluun tuomittu, silmät -säikähtyneesti selällään, suu ammollaan ja pää hiukan takakenossa, -kuten se Oskarin töykkäyksestä oli jäänyt. Näky oli niin hullunkurinen, -että ympärillä olevain nauru vain kiihtyi ja ylinnä kaikui Oskarin -hirnuva ääni. - -Mutta viimeinkin sylkäsi Petteri paperipallon suustaan, suupielet -alkoivat venähdellä ja itkuun tillahtaen tunkeusi hän joukon läpi omaan -penkkiinsä, johon hän kyyristyi alas, painaen päänsä pulpetinkanteen. -Oskari koetti jatkaa vielä kiusantekoa, mutta toiset pojat eivät enää -naurullaan häntä kannattaneet ja niin pääsi Petteri lopputunniksi -rauhaan. - -Mutta nälkä kiihtyi. Kun mieleen tulivat ne leveät ja pehmoiset -voileivät, joita Tupalan pojat olivat ahmineet, tihkui hänen suuhunsa -vettä, joka jutkahtaen nieleysi alas. Ja voileivistä siirtyi -mielikuvitus niihin lihaviin ja houkuttelevan näköisiin leipiin, joita -Tupalan emäntä oli aamulla uunista nostellut. Hän tunsi vieläkin -sieramissaan niin elävästi sen raikkaan tuoksun, joka niistä levisi, ja -hänestä tuntui, että hän muutamana suupalana ahmisi suuhunsa sellaisen -leivän. - -Koulutunti alkoi ja kauhistuen ajatteli Petteri, että hänen on -kestettävä vielä kolme tuntia ennenkuin pääsee kotiin, jossa äidillä -mahdollisesti on jo lämmin leipä valmiina. Ensimäisellä tunnilla -aamiaisloman jälkeen oli ensi ja toisella osastolla maantiedettä ja -opettaja ryhtyi kertaamaan maantieteellisiä "esikäsitteitä". Petteri -koetti alussa seurata mukana, mutta ajatukset eivät kauankaan pysyneet -asiassa, sillä mielikuvitus väkisinkin varastausi niihin Tupalan -emännän lihaviin leipiin. Nälkä kohosi noiden kuvittelujen kiihottamana -huippuunsa. Päässä tuntui omituista herpoutumista, ettei mitenkään -jaksanut seurata opetusta, ohimoita alkoi kivistellä ja kurkussa -jutkahteli yhä useammin tyhjiä nielauksia. - -Katederilta sinkoili kysymyksiä, käsiä ojentui hänen ympärillään -viittaamaan, ojentui ja taas laskeusi ja Petterin käsi teki -vaistomaisesti samoja liikkeitä. Vilahdukselta kuuli hän väliin -opettajan kysymyksiä ja selityksiä, kohta taas niistä eksyäkseen omiin -kuvitteluihinsa. Lopulta hän ei enää saanut ajatuksiaan lainkaan irti -leivästä. Hän oli mielikuvituksissaan ahminut jo monta sellaista -Tupalan emännän leipää, ahminut jokaisen muutamana suupalana, ja tunsi -siitä huolimatta jaksavansa niitä vielä epäluvun syödä. Viimein ne -leivät hänen mielikuvituksessaan alkoivat muuttaa muotoaan, toiset -kävivät hänen käsissään soikeiksi, toiset hävisivät olemattomiin -ennenkuin hän kerkesi edes yhtä suupalaa haukata, mutta yksi alkoi -laajeta ja kasvoi niin suureksi, että hän itse lopulta istui kainaloita -myöten sen keskellä ja siitä uhkui niin väkevä lämpimäisleivän tuoksu, -että nälkä tuntui jo pelkästään siitä asettuvan. - -Opettaja kysyi joltakin, mikä "kannas" on ja Petteri kuuli etäisenä ja -epäselvänä huminana kuinka joku nuotikkaalla äänellä selitti, että -"kannas on kapea maakaistale, joka yhdistää kahta mannermaata", mutta -lähemmin hän ei tajunnut mistä siinä hänen ympärillään oli kysymys, hän -vain silmät raukeassa puoliummessa nautti väkevästä leivän tuoksusta. -Mutta opettaja oli pannut merkille, että Petteri ei hänen viime -kysymykseensä viitannut, jonka vuoksi hän uudelleen kysyi: - --- No, mikä on nyt siis kannas? - -Kaikki kädet ojentuivat, syntyi odottava äänettömyys ja opettaja katsoi -Petteriin. Vaistomaisesti ojensi silloin Petterikin kätensä. - --- Petteri! -- kuului opettajan ääni ja kaikki kädet valahtivat alas ja -lähinnä istuvat käänsivät päitään häntä kohti. - -Petteri säpsähti ja kävi kuumaksi. - --- No! -- Opettajan äänessä oli jo tiukempi sävy. - -Vaistomaisesti vääntäysi Petteri seisoalleen, mutta ei tajunnut mistä -oli kysymys. Hänen ohimoissaan jyskytti ja kun kaikki tuijottivat -häneen, oli hänen kovin paha olla. Muutamat alkoivat jo, päätään silti -hänestä kääntämättä, ojentaa käsiään viittaukseen ja pian niitä -varmasti viittaavia käsiä törrötti hänen ympärillään kuin keihäsmetsää. -Mutta se aivankuin ärsytti opettajaa, joka melkein huusi: - --- No mikä se nyt oli? - -Ja aivankuin hänenkin olisi pitänyt huutaa, vastasi Petteri kiiruusti -ja selkeästi: - --- Leipä! - -Syntyi parin sekunnin äänettömyys. Mutta sitten purskahti opettaja -nauramaan ja kuin merkinantoa odottaen seurasi koko oppilaskunta hänen -esimerkkiään. Ensi osaston viime pulpetissa istuva herrastuomarin -kasvattipoika, pieni, lihava ja ruskeasilmäinen Sebastian, jota toverit -sanoivat Pastiksi, oli aivan haltioissaan. Hän ojensi jalkansa pulpetin -alle suoriksi, työnsi kätensä housuntaskuihin, nojasi päänsä taaksepäin -ja päästi ilmoille niin iloisen: hoh, hoh, hoh! että opettaja lopulta -häneen katseensa kiinnittäen komensi: - --- So, hiljaa nyt! Sebastian, kuuletko sinä! - -Ja Pasti asettui vikkelästi tavalliseen istuma-asentoon ja katseli -viattomasti ympärilleen kuin kysyäkseen, että mistä tässä on oikein -kysymys. Mutta toisen osaston tyttöoppilasten parvesta kuului selvään -kuiskeita: "leipä, leipä" ja sitten häädettyä naurunkikatusta, joka -tuossa tuokiossa kulovalkeana levisi ympäri salia ja paisui ykskaks -vallattomaksi naurutulvaksi. "Hoh hoh hoo -- kik kik khii!" vyöryi -ympäri salia ja uudelleen Pasti kädet housun taskuissa ojentausi -suoraksi ja hohotti kuin tuon vallattoman köörin viimeisenä huippuna. - -Ensimäisen naurun puuskan räjähtäessä lehahti Petteri tulipunaiseksi ja -seisoi siinä suu puoli avoinna ja mitään tajuamatta. Lattia tuntui -hänestä huojuvan ylösalas ja kuin kaatumasta estyäkseen painausi hän -alas penkkiinsä ja tunnottomana takana istuvan Oskarin nykimisille ja -hirnunnalle tähtäsi hän sekavin katsein pulpettinsa kanteen. - -Kun toinen naurunpuuska alkoi vaieta, komensi opettaja täydellisen -hiljaisuuden. Sitten laskeusi hän katederilta alas, pisti kätensä -housuntaskuihin, nytkäytti vasenta suupieltään, kuten hänellä oli -tapana tehdä ryhtyessään jotakin hyvin järkiperäistä selittämään, ja -alkoi: - --- Kyllähän sen tuon vastauksen ymmärtää, kun vähän ajattelee. Se -raukka ei varmaankaan ole koko päivänä syönyt mitään, joten sen -mielessä pyöri yksinomaan leipä, jonka se sitten työnsi vastaukseksi -minun kysymykseenikin. - -Uusi naurutulva oli päästä purkautumaan, mutta opettaja hillitsi sen ja -ryhtyi opetustaan jatkamaan. - -Petteri ei viitannut koko lopputunnilla, istui vain kyyryssä ja -tuijotti eteensä eikä opettaja häntä enää kysymyksillään häirinnyt. Kun -opettaja sitten tunnin loputtua poistui huoneisiinsa, näki Petteri joka -suunnalta lähestyvän nauravia ja ilakoivia poikia. Etupäässä oli -tietysti Oskari, joka pudisti häntä olkapäästä ja kysyi: - --- Kuulehan, Nuusku, onko se kannas reikäleipä vai nosteleipä? - -Ja sillekös naurettiin. Se yllytti Oskaria, joka kävi yhä -ylimielisemmäksi. - --- Montako kannasta sinä jaksat kerralla syödä, häh? -- ja Oskari veti -häntä molemmista korvista. - --- Ka, mitä te siinä! -- rääkäsi Petteri suuriääniseen itkuun -purskahtaen. - -Silloin pojat hajausivat hänen ympäriltään ja ainoastaan etäämpää -kuului kysymyksiä: "Mikä on kannas?" ja siihen vastauksia: "Leipä!" -Mutta Petteri hiipi silmiään takinhihalla kuivaten ovea kohti ja -pujahti kuin varkain ulos. Vältellen pihalla telmiviä tovereitaan meni -hän nurkan taakse ja seisoi siellä niin kauan kuin välitunti kesti. Kun -kello soi ja kaikki menivät sisälle, lähti hän haan läpi juoksemaan -kotiinsa päin. Hän juoksi kuin jonkun takaa ajamana, kompastui väliin -mättäisiin, mutta kavahti heti jälleen seisoalleen aivankuin joku olisi -häntä kantapäistä kiinni tavotellut ja jatkoi niin yhtä menoa kotiin -saakka. - -Seuraavana päivänä ei Petteriä näkynyt koulussa eikä sitäkään -seuraavana. Opettajan tiedusteluihin selittivät Tupalan pojat, että "ei -se Petteri uhkaa enää tulla ollenkaan kouluun". - -(1907.) - - - - - - -II. - - - - -ROVASTI JA RENKI. - - -Oli se aika vuodesta, jolloin vilja on saatu leikatuksi ja ensimäiset -täyteen ahdetut riihet hyvänmielisen näköisinä lepäävät kellertävien -sänkivainioiden keskellä ja purnuttavat kuulakkaa syyskuun taivasta -kohti hallavia savupilviä. Elonkorjuun ponnistuksista väsähtänyt, mutta -tyytyväinen ja pyhäpukuinen kansa alkoi jo kokoontua kirkon luo, jonka -tornista kajahtivat ensimäiset: pim! pom! - -Rovasti istui vielä kamarissaan ja merkitsi kirkonkirjoista päivän -kuulutuksia. Syrjästä katsoen muistutti hänen ulkomuotonsa suuresti -Kaarle yhdeksättä: korkean otsan alta tuimasti alas laskeva kyömynenä, -voimakas alaleuka ja isällistä kiivautta välkehtivät teräsharmaat -silmät. Toistakymmentä vuotta oli hän jo ollut seurakuntalaistensa -esimies ja isällinen vaikka kiivaskin holhooja niin hengellisissä kuin -maallisissakin asioissa. Mutta niinpä olikin hän sekä köyhien että -rikkaiden yksimielisessä suosiossa. - -Kun hän juuri lopetti kuulutusten merkinnän ja oli aikeissa painaa -kirkonkirjan kiinni, kuului tampuurista varovaisia askeleita. Heti sen -jälkeen ilmestyi ovensuuhun keski-ikäinen mies, joka oli kuin -kuusentyvestä veistetty: lyhyt, tukeva ja visainen. Vahvoja leukapieliä -ja korvallisia ympäröi tuuhea, sykerä ja punertava parta, joka juuri -parahiksi jätti tilaa kesakoisille ja päivän paahdannasta ruskottaville -poskipäille sekä pienille ja harmaille silmille. - -Hän oli pappilan isäntärenki, Heikki, joka oli kymmenisen vuotta -työnjohtajana astellut rovastin renki- ja päiväläisjoukon etupäässä. -Samoinkuin seurakunnan kanttori, vahvaääninen ja tukeva oman pitäjän -mies oli seurakunnallisissa asioissa rovastin oikea käsi, samoin oli -harvasanainen ja hidasliikkeinen Heikki-renki hänen oikea kätensä -pappilan maiden viljelemisessä. Ja samoinkuin rovasti oli -seurakuntaansa kiintynyt ja seurakunta rovastiinsa, samoin nämä kaksi -miestä pitivät toisistaan, vaikka tuo kiintymys usein saattoikin saada -varsin pohjalaisen ilmaisumuodon: suorasukaisen ja töykeän. - --- Hyvää huomenta! -- lausui Heikki hiukan arkaillen, mikä -viimemainittu ei lainkaan kuulunut hänen tavallisiin tapoihinsa, sekä -jäi lakki kourassa ovenpieleen seisomaan. - -Rovasti ei vastannut mitään. Mutta siitä tuimasta tavasta, millä hän -ryhtyi uudelleen kirkonkirjan lehtiä kääntelemään, arvasi Heikki -rovastin kyllä huomanneen hänet, vaikkei tahtonut olla häntä -näkevinään. Hän jäi paikalleen seisomaan. - -Kun oli hetken kestänyt pelottavaa äänettömyyttä, siirrähti rovasti -ulommas pöydästä, jolloin tuoli uhkaavasti rymähti. Valtava kirkonkirja -lensi jymähtäen kiinni ja jonkunlaisten epämääräisten ähkäysten -seuraamana kuului rovastin suusta kuin vastauksena Heikin äskeiseen -tervehdykseen: - --- Häh? Mitä sinä siinä seisot? - --- Tuota ... ajattelin tässä... - --- Elä puhukaan! -- keskeytti hänet rovasti vihaisesti. -- Kyllä minä -tiedän sinun asiasi. Viinamato sinussa taas päätään kohottaa! Vai -Pirttirannalle siinä taas mielesi palaa, viinan humussa sinne rypemään! - --- Enhän minä häneen nyt viinan takia, muuten vain ajattelin pistäytyä -kylässä, jos tässä saisi parin päivän loman, -- lausui Heikki -tavallista sukkelammin, sillä rovastin kiivaat sanat olivat panneet -hänen hitaan verensä vilkkaampaan käyntiin. - --- Ole hiljaa kun minä puhun! -- keskeytti rovasti entistä tuimemmin. --- Kyllä se on jo niin monena syksynä nähty, kuinka ne sinun -kyläretkesi päättyvät. Luulisi sinun vanhan miehen ottaneen jo -opiksesi! Lomaa kyllä saat levähtääksesi, mutta tiedä pysyä kauniisti -kotona. Kuuletko, kotona! Ja jos se viinamato ei sinulle anna rauhaa, -niin ota ja tutki tuota! Heh! - -Rovasti työnsi Heikin kouraan mustakantisen "Englannin ja ulkomaan -bibliaseuran" kustantaman Uuden Testamentin, joita oli iso joukko -hyllyllä lahjoiksi rippikoululapsille. - -Heikki käänteli neuvotonna kirjaa ja yritti sanomaan vielä jotakin, -mutta rovastin uhkaava muoto pidätti hänet. Ja niin hän lähti hitaasti -ja allapäin ulos. - -Kun rovastille hetkisen kuluttua ilmotettiin, että hevonen odottaa -porrasten edessä, astui hän hyvin äkeänä ulos. Siinä olivat valmiina -nelipyöräiset rillat, edessä ympäri pitäjän tunnettu Hippo, jolla -rovasti vuosien mennen oli sunnuntaiaamuisin papinkellon soidessa ja -Heikin tukevasti ajurinpenkillä istuessa tottunut kirkkoon ajamaan. Ja -yhtä tottuneita olivat pitäjäläisetkin näkemään tuon kolmikon joka -sunnuntaiaamu pujahtavan ulos pappilan puistikosta, tasaista ravia -ajaen liukuvan pitkin talojen ja peltojen välitse mutkittelevaa -pappilan kujaa ja pysähtyvän kirkkotarhan portille. Niin että -seurakuntalaisten mielikuvituksessa kuuluivat Heikki ja Hippokin -jonkinlaisina alempina tekijöinä säännölliseen jumalanpalveluksen -menoon. - -Mutta rillojen vieressä suitsia pidellen seisoikin nyt Heikin jälkeen -vanhin rengeistä, Siipola. - --- Mitä sinä siinä teet? -- vastasi rovasti Siipolan tervehdykseen. - --- Heikki pyysi sijaisekseen. Sanoi rovastin antaneen hänelle lomaa. - --- Mikä sinä olet Hipolla ajamaan! Äh, miten tässä nyt kirkkoon -päästään. Ja onko se Hippo oikein kengässäkään? - --- Kyllä kai sen pitäisi olla, -- ja Siipola nosteli vuorotellen Hipon -kaikki neljä kaviota rovastin nähtäviksi. - -Kun rovasti oli vielä silmännyt, olivatko valjaat kunnossa ja harja -länkien alta pois, istui hän vaunuihin ja löytämättä enää mitään -muistutuksen syytä tökäsi lyhyesti: - --- No aja sitte! - -Kellotapulista, joka hyvin asutun lakeuden keskellä kohosi -suorasärmäisenä ja korkeana, pidettiin tarkoin silmällä pappilan -pihalla tapahtuvia lähtövalmistuksia. Soittajat olivat jo valmiiksi -sylkeneet kämmeniinsä, tarttuneet äänetönnä odottavien kellojen -siimoihin ja tukeneet jalkansa juureviin asennoihin. Pappilan puoleisen -luukun ääressä tähystivät toiset ja hetken tultua ilmottivat: - --- Nyt ne lähtivät! - -Silloin riipasi ison kellon siimaa pitelevä soittaja olkainsa takaa. -Tapuli heilahti ja narahteli, kello liikkui ensin äänetönnä kuin -voimiaan tunnustellen ja päästi sitten kidastaan mahtavan: pom, pam! -mikä kirkkotarhaan, maantielle ja kujasille kokoontuneelle kirkkoväelle -ilmotti, että rovasti lähestyy Heikin ohjaaman Hipon vetämissä -niloissaan. Ja kaikki kääntyivät katsomaan tielle samantapaisin tuntein -kuin pikku valtion kansa vastaanottaessaan rakastamaansa hallitsijaa. - --- Mutta eipä siellä Heikki olekaan ohjaksissa, -- lausui joku luukun -luona tähystävistä. - --- Siipola näkyy olevan, -- tiesi toinen. - --- On tainnut Heikki taas ottaa tavallisen riihilomansa. - -Samansuuntaisia huomioita tehtiin ja arveluita lausuttiin alhaalla -kirkkoväenkin joukossa. Ja kaikki hymähtivät ymmärtävästi arvelulle, -että Heikki on ottanut "loman". - -Muutoin näki jo Hipon juoksusta ja rovastin asennostakin, että ohjaksia -hoiti toinen mies kuin tavallista. Hipon kaula ei ollut niin sirosti -kaaressa eivätkä jalat liikkuneet niin säännölliseen tahtiin kuin -Heikin ajaessa, vaan oli sen kaikissa liikkeissä jotakin hieman äksyä -ja töksähtelevää. Rovasti taasen ei istunut taapäin kenossa kuten -tavallisesti, vaan äkeästi keppiinsä nojaten ja päiväpaisteessa -välähtelevistä silmälaseista tuntui singahtelevan tuimia salamoita. - -Ja kun Jumalanpalvelus alkoi, oli siinäkin kuin jotakin äksyä ja -epäsointuista. Kanttorin ison virsikirjan hakaset tuntuivat auetessaan -tavallista kiinteämmin ääntävän: nip, nap! kuin jostakin äkämystyneinä, -ja jotakin kireää oli itse kanttorinkin muutoin kirkkaassa äänessä, kun -hän virren alotti. Ja nopeammin kuin muulloin kohosi rovasti -saarnatuolin kaksitoista astinta ylös sekä teki saarnassaan tavallista -useampia ja kiivaampia partioretkiä viinan villitystä ja muita -seurakuntaan juurtuneita paheita vastaan. - -Rovastin kamarista lähdettyään asteli Heikki allapäin lähellä olevaan -mökkiinsä. Hän laskeusi sänkyyn pitkälleen ja pani lakin silmilleen. - -Mutta sillä tavoin lakki silmillä maatessa tuli kuin itsestään mieleen -eilisen illan tapaukset. Hän oli väen kanssa pikku vainiossa -kauranleikkuuta lopettamassa, kun muuan hyvä tuttava Pirttirannalta -kulki ohi ja pysähtyi häntä puhuttelemaan, sanoen lähtiessään: "Tulehan -nyt, Heikki, huomenna siellä meilläkin päin käymään", sekä iskien -kutsunsa päälle merkitsevästi silmää. - -Sen jälkeen oli Heikki koko illan tuntenut itsensä kuin kymmentä vuotta -nuoremmaksi, yhtynyt nuoremman väen pellonlopettajaiskujeisiin piikoja -"saareen" häätämällä, sekä sitten saunassa innostuksissaan ottanut niin -huikean kuuman löylyn, että hänen ennestäänkin kuuluisa löylymaineensa -oli siitä nouseva kaksinkertaiseksi. - -Hän ähkäsi vaikeasti, nousi vuoteen reunalle istumaan ja otti Uuden -Testamentin käteensä. Hetken sitä selailtuaan myönsi hän kuitenkin -itselleen olevansa heikonlainen kirjamies, nousi ylös ja sanoi -teeskennellyn rauhallisesti: - --- Menenpähän tuonne jokirantaan sanaa katselemaan, koska siellä -päiväkin niin lämpimästi lekottaa. - --- Sinnehän sinä tietysti menet! -- sanoi vaimo, sillä hän arvasi yhtä -hyvin kuin rovastikin mihin Heikin mieli oikeastaan paloi. - -Ulkona paistoi päivä täydeltä terää, ikäänkuin tahtoen viime kertoja -hyväillä kasvattamaansa viljaa, joka tuhansina ruiskuhilaina ja -ohrakykäinä viipyi vielä pelloilla. Ikkunat kimmelsivät lähellä ja -kaukana ja ilma oli harvinaisen kuulas. Kaikkialla ympäri lakeuden -näkyi riihistä nousevia savupilviä ja ilmassa tuntui lämpiävän elon -raikas tuoksu. Oli niin hiljaista kuin olisi koko luonto herkistynyt -kuuntelemaan auringonsäteiden karkeloa. Eikä tuota hiljaisuutta -häirinnyt, pikemmin vain täydensi se tasainen veisuun humina, joka -kuului kirkosta. - -Rantaan tultuaan istui Heikki nurmikolle ja koetti tirkistellä kirjaan. -Mutta kun hän ei saanut sieltä mitään irti, ähkäsi hän taas raskaasti -ja nousi seisomaan. Haikeamielisesti katsoi hän Pirttirantaa kohti, -jonka talojen katot näkyivät lakean niityn takaa. Ja niin -houkuttelevana mutkitteli sinne pensasten välitse siisti ja kuiva -kinttupolku. Sitten katsahti hän vielä pappilaan päin ja kirkkoa kohti, -työnsi kirjan taskuunsa, painoi lakkinsa syvemmälle ja lähti sielunsa -myöneen miehen päättäväisyydellä astelemaan Pirttirantaa kohti. - - * * * * * - -Heikkiä ei sinä päivänä kuulunut takaisin, ei vielä maanantaina eikä -tiistainakaan. Keskiviikkona iltapäivällä hänen vasta nähtiin -palailevan kotia kohti, ollen varsin kurjassa kunnossa. Verkainen -pyhätakki oli parista kohti pahoin repeytynyt, toinen hiha melkein -irti, kasvoissa oli mustelmia, verestävät silmät pikkusen raollaan ja -takkuiseksi käyneessä tukassa ja parrassa riippui oljentörkyä. Sitä oli -myöskin kaikkialle vaatteisiin takertunut, josta saattoi päättää hänen -tovereineen hummailleen pääasiallisesti lämpiävien riihten seutuvilla. - -Mutta vielä kurjempi oli miespolosen mielentila. Ruumista pakotti -kaikkialta, päätä kolotti ankara kohmelo ja sydäntä painoi hämärä -muisto siitä, että hän siellä viinan humussa oli myynyt rovastin -antaman Uuden Testamentin. Jyskyttävissä aivoissaan liikkuvia -kaikenlaisia syyttäviä mielteitä koetti hän olla huomaamatta hokemalla -puoliääneen: "Näin se routa porsaan kotiin ajaa". Ja niin hän katse -suoraan maahan tähdättynä kulki veltoin ja horjahtelevin askelin -pappilaa kohti ja pääsi vihdoin omaan asuntoonsa. - -Siellä värjötteli hän koko iltapäivän, ollen yhtämittaisen pelon -vallassa, että ovelle ilmestyy tuossa tuokiossa rovastin vihasta -paisunut hahmo. Mutta häntä ei näkynyt ja maata pannessaan tunsi Heikki -olonsa entistä raskaammaksi. Eikä häntä ollenkaan lohduttanut ajatus, -että "kunhan tästä ensi sunnuntaihin päästään, niin kaikki on taas -ennallaan", sillä vielä oli edessä rovastin nuhdesaarna, joka kaikesta -päättäen oli tällä kertaa muodostuva entisiä kipenöitsevämmäksi. - -Rauhattoman yön nukuttuaan meni Heikki aamulla, koko olemuksessaan -vielä täydellinen kohmelon tuntu, renkitupaan aamiaiselle. Ääneti ja -äkeänä hän söi, vaikka jokainen suupala teki kurkussa ankaraa -vastarintaa. Ja kun sisäkkö kohta aamiaisen jälkeen tuli ilmottamaan, -että rovasti tahtoo antaa työmääräykset, painoi Heikki epätoivolla -lakin päähänsä ja koettaen olla näkemättä toisten renkien salakähmäisiä -silmäniskuja lähti pihan yli rovastin puolelle. - -Rovasti ei ollut kamarissaan ja Heikki pysähtyi ovenpieleen. Ykskaks -ilmestyi kuitenkin rovasti sivuovelle ja Heikistä tuntui kuin olisi hän -siihen kohona liikkuen jostakin lennähtänyt. Ja kun hän seivästi -katseensa Heikkiin, tuntui tästä kuin olisi rovasti samalla kasvanut -kaksi kertaa pitemmäksi ja ryhdikkäämmäksi. - --- Äh, sinä ... -- kuului ensinnä kuin maan alta ja sitten ikkunoita -tärisyttävällä voimalla: -- Siipola meillä on isäntärenki! Mitään -puhumatta ja kertaakaan rovastiin vilkaisematta hävisi Heikki -ovenpielestä. - -Pirttiin tultuaan pysähtyi hän Siipolan eteen ja ääneti viittasi -päällään rovastin kamaria kohti. Siipola ymmärsi eleen ja lähti -sisälle, mutta Heikki istui ovipenkille ja koetti ladata piippuaan, -mistä ei kuitenkaan tullut mitään, sillä mieli oli sekaisin ja kädet -vapisivat kovin. Pian palasi Siipola kuitenkin takaisin ja kertoi -naurusuin, että rovasti hänet nähtyään ärjäsi: "Mitä sinä täällä teet, -käske Heikki tänne!" -- No onpas nyt ukolla mutkia, -- sanoi Heikki -kuin itseään rohkaisten, laski tupakkivehkeensä penkille ja lähti -uudelleen isäntänsä luo. - -Rovasti käveli tuimasti edestakaisin huoneessaan ja kun Heikki pysähtyi -ovenpieleen, oli hän juuri huoneen perällä ympäri kääntymässä. -Aivankuin Heikkiä näkemättä kulki hän sitten Heikin mielestä kokonaan -lattiasta koholla hänen sivutseen, niin että Heikin ruumista karsi -kylmä viima, ja jatkoi matkaa tampuurin läpi saliin ja sivuhuoneisiin, -joista kuului vihaisia tuolinsiirtelyjä ja pelottava askelten kopina. -Mutta vihuri ei suinkaan mennyt sitä tietään, vaan läheni yhtä äkeänä -toisaalta. Tuossa tuokiossa ilmestyi näet rovasti sivuovelle, johon -pysähtyen hän äskeisellä tavalla seivästi katseensa Heikkiin. Ensin -kuului rovastin suusta jonkunlaisia epämääräisiä ähkäyksiä: äh, häh, -eh! jonka jälkeen sanat: - --- Sinä paatunut kekäle ... eh ... pellolle minä sinut ajan ... äh... - -Ja kun rovasti viimein pääsi säännöllisiin sanoihin käsiksi, vuodatti -hän kokonaisen raekuuron Heikin ylitse, joka sen kestäessä kutistui -mielessään yhä pienemmäksi, tuijotti jalkoihinsa ja kutristeli pieniä -silmiään. - -Kun rovastin vihanpilvi oli satanut tyhjäksi, vaikeni hän ja alkoi -kävellä pitkin lattiaa. Sitten pysähtyi hän kuin sattumalta perällä -olevan suuren piirongin eteen, avasi lahvun ja koperoitsi jotakin -siellä sisällä. Mutta yhtäkkiä katsahti hän olkansa yli Heikkiä ja -ikäänkuin arvaten tämän mielihyvin seuraavan hänen toimiaan tiuskasi -vihaisesti: - --- Seisot siinä kuin pölkky! Mikset puhu? - -Heikki hiukan liikahti ja rykäsi vaisusti, mutta pysyi muuten ääneti. - -Rovasti askarteli taas piirongin sisällä, josta alkoi kuulua tasainen: -pui, pui, pui, pui ... mikä Heikin korvissa soi kuin ihanin musiikki. - -Vaikka Heikki yhä tuijotti lattiaan, näki hän kuitenkin, kuinka rovasti -kääntyi päin, kädessään iso pikari täynnä rommia, josta ihana tuoksu -levisi ovensuuhun asti ja synnytti Heikin sisällä suloisen kutinan. -Rovasti ei kuitenkaan tarjonnut pikaria suoraan Heikille, vaan asetti -sen toisessa ovenpielessä olevan pesukaapin kannelle. - -Sen jälkeen käveli hän pari kertaa lattian yli, pysähtyi sitten -syrjittäin Heikin eteen ja pesukaappia kohti viitaten sanoi koko joukon -lauhemmalla äänellä: - --- Niele tuo kurkkuus! Kai se sinulle hyvää tekee. - -Kurkkuaan karauttaen siirtyi Heikki pesukaapin luo, tarttui pikariin -molemmin käsin, ettei vain yhtään pisaraa maahan läikähtäisi, ja -tyhjensi lasin yhdellä siemauksella. - --- Äh-häh, -- pääsi häneltä kuin helpotuksen huokaus ja samalla vilahti -rovastin kasvoilla pikainen hymy. - --- Kiitoksia, -- sanoi Heikki pikaria pois pannessaan ja uskalsi nyt -ensi kerran katsoa mulauttaa rovastia silmiin. - -Ja rovastinkin ääni oli nyt kokonaan lauhtunut, kun hän sanoi: - --- Mene ja ole kuin ennenkin! - -Hetkistä myöhemmin seisoi rovasti ikkunassa ja tyytyväisesti hymyillen -katsoi, kuinka Heikki taas jalkansa tukevasti maahan polkien ja savuja -tuprutellen asteli renkijoukon etunenässä työmaalle. - -Viikon työ ja lauvantai-illan ankara sauna haihduttivat sitten Heikin -ruumiista kaikki viinan ja kohmelon jälet, niin että hän seuraavana -sunnuntaina istui Hipon ohjaksissa yhtä tyynenä ja juurevana kuin -ennenkin. Tyytyväisenä ja sirosti juoksi Hippo, tyytyväisenä istui -rovasti ja tyytyväisenä seurasi kirkkoväki silmillään heidän -lähenemistään. Ja kun jumalanpalvelus alkoi, sanoivat kanttorin -virsikirjan hakaset tyytyväisesti: nip, nap! ja täytenä ja voimakkaana -täytti kanttorin mahtava ääni kirkonholvit. Hippo torkkui rauhallisesti -päiväpaisteessa kirkkoveräjän pielessä, Heikki istui kirkon ovipenkissä -leuka tuettuna päälletysten asetettuihin nyrkkeihin ja kuunteli -hartaudella sanaa, jota hänen oma rovastinsa saarnastuolin korkeudesta -voimallisesti julisti. Ja niin oli seurakunnan elämään palannut taas -entinen, tukevasti lutherilainen meno. - - * * * * * - -Koko rovastin elinkauden palveli Heikki pappilassa isäntärenkinä. Joka -syksy elonleikkuun jälkeen ja välistä muinakin vuodenaikoina -uudistuivat tosin ylläkerrotunlaiset epäsoinnut, sillä pitemmän aikaa -raskaassa työssä raadettuaan väitti Heikki terveytensä välttämättä -vaativan perusteellista viinakuuria. Mutta aina noiden harharetkien -jälkeen palasi elämä sentään onnellisesti säännölliseen uomaansa. - -Ja välttämätön oli Heikki rovastille laajan talouden hoidossa ja mikäli -mahdollista piti hänen aina olla rovastin lähettyvillä. Kun rovasti -vanhemmuuden ei lihavuuden takia uskaltanut yksin mennä uimaan, täytyi -Heikin olla hänellä toverina. Niinpä huusi rovasti aina jokirantaan -mennessään läheisellä pellolla työskentelevälle isäntärengilleen: - --- Heikki, tule minua uittamaan! - -Silloin jätti Heikki työaseensa, kiiruhti rantaan ja riisuutui yhdessä -isäntänsä kanssa uimaan. Kun hän sitten kaulaa myöten vedessä -seisoessaan piteli pulikoivaa herraansa ojennetuilla käsivarsillaan, -tapahtui se yhtä tyynesti ja totisesti kuin olisi hän istunut ajurin -penkillä sunnuntaina kirkkoon ajettaessa. - -Ja kun kevättalvisin tuli loisia ja mökkiläisiä pappilaan lainaamaan -jyviä kesätyötä vastaan, tuli Heikin suorittaa jyvien mittaus. -Lainanhakijat saivat kuitenkin ensinnä rovastin puolelta kestää ankaran -"suolaamisen". - --- Mistä minulla on teille jyviä antaa. Miksette itse kokoa ja säästä -pahan päivän varalle? Laiskottelette ja kahvina juotte tienestinne. Ja -kun te edes muistaisitte tulla työhön! - --- Kyllä minä varmasti tulen Jaakonpäiväviikoksi niittytyöhön, -- -yrittää silloin lainanhakija. - --- Niin te kaikki sanotte, mutta kuinkahan moni teistä on pysynyt -sanassaan. - -Sen jälkeen astelee rovasti hetken pitkin lattiaa ja sanoo sitte: - --- Mene ja käske Heikki tänne! - -Heikki tulee ja asettuu hajasäärin isäntänsä eteen, joka kysyy: - --- Onko niitä jyvänkahuja siellä enää yhdenkään hinkalon nurkassa? - --- He, he, on kai siellä ainakin parikymmentä tynnyriä rukiita ja saman -verran ohria, -- vastaa Heikki leveästi. - --- Hä, en minä usko! Mutta menehän ja mittaa tuolle Antille kaksi -nelikkoa puoleksi kumpiakin. - -Tyytyväisenä ja hyvillä mielin lähtee Antti Heikin perässä aittaan, -mutta rovasti huutaa hänelle vielä jälkeen: - --- Muistakin ilmestyä Jaakonpäiväviikolla niittytyöhön. - - * * * * * - -Kun rovasti sitten elämänsä ehtoolla kallistui sairasvuoteelle, hoiteli -häntä aluksi yksi ja toinen naisihminen. Mutta lopulta hän tuskastui -heihin kaikkiin ja sanoi: - --- Ei teistä ole minua hoitamaan. Käskekää Heikki tänne! - -Ja niin vietti Heikki rovastin viimeiset elinviikot hänen vuoteensa -ääressä, käänteli häntä tarvittaessa, auttoi istualleen tai tarjosi -lääkkeitä sekä muita virvokkeita ja istui väliajat tuolilla vuoteen -jalkopäässä kädet polviin tuettuina ja katsellen sairasta isäntäänsä. -Ja kun sitten rovastin nukahdettua viimeiseen uneensa soitettiin -viikonpäivät ruumiskelloja, kihahti Heikillä samoinkuin monella -seurakuntalaisellakin kellon äänen kuullessa silmiin katkerat vedet. -- - -Vanhan rovastin seuraajiin ei Heikki ole voinut perehtyä. Ne ovat -järjestelleet raamatunselityksiä ja raittiusseuroja, mutta olleet -laimeasanaisia saarnamiehiä sekä huonoja talonasukkaita, ja niin on -Heikki vieraantunut kokonaan pappilasta. Pitäjällä hän kiertelee -työmiehenä ja muistelee ikätoveriensa kanssa vanhan rovastin aikaa, -joka tänä eripuraisuuden ja velttouden kautena kangastelee heidän -mielessään kultaisena ajanjaksona. - -(1909.) - - - - -VANHAN HÄVIÖ. - - -Talon nuoret miehet olivat panneet vireille kysymyksen saunarakennuksen -uusimisesta. Heti alunpitäin asettuivat vanha isäntä ja Eljas-ukko -vastustavalle kannalle. Ensin he puhuivat pilkaten ja pisteliäästi -koko puuhasta, jossa he eivät nähneet muuta kuin nuoren polven -turhamaisuutta ja loistonhalua. Mutta kun pilkka ei tehonnut, yritti -vanha isäntä tappaa koko kysymyksen kiivaalla isäntä-sanallaan, -Eljas-ukon häntä säestäessä muutamilla mojovilla sanoilla. - -Asia oli vallankin Eljas-ukolle arka. Hän oli emännän isäpuoli ja ollut -talossa aluksi rengin nimellisenä, sittemmin vähitellen juurtunut -vakinaiseksi talon vaariksi, joka teki työtä vanhasta tottumuksesta, -teki työtä työn eikä palkan vuoksi. Hän asui omassa kamarissaan pihan -perällä ja paitsi väkevätä kahvia oli saunaaminen hänen, ei ainoastaan -välttämättömimpiä, vaan samalla korkeimpia mahdollisia nautintojaan. Ja -tärkeimpänä tekijänä oli saunaamisessa kuuma löyly -- peseminen ja -puhdistaminen olivat vähäpätöisiä sivuasioita, jonka näki siitäkin, -että ukon selkäpuolella paistoi tavallisesti hänen saunasta tullessaan -valtavia nokilautumia. Mutta niin piti ukon mielestä ollakin, ne -kuuluivat tarpeellisina lisinä hänen saunamenoihinsa. - -Vanha sauna oli kivenheiton matkalla pihasta. Se oli kookas isontalon -sauna, jossa sopi kerralla kymmenen miestä lauteille. Alhaalla oli -pienoinen neliskulmainen akkuna, mutta ylhäällä lauteiden kohdalla oli -vain nyrkin mentävä luukku, josta pahinta tikuraa sopi laskea pois. -Eljas-ukon ollessa lauteilla sitä ei kuitenkaan uskallettu pitää auki, -joten lauteilla aina silloin oli melkein täyspimeä, jonka keskestä -alhaalla nokisen kiukaan kupeella kyyröttävän saunapiian silmiin -vilkkui paljaita ja kovin punottavia ruumiinosia ja kuului veden -solinaa, voimakasta ähkinää ja huumaava vihdanläiske. - -Eljas-ukolla oli parin vuosikymmenen kuluessa ollut oma vakinainen -paikkansa lauteiden pimeimmässä sopessa, johon löyly kaikista kuumimmin -vastasi. Tuntuikin aina kuin löyly olisi rauhatonna kierrellyt kaikki -saunan sopet, ylenkatseellisesti sivuuttaen muut kylpijät ja vasta -Eljas-ukon nurkkaan osuessaan rauhottuneena kietoutunut hänen -ympärilleen kuumana utupilvenä, jonka sisästä kuului tasainen vihdan -rapsutus ja mielihyvän aiheuttamaa ähkimistä. - -Siinä samalla tilalla, jossa kiiltävän nokiseen penkkiin oli jo aikoja -sitten huomattava syvennys muodostunut, oli ukko parin vuosikymmenen -mennessä tottunut talvisin kaksi kertaa viikossa ja kesin joka ilta -saman saunatunnelmansa uudistamaan. Eihän siis ollut kumma, että -kysymys vanhan saunan hävittämisestä sai tuossa tyynessä ja -harvasanaisessa ukossa sisällisen ihmisen täydelliseen kapinaan. Hän ei -voinut mitenkään kuvitella elämäänsä ilman tuota vanhaa, nokista -saunaa, jonka suuren kiukaan hän itse aikoinaan oli suurella huolella -rakentanut ja sitten vuosien mennen monet kerrat korjannut ja uusinut -ja jossa oli häntä varten erityinen kotoisa soppi, mikä hänen -mielikuvituksessaan oli käynyt melkein pyhäksi ja loukkaamattomaksi -paikaksi. - -Olihan ukko kyllä silloin tällöin matkalla tai kylässä ollessaan -muissakin saunoissa kylpenyt, mutta ei niissä missään saanut syntymään -sitä oikeata ja totista saunatunnelmaa, joka ukolle oli kaikki -kaikessa. Vieraat lauteet, vieras haju ja outo löylyn tikura niissä -häiritsi saunahartautta. Jo lauteille johtavat portaatkin niissä kylän -saunoissa olivat tylysti vieraat, milloin liian jyrkät, milloin -horjuvat ja toisin vuoroin taas kovin kiusallisen kapeat porraslaudat. -Mutta kotona vanhassa saunassa ne olivat niin mukavalleen vinossa, -ettei huomannutkaan, kun niitä myöten lauteille pyörähti. - -Kaikkenahan se saunan uudistaminen olisi vielä ukon mielestä mennyt, -jos uudesta olisi tahdottu tehdä visusti entisen kaltainen, johon ukko -olisi saanut kiukaan rakentaa. Mutta nuorilla miehillä olikin mielessä -aivan uudenaikainen sauna, uloslämpiävä, sellainen kuin kirkonkylällä -oli joku aika sitten poliisille ja kauppiaalle rakennettu. - -Ukko halveksi sydämensä syvyydestä sellaisia saunoja. Hän kadotti -kokonaan tavallisen tyyneytensä ja puhui katkera sävy äänessään: - --- Eihän ne ... mitä saunoja ne semmoiset on! Savua sitä pitää saunassa -olla, sisäänlämpiviä niiden olla pitää, jos mieli oikeata löylyä saada! -Herroille ja lapsille ne ovat omiaan sellaiset uloslämpiävät...! - -Vanha isäntä oli täydellisesti yhtä mieltä ja vaikka hän koettikin -voimasanalla tukehuttaa koko tuuman, näytti se sittenkin pyrkivän -toteutumaan. Hänen sanansa oli kadottanut entisen teränsä ja nuoret -miehet toimivat enemmän kuin puhuivat. He vetivät hirsiä omin päinsä ja -alkoivat rakentaa. Kasvavalla huolella näki Eljas-ukko hirsikerroksen -toisensa jälkeen kohoavan ja tuuman toteutumista ei siis ollut enää -epäileminen. - -Mutta ne rakensivat uuden saunan eri paikkaan, lähemmäs pihaa kaivon -viereen. Ehkä vanha sauna saikin jäädä koskemattomaksi paikoilleen? -Siltä se melkein näytti ja ukko tunsi toivonkipinän viriävän -sydämeensä. Hänen teki monasti mieli kysyä sitä seikkaa, mutta ei -oikein uskaltanut. Parempi odottaa ja katsoa syrjästä. Jos se saisi -paikalleen jäädä, niin eihän hänellä mitään hätää, hän kylpisi vanhan -isännän kanssa edelleenkin siinä eivätkä uudesta olisi tietääkseenkään. - -Pilkallisina ja katkerina he vanhan isännän kanssa pysyivät yhä -edelleenkin uuden saunan rakennuspuuhaa kohtaan. - --- Eiköhän siinä pojillakin vain tule vielä turvaaminen vanhaan -saunaan, kun ei uudessa rupea löyly vetelemäänkään! -- toisteli -Eljas-ukko kuin sillä salaista huoltaan suistaakseen ja samoista syistä -liitti vanha isäntä perään: - --- Kunhan vain ei niin kävisikin! - -Mutta kohtalo oli määrännyt vanhan saunan tyyten häviämään. Talon -suoviljelyksille tarvittiin majapirttiä kesäistä työväkeä varten ja -nuoret miehet ehdottivat vanhan saunan siirrettäväksi sinne. Kiusaus -oli vanhalle isännälle liian suuri. Kun nyt kerran kuitenkin uusi sauna -oli syntymässä, niin olihan hyvä, että vanha saunakin oli vielä -joksikin hyödyksi, kun ei sitä kylpemiseenkään enää välttämättä -tarvittu. Hänellä ei ollut sitä samaa järkähtämätöntä uskoa vanhan -savusaunan ehdottomaan etevämmyyteen kuin Eljas-ukolla ja niin saivat -nuoret miehet tahtonsa täytetyksi. Mutta Eljas-ukolta sammui -viimeinenkin riutuen kytenyt toivonkipinä. - -Kun uusi sauna oli valmistumassa, oli määrä ryhtyä vanhaa hajottamaan, -jotta se viimeisillä kevätkelillä ehdittäisiin siirrellä suopellolle. -Ja niin tuli lauantai-ilta, jolloin Eljas-ukko viimeisen kerran kylpi -tutulla sijallaan vanhassa saunassa. Mutta hän oli katkeralla mielin -eikä saanutkaan kiinni entisestä tunnelmasta. Ensinnä istui hän pitkän -tuokion silmät ummessa nurkassaan, mielessä sydäntä ahdistava -tietoisuus, että hän ei samassa paikassa saa enää koskaan istua, että -viikon kuluttua sitä tuttua paikkaa ei ole enää olemassakaan. Mutta -sitten kun muita kiipesi lauteille, alkoi hän ottaa löylyä. Äkeällä -äänellä komensi hän saunottajaa yhä lisäämään ja lisäämään löylyä, niin -että aremmat parkuen pakenivat lauteilta ja sietävämmätkin seurasivat -pahasti ähkyen perässä. Mutta ukko otti yhä lisää ja heilutti vihtaa -hartiovoimin kuin olisi hän kerta kaikkiaan aikonut kuitata loppuikänsä -saunahalut. Ja kun hän sitten viimeinkin laskeusi alas ja hänen -haahmonsa tuli sankean höyrypilven keskeltä näkyviin, oli hänen -ruumiinsa tulenhohtava ja ankara kuumuus oli kihonnut päähän, niin että -hän ulos mennessään kolhasi otsansa ovenpieleen. - -Niin kylpi ukko viimeisen kerran vanhassa saunassa. - -Maanantaina alettiin sitä hajottaa ja keskiviikkona kylvettiin ensi -kerran uudessa saunassa. Se lämmitettiin lattian alta, jonne oli -erikoinen ovi sivuseinässä. Savu meni pellillä varustetusta, -varsinaisen saunan läpi kulkevasta tornista ulos ja löylyvesi lyötiin -uunintapaisesta aukosta sisälle. Lauteita ei ollut, penkit vain -seinustoilla ja kahdessa vastakkaisessa seinässä suurehkot akkunat. -Punaiseksi maalattuna, lautaeteisineen, tornineen ja akkunoineen näytti -se Eljas-ukosta kovin oudolta ja hänestä tuntui tuiki mahdottomalta -nimittää sellaista saunaksi. - -Viime kerran vanhassa saunassa kylvettyään oli hän päätellyt -mielessään, ettei hän uuteen saunaan jalkaansa astu. Jos milloin -saunaamishalu kävisi kovin sietämättömäksi, niin kävisi hän naapurissa -kylpemässä, siellä kun oli vielä sauna vanhaa mallia. - -Mutta kun hän sitten keskiviikkoiltana näki väen vaeltavan uuteen -saunaan, alkoi ukko tuntea ruumiissaan sietämätöntä löylynkaipuuta. Hän -koetti olla sitä ajattelematta, mutta ihossa kutisi kuin kiusaa tehden -ja härnäten. Liehän tuolla pöksässä kuumuutta sielläkin, ajatteli hän -ja sitten perään: saattaisihan tuota kerran käydä katsomassa, sittepä -hänen tietää. Ja niin nähtiin ukon tuokion kuluttua vanhaan tahtiinsa -astelevan paitasillaan saunaa kohti, kädessä oma kunnon vihtansa. - -Oudon ja kovin vastenmielisen vaikutuksen teki häneen tuo valoisa sauna -tiilikivimuurineen ja puhtaan valkoisine seinineen. Kuin häpeissään -istahti hän hämärimpään nurkkaan ja alkoi tunnustella löylyn makua. -Oudolta tuntui sekin. Kuumuutta siinä kyllä oli, mutta tuoksu oli -vieras ja vastenmielinen. - -Sanaakaan puhumatta alkoi hän vihdalla sääriään rapsutella. Vanha -isäntä istui peräseinällä muiden miesten keskellä ja kuului siellä -lepertelevän jotain sellaista kuin että taitaahan se saunana mennä -tämäkin, kun ehtii siihen tottua. Nuoret miehet tuntuivat olevan siitä -hyvillään. He olivat aluksi ikäänkuin aristelleet, että miten ukot -rupeaisivat heidän saunalaitostaan arvostelemaan. Eljas-ukolla oli jo -mietittynä muutamia sapekkaita sanoja, mutta vanhan isännän vanhuuden -penseyttä osottavan lepertelyn kuullessaan suututti häntä niin, ettei -hän puhunut mitään, vaan virutti silmänsä kylmävesisangossa ja lähti -ennen muita pois. - -Eikä ukon tunteet muuttuneet sen ystävällisemmiksi uutta saunaa -kohtaan, vaikka hän vastakin kävi siellä kylpemässä. Se oli -ristiriitojen aikaa ukolle. Kun tuli tavallinen saunailta, jolloin ukon -ruumis oli tottunut löylykuurinsa saamaan, oli hänen mahdoton pysyä -pois saunasta, vaikkei hän koskaan enää voinutkaan saada entistä -saunatunnelmaansa palautumaan. Kävi hän jonkun kerran naapurissakin -kylpemässä, mutta sinnekin oli liian pitkä matka, että joka kerta olisi -viitsinyt sen kävellä eikä se naapurin saunakaan ollut sen vanhan -kotisaunan, veroinen. Niin täytyi käydä uudessa saunassa. Kylpemättä ei -voinut, olla, sehän olisi ollut ihan kuolemaksi, ja uudessa saunassa -kylpemiseen hän taas ei voinut tottua. - - * * * * * - -Eräänä kevätkesän leutona iltapäivänä heräsi Eljas-ukossa tavallista -väkevämpi saunaamishalu. Hän pysähtyi työssään ja katsoi eteensä, mutta -silmissä oli sellainen ilme kuin hän ei näkisi sillä hetkellä mitään -ulkomaailmasta. Vanha sauna ja sen nokinen, tuttu peränurkka oli taasen -yhtäkkiä ja elävästi hänen sisällisen näkövoimansa eteen kuvastunut. Se -tapahtui aina silloin, kun hänen jossakin hyvin pölyisessä työssä -ollessaan ruumista alkoi kovin sietämättömästi kutisemaan. Hän kävi -ajatuksissaan läpi kaikki kylpemismenot vanhassa saunassa, alkaen siitä -kun hän saunan siinnyttyä paitasillaan ennen muita asteli saunaan, -hautoi vihdan omilla tempuillaan, kiipesi lauteille ja alustavan löylyn -otettuaan ja hikoilun alkuun päästyään istui silmät ummessa ja nautti -tunnelman kohoutumisesta. - -Tavallista elävämmin kuvastui tänään kaikki hänen mieleensä. Hän oli -sieramissaan tuntevinaan tutun löylyn hajun ja pitkin hänen ruumistaan -kulki hivelevä väristys, kun hän kuvitteli löylyn ihanasti kirvelevänä -ihoaan nuoleksivan. Silloin oli hän tarttuvinaan vihtaan ja alkavinaan -sääriään rapsutella, mutta havahtui samalla todellisuuteen, ihana -mielikuva särkyi, hajosi ja häipyi riekaleina tyhjyyteen, ja ukon tuli -hyvin paha olla. - -Hän mietti jo lähteä naapuriin kylpemään, mutta samalla juolahti hänen -mieleensä eräs tuuma ja hän lähti tupaan. - -Siellä oli vanha isäntä yksinään. Hän istui ruuvipenkin edessä ja -silmälasit nenällään viilata jumitti jotakin rautaa. Eljas-ukko istui -penkille siihen lähelle. - -Tuokion kuluttua keskeytti vanha isäntä työnsä, silmäsi ulos ja kysyi: - --- Onkos ukko pannut saunan lämpiämään? - -Sitä Eljas-ukko oli odottanutkin. - --- Enpä minä häntä ... -- vastasi hän hitaasti. - --- Eiköhän sitä sietäisi lämmittää ... tuntuu tässä kylpyä haluttavan. - --- .... tiedä, eipä siellä tahdo saada oikeata löylyä. - -Hän oli käynyt vähän rauhattomaksi, nousi seisomaan ja rupesi piippuaan -laittamaan. Vanha isäntä näytti innostuvan, hän kääntyi Eljas-ukkoon -päin, alensi ääntään ja sanoi: - --- No niin minustakin! On siinä joku vieras maku tuon uuden saunan -löylyssä, mikä hänessä sitten liekin. - -Eljas-ukko hymähti halveksivasti. - --- Tietäähän tuon, kun kaikki savu ulos menee. Sisäänlämpiävän sen -pitää saunan olla, ei se löyly muuten oikeaa tule! - -Viimeiset sanansa sanoi ukko suurella painolla. - --- Kyllä se niin on, -- sanoi vanha isäntä alakuloisesti ja näytti -siinä Eljas-ukon edessä tuntevan kuin syyllisyyttä vanhan saunan -häviämisestä. - -Eljas-ukko tuprautteli piipustaan sakeita savupilviä ja mietti, joko -hän sanoisi sen, kun vanha isäntä tuli siihen itsestään. Ääntään -vieläkin enemmän alentaen, vaikkei tuvassa muita ollutkaan, sanoi hän: - --- Mutta saattaahan sen tuon uuden saunankin sisään lämmittää. Sulkee -vain pellin... - --- Ky-yllä kai sen saattaa, -- arveli ukko mahdollisimman levollisesti -ja maltittomuuttaan peittääkseen katseli ympäri kattoa. - --- No, mitäs muuta kuin pane lämmitä ja pelti kiinni, niin saadaan -tässä taas oikeata löylyä! - --- ... tiedä häntä, mahtaisiko tuota uskaltaa? - -Hän oli tähdännyt oikeaan paikkaan. Vanhassa isännässä heräsi -silmänräpäyksessä tunto vanhasta rajattomasta isäntävallastaan ja -kiivastuen tiuskasi hän: - --- Kun minä sen kerta sanon, niin sen uskaltaa! Pane vain lämpiämään ja -pelti kiinni! - --- Saattaapa tuon panna, -- ja ukon kasvoille levisi makea myhäily, kun -hän kääntyi ja lähti ulos kävelemään. - -Nähtiin sitten tuokion kuluttua Eljas-ukon kärryliiterin ja halkovajan -nurkitse pitkin askelin harppovan saunaa kohti, käsivarsillaan ankara -halkosylyys. Kuin varkain pujahti hän saunan alakertaan ja kohta sen -jälkeen alkoi tornista savua purnuta. Mutta ukkopa meni vikkelästi ylös -saunaan ja sulki pellin, jolloin kitkerää ja pöllyävää savua alkoi -löylyaukon täydeltä tupruta saunaan, leviten ympäri huonetta ja tuota -pikaa peittäen näkyvistä valkoisina säilyneet seinät. Ukko sulki -tiiviisti oven ja palasi työmaalleen. Mutta aina vähän päästä täytyi -hänen silmätä saunaa kohti ja tyytyväisyydellä näki hän savun vanhaan -tapaan tulla höllöttelevän ovenpielistä ja katonrajauksesta. -Seinämaalistaan ja tornistaan huolimatta saattoi uutta saunaakin jo -saunan nimellä kunnioittaa. - -Se ehti siintyä jo ennenkuin väki työmailtaan palasi ja ukko lähti -vanhan isännän kanssa heti saunaan. Oven avattuaan tunsi hän -sieramissaan heti tutun hajun ja kovin tyytyväisenä rupesi hän -vihtaansa hautomaan. Kun he sitten istuivat perälavitsalla, kumpikin -eri nurkassaan, tulkitsivat he toisilleen tyytyväisyytensä löylyyn ja -sen makuun. - --- No, nythän se joltakin tuntuu. - --- Tietääpäs se, kun oikealla tavalla lämmittää. - -Seinät olivat käyneet melkein mustiksi. Se tuppasi kumpaakin -huolettamaan, vaikka he siitä visusti vaikenivatkin. Mutta kumpikin -tunsi toisen ajattelevan sitä samaa ja minkä melun nuoret miehet siitä -nostaisivat. Eljas-ukko lisäsi löylyä ja koetti silmät ummessa saada -entisen saunatunnelmansa päästä kiinni. Löyly oli kyllä oivallista, -mutta sittenkään hän ei päässyt oikein omaan elementtiinsä. Seinissä -tapahtunut jyrkeä muutos häiritsi väkisinkin. Ja niin he kumpikin -istuivat nurkassaan äänettöminä ja äkeinä. - -Kun pihalta alkoi kuulua ääniä, jotka lähenivät saunaa, laskeusi vanha -isäntä kiiruusti alas ja lähti sanaa puhumatta pois. Eljas-ukko otti -vielä löylyä ja koetti hartioitaan kylvettää, mutta kun eteisestä alkoi -kuulua jalkain töminää nuorten miesten siellä riisuutuessa, virautti -ukkokin hätäisesti silmänsä ja rintansa, laskeusi alas, otti myttyrään -käärityn paidan eteensä ja lähti ulos. - -Siinä pihan halki astellessaan kuuli hän takanaan saunanoven narisevan -ja sitten äänekkäitä ja harmistuneita huudahduksia: - --- Mitäs tämä on! - --- Seinät aivan mustana! - --- Vaarit sulkeneet pellin ja laskeneet savun sisään ... silti niillä -semmoinen kiiru olikin! - --- No ne on äijiä, sietäisivätpä senkin mokomat... - -Eljas-ukko kiiruhti askeliaan ja istahti oman puolensa portaalle, jossa -hän oli tottunut saunatunnelmansa jälkimainingeista nauttimaan, viileän -iltailman hyväillessä kuumaa ruumista. Kyynärpäät polviin nojattuina -hän siinä kauan istui ja silmät penseinä tuijotti eteensä. Selvästi hän -nyt tunsi, että hän ei saa ikinä enää vanhasta saunatunnelmastaan -kiinni, että hän itsekin kuuluu jo auttamattomasti menneisyyteen -samoinkuin se sijoiltaan hävitetty vanha saunakin. - -Ennen hän oli aina pukenut paidan päälleen ja mennyt kamariinsa -ennenkuin vihdasta ihoon tarttuneet lehdet kerkesivät irti kuivua, -mutta nyt hän istui samassa asennossa vielä sittenkin, kun ne olivat jo -olkapäiltä ja kyliltä karisseet maahan, missä lieto illan leyhkä niitä -laiskasti siirteli keskipihaa kohti. - -(1907). - - - - -SUSI. - - -Eräs unilukkarin rengin vävy kuuluu kerran kehaisseen olevansa -"viimeisestä nipukasta papillista säätyä". Tuo lienee sentään jo -liiallista säätykäsitteiden venyttämistä. Sen sijaan ovat rättäri, -silta- ja jahtivouti voineet kohtuudella lukea itsensä kuuluviksi -hallinnollisten virkamiesten viimeiseen nipukkaan. - -Mainitut virat ovat kai nykyään jo lakkautetut. Milloin jahti- tai -"susivoudin" kunniakas virka on laannut uhkealla nimellään -virkamiesluokan nimistöä koristamasta, en nyt satu tarkalleen -tietämään. Mutta kovin kauan siitä ei voi olla, koska minunkin -kotikylässäni parisenkymmentä vuotta sitten kannettiin vielä -jahtivoudin kapat, jotka peri tuon viran onnellinen omistaja, eräs -kunnan suurimpia talokkaita, jolla lisäksi oli vielä herrastuomarinkin -titteli. Kun hänellä vielä, ikäänkuin kaiken maallisen siunauksen -viimeisenä voiteluna, oli sangen huomattava ja hyvin pyöristynyt vatsa, -niin eihän ollut yhtään ihme, että tuo jahtivoutiherrastuomari kohosi -kuntalaisten mielikuvituksessa rovastiakin mahtavammaksi. - -Mitä arvoisan susivoudin virkatehtäviin kuului, sitä minä en tiennyt, -ja lienevätkö vanhemmatkaan ihmiset siitä sen paremmin selvillä olleet. -Ainoa tehtävä, minkä kaikki tiesivät hänellä varmasti olevan, oli -palkan periminen, jota tuli kappa jyviä talolta. Napisematta sen -kuntalaiset maksoivat kuten ainakin esivallalleen uskolliset alamaiset. -Mutta että puheenalaisella virkamiehellä oli jotakin tekemistä suden -kanssa, se kävi nimestä selville. Tosin ei paikkakunnalla ollut susia -vuosikymmeniin liikkunut, joten ainakaan minä en voinut päästä -selvyyteen siitä kuinka suden ja susivoudin tuli toisiinsa suhtautua. -Sitä seikkaa eivät vähimmälläkään tavalla valaisseet ne monet -susijutut, joita vanhan kansan ihmiset kertoilivat. Susivoutia ei -niissä yhdessäkään esiintynyt. - -Mutta kerran sitten kylmänä ja lumisena talvena ajausi paikkakunnalle -susi jostakin sieltä Kajaanin nälkäperukoilta päin. Ensinnä liikkui -pitäjällä itsepintaisia huhuja, että siellä ja siellä oli muka nähty -suden jälet. - -"Mitäs joutavia, jonkun suuren koiran jälet vain!" väittivät vanhemmat -miehet kyynillisen itsepintaisesti. - -Mutta sitten ilmestyi niitä, jotka olivat aivan "ilmisiinsä" nähneet -suden. Sitä ja sitä Matin Liisaa tai Liisan Mattia vastaan oli juosta -houvottanut sillä ja sillä metsätaipaleella, mutta kun Matin Liisa tai -Liisan Matti oli karjaissut niin ja niin, niin metsään oli pökässyt. - -"He, he, tainnut olla vain vallesmannin Vahti!" väittivät taas -tuomasluonteet. - -"Mitä sitä nyt taas tyhjää inttää, kyllähän sen nyt jokainen -vallesmannin Vahdin tuntee!" huusivat kiivastuneina ne, jotka olivat -suden vierailukäynnin ottaneet täytenä totena. - -Ja pitäjäläiset jakaantuivat kahteen puolueeseen, niihin, jotka -uskoivat suteen ja niihin, jotka kielsivät sen olemassaolon -paikkakunnalla. Mutta edellinen puolue kasvoi päivä päivältä, sillä yhä -useampia ilmestyi, jotka väittivät nähneensä suden tai ainakin -sudenjälet. Ja kun yhä useampia koirarakkeja pitäjän eri kulmilta -hävisi teille tietämättömille, täytyi lopulta kaikkien uskoa, että -todellakin vallesmannin Vahtia mahtavampi peto oli seudulle ilmestynyt. - -Susivouti oli viimeiseen saakka väittänyt perättömäksi huhuja, joita -pitäjällä risteili tuosta hänen virkamahtinsa piiriin kuuluvasta -häntyristä. Eikä hän ollut millänsäkään, vaikka hänen itsensä täytyi -lopulta myöntää jutuissa olevan jotain perää. - -Mutta pelkkä susivoudin nimi ei nähtävästikään riittänyt paikkakunnalta -karkottamaan petoa, joka päivä päivältä kävi yhä rohkeammaksi. Eräänä -yönä kevättalvella kävi se jo niin julkeaksi, että retkeili läpi -taajaan asutun kirkonkylän, jossa kaikki koirat alkaen vallesmannin -Vahdista aina postineidin iäti värisevään sylirakkiin saakka sinä yönä -ulvoivat ja ärhentelivät, aivankuin viimeinen päivä olisi ollut -kynnyksellä. - -Kyllä maailmaan ääntä mahtuu, lienee varmaankin susi arvellut tuosta -serkkujensa aikaansaamasta melusta, ja loikkaillen pitkin hypyin -talojen välitse sieppasi se illallispalakseen leipurin pienen mutta -ylen lihavan Mopen. - -Kun tuo suden viimeinen tihutyö tuli aamulla tunnetuksi, eivät ihmiset -voineet pidättyä naurusta. Susi, tuo synkkä ja iäti nälkäinen ryöväri, -oli esiintynyt tällä kertaa kerrassaan leikinlaskijana, sillä leipurin -muori oli vuosikausia lihottanut Moppea kermalla ja nisuleivoksilla -aivankuin odottaen tuota vierailua. - -"Hoksasipa peijakas katsoa eteensä!" - -Mutta missä asiaa ei otettu ollenkaan leikin kannalta, niin se oli -juuri leipurissa. Muori itkeskeli ja kertoi kertomasta päästyäänkin, -kuinka hän ei voi mitenkään ymmärtää, mikä sitä Moppe vainajaa vetikin -sinä yönä ulos. Moppe polonen, joka aina muulloin oli viettänyt yönsä -isäntäväkensä kanssa samassa huoneessa! Ja kyyneleet kuivattuaan -tiuskasi muori kerran, että sitäkö täytistä sillä susivoudillakin -tehdään ja sitäkö täytistä sille kapat maksetaan, kun pedot kerran -saavat vapaasti liikkua ja ihmisten elukoita haaskata. - -Tosiaankin, eiköhän juuri nyt ollut susivoudin aika osottaa, mitä hänen -virkaansa kuului? Niin, niin, ei suinkaan niitä kappoja oltu tarkotettu -noin vain suotta aikojaan maksettaviksi. Ja kun yhä edelleenkin -tapahtui, että tämän ja tuon talon koirasta jäi vain vaatimaton -hännänpää tai karvatukko muistuttamaan hänen maallisen vaelluksensa -päiviä, ei susivouti katsonut enää voivansa istua rauhallisena -alallaan. Koirista hän nyt itse asiassa viis, mutta arveluttavampaa oli -se, että kappojen maksajat alkoivat yhä äänekkäämmin murista. Jos mieli -edelleenkin saada kappansa täyteen sullottuina ja ylitsevuotavina, oli -hänen jo aika näyttää, että esivalta ei miekkaa hukkaan kanna. - -Eräänä sunnuntaina jumalanpalveluksen jälkeen hän sitten ryhtyi -toimenpiteisiin. Edellisenä yönä oli susi taas retkeillyt kirkonkylän -lähistöllä ja muutamia suksimiehiä oli aamuvarhaisesta liikkunut hänen -jälillään. Juuri kun kirkosta päästiin, tuli tieto, että he olivat -järven takana ihan suden kintereillä. Silloin komensi susivouti -virkansa puolesta kirkkomiehet liikkeelle, sillä nyt oli miesjoukolla -helppo saartaa väsytetty susi. - -Ja tuona kevättalvisena sunnuntaipäivänä tapahtuikin se ihme, että susi -saatiin näyttäytymään koko kylän väelle. Se tapahtui kirkonkylän -laiteella olevan pienen ja matalarantaisen järven jäällä, jossa susi -joutui jonkunlaiseen puolisaarrokseen. - -Silloinkos kävi järvellä melu ja rähäkkä. Miehiä hevosella ja jalan, -toisilla pyssyräikät kainalossa, toisilla karahkat olalla, liikkui -jäällä mustanaan. Ja joukon jatkoksi juosta hynttyytti sinne -lähitaloista akkoja siunaillen ja hoilaten. Koirat täyttivät ilman -vimmatulla räyskytyksellä, mutta pysyen sentään kunnioittavan -välimatkan päässä sudesta, joka kieli ulkona suusta loikkaili -hölmistyneenä ja näköjään neuvotonna edestakaisin. - -Jahtivouti huusi ja ärhenteli ja ajoi hevosellaan täyttä laukkaa -miesjoukon luota toisen luo, koettaen saada syntymään umpinaista -saarrosketjua. Järven toista päätä kohti, josta joki lähti niittyjen -läpi luikertelemaan, oli piirityslinjassa vielä neljänneskilometrin -laajuinen aukko. Ainoastaan joukko räkyttäviä koiria juosta houvotteli -siellä toistensa ympäri. - -Susi ei luonnollisestikaan jättänyt käyttämättä vihollisarmeijan -vitkastelua hyväkseen. Ennenkuin huutelevat ja töllistelevät miesjoukot -ehtivät hajota ketjuksi ja sulkea aukon, lähti susi tavattoman pitkiä -hyppyjä tehden loikkimaan ulos tuolta epämieluisalta näyttämöltä. Häntä -koipien välissä väistyivät koirat syrjään. Ainoastaan susivoudin -pystykorva piti, arvatenkin isäntänsä virka-aseman johdosta, -velvollisuutenaan uskaltautua hampaitaan näytellen lähemmäs sutta. -Mutta tuo kaikkea häveliäisyyttä puuttuva käytös kävi susivoudin -rakille kalliiksi. Susi teki äkkinäisen syrjähypyn ja tarttuen tuota -virkavallan palvelukseen antautunutta sukulaistaan niskaharjaksista -alkoi raahata häntä mukanaan. - -"Parhaaseenpa osasi taas tarttua!" kuului huutoja, ja nauraen sekä -hoilaten hajosi vaivalla muodostunut piiritysketju. - -Susivouti oli harmista haleta. Kun hän paljosta huutamisesta ei saanut -enää ääntään kulkemaan, että olisi komentanut miehiä suden jälkeen, -heittäysi hän itse rekeensä ja lähti ruoskan vinkuessa tavottamaan -ryöväriä, joka tuolla viimeisellä tekosellaan oli saattanut hänen -virka-arvonsa suorastaan naurun alaiseksi. - -Susi, joka arvatenkin olisi halunnut virkaintoisesta pystykorvasta -valmistaa päivällisaterian, huomasi pelastumiselleen välttämättömäksi -heittää taakkansa hangelle, mihin se puolikuoliaana jäi keppuroimaan. -Kaksinkertaisella vauhdilla jatkoi se sitten matkaansa ja katosi joen -mutkaukseen, kintereillään täyttä laukkaa ajava, kiukusta pakahtuva -jahtivouti. - -Vasta iltahämärissä saapui jahtivouti kotiinsa, selittäen että hän jo -kerran muka oli saavuttamaisillaan suden ja ajamaisillaan sen päälle, -mutta silloin solahtivat valjaat hevosen päältä ja niin pääsi susi -näkymättömiin. - -"Niin, niin, mitäs kummaa siinä, sillä sudellahan on aina suden lykyt!" - -Jahtivouti katsoi kai tällä voimanponnistuksella kuitanneensa menneiden -vuosien kapat, sillä susi sai sen jälkeen hänen puoleltaan olla -pitemmän ajan rauhassa. Jotkut yksityiset suksi- ja pyssymiehet sitä -kyllä ahdistivat, mutta onnellisesti säilytti se nahkansa kesään -saakka. - -Että susi kesäksikin jäi paikkakunnalle, oli jo hyvin arveluttavaa. -Sieltä ja täältä alkoi piankin kuulua haikeita valituksia suden -lammaslaumoissa tekemistä tuhotöistä. Yhä kiukkuisemmin alettiin taas -puhua jahtivoudista ja hänen kapoistaan. Lopulta katsoikin tämä -tarpeelliseksi ryhtyä uusiin toimenpiteisiin. - -Mutta kesällä, jolloin ei jälkiä näkynyt, oli mahdotonta ajaa sutta tai -saada se saarroksiin. Sen vuoksi ryhtyi jahtivouti suuremmoisiin -strategisiin liikkeisiin, joiden tarkotuksena oli häätää susi pitäjän -alueelta kokonaan pois. Hän sai apua ylemmältä esivallalta, nimittäin -nimismieheltä, ja niin kuulutettiin puolesta pitäjästä mies talosta -kokoontumaan määrättyyn paikkaan. Kellä suinkin oli pyssy, hänen oli se -otettava mukaan. - -Miehiä kokoontui sudenajoon viljalti. Kaikille, joilla oli pahanenkaan -ampuma-ase, jaettiin kunnan puolesta ruutia ja nalleja. Sitten heidät -sijotettiin kutakuinkin suorana viivana puolen pitäjän läpi kulkevalle -maantielle, parikymmentä syltä aina miehen väliä, joten heistä venyi -penikulman pituinen ketju. Ketjun, jota pitkin susivoutikenraali -lopuksi ajoi kääseissään jaellen armeijalle viimeisiä neuvojaan, tuli -merkin saatuaan lähteä yhtaikaa liikkeelle ja samassa järjestyksessä, -pyssyjään paukutellen, huutaen ja menoten samota läpi maantien ja -pitäjänrajan välisen laajan metsäkulman. Rajalla ilmotettiin olevan -naapuripitäjän miehiä omain viranomaistensa johdolla, ja he lähtisivät -sitten jatkamaan ajoa oman alueensa läpi. - -Oliko herrojen viranomaisten tarkotus ajaa susi täten pitäjä pitäjältä -aina Pohjanlahteen saakka ja sinne hukuttaa, siitä minulla ei ole -tietoa. Ja muutoinkin olisi ehkä joku entisajan nerokkaimmista -kondottiereistä voinut strategisessa suhteessa tehdä joitakin painavia -muistutuksia tätä suunnitelmaa vastaan. Sillä jos suden tiedettiinkin -muutamia päiviä sitten asustaneen hyökkäyksen alaisella metsäkulmalla, -niin oliko sanottu, että se siellä enää olisi, varsinkin kun ottaa -huomioon puheenalaisen häntyrin levottoman ja liikkuvan luonteen? Jos -kysymyksessä olisi ollut esim. karhu, niin asia olisi ollut vallan -toinen. Mutta sudestahan oli juuri edellisen talven aikana syntynyt -samantapaisia legendoja kuin ennen tanskalaissotien aikana Niilo -Grabbesta, joka oli yhtaikaa kaikkialla eikä silti missään. Ja toiseksi -saattoi sangen painavilla syillä kysyä: oliko niin varmaa, että susi, -jos hän nyt sattuikin olemaan tällä pitäjän kulmalla, syrjiin -poikkeamatta kiltisti juoksisi ketjun edellä naapuripitäjän rajalle, -asettuakseen sitten siellä sikäläisen rintaman eteen kuin hevonen -valjaisiin ja juostakseen niin edelleen aina Pohjanlahteen saakka? - -Mutta tällaisia seikkoja eivät miehet ottaneet punnitakseen, eikähän -miehistön asia olekaan arvostella päällystön toimenpiteitä. Innokkain -huudoin ja tihein pyssynlaukauksin lähtivät he merkkilaukausten pitkin -linjaa kaikuessa samoilemaan tuota paripenikulmaista, soista ja -rämeistä metsätaivalta. Ja puolen päivää kuului siltä pitäjän kulmalta -sotainen pauhina, joka varmaankin tuotti lohtua niiden mieliin, joiden -koirain tai lammasten kanssa susi oli rakentanut lähempää tuttavuutta. - -Mutta vähitellen sammui rähinä ja pyssyjen pauke. Soita tarpoessaan -väsyivät miehet, kokoontuivat yksiin joukkoihin ja hiljaa jutellen -jatkoivat matkaa pitäjän rajalle, josta he hiukan levähdettyään ja -naapurikylän miehiä näkemättäkään palasivat läpi väsyneinä ja -kipeytynein raajoin kotiinsa. - -Seuraavana päivänä kuultiin, että susi oli eilispäivänä vastakkaisella -kulmalla pitäjää tehnyt pillojaan erään talon lammaskarjassa. - -Siinä sitä nyt siis oltiin! Ja sudenajossa mukana olleet alkoivat -ankarasti arvostella koko yritystä. "Mitäs, tiesihän sen nyt jo -lähtiessäkin, ettei sillä pelillä pitkällekään päästä!" Jokaisella oli -parempi suunnitelma, että niin ja niin sitä olisi pitänyt tehdä ja susi -olisi varmasti joutunut loukkuun. Jahtivoudin ja nimismiehen -typeryydestä olivat kaikki yhtä mieltä. - -Mutta edellinen, jolla virkavelvollisuutensa lisäksi oli sitten -viimetalvisen tapauksen selvästi persoonallistakin kainia sutta -kohtaan, teki vielä tuonnempana kesällä uuden, joltistakin -mielikuvitusrikkautta todistavan ehdotuksen tuon juonikkaan häntäniekan -karkottamiseksi. Metsiin pitäjän eri kulmille oli kiviin ja kallioihin -porattava ankarat latingit, jotka sitten samana yönä yhtaikaa -sytytettäisiin. Siitä syntyvä pelottava jyrinä karkottaisi varmasti -suden mailta halmeilta. Kuinka tämä yritys olisi onnistunut, on -mahdoton sanoa, sillä sitä ei pantu koskaan toimeen. Susi teki koko -kesän pillojaan ja vasta seuraavana talvena menetti se naapuripitäjässä -nahkansa. - -Sen jälkeen ei paikkakunnalla ole ainakaan pitempään susia oleskellut. -Huomattavimmat seuraukset tästä sen viimeisestä vierailukäynnistä -olivat seuraavat: 1) niiden hyväilyjen johdosta, joiden esineiksi -leipurin ja susivoudin koirat olivat joutuneet, liittyi kansan -mielikuvituksessa suden luonteeseen jonkinlainen humoristinen piirre, -2) kun jahtivoudin virat joitakin vuosia sen jälkeen lakkautettiin, -pidettiin esivallan toimenpidettä kerrankin ihan naulanpäähän osattuna. - - - - -VAARALLISELLA RETKELLÄ. - - -Tupakkavaunun lyhemmällä ovipenkillä istui vanhanpuoleinen mies, jonka -yhdellä silmäyksellä saattoi huomata syrjäseutulaiseksi. Hänen laihoja -kasvojaan ympäröi naavoittunut parta, päällään hänellä oli -vanhankuosinen sarkatakki ja jalassa pieksusaappaat, joista lähtevä -tervanhaju tuntui yli vaunun. Hän istui penkillä syrjittäin ja söi -avopäin evästä laukustaan. - -Vastapäisellä penkillä istui kaksi jätkää, jotka kuluneilla ja -likaisilla korteilla nopein kädenliikkein pelasivat viittä lehteä. Kun -ukko lopetti syönnin, sulkien voirasiansa ja pyyhkien puukkoaan -housuihinsa, päättivät jätkätkin pelinsä ja ottaen ylätaskuistaan -esille pennin paperossit alkoivat savustella. Kumpikin tarkasteli nyt -ukkoa, joka hitaalla perusteellisuudella ahtoi visapiippuunsa -nurkantakasia parin korttelin pituisesta tupakkimassista. - -Vihdoin alotti toinen keskustelun, kysyen eräänlaisella tuttavallisella -ylemmyydellä: - --- Mihinkäs asti isäntä reissaa? - -Ukko puhalsi savun suustaan, sylkäsi sitten ja rykäsi vielä perään, -minkä jälkeen hän oli valmis vastaamaan: - --- Tornioonhan tässä olisi meininki päästä. - --- No sittenhän meillä on sama matka. - --- Vai sinne tekin, -- innostui ukko ja muuttui heti käytöksessään -avonaisemmaksi, -- taidatte olla sieltä puolen kotoisinkin? - --- No eipä juuri sieltä, mutta töissä on oltu siellä Roution sahalla ja -sinne ollaan nytkin menossa. - --- No ihan kuin naulan päähän! -- innostui ukko yhä enemmän, -- minä -kun myös olen juuri samalle sahalle menossa. - --- Ettäkö oikein töihin? -- hymähtivät jätkät. - --- Ehei, mitäs minusta nyt sahan töihin! -- nauroi ukko. -- Muuten vain -tuli asiaa. Minulla oli näet poika siellä työssä ja se otti ja tässä -pääsiäisen aikana kuoli tapaturmaisesti, miten lienee lankkupinon -päältä horjahtanut alas niin että taittoi selkänsä. Ja nyt sitten viime -viikolla kirjottivat sieltä sahalta, että se oli tapaturmavakuutuksessa -ja että saisi tulla rahoja nostamaan. - --- Te taidattekin olla sen Kasurin Esko-vainajan isä? -- keskeytti -toinen jätkä. - --- No se juuri! Tunsittekos tekin Eskon? - --- Tokihan me Eskon tunsimme, kun oltiin monena vuonna yksissä töissä, --- vakuuttivat jätkät. - --- No katsopas! -- ihasteli ukko. - -Hän lämpeni yhä enemmän jätkiä kohtaan, jotka tuntuivat hänestä nyt -melkein sukulaisilta. Hän olikin puolen päivää äänetönnä saanut istua -köröttää outojen ihmisten parissa. - --- Tehän sitä sitten opastattekin minun sinne sahalle, minä kun olen -aivan outo niillä main, -- pyydysteli ukko. - --- Kyllähän me, mitäs siinä on muuta kuin mennään heti asemalta yksin -matkoin. - --- Sattuipa se tosiaan mukavasti, -- ihasteli Kasuri edelleen ja alkoi -sitten omasta alotteestaan kertoilla elämänsä vaiheita: kuinka hän oli -suuren lapsijoukon isänä asettunut kylmään korpeen, rakentanut sinne -mökin ja raivannut peltoa; kuinka lapset aikaistuttuaan olivat järkiään -lentäneet maailmalle; kuinka hän vanhana ja selkävaivaisena miehenä oli -muorineen häätynyt mökiltä pois, mutta kuinka hän oli asettunut toiseen -korven kolkkaan ja yhdessä muorin kanssa raivannut sinne uudet pellot; -ja kuinka he kahden nyt elelivät siellä pienessä pirttipahasessa. - --- Ei ole ollut varoja rakentaa kunnollista asumusta eikä pojista ole -ollut ennen penninkään apua, kunnekka nyt sitten tuli ihka tietämättä -vakuutusmaksu. Vaikka raskas oli sekin apu, kun se tuli pojan kuoleman -hintana, -- lopetti hän juttelunsa. - --- Kuinkas isosta se Esko oli vakuuttanut itsensä? -- kysyi nyt toinen -miehistä. - -Mutta Kasuri muuttuikin yhtäkkiä varovaiseksi ja vastasi -epämääräisesti: - --- Olihan se ... niin että kyllä minä niillä rahoilla, jos ne nyt -sieltä ensinnäkin saa, voin isomman tupakantin laittaa. - -Hän puhaltaa turisteli öljyä piipunvarrestaan ja jatkoi kielevästi: - --- Tähän asti minä olenkin pannut pääpainon ulkohuoneille. Navetat, -riihet ja tallit olen itse vähitellen salvaa jäkrittänyt, mutta nyt kun -olisi pitänyt omankin pään suojaksi kunnollinen asumus saada, loppuivat -voimat. On ruvennut sellainen ankara kolotus selkää vaivaamaan, ettei -kykene enää salvukirvestä heiluttamaan. Saa nähdä nyt sitten, saaneeko -tässä sen vieraalla väellä pystyyn. - -Sen jälkeen mennä täristettiin ääneti eteenpäin. Kasuri täytti -uudelleen piippunsa, veteli savuja ja katui mielessään, että oli -tullutkin niin tarkkaan oudoille miehille asiastaan jutelleeksi. Ties -miten ystäviksi vielä voivat heittäytyä, kun saivat niistä rahoista -kuulla... - -Iltapuolella päivää saapuivat he perille ja Kasuri lähti yhdessä -miesten kanssa astelemaan suoraa sahalle. Miehet neuvoivat työnjohtajan -asunnon ja laukkunsa porstuaan laskien pistäysi Kasuri kyökkiin. - -Kun hän edellisellä viikolla oli saanut sahan työnjohtajalta kirjeen, -jossa häntä kehotettiin tulemaan sahalle nostamaan poikavainajansa -kolmen tuhannen markan tapaturmavakuutusta, oli asia Kasurista tuntunut -suorastaan unennäöltä. Jo lähes paria kuukautta aikaisemmin oli hän -saanut tiedon poikansa kuolemasta, jonka aiheuttama mielimurteisuus oli -jo ehtinyt asettua. Tapaturmavakuutuksesta ei hänellä ollut ennen -kirjeen saapumista ollut mitään tietoa. "En minä oikein jaksa uskoa, -että sieltä mitään rahoja lähtee, mutta menenpä häntä nyt varsin -käymään", oli hän lähtiessään muorille sanonut. Eikä hän itse asiassa -ollutkaan koko matkalla jaksanut oikein uskoa saavansa rahoja, sillä -kolme tuhatta markkaa tuntui hänestä ihan uskomattomalta summalta. -Siksi hänen jännityksensä kohosi korkeimmilleen, kun palvelustyttö meni -sisähuoneista työnjohtajaa kutsumaan. - -Hetken perästä ilmestyi kyökkiin kovaääninen reipas mies. Silmättyään -Kasuria ja ehtimättä vastata tämän tervehdykseen lausui hän: - --- Taidatte olla sen Esko Kasuri-vainajan isä? - --- Ka sehän minä olen, mutta kuinkas te sen niin pian hoksasia? - --- Näin päältä, -- sanoi työnjohtaja tyytyväisenä, -- mutta kylläpä te -tulittekin parhaaseen aikaan. Täällä on muuan naikkonen, joka taisi -elää yksissä Eskon kanssa, ja se väittää Eskon lasaretissa maatessaan -luvanneen vakuutusrahat hänelle ja vaatii niitä nyt sen perusteella -itselleen. Mutta ei niitä hänelle anneta. Lähdetäänhän konttorin -puolelle, niin saatte rahat taskuunne. - -Kasurilla rupesivat ihan polvet vapisemaan ja tuntui kuin hengityskin -olisi tahtonut salpautua. - --- Että oikeinko ne rahat on tänne lähetetty? -- sammalsi hän -hämillään. - --- Hyvä toki, kolme tuhatta täällä on teitä odottamassa. Taikka -oikeastaan hyvin hituista vaille, sillä lähetyskustannukset on -vähennetty pois, mutta se ei tee täyttä markkaakaan. - --- Olisihan siitä nyt saanut vaikka enempikin ottaa, -- hymisi Kasuri, -jonka mielestä työnjohtaja oli maailman paras mies. - -Kentällä konttorihuoneuston edustalla loikoili tupakoiden ja jutellen -joukko sahan työmiehiä, joiden keskellä Kasuri huomasi äskeiset -opastajansakin. Ne olivat nähtävästi juuri kertoneet hänestä toisille -miehille, sillä yksi joukosta kysyi heidän ohi kulkiessaan: - --- Rahojakos vaari menee nostamaan? - --- ... tiedä häntä, tokko tuolta suuriakaan rahoja lähtenee, -- vastasi -Kasuri vältellen ja kiiruhti työnjohtajan jälestä portaita ylös. - -Kun he olivat tulleet sisälle, haki työnjohtaja pöytälaatikosta -muutamia papereita ja lausui: - --- Näihin olisi summa kuitattava. Osaattakos te nimenne kirjottaa. - --- Enhän minä ... puumerkkiinhän ne ovat aina saaneet tyytyä. - --- No pistäkäähän sitten puumerkki alle, kun minä ensinnä kirjotan -nimenne. - -Kasuri otti kynän kömpelöiden ja kuhmuisten sormiensa väliin sekä -piirsi työnjohtajan osottamaan kohtaan tuumankorkuisen latinalaisen -K:n. Siitä tuli hyvin mutkainen, sillä kynää pitelevä käsi vapisi -kovin. - --- Eikö tuo täydestä käyne? -- sanoi hän, laskien helpotuksesta -huokaisten kynän pöydälle. - -Kun paperit oli vielä varustettu todistajain nimikirjotuksilla, avasi -työnjohtaja kassakaapin ja latoi pöydälle viisi viidensadan markan -seteliä, niiden päälle neljä satamarkkasta, sitten kasan kahdenkymmenen -ja kymmenen markan seteleitä sekä loppukukkuraksi joukon hopearahoja. -Kasuri katsoi neuvotonna rahaläjää, vilkasi sitten työnjohtajaa ja -sammalsi: - --- Että nuoko ne sitten tulee minulle? - --- Kuinkas muuten! Ei muuta kuin sullokaa poveenne ja onneksi vain -olkoon! -- vastasi työnjohtaja iloisesti. - --- Mutta ... entäs teille vaivoistanne? - --- Ei tietysti mitään teidän puolestanne, sillä vakuutusyhtiöhän -minulle asiamiesvaivani maksaa. - --- No, ottaisitte nyt kuitenkin minunkin puolestani ... kun niitä siinä -kerta noinkin varavalti on. - --- Ehei se tule kysymykseenkään! Suoltakaa vain rahat taskuunne. - -Kun Kasuri ei enää tiennyt, miten palkita tuota maailman parasta miestä -tai muutoin hänelle myötätuntoaan osottaa, sammalsi hän yhä -neuvottomampana: - --- Mutta mistäs te tiedätte, olenko minä Esko Kasurin oikea isä, kun -ette ole mitään todistuksiakaan tiedustellut. Vaikka kyllähän minulla -on täällä sellainenkin varattuna. - -Hän kaivoi povitaskustaan ikikuluneen ja paikatun nahkalompakon, josta -hän kopeloi esiin papintodistuksen, ojentaen sen työnjohtajalle. - --- Naamahan se on miehen paras todistaja, -- lausui tämä -hyväntuulisesti ja laski papin kirjan paperiensa joukkoon. - -Kasuri läheni rahakasaa, mutta arveli vielä: - --- Tuntuupa niin oudolta ottaa päälleen noin isoja rahoja... Etteköhän -te ottaisi ja pitäisi niitä vielä vähän aikaa ja lähettäisi sitten -postissa sinne minun kotikylääni. - --- Mutta pankaa itse lähtiessänne kaupungin postikonttorista menemään -postilähetyksenä. Ei se maksa kuin muutaman kymmenen penniä ja kotona -ne ovat yhtä aikaa kuin te itsekin. Ja kyllähän te nyt toki täältä -kaupunkiin uskallatte ne viedä, näin päiväsaikana, -- rauhotteli -työnjohtaja. - --- Hm, no, taitaapa se käydä laatuun, -- sanoi Kasuri ja alkoi sulloa -rahoja lompakkoonsa. - --- Olisitte nyt itsekin laskenut ne rahat, ettei vain mitään erehdystä -olisi tapahtunut. - --- Mitäs joutavia, kyllähän minä nyt toki uskon sen teidänkin -laskemallanne, -- vastasi Kasuri ja lisäsi huolestuneena, akkunasta -ulos vilkaisten: -- Tulikin mainituksi noille jätkille, jotka minun -tänne sahalle opastivat, että täältä pitäisi rahoja saada. - --- Mitäpäs niistä välittää, menkää vain muuna miessä sivu elkääkä -ryhtykö millekään niiden kanssa. - -Saatuaan lompakon visusti povitaskuun kätketyksi sekä takin -huolellisesti napitetuksi puristi Kasuri jäähyväisiksi työnjohtajan -kättä ja lähti huoneesta kiiruusti, salatakseen kiitollisuuden -tunteiden aiheuttamaa mielenliikutustaan. Lakin sijotti hän molemmin -käsin vasta portailla päähänsä ja vaikka hänen kasvonsa hohtivatkin ja -polvet vavahtelivat, koetti hän mahdollisimman rauhallisesti laskeutua -pihalle. - --- No tulikos vaarille rahoja? -- kysyi äskeinen jätkä raa'alla -äänekkyydellä, samalla kun koko miesjoukko kiinnitti katseensa -Kasuriin. - -Kasuri pysähtyi koin noiduttuna heidän eteensä ja koetti hymyillä, -sammaltaen: - --- Niin rahojako? Koiran häntää sieltä rahoiksi tuli. Se näkyykin -juutas olevan niin sotkuinen asia, ettei ne rahat hevillä heltiäkään, -he, he... - --- No mikä sen nyt selvän asian on niin sotkenut? -- tiukkasi puhetta -johtava jätkä. - --- Mikä ne herrain mutkat tietää, -- sanoi Kasuri, siristäen viekkaasti -vasenta silmäänsä ja ryhtyen piippuaan täyttämään. - -Hänen oli tavattoman vaikea olla. Povessa tuntui kuin polttavan ja -kainaloita hiosti. Häneen äänetönnä tähystelevä miesjoukko tuntui -hänestä nälkäiseltä ihmissyöjälaumalta. Mutta äänettömyys tuntui kahta -kaameammalta ja hän koetti leperrellä: - --- Vaikka lupasivathan he lähettää rahat, jos ne kerran rupeavat -heltiämään, ettei minun vanhan miehen tarvitse tänne uutta reissua -tehdä. - -Mutta tähän takertui taas jätkä, kääntyen nurmikolla toiselle -kylelleen: - --- Paljostakos se Esko oli vakuuttanut itsensä? - --- Eihän se paljosta... Mitä lie ollut siinä tuhannen markan korvilla, -vaikka eihän siitä jää hetikään niin paljoa, kun kaikki kulut ja muut -menot ensin päältä vähennetään, -- koetti Kasuri panna parastaan. - -Mutta nyt sekaantui asiaan muuan miesjoukon takana suullaan makaava -jätkä, sanoa järäyttämällä: - --- Kolmesta tuhannestahan tuo se Taava puhui, joka kans on niitä rahoja -itselleen vainustellut. - --- Ei ole perää, kyllä ne ovat Taavan omia luuloja, -- ehätti Kasuri -hädissään, ojentaen samalla tupakkimassinsa etumaiselle miehelle -ikäänkuin sovitusuhriksi sekä kääntääkseen samalla puhetta muualle. - --- Siinä olisi oikeita sydänmaan tupakeita, jos niinkuin passaisi panna -piippuun. - --- Onpas siinä oikein vanhan kansan massi, -- ihasteli jätkä, -- -vasikan kusirakostako tuo on tehty? - --- Vasikan, vasikanhan minä sen tein ja ensi kynttilänpäivänä tulee se -minulla olleeksi kahdeksantoista vuotta, -- kiiruhti Kasuri -huojentuneena selittämään, samalla kuin massi kierteli kädestä käteen. - -Kun se viimein palasi takaisin Kasurille, kuului konttorin portailta -työnjohtajan ääni, joka kutsui luokseen jotakin miehistä. Silloin -vapautui Kasuri kokonaan lumouksestaan, työnsi tupakkimassin taskuun ja -rupesi tekemään lähtöä. Mutta silloin alkoi hänestä tuntua, että hän on -tehnyt jotakin vääryyttä noille miehille.. Hänen teki mielensä hyvittää -se jollakin tavoin, mutta sekaannuksissaan ei hän osannut muuta kuin -sanoa: - --- No, hyvästi nyt vain, miehet, täytyy tässä joutua asemalle. - -Sen sanottuaan lähti hän kävelemään pois. Rauhalliseksi ei hän -kuitenkaan itseään tuntenut vielä sittenkään, kun hän oli jo päässyt -sahan lähettyviltä. Kaikissa sahan ja kaupungin välisellä tiellä -kohtaamissaan henkilöissä näki hän vaanivan ryöstömurhaajan ja hänestä -tuntui kuin olisi hän povessaan kulettanut vaarallista räjähdysainetta, -joka milloin hyvänsä saattoi saada aikaan mullistavan tuhon. Hän koetti -kädellään suojata vasemmanpuoleista poveaan, johon kaikki näyttivät -kohdistavan katseensa. - -Kaupunkiin päästyään näki hän poliisikonstaapelin seisoskelevan -muutaman pikku puiston nurkalla. Hän läheni kiiruusti konstaapelia ja -tiedusteli postikonttoria. Kun konstaapeli oli perusteellisesti -neuvonut sen, lisäsi Kasuri arasti: - --- Etteköhän tulisi saattamaan, minä kun olen aivan outo täällä? - -Itse asiassa olisi hän halunnut poliisimiehen turvakseen tuolle -lyhyelle lopputaipaleelle. Mutta haukotellen vastasi konstu: - --- Mitäs joutavia, kyllähän sinne nyt tästä osaa vaikka sika säkki -päässä. Tuon ensimäisen nurkan ympäri vain ja sitten katua pitkin -vasemmalle, kunnes tulee eteen postikonttorin suuri kyltti. - -Onnellisesti pääsikin Kasuri postikonttoriin ja sai -asiansa toimitetuksi. Hän antoi kaikki sahalta saamansa rahat, -yksinpä pienemmät hopeatkin, postissa kuletettavaksi ja maksoi -lähetyskustannukset messinkileukaisesta housuntaskukukkarostaan. Vasta -sitten tunsi hän painon hartioiltaan putoavan, kun hän rahojen sijalle -lompakkoon sijotti kuitin. - -Asemalle saapui hän lähes tuntia ennen iltajunan lähtöä. Hän istahti -rappusten nurkalle, avasi eväslaukkunsa ja alkoi hyvällä halulla -aterioida. - -Hän tunsi olonsa suunnilleen samanlaiseksi kuin lauantai-iltana, kovan -työviikon jälkeen, saunasta tultua. Yhtämittaa hymyili hän, samalla -kuin poskilihaksen alla hitaasti liikehti iso voileivän pala. - --- Katos, kun ittekseen nauraa, on tainnut toisenkin ryypyn paiskata -poskeensa, -- sanoi tavaramakasiinilta palaava asemamies puoliääneen -toverilleen. - -Mutta Kasuri ei piitannut, eipä edes huomannutkaan heitä. Hän ajatteli -vain omia asioitaan. - -Kolme tuhatta markkaa, mitä kaikkea sillä hankkiikaan! No, sen tuvan -kuitenkin ensiksi. - -Sitä tupajuttua alkoi hän nyt harkita perusteellisesti. Eräänä -sunnuntai-iltana viime kesänä oli hän ollut Viertolan talossa. Siellä -oli vanha, puolittain ränsistynyt tupakantti kaksine kamarineen. Hän -oli syynäillyt sitä tarkkaan ja puukonpäällään koputellut seinähirsiä, -että vieläkö ne ovat kovia. "Ostapas siitä, Kasuri, tupa itsellesi, -saat koko laitoksen ovineen ikkunoineen kolmella sadalla markalla", oli -isäntä sanonut. "Ei siihen tarvitse montakaan kuormallista uusia -hirsiä, kun siitä saa sellaisen pytingin, että pois tieltä." -- -"Milläpäs sitä köyhä ostaa", oli hän vastannut ja asia oli jäänyt -siihen, mutta monta kertaa oli tupa sen jälkeen palannut mieleen. Jo -tänne tulomatkalla oli se yhtämittaa pyrkinyt esille sukeltamaan, mutta -hän oli joka kerta sylkässyt sen pois mielestään, koska hän ei ollut -katsonut rahojen saantia läheskään varmaksi. - -Mutta nyt hän menee kotiin tultuaan suoraapäätä Viertolaan ja tekee -kaupat ja sitten ensimäisillä syyskeleillä siirrellään tupa hänen -omalle konnulleen. - -Syönnin lopetettuaan ja junaa odotellessaan purki hän sitten -ajatuksissaan Viertolan vanhan tupakantin perustuksiaan myöten ja -tunnusteli kirveshamaralla kutakin hirttä erikseen. - --- Ähäh, onpahan siinä laho kohta, mutta kun uudesta hirrestä panee -jatkon, niin menee sekin, -- hymähteli hän puoliääneen. - -Muutamia pikkukaupungin joutilaita iltakävelijöitä oli asettunut -rappusille hänen lähettyvilleen. Ne iskivät silmää toisilleen, -hymyilivät ja tyrskähtelivät, mutta Kasuri ei heistä tiennyt mitään. - -Kun juna viipyi, rupesi häntä lopulta huolettamaan, että Viertolainen -onkin ehkä ehtinyt näinä päivinä myydä tupansa jollekin toiselle. Hän -koetti lohdutella itseään, etteihän se nyt kesäsydännä ole sitä kenelle -saanut kaupatuksi. Ja kun juna vihdoinkin asettui asemasillan laitaan, -sieppasi hän kiiruusti laukkunsa ja lopetti vaunuun rientäessään -ajatusjuoksunsa näin: - --- Kunhan vain ei sittekin joku ryöttä kerkeäisi siihen väliin -tuppautumaan! - -Asemahuoneen rappusille jätti hän yhtä hymyileviä naamoja kuin hänellä -itselläänkin oli ollut siihen asettuessaan. - -Vaunuun tultuaan kyyrähti Kasuri taas lyhemmälle ovipenkille ja -unhottaen kokonaan, että hän oli puoli tuntia sitten syönyt vahvasti, -kaivoi hän laukustaan eväsvehkeet, riisui lakin päästään ja alkoi -aterioida. Ja kun juna lähti liikkeelle, mutisi hän tyytyväisenä: - --- Oli se sentään Jumalan onni, että tämä retki näin kunnialla päättyi. -Kun nyt vain kerkeäisi ajoissa sitä tupaa ostamaan, että muorikin ennen -kuolemaansa saisi vähän väljemmillä lattioilla liikkua! - - - - - - -III. - - - - -TULEVAISUUDEN MIES. - - -Herra Valonheimo oli aamulla saapunut Pietariin. Oltuaan koko päivän -liikkeellä asioitaan järjestelemässä oli hän juuri syönyt vahvan -illallisen omassa huoneessaan ja varustausi käymään levolle. - -Makuulla hiukan luettuaan siirsi hän kirjan syrjään ja antoi unta -odotellessaan mielikuvituksen vapaasti liikkua. - -Hän oli tyytyväinen itseensä ja oli aina sitä ollut, sillä hän oli -osannut elämänsä järjestää ja viittoa oikean suunnan tulevaisuudelleen. -Heti ensimäisenä ylioppilasvuotenaan oli hän osottautunut mieheksi, -johon kiinnitettiin paljon toiveita. Ja niistä ajoista oli hän -lakkaamatta ja varmasti kohonnut. Hänen karrieeristaan saattoi sanoa, -että se oli ollut loistava. - -Hän oli heti opintokautensa alussa älynnyt, mitä miehen tulevaisuudelle -merkitsevät sellaiset seikat kuin kansallismielisyys, raittius- ja -siveellisyysaatteet. Ja hän oli vannoutunut niiden kannattajaksi eikä -ollut laskuissaan erehtynyt. Hän oli ollut oikean ihanneylioppilaan -perikuva: oli ottanut innolla osaa kaikkiin yrityksiin, mitä noiden -hyvien asiain alalla ja nimessä suinkin liikkeelle pantiin. Hän oli -esiintynyt puhujana kaikenkarvaisissa kokouksissa, hautajais- ja -juhlatilaisuuksissa, johtanut lähetystöjä kansallisten merkkimiesten -syntymäpäivä-onnitteluille, ollut milloin minkin yhdistyksen seppelettä -kulettaen mukana samojen merkkimiesten hautasaatoissa, kuulunut -jäsenenä, puheenjohtajana, sihteerinä tai tilintarkastajana -lukemattomiin seuroihin ja komiteoihin. Yleensä ollut aina esillä ja -äänessä. Siksi hänet jo varhain huomattiin ja hänestä sanottiin, -että hän on kyky ja että hänellä on tulevaisuutta. Ja suurena -nimenmuuttopäivänä hän sitten oli ottanut tuon komealta kajahtavan ja -tosi kansallisen nimen Valonheimo. Joka kylvää, se saa myös niittää. -Loistavat tutkinnot suoritettuaan oli hänellä nyt kolmekymmentä -täytettyään senaatissa vakinainen virka, josta herui palkkaa kahdeksan -tuhatta -- vaatimattomasti tosin hänen suuriin ansioihinsa ja -pääkaupungin kalliisiin olosuhtesiin nähden. Mutta hän oli kiipeevä -edelleen, sillä kansallismielisyys, raittius- ja siveellisyysaate -olivat ratsuja, jotka kantoivat. Hän oli vasta saanut stipendin -venäjänkielen opiskelua varten keisarikunnassa, viisisataa markkaa -kuukaudessa puolen vuoden aikana -- vaatimattomasti tosin, mutta -katsoen isänmaansa köyhyyteen ja tottuneena aatteiden puolesta -työskentelemään saattoi hän tyytyä. Ja hän tyytyikin. - -Nyt oli hän saapunut opintoretkelleen, joka oli avaava hänelle tien -sinne, missä oli hänen unelmiensa päämaali -- senaattorinsalkku. - -Hän kohensi asentoaan pietarilaisen hotellin pehmeällä patjalla ja -jatkoi haaveitaan. - -Mutta mitä tuo oli? Keskelle huonetta ilmestyi kuin lattian alta -kohonneena hyvin epäilyttävän näköinen mies, jossa kaikesta huolimatta -oli sentään jotakin tutunomaista. Sillä oli iso kyömynenä, tukka ja -parta takkuinen, pitkät ja hontelot sääret kantoivat laihaa ja -kumartunutta yläruumista. Päällään hänellä oli harmaa ja likainen -takki, jonka alta näkyi pitempi musta takki. Päässä hänellä oli -vanhanaikainen, nukkavieru ja läntistynyt silinteri. - -Mies laski selästään suuren ja näköjään raskaan säkin. Kourien -vasemmalla kädellä partaansa lähestyi hän hoippuen sänkyä ja kysyi: - --- Mitä Helsinkiin kuuluu? - -Herra Valonheimo oli hämmästyksestä ja pelosta aivan mykistynyt. Mutta -kun hän näki miehen kasvoilla leikkivän hyväntahtoisen, melkeinpä -iloisen hymyn, asettui hänen pelkonsa hieman ja hän päätteli olevansa -jonkun vaarattoman mielipuolen kanssa tekemisissä. - --- Kuka te olette, joka tuolla tavoin tunkeutte ihmisten luo? -- sai -hän lopulta tiuskasseeksi. - --- Kukako? Ettekö minua tunne? -- kysyi vuorostaan vieras, joka -lakkaamatta hykerteli pitkäsormisia käsiään, kouri partaansa ja teiskui -honteloilla jaloillaan. - --- Olenko minä velvollinen tuntemaan kaikki kulkurirentut! -- ärjäsi -herra Valonheimo. - --- He, he, niinpä tosiaankin. Ja onhan siitä jo aikaa kun minä viimeksi -Helsingissä olin. Mutta kai te olette kuullut Sipistä puhuttavan? - --- Sipistä? -- ja herra Valonheimon mieleen välähti äkkiä, kenenkä -muotokuvaa tuo kutsumaton vieras oli muistuttanut. -- Sipi, niin -todellakin. Mutta sehän oli mahdotonta! - --- Kuinka te rohkenette olla noin julkea? Sipihän on maannut haudassa -jo kolmattakymmentä vuotta! - -Kuinka hän ei olisi sitä tiennyt, sillä hän oli kerran, kun osakunta -kävi Sipin haudalla, pitänyt tilaisuudessa lennokkaan puheen, terottaen -kuulijain mieliin, kuinka tuon itsensä uhraavan vainajan jalo elämäntyö -oli esimerkiksi kelpaava jokaiselle köyhän isänmaan pojalle. - -Mutta omituinen vieras alkoi nauraa niin että vedet tirsuivat silmistä. -Ja kun hän vihdoin sai naurultaan tilaa, puhui hän vilkkaasti teiskuen -ja viittoillen: - --- Petkutusta, petkutusta kaikki tyyni! Kun minä tälle matkalle -lähdettyäni sairastin vähän aikaa täällä Ohdan sairaalassa ja sieltä -päästyäni lähdin kenellekään ilmottamatta sisä-Venäjälle, niin luulivat -minun kuolleen ja kaivoivat Pargalan hautausmaasta jonkun tuntemattoman -ruumiin, jonka minuna kuljettivat Helsingin hautausmaahan, heh, heh, -hee! Eikö se tosiaankin ollut hauska kepponen? Minä olen saanut -työskennellä rauhassa kaikkien kademielten hyökkäyksiltä, jopa saanut -nähdä itseäni ja elämäntyötäni ylisteltävänkin. Ajatelkaa, minullekin -pidetty ylistyspuheita, heh, heh! Niillä minä pääasiallisesti olenkin -näinä viime vuosina elänyt, kun yhteenkään apurahan pyyntööni ei -suostuttu. - -Vieraan selitys tuntui herra Valonheimosta hyvinkin todennäköiseltä. Ja -kun hän lisäksi otti huomioon miehen ulkomuodon, alkoi hän uskoa, että -hänen edessään oli todellakin Sipi ilmielävänä. Mutta samalla vakaantui -hänen mielessään totuus jota ei hän ennen ollut tullut ajatelleeksi, -että nimittäin Sipin kaltaiset merkkimiehet tekivät isänmaalleen -suurimman palveluksen vetäytymällä mahdollisimman nopeasti hautaan. -Heillä kun eläissään ei ole mitään vaikutusvaltaa, jonka avulla nuoret -kyvyt pääsisivät kohoamaan, oli heistä kuoltuaan kuitenkin se hyöty, -että nuo samaiset kyvyt saattoivat heidän haudoillaan sekä heidän -muistokseen vietetyissä juhlatilaisuuksissa tuoda puheissa ja -esitelmissä kykynsä esille. - --- Mutta sallitteko nyt minun vuorostani tiedustella, kuka te -olette? -- jatkoi Sipi kohteliaaseen tapaansa. -- Huomasin vain -matkustajaluettelosta täällä majailevan jonkun suomalaisen enkä -malttanut olla poikkeamatta tervehtimään ja Helsingin kuulumisia -kysäsemään. - -Herra Valonheimon vastenmielisyys ei vähentynyt vierasta kohtaan, -vaikka hän tulikin vakuutetuksi edessään olevan oikean Sipin. Mutta kun -hän kerran oli pitänyt juhlapuheen Sipin haudalla, katsoi hän -kohteliaisuuden vaatimukseksi esittää itsensä. - --- Olen tohtori Valonheimo Helsingistä, -- ja hetken mietittyään piti -hän tarpeellisena lisätä, ettei Sipi kävisi kovin tungettelevaksi: -- -palvelen senaatissa kahdeksan tuhannen vuosipalkalla. Nykyään olen -täällä kieliopinnoita varten, jota varten minulla on valtiolta -kolmentuhannen stipendi. - --- Kolmen tuhannen stipendi! -- huudahti Sipi käsiään yhteen lyöden. -- -Mitä kieliä te opiskelette, itämaisia vai suomalais-ugrilaisiako? - --- Mitä? Venäjää tietysti! Sanoinhan että minulla on virka senaatissa. - -Sipi tuijotti häntä suu auki, kävi sitten tavattoman iloiseksi ja -kysyi: - --- Mutta kuinka monasti teidän on pitänyt pyytää, ennenkuin saitte tuon -apurahan? - -Herra Valonheimo hymähti pilkallisesti. - --- Tietysti minä sain heti! Jätin vain anomuksen ja kävin suullisesti -asianomaisia puhuttelemassa. - -Sipi kävi yhä iloisemmaksi. - --- Onko siellä nykyään todellakin niin suuresti olot muuttuneet? -Yksistään venäjänkielen opiskelua varten kolmetuhatta! Ja heti ensi -pyynnöllä! - -Hän kävellä hoippui edestakaisin, hykerteli käsiään ja istahti tuolille -lähelle vuodetta. - --- Mutta nythän on sitte aika minunkin uudelleen koettaa. Ettekö -luulisi heidän myöntyvän, jos pyytäisin viittäsataa, saadakseni -tilaisuuden järjestää tutkimusteni tulokset? Viisisataa -- ja hän -hykerteli mielihyvästä käsiään -- mitä minä saisinkaan sillä aikaan! - -Herra Valonheimoa suututti. Mahdollisimman kylmästi hän sanoi: - --- Mutta eihän teillä ole mitään tutkintoja eikä virka-arvoja! - -Sipi kävi äänettömäksi ja näytti kuin kokoon painuvan. Hetken vaiti -oltuaan sanoi hän enemmän kuin itsekseen: - --- Kyllä se taisi sentään olla tuhmasti, että minä silloin kerta -lähetin Kirjallisuuden seuralle takaisin neljännen osan kahdensadan -markan matkarahasta, kun en retkelläni sitä kaikkea saanut menemään. -Nyt sekin olisi hyvään tarpeeseen. - -Herra Valonheimon mielestä kävi Sipi kovin tuttavalliseksi. Ja mitä -muutoin Sipin arveluun tuli, niin oli hän siitä toista mieltä. Haudalla -pitämässään puheessa hän oli maininnut tuonkin pikku seikan -ihanteellisena piirteenä vainajan itsensäuhraavasta luonteesta, joten -se ei siis voinut olla mikään tuhma teko. - -Sipi oli keskustelun lomassa jo pitemmän aikaa hartaasti silmäillyt -pöydälle, johon vahtimestari oli unhottanut illallisen jätteet. Kuin -vaistomaisesti läheni hän pöytää ja sanoi hämillään ja pahasti -änkyttäen: - --- Te olette syönyt jo illallisen... Ehkä saan käyttää hyväkseni ... en -ole pariin päivään syönyt ... siksi jo hieman hiukasee, he, he, he ... --- ja vastausta odottamatta kävi hän ruokaan käsiksi. - -Hänellä oli nähtävästi suunnaton nälkä. Herra Valonheimoa kyllästytti -yhä enemmän. Nälkäinen mies oli hänelle hyvin hämäräperäinen käsite, -mutta jonakin vastenmielisenä se oli aina hänen mieleensä kuvastunut. -Hän koetti katsoa muualle ja niin hänen silmänsä kiintyivät Sipin -säkkiin. - --- Tuon ruman säkkinnekin tänne raahasitte! -- sanoi hän vihaisesti. - --- Ahaa! -- huudahti Sipi suu täynnä ruokaa ja kiiruhtaen säkin luo, -- -voinpa näyttää teille jotakin erinomaista. - -Hän unhotti kokonaan syöntipuuhansa, jokainen ryppy hänen kuihtuneilla -kasvoillaan näytti rupeavan elämään ja innosta vapisevin käsin kopeloi -hän säkkiä auki. - --- Katsokaahan! -- huudahti hän loistavin silmin ja veti säkistä esiin -puoleksi lahoneen pääkallon. - --- Oikea pitkäkalloinen, todella mainio dolikokefali! Katsokaahan tätä -takaraivoa, ja entä otsaa ja varsinkin leukoja! Säkissäni minulla on -kalloja viidestä eri kurganista. -- Entiset löytöni eivät ole mitään -näihin verrattuina, ja näiden avulla minä saan kumoamattomasti -todistetuksi väitteeni suomalais-ugrilaisesta alkukansasta. - -Asettaen kallon varovasti takaisin säkkiin jatkoi hän: - --- Kunhan nyt saisin vähän rahaa, että pääsisin töihin käsiksi. Mutta -kaipa sitä aina siksi saanee. Ensinnäkin kirjotan kertomuksen -löydöistäni johonkin täkäläiseen saksalaislehteen ja siitä saan jo -aluksi. Paljokos minä tarvitsenkaan, he, he! Mutta nyt minun täytyy -rientää yökortteeria hakemaan. Tunnen täällä vanhastaan erään -syrjääniläisen narinkkakauppiaan, jonka asuinkomerossa olen joskus -majaillut. Todella mainio aarre, milloin tarvitsen joitakin tietoja -syrjäänin kielestä. Eikä tule mitään maksamaan, he he. Sain hänet -kerran käsiini, kun hän palveli täällä sotaväessä. Seisoin puoli päivää -erään kasarmin portilla ja puhuttelin kaikkia ohikulkevia sotamiehiä, -ja sattuipas viimein suomensukuinenkin kulkemaan, he, he, ja oikein -alkuperäinen syrjääni olikin... No niin, nuori ystäväni, suokaa -anteeksi että pistäysin vielä näin myöhällä, mutta en malttanut -pidättyä ja hauskapa olikin taas pitkästä ajasta saada suomea -haastella. Hyvää yötä! - -Hän nosti säkin selkäänsä ja kompuroi ovea kohti. Mutta silloin repesi -säkin pohja ja pääkallot vierivät kolisten lattialle. Herra Valonheimo -hätkähti -- ja hän heräsi kovasti hiestyneenä. - --- Äh, kuinka ilkeätä unta! Taisin syödä liian vahvasti. Venäläinen -voileipäateria onkin niin houkutteleva. - -Hän nousi ylös, otti veronaalia ja joi lasin vettä. Kohennettuaan -vuodetta asettui hän uudestaan levolle. Ja nyt nukkui hän levollisesti -ja uneksi köyhän ja sorretun isänmaan palvelukseen pyhitetystä -elämänurastaan, joka tasaisesti yleten kulki kohti senaattorinsalkkua. - - - - -PUOLUE-ELÄMÄÄ. - - -Samoinkuin Gottfried Kellerin Seldvylan Sveitsissä, voi Laitilan -kaupungin Suomessa sanoa olevan kaikkialla eikä missään. - -Vietettyään vuosisatoja uneliasta pikkukaupungin elämää, ovat viime -vuosikymmenen valtiolliset tapaukset havahuttaneet Laitilan asukkaat -kokonaan uuteen elämään. Kuinka huimassa liikkeessä henkisen kehityksen -pyörä todellakin on ollut, siitä tässä pari pientä, Laitilan -julkisesta elämästä otettua pikakuvaa. Eräänä päivänä kiihkeiden -valtuusmiesvaalien jälkeen istui "Valonahjon" toimittaja, entinen -ylioppilas, toimistossa ja silmäili juuri saapunutta "Riennon" numeroa. - --- Mitäs nyt kiisket tietävät? -- kysyi halveksivasti aputoimittaja, -joka istui tupakoiden pöydän takana. - -Laitilaiset olivat ajan oloon kyllästyneet entisiin -puoluenimityksiinsä: suimittarelaiset, matelijat, selkärangattomat, -puristus-, päristys- ja kiristyslailliset, ja käytäntöön olivat -vakiintuneet paikallisten puoluejohtajain ominaisuuksista muodostetut -nimitykset: kiisket ja liuhuparrat. Kumpikin puolue käytti tietysti -vain toisestaan näitä nimityksiä ja jos joskus sovinnon puuskassa -käytettiinkin kummankin itseottamia nimiä, niin varustettiin ne -välttämättä lainausmerkeillä. - -"Riento" oli kiiskien ja "Valonahjo" liuhupartain äänenkannattaja. -Viime aikoina oli sitäpaitsi kaupungin työväestö järjestynyt -kolmanneksi puolueeksi, jolla oli äänenkannattajanaan "Orjan Nyrkki". - --- Ähää, senkös nyt saitte hampaisiinne! -- huudahti päätoimittaja -vastaukseksi aputoimittajan kysymykseen, ja alkoi kiihtyneenä lukea -"Riennosta" seuraavaa petiti-kirjotusta: - -"Valonahjon toimittajat näyttelevät latinankielentaitoaan, mutta kovin -huonolla menestyksellä. Kun meillä viime numerossamme siinä -kirjotuksessa, jossa puhuimme liuhupartain saamasta voitosta -valtuusmiesvaaleissa, tuli epähuomiossa käytetyksi lausetta: 'vae -victis!' merkityksessä 'voi voittajia!' on Valonahjo ryhtynyt tuolla -itsessään pikku asialla mahtailemaan, ilmottaen että 'voi voittajia!' -on latinaksi 'vae victores!' Asia, hyvät Valonahjon 'maisterit', sattuu -nyt kuitenkin olemaan niin hullusti, että interjektsioni 'vae' vaatii -datiivia, joten pitää olla, 'vae victoribus!' aivan samoinkuin 'vae -victis!' Sopisi Valonahjon oppineiden toimittajain vasta välttää -asioita, joissa tietävät kirveensä kiveen iskevän. Tämän neuvon antaa -kaikessa ystävyydessä Äimä." Kun päätoimittaja oli lukenut kirjotuksen -loppuun, syntyi toimistossa harmistunut äänettömyys. - --- Pitää vastata! -- sanoi vihdoin aputoimittaja, jonka puolueintohimot -"Riennon" kirjotus oli saanut liikkeelle varsinkin sentakia, että -maisteri-sana "Riennon" kirjotuksessa oli varustettu lainausmerkeillä -osotukseksi, etteivät "Valonahjon" toimittajat olleet mitään -maistereita, vaikka heitä toisinaan sillä nimellä kunnioitettiinkin. - --- Mitenkähän tuon asian laita oikeastaan lienee, -- virkkoi -päätoimittaja, -- pitääköhän siinä välttämättä olla datiivi? - --- Soitetaan lehtori Pönkäselle ja kysytään. Sehän on meikäläisiä. -- - --- Katsotaanhan ensin leksikosta, -- ja päätoimittaja haki hyllyltä -vanhan, siannahkakantisen Saleniuksen latinalais-ruotsalaisen -sanakirjan. Hetkisen sitä kiihkeästi selailtuaan luki hän ääneensä: -"Vae, interjection, ve! ack! utryck för smärta: vae tibi! vae te!" - --- Ahaa! -- huudahti hän innostuneena ikäänkuin koko puolue olisi -tullut vararikosta pelastetuksi, -- siinä se nyt on: vae te! Siis -myöskin akkusatiivin kanssa! Tästähän me saammekin kiiskinpojille -oikein hyvän sapiskan. - --- Mutta mitähän tuo sulkujen sisällä oleva PL merkitsee, joka on tuon -viimeisen muodon jälessä? -- kysyi hän löytöönsä yhä tuijottaen. - --- Eikö siellä alussa ole lyhennysselitykset? -- neuvoi aputoimittaja. - -Päätoimittaja selasi uudelleen leksikoa ja päästi uuden innostuksen -huudon. Lyhennysselitysten joukossa oli: "PL = T. Maccius Plautus, -komediförtattare i andra århundradet före Christus." - --- Siis Plautus on käyttänyt vae-sanaa akkusatiivin kanssa! - -Kumpikin hengähti keventyneesti ja sytytti paperossin. Sen jälkeen -tarttui päätoimittaja kynään ja alkoi mielihyvästä naureskellen -kirjottaa. - -Ja seuraavasta "Valonahjon" numerosta saivat kaikki Laitilan -liuhuparrat tyydytyksekseen lukea: "Turhaa vatkutusta on Riennon muka -suurellakin asiantuntemuksella tekemä oikaisu, että 'voi voittajia!' -olisi latinaksi 'vae victoribus!' eikä yhtähyvin 'vae victores!' kuten -me olimme sanoneet oikaistessamme heidän tekemänsä virheen. Kun Äimä, -joka arvatenkin on oikein gradueerattu maisteri kuten Riennon -päätoimittajakin, vasta lähtee muille latinaa opettamaan, niin pitäisi -hänen ensin ottaa selville siinä toimessa tarvittavat niksit. Niinpä ei -olisi tässäkään asiassa ollut haitaksi tietää, että vae-interjektsionin -yhteydessä käytetään latinankielessä myöskin _akkusatiivia_. Siten -käytti yleensä vae-sanaa m.m. tuo tunnettu huvinäytelmäin kirjottaja -Plautus, joka, kuten tiedetään, eli toisella vuosisadalla ennen -Kristusta. Mutta ehkä Plautuksen latina onkin hebreaa gradueeratulle -Äimälle? Sat sapienti! Naskali." - -"Orjan nyrkki" asettui aina porvarislehtien välisten kiistojen -yläpuolelle ja tästäkin jutusta se kirjotti ivallisen uutisen: -"Porvarit opettavat toisilleen latinaa", lopettaen sen huomautuksella: -"Kaikella sitä riistäjäpuolueiden äänitorvet koettavatkin joutilasten -lukijainsa skandaalihalua tyydyttää!" - -Paljon monimutkaisempi ja kaikkien puolueiden veriä kiihottava jupakka -syntyi seuraavasta. - - * * * * * - -Eräänä päivänä soitettiin "Valonahjon" toimitukseen -Suoviljelysyhdistyksen kansliasta ja tiedusteltiin, kuuluiko talokas -Juntunen Simolasta "Valonahjon" tilaajiin. Hän oli nimittäin -yhdistykseltä hakenut kolmensadan markan suonkuivausapurahaa, jonka -takia oli tärkeätä saada selville hänen puoluekantansa, ennenkuin asia -ratkaistaisiin. Suoviljelysyhdistys oli nimittäin kokonaan liuhupartain -hallussa. - -Kun Juntusta ei löytynyt "Valonahjon" tilaajain joukosta, soitti -aputoimittaja Simolaan lehden asiamiehelle ja tiedusteli Juntusen -puoluekantaa. - --- Ei hän taida kuulua mihinkään puolueeseen, -- ilmotettiin sieltä. - --- Eikö mihinkään! No mitä lehteä hän sitten tilaa? - --- Ei hänelle tule muuta kuin "Armonpisara". - -Aputoimittaja ilmotti asian Suoviljelysyhdistyksen kansliaan. - --- "Armonpisara"! -- huudahti yhdistyksen sihteeri hämmästyneenä. -- Se -on siis vain lahkolainen. - --- Mutta missäs kirjapainossa se "Armonpisara" painetaan? -- kysyi hän -hetkisen kuluttua. - --- "Riennon" kirjapainossa. - --- Ahaa, ne kallistuvat siis kiiskiläisyyteen. - -Juntunen ei saanut apurahaa ja "Riento", joka oli asian perusteista -saanut vihiä, kirjotti leimuavan artikkelin: "Suoviljelysyhdistyksen -johtokunta taaskin harjottamassa katalaa puoluepeliään!" - -Tietysti Valonahjo vastasi tähän viivyttelemättä, palauttaen -lukijainsa mieliin kaikki ne "siivot vehkeilyt", joilla kiisket olivat -koettaneet haltuunsa anastaa Suoviljelysyhdistystä ja muuttaa sitä -puoluetemmellyksen kentäksi, ja kuinka he salakavalissa yrityksissään -onnistumatta käyttivät nyt jokaista tilaisuutta parjatakseen tuolla -heille niin tunnetulla silmittömällä raivolla yhdistyksen johtokuntaa -j.n.e. Siten jatkui riita ja yhä korkeammalle leimusivat intohimot. - -Mutta sillä aikaa kuin porvarislehdet täten kiistelivät, oli "Orjan -Nyrkki" saanut selville, että tuo apurahaa hakenut Juntunen olikin -sosialisti ja "Orjan Nyrkin" tilaaja. Simolassa oli nimittäin kaksi -Juntusta ja "Valonahjon" asiamies oli tiedonannollaan tarkottanut -väärää Juntusta. - -Raivostuneena kirjotti "Orjan Nyrkki": "Viinaporvarien pirullisuus taas -oikeassa karvassaan! Kuinka uskomattoman pitkälle riistäjäpuolueiden -köyhälistön pyrkimyksiä kuristaa yrittävien toimenpiteiden julkeus voi -jesuittamaisessa kataluudessaan mennä, siitä antaa taas tuoreen -esimerkin se kohtalo, mikä Suoviljelysyhdistyksen apurahaa hakeneen -toveri Juntusen osaksi on tullut." Ja sitten tehtiin kirjotuksessa -selkoa Juntusen jutusta ja jatkettiin: "Nyt ovat porvarilehdet asioita -sotkeakseen toisiaan syyttelevinään, vaikka jokaiselle on itsestään -selvää, että anastajaherrat ovat yhteisessä koplassa ollen estäneet -sosialistin tuota vaivaista apurahaa saamasta, joka sekin on tietysti -työnnettävä jonkun pappispuoluelaisen ahnaaseen kitaan. Kyllä susi -syitä saa kun mieli lampaanlihaa tekee, s.o. kyllä porvari konstit -keksii, milloin leipäpala on köyhälistöläisen suusta temmattava." -- - -Näin taistellaan Laitilassa ja kaupungin entistä uneliaisuutta -muistellessa täytyy sanoa, että todellakin ilahuttava edistys on -tapahtunut. Tosin välistä ilmenee väsähtäneisyyttä ja taipumusta -entiseen unisuuteen, mutta siitä, kiitos uuden kansanvaltaisuuden -aikakauden, eduskuntavaalit tempaavat aina Laitilan asukkaat uudestaan -virkeään yhteiskuntaelämään. Silloin, vaalitaistelun kuumimmillaan -käydessä, innostuvat porvarilehdet ottamaan esille vanhat jo ruostuneet -aseensa, entiset käytännöstä jääneet haukkumanimet. Mutta mikään niistä -ei vedä sentään vertoja puolueorkesterin isonrummun lyöjälle, jota -virkaa "Orjan Nyrkki" uskollisesti hoitaa. Siellä ollaan loppumattoman -kekseliäitä nimittelyihinkin nähden. Jos esim. porvarinimitys osottaa -kulumisen merkkejä, terästetään sitä lisäämällä siihen tarpeen mukaan -r:iä ja muita äänteitä, niin että se kaikkein kuumimmillaan saattaa -kuulua: phörrrväri! - -(1909.) - - - - - - -IV. - - - - -HALLUSINATSIONEJA. - - -Viettäessäni kerran iltaa erään vanhemman tuttavani luona kertoi hän -minulle seuraavaa: - -Poikasena, jolloin olin heikko ja kivuloinen, olin altis kaikenlaisille -näköhäiriöille. Mutta mieheksi vartuttuani vapauduin niistä pitkäksi -aikaa, kunnes kerran -- se taisi olla viimeisenä ylioppilasvuotenani -- -jouduin mitä järisyttävimmässä muodossa kokemaan samanlaista. -Lapsuudenaikaiset näköhäiriöni minä kestin aina tyynesti ja korkeintaan -kykenivät ne herättämään minussa äänetöntä ihmettelyä, jota vastoin tuo -viimemainittu synnytti minussa rajatonta pelästystä. Dostojevski puhuu -jossakin mystillisestä kauhusta ja jälestäpäin tuli mieleeni, että tuo -kokemani oli juuri sellaista mystillistä kauhua. Kerron tässä lyhyesti -tuon tapauksen. - -Olin eräänä iltana -- se oli huhtikuun lopulla -- toverini kanssa -muutaman naistuttavamme luona. Istuimme kolmisin hänen miellyttävässä -huoneessaan, jutellen yhtä ja toista. Kaikki me olimme, en voi juuri -sanoa alakuloisen, vaan jotenkin siihen vivahtavan mielialan vallassa. -Se oli jokseenkin sellaista mitä tuntee sensatsioneista hyvin rikkaan -päivän jälkeen, jolloin mielessä risteilevät noiden päivän kuluessa -koettujen eri mielialojen tyyntyvät jälkimainingit. Silloin ei voi -sanoa, tunteeko itsensä erikoisesti onnelliseksi vai onnettomaksi, -iloiseksi vai surulliseksi. Mielialassa asustaa vain jonkinlainen -epämääräisyys ja ainoa tunne, minkä siitä erikoisesti voi huomata, on -väsynyt apeamielisyys. - -Ainakin minä olin tuolloin sellaisessa mielentilassa ja sama, niin -minusta ainakin tuntui, vaivasi toisiakin. Ja tuota väsynyttä -apeamielisyyttä oli omiaan vielä huomattavammaksi tekemään se -kuunomainen valaistus, joka korkealla palavasta sinivärisestä -sähkölampusta levisi tummanvihreille huonekaluille. - -Kello oli sivu yhdentoista, kun me toverini kanssa lähdimme. -Porraskäytävässä oli jo tulet sammutettu ja kun me käsin hapuillen -laskeusimme viidennestä kerroksesta alas, kysyin minä toveriltani, -tunsiko hän koskaan pimeän kauhua sekä kerroin itse välistä öisin -tuntevani jonkunlaista ahdistavaa pelkoa. Hän ei sanonut koskaan sitä -tuntevansa, mutta arveli nyt yksinäiseen huoneeseen tultuaan voivansa -pelätä. Minä kerroin sitten joitakin esimerkkejä omista kokemuksistani -ja siten meidän mielialaamme oli kadulle päästyämme tullut lisäksi -vielä eräänlainen arka säikkyväisyys. - -Toverini, joka asui maaseudulla eräällä huvila-alueella, lähti -kulkemaan asemaa kohti ehtiäkseen viimeiseen paikallisjunaan ja minä -jatkoin yksin matkaani Aleksanterinkatua pitkin Katajanokalle, jossa -asuin. Äsken oli satanut, joten katukäytävät kiiltelivät kosteina -sumuisesti palavien lyhtyjen valossa. Ilma oli sellainen, jota meillä -toverini kanssa oli tapana nimittää objektiiviseksi: tyyni, ei kylmä -eikä lämmin, ei selkeä eikä täysin pilvinen. Kadulla ei näkynyt yhtään -liikkuvaa, ei edes poliisia tai ajuria. Muilta kaduilta ympäriinsä -kuului kyllä katkeamaton kavionkapse, mutta Aleksanteri oli aivan -autio, joten minä erikoisen selvästi kuulin omien askelteni kaiun. En -olisi halunnut kuulla sitä, ja jalkaterilläni astellen minä pitkin -askelin ja eteeni katukäytävään katsoen kiiruhdin eteenpäin. - -Sivuutettuani senaatintalon nostin päätäni ja katsoin eteenpäin. Mutta -silloin löi sydämeni hätäisen ja voimakkaan lyönnin aivankuin se olisi -tahtonut antaa minulle varotusmerkin. Pysähdyin ja omituista -herpoutumista tuntien jäin tuijottamaan eteeni. Katu, jonka olisi parin -ristin päässä tullut päättyä Pohjoissatamaan, jatkui leveänä, autiona -ja syvänä solanteena silmänkantamattomiin. Ja molemmin puolin paloivat -siellä vaisut lyhdyt, saaden kosteat katukäytävät välkkymään. Sipasin -kädellä silmiäni ja katsoin uudelleen: niin se kuitenkin oli, ja -perspektiivisesti kapeni katu etäämpänä ja lyhtyrivit lähenivät -toisiaan tuossa äänettömässä, autiossa kujanteessa. - -Kuten unessa painajaisen ahdistaessa joskus heikosti vilahtaa mieleen -jotakin tuon painajaispiirin ulkopuolelta, niin tuli minullekin nyt -mieleen, että ehkä olenkin hajamielisyydessä kulkeutunut väärälle -kadulle. Ja hätäisesti harppasin lähimpään edessäni olevaan -kadunkalmaan. Siinä pysähdyin äkkiä ja sanomaton hätä ja kauhu sai -minussa vallan. Vaikka en katsonut poikkikadulle kummallekaan suunnalle -enkä edes katukilpiin vilkassut, tunsin olevani varma siitä, että -seison Aleksanterin ja Marian katujen kulmassa. Ja edellistä näytti -jatkuvan suoraan eteenpäin äärettömiin asti. Sivuilleni en uskaltanut -katsoa, sillä minusta tuntui varmalta, että Mariankatukin jatkuu -loppumattomiin molemmille suunnille. Ketään ei näkynyt, ainoastaan -kavionkapsetta ja hiljaista pyörien hurinaa kuului joka suunnalta -äänettömien rakennusrivien takaa. - -Luulen että yritin huutaa, mutta kurkussani oli omituinen kuristus, -etten saanut yhtään ääntä. Ja niin, en osaa sanoa kuinka siihen voimani -riittivät, käännyin yhtäkkiä ympäri ja aloin hätäisesti juosta -Aleksanteria takaisinpäin. Eteeni ja sivulleni en uskaltanut katsoa, -sillä olin vakuutettu, että Aleksanteria jatkuu sinnekin päin -äärettömiin ja samoin kaikkia poikkikatuja. Minulla oli vain yksi -ajatus, josta hätääntyneenä pidin kiinni: ehtiä vielä viimeiselle -paikallisjunalle, joka lähti juuri kello kaksitoista, tavata siellä -toverini ja päästä ulos kaupungista. - -En voi sanoa mitä teitä minä kulin, mutta asemalle minä saavuin vähää -ennen kahtatoista, ostin piletin ja riensin paikallisjunien -lähtöpaikalle. Siinä seisoi juna lähtövalmiina, mutta ketään ihmisiä ei -ollut enää asemasillalla. Lähdin kävelemään pitkin junan sivustaa ja -sieltä etäämpää tuli konduktööri lyhty kädessä vastaani. Tyynessä yössä -kolahtelivat hänen saappaansa kumeasti asemasillan kivitykseen. Hän -kulki ohitseni katsomatta minuun, mutta minä säpsähdin ja pysähdyin. -Hän oli parraton ja kalpea mies, jonka suu näytti olevan omituisesti -vääntynyt ja ilmeettömissä silmissä oli lasimainen ja hyytävä kiilto. -Ja äkkiä välähti mieleeni: kuoleman konduktööri! kuoleman juna! Seisoin -siinä ja unhotin, että minun piti etsiä toverini jostakin vaunusta. -Silloin kuului etäämpää -- muistan erikoisesti, että se minusta tuona -hetkenä tuntui tulevan hyvin kaukaa ja jonkun sumukerroksen takaa -- -kolme kumeaa kellon lyöntiä. Niitä seurasi heti konduktöörin pillin -kimeä ja ilkeästi karmiva vihellys. Säpsähdin ja sain mieleeni, että -nuo kellon lyönnit ja vihellys olivat tarkotetut juuri minun -jouduttamisekseni ja kiiruusti, mitään ajattelematta, syöksyin minä -ensimäiseen kohdallani olevaan vaunuun. Samalla lähti juna kolisten -liikkeelle. Vaunuosasto oli aivan tyhjä ja ovi välikköön kiinni. Minä -kyyristyin nurkkaan ovipenkille enkä tuntenut uskaltavani siitä -liikkua. Hetkisen kuluttua rävähtivät välikön ovet auki ja tuo äskeinen -konduktööri kulki vaunun läpi. Hän otti pilettini ja vaikkei hän sitä -tehdessään katsonut minuun, näytti minusta hänen lasimaisissa -silmissään ja omituisen suunsa piirteissä olevan salattua ja ilkeätä -ivaa. Konduktöörin mentyä tuntui minusta -- luulenpa että minä sinä -hetkenä aivankuin näinkin sen, -- että hän samalla tavoin kulkee läpi -vaunuosaston toisensa jälkeen loppumattomiin saakka. Ja jokaisessa -vaunuosastossa istuu yksi ainoa ovinurkkaan kyyristynyt henkilö, toiset -liikkumattomiksi muumioiksi jähmettyneinä, toiset kauhusta väristen -kuten minä itsekin ja siten heitä istuu edessäni ja takanani -äärettömiin asti. - -Luulen että minä lopulta tartuin päähäni ja aloin huutaa, sillä sinä -hetkenä, josta lähtien taas tarkoin muistan sen yön vaiheet, seisoi -juna sillä asemalla, jossa toverini asui, ja minun ympärilläni hääri -muutamia junamiehiä. Luullakseni mutisin heille jotakin pahoinvoinnin -kohtauksesta ja he saattoivat minut asemasillalle, jossa tapasin -toverini. Menin sitte hänen luokseen yöksi. - - - - -OIKEA SYYLLINEN. - -Legenda kotiseudulta. - - -Tämä tapahtui siihen aikaan, jolloin jokaisen kihlakunnan pääpitäjässä -oli telotuspaikka mestauslavoineen, teilirattaineen ja kaameine -kummitusjuttuineen. - - * * * * * - -Anna oli talontytär, mutta Kerttu palkkapiika. He makasivat samassa -luhdissa, mutta eivät siitä huolimatta sopineet ollenkaan yhteen. Sillä -Kerttu oli paljon kauniimpi ja kun hänellä sen vuoksi oli poikien -kesken paljon suurempi menestys, vihasi Anna häntä. Katkeruudessaan -antausi hän halvimmille miesten joukossa ja sitten tapahtui, että hän -joutui siunattuun tilaan. Mutta hän salasi tilansa eikä kukaan osannut -epäillä hänessä tulevata äitiä. - -Kun aika läheni, oli hän karjan kanssa metsässä. Siellä hän kenenkään -tietämättä synnytti ja surmasi kohta sikiönsä. Hän aikoi haudata sen -suohon, mutta silloin välähti hänen mieleensä tuuma, jolla hän saattoi -kostaa kilpailijattarelleen. - -Illalla varasti hän kilpailijattarensa vaatevarastosta esiliinan, kääri -kuolleen pienokaisen siihen ja kätki sen sitten Kerttu-piian -sängynolkiin. Sen jälkeen alkoi hän salakähmäisesti kuiskutella -talonväen kesken, että hän pelkää Kertun olleen salaa raskaana ja -surmanneen sikiönsä. Hän vahvisti luulotteluaan kaikenlaisilla -uskottavilla piirteillä, joita hänen kekseliäs ja kostonhimoinen -naissydämensä suinkin saattoi keksiä. Ja kun hän oli päässyt niin -pitkälle, että jokaisen silmät epäluuloisina seurasivat kaikkia Kertun -askelia, yllätti hän tämän kerran ruokapöydässä kysymällä yhtäkkiä, -mihin Kerttu oli pannut sen punaraitaisen esiliinansa. - -Kerttu lehahti tulipunaiseksi, sillä esiliinan oli hän saanut lahjaksi -rakastetultaan. Mutta kaikki katsahtivat merkitsevästi toisiinsa ja kun -Kerttu oli poistunut askareilleen, kuiskasi Anna, että siihen se on sen -ihan varmasti käärinyt. - -Riennettiin miehissä luhtiin ja pengottiin kaikki ylösalaisin. Ja -Kertun vuodeoljista löytyi punaraitaiseen esiliinaan kääritty, -vastasyntyneen lapsen ruumis! - -Seuraavana päivänä, joka oli sunnuntai, kuljettivat nimismies ja -rättäri kirkkorahvaan keskitse Kerttua, joka palttinankalpeana, -itkeneenä ja pörröisin hiuksin kulki heidän keskellään, peittäen -vuoroin käsillä silmänsä, vuoroin taas raivon vallassa katsoen -töllistäviä kyläläisiä uhmaavasti silmiin ja rajuilla huudoilla -vakuuttaen syyttömyyttään. Mutta todistukset olivat päivääkin -selvemmät ja vakuutteluistaan huolimatta sai hän istua kytkettynä -vanginkuljettajan luona ja odottaa tuomiotaan. - -Kerttu parkaa! sillä mestattavaksi hänet nyt tuomitaan, surkeilivat -ihmiset. - -Ja Kerttu tuomittiinkin sikiönsä surmaamisesta mestattavaksi, vaikka -hän loppuun saakka vakuutti syyttömyyttään, vedoten vuoroin Jumalaan, -vuoroin tuomareihin ja kuulijoihin. - - * * * * * - -Tuli sitten se kaamea päivä, jolloin tuomio oli pantava täytäntöön. -Jokainen joka kynnelle kykeni, saapui sinä päivänä kihlakunnan -telotuspaikalle, joka oli kummulla maantien varressa, kellastuneen -koivikon keskessä ja loitolla kylästä. Kammoten katselivat kyläläiset -pyöveliä, joka leveine kirveineen odotti mestauslavan juurella. - -Kuului virren veisuu ja kylästä läheni juhlallinen kulkue, jonka -etupäässä astui virkapukuinen nimismies, olallaan paljas miekka. -Jälessä seurasivat veisaten pappi ja lukkari ja heidän keskellään astui -Kerttu, jonka tuuhea tukka oli leikattu tasaiseksi, niin että valkoinen -kaula loisti paljaana joka puolelta. Ja tuota kaulaa kohti kääntyivät -kaikkien katseet, ja Anna, joka hänkin oli katsojain joukossa, tunsi -ruumiinsa läpi käyvän väristyksen, sillä hän luuli tuon kaulan -ympärillä nähneensä veripunaisen viirun. - -Kerttu ei nyt riehunut, kuten vankilaan vietäessä, vaan astui tyynenä -ja kohtaloonsa alistuneena ja ainoastaan hänen huulensa liikkuivat, kun -hän hiljaa rukoili. - -Kun kaikki oli valmiina, nousi Kerttu lavalle ja katsoi kuin etsien -ympärilleen väkijoukkoon. Vihdoin pysähtyi hänen harhaileva katseensa -Annaan, joka kauhistuen loi silmänsä alas ja tuijotti jalkoihinsa. - --- Minä kuolen viatonna, mutta kohta saatte nähdä, kuka on oikea -syyllinen! -- huudahti Kerttu ja laskeutui heti sen jälkeen kiiruusti -polvilleen ja sovitti valkoisen kaulansa pölkylle. - -Vihdoinkin, ijankaikkisuudelta tuntuvan äänettömyyden jälkeen, kumahti -pyövelin kirves ja tahtomattaan kohotti Anna silloin katseensa. Mutta -häneltä ja koko väkijoukolta pääsi kauhistuksen huuto, sillä alas -pudottuaan lähti pää kierimään ympäri lavaa, muodostaen omistajansa -ruumiin ympärille veriviiruisen ympyrän. - -Kun se oli palannut lähtökohtaansa, vierähti se maahan ja alkoi kiertää -lavaa, jonka juurelta ihmiset kauhistuen loittonivat. Hiekalle -jälkeensä se jätti verisen viirun ja kun se saapui sille kohtaa, missä -Anna oli seisonut, poikkesi se yhtäkkiä suunnastaan ja alkoi lähetä -häntä. Kauhusta kirkuen peräytyi Anna takaperin, mutta pää kieri yhä -lähemmäs, kunnes se ehti hänen jalkoihinsa ja tarttui yhtäkkiä hampain -hänen hameensa helmustaan. - -Vihlovasti kirkuen pudisti Anna hamettaan, mutta pää oli pureutunut -siihen lähtemättömästi kiinni. Ja yhtäkkiä huomasi Anna ympärilleen -syntyneen tyhjän piirin, jonka laidasta häneen tuijotti kauhistuneita -ja tuomitsevia silmiä. Epätoivossaan riuhtasi hän hameestaan laajan -kaistaleen ja siukosi pään kauas luotaan. - -Mutta kun hän lähti pois, aukeni hänelle väkijoukon halki laaja tie ja -hän tunsi itsessään, kuinka nuo äänettömät kyläläiset näkevät hänessä -oikean syyllisen. - -Siitä päivin oli hän mielipuoli. Joka päivä alkoi hän määrätyllä -hetkellä vihlovasti kirkua ja pudistella hameensa helmaa, mutta muun -osan päivää pesi hän käsistään muille näkymätöntä verta. Ja kun kuolema -vihdoin vuosikymmenten takaa saapui häntä vapauttamaan, olivat hänen -kätensä alituisesta pesennästä kuluneet niin pieniksi ja verettömiksi, -että ne olivat kuin vesilinnun räpylät. - - - - -RIKOTTU KONTRAHTI. - -Legenda kotiseudulta. - - -Mitä kaikkea kurjuutta ja nöyryytyksiä köyhä ja turvaton leskivaimo saa -kokea, sen tuli Eveliina Matintytär pohjia myöten tuntemaan. -Kymmenvuotiaan poikansa kanssa asui hän kylän laidassa pienessä ja -hatarassa töllissä, eivätkä ihmiset paremmin kuin hän itsekään osanneet -sanoa, millä hän poikineen oikeastaan eli. Hän oli melkein kaiken -ikäänsä ollut kivuloinen eikä sen vuoksi kyennyt juuri mihinkään työhön -ja naapurit eivät joko tahtoneet tai eivät voineet auttaa, sillä maassa -oli kova aika. - -Eräänä kolkkona syys-iltana istui hän töllissään ja mietti -murheellisena, mistä hän huomenna saisi syötävätä itselleen ja -pojalleen. Aikansa nälkää valiteltuaan oli poika asettunut levolle ja -nukkui nyt valjuna ja tuskin kuuluvasti hengittäen. Itse ei äiti -nälkänsä ja huoltensa vuoksi voinut ajatellakaan levolle asettumista. - -Kuin kiusalla kangastuivat hänen mieleensä tällä hetkellä kaikki ne -makupalat, mitä hän suinkin elämänsä varrella oli saanut nauttia. Hän -nautti ne nyt toistamiseen, ahmasi kaikki samalla kertaa, mutta hänen -nälkänsä vain kiihtyi kiihtymistään. Siitä huolimatta söi hän -syömistään, kunnes hänen silmänsä sattuivat valjuna lepäävään poikaan. -Silloin tunsi hän kipeän piston sydämessään ja voihkasi ääneensä. - -Mitä kaikkea hän uhraisikaan, kun saisi huomenna pojalleen leipää! -Vaikka sielunsa myisi hän nyt leivästä! - -Kohta kun hän oli tämän ajatellut, ilmestyi tupaan paholainen. Se -sijottui mukavasti uunin lähelle istumaan, veti taskustaan lihavan -voileivän ja alkoi rauhallisesti syödä. Tahtomattaan pyysi Eveliina -siitä osaa. - --- Jos kolmen vuoden kuluttua tästä hetkestä lukien annat poikasi -minulle, saat tämän kokonaan ja paljon muuta hyvää, niin että sinulta -ei pidä koskaan leivän eikä särpimen puuttuman, -- vastasi paholainen. - --- Ei, ei, Jumalan tähden, poikaani minä en myö! -- vastasi Eveliina ja -jatkoi, kun näki paholaisen vetävän taskustaan uuden voileivän: - --- Mutta itseni minä kyllä raskin antaa, kun saan vain pojalle leipää. - --- Hm, mitäpä minä nyt juuri sinulla tekisin, -- sanoi paholainen -huolettomasti ja veti taskustaan lämpimän rasvamakkaran. - -Siitä levisi huoneeseen niin houkutteleva tuoksu, että Eveliina tunsi -päätänsä huimaavan ja poika alkoi unissaan hymyillä. - --- Nälkäänhän se tuo poika kuitenkin kuolee, -- arveli paholainen ja -haukkasi suun täydeltä makkaraa. - -Eveliina ei vastannut mitään, vaan huojutteli hiljaa ruumistaan ja -koetti olla näkemättä makkaraa. - --- Kylmä täällä on! -- murahti paholainen makkaran syötyään. - --- Kun ei ole millä lämmittää, -- huokasi Eveliina. - --- Niinhän se on köyhän, -- sanoi paholainen ja pisti jälleen kätensä -taskuun, josta hän tällä kertaa veti esiin kuivan ja tuohisen -koivuhalon. - -Hän veteli niitä taskustaan siksi kunnes pesä täyttyi, minkä jälkeen -hän iski tulta ja sytytti ne palamaan. Sitten riisui hän takkinsa -naulaan ja asettui tulen ääreen selin Eveliinaan ja alkoi -perusteellisesti lämmitellä. Mutta kun puut olivat palaneet -hiilokselle, ryhtyi hän uudelleen syömään. Kumartuen takkinsa puoleen -kiskoi hän sen taskusta paksun nosteleivän, sianliikkiön ja mehevän -leipäjuuston, jota hän alkoi hiiloksella käristää. Se muuttui -kullanruskeaksi, sen pinnalle kihoili rasvaa ja huoneeseen levisi -vieläkin houkuttelevampi tuoksu kuin äsken makkarasta. - --- Kun olisi ihmisellä tuollainen takki! -- huokasi Eveliina -nurkassaan. - --- Kun annat poikasi minulle kolmen vuoden päästä, saa se jäädä tuohon -naulaan ja sen taskusta löydät yöllä ja päivällä, mitä ikinä haluat, -- -sanoi paholainen ja asetti leivänpalalle suuren kimpaleen käristettyä -juustoa, vuolasi liikkiöstä palasen ja alkoi syödä. - -Eveliinan päätä pyörrytti ja melkein itse tietämättään virkkoi hän: - --- Kun ei tuon kovin pahoin kävisi... - --- Mitä pahoin sen kävisi! -- murahti paholainen. -- Näytänkö minä -köyhältä? Mutta jos haluat antaa sen nälkään kuolla, niin yhden tekevä -minulle! -- ja paholainen teki liikkeen ikäänkuin aikeissa ottaa takin -jälleen päällensä. - --- Ei, ei, ei se saa kuolla nälkään! -- hätääntyi Eveliina. - --- Tehdään sitten kaupat, -- sanoi paholainen ja veti liivintaskustaan -nahkalevyn, jolle hän nopeasti kirjotti kontrahdin. - --- Ja nyt puumerkkisi tähän alle! -- ja samassa raapasi paholainen -pienen haavan Eveliinan vasempaan ranteeseen, kastoi kynän vereen ja -ojensi sen Eveliinalle. - -Vapisevin käsin ja kokonaan sekaannuksissaan töhersi Eveliina -nahkapalalle miesvainajansa puumerkin. - --- Keskiyön hetkenä tasan kolmen vuoden päästä tulen minä perimään -poikaa, -- virkkoi paholainen tyytyväisenä, työnsi välikirjan taskuunsa -ja lähti matkoihinsa. - -Kohta kun hän oli sulkenut oven jälkeensä, ehätti Eveliina takin -kimppuun ja veteli sen taskusta kaikkia niitä makupaloja, joita hän -äsken yksinään istuessaan oli mielikuvituksessaan ahminut. Sitten laati -hän pesään uuden pystyvalkean ja herätti poikansa, jonka eteen hän -latoi kaikkia ajateltavissaan olevia herkkupaloja. - -Mutta kun hän syrjästä äänetönnä katsoi, kuinka hänen poikansa hehkuvin -silmin kävi ruokiin käsiksi, alkoi hän ääneensä itkeä. Silloin -keskeytti poika syöntinsä ja kysyi surkumielin syytä äidin itkuun. -Mutta äiti ei antanut hänelle mitään vastausta. - -Niin elivät he päivästä toiseen eikä heiltä puuttunut mitään. Poika -kasvoi ja vahvistui nopeasti, mutta äiti kuihtui kuihtumistaan ja itki -aina salaa poikansa syödessä. - -Kun määräaika alkoi kulua lopulleen, kasvoi äidin tuska äärimmilleen. -Hänen oli mahdoton enää salata kyyneliään pojalta, mutta turhaan sai -tämä kuitenkin udella syytä äidin loputtomaan suruun. Silloin päätti -hän väkisin ottaa siitä selon, voidakseen sitten jollakin tavoin sitä -lieventää. - -Eräänä päivänä asettui hän kaivon aukkoon käsistään riippumaan ja huusi -äidille: - --- Jollette nyt sano, mitä te lakkaamatta itkette, niin minä pudotan -itseni alas! - -Äiti hätääntyi ja rukoili häntä tulemaan pois. Silloin hellitti poika -toisen kätensä ja riippuen ainoastaan yhden varassa uhkasi pudottautua -heti, kun oli ehtinyt viiteen laskea. - -Silloin hätääntyi äiti vielä enemmän ja lupasi heti ilmaista surunsa -syyn, kun poika vain tulisi pois vaarallisesta paikasta. - -Kun poika oli noussut kaivonaukosta ja seisoi pihalla hänen edessään, -kumartui äiti suulleen ja tunnusti, kuinka hän kolme vuotta sitten -suuren hädän vallassa oli myönyt hänet paholaiselle ja kuinka -määräajasta oli enää ainoastaan vajaa viikko jälellä. - -Kuultuaan äitinsä kertomuksen meni poika sisälle ja ensi töikseen repi -siekaleiksi ja poltti paholaisen jättämän takin. Sitten lähti hän -oikopäätä kirkonkylälle, meni vanhan kirkkoherran luo ja kertoi hänelle -kaikki. - --- Kauppa on siis tehty äitisi kanssa sinun siitä mitään tietämättä? -- -sanoi vanha pappi kauan mietittyään. - --- Niin on, -- myönsi poika. - --- Silloin se ei ole ehdottomasti pitävä, -- lausui pappi ja kehotti -sitten poikaa määräpäivän iltana hyvissä ajoin saapumaan hänen -luokseen. - --- Äiti, olkaa rauhassa, ei minua paholainen saa, minä menen yöksi -kirkkoherran luo! -- sanoi poika määräpäivänä äidilleen ja lähti -pappilaan. - -Illan pimetessä vei kirkkoherra hänet kirkkoon, jossa he yhdessä -astuivat alttarin eteen ja polvistuivat. Vanhus piti palavan rukouksen -pojan puolesta ja lopetettuaan lausui: - --- Minä jätän sinut nyt yksinäsi kirkkoon yöksi. Mutta sinä et saa -liikahtaa alttarin juurelta etkä lähestyä käden ulottuville alttarin -aitausta, et vaikka kuka tulisi sinua houkuttelemaan! Vaikka näkisit -minun tai äitisi tai kenen hyvänsä tulevan alttariaidan taa ja -houkuttelevan sinua luokseen, niin elä liikahda paikaltasi. Vasta kun -kuulet kukon laulun ja minä tulen alttariaidan sisälle sekä otan sinua -kädestä kiinni, olet sinä varmasti pelastunut. - -Tämän jälkeen siunasi pappi poikaa, sulki alttariaidan portin -jälkeensä, teki sen päälle ristinmerkin ja lähti kirkosta. - -Poika seisoi värähtämättä alttarin juurella ja tunsi olonsa kaameaksi. -Kuu loi lattialle himmeitä kuvioita, vanhat pyhimysten kuvat näyttivät -rupeavan elämään ja pimeissä kattoholveissa paukkui ja risahteli. Mutta -kun puoliyön hetki saapui, alkoivat tapulissa papinkellot soida ja -kohta sen jälkeen aukeni naristen vastapäätä alttaria oleva kirkonovi. -Sieltä astui sisään itse vanha kirkkoherra ja pää rukoukseen -kumartuneena läheni kuoria. Alttariaidan eteen tultuaan kohotti hän -päänsä ja lausui lempeästi: - --- Astu ulos poikani, sillä kaikki on nyt ohitse ja sinä olet -pelastettu. - -Poika liikahti hiukan kuin aikeissa lähestyä, mutta samalla muisti hän -kirkkoherran illallisen varotuksen ja jäi paikalleen. - --- Tuolla ulkona odottavat äitisi ja paljon muita ihmisiä iloitakseen -sinun pelastumisestasi. Ettet enää epäilisi, niin minä kutsun heidät -tänne, rukoillaksemme ja veisataksemme yhdessä. - -Sakariston ovelle ilmestyi samassa seurakunnan kanttori, joka -kirkkoherran viittauksesta meni ulko-ovelle ja kutsui kansaa sisään. Ja -ovesta alkoi tulvia tuttuja ihmisiä, joiden joukossa poika näki äitinsä -itkettyneine kasvoineen. Ne nyökyttelivät hänelle rohkaisevasti ja -asettuivat penkkeihinsä. Kanttori kiipesi omaan tuoliinsa, asetti -numerot taululle ja avasi suuren virsikirjan. Nipp! napp! äänsivät -kirjanhakaset auetessaan ja kanttori alkoi veisata virttä: "Jeesuksen -nimeen nyt alotan." - -Mutta äärimmilleen herkistyneellä kuulollaan erotti poika, että -kanttori ei lausunutkaan kokonaisena Jeesuksen nimeä, vaan hymisi -ensinnä jotakin epämääräistä, joten virren alku oikeastaan kuului: -y-y-y-suksen nimeen... Silloin alkoi hän kansan joukossa tarkastella -tuttujaan ja huomasi heissä kaikissa jonkun pienen virheen. Kenellä oli -otsassa suuri syylä, jota siinä ei ollut ennen näkynyt, kenellä oli -taas korvat homeessa tai toinen silmä kierossa ja äidiltään huomasi hän -puuttuvan kolme hammasta, jotka hänen illalla lähtiessään olivat vielä -paikoillaan. Ja kun kirkkoherra nousi saarnastuoliin ja alkoi rukoilla, -lausui hän aina Jumalan ja Jeesuksen nimet vaillinaisesti tai vääntäen. - -Saarnastuolista laskeuduttuaan viittasi kirkkoherra pojan äidille ja -yhdessä lähenivät he alttarikehää. Äiti avasi sylinsä ja kirkkoherra -lausui lempeimmällä äänellään: - --- Hellän äitisi syli odottaa sinua tässä. Astu siis rohkeasti ulos, -poikani! - -Mutta poika ei liikahtanut paikaltaan. - -Silloin mörähti kirkkoherra hirveällä äänellä ja muuttui samassa -paholaiseksi, jolla oli väärä nenä, vuohenkaviot, käyrät kynnet -sormissa ja päässä sarventyngät. Äiti muuttui homenaamaiseksi -peikottareksi ja samoin koko kirkkorahvas. Ja nyt alkoivat he kiljuen -hyppiä alttarikehän ympärillä. Väliin he peräytyivät ja hyökkäsivät -sitten rajusti eteenpäin, niin että kauhistunut poika luuli siinä -tuokiossa joutuvansa heidän kynsiinsä. Mutta alttariaidan yli he eivät -päässeet. Ainoastaan kerran hän liikahti paikaltaan, kun pääpaholainen -hänen huomaamattaan hirveällä rymyllä sivulta päin hyökkäsi häntä kohti -ja ojensi teräväkyntistä kättään, joka näytti ulottuvan vaikka maailman -ääriin. Alttarikehälle asti ei hän kuitenkaan sijaltaan siirtynyt, -sillä sieltä kurottui jo häntä kohti joukko ahnaita käsiä. - -Kesken tätä helvetillistä meteliä kuului yhtäkkiä kirkas kukonlaulu. -Silloin pakeni paholaisten joukko suurella pauhinalla ja kirkossa oli -jälleen hiljaista ja autiota. Hetki sen jälkeen aukeni taas kirkonovi -ja vanha pappi astui sisään. Tällä kertaa se oli oikea kirkkoherra, -sillä hän avasi alttariaidan portin, astui sisään ja otti kädestä -poikaa, joka värisi kiireestä kantapäähän. - --- Nyt on kaikki ohi ja sinä olet pelastettu, -- lausui hän. -- -Paholaisella ei ole enää valtaa sinun ylitsesi. - -Hän saattoi pojan ulos ja käski hänen kiiruhtaa äitinsä luo. - -Aurinko kohosi juuri itäiselle taivaanrannalle, kun poika saapui -kotiinsa. Punertava aamuvalo täytti koko ahtaan tuvan, sillä katto oli -temmaistu pois sijaltaan. Äiti oli nurkassa liikkumatonna polvillaan. -Koko yön oli hän rukoillut poikansa puolesta ja kun paholainen -viimeisenä yön hetkenä oli hirveän vihan vallassa ilmestynyt tupaan, -parjannut häntä sopimuksen rikkomisesta ja poistunut katon kautta, oli -äiti kuollut sydämen pakahtumiseen. Mutta hänen kasvoillaan oli -onnellinen hymy, josta poika näki hänen kuolleen tietoisena siitä, että -hänen ainokaisensa on pelastunut. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Haaksirikkoiset, by Kyösti Wilkuna - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HAAKSIRIKKOISET *** - -***** This file should be named 43798-8.txt or 43798-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/4/3/7/9/43798/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License available with this file or online at - www.gutenberg.org/license. - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation information page at www.gutenberg.org - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at 809 -North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email -contact links and up to date contact information can be found at the -Foundation's web site and official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For forty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/43798-8.zip b/43798-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index bb152af..0000000 --- a/43798-8.zip +++ /dev/null |