Add files from ibiblio as of 2025-03-07 16:58:53HEADmain

3 files changed, 17759 insertions, 18137 deletions

diff --git a/43430-0.txt b/43430-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..0ee087d
--- /dev/null
+++ b/43430-0.txt
@@ -0,0 +1,17759 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 43430 ***
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+JERUSALEM I-II
+
+I. Taalainmaassa. II. Pyhässä maassa.
+
+
+Kirj.
+
+SELMA LAGERLÖF
+
+
+Suomentanut Jalmari Jäntti
+
+
+
+WSOY, Porvoo, 1902.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+TAALAINMAASSA
+
+Johdanto
+
+ Ingmarinpojat
+
+Edellinen osa
+
+ Koulumestarin luona
+ He näkivät taivaan avoinna
+ Ingmarilan Katri
+ Siionissa
+ Hurja ajo
+ Hellgum
+ Uusi suunta
+
+Jälkimmäinen osa
+
+ L'Universin haaksirikko
+ Hellgumin kirje
+ Hirrenvetäjä
+ Ingmarilassa
+ Höökin Matti Erkinpoika
+ Huutokauppa
+ Gertrud
+ Ruustinna-vanhus
+ Lähtö
+
+PYHÄSSÄ MAASSA
+
+Edellinen osa
+
+ Pyhä kallio ja pyhä hauta
+ Boo Ingmar Maununpoika
+ Ristinkantaja
+ "Kullasta raketut muuri ja portit poltetusta lasista"
+ Jumalan pyhä kaupunki Jerusalem
+ Aamuruskon siivillä
+ Baram pasha
+ Palestiinan kukkia
+ Gehennassa
+ Paratiisin kaivo
+ Ingmar Ingmarinpoika
+
+Jälkimmäinen osa
+
+ Babroo Svenintytär
+ Dervishi
+ Köyhyyden päivinä
+ Ingmarin taistelu
+ Öljymäellä
+ "Kerran toisemme kohdatahan"
+ Pyhiinvaellukselta palattua
+
+
+
+
+
+
+TAALAINMAASSA
+
+
+
+
+
+JOHDANTO
+
+
+
+
+INGMARINPOJAT
+
+
+I
+
+Oli kesäaamu, ja nuori mies kulki auran jäljessä kesantoa kyntäen.
+Päivä paistaa helotti, ruohossa tuntui aamukaste, ja ilman raikkaus oli
+sanoin kuvaamaton. Hevoset aamuaurinko teki raisuiksi, ja kuin leikiten
+ne kiskoivat auraa. Niiden käynti oli paljon rivakampaa kuin muulloin,
+mies sai vähän väliä ottaa juoksuaskelen, ettei jäisi jälkeen.
+
+Auran kääntämä maa loisti tuoreutta ja voimaa, ja kyntömiehen mielessä
+väikkyi ilo siitä, että pian tuohon pääsi ruista kylvämään. Hän huomasi
+miettivänsä näin: "Miksi minua toisinaan painavat niin raskaat huolet
+ja elämä tuntuu vaikealta? Mitä muuta tarvitsee kuin auringonpaistetta
+ja kaunista ilmaa ollakseen yhtä huoleton kuin Jumalan lapset
+taivaassa?"
+
+Se oli pitkä, leveä laakso, ja siinä oli sarakkeen muotoisina tilkkuina
+keltaisia ja keltaisen vihreitä laihoja, niitettyjä apilapeltoja,
+kukkivia perunamaita ja pieniä, sinikukkaisia pellavasarkoja, joiden
+yllä leijaili suunnaton joukko valkoisia perhoja. Ja tämän kaiken sitoi
+eheäksi kokonaisuudeksi laakson keskeltä kohoava jykevä, iäkäs
+maalaistalo, jossa oli kihermä harmaita ulkosuojia ja niiden keskellä
+kookas, punaiseksi maalattu asuinrakennus. Sen päätyseinän suojassa
+seisoi pari korkeata, omin valloin kasvanutta päärynäpuuta, porttia
+vartioi kaksi nuorta koivua, suuria halkopinoja oli vihreällä
+pihamaalla ja tarhassa muhkeita olkiaumoja. Se näytti yhtä kauniilta
+siinä tasaisten peltojen keskellä kuin iso purjelaiva, joka korkeine
+mastoineen ylenee aavan meren pinnasta.
+
+"Ja kuinka hyvä onkaan sinun talosi!" jatkuivat kyntömiehen ajatukset.
+"Siinä on monta vankkatekoista huonetta, on kaunis karja ja rivakoita
+hevosia, ja palvelusväki on uskollista kuin kulta. Ei koko
+kihlakunnassa ole sinua rikkaampaa, eikä sinulla koskaan ole
+köyhyydestä pelkoa.
+
+"Mutta enhän minä köyhyyttä pelkääkään", hän jatkoi kuin oman
+ajatuksensa vastaukseksi. "Eikä mieltäni painaisi mikään muukaan, kun
+vain olisin yhtä miesten mies kuin olivat isäni ja isoisäni.
+
+"Suotta minä sentään aloin tätä ajatella", hän sanoi, "sillä äsken olin
+niin hyvällä tuulella. Mutta mietinpä nyt sen loppuun asti. Isä oli
+aikanaan kaikkien naapurien esikuva; kun hän alkoi heinäntekonsa,
+alkoivat hekin, ja samana päivänä kuin meillä Ingmarilassa alettiin
+kesannon kyntö, painoivat koko laakson talot auransa ketoon. Mutta nyt
+minä olen tässä kyntänyt jo pari tuntia, eikä missään ole alettu edes
+auranvannasta teroittaa.
+
+"Luulen hallinneeni taloa yhtä hyvin kuin kuka tahansa muu Ingmar
+Ingmarinpoika", hän tuumi. "Heinäkaupoissa minä olen hyötynyt enemmän
+kuin isä, ja minun teettämäni pellonojat eivät kasva ruohoa niinkuin
+hänen. Ja toden sanoakseni minä en tärvele metsääkään kaskea
+kaatamalla, niinkuin hän.
+
+"Usein kyllä mieli tahtoo painua apeaksi", oli mies puhelevinaan, "ei
+aina tunnu yhtä kevyeltä kuin tänään. Isän ja isoisän aikana sanottiin,
+että Ingmarien suku on niin vanhaa, että he tietävät, millaiseksi Luoja
+maailmansa aikoi, ja silloin heitä vallan pyytämällä pyydettiin olemaan
+pitäjän valtiaina. He asettivat papit ja lukkarit, he määräsivät
+milloin joki oli perattava ja mihin laitettava koulu. Mutta minulta ei
+kysy neuvoa kukaan, minulla ei ole mitään sananvaltaa.
+
+"Omituista sentään, kuinka huolet ovat helppoja kestää näin aamuisin;
+nytkin tuo kaikki minua melkein naurattaa. Ja kuitenkin minä pelkään,
+että syksyllä käy pahemmin kuin koskaan ennen. Jos teen sen, mitä nyt
+aion, ei rovasti eikä tuomari vastedes tule kirkkomäellä lyömään kättä
+kanssani, niinkuin he tähän asti vielä ovat tehneet. Ei minua valita
+edes köyhäinhoitohallitukseen, ja saan aivan heittää mielestäni toivon,
+että minusta tehtäisiin kirkonisäntä."
+
+Mietiskely ei milloinkaan suju niin helposti kuin tuolla lailla
+astellessa yhtä auran kyntämää vakoa toisen jälkeen. On yksin, ei muuta
+ajankuluksi katseltavaa kuin varikset, jotka kävelevät kynnöksellä
+nokkimassa matoja. Miehestä tuntuivat ajatukset syntyvän niin vaivatta,
+kuin jos joku olisi kuiskaillut niitä hänen korvaansa. Ja hän iloitsi
+ja elpyi siitä, sillä hyvin harvoin hän tunsi päänsä niin selväksi ja
+sukkelaksi. Huolet alkoivat näyttää turhilta, hän lohduttautui sillä,
+että eihän kukaan vaadikaan häntä syöksymään onnettomuuteen.
+
+Jospa isä olisi elossa, voisi pyytää hänen neuvoaan nyt, niinkuin aina
+ennenkin tukalissa tiloissa. Hän kävi tuskaiseksi, melkein kuin lapsi,
+kun ei ole isä likellä, jolta saisi kysyä.
+
+"Kun vain osaisin hänen luokseen", hän sanoi ja myhähti jo sitä
+ajatellessaan, "niin varmaan lähtisin. Mitähän ihmettä Suur-Ingmar
+sanoisikaan, kun minä kerran ilman aikojani kävelisin hänen luokseen.
+Tuntuu kuin hänen pitäisi asua suuressa kartanossa, missä on laajat
+pellot ja niityt ja isot rakennukset ja lukuisa ruskea karja ilman
+yhtään mustaa tai kirjavaa, niinkuin hän täällä maan päällä halusi. Kun
+minä sitten astun väentupaan..."
+
+Kyntömies seisahtui yht'äkkiä keskelle peltoa, ojensihe pystyyn ja
+naurahti. Hän iloitsi sanomattomasti noista mielikuvista, ne juoksivat
+kuin kilpasilla hänen kanssaan, niin että hän tuskin tiesi, seisoiko
+enää maassa. Oli kuin hän siinä tuokiossa olisi kohonnut isänsä luo
+taivaaseen.
+
+"Kun minä sitten astun väentupaan", hän jatkoi, "istuu siellä lavitsat
+täynnä talonpoikaisukkoja, kaikilla harmaanpunertava tukka ja valkoiset
+kulmakarvat ja hieman riippuva alahuuli, ja kaikki niin isän näköisiä
+kuin marja on toisensa näköinen. Kun tupa on noin täynnä väkeä,
+kainostuttaa minua vähäisen ja minä seisahdun ovensuuhun. Mutta kun isä
+minut näkee, lausuu hän paikaltaan pöydän päästä: -- 'Terve tultuasi,
+Pikku-Ingmar Ingmarinpoika!' Ja sitten isä tulee luokseni. --
+'Tahtoisin puhua kanssanne pari sanaa, isä', minä sanon, 'mutta tässä
+on sellainen joukko vieraita läsnä.' -- 'Ei se mitään, ne ovat kaikki
+omaa heimoa', isä sanoo, 'nämä ovat joka mies asuneet Ingmarilassa,
+vanhin heistä jo pakanuuden aikaan.' -- 'Niinkö; mutta minä tahtoisin
+kuitenkin puhua asiani kahden kesken.'
+
+"Isä käänteleikse sitten vähäisen ja miettii, mentäisiinkö oikein
+peräkamariin, mutta kun vieras ei ole sen parempi kuin minä, menee hän
+keittiöön. Siellä hän istahtaa uuninpankolle ja minä hakkuutukille. --
+'Teillähän on täällä oiva talo, isä', minä sanon. -- 'Onhan se', isä
+sanoo. 'Kuinkas kotona Ingmarilassa jaksetaan?' -- 'Hyvin', minä sanon,
+'viimekin vuonna saatiin kaksitoista taaleria heinäkippunnasta'
+[kippunta = 20 leiviskää]. -- 'Onko se mahdollista?' isä sanoo. 'Ethän
+vain ole tullut tänne hullutuksia uskottelemaan, Pikku-Ingmar?'
+
+"'Mutta minun itseni laita on huonosti', jatkan minä. 'Alati kuulen
+kehuttavan, kuinka viisas te, isä, olitte, mutta minusta ei välitä
+kukaan.' -- 'Eivätkö ole valinneet sinua kunnallislautakuntaan?' kysyy
+nyt isäukko. -- 'Ei koulu- eikä kirkkoneuvostoon, saati sitten
+lautakuntaan.' -- 'Mitä pahaa sinä sitten olet tehnyt, Pikku-Ingmar?'
+-- 'Enpähän mitään, mutta sanovat että sen, jolle annetaan
+hoidettavaksi muiden ihmisten asioita, pitää ensin osata järjestää
+omansa.'
+
+"Sitten isä-ukko varmaan painaa silmänsä lattiaan ja miettii itsekseen.
+-- 'Sinun pitää mennä naimisiin ja etsiä itsellesi hyvä vaimo', hän
+sanoo kotvasen kuluttua. -- 'Mutta juuri sitäpä minä en voi, isä', minä
+vastaan. 'Ei koko pitäjässä ole niin köyhää talollista, joka antaisi
+minulle tyttärensä.' -- 'Kerro nyt järjestään, miten tämän kaiken laita
+oikein on', isä sanoo, ja hänen äänessään on leppeämpi sointu.
+
+"'Niin, nähkääs isä, kun neljä vuotta sitten talo jäi minun haltuuni,
+kosin minä Bergskogin Briittaa.' -- 'Odotas', sanoo isä, 'ovatko
+bergskogilaiset sukua meille?' Hän näyttää vieraantuneen näistä meidän
+oloistamme. -- 'Ei, mutta ne ovat muuten varakasta väkeä, ja
+muistattehan, isä, että Briitan isä on valtiopäivämies.' -- 'Niin niin,
+niinpä kyllä, mutta sinun olisi pitänyt naida omasta suvusta, jotta
+olisit saanut vaimon, joka tuntee suvun tavat.' -- 'Totta puhut, isä,
+sen minä kyllä sainkin kokea.'
+
+"Istumme nyt isä ja minä hetken ääneti, mutta sitten isä alkaa: --
+'Tyttö oli kai kauniin näköinen?' -- 'Oli kyllä', sanon minä, 'hänellä
+oli musta tukka ja siniset silmät ja raikkaanpunaiset posket. Mutta
+muutenkin hän oli kelpo ihminen, ja äiti oli mielissään siitä, että
+minä hänet ottaisin. Kaikki olisi kyllä ollut hyvin, mutta, nähkääs,
+hän ei olisi huolinut minusta.' -- 'Onhan jotenkin ykskaikkista, mitä
+sellainen tytönletukka tahtoo.' -- 'Vanhemmat hänet taisivatkin
+pakottaa suostumaan.' -- 'Mistä tiedät, että häntä pakotettiin?
+Iloissaan hänen olisi pitänyt olla päästessään niin rikkaaseen taloon
+kuin sinun, Pikku-Ingmar Ingmarinpoika.'
+
+"'E-ei, iloissaan hän ei ollut, mutta meidät kuitenkin kuulutettiin ja
+hääpäivä määrättiin, ja Briitta muutti Ingmarilaan jo ennen häitä äidin
+avuksi, sillä äiti-muori alkaa jo käydä vanhaksi ja huonovoimaiseksi.'
+-- 'Ei minusta tuossa kaikessa ole mitään pahaa, Pikku-Ingmar', sanoo
+isä ikäänkuin rohkaistakseen minua.
+
+"'Mutta sinä vuonna eivät pellot tahtoneet kasvaa mitään, perunoista
+tuli kato ja lehmät sairastelivat, niin että äiti ja minä pidimme
+parhaana lykätä häät toiseen vuoteen. Minusta nähkääs ei vihkimisellä
+ollut niin kovaa kiirettä, kun jo kuulutuksissa oltiin, mutta se taisi
+olla tapana vain vanhan kansan aikaan.' -- 'Olisit ottanut jonkun
+meidän suvustamme, niin hän kyllä olisi malttanut odottaa', isä sanoo.
+-- 'Minä kyllä näin', minä vastaan, 'ettei Briitta siitä lykkäyksestä
+pitänyt, mutta niinkuin sanoin, minusta meillä ei ollut muuta neuvoa.
+Hautajaisetkin olivat olleet keväällä, eikä olisi tahdottu ottaa rahoja
+pois pankista.' -- 'Niin, oikeinhan se sitten oli että odotit', isä
+sanoo. -- 'Mutta minä yhä pelkäsin, että ehkä Briitta pahastuu, jos saa
+pitää ristiäiset ennen häitä.' -- 'Ennen kaikkea on tietenkin
+katsottava, että on varaa.'
+
+"'Mutta Briitta kävi päivä päivältä hiljaisemmaksi ja kummallisemmaksi,
+ja minä usein ihmettelin, mikä häneen oli mennyt. Luultiin, että
+hänellä oli ikävä omaisiaan, sillä hän oli aina ollut kotirakas ja
+pitänyt vanhemmistaan. Kyllä hän siitä tasaantuu, minä ajattelin,
+kunhan perehtyy taloon. Vielä hän tulee pitämäänkin olostaan
+Ingmarilassa. Minä maltoin mieltäni jonkin aikaa, mutta sitten kysyin
+äidiltä, miten Briitta oli käynyt niin kalpeaksi ja oudon näköiseksi.
+Äiti selitti, että hän oli raskaana, mutta että hän kyllä tulee
+ennalleen, kun se on ohi. Minä kyllä itsekseni aavistin, että Briitta
+pahoitteli sitä häiden lykkäystä, mutta en tullut siitä kysyneeksi.
+Olitte aina sanonut, isä, muistattehan, että sinä vuonna, jona minä
+viettäisin hääni, oli huoneetkin maalattava. Ja siihen talon
+maalaamiseen eivät varat sinä vuonna mitenkään riittäneet. Kun päästään
+ensi vuoteen, niin kaikki kyllä käy hyvin, ajattelin.'"
+
+Kyntömies käveli, ja hänen huulensa liikkuivat. Hän oli niin
+ajatuksissaan, että oli aivan selvästi näkevinään edessään isänsä
+kasvot. Parasta on selittää isälle kaikki juurta jaksain, hän ajatteli,
+jotta hän voi antaa hyvän neuvon.
+
+"'Niin meni talvi, ja minä mietin usein, että jos Briitta yhä vain
+pitkittää tuota murehtimistaan, olisin mieluummin tahtonut luopua
+hänestä tykkänään ja lähettää hänet kotiinsa Bergskogiin, mutta nyt se
+oli jo myöhäistä sekin. Kunnes sitten eräänä toukokuun iltana
+huomattiin hänen lähteneen kotoa sanomatta kenellekään mitään. Etsimme
+häntä oikein etsimällä koko yön, ja aamulla hänet muuan palvelustyttö
+löysi.'
+
+"Tähän päästyäni minä olen hetken ääneti, sillä minun on vaikea jatkaa,
+ja sitten isä kysyy: -- 'Eihän toki, Herran tähden, hengetönnä?' --
+'Ei, ei hän', minä sanon, ja isä kuulee miten ääneni värisee. -- 'Oliko
+lapsi syntynyt?' kysyy isä. -- 'Oli', minä vastaan, 'ja hän oli
+kuristanut sen. Se makasi kuoliaana hänen vieressään.' -- 'Mutta eihän
+hän sitten ollut täydessä järjessään, koko ihminen.' -- 'Kyllä hän
+oli', sanon minä. 'Hän teki sen tekonsa kostaakseen minulle siitä, että
+olin hänelle väkisin työntäytynyt. Ei hän sitä sentään olisi tehnyt,
+jos olisimme olleet naimisissa, mutta nyt hän sanoi ajatelleensa, että
+kun minä en tahdo lasta kunniallisesti omistaa, en minä sitä saakaan.'
+Isän painaa murhe aivan äänettömäksi. -- 'Olisitko sinä mielelläsi
+pitänyt lapsen, Pikku-Ingmar?' hän lopulta kysyy. -- 'Olisin', vastaan
+minä. -- 'Sääli sinua, joka jouduit kehnon naisen pariin.'
+
+"'Hän kai istuu linnassa nyt?' sanoo isä. -- 'Niin, hänet tuomittiin
+kolmeksi vuodeksi.' -- 'Ja senkö takia sinulle ei kukaan anna
+tytärtään?' -- 'Niinpä kai, mutta en minä ole ketään kysynytkään.' --
+'Ja senkö vuoksi sinulle ei ole annettu kunnassakaan sananvaltaa?' --
+'Ollaan sitä mieltä, ettei Briitan olisi tarvinnut käydä niin huonosti.
+Jos minä olisin ollut yhtä viisas kuin te, sanotaan, niin minä olisin
+neuvottelemalla saanut häneltä selvän siitä, mitä hän pahoitteli.' --
+'Ei ole, ei ole helppo miehen ottaa selvää sisukkaasta naisesta.' --
+'Ei niin isä', minä sanon, 'ei Briitta ollut sisukas, mutta ylpeä hän
+oli.' -- 'No, se on melkein sitä samaa', vastaa isä.
+
+"Kun nyt huomaan, että isä alkaa kallistua puolelleni, sanon: -- 'Monen
+mielestä minun olisi pitänyt peittää koko asia ja selittää, että lapsi
+oli kuollut syntyessään.' -- 'Miksei hänen sitten olisi pitänyt kärsiä
+rangaistustaan?' sanoo isä. -- 'Sanotaan, että jos tuo olisi tapahtunut
+teidän aikaanne, olisitte te kyllä saanut sen palvelustytön, joka hänet
+löysi, pitämään suunsa kiinni, niin että kaikki olisi pysynyt salassa.'
+-- 'Ja olisitko sinä sitten nainut hänet?' -- 'En, siinä tapauksessa
+minun ei olisi sitä tarvinnut. Olisin parin viikon kuluttua lähettänyt
+hänet kotiinsa ja saanut kuulutuksen peruutetuksi sillä syyllä, ettei
+hän viihtynyt.' -- 'Voi olla niin, mutta eihän voi vaatia, että sinä,
+nuori mies, voisit menetellä yhtä viisaasti kuin vanha.'
+
+"'Koko pitäjä on sitä mieltä, että minä menettelin huonosti Briittaa
+kohtaan.' -- 'Itse kai hän teki vielä huonommin saattaessaan häpeää
+kunniallisille ihmisille.' -- 'Niin, mutta minähän hänelle työntäysin.'
+-- 'Siitä hän olisi päinvastoin saanut olla iloissaan', sanoo isä.
+
+"'Eikö hän teidän mielestänne joutunut linnaan minun tähteni?' --
+'Minusta hän teki itse minkä teki.' -- Silloin minä nousen paikaltani
+ja sanon hitaasti: 'Teidän mielestänne, isä, minun sitten ei tarvitse
+tehdä mitään hänen hyväkseen, kun hän nyt syksyllä pääsee vapaalle
+jalalle?' -- 'Ja mitäs sinä tekisit, naisitko hänet?' -- 'Niin kai
+minun pitäisi tehdä.' -- Isä vilkaisee minuun kulmainsa alta ja kysyy:
+-- 'Pidätkös hänestä?' -- 'En, rakkauden hän lopetti minusta
+tykkänään.' Isän silmäluomet painuvat puoliumpeen, ja hän alkaa
+mietiskellä sanomatta sanaakaan.
+
+"'Nähkääs, isä, siitä minä en mihinkään pääse, että onnettomuus on
+minun syyni', minä sanon. Isäukko istuu paikallaan ääntä päästämättä.
+-- 'Kun käräjillä hänet viimeksi näin, oli hän niin lauhtunut, että
+itki aivan itkemistään sitä, ettei hänellä enää ollut lasta. -- Minusta
+hän ei sanonut yhtään pahaa sanaa, vaan otti kaikki omaksi syykseen.
+Monet itkivät, ja vähällä piti, etteivät tuomarinkin silmät kostuneet.
+Eikä hän hänelle tuominnutkaan kuin kolme vuotta.'
+
+"Mutta isältä ei kuulu sanaakaan.
+
+"'Vaikeaksi hänelle käy nyt syksystä lähtien elämä kotonaan. Ei hänelle
+tule monta ilonpäivää Bergskogissa. Vanhempien mielestä hän on
+tuottanut heille häpeätä, eikä ole sanottu, etteivätkö he siitä häntä
+nuhtelekin. Saa istua kotona päivät päästään, tuskin on lähtemistä
+kirkkoonkaan. Raskaaksi sellainen elämä käy kaikin puolin.'
+
+"Mutta isä ei vastaa.
+
+"'Paha tosin minunkin on hänen kanssaan naimisiin mennä', minä sanon.
+'Ei ole hauskaa niinkin isoon taloon kuin meidän ottaa emäntää, jota
+rengit ja piiat ylenkatsovat. Äiti ei liioin siitä pitäisi. Enkä luule,
+että sen koommin voisimme kutsua herrasväkeä vieraisille, enempää
+häihin kuin hautajaisiinkaan!'
+
+"Isä on yhä vain vaiti.
+
+"'Käräjillä minä häntä auttaakseni tulin sanoneeksi tuomarille, että
+syy oli minun, kun minä olin hänet vasten tahtoaan ottanut. Sanoin
+vielä pitäväni häntä niin viattomana, että heti paikalla kun vain hänen
+mielensä minua kohtaan muuttuisi, veisin hänet vihille. Sen sanoin sitä
+varten, että hän saisi helpomman tuomion. Mutta vaikka hän sen jälkeen
+on kirjoittanut minulle kaksi kirjettä, ei niistä ollenkaan näy, että
+hän olisi muuttanut mieltään. Ymmärrättehän siis, isä, ettei se sana
+minua sido menemään naimisiin hänen kanssaan.'
+
+"Ja isä istuu vain ajatuksissaan ja on ihan vaiti.
+
+"'Tiedän kyllä, että minä nyt puhun ihmismielen mukaan ja että me
+Ingmarit aina olemme tahtoneet pyrkiä tekemään niinkuin Jumala tahtoo.
+Mutta toisinaan tulee mieleen ajatus, että kenties Jumala ei salli
+sellaista murhaajan korottamista.'
+
+"Ja isä on yhä vain ääneti.
+
+"'Olettehan kokenut, isä', sanon minä, 'kuinka vaikeata on olla, kun
+antaa toisen kärsiä koettamatta auttaa. Varmaankin tulevat kaikki
+pitäjäläiset sanomaan minulle, että teen väärin, mutta näinä vuosina on
+elämäni ollut niin raskasta, etten voi olla tekemättä jotakin hänen
+hyväkseen, kun hän pääsee linnasta.'
+
+"Isä ei liikahdakaan.
+
+"Silloin melkein nousee itku kurkkuuni, ja minä sanon: 'Niin, isä, olen
+vielä nuori ja menetän paljon, jos hänet otan. Ennen jo sanottiin minun
+menetelleen hullusti, mitä sitten tästä sanottaneenkaan.'
+
+"Mutta isää minä en saa virkkamaan sanaakaan.
+
+"'Olen minä ajatellut sitäkin, että ihmeellistä on, kuinka me Ingmarit
+olemme pysyneet tilallamme monta sataa vuotta, kun kaikki muut tilat
+ovat vaihtaneet omistajaa. Ja siihen minusta näyttää syynä olevan se,
+että Ingmarit aina ovat koettaneet käydä Jumalan teitä. Meidän
+Ingmarien ei tarvitse pelätä ihmisiä, kun vain pysymme Jumalan teillä.'
+
+"Silloin isäukko nostaa silmänsä ja sanoo: 'Ei ole helppo kysymykseesi
+vastata, Ingmar. Parasta on ehkä käydä kysymässä toisten
+Ingmarinpoikain mieltä.' Sitten hän lähteekin väentupaan, ja minä jään
+istumaan. Ja kotvan minä saankin istua ja odottaa, eikä isää vain
+kuulu. Istuttuani sillä lailla monta tuntia minä kyllästyn
+odottamiseen ja lähden isän luo. 'Malta nyt istua siellä hieman aikaa,
+Pikku-Ingmar', sanoo isä, 'tämä on vaikea kysymys.' Ja minä näen,
+kuinka kaikki vanhukset istuvat ja mietiskelevät, silmät ummessa. Ja
+minä odotan odottamistani, ja sitä kai minä odotan vielä nytkin."
+
+Hän käveli hymysuin auran jäljessä, joka nyt eteni vallan hiljaa, sillä
+hevoset näyttivät haluavan levähtää. Päästyään pientaren laitaan hän
+kiristi ohjia ja pysäytti hevoset. Hän oli nyt taas aivan vakava.
+
+"On ihmeellistä, että kun kysyy toiselta neuvoa, silloin itse jo
+kysyessään huomaa, mikä on oikein; silloin tuossa tuokiossa selviää,
+mitä ennen ei keksinyt koko kolmessa vuodessa. Nyt käyköön niinkuin
+Jumala tahtoo."
+
+Hän tunsi, että hänen oli pakko se tehdä, ja samalla se tuntui niin
+vaikealta, että hänen rohkeutensa aivan luhistui kokoon sitä
+ajatellessa. "Jumala minua auttakoon", hän sanoi. -- --
+
+Ingmar Ingmarinpoika ei sentään ollut yksin ulkona tänä varhaisena
+aamuhetkenä. Peltojen välistä polkua pitkin käveli vanha äijä. Hänen
+ammattinsa oli helppo huomata, sillä olalla riippui punamaalisuti ja
+koko miehen puku lakista kengänkärkeen oli täynnä maalitahroja.
+Kiertelevien punamaalarien tavoin hänkin käveli katselemassa, mikä talo
+olisi maalaamaton tai mikä kaipaisi uutta maalaamista. Hän luuli
+näkevänsä milloin yhden, milloin toisen, joka olisi sopinut, mutta paha
+oli päättää, mikä niistä olisi paras. Vihdoin hän nousi pienelle
+mäentöyräälle, mistä näkyi Ingmarila suurena ja uhkeana tasaisen
+laakson pohjalla. "Mutta siinäpä talo!" hän huudahti ääneensä ja
+pysähtyi iloissaan siihen paikkaan. "Asuinrakennusta ei ole maalattu
+sataan vuoteen, sehän on vallan mustunut, ja ulkohuoneita ei ole
+maalattu ilmoisna ikänä. Ja sitä rakennusten paljoutta", hän huudahti,
+"tässä minulle riittää työtä syksyyn asti."
+
+Käveltyään vähän matkaa hän huomasi pellolla kyntömiehen. Siinähän on
+tämän puolen mies, joka tuntee paikkakunnan, ajatteli punamaalari,
+häneltä minä saan tuosta talosta tiedot, joita tarvitsen. Hän poikkesi
+tieltä kesannolle ja kysyi Ingmarilta, mikä tuon suuren talon nimi oli
+ja luuliko hän, että se annettaisiin maalata.
+
+Ingmar Ingmarinpoika säpsähti ja katsoi mieheen kuin aaveeseen. Herran
+nimessä, sehän on talonpunaaja, hän ajatteli, ja tulee juuri nyt. Hän
+aivan tyrmistyi eikä saanut sanaa suustaan.
+
+Hänen mieleensä muistui ihan selvästi, että joka kerta, kun joku oli
+sanonut hänen isälleen: "Teidän, Ingmar-isä, pitäisi maalauttaa suuri
+talonne, se on jo niin ränstyneen näköinen", ukko oli vastannut, että
+hän tekee sen sinä vuonna, jona Ingmar viettää häitään.
+
+Punamaalari kysyi uudestaan ja vieläkin uudestaan, mutta Ingmar oli
+vaiti, aivan kuin ei olisi ymmärtänyt.
+
+"Onko taivaassa nyt tehty asiastani päätös?" hän kysyi itseltään.
+"Tuoko tämä nyt isän vastauksen, että minun on tänä vuonna mentävä
+naimisiin."
+
+Se ajatus koski häneen niin, että hän oitis otti miehen taloonsa
+työhön.
+
+Sitten hän astui auransa jäljessä hyvin liikuttuneena, melkein
+onnellisena. "Saat nähdä, ettei sen tekeminen tästä lähtien tunnu niin
+vaikealta, kun kerran olet selvillä siitä, että isä sitä tahtoo", hän
+sanoi.
+
+
+II
+
+Pari viikkoa myöhemmin Ingmar seisoi pihalla kiilloittamassa hevosen
+valjaita. Hän näytti olevan huonolla tuulella, ja työ kävi häneltä
+hitaasti. Kunpa minä olisin Jumala, hän ajatteli, hieroi pari kertaa ja
+alkoi taas alusta. Jos minä olisin Jumala, järjestäisin niin, että
+samana hetkenä, kun päätän jonkin asian, se tulisi tehdyksikin. Minä en
+sallisi ihmisten kuluttaa aikaa arveluun ja epäröintiin ja jos
+jonkinlaisten esteiden mietiskelemiseen. Minä en viitsisi antaa heidän
+niin pitkää aikaa kiilloittaa ajokaluja ja maalata kirkkorattaita, vaan
+ottaisin heidät suoraan kyntöpellolta.
+
+Hän kuuli kujalta rattaiden ratinaa, katsahti sinne ja tunsi heti
+hevosen ja ajopelit. "Bergskogin valtiopäivämies tulee meille", hän
+huusi keittiöön, jossa hänen äitinsä puuhaili. Heti sen jälkeen hän
+kuuli äitinsä panevan puita pesään ja alkavan jauhaa kahvia.
+
+Valtiopäivämies ajoi pihamaalle, mutta pysähtyi siihen nousematta
+rattailta. -- "Ei, en nyt käy sisään", hän sanoi, "minulla on vain pari
+sanaa puhuttavana sinulle, Ingmar. Aika on niin täpärällä, on mentävä
+kunnantuvalle kunnan kokoukseen." -- "Äidillä on juuri kahvi tulella",
+sanoi Ingmar. -- "Kiitoksia, mutta nyt ei aika anna myöten." -- "Ette
+ole pitkään aikaan poikennut taloon, valtiopäivämies", sanoi Ingmar,
+päästämättä vierasta niin vähällä. Äiti tuli ulos häntä auttamaan. --
+"Ei suinkaan valtiopäivämies nyt lähde talosta käymättä kahvilla."
+Ingmar aukaisi polvipeitteen, ja valtiopäivämies alkoi nousta
+rattailta. -- "No niin, kun Martta emäntä itse käskee, niin täytyy kai
+totella", hän sanoi.
+
+Hän oli iso, pulska mies, liikkui kevyesti ja näytti olevan aivan
+toista rotua kuin Ingmar ja hänen äitinsä, jotka olivat rumia, unisen
+näköisiä ja kömpelöitä. Mutta hän kunnioitti suuresti Ingmarilan
+vanhoja haltijoita ja olisi mielellään vaihtanut kauniin muotonsa
+ollakseen Ingmarien näköinen ja kuuluakseen Ingmarinpoikain sukuun. Hän
+oli aina ollut Ingmarien puolella tytärtään vastaan, ja hänen mielensä
+oikein keveni näin hyvästä vastaanotosta.
+
+Hetken perästä, Martta emännän tarjotessa kahvia, hän alkoi esittää
+asiaansa. -- "Ajattelin", hän sanoi ja rykäisi, "ajattelin puhua siitä,
+mitä sille Briitalle olisi tehtävä." Martta emännän kahvikuppi tutisi
+hiukan, niin että teelusikka tärisi lautasella, ja sitten tuli
+ahdistava hiljaisuus. -- "Meillä on ajateltu, että paras olisi lähettää
+hänet Amerikkaan." Hän jäi vieläkin odottamaan, mutta toiset istuivat
+ääntä päästämättä. Hän huokasi, nämä itseensä sulkeutuneet ihmiset
+säälittivät häntä. "Olemme jo ostaneet hänelle matkalipunkin." -- "Kai
+hän ensin kuitenkin käy kotonaan", sanoi Ingmar. -- "Ei, mitä hänellä
+olisi kotona tekemistä?"
+
+Ingmar pysyi taas äänettömänä. Hän istui silmät puoliummessa ja
+liikahtamatta kuin nukkuva. Hänen sijastaan alkoi Martta emäntä
+kysellä. -- "Tarvitseehan hän vaatetta ja muuta?" -- "Ne on kaikki jo
+varattu, matkakirstu on jo kauppias Löfbergillä, missä me aina
+kaupunkimatkoilla asumme." -- "Eikös valtiopäivämiehen emäntä käy
+kaupungissa häntä tapaamassa?" -- "Kyllä hän sitä tahtoi, mutta minä
+sanoin, että on parempi olla tapaamatta." -- "Voipi olla niinkin." --
+"Löfbergille jätettiin matkalippu ja rahat, niin että sieltä hän saa
+kaikki mitä tarvitsee."
+
+"Ajattelin, että on hyvä antaa Ingmarille tästä tieto, ettei hänen enää
+tarvitse pitää sitä mielessään", sanoi valtiopäivämies. Nyt ei Martta
+emäntäkään enää sanonut mitään, vaan istui hiljakseen, huivi
+valahtaneena niskaan, ja katseli esiliinaansa. Kumpikin oli vaiti kuin
+seinä. "Martta emäntä tarvitsee apulaista suuren talouden hoidossa.
+Ingmarin on pidettävä huoli, että emäntä saa rauhassa viettää
+vanhuutensa päivät." Valtiopäivämieskin herkesi hetkeksi puheestaan ja
+ajatteli ihmeissään, että tokko ne edes kuulivat mitä hän sanoi. "Minä
+ja vaimoni tahdomme kyllä sovittaa kaiken hyväksi jälleen", hän
+lopetti.
+
+Tätä kuunnellessaan Ingmar tunsi suuren ilon lainehtivan läpi koko
+ruumiinsa. Briitta lähetetään Amerikkaan, hänen ei tarvitse mennä
+naimisiin tämän kanssa! Ingmarilassa ei tule murhaaja emännöimään! Hän
+oli vaiti sen vuoksi, ettei hänestä ollut säädyllistä heti näyttää
+tyytyväisyyttään, mutta nyt hänestä jo alkoi tuntua sopivalta sanoa
+ajatuksensa.
+
+Valtiopäivämieskin istui nyt ääneti, hän tiesi että nämä vanhan kansan
+ihmiset tarvitsivat aikaa arvellakseen. Sitten Ingmarin äiti sanoikin:
+"Niin, nyt siis Briitta on rangaistusaikansa palvellut, ja nyt tulee
+meidän muiden vuoro." Martta emäntä tarkoitti sillä, että jos
+valtiopäivämies toivoi Ingmareilta jotakin apua palkkioksi siitä, mitä
+oli heidän avukseen tehnyt, eivät he suinkaan epäisi, mutta Ingmar
+käsitti hänen sanansa toisin, ja hän riuhtaisihe kuin unesta
+herätäkseen. Mitä isä tästä sanoisi, hän ajatteli. Jos minä nyt kerron
+tämän aikeen hänelle, niin mitä hän siitä sanoo? "Älä sinä usko, että
+voit pitää Jumalan vanhurskautta pilkkanasi", sanoo isä silloin. "Älä
+luule, että hän jättää sinut rankaisematta, jos heität koko syyn
+Briitan niskoille. Vaikka hänen oma isänsä tahtoisikin hylätä hänet,
+tehdäkseen sinun mieliksesi ja saadakseen vastedes lainata sinulta
+rahaa, niin ainakin sinun, Pikku-Ingmar Ingmarinpoika, pitää käydä
+Jumalan teitä."
+
+Nyt minä uskon, että isäukko valvoo, miten minä tässä asiassa
+menettelen, ajatteli Ingmar; hän varmaan nytkin lähetti tänne Briitan
+isän näyttääkseen minulle, kuinka häijyä on jättää koko syy tuon raukan
+kärsittäväksi. Ehkäpä hän on huomannut, etten minä näinä viime päivinä
+ole ollut oikein halukas lähtemään matkalle.
+
+Ingmar nousi, kaatoi konjakkia kahviin ja kohotti kuppiaan. "Kiitoksia
+nyt valtiopäivämiehelle siitä, että tulitte tänään tänne", hän sanoi ja
+kilisti kuppia hänen kanssaan.
+
+
+III
+
+Ingmar oli koko aamupuolen puuhaillut porttikoivujen parissa. Ensin hän
+laittoi telineet, sitten hän koetti taivuttaa koivujen latvoja yhteen,
+niin että ne näyttäisivät holvikaarelta. Puut eivät tahtoneet pysyä
+niinkuin hän tahtoi, vaan ponnahtivat aina vähän päästä erilleen ja
+nousivat pystyyn kuin seipäät. "Mitä siitä tuosta tulee?" kysyi Martta
+emäntä. -- "Ajattelin vain, että saavat nyt kasvaa tällä lailla jonkin
+aikaa", sanoi Ingmar.
+
+Päivälliskello soi, väki tuli ruoalle ja paneutui syötyään pihamaalle
+nukkumaan. Ingmar Ingmarinpoika nukkui myöskin, mutta hän makasi
+peräkamarin leveässä sängyssä. Emäntä yksinään oli valveilla, hän istui
+sukkaa kutoen tuvan penkillä.
+
+Eteisen ovi aukeni vähin äänin ja sisään astui eukko, joka niskan yli
+käyvässä kannikkeessa kuljetti kahta suurta vasua. Hän sanoi
+hyvänpäivän perin hiljaisesti, istui ovensuupenkille ja raotti mitään
+puhumatta vasujen kansia. Toinen oli täynnä kuivattuja korppuja ja
+rinkeleitä, toinen vastaleivottuja, kiiltäviä vehnäleipiä. Martta
+emäntä tuli heti kauppoja tekemään. Kaikessa muussa hän kyllä oli
+tarkka, mutta ilman maukasta kahvileipää hän ei voinut olla.
+
+Valikoidessaan vehnäsiä hän rupesi juttelemaan eukon kanssa, jolta puhe
+sujui helposti, niinkuin se sujuu useimmilta, jotka talosta taloon
+käydessään tulevat paljon tekemisiin ihmisten kanssa. -- "Te Kaisa
+olette viisas ihminen, ja teihin voi luottaa", sanoi vanhaemäntä. "Niin
+on oltavakin", toinen sanoi, "jollen minä älyäisi pitää salassa mitä
+kuulen, joutuisivat kyllä monet tukkanuottasille." -- "Mutta joskus te
+Kaisa salaatte ihan liian paljon." -- Eukko vilkaisi emäntään ja
+ymmärsi hänen tarkoituksensa. "Jumala minua armahtakoon", hän sanoi
+kyyneleet silmissä. "Minähän puhuin Bergskogin valtiopäivämiehen
+emännälle, kun olisi pitänyt tulla puhumaan teille." -- "Vai niin, että
+te puhuitte valtiopäivämiehen emännälle?" Martta sanoi tuon pitkän
+sanan äärettömän ylenkatseellisella äänellä.
+
+Ingmar Ingmarinpoika kavahti unestaan, kun peräkamarin ovi hiukan
+narahtaen aukeni. Ei ketään tullut sisään, mutta ovi jäi raolleen. Hän
+ei tiennyt, oliko se auennut itsestään vai kävikö joku sitä
+aukaisemassa. Unimielisenä hän jäi vielä pitkäkseen ja kuuli silloin
+puhetta tuvasta.
+
+"Kertokaa nyt minulle, Kaisa, mistä huomasitte, ettei Briitta pitänyt
+Ingmarista?" sanoi emäntä. -- "Jo alusta pitäenhän sen kuuli, kuinka
+pitäjällä kerrottiin vanhempien häntä pakottaneen", sanoi eukko
+vältellen. -- "Puhukaa nyt asia suoraan, Kaisa, sillä kun minä kysyn,
+ei teidän tarvitse totuutta kainostella. Kyllä minä luulen korvieni
+sietävän kuulla mitä teillä sanottavaa on." --
+
+"Sen minä vain tiedän, että joka kerta kun siihen aikaan kävin
+Bergskogissa, hän oli minusta itkettyneen näköinen. Kerran, kun olimme
+kahden kesken Bergskogin keittiössä, sanoin hänelle: 'Sinä Briittahan
+kuulut menevän komeihin naimisiin!' -- Hän silmäsi minuun aivan kuin
+olisi luullut minun puhuneen piloillani. Ja sitten hän sanoi: 'Totta se
+on, Kaisa. Komeihin kylläkin.' Hän sanoi sen sillä lailla, että olin
+näkevinäni silmäini edessä Ingmar Ingmarinpojan, eikähän hän kaunis
+ole, vaikka en ollut sitä tullut ennen ajatelleeksi, kun minä aina olin
+pitänyt Ingmareja niin suuressa arvossa. Mutta nyt minä en voinut olla
+hiukan naurahtamatta. Silloin Briitta katsoi vielä kerran minuun ja
+sanoi: 'Niin, komeihin kylläkin', ja sitten hän yht'äkkiä ryntäsi minun
+luotani kamariin ja kuului sitten siellä itkeä nyyhkivän.
+
+"Mutta poislähtiessäni minä ajattelin itsekseni: Kyllä siitä tulee hyvä
+sentään tuostakin; kaikkihan Ingmareille hyvin käy. Vanhempia minä en
+ihmetellyt; jos minulla olisi ollut tytär, jota Ingmar Ingmarinpoika
+olisi kosinut, en minä olisi suonut itselleni lepoa, ennen kuin hän
+olisi myöntynyt."
+
+Ingmar makasi valveillaan ja kuunteli. "Tuon tekee äiti tahallaan", hän
+ajatteli. "Hän on alkanut kummastella minun huomista kaupunkimatkaani.
+Äiti luulee minun menevän noutamaan kotiin Briittaa eikä tiedä, että
+minä olen sellainen raukka etten voi."
+
+"Kun sitten toisen kerran näin Briitan", eukko jatkoi, "oli hän jo
+muuttanut tänne Ingmarilaan. En voinut paikalla kysyä häneltä, mitenkä
+hän viihtyi, sillä tupa oli väkeä täynnä, mutta kun lähdin pois ja olin
+kulkenut hakapolkua kappaleen matkaa, tuli hän jäljessäni. -- 'Kaisa',
+hän sanoi, 'oletko käynyt nyt hiljan Bergskogissa?' -- 'Olin siellä
+toissapäivänä', minä sanoin. 'Herran tähden, toissapäivänäkö olit
+siellä, ja minusta kun tuntuu, että minä olen ollut jo vuosikausia
+kotoa poissa!' -- Siihen ei ollut helppo mitään vastata. Briitta ei
+näyttänyt voivan sietää mitään, hän oli valmis purskahtamaan itkuun,
+sanoipa hänelle mitä tahansa. -- 'Voithan joskus käydä katsomassa',
+minä sanoin. -- 'Ei, en minä taida käydä siellä enää milloinkaan.' --
+'No, ka miks'et, käy vain', sanoin minä siihen, 'siellä on kaunista
+tähän aikaan, koko metsä on marjoja täynnä, ahot aivan punaisinaan
+puoloja.' -- 'Kaisa kulta, mitä sanot', hän huudahti, ja hänen silmänsä
+suurenivat, 'ovatko puolukat jo kypsiä?' -- 'Ovat kyllä, ja pääsethän
+sinä täältä jonakin päivänä käymään kotonasi, niin että saat syödä
+kylliksesi marjoja.' -- 'En minä sittenkään taida lähteä', hän sanoi.
+'Jos kävisin kotona, olisi vain sitä vaikeampi palata tänne.'
+
+"'Minä olen aina kuullut, että Ingmarien kotona on hyvä olla', minä
+sanoin. 'He ovat kelpo väkeä.' -- 'Niin', hän vastasi, 'kyllä he ovat.'
+-- 'Se on paras suku koko pitäjässä', minä sanoin. 'Niin kelpo ihmisiä
+ei monesti tapaa.' -- 'Niin, eihän sitä vääränä pidetä, että
+väkipakolla ottaa itselleen vaimon.' -- 'Viisasta väkeä he ovat
+myöskin.' -- 'Voivat olla, mutta he kätkevät itseensä sen, minkä
+tietävät.' -- 'Eivätkö he koskaan puhele mitään?' -- 'Eivät enempää
+kuin mikä on aivan pakollista.'
+
+"Nyt minun jo piti lähteä, mutta silloin tulin sanoneeksi: 'Pidetäänkö
+häät täällä vai sinun kotonasi?' -- 'Pidämme ne täällä, kun täällä on
+enemmän tilaa.' -- 'Pidä sitten sinä huoli siitä, etteivät lykkää niitä
+liian kauaksi', minä sanoin. -- 'Me menemme naimisiin kuukauden
+kuluttua', hän sanoi.
+
+"Mutta juuri kun olin lähtemäisilläni Briitan luota, johtui mieleeni,
+että Ingmareille oli tullut huono viljavuosi, ja sanoin etten luullut
+heidän rupeavan häitä laittamaan sinä vuonna. -- 'Jolleivät laita, niin
+minä menen järveen', sanoi Briitta.
+
+"Kuukauden kuluttua minä sitten kuulin, että häät oli lykätty
+tuonnemmaksi, ja kun minä jo silloin aavistin, ettei tästä hyvä seuraa,
+poikkesin Bergskogiin puhumaan valtiopäivämiehen emännän kanssa.
+'Eiväthän ne vain tehne tyhmyyksiä siellä Ingmarilassa', minä sanoin.
+-- 'Kyllä meidän on oltava tyytyväisiä siihen, mitä he tekevät', hän
+sanoi. 'Jumalan kiitos, että saimme tyttäremme niin hyvään paikkaan.'"
+
+Ei äidin tarvitsisi nähdä noin paljon vaivaa, ajatteli Ingmar
+Ingmarinpoika, sillä kukapa tästä talosta lähtisi Briittaa tapaamaan!
+Sitä juhlaporttia ei hänen tarvitse pelätä, sillä semmoisia laitellaan
+vain sitä varten, että voitaisiin Jumalalle osoittaa hyvää tahtoa.
+Näkeehän siitä, että aikeissa kyllä oltiin. Mutta toista on
+todenperästä ryhtyä toimeen.
+
+"Viimeksi minä näin Briitan keskitalvella, syvän lumen aikana", Kaisa
+jatkoi. "Kävelin kapeata ajotietä keskellä saloa, ja siellä oli huonoa
+liikkuminen, sillä lumi oli suojailmalla käynyt sohjoksi ja livetti
+jalkaa. Silloin näin jonkun istuvan tiensyrjässä, ja likemmäksi
+tultuani huomasin, että se istuja olikin Briitta. -- 'Mitä sinä näin
+yksinäsi teet keskellä saloa?' kysyin häneltä. -- 'Kävelemässä minä
+vain olen.' Seisahduin katsomaan häntä, enkä ymmärtänyt mikä hänen
+oikein oli. -- 'Lähdin katselemaan, onko täällä missään jyrkkiä mäkiä',
+Briitta sanoi. -- 'Herranen aika, sitäkö varten, että heittäytyisit
+nurinniskoin alas?' minä sanoin, sillä hän näytti semmoiselta, joka on
+kyllästynyt elämäänsä.
+
+"'Niin', hän sanoi, 'heittäytyisin kylläkin, kun vain löytäisin mäen,
+joka olisi oikein korkea ja jyrkkä.' -- 'Saisit jo hävetä, sinä, jolla
+ei pitäisi olla mitään puutetta.' -- 'Niin, pahahan minä olen, Kaisa.'
+-- 'Sen minä kyllä uskon.' -- 'Joka tapauksessa minä vielä teen jotakin
+pahaa, niin että parempi minun olisi kuolla.' -- 'Tuo on paljasta
+lasten lorua.' -- 'Siitä asti minä olen ollut ilkeä, kun sinne muutin!'
+Sitten hän astui aivan eteeni, ja silmät leimusivat, kun hän sanoi: --
+'Ne eivät ajattelekaan muuta kuin kiusata minua, ja minä ajattelen
+vain, kuinka kiusaisin puolestani heitä.' -- 'Älä turhia puhu, Briitta,
+he ovat hyviä ihmisiä.' -- 'Ei, he vain tahtovat saattaa minut
+häpeään.' -- 'Oletko puhunut heille itselleen tuosta?' -- 'Minä en puhu
+heidän kanssaan mitään. Enkä ajattele muuta kuin panna kiusan kiusaa
+vastaan.'
+
+"'Olen ajatellut sytyttää tuleen hänen talonsa, sillä se on hänen paras
+tavaransa. Tai olen ajatellut syöttää myrkkyä hänen lehmilleen, ne ovat
+vanhoja ja rumia ja niillä on valkoiset renkaat silmien ympärillä, ihan
+kuin olisivat hänen sukuaan.' -- 'Ei haukkuva koira pure', minä sanoin.
+-- 'Jotakin minun täytyy hänelle tehdä, muuten en saa mielenrauhaa.' --
+'Sinä et tiedä mitä puhut', minä sanoin, 'tuolla laillahan sinä juuri
+mielenrauhasi hävität.'
+
+"Silloin hän yht'äkkiä muuttui ja purskahti itkuun. Hän lauhtui
+kokonaan ja valitti, että hänen on niin paha olla, kun pahat ajatukset
+häntä vaivaavat. Minä saatoin hänet kotiin, ja erotessa hän lupasi olla
+tekemättä mitään pahaa, kun vain en puhuisi kenellekään.
+
+"Kauan minä sitten mietin, kenelle tuosta kertoisin", sanoi Kaisa,
+"mutta oli niin vaikeata tulla puhumaan niin isoisten ihmisten kuin
+teidän kanssanne."
+
+Ruokakello tallin päädyssä soi työhön, ja väki heräsi
+päivällisunestaan. Martta emännälle tuli kiire keskeyttämään Kaisan
+puheet. "Kuulkaas, Kaisa, luuletteko Ingmarin ja Briitan välien vielä
+voivan parantua?" -- "Mitenkä niin?" sanoi eukko aivan ällistyneenä. --
+"Tarkoitan sitä, että jollei Briitta lähtisikään Amerikkaan,
+luulisitteko, että heistä vielä voisi tulla pari?" -- "En ikipäivänä
+minä sitä usko. Ei, siitä ei tule kerrassa mitään." -- "Briitta ei
+varmaan hänestä huolisi?" -- "Varmasti hän pysyy erossa."
+
+Ingmar nousi istualleen sängynlaidalle. "Saitkos kylliksesi, Ingmar,
+jokos nyt lähdet huomenna matkalle?" hän sanoi ja iski nyrkillään
+sängynlaitaan. "Luuleeko äiti tosiaankin sillä saavansa minut jäämään
+kotiin, että näyttää minulle, kuinka Briitta minua vihaa." Hän iskeä
+jyhmi vähän väliä sängynlaitaan, aivan kuin olisi ajatuksissaan
+kaatanut jotakin, joka teki kovaa vastarintaa. "Nytpä minä otankin ja
+yritän uudestaan. Me Ingmarit emme jätä yhteen yritykseen, kun jokin
+käy hullusti. -- Miehinen mies ei semmoisen vuoksi jätä hankettaan
+kesken, että joku nainen häneen mielettömästi vihastuu."
+
+Vasta nyt hänelle perin pohjin selvisi tappion koko suuruus, ja hänen
+mielensä paloi saamaan hyvitystä.
+
+"Vielä minä, tuhannen tulimmaista, saan Briitan viihtymäänkin
+Ingmarilassa", hän sanoi.
+
+Hän iskeä jysäytti vielä viimeisen kerran sängynlaitaan, ennen kuin
+nousi lähteäkseen työhön.
+
+"Niin totta kuin minä uskon, että Suur-Ingmar Kaisan tänne lähetti,
+jotta minä saisin sisua tehdäkseni tuon kaupunkimatkan!"
+
+
+IV
+
+Ingmar Ingmarinpoika oli saapunut kaupunkiin ja nousi hitain askelin
+pitkin loivasti viettävää puistokujaa lääninvankilaan päin, joka
+sijaitsi kauniilla ja laajalle näkyvällä paikalla. Päätä kääntämättä ja
+silmäluomet puoliummessa hän kävellä laahusti tarmottomasti kuin
+vanhus. Hän oli päivän kunniaksi vaihtanut kauniin maalaispukunsa
+mustiin verkavaatteisiin ja tärkkipaitaan. Hänestä tuntui hyvin
+juhlalliselta, mutta yhä vielä hän arkaili ja kulki kuin vasten
+tahtoaan.
+
+Ingmar astui vankilan edessä olevalle hiekoitetulle pihalle ja kysyi
+vartijalta, tänäänkö se Briitta Eerikintytär pääsee vapaaksi. --
+"Taitavat ne laskea tänään yhden irti", vartija sanoi. -- "Se on muuan,
+joka on ollut kiinni lapsenmurhasta", selitti Ingmar. -- "Juuri se
+sama; hän pääsee vapaaksi nyt aamupäivällä."
+
+Ingmar ei mennyt edemmäs, vaan jäi siihen odottamaan, nojaten selkäänsä
+puuta vasten ja kääntämättä katsettaan ovesta. "Onpa yksi ja toinenkin
+tainnut käydä tuosta ovesta sisään ilman suuria iloja", hän ajatteli.
+"En huoli liioitella", hän jatkoi, "mutta eiköhän moni siitä sisään
+mennessään liene ollut kevyemmällä mielellä kuin minä, vaikka seisonkin
+ulkopuolella.
+
+"Olkoon vaikka niinkin, mutta nyt on Suur-Ingmar tuonut minut tänne
+noutamaan morsiantani vankilasta", hän sanoi sitten. "Mutta sitä en
+Pikku-Ingmarista voi sanoa, että hän olisi oikein hyvillänsä;
+mieluisempaa hänestä olisi, että morsian astuisi kunniaportista ja että
+hänen äitinsä seisoisi vieressä jättämässä hänet sulhaselle. Ja sitten
+he ajaisivat kirkkoon suuressa saatossa. Ja morsian istuisi koreassa
+morsiuspuvussa hänen rinnallaan ja hymyilisi hänelle kruununsa alta."
+
+Ulko-ovi avautui useita kertoja, kerran siitä tuli pappi, toisen kerran
+vankilanjohtajan rouva ja neidit, jotka lähtivät kaupungille. Vihdoin
+tuli Briittakin. Kun ovi aukeni, tunsi Ingmar sydämensä vavahtavan. Nyt
+se on hän, hän ajatteli. Hänen silmänsä painuivat kiinni, hän kävi
+aivan hervottomaksi eikä voinut liikahduttaa jäsentäkään. Kun hän
+viimein rohkaisihe ja nosti silmänsä, seisoi Briitta rappusilla oven
+ulkopuolella.
+
+Ingmar näki, kuinka hän siihen hetkiseksi seisahti. Hän työnsi huivinsa
+otsaltaan ja katseli kirkkain, avoimin silmin edessään avautuvaa
+näköalaa. Vankilan paikka oli pienellä kummulla, siitä hän näki koko
+kaupungin ja metsäiset mäet aina kotiseudun siintäviin vuoriin asti.
+
+Sitten Ingmar näki hänen vapisevan ja pään painuvan kuin näkymättömän
+voiman edessä. Hän peitti käsillään kasvonsa ja istui kivirapuille.
+Sinne asti, missä Ingmar seisoi, kuului hänen nyyhkytyksensä.
+
+Ingmar astui nyt pihan poikki, jäi seisomaan lähelle häntä ja odotti.
+Briitta itki niin, ettei kuullut mitään, ja Ingmar sai odottaa kauan.
+-- "Älä nyt noin itke, Briitta", sanoi hän viimein. Briitta nosti
+silmänsä. -- "Taivaan Jumala, sinäkö olet täällä!" hän huudahti.
+Samassa hetkessä muistui hänen mieleensä kaikki, mitä hän oli Ingmarin
+kiusalla tehnyt ja kuinka raskasta tuon hänen tänne tulonsa oli
+täytynyt olla. Hän aivan huudahti ilosta, tuli ja kävi Ingmarin kaulaan
+ja purskahti uudelleen itkuun.
+
+"Kun sinä tietäisit, kuinka minä ikävöin sinua tänne!" hän sanoi. --
+Ingmarin sydän alkoi sykkiä siitä ilosta, että Briitta oli niin
+riemastunut hänen tulostaan. -- "Mitä sanot, Briitta, tosiaanko
+ikävöit?" hän sanoi liikuttuneena. -- "Pitihän minun edes pyytää
+sinulta anteeksi."
+
+Ingmar ojentui suoraksi ja kylmeni aivan kivipatsaaksi. -- "Siihen on
+vielä kyllin aikaa", hän sanoi, "mutta tässä me emme voi seista
+kauempaa." -- "Eihän tällaiseen paikkaan tee mieli jäädä", sanoi
+Briitta nöyrästi. -- "Minä jätin hevosen kauppias Löfbergille", sanoi
+Ingmar, kun he kävelivät puistotietä alaspäin. -- "Siellä on minunkin
+matka-arkkuni." -- "Kyllä minä sen näin", sanoi Ingmar, "mutta se on
+niin iso, ettei se mahdu näille rattaille; parasta on jättää se tänne,
+kunnes on vastedes asiaa." -- Briitta seisahtui ja katsoi kummastunein
+silmin Ingmariin. Nuo olivat hänen suustaan ensimmäiset sanat, jotka
+ilmaisivat, että hän aikoi viedä Briitan kotiinsa. -- "Sain tänään
+kotoa kirjeen, jossa isä sanoo, että sinunkin mielestäsi minun on paras
+lähteä Amerikkaan." -- "Ajattelin, että eihän ole haitaksi, kun on
+valitsemisen varaa. Ei ollut niin varmaa, että sinä minun mukaani
+lähtisit." Briitta kyllä huomasi, ettei hän sanonut sitä toivovansa,
+mutta saattoihan siihen olla syynä se, ettei Ingmar tahtonut nyt
+uudelleen väkisin houkutella häntä. Hän tunsi epäröivänsä. Ei kai ole
+hauska viedä hänenlaistaan emännäksi Ingmarilaan. "Sano hänelle, että
+lähdet Amerikkaan, se on ainoa hyvä työ, minkä voit hänelle tehdä", --
+sanoi hän itselleen. "Sano se hänelle, sano se hänelle", yllytti hän
+itseään. Hänen parhaillaan sitä ajatellessaan kuuluivat hänen korviinsa
+kuin vieraan sanat: -- "Minua pelottaa se Amerikan matka. Siellä pitää
+kuulemma tehdä ylenmäärin työtä, ja minä olen niin heikko." -- "Niinhän
+sanotaan", vastasi Ingmar aivan hiljaa. Briittaa hävetti; hän muisti
+aamulla sanoneensa papille, että hän nyt lähtee maailmaan uutena,
+parempana ihmisenä. Hän paheksui itseään, astui kotvan aikaa mitään
+puhumatta ja mietti päänsä ympäri, kuinka saisi peruutetuksi sanansa.
+Mutta aina kun hän aikoi puhua siihen suuntaan, pidätti häntä ajatus,
+että jos Ingmar hänestä hyvinkin pitää, olisi pahinta kiittämättömyyttä
+nyt uudelleen työntää hänet luotaan. Voi voi, kun saisin selville hänen
+ajatuksensa, hän huokasi itsekseen.
+
+Jonkin matkaa kuljettua Ingmar näki Briitan pysähtyvän ja jäävän
+nojaamaan seinää vasten. -- "Päätäni huimaa tämä melu ja ihmisvilinä."
+Ingmar ojensi hänelle kätensä, hän tarttui siihen, ja sitten he
+kävelivät käsitysten katua pitkin. Nyt me näytämme ihan kihlatuilta,
+ajatteli Ingmar, mutta samalla hänen mielessään pyöri se, minkälaiseksi
+elämä kotona muodostuu, kuinka hän saa tehdyksi selon äidille ja
+kaikille muille.
+
+Tultuaan Löfbergin pihaan Ingmar sanoi, että hänen hevosensa oli
+levännyt tarpeeksi, niin että jollei Briitalla ollut estettä, he
+voisivat ajaa ensimmäiset kyytivälit jo samana päivänä. Nyt, Briitta
+ajatteli, sinun on sanottava, ettet tahdo. Sano nyt vain kiitokset
+kaikesta ja selitä, että et tahdo. Siinä seistessään hän oikein rukoili
+Jumalalta selvyyttä, oliko Ingmar tullut vain säälistä. Sillä välin
+Ingmar veti rattaat esille katoksen alta. Rattaat olivat vastamaalatut,
+nahkainen polvipeite kiilsi, ja istuintyynyissä oli uudet päälliset.
+Edessä olevaan likasuojukseen oli kiinnitetty kimppu puolikuihtuneita
+tienvarsikukkia. Briitta jäi mietteissään niitä katselemaan, ja sillä
+aikaa Ingmar ehti mennä talliin, panna valjaat hevosen selkään ja tuoda
+sen ulos. Briitta näki sen länkien päässä samanlaisen puolikuihtuneen
+kukkavihkon, rupesi uudelleen uskomaan, että Ingmar oli iloinnut häntä
+ajatellessaan, ja piti parhaana olla puhumatta. Muutoin Ingmar voisi
+ajatella, että hän on kiittämätön eikä ymmärrä hänen tarjouksensa
+suuruutta.
+
+He lähtivät ajamaan. Briitta koetti saada aikaan keskustelua
+kyselemällä yhtä ja toista kotiseudun oloista. Jokaisesta hänen
+kysymyksestään muistui Ingmarin mieleen joku henkilö, jonka arvostelua
+hän pelkäsi. Kuinkahan se ja sekin ihmettelee, hän ajatteli, kuinkahan
+se ja sekin ilkkuu! Hän vastaili vain yksikantaan, ja vähän väliä
+leimahti Briitan mieleen, että hänen pitäisi pyytää kääntymään
+takaisin. Hän ei välitä minusta, minä en miellytä häntä ensinkään. Hän
+tekee tämän vain säälistä.
+
+Pian hän jätti kyselynsä, ja he ajoivat peninkulmittain eteenpäin
+vaihtamatta sanaakaan. Mutta eräässä majatalossa oli heitä vartomassa
+vehnäskahvit, ja tarjottimella oli taas kukkia. Hän arvasi, että Ingmar
+eilen tästä ajaessaan oli käskenyt niin laittaa. Oliko hän senkin
+tehnyt vain hyvänhyvyyttään ja säälistä? Oliko hän eilen iloinen? Ja
+tänäänkö vasta hän uudelleen pahoittui, nähdessään hänen tulevan
+vankilasta? Huomiseksi hän varmaan lauhtuu, kun se ennättää haihtua
+hänen mielestään.
+
+Briitta oli nyt hyvin katuvainen ja nöyrtynyt. Hän ei tahtonut tuottaa
+uutta surua. Kuka tiesi, eikö Ingmar sentään sittenkin -- --.
+
+He olivat yötä eräässä majatalossa, mutta lähtivät jo hyvissä ajoin
+matkalle, niin että jo kello kymmenen aikaan ennättivät kotipitäjän
+kirkolle. Kun he nousivat kirkkomäkeä, oli tie väkeä täynnä ja kellot
+soivat. -- "Herra Jumala, nythän on sunnuntai", sanoi Briitta ja pani
+huomaamattaan kätensä ristiin. Kaikki muu unohtui häneltä sen ajatuksen
+tieltä, että nyt hän menee kirkkoon Jumalaa kiittämään. Hän tahtoi
+pyhittää tämän uuden elämänsä jumalanpalveluksella vanhassa kirkossa.
+
+"Minä menisin mielelläni kirkkoon", hän sanoi Ingmarille. Hän ei sinä
+hetkenä tullut ollenkaan ajatelleeksi, että Ingmarin saattoi olla
+vaikea näyttäytyä siellä hänen kanssaan, tunsi vain mielessään
+hartautta ja kiitollisuutta. -- Ingmar oli vähällä jyrkästi kieltää;
+hän ei luullut rohkenevansa kestää noita teräviä silmäyksiä ja
+kärkkäitä kieliä. Mutta kerran se sittenkin on tehtävä, hän ajatteli ja
+käänsi hevosen kirkkotielle. Samantekevä, milloin se tapahtuu.
+
+Kun he ajoivat kirkkomäelle, istui sen kiviaidalla joukko ihmisiä
+odottaen jumalanpalveluksen alkamista ja tarkastellen tulijoita.
+Nähdessään Ingmarin ja Briitan he alkoivat kuiskia, nykiä toisiaan ja
+viittoa. Ingmar katsahti Briittaan, mutta tämä istui kädet ristissä
+eikä näyttänyt tietävän mistään. Hän ei edes huomannut ihmisiä, mutta
+Ingmar näki ne sitä paremmin; joitakuita juoksikin rattaiden jäljessä.
+Hän ei yhtään kummastellut, että he juoksivat ja kurkistelivat. He
+varmaan eivät tahtoneet uskoa silmiään. Heistä kaiketi oli ihmettä
+nähdä hänen ajavan Jumalan huonetta kohden lapsenmurhaajan kanssa. Tuo
+on jo liikaa, hän ajatteli. Tätä minä en enää kestä.
+
+"Eiköhän ole parasta, että sinä menet jo edeltäpäin kirkkoon", hän
+sanoi auttaessaan Briittaa rattailta. -- "Niin onkin", sanoi Briitta,
+sillä kirkkoon mennäkseen hän oli tullutkin eikä ihmisiä katselemaan.
+Ingmar viivytteli jotenkin kauan riisuessaan hevosta ja antaessaan
+sille rehua. Monet seurasivat häntä silmillään, mutta yksikään ei
+tullut puheille. Kun hän viimein kävi sisään, istuivat useimmat jo
+paikoillaan ja alkuvirttä veisattiin paraikaa. Astuessaan pitkin
+keskikäytävää Ingmar näki, että naisväen puolella olivat kaikki muut
+penkit täynnä paitsi yksi, jossa ei istunut kuin yksi ainoa. Hän näki
+heti, että se oli Briitta, ja arvasi, ettei kukaan ollut tahtonut istua
+hänen kanssaan. Ingmar astui vielä pari askelta, mutta kääntyi sitten
+naisten puolelle, kävi penkkiin ja istui Briitan rinnalle. Hänen
+tullessaan Briitta nosti päänsä penkistä ja kummastui suuresti. Hän ei
+ollut sitä ennen huomannut mitään, nyt vasta hän näki istuneensa
+yksinään. Samassa hävisi hänen suuri pyhätunnelmansa ja sen sijalle
+nousi syvä murhe. Mitähän tästäkin tulee, mitähän tästäkin tulee? Ei
+hänen olisi pitänyt lähteä Ingmarin mukaan.
+
+Kyynelet työntyivät hänen silmiinsä, ja välttääkseen itkua hän otti
+edestään penkkihyllyltä vanhan virsikirjan ja alkoi lukea sitä. Hän
+selaili sekä virret että evankeliumit näkemättä yhtään sanaa, sillä hän
+ei voinut pidättää kyyneleitänsä. Silloin yht'äkkiä välähti sivujen
+välistä jotakin punaista, kirjanmerkki, johon oli painettu punainen
+sydän. Hän otti sen ja työnsi Ingmarin eteen.
+
+Hän näki kuinka Ingmar peitti sen suurella kädellään ja salaa vilkaisi
+sitä. Heti sen jälkeen se putosi lattialle. Mitähän meistä tulee,
+mitähän meistä tulee, humisi Briitan päässä, ja hän itki kumartuneena
+virsikirjan yli.
+
+He lähtivät kirkosta heti, kun pappi laskeutui saarnastuolista. Ingmar
+valjasti kiireesti hevosen, ja Briitta oli apuna. Kun kirkkoväki
+herransiunauksen ja loppuvirren jälkeen alkoi virrata ulos, olivat he
+jo lähteneet. Kumpikin mietti matkalla melkein samaa. Se, joka on
+tehnyt niin suuren rikoksen, ei voi elää muiden ihmisten parissa.
+Molemmat tunsivat istuneensa häpeäpenkissä. Ei tätä jaksa kumpikaan
+kestää, he ajattelivat.
+
+Kesken Briitan syvää murhetta leimahtivat hänen silmiensä eteen
+Ingmarilan hohtavan punaiset rakennukset, joita hän tuskin oli tuntea.
+Hän muisti, kuinka oli monesti ollut puhetta siitä, että talo oli
+maalattava sinä vuonna, jona Ingmar viettää häitään. Viime kerrallahan
+häät oli lykätty juuri sen tähden, ettei Ingmarin kannattanut
+maalauttaa. Briitta ymmärsi, että hän nyt oli aikonut tehdä kaikki
+oikein perin pohjin, mutta että se lopulta oli käynyt hänelle liian
+vaikeaksi.
+
+Kun he ajoivat pihaan, istui väki päivällispöydässä. "Isäntä näkyy
+tulevan", sanoi muuan renki katsoessaan ikkunasta. Martta emäntä tuskin
+ennätti avata unisia silmiään, kun jo oli pystyssä. "Pysykää kaikki
+täällä sisällä", hän sanoi. "Ei kenenkään tarvitse nousta pöydästä."
+
+Eukko astui raskain askelin lattian poikki, ja väki, joka katseli hänen
+menoaan, huomasi, että hän saadakseen arvonsa näkyviin oli pannut
+päällensä pyhäpuvun, hartioillensa silkkisaalin ja päähänsä
+silkkihuivin. Hän seisoi jo rappusilla, kun hevonen pysähtyi pihaan.
+
+Ingmar hyppäsi heti rattailta, mutta Briitta jäi istumaan. Ingmar
+kiersi hänen puolelleen ja aukaisi polvipeitteen. "Etkö nouse jo pois
+rattailta?" -- "En minä nousekaan." -- Briitta oli purskahtanut itkuun
+ja peitti käsin kasvojaan. -- "Minun ei olisi ensinkään pitänyt tulla
+takaisin", hän sanoi nyyhkyttäen. -- "No, mutta nouse nyt pois", sanoi
+Ingmar. -- "Päästä minut palaamaan kaupunkiin, minä en ole sinulle
+kyllin hyvä." -- Ingmar taisi ajatella, että Briitta oli oikeassa, eikä
+vastannut mitään, seisoi vain liikahtamatta paikallaan ja odotti. --
+"Mitä se sanoo?" kysyi Martta emäntä rappusilta. -- "Hän sanoo, ettei
+hän ole kyllin hyvä minulle", selitti Ingmar, sillä Briitta ei
+itkultaan saanut ääntänsä kuulumaan. -- "Ja mitä se itkee?" emäntä
+kysyi. -- "Sitä, että minä olen niin suuri syntinen", sanoi Briitta,
+puristaen käsin sydäntään, joka tuntui olevan pakahtumaisillaan. --
+"Mitä se sanoi?" kysyi eukko taas. -- "Että hän on niin suuri
+syntinen", vastasi Ingmar.
+
+Kun Briitta kuuli Ingmarin noin kylmästi ja välinpitämättömästi
+toistavan hänen sanansa, välähti totuus yht'äkkiä hänen mieleensä.
+Aivan mahdotonta oli, että Ingmar olisi tuolla tavalla toistanut
+äidilleen hänen sanojansa, jos hän olisi hänestä pitänyt, jos hänen
+sydämessään olisi ollut hiukkasenkaan rakkautta. Nyt oli Ingmarin
+mieliala hänelle selvinnyt, sen enempää hänen ei tarvinnut tietää.
+
+"Miks'ei hän nouse pois rattailta?" kysyi emäntä. Briitta sai itkunsa
+hillityksi ja vastasi itse kuuluvasti: "Siksi, etten minä tahdo tehdä
+Ingmaria onnettomaksi." -- "Oikeassa hän taitaa siinä ollakin", sanoi
+emäntä. "Päästä hänet lähtemään, Pikku-Ingmar. Sen saat ainakin tietää,
+että muuten lähden minä, sillä minä en nuku yhtäkään yötä tuollaisen
+kanssa saman katon alla."
+
+"Lähdetään Jumalan tähden", sanoi Briitta tuskissaan. Ingmar käänsi
+sadatellen hevosensa ja hyppäsi rattaille. Häntä kyllästytti kaikki
+tyynni, hän ei viitsinyt ponnistella enempää.
+
+Maantiellä tuli vähän väliä kirkkoväkeä heitä vastaan. Ingmar
+kiusaantui siitä yhä enemmän, ja viimein hän yht'äkkiä käänsi kapealle
+metsätielle, joka ennen oli ollut maantienä. Se oli täynnä kiviä ja
+kuoppia, mutta yhdellä hevosella sitä sentään voi ajaa.
+
+Juuri kun he poikkesivat tieltä kuului joku huutavan Ingmaria. Hän
+katsoi taakseen ja näki postimiehen, jolla oli hänelle kirje. Ingmar
+pisti sen taskuunsa ja ajoi eteenpäin.
+
+Päästyään niin kauas metsään, ettei heitä näkynyt maantieltä, hän
+seisahdutti hevosen ja otti kirjeensä esiin. Samassa Briitta tarttui
+hänen käsivarteensa. "Älä lue sitä", hän pyysi. -- "Miks'en minä sitä
+lukisi?" -- "Ei, älä lue, ei siinä ole mitään." -- "Mistä sinä sen
+tietäisit?" -- "Se on minun lähettämäni, se kirje." -- "Kerro sitten
+itse, mitä siinä on." -- "En, en minä voi."
+
+Ingmar vilkaisi häneen. Briitta oli niin punastunut, että luuli veren
+tipahtavan hänen kasvoistaan, ja silmissä paloi tuska. -- "Mutta minäpä
+luen sen kirjeen sittenkin", sanoi Ingmar. Kun hän alkoi avata sitä,
+yritti Briitta riistää sen hänen käsistään. Ingmar torjui hänet luotaan
+ja sai kuoren auki. -- "Voi hyvä Jumala", vaikeroi Briitta, "eivätkö
+minun kärsimykseni koskaan lopu?"
+
+"Kuule Ingmar", hän pyysi, "lue se vasta parin päivän kuluttua, sitten
+kun minä jo olen matkalla." Ingmar piti kirjettä jo levällään edessään
+ja alkoi sitä silmäillä. Briitta peitti sen kädellään. "Ingmar, kuule
+nyt, vankilan pappi minut sai sen kirjoittamaan, ja hän lupasi panna
+sen postiin vasta sitten, kun minä jo olisin merellä. Nyt hän on
+lähettänyt sen liian aikaisin. Sinulla ei ole oikeutta lukea sitä.
+Päästä minut vain ensin matkalle, Ingmar, ennen kuin sen luet."
+
+Ingmar katsoa tuijotti häneen vihaisesti, hyppäsi alas rattailta
+saadakseen olla rauhassa ja asettui lukemaan kirjettä. Briitan mieli
+oli yhtä kuohuksissa kuin aina ennenkin, milloin hänen tahtoaan ei
+noudatettu. -- "Se ei ole totta, mitä siinä sanotaan. Pappi minut
+viekoitteli sillä lailla kirjoittamaan. Minä en sinusta pidä, Ingmar."
+Ingmar katsoi kesken lukemistaan häneen suurin, ihmettelevin silmin.
+Silloin Briitta vaikeni, vankilassa opittu nöyryys täytti hänen
+mielensä ja hillitsi sen. Hän tunsi täydellisesti ansainneensa tämän
+häpeän.
+
+Ingmar koetti parastansa saadakseen kirjeestä selvää. Yht'äkkiä hän
+rutisti sen kouraansa ja hänen kurkustaan pääsi melkein korahtava ääni.
+"En minä saa siitä tolkkua", hän sanoi polkien jalkaansa maahan.
+"Kirjaimet pyörivät silmissäni." Hän kiersi Briitan puolelle rattaita
+ja pusersi hänen käsivarttaan. "Sanotaanko siinä kirjeessä tosiaankin,
+että sinä pidät minusta?" Hänen äänensä kähisi ja hän oli hirveän
+näköinen. Briitta ei vastannut. "Sanotaanko siinä kirjeessä, että sinä
+pidät minusta?" kysyi Ingmar uudelleen, melkein kiljahtaen. --
+"Sanotaan", vastasi Briitta soinnuttomalla äänellä.
+
+Ingmar riuhtoili hänen kättään ja singahdutti sen pois luotansa. --
+"Voi sinun valheitasi", hän sanoi, "voi voi sinun valheitasi!" Hän
+nauroi ääneensä ja raa'asti ja hänen kasvonsa vääntyivät rumiksi. --
+"Jumala sen tietää", Briitta sanoi, "että minä joka päivä rukoilin
+saadakseni nähdä sinut ennen kuin lähden matkalle." -- "Mihinkäs sinä
+sitten matkustat?" -- "Kyllä kai minä lähden Amerikkaan." -- "Mutta
+sinä et lähde, lempo vie."
+
+Ingmar oli aivan suunniltaan, hän käydä hoipersi pari askelta metsään
+päin, heittäytyi suulleen maata vasten, ja nyt hän vuorostaan itki.
+Briitta tuli jäljestä ja istui hänen viereensä, hän oli niin
+riemuissaan, että suupielet vältä väkisin tahtoivat vetäytyä nauruun.
+-- "Ingmar, Pikku-Ingmar", hän sanoi, kutsuen häntä hyväilynimellä. --
+"Sinähän pidät minua niin rumana." -- "Niin minä pidänkin." -- Ingmar
+sysäsi pois päänsä päältä hänen kätensä. -- "Annas nyt minun selittää
+se asia sinulle." -- "Puhu pois vaan." -- "Muistatko, mitä sinä sanoit
+kolme vuotta sitten käräjillä?" -- "Muistan." -- "Että me menisimme
+naimisiin, jos minun mieleni muuttuisi." -- "Kyllä muistan." -- "Sen
+jälkeen minä aloin sinusta pitää, sillä en koskaan minä olisi uskonut,
+että ihminen voi sellaista sanoa. Se oli yli ihmisvoimain mitä sinä
+minulle sanoit, Ingmar, sen jälkeen mitä minä olin tehnyt sinulle. Kun
+minä silloin katsoin sinuun, näytit sinä kauniimmalta kuin kukaan
+niistä muista, sinä olit viisain heistä kaikista ja ainoa, jonka kanssa
+olisi ollut hyvä elää. Minä ihan mielettömästi rakastuin sinuun, ja
+minusta tuntui, että sinä kuuluit minulle ja minä sinulle. Ja ensin
+minusta olikin aivan luonnollinen asia, että sinä tulisit minua
+noutamaan, mutta sitten en enää uskaltanut siihen luottaa."
+
+Ingmar kohottausi istumaan. "Miks'et sitten kirjoittanut?" --
+"Kirjoitinhan minä." -- "Ja pyysit minulta anteeksi; mitä
+kirjoittamista siinä oli!" -- "Mistäs minun olisi pitänyt kirjoittaa?"
+-- "Siitä toisesta asiasta." -- "Enhän minä mitenkään tohtinut siitä
+kirjoittaa." -- "Nyt oli vähällä, etten olisi tullutkaan." -- "Mutta
+Ingmar, mahdotontahan minun oli kirjoittaa sinulle kosintakirjeitä
+sellaisten tekojeni jälkeen. Silloin viime päivää vankilassa ollessani
+minä sinulle kirjoitin, kun pappi sanoi, että minun täytyi. Hän lupasi
+toimittaa kirjeen sinulle sitten, kun minä olisin matkalla. Ja nyt hän
+sen jo lähetti."
+
+Ingmar tarttui hänen käteensä, ojensi sen sormet maata vasten ja löi
+niitä. -- "Minun tekisi mieleni lyödä sinua", hän sanoi. -- "Tee
+minulle mitä tahdot, Ingmar." Ingmar katsoi hänen silmiinsä ja huomasi,
+että hän oli kärsimyksissä kaunistunut. Hän kiersi molemmat kätensä
+hänen kaulaansa ja jäi siihen riipuksiin aivan kuin lapsi. -- "Nyt minä
+hyvin vähällä olin antaa sinun lähteä." -- "Et sinä sentään voinut olla
+tulematta." -- "Mutta tiedätkö, että minä en pitänyt sinusta!" -- "Sen
+minä hyvin ymmärrän."
+
+"Minä tulin niin hyvälle mielelle, kun kuulin sinun lähtevän
+Amerikkaan." -- "Niinhän isä kirjoitti, että sinä olit hyvilläsi." --
+"Kun vain katselin äitiä, tuntui minusta, etten voisi tuoda hänelle
+sellaista miniää kuin sinä." -- "En minä siksi kelpaakaan." -- "Minulla
+oli paljon harmia sinun tähtesi, kukaan ei tahtonut kääntää
+päätänsäkään minuun päin, kun minä muka olin menetellyt niin huonosti
+sinun kanssasi." -- "Tee nyt niin kuin äsken sanoit", sanoi Briitta,
+"ja lyö minua." -- "Ei sitä ihmisäly saata käsittää, kuinka vihainen
+minä olen sinulle."
+
+Briitta istui vaiti. "Kun minun mieleeni muistuvat kaikki nämä päivät
+ja viikot", alkoi Ingmar taas. -- "Voi, älä puhu siitä, Ingmar." --
+"En minä siitä olekaan vihoissani, mutta minähän olin aivan
+päästämäisilläni sinut lähtemään." -- "Etkö sinä pitänyt minusta,
+Ingmar?" -- "En." -- "Etkö koko matkalla?" -- "En hetkeäkään. Olin vain
+kiukuissani koko ajan." -- "Milloinkas sinun mielesi muuttui?" -- "Kun
+sain tuon kirjeen." -- "Minä näin kyllä, että sinulta oli kaikki
+rakkaus loppunut, ja sen tähden minua niin hävetti tunnustaa, että
+minun rakkauteni nyt vasta alkoi."
+
+Ingmar nauraa hyrähteli itsekseen. "Mitä sinä naurat, Ingmar?" -- "Sitä
+minä vain ajattelen, kuinka me lähdimme pakoon kirkosta ja kuinka
+meidät ajettiin kotoa pois." -- "Eihän se ole mikään naurun asia." --
+"Eikös ole? Mehän joudumme elämään kuin maantiekulkurit. Kunpa isä sen
+näkisi." -- "Tänään se sinua naurattaa, mutta ei se sillä lailla käy,
+Ingmar, ja minun on syyni." -- "Minustapa se käy", sanoi Ingmar, "sillä
+nyt minä en välitä tuon taivaallista muusta kuin sinusta."
+
+Murhe melkein tukahdutti Briitan äänen, mutta Ingmar antoi hänen yhä
+vain uudelleen kertoa, kuinka hän oli häntä ajatellut ja kaivannut.
+Ingmar rauhoittui vähitellen, niinkuin lapsi kehtolaulua
+kuunnellessaan. Kaikki tämä oli aivan toista kuin Briitta oli
+odottanut. Hän oli ajatellut, että jos hän vankilasta päästessään
+tapaisi Ingmarin, hän heti kertoisi, kuinka rikos häntä ahdistaa ja
+kuinka paha hän tuntee olevansa. Hän olisi sanonut Ingmarille tai hänen
+äidilleen tai kenelle tahansa, jonka olisi kohdannut, että hän tietää
+olevansa paljoa huonompi heitä ja ettei hän edes pyrikään heidän
+rinnalleen. Mutta tästä hän ei ensinkään päässyt puhumaan Ingmarille.
+
+Silloin Ingmar keskeytti hänet ja sanoi hyvin hiljaa: --"Sinulla taitaa
+olla jotain muutakin sanomista." -- "Niin minulla on." -- "Jota olet
+ajatellut koko ajan." -- "Yöt ja päivät." -- "Ja joka ahdistaa mieltäsi
+lakkaamatta." -- "Niin se tekee." -- "Puhu se nyt minulle, niin saamme
+kantaa sen yhteisesti." Hän katsoi Briittaa silmiin ja näki niissä
+arkuutta ja mieletöntä tuskaa. Hänen puhuessaan niihin tuli
+rauhallisempi ilme. -- "Nyt sinun on parempi olla", sanoi Ingmar, kun
+Briitta pääsi loppuun. -- "Tuntuu aivan kuin siitä olisi vapautunut",
+sanoi Briitta. -- "Sillä nyt se on meidän yhteisenä tietonamme. Et sinä
+nyt enää taida pyrkiä matkalle?" -- "Voi, kyllä minä niin mielelläni
+jäisin", sanoi Briitta, ja hänen kätensä kävivät ristiin.
+
+"Sitten me lähdemme kotiin", sanoi Ingmar, nousten seisaalleen. -- "Ei,
+minä en uskalla", sanoi Briitta. -- "Äitiä ei tarvitse pelätä", Ingmar
+sanoi, "kun hän huomaa, että minä teen oman pääni mukaan." -- "Mutta
+missään tapauksessa hänen ei pidä minun tähteni lähteä kotoaan. En minä
+näy voivan muuta tehdä kuin sittenkin lähteä Amerikkaan." -- "Kuules,
+kun minä sanon", Ingmar hymyili salaperäisesti, "älä pelkää suotta.
+Meillä on yksi auttaja." -- "Kuka se on?" -- "Isä. Hän pitää kyllä
+kaikesta huolen."
+
+Metsätiellä tuli joku. Se oli Kaisa, vaikka hän nyt käydä lippasi ilman
+vehnäsvasujaan, niin että he eivät olleet häntä tuntea. -- "Päivää,
+päivää", sanoivat he, ja eukko tuli luokse ja tervehti kädestä pitäen.
+-- "Täälläkös te istutte, sillä aikaa kun kaikki talon rengit ovat
+teitä etsimässä?"
+
+"Lähditte kirkosta sellaisella kiireellä", eukko jatkoi, "etten päässyt
+tapaamaan teitä siellä, mutta minun teki niin mieleni tervehtiä
+Briittaa, että päätä pahkaa lähdin Ingmarilaan. Rovasti ajoi sinne
+samaan aikaan ja astui sisälle väentupaan jo ennen kuin ennätin
+tervehtiäkään. Heti ovesta tultuaan, ehtimättä edes kättelemäänkään,
+hän huusi Martta emännälle: 'Nyt te Martta emäntä saatte iloa
+Ingmaristanne, nyt hän on näyttänyt olevansa vanhaa juurta, ja tästä
+lähtien kutsukaa häntä Suur-Ingmariksi!' -- Martta emäntä on
+luonnostaankin harvasanainen ja nyt hän vain seisoi ja solmeili
+huiviaan. -- 'Mitä rovasti sanoo?' tuli häneltä viimein. -- 'Hän on
+käynyt noutamassa Briitan', sanoi rovasti, 'ja uskokaa minun sanani,
+Martta emäntä, siitä hän saa kunniaa niin kauan kuin elää.' -- 'Jokohan
+nyt!' sanoo emäntä. -- 'Minä aivan hölmistyin, kun näin heidät
+kirkossa, se saarna oli parempi kuin mitä minä voin pitää. Ingmarista
+tulee meidän kaikkien esikuvamme, samanlainen kuin hänen isänsä oli.'
+-- 'Aimo uutisiapa rovasti kertoo', sanoi Martta emäntä. -- 'Eikös hän
+itse vielä ole tullut?' -- 'Ei hän ole kotona, mutta ehkä he ensiksi
+ovat ajaneet Bergskogiin.'"
+
+"Niinkö äiti sanoi?" Ingmar huudahti. -- "Niin sanoi, ja tällä välin
+hän jo on lähettänyt viestin toisensa jälkeen teitä etsimään."
+
+Kaisalla riitti puhetta, mutta Ingmar ei kuunnellut, hänen ajatuksensa
+olivat etäällä. -- "Sitten minä astun väentupaan", hän ajatteli, "missä
+isä istuu kaikkien entisten Ingmarien kanssa. -- 'Terve tulemaasi, sinä
+Suur-Ingmar Ingmarinpoika', -- sanoo isä ja käy minua kohti. --
+'Jumal'antakoon, isä, ja kiitoksia avustanne.' -- 'Niin, nythän sinä
+joudut hyviin naimisiin', isä sanoo, 'nyt tulee kaikki muukin ihan
+itsestään.' -- 'En minä omin voimin olisi saanut sitä tehdyksi,
+jollette te olisi ollut apuna', minä sanon. -- 'Ei siinä ollut mitään
+kummaa', sanoo isä. 'Meidän Ingmarien ei tarvitse muuta kuin käydä
+Jumalan teitä!'"
+
+
+
+
+
+EDELLINEN OSA
+
+
+
+
+KOULUMESTARIN LUONA
+
+
+Siinä pitäjässä, missä vanhojen Ingmarien suku asui, ei yhdenkään
+ihmisen päähän vielä kahdeksankymmenluvun alussa olisi juolahtanut
+kääntyä mihinkään uuteen uskoon tai käydä missään uudenlaisessa
+jumalanpalveluksessa. Oli kyllä kuultu puhuttavan, kuinka uskonlahkoja
+syntyi siellä täällä muissa Taalainmaan pitäjissä ja kuinka aikaihmiset
+astuivat jokiin ja järviin baptistien uudestikastettaviksi, mutta sitä
+naurettiin ja sanottiin: "Pitäkööt äppelbolaiset ja gagnevilaiset
+sellaisen hyvänään; meidän pitäjäämme se hullutus ei koskaan leviä."
+
+Niinkuin kaikessa muussa pysyteltiin vanhoillaan, niin siinäkin, että
+käytiin kirkossa jok'ainoa pyhä. Sinne tuli jokainen ken vain kykeni,
+yksin kovimmillakin talvipakkasilla. Ja silloin juuri se olikin melkein
+välttämätöntä. Sillä kun ulkona oli neljänkymmenen asteen pakkanen, ei
+kukaan olisi tullut toimeen lämmittämättömässä kirkossa, jollei se
+olisi ollut väkeä aivan sulloen täynnä.
+
+Mutta eivät ihmiset sen vuoksi olleet näin ahkeria kirkonkävijöitä,
+että heillä olisi ollut jokin erinomaisempi pappi. Rovastivainajan
+jälkeen, joka oli elänyt Suur-Ingmarin nuorena ollessa, oli tullut
+kirkkoherra, joka itsessään oli hyvinkin kelpo mies, mutta ei mikään
+erikoinen jumalansanan saarnaaja. Siihen aikaan käytiin kirkossa
+kunnioittamassa Jumalaa eikä huvikseen kuulemassa kaunista saarnaa. Kun
+sitten pakkasviimassa pyrittiin kotiinpäin, ajateltiin, että Herra
+kyllä vielä muistaa senkin, että sinä tällaisella pakkasella kävit
+kirkossa.
+
+Tämä oli heistä pääasia, sillä siihen ei kukaan mitään mahtanut, että
+pappi puhui aina vain yhtä ja samaa, jota hän oli saarnannut joka pyhä
+siitä asti kun paikkaansa astui.
+
+Mutta, totta puhuen, useimmat olivatkin aivan tyytyväisiä siihen mitä
+kuulivat. He tiesivät, että pappi luki heille oikeata jumalansanaa, ja
+sen vuoksi se oli heistä kaunista. Ainoastaan koulumestari ja jotkut
+mietiskelevät talonpoikaisvanhukset toisinaan nurisivat keskenään:
+"Tämä nykyinen pappi oikeastaan jauhaa yhtä ja samaa saarnaa. Hän ei
+puhu muusta kuin Jumalan kaitselmuksesta ja kuinka Jumala kaikki ohjaa.
+Se käy nyt vielä, niin kauan kuin lahkolaiset pysyvät täältä poissa.
+Mutta tällä linnalla on huono varusväki ja se kukistuu ensi
+sysäyksestä."
+
+Kiertelevät saarnaajat eivät tosiaankaan koskaan poikenneet tähän
+seurakuntaan. Ei sinne kannata mennä, he aina sanoivat. Sen puolen
+kansa ei välitä mistään herätyksestä. He ja naapuripitäjien heränneet
+pitivät vanhoja Ingmareja ja heidän pitäjäläisiään suurina syntisinä,
+ja kun siellä soitettiin kirkonkelloja, sanoivat he niiden soivan:
+"Nuku synnin unta! Nuku synnin unta!"
+
+Kaikki seurakuntalaiset, niin suuret kuin pienet suuttuivat, kun
+kuulivat mitä heidän kirkonkelloistaan sanottiin. Olihan tunnettu asia,
+ettei kukaan koko pitäjässä jättänyt lukematta isämeitäänsä, kun kellot
+soivat. Ja että joka lauantai-ilta, kun pyhää soitettiin, kaikki sekä
+sisä- että ulkotyöt seisahtuivat, miehet nostivat hattuaan, naisväki
+nyykistihe ja kaikki seisoivat hiljaa niin kauan, että ennättivät lukea
+Herran rukouksen. Kuka vain oli tässä pitäjässä asunut, hän
+tunnustikin, ettei ollut milloinkaan tuntenut Jumalaa niin suureksi ja
+niin kunnioitetuksi kuin nähdessään kesäiltoina viikatteen vaipuvan
+niittäjän kädestä ja auran pysähtyvän keskelle vakoaan ja viljakuorman
+jäävän kesken purkamisen, kun kirkonkellot pari kertaa läppäsivät.
+Tuntui aivan kuin Herra Jumala juuri silloin olisi ehtoopilven
+hartioilla leijaillut tienoon yli, valtavan suurena ja hyvänä ja jakaen
+runsaasti siunaustaan.
+
+Tähän pitäjään ei vielä ollut hankittu seminaarinkäyneitä
+koulunopettajia, vaan tyydyttiin vanhanaikaiseen koulumestariin, joka
+oli omin päin oppinut talonpoika. Hän oli mies yksinään opettamaan
+sataa lasta; koulumestarina hän oli ollut jo neljättäkymmentä vuotta,
+ja häntä pidettiin suuressa arvossa. Melkeinpä koulumestarista tuntui,
+kuin hänen olisi omantuntonsa edessä vastattava koko seurakunnan
+hengellisestä tilasta, ja hän oli usein huolissaan siitä, että heillä
+oli sellainen pappi, joka ei kyennyt saarnaamaan. Hän ei kuitenkaan
+ryhtynyt mihinkään toimiin, niin kauan kuin lahkolaiset muissa
+pitäjissä puhuivat vain uudesta kasteesta, mutta kun hän sai kuulla,
+että ehtoolliseenkin jo käytiin käsiksi ja että ihmiset siellä täällä
+alkoivat käydä yksityisesti ripillä toinen toisensa luona, ei hän enää
+voinut pysyä syrjässä. Hän itse oli köyhä, mutta hän onnistui saamaan
+muutamilta varakkaimmilta talollisilta rahoja rukoushuoneen
+rakentamiseen. -- "Te tunnette minut", hän sanoi heille, "ja tiedätte,
+että minä tahdon saarnata vain saadakseni ihmiset pysymään vanhassa
+uskossa. Mutta mihinkä joudutaan, kun lahkolaissaarnaajat karkaavat
+kimppuumme uuden kasteen ja uuden Herran ehtoollisen kanssa, jollei
+kukaan ota kansalle sanoakseen, mikä on oikeata oppia ja mikä väärää?"
+
+Koulumestari oli hyvissä väleissä kirkkoherran, niinkuin kaikkien
+muidenkin kanssa. Usein he, pappi ja hän, kävelivät edestakaisin
+pappilan ja koulutalon väliä, yhä uudelleen edes ja taas, ikäänkuin
+eivät koskaan olisi saaneet loppuun sanotuksi, mitä heillä oli
+sanottavaa. Kirkkoherra kävi myös usein koulumestarin luona iltaisin ja
+jutteli talon hauskassa keittiössä suuren lieden ääressä koulumestarin
+emännän, Stiinan kanssa. Toisinaan hän poikkesi heille joka ilta. Hänen
+kävi ikäväksi istua kotonaan, hänen vaimonsakin kun alati oli sairaana
+vuoteenomana, niin ettei koko taloudessa ollut mitään järjestystä.
+
+Nyt oli talvi-ilta. Koulumestari vaimoineen istui lieden ääressä
+keskustellen hiljakseen vakaista asioista, ja pieni, kaksitoistavuotias
+tyttö leikki sillä aikaa nurkassa. Se oli heidän tyttärensä Gertrud.
+Hän oli aivan vaaleaverinen, tukka melkein liinankarvainen, posket
+pyöreät ja rusottavat, mutta hän ei ollut niin tasaluontoisen eikä
+pikkuviisaan näköinen kuin koulumestarien lapset tavallisesti.
+
+Tuo nurkka oli hänen leikkitupansa. Sinne hän oli kerännyt joukoittain
+erivärisiä lasinkappaleita, rikkonaisia kuppeja ja vateja, joenrannasta
+poimimiaan mukulakiviä, pieniä neliskulmaisia puupalikoita ja muuta
+sellaista pikkukamaa.
+
+Pitkän aikaa Gertrud oli siinä puuhaillut itsekseen isän ja äidin häntä
+häiritsemättä. Hän istui lattialla ja laitteli puupalikkojaan ja
+lasinpalasiaan yhä uuteen järjestykseen, hyvin kiireesti ja varoen,
+jottei isä häntä huomaisi ja käskisi läksyjä lukemaan. Mutta nyt
+näyttikin siltä, ettei tainnut tänä iltana enää tullakaan käskyä
+ylimääräiseen luvunlaskutyöhön.
+
+Gertrudilla oli siinä nurkassaan paraikaa tekeillä suuri työ. Ei sen
+vähempi kuin koko pitäjän uudelleen rakentaminen. Koko kotipitäjän hän
+aikoi luoda uudestaan, kirkkoineen ja kouluineen. Jokeakaan ja sen
+siltaa hän ei tahtonut unohtaa, jottei mitään jäisi keskeneräiseksi.
+
+Aimo joukko työtä oli jo tehtynä. Laaksoa ylt'ympäri kiertävät
+vuorenselänteet hän oli pannut kokoon suurista ja pienistä kivistä.
+Kaikkiin notkoihin hän oli kuusenhavuista laittanut metsää, ja kahdesta
+terävästä kivestä hän oli pystyttänyt Klack-vuoren ja Olofshättan
+kukkulat, jotka ylenivät kumpikin omalla puolellaan jokea ja katselivat
+toisiaan laakson ylitse.
+
+Vuorien reunustama pyöreä laakso oli peitetty äidin
+kukkaruukkumullalla, niin että se näytti aivan luonnolliselta, mutta
+sittenpä Gertrud ei saanut sitä vihannoimaan, niinkuin viljellyn maan
+pitäisi. Hän lohdutti kuitenkin mieltään sillä, että tuollaiseltahan se
+näytti keväällä, kun ei maassa vielä ollut ruohoa.
+
+Dal-joki, joka leveänä ja valtavana virtasi koko pitäjän halki, oli sen
+sijaan aivan näköisensä, sillä se oli tehty pitkästä lasisuikaleesta,
+ja heti ensi töikseen Gertrud oli laatinut sen notkuvan lauttasillan,
+joka välitti yhteyttä pitäjän molempien osien välillä.
+
+Syrjemmässä olevat talot ja kylät hän myöskin jo oli merkinnyt
+punaisilla tiilikivisiruilla. Kaukana pohjoisessa, peltojen ja
+niittyjen keskellä oli Ingmarila, Kolåsin kylä taas näkyi idästä
+vuorenrinteeltä, ja Bergsån ruukki oli aivan laakson eteläpäässä, missä
+joki teki monta putousta murtautuessaan laaksoa salpaavien vuorien
+läpi.
+
+Oikeastaan kaikki ulkopiirteet jo olivatkin valmiina. Sileiksi
+hiekoitetut maantiet kiertelivät pitkin joenrantaa talojen välitse.
+Pieniä puistikkoja oli istutettu sinne tänne tasangolle ja
+asuinrakennusten ympärille. Gertrud näki noista kivi- ja multa- ja
+kuusenhavurakenteistaan yhdellä silmäyksellä koko pitäjän. Se oli
+hänestä oikein kaunista.
+
+Hän käänsi vähän väliä päätään, sillä mieli teki näyttää äidillekin
+noita ihmetöitä, mutta hän hillitsi mielensä. Yhä vieläkin oli
+viisainta pysytellä muilta huomaamattomana.
+
+Nyt oli vielä vaikein työ jäljellä. Oli rakennettava kirkonkylä
+keskelle pitäjää joen kahden puolen. Gertrudin täytyi muutella
+kiviään ja lasinkappaleitaan moneen kertaan, ennen kuin sai ne
+jonkinmoiseen järjestykseen. Kruununvoudin talo tahtoi tunkea tieltään
+kauppapuodin, ja tuomarin ja tohtorin rakennukset eivät olleet
+mahtua rinnakkain. Vaikeata oli jo muistaakin kaikkea, mitä
+siellä oli: kirkko ja pappila, apteekki ja postikonttori, suuria
+talonpoikaistaloja ulkohuoneriveineen, majatalo, jahtivoudin
+puustelli, sähkösanomakonttori.
+
+Lopultakin oli sitten koko kirkonkylä valmiina valkoisine ja punaisine
+taloineen, keskellä vihreitä peltomaita. Mutta yhtä vielä puuttui.
+
+Gertrud oli jouduttanut noita muita päästäkseen rakentamaan koulutaloa,
+jonka myöskin piti tulla sinne kirkonkylään.
+
+Koululla tuli olla paljon tilaa. Sen oli muhkeana kaksikerroksisena
+rakennuksena kohottava joentörmällä, ympärillään laaja puutarha ja
+pihan keskellä korkea viirinsalko.
+
+Hän oli säästänyt koulua varten parhaat puupalikkansa, mutta silti
+häntä huoletti sen onnistuminen. Mieluimmin hän olisi rakentanut sen
+aivan sellaiseksi kuin se oli, alakertaan ison koulusalin ja yläkertaan
+pienemmän, sekä heidän asuttavansa keittiön ja kamarin.
+
+Mutta se kestäisi kovin kauan. En minä kuitenkaan saa tässä olla niin
+pitkää aikaa, hän ajatteli.
+
+Silloin kuului eteisestä askeleita, joku siellä kopisteli lunta
+päältään. Gertrud ryhtyi heti paikalla työhönsä. Nyt siellä tulee
+pastori juttelemaan isän ja äidin kanssa, hän ajatteli, nyt hän saa
+käyttää koko illan omiin töihinsä. Ja virkein mielin hän alkoi laskea
+perustusta koulutalolle, josta oli tuleva puolen pitäjän kokoinen.
+
+Äitikin oli kuullut askelet eteisestä. Hän nousi ja siirsi
+vanhanaikaisen nojatuolin lieden ääreen. Samassa hän kysäisi
+mieheltään: -- "Aiotko sanoa sen hänelle jo tänä iltana?" -- "Sanon
+kyllä", vastasi koulumestari, "heti kun siitä tulee puhe."
+
+Kirkkoherra astui nyt sisään, viluissaan ja poskipäät pakkasviimasta
+punoittaen. Hän oli tapansa mukaan hyvin puheliaalla tuulella. Tosiaan
+hän olikin hauskin mies, mitä olla saattoi, kun hän noin pistäytyi
+pakinoimaan yhtä ja toista. Hänen haastellessaan maallisista asioista
+puhe sujui häneltä niin vapaasti, ettei olisi uskonut häntä samaksi
+mieheksi, jolle saarnaaminen oli niin hankalaa. Mutta hengellisistä
+asioista puhuttaessa työntäysi veri hänen kasvoihinsa, hän hakelsi
+sanojaan eikä koskaan uskaltanut kajota tärkeimpiin kysymyksiin. Vain
+silloin hän lämpeni, kun sai puhua Jumalan ohjauksesta.
+
+Kirkkoherra oli tuskin päässyt kunnolleen istumaan, kun koulumestari
+kääntyi häneen päin ja sanoi hyvin iloisesti: "Nytpä minä kerron
+teille, kirkkoherra, uutisen; minä alan kohta rakentaa rukoushuonetta."
+
+Pappi vaaleni, aivan voimatonna hän lysähti nojatuoliin, johon Stiina
+emäntä oli hänet istuttanut. "Mitä te sanotte, Storm? Rakennatte
+rukoushuoneen? Mitä sitten tehdään kirkolla ja minulla? Hylätäänkö
+meidät?"
+
+"Kyllä kirkkoa ja kirkkoherraa sittenkin tarvitaan", vastasi
+koulumestari vakuuttavasti. "Rukoushuoneen minä olen ajatellut kirkon
+tueksi. Niin monta väärää opettajaa liikkuu nykyään kansaa
+villitsemässä, että kirkko tosiaan on avun tarpeessa."
+
+"Ja minä kun olen pitänyt teitä, Storm, ystävänäni!" sanoi pappi
+masentuneena.
+
+Pari silmänräpäystä sitten hän oli tullut sisään huolettomana ja
+iloisena, nyt hän yht'äkkiä oli niin murtunut, että hänestä melkein
+näytti tulevan loppu.
+
+Koulumestari käsitti vallan hyvin hänen toivottomuutensa. Olihan
+yleisesti tunnettua, että kirkkoherralla ennen oli ollut sangen hyvä
+lukupää, mutta että hän oli nuoruudessaan elänyt liian vallattomasti ja
+lopuksi saanut halvauksen, ja siitä lähtien hänestä ei koskaan tullut
+entistä miestä. Häneltä itseltään useimmiten unohtui, ettei hän ollut
+muuta kuin miehen varjo, mutta joka kerta kun hän sai siitä
+huomautuksen, hän joutui aivan epätoivoon.
+
+Nyt hän istui tuolilla lamautuneena kuin kuollut, eikä kukaan tohtinut
+pitkään aikaan sanoa sanaakaan.
+
+"Ei teidän, kirkkoherra, pidä käsittää asiaa sillä lailla", yritti
+viimein koulumestari sanoa hyvin hiljakseen ja lempeästi.
+
+"Älkää puhuko, Storm", sanoi kirkkoherra, "tiedän sen itsekin, etten
+ole erikoinen saarnamies, mutta en minä olisi uskonut teidän rupeavan
+minulta virkaa riistämään."
+
+Storm teki käsillään epääviä liikkeitä, joiden oli määrä osoittaa,
+etteihän sellainen ikinä olisi voinut hänen mieleensä juolahtaa, mutta
+sanoa hän ei sitä uskaltanut.
+
+Koulumestari oli kuusikymmenvuotias mies, mutta paljotöisestä virastaan
+huolimatta vielä täysissä voimissa. Hänen ja kirkkoherran ulkonäössä
+oli suuri ero. Storm oli Taalainmaan pisimpiä miehiä, hänellä oli
+musta, kihara tukka, kuparin ruskea iho ja teräväpiirteiset kasvot. Hän
+näytti jykevältä kuin tammi verrattuna pienikasvuiseen kirkkoherraan,
+jonka rinta oli painuksissa ja pää kalju.
+
+Stiina emännän mielestä olisi voimakkaamman pitänyt myöntyä. Hän
+kehoitti silmänluonneilla miestään peruuttamaan sanansa, mutta
+koulumestari ei saattanut luopua hankkeistaan, vaikka hän olikin hyvin
+pahoillaan.
+
+Hän alkoi nyt selittää asiaa hyvin tyynesti ja tarkasti. Hän sanoi
+olevansa varma siitä, että lahkolaisuutta jo pian ilmaantuu
+seurakuntaan. Ja sen torjumiseksi oli tarpeen, että jossakin paikassa
+voitiin selittää sanaa kansanomaisemmin kuin kirkossa sopii, että
+siellä saattoi vapaasti valita saarna-aiheensa, selittää Raamattua
+kokonaisuudessaan ja opastaa kansaa vaikeita kohtia käsittämään.
+
+Vaimo viittoi häntä vaikenemaan. Stiina emäntä ymmärsi, että pappi joka
+sanaan ajatteli: Vai niin, minä siis en ole opettanut seurakuntaa enkä
+suojellut sitä harhauskolta! Taidanpa olla hyvinkin kehno papiksi, kun
+oma koulumestarini, tämä koulunkäymätön talonpoika, luulee osaavansa
+saarnata paremmin kuin minä.
+
+Koulumestari ei huomannut sanojensa vaikutusta, vaan puhui edelleen
+siitä, millä tavalla hän oli ajatellut suojella tätä lammaslaumaa
+susien hyökkäykseltä.
+
+"Minäpä en ole mitään susia nähnyt", sanoi pappi.
+
+"Minä tiedän, että niitä on tulossa", sanoi Storm.
+
+"Ja te itse, Storm, avaatte niille oven."
+
+Hän kohensihe nojatuolissaan tarmokkaampaan asentoon. Koulumestarin
+sanat olivat häntä kiihdyttäneet, veret alkoivat nousta poskipäihin, ja
+hän näytti melkein yhtä arvokkaalta kuin tavallisissa oloissaan.
+
+"Rakas Storm, ei nyt puhuta enempää tästä asiasta", hän sanoi.
+
+Sitten hän alkoi leikkiä laskien ylistellä Stiina emännän viimeksi
+pukemaa morsianta, sillä Stiinaa käytettiin kaasona pitäjän kaikissa
+häissä. Mutta tämä talonpoikaisvaimo ymmärsi, kuinka suunnattomasti
+pappi kärsi oman kykenemättömyytensä tunnosta, ja hän itki säälistä
+eikä kyyneliltään saanut vastatuksi; kirkkoherran täytyi puhua melkein
+yksinään.
+
+Koko ajan pyörivät kirkkoherran ajatukset siinä, että kunpa hän saisi
+takaisin nuoruutensa voimat ja selvän järjenjuoksun, niin hän yht'äkkiä
+keksisi sanat, joista tuo talonpoika huomaisi, kuinka huonosti
+menettelee.
+
+Yht'äkkiä hän uudestaan käännähti Stormiin päin. "Mistä te, Storm,
+olette saanut siihen rahoja?"
+
+"Me laitoimme yhtiön", sanoi Storm ja luetteli sitten ne talolliset,
+jotka olivat luvanneet häntä auttaa, osoittaakseen, etteivät ne miehet
+mitenkään voineet kirkkoa eikä pappia vahingoittaa.
+
+"Vai on Ingmar Ingmarinpoikakin mukana!" sanoi pappi. Se tieto sattui
+häneen kuin uusi surmanisku. "Yhtä varmasti kuin minä luotin teihin,
+Storm, luotin minä Ingmar Ingmarinpoikaan."
+
+Mutta hän keskeytti sen puheensa taas siihen ja kääntyi tarinoimaan
+emännälle. Hän näki kyllä, että Stiina emäntä itki, mutta ei ollut sitä
+huomaavinaan.
+
+Hetkisen kuluttua hän taas käännähti koulumestariin päin.
+
+"Luopukaa siitä aikeesta, Storm", hän pyysi. "Jättäkää se minun
+tähteni. Ettehän tekään, Storm, olisi hyvillä mielin, jos joku
+laittaisi koulun teidän koulunne viereen."
+
+Koulumestari katseli pitkin lattiaa ja mietti tarkasti. "En minä voi
+sitä jättää, kirkkoherra", hän viimein sanoi, koettaen samalla
+kohottautua pontevamman ja tyynemmän näköiseksi.
+
+Pappi ei siihen vastannut, ja sitten istuttiin ainakin kymmenen
+minuuttia aivan ääneti.
+
+Sitten pappi nousi paikaltaan, pani turkin yllensä ja lähti ovea
+kohden.
+
+Koko illan hän oli tuskanhiki otsalla etsinyt sanoja, joilla saisi
+aivan epäämättömästi näytetyksi, että Storm teki väärin, ei ainoastaan
+hänelle vaan koko pitäjällekin, ja että hän uudella yrityksellään vei
+sen turmioon. Mutta vaikka ajatuksia ja sanoja aivan tunkeili hänen
+päässään, ei hän saanut niistä kiinni eikä kyennyt niitä lausumaan,
+sillä hän oli kuin olikin mennyttä miestä.
+
+Ovelle astuessaan hän huomasi Gertrudin, joka nurkassa leikki
+lasinkappaleillaan ja puupalikoillaan. Hän seisahtui katsomaan tytön
+aherrusta. Gertrud ei näyttänyt ensinkään kuunnelleen toisten
+keskustelua, hänen silmissään loisti ilo ja posket punoittivat
+heleämmin kuin muulloin.
+
+Kun papin oma suru oli niin raskas, niin tytön iloinen huolettomuus
+häntä aivan kummastutti. Hän astui tytön luo ja kysyi: "Mitäs sinä
+Gertrud siellä häärit?"
+
+Tyttö oli jo aikoja sitten saanut pitäjänsä valmiiksi.
+
+Olipa hän sen jo purkanutkin ja alkanut uuden hankkeen.
+
+"Olisittepa, kirkkoherra, tullut hiukkasen ennen!" hän sanoi. "Minulla
+oli niin kaunis pitäjä, ja siinä oli sekä kirkko että koulu."
+
+"Mitäs sinä nyt sitten teet?"
+
+"Niin, kun minä jo hävitin pitäjän, rupesin nyt tekemään Jerusalemia
+ja -- --."
+
+"Kuinka sinä sanoit?" pappi keskeytti. "Hävititkö sinä pitäjän
+rakentaaksesi sijaan Jerusalemin?"
+
+"Hävitin minä", sanoi Gertrud, "se pitäjä oli oikein kaunis, mutta
+tänään luettiin koulussa Jerusalemista, ja nyt minä särjin pitäjäni ja
+rupesin rakentamaan Jerusalemia."
+
+Pappi katsella tuijotti lasta. Hän paineli käsin otsaansa saadakseen
+ajatuksensa selville. "Varmaan nyt joku sinua suurempi puhuu sinun
+suusi kautta", hän sanoi.
+
+Tytön sanat olivat hänestä niin ihmeelliset, että hän yhä uudelleen
+toisteli niitä itsekseen. Samalla hänen ajatuksensa alkoivat kiertää
+tavallista uraansa ja hän ihmetteli taas Jumalan kaitselmusta ja niitä
+keinoja, joilla hän tahtonsa toteuttaa.
+
+Hän astui uudelleen koulumestarin luokse ja sanoi tavallisella
+ystävällisellä äänellään ja omituisen kirkkain silmin:
+
+"En ole enää teihin pahastunut, Storm. Te teette vain mitä teidän
+täytyy. Minä olen koko elämäni ajan paljon mietiskellyt Jumalan
+kaitselmusta, vaikka en olekaan päässyt siitä selville. Enkä minä
+käsitä tätäkään, mutta sen ymmärrän, että te teette sitä mitä
+suurempanne teillä teettää."
+
+
+
+
+HE NÄKIVÄT TAIVAAN AVOINNA
+
+
+Sinä keväänä, jolloin rukoushuone rakennettiin, tuli kevät hyvin
+äkillisesti ja Dal-joessa nousi suuri tulva. Ihmeellisen viljalti sinä
+keväänä vettä tulikin. Sitä satoi taivaasta, sitä virtasi vuorilta,
+sitä kihosi maasta; jokainen rattaanraide ja pellonvako oli sitä
+tulvillaan. Ja kaikilta tahoilta se pyrki jokeen, joka paisumistaan
+paisui ja yhä rajummin pyörtein kulki eteenpäin. Se ei ollut nyt musta
+ja sileäpintainen, niinkuin muulloin, vaan keltaisenharmaana
+savensekaisesta vedestä, jota siihen kaikkialta virtasi, se vyöryi ja
+rynnisti, vieden muassaan tukkipuita ja jäälohkareita. Se oli oudon ja
+pelottavan näköinen.
+
+Alussa eivät aikaihmiset tulvasta paljon välittäneet. Mutta lapset
+juoksivat jokaisena joutohetkenään rantaan katselemaan rajua virtaa ja
+kaikkea, mitä sen mukana meni.
+
+Kohtapuoleen tulvavesi toi muutakin kuin tukkeja ja jääsohjoa. Siinä
+ajelehti pesulaitureita ja uimahuoneita. Ja ennen pitkää siinä jo
+kellui veneitä ja hajalle menneiden lauttasiltojen jätteitä.
+
+"Kyllä se pian vie tämän meidän sillan, ihan varmasti se sen vie",
+sanoivat lapset. Heitä hieman pelotti, mutta paljon enemmän sentään
+halutti nähdä sellaista ihmettä.
+
+Samassa saapui virtaa pitkin suuri kuusi juurineen ja oksineen, ja sitä
+saatteli valkeavartinen haapa, jossa rannalta katsoen näki suuria
+silmuja, joita vesi oli liottanut niin kauan, että ne jo olivat
+puhjenneet. Ja vähän matkan päässä tulla kukkui mäkeä laskien nurin
+keikahtanut heinälato. Se oli täynnä heiniä ja olkia, ja sen katonharja
+piti sitä suunnassa ihan kuin veneenköli.
+
+Kun vesi alkoi tuoda muassaan tällaistakin, lähtivät viimein
+aikaihmisetkin liikkeelle. Sillä nähtiin, että tulva siellä ylämaassa
+jossakin kohden oli noussut yli joen äyrästen, ja nyt riennettiin
+keksit ja kanget käsissä rantaan, vetämään maalle tarvekaluja ja
+rakennuksia.
+
+Pitäjän pohjoiskulmalla, missä asumuksia oli harvassa ja väkeä vähän,
+seisoi Ingmar Ingmarinpoika yksin rannalla. Hän oli nyt lähes
+kuudenkymmenen ikäinen, mutta näytti vielä vanhemmalta. Kasvot olivat
+ryppyiset, ruumis kumarassa, ja muuten hän tuntui yhtä saamattomalta
+kuin aina ennenkin.
+
+Hän nojasi pitkään keksiriukuunsa ja katseli unituhruisin silmin jokea
+pitkin. Se virtasi siinä ohitse kohisten ja vaahtoisena ja ylpeästi
+kuljettaen mukanaan saaliitansa. Se näytti aivan kuin ilkkuvan tuota
+talonpoikaisnahjusta. "Eipä vain sinussa ole miestä minun kuormiani
+riistämään", se tuntui huutelevan.
+
+Ingmar Ingmarinpojan lähitse ajelehti siltain jätteitä ja vesilastissa
+olevia veneitä, mutta hän ei ojentanut kättään niitä maalle
+vetääksensä. Hän arvasi, että kirkonkyläläiset kyllä ne korjaavat.
+
+Silmää räväyttämättä hän silti tarkasteli, mitä tulvavesi vei siitä
+ohi. Muun seassa tuli sieltä laudoista kyhätty pesulaituri, jolta
+loisti jotakin keltaista, ja sen hän huomasi heti. "Siinä se on, mitä
+minä koko ajan olen odottanut", hän sanoi ääneensä. Hänen silmänsä
+eivät vielä erottaneet, mitä se keltainen oli, mutta sitä ei ollut
+vaikea arvata, kun tiesi minkälaisessa puvussa Taalainmaan pikkulapset
+käyvät. Nuo ovat nyt taas istuneet jollakin pesulaiturilla leikkimässä,
+hän ajatteli, eivätkä ole älynneet lähteä pois, ennen kuin joutuivat
+tulvan valtaan.
+
+Pian hän jo selvin silmin näkikin arvanneensa oikein. Siinä ajelehti
+siltapahanen, jolla istua kyyrötti kolme pientä lasta, yllään keltaiset
+sarkakoltit ja keltaiset myssyt. Virran vesi ja jäälohkareet olivat jo
+särkeneet heidän lauttansa melkein hajalle.
+
+Lapset olivat vielä etäällä, mutta Ingmar tiesi, että muuan virran
+vuollepaikka kävi pitkin hänen puoleistaan rantaa. Kunpa Jumala nyt
+sallisi lasten lautan joutua juuri siihen vuolteeseen, niin hän ehkä
+hyvinkin voisi vetää sen maalle.
+
+Hän seisoi liikahtamatta paikallaan, kääntämättä hetkeksikään silmiään
+joelta. Silloin lautta aivan kuin töytäyksestä muutti suuntansa rantaan
+päin. Lapset olivat jo niin lähellä, että hän näki myssyjen alta nuo
+pienet, pelästyneet kasvot ja kuuli heidän itkuntyrskeensä.
+
+Mutta vielä nytkin lautta kulki niin etäällä, ettei siihen voinut
+rannasta käsin keksillä ylettyä. Hän riensi silloin vaatteet päällä
+veteen ja kahlasi syvemmälle.
+
+Sitä tehdessään hänestä oli kuin jokin outo voima olisi varottanut
+häntä menemästä. Olet vanha jo, Ingmar, tämä voi olla sinulle
+vaarallista.
+
+Silmänräpäyksen ajan hän arveli, oliko oikein panna henkensä alttiiksi.
+Hänen vaimonsa, jonka hän kerran nouti vankilasta, oli viime talvena
+kuollut, ja hänen lähdöstään asti Ingmar oli hartaasti toivonut
+saavansa jo pian seurata häntä. Mutta toisekseen, hänen poikansa ei
+vielä ollut talon haltijaksi täysi-ikäinen. Kyllä hänen poikansa tähden
+vielä oli kannettava tämän elämän taakkaa.
+
+"Käyköön kuitenkin Jumalan tahdon jälkeen", hän sanoi.
+
+Hän ei nyt enää ollutkaan kömpelö ja hidas, nyt hän taas oli
+Suur-Ingmar. Kahlattuaan syvälle vesipyörteisiin hän löi seipään
+pohjaan tueksi virranpainoa vastaan ja vältteli huolellisesti
+jäälohkareita ja tukkeja, jotka kiitivät ohi sellaista vauhtia, että
+olisivat voineet kolhaista hänet kumoon. Kun pesulaituri joutui
+kohdalle, painoi hän jalkansa tukevasti virran pohjaan, ojensi keksinsä
+ja iski sen lauttaan kiinni.
+
+"Pidelkää lujasti kiinni", hän huusi lapsille, sillä samassa lautta
+kaartui rantaan päin ja sen liitteet natisivat pahasti. Se ei silti
+mennyt hajalle, ja Suur-Ingmar sai sen ohjatuksi suvantoon. Siihen hän
+sen jätti, sillä nyt se kyllä itsestään painui rantaan.
+
+Sitten hän kääntyi ja lähti keksinsä varassa nousemaan maalle. Mutta
+nyt hän ei ollut varuillaan eikä huomannut suurta tukkia, jota virta
+kiidätti häntä kohti. Se törmäsi hänen kylkeensä aivan kainalon alle.
+Isku oli niin ankara, että Suur-Ingmar horjui vedessä ja oli menettää
+tasapainonsa. Mutta hän puristi kaksin kourin keksinsä vartta ja pääsi
+maalle. Rannalle noustuaan hän tuskin tohti tunnustella ruumistaan,
+sillä koko rintakehä tuntui rusentuneen. Suu tuli heti verta täyteen.
+Tämä on sinun loppusi, Suur-Ingmar, hän ajatteli. Hän ei jaksanut käydä
+askeltakaan edemmäs, vaan painui ähkien rantatörmälle.
+
+Nuo vesihädästä pelastuneet lapset kävivät apua huutamassa, ja sitten
+Ingmar kannettiin kotiin.
+
+Kirkkoherra noudettiin Ingmarilaan ja hän jäi sinne iltaan asti. Kotiin
+palattuaan hän poikkesi koulumestarin luokse. Hän oli päivän kuluessa
+saanut kuulla sellaisia asioita, joista hänen täytyi saada puhella
+muiden kanssa.
+
+Koulumestari kysyi kohta, oliko hän ehtinyt perille ennen hengenlähtöä.
+-- "Kyllä ehdin", vastasi kirkkoherra, "mutta ei siellä minua niin
+välttämättömästi tarvittu." -- "Eikö tarvittu?" kysyi Stiina emäntä. --
+"Ei", sanoi kirkkoherra salaperäisesti hymyillen, "hän oli valmistunut
+lähtöönsä yhtä hyvin ilmankin."
+
+"Usein on vaikeata istua kuolinvuoteen ääressä", sanoi kirkkoherra. --
+"Vaikeata se kyllä lienee", myönsi koulumestari. -- "Ja varsinkin, kun
+kuolemaa tekee sellainen, joka on ollut pitäjän johtomiehiä." -- "Niin,
+silloin vallankin." -- "Mutta joskus käy aivan toisin kuin luulisi."
+
+Sen sanottuaan kirkkoherra istui hetken ääneti tuijottaen eteensä, ja
+hänen silmänsä loistivat lasien takaa kirkkaammin kuin muulloin.
+
+"Oletteko te, Storm tai Stiina emäntä, jompikumpi kuulleet, minkä
+ihmeen Suur-Ingmar näki nuorena ollessaan?" sanoi kirkkoherra. --
+Koulumestari vastasi, että hänestä oli paljonkin kuultu. -- "Niin
+kyllä, mutta tämä on kaikkein ihmeellisintä. Minä en ole kuullut sitä
+ennen kuin tänään Ingmarilassa."
+
+"Suur-Ingmarin maalla on muuan torppari, jonka kanssa hän oli hyvä
+ystävä", jatkoi kirkkoherra. -- "Kyllä minä hänet tunnen", sanoi
+koulumestari. -- "Hänenkin nimensä on Ingmar, vaikka kansa erotukseksi
+sanoo häntä Vahvaksi Ingmariksi." -- "Sama mies", sanoi kirkkoherra,
+"isä oli talonväen kunniaksi antanut hänelle nimen Ingmar.
+
+"Sattui sitten kerran Suur-Ingmarin nuorena ollessa muuan valoisa
+kesäinen lauantai-ilta, ja nämä ystävykset, Ingmar ja Vahva-Ingmar
+olivat jo lopettaneet viikon työnsä. He panivat silloin päällensä
+pyhäpuvut ja lähtivät huvikseen kävelemään tänne kirkolle."
+
+Kirkkoherra pysähtyi miettimään itsekseen. "Arvatenkin se on ollut
+oikein kaunis ilta", jatkoi hän mielikuvansa vallassa, "aivan selkeä ja
+tyyni, sellainen, jolloin maan ja taivaan värit vaihtuvat, niin että
+vaalea taivas vivahtaa vihreältä ja maata verhoaa hieno utu, jossa
+kaikki menettää muotonsa ja värehtii sinervässä valossa.
+
+"Mutta tultuaan tänne kirkonkylän sillalle tuntui Suur-Ingmarista ja
+Vahva-Ingmarista kuin joku olisi käskenyt heitä katsomaan ylöspäin. He
+katsoivat ja näkivät taivaan avoinna yllänsä. Koko taivaankansi oli
+työnnetty sivulle kuin esirippu, ja Ingmarit seisoivat sillalla käsi
+kädessä ja katselivat taivaan ihanuutta.
+
+"Oletteko koskaan kuulleet mitään sellaista, Stiina emäntä ja Storm?"
+kysyi kirkkoherra. "Nämä kaksi ystävystä, Suur-Ingmar ja Vahva-Ingmar
+seisoivat sillalla ja näkivät taivaan avoinna.
+
+"Oikeastaan he eivät koskaan ole kenellekään kertoneet mitä he näkivät,
+mutta lapsilleen ja läheisille omaisilleen he kuitenkin ovat sanoneet
+sen verran, että he kerran seisoivat siellä sillalla ja että he silloin
+näkivät taivaan avoinna. Vieraille he eivät ole koskaan siitä
+maininneet, vaan ovat pitäneet sitä suurimpana aarteenaan ja
+armolahjanaan, että heille kerran on näytetty taivaan ihanuus."
+
+Kirkkoherra katseli taaskin hetkisen eteensä maahan ja häneltä pääsi
+huokaus. "Minä en koskaan ennen ole sellaista kuullut", hän sanoi. Ja
+hän jatkoi liikutuksesta värisevin äänin: "Olisin minäkin halunnut
+seisoa heidän kanssaan siinä sillalla ja katsoa avoimeen taivaaseen.
+
+"Kun Ingmar tänään kannettiin kotiinsa", sanoi kirkkoherra, "käski hän
+heti hakea Vahvan-Ingmarin, ja heti paikalla pantiin mies häntä
+noutamaan, ja samalla laitettiin sana tohtorille ja minulle. Mutta
+Vahva-Ingmar oli aamulla lähtenyt koko päiväksi salolle
+halonhakkuuseen, ja sieltä ei häntä ollut helppo löytää. Viestejä,
+lähetettiin toinen toisensa jälkeen, ja Ingmarilla oli tuskan hätä,
+että jos hän ei saakaan nähdä Vahvaa-Ingmaria ennen kuolemaansa.
+
+"Minä ennätin jo tulla ja tohtori tuli myös, mutta Vahvaa-Ingmaria ei
+kuulunut.
+
+"Meistä ei Suur-Ingmar paljoa välittänyt, ja joka hetki odotettiinkin
+hengenlähtöä. 'Pian minun hetkeni tulee, kirkkoherra', hän sanoi.
+'Mutta sitä ennen tahtoisin kerran vielä nähdä Vahvan-Ingmarin.'
+
+"Hänelle oli tehty sija peräkamarin leveään sänkyyn ja peitteenä oli
+talon kaunein ryijy. Siinä maatessaan hän silmät selkiselällään koko
+ajan tähysti jotakin, mikä oli hyvin etäällä ja mitä ei kukaan meistä
+muista nähnyt. Hänen luokseen oli nostettu ne kolme lasta, jotka hän
+oli pelastanut, ja ne istuivat ihan hiljaa kyyristyneinä sängyn
+jalkopäähän. Joka kerta, kun hänen silmänsä siirtyivät siitä, jonka hän
+etäällä näki, sattuivat ne noihin lapsiin, ja silloin hänen kasvonsa
+aina kauttaaltaan kirkastuivat.
+
+"Sitten Vahva-Ingmar vihdoinkin saapui, ja Suur-Ingmar palautti jälleen
+katseensa sieltä kaukaa ja hymyili kuullessaan tuvan palkkien
+kumahtelevan Vahvan-Ingmarin askeleista.
+
+"Kun hän tuli vuoteen viereen, tarttui Ingmar ensin hänen käteensä ja
+silitteli sitä hiukan, samalla kun kysyi:
+
+"'Muistatko, Vahva-Ingmar, sitä, kun me olimme kävelemässä kirkonkylän
+sillalla ja näimme taivaan avoinna?'
+
+"'Kyllä minä muistan, kuinka me kahden katsoimme taivaaseen', sanoi
+Vahva-Ingmar.
+
+"Silloin Suur-Ingmar käänsihe kokonaan häneen päin ja hänen silmänsä
+hymyilivät ja loistivat aivan kuin hän olisi kertonut kaikkein
+suloisinta uutista.
+
+"-- 'Kuules, minäpä menen nyt sinne', sanoi hän Vahvalle-Ingmarille.
+
+"Silloin torppari kumartui hänen puoleensa ja katsoi häntä läheltä
+silmästä silmään. 'Ja minä tulen jäljestäsi', hän sanoi. Suur-Ingmar
+nyökkäsi kehoittavasti päätään. 'Mutta tiedäthän, ettet sinä saa tulla
+ennen kuin minun poikani palaa pyhiinvaellukseltaan.'
+
+"'Niin, sen kyllä tiedän', myönsi Vahva-Ingmar.
+
+"Tämän jälkeen Suur-Ingmar veti vain pari syvää henkäystä ja sitten
+raukesi."
+
+Koulumestari vaimoineen oli yhtä mieltä papin kanssa siitä, että se oli
+kaunis kuolema. He istuivat kolmisin ääneti kotvan aikaa.
+
+"Sitä minä tässä ajattelen", kuului äkkiä Stiina emännän ääni, "että
+mitähän Suur-Ingmar tarkoitti sillä puheellaan pyhiinvaelluksesta."
+
+Pappi katsoi häneen hiukan hätääntyneenä. "En minä tiedä", hän sanoi.
+"Suur-Ingmar kuoli juuri silloin, enkä ole sitten ennättänyt sitä
+miettiä." Hän painui ajatuksiinsa.
+
+"Tosiaan, kyllä se nyt minustakin on omituista, Stiina emäntä."
+
+"Tiedättehän, kirkkoherra, että Suur-Ingmarin sanottiin osanneen
+ennustaa tulevia tapahtumia."
+
+Pappi hiveli kädellään otsaansa ikään kuin ajatuksiaan kootakseen. "Ei
+mikään ole niin ihmeellistä ajatella kuin Jumalan kaitselmus", hän
+sanoi. "Se on ihmeellisintä tässä maailmassa."
+
+
+
+
+INGMARILAN KATRI
+
+
+Oli aamupäivä syystalvella. Koulu oli käynnissä, mutta lapsilla oli
+aamuloma. Koulumestari tuli Gertrudin kanssa keittiöön, he istuivat
+pöytään ja Stiina emäntä kaatoi kahvia.
+
+Ennen kuin he olivat juoneet kuppinsa pohjaan, tuli heille vieras.
+
+Tulija oli Halvor Halvorinpoika, nuori talollinen, joka oli ruvennut
+kauppamieheksi kirkonkylään. Talonsa mukaan häntä yleensä sanottiin
+Timmin Halvoriksi. Hän oli pitkä, pulska mies, mutta alakuloisen
+näköinen. Stiina emäntä käski hänetkin kahville, ja hän istui pöytään
+ja alkoi jutella kuulumisia koulumestarin kanssa.
+
+Emäntä istui sukkaa kutoen vaarnasohvassa ikkunan alla. Siitä
+paikaltaan hän näki keitä ulkona maantiellä liikkui. Yht'äkkiä nousi
+puna hänen kasvoilleen ja hän painautui lähemmä ruutua nähdäkseen
+tarkemmin. Mutta hän koetti heti peittää hämminkiänsä ja sanoi aivan
+tyynellä äänellä: "Näyttääpä tänään olevan isontalonväkeä liikkeellä."
+Kauppamies kuuli äänestä, että hän oli nähnyt jotakin oudompaa, ja
+nousi hänkin katsomaan. Siellä näkyi pitkä, vähän kumarassa käyvä
+nainen keskenkasvuisen pojan kanssa nousevan koulutörmää ylös.
+
+"Jolleivät silmäni petä, on se Ingmarilan Katri", sanoi Stiina emäntä.
+"Katrihan tuo näkyy olevan", vakuutti kauppamies. Enempää hän ei
+sanonutkaan, vaan kääntyi ikkunasta poispäin silmäten ympäri huoneen,
+aivan kuin piilopaikkaa etsien. Mutta sitten hän heti tyyntyi ja istui
+äskeiselle paikalleen.
+
+Tämä Halvor oli viime kesänä, Suur-Ingmarin vielä eläessä, kosiskellut
+Ingmarilan Katria. Sitä kosintaa oli kestänyt kauan ja monta mutkaa
+siinä oli ollut. Vanhukset eivät olleet päässeet oikein selville, oliko
+hän kyllin hyvä. Ei varallisuuden puolesta, sillä olihan Halvor rikas,
+mutta kun hänen isänsä oli ollut viinaan menevä. Voihan sattua, että se
+menisi perintönä. Lopulta kuitenkin oli päätetty antaa Katri hänelle.
+
+Hääpäivä oli jo määrätty ja kuulutuksilla käyty, mutta ensimmäisenä
+kuulutussunnuntaina matkustivat Katri ja Halvor kaupunkiin
+vihkisormuksen ja virsikirjan ostoksille. He olivat matkalla kolme
+päivää, ja kotiin palattuaan Katri sanoi isälleen, ettei hän huoli
+Halvorista. Hänellä ei kuitenkaan ollut muuta moitteen syytä kuin että
+Halvor oli matkalla kerran juonut itsensä humalaan. Katri pelkäsi nyt,
+että hänestä tulisi isänsä kaltainen. Suur-Ingmar ei sanonut tahtovansa
+pakottaa häntä, ja niin Katrista ja Halvorista tuli ero.
+
+Halvor pani sen kovin pahakseen. "Sinä teet minulle sellaisen häpeän",
+hän sanoi Katrille, "etten jaksa sitä kestää. Mitä minusta nyt
+sanotaankaan, kun sinä tuolla lailla minut hylkäät? Ei miehen kunniaa
+saa niin kevyesti käsitellä."
+
+Mutta Katri ei taipunut, ja siitä lähtien oli Halvorin mieli ollut
+onneton ja synkkä. Hän ei voinut unohtaa Ingmareilta kärsimäänsä
+loukkausta.
+
+Ja siellä nyt oli Katri tulossa, ja miten käy, kun hän ja Halvor täällä
+sattuvat yksiin?
+
+Ainakin oli varmaa, ettei mitään sovintoa voinut syntyä. Katri oli
+syksystä alkaen ollut naimisissa Eljas Erkinpojan kanssa. Tämä oli
+muuttanut Ingmarilaan kotivävyksi ja oli isännöinyt siellä siitä saakka
+kun Suur-Ingmar keväällä oli kuollut. Suur-Ingmarilta oli jäänyt viisi
+tytärtä ja yksi poika, mutta pojasta ei vielä ollut isännäksi, hän kun
+oli alaikäinen.
+
+Katri tuli sisään keittiöön. Hän oli vasta vähän yli kahdenkymmenen,
+mutta tuskinpa hän koskaan oli ollut oikein nuoren näköinen. Monet muut
+olisivat pitäneet häntä rumana, sillä hänessä oli sukunsa tuntomerkit,
+raskaat silmäluomet, punertava tukka ja suunpiirteissä hiukan tyly
+vivahdus. Mutta koulumestarin ja hänen vaimonsa mielestä se juuri oli
+hyvä, että hän oli vanhojen Ingmarien näköinen.
+
+Katrin kasvot eivät vähääkään värähtäneet, kun hän täällä tapasi
+Halvorin, ja hän tervehti hitaasti ja tyynesti vuoron perään kutakin.
+Kun hän tarjosi kättä Halvorille, ojensi tämäkin omaansa sen verran,
+että juuri ja juuri sormenpäät koskivat toisiinsa.
+
+Katri kävi aina hiukan kumarassa. Halvorin edessä seisoessaan hän
+näytti painuvan tavallistakin syvempään, mutta Halvor puolestaan
+oikaisihe vielä suoremmaksi kuin muulloin.
+
+"Vai on Katrikin lähtenyt tänään kävelemään", sanoi Stiina emäntä
+työntäessään rovastintuolia hänen istuakseen. -- "Niin lähdin", Katri
+sanoi, "ja keveästi nyt jalka nouseekin, kun on routa maassa." --
+"Niin, viime yönä pakasti", huomautti koulumestari.
+
+Mutta siihen puhelu keskeytyi, sillä kellään ei ollut enempää
+sanomista. Parin minuutin ajan kukin tuijotti eteensä. Silloin Halvor
+nousi paikaltaan ja toiset kavahtivat ihan kuin syvästä unesta.
+
+"Jos minä nyt lähtisin katsomaan puotiani", hän sanoi. -- "Mikäs kiire
+teillä, Halvor, vielä pois on?" puheli emäntä. -- "Ettehän vain lähtene
+kylästä minun tuloni takia?" sanoi Katri, ja sitä sanoessaan hän katsoi
+Halvoriin hyvin nöyrästi.
+
+Heti Halvorin mentyä pääsivät toiset kuin jostakin lumeesta ja
+koulumestarilla oli heti puheenaihe valmiina. Hän katseli tuota poikaa,
+jonka Katri oli tuonut mukanaan ja josta ei siihen asti kukaan ollut
+välittänyt. Poika oli vielä keskenkasvuinen, tuskin Gertrudia vanhempi,
+hentoihoinen ja kirkassilmäinen kuten muutkin lapset, mutta näytti jo
+varhain vanhentuneelta, ja hänessä saattoi nyt jo selvästi huomata
+suvun kasvonpiirteet.
+
+"Taidatte, Katri, tuoda minulle koululaista", sanoi Storm. -- "Se on
+veljeni", Katri vastasi, "hän nyt on vuoroonsa Ingmar Ingmarinpoika."
+-- "Onpa vielä vähäinen sennimiseksi", huomautti koulumestari
+leikillään. -- "Niin, kun isälle tuli hengenlähtö liian aikaisin." --
+"Se on tosi se", sanoivat koulumestari ja hänen vaimonsa yhteen ääneen.
+
+"Hän on käynyt Falunissa isoakoulua", sanoi Katri. "Sen vuoksi ei ole
+tullut ennen lähetetyksi häntä tänne koulumestarin eteen." -- "No eikö
+sovi panna häntä sinne täksikin vuodeksi?" Katrin silmät painuivat
+maahan ja hän huokasi väsyneesti, mutta tuohon kysymykseen hän ei
+vastannut. -- "Koulussa häntä kyllä kiitettiin hyväpäiseksi", hän
+sanoi. -- "Minä vain pelkään, ettei hän minulta enää voi mitään oppia.
+Eikö hän liene jo yhtä oppinut kuin olen itsekin." -- "Mitä vielä,
+onhan toki koulumestarilla enemmän tietoja kuin tuollaisella pikku
+pojalla."
+
+Sitten ei taas virketty mitään, kunnes Katri alkoi uudelleen. -- "Olisi
+minulla muutakin asiaa kuin se pojan koulunkäynti. Aioin kysyä, että
+ottaisitteko te, koulumestari ja Stiina emäntä, hänet tänne teille
+asumaan."
+
+Koulumestari ja hänen vaimonsa katsoivat toisiinsa aivan hämillään,
+eikä kumpikaan tiennyt mitä vastata. -- "Onhan täällä meillä vähän
+ahdasta", sanoi Storm viimein. -- "Ajattelin, että voisimme ehkä
+lähettää maksuksi voita ja maitoa ja kananmunia." -- "Ei sen
+puolesta..." -- "Kyllä se olisi meille suuri hyvätyö", sanoi tämä rikas
+talonemäntä.
+
+Mutta Stiina emäntä ymmärsi, ettei suinkaan Katri olisi niin omituista
+pyyntöä esittänyt, jollei hän todella olisi ollut avun tarpeessa. Hän
+teki enempää arvelematta päätöksensä.
+
+"Ei teidän, Katri, tarvitse sellaista kauempaa pyytää", hän sanoi.
+"Ingmarien puolesta me kyllä teemme kaiken mitä voimme."
+
+"Kiitoksia", sanoi Katri.
+
+Stiina emäntä jäi Katrin kanssa kahden neuvottelemaan Ingmarin olosta
+heillä, mutta Storm otti pojan mukaansa kouluhuoneeseen. Siellä hänet
+pantiin istumaan Gertrudin viereen. Koko päivänä hän ei puhunut
+sanaakaan.
+
+Timmin Halvor ei viikkokauteen käynyt koululla, ikäänkuin olisi
+vieläkin vältellyt Katrin tapaamista. Mutta yhtenä aamuna, kun ulkona
+sataa ropisi eikä puotiin tarvinnut ketään odottaakaan, valtasi hänet
+ikävä aivan sydänpohjia myöten. Ei minusta enää ole mihinkään, ei
+kukaan pidä minua missään arvossa; sellaisilla ajatuksilla hän taas
+kiusasi itseään, niinkuin oli tehnyt siitä asti, kun Katri hänet
+hylkäsi. Viimein hän päätti lähteä käymään Stiina emännän luona,
+saadakseen edes puhella ystävällisen ihmisen kanssa.
+
+Hän pani puodin oven lukkoon, nosti päällystakkinsa kauluksen pystyyn
+ja käveli koululle kylmässä syyssateessa pitkin rapaista tietä.
+
+Halvorista oli niin mieluista istua hauskassa koulun keittiössä, ettei
+tullut lähteneeksi pois vielä silloinkaan, kun soitettiin
+aamiaislomalle ja Storm Gertrudin ja Ingmarin kanssa astui keittiöön
+saamaan kahvia.
+
+Kaikki kolme tulivat kättelemään. Halvor nousi seisaalleen
+koulumestarin edessä, mutta kun Ingmar tarjosi kättään, oli hän jo
+istuutunut ja puheli niin hartaasti Stiina emännän kanssa, ettei
+näyttänyt poikaa huomaavankaan. Ingmar odotti vähän aikaa mitään
+virkkamatta ja meni sitten istumaan pöydän ääreen. Hän huokasi useita
+kertoja samalla tavalla kuin Katri oli tehnyt täällä käydessään.
+
+"Halvor on näyttämässä uutta kelloaan", sanoi Stiina emäntä. Halvor
+veti liivinsä taskusta esille uuden hopeakellon ja antoi sen
+katseltavaksi. Se oli hyvin kaunis, ihan pikkuinen, kuoressa
+kullanvärinen kukkakoriste. Koulumestari avasi sen, kävi kouluhuoneesta
+hakemassa suurennuslasinsa ja tarkasteli kellon sisustaa. Hän
+suorastaan ihastui ja katseli pitkän aikaa mielihyvikseen, kuinka
+oivallisesti rattaat sopivat toisiinsa. Hän sanoi, ettei ollut koskaan
+ennen nähnyt niin hyvää työtä. Viimein hän antoi kellon takaisin
+Halvorille, joka pisti sen taskuunsa näyttämättä kasvoissaan
+vähintäkään ylpeyttä tai iloa, niinkuin muut ihmiset kuullessaan
+kapineitaan kehuttavan.
+
+Ingmar istui ääneti paikallaan ja joi kahvinsa loppuun, mutta sitten
+hän kysyi Stormilta, ymmärsikö hän kellon laitoksia. -- "Kyllä",
+vastasi koulumestari, "tiedäthän, että minä ymmärrän vähän joka asiaa."
+
+Ingmarkin veti silloin kellonsa liivintaskusta. Se oli iso ja pyöreä
+kuin nauris. Nyt varsinkin se näytti rumalta möhkäleeltä, kun oli juuri
+katseltu Halvorin kelloa. Ketjut olivat yhtä rumat ja kömpelötekoiset.
+Kuoressa ei ollut mitään koristetta, vaan sen sijaan suuri kuhmu. Sillä
+kellolla ei ollut paljon virkaa. Taulustakin oli väri hankautunut, ja
+lasi oli tiessään.
+
+"Se ei käy", sanoi Storm painaen sitä korvaansa vasten. -- "Niin, se on
+viallinen", sanoi poika, "mutta luulisitteko, koulumestari, että sen
+saisi korjatuksi?" Storm aukaisi kuorta kynnellään ja kuuli samalla sen
+sisästä semmoista ääntä, kuin kaikki rattaat olisivat olleet irrallaan.
+-- "Olet tainnut käyttää kelloasi vasarana; se on niin pilalla, etten
+minä sille mitään voi." -- "Tokkohan Kello-Erkkikään saisi sitä
+ehjäksi?" -- "Ei sen paremmin kuin minäkään. Parasta on, että lähetät
+sen Faluniin ja teetät siihen uudet sisustat." -- "Sitä minäkin olen
+ajatellut", sanoi Ingmar ottaessaan pois kellonsa.
+
+"Mutta mitä ihmettä sinä sille olet tehnyt?" kysyi koulumestari. Poika
+istui hetkisen sen näköisenä kuin olisi niellyt kyyneliä. -- "Se oli
+isän kello", hän sanoi, "ja vioittui niin pahaksi silloin, kun tukki
+iski häntä rintaan." Nyt olivat kaikki yht'äkkiä pelkkänä korvana, ja
+Ingmar kertoi edelleen, vaikka hänen oli vaikea puhua niin pitkältä
+yhtä mittaa.
+
+"Meillä oli pääsiäislupa, niin että minä olin kotona, kun se tapahtui,
+ja minä ehdin ennen muita isän luokse rantaan. Isä makasi siinä mihin
+oli kaatunut, ja hänellä oli kello kädessään. 'Tämä on minun loppuni,
+Ingmar', hän sanoi, 'minua pahoittaa, että kello meni rikki, sillä
+sinun pitää viedä se eräälle ihmiselle, jolle minä olen tehnyt pahaa,
+ja sanoa terveisiä minulta.' Sitten hän sanoi kenelle minun piti se
+viedä. Hän pyysi minua korjauttamaan sen Falunin kellosepällä, ennen
+kuin antaisin sen sille, jolle se kuuluu. Mutta kun minä en sitten enää
+päässytkään Faluniin, en nyt tiedä, mitä sille tekisin."
+
+Koulumestari alkoi heti muistella, kenellä hänen tuttavistaan olisi nyt
+piakkoin asiaa Faluniin, mutta Stiina emäntä keskeytti hänet melkein
+heti.
+
+"Kenelle, Ingmar, isäsi käski sinun antaa kellon?" -- "En tiedä, onko
+sitä lupa sanoa", vastasi poika. -- "Eikö se ollut tämä Timmin Halvor?"
+-- "Oli, tämä se oli", sanoi poika melkein kuiskaten. -- "Anna sitten
+Halvorille kello sellaisenaan", sanoi Stiina emäntä, "siitä hän on
+enimmän hyvillään." Ingmar totteli, nousi, otti kellon taskustaan ja
+hankasi sitä takkinsa hihalla, saadakseen sen niin siistiksi kuin
+suinkin. Sitten hän kävi pitkin askelin lattian poikki. -- "Terveisiä
+isältä, ja hän käski antaa teille tämän", hän sanoi tarjotessaan
+kelloa.
+
+Halvor oli koko ajan istua jurottanut äänettömänä, ja nyt kun poika
+ojensi hänelle kelloa, peitti hän kädellään silmänsä ollakseen häntä
+näkemättä. Ingmar piti kotvan aikaa kelloa hänen edessään tarjolla.
+Viimein hän kääntyi emäntään päin ja näytti silmillään pyytävän apua.
+-- "Autuaat ovat rauhantekijät", sanoi tämä silloin. Halvor heilautti
+toista kättään osoitukseksi, ettei hän huolinut kellosta. Silloin
+koulumestarikin tuli apuun. "Minusta se on kaikkein paras hyvitys mitä
+voisittekaan saada, Halvor", hän sanoi. "Olen aina sanonutkin, että jos
+Ingmar Ingmarinpoika olisi elossa, ei hän jättäisi hyvittämättä
+välejään Halvorin kanssa."
+
+He näkivät nyt, kuinka Halvor ojensi toisen kätensä ja pitäen toista
+yhä silmiensä päällä melkein vastentahtoisesti otti Ingmarilta kellon.
+Sitten hän samaa kyytiä aukaisi sekä takkinsa että liivinsä ja pisti
+kellon sen sisätaskuun.
+
+"No, sitä kelloa ei maar häneltä viedä", nauroi koulumestari
+nähdessään, kuinka huolellisesti Halvor taas pani takkinsa nappiin.
+Halvor naurahti itsekin, nousi, oikaisihe suoraksi ja veti syvään
+henkeään. Veri punersi taas hänen poskiaan. Hän silmäili ympärilleen
+iloisin ja avoimin katsein. -- "Taitaapa Halvorista tuntua aivan kuin
+olisi uusi ihminen", sanoi koulumestarin vaimo.
+
+Halvor veti nyt takkinsa alta esiin oman uuden kellonsa. Hän astui
+lattian poikki Ingmarin luo, joka uudestaan oli istuutunut pöydän
+ääreen. -- "Kun minä nyt otin sinulta isäsi kellon, saat sinä sen
+sijaan minulta tämän", hän sanoi.
+
+Samassa hän pani kellonsa pöydälle ja lähti ulos sanomatta kenellekään
+hyvästiä. Koko sen päivän hän kuljeskeli teitä ja kierteli polkuja
+ilman mitään määrää. Pari Vestgårdin talonpoikaa olisi tullut hänen
+puotiinsa ostoksille. He odottivat häntä puodin ulkopuolella seisten
+päivällisiltä iltaan asti, mutta Timmin Halvoria ei vain kuulunut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Eljas Olli Erkinpoika oli kotoisin Eljaalasta, mutta naituaan Ingmarin
+Katrin hän oli muuttanut Ingmarilaan kotivävyksi. Hänellä oli ollut
+saita ja ilkeä isä. Poikaa oli pienenä kohdeltu kovasti, ei annettu
+edes ruokaakaan riittämään asti, ja samalla lailla isä sorti häntä
+vielä täysi-ikäisenäkin. Ukko oli lakkaamatta patistanut häntä työhön,
+häntä ei koskaan laskettu nuorten huveihin eikä hänen edes pyhänä
+annettu olla jouten. Naituaankaan hän ei päässyt omaksi isännäkseen,
+vaan sai muuttaa Ingmarilaan appiukon käskettäväksi. Ja siellä ei sen
+paremmin ollut tarjona muuta kuin työntekoa ja säästämistä. Mutta
+Ingmar Ingmarinpojan eläessä Eljas näytti olevan aivan tyytyväinen,
+tehdä myhki työtä eikä niskoitellut. Kyläläiset sanoivat, että saivatpa
+nyt Ingmarit mieleisensä vävyn, sillä Eljas Erkinpoika ei näyttänyt
+tietävän maailmassa muuta olevankaan kuin työtä.
+
+Mutta heti kun Suur-Ingmarista aika jätti, alkoi vävy juoda ja
+huvitella. Hän kokosi pariinsa kaikki pitäjän joutilaat nuoret miehet,
+kutsui heidät kotiinsa Ingmarilaan tai renttuili heidän kanssaan
+tanssituvissa ja majataloissa. Hän heitti kerrassaan työnteon ja oli
+humalassa jok'ikinen päivä. Parissa kuukaudessa hänestä tuli oikea
+juoppolalli.
+
+Kun Katri ensi kerran näki miehensä juovuksissa, säikähti hän
+pahanpäiväisesti. "Tämä on Jumalan rangaistus siitä, että minä tein
+väärin Halvorille", hän heti ajatteli.
+
+Miehelleen hän ei sanonut monta varoituksen sanaa. Hän näki heti, että
+Eljas oli kuin sisästä lahoava puu, joka kohta ei enää kelpaisi hänelle
+varaksi eikä varjoksi.
+
+Mutta Katrin sisaret eivät olleet yhtä viisaita kuin hän. Heitä hävetti
+tuo hurja elämä ja juopuneiden remu ja hoilotus, kun se kuului
+Ingmarilasta maantielle asti. He vuoroin pilkkasivat, vuoroin
+uhkailivat, ja vaikka vävy olikin luonnostaan hyvänsävyinen mies,
+kiukustui hän sentään toisinaan. Ja usein vallitsi talossa riita ja
+tora.
+
+Katrin ainoana ajatuksena oli sitten saada sisarensa pois kotoa
+näkemästä sitä surkeutta, mihin hän itse oli sidottu. Samana kesänä hän
+jo toimitti heistä kaksi vanhinta naimisiin ja lähetti molemmat
+nuoremmat Amerikkaan, missä heillä oli toimeentulevia sukulaisia.
+
+Kaikille näille sisarille maksettiin perintöosat, kaksikymmentätuhatta
+kruunua kullekin. Katri sai pitää talon siihen asti, kunnes Ingmar
+tulisi täysi-ikäiseksi, jolloin hänen oli lunastettava se itselleen ja
+Katrin ja Eljaksen muutettava muualle.
+
+Kummallista oli, mistä tuo hitaan ja toimettoman näköinen Katri sai
+voiman varustaa niin monta linnunpoikaa lentokuntoon, hankkia heille
+miehet ja talouden alkutarvikkeet ja matkaliput. Sen kaiken hän puuhasi
+omin voimin. Mieheltään hän ei saanut pienintäkään apua.
+
+Mutta enemmän huolta tuotti Katrille hänen veljensä, tuo nykyinen
+Ingmar Ingmarinpoika. Tämä riiteli hänen miestänsä vastaan pahemmin
+kuin muut sisarukset. Hän ei osoittanut ynseyttään sanoissa, vaan
+teoissa. Kerran hän kaatoi pellolle Eljaksen viinat, ja toisen kerran
+Eljas yllätti hänet vedellä miedontamassa hänen väkeviään.
+
+Kun syksy tuli, tahtoi Katri että poika saisi tänä vuonna niinkuin
+edellisinäkin lähteä suurtenkouluun, mutta mies, joka oli pojan
+holhooja, ei suvainnut siitä puhuttavankaan.
+
+"Ingmarista tehdään talonpoika, samanlainen kuin minä ja hänen isänsä
+ja minun isäni. Ensi talveksi me kahden rakennamme salolle sysimiiluja.
+Sen parempaa opinkäyntiä hän ei tarvitse. Hänen ikäisenään minäkin sain
+viettää koko talvet miilusaunassa."
+
+Katri koetti sekä hyvällä että pahalla saada häntä taipumaan, mutta
+lopulta hänen täytyi jättää Ingmar kotosalle.
+
+Tästä lähtien Eljas koetti kaikin mokomin voittaa Ingmaria puolelleen.
+Varsinkin hän mielellään otti hänet mukaansa ajeluretkilleen. Poika
+itse ei olisi tahtonut lähteä. Hän ei halunnut olla mukana vävyn
+juomakemuissa. Silloin tämä vannomalla vakuutti ajavansa vain kirkolle
+tai kauppiaalle, mutta saatuaan Ingmarin rattailleen hän ajoikin
+kauemmas, Bergsån rautaruukille tai Karmsundin majataloon.
+
+Se oli Katrin mieleen, että Eljas piti poikaa mukanaan. Olihan edes
+jonkin verran takeita, ettei mies jäisi makaamaan maantienojaan eikä
+ajaisi hevosta kuoliaaksi.
+
+Kerran, kun Eljas tuli kotiin kahdeksan aikaan aamulla, istui Ingmar
+nukuksissa hänen vieressään rattailla.
+
+"Tule auttamaan häntä rattailta ja kantamaan sisään!" huusi Eljas
+Katrille. "Poikapaha on saanut päänsä täyteen. Ei hänestä ole omin
+jaloin kulkijaksi."
+
+Katri säikähti niin, että polvet olivat pettää. Sydän lyödä jyskytti
+niin kovasti, että hänen täytyi istahtaa rappusille ennen kuin jaksoi
+mennä kantamaan Ingmaria sisään.
+
+Nostaessaan veljeään rattailta hän huomasi, ettei Ingmar nukkunut, vaan
+oli kylmä ja tajuton kuin kuollut. Katri kantoi hänet sylissään
+peräkamariin. Sitten hän sulki oven ja koetti saada poikaa hereille.
+
+Hetken päästä hän tuli väentupaan, jossa Eljas parhaillaan söi
+aamiaista. Katri meni suoraan hänen luokseen ja laski kätensä hänen
+olalleen. -- "Parasta on, että syöt nyt kylliksesi", hän sanoi, "sillä
+jos olet juottanut veljeni kuoliaaksi, ei sinulle kohta tarjotakaan
+sellaisia herkkuja kuin täällä Ingmarilassa." -- "Mitä siinä
+lörpöttelet", sanoi mies, "kuka nyt tuupertuisi yhdestä viinan
+tilkasta." -- "Mutta niin nyt kuitenkin on kuin sanoin", vastasi Katri
+puristaen kovilla, laihoilla sormillaan miehen olkapäitä. "Jos hän
+tähän kuolee, niin kaksikymmentä vuotta saat syödä kruunun leipää, ole
+siitä varma."
+
+Kun Katri palasi pojan luo, oli tämä jo tointunut, mutta päätä pakotti
+kovasti ja kaikki jäsenet olivat tunnottomina. "Luuletko, että minä
+tähän kuolen?" kysyi hän Katrilta. -- "Ethän nyt toki", sanoi tämä ja
+istui hänen viereensä. -- "Minä en tiennyt, mitä he minulle
+tarjosivat", sanoi Ingmar. -- "Jumalan kiitos, ettet tiennyt", sanoi
+Katri vakavasti. -- "Kirjoita siitä siskoillekin, jos minä kuolen",
+sanoi poika. "Sano, että minä en ollenkaan tiennyt siinä olevan
+väkeviä." -- "Kyllä kirjoitan", sanoi Katri. -- "Minä vannon, etten
+tiennyt."
+
+Ingmar makasi kuumeen houreissa koko päivän. "Älä vain kerro sitä
+isälle", varoitti hän sisartaan. -- "Ei siitä isälle kukaan kerro",
+sanoi Katri. -- "Mutta jos minä nyt kuolen, saa isä sen tietää, ja
+minua hävettää." -- "Eihän se ollut sinun oma syysi", sanoi Katri. --
+"Mutta ehkä isä sanoo, että minun olisi pitänyt varoa kaikkea, mitä
+Eljas minulle antoi."
+
+"Tietääköhän nyt jo koko pitäjä, että minä olin juovuksissa?"
+hän jatkoi. "Mitä rengit sanovat ja mitä sanoo Liisa-muori ja
+Vahva-Ingmar?" -- "Tuskinpa he mitään sanovat", vastasi Katri. --
+"Kerro sinä heille, miten se oikein kävi. Katsos, me olimme Karmsundin
+majatalossa, ja he olivat juoneet siellä koko yön. Sill'aikaa minä
+torkuin istuallani nurkkapenkillä. Silloin Eljas tuli herättämään minua
+ja sanoi oikein ystävällisesti: 'Nous' ylös, Ingmar, niin saat jotakin
+lämpimiksesi. Ryyppää tämä, se on vain vettä ja sokeria!' Minua
+värisytti herätessäni, ja sitten minä maistoin mitä hän tarjosi enkä
+tuntenut siinä muuta kuin lämmintä ja makeata. Mutta hän oli pannut
+jotakin väkevää siihen sekaan. Ja mitä nyt isä tästä sanoo?"
+
+Katri aukaisi oven. Saattoi olla hyvä, että Eljaskin, joka vielä istui
+siellä sisällä, saisi kuulla Ingmarin puheet.
+
+"Katri, kuulehan, olisipa isä elossa, oi jospa hän olisi elossa!" --
+"Niin mitä sitten, Ingmar?" -- "Etkö sinäkin usko, että isä iskisi
+hänet kuoliaaksi?" Eljas purskahti nauraa hohottamaan, ja poika
+säikähti siitä niin, että Katri kiireen kautta sulki oven.
+
+Tämän jälkeen Eljas kuitenkin sen verran talttui, että hän estelemättä
+salli Katrin viedä Ingmarin koulutalolle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Siitä lähtien kun Halvor oli saanut kellon, oli puodissa pitkän aikaa
+vilkas liike. Kuka pitäjäläinen vain kirkolle tulikin, hänen täytyi
+keksiä jokin asian tapainen poiketakseen Halvorin myymälään ja
+saadakseen tältä kuulla kertomuksen Suur-Ingmarin kellosta.
+Valkoturkkisia talonpoikia seisoa jonotti tuntikausia tiskin nojalla,
+totiset, ryppyiset kasvot Halvoriin päin, kun tämä kertoi. Lopuksi
+Halvor aina veti kellon esille ja näytti sen rikkinäistä kellotaulua ja
+kuoressa olevaa kuhmua. -- "Vai tuohon paikkaan se isku sattui?"
+sanoivat talonpojat ja olivat näkevinään koko tapahtuman.
+
+"Niin, Halvor, sen kellon omistaminen on jo sinänsä suuri asia."
+
+Antaessaan kellon katseltavaksi Halvor ei koskaan päästänyt sitä
+kokonaan irti, vaan piti aina ketjuista kiinni. Hän ei hetkeksikään
+luovuttanut sitä kenenkään toisen haltuun.
+
+Eräänä päivänä Halvor seisoi tuolla lailla talonpoikajoukon keskellä.
+Hän kertoi kertomistaan ja otti lopulta kellon esille. Heti levisi
+harras hiljaisuus, kellon kiertäessä yhdeltä toiselle.
+
+Silloin sattui Eljas astumaan sisään, mutta hänen tuloaan ei huomattu,
+sillä kukaan ei hennonut kääntää silmiään kellosta. Eljas arvasi heti
+mihin miehet niin hartaasti tuijottivat, sillä hänkin oli kuullut,
+miten Halvor oli saanut hänen appi-isänsä kellon. Ei hänen kateekseen
+käynyt, mutta hänestä oli hassua aikamiesten tuolla lailla katsoa
+silmät päästään vanhaan kellorämään.
+
+Eljas hiipi varpaisillaan niiden taakse, jotka tiskiin nojasivat,
+ojensi äkkiä kätensä ja riipaisi kellon sen pitelijältä. Sen hän teki
+vain piloillaan, härnätäkseen hiukkasen Halvoria, eikä missään ryöstön
+aikeessa.
+
+Halvor koetti temmata kelloaan takaisin, mutta Eljas peräytyi edemmäksi
+ja riiputteli sitä ilmassa, niinkuin sokerinpalasta koiralle. Halvor
+otti vauhtia ja hyppäsi käsivarassa tiskin yli. Hän näytti niin
+vihastuneelta, että Eljas säikähti ja syöksyi ovelle sen sijaan, että
+olisi jäänyt paikalleen ja antanut kellon pois.
+
+Oven ulkopuolella oli lahonneet portaat. Niissä nyt Eljaksen jalka
+sattui loveen ja hän kompastui pitkäkseen maahan. Halvor heittäytyi
+hänen päälleen, repäisi ensin kellon hänen kädestään ja potki häntä
+sitten vähän aikaa kengän korolla.
+
+"Suotta sinä niin kovasti isket", sanoi Eljas. "Paremmin tekisit, kun
+katsoisit miten minun selkäni kävi."
+
+Halvor ei lyönyt sen enempää, mutta Eljas makasi yhä paikallaan
+yrittämättäkään nousta. -- "Auta minua ylös", hän pyysi. -- "Etköhän
+tuosta päässe ominkin voimin, kunhan pääsi selviää." -- "En minä ole
+humalassa", Eljas sanoi, "mutta kun hyppäsin portaista, välähti
+silmissäni ihan kuin Suur-Ingmar olisi ollut vastassani ottaakseen
+minulta kellon, ja sen vuoksi minä niin pahasti kaaduin."
+
+Halvor kumartui nostamaan kainaloista miespahaa pystyyn. Sitten oli
+Eljas vietävä kotiinsa makuulla kärryjen päällä. Hänen selkärankansa
+oli taittunut, eikä hänestä ikipäivinä enää voinut tulla omin jaloin
+kävelijää.
+
+Eljas oli sitten alati vuoteen omana, hän ei kyennyt omin voimin
+kääntymäänkään. Mutta puhua hän jaksoi, ja päivät päästään hän kärtti
+viinaa.
+
+Lääkäri oli kovasti kieltänyt Katria antamasta miehelleen väkijuomia,
+sillä hän joisi pian itsensä kuoliaaksi. Eljas koetti silloin väkisin
+saada mitä mieli teki ja ärjyi ja metelöi, varsinkin öisin. Hän
+käyttäytyi kuin mieletön, häiriten koko talon rauhaa.
+
+Tämä vuosi oli vaikein mitä Katri oli elänyt. Mies kiusasi häntä
+juonillaan usein niin, että hän tunsi voimiensa loppuvan. Eljas syyti
+suustaan roskapuheita ja manauksia niin suunnattomasti, että talo
+tuntui kuohuvan myrkkyä kuin helvetti.
+
+Katri pyysi koulumestarin emännältä, että Ingmar saisi jäädä heille.
+Hän ei antanut veljensä tulla kotiin päiväksikään, ei edes joulun
+pyhiksi.
+
+Kaikki Ingmarilan palkolliset olivat etäistä sukua isäntäväelle ja
+eläneet talossa pienestä pitäen. Jolleivät he siten olisi melkein kuin
+kasvaneet sukuun, niin tuskin heistä kukaan olisi jaksanut kauempaa
+pysyä palveluksessa.
+
+Harva se yö Eljas häiritsi heidän yöuntaan. Ja lakkaamatta hän keksi
+uusia keinoja kiusatakseen heitä ja Katria, että he viimein pakostakin
+suostuisivat hänen pyyntöönsä.
+
+Sellaisessa surkeudessa Katri eli sen talven ja kesän ja sitä seuraavan
+talven.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ingmarilan Katrilla oli muuan mielipaikka, jonne hän meni aina, kun
+tahtoi yksin mietiskellä onnettomuuttaan. Pienen humaliston takana
+hänellä oli kapea penkki, jolla hän usein istui pää käsien varassa
+tuijottaen eteensä, mitään näkemättä. Siitä hänen istumapaikaltaan oli
+muuten laaja näköala. Pellot avautuivat siitä yli aukean tasangon
+metsäharjuihin ja Klack-vuoreen saakka.
+
+Eräänäkin huhtikuun iltana Katri istui siinä. Hän tunsi omituista
+elämään väsähtämistä ja rauhattomuutta, niinkuin tuntee keväällä,
+lumenlähdön aikana, jolloin maassa vielä siellä täällä on
+likaisenharmaita pälviä, joita eivät kevätsateet ole ennättäneet
+huuhtoa. Aurinko kyllä lämmitti, mutta pohjatuuli liehtoi yhä Katrin
+ympärillä, eikä humalisto vielä ollut nostanut päätään talvellisen
+havukatoksensa alta. Tuuli oli jotenkin vinha ja lennätteli
+ylt'ympäriinsä vaateresuja ja paperinpalasia ja kuivia heinänkorsia.
+Kaukana vuorien yllä leijaili lumen sulamisesta syntynyt auer,
+koivunlatvat alkoivat ruskettua, mutta metsän pohjoisenpuoleisessa
+reunassa oli vielä hangensyrjä korkealla. Pian toki kevät jo oli tuleva
+täydellä todella, ja sitä ajatellessaan Katri masentui yhä enemmän.
+Kuinka hän jaksaisi elää vielä yhden kesän loppuun entiseen tapaan?
+
+Hän ajatteli kevättöitä, jotka oli saatava pois toinen toisensa tieltä,
+touon tekoa ja heinän kylvöä, kevätpesuja ja -leipomisia, kankaiden
+kutomista ja neulomatöitä. Ihan mahdotonta hänen on kestää sitä työn
+paljoutta.
+
+"Eikähän minua mikään kiinnitä tähän elämään", hän sanoi hiljaa. "Minkä
+muun vuoksi minä oikeastaan elän, kuin estääkseni Eijasta juomasta
+itseään kuoliaaksi?"
+
+Samassa hän kohotti katseensa maasta, aivan kuin olisi kuullut itseään
+kutsuttavan. Hänen edessään, aitaa vasten nojallaan seisoi Halvor
+Halvorinpoika ja katseli häntä.
+
+Katri ei ollut kuullut hänen tuloaan. Halvor oli tainnut seistä siinä
+jo kotvan aikaa.
+
+"Tiesinpä tapaavani sinut täältä", sanoi Halvor. -- "Ka, mistä sen
+tiesit?" -- "Muistin entuudesta, että tänne sinä hiivit joutohetkinäsi
+tuolla lailla allapäin surujasi miettimään." -- "Eipä minulla siihen
+aikaan paljon surtavaa ollut." -- "Mitä ei ollut itselläsi, sen sinä
+muualta hakemalla hait."
+
+Katsoessaan nyt Halvoria tuntui Katrista, että kyllä hän varmaan
+Halvorin mielestä oli tyhmä, kun ei häntä ottanut, noin komeata ja
+reipasta miestä. "No naurakoon nyt niin paljon kuin mielensä tekee",
+hän sanoi itsekseen, "ja nyt hänellä onkin siihen hyvä syy."
+
+"Tulen juuri sisältä Eljaksen luota", sanoi Halvor. "Häntä minä
+oikeastaan tulinkin tapaamaan."
+
+Katri istui äänettömänä, selkä suorana, silmät melkein ummessa ja kädet
+päälletysten polvilla, odottaen vain Halvorin pilkkapuheita.
+
+"Sanoin hänelle", Halvor jatkoi, "että kun tuo hänen tapaturmansa
+sattui minun kotonani, pidän minä myös itseäni syypäänä hänen
+onnettomuuteensa." Halvor pysähtyi hetkiseksi, ikään kuin odottaen
+Katrilta merkkiä, oliko hän samaa mieltä vai ei, mutta Katri oli yhä
+ääneti. "Kysyin sen vuoksi häneltä", Halvor jatkoi, "eikö hän tahtoisi
+muuttaa nyt joksikin ajaksi minun luokseni. Se voisi olla vaihteeksi
+hupaistakin, kun siellä aina tapaa enemmän ihmisiä."
+
+Nyt Katri jo avasi silmänsä, mutta ei vieläkään liikahtanut.
+
+"Sovittiin sillä tavalla", jatkoi Halvor, "että sinä huomenna lähetät
+hänet hevosella minun luokseni. Minä tiedän, että Eljas lähtee mukaani,
+sillä hän luulee siellä meillä saavansa hankituksi väkeviä. Mutta ole
+huoleti, Katri, siinä hän ei onnistu. Ei sen paremmin minun luonani
+kuin sinunkaan. No, se on siis sovittu, että hän tulee. Hän saa
+huoneekseen puodin vieruskamarin, ja olkoon vaikka vielä ovi aina auki,
+jotta hän saa nähdä ihmisiä."
+
+Halvorin ensi sanat kuullessaan Katri vielä epäili, että kenties hän
+oli tuon tahallaan keksinyt häntä pilkatakseen, mutta sitten hän
+vähitellen vakuuttui, että Halvor tarkoitti täyttä totta.
+
+Katri oli näet aina siihen asti luullut Halvorin kosineen häntä vain
+sen vuoksi, että hän oli rikas ja hyvää sukua. Hän ei ollut koskaan
+uskonut, että hän itse Halvoria miellyttäisi. Hän tiesi kyllä itse,
+ettei hän ollut sellainen tyttö, josta miehet pitävät. Eikä hän sitä
+paitsi itsekään silloin ollut rakastunut enempää Halvoriin kuin
+Eljakseenkaan.
+
+Mutta kun nyt Halvor hyvän hyvyyttään tarjoutui auttamaan häntä raskaan
+kuorman kantamisessa, putosi peite hänen silmiltään ja hän näki
+selvästi tuon tarjouksen suuruuden. Kuinka oli mahdollista, että Halvor
+saattoi olla hänelle niin hyvä?
+
+Aivan varmasti Halvor piti hänestä, ei hän mitenkään muuten olisi sillä
+tavalla tullut apuaan tarjoamaan.
+
+Katrin sydän alkoi lyödä niin kovasti, että häntä vapisutti. Hänessä
+heräsi jotakin, jota hän ei koskaan ennen ollut tuntenut. Ensin se oli
+hänestä outoa, kunnes hänelle yht'äkkiä selvisi, että Halvorin hyvyys
+oli lämmittänyt hänen paleltuneen mielensä, niin että rakkaus saattoi
+siinä piankin leimahtaa ilmiliekkiin.
+
+Halvor selitteli edelleen aiettaan, saadakseen jo ennakolta kaikki
+vastaväitteet kumotuiksi. "Säälihän on Eljas poloistakin", hän sanoi,
+"hänkin tarvitsee vaihtelua. Ja sillä tavalla kuin hän sinua kohtaan on
+käyttäytynyt ei hän voi käyttäytyä meillä. Toistahan on olla miehisen
+isännän vallan alla."
+
+Katri tuskin tohti liikahtaa paikaltaan tai sanoa yhtään sanaa, sillä
+hän pelkäsi Halvorin hänen kasvojensa värähdyksistä tai liikkeittensä
+rauhattomuudesta heti huomaavan, että hän oli häneen rakastunut. Mutta
+jotakin hänelle kuitenkin piti vastata.
+
+Halvor oli nyt sanonut sanottavansa ja katsoi tyynesti häneen.
+
+Silloin Katri nousi melkein kuin vasten tahtoaan, meni Halvorin luokse
+ja hiveli hiljaa hänen kädenselkäänsä.
+
+"Jumala sinua, Halvor, siunatkoon", hän sanoi värähtelevin huulin.
+"Jumala sinua siunatkoon."
+
+Vaikka hän kuinka koetti peittää tunteitaan, oli Halvor varmaan jotakin
+huomannut, koska hän äkisti tarttui hänen ranteisiinsa ja veti häntä
+puoleensa. -- "Ei, ei, päästä minut", huudahti Katri säikähtyneenä,
+ponnistihe irti ja riensi pois.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Eljas muutti nyt Halvorin luokse ja asui puodin vieruskamarissa koko
+sen kesän. Halvorin vastuksina hän ei kuitenkaan kauan ollut, sillä jo
+syksyllä hän kuoli.
+
+Jonkin ajan kuluttua sen jälkeen sanoi Stiina emäntä Halvorille: --
+"Kuulkaas, Halvor, lupaatteko minulle, mitä nyt pyydän?" -- Halvor
+säpsähti ja kääntyi kuuntelemaan. -- "Muistakaa malttaa mielenne ja
+odottaa mitä Katri nyt tekee." -- "Tietysti minä maltankin", vastasi
+Halvor kummastellen. -- "Niin, onhan Katri sen arvoinen voitto, että
+häntä kannattaa odottaa vaikka seitsemän vuotta."
+
+Mutta vaikeaksi Halvorin kävi pysyä malttavaisena, sillä pian alkoi
+kuulua, että Katrilla kävi kosijoita toinen toisensa jäljestä.
+Ensimmäiset tulivat jo kolmannella viikolla Eljaksen hautajaisten
+jälkeen.
+
+Halvor istui eräänä pyhäiltana portaillaan katsellen kylänraitilla
+kävelijöitä. Pian hän oli huomaavinaan, että harvinaisen paljon
+vastamaalattuja rattaita tänään ajoi siitä ohitse Ingmarilaan päin.
+Ensimmäisessä istui eräs Bergsån ruukin isäntä, vähän jäljempänä ajoi
+Karmsundin majatalonpitäjän poika ja viimeisenä Birger Sven
+Petterinpoika, kartanonomistaja lähipitäjästä. Häntä pidettiin
+Länsi-Taalain rikkaimpana talollisena ja muutenkin viisautensa puolesta
+suuressa arvossa. Mutta nuori hän ei enää ollut. Hän oli ollut jo
+kaksissa naimisissa ja oli nyt taas leskenä.
+
+Kun Birger Sven Petterinpoika ajoi Halvorin ohi, ei tämä enää voinut
+pysyä paikallaan. Hän lähti kävelemään raittia pitkin, meni sillan yli
+ja huomasi tulleensa sille puolelle jokea, missä Ingmarila oli.
+Tahtoisinpa ottaa selvän, minne nuo kaikki kuormalliset ajoivat, hän
+sanoi. Hän kulki pyörän jälkiä pitkin ja kiihdytti yhä kävelyään. Kun
+hänen mieleensä muistui Stiina emännän varoitus, nousi hiki hänen
+otsaansa ja hän huudahti, että "kyllähän minä tiedän tekeväni
+tyhmyyksiä", mutta kiirehti kuitenkin eteenpäin. "En mene edemmäs kuin
+veräjälle, siitähän jo näkee, mitä he siellä hommaavat."
+
+Birger Sven Petterinpoika istui parin muun miehen kanssa Ingmarilan
+väentuvassa. Ingmar Ingmarinpoika oli tullut koulusta kotiinsa pyhää
+viettämään. Hän istui isäntänä pöydän päässä ja juotti vieraille
+kahvia, sillä Katri ei ollut sanonut joutavansa pois keittiötöistä, kun
+kaikki palvelustytöt olivat menneet rukoushuoneelle kuulemaan
+koulumestarin saarnaa.
+
+Ikävä ahdisti tuvassa istujia. Kaikki joivat kahviaan virkkamatta
+mitään. Kosijat tuskin tunsivat toisiaan, ja jokainen heistä odotti
+sopivaa tilaisuutta päästäkseen keittiöön puhumaan asiansa Katrille
+kahden kesken.
+
+Silloin ovi aukeni ja sisään astui vielä uusi vieras. Ingmar meni häntä
+tervehtimään ja johdatti hänet tuvan perälle. "Tämä on Timmin Halvor
+Halvorinpoika", hän esitteli Birger Sven Petterinpojalle. Sven
+Petterinpoika ei noussut paikaltaan, tervehti vain kättään hiukan
+heilauttamalla ja sanoi, suu pienessä ivahymyssä: "Onpa hauska tavata
+niin maineikasta miestä." Ingmar Ingmarinpoika työnsi tuolin Halvorin
+eteen, kolisuttaen sitä niin, ettei Halvorin vastaus olisi
+kuulunutkaan.
+
+Siitä hetkestä lähtien, kun Halvor tuli, kävivät kaikki kosijat
+puheliaiksi ja suurisuisiksi. He alkoivat kehua toinen toistaan, aivan
+kuin olisivat sopineet, että ensi työkseen yksissä neuvoin karkottavat
+Halvorin kiistapaikalta. "Teillä oli kovin kaunis hevonen tänne
+ajaessanne, herastuomari", alkoi isännöitsijä. Birger Sven
+Petterinpoika huomasi tarkoituksen ja kehui puolestaan isännöitsijän
+menneentalvista karhuntappoa. Sitten he kohottivat Karmsundin pojan
+omalle tasalleen kiittelemällä hänen isänsä teettämää uutta
+asuinrakennusta. Viimein kaikki yltyivät kehumaan Birger Sven
+Petterinpojan rikkauksia. He kävivät vallan kaunopuheisiksi, ja
+jokainen heidän sanansa merkitsi Halvorille sitä, että moukka sinä olet
+meidän rinnallemme pyrkimään. Halvor tunsi vähäpätöisyytensä ja katui
+katkerasti, että oli tullutkaan.
+
+Katri tuli sisään tarjoamaan toista kuppia kahvia. Nähdessään Halvorin
+hän ensi hetkessä ihastui, mutta sitten hän heti ajatteli, kuinka
+pahoja puheita siitä voi syntyä, että Halvor kävi hänen luonaan kohta
+Eljaksen kuoleman jälkeen. Jos hän niin hätäili, saattoivat ihmiset
+pian sanoa, että hän oli hoitanut Eijasta huonommin kuin olisi voinut,
+päästäkseen hänestä mitä pikimmin ja saadakseen Katrin.
+
+Katrista olisi ollut parasta, että hän olisi odottanut pari kolme
+vuotta; silloin jokainen olisi ymmärtänyt, ettei hän ollut
+malttamattomuudesta Eljakselle mitään tehnyt. Ja mikä kiire hänellä
+olikaan, Katri ajatteli. Pitäisihän hänen tietää, etten minä tule
+ottamaan ketään muuta kuin hänet.
+
+Katrin tullessa puhelu katkesi uudelleen, kaikkien silmät vilkuivat
+vain näkemään, miten hän ja Halvor tervehtivät toisiaan. Mutta töin
+tuskin heidän sormenpäänsä sattuivat yhteen. Kun herastuomari sen näki,
+pääsi häneltä ilomielinen lyhyt vihellys, mutta isännöitsijä röhähti
+nauruun. Halvor kääntyi hyvin tyynesti katsomaan häneen. "Mikä
+isännöitsijää naurattaa?" hän kysyi. Isännöitsijä ei siinä kiireessä
+keksinyt vastausta. Hän ei tahtonut Katrin läsnäollessa sanoa mitään
+loukkaavaa. -- "Hän vain ajattelee metsäkoiraa, joka ajaa jäniksen
+liikkeelle, mutta jättää sen toisen ammuttavaksi", sanoi majatalon
+poika silmää iskien.
+
+Katrin poskilla sävähtelivät veret, mutta hän kääntyi kaatamaan kahvia
+ja sanoi talon puolustukseksi: "Birger Sven Petterinpoika ja te muut
+saatte nyt tyytyä paljaaseen kahviin, sillä väkeviä ei meillä enää
+tarjota." -- "Eipä niitä tarjota minunkaan talossani", sanoi
+herastuomari. Isännöitsijä ja majatalonpoika eivät puhuneet mitään,
+vaan käsittivät, että niillä sanoillaan Sven Petterinpoika pääsi heistä
+paljon edelle. Herastuomari alkoi heti jatkaa puhetta raittiusasiasta
+ja sen hyödystä. Katri seisahtui kuuntelemaan ja oli kaikessa samaa
+mieltä. Älykäs talonpoika huomasi heti, että sillä tavalla hänet oli
+helpoin voittaa, ja rupesi pitkältä jaarittelemaan viinasta ja
+juoppoudesta. Katrin mieleen johtuivat toinen toisensa jälkeen ne
+ajatukset, joita hän viime vuosina oli itsekseen mietiskellyt, ja hän
+iloitsi huomatessaan, että niin mahtava ja viisas mies oli hänen
+kanssaan yhtä mieltä.
+
+Kesken puheensa herastuomari vilkaisi olkansa yli Halvoriin. Tämä istua
+jurotti äkeänä paikallaan, koskematta kuppiinsa. Niin, taitaapa hänen
+mielensä olla mustana, ajatteli Sven Petterinpoika, vallankin jos on
+totta mitä sanotaan, että hän hieman kiirehti Eljaksen lähtöä. Vaikka
+hyvähän oikeastaan oli vapauttaa Katri tuosta ihmishirmusta. Ja kun hän
+omasta mielestään jo oli melkein voitolla, tahtoi hän lausua
+Halvorillekin jonkin hyvän sanan. Hän otti kuppinsa, kilahdutti sitä
+Halvorin kupin laitaan ja sanoi: "No terve, Halvor! Varmaan sinä olit
+Katrille hyvänä apuna tuon miesheittiön hoitamisessa." Halvor ei
+vastannut, tuijotti vain häneen silmästä silmään, ihmetellen mitä tuo
+nyt merkitsi. Mutta isännöitsijä purskahti taas nauruun. -- "Niin
+kyllä, hyvänä apuna", hän nauroi, "oikeinkin hyvänä apuna." --
+Majatalonpoikakin sanoi nauraa virnottaen: "Niin, niin, kerrassaan
+hyvänä apuna."
+
+Ennen kuin he tointuivat naurustaan, oli Katri livahtanut keittiöön.
+
+Hän seisahtui sinne niin lähelle ovea, että siitä kuuli joka sanan mitä
+tuvassa puhuttiin. Häntä harmitti ja tuskastutti tuo, että Halvor tuli
+näin liian aikaisin. Oma syynsä, jos ei Katri koskaan enää voi hänelle
+mennä. Johan se paha huuto nyt kuului olevan liikkeellä. Ja miten minä
+sen kestän, jos hänet menetän, hän ajatteli painellen kädellään
+sydänalaansa.
+
+Aluksi ei tuvasta kuulunut hiiskahdustakaan, mutta sitten kuului joku
+tuoliaan kolisuttaen nousevan pöydästä. "Joko te nyt lähdette, Halvor?"
+kysyi nuori Ingmar. -- "Jo", vastasi Halvor, "en voi olla kauempaa,
+sano sinä minulta terveiset Katri Ingmarintyttärelle!" -- "Keittiössä
+hän on, menkää vain itse sinne hyvästille, Halvor." -- "En mene",
+kuului Halvorin vastaus, "meidän kesken ei ole enää mitään puhumista."
+
+Katrin sydän löi, ja ajatukset riensivät kuin tuulessa. Nyt Halvor oli
+suuttunut häneen, eikä ihmekään. Tuskin hän oli rohjennut hänelle kättä
+ojentaa, ja kun nuo toiset Halvoria häpäisivät, pakeni hän pois
+sanomatta sanaakaan hänen puolestaan.
+
+Nyt Halvor tietysti uskoi, ettei hän hänestä pitänyt, ja jos hän nyt
+pääsee lähtemään, ei hän koskaan enää palaa.
+
+Ei, kuinka hän olikaan voinut niin tylysti menetellä, vaikka hän niin
+kovasti Halvorista piti?
+
+Ja samassa hän löysi muististaan isänsä vanhan sanan, ettei Ingmarien
+tarvitse huolia ihmisten puheista, kun he vain käyvät Jumalan teitä.
+
+Katri tempaisi oven auki ja ehätti Halvorin tielle, juuri kun tämä oli
+lähtemässä.
+
+"Ethän vielä mene, Halvor? Ajattelin, että jäisit tänne illalliselle."
+Halvor vain katsoa tuijotti häneen. Katri oli aivan kuin toinen
+ihminen, puna poskilla, silmissä kostea loiste ja kaikissa ilmeissä
+liikuttava hellyys ja lämpö. -- "Kyllä minä sentään lähden, enkä taida
+enää tulla", sanoi Halvor, tajuamatta mitä Katrilla oli mielessä. --
+"Mitä vielä, tule nyt juomaan kahvisi loppuun", sanoi Katri.
+
+Hän talutti kädestä pitäen Halvorin pöydän ääreen. Tuvan poikki
+astuessaan hän vuoroin punastui ja vaaleni, monesti hän oli lannistua,
+mutta kesti kuitenkin, vaikka pilkka ja ylenkatse hänestä oli
+katkerinta mitä ihminen voi joutua kärsimään. Nyt Halvor ainakin näkee,
+että minä tahdon kantaa osani hänen taakastaan, hän ajatteli.
+
+"Birger Sven Petterinpoika ja te muut", sanoi Katri, "Halvor ja minä
+emme ole vielä ennättäneet puhua siitä asiasta, kun minä vasta niin
+hiljan jäin leskeksi, mutta nyt minusta on parasta sanoa kaikkien
+kuullen, että minä mieluummin menen Halvorille kuin kenellekään
+muulle." Hän pysähtyi, sillä hänen äänensä vapisi. "Puhukoot ihmiset
+mitä tahansa, mutta Halvor ja minä emme ole tehneet mitään pahaa."
+
+Sen sanottuaan Katri painautui lähemmäs Halvoria, ikään kuin
+turvautuakseen häneen toisten parjauksilta.
+
+Kaikki olivat hetken vaiti, katsellen ihmeissään Katri Ingmarintytärtä,
+jossa nyt oli enemmän nuoren tytön suloutta kuin ikinä ennen.
+
+Sitten Halvor sanoi värähtelevin äänin: "Kun minä sain isävainajasi
+kellon, en uskonut koskaan saavani kokea sen vertaista. Mutta tämä
+sinun tekosi, Katri, on suurempaa kuin mikään muu."
+
+Mutta Katri odotti ennemmin muiden puhetta kuin Halvorin, eikä hänen
+tuskansa ollut asettua.
+
+Silloin nousi Birger Sven Petterinpoika, joka monessa kohden oli kelpo
+mies. -- "Sitten me kaikki vain onnittelemme teitä, Katri ja Halvor",
+hän sanoi ystävällisesti, "sillä kaikkihan sen tietävät, että kenet
+Katri Ingmarintytär valitsee, se on moitteeton ja puhdas."
+
+
+
+
+SIIONISSA
+
+
+Ei ole ihmekään, että vanha koulumestari toisinaan käy hieman
+itsetietoiseksi. Onhan hän kokonaisen miespolven ajan jaellut
+lähimmäisillensä tietoa ja oppia. Hän tietää, että kaikki talonpojat
+elävät juuri hänen antamansa opin nojalla ja ettei yksikään tiedä
+enempää kuin mitä hän lapsina heidän päähänsä pänttäsi. Onko sitten
+kumma, jos hänestä pitäjäläiset vanhempinakin yhä vielä ovat
+koululapsen kannalla ja jos hän pitääkin itseään muita viisaampana?
+Tuskin sellainen oikein piintynyt kouluttaja edes tottuu kohtelemaan
+muita aikaihmisinä; hänen silmissään he yhä pysyvät samoina
+pyöreäposkisina, vakaasilmäisinä, hartaasti kuuntelevina lapsina kuin
+kouluaikanaan.
+
+Eräänä talvipyhänä kirkkoherra ja koulumestari olivat
+jumalanpalveluksen loputtua jääneet pieneen holvikattoiseen sakastiin
+varta vasten puhellakseen pelastusarmeijasta. -- "On sekin kummallinen
+laitos", sanoi kirkkoherra, "enpä olisi uskonut saavani vielä
+sellaistakin nähdä." Koulumestari rypisti äkäisesti kulmiaan, sillä
+hänen mielestään kirkkoherra laski sopimatonta leikkiä. Kuinka
+sellaista saattoi ajatellakaan, että tuo hullutus pääsisi heidän
+pitäjäänsä! -- "Enpä ota uskoakseni, että sitä saattekaan nähdä,
+kirkkoherra", sanoi hän hiukan ärtyneenä.
+
+Kirkkoherra, joka itsekin tunsi olevansa heikko, murtunut mies, antoi
+useimmiten koulumestarin sanoa viimeisen sanan, mutta ei silti voinut
+olla häntä kiusoittelematta. -- "Mistä te, Storm, niin varmaan
+tiedätte, ettei pelastusarmeija tännekin tunkeudu?" hän sanoi. --
+"Siitä", Storm vastasi, "että missä pappi ja koulumestari ovat yksissä
+neuvoin, sieltä tuollainen lemmon laitos pysyttelee loitolla." --
+"Ettepä te, Storm, juuri näytä minun neuvoistani huolivan", sanoi
+kirkkoherra hiukan tylysti. "Ominpäinnehän te vain siellä Siionissanne
+saarnaatte." Siihen koulumestari ei ensiksi vastannut, mutta sanoi
+sitten hyvin tyynesti: -- "Mutta ettehän te, kirkkoherra, ole koskaan
+kuullut, miten minä saarnaan."
+
+Tuo rukoushuone oli oikea loukkauskivi. Kirkkoherra ei ollut kertaakaan
+sen ovea avannut. Kun se nyt tuli puheeksi, pelästyivät he kumpikin,
+että olivat loukanneet toisiaan. Taitaa se Storm sittenkin olla
+oikeassa, kirkkoherra ajatteli, sillä näinä neljänä vuotena, jolloin
+hän on joka pyhäilta pitänyt selityksiä rukoushuoneessaan, on
+aamujumalanpalveluksissa kirkossa käynyt väkeä entistä enemmän, enkä
+minä ole huomannut mitään hajaannusta. Hän ei ole särkenyt seurakuntaa,
+niinkuin odotin. Hän on uskollinen ystävä ja palvelija. Minä koetan
+osoittaa, että ymmärrän hänen työnsä arvon.
+
+Ja tästä aamupuolen kahahduksesta oli seurauksena, että kirkkoherra
+tuli illalla lähteneeksi kuulemaan Stormin selitystä. Ilahdutanpa nyt
+kerran Stormia oikein tuntuvasti, hän ajatteli. Menen kuuntelemaan,
+miten hän siellä Siionissaan saarnaa.
+
+Sinne kävellessään kirkkoherra muisteli niitä aikoja, jolloin
+rukoushuonetta rakennettiin. Kuinka monenlaisia ennustuksia silloin
+lausuttiinkaan ja kuinka varmasti hänkin silloin uskoi, että Jumala
+valmisteli jotakin suurta! Mutta sillensä oli kaikki rauennut. Herra on
+tainnut unohtaa, mitä silloin aikoi, hän ajatteli, mutta samalla häntä
+naurattivat omat lapsekkaat tuumailunsa Herran aikeista.
+
+Koulumestarin Siion oli suuri, sisältä valkoiseksi maalattu sali.
+Sivuseinällä oli kaksi puupiirrosta, Lutherista ja Melanktonista, jotka
+oli kuvattu turkkitakit yllään. Katonrajaan oli kauniilla punaisilla
+kirjaimilla maalattu raamatunlauseita, ja niiden kehys oli sommiteltu
+kukista sekä enkelien pasuunoista. Huoneen perällä oli puhujalava ja
+sen kohdalla seinässä pieni öljypainotaulu Hyvästä paimenesta.
+
+Sali olisi muuten näyttänyt paljaalta ja kolkolta, mutta se oli väkeä
+täynnä, eikä se sen juhlallisempaa koristusta tarvinnutkaan. Useimmat
+olivat näet pukeutuneina pitäjän vanhaan kauniiseen kuosiin, ja naisten
+kovitetut, sykerön yli kohollaan leijuvat valkoiset päähineet näyttivät
+melkein siltä kuin sali olisi ollut täynnä suuria valkosiipisiä
+lintuja.
+
+Storm oli jo alkanut esitelmänsä, kun hän näki kirkkoherran tulevan
+sisään ja istuvan etupenkille. "Sinäpä, Storm, olet ihmeellinen mies",
+hän sanoi silloin itsekseen, "kaikki sinulta luonnistuu. Tuossa nyt
+kirkkoherrakin vihdoin viimein tulee kunnioittamaan sinua käynnillään."
+
+Näissä selityksissään koulumestari oli jo ennättänyt Raamatun ensi
+sivulta viimeiselle. Tänä iltana hänen oli puhuttava Ilmestyskirjan
+taivaallisesta Jerusalemista ja iankaikkisesta autuudesta. Ja hän oli
+niin riemastunut kirkkoherran tulosta, että hän itsekseen ajatteli:
+Omasta puolestani en sen parempaa iankaikkisen elämän onnea haluaisi
+kuin saada ikuisesti seisoa oppituolissani ja ohjata viisaita ja
+taipuvaisia lapsia. Ja jos sitten itse Herra Jumala kerran tulisi minua
+kuuntelemaan, niinkuin nyt kirkkoherra tuli, olisi minun onneni suurin
+koko taivaassa.
+
+Mutta kirkkoherran mieltä kosketti enimmän se, että nyt oli puhe juuri
+Jerusalemista, ja hänen ihmeelliset aavistuksensa heräsivät taas
+henkiin.
+
+Kesken selitystä ovi aukeni ja sisään tuli yhdessä joukossa
+parikymmentä henkeä, jotka seisahtuivat ovensuuhun, etteivät tekisi
+häiriötä. Kas sitä, enkös arvannut, ettei tämä maineitta mene, ajatteli
+kirkkoherra.
+
+Ja heti kun Storm oli päässyt aameneen, rupesi yksi niistä
+vastatulleista puhumaan: "Minä tahtoisin niin mielelläni saada
+sanotuksi muutamia sanoja."
+
+Ääni oli hyvin hento ja hyvin ystävällinen. Eiköhän liene Höökin Matti
+Erkinpoika, ajattelivat kirkkoherra ja monet muut kääntyessään
+katsomaan sinnepäin. Ei kenelläkään muulla koko pitäjässä ole niin
+vienoa lapsenääntä.
+
+Samalla jo pujotteleikse ihmisten välitse puhujalavaa kohti pieni,
+hyvänsävyisen näköinen mies, jota saatteli joukko muita miehiä ja
+naisia, nähtävästi häntä rohkaistakseen.
+
+Kirkkoherra, koulumestari ja muut läsnäolijat istuivat liikahtamatta.
+Höökin Matti on tullut puhumaan jostakin kovasta kohtalon iskusta, he
+ajattelivat. On joko kuningas kuollut tai sota syttynyt, taikka on
+joitakuita ihmispoloisia tapaturmassa hukkunut jokeen.
+
+Höökin Matti ei kuitenkaan näyttänyt pahan sanoman tuojalta. Hän oli
+juhlallisen totinen ja kasvoissa huolekas kalpeus, mutta kuitenkin niin
+iloissaan, että suupielet väkisin vetäytyivät hymyyn. -- "Tahtoisin
+kertoa koulumestarille ja muille läsnäoleville", hän sanoi, "että minä
+toissapyhänä yht'äkkiä sain saarnaamishengen. Emme olleet iljanteen
+vuoksi päässeet tulemaan tänne Stormin selityksille ja istuimme
+palvelusväen kanssa tuvassa haluten kuulla jumalansanaa, ja silloin
+minä tunsin itsessäni, että olin saanut saarnanlahjan. Nyt minä jo olen
+pitänyt selityksiä kahtena pyhänä, ja nyt sanovat kotiväet ja naapurit,
+että minun pitäisi tulla tänne puhumaan kaikelle kansalle."
+
+Höökin Matti sanoi vielä ihmettelevänsä, että saarnanlahja oli annettu
+niin halpasäätyiselle kuin hänelle. "Mutta eihän koulumestarikaan ole
+muuta kuin talonpoika", hän sanoi luottavasti.
+
+Tämän johdannon jälkeen Höökin Matti pani kätensä ristiin ja aikoi heti
+käydä saarnaamaan. Mutta nyt koulumestarin ensi hämmästys oli ehtinyt
+tasaantua. -- "Odottakaas, Höökin Matti, aiotteko saarnata tässä nyt
+heti?" hän keskeytti. -- "Kyllä se oli aikomukseni", mies sanoi. Hän
+hätääntyi kuin lapsi nähdessään Stormin noin tuimana. "Niin, nimittäin
+jos koulumestari ja muut ensin antavat luvan", hän sanoi nöyrästi. --
+"Tänä iltana ei enää sovi", sanoi Storm päättävästi. Mies pahainen
+alkoi oikein pyytämällä pyytää. -- "Kun saisin puhua edes muutaman
+sanan. Se on kaikki sellaista, joka on tullut mieleeni kyntöpellolla
+tai sysimiilua katsoessa, ja nyt se pyrkii pääsemään kuuluville." Mutta
+koulumestari, joka tänään oli omaksi osakseen saanut niin paljon
+kunniaa, pysyi säälimättömänä. -- "Luuletteko, Matti Erkinpoika, että
+teidän päänne pälkähdykset olisivat Jumalan sanaa?" sanoi hän
+nuhdellen.
+
+Höökin Matti ei tohtinut kinailla, ja koulumestari selaili
+virsikirjaansa. -- "Veisataan virsi 187", hän sanoi. Hän luki ensin
+ääneen koko virren ja alkoi sitten laulaa: "Jerusalemia kohti avaa
+ikkunasi!"
+
+Laulaessaan hän ajatteli: Sattuipa kirkkoherra tulemaan sopivaan
+aikaan; nyt hän näkee, että minä saan pidetyksi järjestyksen
+Siionissani.
+
+Mutta jo viimeistä värssyä veisattaessa nousi muuan mies kuulijajoukon
+keskeltä odottamaan puheenvuoroa. Se oli Ljungo Björn Olavinpoika,
+uljasryhtinen mies, Ingmarien vävyjä ja ison talon omistaja.
+
+"Me täällä ajattelemme", sanoi Ljungo Björn hyvin sävyisästi, "että
+ehkä koulumestarin olisi pitänyt kysyä meidänkin mieltämme, ennen kuin
+hylkäsi Matti Erkinpojan pyynnön."
+
+"Vai teidänkin mieltänne, poikaseni!" sanoi koulumestari aivan samalla
+äänellä kuin pienelle pojannallikalle, "vai et sinä vielä tiedä, ettei
+tässä huoneessa ole sananvaltaa kenelläkään muulla kuin minulla?"
+
+Veret sävähtivät Ljungo Björnin kasvoihin. Eihän hän ollut puhunut
+riitaa hakien, vaan ainoastaan lohduttaakseen hellämielistä Höökin
+Mattia. Mutta tuollaisesta vastauksesta hän tietysti ärtyi. Ennen kuin
+hän kuitenkaan ennätti vastata, puuttui puheeseen muuan Höökin Matin
+saattajista:
+
+"Minä olen kuullut Höökin Matin puhetta jo kahdesti, ja ihan
+ihmeellistä se on. Kyllä kaikkien täällä olijainkin taitaisi olla hyvä
+häntä kuulla."
+
+Koulumestari vastasi heti samalla puolittain ystävällisellä, puolittain
+moittivalla äänellä, jota hän käytti nuhdellessaan koulupoikia:
+
+"Mutta etkö nyt ymmärrä, Kristo Laurinpoika, ettei se sellainen
+mitenkään sovi? Jos minä tänään annan Höökin Matin puhua, tahdot sinä
+päästä saarnaamaan ensi pyhänä ja Ljungo Björn sitä seuraavana." Tämä
+koulumestarin sukkeluus nauratti joitakuita, mutta silloin kuului
+Ljungo Björnin totinen ja luja vastaus: "Mikä sitten estäisi Kristo
+Laurinpoikaa ja minua olemasta ehkä yhtä sopivia saarnaajiksi kuin te
+itse, koulumestari?"
+
+Timmin Halvor nousi ehkäisemään riidan puhkeamista. -- "Niillä, jotka
+ovat keränneet tämän huoneen rakennusrahat, on tietysti päätösvalta,
+ketkä täällä saavat saarnata." -- Mutta nyt Kristo Laurinpoikakin antoi
+heti äkäisen vastauksen: "Muistanpa, että tätä huonetta rakennettaessa
+nimenomaan päätettiin, että siitä tulee rukoushuone eikä mikään kirkko,
+jossa yksi ainoa saa saarnata paukuttaa."
+
+Kriston tätä sanoessa tuntui kuin kaikki läsnäolijat olisivat syvään
+huoahtaneet. Vielä tunti sitten ei heidän päähänsä olisi pälkähtänyt
+sellaista toivetta, että koskaan saisivat kuulla muiden kuin
+koulumestarin selityksiä, mutta nyt he ajattelivat: Olisi hauskaa saada
+tänne kerran jotakin uutta, kuulla uusia sanoja ja nähdä toiset kasvot
+tuolta lavalta pöydän takaa.
+
+Tuskin kiistaa kumminkaan olisi jatkunut ilman Kolåsin Gunnaria.
+Tämäkin oli Timmin Halvorin lankomiehiä, kasvultaan pitkä ja laiha,
+tummaverinen ja tuikeasilmäinen. Hän piti koulumestarista yhtä paljon
+kuin muutkin, mutta vielä enemmän räiskyvästä riidasta. -- "Niin, kyllä
+silloin tätä huonetta rakennettaessa puhuttiin suuria vapaudesta", hän
+sanoi, "mutta siitä lähtien ei täällä ole kuulunut vapauden sanaa."
+
+Koulumestari punastui otsaa myöten. Vasta noissa sanoissa hän huomasi
+oikein tahallista niskoittelua. -- "Jos et ennen ole tiennyt, niin nyt
+saat tietää, Kolåsin Gunnar, että täällä on saarnattu oikeata vapautta,
+sitä, jota Luther julisti, mutta täällä ei ole annettu vapaata valtaa
+saarnata sellaisia uutuuksia, jotka eivät kukoista päivää kauempaa."
+
+"Koulumestari uskottelee meille, että kaikki uutuus 'opin asioissa' on
+pahasta", sanoi mies tyynemmin ja ikään kuin peräytyen. "Hän kyllä
+tyrkyttää meille uusia maanviljelyskoneita ja kehuu uusia
+karjanhoitotapoja, mutta uusista Jumalan pellon kyntöaseista hän ei
+anna tietoa ensinkään." Koulumestari alkoi uskoa, ettei Kolåsin Gunnar
+niin pahaa tarkoittanut kuin miltä hänen puheensa kuulosti. -- "Sitäkös
+sinä, Gunnar, tahtoisit", hän sanoi, yrittäen kääntää leikiksi, "ettei
+täällä yhä saarnattaisi tuota yhtä ja samaa Lutherin oppia?" -- Gunnar
+sydäntyi yht'äkkiä ja sanoi pistävästi: "Ei tässä ole puhetta uusista
+opeista, vaan saarnaajista, ja minkä tiedän ei Matti Erkinpoika ole sen
+huonompi luterilainen kuin koulumestari tai kirkkoherrakaan."
+
+Koulumestari ei vähään aikaan ollut muistanut kirkkoherraa, mutta nyt
+hän kääntyi sinnepäin. Kirkkoherra istui hiljakseen etukumarassa, leuka
+kepin varassa, ja hänen silmissään oli outo loiste. Ja Storm tapasi
+lakkaamatta tuon tuijottavan katseen, joka ei hänestä hetkeksikään
+väistynyt.
+
+Taisi sentään olla paha, että hän juuri tänään tuli, ajatteli
+koulumestari.
+
+Hänen mieleensä johtui entinen kuva, joka oli ihan tämän kaltainen.
+Sattui jonkin kerran kouluaikana olemaan oikein kaunis kevätpäivä, ja
+pikku lintunen tuli istumaan koulun ikkunalle ja lauloi siinä
+laulamistaan. Ja samassa kaikki lapset alkavat pyytää lupaa, heittävät
+lukemisen, telmivät ja tuiskivat eikä heitä saa asettumaan. Samalla
+tavalla oli Höökin Matin tulo vaikuttanut näihin kuulijoihin. Mutta
+koulumestari tahtoi näyttää papille ja muille, että kyllä hän jaksaa
+tuollaisen metelin hillitä.
+
+Olkoot nyt valloillaan vähän aikaa, viimeinpähän väsynevät, hän
+ajatteli ja istahti aivan tyynesti tuolille puhujanpöydän taakse.
+
+Samassa vastarinta puhkesi ilmoille kuin rajuilma, sillä nyt levisi
+mielestä mieleen ajatus: Kaikkihan me olemme koulumestarin vertaisia.
+Miks'eivät sitten muut kuin hän saisi sanoa, mitä meidän on uskottava
+ja mitä ei?
+
+Ne ajatukset tuntuivat olevan useimmille uusia, mutta puheista
+kuitenkin kuuli, että ne olivat alkaneet heissä itää siitä lähtien, kun
+koulumestari rakensi rukoushuoneen ja osoitti, että tavallinen
+rahvaanmieskin saattaa pystyä selittämään jumalansanaa.
+
+Hetken kuluttua koulumestari ajatteli: Ovat kai nuoret jo pauhanneet
+kyllikseen. Nyt minä heille näytän, kuka tämän talon isäntä on.
+
+Hän nousi seisaalleen, täräytti nyrkillään pöytään ja sanoi kovalla
+äänellä: "Ja nyt lopettakaa! Mitä jankuttamista tämä on? Minä lähden
+tieheni, ja niin menkää muutkin, että saan sammuttaa tulet ja panna
+oven lukkoon."
+
+Jotkut nousivatkin, sillä he olivat Stormin entisiä oppilaita ja
+tiesivät, että kun hän kerran iski nyrkkiä pöytään, niin silloin ei
+auttanut niskoitella, mutta useimmat jäivät hätääntymättä paikoilleen.
+
+"Koulumestari taitaa pitää meitä vielä poikanulikkoina", he sanoivat.
+"Emme me enää siitä säikähdä, vaikka hän iskeekin nyrkkiä pöytään."
+
+He puhelivat edelleen siitä, että he tahtoivat kuulla uusia saarnaajia,
+mutta eivät olleet selvillä, keitä kutsuttaisiin. Syntyi jo kaksi
+puoluetta, joista toinen tahtoi waldenströmiläisiä, toinen evankelisen
+seuran saarnaajia.
+
+Koulumestari tuijotti heihin aivan kuin kammoksuen. Sillä tähän asti
+hän oli kaikkien ihmisten kasvoista nähnyt vain lapsenmielen. Mutta nyt
+katosivat kaikki nuo pyöreät, hienohipiäiset lapsenposket ja vaaleat
+lapsenkiharat ja hartaat lapsensilmät. Ja koulumestari näki vain joukon
+karheapiirteisiä, totisia miehiä ja naisia ja tunsi, että nuo olivat jo
+hänen vallastaan irtautuneet. Tuskin hän edes tiesi, millä tavalla
+heille oli puhuttavakaan.
+
+Hälinää jatkui ja se yltyi yltymistään. Koulumestari oli vaiti,
+koettamattakaan sitä hillitä. Kolåsin Gunnar ja Ljungo Björn ja Kristo
+Laurinpoika olivat kiihtyneimmät. Höökin Matti, jonka vuoksi tämä
+meteli sai alkunsa, nousi ylös vähän väliä ja pyysi toisia vaikenemaan,
+mutta hänestä ei välitetty.
+
+Koulumestari katsahti jälleen kirkkoherraan. Siellä hän istui yhä
+samassa asennossa ja katsoi häneen yhtä tuijottavin silmin. Hän
+muistelee varmaankin sitä iltaa neljä vuotta sitten, jolloin minä
+hänelle sanoin aikovani rakentaa rukoushuoneen, ajatteli koulumestari.
+
+Niin, hän se sittenkin oli oikeassa, mietiskeli Storm edelleen, nyt se
+villitys, harhaopin ja eripuraisuuden henki on ehtinyt tännekin, ja
+tuskin se olisi päässytkään, jollen minä olisi itsepäisesti rakentanut
+Siioniani.
+
+Samassa kun tämä koulumestarille selvisi, hän kohotti päänsä pystyyn ja
+oikaisi selkänsä suoraksi. Hän otti taskustaan pienen, kiiltävän,
+teräksisen avaimen, jolla hän omin käsin aina avasi ja sulki
+rukoushuoneen oven. Hän käänsi avainta valoa kohti, jotta se välähteli
+ja näkyi yli koko huoneen.
+
+"Panen tämän avaimen tuohon pöydälle", hän sanoi, "enkä siihen tästä
+lähtien koske. Sillä nyt näen, että sillä olen päästänyt ovesta sisään
+kaiken sen, minkä olin aikonut sulkea ulos."
+
+Näin sanoen koulumestari laski avaimen pöydälle, otti hattunsa ja astui
+suoraan kirkkoherran luokse. "Paljon kiitoksia, kirkkoherra, että tänä
+iltana tulitte selitystäni kuulemaan", hän sanoi. "Sillä jollette olisi
+tullut tänään, niin tuskinpa se olisi tapahtunut enää koskaan."
+
+
+
+
+HURJA AJO
+
+
+Monen mielestä Eljas Olli Erkinpojan menettely Ingmarilan Katria ja
+nuorta Ingmaria kohtaan oli niin ilkeä, ettei hän olisi ansainnut saada
+haudankaan rauhaa.
+
+Hän näytti varsin uhallaan tuhlanneen omansa ja Katrin rahat, jotta
+Katri hänen kuoltuaan jäisi puille paljaille. Tila oli jäänyt niin
+velkaiseksi, että Katrin olisi täytynyt luovuttaa se saamamiehille,
+jollei Halvorilla olisi ollut varoja ostaa talo ja maksaa velat, Ingmar
+Ingmarinpojan perintörahat, kaksikymmentätuhatta kruunua, jotka olivat
+olleet Eljaksen hoidettavina, olivat aivan kadoksissa. Mikä luuli hänen
+kätkeneen ne maahan, mikä antaneen lahjaksi; mistään niitä vain ei
+löytynyt. Tästä kaikesta saatiin selko vasta perunkirjoituksessa.
+Toimitusmiehet haeskelivat monta päivää Eljaksen kätköjä, mutta
+turhaan.
+
+Kuultuaan nyt olevansa köyhä Ingmar neuvotteli Katrin kanssa,
+mihin nyt ryhtyisi. Ingmar sanoi mieluimmin rupeavansa opettajaksi. Hän
+pyysi, että Katri antaisi hänen asua Stormilla, kunnes hän tulisi
+seminaari-ikään. Siellä kirkonkylässä hän sanoi saavansa lainaksi
+kirjoja sekä koulumestarilta että papilta, ja sitä paitsi hän voisi
+koulussa olla Stormin apuna luettamassa pienempiä lapsia. Siinä hän
+harjaantuisi toimeen.
+
+Katri sanoi, pitkän aikaa mietittyään:
+
+"Ehkei sinun tee mielesi jäädä kotiin, kun et nyt enää voi päästä
+isännäksi."
+
+Koulumestarin Gertrud kävi nyrpeän näköiseksi kuullessaan, että Ingmar
+aikoi palata heille. Hänen mieleensä juolahti, että jos kerran jonkun
+pojan piti heillä asua, saisi se mieluummin olla herastuomarin sievä
+Bertil tai Höökin Matti Erkinpojan vilkas Gabriel.
+
+Gertrud piti sekä Gabrielista että Bertilistä, mutta tunteistaan
+Ingmaria kohtaan hän ei koskaan päässyt oikein selville. Olihan Ingmar
+kiltti poika, kun opetti hänelle läksyt ja palveli häntä kuin orja,
+mutta häneen saattoi ihan perin pohjin kyllästyä, sillä kömpelö hän oli
+ja hidas eikä yhtään välittänyt leikistä. Oikein ihaillakin häntä
+toisinaan piti, sillä Ingmar oli uuttera ja hyväpäinen, mutta
+oikeastaan Gertrud häntä sydämensä pohjasta halveksi, sillä
+tavallisissa oloissa Ingmar vain olla nuhjotti, tekemättä koskaan
+mitään erikoista.
+
+Gertrudin päässä pyöri aina hupaisia haaveita ja unelmia, ja Ingmar oli
+se uskottu, jolle hän niitä kertoi. Jos Ingmar sattui olemaan poissa
+kaksi päivää perätysten, alkoi Gertrud jo toisena häntä kaipailla;
+tuntui niin ikävältä olla ilman kuuntelijaa. Mutta Ingmarin palattua
+Gertrud kummasteli edellisen päivän ikäväänsä.
+
+Hän ei välittänyt vähääkään siitä, että Ingmar oli rikas ja pitäjän
+parasta sukua, vaan kohteli häntä pikemminkin niin kuin itse olisi
+ollut häntä hiukan ylempänä. Mutta kuullessaan, että Ingmar oli
+menettänyt omaisuutensa, häneltä pääsi itku, ja kun Ingmar hänelle
+sanoi, ettei hän rupea talolliseksi, vaan aikoo lukea koulumestariksi,
+niin Gertrud suuttui melkein silmittömästi.
+
+Ties mihin korkeuksiin hän oli uneksinutkaan Ingmarin kohoavan.
+
+Koulumestarin luona lapset saivat hyvin vakavan kasvatuksen. Työtä oli
+kovasti, mutta huvia harvoin. Vähän vapaammaksi kävi elämä sentään
+siitä keväästä lähtien, kun Storm lakkasi saarnaamasta rukoushuoneessa.
+Silloin Stiina emäntä aina sopivana hetkenä huomautteli hänelle:
+"Kuulehan, Storm, nyt jo olisi aika antaa nuorten olla nuoria.
+Muistelepa meitä itseämme! Minkälaisia tanssimestareita me olimmekaan
+seitsemäntoistavuotiaina?"
+
+Kun sitten Höökin Gabriel Matinpoika ja lautamiehen Gunhild eräänä
+lauantai-iltana tulivat vieraisille, saatiin koulussa aikaan oikeat
+tanssit.
+
+Gertrud aivan riemastui päästessään tanssimaan, mutta Ingmaria ei
+haluttanut. Hän otti kirjan käteensä ja meni istumaan vaarnasohvaan
+ikkunan alle. Gertrud tuli vähän väliä houkuttelemaan häntä kirjan
+äärestä, mutta Ingmar istua jurotti arkana, paikaltaan hievahtamatta.
+Stiina äiti huokaili häntä katsellessaan. Kyllä näkee, että poika on
+vanhaa sukua, hän ajatteli. Nehän eivät kuulu voivan koskaan olla
+oikein nuoria.
+
+Kolmella tanssijalla oli niin hauskaa, että heidän teki mieli päästä
+ensi lauantai-iltana oikein kyläntansseihin. Viimein he kysyivät
+koulumestarin ja Stiina äidin mieltä tässä asiassa.
+
+"Menkää vain minun puolestani, kunhan menette Vahvan-Ingmarin
+tanssitupaan, sillä siellä ette voi joutua muiden kuin siivojen ja
+kelpo ihmisten pariin."
+
+Storm asetti vielä toisen ehdon. "Gertrud ei pääse tansseihin, jollei
+Ingmar mene mukaan pitämään hänestä huolta."
+
+Kaikki kolme riensivät Ingmarin luokse. Tämä kieltäytyi jyrkästi,
+katseli vain kirjaansa ja oli lukevinaan. -- "Mitä me häntä suotta
+kärtämme!" sanoi silloin Gertrud niin vieraalla äänellä, että Ingmarin
+silmät irtausivat kirjasta ja hän kääntyi katsomaan. Ihme, kuinka
+kaunis Gertrud oli nyt tanssin jälkeen! Mutta suu oli ivahymyssä ja
+silmät säihkyivät, kun hän kääntyi pois Ingmarin luota. Selvästi näkyi,
+kuinka syvästi Gertrud halveksi häntä, kun hän tuolla lailla rumana ja
+kömpelönä istui nurkassaan, osaamatta nuorena iloita. Ingmarin täytyi
+kiireimmän kautta myöntyä, eihän siinä mikään muu auttanut.
+
+Pari iltaa myöhemmin Gertrud istui äitinsä kanssa keittiössä tekemässä
+käsitöitä. Silloin hän huomasi äitinsä yht'äkkiä käyvän levottomaksi.
+Hän seisahdutti rukkinsa ja pysähtyi joka sanansa välillä kuuntelemaan.
+-- "Mitä ihmettä se tuo on?" hän sanoi. "Etkö sinä, Gertrud, kuule
+mitään?" -- "Kuulen", sanoi Gertrud, "joku tuntuu liikkuvan yläkerran
+kouluhuoneessa." -- "Kukapa sinne olisi mennyt näin iltamyöhällä? Mutta
+kuulehan, miten se siellä sipsuttelee yhdestä nurkasta toiseen."
+
+Tyhjästä koulusalista kuului rasahteluja ja narinaa ja pyörähdyksiä ja
+palkkien kopinaa, niin että Gertrudista ja Stiina äidistä tuntui
+kammottavalta. -- "Kyllä siellä sittenkin joku on", sanoi Gertrud. --
+"Ei siellä ketään voi olla, ja muuten tuota peliään se on pitänyt joka
+ilta siitä lähtien kun te tanssitte."
+
+Gertrud huomasi, että äiti luuli sen tanssin jälkeen kummittelevan. Ja
+jos Stiina äiti jäisi siihen uskoon, saisi Gertrud heittää mielestään
+kaikki toiveet tansseihin pääsystä.
+
+"Minä käyn sitten katsomassa, mitä se on", sanoi Gertrud, mutta Stiina
+äiti tarttui hänen helmoihinsa. -- "Tokko minä uskallan sinua päästää!"
+-- "Miks'ei, äiti, parasta on ottaa asiasta selko." -- "Mennään sitten
+ainakin yhdessä."
+
+He hiipivät hiljaa yläkertaan. Ovea he eivät rohjenneet avata, mutta
+Stiina äiti kumartui tirkistämään avaimenreiästä.
+
+Stiina äiti katsoi kauan aikaa, kerran tuntui ihan kuin hän olisi
+naurahtanut. -- "Mitä näette, äiti?" Gertrud kysyi. -- "Katso itse,
+mutta ole aivan hiljaa."
+
+Gertrud kyykistyi katsomaan. Pöydät ja penkit, jotka muulloin täyttivät
+koko huoneen, oli siirretty seinävierille, ja sakeassa pölypilvessä
+pyöri siellä Ingmar Ingmarinpoika tuoli käsivarsillaan.
+
+"Onko Ingmar tullut päästään vialle?" huudahti Gertrud. -- "Hiljaa!"
+kielsi äiti ja vei hänet mukanaan portaita alas. "Etkö huomaa, että
+tanssimaanhan hän opettelee? Hän tahtoo nyt oppia, osatakseen sitten
+lauantai-iltana", hän hymysuin jatkoi.
+
+Äiti nauroi aivan katketakseen. "Vähällä olin säikähtää kuoliaaksi
+hänen tähtensä", hän sanoi. "Jumalan kiitos, että hänkin kerran
+nuortuu." Ja naurettuaan sydämensä kevyeksi hän sanoi totisena: "Mutta
+sinä, Gertrud, et saa sanallakaan hiiskahtaa tästä muille."
+
+Lauantai-ilta joutui, ja nuoret seisoivat koulutalon portailla
+lähtövalmiina. Stiina äiti tarkasteli heidän pukujaan, ja kyllä he
+olivatkin niin koreita että silmää häikäisi. Pojilla oli keltaiset
+säämiskähousut ja punahihaiset vihreät sarkaliivit. Gertrudilla ja
+Gunhildilla oli väljät, valkoiset hihat, suuret, ruusunpunaiset
+kaulaliinat, jotka ulottuivat melkein vyötäisille asti, raidalliset,
+punaisella veralla reunustetut hameet ja leveät esiliinat, jotka olivat
+samaa ruusunpunaista kangasta kuin kaulaliinatkin.
+
+Kävellessään pitkin maantietä kauniin kevätillan valossa eivät nuoret
+ollenkaan olleet puhetuulella. Gertrud katseli välistä salaa Ingmaria
+ajatellen, miten paljon vaivaa hän oli nähnyt opetellessaan tanssimaan.
+Miten olikaan, lieneekö sen vaikuttanut tuo muisto vai se, että hän oli
+tanssitupaan menossa: hänen ajatuksensa kävivät keveiksi ja
+kaunoisiksi, ja hän jättäytyi vähän toisista jälkeen saadakseen kulkea
+rauhassa mielihaaveineen. Hän sepitti pikku tarinan siitä, miten lehdet
+olivat puhjenneet puihin.
+
+Hän kuvitteli käyneen niin, että lehtipuut, koko talven nukuttuaan
+tyyntä unta, äkkiä olivat alkaneet uneksia. Ja ne näkivät sellaista
+unta, että oli jo olevinaan täysi kesä. Ne näkivät laihojen lainehtivan
+ja ruohon peittävän niittyjä, näkivät ruusupensaissa kukkain helottavan
+ja lumpeenkilpien kattavan lampien ja jokien rantoja, näkivät kivien
+piiloutuneen suikertelevien vanamojen alle ja metsän aukeamain
+verhoutuvan metsätähtien peittoon. Mutta keskellä noita kaikkia, joilla
+jo oli verho yllään, puut näkivät itse olevansa paljaina ja häpesivät
+alastomuuttaan, niinkuin unessa usein tapahtuu.
+
+Siinä häpeissään seisoessaan lehtipuut tunsivat olevansa kaikkien
+pilkkana. Kimalaiset surisivat ilkkuvasti, harakat nauraa räkättivät,
+ja muut linnut piipittivät mikä mitäkin kompalaulua. Mistä saisimme
+edes jonkin näköistä verhoa? ajattelivat puut epätoivoissaan. Mutta
+niillä ei ollut oksissaan eikä varvuissaan yhtään ainoata lehteä, ja
+tuska ahdisti niitä lopulta niin, että ne heräsivät.
+
+Kun ne heti herättyään vielä aivan unenhorteessa katselivat
+ympärilleen, ne ajattelivat: Olipa onni, että se oli vain unta. Ei nyt
+vielä näy kesä olevankaan. Mutta vähällä olimme nukkua kevään ohi.
+
+Tarkemmin katsoessaan ne kuitenkin huomasivat jäiden lähteneen
+järvistä. Vuokot ja ruoho nousivat parhaillaan maasta, ja mahla sirisi
+ja kuohuili niiden oman kuoren alla. "Kevät ainakin on, vaikk'ei vielä
+kesä", sanoivat lehtipuut, "heräsimmepä parhaaseen aikaan. Tämä uni
+riittäköön täksi vuodeksi, nyt meidän on pantava vaatteet päällemme."
+
+Ja silloin äkkiä puhkesi koivuihin hiirenkorvan kokoista kellanvihreätä
+tahmeata lehteä, mutta vaahterilla oli vasta vihertävät silmut. Lepät
+työnsivät lehtensä esille kurttuisina ja rujon näköisinä, mutta
+pajunlehdet olivat jo ummuista soluessaan sileäpintaiset ja
+kaunismuotoiset.
+
+Gertrud käveli tätä ajatellessaan hymyhuulin edelleen ja olisi vain
+toivonut olevansa kahden kesken Ingmarin kanssa, kertoakseen hänelle
+kaikki tyynni.
+
+Kirkonkylästä Ingmarilaan oli hyvinkin tunnin matka. Nuoret kulkivat
+jokiviertä, ja Gertrud pysytteli koko ajan hiukan jäljempänä. Nyt hänen
+aatoksensa leijailivat iltaruskon mukana, joka kajasti hehkuvan
+punaisena milloin jokeen, milloin rantatöyriin. Harmaat lepät ja
+vaaleanvihreät koivut näyttivät sen hohteessa leimahtavan hetkiseksi
+ilmiliekkiin, kunnes taas saivat luonnollisen värinsä.
+
+Yht'äkkiä Ingmar seisahtui. Hän oli juuri jotakin sanomaisillaan, mutta
+lause katkesi kuin poikki leikaten eikä hän saanut sanaa suustaan.
+"Mikä sinulle tuli?" kysyi Gunhild. Ingmar katsoi eteenpäin aivan
+kalpeana. Toiset eivät nähneet sieltä muuta kuin avaran,
+peltosarakkeisiin jaetun tasangon, jota kukkulat ympäröivät. Keskellä
+tasankoa oli iso talonpoikaistalo. Juuri samassa joutui koko talo
+iltaruskon hohteeseen, kaikista ikkunoista heijastui valo, ja vanhat
+katot ja seinät helottivat punaisina kuin tuli.
+
+Gertrud riensi heidän luokseen, vilkaisi nopeasti Ingmariin ja veti
+toiset mukaansa. "Ei kysellä häneltä", hän kuiskasi. "Tuo talo on
+Ingmarila, ja sen näkeminen varmaan hänen mieltään kirvelee. Hän ei ole
+kahteen vuoteen tahtonut käydä kotonaan, sen jälkeen kun tuli
+köyhäksi."
+
+Maantie kulki tasangon poikki, Ingmarilan nurkitse suoraan
+Vahvan-Ingmarin mökille metsänreunaan.
+
+Ingmar tuli kohta toisten jäljestä ja huusi: "Kuulkaa, minä tiedän
+paremman tien." Hän kuljetti heidät polulle, joka vei torpalle pitkin
+metsänrintaa, lähenemättä itse taloa.
+
+"Tunnetko sinä, Ingmar, Vahvaa-Ingmaria?" kysyi Höökin Gabriel
+Matinpoika. -- "Tunnen, ennen aikaan me olimme hyvät ystävät." -- "No,
+onko se sitten totta, kun hänen sanotaan osaavan loihtia?" kysyi nyt
+lautamiehen Gunhild. -- "Eikä ole", Ingmar sanoi, mutta tuntui hieman
+epäröivän, ikään kuin olisi itsekin puolittain uskonut. -- "Puhu vain
+meille kaikki mitä tiedät", kehoitti Gunhild. -- "Koulumestari on
+kieltänyt sellaisia uskomasta." -- "Ei koulumestari voi kieltää ketään
+ihmistä näkemästä mitä näkee eikä uskomasta mitä tietää."
+
+Ingmarin valtasi halu puhua kodistaan. Kaikki lapsuusmuistot heräsivät
+yht'aikaa hänen mielessään, kun hän näki tuon vanhan talon.
+
+"Kerron teille tapauksen, jossa itse olin mukana", hän sanoi.
+
+"Eräänä talvena olivat isä ja Vahva-Ingmar polttamassa sysiä kaukana
+salolla. Joulun lähestyessä Vahva-Ingmar tarjoutui jäämään yksin
+palamista vartioimaan, että isä pääsisi pyhiksi kotiin. Niin
+päätettiinkin, ja jouluaattona äiti lähetti minut metsään viemään
+jouluevästä Vahvalle-Ingmarille.
+
+"Minä lähdin aikaisin aamulla ja saavuin sysihaudoille puolipäivän
+aikaan. Sinne tullessani olivat isä ja Vahva-Ingmar juuri saaneet yhden
+haudan poltetuksi ja purkaneet hiilet hajalleen maahan jäähtymään.
+Hiilikasasta nousi paksu savu, ja missä hiiliä oli lähekkäin, oli
+tarkasti varottava, etteivät ne päässeet syttymään. Se oli vaarallisin
+hetki koko sydenpoltossa. Isä sanoikin heti minut nähtyään: -- 'Kun et
+vain saisi palata ilman minua kotiin, Ingmar. Täällä jäisi yhdelle
+miehelle liian paljon työtä.' Vahva-Ingmar meni sysikasan toiselle
+puolelle pahimman savun läpi. -- 'Lähde vain, älä minusta huolehdi,
+Suur-Ingmar; olen minä suoriutunut pahemmistakin paikoista.'
+
+"Hetkisen kuluttua savu kuitenkin alkoi vähetä. 'Käydäänpä nyt
+katsomaan Briitta emännän joulueväitä', sanoi Vahva-Ingmar ottaen
+minulta eväskontin. 'Tule nyt katsomaan, kuinka siisti asunto meillä
+isäsi kanssa on', hän sanoi. Hän näytti minulle kojun, missä he
+asuivat. Sen takaseinänä oli suuri paasi, mutta muut seinät oli kyhätty
+puunrangoista ja tiivistetty kuusenhavuilla. 'Katsopa tätä, poikaseni',
+sanoi Vahva-Ingmar, 'tokko lienet odottanut isälläsi olevan tällaista
+linnaa keskellä saloa. Tässä on sellaiset seinätkin, jotka tukkivat
+tien pakkasilta ja pyryiltä', sanoi ukko pistäessään käsivartensa
+suoraan havujen läpi ulos.
+
+"Isä tuli jäljestä ja nauroi. Kummankin kasvot olivat nokimustat ja he
+haisivat kitkerältä miilusavulta, mutta isä oli niin iloinen ja
+leikkisä, etten koskaan muista nähneeni häntä sellaisena. Kumpikaan ei
+mahtunut kojussa suorana seisomaan, eikä siellä ollut muuta kuin kaksi
+havuvuodetta ja kivistä tehty tulisija, mutta he olivat ylen
+tyytyväisiä. He istuutuivat rinnakkain havuvuoteelle ja aukaisivat
+eväskorin. 'Tokkohan sinua oikeastaan päästetään osalliseksi', sanoi
+Vahva-Ingmar isälle, 'minullehan nämä jouluherkut lähetettiin.' -- 'Ole
+armelias, koska kerran on jouluaatto', isä sanoi. -- 'No, olkoon
+menneeksi, eihän sitä raski antaa sysiukko-raukankaan nälkää nähdä',
+sanoi Vahva-Ingmar.
+
+"Siihen tapaan puhe jatkui, välistä otettiin ryyppykin ruoan väliin, ja
+minusta oli kummaa nähdä, miten hyvälle tuulelle ruoka ja juoma voi
+ihmiset saada. -- 'Kantele äidillesi', sanoi Vahva-Ingmar minulle,
+'että Suur-Ingmar söi kaikki minun evääni. Lähettäköön huomenna lisää.'
+-- 'Totta se näkyy olevankin', minä sanoin.
+
+"Samassa minä säpsähdin kuullessani tulisijasta hienoa ritinää, melkein
+kuin joku olisi viskannut pieniä kiviä takkaan. Isä ei sitä huomannut,
+mutta Vahva-Ingmar sanoi heti: 'Vai niin, niinkö asiat ovat.' Hän
+jatkoi kumminkin syöntiään. Silloin kuului rätinää uudelleen, paljon
+kovemmin. En minä mitään nähnyt, mutta siltä se kuului kuin olisi
+heitetty kourallinen kiviä tuleen.
+
+"'Vai niin, vai jo hätää näyttää', sanoi Vahva-Ingmar ja meni ulos.
+'Niin, kyllä sydet näkyvät syttyneen', hän huusi, 'mutta istu sinä,
+Suur-Ingmar, vain paikallasi, voin minä nämä yksinkin hoitaa.' Me isän
+kanssa istuimme ääneti, ei kummankaan tehnyt mieli puhella.
+
+"Sitten Vahva-Ingmar tuli sisään ja alkoi uudelleen laskea leikkiä.
+
+"'Enpä ole viettänyt näin hauskaa joulua vuosikausiin', hän sanoi.
+Juuri kun hän sitä sanoi, kuului rätinää uudelleen. 'Vai niin, vai
+alkaa se taas', hän sanoi. Hän lähti ulos ja näki taas sydet
+ilmitulessa. Hänen palattuaan takaisin isä sanoi: 'Sinulla näkyy olevan
+niin hyviä auttajia, että tulet täällä yksinkin toimeen hautojen
+kanssa.' -- 'Niin, mene sinä, Suur-Ingmar, vain rauhassa kotiisi
+viettämään joulunpyhiä, minulla on kyllä täällä omat auttajani.' Ja
+niin me isän kanssa menimme kotiin, ja kaikki kävi hyvin, eikä
+Vahvalta-Ingmarilta ole koskaan, ei ennen eikä sen jälkeen päässyt
+yhtään sysihautaa palamaan."
+
+Gunhild kiitti Ingmaria kertomuksesta, mutta Gertrud kulki äänettömänä,
+ikään kuin häntä olisi ruvennut pelottamaan. Alkoi jo hämärtää. Kaikki,
+mikä äsken oli ollut punaista, oli muuttunut siniseksi ja harmaaksi,
+ainoastaan metsästä välkkyi sieltä täältä jokin kirkasvärinen lehti,
+joka loisti kuin hiidenakan punainen silmä.
+
+Gertrudia kovin hämmästytti, että Ingmar oli puhunut niin pitkältä yhtä
+mittaa. Hän huomasi selvästi, että Ingmar nyt kävi pää vähän pystympänä
+ja varmemmin askelin. Hän on muuttunut ihan toisenlaiseksi päästyään
+kotitalonsa maille, Gertrud ajatteli. Hän ei tiennyt, miksi se teki
+hänet levottomaksi, miksi hän suorastaan vieroi sitä. Hän riuhtaisihe
+kuitenkin irti näistä mietteistään ja alkoi kujeillen kysellä
+Ingmarilta, aikoiko tämä tanssia.
+
+Viimein he saapuivat perille pienen harmaan mökin luokse. Siellä
+sisällä oli jo tulet, sillä pienestä ikkunasta varmaankin pääsi liian
+vähän päivänvaloa sisään. Sieltä kuului kyllä viulunsoittoa ja
+tanssinjytyä, mutta he seisahtuivat silti ihmeissään. -- "Tämäkö se on
+tanssitupa? Kuka sinne mahtuu tanssimaan?"
+
+Heistä tuntui, ettei siellä voisi yksikään pari pyörähtää.
+
+"No, menkää sisään vain!" sanoi Gabriel. "Ei tupa ole niin pikkuruinen
+kuin miltä se näyttää."
+
+Ovi oli auki, ja sen edessä seisoi hiestynyttä nuorta väkeä
+vilvoittelemassa. Tytöt löyhyttelivät huiveillaan, pojat heittivät
+päältään lyhyet mustat nuttunsa tanssiakseen vain vihreissä,
+punahihaisissa liiveissään.
+
+Vastatulleet pujottelivat ovea tukkivan väkijoukon lomitse tupaan.
+Ensimmäiseksi he siellä näkivät Vahvan-Ingmarin. Hän oli
+lyhytkasvuinen, suuripäinen ja pitkäpartainen, jäntterä ukko. Hän on
+aivan kuin tonttujen ja hiidenukon sukua, juolahti Gertrudin mieleen.
+Ukko seisoi uuninpankolla soittamassa, varmaankin sitä varten, ettei
+olisi tanssijoiden tiellä.
+
+Tupa oli todella suurempi kuin ulkoa näytti. Mutta se oli vanhuuttaan
+rappeutunut, paljaat hirsiseinät olivat toukansyömät ja kattoparrut
+kiilsivät noesta. Ikkunassa ei ollut uutimia eikä pöydällä liinaa.
+Selvästi näki, että Vahva-Ingmar oli yksinäinen mies. Hänen lapsensa
+olivat jättäneet hänet ja muuttaneet Amerikkaan. Ukon ainoana huvina
+yksinäisyydessään oli nyt enää se, että sai lauantai-iltoina viulullaan
+houkutelluksi nuorisoa ympärilleen.
+
+Tuvassa oli hämärä ja tukehduttavan kuuma, siellä pyöri pari parin
+kyljessä. Gertrudin nousi alussa henki kurkkuun ja hän oli kääntyä
+takaisin, mutta huomasi heti, ettei tuon ihmisseinän läpi päässyt
+väkisinkään.
+
+Vahva-Ingmar pysyi tahdissa ja soitti varmasti, mutta samassa kun
+Ingmar Ingmarinpoika astui ovesta sisään, viilsi hän jousellaan niin
+vihlaisevan äänen, että kaikki tanssijat seisahtuivat. "Ei, ei", hän
+silloin huusi, "älkää keskeyttäkö, se tuli vain vahingossa."
+
+Ingmar kietoi käsivartensa Gertrudin vyötäisille viedäkseen hänet
+tanssiin, ja Gertrud oli kovin kummastelevinaan, että hän halusi
+tanssia. Mutta heidän täytyi jäädä paikalleen, sillä parit pyörivät
+niin lähekkäin, ettei niiden väliin mahtunut muuten kuin alusta
+alkamalla.
+
+Vahva-Ingmar keskeytti soittonsa uudelleen, naputti jousellaan
+uuninreunukseen ja sanoi isännän äänellä: "Minun tuvassani täytyy
+Suur-Ingmarin pojan saada tilaa tanssiakseen." Kaikkien silmät
+kääntyivät nyt Ingmariin, hän ujostui eikä päässyt paikaltaan
+liikahtamaan. Silloin Gertrudin täytyi rivakasti tarttua häneen ja
+vetää esiin lattialle.
+
+Heti tanssin tauottua torppari tuli tervehtimään. Kun Ingmar ojensi
+kätensä hänen kouraansa, oli ukko hätääntyvinään ja päästi sen heti. --
+"Voi, voi", hän sanoi, "varo noita hienoja opettajankäsiäsi!
+Minunlaiseni varomaton mies voisi pian pusertaa ne rikki."
+
+Hän vei Ingmarin ja hänen seurueensa pöydän ääreen ja ajoi
+nurkkapenkiltä pois muutamia vaimoja, jotka olivat istuneet siinä
+huvikseen tanssia katselemassa. Sitten hän meni kaapille ja toi leipää,
+voita ja kaljaa. "En muulloin koskaan tarjoa", hän sanoi, "tyytykööt
+muut tanssiin ja soittoon, mutta Ingmar Ingmarinpoika haukannee
+kuitenkin palasen kattoni alla."
+
+Nuorten syödessä hän veti pöydän alta kolmijalkaisen tuolin, asettui
+istumaan Ingmaria vastapäätä ja tuijotti häneen. -- "Niin, sinustahan
+kuulemma tulee opettaja", hän sanoi. Ingmar istui hetkisen katse alas
+luotuna. Hänen huulensa värähtivät hiukan, ikään kuin häntä olisi
+pyrkinyt naurattamaan, mutta hän vastasi hyvin surullisesti: "Minulla
+ei ole siellä kotona mitään tekemistä." -- "Eikö mitään tekemistä?"
+sanoi ukko. "Mistä tiedät, milloin talo sinua tarvitsee? Eljas eli
+kaksi vuotta. Kuka sen tietää, kauanko Halvor saa elää?" -- "Halvor on
+terve ja vahva mies", sanoi Ingmar. -- "Mutta tiedäthän, että Halvor
+muuttaa talosta ja luovuttaa sen sinulle heti, kun kykenet sen
+ostamaan." -- "Olisipa hän hullu, jos jättäisi Ingmarilan, saatuaan sen
+käsiinsä."
+
+Tällä aikaa Ingmar yritti peukalolihaksellaan lohkoa pöydän reunaa.
+Yht'äkkiä kuului rusahdus, kun hän sai murretuksi kappaleen sen
+kulmasta. Vahva-Ingmar puhui par'aikaa, käsi koholla. -- "Mutta jos
+opettajaksi rupeat, ei hän ikipäivinä jätä taloa haltuusi." -- "Niinkö
+luulet?" -- "Niin, niin", ukko sanoi, "eikähän sinua ole talonpojaksi
+kasvatettukaan. Oletko koskaan astellut auran jäljessä?" -- "En",
+Ingmar vastasi. -- "Oletko ollut miilua polttamassa, oletko kaatanut
+jättiläishonkaa?" -- Ingmar istui yhä tyynen näköisenä, mutta
+pöydänreuna ruski hänen käsissään. Vihdoin ukkokin huomasi sen ja
+vaikeni yht'äkkiä. -- "Vai niin, vai niin", hän sanoi nähdessään kuinka
+pöytälauta lohkeili, "taidanpa vastakerralla uskaltaa pusertaa kättäsi
+lujemminkin." Hän nosti maasta muutamia sälöjä ja sovitti ne
+paikoilleen. "Kas mokomaa, sinähän voit vaikka näytellä itseäsi
+markkinoilla rahan edestä. Senkin veijari", hän sanoi lyöden Ingmaria
+olalle, "tulisipa sinusta karhu koulumestariksi."
+
+Samassa hän jo hypähti uuninpankolle ja alkoi soittaa. Soitto kävi nyt
+aivan uudella innolla. Hän polki tahtia ja kiihdytti tanssijat ylen
+huimaan pyörintään. "Tämä nyt on Nuor-Ingmarin polskaa!" hän huusi.
+"Heleijaa, koko tupa tanssimaan Nuor-Ingmarin kunniaksi."
+
+Gertrud ja Gunhild olivat kumpikin kauniita tyttöjä, ja heitä
+tanssitettiin lakkaamatta. Ingmar ei paljon tanssinut. Hän enimmäkseen
+seisoi puhelemassa muutamien isäntämiesten kanssa huoneen perällä.
+Tanssien välillä kokoontui väkeä piiriin Ingmarin ympärille, aivan kuin
+heistä olisi ollut hauskaa häntä katsellakin.
+
+Gertrud luuli Ingmarin kokonaan unohtaneen hänet, ja hän tuli siitä
+pahoilleen. Nyt hän kyllä huomaa, että hän on Suur-Ingmarin poika ja
+minä vain koulumestarin Gertrud, hän ajatteli.
+
+Hän itsekin ihmetteli, että se tuntui hänestä niin katkeralta.
+
+Tanssien välillä nuoriso aina meni ulos vilvoittelemaan purevan kylmään
+kevätyöhön. Oli jo pilkkoisen pimeä, ja kun kenenkään ei tehnyt mieli
+lähteä kotiinsa, sanoivat kaikki: "Jäädään vielä tänne vähäksi aikaa.
+Kuu nousee kyllä pian, nyt on niin pimeä, ettei näe kulkea."
+
+Kerran, kun Ingmar seisoi Gertrudin kanssa oven edustalla, tuli
+torppari ja vei hänet pois. "Tule mukaan, niin näytän sinulle jotakin",
+hän sanoi.
+
+Hän talutti Ingmarin tuvan takana olevan pensaikon läpi. -- "Seiso nyt
+tässä ja katsele alas", hän sanoi. Ingmar huomasi seisovansa korkealla
+töyräällä ja näki jyrkänteen pohjalta hämärässä välkkyvän jotakin
+valkoista. -- "Se on kaiketi Långforsin koski", hän sanoi. -- "Niin,
+usko pois, Långfors se on", sanoi torppari, "mutta mihin sinä luulisit
+sellaisen kosken kelpaavan?" .-- "Voisihan siihen laittaa sahan tai
+myllyn", Ingmar sanoi. Ukko nauraa hykersi, taputteli ja tuuppi
+Ingmaria, niin että oli lykätä hänet koskeen. -- "Mutta kenenkä se saha
+olisi rakennettava, kenen sillä olisi rikastuttava, kenen sitten olisi
+ostettava Ingmarila?" -- "Niin, kenen, sitä minäkin kysyn", sanoi
+Ingmar. Torppari otti silloin selittääkseen suurta hanketta, jonka hän
+oli suunnitellut. Ingmarin pitäisi houkutella Timmin Halvor rakentamaan
+koskeen saha ja sitten vuokrata se häneltä. Hän itse, Vahva-Ingmar, ei
+ollut moneen vuoteen ajatellut muuta kuin jotakin keinoa, miten
+Suur-Ingmarin poika uudelleen pääsisi rikkaaksi.
+
+Ingmar seisoi äänetönnä katsellen alas koskeen. -- "Eikö jo lähdetä
+pois, mennään sisälle jatkamaan tanssia", sanoi Vahva-Ingmar. -- Ingmar
+ei liikahtanut, ja ukko odotti kärsivällisesti. Jos hän on oikea
+sukunsa jälkeläinen, ei häneltä saa vastausta tänään eikä huomenna.
+Vanhan kansan ihmiset tarvitsevat aikaa aprikoidakseen.
+
+Kun he siinä seisoivat, alkoi kaukaa metsänrinteeltä kuulua kiihkeätä,
+vihaista haukuntaa, ihan kuin siellä olisi koira päässyt otuksen
+jäljille. -- "Kuuletko sinä Ingmar mitään?" kysyi torppari. -- "Kuulen
+minä ajokoiran haukkua", Ingmar sanoi. Haukku kuului lähenevän heitä
+kohti, yhä lähemmäs ja lähemmäs, aivan kuin otus pian törmäisi tuvan
+seinään. Ukko tempasi Ingmaria ranteesta. -- "Tule nyt", hän sanoi,
+"kiiruhda sisään, sanon minä!" -- "Mitä se on?" kysyi Ingmar. -- "Tule
+sisään!" torppari vastasi. "Ole vaiti ja tule sisään!"
+
+Kun he juoksivat muutaman askelen päähän mökkiin, kuului haukunnan
+luske jo ihan läheltä. -- "Mikä koira se on?" kysyi Ingmar vähän väliä.
+-- "Sisälle vain, sisälle vain!" Torppari lykkäsi Ingmarin pieneen
+eteiseen, mutta seisahtui itse kynnykselle ja alkoi vetää eteisen ovea
+kiinni. -- "Jos siellä ulkona on ketään", huusi hän kovalla äänellä,
+"niin tulkoon sisälle!" Hän piti ovea raollaan, ja ihmisiä tuli
+juoksujalkaa joka taholta. -- "Sisään, sisään vain!" hän huusi,
+"sisään, sisään!" Hän vavahteli kiireissään ja polki jalkaa.
+
+Tuvassa olevia ihmisiä alkoi yhä enemmän pelottaa, ja kaikki utelivat,
+mikä oli hätänä. Viho viimein olivat kaikki sisällä ja torppari salpasi
+oven. -- "Sitäkö te teette ulkona, kun vuorenhurtta on liikkeellä?" hän
+sanoi. Samassa kuului kova, kamala haukunnan luskutus aivan mökin
+vierestä ja kiersi moneen kertaan sen ympäri. -- "Eikö se olekin ihan
+tavallinen koira?" kysyi muuan renki. -- "Mene katsomaan, jos mielesi
+tekee, ehkä tuo tulee siliteltäväksesi."
+
+Kaikki vaikenivat kuunnellakseen haukuntaa, joka yhä kiertämistään
+kiersi tupaa. Se alkoi heistä kuulua hirveältä, hampaat löivät loukkua,
+ja moni kävi kalman kalpeaksi. Toden totta, se ei ollut tavallinen
+koira, kyllä sen kuuli. Varmaan se oli joku helvetistä irralleen
+päässyt hornanhenki.
+
+Pieni torppariukko oli ainoa, joka rohkeni liikkua. Hän veti
+uuninpellit kiinni, sitten hän kävi sammuttamassa tulet. -- "Älkää,
+älkää sammuttako!" pyysi naisväki. -- "Antakaa minun tehdä niin kuin
+meille kaikille parasta on", sanoi ukko. Joku tarttui häntä
+takinliepeeseen. -- "Onko se vaarallinen tuo vuorenhurtta?" -- "Ei itse
+koira", ukko sanoi, "vaan se mikä jäljestä tulee." -- "Mikä sitten
+vielä tulee?" Ukko seisahtui kuuntelemaan. -- "Olkaa nyt kaikki ihan
+hiljaa", hän sanoi.
+
+Heti vaikenivat kaikki niin ettei kuulunut hengenhievahdusta. Haukunta
+kiersi vielä kertaalleen mökin ympäri. Sitten se heikkeni, ja aivan
+hyvin kuului, miten koira kiisi Långforsin rämeikköä myöten, syöksyi
+laakson toisella puolella olevaa vuorta ylös ja katosi sen taakse.
+Sitten kaikki äänet hiljenivät.
+
+Silloin muuan mies ei voinut olla sanomatta: "Nyt koira on poissa."
+Sanaa sanomatta Vahva-Ingmar ojensi kätensä ja läimäytti häntä vasten
+suuta. Sitten oltiin ihan vaiti.
+
+Kaukaa, Klack-vuoren kukkulalta asti kajahti kova ääni. Se oli kuin
+tuulenpuuskahdus, toisista taas kuin torventoitotus. Sitten kuului
+pitkäveteinen sävel toisensa jälkeen ja viimein jyryä ja kapsetta ja
+korskuntaa.
+
+Se vyöryi jylisten vuorta alas. He kuulivat sen vuorenrinteeltä,
+kuulivat sen metsänlaidasta, kuulivat sen kohdaltaan. Oli kuin ukkonen
+olisi jyrännyt maata pitkin, oli kuin koko vuori olisi vierinyt alas
+laaksoon. Ja kun se ehti ihan heidän kohdalleen, painoivat kaikki
+päänsä alas ja hartiansa kumaraan. Se murskaa meidät, he ajattelivat,
+se murskaa meidät.
+
+Mutta enemmän kuin itse kuolema kauhistutti heitä ajatus, että kenties
+pimeyden ruhtinas itse oli tänä yönä valloillaan kaikkine joukkoineen.
+Heitä hirvitti kuullessaan pauhun keskeltä parkua ja voihkinaa. Kuului
+sähinää ja vingahduksia ja ruikutusta. Äskeinen mahtava ukkosenjylinä
+kiiri nyt ihan heidän päänsä päällä, ja nyt he kuulivat mitä se oli:
+valitushuutoja ja uhkaa, itkua ja kiukkua, torventörähdyksiä, tulen
+rätinää, peikkojen ulinaa, saatanain ilkkunaurua ja suurten siipien
+suhinaa.
+
+Heistä tuntui kuin hornanhenget olisivat päässeet irralleen ja nyt
+syöksyisivät heidän päällensä.
+
+Koko maa vapisi, ja mökki vaappui hetkisen ikään kuin kaatumaisillaan.
+
+Tuntui kuin hevosia olisi laukannut mökin yli, kaviot kopsaen
+katonharjaan, tuntui kuin peikkoja olisi ulvoen lennellyt nurkkien ohi
+ja yökköjä ja huuhkajia raskain siivenlyönnein syöksynyt savutorvea
+vasten.
+
+Tämän jatkuessa joku kiersi käsivartensa Gertrudin vyötäisille ja veti
+hänet maahan polvilleen. Ja hän kuuli Ingmarin kuiskaavan: "Langetaan
+polvillemme, Gertrud, ja rukoillaan."
+
+Hetkistä ennen Gertrud oli luullut kuolevansa, niin hirveästi hän oli
+säikähtänyt. En välitä siitä, että kuolen, hän ajatteli, mutta
+kauheinta on, että pimeyden valta meidät peittää.
+
+Mutta heti kun hän tunsi Ingmarin käden vyötäisillään, alkoi hänen
+sydämensä jälleen sykkiä ja kangistus hävisi hänen ruumiistaan. Hän
+painautui yhä lähemmäs Ingmaria. Kun Ingmar vain oli ihan hänen
+vierellään, pääsi hän pelostaan. Miten ihmeellistä, eiköhän Ingmar
+itsekin pelännyt, mutta kumminkin hänen lähellään tunsi olevansa kuin
+turvassa!
+
+Vihdoin viimein he kuulivat pauhinan heikkenemistään heiketen painuvan
+kauemmas. Se meni samaa tietä kuin äskeinen koira, laski ensin
+Långforsin soille ja sitten kohosi Olofshättan juurella oleville
+metsäharjuille.
+
+Mutta sittenkin vallitsi hiljaisuus Vahvan-Ingmarin mökissä. Ei kukaan
+liikahtanut eikä lausunut sanaakaan, kukaan ei tuntunut siihen
+kykenevän.
+
+Olisi melkein voinut luulla kauhun sammuttaneen kaiken elämän, jollei
+silloin tällöin syvä henkäys olisi ilmaissut, että kumminkin joku oli
+elossa.
+
+Mutta yksikään ei liikahtanut pitkän pitkään aikaan. Toiset olivat
+seisoallaan, nojaten seinää vasten, toiset olivat vaipuneet istualleen
+penkille, mutta useimmat olivat polvillaan lattialla, väännellen
+käsiään ja rukoillen tuska sydämessä.
+
+Niin kului hetki hetkeltä, ja sinä aikana moni tutkisteli sielunsa
+tilaa ja päätti elää uutta elämää, lähempänä Jumalaa ja kauempana hänen
+vihollisistaan. Sillä itsekukin heistä ajatteli: Tuo oli varmaan
+rangaistukseksi jostakin minun teostani. Minun syntieni tähden se
+tapahtui. Kuulinhan, kuinka ne ohikiitäjät minua huutelivat ja kirkuen
+matkivat minun nimeäni.
+
+Mutta Gertrud ei ajatellut muuta kuin: Nyt tiedän, etten koskaan voi
+elää erilläni Ingmarista, sillä hänen lähellänsä minun on turvallista
+olla.
+
+Vähitellen alkoi ulkona sarastaa, päivän heikko koite tunkeutui tupaan
+ja valaisi noita kalpeita kasvoja.
+
+Jokin lintunenkin kuului visertävän. Vahvan-Ingmarin lehmä ynisi
+ruokaa, ja hänen kissansa, joka ei tanssiöinä koskaan maannut tuvassa,
+tuli naukumaan oven taakse.
+
+Mutta kukaan ei liikahtanut ennen kuin aurinko nousi itäisten vuorten
+takaa. Silloin yksi toisensa jälkeen pujahti pois tuvasta, sanaakaan
+jäähyväisiksi sanomatta.
+
+Mökin ulkopuolella he näkivät täydellisen sekasorron. Oven pielessä
+kasvanut suuri kuusi oli juurta myöten taittunut ja kaatuessaan
+murskannut oksansa ja veräjäpuut, ja muutamia yölepakkoja ja pöllöjä
+makasi kuoliaina seinävierillä.
+
+Klack-vuoren rinteelle oli auennut leveä valtaraja, josta kaikki puut
+olivat katkenneet.
+
+Kukaan ei uskaltanut jäädä sitä pitemmäksi aikaa katselemaan, vaan
+kaikki kiiruhtivat kylään päin.
+
+Mutta heidän kävellessään aamu valkenemistaan valkeni. Useimmat ihmiset
+tosin nukkuivat pitkään, kun oli sunnuntaiaamu, mutta aina sentään joku
+jo oli jalkeilla antamassa karjalle ruokaa. Yhdestä tuvasta tuli ukko
+portaille tuulettamaan ja harjaamaan kirkkotakkiaan. Toisesta taas
+lähtivät isä, äiti ja lapset valmiiksi pukeutuneina liikkeelle,
+varmaankin mennäkseen vieraisille naapuripitäjään.
+
+Oli niin rauhoittavaa nähdä ihmiset levollisina ja tietämättöminä
+siitä, mitä metsässä oli yöllä tapahtunut.
+
+Viimein he ehtivät sinne, missä tie kulki pitkin jokiviertä ja taloja
+oli tiheämmässä, ja siitä oli enää lyhyt matka kirkolle. Oli oikein
+iloista nähdä koko kirkonkylä ihan ennallaan. Aamutuuli kituutteli
+myymälän kilpeä aivan samoin kuin ennenkin. Torvi postikonttorin
+seinässä oli vanhalla paikallaan, ja majatalon koira nukkui tapansa
+mukaan koppinsa ovella.
+
+Pappilan puistossa oli pikku tuomi puhjennut kukkaan heidän poissa
+ollessaan, ja varmaankin eilen illalla myöhään oli sinne siirretty
+vihreät puutarhapenkit. Sen näkeminen teki mielelle oikein hyvää.
+
+Mutta sittenkään ei kukaan rohjennut puhua ennen kuin kotiin päästyään.
+
+Koulutalon portailla Gertrud sanoi Ingmarille:
+
+"Ingmar, tämä oli minun viimeinen tanssini."
+
+"Niin minunkin", Ingmar vastasi.
+
+"Ja sinusta, Ingmar", sanoi Gertrud, "sinusta tulee pappi, eikö niin?
+Tai jos et voi päästä papiksi, niin rupeat ainakin koulumestariksi.
+Niin paljon pimeyden valtaa on vielä voitettavana."
+
+Ingmar katseli Gertrudia silmästä silmään. "Kuule, Gertrud", hän kysyi,
+"mitä sinä noista äänistä kuulit?"
+
+"Minä kuulin, että olin joutunut synnin pauloihin ja että paholaiset
+olivat tulleet minua tavoittamaan sen tähden, että minä niin kovasti
+pidin tanssista."
+
+"Minäpä sanon sinulle mitä minä kuulin", Ingmar sanoi. "Minusta tuntui
+siltä kuin kaikki vanhat Ingmarit olisivat uhkailleet ja sadatelleet
+minua siitä, että aioin hylätä metsätyöt ja pellonraatamisen ja pyrkiä
+muuksi kuin talonpojaksi."
+
+
+
+
+HELLGUM
+
+
+Sinä yönä, jolloin nuoriso oli tansseissa Vahvan-Ingmarin mökissä, oli
+Halvor poissa kotoa ja Katri Ingmarintytär makasi yksin tuvan
+peräkamarissa. Sydänyön aikaan hän näki pahaa unta. Hän uneksi, että
+Eljas oli elossa ja piti suuria juominkeja. Hän kuuli hänen väentuvassa
+kilistelevän laseja ja nauraa hohottavan ja laulelevan juomalauluja.
+
+Katrin mielestä Eljas tovereineen alkoi elämöidä yhä pahemmin, ja
+lopulta tuntui siltä kuin he olisivat lyöneet rahit ja pöydät
+pirstaleiksi. Tästä hän kauhistui niin että heräsi.
+
+Mutta vaikka Katri oli valveilla, jatkui meteliä yhä. Maa vapisi,
+ikkunat ritisivät, kattotiilet putosivat kolisten maahan, vanhat
+päärynäpuut rakennuksen päässä pieksivät kankeilla oksillaan seinää.
+
+Tuntui kuin olisi tuomiopäivän aamu.
+
+Juuri kun mellakka oli hurjimmillaan, murtui ikkunasta ruutu ja
+lasinsirpaleet lensivät helisten lattialle. Vinha tuulenpuuska
+syöksähti suhisten sisään, ja Katri kuuli ihan korvansa juuresta naurun
+rähähdyksen, ihan samanlaisen kuin äsken unissaan.
+
+Katri säikähti melkein kuoliaaksi. Niin hirveätä kauhua hän ei ollut
+koskaan kokenut. Sydän seisahtui ja koko ruumis kangistui kylmäksi kuin
+jää.
+
+Pauhina lakkasi pian, ja Katri virkosi jälleen tuntoihinsa. Kylmää
+yöilmaa leyhyi huoneessa, ja hetkisen siinä väristyään Katri päätti
+nousta tukkimaan rikkinäistä ruutua. Mutta kun hän laski lattiaan
+jalkansa, eivät ne kannattaneet häntä. Hän huomasi, ettei voinutkaan
+kävellä.
+
+Katri ei huutanut apua, vaan laskeutui aivan hiljaa pitkäkseen. Jaksan
+kyllä kävellä, kunhan tästä ensin oikein rauhoitun, hän ajatteli.
+Hetken päästä hän yritti uudestaan. Mutta molemmat jalat olivat ihan
+veltot ja tunnottomat. Hän ei voinut nojata niihin, vaan vaipui
+lattialle vuoteen viereen.
+
+Heti kun väet nousivat aamulla ylös, lähdettiin lääkäriä hakemaan. Tämä
+saapui pian, mutta ei saanut taudin laatua ollenkaan selville. Katri ei
+ollut kipeä eikä hervoton. Lääkäri luuli, että syynä oli vain
+säikähdys. "Katri paranee kyllä pian", hän sanoi.
+
+Katri kuunteli äänetönnä lääkärin arveluita. Hän tiesi, että Eljas oli
+yöllä ollut huoneessa ja että tämä oli hänen tekoaan. Hän tiesi
+myöskin, ettei hän siitä koskaan parane.
+
+Koko aamupäivän Katri istui yhdessä kohden mietiskellen. Hän koetti
+saada selville, mistä Jumala häntä näin kuritti. Hän tutkisteli
+säälimättä itseään, mutta ei huomannut tehneensä sellaista syntiä,
+josta olisi ansainnut näin kovan rangaistuksen. Jumala ei ole tehnyt
+minulle oikein, hän ajatteli.
+
+Illemmällä Katri lähti Stormin rukoushuoneelle, jossa maallikko Dagson
+siihen aikaan saarnasi. Hän toivoi saavansa Dagsonilta selon, mistä
+syystä häntä oli niin kovasti rangaistu.
+
+Dagson oli suosittu puhuja, mutta tänä iltana hänellä oli entistäkin
+enemmän kuulijoita. Voi ihmettä, kuinka suuri väkijoukko oli
+rukoushuoneen edessä! Eikä kukaan puhunut muusta kuin siitä mitä yöllä
+tanssituvassa tapahtui.
+
+Koko pitäjä oli peloissaan, ja nyt oli kokoonnuttu kuulemaan niin
+voimakasta jumalansanansaarnaa, että se karkottaisi mielistä yleisen
+kammon.
+
+Sisään ei mahtunut neljättä osaakaan pyrkijöistä, mutta ovet ja ikkunat
+olivat selkiselällään, ja Dagsonilla oli niin kova ääni, että hänen
+puheensa kuului hyvin uloskin.
+
+Saarnaaja tiesi, mitä oli tapahtunut ja mitä ihmiset kaipasivat.
+Saarnansa alussa hän kuvasi hirvein sanoin helvettiä ja pimeyden
+ruhtinasta. Hän puhui siitä, joka pimeässä ympäri hiiviskelee
+saadakseen sieluja kahleisiinsa, joka virittelee paheen ansoja ja
+synnin syöttejä.
+
+Kuulijoita vapisutti, he näkivät maailman täynnänsä mustia perkeleitä,
+jotka viettelevät ihmisiä kiusaukseen. Kaikki on syntiä ja kaikessa on
+vaaraa. He tunsivat olevansa kuin metsänpetoja, joita härnäämällä
+ahdistetaan salakuoppiin.
+
+Kun Dagson tästä puhui, kaikui hänen äänensä salin läpi kuin hurja
+tuulen viuhke ja hänen sanansa leimahtelivat kuin tulenliekit.
+
+Dagsonin puhetta kuunnellessa oli kuin olisi joutunut keskelle
+metsäpaloa. Tuo perkelelauma ja tuo savu ja tuli vaikutti kuulijain
+mieliin ihan kuin metsässä raivoava kulo, kun tuli hehkuu sammalissa
+askeleiden alla ja ilmassa vyöryvä synkeä savu tukehduttaa hengityksen,
+kun kuumuus kärventää tukkaa ja palon jylinä humisee korvissa ja
+kipinät ovat sytyttää vaatteet tuleen.
+
+Sillä tavalla Dagson hätyytti ihmisiä edellään, tulen ja savun läpi ja
+toivottomina. Tulta oli edessä ja takana, joka puolella, eikä siitä
+hädästä näyttänyt pääsevän mihinkään suojapaikkaan.
+
+Mutta tämän kauhun kautta hän vei heidät metsäaukeamalle, missä oli
+suojaista ja rauhallista olla. Jeesus istui siellä keskellä kukkivaa
+metsäniittyä ja ojensi käsivartensa pakenevien ja ahdistettujen
+ihmisten puoleen, ja he laskeutuivat hänen jalkainsa juureen. Silloin
+kaikki vaarat olivat lopussa eikä enää ollut vainoa eikä tappioita.
+
+Dagson puhui siitä, mitä itse tunsi. Saadessaan vain levätä Jeesuksen
+jalkain juuressa hän tunsi rauhaa eikä pelännyt mitään elämän vaaroja.
+
+Kun hän lopetti puheensa, syntyi vilkas liike. Monet menivät
+kiittelemään häntä, kasvot kyynelissä. He sanoivat, että tämä saarna
+oli herättänyt heidät totiseen uskoon.
+
+Mutta Katri Ingmarintytär istui liikahtamatta, ja kun Dagson oli
+päässyt aameneen, kohotti Katri raukeat silmäluomensa ja katsoi häneen
+ikään kuin moittien siitä, ettei hänelle ollut mitään annettu.
+
+Samassa huusi voimakas ääni rukoushuoneen ulkopuolelta niin kovasti,
+että kaikki kuulivat:
+
+"Voi, voi niitä, jotka antavat kiviä leivän asemesta! Voi, voi niitä,
+jotka antavat kiviä leivän asemesta!"
+
+Sitten hän oman talonsa väeltä kuuli, että se huutaja oli ollut pitkä,
+tumma mies, jota ei kukaan tuntenut.
+
+Hän oli saarnan aikana ajanut kauniin, vaaleaverisen naisen kanssa
+kyytirattailla pitkin maantietä. He olivat pysähtyneet kuuntelemaan, ja
+juuri lähtöä tehdessään oli mies noussut pystyyn ja huutanut nuo
+sanansa.
+
+Muutamat luulivat tunteneensa naisen. He arvelivat häntä yhdeksi
+Vahvan-Ingmarin tyttäreksi, joka oli ollut Amerikassa ja siellä
+joutunut naimisiin, ja siinä tapauksessa tuo puhuja varmaan oli hänen
+miehensä. Mutta kukapa sitä niin tarkasti tuntee, joka on lähtenyt
+keskenkasvuisena tyttönä ja puku pitäjänkuosisena, mutta sitten palaa
+aikaihmisenä ja kaupunkilaispuvussa.
+
+Katri ajatteli Dagsonista samaa kuin vieraskin, sen huomasi siitä,
+ettei hän sen koommin käynyt rukoushuoneella.
+
+Kun sitten kesän loppupuolella muuan baptistisaarnaaja tuli pitäjään
+saarnaamaan ja kastamaan, kävi Katri häntä kuulemassa, ja kerran hän
+kuljetutti itsensä pelastusarmeijaankin, kun se alkoi kirkonkylässä
+pitää kokouksia.
+
+Voimakas, hengellinen liike oli pitäjässä vallalla. Joka kokouksessa
+tapahtui herätyksiä ja kääntymisiä. Kaikki ihmiset tuntuivat saaneen
+kaipauksensa tyydytetyksi.
+
+Mutta Katria ei kukaan näistä saarnamiehistä saanut vakuuttumaan siitä,
+että Jumala oli häntä syystä rangaissut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Birger Laurinpoika oli seppä, ja hänellä oli paja maantien varrella.
+Paja oli pieni ja pimeä, seinässä oli vain työntöluukku ikkunana, ja
+ovi oli matala. Birger Laurinpoika teki karkeatekoisia puukkoja,
+korjaili lukkoja, kiinnitti vannerautoja kärrynpyöriin ja raudoitti
+rekiä. Toisinaan työnpuutteessa hän taoskeli nauloja.
+
+Eräänä kesäiltana oli pajassa kiire. Birger Laurinpoika itse seisoi
+alasimen ääressä takomassa kantoja nauloihin. Hänen vanhin poikansa
+tasoitteli toisella alasimella rautapuikkoja nelikulmaisiksi ja katkoi
+ne. Eräs pojista lietsoi, toinen työnsi sysiä ahjoon, käänteli
+pihdeillä rautoja, jotka olivat ahjossa kuumenemassa, ja vei ne
+takojille. Neljäs, vasta seitsenvuotias poika poimi valmiit naulat
+lattialta, kastoi niitä vesialtaassa ja sitoi ne kimppuihin.
+
+Heidän työskennellessään tuli pajalle vieras henkilö ja asettui ovelle
+seisomaan. Hän oli pitkä, tumma mies, ja hänen täytyi kumartua hyvin
+syvään nähdäkseen sisään.
+
+Birger Laurinpoika keskeytti työnsä kysyäkseen mitä vieras halusi.
+
+"Älkää pahastuko, vaikka ilman aikojani katselen sisälle", mies sanoi.
+"Olen ollut itse nuorena seppä, ja siksi en voi käydä pajan ohi
+pysähtymättä työtä katselemaan."
+
+Birger Laurinpoika huomasi vieraalla olevan suuret, jäntevät kädet,
+oikeat sepänkourat.
+
+Seppä alkoi kysellä vieraan nimeä ja mistä hän oli tulossa. Mies
+vastaili ystävällisesti, mutta vältellen. Birger alkoi pitää hänen
+älykkäästä puheestaan. Hän lähti vieraan mukana ulos mustalle
+pajamäelle ja alkoi kehua poikiaan. Monta kovaa päivää hän sanoi
+kokeneensa, ennen kuin pojat alkoivat kyetä hänen avukseen. Mutta nyt
+ei ollut hätää, kun kaikki työskentelivät yhdessä. "Saat vielä nähdä
+minut muutaman vuoden päästä rikkaana miehenä", hän sanoi.
+
+Vieras veti suutansa hymyyn ja sanoi olevansa iloinen siitä, että
+Birgerillä oli niin paljon apua pojistaan. - "Mutta yhtä seikkaa sinulta
+kysyisin", hän sanoi laskien raskaan kätensä Birgerin olalle ja katsoen
+häntä silmästä silmään. "Sinä puuhailet poikiesi kanssa maallisissa
+askareissa, mutta elättekö te myöskin yhteistä hengellistä elämää?" --
+Birger tuijotti tylsästi häneen. -- "Et ole tainnut tulla sitä koskaan
+ajatelleeksi", sanoi vieras, "mietipä sitä nyt siksi, kunnes ensi kerralla
+tavataan."
+
+Hän lähti hymyillen jatkamaan matkaansa. Birger palasi pajaan, raapi
+hetkisen karheata, messinginkarvaista tukkaansa ja ryhtyi jälleen
+työhön.
+
+Mutta vieraan kysymys ei antanut hänelle rauhaa moneen päivään. Mitä
+kummaa hän sillä lienee tarkoittanut? Siinä on jotakin minulle
+käsittämätöntä, hän ajatteli.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sen jälkeisenä päivänä, jona vieras oli puhellut Birger Laurinpojan
+kanssa, seisoi Kolåsin Gunnarin vaimo Briitta Ingmarintytär myymälässä
+hoitamassa kauppaa miehensä poissa ollessa.
+
+Gunnar oli saanut kaupan langoltaan Timmin Halvorilta silloin, kun tämä
+meni Katrin kanssa naimisiin.
+
+Briitta seisoi tiskin takana. Hän oli saman niminen ja saman näköinen
+kuin kaunis äitivainajansa, Suur-Ingmarin vaimo. Niin kaunista tyttöä
+kuin Briitta ei Ingmarilassa ollut ennen kasvanut.
+
+Vaikk'ei Briitta ollutkaan vanhan sukunsa näköinen, oli hän yhtä
+vakaamielinen ja tunnontarkka kuin Ingmarit konsanaan.
+
+Gunnarin poissaollessa Briitta aina hoiti kauppaa omalla tavallaan. Hän
+ei antanut vanhalle korpraali Fältille olutpulloa, kun tämä humalaisena
+ja vapisevin käsin tuli sitä ostamaan, ja kun köyhän Kolbjörnin Leenan
+teki mieli koreaa rintasolkea, pisti Briitta hänen käteensä pari kiloa
+ruisjauhoja ja käski hänen mennä kotiinsa.
+
+Kun Briitta emännöi myymälässä, eivät lapset koskaan uskaltaneet tulla
+sinne tuhlaamaan ainoita rahojaan rusinoihin ja makeisiin.
+Talonpoikaisvaimot, jotka kävivät sieltä katsomassa heikkoa ja ohutta
+tehtaankangasta, hän ajoi kangaspuiden ääreen laittamaan kestävää ja
+kunnollista kotikutoista.
+
+Tänään ei myymälässä käynyt monta ostajaa. Briitta istui pitkät tovit
+yksin. Siinä istuessaan hän kokonaan lannistui, katsoa tuijotti vain
+eteensä, silmissä toivottomuuden loiste.
+
+Viimein hän nousi seisoalleen, otti käsivarrelleen köydenpätkän, kantoi
+tikapuut vieruskamariin ja teki paulan katossa olevaan koukkuun.
+
+Briitta puuhasi kiihkeästi ja sai pian kaikki valmiiksi. Mutta juuri
+kun hän oli pistämäisillään päänsä köyden silmukkaan, sattui hän
+katsahtamaan alas.
+
+Samassa ovi aukeni ja sisään astui pitkä, tumma mies. Hän oli Briitan
+kuulematta tullut myymälään, mutta kun se oli tyhjä, oli hän käynyt
+tiskin taakse ja avannut kamarin oven.
+
+Briitta laskeutui hiljakseen tikapuilta. Mies ei virkkanut hänelle
+sanaakaan, vaan kääntyi takaisin myymälään. Briitta tuli hitaasti
+jäljessä. Hän ei ollut tätä vierasta ennen nähnyt. Miehellä oli musta,
+kihara tukka, tuuhea poskiparta, terävät silmät ja suuret, jäntevät
+kädet. Hän oli hyvissä vaatteissa, mutta käytöksestä ja liikkeistä
+näki, että hän oli työmies. Hän istuutui ovensuuhun rikkinäiselle
+tuolille ja tuijotti Briittaan.
+
+Briitta istui yhtä äänetönnä tiskin takana, odottaen vain vieraan
+lähtöä. Mutta tämä katsoi katsomistaan, päästämättä häntä hetkeksikään
+silmistään. Briitta tunsi olevansa ihan kuin noiden katseitten
+kahleissa.
+
+Briitta kävi kärsimättömäksi ja ajatteli itsekseen: "Mitä sinä luulet
+siitä hyötyväsi, että minua vartioit? Etkö sen vertaa ymmärrä, että
+sinusta päästyäni minä kuitenkin teen tahtoni mukaan?"
+
+Briitta katseli yhä tiukasti miestä ja oli puhelevinaan hänelle. "Jos
+tämä kaikki voisi kerran loppua tai muuksi muuttua, saisit kyllä minua
+estellä, mutta sehän on aivan parantumatonta."
+
+Yhä vain mies istui paikallaan ja katsoi hellittämättä häneen.
+
+"Tiedä siis, ettei meitä ingmarilaisia ole luotu kauppiaiksi",
+jatkuivat Briitan ajatukset. "Olimme, Gunnar ja minä, niin erinomaisen
+onnelliset, ennen kuin hän rupesi kauppamieheksi. Minua kyllä
+varotettiin menemästä hänelle. Ihmiset vieroivat hänen mustaa tukkaansa
+ja teräviä silmiään ja pisteleviä puheitansa. Mutta vähät minä siitä,
+sillä näetkös, me pidimme toisistamme, emmekä olisi ikipäivinä sanoneet
+toisillemme pahaa sanaa, jollei tätä myymälää olisi tullut."
+
+"Siitä päivin", Briitta jatkoi itsekseen, "välimme ovat olleet rikki.
+Minä tahdon, että hän hoitaisi kauppaa minun mieleni mukaan. En
+suvaitse, että hän myy viiniä ja olutta juomareille, ja minusta hänen
+pitäisi myydä ihmisille hyödyllisiä ja välttämättömiä tarvikkeita,
+mutta Gunnar sanoo sitä ämmäin puheeksi. Emmekä me kumpikaan nyt enää
+voi väistyä. Nyt me riitelemme alinomaa, eikä hän enää pidä minusta."
+
+Hän katsoi mieheen säihkyvin silmin, ikään kuin ihmetellen, ettei
+rukouksillaan saanut häntä lähtemään.
+
+"Ymmärrättehän toki, etten minä voi kestää sitä häpeätä, että hän
+ryöstättää nimismiehellä köyhiltä ihmisiltä heidän ainoan lehmänsä tai
+pari lammaspahaistaan!
+
+"Etkö jo, hyvä mies, ymmärrä, että se on parantumatonta? Lähde jo pois
+ja anna minun tehdä loppu siitä kaikesta."
+
+Mutta miehen häntä katsellessa Briitan sydän sulamistaan suli, ja
+viimein hän alkoi itkeä tyynnyttäviä kyyneliä. Häntä oli alkanut
+liikuttaa tuon miehen vartioiminen. Se tuntui niin kummalta, sillä
+vennon vieraitahan he olivat toisilleen.
+
+Heti nähdessään Briitan silmissä kyyneliä vieras nousi ja meni ovelle.
+Kynnykseltä hän vielä kääntyi katsomaan Briittaa suoraan silmiin,
+rykäisi ja sanoi syvällä äänellä: "Älä vahingoita itseäsi, sillä pian
+tulee aika, jolloin saat kulkea vanhurskauden teitä."
+
+Näin sanoen hän lähti, astui portaita alas, ja yhä kauemmas eteni tietä
+pitkin hänen raskaan astuntansa kapse.
+
+Briitta kiirehti kamariin, irroitti köyden ja toi tikapuut takaisin
+myymälään. Sitten hän istuutui arkun kannelle eikä liikahtanut siitä
+pariin tuntiin.
+
+Briitan mielessä tuntui siltä kuin hän olisi kauan kulkenut pilkkoisen
+pimeässä yössä, jossa ei edes omaa kättään erottanut. Hän oli joutunut
+eksyksiin, tietämättä missä olikaan ja joka askelella peläten
+vajoavansa suohon tai pohjattomaan kuiluun. Mutta nyt hän oli kuullut
+varotushuudon, hänen oli käsketty sillä paikallaan odottaa päivän
+valkenemista. Hän iloitsi siitä, että hänet vapautettiin kiiruhtamasta
+vaarallista tietään, ja istahti kevein sydämin odottamaan aamun
+koittoa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vahvalla-Ingmarilla oli Anna-Liisa niminen tytär. Tämä oli asunut
+useita vuosia Chicagossa ja joutunut naimisiin Hellgum nimisen
+ruotsalaisen miehen kanssa, joka johti pientä eriuskolaisseurakuntaa.
+Tuon kuuluisan tanssiyön jälkeisenä päivänä Anna-Liisa tuli miehensä
+kanssa kotiin tervehtimään isävanhustaan.
+
+Hellgum kuljeskeli näinä päivinä ympäri paikkakuntaa. Hän seisahtui
+puhelemaan kaikkien kanssa, joita tapasi, aluksi vallan jokapäiväisistä
+asioista, mutta erotessaan hän laski suuren, raskaan kätensä toisen
+olkapäälle lausuen jonkin lohduttavan tai herättävän sanan.
+
+Vahva-Ingmar näki vävyään hyvin harvoin. Hän työskenteli tänä vuonna
+yhdessä Ingmar Ingmarinpojan kanssa, siitä lähtien kun tämä oli
+muuttanut kotiinsa Ingmarilaan. He rakensivat sahan LÃ¥ngforsin koskeen.
+Se oli Vahvan-Ingmarin riemupäivä, kun saha valmistui ja sahanterä
+päristen halkoi ensimmäistä tukkia valkoisiksi laudoiksi.
+
+Eräänä iltana ukko palasi kotiin työstään. Tiellä tuli Anna-Liisa häntä
+vastaan niin säikähtyneen näköisenä kuin olisi mieluimmin puikahtanut
+pakoon.
+
+Vahva-Ingmar kiirehti kulkuaan, ehti tuvan luo ja jäi otsa kurtussa
+katsomaan eteensä. Veräjän pielessä oli koko hänen elinaikansa kasvanut
+iso ruusupensas. Se oli ollut hänen silmäteränsä, siitä ei kukaan
+saanut kukkaa ottaa eikä lehteä taittaa eikä sitä mitenkään
+vahingoittaa.
+
+Vahva-Ingmar oli suojellut sitä siksi, että hän tiesi maahisia asuvan
+sen alla.
+
+Mutta nyt oli pensas kaadettu. Tämä saarnaajavävy se tietenkään ei
+ollut sitä suvainnut.
+
+Vahvalla-Ingmarilla oli kirves kainalossaan, ja nyt tupaan astuessaan
+hän pusersi sormensa lujasti sen varren ympäri.
+
+Hellgum istui pöydän päässä lukien Raamattua. Hän nosti päätänsä ja
+katsoi vakavasti Vahvaa-Ingmaria silmiin. Sitten hän luki ääneen
+edelleen:
+
+"Ja mikä teidän mieleenne nousee, ei ole ollenkaan tapahtuva, josta te
+sanotte: me tahdomme olla kuin pakanat, kuin maakuntain sukukunnat,
+että palvelemme kantoja ja kiviä.
+
+"Niin totta kuin minä elän, kuuluu Herran, Herran sana, väkevällä
+kädellä ja ojetulla käsivarrella ja vuodatetulla vihalla olen minä
+teitä hallitseva."
+
+Vahva-Ingmar lähti sanaa sanomatta huoneesta.
+
+Yönsä hän vietti ladossa. Pari päivää myöhemmin hän lähti Ingmarin
+kanssa salolle sydenpolttoon ja tukinhakkuuseen. He aikoivat jäädä
+sinne koko talveksi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hellgum oli pari kertaa saarnannut rukoushuoneessa esittäen oppiansa,
+jota hän sanoi ainoaksi oikeaksi kristinopiksi. Mutta hänellä ei ollut
+niin hyviä puhelahjoja kuin Dagsonilla, eikä hän ollut saanut ketään
+puolelleen.
+
+Ne, joille Hellgum sattumalta tavatessaan oli lausunut pari mieleen
+käypää sanaa, olivat odottaneet saavansa kuulla jotakin suurenmoista.
+Mutta pitemmälti puhuessaan hän ei saanut esitykseensä eloa eikä
+henkevyyttä, vaan väsytti kuulijansa.
+
+Ingmarilan Katri kävi loppukesästä yhä alakuloisemmaksi. Harvoin hän
+puhui sanaakaan. Hän ei kyennyt vieläkään kävelemään, istui vain päivät
+päästään liikahtamatta tuolillaan. Hän ei käynyt enää selityksissä,
+vaan mietiskeli yksinään onnettomuuttaan. Toisinaan hän puheli Halvorin
+kanssa isänsä lauseesta, ettei Ingmarien tarvitse pelätä mitään, jos he
+vain pysyvät Herran tiellä. Mutta nyt hän oli huomannut, ettei sekään
+pitänyt paikkaansa.
+
+Neuvottomana Halvor kerran esitti, että hän lähtisi uuden saarnaajan
+puheille, mutta Katria ei haluttanut enää käydä papeilta apua
+etsimässä.
+
+Eräänä sunnuntaina elokuun loppupuolella Katri istui yksin eteisen
+ikkunan ääressä. Hiljaisuus vallitsi talossa, ja Katria nukutti kovin.
+Pää painui yhä syvemmälle rintaa vasten, ja hetken kuluttua hän nukkui.
+
+Hän heräsi kuullessaan puhetta ihan ikkunan alta. Hän ei nähnyt
+puhujaa, mutta tämän ääni oli vahva ja syvä. Kauniimpaa ääntä hän ei
+ollut koskaan kuullut.
+
+"Sinä, Halvor, siis pidät mahdottomana sitä, että köyhä koulunkäymätön
+seppä olisi löytänyt totuuden, jota etsiessään monet oppineetkin ovat
+aluksensa karille laskeneet", sanoi ääni.
+
+"Niin pidän", Halvor sanoi, "enkä ymmärrä, miten sinä voit olla niin
+varma."
+
+Katri arvasi, että Halvor puhui Hellgumin kanssa. Hän koetti vetää
+ikkunaa kiinni, mutta ei ylettynyt.
+
+"Mutta onhan sanottu", Hellgum jatkoi, "että jos joku lyö sinua
+toiselle korvalle, on sinun käännettävä lyötäväksi toinenkin, ja ettei
+meidän pidä vastustaa pahaa, ja muuta samanlaista. Mutta kuka sen
+mukaan voisi elää? Ihmiset veisivät sinulta sekä pellot että metsät,
+anastaisivat perunamaasi ja viljasi, jollet omaasi puolustaisi, ehkäpä
+riistäisivät sinulta koko Ingmarilankin."
+
+"Kyllä kai niin kävisi", Halvor myönsi.
+
+"No niin, silloinhan on selvää, ettei Kristus ole sitä sanoessaan totta
+tarkoittanut. On vain suottapäiten sellaista pakissut."
+
+"En ymmärrä, mihin sinä tähtäät."
+
+"Katsohan, on siinä toinenkin ajateltava puoli", Hellgum sanoi. "Se
+että me kristinoppeinemme muka olemme päässeet niin äärettömän
+korkealle. Ei kukaan enää varasta, ei kukaan murhaa eikä tee vääryyttä
+leskille ja orvoille. Ei kukaan vihaa eikä vainoa toista. Ei yksikään
+meistä käyttäydy huonosti, sillä meillähän on niin hyvä uskonto."
+
+"Paljonhan tässä maailmassa on toisin kuin pitäisi", Halvor myönteli
+sävyisästi. Hän näytti uniselta ja haluttomalta.
+
+"Mutta jos esimerkiksi sinun puimakoneesi on joutunut epäkuntoon, niin
+sinä varmaankin katsot, mikä siihen on syynä etkä rauhoitu, ennen kuin
+saat selville, missä vika on. Samaten kun näet, että on mahdotonta
+saada ihmisiä elämään kristinopin mukaan, sinun pitäisi tutkia, onko
+kenties itse opissa vikaa."
+
+"En minä voi pitää Jeesuksen oppia puutteellisena", Halvor sanoi.
+
+"En minäkään sitä tarkoita, sillä alussa se kyllä oli hyvä, mutta ehkä
+sitä sittemmin on vääristelty. On vain sattunut pieni ratas särkymään,
+tuommoinen pikkuruinen ratas vain, ja heti on koko kone seisahtunut."
+
+Hän vaikeni hetkeksi, ikään kuin kootakseen sanoja ja todistuksia.
+
+"Kerronpa sinulle miten pari vuotta sitten minulle itselleni kävi.
+Silloin koetin ensi kerran ojentaa elämääni kristinopin mukaan, ja
+tiedätkö mitä seurasi? Olin siihen aikaan tehtaan työmiehenä, ja kun
+toverini huomasivat millainen olin, teettivät he ensinnäkin suurimman
+osan työstään minulla, sitten he riistivät minulta paikkani ja lopuksi
+toimittivat minut vankeuteen muka syyllisenä erääseen varkauteen, jonka
+eräs heistä oli tehnyt."
+
+"Eihän toki aina joudu niin kelvottomien ihmisten pariin", Halvor sanoi
+yhtä välinpitämättömästi.
+
+"Silloin ajattelin itsekseni: Ei olisi vaikeata olla kristitty, jos
+saisi olla yksin maailmassa, ilman lähimmäisiä. Pidin paljon vankilassa
+olostani, sillä siellä sain rauhassa harjoittaa hurskautta. Mutta
+sitten rupesin ajattelemaan, ettei hurskas elämä yksinäisyydessä ole
+suuremman arvoinen kuin tyhjänä jauhava mylly. Koska kerran Jumala on
+luonut ihmisiä maailmaan, ajattelin, niin tottapa hän ne on luonut
+toinen toisilleen tueksi ja avuksi eikä toisiaan sortamaan. Silloin
+minulle viimeinkin selvisi, että perkele varmaan on poistanut jotakin
+Raamatusta saadakseen kristinopin kelvottomaksi."
+
+"Tokkopa hänellä lienee niin suurta valtaa", Halvor sanoi.
+
+"Onpa niinkin, ja tämän lauseen hän on poistanut: Te, jotka
+kristillisesti tahdotte elää, etsikää apua lähimmäisiltänne."
+
+Halvor ei sanonut sanaakaan, mutta Katri nyökäytti myöntävästi päätään.
+Hän oli kuunnellut tarkasti ja painanut joka sanan mieleensä.
+
+"Heti vankeudesta päästyäni", Hellgum jatkoi, "menin erään toverini
+luokse ja pyysin häntä viettämään kanssani hurskasta elämää, ja katso,
+yhdessä se tuntui paljon helpommalta. Pian yhtyi meihin kolmas ja
+neljäskin, ja me kävimme yhä varmemmiksi. Nyt meitä asuu Chicagossa
+kolmekymmentä samanmielistä yhden katon alla. Kaikki on meillä
+yhteistä, ja me valvomme toinen toisemme elämää, vaeltaen vaikeuksitta
+vanhurskauden tietä. Me kohtelemme kristillisesti toisiamme, sillä
+toinen veli ei käytä väärin toisen hyvyyttä eikä polje häntä hänen
+nöyryydessään."
+
+Kun ei Halvorilta kuulunut vastausta, jatkoi Hellgum todisteluaan. --
+"Tiedäthän, Halvor, että jos jollakulla on suuret aikeet, hän liittyy
+toisiin ihmisiin tehdäkseen työnsä yhteisvoimin. Ethän sinäkään voisi
+yksinäsi hoitaa tätä taloa. Jos tahtoisit perustaa tehtaan, silloin
+ensi töiksesi hankkisit joukon yhtiömiehiä, ja entä kuinka paljon apua
+tarvitsisitkaan, jos rupeaisit rakentamaan rautatietä!
+
+"Mutta vaikeinta juuri on elää kristillisesti, ja siihen sinä luulet
+pystyväsi ilman toisten apua. Tai ehkä et sinä yritäkään, kun jo
+edeltäpäin tiedät sen mahdottomaksi.
+
+"Oikealle tielle ei ole osannut kukaan muu kuin minä ja seuralaiseni
+Chicagossa. Meidän seurakuntamme on totinen ja pyhä taivaallinen
+Jerusalem. Todisteeksi siitä olemme saaneet samoja Hengen lahjoja,
+joita ensimmäisillä kristityillä oli. Toisille meistä Jumala on
+puhunut, toiset ennustavat, ja toiset parantavat sairaita --."
+
+"Parannatko sinä sairaita?" Halvor äkkiä keskeytti.
+
+"Parannan niitä, jotka uskovat minuun", Hellgum sanoi.
+
+"Vaikeata on luopua lapsuutensa uskosta", Halvor sanoi mietteissään.
+
+"Varmasti kuitenkin tiedän, että sinä, Halvor, pian kuulut uuden
+Jerusalemin rakentajien joukkoon", sanoi Hellgum.
+
+Sitten he vaikenivat. Heti tämän jälkeen Katri kuuli Hellgumin sanovan
+hyvästi.
+
+Hetken kuluttua Halvor tuli sisään Katrin luokse. Nähdessään hänet
+avoimen ikkunan ääressä hän sanoi: "Kuulit varmaankin mitä Hellgum
+puhui." -- "Kuulin", vaimo vastasi. -- "Kuulitko, että hän sanoi
+voivansa parantaa niitä, jotka häneen uskovat?"
+
+Katri punehtui hieman, sillä hän piti Hellgumin oppia parempana kuin
+kaikkia kesällä kuulemiaan. Hän tunsi siinä olevan tervettä, todellista
+järkeä. Siinä oli työtä ja toimintaa eikä hänelle käsittämätöntä tyhjää
+tunteellisuutta. Mutta sitä hän ei tunnustanut. Hän ei tahtonut enää
+joutua mihinkään tekemisiin pappien kanssa. -- "En luovu isäni
+uskosta", hän sanoi.
+
+Paria viikkoa myöhemmin Katri istui väentuvassa. Oli syksy, tuuli
+vinkui ulkona ja tuli räiskyi takassa. Huoneessa ei ollut muita kuin
+hänen vuoden vanha tyttärensä, joka oli hiljan oppinut kävelemään.
+Lapsi istui lattialla äidin jalkain juuressa leikkien.
+
+Silloin ovi avautui, ja pitkä tumma mies astui sisään. Hänen tukkansa
+oli aaltoileva, silmänsä terävät ja kätensä jäntevät sepänkädet. Ennen
+kuin vieras oli ennättänyt sanaakaan sanoa, Katri arvasi hänet
+Hellgumiksi.
+
+Mies tervehti ja kysyi Halvoria. Emäntä sanoi miehensä menneen
+kunnankokoukseen, mutta lisäsi, ettei hän siellä enää kauan viivy.
+
+Hellgum istuutui odottamaan. Hän ei puhunut mitään, vilkaisi vain
+silloin tällöin Katriin.
+
+"Tehän kuulutte olevan sairas", sanoi hän hetken päästä. -- "Niin
+olen", Katri vastasi, "puoleen vuoteen en ole päässyt kävelemään." --
+"Olen ajatellut tulla rukoilemaan puolestanne", sanoi saarnamies. Katri
+vaikeni, ummisti silmänsä ja näytti sulkeutuvan erilleen muusta
+maailmasta. "Olette tainnut kuulla, Katri emäntä, että Jumala on
+antanut minulle lahjan parantaa sairaita."
+
+Katri katsahti häneen epäilevin silmin. "Kiitoksia huolenpidostanne,
+mutta ei siitä taida olla mitään hyötyä, sillä uskoani minä en niin
+helposti muuta", hän sanoi. -- "Jumala voi kyllä auttaa teitä
+sittenkin", sanoi mies, "koska olette aina koettanut elää hurskaasti."
+-- "En ole päässyt niin Jumalan armoihin, että hän minua auttaisi."
+
+Sitten oltiin taas hetkinen ääneti, kunnes Hellgum kysyi: "Oletteko,
+Katri emäntä, koskaan ajatellut, mistä syystä tämä koettelemus on teitä
+kohdannut?" -- "En ole", Katri vastasi, näyttäen taas sulkeutuvan
+itseensä. -- "Minä aavistelen, että Jumala on tehnyt sen sitä varten,
+että hänen nimensä tulisi vielä enemmän kunnioitetuksi", sanoi Hellgum.
+
+Tämän kuullessaan Katri suuttui niin, että hänen poskilleen leimahti
+punaisia laikkoja. Hänestä oli julkeata Jumalan pilkkaa, että Hellgum
+luuli tämän taudin tulleen sen vuoksi, että hän pääsisi tekemään
+ihmetyön.
+
+Saarnaaja nousi, meni Katrin luokse ja laski kätensä hänen päänsä
+päälle. "Tahdotko, että rukoilen puolestasi?" hän sanoi. Heti hänen
+lähestyessään tuntui Katrista kuin olisi terveyttä ja elämää
+pulpahtanut koko hänen ruumiinsa läpi, mutta hän oli niin loukkaantunut
+Hellgumin julkeudesta, että hän pudisti Hellgumin käden pois
+päälaeltaan ja ojensi kätensä ikään kuin lyödäkseen häntä. Mutta sanoja
+hän ei siinä hetkessä keksinyt.
+
+Hellgum peräytyi hitaasti ovelle päin. "Jumalan lähettämää ei saa
+luotaan ajaa", hän sanoi. -- "Ei saakaan", Katri vastasi; "mikä
+Jumalasta on, se on kyllä otettava vastaan."
+
+"Ja minä, minäpä sanon sinulle, että tänä päivänä on tälle huoneelle
+autuus tapahtuva", sanoi mies.
+
+Katri ei vastannut mitään. "Muista minua parannuttuasi", Hellgum sanoi
+lähtiessään.
+
+Katri istui suorana tuolillaan. Punaiset täplät hehkuivat vielä kauan
+hänen poskillaan.
+
+Enkö saa enää rauhaa kotonanikaan, hän ajatteli. Ihme, miten monet
+pitävät itseään Jumalan lähettäminä.
+
+Mutta äkkiä Katri näki pikku tyttärensä nousevan ja kiireesti juoksevan
+takan luo. Liedessä loimuava tuli oli pistänyt pienokaisen silmiin. Hän
+kirkui ilosta, ryömi ja juoksi voimainsa takaa sitä kohti.
+
+Katri huusi häntä pois, mutta lapsi ei totellut. Se koetti nousta
+liedelle, kierähti alas pari kertaa, mutta pääsi viimein ylös takalle,
+missä tuli paloi.
+
+"Hyvä Jumala, hyvä Jumala, auta minua", Katri vaikeroi. Hän alkoi
+huutaa apua, vaikka tiesi, ettei ketään ollut kuulemassa.
+
+Tyttö ojensi nauraen käsiään tulta kohti, ja yht'äkkiä palava kekäle
+vierähti takasta hänen keltaiselle koltilleen.
+
+Samassa Katri kavahti pystyyn, juoksi takan luo ja painoi lapsen
+rinnalleen.
+
+Pudistettuaan kipinät ja hiilet pois ja huomattuaan, ettei lapsi ollut
+vahingoittunut, hän vasta muisti mitä oli tapahtunut. Hän seisoi omilla
+jaloillaan, hän oli kävellyt ja käveli yhä vielä!
+
+Katri ei ollut koskaan ennen tuntenut niin huumaavaa mielenliikutusta
+ja onnea yht'aikaa.
+
+Hän tunsi olevansa Jumalan omassa suojeluksessa, tunsi että pyhä
+Jumalan mies oli käynyt hänen huoneessaan häntä auttamassa ja
+parantamassa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Näinä päivinä Hellgum usein seisoi Vahvan-Ingmarin mökin pienellä
+kuistilla katsellen edessään aukenevaa syysmaisemaa. Tuo jokeen päin
+viettävä mäenrinne ja sen takainen tasanko kävi päivä päivältä yhä
+värikkäämmäksi. Kedot olivat kellastuneet, ja vaahterain ja haapain
+lehdet olivat kirkkaan punaisia ja heleän keltaisia. Siellä täällä
+edempänä huojuilivat kokonaiset lehdikköalueet kimmeltäen
+päivänpaisteessa kuin kultainen meri. Se meri näytti lainehtivan
+havupuukumpujen rantoihin ja lyövän tyrskeitään sinnekin, petäjäin
+sekaan.
+
+Samoin kuin harmaantunut tölli tuleen syttyneenä hohtaa ja säteilee,
+leimahti tuo köyhä Ruotsin seutukin harvinaiseen loistoon. Eipä olisi
+luullut niin kultaista ja ihmeellisen hohtavaa tienoota tapaavansa
+muualla kuin auringon pinnalla.
+
+Mutta tätä katsellessaan Hellgum ajatteli sen ajan koittoa, jolloin
+Jumala antaa tämän maan säteillä pyhyyden loisteessa ja jolloin hänen
+kesällä kylvämänsä sanat tuottavat vanhurskauden ihanan sadon.
+
+Ja niinpä Timmin Halvor eräänä iltana tuli torppaan ja kutsui Hellgumia
+vaimoineen Ingmarilaan.
+
+Heidän sinne saapuessaan oli avara pihamaa puhdistettu ja siistitty.
+Kuivat lehdet oli lakaistu koivujen alta, kaikki työkalut ja ajoneuvot,
+jotka muulloin täyttivät pihan, oli työnnetty syrjään. Täällä on
+varmaankin paljon vieraita, ajatteli Anna-Liisa. Samassa Halvor aukaisi
+väentuvan oven.
+
+Tupa oli täynnä ihmisiä, kaikki istuivat pitkillä lavitsoilla
+juhlallisesti odottaen. Hellgum näki siellä pitäjän arvokkaimmat
+perheet.
+
+Ensinnä hän näki Ljungo Björn Olavinpojan ja hänen vaimonsa Märtta
+Ingmarintyttären sekä Kolåsin Gunnarin vaimoineen. Sitten hän huomasi
+Krister Laurinpojan ja Israel Tuomaanpojan vaimoineen. He kuuluivat
+myös Ingmarien sukuun. Sitten Höökin Matti Erkinpojan ja hänen poikansa
+Gabrielin, lautamiehen Gunhildin ja joitakuita muita. Kaikkiaan lienee
+ollut noin parikymmentä henkeä.
+
+Hellgumin ja Anna-Liisan kierrettyä kättelemässä kaikkia sanoi Timmin
+Halvor: "Meitä on kokoontunut tänne muutamia, jotka olemme miettineet,
+mitä Hellgum kesällä meille puhui. Useimmat meistä kuuluvat vanhaan
+sukuun, joka aina on mielellään tahtonut käydä Herran teitä, ja jos
+voitte, Hellgum, meitä tässä vaelluksessa auttaa, niin me seuraamme
+teitä."
+
+Seuraavana päivänä huhuiltiin pitäjällä, että Ingmarilassa oli
+perustettu seurakunta, jonka jäsenet sanoivat oppiansa ainoaksi
+oikeaksi ja totiseksi kristinopiksi.
+
+
+
+
+UUSI SUUNTA
+
+
+Seuraavana keväänä heti lumien lähdettyä Ingmar ja Vahva-Ingmar
+palasivat kylään panemaan sahaa käyntiin. He olivat olleet koko talven
+salolla tukinhakkuussa ja sydenpoltossa, ja nyt tasangolle tultuaan
+Ingmarista tuntui ikään kuin hän olisi ollut karhu, joka äsken on
+noussut pesästään. Hän ei sietänyt kirkasta päivänvaloa, vaan kulki
+silmiään siristellen. Häntä vaivasi kosken pauhu ja ihmisäänetkin, ja
+talosta kuuluva melu oikein kiusasi hänen metsien äänettömyyteen
+tottuneita korviaan. Mutta kuitenkin hän siitä kaikesta sanomattomasti
+iloitsi. Sinä keväänä hän tunsi itsensä nuoreksi kuin äsken puhjennut
+koivun vesa, vaikk'ei hän nyt enempää kuin ennenkään tunteitaan muille
+näyttänyt.
+
+Hänestä oli sanomattoman mieluista maata oikealla vuoteella ja syödä
+kelvollisesti valmistettua ruokaa.
+
+Ja entä sitten kotona, jossa Katri hoiteli häntä hellemmin kuin äiti
+konsanaan! Hän oli teettänyt uuden puvun Ingmarille, ja joskus hän
+kesken kaiken pistäytyi keittiöstä tuomaan hänelle makupalan käteen
+kuin pikkupojalle.
+
+Ja mitä ihmeitä täällä olikaan tapahtunut hänen metsässä möyriessään!
+Ingmar oli kuullut vain hämäriä huhuja Hellgumin opista. Mutta nyt oli
+oikein mieltä ylentävää kuulla Katrin ja Halvorin puheita onnestaan ja
+miten he tovereineen koettivat tukea toisiaan Herran tietä
+vaeltaessaan.
+
+"Varmaan sinäkin vielä liityt meihin", virkkoi Katri. Ingmar sanoi
+olevansa melkein halukas, mutta tahtoi kuitenkin ensin miettiä asiaa
+tarkemmin. -- "Minä ikävöin kaiken talvea, että sinäkin pääsisit meidän
+autuutemme osallisuuteen", sanoi sisar, "sillä me emme elä enää tässä
+maailmassa, vaan uudessa, taivaasta tulleessa Jerusalemissa."
+
+Siitäkin Ingmar iloitsi, että Hellgum vielä oli paikkakunnalla. Viime
+kesänä Hellgum kävi usein sahalla juttelemassa Ingmarin kanssa, ja
+heistä oli tullut hyvät ystävät. Ingmar ihaili Hellgumia miesten
+parhaana. Hän oli niin miehekäs ja puheissaan varma ja luotti lujasti
+itseensä.
+
+Väliin kiireen aikana Hellgum oli heittänyt takin yltään ja auttanut
+heitä sahatöissä. Ingmaria se ihan hämmästytti, sillä niin rivakkaa
+työmiestä hän ei ollut milloinkaan nähnyt.
+
+Hellgum oli juuri parin päivän matkalla, mutta hänen sanottiin pian
+palaavan.
+
+"Kunhan vain joudut puheisiin Hellgumin kanssa, yhdyt sinä varmasti
+meihin", Katri toisteli tavan takaa. Ingmar ei sitä epäillytkään, mutta
+hän pelkäsi kuitenkin siinä tekevänsä sellaisen uskon muutoksen, jota
+isä ei ehkä olisi hyväksynyt. "Isähän meitä juuri opetti käymään Herran
+teitä", Katri sanoi. Kaikki tämä teki mielelle niin hyvää. Ingmar ei
+ollut aavistanutkaan, että ihmisten ilmoille palaaminen voisi tuntua
+niin suloiselta. Se vain teki joskus mielen apeaksi, ettei koskaan
+sattunut tulemaan puhetta koulumestarin väestä eikä Gertrudista. Se oli
+kovin ikävää, sillä Ingmar ei ollut tavannut Gertrudia kokonaiseen
+vuoteen. Viime kesänä hänestä sentään kuuli ehtimiseen, sillä aina oli
+jollakin joitakin uutisia Stormeista.
+
+Epäilemättä tuo vaitiolo oli vain huomaamattomuutta. Mutta kovin
+saattaa mieltä painostaa, kun ei itse rohkene kysellä eikä kukaan
+itsestään ota puheeksi sitä, mistä mieluimmin tahtoisi kuulla.
+
+Mutta Vahva-Ingmar ei ollut yhtä tyytyväinen ja onnellinen kuin Ingmar.
+Ukko olla jurotteli äänetönnä, eikä mikään ollut oikein hänen mielensä
+mukaista. -- "Sinulla taitaa olla ikävä metsään takaisin", sanoi Ingmar
+hänelle kerran, heidän istuessaan kumpikin tukillaan välipalaa
+syömässä. -- "Sepä se, sinne minä ikävöin", sanoi ukko. "Kunpa en
+sieltä olisi kotiin lähtenytkään."
+
+"Onko sinulla kotonasi joitakin ikävyyksiä?" Ingmar kysyi. -- "Vieläkö
+sitä kysyt!" Vahva-Ingmar vastasi. "Luulin sinun itsesikin tienneen,
+miten Hellgum on täällä reistaillut." Ingmar vastasi päinvastoin
+kuulleensa, että Hellgumista oli tullut oikea suurmies. -- "Juuri niin,
+sellainen suurmies, joka kääntää koko pitäjän nurin."
+
+Ingmarista alkoi tuntua kummalta tuo, että Vahva-Ingmar pysytteli
+omalle suvulleen kylmänä kuin vennon vieraille. Mutta Ingmarilan ja
+Ingmarien puolta hän piti kaikessa. Ihanhan nyt Ingmarin täytyi ottaa
+vävypoika turviinsa.
+
+"Minusta hänen oppinsa on hyvä", Ingmar sanoi. -- "Vai niin, vai hyvä",
+ukko ärähti, katsoen häneen tuimasti. "Entä mitähän Suur-Ingmar olisi
+siitä sanonut?" -- Ingmar vastasi, että hänen isänsä kyllä olisi
+suostunut muiden uskonveljien kanssa viettämään hurskasta elämää. --
+"Ettäkö siis Suur-Ingmar myös olisi haukkunut perkeleiksi ja
+antikristuksiksi kaikkia, jotka eivät heidän lahkoonsa kuulu, ja
+käskenyt eroamaan vanhoista ystävistä, jotka eivät ole uskostaan
+luopuneet?" -- "Eiväthän toki sellaiset kuin Hellgum ja Halvor ja Katri
+käyttäydy niin huonosti", Ingmar sanoi. -- "Koetahan kerran asettua
+heitä vastaan, niin kyllä kuulet kunniasi."
+
+Ingmar viileskeli suuria viipaleita voileivästään ja ajoi niitä suunsa
+täyteen. Häntä harmitti Vahvan-Ingmarin paha tuuli.
+
+"Niin maailma muuttuu", huokasi ukko hetken kuluttua. "Siinä sinäkin,
+Suur-Ingmarin poika istut, ja mierolle on joutunut sinun mahtisi. Mutta
+meidän Anna-Liisa ja hänen miehensä ne nyt ovat pitäjän isoisia.
+Parhaissakaan taloissa ei tiedetä, miten heitä kyllin hyvänä
+pidettäisiin ja he kiertelevät pidoista pitoihin."
+
+Ingmar vain hienonsi leipäänsä, sillä tuohon hän ei osannut vastata.
+
+Mutta Vahva-Ingmar ei jättänyt asiaa siihen. "Onhan se kaunis oppi, ja
+siksipä kai puolet pitäjää onkin liittynyt Hellgumiin. Ei kellään ole
+ennen ollut niin suurta valtaa tässä pitäjässä kuin Hellgumilla, ei
+edes Suur-Ingmarilla. Lapset jättävät vanhempansa, kun hän saarnaa,
+etteivät hänen uskolaisensa saa olla syntisten seurassa. Hellgumin
+viittauksesta veli eroaa veljestään, ystävä ystävästään ja ylkä
+morsiamestaan. Hänen toimestaan on joka talossa ollut riitaa ja
+eripuraisuutta koko talven. Mutta Suur-Ingmarhan kuulemma olisi tämän
+kaiken hyväksynyt. Tietysti hän olisi kaikessa patikoinut Hellgumin
+tahtiin. Niin, kuinkas muuten!"
+
+Ingmar vilhuili vuoroin ylös-, vuoroin alaspäin, ja hänen olisi tehnyt
+mieli mennä tiehensä. Hän ymmärsi tosin, että Vahva-Ingmar liioitteli,
+mutta kiusallista sitä oli kumminkin kuulla.
+
+"Vaikka enhän minä sitä kiellä", ukko jatkoi, "että Hellgum on saanut
+paljon eriskummallista aikaan: lahkonsa hän pitää hyvästi koossa, ja
+monista entisistä vihamiehistä hän on tehnyt ystävykset. Hän ottaa
+rikkaalta antaakseen köyhälle, ja uskonveljet hän saa valvomaan toinen
+toisensa elämää. Niitä minun vain tulee sääli, jotka hän julistaa
+perkeleen lapsiksi ja jotka jäävät noita toisten miekkosten iloja
+vaille. Mutta mitäs sinä heistä välittäisit!"
+
+Ingmar piti Vahvan-Ingmarin puhetta Hellgumin parjaamisena, ja se
+tympäisi häntä.
+
+"Niistä tämän pitäjän entisistä rauhanajoista", sanoi Vahva-Ingmar, "ei
+nyt ole merkkiäkään jäljellä. Suur-Ingmarin aikana ei koko Taalaissa
+ollut toista niin sopuisaa ja samanhenkistä pitäjää kuin tämä meidän.
+Mutta nyt tänne on rustattu raja-aita erottamaan enkeleitä perkeleistä
+ja lampaita vuohista."
+
+Kun päästäisiin tästä panemaan saha käyntiin, ettei tuota tarvitsisi
+kauempaa kuunnella, ajatteli Ingmar.
+
+"Kuinkahan kauan näitä meidänkään välejämme enää kestänee?"
+Vahva-Ingmar jatkoi. "Ei suinkaan minun maailmallinen seurani ole
+sinulle otollista, jos kerran noihin uskovaisiin yhdyt."
+
+Silloin Ingmar kirosi ja ponnahti seisaalleen.
+
+"Totisesti, niin voikin käydä, jollet lakkaa tuota tuollaista alati
+hokemasta", hän sanoi. "Mokomillakin tässä koetat yllyttää minua
+omaisiani ja Hellgumia vastaan, jonka veroista miestä saat hakemalla
+hakea."
+
+Siihen ukolla ei enää ollut mitään sanomista. Vähän ajan kuluttua hän
+lähti kesken työstä. Hän sanoi menevänsä kirkonkylään ystävänsä
+Fält-korpraalin pakeille. Ei sanonut pitkiin aikoihin puhelleensa
+viisaitten ihmisten kanssa.
+
+Ingmar oli iloinen päästessään ukosta. Kyllähän siinä on perää, että
+pitkän ajan jälkeen kotiin palattua ei tee mieli ensi työkseen
+kuunnella ikäviä uutisia, vaan pitäisi kaiken olla mieluista, kevyttä
+ja ilahduttavaa.
+
+Seuraavana aamuna Ingmar tuli kello viiden aikaan sahalle. Vahva-Ingmar
+oli siellä jo ennen häntä.
+
+"Tänään saat tavata Hellgumin", ukko sanoi. "Hän saapui Anna-Liisan
+kanssa myöhään eilen illalla kotiin. Varmaankin lähtivät kesken pitkiä
+pitoja joutuakseen sinua käännyttämään."
+
+"No, joko sinä taas alat", Ingmar sanoi. Ukon sanat olivat kaikuneet
+koko yön hänen korvissaan. Hän ei voinut olla miettimättä, kuka oli
+oikeassa. Mutta nyt hän ei enää tahtonut kuulla pahaa omaisistaan.
+
+Hetken vaiti oltuaan Vahva-Ingmar alkoi naureskella. "Mikä sinua
+naurattaa?" kysyi Ingmar. Hän oli juuri aukaisemaisillaan vesitokeen
+luukkua pannakseen sahan käyntiin. -- "Koulumestarin Gertrudia tässä
+vain tulin ajatelleeksi." -- "Mitäs hänestä tiedät?" -- "Kerrottiin
+vain eilen kirkonkylässä, että häntä yksin Hellgum on totellut." --
+"Mitä Gertrudilla on tekemistä Hellgumin kanssa?"
+
+Ingmar jätti tokeen aukaisematta, sillä sahan päristessä hän ei olisi
+kuullut mitään. Ukko katsoa tiirotti tutkivasti häneen. -- "Äskenhän
+kielsit minua niistä asioista haastamasta." -- Ingmar hymähti. --
+"Milläpä sinua estää, kun oikein tahdot tehdä oman pääsi mukaan", hän
+sanoi.
+
+"Kylläpä oli hupsu tuo Gunhild, lautamies Lauri Klemetinpojan tytär."
+-- "Ei hän mikään hupsu ole", väitti Ingmar vastaan. -- "Oli hän
+sinusta mikä tahansa, mutta hän oli täällä Ingmarilassa silloin tuota
+lahkoa perustettaessa. Heti kotiin tultuaan hän kertoi vanhemmilleen
+kääntyneensä nyt ainoaan oikeaan oppiin ja aikovansa muuttaa heidän
+luotaan Ingmarilaan. Vanhemmat tietenkin tahtoivat kuulla syyn siihen.
+Ka, mitäs muuta kuin voidakseen viettää hurskasta elämää, tytär
+vastasi.
+
+"Vanhemmat tuosta ihmettelemään, etteihän häntä siitä kotonaankaan
+estetä. -- Ei se kuulunut käyvän muuten kuin yhdessä toisten
+samanuskoisten kanssa. -- Muuttavatko he kaikki sitten Ingmarilaan?
+kysyi lautamies. -- Eivät muut, hän vain yksin. Niiden toisten kotona
+kuului olevan totisia kristityitä.
+
+"Lautamies on niitä, jotka eivät vähästä tiuskahtele, ja sekä hän että
+hänen vaimonsa koettivat alussa hyvällä saada Gunhildia järkiinsä.
+Mutta tytön itsepäisyydestä hän viimein kiivastui niin, että sulki
+Gunhildin lukon taakse tuvan peräkamariin ja uhkasi pitää siellä,
+kunnes äly palaisi päähän."
+
+"Mutta Gertrudistahan sinun piti puhua", Ingmar tokaisi väliin. -- "Jos
+maltat odottaa, niin vielä häneenkin ennätetään. Sanonpahan sitten,
+miten jupakka päättyi. Seuraavana päivänä istuivat Gertrud ja Stormin
+Stiina-muori keittiössään kehräämässä, kun lautamiehen emäntä astui
+sisään. He ihan pelästyivät hänet nähdessään. Lautamiehen aina niin
+iloinen emäntä oli nyt itkusta aivan näännyksissä. Mikä teidän on, mitä
+on tapahtunut, mistä olette niin suruissanne? Silloin lautamiehen
+emäntä vastasi: 'Eipä siinä juuri ilonkaan sijaa ole, kun kalleimpansa
+menettää'.
+
+"Tekisi oikein mieleni lyödä heitä", ukko sanoi. -- "Keitä niin?"
+Ingmar kysyi. -- "Hellgumia ja Anna-Liisaa", sanoi Vahva-Ingmar, "he
+olivat yöllä käyneet lautamiehen talossa ja ryöstäneet Gunhildin."
+Ingmar huudahti hämmästyksestä. "Ihan totisesti, rosvon kanssa
+Anna-Liisa on joutunut naimisiin", ukko sanoi.
+
+"Yösydännä he tulivat koputtamaan Gunhildin ikkunaan ja kysyivät,
+miks'ei hän ollut muuttanutkaan Ingmarilaan. Tyttö kertoi, että
+vanhemmat olivat panneet hänet telkien taakse. -- Siihen on perkele
+heidät riivannut, sanoi Hellgum silloin.
+
+"Ja yövuoteilleen vanhemmat kuulivat tämän kaiken." -- "Kuulivatko?" --
+"Kuulivat niinkin; he makasivat viereisessä huoneessa, ja ovi oli
+raollaan, niin että he kuulivat Hellgumin joka sanan." -- "Mutta
+olisivat sitten antaneet viekoittelijalle kyytiä." -- "Eivät tahtoneet,
+he näes antoivat tyttärelleen valintavallan; kuinka he saattoivat
+aavistaa, että hän jättäisi kotinsa, jossa häntä aina oli kohdeltu kuin
+silmäterää. He antoivat toisen puhua ja odottivat vain tyttärensä
+vastaavan, ettei hän ikipäivinä jätä iäkkäitä vanhempiaan." -- "Mutta
+lähtikö hän sitten?" -- "Lähti, sillä Hellgum ei muuten hellittänyt. Ja
+kuullessaan, ettei tytär itse osannut vastustaa häntä, lautamiehen
+vanhukset päästivät hänet menemään. Joillakuilla näes on sellainen
+luonto.
+
+"Mutta aamulla äiti katui ja pyysi miestänsä noutamaan Gunhildin
+takaisin Ingmarilasta. -- 'En lähde', lautamies sanoi, 'en hae enkä
+silmieni eteen halua, jollei omin päinsä kotiin palaa.'
+
+"Silloin lautamiehen emäntä kiirehti koululle ja pyysi Gertrudia
+lähtemään Gunhildin puheille." -- "Menikös Gertrud?" -- "Meni, mutta
+Gunhild ei ottanut hänen puheitaan kuuleviin korviinsa."
+
+"Ei Gunhildia ole minun aikanani meillä näkynyt", sanoi Ingmar
+miettien. -- "Ei olekaan, sillä hän muutti sitten taas takaisin
+vanhempiensa luokse.
+
+"Gertrud sattui nimittäin Gunhildin luota tullessaan tapaamaan
+Hellgumin. Tuossa se on koko pahennuksen aikaansaaja, hän ajatteli. Hän
+meni suoraa päätä Hellgumin luokse ja alkoi torua. Ei hän olisi
+arkaillut, vaikka olisi pitänyt käsiksi käydä." -- "Sillä Gertrudilla
+se on puhelahja!" sanoi Ingmar ihaillen.
+
+"Hän sanoi Hellgumille, että ne ovat pakanallisten sotamiesten eikä
+kristinuskon opettajien tapoja tuommoiset. Mennä yösydännä ryöstämään
+nuori neito vanhempainsa kotoa!" -- "Mitäs Hellgum siihen sanoi?" --
+"Ei hän ensin sanonut mitään, kuunteli vain vähän aikaa ja myönsi
+sitten sävyisästi, että Gertrud oli oikeassa ja että hän oli ollut
+liian innokas. Ja iltapäivällä hän vei Gunhildin takaisin vanhempien
+luokse ja sovitti kaikki."
+
+Vahvan Ingmarin lopetettua Ingmar katsahti hymyillen häneen. "Onpa
+Gertrud oiva tyttö", hän sanoi, "ja Hellgum on suurmies hänkin, vaikka
+vähän liian kiivas." -- "Senkös käsityksen sinä siitä sait!" sanoi
+ukko. "Luulin sinun edes sitä ihmettelevän, miks'ei Hellgum sen enempää
+Gertrudia vastustellut." Ingmarilta loppuivat sanat suusta.
+
+Vahva-Ingmarkin oli hetkisen ääneti, ennen kuin jatkoi. -- "Useat
+kirkonkyläläiset tiedustelivat sinua. He tahtoivat tietää, mille
+puolelle sinä aiot asettua." -- "Eihän se heihin koske, kuulunko minä
+puolelle vai toiselle."
+
+"Kuule nyt sitten vielä yksi seikka", sanoi ukko. "Tämänpitäjäläiset
+ovat ammoisista ajoista tottuneet noudattamaan jonkun johtomiehen
+ohjausta ja esimerkkiä. Mutta Suur-Ingmaria ei nyt enää ole, ja
+koulumestarin valta on mennyttä, eikä kirkkoherrasta ole milloinkaan
+ollut ohjaksien pitelijäksi. Sen tähden niin moni seuraa Hellgumia, kun
+sinä pysyttelet syrjässä." Ingmarin kädet vaipuivat alas, hän näytti
+hervottomalta kuin uuvuksiin ajettu otus. -- "Mutta enhän minä tiedä,
+kuka on oikeassa!" -- "Sitä kai useimmat toivovat, että vapauttaisit
+heidät Hellgumista.
+
+"Usko pois, että me ollessamme talvella poissa ihmisten ilmoilta
+pääsimme monesta ikävyydestä. Pahinta oli tietysti alussa, kun
+ihmisistä vielä oli outoa tuo niiden käännytyskiihko ja niiden
+nimittelyt perkeleiksi ja helvetinkoiriksi. Eikä sekään vielä mitään
+ollut verrattuna siihen, kun kääntyneet lapsetkin alkoivat saarnata."
+
+"Vai saarnasivat lapsetkin", sanoi Ingmar uskomatta oikein, mitä kuuli.
+-- "Niin tekivät; Hellgum niitä oli kehoittanut heittämään leikkinsä ja
+palvelemaan Jumalaa, ja silloin näille tuli into käännyttää
+aikaihmisiä. Ne väijyivät maantiellä kulkijoita ja karkasivat kimppuun
+kuin kimalaisparvi. Ja sitten ladeltiin niin, että sai korviaan
+pidellä: 'Etkö jo sinäkin ala taistella perkelettä vastaan? Vieläkö
+jatkat syntistä elämääsi?'" Ingmar väitti vastaan aina kun vain taisi.
+Hän ei ottanut uskoakseen Vahvan-Ingmarin puhetta. -- "Fält varmaankin
+on syöttänyt tuon kaiken sinulle täytenä totena", hän sanoi.
+
+"Niin, siitähän minun juuri pitikin kertoa", sanoi Vahva-Ingmar.
+"Hullusti ovat Fältinkin asiat. Kun ajattelen, että kaikki tämä on
+saanut alkunsa Ingmarilasta, niin enpä toden totta tahdo iljetä katsoa
+ihmisiä silmiin!"
+
+"Ovatko he tehneet Fältille vääryyttä?" Ingmar kysyi. -- "Nuo lapsethan
+ne; eräänä iltana niiden päähän pälkähti paremman puutteessa mennä
+Fältiä käännyttämään. Niille oli tietenkin selitetty, että Fält on
+maailman suurimpia syntisiä." -- "Mutta ennen aikaanhan lapset
+pelkäsivät Fältiä kuin peikkoa", Ingmar sanoi. -- "Niin nämäkin
+pelkäsivät, mutta varmaankin he olivat päättäneet tehdä oikein urotyön.
+
+"Ne astuivat sitten miehissä hänen tölliinsä, Fältin parhaillaan
+keittäessä itselleen puuroa. Kun ne ovea raottaessaan näkivät
+takkuviiksisen, halkinenäisen Fältin istuvan sisällä ja tuijottavan
+ainoalla silmällään tuleen, pelästyivät ne kaikki tyynni, ja pari
+pienintä lähti käpälämäkeen. Mutta kymmenkunta vanhempaa astui sisään ja
+polvistui lattialle ukon ympärille alkaen laulaa ja rukoilla."
+
+"Mutta eikö hän ajanut heitä ulos?" Ingmar kysyi. -- "Se niille olisi
+ollut parasta", sanoi Vahva-Ingmar, "mutta mikä kumma lie häntä siitä
+estänyt. Oli tainnut ukkoraiska parhaillaan mietiskellä vanhuutensa
+ilotonta yksinäisyyttä. Ehkä sekin vaikutti, että tulijat olivat
+lapsia. Saattoihan se käydä hänen sydämelleen, kun ne aina olivat
+kammonneet häntä. Ja nähdessään nuo kaikki kyynelistä kiiltävät silmät
+itseään kohti kohotettuina hän masentui kokonaan.
+
+"Lapset odottivat vain, että hän olisi karannut pystyyn ja siepannut
+aseen käteensä. Ne lauloivat ja rukoilivat, mutta olivat valmiina
+pakoon heti, kun hän vain liikahtaisi.
+
+"Silloin jotkut heistä huomasivat nykäyksiä Fältin kasvoissa. Nyt on
+parempi väistää kuin odottaa, ne ajattelivat ja nousivat paetakseen.
+Mutta ukko räpytti silmäänsä, ja kyynel vierähti hänen poskelleen.
+Silloin lapset huusivat hallelujaa, ja niinkuin sanottu, nyt Fält on
+ihan kuin höperönä. Hän ei tee muuta kuin juoksee kokouksissa ja
+paastoaa ja rukoilee ja kuuntelee Jumalan ääntä."
+
+"No, ei tuo minusta ollut mikään onnettomuus", Ingmar sanoi. "Fält
+olisi muuten pian juonut itsensä kuoliaaksi." -- "Mitä se sinusta
+olisi, sinullahan on ystäviä menettääkin. Olisi tainnut sekin olla
+mieleesi, jos lapset olisivat saaneet koulumestarinkin käännytetyksi."
+-- "No, mutta kaikkea sitä kuuleekin; ovatko ne lapsipahaiset
+uskaltaneet koulumestarinkin kimppuun?" huudahti Ingmar aivan
+kummissaan. Nyt hänen silmänsä alkoivat aueta näkemään, mitä
+Vahva-Ingmar oli sanonut, että koko pitäjä oli ylösalaisin. -- "Mitä ne
+eivät uskaltaisi; eräänä iltana niitä tuli kouluhuoneeseen parikymmentä
+kappaletta, koulumestarin korjatessa kirjoitusvihkoja, ja alkoivat
+saarnata hänelle." -- "Mitä Storm silloin teki?" kysyi Ingmar, ja häntä
+nauratti vasten tahtoaankin. -- "Hän typertyi ensi aluksi niin, ettei
+tiennyt mitä tehdä tai sanoa. Mutta Hellgum sattui silloin parast'aikaa
+olemaan keittiössä puhelemassa Gertrudin kanssa." -- "Oliko Hellgum
+Gertrudin luona?" -- "Oli, he ovatkin olleet hyviä ystäviä siitä asti
+kun Hellgum myöntyi Gertrudin tahtoon silloin Gunhildista väiteltäessä.
+
+"Kuullessaan meteliä kouluhuoneesta Gertrud sanoi Hellgumille: 'Tulette
+juuri parhaiksi, Hellgum, kuulemaan jotakin uutta. Tästä lähtien
+taitaakin tulla lasten vuoro olla koulumestarin opettajina.' Hellgum
+naurahti sen kuullessaan, sillä hän arvasi asian. Hän ajoi heti lapset
+ulos, ja niin se vallattomuus loppui."
+
+Ingmar huomasi Vahvan-Ingmarin tätä kertoessaan katsovan häneen
+vaanivin silmin. Hänen katseensa oli samanlainen kuin metsästäjän, joka
+karhun kaadettuaan tarkastelee sitä pyssy vireessä, valmiina antamaan
+vielä lisälaukauksen.
+
+"Mitä sinä oikein odottanet minulta?" kysyi Ingmar. -- "Mitä sinulta
+sitten odottaisin, ethän vielä ole aikamieskään. Eikä sinulla mitään
+muuta olekaan kuin kaksi tyhjää kättä." -- "Näyttää ihan siltä kuin
+yllyttäisit minua tappamaan Hellgumin!" -- "Kirkonkylässä arveltiin,
+ettei muuta tarvittaisi kuin että saisit Hellgumin lähtemään tiehensä."
+-- "Ainahan niistä uusista opeista riitaa ja eripuraisuutta syntyy",
+Ingmar sanoi. -- Mutta Vahva-Ingmar ei hellittänyt. "Sillä tavoin
+voisit ainakin näyttää ihmisille, että sinussakin on miestä", hän
+sanoi.
+
+Ingmar kääntyi toisaalle päin ja pani sahan käyntiin. Hän ei olisi
+välittänyt mistään muusta kuin siitä, miten Gertrudin laita nyt oli ja
+oliko hänestäkin tullut hellgumilainen, mutta hän puri luontonsa
+kovaksi eikä kysynyt.
+
+Kahdeksan aikaan Ingmar lähti taloon aamiaiselle. Nyt niinkuin ennenkin
+oli pöydässä talon parasta, ja Halvor sekä Katri olivat kovin
+ystävällisiä. Heti heidät nähdessään Ingmarista tuntui, että
+Vahva-Ingmar oli pannut puolet omiaan. Hänen sydämensä suli uudelleen,
+eikä hän enää uskonut sanaakaan ukon rupatuksista.
+
+Mutta se Gertrudin asia palasi sitten hänen mieleensä ja teki hänet
+niin rauhattomaksi, ettei ruoka maistunut. "Oletko sinä, Katri, nyt
+hiljan käynyt koululla?" hän yht'äkkiä kysyi. -- "En ole", vastasi
+Katri reippaasti, "minä pysyttelen erilläni jumalattomista ihmisistä."
+
+Ingmar ei virkkanut mitään pitkään aikaan, sillä siinä vastauksessa oli
+miettimistä. Pitikö hänen puhua vai pysyä vaiti? Jos hän puhui,
+syttyisi riita kotiväen kanssa, mutta hän ei tahtonut sitäkään, että
+näyttäisi vääryyttä suosivan. -- "En minä koulumestarin luona mitään
+jumalattomuutta huomannut", hän sanoi, "vaikka asuin siellä neljä
+vuotta."
+
+Katri ajatteli nyt samaa kuin Ingmar äsken: ollako vaiti vai puhua.
+Mutta hänen oli pysyttävä totuudessa, vaikka se Ingmarin sydämeen
+koskikin, ja sen vuoksi hän sanoi, että tottahan niitä ihmisiä on
+pidettävä jumalattomina, jotka eivät tottele Jumalan kutsumusta.
+
+Halvor puuttui nyt puheeseen. -- "Onhan äärettömän tärkeätä, että
+lapsia kasvatetaan oikeassa hengessä." -- "Storm on kasvattanut koko
+pitäjän ja sinut, Halvor, myöskin." -- "Mutta hän ei opettanut meille
+oikeata elämää", Katri sanoi. -- "Sitä sinä, Katri, minun mielestäni
+kumminkin aina olet koettanut." -- "Tiedätkös, Ingmar, mitä se vanhan
+opin mukainen elämä on? Se on kuin käymistä pyöreän tukin päällä;
+vaaput sillä hetkisen, mutta ykskaks olet kumossa. Mutta kun
+kristitoverini minua käsistä tukevat, voin minä lankeamatta käydä
+vanhurskauden kapeata tietä." -- "Kyllä voitkin", Ingmar sanoi, "mutta
+ei siitä ole mitään ansiotakaan." -- "Vaikeata se sittenkin on,
+vaikk'ei enää mahdotonta."
+
+"Mutta mitä sinä aioit sanoa koulumestarista?" Ingmar kysyi. -- "Niin,
+meidän uskolaisemme ottivat lapsensa pois koulusta. Me emme tahdo antaa
+lastemme kuulla vanhaa oppia." -- "Mutta mitä koulumestari siitä
+sanoi?" -- "Hän sanoi, että laki käskee lasten käydä koulua." -- "Sitä
+mieltä minäkin olen." -- "Sitten hän haetutti lautamiehellä Israel
+Tuomaanpojan ja Kristo Laurinpojan lapset takaisin." -- "Ja siitä
+lähtien te olette vihoissa Stormin kanssa." -- "Onpa meillä omat
+seuramme." -- "Ettekö liene vihoissa kaikkien ihmisten kanssa?" -- "Me
+väistymme niiden tieltä, jotka viettelisivät meitä syntiin."
+
+Kuta pitemmälle he puhelivat, sitä enemmän he alensivat ääntään.
+Jokainen arasteli sanojensa vaikutusta. Heitä pelotti, miten tämä
+keskustelu päättyisi.
+
+"Mutta Gertrud käski sanomaan terveisiä", sanoi Katri, koettaen puhua
+iloisemmalla äänellä. "Hellgum on tänä talvena monesti puhellut hänen
+kanssaan, ja häneltä kuulin, että Gertrud tänä iltana liittyy meihin."
+
+Ingmarin huuli alkoi vavahdella. Hänellä oli koko päivän ollut
+sellainen tunne, kuin olisi tiennyt pyssymiehen häntä vaanivan, ja nyt
+laukaus pamahti. Nyt se lävisti hänen ruumiinsa. -- "Vai teidän
+seuraanne hän nyt pyrkii", hän sanoi melkein kuulumattomalla äänellä.
+"Kun sinne saloille yhdeksikin talveksi upottautuu, saattaa täällä
+tapahtua mitä tahansa."
+
+Ingmar melkein uskoi, että Hellgum oli kaiken aikaa vain tavoitellutkin
+Gertrudin käännyttämistä.
+
+"Mutta mitenkä minun nyt käy?" pääsi Ingmarilta. Hänen äänensä
+soinnahti ihmeellisen avuttomalta. -- "Yhdy sinäkin meidän seuraamme",
+vastasi Halvor oitis. "Hellgum on nyt täällä, ja pian hän sinutkin
+käännyttää, kun vain puhut hänen kanssaan." -- "Mutta jospa en
+suostukaan käännytettäväksi", Ingmar sanoi. Halvor ja Katri tulivat
+aivan sanattomiksi.
+
+"Jospa minä en huolikaan muusta opista kuin mitä isäni uskoi", Ingmar
+sanoi toistamiseen. -- "Älä sano, ennen kuin puhut Hellgumin kanssa",
+sanoi Katri. -- "Mutta entäpä jos en liity teihin? Kai te silloin
+tahdotte päästä erillenne minusta", sanoi Ingmar nousten seisaalleen.
+
+Kun vastausta ei kuulunut, tuntui Ingmarista kuin maa olisi pettänyt,
+mutta samalla hän nosti päänsä pystyyn ja katsoi rohkeasti ympärilleen.
+Parasta on saada nyt yhdellä kertaa kaikki selväksi, hän ajatteli.
+
+"Mitenkä sitten olette ajatelleet sahalle tehdä?" Ingmar kysyi
+edelleen. Halvor ja Katri katsoivat toisiinsa, mutta kumpikaan ei
+rohjennut vastata. -- "Muista nyt sentään, Ingmar, että sinähän meille
+olet läheisin koko maailmassa", sanoi Halvor. -- "Niin niin, mutta
+miten te sitten teette sahalle?" kysyi Ingmar hellittämättä. --
+"Sahaahan nyt sinä, Ingmar, ensin tukkisi loppuun."
+
+Halvorin välttelevistä vastauksista Ingmar alkoi arvata asianlaidan. --
+"Taidatte sen jälkeen vuokrata sahan Hellgumille?" Ingmarin kiihkeys
+hämmensi kokonaan Halvorin ja Katrin ajatukset. Siitä lähtien kun hän
+sai kuulla Gertrudin kääntymyksen, oli mahdotonta saada häntä
+tyyntymään. -- "Anna nyt Hellgumin puhua kanssasi", sanoi Katri häntä
+lepyttääkseen. -- "En minä häntä estä puhumasta, mutta pitäähän minun
+kuitenkin saada tietää, minkä mukaan minun on meneteltävä." -- "Sinun
+parastasihan me aina olemme katsoneet." -- "Mutta sahan te vuokraatte
+Hellgumille", Ingmar sanoi. -- "Meidän on hankittava Hellgumille
+jotakin sopivaa tointa, että hän voisi jäädä kotimaahan. Ajateltiin,
+että te kahden rupeaisitte yhtiömiehiksi, jos nimittäin sinä käännyt
+oikeaan uskoon. Hellgum on hyvä työntekijä."
+
+"Mistähän asti sinä, Halvor, lienet ruvennut karttelemaan suoraa
+puhetta?" sanoi Ingmar. "Enhän minä kysy muuta kuin saako Hellgum
+sahan." -- "Hän saa sen, jollet sinä taivu Jumalan tahtoon", sanoi
+Halvor. -- "No, kiitokset siitä, Halvor, nyt minä tiedän mitä etuja
+teidän uskoonne kääntymisestä olisi." -- "Älä sinä nyt tahallasi käännä
+meidän ajatustamme väärin", sanoi Katri. -- "Kyllä minä tarkoituksen
+ymmärrän", Ingmar sanoi, "jollen yhdy teidän uskoonne, menetän minä
+sekä Gertrudin että sahan ja vanhan kotini."
+
+Ingmar lähti kiireesti huoneesta. Hän ei uskaltanut jäädä sinne
+kauemmaksi.
+
+Pihalle tultuaan hän ajatteli uudelleen: parasta on saada kaikesta
+selko yhdellä kertaa. Parasta on saada tietää, minkä mukaan minun nyt
+on meneteltävä.
+
+Hän lähti pitkin askelin kävelemään kirkonkylän koululle.
+
+Kun Ingmar saapui koulun puutarhan veräjälle, sataa ripotteli
+parhaillaan haaleita, hienoja pisaroita. Jokainen pensas tuossa
+kauniissa puutarhassa oli puhkeamaisillaan lehteen ja parhaassa
+kasvussa. Maa oli käynyt niin äkkiä vihannaksi, että ruohon nousemisen
+melkein näki silmillään. Gertrud seisoi ovella katselemassa
+kevätsadetta, ja rappusten molemmin puolin kasvavat tuomet ojensivat
+juuri lehtiin puhkeavat oksansa hänelle katokseksi.
+
+Ingmarista oli tuo sulous ja rauha niin outoa, että hän hetkiseksi
+seisahtui sitä katselemaan. Hänen kiihkoinen mielensä rauhoittui vielä
+kerran. Hän sulki veräjän hyvin hiljaa ja astui Gertrudia kohti, joka
+ei vielä ollut huomannut häntä.
+
+Mutta lähemmäs tultuaan hän vielä kerran seisahtui ihmettelemään
+Gertrudia. Heidän viimeksi tavatessaan Gertrud oli ollut vielä melkein
+lapsi, mutta sen jälkeen hänestä oli yhdessä vuodessa tullut
+uljaskasvuinen neito. Gertrud oli nyt pitkä ja solakka ja täysin
+kehittynyt. Hieno kaula kannatti kaunista päätä, iho oli
+untuvanvalkoinen, vain poskilla se somasti punertui heleänvereväksi.
+Silmissä oli syvä, ikävöivä loiste, ja nuo ennen leikilliset ja virkeät
+kasvot kuvastivat nyt vakavuutta ja kiihkotonta kaihoa.
+
+Nähdessään Gertrudin sellaisena Ingmar tunsi sydämensä täyttyvän
+suloisella tunteella, ja hänen mielensä kävi hiljaisen juhlalliseksi,
+aivan kuin suurena pyhäpäivänä. Se tunne oli niin kaunista, että hänen
+teki mieli langeta polvilleen kiittämään Jumalaa.
+
+Mutta heti Ingmarin nähdessään Gertrud yht'äkkiä jäykkeni, ja hänen
+silmäkulmansa kiristyivät niin, että niiden väliin ilmestyi matala
+ryppy.
+
+Ingmarin ajatukset kulkivat tänään tavallista nopeammin. Hän huomasi
+heti, ettei Gertrud pitänyt hänen tulostaan, ja se viilsi hänen
+mieltään kuin veitsellä. Hänet tahdotaan riistää sinulta, hän ajatteli.
+Ja he ovat jo riistäneet hänet.
+
+Pyhäinen rauha meni menojansa, ja sen sijaan äskeinen kiihkoinen
+rauhattomuus valtasi mielen. Ingmar alkoi heti puheen siitä asiasta,
+oliko totta, että hän aikoi liittyä Hellgumin uskolaisiin. Gertrud
+myönsi sen todeksi. Ingmar kysyi, oliko hän ajatellut sitä, etteivät
+hellgumilaiset salli hänen seurustella muiden kuin samanuskoisten
+kanssa. Gertrud vastasi hiljaisesti, että hän kyllä oli ajatellut.
+
+"Oletko saanut isäsi ja äitisi suostumuksen?" Ingmar kysyi. -- "En",
+Gertrud vastasi, "he eivät vielä tiedä mitään." -- "Mutta Gertrud..."
+-- "Vaiti, Ingmar, minun täytyy se tehdä saadakseni rauhaa. Jumala
+minua pakottaa." -- "Kaikkea vielä", Ingmar ehätti sanomaan, "ei sitä
+Jumala tee, vaan..." -- Gertrud käännähti kiivastuen häneen päin.
+Ingmar käänsi puheensa toisaalle: "Sen vain tahdon sanoa, että minä en
+milloinkaan hellgumilaisiin liity. Jos sinä käännyt, tulee meistä
+ikuinen ero."
+
+Gertrud katsoi häneen niinkuin olisi sanonut, että mitä se oikeastaan
+häneen koskee.
+
+"Älä tee sitä, Gertrud", Ingmar pyysi. -- "Älä usko, että minä sitä
+kevytmielisesti teen. Olen sen tarkasti ajatellut." -- "Ajattele
+sentään kerran vielä." -- Gertrudin maltti alkoi loppua ja hän kääntyi
+poispäin. -- "Ajattele sitä vielä Hellguminkin tähden", sanoi Ingmar
+tulistuen ja tarttui Gertrudin käsivarteen ikään kuin pidättääkseen
+häntä. Gertrud pudisti pois hänen kätensä. -- "Oletko mieletön,
+Ingmar?" -- "Olen, olen", Ingmar vastasi, "mielettömäksihän näistä
+Hellgumin vehkeistä tulee, mutta loppu niistä on tehtävä." -- "Mistä on
+tehtävä loppu?" -- "Sen saat toiste tietää."
+
+Gertrud nytkäytti olkapäitään. "Hyvästi nyt, Gertrud", Ingmar sanoi,
+"ja muista minun sanoneen, ettei sinusta koskaan hellgumilaista tule."
+-- "Mitä sinä, Ingmar, oikein aiot tehdä?" tyttö kysyi hiukan
+levottomana. -- "Hyvästi, Gertrud, ja paina mieleesi mitä sanoin",
+Ingmar huusi mennessään jo puolitiessä veräjälle päin.
+
+Ingmar lähti takaisin kotiinpäin. Jospa olisin yhtä viisas kuin isäni,
+hän ajatteli mennessään. Jospa minulla olisi Suur-Ingmarin mahti! Mihin
+minä nyt ryhdyn? Menetänhän yhdellä kertaa kaikki, mistä pidän, enkä
+mitään neuvoa keksi.
+
+Siitä hän vain oli selvillä, että jollei hän jollakin lailla pelastu
+tästä onnettomuudesta, ei Hellgumkaan ehein nahoin pääse.
+
+Ingmar meni Vahvan-Ingmarin mökille Hellgumia tapaamaan. Ovelle
+tultuaan hän kuuli sisästä kiihkeätä, kovaäänistä puhetta. Ingmar
+kääntyi poispäin huomatessaan että mökissä oli vieraita. Mennessään hän
+kuuli oudon miesäänen äkäisesti sanovan: "Me kolme olemme veljeksiä,
+olemme tulleet pitkän matkan päästä, ja nyt me vaadimme sinut, Johan
+Hellgum, vastaamaan nuorimmasta veljestämme, joka toissa vuonna lähti
+Amerikkaan. Siellä hän kuuluu menneen sinun lahkoosi, ja näinä päivinä
+sieltä tuli kirje, että hän on tullut hulluksi sinun oppisi
+miettimisestä."
+
+Ingmar kiiruhti pois. Hellgumilla oli siis muitakin syyttäjiä kuin hän,
+ja kaikki yhtä neuvottomia.
+
+Ingmar laskeutui mäen alla olevalle sahalle, jonka Vahva-Ingmar jo oli
+pannut käyntiin. Keskeltä sahan pärinää ja kosken hyrskyvää pauhua
+Ingmar luuli kuulevansa hätähuutoa. Ei hän kuitenkaan välittänyt siitä
+sen enempää. Hän välitti vähät kaikesta muusta paitsi vihastaan, joka
+yhä yltyi. Hän muistutteli mieleensä mitä kaikkea Hellgum oli häneltä
+riistänyt: sekä Gertrudin että Katrin ja sahan ja vanhan kodin.
+
+Vielä kerran sattui samanlainen kiljahdus hänen korviinsa. Ingmarin
+päähän juolahti, että kenties Hellgum oli joutunut vierasten kanssa
+käsikähmään. Eipä haittaisi, vaikka peittoaisivat hänet kuoliaaksi, hän
+ajatteli.
+
+Silloin kuului kova avunhuuto, ja Ingmar lähti juoksemaan rinnettä
+ylöspäin.
+
+Kuta lähemmäksi hän tuli, sitä selvemmin Hellgumin avunhuuto kuului, ja
+tuvalle ehtiessään hän tunsi maan järisevän tappelun jyskeestä.
+
+Ingmarin tapana oli aina kulkea ovista hyvin hiljaa, ja tällä kertaa
+hän avasi oven kahta varovammin. Hän livahti tupaan melkein ujona.
+Hellgum seisoi siellä seinään nojaten ja torjui kirvesnysällä toisten
+hyökkäyksiä. Vieraat, jotka kaikki kolme olivat väkeviä, kookkaita
+miehiä, iskeä jyhmivät häntä haloilla. Pyssyjä heillä ei ollut
+muassaan, ja nähtävästi he siis olivat tulleet vain antamaan
+Hellgumille pieksäjäisiä, mutta hänen iskiessään vastaan oli heidän
+vereensä tarttunut kiihko, ja nyt he tavoittelivat Hellgumin henkeä.
+
+Ingmarin tuloon he eivät kiinnittäneet sen enempää huomiota, kuin että
+mikä lienee pitkä pojanjalli vääntäytynyt sisään.
+
+Ingmar seisoi hetken aikaa katselijana. Hänestä tuntui melkein samalta
+kuin olisi unessa yht'äkkiä saanut nähdä mitä enimmän toivoi, voimatta
+käsittää mistä se tuli. Hellgum huusi vähän väliä apua. Älä luule minua
+niin typeräksi, että sinua auttaisin, Ingmar ajatteli.
+
+Muuan miehistä sai isketyksi Hellgumia päähän niin, että hän kaatui ja
+kirves hänen kädestään heltisi. Toiset viskasivat silloin halot
+nurkkaan, tempaisivat esiin puukkonsa ja heittäytyivät Hellgumin
+päälle. Mutta silloin nopea ajatus lensi Ingmarin päähän. Hänen
+suvustaan sanottiin ennen aikaan, että jokaisen heistä piti kerran
+elämässään tehdä jotakin häpeällistä tai väärää. Oliko nyt hänen
+vuoronsa?
+
+Yht'äkkiä muuan ahdistajista tunsi kahden käsivarren takaapäin
+tarttuvan vyötäisiinsä, tempaavan hänet ilmaan ja lennättävän ovesta
+ulos. Toiselle kävi samalla tavalla ennen kuin edes yritti nousta, ja
+kolmas, joka jo ehti seisoalleen, sai sellaisen töytäyksen, että kaatua
+rojahti takaperin sinne mihin toisetkin.
+
+Viskattuaan heidät kaikki pois tuvasta Ingmar asettui ovelle seisomaan.
+
+"Eikös tee mielenne koettamaan uudestaan?" hän sanoi naurussa suin. Hän
+ei paljoa välittänyt, vaikka olisivatkin käyneet hänen kimppuunsa.
+Olisi ollut hauskaa kerran ponnistaa voimainsa takaa.
+
+Veljekset näyttivätkin halukkailta alkamaan tappelun uudestaan. Silloin
+yksi heistä huusi, että heidän piti paeta. Hän näki polulla lepikön
+takana jonkun tulevan.
+
+Mutta heitä raivostutti se, että Hellgum pääsi heidän käsistään, ja
+juuri pois kääntyessään muuan heistä juoksi takaisin, kavahti Ingmaria
+kohti ja iski häntä puukolla niskaan. -- "Siitä saat; mitä sekaannut
+meidän asioihimme", hän kiljaisi. Ingmar valahti pitkäkseen lattialle,
+ja talonpoika juoksi nauraa hohottaen tiehensä.
+
+Parin minuutin päästä Katri saapui mökille. Hän tapasi Ingmarin
+istumassa kynnyksellä, painellen niskassaan olevaa haavaa. Sisällä
+tuvassa hän näki Hellgumin, joka jo oli seisoallaan seinän varassa.
+Hänellä oli vielä kirves kädessä. Kasvot olivat yltäänsä verissä.
+
+Katri ei ollut nähnyt pakolaisia. Hän luuli Ingmarin hyökänneen
+Hellgumin kimppuun ja haavoittaneen häntä.
+
+Katri säikähti niin että horjahteli. Ei, mahdotonta se on, hän
+ajatteli, kuinka meidän suvussamme voisi olla murhamiehiä! Samassa hän
+muisti äitinsä. Sepä se on, hän tulee äitiinsä, hän itsekseen mietti.
+
+Katri kiiruhti Ingmarin ohi Hellgumin luokse. "Ei, ei, auta ensin
+Ingmaria", Hellgum huusi. -- "Eihän toki murhaajaa ennen kuin hänen
+uhriaan", Katri sanoi. -- "Ingmaria ensin, Ingmaria ensin", huusi
+Hellgum. Hän oli niin kiihkoissaan, että heristi kirvestään Katria
+vastaan. "Ingmarhan murhaajat löi ja minun henkeni pelasti."
+
+Kun Katri viimein sai asiasta oikean selon ja kääntyi katsomaan
+Ingmaria, oli tämä jo noussut ja mennyt ulos. Katri näki hänen käydä
+hoipertelevan pihan poikki tielle päin.
+
+Silloin Katri lähti rientämään hänen jälkeensä. "Ingmar, Ingmar!" hän
+huusi.
+
+Ingmar astui edelleen kääntymättä edes katsomaan, mitä Katri huusi.
+
+Katri tavoitti hänet pian ja tarttui hänen käsivarteensa.
+
+"Seisahduhan, Ingmar, että saan sitoa haavasi."
+
+Ingmar pudisti hänet pois ja jatkoi kulkuaan. Hänen silmänsä olivat
+selkoselällään, mutta hän kompuroi eteenpäin ihan kuin sokea, tiellä
+pysymättä. Haavasta vuotanutta verta oli hänen vaatteidensa alitse
+valunut toinen kenkä täyteen. Joka askelella sitä pursui kengästä,
+jättäen maahan punaisen läikän.
+
+Katri kulki käsiään väännellen jäljessä. "Seisahdu Ingmar, seisahdu
+Ingmar! Minne sinä menet? Seisahdu Ingmar!"
+
+Ingmar painui vain yhä syvemmälle metsään, missä hän ei voinut saada
+yhdenkään ihmisen apua.
+
+Katri katseli hänen kenkäänsä, joka oli verta täynnä. Kuta kauemmas hän
+eteni, sitä runsaammin tihkui verta askelten sijoihin.
+
+Nyt hän menee ja piiloutuu sinne metsiin ja antaa verensä juosta
+kuiviin, Katri ajatteli.
+
+"Jumala sinua siunatkoon, Ingmar, siitä että Hellgumia autoit", sanoi
+Katri lempeällä äänellä. "Tarvittiinpa siihen miehen voimia ja
+uskallusta."
+
+Ingmar hoiperteli edelleen hänestä huolimatta.
+
+Katri riensi hänen ohitsensa ja asettui seisomaan hänen eteensä. Ingmar
+muutti suuntaansa, mutta ei nostanut silmiään maasta eikä muuta sanonut
+kuin mutisi: "Mene Hellgumia auttamaan!"
+
+"Kuulehan Ingmar, kun minä sanon. Meitä Halvorin kanssa pahoitti
+kovasti se, mitä aamulla tuli sinulle sanotuksi. Olin nyt juuri menossa
+sanomaan Hellgumille, että kävi miten kävi, sinä saat pitää sahan."
+
+"No, nyt se kumminkin on annettava Hellgumille", kuului Ingmar sanovan.
+
+Hän astui astumistaan, kompasteli tukkeihin ja kiviin, mutta ei
+pysähtynyt.
+
+Katri koetti ehtiä jäljessä ja puheillaan saada häntä taipumaan.
+"Annathan anteeksi, että minä ensi näkemällä erehdyin ja luulin sinun
+tapelleen Hellgumin kanssa. Enhän voinut juuri muuta luulla."
+
+"Mutta omaa veljeäsi sinä kyllä saatoit luulla murhamieheksi", sanoi
+Ingmar, kääntämättä kasvojaan häneen päin.
+
+Hän astui yhä samaa menoa eteenpäin. Kun hänen tallaamansa ruoho
+jälleen nousi pystyyn, tippui sen korsista verta.
+
+Vasta kuullessaan sen äänen, jolla Ingmar Hellgumin nimeä mainitsi,
+alkoi Katri oikein käsittää hänen vihansa määrättömyyden. Samalla
+hänelle selvisi, että Ingmarin teossa olikin jotakin suurenmoista.
+
+"Sinä, Ingmar, saat vielä paljon kiitosta ja mainetta tämänpäiväisestä
+teostasi", hän sanoi. "Kuinka sinä nyt tahtoisit kuolla pois ja jättää
+kiitoksesi saamatta?"
+
+Edestäpäin kuului Ingmarin pilkkanauru. Hän käänsi Katriin päin
+kalpeat, riutuneet kasvonsa. -- "Miks'et mene kotiin, Katri? Kyllä
+tiedän, ketä sinun enimmän tekee mielesi auttaa."
+
+Hän alkoi yhä pahemmin horjahdella, ja nyt näkyi maassa hänen
+jäljessään katkeamaton veriviiru.
+
+Tuo hillitön verenvuoto käänsi lopultakin kokonaan Katrin mielen. Hän
+oli aina kovin pitänyt Ingmarista, ja nyt, kun hän näki Ingmarin
+vertavuotavana, virisi rakkaus uuteen liekkiin. Ja nyt hän oli ylpeäkin
+veljestään. Ingmar oli osoittanut olevansa terve oksa vanhassa jalossa
+puussa.
+
+"Ingmar", Katri sanoi, "minusta sinä teet väärin Jumalan ja ihmisten
+edessä, jos tuolla lailla hukkaat henkesi. Ja jos minä voin tehdä
+jotakin, mikä sinulle antaisi takaisin elämänhalun, niin sano se vain."
+
+Ingmar seisahtui ja tarttui käsin kiinni puunrunkoon pysyäkseen
+pystyssä. Hän nauroi ensin katkeraa epäluulon naurua ja sanoi sitten:
+
+"Lähettäisitköhän Hellgumin takaisin Amerikkaan?"
+
+Katri ei vähään aikaan vastannut, katseli vain Ingmarin vasemman jalan
+ympärille kertyvää verilätäkköä. Hän koetti saada itselleen selväksi
+mitä veli oikeastaan vaati. Oliko se jotakin sellaista, että hänen
+pitäisi luopua siitä kauniista taivaallisesta yrttitarhasta, jossa hän
+oli koko talven elänyt, ja uudestaan alkaa viheliäinen ja syntinen
+maallinen elämänsä, josta hän kerran jo oli päässyt?
+
+Ingmar kääntyi kokonaan häneen päin. Hänen kasvonsa olivat keltaiset
+kuin vaha, iho oli ohimoissa tahmistunut kiinni luuhun, ja nenä oli
+kylmän kalpea kuin kuolleella. Mutta iso alahuuli työntyi esille
+pontevampana kuin koskaan ennen, ja suupielessä oli jyrkkä piirre.
+Tuollaisena hänen ei voinut odottaa hellittävän vaatimuksestaan.
+
+"En usko, että me molemmat, Hellgum ja minä, mahdumme elämään tässä
+pitäjässä", Ingmar sanoi, "mutta minun tehtäväni kai silloin on
+väistyä."
+
+"Ei", sanoi Katri päättävästi, "jos vain minä saan sinua hoitaa niin,
+että jäät eloon, lupaan toimittaa Hellgumin matkustamaan pois."
+
+Jumala voi kyllä lähettää meille toisen auttajan, Katri ajatteli sitä
+sanoessaan, mutta minä en nyt keksi parempaa keinoa kuin totella
+Ingmaria. -- -- --
+
+Ingmarin haava oli sidottu ja lääkitty. Se ei ollut vaarallinen,
+muutamia päiviä vain hänen oli pysyttävä vuoteessa. Hänelle oli tehty
+sija talon yläkertaan, ja Katri istui vuoteen vieressä.
+
+Koko sen päivän Ingmar houraili äskeisistä tapahtumista. Katri huomasi
+pian, että hänen mieltään rasitti jokin muukin kuin Hellgum ja saha.
+
+Kun hän illalla tuli tuntoihinsa ja rauhoittui, sanoi Katri hänelle:
+"Täällä on muuan, joka tahtoisi tulla puheillesi." Ingmar vastasi,
+ettei hän jaksa puhella kenenkään kanssa. -- "Mutta minä luulen, että
+se tekisi sinulle hyvää", sanoi Katri.
+
+Sitten Gertrud astui Ingmarin huoneeseen. Hän oli hyvin juhlallinen ja
+liikuttunut. Ingmar oli pitänyt Gertrudista silloinkin, kun hän
+useimmiten vain laski leikkiä ja pientä pilaa, mutta se vierastutti
+häntä kuitenkin sen verran, ettei hänessä oikeata rakkautta syttynyt.
+Mutta koko viimetalvinen kaipaus ja rauhattomuus oli nyt muuttanut
+Gertrudin niin toisenlaiseksi, että Ingmar hänet nähdessään tunsi aivan
+hillitöntä ikävää ja halua voittaa hänet itselleen.
+
+Gertrudin tullessa hänen vuoteensa viereen Ingmar peitti kädellään
+silmänsä.
+
+"Etkö tahdo nähdä minua?" Gertrud kysyi.
+
+Ingmar pudisti päätään. Nyt hän vuorostaan oli oikullinen kuin lapsi.
+
+"Sanoisin sinulle vain pari sanaa", Gertrud virkkoi.
+
+"Tulet kai puhumaan kääntymyksestäsi hellgumilaiseksi."
+
+Gertrud laskeutui polvilleen vuoteen viereen ja koetti nostaa Ingmarin
+kättä pois hänen silmiltään.
+
+"Se on sellaista, jota et vielä tiedä, Ingmar."
+
+Ingmar katsoi häneen kysyvin silmin, mitään sanomatta. Gertrud punastui
+ja epäröi hetkisen, mutta sanoi sitten: "Kun sinä viime vuonna muutit
+meiltä, olin minä juuri alkanut pitää sinusta oikealla tavalla."
+
+Ingmar lensi aivan punaiseksi ja hymyili hetkisen mielihyvästä, mutta
+sitten hän heti jäykistyi ja alkoi epäillä. -- "Minä ikävöin sinua niin
+kovasti, Ingmar." Ingmar ei sitä uskonut, mutta hymyili kuitenkin ja
+taputteli hieman Gertrudin kättä kiitokseksi hänen hyvyydestään. --
+"Etkä sinä sitten enää kertaakaan käynyt minua katsomassa", sanoi
+Gertrud nureksien. "Aivan kuin olisit kokonaan unohtanut."
+
+"En tahtonut nähdä sinua, kun en vielä ollut kyllin varakas tullakseni
+sinua kosimaan", sanoi Ingmar, aivan kuin sen olisi pitänyt niin
+ollakin.
+
+"Mutta minä en luullut sinun enää välittävän minusta!" Kyyneleet
+nousivat Gertrudin silmiin. "Et voi käsittää, kuinka sanomattoman ikävä
+tämä vuosi on ollut. Hellgum on ollut minulle kovin hyvä ja käynyt
+lohduttelemassa. Hän sanoi, että sydämeni saisi rauhan, jos kokonaan
+antaisin sen Jumalalle."
+
+Ingmar katsoi nyt häneen hellästi odottavin silmin.
+
+"Tänään tullessasi minä säikähdin. Pelkäsin, etten voisi pysyä lujana
+sinua vastaan ja että taistelu alkaisi uudestaan."
+
+Nyt alkoi kirkas hymy kajastaa Ingmarin kasvoissa. Hän oli yhä vaiti.
+
+"Mutta tänä iltana kuulin, että sinä, Ingmar, olit auttanut vihaamaasi
+miestä. Ja silloin en enää voinut hillitä itseäni." Gertrudin posket
+sävähtivät veripunaisiksi. "Tunsin, etten jaksa tehdä sellaista, joka
+erottaisi minut sinusta."
+
+Samassa hän kumartui Ingmarin puoleen ja suuteli hänen kättään.
+
+Ingmarista oli kuin olisivat suuret kellot suurta pyhää soittaen
+kumisseet hänen korviinsa. Hiljaa riutui hänen mielensä
+sunnuntairauhaan, ja oli kuin kielellä olisi tuntunut rakkauden
+simansuloinen maku, siitä mieluisana leviten kautta koko ruumiin.
+
+
+
+
+
+JÄLKIMMÄINEN OSA
+
+
+
+
+L'UNIVERSIN HAAKSIRIKKO
+
+
+Eräänä sumuisena kesäyönä vuonna 1880, siis pari vuotta ennen kuin
+koulumestari rakensi rukoushuoneensa ja Hellgum palasi Amerikasta,
+kulki suuri ranskalainen valtamerilaiva L'Univers Atlantin yli,
+matkalla New Yorkista Havre'iin.
+
+Kello oli noin neljä aamulla, ja kaikki matkustajat sekä useimmat
+laivamiehet nukkuivat kojuissaan. Laivan tilavilla kansilla ei vielä
+ollut ketään.
+
+Aamun sarastaessa muuan vanha ranskalainen merimies käänteli ja
+kieritteli itseään riippumatossaan saamatta unta silmiinsä. Meri
+lainehti hiukkasen, ja laivan puuosat natisivat ja ruskivat myötäänsä,
+mutta se ainakaan ei voinut estää häntä nukahtamasta.
+
+Hänen ja hänen toveriensa makuusuojana oli laaja, mutta hyvin matala
+katos välikannella. Sitä valaisi pari lyhtyä, joiden tuikkeessa näkyi
+pitkät rivit harmaita makuuverkkoja nukkujineen heilahtelevan laivan
+käännähdysten mukaan. Jokin tuulenhenkäys osui toisinaan ilmaluukusta
+sisään niin raikkaan kosteana, että merimiesvanhuksen mieleen selvästi
+kuvautui koko meri, joka siellä ulkona sumun kattamana keinui vihrein
+aalloin.
+
+Ei ole mitään meren vertaista, hän ajatteli.
+
+Samassa kaikki äänet yht'äkkiä vaikenivat kuin ihmeen johdosta. Ei
+kuulunut koneiden jyskettä eikä touvien natinaa, ei laineiden
+läikkymistä, ei tuulen huminaa, ei kerrassaan mitään.
+
+Oli aivan kuin laiva olisi uponnut. Merimiehen mieleen juolahti, että
+nyt siis häntä ei koskaan kääritä vainajan liinoihin eikä panna
+ruumisarkkuun, vaan he kaikki jäävät sellaisinaan ikuisiksi ajoiksi
+heilumaan harmaissa makuuverkoissaan syvällä meren sisässä.
+
+Ennen oli mereen hautaaminen häntä aina pelottanut. Nyt se tuntui
+oikein hyvältä. Lainehtiva, läpikuultava vesi tuntui paljon
+mieluisammalta peitteeltä kuin musta, raskas, tukehduttava hautausmaan
+multa.
+
+Ei ole mitään meren vertaista, hän uudelleen ajatteli.
+
+Mutta sitten hänen mielensä taas alkoi käydä rauhattomaksi. Kuinkahan
+hänen sielunsa käy, kun hän jää makaamaan meren syvyyteen saamatta
+viimeistä voitelua? Hän pelkäsi, että osaakohan se sieltä milloinkaan
+ylös taivaaseen.
+
+Samassa näkyi kynttilän valo pilkottavan kokan puolelta, jonnepäin
+makuusuoja kapeni, ja hän painautui riippumattojen alitse katsomaan
+mistä se näkyi. Sieltä lähestyikin kaksi ihmistä palavat kynttilät
+käsissään. Hän kurottautui yhä alemmas katsoakseen tarkemmin keitä ne
+olivat.
+
+Makuuverkot olivat niin lähetysten ja niin matalalla, että jos joku
+tahtoi nukkujia tuuppimatta päästä huoneen lävitse, oli parasta kulkea
+nelinryömin. Merimiesvanhus ihmetteli kovin, keitä ne olivat, jotka
+kykenivät sitä tietä kulkemaan.
+
+Kohta ne tulivatkin näkyviin. Ne olivat kaksi pientä messupoikaa, jotka
+kumpikin kantoivat vahakynttilää. Hän näki selvästi poikain pitkät,
+mustat kauhtanat ja lyhyeksikerityt päät.
+
+Se ei merimiestä ensinkään kummastuttanut. Hän ajatteli vain, että
+tietystihän noin pienet mahtuivat kulkemaan makuusijojen alitse,
+vieläpä kynttilöitä kantaen.
+
+Lieneeköhän siellä pappikin mukana, hän ajatteli. Samassa hän kuuli
+heleän tiu'un kilinää ja näki jonkun tulevan jäljestäpäin. Mutta se ei
+ollut pappi, vaan vanha eukko, joka ei ollut paljon messupoikia
+pitempi.
+
+Eukko näytti hänestä tutulta. "Eiköhän vain liene äitini", hän sanoi.
+"Äitiä pikkuisempaa ihmistä en ole koskaan nähnyt. Ja kukapa muu voisi
+hiipiä noin äänettömin askelin, ketään herättämättä."
+
+Hän huomasi, että äidillä oli mustan pyhähameensa päällä polviin asti
+ulottuva, pitsireunainen messupaita, samanlainen kuin papeilla. Hän
+kantoi kädessään sitä suurta messukirjaa, jonka kannessa oli kultainen
+risti ja jonka hän oli monet tuhannet kerrat nähnyt kotipitäjän kirkon
+alttarilla.
+
+Messupojat panivat kynttilänsä lattialle ja laskeutuivat polvilleen
+hänen riippumattonsa viereen, heilutellen kumpikin suitsutusastiaansa.
+Merimies tunsi pyhänsavun hienon tuoksun, näki sen sinisinä kierteinä
+kohoilevan ilmaan ja kuuli suitsutusastiain ketjujen helinän.
+
+Sillä aikaa äiti aukaisi messukirjan, ja merimies kuuli hänen lukevan
+siitä, luultavasti kuoleman sakramenttia.
+
+Nyt hän mielellään tahtoi levätä kuoltuaan meren syvyydessä. Siellä oli
+paljon parempi olla kuin hautausmaan mullassa.
+
+Hän oikaisihe pitkäkseen riippumatossaan, ja vielä kotvan aikaa hän
+kuuli äitinsä hymisten lukevan latinalaisia sanoja. Pyhäsavu kiemurteli
+hänen yllään, ja hän kuunteli edelleen suitsutusastiain ketjujen
+helinää.
+
+Sitten se lakkasi. Messupojat nostivat lattialta kynttilänsä ja
+lähtivät käymään edellä, äiti paukautti kirjan kiinni ja seurasi heitä.
+Merimies näki heidän etenevän näkymättömiin harmaiden makuuverkkojen
+alitse.
+
+Heidän mentyään äänettömyyskin heti loppui. Hän kuuli toveriensa
+henkäykset. Laivan puuosat natisivat, tuuli suhisi, ja aallot lotisivat
+keulassa. Hän oli siis vielä elossa meren pinnalla.
+
+"Jeesus Maria, auta, mitä tämä näky merkitsee!" hän itsekseen kyseli.
+
+Kymmenen minuutin kuluttua kuului laivan keskeltä kova jysäys. Tuntui
+aivan siltä kuin L'Univers olisi katkennut kahtia.
+
+Tuota minä odotinkin, ajatteli merimiesvanhus.
+
+Nousi hirveä hälinä, toiset merimiehet syöksyivät unenpöpperössä
+kannelle, mutta hän pukeutui huolellisesti parhaisiin vaatteisiinsa.
+Hänen kielellään tuntui kuoleman suloinen esimaku. Hän alkoi jo tuntea
+kotinsa olevan aaltojen alla.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Pieni tarjoilijapoika nukkui tuon kovan rysäyksen aikana kojussaan
+yläkannen ruokasalongin vieressä.
+
+Hän nousi istualleen hieroen unta silmistään ja ihmetellen mikä
+räsähdys se oli. Kurkistaessaan ulos kohdallaan seinässä olevasta
+hytinikkunasta hän alussa näki vain sumua, mutta sitten hän alkoi
+erottaa ylhäältä sumupilvestä jotakin harmaata, muodotonta. Hän oli
+näkevinään suuret, harmaat siivet, niin että varmaankin jokin
+mahdottoman suuri harmaa lintu oli iskenyt kyntensä höyrylaivaan. Nyt
+tämä vaappui ja mutkitteli hädissään, kun suuri hirviö raastoi sitä
+kynsillään ja nokallaan ja pieksi siivillään.
+
+Tarjoilijapoikanen kauhistui niin, että luuli kuolevansa.
+
+Mutta hetkisen perästä hänen silmänsä selkenivät ja hän huomasi suuren
+purjelaivan töykkivän höyryaluksen kylkeen. Hän näki sen suuret purjeet
+ja kallistuneen kannen, jota pitkin outoja nahkatakkisia miehiä
+juoksenteli hirveässä hädässä. Tuuli painoi takaapäin, ja laivan
+lukemattomat purjeet olivat pingollaan kuin rummunnahka. Mastot
+notkistuivat, raakapuita ja touveja katkeili paukahdellen kuin
+pyssynlaukaukset.
+
+Suuri kolmimastolaiva oli paksussa sumussa törmännyt L'Universin päälle
+ja iskenyt terävän kokkansa niin syvälle tämän kylkeen, ettei päässyt
+irti. Höyrylaiva kallisteli pahasti, mutta sen potkurit veivät sitä
+eteenpäin, raahaten purjealusta muassaan.
+
+"Herra Jumala", huudahti tarjoilijapoika rientäessään kannelle, "se
+poloinen on tarttunut meihin kiinni ja nyt sen täytyy hukkua!"
+
+Sitä hän ei tullut ajatelleeksikaan, että heidän oma suuri ja luja
+laivansa voisi olla vaarassa.
+
+Höyrylaivan upseerit riensivät nyt kannelle, mutta nähtyään että vain
+tavallinen purjealus oli heidän laivaansa takertunut, he tyyntyivät
+kokonaan ja ryhtyivät huoletta tarpeellisiin toimiin saadakseen alukset
+toisistaan irtautumaan.
+
+Pikku tarjoilijapoika seisoi kannella aamutuulessa, Paljain jaloin ja
+paitasillaan ja viittoi noita purjelaivan miespoloisia tulemaan
+höyrylaivaan pelastaakseen henkensä.
+
+Alussa ei kukaan ollut häntä huomaavinaan, mutta sitten hän näki ison,
+punapartaisen miehen viittovan hänelle.
+
+"Hyppää tänne, poika!" huusi mies nousten laivanpartaalle ottaakseen
+vastaan. "Höyrylaiva uppoaa."
+
+Pojasta oli aivan luonnotonta mennä hukkuvaan purjelaivaan. Hän huusi
+kaikin voimin, että haaksirikkoisten piti pelastautua L'Universiin.
+
+Toiset purjelaivan miehet koettivat tangoilla ja kekseillä työntää
+höyrylaivaa irti, mutta se punapartainen näytti ennen kaikkea säälivän
+tuota poikapahaista ja tahtovan saada hänet pelastetuksi. Hän pani
+kätensä torveksi suunsa eteen ja huusi: "Hyppää tänne, hyppää tänne!"
+
+Poika seisoi kurjan näköisenä ja ohuessa paidassaan väristen
+laivankannella. Hän polki paljasta jalkaansa ja heristi nyrkkiä
+merimiehille, kun ne eivät totelleet häntä ja kiivenneet höyrylaivaan.
+Kuinka sellainen suuri valtamerilaiva kuin L'Univers, jossa oli
+kuusisataa matkustajaa ja kaksisataa laivamiestä, voisi hukkua? Ja
+olivathan laivamiehet ja kapteenikin sitä paitsi yhtä huolettomia kuin
+hän itse.
+
+Äkkiä tuo punapartainen mies tempasi keksin käteensä. Hän kurotti sitä
+poikaa kohti, kaappasi häntä paidasta kiinni ja yritti nostaa omaan
+alukseensa. Laivanreunalle asti hän saikin hänet raahatuksi, mutta
+siinä poika pääsi irti. Ei hän antanut väkisin vetää itseään
+ventovieraaseen, uppoavaan laivaan.
+
+Kohta sen jälkeen kuului uusi kauhea räsähdys. Purjelaivan kokka oli
+murtunut, ja samalla laivat pääsivät toisistaan irti. Höyrylaivan
+rynnätessä eteenpäin poika näki tuon jykevän kokkapuun laahaavan vettä,
+repien mukaansa mastosta etupurjeet, jotka pilvenä pudota tupsahtivat
+laivaväen päälle.
+
+Mutta höyrylaiva eteni täyttä vauhtia, ja vieras laiva peittyi usvaan.
+Muuta poika ei sitten nähnytkään kuin sen, että merimiehet alkoivat
+nousta esille purjekasojen alta.
+
+Sitten purjealus hävisi niin täydellisesti kuin olisi seinä noussut
+väliin. Se on jo uponnut, ajatteli poika ja koetti kuunnella
+hätähuutoja.
+
+Silloin kuului höyrylaivaan kova, karkeaääninen huuto: "Pelastakaa
+matkustajat! Laskekaa veneet vesille!"
+
+Taas kului vähän aikaa ääneti. Poika odotti yhä, kuuluisiko
+hätähuutoja.
+
+Silloin huuto kuului uudelleen, nyt hyvin kaukaa. "Rukoilkaa! Olette
+hukassa!"
+
+Samassa muuan vanha merimies riensi kapteenin luo.
+
+"Keskilaivassa on suuri vuoto, me alamme vajota", hän sanoi hiljaa ja
+juhlallisesti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Melkein samalla hetkellä kun höyrylaivassa saatiin selville vaaran
+suuruus, ilmestyi pieni naisihminen kannelle.
+
+Hän oli noussut ensiluokan hyteistä portaita myöten reippaasti ja
+varmoin askelin, huolellisesti pukeutuneena, hatunnauhakin leuan alla
+sievästi solmussa.
+
+Hän oli pieni eukonkäppyrä, jolla oli harmaa pörrötukka, pyöreät
+huuhkajansilmät ja punatäpläinen iho.
+
+Niinä muutamina päivinä, joina matkalla oli oltu, hän oli ehtinyt
+tutustua kaikkiin laivassa olijoihin; kaikki tiesivät, että hänen
+nimensä oli Miss Hoggs, ja jok'ikiselle, sekä merimiehille että
+matkustajille, hän oli selittänyt, ettei hän pelkää koskaan. Ei sanonut
+ymmärtävänsä mitä syytä hänen olisi pelätä. Kerranhan hänen kumminkin
+on kuoltava. Mitä sillä on väliä, tapahtuiko se ennemmin vai myöhemmin.
+
+Nytkään hän ei pelännyt, oli vain kiiruhtanut kannelle, ettei jäisi
+näkemättä mitä hirveätä tai muuten katsomisen arvoista siellä tapahtui.
+
+Ensinnä hän näki ohitsensa ryntäävän kaksi merimiestä, kasvot kauhusta
+väännyksissä. Puoleksi pukeutuneita tarjoilijoita juoksi portaita
+myöten hytteihin käskemään matkustajia kannelle. Vanha laivamies kantoi
+hartioillaan suurta pinkkaa pelastusvöitä ja viskasi ne yhteen kasaan.
+Nurkassa istui pikku tarjoilijapoika paitasillaan ja itki täyttä
+kurkkua, että hänen täytyi kuolla.
+
+Hän näki kapteenin ylhäällä komentosillalla ja kuuli hänen käskevän:
+"Seisauttakaa kone! Laskekaa veneet vesille!"
+
+Lämmittäjät ja koneenkäyttäjät törmäsivät konehuoneiden nokisista
+portaista huutaen, että vesi jo alkoi tunkeutua tulipesiin.
+
+Melkein heti Miss Hoggsin noustua kannelle se yht'äkkiä tuli
+täpötäyteen väkeä. Kolmannen ja neljännen luokan matkustajat ne nyt
+miehissä ryntäsivät sinne etukannelta huutaen, että heidän täytyi ehtiä
+veneisiin, sillä muuten ensimmäinen ja toinen luokka yksinään
+pääsisivät pelastumaan.
+
+Mutta hälinän kasvamistaan kasvaessa Miss Hoggs alkoi käsittää, että
+nyt oli tosiaankin hätä käsissä, ja hän pujahti muiden huomaamatta
+ruokasalongin päällä olevalle kävelykannelle, missä pari venettä
+riippui laivanpartaan ulkopuolella.
+
+Täällä ylhäällä Miss Hoggs oli yksinään, ja kenenkään huomaamatta hän
+kiipesi toiseen veneeseen, joka köysiensä varassa riippui huimaavan
+korkealla merenpinnasta. Siihen päästyään hän itsekseen kehahteli omaa
+älyään ja pelottomuuttaan. Pitää siihen sellaiseen ollakin selvä pää ja
+malttava mieli.
+
+Kun veneet kerran vesille lasketaan, käy hyvinkin vaikeaksi saada
+niissä paikkaa. Silloin tietysti kaikki törmäävät niihin yht'aikaa, ja
+silloin on kylkiluukussa ja laskuportailla kamala tungos. Hän ihasteli
+vähän väliä itsekseen sitä, että oli älynnyt mennä veneeseen jo
+ennakolta.
+
+Miss Hoggsin vene oli kaukana laivan perällä, mutta kurottamalla siitä
+kuitenkin näki laskuportaille asti.
+
+Yksi vene soutumiehineen näkyi nyt saapuvan laskusillan viereen, ja
+ihmisiä alkoi asettua siihen. Mutta yht'äkkiä kuului kova kirkaisu.
+Joku oli hädissään astunut harhaan ja pudonnut veteen. Varmaan se
+säikähdytti muitakin, koska laivasta kuului hätähuutoja ja matkustajat
+alkoivat maltittomasti tunkeutua sivuluukusta ulos ja laskuportaissa
+tyrkkiä toisiaan ja väkisin pyrkiä edelle. Siinä mellastuksessa moni
+putosi mereen, ja monet, jotka eivät luulleet portaita myöten
+ennättävänsä, heittäytyivät kädet ojona veteen päästäkseen uimalla
+veneeseen. Mutta sitten vene souti pois. Se oli jo partaitaan myöten
+väkeä täynnä, ja siihen päässeet uhkasivat puukoilla katkoa sormet
+niiltä, jotka siihen vielä tarrautuivat.
+
+Miss Hoggs katseli kuinka vene toisensa jälkeen saapui portaitten
+ääreen. Hän näki myöskin, kuinka vähän väliä vettä hulahti veneiden
+laidasta sisään ihmisten varomattomasti heittäytyessä niihin, vaikka ne
+jo olivat täpötäynnä.
+
+Hänen likellään olevat veneet laskettiin nekin alas. Mutta sitten ei
+kukaan enää muistanutkaan sitä, johon hän oli asettunut istumaan.
+
+Jumalan kiitos, ettei minun venettäni viedäkään pahimpaan ahdinkoon,
+hän ajatteli.
+
+Miss Hoggs kuuli ja näki pöyristyttäviä kohtauksia. Hänestä tuntui kuin
+olisi riippunut helvetin kuilun päällä.
+
+Alakannelle hän ei nähnyt, mutta tunsi laivan tärisevän tappelun
+jyskeestä. Hän kuuli revolverien paukahduksia ja näki keveitä sinisiä
+savupilviä tuprahtavan ilmaan.
+
+Vihdoin ja viimein tuntui kaikki hälinä tauonneen. Nyt olisi miss
+Hoggsin mielestä ollut sopiva aika laskea hänen veneensä vesille.
+
+Hän ei ensinkään pelännyt, istui vain ihan tyynenä paikallaan siihen
+asti, kunnes laiva alkoi painua kyljelleen. Vasta silloin miss Hoggs
+älysi, että L'Univers oli uppoamaisillaan ja että hänen veneensä oli
+unohdettu.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Laivassa oli muuan nuori amerikkalainen rouva, mrs Gordon, joka oli
+matkalla Eurooppaan käydäkseen Pariisissa asuvien vanhempiensa luona,
+joita hän ei ollut nähnyt moneen vuoteen.
+
+Hänellä oli lapsensa, kaksi pikku poikaa, muassaan. Yhteentörmäyksen
+aikana he nukkuivat kaikki kolme samassa hytissä.
+
+Hän heräsi heti, koetti edes vähän pukea lapsia ja itseänsä ja tuli
+sitten hyttien väliseen kapeaan käytävään.
+
+Käytävässä oli kova väentungos, sillä kaikista hyteistä tulvi ihmisiä
+rientääkseen kannelle. Ihmisvirrassa pääsi kuitenkin askel askelelta
+eteenpäin. Mutta kapeissa portaissa oli kauhea tungos, kun toista sataa
+ihmistä koetti yht'aikaa rynnistää niitä ylös.
+
+Nuori amerikkalaisrouva jäi siihen seisomaan lapsineen, pitäen
+kumpaakin kädestä. Hän katseli haluisin silmin portaita ja aprikoi,
+kuinka niistä ollenkaan pääsisi pienten lasten kanssa. Ihmiset näkyivät
+hartiavoimin tyrkkivän toisia edellään ajatellen vain omaa itseään.
+Kukaan ei edes päätään kääntänyt häneen päin.
+
+Mrs Gordonin täytyi pitää silmällä muita, sillä hän oli avun tarpeessa.
+Hän toivoi, että edes joku suostuisi ottamaan toisen pojan
+käsivarrelleen ja kantamaan portaista, itse hän kantaisi toista.
+
+Mutta hän ei rohjennut pyytää ketään. Miehiä syöksyi hänen ohitseen,
+mikä missäkin pukimissa, toisilla vain makuuvaippa, toisilla
+päällystakki alusvaatteiden yllä. Useilla oli kepit käsissä, ja heidän
+kankeasti tuijottavista silmistään hän sai sen käsityksen, että he
+kaikki olivat vaarallisia.
+
+Naisia hän ei pelännyt, mutta ei liioin nähnyt heidän joukossaan
+ketään, jonka haltuun olisi voinut lapsensa jättää. He olivat kaikki
+kuin tolkuttomia, tuskin heillä oli edes sen verran älyä tallella, että
+olisivat ymmärtäneet hänen pyyntöään.
+
+Hän katseli heitä toista toisensa jälkeen voimatta oikein uskoa, että
+kaikki olisivat yhtä mielettömiä. Mutta nähdessään jokaisen
+samanlaisena, toiset koettaen kaikin mokomin pelastaa New Yorkissa
+saamiaan lähtökukkia, toiset kirkuen ja käsiään väännellen, ei hän
+uskaltanut pyytää ketään heistä avukseen.
+
+Viimein hän kosketti hiukan käsipuolesta erästä nuorta miestä, joka oli
+pöydässä ollut hänen vierustoverinaan ja käyttäytynyt hyvin
+kohteliaasti.
+
+"Ah, mr Martens..."
+
+Tämä käännähti katsomaan häneen samoin äkäisin, jäykästi tuijottavin
+silmin kuin muutkin miehet eteensä tähtäsivät. Hän kohotti hiukan
+keppiään ja olisi varmasti lyönyt, jos mrs Gordon olisi yrittänyt
+pidättää häntä.
+
+Samassa hän kuuli portaista ulvonnan tapaista ääntä, tai paremminkin
+samanlaista kiukkuista sähähtelyä kuin voimakkaan tuulen puristuessa
+ahtaaseen kujansuuhun. Se pääsi portaissa olevilta, joiden tielle oli
+sattunut jokin este.
+
+Heidän edellään oli kannettu raajarikkoista miestä. Hän oli niin rujo,
+että palvelijan oli täytynyt aina kantaa häntä pöytäänkin ja siitä
+pois. Mutta hän oli iso, painava mies, joten palvelija vaivoin sai
+hänet retuutetuksi puoliväliin portaita. Siihen hän oli hetkiseksi
+seisahtunut hengähtääkseen, mutta väkijoukon takaapäin tunkeillessa
+kompastunut sen jalkoihin. Nyt hän isäntineen täytti koko portaiden
+leveyden, tukkien kaikilta tien.
+
+Silloin mrs Gordon näki pitkän, harteikkaan miehen kumartuvan nostamaan
+rampaa ja paiskaavan hänet kaiteen ylitse lattialle. Mutta hän näki
+myöskin, ettei kukaan kauhistunut tuollaista hirmutekoa. Ei kukaan
+näyttänyt siitä välittävän, kunhan itse vain pääsisivät ryntäämään
+eteenpäin. Joku oli vain vieräyttänyt kiven keskeltä tietä ojaan, mitä
+siitä sen enempää!
+
+Nuori amerikkalaisrouva käsitti, ettei noista ihmisistä kukaan häntä
+pelastaisi. Hän oli pienine lapsineen nähtävästi jäävä kuoleman omaksi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Nuori pariskunta, mies vaimoineen, oli häämatkallaan. Heidän hyttinsä
+oli aivan perällä, ja he olivat nukkuneet niin syvää unta, etteivät
+ensinkään kuulleet itse yhteentörmäystä. Heidän puolellaan oli
+muutenkin hiljaista, eikä kukaan muistanut käydä heitä herättämässä,
+joten he nukkuivat vielä silloin, kun kaikki muut jo olivat kannella
+taistelemassa veneisiin pääsystä.
+
+Mutta he heräsivät siihen, että laivan potkurit, jotka olivat yöt
+päivät pyöriä jytyyttäneet ihan heidän kohdallaan, yht'äkkiä
+pysähtyivät. Mies pukeutui päällimmiten ja riensi ulos ottamaan selkoa,
+mikä oli hätänä.
+
+Hän palasi hetkisen päästä, sulki ensin hytin oven huolellisesti
+jäljestään ja sitten vasta sanoi:
+
+"Laiva uppoaa."
+
+Samassa hän istahti vaimonsa viereen, ja tämän yrittäessä syöksyä ulos
+mies pyysi häntä jäämään luokseen.
+
+"Kaikki veneet ovat jo poissa", hän sanoi, "enin osa ihmisiä on
+hukkunut ja jäljelläolevat tappelevat kannella henkeen ja vereen asti
+lankunpätkistä ja pelastusvöistä."
+
+Eräissä rapuissa hänen oli täytynyt astua kuoliaaksi tallatun naisen
+ylitse. Kaikkialta oli kuulunut kuolinhädän parkua.
+
+"Pelastua emme voi", hän sanoi. "Älä mene ulos! Kuolkaamme me kahden!"
+
+Vaimo uskoi häntä ja istui nöyrästi hänen rinnalleen.
+
+Vaimo ymmärsi, että helppohan hänen oli jäädä miehensä luokse näiksi
+muutamiksi hetkiksi, jotka heillä vielä oli jäljellä. Olihan hän ollut
+valmis antamaan hänelle koko elämänsä aikaisesta nuoruudesta vanhuuteen
+saakka.
+
+"Ennen minä kuvittelin", sanoi mies, "että monen monta vuotta yhdessä
+elettyämme sinä kerran näin istuisit kuolinvuoteeni reunalla ja minä
+sinua kiittäisin pitkästä, onnellisesta elämästä."
+
+Samassa vaimo näki hiukan vettä tihkuvan sisään suljetun oven alitse.
+Silloin hän menetti malttinsa.
+
+Hän ojensi epätoivoisena käsiään.
+
+"Minä en voi", hän huusi. "Päästä minut menemään! En voi istua täällä
+loukossa odottamassa kuolemaa. Rakkaani, minä en voi."
+
+Hän riensi ulos, laivan parhaillaan alkaessa kallistella laidalta
+laidalle ennen uppoamistaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Nuori mrs Gordon oli uimasillaan veden pinnalla; höyrylaiva oli
+vajonnut ja hänen lapsensa hukkuneet sen mukana, ja hän oli itsekin
+ollut syvällä meren sisässä.
+
+Sitten hän oli nousemistaan noussut ja viimein päässyt pinnalle, mutta
+nyt hän tiesi heti kohta uppoavansa uudelleen sitten enää kohoamatta.
+
+Silloin hän ei enää ajatellut miestään eikä lapsiaan eikä mitään
+maallista. Hän ei ajatellut muuta kuin sielunsa ylentämistä Jumalan
+tykö.
+
+Ja hänen sielunsa kohosi kuin vapaaksi päässyt lintu. Hän tunsi
+henkensä iloiten heittävän ihmiselämän painavat kahleet ja
+riemuitsevan, ollessaan niin lähellä todellista kotiaan.
+
+"Onko kuolema näin helppoa?" hän ajatteli.
+
+Sitä ajatellessaan hänestä tuntui, että kaikki sekavat äänet hänen
+ympärillään: aaltojen loiske, tuulen humina, hukkuvien parahdukset ja
+vedenpinnalla kelluvien esineiden ruske laineiden niitä jyskyttäessä
+toisiaan vasten, kaikki ne yht'äkkiä selvenivät tajuttavaksi ääneksi,
+samoin kuin pilvimöhkäleistä joskus saattaa muodostua kuva.
+
+Ja se ääni tuntui vastaavan hänelle:
+
+"Totisesti on helppoa kuolla. Mutta vaikeata on elää."
+
+Niin, vaikeata se on, hän ajatteli, koettaen arvella, millä lailla
+elämä voisi käydä yhtä helpoksi kuin kuolema.
+
+Hänen ympärillänsä taistelivat haaksirikkoiset hurjasti laudanpätkistä
+ja ylösalaisin kelluvista veneistä. Mutta noista hurjista huudoista ja
+sadatteluista paisui taas voimakas ääni, josta hän kuuli kajahtavan
+sanoja vastaukseksi hänen ajatukseensa.
+
+"Millä tavalla elämä voi käydä yhtä helpoksi kuin kuolema: --
+yhteisvoimin, yhteisvoimin."
+
+Hänestä oli kuin koko maailman herra olisi ottanut pauhun ja metelin
+puhetorvekseen ja vastannut hänelle.
+
+Nuo sanat kaikuivat vielä hänen korvissaan, kun hänet pelastettiin
+pieneen laivaveneeseen. Siinä istui vain kolme henkeä: kookas,
+parhaisiin vaatteisiinsa pukeutunut merimies, pörrötukkainen,
+pyöreäsilmäinen eukko ja repaleisessa paidassa värjöttävä
+poikapahainen, jonka silmät olivat itkusta turvoksissa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavana päivänä iltapuolella läheni muuan norjalainen purjelaiva
+Newfoundlandin suuria matalikkoja ja kalastusasemia.
+
+Ilma oli kaunis ja tyyni, merenpinnalla kävi vain hienoja väreitä, ja
+laivan vauhti oli perin hiljainen. Kaikki purjeet olivat levällään
+kootakseen raukenevan tuulen viimeisiä henkäyksiä.
+
+Meri oli ylt'ympäriinsä hyvin kaunis, aivan kuin vaaleansinistä
+läpinäkyvää metallia, ja missä hienoinen tuulenviri siihen sattui,
+siinä se välähteli hopealle.
+
+Hetken aikaa katseltuaan tätä illan tyyneyttä merimiehet huomasivat
+vedenpinnalla mustan esineen.
+
+Se läheni lähenemistään, ja pian se huomattiin ruumiiksi. Alus kulki
+ihan likeltä kuollutta, joka vaatteista päättäen oli merimies. Hän
+makasi selällään, kasvot tyyninä ja silmät avoimina. Vedessä hän oli
+ollut vasta vähän aikaa, kosk'ei ollut ennättänyt turvota. Näytti
+melkein siltä, kuin hän vain huvikseen olisi keinutellut heikosti
+värehtivillä laineilla.
+
+Mutta kääntäessään silmänsä hänestä pois merimiehet olivat huudahtaa
+kauhusta, sillä heidän huomaamattaan oli toinenkin ruumis ilmaantunut
+merenpinnalle ihan kokan eteen. Laiva oli vähällä purjehtia sen
+päällitse, mutta viime hetkessä aallot nostattivat sen syrjään. Kaikki
+riensivät laivanpartaalle kurkistamaan alas. Se oli sieväpukuinen pikku
+tyttö, hattu päässä ja yllään lyhyt sininen takki.
+
+"Voi tuota lapsikultaa!" merimiehet sanoivat pyyhkien kädenselällään
+kyyneliään. "Voi sinua pikku kullanmurusta!"
+
+Lapsi eteni heistä keinuen aalloilla ja katsoen heihin suurin totisin
+silmin, ikään kuin olisi ollut menossa ylen tärkeille asioille.
+
+Heti sen jälkeen muuan miehistä huusi näkevänsä vielä yhden, ja samoin
+kuului näkyvän toiseltakin suunnalta. Yhdellä kertaa niitä jo näkyi
+viisi, näkyi kymmenen, ja sitten niitä oli koko lukematon joukko.
+
+Laiva keinui hyvin hiljakseen eteenpäin, ja joka puolelta näyttivät
+kuolleet tuijottavan siihen ikään kuin jotakin haluten.
+
+Toisinaan niitä kohosi pinnalle kokonainen rykelmä, joka kauempaa
+näytti vesiajolle joutuneelta tukkilautalta, mutta likeltä nähden
+huomattiin ruumiskasaksi.
+
+Merimiehet tuijottivat niihin pelokkain silmin, rohkenematta
+paikoiltaan liikahtaa. He tuskin voivat uskoa todeksi mitä näkivät.
+
+Viimein he olivat näkevinään kokonaisen saaren kohoavan merestä.
+Edempää se näytti maalta, mutta lähempää näkyi selvästi, että siinä oli
+joukko toisiinsa takertuneita ruumiita.
+
+Se kiertyi joka puolelta laivan ympärille, näytti tarttuvan siihen
+kiinni, ikään kuin sen saatossa päästäkseen meren yli.
+
+Laivanpäällikkö käski kääntämään laitatuuleen, että tuuli kävisi
+paremmin purjeisiin, mutta se ei paljoa auttanut. Purjeet lepattivat
+löyhinä, ja kuolleet pysyivät yhä mukana.
+
+Laivaväki kalpeni kalpenemistaan ja kävi ihan äänettömäksi. Alus eteni
+niin hiljaa, ettei se päässyt kuolleista erilleen. Ja he pelkäsivät
+jäävänsä siihen paikoilleen koko yöksi.
+
+Silloin joku ruotsalainen laivamies meni kokkaan ja luki ääneen
+isämeidän. Sen jälkeen hän alkoi veisata virttä.
+
+Kesken hänen veisuutaan aurinko laski, ja viriävä iltatuuli kuljetti
+laivan pois kuolleiden keskeltä.
+
+
+
+
+HELLGUMIN KIRJE
+
+
+Vanha vaimo astuu ulos metsämökkinsä ovesta. Vaikka on arkipäivä, on
+hän parhaassa puvussaan aivan kuin kirkkoon mennessä. Hän ottaa avaimen
+lukosta ja pistää sen tavalliseen paikkaansa kuistinportaan alle.
+
+Pari askelta käytyään eukko kääntyy taaksepäin katsomaan lumiharteisten
+kuusien keskellä könöttävää harmaata pikku mökkiään.
+
+Hän katselee pikku pirttiään hellin silmin. "Monta onnellista päivää
+olen täällä elänyt", hän lausuu juhlallisesti itsekseen. "Niin, niin,
+Herra antoi, Herra otti."
+
+Sitten hän lähtee astelemaan metsäpolkua. Hän on jo vanha ja raihnas,
+mutta kävelee vielä suorana, pää pystyssä, vaikka ikä kuinka koettaisi
+niskaa nujertaa.
+
+Hänellä on kauniit kasvot ja hienohapsinen, valkoinen tukka. Hän on
+niin lempeän näköinen, että ihan ihmetyttää kuulla hänen puhuvan
+karhealla äänellä, juhlallisesti ja verkalleen kuin vanha profeetta.
+
+Hänellä on pitkä matka, sillä hän on menossa hellgumilaisten kokoukseen
+Ingmarilaan. Vanha Eeva Gunnarintytär on näet kaikkein hartaimpia
+Hellgumin opin kannattajia.
+
+Oi niitä ihania innostuksen aikoja, ajattelee hän siinä polkua
+astuessaan, kun enemmän kuin puolet pitäjää tunnusti Hellgumin oppia.
+Kuka silloin olisi aavistanut niin monen meistä luopuvan, että tuskin
+viiden vuoden päästä meitä on jäljellä vain parikymmentä henkeä, lapsia
+lukuunottamatta.
+
+Hänen ajatuksiinsa palautuu se aika, jolloin hän, synkän metsän
+yksinäinen ja unohdettu asukas, yht'äkkiä oli saanut koko parven veljiä
+ja sisaria, jotka kävivät häntä katsomassa, jotka aina suurten
+lumipyryjen jälkeen muistivat avata tien hänen mökilleen ja pyytämättä
+täyttivät hänen halkovajansa kuivilla, pilkotuilla puilla. Hän
+ajattelee sitä aikaa, jolloin Ingmarilan Katri emäntä sisarineen ja
+paljon muutakin pitäjän vallasväkeä piti rakkaudenaterioita hänen
+sammaltuneessa mökissään.
+
+Voi voi, että niin moni on lyönyt laimin oikean autuuden päivän, hän
+ajattelee. Nyt on rangaistus tulossa. Ensi kesänä meidän kaikkien
+täytyy hukkua sen tähden, että niin harvat ovat kuulleet kutsua ja
+etteivät nekään kutsutut ole pysyneet lujina.
+
+Vanhuksen ajatukset kääntyvät sitten tutkistelemaan muuatta Hellgumin
+kirjettä, yhtä noista kirjeistä, joita hellgumilaiset kunnioittavat
+kuin apostolin sanoja ja lukevat kokouksissaan niinkuin muut Raamattua.
+
+"Oli aika, jolloin hänen puheensa oli silkkaa maitoa ja hunajaa", hän
+sanoi. "Hän kehoitti meitä suvaitsemaan kääntymättömiä ja lempeästi
+kohtelemaan luopuneita. Hän opetti rikkaita olemaan yhtä armeliaita
+jumalattomille kuin vanhurskaillekin. Mutta viime aikoina hän on ollut
+sappea ja iisoppia. Hän ei kirjoita muusta kuin rangaistuksista ja
+koettelemusten ajoista."
+
+Eukko oli jo ehtinyt metsänreunaan, josta näkyi koko tienoo.
+
+Päivä oli hyvin kaunis. Helmikuun puhtaan valkoinen lumi peitti koko
+seudun, kaikki puut torkkuivat talviuntaan, eikä tuulikaan hievahtanut.
+
+Mutta vanhus ajatteli vain, että koko tämä tyynessä talvihorroksessa
+lepäävä seutu oli heräävä kiehuvan rikkitulvan poltettavaksi, ja hän
+näki liekkien hulmuavan pitkin tuota pintaa, jolla nyt lumi hohti.
+
+Hellgum ei ole sitä suoraan sanonut, eukko ajatteli, mutta hän
+kirjoittaa alituiseen suuresta koettelemuksesta. Niin niin, kuka sitä
+ihmettelisi, vaikka tämä pitäjä saisi kärsiä Sodoman rangaistuksen ja
+hävitettäisiin kuin Babylon!
+
+Kävellessään nyt seudun halki ei Eeva Gunnarintytär voinut
+katsella yhtään rakennusta kuvittelematta, kuinka sekin on vielä
+maanjäristyksessä pirstoutuva mureniksi kuin hiekka, ja ihmisiä
+tavatessaan hän ajatteli, kuinka helvetin pedot niitä vielä hätyyttävät
+ja kitaansa ahmivat.
+
+Kas, tuossa on koulumestarin Gertrud, hän ajatteli, tavatessaan tiellä
+kauniin tytön. Hänen silmänsä loistavat ja välkkyvät kuin auringon
+kimmellys lumella. Siitä kai hän on niin iloissaan, kun aikoo syksyllä
+viettää häitään Ingmar Ingmarinpojan kanssa. Näkyypä hänellä olevan
+lankavyyhti kainalossa. Varmaankin nyt pannaan kuteille liinakangas
+oman kodin uutimiksi. Mutta kyllä tuho keskeyttää sen kankaan
+kutomisen.
+
+Eukko katsoi synkin silmin puolelle ja toiselle ehdittyään
+kirkonkylään, joka oli kasvanut ihan uskomattoman komeaksi. Niin,
+nämäkin keltaisiksi ja valkoisiksi maalatut, laudoitetut ja
+isoruutuiset talot tulevat vielä rojahtamaan murskaksi samoin kuin
+hänen mökkirähjänsä, jossa ikkunat ovat pikku luukkuja ja sammal
+rehottaa seinänraoissa.
+
+Keskellä kylää hän seisahtui ja survaisi kepillään maahan. Hänessä
+kuohahti ilmi suuttumus. "Niin niin", hän huusi kovalla äänellä, niin
+että kaikki ulkona kulkijat kääntyivät katsomaan, "niin niin, näissäkin
+taloissa on sellaisia, jotka ovat hylänneet Kristuksen evankeliumin ja
+pysyvät perkeleen evankeliumissa. Miks'eivät noudattaneet kutsua,
+miks'eivät kääntyneet synnin tieltä! Heidän tähtensä nyt tuho tulee.
+Jumala lyö kovin käsin. Jumalan käsi kurittaa samalla tavalla
+vanhurskasta kuin väärintekijää."
+
+Sillan toisella puolen eukko joutui yhteen matkaan muutamien toisten
+hellgumilaisten kanssa. Ne olivat vanha Fält korpraali ja Kolåsin
+Gunnar sekä hänen vaimonsa Briitta Ingmarintytär. Kohta sen jälkeen
+myöskin Höökin Matti Erkinpoika ja hänen poikansa Gabriel sekä
+lautamiehen Gunhild tapasivat heidät.
+
+He olivat kaikki pitäjän kuosin mukaisissa monivärisissä vaatteissa,
+jotka näyttivät hyvin kauniilta ja hauskoilta valkoisella lumitiellä.
+Mutta Eeva Gunnarintytär ajatteli vain, että he olivat kuin
+mestauslavalle vietäviä vankeja, kuin teurastuspenkkiin ajettavaa
+karjaa.
+
+Kaikki hellgumilaiset olivat alakuloisen näköisiä. He kävelivät niska
+kyyryssä, ikään kuin mielensä apeuden sortamina. He kaikki olivat
+odottaneet, että autuuden valtakunta tulisi maan päälle jo hyvinkin
+pian ja että hekin saisivat nähdä sen päivän, jolloin uusi Jerusalem
+taivaan pilvistä maahan laskeutuu. Mutta ollessaan nyt jo näin vähissä
+ja kun heidän pakostakin täytyi uskoa toiveensa turhaksi, tuntui heidän
+rintaansa pakahduttavan. He kävelivät laahustaen hiljakseen,
+huokailivat usein eivätkä osanneet puhella mistään. Sillä tähän asiaan
+he olivat, ainoan kerran iässään, täydestä sydämestään antautuneet.
+Siihen he olivat uskaltaneet koko elämänsä, ja nyt se oli menetetty.
+
+Mitä he niin kovin murehtinevat, eukko ajatteli. Eiväthän he edes usko
+pahinta, eivät tahdo käsittää Hellgumin sanoja. Olen kyllä selittänyt
+heille hänen tarkoituksensa, mutta he eivät ota sitä kuuleviin
+korviinsa. Voi näitä tasangon asujaimia, joilla aina on yllään avara
+taivaanlaki, sillä täällä he eivät koskaan opi pelkäämään! Heidän
+ymmärryksensä ei ylety niin pitkälle kuin sen, joka yksinään istuu
+metsien syvyydessä.
+
+Hän huomasi hellgumilaisten olevan sen vuoksi peloissaan, kun Halvor
+oli arkipäivänä kutsunut heidät kokoukseen. Olikohan taas joku heistä
+luopunut? He vilkuivat arasti toisiinsa, tutkien toisiaan sairaalloisen
+epäilevästi, ikään kuin kysyen: kuinka kauan sinä pysynet lujana, ja
+entä sinä?
+
+He ajattelivat että melkein parasta olisi lopettaa jo nyt, hajottaa
+yhdellä kertaa heidän eriseuransa, samoin kuin äkillinen kuolema on
+hidasta riutumista parempi.
+
+Voi kuitenkin, oliko siis häviöön joutuva tämäkin uskonliitto, tämä
+rauhanoppi, tämä ihana veljeys- ja yhteiselämä, johon heidän koko
+sydämensä oli ollut niin kiintynyt!
+
+Näiden alakuloisten ihmisten astellessa tietä kohosi hohtava
+talviaurinko iloisesti kimmeltäen yhä ylemmäs siniselle taivaanlaelle.
+Lumesta kohosi raitista viileyttä, joka rohkaisi ja virkisti mieltä.
+Näytti siltä kuin pitäjän joka puolella kohoavat havupuiset harjut
+olisivat imeneet itseensä ihmisten huolet.
+
+Vihdoin he ehtivät Ingmarilaan ja nousivat lumikattoisen kuistin
+portaita sisään.
+
+Ingmarilan väentuvan seinällä katonrajassa oli aina riippunut taulu,
+jonka varmaankin joku maalaistaiteilija sata vuotta sitten oli kyhännyt.
+Se kuvasi korkeiden muurien ympäröimää kaupunkia, josta joitakuita
+talojen päätyjä ja katonharjoja näkyi muurien ylitse. Jotkut olivat
+punaisiksi maalattuja talonpoikaispirttejä vihreine turvekattoineen,
+toisissa oli valkoiset seinät ja samanlaiset taitekatot kuin
+herraskartanoissa ja toisissa raskaat kuparipäällyksiset tornit niinkuin
+Falunin Kristiinan kirkossa.
+
+Kaupungin ulkopuolella käveli herroja jalassaan polvihousut ja
+solkikengät ja heilutellen ruokokeppejään, ja tulliportista ajoivat
+vanhanaikaiset vaunut, joissa istui naisia, jauhetta hiuksissa ja
+leveälieriset hatut päässä. Muurin vieressä kasvoi tiheälehtisiä,
+tummanvihreitä puita, ja pieniä puroja välkkyili siellä täällä korkean
+ruohikon keskellä, jota tuuli huojutti.
+
+Taulun alle oli isoilla, monien korukiemurain ympäröiminä kirjaimilla
+piirretty: _Tämä on Jumalan pyhä kaupunki Jerusalem_.
+
+Sieltä ylhäältä katonrajasta, missä vanhan taulun paikka oli, ei sitä
+monikaan huomannut. Harva Ingmarilassa käynyt lienee tiennyt sitä
+olevankaan.
+
+Mutta tänään oli taulun ympärillä vihreistä puolanvarsista kiedottu
+seppele, joten se oitis pisti vieraan silmään. Eeva Gunnarintytär
+huomasi sen heti, ja hän ajatteli: Kas niin, nyt Ingmarilassakin
+tiedetään, että loppu on tulossa; sen vuoksi he tahtovat antaa meidän
+katsella taivaan kaupunkia.
+
+Hänestä näyttivät Katri ja Halvor vastaan tullessaan vielä synkemmiltä
+ja apeammilta kuin muut. Niin niin, he tietävät että tuho on lähellä,
+hän ajatteli.
+
+Eeva Gunnarintytär pantiin istumaan vanhimman paikalle pöydänpäähän, ja
+hänen edessään oli avattuna Amerikasta tullut kirje.
+
+"Niin, olemme nyt saaneet kirjeen rakkaalta Hellgum veljeltämme",
+Halvor sanoi. "Siitä syystä minä olen kutsunut veljet ja sisaret
+kokoon."
+
+"Arvatenkin se sitten on Halvorin mielestä tärkeä sanoma", sanoi
+Kolåsin Gunnar miettiväisenä. -- "Niin on", Halvor sanoi, "tässä
+Hellgum nyt selittää ne viimekertaiset sanansa, että me joudumme kovaan
+koettelemukseen." -- "Tokkopa meistä kukaan mahtaa arastella
+kärsimyksiä Herran puolesta", sanoi Gunnar.
+
+Useita hellgumilaisia piti vielä kauan odottaa. Eeva
+Gunnarintytär-vanhus istui paikallaan kädet helmassa ja katseli
+kaukonäköisin silmin Hellgumin kirjettä. Se muistutti hänelle
+Ilmestyskirjan monilla sineteillä suljettua kirjettä. Hän aavisti, että
+samassa silmänräpäyksessä, kun joku ihmiskäsi kajoaisi kirjeeseen, oli
+hävityksen enkeli lentävä taivaasta alas.
+
+Hän kohotti silmänsä ylöspäin katsellakseen Jerusalemtaulua. "Niin
+niin", hän itsekseen hymisi, "varmasti minä tahdon päästä siihen
+kaupunkiin, jonka portit ovat kultaa ja muurit poltettua lasia." Ja hän
+alkoi itsekseen lukea: "Ja sen kaupungin muurin perustukset olivat
+kaikkinaisilla kalleilla kivillä kaunistetut: ensimmäinen perustus oli
+jaspis, toinen saphirus, kolmas calcedonius, neljäs smaragdus, viides
+sardoniks, kuudes sardius, seitsemäs chrysolitus, kahdeksas berillus,
+yhdeksäs topazius, kymmenes chrysoprasus, yhdestoistakymmenes
+hyacinthus, kahdestoistakymmenes ametystu."
+
+Eukko mietiskeli niin hartaasti rakasta Ilmestyskirjaa, että hän
+kavahti kuin nukuksista Halvorin astuessa siihen pöydän päähän, missä
+kirje oli. -- "Lauletaan nyt aluksi jokin virsi", sanoi Halvor.
+"Otettaisiin vaikka numero 244."
+
+Ja hellgumilaiset veisasivat:
+
+    Oi Jerusalem armahain,
+    sä kultakaupunki,
+    oot kotoni sä lämmin ain'
+    ja suurin iloni.
+
+Eeva Gunnarintyttäreltä pääsi helpotuksen huokaus, kun tuo vaikea hetki
+vielä vähäksi aikaa lykkäytyi.
+
+"Voi voi, kuinka minäkin eukkorähjä vielä pelkään kuolemaa!" hän
+ajatteli melkein häpeissään.
+
+Veisuun loputtua Halvor otti kirjeen käteensä ja alkoi vetää sitä
+esille kuoresta.
+
+Samassa Eeva Gunnarintytär joutui haltioihinsa ja nousi seisoalleen
+rukoilemaan otollista mieltä sen sanoman vastaanottamiseksi, joka siitä
+kirjeestä kuultaisiin. Hän rukoili kauan, ja Halvor odotti sillä aikaa
+kirje kädessään.
+
+Sitten hän alkoi lukea laulavalla saarnaäänellä:
+
+     "Rakkaat veljet ja sisaret. Jumalan rauhaa!
+
+     Aina tähän asti minä olen luullut, ettei meidän uskomme
+     tunnustajia olisi muita kuin minä ja te minun oppiini kääntyneet.
+     Mutta, Jumalan kiitos, nyt olen täällä Chicagossa tavannut
+     uskonveljiä, jotka ajattelevat ja elävät samojen sääntöjen mukaan.
+
+     Sillä tietäkää, että täällä Chicagossa asui 80-luvulla
+     mies nimeltä Edward Gordon. Hän ja hänen vaimonsa olivat
+     jumalaapelkääviä ihmisiä. He surivat katkerasti maan päällä
+     vallitsevaa kurjuutta ja rukoilivat Jumalalta armoa saadakseen
+     sitä ainakin hiukan poistetuksi.
+
+     Silloin tapahtui, että Edward Gordonin vaimo lähti pitkälle
+     merimatkalle, jolloin laiva joutui haaksirikkoon ja hän jäi
+     turvattomana veden varaan. Ja tässä kovimmassa hädässään hän
+     kuuli Jumalan äänen. Ja Jumalan ääni käski ihmisiä elämään
+     yhteishengessä.
+
+     Ja vaimo pelastui merihädästä ja palasi miehensä luokse ja
+     ilmoitti hänelle Jumalan sanoman. Silloin mies sanoi: 'Se
+     on totisesti suuri Jumalan käsky, että meidän pitää elää
+     yhteishengessä, ja me tahdomme noudattaa sitä. Se on niin suuri
+     sanoma, ettei koko maanpiirissä ole kuin yksi ainoa kyllin
+     arvokas paikka sen julistamiseksi. Kootkaamme siis ystävämme ja
+     muuttakaamme Jerusalemiin julistamaan Jumalan viimeistä pyhää
+     käskyä Siionin vuorelta.'
+
+     Sitten Edward Gordon muutti Jerusalemiin vaimonsa ja
+     kolmenkymmenen muun kanssa, jotka tahtoivat noudattaa Jumalan
+     viimeistä pyhää käskyä.
+
+     Siellä he kaikki elivät yksimielisesti samassa talossa. He
+     jakoivat tasan omaisuutensa, palvelivat toisiaan ja valvoivat
+     toistensa elämää.
+
+     Ja he ottivat huostaansa köyhäin lapsia ja hoitivat heidän
+     sairaitaan. He olivat iäkkäiden tukena ja auttoivat kaikkia
+     puutteenalaisia, vaatimatta koskaan palkkiota tai vastalahjaa.
+
+     Mutta he eivät saarnanneet kirkoissa eivätkä toreilla, vaan
+     sanoivat: Meidän elämämme puhukoon meidän puolestamme.
+
+     Mutta kuullessaan sellaisesta elämästä puhuttavan ihmiset
+     sanoivat: Nuo eivät voi olla täysijärkisiä.
+
+     Ja heidän pahimpia vastustajiaan olivat ne kristityt, jotka olivat
+     tulleet Palestiinaan käännyttämään juutalaisia ja muhamettilaisia
+     opettamalla ja saarnaamalla. He sanoivat: Mitä nuo ovat, jotka
+     eivät saarnaa? Varmaan he ovat tulleet tänne viettämään huonoa
+     elämää ja tyydyttämään aistillisia himojaan pakanain kanssa.
+
+     Ja he melusivat ja kirkuivat niin kovasti, että heidän äänensä
+     kuului meren yli kotimaahan saakka.
+
+     Jerusalemiin muuttaneiden joukossa oli muuan leskivaimo. Hänellä
+     oli muassaan kaksi alaikäistä lastansa, ja hän oli hyvin rikas.
+     Hänen veljensä oli jäänyt kotimaahan, ja tälle nyt ihmiset
+     alkoivat sanoa: 'Kuinka sallit sisaresi lapsineen elää noiden
+     syntisten ihmisten kanssa? He ovat pelkkiä laiskureita, jotka
+     jouten tuhlaavat hänen omaisuuttaan!' Ja veli nosti oikeusjutun
+     sisartaan vastaan pakottaakseen hänet ainakin lähettämään lapsensa
+     Amerikkaan kasvatettaviksi.
+
+     Tätä oikeusjuttua varten leski matkusti lastensa sekä Edward
+     Gordonin ja hänen vaimonsa kanssa vähäksi aikaa Chicagoon. He
+     olivat silloin asuneet Jerusalemissa neljätoista vuotta.
+
+     Heidän palatessaan vieraalta maalta heistä kirjoitettiin kaikkiin
+     sanomalehtiin, ja toiset sanoivat heitä hulluiksi ja toiset
+     pettureiksi."
+
+Tässä kohden Halvor keskeytti lukemisensa ja kertoi uudelleen omin
+sanoin kirjeen alkuosan, että kaikki sen ymmärtäisivät.
+
+Sitten hän jatkoi:
+
+     "Mutta Chicagossa on muuan talo, jonka te tiedätte. Ja siinä
+     talossa asuu ihmisiä, jotka koettavat vanhurskaudessa palvella
+     Jumalaa ja jakavat kaikki keskenään tasan ja valvovat toistensa
+     elämää.
+
+     Me tämän talon asukkaat näimme lehdissä kerrottavan noista
+     'hulluista' ja aloimme sanoa toisillemme: Noilla ihmisillä on
+     sama usko kuin meillä. He ovat liittyneet yhteen viettääksensä
+     hurskasta elämää. Meidän pitäisi nähdä noita uskon veljiämme.
+
+     Me kirjoitimme heille, että tulisivat käymään luonamme. Ja
+     nämä Jerusalemista tulleet vieraat noudattivat kutsua, ja me
+     vertailimme heidän kanssaan uskoamme ja sanoimme: 'Kas, me
+     ajattelemme ja uskomme samalla tavalla. Jumalan armosta me olemme
+     toisemme löytäneet.'
+
+     He kertoivat meille Jumalan kaupungista, joka ihanana helottaa
+     valkoisella vuorellaan, ja me ylistimme heidän onneansa, kun he
+     saivat kulkea niitä teitä, joita Jeesus muinoin vaelsi.
+
+     Silloin joku meistä sanoi: 'Mutta miks'emme mekin voisi seurata
+     heitä Jerusalemiin?'
+
+     He vastasivat: 'Älkää seuratko meitä sinne, sillä Jumalan pyhässä
+     kaupungissa vallitsee riita ja taistelu, hätä ja kulkutaudit,
+     köyhyys ja ihmisten ilkeys.'
+
+     Silloin muuan meistä heti huusi: 'Ehkäpä Jumala juuri sen vuoksi
+     toi teidät luoksemme, että me lähtisimme sinne teidän kanssanne
+     taistelemaan kaikkea sitä vastaan.'
+
+     Ja samalla me kaikki tunsimme sydämiemme kuohahtavan ja kuulimme
+     Jumalan äänen sanovan: 'Niin on, se on minun tahtoni.'
+
+     Kysyimme, tahtoivatko he ottaa meidät mukaansa, vaikka me olemme
+     köyhiä ja oppimattomia, ja he vastasivat tahtovansa.
+
+     Silloin me päätimme siitä lähtien olla veljiä ja sisaria ja
+     jakaa keskenämme kaikki, ja he omistivat meidän uskomme ja me
+     heidän, ja kaiken aikaa me olimme kuin haltioissamme ja tunsimme
+     suurta iloa. Ja me sanoimme: 'Nyt me näemme, että Jumala rakastaa
+     meitä, koska hän lähettää meidät samaan maahan, minne hän muinoin
+     lähetti oman poikansa. Ja nyt me tiedämme oppimme oikeaksi, koska
+     Jumala tahtoo, että sitä on julistettava hänen pyhältä Siionin
+     vuoreltaan.'
+
+     Mutta silloin joku meistä sanoi: 'Entä meidän ruotsalaiset
+     veljemme!' Ja me sanoimme Jerusalemista tulleille: 'Meitä on
+     enemmän kuin te tässä näette. Meillä on veljiä ja sisaria
+     Ruotsissa. Heillä on ollut kovia koettelemuksia, sillä moni on
+     heistä luopunut, ja heidän on täytynyt ankarasti kilvoitella
+     vanhurskauden puolesta eläessään syntisten keskellä.'
+     Jerusalemista tulleet vastasivat: 'Kutsukaa ruotsalaiset veljenne
+     ja sisarenne myös meidän mukaamme Jerusalemiin ottamaan osaa
+     pyhään työhön.'
+
+     Ensin me miellyimme siihen ajatukseen, että te seuraisitte meitä
+     ja että saisimme riemuiten viettää yhteiselämää Jerusalemissa,
+     mutta heti sen jälkeen me kävimme murheellisiksi ja sanoimme:
+     'Eivät he kuitenkaan henno luopua suurista taloistaan ja
+     viljavista pelloistaan ja totutuista töistään.'
+
+     Mutta Jerusalemista tulleet vastasivat: 'Meidän luonamme he eivät
+     voi saada peltoja eivätkä isoja taloja, mutta he saavat kulkea
+     niitä teitä, joita Jeesuksen jalat ovat kuluttaneet!'
+
+     Meitä epäilytti yhä vielä ja me sanoimme: 'Eivät he kumminkaan
+     tahdo lähteä vieraaseen maahan, jossa ei kukaan, ymmärrä heidän
+     kieltään.'
+
+     Jerusalemista tulleet vastasivat: 'He ymmärtävät kyllä mitä
+     Palestiinan kivet kertovat heidän Vapahtajastaan.'
+
+     Me sanoimme: 'Eivät he tahdo jakaa omaisuuttaan vierasten kanssa
+     ja jäädä rahattomiksi kuin kerjäläiset. Eivätkä he tahdo luopua
+     vallastaan, sillä he ovat kotiseutunsa johtoväkeä.'
+
+     Jerusalemista tulleet vastasivat: 'Meidän luonamme ei heillä
+     ole tarjona valtaa eikä omaisuutta, mutta he saavat ottaa osaa
+     Vapahtajamme Jeesuksen kärsimykseen.'
+
+     Heidän näin sanottuaan me iloitsimme taas suuresti ja uskoimme
+     teidän tulevan.
+
+     Mutta nyt minä sanon teille, rakkaat veljet ja sisaret, älkää
+     tämän luettuanne keskustelko siitä, vaan istukaa hiljaa ja
+     kuunnelkaa! Ja mitä Jumalan ääni käskee teidän tehdä, se tehkää!"
+
+Halvor sovitti kirjeen takaisin kuoreen ja sanoi: "Tehkäämme nyt kuten
+Hellgum kirjoittaa. Istukaamme ääneti ja kuunnelkaamme."
+
+Äänettömyyttä kesti sitten pitkän aikaa Ingmarilan väentuvassa.
+
+Vanha Eeva Gunnarintytär istui samoin kuin muutkin äänettömänä,
+odottaen Jumalan äänen kutsuntaa. Hän käsitti tämän kaiken omalla
+tavallaan. Niin niin, hän ajatteli, sitä Hellgum tarkoittaa, että
+meidän on mentävä Jerusalemiin pelastuaksemme suuresta hävityksestä.
+Herra tahtoo pelastaa meidät rikkitulvasta ja varjella meitä
+tulisateelta. Ja ne meistä, jotka ovat vanhurskaita, saavat kuulla
+Jumalan äänen, ja heidän on lupa paeta.
+
+Eukon päähän ei hetkeksikään juolahtanut, että tällaisessa tapauksessa
+jonkun mielestä saattoi tuntua raskaalta luopua kodistaan ja
+synnyinmaastaan. Hän ei voinut edes kuvitella, että kukaan epäröisi,
+pitikö jättää kotiseudun vihreät metsät, somasti soluva virta ja uhkeat
+pellot. Moni muu ajatteli pelko sydämessä elintapojensa muutosta,
+synnyinkodin, vanhempain ja sukulaisten hylkäämistä, mutta hän ei.
+Tällä tavallahan Jumala tahtoi pelastaa heidät, samoin kuin muinoin
+Nooan ja Lootin. Kutsuttiinhan heitä ylen ihanaan elämään Jumalan
+pyhässä kaupungissa. Hänestä tuntui aivan samalta kuin jos Hellgum
+olisi kirjoittanut, että he tulevat elävinä nousemaan ylös taivaaseen.
+
+Kaikki istuivat silmät ummessa, vaipuneina sisäiseen tutkisteluun.
+Monet olivat sellaisissa tuskissa, että kylmä hiki kihosi otsaan. Nyt
+se varmaan on tullut se koettelemus, josta Hellgum meille ennusti, niin
+he huokailivat.
+
+Aurinko oli vaipunut taivaanrantaan ja loi häikäiseviä säteitään
+huoneeseen. Sen ruskossa nuo kaikki kalpeat kasvot hohtivat
+veripunaisina.
+
+Viimein Ljungo Björnin vaimo, Martta Ingmarintytär, siirsihe alas
+penkiltä ja polvistui lattialle. Ja hänen jäljestään toisetkin
+hiljakseen painautuivat polvilleen.
+
+Sitten yhdellä kertaa useat heistä huoahtivat syvään, ja hymy kirkasti
+heidän kasvojaan.
+
+Katri Ingmarintytär sanoi vihdoin ihmettelevin äänin: "Nyt minä kuulen
+Jumalan kutsun."
+
+Lautamiehen Gunhild kohotti hurmaantuneena kätensä, ja kyynelet
+vierivät virtana hänen poskilleen. -- "Minä myöskin lähden", hän sanoi.
+"Jumalan ääni kutsuu minua."
+
+Sitten Kristo Laurinpoika ja hänen vaimonsa sanoivat melkein yht'aikaa:
+"Korvaani huutaa, että minun pitää lähteä. Minä kuulen Jumalan kutsun."
+
+Toinen toisensa jälkeen he saivat kutsun, ja samassa heidän tuskansa ja
+ikävänsä hävisi. Suuren suuri ilo valtasi heidät. Nyt he eivät enää
+huolehtineet taloistaan eikä sukulaisistaan. He ajattelivat vain
+uskokuntansa virkoamista uuteen eloon, ja kuinka ihanaa on olla
+kutsuttuna Jumalan pyhään kaupunkiin.
+
+Mutta Halvor Halvorinpoika ei vielä ollut kutsua kuullut. Hänen
+rukouksensa kiihtyi yhä voimakkaammaksi, hän oli tuskissaan ja
+ajatteli: Jumala ei tahdo kutsua minua, kutsuttuaan toiset. Hän näkee,
+että minä rakastan peltojani ja niittyjäni enemmän kuin hänen sanaansa.
+Minä en ole hänelle kelvollinen.
+
+Katri Ingmarintytär meni Halvorin luokse ja laski kätensä hänen
+otsalleen. -- "Ole ihan ääneti, Halvor, ja kuuntele hiljaisuudessa."
+
+Halvor pusersi molempia käsiään ristiin niin kovasti, että nivelet
+rusahtelivat. "Ehkei Jumala pidä minua kelvollisena lähtemään", hän
+sanoi.
+
+"Kyllä sinä saat lähteä, kun vain nyt olet hiljaa", sanoi Katri. Hän
+laskeutui Halvorin viereen polvelleen ja kiersi kätensä hänen
+vyötäisilleen. -- "Kuuntele nyt ihan ääneti, Halvor, äläkä pelkää."
+
+Parin silmänräpäyksen päästä Halvorin mielenjännitys lauhtui. -- "Minä
+kuulen, kuulen jotakin hyvin etäältä." -- "Ne ovat enkelien kanteleita,
+niiden jäljestä sitten Jumalan ääni kuuluu. Nyt sinun pitää olla ihan,
+ihan ääneti." Hän painautui vielä enemmän Halvoria vasten. Niin hellä
+hän ei ollut koskaan muiden nähden ollut. -- "Ah", Halvor huudahti
+lyöden käsiään yhteen, "nyt minä kuulin. Se sanoi minulle niin kovasti,
+kuin olisi korviini huutanut: 'Mene minun pyhään kaupunkiini
+Jerusalemiin!' Silläkö tavalla te kaikki muutkin kuulitte?" -- "Niin,
+niin", kaikki huusivat. "Samalla tavalla me kaikki olemme kuulleet."
+
+Mutta vanha Eeva Gunnarintytär alkoi nyt vaikeroida. -- "Minä en ole
+kuullut mitään. Minä en pääse mukaanne. Minä olen Lootin vaimo, en
+pääse kanssanne pakoon. Minun täytyy jäädä seisomaan ja muuttua
+suolapatsaaksi."
+
+Hän itki tuskissaan ja hellgumilaiset kokoontuivat hänen avukseen
+rukoilemaan. Mutta sittenkään hän ei kuullut mitään ja hän aivan
+kiemuroi hädissään. "Ei kuulu, ei, ei kerrassaan mitään", hän sanoi,
+"mutta teidän täytyy kumminkin ottaa minut mukaanne. Ette saa jättää
+minua tänne, ette saa antaa minun hukkua rikkitulvaan."
+
+"Älä hätäile, Eeva", sanoivat hellgumilaiset. "Ehkä kutsu vielä tulee.
+Jollei se tule tänä yönä, niin varmaan aamulla."
+
+"Ettepä vastaa", eukko sanoi, "ettepä vastaa siihen mitä kysyn. Ettekö
+aiokaan ottaa minua mukaanne, jollei kutsua tule?"
+
+"Se tulee, se tulee", hellgumilaiset huusivat.
+
+"Ettepä vastaa", eukko vaikeroi epätoivoisena.
+
+"Rakas Eeva", sanoivat hellgumilaiset. "Emme voi ottaa sinua mukaamme,
+jollei Jumala sinua kutsu. Mutta älä pelkää. Kyllä kutsu tulee."
+
+Silloin eukko kiepsahti pystyyn polviltaan, oikaisi raihnaisen
+ruumiinsa suoraksi ja jyskytti kepillään lattiaan.
+
+"Te aiotte lähteä ja jättää minut hukkumaan", hän kiljahti. "Niin,
+niin, niin. Te aiotte lähteä ja jättää minut hukkumaan."
+
+Hän oli joutunut vihan vimmaan, ja nyt nähtiin Eeva Gunnarintytär
+kerran vielä samana kuin ennen nuoruudessaan, väkevänä ja kiivaana ja
+riehakkana.
+
+"Älkää ikipäivinä silmiini tulko", hän huusi. "En huoli teistä
+pelastajikseni. Hyi mokomia! Heittääpä vaimonsa ja lapsensa ja isänsä
+ja äitinsä puikkiaksensa itse pakoon! Hyi hourupäitä, jotka hyvät
+talonsa jättävät. On teillä älliä päässä, kun juoksette väärien
+profeettain perään. Mutta teidänpä päällenne se sataakin se tuli ja
+tulikivi. Teille se onkin tuho tulossa. Mutta me kotiinjäävät, me
+jäämme eloon!"
+
+
+
+
+HIRRENVETÄJÄ
+
+
+Saman kauniin helmikuun päivän iltahämärissä seisoo kaksi nuorta
+ihmistä jutellen kylän raitilla.
+
+Nuori mies on vedättänyt metsästä suunnattoman suurta hirttä, jota
+hevonen tuskin saa kulkemaan. Siitä huolimatta hevosen on täytynyt
+tehdä pitkä kierros, että hirsikuorma kulkisi kirkonkylän kautta ja
+suuren, valkoiseksi maalatun koulutalon ohitse.
+
+Koulun kohdalla hevonen sitten seisahdutettiin, ja muuan nuori tyttö
+riensi melkein heti veräjän ulkopuolelle hirttä katselemaan.
+
+Ja väsymättä hän sitä ihailee. Sepä on vasta pitkä ja paksu ja suora,
+ja siinäpä on kaunis, vaaleanruskea kaarna, ja entä kuinka tiivistä ja
+tervettä puuta se on!
+
+Nuori mies kertoo hyvin asiallisena, että se on kasvanut
+hiekkakankaalla kaukana Olofshättan pohjoispuolella; hän kertoo
+milloinka hän sen kaasi ja kuinka kauan se on maannut metsässä
+kuivumassa. Hän teroittaa tytön mieleen, kuinka monta tuumaa se on
+ympärimitaltaan ja montako läpimitaltaan.
+
+Tyttö on nähnyt tuhannen tuhansia tukkeja uitettavan jokea alas ja
+vedettävän pitkin maantietä, mutta nyt hän kumminkin ihastuu ikihyväksi
+tuota hirttä katsellessaan.
+
+"Voi kuitenkin, Ingmar", hän sanoo, "tämähän on vasta ensimmäinen!"
+
+Kesken iloansa häntä on huolettanut ajatus, että tarvittiin koko viiden
+vuoden vaivannäöt, ennen kuin Ingmar pääsi vedättämään ensimmäistä
+hirttä heidän yhteisen kotinsa rakennukseen. Kuinka kauan kuluneekaan
+toisten vedättämiseen ja itse rakennustyöhön?
+
+Mutta Ingmar uskoo, että vaikeuksista on jo päästy.
+
+"Odotahan, Gertrud", hän sanoo, "jos vain ehdin ajaa hirret kelin
+aikana metsästä, ovat huoneet pian katto päällä."
+
+Pakkanen kiristyy yöksi, aurinko on jo aikoja sitten laskenut. Hevonen
+värisee viluissaan, ravistelee päätänsä ja kuopii lunta jalallaan.
+Otsatukka ja harja ovat kuurassa.
+
+Mutta noita nuoria ei tunnu paleltavan. He saavat lämpimänsä siitä,
+että rakentavat kotinsa valmiiksi kellarista ullakkoon asti.
+
+Ja rakennettuaan huoneet he alkavat sijoitella huonekaluja.
+
+"Sohvan paikka on tuossa sivuseinällä", sanoo Ingmar.
+
+"Mutta eihän meillä minun tietääkseni sohvaa ole", tyttö vastaa.
+
+Silloin nuori mies puraisee huultaan. Hän ei ollut aikonut vielä isoon
+aikaan mainita, että nikkarilla on jo sohva heitä varten valmiina,
+mutta nyt se salaisuus tuli ilmi.
+
+Silloin Gertrudinkin täytyy ilmaista viisivuotinen salaisuutensa. Hän
+kertoo palmikoineensa hiuslaitteita ja kutoneensa nauhoja ja niillä
+ansioillaan hankkineensa kaikenlaisia taloustarpeita, patoja ja
+pannuja, lautasia ja kulhoja, raiteja ja päänalaisia, pyyhkeitä ja
+lattiamattoja.
+
+Ingmar tulee kovin hyvilleen tällaisesta rikkaudesta ja ylistelee häntä
+kauneimmin sanoin mitä keksii. Mutta kesken kiitoksensa hän vaikenee.
+Hän on melkein arasti vilkaissut Gertrudiin ja hämmästyy nyt niinkuin
+ainakin puhumattomaksi ajatellessaan, että tuo suloinen olento on
+tuleva hänen omakseen.
+
+"Mikä sinun on, Ingmar?" tyttö kysyy.
+
+"Sitä ajattelen, että kaikkein parasta on kuitenkin saada sinut."
+
+Gertrud ei vastaa, vaan hivelee kädellään tuota hirttä, joka on tuleva
+hänen ja Ingmarin yhteisen kodin seinään. Hän tietää, että hänen on
+siellä turvallista ja hauskaa elää, sillä hänen tuleva miehensä on
+älykäs ja hyväsydäminen, jalo ja uskollinen.
+
+Samassa muuan vanha eukko mennä leuhkaisee heidän ohitsensa. Hän
+näyttää olevan äkeissään ja puhua sopottaa itsekseen kiivaita sanoja.
+
+"Niin, niin, niin", eukko sanoo, "ei heidän onnensa kestä kauempaa kuin
+aamunkoitosta päivännousuun. Ensi koettelemuksessa heidän uskonsa
+murtuu kuin sammalista punottu köysi. Ja heidän elämänsä on oleva
+pitkää pimeyttä."
+
+"Eihän hän vain meitä tarkoittane?" sanoo nuori tyttö.
+
+"Kuinka tuo tuollainen voisi meihin soveltua?" vastaa nuori mies.
+
+
+
+
+INGMARILASSA
+
+
+Seuraava päivä oli lauantai. Kirkkoherra oli silloin myöhään illalla
+hevosmatkalla kovassa lumipyryssä. Hän oli käynyt sairaan luona kaukana
+pohjoisessa keskellä salomaata ja pyrki nyt vaivalloisesti kotiinpäin.
+Syvä hanki upotti hevosta, reki oli vähän väliä keikahtamaisillaan
+kumoon, ja sekä papin että kyytimiehen piti usein nousta tallaamaan
+tietä auki. Ei ollut ihan pilkkoisen pimeä, sillä suuri täysikuu
+kuumotti välistä vaaleanharmaiden lumipilvien takaa. Katsoessaan
+ylöspäin pappi näki valkoisia lumihiuteita tupruavan ja kieppuvan niin
+tiheään, että koko ilma näytti pieniltä valkoisilta täpliltä.
+
+Eteenpäin pääsy ei sentään kaikkialla ollut yhtä tukalaa. Toisin
+paikoin oli vihuri lakaissut pitkät matkat aivan paljaiksi lumesta.
+Siinä reki kyllä liukui keveästi sileätä iljannetta pitkin. Toisin
+paikoin, tuulen suojassa taas oli tasaista, pehmeätä vitilunta, jota
+oli helppo ajaa. Mutta missä tuisku oli nietostanut lumen
+miehenkorkuisiin kinoksiin, siinä oli nousta tie pystyyn. Silloin ei
+muu auttanut kuin kääntyä tiepuoleen ja koettaa pitkin peltoja ja
+aidanselkiä päästä eteenpäin, vaikka pelottikin, että reki miehineen
+milloin tahansa voi vierähtää ojaan tai hevonen puhkaista kylkensä
+aidan seipääseen.
+
+Kirkkoherraa ja kyytimiestä huoletti kuitenkin kaikkein enimmän se
+kinos, jonka suuret tuiskut aina kasasivat Ingmarilan lähellä olevaa
+korkeata kiviaitaa vasten. "Kun vain siitä pääsisi, tuntisi olevansa
+kuin kotona", he sanoivat.
+
+Kirkkoherra muisteli, kuinka monen monta kertaa hän oli pyytänyt
+Suur-Ingmaria purkamaan tuon aitansa, jonka kinokset olivat ainaisena
+vastuksena. Mutta sitä ei koskaan tullut tehdyksi. Ja sellaisenaan se
+oli vielä nytkin. Muuttuipa Ingmarila muuten miten tahansa, niin aita
+ainakin saa jäädä paikalleen, se nyt on varma.
+
+Kohta jo talo näkyikin, mutta sinne mennessä oli läpäistävä
+yhtämittainen, seinänkorkuinen kinos, jyrkkäsärmäinen kuin tunturi.
+Sitä ei voinut kiertää, ei kaartaa, vaan suoraan hirviön päällitse oli
+uskallettava. Niin ylettömältä se näytti, että kyytimies esitti
+parhaaksi lähteä taloon pyytämään apua.
+
+Mutta kirkkoherra ei sitä sallinut. Hän ei ollut viiteen vuoteen
+vaihtanut sanaakaan Katrin eikä Halvorin kanssa. Eikä hänen, enempää
+kuin muidenkaan ihmisten, tehnyt mieli tavata entisiä ystäviä, joiden
+kanssa oli joutunut epäsopuun.
+
+Hevonen pantiin kiipeämään kinokselle. Se pääsikin aina laelle asti.
+Mutta siinä se humahti upoksiin, vajosi kuin sudenkuoppaan, ja miehet
+jäivät hangelle tuijottamaan sen jälkeen.
+
+Hevosen lumeen vajotessa katkesi vielä toinen aisa, joten matkan
+jatkamisesta ei voinut tulla mitään.
+
+Muutaman minuutin perästä pappi astui sisään Ingmarilan ovesta.
+
+Pystyvalkea loimusi väentuvan takassa. Emäntä istui lieden toisella
+puolella kehräten hienoksi kartattuja villoja, ja hänen takanaan pitkä
+piikajono kehräili rohtimia ja pellavia. Toisella puolen takkaa olivat
+vast'ikään halkometsästä tulleet miehet, toiset jo levolla, toiset
+ajankuluksi mikä halkoen päreitä, mikä haravanpiikkejä teroittaen, mikä
+vuoleskellen kirvesvartta.
+
+Kim pappi astui sisään ja kertoi, mikä vahinko hänelle oli sattunut,
+nousivat kaikki paikoiltaan. Rengit lähtivät ulos kaivamaan hevosta
+kinoksesta. Halvor vei kirkkoherran pöydän ääreen ja pyysi häntä
+istumaan rahille. Katri käski piiat keittiöön kahvia keittämään ja
+valmistamaan vieraalle illallista. Itse hän nosti papin turkit tulen
+hohteeseen sulamaan, sytytti sitten kattolampun ja siirsi rukkinsa
+pöydän ääreen voidakseen ottaa osaa miesten keskusteluun.
+
+Halvor alkoi puheen kelistä, ja kun siitä oli tarpeeksi puhuttu,
+siirtyi papin viljasaataviin ja sitten kyselemään, oliko jo saatu
+aikaan ne korjaukset, joita pappi kauan oli halunnut. Katri kyseli
+miten ruustinna voi, eikö hän viime aikoinakaan ollut parantunut
+ankarasta taudistaan.
+
+Papin kyytimies tuli ilmoittamaan, että hevonen oli jo kaivettu
+kinoksesta, silat korjattu ja kaikki jälleen matkakunnossa. Katri ja
+Halvor pyysivät oikein houkuttelemalla pappia jäämään illalliselle. He
+eivät lakanneet, ennen kuin hän myöntyi.
+
+Tuotiin kahvia, tarjottimella suurin hopeakannu ja se vanha hopeinen
+sokeriastia, jota tuskin häissä ja hautajaisissakaan raskittiin
+käyttää, ja pikkuleipiä kolme kukkuraista koria.
+
+Kirkkoherran pienet pyöreät silmät ihan laajenivat ihmetyksestä ja
+tavan takaa hän pyyhkäisi otsaansa kädellään. Kaikki tämä tuntui
+hänestä unelta, ja hän pelkäsi heräävänsä.
+
+Halvor haki kirkkoherran nähtäväksi hirvennahan, jonka kantaja oli
+viime syksynä ammuttu Ingmarilan metsästä. Talja levitettiin lattialle,
+ja kirkkoherra kehui sitä komeimmaksi, mitä oli koskaan nähnyt. Katri
+meni Halvorin luokse ja kuiskasi pari sanaa hänen korvaansa. Halvor
+silloin heti tarjosi taljaa kirkkoherralle lahjaksi.
+
+Katri kulki kaapilta kaapille valikoiden kauneimpia vanhoja
+hopea-astioita. Pöydälle hän levitti kirjoreunaisen liinan ja toi
+esille niin paljon hopealusikoita, kuin olisi ollut vieraspitoja varten
+pöytä katettava. Maitoa ja kaljaa oli uhkeissa hopeahaarikoissa.
+
+Aterialta päästyään kirkkoherra sanoi lähtevänsä. Halvor Halvorinpoika
+itse kahden rengin kanssa lähti saattamaan, he loivat hänelle tietä
+kinoksien läpi, kannattivat rekeä kohollaan, kun se yritti kaatua,
+eivätkä jättäneet pappia ennen kuin hänen kotipihallaan.
+
+Kirkkoherra seisoi hyvinvoivana pappilan portailla. Hän ajatteli,
+kuinka hyvää ihmisen on jälleen tavata vanhoja ystäviään, ja otti
+Halvorilta lämpimät jäähyväiset. Mutta tällä oli vielä jotakin asiaa,
+koska hän alkoi kopeloida taskujaan.
+
+Viimein hän veti povestaan esille neljään osaan taitetun paperin, mutta
+näytti hiukan epäröivän, sopiko sitä nyt jättää. Se oli kuulutus, jonka
+he olivat aikoneet luetuttaa huomenna kirkossa. Ehkä kirkkoherra nyt
+kumminkin ottaisi sen, ettei tarvitsisi lähettää erityistä tuojaa sitä
+varten.
+
+Päästyään huoneeseensa ja sytytettyään kynttilät kirkkoherra aukaisi
+paperin ja luki:
+
+"Omistajan Jerusalemiin muuton tähden tarjotaan Ingmarilan perintötila
+myytäväksi."
+
+Kirkkoherra ei päässyt pitemmälle. Hän sai syviä ja ihmeellisiä
+ajatuksia. "Vai jo se meidätkin yllätti", hän sanoi puoliääneen, ikään
+kuin ukkosvaarusta puhuen. "Tätä minä olenkin jo monta monituista
+vuotta odotellut."
+
+
+
+
+HÖÖKIN MATTI ERKINPOIKA
+
+
+On kaunis kevätpäivä. Muuan talollinen on poikansa kanssa matkalla
+suurelle ruukille pitäjän eteläpäähän.
+
+He asuvat kaukana pohjoisessa ja heidän on siis kuljettava melkein koko
+pitäjän halki. He kävelevät vastakylvettyjen peltojen ohi, joihin oras
+parhaillaan nousee. He näkevät kaikkialla mehevän vihantia
+ruisvainioita ja kauniita apilanurmikkoja, jotka pian alkavat punertaa
+ja tuoksua.
+
+Tien varrella maalataan monia taloja ja niihin laitetaan uusia
+ikkunoita tai lasiseinäisiä kuisteja. Monessa puutarhassa he näkevät
+muokattavan maata ja istutettavan taimia. Kaikkien vastaantulijain
+kengät ovat savessa ja kädet mullassa, sillä he tulevat pelloiltaan ja
+kaalitarhoistaan, istuttamasta perunoita ja kaalia tai kylvämästä
+naurista ja porkkanaa.
+
+Talonpoika ei voi olla kyselemättä, mitä perunalajia he istuttavat tai
+joko heillä kuinka kauan on ollut kaura kylvettynä. Nähdessään
+tiepuolessa vasikan tai varsan hän koettaa arvailla niiden ikää.
+Sellaista hän ajattelee, että kuinkahan monta lypsävää aikonee pitää
+tuokin talo, jonka ohi mentiin, ja minkähän arvoinen tuostakin varsasta
+opetettuna tulee.
+
+Poika koettaa vähän väliä kääntää hänen ajatuksiaan toisiin asioihin.
+"Ajatelkaa, että me pian saamme vaeltaa Saaronin laaksossa ja
+Juudanmaan korvessa!" hän sanoo.
+
+Isä hymyilee hiukan, ja hänen silmänsä loistavat hetkisen. "Kyllä tulee
+olemaan suloista kulkea samoja polkuja, joita rakas Herra Jeesus
+muinoin vaelsi."
+
+Mutta heti sen jälkeen hän unohtuu katsomaan kahta vastaantulevaa
+kalkkikuormaa. "Katsopa, Gabriel", hän sanoo, "kukahan tuossa kalkkia
+vie? Sammuttamaton kalkki kuuluu olevan mainiota viljan kasvattajaa.
+Hauska on sitä peltoa syksyllä nähdä."
+
+"Syksylläkö?" sanoo poika varoittaen.
+
+"Ei, ei, kyllä tiedän", isä vastaa, "että syksyllä minä jo asun
+Jaakopin majoissa ja teen työtä kuninkaanmiehen viinamäessä."
+
+"Totisesti", poika sanoo, "niin on tapahtuva, amen, amen."
+
+He astuvat hetkisen ääneti, katsellen jo voittopuolella olevaa kevättä.
+Vesi solisee ojissa, ja tietenkin ovat kevätsateet repineet syviä
+vakoja. Minne tahansa katsoo, näkee työn odottavan tekijäänsä. Joka
+ihmisen tekee mieli käydä käsiksi, olla mukana, vaikkapa olisi
+vieraankin maita kulkemassa.
+
+"Olisinpa tosiaan paremmalla mielellä myynyt tilan vasta syksyllä,
+maatöiden loputtua", puhelee talonpoika ajatuksissaan. "Vaikeata siitä
+on luopua näin keväällä, juuri kun koko ruumis tuntuu työtä kaipaavan."
+
+Poika vain kohauttaa olkapäitään ajatellen, ettei maksa vaivaa ehkäistä
+äijän juttuja.
+
+"Siitä on nyt yksineljättä vuotta, kun nuorena poikana ostin
+talonpaikan pitäjän takamailta", jatkaa isä. "Ei siihen ollut sitä
+ennen kuokalla kajottu. Puolet maata oli rahkasuota ja toiset puolet
+kivirauniota, niin että kolkko sitä oli katsella. Niistä raunioista
+minä sitten vääntelin kiviä, niin että olisi luullut selän katkeavan.
+Mutta vielä kovempi urakka oli saada rahkasuo ojitetuksi ja
+kuivatuksi."
+
+"Niin, olette te, isä, raatanut miehen lailla", poika sanoo. "Siksi
+Jumala teitä muistaakin ja kutsuu teidät pyhään maahansa."
+
+"Ensi aluksi", ukko jatkaa, "kyhäsin itselleni kuorimattomista hirsistä
+pirtin, joka ei ollut juuri sysisaunaa parempi. Katon peittona oli vain
+kovaksi tallattu multa, enkä sitä mitenkään saanut niin tiiviiksi,
+ettei sadevesi olisi valunut sisään. Hankalaa oli olo vallankin öisin.
+Ja lehmän ja hevosen tila oli yhtä huono. Koko ensi talvi niitä oli
+pidettävä maakuopassa, joka oli pimeä kuin kellari."
+
+"Isä", kysyy poika, "kuinka te sitten olette niin kiintynyt mokomaan
+karuun maahan?"
+
+"Mutta ajattele sitten sitä iloa myös", isä vastaa, "kun sain rakentaa
+elukoille suuret navetat ja kun karja vuosi vuodelta lisääntyi, niin
+että ulkohuoneita oli alati laajennettava. Jollen nyt olisi päättänyt
+myydä tilaa, olisi navettaan ollut pantava uusi katto. Se työ olisi
+soveltunut parhaiten juuri tähän aikaan, heti touoilta päästyä."
+
+"Isä", varoittaa poika taas, "te pääsette touolle siihen maahan, missä
+muutamat siemenet lankesivat orjantappuroihin ja muutamat kivistöön ja
+muutamat tien oheen ja muutamat hyvään maahan."
+
+"Ja vanhan asuintupamme", jatkaa isä, "sen jonka ensi pirttini sijalle
+rakensin, olin juuri tänä vuonna aikonut purkaa rakentaakseni sijaan
+kaksikerroksisen. Mitä nyt tehdään niillä hirsillä, jotka talvikelillä
+jo pihalle vedätimme? Se oli raskasta työtä sekin. Hevoset siinä
+rääkkääntyivät, ja me myös."
+
+Poikaa rupeaa huolettamaan. Tuntuu siltä kuin isä luisuisi hänestä
+erilleen. Hän pelkää, ettei vanhus ole oikealla mielellä menossa
+uhraamaan omaisuuttaan Herralle.
+
+"Mutta kuitenkin", poika lausuu, "mitä ne uudet asuinhuoneet ja navetat
+ovat verrattuina puhtaaseen elämään uskonveljien seurassa?"
+
+"Halleluja", vastaa isä, "tiedän, että meille on ihana osa annettu. Ja
+nythän minä olenkin menossa myymään tilaani sahayhtiölle. Ensi kerralla
+tätä tietä käydessäni kaikki on mennyttä, silloin minulla ei ole
+mitään."
+
+Poika ei vastaa, hän on tyytyväinen kuullessaan, että isä vielä pysyy
+päätöksessään. Vähän matkaa kuljettuaan he näkevät pienellä kummulla
+tienvarressa hyvin somapaikkaisen talon. Valkoiseksi maalatussa
+asuinrakennuksessa on lasiseinäinen kuisti ja parveke, ja talon
+ympärillä kasvaa korkeita balsamihaapoja, joiden kauniita
+vaaleanharmaita runkoja kevätmahlat näyttävät paisuttavan.
+
+"Kas tuollainen se minunkin olisi pitänyt olla", sanoo talonpoika.
+"Juuri tuommoinen kuisti ja parveke sen yläpuolella ja hyvin paljon
+veistokirjailuja. Ja sitten ikkunain alla samanlainen vihreä, tasainen
+nurmikko. Eikös olisi sinustakin, Gabriel, ollut kaunista?"
+
+Poika ei vastaa, ja isä huomaa siitä, että hän on väsynyt tähän
+puheenaiheeseen. Hän on sitten myös ääneti, mutta hänen ajatuksensa
+kumminkin yhä pyörivät kodissa. Minkähänlaisille haltijoille hänen
+hevosensa joutunevat, kuinkahan koko tilan käynee? Voi minun
+hupsuuttani, hän ajattelee, kun myyn yhtiölle taloni! Se tietysti
+hakkauttaa vain metsän ja jättää sitten talon rappiolle. Suo saa
+sammaltua uudelleen, ja pelloille kasvaa hakametsä.
+
+He saapuvat ruukille, ja siellä hän taas innostuu uudesta näkemästään.
+Siellä on uusimallisia auroja ja haravia, ja niistä hän heti muistaa
+vanhan mielitekonsa: niittokoneen. Hän katsahtaa Gabrieliin, joka on
+kaunis poika, ja kuvittelee hänet ohjaamassa koreata, punaista
+niittokonetta, hätistellen ruoskanläjähdyksillä hevosia ja kaataen
+pitkää heinää ihan kuin väkevä sankari vihollisiaan.
+
+Sisälläkin ruukin konttorissa niittokoneen sätkytys vielä tuntuu
+helisevän hänen korvissaan. Hän kuulee heinän kahisten kaatuvan ja
+konetta säikkyneiden lintujen ja hyönteisten tiiskuttaen ja suristen
+parveilevan ilmassa.
+
+Kauppakirja on jo tehty, hinnasta sovittu, välikirja vain on vielä
+allekirjoitusta vailla.
+
+Välikirja luetaan hänelle, ja hän istuu tuolille sitä kuuntelemaan.
+Siinä luetellaan niin ja niin monta tynnyrinalaa metsää ja niin ja niin
+paljon peltoa ja niittyä, ne ja ne työaseet ja kotieläimet, jotka hän
+luovuttaa. Hänen otsansa käy ryppyihin. "Totisesti", hän sanoo
+itsekseen, "tekemättä se jää." Kun kauppakirja on luettu, on hän juuri
+sanomaisillaan, ettei voikaan siihen suostua. Silloin poika kumartuu
+kuiskaamaan hänelle: "Isä, pidättekö ennen talon kuin minut? Minä
+lähden kyllä, vaikka te jäisittekin."
+
+Talonpojan ajatukset ovat niin yksinomaan olleet tilaan kiintyneinä,
+ettei hänen mieleensä ole juolahtanutkaan, että poika voisi hänet
+jättää. Ettäkö poika siis lähtee joka tapauksessa? Hän ei oikein käsitä
+sitä, sillä hän puolestaan ei olisi lähtenyt, jos poika olisi jäänyt
+kotiin.
+
+Mutta tietysti hänen on seurattava, koska hänen poikansa kerran lähtee.
+
+Hän astuu konttoripöydän ääreen kirjoittamaan nimeään kauppakirjan
+alle. Ruukinhoitaja itse pistää kynän hänen käteensä ja osoittaa
+paperia. "Tähän näin", hän sanoo, "olisi kirjoitettava, Höökin Matti
+Erkinpoika."
+
+Hän puristaa kynää sormiensa väliin saadakseen sen oikeaan asentoon, ja
+samalla hänen mieleensä muistuu, kuinka yksineljättä vuotta sitten
+kirjoitti nimensä siihen kauppakirjaan, jolla osti kappaleen
+raivaamatonta korpea.
+
+Hän muistaa sen alle kirjoitettuaan menneensä katsomaan tilaansa.
+Silloin hän oli itsekseen lausunut: "Kas, tämän Jumala on sinulle
+antanut. Täällä sinä saat elinkaudeksi työtä."
+
+Ruukinhoitaja luulee hänen epäröivän, mihin nimi oli piirrettävä, ja
+osoittaa uudelleen sormellaan: "Tuossa noin on nimen paikka.
+Kirjoittakaa siihen: Höökin Matti Erkinpoika."
+
+Hän alkaa kirjoittaa. "Tämän näin", hän ajattelee, "minä kirjoitan
+uskoni ja autuuteni, rakkaiden veljieni hellgumilaisten ja kalliin
+yhteiselämämme tähden ja etten jäisi yksikseni jäljelle kaikkien muiden
+lähdettyä." Ja niin hän piirtää ensimmäisen nimen paperiin.
+
+"Ja tämän", hän jatkaa mietteitään, "minä kirjoitan Gabriel poikani
+vuoksi, etten menettäisi niin hyvää ja rakasta poikaa, ja siksi, että
+hän aina on ollut hyvä vanhalle isälleen, ja osoittaakseni, että hän
+kuitenkin on minulle kaikkein läheisin." Ja siten toinenkin nimi
+ilmestyy paperille.
+
+"Mutta tämä", hän ajattelee alkaessaan uudelleen kirjoittaa. "Niin,
+minkä vuoksi minä tämän kirjoitan?" Ja sitä ajatellessaan hänen kätensä
+itsestään tekee paksuja koukeroita ristiin rastiin tuolle vihatulle
+paperille.
+
+"Tämän minä teen sen vuoksi, että olen vanha mies, jonka on mentävä
+viljelemään maatansa ja kyntämään ja kylvämään sinne, missä aina olen
+raatanut ja rehkinyt."
+
+Kääntyessään ruukinhoitajan puoleen ja näyttäessään hänelle paperia
+Höökin Matti Erkinpoika on hyvin hämillään.
+
+"Suokaa anteeksi, isännöitsijä, aioin kyllä myydä taloni, mutta en
+voinutkaan sitä tehdä."
+
+
+
+
+HUUTOKAUPPA
+
+
+Toukokuussa pidettiin Ingmarilassa huutokauppa. Se päivä oli ihan
+ihmeellisen kaunis, oikein suven lämmin. Miehet olivat heittäneet
+pitkät, valkoiset turkit yltään ja saapuivat lyhyissä takeissa, ja
+naiset liikkuivat jo väljissä, valkohihaisissa kesäpuvuissaan.
+
+Koulumestarin Stiina laittautui huutokauppaan. Gertrudia ei haluttanut
+mukaan, ja Storm ei kerjennyt töiltään. Lähtiessään Stiina äiti raotti
+kouluhuoneen ovea ja nyökäytti miehelleen päätänsä jäähyväisiksi. Ukko
+puhui juuri lapsille suuren Niiniven kaupungin häviöstä, ja kertoessaan
+hän oli niin ankaran näköinen, että lapsipahat olivat pelosta ihan
+kalmankalpeita.
+
+Ingmarilaan kulkiessaan Stiina äiti pysähtyi joka kerta, kun hänen
+silmänsä sattuivat kukkivaan tuomipensaaseen tai valkoisten, tuoksuvain
+kielojen peittämään kumpuun. "Tokkopa tämän kauniimpaa löytänee", hän
+sanoi, "vaikka Jerusalemiin asti kulkisi?"
+
+Koulumestarin emännälle samoin kuin useille muillekin oli tämä pitäjä
+käynyt monin verroin rakkaammaksi sen vuoksi, että hellgumilaiset
+sanoivat sitä Sodomaksi ja tahtoivat jättää sen.
+
+Hän poimi tiepuolesta pari kukkaa ja katseli niitä melkein hellästi.
+Jos me todellakin olisimme niin kelvottomia kuin he sanovat, hän
+ajatteli, niin helppohan Jumalan olisi hukuttaa meidät. Hänen
+tarvitsisi vain antaa kylmien jatkua ja lumen jäädä maahan. Mutta kun
+Herra meille jälleen suo kevään ja kukkaset, niin tottapa me hänestä
+sentään olemme kelvolliset elämään.
+
+Ingmarilan likelle ehdittyään Stiina äiti pysähtyi, ja hänestä alkoi
+tuntua tuskalliselta. Melkein parasta olisi palata saman tien takaisin,
+sillä en minä voi katsella tämän vanhan kodin häviötä.
+
+Mutta hän oli todella siksi utelias näkemään, miten talon kävisi, ettei
+malttanut takaisinkaan kääntyä.
+
+Heti kun tuli tiedoksi, että talo myytäisiin, oli Ingmar koettanut
+saada sitä ostetuksi. Mutta hänellä ei ollut enempää kuin noin
+kuusituhatta kruunua, ja suuri sahayhtiö, jonka oma Bergsån ruukkikin
+oli, oli tarjonnut Halvorille siitä jo viisikolmatta tuhatta. Ingmarin
+oli onnistunut saada lainaksi niin paljon, että kykeni tarjoamaan
+saman hinnan, mutta silloin yhtiö oli kohottanut tarjouksensa
+kolmeenkymmeneen tuhanteen, ja niin suurta velkaa Ingmar ei uskaltanut
+tehdä.
+
+Huolestuttavinta tässä ei ollut vain se, että talo täten ikipäiviksi
+joutuisi suvulta pois, sillä tuo suuri yhtiö ei milloinkaan myynyt
+sitä, minkä kerran haltuunsa sai, mutta tuskinpa se edes vuokraisi
+Långforsin sahaakaan, joten Ingmar jäisi leivättömäksi.
+
+Gertrudin ja hänen häistään ei voinut tulla mitään vielä syksyksi,
+niinkuin ensin oli aiottu. Ehkäpä Ingmarin päälle päätteeksi täytyisi
+lähteä muualle työn hakuun.
+
+Tätä miettiessään Stiina äiti ei ollut varsin suopea Katria ja Halvoria
+kohtaan. Älköön Katri Ingmarintytär tulko puhelemaan kanssani, hän
+ajatteli, sillä silloin en voi olla hänelle sanomatta, miten väärin hän
+Ingmaria kohtelee. En voisi olla suoraan sanomatta, että juuri hänen
+tähtensä talo ei nyt vieläkään ole Ingmarin hallussa.
+
+Kuuluvat he tosin tarvitsevan matkaansa varten summattomasti rahaa,
+mutta sittenkin minua ihmetyttää, miten Katri raskii myydä tämän
+ikivanhan tilan yhtiölle, joka vain hakkaa metsät ja päästää maan
+hunningolle.
+
+Paitsi yhtiötä tavoittelee vielä rikas herastuomari Birger Sven
+Petterinpoika tätä taloa, sen on Stiina emäntä kuullut, ja se olisikin
+Ingmarin onni, sillä Sven Petterinpoika on jalomielinen mies;
+luultavasti hän suostuisi vuokraamaan Ingmarille sahan.
+
+Sven Petterinpoika ei unohtane, että hän ennen oli köyhänä
+paimenpoikana tässä talossa ja että Suur-Ingmar hänestä huolen piti ja
+hänet alkuun auttoi.
+
+Useimmat huutokauppaan tulleet eivät käyneet sisälle, vaan jäivät
+pihalle odottamaan alkamista. Koulumestarin emäntä teki samoin. Hän
+istuutui lautakasalle katsellen tarkasti ympärilleen, ikään kuin
+arvellen viimeisen kerran näkevänsä tätä rakasta paikkaa.
+
+Huonerivit ympäröivät pihaa kolmelta taholta, ja keskellä oli pylvästen
+päällä pieni aittahäkki. Mitään erityisen vanhanaikaista ei ollut
+muuta, paitsi asuinrakennuksen vanha kuisti, jonka räystäspuut olivat
+veistoksilla kirjaillut, ja kodan edessä toinen vielä vanhempi kuisti,
+jossa oli kierrepylväät.
+
+Stiina äiti ajatteli kaikkia entisiä Ingmarinpoikia, joiden tallaamia
+pihamaan polut olivat. Hän oli näkevinään miten nuo pitkät, kumarat
+olennot iltaisin palasivat kotiin työstä ja tunkeilematta hiipivät
+uuninsoppeen, karttaen asettumasta parempansa paikalle.
+
+Hänen ajatuksissaan tämä talo oli ikiajoista asti ollut ikään kuin
+uutteruuden ja rehellisyyden tyyssija. "Jollakin tavalla se olisi
+estettävä", hän aprikoi ajatellen huutokauppaa, "vaikka sitten olisi
+mentävä kuninkaaseen asti."
+
+Näin katkeralta ei Stiina äidistä olisi tuntunut, vaikka sama vaara
+olisi uhannut hänen omaa kotiaan.
+
+Väkeä oli jo koolla suuret joukot, vaikk'ei myynti ollut vielä alkanut.
+Toiset kävivät navetoissa tarkastelemassa karjaa, toiset pysyttelivät
+pihalla silmäillen sinne kerättyjä työkaluja, rattaita ja kirveitä,
+sahoja ja auroja.
+
+Mutta joka kerta kun Stiina emäntä näki talonemäntien kaksittain
+tulevan navetasta, hän äkeissään ajatteli: Kas nyt Inka ja Staava
+emäntiä, kun ovat päässeet valikoimaan lehmiä itselleen! Kyllä nyt
+kannattaa kerskailla, että heilläkin on kerran Ingmarilan vanhoja
+rotuelukoita.
+
+Hän hymyili hieman pilkallisesti nähdessään mäkituvan Niilon
+valikoimassa talon auroja.
+
+Mäkituvan Niilo kyllä iät kaiket röyhistelee rintaansa saatuaan
+haltuunsa auran, jolla itse Suur-Ingmar on kyntänyt.
+
+Yhä enemmän väkeä kerääntyi katselemaan huutokauppatavaroita. Miehet
+kopeloivat kummastellen joitakin iänikuisia työaseita, joista ei kukaan
+enää tiennyt, mihin niitä oli käytetty. Olipa joukossa sellaisiakin,
+jotka eivät älynneet olla nauramatta talon vanhoja rekiä. Niistä olivat
+jotkut todella ikivanhoja, loistavan punaisiksi ja vihreiksi
+maalattuja, ja niihin kuuluvissa siloissa oli kirjavia tupsuja ja
+valkoisia näkinkenkähelyjä.
+
+Stiina emäntä oli näkevinään vanhojen Ingmarien noissa vanhoissa
+reissään ajavan maantiellä tasaista hölkkäjuoksua. He olivat menossa
+vieraisille tai paluumatkalla häistä, morsian rinnallaan. Paljon kelpo
+väkeä nyt muuttaa pitäjästä pois, hän ajatteli. Sillä hänestä tuntui
+kuin kaikki nuo vanhukset olisivat asuneet talossaan tähän päivään
+asti, jona heidän työaseensa ja ajokalunsa sieltä hajotettiin.
+
+Missähän Ingmar nyt mahtaa oleksia ja mitä hän ajattelee tästä,
+mietiskeli Stiina emäntä. Kun minunkin on näin vaikea olla, kuinka
+sitten hänen?
+
+Päivä oli niin erinomaisen kaunis, että vasaramies esitti
+siirrettäväksi ulos pihalle kaikki myytävät esineet, ettei tulisi
+tungosta. Piiat ja rengit alkoivat kantaa keskelle pihaa arkkuja ja
+kaappeja, joihin oli maalattu tulppaani- ja ruusukoristeita. Muutamia
+niistä ei ollut vuosisatoihin liikutettu paikaltaan vaatehuoneesta.
+Ulos vietiin myöskin hopeakannuja ja vanhanaikasia kuparikattiloita,
+rukkeja ja värttinöitä, makuuvaatteita ja kaikenlaisia omituisia
+kangaspuita.
+
+Naisväki keräytyi niitä nostelemaan ja katselemaan puolelta ja
+toiselta.
+
+Stiina emäntä ei ollut aikonut huutaa mitään, mutta nyt hän muisti,
+että täällä oli kangaspuut, joilla kudottiin hienon hienoa palttinaa,
+ja hän meni lähemmäs katselemaan niitä. Juuri hänen ehdittyään paikalle
+tuli sisältä piikatyttö kantaen sylissään kahta vanhaa Raamattua.
+Niissä oli niin raskaat, paksut nahkakannet ja messinkihelat, että
+tyttö tuskin jaksoi nostaa niitä yht'aikaa.
+
+Stiina emäntä säpsähti ihan kuin korvapuustin saanut ja kääntyi
+takaisin äskeiselle paikalleen. Hän ei tosin luullut kenenkään enää
+lukevan noita Raamattuja, joiden vanhentuneesta kielestä nykyajan
+ihmiset tuskin saisivat selkoakaan, mutta ihmeellistä kumminkin oli,
+että Katri tahtoi ne myydä.
+
+Ehkäpä muinoinen emäntä oli ollut juuri sitä Raamattua lukemassa, kun
+tultiin kertomaan, että isännän oli karhu surmannut, hän ajatteli.
+
+Stiina emännän mieleen muistuivat ne tarinat, joita hän oli
+Ingmarinpojista kuullut. Jokaisella esineellä, minkä hän näki, tuntui
+olevan oma kerrottavansa.
+
+Nuo pöydällä olevat vanhat hopeasoljet oli muuan Ingmar Ingmarinpoika
+ryöstänyt Klack-vuoren peikolta.
+
+Noissa vanhoissa kääseissä oli hänen lapsuutensa aikainen Ingmar
+Ingmarinpoika pyhäpäivinä ajanut kirkolle. Ja joka kerta kun he äidin
+kanssa tulivat häntä vastaan kirkkotiellä, oli äiti laskenut kätensä
+tyttösen olkapäälle ja sanonut: "Niiaa nyt, Stiina, kun Ingmar
+Ingmarinpoika tulee!"
+
+Hän oli ihmetellyt, miksi äiti jok'ainoan kerran muisti kehoittaa
+niiaamaan Ingmar Ingmarinpojalle. Ruununvoudista tai tuomarista hän ei
+ollut niin suuresti välittänyt.
+
+Viimein hän oli ymmärtänyt, että äitikin oli ollut aikanaan pikku tyttö
+ja että hänenkin äitinsä oli aina kirkkotiellä laskenut kätensä hänen
+olkapäälleen ja sanonut: "Niiaa nyt, kun Ingmar Ingmarinpoika tulee!"
+
+"Jumala sen tietää", Stiina äiti huudahti, "etten minä Gertrudin vuoksi
+sure tämän talon hajoittamista, jossa kerran toivoin näkeväni hänet
+emäntänä. Minusta vain tuntuu kuin koko pitäjän kunnia nyt olisi
+mennyttä."
+
+Samassa kirkkoherra ajoi pihaan. Hän oli hyvin vakava ja alakuloisen
+näköinen. Hän meni heti sisälle asuinrakennukseen, ja Stiina äiti
+arvasi hänen tulleen puhumaan Katrille ja Halvorille Ingmarin puolesta.
+
+Vähän myöhemmin tulivat Bergsån ruukinhoitaja, joka oli sahayhtiön
+asiamies, ja herastuomari Birger Sven Petterinpoika. Ruukinhoitaja meni
+heti sisälle, mutta Sven Petterinpoika käveli pihalla katselemassa
+hajalleen levitettyjä tavaroita. Hän tapasi silloin pienen, parrakkaan
+ukon, joka istui samalla lautakasalla kuin Stiina emäntä.
+
+"Tiedättekö, Vahva-Ingmar", sanoi Sven Petterinpoika seisahtuen ukon
+eteen, "onko Ingmar Ingmarinpoika suostunut ostamaan ne tukit, joita
+hänelle tarjosin?"
+
+"Ei hän sano suostuvansa", ukko vastasi, "mutta luulisinpä hänen
+sentään pian muuttavan mieltään."
+
+Sitä sanoessaan ukko siristeli silmiään ja viittoi päällään Stiina
+emäntään päin, ikään kuin osoittaakseen Sven Petterinpojalle, ettei
+pidä tuon kuullen puhua näistä asioista.
+
+"Parasta hänen olisi suostua", sanoi herastuomari. "Minä en milloin
+tahansa tarjoa sellaista tavaraa, enkä nytkään muuten kuin
+Suur-Ingmarin vuoksi."
+
+"Niin, kyllä se tosiaan on hyvä tarjous", ukko sanoi, "mutta hän sanoo
+ennättäneensä jo tehdä kaupat muualla."
+
+"Lieneekö hän vielä perin pohjin tuuminut, mitä tulisi menettämään",
+sanoi herastuomari lähtiessään hitaasti kävelemään edelleen.
+
+Talonväkeä ei tähän asti ollut nähty pihalla, mutta nyt ihmiset
+yht'äkkiä huomasivat Ingmar Ingmarinpojan. Hän seisoi syrjässä
+seinustalla, liikahtamatta paikaltaan ja silmät puoliummessa.
+
+Monetkin aikoivat mennä häntä tervehtimään, mutta lähemmäs tultuaan he
+luopuivat aikeestaan ja palasivat paikoilleen.
+
+Ingmar oli kalmankalpea, ja nähdessään hänen mielensä tuskallisen
+pinnistyksen ei kukaan uskaltanut häntä puhutella.
+
+Ingmar seisoi niin hiljaa, että useat eivät ollenkaan huomanneet häntä.
+Mutta ken hänet kerran näki, ei sen koommin voinut muuta ajatella.
+Tavallinen huutokauppapila ei nyt ottanut luistaakseen. Lannistui siinä
+jokainen nähdessään Ingmarin seisovan tuolla seinään nojaten, viimeisiä
+kertoja vanhassa kodissaan, eikä kukaan rohjennut naurahtaa eikä sanoa
+leikillistä sanaa.
+
+Sitten alkoi huutokauppatoimitus. Vasaramies nousi tuolille ja alkoi
+tarjota kaupaksi vanhaa auraa. Ingmar ei räpäyttänyt silmäänsäkään, hän
+näytti pikemmin kuvalta kuin elävältä ihmiseltä.
+
+"Mutta miks'ei hän, hyvä ihminen, mene pois täältä?" kysyivät ihmiset.
+"Eihän häntä ole tuomittu tätä surkeutta katsomaan. Mutta niillä
+Ingmareilla on aina oma päänsä."
+
+Ensimmäinen vasaranisku kumahti pöytään. Silloin Ingmar vavahti, aivan
+kuin se olisi sattunut häneen. Sitten hän taas jäykkeni, mutta säpsähti
+vieläkin jokaista iskua.
+
+Kaksi talonpoikaisvaimoa käveli juuri silloin Stiina emännän ohi
+puhellen Ingmarista.
+
+"Mikä hänen olisi ollut hätänä, jos olisi kosinut jotakin rikasta
+talontytärtä, silloin olisi saanut kyllä varoja ostaakseen talon. Mutta
+hänhän kuuluu olevan väleissä koulumestarin Gertrudin kanssa", toinen
+sanoi.
+
+"Joku suurisäntä on kuulemma luvannutkin hänelle Ingmarilan
+myötäjäisiksi, jos hän ottaa tyttären", vastasi toinen. "Eiväthän he
+välitä hänen köyhyydestään, kun hän on niin hyvää sukua."
+
+"Onhan siitä hyötyä, että on Suur-Ingmarin poika."
+
+Stiina äiti ajatteli, että olisi ollut mainiota, kun Gertrud olisi
+kyennyt edes vähäisen auttamaan.
+
+Vähitellen työkalut saatiin myydyiksi, ja vasaramies siirtyi toiselle
+puolelle pihaa. Hän alkoi myydä kotikutoisia ryijyjä, pöytävaatteita ja
+uutimia ja nosti niitä näytteille ilmaan, niin että niihin ommellut
+tulppaanit ja moniväriset kutomakirjaukset loistivat yli pihan.
+
+Ingmar lienee huomannut kangaskappaleiden hulmahtelevat värit, koska
+hän vasten tahtoansa kohotti silmäluomiaan. Hetkisen hän laimein,
+verestävin silmin vilkaisi tuohon hävitystyöhön, mutta sulki ne heti
+uudelleen.
+
+"Voi, kuinka hän on oudon näköinen", sanoi muuan nuori
+talonpoikaistyttö. "Kun ei vain ihan kuolisi. Kyllä hänen pitäisi mennä
+pois täältä kiusaantumasta."
+
+Stiina muori nousi seisoalleen ikään kuin huutaakseen, että lopettakaa
+jo tuo kaupustelu, mutta istahti jälleen. "Parasta on, että
+minunlaiseni halpasäätyinen muistaa voimattomuutensa", hän huoahti.
+
+Samassa pihalla vallitseva hälinä hiljeni niin äkkiä, että Stiina
+emännän täytyi vilkaista sinnepäin. Väki oli jäänyt katsomaan Katri
+Ingmarintytärtä, joka juuri tuli asuinrakennuksesta. Nyt näkyi selvästi
+ihmisten ajatus Katrista ja hänen menettelystään, sillä hänen
+käydessään pihan poikki väki väistyi hänen tieltään, ei kukaan
+ojentanut kättään tervehdykseksi, vaan kaikki katsoivat häneen ääneti,
+moittivin silmin.
+
+Katri oli etsimässä Stiina emäntää kutsuakseen häntä tupaan. "Vasta nyt
+juuri huomasin, että Stormin emäntä on täällä", hän sanoi.
+
+Koulumestarin vaimo kursaili hiukan, mutta Katri lopetti hänen
+estelynsä sanomalla: "Me tahtoisimme saada nyt poislähtiessämme kaikki
+vanhat riidat unohtumaan."
+
+Heidän astuessaan pihamaan yli Stiina emäntä koetteeksi lausui: "Tämä
+on varmaan teille, Katri, vaikea päivä."
+
+Katri huoahti, mutta ei vastannut.
+
+"Kuinka te, Katri, oikein raskitte myydä kaikki nämä vanhat esineet?"
+
+"Mikä meille on rakkainta, se on ensimmäiseksi Herralle uhrattava",
+Katri sanoi.
+
+"Ihmisten mielestä se kumminkin on omituista", alkoi Stiina emäntä,
+mutta Katri ehätti väliin: "Herra varmaankin myös pitäisi omituisena,
+jos me ensin lupaisimme hänelle kaikki, mutta sitten ottaisimme päältä
+jotakin takaisin."
+
+Stiina emäntä puraisi hämillään huultaan eikä osannut sanoa mitään.
+Hänen Katrille aikomansa moitteet näyttivät jäävän sanomatta. Katrin
+koko olento oli niin arvokas, ettei häntä rohjennut ruveta nuhtelemaan.
+
+Heidän juuri noustessaan kuistin leveitä rappuja Stiina emäntä laski
+kätensä Katrin olalle. "Oletteko, Katri, nähnyt, kuka tuolla seisoo?"
+hän sanoi viitaten sormellaan Ingmariin.
+
+Katrin polvet näyttivät hieman vavahtavan. Hän tahtoi kaikin mokomin
+olla katsomatta Ingmariin päin. "Herra kyllä jonkin keinon keksinee."
+
+Väentupa ei ollut huutokaupan tähden paljoa muuttunut, sillä siinä ei
+juuri muuta ollutkaan kuin kiintonaiset rahit ja makuulavitsat, joita
+ei voitu siirtää. Mutta välkkyvän kirkkaat kupariastiat olivat poissa
+hyllyiltä, vuoteet olivat ammottavan tyhjinä, uutimitta ja
+makuuvaatteitta, ja seinäkaappien siniset ovet, joita ennen aikaan
+pidettiin raollaan, että niiden hyllyjä täyttävät hopeahaarikat ja
+pikarit olisivat vierasten nähtävissä, ne olivat nyt kiinni
+osoitukseksi siitä, ettei siellä enää mitään näytettävää ollut.
+
+Ainoana seinäkoristeena oli Jerusalemtaulu, jonka kehyksenä taaskin oli
+vihanta seppele.
+
+Suuri pirtti oli täynnä Katrin ja Halvorin sukulaisia ja uskonveljiä.
+Monin pyynnöin saatiin yksi toisensa jälkeen ottamaan suuresta
+kestipöydästä vieraanvaraa.
+
+Peräkamarin ovi oli suljettuna. Siellä neuvoteltiin parhaillaan itse
+talon kaupasta. Oltiin hyvin äänekkäitä ja varsinkin kirkkoherra otti
+puheeseen innokkaasti osaa.
+
+Mutta väentuvassa ihmiset olivat hyvin hiljaa eivätkä puhelleet muuten
+kuin joskus kuiskaamalla. Kaikkien ajatukset ja mielet seurasivat
+peräkamarin neuvotteluja, joissa talon kohtalo ratkaistiin.
+
+Stiina emäntä kääntyi kysymään Gabriel Matinpojalta: "Tokkohan käy niin
+hyvin, että Ingmar saa jäädä taloon?"
+
+"Hänen huutonsa ohi mentiin jo kauan sitten", Gabriel vastasi.
+"Karmsundin kestikievari on kuulemma huutanut kolmeenkymmeneen kahteen
+tuhanteen, ja yhtiö on korottanut kolmeenkymmeneen viiteen. Kirkkoherra
+nyt kehoittelee heitä ennen myymään kestikievarille kuin yhtiölle."
+
+"No, entä Birger Sven Petterinpoika?" Stiina emäntä kysyi.
+
+"Hän taitaa jättää tänään ihan huutamatta."
+
+Kirkkoherra kuului puhuvan pitkän aikaa vakuuttavalla äänellä. Sanoja
+ei erottanut, mutta hänen puheensa aikana ei ainakaan mitään päätöstä
+voitu tehdä.
+
+Sitten oltiin taas hetki ääneti, ja sen jälkeen kuului kestikievari
+sanovan, tosin verraten hiljaa, mutta niin pontevalla äänellä, että oli
+mahdotonta olla käsittämättä joka sanaa.
+
+"Minä tarjoan kolmekymmentä kuusi tuhatta, en sen vuoksi, että talo
+olisi sen arvoinen, vaan kun en tahdo, että se joutuu yhtiön haltuun."
+
+Heti sen jälkeen kuului lyötävän nyrkkiä pöytään, ja ruukinhoitaja
+huusi jyrähtävällä äänellä:
+
+"Minä huudan neljäänkymmeneen tuhanteen, ja sen parempaa tarjousta en
+usko Katrin ja Halvorin voivan odottaa."
+
+Stiina emäntä nousi hyvin kalpeana istualtaan. Hän meni takaisin
+pihalle. Ulkonaolo oli raskasta ja ikävää, mutta vallan kamalaahan oli
+istua sisälläkin ummehtuneessa tuvassa ja kuunnella tuota kaupantekoa.
+
+Kankaat oli nyt myyty, ja vasaramies siirtyi taas toiseen paikkaan. Hän
+meni huudattamaan vanhoja hopeaesineitä, suuria hopeakannuja, joiden
+kylkiin oli juotettu kultarahoja, ja kuusitoistasataluvun
+kirjoituksilla varustettuja pikareita.
+
+Vasaramiehen nostaessa näytteille ensimmäistä hopeakannua Ingmar
+hypähti pari askelta eteenpäin ikään kuin kieltääkseen niiden myynnin.
+Mutta samassa hän malttoi mieltään ja palasi äskeiselle paikalleen.
+
+Parin minuutin päästä muuan vanha talollinen tuli Ingmarin luo
+hopeakannu kädessään. Hän laski sen hyvin häveliäästi hänen jalkojensa
+eteen ja sanoi: "Tästä saat tämän, pitääksesi sen muistona kaikesta
+siitä, minkä olisi pitänyt olla omaasi."
+
+Taaskin Ingmarin koko ruumis vavahti. Hänen huulensa tutisivat
+avuttomasti, kun hän koetti saada sanotuksi pari sanaa.
+
+"Niin, jätä vain tällä kertaa sanomatta, puhutaan sitten toisen
+kerran", sanoi talonpoika. Hän käveli pari askelta poispäin, mutta
+palasi kiireesti takaisin. "Ihmiset kuuluvat täällä haastelevan, että
+sinä voisit saada talon haltuusi, jos tahtoisit. Ja se olisikin suurin
+hyvä, mitä voit tälle pitäjälle tehdä."
+
+Ingmarilassa oli joukko vanhuksia, jotka siellä koko aikansa
+palveltuaan olivat jääneet sinne viettämään viimeisiä elinvuosiaan. He
+olivat kaikkein enimmän huolissaan. He pelkäsivät, että talon joutuessa
+uudelle omistajalle heidät ajettaisiin pois vanhasta kodistaan, jolloin
+heille ei jäisi muuta kuin tie eteen, keppi käteen. Mutta vaikka
+paremminkin kävisi, ei vieraan valta kumminkaan ole samaa kuin vanhan
+isäntäväen.
+
+Nämä vanhukset harhailivat huolissaan koko päivän pitkin pihaa,
+paikasta toiseen. Sääli oli nähdä heidän hiiviskelevän väkijoukossa,
+kumaraharteisina, rinnat röhisten ja verestävät huononäköiset silmät
+arasti vilhuen.
+
+Viimeinen muuan satavuotias äijä huomasi mennä Ingmarin luokse ja
+istahtaa maahan hänen viereensä. Siinä hän vihdoinkin tuntui voivan
+rauhoittua, sillä hän jäi siihen istualleen, pusertaen vanhoja,
+vapisevia käsiään ryhmysauvaansa.
+
+Heti nähtyään mihin Korppi-Pentti asettui, myöskin Vanha-Liisa ja
+Navetta-Martta kävellä köpittivät istumaan Ingmarin viereen. He eivät
+sanoneet hänelle mitään, mutta varmaankin he aavistivat saavansa apua
+häneltä, tältä nykyiseltä Ingmar Ingmarinpojalta.
+
+Siitä asti kun vanhukset tulivat siihen, ei Ingmar enää seisonut
+ummessa silmin, vaan katseli heitä. Hän näytti arvioivan, montako
+vuotta he olivat nähneet vaivaa hänen sukunsa palveluksessa, ja hän
+tunsi ensi velvollisuudekseen toimittaa heille vapaan olon kuolemaan
+asti heidän vanhassa kodissaan.
+
+Hän etsi silmillään väkijoukosta Vahvan-Ingmarin ja nyökäytti hänelle
+merkitsevästi päätään.
+
+Sanaa sanomatta Vahva-Ingmar lähti asuinrakennukseen, astui väentuvan
+poikki ja meni peräkamariin. Siellä hän seisahtui ovipieleen
+odottamaan, milloin sopisi asiansa toimittaa.
+
+Vahvan-Ingmarin astuessa sisään kirkkoherra seisoi juuri keskellä
+lattiaa ja puhui Katrille ja Halvorille, jotka istuivat liikahtamatta
+ja jäykkinä kuin kuolleet. Ruukinhoitaja istui pöydän päässä
+mahtipontisen näköisenä, sillä hän tiesi kykenevänsä huutamaan
+korkeammalle kuin kukaan muu. Karmsundin kestikievari nojasi
+ikkunalautaa vasten niin kiihdyksissä, että hiki tippui hänen otsaltaan
+ja kädet vapisivat. Birger Sven Petterinpoika istui huoneen peräseinän
+sohvalla aivan tyyrenä, suuripiirteisten kasvojen vähääkään
+värähtämättä. Hänen suuret kätensä olivat ristissä vatsan päällä, ja
+hän pyöritteli hartaasti peukaloitaan.
+
+Nyt kirkkoherran puhe loppui. Halvor silmäsi Katriin päin, ikään kuin
+hänen mieltänsä kysyäkseen, mutta Katri istui äänettömänä, katse
+lattiassa.
+
+"Katrin ja minun on huomattava, että olemme lähdössä vieraalle maalle",
+sanoi Halvor, "ja että meidän ja veljiemme on elettävä niillä rahoilla,
+jotka voimme talosta saada. Matka Jerusalemiin kuuluu jo maksavan
+viisitoista tuhatta kruunua. Ja sitten on vielä vuokrattava talo ja
+ostettava ruokaa ja vaatetta. Ei minusta meidän kannata antaa lahjaksi
+mitään."
+
+"Mitä järkeä siinä on, että Katrin ja Halvorin pitäisi antaa talonsa
+vaikka ilmaiseksi sitä varten vain, ettei sitä yhtiö saisi!" sanoi
+ruukinhoitaja. "Parasta heidän olisi suostua minun huutooni heti
+paikalla, jollei muunkaan vuoksi, niin ainakin noista houkutteluista
+päästäkseen."
+
+"Kyllä se niin on", myönsi Katrikin, "ettemme me voi suostua muuhun
+kuin korkeimpaan tarjoukseen."
+
+Mutta kirkkoherra ei niin vähällä alistunut. Tällaisissa asioissa hän
+kyllä osasi sovittaa sanansa. Nyt hän oli ihan eri mies kuin
+saarnastuolissa seisoessaan.
+
+"Kyllä kai te, Katri ja Halvor, olette siksi kiintyneet tähän vanhaan
+taloon, että mieluummin myytte sen miehelle, joka tulee hoitamaan sitä
+hyvin, vaikka häneltä saisittekin pari tuhatta kruunua vähemmän", hän
+sanoi.
+
+Ja erittäinkin sen vuoksi, että Katrikin oli kuulemassa, hän sitten
+kertoi, kuinka monen moni talo oli yhtiön haltuun jouduttuaan jäänyt
+rappeutumaan.
+
+Katri katsahti häneen pari kertaa, ja kirkkoherra alkoi uskoa puheensa
+nyt viimeinkin tehoavan häneen. Ei suinkaan talonemännän luonto vielä
+ole hänestä tyyten hävinnyt, hän ajatteli kertoessaan hävinneistä
+talouksista ja sukupuuttoon kuolleista karjoista.
+
+Viimein hän lopetti näin: "Sen minä kyllä tiedän, että yhtiö kykenee,
+jos oikein tahtoo, huutamaan talon hinnan niin korkealle, etteivät
+talonpojat jaksa sen kanssa kilpailla. Mutta jos Katri ja Halvor
+tahtovat estää Ingmarilaa joutumasta yhtiön raastettavaksi, on heidän
+määrättävä, mihin asti hinta saa nousta, että talonpojat osaavat
+menetellä sen mukaan."
+
+Kirkkoherran tätä esittäessä Halvor silmäili levottomasti Katriin. Tämä
+kohotti hitaasti silmäluomensa ja vastasi:
+
+"Kyllä Halvor ja minä tosiaan mieluimmin myisimme talon jollekin
+vertaisellemme, että se varmaan pysyisi samassa kunnossa kuin tähänkin
+asti."
+
+"Niin, jos kukaan muu kuin yhtiö suostuu maksamaan neljäkymmentä
+tuhatta, tyydymme me siihen summaan", sanoi Halvor, käsitettyään nyt
+vaimonsa tarkoituksen.
+
+Samassa Vahva-Ingmar meni pitkin askelin huoneen poikki ja kuiskasi
+pari sanaa Birger Sven Petterinpojan korvaan.
+
+Herastuomari nousi heti ja meni Halvorin luokse. "Koska te, Halvor,
+tyydytte neljäänkymmeneentuhanteen, tarjoan minä sen summan", hän
+sanoi.
+
+Halvorin kasvot alkoivat värähdellä. Hän ikään kuin nielaisi
+kyyneliään, ennen kuin vastasi. "Minä kiitän herastuomaria", hän sanoi.
+"Ilomielin minä jätän talon niin hyviin käsiin."
+
+Sven Petterinpoika pudisti Katrinkin kättä. Katri oli hyvin heltynyt ja
+pyyhki kyyneleen silmäkulmastaan.
+
+"Olkaa varma siitä, Katri, että kaikki jää ennalleen", lausui
+herastuomari.
+
+Katri kysyi, aikooko hän itse muuttaa tänne.
+
+"En", vastasi Sven Petterinpoika, lisäten vielä hyvin juhlallisesti:
+"Minä naitan tänä kesänä nuorimman tyttäreni ja annan tämän talon
+hänelle ja hänen miehelleen."
+
+Sitten herastuomari kääntyi kiittämään kirkkoherraa.
+
+"Te, kirkkoherra, saitte sittenkin tahtonne toteutumaan", hän sanoi.
+"En minä olisi aavistanut juoksennellessani täällä köyhänä
+paimenpoikana, että kerran minun toimestani Ingmar Ingmarinpoika saisi
+Ingmarilan haltuunsa."
+
+Kirkkoherra ja muut huoneessa olevat miehet tuijottivat hetken aikaa
+häneen, käsittämättä heti hänen tarkoitustaan, mutta Katri lähti
+kiireesti ulos.
+
+Väentuvan poikki käydessään hän oikaisi päänsä pystyyn, sitoi huivin
+uudestaan oikeille laskoksille ja tasoitteli esiliinansa leveämmäksi.
+
+Sitten Katri astui hyvin arvokkaasti ja juhlallisesti pihan yli. Hän
+käveli ruumis jäykkänä, silmät maassa ja niin hitaasti että tuskin
+näytti liikkuvan.
+
+Sitten hän saapui Ingmarin luokse ja tarttui hänen käteensä.
+
+"Nyt minä onnittelen sinua, Ingmar", hän sanoi ilosta vavahtelevin
+äänin. "Me kumpikin olemme tässä asiassa olleet kovin jyrkkiä, mutta
+kun ei Jumala minulle suo sitä iloa, että sinä liittyisit meihin,
+kiitän minä häntä siitä, että hän on sallinut sinun päästä tämän talon
+haltijaksi."
+
+Ingmar ei vastannut, eikä hänen kätensä ollenkaan puristanut Katrin
+kättä. Kun Katri laski sen irti, seisoi Ingmar paikallaan yhtä
+alakuloisena ja hervottomana kuin oli ollut kaiken aikaa.
+
+Kaikki miehet, jotka olivat olleet talonkauppaa tekemässä, tulivat nyt
+pudistamaan Ingmarin kättä ja onnittelemaan häntä: "Onnea, Ingmar
+Ingmarinpoika, Ingmarilaan!" he sanoivat.
+
+Silloin näkyi onnen välähdys Ingmarin silmissä. Hän mutisi hiljaa
+itsekseen: "Ingmar Ingmarinpoika Ingmarilaan", ja näytti aivan
+sellaiselta kuin lapsi saadessaan kauan ikävöimänsä lahjan. Mutta
+seuraavana hetkenä hänen kasvonsa vääntyivät sen näköisiksi kuin hän
+olisi tahtonut kyllästyneenä ja inhoten hylätä saavuttamansa onnen.
+
+Uutinen oli silmänräpäyksessä kaikkien pihalla olijain tietona.
+Kerrottiin ja kyseltiin kovalla äänellä ja kiihkeästi. Monet ihastuivat
+niin, että kyyneleet nousivat silmiin.
+
+Kukaan ei enää välittänyt vasaramiehen huudoista, vaan kaikki
+tunkeutuivat Ingmaria onnittelemaan, sekä talonpojat että säätyläiset,
+sekä tutut että oudot.
+
+Seisoessaan kaikkien näiden iloisten ihmisten keskellä Ingmar yht'äkkiä
+kohotti katseensa ja huomasi Stiina äidin, joka vähän edempää katseli
+häntä. Hän oli hyvin kalpea ja vanhan ja turvattoman näköinen. Ingmarin
+katseen kohdattuaan hän kääntyi ympäri ja lähti kävelemään kotiinsa
+päin.
+
+Ingmar irtautui muista ja kiiruhti hänen jälkeensä. Hän kumartui Stiina
+emännän puoleen ja sanoi sortuneella äänellä, jok'ainoa kasvojen juonne
+surusta vavisten:
+
+"Menkää nyt Gertrudin luokse, Stiina äiti, ja sanokaa hänelle, että
+minä olen hänet pettänyt ja itseni myynyt saadakseni talon. Pyytäkää,
+että hän kokonaan jättää mielestään minunlaiseni raukan!"
+
+
+
+
+GERTRUD
+
+
+Gertrudissa oli herännyt kumma tunne, jota hän ei kyennyt hillitsemään,
+vaan joka yhä voimistui ja jonka valtaan hän oli kokonaan vajota.
+
+Se oli alkanut samasta hetkestä, jona hän sai kuulla Ingmarin
+uskottomuudesta, ja se oli sellaista, että hän kamalasti pelkäsi nähdä
+Ingmaria, tavata häntä äkkiä tiellä tai kirkossa tai missä tahansa.
+Miksi se häntä niin pelotti, sitä hän ei ymmärtänyt, mutta hän tunsi
+vain itsessään, ettei voisi sitä kestää.
+
+Gertrud olisi mieluimmin pysytellyt sisällä yöt päivät, ettei mitenkään
+sattuisi häntä kohtaamaan, mutta sitä ei hänenlaisensa köyhä tyttö
+voinut. Hänen täytyi tehdä ulkotöitä puutarhassa, monesti päivässä
+käydä karjahaassa asti lehmiä lypsämässä, ja usein hänet lähetettiin
+ostamaan sokeria ja jauhoja ja muita taloustarpeita.
+
+Kylän raitilla kulkiessaan Gertrud painoi huivin alas otsalleen, ei
+koskaan nostanut katsettansa maasta ja kiiruhti aivan kuin aaveiden
+hätyyttämänä. Missä vain oli mahdollista, hän koetti välttää maantietä
+ja käydä pitkin ojanvieriä ja pellonpientareita, sillä siellä ei ollut
+niin suurta vaaraa kohdata Ingmaria.
+
+Mutta lakkaamatta sydän oli pelosta arkana, sillä saattoihan hän tavata
+hänet missä tahansa. Jos hän souti joella, voi Ingmar olla siellä
+tukkejaan uittamassa, ja jos hän koetti piiloutua metsiin, voi Ingmar
+sielläkin tulla häntä vastaan, kirves olalla työhön menossa.
+
+Ei mitenkään hän voisi nähdä Ingmaria; se olisi niin tuskallista, ettei
+hän sitä kestäisi.
+
+Ollessansa pitkänään puutarhanpenkerellä rikkaruohoja kitkemässä hän
+vähän väliä nosti päätänsä, että jo etäältä näkisi Ingmarin ja ehtisi
+päästä pakoon, jos hän kulkisi ohitse.
+
+Hän pahoitteli kovin sitä, että Ingmar oli heillä niin hyvä tuttu.
+Heidän koiransa ei hänen tullessaan hauku, eivätkä kyyhkyset lähde
+hänen edestään lentoon hiekkakäytävältä, että edes niiden
+siipienräpytys häntä varoittaisi.
+
+Tämä Gertrudin arkuus ei vähentynyt, vaan pikemmin paheni päivä
+päivältä. Koko hänen suuri surunsa oli muuttunut kammoksi. Ja hänen
+vastustusvoimansa lamautui lamautumistaan. Kohtapuoleen minä en rohkene
+mennä ovesta ulos, hän ajatteli. Minä tulen varmaan omituiseksi
+ihmispeloksi -- kun vain en menisi päästäni ihan sekaisin.
+
+"Hyvä Jumala, päästä minut tästä kauhusta!" Gertrud rukoili. "Näen jo,
+etteivät isä ja äiti pidä minua oikein viisaana. Ja kaikki, joita
+tapaan, näkyvät ajattelevan samalla lailla. Oi Herra Jumala, auta
+minua!"
+
+Siihen aikaan kun tämä kauhu oli pahimmillaan, Gertrud näki eräänä yönä
+merkillisen unen.
+
+Hän oli menevinään kiulu kainalossa päivälypsylle. Lehmät olivat
+etäällä metsäaitauksessa, ja hän käveli sinne pitkin ojanvieriä ja
+pellonpientaria, joita polku noudatteli. Kävely oli olevinaan raskasta,
+sillä hän oli niin uuvuksissa ja heikkona, että tuskin jaksoi jalkojaan
+siirtää. "Mikä minun on, miksi tämä käynti on näin vaikeata?" hän
+unissaan kysyi. Ja hän vastasi siihen itse: "Olet väsyksissä sen suuren
+surusi kantamisesta."
+
+Viimein hän sitten oli ehtivinään aitaukselle asti, mutta sinne
+tultuaan hän ei nähnyt lehmiä missään. Hän hätääntyi kovasti ja etsi
+niitä kaikista niiden entisistä katvepaikoista, mutta niitä ei löytynyt
+näreikön takaa eikä puron rannalta eikä koivikosta.
+
+Hakiessaan hän huomasi aidan olevan metsän puolelta rikki. Silloin hän
+oli arvaavinaan, että lehmät olivat sitä tietä menneet karkuun.
+Sanomaton tuska valtasi hänet ja hän jäi avuttomana vääntelemään
+käsiään. "Voi minua poloista", hän vaikeroi, "pitääkö minun nyt näin
+vähin voimin kierrellä laajat salot lehmien jäljessä?"
+
+Lähdettävä hänen kumminkin oli tiettömään metsään, missä näreenhavut ja
+pistelevät katajat repivät käsiä ja kasvoja.
+
+Mutta sitten hän äkkiä huomasi kulkevansa tasaista metsäpolkua,
+tietämättä miten sille joutui. Polku oli pehmeä ja hieman liukas sille
+karisseista neulasista. Pilvenkorkuisia, suoravartisia kuusia kasvoi
+sen molemmin puolin, ja keltainen sammal niiden juurella välähteli
+päivänpaisteessa. Siellä oli niin kaunista ja mieluista, että hänen
+tuskansa alkoi haihtua.
+
+Siinä kulkiessaan hän näki vanhan akan kävelevän puiden välissä. Se oli
+vanha Lappalais-Mari, tunnettu noita. "Voi hirveätä, vieläkö tuo ilkeä
+akka elää, ja pitääkö minun tavata hänet täällä metsässä!" Gertrud
+ajatteli. Hän koetti hiipiä ohitse niin varovasti kuin suinkin, ettei
+eukko häntä huomaisi.
+
+Mutta tämä nosti silmänsä maasta juuri kun Gertrud oli pääsemäisillään
+ohitse.
+
+"Odota, minä näytän sulle jotakin!" eukko huusi. Heti sen jälkeen hän
+oli Gertrudin edessä polvillaan. Hän piirsi etusormellaan kehän
+havuneulasien peittämälle polulle ja pani kehän keskelle lattean
+messinkivadin. Noitumaankohan tuo rupeaa, Gertrud ajatteli. Että hän
+tosiaankin osaa noitua!
+
+"Katso nyt mitä vadista näet!" sanoi lappalaiseukko. Gertrud katsoi ja
+säpsähti, sillä hän näki sen pohjasta selvästi Ingmarin kuvan. Samassa
+eukko antoi pitkän neulan hänen käteensä. "Ka, ota tämä", hän sanoi,
+"ja puhkaise häneltä silmät. Tee se sen vuoksi, että hän sinut petti."
+Gertrud epäröi kotvan aikaa, mutta ihmeellisesti häntä halutti tehdä
+se. "Mitä syytä hänen on olla rikas ja kylläinen ja onnellinen, kun
+sinä kärsit?" sanoi eukko. Gertrudin valtasi jo halu totella häntä. Hän
+ojensi neulaa alaspäin. "Tähtääkin keskelle silmäterää", eukko sanoi.
+Gertrud tokaisi pari kertaa, hyvin nopeasti, suoraan Ingmaria silmiin.
+Mutta työntäessään neulaa hän huomasi sen painuvan syvälle, se ei
+tuntunut sattuvan messinkivatiin, vaan johonkin pehmeään, ja kun hän
+veti sen ylös, tipahti sen kärjestä veripisara.
+
+Nähdessään neulassa verta Gertrud luuli todella puhkaisseensa Ingmarin
+silmät. Silloin hän hirveästi säikähti tekoaan, ja paisuva hätä
+tukahdutti hänen mieltään niin, että hän heräsi.
+
+Gertrud itkeä tyrski pitkän aikaa vuoteellaan, ennen kuin täysin
+valveutui ja huomasi nähneensä unta. "Varjele, hyvä Jumala, ettei minun
+rupea tekemään mieleni kostaa hänelle!" hän nyyhkytti.
+
+Mutta heti tyynnyttyään ja nukuttuaan uudelleen hän alkoi taas nähdä
+samaa unta.
+
+Hän oli nytkin menossa kapeata polkua pitkin lehmähakaan. Lehmät olivat
+taaskin päässeet karkuun, ja hän lähti etsimään niitä metsästä. Sitten
+hän joutui tuolle kauniille tielle, missä taaskin näki päivänpaisteen
+vilahtelevan sammalilla. Hän muisti, mitä oli äskeisessä unessaan
+nähnyt. Pelotti että tuleeko tuo lappalaiseukko vielä vastaan, ja oli
+hyvillään kun ei sitä näkynytkään.
+
+Mutta sitten aivan kuin maanpinta olisi auennut kahden mättään välistä
+keskellä tietä. Ensin siitä pisti esiin pää, ja sitten ihan pikkuruinen
+mieskin kömpi ylös maan sisästä. Hän hyristi ja pöristi huulillaan
+lakkaamatta, ja siitä Gertrud hänet heti tunsi. Sehän oli puolihöperö
+Hyry-Pekka. Aika-ajoin hän maleksi talosta taloon, mutta kesäkaudet hän
+lojui metsässä jossakin maakuopassa.
+
+Gertrud muisti heti, että Hyry-Pekan sanottiin toisinaan auttelevan
+niitä, jotka tahtoivat muiden tietämättä tehdä vahinkoa vihamiehilleen.
+Hänen epäiltiin monesti tehneen murhapolttoja toisten yllytyksestä.
+
+Nyt Gertrud meni miehen luokse ja kysyi häneltä ikään kuin piloillaan,
+eikö hän haluaisi sytyttää tuleen Ingmarilaa. "Tahtoisin sitä", Gertrud
+sanoi, "sen vuoksi, että Ingmar Ingmarinpoika pitää enemmän talostaan
+kuin minusta."
+
+Mutta hänen kauhukseen tuo mielipuoli oli heti suostuvinaan
+ehdotukseen. Hän nyökytti innokkaasti päätään ja alkoi juosta kylään
+päin. Gertrud kiiruhti jäljestä, muttei tavoittanut häntä. Hän takertui
+kuusenoksiin, vajosi suohon ja kompasteli kiviin. Ehdittyään vihdoin
+viimein metsänreunaan hän jo näki puiden välistä liekkien loimun. Se on
+jo tehty, talo on tulessa, hän ajatteli ja havahtui uudelleen
+kammottavasta unenhoureestaan.
+
+Gertrud nousi vuoteessa istualleen. Kyyneleitä vieri virtanaan hänen
+poskilleen. Hän ei enää uskaltanut ruveta nukkumaan, peläten näkevänsä
+samanlaisia unia.
+
+"Varjele, hyvä Jumala, varjele, hyvä Jumala!" hän sanoi. "En ole
+tiennytkään, kuinka paljon pahuutta minussa on. Mutta Jumala sen
+tietää, etten minä ainoatakaan kertaa koko tänä aikana ole ajatellut
+kostoa Ingmarille. Älä hyvä Jumala anna minun joutua siihen syntiin!"
+
+"Suru on vaarallista", hän puhkesi sanomaan, pusertaen sormiansa
+ristiin. "Suru on vaarallista. Suru on vaarallista."
+
+Hän ei itsekään oikein tiennyt, mitä sillä tarkoitti, mutta hän tunsi
+sydänraukkansa olevan kuin hävitetyn yrttitarhan. Yrttitarhanhoitajana
+oli nyt suru ja se kylvi sinne ohdakkeitaan ja myrkkykukkiaan.
+
+Koko aamupäivän Gertrudista tuntui siltä kuin hän vielä olisi
+uneksinut. Tuskinpa hän oli oikein valveilla. Hänen unensa oli ollut
+niin todellinen ja elävä, ettei hän voinut unohtaa sitä.
+
+Muistaessaan, millaisella riemulla hän oli pistänyt neulan Ingmarin
+silmään, hän ajatteli: Oi hirveätä, miten kostonhimoiseksi ja huonoksi
+minä olen tullut. En tiedä mitä tekisin noista ajatuksista päästäkseni.
+Ilkeä, kadotettu ihminenhän minusta näin tulee.
+
+Puolen päivän aikaan Gertrud otti kiulun käsivarrelleen mennäkseen
+lehmiä lypsämään. Tapansa mukaan hän veti huivin hyvin silmilleen ja
+kulki katse maahan luotuna. Hän käveli samoja pikku polkuja, joita oli
+unissaankin kulkenut, ja muisti jo ennen nähneensä niiden vierellä
+kasvavat kukat. Ja niin ihmeellisessä horrostilassa hän oli, että
+tuskin taisi erottaa todellisuutta mielikuvituksesta.
+
+Hakaan tullessaan Gertrud huomasi sen kohdan toteutuvan, ettei hän
+löytänyt lehmiä. Hän haeskeli niitä, samoin kuin oli unissaankin
+tehnyt, puron rannalta, koivikosta ja näreikön takaa. Hän ei löytänyt
+niitä mistään, mutta hänestä tuntui siltä kuin ne olisivat siellä ja
+kuin hän ne kyllä näkisi, jos vain olisi oikein valveillaan.
+
+Pian hän huomasi aidan olevan yhdestä kohden rikki ja arvasi karjan
+murtautuneen siitä ulos.
+
+Gertrud lähti nyt karkulaisia etsimään. Hän seurasi niiden pehmeään
+metsämaahan sotkemaa uraa ja joutui sitä pitkin kulkiessaan eräälle
+tielle, joka vei kaukaiselle karjamökille.
+
+"Nyt tiedän", hän huudahti, "missä ne ovat. Tänä aamunahan Lyykyläisten
+piti ajaa elukkansa karjamökille. Kun meidän lehmät ovat kuulleet
+kellon kalkatusta, ovat ne murtautuneet aitauksesta ja seuranneet
+toisia metsään."
+
+Äskeinen levottomuus oli havahduttanut tytön kokonaan. Hän päätti
+lähteä hakemaan lehmiä karjamökiltä takaisin. Muuten ne voisivat jäädä
+sinne kuka tiesi kuinka kauaksi. Ja nopeasti, kiveltä kivelle hypellen
+hän riensi jyrkkää metsätietä ylöspäin.
+
+Mutta hetken aikaa miltei pystysuorana kohottuaan tie teki äkkinäisen
+käänteen, ja nyt se avautui hänen eteensä sileänä ja tasaisena,
+havuneulasien peitossa.
+
+Hän tunsi tien samaksi, jonka oli unissaan nähnyt. Päivänpaiste
+leikitteli sammalpeitteisessä, keltaisessa metsässä, ja korkeat kuuset
+hänen ympärillään humisivat aivan samoin kuin unessakin.
+
+Tuntiessaan tien samaksi hän vaipui jälleen tuohon horrostilaan, jossa
+oli koko päivän ollut. Hän miltei odotti jotakin yliluonnollista
+tapahtuvaksi. Hän tuijotti kuusten juurille nähdäkseen, eikö sieltä
+ilmautuisi joku niitä ihmeolentoja, jotka metsäin pimennoissa häärivät.
+
+Hän ei nähnyt ketään, mutta hänen sielussaan heräsi kummallisia
+aatoksia. Mitähän jos minä kostaisin Ingmarille? Ehkäpä minä siten
+pääsisin tuskastani. Ehkä en sitten tulisikaan mielipuoleksi. Tuntuisi
+ehkä suloiselta, kun Ingmar saisi kärsiä samoin kuin minäkin.
+
+Kaunis havupolku oli hänestä loppumattoman pitkä. Hän kulki sitä
+kokonaisen tunnin ihmetellen, kun ei mitään outoa tapahtunut. Viimein
+hän joutui tasaiselle metsäniitylle.
+
+Se oli pieni, mutta hyvin soma, pehmoista ruohoa kasvava, kukkainen
+kenttä. Sen takana kohosi äkkijyrkkä vuorenseinä. Muilta puolilta sitä
+taas ympäröi korkea lehtimetsä, enimmäkseen valkoterttuisia pihlajia,
+mutta koivuja ja leppiä myöskin. Leveähkö runsasvetinen puro laski
+solisten vuorenrinnettä alas, virtasi mustina häränsilminä niityn
+poikki ja syöksyi sitten jyrkkään putoukseen, jonka niska oli kokonaan
+rehevästi versoavien puiden ja pensaiden peitossa.
+
+Gertrud pysähtyi äkkiä. Hän tunsi heti tuon paikan. Sehän oli
+Mustaveden puro, josta kansa tiesi ihmeellisiä tarinoita. Monet ihmiset
+olivat sen yli kulkiessaan nähneet kummallisia näkyjä. Eräällekin
+pojalle se oli kuvastanut morsiussaaton, joka samaan aikaan kaukana
+kylässä juuri kulki kirkkoon, ja eräälle sydenpolttajalle oli näyttänyt
+kuninkaan kruunu päässä ja valtikka kädessä kruunajaisiinsa
+ratsastamassa.
+
+Gertrudin kohosi sydän kurkkuun. "Jumala varjelkoon, mitähän minä siinä
+näen!" hän huokasi.
+
+Hänen melkein teki mieli kääntyä takaisin. "Mutta täytyyhän minun
+poloisen siitä yli mennä", hän sanoi valittaen. "Enhän voi olla siitä
+kulkematta, jos tahdon saada lehmäni takaisin."
+
+"Hyvä Jumala", hän rukoili liittäen hädissään kätensä ristiin. "Älä
+anna minun nähdä mitään ilkeitä ruman elkiä. Älä saata minua mihinkään
+suureen kiusaukseen."
+
+Hän tiesi niin varmasti näkevänsä jotakin, että hän tuskin uskalsi
+astua puron yli vieville litteille kiville.
+
+Keskellä puroa seisoessaan hän näki jonkun liikkuvan niityn takana
+metsän pimennossa. Mutta ei se ollut mikään morsiussaatto, vaan
+yksinäinen kulkija, joka hitaasti astui niitylle.
+
+Hän oli kookas, nuori mies, yllään pitkä musta puku. Hänellä oli
+soikeat, hyvin kauniit kasvot, hän oli avopäin, ja pitkät, tummat
+hiukset valuivat hänen hartioilleen asti.
+
+Vieras tuli Gertrudia kohti. Hänen silmänsä olivat loistavat ja
+kirkkaat, niistä virtaili ikään kuin valoa, ja kun hän loi katseensa
+Gertrudiin, ymmärsi tämä, että vieras tiesi hänen surunsa ja hänen
+hätänsä vähäisistä maallisista asioista. Ja Gertrud näki vieraan
+surkuttelevan sitä, että hänen sydämensä oli kostonhimon saastuttama ja
+että surun ohdakkeet ja myrkkykukkaset olivat päässeet siihen
+juurtumaan.
+
+Hänen yhä lähemmäs saapuessaan Gertrud tunsi sielunsa täyttyvän
+autuaallisella tyyneydellä ja päivänpaisteisella rauhalla. Ja kun mies
+oli kulkenut hänen ohitsensa, ei hänen sydämessään enää ollut surua
+eikä katkeruutta, vaan kaikki paha katosi hänestä kuin parannettu
+sairaus, jättäen jälkeensä terveyttä ja voimaa.
+
+Gertrud ei liikahtanut pitkään aikaan. Näky häipyi hiljakseen, mutta
+hän seisoi yhä vielä paikallaan uneksivan onnellisena. Kun hän viimein
+silmäili ympärilleen, oli näky kokonaan kadonnut, mutta sen vaikutus
+pysyi hänessä yhä. Hän kohotti hurmaantuneena kätensä päänsä päälle
+ristiin. "Olen nähnyt Jeesuksen!" hän huudahti riemuissaan. "Olen
+nähnyt Jeesuksen, hän otti pois minun suruni, ja minä rakastan häntä.
+Nyt en voi rakastaa ketään toista tässä maailmassa."
+
+Elämän huolet katosivat ja kävivät mitättömän pieniksi. Ja pitkät
+elinvuodet tuntuivat lyhyeltä hetkeltä. Ja koko maallinen onni näytti
+läpikuultavan matalalta, voimattomalta mukaansa tempaamaan.
+
+Samassa Gertrudille selvisi miten hänen oli vastedes elettävä.
+
+Vapautuakseen pimeästä tuskastaan ja pahuuden ja kostonhimon
+houkutteluista hän päätti muuttaa pois tältä seudulta. Hän päätti
+seurata hellgumilaisia Jerusalemiin. Tämä ajatus heräsi hänessä
+silloin, kun Jeesus kävi hänen ohitsensa. Gertrud luuli saaneensa sen
+häneltä.
+
+Hänen silmistään hän oli sen lukenut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kauniina heinäkuun päivänä, jolloin Birger Sven Petterinpoika piti
+tyttärensä ja Ingmar Ingmarinpojan häitä, tuli eräs nuori nainen
+aikaisin aamulla häätaloon ja pyysi saada puhua sulhasen kanssa. Hän
+oli pitkä ja solakka, mutta piti huivia niin silmillään, ettei
+kasvoista näkynyt muuta kuin untuvanvalkoinen poski ja punaiset huulet.
+Käsivarrellaan hänellä oli kori, missä oli kotikutoista nauhaa pienissä
+kimpuissa sekä muutamia hiuksista tehtyjä kellonperiä ja rannerenkaita.
+
+Hän puhui asiansa vanhalle palvelijattarelle, jonka pihalla tapasi, ja
+tämä meni sisälle kertomaan sen emännälle. Emäntä vastasi heti: "Mene
+sanomaan hänelle, että Ingmar Ingmarinpoika on juuri kirkkoon lähdössä,
+tuskinpa hän joutaa muiden kanssa puhelemaan."
+
+Heti tämän vastauksen saatuaan vieras lähti talosta. Kukaan ei nähnyt
+häntä koko aamupäivään. Mutta nuodeväen palattua kirkosta hän tuli
+takaisin ja pyysi saada puhutella Ingmar Ingmarinpoikaa.
+
+Tällä kertaa hän puhui asiansa nuorelle rengille, joka seisoi
+toimetonna tallin ovella, ja tämä meni kertomaan sen isännälle. --
+"Sano hänelle", isäntä vastasi, "että Ingmar Ingmarinpoika on juuri
+käymässä hääaterialle eikä jouda vierasten kanssa puhelemaan."
+
+Tämän vastauksen saatuaan tyttö huokaisi ja lähti pois eikä palannut
+ennen kuin myöhään illalla, päivän laskiessa.
+
+Tällä kertaa hän puhui asiansa lapselle, joka hajasäärin ratsasti
+aidalla, ja lapsi meni suoraan sisälle tupaan puhumaan sen morsiamelle.
+-- "Sano hänelle", morsian vastasi, "että Ingmar Ingmarinpoika tanssii
+morsiustanssia; hän ei jouda puhelemaan kenenkään muun kanssa."
+
+Kun lapsi toi tämän sanoman, hymyili vieras ja sanoi: "Nyt sinä et puhu
+totta, Ingmar Ingmarinpoika ei tanssi morsiamensa kanssa."
+
+Hän ei lähtenyt pois, vaan jäi veräjälle seisomaan.
+
+Hetken kuluttua morsian ajatteli itsekseen: Nyt minä valehtelin
+hääpäivänäni! Hän katui sitä, meni Ingmarin luokse ja sanoi hänelle,
+että kartanolla oli vieras, joka tahtoi puhutella häntä.
+
+Ingmar meni ulos ja näki Gertrudin odottavan veräjällä.
+
+Gertrud käveli sitten edellä tietä pitkin ja Ingmar seurasi häntä. He
+kulkivat äänettöminä, kunnes olivat päässeet hyvän matkaa häätalosta.
+
+Ingmar oli miltei silmissä vanhentunut kahtena viime viikkona. Ainakin
+hänen kasvojensa ilme oli muuttunut entistä älykkäämmäksi ja
+varovammaksi. Nyt rikkaaksi tultuaan hän myöskin kulki kumarammassa ja
+näytti nöyremmältä kuin ennen, köyhänä ollessaan.
+
+Hän ei varmaankaan ollut iloinen nähdessään Gertrudin. Hän oli päivät
+päästään koettanut mielessään vakuutella olevansa vaihtoon tyytyväinen.
+"Nähkääs, meistä Ingmareista on kaikkein tärkeintä päästä kyntämään ja
+kylvämään täällä Ingmarilassamme", hän oli mietiskellyt.
+
+Mutta kiusallisemmalta kuin Gertrudin menettäminen oli hänestä tuntunut
+se, että nyt häntä saatettiin syyttää lupauksensa rikkomisesta.
+Käydessään nyt Gertrudin jäljessä hän ajatteli ainoastaan niitä
+halveksivia sanoja, joita Gertrud syystä kyllä saattoi hänelle lausua.
+
+Gertrud istuutui kivelle tien viereen ja laski korinsa maahan. Huivinsa
+hän veti entistä enemmän silmilleen.
+
+"Istuuduhan", hän sanoi Ingmarille osoittaen toista kiveä. "Minulla on
+paljon puhuttavaa kanssasi."
+
+Ingmar istuutui ja oli iloinen tuntiessaan itsensä niin levolliseksi.
+Pahemmaksi minä tätä olisin luullut, hän ajatteli. Paljon vaikeammalta
+luulin tuntuvan nähdä Gertrudia ja kuulla hänen puhuvan. Luulin, että
+rakkaus kokonaan lannistaisi minut.
+
+"En olisi tullut häiritsemään sinua itse hääpäivänäsi", Gertrud sanoi,
+"jollei olisi ollut siihen ihan pakko. Lähden nyt pian näiltä seuduilta
+enkä palaa enää koskaan. Olin jo aikeissa lähteä viime viikolla, mutta
+silloin sattui sellaista, että minun täytyi lykätä matkani
+tuonnemmaksi, saadakseni juuri tänään puhella kanssasi."
+
+Ingmar ei sanonut mitään. Hän istui selkä kyyryssä, pää hartiain väliin
+painuneena, aivan kuin mies, joka näkee rajuilman nousevan ja odottaa
+rankkasadetta.
+
+Siinä istuessaan hän mietti: Sanokoon Gertrud mitä tahansa, niin oikein
+minä kuitenkin tein valitessani talon. En olisi voinut tulla toimeen
+ilman sitä. Olisin aivan ikävääni menehtynyt, jos se olisi joutunut
+vieraan haltuun.
+
+"Ingmar", Gertrud sanoi, punehtuen samassa niin, että hänen poskensa
+huivin alla sävähti hehkuvan punaiseksi, "muistathan, Ingmar, että minä
+viisi vuotta sitten aioin liittyä hellgumilaisiin. Silloin olin antanut
+sydämeni Kristukselle, mutta sitten otin sen häneltä takaisin
+antaakseni sen sinulle. Mutta siinä en varmaankaan tehnyt oikein, koska
+minä nyt sain tämän rangaistuksen. Samoin kuin minä itse silloin
+hylkäsin Kristuksen, hylkäsi minun rakastettuni nyt minut."
+
+Ingmarin koko ruumiissa kävivät vastenmielisyyden väreet, heti kun hän
+käsitti, että Gertrud aikoi liittyä hellgumilaisiin. Hän harmistui
+vastustamattomasti. Minä en kärsi, että hän noiden Jerusalemiin
+vaeltajain kanssa lähtee vieraaseen maahan, hän ajatteli. Hän oli aivan
+yhtä vastahakoinen kuin jos olisi vielä ollut Gertrudin sulhanen.
+
+"Älä nyt, Gertrud, ajattele sellaista! Eihän Jumala tätä miksikään
+rangaistukseksi aikonut."
+
+"Ei, ei, Ingmar, ei toki rangaistukseksi, vaan ainoastaan
+osoittaakseen, ettei minun viimekertainen valintani ollut hyvä. Voi, ei
+toki rangaistukseksi! Olenhan niin onnellinen. En tunne mitään
+kaipuuta, kaikki suruni ovat poissa. Ymmärräthän sinä, Ingmar, sen
+siitä, kun sanon että Jumala itse on minut erityisesti kutsunut."
+
+Ingmar istui ääneti, kasvot malttavasta mietiskelystä jäykistyen.
+"Oletpa tyhmä", hän itseään nuhteli, "jos et päästä Gertrudia menemään.
+Meriä ja maita välillänne, se teille on parasta. Meriä ja maita, meriä
+ja maita."
+
+Mutta se sisällinen tunne, joka ei olisi sallinut Gertrudin lähteä, oli
+kuitenkin hänessä voimakkaampi, niin että hän sanoi: "Mutta ethän sinä
+mitenkään saa vanhemmiltasi lupaa lähteä heidän luotaan."
+
+"En minä sitä saakaan", Gertrud vastasi, "tiedän sen niin varmasti,
+etten edes rohkene sitä pyytää. Isä ei mitenkään suostuisi siihen.
+Luulen melkein, että hän vaikka väkisin koettaisi estää lähtöäni. Se
+onkin ikävintä, että täytyy lähteä salaa. Nyt he luulevat minun vain
+matkustelevan nauhojani myymässä, eivätkä he saa lähdöstäni tietoa
+ennen kuin minä Göteborgissa yhdyn Jerusalemin matkalaisiin ja olen
+astunut laivaan."
+
+Ingmarin sisua kuohutti uudelleen, kun hän ajatteli minkälaisen surun
+Gertrud tuottaisi vanhemmilleen. Tokko hän edes itse ymmärtänee tekonsa
+vääryyttä? Hän oli juuri sanomaisillaan hänelle sen, mutta hillitsi
+sentään itseänsä. Ei toki sinun, Ingmar, sovi ruveta Gertrudin tekojen
+moittijaksi, hän ajatteli.
+
+"Tiedän kyllä, että sääli on jättää isää ja äitiä", Gertrud sanoi.
+"Mutta nyt minun on seurattava Jeesusta." Hän hymyili mainitessaan
+Vapahtajan nimeä. "Hänhän minut pelasti pahasta ja mielensairaudesta",
+hän sanoi hartaasti, liittäen kätensä ristiin.
+
+Ja ikään kuin nyt vasta saaden siihen rohkeutta hän työnsi huivinsa
+päälaelleen ja katsoi Ingmaria suoraan silmiin. Ingmarista tuntui, että
+Gertrudin silmissä väikkyi jokin toinen kuva, johon hän häntä vertaili,
+ja hän tunsi itsekin olevansa halpa ja mitätön hänen mielestään.
+
+"Isää ja äitiä minun kumminkin käy kovin sääliksi", sanoi Gertrud
+uudelleen. "Isä on niin vanha, että hänen jo pian täytyy erota
+koulumestarin toimesta, ja siten hänen toimeentulonsa käy entistäkin
+niukemmaksi. Ja työttömänä hän aina käy äreäksi. Äidinkin elämä käy
+vaikeaksi, kun he lakkaamatta jäävät kahden kesken surujaan miettimään.
+Eihän niin olisi tarvinnut käydä, jos minä olisin pysynyt kotona heitä
+ilahduttamassa."
+
+Gertrud vaikeni, ikään kuin epäröiden, sanoisiko mitä aikoi, mutta
+Ingmarin rinnassa alkoi paisua itkua nyyhkyttävä liikutus. Hän ymmärsi
+Gertrudin tarkoituksena olevan pyytää häntä huolehtimaan hänen
+vanhemmistaan. Luulin hänen tulleen minua häpäisemään ja pilkkaamaan,
+hän ajatteli, ja päinvastoin hän osoittaakin minulle näin suurta
+luottamusta.
+
+"Teen sen toki pyytämättäsikin, Gertrud", Ingmar sanoi. "En olisi niin
+suurta kunniaa voinut odottaakaan, sinut petettyäni. Ole varma siitä,
+etten minä kohtele niin huonosti iäkkäitä vanhempiasi kuin sinua."
+
+Ingmarin ääni värähteli, ja samalla tuo suuri varovaisuuden ja
+älykkyyden ilme suli pois hänen kasvoiltaan. Oi, miten hyvä Gertrud on
+minulle, hän ajatteli. Hän ei pyydä tätä ainoastaan vanhempainsa
+tähden, vaan myös näyttääkseen, että hän antaa minulle anteeksi.
+
+"Niin, arvasinhan, Ingmar, ettet sinä sitä kiellä", Gertrud sanoi. "Ja
+nyt minulla on sinulle vielä toinenkin asia." Hänen äänensä helähti
+reippaammin ja iloisemmin. "Nyt sinä saat minulta suuren lahjan."
+
+Yht'äkkiä Ingmarin ajatukset kiintyivät siihen, kuinka kauniisti
+Gertrud puhui. En koskaan maailmassa, hän ajatteli, muista kuulleeni
+niin lempeätä ja iloista ja helkkyvää ääntä.
+
+"Kahdeksan päivää sitten lähdin kotoa", Gertrud kertoi, "ja aioin
+kävellä suoraa päätä Göteborgiin, ollakseni siellä jo hellgumilaisia
+vastassa. Mutta ensi yötä nukuin Bergsån ruukilla Maria Bouving nimisen
+köyhän sotalesken luona. Paina se nimi mieleesi, Ingmar. Ja jos hän
+joutuu puutteeseen, auta sinä häntä!"
+
+Ingmar nyökäytti päätään ja lupasi muistaa Maria Bouvingin nimen, mutta
+ajatteli vain sitä kuinka Gertrud on kaunis. Oi, kuinka kaunis hän
+onkaan! Miten minä voin elää saamatta nähdä häntä? Jumala minua
+auttakoon, mutta minä tein väärin hylätessäni hänet vanhan talon
+tähden. Eivät pellot eivätkä metsät ole ihmisen arvoisia. Eivät ne voi
+hymyillä kanssani, kun olen iloinen, enkä niiltä voi saada suruihini
+lohdutusta. Kun menetän ihmisen, joka minua rakastaa, menetän parhaani
+tässä maailmassa.
+
+"Maria Bouving laittoi minulle yösijan pieneen kamariin, keittiönsä
+taa", Gertrud jatkoi. "'Saatpa nähdä, että tämän yön nukut oikein
+hyvin', hän sanoi minulle, 'makuuvaatteesi ovat Ingmarilan
+huutokaupasta'. Heti maata ruvetessani minä tunsin päänalaisessa
+omituisen myhkyrän. Eivätpä nämä Marian sänkyvaatteet niin erinomaisia
+olleetkaan, ajattelin. Mutta koko päivän kävelystä olin niin
+väsyksissä, että nukuin heti, Heräsin kumminkin keskellä yötä ja
+käänsin päänalaisen toisinpäin. Silloin huomasin, että sen päällinen
+oli leikattu keskeltä halki ja kurottu taas kömpelösti kiinni. Siellä
+sisällä oli jotakin kovaa, joka kahisi kuin paperi. Mikä pakko minun on
+kivillä maata, ajattelin ja koetin kiskoa sitä irti. Ja niinpä vedinkin
+esille huolellisesti sidotun käärön."
+
+Gertrud vaikeni hetkeksi nähdäkseen oliko Ingmar utelias, mutta Ingmar
+ei ollut varsin tarkasti kuunnellut. Hän seurasi silmillään vain sitä,
+kuinka kauniisti Gertrud puhuessaan liikutteli kättään. Tokkopa kellään
+olen nähnyt niin norjia liikkeitä ja niin kevyttä jalannousua kuin
+Gertrudilla? Niin vanhat sanovatkin, että ihminen pitää kaikkein
+enimmän toisesta ihmisestä. Mutta taisin minä sittenkin tehdä oikein,
+sillä eihän minua tarvinnut ainoastaan talo, vaan koko pitäjä myöskin.
+
+Mutta tuskakseen hän huomasi, ettei hän enää ollut yhtä varma kuin
+äsken siitä, rakastiko hän taloa todellakin enemmän kuin Gertrudia.
+
+"Laskin käärön vuoteeni viereen", Gertrud jatkoi, "ja päätin aamulla
+näyttää sitä Marialle. Mutta päivän valjettua näin sinun nimesi sen
+käärepaperissa. Aloin tarkastella sitä lähemmin ja silloin päätin tuoda
+sen sinulle, hiiskumatta sanaakaan Marialle tai muille ihmisille. Tässä
+sen nyt saat, Ingmar. Se on sinun omaisuuttasi."
+
+Gertrud otti korinsa pohjalta pienehkön käärön ja antoi sen Ingmarille,
+katsellen häntä ikään kuin odottaen, että hän sanomattomasti ihastuisi.
+
+Ingmar otti lahjan käteensä, mutta ei siitä sen enempää välittänyt. Hän
+oli syvissä mietteissä, koetellen vastustaa sitä katkeraa katumuksen
+tunnetta, joka oli vallata hänen mielensä.
+
+Tietäisipä Gertrud, kuinka vaarallista tuo hänen lempeytensä ja
+hyvyytensä on minulle. Oi, paljon helpommalta olisi tuntunut, jos hän
+olisi tullut minua nuhtelemaan!
+
+Minun tulisi iloita siitä, hän ajatteli, mutta en kuitenkaan iloitse.
+Melkeinpä Gertrud tuntuu olevan kiitollinen minulle siitä että petin
+hänet. Mutta ei, ei, sitä en siedä ajatella.
+
+"Ingmar", sanoi Gertrud sellaisella äänenpainolla, josta Ingmarin piti
+huomata, että hänellä oli tosiaankin tavattoman tärkeätä sanottavaa,
+"minä luulen, että varmaankin Eljas käytti sitä päänalaista
+Ingmarilassa sairastaessaan."
+
+Samassa hän otti käärön Ingmarin kädestä ja avasi sen. Ingmar kuuli
+uusien, käyttämättömien setelien kahinaa. Sitten hän näki Gertrudin
+ottavan esille kaksikymmentä tuhannen kruunun seteliä. Hän näytteli
+niitä Igmarille. "Kas tässä, Ingmar, tässä on koko perintösi.
+Ymmärräthän, että Eljas se oli pistänyt käärön tuohon patjaan."
+
+Ingmar kuuli hänen sanansa ja näki setelit, mutta hänestä tuntui ihan
+kuin he olisivat joutuneet usvan sisään. Gertrud ojensi rahat hänelle,
+mutta hänen käsissään ei pysynyt mitään, vaan koko tukku putosi maahan.
+Gertrud nosti sen ja pisti hänen taskuunsa. Ingmar tunsi hoippuvansa
+ikään kuin olisi ollut juovuksissa.
+
+Yht'äkkiä hän kohotti käsivartensa, pusersi kätensä nyrkkiin ja
+heilutti sitä ilmassa ihan juopuneen tavoin.
+
+"Hyvä jumala, hyvä jumala!" hän sanoi.
+
+Hän olisi toivonut voivansa puhua sanasen Herran Jumalan kanssa, kysyä
+häneltä, miks'ei näitä ollut löydetty ennen. Miksi hän sai ne nyt, kun
+ei enää tarvinnut niitä, kun hän jo oli menettänyt Gertrudin.
+
+Sitten hän laski raskaasti kätensä Gertrudin olkapäille.
+
+"Sinähän olet julma kostaja, Gertrud."
+
+"Kostoksiko sinä, Ingmar, tätä sanot?" kysyi Gertrud hämmästyen.
+
+"Miksikäs minä sitä sanoisin? Miks'et sinä heti ne löydettyäsi tuonut
+noita rahoja minulle?" -- "En, minä tahdoin odottaa hääpäivään asti."
+-- "Jos olisit tullut ennen kuin minä jouduin naimisiin, olisin varmaan
+saanut ostaa talon Sven Petterinpojalta, ja siten olisin saanut sinut."
+-- "Sen kyllä tiesin." -- "Mutta kumminkin tulet hääpäivänä, juuri
+silloin kun on liian myöhäistä." -- "Myöhäistä minun olisi ollut
+ennenkin tulla, Ingmar. Yhtä myöhäistä oli viikko sitten kuin on nyt ja
+kuin tulee olemaan vastakin."
+
+Ingmar oli painunut uudelleen kivelle istumaan. Hän peitti kasvonsa
+käsiinsä ja valitti tukahtuvalla äänellä.
+
+"Oi, enhän minä luullut enää mitään apua mahdolliseksi. Voi, miksi niin
+herkästi luovuin kaikista toiveistani! Nythän näen, että apu sittenkin
+olisi tullut! Nyt näen, että olemme ennen aikojaan hylänneet onnemme."
+
+"Ingmar, sinä et vielä kaikkea ymmärrä", Gertrud sanoi. "Minä kyllä
+heti rahat löydettyäni huomasin saman kuin sanoit, että niillä me
+olisimme olleet autetut, mutta minä en joutunut siihen kiusaukseen, en
+hetkeksikään, sillä minä olen toisen oma."
+
+"Olisit pitänyt ne itse", Ingmar huudahti. "Nyt minun on aivan kuin
+susi raatelisi rintaani. Niin raskaalta ei olo tuntunut silloin, kun
+tiesin sen mahdottomaksi. Mutta voi minua nyt, kun tiedän, että olisin
+voinut saada sinut!"
+
+"Toivoin tännetuloni ilahduttavan sinua, Ingmar."
+
+Tällä välin oli häätalossa käyty kärsimättömiksi. Kuistille tuli väkeä
+huutelemaan: "Ingmar, Ingmar!"
+
+"Niin, morsiamenikin on siellä minua odottamassa", hän sanoi
+tuskissaan. "Ja sinä, Gertrud, sinä olet tähän syypää! Pakosta minä
+sinut hylkäsin, mutta sinä tahdoit vain tehdä minut kurjaksi ja
+turmelit kaikki. Voi, nyt minä ymmärrän isäni tunteet, kun äiti surmasi
+lapsen", hän huusi.
+
+Hän hyrskähti itkuun. "Tänä iltana vasta minä opin sinut oikein
+tuntemaan", hän nyyhki. "Ennen en ole pitänyt sinusta puoleksikaan niin
+paljon kuin nyt. Voi, en olisi luullut rakkautta näin hirmuisen
+katkeraksi."
+
+Gertrud laski lempeästi kätensä hänen päänsä päälle. "En koskaan,
+koskaan, Ingmar, ajatellut sinulle kostoa. Mutta niin kauan kuin
+sydämesi on tähän maailmaan sidottuna, ei se pääse suruista
+vapautumaan."
+
+Ingmar itkeä nyyhki niin kauan, että hänen viimein noustessaan Gertrud
+jo oli poissa. Talosta tuli väkeä juoksujalkaa hakemaan häntä.
+
+Hän iski lujasti kätensä kiveen, jolla istui, ja sitkeän
+itsepintaisuuden ilme levisi hänen kasvoihinsa. "Tavannemme me
+Gertrudin kanssa toki kerran vielä", hän ääneensä sanoi, "ja silloin
+taitaa puheemme päättyä toisin kuin nyt. Sillä, kuten kansa sanoo, kun
+Ingmarit jotakin hartaasti ikävöivät, ei se toteutumatta jää."
+
+
+
+
+RUUSTINNA-VANHUS
+
+
+Sekin on kerrottava, miten kaikki ihmiset koettivat saada
+hellgumilaisia luopumaan matkastaan. Lopulta aivan tuntui kuin laaksot
+ja vuoret olisivat itsestään kaikuneet: älkää lähtekö, älkää toki
+lähtekö!
+
+Yksin säätyläisetkin koettivat saada talonpoikia heittämään tuon
+aikeensa. Kruununvouti ja nimismies eivät antaneet heille pahaakaan
+rauhaa. Kuka sen tiesi, he pelottelivat, mitä pettureita nuo
+amerikkalaiset olivat. Ettehän lainkaan tiedä, minkälaisten ihmisten
+seuraan yhdytte.
+
+Siinä maassa ei kuulemma ollut lakia eikä asetuksia. Vielä nykyäänkin
+siellä yhä joutuu ihmisiä rosvojen käsiin. Eikä siellä ole edes
+maanteitä, vaan tavarat on sälytettävä hevosen selkään samoin kuin
+Taalain suomalaismetsissä.
+
+Lääkäri sanoi, etteivät he voisi sietää sen maan ilmanalaa.
+Jerusalemissa kuului raivoavan rokko ja kuumetaudit. Surmansuuhun he
+siellä joutuisivat.
+
+Hellgumilaiset vastasivat, että he kyllä tiesivät sen. Siksi he juuri
+lähtivätkin sinne. He lähtivät taistelemaan rokkoa ja kuumetautia
+vastaan, tekemään teitä ja viljelemään maata. Kauempaa ei Herran maa
+enää saisi olla rappiolla, vaan he tahtoivat tehdä sen paratiisiksi.
+
+Eikä kukaan saanut heitä luopumaan aikeestaan.
+
+Kirkonkylässä asui vielä edellisen rovastin leski. Hän oli jo
+tavattoman vanha. Hän asui postitalon yliskamarissa, viistoon kirkkoa
+vastapäätä. Siinä hän oli asunut siitä lähtien kun pappilasta muutti.
+
+Rikkaampien talonemäntien tapana oli ollut silloin tällöin kirkolle
+tullessaan pistäytyä hänen luokseen, tuoden tuliaisiksi lämpimäisleivän
+tai voikimpaleen tai hiukan maitoa. Silloin hän heti panetti kahvin
+tulelle, ja kovaäänisin joukosta puheli hänen kanssaan, sillä ruustinna
+oli pelottavan kuuro. Hänelle koetettiin kertoa viikon tapahtumat,
+mutta koskaan ei tiedetty, miten paljon hän oli puhutusta ymmärtänyt.
+
+Hän istui aina sisällä huoneessaan, ja usein ihmiset unohtivat hänet
+pitkiksi ajoiksi. Mutta sitten taas joku ohi kulkiessaan sattui
+näkemään hänen vanhat kasvonsa valkoisien, kohopoimuisten uutimien
+takaa. Silloin hän muisti, ettei pidä vanhaa ja yksinäistä unohtaa.
+Pitää edes huomenna, kun heillä vasikka teurastetaan, lähteä viemään
+hänelle hiukan tuoretta lihaa.
+
+Kenelläkään ei ollut selvillä, minkä verran ruustinna tiesi pitäjän
+tapahtumia. Hän vanheni vanhenemistaan, ja lopulta hän ei näyttänyt
+ollenkaan välittävän maailmallisista asioista. Hän lueskeli vain
+aamusta iltaan paria vanhaa postillaa, vaikka jo osasi ne vallan ulkoa.
+
+Hänellä oli vanha palvelijatar, joka auttoi häntä pukeutumaan ja
+valmisti hänelle ruoan. He pelkäsivät kumpikin varkaita ja rottia, ja
+tulipalon pelosta he mieluimmin olivat sytyttämättä kynttilää iltaisin.
+
+Monet hellgumilaiset olivat ennen usein käyneet eukon luona vieden
+hänelle pieniä antimia. Mutta sitten käännyttyään ja erottauduttuaan
+muista ihmisistä he eivät käyneet enää hänenkään luonaan. Kukaan ei
+tiennyt, ymmärsikö hän, mistä syystä he eivät tulleet.
+
+Kukaan ei tiennyt myöskään, oliko hän kuullut mitään tuosta suuresta
+Jerusalemiin lähdöstä.
+
+Mutta eräänä päivänä ruustinna-vanhus käski palvelijattarensa hankkia
+hänelle hevoset ja vaunut, sillä hän aikoi lähteä ajelemaan.
+
+Vanha palvelijatar näytti aivan puusta pudonneelta.
+
+Mutta kun hän koetti tehdä vastaväitteitä, tekeytyi hänen emäntänsä
+umpikuuroksi. Hän vain kohotti etusormensa ilmaan ja sanoi: "Tahdon
+lähteä ajelemaan, Saara-Leena. Hanki hevoset ja vaunut."
+
+Saara-Leenan täytyi totella. Hänen oli mentävä kirkkoherralta pyytämään
+säällisiä ajoneuvoja. Sitten hän ryhtyi tunnontarkasti tuulettamaan
+vanhaa nahkakaulusta ja samettihattua, joita oli kaksikymmentä vuotta
+yhtä mittaa säilytetty kamferissa.
+
+Tavattoman huolekkaasti sitten eukko saatettiin portaita alas ja
+autettiin vaunuihin. Hän oli niin raihnas, että hänen olisi voinut
+luulla sammuvan yhtä helposti kuin kynttilänliekki myrskyssä.
+
+Vaunuihin päästyään ruustinna käski kyytimiehen ajaa Ingmarilaan.
+
+Suuri oli ingmarilaisten hämmästys, kun he näkivät tulijan.
+
+He lähtivät ulos, nostivat hänet vaunuista ja saattoivat väentupaan.
+Siellä oli useita hellgumilaisia koolla. He istuivat parhaillaan
+pöydässä. Näinä viime aikoina he olivat usein kokoontuneet yhteisille
+niukoille aterioille riisiä ja teetä ja muita kevyitä ruokalajeja
+nauttimaan, siten valmistuakseen tulevaan korpivaellukseensa.
+
+Ruustinna seisahtui kynnykselle ja silmäili ympäri huonetta. Jotkut
+koettivat puhella hänelle, mutta tänään hän ei kuullut yhtään mitään.
+
+Hän kohotti kätensä ja lausui kuivalla, kovalla äänellä, niinkuin
+kuurot usein tekevät:
+
+"Kosk'ette enää tule minun luokseni, tulin minä teidän luoksenne ja
+varoitan teitä lähtemästä Jerusalemiin. Se on paha kaupunki. Siellä
+meidän Vapahtajamme ristiinnaulittiin."
+
+Katri koetti vastata hänelle, mutta hän jatkoi vain mitään kuulematta:
+"Se on paha kaupunki, ja siinä asuu kelvotonta väkeä. Siellä Kristus
+ristiinnaulittiin.
+
+"Tulin tänne sen vuoksi", hän jatkoi, "että tämä on ollut hyvä talo.
+Ingmarien nimi on ollut hyvä. Se on aina ollut hyvä nimi. Jääkää te
+tähän pitäjään!"
+
+Sitten hän kääntyi ja meni ulos. Hän oli tehnyt tehtävänsä, nyt hän
+saattoi rauhassa kuolla. Tämä oli viimeinen työ, mitä elämä häneltä
+vaati.
+
+Ruustinnan lähdettyä Ingmarilan Katri itki. "Ehk'emme teekään oikein,
+kun lähdemme", hän sanoi. Mutta samalla hän iloitsi ruustinna-vanhuksen
+sanoista: "Se on hyvä nimi. Se on aina ollut hyvä nimi."
+
+Tämän ainoan kerran nähtiin Ingmarilan Katrin epäröivän tuota suurta
+hanketta.
+
+
+
+
+LÄHTÖ
+
+
+Pitkä jono rattaita ja vankkureita lähti eräänä kauniina heinäkuun
+aamuna Ingmarilasta. Se oli Jerusalemiin lähtijäin matkue, joka nyt oli
+menossa kaukaiselle rautatieasemalle, saatuaan viimeinkin varustuksensa
+valmiiksi.
+
+Kylän läpi ajaessaan matkalaiset joutuivat kulkemaan myöskin
+Myckelsmyran mökkirähjän ohi.
+
+Siinä asui sellaista kylänheittiöväkeä, jota Jumalan mieliharmiksi
+luodaan hänen katsahtaessaan muuanne tai jotakin muuta toimiessaan.
+
+Talossa oli suuri joukko likaisia, repaleisia lapsia, jotka päivät
+päästään haukkua räkyttivät ohikulkijoita; oli siellä myöskin vanhan
+vanha akka, joka tavallisesti nuokkui humalaisena tien vieressä, ja
+mies ja vaimo, jotka riitelivät ja tappelivat alituiseen.
+
+Työssä heitä ei koskaan nähty, eikä osattu sanoa kumpi heidän
+pääelinkeinonsa oli, kerjuuko vai varkaus.
+
+Mutta nyt, matkueen kulkiessa tuon hökkelin ohi, joka oli sellaisen
+näköinen, miksi sen ties kuinka monen vuotiset tuulet ja säät olivat
+turmelleet, seisoi tuo vanha akka suorana ja horjumatta samalla
+paikalla tien vieressä, missä hän ennen oli nuokkunut ja löperrellyt
+humalaisen puheita. Hänen ympärillään seisoi neljä lasta, jotka samoin
+kuin eukkokin olivat puhtaiksi pestyt ja kammatut ja niin siisteissä
+puvuissa kuin mahdollista.
+
+Heidät nähdessään ensi rattailla ajajat hiljensivät vauhtia ja antoivat
+hevosen käydä hyvin hitaasti, ja samoin toisetkin ajoivat sillä
+kohdalla niin hiljaa, että hevoset tuskin liikuttivat jalkojaan.
+
+Ja kaikki poislähtijät puhkesivat yht'äkkiä hillitsemättömään itkuun,
+täysikasvuiset hiljaa nyyhkyttäen, mutta lapset parkuen ja valittaen
+kovasti.
+
+Jäljestäpäin tätä lähtöään muistellessaan Jerusalemiin menijät eivät
+voineet ymmärtää, miksi he olivat enimmän itkeneet juuri Kerjuu-Leenaa,
+joka viheliäisenä ja raihnaana oli seisonut tiepuolessa. Ja he
+saattavat itkeä vielä tänäkin päivänä, kun sattuu tulemaan puheeksi se,
+että hän oli sinä päivänä jättänyt ryyppynsä ottamatta ja tullut lasten
+kanssa kammattuna ja pestynä ulos kunnioittamaan heidän lähtöänsä.
+
+Heidän mentyään ohi Kerjuu-Leenakin herahti itkuun. "Nuo ovat menossa
+taivaaseen tapaamaan Jeesusta", hän sanoi lapsille. "Ne kaikki menivät
+taivaaseen, mutta meidän on jäätävä istumaan tiepuoleen."
+
+Kun tuo pitkä rattaitten ja vankkurien jono oli ajanut läpi puolen
+pitäjää, tuli se pitkälle lauttasillalle, joka keinuu joen laineilla.
+
+Siitä on hevosella vaikea kulkea. Ensin laskeudutaan jyrkkää mäkeä alas
+vedenpinnan tasalle, sitten on kohottava pari kertaa korkealle
+kaarelle, jonka alitse veneet ja tukkilautat pääsevät kulkemaan, ja
+toisella rannalla on taas noustava sellainen äkkitörmä, että hevosia ja
+ihmisiä hirvittää ajatellessa miten siitä selviää.
+
+Tuosta sillasta on usein paljon vastusta. Sen palkit lahoilevat ja
+niitä täytyy alinomaa korjailla. Jäänlähdön aikaan on yötä päivää
+vartioitava, ettei se menisi pirstaleiksi, ja kun sattuu olemaan kovat
+kevättulvat, tempaavat ne sillasta usein suuria kappaleita mukaansa,
+kuljettaen niitä Bergsån ruukin koskille saakka.
+
+Mutta mistään eivät pitäjäläiset ole niin mielissään kuin sillastaan.
+Mitenkä voitaisiin tulla ilman sitä toimeen, kun jok'ikinen kerta joen
+yli mentäessä olisi käytettävä venettä tai lauttaa?
+
+Silta natisi ja notkui Jerusalemin matkueen ajaessa sen yli, ja vesi
+purskui palkkien välistä hevosten jaloille.
+
+Lähtijöistä oli haikeata erota rakkaasta sillastaan. Heistä se oli
+aivan kuin kaikkien yhteistä omaisuutta.
+
+Taloilla, pelloilla ja metsillä oli kullakin eri omistajansa, mutta
+silta oli heidän kaikkien oma, ja sen jättäminen tuntui jokaisesta
+ikävältä.
+
+Mutta eikö heillä sitten enää ollut muuta yhteistä? Eikö kirkko, joka
+kohosi tuolla sillan toisella puolen koivujen siimeksessä, ja eikö
+kaunis, valkoiseksi maalattu koulutalo ja pappila olleet heidän?
+
+Ja kuinka paljon muuta yhteistä heillä vielä olikaan! Tuo ihana
+maisemakin, joka näkyi sillalta. Ja tuo kaunis näköala yli leveän,
+mahtavan joen, jonka he puunlatvojen välitse näkivät hiljakseen ja
+kesäisen kirkkaana virtailevan, tuo näköala koko laakson halki kaukana
+sinertäville kukkuloille saakka.
+
+Se oli heidän, se oli kuin syöpynyt heidän silmiinsä. Ja sitä he eivät
+enää koskaan pääse näkemään!
+
+Ehdittyään puoliväliin siltaa matkalaiset alkoivat laulaa erästä
+Sankeyn laulua.
+
+"Kerran toisemme kohdatahan", he lauloivat, "loistoss' armahan Eedenin
+maan."
+
+Sillalla ei ollut ainoatakaan ihmistä heitä kuulemassa. Kotimaan
+sinerville kukkuloille, joen harmaalle vedelle, huojuville rannan
+puille he lauloivat.
+
+He tiesivät nyt näkevänsä ne viimeistä kertaa, ja heidän
+jäähyväislaulunsa värähteli kurkkua pusertavasta itkusta.
+
+Kuule meitä, kaunis kotiseutu, sinä jonka lehvikköjen varjossa piilevät
+punavalkoiset talot, jonka hyvät pellot, haat ja laidunmaat ja pitkä,
+solean joen kahtia jakama laakso ovat olleet mieluisana seuranamme!
+Suokoon Jumala, että kerran vielä kohtaisimme toisemme, että vielä
+taivaassa saisimme sinut nähdä!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sillan toisella puolella tuo pitkä matkue ajoi hautausmaan ohitse.
+
+Hautausmaalla oli suuri, laakea paasi, jota ajan hammas oli jo hyvin
+kuluttanut. Siinä ei ollut mitään vuosilukua eikä nimeä, mutta kansa
+muisti, että sen alla lepäsi eräs Ljungosukuun kuuluva talonpoika.
+
+Ljungo Björn Olavinpoika, joka nyt matkusti Jerusalemiin, ja hänen
+veljensä Pekka olivat kerran lapsina ollessaan istuneet tuolla paadella
+juttelemassa.
+
+Alussa he olivat istuneet hyvinä ystävinä, mutta lopuksi oli jostakin
+syystä syttynyt riita ja he olivat kiivastuneet ja alkaneet huutaa
+toinen toistansa kovemmin.
+
+Kiistan aihe oli heiltä sittemmin unohtunut, mutta sen he muistivat
+vielä ikämiehinäkin, että he tulisimmin riidellessään olivat kuulleet
+alapuolelta selvästi ja harvakseen koputettavan heidän kiveensä.
+
+He olivat heti vaienneet, tarttuneet toinen toisensa käteen ja
+hiipineet sieltä pois. Ja sen jälkeen tuo tapaus johtui heidän
+mieleensä jok'ainoa kerta kun he tuon kiven näkivät.
+
+Ajaessaan nyt hautausmaan ohi Ljungo Björn näki Pekka veljensä istuvan
+tuolla paadella pää käsien varassa.
+
+Ljungo Björn seisautti hevosensa ja antoi merkin toisille, että he
+pysähtyisivät odottamaan häntä. Hän astui alas rattailta, kiipesi
+hautausmaan aidan yli ja meni istumaan kivelle veljensä viereen.
+
+Silloin Pekka Olavinpoika sanoi heti: "Sinä, Björn, myit talon." --
+"Niin myin", Björn vastasi, "olen antanut kaiken omaisuuteni
+Jumalalle." -- "Niin, mutta se ei ollut sinun", veli sävyisästi
+huomautti. -- "Eikö se ollut minun?" -- "Ei, vaan suvun."
+
+Ljungo Björn ei vastannut, odotti vain äänetönnä. Hän tiesi, että veli
+oli asettunut tälle kivelle sanoakseen rauhassa sanottavansa. Hän
+odotteli tyynesti, mitä Pekka hänelle sanoisi.
+
+"Minä ostin talon takaisin", veli sitten sanoi.
+
+Ljungo Björn vavahti. "Etkö voinut sietää, että se olisi joutunut
+vieraille?"
+
+"En ole niin rikas, että vain sen vuoksi olisin näin tehnyt", veli
+vastasi.
+
+Björn katsoi kysyvästi häneen. "Tein sen siksi, että sinulla olisi
+jotakin takaisin palataksesi." Björnin kohosi itku kurkkuun ja hän
+alkoi nyyhkiä. "Ja että sinun lapsillasi olisi jotakin palataksensa
+takaisin." Björn laski käsivartensa veljensä kaulalle ja hyväili häntä.
+"Ja rakkaan kälyni tähden", Pekka sanoi, "sillä hyvä hänen on tietää,
+että häntä on koti ja kontu odottamassa. Tuo vanha koti on avoinna
+kenelle tahansa teistä, joka palaa takaisin."
+
+"Pekka", sanoi Björn, "käy sinä noille rattaille ja lähde Jerusalemiin,
+niin minä jään kotiin. Sinä ansaitset paremmin päästä luvattuun maahan
+kuin minä." -- "Enpä niinkään", veli sanoi hymyillen, "käsitän kyllä
+tarkoituksesi, mutta minä soveltunen sentään paremmin tänne." --
+"Taivaaseen sinä soveltuisit", Björn sanoi. Hän nojasi päätään veljensä
+olkapäätä vasten. "Anna nyt minulle kaikki anteeksi", hän sanoi.
+
+He nousivat ja puristivat toinen toisensa käsiä jäähyväisiksi. "Tällä
+kertaa ei meille sentään koputettu", Pekka sanoi. -- "Kovin merkillistä
+oli, että sinä tulit istumaan tänne", Björn sanoi. -- "Viime aikoina
+kohdatessamme me veljekset emme ole aina olleet oikein sovussa." --
+"Luulitko että minä tänään olisin ollut riitainen?" -- "En, minä itse
+vain olen kiukutellut ajatellessani että menetän sinut."
+
+He astuivat alas maantielle, ja Ljungo Pekka puristi lämpimästi Björnin
+vaimon kättä. "Minä olen ostanut Ljungolan", hän sanoi. "Sanon sen nyt
+sinulle, jotta tietäisit saavasi palata sinne milloin tahansa."
+
+Samoin hän puristi myöskin vanhimman lapsen kättä. "Muistahan se, että
+sinulla on koti ja kontu asuaksesi, jos tahdot vast'edes palata
+kotimaahan."
+
+Hän sanoi samat sanat vuorotellen kaikille lapsille, kunnes vihdoin
+tuli kaksivuotiaan Pikku-Erkin kohdalle, joka ei vielä voinut
+ymmärtää hänen tarkoitustaan. "Muistakaahan te kaikki lapset kertoa
+Pikku-Erkille, että hänellä on koti ja kontu asuaksensa, milloin
+tahansa tahtoo palata tänne."
+
+Ja tuo pitkä jono jatkoi matkaansa edelleen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hautausmaa takana oli tätä pitkää matkuetta vastassa suuri joukko
+poislähtijöiden sukulaisia ja ystäviä, jotka olivat tulleet
+jäähyväisille.
+
+Matkalaisten täytyi pitkäksi ajaksi pysähtyä, sillä kaikki tahtoivat
+puristaa heidän käsiään ja lausua pari sanaa jäähyväisiksi.
+
+Kun he sitten ajoivat kirkonkylän läpi, olivat tienvieret täynnä väkeä,
+joka tahtoi nähdä heidän lähtönsä. Joka kuistilla seisoi ihmisiä,
+muutamat kurottelivat ulos ikkunoista, toiset olivat kiivenneet
+aidoille istumaan, ja kauempana asuvat olivat nousseet kummuille ja
+mäille ja viittoivat hyvästiä heille.
+
+Hiljakseen tuo pitkä matkue ajoi eteenpäin ohi ihmisjoukkojen, kunnes
+se saapui lautamies Lauri Klemetinpojan talolle. Sen kohdalla se
+pysähtyi, ja Gunhild meni sisälle jäähyväisiä sanomaan.
+
+Gunhild oli asunut Ingmarilassa siitä lähtien, kun hän päätti lähteä
+Jerusalemiin toisten kanssa. Hän piti parempana asua poissa
+vanhempiensa luota kuin aina riidellä heidän kanssaan, sillä he eivät
+voineet leppyä ajatellessaan, että Gunhild jättäisi heidät.
+
+Rattaille noustuaan Gunhild näki kotinsa olevan ihan autiona. Pihalla
+ei näkynyt ketään, eikä kukaan katsonut ikkunoistakaan.
+
+Veräjälle tullessaan Gunhild huomasi sen suljetuksi, mutta hän astui
+porraspuuta myöten aidan yli. Eteisenkin ovi oli lukossa. Gunhild
+kiersi talon keittiönovelle, mutta se oli sisäpuolelta pantu säppiin.
+
+Gunhild kolkutti pari kertaa, mutta kun ketään ei kuulunut avaamaan,
+hän veti ovea puoleensa, pisti tikun sen raosta sisään ja nosti säpin
+paikoiltaan. Siten hän pääsi sisälle huoneisiin.
+
+Keittiössä ei ollut yhtään ihmistä, väentupakin oli tyhjänä, eikä
+peräkamarissakaan ollut ketään.
+
+Gunhild ei tahtonut lähteä antamatta vanhemmilleen merkkiä, että hän
+oli poikennut kotiin jäähyväisiä sanomaan. Hän meni nurkkakaapille ja
+aukaisi sen. Hän tiesi, että isä piti mustetta ja kynäänsä siellä.
+
+Hän ei löytänyt mustetta heti, vaan haki sitä joka laatikosta. Silloin
+hänen silmänsä sattuivat vanhaan tuttuun lippaaseen. Se oli äidin, hän
+oli saanut sen morsiuslahjaksi mieheltään, ja Gunhildin lapsena ollessa
+äiti oli usein näytellyt lipasta hänelle.
+
+Lipas oli valkoiseksi kiilloitettu, sen ulkoreunaan oli maalattu
+koristeeksi kukkasköynnös, ja kannen sisäpuolelle oli kuvattu paimen
+soittelemassa valkoiselle karitsalaumalle. Gunhild aukaisi kannen
+katsoakseen paimenen kuvaa vielä kerran.
+
+Ennen aikaan äiti oli säilyttänyt lippaassa kaikki kalleutensa. Siellä
+oli ollut kätkössä hänen äitivainajansa ohut vihkimäsormus, isävainajan
+vanha kello ja hänen omat kultaiset korvarenkaansa.
+
+Mutta nyt Gunhild näki, että lippaasta oli kaikki kalleudet otettu
+pois, ja niiden sijalla oli yksi ainoa kirje.
+
+Se kirje oli hänen oma kirjoittamansa. Pari vuotta sitten hän oli
+tehnyt matkan Mooraan, ja hänen kulkiessaan Siljanjärven yli oli vene
+mennyt kumoon. Useat hänen matkatovereistaan olivat menettäneet
+henkensä, ja vanhemmille oli kerrottu, että Gunhildkin muka oli
+hukkunut.
+
+Gunhild ymmärsi, että äiti oli niin ilostunut saadessaan kirjeestä
+nähdä tyttärensä vielä olevan hengissä, että hän oli tyhjentänyt
+morsiuslippaansa ja asettanut kirjeen siihen kalleimpana aarteenaan.
+
+"Nyt tiedän, että minä murhaan äidin", hän sanoi.
+
+Hän ei enää ajatellutkaan kirjoittaa mitään, vaan riensi ulos. Hän
+nousi istumaan rattaille eikä vastannut mitään toisten kyselyihin,
+oliko hän tavannut vanhempansa. Koko matkan hän istui liikkumattomana,
+kädet helmassa ja tuijotti eteensä. Minä murhaan äidin, hän ajatteli.
+Minä tiedän, että äiti kuolee.
+
+Tästä lähtien minulla ei ole onnen päivää, hän ajatteli. Vaikka kohta
+pääsenkin tuonne pyhään maahan, niin minä kuitenkin murhaan oman
+äitini.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kirkonkylän ja laakson halki ajettuaan tuo pitkä matkue viimein tuli
+pieneen metsikköön.
+
+Täällä Jerusalemin matkalaiset ensi kerran huomasivat, että kaksi
+tuntematonta henkilöä ajoi heidän jäljessään.
+
+Poislähtijöillä oli tähän asti pitkin matkaa ollut hyvästejä
+heitettävänä ja terveisiä lähetettävänä, niin etteivät he joutaneet
+huomaamaan noita vieraita rattaita ennen kuin nyt vasta lehdossa.
+
+Ne ajoivat milloin koko matkueen ohi ja kulkivat sen etunenässä,
+milloin taas hiljensivät vauhtiaan ja päästivät kaikki muut ajamaan
+ohitsensa.
+
+Ne olivat vain tavalliset työrattaat, joita käytettiin jokapäiväisissä
+ajoissa. Mutta juuri siksi olikin mahdotonta tietää kenen ne olivat.
+Eikä kukaan tuntenut hevostakaan.
+
+Ajajana oli vanha ryppykäsinen ja valkopartainen äijä, joka istui hyvin
+kyyryssä paikallaan. Varmaa oli, ettei kukaan tuntenut häntä.
+
+Hänen vieressään istui nainen, joka ei näyttänyt ihan oudolta. Mutta
+kukaan ei erottanut hänen kasvojaan, sillä hän oli kietonut päänsä
+ympärille mustan saalin ja piti sitä niin tiukasti käsillään kiinni,
+ettei edes hänen silmiään sen alta vilahtanut.
+
+Useat koettivat hänen ryhdistään ja koostaan arvata, kuka hän oli,
+mutta kukaan ei osannut arvata niin, että toiset olisivat olleet samaa
+mieltä.
+
+Lautamiehen Gunhild sanoi heti: "Se on minun äitini", mutta Israel
+Tuomaanpojan vaimo vakuutti sitä sisarekseen.
+
+Tuskin kukaan piti häntä tavallisena matkalaisena, vaan jokainen oli
+hänessä näkevinään jonkun tuttavan. Timmin Halvor luuli häntä vanhaksi
+Eeva Gunnarintyttäreksi, joka ei ollut saanut lähteä heidän mukanaan
+Jerusalemiin.
+
+Rattaat seurasivat heitä koko matkan, mutta nainen ei kertaakaan
+ottanut saalia kasvoiltaan.
+
+Toisten kuvitteluissa hän muodostui joksikuksi, jota he rakastivat,
+toisten joksikuksi, jota he pelkäsivät, useimmat sentään aavistivat
+häntä joksikuksi ennen hylkäämäkseen.
+
+Missä tie sattui olemaan kylliksi leveä, nuo oudot vieläkin useita
+kertoja ajoivat koko matkueen ohi ja pysähtyivät sitten antaakseen
+toisten ajaa ohitse.
+
+Tuo vieras nainen istui silloin aina matkalaisia kohden kääntyneenä,
+katsellen heitä herkeämättä, mutta ei millään tavalla osoittanut ketään
+erittäin tuntevansa, eikä kukaan arvannut entistä varmemmin kuka hän
+oli.
+
+Hän seurasi heitä rautatieasemalle saakka, missä he odottivat saavansa
+nähdä hänen kasvonsa. Mutta kun he siellä rattailta noustuaan etsivät
+katseillaan häntä, oli hän kadonnut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun tuo pitkä ajoneuvojen jono ujui halki pitäjän, ei näkynyt ketään
+ihmistä vainioilla heinää niittämässä, eikä kukaan ollut tarttunut
+haravaansa mennäkseen kasaamaan heiniä laisteilta rukoihin.
+
+Työt saivat sinä aamuna jäädä tekemättä ja kaikki ihmiset joko
+kerääntyivät tienvarsille seisomaan tai lähtivät pyhävaatteissaan
+saattamaan poislähteviä matkalle. Toiset ajoivat peninkulman, toiset
+kaksi, muutamat rautatieasemalle saakka.
+
+Yksi ainoa mies nähtiin työssä koko aikana, minkä matkue pitäjän kautta
+ajoi, ja se mies oli Höökin Matti Erkinpoika.
+
+Hän ei ollut lähtenyt heinää niittämään, sillä se työ oli hänestä
+paljasta leikin tekoa, vaan raivaamaan kiviä maasta, niinkuin hän ennen
+nuoruutensa päivinä oli tehnyt alkaessaan uutisviljelystään raataa.
+
+Ajaessaan tuossa pitkässä jonossa kotinsa ohi Gabriel Matinpoika näki
+isänsä. Höökin Matti puuhaili ulkona haassa, väänteli kangellaan kiviä
+maasta ja latoi niistä kiviaitaa. Hän ei nostanut silmiään työstä,
+kanneskeli vain sylissään kiviä, joista muutamat olivat niin raskaita,
+että Gabriel luuli ukon selän ihan katkeavan. Sitten hän heittää
+täräytti ne kiviaidalle niin voimakkaasti, että tulta iski ja kivien
+reunat lohkeilivat.
+
+Gabriel käveli kuorman vieressä hevosta ajaen, mutta pitkän aikaa
+hevonen sai astella omin neuvoin, sillä Gabriel kulki silmät isään päin
+käännettyinä.
+
+Vanha Höökin Matti ei herjennyt työstään. Hän ponnisteli yhtä
+hellittämättä kuin pojan pienenä ollessa, jolloin hän koetti raivata
+peltoansa laajemmaksi.
+
+Suru yritteli väkivoimin häntä lannistaa, mutta Höökin Matti kiskoi
+vain yhä raskaampia kivenmöhkäleitä ja kantoi niitä kiviaitaan.
+
+Kohta matkueen mentyä ohi puhkesi kova ukkosilma ja alkoi rankasti
+sataa. Kaikki ihmiset riensivät sisään, ja Höökin Mattikin aikoi etsiä
+suojaa, mutta malttoi mielensä ja jäi ulos. Hän ei rohjennut lähteä
+pois työstään.
+
+Puolenpäivän aikaan hänen tyttärensä tuli tuvanovelle ja kutsui häntä
+aterialle.
+
+Vaikk'ei Höökin Matin ollut varsin nälkä, ajatteli hän kuitenkin, että
+saattaisihan tuota syödäkin kirpaleen. Mutta hän ei mennyt sisälle,
+sillä hän ei tohtinut jättää työtään.
+
+Höökin Matin vaimo oli saattanut poikaansa asemalle. Myöhään illalla
+hän palasi yksinään kotiin. Hän meni miehensä luokse puhelemaan siitä,
+että poika nyt oli poissa, mutta ukko väänteli vain rautakangellaan
+kiviä louhikosta ja kulki kiviaidan ja työpaikkansa väliä. Hän ei
+tahtonut keskeyttää työtään kuunnellakseen vaimonsa puheita.
+
+Naapurit olivat huomanneet, että Höökin Matti sinä päivänä erikoisesti
+reuhtoi ja ponnisteli. He menivät aitovierelle katselemaan häntä,
+seisoivat hetkisen hiljaa ja kertoivat sitten tupaan palattuaan: "Hän
+puuhaa siellä vielä, koko päivän hän on raatanut huokaisematta."
+
+Ilta tuli, mutta ulkona oli vielä valoisaa, ja Höökin Matti raatoi yhä
+vain. Hänestä tuntui siltä, että jos hän jättäisi työnsä niin kauan
+kuin vain paikaltaankaan pääsi liikahtamaan, niin suru hänet kerrassaan
+lannistaisi.
+
+Vaimo tuli taas häntä katsomaan. Haka oli raivattuna, kiviläjä
+suurentunut, mutta yhä vain mies puuhaili siellä jättiläiskiviä
+kanniskellen.
+
+Muutamia naapureja oli maantiellä kävelemässä vain nähdäkseen, vieläkö
+Höökin Matti teki työtä, mutta kukaan ei puhutellut häntä.
+
+Ilta hämärtyi yöksi, ja hän peittyi pimeään. Mutta yhä vain kuului
+haasta rautakangen väännähtelyä, ja kun hän paiskasi kiviä aidalle,
+lenteli kipinöitä hänen ympärillään.
+
+Mutta kerran kun hän väänsi kiviä, solahti kanki hänen kädestään.
+Kumartuessaan sitä ylös ottamaan hän kaatui. Hän jäi maahan pitkäkseen,
+ja ennen kuin oli ajatellutkaan nousta hän oli nukahtanut.
+
+Hetkistä myöhemmin hän astui tupaan. Hän ei puhunut mitään, ei
+välittänyt vuoteesta, heittäytyi vain puiselle rahille ja nukkui
+sikeään uneen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tuo pitkä matkue oli viimeinkin saapunut rautatieasemalle.
+
+Rata oli hiljan rakennettu, ja asema oli ihan uusi. Keskelle sakeinta
+korpea oli sille raivattu suunnattoman suuri ala. Sen ympäristössä ei
+ollut kyliä eikä peltoja eikä puutarhoja, mutta asema oli kuitenkin
+tehty laajaksi ja komeaksi, sillä sen otaksuttiin tulevan koko
+sydänmaiden liikkeen keskukseksi.
+
+Itse asemahuoneen ympäristöt olivat tasaisiksi hiekoitetut, leveä
+asemasilta oli kivestä tehty, ja sitä paitsi siellä oli suuria tavaran
+purkamispaikkoja ja aavoja, tyhjiä sorakenttiä.
+
+Pari kauppapuotia ja työpajaa, valokuvaamo ja hotelli oli jo rakennettu
+noiden sorakenttien laiteille, mutta niiden taustat metsänrajaan asti
+olivat perkaamatonta kannokkoa.
+
+Dal-joki virtasi täälläkin. Sydänmaiden rajuna poikana se syöksyi
+metsien povesta esiin ja ryöppysi pieninä koskina eteenpäin.
+Jerusalemiin lähtijöistä se tuollaisena oli aivan toista kuin se leveä,
+mahtava kymi, jonka yli he aamulla olivat kulkeneet.
+
+Täällä ei ollut lempeää laaksomaisemaa silmiä ilahduttamassa, sillä
+tummat kuusimetsää kasvavat harjut sulkivat näköalan.
+
+Kun pikku lapset, joiden piti seurata vanhempiaan Jerusalemiin,
+nostettiin asemalla rattailta, alkoivat niiden suupielet vetäytyä
+väärään ja ne pyrskähtivät itkuun. Lapsista oli aina ennen ollut kovin
+hauskaa päästä matkalle, mutta kodista erotessaan ne jo olivat kovin
+itkeneet, ja täällä oudossa paikassa niistä tuntui haikeammalta kuin
+koskaan ennen.
+
+Aikaihmiset nostelivat matkakapineita rattailta ja veivät niitä
+tavaravaunuun. Kaikki olivat siinä puuhassa, eikä kukaan joutanut
+pitämään lapsia silmällä.
+
+Mutta lapset kerääntyivät tiheään piiriin jonkun neuvokkaimman
+ympärille keskustelemaan.
+
+Kun oli siinä jonkin aikaa tuumittu, vanhemmat lapset tarttuivat
+nuorempien käsiin ja poistuivat parittain asemalta, aina suurempi ja
+pienempi rinnatusten. He astuivat samaa tietä takaisin, jota olivat
+tulleet, hiekkakentän ja raivaamattoman kannokon ja joen yli synkkään
+metsään.
+
+Hetkisen päästä muuan matkueen naisista muisti lapset. Hän aukaisi
+eväsarkun antaaksensa niille ruokaa.
+
+Hän kutsui niitä, mutta kukaan ei vastannut. Ne olivat teillä
+tietämättömillä, piti oikein laittaa pari miestä niitä hakemaan.
+
+He seurasivat pienten jalkojen hiekkaan painamia jälkiä, ja metsään
+asti ehdittyään he näkivät lasten tallustelevan kaukana maantiellä.
+
+Ne kulkivat parittain pitkässä jonossa, suurempi ja pienempi aina
+rinnan. Miesten huudoista ne eivät välittäneet, vaan astuivat topakasti
+edelleen.
+
+Silloin miesten täytyi pistää juoksuksi saadakseen lapset kiinni.
+
+Lapset koettivat myös pistää juoksuksi päästäkseen pakoon, mutta
+pienimmät eivät pysyneet rinnalla, vaan kompastelivat.
+
+Silloin lapset jäivät tielle seisomaan, vedet silmissä ja onnettoman
+näköisinä.
+
+"No, mutta minne te lapset olette oikein menossa?" eräs mies kysyi.
+
+Silloin pienimmät lapset puhkesivat parkumaan suureen ääneen, mutta
+isoin poika vastasi:
+
+"Me emme tahdo tulla Jerusalemiin. Me menemme takaisin kotiin."
+
+Ja metsästä palattuaankin lapset vielä kauan aikaa asemalla ja
+vaunuissakin itkivät ja valittelivat:
+
+"Emme tahdo lähteä Jerusalemiin. Me tahdomme takaisin kotiin."
+
+
+
+
+
+
+PYHÄSSÄ MAASSA
+
+
+
+
+
+EDELLINEN OSA
+
+
+
+
+PYHÄ KALLIO JA PYHÄ HAUTA
+
+
+Palestiinassa oli kuuma elokuu. Auringon rata kävi joka päivä suoraan
+keskitaivaan yli. Pilviä ei ollut ensinkään, eikä sadetta ollut saatu
+huhtikuusta lähtien. Samanlaista oli tosin ollut kaikkina muinakin
+vuosina, mutta kuitenkin se taas tuntui melkein sietämättömältä. Ei
+oikein tiennyt, miten tässä helteessä toimeentulla tai minne päästä
+sitä pakoon.
+
+Parasta oli ehkä meren rannikolla Jaffassa. Ei sentään itse
+kaupungissa, jonka jyrkälle kalliolle tiukkaan ahdetut talot näyttivät
+yhdeltä ainoalta linnaröykkiöltä ja jonka likaisilta kaduilta ja
+suurista suopatehtaista levisi tukahduttava löyhkä. Mutta aivan
+kaupungin ääressä oleva meri piti ilmaa edes hiukan viileänä. Ja
+verraten vilpoista oli myöskin Jaffan ympäristön monissa sadoissa
+puutarhoissa, joissa appelsiiniraakiloita pilkotti kovien, tumman
+vihreiden lehtien alla, suojassa auringon säteiltä.
+
+Mutta näännyttävän kuuma oli sentään Jaffassakin. Korkeiden
+risiinipensasten suunnattoman suuret lehdet olivat nuutuneet
+kuivuudesta, eivätkä edes sitkeät pelargonit enää jaksaneet kukkia,
+vaan maata retkottivat kivikoissa ja kuopissa puolittain hiekkaan
+hautautuneina. Kun katseli kaktuspensasten punaisia kukkia, tuntui
+aivan kuin kaikki niiden turpeisiin runkoihin kesän kuluessa imeytynyt
+lämpö nyt olisi leimahtanut suuriksi, punaisiksi liekeiksi. Kuinka
+kuuma oikein oli, sen käsitti vasta kun näki lasten juostessaan
+rantahietikon yli uimapaikalle voihkien kipristelevän jalkojaan, sillä
+kaunis, valkoinen hiekka poltteli kuin hehkuva hiillos.
+
+Mutta jos nyt Jaffassakin oli liian kuuma, minne sitten pääsi hellettä
+pakoon? Siellä oli ainakin suojaisempaa kuin peninkulman levyisessä
+Saaronin laaksossa, joka erottaa meren vuoristosta. Tällä tasangolla
+oli tosin siellä täällä pikkukaupunkeja ja kyliä, ja ihmisiä niissä
+vielä asui. Mutta kummalta tuntui, ettei päivän paahde ja kuivuus jo
+ollut heitä tyyten tuhonnut. Harvoin he uskalsivatkaan pistäytyä ulos
+ikkunattomista asunnoistaan eivätkä koskaan menneet kylää kauemmas,
+sillä siinä ainakin talojen seinät ja jotkut yksinäiset puut hiukan
+siimestivät auringolta.
+
+Mutta aukealta tasangolta oli yhtä turha etsiä vihreätä ruohonkortta
+kuin ihmistä. Keväiset loistavat punavuokot ja unikot, pikkuiset
+arokaunokit ja neilikat, jotka olivat peittäneet maan aivan kuin
+tiivis, valkoisen punerva matto, kaikki ne olivat kuin kulon polttamat.
+Samoin oli vehnä, ruis- ja durralaihot jo korjattu pois kaupunkien
+läheisiltä pelloilta, ja leikkuuväki oli tanssinsa tanssittuaan ja
+laulunsa laulettuaan palannut kotikyliinsä härkineen ja aaseineen.
+Ainoana muistona kevään ihanuudesta olivat päivän korventamilla
+kentillä korkeat, kärventyneet liljanvarret, jotka olivat aikoinaan
+kantaneet kauniita, tuoksuvia kukkia.
+
+Monet ihmiset tosiaan väittivät tulevansa kesällä parhaiten toimeen
+Jerusalemissa. He sanoivat, että kaupunki kyllä oli ahdas ja täpötäynnä
+väkeä, mutta että sillä oli sellainen asema Palestiinan läpi kulkevalla
+vuorenselänteellä, johon vilvoittava tuulenhenki aina sattui, puhalsipa
+mistä ilmansuunnasta tahansa.
+
+Mutta noista ylistetyistä tuulista ja kevyestä vuoristoilmasta
+huolimatta oli kyllä kesähellettä Jerusalemissakin. Ihmiset makasivat
+yönsä katoilla ja sulkeutuivat päiviksi huoneisiinsa. Heidän oli
+tyydyttävä pahanhajuiseen juomaveteen, jota talvisateilla oli koottu
+maanalaisiin vesisäiliöihin, olivatpa vielä huolissaan, kuinka kauaksi
+sitäkään riittäisi. Kevytkin tuulenhenkäys pyöritteli ilmassa paksuja
+kalkkitomupilviä, ja valkoisilla teillä kaupungin ulkopuolella
+tallustaessa jalka painui nilkkaa myöten tiiviiseen, silkinpehmoiseen
+pölyyn.
+
+Mutta pahinta oli, että kesän kuumuus esti ihmisten yöunta. Kaikkikin
+nukkuivat huonosti, mutta useimpain oli pakko valvoa monta yötä
+peräkkäin. Ja tämän unettomuuden vuoksi jerusalemilaiset olivat
+päivisin raukeita ja ärtyisiä, öisin heitä ahdistivat kamalat näyt ja
+tuskallinen toivottomuus.
+
+Eräänä tuollaisena kuumana yönä muuan keski-ikäinen amerikkalainen
+rouva, joka jo useita vuosia oli asunut Jerusalemissa, kääntelehti ja
+heittelehti vuoteellaan saamatta unta. Hän siirsi vuoteensa avonaiselle
+parvekkeelle, joka kiersi rakennusta, ja koetti jäähdyttää päätään
+kylmillä kääreillä, mutta mikään ei auttanut.
+
+Hän asui viiden minuutin matkan päässä Damaskoksenportin ulkopuolella
+isossa, palatsimaisessa talossa yksinäisellä paikalla. Siellä siis
+olisi pitänyt olla puhdas, raitis ilma, mutta tänä yönä tuntui koko
+kaupungin hiottava kuumuus asettuneen talon ympärille. Tuulta tosin
+hiukkasen tuntui, mutta se tuli erämaasta ja oli hirvittävän kuumaa,
+aivan kuin täynnä näkymätöntä tuhkaa. Lisäksi vielä parvi katukoiria
+juoksenteli talon ympärillä, herkeämättä haukkuen ja ulisten.
+
+Useita tunteja valveilla maattuaan amerikkalainen rouva tunsi itsensä
+sanomattoman alakuloiseksi. Hän muistutteli mieleensä, että sitten kun
+hän ilmestyksessä kuultuaan Jumalan äänen oli tullut Jerusalemiin, oli
+hänellä kaikessa ollut menestystä. Hän oli perustanut seurakunnan ja
+voittanut monet vainot ja ahdistukset. Mutta nyt ei mikään tuntunut
+rauhoittavan, hänen hätänsä vain kiihtymistään kiihtyi.
+
+Hän kuvitteli siinä maatessaan, että hän ja hänen ystävänsä ovat
+hengenvaarassa, että heidän vihamiehensä ovat sulkemassa käytäviä ja
+sytyttävät talon tuleen. Hänestä tuntui äkkiä aivan varmalta, että
+Jerusalemin kaupunki lähetti hänen kimppuunsa kaikki kiihkoilijansa,
+kaiken ilkeyden ja hävityshimon, mitä sen muurien sisälle oli
+kasautunut.
+
+Hän koetti tahdon ponnistuksella palauttaa tavallisen iloisen,
+turvallisen mielentilansa. Miksi hänen juuri nyt piti joutua
+toivottomuuteen, kun hänen asiansa juuri oli voimakkaasti edistymässä,
+kun Gordonin siirtokuntaan oli Amerikasta tullut lisäksi lähes
+viisikymmentä ruotsalaista talonpoikaa, kaikki kunnon väkeä, ja kun
+vielä useampia näiden luotettavien, kelpo ihmisten tovereita oli
+tulossa Ruotsista. Tosiaan hänen hankkeensa juuri nyt näytti
+toiveikkaammalta kuin koskaan ennen.
+
+Vapautuakseen hädän painajaisesta hän viimein nousi vuoteeltaan ja
+heitti yllensä pitkän, väljän kävelyviitan. Hän meni ulos pienestä
+takaovesta ja lähti astumaan Jerusalemiin päin. Vähän matkaa käytyään
+hän poikkesi tieltä ja kiipesi pienelle kummulle. Sen huipulta hän
+kuutamossa näki kaupungin särmäharjaiset muurit ja lukemattomain
+kirkkojen isot ja pienet kupukatot tummaa yötaivasta vasten.
+
+Vaikk'ei hän siinä seisoessaankaan saanut mielensä hädältä rauhaa,
+huomasi hän kuitenkin yön juhlallisen ihanuuden. Palestiinan
+vaaleanvihreässä, väräjävässä kuutamossa näytti kaikki satumaisen
+ihmeelliseltä. Yht'äkkiä hänen mieleensä johtui, että samoin kuin
+jotkut vanhain linnojen huoneet ovat aaveiden tyyssijoja, kenties
+tämäkin ikivanha kaupunki ja sen ympäristön autiot kukkulat ovat vanhan
+maan kummitteluhuone. Täällä varmaankin saa nähdä menneiden suuruuksien
+leijailevan vuoren rinteillä ja entisajan vainajien rauhattomina
+kiertelevän yön pimeydessä.
+
+Mrs Gordon ei kammoksunut näitä kuvittelujaan. Päinvastoin hänen
+mielensä nyt ilahtui odottamaan jotakin. Siitä yöstä lähtien, jolloin
+hän joutui L'Univers laivassa haaksirikkoon ja kuuli Jumalan äänen
+hänelle puhuvan, oli hänelle usein tullut sanomia toisesta maailmasta.
+Hän alkoi aavistaa, että jotakin samanlaista tapahtuu nytkin. Hänen
+aivonsa tuntuivat laajenevan, ajatukset kävivät tavattoman selviksi ja
+joustaviksi. Ja hänen aistinsa teroittuivat teroittumistaan, kunnes hän
+huomasi ettei yö ollutkaan hiljainen, vaan täynnä ääniä ja ihmeellistä
+puheensorinaa.
+
+Ennen kuin hän oikein ehti tajuta sitä muutosta, mikä hänessä oli
+tapahtunut, kuuli hän mahtavasti kumisevan, ikään kuin ikivanhasta
+röysteisestä rinnasta lähtevän äänen lausahtavan nämä sanat:
+"Totisesti, minä tohdin uljaana kohottaa otsani maan tomusta, sillä ei
+ole ketään, joka olisi voittanut minut vallassa, kunniassa tai
+pyhyydessä."
+
+Tuskin oli nämä sanat lausuttu, kun tuima kellon kalahdus kuului pyhän
+haudan kirkosta. Siihen yhteen läppäykseen se loppui, mutta se kajahti
+ylpeästi ja jyrkästi kuin vastaväite.
+
+Ensimmäinen ääni jatkoi: "Minä se olen nostanut tämän kaupungin
+erämaahan ja suojellut sitä tähän päivään asti. Minä olen koko maailman
+tehnyt jumalaapelkääväksi. Minä, minä olen asettunut padoksi
+maailmanvirtaan ja heittänyt sen uuteen uomaan."
+
+Mrs Gordon tähysteli ympärilleen. Ääni tuli idästä päin, sieltä missä
+Salomon temppeli aikoinaan oli seisonut ja missä nyt Omarin moskeija
+kuvastui harmaanvihreältä taivaalta. Olikohan joku rukousten huutaja
+kiivennyt moskeijan minareetin huippuun tällä tavalla julistaakseen
+ylistystään yön hiljaisuuteen?
+
+"Kuulkaa", jatkoi sama ääni vanhan temppelin paikalta, "minä muistan
+tämän seudunkin jo aikaa ennen kuin mitään kaupunkia oli vuorelle
+kohonnut. Hankalakulkuisena louhikkovuoristona sen muistan. Alkuaan se
+oli yhtämittaista selännettä, mutta kaikki ne vedet, mitä maailman
+luomisesta asti on sen kupeita myöten virrannut, ovat sitä murennelleet
+ja halkoneet lukemattomiksi vaaroiksi. Muutamat vaarat jäivät
+loivarinteisiksi, toisista tuli laajoja jyrkkäseinäisiä ylänköjä,
+jotkut taas lohkeilivat ja typistyivät ikään kuin siltapylväiksi eri
+kukkulain välille."
+
+Kun järeä ääni lopetti kertomuksensa, kuului tiheitä kellonkalahduksia
+pyhän haudan temppelistä. Mrs Gordon, joka nyt oli tottunut yön
+salaperäisiin ääniin, alkoi huomata, että nekin olivat puhekieltä, kun
+sen sanoja vain ymmärsi. Ja hän oli kuulevinaan lyhyen huudahduksen:
+"Olen minäkin tuon nähnyt."
+
+Edellinen ääni jatkoi taas: "Muistan, kuinka tämän vuoriston ylimmältä
+harjalta kohosi kukkula, jonka nimi oli Mooria. Se oli kolkonnäköinen
+ja pelottava noustessaan äkkijyrkin seinin, huippu poikkinaisena
+syvistä, pimeistä laaksoista, joiden pohjalla hurjia virtoja temmelsi.
+Idän, etelän ja lännen puolelta oli Moorian vuoren pystysuoria seiniä
+mahdoton kiivetä, ainoastaan pohjoisen puolelta sen yhdisti leveä
+kannas sillan tapaisena laaksoja ympäröivään vuoristoon."
+
+Mrs Gordon istahti pienelle kivikasalle, painoi päänsä käsien varaan ja
+kuunteli.
+
+Heti kun ensimmäinen ääni pysähtyi, ikään kuin huokaisemaan pitkästä
+puheesta, tuli toisaalta: "Muistan minäkin, miltä vuori alkuaan
+näytti."
+
+"Sitten eräänä päivänä", kuului taas temppelistä päin, "muutamat
+paimenet, laumoineen vuoristoa kierrellessään, osuivat näkemään tämän
+ylängön. Se oli heistä niin erikoisen hyvässä suojassa sekä laaksojen
+että vuoriston puolelta, että varmaan siinä oli tallessa suuria
+aarteita tai ihmeellisiä salaisuuksia. He kiipesivät sen lakealle
+huipulle ja löysivät sieltä erinomaisen pyhän esineen."
+
+Tässä kohden kellonääni äkkiä otti itselleen puheenvuoron. "Eivätkä
+löytäneet muuta kuin kalliomöhkäleen ylängön itäisen rinteen läheltä.
+Se oli iso, pyöreä, vähän litistynyt paasi, jota kivipönkkä
+keskikohdalta piti maasta koholla; melkein sen näköinen kuin
+jättiläissieni."
+
+"Mutta paimenet", jatkoi ensimmäinen ääni, "jotka tunsivat kaikki pyhät
+tarinat maailman luomisesta alkaen, ihastuivat suuresti sen nähdessään.
+Tämä on se suuri, heiluva kallio, josta vanhat ovat niin paljon
+kertoneet, he sanoivat. Tämä on se kivi, jonka Jumala ensiksi teki
+maailmaa luodessaan. Tältä kalliolta hän maanpinnan pani levenemään
+länteen, itään, pohjoiseen ja etelään, tältä hän vuoret rakensi ja
+laittoi meret vyörymään kauas taivaanrantoihin saakka."
+
+Puhuja pysähtyi hetkeksi, ikään kuin odottaakseen vastaväitettä, mutta
+kellonääni oli vaiti.
+
+Tämäpä kummallista, mrs Gordon ajatteli. Ihmisiä nuo puhujat eivät voi
+olla. Mutta oikeastaan se ei hänestä ollut yhtään kummallista.
+Tukehduttavassa tuulessa ja yön vihreän väreilevässä valossa tuntui
+ihmeellisinkin luonnolliselta.
+
+"Paimenet riensivät nopeasti alas kukkulalta", jatkoi vanha ääni,
+"ilmoittaakseen koko seudun asukkaille, että he olivat löytäneet
+maailman peruskiven. Ja kohta minä näin ihmisten joukoittain vaeltavan
+Moorian vuorelle, ja minun, heiluvan kallion, päällä he polttivat
+Herralle kiitosuhreja hänen ihanasta luomistyöstään."
+
+Tämän sanottuaan tuo matala ääni kohosi ikään kuin veisuuseen. Ja
+sitten se huusi, melkein samalla laulavalla äänellä kuin koraania
+lukeva erämaan dervishi.
+
+"Siitä lähtien minulle alettiin uhrata ja pitää palvelusmenoja minun
+ääressäni. Maineeni kantautui yhä kauemmas. Melkein joka päivä näkyi
+pitkiä karavaanimatkueita kiemurtelevan valkoisenharmaiden vuorien
+rinteillä, Moorian vuorelle pyrkien. Tosiaankin minä saatan uljaasti
+kohottaa pääni. Minun vuokseni tämä vuorentörmä pääsi olemasta
+yksinäisenä ja hylkiönä. Minun vuokseni Moorialle alkoi virrata
+niin paljon väkeä, että kauppiaatkin älysivät tulla tänne
+tavaramarkkinoille. Minun vuokseni tämä kukkula sai vakinaisia
+asukkaita, jotka elivät kaupitsemalla uhraajille puita ja vettä, pyhää
+savua ja tulta, kyyhkysiä ja karitsoita."
+
+Toinen ääni oli yhä vielä vaiti, mutta mrs Gordon kohousi kummastuneena
+katsomaan. Se, jonka ääntä hän oli kuunnellut, oli varmaan pyhä kallio
+itse. Se oli se suuri paasi, jonka suojaksi Omarin moskeijan
+mosaiikkikoristeiset holvit oli rakennettu.
+
+Nyt sen ääni taasen kuului: "Minä olen ensimmäinen, minä olen ainoa,
+minä olen se, jota ihmiset eivät koskaan lakkaa kunnioittamasta."
+
+Näihin sanoihin tuli heti pyhän haudan kirkosta kumiseva, voimakas
+vastaus: "Etpä muistakaan kertoa, että noin keskikohdalla samaa
+vuoriylänköä, jolta sinäkin kohosit, oli pikkuinen mäentöyräs, täynnä
+pensastuneita öljypuita. Ja varmaan sinä mieluummin unohtaisit senkin,
+kuinka kerran vanha patriarkka Seem, joka oli ihmisten toisen
+kantaisän, Nooan poika, saapui Moorialle. Hän oli sangen vanha, melkein
+jo haudan partaalla, ja laahusti eteenpäin hyvin vitkalleen. Hänen
+seurassaan tuli kaksi palvelijaa, kantaen haudanhakkaajan työaseita."
+
+Nyt tuo vanha, järeä ääni vuorostaan oli vaiti.
+
+"Sinä et ole tietävinäsi, että Seemin isä Nooa oli huostassaan
+säilyttänyt Aatamin, ensimmäisen ihmisen, pääkalloa, kalliina muistona
+ihmissuvun esi-isästä. Kuollessaan Nooa jätti pääkallon perinnöksi
+Seemille eikä kenellekään muista pojistaan, sillä hän tiesi, että
+kansoista etevin oli Seemistä polveutuva. Ja Seem, tuntiessaan loppunsa
+lähestyvän, päätti haudata pyhän sukumuiston Moorian vuorelle. Mutta
+hänelläpä oli ennustuslahja, eikä hän siis haudannutkaan pääkalloa
+pyhän paaden alle, vaan siihen vähäpätöiseen mäentöyrääseen, joka
+kasvoi öljypuistoa ja joka siitä päivästä sai nimen Golgata eli
+pääkallonpaikka."
+
+"Muistan tuon tapauksen vallan hyvin", järeä ääni taas vastasi, "ja
+muistan myöskin, että kallion palvelijoista se oli kummallista. He
+arvelivat, että patriarkka oli ylen vanha ja kuolemansairas oikein
+tietääkseen mitä teki."
+
+Yksi ainoa helähdys kuului kirkolta päin. Mrs Gordonista se tuntui
+aivan ivanaurun pyrskäykseltä.
+
+"Mutta mitäpä sellaisista pikkuseikoista", kuului moskeijan taholta
+uudelleen. "Suuren paaden arvo ja pyhyys kasvoi kasvamistaan.
+Ruhtinaita ja kansoja vaelsi sen ääreen uhraamaan onnekseen ja
+menestyksekseen. Muistan myöskin, kuinka eräänä päivänä Seemiäkin
+suurempi patriarkka kävi vuorella. Minä olen nähnyt Aabrahamin
+valkopartaisena ja kunnianarvoisena vaeltavan tänne, Iisak poikansa
+mukanaan. Ja Aabraham ei huolinut sinusta, Golgata, vaan heiluvan
+kallion laelle hän rakensi uhrirovion ja sitoi poikasensa."
+
+Tässä hautakirkon ääni pahastuneena keskeytti toisen äänen. "Totta kai
+sitä alati pidetäänkin sinun kunnianasi, mutta muista sentään jakaa
+minullekin pikkuisen maineestasi. Etkö muista, että kun Jumalan enkeli
+oli temmannut veitsen patriarkan kädestä ja hän lähti etsimään
+uhrieläintä vuoren takaa, hän löysi Golgatalta oinaan, sarvistaan
+takertuneena öljypuun oksiin."
+
+Mrs Gordon kuunteli yhä aivan jännityksissään pyhäkköjen kiistaa. Mutta
+samalla hän alkoi tuntea mielensä yhä alakuloisemmaksi, sillä kaiken
+aikaa hän ajatteli omaa kutsumustaan. "Voi, hyvä Jumala, miksi annoit
+minun tehtäväkseni julistaa yhteishengen käskyä? Riita ja
+eripuraisuushan on ollut maailman ainoa pysyväinen mahti luomispäivästä
+alkaen."
+
+Yht'äkkiä vanha ääni alkoi uudelleen.
+
+"Pysyy maar minun muistissani, mikä muistamisen arvoista on. En ole
+unohtanut sitäkään, että jo Aabrahamin aikaan tämä ylänkö oli asuttuna.
+Täällä oli kaupunki ja siinä kuningas, joka oli pyhän kallion
+ylimmäinen pappi ja jonka kansana oli pyhän kallion pappeja ja muita
+sen palvelijoita. Tämä kuningas Melkisedek asetti ensimmäisenä
+säännölliset, määräaikaiset uhrit ja sääti kauniita palvelusmenoja,
+jotka toimitettiin pyhän kallion ääressä."
+
+Toiselta taholta tuli heti vastaus. "Tunnustan minäkin Melkisedekin
+sekä pyhäksi mieheksi että profeetaksi. Ei mikään sen paremmin todista,
+että hän oli Jumalan valittuja, kuin että hänet omasta tahdostaan
+haudattiin Golgatan juurelle, samoihin kalliohautoihin, missä
+Aataminkin pääkallo lepäsi. Onko sinun mieleesi koskaan johtunut, mitä
+se sellainen ennustaa, kun ensimmäinen syntinen ja ensimmäinen
+ylimmäinen pappi haudattiin samalle paikalle?"
+
+"Sinä kuulut tosin pitävän tuota suuriarvoisena", pyhä kallio vastasi,
+"mutta vielä minä tiedän tärkeämpääkin. Vuorella oleva kaupunki kasvoi
+ja laajeni. Nuo ympäristön laaksot ja mäet saivat asukkaansa ja kukin
+oman nimensä. Pian ruvettiin yksinään ylängön itäpuolta, missä pyhä
+kallio oli, sanomaan Mooriaksi. Eteläpuolella sen nimeksi tuli Siion,
+lännessä Gareb, pohjoisessa Beseta."
+
+"Kaupunki tällä vuorella kyllä oli, mutta kovin pikkuinen", vastattiin
+heti kirkolta päin. "Joitakuita paimenia ja pappeja siinä asui.
+Ihmisten ei oikein tehnyt mieli muuttaa hedelmättömään kivikorpeen."
+
+Siihen tuli niin tiukka ja kopea vastaus, että mrs Gordon melkein
+kavahti istualtaan sen kuullessaan.
+
+"Minä olen nähnyt kuningas Daavidin, yllään punainen ihokas ja välkkyvä
+haarniska, katselevan tätä kaupunkia, ennen kuin hän siirsi tänne
+kuninkaanistuimensa. Miksei hän valinnut rikasta, hymyilevää
+Betlehemiä, miksei Jerikoa tuolta viljavasta laaksosta? Miksei hän
+tehnyt Gilgalia eikä Hebronia Israelin pääkaupungiksi? Minä sanon, että
+kuuluisan kallion takia hän valitsi tämän paikan. Hän valitsi sen sen
+vuoksi, että Israelin kuningasten piti asua sillä vuorella, joka jo
+vuosisatoja oli saanut osaa minun pyhyyteni maineesta."
+
+Ja nyt ääni alkoi uudelleen hitaasti lausua veisuun tapaista
+ylistystään.
+
+"Minä muistan sen suuren kaupungin muureineen ja torneineen. Minä
+muistan kuninkaanlinnan Siionin kukkulalla tuhansine huoneineen. Minä
+muistan kauppakojut ja työpajat, ja suojelusmuurit ja korkeat portit ja
+tornit. Minä muistan väkirikkaat kadut, koko Daavidin kaupungin
+ihanuuden ja loiston.
+
+"Ja tätä ajatellessani minä voin syystä sanoa: Oi kallio, suuri on
+mahtisi! Sinä olet tämän tyhjästä luonut. Pidä sinä vain otsaasi
+uljaasti koholla! Ei kenenkään pyhyys ja kunnia vedä sinulle vertoja!
+
+"Mutta sinä, Golgata, olit paljas täplä maassa, kalju kukkula kaupungin
+takamailla. Kuka sinua palveli, kuka sinun pyhyyttäsi kunnioitti, kuka
+sinun maineestasi mitään tiesi?"
+
+Yht'aikaa tämän yöllisen ylistysveisuun kanssa kuului myöskin
+kellonääni puhuvan hyvin närkästyneenä, mutta kuitenkin hiljempää kuin
+ennen, ikään kuin kunnioituksesta hilliten itseään. "Näkyy, että olet
+käynyt vanhaksi; sinähän liioittelet kaikkea, mitä nuorena ollessasi
+näit, ihan kuin vanhat ukot. Daavidin kaupunkihan mahtui kokonaan
+Siionille, tuonne etelänurkkaan. Ei se ulottunut edes minuun asti,
+vuoren keskelle. Olihan silloin ihan luonnollista, että minun oli
+jäätävä sen muurien ulkopuolelle."
+
+Mutta laulava ääni jatkoi, välittämättä keskeyttäjästä: "Suurimman
+kunniasi sinä, kallio, sait Salomon aikaan. Kivimäki allasi
+tasoitettiin sileäksi kuin lattia ja sen päälle laskettiin perustus
+laakeista paasista. Ja ylt'ympäri tämän lattian kierrätettiin
+pylväskäytävä, samanlainen kuin kuningasten juhlasaleissa. Temppeli
+rakennettiin keskelle, ja siinä oli pyhäkkö sekä kaikkein pyhin. Ja
+sinun yllesi, kallio, tämä temppeli kohotettiin, ja sinä, joka olet
+maailman perustuskivi, sait kannattaaksesi liiton arkin ja lain taulut
+kaikkein pyhimmässä."
+
+Nyt ei kirkosta kuulunut vastausta, vaan ainoastaan kumajava ääni, joka
+tuntui valitukselta.
+
+"Ja Salomon aikana johdettiin vettä laaksojen pohjasta Jerusalemin
+ylängölle, sillä Salomo oli viisain kuninkaista. Silloin versoi puita
+kuivilla, tuhkanharmailla vuorilla, ja ruusuja kukki kivien lomissa. Ja
+syksyllä poimittiin vuoriston ihanista yrttitarhoista viikunoita ja
+viinirypäleitä, kranaattiomenia ja oliiveja ilahduttamaan Salomon
+sydäntä. Mutta sinä, Golgata, olit yhä vielä kalju kukkula kaupungin
+takamailla. Sinä olit niin halpa ja niin hedelmätön, ettei yksikään
+Salomon aikaisista rikkaista ollut aidannut sinua yrttitarhansa sisään
+eikä yksikään köyhä ollut sinulle viiniköynnöstä istuttanut."
+
+Tästä uudesta hyökkäyksestä vastustaja kuitenkin tuntui saavan
+rohkeutta puolustautumaan.
+
+"Sinä sentään unohdat, että tähänkin aikaan muuan tapaus ennusti
+Golgatan vastaista loistoa. Sillä juuri silloin Saaban viisas
+kuningatar tuli Salomoa tervehtimään, ja kuningas otti hänet vastaan
+palatsissaan, jota sanottiin Libanonin metsän huoneeksi, se kun oli
+rakennettu Libanonilta asti tuoduista hirsistä.
+
+"Salomon näytellessä tätä erinomaista rakennusta, jonka vertaista hän
+ei koskaan ollut nähnyt, arabialainen kuningatar tuli tarkastaneeksi
+yhtä seinään salvettua hirttä. Se oli tavattoman paksu, ja tarkkaan
+katsoen huomasi, että siinä oli kolme puunrunkoa kasvanut yhteen.
+
+"Viisas kuningatar kummastui nähdessään tämän puun kuninkaan palatsissa
+ja kertoi kiireesti Salomolle sen historian. Hän tiesi, että enkeli,
+joka ensimmäisten ihmisten lankeemuksen jälkeen vartioi paratiisin
+porttia kerran oli päästänyt Aatamin pojan Seetin siihen ihanaan
+yrttitarhaan. Hänen sallittiin kulkea sinne asti, mihin elämän puu
+näkyi. Seetin lähtiessä pois enkeli sitten antoi hänelle hyvästiksi
+kolme siementä tuosta ihmeellisestä puusta. Nämä siemenet Seet kylvi
+Libanoniin Aatamin haudalle, ja niistä kasvoi kolme runkoa, jotka
+yhtyivät yhdeksi puuksi.
+
+"'Se on tämä sama puu', kuningatar sanoi, 'jonka Hiramin hakkausmiehet
+ovat sinulle, kuningas, kaataneet ja joka nyt on sinun palatsisi
+seinässä. Mutta tästä hirrestä on sanottu, että sillä kerran ihminen
+kuolee, ja kun se on tapahtunut, silloin Jerusalem kukistuu ja kaikki
+Israelin suvut hajoitetaan maan ääriin.'
+
+"Jottei näin paha ennustus toteutuisi, hän neuvoi kuningasta
+hävittämään puun, ja Salomo otatti sen pois palatsinsa seinästä ja
+käski heittämään sen Betesdan lammikkoon."
+
+Tätä pitkää puhetta seurasi hiljaisuus. Mrs Gordon melkein luuli
+molempien yön äänien kokonaan vaienneen.
+
+Vihdoin kellonääni alkoi: "Muistelen kovia aikoja. Muistan temppelin
+sortuneena ja kansan vankeudessa. Missäs silloin sinun kunniasi ja
+loistosi oli, kallio?"
+
+Vasta kotvasen kuluttua tuli kalliolta vastaus: "Olenko minä
+kaikkivaltias? -- Mutta vaikka olenkin joskus langennut, aina minä olen
+jälleen noussut pystyyn. Muistelehan minun säteilevää loistoani
+Herodeksen aikana! Muistatko niitä kolmea esipihaa, jotka temppeliä
+ympäröivät, muistatko polttouhrialttarin tulta, jonka loimu öisin
+valaisi koko kaupungin! Muistatko Herodeksen kaunista pylväskäytävää,
+johon oli pystytetty toista sataa porfyyripilaria? Muistatko temppelin
+pyhänsavun tuoksua, joka länsituulella saattoi tuntua Jerikoon asti?
+Muistatko, miten komeasti vaskiovet avatessa ulvahtivat? Muistatko
+kaikkein pyhimmän esirippua, joka oli täpötäynnä ruusukkeita taotusta
+kullasta?"
+
+Kirkosta kajahti lyhyt ja jyrkkä vastaus:
+
+"Tuon kyllä muistan, mutta minä muistan myöskin, että siihen aikaan
+Herodes puhdistutti Betesdan lammikon. Muistan, että hänen työmiehensä
+sen pohjasta löysivät elämänpuun, joka oli ollut Salomon palatsin
+seinässä, ja he heittivät tuon paksun hirren rannalle."
+
+"Mutta muistatko", jatkoi kalliotemppelin ääni ylvästellen, "muistatko
+tuota loistavaa kaupunkia, jossa Juudan ruhtinaat ja kansa asuivat
+Siionilla ja muukalaiset Besetan ympäristössä? Muistatko Mariamne- ja
+Antonia-linnoja? Muistatko kaupungin vankkoja portteja? Muistatko sen
+ympärysmuuria, jota lukuisat tornit vahvistivat?"
+
+"Tuo kaikki on pysynyt muistossani", kuului kirkolta päin, "mutta
+myöskin se, että samaan aikaan raatimies Joosef Arimatialainen
+hakkautti haudan yrttitarhaansa, aivan Golgatan lähelle."
+
+Moskeijan ääni hieman vavahteli, mutta jatkoi kuitenkin viipymättä:
+
+"Muistatkos niitä suunnattomia kansanvaelluksia Jerusalemin juhlille?
+Kuinka kaikki Palestiinan tiet aivan kuhisivat väkeä ja mäenrinteet
+kaupungin vierellä olivat telttoja valkoisenaan. Kuinka muukalaisia
+Roomasta ja Ateenasta, Damaskoksesta ja Aleksandriasta tulvimalla tuli
+katsomaan temppelin ja kaupungin ihanuutta. Muistatko Jerusalemia niin
+uljaana?"
+
+Kellonsointu vastasi kiihottumatta ja vakavasti: "Tosin en tuota ole
+unohtanut, mutta en sitäkään, että siihen aikaan Pilatuksen pyövelit
+löysivät elämänpuun Betesdan lammikon partaalta ja siitä laittoivat
+ristin jotakin kuolemaantuomittua pahantekijää varten."
+
+"Aina sinuun tosin on halveksien katsottu", kuului moskeijasta katkeran
+loukkaavasti. "Tähän asti sinä kumminkin olit ollut vain vähäpätöinen
+maan näppylä. Mutta silloin sinuun ikuinen häpeätahra tarttui, kun
+pyövelit käyttivät sinua mestauspaikkanaan. Eräänäkin päivänä he
+nostivat kolme ristiä Golgatan kukkulalle."
+
+"Hylkypaikka minä olisin, jos sitä päivää koskaan unohtaisin", vastasi
+kirkko ylevin soinnuin, jotka kumpusivat ilmaan ikään kuin
+hymninlaulajain säestäminä. "Ja muistan myöskin, että samaan aikaan kun
+ristinpuu pystytettiin Golgatan kalliomäelle, toimitettiin Moorian
+vuorella suurta pääsiäisuhria. Israelilaiset astuivat juhlapukuisina
+pilarien ympäröimille esipihoille, kantaen parilailla uhrilampaita. Ja
+kun esipihat olivat niin täynnä väkeä, ettei enempää mahtunut,
+suljettiin portit ja annettiin torventoitotuksilla juhlamenojen
+alkamismerkki.
+
+"Eläimet ripustettiin sinne koukkuihin pilarien väliin ja
+teurastettiin. Papit seisoivat pitkässä rivissä poikki pihan, ja
+kädestä käteen kulkivat hopea- ja kultamaljat täynnä uhrieläinten verta
+polttoalttarille. Ja niin paljon verta laskettiin, että sitä valui
+pitkin pihaa, ja papit seisoivat jakkaroilla, jott'eivät heidän
+pitkäliepeiset, valkeat vaatteensa tahrautuisi vereen. Mutta samana
+hetkenä kun ristiinnaulittu Golgatalla kuoli, temppelin suuri uhrijuhla
+keskeytyi. Koko pyhäkkö peittyi pilkkopimeään, maa järisytti
+rakennusta, ja temppelin esirippu repesi kahtia, merkiksi että mahti ja
+pyhyys ja kunnia sinä hetkenä siirtyi Moorialta Golgatalle."
+
+"Vaikuttipa tuo maanjäristys Golgataankin", puhkesi vanha ääni
+puhumaan. "Koko kukkula halkesi."
+
+"Niin, se halkesi", kirkko jatkoi samalla äänellä, joka sointui kuin
+hymni. "Syvä rako ilmestyi Golgatan kukkulaan, ja sen kautta valui
+ristiltä tippunutta verta vuoren kalliohautoihin, julistaen
+ensimmäiselle syntiselle ja ensimmäiselle ylimmäiselle papille
+lunastuksen täyttymisen."
+
+Samassa helähtivät kirkon kellot äkkiä kiivaasti soimaan samaan aikaan
+kun moskeijan minareetista kuului pitkäveteisiä, valittavia ääniä,
+kehoittaen uskovaisia rukoilemaan. Mrs Gordon arvasi, että jokin yön
+pyhiä tunteja oli kulumassa, mutta tuo tapahtui niin äkkiä sen jälkeen,
+kun oli ollut puhe ristiinnaulitsemisesta, että melkein näytti siltä
+kuin vanhukset olisivat kiirehtineet tällä tavalla purkamaan toinen
+mielensä kopeutta, toinen masennustaan.
+
+Heti tuon ankaran metelin lakattua moskeija alkoi juhlallisella
+äänellä: "Minä olen se suuri kallio, joka ikuisesti pysyy, mutta mitä
+Golgata on? Minä olen se mikä olen, eikä kenenkään tarvitse minun
+paikkaani epäillä, mutta kukas Golgatan löytää? Missä on se kukkula,
+jolle risti pystytettiin? Ei kukaan sitä tiedä. Missä se hauta on,
+johon Kristus laskettiin? Ei kukaan ole sen paikasta selvillä."
+
+Golgatalla oli vastaus valmiina: "Ja sinäkin kehtaat ladella mokomia
+soimauksia! Sinun ikäisesi pitäisi toki muistaa Golgatan paikka. Jo
+vuosituhansia sinä olet nähnyt kukkulan paikallaan oikeuden portin
+ulkopuolella."
+
+"Niin on, niin on, vanha minä olen, hyvin vanha", moskeija vastasi.
+"Mutta sinäpä sen sanoit, että vanhoilla on huono muisti. Monta kaljua
+mäkeä oli Jerusalemin ulkopuolella. Kuinka minä muistaisin, mikä niistä
+oli Golgata? Ja sen kalliossa on lukemattomia hautoja. Kuinka minä voin
+tietää, mikä niistä on se oikea?"
+
+Mrs Gordonia oli vähitellen alkanut tuskastuttaa. Totta tosiaan,
+melkein hänen teki mieli sekautua puheeseen. Mitä varten hänen piti
+noita ihmeellisiä ääniä kuulla, kun ne kuitenkin vain kertasivat
+hänelle vanhoja taruja, jotka hän oli kauan sitten kuullut! Hän olisi
+noilta vanhuksilta odottanut Jumalan valtakunnan syviä salaisuuksia,
+mutta sen sijaan ne turhanpäiväisesti kiistelivät etevämmyydestään ja
+pyhyytensä maineesta.
+
+Kellonäänikin tuntui käyvän kärsimättömäksi: "Eikö sitten koskaan pääse
+vastaamasta tuohon syytökseen, etten minä muka ole se, mikä sanon
+olevani. Ja kuitenkin sinä muistat, että jo ensimmäiset kristityt
+kävivät minun luonani uudistamassa niitä suurien tapausten muistoja,
+jotka Golgataan liittyivät."
+
+"Taisivat kyllä käydäkin", moskeija vastasi, "mutta minä melkein
+luulen, etteivät kristityt löytäneet oikeata Golgataa, joka joutui
+uusien katujen ja rakennusten peittoon, kun Herodes Antipas rakennutti
+uuden muurin kaupungin ympärille."
+
+"En koskaan ole unohduksissa ollut", kuului pyhän haudan vastaus,
+"Golgatalla käytiin lakkaamatta Jerusalemin piiritykseen asti, jonka
+edellä kristityt lähtivät pois kaupungista."
+
+Pyhä kallio jäi aivan äänettömäksi. Noiden aikojen surulliset muistot
+tuntuivat kokonaan lamauttavan sen.
+
+"Koko sinun temppelisi kukistettiin", kirkko huusi. "Pyhän temppelin
+alue oli kokonaan raunioina, ja Rooman keisari kielsi sen jäännöksiä
+pois siirtämästä. Kuusisataa vuotta sinä kallio sait olla tuhkan ja
+soran peitossa."
+
+"Mitä minä kuudesta vuosisadasta?" vastasi kallio ylpeästi ja
+ärtyisenä. "Ei ainakaan kukaan voi epäillä, olenko minä oikealla
+paikallani, kun sinusta taas on loppumattomia riitoja."
+
+"Minustako riidellään; vaikka minut Jumalan avulla uudelleen
+löydettiin", helähti kirkon ääni iloisen luottavasti. "Se tapahtui
+silloin, kun keisarinna Helena, hurskas kristitty ja pyhimys, unessa
+sai Jumalan käskyn mennä pyhään maahan, rakentamaan pyhäkköjä sen
+muistettaville paikoille.
+
+"Niin, muistan vielä sen ajan, kun keisarinna tuli Jerusalemiin.
+Muistan hänen hurskaat ja oppineet seuralaisensa. Muistan kuinka hän
+alussa turhaan etsi pyhän haudan oikeata paikkaa.
+
+"Mutta siihen aikaan oli melkein kaupungin keskellä Venuksen temppeli,
+ja keisarinna sai kuulla, että Hadrianus oli sen rakennuttanut eräälle
+kristittyjen pyhälle paikalle. Hän purkautti temppelin, ja silloin
+huomattiin sen sijainneen Golgatalla. Temppelin perustusten alla olivat
+aivan ehjinä jälkimaailmalle säilyneet sekä pyhä hauta että Golgatan
+kalliohuippu, jossa oli Melkisedekin hauta ja jonka halkeamasta yhä
+vielä väitettiin kihoavan verta. Voitelukivikin löytyi ja -- -- --"
+
+Tällä kertaa moskeija keskeytti rähähtämällä pitkään pilkkanauruun.
+
+"Mutta kuule nyt viimeinen ja tärkein todistus", jatkoi kirkko
+hämmennyksiin joutumatta. "Keisarinnan hartain toivo oli löytää pyhä
+risti, mutta se oli ihan kadoksissa. Kun jo pitkän aikaa oli turhaan
+etsitty, saapui keisarinnan eteen vanha mies, joka kertoi ristin olevan
+syvällä maan sisässä. Hän näytti miltä kohdalta sitä oli haettava.
+Kaivettiin hyvin syvälle, sillä sotamiehet olivat heittäneet ristin
+vallihautaan, joka oli luotu reunojaan myöten täyteen maata ja kiviä.
+Muistan vielä, kuinka hurskas keisarinna istui vallihaudan partaalla
+kehoittelemassa työmiehiä. Muistan myöskin sen päivän, jolloin pyhä
+risti löytyi vanhan kaivannon pohjalta."
+
+Kirkko sai puhua ihan yksin. Se ei ollut kuulevinaan moskeijan
+puolipilkallisia huudahteluja eikä sen epäuskoista naurun hekotusta.
+
+"Minä muistan vielä, kuinka paljon ihmeitä ristin löydyttyä tapahtui.
+Tokko edes sinäkään voinet niitä kieltää! Kuulithan sinäkin niiden
+sairasten riemuhuutoja, jotka tuon pyhän jäännöksen ääressä paranivat.
+Muistathan, miten monia pyhiinvaellusmatkueita tänne virtaili kaikista
+maista. Sinä muistat kyllä ne hurskaat miehet, jotka asettuivat asumaan
+Palestiinan kallioluoliin, ja ne kirkot ja luostarit, joita maa ihan
+kuin työntämällä työnsi ilmoille.
+
+"Tai oletko, kallio, unohtanut, millä ihanilla temppeleillä
+Konstantinus ja hänen äitinsä kaunistivat pyhän haudan ympäristöä?
+Sille paikalle, mistä risti oli löydetty, rakennettiin basilika ja
+aivan pyhän haudan kohdalle kaunis pyörökirkko.
+
+"Totta kai sinä, kallio, muistat ne kreikkalaiset mestarit, jotka
+rakensivat nämä temppelit komeiksi kuin keisarin linnan salit. Ja
+muistat, kuinka karavaaneja saapui vuorien takaa, kuormanaan kalliita
+rakennuskiviä ja kultaa kirkon koristuksiksi. Ja basilikassa oli
+porfyyripilarit, joiden kapiteelit olivat hopeasta. Sinä muistat
+kyllä hautakirkon mosaiikkikaaret, sen kapeat ikkunat, joiden
+alabasterilevyihin ja värilliseen lasiin valo taittui säkenöiden aivan
+kuin jalokiven särmistä. Muistat sen parvien leikkauksilla koristellut
+kaiteet, sen kahdet pilaririvit ja vankan kupukaton, joka kuitenkin
+näytti keveästi leijailevan rakennuksen päällä. Ja sinä muistat
+kallioon hakatun pyhän haudan, joka ihan koristeettomana sentään oli
+kaiken tämän loiston keskustana.
+
+"Entäpä sitten näiden rakennusten valmistuttua! Muistathan, että kaikki
+itämaiden kristityt pitivät Jerusalemia pyhänä paikkana ja että se nyt
+veti luoksensa muitakin kuin pian poislähteviä pyhiinvaeltajia. Etkö
+muista, kuinka piispoja pappisseuroineen tuli tänne, kuinka he
+rakensivat palatseja ja kirkkoja hautakirkon ympäristöön?
+Armenialaisten patriarkka asetti tänne istuimensa, ja samoin
+kreikkalaisten ja assyrialaisten. Vai etkö sinäkin nähnyt? Etkö nähnyt,
+kuinka kopteja tuli tänne vanhasta Egyptistä ja samoin abessinialaisia
+Sisä-Afrikasta? Näit Jerusalemin aivan uudestaan rakennettuna, täynnä
+kirkkoja ja luostareita, vierasmajoja ja hurskaita laitoksia. Tiedät,
+ettei sen loisto ollut koskaan silloisen vertainen.
+
+"Mutta tämä kaikki oli minun työtäni, kallio. Sinä sait olla siellä
+Moorialla kenenkään sinusta välittämättä. Olit raunioiden alla,
+sorakummun peitossa. Ei kukaan huomannut sinua olevaksikaan."
+
+Tähän haasteeseen kalliotemppelikin jo vastasi.
+
+"Mitä minä vuosikausien alennuksesta? Enkö minä kuitenkin yhä vielä ole
+se mikä olen? Kului muutama vuosisata, niin eräänä yönä tuli luokseni
+kunnianarvoisa vanhus, yllään juovikas beduiininviitta ja päässä
+kamelinkarvakääre. Se mies oli Muhammed, Jumalan profeetta. Hänet
+otettiin elävänä taivaaseen, ja minun laellani hän viimeksi seisoi
+ennen maan päältä kohoamistaan. Samana hetkenä minä omin voimin ylenin
+monta jalkaa maanpinnasta, kun en olisi tahtonut hänestä luopua. Minä
+nousin sorasta ja raunioista. Minä olen ikuinen, minä en koskaan voi
+joutua hukkaan."
+
+"Hylkäsit oman kansasi, senkin petturi", valitti kirkko. "Sinä autoit
+vääräuskoisia valtaan."
+
+"Ei minulla ole mitään kansaa, en ole kenenkään palveluksessa, olen
+ikuinen kallio. Suojelen sitä, joka minua kunnioittaa. Pian tuli se
+päivä, jolloin Omar sotajoukkoineen saapui Jerusalemiin ja suuri kalifi
+ryhtyi raivaamaan temppelialuetta, nostaen ensimmäisenä itse
+päälaelleen korillisen soraa ja kantaen sen pois. Ja jonkin vuoden
+kuluttua Omarin uskolaiset saivat valmiiksi tähän minun ylleni
+ihanimman rakennuksen, mitä itämailla on nähty."
+
+Tähän taas kellonääni kivahti: "Niin, kaunis tuo rakennuksesi on, mutta
+tiedätkö, mistä se on alkuisin? Etkö luule minun tuntevan noita
+mosaiikkiholveja, tuota kaunista kupukattoa, noita marmoriseiniä,
+joiden keskellä sinä itse lepäät koristeettomana, samoin kuin muinoin
+pyhä hauta Helenan kirkossa. Koko tuossa sinun moskeijassasi on
+matkittu ensimmäisen hautakirkon rakennetta."
+
+Mrs Gordon tuskaantui yhä enemmän. Noiden pyhäkköjen kiista tuntui
+molemmin puolin surkean pikkumaiselta. Itse uskonnot, joita ne
+edustivat, eivät edes johtuneet niiden ajatuksiin. Kumpikin vain kilvan
+kerskaili kehyksenään olevista rakennuksista.
+
+Moskeija jatkoi: "Paljon minä muistan, mutta sitä kaunista
+hautakirkkoa, josta sinä puhut, en muista nähneeni."
+
+"Varmasti se oli Golgatalla, vaikka viholliset sen pian hävittivät. Se
+rakennettiin uudelleen, mutta hävitettiin taas."
+
+"Sen sijaan minä muistan", sanoi kalliotemppeli, "että Golgatalla oli
+joukko pieniä ja suuria rakennuksia, joita pidettiin muka pyhinä. Ne
+olivat kehnossa kunnossa, niin hataroitakin, että sadevesi tippui
+katosta sisään."
+
+"Niin olivat, totta se on", kirkko vastasi. "Silloin oli sinun aikasi
+ja pimeys vallalla. Mutta voin sanoa sinun tavallasi: Mitä minä
+vuosikausien alennuksesta! Minä olen nähnyt koko länsimaiden nousevan
+avukseni. Olen nähnyt rautapukuisten miesten minun vuokseni tulevan
+Euroopasta ja valloittavan Jerusalemin. Olen nähnyt, kuinka sinun
+moskeijasi muutettiin kristittyjen kirkoksi ja ristiritarit rakensivat
+alttarin sinun päällesi, kallio. Olen nähnyt ristiritarien pitävän
+hevosiaan temppelin holveissa."
+
+Vanha kallio korotti äänensä ja lauloi niinkuin dervishi laulaa
+erämaassa.
+
+Mutta kirkko jatkoi siitä huolimatta puhetulvaansa: "Muistan, kuinka
+lännen ritarit riisuivat rautapukunsa ja tarttuivat kivikurikkaan ja
+muurauslastaan rakentaakseen pyhän hautatemppelin uudelleen. Ja he
+tekivät sen niin avaraksi, että kaikki pyhät paikat mahtuivat sen
+sisälle. Muistan, miten he peittivät harmaan kalliohaudan valkoisella
+marmorilla sekä sisältä että ulkoa."
+
+Vanha ääni keskeytti: "Mitäs sinä siitä hyödyit, että ristiretkeläiset
+sinut rakensivat, kun sittenkin rappeuduit?"
+
+"Minä olen täynnä muistoja ja pyhiä paikkoja", huusi kirkko heläjävällä
+äänellä. "Minun seinieni sisällä on se öljypuu, josta Aabraham löysi
+oinaan, täällä on se kappeli, johon Aabrahamin pääkallo haudattiin.
+Täällä on Golgata ja hauta ja se kivi, jolla enkeli istui vaimojen
+tullessa itkemään ruumista. Täällä on se paikka, missä Helena
+keisarinna istui työmiehiä kehoitellessaan, ja se paikka, mistä risti
+löydettiin. Täällä on se pylväs, jolla ristiinnaulittu istui
+orjantappurakruunua väännettäessä, ja se kivi, jolla hänet käärittiin
+liinoihin, ja Melkisedekin hauta. Täällä on Gottfried Bouillonilaisen
+miekka. Minua kunnioittamaan vaeltavat tänne yhä vieläkin koptit ja
+abessinialaiset, armenialaiset ja jaakoppilaiset, kreikkalaiset ja
+roomalaiset. Minä olen täpötäynnä pyhiinvaeltajia -- --"
+
+Vanha kalliotemppeli keskeytti: "Mitä sinä mäentöyräs tarkoitat, mokoma
+hauta, jonka paikkaa kukaan ei tiedä? Ikuiseen kallioonko rupeat
+itseäsi vertaamaan? Etkö tiedä, että minuun on Jehova kirjoittanut
+pyhän lausumattoman nimensä, jota ei kukaan muu kuin Jeesus ole voinut
+selittää? Etkö tiedä, että minun temppelini pihalle on Muhammed
+laskeutuva viimeisenä päivänä?"
+
+Kun kirkkojen väittely näin yhä vain kiihtyi, nousi mrs Gordon
+paikaltaan. Hän unohti, että hänen äänensä oli heikko kuin hyttysen
+surina noihin jättiläisiin verrattuna. "Voi teitä, voi teitä", hän
+huusi, "mitä pyhiä te olette? Te vain riitelette ja kinaatte, ja teidän
+riitanne täyttävät maailman vihalla ja vainolla. Mutta Jumalan
+viimeinen käsky vaatii yksimielisyyttä, kuulkaa se! Jumalan viimeinen
+käsky, jonka minä olen saanut, vaatii yksimielisyyttä."
+
+Hänen lausuttuaan nämä sanat vaikenivat sekä pyhä hauta että pyhä
+kallio. Mrs Gordon ensin ihmetteli, hänen sanansako saivat ne
+lakkaamaan kiistastaan. Mutta sitten hän näki, että kaikki ristit ja
+puolikuut pyhän kaupungin suurien kupukattojen huipuilla alkoivat
+kimmeltää aamunkoitteesta. Auringon terä kohosi Öljymäen takaa, ja
+kaikkien yön äänien oli aika vaieta.
+
+
+
+
+BOO INGMAR MAUNUNPOIKA
+
+
+Niiden joukossa, jotka olivat kuuluneet Hellgumin seurakuntaan
+Amerikassa ja hänen kanssaan tulleet Jerusalemiin, oli kolme vanhan
+Ingmarin suvun jäsentä. Ne olivat kaksi Suur-Ingmarin tytärtä, jotka
+kohta isänsä kuoltua siirtyivät Chicagoon, sekä heidän serkkunsa Boo
+Ingmar Maununpoika, joka jo oli asunut pari kolme vuotta siirtolaisena
+Yhdysvalloissa.
+
+Boo oli kookaskasvuinen nuori mies. Hänellä oli vaalea tukka, verevät
+kasvot ja hyvänsävyiset silmät. Vanhoja sukupiirteitä ei hänessä juuri
+huomannutkaan muutoin kuin hänen raataessaan kovaa työtä tai kun hän
+oli äkeissään.
+
+Kasvuaikanaan, käydessään Stormin koulua, Boo oli ollut saamattoman
+veltto. Koulumestari kummasteli useinkin, että niin viisaaseen sukuun
+saattoi tulla noin hidastajuisia lapsia. Tuo velttous oli kuitenkin
+Boon Amerikkaan muutettua kadonnut. Siellä häntä päinvastoin pidettiin
+älykkäänä ja vilkkaana, mutta hän oli lapsena niin monesti kuullut
+puhuttavan tyhmyydestään, ettei koskaan tottunut oikein luottamaan
+kykyynsä.
+
+Pitäjäläiset olivat aikalailla kummastelleet Boon Amerikkaan lähtöä.
+Hänen vanhempansa olivat varakasta väkeä, talollisia, ja olisivat
+mielellään pitäneet pojan kotona. Kerrottiin tosin, että Boo olisi
+ollut mieltynyt koulumestarin Gertrudiin ja hänet unohtaakseen lähtenyt
+matkalle, mutta sekin taisi olla vain luulopuhetta. Boo ei koskaan
+ollut uskonut salaisuuksiaan muille kuin äidilleen, ja se ainakin oli
+varma, ettei Suur-Ingmarin sisarelta hänen itse tahtomattaan saatu
+salaisuuksia urkituksi.
+
+Samana päivänä, jona Boo lähti kotoaan matkalle, antoi hänen äitinsä
+hänelle vyön, jota hän pyysi hänen pitämään aivan ruumista vasten.
+Ottaessaan sen Boo tunsi siinä jotakin raskasta; äiti oli neulonut
+siihen rahoja. -- "Lupaa minulle, ettet tarpeettomasti luovu tästä",
+äiti sanoi. "Ei se summa ole suuri, mutta pääset sillä kumminkin
+kotiisi, jos hätä tulee."
+
+Boo lupasi olla ottamatta rahoja vyöstä muuten kuin pahimmassa
+puutteessa. Tämän lupauksen hän sitten oli tarkalleen pitänytkin. Kovia
+kiusauksia hänellä ei tosin ollutkaan, sillä Amerikassa hän enimmäkseen
+tuli hyvin toimeen, vaikka pari kertaa joutuikin niin tyhjäksi, ettei
+hänellä ollut ruokaa eikä asuntoa. Joka kerta hän kumminkin oli päässyt
+pulastaan muulla keinoin, tarvitsematta kajota äidin lahjaan.
+
+Hellgumilaisiin liittyessään Boo hieman epäröi, mitä hän vyölle tekisi.
+Hänen uudet toverinsahan koettivat elää alkuajan kristittyjen tapaan.
+He jakoivat kaikki varansa keskenään ja panivat jokaisen ansiot
+yhteiseen rahastoon. Boo luopui myös muusta omaisuudestaan paitsi
+siitä, mitä vyössä oli. Ajatuksin hän ei päässyt selville, tekikö hän
+siinä oikein vai väärin, mutta sisässään hän tunsi, että hänen täytyi
+pitää nuo rahat. Aivan varmasti Herra tiesi, ettei hän ahneudesta niitä
+pitänyt kätkössä, vaan pysyäkseen äidille antamassaan lupauksessa.
+
+Boo ei luopunut vyöstä silloinkaan, kun liittyi gordonilaisiin. Mutta
+siitä lähtien hänen tuntonsa ei ollut oikein rauhallinen. Boo huomasi
+pian, että Gordon ja monet hänen seurakuntalaisensa olivat hyvin eteviä
+ihmisiä. Hän tunsi halpuutensa heihin verrattuna, ja häntä pelotti,
+mitä niin nuhteettomat ihmiset hänestä ajattelisivat, jos kerran
+huomattaisiin hänellä olevan rahoja kätkössä, vaikka oli pyhästi
+vakuuttanut luopuneensa kaikesta.
+
+Hellgum ja hänen seurakuntansa olivat tulleet Jerusalemiin juuri samaan
+aikaan, toukokuussa, jolloin kotipitäjän talonpojat huutokaupalla
+möivät tilojansa. Kesäkuussa saapui Jerusalemiin kirje, jossa
+kerrottiin, että Ingmarila oli myyty ja että Ingmar Ingmarinpoika oli
+hylännyt Gertrudin saadakseen isäinsä kartanon haltuunsa.
+
+Boo oli siihen saakka viihtynyt hyvin Jerusalemissa ja usein sanonut
+olevansa iloinen sinne muutostaan. Mutta siitä päivästä asti, jona hän
+kuuli Gertrudin olevan vapaana, hän synkistyi ja kävi vähäpuheiseksi.
+
+Ei kukaan hänen tovereistaan ymmärtänyt syytä Boon alakuloisuuteen.
+Monikin koetti saada häntä ilmaisemaan huolensa, mutta Boo ei tahtonut
+puhua heille sydänsuruistaan. Hän ei uskonut seurakuntalaisista
+saavansa myötätuntoista kuulijaa. He saarnasivat aina, etteivät
+yhteishengen lapset saaneet pitää yhdestä ihmisestä muita enemmän, ja
+he väittivät itse rakastavansa kaikkia ihmisiä samalla lailla. He
+olivat jokainen, Boo myöskin, valalla luvanneet, etteivät koskaan
+menisi naimisiin, vaan eläisivät siveästi munkkien ja nunnien tapaan.
+
+Boo ei hetkeäkään muistanut tätä lupaustaan kuultuaan, että Gertrud oli
+vapaana. Hän tahtoi heti erota siirtokunnasta lähteäkseen kotiin, sillä
+nyt hän toivoi voittavansa Gertrudin. Hän oli hyvin iloissaan siitä,
+että oli pitänyt vyönsä tallessa, joten hän nyt saattoi päästä matkalle
+milloin halusi.
+
+Ensi päivät hän oli aivan kuumeissaan ja tiedusteli vain laivakulkuja
+Jaffasta. Mutta mitään laivaa ei sattunut juuri silloin olemaan
+lähdössä, ja Boo huomasi piankin sopivammaksi lykätä matkansa vähän
+tuonnemmas. Jos hän juuri nyt palaisi kotiin, arvaisi koko pitäjä hänen
+tulleen Gertrudin vuoksi. Ja jos hän ei sitten tyttöä saisikaan,
+joutuisi hän kaikkien ihmisten pilkaksi.
+
+Boo oli juuri vähää ennen ottanut tehtäväkseen erään työn siirtokuntaa
+varten. Vanhat gordonilaiset olivat näet tähän asti asuneet
+Jerusalemissa keskikaupungilla. Mutta nyt, kun siirtokuntaan oli tullut
+lisäksi niin paljon ruotsalaisia uskonveljiä, he olivat vuokranneet
+tuon ison talon Damaskoksen portin ulkopuolelta ja järjestivät sitä
+paraikaa asuttavaan kuntoon. Boon osalle oli joutunut leivinuunin
+rakentaminen uuteen taloon. Hän päätti malttaa mieltään ja lähteä vasta
+tämän työnsä valmistuttua.
+
+Sillä aikaa hänen oli niin ikävä, että koko Jerusalem tuntui melkein
+vankilalta. Öisin hän joskus vuoteella maatessaan otti vyönsä esille ja
+kopeloi siihen neulottuja rahoja. Hänen tuli oikein hyvä mieli noita
+pyöreitä esineitä tunnustellessaan, hän oli näkevinään edessään
+Gertrudin ja aivan unohti, ettei tyttö ollut koskaan hänestä
+välittänyt. Hän oli varma siitä, että kunhan hän vain ehtii kotiin, hän
+kyllä voittaa Gertrudin.
+
+Aivan varmaan Gertrud nyt, huomattuaan Ingmarin uskottomuuden, oppisi
+pitämään arvossa Boota, joka ei ikänään ollut rakastanut ketään muuta
+kuin häntä.
+
+Leivinuunin rakentamiseen Boolta kumminkin kului tavattoman kauan
+aikaa. Kenties hän ei ollut taitava muurari taikka hänellä ei ollut
+sopivia tiiliä eikä saviruukkia. Häntä itseään jo epäilytti, tulisiko
+siitä koskaan valmista. Kerran se jo oli valmiiksi holvattuna, mutta
+sortui, ja toisen kerran hän oli muurannut sen niin, että savu työntyi
+uunista sisään.
+
+Siten Boo ei vielä elokuussa ollut päässyt lähtemään. Tällä aikaa hän
+näki niin monta piirrettä gordonilaisten elämästä, että hän yhä enemmän
+alkoi mieltyä siihen. Ei ikänään Boo ollut nähnyt tällaisia ihmisiä,
+jotka elivät vain palvellakseen sairaita, köyhiä ja murheellisia.
+Eivätkä he ikävöineet maailmalle, vaikka jotkut olivat niin rikkaita,
+että olisivat voineet elää mielensä mukaan, ja toiset taas niin
+taitavia, että heillä oli selvillä kaikki, mitä suinkin taivaan ja maan
+välillä lienee. Joka päivä he pitivät kauniita hartaushetkiä, jolloin
+he selittivät vastatulleille oppiansa. Heidän puhuessaan tuntui Boosta
+joskus niin ihanalta olla mukana uudistamassa tätä oikeata Kristuksen
+oppia, joka oli lähes kaksituhatta vuotta ollut unohduksissa, että
+poislähteminen Jerusalemista alkoi tuntua melkein vastahakoiselta.
+
+Mutta kun hän yöllä otti vyönsä esille, tuli hänen taas niin ikävä
+Gertrudia, että kyynelet kohosivat silmiin. Ja jos hänen mieleensä
+johtuikin, että silloinhan hän ei saisi olla mukana oikean
+kristillisyyden uudistamisessa, vakuutteli hän itseään sillä, että
+olihan siihen niin paljon häntä arvokkaampia. Mitä vahinkoa siitä
+oikeastaan oli, jos hänenlaisensa tyhmä miespahainen siirtokunnasta
+luopui.
+
+Mutta sitä hetkeä Boo pelkäsi, jolloin hänen olisi julkisesti noustava
+koko seurakunnan edessä selittämään, että hän aikoi lähteä kotiin.
+Häntä aivan vapisutti ajatellessaan, että mrs Gordon ja vanha miss
+Hoggs ja kaunis miss Young ja Hellgum ja hänen orpanansa, jotka kaikki
+pyrkivät yksinomaan Jumalan asiaa palvelemaan, siitä lähtien pitäisivät
+häntä kadotettuna raukkana.
+
+Ja mitä Jumala taivaassa hänen paostaan sanoisi? Vieläköhän Boo
+menettäisi autuutensakin luopuessaan tästä suuresta asiasta!
+
+Päivä päivältä Boo tunsi varmuutensa vähenevän. Nyt hän selvästi
+huomasi tehneensä väärin, kun ei jättänyt pois äitinsä rahoja. Ilman
+tuota vyötä hänellä ei olisi ollut matkarahoja. Siten hän ei olisi
+ollenkaan joutunut tähän kovaan kiusaukseen.
+
+Siirtokunnan varat olivat tähän aikaan vähissä, sillä asunnon muutto
+oli tullut kalliiksi, ja sitä paitsi sen oli ajettava muuatta
+oikeusjuttua Amerikassa. Samalla se myöskin antoi lakkaamatta apua
+hyvin monelle Jerusalemin köyhälle. Kun he eivät koskaan ottaneet
+maksua muille tekemistään töistä, sen vuoksi että pitivät rahaa kaiken
+eripuraisuuden perussyynä, oli heidän asemansa useinkin hyvin ahtaalla.
+Pari kertaa sattui niin pahasti, ettei Amerikasta odotettu rahalähetys
+saapunutkaan oikeaan aikaan, ja silloin heidän varansa tuskin riittivät
+jokapäiväiseen leipään. Koko seurakunta silloin monesti polvillaan
+rukoili Jumalalta apua.
+
+Sellaisissa tapauksissa Boosta tuntui kuin vyö olisi aivan polttanut.
+Mutta eihän hän voinut luopua siitä juuri nyt, kun hänellä oli
+sellainen ikävä matkalle. Hän tunsi kyllä, että nyt oli aivan
+mahdotonta tunnustaa, että hänellä oli ollut rahoja tallella sill'aikaa
+kun toiset kärsivät puutetta.
+
+Elokuussa Boo viimein sai uunin valmiiksi, ja nyt hän aikoi lähteä heti
+ensi laivassa. Eräänä päivänä hän meni istumaan aukealle mäelle
+Jerusalemin ulkopuolelle, ratkoi vyön auki ja otti rahat esille.
+Pidellessään noita pieniä kultakolikolta kädessään hän tunsi olevansa
+kuin pahantekijä. "Antakoon Herra tämän anteeksi", hän puhkesi
+sanomaan... "Enhän minä näihin ihmisiin liittyessäni tiennyt, että
+Gertrud tulisi vapaaksi. Ei mikään muu maailmassa olisi saanut minua
+eroamaan siirtokunnasta." Kaupunkiin päin palatessaan Boo hiiviskeli
+melkein horjuen, ja hänestä tuntui kuin joku olisi vakoillen kulkenut
+hänen takanaan. Hän poikkesi erääseen kauppaan Daavidinkadulle
+vaihtaakseen pari kultarahaa, mutta näytti niin hämmentyneeltä, että
+armenialainen rahanvaihtaja luuli häntä varkaaksi ja petkutti häneltä
+ainakin puolet.
+
+Seuraavana päivänä Boo jo aikaisin aamulla pujahti pois
+siirtokuntatalosta. Hän oli menevinään itään päin Öljymäelle, jottei
+kukaan voisi arvata, mihin hän aikoi, ja kiersi pitkiä mutkia tehden
+rautatieasemalle.
+
+Hän tuli kuitenkin perille melkein tuntia liian aikaisin ja kärsi
+hirveitä tuskia odottaessaan. Hän säpsähti jokaista ohikulkijaa ja
+koetti turhaan rohkaista mieltään sillä, ettei hänellä mitään pahoja
+aikeita ollut, vaan oli vapaa mies menemään minne halutti. Hän tunsi
+kuitenkin, että olisi ollut parempi suoraan kertoa aikeensa
+seurakuntalaisille kuin salaa livahtaa tiehensä. Tuo pelko, että joku
+näkisi ja tuntisi, rupesi ahdistamaan häntä niin, että hän oli vähällä
+kääntyä takaisin.
+
+Boo joutui kuitenkin junaan. Kaikki vaunut olivat täpötäynnä, mutta hän
+ei nähnyt yhtään tuttua ihmistä. Hän mietiskeli siinä istuessaan, miten
+hän kirjoittaisi teostaan mrs Gordonille ja Hellgumille. Hän koetti
+kuvitella mielessään sitä hetkeä jonakin aamuna yhteisen rukouksen
+jälkeen, jolloin hänen kirjeensä luettaisiin julki, ja oli näkevinään
+ylenkatsetta kaikkien silmissä. Varmaan minä nyt menettelen kauhean
+kehnosti, hän ajatteli, ja hän pelkäsi tästä nyt saavansa tahran, joka
+ei lähtisi millään pesulla. Tuo salainen poislähtö alkoi inhottaa häntä
+itseään. Hän suuttui itseensä, tunsi olevansa kehno raukka.
+
+Hän tuli Jaffaan ja nousi siellä junasta. Mennessään päivänpaahteisen
+asema-alueen poikki hän näki siellä joukon köyhiä romanialaisia
+pyhiinvaeltajia. Boo seisahtui heitä katsomaan ja kuuli eräältä
+syyrialaiselta kantajalta, että pyhiinvaeltajat olivat sairastuneet
+laivamatkalla Jaffaan. Täältä he aikoivat jalkaisin vaeltaa
+Jerusalemiin, mutta eivät jaksaneet. Tuossa he nyt olivat venyneet
+kaiken päivää. Kukaan ei heistä pitänyt huolta, eikä heillä ollut
+rahaa, niin että kyllä kai he siihen auringonpaahteeseen nuutuvat.
+
+Boon täytyi oikein rientää pois asemalta. Hän näki ympärillään noiden
+ihmisten kuumeenhohtavat kasvot. Pari oli aivan tajuttomana eivätkä
+kyenneet edes pyyhkäisemään kärpäsiä pois silmistään. Hänestä oli aivan
+selvää, että Jumala oli lähettänyt nuo köyhät hänen tiellensä, jotta
+hänen täytyisi heitä auttaa. Boo ajatteli, ettei kukaan muu heidän
+siirtokunnastaan olisi voinut mennä tuollaisten hätääkärsivien ohi
+koettamatta auttaa heitä. Olisi hän itsekin heistä huolta pitänyt,
+jollei olisi ollut niin huono ihminen. Mutta nyt hän itse tunsi, ettei
+hän todella aikonutkaan auttaa lähimmäistään, tietysti vain sen vuoksi,
+että hän tahtoi säästää rahansa kotimatkaan.
+
+Boo meni kaupungin portista sisään, käveli pari katua eteenpäin ja
+saapui meren rantaan pienelle torille. Koko ulkosatama ja aava
+merenselkä näkyi siihen. Vedenpinnalla ei ollut muuta liikettä kuin
+välkkyvän sinisiä, loivia maininkeja, jotka keinuivat mereltä sataman
+sisään mustain basalttikallioiden välitse. Kaunis lähtöpäivä Boolla
+oli. Iso saksalainen höyrylaiva näkyi olevan ankkurissa sataman
+edustalla. Boo oli aikonut lähteä eräässä ranskalaisessa laivassa, jota
+samana päivänä odotettiin Jaffaan, mutta sitä ei näkynyt. Oli kai
+myöhästynyt.
+
+Tuo saksalainen laiva oli varmaankin saapunut vast'ikään. Joukko
+sotamiehiä hääräili sen ympärillä veneineen valmiina tuomaan
+matkustajia maihin. He kilpailivat keskenään, huutaa hoilasivat ja
+heristivät airoilla toisiaan. Sitten lähti veneitä kymmenkunta
+yht'aikaa liikkeelle. Voimakkaat venemiehet nousivat soutamaan
+seisoallaan, päästäkseen parempaan vauhtiin. Alussa he olivat hieman
+varovaisia, mutta kahden pahimman kivisärkän ohi ehdittyä alkoi mitä
+tuimin kilpasoutu. Boo kuuli rannalta heidän naurunsa ja huutonsa, kun
+he toisiaan hätistelivät.
+
+Hänen teki tavattomasti mieli lähteä heti paikalla. Miksei hän voisi
+matkustaa tällä laivalla yhtä hyvin kuin toisellakin? Mitä hän muusta
+välitti, kunhan vain pääsi Eurooppaan?
+
+Hän huomasi rannalla vielä pienen veneen. Siinä oli soutajana vanha
+äijä, joka kaiketi ei ollut ehtinyt lähteä yhtä nopeasti kuin toiset.
+Boosta tuntui aivan kuin mies olisi juuri hänen tähtensä myöhästynyt.
+Hän hyppäsi veneeseen, ja he työnsivät sen vesille.
+
+Ensi hetkenä Boon oli hyvä mieli, kun nyt oli päätöksensä tehnyt, mutta
+ehdittyään pari aironvetoa merelle hän jo tunsi kovaa katumusta.
+Mitähän hän äidilleen sanoisi tavatessaan hänet? Kertoisiko hänelle
+käyttäneensä hänen lahjansa niin, että oli joutunut häpeään ja ihmisten
+pilkaksi?
+
+Boo oli näkevinään äitinsä kurttuiset kasvot ja tutun, jäykän juovan
+hänen suupielessään. Äiti oli hiukan likinäköinen, ja hänen oli tapana
+puhuessaan tulla hyvin likelle ihmisiä ja katsoa tarkasti kasvoihin.
+Kun hän nyt saapuu kotiinsa, tulee äiti tapansa mukaan aivan hänen
+eteensä ja kysyy: "Oletko sinä, Boo, luvannut liittyä noiden ihmisten
+joukkoon ja olla apuna heidän työssään?" -- "Olen kylläkin, äiti",
+täytyisi Boon siihen vastata. -- "Silloin kestäkin heidän parissaan",
+äiti silloin sanoo, "yksikin lupauksensa rikkoja jo meidän sukuumme
+riittää."
+
+Boo huokasi alakuloisesti, mutta siitä hän nyt kuitenkin oli selvillä,
+että mahdotonta hänen oli näin itsensä häväistyään mennä kotiin äitinsä
+luo. Muuta hän ei voinut kuin palata takaisin siirtokuntaan.
+
+Hän käski soutajan kääntää, mutta mies ei hänen merkkipuhettaan
+ymmärtänyt, vaan jatkoi soutuaan laivalle päin. Boo nousi seisoalleen
+ottaakseen häneltä airot pois. Ukko piti puoliaan, ja siinä
+kahakoidessaan he olivat vähällä kaataa veneen. Boo huomasi parhaaksi
+istua paikallaan ja antaa soutajan tehdä tahtonsa mukaan. Mutta samalla
+hän pelkäsi jättää käyttämättä tätä hetkeä, jolloin hän oli kyllin
+voimakas kääntymään. Kun kerran laivaan pääsen, silloin kenties
+matkahalu taas minut valtaa, hän ajatteli.
+
+Mutta ei, niin ei saanut käydä, nyt hän tahtoi lopultakin päästä tästä
+kiusauksesta. Ja hän pisti kätensä taskuun, otti sieltä kultarahansa ja
+heitti ne mereen.
+
+Heti sen tehtyään Boo tunsi sydäntä kirvelevää katumusta. No, nyt hän
+tosiaan oli heittänyt onnensa luotaan, nyt hän oli menettänyt Gertrudin
+ikipäiviksi. Hän väänteli käsiään niin että sormet natisivat.
+
+Muutaman minuutin päästä tuli heitä vastaan laivalta pari venettä
+täynnä matkustavia, jotka aikoivat nousta maihin Jaffassa.
+
+Boo pyyhkäisi kädellä silmiään, sillä totta tosiaan hän luuli näkevänsä
+näkyjä. Aivan oli kuin pari kotipitäjän tuttua kirkkovenettä olisi
+soutanut häntä vastaan kesähohteista merta pitkin.
+
+Pitkissä veneissä istui ihmisiä, jotka näyttivät yhtä juhlallisen
+vakavilta kuin kotipitäjäläiset laskiessaan veneensä kirkkovalkamaan.
+
+Ensi hetkenä Boo ei täysin käsittänyt mitä näki. Kaikki nuo kasvothan
+olivat tuttuja. "Eikös tuo ole Timmin Halvor?" hän ajatteli. "Ja tuo,
+sehän on Ingmarilan Katri. Ja tuo tuossa on Birger Laurinpoika, jonka
+minä monen monituiset kerrat olen nähnyt takovan nauloja pajassaan
+maantien varrella!"
+
+Boon mietteet olivat olleet niin vierailla aloilla, että hän vasta
+kotvasen perästä arvasi nuo vieraat Taalainmaasta tulleiksi
+siirtolaisiksi, jotka olivat saapuneet pari päivää ennen määräaikaansa.
+
+Hän kohosi seisoalleen, viittoi kädellään ja huusi: "Päivää". Veneissä
+istujat katsahtivat toinen toisensa jälkeen häneen ja nyykäyttivät
+hiukkasen päätään, osoittaakseen tuntevansa hänet. Boo huomasi heti
+häirinneensä heitä sopimattomana hetkenä. Heidän ajatuksensa varmaankin
+olivat hyvin juhlallisia, kun he nyt juuri olivat nousemaisillaan
+Palestiinan maalle.
+
+Mutta ei koskaan Boo ollut nähnyt kauniimpaa kuin nuo jäykät kasvot.
+Hän ilahtui suuresti, mutta samassa hän jo kävi murheelliseksi. Niin,
+sellaista väkeä meillä kotona on, hän ajatteli, ja ikävä valtasi hänet
+niin, että melkein teki mieli heittäytyä mereen sukeltaakseen sieltä
+kultarahansa takaisin.
+
+Toisen veneen perällä istui tyttö, joka piti huivia niin silmillään,
+ettei Boo nähnyt hänen kasvojaan. Mutta juuri veneen ohi mentyä tyttö
+työnsi huivin otsalleen ja katsoi häneen, ja Boo tunsi hänet
+Gertrudiksi.
+
+Silloin Boo vavahti päästä jalkoihin asti. Hän painautui tunteensa
+valtaamana istualleen ja piteli tuhdosta kiinni. Hän pelkäsi, ettei
+voisi hillitä itseään, ettei malttaisi olla hyppäämättä mereen pikemmin
+ehtiäkseen Gertrudin luokse.
+
+Kyyneleet tulvahtivat hänen silmiinsä, hän pani kätensä ristiin ja
+kiitti Jumalaa. Totta tosiaan, tämä oli paras palkinto, mitä hän
+koskaan oli saanut synnin karttamisesta. Ei koskaan hän ollut kokenut
+niin suurta Jumalan hyvyyttä.
+
+
+
+
+RISTINKANTAJA
+
+
+Kaikkina niinä vuosina, jotka Gordonin siirtokunta oli ollut
+Jerusalemissa, oli pyhän kaupungin kaduilla joka päivä kulkenut muuan
+mies kantaen paksuista puupölkyistä tehtyä ristiä. Hän ei puhunut
+kenenkään kanssa, eikä kukaan puhutellut häntä. Ei kukaan tiennyt,
+oliko mies mielenvikainen, joka oli alkanut kuvitella olevansa Kristus,
+vai oliko hän vain katumustyötä tekevä köyhä pyhiinvaeltaja.
+
+Ristinkantajaparka nukkui yönsä jossakin Öljymäen luolassa. Joka aamu
+auringon noustessa hän kiipesi vuorelle ja katseli sieltä Jerusalemia,
+joka oli vastapäätä vähän matalammalla kukkulalla. Hän tarkasteli
+innokkaasti kaupunkia ikään kuin jotakin etsiäkseen, kuljetti
+katsettaan talosta taloon, temppelin kupukatosta toiseen, ikään kuin
+odottaen, että siellä olisi yön kuluessa tapahtunut jokin suuri muutos.
+Vihdoin, huomattuaan että kaikki oli entisellään, hän syvään huoahtaen
+palasi luolaansa, nosti suuren ristinsä hartioilleen ja pani päähänsä
+piikkisistä orjantappuroista kierretyn seppeleen.
+
+Sitten hän lähti raskasta taakkaansa kantaa retuuttaen astumaan vuoren
+rinnettä alas viinitarhojen ja öljypuistojen välitse, kunnes saapui
+Getsemanen yrttitarhan korkean muurin luokse. Siinä hän tavallisesti
+pysähtyi pienen portin ulkopuolelle, laski ristinsä maahan ja seisahtui
+portinpieltä vasten ikään kuin odottamaan. Vähän väliä hän kumartui ja
+kurkisti avaimenreiästä pieneen yrttitarhaan. Jos hän silloin näki
+jonkun harmaaveljen, joiden huostassa Getsemane oli, kävelevän vanhojen
+öljypuitten ja myrttipensasten keskellä, näytti hän tarkistavan
+huomiotaan ja hymyili iloisin silmin, mutta heti sitten hän pudisti
+päätään; se, mitä hän odotti, ei näyttänytkään tulevan. Hän nosti
+taasen ristin olalleen ja jatkoi matkaansa.
+
+Sitten hän tavallisesti laskeutui vuoren matalimpia penkereitä
+Josafatin laaksoon, juutalaisten suurille hautausmaille. Hän laahasi
+pitkää ristiä jäljessään, kolauttaen sitä hautapaasiin, niin että
+niiden päälle kasaantuneet pikku kivet rapisivat alas. Vähän väliä hän
+pysähtyi kuullessaan kivien kolinaa ja kääntyi katsomaan taakseen,
+selvästi luullen jonkun sieltä tulevan. Joka kerta, kun hän huomasi
+erehtyneensä, hän uudelleen huokasi syvään ja jatkoi matkaansa.
+
+Nämä huokaukset muuttuivat syviksi voihkaisuiksi, kun hän ehti laakson
+pohjaan, josta hänen nyt oli raastettava ristitaakkansa sitä rinnettä
+ylös, jonka huipulla Jerusalem on. Tällä puolella ovat muhamettilaisen
+väestön haudat ja siellä hän usein näki jonkun surevan vaimon
+valkoiseen vaippaan kääriytyneenä istuvan matalalla, arkun muotoisella
+hautakivellä. Hän käydä kompuroi silloin sinnepäin, kunnes vaimo,
+säikähtyneenä ristin kolinasta hautakiveä vasten, käänsi häneen päin
+tiheään mustaan huntuun peitetyt kasvonsa. Näytti siltä, kuin siellä
+olisi ollutkin vain ammottavan musta kolo. Silloin hän pöyristyen
+kääntyi poispäin ja jatkoi matkaansa.
+
+Hän kiipesi vaivalloisesti rinteen äyräälle asti, missä kaupungin muuri
+oli häntä vastassa. Sitten hänen tapansa oli kulkea kapeata polkua
+muurin ulkopuolitse ylängön eteläosaan Siionin kukkulalle päin, ja hän
+saapui pienen armenialaiskirkon eteen, jota sanotaan Kaifaan taloksi.
+
+Siinä hän uudelleen laski ristin maahan ja kurkisti avaimenreiästä
+sisään. Mutta nyt hän sen lisäksi vielä tarttui kellonvetimeen ja
+soitti. Kuullessaan kohta sen jälkeen jonkun tohveleissa käydä
+sipsuttavan kivilattiata pitkin hän hymyili ja tarttui käsillään
+orjantappuraseppeleeseen nostaakseen sen päästään.
+
+Mutta heti kun suntio oven avattuaan tuli ristinkantajan näkyviin, hän
+pudisti kieltävästi päätään.
+
+Katumuksentekijä kumartui kurkistamaan sisään raollaan olevasta ovesta.
+Hän katsahti sille pienelle pihalle, jolla tarina kertoi Pietarin
+kieltäneen Vapahtajan, ja huomasi sen olevan aivan tyhjänä. Hän näytti
+siitä harmistuvan, vetäisi kärtyisästi portin kiinni ja jatkoi
+matkaansa.
+
+Kömpelö risti harasi nyt kivien ja vanhojen rakennusten jätteiden
+peittämää maata. Kulku Siionin vuorta kohden kävi entistä nopeammin,
+ikään kuin ristinkantajan malttamattomuus olisi lisännyt hänen
+voimiaan. Hän astui Siionin portista kaupunkiin eikä laskenut ristiään
+maahan ennen kuin sen harmaakivisen rakennuksen ulkopuolella, jota
+toiset kunnioittavat Daavid kuninkaan hautana, mutta jossa toiset
+sanovat olevan sen salin, jossa Jeesus asetti Pyhän ehtoollisen.
+
+Tähän vanhus tavallisesti jätti ristin siksi aikaa, kun hän itse kävi
+rakennuksen pihalla. Muhamettilainen portinvartija, joka muutoin
+äkäisin silmin katsoi kaikkia kristittyjä, kumarsi syvään nähdessään
+tämän miehen, jonka äly oli Jumalan tykönä, ja suuteli hänen kättään.
+Joka kerta saadessaan tämän kunnianosoituksen vanhus katsahti mieheen
+odottavin silmin. Mutta sitten hän tempasi kätensä pois, pyyhki sitä
+pitkään karkeaan viittaansa, palasi takaisin kadulle ja nosti ristin
+hartioilleen.
+
+Sanomattoman hitaasti hän sitten laskeutui sieltä kaupungin
+pohjoisosaan päin synkkää Kristuksen kärsimystietä pitkin. Kulkiessaan
+taajaväkisillä kaduilla hän kaiken aikaa uteliaasti tarkasteli
+vastaantulijoita, pysähteli katsomaan taakseen ja kääntyi yhä uudelleen
+pois huomattuaan erehtyneensä. Hyväsydämiset vedenkantajat, jotka
+näkivät hänen hikoilevan kuormaansa laahatessaan, ojensivat hänelle
+usein tinavadillisen vettä, ja vihanneskauppiaat heittivät hänelle
+kourallisen papuja tahi vihreitä manteleita. Kun näitä lahjoja hänelle
+tarjottiin, otti hän ne ensin helossa silmin ja ystävällisesti vastaan,
+mutta kääntyi sitten poispäin, ikään kuin olisi odottanut jotakin
+toista ja parempaa.
+
+Kun hän saapui Kärsimystielle, näytti hänen toivonsa elpyneemmältä kuin
+koko matkalla. Hän ei enää niin syvästi huokaillut taakkansa alla. Hän
+oikaisi selkänsä suoraksi ja katseli ympärilleen niinkuin vanki, joka
+nyt varmasti tietää pääsevänsä vapaaksi.
+
+Pitkin kärsimystietä on neljässätoista paikassa pienillä kivitauluilla
+merkitty Kristuksen pysähdyspaikat. Ristinkantaja lähti kulkemaan
+ensimmäisen kohdalta eikä seisahtunut ennen kuin Siionin sisarten
+luostarin kohdalla lähellä Ecce Homo kaarta, missä Pilatus näytti
+Kristusta kansalle. Siinä hän paiskasi ristin kadulle aivan kuin
+taakan, jota hänen ei enää tarvitsisi nostaa, ja kolkutti lujasti kolme
+kertaa luostarin porttiin. Ennen kuin kukaan ehti avaamaan, oli hän jo
+temmannut orjantappuraseppeleen päästään, ja välistä hän oli niin varma
+asiastaan, että heitti sen koirien makuupaikkaan luostarin viereen.
+
+Luostarissa hänen kolkutuksensa jo tunnettiin. Joku sen pyhistä
+sisarista avasi porttiluukun ja ojensi hänelle pienen leipäkakun.
+
+Silloin hän suuttui kauheasti. Leivästä hän ei huolinut, vaan pudotti
+sen kadulle. Hän polki jalkaa ja huusi aivan mielettömänä epätoivosta.
+Pitkään aikaan hän ei liikahtanut portin takaa. Vihdoin hänen
+kasvojensa piirteet tyyntyivät ja muuttuivat entiselleen kärsivän
+näköisiksi. Hän kumartui ottamaan leivän maasta ja söi sen ahnaasti
+nälkänsä sammuttamiseksi, etsi sitten uudelleen orjantappuraisen
+seppeleensä ja nosti taas ristin olalleen.
+
+Parin sekunnin perästä hän jo, silmät odotuksesta loistaen, seisoi sen
+pienen kappelin ulkopuolella, jota sanotaan Pyhän Veronikan taloksi, ja
+alakuloisena uudesta pettymyksestä hän lähti sieltäkin. Hän kulki kadun
+päähän asti kaikkien pysähdyspaikkojen ohi, odottaen yhtä varmasti
+vapautustaan sen kappelin luona, joka on rakennettu Oikeudenportin
+kohdalle, jonka kautta Jeesus kuljetettiin kaupungista, ja sillä
+paikalla, missä Vapahtaja puhui Jerusalemin naisille.
+
+Kuljettuaan siten Kristuksen kärsimystien päästä päähän hän lähti
+rauhattomana harhailemaan pitkin kaupunkia. Ahtaan Daavidinkadun
+väentungoksessa hän oli yhtä pahana haittana liikenteelle kuin
+risukimppukuormaa kantava kameli, mutta kukaan ei kumminkaan häntä
+häirinnyt eikä sadatellut.
+
+Näillä retkillään hän joskus osui joutumaan Pyhänhaudankirkon ahtaalle
+esipihalle. Mutta siellä ei ristinkantaja parka heittänyt taakkaansa
+maahan, siellä hän ei repäissyt orjantappurakruunua päästään.
+Huomattuaan kirkon synkänharmaat seinät hän heti kääntyi pakoon. Siellä
+häntä ei nähty loistavien juhlakulkueiden eikä edes suuren
+pääsiäisihmeen aikana. Vanha katumuksentekijä näytti olevan varmasti
+vakuuttunut, että siltä paikalta ainakaan hän ei voinut löytää
+etsittäväänsä.
+
+Mutta muuten hän aina piti varalla, milloin karavaaneja oli purkamassa
+tavaroitaan Jaffan tullin luona. Hän istui silloin majatalojen
+ulkopuolella ja katsoa tiirotti tutkivin silmin kaikkia matkustajia.
+Siitä asti kun Jaffan ja Jerusalemin välinen rautatie valmistui, hän
+kävi melkein joka päivä rautatieasemalla. Hän kävi patriarkkain ja
+piispojen puheilla heidän kotonaan, ja joka perjantai hän saapui
+Itkumuurin torille, missä juutalaiset painautuen kylmää kiveä vasten
+itkivät hävitettyä palatsia, kukistettua muuria, valittivat mennyttä
+valaansa, kuolleita suurmiehiään ja huusivat kostoa harhaan joutuneille
+papeilleen ja kuninkaille, jotka olivat Kaikkivaltiaan hylänneet.
+
+Eräänä hyvin lämpimänä ja kauniina elokuun päivänä ristinkantaja oli
+lähtenyt Damaskoksen portin ulkopuolelle ja kuljeksi niitä autioita
+kivikkokankaita, jotka ympäröivät Gordonin siirtokunnan taloa.
+Hoiperrellessaan tienviertä pitkin hän huomasi pitkän rivin vaunuja,
+jotka asemalta päin ajoivat siirtokuntaa kohti. Vaunuissa istui
+vakavia, hiukan tylynnäköisiä ihmisiä. Useimmat heistä olivat hyvin
+rumia, heillä oli vaalea, hieman punaiselta vivahtava tukka, raukeat
+silmäluomet ja alahuuli lerpallaan.
+
+Kun nämä ihmiset ajoivat hänen ohitsensa, teki ristinkantaja niinkuin
+hänen tapansa oli tehdä uusien pyhiinvaeltajien saapuessa Jerusalemiin.
+Hän laski ristin olkapäänsä nojaan, hänen kasvonsa kirkastuivat, ja hän
+kohotti kätensä taivasta kohden.
+
+Nähdessään hänet siinä tienvieressä risteineen ajajat säpsähtivät,
+mutta eivät sitä ihmetelleet. Oikeastaan he tuntuivat odottaneenkin
+juuri tällaiseksi ensi näkemäänsä Jerusalemissa.
+
+Monet heistä kohottausivat sydämellisesti säälien katsomaan häntä. He
+kurottivat käsiänsä, ja selvästi näki, että heitä halutti laskeutua
+ajoneuvoista auttamaan vanhusta.
+
+Jotkut siirtokuntalaiset, jotka jo olivat perehtyneet Jerusalemiin,
+sanoivat vastatulleille: -- "Se on vähämielinen miespoloinen, tuolla
+lailla hän kulkee joka päivä. Hän luulee, että hän kantaa Kristuksen
+ristiä ja että hänen on sitä kuljetettava siksi, kunnes löytää sijaansa
+jonkun toisen."
+
+Ajajat kääntyivät katsomaan jäljelleen päin tuota jalkaisin vaeltavaa
+miesparkaa. Koko ajan, kun he olivat näkyvissä, ristinkantaja seisoi
+paikallaan kädet koholla, sanomattoman ihastuneena.
+
+Mutta tämän kerran jälkeen ei kukaan nähnyt ristinkantajavanhusta
+Jerusalemissa. Seuraavana päivänä porttien ulkopuolella majailevat
+spitaaliset turhaan odottivat hänen tuloaan. Hän ei häirinnyt
+hautausmailla surevien rauhaa, ei vaivannut Kaifaan talon vartijaa,
+eivätkä Siionin hurskaat sisaret saaneet annetuksi hänelle sitä leipää,
+jonka hän muulloin joka päivä kävi noutamassa. Pyhäinhaudankirkon
+turkkilainen portinvartija odotti tavallisuuden mukaan näkevänsä hänen
+tulevan ja rientävän pakoon, ja hyväsydämiset vedenkantajat
+ihmettelivät, kun häntä ei näkynyt kadulla väentungoksessa.
+
+Ukkoraukkaa ei koskaan sen jälkeen nähty pyhässä kaupungissa. Lieneekö
+hän maannut kuolleena luolassaan Öljymäellä vai vaeltanut kaukaiseen
+kotiinsa.
+
+Se vain varmasti tiedettiin, ettei hän enää kantaa raastanut raskasta
+kuormaansa. Sillä taalalaisten tulon jälkeisenä päivänä löysivät
+Gordonin siirtokuntalaiset hänen suuren ristinsä nojallaan heidän
+ulko-ovensa korkeita portaita vasten.
+
+
+
+
+"KULLASTA RAKETUT MUURIT JA PORTIT POLTETUSTA LASISTA"
+
+
+Jerusalemiin vaeltajien joukossa oli muuan seppä, Birger Laurinpoika.
+Hän oli koko ajan ollut hyvin iloissaan tästä matkasta. Ei kukaan ollut
+niin kevein mielin kuin hän eronnut kodistaan, eikä kukaan ollut niin
+riemuissaan kuin hän odottanut Jerusalemin ihanuuden näkemistä.
+
+Mutta Birger sairastui juuri noustessaan Jaffassa maihin. Istuessaan
+monta tuntia auringonpaahteessa asemalla junan lähtöä odottaen hän
+huononi huononemistaan. Kun hän tuli kuumaan vaunuun, alkoi hänen
+päätänsä pakottaa aivan kuin haljetakseen. Ja Jerusalemiin saavuttuaan
+hän oli niin pahoinvoipa, että Timmin Halvorin ja Ljungo Björnin täytyi
+kainaloista kannattaen viedä hänet asemasillalle.
+
+Boo oli Jaffasta sähköttänyt siirtokunnalle taalalaisten tulosta.
+Useita Amerikan ruotsalaisia oli tullut junalle tervehtimään ystäviä ja
+sukulaisia. Birgerillä oli silloin niin kova kuume, ettei hän tuntenut
+vanhoja pitäjäläisiä, vaikka pari heistä oli ollut hänen läheisiä
+naapureitaan. Siitä hän kuitenkin oli selvillä, että nyt hän oli
+saapunut Jerusalemiin, ja koetti vain pysytellä voimissaan siksi,
+kunnes saisi nähdä pyhän kaupungin.
+
+Asemalta, joka on melkoisen matkan päässä Jerusalemista, Birger ei
+nähnyt kaupunkia laisinkaan.
+
+Siellä odotellessaan hän makasi koko ajan ummessa silmin. Mutta
+vihoviimein kaikki saatiin sijoitetuiksi odottaviin vankkureihin. He
+ajoivat mäkeä alas Hinnominlaaksoon, jonka toisella puolen rinteen
+huipulla Jerusalem näkyi.
+
+Birger avasi raukeat silmäluomensa ja näki kaupungin, jota
+korkea, torneilla varustettu muuri ympäröi. Muurin takana kohosi
+monikerroksisia kivistä holvattuja rakennuksia, ja pari palmua huojui
+vuoristotuulessa.
+
+Mutta ilta oli tulossa ja aurinko painui jo likelle lännen kukkuloita.
+Se oli hyvin punainen ja suuri, ja sen hehkuva rusko levisi yli
+taivaan. Maa kimmelsi ja helotti myöskin punakeltaisena. Mutta
+Birgeristä tuntui, ettei tuo välkkyvä hohde tullutkaan auringosta, vaan
+tuolla mäen harjalla olevasta kaupungista. Se heijastui sen muureista,
+jotka kimaltelivat kuin helottava kulta, ja sen torneista, joiden katot
+olivat paanutetut poltetulla lasilla.
+
+Birger Laurinpoika hymyili ajatellessaan, että hän nyt näki kaksi
+aurinkoa, toisen taivaalla ja maan päällä toisen, joka oli Jumalan
+kaupunki Jerusalem.
+
+Hetken aikaa Birger tunsi melkein tulleensa terveeksi suuresta
+ilostaan. Mutta pian hän uudelleen sai kuumekohtauksen ja heidän
+ajaessaan kaupungin läpi siirtokunnantalolle hän oli koko ajan
+tiedottomana.
+
+Birger ei tiennyt edes heidän saapumisestaan siirtokuntaan. Hän ei
+saanut sitä iloa, että olisi nähnyt tuon kookkaan talon ja valkoiset
+marmoriportaat ja sen kauniin aitauksen, joka pihamaata ympäröi. Birger
+ei saanut nähdä kaunista, älykkään näköistä mrs Gordonia, kun hän tuli
+portaille heitä tervehtimään, eikä vanhaa pyöreäsilmäistä miss Hoggsia
+eikä muitakaan uusia veljiään ja sisariaan. Hän ei edes tiennyt
+sitäkään, kun hänet vietiin isoon valoisaan huoneeseen, jonka hän
+perheineen oli nyt saava asunnokseen ja jossa hänelle kiireesti
+laitettiin makuusija.
+
+Seuraavana päivänä hän oli yhtä kipeä, mutta tointui kuitenkin joskus
+hetkiseksi. Silloin hän enimmän murehti sitä, että hänen piti kuolla
+ennen kuin oli päässyt itse Jerusalemin sisälle, nähdäkseen läheltä sen
+ihanuutta.
+
+"Ajatelkaahan, että näin likelle asti minä pääsin", hän sanoi, "ja nyt
+minun täytyy kuolla, sitä ennen näkemättä Jerusalemin kultapalatseja ja
+katuja, joilla pyhiä ihmisiä kävelee valkeissa pitkissä vaatteissa,
+palmut käsissään."
+
+Näin valitellen hän makasi kaksi päivää. Kuume lisääntyi, ja
+houreissaankin hän tuskitteli sitä samaa, ettei päässyt näkemään
+Jumalan oman kaupungin kullalta hohtavaa muuria ja välkkyviä torneja.
+
+Hänen toivottomuutensa ja hätänsä oli niin suuri, että Ljungo Björn ja
+Timmin Halvor alkoivat häntä sääliä ja päättivät täyttää hänen
+toiveensa. He luulivat hänen sairautensa paranevan, kun hän tästä
+ikävästään tyyntyisi. He laittoivat kantopaarit, ja eräänä iltana, kun
+ilma oli alkanut hiukan viiletä, he kantoivat hänet Jerusalemiin.
+
+He kantoivat häntä suoraan kaupunkia kohti, ja Birger makasi paareilla
+täydessä tajussaan, katsellen kivikkokankaita ja kaljuja kukkuloita.
+Ehdittyään sinne asti, mihin jo Damaskoksen portti ja kaupunginmuuri
+näkyi, he laskivat paarit tienviereen, jotta sairas rauhassa saisi
+katsella, mitä hän niin kovin oli ikävöinyt.
+
+Birger oli aivan ääneti, varjosti käsin silmiään ja katseli tarkasti
+eteensä.
+
+Hän ei nähnyt siellä mitään muuta kuin harmaanruskean muurin, joka oli
+rakennettu kivestä ja savesta, niinkuin muurit ainakin. Nähdessään
+siinä suuren, monisakaraisen portin, jonka alitse tie kulki matalasta
+aukosta, häntä melkein kammotti.
+
+Hänen väsyneissä aivoissaan syntyi sellainen ajatus, ettei häntä ollut
+vietykään oikeaan Jerusalemiin. Juuri pari iltaa sitten hän oli nähnyt
+toisen, joka hohti kuin aurinko.
+
+Kuinka minun vanhat ystäväni ja sukulaiseni voivatkaan kiusata minua
+näin, hän sairaassa mielessään ajatteli, etteivät salli minun nähdä
+oikeaa Jerusalemia!
+
+Miehet kantoivat häntä jyrkkää rinnettä myöten portinaukkoa kohti.
+Birgeristä tuntui, kuin häntä olisi viety maan sisälle.
+
+Porttiholvin läpi päästyään hän hiukan kohottausi makuultaan. Nyt hän
+tahtoi nähdä, oliko hänet kannettu pyhään kaupunkiin.
+
+Birger ihmetteli kovin nähdessään joka puolella rumia harmaita
+kivitaloja, mutta vielä enemmän hän säpsähti nähdessään portilla
+istuvat rujot kerjäläiset ja laihat, likaiset kulkukoirat, joita makasi
+neljä viisi yhdessä suurilla roskatunkioilla.
+
+Hän ei ollut missään tuntenut niin ihmeen tukehduttavaa hajua eikä niin
+tympäisevää hellettä kuin täällä. Olisikohan minkäänlainen myrsky
+jaksanut tätä ummehtunutta ilmaa hajoittaa!
+
+Katsoessaan katukiveystä hän näki sen olevan kuivuneen lokakerroksen
+peitossa. Suunnattomia määriä likaa, kaalinlehtiä ja hedelmänkuoria oli
+hujan hajan viskattu kadulle.
+
+"Mitähän varten Halvorkin iljennee tuoda minua katsomaan tätä
+siivotonta kylärähjää", hän mutisi itsekseen.
+
+Miehet kantoivat Birgeriä nopeasti eteenpäin. He olivat jo käyneet
+kaupungissa monta kertaa ja osasivat jo kertoa sairaalle, minkä
+paikkojen ohi kuljettiin.
+
+"Tuo on sen Raamatun rikkaan miehen talo", Halvor sanoi osoittaen
+rakennusta, joka Birgeristä näytti olevan aivan sortumaisillaan.
+
+He poikkesivat toiselle kadulle, joka oli niin pimeä, kuin ei päivä
+olisi sille koskaan paistanut. Birger katseli pitkällään maaten
+holvattuja kaaria, joita oli rakennettu kadun poikki talosta taloon.
+Tarpeen ne kyllä ovatkin, hän ajatteli; ilman sellaisia tukia nuo
+hökkelit pian romahtaisivat nurin.
+
+"Tämä on Kristuksen kärsimystie", Halvor sanoi Birgerille, "tätä pitkin
+Jeesus kulki ristiä kantaessaan."
+
+Birger makasi äänetönnä ja kalpeana. Veri ei tuntunut enää hyökyvän
+ruumiissa, niinkuin aikaisemmin päivällä, se tuntui ihan seisahtuneen.
+Hän oli jääkylmä.
+
+Mihin tahansa tultiinkin, ei hän nähnyt muuta kuin rappeutuneita
+kiviseiniä ja siellä täällä matalan portin. Ikkunoita oli harvassa
+paikassa, ja niissäkin olivat lasit rikki ja tyhjät puitteet
+vaaterievuilla tukittuina.
+
+Halvor pysähtyi paareineen. "Tässä oli Pilatuksen palatsi", hän sanoi,
+"ja tässä Jeesus tuotiin ulos ja hänestä sanottiin: 'Katso ihmistä'."
+
+Birger Laurinpoika viittasi Halvorin luokseen ja tarttui juhlallisesti
+hänen käteensä. "Tahtoisin kysyä sinulta yhtä asiaa, sinä kun olet
+sukulaiseni", hän sanoi. "Oikeinko todella sinä sanot tätä oikeaksi
+Jerusalemiksi?"
+
+"Ihan varmaan, kyllä tämä on oikea Jerusalem", sanoi Halvor.
+
+"Minä olen sairas ja voin jo huomenna kuolla", sanoi Birger.
+"Ymmärräthän, ettei minulle käy laatuun valehdella."
+
+"Kukas sinulle nyt tahtoisikaan valehdella!" Halvor sanoi.
+
+Birger oli toivonut aivan varmasti saavansa Halvorin puhumaan totta.
+Kyynelet nousivat hänen silmiinsä, kun hän ajatteli, että Halvor ja
+muut toverit pitivät häntä pilkkanaan.
+
+Äkkiä hänen päähänsä nousi hyvä ajatus. He vain tahallaan uskottelevat
+minulle tätä, jotta sitten sitä enemmän ihastuisin, kun minut korkeasta
+portista viedään kunnian ja kirkkauden kaupunkiin. Olkoot nyt vain
+olevinaan. Minun parastani he kuitenkin tarkoittavat. Olemmehan me
+hellgumilaiset luvanneet aina menetellä veljellisesti toisiamme
+kohtaan.
+
+Miehet kantoivat häntä edelleen pimeitä katuja pitkin. Muutamissa
+paikoissa oli niiden ylitse ripustettu suunnattomia repaleisia
+kangasverhoja. Sellaisissa paikoissa vallitsi melkein pilkkopimeä ja
+tukehduttava löyhkä ja kuumuus.
+
+Seuraavan kerran pysähtyessään he olivat ison harmaan rakennuksen
+esipihalla. Se oli täpötäynnä kerjäläisiä ja nurkkakaupustelijoita,
+jotka tyrkyttivät kaupaksi helminauhoja, pajukeppejä, pikku kuvia ja
+muuta rihkamaa.
+
+"Tässä nyt näet sen kirkon, joka on rakennettu Golgatalle Kristuksen
+haudan ympäri", Halvor sanoi.
+
+Birger Laurinpoika kohotti raukeat silmänsä katsoakseen rakennusta.
+Siinä oli tosin isot portit ja leveät ikkunat, ja oli se välttävän
+korkeakin. Mutta ei ikänään Birger ollut nähnyt kirkkoa niin ahdettuna
+toisten rakennusten väliin. Eihän siinä näkynyt torneja, ei kuoria eikä
+ase-eteistä. Ei hän voinut sellaista uskoa Jumalan huoneeksi. Ei hän
+voinut uskoa, että sen esipihalla olisi ollut niin paljon
+kaupustelijoita, jos se olisi ollut Kristuksen hauta. Kyllä hän tiesi,
+kuka rahanvaihtajat oli karkottanut temppelistä ja kuka oli heittänyt
+kyyhkyskauppiasten häkit.
+
+"Kyllä näen, kyllä näen", Birger sanoi nyykäyttäen päätään Halvorille.
+Mutta itsekseen hän ajatteli: Mitähän ihmettä he ensi kerralla
+keksivät!
+
+"Tokko sinä enää jaksat kauemmas tällä kertaa?" sanoi Halvor.
+
+"Miksen, kyllähän minä", sairas vakuutti, "miten vain te jaksanette."
+
+Miehet nostivat taas paarit maasta ja jatkoivat matkaansa. Nyt he
+tulivat kaupungin eteläosiin.
+
+Kadut olivat täällä samanlaisia, mutta niillä oli väkeä tungokseen
+asti. Halvor pysähdytti paarit erään poikkikadun päähän ja näytti
+Birgerille tummaihoisia beduiineja, joilla oli pyssy olalla ja tikari
+vyössä. Hän näytti hänelle puolialastomia vesimiehiä, joita kuljeksi
+kadulla kaupitellen vettä siannahkasäkeistä. Hän osoitti hänelle
+venäläisiä pappeja, jotka pitivät tukkansa niskassa sykeröllä, ja
+muhamettilaisia naisia, jotka näyttivät aavemaisilta kulkiessaan ihan
+valkoiseen kaapuun kääriytyneinä ja musta kangasverho kasvoilla.
+
+Birgeristä näytti yhä varmemmalta, että hänen ystävänsä tekivät hänestä
+jotakin kummallista pilaa. Eiväthän nuo ihmiset vähääkään olleet niiden
+tyynien palmunlehvän kantajien tapaisia, joita oikean Jerusalemin
+kaduilla piti kulkea.
+
+Mutta kun Birger tuli ihmisvilinään, alkoi hänen kuumeensa uudelleen.
+Halvor ja toiset paarienkantajat näkivät hänen käyvän yhä heikommaksi.
+Hänen kätensä hapuilivat levottomasti peitettä, joka oli levitetty
+hänen yllensä, ja hikipisaroita kihoili hänen otsallaan.
+
+Mutta milloin he vain esittivät kotiin päin palaamista, hypähti hän
+istualleen ja sanoi, että se olisi hänen kuolemansa, jollei häntä
+vietäisi perille asti näkemään Jumalan kaupunkia.
+
+Sillä tavalla hän ahdisti heitä, kunnes he saapuivat Siionin
+kukkuloille. Nähdessään Siionin portin hän tahtomalla tahtoi, että
+hänet kannettaisiin sen kautta. Hän nousi istualleen, toivoen muurin
+takana löytävänsä Jumalan kauniin kaupungin, jota hän niin hartaasti
+oli ikävöinyt.
+
+Mutta portin ulkopuolella ei näkynyt muuta kuin keltaiseksi paahtunut
+kivikkokangas ja siellä täällä likatunkioita.
+
+Portin pielessä istui muutamia köyhiä niskat kumarassa. Nämä
+konttasivat lähemmäksi ja ojensivat heitä kohti rujot kätensä, joiden
+sormet tauti oli runnellut. He huusivat melkein koiran tapaan äristen.
+Heidän kasvonsa olivat osaksi rikkisyöpyneet; millä ei ollut nenää,
+millä taas ei poskia.
+
+Birger rupesi huutamaan kauhusta. Hänen voimansa olivat niin vähissä,
+että hän purskahti itkuun ja valitti, että hänet oli kannettu helvetin
+esikartanoon.
+
+"Eivät ne ole muuta kuin spitaalisia", sanoi Halvor, "tiedäthän sinä
+Birger toki, että niitä on tässä maassa."
+
+Miehet kantoivat hänet kuitenkin kiireesti edemmäs kukkulalle,
+jott'eivät nuo onnettomat raukat siellä portilla häntä kauemmin
+kiusaisi.
+
+Siellä Halvor taas laski paarit maahan, meni sairaan luokse ja nosti
+hänen päätään patjalta. "Koeta nyt katsella vähäisen, Birger. Tästä
+näet Kuolleelle merelle ja Moabin vuoristoon saakka." Birger avasi
+vielä kerran väsyneet silmänsä. Hän näki Jerusalemin itäpuolella niin
+kauas kuin silmä kantoi jylhiä, asumattomia vuoristoja. Hyvin hyvin
+etäältä heijasti kirkas vedenpinta, ja sen takana sinersi vuoria, jotka
+hohtivat kirkkaina kuin kulta.
+
+Se näky oli niin kaunista, kevyttä ja kuultavan heleätä, ettei olisi
+uskonut sitä maalliseksi.
+
+Birger kohousi riemastuneena paareiltaan, ikään kuin rientääkseen tuota
+etäistä näkyä kohden. Hän kävi muutamia askeleita, mutta hervahti
+sitten uupuneena maahan.
+
+Miehet luulivat ensin Birgerin kuolleen, mutta hän virkosi vielä ja eli
+sen jälkeen kaksi päivää. Kuolinhetkeensä asti hän vielä houreissaan
+puheli oikeasta Jerusalemista. Hän vaikeroi sitä, että se siirtymistään
+siirtyi yhä kauemmaksi, kuta enemmän hän sitä tavoitteli, niin ettei
+hän eikä kukaan toisistakaan koskaan voinut päästä sinne sisälle.
+
+
+
+
+JUMALAN PYHÄ KAUPUNKI JERUSALEM
+
+
+Kokemuksesta on kyllä huomattu, että jotkut ihmiset ovat liian heikkoja
+asuakseen Jerusalemissa. Vaikka he kestäisivät ilmanalan eivätkä
+sairastuisi tarttuviin tauteihin, saattavat he silti menehtyä. Pyhä
+kaupunki tekee heidät synkkämielisiksi tahi hourupäisiksi, joskus
+suorastaan tappaakin heidät. Kun siellä on parikin viikkoa oleskellut,
+kuulee jo sanottavan siitä ja siitä äkistikuolleesta: "Senkin on
+Jerusalem tappanut."
+
+Kun tuollaista kuulee, täytyy tietysti ihmetellä. Miten se sellainen
+voi olla mahdollista? Kuinka kaupunki voi ihmistä tappaa? Ajattelematta
+nuo varmaankin sellaista hokevat.
+
+Ja kun Jerusalemissa kuljeksii katselemassa katuja, ei voi olla
+ajattelematta: Tahtoisin saada selville, mitä sillä oikein
+tarkoitetaan, että Jerusalem tappaa. Tahtoisin tietää, mikä
+Jerusalemissa on niin kamalaa, että se saa ihmisiä kuolemaan.
+
+Ajatelkaamme esimerkiksi lähtevämme kävelemään Jerusalemin ympäri.
+Alamme Jaffan portilta, käännymme siitä vasempaan uhkean neliskulmaisen
+Daavidintornin ohi ja astumme sitten kapeata polkua kaupunginmuurin
+ulkopuolitse Siionin portille päin. Aivan muurin sisäpuolella olevasta
+turkkilaisesta kasarmista kuuluu sotilasmusiikkia ja aseiden kalinaa.
+Siitä mennään suuren armenialaisluostarin ohi, jossa on paksut muurit
+kuin linnoituksessa ja teljetyt portit. Kappaleen matkan päässä näemme
+suuren harmaan rakennuksen, jota sanotaan Daavidin haudaksi, ja kun sen
+näkee, silloin äkkiä muistaa kulkevansa pyhällä Siionilla, kuningasten
+vuorella.
+
+Silloin ehdottomasti johtuu mieleen, että tämä koko vuori on suuren
+suuri holvi, jonka sisällä Daavid kuningas istuu tuli-istuimella
+kultaisessa vaipassaan, yhä vielä halliten Jerusalemia ja Palestiinaa.
+Johtuu mieleen, että nuo hajalleen sirottuneet rakennusten jäännökset
+ovat sortuneiden kuninkaanlinnojen jäännöksiä, että vastapäätä oleva
+kukkula on Pahennuksen vuori, jolla Salomo lankesi syntiin, että siinä
+vieressä oleva rotko, syvä Hinnomin laakso kerran oli reunojaan myöten
+täynnä ihmisruumiita, joita roomalaiset sinne viskoivat hävittäessään
+Jerusalemin.
+
+Siinä kulkiessa käy mieli kummalliseksi. On kuulevinaan tappelun
+pauhua, suuret sotajoukot ryntäävät muuria kohti, kuninkaat ajavat
+jyrisevissä sotavaunuissaan. Tämä on voiman, väkivallan ja sodan
+Jerusalem, me silloin ajattelemme, ja meitä kauhistavat ne veriset
+hirmutyöt, joita muistiimme johtuu.
+
+Silloin voi hetkiseksi pysähtyä ajattelemaan, että tämä nyt lienee se
+Jerusalem, joka ihmisiä tappaa. Mutta heti sen jälkeen sanomme
+hartioita kohauttaen: "Sehän on mahdotonta, siitä on jo liian kauan,
+kun täällä sodan hyrskyt pauhasivat ja punaista verta virtana valui."
+
+Ja kuljemme edemmäs.
+
+Mutta heti kierrettyämme muurin kulmauksen ympäri itäiseen
+kaupunginosaan joudumme aivan toiseen ympäristöön. Täällä on kaupungin
+pyhä puoli. Ainoastaan vanhoja ylimmäisiä pappeja ja temppelin
+palvelijoita täällä muistuu mieleen. Muurin sisäpuolella on
+juutalaisten valituspaikka, missä pitkiin punasinerviin
+samettikauhtanoihin pukeutuneet rabbiinit itkevät Jumalan
+rangaistustuomioita. Moorian vuori ihanine temppelialueineen näkyy
+tänne. Muurin ulkopuolella laskeudumme Josafatin laaksoon, joka on
+täynnä hautoja, ja laakson tuolta puolen näkyy Getsemane ja Öljymäki,
+jolta Kristus nousi taivaaseen. Ja täällä näkyy se muurinpylväs, jolla
+Kristus on seisova tuomiopäivänä, pitäen kädessänsä pitkää hienon
+hienoa nauhaa, jonka toisesta päästä Muhammed pitää kiinni Öljymäellä.
+Mutta kuolleet pakotetaan kulkemaan tätä lankaa myöten Josafatin
+laakson poikki, ja vanhurskaat pääsevät sen toiselle puolen, mutta
+jumalattomat syöksyvät alas Gehennan tuleen.
+
+Silloin ei voi olla ajattelematta: Tämä on kuoleman ja tuomion
+Jerusalem; täällähän sekä taivas että helvetti aukenee. Mutta hetkisen
+päästä jo on varma siitä, ettei tämäkään ole sitä, mikä Jerusalemissa
+voi ihmisen surmata. Tuomion torvien raiuntaan on liian pitkä aika, ja
+Gehennan tuli on sammuksissa.
+
+Kuljemme yhä edemmäs muurin ulkopuolta ja saavumme kaupungin
+pohjoisosaan. Täällä on koko seutu kuivaa, autiota, yksitoikkoista.
+Täällä on se kalju kukkula, jota otaksutaan oikeaksi Golgataksi, täällä
+on se luola, jossa Jeremias sepitti valitusvirtensä. Betesda on täällä
+muurien ulkopuolella, ja tällä puolella on synkkä Via Dolorosakin, joka
+ikään kuin piilottelee rappeutuneiden kaarien alla. Täällä Jerusalem on
+lohduttomuuden ja tuskan, kärsimyksen ja sovituksen kaupunki.
+
+Pysähdymme hetkeksi ja katselemme mietiskellen tätä ankaran synkeää
+seutua. Mutta ei tämäkään Jerusalem saattaisi ihmistä surmata,
+ajattelemme ja jatkamme matkaa edelleen.
+
+Mutta äkkiä kaikki muuttuu, kun kuljemme yhä edemmäs länsiluoteeseen.
+Täällä on muurien ulkopuolella uusi kaupunginosa, johon on kilvan
+kohonnut uljaita lähetyspalatseja ja suurenmoisia hotelleja. Täällä
+ovat venäläisten laajat rakennusryhmät, kirkko ja sairaala ja
+suunnattomat pyhiinvaelluskasarmit, joihin mahtuu kaksikymmentätuhatta
+henkeä. Tänne konsulit ja papit rakennuttavat kauniit huvilansa;
+lukemattomissa kaupoissa pyhiinvaeltajien teiden varsilla tyrkytellään
+pyhää rihkamaa. Täällä on puistoja ja valoisia, leveitä katuja, joilla
+ajelee vaunuja. Tämä osa on täynnä pikkupuistoja, pankkeja ja
+matkatoimistoja.
+
+Tällä puolen ovat juutalaisten ja saksalaisten laajat
+maanviljelyssiirtolat, täällä on isoja luostareita ja monenmoisia
+armeliaisuuslaitoksia. Täällä tapaa joka askelella munkkeja ja nunnia,
+sairaanhoitajattaria ja diakonissoja, katolisia pappeja ja
+lähetyssaarnaajia. Täällä asuu tiedemiehiä, jotka tutkivat Jerusalemin
+muinaisuutta, ja vanhoja englantilaisia naisia, jotka eivät tule
+muualla toimeen.
+
+Täällä ovat eri uskontokuntien komeat lähetyskoulut, jotka antavat
+oppilailleen opetuksen, ruoan, vaatteet ja asunnon ilmaiseksi,
+saadakseen siten tilaisuutta pelastaa heidän sielunsa; täällä on
+lähetyssairaaloita, joihin haalimalla haalitaan sairaita, jotta
+päästäisiin käännyttämään heidät. Täällä pidetään hartaushetkiä ja
+jumalanpalveluksia, joissa taistellaan sieluista.
+
+Täällä kuulee katolilaisen parjaavan protestanttia, metodistin
+kveekaria, luterilaisen reformoitua, kreikanuskoisen armenialaista.
+Täällä on kateuden tyyssija, täällä intoilija väittää ihmeidentekijää
+petturiksi, täällä puhdasoppinen kiistelee kerettiläisten kanssa,
+täällä ei kukaan ole suvaitsevainen, vaan jokainen kunnioittaa Jumalaa
+vihaamalla kaikkia ihmisiä.
+
+Ja täällä se löytyy mitä olemme etsineet. Tämä Jerusalem se laskee
+sielulle ansoja, on valheen, parjauksen ja häväistyksen pesäpaikka.
+Täällä ei vainoaminen koskaan lopu, täällä surmataan ilman aseita.
+Täällä me näemme sen puolen Jerusalemia, joka tappaa ihmisiä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Siitä päivästä asti, kun ruotsalaiset talonpojat saapuivat pyhään
+kaupunkiin, Gordonin siirtokuntalaiset huomasivat ihmisten käytöstavan
+heitä kohtaan kokonaan muuttuvan.
+
+Alussa ne olivat vain pikkuseikkoja, sellaisia kuin että englantilainen
+metodistipappi vältteli heidän tervehtimistään, tahi että hurskaat
+Siionin sisaret, jotka asuivat Ecce Homo kaaren viereisessä
+luostarissa, koettivat aina heitä vastaan sattuessaan pujahtaa toiselle
+puolen katua, ikään kuin olisivat pelänneet heistä tarttuvan jotakin
+pahaa, jos olisivat lähelle tulleet.
+
+Ei kukaan siirtokuntalaisista tullut tästä pahoilleen, eikä kukaan
+paljon välittänyt siitäkään, kun jotkut Amerikasta tulleet maanmiehet,
+jotka kerran olivat käyneet heillä vieraisilla ja koko illan istuneet
+heidän kanssaan juttelemassa, sitten seuraavana päivänä eivät enää
+tulleetkaan takaisin, niinkuin olivat luvanneet, eivätkä kadulla
+vastaansattuessaan olleet tuntevinaan mrs Gordonia ja miss Youngia.
+
+Mutta silloin he jo alkoivat epäillä pahempaa, kun kreikkalaiset
+kauppiaat Jaffan portin lähellä olevissa suurimmissa kauppapuodeissa
+uskalsivat siirtokunnan nuorille naisille heittää pari sanaa, joita he
+tosin eivät ymmärtäneet, mutta joiden tahallisesti loukkaava äänensävy
+sai heidät punastumaan.
+
+Siirtokuntalaiset yhä vieläkin koettivat uskoa näitä tällaisia enteitä
+satunnaisiksi. "Meistä on varmaankin joku pahansuopa levittänyt ilkeitä
+huhuja tuolla kristittyjen kaupunginosassa", he sanoivat, "mutta eivät
+suinkaan ne toki kauan kestä." Vanhat gordonilaiset muistivat monta
+kertaa ennenkin samalla tavalla olleensa ihmisten parjattavina. Heidän
+oli huhuiltu muka jättävän lapsensa ihan ilman kasvatusta, elävän
+vanhan leskirouvan kustannuksella, petkuttaen häntä niin paljon kuin
+taisivat. Oli oltu tietävinään, että he jättivät sairaansa hoitamatta,
+kun eivät tahtoneet sekaantua Jumalan töihin, ja viettivät muka
+ylellistä laiskurin elämää, vaikka teeskentelivät harrastavansa vain
+oikean kristillisyyden uudistamista.
+
+"Joitakin samantapaisia juoruja meistä nytkin lienee levitetty", he
+sanoivat. "Mutta ei tämä panettelu tule olemaan pysyväisempi kuin
+entisetkään, sillä eihän siinä ole totta edes siteeksi."
+
+Yhtenä päivänä sitten se betlehemiläinen eukko, joka oli aina käynyt
+myymässä heille hedelmiä ja vihanneksia, vastoin joka-aamuista tapaansa
+jäi tulematta. He koettivat kehoittaa häntä käymään heillä edelleenkin,
+mutta eukko kerrassaan kieltäytyi vastedes myymästä heille herneitään
+ja lanttujaan.
+
+Se oli jo selvä todistus, että he olivat joutuneet kovinkin pahaan
+huutoon. Se koski nähtävästi heitä kaikkia ja oli jo levinnyt kaikkiin
+kansankerroksiin.
+
+Pian he vakuuttuivat siitä vielä varmemmin. Muutamia ruotsalaisia
+seisoi eräänä päivänä Pyhänhaudankirkossa, kun joukko venäläisiä
+pyhiinvaeltajia kulki sen läpi. Hyvänsävyiset venäläiset hymyilivät
+heille ja nyökkäilivät päätään nähdessään, että miehet olivat
+talonpoikia niinkuin he itsekin. Mutta muuan kreikkalainen pappi sattui
+juuri kulkemaan ohi ja kuiskasi pari sanaa pyhiinvaeltajille. Heti
+paikalla nämä ristivät silmänsä ja heristivät nyrkkiä ruotsalaisille.
+Heidän näytti tekevän mieli ajaa nämä koko kirkosta.
+
+Aivan lähellä Jerusalemia oli pieni lahkolaissiirtokunta, johon kuului
+saksalaisia talonpoikia. Nämä olivat muuttaneet pyhään maahan jo monta
+vuotta sitten. Sekä kotimaassaan että Palestiinassa he olivat kärsineet
+kovaa vainoa, heidät oli yritetty aivan perinjuurin hävittää. Siitä
+huolimatta he olivat menestyneet niin hyvin, että heillä nyt oli
+suuret, uhkeat siirtokunnat sekä Kaifassa että Jaffassa, paitsi sitä,
+jonka he olivat perustaneet Jerusalemiin.
+
+Kerran muuan näistä saksalaisista tuli mrs Gordonin puheille ja kertoi
+hänelle aivan suoraan kuulleensa hänen seuralaisistaan pahaa. "Nuo tuon
+puolen lähetyssaarnaajat", hän sanoi viitaten läntiseen kaupunginosaan
+päin, "ne ne teitä solvaavat. Totta tosiaan, jollen itse olisi kokenut,
+kuinka ihan syyttömiä ihmisiä voidaan vainota, enpä tahtoisi myydä
+teille lihaa enkä leipää. Nyt minä heidät ymmärrän, he eivät voi kärsiä
+sitä, että te viime aikoina olette saaneet niin paljon liittolaisia."
+
+Mrs Gordon kysyi heiltä, mistä heitä oikein syytettiin.
+
+"Sanotaan, että täällä teidän siirtolassanne vietetään huonoa elämää.
+Kun te ette salli ihmisten mennä naimisiin Jumalan käskyn mukaan, on
+siitä alettu väittää, ettei täällä eletä oikein."
+
+Siirtolaiset eivät ensin uskoneet häntä, mutta pian he huomasivat hänen
+puhuneen totta ja että kaikkialla Jerusalemissa uskottiin noita
+juoruja. Ei yksikään Jerusalemin kristityistä tahtonut puhutella heitä.
+Hotelleissa varoitettiin matkustajia käymästä heidän luonaan.
+Vastatulleet lähetyssaarnaajat joskus uskalsivat pistäytyä siirtolassa.
+Sieltä tullessaan he pudistivat arvelevasti päätään. He eivät tosin
+olleet mitään loukkaavaa huomanneet, mutta kyllä heistä sentään tuntui,
+että kaiketi siellä elettiin hyvin säädyttömästi, vaikk'ei sitä
+sivullinen nähnyt.
+
+Mutta amerikkalaiset, konsulista vähäisimpään sairaanhoitajattareen
+asti, gordonilaisia pahimmin parjasivat. "Siitähän me kaikki muutkin
+amerikkalaiset saamme häpeätä", he sanoivat, "kun ei noita mokomia
+ajeta tiehensä Jerusalemista!"
+
+Siirtokuntalaiset olivat tietysti siksi viisaita, etteivät uskoneetkaan
+kykenevänsä tällaista puhetta torjumaan; he pitivät parhaana olla
+välittämättä parjaajista, sillä varmaan hekin aikaa myöten huomaavat
+olleensa väärässä. "Emmehän voi lähteä kiertämään talosta taloon", he
+sanoivat, "ja puhumaan syyttömyydestämme." He lohduttivat toinen
+toistaan sillä, että he omassa keskuudessaan olivat yksimielisiä ja
+onnellisia. "Eivät toki Jerusalemin köyhät ja sairaat vielä ole
+alkaneet meitä kammota", he sanoivat. "Tämä on Jumalan lähettämä
+koettelemus, joka meidän on kestettävä loppuun asti."
+
+Alusta alkaen ruotsalaiset aivan tyynesti olivat välittämättä tästä
+ilkeästä parjauksesta. "Jos täkäläiset ovat niin vähämielisiä", he
+sanoivat, "että luulevat meidänlaisten köyhien talonpoikain varsin
+tahallaan valinneen Vapahtajan kuolinkaupungin viettääksensä siinä
+syntistä elämää, niin ei heidän ajatuksellaan ole paljon virkaa ja
+jotenkin vähän väliä on sillä, mitä he sanovat."
+
+Kun heitä yhä edelleen samalla lailla halveksittiin, alkoivat he
+mielessään iloita siitä, että Jumala piti heitä kyllin arvokkaina
+kärsimään vainoa ja häväistystä samassa kaupungissa, jossa Kristus oli
+tehty ihmisten pilkaksi ja ristiinnaulittu.
+
+Mutta kun oli päästy elokuuhun asti, sai lautamiehen Gunhild eräänä
+päivänä kirjeen. Se oli hänen isältään, jolla oli ilmoitettavana, että
+Gunhildin äiti oli kuollut. Kirje ei ollut ollenkaan niin tyly kuin se
+tällaisessa tapauksessa olisi voinut olla. Isä ei syyttänyt Gunhildia
+mistään, kertoi vain vainajan viimeisestä taudista ja hautajaisista.
+Helposti huomasi, että vanha lautamies oli ajatellut: kirjoitanpahan
+hänelle sävyisästi, sillä onnettomaksi hän raukka tulee joka
+tapauksessa.
+
+Hän oli kirjoittaessaan pysynyt koko ajan yhtä leppeänä, siksi kunnes
+sai nimikirjoituksensa siirretyksi. Mutta silloin hänen hillitty
+vihansa yht'äkkiä oli päässyt voitolle, hän oli työntäissyt kynänsä
+syvälle mustepulloon ja suurin, huolimattomin kirjaimin lisännyt
+kirjeen alareunaan:
+
+"Äitisi oli parhaiksi alkanut tointua sinun lähdöstäsi, mutta siitä hän
+sitten sai kuoleman taudin, kun lähetyssanomista näki teidän viettävän
+kelvotonta elämää siellä Jerusalemissa. Sellaista ei kukaan täällä
+osannut luulla sinusta eikä niistä, joiden seuraan sinä lyöttäysit."
+
+Gunhild pani kirjeen taskuunsa ja kuljetti sitä mukanaan kaiken päivää,
+mutta ei maininnut siitä sanaakaan muille.
+
+Hän ei hetkeäkään epäillyt, ettei isä olisi toden mukaan kertonut äidin
+kuoleman syytä. Hänen vanhempansa olivat aina olleet hyvin kunniastaan
+pitäviä ja maineestaan arkoja. Samoin hänkin oli, ja hän juuri oli
+ollut kaikkein enimmin tuskissaan ihmisten parjauksista. Vaikka hän
+kyllä itse tiesikin olevansa syytön, painoi kuitenkin tämä häpeä niin
+syvästi hänen mieltään, että hänestä tuntui mahdottomalta näyttää
+silmiään ihmisille. Joka aamu hänen noustessaan oli sama tuska
+asettunut hänen sieluunsa, johon pahat kielet tuntuivat lyövän
+kirveleviä haavoja. Ja nyt ne olivat ottaneet hänen äitinsä hengiltä.
+
+Gertrud asui Gunhildin kanssa samassa huoneessa. He olivat aina olleet
+parhaita ystäviä. Mutta Gertrudillekaan Gunhild ei ilmaissut, mitä isä
+oli kirjoittanut. Hän ajatteli, että sääli olisi häiritä Gertrudin
+onnellisuutta. Sillä tämä oli aivan ihastunut oloonsa Jerusalemissa,
+jossa hän kaikkialla tapasi muistoja Vapahtajastaan.
+
+Mutta itsekseen Gunhild monet kerrat päivässä otti kirjeen
+katseltavakseen. Lukea hän ei sitä rohjennut, sillä jo sen nähdessään
+hänen sydäntänsä kouristi ja hän tunsi kirvelevää surua. Kunpa saisin
+kuolla! hän ajatteli. En koskaan voi enää tulla iloiseksi, kunpa edes
+pääsisin kuolemaan!
+
+Monta kertaa päivässä Gunhild istui katsellen kirjettä aivan samoin
+silmin kuin olisi siinä ollut myrkkyä, josta hänen piti kuolla, ja
+toivoi, että se kävisi nopeasti ja pian olisi ohi.
+
+Seuraavana päivänä Gunhild tuli Damaskoksen portin kautta kaupungista,
+paluumatkalla siirtokunnan talolle.
+
+Oli tavattoman helteinen päivä. Semmoisia päiviä on Palestiinassa
+useinkin elokuun lopulla, juuri ennen syyssateiden alkamista. Kun
+Gunhild juuri tuli pimeästä kaupungista, jossa talot ja holvikaaret
+suojasivat auringolta, tuntui huikaiseva auringonpaiste ihan kuin
+iskevän häneen, ja hänen teki mieli juoksujalkaa palata porttiholvin
+viileään katveeseen. Tuo päivänpaisteinen tie, jota hänen oli
+kuljettava, näytti hänestä vaaralliselta, aivan kuin olisi ollut
+mentävä ampumaradan poikki joukkojen paraikaa ampuessa maaliin.
+
+Gunhild ei kuitenkaan niin vähästä syystä tahtonut palata. Olihan hän
+kuullut, että se oli vaarallista, mutta ei paljon uskonut sitä. Sen
+sijaan hän menetteli samalla tavoin kuin rankkasateen yllättäessä. Hän
+painoi päänsä hartiain väliin, kohotti kaulaliinaansa ylemmäs niskaan
+ja käveli täyttä vauhtia.
+
+Siinä käydessään hänestä tuntui kuin olisi aurinko istunut säkenöivä
+jousi kädessään ja yhtä mittaa ammuskellut kipenöiviä nuolia, jotka
+kaikki olivat tähdätyt häntä kohti. Aurinko ampui minkä ennätti, kaiken
+aikaa tähdäten häneen. Pistelevää tulta satoi hänen päällensä, ja sitä
+tuli muualtakin kuin taivaasta. Kaikki hänen ympärillään kiilui kuin
+hehkuva hiili, tuikaten häntä silmiin. Pieniä teräviä nuolia sähähteli
+tien hiilikosta. Tienvarrella olevan luostarin ikkunalasit kimmelsivät
+niin välkkyvinä, ettei hän tohtinut katsoa niihin. Oven teräsavain
+singahdutti pikkuisen ilkeän säkenen ja samoin risiinipensaan kiiltävät
+lehdet; sekin näytti säilyneen kesän helteiltä vain sitä varten, että
+voisi olla häntä kiusaamassa.
+
+Koko taivas ja maa, minne tahansa hän katsoi, loisti ja välähteli.
+Lämpö häntä tuskin ollenkaan kiusasi, vaikka se olikin suunnattoman
+voimakas, mutta hirveintä oli tuo valkoinen auringonpaiste, joka
+tunkeutui silmien taaksekin ja poltteli aivoja.
+
+Gunhild oli niin kiukustunut aurinkoon kuin ajettu eläinraukka on
+siihen, joka sen henkeä vainoaa. Hänen teki ihmeesti mielensä pysähtyä
+katsomaan ahdistamaansa silmästä silmään. Hetken aikaa hän vastusti,
+mutta kääntyi sitten ympäri ja katsoi kohti taivasta. Niin, siellä
+ylhäällä aurinko oli, leimuten suurena sinivalkoisena liekkinä. Kun
+Gunhild katseli ylöspäin, musteni taivas tykkänään, mutta aurinko
+kutistui pikku säkeneksi, jolla oli vaarallinen pistävä välke, ja hän
+oli näkevinään sen irtautuvan taivaan kannelta ja suhisten syöksyvän
+alas iskeäkseen häntä niskaan ja surmatakseen hänet.
+
+Gunhild kirkaisi. Hän ojensi toisen kätensä ylöspäin ja koetti sillä
+suojella niskaansa. Samassa hän lähti juoksemaan.
+
+Juostuaan kappaleen matkaa tietä pitkin, jolla valkoista kalkkitomua
+tuprusi tukehduttavana pilvenä, hän huomasi tien vieressä suuren
+kiviröykkiön. Siinä oli raunioiksi sortuneen talon jäännökset. Hän
+riensi sinne ja löysi onnekseen kellarikuopan aukon.
+
+Siellä sisällä oli viileä ilma ja hyväätekevä pimento. Gunhild ei
+nähnyt kahta askelta eteensä.
+
+Hän asettui istumaan selkä oviaukkoon päin ja lepuutti silmiänsä
+pimeässä. Ei mikään loistanut eikä välkkynyt. Hän ymmärsi nyt, kuinka
+mieluisaa pikku ketun on päästä ryömimään pesäänsä, kun metsämiehet
+sitä vainoavat. Nytkin saivat lämpö ja helle ja valo ja päivänkilo
+pettyneiden metsämiesten lailla seisoa hänen turvapaikkansa aukon
+takana. Koko joukkue seisoi välkkyvine peitsineen ulkona vaanien, mutta
+hän oli huolettomana suojassaan.
+
+Saatuaan silmänsä tottumaan pimeyteen Gunhild huomasi lattialla kiven
+ja istui sille odottamaan. Varmaankaan hän ei moneen tuntiin rohkene
+lähteä tästä luolasta. Ei ennen kuin aurinko on laskenut niin kauas
+länteen, ettei se enää jaksa taivaalla hallita.
+
+Mutta kauan Gunhild ei ennättänyt istua siellä pimeässä, kun tuhat
+aurinkoa alkoi säkeninä välkkyä hänen silmissään ja hänen paahtuneissa
+aivoissaan kaikki tuntui pyörivän. Hän sai kovan pyörrytyskohtauksen;
+tuntui kuin kellarin seinät olisivat lakkaamatta kieppuneet hänen
+ympärillään. Päätä huimasi niin, että hänen täytyi nojata seinää
+vasten, jottei kaatuisi lattialle.
+
+"Oi Jumala, vainoatko minua tänne sisäänkin asti!" Gunhild valitti.
+
+"Jotakin pahaa minä varmaankin olen tehnyt, kosk'ei aurinko voi kärsiä
+minua näkyvissään", hän jatkoi.
+
+Samassa isän kirje johtui hänen mieleensä, ja siihen liittyi taas äidin
+kuolema, hänen oma hirveä surunsa ja kuolemantoivomuksensa. Tätä
+kaikkea hän ei ollut ensinkään muistanut silloin kun oli todellisessa
+hengenvaarassa, jolloin hänellä oli vain pelastuminen mielessään.
+
+Gunhild tempaisi kirjeen esille, levitti sen auki ja meni oviaukolle
+nähdäkseen lukea sitä. Sanat olivat siinä sellaisina kuin hän ne
+muistikin, ja syvä huokaus pääsi häneltä.
+
+Silloin hän yht'äkkiä sai ajatuksen, joka oli kevyt ja mieluinen ja
+lohduttava.
+
+Etkö ymmärrä, että Jumalan tarkoitus on näin päästää sinut pois
+elämästä?
+
+Se tuntui hänestä kauniilta, se oli oikea Jumalan armo. Miten, sitä hän
+ei oikein ymmärtänyt, sillä hän ei ollut täydessä tajussaan. Alkoi
+uudelleen pyörryttää, koko kellari tuntui viippuvan ympäri, ja
+pikkuinen tulipiiru näytti hypähtelevän hänen toisen silmänsä kalvolla.
+
+Mutta nyt hänestä tuntui mieluiselta ajatella, että Jumala näin sallii
+hänen päästä päiviltään, muuttaa taivaaseen äidin luo täältä surun
+alhosta.
+
+Hän nousi seisoalleen, painoi ensin niskansa suojaksi molemmat kätensä,
+mutta laski ne uudelleen alas ja lähti hyvin hiljalleen ulos
+auringonpaahteeseen, ihan yhtä vakavana kuin olisi ollut kirkon
+keskikäytävää kulkemassa.
+
+Hänen oli nyt vähän viileämpi olla. Ulos tullessaan hän ei ensin
+huomannut metsämiehiä eikä peitsiä eikä kiiluvakärkisiä nuolia.
+
+Mutta kun hän oli pari askelta kulkenut, silloin kaikki taas olivat
+hänen kimpussaan, ikään kuin olisivat väijyksistä rynnänneet. Koko
+maanpinta loisti ja säkenöi, ja aurinko hyökkäsi pistävänä kipinänä
+takaapäin hänen päällensä ja tuikkasi häntä niskaan.
+
+Hän käveli vielä muutamia askeleita. Sitten hän sortui maahan kuin
+salaman iskemänä.
+
+Muutamat siirtokuntalaiset tapasivat hänet siinä pari tuntia myöhemmin.
+Hän makasi puristaen toisella kädellä sydäntään, toinen ojona ja
+rutistaen kirjettä, ikään kuin osoitukseksi, mikä hänet oli surmannut.
+
+
+
+
+AAMURUSKON SIIVILLÄ
+
+
+Samana päivänä, jona Gunhild kuoli auringonpistoon, oli Gertrud
+lähtenyt läntiseen esikaupunkiin ja käveli siellä leveätä katua pitkin.
+Hän oli ostamassa nappeja ja ompelutyöhönsä tarvittavia nauhoja, mutta
+oli vielä outo sielläpäin, niin että sai kauan kulkea, ennen kuin
+löysi, mitä oli etsimässä. Eikä hän erityisesti kiirehtinytkään, sillä
+hänestä oli hauskaa saada kuljeksia ulkoilmassa. Gertrud oli vasta
+hiukkasen katsellut Jerusalemia. Hän oli ottanut kotoa mukaansa niin
+vähän vaatteita, että enimmän aikaa hänen täytyi istua ompelemassa
+itselleen jotakin yllepantavaa.
+
+Niinkuin aina muulloinkin Gertrud nytkin kulki katua pitkin onnellinen
+hymy huulillaan. Hän kyllä tunsi tuon hirvittävän kuumuuden ja
+pistelevän auringonhelteen, mutta häntä se ei vaivannut niinkuin muita
+ihmisiä. Joka askelellaan hän ajatteli, että kenties Jeesuskin oli
+kulkenut tätä samaa maata, jota hän nyt vaelsi. Hän oli varma siitä,
+että Jeesus oli katsellut noita kukkuloita, jotka päivänsumussa
+kuultivat kadun toisesta päästä. Pöly ja helle oli rasittanut häntä
+niinkuin nyt Gertrudiakin. Tätä ajatellessaan hän tunsi Jeesuksen
+olevan niin lähellä, että hänen mielensä aivan kumpuili valtavaa iloa.
+
+Se Gertrudin oli tehnytkin sanomattoman onnelliseksi hänen Palestiinaan
+saavuttuaan, että hän oli päässyt Jeesusta paljon lähemmäs kuin ennen.
+Gertrudin mieleen ei täällä koskaan muistunut, että siitä oli jo pari
+tuhatta vuotta, kun Jeesus vaelsi täällä opetuslastensa kanssa, vaan
+hänen olikin mieluisinta kuvitella Jeesuksen eläneen siellä ihan
+äskettäin. Hänen askeltensa jäljet tuntuivat näkyvän vielä maassa ja
+hänen äänensä vielä helähtävän Jerusalemin kaduilla.
+
+Juuri kun Gertrud laskeutui jyrkkää mäkeä Jaffan portille päin,
+tallusti pari sataa Venäjältä tullutta pyhiinvaeltajaa katua ylämäkeen.
+He olivat monta tuntia kuljeksineet katsomassa pyhiä paikkoja
+Jerusalemin ympäristössä ja olivat nyt niin väsyksissä kävelystä päivän
+helteessä, että tuskin näyttivät jaksavan nousta mäen päällä oleviin
+vierasmajoihin.
+
+Gertrud pysähtyi heidän ohikulkiessaan katselemaan tuota
+talonpoikaisjoukkiota. Hänestä he olivat ihmeen samannäköisiä kuin
+hänen kotipitäjäläisensä; niilläkin oli tuollaiset sarkatakit ja
+kirjaillut mekot. Lieneeköhän sieltä koko pitäjän väki yht'aikaa
+lähtenyt Palestiinaan pyhiinvaeltamaan, hän ajatteli katsellessaan
+heitä. Tuo mies, jolla on silmälasit nenällä, on varmaan koulumestari,
+ja tuo ryhmysauvainen äijä on suuren talon isäntä ja koko pitäjän
+valtias. Ja tuo suoraryhtinen mies on vanha soturi, ja tuossa kulkee
+kapeahartiainen pitäjänräätäli, jonka pitkät kädet ilmaa viippovat.
+
+Hän seisoi siinä hyvillä mielin ja laati tapansa mukaan pikku tarinoita
+näkemistään. Tuo vanha eukko, jolla on silkkiliina päässään, on rikas,
+hän ajatteli, mutta ei ole päässyt lähtemään tänne ennen kuin nyt
+vanhoilla päivillään, sillä hän on ensin tahtonut toimittaa poikansa ja
+tyttärensä naimisiin ja kasvattaa lastenlapsensa aikaihmisiksi. Ja tuo
+hänen rinnallaan kulkeva eukko, jolla on pieni mytty kädessään, on
+hyvin köyhä. Hän on niitä, joiden on täytynyt koko ikänsä uurastaa
+säästääkseen rahoja Jerusalemin matkaa varten.
+
+Noihin pyhiinvaeltajiin ei voinut olla mieltymättä, kun näki heidän
+tulevan vastaansa pölyisinä ja kuumuudesta hohtaen, mutta iloisina ja
+hyvällä tuulella, eikä yhdenkään kasvoissa nähnyt tyytymättömyyttä.
+Kuinka hurskaita ja kärsivällisiä he lienevätkään, Gertrud ajatteli, ja
+kuinka syvästi he rakastanevatkaan Jeesusta, kun he noin ilomielin
+vaeltavat hänen maatansa, ikään kuin eivät rasituksia muistaisikaan.
+
+Jälkijoukkona tuli muutamia, jotka olivat niin upouuvuksissa, että vain
+vaivoin jaksoivat käydä laahustaa. Liikuttavaa oli nähdä, kuinka heidän
+ystävänsä ja sukulaisensa kääntyivät kädestä pitäen auttamaan heitä
+mäkeä ylös. Mutta kaikkein kurjimman näköiset saivat kulkea yksin. He
+olivat kaiketi niin perin voimattomia, ettei kukaan tuntenut jaksavansa
+auttaa heitä.
+
+Vihoviimeisenä tuli ehkä seitsentoistavuotias tyttö. Hän oli toisten
+joukossa melkein ainoa alaikäinen, muut olivat enimmäkseen vanhoja tai
+parhaassa iässään. Hänet nähdessään Gertrud päätteli itsekseen, että
+tyttö oli joutunut syvään onnettomuuteen, joka oli tehnyt kotona
+elämisen hänelle mahdottomaksi. Kenties hänkin oli nähnyt metsässä
+Jeesuksen tulevan vastaansa ja saanut häneltä neuvon lähteä
+Palestiinaan.
+
+Nuori tyttö oli hyvin sairaan ja kärsivän näköinen. Hänellä oli hento
+ruumis, jota karheat, paksusta kankaasta tehdyt vaatteet ja varsinkin
+saapasruojut, jotka hänellä samoin kuin muillakin naisilla oli
+jalassaan, tuntuivat sietämättömästi vaivaavan. Aina pari askelta
+eteenpäin hoiputtuaan hänen täytyi seisahtua hengähtämään. Kovin
+vaarallista oli noin pysähtyä seisomaan keskelle katua, missä saattoi
+joutua kameelin jalkoihin tahi vaunujen alle.
+
+Gertrudin teki vastustamattomasti mieli auttaa häntä. Hän ei kauan
+arvellut, vaan meni tytön luokse, kiersi kätensä hänen vyötäisilleen ja
+neuvoi sairasta nojaamaan hänen olkapäätään vasten. Tyttö katsahti
+häneen tylsin silmin. Puolitiedottomasti hän otti avun vastaan ja astui
+Gertrudin varassa pari askelta eteenpäin.
+
+Muuan vanhahko naisihminen käännähti samassa ympäri. Hän katsoa
+tuijotti Gertrudiin ja huusi ankarasti pari sanaa sairaalle. Tämä
+näytti kovasti säikähtyvän, ojensihe pystyyn, tuuppasi Gertrudin pois
+luotaan ja koetti omin voimin jatkaa, mutta pysähtyi melkein heti.
+
+Gertrud ei voinut käsittää, miksei tyttö huolinut hänen avustaan. Hän
+luuli syyksi sitä, että venäläiset kainoudesta välttivät turvautumista
+vieraan apuun. Hän riensi takaisin sairaan luo ja kiersi uudelleen
+kätensä hänen vyötäisilleen. Silloin muukalaisen kasvot aivan
+vääntyivät kauhusta ja inhosta. Hän riuhtautui Gertrudista erilleen,
+vieläpä rupesi huitomaan käsillään häneen päin ja läksi kaikin voimin
+juoksemaan pakoon.
+
+Nyt Gertrud siis näki, että toinen tosiaan pelkäsi häntä. Hän arvasi,
+ettei siihen voinut olla syynä muu kuin ne hävyttömät juorut, joita
+gordonilaisista oli levitetty. Gertrud samalla kertaa vihastui ja kävi
+kovin pahoilleen. Tuolle raukalle hän ei voinut tehdä muuta kuin jättää
+hänet rauhaan, jottei hän vielä pahemmin säikähtäisi. Mutta siinä
+seisoessaan ja seuratessaan katseillaan pakenevaa hän huomasi, että
+tyttö säikähdyksestä hämmentyneenä juoksi suoraan vaunuja vastaan,
+jotka täyttä vauhtia ajoivat alamäkeen. Gertrudia kauhistutti, sillä
+hän ei nähnyt muuta mahdollisuutta kuin että tyttö joutuisi hevosten ja
+vaunujen alle surman suuhun.
+
+Gertrud tahtoi sulkea silmänsä ollakseen näkemättä tuota hirveätä
+tapaturmaa, mutta hän oli niin kokonaan herpaantunut, etteivät edes
+hänen silmäluomensa ottaneet sulkeutuakseen. Hänen täytyi silmät
+selkiselällään katsoa, kuinka hevoset tulivat tyttöraiskaa kohti ja
+sysäsivät hänet kumoon. Mutta ihan samassa nuo viisaat, jalot eläimet
+itsestään pysähtyivät. Ne kavahtivat taaksepäin, tenäsivät jalkansa
+kovasti maahan hillitäkseen alamäkeen vierivien rattaiden vauhtia,
+sujauttivat sitten äkkiä vaunut sivulle ja jatkoivat matkaansa, eikä
+yksikään kavio eikä ratas hipaissutkaan kaatunutta.
+
+Gertrud jo luuli vaarasta päästyn. Venäläinen tyttö makasi vielä
+hievahtamatta maassa, mutta ei suinkaan hänelle ollut muuta pahaa
+tapahtunut kuin että oli pyörtynyt säikähdyksestä.
+
+Ihmisiä riensi joka taholta auttamaan loukkaantunutta. Gertrud ehti
+ensimmäisenä hänen luokseen. Hän kumartui nostamaan tyttöä maasta.
+Silloin hän näki hänen takaraivostaan tihkuvan verta sorakadulle ja
+hänen ylöspäin kääntyneissä kasvoissaan omituisen jähmettyneen ilmeen.
+Hän on kuollut, Gertrud ajatteli, ja minä olin hänen kuolemaansa
+syypää.
+
+Samassa muuan mies tarttui Gertrudiin ja paiskasi hänet rajusti
+syrjään. Hän karjaisi hänelle muutamia sanoja, joiden Gertrud ymmärsi
+merkitsevän sitä, ettei hänenlaisensa lunttu kelvannut koskemaan
+hurskaaseen, nuoreen pyhiinvaeltajaan. Pian hän kuuli saman joka
+taholta. Uhkaavia käsiä oli häntä vastaan koholla, häntä sykittiin ja
+tungettiin, kunnes hän joutui sen tiheän ihmisjoukon ulkopuolelle, joka
+oli kerääntynyt loukkaantuneen ympärille.
+
+Hetkiseksi Gertrud niin suuttui tästä kohtelusta, että puristi kätensä
+nyrkkiin. Hän tahtoi puolustautua, tahtoi uudelleen päästä venäläisen
+tytön luokse nähdäkseen, oliko tämä tosiaan kuollut. "Te itse olette
+kelvottomia häneen kajoamaan enkä minä", hän huusi kovalla äänellä
+ruotsiksi. "Te kaikki olette hänen surmaajiansa. Teidän ilkeämielinen
+solvauksenne hänet saattoi kuolemaan."
+
+Gertrudin puhetta ei ymmärretty, ja suuttumuksen sijaan hän äkkiä
+kalpeni kauhusta. Mitähän, jos joku oli nähnyt tämän tapahtuman ja nyt
+kertoi sitä pyhiinvaeltajille! Silloin nuo ihmiset säälimättä syöksyvät
+hänen kimppuunsa ja lyövät hänet hengiltä.
+
+Hän pakeni kiireesti koko paikalta, juoksi niin nopeasti kuin suinkin
+jaksoi, vaikk'ei kukaan ajanut häntä takaa. Hän ei pysähtynyt ennen
+kuin saavuttuaan Jerusalemin pohjoispuolella oleville aukeille
+kangasmaille.
+
+Siellä hän seisahtui, pyyhki otsaansa ja paineli kädet ristissä
+päätään.
+
+"Oi hyvä Jumala! Olenko minä nyt murhaaja? Olenko minä nyt syypää
+ihmisen kuolemaan?"
+
+Samassa hän kääntyi kaupunkia kohti, jonka korkea muuri synkkänä kohosi
+aivan hänen vieressään. "En minä ole syypää, vaan sinä", hän huusi. "En
+minä, vaan sinä olet!"
+
+Hän kääntyi väristen poispäin kaupungista mennäkseen siirtokunnan
+talolle, jonka katto kohosi etäältä. Mutta monta kertaa hän seisahtui
+koettaen edes hiukkasen selvitellä mieleensä tunkeutuvia ajatuksia.
+
+Sillä Gertrud oli Palestiinaan tultuaan kaiken aikaa ajatellut: Täällä
+minä olen Herrani ja kuninkaani omassa maassa, nyt minä olen hänen
+itsensä suojeltavana, täällä minä olen kaikesta pahasta turvassa. Ja
+hän oli tuudittunut siihen uskoon, että Kristus oli sen vuoksi käskenyt
+hänen matkustaa pyhään maahan, kun hän jo oli kärsinyt niin raskasta
+surua, ettei hänen enää tarvitsisi elämässä enempää kokea, vaan saisi
+tästälähin olla hyvässä turvassa ja rauhassa.
+
+Mutta nyt Gertrudista tuntui jotenkin samalta kuin siitä tuntunee, joka
+asuu lujasti varustetussa kaupungissa ja äkisti näkee sen vankkojen
+tornien ja muurien sortuvan. Hän näki olevansa aivan suojaton. Nyt ei
+tuntunut olevan mitään turvapaikkaa pahan hyökkäyksiltä. Päinvastoin,
+juuri täällähän onnettomuus näytti kohtaavan pahemmin kuin missään
+muualla.
+
+Hän hylkäsi kerrassaan ajatuksen, että hän olisi ollut syyllinen
+venäläistytön kuolemaan; siitä hän ei tahtonut kärsiä omantunnon
+vaivoja. Mutta hän aavisti ja pelkäsi sitä vahinkoa, jonka tämä
+tapahtuma saattoi hänelle tuottaa. "Tokko päässen tästälähin koskaan
+siitä näystä, kuinka hevoset tulivat", hän vaikeroi. "En suinkaan minä
+enää koskaan saa ilon päivää."
+
+Hänen mieleensä nousi, mistä lienee noussutkin kysymys, jota hän heti
+yritti tukehduttaa, mutta joka yhä uudelleen palasi. Hän alkoi epäillä,
+oliko Kristus ollenkaan lähettänyt häntä tähän maahan. Sellainen
+kysymyshän oli suuri synti, mutta hän ei vain siitä päässyt. Mitä
+Kristus oikein tarkoitti lähettäessään hänet tähän maahan?
+
+"Oi hyvä Jumala", hän epätoivoissaan huokasi, "luulinhan, että sinä
+rakastit minua ja tahdoit ohjata kaikki parhain päin. Oi Jumala,
+olinhan niin onnellinen, kun luulin sinun minua suojelevan."
+
+Kun Gertrud saapui siirtokunnan talolle, oli siellä eriskummallisen
+hiljaista ja juhlallista. Porttia avaava poika näytti tavattoman
+totiselta, ja pihaan tultuaan Gertrud huomasi, että kaikki siellä
+liikkuvat hiiviskelivät ihan hiljaa ja ettei kukaan ääneen puhunut.
+Täällä on kuolema käynyt vieraana, hän ajatteli jo ennen kuin oli
+kuullut keneltäkään mitään.
+
+Pian hän sai tietää, että Gunhild oli löydetty kuolleena tieltä. Hänet
+oli jo kannettu kotiin, ja hän makasi paareilla alakerran pesutuvassa.
+Gertrud tiesi, että itämailla täytyi haudata kuolleet hyvin kiireesti,
+mutta sittenkin häntä kammotti, kun hautajaisia jo nyt parhaillaan
+valmistettiin. Timmin Halvor ja Ljungo Björn veistivät arkkua, ja pari
+vanhempaa naista kääri ruumista liinoihin. Mrs Gordon oli lähtenyt
+amerikkalaisen lähetyslaitoksen johtajalta pyytämään, että Gunhild
+saataisiin haudata amerikkalaisten hautausmaahan. Boo ja Gabriel
+seisoivat pihalla lapiot käsissä ja odottivat vain mrs Gordonin tuloa
+lähteäkseen hautaa kaivamaan.
+
+Gertrud meni pesutupaan. Hän seisoi siellä kauan katsellen Gunhildia ja
+purskahti rajusti itkemään. Hän oli aina kovin pitänyt vainajasta,
+mutta nyt seisoessaan siinä Gunhildia katsellen hän tunsi aivan
+selvästi, ettei hän itse eikä kukaan muukaan ihminen ollut osoittanut
+Gunhildille niin paljon rakkautta kuin hän olisi ansainnut. Kaikki
+kyllä olivat tunnustaneet, että hän oli rehellinen ja hyvä ja rakasti
+totuutta, mutta hän oli pikkuseikoista tarkkaan huolehtimalla tehnyt
+omansa ja muiden elämän liian raskaaksi, ja se oli vieroittanut ihmisiä
+hänestä. Joka kerta tätä ajatellessaan Gertrud tunsi, että oli sääli
+Gunhild parkaa, ja hänen kyynelensä alkoivat uudelleen vuotaa.
+
+Mutta äkkiä Gertrud herkesi itkemästä ja katseli Gunhildia levottomana,
+melkein peloissaan. Hän oli nähnyt Gunhildin kasvoissa nyt kuolleena
+saman ilmeen, joka hänellä oli eläessään, kun hän mietiskeli jotakin
+vaikeatajuista tai monimutkaista seikkaa. Ihmeellistä oli nähdä hänen
+vainajanakin ikään kuin tuumivan jotakin, silmäkulmien välissä syvä
+ryppy ja huulet hiukkasen pitkällä.
+
+Gertrud lähti hiljaa pois vainajan luota. Tuo mietiskelevä piirre
+Gunhildin kasvoissa oli nostanut hereille hänen omat huolensa. Hänestä
+tuntui kuin Gunhildkin olisi jäänyt miettimään sitä kysymystä, mitä
+varten Jeesus oli lähettänyt hänet tähän maahan. Miksi minun piti tänne
+tulla, kun täälläkin vain kuolema oli edessäni, sitä hän näytti
+itsekseen aprikoivan.
+
+Kun Gertrud tuli takaisin pihalle, kiirehti Boo häntä vastaan. Hän
+pyysi, että Gertrud tulisi puhumaan pari sanaa Höökin Gabriel
+Matinpojalle. Gertrud jäi aivan hämmästyneenä seisomaan ja katselemaan
+Boota; hän oli niin omissa ajatuksissaan, ettei edes voinut käsittää,
+mitä toinen sanoi. -- "Gabriel se näet löysi Gunhildin tieltä", sanoi
+Boo selitykseksi. Gertrud ei kuullut hänen sanojaan seisoessaan siinä
+mietiskellen, mitä tuo ilme Gunhildin kasvoissa merkitsi. -- "Hirveätä
+varmaan Gabrielin oli tavata hänet kuolleena tiellä, kulkiessaan ihan
+rauhallisena, edes aavistamatta mitään onnettomuutta", sanoi Boo, ja
+kun Gertrud ei vieläkään ymmärtänyt, lisäsi hän heltymyksestä
+värisevällä äänellä: "Jos minulla täällä siirtokunnassa olisi joku,
+josta oikein pitäisin, ja minä tapaisin hänet kuolleena maasta, enpä
+tiedä, miten minun kävisi."
+
+Gertrudin silmät selkenivät ikään kuin unesta. Niin tosiaan, tiesihän
+hänkin sen ennestään, että Gunhild oli Gabrielin mielitietty. Hehän
+olisivat menneet naimisiin, jollei tämä Jerusalemin retki olisi tullut
+esteeksi. Mutta he olivat yhdessä päättäneet lähteä Palestiinaan,
+vaikkeivät sitten koskaan pääsisi mieheksi ja vaimoksi. Ja nyt
+Gabrielin piti tavata Gunhild vainajana tiellä!
+
+Gertrud meni portille, missä Gabriel seisoi liikahtamatta askeltakaan
+häntä kohden. Hän puristi huuliansa yhteen, tuijotti jäykin silmin
+eteensä ja työnteli lapiota kahden kiven väliin. Gertrudin pysähtyessä
+hänen eteensä hänen huulensa hiukan liikahtivat, mutta mitään ääntä ei
+päässyt kuuluville.
+
+"Gabriel on siinä tilassa, että itku tekisi hänelle kovin hyvää",
+kuiskasi Boo Gertrudille.
+
+Gertrud ojensi Gabrielille ääneti kätensä, niinkuin hautajaisissa
+tehdään lähimmille sukulaisille. Gabrielin käsi oli hervoton ja kylmä.
+
+"Boo sanoo, että sinä hänet löysit", sanoi Gertrud. Gabriel seisoi yhtä
+liikkumattomana. -- "Varmaan se oli sinusta katkera kohtaus", Gertrud
+jatkoi, mutta Gabriel seisoi kuin kivikuva. Gertrud oli nyt ennättänyt
+paremmin ajatella hänen suruaan. Hän ymmärsi, aivan kuin se olisi
+hänelle itselleen tapahtunut, miten kauheata se oli ollut. -- "Mutta
+minä luulen, että se oli Gunhildin oman mielen mukaista, kun juuri sinä
+hänet löysit", hän sanoi.
+
+Gabriel säpsähti ja katsoi suurin silmin Gertrudiin. -- "Luuletko, että
+se oli hänen mieleistään?" -- "Oli kyllä", Gertrud sanoi, "minä
+ymmärrän, että se oli sinusta vaikeata, mutta luulen, että hän olisi
+tahtonut juuri sinut löytäjäkseen." -- "En lähtenyt hetkeksikään hänen
+luotaan", sanoi Gabriel hiljaisesti, "ennen kuin sain muita ihmisiä
+avukseni, ja minä kannoin häntä niin kauniisti kuin suinkin voin." --
+"Niin, sen sinä kyllä teit", Gertrud sanoi.
+
+Gabrielin huulet alkoivat värähdellä, ja yht'äkkiä kyynelet alkoivat
+virtana valua hänen silmistään. Boo ja Gertrud seisoivat äänettöminä
+hänen vieressään ja antoivat hänen itkeä. Gabriel painoi kasvojaan
+ovenpieleen ja itkeä nyyhkytti aivan valtoimena.
+
+Hetkisen päästä hän alkoi tyyntyä. Hän tuli Gertrudin luokse ja tarttui
+tämän käteen. "Kiitos sinulle siitä, että sait minut itkemään", hän
+sanoi. Hänen äänensä oli nyt lauhkea ja nöyrä; melkeinpä olisi luullut
+hänen isänsä, vanhan Höökin Matin puhuvan. "Nyt minä näytän sinulle
+sellaista, jota en aikonut antaa kenenkään muun ihmisen nähtäväksi",
+hän jatkoi. "Kun löysin Gunhildin, oli hänellä kädessään tämä isältään
+saamansa kirje, ja minä otin sen, kun pidin itseäni läheisimpänä sitä
+lukemaan. Mutta nyt ajattelen, että onhan sinullakin iäkkäät vanhemmat
+kotonasi, ja saat nyt nähdä tämän, koska kerran sait minut itkemään."
+
+Gertrud otti hänen kädestään kirjeen ja luki sen. Sitten hän katsahti
+Gabrieliin. -- "Vai tämän vuoksi hän siis kuoli", hän sanoi. Gabriel
+nyökkäsi päätään. -- "Niin minäkin luulen", hän sanoi. Gertrud huudahti
+melkein parkaisemalla: -- "Voi Jerusalem, Jerusalem, sinä surmaat
+meidät kaikki! Aivanhan Jumala on meidät hylännyt!"
+
+Mrs Gordon tuli samassa portista sisään. Hän lähetti heti Gabrielin ja
+Boon hautausmaalle, Gertrud meni pieneen huoneeseensa, jossa hän oli
+asunut yhdessä Gunhildin kanssa. Siellä hän pysyi koko illan.
+
+Siellä istuessa hänet valtasi kauhu, yhtä voimakas ja hillitsemätön
+kuin aaveenpelko. Hän uskoi vielä samana päivänä tapahtuvan jotakin
+pahaa, ikään kuin olisi pelännyt sen jossakin nurkassa väijyvän.
+Samalla aikaa epäilyskin häntä ahdisti. En ymmärrä, minkä vuoksi
+Kristus meidät tänne lähetti, hän ajatteli. Täällähän me itse joudumme
+turmioon ja saatamme siihen muutkin.
+
+Vähäksi aikaa hän sai epäilyksensä haihtumaan, mutta heti sen jälkeen
+hän hämmästyksekseen huomasi ajattelevansa, ketkä kaikki olivat
+Jerusalemiin lähdön johdosta joutuneet onnettomuuteen. Ei mikään heistä
+ollut sen varmempaa kuin että Jumala itse tahtoi tätä heidän lähtöänsä;
+kuinka sitten saattoi olla mahdollista, että se ei tuottanut muuta kuin
+kurjuutta?
+
+Hän oli ottanut esille kynän ja paperia kirjoittaakseen vanhemmillensa,
+mutta ei siihen kyennytkään. "Mitä minä kirjoittaisin, jotta he minua
+uskoisivat?" pääsi häneltä toivoton huokaus. "Jos minä jättäytyisin
+kuolemaan niinkuin Gunhild, silloin he kenties uskoisivat meidän
+syyttömyyteemme."
+
+Päivä kului, vaikka hitaastikin, ja yö tuli. Gertrud oli niin onneton,
+ettei hän voinut saada unta. Gunhildin kasvot väikkyivät hänen
+silmissään, ja lakkaamatta hän kyseli itseltään, mitä vainaja oikein
+mietiskeli. Lopulta hän oli siitä aivan varma, että Gunhildin viimeinen
+ajatus hänen kuollessaan oli ollut sama, josta hän itse koetti päästä
+selville.
+
+Jo ennen päivänkoittoa Gertrud nousi ja pukeutui lähteäkseen ulos.
+
+Tänä viime päivänä ja yönä hän oli vieraantunut niin kauas
+Kristuksesta, että tuskin enää uskoi löytävänsä tietä takaisin hänen
+luokseen. Nyt aamulla hän yht'äkkiä alkoi ikävöidä yhteen paikkaan,
+jossa hän aivan varmasti tiesi Jeesuksen käyneen. Ja tämä paikka, ainoa
+jonka asemasta kaikki ovat olleet yksimielisiä, oli Öljymäki. Hän
+ajatteli, että sille noustessaan hän uudelleen pääsisi hänen
+läheisyyteensä, tuntisi olevansa hänen rakkautensa suojassa ja
+ymmärtäisi hänen aikomuksensa.
+
+Ensi alussa yön pimeyteen tultuaan hän tunsi kaksinkertaista tuskaa.
+Hän ajatteli yhä uudelleen kaikkea sitä ansaitsematonta onnettomuutta,
+jota hän tänä ainoana päivänä oli kokenut.
+
+Mutta kuta korkeammalle hän kohosi vuoren rinnettä, sitä valoisammalta
+hänen mielessään tuntui. Oli kuin olisi raskas taakka nostettu hänen
+hartioiltaan. Selvyys alkoi jo hänelle häämöttää.
+
+Niin niin, juuri sillä tavalla se on selitettävä, hän ajatteli. Kun
+sellaisia vääryyksiä estämättä tapahtuu, silloinhan maailman täytyy
+olla viimeisillään. Mitenkään muuten hän ei saattanut käsittää sitä,
+että oikea tuli vääräksi, ettei Jumala kyennyt pahaa estämään, että
+pyhät kärsivät vainoa, että valhe sai kieltämättä vallita.
+
+Hän pysähtyi mietiskelemään. Niin, aivan varmaan Herran tulemisen aika
+oli lähellä, eikä enää kauan tarvinnut odottaa hänen laskeutumistaan
+taivaan pilvistä.
+
+Jos niin oli, silloin hän kyllä ymmärsi, minkä vuoksi heidät kaikki oli
+kutsuttu Jerusalemiin. Jumala oli suuressa armossaan lähettänyt hänet
+ja hänen ystävänsä sinne tapaamaan Jeesusta. Hän löi ihmettelystä ja
+ilosta käsiänsä yhteen ajatellessaan tämän armon äärettömyyttä.
+
+Hän riensi nopein askelin mäen rinnettä ylöspäin, kunnes saapui sen
+huipulle, josta Jeesus kohosi taivaaseen.
+
+Itse se paikka oli aitauksen sisässä, niin että sinne hän ei päässyt,
+mutta hän seisoi ulkopuolella ja katseli pilviä, jotka nyt
+aamunkoitossa nopeasti kirkastuivat.
+
+Mitähän, jos hän saapuukin jo tänään, hän ajatteli. Hän pani kätensä
+ristiin ja katseli aamutaivasta, jota keveät utupilvet peittivät.
+
+Samassa se muuttui heleän punertavaksi ja sen kajastus näytti kuultavan
+hänen kasvoissaan. "Hän tulee", Gertrud sanoi, "ihan varmaan hän jo
+tulee."
+
+Hän tuijotti aamuruskoon, ikään kuin olisi nähnyt sen ensi kerran. Hän
+luuli näkevänsä kauas taivaan sisälle. Idänpuolella näkyi syvän
+holvikaaren alla korkea, leveä portti, ja hän odotti vain sen
+aukenemista, jotta Kristus kaikkine enkeleineen astuisi siitä ulos.
+
+Hetkisen päästä tosiaankin idän portti aukeni ja aurinko ilmaantui
+taivaalle. Gertrud odotti paikaltaan liikahtamatta koko ajan, kun sen
+rusko valaisi Jerusalemin lännenpuoleista vuoristoa, jossa kukkuloita
+nousi ja laski meren laineiden tapaisina. Hän odotti yhä samassa
+asennossa, kunnes aurinko oli noussut niin korkealle, että sen säteet
+jo kimmelsivät hautakirkon kupukatolta kohoavasta rististä.
+
+Gertrud muisteli kuulleensa, että Kristus oli tuleva päivänkoitteessa
+aamuruskon siivillä. Hän tiesi nyt, ettei se enää tänään voinut
+tapahtua. Mutta hänen mielensä ei sentään siitä masentunut. "Hän tulee
+kyllä sen sijaan huomenna", hän sanoi täydellisen luottavasti.
+
+Hän laskeutui alas vuorelta ja palasi siirtokunnan taloon kasvot
+onnesta loistavina. Mutta hän ei kenellekään ilmaissut tuota iloista
+varmuuttansa. Hän istui, kuten tavallisesti, koko päivän työssään ja
+puhui arkiasioista.
+
+Seuraavana aamuna hän seisoi uudelleen öljymäellä odottamassa
+päivänkoittoa.
+
+Ja jok'ainoa aamu hän sitten palasi sinne, sillä hän tahtoi olla
+ensimmäisenä ihmisistä näkemässä Kristuksen tuloa ihanassa huomenen
+koitteessa.
+
+Hänen käyntinsä herättivät piankin muiden siirtokuntalaisten huomiota,
+ja he pyysivät Gertrudia pysymään kotona. Siirtokuntalaiset vakuuttivat
+hänelle, että se vahingoittaisi heidän tilaansa, jos ihmiset näkisivät
+hänen joka aamu olevan polvillaan Öljymäellä odottamassa Kristuksen
+tulemista. Jos hän tällä tavalla jatkaa, ruvetaan heitä sanomaan
+vähämielisiksi.
+
+Gertrud koetti totella ja pysyä kotona. Mutta kun hän taas aamuyöstä
+heräsi, silloin hänestä yht'äkkiä tuntui ihan selvältä, että juuri
+tänään Jeesus tuleekin. Ja silloin ei mikään voinut häntä pidättää
+nousemasta ylös ja rientämästä vastaanottamaan kuningas-vapahtajaansa.
+
+Tämä odotus oli tullut hänen toiseksi luonnokseen. Hän ei voinut
+vastustaa sitä eikä vapautua siitä. Kaikessa muussa hän pysyi aivan
+entisellään. Hänen aivonsa eivät olleet mitenkään hämmennyksissä, eikä
+hänessä voinut huomata muuta muutosta kun sen, että hän oli entistä
+iloisempi ja miellyttävämpi.
+
+Jonkin ajan perästä totuttiin hänen aamuvaelluksiinsa eikä kukaan enää
+erityisesti pitänyt niitä silmällä. Mutta aamulla uloslähtiessään hän
+näki tumman varjon odottavan häntä portilla. Ja rientäessään
+vuorenrinnettä ylöspäin hän kuuli jäljessään raudoitettujen
+kengänkorkojen kopinaa. Hän ei koskaan puhunut tälle varjolle, mutta
+tunsi kuitenkin olevansa turvattuna, kun tuo askelten kopse häntä
+seurasi.
+
+Joskus mäeltä alas tullessaan hän tapasi tienvieressä Boon, joka odotti
+häntä jotakin aitaa vasten nojallaan ja katsoen häneen uskollisin
+silmin. Boo punastui ja kääntyi katsomaan muuanne, ja Gertrud kulki
+edelleen, ikään kuin ei olisi häntä huomannut.
+
+
+
+
+BARAM PASHA
+
+
+Siirtokuntalaiset olivat hyvin mielissään siitä, että olivat saaneet
+vuokrata tuon uuden, komean talon Damaskoksen portin ulkopuolelta. Se
+oli niin iso, että he mahtuivat siihen melkein kaikki, ja ainoastaan
+pari perhekuntaa oli sijoitettava muualle. Siinä oli vielä sellaisia
+mukavuuksia kuin kattopengermät ja avonaiset pylväskäytävät, joissa
+kesäkuumalla oli ihana oleksia. He pitivät sitä tietenkin erityisenä
+Jumalan armona, että sellainen talo oli sattunut olemaan vuokrattavana.
+
+He sanoivat usein, että tuskin he mitenkään olisivat saaneet
+siirtokunnassa aikaan miellyttävää yhteiselämää, jolleivät olisi
+saaneet tällaista erityistä taloa, vaan heidän olisi täytynyt asua eri
+paikoissa kaupungilla.
+
+Talo oli Baram pashan, Jerusalemin silloisen kuvernöörin oma. Hän oli
+noin kolme vuotta sitten rakennuttanut tämän talon vaimolleen, jota hän
+rakasti enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Hän tiesi, ettei hän
+voinut ilahduttaa sen paremmin häntä kuin rakennuttamalla talon, johon
+mahtuisi koko hänen suuri taloutensa, hänen poikansa ja miniänsä,
+tyttärensä ja vävynsä, kaikki lapsineen ja palvelijoineen.
+
+Mutta kun talo oli valmistunut ja Baram pasha muuttanut siihen, oli
+hirveä onnettomuus kohdannut häntä. Ensi viikolla hänen asuessaan siinä
+kuoli yksi hänen tyttäristään, seuraavana vielä toinen ja kolmantena
+hänen rakas vaimonsa. Silloin Baram pasha synkistyi surusta, muutti
+heti uudesta palatsistaan, sulki sen ovet ja vannoi, ettei hän koskaan
+siihen jalkaansa astu.
+
+Siitä asti oli hänen palatsinsa ollut autiona, kunnes gordonilaiset
+viime keväänä olivat tulleet Baram pashan luo pyytämään sitä
+vuokratakseen. Kaikista oli ollut hyvin ihmeellistä, kun hän siihen
+suostui, sillä aivan varmasti oli odotettu, ettei Baram pasha ikänään
+laskisi ketään ihmistä sen kynnysten yli.
+
+Mutta kun sitten syksymmällä tuo ilkeä juorupuhe gordonilaisista oli
+syntynyt, rupesivat amerikkalaiset lähetyssaarnaajat neuvottelemaan,
+millä tavoin voisivat pakottaa nuo maanmiehensä poistumaan
+Jerusalemista. Ja he päättivät käydä Baram pashalle puhumassa hänen
+vuokralaisistaan. He kertoivat hänelle niin paljon pahaa kuin heistä
+tiesivät ja kysyivät häneltä, kuinka hän saattoi suvaita sellaisia
+ihmisheittiöitä siinä talossa, jonka hän oli vaimonsa mieliksi
+rakennuttanut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Nyt oli kaunis marraskuun aamu kello kahdeksan tienoilla.
+
+Palestiinan synkeän pimeä yö oli jo alkanut haihtua, ja Jerusalem oli
+paraikaa muuttumaisillaan jokapäiväiseen asuunsa. Damaskoksen portin
+edustalle olivat kerjäläiset asettuneet kukin nimikkopaikalleen, ja
+katukoirat palasivat öisiltä retkeilyiltään asettuen päivälevolleen
+maakuoppiin ja roskaläjille. Edellisenä iltana oli pieni karavaani
+asettunut leiriin portin sisäpuolelle. Se laittautui nyt lähtökuntoon,
+ohjaajat köyttivät tavarakääröjä makaavien kameelien selkään, ja elukat
+mylvivät tuntiessaan raskaan kuorman selkäänsä painavan. Maalaisia
+riensi tietä pitkin kaupunkiin, kullakin taakkanaan suuret korilliset
+vihanneksia. Juhlallisesti astuvia paimenia tuli vuoristoista päin,
+ohjaten porttiholvin kautta suuria, teurastettavaksi vietäviä
+lammaslaumoja tai vuohikarjoja, joita tuotiin lypsylle.
+
+Juuri pahimman aamutungoksen aikana saapui sinne vanha mies ratsastaen
+kauniilla, valkoisella aasilla. Hän oli loistavassa puvussa: alla
+pehmeästä, juovikkaasta silkistä tehty pitopuku ja sen yllä pitkä,
+turkispäärmeinen, valkosinisellä kirjailtu levätti. Hänen turbaanissaan
+ja vyössään oli yltäkyllin kalliita koruompeleita kullanvärisestä
+silkistä. Hänen kasvonsa olivat varmaan kerran olleet kauniit ja
+arvokkaan näköiset. Nyt ne olivat vanhuuden riuduttamat, silmät
+vuotivat vettä, suu oli kuopalla, valkoinen parta vanukkeissa ja päästä
+kellastunut.
+
+Portilla tunkeilevassa ihmisjoukossa kummastuttiin ja udeltiin:
+"Mitähän varten Baram pasha nyt ratsastaa Damaskoksen portista tätä
+tietä, jota hän ei kolmeen vuoteen ole tahtonut nähdä?"
+
+Toiset kyselivät: "Ratsastaakohan Baram pasha nyt katsomaan taloansa,
+jossa hän valan vannoen uhkasi olla ikipäivänään käymättä?"
+
+Ratsastaessaan portista väentungoksen läpi Baram pasha sanoi
+palvelijalleen Mahmudille, joka ratsasti hänen jäljessään:
+
+"Kuuletko, Mahmud, kuinka kaikki vastaantulijamme ihmettelevät ja
+utelevat toisiltaan: 'Mikä nyt on, kun Baram pasha ratsastaa talolleen,
+jota hän ei kolmeen vuoteen ole käynyt katsomassa?'"
+
+Ja palvelija vastasi kuulevansa ihmisten kummastelun.
+
+Silloin Baram pashan kiihkeä närkästys puhkesi sanoiksi: "Pitävätkö he
+siis minua niin vanhana, että minulle kuka tahansa saattaa tehdä mitä
+ilkeää? Luulevatko he, että minä sallin riettaiden muukalaisten
+häväistä sitä taloa, jonka minä rakensin hyvälle ja siveälle
+vaimolleni?"
+
+Baram pashan palvelija koetti hillitä hänen vihaansa ja sanoi hänelle:
+"Sinä unohdat, herra, kuinka monet monituiset kerrat me ennenkin olemme
+kuulleet kristittyjen solvaavan toisiaan."
+
+Baram pasha nosti suutuksissaan käsivartensa ilmaan ja huudahti:
+"Huilunpuhaltajia ja ilotyttöjä nyt oleksii niissä huoneissa, joissa
+minun rakkaani kuolivat. Ennen kuin tämä päivä on lopussa, minä ajatan
+nuo heittiöt ulos talostani."
+
+Samalla kuin pasha tätä puhui, hän kohtasi pienen joukon koululapsia,
+jotka reippaasti astuivat tietä pitkin, kaksi aina rinnan. Ja
+katsellessaan näitä lapsia hän huomasi ne aivan toisennäköisiksi kuin
+ne, joita Jerusalemin kaduilla tepasteli, sillä nämä olivat puhtaiksi
+pestyt, niillä oli ehyet vaatteet ja lujat kengät ja vaalea, sileäksi
+kammattu tukka.
+
+Baram pasha seisautti aasinsa ja sanoi palvelijoilleen: "Mene kysymään
+heiltä, keitä he ovat!"
+
+"Kyllä tiedän kysymättäkin, keitä he ovat", palvelija vastasi, "olen
+nähnyt heitä täällä joka päivä. Ne ovat gordonilaisten lapsia ja
+menossa kouluun, jonka nämä muukalaiset ovat laittaneet entiseen
+taloonsa keskikaupungille, sitten kun he itse muuttivat sinun suureen
+taloosi."
+
+Kun pasha vielä istui hiljaa katsellen lapsia, kulki hänen ohitsensa
+kaksi siirtokuntaan kuuluvaa miestä vetäen rattailla pienempiä
+koululapsia, jotka eivät vielä jaksaneet omin voimin kävellä
+kaupunkiin. Ja pasha näki, että pienokaiset taputtelivat ilosta käsiään
+saadessaan ajaa ja vetäjät naurahtelivat heille ja juoksivat vielä
+nopeammin ollakseen heille mieliksi.
+
+Silloin hänen palvelijansa rohkaisihe ja kysyi häneltä: "Eikö
+sinustakin, herra, näytä siltä, että näillä lapsilla on hyvät
+vanhemmat?"
+
+Mutta Baram pasha oli vanha mies ja hänen vihansa taipumaton, niinkuin
+vanhusten usein on. "Minä olen kuullut heidän omien maanmiestensä
+heistä puhuvan", hän vastasi, "ja sen sinulle sanon, että ennen iltaa
+he kaikkoavat minun talostani."
+
+Ratsastettuaan vielä jonkin matkaa Baram pasha kohtasi joukon
+eurooppalaiseen tapaan pukeutuneita naisia matkalla kaupunkiin. He
+kulkivat hyvin siivosti ja hiljaisesti, heidän vaatteensa olivat aivan
+koruttomat, ja käsissään he kantoivat raskaita, kukkurapäitä vasuja.
+
+Pasha kääntyi palvelijaansa päin ja sanoi tälle: "Käypä kysymässä,
+keitä nuo ovat."
+
+Ja palvelija vastasi: "Tiedän sen kysymättäkin, herra, olen tavannut
+heitä joka päivä. He ovat Gordonin seurueen naisia ja ovat menossa
+Jerusalemiin, mukanaan ruokatavaroita ja lääkkeitä niille sairaille,
+jotka eivät omin voimin jaksa mennä noutamaan apua."
+
+Baram pasha vastasi: "Vaikka he peittäisivät herjuutensa
+enkelinsiivillä, niin minä kuitenkin karkotan heidät talostani."
+
+Hän ratsasti edelleen suurta taloa kohti. Jo hänen lähestyessään kuului
+sieltä monien äänten sorinaa ja välistä kirkaisuja.
+
+Hän kääntyi palvelijaansa päin ja sanoi: "Kuulehan, kuinka
+huilunpuhaltajat ja tanssitytöt hälisevät minun talossani."
+
+Mutta nurkasta käännyttyään hän näki kaikenlaisia sairaita ja
+haavoittuneita istua kyyköttävän talon ulko-oven edessä. He puhelivat
+keskenään kärsimyksistään, ja pari heistä parahteli tuskissaan.
+
+Ja Mahmud, hänen palvelijansa, rohkaisihe sanomaan: "Tässä ne nyt ovat
+ne huilunpuhaltajat ja tanssitytöt, joiden hälinää kuulit talostasi.
+Nämä käyvät täällä joka aamu gordonilaisten lääkärin tutkittavana ja
+heidän hoitajattariensa sidottavana."
+
+Baram pasha vastasi: "Näen, että nuo gordonilaiset ovat sinut
+lumonneet, mutta minä olen liian vanha heidän valheittensa
+petettäväksi. Sen sinulle sanon, että olisipa minulla valta, niin
+hirtättäisin heidät kaikki taloni räystäspuuhun."
+
+Ja Baram pasha oli yhä vielä vihan vimmoissaan, kun hän astui alas
+aasinsa selästä ja nousi talon portaita ylös.
+
+Kun vanhus saapui pihamaalle, tuli pitkä, uljasryhtinen nainen häntä
+vastaanottamaan. Hän oli valkohiuksinen, vaikk'ei vielä näyttänyt
+olevan yli neljänkymmenen vuotias. Hänen kasvonsa olivat pontevat ja
+älykkäät, ja vaikka hän oli vain yksinkertaisessa mustassa puvussa,
+näkyi kyllä, että hän oli tottunut olemaan monen ihmisen käskijänä.
+
+Baram pasha kääntyi Mahmudiin päin ja kysyi:
+
+"Tämä nainen on yhtä hyvän ja viisaan näköinen kuin profeetan vaimo
+Kalitsh. Mitä hänellä on tekemistä tässä talossa?"
+
+Ja Mahmud, hänen palvelijansa, vastasi hänelle: "Tämä on mrs Gordon,
+joka nyt johtaa siirtokuntaa, kun hänen miehensä viime keväänä kuoli."
+
+Silloin vanha mies uudestaan vihastui ja sanoi Mahmudille äreästi:
+"Sano hänelle, että minä olen tullut karkottamaan hänet ja hänen
+väkensä pois talostani."
+
+Ja hänen palvelijansa sanoi hänelle: "Kuinka hurskas Baram pasha voi
+karkottaa pois nämä kristityt, ennen kuin on itse nähnyt heidän
+rikoksensa? Eikö olisi parempi, herra, sinun sanoa tälle naiselle: Olen
+tullut tänne katsomaan taloani. Ja jos huomaat heidän eläneen niinkuin
+lähetyssaarnaajat ovat sinulle sanoneet, sano silloin hänelle: Lähde
+pois tästä paikasta, sillä ei mitään ilkitöitä saa harjoittaa siellä,
+missä minun rakkaimpani kuolivat."
+
+Silloin Baram pasha vastasi: "Sano sitten hänelle, että minä tahdon
+nähdä taloni!"
+
+Mahmud sanoi sen mrs Gordonille, ja tämä vastasi: "Mielihyvin me
+näytämme Baram pashalle, miten olemme järjestäneet asuntomme hänen
+palatsissaan."
+
+Sitten mrs Gordon lähetti hakemaan miss Youngia, joka oli asunut
+Jerusalemissa lapsuudestaan saakka ja puhui arabiaa niinkuin
+synnynnäinen, ja pyysi häntä saattelemaan Baram pashaa.
+
+Baram pasha lähti kulkemaan nojaten palvelijansa Mahmudin käsivarteen.
+Ja koska hän tahtoi katsoa koko talon, vei miss Young hänet ensin
+maakerrokseen, joka oli laitettu pesutuvaksi. Ja hyvin ylpeänä hän
+näytti Baram pashalle vasta pestyjä suuria vaatekasoja, erinomaisia
+pesuammeita ja kattiloita sekä ahkeria, tyynen näköisiä pesijättäriä,
+jotka puuhasivat pesusoikkojen ja silityslautojen ääressä.
+
+Viereisessä huoneessa oli leivintupa. Ja miss Young sanoi Baram
+pashalle: "Katsohan, kuinka erinomaisen uunin veljet ovat muuranneet!
+Ja katsohan, miten kaunista leipää me itse olemme valmistaneet!"
+
+Leipomosta hän vei hänet puusepän työpajaan, jossa pari miestä
+työskenteli. Ja miss Young näytti Baram pashalle yksinkertaisia
+istuimia ja pöytiä, joita oli siirtokunnassa valmistettu.
+
+"Kas vain, Mahmud, kuinka taitavasti nämä ihmiset meitä pettävät",
+sanoi vanha pasha turkinkielellä, jota hän ei otaksunut miss Youngin
+ymmärtävän. "He ovat aavistaneet vaaraa, he ovat jostakin kuulleet,
+että minä olen tulossa. Minä luulin tapaavani heidät viiniä juomassa
+tahi noppaa pelaamassa. Ja minä tapaankin heidät kaikki työssä."
+
+Baram pasha saatettiin keittiön ja leipomon kautta huoneeseen, jonka
+ovi hänelle avattiin hiukan tavallista juhlallisemmin. Se oli kankurien
+huone, jossa kangaspuut helskyivät, rukit hyrräsivät ja raasimet
+sukkelasti liikkuivat.
+
+Silloin Baram pashan palvelija rohkaisihe pyytämään herraansa
+katsomaan, kuinka kovaa ja kestävää kangasta täällä kudottiin. "Herra",
+hän sanoi, "eivät nämä ole tanssityttöjen eivätkä irstasten naisten
+keposia pukuja."
+
+Mutta Baram pasha oli vaiti ja kulki edemmäs.
+
+Kaikkialla, minne hän tuli, hän näki rehellisiä, viisaskasvoisia
+ihmisiä.
+
+Kaikki istuivat ääneti ja vakavina työssään, mutta hänen sisään
+tullessaan he kääntyivät katsomaan ystävällisesti hymyillen.
+
+"Minä kerroin heille", miss Young sanoi Baram pashalle, "että te olette
+se hyvä maaherra, joka on vuokrannut meille tämän muhkean talon, ja he
+pyytävät minua kiittämään teitä hyvyydestänne meitä kohtaan."
+
+Mutta Baram pashan kasvot pysyivät yhä tuimina ja ankarina, eikä hän
+vastannut miss Youngille sanaakaan. Ja miss Youngia alkoi pelottaa, ja
+hän ajatteli itsekseen: "Miksei hän tahdo puhua minulle? Onkohan
+hänellä pahaa mielessä meitä kohtaan?"
+
+Hän vei pashan pitkiin kapeihin ruokahuoneisiin, joissa juuri
+pöytäliinoja korjattiin pois ja lautasia pestiin aamiaisen jälkeen.
+Täälläkään Baram pasha ei nähnyt muuta kuin tarkkaa järjestystä ja
+aivan yksinkertaisia laitoksia.
+
+Mutta hänen palvelijansa Mahmud rohkaisihe vielä kerran sanomaan
+hänelle: "Herra, kuinka voi olla mahdollista, että nämä ihmiset, jotka
+itse leipovat leipänsä ja ompelevat vaatteensa, öisin voisivat muuttua
+huilunpuhaltajiksi ja tanssitytöiksi?"
+
+Baram pasha ei kyennyt hänelle vastaamaan.
+
+Ja Baram pasha kulki hellittämättä talonsa kaikkien huoneitten läpi.
+Hän tuli naimattomien miesten suureen makuuhuoneeseen, jossa oli
+yksinkertaiset, koholleen korjatut vuoteet. Hän kävi eri perheiden
+huoneissa, joissa vanhemmat asuivat lapsineen. Näissä huoneissa hän
+näki kaikkialla puhtaaksi pestyt lattiat, valkoiset vuodeverhot,
+siistit valkoisiksi kiilloitetut huonekalut, kotikutoiset lattiamatot
+ja ruudukkaat puuvillapäälliset.
+
+Silloin Baram pasha tuntui yhä enemmän vihastuvan ja sanoi Mahmudille:
+"Kylläpä nämä kristityt ovat viekkaita. Kylläpä he osaavat peitellä
+syntistä elämäänsä. Minä olin odottanut näkeväni lattiat täynnä
+hedelmänkuoria ja sikarintuhkaa. Minä luulin tapaavani naiset istumassa
+ja loruilemassa poltellen vesipiippua tahi maalaillen kynsiään."
+
+Viimeksi hän nousi hohtavan valkoisia portaita suureen kokoussaliin.
+Tämä huone, joka oli ollut pashan suurena vastaanottosalina, oli nyt
+järjestetty amerikkalaiseen tapaan, siinä oli mukavia tuoleja ryhmissä
+pöytien ympärillä, joilla oli kirjoja ja aikakauslehtiä, nurkassa oli
+piano ja urut ja vaaleaksi maalatuilla seinillä joitakuita valokuvia.
+
+Täällä oli mrs Gordon taas heitä vastaanottamassa, ja Baram pasha sanoi
+palvelijalleen: "Sano hänelle, että hänen ja hänen väkensä ennen iltaa
+täytyy lähteä tästä talosta."
+
+Mutta Mahmud, Baram pashan palvelija, sanoi hänelle: "Herra, toinen
+näistä naisista osaa sinun kieltäsi. Ilmoita sinä hänelle tahtosi
+omalla suullasi."
+
+Silloin Baram pasha nosti silmänsä ja katsoi miss Youngiin, joka hänen
+silmäyksensä kohdatessaan vienosti hymyili. Ja Baram pasha kääntyi
+hänestä poispäin ja sanoi palvelijalleen: "En ole koskaan nähnyt
+kasvoja, joihin Kaikkivaltias olisi antanut enemmän kauneutta ja
+puhtautta. En minä rohkene sanoa hänelle, että olen kuullut hänen
+toveriensa langenneen syntiin ja irstauteen."
+
+Ja Baram pasha vaipui istumaan tuolille ja peitti kasvonsa käsillään
+koettaessaan päästä selville, kumpi oli totta, sekö mitä hän oli
+kuullut, vai sekö mitä hän näki.
+
+Silloin ovi aivan hiljaa aukeni, ja vanha köyhä matkamies astui
+huoneeseen. Hänellä oli pukunaan kulunut, harmaa vaippa ja jalassa
+ryysyistä kiedotut kääreet. Päässä hänellä oli likainen turbaani, jonka
+vihreästä väristä hänet tunsi Muhammedin jälkeläiseksi.
+
+Pashan sielläolosta huolimatta mies tuli huoneeseen ja istahti tuolille
+hiukan syrjään muista. Hänen annettiin jäädä paikalleen kysymättä hänen
+asiaansa.
+
+"Kuka tuo mies on, ja mitä hän haluaa?" kysyi Baram pasha kääntyen miss
+Youngiin päin.
+
+"Emme tunne häntä", miss Young vastasi, "hän ei ole koskaan ennen
+käynyt täällä. Ei teidän pidä pahastua siitä, että hän tänne tuli.
+Meidän talossamme otetaan mielellään vastaan kaikki, jotka täältä
+suojaa hakevat."
+
+"Mahmud", sanoi pasha palvelijalleen, "käy kysymässä tuolta
+vaeltajalta, joka on profeetan jälkeläinen, mitä asiaa hänellä on
+näille kristityille."
+
+Mahmud toimitti tehtävänsä ja palasi jälleen pashan luokse.
+
+"Hän vastaa minulle, ettei hänellä ole tänne mitään asiaa, mutta hän ei
+tahtonut mennä ohi poikkeamatta sisään, sillä kirjoitettu on: 'Älä anna
+jalkaisi tehdä sitä syntiä, että kuljet vanhurskaan asunnon ohi'."
+
+Baram pasha istui ääneti pitkän aikaa.
+
+"Olet varmaankin kuullut väärin", hän sanoi kääntyen Mahmudiin päin.
+"Kysy häneltä vielä kerran, mitä asiaa hänellä on tähän taloon!"
+
+Mahmud kävi kysymässä ja palasi takaisin. Hän toisti sanasta sanaan
+äskeisen vastauksen.
+
+"Kiittäkäämme sitten Jumalaa, Mahmud ystäväni", sanoi Baram pasha
+yksinkertaisesti. "Hän on tämän miehen lähettänyt meille tahtonsa
+ilmoittamaan. Hän on antanut tämän miehen poiketa tänne, jotta minun
+silmäni aukenisivat näkemään totuuden. Nyt me ratsastamme kotiin,
+Mahmud ystäväni, enkä minä karkota kristittyjä heidän asunnostaan."
+
+Baram pasha ratsasti kohta sen jälkeen pois siirtokunnan talosta, mutta
+tunnin päästä Mahmud tuli sinne uudelleen, taluttaen pashan kaunista
+valkoista aasia. Hän jätti sen siirtokuntalaisille kertoen heille Baram
+pashan terveiset ja hänen toivomuksensa, että se tulisi vetämään
+pikkulapsia aamuisin kouluun.
+
+
+
+
+PALESTIINAN KUKKIA
+
+
+Helmikuu on loppumaisillaan, talvisateet ovat kostuttaneet maan ja
+kevät on tullut. Se ei kuitenkaan ole vielä pitkälle edistynyt.
+Viikunapuiden silmukat eivät ole alkaneet pullistua, köynnöksiä ja
+lehtiä ei vielä ole alkanut työntyä mustanruskeiden viinipuiden
+kannoista, ja appelsiinipuun suuret kukkatertut ovat vielä aukeamatta.
+
+Mutta maan pienet uskalikot kukkaset ne jo ovat näkyvissä tänä
+varhaisena vuodenaikana.
+
+Kukkia kasvaa kaikkialla, minne vain katsoo. Suuret, hohtavan punaiset
+vuokot peittävät kaikkia kivikkorinteitä, ja kaikilla kalliopenkereillä
+kukkii sinipunerva alppiorvokki, kaikilla kentillä kasvaa
+niittyneilikoita ja kaunokkeja, jok'ainoa kostea pensaikko on täynnä
+sahrameja ja mäkikäekköjä.
+
+Ja samoin kuin muissa maissa kootaan marjoja, mennään Palestiinassa
+kukkia poimimaan. Kaikki luostarit, kaikki armeliaisuuslaitokset
+toimeenpanevat kukankeruuretkiä. Köyhiä seurakunta-juutalaisia,
+ulkomaisia matkailijoita ja syyrialaista työväkeä tapaa silloin
+autioissa vuorennotkoissa kukkakorit käsissään. Ja iltaisin koko tämä
+korjuuväki palaa kaupunkiin kantaen korintäydet vuokkoja ja
+helmihyasintteja, orvokkeja ja tulppaaneja, narsisseja ja kämmekkäitä.
+
+Pyhän kaupungin monen monien luostarien ja majatalojen pihoilla on
+suunnattomia kivivateja, joihin kevätkukat pannaan veteen, ja
+kammioissa ja huoneissa levitellään uutterasti kukkia suurille
+paperiarkeille ja puristetaan niitä.
+
+Mutta sitten kun pikkuiset niittyneilikat ja hyasintit on paperien
+välissä likistetty kuiviksi, sommitellaan niistä pieniä ja suuria
+kukkakimppuja, rumia ja kauniita laitteita, ja ne liimataan kortille
+tahi pieniin lehtiöihin, joiden öljypuuliuskoista tehtyihin kansiin on
+piirretty: Palestiinan kukkia.
+
+Ja sitten piankin kaikki nämä Siionin kukat, Hebronin, Öljymäen,
+Jerikon kukat pannaan menemään vieraisiin maihin.
+
+Niitä myydään pikkupuodeissa, niitä lähetellään kirjeissä, niitä
+lahjoitellaan muistoiksi, niitä annetaan kiitokseksi hurskaista
+lahjoista. Kauemmas kuin Intian helmet ja Brussan silkki leviävät nämä
+pikkuiset niittykukat, köyhän pyhän maan ainoa rikkaus.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Eräänä kauniina kevätaamuna oli Gordonin siirtokunnassa kova kiire.
+Kaikki ihmiset varustautuivat lähtemään kukankeruulle. Lapset, jotka
+koko siksi päiväksi saivat koulusta luvan, juoksentelivat ylt'ympäri
+vallattomasti leikkien ja pyytelivät kaikilta lainaksi pikku vasuja
+kukanpoimintaretkelle. Naiset olivat olleet valveilla kello neljästä
+aamulla eväitä valmistamassa, ja vielä nytkin he keittiössä paistelivat
+ohukaisia ja täyttelivät marjahilloastioita. Muutamat miehet panivat
+laukkunsa täyteen voileipiä, maitopulloja, lihaviipaleita ja leipiä.
+Toiset ottivat käteensä vesipulloja tai vasuja, joissa kuljetettiin
+teekeittiöitä ja kuppeja. Vihdoin portti aukeni, lapset ryntäsivät
+ensiksi ulos, heidän jäljessään muut suurissa tai pienissä ryhmissä,
+kuinka itse parhaiten halusivat. Ei ketään jäänyt kotiin. Suuri talo
+oli pian typötyhjänä.
+
+Boo Ingmar Maununpoika oli hyvin onnellinen kaiken päivää. Hän oli
+liittynyt Gertrudin kanssa samaan seurueeseen saadakseen kulkea hänen
+rinnallaan ja auttoi häntä aina ylämäissä kantamalla eväsastioita.
+Gertrud piti huiviansa hyvin silmillä, niin ettei Boo nähnyt muuta kuin
+leuan ja untuvanpehmeän posken. Boo kulki tyytyväisenä ja hymähteli
+välistä itsekseen, kuinka hän saattoi olla niin hyvillä mielin siitä,
+että sai kulkea Gertrudin rinnalla, vaikk'ei hän edes nähnyt hänen
+silmiään eikä rohjennut häntä puhutella. Katri Ingmarintytär käveli
+sisarineen heidän takanaan. He virittivät aamuvirren, jota he olivat
+äitinsä kanssa laulaneet kotona Ingmarilassa, istuessaan aamupuhteella
+rukin ääressä. Boo tunsi tämän vanhan laulun:
+
+    Taas siunattu päivä nyt nouseepi,
+    jo näemme kirkkautensa.
+
+Boon edellä kulki vanha Fält korpraali. Kaikki lapset olivat liittyneet
+hänen seuraansa, niinkuin ne aina tekivät; ne takertuivat kiinni hänen
+helmaansa ja vetivät häntä takinliepeestä. Boo, joka muisti hänet
+niiltä ajoilta, jolloin kaikki lapset kaikkosivat matkojen päähän kun
+vain hänet näkivät, ajatteli itsekseen: Enpä koskaan ole nähnyt häntä
+niin jäykkäniskaisena ja äkeänä kuin nyt. Hän on niin ylpeä lasten
+suosioon pääsemisestään, että viikset törröttävät pystyssä, ja hänen
+nenänsä on varmaan köykistynyt vielä entistä enemmän kyömyyn.
+
+Kulkijain keskellä Boo näki Hellgumin, joka toisella kädellään talutti
+vaimoansa ja toisella pientä kaunista tytärtään. Hellgumin asema on nyt
+omituinen, ajatteli Boo, hän on melkein kokonaan syrjäytynyt sitten kun
+me liityimme amerikkalaisiin, ja luonnollista se onkin, kun nämä ovat
+niin eteviä ihmisiä ja niin lahjakkaita Jumalan sanan selittäjiä.
+Olisipa hauska tietää, mitä hän itse siitä ajattelee, ettei tällaisella
+matkalla ketään keräänny hänen ympärilleen. Mutta ainakin vaimo on
+iloinen siitä, että saa pitää hänet omassa seurassaan. Se näkyy koko
+hänen olennostaan ja käytöksestään. Hän ei koko elämässään ole ollut
+niin ylpeä ja onnellinen.
+
+Ensimmäisenä koko saatossa kulki kaunis miss Young. Hänen rinnallaan
+käveli muuan nuori englantilainen, joka pari vuotta sitten oli
+liittynyt siirtokuntaan. Boo tiesi niinkuin muutkin tästä nuoresta
+miehestä, että hän rakasti miss Youngia ja että hän oli yhtynyt
+seurakuntaan siinä toivossa, että he joskus pääsisivät naimisiin. Nuori
+tyttökin puolestaan piti varmaan hänestä, mutta gordonilaiset eivät
+hänen tähtensä suostuneet hellittämään ankaria sääntöjään, ja niinpä
+nuorten oli täytynyt pari vuotta toivottomasti odottaa. Tänään he
+kulkivat rinnakkain, puhelivat ainoastaan keskenään eivätkä näyttäneet
+huomaavan mitään muuta. Kun he riensivät siinä saaton etunenässä kevein
+ja joustavin askelin, tuntui siltä, kuin he olisivat tahtoneet
+kiirehtää pois, jättää koko joukon taaksensa ja paeta ulos maailmaan,
+kerran päästäkseen elämään omaa elämäänsä.
+
+Mutta saaton viimeisenä Boo näki Gabrielin. Siirtokunnassa oli muuan
+ranskalainen merimies, joka oli kuulunut siihen sen perustamisesta
+alkaen, mutta nyt oli vanhuuttaan raihnas. Gabriel talutti häntä
+käsivarresta ja auttoi häntä nousemaan monia jyrkkiä mäenahteita. Tuota
+tehdessään Gabriel varmaankin muistelee vanhaa isäänsä, Boo ajatteli.
+
+Aluksi kuljettiin suoraan itään päin jylhään ja autioon vuoristoon.
+Siellä ei vielä ollut ensinkään kukkia, multa oli huuhtoutunut pois
+kukkulain jyrkiltä rinteiltä, ja kaikki oli kaljua keltaisenharmaata
+vuorta.
+
+Mutta tämäpä on kummallista, Boo ajatteli. En missään ole nähnyt
+taivasta niin sinisenä kuin näiden keltaisten mäkien päällä. Eivätkä
+nämä vuoret ole rumia, vaikka ovatkin niin paljaita. Kun näen niiden
+kauniit, pyöreät muodot, muistuttavat ne minusta suuria kupukattoja,
+jommoisia tämän maan kirkoissa ja taloissa käytetään.
+
+Noin tunnin verran käveltyään matkamiehet näkivät ensimmäisen
+kalliolaakson, jonka pohja oli aivan punaisenaan vuokkoja. Siitäpä tuli
+kiire ja riemastus, kaikki ehättivät huutaen ja nauraen vuorenrinnettä
+alas ja alkoivat kerätä kukkia. Ja niitä poimittiin suurella innolla,
+kunnes kotvasen päästä löydettiin toinen laakso, joka oli täpötäynnä
+orvokkeja, ja sen jäljestä kolmas, jossa kaikenlaisia kevätkukkia
+kasvoi sikin sokin.
+
+Alussa ruotsalaiset poimivat ihan liian kiihkeästi, haalivat vain mitä
+kukkasia sattui, kunnes amerikkalaiset tulivat näyttämään, miten heidän
+oli meneteltävä. Heidän täytyi huolellisesti valikoida, ottaa vain
+sellaisia kukkia, jotka puristettuina näyttäisivät hyviltä. Se oli
+tarkkaa työtä.
+
+Boo kulki Gertrudin rinnalla poimimassa. Kerran hän nousi pystyyn
+oikaistakseen selkäänsä. Silloin hän näki likellään pari suurtilan
+isäntää, jotka tuskin lienevät vuosikausiin kukkasia katselleet, mutta
+nyt poimivat niitä yhtä innokkaasti kuin kuka muu tahansa. Boota tahtoi
+melkein väkisin naurattaa.
+
+Äkkiä hän kääntyi suoraan Gertrudiin päin ja sanoi tälle: "Minä tässä
+mietiskelen, mitä Kristus tarkoitti sanoillaan: 'Ellette käänny ja tule
+lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan'!"
+
+Gertrud nosti päätänsä ja katsoi häneen. Oli niin outoa, kun Boo
+suoraan puhutteli häntä. "Kyllä se onkin ihmeellinen sana", hän
+vastasi.
+
+"Niin", sanoi Boo hyvin miettivästi ja harvakseen, "olen usein
+havainnut, etteivät lapset koskaan ole niin kilttejä kuin leikkiessään
+aikaihmisten toimia. Ei koskaan niiden suhteen ole niin huolettomana
+kuin niiden kyntäessä keskelle maantietä aidattua peltoaan, maiskuttaen
+ruunaa parempaan vauhtiin, läjäytellen nuorapiiskallaan ja vetäen
+kuusenoksalla vakoja maantien soraan. Niitä on kovin hauska katsella,
+kun ne totisen näköisinä käyvät katsomassa, ehtivätkö he kylvölle ennen
+kuin naapurinsa, ja kun ne valittelevat, että tämäpäs sattui olemaan
+karu kynnettävä."
+
+Gertrud kulki ja poimi pää kumarassa, vastaamatta juuri mitään. Hän ei
+ymmärtänyt, mihin Boo oikeastaan tähtäsi.
+
+"Muistan itsestäni", sanoi Boo yhtä totisesti, "kuinka hauskaa oli
+rakennella puupalikoista navettaa ja panna sinne kuusenkäpyjä lehmiksi.
+Joka ilta ja aamu minä pidin tarkkaa huolta, että lehmät saivat
+vastaniitettyä heinää, ja välistä taas, kun oli olevinaan kevät, ajoin
+lehmäni karjamajalle. Minä toitottelin tuohitorveeni ja huhuilin
+Tähdikkiä ja Mansikkia, niin että piha raikui. Ja minä juttelin äitini
+kanssa, kuinka paljon lehmäni lypsivät ja kuinka paljon meijerissä
+maksettaisiin minun voistani. Siitä minä myös pidin huolta, että
+härällä oli lauta sarvissa, ja kaikille ohi ajaville minä huusin, että
+olkaa varuillanne, tuo härkä on valloillansa ja se on paha puskemaan."
+
+Gertrud ei nyt enää poiminut yhtä uutterasti. Hän kuunteli tarkkaavasti
+Boon juttelua ja alkoi ihmetellä, kuinka heillä kummallakin oli ollut
+samanlaisia ajatuksia ja mielikuvitteluja.
+
+"Mutta kaikkein hauskinta taisi olla, kun me pojat leikimme olevamme
+aikamiehiä ja istuimme pitämässä kunnankokousta", Boo jatkoi. "Muistan,
+kuinka minä veljieni ja parin muun pojan kanssa kiipesin istumaan
+lautapinolle, joka monta vuotta oli siellä kotipihallamme.
+Puheenjohtaja naputti puulusikalla lautaan, ja me istuimme hyvin
+hartaina hänen ympärillään päättämässä, kuka meistä saisi köyhänapua ja
+kuinka paljosta sitä ja sitä verotettaisiin. Istuimme selkä suorana ja
+peukalot liivin kainalossa ja puhuimme paksulla äänellä, ihan kuin
+olisi ollut puuroa suussa, emmekä koskaan sanoneet toisiamme muuksi
+kuin lautamieheksi ja lukkariksi, kirkonisännäksi ja herastuomariksi."
+
+Boo taukosi vähäksi aikaa ja hiveli otsaansa, ikään kuin nyt vihdoinkin
+olisi ollut sanottava se, mikä hänellä oli ollut aikomuksena. Gertrud
+oli kokonaan lakannut poimimasta. Hän istui maahan, työnsi huivinsa
+ylemmä otsalle, ja nyt hän katsoi Boohon avosilmin, odottaen saavansa
+kuulla jotakin uutta ja eriskummallista.
+
+Ja Boo sanoi: "Mutta niinkuin lasten on hyvä leikkiä olevansa
+aikaihmisiä, kenties myöskin aikaihmisten on hyvä joskus muuttua
+lapsiksi. Kun näen noiden aikuisten, jotka ovat tottuneet tähän
+vuodenaikaan raatamaan suurilla saloilla tukinhakkuussa ja
+halonvedossa, tuossa nyt tekevän sellaista lastentyötä kuin poimivan
+kukkia, niin minä ajattelen, että tällä tavalla me pian tottelemme
+Jeesusta, käännymme ja tulemme lasten kaltaisiksi."
+
+Boo näki, että Gertrudin silmät välähtivät loistaviksi. Nyt Gertrud
+ymmärsi hänen aikeensa ja ihastui kovin tuohon ajatukseen. "Minun
+mielestäni me kaikki olemme muuttuneet lasten kaltaisiksi siitä asti,
+kun tänne tulimme", hän sanoi.
+
+"Niin", sanoi Boo, "ainakin siinä me olemme olleet lapsia, että meille
+on täytynyt opettaa kaikenlaista uutta. Meitä on totutettu käyttämään
+haarukkaa ja lusikkaa ja pitämään monesta ruokalajista, jota emme ikinä
+ole maistaneet. Ja olihan sekin lapsimaista, kun meillä ensi alussa
+täytyi ulos mennessä olla oppaat mukana, jott'emme eksyisi, ja kun
+meitä varoitettiin välttämään vaarallisia ihmisiä ja menemästä
+sellaisiin paikkoihin, joissa ei ollut lupa käydä."
+
+"Mutta me, jotka tulimme Ruotsista, me vasta olimme oikein pikkulapsia,
+meitä kun piti ensinnä opettaa puhumaankin", sanoi Gertrud. "Meidän
+täytyi kysellä pöydistä ja tuoleista, vuoteista ja kaapista, mikä
+niiden nimi on. Ja kai meidät vielä istutetaan uudestaan
+koulunpenkille, oppiaksemme lukemaan tätä uutta kieltä."
+
+He innostuivat nyt kumpikin hakemaan kaikkia mahdollisia vertauskohtia.
+"Täällä on pitänyt oppia tuntemaan maan kasvit ja puut, ihan samalla
+lailla kuin äiti niitä neuvoi pienenä ollessani", sanoi Boo, "on
+pitänyt oppia erottamaan persikat aprikooseista ja nystyrärunkoinen
+viikunapuu käppyräisestä öljypuusta. Minun on täytynyt oppia tuntemaan
+turkkilainen lyhyestä röijystään ja beduiini juovikkaasta vaipastaan,
+dervishi huopamyssystään ja juutalainen siitä, että hänellä on pienet
+kiharat korvan juuressa."
+
+"Niin", sanoi Gertrud, "ihan samalla lailla kuin meitä lapsina
+opetettiin erottamaan Flodan ja Gagnevin talonpojat takkien ja hattujen
+eri kuosista."
+
+"Mutta enemmän lapsenmoista lienee se, että me olemme tykkänään toisten
+holhottavina", sanoi Boo, "ja ettei meillä ole ensinkään omaa rahaa,
+vaan pitää pyytää joka penni muilta. Joka kerta kun hedelmäkauppias
+tyrkyttää minulle appelsiinia tai viinirypälettä, muistuu mieleeni,
+miltä lapsena tuntui markkinoilla mennä makeiskojun ohi, kun ei ollut
+penninpyöreätä taskussa."
+
+"Siltä minustakin tuntuu, että me olemme aivan toiseksi muuttuneet",
+Gertrud sanoi. "Jos me nyt tulisimme takaisin Ruotsiin, niin tuskinpa
+meitä enää kotona tunnettaisiin."
+
+"Eihän sitä voi selittää muuten, kuin että me olemme uudestaan lapsia,
+kun meidät pannaan kuokkimaan perunamaata, joka ei ole ladon permantoa
+isompi", innostui Boo sanomaan, "ja kun me sitten kynnämme sitä
+puunhaarukasta tehdyllä auralla, ja kun hevosena on tuommoinen
+pikkuinen aasi, ja kun ei ole edes kunnollista peltoviljelystä, ei
+muuta kuin hiukkasen viinitarhassa nypästelyä."
+
+Boo sulki silmänsä voidakseen paremmin ajatella. Samassa Gertrud
+huomasi, että hän muuttui ihmeen samannäköiseksi kuin Ingmar
+Ingmarinpoika, pelkkää älykkyyttä jok'ikinen kasvojenpiirre.
+
+"Niin, katsos, ei tämä kuitenkaan ole pääasia", sanoi Boo hetkisen
+perästä. "Tärkeintä on se, että olemme alkaneet ajatella ihmisistä
+lasten tavalla, alamme uskoa, että kaikki tahtovat meidän parastamme,
+vaikka jotkut ovatkin meitä kohtaan ankaria."
+
+"Niin, eiköhän Kristus lienekin oikeastaan enimmän ajatellut
+mielentilaa noilla sanoillaan", arveli Gertrud.
+
+"Mutta onhan meissä mielenkin muutos tapahtunut", jatkoi Boo hänen
+ajatustaan, "niin tosiaan onkin. Etkö ole huomannut, että kun meillä
+nyt on raskaita suruja, emme me nyt niistä huolehdi päivä- ja
+viikkokausia, vaan heitämme ne unohtumaan jo parissa tunnissa."
+
+Juuri kun Boo tätä sanoi, huudettiin heitä tulemaan aamiaiselle. Boo
+aivan tuli pahalle tuulelle tästä keskeytyksestä, sillä kyllä hän olisi
+Gertrudin kanssa kulkiessaan voinut jutella vaikka kaiken päivää nälkää
+tuntematta.
+
+Hän tunsi sentään koko sen päivän sellaista rauhaa ja mielihyvää, että
+hän ajatteli: Kyllä siirtokuntalaiset tosiaan ovat oikeassa: ei ihmisen
+tarvitse muuta kuin elää rauhassa ja sovussa, niinkuin me elämme,
+ollakseen onnellinen. Minäkin olen nyt aivan tyytyväinen kaikkeen
+sellaisena kuin se on. En huolehdi enää siitä, etten saa Gertrudia
+vaimokseni, enkä enää tunne sitä tuskallista rakkauden kaihoa, joka
+minua ennen vaivasi. Olen nyt ihan tyytyväinen, kunhan vain saan hiukan
+nähdäkin häntä joka päivä ja tehdä hänelle palveluksia ja suojella
+häntä.
+
+Hän olisi tahtonut sanoa Gertrudille, että hän oli muuttunut aivan
+toiseksi, että hän siinäkin kohden tunsi itsensä lapseksi, mutta hän
+oli liian ujo eikä voinut löytää sopivia sanoja.
+
+Boo mietiskeli tätä koko ajan kotimatkalla. Hänestä tuntui
+välttämättömältä parilla sanalla ilmaista Gertrudille, kuinka
+toisenluontoinen hän nyt oli, jotta Gertrud tuntisi olevansa turvassa
+hänen seurassaan ja luottaisi häneen niinkuin veljeensä.
+
+He saapuivat kotiin juuri auringon laskiessa. Boo istahti portin
+ulkopuolelle vanhan sykomoripuun alle. Hän tahtoi olla ulkoilmassa
+vielä niin kauan kuin suinkin. Kun kaikki muut olivat menneet
+huoneisiinsa, tuli Gertrud hänen luokseen ja kysyi, eikö hänkin jo tule
+sisään.
+
+"Olen tässä istunut ajattelemassa sitä samaa, josta aiemmin päivällä
+puhuttiin", sanoi Boo. "Ajattelen, että mitähän jos nyt Kristus
+sattuisi kulkemaan tätä tietä, niinkuin hän varmaankin monet kerrat
+elonsa päivinä teki, ja istuisi tähän puun juurelle ja sanoisi minulle:
+'Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten
+valtakuntaan'."
+
+Boon sanoissa oli uneksiva sointu, ikään kuin hän olisi ääneensä
+ajatellut. Gertrud seisoi ääneti hänen vieressään ja kuunteli.
+
+"Silloin minä hänelle sanoisin: 'Herra, me autamme ja tuemme toinen
+toistamme, pyytämättä siitä palkkaa, samalla tavoin kuin lapset
+tekevät, ja jos kaksi keskenänsä suuttuu, ei siitä tule elinkautista
+vihaa, vaan ennen päivän loppua me jälleen olemme hyvät ystävät. Etkö
+näe, Herra, että me olemme aivan lasten kaltaisia?'"
+
+"Mitäs luulisit Kristuksen sinulle vastaavan?" Gertrud kysyi vienolla
+äänellä.
+
+"Hän ei vastaa siihen mitään", sanoi Boo. "Hän istuu vain ihan
+liikahtamatta paikallaan ja sanoo vielä kerran: 'Teidän tulee olla
+lasten kaltaiset, jos tahdotte päästä minun valtakuntaani!' Ja minä
+melkein toistan hänelle äskeiset sanani: 'Herra, me rakastamme kaikkia
+ihmisiä, aivan niinkuin lapset tekevät. Me emme tahdo erottaa
+juutalaista armenialaisesta, beduiinia turkkilaisesta, valkoihoista
+mustasta. Me rakastamme oppinutta ja oppimatonta, ylhäistä ja alhaista
+ja annamme apua tasan kristitylle ja muhamettilaiselle. Emmekö me siis,
+Herra, ole lasten kaltaisia ja voi päästä sinun valtakuntaasi?'"
+
+"Mitäs Kristus sitten vastaa?" kysyi Gertrud vielä kerran.
+
+"Hän ei vastaa mitään", Boo sanoi. "Hän istuu yhä edelleen puun
+juurella ja sanoo ihan hiljaa: 'Jollette tule lasten kaltaisiksi, ette
+voi päästä minun valtakuntaani!' Ja silloin minä ymmärrän, mitä hän
+tarkoittaa, ja sanon hänelle: 'Herra, siinäkin minä olen tullut lapsen
+kaltaiseksi, etten enää tunne samanlaista rakkautta kuin ennen aikaan,
+vaan minun armaani on nyt minulle aivan kuin leikkitoveri ja rakas
+sisar, jonka kanssa minä käyn kukkia poimimassa vihreillä kentillä.
+Herra, enkö minä siis ole -- -- --'"
+
+Boon puhe katkesi yht'äkkiä, sillä heti nämä sanat sanottuaan hän tunsi
+valehtelevansa. Oli kuin Kristus todella olisi seisonut tuossa hänen
+edessään ja nähnyt hänen sielunsa sisälle. Ja hänestä tuntui kuin
+Jeesus olisi selvästi nähnyt rakkauden nousevan hereille hänen
+sydämeensä ja raastavan sitä petoeläimen lailla, kun hän tahtoi
+rakastettunsa läsnäollessa sen kieltää.
+
+Ja kiivaasta mielenliikutuksesta Boo peitti käsin kasvonsa ja
+huudahtaen puhkesi sanomaan: "En, Herra, en minä ole lapsen kaltainen
+enkä voi päästä sinun valtakuntaasi. Ehkä toiset voivat päästä, mutta
+minä en voi sammuttaa tulta sielustani enkä elämää sydämestäni. Sillä
+minä rakastan, ja minun mieleni hehkuu, niinkuin lapsen ei koskaan
+hehku. Mutta jos se on sinun tahtosi, Herra, niin kuluttakoon tämä tuli
+minua elämäni loppuun asti, enkä minä koeta saada tälle kaiholle
+lohdutusta."
+
+Boo istui vielä pitkän aikaa paikallansa ja itki rakkautensa
+valtaamana. Kun hän jälleen kohotti silmänsä, oli Gertrud poistunut
+hänen luotaan. Hän oli livahtanut pois niin hiljaa, ettei Boo kuullut
+hänen lähtöään.
+
+
+
+
+GEHENNASSA
+
+
+Jerusalemin muurin ulkopuolella, Siionin vuoren etelärinteellä oli
+se amerikkalaisen lähetyslaitoksen kalmisto, johon Gordonin
+siirtokuntalaiset olivat saaneet luvan haudata kuolleensa. Useita
+heistä oli jo sinne viety, ensimmäisenä pikku Jacques Garnier, joka oli
+ollut tarjoojapoikana suuressa L'Univers laivassa, ja viimeisenä itse
+Edward Gordon, joka oli kuollut kuumetautiin tänä vuonna heti
+Amerikasta palattuaan.
+
+Tämä hautausmaa oli mahdollisimman yksinkertainen ja koristeeton. Se
+oli ainoastaan pieni, nelikulmainen maapalsta, jota ympäröi niin korkea
+ja leveä kiviaita kuin tavallisen linnoituksen muuri. Siinä ei ollut
+puuta eikä ruohoa, ainoastaan kivet ja rauniot oli korjattu pois, niin
+että maa oli tasainen ja puhdas. Hautakumpujen peittona oli laakeat
+kalkkikivipaadet, joita Jerusalemissa on yltäkyllin, ja muutamien
+hautojen vieressä jokin vihreä istumapenkki.
+
+Itänurkassa, mistä olisi ollut ihmeen kaunis näköala Kuolleelle merelle
+ja kullanhohtaville Moabin vuorille, jollei aita olisi ollut tiellä,
+olivat ruotsalaisten haudat. Siellä heitä jo oli niin monta, kuin olisi
+Herra katsonut sen jo riittävän heidän työkseen, että olivat luopuneet
+kodeistansa, eikä olisi vaatinutkaan enempiä ehtoja päästääkseen heidät
+valtakuntaansa. Siellä lepäsi seppä Birger Laurinpoika ja Ljungo
+Björnin pieni Erkki ja lautamiehen Gunhild ja Briitta Ingmarintytär,
+joka oli kuollut rokkoon kohta sen hauskan päivän jälkeen, jolloin
+siirtokuntalaiset olivat olleet kukankeruussa. Siellä lepäsivät myöskin
+Petter Gunnarinpoika ja Martta Eskilintytär, jotka olivat Amerikassa
+kuuluneet Hellgumin seurakuntaan. Kuoleman sato heidän joukossaan oli
+ollut niin runsas, että siirtokuntalaiset jo pahoittelivat valtaavansa
+liian ison alan ahtaasta kalmistosta.
+
+Yksi Timmin Halvor Halvorinpojankin omaisista oli tässä hautatarhassa.
+Se oli hänen nuorin tyttärensä, pieni vielä, vasta kolmevuotias. Tähän
+lapseensa Halvor oli ollut koko sydämestään kiintynyt, se oli heistä
+kaikista ollut enimmän hänen näköisensä. Hän ei ollut koskaan tuntenut
+niin suurta hellyyttä ketään muuta kuin sitä tytärtään kohtaan. Lapsen
+kuoltua hän ei voinut mitenkään sitä unohtaa. Yrittipä hän mitä
+tahansa, aina hänen ajatuksensa olivat tytärvainajassaan.
+
+Jos hän olisi kuollut Taalaissa ja ollut haudattuna kotipitäjän
+kalmistoon, olisi Halvor ehkä voinut vapautua häntä alati
+muistelemasta, mutta hänestä tuntui, että tyttösen varmaan oli kovin
+ikävä olla ypöyksinään kolkolla hautausmaalla. Yöllä hän näki hänet
+istumassa pienellä hautakivellään itkusuin ja vilusta väristen ja
+valittaen pelkäävänsä pimeätä ja koko tätä outoa ympäristöä.
+
+Eräänä iltana Halvor meni Josafatin laaksoon ja poimi kätensä täyteen
+punaisia vuokkoja, somimpia ja iloisimpia mitä löytää voi, viedäkseen
+niitä haudalle. Kävellessään laakson pohjalla vihreässä nurmikossa hän
+ajatteli: Voi voi, kun olisin saanut tyttöseni edes tänne vapaaseen
+luontoon vihreän ruohomättään alle, jottei hän ainakaan olisi tuon
+kamalan muurin aitauksessa.
+
+Hän oli aina vihannut tuota hautausmaan korkeata kiviaitaa. Joka kerta
+kun hän vainajaa ajatteli, hän tunsi ikään kuin sulkeneensa
+tyttöraiskan pimeään ja kylmään huoneeseen ja jättäneensä hänet sinne
+käymättä edes katsomassa. "Minua paleltaa ja on niin paha olla", oli
+hän kuulevinaan tytön valittavan, "minua paleltaa ja on niin paha
+olla."
+
+Halvor nousi pois laaksosta ja käveli kapeata muurinympäryspolkua
+Siionin kukkulalle. Hautausmaa oli vähän matkaa länteen päin Siionin
+portista, armenialaisten suuren puutarhan kohdalla. Kulkiessaan Halvor
+kaiken aikaa ajatteli lastaan. Hän asteli eteenpäin tuttua tietä
+kohottamatta silmiään maasta. Mutta yht'äkkiä hän alkoi aavistaa, ettei
+kaikki täällä ollut ennallaan. Hän alkoi katsella ja huomasi muutamia
+miehiä vähän matkan päässä tiellä purkamassa muuria. Halvor seisahtui
+heitä katselemaan. Mikähän muuri siellä olikaan ollut? Oliko se ollut
+rakennus vai tavallinen kiviaita? Juuri sielläpäinhän hautausmaankin
+olisi pitänyt olla, vai oliko hän eksynyt väärään suuntaan?
+
+Vasta pari minuuttia arveltuaan hän pääsi tästä selville, mutta silloin
+hän käsittikin, mitä oli tapahtunut. Miehethän olivat purkaneet juuri
+hautausmaan korkean kiviaidan.
+
+Halvor koetti uskotella itselleen repimisen syyksi sitä, että
+aiottiin laajentaa kalmiston alaa taikka että muurin sijaan pantaisiin
+rauta-aita. Hän ajatteli, kuinka hauskaksi se nyt tulee, kun kylmää ja
+kosteutta pitävä muuri joutuu pois. Mutta sillä hän ei saanut
+poistetuksi rauhattomuuttaan, joka kiihdytti hänen askelensa juoksuun.
+Kun eivät vain olisi haudalle mitään tehneet, hän ajatteli. Greettahan
+lepää ihan muurin alla; kun eivät vain hänelle liene mitä tehneet!
+
+Hän kiipesi hädästä huohottaen muurinraunioiden yli ja tuli
+hautausmaalle. Vihdoin hän oli niin lähellä, että näki mitä siellä oli
+tehty. Samassa hän tunsi sydämellensä käyvän pahoin. Se pysähtyi
+yht'äkkiä, löi sitten kovasti pari kertaa ja pysähtyi taas. Se teki
+samoin kuin rikkimenevä kello.
+
+Halvorin täytyi istua kivelle siksi aikaa, kun hänen sydämensä pahimmin
+reutoi. Vähitellen se sitten alkoi lyödä tavallisuuden mukaan, vaikka
+raskaasti ja kovalla vaivalla. "Oi, minä elän sentään", hän hiljaa
+sanoi. "Saanhan minä toki elää."
+
+Hän rohkaisi mieltään ja katsoi hautausmaalle vielä kerran. Kaikki
+haudat olivat avoinna, ja niihin lasketut arkut oli korjattu pois.
+Maassa oli siellä täällä pääkalloja ja luunikamia, jotka varmaankin
+olivat tippuneet lahoimmista arkuista. Kaikki hautapaadet oli kerätty
+yhteen kasaan hautausmaan nurkkaan.
+
+"Herra Jumala, mitä he ovat kuolleille tehneet!" huudahti Halvor.
+
+Halvor meni työmiesten luokse. "Mihin te olette pikku Greetan
+hukanneet?" kysyi hän ruotsiksi. Hän ei ollut oikein tajuissaan eikä
+oikein tarkalleen tiennyt, mitä sanoi. Sitten hän huomasi puhuneensa
+vanhaa kieltään, pyyhkäisi kädellään otsaansa ja joutui hämilleen.
+
+Hän koetti ajatella, mikä mies hän oli, ei suinkaan mikään säikkyväinen
+lapsi, vaan vanha, älykäs suurtilallinen, jota koko pitäjä Ruotsissa
+oli kunnioituksella katsonut. Ei hänenlaisensa miehen sopinut
+tajuntaansa menettää.
+
+Halvor kohottausi ryhdikkääseen asentoon ja kysyi työmiehiltä
+englanniksi, tiesivätkö he, minkä tähden hautatarha oli näin raiskattu.
+
+Työmiehet olivat Palestiinan arabialaisia, mutta yksi heistä osasi
+hiukan englantia.
+
+Hän kertoi Halvorille, että amerikkalaiset olivat myyneet hautausmaan
+saksalaisille ja että nämä aikoivat rakentaa paikalle sairaalan. Siitä
+syystä kuolleet täytyi siirtää pois haudoistaan.
+
+Halvor seisoi kotvan aikaa ääneti ja mietiskeli tuota vastausta. Vai
+niin, vai sairaala tähän tulee, tähän juuri! Sepä kummaa, ettei sille
+löytynyt sopivaa paikkaa yhdeltäkään autiolta kukkulalta, vaan se oli
+juuri tähän pantava. Kun eivät vain karkotetut vainajat tulisi jonakin
+pimeänä iltana soittamaan sairaalan ovelle ja pyrkimään sisään. "Me
+tahdomme myös täältä vuodesijan", he silloin sanoisivat. Ja heitä olisi
+pitkä jono, Birger Laurinpoika ja Pikku-Erkki ja Gunhild ja hänen oma
+tyttösensä kaikkein viimeisenä.
+
+Halvor seisoi siinä ponnistellen itkua vastaan, mutta hän koetti yhä
+näyttää siltä kuin ei asia häneen koskisi. Hän piti kasvonsa
+välinpitämättöminä, seisoi huolimattomassa asennossa ja heilutteli
+punavuokkovihkoa.
+
+"Mutta mihin te olette kuolleet hukanneet?"
+
+"Amerikkalaiset ovat olleet viemässä arkkunsa täältä pois", vastasi
+työmies. "Kaikki, joilla oli omaisia täällä, ovat saaneet käskyn tulla
+niitä poiskorjaamaan."
+
+Tässä puhuja vaikeni ja katseli Halvoria. "Taidat olla sinä siitä
+suuresta talosta, joka on Damaskoksen portin lähellä", hän sanoi. "Sen
+asujaimet eivät ole noutaneet kuolleitaan pois."
+
+"Meille ei ole tuotu mitään sanaa", sanoi Halvor. Hän seisoi vielä
+paikallaan heilutellen kukkavihkoa. Hänen kasvonsa näyttivät muuttuvan
+kiveksi, hänen kaikin voimin koettaessaan peitellä tuskiansa noilta
+vierailta miehiltä.
+
+"Tuolla ovat ne, joita ei ole noudettu", sanoi työmies viitaten mäen
+alle. "Näytän sinulle niiden paikan, jotta voitte tulla niitä
+hautaamaan."
+
+Mies kulki edellä, ja Halvor seurasi häntä. Kiivetessään hajoitetun
+muurin ylitse Halvor otti maasta kiven. Mies kulki tyynenä ja
+huolettomana, mutta Halvor tuli jäljestä kivi kourassa. "Merkillistä
+ettei hän minua pelkää", sanoi Halvor ääneen ruotsiksi, "kun hän tohtii
+käydä noin lähellä minua. Ja oli kumminkin mukana raastamassa häntä
+haudastaan. Hän juuri on heittänyt pikku Greetan likatunkiolle."
+
+"Minun oma pikku Greettani", hän jatkoi, "hän, joka oli niin siro, että
+olisi kelvannut vaikka marmoriarkkuun. Ja hän ei nyt saanut jäädä edes
+tähän viheliäiseen hautaan."
+
+"Ehkäpä juuri tämä sama mies hänet otti haudastaan", sanoi Halvor
+puoliääneen ja tähtäili kiveä. "Enpä olisi ikinä mitään niin mielelläni
+lyönyt rikki kuin tuon tupsulakkisen, sileäksi ajetun kallon."
+
+"Saat nyt kerta kaikkiaan tietää, että se oli Ingmarilan
+Pikku-Greetta", hän sanoi raivostuen yhä enemmän kuta kauemmas kulki,
+"ja nyt hän oikeastaan olisi saanut levätä Suur-Ingmarin vierellä.
+Sillä sellaista sukua hän oli, että hänen oli oikeus nukkua omassa
+haudassaan maailman loppuun asti. Täällä hänelle ei vietetty edes
+kunnon hautajaisia, ei häntä viety kellonsoitolla kirkkomaahan, eikä
+edes oikea pappi ollut häntä siunaamassa. Mutta ei sinulla silti ollut
+oikeutta kiskoa häntä haudastaan. Jollen minä tässä kohden
+menetellytkään niinkuin oikean isän pitää, niin en totta maar minä niin
+paha ole, että sallin sinun syytää hänet pois haudastaan."
+
+Halvor heristi kiveä ja olisi aivan varmasti heittänyt, jollei mies
+juuri samassa olisi seisahtunut ja kääntynyt häntä kohti.
+
+"Tuossa ne nyt näet", hän sanoi. Likatunkioiden ja rakennusjätteiden
+välissä oli syvä kuoppa, johon siirtokuntalaisten koruttomat mustat
+arkut oli heitetty. Ne oli heitetty siihen miten sattui, vanhat arkut
+olivat menneet hajalleen, niin että niissä maanneet ruumiit olivat
+näkyvissä. Muutamat arkut olivat pudonneet ylösalaisin, ja niiden
+lahoista kansista pisti esiin pitkiä kuivuneita käsiä, jotka näyttivät
+kaikin voimin koettavan kääntää arkkua kohdalleen.
+
+Kun Halvor seisoi kuopan partaalla katsoen alas, sattui työmies
+näkemään hänen kätensä, joka pusersi kiveä niin lujasti että sormenpäät
+olivat valkoisina. Miehen katse siirtyi siitä hänen kasvoihinsa, joista
+varmaan näkyi jotakin hirveätä. Hän parahti ja lähti juoksemaan pakoon.
+
+Mutta Halvor ei nyt enää ajatellut häntä. Hän oli aivan typertynyt
+siitä, mitä näki. Kammottavinta oli, kun äikeä ruumiinhaju oli noussut
+yläilmaan ja laajalle levittänyt tiedon tapahtumasta. Pari korppikotkaa
+jo leijaili siintävän korkealla, odotellen vain pimeän tuloa iskeäkseen
+alas. Pitkän matkan päähän kuului arkkujen päällä parveilevien
+syöpäläisten pörinä. Pari katukoiraa juoksi kaupungista päin ja asettui
+kielet pitkällä suuren kuopan partaalle vahtimaan tilaisuutta
+hypätäkseen alas.
+
+Halvor muisti hirmukseen olevansa nyt Hinnomin laakson rinteellä, ihan
+sen paikan likellä, missä Gehennan tuli muinoin oli palanut. "Totisesti
+tämä onkin Gehenna, tämä on kauhistuksen asunto", hän puhkesi sanomaan.
+
+Mutta Halvor ei kauan seisonut tätä katselemassa. Hän hyppäsi kuoppaan,
+työnsi raskaat arkut syrjään ja ryömi ruumiiden keskelle. Hän etsi
+etsimistään, kunnes löysi Pikku-Greetan arkun. Ja löydettyään hän nosti
+sen olalleen ja nousi pois haudasta.
+
+"Ei hänen ainakaan tarvitse syyttää isäänsä siitä, että olisi saanut
+tässä paikassa maata koko yön", hän huudahti.
+
+"Rakas lapseni", sanoi hän totisella ja vakuuttavalla äänellä, ikään
+kuin puolustaakseen itseään vainajalle. "Oma rakas Pikku-Greettani,
+emme me tätä tienneet. Ei kukaan tiennyt, että sinut raastettaisiin
+ylös maan mullasta. Kaikki muut saivat tietää, mitä aiottiin tehdä,
+paitsi me. He eivät pidä meitä ihmisinä, siksi eivät viitsineet meille
+ilmoittaa."
+
+Noustuaan arkkuineen ylös kuopasta hän uudelleen tunsi sydäntään
+pakottavan. Hänen täytyi istuutua, kunnes kovin tuska asettui.
+
+"Älä yhtään pelkää, oma tyttöseni", hän sanoi. "Kyllä tämä pian lakkaa.
+Älä suotta luule, etten minä jaksaisi sinua täältä pois kantaa."
+
+Vähitellen sitten hänen voimansa palautuivat, ja hän lähti arkku
+olallaan käymään Jerusalemiin päin.
+
+Kun hän astui kapeata polkua muurin ulkoviertä pitkin, tuntui hänestä
+kaikki, mitä hän näki, muuttuneen toisennäköiseksi. Muurit ja
+rauniokummut säikäyttivät häntä. Kaikki oli tullut ihmeen uhkaavaksi ja
+vihamieliseksi. Vieras maa ja outo kaupunki olivat hyvillä mielin hänen
+surustaan.
+
+"Älä toki, lapsi kulta, ole pahoillasi, vaikka isäsi veikin sinut tähän
+onnettomaan maahan", hän sanoi.
+
+"Jos tämä olisi meillä kotona tapahtunut", hän jatkoi, "niin metsä
+olisi itkenyt ja vuoret olisivat vaikeroineet, mutta tämä on armoton
+maa."
+
+Hän hiljensi yhä kulkuaan säästääkseen sydäntänsä, joka ei tuntunut
+jaksavan pitää verta ruumiissa liikkeellä. Hän tunsi itsensä raukeaksi
+ja toivottomaksi, ja kaikkein enimmän hän oli huolissaan siitä, että
+oli niin kaukana oudossa maassa, jossa ei kenenkään tarvinnut sääliä
+hänen tuskaansa.
+
+Muurin kulmauksesta hän sitten kääntyi ja kulki sen itäpuolta. Hautoja
+täynnä oleva Josafatin laakso aukeni hänen eteensä.
+
+"Ja tässä paikassa tulee tuomio pidettäväksi ja kuolleet herätettäviksi
+henkiin", hän ajatteli.
+
+"Mitä Jumala minusta sanookaan tuomiopäivänä, kun minä vein omaiseni
+tähän kuoleman Jerusalemiin?" hän itseltään kysyi.
+
+"Ja minähän yllytin naapurini ja omaiseni matkustamaan tähän
+kauhistuksen kaupunkiin. Jumalan edessä he siitä minua syyttävät."
+
+Hän oli kuulevinaan maanmiestensä nousevan puhumaan häntä vastaan: "Me
+luotimme häneen ja hän vei meidät maahan, jossa meitä halveksittiin
+koiran vertaisina, ja kaupunkiin, jonka julmuus meidät surmasi."
+
+Hän koetti irtautua näistä ajatuksista, kaikin mokomin miettiä jotakin
+muuta. Mutta se oli mahdotonta. Nyt hän näki yhdellä kertaa vastukset
+ja kaikki vaarat, joita hänen tovereillaan oli tarjona. Hän ajatteli
+sitä köyhyyttä, johon he väistämättä joutuvat, kun eivät ota työstään
+mitään palkkaa. Hän ajatteli ilmanalan vierautta ja tauteja, jotka
+heidät tuhoavat. Hän ajatteli heidän ankaria säännöksiään, joista
+täytyy lopulta tulla eripuraisuus ja perikato. Hän tunsi kuolemaa
+ennustavaa väsymystä.
+
+"Yhtä vähän kuin me saatamme viljellä tätä maata ja juoda tämän maan
+vettä, yhtä vähän me sovellumme täällä elämään", hän huudahti.
+
+Yhä hitaammin hän käydä laahusti eteenpäin. Hän oli lopen uupunut ja
+voimaton.
+
+Siirtokuntalaiset istuivat jo illallisella, kun portilta kuului hyvin
+heikko kellonsoitto.
+
+Porttia avattaessa istui Timmin Halvor sen takana maassa. Hän oli
+melkein viimeisillään. Pikku tyttären ruumisarkku oli hänen vieressään.
+Hän istui taitellen kuihtuneita vuokkoja suuresta kukkavihosta ja
+sirotellen niitä arkulle.
+
+Ljungo Björn oli tullut porttia avaamaan. Hän luuli huomaavansa, että
+Halvor sanoi jotakin, ja kumartui kuullakseen paremmin.
+
+Halvor änkytti yhtä sanaa pitkän aikaa, ennen kuin sai mitään
+kuuluviin.
+
+"Meidän kuolleemme on viskattu pois", hän sanoi, "ne makaavat
+Gehennassa paljaan taivaan alla. Teidän pitää mennä tänä yönä ne
+noutamaan."
+
+"Mitä sinä puhut?" kysyi Björn, joka ei ensinkään ymmärtänyt, mitä hän
+tarkoitti.
+
+Kuolemansairas ponnisti viimeiset voimansa noustakseen ylös. "Meidän
+kuolleemme on viskattu pois haudoistaan, kuuletko Björn. Teidän pitää
+tänä yönä joka miehen mennä Gehennaan noutamaan ne sieltä pois."
+
+Tämän sanottuaan hän vaipui uupuneena maahan ja jäi ohkuen istumaan.
+
+"Minä voin hyvin huonosti, Björn; taisi tulla sydämeeni jokin vika",
+sai hän vaivalloisesti sanotuksi. "Pelkäsin kuolevani, ennen kuin
+olisin voinut tätä kertoa. Kannoin Pikku-Greetan kotiin, mutta muita en
+jaksanut."
+
+Björn laskeutui polvilleen hänen viereensä. "Etkö lähde sisälle,
+Halvor?" hän kysyi, mutta Halvor ei kuullut mitään.
+
+"Björn, lupaa minulle, että Pikku-Greetta pääsee hautaan oikeiden
+ihmisten lailla. En tahtoisi, että hän saa syytä valittaa isänsä
+huolimattomuutta."
+
+"Lupaan, lupaan", sanoi Björn, "mutta etkö sinä, Halvor koettaisi tulla
+sisälle?"
+
+Halvorin pää painui yhä alemma. "Hanki hänelle lepopaikka vihreän
+turpeen alla", hän kuiskasi. "Ja hanki minullekin lepopaikka vihreän
+turpeen alla", hän hetkisen päästä lisäsi.
+
+Björn näki, että hän oli kovasti sairaana, ja riensi noutamaan apua
+saadakseen hänet sisään kannetuksi. Hänen palatessaan Halvor oli jo
+kuollut.
+
+
+
+
+PARATIISIN KAIVO
+
+
+Seuraava kesä tuli Jerusalemissa kovin tukalaksi vedenpuutteen ja
+sairauksien vuoksi. Talvella oli tullut sadetta hyvin vähäisen, ja pyhä
+kaupunki, jossa ei ollut paljon muuta vettä saatavissa kuin mitä
+talvisateilla kokoontui joka pihassa oleviin maanalaisiin säiliöihin,
+joutui pian vedenpuutteeseen. Ja samalla kun väestön oli tyydyttävä
+juomaan sitä ummehtunutta huonoa vettä, mitä säiliöiden pohjassa vielä
+oli jäljellä, lisääntyivät taudit pelottavassa määrässä. Harva se talo,
+jossa ei kohta joku potenut rokkoa tai punatautia taikka
+ilmastokuumetta.
+
+Gordonin siirtokuntalaisille tuli paljotöinen aika, jolloin tuskin
+kukaan jouti muuhun kuin sairaanhoitoon. Niihin heistä, jotka olivat
+kauan asuneet Jerusalemissa, tauti ei näyttänyt tarttuvan; he kulkivat
+ilman mitään haittaa sairaan luota sairaan luokse. Amerikan
+ruotsalaiset, jotka olivat kokeneet kuumia kesiä Chicagossa ja olivat
+tottuneet hengittämään kaupunki-ilmaa, olivat myöskin varsin kestäviä
+sairautta ja rasitusta vastaan. Mutta taalalaisraukat sitä vastoin
+sairastuivat melkein jok'ikinen.
+
+Mutta se ei näyttänyt vaaralliselta. Useimmat olivat jalkeilla, vaikka
+eivät jaksaneet tehdä työtä. Vaikka he kuihtuivat ja olivat lakkaamatta
+kuumeessa, ei kukaan pitänyt sitä muuna kuin satunnaisena
+pahoinvointina. Mutta viikon päästä kuoli Birger Petterinpojan leski ja
+kohta sen jälkeen yksi hänen pojistaan. Samalla kertaa sattui useita
+taudinkohtauksia. Näytti siltä kuin koko taalalaisväki olisi ollut
+kerrassaan menehtyä.
+
+Kaikilla sairailla oli sama kiihkeä mieliteko. He pyytämällä pyysivät
+vettä juodakseen, edes yhtä siemausta puhdasta, raitista vettä. He
+halusivat sitä niin hartaasti, kuin eivät olisi mitään muuta
+tarvinneetkaan terveeksi tullakseen.
+
+Mutta kun heille tarjottiin säiliön vettä, käänsivät he päänsä pois
+eivätkä edes huolineet sitä näkyviinsä. Sitä kyllä koetettiin
+siivilöidä ja jäähdyttää, mutta he olivat tuntevinaan siinä ummehtuneen
+hajun ja iljettävää makua. Ne pari sairasta, jotka olivat koettaneet
+juoda sitä, joutuivat koviin poltteisiin ja valittivat olevansa
+myrkytettyjä.
+
+Eräänä aamupäivänä, keskellä kaikkein tautisinta aikaa, istui pieni
+joukko näitä talonpoikia talon räystään kapeassa varjossa. Heillä
+kaikilla oli kuume, sen näki heidän riutuneista kasvoistaan ja
+raukeista, verestävistä silmistään. Kukaan heistä ei yrittänytkään
+ryhtyä mihinkään työhön, eivätkä he edes poltelleet lyhyitä
+savipiippujaan.
+
+Oikeastaan heidän toimenaan oli katsella taivaalle, joka kirkkaan
+sinisenä holvina kaartui heidän yllään. Heidän katseensa olivat niin
+suunnatut taivaan tarhaan, ettei pienen pienoisinkaan pilvi voinut
+heidän huomaamattaan pujahtaa sen poikki. He tiesivät kyllä ihan
+varmasti, että sadetta oli turha odottaa ennen kuin parin kuukauden
+päästä, mutta joka kerta, kun jokin valkoinen kesähattara kohosi
+taivaanrannalta, he koettivat uskotella itselleen, että ehkä nyt
+kumminkin ihme tapahtuu ja pian vielä sade puhkeaa. "Usko pois,
+kukaties Jumala nyt viimein tahtoo meitä auttaa", he haaveilivat.
+
+Samalla kun he mahdollisimmin tarkoin silmin seurasivat pilvien
+kasvamista ja nousua taivaalle, alkoivat he keskenään puhella siitä,
+miltähän oikein tuntuisi, kun suuria sadepisaroita rapisisi seiniin ja
+ikkunoihin, kun vesi solisisi räystäältä ja tulvisi tiellä
+ristiinrastiin, vieden soran ja tomun mukanaan. He sopivat siitä, että
+jos sade tulee, he eivät menekään katon alle, vaan istuvat samalla
+paikallaan ja antavat veden valua. Sillä kyllä heidän yhtä hyvin kuin
+rutikuivan maankin on ihan päästävä vesilikoon.
+
+Mutta kun pilvi oli kappaleen matkaa taivaalle kohonnut, näkivät he sen
+aivan silmissä hupenevan tyhjiin. Ensin sen utumaiset reunat
+kulumistaan kuluivat, sitten hävitys alkoi keskustasta, ja se hajosi
+ohuihin kaistaleihin. Ja muutaman silmänräpäyksen perästä se oli ihan
+häipynyt näkyvistä.
+
+Kun pilveä ei enää näkynyt, joutuivat talonpojat epätoivoon. Aikamiehet
+oli tauti kuluttanut niin, että he jo varalta pitivät käsiänsä silmillä
+salatakseen kyynelensä, jos itku tulisi.
+
+Ljungo Björn Ollinpoika, joka Timmin Halvorin kuoltua tunsi olevansa
+ruotsalaisten johtomies, koetti silloin rohkaista toisten mieltä. Hän
+alkoi puhua heille Kidronin purosta, joka muinoin oli virrannut
+Josafatin laakson kautta ja josta Jerusalem oli saanut yllinkyllin
+vettä. Hänellä oli Raamattu taskussa, hän avasi sen ja luki heille
+kaikki ne kohdat, joissa Kidron oli mainittuna. Hän selitti heille,
+kuinka suuri ja valtava kymi Kidron oli ollut. Se oli käyttänyt myllyjä
+ja talvisaikaan se oli ollut niin voimakas, että oli paisunut
+äyräistään ja tulvinut koko paikkakunnan yli.
+
+Ljungo Björnistä näki selvästi, että hänen oikein teki hyvää kertoa
+suuresta vedestä, joka aikoinaan oli virrannut Jerusalemin ohi.
+Varmaankin hän aina mielessään muisteli tätä jokea. Kaikkein enimmän
+hän oli kiintynyt siihen kohtaan, jossa kerrotaan Daavidin
+kahlaamisesta Kidronin poikki, kun hän oli Absalomia paossa. Ljungo
+Björn kuvaili toisille, miltä tuntuisi paljain jaloin kulkea kylmässä
+juoksevassa vedessä. "Siitä minä pitäisin enemmän kuin sen juomisesta",
+hän sanoi.
+
+Ljungo Björnillä oli vielä paljon puheenaihetta Kidronista, mutta hänen
+lankonsa, Kolåsan Gunnar, keskeytti hänet. Gunnar sanoi vähät
+välittävänsä Kidronista, joka oli etäällä ja kuivettunut. Mutta hän
+sanoi aina tämän tukalan ajan alusta saakka mietiskelleensä erästä
+Hesekielin neljännessäkymmenennessäseitsemännessä kappaleessa olevaa
+ennustusta, ensi värssystä alkaen. Se kertoi eräästä virrasta, joka sai
+alkunsa temppelin kynnykseltä ja vyöryi sitten kuivan kankaan poikki
+Kuolleeseen mereen saakka. Puhuessaan pudisti Kolåsan Gunnar mustan
+tukkansa otsaltaan, hänen silmänsä loistivat, ja hän kuvaili niin
+tarkasti, että talonpojat olivat omin silmin näkevinään vesijohdon,
+joka tuli Jerusalemista. Hiljaa solisten vesi juoksi kivisessä uomassa.
+Siitä se haarautui moniin pieniin puroihin, jotka virtasivat vihreiden
+ruohokenttien halki. Niiden rannoilla kasvoi pajuja ja poppeleja, ja
+suuria paksulehtisiä vesikasveja riippui vedenpinnan yli. Purojen
+pohjalla oli pieniä, valkoisia kiviä, ja vesi kimalteli ja poreili
+hypellessään niiden yli.
+
+"Ja tämän täytyy vielä tapahtua", Kolåsan Gunnar huudahti. "Se on
+Jumalan ennustus, joka tähän asti ei ole täyttynyt. Mutta minä
+aavistan, että se saattaa toteutua vaikka tänään tai huomenna."
+
+Mutta kun Höökin Gabriel Matinpoika, joka myöskin oli joukossa, kuuli
+tämän, innostui hän kovin, lainasi Ljungo Björniltä Raamatun ja luki
+ääneen muutamia värssyjä Aikakirjasta. "Ottakaa varteen tämä", hän
+sanoi, "en ole kuullut koskaan ihmeellisempää." Ja hän luki heille,
+kuinka Hiskia kuninkaan aikana oli tullut tietoon, että Sanherib oli
+tullut Jerusalemia piirittämään. Silloin Hiskia oli neuvotellut
+päällikköjensä ja urhoollisimpain miestensä kanssa, ja kaikki olivat
+lausuneet: "Ei ole hyvä, että assyrialaiset löytävät niin paljon vettä,
+kun tulevat kaupunkia piirittämään." Sen jälkeen Hiskia oli lähtenyt
+suuri sotajoukko mukanaan ja padonnut vedet Jerusalemin ulkopuolella,
+sekä sen suuren joen, joka virtasi halki maan että kaikki lähteet.
+
+Tämän kohdan luettuaan Gabriel katsahti alastomien maiden yli, jotka
+ympäröivät siirtokunnan taloa. "Olen miettinyt paljon tätä kertomusta",
+hän sanoi, "ja olen kysellyt amerikkalaisilta sen merkitystä. Ja nyt
+minä sanon teille mitä olen saanut tietää."
+
+Gabriel puhui sujuvasti kuten isänsä, Höökin Matti, kun hän sai hengen
+ja alkoi saarnata. Muuten hänellä ei ollut saarnalahjaa, mutta nyt,
+kuumeen polttaessa hänen ruumistaan, tulvi sanoja tulvimalla hänen
+huuliltaan.
+
+"Niin, amerikkalaiset kertoivat minulle", jatkoi Gabriel, "että
+kuningas Hiskian aikana tällä ylängöllä kasvoi lukemattomia puita ja
+pensaita. Vilja ei itänyt sen kivisessä maassa, mutta joukko puutarhoja
+siellä oli, täynnä granaatti- ja aprikoosipuita, sahramia ja
+kalmojuuria ja kaneelia, kooferpensaita ja narduksen taimia,
+kaikenlaisia tuoksupuita ja kaikenlaisia kalliita hedelmiä. Näillä
+puilla oli kaikilla tarpeeksi kosteutta; virroista ja puroista juoksi
+jokaiseen yrttitarhaan vettä, ja jokaisella puutarhanomistajalla oli
+oikeus laskea maapalstansa joka päivä määrätyksi ajaksi veden alle.
+
+"Mutta eräänä aamuna kuningas Hiskia lähti sotajoukkoineen liikkeelle
+kaupungista, eräänä aamuna, kun kaikki nämä puut olivat ihanimmillaan.
+Hiskian kulkiessa puutarhojen kautta varistelivat manteli- ja
+aprikoosipuut kukkalehtiään hänen ylleen. Ilma oli sakeana
+palsamintuoksua, kun Hiskia vaelsi pois. Ja päivän mailleen mennessä,
+kun Hiskia palasi kotiin joukkoineen, seisoivat puut entisellään ja
+tervehtivät häntä vienolla lemullaan.
+
+"Mutta sinä päivänä kuningas Hiskia oli käynyt sulkemassa kaikki
+Jerusalemin lähteet ja sen suuren joen, joka virtasi halki maan. Eikä
+seuraavana päivänä vesi enää lorissut pienissä puroissa, jotka
+juoksivat puiden juurille.
+
+"Kun puiden muutaman viikon kuluttua piti alkaa tehdä hedelmiä, olivat
+ne voimattomia ja tuottivat vähän hedelmiä; ja niiden lehdet olivat
+ummuista soluessaan pieniä ja kutistuneita.
+
+"Mutta sitten koitti sotainen ja onneton aika Jerusalemille. Kukaan ei
+joutanut aukaisemaan lähteitä eikä johtamaan suurta virtaa uomaansa
+takaisin. Ja niin kuolivat hedelmäpuut kaupunkia ympäröiviltä
+ylätasangoilta, muutamat ensimmäisenä kesäkuivana, muutamat toisena,
+loput kolmantena. Ja maat Jerusalemin ympärillä kävivät autioiksi,
+jommoisina ne ovat tähän päivään saakka pysyneet."
+
+Gabriel otti maasta kiviliuskan ja alkoi kaivaa sillä hiekkaa jalkainsa
+juuresta. "Mutta sitten kävi niin", hän jatkoi, "että kun juutalaiset
+palasivat Babylonista, eivät he löytäneet paikkaa, missä virta oli
+johdettu uomastaan, eivätkä myöskään kuiviin juoksutettujen lähteiden
+sijaa. Eikä niitä tähän saakka yksikään ihminen ole löytänyt."
+
+"Mutta miks'emme me, jotka kärsimme nyt täällä janoa", hän jatkoi, "käy
+etsimään kuningas Hiskian lähteitä? Miks'emme käy hakemaan sitä suurta
+Kidronin jokea ja sen monia lähteitä? Jos ne löytäisimme, silloin puut
+jälleen alkaisivat kasvaa ylätasangoilla ja koko maa kävisi rikkaaksi
+ja hedelmälliseksi. Sitä sen löydön arvoa ei voi kullassa mainita."
+
+Kun Gabriel oli lopettanut puheensa, alkoivat toiset punnita hänen
+sanojaan. Kaikki myönsivät, että saattoi kyllä olla niinkuin hän sanoi,
+eikä kenties niin mahdotonta olisikaan löytää sitä suurta jokea. Mutta
+kukaan heistä ei lähtenyt kuitenkaan hakemaan, ei edes Gabriel.
+Selvästi saattoi huomata, että hänen sanansa olivat vain tyhjästä
+temmattuja tuulentupia, joilla hän koetti tyynnyttää kaipuutaan.
+
+Silloin ryhtyi puheeseen Boo Ingmar Maununpoika, joka tähän saakka oli
+vaiti kuunnellut toisia. Hänessä itsessään ei ollut kuumetta, mutta hän
+kaipasi kuitenkin raitista vettä enemmän kuin kukaan muu, sillä
+Gertrudkin oli sairastunut hirveään janotautiin. Gertrudin takia hän
+kaipasi vettä niin, että hänen huuliansa kuivi ja hänen, niinkuin
+toistenkin, mielessä väikkyivät vain lähteet ja virrat.
+
+"En minä ajattele niin pyhiä ja ihmeellisiä vesiä kuin te toiset",
+sanoi Boo harvakseen, "mutta aamusta iltaan minä muistelen erästä
+jokea, jossa on raitis ja kirkas, vaaleanvälkkyvä vesi."
+
+Talonpojat kohottivat uteliaina ja jännityksissään katseensa.
+
+"Ajattelen oikeata kymiä, johon monen monia puroja ja jokia laskee ja
+joka leveänä ja vesirikkaana virtaa synkiltä saloilta ja on niin
+kirkas, että kimaltelevat piikivet selvästi kuultavat sen pohjasta.
+Eikä se ole kuivettunut joki kuten Kidron eikä pelkkä unelma kuten
+Hesekielin kymi, eikä sitä ole mahdoton löytää kuten Hiskian lähteitä,
+vaan se kuohuu ja ryöppyää vielä tänä päivänäkin. Dal jokea minä
+ajattelen."
+
+Tähän eivät muut kolme vastanneet sanaakaan. He istuivat arkoina,
+silmät ummessa. Kun kerran Dal joki oli ollut puheena, ei kukaan enää
+voinut Palestiinan lähteitä ja jokia muistella.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Saman päivän mennessä puoleen sattui uusi kuolemantapaus. Yksi Kolåsan
+Gunnarin lapsista silloin kuoli, pieni iloinen poika, josta kaikki
+olivat pitäneet.
+
+Ihmeellistä kyllä, nyt ei kukaan näyttänyt lasta surevan. Taalain
+talonpojat valtasi sen sijaan melkein hillitsemätön kammo. Pieni
+poikavainaja näytti olevan enteenä siitä, ettei kukaan heistä voinut
+taudilta pelastua.
+
+Tavanmukaisiin kiireellisiin hautajaisvalmistuksiin ryhdyttiin heti,
+mutta arkkua veistäessään miehet ajattelivat sitä, kukahan heille
+itselleen tekee saman työn, ja ne, jotka ruumista käärivät, puhelivat
+samalla siitä, millä lailla heidät kuoltuaan olisi ruumiiksi puettava.
+"Pane mieleesi, jos minun jälkeeni elät", sanoi toinen vaimo toiselle,
+"että minä tahdon päästä hautaan omissa vaatteissani." -- "Pane
+mieleesi", sanoi hänen toverinsa, "että minä tahdon mustan suruharson
+arkun ympärille."
+
+Kesken tätä kaikkea alettiin siirtokunnassa salaisesti puhua
+ihmeellisiä asioita. Ei tiedetty, kuka ne sanat ensinnä lausui, mutta
+kun ne kerran oli sanottu, alkoivat kaikki tarkkaavaisesti mietiskellä
+asiaa. Kuten tavallista, pitivät kaikki ensi alussa koko ajatusta
+mielettömänä ja mahdottomana toteuttaa, mutta hetkisen perästä se
+tuntui heistä vallan järkevältä ja ainoalta, mitä niissä oloissa
+saattoi tehdä.
+
+Piankin tämä ehdotus oli kaikkien siirtokuntalaisten huulilla, sekä
+sairaat että terveet, sekä amerikkalaiset että ruotsalaiset siitä
+puhuivat.
+
+"Eiköhän olisi kaikkein parasta, että taalalaiset palaisivat
+kotimaahansa", sanottiin.
+
+Ei yksikään amerikkalaisista voinut salata pelkoansa, että kaikki
+talonpojat kuolisivat Jerusalemissa. Vaikka olikin kovin ikävää, että
+siirtokunta menettäisi niin monta hyvää ja toimekasta jäsentänsä, eivät
+he nähneet muuta keinoa. Parempihan toki oli heidän lähteä omaan
+maahansa ja siellä palvella Jumalaa kykynsä mukaan kuin jäädä tänne
+pyhään kaupunkiin kuolemaan.
+
+Ruotsalaisista tuntui ensin ihan mahdottomalta irtautua tästä maasta,
+sen pyhistä paikoista ja muistoista, ja heitä kammotti lähteä jälleen
+kokemaan maailman rauhattomuutta ja taisteluja, totuttuaan täällä
+siirtokunnassa herttaiseen, turvalliseen yhteiselämään. Muutamat heistä
+pitivät melkein parempana kuolla kuin matkustaa kotiin. Mutta silloin
+kangasti kodin kuva kutsuvana ja houkuttelevana heidän mieleensä.
+"Ehkei meillä todellakaan ole muuta neuvoa kuin matkustaa kotiin", he
+sanoivat.
+
+Äkkiä kuului kellon soitto, jolla siirtokuntalaiset tavallisesti
+kutsuttiin kokoushuoneeseen ottamaan osaa jumalanpalvelukseen ja
+yhteisiin keskusteluihin. Kaikki joutuivat hyvin hämilleen, melkeinpä
+säikähtyivät, sillä he arvasivat, että mrs Gordon kutsui heitä kokoon
+neuvottelemaan kotiinlähdöstä. He eivät itsekään vielä olleet oikein
+selvillä asiasta, mutta se ajatus, että he saattoivat pelastua
+kuolemasta ja taudeista, tuntui kuitenkin mieluisalta. Parhaiten sen
+huomasi siitä, kun useat vuoteenomana makaavat sairaatkin nousivat ja
+pukeutuivat lähteäkseen ottamaan osaa neuvotteluun.
+
+Tällä kertaa ei suuressa salissa vallinnut niin täsmällinen järjestys
+kuin tavallisissa kokouksissa. Kukaan ei ollut käynyt istumaan, vaan
+seisottiin hajanaisissa ryhmissä siellä täällä keskustelemassa.
+Kaikkien mielet olivat hyvin kuohuksissa, mutta innokkain selittelemään
+oli Hellgum. Selvästi huomasi, että häntä painoi raskas syyllisyytensä
+siitä, kun oli yllyttänyt taalalaisia lähtemään Jerusalemiin. Hän kävi
+ryhmästä toiseen ja vaatimalla vaati ruotsalaisia lähtemään
+kotimatkalle.
+
+Mrs Gordon oli hyvin kalpea, ja hänen kasvoissaan oli väsynyt ja
+kärsivä ilme. Hän näytti niin empivän, mihin toimeen oli ryhdyttävä,
+että tuskin rohkeni aloittaa keskustelua. Häntä ei ollut koskaan nähty
+niin neuvottomana.
+
+Taalalaiset eivät puhuneet juuri mitään. He näyttivät olevan liian
+sairaita ja tylsiä, seisoivat vain odottaen, mitä muut käskisivät heitä
+tekemään.
+
+Jotkut nuoret amerikkalaiset tytöt olivat säälistä ihan suunniltaan. He
+itkivät ja rukoilivat lähettämään kotiin nuo sairaat ihmiset, jotteivät
+he jäisi tänne kuolemaan.
+
+Kesken innokkaita neuvotteluja, joista ei oikein uskallettu varmaa
+päätöstä tehdä, aukeni ovi melkein narahtamatta ja Katri Ingmarintytär
+tuli sisään.
+
+Katri Ingmarintytär kulki nyt hyvin kumarassa. Hän oli hirveästi
+vanhettunut, kasvot olivat kutistuneet kääpiömäisiksi, ja tukka oli
+ihan harmaana.
+
+Halvor Halvorinpojan kuoleman jälkeen Katri tuskin koskaan kävi
+huoneestaan poissa. Hän istui siellä yksinään suuressa tuolissa, jonka
+Halvor oli hänelle tehnyt. Silloin tällöin hän paikkaili ja laitteli
+vaatteita kahdelle vielä elossa olevalle lapselleen, mutta enimmäkseen
+hän istui ristissä käsin eteensä tuijottaen.
+
+Katri koetti tapansa mukaan astua sisään ihan huomiota herättämättä,
+mutta tällä kertaa hänen tullessaan kuitenkin kaikki vaikenivat ja
+kääntyivät katsomaan.
+
+Katri käveli hiipien ja nöyrästi lattian yli. Hän ei kulkenut keskeltä
+huonetta, vaan pitkin seinäviertä, kunnes saapui mrs Gordonin luokse.
+
+Mrs Gordon tuli muutamia askeleita häntä vastaan ja ojensi hänelle
+kätensä.
+
+"Olemme kokoontuneet tänne neuvottelemaan teidän kotimatkastanne",
+sanoi mrs Gordon hänelle. "Mitä sinä, Katri, siitä ajattelet?"
+
+Katri ihan vajosi hetkiseksi kokoon, aivan kuin iskun saaneena. Hänen
+raukeista silmistään näytti kuvastuvan pohjaton kaipuu. Varmaan hän
+näki vanhan kartanonsa edessään ja ajatteli sitä mahdollisuutta, että
+hän vielä kerran saisi istua väenpirtissä pystyvalkean ääressä tahi
+seisoa veräjällä katsellen, kun karjaa kevätaamuna ajettiin laitumelle.
+
+Mutta tätä kesti vain hetkisen. Katri oikaisihe suoraksi, ja entinen
+sitkeä malttavainen ilme palasi hänen kasvoilleen.
+
+"Tahtoisin kysyä yhtä asiaa", Katri sanoi englanniksi ja niin lujalla
+äänellä, että sen kaikki kuulivat. "Jumalan äänen kutsumuksesta me
+kaikki tulimme tänne Jerusalemiin. Onko nyt kukaan kuullut Jumalan
+äänen käskevän meitä lähtemään täältä?"
+
+Katrin kysymyksen jälkeen oli huoneessa ihan hiljaista. Kukaan ei
+rohjennut vastata hänelle sanaakaan.
+
+Mutta Katrissa oli kuume niinkuin kaikissa muissakin, ja tuskin
+ehdittyään sanoa sanottavansa hän jo alkoi hoiperrella ja oli
+kaatumaisillaan. Mrs Gordon kiersi käsivartensa hänen vyötäisilleen ja
+talutti hänet ulos.
+
+Kun Katria vietiin entisten pitäjäläistensä ohi, nyökkäsi heistä pari
+hänelle päätään. "Kiitos, Katri", he sanoivat.
+
+Heti kun Katri oli poissa, alkoivat amerikkalaiset uudelleen puhua
+kotimatkasta, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. Taalalaiset eivät
+vastanneet sanaakaan, mutta sitten alkoi yksi toisensa jälkeen pujahtaa
+pois kokouksesta.
+
+"Miksi te lähdette?" kysyi eräs amerikkalainen. "Keskustelu alkaa
+tuossa tuokiossa, kunhan mrs Gordon palaa takaisin."
+
+"Ettekö huomaa, että kaikki on jo päätetty", Ljungo Björn sanoi, "ei
+teidän tarvitse pitää kokousta meidän tähtemme. Olimme sen unohtaa,
+mutta nyt muistamme jälleen, että Jumalalla yksin on valta päättää
+meidän kotimatkastamme."
+
+Ja ihmeekseen amerikkalaiset näkivät; että Ljungo Björn ja hänen
+pitäjäläisensä kohottivat päänsä pystympään eivätkä enää näyttäneet
+niin alakuloisilta ja riutuneilta kuin äsken juuri kokoukseen
+saapuessaan. Voima ja kestävyys palasivat takaisin, kun he näkivät
+päämääränsä selkeänä edessään eivätkä enää ajatelleet paeta vaaraa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Gertrud makasi sairaana siinä pienessä kamarissa, jossa hän oli asunut
+Gunhildin kanssa. Siellä oli hyvin hauskaa ja somaa. Boo ja Gabriel
+olivat tehneet heille kaikki huonekalut, ja ne olivatkin siistimmin
+valmistetut ja somistetut kuin missään muussa huoneessa. Valkoiset
+ikkunaverhot ja vuodeuutimet oli Gertrud itse kutonut, koristellen ne
+kirjo-ompeluilla ja pitseillä.
+
+Gunhildin kuoltua oli Betsy Nelson, muuan Amerikan ruotsalainen tyttö,
+muuttanut Gertrudin huonetoveriksi. Heistä oli tullut hyvät ystävät, ja
+nyt Gertrudin sairastaessa Betsy hoiti häntä hyvin hellästi.
+
+Saman päivän iltana, jolloin suuressa kokouksessa päätettiin, että
+taalalaiset jäisivät Jerusalemiin, oli Gertrudissa kovin ankara kuume
+ja hän puhui taukoamatta. Betsy istui vuoteen vieressä ja virkkoi
+silloin tällöin jonkin sanan rauhoittaakseen häntä.
+
+Äkkiä Betsy näki, että ovi hiljaa aukeni ja Boo astui sisään. Hän kulki
+niin kevyin askelin kuin suinkin saattoi, ei käynyt huoneen perälle,
+vaan painautui seinävierelle jääden siihen seisomaan. Gertrud tuskin
+näytti huomaavankaan hänen tuloaan, mutta Betsy kääntyi kiivaasti häntä
+kohti ajaakseen hänet ulos sairaan huoneesta.
+
+Mutta kun hän katsoi Boon kasvoihin, alkoi hänen sydäntään vihloa ja
+hänen tuli kovin Boota sääli. Hyvä Jumala, hän luulee varmaankin
+Gertrudin kuolevan, Betsy ajatteli. Tietysti hän nyt ajattelee, ettei
+Gertrudia enää mikään voi pelastaa, kun taalalaiset ovat päättäneet
+jäädä Jerusalemiin.
+
+Samassa hänelle selvisi, miten rakas Gertrud Boolle oli, ja hän mietti
+itsekseen: Parasta on antaa poika poloisen jäädä huoneeseen. En henno
+kieltää häntä näkemästä Gertrudia niin kauan kuin enää mahdollista on.
+
+Boo sai siis jäädä huoneeseen seisomaan ja kuuli nyt Gertrudin joka
+sanan. Gertrudin kuume ei nyt ollut niin ankara, että hän olisi
+houraillut, mutta hän puhui alituiseen kaivoista ja virroista, niinkuin
+kaikki muutkin sairaat. Lakkaamatta hän myöskin valitti kärsivänsä
+hirveätä, polttavaa janoa.
+
+Kerran Betsy kaatoi vettä lasiin ja tarjosi sitä sairaalle. "Juo tätä
+vettä, Gertrud", hän sanoi. "Ei se ole vaarallista."
+
+Gertrud kohosi hiukan päänalaiseltaan, tarttui lasiin ja nosti sen
+huulilleen. Mutta ennen kuin hän oli sitä maistanutkaan, painoi hän
+jälleen päänsä alas. "Etkö sinäkin tunne, miten hirveän pahalta se
+haisee", hän vaikeroi. "Ihanko sinä tahdot hengen minulta riistää!"
+
+"Ei tässä vedessä ole mitään lisämakua eikä hajua", sanoi Betsy
+tyynesti. "Se on ihan varta vasten puhdistettu, jotta sairaat voisivat
+sitä vaaratta juoda."
+
+Hän tyrkytteli vettä yhä vielä, mutta Gertrud työnsi niin kiivaasti
+lasin luotaan, että vettä läikähti peitteelle.
+
+"Pitäisi sinun huomata minut kyllin sairaaksi muutenkin. Ei minun enää
+kannata myrkkyvettä juoda", hän sanoi.
+
+"Sinä rupeaisit heti paranemaan, kun edes hiukan uskaltaisit maistaa
+vettä", intti Betsy yhä.
+
+Gertrud ei vastannut, mutta hetken kuluttua hän alkoi nyyhkiä ja itkeä.
+
+"Oi rakkahin lapsi kulta, mitä sinä itket?" Betsy kysyi.
+
+"Kun tämä maailma on niin julma, ettei kukaan hanki minulle kelvollista
+vettä", sanoi Gertrud, "kun minun täytyy täällä janoon nääntyä eikä
+yksikään ihminen minua armahda."
+
+"Älä nyt suotta, auttaisimmehan me sinua, jos vain voisimme", sanoi
+Betsy hyväillen hänen kättään.
+
+"Miksi sitten ette tuo minulle vettä?" Gertrud nyyhkytti. "En minä ole
+kipeä muusta kuin janosta. Paranisin ihan sinä hetkenä, jona vain
+saisin hyvää vettä."
+
+"Tämä nyt on parasta vettä, mitä Jerusalemista saa", sanoi Betsy
+surullisena.
+
+Gertrud ei häntä kuunnellut.
+
+"Ei minun olisi niin paha olla, jollen tietäisi, että täällä on hyvää
+vettä", hän sanoi käsiään väännellen. "Ihme, kun minun täytyy nääntyä
+janoon, vaikka Jerusalemissa on kokonainen kaivo täynnä raikasta,
+puhdasta vettä."
+
+Boo säpsähti tämän kuullessaan ja katsoi kysyvin silmin Betsyyn. Tyttö
+kohautti hiukan hartioitaan ja pudisti päätään, ikään kuin sanoakseen:
+Ei se ole muuta kuin kuumeisen houretta.
+
+Mutta kun Boo yhä näytti halukkaalta kuulemaan enemmän, koetti Betsy
+saada Gertrudia selittämään, mitä hän tarkoitti. "Tokkopa koko
+Jerusalemissa nyt missään lienee oikein hyvää vettä", hän sanoi.
+
+"Mihin kummalle sinun muistisi on joutunut", sanoi Gertrud, "vai etkö
+sinä ollutkaan mukana, kun me eräänä päivänä kävimme katsomassa entistä
+juutalaisten temppelinpaikkaa?"
+
+"Olinhan minä mukana."
+
+"Se ei ollut Omarin moskeijassa", sanoi Gertrud muistellen, "ei siinä
+kauniissa moskeijassa temppelialueen keskellä, vaan ihan sen perällä,
+vanhan ruman moskeijan sisässä. Etkö muista, että siellä oli kaivo?"
+
+"Sen kyllä muistan", Betsy sanoi, "mutta en ymmärrä, mistä sinä siihen
+uskoon olet tullut, että sen kaivon vesi muka on parempaa kuin muualla
+koko kaupungissa."
+
+"Täytyykö minun tosiaan puhua näin pitkältä, vaikka on niin kirvelevä
+jano", Gertrud vaikeroi. "Olisit voinut samalla kertaa kuunnella miss
+Youngin kertomusta kaivosta."
+
+Puhuminen vaivasikin häntä todella äärettömästi, kun huulet olivat ihan
+kuivat ja kurkku polttavan kuuma, mutta ennen kuin Betsy ennätti
+vastatakaan, kertoi hän jo kuitenkin innokkaasti, mitä tiesi kaivosta.
+
+"Tuo kaivo on ainoa Jerusalemissa, jossa aina on hyvää vettä", hän
+sanoi. "Ja syynä siihen on se, että sen lähteet ovat paratiisissa."
+
+"Olisipa hauska tietää, kuka teistä oikein on käynyt sitä tutkimassa",
+sanoi Betsy hiukan hymyillen.
+
+"Tiedän sen muuten", Gertrud jatkoi totisena. "Miss Young kertoi. Muuan
+köyhä vedenkantaja näet meni kerran ankarana kesäkuivana noutamaan
+vettä vanhasta moskeijasta. Hän kiinnitti sankonsa vipuköyden päässä
+olevaan koukkuun ja laski sen alas. Mutta vedenpintaan sattuessaan
+sanko putosi koukusta ja painui kaivon pohjaan. Tietysti mies ei olisi
+tahtonut menettää sankoansa." -- "Ei tietenkään", myönsi Betsy. -- "Hän
+riensikin heti noutamaan pari muuta vedenkantajaa ja laskeutui heidän
+avullaan alas pimeään kaivoon."
+
+Kertoessaan tätä Gertrud kohosi kyynärpäänsä varaan katsellen Betsyä
+kuumeesta helottavin silmin. "Hän painui painumistaan yhä alemmas,
+ymmärrätkös, ja kuta syvemmälle hän joutui, sitä enemmän hän alkoi
+ihmetellä, sillä alhaalta kaivon pohjasta virtaili lempeä valo häntä
+vastaan. Ja kun hän viimein tunsi maata allaan, oli vesi tyyten
+hävinnyt, ja sen sijaan hän huomasikin joutuneensa keskelle ihanaa
+puutarhaa. Aurinko ja kuu eivät siellä loistaneet, vaan heikko,
+tasainen valo läikehti siellä, niin että hän näki kaikki tyynni ihan
+selvästi. Ihmeellisintä oli, että siellä alhaalla kaikki näytti
+nukkuvan syvää unta. Kukkaset seisoivat latvat ummessa, puiden lehdet
+riippuivat kokoon kääriytyneinä, ja ruoho oli kallistunut maahan.
+Toinen toisiaan vastaan olivat ihanat puut uneen painuneet, ja linnut
+istuivat liikkumatta niiden latvoissa. Ja siellä alhaalla ei mikään
+punertanut eikä viheriöinyt, vaan kaikki oli tuhkanharmaata, vaikka
+ymmärtänethän kuitenkin, että siellä oli hyvin kaunista."
+
+Gertrud kertoi ihan juurta jaksain saadakseen muka Betsyn siten
+paremmin uskomaan. "Mitenkäs sen miehen sitten kävi?" Betsy kysyi. --
+"Niin, hän seisoi hetkisen mietiskellen, mihin oli joutunut, mutta
+sitten häntä alkoi pelottaa, että kaivon partaalla odottavat miehet
+menettäisivät malttinsa, jos hän viipyisi liian kauan. Mutta ennen kuin
+hän nostatti itsensä maan pinnalle, kävi hän puiston suurimmasta ja
+ihanimmasta puusta taittamassa oksan, jonka hän otti myötänsä."
+
+"Minusta hänen olisi ollut parempi jäädä kauemmaksikin aikaa sinne
+puistoon", sanoi Betsy, hymyillen, mutta Gertrud ei välittänyt hänen
+puheistaan. "Kun hän oli jälleen ylhäällä ystäviensä luona", hän
+jatkoi, "kertoi hän heille, mitä oli nähnyt, ja näytti heille
+taittamansa oksan. Ja tiedäpäs, että heti ilmaan ja valoon päästyään se
+heräsi eloon. Lehdet puhkesivat, ne kadottivat tuhkanharmaan värinsä ja
+kävivät heleän, loistavan vihreiksi. Ja tämän nähtyään vedenkantaja ja
+hänen ystävänsä arvasivat, että hän oli ollut paratiisin yrttitarhassa,
+joka uinaillen lepää Jerusalemin alla, kunnes se tuomiopäivänä nousee
+maanpinnalle uuteen eloon ja uuteen ihanuuteen."
+
+Gertrud hengähti syvään ja vaipui päänalaiselle. "Voi rakkaani, sinä
+väsyt liiaksi, kun puhut niin paljon", Betsy sanoi. -- "Pitäähän minun
+puhua niin että ymmärrät, miksi siinä kaivossa vesi on hyvää", Gertrud
+huokasi, "eikä kertomuskaan ole enää kovin pitkä. Käsitäthän sinä,
+ettei kukaan olisi miehen paratiisissa käyntiä uskonut, jollei hän
+olisi tuonut tuota oksaa mukanaan. Mutta se oli ihan toista lajia kuin
+ne puut, joita siihen asti oli tunnettu, ja sen vuoksi hänen ystävänsä
+tahtoivatkin heti laskeutua kaivoon katsomaan paratiisia. Mutta kas,
+vesi oli juossut takaisin kaivoon, ja vaikka he olisivat sukeltaneet
+miten syvälle tahansa, eivät he tavanneet pohjaa."
+
+"Vai ei sitten kukaan muu päässyt paratiisia näkemään", Betsy sanoi. --
+"Ei, ei kukaan muu, ja siitä ajasta saakka ei vesi ole koskaan kaivosta
+hävinnyt, niin että vaikka lukemattoman monet ovat sitä yrittäneet, ei
+kukaan ole voinut päästä kaivon pohjaan."
+
+Gertrud huokasi syvään ja alkoi sitten uudelleen: "Syynä siihen on,
+näetkös, se, ettei meidän ole lupa nähdä paratiisia jo tässä elämässä."
+-- "Ei, ei kai olekaan", myönsi Betsy. -- "Mutta tärkeintä meidän on
+tietää, että se kumminkin on siellä alhaalla meitä odottamassa." --
+"Niinhän on." -- "Ja nyt sinä, Betsy, varmaankin ymmärrät, että onhan
+vesi aina puhdasta ja raikasta siinä kaivossa, jonka lähteet ovat
+paratiisissa." -- "Voi rakkaani, kunpa minä kykenisin sinulle
+hankkimaan tuota vettä, jota sinä niin kovin kaipaat", sanoi Betsy
+surumielisesti hänelle hymyillen.
+
+Juuri kun Betsy tätä sanoi, avasi eräs hänen pikku sisaristaan ovea ja
+viittasi häntä luokseen. "Betsy, äiti kääntyi kipeäksi", sanoi tyttö,
+"hän on makuulla ja kutsuu sinua." Betsy näytti neuvottomalta, kuinka
+hän oikein saattoi lähteä Gertrudin luota. Mutta hetken epäröityään hän
+teki päätöksensä ja kääntyi Boon puoleen, joka yhä vielä seisoi
+ovenpielessä. "Sinähän voit vielä jäädä tänne Gertrudin luokse ja pitää
+häntä silmällä sen aikaa, kun minä olen poissa." -- "Kyllä", Boo
+vastasi, "kyllä minä pidän häntä silmällä niin hyvin kuin voin." --
+"Koettaisit vain saada häntä juomaan, jotta hän irtautuisi siitä
+ajatuksesta, että hän kuolee janoon", kuiskasi Betsy pois mennessään.
+
+Boo istahti Betsyn paikalle vuoteen viereen. Gertrudille ei näyttänyt
+olevan mitään eroa sillä, hänkö siinä istui vai Betsy. Hän puheli yhä
+edelleen paratiisin kaivosta, katseli silmät suurina ja kuvitteli,
+kuinka virkistävää ja raitista ja puhdasta sen vesi oikein lieneekään.
+
+"Kuulehan Boo, kun minä en saa Betsyä uskomaan, että vesi siinä
+kaivossa on parempaa kuin missään muualla tässä kaupungissa", hän
+valitti. "Sen vuoksi hän ei yritäkään sitä minulle hankkia."
+
+Boo oli hänen puhuessaan tullut hyvin miettiväiseksi. "Sitä minä tässä
+ajattelen, että eiköhän minun pitäisi käydä noutamassa sinulle sitä
+vettä", hän sanoi.
+
+Gertrud ihan säikähti ja tarttui häntä takin hihaan, jottei hän pääsisi
+lähtemään. "Voi, älä toki sellaista ajattelekaan, minähän muuten vain
+valittelen Betsylle, kun minun on niin kova jano. Kyllä minä vallan
+hyvin tiedän, ettei hän voi hankkia vettä paratiisin kaivosta. Miss
+Younghan sanoi, että muhamettilaiset pitävät sitä niin pyhänä, etteivät
+salli kenenkään kristityn siitä vettä noutaa."
+
+Boo istui kotvan aikaa ääneti, mutta mietiskeli yhä vielä samaa asiaa.
+"Voisinhan minä pukeutua muhamettilaisen näköiseksi", hän esitti.
+
+"Älä millään muotoa sellaista ajattele", Gertrud sanoi, "se on ihan
+mielettömyyttä." Mutta Boo ei tahtonut luopua aikeestaan. -- "Jos minä
+selittäisin asian sille suutariukolle, joka on täällä meillä kenkiä
+paikkaamassa, niin kyllä minä uskoisin saavani hänen vaatteensa
+lainaksi", hän sanoi.
+
+Gertrud lepäsi ääneti miettien hänen ehdotustaan. "Onko suutari tänään
+täällä?" hän kysyi. -- "Kyllä hän on", sanoi Boo. -- "Niin, mutta eihän
+siitä sittenkään voi mitään tulla", Gertrud huoahti.
+
+"Ajattelin, että minun olisi parasta lähteä nyt päivällisen jälkeen,
+kun ei enää tarvitse pelätä auringonpistoa", Boo sanoi. -- "Mutta eikö
+sinua hirveästi pelota? Ihan varmasti he surmaavat sinut, jos saavat
+tietää, että olet kristitty." -- "Mitäs minä pelkäisin, kun vain puen
+itseni oikein heidän näköisekseen, panen punaisen fetsin ja valkoisen
+turbaanin päähäni ja jalkaani repaleiset keltaiset tohvelit ja
+kiinnitän vaatteeni vyötäisistä, niinkuin olet nähnyt vedenkantajilla."
+-- "Mutta missä sinä aikoisit vettä kuljettaa?" -- "Otan pari meidän
+suurta vaskisankoamme ja kannan niitä olkakorennolla", sanoi Boo.
+
+Hänestä näytti kuin Gertrud elpyisi siitä toiveesta, että hän lähtee
+noutamaan vettä, vaikka hän vieläkin koetti estellä. Mutta samassa hän
+itse havahtui käsittämään, kuinka mahdoton koko aie oli. Voi hyvä
+Jumala, enhän minä voi mennä noutamaan vettä temppelitarhasta, jota
+muhamettilaiset pitävät niin pyhänä, että kristitty siihen tuskin voi
+jalallaan astua, hän ajatteli. En minä saisi siirtokunnan veljiltä
+lupaakaan sellaiseen yritykseen, vaikka mieleni kuinka tekisi. Eikä
+siitä olisi mitään hyötyäkään, sillä kyllä paratiisinkaivon vesi on
+yhtä huonoa kun joka paikassa muuallakin.
+
+Ajateltuaan sitä vähän aikaa hän säpsähti, kun Gertrud sanoi: "Tähän
+aikaanhan ei taida olla paljon väkeä ulkona liikkeellä." Nyt hän
+varmaankin odottaa, että minä tosiaan lähden, Boo ajatteli, nytpä minä
+pulaan jouduin. Ja Gertrud näyttää niin virkistyneeltä, etten minä
+uskalla hänelle sanoa, miten mahdotonta se kaikki on.
+
+"Niin, se on totta", sanoi Boo hiukan arkaillen, "helppo minun olisi
+päästä täältä Damaskoksen portille asti, jollen vain tapaa ketään
+siirtokuntalaisia." -- "Kieltäisivätkö he sinua menemästä?" sanoi
+Gertrud ihan hätäisen näköisenä. Boo oli juuri aikonut sanoa jotakin
+sellaista päästäkseen koko hankkeesta, mutta ei hennonutkaan, kun näki
+hänet niin huolissaan. -- "Eivät he kiellä minua menemästä", hän
+reippaasti sanoi, "eivät edes tunnekaan minua, kun minä kuljen
+vedenkantajan puvussa, jotta suuret vaskisangot heilahtelevat." Gertrud
+näytti tyyntyvän. Hänen ajatuksensa kääntyivät heti uuteen suuntaan.
+"Vai niin suuria ne sinun sankosi ovat." -- "Niin, ole vain huoleti,
+kyllä ne ovat niin suuria, että kun minä niissä tuon vettä kotiin, niin
+riittää sitä sinulle moneksi päiväksi."
+
+Sen jälkeen Gertrud lepäsi mitään puhumatta, mutta hänen silmänsä, kun
+hän Boohon katsoi, näyttivät ihan pyytämällä pyytävän häntä jatkamaan,
+eikä Boo hennonut vastustaa. "Damaskoksen portin sisäpuolella minun on
+hankalampi liikkua", hän sanoi, "en tiedä miten siellä väentungoksessa
+oikein päässen eteenpäin." -- "Mutta kulkeehan siellä sentään muitakin
+vedenkantajia", Gertrud innostui sanomaan. -- "Niin, mutta siellä on
+kameelejakin eikä yksin ihmisiä", sanoi Boo. Hän koetti esittää kaikki
+mahdolliset esteensä. -- "Luuletko sitten kauankin viipyväsi siellä?"
+kysyi sairas huolestuneena. Boon kävi nyt niinkuin ennenkin, hän ei
+rohjennut sanoa Gertrudille, että koko kulku oli mahdotonta. "Jos
+sangoissani olisi ollut vettä, olisi minun kyllä ollut pakko vartoa,
+mutta nyt, kun ne ovat tyhjät, pujottelen kyllä kameelien lomitse."
+
+Boon sitten uudelleen vaiettua Gertrud ojensi laihtuneen kätensä ja
+hiveli pari kertaa hänen kättään. "Sinä olet kovin hyvä, kun noudat
+minulle vettä", sanoi hän vienosti.
+
+Auta armias Jumala minua, joka tässä uskottelen hänelle, että se muka
+on mahdollista, Boo ajatteli. Mutta kun Gertrud yhä vielä hiveli hänen
+kättään, ei hän voinut olla edelleenkin kertomatta, kuinka hän sitten
+kulkisi. "Sieltä minä jatkan suoraan eteenpäin, kunnes saavun Via
+Dolorosalle", hän sanoi. -- "Sepä hyvä, siellähän ei koskaan ole paljon
+väkeä", huudahti Gertrud iloisesti. -- "Siellä minä en tapaakaan muuta
+kuin pari vanhaa nunnaa", Boo reippaasti lisäsi. "Minä kuljenkin sitten
+ihan esteettömästi seraljiin ja vankiloihin saakka."
+
+Tässä Boo vaikeni uudelleen, mutta Gertrud hiveli yhä hiljakseen hänen
+kättään. Siten hän ikään kuin äänettömästi pyysi häntä jatkamaan
+eteenpäin. Näyttääpä kuin hän tuntisi vähemmän janon vaivoja, kun minä
+edes kerronkaan hänelle olevani vettä noutamassa. Vielä minun täytyy
+kuvailla hänelle, kuinka minä siinä onnistun.
+
+"Siellä vankilain lähellä minä uudelleen joudun meteliin ja
+väentungokseen", hän sanoi, "sillä kaiketi poliisi tapansa mukaan
+siellä raastaa mukanaan jotakin vankilaan vietävää varasta, ja silloin
+aina koko joukko kerääntyy ympärille asiasta juttelemaan." -- "Sinä
+tietysti menet ohitse niin pian kuin voit", innostui Gertrud sanomaan.
+-- "En minä ohitse mene, sillä silloin kaikki näkisivät, etten minä ole
+tämänmaalaisia, päinvastoin minä seisahdun kuuntelemaan, ikään kuin
+jotakin heidän pakinastaan ymmärtäisin." -- "Mitä hyötyä siitä on, kun
+et mitään ymmärrä?" -- "Ymmärtäisin kumminkin sen verran, että siitä
+varkaasta se puhe on."
+
+"Kun sitten kaikki ovat siitä päässeet selville, ettei heillä muuta
+näkemistä ole kuin tuo rosvo, silloin joukko hajaantuu ja minä jatkan
+matkaani. Täältä kun vain käyn pimeän holviportin läpi, niin olen
+temppelitarhassa. Mutta se on varmaa, että juuri kun minä olen
+astumaisillani jonkun lapsinulikan yli, joka makaa sikeässä unessa
+keskellä katua, silloin joku poika ojentaa säärensä eteeni, niin että
+kompastun ja alan noitua ruotsiksi aika lailla. Minä tietenkin
+säikähdän hirveästi ja vilkuilen poikavekaroihin nähdäkseni,
+huomasivatko he mitään. Mutta ne eivät ole tietääkseenkään, maata
+kellettävät vain laiskoina katuliassa."
+
+Gertrud piti yhä vielä kättään Boon kädenselällä, ja Boo tuli siitä
+aivan vallattomalle tuulelle, vilkastui niin, että saattoi sanoa ja
+tehdä mitä tahansa ollakseen hänelle mieliksi. Tämähän alkoi tuntua
+ihan siltä kuin hän juttelisi satua lapsille, ja hän alkoi omaksi
+huvikseen kuvittaa kertomustaan monilla seikkailuilla. Nyt minun on
+parasta tehdä tästä matkasta niin vaikuttava kuin suinkin, kun se
+kerran häntä huvittaa, hän ajatteli, sitten kai täytyy jollakin tavalla
+peruuttaa kaikki.
+
+"Niin, sitten minä tulen päivänpaisteiselle, suurelle, avoimelle
+temppelipihalle, ja totta puhuen minä ensi hetkellä unohdan sekä sinut
+että kaivon ja veden, jota lähdin noutamaan." -- "Mitäs ihmeen kummaa
+sinulle silloin tapahtuu?" kysyi Gertrud ja hymyili hänelle. -- "Ei
+minulle tapahdu niin mitään", sanoi Boo aivan varmasti, "mutta kun
+siellä on niin kovin valoisata ja kaunista ja rauhallista juuri
+tultuani kaupungin hämärästä, en minä voi muuta kuin seisoa ja katsella
+ympärilleni. Ja siellähän onkin paljon katselemista, Omarin moskeija,
+joka seisoo korkeimmalla kummulla keskellä temppelialuetta, ja lukuisia
+pylväskatoksia ja kaariportteja ja porraskäytäviä ja kaivoja. Ja niin
+paljon muistoja johtuu mieleeni, kun ajattelen nyt seisovani
+juutalaisten vanhan temppelin paikalla, että kovin olisin iloinen, jos
+nuo maassa makaavat suuret kivilohkareet nousisivat puhumaan ja
+kertoisivat, mitä kaikkea siellä on tapahtunut."
+
+"Mutta eiköhän sinun liene vaarallista seisoa paikallasi, kun näytät
+siellä niin oudolta", sanoi sairas. Gertrud kaiketi tahtoo, että minä
+pian tulisin vettä noutamasta, Boo ajatteli, hän on niin ihmeellisen
+innostunut, kuin ihan tosiaan kuvittelisi minun olevan menossa
+paratiisinkaivolle.
+
+Mutta oikeastaan Boon oli käynyt samalla lailla hän oli niin
+viehättynyt kertomukseensa, että näki koko temppelitarhan edessään ja
+kuvaili seikkailujansa aivan kuin tositapahtumia.
+
+"Niin on, mutta en minä enää seisokaan", hän sanoi, "kuljen jo Omarin
+moskeijan ohi ja sen eteläpuolella seisovien suurten mustain sypressien
+välitse ja sen ison vaskisen vesialtaan sivuitse, jonka sanotaan
+aikoinaan olleen Salomon temppelissä. Ja kaikkialla, minne menen, lojuu
+ihmisiä kivilaatoilla kuumimmassa päivänpaahteessa. Tuolla on lapsia
+leikkimässä, ja tuolla nukkuu laiskureita, ja dervishisheikki istuu
+maassa opetuslastensa keskellä. Hän huojuttelee ruumistaan edestakaisin
+puhuessaan heille, ja kun minä näen hänet, en voi olla ajattelematta:
+Tuolla lailla Jeesuskin muinoin istui tässä samassa temppelitarhassa
+selittäen opetuslapsille viisauttaan. Juuri kun minä siinä seison ja
+ajattelen tätä, nostaa dervishisheikki silmänsä maasta ja katsoo
+minuun. Arvaathan, että minä kovasti säikähdän hänen suuria, mustia
+silmiään, joilla hän näkee ihan ihmisen läpi." -- "Kun ei hän vain
+näkisi, ettet sinä ole oikea vedenkantaja", Gertrud sanoi. -- "Ei ole
+hätää, hän ei näytä ollenkaan kummastelevan nähdessään minut, mutta
+heti sen jälkeen minun täytyy kulkea parin oikean vedenkantajan ohi,
+jotka seisovat nostamassa vettä kaivosta. Ne huutavat minulle, ja minä
+käännyn ja viittaamalla näytän heille, että olen menossa moskeijaan. Ja
+sitten on takanani ihan äänetöntä." -- "Mutta mitenkäs, jos he nyt
+huomaavat, ettet ole musleemi?" -- "Minä käännyn vielä kerran ympäri
+katsomaan heitä, mutta he seisovat selin minuun ja haastelevat
+keskenään." -- "Ovat tainneet huomata jotakin muuta, joka on
+merkillisempää kuin sinä." -- "Niin taisivat tehdä."
+
+"Sitten minä vihoviimein ehdin vanhan El Aksan moskeijan luokse, jonka
+sisässä kaivo on", Boo sanoi, "ja kuljen juuri niiden kahden lähekkäin
+seisovan portinpylvään ohi, joista sinäkin kyllä olet kuullut, ettei
+niiden välitse kukaan muu pääse tunkeutumaan kuin vanhurskas mies.
+Niin, minä silloin itsekseni sanon, enpä koetakaan nyt tänään tunkeutua
+noiden pylväiden välitse, kun olen menossa vettä varastamaan." --
+"Kuinka sinä sellaista voit ajatella", virkahti Gertrud, "ethän
+ikipäivinäsi ole tehnyt sen parempaa työtä."
+
+Gertrud makasi nyt vallan iloisen näköisenä ja kuunteli hartaasti.
+Hänellä oli niin kova kuume, ettei hän kyennyt erottamaan
+tositapahtumaa keksitystä jutusta, vaan oli tykkänään siinä
+käsityksessä, että Boo parhaillaan kulki noutamaan vettä
+paratiisinkaivosta.
+
+"Sitten minä heitän tohvelit jalastani ja käyn sisään El Aksan
+moskeijaan", Boo jatkoi. Tämän kertomuksen sommitteleminen oli hänestä
+nyt ihmeellisen helppoa, mutta hän oli oikein tuskissaan siitä, miten
+saisi Gertrudille sanotuksi, että hänen todella oli aivan mahdotonta
+hankkia vettä. "Ja päästyäni sitten esteettömästi temppeliin sisään
+minä heti näen kaivon vasemmalla, keskellä moninkertaisia pylväsrivejä.
+Sen päällä ovat vipuvehkeet ja nuorat ja koukut, niin että helppo sinne
+on laskea sankonsa ja täyttää ne. Ja totta totisesti minä nostankin
+kaivosta puhdasta ja kirkasta vettä. Kunhan Gertrud saa tätä vettä
+maistaakseen, silloin hän varmaan paranee, minä itsekseni ajattelen
+sankoja täyttäessäni."
+
+"Niin, kun sinä vain pian saisit sen tuoduksi kotiin", Gertrud sanoi.
+-- "Kyllähän käsität", Boo vastasi, "etten minä nyt voi kulkea niin
+huolettomana kuin tullessani. Nyt, kun olen saanut vettä, minua
+pelottaa, että sen menetän. Ja kuta lähemmäs porttia tulen, sitä
+enemmän minua huolettaa, sillä sieltä tuntuu kuuluvan meteliä ja
+huutoa." -- "Voi voi, mitenhän nyt käy?" kysyi Gertrud, ja Boo näki
+hänen aivan kalpenevan tuskasta. Mutta kun Boo näki Gertrudin niin
+kiintyneen hänen kertomukseensa, silloin hänen mielikuvituksensa oikein
+yltyi ja hän puhkesi sanomaan: "Mitenkäkö nyt käy! Niin, tiedäpäs. Koko
+Jerusalem siellä on tulossa minua vastaan."
+
+Hän pidätti hetkisen henkeään oikein kuvaavasti osoittaakseen, kuinka
+hän säikähdyksestä tyrmistyi. "Niin, ne kivilaatoilla vetelehtijät ovat
+miehissä nousseet hereille, ja nyt ne seisovat El Aksan ulkopuolella
+hälisemässä. Ja niiden kirkuna kokoaa väkeä joka taholta. Ylimmäinen
+temppelinhoitaja rientää Omarin moskeijasta, yllään iso turbaani ja
+ketunnahkaturkit, ja lapsinulikkoja ilmaantuu kaikista käytävistä, ja
+unestaan heränneitä tyhjäntoimittajia tulee kaikista temppelitarhan
+nurkista. Eikä minun edessäni näy muuta kuin puristettuja nyrkkejä ja
+kirkuvia kitoja ja ilmaa haparoivia käsiä. Ja silmissäni vilisee
+ruskeanjuovikkaita kaapuja ja liehuvia vaatteita ja punaisia vöitä ja
+keltaisia tohveleita, jotka polkea jytistävät maata."
+
+Boo vilkaisi Gertrudiin tätä kertoessaan. Gertrud ei keskeyttänyt hänen
+puhettaan kysymyksillä, vaan kuunteli mahdollisimman tarkkaavaisesti ja
+oli hädissään hiukan kohonnut kyynärpäittensä varaan.
+
+"Minä en tietysti ymmärrä sanaakaan, mitä he minulle sanovat",
+Boo jatkoi, "mutta sen verran siitä kuitenkin arvaan, että he
+ovat kiukuissaan, kun kristitty on uskaltanut noutaa vettä
+paratiisinkaivosta." Gertrud vaipui kalmankalpeana takaisin patjalle.
+-- "Niin, kyllä minä jo käsitän, että sinun on mahdotonta tuoda minulle
+sitä vettä", hän sanoi melkein soinnuttomasti.
+
+Niin, totta totisesti se onkin mahdotonta, Boo ajatteli itsekseen.
+Mutta nähdessään Gertrudin niin huolestuneena hän uudelleen heltyi.
+Täytyy minun sittenkin toimittaa niin, että tuo paratiisin vesi joka
+tapauksessa saadaan tänne Gertrudille, hän ajatteli.
+
+"Otetaanko sitten vesi sinulta pois?" kysyi Gertrud. -- "Ei, aluksi he
+vain puivat nyrkkiä ja kirkuvat, mutta eivät oikein tiedä mitä tehdä."
+Boo vaikeni hetkiseksi, itsekään hän ei ollut vallan varmana, miten
+tämän vyyhden selvittäisi. Silloin hän sai Gertrudilta apua. --
+"Toivoin, että se sheikki, joka istui ja puhui oppilastensa kanssa,
+tulisi pelastamaan sinua."
+
+Boo veti syvään henkeä. "Miten ihmeessä sinä sen arvasit!" hän
+huudahti.
+
+"Minä näen nyt, kuinka se moskeijanhoitaja, jolla oli se kaunis
+ketunnahkaturkki, antaa käskyjä väelle", hän jatkoi. "Jotkut silloin
+tempaavat tikarinsa vyöstään ja syöksyvät kimppuuni. He aikovat kai
+heti paikalla nutistaa minut hengiltä. Mutta se on ihmeellistä, etten
+minä pelkää omasta puolestani, sitä vain varoittelen, etteivät vettä
+läikyttäisi. Ja noiden miesten hyökätessä kimppuuni minä tietenkin
+lasken vesisangot maahan ja asetun itse niiden eteen. Ja kun he ovat
+ihan likelläni, minä paiskaan käsivarsin sivaltamalla heidät kumoon. He
+näyttävät aika ällistyneiltä kellahtaessaan maahan; eivätpä ennalta
+tienneet, miten taalalaisen kanssa on tapeltava."
+
+"Mutta pian he ovat uudelleen pystyssä, ja toisia tulee lisää. Ja nyt
+heitä on niin monta, että minä selvästi näen joutuvani alakynteen." --
+"Mutta silloin se dervishisheikki varmaankin astuu esiin", virkkoi
+Gertrud. Tätä ajatusheittoa Boo heti käytti. -- "Niin, hän astuu esiin
+hyvin hiljaa ja arvokkaasti ja sanoo muutaman sanan väkijoukolle, joka
+heti lakkaa minua uhkailemasta ja ahdistamasta." -- "Minäpä tiedän
+vallan hyvin, mitä hän sitten tekee", Gertrud sanoi. -- "Hän katselee
+sitten minuun kirkkain, tyynin silmin", sanoi Boo. -- "Ja entäs
+sitten?" -- Boo koetti keksiä jotakin, mutta oli aivan neuvoton. "Niin,
+sinähän sen olet jo arvannut", hän sanoi houkutellakseen Gertrudia
+puhumaan.
+
+Gertrud näki koko tapahtuman ihan selvästi edessään. Hän ei
+hetkistäkään epäröinyt. "Sitten hän työntää sinut syrjään", hän sanoi,
+"ja katsoo vesisankoon." -- "Ihan niin, juuri niin hän tekee", sanoi
+Boo. -- "Hän katselee paratiisinkaivosta otettua vettä", sanoi Gertrud
+vielä varmuudeksi. Mutta ennen kuin hän ennätti mitään lisätä, oli Boo
+itse sitä tietämättään siirtynyt hänen ajatusjuoksuunsa, niin että hän
+yht'äkkiä selvästi tiesi, miten Gertrud oli mielessään kuvitellut hänen
+selviämisensä seikkailusta. Hän alkoi itse hyvin innokkaasti kertoa.
+
+"Ymmärräthän, Gertrud, ettei sangoissa ollut mitään muuta kuin silkkaa
+vettä, kun minä niitä kannoin El Aksan kaivolta, ei muuta kuin silkkaa
+vettä." -- "Mutta entäs nyt?" -- "Kas, kun tuo mies kumartuu niihin
+katsomaan, näkee hän vedessä pari puunoksaa." -- "Tietysti", Gertrud
+sanoi, "ihan niin minäkin uskoin käyvän. Ja niissä oksissa on
+harmahtavia lehtisilmuja, etkös näekin?" -- "Kyllä minä näen." -- "Tuo
+dervishi on kaiketi jonkinlainen ihmeentekijä." -- "Niin kai hän on",
+Boo vakuutti, "ja hyvä ja armelias hän on myöskin."
+
+"Kun hän nyt kumartuu alas ja ottaa oksat vedestä ja nostaa niitä
+ilmaan", sanoi Gertrud, "puhkeavat lehdet silmuistaan ja muuttuvat
+ihmeen kauniin vihreän värisiksi." -- "Ja sitten väkijoukosta kajahtaa
+riemastunut huuto", kiiruhti Boo jatkamaan, "ja nuo kauniit lehdet
+kädessään dervishi menee moskeijan hoitajan luokse. Hän viittaa lehviin
+ja viittaa minuun. Siitä on helppo käsittää mitä hän sanoo: 'Tuo
+kristitty mieshän on nostanut lehtiä ja oksia paratiisista. Ettekö jo
+huomaa, että hän on Jumalan turvissa ja ettei häntä ole lupa surmata!'
+Sitten hän tulee minun luokseni, yhä vielä pitäen välkkyviä lehtiä
+kädessään. Minä näen niiden loistavan päivänpaisteessa, niiden väri
+vaihtuu milloin vaskenpunaiseksi, milloin siniseksi kuin teräs. Hän
+auttaa korentoa olalleni ja viittaa minulle luvan lähteä. Ja minä menen
+niin nopeasti kuin voin, mutta en malta olla monet kerrat katsomatta
+taakseni. Ja yhä vielä hän seisoo väkijoukon keskellä pitäen
+välähteleviä lehviä koholla ilmassa, ja väki katselee niitä
+liikahtamatta paikaltaan. Ja siinä hän seisoo vielä minun ehdittyäni
+pois temppelintarhasta."
+
+"Oi, Jumala häntä siunatkoon", sanoi Gertrud hymyillen Boolle. "Nyt
+sinä varmaankin saat esteettä tuoduksi kotiin paratiisinkaivon veden."
+
+"Niin", Boo vastasi, "nyt ei enää mitään pysähdyksiä tapahdu, vaan minä
+pääsen onnellisesti kotiin."
+
+Samassa Gertrud kohotti odottavasti päätään ja hymyili uudelleen. Voi
+hyvä isä, nyt hän varmaan uskoo, että vesi on jo täällä! ajatteli Boo.
+Kuinka hirveän pahasti minä teinkään, kun häntä uskottelin. Varmasti
+hän nyt kuolee, kun minä hänelle sanon, ettei täällä olekaan sellaista
+vettä kuin hän kaipaa.
+
+Hän sieppasi hädissään pöydällä seisovan vesilasin, saman, jota Betsy
+oli tarjonnut Gertrudille, ja ojensi sen hänelle. "Tahdotko nyt,
+Gertrud, maistaa paratiisin vettä?" hän sanoi tuskasta vapisevalla
+äänellä. Melkein hän säikähti, kun Gertrud nousi istumaan ja tarttui
+molemmin käsin lasiin. Hän joi halukkaasti puoli lasillista. --
+"Siunatkoon Jumala sinua", hän sanoi, "nyt minä saan elää." -- "Vähän
+ajan perästä saat juoda lisää", sanoi Boo. -- "Mutta sinun täytyy antaa
+tätä vettä toisillekin sairaille, jotta hekin paranisivat", sanoi
+Gertrud. -- "Ei", sanoi Boo, "paratiisinkaivon vesi on vain sinua
+varten. Sitä ei kukaan muu saa juoda." -- "Mutta maista nyt ainakin
+sinä itse, kuinka hyvää se on", sanoi Gertrud. -- "Kyllä minä
+maistankin", sanoi Boo. Hän otti Gertrudilta lasin, käänsi sitä niin,
+että hänen huulensa sattuivat samaan kohtaan, jota Gertrudin huulet
+juuri olivat koskettaneet, ja katseli Gertrudia onnesta loistavin
+silmin.
+
+Mutta ennen kuin hän ehti lasin tyhjentää, oli Gertrud vaipunut
+takaisin päänalaiselleen ja nukahtanut kevyesti ja silmänräpäyksessä
+niinkuin lapsi.
+
+
+
+
+INGMAR INGMARINPOIKA
+
+
+Eräänä sunnuntai-iltana, kun taalalaiset olivat asuneet puolitoista
+vuotta Jerusalemissa, olivat he muiden siirtokuntalaisten kanssa
+kokoontuneet jumalanpalvelukseen. Jouluaika lähestyi ja talvi oli
+tullut, mutta päivä oli hyvin lämmin ja lauha, niin että suuren
+kokoussalin ikkunoita voitiin pitää auki.
+
+Veisattiin paraikaa erästä Sankeyn laulua, kun portilta kuului
+ovikellon soitto. Se kilahti yhden ainoan kerran, niin heikosti ja
+vaatimattomasti, ettei sitä kukaan olisi kuullut, jolleivät ikkunat
+olisi olleet auki. Muuan oven likellä istuva nuori mies meni avaamaan,
+ja sen jälkeen ei enää ajateltu, kuka sieltä oli tullut.
+
+Vähän ajan päästä kuului joku hyvin hitaasti ja varovaisesti raskain
+askelin nousevan marmoriportaita. Ehdittyään ylimmälle portaalle tulija
+kuului pysähtyvän pitkäksi aikaa. Hän tuntui seisovan siellä
+epäröivänä, ennen kuin vielä epäilevämmin lähti käymään leveän
+marmorilattian poikki kokoussalin ovelle. Vihoviimein hän tarttui
+oven kädensijaan ja painoi sitä alas. Silloin ovi aukeni noin
+neljännestuuman verran, eikä se näyttänyt tahtovankaan sen edemmäs
+siirtyä.
+
+Askeleitten alkaessa kuulua olivat taalalaiset alentaneet ääniänsä
+kuullakseen paremmin, ja nyt he kaikki käänsivät kasvonsa oveen päin.
+Heistä oli niin tuttua tuo varovainen ovenavaamistapa. Heiltä vallan
+unohtui, missä olivat, tuntui siltä kuin olisivat istuneet kotona
+Taalainmaassa jonkun samanuskoisen tuvassa, mutta heti sen jälkeen
+heidän ajatuksensa palautuivat entiselleen ja he kääntyivät katsomaan
+laulukirjoihinsa.
+
+Ovi työntyi nyt auki hiljaa ja narahtamatta, mutta sen ulkopuolella
+seisoja ei vielä tullut näkyviin. Katri Ingmarintyttären ja parin muun
+kasvoille lehahti punastus, mutta he koettivat kumminkin pitää
+ajatuksiaan koossa ja laulaa muiden mukana. Miehet taas alkoivat laulaa
+voimakkaammin ja järeämmällä bassolla kuin ennen, mutta eivät
+koettaneetkaan pysyä äänessä.
+
+Kun ovi viimein oli avautunut noin jalan verran, näkyi siitä pitkä,
+ruma mies, joka alkoi työntäytyä sisään tuosta kapeasta välistä. Hän
+tuli sisään hyvin nöyränä ja ryhdittömänä, ja ollakseen kaikin mokomin
+häiritsemättä jumalanpalvelusta hän ei uskaltanut käydä peremmäs, vaan
+jäi ihan kynnyksen viereen seisomaan pää kumarassa ja ristissä käsin.
+
+Hänellä oli yllään musta hieno verkapuku, joka oli pussillaan ja
+syvissä poimuissa. Ruttuisten kalvosimien alta pistivät esiin suuret ja
+känsäiset kädet, joissa suonet pullottivat korkealla pinnasta. Hänen
+isoissa teerenpilkkuisissa kasvoissaan pistivät heti silmään valkeat
+kulmakarvat, lerpallaan ulkoneva alahuuli ja kireälle puristunut suun
+ympärys.
+
+Samassa kun vastatullut astui ovesta sisään nousi Ljungo Björn ylös ja
+veisasi sitten seisoallaan. Sekunnin päästä nousivat vanhat ja nuoret
+taalalaiset ja veisasivat seisoallaan samoin kuin Ljungo Björn. He
+pitivät värähtämättä kasvojansa aivan likellä kirjaa, eikä pieninkään
+hymynpiirre niitä kirkastanut. Silloin tällöin vain joku vilkaisi
+ovenpielessä seisovaan vastatulleeseen.
+
+Mutta veisuu kohosi äkkiä voimakkaaksi, samoin kuin tulenliekki viriää
+tuulenpuuskassa. Neljä Ingmarintytärtä, joilla jokaisella oli kaunis
+ääni, lauloivat ylinnä, ja veisuussa oli ennen kuulumaton riemastus ja
+into.
+
+Ja amerikkalaiset katsoivat kummissaan taalalaisiin, sillä kenties itse
+sitä tietämättään nämä olivat kaikki yht'aikaa muuttaneet laulunsa
+ruotsiksi.
+
+
+
+
+
+JÄLKIMMÄINEN OSA
+
+
+
+
+BARBROO SVENINTYTÄR
+
+
+Seuraavana päivänä Ingmarin tultua Jerusalemiin istui Katri
+Ingmarintytär tapansa mukaan yksin huoneessa. Koko eilisillan hän oli
+iloissaan Ingmarin jälleennäkemisestä istunut muiden mukana
+kokoushuoneessa ja ottanut osaa keskusteluun. Mutta nyt hän oli
+uudelleen saanut kivettymiskohtauksensa ja istui jäykkänä ja suorana
+Halvorin nojatuolissa, tuijottaen suoraan eteensä ja mihinkään
+askareeseen ryhtymättä.
+
+Silloin ovi aukeni ja Ingmar astui sisään. Katri ei huomannut häntä,
+ennen kuin hän seisoi ihan vieressä. Hän tuli hämilleen siitä, että
+veli oli nähnyt hänet aivan joutilaana. Puna nousi hänen kasvoilleen,
+ja hän hapuili innokkaasti sukankudinta.
+
+Ingmar otti itselleen tuolin ja istui sille ääneti, Katriin katsomatta.
+Nyt Katrin mieleen johtui, että he eilisiltana olivat puhelleet
+Ingmarille vain omista oloistaan Jerusalemissa, eikä kukaan tullut
+kyselleeksi mitään Ingmarista itsestään eikä siitä, miksi hän oli
+lähtenyt heitä tapaamaan. Varmaankin hän nyt siitä aikoo puhua minulle,
+ajatteli Katri.
+
+Ingmar liikutti huuliaan pari kertaa, ikään kuin alkaakseen
+keskustelun, mutta mitään ääntä ei tullut kuuluviin. Katri sillä aikaa
+istui ja katseli häntä. Hirveästipä hän on vanhentunut, hän ajatteli.
+Tuskin isänkään otsassa oli syvempiä ryppyjä, vaikka hän kyllä oli
+vanha. Joko on Ingmar ollut sairaana taikka on elämä häntä hyvin
+kovasti kohdellut sitten, kun minä hänet viimeksi näin.
+
+Katrin rupesi tekemään mieli tietää, mitä ihmettä Ingmarille oli
+tapahtunut. Hän oli muistavinaan, että sisaret kerran olivat jostakin
+kirjeestä lukeneet jotakin Ingmaria koskevaa, mutta hän oli ollut niin
+omiin suruihinsa painunut, että kaikki, mitä maailmassa oli tapahtunut,
+oli mennyt hänen huomionsa ohi, ikään kuin mikään sellainen ei häneen
+kuuluisi.
+
+Katri koetti nyt varovaisella tavallaan johtaa Ingmaria puhumaan omista
+oloistaan ja miksi hän oli matkustanut Jerusalemiin. "Olipa hyvä, kun
+tulit luokseni, jotta saan hiukan tietää kuinka kotiseudulla voidaan",
+hän sanoi. -- "Niin", Ingmar vastasi, "minäkin luulen, että sinulla voi
+olla koko joukko asioita tiedusteltavana." -- "Meidän paikkakunnan
+kansa", alkoi Katri, puhuen hitaasti, ikään kuin koettaen uudelleen
+ruveta tutustumaan kauan vieraina olleisiin asioihin, "on aina tottunut
+pitämään jotakuta henkilöä esikuvanaan, milloin isää, milloin Halvoria,
+ja kauan aikaa pidettiin koulumestaria sellaisena. Olisi hauska tietää,
+ketä he nyt noudattavat." Tuskin hän oli saanut tätä Ingmarilta
+kysyneeksi, kun Ingmar painoi silmäluomensa umpeen ja jäi istumaan
+ääneti, kasvonpiirrettäkään muuttamatta. "Onkohan nyt tullut
+kirkkoherran vuoro olla pitäjän valtiaana?" sanoi Katri arviolta.
+Ingmar istui kankeana ja suorana eikä yhä vieläkään vastannut mitään.
+"Itsekseni olen joskus ajatellut, että kenties Ljungo Björnin veljeä
+Petteriä nyt pidetään siellä etevimpänä", koetti Katri itsepäisesti
+jatkaa, mutta hänen arvailuihinsa ei tälläkään kertaa tullut vastausta.
+"Kyllähän tiedän", hän uudelleen alkoi, "että kansa ammoisista ajoista
+asti on menetellyt Ingmarilan isännän mukaan, mutta eihän heitä voi
+vaatiakaan noudattamaan sinun ikäisesi nuorukaisen mieltä." Hän jäi
+taas odottamaan, ja nyt vihoviimein Ingmar vastasi. -- "Tiedäthän,
+etten minä ole siinä iässä, jotta minua voitaisiin valita
+kunnanneuvostoon tahi lautakuntaan." -- "Voihan olla kansan johtajana
+niin moniin virkoihin kuulumattakin", sanoi Katri. -- "Niin", Ingmar
+vastasi, "kyllä voi."
+
+Kun Ingmar tämän lausui, tunsi Katri vavahtavansa ilosta. Voi, enhän
+minä nyt enää tästä tällaisesta välitä, hän ajatteli, mutta ei
+kumminkaan voinut olla iloitsematta, kun suvun vanha vaikutusvalta ja
+arvo oli siirtynyt Ingmarille. Hän kohottautui paremmin istumaan ja
+alkoi puhua pontevammalla äänellä kuin tähän asti. "Kyllähän minä
+pidinkin ihmisiä siksi älykkäinä, että he käsittivät sinun menettelevän
+oikein, kun otit talon haltuusi." Ingmar katsoi häneen hyvin pitkään.
+Hän ymmärsi Katrin sanojen tarkoituksen. Katri oli varmaan pelännyt,
+että pitäjäläiset rupeaisivat ylenkatsomaan häntä siitä, kun hän
+hylkäsi Gertrudin. -- "Ei Jumala ole sillä lailla minua rangaissut",
+hän sanoi.
+
+Jollei tämä ollut hänen suurten huoliensa syynä, niin sitten siinä oli
+jokin muu, ajatteli Katri. Hänen täytyi istua ja mietiskellä ääneti
+kauan aikaa ja vaivalloisesti koettaa tottua niihin tunteisiin, jotka
+kotimaassa olivat olleet hänelle kaikki kaikessa.
+
+"Minua haluttaisi tietää, onkohan kukaan siellä pitäjässä enää pysynyt
+meidän opissamme", Katri kysyi. -- "Kenties yksi tai toinen on, mutta
+ei sen useammat." -- "Ja minä kun aina ajattelin, että vielä jotkut
+muutkin saisivat Jumalan kutsumuksen seurata meitä", sanoi Katri
+katsoen tutkivasti Ingmariin. -- "Ei", Ingmar sanoi, "ei minun
+tietääkseni kukaan muu ole saanut kutsumusta." -- "Eilen minä sinut
+nähdessäni ajattelin, että sinä olit saanut kokea Jumalan armoa", sanoi
+Katri. -- "Enkä ole, en minä ole siitä syystä tänne tullut."
+
+Katri herkesi vähäksi aikaa kyselemästä. Alkaessaan sitten uudelleen
+hän puhui hillitymmin, ikään kuin arastellen sitä vastausta, jonka
+voisi saada. "Tokkohan siellä kotiseudulla nyt enää kukaan muistanee
+meitä, jotka sieltä lähdimme?" Tähän taas Ingmar vastasi hiukan
+hämillään. -- "Eihän se suru enää ole niin katkera kuin alkuaikoina."
+-- "Vai oli siis siellä suruakin", Katri sanoi, "ja minä kun luulin,
+että meistä pääseminen tuntuisi siellä vain huojennukselta." -- "Kyllä
+tosiaan teitä surtiin ja kaivattiin", vastasi Ingmar kiihkeämmin,
+"kuluipa pitkät ajat, ennen kuin teidän entiset naapurinne tottuivat
+niihin, jotka sijallenne muuttivat. Minä tiedän, että Börs Pirjo
+Petterintytär, joka oli Ljungo Björniläisten naapurivaimo, viime
+talvena joka ilta kävi salaa kiertämässä heidän talonsa ympärillä." --
+Katri sanoi hyvin hiljaa seuraavan kysymyksensä. "Börs Pirjo sitten
+taisi olla se, joka suri kaikkein enimmän." -- "Eikä ollut", Ingmar
+sanoi tuimalla äänellä, "se oli muuan toinen, joka jok'ikisenä
+pilkkopimeänä syksyiltana souti jokea myöten koulutalon kohdalle ja
+istahti kivelle joenrantaan, samalle paikalle, missä Gertrudin oli
+tapana istua ja katsella auringonlaskua."
+
+Nyt Katri oli selvillä siitä, mistä syystä Ingmar oli vanhentunut, ja
+hän muutti nopeasti puheenaihetta. "Sinun vaimosiko nyt hoitaa taloa,
+kun sinä olet poissa?" hän kysyi. -- "Niin tekee", Ingmar vastasi. --
+"Hän on kai hyvä emäntä", Katri jatkoi. -- "Niin on", vastasi Ingmar
+vielä kerran. Katri silitti kädellään esiliinaansa ennen kuin mitään
+enempää sanoi. Hän oli nyt muistavinaan sisariltaan kuulleensa, ettei
+Ingmar ollut hyvissä väleissä vaimonsa kanssa. -- "Onko teillä lapsia?"
+hän viimein kysyi. -- "Ei ole", sanoi Ingmar, "ei meillä ole lapsia."
+
+Katri istui nyt neuvottomana ja silitti vain silittämistään kädellään
+esiliinaansa. Hänestä oli vastenmielistä suoraan kysyä Ingmarilta,
+minkä tähden hän oli tänne tullut. Sellainen oli aina ollut vastoin
+Ingmarien tapaa. Silloin Ingmar itse rupesi auttamaan häntä pulasta.
+
+"Barbroo ja minä otamme eron", hän sanoi jyrkällä äänellä. Katri
+kavahti pystyyn, hän oli yht'äkkiä muuttunut ihan samanlaiseksi kuin
+ennen ollessaan emäntänä Ingmarilassa. Hän oli unohtanut kaiken maun
+paitsi entiset mielipiteensä ja tunteensa. -- "Varjelkoon siitä, mitä
+nyt sanot", hän leimahtaen sanoi, "ei kuuna päivänä ole meidän
+suvussamme eroja tehty!" -- "Se on jo päätetty", Ingmar sanoi, "meidät
+jo tuomittiin vuode- ja asuntoeroon syyskäräjissä. Vuoden päästä meidän
+on haettava oikeata avioeroa." -- "Mitä sinä hänelle vihoittelet?"
+kysyi Katri, "ethän koskaan voi saada toista joka olisi varakkaampi ja
+enemmän arvossa pidetty." -- "En minä hänelle vihoittele", sanoi Ingmar
+vältellen. -- "Hänkö se sitten tahtoo eroa?" -- "Niin", sanoi Ingmar,
+"hän se tahtoo eroa." -- "Jos sinä olisit häntä kohdellut niinkuin
+sinun piti, niin ei hän olisi eroamista ajatellutkaan", sanoi Katri
+ankarasti.
+
+Katri tarttui kovin kourin tuolin kädennojaan. Hän oli kovin
+kuohuksissaan, se näkyi parhaiten siitä, että hän nyt alkoi puhua
+Halvorista. "Hyvä on, että isä ja Halvor ovat kuolleet, jottei heidän
+tarvinnut tätä kokea", hän sanoi. -- "Niin, hyvähän kaikkien kuolleiden
+on olla", sanoi Ingmar.
+
+"Ja nyt sinä olet täällä Gertrudin tähden", puhkesi Katri sanomaan.
+Ingmar ei vastannut, painoi vain päänsä alas. "Eipä ole kumma ettäs
+häpeät", sanoi sisar. -- "Enemmän minä häpesin sinä päivänä, jona
+Ingmarilaa myytiin." -- "Mitäs nyt luulet siitä sanottavan, kun sinä
+lähdet kosimaan uutta, ennen kuin saat oikeata eroa entisestä." -- "Ei
+minun käynyt viivytellä", sanoi Ingmar sävyisesti, "pakko minun oli
+lähteä tänne pitämään Gertrudista huolta. Sinne kotiin kirjoitettiin,
+että hän oli tulemassa hulluksi." -- "Ei sinun tarvinnut siitä nähdä
+vaivaa", sanoi Katri kiivaasti, "täällä on Gertrudilla toiset ja
+paremmat huolenpitäjät."
+
+Oltiin hetkinen ääneti, ja sitten Ingmar nousi. "Olin tästä puhelusta
+odottanut toisenlaista päätöstä", hän sanoi, ja hänen käytöksessään oli
+nyt niin paljon arvokkuutta, että Katri tunsi häntä kohtaan samaa
+kunnioitusta kuin ennen oli isäänsä kohtaan tuntenut. "Minä olen
+kohdellut kovin väärin Gertrudia ja Stormia sekä hänen vaimoaan, jotka
+olivat minulle kuin isä ja äiti. Nyt minä luulin saavani sinulta apua,
+jotta tehty paha tulisi korjatuksi." -- "Sinä tahdot pahan pahalla
+korjata, kun hylkäät laillisesti vihityn vaimosi", sanoi Katri
+ankarana. Hän koetti pahoilla sanoilla pitää vihaansa vireillä, sillä
+hän alkoi pelätä, että Ingmar saisi hänen käsityksensä kääntymään
+omalle puolelleen. Ingmar ei vastannut siihen, mitä hänen vaimostaan
+sanottiin, jatkoi vain: "Luulin olevan sinunkin mieleesi, kun minä
+koetin käydä Jumalan teitä." -- "Sitäkö sinä minulle uskottelisit
+Jumalan teillä käymiseksi, kun hylkäät kodin ja vaimon, juostaksesi
+mielitiettysi jäljestä?"
+
+Ingmar astui hiljakseen ovelle päin. Hän oli väsyneen ja kärsivän
+näköinen, mutta ei ollenkaan kiivastunut, eikä näyttänyt juuri
+sellaiselta joka on suuren ja hillitsemättömän rakkauden vallassa. "Jos
+Halvor nyt eläisi, niin tiedän, että hän neuvoisi sinua palaamaan
+kotiin ja sopimaan vaimosi kanssa", Katri sanoi. -- "Olen jo
+kerrassaan lakannut tekemästä ihmisten neuvojen mukaan", sanoi Ingmar.
+Katrikin nousi nyt seisoalleen; hän katkeroitui uudelleen Ingmarin
+viittauksesta, että hän oli muka noudattanut Jumalan käskyä. -- "Eipä
+Gertrud enää taida ajatella sinua samalla tapaa kuin ennen", hän sanoi
+yhä yltyen. -- "Tiedän kyllä, ettei täällä siirtokunnassa kukaan
+ajattele avioliittoa", sanoi Ingmar, "mutta minä aion kumminkin
+yrittää." -- "Älä huoli siitä", Katri keskeytti, "mitä me
+siirtokuntalaiset olemme keskenämme luvanneet, mutta luulisin sinun
+siitä jo jotakin huomaavan, kun sanon, että kyllä Gertrudin mieli nyt
+on kääntynyt toiseen."
+
+Ingmar seisoi ihan oven ääressä. Nuo sanat kuultuaan hän jäi seisomaan
+ja hapuilemaan eteensä, ikään kuin ei näkisi lukkoa ovessa, mutta ei
+kääntänyt kasvojaan Katriin päin. Katri ei voinut odottaa sekuntiakaan,
+kun jo kiirehti peruuttamaan sanansa. "Jumala varjelkoon minua
+sanomasta, että joku meistä olisi lihallisella tavalla rakastunut
+häneen", hän sanoi, "mutta minä uskon, että Gertrud nyt rakastaa
+vähäisintäkin siirtokuntaan kuuluvaa veljeä enemmän kuin sinua, joka et
+meihin kuulu." Ingmar veti syvään henkeä, sai tuossa tuokiossa oven
+auki ja pääsi ulos.
+
+Katri Ingmarintytär istui kotvan aikaa tukalissa mietteissä, nousi
+sitten, silitti hiuksiansa, sitoi huivin päähänsä ja läksi puhumaan
+asiasta mrs Gordonille.
+
+Katri kertoi hänelle avoimesti, mistä syystä Ingmar oli tullut. Hän
+neuvoi johtajatarta estämään Ingmaria jäämästä siirtokuntaan, jollei
+hän tahtonut menettää yhtä sisarta. Mutta Katrin puhuessa mrs Gordon
+sattui istumaan ikkunan ääressä ja katselemaan pihalle, missä Ingmar
+seisoi nojallaan aitaa vasten, neuvottomana ja kömpelömmän näköisenä
+kuin koskaan ennen. Hiukkasen hymyn tapaista levisi mrs Gordonin
+kasvoille.
+
+Hän vastasi Katrille, että hänestä oli vastenmielistä karkottaa ketään
+siirtokunnasta, ainakaan niin kaukaista vierasta, jolla sitä paitsi oli
+täällä niin paljon lähisukulaisia. Jos nyt Jumala oli päättänyt
+koetella Gertrudia, hän sanoi, niin ei heidän asiansa ollut tehdä hänen
+aiettaan tyhjäksi.
+
+Katri hämmästyi tätä vastausta. Innoissaan hän astui lähemmäs mrs
+Gordonia ja tuli niin lähelle, että näki ketä tämä siinä seistessään
+nauroi. Mutta Katri puolestaan näki vain, kuinka isänsä näköiseksi
+Ingmar oli tullut, ja vaikka hän olikin Ingmariin suutuksissaan,
+harmitti häntä kuitenkin, kun mrs Gordon ei ymmärtänyt, että
+sennäköinen mies oli kaikkia muita miehekkäämpi sekä älykkäämpi ja
+rehdimpi kuin mitkä muut ihmiset tahansa.
+
+"No niin", hän sanoi, "jos tahdotte, niin antakaa hänen jäädä, sillä
+joka tapauksessa hän kuitenkin saa käymään omaa mieltänsä myöten."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Saman päivän iltana olivat useimmat siirtokuntalaiset koolla
+suuressa salissa. Sellaiset kokoukset olivat aina hyvin hauskoja ja
+miellyttäviä. Jotkut istuivat katselemassa lasten hupaisia leikkejä,
+toiset juttelivat päivän tapahtumista, osa oli asettunut yhteen
+nurkkaan lukemaan ääneen amerikkalaisia aikakauslehtiä. Kun Ingmar
+Ingmarinpoika katseli tätä suurta, hyvin valaistua huonetta ja iloisia
+ja tyytyväisiä ihmisryhmiä, ei hän voinut olla ajattelematta:
+Varmaankin meidän talonpoikamme ovat täällä onnellisia eivätkä ikävöi
+kotiansa. Nämä amerikkalaiset osaavat paljon paremmin kuin me laittaa
+olonsa hauskaksi sekä itselleen että muille. Ymmärtäähän sen, että
+tällaisen hyvän kotielämän vuoksi siirtokuntalaiset voivat kestää miten
+suuria kieltäymyksiä tahansa. Tosin niiden, jotka ennen olivat koko
+kartanon isäntiä, nyt täytyy tyytyä yhteen huoneeseen, mutta nyt he sen
+sijaan saavat paljon enemmän iloa ja rattoisaa seuraa kuin ennen. Ja
+sitten he ovat nähneet ja oppineet niin uskomattoman paljon uutta.
+Aikaihmisistä en puhukaan, mutta minusta suoraan sanoen tuntuu, että
+tuskin täällä on niin pikkuista lasta, joka ei tietäisi paljon enemmän
+kuin minä.
+
+Useita talonpoikia tuli Ingmaria puhuttelemaan ja kysymään, eikö
+hänenkin mielestään heidän ollut hyvä olla. On kylläkin, sanoi Ingmar,
+eipä juuri muuta voi sanoa. "Taisit luulla, että me asumme
+maakuopissa", sanoi Ljungo Björn. -- "En niinkään, tiesin minä toki sen
+verran", Ingmar vastasi. -- "Sellaistahan siellä kotona on kuulemma
+levitelty."
+
+Tänä iltana Ingmarilta ahkeraan kyseltiin kaikenlaista kotipitäjän
+oloista. Vuoron perään aina joku tuli hänen luokseen, istahti viereen
+ja tiedusteli omaisistaan. Melkein kaikki kyselivät, miten vanha Eeva
+Gunnarintytär jaksoi. "Hän on vielä kevyt ja reipas eukko", Ingmar
+sanoi, "ja tapasipa kenen tahansa, niin kaikille hän puhuu pahaa
+hellgumilaisista."
+
+Ingmar oli huomannut erään nuoren miehen, joka kaiken iltaa kierteli
+hänen ympärillään, mutta ei tullut puhumaan. Olisi hauska tietää, kuka
+tuo on, joka on niin minun näköiseni, ajatteli Ingmar, ja mistä hän on
+niin äkäisen näköinen, ihan kuin mieli tekisi ajaa minut ulos tästä
+huoneesta. Viimein hänen mieleensä johtui, että mies varmaan oli hänen
+serkkunsa Boo, joka oli monta vuotta asunut Amerikassa.
+
+Ingmar meni Boon luokse ja kertoi terveisiä hänen vanhemmiltaan. Boo
+kyseli ensin hiukkasen kodistaan, ja sitten hän halusi tietää, miten
+koulumestari voi. Ingmarin ympärillä olijat tuskin tohtivat huoahtaa.
+Ei kukaan ollut vielä rohjennut puhua hänen kuullensa Stormista. Ingmar
+näki parin heistä nykäisevän Boota, jotta hän puhuisi jostakin muusta.
+Ingmar vastasi sävyisästi, että koulumestari voi hyvin ja että hän ensi
+vuonna luopuu koulutoimestaan, ja jatkoi sitten: "Hauska on kuulla,
+että sinä vielä muistelet Stormia, vaikka hän koulussa oli sinulle niin
+kova." Kaikkia alkoi naurattaa, sillä he muistivat, kuinka usein Storm
+oli päivitellyt Boon tuhmuutta. Boo pyörähti ympäri ja meni tiehensä
+enempää kysymättä.
+
+Vanha Fält korpraali istui tapansa mukaan lasten parissa ja kertoi
+näille tarinoita. Ingmar ei ollut kertaakaan tavannut Fältiä sen
+jälkeen kun hänestä oli tullut lasten mielikki; se oli hänestä kummaa
+nähdä, ja hän meni likemmäs kuullakseen, mitä Fält pienokaisille
+puheli. Ukko istui ja kertoi parhaillaan, kuinka hän kerran nuorena
+ollessaan oli mennyt torstaiyönä kirkonportille koputtamaan vainajia
+ulos.
+
+Martta Ingmarintyttären silmään pisti silloin, että lapset, jotka
+istuivat Fältin ympärillä, olivat käyneet kauhusta ihan kalpeiksi.
+"Fält ei saa kertoa tuollaisia kummitusjuttuja", hän sanoi ankarasti.
+"Kertokoon hän jotakin sellaista, josta lapsille voi olla hyötyä ja
+oppia." Ukko mietiskeli kotvan aikaa ja sanoi sitten: "Kerronpa sitten
+heille, mitä äitini minulle jutteli, kun hän tahtoi neuvoa minua
+kohtelemaan eläimiä lempeästi."
+
+"Niin, tehkää se", sanoi Martta Ingmarintytär ja siirtyi muualle, mutta
+Ingmar jäi vielä kuuntelemaan.
+
+"Siellä kotiseudulla Taalainmaassa", Fält sanoi, "on Surumäen torppa,
+ja se on saanut siitä nimensä, että siinä kerran asui ylen häijy ja
+kelvoton mies."
+
+Tuskin Fält oli nämä sanat sanonut, kun Ingmar yht'äkkiä säpsähti. Hän
+läheni pari askelta kuullakseen tarkemmin.
+
+"Hän oli niitä, joiden intona on hevoshuijaus", kertoi Fält, "hän
+ajeli yhtä mittaa markkinoilta markkinoille vaihtamassa hevosia ja
+rääkkäsi kovasti eläimiä. Hän oli oppinut tekemään niillä oikeita
+konnankoukkuja. Milloin hän maalasi valkoisia piirtoja sellaisten
+hevosten otsaan, jotka tiedettiin vauhkoiksi, jottei niitä tunnettaisi,
+ja toisinaan hän syötti vanhoille hevoskuluille sellaista ruokaa, että
+ne näyttivät pulleilta ja kiiltäviltä juuri sen aikaa, kun hän tarvitsi
+niitä vaihtaakseen. Kaikkein hurjimpana hän oli koetellessaan hevosia.
+Silloin hän intosi aivan kuin hullu, löi ja ruoski niin, että eläinten
+selät olivat kuin nylkemisen jäljeltä ja että veresliha joka
+sivallukselta punoitti.
+
+"Kerran tuo mies oli koko päivän kuljeksinut markkinoilla saamatta
+yhtään vaihtokauppaa aikaan. Se johtui osaksi siitä, että hän oli
+pettänyt ihmisiä niin usein, että heitä pelotti olla missään
+tekemisissä hänen kanssaan, ja sitten oli hänen tämänpäiväinen
+hevosensa niin vanha ja huono, ettei kukaan huolinut siitä. Hän ajoi
+täyttä laukkaa edestakaisin väkijoukossa ja ruoski hevoskoniaan niin,
+että verta tihkui aisoille, mutta mitä enemmän hän sitä näytteli, sitä
+enemmän ihmiset varoivat ryhtymästä hänen kanssaan kaupantekoon.
+
+"Tuli jo hämärä, ja hän käsitti, ettei tänään enää mitään kauppoja
+synny. Ennen kotiinlähtöään hän tahtoi vielä viimeisen kerran yrittää
+ja ajoi niin hurjaa vauhtia markkinakentän poikki, että ihmiset
+luulivat hänen kaatuvan. Kesken huiminta vauhtia hänen silmänsä
+sattuivat mieheen, joka oli kauniin, mustan varsahevosen ohjissa ja
+ajoi yhtä nopeasti kuin hän, vaikk'ei hevonen näyttänyt siitä vähääkään
+vaivaantuvan.
+
+"Hevoshuijari ei ollut vielä ennättänyt pysähtyä ja nousta rattailta,
+kun sen hyvän hevosen ajaja tuli hänen luokseen. Hän oli lyhytkasvuinen
+ja solakka, hänellä oli kapeat kasvot ja suippo leukaparta. Hän oli
+ihan mustissa, eikä mies voinut kankaasta eikä kuosista päättää mistä
+pitäjästä hän oli kotoisin.
+
+"Hevoshuijari huomasi heti miehestä, että hän oli hyvin yksinkertainen.
+Hän kertoi, että hänellä oli kotona ruskea hevonen ja että hän tahtoi
+vaihtaa tämän mustan saadakseen kaksi samanväristä. 'Tuo sinun hevosesi
+olisi väriltään ihan kuin luotu sen pariksi', hän sanoi, 'tahtoisin
+saada sen, jos se muuten on kelvollinen. Mutta älä veikkonen vain
+petkuta minua huonolla hevosella, sillä mitään maailmassa minä en
+ymmärrä niin vähän kuin hevoskauppoja.'"
+
+"Asia päättyi tietenkin siten, että hevosenvaihtaja antoi hänelle
+koninsa ja otti sen hyvän varsahevosen sijaan. Se oli kaunein hevonen,
+mitä hänen valjaissaan ikipäivinä oli ollut. 'Enpä ole kertaakaan
+päivääni niin kehnosti alkanut ja niin hyvin päättänyt', hän sanoi
+istuutuessaan rattaille kotiin ajaakseen.
+
+"Markkinapaikalta ei ollut pitkältä hänen kotiinsa. Hänen saapuessaan
+perille hämärsi vielä. Kun hän ajoi sisään veräjästä, näki hän joukon
+vanhoja ystäviään, hevoshuijareita monesta pitäjästä, seisovan tuvan
+edustalla odottaen häntä. He olivat kovin hyvällä tuulella, ja hänen
+tullessaan he alkoivat kirkua ja hurrata ja nauroivat ihan
+katketakseen.
+
+"'Mikäs teitä, miehet, niin huvittaa?' hevosenvaihtaja kysyi ohjaksia
+kiinnittäen.
+
+"'Olemme tässä odottaneet sinua nähdäksemme, onnistuiko tuon miehen
+puijata sulle sokea varsansa', he sanoivat. 'Tapasimme hänet
+markkinoille ajamassa, ja silloin hän löi meidän kanssamme vetoa, että
+pettäisi sinut.'
+
+"Hevosenvaihtaja hyppäsi rattailta, asettui hevosen eteen ja löi sitä
+ruoskanvarrella ihan silmien väliin. Eläin ei lainkaan koettanut
+väistää iskua. Miehet olivat oikeassa. Se oli umpisokea.
+
+"Silloin hevoshuijari vimmastui niin, että ihan menetti järkensä. Kun
+toverit yhä vain jatkoivat pilantekoaan ja nauruaan, riisui hän
+hevosen, kävi ohjaksiin ja ajoi sen äkkijyrkälle kukkulalle, joka
+kohosi tuvan takana. Hän maiskautti suutaan ja ruoski, ja hevonen kulki
+ripeästi eteenpäin, mutta päästyään ylös töyräälle se pysähtyi eikä
+tahtonut käydä pitemmälle. Sen edessä aukeni äärettömän syvä ja avara
+kuoppa, josta koko paikkakunta oli vuosikausia vedättänyt soraa.
+Hevonen taisi tuntea, että maa loppui sen jalkain alta, koska se ei
+tahtonut mennä eteenpäin. Mies vain löi ja hoputti, hevonen kävi yhä
+aremmaksi, nousi takajaloilleen, mutta eteenpäin se ei tahtonut.
+Viimein, kun ei mitään muuta keinoa tiennyt, se otti pitkän
+loikkauksen, ikään kuin luullen, että edessä oli vain oja, jonka yli
+hyppäämällä pääsisi. Mutta toista puolta ei ollut saavutettavissa, ja
+kun hevonen ei saanut maata jalkainsa alle, parahti se kamalasti ja
+makasi hetken perästä niskat nurin kuopan pohjalla. Mies ei edes
+huolinut jäädä sitä katsomaan, meni vain takaisin ystäviensä luokse.
+'Vai jo se teidän kikatuksenne loppui', hän sanoi. 'Menkää matkoihinne
+nyt ja kertokaa sille vedonlyöjälle, miten hänen varsansa kävi!'
+
+"Mutta kertomus ei tähän vielä lopu", Fält jatkoi, "vaan vartokaas,
+lapset, niin näette mitä sitten seurasi. Niin, kohta sen jälkeen sai
+tuon miehen vaimo pojan, ja se oli sellainen raukka, jolla ei ollut
+järkeä, ja sen lisäksi se oli sokea. Eikä siinäkään kyllin, vaan kaikki
+pojat, jotka vaimo sen jälkeen synnytti, olivat sokeita ja
+tylsämielisiä. Mutta tyttäret olivat kauniita ja viisaita ja joutuivat
+hyviin naimisiin."
+
+Ingmar oli seisonut koko ajan ja kuunnellut kuin tenhottuna. Nyt hän
+koetti liikahtaa päästäkseen irti, mutta ukon jatkaessa hän yhä jäi
+seisomaan.
+
+"Mutta tämäkään ei vielä riittänyt", virkkoi ukko vielä, "vaan kun ne
+naineet tyttäret saivat lapsia, olivat kaikki heidän poikansa sokeita
+ja tylsämielisiä, mutta tyttäret olivat kauniita ja sirokasvuisia ja
+erinomaisen älykkäitä.
+
+"Ja niin on käynyt tähän päivään asti", ukko jatkoi, "että kaikki,
+jotka ovat ottaneet vaimokseen sen suvun tyttäriä, ovat saaneet
+tylsämielisiä poikia. Ja siitä syystä kansa rupesi kutsumaan sitä
+torppaa Surumäeksi, ja toista nimeä se tuskin koskaan saa."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun Fält oli lopettanut kertomuksensa, tuli Ingmar hieman hätäisenä
+Ljungo Björnin luokse ja kysyi, voisiko saada häneltä paperia ja kynää.
+Björn näkyi hiukan hämmästyvän. Ingmar hiveli otsaansa ja sanoi, että
+hänellä oli tärkeä kirje kirjoitettavana. Hän oli päivällä sen
+unohtanut, mutta jos voisi kirjoittaa sen vielä tänä iltana, lähettäisi
+hän sen ensimmäisessä aamujunassa.
+
+Ljungo Björn nouti hänelle kirjoitusneuvot ja vei Ingmarin
+puusepänverstaaseen, jotta hän saisi olla häiritsemättä. Siellä hän
+sytytti lampun ja asetti tuolin höyläpenkin ääreen. "Täällä saat istua
+ja kirjoittaa vaikka koko yön", hän sanoi lähtiessään.
+
+Heti yksin jäätyään Ingmar ojenteli käsiään ikään kuin olisi kaiho
+hänen rintaansa rusentanut, ja itkun -- nyyhkytys alkoi kohota hänen
+kurkkuunsa. "Voi, en usko jaksavani tätä kestää", hän sanoi. "Ei
+minussa ole miestä tekemään sitä, mitä otin tehdäkseni."
+
+"En kykene muuta ajattelemaan kuin sitä, jonka hylkäsin, en päivin enkä
+öin", Ingmar jatkoi. "Ja pahinta on, etten edes usko voivani lainkaan
+hyödyttää Gertrudia." Hän istui hetkisen mietteissään, sitten hän
+hieman hymähti itsekseen. "Niinhän se on, että kun epäröi ja on
+huolissaan, silloin on kaikessa näkevinään merkkejä ja viittauksia.
+Mutta kuinka ihmeessä Fält sattui kertomaan juuri tuon tarinan? Tosiaan
+tuntui siltä kuin Jumala olisi sen avulla tahtonut osoittaa minulle,
+miten olisi paras menetellä."
+
+Ingmar istui vielä vähän aikaa mietiskellen, ennen kuin tarttui kynään.
+"Jumalan nimeen siis", hän sanoi laskien sen paperille.
+
+Sitä kirjettä, jota hän nyt alkoi kirjoittaa, oli hän miettinyt joka
+päivä kotoa lähdettyään. Se oli osoitettu kotipitäjän vanhalle
+kirkkoherralle, ja mitä hän siihen kirjoitti, se oli moneen kertaan
+punnittua ja harkittua.
+
+Mutta vaikkakin kirje oli osoitettu kirkkoherralle, oli se kyllä aiottu
+erään toisenkin nähtäväksi. Koko matkan oli Ingmarista tuntunut siltä
+kuin hän ei milloinkaan olisi puhunut asiata puhtaaksi vaimonsa kanssa,
+ei koskaan kyennyt oikein selittämään hänelle ajatuksiaan ja
+tunteitaan, ja että vaimon ehdottomasti pitäisi saada tietää hänen
+todellinen tilansa. Hän oli tuuminut, että parasta olisi kirjoittaa
+kirkkoherralle. Mutta kirjoittaminen oli hänestä ylen vaikeata, hän ei
+ollut onnistunut vapautumaan kainoudesta, joka esti häntä itsestään
+puhumasta. Tänä iltana hänelle oli kuitenkin äkkiä selvinnyt, miten
+hänen olisi kirjoitettava, ja hän oli iloisesti ajatellut: Kas niin,
+siten se ei olekaan vaikeata, niinpä voinkin sen tehdä, nyt tiedän,
+miten kerron kirkkoherralle kaikki, mitä hänen tulee tietää voidakseen
+puhua asian Barbroolle.
+
+Ingmarin kirje kuului näin:
+
+"Kun nyt istun ja kirjoitan keskellä yösydäntä, en muuta niin toivoisi,
+kuin että nyt voisin tulla pappilaan puhumaan kanssanne, herra
+kirkkoherra. Toivoisin saavani tulla luoksenne myöhään illalla, kun
+istutte huoneessanne ihan hiljaa ja rauhassa mietitte saarnaa.
+
+"Nyt minä kuvittelen, että minut huomatessanne te, herra kirkkoherra,
+kavahdatte pystyyn ja säikähdätte ikäänkuin aavetta. 'Mitä sinä täällä
+teet? Luulin sinun lähteneen Jerusalemiin', te, herra kirkkoherra,
+varmaan sanoisitte. -- 'Niin kylläkin', minä vastaisin, 'olisihan minun
+pitänyt näihin aikoihin jo olla perillä; mutta minä olen kääntynyt
+kotiin, kun satuin matkalla kuulemaan tarinan, jonka tahtoisin kertoa
+herra kirkkoherralle.'
+
+"Ja sitten pyytäisin kauniisti teitä, herra kirkkoherra, olemaan tunnin
+tai pari kärsivällinen minua kohtaan, sillä minulla on pitkä kertomus,
+joka minun täytyy teille kertoa saadakseni sydämeni lievitetyksi. Ja
+saatuani teiltä luvan minä alkaisin näin: Tässä pitäjässä oli kerran
+mies, minä sanoisin, joka ei välittänyt vaimostaan. Se johtui siitä,
+että hänen oli täytynyt luopua oikeasta rakastetustaan ja ottaa tämä
+toinen saadakseen pitää isänsä talon. Mutta sitä kauppaa tehdessään hän
+oli ajatellut ainoastaan taloa, hän oli aivan unohtanut, että hän siten
+saisi vaimon kaupan päälle. Ja kun he olivat viettäneet häänsä ja
+muuttaneet yhteen, ei hän vielä senkään jälkeen voinut käsittää, että
+vaimo kuului hänelle. Hän ei koskaan miettinyt, miltä olo vaimosta
+tuntui, viihtyikö hän vai kaipasi. Ei hän myöskään tarkastanut, miten
+vaimo askareita hoiti, oliko talous hyvällä vai huonolla kannalla.
+Hänen aatoksensa olivat niin siinä yhdessä, ettei hän lainkaan
+muistanut tätä toista olevan olemassakaan. Vaimo oli kuin mikä arvoton
+kapine tahansa, joka oli taloa seurannut. Hän sai olla ja mennä miten
+parhaaksi näki, mies ei tahtonut nähdä mitään vaivaa hänen takiaan.
+
+"Mutta vielä muuan erityinen seikka vaikutti, ettei mies pitänyt
+vaimoaan missään arvossa. Hän halveksi häntä siksi, että vaimo oli
+tahtonut saada hänet, vaikka tiesi hänen pitävän toisesta. Hänessä
+täytyy olla jokin vika, mies ajatteli, koska hänen isänsä hoin
+tyrkyttämällä tyrkyttää häntä miehelään.
+
+"Jos mies milloin sattumalta vaimoonsa katsahti, niin sen hän teki
+uudistaakseen sen toisen muistoa, jonka oli menettänyt. Hänen täytyi
+tunnustaa, että vaimokin oli sievän näköinen, mutta ei hän ollut niin
+kaunis kuin se kadotettu morsian. Ei hän käynyt niin kevyesti eikä
+osannut käytellä käsiään niin kauniisti, eikä hänellä riittänyt niin
+paljon hienoa ja hupaisaa puhetta. Hän kulki ääneti ja kärsivällisenä
+ja hoiti tointaan, eikä hänestä muuhun ollutkaan.
+
+"Miehen puolesta minun sentään on tunnustettava, ettei hän voinutkaan
+puhua vaimolleen sitä, mitä tavallisimmin ajatteli. Ei hänen käynyt
+vaimolle uskominen, että hän yhä vielä vain ajatteli armastaan, joka
+oli sinne vieraalle maalle lähtenyt. Sitä hän ei tietenkään voinut.
+Eikä hän myöskään voinut kertoa vaimolle sitä toista ajatustaan, että
+hän yhä odotti Jumalan rangaistusta siitä, että oli rikkonut sanansa,
+ja että hän pelkäsi ajatella taivaassa olevaa isäänsä ja kuvitteli
+joutuneensa kaikkien ihmisten soimattavaksi. Kaikki tosin, joiden
+kanssa hän joutui tekemisiin, osoittivat hänelle suurta kunnioitusta,
+mutta synkkämielisyydessään hän epäili kaikkien pitävän häntä
+pilkkanaan, kun hän vain selkänsä käänsi, ja sanoi turmelleensa nimensä
+hyvän maineen ja jos jotakin samantapaista.
+
+"Kerron nyt, millä tavalla tuo mies ensi kerran tuli huomaamaan, että
+hänellä oli vaimo.
+
+"He olivat olleet pari kuukautta naimisissa, kun mies kerran kutsuttiin
+vaimonsa kanssa häihin erääseen sukulaistaloon vaimon kotipitäjään.
+Sinne oli pitkä matka, ja heidän täytyi välillä poiketa majataloon
+hevosta syöttämään. Oli ruma ilma, ja vaimo meni yläkertaan
+matkustajahuoneeseen istumaan. Mies sillä aikaa juotti hevosen ja antoi
+sille kauroja ja tuli sitten ylös samaan huoneeseen, johon vaimo oli
+mennyt. He eivät puhuneet keskenään yhtään sanaa, mies vain istui ja
+ajatteli, kuinka ikävään asemaan hän joutuu häätalossa; kukaties muut
+vieraat vielä jollakin tavalla näyttävät, mitä he hänestä ajattelevat.
+Siinä istuessaan ja näin itseään kiusatessaan hän tuli ajatelleeksi,
+että oikeastaan vaimo oli kaikkeen tähän syyllinen. Jollei hän
+väenväkisin olisi halunnut minun kanssani naimisiin, hän ajatteli,
+olisin minä nyt moitteeton mies. Silloin en olisi mihinkään kiusaukseen
+joutunut, eikä minun tarvitsisi kaihtaa rehellisten ihmisten silmiä.
+
+"Ennen ei hänen mieleensä ollut juolahtanutkaan, että hän voisi ruveta
+oikein vihaamaan vaimoansa, mutta sinä hetkenä hän tunsi vihaavansa.
+Kohta hän kuitenkin sai muuta mietittävää. Muutamia miehiä oli tullut
+matkustajahuoneen edessä olevaan saliin. He olivat nähneet miehen ja
+vaimon, kun he maantiellä olivat ajaneet heidän ohitsensa, ja alkoivat
+nyt puhella heistä. Ja siinä talossa oli niin hatarat seinät, että
+sisällä istujat kuulivat miesten joka sanan.
+
+"'Olisi hauska tietää, miten he tulevat yhdessä toimeen', sanoi muuan
+miehistä.
+
+"'Minä en olisi luullut Barbroon koskaan joutuvan naimisiin', toinen
+virkkoi.
+
+"'Muistuu mieleeni, miten rakastunut hän oli Stigge Börjenpoikaan, joka
+oli kesärenkinä Bergereillä kolme neljä vuotta sitten.'
+
+"Kuullessaan miesten rupeavan hänestä puhumaan vaimo sanoi hätäisesti:
+'Eiköhän jo olisikin aika lähteä matkaan.' Mutta miehestä olisi ollut
+harmillista, jos nuo vieraat saisivat tietää, että hän vaimoineen oli
+istunut sisähuoneessa heitä kuulemassa. Hän tahtoi mieluummin istua
+sisällä, kunnes he lähtisivät.
+
+"Mutta ulommassa huoneessa istuvat miehet yltyivät vielä jatkamaan
+puhetta vaimosta. 'Tuo Stigge Börjenpoika oli rutiköyhä mies, ja Birger
+Sven Petterinpoika ajoi hänet maantielle talostaan, huomattuaan
+tyttärensä mokomaan ihastuneen', sanoi toinen mies, joka näytti hyvin
+tuntevan jutun. 'Mutta silloin Barbroo kävi surusta niin sairaaksi,
+että ukon täytyi myöntyä ja lähteä Stiggen kera pappilaan kuulutuksen
+hakuun. Mutta sitten tapahtui se ihme, että heti ensi kuulutuksilta
+Stigge muutti mieltään ja sanoi, ettei häntä haluttanutkaan naimisiin.
+Nyt Sven Petterinpoika vuorostaan sai pyydellä ja rukoilla, ettei Stig
+hylkäisi hänen tytärtään. Mutta Stig oli ihan armoton, hän sanoi
+vihaavansa Barbroota niin, ettei tahtonut enää nähdä häntä silmissään.
+Hän levitteli huhua, ettei hän ollut koskaan pitänyt Barbroosta, tyttö
+muka vain oli hänen jäljessään juossut.'
+
+"Te, kirkkoherra, kyllä käsitätte, kuinka ilkeässä asemassa mies oli,
+kun toiset yhä jatkoivat jutteluaan samaan suuntaan. Hän ei rohjennut
+katsoakaan vaimoonsa. Mutta samassa hän tunsi, että tähän asti
+kuunneltuaan heidän oli vallan mahdotonta mennä toisen huoneen kautta
+ulos.
+
+"'Kyllähän Stigge pahoin teki', virkkoi joku ulkona istujista, 'mutta
+saipa hän siitä katumistakin.'
+
+"'Saipa sai', lisäsi muuan, joka siihen asti oli ollut vaiti. 'Hän nai
+sitten ensimmäisen, joka vain suostui hänelle tulemaan. Sen hän
+varmaankin teki näyttääkseen ihmisille, ettei hän välittänyt
+Barbroosta. Vaimo sattui olemaan ihan kelvoton, he joutuivat köyhyyteen
+ja kurjuuteen, ja nyt Stigge on yltynyt ryyppäämään. Vaivaistaloon hän
+olisi perheineen aikoja päiviä joutunut, jollei Barbroo häntä auttaisi.
+Sillä hän se varmaankin hommaa hänelle ja vaimollekin sekä ruoan että
+vaatteet.'
+
+"Näihin sanoihin heidän puheensa Barbroosta loppui, ja hetken päästä he
+olivat jo poissa. Mies lähti silloin valjastamaan, ja vaimon tultua
+pihamaalle rattaille noustakseen hän otti ja nosti hänet ajoneuvoihin.
+Vaimo varmaankin luuli hänen tehneen sen sitä varten, ettei hänen
+hameensa likaantuisi pyörässä, mutta oikeastaan mies teki sen
+osoittaakseen edes sillä lailla, että hänen mielestään vaimoa oli
+sääli. Ja myöhemminkin matkalla hän toisinaan käänsi päätään ja katseli
+syrjästä vaimoa. Vai niin, oliko tämä Barbroo tosiaan niin
+lempeäluonteinen, että hän saattoi auttaa miestä, joka oli hänet
+hylännyt! Ja sehän on ihmeellistä, että hän oli joutunut samalla lailla
+petetyksi kuin Gertrudkin.
+
+"He ajoivat sitten ääneti jonkin aikaa, kunnes mies huomasi, että vaimo
+itki. 'Älä nyt sitä itke', mies sanoi silloin, 'eihän tuo niin
+ihmeellistä ole, että sinä pidät toisesta, niinkuin minäkin.' Sitten
+hän taas harmitteli, kun ei ollut voinut sanoa hänelle ystävällistä
+sanaa.
+
+"Tämän jälkeen ei olisi ollut kummakaan, jos mies olisi toisinaan
+ajatellut, vieläköhän vaimo yhä piti Stiggestä. Mutta mitään sellaista
+ei juolahtanut hänen mieleensä, hän ei välittänyt vaimosta niin paljon,
+että olisi viitsinyt arvailla, kenestä hän piti tai kenestä ei. Hän
+ajatteli yhä vain omia surujaan ja unohti usein koko vaimon
+olemassaolon. Ei hän myöskään ihmetellyt sitä, että vaimo aina pysyi
+niin rauhallisena eikä kertaakaan kiivastunut hänelle, vaikk'ei hän
+koskaan kohdellut häntä niinkuin olisi pitänyt.
+
+"Tässä kohden, herra kirkkoherra, minun on sanottava, että vaimon
+ainainen rauhallisuus lopulta niin sekoitti miehen ajatukset hänestä,
+ettei hän enää voinut aavistaakaan vaimon mielentilaa. Mutta sitten
+syksyllä, noin puoli vuotta häiden jälkeen, oli kerran kolea ja
+sateinen ilta. Mies oli hämäristä asti ollut ulkona ja tuli myöhään
+kotiin. Pirtti, jossa väki makasi, oli pilkkopimeänä, mutta peräkamarin
+takassa roihusi iso pystyvalkea. Vaimo oli jalkeilla ja oli asettanut
+pöydälle ruokaa, joka oli hiukan heidän jokapäiväistään parempaa.
+Miehen astuessa sisään vaimo sanoi hänelle: 'Annas kun minä otan tuon
+takin yItäsi, se on ihan märkä.' Hän veti sen miehen päältä ja piteli
+sitä takkavalkean hohteessa. 'Herran tähden, miten märkä se on', hän
+sanoi, 'saaneeko sitä nyt mitenkään kuivumaan huomiseksi!'
+
+"'Missä ihmeessä sinä olet ollut tällaisessa ilmassa?' hän sanoi
+hetkisen kuluttua. Vaimo ei ollut koskaan ennen kysynyt häneltä
+sellaista, eikä mies tohtinut vastata, kun ei tiennyt, mikä hänellä oli
+mielessä.
+
+"'Ihmiset juttelevat, että sinä joka ilta soudat koulutalolle ja istut
+siellä joenrannassa kivellä, liikahtamatta siitä tuntikausiin.' --
+'Antaa ihmisten puhua', mies sanoi näyttäen yhtä tyytyväiseltä kuin
+ennenkin, mutta kuitenkin hiukan harmissaan, kun oli tullut huomatuksi.
+-- 'Niin, mutta ei vaimon ole niinkään hauska kuulla sellaista.' --
+'Joutavia', mies vastasi, 'se, joka on ostamalla itselleen miehen
+hankkinut, se ei voi parempaa odottaa.'
+
+"Vaimo seisoi uunin ääressä koettaen kääntää nurin takinhihaa, jossa
+oli niin paksu vuori ja jäykkä kangas, että siinä oli reistaamista.
+Mies katsahti häneen nähdäkseen, miten sanat häneen vaikuttivat. Hän
+huomasi, että vaimon huulet olivat hiukan hymyssä. Saatuaan viho
+viimein hihan käännetyksi vaimo sanoi: 'No, en minäkään niin kovin
+halukas naimisiin ollut; kyllä se oli isän hommaa alusta loppuun.'
+
+"Mies katsahti kerran vielä vaimoonsa, ja kun hän nyt kohtasi hänen
+katseensa, ajatteli hän: Eipä hän näytä niinkään kenen tahansa
+talutettavalta. 'Kyllä sinä sentään pikemminkin olet niitä, jotka
+osaavat pitää oman päänsä', hän sanoi.
+
+"'Osaan minkä osaan', vaimo sanoi, 'mutta ei isäkään ole leikin
+käsiteltävä. Mitä kettua hän ei koiralla saa, sille hän panee ansan.'
+Mies ei vastannut, hän oli jo vaipunut omiin mietteisiinsä ja tuskin
+kuulikaan, mitä vaimo sanoi. Mutta vaimo kaiketi ajatteli, että paras
+on puhua loppuun asti, koska niinkin paljon jo oli sanottu.
+
+"'Et ole tainnut tietääkään', vaimo sanoi, 'että Ingmarila on aina
+ollut kuin isän silmäterä, siitä asti kun hän oli siellä lapsuutensa
+elänyt. Aina hän kehui sitä ja Ingmarien sukua. En mistään paikasta
+maailmassa ole kuullut niin paljon puhuttavan; melkeinpä minä tiedän
+enemmän sen talon kaikista entisistä eläjistä kuin sinä.'
+
+"Kun vaimo oli ennättänyt kertoa tämän verran, nousi mies pöydästä,
+jonka ääressä hän oli aterioinut, ja kävi istumaan liedelle, selkä
+tuleen päin, niin että saattoi nähdä vaimonsa kasvot.
+
+"'Sitten minulle kävi niinkuin jo itsekin tiedät', sanoi vaimo. -- 'Älä
+nyt siihen enää koske', mies sanoi hätäisesti. Häntä hävetti
+ajatellessaan, miten oli kievaritalossa antanut vaimon istua
+kiusaantumassa. -- 'Mutta sinun on se tiedettävä, että siitä saakka kun
+Stigge hylkäsi minut, alkoi isä hätäillä, ettei muka kukaan enää
+minusta huoli, ja hän tarjoili minua melkein kenelle tahansa. Pian minä
+siihen harmistuin, enhän toki niin huono ollut, että hänen olisi
+tarvinnut varsin tyrkytellä minua ihmisille.'
+
+"Tätä sanoessaan hän kohottautui pystympään, niin että mieskin sen
+huomasi. Hän viskasi takin tuolille ja katseli miestä terävästi
+silmiin. 'En tiennyt, miten siitä olisin tehnyt lopun', hän jatkoi,
+'kunnes sitten eräänä päivänä pisti päähäni sanoa isälle: 'En mene
+naimisiin ollenkaan, jollen saa Ingmar Ingmarinpoikaa ja Ingmarilaa!'
+Tiesin sen sanoessani yhtä hyvin kuin muutkin, että Ingmarila oli
+Timmin Halvorin omana ja että sinunhan piti naida koulumestarin
+Gertrud. Niin mahdottoman vaatimuksen minä paninkin juuri saadakseni
+olla rauhassa. Isäkin säikähti alussa ihan pahasti. 'Sitten et joudu
+ikänä naimisiin', hän sanoi. -- 'Niin, sitten saan tyytyä siihen', minä
+sanoin. Mutta huomasin isän kuitenkin siitä ajatuksesta pitävän. --
+'Annatko kunniasanasi siitä?' hän sanoi hetken kuluttua. -- 'Annan kuin
+annankin, isä', minä sanoin. En tietysti voinut unissanikaan ajatella,
+että hän saisi sellaista aikaan. Yhtä mahdollista olisi ollut päästä
+kuninkaan kanssa naimisiin.'
+
+"'Joka tapauksessa pääsin kahdeksi vuodeksi naimaehdotuksista, ja
+iloinen olin, kun vain sain olla rauhassa. Oloni oli niin hyvä kuin
+suinkin saatoin ajatella; hoidin isän suurta taloa ja sain siinä
+mieleni mukaan emännöidä, niin kauan kuin hän oli leskenä. Mutta nyt
+viime toukokuussa isä kerran tuli kotiin myöhään illalla ja haetutti
+heti minut luokseen. 'Nyt saat Ingmar Ingmarinpojan ja Ingmarilan', hän
+sanoi. Kahteen vuoteen isä ei ollut sanaakaan hiiskahtanut koko
+asiasta. 'Toivon, että pysyt sanassasi', hän sanoi minulle. 'Olen
+ostanut talon neljästäkymmenestä tuhannesta kruunusta.' -- 'Mutta
+Ingmarillahan on jo morsian', minä sanoin. -- 'Ei se tainnut olla kovin
+hänen mieleisensä, koska hän nyt sinua kosii.'
+
+"Käsitättehän, kirkkoherra, kuinka katkeraksi miehen mieli kävi, kun
+kuuli vaimon tätä kertovan. Tämähän on vallan ihmeellistä, hän
+ajatteli, kaikki tyynni on pohjaltaan paljasta leikkiä. Ajatelkaahan,
+kun minun täytyi luopua Gertrudista vain siksi, että Barbroo kerran oli
+isälleen laskenut minusta leikkiä!
+
+"'Minä en ensinkään tiennyt, miten tehdä', jatkoi vaimo, 'sekin, kun
+isä oli ruvennut niin suuriin raha-asioihin minun tähteni, koski
+mieleeni niin, etten voinut heti vastata kieltävästi. Enkä minä
+myöskään tiennyt, miten sinun laitasi oli, en voinut aavistaa, että tuo
+talo oli sinusta kaikkea muuta rakkaampi. Ja isä manaili, että jollen
+minä myönny, niin hän myy tilan sahayhtiölle. Juuri siihen aikaan kävi
+kotonakin olo minulle tukalaksi. Isä oli mennyt kolmansiin naimisiin,
+eikä minua haluttanut alistua emintimän käskettäväksi, oltuani itse
+yksinvaltiaana. Ja kun minä en heti paikalla kyennyt suorin sanoin
+kieltämään enkä myöntämään, pääsi tietysti isän tahto voitolle.
+Vakaasti punnittua minun tekoni siis ei ollut -- eihän sinustakaan?'
+
+"'Ei ollut', sanoi mies, 'nyt näen, että sinusta koko asia oli paljasta
+leikkiä.'
+
+"'Oikeastaan minä aloin käsittää tekoni oikein vasta sitten kun kuulin,
+että Gertrud oli salaa vanhemmiltaan lähtenyt Jerusalemiin. Mutta siitä
+lähtien minä en päässyt rauhaan. Eihän minulla ollut halua tehdä toista
+niin onnettomaksi.'
+
+"'Nyt minä olen alkanut huomata sinunkin tuskasi', vaimo jatkoi, 'ja
+alati mietin sitä että minä olen kaikkeen syyllinen.' -- 'Älähän',
+sanoi mies, 'omaa syytäni tämä minulle on, ei minulle ole pahemmin
+käynyt kuin ansaitsin.' -- 'En ymmärrä, miten kestänen sen ajatuksen,
+että tämä surkeus on minun syytäni', sanoi vaimo. 'Joka ilta minä istun
+ja odotan, ettet sinä enää tulekaan. Kyllä hän vielä kerran jää sinne
+joelle, minä ajattelen. Ja sitten minä olen kuulevinani väen liikettä
+pihalla ja aavistan, että he ovat kantamassa sinua kotiin. Ja sitten
+minä ajattelen, miten minulle sen jälkeen käy. Voisinko koskaan
+elämässäni unohtaa, että olin kuolemaasi syyllinen?'
+
+"Hän puhui saadakseen viimeinkin huolensa ilmaistuksi, mutta sill'aikaa
+miehen päässä pyöri omituisia ajatuksia. Nyt tuokin tahtoo saada
+lohdutusta ja apua, hän ajatteli. Hänestä tuntui vastenmieliseltä, kun
+vaimo oli hänestä huolissaan, mieluumminkin vaimon olisi pitänyt pysyä
+levollisena, jottei olisi muistuttanutkaan häntä olemisestaan. Ei minun
+käy ottaminen hänenkin huoliaan vaivakseni, hän ajatteli.
+
+"Mutta hän käsitti, että tähän oli pakko jollakin tavalla vastata. 'Älä
+sinä suotta ole minusta huolissasi', hän sanoi. 'Kyllä minä jo
+viimekertaisen jälkeen vältän uutta pahantekoa.' Ja jo niistä sanoista
+vaimon kasvot ikäänkuin kirkastuivat."
+
+Tämän kirjoitettuaan Ingmar nosti kynän paperilta ja katsoi ylös. Tästä
+tulee kamalan pitkä kirje, hän ajatteli. Koko yö minulta menee sen
+kirjoittamiseen. Mutta oikeastaan hän tunsi olevansa iloissaan, kun
+täten sai uudestaan elää kaiken sen, mitä hän Barbroon kanssa oli
+kokenut. Hän ei voinut olla toivomatta, että kirkkoherra antaisi tämän
+kirjeen Barbroonkin luettavaksi ja että tämä tulee liikuttuneeksi
+nähdessään, kuinka hyvässä muistissa miehellä kaikki on.
+
+"Mutta vaikka mies itse uskoi olevansa ihan välinpitämätön vaimostaan",
+Ingmar edelleen kirjoitti, "jäi hän kuitenkin parina iltana kotiin, kun
+Barbroo oli sanonut olevansa hänestä niin huolissaan. Vaimo ei ollut
+ymmärtävinään, että mies hänen tähtensä pysyi kotona, vaan oli
+rauhallinen ja äänetön kuten ennenkin. Mutta Barbroo oli, kuten te,
+kirkkoherra, tiedätte, ollut kovin hyvä kaikkia Ingmarilassa eläviä
+vanhuksia kohtaan. He olivat häneen vallan ihastuneet. Kun nyt mies
+pysyi kotona ja istui muiden kanssa väentuvassa puhdetta pitämässä, oli
+Vanhalla-Liisalla ja Korppi-Pentillä suu hienossa hymyssä.
+
+"Kaksi iltaa mies onnistui viihtymään kotona, mutta sitten seurasi
+sunnuntai-ilta, ja silloin vaimon päähän pisti ottaa kitaransa esille
+ja laulaa ajan kuluksi. Kotvan aikaa se onnistui, mutta sitten hän
+sattumalta aloitti laulun, jota Gertrud oli hyvin mielellään hyräillyt.
+Silloin mies ei enää kauempaa sietänyt kotonaoloa, vaan pani hatun
+päähänsä ja lähti.
+
+"Ulkona oli pimeä kuin säkissä ja sataa tuhutti hienoa kylmää sadetta,
+mutta sellainen ilma oli juuri hänen mieleisensä. Hän souti jokea alas
+koulutalon kohdalle, istui rantakivelle ja ajatteli Gertrudia ja sitä
+aikaa, jolloin hän ei ollut lupauksiaan rikkonut, vaan oli vielä
+rehellinen, kunnian mies. Hän ei kääntynyt kotiin päin ennen kuin
+kellon kahtatoista käydessä. Silloin vaimo istui rantapenkerellä häntä
+odottamassa.
+
+"Siitä mies ei pitänyt. Te, herra kirkkoherra, kyllä tiedätte, että
+miehistä on vastenmielistä, kun vaimoväki on heidän tähtensä
+huolissaan. Hän ei virkkanut vaimollensa sanaakaan, ennen kuin
+peräkamariin tultuaan. 'Kyllä sinun on parasta antaa minun tulla ja
+mennä miten itse tahdon', hän silloin sanoi, ja äänestä kyllä kuului,
+että hän oli tyytymätön. Vaimo ei vastannut mitään, raapaisi vain
+kiireesti tulta tikkuun ja sytytti kynttilän. Mies näki silloin, että
+hän oli läpimärkä, vaatteet olivat kuin valettuina ruumista myöten.
+Vaimo laittoi hänelle illallisen, teki tulen takkaan ja levitti
+vuoteen, ja koko ajan kuuluivat märät vaatteet kahisevan hänen
+päällään. Mutta vähintäkään suuttumuksen tai mielipahan ilmettä hänessä
+ei voinut huomata. Onkohan hän todella niin hurskasmielinen, ettei hän
+mistään kiusasta pahastu? mies ajatteli.
+
+"Hän kääntyi äkisti vaimoonsa päin ja kysyi: 'Jos minä olisin samalla
+lailla menetellyt sinua kuin Gertrudia kohtaan, antaisitko sinä silloin
+minulle anteeksi?' Vaimo vilkaisi häneen silmänräpäyksen. -- 'En', hän
+vain sanoi, ja samassa hänen silmänsä välähtivät. Mies jäi äänettömänä
+istumaan. Sepä kumma, ettei hän sitä minulle tekisi, vaikka hän antoi
+anteeksi tuolla Stiggelle, hän ajatteli, mutta arvatenkin minä hänen
+mielestään tein pahemmin, minä, sillä petinhän Gertrudin voitonhimosta.
+
+"Pari päivää myöhemmin mies oli hukannut veistimensä. Hän haki sitä
+kaikkialta ja joutui siten kulkiessaan pesutuvan pieneen kamariin.
+Vanha-Liisa makasi siellä sairaana, ja Barbroo istui vuoteen vieressä
+lukemassa hänelle Raamattua. Se oli suunnattoman iso nahkakantinen,
+messinkihelainen Raamattu. Mies seisahtui sitä katsomaan. Kai se on
+Barbroon myötäjäisinä tänne tullut, hän ajatteli ja lähti tiehensä.
+Mutta heti paikalla hän kääntyi takaisin, otti Raamatun vaimonsa
+käsistä ja aukaisi sen ensimmäisen sivun. Nyt hän näki, että se
+todellakin oli niitä vanhoja Raamattuja, joita talossa oli ammoisista
+ajoin säilytetty ja jotka Katri oli myyttänyt huutokaupassa. 'Mistä
+tämä on tänne joutunut?' mies kysyi. Vaimo istui ääneti, mutta
+Vanha-Liisa vastasi: 'Eikö Barbroo ole sinulle kertonut, että hän on
+ostanut Raamatun takaisin?' -- 'Ei, vai on Barbroo sen ostanut!' sanoi
+mies. -- 'Enemmänkin hän on tehnyt', sanoi eukko innoissaan, 'kävisitpä
+kerran katsahtamassa väentuvan kaappiin.' Mies lähti heti pois
+huoneesta ja riensi väentupaan. Avatessaan siellä olevan kaapin hän
+näki hyllyllä kaksi talon vanhaa hopeapikaria. Hän otti ne esille,
+käänsi ne ylösalaisin nähdäkseen pohjissa olevat leimat ja huomasi ne
+oikeiksi. Barbroo astui sisään hänen siinä seisoessaan; hän näytti
+olevan hämillään. -- 'Minulla oli hiukan rahaa säästöpankissa', sanoi
+hän hiljaa. Mies oli niin iloissaan, ettei häntä ollut sellaisena nähty
+pitkään aikaan. Hän meni vaimonsa luokse ja puristi tämän kättä. 'Tästä
+minä kiitän sinua oikein todenperään', hän sanoi. Heti sen jälkeen hän
+kohottausi suoraksi ja meni ulos. Hänestä tuntui siltä kuin hänen olisi
+väärin olla ystävällinen vaimolleen. Syyllisyys Gertrudia kohtaan sitoi
+hänet muka niin, ettei hänen sopinut Gertrudin sijan anastajalle
+osoittaa rakkautta eikä hyväntahtoisuutta.
+
+"Tästä oli kulunut viikon verran. Mies astui ulos aitasta ja meni
+asuinrakennukseen päin; samassa muuan vieras mies avasi veräjää ja tuli
+pihalle. Saavuttuaan portaiden eteen vieras sanoi hyvänpäivän ja kysyi,
+oliko Barbroo Svenintytär kotona. 'Olemme vanhoja tuttavia, hän ja
+minä', hän sanoi. Silloin mies, vaikka se on kyllä ihmeellistä, heti
+luuli tuntevansa vieraan. -- 'Taidat sitten olla Stigge Börjenpoika',
+hän sanoi. -- 'En olisi luullut kenenkään täällä minua tuntevan', sanoi
+mies, 'poikkesinkin vain pikimmältään puhumaan pari sanaa Barbroon
+kanssa. Mutta älä hyvä mies vain kerro Ingmar Ingmarinpojalle, että
+minä täällä kävin. Hän ei oikein taitaisi pitää minun tulostani.' --
+'Mitäs hassuttelet, minä luulen että Ingmar mielelläänkin näkisi
+sinut', mies sanoi, 'sellaista aito lurjusta hän on kyllä halunnutkin
+kerran nähdä.' Hän oli aivan silmittömästi raivostunut tuohon
+miesheittiöön, joka kaiken maailman ihmisille koetti uskotella, että
+Barbroo Svenintytär piti hänestä. -- 'Ei ole minua ennen kukaan
+lurjukseksi haukkunut', Stigge sanoi. -- 'Minä sanon sitten ensi
+kerran, jollei ole ennen tehty', sanoi mies, ja heti sen jälkeen hän
+nosti kätensä ja lyödä sivalsi häntä poskelle.
+
+"Vieras hypähti taaksepäin kalmankalpeana ja kiukusta rumentuen. 'Mutta
+olkoon', hän sanoi, 'teethän mielettömän töitä. Tulin vain lainaamaan
+rahaa Barbroolta, ei minulla hänelle muuta asiata ollut.' Miestä alkoi
+nyt pikaisuutensa hieman hävettää. Hän ei voinut käsittää, mistä syystä
+hän oli menetellyt tuolla lailla. Mutta tuon raukan kuullen hän ei
+tahtonut ilmaista katumustaan, vaan ärjäisi vielä: 'Älä usko minun sitä
+pelkäävän, että Barbroo muka sinusta pitää. Mutta korvapuustin sinä
+olet ansainnut siitä, kun petit hänet.' Stigge Börjenpoika astui nyt
+ihan miehen eteen. -- 'Koska nyt minua löit, kerron minä sinulle yhden
+seikan', hän sanoi, ja ääni tuli terävänä ja sähisten hänen kurkustaan.
+'Luulen, että se, mitä saat kuulla, kirvelee mieltäsi pahemmin kuin jos
+sinut ruoskisin. Olet varmaan kovinkin rakastunut tuohon Barbroosi, ja
+juuri sen vuoksi minä sinulle kerron, että hän on sen Surumäen
+hevoshuijarin jälkeläisiä.'
+
+"Hän seisoi ja katseli uteliaana, miten miehen kasvot muuttuisivat,
+mutta tämä ei näyttänyt kuin hiukan kummastuvan. Ensi alussa hän ei
+ollenkaan muistanut koko Surumäen ihmeellistä tarua. Mutta sitten
+hänen mieleensä alkoi johtua lapsena kuulemansa juttu, jonka te
+kirkkoherrakin varmaan tiedätte, että kaikki Surumäen suvusta syntyvät
+poikalapset tulivat sokeiksi ja tylsämielisiksi, mutta tyttäret olivat
+viisaampia ja parempia kuin muut ihmiset. Mutta koskaan hän ei ollut
+uskonut koko puheessa olevan vähintäkään perää. Stiggen peloittelu
+alkoi häntä naurattaa.
+
+"'Taidat pitää puhettani paljaana loruna', sanoi Stigge ja astui vielä
+lähemmäs miestä, 'mutta minäpä sanon, että Sven Petterinpojan toinen
+vaimo oli sitä sukua. Koko Surumäen mökin väki oli muuttanut toiselle
+paikkakunnalle, missä kukaan ei heidän mainettansa tietänyt, mutta
+minun äitini tunsi heidät. Hän piti sen omana salaisuutenaan eikä
+virkkanut kenellekään, millainen vaimo Sven Petterinpojalla oli, ennen
+kuin minä mielittelin ottaa Barbroota vaimokseni. Ja saatuani kuulla
+sen minä en voinut häntä ottaa, mutta olin kuitenkin kunnon mies enkä
+ilmaissut oikeata syytä. Jos olisin ollut sellainen lurjus kuin haukut,
+olisin sen kyllä kertonut. Olen siitä kyllä saanut kuulla kunniani,
+mutta pysyin kuitenkin vaiti, kunnes sinä nyt minua löit. Tuskin Sven
+Petterinpoika itsekään tiesi, minkälaisesta epattosuvusta nai, sillä
+hänen vaimonsa kuoli synnytettyään tämän ainoan tyttären. Ja
+surumäkeläisten tyttäret kyllä ovat siroja ja somia, heidän pojistaan
+vain tulee sokeita ja älyttömiä. Ja nyt elä oman otsasi mukaan, tiedät
+miten käy. Et usko, kuinka minä sinua nauroin, kun ajattelin, miten
+sinä mielitiettysi hylkäsit, ja kun ajattelin sitä Ingmar
+Ingmarinpoikaa, joka sinulta tämän talon perii. Ja onneksi olkoon sulle
+tämän jälkeen elämä vaimosi kanssa.'
+
+"Mutta Stiggen tunkeutuessa aivan hänen eteensä ja vihasta puhisten
+kertoessa tätä sattui mies katsomaan asuinhuoneisiin päin. Ja hän näki
+hameenhelman vilahtavan ovenraosta. Siitä hän arvasi, että Barbroo oli
+mennyt eteiseen nähdessään hänen seisovan Stiggen kanssa pihalla, ja
+siellä hän nyt seisoi ja kuuli tämän kaiken. Silloin vasta miehen tuli
+hätä, ja hänen päähänsä lensi ajatus: Olipa onnetonta, kun Barbroo sai
+tuon kuulla. Voiko olla mahdollista, että se nyt tapahtui, mitä minä
+kauan olen varonut? Voiko tämä nyt olla se Jumalan rangaistus, jota
+olen odottanut?
+
+"Samana hetkenä mies vihdoinkin täydellä todella tunsi, että hänellä
+oli vaimo ja että hänen luonnollinen velvollisuutensa oli pitää hänestä
+huolta. Siitä syystä hän vielä kerran varsin päätti naurahtaa ja olla
+olevinaan vallan huolettomana. 'Olipa hyvä, kun tuon sanoit, jottei
+minun enää vastedes tarvitse sinulle kiukutella.' -- 'Vai niin', sanoi
+Stigge, 'senkö sinä siitä päätit?' -- 'Sen, vai luulitko minua yhtä
+tyhmäksi kuin itse olet, jotta mokoman vanhan lorun ja taikauskon takia
+jättäisin koko onneni piloille.' -- 'No niin, jääkööt sitten minun
+puolestani muut toiseen kertaan', sanoi Stigge. 'Vuoden kuluttua käyn
+kuulemassa, vieläkö silloin olet yhtä varmana.' -- 'Käy pois sisään,
+jos sulla kerran on asiata Barbroolle', sanoi mies nähdessään, että
+toinen oli lähtöaikeissa. -- 'Enkä huoli, olkoot ne asiat', Stigge
+siihen sanoi.
+
+"Hänen poislähdettyään mies heti meni tupaan puhuakseen vaimonsa
+kanssa. Vaimo istui siellä häntä odottamassa ja sanoi aivan tyynesti,
+ennen kuin mies oli ehtinyt sanaakaan virkkaa: 'Ingmar, emme suinkaan
+me usko mokomia lastensatuja. Mitä minuun sellainen kuuluu, joka
+tapahtui jo sata vuotta sitten, jos sitä milloinkaan onkaan
+tapahtunut!' -- 'Kuulitkos sinä sen sitten?' mies sanoi. Hän ei
+tahtonut olla tietävinään, että oli nähnyt hänet kuuntelemassa. --
+'Olenhan minäkin tietysti kuullut tuon vanhan lorun, vaikka vasta
+tänään sain tietää, että sitä on minuunkin sovitettu.' -- 'Olipa sääli
+että sinunkin se piti kuulla', sanoi mies, 'mutta vähät siitä, kun et
+vain sitä usko.'
+
+"Vaimo naurahti. 'En minä tunne olevani kenenkään kiroissa', hän sanoi.
+Mies ajatteli häntä katsoessaan, että todellakin hän oli harvinaisen
+miellyttävän näköinen. -- 'Tosiaankin sinusta täytyy sanoa, että olet
+terve ruumiin sekä sielun puolesta', hän sanoi.
+
+"Kevätpuolella sitten vaimo sai lapsen. Hän oli koko ajan kestänyt
+horjumatta, eikä häntä kertaakaan nähty levottomana. Mies luuli
+monestikin hänen tykkänään unohtaneen tuon Stiggen kertomuksen. Hän
+itse oli sen keskustelun jälkeen tahtonut kaikin mokomin välttää omiin
+entisiin suruihinsa vaipumista. Hän ajatteli aina, ettei hän saanut
+näyttää huolestuneelta, sillä silloin vaimo luulisi hänen uskovan niitä
+kiroja, joiden alainen hän muka oli. Hän koetti kotona ollessaan pysyä
+iloisella mielellä eikä olla sen näköinen kuin odottaisi Jumalan
+rangaistusta. Hän alkoi harrastaa talonsa asioita ja kaikin tavoin
+pitää huolta alustalaisistaan, niin kuin isä oli aikanaan tehnyt. Tästä
+lähtien minun ei enää sovi olla onnettoman näköisenä, mies ajatteli.
+Silloin Barbroo sen käsittää siksi, että minä uskon tuohon
+sukukiroukseen ja olen siitä niin suruissani."
+
+"Vaimo oli sanomattoman ihastunut lapseen. Se oli poika, somasuhtainen
+ja kaunis, sillä oli korkea pystyotsa ja suuret, kirkkaat silmät. Hän
+kutsui miehensä vähän väliä sisään poikaa katsomaan. 'Kyllä hän on
+terve, eikös olekin, ei hänessä mitään vikaa ole', sanoi vaimo. Mies
+seisoi ääressä ihan hämillään, piti käsiään selän takana eikä tohtinut
+koskettaa lapseen. -- 'Tietysti hän on terve', hän myöntäen sanoi. --
+'Nyt minä sinulle näytän, että se näkee', sanoi vaimo. Hän sytytti
+kynttilän ja heilutti sitä lapsen silmien edessä. -- 'Etkö näe, että se
+kääntää silmiään valon mukana?' hän sanoi. -- 'Näen minä', sanoi mies.
+
+"Muutamia päiviä oli kulunut. Vaimo oli jo jalkeilla, hänen isänsä ja
+äitipuolensa olivat tulleet lasta katsomaan. Äitipuoli otti pojan
+heijasta ja punnitsi sitä käsivarsillaan. 'Se on iso lapsi', hän sanoi
+tyytyväisen näköisenä. Mutta heti sen jälkeen hän rupesi katsomaan
+lapsen päätä. 'Eikös tällä lapsella ole liian iso pää?' hän sanoi.
+
+"'Meidän suvun lapset ovat aina isopäisiä', sanoi mies. -- 'Onko
+lapsesi terve?' kysyi äitipuoli hetkisen päästä laskiessaan sen
+takaisin heijaan. -- 'On', vaimo sanoi, 'se kasvaa päivä päivältä.' --
+'Mutta oletko vallan varma siitä, että se näkee?' sanoi äitipuoli vähän
+aikaa vaiti oltuaan, 'sen silmäterä kääntyy aina nurin.' Vaimossa
+alkoivat käydä vilunväreet hänen siinä istuessaan. Huulet vavahtelivat.
+-- 'Jos tahdotte kynttilän kanssa koettaa', sanoi mies, 'niin näette,
+että kyllä sen näkö on vallan hyvä.' Vaimo sytytti heti paikalla
+kynttilän ja heilutti sitä lapsen silmien edessä. 'Tietysti se näkee',
+hän sanoi iloisella äänellä koettaen pitää toivoaan yllä. Lapsi makasi
+hiljaa heijassaan, ja silmänvalkuainen kääntyi taas näkyviin. -- 'Kas
+kuinka se siristelee silmiään valon mukaan', sanoi vaimo. Kukaan muu ei
+virkkanut mitään. 'Ettekö näe, että se liikuttelee silmiään?' hän sanoi
+äitipuolelleen. Tämä ei vastannut sanaakaan. 'Se on nyt niin uninen',
+sanoi Barbroo. 'Silmät vallan menevät umpeen.'
+
+"'Mikä sille pannaan nimeksi?' kysyi äitipuoli vähän ajan päästä. --
+'Meidän talossamme on aina vanhin poika ristitty Ingmariksi', sanoi
+mies. -- Vaimo ehätti sanomaan: 'Olin ajatellut sinulta pyytää, että
+hän saisi isäni mukaan nimekseen Sven.' Nyt kesti kotvan aikaa kamalaa
+hiljaisuutta. Mies huomasi, että vaimo kulmainsa alta tarkasti tuijotti
+häneen, vaikka oli katsovinaan lattiaan. -- 'Ei', sanoi mies, 'tosin
+sinun isäsi Sven Petterinpoika on erinomainen mies, mutta kyllä
+vanhimman nimeksi on pantava Ingmar.'
+
+"Niin, ja kahdeksan päivän vanhana poika sitten eräänä yönä sai kovan
+vetotaudin, ja muutaman kovan kohtauksen jälkeen se aamupuolella
+kuoli."
+
+Tässä Ingmar vielä kerran keskeytti kirjoittamisen. Hän katsoi kelloa;
+oli jo hyvän matkaa keskiyön sivu. "Voi hyvä Isä, tuskin minä kykenen
+tätä kirjoittamaan", hän sanoi. "Tokkopa kirkkoherra edes voinee
+käsittää, kuinka kauhea se isku oli. Ja että se oli kahta kauheampi,
+kun emme koskaan päässeet selville lapsen oikeasta tilasta. Emme tänä
+päivänäkään vielä tiedä, oliko se terve vai oliko siinä jotakin vikaa."
+
+Nyt minun täytyy ruveta kirjoittamaan lyhyemmin, hän ajatteli, muuten
+en saa tätä aamuun valmiiksi.
+
+"Nyt minun on sanottava kirkkoherralle", Ingmar kirjoitti, otettuaan
+uudelleen kynän käteensä, "että viime aikoina mies oli aina ollut hyvä
+Barbroota kohtaan, välistä niinkin hyvä kuin vastanaineiden kesken on
+tavallista. Mutta kaiken rakkautensa hän luuli kuuluvan Gertrudille, ja
+hän sanoi itsekseen: En minä pidä Barbroosta, mutta täytyyhän minun
+olla hyvä häntä kohtaan, kun hän on niin kovan kohtalon alainen.
+Täytyyhän hänen toki tietää, ettei ole yksin maailmassa, että hänellä
+on mies, joka tahtoo hänestä huolta pitää.
+
+"Lapsen kuoltua Barbroo ei sitä paljon itkenyt. Enemmänkin hän näytti
+olevan iloissaan, kun se oli poissa. Parissa viikossa hän oli
+täydellisesti rauhoittunut. Ei kukaan voinut hänestä nähdä, pitikö hän
+elämäänsä onnettomana, vai oliko hän nyt taas heittänyt tukalat
+ajatukset mielestään.
+
+"Kesän tultua Barbroo lähti yksinään karjamökille, ja mies jäi kotiin
+taloa hoitamaan.
+
+"Mutta nyt hänessä alkoi tapahtua ihmeellinen muutos. Kun hän meni
+tupaan, hänen katseensa vaistomaisesti etsi Barbroota. Välistä hän
+kesken työnsä nosti päätään ja koetti kuulostaa vaimonsa ääntä. Hänestä
+tuntui kuin kaikki rattoisuus olisi talosta kadonnut. Ei se enää ollut
+sama paikkakaan.
+
+"Lauantai-iltana hän meni metsämökille Barbroon luo. Tämä oli istumassa
+kivellä oven edessä pitäen käsiään polvilla, ja vaikka hän näki
+miehensä tulevan, ei hän lähtenyt tätä vastaan. Silloin mies istui
+hänen viereensä. 'Kuulehan, minussa on nyt syntynyt niin omituinen
+tunne', hän sanoi. -- 'Niinkö on', sanoi vaimo sen enempää kysymättä.
+-- 'Nyt minä nimittäin olen alkanut pitää sinusta.' Vaimo katsahti
+häneen, ja mies huomasi hänen olevan niin raukeana, että tuskin jaksoi
+nostaa silmiään maasta. -- 'Se on nyt liian myöhäistä', hän sanoi.
+
+"Mies vallan säikähti nähdessään, missä tilassa hän oli. 'Sinun ei ole
+hyvä oleksia täällä salolla näin yksin', hän sanoi. -- 'Kyllä minun
+hyvä on olla, tänne minä tahtoisin jäädä koko iäkseni.'
+
+"Mies yritti vielä kerran jatkaa puhetta siitä, että hän nyt oli
+rakastunut häneen ja ettei hän enää ollenkaan ajatellut muuta kuin
+häntä. Hän ei ollut itsekään ollut siitä selvillä ennen kuin vaimon
+kotoa lähdettyä. Barbroo vastasi vain harvasanaisesti. 'Olisit sanonut
+tuon minulle mennä syksynä', hän virkkoi. -- 'Herra Jumala, miten sinun
+laitasi oikein onkaan?' sanoi mies varmaankin ihan toivottoman
+näköisenä. -- 'Ei, ei se mitään vaarallista ole', sanoi vaimo koettaen
+näyttää niin iloiselta kuin suinkin voi. Elokuussa mies taas eräänä
+päivänä tuli hänen luokseen. 'Minulla on nyt surullisia uutisia', hän
+sanoi tavatessaan Barbroon. -- 'Mitä niin?' hän kysyi. -- 'Sinun isäsi
+on kuollut.' -- 'Niin, se on todella meille molemmille tärkeä tapaus',
+sanoi vaimo.
+
+"Barbroo istahti tienviereen kivelle ja pyysi miestä istumaan
+viereensä. -- 'Nyt meillä on vapaus menetellä oman tahtomme mukaan',
+hän sanoi, 'ja nyt me otamme eron.' Mies yritti keskeyttää häntä, mutta
+vaimo ei antanut hänelle suunvuoroa. -- 'Niin kauan kuin isä eli, se
+oli mahdotonta, mutta nyt meidän täytyy heti hakea ero', hän sanoi,
+'ymmärräthän sen itsekin.' -- 'Ei', sanoi mies, 'en minä sitä sellaista
+ymmärrä.' -- 'Näithän, minkälaisen lapsen minä sinulle synnytin.' --
+'Kaunis lapsi se oli', sanoi mies. -- 'Se oli sokea, ja siitä olisi
+tullut epatto', sanoi vaimo. -- 'En minä välitä siitä, sittenkin tahdon
+saada sinut.'
+
+"Vaimo pani kätensä ristiin, ja mies näki hänen huultensa liikkuvan.
+'Kiitätkö sinä Jumalaa tästä?' hän kysyi. -- 'Koko kesän minä olen
+rukoillut vapautusta', sanoi vaimo. -- 'Hyvä Isä sentään, pitääkö minun
+nyt menettää onneni vanhan harhauskon takia!' mies sanoi. -- 'Ei se ole
+harhauskoa', Barbroo sanoi, 'lapsi oli sokea.' -- 'Kuka sen tiesi',
+sanoi mies. 'Jos se olisi jäänyt eloon, olisit nähnyt, että sen näkö
+oli terve.' -- 'Mutta ainakin ensi kerralla minun lapsestani tulisi
+tylsämielinen', sanoi vaimo, 'sillä nyt minä sen uskon.'
+
+"Mies kiisteli yhä vielä häntä vastaan. 'Ei se lapsi olekaan ainoa syy
+meidän eroomme.' Mies kysyi, oliko vielä jotakin muuta estettä. --
+'Minä tahdon, että sinun pitää mennä Jerusalemiin noutamaan Gertrud
+kotiin.' -- 'En ikänä minä sellaista tee', sanoi mies. -- 'Tee se minun
+tähteni', vaimo sanoi, 'jotta minä saisin mielenrauhani takaisin.'
+
+"Mies yhä vastusti ja sanoi, että tuollainen vaatimus oli tuiki
+mahdoton. 'Sittenkin sinun pitää se tehdä, sillä se on oikein. Tottahan
+sinä näet, että jos me vastakin elämme täällä miehenä ja vaimona, ei
+Jumala koskaan lakkaa meitä rankaisemasta.'
+
+"Vaimo tiesi ensi hetkestä asti, että mies lopulta taipuu siitä syystä,
+että hänellä oli huono omatunto. 'Sinun pitäisi olla iloinen, kun nyt
+voit sovittaa kaikki viimevuotiset huonot tekosi', hän sanoi. 'Muuten
+ne olisivat iänkaiken mieltäsi kalvaneet.' Ja viimeisenä keinona miehen
+väitteitä vastaan hän sanoi: 'Älä ole talon takia huolissasi, saat sen
+ostaa tultuasi minulta takaisin. Mutta sen aikaa kuin sinä olet
+Jerusalemissa, pysyn minä täällä ja hoidan sitä sinua varten.'
+
+"Sitten he asettuivat Ingmarilaan ja alkoivat puuhata eronhakemusta.
+Tähän aikaan miehen elämä oli tukalampaa kuin koskaan ennen. Hän näki
+Barbroon iloitsevan ja olevan onnellisen päästessään hänestä eroon.
+Vaimon mieluisinta työtä oli puhua siitä, minkälaiseksi vastedes miehen
+ja Gertrudin elämä tulee. Enimmän häntä ihastutti kuvailla Gertrudin
+iloa, kun häntä tullaan noutamaan Jerusalemista. Kerran, kun hän oli
+kauan aikaa jatkanut tähän tapaan, tunsi mies ikäänkuin ilmestyksenä
+käsittävänsä, ettei Barbroo pidäkään hänestä; muuten hän ei olisi
+voinut lakkaamatta sovittaa häntä yhteen Gertrudin kanssa. Silloin hän
+hypähti pystyyn ja iski kädellä pöytään. 'Minä lähden', hän huusi,
+'mutta älä nyt enää puhu tästä!' -- 'Silloin kaikki käy hyvin', sanoi
+vaimo iloisen näköisenä. 'Muista vain, Ingmar, etten minä koskaan saa
+ilonhetkeä ennen kuin Gertrud ja sinä olette sopineet.'
+
+"Ja sitten heille tehtiin yleisen tavan mukaan. He saivat varoituksia
+kirkkoherralta, saivat varoituksia kirkonkokoukselta, ja syyskäräjillä
+he saivat eron."
+
+Tähän Ingmar lopetti ja laski kynän kädestään. Nythän kirkkoherra tiesi
+kaikki, ei muuta enää ollut jäljellä kuin pyytää häntä puhumaan
+Barbroon kanssa ja kaikin mokomin kehoittamaan häntä luopumaan siitä
+vaatimuksesta, että hänen pitäisi naida Gertrud. Ymmärsihän
+kirkkoherra, että se oli hänelle mahdotonta. Jos hän nyt rakkautta
+teeskennellen lähentelisi Gertrudia, silloinhan hän pettäisi hänet
+toistamiseen.
+
+Kun Ingmar tätä ajatteli, osuivat hänen silmiinsä äsken kirjoittamansa
+sanat: "Tee se minun tähteni, jotta minä saan mielenrauhani takaisin."
+
+Lukiessaan läpi mitä oli kirjoittanut tuntui hänestä, kuin olisi
+uudelleen ollut istumassa tuolla metsämäellä ja kuullut Barbroon
+puhuvan. "Sinun pitäisi olla iloinen, kun saat entiset huonot tekosi
+sovitetuiksi." Hän kuuli tämän ja kaikki muut vaimonsa puheet.
+
+Ja onko tuo hänen vaatimuksensa sitten mitään sen onnettomuuden
+rinnalla, jota hän itse kärsii! hän ajatteli.
+
+Äkkiä hän huomasi itsekin juuri kaikkein vähimmän sitä toivovansa, että
+tämä kirje joutuisi vaimon nähtäväksi. Ei millään muotoa, sillä
+siitähän Barbroo saisi tietää, ettei hän itsekään usko kykenevänsä
+lupausta täyttämään. Näinkö kehnosti hän vaimoltaan pyytäisi päästä
+pahaa työtään sovittamasta!
+
+Ingmar keräsi kirjoitetut lehdet kokoon ja pisti ne taskuunsa.
+"Tarpeetonta minun taitaa olla tätä kirjettä valmiiksi kirjoittaa", hän
+sanoi.
+
+Hän puhalsi lampun sammuksiin ja lähti pois puusepän työpajasta. Yhä
+vielä hän oli alakuloisen ja onnettoman näköinen, mutta nyt hän oli
+lujasti päättänyt noudattaa vaimonsa tahtoa.
+
+Hän tuli pihalle ja näki aivan vieressään pienen takaportin, joka oli
+avoinna. Oli jo helottavan kirkas aamu. Hän asettui portille seisomaan
+ja hengitti raitista ilmaa. Eipä nyt enää taida olla makuuaikaa, hän
+ajatteli. Päivänvalo hiipi pujottelevina säteinä mäkien rinteitä alas.
+Ne peittyivät peittymistään ruskeanpunertavaan kimmellykseen, ja muuten
+kaikki, mitä hän näki, vivahteli joka minuutti uusissa väreissä.
+
+Ingmar näki silloin Gertrudin laskeutuvan Öljymäen tällä puolella
+olevilta kukkuloilta. Auringonsäteet seurasivat häntä ja kietoutuivat
+hänenkin ympärilleen. Hän käveli kevein askelin, ikäänkuin sisällisen
+onnen kannattamana, ja tuo loistava hohde seurasi häntä ikään kuin se
+olisi hänestä lähtenytkin.
+
+Ja Gertrudin jäljestä Ingmar näki tulevan pitkän miehen hiipivin
+askelin. Mies pysytteli vähän matkan päässä, seisahtui väliin ja katsoi
+muualle, mutta selvästi hän näkyi vartioivan Gertrudia.
+
+Ingmar näki piankin, kuka mies oli, ja samassa hän käänsi silmänsä
+maahan ja alkoi mietiskellä.
+
+Silloin hänelle selvisi monta seikkaa, joita hän eilen oli
+kummastellut, ja suuri ilo valtasi hänen sydämensä.
+
+"Nyt minä alan ymmärtää, että Jumala tahtoo auttaa minua", hän sanoi.
+
+
+
+
+DERVISHI
+
+
+Eräänä iltana vähää ennen pimeän tuloa Gertrud kulki katua pitkin
+Jerusalemin sisäosissa. Silloin hänen huomionsa kiintyi pitkään,
+solakkaan mieheen, joka käveli hänen edellään, yllään pitkäliepeinen
+musta viitta. Gertrud luuli huomaavansa hänessä jotakin omituista,
+vaikk'ei oikein tiennyt missä suhteessa. Eihän ainakaan siinä, että
+hänellä oli vihreä turbaani, josta päättäen hän oli profeetan
+jälkeläisiä; sellaisia päähineitä kyllä vähän väliä näki Jerusalemin
+kaduilla. Enemmänkin huomattavaa hänessä oli, ettei hän pitänyt
+tukkaansa ajeltuna eikä sykerölläkään turbaanin sisässä, niinkuin
+itämailla muuten on tapana, vaan antoi sen riippua vapaasti hartioilla
+tasapitkinä suortuvina.
+
+Gertrud kulki yhä ja seurasi miestä silmillään eikä voinut olla
+toivomatta, että hän kääntyisi ympäri, jotta hänen kasvonsa näkyisivät.
+Silloin muuan nuorukainen tuli miestä vastaan, kumarsi syvään, suuteli
+hänen kättään ja jatkoi matkaansa. Mustapukuinen seisahtui hetkiseksi
+ja kääntyi katsomaan tuota miestä, joka oli niin nöyrästi häntä
+tervehtinyt, ja sillä tavalla Gertrudin toive täyttyi.
+
+Gertrudin hengitys melkein salpautui iloisesta hämmästyksestä. Hän jäi
+liikahtamatta seisomaan ja painoi kättä sydämelleen. "Sehän on
+Kristus!" hän sanoi. "Sehän on Jeesus Kristus, jonka minä kohtasin
+metsäpuron rannalla!"
+
+Mies jatkoi heti matkaansa. Gertrud yritti seurata häntä, mutta hän
+poikkesi nyt väkirikkaalle kadulle, jolla hän kohta hävisi
+jäljettömiin. Silloin Gertrudkin kääntyi uudelleen siirtokunnan talolle
+päin. Hän kulki hyvin hitaasti ja seisahtui vähän väliä, jääden
+nojaamaan jotakin seinää vasten ja sulkien silmänsä.
+
+"Kun minä nyt vain voisin säilyttää sen muistissani", hän sanoi
+itsekseen hymisten, "kunpa minä aina näkisin edessäni hänen kasvonsa!"
+
+Hän koetti painaa silmiinsä, minkä oli nähnyt, niin että se pysyisi
+niissä kuin poltettuna. "Hänellä oli hieman harmahtava parta", hän
+kertasi itsekseen, "se oli vallan lyhyt ja kaksijakoinen. Hänellä oli
+soikeat kasvot, nenä oli pitkä ja otsa leveä, mutta ei varsin korkea.
+Ja hän oli ihan ilmeinen Kristuksen kuva, sellainen kuin olen nähnyt
+hänet maalattuna ja kuin hän oli tullessaan metsätiellä vastaani,
+paitsi että hän nyt oli vieläkin kauniimpi ja jalomman näköinen. Hänen
+silmissään leimusi kuin tuli ja valtava voima, ja niiden ympärillä oli
+paljon pimeyttä ja myöskin paljon ryppyjä. Niin, hänen silmiensä
+ympärillä oli kaikkea, sekä viisautta että rakkautta, surua ja sääliä,
+ja vielä jotakin enempääkin, ikään kuin niiden silmien näkövoima joskus
+voisi kantaa kauas taivasten halki Jumalaan ja hänen enkeleihinsä
+saakka."
+
+Gertrud oli koko kotimatkan vallan hurmaantuneena. Sellaista
+mielenvaltaavaa onnea hän ei ollut tuntenut siitä päivästä lähtien,
+jolloin oli kohdannut Kristuksen metsäniityllä. Hän käveli eteenpäin
+kädet ristissä ja katse kohotettuna ja näytti kuin ei olisikaan enää
+kulkenut maassa, vaan pilvien päällä ja sinisessä ilmassa. Kristuksen
+kohtaaminen täällä Jerusalemissa, se merkitsi vielä paljoa enempää kuin
+hänen ilmestyksensä Taalain sydänmaalla. Siellä hän oli näkynä liitänyt
+Gertrudin ohi, mutta tämä hänen esiintymisensä nyt osoitti, että hän
+oli palannut vaikuttamaan ihmisten joukossa.
+
+Niin, tämä Kristuksen tuleminen, se oli niin suuren suuri tapahtuma,
+ettei hän kyennyt sen koko merkitystä yhdellä kertaa käsittämään, mutta
+rauhaa ja riemua ja autuutta se tieto hänelle ensinnä tuotti.
+
+Kaupungista tullessaan ja lähestyessään siirtokunnan taloa Gertrud
+tapasi Ingmar Ingmarinpojan. Ingmar käytti yhä vielä hienoa mustaa
+pukuaan, joka niin huonosti sopi yhteen hänen känsäisten käsiensä ja
+luisevien piirteittensä kanssa, ja kulki raskaasti ja haluttoman
+näköisenä.
+
+Heti ensi hetkestä, jolloin Gertrud näki Ingmarin Jerusalemissa, hän
+oli alkanut ihmetellä, miten hän kerran oli ollut niin Ingmariin
+kiintynyt. Samoin oli hänestä tuntunut kummalta, miten hän kotona
+ollessaan oli voinut pitää Ingmaria sellaisena suurmiehenä. Silloinkin
+kun Ingmar oli ihan köyhänä, oli Gertrud kaikkien muiden tavoin ollut
+sitä mieltä, ettei koskaan voisi päästä hienompiin naimisiin. Mutta
+täällä Jerusalemissa Ingmar näytti vain melkein moukkamaiselta. Gertrud
+ei enää ymmärtänyt, mikä puoli Ingmarissa hänestä kotipitäjässä oli
+näyttänyt niin merkilliseltä.
+
+Samalla oli Gertrudin mieliharmi Ingmaria kohtaan kokonaan hävinnyt, ja
+hän olisi mielellään tahtonut kohdella häntä ystävällisesti. Mutta
+silloin oli joku hänelle sanonut, että Ingmar nyt oli erotettu
+vaimostaan ja oli tullut Jerusalemiin vain saadakseen hänet takaisin.
+Silloin hän oli säikähtänyt ja ajatellut: nyt en tohdi edes puhuakaan
+hänen kanssaan, minun täytyy kohdella häntä niinkuin en hänestä
+välittäisi. Ei minun sovi hetkeksikään jättää häntä siihen uskoon, että
+hän muka vielä saa minut. Hän on kai tullut tänne sovittaakseen sitä
+suurta väärää tekoansa, mutta nähdessään, etten minä enää välitä
+hänestä, hän kyllä pian tulee järkiinsä ja palaa kotiin.
+
+Mutta kun Gertrud tapasi Ingmarin siirtolaistalon ulkopuolella, ei hän
+ajatellut mitään muuta kuin että hän vihdoinkin kohtasi ihmisen, jolle
+voi uskoa suuren, ihmeellisen löytönsä. Hän riensi Ingmaria vastaan ja
+huudahti: "Minä olen nähnyt Kristuksen!"
+
+Niin riemastunutta huutoa tuskin oli kajahtanut Jerusalemin ympäristön
+aukeilla kangasmailla ja kukkuloilla sen päivän jälkeen, jona hurskaat
+vaimot palasivat tyhjän haudan luota ja huusivat apostoleille: "Herra
+on ylösnoussut!"
+
+Ingmar seisahtui ja painoi silmäluomensa alas, niinkuin hän aina teki,
+kun tahtoi ajatuksiaan salata. "Vai niin", hän sanoi Gertrudille,
+"oletko nähnyt Kristuksen?"
+
+Gertrud menetti malttinsa aivan samoin kuin ennen aikaan, kun Ingmar ei
+ollut kyllin nopeasti havainnut hänen unelmiaan ja aatoksiaan. Hän
+olisi toivonut sen sijaan tapaavansa Boon, joka olisi häntä paljon
+paremmin ymmärtänyt. Mutta siitä huolimatta hän alkoi kertoa, mitä oli
+nähnyt.
+
+Ingmar ei sanallakaan ilmaissut epäilevänsä hänen kertomustaan, mutta
+sittenkin Gertrudista tuntui, kun hänen piti sitä ruveta juttelemaan,
+että se hupenikin vallan tyhjiin. Hän oli kadulla tavannut jonkun
+miehen, joka oli Kristuksen näköinen, siinä kaikki. Tämän hänen asiansa
+kävi aivan kuin unikuvan. Nähdessä se oli hänestä tuntunut niin ylen
+merkilliseltä, mutta kun siitä piti kertoa, olikin siitä tyhjä
+jäljellä.
+
+Mutta Ingmar näytti ilahtuvan ainakin siitä, että Gertrud häntä
+puhutteli. Hän rupesi hyvin tarkkaan kyselemään Gertrudilta, milloin ja
+missä hän oli tuon miehen tavannut. Ja hän otti hyvin tarkasti selvän
+hänen puvustaan ja ulkonäöstään.
+
+Mutta kun he olivat ehtineet siirtokunnan taloon, erosi Gertrud hyvin
+pian Ingmarista. Hän oli hyvin alakuloinen ja sanomattoman väsynyt. Nyt
+minä ymmärrän: Kaiketi on tarkoituksena, ettei minun ole kerrottava
+tätä muille ihmisille. Voi, kuinka onnellinen minä olinkaan, kun se oli
+yksin minun tietonani!
+
+Hän päätti olla vastedes puhumatta siitä kenellekään. Hänen pitäisi
+pyytää Ingmariakin vaikenemaan. "Onhan se totta, onhan se totta", hän
+yhä kertasi itsekseen, "että minä kohtasin hänet, saman, jonka näin
+metsätielläkin. Mutta kenties olisi liikaa vaatia, että kukaan minua
+uskoisi."
+
+Pari päivää sen jälkeen Gertrud hämmästyi kovin. Ingmar tuli hänen
+luokseen heti illalliselta päästyä ja kertoi, että hänkin oli nähnyt
+sen saman mustapukuisen miehen.
+
+"Siitä saakka kun sinä hänestä kerroit, olen kävellyt edestakaisin
+tuota samaa katua odottamassa häntä", Ingmar sanoi. -- "Mutta sittenhän
+sinäkin, ystäväni, uskoit minua", sanoi Gertrud ja tuli hyville mielin.
+Entinen usko leimahti hänessä uudestaan vallan varmaksi. -- "Enhän minä
+tosiaan ole niitä, joiden on kovin helppo uskoa", sanoi Ingmar.
+
+"Oletko ikipäivinä nähnyt sellaisia kasvoja?" Gertrud kysyi. -- "En",
+vastasi Ingmar, "en koskaan ole sellaisia kasvoja nähnyt." -- "Eikö
+sinunkin käynyt niin, että nyt näet ne, menitpä minne tahansa?" --
+"Niin näenkin, se on kyllä totta." -- "Etkö sinäkin nyt usko, että hän
+on Kristus?" Ingmar vältteli antamasta siihen suoraa vastausta. -- "Oma
+asiansahan on näyttää, kuka hän on."
+
+"Voi voi, kun vielä kerran voisi hänet nähdä!" sanoi Gertrud. Ingmar
+seisoi vähän aikaa epäröivän näköisenä. -- "Kyllähän minä tietäisin,
+missä hän tänä iltana oleksii", hän sanoi vaatimattomasti. Heti
+paikalla Gertrud leimahti kuin liekkiin. -- "Mitä ihmettä sinä
+sanotkaan, ettäkö tiedät, missä hän on? Sittenhän sinä saatatkin minut
+sinne, jotta saan nähdä hänet uudelleen." -- "Mutta nyt on pilkkopimeä
+yö", sanoi Ingmar, "on vähän vaarallista mennä Jerusalemiin näin
+myöhällä." -- "Ei se mitään tee", Gertrud sanoi, "olen minä käynyt
+sairasten luona myöhempäänkin."
+
+Gertrudin oli hyvin vaikeata saada Ingmar suostumaan. "Pidätkö sinäkin
+minua hulluna, vai minkä vuoksi et tahdo lähteä kanssani", hän sanoi,
+ja hänen silmänsä muuttuivat hyvin tummiksi ja vaarallisen pistäviksi.
+-- "Olin tyhmä kun sanoinkaan sinulle, että olin hänet löytänyt", sanoi
+Ingmar, "mutta nyt minä luulen olevan parasta lähteä mukaasi." Gertrud
+ihastui siitä niin, että kyynelet nousivat hänen silmiinsä. -- "Mutta
+meidän täytyy koettaa päästä täältä muiden huomaamatta ulos", hän
+sanoi. "En tahdo kertoa tästä kenellekään, ennen kuin näen hänet kerran
+vielä."
+
+Hyväksi onneksi hän löysi lyhdyn, ja vihoviimein he pääsivät matkalle.
+Ulkona kävi kova myrsky ja satoi rankasti, mutta siitä Gertrud ei
+välittänyt. "Onko sitten ihan varmaa, että minä tänä iltana saan nähdä
+hänet?" hän sanoi vähän väliä. "Oletko vallan varma, että minä saan
+hänet nähdä?"
+
+Gertrud puheli yhtä mittaa. Nyt hänen ja Ingmarin välit taasen
+näyttivät olevan vallan eheinä, taas hän luotti Ingmariin yhtä
+täydellisesti kuin ennen aikaan. Hän kertoi hänelle kaikista niistä
+aamuista, joina hän oli käynyt Öljymäellä odottamassa. Hän kertoi
+myöskin, kuinka tuskallista oli, kun välistä uteliaita ihmisiä tuli
+sinne hänen ollessaan polvillaan ja katsoessaan taivasta kohti. "Ei
+minusta ole ollut hauskaa, kun kaikki ovat niin omituisesti katsoneet
+minuun aivan kuin minä olisin mielipuoli. Mutta minähän tiesin niin
+vallan varmaan, että Kristus tulee, ja enhän minä silloin voinut olla
+menemättä sinne häntä odottamaan.
+
+"Olisi minusta tosin ollut mieluisampaa, että hän olisi suurivaltaisena
+ja loistavana astunut esiin aamun pilvestä", hän sanoi, "mutta mitä
+minä siitä välitän, kun kerran Hän on tullut. Mitä se tekeekään, vaikka
+Hän tulee pimeänä talviyönä, tuleehan kuitenkin päivä ja kirkas aamu
+heti kun Hän näyttäytyy.
+
+"Ja sinä miekkoinen, Ingmar, osuit tulemaan tänne juuri kun hän alkoi
+esiintyä ja vaikuttaa! Sinä olet onnellinen, sinun ei tarvinnut
+odottaa. Sinä tulet juuri parhaaseen aikaan."
+
+Gertrud seisahtui äkkiä ja kohotti lyhtyä, niin että sen valo sattui
+Ingmarin kasvoihin. Ingmar kulki raskaasti synkkämielisen näköisenä.
+"Kovin sinä, Ingmar, olet käynyt vanhaksi tänä vuonna", hän sanoi.
+"Kyllä ymmärrän, että olet itseäsi kiusannut tunnonvaivoilla minun
+tähteni. Mutta unohda sinä ihan tykkänään se, että olet minulle pahaa
+tehnyt. Se kaikki kävi Jumalan tahdon mukaan. Se oli Jumalan suuri armo
+meitä molempia kohtaan. Hän tahtoi viedä meidät Palestiinaan juuri
+oikeaan suureen aikaan.
+
+"Kyllä isä ja äitikin nyt tulevat hyvillensä, kun he oikein pääsevät
+Jumalan tarkoituksesta selville", Gertrud jatkoi. "Niin, eivät he
+minulle ole kirjoittaneet yhtään pahaa sanaa minun karkuunlähtöni
+johdosta, he ymmärsivät kyllä, etten minä voinut tulla kotona toimeen,
+mutta sinulle tiedän heidän olleen hyvin katkeria. Mutta kyllä he nyt
+leppyvät molempiin lapsiin, jotka heidän tuvassaan kasvoivat. Uskotko,
+mitä minä luulen, että he ovat enemmän surreet sinua kuin minua?"
+
+Ingmar jatkoi äänettömänä kulkuaan rankkasateessa eikä vastannut tähän
+enempää kuin muihinkaan Gertrudin puheisiin. Kaiketi se on niin, ettei
+hän usko minun löytäneen Kristusta, ajatteli Gertrud, mutta mitäpä
+siitä, koska hän kerran saattaa minut hänen luokseen. Hiukkasen vain
+vielä malttia, niin minä kohta näen maailman kaikkien kansojen ja
+ruhtinasten polvistuvan hänen, Vapahtajan, eteen.
+
+Ingmar vei Gertrudin kaupungin muhamettilaisosaan, ja he kulkivat
+siellä monta pimeää ja mutkikasta katua. Vihdoin hän pysähtyi ja työnsi
+auki korkeassa, ikkunattomassa seinässä olevan matalan portin. He
+kulkivat pitkän käytävän läpi ja joutuivat valaistuun pihaan.
+
+Muutamia palvelijoita hääri yhdessä nurkassa, ja pari vanhaa äijää
+istui kyyryssäselin kivipenkillä seinän vieressä, mutta kukaan ei edes
+katsahtanut Ingmariin ja Gertrudiin. He istahtivat toiselle penkille,
+ja Gertrud alkoi tarkastella ympäristöä. Tällaisia pihoja hän oli monta
+kertaa nähnyt Jerusalemissa. Katettu pilarikäytävä kiersi sitä joka
+puolelta, ja avoimen keskikohdan yli oli pingotettu suuri, likainen
+vaatekappale, joka oli monesta kohden repeillyt siekaleiksi.
+
+Koko talo näytti aikanaan olleen rikkaan ja arvokkaan miehen asuntona,
+vaikka se nyt oli rappiolla. Pilarit olivat sen näköisiä, kuin ne
+olisivat otetut jostakin kirkosta. Alkuaan niiden päädyt varmaankin
+olivat olleet kauniisti koristeltuja, mutta nyt ne kaikki olivat
+rikkoutuneet pahanpäiväisiksi. Seinien kalkitus oli pilalla, ja
+likaisia vaateresuja törötti ikkuna-aukoista. Seinävierelle oli yhteen
+kohtaan kasattu joukko vanhoja laatikoita ja kanahäkkejä.
+
+Gertrud kysyi kuiskaten Ingmarilta: "Oletko varma, että minä tässä
+paikassa saan nähdä hänet?"
+
+Ingmar nyökäytti päätään. Hän viittasi Gertrudille pariakymmentä
+karitsantaljamattoa, jotka oli levitetty piiriin keskelle pihaa.
+"Tuolla minä hänet eilen näin oppilastensa kanssa", hän sanoi.
+
+Gertrud näytti hieman tyytymättömältä, mutta kohta hän uudestaan
+hymyili. "Onpa omituista", hän sanoi, "kun aina tekisi mieli odottaa
+häntä kunniassa ja loistossa. Mutta sellaisesta hän ei huolikaan, vaan
+tulee alhaisena ja köyhänä köyhien pariin. Mutta ymmärräthän sinä,
+etten minä ole juutalaisten kaltainen siinä, etten tunnustaisi häntä,
+kun hän ei tahdo esiintyä maailman ruhtinaana ja herrana."
+
+Vähän ajan kuluttua tuli muutamia miehiä kadulta. He kävelivät hitaasti
+keskipihalle ja jäivät karitsantaljoille istumaan. Kaikki pihalle
+tulijat olivat pukeutuneina itämaiseen tapaan, mutta kaikessa muussa he
+olivat hyvin erilaisia. Toiset olivat nuoria, toiset vanhoja,
+muutamilla oli kalliit turkiskaulukset ja silkkiviitat, toiset taas
+kävivät köyhän vesimiehen tai maatyöläisen puvussa. Sitä mukaa kuin he
+saapuivat, alkoi Gertrud puhua vuoron perään jokaisesta ja antaa heille
+nimet.
+
+"Katsohan, tuo on Nikodeemus, joka tuli yöllä Jeesuksen luo", hän sanoi
+vanhasta ylhäisestä miehestä, "ja tuo isopartainen mies on Pietari, ja
+tuolla näet Arimatian Joosefin. Kas, nytpä minä vasta alan ymmärtää,
+mihin tapaan Jeesuksen opetuslapset oikein olivat koossa hänen
+ympärillään. Tuo, joka istuu kauempana, silmät maahan luotuina, on
+Johannes, ja tuossa on Juudas, tuo mies, jonka punainen tukka leuhottaa
+huopahatun alta. Mutta katsopa noita kahta kirjanoppinutta, jotka
+istuvat kyyryssäselin kivipenkillä ja polttelevat vesipiippuaan eivätkä
+näytä välittävän siitä, mitä saavat kuulla. Ne eivät usko häneen, ne
+ovat tulleet tänne vain uteliaisuudesta tai väitelläkseen hänen
+kanssaan."
+
+Gertrudin vielä jatkaessa tällaista puheluaan oli piiri tullut täyteen.
+Kohta sitten saapui sekin, jota he odottivat, ja asettui piirin
+keskeen.
+
+Gertrud ei ollut huomannut, mistä hän tuli. Hän melkein kirkaisi, kun
+mies äkkiä ilmaantui hänen näkyviinsä. "Niin niin, hän se on!" hän
+huudahti painaen kätensä ristiin.
+
+Hän katsoa tuijotti hetken aikaa tuohon mieheen, joka seisoi
+liikahtamatta silmät maahan luotuina ikään kuin rukoileva. Ja kuta
+kauemmin hän katsoi, sitä varmemmaksi hänen uskonsa kävi.
+
+"Etkö sinäkin, Ingmar, näe, ettei hän ole tavallinen ihminen?" hän
+kuiskasi, ja Ingmar vastasi samalla lailla kuiskaten: "Eilen ensi
+näkemällä minäkin luulin häntä tavallista ihmistä suuremmaksi."
+
+"Minä tunnen autuutta jo häntä katsellessani", Gertrud sanoi. "Niin
+paljon hän ei voisi minulta pyytää, kuin minä olisin valmis hänen
+puolestaan tekemään."
+
+"Se kaiketi sen tekee, kun me olemme tottuneet ajattelemaan Vapahtajaa
+juuri tämän näköiseksi", sanoi Ingmar.
+
+Mies, jota Gertrud luuli Kristukseksi, seisoi nyt ryhdikkäänä ja
+käskevänä seuralaistensa keskessä. Sitten hän teki kädellään pienen
+liikkeen, ja yht'äkkiä alkoivat kaikki ne, jotka istuivat piirissä
+hänen ympärillään, kovalla äänellä huutaa: Allah, Allah! Samalla he
+kaikki alkoivat heiluttaa päätään, heittivät sitä nopealla nykäyksellä
+oikeaan ja vasempaan, oikeaan ja vasempaan. Kaikki tekivät liikkeensä
+tahdissa ja huusivat joka heilauksella: Allah, Allah! Keskessä seisova
+mies pysyi aivan hiljaa, osoittaen vain tahtia hiukan päätään
+kumartamalla.
+
+"Mitä tämä on?" Gertrud sanoi, "mitä tämä on?"
+
+"Olethan sinä, Gertrud, ollut Jerusalemissa kauemmin kuin minä", Ingmar
+sanoi, "itse kai sinä tämän paremmin tiedät."
+
+"Olen kuullut puhuttavan muutamista, joita sanotaan
+tanssijadervisheiksi", Gertrud sanoi, "tämä on varmaan heidän
+jumalanpalvelustaan."
+
+Hän istui ääneti ajatellen ja sanoi sitten: "Tämä on vain alkua,
+kenties se on tässä maassa tapana, niinkuin meillä on tapana alkaa
+jumalanpalvelus virrellä. Tämän loputtua hän kyllä alkaa selittää
+oppiansa. Voi voi, miten iloiseksi minä tulen, kun saan kuulla hänen
+ääntään!"
+
+Keskipihalla istuvat miehet huusivat yhä edelleen: Allah, Allah,
+samalla heitellen päätään edestakaisin. He liikkuivat yhä nopeampaan
+tahtiin, heidän otsansa olivat kihonneet täyteen hikipisaroita, ja
+allah-huudot tulivat korahtaen heidän rinnoistaan.
+
+He jatkoivat tätä yhtä mittaa useita minuutteja, kunnes heidän
+johtajansa teki kädellään pienen liikkeen, joka pysäytti heidät
+yht'äkkiä.
+
+Gertrud oli painanut silmänsä maahan, jottei hänen tarvitsisi nähdä
+heidän itsekidutustaan. Kun se oli loppunut, nosti hän silmänsä ja
+sanoi Ingmarille: "Nyt hän kaiketi alkaa puhua. Oi, kun olisin niin
+onnellinen, että ymmärtäisin hänen saarnansa! Mutta minun täytyy tyytyä
+siihen, että saan kuulla hänen ääntään."
+
+Hiljaisuutta kesti vain hetken, sillä johtaja antoi kohta merkin ja
+hänen seurueensa alkoi uudestaan huutaa: Allah, Allah! Tällä kertaa
+heidät määrättiin heiluttamaan koko yläruumistaan eikä vain päätä. Pian
+se taas kävi täyttä vauhtia. Tuo mies, jolla oli niin tenhoavat kasvot
+ja kauniit Kristuksen-silmät, ei välittänyt mistään muusta kuin saisi
+seurueensa tekemään yhä kiihkeämpiä liikkeitä. Hän antoi heidän jatkaa
+monta minuuttia yhtä mittaa. He kestivätkin ikään kuin ihmevoiman
+avulla paljoa kauemmin kuin mihin ihmistarmon luulisi riittävän.
+Kamalaa oli katsoa noita puolikuolleita miehiä, jotka olivat riehuneet
+yli voimainsa, ja kuulla heidän läkähtyvistä kurkuistaan ähkyen
+pusertuvia huutoja.
+
+Pysähdyttiin vähäksi aikaa, sitten reutovat liikkeet alkoivat
+uudestaan, ja sitten taas pysähdyttiin.
+
+"Kai nuo miehet ovat kauan harjoitelleet, ennen kuin ovat tottuneet
+tuollaiseen reistailuun."
+
+Gertrud katsahti Ingmariin avuttomana ja hiukan hädissään. Hänen
+huulensa vähän vavahtelivat. "Mitä sinä luulet, milloinkahan tämä
+loppuu?" hän kysyi. Sitten hän kääntyi katsomaan tuota ryhdikästä
+olentoa, joka käskevänä seisoi seuralaistensa keskessä, ja toivo elpyi
+hänessä uudelleen. "Kohta nyt sairaita ja onnettomia saapuu tänne
+häneltä apua hakemaan", sanoi hän hartaasti. "Ja minäkin saan nähdä
+hänen parantavan spitaalisten haavoja ja antavan sokeille näön
+takaisin."
+
+Mutta dervishi jatkoi aloittamaansa tapaan. Hän viittasi kaikkia
+nousemaan seisoalleen, ja nyt alkoi vielä rajumpia liikkeitä. Kaikki
+seisoivat samalla paikallaan, mutta tempoilivat ruumisraukkojaan aivan
+vimmattuina. Silmät tuijottivat verestävinä päässä, useat miehistä
+eivät enää näyttäneet tietävän missä olivat, ruumiit heiluivat rentoina
+edes ja taas, ylös ja alas yhä nopeammin ja nopeammin.
+
+Vihdoin, kun he olivat istuneet jo pari tuntia, Gertrud tuskissaan
+tarttui Ingmarin käsivarteen. "Eikö hänellä sitten ole mitään muuta
+heille opetettavaa?" hän kuiskasi.
+
+Sillä nyt hän alkoi huomata, ettei tuolla miehellä, jota hän oli
+luullut Kristukseksi, ollut muuta opetettavaa kuin nuo mielettömät
+ruumiinliikkeet. Hän ei muuta ajatellutkaan kuin kiihottaa ja yllyttää
+noita puolihulluja. Kun joku heistä osasi väännellä ruumistaan
+kiihkeämmin ja kestävämmin kuin toiset, sen hän muutti piirin
+etumaiseksi ja antoi siinä ähkiä ja kumarrella esinäyttäjänä muille.
+Itsekin hän alkoi kiihkoutua. Hänenkin ruumiinsa alkoi rimpuilla ja
+kiemuroida ikään kuin hän ei olisi kyennyt sitä hillitsemään.
+
+Gertrud istui pidätellen tuskan kyyneliä. Kaikki hänen toiveensa ja
+unelmansa olivat menneet mureniksi.
+
+"Eikö hänellä ole heille mitään opetettavaa?" hän kyseli vähän väliä.
+
+Ikään kuin vastaukseksi dervishi antoi merkin muutamille palvelijoille,
+jotka eivät olleet harjoituksissa mukana. Nämä ottivat käsiinsä pari
+pylväissä riippuvaa soittokonetta, pari rumpua ja tamburiinia. Samalla
+kertaa kun soittokoneet alkoivat helistä, muuttuivat huudot räikeäksi
+kirkunaksi, ja ihmiset reutoivat itseään yhä hurjemmin. Useat heistä
+viskasivat pois fetsinsä ja turbaaninsa ja päästivät melkein kyynärän
+pitkän tukkansa hajalle. He olivat kamalan näköisiä väännellessään
+itseään niin, että pitkä tukka milloin peitti heidän kasvonsa, milloin
+taas häilyi hartioilla. Heidän silmänsä kangistuivat yhä jäykemmiksi,
+heidän kasvonsa kävivät kalpeiksi kuin kuolleilla, heidän liikkeensä
+muuttuivat tempoviksi kuin suonenvedossa, ja valkoista vaahtoa kuohui
+suupielissä.
+
+Gertrud nousi ylös. Kaikki ilo ja innoitus oli lopussa. Viimeinenkin
+toivo oli lopussa. Jäljellä ei ollut mitään muuta kuin ääretön inho.
+Käytävää kohti mennessään hän ei edes katsahtanut tuohon mieheen, jota
+juuri äsken oli luullut ilmestyneeksi Vapahtajaksi.
+
+"Kyllä minua alkaa säälittää tämä maa", sanoi Ingmar heidän tultuaan
+kadulle. "Ajattelehan, minkälaisia opettajia täällä oli ennen aikaan,
+ja nyt koko tuon miehen viisautena on saada tolkuttomia ihmisiä
+reutomaan ruumistaan."
+
+Gertrud ei vastannut mitään, kulki vain nopeasti kotiin päin.
+
+Kun he seisoivat talon ulkopuolella, nosti hän lyhtyään. "Tuollaisenako
+sinä näit hänet eilenkin?" hän kysyi ja katsoi vihasta hehkuen Ingmaria
+silmästä silmään.
+
+"Niin", Ingmar vastasi empimättä.
+
+"Kiusasiko minun onnellisuuteni sinua niin, että sinun piti näyttää
+hänet minulle?" sanoi Gertrud. "Tätä minä en koskaan anna sinulle
+anteeksi", hän hetken perästä lisäsi.
+
+"Sen minä kyllä ymmärrän", sanoi Ingmar, "mutta sittenkin minun oli
+tehtävä niinkuin on oikein."
+
+He hiipivät takaportin kautta sisään. Ingmarista erotessaan Gertrud
+naurahti katkerasti. "Nuku sinä nyt huoleti vain", hän sanoi, "hyvin
+sinä tehtäväsi teit, sillä en minä nyt enää usko tuota miestä
+Kristukseksi. Nyt minä en enää ole hullu, niin hyvin sinä tehtäväsi
+teit."
+
+Ingmar meni ääneti niille portaille, jotka veivät miesten
+makuuhuoneeseen. Gertrud kulki hänen jäljessään. "Muista se vain, etten
+minä koskaan anna tätä sinulle anteeksi", hän vielä kertasi.
+
+Sitten Gertrud meni omaan huoneeseensa, laskeutui levolle ja itki
+itsensä nukuksiin. Hän heräsi varhain seuraavana aamuna, mutta jäi
+venymään vuoteelleen. Ja maatessaan hän ihmetteli itseään. Mitä tämä
+on, miksen minä nouse? Mistä syystä minun ei nyt tee mieleni
+Öljymäelle?
+
+Ja hän peitti käsillään silmänsä ja itki uudestaan. Minä en odota häntä
+enää. Minulla ei enää ole mitään toivoa. Eilen oli niin kovin katkeraa
+nähdä, että olin pettynyt. Minä en tohdi odottaa häntä. Minä en usko,
+että hän tuleekaan.
+
+Gertrud oli todellakin melkein viikon ajan käymättä Öljymäellä. Mutta
+sitten hänen entinen ikävänsä ja uskonsa uudestaan heräsi. Eräänä
+aamuna hän uudelleen hiipi sinne, ja siitä asti kaikki oli entisellään.
+
+Eräänä iltana, kun siirtokuntalaiset tapansa mukaan olivat koolla
+suuressa salissa, näki Ingmar Gertrudin istahtavan Boon rinnalle ja
+kauan aikaa innokkaasti puhelevan hänen kanssaan.
+
+Hetken päästä Boo nousi ja tuli Ingmarin luokse.
+
+"Gertrud on tässä kertonut minulle, miten sinä tuona iltana yritit
+hänelle tehdä", Boo sanoi. -- "Vai niin", sanoi Ingmar lyhyesti, kun ei
+tiennyt, mille kannalle asettua. -- "Kyllä minä vallan hyvin ymmärrän
+sinun tarkoituksesi, sinä tahdoit pelastaa hänen järkensä", Boo sanoi.
+-- "Ei suinkaan siitä ollut erityistä vaaraa", sanoi Ingmar. --
+"Olipa", Boo sanoi; "kun on saanut tätä surua kärsiä vuoden umpeensa,
+niin kyllä tietää, että vaara oli tarjolla."
+
+Hän kääntyi lähteäkseen pois, mutta silloin Ingmar ojensi hänelle
+kätensä. "Kuulehan vielä kun sanon", hän sanoi, "en ketään muuta
+täälläolijaa niin hevin tahtoisi ystäväkseni kuin sinua." -- Boo
+hymyili.
+
+"Tokkopa kovin kauan kestänee, ennen kuin ollaan taas vihamiehiä", hän
+sanoi. Mutta hän tarttui kuitenkin Ingmarin käteen ja puristi sitä.
+
+
+
+
+KÖYHYYDEN PÄIVINÄ
+
+
+Kun Ingmar Ingmarinpoika oli pari kuukautta oleskellut Jerusalemissa,
+sattui hän eräänä päivänä seisomaan Jaffan portin läheisyydessä. Ilma
+oli harvinaisen kaunis, väkeä oli paljon liikkeellä, ja Ingmar oli
+seisahtunut huvikseen katselemaan kirjavaa ihmisvirtaa, joka työntäytyi
+portista sisään ja ulos.
+
+Mutta hänen seisottuaan siinä hetken aikaa alkoi kaikki tämä vallan
+unohtua häneltä. Hän rupesi ajatuksissaan tutkimaan kysymystä, joka ei
+yhtenäkään päivänä jättänyt häntä rauhaan. Jokin keino minun olisi
+keksittävä, miten saisin Gertrudin lähtemään pois siirtokunnasta, mutta
+se näyttää melkein mahdottomalta.
+
+Sen verran Ingmar jo oli selvillä, ettei hän voinut jättää Gertrudia
+Jerusalemiin, vaan että hänen täytyi viedä hänet kotiin, jos joskus
+tahtoi saada sielulleen rauhan. Voi, kunpa hänet saisin kotiinsa
+vanhaan koulutaloon, hän ajatteli, kunpa saisin hänet pois tästä
+katalasta maasta, jossa on niin paljon julmia ihmisiä ja niin paljon
+vaarallisia tauteja ja niin paljon mielettömiä päähänpistoja ja
+haaveiluja. Gertrud on tosiaankin vietävä Taalainmaahan, ja siihen
+minun on miten tahansa keino keksittävä. Se asia ei nyt ollenkaan
+minuun kuulu, pidänkö minä hänestä tai pitääkö hän minusta; minä en saa
+nyt huolia muusta kuin koettaa viedä hänet kotiin iäkästen vanhempiensa
+luo.
+
+Eivät siirtokunnan olotkaan ole niin hyvällä kannalla kuin tullessani,
+Ingmar ajatteli. Siellä on kovat ajat, ja jo senkin takia minun täytyy
+saada Gertrud sieltä pois. En ymmärrä, mitenkä siirtokuntalaiset ovat
+niin köyhtyneet, he näyttävät olevan vallan rahattomia. Kukaan heistä
+ei enää tohdi hankkia itselleen uutta takkia tai hametta, ei kukaan
+tohdi ostaa appelsiinia hedelmäkojusta, ja minä luulen, että tuskin
+heillä mielestään on varaa syödä aterialla kylläksensä.
+
+Viime aikoina Ingmarista oli alkanut näyttää, että Gertrud oli ruvennut
+pitämään Boosta, ja hän otaksui, että he ehkä tahtoisivat mennä
+naimisiin toistensa kanssa, jos vain pääsisivät kotiin. Ingmar
+puolestaan olisi nyt pitänyt sitä hänelle itselleen mitä suurimpana
+onnena. Tiedän kyllä, etten minä koskaan voi saada Barbroota takaisin,
+hän ajatteli, mutta mieleeni olisikin, ettei tarvitsisi mennä naimisiin
+kenenkään muun kanssa, vaan saisin tästä lähtien elää yksikseni. Mutta
+nämä ajatukset hän oli aina hyvin kiireesti karkottanut mielestään. Hän
+soimasi itseään hyvin ankarasti. Älä sinä ajattele sitä äläkä tätä, ja
+heitä sinä mielestäsi tuollaiset kuvittelut, sillä nyt sinun ei ole
+huolittava muusta kuin että tavalla tai toisella saat Gertrudin
+viedyksi kotiin.
+
+Kun Ingmar parhaillaan mietti jotakin sellaista keinoa, näki hän erään
+Gordonin siirtokuntalaisen lähtevän lähellä olevasta Amerikan
+konsulinvirastosta. Konsuli oli hänen seurassaan. Ingmaria tämä
+ihmetytti. Hän oli nyt siksi perehtynyt siirtokunnan asioihin, että
+vallan hyvin tiesi konsulin metkut, joilla hän koetti siirtokuntaa
+ahdistella. Tavallisesti kaikki siirtokuntalaiset olivat pitäneet häntä
+pahimpana vihamiehenään.
+
+Konsulin luota tuleva mies oli muuan Clifford-niminen amerikkalainen.
+Heidän kadulle tultuaan konsuli sanoi miehelle hyvästit, joista
+päättäen he olivat vallan hyvissä väleissä. "No niin, huomenna sinä
+sitten sitä yrität", sanoi konsuli. "Niin aion," mies vastasi, "parasta
+on koettaa saada se selville mrs Gordonin poissaollessa." -- "Ei sinun
+tarvitse yhtään hätäillä", sanoi konsuli, "kävi miten tahansa, niin
+minä kyllä annan sinulle kannatusta."
+
+Sitä sanoessaan konsuli sattui huomaamaan Ingmarin. "Eikö tuokin kuulu
+teidän joukkoonne?" hän kysyi ääntään hiljentäen. Clifford katsahti
+säikähtyneenä taakseen, mutta rauhoittui heti tunnettuaan Ingmarin. --
+"Ka, sehän on tuo mies, joka näyttää seisoallaan torkkuvan kaiken
+päivää", hän sanoi viitsimättä hänen takiaan edes puhua hiljemmin kuin
+ennen. "Hän on niin vasta tullut, etten minä usko hänen ymmärtävän
+englanninkielistä puhetta."
+
+Konsulikin tyyntyi sen kuultuaan, ja Cliffordista erotessaan hän sanoi:
+"Huomenna me siis vihoviimeinkin pääsemme koko tuosta joukkiosta." --
+"Niin", sanoi Clifford, mutta nyt hän näytti alkavan hiukan epäröidä.
+Hän jäi vähäksi aikaa katsomaan konsulin jälkeen, ja Ingmarista näytti,
+että hän vapisi ja hänen muotonsa muuttui tuhkanharmaaksi. Vihdoin hän
+lähti. Ingmar ei vielä pitkään aikaan liikahtanut paikaltaan. Hän oli
+kuitenkin käynyt hyvin levottomaksi siitä, mitä oli miesten puheista
+kuullut.
+
+Niin, oikeaan hän kyllä osasi siinä, etten minä erikoisen hyvin osaa
+englantia, Ingmar sanoi, mutta sen verran minä kuitenkin käsitin, että
+hän aikoo ruveta yrittämään siirtokunnassa joitakin konnankoukkuja
+juuri nyt, kun mrs Gordon on matkustanut Jaffaan. Mitä ihmettä hänellä
+oikeastaan lienee mielessään! Konsuli oli niin iloisen näköinen kuin
+olisi jo saanut koko siirtokunnan häviöön.
+
+Tuo mies onkin kauan ollut tyytymätön siirtokunnan järjestykseen,
+Ingmar ajatteli edelleen. Hän oli kuulemma ensin tullessaan kaikkein
+kiihkeimpiä, mutta nyt viime aikoina se into on tainnut jäähtyä. Niin,
+kukaties hänellä on täällä joku mielitietty, jota hän ei muulla tavoin
+voi saada lähtemään mukaansa, ja tietysti hän myöskin ajattelee, ettei
+siirtokunnasta näin köyhtyneenä enää ole mihinkään, vaan että sen
+vallan helposti saattaa hajoittaa, mitä pikemmin, sen parempi. Niin,
+ymmärtäähän sen, kun asiaa oikein ajattelee, että köyhtyminen varsinkin
+hänet on niin kyllästyttänyt. Pitkät ajat hän jo onkin salavihkaa
+koettanut yllyttää toisia tyytymättömiksi. Kerran minä kuulin hänen
+huomauttavan, että miss Young muka oli hienommin pukeutunut kuin muut
+nuoret tytöt, ja toisen kerran hän väitti, että mrs Gordonin pöydässä
+pidettiin parempaa ruokaa kuin yleensä muissa.
+
+Varjele hyvä Jumala! sanoi Ingmar lähtien paikaltaan liikkeelle. Tuo on
+kai vaarallinen mies. Parasta on kaikin voimin rientää kotiin
+kertomaan, mitä olen kuullut.
+
+Mutta hetkisen perästä Ingmar jo oli pysähtynyt äskeiselle paikalleen
+portinpieleen. Mikäs pakko juuri sinun, Ingmar, on kiiruhtaa sitä
+siirtokuntalaisille kertomaan!
+
+Anna vain miehen olla alallaan, niin vähemmällä itse pääset. Etkös
+juuri äsken miettinyt keinoa, kuinka voisit saada Gertrudin eroamaan
+siirtokunnasta! Nythän se käy ihan itsestään. Olivathan konsuli ja
+Clifford ihan selvästi sitä mieltä, että kohta ei ainoatakaan
+gordonilaista olisi Jerusalemissa.
+
+Niin, olisipa tosiaan onni, jos siirtokunta hajoaisi. Silloin kaiketi
+Gertrud ilomielin matkustaisi kotiin Ruotsiin.
+
+Samassa kun tuo ajatus, että pian pääsisi matkustamaan kotiin, johtui
+Ingmarin mieleen, alkoi hän tuntea, kuinka hänen oli ikävä. Niin se on;
+kun rupean ajattelemaan, että minun näin helmikuussa oikeastaan pitäisi
+olla salolla talvitöissä, silloin käsivarsissani tuntuu kuin suonenveto
+ja sormiani oikein särkee halu puristua kirvesvarren ympärille. Tuskin
+voin käsittää, kuinka ruotsalaiset täällä niin kauan tulevat toimeen
+pääsemättä tekemään metsä- ja maatyötä. Ja nyt minä uskon, että jos
+sellainen mies kuin Timmin Halvor olisi saanut olla sysimiilua
+katsomassa tai peltoa kyntämässä, olisi hän pysynyt hengissä tähän
+päivään asti.
+
+Ingmar ei innoltaan ja ikävältään enää voinut pysyä yhdessä kohti. Hän
+lähti kulkemaan portista ulos Hinnomin laakson poikki vievää tietä.
+Vähän väliä ja joka kerralla yhä varmempana palasi se ajatus, että kun
+he vain olisivat kotona, silloin Gertrud menisi Boon kanssa naimisiin
+ja hän itse saisi elää yksikseen. Ehkäpä Katri myös tahtoisi kotiin ja
+ruveta Ingmarilassa emännöimään, hän ajatteli. Se sopisi kaikkein
+parhaiten, ja silloin Katrin poika kenties voisi hänen jälkeensä periä
+talon.
+
+Vaikka Barbroo muuttaisikin kotiin isänsä pitäjään, eihän hän siellä
+olisi niin kaukana, etten minä välistä pääsisi häntä näkemään.
+Sellaisia suunnitelmia hän vielä jatkoi. Jos tahdon, voin joka pyhä
+käydä hänen kirkossaan, ja tapaammehan me joskus toisiamme joissakin
+häissä tai hautajaisissa. Ja pääsenhän minä vieraisilla ollessani
+istumaan hänen viereensä ja puhumaan hänen kanssaan. Mitään vihamiehiä
+me emme ole, vaikka meidän on täytynytkin erota.
+
+Kerran Ingmar rupesi epäilemään, oliko oikein olla iloissaan siitä,
+että siirtokunta kenties joutuu hajoamaan. Mutta hän puolusti itseään
+hyvin kiihkeästi tätä epäilystä vastaan. Kun on näin kauan oleskellut
+siirtokuntalaisten parissa, näkee tietysti, että he ovat ihmisinä
+erinomaisia, hän ajatteli, mutta ei kukaan silti voi toivoa, että
+tällaista tulisi jatkumaan. Kuinka moni heistä jo onkaan haudassa, ja
+kuinka monella lailla heitä onkaan vainottu, ja kuinka surkeaan
+köyhyyteen he nytkin ovat joutuneet! Niin, kyllä minunkin järkeni
+mukaan, varsinkin juuri nyt, kun köyhyys rupeaa ahdistamaan, täytyy
+oikein toivoa, että siirtokunta niin pian kuin suinkin hajoaisi.
+
+Tätä ajatellen Ingmar oli yhä jatkanut käyntiään. Hän oli kulkenut
+Hinnomin laakson poikki, josta tie vie Pahan neuvon vuorelle. Sen
+huipulla oli taajaan rakennettuina uusia palatsimaisia rakennuksia
+ammonaikaisten raunioiden seassa. Ingmar oli jatkanut matkaansa näiden
+välitse tuskin ajatellen, mihin joutui; väliin hän seisoi paikallaan,
+väliin taas käveli, kaiken aikaa ajatellen suuria kysymyksiä.
+
+Viimein Ingmar oli jäänyt ison puun alle seisomaan. Hän oli viipynyt
+siinä kotvan aikaa, ennen kuin tuli sitä tarkastaneeksi. Puu oli aika
+korkea, ja se oli siitä omituinen, ettei sen rungossa kasvanut oksia
+kuin yhdellä puolen. Eikä ainoakaan sen oksista kohonnut ylöspäin, vaan
+kaikki olivat kihertyneet vanukkeiseksi tukoksi, joka viittasi suoraan
+itään päin.
+
+Kun Ingmar viimein tunsi puun, ei hän voinut mitään sille, että
+säpsähti, aivan kuin olisi ruvennut pelkäämään. Sehän on Juudaan puu,
+hän ajatteli, tähänhän se pettäjä hirttäytyi. Ihmeellistä, miten minä
+tulin kulkeneeksi juuri tännepäin.
+
+Hän ei mennyt edemmäs, vaan jäi seisomaan ja katselemaan puuta.
+
+Mitä tämä nyt oikein merkitsee, Jumalako minut tähän ohjasi, ja
+tahtooko hän siten osoittaa, että minä olen petturi siirtokuntalaisia
+kohtaan?
+
+Sitten hän taas seisoi vähän aikaa kuunnellen sisäistä ääntään.
+Tahtookohan sitten Jumala itse, että tämän siirtokunnan on oltava
+olemassa? hän sanoi.
+
+Ajatteleminen kävi nyt Ingmarilta hitaasti ja vaivalloisesti. Ja hänen
+kovalla ponnistuksella saamansa ajatukset olivat katkeria ja
+tuskallisia.
+
+Puolustele sinä itseäsi miten tahansa, mutta väärin kumminkin teet,
+jollet varoita siirtokuntalaisia, kun näet, mitä juonia heitä vastaan
+on vireillä.
+
+Näyttää siltä kuin et uskoisi Jumalan olleen omista aikeistaan
+selvillä, kun hän ohjasi lähimmät omaisesi tähän vieraaseen maahan.
+Mutta jollet kykenisikään hänen aikomustaan käsittämään, niin siitä
+kuitenkin voit olla varma, ettei hän tarkoittanut tätä ainoastaan pari
+vuotta kestäväksi.
+
+Kenties Jumala silloin oli katsellut Jerusalemia ja kaikkia sen muurien
+sisällä raivoavia riitoja ja niitä nähdessään ajatellut: Katso, minä
+tahdon tännekin laittaa turvapaikan, jossa yhteishenki asuu, ja sovulle
+ja rauhalle minä tahdon tänne rakentaa asunnon.
+
+Ingmar seisoi yhä paikallaan ja antoi ajatusten otella keskenään. Ne
+seisoivat vastatusten ikään kuin kaksi vankkaa soturia ja mittelivät
+voimiaan.
+
+Lujasti oli Ingmar kiintynyt siihen toiveeseensa, että saisi matkustaa
+kotiin. Hän ponnisteli kauan saadakseen sen säilyttää. Aurinko laski,
+ja ilma pimeni nopeasti, mutta yhä vielä Ingmar seisoi samalla paikalla
+pilkkopimeässä taistellen itsekseen.
+
+Vihdoin hän pani kätensä ristiin ja rukoili Jumalaa. "Nyt minä rukoilen
+sinua, Jumala, että antaisit minun kulkea sinun teitäsi", hän sanoi.
+
+Jo näitä sanoja lausuessaan Ingmar alkoi tuntea mielessään omituista
+rauhaa. Mutta samalla hänen oma tahtonsa kokonaan herpaantui, ja hän
+alkoi toimia tahdon mukaan, joka ei ollut hänen omansa, vaan jonkun
+toisen. Hän huomasi sen niin selvästi, kuin jos se olisi ottanut häntä
+kädestä kiinni ja ruvennut taluttamaan. "Nyt minä olen Jumalan
+ohjattavana", hän ajatteli.
+
+Hän laskeutui takaisin Pahan neuvon vuorelta, kulki Hinnomin laakson
+poikki ja Jerusalemin sivuitse. Koko ajan hän oli siinä mielessä, että
+hän menee kertomaan siirtokunnan johtajille havaintonsa. Mutta tultuaan
+tienhaaraan, josta Jaffan tie erosi, hän kuuli takaapäin hevosen
+kavioiden kopsetta. Hän kääntyi ympäri. Sieltä tuli muuan siirtokunnan
+töissä usein käytetty ajuri, kuljettaen kahta hevosta. Toisella hän
+ratsasti ja toista ohjasi suitsista.
+
+"Minne matka?" Ingmar kysyi pidättäen ajajaa, kun tämä tuli kohdalle.
+-- "Jaffaan olen menossa", mies sanoi. -- "Jaffaan minäkin tahtoisin",
+ehätti Ingmar sanomaan. Hänen päähänsä oli yht'äkkiä pistänyt, että kun
+näin hyvä tilaisuus sattui, hänen pitäisi mieluimmin lähteä suoraan mrs
+Gordonin puheille eikä ensin ollenkaan käydä siirtokunnan talossa.
+
+Pian oli sovittu siitä, että Ingmar saa nousta joutohevosen selkään
+ajaakseen mukana Jaffaan. Hevonen oli hyvä, ja Ingmar oli oivallisesta
+mielijohteestansa hyvillään. Kaiketi minä vielä tänä yönä ennätän ajaa
+tuon seitsemän peninkulman matkan Jaffaan, hän ajatteli. Sillä lailla
+mrs Gordon voi ehtiä kotiin ennen huomisiltaa. Mutta tuskin tunnin
+ajettuaan Ingmar huomasi, että hänen hevosensa alkoi ontua. Hän hyppäsi
+pois sen selästä ja näki, että hevosen jalasta oli kenkä pudonnut.
+"Mitä tälle nyt tehdään?" Ingmar sanoi vieressään ratsastavalle
+ajurille. -- "Ei siinä muu auta", mies sanoi, "kuin että minä käännyn
+Jerusalemiin ja vien sen kengitettäväksi."
+
+Siihen Ingmar nyt jäi yksinään keskelle tietä eikä oikein tiennyt,
+mihin ryhtyä. Mutta yht'äkkiä hän päätti lähteä jalkaisin jatkamaan
+matkaansa Jaffaan. Hän ei tiennyt, oliko se viisainta vai ei, mutta se
+vieras voima, jonka vallassa hän oli, yllytti häntä kiiruhtamaan. Hän
+ei saanut siltä rauhaa kääntyäkseen takaisin.
+
+Ingmar kulki siis pitkin askelin eteenpäin, ja hän mennä huhkikin aika
+vauhtia. Vähän matkaa astuttuaan hän kuitenkin kävi levottomaksi. Millä
+ihmeellä minä Jaffassa saan selvän mrs Gordonin asunnosta? Toista oli
+silloin, kun ajuri oli mukanani. Nyt minun kaiketikin täytyy kulkea
+talosta taloon kyselemässä häntä. Mutta vaikka hänen levottomuuteensa
+siis kyllä oli syytä, hän kuitenkin yhä jatkoi matkaansa.
+
+Maantie oli leveä ja hyvässä kunnossa. Sitä ei olisi ollut hankala
+kulkea, vaikka yö olisi ollut pimeäkin. Mutta kahdeksan tienoista alkoi
+vielä kirkas kuutamo. Koko laaja kukkula-alue, jonka poikki tie
+kiemurteli, näkyi selvästi pitkien matkojen päähän.
+
+Tie kiipeili mäkeä ylös, toista alas. Aina yhdelle mäenhuipulle päästyä
+jo toinen näkyi kaukana odottamassa. Ingmaria väsytti joskus kovasti,
+mutta tuo vieras voima häntä yhä kuljetti eteenpäin. Hän ei malttanut
+pysähtyä edes minuutiksikaan lepäämään.
+
+Tällä lailla Ingmar kulki eteenpäin tunnin toisensa jälkeen. Kuinka
+kauan hän jo oli kävellyt, sitä hän ei tiennyt, mutta kukkuloista ei
+vieläkään tullut loppua. Aina jonkin kukkulan huipulle saavuttuaan hän
+ajatteli nyt vihdoinkin olevansa niin etäällä, että siltä jo näkisi
+Saaronin laakson ja sen takana avautuvan meren. Mutta hän ei nähnyt
+muuta kuin kukkulajonoja, jotka työntyivät esille toinen toisensa
+takaa.
+
+Ingmar veti kelloaan. Kuunpaiste oli niin kirkas, että hän vallan
+selvästi erotti numerot ja viisarit. Kello oli yhdentoista tienoilla.
+Voi, niinkö paljon se jo on, hän ajatteli. Ja minä kun olen vielä
+Juudan vuoristossa!
+
+Yhä kiihkeämpi hätä valtasi hänet. Hän ei enää voinut käydä, hänen
+täytyi lähteä juoksuun. Hän huohotti, veri jyskytti ohimoissa, ja sydän
+reutoi. Minä menen vallan turmiolle, tätä tällaista menoa minä en
+kestä, hän sanoi, mutta sittenkin hän juoksi.
+
+Hän juoksi kovaa vauhtia pitkää mäen vierua alas. Tie oli kuutamoisilla
+kohdilla tasainen ja sileä, eikä hän pelännyt mitään vaaraa. Mutta
+laakson pohjassa hän joutui yht'äkkiä pilkkopimeään varjoon. Siellä hän
+ei nähnyt yhtä selvästi eteensä, mutta juoksi siitä huolimatta. Silloin
+hän iski jalkansa kiveen ja kompastui.
+
+Hän hypähti paikalla pystyyn, mutta tunsi heti satuttaneensa polveensa
+niin pahasti, että vain vaivoin pääsi käymään. Hän meni kontaten
+tienviereen istumaan. Kyllä kai se pian paranee, hän ajatteli, mutta
+nyt minun ensinnä täytyy levähtää vähän aikaa.
+
+Yhdellä paikalla istuminen hänestä kuitenkin oli melkein mahdotonta.
+Tuskin hän malttoi odottaa edes hengityksensä asettumista.
+
+Kyllä minä huomaan, etten ole omassa vallassani, hän sanoi. Tuntuu
+ikään kuin joku minua kädestä pitäen vetäisi Jaffaa kohti.
+
+Hän nousi taas seisoalleen. Polvessa tuntui kovia tuskia, mutta siitä
+hän ei välittänyt, kun vain matka edistyi. Hänen vähän kuljettuaan
+polvi kerrassaan herpaantui, ja hän jäi keskelle tietä makaamaan.
+
+"Nyt minun voimani on lopussa", hän kaatuessaan sanoi, puhutellen sitä
+voimaa, joka oli häntä kiiruhtanut. "Keksi nyt sinä Jumalan nimeen
+jokin keino minun avukseni."
+
+Tätä sanoessaan Ingmar kuuli hyvin etäältä pyörivien rattaiden jyryä.
+Se lähestyi tavatonta vauhtia häntä kohti. Melkein samassa
+silmänräpäyksessä kuin hän sitä kuuli, se jo ehti aivan hänen
+likelleen. Hän kuuli kavioiden paukkeesta, että hevonen lasketti hurjaa
+neliä mäkiä alas. Ylinnä kuuluivat ruoskan lakkaamattomat läjähdykset
+ja ajomiehen huudot, joilla hän hoputti hevostaan.
+
+Ingmarin täytyi kiireesti nousta pois tieltä, jolla hän makasi
+pitkänään, ja mennä tiepuoleen, jottei jäisi hevosen jalkoihin.
+
+Vihdoin mies kuului ajaa karauttavan sitä pitkää mäenrinnettä, jota
+Ingmar vähän aikaa sitten oli juossut. Siellä hän jo näkyikin olevan
+tulossa. Ajoneuvoina olivat tavalliset vihreäksi maalatut
+talonpoikaisrattaat, sellaiset kuin Länsi-Taalaissa käytetään. Kas
+tuota, Ingmar heti sanoi, nyt ei varmaankaan ole oikein asiat. Eihän
+täällä Palestiinassa tuollaisia rattaita käytetä. Ajomieskin näytti
+hänestä yhä kummemmalta. Hänkin oli kotiseutulaisia, sen huomasi
+pienestä mustasta takista ja taalalaistapaan pyöristetystä tukasta.
+Vielä paremmaksi varmuudeksi hän oli heittänyt pois takkinsa ja istui
+ajolaudalla vihreissä liiveissä, joissa oli punaiset hihat. Tuo
+vaatekappale oli Taalaista, siitä ei kukaan voinut erehtyä. Hevonenkin
+oli kumman näköinen. Se oli jalokasvuinen, suuri ja voimakas eläin. Se
+oli mustanvärinen, niin hyvästi hoidettu ja sileäpintainen että
+välkkyi. Ajomies ei ollut vallan istuallaan, vaan etukumarassa hevosen
+yli, ja läiskytti piiskaansa sen pään päällä hoputtaakseen sitä
+vauhtiin. Mutta hevonen ei näyttänyt lyöntejä tuntevan, eikä
+pöyristyttävä vauhti sitä rasittanut, se kiidätti vain eteenpäin ikään
+kuin leikillä.
+
+Ingmarin kohdalle tultuaan ajomies seisautti hevosen yhdellä
+riuhtaisulla. "Jos tahdot, niin saat ajaa minun mukanani", hän sanoi.
+Vaikka Ingmarilla olikin kiire mielessä, ei hän kuitenkaan ollut
+erittäin halukas tähän tarjoukseen. Sillä paitsi että hän hyvin tiesi
+tämän kaiken olevan jotakin lemmon vehkeitä ja kummitteluja, oli tuolla
+miehellä ilkeännäköiset kasvot, täynnä arpia, niinkuin pahimmilla
+tappelupukareilla. Näkyipä toisessa silmäkulmassa ihan vasta saatu
+puukonisku. "Minulta tosin saat tavallista kovemman kyydin", hän sanoi,
+"mutta luulin, että sinulla on kiire." -- "Onko hevosesi varma?" Ingmar
+kysyi. -- "Se on sokea, mutta varma se kyllä on." Ingmar alkoi vavista
+kiireestä kantapäähän asti. Mies kumartui rattailtaan häneen päin ja
+katsoi häntä suoraan silmiin. -- "Tule vaan mukaan ihan turvassa", hän
+sanoi, "kyllähän jo arvaat, kuka minut lähetti." Nämä sanat kuultuaan
+Ingmar tunsi saavansa takaisin koko rohkeutensa. Hän nousi rattaille,
+ja sitten he vimmattua vauhtia laskettivat Saaronin tasangolle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mrs Gordon oli matkustanut Jaffaan hoitamaan erästä hyvää ystäväänsä,
+joka oli sairastunut. Se oli erään lähetyssaarnaajan vaimo, jonka mies
+oli ollut ystävällinen siirtokuntalaisille ja auttanut heitä monessa
+kohden.
+
+Se yö oli nyt kulumassa, jona Ingmar Ingmarinpoika oli menossa Jaffaan.
+Mrs Gordon oli istunut valveilla sairaan ääressä aamuyöhön asti, mutta
+nyt oli toinen tullut hänen sijaansa. Astuessaan ulos sairaan huoneesta
+hän näki, että yö oli valoisa ja sellaisen kauniin hopeanvalkoisen
+kuutamon kirkastama, jota ei muualla näe kuin meren rannikolla.
+Hän meni ulos parvekkeelle seisomaan ja katseli sieltä suuria
+appelsiinipuutarhoja, katseli vanhaa kaupunkia, joka kohosi jyrkän
+kallion rinteiltä, ja rajatonta, kimmeltävää merta.
+
+Mrs Gordon ei nyt ollut itse Jaffan kaupungissa, vaan saksalaisen
+siirtokunnan talossa, jonka paikka oli pienellä kukkulalla kaupungin
+vieressä. Aivan hänen parvekkeensa alapuolella oli leveä maantie, joka
+kulkee suoraan siirtokunnan halki. Kuun valoisassa paisteessa saattoi
+silmin seurata sitä pitkän matkaa talojen ja puutarhojen keskellä.
+
+Mrs Gordon näki nyt tiellä erään miehen, joka käveli hyvin hiljaa ja
+epätietoisena. Se oli iso mies, ja kuutamo häntä vielä pitensi niin,
+että hän mrs Gordonista näytti oikealta jättiläiseltä. Aina jonkin
+talon ohitse mennessään hän seisahtui ja katseli sitä hyvin tarkkaan.
+Mrs Gordonin mieleen tavalla tai toisella johtui, että tuon miehen
+liikkeissä oli jotakin aaveen tapaista, aivan kuin hän olisi ollut
+jokin kummitus, joka kuljeksii tutkimassa, mihin taloon voisi tunkeutua
+säikyttääkseen ihmisparat kuoliaiksi.
+
+Viimein mies saapui sen talon kohdalle, jonka parvekkeella mrs Gordon
+seisoi. Sitä hän tarkasteli kauemman aikaa kuin muita ja kiersi sen
+ympäri, ja mrs Gordon kuuli hänen koputtavan ikkunaluukkuihin ja
+koettavan vääntää ovenlukkoa auki. Mrs Gordon kurottautui kaiteen yli
+nähdäkseen miehen aikeita, ja siitä asennosta mies hänet huomasi.
+
+"Mrs Gordon", hän sanoi hiljaa ja varovaisesti, "minulla olisi teille
+pari sanaa puhuttavana."
+
+Sitä sanoessaan hän kallisti päätään taaksepäin nähdäkseen yläkertaan,
+ja silloin mrs Gordon tunsi hänet Ingmar Ingmarinpojaksi.
+
+"Mrs Gordon", Ingmar sanoi, "ensiksi minun on sanottava, että minä olen
+omin päin, kenenkään veljen tietämättä, lähtenyt tänne teitä
+tapaamaan." -- "Ovatko kotona asiat huonosti?" mrs Gordon kysyi. --
+"Eipä nyt juuri huonostikaan", Ingmar sanoi, "mutta hyvä kumminkin
+olisi, jos tahtoisitte matkustaa kotiin." -- "Huomenna minä kyllä
+tulen", mrs Gordon sanoi. Ingmar mietti ensin vähän aikaa ja sanoi
+sitten niin sävyisällä äänellä kuin suinkin: "Parasta teidän sentään
+olisi lähteä jo tänä yönä."
+
+Mrs Gordon hiukan menetti malttiansa ajatellessaan, kuinka hankalaa
+olisi yösydännä herättää koko talonväkeä, ja sitä paitsi hänen
+mielestään tietysti tuon talonpojan sanoihin ei ollut varsin paljon
+luottamista. Kun edes olisi tietoa, mikä siellä on hätänä. Ja hän alkoi
+kysellä, oliko kukaan kipeänä vai oliko siirtokunta joutunut
+rahapulaan. Ingmar ei ruvennut vastaamaan, lähti vain käymään äskeistä
+tietään takaisin. "Menettekö nyt?" mrs Gordon kysyi. -- "Olettehan
+tiedon saanut, nyt voitte tehdä oman tahtonne mukaan", sanoi Ingmar
+taaksensa katsomatta. Mrs Gordon alkoi ymmärtää, että varmaan nyt oli
+tosihätä tarjona. Hän teki heti kohta päätöksensä. -- "Jos vähän aikaa
+odotatte, pääsette mukaan minun hevosellani", hän huusi Ingmarin
+jäljestä. -- "Kiitos, en tarvitse", Ingmar vastasi, "ette voi minulle
+parempaa kyytiä tarjota kuin minulla on itselläni."
+
+Mrs Gordon sai isännältään mainiot hevoset. Hän ajoi kuin lentämällä
+Saaronin sileän tasangon poikki ja sitten mäkeä alas, toista ylös
+Juudan vuoristossa.
+
+Juuri päivänsarastuksen aikaan hän ajoi yhtä niitä pitkiä ylämäkiä,
+joiden juurella oli entisinä aikoina ollut Abu Goshin rosvonpesä. Hän
+oli silloin hyvin tyytymätön itseensä, kun oli niin helposti suostunut
+tuon miehen houkutteluista kotiin lähtemään. Ja vielä sellaisen miehen
+puheisiin hän oli uskonut, joka ei lainkaan tuntenut siirtokunnan
+oloja. Yhä uudestaan hän ajatteli, että hänen tosiaankin pitäisi jättää
+matkan jatkaminen sikseen ja kääntyä Jaffaan takaisin.
+
+Hän oli jo ajanut monenmonituisten mäkien yli, kun hän erään notkon
+pohjalla tapasi miehen tienvieressä istumassa. Mies nojasi päätään
+käsien varaan ja näytti nukkuvan. Vaunujen ajaessa ohi hän kuitenkin
+katsahti ylös, ja mrs Gordon tunsi hänet Ingmar Ingmarinpojaksi.
+
+Kuinka on mahdollista, että hän on jo näin kauas ennättänyt? hän
+ajatteli. Hän pysäytti vaunut ja huusi Ingmarille. Kuullessaan hänen
+äänensä Ingmar ilahtui sanomattomasti. Hän nousi heti seisoalleen.
+"Oletteko paluumatkalla siirtokuntaan, mrs Gordon?" hän sanoi. --
+"Olen", kuului vastaus. -- "Tiedättekös, että minä juuri olin menossa
+teitä noutamaan, mutta sitten kaaduin ja loukkasin polveni, ja nyt minä
+olen istunut tässä koko yön."
+
+Mrs Gordon näytti vallan ällistyneeltä. "Ettekös te. Ingmar
+Ingmarinpoika, ollut tänä yönä Jaffassa?" hän sanoi. -- "En", sanoi
+Ingmar, "en ole ollut muuten kuin unissani. Joka kerta, kun unta
+hiukkasenkaan on tullut silmääni, olen ollut kulkevinani pitkin Jaffan
+katuja teitä hakemassa." Mrs Gordon tuli ihan hajamieliseksi eikä
+osannut sanoa sitä eikä tätä. Ingmar hymyili hieman hämillään, kun mrs
+Gordon tuli niin sanattomaksi. -- "Voisittekohan te, mrs Gordon, ottaa
+minutkin mukaan vaunuihin?" hän sanoi. "En oikein voi käydä omin
+neuvoin." Mrs Gordon hypähti viipymättä alas vaunuista ja auttoi
+Ingmaria niihin nousemaan. Mutta sitten hän seisahtui keskelle tietä
+jäykkänä kuin kuva. -- "Tätä minä en kykene käsittämään", sanoi hän
+hiljaa. Ingmarin täytyi vielä kerran ikään kuin herättää hänet
+tajuntaan. -- "Älkää pahastuko, kun huomautan, mutta parasta olisi
+lähteä kotiin niin pian kuin suinkin."
+
+Mrs Gordon nousi vaunuihin. Uudelleen hän istui ääneti, sekavin
+miettein, ja Ingmarin täytyi taaskin häiritä häntä. "Anteeksi, mutta
+minulla olisi teille hiukkasen puhuttavaa. Ettehän ole saanut tuolta
+Cliffordilta minkäänlaisia tietoja?" -- "En", mrs Gordon sanoi. --
+"Satuin eilen kuulemaan, kun hän jutteli teidän konsulinne kanssa. Hän
+hommaa joitakin konnankoukkuja täksi päiväksi, kun te olette poissa."
+-- "Mitä sanotte!" mrs Gordon puhkesi sanomaan. -- "Hän aikoo varsin
+hajoittaa siirtokunnan."
+
+Nyt mrs Gordon vihdoinkin sai ajatuksensa kokoon. Hän kääntyi istumaan
+Ingmariin päin ja rupesi tarkasti kyselemään häneltä, mitä hän oli
+kuullut.
+
+Sen jälkeen hän taas vaipui vähäksi aikaa mietteihinsä, kunnes viimein
+vallan äkkiarvaamatta sanoi Ingmarille: "On hauskaa nähdä, Ingmar
+Ingmarinpoika, että te jo olette niin kiintynyt siirtokuntaamme."
+Ingmar punastui otsaansa myöten. Hän kysyi, mistä mrs Gordon voi tietää
+hänet siirtokunnan ystäväksi. "Tiedän sen siitä, kun te tänä yönä
+olitte Jaffassa ja käskitte minua lähtemään kotiin", mrs Gordon sanoi.
+
+Hän kertoi nyt Ingmarille, mitä oli yöllä nähnyt ja mitä Ingmar silloin
+oli sanonut. Kun hän oli sen kaiken kertonut, sanoi Ingmar, että se oli
+ihmeellisin tapaus koko hänen elämässään.
+
+"Jollei vain kaikki petä, niin me ennen iltaa vielä näemme suurempiakin
+ihmeitä", virkkoi mrs Gordon, "sillä nyt minä varmasti tunnen Jumalan
+olevan puolellamme."
+
+Sen jälkeen hän pysyi tyynenä ja hyvillä mielin ja jutteli Ingmarille
+aivan kuin ei vaaraa olisi ollut tiedossakaan.
+
+"Kertokaas, Ingmar Ingmarinpoika, nyt minulle, onko minun
+poissaollessani tapahtunut kotona mitään erikoista."
+
+Ingmar arveli ensin. Sitten hän esteli sillä syyllä, ettei muka osannut
+kieltä. "Mitäs, kyllähän minä ymmärrän", mrs Gordon sanoi. -- "Tasaista
+menoa siellä on enimmäkseen eletty", Ingmar viimein sanoi. -- "Jotakin
+kerrottavaa sinulla varmaan on", virkkoi mrs Gordon. -- "Tokko te vielä
+lienette kuullut Baram pashan myllyn asiaa", sanoi Ingmar. -- "En ole,
+mitäs siitä tiedät?" mrs Gordon kysyi. "En ole edes kuullut, että Baram
+pashalla myllyä onkaan."
+
+"Kyllä on", Ingmar sanoi, "kerrotaan, että Baram pasha ollessaan ensi
+vuosia täällä maaherrana oli huomannut, että tämän puolen ihmiset yhä
+vielä jauhaa jyräsivät viljaansa vain käsikivillä. Heitä auttaakseen
+hän silloin rakennutti höyrymyllyn johonkin suureen laaksoon tänne
+lähelle. Mutta eipä ole ihme, ettette ole koko myllystä mitään kuullut,
+sillä se ei ole paljon koskaan ollut käynnissä. Baram pashalla ei ole
+ollut onnea sen käyttäjäin valinnassa, joten se on aina ollut
+rempallaan. No, nyt pari päivää sitten Baram pasha laittoi kysymään,
+osaisikohan joku gordonilaisista panna myllyn käyntikuntoon. Ja sitten
+meitä joitakuita kävi täällä sitä korjaamassa."
+
+"Sepä oli hyvä uutinen", mrs Gordon sanoi, "on oikein mieleni hyvä,
+kun Baram pashalla on meistä jotakin hyötyä." -- "Baram pasha oli myös
+niin hyvillään", Ingmar sanoi, "että tarjosi myllyn kokonaan
+siirtokuntalaisten huostaan. Hän tarjosi sen heille, vaatimatta siitä
+mitään vuokraa. 'Saatte pitää sen tulot ominanne', hän sanoi, 'kun vain
+pidätte huolen siitä, että se on käynnissä.'"
+
+Mrs Gordon käännähti kokonaan Ingmariin päin. "No", hän sanoi, "mitäs
+he siihen vastasivat?" -- "Ei siihen ollut vaikeatakaan vastata",
+Ingmar sanoi, "kun oli ihan luonnollista, että he kyllä ottavat myllyn
+hoitaakseen, mutta eivät huoli mitään tuloja työstään." -- "Niin, sehän
+oli aivan oikein", virkkoi mrs Gordon. -- "Enpä tiedä, kuinka oikein se
+oli", Ingmar sanoi, "sillä nytpä Baram pasha ei suostukaan antamaan
+myllyä heille. Hän ei sano voivansa luovuttaa myllyään, jos he rupeavat
+tekemään ilmaista työtä. Hän sanoo, ettei kansaa pidä totuttaa saamaan
+kaikki tarpeensa ilmaiseksi. Hän sanoo vielä, että kaikki muut
+jauhonkauppiaat ja myllynomistajat kantelisivat siitä sulttaanille."
+
+Mrs Gordon istui ääneti.
+
+"Koko myllyhanke siis raukesi tyhjiin", Ingmar sanoi. "Te puolestanne
+olisitte siitä saaneet leipää kotitarpeeksi asti, ja entä mitä
+siunausta siitä olisi ollut koko paikkakunnalle! Mutta sitä nyt ei
+kannattanut ajatella."
+
+Mrs Gordon ei vastannut tähänkään. "Eikös mitään muuta ole tapahtunut?"
+hän sanoi ikään kuin kääntääkseen Ingmarin toiseen aiheeseen.
+
+"On toinenkin asia", Ingmar sanoi, "se on se miss Youngin ja koulun
+asia. Ettekö ole siitäkään mitään kuullut?" -- "En", sanoi mrs Gordon.
+-- "Niin", Ingmar alkoi, "Ahmed efendi, joka on Jerusalemin kaikkien
+muhamettilaiskoulujen ylihoitaja, tuli pari päivää sitten meille ja
+sanoi: 'Täällä Jerusalemissa on suuri tyttöjen kansakoulu, jossa monta
+sataa lasta käy pelkästään kirkumassa ja tappelemassa. Sen ohi
+kulkiessa sieltä kuuluu pahempaa ryskettä ja pauhua kuin länsituulella
+Jaffan satamasta. En tiedä, osaavatko opettajat lukea ja kirjoittaa,
+mutta sen tiedän, etteivät he lapsille mitään opeta. Enkä minä voi
+mennä sinne itse enkä lähettää sinne ketään miestä järjestystä
+pitämään, kun uskonto kieltää meitä miehiä astumasta sisään tuollaiseen
+tyttöjen kouluun. Yksi ainoa keino enää olisi saada koulu hyvään
+kuntoon', Ahmed efendi sanoi, 'se nimittäin, että miss Young tahtoisi
+ottaa sen haltuunsa. Tiedän, että hän on oppinut ja tiedän, että hän
+osaa puhua arabiaa. Enkä minä palkasta kitsaile, vaikka hän mitä
+pyytäisi, kunhan hän vain ottaa koulun haltuunsa.'"
+
+"No, kuinka sitten siinä asiassa kävi?" mrs Gordon sanoi. -- "Samalla
+lailla siinä kävi kuin myllyjutussa", sanoi Ingmar. "Miss Young sanoi
+olevansa halukas koulua hoitamaan, mutta ei tahtonut ottaa työstään
+mitään palkkaa. Ahmed efendi silloin vastasi: 'Minä olen tottunut aina
+maksamaan palkan teettämästäni työstä. En ole koskaan oppinut ottamaan
+armolahjoja vastaan.' Miss Young piti oman päänsä, ja Ahmed efendin
+täytyi lähteä pois tyhjin toimin. Hän oli suutuksissaan ja sanoi, että
+vastatkoon miss Young niistä kaikista köyhäin ihmisten lapsista, joiden
+nyt oli jäätävä opetusta ja hoitoa vaille."
+
+Mrs Gordon oli hetken aikaa vaiti ja sanoi sitten: "Nyt minä huomaan,
+että teidän mielestänne, Ingmar Ingmarinpoika, me kaikki olemme näissä
+kohdin menetelleet väärin. On aina hyvä kuulla järkevän miehen
+ajatusta, ja siitä syystä minä nyt pyytäisin teitä sanomaan, onko
+teillä ehkä muutakin muistutettavaa meidän elintavastamme."
+
+Ingmar istui kauan aikaa mietiskellen. Mrs Gordonin koko käytöstavassa
+tuntui olevan niin paljon arvokkuutta, ettei hänen ollut helppo ruveta
+muistutuksia tekemään.
+
+"No niin", Ingmar sanoi, "minusta teidän ei pitäisi asettaa elämäänne
+sille kannalle, että joudutte näin kovaan köyhyyteen." -- "Mitenkäs
+luulisitte meidän voivan sitä välttää?" sanoi mrs Gordon hiukan
+hymähtäen. Ingmar viivytteli vastaustaan vielä kauemmin kuin äsken. --
+"Jos te antaisitte väkenne tehdä työtä palkasta", hän sanoi, "ei teidän
+tarvitsisi olla näin puutteenalaisessa tilassa." Mrs Gordon kääntyi
+kiivaasti häneen päin. -- "Olen kuusitoista vuotta johtanut tätä
+siirtokuntaa noudattaen yhteishengen ja rakkauden käskyä, ja minun
+mielestäni ei sellaisen vastatulleen kuin te olette pitäisi ruveta
+täällä muutoksia esittelemään." -- "Nyt te suututte minuun, vaikka
+itsehän te houkuttelitte minua puhumaan", sanoi Ingmar. -- "Ymmärrän
+kyllä teidän hyvän tarkoituksenne", mrs Gordon sanoi. "Ja sitä paitsi
+voin teille ilmoittaa, että meillä vielä on paljon rahaa, mutta viime
+aikoina kuka lienee lähettänyt meistä vääriä tietoja pankkiireillemme
+Amerikkaan, jotka siitä syystä eivät ole tahtoneet mitään lähettää. Nyt
+minä kuitenkin tiedän, että rahoja on tulossa." -- "Tuo, mitä nyt
+sanotte, on minustakin hauskaa kuulla", sanoi Ingmar. "Mutta meidän
+puolella Ruotsissa ollaan sitä mieltä, että parempi on luottaa omaan
+työhön kuin säästörahoihin." Mrs Gordon ei vastannut mitään, ja Ingmar
+huomasi viisaammaksi olla vaiti.
+
+Mrs Gordon saapui siirtokunnan talolle jo aikaisin. Kello ei voinut
+olla puolta yhdeksää. Viimeisen puolen tuntia hän oli ollut levoton
+ajatellessaan, mitä ihmettä hän perille tullessaan tapaakaan.
+Saavuttuaan viimein talon läheisyyteen ja huomatessaan, että sen
+ympäristössä oli vallan rauhallista, hän huoahti helpotuksesta. Melkein
+hän oli tuntunut odottavan, että joku sellainen henki, joista Itämaan
+saduissa niin paljon kerrotaan, olisi kaapannut koko talon selkäänsä ja
+vienyt sen tipotielleen.
+
+Tultuaan likelle taloa he kuulivat sieltä virrenveisuuta. "Tuntuuhan
+täällä vielä tähän asti kaikki olevan alallaan", sanoi mrs Gordon, kun
+vaunut pysähtyivät portille. "Nytkin kuuluvat siellä paraikaa pitävän
+aamurukousta."
+
+Hänellä oli oma avaimensa yhteen ulko-oveen, ja hän avasi sillä,
+jott'ei häiritsisi. Ingmarin oli vaikea käydä, kun polvi oli vallan
+turtana. Mrs Gordon kiersi kätensä hänen vyötäisilleen ja auttoi häntä
+talon sisäpihalle. Ingmar meni heti penkille istumaan. "Lähtekää te,
+mrs Gordon, nyt ottamaan selvää, mitä täällä siirtokunnan kesken on
+tekeillä", hän sanoi. -- "Ensin minä kuitenkin panen kääreen teidän
+polveenne", mrs Gordon sanoi. "Vielä sinne hyvästi ehtii. Kuulettehan
+te, että siellä paraikaa pidetään aamurukousta." -- "Ei, ei", sanoi
+Ingmar, "tällä kertaa teidän on toteltava minua. Menkää nyt aivan heti
+ottamaan selvää, onko täällä mitään tapahtunut."
+
+Ingmar jäi nyt istumaan ja katselemaan mrs Gordonia hänen astuessaan
+portaita ylös ja leveän eteishallin poikki kokoussaliin päin. Oven
+auetessa hän kuuli jonkun siellä sisällä puhuvan kovalla äänellä, mutta
+puhe katkesi heti. Sitten ovi sulkeutui, eikä mitään enää kuulunut.
+
+Tuskin viittä minuuttia Ingmar oli istunut odottamassa, ennen kuin
+kokoussalin ovi melkein vihaisesti työnnettiin auki. Siitä tuli
+näkyviin neljä miestä, jotka kantoivat viidettä keskessään. He kulkivat
+ääneti portaissa ja pihan poikki ja menivät aivan Ingmarin ohitse.
+Ingmar kurottautui paikaltaan nähdäkseen sen miehen kasvoja, jota
+kannettiin. Se oli Clifford.
+
+"Minnekä te häntä kannatte?" hän kysyi.
+
+Miehet seisahtuivat. "Viemme häntä alakertaan ruumishuoneeseemme. Hän
+on kuollut." Ingmar nousi säikähtyneenä ylös. -- "Mitenkä hän kuoli?"
+hän kysyi. -- "Ei häneen mikään ihmiskäsi ole kajonnut", sanoi Ljungo
+Björn. -- "Mitenkä hän on kuollut?" Ingmar kysyi uudelleen.
+
+"No minä kerron, miten se tapahtui", sanoi Ljungo Björn. "Oli pidetty
+aamurukous, kun tämä Clifford nousi puhumaan. Hän sanoi tahtovansa
+kertoa meille erään tiedon, joka meitä ilahduttaisi. Pitemmälle hän ei
+ehtinyt, kun ovi aukeni ja mrs Gordon astui sisään. Clifford tuskin
+ennätti vilkaista häneen, kun jo vaikeni ja kävi muodoltaan
+tuhkanharmaaksi. Ensin hän jäi paikalleen, mutta mrs Gordon kulki
+keskeltä huonetta perälle päin, ja hänen yhä lähestyessään mies
+peräytyi pari askelta ja peitti kasvonsa käsiinsä. Tämä näytti meistä
+muista niin kummalliselta, että kaikki yht'aikaa nousimme seisomaan, ja
+silloin Clifford näytti tointuvan. Hän puristi lujasti nyrkkiään ja
+läähätti kovasti, ikään kuin olisi kohdannut jonkin hirmun, ja astui
+mrs Gordonia vastaan. 'Miten te olette tänne tullut?' hän sanoi
+hänelle. Silloin mrs Gordon hiljaa ja vakavasti katsoi häneen ja sanoi:
+'Jumala on minua auttanut.' -- 'Kyllä sen näen', Clifford sanoi, ja
+silmät olivat kauhusta melkein pudota hänen päästään. 'Näen myöskin,
+kuka teitä saattaa.' -- 'Minä myöskin näen, kuka sinua saattaa', mrs
+Gordon silloin sanoi. 'Se on Saatana.'
+
+"Silloin mies ei enää näkynyt jaksavan hänen katsettaan kestää, vaan
+väistyi uudelleen taaksepäin kädet silmillä. Ja mrs Gordon kulki hänen
+jäljessään ja piti kättään koholla häneen päin, mutta ei koskenut
+häneen sormenpäälläkään. 'Minä näen Saatanan seisovan takanasi', hän
+sanoi vielä kerran, ja nyt hän puhui väkevällä ja hirvittävällä
+äänellä.
+
+"Silloin me kaikki olimme näkevinämme Saatanan Cliffordin takana, ja me
+ojensimme kätemme ja viitoimme sitä kohti. Ja kaikki yht'aikaa me
+huusimme: Saatana! Saatana!
+
+"Mutta Clifford puikki silloin meidän riviemme ohitse, ja vaikk'ei
+kukaan meistä liikahtanutkaan, hän kuitenkin ulisi aivan kuin olisimme
+häntä ampuneet tai pieksäneet. Sillä lailla hän kyyrysillään pujotteli
+ja ehti ovelle asti. Mutta kun hän koetti sitä avata, silloin me kaikki
+vielä kerran huusimme: Saatana! Saatana! Ja silloin näimme hänen kaatua
+lysähtävän lattiaan ja jäävän siihen pitkäkseen. Ja kun me yritimme
+häntä siitä liikuttaa, oli hän kuollut."
+
+"Hän oli petturi", sanoi Ingmar, "hän ansaitsi rangaistuksensa." --
+"Niin", toisetkin sanoivat, "hän ansaitsi rangaistuksensa."
+
+"Mutta mitä hän sitten meille oikeastaan aikoi?" kysyi muuan. -- "Ei
+sitä nyt kukaan tiedä", sanoi toinen. -- "Hän olisi kai tahtonut tuhota
+meidät." -- "Niin, mutta millä lailla?" -- "Sitä ei kukaan tiedä." --
+"Ei tiedä, eikä suinkaan tule tietämäänkään."
+
+"Hyvä on, että hän kuoli", sanoi Ingmar. -- "Niin, hyvä on, että hän
+kuoli."
+
+Siirtokuntalaiset olivat koko sen päivän kovin kuohuksissaan. Ei
+tiedetty, mitä Clifford oli heille aikonut, eikä sitäkään, oliko vaara
+nyt hänen kuolemansa avulla torjuttu. He viettivät tuntikausia
+rukoillen ja veisaten kokoushuoneessa. Se tunne, että Jumala oli
+taistellut heidän puolestaan, se ikään kuin kohotti heidät tästä
+maailmasta erilleen.
+
+Pitkin päivää he moneen kertaan huomasivat taloa ympäröivillä
+kangasmailla joukoittain Jerusalemin kaikkein kehnointa roskaväkeä
+tyhjin toimin katselemassa taloon päin. He pelkäsivät, että Clifford
+ehkä oli suunnitellut meteleitä ja että nuo hurjat laumat tulevat
+karkottamaan heidät kodistaan. Mutta sitten nuo ihmiset taas katosivat,
+eikä koko päivänä mitään erityistä tapahtunut.
+
+Illalla mrs Gordon tuli katsomaan Ingmar Ingmarinpoikaa, joka istui
+vuoteellaan polvi kääreissä. Mrs Gordon kiitti häntä lämpimästi hänen
+avustaan ja osoitti suurta ystävyyttä häntä kohtaan.
+
+"Ingmar Ingmarinpoika", hän muun muassa virkkoi, "tahdon nyt teille
+sanoa, että jos minä voin korvaukseksi teitä jossakin asiassa auttaa,
+tekisin sen varsin mielelläni. Ettekö kertoisi minulle, mikä teidän
+sydäntänne painaa; kenties minä voin teitä auttaa."
+
+Mrs Gordon tiesi vallan hyvin, mitä varten Ingmar Jerusalemissa
+oleskeli. Milloinkaan muulloin hän ei olisi luvannut auttaa Ingmaria
+sellaisessa asiassa, mutta tänään kaikki siirtokuntalaiset olivat ikään
+kuin hurmiossa. Mrs Gordonin mielestä oli hänen kaikkein ensimmäinen
+velvollisuutensa tehdä Ingmar onnelliseksi, kun hän kerran oli heille
+kaikille tehnyt niin suuren hyvän työn.
+
+Heti kun mrs Gordon oli lausunut tarjouksensa, painoi Ingmar kiireesti
+silmäluomensa umpeen. Hän mietti ensin asiaa kauan aikaa, ennen kuin
+vastasi.
+
+"Siinä tapauksessa teidän on luvattava, ettette pahastu minun
+pyynnöstäni." Mrs Gordon vastasi, että kyllä hän nyt tahtoi malttaa
+mieltänsä. -- "Näyttää näet siltä", Ingmar sanoi, "etten minä saakaan
+niin hevin selväksi sitä asiaa, jota varten minä täällä olen, ja sitä
+vartoessa tämä elämä käy ikäväksi, kun ei voi saada sopivaa työtä."
+Tuon mrs Gordon kyllä käsitti. "Jos te, mrs Gordon, siis tahdotte tehdä
+jotakin minun hyväkseni", Ingmar jatkoi, "niin mieluimmin minä
+toivoisin, että koettaisitte hankkia Baram pashan myllyn minun
+huostaani. Tiedättehän, etten minä ole teidän muiden lailla
+kieltäytynyt rahaa ansaitsemasta, ja siitä minä samalla saisin
+luonnolleni sopivaa työtä."
+
+Mrs Gordon katsoi terävästi Ingmariin, mutta tämä istui melkein ummessa
+silmin, eikä hänen kasvoissaan ollut vähintäkään mielenilmausta. Kovin
+kummaa oli, ettei hän ollut mitään muuta pyytänyt, mutta samalla mrs
+Gordon sentään oli hyvin mielissään siitä. "Mitäpäs syytä minulla olisi
+kieltäytyä siinä teitä auttamasta", hän sanoi. "Ettehän te siinä
+mitenkään väärin menettele. Hyvä on sekin, että me näin voimme täyttää
+Baram pashan pyynnön." -- "Niin, minäkin odotin, että te suostutte
+minua auttamaan", sanoi Ingmar. Hän kiitti mrs Gordonia, ja he olivat
+erotessaan kumpikin hyvin tyytyväisiä toisiinsa.
+
+
+
+
+INGMARIN TAISTELU
+
+
+Ingmar on nyt ottanut huostaansa Baram pashan myllyn. Hän askaroi nyt
+myllärin toimessa, ja milloin yksi, milloin toinen siirtokuntalainen
+käy häntä auttamassa.
+
+Mutta vanhastaanhan on tunnettua, että kaikissa myllyissä on paljon
+noitavoimia ja muuta sellaista, ja siirtokuntalaiset alkoivat pian
+huomata, ettei kukaan voi päiväkautta istua kuulemassa kivien kolketta
+Baram pashan myllyssä joutumatta ikään kuin lumouksiin.
+
+Jokainen, joka istuu niitä kuuntelemassa, havahtuu lopulta huomaamaan,
+että ne yhä laulavat ja hyrisevät näitä sanoja: "Jauhamme jauhoja,
+kokoomme rahoja, meistä on hyötyä; mitäs sinä teet, mitäs teet, mitäs
+teet?"
+
+Ja siinä, joka tätä kuulee, herää kumma halu ansaita leipänsä hiki
+päässä. Hän syttyy vallan kuumeeseen istuessaan myllyssä kuunnellen
+kivien kolketta.
+
+Ehdottomasti hän alkaa ajatella, kykenisikö hän mihinkään, voisiko hän
+mitään saada aikaan, olisiko hänestä millään lailla siirtokunnalle
+tukea.
+
+Ne, jotka ovat pari päivää olleet myllytyössä, eivät puhu mistään
+muusta kuin tämän maan viljelykseen kelpaavista laaksoista, jotka
+kaikki ovat ketona, he puhuvat vuorista, joille olisi metsää
+kylvettävä, ja hylätyistä viinitarhoista, joissa vain työmiehiä olisi
+tarpeen.
+
+Ja kun myllynkivet ovat pari viikkoa lauluaan hyräilleet, silloin
+eräänä päivänä ruotsalaiset talonpojat vuokraavat Saaronin tasangolta
+maapalstan ja alkavat kyntää ja kylvää.
+
+Ja kun vähän aikaa kuluu, niin he hankkivat itselleen Öljymäeltä pari
+isoa viinitarhaa.
+
+Ja taaskin jonkin ajan päästä he ottavat urakalle suuren vesijohtotyön
+muutamassa laaksossa.
+
+Ja ruotsalaisten ensin alettua rupeavat amerikkalaiset ja syyrialaiset
+vähitellen jatkamaan. He menevät opettajiksi kouluihin, hankkivat
+valokuvauskoneen ja kiertävät ympäri maata ottamassa kuvia, jotka
+käyvät matkustajille hyvin kaupaksi, he laittavat pienen
+kultasepänliikkeen johonkin talonsa sopivaan huoneeseen.
+
+Miss Young on jo pitkät ajat ollut johtajattarena Ahmed efendin
+koulussa, ja nuoret ruotsalaistytöt opettavat muhamettilaislapsille
+ompelua ja kutomista.
+
+Syksymmällä jo koko siirtokunta hyörii ja häärii työssä ja yhä uusissa
+hankkeissa. Koko talo kuhisee vireyttä aivan kuin muurahaiskeko.
+
+Ja kun muistelee, niin tosiaan tänä kesänä ei ole sattunut mitään
+onnettomuutta, ei ketään ole kuollut siitä lähtien, kun Ingmar otti
+myllyn huostaansa. Eikä nyt enää kukaan ole Jerusalemin ilkeyttä
+suremalla mieltään menettänyt.
+
+Kaikkien katseet säteilevät mielihyvää, he rakastavat siirtokuntaansa
+enemmän kuin koskaan ennen, he suunnittelevat uusia hankkeita ja
+panevat niitä toimeen. Tämä on tähän asti ollut ainoa puute heidän
+onnessaan. Ja nyt he kaikki uskovat, että Jumala tahtookin antaa heidän
+hankkia leipänsä omalla työllä.
+
+Syksyllä Ingmar jättää myllyn Ljungo Björnille ja oleksii itse nyt
+siirtokunnan talossa. Hän laittaa Boon ja Gabrielin kanssa jonkinmoista
+vajaa talon viereiselle kentälle. Mutta kukaan ei tiedä, mitä sillä
+aiotaan, kukaan ei saa nähdä, miten se sisustetaan, sillä he ovat kovin
+salaperäisiä.
+
+Saatuaan viimein vajan valmiiksi Ingmar lähtee Boon kanssa Jaffaan, ja
+siellä saksalaisessa siirtokunnassa he alkavat tavattoman pitkälliset
+neuvottelut.
+
+Mutta parin päivän kuluttua he palaavat kotiin, tällä kertaa ratsastaen
+kumpikin uljaalla ruskealla hevosellaan.
+
+Nämä ovat nyt siirtokunnan omaisuutta, ja totta tosiaan, vaikka
+sulttaani tai keisari olisi kolkuttanut porttia ja selittänyt aikovansa
+liittyä siirtokuntaan, niin sen mieleisempi hän tuskin olisi voinut
+olla. Lapset ne liekkuvat ja kapuavat hepojen selkään, ja se talonpoika
+on kuin ruhtinas, joka niillä pääsee kyntämään.
+
+Niitä vaalitaan paremmin kuin yhtäkään hevosta koko Itämaalla, ja
+jok'ainoa yö talonpojat pistäytyvät niiden vajaan katsomaan, että soimi
+on täynnä.
+
+Mutta se ruotsalainen, joka kulloinkin sattuu aamuisin hevosia
+valjastamaan, ei voi olla ajattelematta: Eihän tässä maassa elämä niin
+kovin tukalaa olekaan, tunnenhan nyt, että täällä voi viihtyä. Voi,
+kuinka minä säälin sitä Timmin Halvoria, joka ei päässyt tätä
+tuntemaan! Eihän hän olisi surusta kuolemaan sortunut, jos olisi saanut
+tällaisia hevosia ajaa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oli muuan syyskuun aamu. Hyvin varhain, kun vielä oli pimeä yö,
+lähtivät Ingmar ja Boo siirtokunnan talolta. He olivat menossa työhön
+erääseen niistä viinitarhoista, joita siirtokuntalaiset olivat
+vuokranneet Öljymäeltä.
+
+Ingmarin ja Boon välillä ei vain ollut tahtonut oikeata sopua pysyä. Ei
+heistä tosin vielä ollut tullut ilmi vihamiehiä, mutta he eivät koskaan
+olleet samaa mieltä mistään. Nyt Öljymäelle lähtiessään he alkoivat
+kiistellä tiestä. Boo tahtoi kulkea kiertotietä kukkulain poikki. Hän
+sanoi, että sitä oli pimeässä helpompi kulkea. Ingmar tahtoi käydä
+lyhyempää ja hankalampaa tietä, ensin Josafatin laakson poikki ja
+sitten oikotietä mäelle.
+
+Kun he olivat tästä kotvan aikaa väitelleet, ehdotti Ingmar, että
+kumpikin lähtisi omaa tietään, sittenhän nähdään, kumpi pikemmin
+ennättää. Tähän Bookin suostui. Kumpikin he sitten lähtivät kulkemaan
+omaan suuntaansa.
+
+Heti kun Ingmar oli Boosta eronnut, yllätti hänet se suuri kaipuu, joka
+aina yksinäisinä hetkinä häntä ahdisti. "Eikö Herra Jumala ollenkaan
+armahda minua ja anna minun lähteä kotiin?" hän sanoi. "Eikö hän auta
+minua, jotta saan viedä Gertrudin pois Jerusalemista, ennen kuin hän
+tulee aivan mielenvikaan?"
+
+"En ymmärrä, miksi juuri se minulta vähimmin onnistuu, jonka vuoksi
+matkaan lähdin", hän sanoi puoliääneen kulkiessaan tätä miettien yön
+pimeässä, "sillä enhän ole päässyt askeltakaan Gertrudia lähemmäksi.
+Mutta kaikessa muussa minulla on ollut paljon parempi onni kuin olisin
+odottanutkaan. En oikein usko, että nämä ihmiset koskaan olisivat
+päässeet työhön kiintymään, jollei minun päähäni olisi pistänyt ottaa
+mylly huostaani.
+
+"Ja kaunista on ollut nähdäkin sitä voimaa, jolla työ on heitä
+kiinnittänyt", hän jatkoi. "Niin, onhan täällä ollut paljon hyvää ja
+opettavaista nähtävänä, mutta silti minä en mahda koti-ikävälleni
+mitään. Tämä kaupunki tuntuu minusta aina vain pelottavalta, enkä minä
+voi vapaasti hengittää ennen kuin olen täältä päässyt. Ja toisinaan käy
+sellainen aavistus, että ehkä kuolema minut täällä kohtaa enkä koskaan
+pääse kotiin Barbroota ja Ingmarilaa näkemään."
+
+Tätä ajatellessaan Ingmar oli kulkenut laakson pohjaan asti. Korkealla
+hänen yläpuolellaan kuvastui kaupungin särmäharjainen muuri yötaivasta
+vasten, ja joka puolella kohosivat valtavat kukkulaseinät.
+
+Tämähän on vallan kamala paikka näin yön pimeydessä, Ingmar ajatteli.
+Ja nyt vasta hän muisti, että hänen täytyi kulkea sekä juutalaisen että
+muhamettilaisen kalmiston ohi.
+
+Samassa kun nämä hautausmaat johtuivat Ingmarin mieleen, hän muisti
+erään vastikään Jerusalemissa sattuneen tapauksen. Kun hän eilen oli
+kuullut siitä puhuttavan, ei se ollut vaikuttanut häneen voimakkaammin
+kuin mikään muukaan pyhän kaupungin päiväntapahtuma, mutta nyt
+pilkkopimeässä se tuntui hänestä vallan kauhealta ja inhottavalta.
+
+Keskellä juutalaisten kaupunginosaa oli nimittäin pieni sairaala, joka
+oli siitä kuuluisa, ettei siinä koskaan ollut yhtään potilasta. Ingmar
+oli monta kertaa kulkenut sen sivu, oli kurkistanut ikkunoista sisään
+ja aina nähnyt kaikki vuoteet tyhjinä. Siihen oli kuitenkin niin
+luonnollinen syy, että tuskin olisi voinut muuten ollakaan. Muuan
+englantilainen lähetysseura näet oli rakennuttanut tämän sairaalan
+ottaakseen sinne sairaita juutalaisia hoidettaviksi ja saadakseen siten
+tilaisuuden käännyttää heitä. Mutta juutalaiset, jotka pelkäsivät, että
+heille sellaisessa paikassa syötettäisiin kiellettyä ruokaa, varoivat,
+ettei heitä sinne vietäisi.
+
+Nyt pari päivää sitten oli yksi sairas saatu tuohon laitokseen. Se oli
+vanha, köyhä juutalaisnainen, joka oli kaatunut ja taittanut jalkansa
+aivan sen ikkunan alla. Hänet oli kannettu sairaalaan hoidettavaksi,
+mutta parin päivän perästä hän oli kuollut.
+
+Ennen kuolemaansa hän oli pyhästi vannottanut englantilaisen
+sairaanhoitajattaren ja lääkärin toimittamaan niin, että hänet
+haudataan juutalaisten kalmistoon Josafatin laaksoon. Hän sanoi sitä
+varten näin ikänsä lopulla tulleensakin Jerusalemiin, että saisi
+käyttää tätä etua sielunsa autuudeksi. Jolleivät he voineet sitä
+hänelle luvata, olisivat sitten mieluummin jättäneet hänet kadulle
+kuolemaan.
+
+Hänen kuoltuaan englantilaiset siis olivat laittaneet sanan
+juutalaisseurakunnan esimiehelle ja pyytäneet häntä lähettämään väkeä,
+joka veisi ruumiin pois ja hautaisi sen.
+
+Mutta juutalaiset olivat silloin vastanneet, että kun tuo vanha vaimo
+oli kuollut kristittyjen sairaalassa, ei hän enää kelvannut
+juutalaisten hautausmaahan.
+
+Lähetyssaarnaajat olivat oikein innokkaasti koettaneet saada
+juutalaisia myöntymään. He olivat lähettäneet anomuksensa yksin
+ylirabbiinillekin, mutta kaikki oli ollut turhaa. Muuta neuvoa ei enää
+ollut, kuin että heidän piti omin päin haudata vainaja. Mutta he eivät
+tahtoneet nyt riistää häneltä sitä onnea, jota hän oli uneksinut koko
+vaivaisen ikänsä. He kaivattivat siis juutalaisten kiellosta
+välittämättä haudan Josafatin laakson kalmistoon ja laskivat ruumiin
+siihen.
+
+Juutalaiset eivät yrittäneetkään sitä estää, mutta seuraavana yönä he
+tulivat ja avasivat haudan ja paiskasivat arkun siitä ylös.
+
+Englantilaiset tahtoivat kaikin mokomin täyttää vainajalle antamansa
+lupauksen. Saatuaan tiedon, että hänet oli syydetty pois haudasta, he
+riensivät laskemaan hänet siihen uudelleen.
+
+Sitä seuraavana yönä ruumis uudelleen riistettiin haudasta.
+
+Ingmar Ingmarinpoika seisahtui äkkiä kuuntelemaan. Kuka niiden
+haudanavaajien metkut tietää, hän ajatteli, vaikkapa olisivat siellä
+tänäkin yönä.
+
+Alussa hän ei huomannut mitään, mutta sitten kuului läheltä sellainen
+kilahdus, kuin olisi rautakapineella isketty kiveen.
+
+Hän kävi nopeasti muutaman askelen sitä ääntä kohti ja seisahtui sitten
+uudelleen kuuntelemaan. Nyt hän selvästi kuuli, kuinka rautalapiolla
+kaivettiin maata ja soraa ja kiviä syydettiin ylös.
+
+Hän meni taas eteenpäin ja kuunteli tuota kiihkeätä kaivamista. Siinä
+on viisi kuusi lapiomiestä työssä, hän ajatteli. Hyvä Isä noita
+ihmisiä, jotka voivat tuolla lailla vainota kuollutta!
+
+Tuota haudan kaivua kuunnellessaan Ingmar alkoi tuntea hirvittävästi
+sydäntyvänsä. Viha paisui hänessä joka silmänräpäys. "Eihän tämä asia
+sinuun koske", hän sanoi rauhoittaakseen itseänsä, "ei sinun siihen
+tarvitse sekaantua." Mutta veri ajautui hänen päähänsä, hän tunsi
+kaulansa ikään kuin tukkeutuvan, niin että tuskin voi hengittää. "Se on
+häijyä ja hirveätä kuulla", hän ajatteli, "en koskaan ole mokomaa
+ilkeyttä nähnyt."
+
+Viimein hän jäi seisomaan. Hän kohotti nyrkkiään ja heristi sitä.
+"Varokaas, senkin roistot, nyt minä tulen", hän sanoi. "Nyt minä olen
+kyllin kauan tätä kuunnellut. Ei minua kukaan voi vaatia tyynesti
+menemään ohi, kun te kaivatte ruumista haudasta."
+
+Hän riensi nopein, äänettömin askelin eteenpäin. Hänen sydämensä oli
+nyt yht'äkkiä kevennyt melkein iloiseksi. Tämähän on tosin mieletöntä,
+hän ajatteli, mutta mitähän esimerkiksi isä olisi sanonut, jos joku
+silloin hänen viime päivinään, kun hän meni veteen niitä pikkulapsia
+pelastamaan, olisi varoittanut häntä sinne menemästä ja pysymään
+maalla. Ja nyt minunkin täytyy tässä asiassa menetellä oman pääni
+mukaan, niinkuin isä aikanaan. Sillä tässä minun ohitseni valuu
+pahuuden virta, ja sen mustat kuohut huuhtovat mukaansa sekä kuolleita
+että eläviä, mutta nyt minä en kauempaa jaksa hillitä itseäni seisomaan
+rannalla. Tulkoon nyt minun vuoroni mennä ponnistelemaan tuota virtaa
+vastaan.
+
+Vihdoin hän seisoi tuon haudan partaalla, jossa muutama mies teki
+työtä. Heillä ei ollut soihtua eikä lyhtyä, vaan he kaivaa huhkivat
+pimeässä. Ingmar ei voinut nähdä, kuinka monta heitä oli, eikä hän
+siitä välittänytkään, ryntäsi vain heidän keskeensä. Eräältä Ingmar
+tempasi lapion, jolla hän kaivoi, ja alkoi iskeä sillä joka taholle.
+Hän oli niin odottamatta karannut miesten kimppuun, että he joutuivat
+ikään kuin sekaisin säikähdyksestä. He hyppivät haudasta pakoon
+yrittämättäkään vastustaa. Parin silmänräpäyksen päästä Ingmar oli
+yksin.
+
+Hänen ensi työnään oli lapioida haudasta syydetty multa siihen
+takaisin, ja vasta sitten hän ajatteli, mitä nyt oli tehtävä. Hän ei
+pitänyt sopivana lähteä ennen päivänkoittoa, sillä heti hänen mentyään
+haudanavaajat varmaankin palaisivat työhönsä.
+
+Hän jäi siis seisomaan hautakummulle ja odotti. Hän teroitti korviaan
+kuullakseen pienenkin risahduksen, mutta kaikki oli ensi alussa
+äänetöntä. Tokko he kumminkaan lienevät niin perin kauas paenneet yhtä
+ainoata miestä, hän ajatteli. Sitten hän huomasi, että pikkukivet
+alkoivat rapista ympäröivillä haudoilla. Hän oli näkevinään muutamia
+häämöttäviä olentoja liukuvan ja ryömivän paasien yli, joita maa oli
+täynnä.
+
+Nyt on varmaankin tosi edessä, Ingmar ajatteli, nostaen samassa lapion
+turvakseen. Yht'äkkiä hänen päällensä sinkoili ihan ropisemalla isoja
+ja pieniä kiviä. Muutamia miehiä syöksyi samassa hänen kimppuunsa
+koettaen paiskata häntä kumoon.
+
+Siitä alkoi ankara paini. Ingmar oli voimakas kuin jättiläinen, ja hän
+heitti yhden toisensa jälkeen maahan. Mutta vastustajat olivat sitkeitä
+tappelijoita eivätkä tahtoneet väistyä. Viimein eräs heistä lankesi
+aivan Ingmarin jalkojen eteen. Juuri silloin Ingmarin piti astua askel
+eteenpäin ja hän kompastui kumossa olevaan mieheen. Hän kaatui rentona
+maahan, ja samassa hän tunsi toisessa silmässään kirvelevää tuskaa. Hän
+kävi vallan hervottomaksi. Hän tunsi toisen heittäytyvän hänen päälleen
+ja sitovan hänet, mutta ei kyennyt nousemaan vastarintaan. Kipeätä
+silmää vihavoi niin pahasti, että se vei kaikki hänen voimansa, ja ensi
+hetkenä hän luuli olevansa kuoleman oma. -- -- --
+
+Boo oli sillä välin, hänestä erottuaan, kulkenut eteenpäin, koko ajan
+ajatellen Ingmaria. Alkumatkasta hän kiirehti aika lailla, sillä hän
+olisi mielellään tahtonut ensimmäisenä ennättää vuorelle, mutta vähän
+ajan kuluttua hän hiljensi kulkuaan. Hän naurahti alakuloisesti omaa
+itseään. Tiedänhän sen, että menisinpä minä millaista kyytiä tahansa,
+en minä sittenkään joudu yhtä pian kuin Ingmar. En ole ikänäni tavannut
+toista niin hyväonnista miestä, joka niin varmasti aina kykenisi
+saamaan tahtonsa perille. En totta tosiaan voi muuta odottaa, kuin että
+hän lopultakin vie Gertrudin kotiin Taalainmaahan. Nytkin viimeisenä
+puolena vuonna on hänen tahtonsa ollut täällä siirtokunnan kesken
+kaikki kaikessa.
+
+Mutta saavuttuaan Öljymäelle sovittuun paikkaan Boo ei tavannutkaan
+Ingmaria siellä odottamassa, ja hän tuli vallan hyvilleen. Hän ryhtyi
+työhön ja jatkoi sitä kotvan aikaa. Onpa hän nyt edes kerran saanut
+huomata valinneensa väärän tien, Boo ajatteli.
+
+Päivä alkoi sitten sarastaa, ja kun Ingmaria ei vieläkään kuulunut,
+alkoi Boo käydä levottomaksi, sillä kaiketi hänelle oli sattunut jokin
+vahinko. Hän alkoi laskeutua vuorta alaspäin etsiäkseen häntä. Se
+Ingmar on sentään omituinen, hän ajatteli, sillä vaikk'ei minun
+oikeastaan kannata hänestä pitää, niin luultavasti minun kumminkin
+olisi paha mieli, jos hänelle on sattunut tapaturma. Kunnon mies hän
+on, ja täällä Jerusalemissa hän on suurenmoisesti auttanut meitä.
+Joll'ei Gertrudia olisi meitä erottamassa, niin pian meistä voisi tulla
+täysin hyvätkin ystävät.
+
+Aamu valkeni nopeasti, ja Josafatin laaksoon asti ehdittyään Boo
+piankin löysi Ingmarin pitkänään parin hautapaaden välissä. Ingmarin
+kädet olivat siteissä, ja hän makasi liikahtamatta, mutta kuultuaan
+Boon raskaat askelet hän kohotti päätään. "Boo, sinäkö se olet?" hän
+sanoi. -- "Niin olen", Boo vastasi, "mitenkäs sinun laitasi on?" Sitä
+sanoessaan hän näki Ingmarin kasvot; molemmat silmät olivat ummessa,
+toinen niistä turvoksissa, ja silmäkulmasta tihkui verta. "Kuulehan
+nyt, miten sinun oikein on käynyt?" Boo kysyi ja hänen äänensä oli
+omituisen sumea. -- "Jouduin tappeluun noiden haudanavaajien kanssa",
+Ingmar sanoi, "kompastuin sitten yhteen heistä, ja hänellä oli
+kädessään veitsi, joka osui suoraan silmääni." Boo laskeutui polvilleen
+Ingmarin viereen ja alkoi irroittaa siteitä hänen käsistään. -- "Miten
+sinä haudanavaajien kanssa jouduit tappeluun?" Boo sanoi. -- "Kuljinhan
+laakson kautta, ja silloin minä kuulin heidän kaivamisensa." -- "Ja
+sittenkö et voinut suvaita, että se ruumis olisi tänäkin yönä heitetty
+pois haudasta?" -- "Juuri niin", Ingmar sanoi, "sitä en voinut
+suvaita." -- "Siinä sinä teit miehen työn", Boo sanoi. -- "Enkä
+tehnyt", sanoi Ingmar, "tyhmää se oli, mutta en malttanut olla sitä
+tekemättä." -- "Mutta minä sanon sinulle", Boo sanoi, "että vaikka se
+tyhmää oli, niin nyt minä olen sinun ystäväsi koko ikäni, sen vuoksi
+että tämän teit."
+
+
+
+
+ÖLJYMÄELLÄ
+
+
+Ingmar sai hoitajakseen erään lääkärin englantilaisten suuresta
+silmäsairaalasta. Tämä kävi joka päivä siirtokunnan talolla muuttamassa
+käärettä. Ingmarin silmä parani pian hyväksi, ja hän tunsi jo kohta
+olevansa niin terve, että voi nousta vuoteelta ja olla jalkeilla.
+
+Mutta eräänä aamuna lääkäri huomasi, että hänen terve silmänsä rupesi
+verestämään ja näytti turvonneelta. Hän kävi hyvin levottomaksi ja
+alkoi heti antaa ohjeita tämän silmän hoitamiseen. Sitten hän kääntyen
+Ingmarin puoleen sanoi hänelle suoraan, että hänen oli parasta lähteä
+pois Palestiinasta heti ensi tilassa. "Pelkään, että te olette saanut
+itämaiden vaarallisen silmätaudin", hän sanoi. "Minä nyt koetan auttaa
+teitä niin hyvin kuin voin, mutta teidän ainoa silmänne ei nyt ole
+kyllin vahva torjumaan tartuntaa, jota täällä kaikkialla on ilmassa.
+Jos jäätte tänne, tulee teistä parissa viikossa sokea aivan
+auttamattomasti."
+
+Tämä herätti suurta surua siirtokunnassa, eikä ainoastaan Ingmarin
+sukulaisten, vaan kaikkien muidenkin kesken. He kaikki sanoivat, että
+Ingmar oli tehnyt heille mitä suurimman hyväntyön, kun hän oli
+houkutellut heitä ansaitsemaan leipänsä hiessä päin muiden ihmisten
+lailla, ja että sellaista miestä ei siirtokunnasta koskaan pitäisi
+päästää. Mutta kaikki tunsivat, että Ingmarin oli pakko lähteä, ja mrs
+Gordon sanoi heti, että jonkun veljistä pitäisi heti varustautua
+saattamaan häntä, kun hänen nyt oli vaikea matkustaa yksin.
+
+Ingmar kuunteli kauan ääneti sitä puhetta, että hänen piti matkustaa.
+Viimein hän sanoi: "Eihän se nyt niin varmaa ole, että minä tulen
+sokeaksi, jos tänne jään." Mrs Gordon kysyi, mitä hän ajatteli niin
+sanoessaan. -- "En vielä ole saanut ajetuksi sitä asiaa, jota varten
+tänne tulin", hän sanoi hitaasti. -- "Aiotteko te siis kieltäytyä
+matkustamasta?" mrs Gordon kysyi. -- "Sitä minä ajattelen", sanoi
+Ingmar, "kovin katkeraltahan tuntuisi tällainen pakollinen kotiinlähtö
+kesken asiansa."
+
+Nyt nähtiin, kuinka suuressa arvossa mrs Gordon Ingmaria piti, sillä
+hän meni Gertrudin luokse ja kertoi hänelle, ettei Ingmar tahtonut
+lähteä pois, vaikka hän oli vaarassa tulla sokeaksi, jos jäi. "Tiedät
+kyllä, kuka siihen on syypää, ettei hän tahdo lähteä", sanoi mrs
+Gordon. -- "Tiedän kyllä", Gertrud vastasi.
+
+Gertrud katsoi ihmetellen mrs Gordoniin, ja tämä ei sen enempää
+puhunut. Mrs Gordon ei voinut suoraan kehoittaa häntä rikkomaan
+siirtokunnan keskeisiä sääntöjä, mutta Gertrud ymmärsi, että hänen
+kyllä suvaittaisiin tehdä Ingmarin hyväksi, mitä hän vain tahtoi.
+Olisipa joku muu kuin minä tässä asemassa, niin varmaan mrs Gordon
+olisi vähemmän myöntyväinen, hän hiukan harmissaan ajatteli. Mutta kun
+he eivät minua pidä oikein selväpäisenä, niin taitaisivat olla
+iloissaankin, jos lähtisin tieheni.
+
+Pitkin päivää tuli yksi toisensa jälkeen Gertrudin luo puhumaan
+Ingmarista. Kukaan ei rohjennut suoraan sanoa hänelle, että hänen
+pitäisi lähteä Ingmarin seurassa kotiin, mutta ruotsalaiset talonpojat
+istuivat hänen viereensä ja puhuivat siitä sankarista, joka taisteli
+vainajan puolesta Josafatin laaksossa, ja sanoivat, että nyt Ingmar oli
+näyttänyt olevansa oikean vanhan sukupuun oksa. "Suuri vahinko olisi,
+jos hänenlaisensa mies tulisi sokeaksi."
+
+"Minä katselin Ingmaria sinä päivänä, jona Ingmarilassa pidettiin
+huutokauppaa", sanoi Gabriel, "ja minä sanon sinulle, että jos olisit
+hänet silloin nähnyt, et ikinä olisi voinut häneen suuttua."
+
+Mutta Gertrudista tuntui aivan kuin olisi koko päivän ponnistellut
+sellaista unta vastaan, josta tahtoisi rientää pois, mutta ei voi
+päästä hievahtamaan. Hän olisi tahtonut auttaa Ingmaria, mutta ei
+tiennyt, mistä siihen saisi voimaa. Miten minä voin tehdä tämän
+Ingmarille, kun en enää rakasta häntä? hän kysyi itseltään. Ja miten
+minä voin olla sitä tekemättäkään, kun tiedän, että hän tulee sokeaksi?
+sitäkin hän kysyi itseltään.
+
+Illalla Gertrud seisoi talon edustalla suuren sykomoripuun alla ja
+ajatteli lakkaamatta sitä samaa, että hänen pitäisi lähteä Ingmarin
+mukaan, mutta ettei hänen voimansa siihen päätökseen riittänyt. Boo
+tuli silloin ulos hänen luokseen.
+
+"Sattuu niitä omituisia kohtauksia", Boo sanoi, "kuten se, että ihminen
+voi ilahtua onnettomuudestaan ja taas ruveta onneansa murehtimaan."
+
+Gertrud kääntyi suoraan häntä kohti ja katsoi häneen säikähtynein
+silmin. Hän ei sanonut mitään, mutta Boo arvasi hänen ajattelevan:
+"Tuletko sinäkin nyt minua ärsyttämään ja vainoamaan?"
+
+Boo puraisi huultaan, ja hänen kasvonsa hiukan vääristyivät, mutta heti
+sen jälkeen hän kuitenkin sanoi, mitä oli aikonut.
+
+"Kun on pitänyt jostakin ihmisestä koko ikänsä", hän sanoi, "silloin ei
+voi olla pelkäämättä hänen menettämistään. Mutta kaikkein enimmän
+pelottaa sellainen menettäminen, joka johtuu siitä, että huomaa hänet
+niin kovasydämiseksi, ettei hän voi antaa anteeksi eikä unohtaa."
+
+Boo lausui nämä kovat sanansa hyvin lempeällä äänellä, eikä Gertrud
+suuttunut, vaan herahti itkuun. Hänen mieleensä muistui kerran
+näkemänsä uni, jossa hän oli puhkaissut Ingmarin silmät. Nythän näkyy,
+että tämä uni oli totta ja että minä tosiaan olen niin kovasydäminen ja
+kostonhimoinen kuin silloin unissani olin, hän ajatteli. Varmaankin
+Ingmar nyt menettää näkönsä minun tähteni. Hän tuli hyvin surulliseksi,
+mutta hänen painajaisen tapainen voimattomuutensa ei siitä väistynyt,
+eikä hän vielä yölläkään maata ruvetessaan ollut lopullisesta
+päätöksestä selvillä.
+
+Aamulla hän nousi hyvin varhain ja lähti tapansa mukaan kiipeämään
+kukkulain yli Öljymäelle.
+
+Koko matkan hän ponnisteli päästäkseen irti tuosta mielensä
+raukeudesta. Hän näki kyllä, mitä hänen piti tehdä, mutta hänen
+tahtonsa oli uuvuksissa eikä jaksanut voittaa sitä, minkä kahleissa hän
+oli.
+
+Hän muisti kerran nähneensä tervapääskysen, joka oli pudonnut maahan ja
+hietikossa räpisteli siipiään saamatta niin paljon ilmaa, että olisi
+voinut heittäytyä niiden varaan. Juuri samoin hänkin tunsi turhaan
+pyristelevänsä pääsemättä paikaltaan.
+
+Mutta saavuttuaan Öljymäen huipulle, samalle paikalle, jossa hänen
+tapansa oli odottaa auringonnousua, hän nyt näki, että se Jeesuksen
+näköinen dervishi oli siellä jo ennen häntä. Hän istui maassa, jalat
+allaan ristissä, ja hänen suuret silmänsä katselivat Jerusalemia.
+
+Gertrud ei hetkeksikään unohtanut, että mies vain oli dervishiparka,
+jossa ei ollut muuta mainittavaa kuin että hän yllytti seuralaisiaan
+kiihkeämpään tanssiin kuin kukaan muu. Mutta kun hän näki hänen
+kasvonsa ja tuskaisen piirteen hänen suunsa ympärillä, silloin koko
+hänen ruumiinsa vavahti. Hän jäi seisomaan kädet ristissä aivan miehen
+lähelle ja katsomaan häntä.
+
+Hän ei ensinkään uneksinut, eikä hän nähnyt näkyjä, tuo suuri
+yhdennäköisyys vain vaikutti, että hän luuli hänessä näkevänsä
+jumalvoimaisen ihmisen.
+
+Nyt hän uudestaan uskoi, että jos tämä mies vain tahtoi esiintyä
+ihmisille, silloin nähtäisiin, että hän on syventynyt kaiken tiedon
+syntyihin saakka. Hän uskoi, että myrskyt ja laineet tottelivat tämän
+miehen käskyjä, että hän oli tyhjentänyt kaiken kärsimyksen kalkin,
+uskoi että hänen ajatuksensa käsittivät tuntemattomankin, sen mitä
+tutkimaan kukaan muu ei pystynyt.
+
+Hän tiesi, että jos hän olisi ollut sairas, niin häntä katsoessaan hän
+olisi parantunut.
+
+Tämä ei voi olla tavallinen ihminen, hän ajatteli. Minä tunnen olevani
+taivasten autuudessa, kun vain saan häntä katsella.
+
+Hän oli seisonut kauan aikaa dervishin vieressä nähtävästi tämän
+huomaamatta, mutta yht'äkkiä dervishi kääntyi suoraan häneen päin.
+
+Gertrud lyyhistyi kokoon noiden silmien edessä, sillä tuota katsetta
+hän ei voinut kestää.
+
+Mies katseli häntä ääneti ja tyynesti ainakin koko minuutin ja sitten
+ojensi hänelle kätensä suudeltavaksi niinkuin hänen seuralaistensa
+tapana oli tehdä. Ja Gertrud suuteli nöyrästi hänen kättään.
+
+Sen jälkeen mies ystävällisen totisena viittasi hänet nyt menemään
+matkaansa, jottei hän enää häiriintyisi.
+
+Gertrud kääntyi kuuliaisena hänestä pois ja käveli hitaasti alamäkeen.
+Tuo miehen hyvästijättötapa oli hänestä niin omituinen, että varmaankin
+se jotakin merkitsi. Tuntui aivan kuin hän olisi sillä sanonut: Jonkin
+aikaa sinä olet ollut minun omani ja palvellut minua, mutta nyt minä
+päästän sinut. Elä nyt maailmassa kanssaihmistesi hyväksi!
+
+Kuta lähemmäs siirtokuntaa hän tuli, sitä enemmän tuo suloinen huumaus
+häipyi. "Nyt minä tiedän, ettei hän ole Kristus. Enkä minä uskokaan
+häntä Kristukseksi", hän nyt uudestaan sanoi.
+
+Mutta suuren muutoksen tuo miehen näkeminen hänessä sai aikaan. Olihan
+hän ainakin ollut Gertrudin silmissä ikään kuin elävä Kristuksen kuva,
+ja jo sen vuoksi hänestä nyt jok'ainoa maan kivi tuntui kertaavan niitä
+pyhiä oppeja, joita hän muinoin oli tässä maassa julistanut, ja
+kukkaset tuntuivat kuuluttavan, kuinka suloista oli vaeltaa hänen
+teitään.
+
+Heti talolle palattuaan Gertrud meni suoraan Ingmarin huoneeseen. "Nyt,
+Ingmar, minä lähden sinun mukanasi kotiin", hän sanoi.
+
+Pari syvää henkäystä kohosi Ingmarin rinnasta. Näkyi, että hän tunsi
+suurta huojennusta.
+
+Hän otti Gertrudin kädet omiensa väliin ja puristi niitä. "Nyt Jumala
+on minulle ollut kovin hyvä", hän sanoi.
+
+
+
+
+"KERRAN TOISEMME KOHDATAHAN"
+
+
+Siirtokunnassa oli erinomainen kiire. Taalain talonpojilla oli kullakin
+omassa huoneessaan niin paljon puuhaa, etteivät he joutaneet
+ulkotöilleen pelloille eikä viinitarhoihin, ja ruotsalaiset lapset
+olivat kiireitten kotitöiden vuoksi saaneet luvan koulusta.
+
+Ingmarin ja Gertrudin lähtö oli määrätty tästä päivästä ylihuomiseksi,
+ja siitä syystä nyt oli niin kiire laittaa kuntoon kaikki, mitä
+kenenkin teki mieli lähettää heidän muassaan kotipuoleen.
+
+Nyt oli sopiva tilaisuus lähettää pieni muistolahja lapsuudenaikaisille
+koulutovereille ja vanhoille ystäville, jotka koko ikänsä olivat
+pysyneet uskollisina. Nythän saattoi ilmaista, että toisinaan vielä
+ystävällisesti ajateltiin monta kotona olevaa entistä toveria, joiden
+kanssa kiihkeimpänä alkuaikana oli lakattu seurustelemasta, ja vanhaa
+viisasta väkeä, joiden neuvoista matkalle lähtiessä oli pahastuttu.
+Nythän sopii jollain tavalla ilahduttaa vanhempia, mielitiettyä,
+kirkkoherraa ja koulumestaria, joka oli heidät kaikki kasvattanut.
+
+Ljungo Björn ja Kolåsan Gunnar istuivat koko päivän kynä kourassa
+kankein sormin piirtäen kirjeitä ystävilleen ja sukulaisille, ja
+Gabriel taas seisoi sorvauspenkin ääressä laittaen pieniä
+öljypuukuppeja, ja Katri Ingmarintytär pani moneen eri kääreeseen
+suuria valokuvia Getsemanesta ja Pyhän haudan kirkosta, siitä uhkeasta
+talosta, jossa he asuivat, ja heidän kauniista kokoussalistaan.
+
+Lapset kokivat tushipensselillä maalata kuvia ohuille
+öljypuuliuskoille, jota he olivat oppineet amerikkalaisten koulussa,
+tai sommittelivat valokuvakehyksiä, joihin koristeiksi liimattiin
+Itämaalla kasvavia tähkäpäitä ja siemeniä ja hedelmänsydämiä.
+
+Martta Ingmarintytär leikkasi kangaspuista hienon palttinansa ja rupesi
+kirjailemaan nimiä pyyhkeisiin ja ruokaliinoihin, jotka olivat aiotut
+hänen langolleen ja kälylleen. Ja hän hymyili ajatellessaan, että nyt
+he kotipuolessa saavat nähdä hänen vielä muistavan entisen taitonsa
+kutoa hienoa ja tiivistä kangasta, vaikka olikin Jerusalemissa.
+
+Molemmat Amerikassa olleet Ingmarintyttäret sitoivat päällyspapereita
+aprikoosi- ja persikkahillopurkkeihin, ja niiden pohjiin he
+kirjoittivat rakkaita nimiä, joita he eivät voineet muistella muuten
+kuin vesissä silmin.
+
+Israel Tuomaanpojan vaimo leipoi mesileipätaikinaa, ja sitä paitsi
+hänellä oli uunissa piirakka silmällä pidettävänä. Piirakka oli aiottu
+Ingmarin ja Gertrudin evääksi, mutta mesileivät, jotka voivat säilyä
+kuinka kauan tahansa, heidän piti koskematta viedä Myckelsmyran
+eukolle, joka oli siistinä ja pyhäpuvussaan seisonut tienvieressä,
+kun Jerusalemin matkalaiset olivat ajaneet siitä ohi, ja Eeva
+Gunnarintyttärelle, joka kerran oli kuulunut heidän pariinsa.
+
+Sitä myöten kuin pikku kääröt valmistuivat, ne vietiin Gertrudille, ja
+hän pani ne kaikki paikalleen suureen matka-arkkuun.
+
+Mutta jollei Gertrud olisi ollut niin perehtynyt syntymäpitäjäänsä, ei
+hän olisi voinut ottaa toimittaakseen näitä kaikkia eri lähetyksiä
+niiden oikeille omistajille, sillä joidenkuiden osoitteet olivat hyvin
+hullunkurisia. Hän sai pariinkin kertaan ajatella, ennen kuin arvasi,
+mistä hän löytäisi "Ranssun, joka asui tienhaarassa", ja "Liisan, joka
+oli Petter Laurinpojan sisar", ja "Erkin, joka toissa vuonna oli
+lautamiehen renkinä".
+
+Ljungo Björninpojan poika Gunnar toi isoimman käärön. Se oli osoitettu
+"Katrille, joka oli vieruskumppanini koulussa ja oli salokyliltä
+kotoisin". Sukunimeä hän ei muistanut; mutta tälle Katrille hän oli
+suutaroinut parin kiiltonahkakenkiä, joissa oli korkeat, käyristetyt
+korot. Hän tiesi tunnossaan, että sen kauniimpaa kenkätyötä
+siirtokunnassa ei ikinä ollut tehty. "Ja vie hänelle terveiset, että
+tulee tänne minun luokseni niinkuin kotoa lähtiessä sanottiin", hän
+sanoi jättäessään käärön Gertrudin huostaan.
+
+Mutta suurtalolliset tulivat Ingmarin luokse ja jättivät hänelle
+kirjeitä ja tärkeitä toimia. "Ja sitten sinä käyt kirkkoherran ja
+lautamiehen ja koulumestarin luona", he lopuksi aina sanoivat, "ja
+kerro heille, että olet omin silmin nähnyt meidän olevan hyvissä
+oloissa ja että me asumme oikeassa talossa emmekä maakuopissa, ja että
+me teemme työtä ja saamme kelvollista ravintoa ja että me elämme
+siivosti oikeiden ihmisten lailla."
+
+Siitä lähtien kun Boo oli tavannut Ingmarin Josafatin laaksossa, olivat
+heidän välinsä olleet hyvin ystävälliset, ja Boo oli kaikkina
+joutohetkinään istunut Ingmarin luona, kun tämä taudin aikana oli
+muutettu erityiseen vierashuoneeseen. Mutta sinä päivänä, jolloin
+Gertrud oli Öljymäeltä tultuaan luvannut lähteä Ingmarin mukana
+Taalainmaahan, ei Boo ollenkaan pistäytynyt sairashuoneeseen. Ingmar
+kyseli häntä monta kertaa, mutta kukaan ei ollut Boota tavannut.
+
+Boon poissaolo alkoi Ingmaria yhä enemmän vaivata, kuta pitemmälle
+päivä kului. Ensi hetkenä hän oli ollut Gertrudin myöntymisestä
+hyvillään ja onnellisena. Hän oli silloin ollut vain kiitollinen
+saadessaan luvan viedä hänet pois tästä vaarallisesta maasta, jonne
+Gertrudin oli hänen syystään ollut melkein pakko lähteä. Ja tosin hän
+yhä vieläkin oli siitä iloissaan, mutta vähitellen hänessä selveni
+selvenemistään se tunne, että hän ikävöi vaimoansa. Viimein hän ei enää
+voinut pitää mahdollisena koko tämän aikeensa toteuttamista. Väliin
+hänestä tuntui olevan pakko kertoa Gertrudille koko elämänsä, mutta
+tarkemmin mietittyään hän ei sitä kuitenkaan rohjennut. Saatuaan tietää
+hänen pitävän toisesta Gertrud varmaan heti ensimmäiseksi kieltäytyisi
+lähtemästä hänen kanssaan kotimatkalle. Eihän hän edes tiennyt, kenestä
+Gertrud piti, hänestä itsestäänkö vai jostakin muusta. Välistä hän oli
+luullut Boota siksi, mutta nyt viime aikoina hänen oli täytynyt
+huomata, ettei Gertrud koko siirtokunnassa oloaikanaan ollut rakastanut
+ketään muuta kuin sitä, jota hän kävi Öljymäellä odottamassa. Ja nyt
+hänen maailmaan palatessaan kenties vanha rakkaus Ingmariin herää
+hänessä uudelleen. Ja jos niin kävisi, silloin Ingmarin kai olisi
+parempi mennä hänen kanssaan naimisiin ja koettaa tehdä hänet
+onnelliseksi, kuin koko elämänsä ajan kaipailla toista, jota ei koskaan
+voisi saada omakseen.
+
+Mutta vaikka hän näin koetti omaa itseään vastustaa, hän kuitenkin yhä
+sitkeämmin kiintyi tuohon vastenmielisyyteen, joka häntä kiusasi. Kääre
+silmillä istuessaan hän näki alati edessään vaimonsa kuvan. Ihan
+nähtävästihän minut on määrätty kuulumaan hänen kanssaan yhteen, hän
+ajatteli. Ei kenelläkään muulla ole minuun mitään valtaa.
+
+Tiedän jo, mistä syystä minä oikeastaan rohkenin ryhtyä tähän
+yritykseen, hän jatkoi. Tahdoin olla yhtä kunnon mies kuin isä. Samoin
+kuin hän nouti äidin vankilasta kotiin, minä aioin noutaa Gertrudin
+Jerusalemista. Mutta nyt minä käsitän, ettei se voi minulta käydä
+niinkuin isältä. Keskitiehen minä jään, sillä minähän pidän toisesta.
+
+Iltapuolella Boo viimein tuli Ingmarin luo. Hän jäi ovensuuhun
+seisomaan, ikään kuin aikoen heti lähteä tiehensä. "Kuulin sinun
+kyselleen minua", hän sanoi. -- "Niin kyselin", sanoi Ingmar, "nyt minä
+näet olen lähtöaikeissa." -- "Tiedän jo, että se nyt on päätetty", Boo
+ihan lyhyesti virkkoi.
+
+Ingmarin silmät olivat kääreessä. Hän käänsi päätään sinnepäin, missä
+Boo seisoi, ikään kuin olisi toivonut hänet näkevänsä. "Puheestasi
+kuuluu, että sinulla on kiire", hän sanoi. -- "Onhan minulla yhtä
+toista askarta." Boo astui askelen oveen päin. -- "Olisin muuten
+tahtonut kysyä sinulta hiukan."
+
+Boo kääntyi takaisin huoneeseen, ja Ingmar alkoi uudestaan: "Mitenkähän
+on, Boo, etköhän sinä tahtoisi lähteä pariksi kuukaudeksi kotona
+käymään? Luulen, että äidistäsi olisi hyvin mieluista saada sinua
+nähdä." -- "En käsitä, miten sinun päähäsi sellaista johtuu", sanoi
+Boo. -- "Minä kyllä kustantaisin matkan, jos mielesi tekisi nyt lähteä
+mukaan", Ingmar jatkoi. -- "Vai niin", Boo sanoi. -- "Niin kyllä",
+sanoi Ingmar yhä enemmän innostuen, "äitisihän on minun ainoa tätini, ja
+tahtoisin häntä ilahduttaa sillä, että hän saisi kerran vielä nähdä
+sinua ennen kuolemaansa." -- "Sinä kai veisit mukaasi vaikka koko
+siirtokunnan", Boo sanoi melkein ivallisesti.
+
+Ingmar vaikeni kerrassaan. Muuta hän ei enää ollut osannut toivoakaan
+kuin että Boo lähtisi hänen mukanaan kotiin. Nyt minä uskon, että
+Gertrud ennemmin voi ruveta pitämään hänestä kuin minusta, kun hän vain
+lähtisi mukaamme, hän ajatteli. Hän on aina ollut Gertrudille
+uskollinen, niin, ja tottahan sekin jotakin vaikuttaa, kun hän itse
+pitää Gertrudista.
+
+Parin silmänräpäyksen päästä Ingmar kuitenkin alkoi uudelleen toivoa.
+Taisin vain tulla tyhmästi pyytäneeksi, hän ajatteli, oma syyni se kai
+on, ettei hän suostu. "No niin", hän sanoi ääneen, "totta puhuen minä
+tällä tarkoitin enimmäkseen vain omaa etuani." Boo ei vastannut. Ingmar
+kuulosti hetken aikaa vastausta, mutta jatkoi sitten, kun sitä ei
+tullut: "En oikein ymmärrä, mitenkä minä tulen Gertrudin kanssa toimeen
+tällä rasittavalla matkalla. Jos minun on kuljettava näin kääre
+silmillä, niin on aina vaarallista astua veneeseen tai veneestä pois,
+kun meitä soudetaan laivaan. Eikä ole helppoa kavuta köysitikapuissa ja
+muissa sellaisissa. Aina on hätä käsissä, että jospa sattuisi astumaan
+harhaan ja putoamaan mereen. Kun olisi miehinen mies mukana, tuntisi
+olevansa turvassa." -- "Kyllä kai sinä siinä oikeassa olet." -- "Eikä
+Gertrud taitaisi osata ostaa meille pilettejäkään." -- "Sitä mieltä
+minäkin olen, että sinun pitäisi ottaa joku saattomies." -- "Niin",
+sanoi Ingmar iloisesti, "kyllähän sinä sen ymmärrät, että minun on
+pakko saada joku täältä mukaan." -- "Kysyisit Gabrielia. Hänen isänsä
+varmaan olisi iloissaan, kun saisi häntä nähdä."
+
+Ingmar vaikeni taas. Aloittaessaan sitten uudestaan hän oli hyvin
+alakuloisena. "Olin ajatellut saada sinut lähtemään mukaani." -- "Ei,
+älä veikkonen pyydä minua mihinkään sellaiseen", Boo sanoi. "Minun on
+niin hyvä olla täällä siirtokunnassa. Voithan sinä saada saattajaksi
+kenen muun tahansa." -- "On siinä ero sillä kenenkä saa, sinähän olet
+matkustellut paljon enemmän kuin kukaan muu." -- "En minä sittenkään
+voi lähteä."
+
+Ingmar kävi yhä enemmän rauhattomaksi. "Tässä minä sitten olen pahasti
+pettynyt", hän sanoi. "Olisin luullut sinun jotakin tarkoittavan sillä,
+kun sanoit tahtovasi olla minun ystäväni." Boo katkaisi äkkiä hänen
+puheensa. -- "Kiitoksia vain tarjouksestasi, mutta en luule sinun
+voivan keksiä sellaista syytä, joka muuttaisi mieleni, niin että nyt
+minä lähden pois omille askareilleni." Heti sen sanottuaan hän kääntyi
+ympäri ja meni tiehensä, ennen kuin Ingmar ennätti lisätä sanaakaan.
+
+Kim Boo oli eronnut Ingmarista, ei hänellä olisi voinut huomata olevan
+mitään sellaista kiirettä, josta hän puhui. Hän meni vallan hitaasti
+portista ulos ja istui maahan suuren sykomoripuun juurelle. Oli jo
+ilta, päivänvalo oli jäljettömiin häipynyt, mutta tähdet ja pieni
+tuikkiva nousukuu loistivat kauniisti.
+
+Tuskin viittä minuuttia hän oli siellä istunut, kun portti hiljaa
+aukeni ja Gertrud tuli ulos. Hän jäi hetkiseksi katselemaan
+ympärilleen, mutta sitten hän huomasi Boon. "Boo, sinäkö se olet?" hän
+sanoi ja tuli istumaan maahan hänen viereensä.
+
+"Arvasinpa oikein, että täällä ulkona minä sinut tapaan", hän sanoi. --
+"Niin, täällähän me olemme istuneet monena iltana", sanoi Boo. -- "Niin
+olemme", Gertrud sanoi, "mutta tämä kai on viimeinen." -- "Niin,
+viimeinenhän se on."
+
+Boo istui hyvin suorana ja jäykkänä, hänen äänensä oli kylmä ja kova,
+ikään kuin hän ei olisi paljon viitsinyt käydä koko puheenaiheeseen.
+
+"Ingmar kertoi aikovansa pyytää sinua meille matkatoveriksi." -- "Niin,
+jo hän sitä minulta kysyi", Boo sanoi, "mutta minä en suostunut." --
+"Tiesinhän minä sen, ettei sinua haluta lähteä mukaan", sanoi Gertrud.
+
+He istuivat kauan aikaa aivan sanattomina, ikään kuin olisivat olleet
+toisilleen ventovieraita, mutta Gertrud käänsi vähän väliä kasvonsa
+Boohon päin ja katseli häntä. Boo istui pää hiukan jäykästi kenossa ja
+katsoi taivaalle.
+
+Äänettömyyttä oli kauan kestänyt, kun Boo viimein sanoi kääntämättä
+katsettaan tähdistä tai muuten liikahtamatta: "Eikö sinua palella, kun
+istut ulkona näin kauan?" -- "Lähdenkö minä sitten pois, sitäkös sinä
+tahdot?" sanoi Gertrud. Pään nyökkäyksellä Boo sen myönsi, mutta
+kaiketi hän ei luullut Gertrudin sitä pimeässä näkevän. Ääneen hän
+sanoi: "Kyllä minusta on hauskaa, että sinä täällä istut."
+
+"Tulin tänne siitä syystä tänä iltana", Gertrud sanoi, "kun ei ole
+varmaa, tapaammeko enää toisiamme näin yksin ennen poislähtöäni. Ja
+ajattelin, että nyt minulla on tilaisuus kiittää sinua niistä
+kerroista, jolloin sinä aamuisin saatoit minua Öljymäelle." --
+"En minä sitä tehnyt kuin omaksi huvikseni", Boo sanoi. -- "Kiittäisin
+sinua myöskin siitä kerrasta, jolloin kävit hakemassa vettä
+Paratiisinkaivosta", sanoi Gertrud hymyillen. Boo näytti aikovan
+vastata, mutta sanojen sijaan tuli vain nyyhkytyksen tapainen ääni.
+
+Boon koko olento tuntui Gertrudista tänä iltana sanomattoman
+liikuttavalta, ja hän sääli häntä sydämensä pohjasta. Surku minun tulee
+häntä, kun hän ei koskaan enää saa minua nähdä, hän ajatteli. Hän on
+niin lujatahtoinen, ettei valita, ja kuitenkin hän on, sen tiedän,
+rakastanut minua koko ikänsä. Kun edes osaisin jotakin sanoa
+lohduttaakseni häntä! Voi, kun löytäisin sellaiset sanat, joita hän
+voisi mielensä huviksi muistella iltaisin istuessaan yksinään tässä
+puun juurella!
+
+Mutta tätä ajatellessaan Gertrud tunsi, että hänen omakin sydämensä
+ikään kuin rusentui surun kourissa ja että outo, kangistava virtaus
+valui hänen ruumistaan pitkin. Onhan totta, että minäkin vastedes
+monesti kaipaan Boota, hän ajatteli, meillä on viime aikoina ollut niin
+paljon puhumista. Minä olen nyt tottunut näkemään hänen seestyvän ja
+ilahtuvan, aina kun olemme yksiin sattuneet, ja oikein hyvää on tehnyt,
+kun on lähellä sellainen, joka aina on tyytyväinen minuun, vaikka millä
+lailla menettelen.
+
+Hän istui ääneti vähän aikaa. Hän tunsi kaipauksen kasvavan aivan kuin
+äkkinäinen tauti. Mitä tämä on, mitä tämä on? hän ajatteli. Ei suinkaan
+Boosta eroaminen voi tuottaa minulle näin raskasta surua.
+
+Yht'äkkiä Boo rupesi puhumaan. "Ajattelen tässä erästä asiaa", hän
+sanoi, "joka koko iltana ei ole väistynyt silmieni edestä." -- "Kerro
+minulle mitä se on!" pyysi Gertrud innostuneena. Tuntui kuin hänen
+sydämensä olisi keventynyt heti kun Boo herkesi olemasta vaiti. --
+"Niin", Boo sanoi, "Ingmar mainitsi kerran jotakin siitä sahasta, joka
+hänellä on Ingmarilan likellä. Hän taisi sillä tarkoittaa, että minun
+pitäisi lähteä hänen mukanaan ja vuokrata se." -- "Kovinhan Ingmar
+näyttääkin tulleen sinun ystäväksesi", sanoi Gertrud, "sitä sahaa hän
+pitää arvokkaimpana koko omaisuudestaan." -- "Nyt sen sahan pärinä on
+soinut korvissani koko illan", Boo sanoi. "Koski pauhaa, ja sirkkeli
+helisee, ja pölkyt virrassa jyskivät kolhien toinen toistaan. Etpä
+usko, kuinka kauniilta ne äänet sointuvat. Ja sitten minä tässä
+ajattelen, miltä tuntuisi tehdä omintakeista työtä, olla jossakin oma
+isäntänsä eikä aina alistua tällaiseen siirtokuntaelämään."
+
+"Vai niin, vai sellaista sinä näin äänettömyydessä ajatteletkin",
+Gertrud sanoi hyvinkin kylmästi, sillä hän tunsi tavalla tai toisella
+pettyneensä Boon puheesta. "Eihän sinun sitä tarvitse kauan uneksia, et
+kuin lähdet vain saattamaan Ingmaria kotiin."
+
+"On minulla sentään muutakin mielessä", sanoi Boo. "Ingmar näetkös
+mainitsi vielä, että hänellä on siellä sahan lähellä valmiina hirret
+mökin rakennusta varten. Hän sanoi valinneensa sen paikaksi kosken
+yläpuolella parin suuren koivun välissä olevan mäentörmän. Ja nyt minä
+olen sitä mökkiä kuvitellut kaiken iltaa. Näen sen ihan selvästi sekä
+ulkoa että sisältä. Näen oven edessä vihreät kuusenhavut ja näen
+takassa palavan pystyvalkean. Ja kun sitten tulen sahalta kotia, näen
+jonkun seisovan ovensuussa minua vartomassa."
+
+"Kuulehan Boo, nyt alkaa tulla kylmä", sanoi Gertrud keskeyttäen. "Eikö
+sinustakin ole parasta nyt lähteä sisään?"
+
+"Vai sinun nyt tekee mielesi sisään!" sanoi Boo.
+
+Mutta he eivät silti nousseet paikaltaan, vaan istuivat vielä kauan
+aikaa vieretysten, hyvin harvoin mitään virkkaen.
+
+Kerran Gertrud keskeytti äänettömyyden sanoen: "Luulin sinun, Boo,
+rakastavan siirtokuntaa enemmän kuin mitään muuta, enkä olisi uskonut
+sinun millään maailman mahdilla siitä eroavan."
+
+"Ei niin", Boo sanoi, "kyllä minä sentään jonkin vuoksi siitä
+luopuisin." Gertrud istui uudelleen mietteissään ja kysyi viimein:
+"Etkö tahtoisi minulle sanoa, mitä se olisi?"
+
+Boo ei vastannut heti, vaan vasta pitkän aikaa arveltuaan ja melkein
+tukahtuvalla äänellä: "Voin mielellänikin sen sinulle sanoa. Silloin
+sen tekisin, jos se tyttö, josta minä pidän, tulisi sanomaan, että hän
+minua rakastaa."
+
+Gertrud jäi niin äänettömäksi, että tuskin uskalsi hengittää.
+
+Mutta vaikk'ei yhtään sanaa lausuttu, oli Boo kuitenkin kuulevinaan
+Gertrudin sanovan jotakin sellaista, että hän rakastaa häntä, tai saman
+asian joillakin muilla sanoilla, sillä hän rupesi heti jatkamaan vallan
+sujuvasti: "Saat nähdä, Gertrud, että sinun rakkautesi Ingmariin vielä
+kerran herää.
+
+"Sinä olet ollut jonkin aikaa hänelle suutuksissasi siitä, että hän
+sinut petti, mutta nyt, kun olet antanut hänelle anteeksi, sinä taas
+alat pitää hänestä samoin kuin ennen." Hän pysähtyi odottamaan
+vastausta, mutta Gertrud oli vaiti. "Hirveätä olisikin jollet sinä
+pitäisi hänestä", Boo sanoi. "Muistahan, mitä kaikkea hän on tehnyt
+saadakseen sinut takaisin! Hän olisi tahtonut vaikka tulla sokeaksi
+ennen kuin lähteä ilman sinua kotiin." -- "Niin, hirveätä se olisi,
+jollen minä hänestä pitäisi", Gertrud myönsi miltei sammuvalla äänellä.
+Hänelle selveni, että hänen sielunsa sisimmässä oli tähän päivään
+muuttumatta säilynyt se ajatus, ettei hän voinut pitää kenestäkään
+muusta kuin Ingmarista.
+
+"En minä voi, Boo hyvä, nyt tänä yönä sitä päättää", sanoi Gertrud. "En
+tiedä, mikä minussa oikein on. Mutta älä nyt puhu minulle Ingmarista."
+
+Ja sitten he taas vuorotellen ottivat puheeksi, että heidän pitäisi
+mennä sisälle, mutta jäivät kuitenkin alalleen, kunnes Katri
+Ingmarintytär tuli ulos ja huusi heitä. "Ingmar pyytää teitä molempia
+luokseen sisälle", hän sanoi.
+
+Sillä aikaa kun Gertrud puheli Boon kanssa oli Katri nimittäin sattunut
+olemaan Ingmarin luona. Katri oli puhunut siitä, mitä terveisiä hän
+tahtoi lähettää Ingmarin mukana kotiin. Hän pitkitti tahallaan
+keskustelua, nähtävästi sen vuoksi, että hänellä oli Ingmarille jotakin
+sanomista, joka tuntui hänestä vaikealta lausua.
+
+Viimein hän sanoi niin hitaasti ja välinpitämättömällä äänellä, että
+jokainen Ingmarien suvun tuntija olisi arvannut hänen tulleen
+pääasiaansa: "Ljungo Björn on äsken saanut kirjeen Petter veljeltään."
+-- "Vai niin", sanoi Ingmar. -- "Niin, nyt näen, että minä kohtelin
+sinua väärin silloin, kun kerran juteltiin minun kamarissani, kohta
+sinun tultuasi", Katri sanoi. -- "Et ollenkaan", sanoi Ingmar, "sinä
+vain sanoit, mitä pidit oikeana." -- "Ei niin, sillä nyt tiedän sinulla
+olleen pätevät syyt erota Barbroosta", Katri sanoi. "Ljungo Petter
+kirjoittaa, ettei koko ihminen ole mikään häävi." -- "Minä en ikinä ole
+Barbroosta puhunut pahaa sanaa", sanoi Ingmar. -- "Nythän kerrotaan,
+että sillä on lapsi siellä Ingmarilassa." -- "Miten vanha se lapsi on?"
+Ingmar kysyi. -- "Tässä elokuussa se kuuluu syntyneen." -- "Se nyt
+ainakin on valhe", sanoi Ingmar iskien kädellään pöytään. Lyönti oli
+vähällä sattua Katrin käteen, joka oli pöydällä. -- "Lyömäänkös nyt
+rupeat?" hän sanoi. -- "En nähnyt, että kätesi oli siinä", Ingmar
+sanoi.
+
+Katri puhui samasta asiasta vielä vähän aikaa, ja Ingmar alkoi heti
+rauhoittua. "Ymmärräthän, ettei minun ole sellaista hauska kuulla", hän
+sanoi. "Menisitkö sinä nyt viemään Ljungo Björnille minun terveiseni,
+ettei hän päästä sitä huhua liikkeelle, ennen kuin nähdään, onko se
+ihan totta." -- "Kyllä minä pidän huolta, että hän pysyy vaiti", Katri
+sanoi. -- "Ja sitten olisi hyvä, jos voisit toimittaa Boon ja Gertrudin
+käymään täällä minun luonani", Ingmar sanoi.
+
+Kun Gertrud ja Boo tulivat sairashuoneeseen, istui Ingmar kyyryssä
+selin pimeässä nurkassa. Alussa he tuskin häntä huomasivatkaan. "Mitä
+sinä haluat, Ingmar?" sanoi Boo. -- "Sitä teille tahdoin sanoa, että
+minä olen sitoutunut tehtävään, joka on yli minun voimaini", Ingmar
+sanoi. Hän istui huojutellen edestakaisin ruumistaan. -- "Ingmar",
+sanoi Gertrud käyden lähelle häntä, "kertoisit nyt suoraan huolesi
+minulle! Emmehän me koskaan, lapsuudesta saakka, ole mitään toisiltamme
+salanneet." Ingmar istui yhä tuskissaan. Gertrud tuli ihan hänen
+luokseen ja laski kätensä hänen päänsä päälle. "Minäpä luulen
+arvaavani, mikä sinua vaivaa", hän sanoi.
+
+Ingmar nousi äkkiä pystyyn. "Etkä tiedä, Gertrud, äläkä suotta
+arvaile", hän sanoi. Samassa hän otti lompakkonsa taskusta ja antoi sen
+Gertrudille. "Löydätkö siitä suurta kirjettä, joka on kirkkoherralle
+osoitettu?" -- "Löydän", Gertrud sanoi, "tässä se on." -- "Nyt minä
+pyytäisin sinua sen lukemaan", sanoi Ingmar. "Tai lukekaa se Boon
+kanssa yhdessä. Kirjoitin sen heti alussa tänne tultuani, mutta silloin
+minussa oli vielä miestä jättää se lähettämättä."
+
+Boo ja Gertrud istuutuivat nyt pöydän ääreen lukemaan. Ingmar jäi
+istumaan nurkkaan. Siellä hän kuunteli, kun he käänsivät kirjeen
+lehtiä. Nyt he lukevat sitä kohtaa, hän ajatteli, ja nyt taas sitä. Nyt
+he ovat päässeet siihen asti, missä Barbroo kertoo minulle Birger Sven
+Petterinpojan juonesta, jolla hän sai meidät mieheksi ja vaimoksi. Nyt
+he ovat siinä kohdassa, kun hän osti hopeapikarin takaisin, ja nyt he
+ovat ennättäneet Stigge Börjenpojan kertomukseen asti. Ja nyt Gertrud
+saa tietää, etten minä enää pidä hänestä, nyt hän oikein näkee,
+minkälainen raukka minä olen.
+
+Huoneessa oli hievahtamaton hiljaisuus. Gertrud ja Boo eivät
+liikahtaneet muulloin kuin lehteä kääntäessään. He tuskin näyttivät
+uskaltavan hengähtää.
+
+Ja miten Gertrud voi käsittää sitä, että minä juuri tänään huomaan sen
+mahdottomaksi, että minun nyt, juuri hänen myönnyttyään, on mahdotonta
+olla hänelle sanomatta pitäväni Barbroosta? Ingmar ajatteli.
+
+Ja ymmärränkö minä edes itse itseäni: mitenkä minun juuri silloin, kun
+kuulin Barbroosta parjauksia, tuntui mahdottomalta olla toiseen
+sidottuna? En ymmärrä enää, minkä vallan ohjissa kuljen; tokko edes
+enää lienen terve koko ihminen?
+
+Hän kuunteli hartaasti, odotti lakkaamatta, että toiset edes jotakin
+virkkaisivat, mutta kuuli vain paperinlehtien ratinaa.
+
+Viimein hän ei kestänyt enää kauempaa, vaan kohotti hyvin hiljaa siteen
+siltä silmältä, jolla vielä näki.
+
+Sitten hän katsahti Boohon ja Gertrudiin. He lukivat yhä, ja molempain
+päät olivat niin liki toisiaan, että he istuivat miltei poski poskessa,
+ja Boo oli kiertänyt käsivartensa Gertrudin vyötäisille.
+
+Ja mitä pitemmälle he lehti lehdeltä luvussaan ennättivät, sitä
+lähemmäksi toisiaan he painautuivat. Heidän poskensa olivat hehkuvan
+punaiset, he nostivat väliin päänsä kumarasta ja katsoivat syvästi
+toisiaan silmiin, ja heidän silmänsä olivat tavallista tummemmat ja
+säteilevämmät.
+
+Kun he vihdoin olivat päässeet viime arkin loppuun, näki Ingmar
+Gertrudin painautuvan ihan Boon rintaa vasten, ja niin he istuivat
+syleillen toisiaan hyvin liikutuksen valtaamina ja juhlallisina. Tuskin
+he olivat muuta käsittäneetkään kaikesta lukemastaan, kuin että nyt ei
+mikään enää estänyt heidän rakkauttaan. Ja Ingmar liitti hiljaa ristiin
+suuret kätensä, jotka näyttivät vanhan, kärsineen ihmisen käsiltä, ja
+kiitti Jumalaa. Ja kauan kesti ennen kuin yksikään heistä kolmesta
+liikahti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Siirtolaiset kokoontuivat suureen saliin pitämään aamurukousta. Se oli
+viimeinen tässä talossa pidetty hartaushetki, johon Ingmar ottaisi
+osaa. Hänen ja Gertrudin ja Boon piti parin tunnin perästä lähteä
+maitse Jaffaan.
+
+Boo oli edellisenä päivänä kertonut mrs Gordonille ja parille muulle
+siirtokunnan johtajalle, että hän aikoi Ingmarin mukana lähteä
+kotipitäjään ja jäädä sinne. Hänen oli silloin täytynyt kertoa kaikki
+Ingmarin vaiheet. Mrs Gordon istui kauan miettien mitä oli kuullut ja
+sanoi sen jälkeen: "En luule kenenkään voivan ottaa omalletunnolleen,
+jos teemme Ingmarin vielä entistä onnettomammaksi. Siksi en tahdo estää
+sinua lähtemästä kotiin hänen kanssaan. Mutta minusta tuntuu, että
+tämmöinen lähtö saa sinut Gertrudin kanssa kerran vielä palaamaan
+luoksemme. Olen varma siitä, ettette koskaan ole muualla oikein
+tyytyväisiä."
+
+Mutta jottei Ingmarin ja toisten lähdön edellä mitenkään hyvä sopu
+rikkoutuisi, päätettiin siirtokunnan muille jäsenille ilmoittaa vain,
+että Boo lähti Ingmaria ja Gertrudia saattamaan ollakseen apuna
+vaivalloisella matkalla.
+
+Juuri ennen aamurukousten alkua talutettiin Ingmar kokoussaliin. Mrs
+Gordon nousi silloin ylös ja kävi häntä vastaan. Hän tarttui Ingmarin
+käteen ja talutti hänet viereensä istumaan. Hän oli asettanut mukavan
+tuolin hänelle ja hyvin huolellisesti auttoi häntä istuutumaan siihen.
+
+Sitten miss Young, joka istui urkujen ääressä, aloitti aamuvirren, ja
+sitä seurasi tavallinen aamurukous.
+
+Mutta kun mrs Gordon oli lopettanut lyhyen raamatunselityksen, joka
+hänen oli tapana pitää joka aamu, nousi vanha miss Hoggs ylös ja
+rukoili, että Jumala antaisi siunauksensa Ingmarin matkalle ja soisi
+hänen onnellisesti päästä kotiin. Sitten nousi amerikkalaisia ja
+syyrialaisia toinen toisensa jälkeen rukoilemaan, että Jumala
+johdattaisi Ingmarin totuuden oikeaan valoon.
+
+Muutamat puhuivat hyvin kauniin sanoin. He lupasivat rukoilla joka
+päivä Ingmarin, rakkaimman veljensä, puolesta ja toivottivat hänelle
+jälleen terveyttä. Ja kaikki toivoivat, että hän palaisi Jerusalemiin.
+
+Vieraiden puhuessa olivat ruotsalaiset äänettöminä. He istuivat
+vastapäätä Ingmaria ja katselivat häntä.
+
+Ingmaria katsellessaan he ehdottomasti johtuivat ajattelemaan, miten
+turvallista ja rehellistä ja hyvin järjestettyä heidän vanhassa
+maassaan kaikki oli. Niin kauan kuin Ingmar oli täällä heidän
+joukossaan, he olivat olleet huomaavinaan jotakin siitä täälläkin.
+Mutta nyt Ingmarin lähtiessä alkoi turvattomuudentunne heitä ahdistaa.
+He tunsivat ikään kuin eksyneensä laittomaan maahan kaikkien niiden
+keskeen, jotka säästämättä ja armotta taistelivat keskenään
+ihmissieluista.
+
+Ja sitten he alkoivat murhemielin ajatella kotia. He näkivät koko
+seudun ja sen talot ja vainiot. Ja ihmiset kulkivat rauhallisina ja
+hiljaa teillä, kaikki oli turvallista, päivät kuluivat vaihteluitta, ja
+toinen vuosi oli niin toisensa kaltainen, ettei niissä huomannut
+minkäänlaista eroa.
+
+Mutta talonpoikain juuri muistellessa kotiseudun suurta hiljaisuutta
+johtui heidän mieleensä, miten huumaavan suurta nyt oli ollut joutua
+elämään, saada elämälleen oikea päämäärä ja päästä irtautumaan päivien
+harmaasta yksitoikkoisuudesta.
+
+Ja eräs heistä kohotti äänensä ja alkoi rukoilla ruotsiksi ja sanoi:
+"Minä kiitän sinua, Jumala, että olet antanut minun tulla
+Jerusalemiin."
+
+Sitten he nousivat toinen toisensa jälkeen ja kiittivät kaikki Jumalaa
+siitä, että hän oli johdattanut heidät Jerusalemiin.
+
+He kiittivät häntä rakkaasta siirtolasta, joka oli heidän suuri ilonsa.
+He kiittivät häntä siitä, että heidän lapsensa jo pienuudesta asti
+saivat oppia elämään yhteishengessä kaikkien ihmisten kanssa. He
+odottivat, että nuorista tulisi paljon täydellisempiä kuin he itse
+olivat. He kiittivät vainoista ja kärsimyksistä, he kiittivät siitä
+ihanasta opista, jota heidät oli kutsuttu harjoittamaan.
+
+Ei yksikään istuutunut todistamatta suuresta onnestaan. Ja Ingmar
+ymmärsi heidän sanoneen sen hänen takiaan, jotta hän saisi sen
+käsityksen ja niin kotonakin kertoisi, että he kaikki olivat
+onnellisia.
+
+Heitä kuunnellessaan Ingmar oikaisihe tuolissaan hiukan suorempana
+istumaan. Hän kohotti päänsä pystympään, ja jäykkä piirre hänen suunsa
+ympärillä kävi selvemmäksi.
+
+Viimein, kun todistusten tulva oli asettunut, miss Young viritti
+virren, ja sen jälkeen kaikki luulivat juhlan olevan lopussa ja
+nousivat lähteäkseen. Mutta silloin mrs Gordon sanoi: "Tänään laulamme
+myöskin ruotsalaisen laulun."
+
+Silloin ruotsalaiset alkoivat saman laulun, jonka he olivat
+kotimaastaan lähtiessään laulaneet. "Kerran toisemme kohdatahan", he
+lauloivat, "loistoss' armahan Eedenin maan."
+
+Ja laulun kaikuessa kaikkien mieli heltyi, ja kyynelet tulvivat
+useimpain silmiin. Sillä nyt he taasen ajattelivat kaikkia niitä, joita
+heidän täytyi kaivata ja joita he eivät saaneet ennen tavata kuin
+taivaassa.
+
+Mutta samassa kun laulu loppui nousi Ingmar ja koetti sanoa pari
+lausetta. Hän tahtoi lausua heille parisen sanaa ikään kuin viestinä
+siitä maasta, jonne hän taas lähti. "Minä ajattelen, että te täällä
+tuotatte suurta kunniaa meille kotona oleville", hän sanoi. "Minä
+ajattelen, että kaikki ilahtuvat tavatessaan teidät missä tahansa,
+taivaassa tai maan päällä. Ajattelen, ettei mikään ole niin kaunista
+kuin nähdä ihmisiä, jotka suurin uhrauksin harjoittavat vanhurskautta."
+
+
+
+
+PYHIINVAELLUKSELTA PALATTUA
+
+
+Nyt on kerrottava mitä Barbroo Svenintyttärelle tapahtui Ingmarin
+lähdettyä Jerusalemiin.
+
+Kun Ingmar oli ollut poissa kuukauden päivät, huomasi Ingmarilan
+Vanha-Liisa, että Barbroo oli ja pysyi levottomana. Hänen silmissään
+oli eukon mielestä aina ihmeellisen hurja katse. Enpä lainkaan
+ihmettelisi, hän ajatteli, jos hän jonakin päivänä tulisi mielenvikaan.
+
+Eräänä iltapuhteena hän alkoi tutkistella Barbroota. "Minua ihmetyttää,
+mikä sinua oikein vaivaa", hän sanoi. "Pienenä tyttönä ollessani näin
+eräänä talvena Ingmarilan emännän silmissä samanlaisen tuikkeen kuin
+sinulla nyt." -- "Oliko se se lapsensa surmaaja?" kysyi Barbroo
+vilkastuen. -- "Oli", sanoi eukko, "ja nyt minusta alkaa tuntua kuin
+sinulla olisi sama mielessäsi." Barbroo ei vastannut tähän suoraan. --
+"Kun minä olen kuullut tuota vanhaa tapausta kerrottavan", hän sanoi,
+"olen kummastellut siitä vain yhtä seikkaa." Vanha-Liisa kysyi, mikä se
+sitten olisi. -- "Sitä, että miksei hän lopettanut itseään myöskin."
+
+Vanha-Liisa oli istunut kehräämässä. Hän laski kätensä pyörälle
+pysäyttääkseen sen ja loi silmänsä Barbroohon. "Ei ole ihme että sinun
+on ikävä odotella pienokaista nyt, kun miehesi on sinut jättänyt", hän
+sanoi hitaasti. "Hänellä ei tietysti lähtiessään ollut aavistustakaan
+siitä?" -- "Emme sitä tienneet kumpikaan, ei hän enkä minä", sanoi
+Barbroo matalalla äänellä, ikään kuin suru olisi häntä niin
+painostanut, ettei hän kyennyt puhumaan. -- "Mutta nyt sinä varmaankin
+kirjoitat hänelle." -- "En", sanoi Barbroo, "ainoana lohtunani on juuri
+se, että hän on poissa." Eukko laski kauhuissaan kätensä rukin
+pyörältä. -- "Sekö sitten muka on lohtua?" hän huudahti. Barbroo seisoi
+ikkunan luona tuijottaen suoraan eteensä. -- "Etkö tiedä, missä
+kiroissa minä olen?" sanoi hän koettaen tehdä äänensä vakavaksi ja
+rauhalliseksi. -- "Tiedän kyllä, ainahan jotakin selville saa, kun
+väenpirtissä käänteleikse", eukko sanoi. "Olen kuullut, että olet
+Surumäen sukua."
+
+He olivat hetkisen vaiti. Vanha-Liisa polkea suristi rukkiaan, vähän
+väliä katsahtaen Barbroohon, joka seisoi vielä ikkunan ääressä, silloin
+tällöin vavahdellen ikään kuin horkassa. Noin viiden minuutin päästä
+eukko keskeytti työnsä ja kävi ovea kohti. "Mihin menet?" Barbroo
+kysyi. -- "Saatanhan tuon sanoa. Menen etsimään jotakin ihmistä, joka
+kirjoittaisi Ingmarille."
+
+Barbroo asettui ihan hänen tielleen. -- "Jätä se tekemättä", hän sanoi.
+"Ennen kuin se kirje on kirjoitettu, olen minä jo Långforsin koskessa."
+
+He seisoivat nyt vastatusten katsellen toisiaan. Barbroo oli kookas ja
+väkevä. Vanha-Liisa luuli hänen aikovan väkisin häntä pidättää. Mutta
+äkkiä Barbroo purskahti nauruun ja väistyi tieltä. "Kirjoita vain", hän
+sanoi, "ei se minua haittaa. Silloin minun on vain tehtävä loppu tästä
+ennemmin kuin aioin." -- "Ei sentään", sanoi eukko, joka huomasi
+parhaaksi olla varuillaan Barbroon kanssa, kun hän oli niin
+toivottomana. "En minä kirjoita. En tahdo pakottaa sinua maltittomiin
+tekoihin." -- "Ei, kirjoita vain!" sanoi Barbroo. "En minä sillä pidä
+väliä. Ymmärräthän, että minun kuitenkin täytyy lopettaa itseni. Ja
+kenellähän olisi tuntoa pitkittää tällaista kurjuutta iänkaiken."
+
+Eukko meni takaisin rukin ääreen ja istuutui kehräämään. "Etkös lähde
+kirjettä toimittamaan?" sanoi Barbroo kulkien hänen jäljessään. --
+"Saisikohan sinun kanssasi puhua pari järkevää sanaa", sanoi
+Vanha-Liisa. -- "Miks'ei", Barbroo sanoi, "puhu pois vain."
+
+"Ajattelen sillä lailla", Vanha-Liisa sanoi, "että lupaisin pitää
+kaikki salassa, jos vain sinä suostut jättämään lapsen vahingoittamatta
+ja itsesi myöskin, kunnes nähdään, käykö niinkuin sinä luulet." Barbroo
+jäi seisoalleen miettimään. -- "Lupaatko, että sitten saan tehdä, mitä
+tahdon?" -- "Lupaan", sanoi eukko, "sitten saat tehdä mitä haluat, sen
+minä lupaan." -- "Olisi minun mielestäni sen saman vallan hyvin voinut
+tehdä yksin tein", sanoi Barbroo välinpitämättömän näköisenä. -- "Olen
+viime aikoina luullut sinun ennen kaikkea toivoneen, että Ingmar saisi
+sovittaa, mitä on rikkonut", sanoi eukko, "mutta tuskin siitä nyt
+mitään tulee, jos hän saa kuulla sellaisia uutisia." Barbroo säpsähti
+ja koetti sydäntään. -- "Käyköön sitten sinun tahtosi mukaan", hän
+sanoi, "mutta se on raskas lupaus. Sinun tulee tarkkaan muistaa, ettet
+petä minua."
+
+He pitivätkin hyvin sopimuksensa. Vanha-Liisa ei ilmaissut asiaa
+kenellekään, ja Barbroo oli sen jälkeen niin varuillaan, ettei kukaan
+aavistanut mitä hänelle piti tapahtua. Hänen onnekseen tuli sinä vuonna
+aikainen kevät. Lumi suli metsistä jo maaliskuussa. Barbroo antoi heti
+ensimmäisten vihreiden korsien maasta kohottua ajaa osan elukoita
+karjamökille, joka oli kaukana yksinäisellä salolla. Hän itse lähti
+Vanhan-Liisan kanssa sinne niitä hoitamaan.
+
+Sitten toukokuun lopulla lapsi syntyi. Se oli tälläkin kertaa poika,
+mutta paljon huonomman näköinen kuin se, joka Barbroolle syntyi
+edellisenä keväänä. Se oli pieni ja heikko ja kirkui alituiseen. Kun
+Vanha-Liisa näytti lasta Barbroolle, hymyili tämä katkerasti. "Suotta
+sinä pakotit minun elämään tuon lapsen takia", hän sanoi. -- "Ei kukaan
+niin pienestä näe, mikä siitä vielä voi tulla", eukko sanoi. -- "Muista
+nyt lupauksesi, että annat minun tehdä, mitä tahdon", sanoi Barbroo
+lujasti. -- "Kyllä muistan", eukko sanoi, "mutta ensin minun täytyy
+tietää, että se on sokea." -- "Älä ole olevinasi niin tietämätön, kun
+kuitenkin näet, minkälainen tämä lapsi on", sanoi Barbroo.
+
+Barbroo itse oli huonompana kuin viime kerralla. Koko ensi viikon hän
+oli niin heikko, ettei voinut nousta sängystä. Lapsi ei maannut
+tuvassa, vaan eukko oli kätkenyt sen pieneen latoon, joka oli
+karjamökin tanhualla. Hän hoiti sitä yötä päivää, juotti sille
+vuohenmaitoa ja sai vaivaa nähden sen pysymään hengissä. Pari kertaa
+päivässä hän toi sen sisään tupaan. Silloin Barbroo aina kääntyi
+seinään päin, jottei tarvitsisi nähdä sitä.
+
+Eräänä päivänä Vanha-Liisa seisoi karjamökin pienessä ikkunassa ja
+katseli ulos. Hän piteli lasta käsivarsillaan, se kirkui tapansa
+mukaan, ja eukko säälitteli itsekseen sen pienuutta ja kurjuutta. "Kas,
+kas", sanoi hän äkkiä ja kumartui eteenpäin paremmin nähdäkseen,
+"tuolta tulee oikein kylävieraita." Hetken perästä hän toi pojan
+Barbroolle. "Ota sinä lapsi siksi aikaa. Menen tästä tulijoiden luokse
+ja kiellän heitä sisään tulemasta, kun sinä olet sairas." Hän laski
+lapsen vuoteelle, ja Barbroo antoi sen maata koskematta siihen. Se
+kirkui koko ajan voimainsa takaa. Vanha-Liisa tuli hetken päästä
+takaisin. "Tuon lapsen kirkuna kuuluu yli koko salon", hän sanoi.
+"Jollet saa sitä vaikenemaan, niin mahdotonta sitä on pitää ihmisiltä
+salassa." Sitten hän lähti uudelleen, eikä Barbroo tiennyt muuta keinoa
+kuin tarjota lapselle rintaa.
+
+Eukko oli kauan aikaa ulkona. Hänen takaisin tullessaan lapsi nukkui,
+ja Barbroo makasi kyljellään ja katseli sitä. "Älä ole peloissasi",
+sanoi Vanha-Liisa. "Eivät he mitään kuulleet ja lähtivätkin ihan
+toiseen suuntaan kulkemaan." Barbroo katsahti häneen raskaasti. -- "Nyt
+luulet varmaan tehneesi hyvin", hän sanoi. "Etkö luule minun
+ymmärtävän, ettei siellä ulkona ketään ollut, peloitit vain minua
+saadaksesi minut ottamaan lapsen." -- "Voin viedä sen uloskin, jos niin
+on", eukko sanoi. -- "Maatkoon nyt tuossa niin kauan, kunnes herää."
+
+Illemmällä eukko taas tahtoi viedä pojan pois. Se oli silloin ääneti ja
+hyvällä päällä ja aukoi ja sulki pikku käsiään. "Missä sinä pidät häntä
+öisin?" Barbroo kysyi. -- "Se makaa tuolla ulkona heinäladossa." --
+"Annatko sinä hänen maata siellä kuin kissanpoikasen?" -- "En luullut
+tämän lapsen olosta niin suurta väliä pidettävän. Mutta saa se olla
+sisällä tuvassakin, jos niin tahdot."
+
+Kun poika oli kuusipäiväinen, istui Barbroo vuoteella katsellen, miten
+eukko kapaloi sitä. "Sinähän pitelet sitä vallan kehnosti", Barbroo
+sanoi, "ei ole ihmekään, että hän huutaa niin kovin." -- "Olen minä
+ennenkin lapsia hoitanut", eukko sanoi. "Luulen minä ymmärtäväni ne
+asiat yhtä hyvin kuin sinäkin." Barbroo oli hetken vaiti, mutta
+ajatteli itsekseen, ettei hän ollut ikinä nähnyt kenenkään pitelevän
+lasta niin pahasti. -- "Sinähän kolhit poikaa niin, että sen kasvot
+ovat ihan mustansiniset", hän sanoi kärsimättömästi. -- "Pitäisikö muka
+mokomaa vaihdokasta vaalia kuin prinssiä ikään!" sanoi eukko
+vihoissaan, "mutta kosk'en minä kelpaa, niin koeta itse." -- Ja tämän
+sanottuaan hän lennätti lapsen Barbroolle ja lähti ulos.
+
+Barbroo otti lapsen vastaan. Hän kapaloi sen ja sai pojan pian
+vaikenemaan ja rauhoittumaan. "Näetkös, että nyt se on vaiti", sanoi
+hän ylpeän näköisenä, kun Liisa tuli takaisin. -- "Aina toki ennen
+minun lapsenhoitoani on kiitetty, minkä minä olen kuullut", sanoi eukko
+uudelleen ja oli pitkän aikaa nyreillä nenin.
+
+Tämän jälkeen Barbroo kuitenkin otti lapsen omaan hoitoonsa. Eräänä
+päivänä, kun hän vielä oli makuulla, pyysi hän Liisalta puhdasta
+kapaloriepua. Eukko vastasi, ettei hänellä ollut yhtään. Kaikki olivat
+juuri pesussa. Barbroo punehtui, ja kyynelet tulvivat hänen silmiinsä.
+"Tätä lasta hoidetaan kuin kerjäläisakan kakaraa", hän sanoi
+pikaisuudessa. -- "Sinun olisi itsesi pitänyt sitä hiukkasen ajatella",
+sanoi eukko. "Mutta sanopa, millä ihmeen tavalla olisit toimeen tullut,
+jollen minä olisi keräillyt kaikenlaisia vaatekappaleita ja tuonut
+mukanani." Kaikki muistui taas Barbroon mieleen. Hänen menneentalvinen
+synkkä epätoivonsa valtasi nyt hänet, niin että hän uudestaan kävi
+ankaraksi. -- "Parempi tämän lapsen olisi ollut vaikkapa ilman mokomaa
+hoitoa", hän sanoi.
+
+Seuraavana päivänä Barbroo nousi jalkeille. Hän otti esiin neulan ja
+lankaa ja alkoi leikellä lakanaa kappaleiksi ommellakseen siitä
+vaatteita pojalle. Hetken aikaa sitä tehtyään hän joutui uudelleen
+synkkiin ajatuksiinsa. Eipä oikein kannata ruveta sille tällaisia
+laittelemaan. Parasta olisi, kun heittäytyisin suohon sen kanssa; sinne
+meidän molempain kumminkin on mentävä.
+
+Hän lähti ulos katsomaan Vanhaa-Liisaa, joka lypsi lehmiä, ennen kuin
+niitä ajettiin metsään. "Tiedätkö sinä, Liisa, kuinka pitkän ajan
+päästä siitä saa selvän, näkeekö se lapsi?" -- "Menee siihen vielä noin
+kahdeksan päivää tai ehkä parisen viikkoa, ennen kuin voi olla ihan
+varma", eukko vastasi. -- Barbroo meni takaisin sisään jatkamaan
+työtään. Sakset eivät leikatessa käyneet tasaisesti, kun hän tunsi
+kättänsä vapisuttavan. Pian hänen ruumiinsa rupesi tutisemaan joka
+paikasta, ja hänen täytyi keskeyttää työnsä vähäksi aikaa. Hyvä Jumala,
+miten minun laitani oikein on! Voiko olla mahdollista, että minä siitä
+tulin näin vavistuttavan iloiseksi, kun saan pitää poikaa muutamia
+viikkoja huostassani?
+
+Vanha-Liisa sai nyt täällä metsässä paljon häärimistä. Hänen täytyi
+yksinään sekä ajaa karja laitumelle että pitää koko maitopuolesta
+huolta. Barbroo ei huolinut muusta kuin pojan vaalimisesta eikä
+ollenkaan joutanut eukkoa auttamaan. "Pitäisi sinun, Barbroo, toki
+tehdä jotain muutakin eikä vain istua tuohon poikaan tuijottamassa",
+eukko sanoi kerran, kun oli koko päivän puuhaamisesta vallan
+katketakseen väsynyt. Barbroo nousi ja lähti menemään ulos
+karjamökistä, mutta kääntyi jo kynnyksellä. -- "Saat sitten kesällä
+apua", hän sanoi. "Näinä päivinä minä en tahdo lähteä pojan luota."
+
+Kun Barbroo nyt oppi yhä enemmän rakastamaan lasta, ajatteli hän
+samalla itsekseen, että hän tekisi sille kaikkein armeliaimmin, jos
+toteuttaisi ensi aikeensa. Se pysyi alati heikkona ja sairaalloisena.
+Se ei ruvennut oikein kasvamaankaan, vaan jäi melkein yhtä pieneksi
+kuin oli ollut maailmaan tullessaan. Ja kaikkein enimmän Barbroota
+huolestutti, kun sen silmät aina olivat turvoksissa ja verestävinä.
+Tuskin se edes yrittikään nostaa silmäluomiaan.
+
+Sitten Vanha-Liisa eräänä päivänä alkoi ihan kuin sattumalta puhua
+lapsen iästä. "Nyt, Barbroo, poika on jo kolmen viikon vanha." --
+"Eipäs ole", sanoi Barbroo, "ei kuin huomenna vasta." -- "Vai niin",
+sanoi eukko, "minä kai sitten laskin väärin, mutta kyllä olen
+muistavinani, että keskiviikkona se syntyi." -- "Mikä sinun on, kun et
+sallisi minun pitää häntä vielä edes yhtä päivää!" Barbroo sanoi.
+
+Seuraavana aamuna Vanha-Liisa pukeutuessaan sanoi Barbroolle: "Täällä
+lähitienoilla alkavat laitumet olla lopussa. Täytyy ajaa lehmät vähän
+kauemmas metsään. Illaksi minä kyllä ehdin kotiin." Barbroo kääntyi
+kiivaasti häneen päin, ikään kuin jotakin sanoakseen, mutta puristi
+huulensa suppuun ja oli vaiti. "Aioitko jotakin?" eukko kysyi. Hänestä
+näytti kuin Barbroon olisi tehnyt mieli pyytää häntä jäämään kotiin.
+Siitä ei sentään mitään tullut.
+
+Illalla eukko hiljalleen ajoi karjaa kotiinpäin. Hän kulki ja huhuili
+lehmiä, jotka oiustivat milloin miltäkin puolen tietä ja seisahtuivat
+nyhtämään jokaista vihreää mätästä. Eukon maltti loppui. Pitkin matkaa
+hän äyski noille junkkareille. "Niin no", hän lopuksi sanoi, "ei sinun,
+Liisa, kannata tuolla lailla innota. Kyllä kotiin kiireettäkin ehtii
+näkemään, mikä siellä odottaa."
+
+Hänen avatessaan karjamökin ovea istui Barbroo kiikuttaen poikaa
+povellaan ja laulaen sille. "Voi hyvä Jumala, miten kauan sinä, Liisa,
+viivyttelet!" hän huudahti. "En ymmärrä, mikä nyt tässä hädässä auttaa.
+Katsohan, miten sen pojan iho on rohduksissa." Ja hän tuli näyttämään
+paria punaista täplää lapsen kaulassa. Vanha-Liisa oli jäänyt
+kynnykselle seisomaan, löi ihmeissään käsiään yhteen ja nauroi. Barbroo
+katsoi häneen vallan hämillään. "Eikö nuo rohtumat sitten ole
+vaarallisia?" hän sanoi. -- "Kyllä ne huomiseksi paranevat", sanoi
+eukko yhä uudestaan purskahtaen nauruun. Barbroo kummasteli sitä yhä
+enemmän, mutta muisti viimein, kuinka hädissään eukko varmaankin oli
+tämän päivää ollut. -- "Niin, olisi kyllä meille kaikille ollut
+parasta, jos olisin sen tehnyt", hän sanoi, "se kai sinunkin
+tarkoituksesi oli, koska lähdit täksi päiväksi tiehesi." -- "Viime yönä
+minä maatessani ajattelin, mitä oikein tekisin", eukko vastasi, "ja
+silloin joku ääni minulle sanoi, että tuo se kyllä paraiten pitää
+itsestään huolen, jos minä jätän sinut sen kanssa yksiksesi."
+
+Kun kaikki ilta-askareet oli tehty ja he olivat levolle rupeamassa,
+sanoi eukko Barbroolle: "Saako nyt lapsi varmasti jäädä eloon?" --
+"Saa", Barbroo sanoi, "jos Jumala tahtoo antaa sille terveyttä, jotta
+minä saan sen pitää." -- "Mutta jospa siitäkin nyt tulee sellainen
+vähämielinen ja sokea lisäksi?" -- "Sellainen hän kyllä on, sen minä jo
+tiedän", Barbroo sanoi, "mutta sittenkään minä en saata sille mitään
+pahaa tehdä. Olen kiitollinen, kun sellaisenakin saan hänet pitää
+hoidossani."
+
+Eukko istui sängynlaidalle ja mietiskeli. "Kun nyt kerta näin on
+käynyt", hän sanoi, "niin kai sinä tästä kirjoitat Ingmarille." Barbroo
+näytti vallan kauhistuneelta. -- "Luulin sen olevan sinun mieleesi,
+että tämä lapsi saa jäädä eloon", hän sanoi, "mutta jos sinä Ingmarille
+kirjoitat, silloin en takaa, mitä teen." -- "Mitenkäpä ihmeellä sinä
+muutenkaan tästä selviät?" eukko sanoi. "Voihan kuka tahansa joskus
+saada tietää, että sinulla on lapsi ja sitten kirjoittaa tai kertoa sen
+hänelle." -- "Minä ajattelinkin koettaa pitää tätä kaikkea salassa,
+kunnes Ingmar joutuu Gertrudin kanssa naimisiin."
+
+Vanha-Liisa istui taas ääneti ja mietti näitä sanoja kotvan aikaa. Hän
+näki niin selvästi Barbroon halun heittäytyä vaikka minkälaiseen
+onnettomuuteen, ettei uskaltanut ruveta hänen kanssaan väittelemään.
+"Sinä olet ollut kovin hyvä meitä kaikkia Ingmarilan vanhuksia
+kohtaan", eukko viimein hitaasti sanoi. "Eipä ole kumma, jos tahdomme
+pitää sinut vastakin emäntänämme." -- "Jos minä jonkin kerran olen
+sinulle hyvää tehnyt, niin sen sinä tuhatkertaisesti korvaat, kun
+tottelet minua tässä asiassa."
+
+Sovittiin sitten Barbroon tahdon mukaan, eikä koko kesänä kukaan saanut
+tietää lapsen olemassaolosta. Kun vieraita sattui karjamökille
+tulemaan, pantiin poika heinälatoon piiloon. Se Barbroota vain
+huolestutti, miten hän saa sen salatuksi syksymmällä, kun hänen täytyy
+palata takaisin kylään. Sitä hän mietti ja aprikoi joka päivä.
+
+Mutta tunti tunnilta hänen rakkautensa lapseen yhä kasvoi, ja samalla
+hänen mielensä rauhattomuus hiukan väheni. Poikakin alkoi vähitellen
+vahvistua, vaikka sen kasvaminen ja varttuminen yhä vielä kävi
+hitaasti. Kaiken kesää se pysyi pahana itkemään, ja silmäluomet olivat
+aina turvoksissa ja punaisina, niin että tuskin sietivät olla auki.
+Barbroo ei hetkistäkään epäillyt, että lapsi oli mielipuoli, ja
+vaikk'ei hän nyt ajatellut muuta kuin antaa hänen elää, oli hänellä
+kuitenkin pojan tähden monta tukalaa hetkeä. Useimmiten ne sattuivat
+öisin, ja silloin hän tavallisesti nousi ja asettui katselemaan lasta.
+Sillä oli hyvin rumat kasvot, kellahtava iho ja ohut punaisensekainen
+tukka. Nenä oli hyvin lyhyt ja alahuuli liian iso, ja nukkuessaan se
+kurtisti silmäkulmiaan niin, että otsaan tuli syvät rypyt. Siinä poikaa
+katsellessaan Barbroosta tuntui, että nuo olivat oikean älypuolen
+kasvot, ja hän makasi valveillaan koko yön ja itki sitä, että hänen
+pojastaan tulee sellainen raukka. Mutta lapsi heräsi aikaisin aamulla,
+lepäsi kyllältä nukkuneena ja hyvätuulisena vasussa, joka sille oli
+laitettu heijaksi, ja ojenteli käsiään Barbroota kohti, kun hän sille
+puhui. Silloin Barbroo uudelleen tyyntyi ja malttoi mieltään. "Tokkohan
+ne toiset, joilla on terveitä lapsia, voivat niin rakastaa niitä kuin
+minä tätä vaivaisraukkaa", hän sanoi Vanhalle-Liisalle.
+
+Aika kului, ja kesän loppu jo läheni. Barbroo ei vielä ollut päässyt
+selville pulmasta, miten hän kotiin tultuaan onnistuisi pitämään lasta
+salassa. Väliin ei tuntunut olevan muuta neuvoa jäljellä kuin matkustaa
+maasta pois.
+
+Syyskuun alussa oli kerran pimeä ja kolkko ilta. Ulkona satoi ja tuuli,
+ja Barbroo ja Liisa istuivat lämmitellen takkavalkean ääressä. Barbroo
+makuutti lasta polvillaan, ja tapansa mukaan hän istuessaan mietti,
+kuinka voisi estää Ingmaria saamasta mitään tietää.
+
+Muuten hän tulee minun luokseni takaisin, hän ajatteli. En tiedä, millä
+tavalla hänet saan ymmärtämään, että minä tahdon yksin kantaa taakkani.
+
+Juuri hänen sitä ajatellessaan karjamökin ovi ihan arvaamatta aukeni ja
+muuan kulkija tuli sisään.
+
+"Jumala rauhan antakoon", mies tervehti. "Olipa onni, että osuin
+tupaanne. En olisi päässyt kylille tässä pilkkopimeässä, mutta silloin
+pisti päähäni, että Ingmarilan karjamökkihän kuului olevan näillä
+tienoin."
+
+Mies oli köyhä vaivainen, joka ennen aikaan oli elellyt
+kulkukauppiaana. Nyt hänellä ei ollut rihkamata kaupan, vaan hän
+kierteli kerjuulla. Tuskin hän sentään oli niin köyhä, että hänen olisi
+ollut pakko elää toisten armoilla, mutta hän ei enää voinut lakata
+kulkemasta talojen väliä ja utelemasta kuulumisia.
+
+Ensi katseellaan hän karjamökissä tietysti huomasi lapsen. Hänen
+silmänsä suurenivat, kun hän sen näki.
+
+"Kenenkäs tuo on?" hän heti kysyi. Naiset olivat kumpikin hetkisen
+vaiti, mutta sitten Vanha-Liisa sanoi lyhyesti ja vakaasti: -- "Se on
+Ingmar Ingmarinpojan."
+
+Mies näytti vielä enemmän kummastuvan. Hän joutui siitäkin hämilleen,
+kun oli päässyt sellaisen perille, jota hänen ei kenties olisi ollut
+lupa tietää. Sekaannuksissaan hän kumartui lasta katselemaan.
+"Kuinkahan vanha noin pikkuinen olento oikeastaan voi olla?" hän sanoi.
+Tällä kertaa Barbroo ehätti vastaamaan: "Se on noin kuukauden."
+
+Mies oli naimaton eikä paljon lapsista ymmärtänyt. Hän ei voinut nähdä,
+että Barbroo häntä petti. Hän katsahti vallan pelästyneenä Barbroohon,
+joka ei ollut siitä tietääkseen. -- "Vai niin, vai kuukauden se vasta
+on", hän sanoi. -- "Niin", Barbroo vastasi rauhallisesti kuten
+äskenkin. Tuo vanha mies punastui eikä osannut mitään sanoa, mutta
+Barbroo ei näyttänyt koko asiasta yhtään välittävän. Mies kyllä
+huomasi, että Vanha-Liisa varoitellen viittoi Barbroolle, mutta tämä
+istui pää kenossa eikä näyttänyt eukon merkeistä välittävän. Tuo vanhus
+tuskin valhetta arastelee, mies ajatteli, mutta Barbroosta näkee, että
+hän pitää itseään sellaiseen liian hyvänä.
+
+Seuraavana aamuna mies tarttui Barbroon käteen ja puristi sitä
+uskottavalla tavalla. "Minä kyllä olen vaiti", hän sanoi. -- "Hyvä,
+sitä minä odotankin", Barbroo sanoi.
+
+"En minä ikinä ymmärrä, mikä sinun päähäsi pisti, Barbroo", sanoi
+eukko heti miehen lähdettyä. "Mitä sinä rupeat itseäsi vastaan
+valehtelemaan?" -- "Ei minun muu auttanut." -- "Ja uskot vielä, että
+Reppu-Johannes sellaista asiaa salaa!" -- "Ei ole tarkoituskaan, että
+hän sitä salaa." -- "Onko tarkoituksesi saada ihmiset uskomaan, ettei
+tämä ole Ingmarin lapsi?" -- "On", sanoi Barbroo, "nythän sen olemista
+on vallan mahdotonta enää salata. Nyt ei mikään muu auta kuin jättää
+heidät siihen uskoon." -- "Ja tuohonko sinä uskot saavasi minut
+suostumaan", eukko sanoi. -- "Suostuttava sinun on, jollet tahdo, että
+tällaisesta älypuolesta tulee Ingmarilan perillinen."
+
+Syyskuun puolivälissä oli karjamökkien hoitajain aika palata kotiin.
+Barbroo ja Liisa silloin myös siirtyivät Ingmarilaan. He huomasivat
+heti, että uutiset Barbroosta jo kiertelivät pitkin kyliä. Hän ei nyt
+enää koettanutkaan salata, että hänellä oli lapsi, mutta oli kovin
+varuillaan, ettei kukaan vain sitä näkisi. Hän piti sitä alati piilossa
+Vanhan-Liisan luona pesutuvan takahuoneessa. Hänestä tuntui
+sietämättömältä antaa kenenkään edes vilkaisemalla nähdä, että se oli
+sairas ja ettei siitä ikinä tule oikeaa ihmistä.
+
+Oli vallan luonnollista, että Barbroota tänä syksynä kovin soimattiin
+ja halveksittiin. Ihmiset eivät viitsineet peitelläkään ajatuksiaan
+hänestä, ja Barbroo alkoi pian niin arastella heitä, ettei olisi
+tahtonut kertaakaan lähteä kotoa pois. Mutta oman talon väkikin
+käyttäytyi häntä kohtaan toisin kuin ennen. Rengit ja piiat
+supattelivat hänen kuultensa ilkeitä pistopuheita, ja hänen oli hyvin
+vaikeata saada heitä tottelemaan.
+
+Tästä kaikesta tuli äkkiloppu. Vahva-Ingmar oli Ingmarin
+ulkomaallaoloajan asunut talossa ja hoitanut siellä isännyyttä. Eräänä
+päivänä hän kuuli jonkun rengin hävyttömästi vastaavan Barbroolle ja
+sivalsi silloin miestä korvalle niin, että tämä hoipertui päin seinään.
+"Saat vastakerralla lisää, jos tuollaisia vielä kuulen", ukko sanoi.
+
+Barbroo katsoi häneen kummastuneena. "Paljon kiitoksia tästä", hän
+sanoi. Vahva-Ingmar kääntyi ympäri ja loi häneen varsin ankaran
+silmäyksen. "Ei kestä kiittää", hän sanoi. "Mutta niin kauan kuin sinä
+olet Ingmarilassa emäntänä, minä kyllä pidän huolta, että väki sinua
+kohtelee kunnioittavasti."
+
+Vähän syksymmällä tuli Jerusalemista tieto, että Ingmar ja Gertrud
+olivat lähteneet sieltä matkalle. "Ehkä he jo ovat kotona, ennen kuin
+nämä rivit teidät tapaavat", oli kirjeessä. Ensin tämän kuultuaan
+Barbroo tunsi mielensä suuresti keventyvän. Nyt hän oli varma siitä,
+että Ingmar ajaa eroasian loppuun asti, ja silloin, vapaaksi päästyään
+hänen ei enää tarvitse kantaa tätä raskasta ylenkatseen taakkaa.
+
+Mutta päivemmällä, hänen arkiaskareissa puuhatessaan, olivat kyynelet
+aina vähän päästä pulpahtaa hänen silmiinsä. Tämä oli sentään sydäntä
+särkevää tämä lopullinen ero hänen ja Ingmarin välillä. On niin
+sanomattoman tyhjää, kun heillä kahdella ei enää ole mitään toistensa
+kanssa tekemistä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Eräänä aamupäivänä syksyn lopulla kävi koululla paljon vieraita.
+Gertrud oli eilispäivänä tullut kotiin, ja nyt hän oli asettanut
+suuren pöydän Stiina äidin keittiöön ja sille levittänyt kaikki
+kotipitäjäläisille lähetetyt lahjat, jotka hän oli tuonut Jerusalemista
+mukanaan. Hän oli koululaisten mukana lähettänyt sanan kaikkialle, että
+kellä oli siirtolaisten joukossa sukulaisia tai ystäviä, tulkoot
+koululla käymään. Ja nyt heitä tuli pitkässä saatossa. Höökin Matti ja
+Ljungo Björnin veli Petter ja monta muuta. Ja Gertrud jakoi kullekin,
+mitä heille oli tuleva, ja kertoi Jerusalemista, siirtokunnasta ja
+matkamiesten ihmeellisistä vaiheista Pyhässä maassa.
+
+Boo Maununpoika oli koulussa koko aamupuolen ja auttoi Gertrudia
+kertomisessa, mutta Ingmaria ei näkynyt. Hän oli koko matkan ollut
+varma, että se, mitä Katri sanoi Barbroosta, oli pelkkää juorupuhetta,
+mutta kun hän nyt kotipitäjään tultuaan oli kuullut sen olevan totta,
+ei hän ensi alussa tuntenut sietävänsä nähdä ainoaakaan ihmistä. Hän
+oli asettunut Boon vanhempien luo asumaan; siellä hän sai olla mielensä
+mukaan rauhassa, sillä kukaan ei ollut hänestä tietääkseen.
+
+Päivemmällä rupesi väentulva koulussa asettumaan, ja kerran Gertrud oli
+hetkisen yksinkin keittiössä. Silloin muuan kookaskasvuinen ja ryhdikäs
+nainen tuli sisään. Kukahan hän lienee? ajatteli Gertrud, sepä on
+kumma, että tällä paikkakunnalla on sellaisiakin, joita en tunne.
+
+Vieras tuli suoraan Gertrudin luo ja ojensi hänelle kättä. "Jos oikein
+arvaan, niin olet Gertrud", hän sanoi. "Tahtoisin sinulta tiedustaa,
+onko se totta, mitä kuulin, ettei Ingmar menekään sinun kanssasi
+naimisiin." Gertrud oli vähällä pahastua, kun outo ihminen noin vain
+äkkisuoraan tuli häneltä sellaista kysymään. Mutta sitten hänen
+mieleensä juolahti, että se on varmaan Barbroo, Ingmarin vaimo.
+
+"Ei, emme me Ingmarin kanssa mene naimisiin", hän sanoi. Toinen huokasi
+ja kääntyi oveen päin. -- "En voinut uskoa sitä, ennen kuin omin korvin
+kuulin."
+
+Barbroo ajatteli vain, mitä vaikeuksia hänelle tästä koituu. Ingmar
+tulee nyt kotiin vallan vapaana miehenä ja kaiketi vielä yhtä
+rakastuneena häneen kuin matkalle lähtiessään. En ikimaailmassa minä
+nyt tohdi antaa hänen aavistaa, että hän on lapsen isä, Barbroo
+ajatteli. Tiedänhän, ettei hän ilkeäisi olla ihmisten ilmoilla, jos
+jättäisi minut yksinäni ponnistelemaan sairaan lapsen kanssa. Hän
+pyytäisi kyllä minua uudestaan vaimokseen, enkä minä voisi sitä
+kieltää, ja silloin sama surkeus alkaisi taas alusta. Mutta kovalle
+ottaa sekin, kun koko elämänsä saa kärsiä ansaitsematonta häpeää.
+
+Juuri kynnyksellä seisoessaan hän kääntyi Gertrudiin päin. "Ingmar ei
+kai nyt tahdo tulla kotiinsa", hän sanoi matalalla äänellä. -- "Ehkei
+hänen ole luvallista mennä kotiinsa, ennen kuin te olette saaneet
+oikean avioeron", sanoi Gertrud. -- "Tokkopa hän muutenkaan lähtisi
+kotiin", arveli Barbroo.
+
+Gertrud riensi silloin Barbroon luo. "Kuulehan, minäpä luulen, että
+sinä valehtelet omaksi syyksesi", hän puhkesi puhumaan. "Sitä minä olen
+koko ajan sanonut, ja nyt sinut nähtyäni minä olen siitä varma." --
+"Miten minä voin valehdella?" Barbroo sanoi. "Minullahan on lapsi." --
+"Sinä kohtelet Ingmaria väärin", sanoi Gertrud. "Et usko, kuinka hän
+sinua kaipaa. Hän joutuu turmiolle koko mies, jollet ilmoita hänelle
+totuutta." -- "Ei siinä mitään ilmoittamista ole", sanoi Barbroo.
+
+Gertrud seisoi katsellen häneen sellaisin silmin, kuin olisi niillä
+tahtonut häntä pakottaa. "Saisitko sinä lähetetyksi sanaa Ingmarille?"
+sanoi Barbroo. -- "Tottahan minä hänelle sanan saan menemään." --
+"Ilmoita sitten hänelle, että Vahva-Ingmar on kuolemaisillaan. Ingmarin
+pitäisi tulla kotiin sanomaan hänelle hyvästit. Minua hänen ei tarvitse
+tavata." -- "Miksei, kyllä teidän kummankin olisi parasta tavata
+toisenne", Gertrud sanoi.
+
+Barbroo kääntyi uudelleen oveen päin, mutta sen avattuaan hän kääntyi
+takaisin. "Eihän liene totta, että Ingmar on sokea?" -- "Hän menetti
+toisen silmänsä, mutta toinen on nyt terve." -- "Kiitos nyt tästä",
+sanoi Barbroo. "Oli oikein hauska saada nähdä sinua", hän lisäsi ja
+katsoi ystävällisesti Gertrudiin. Sen jälkeen hän sulki oven ja
+poistui.
+
+Tästä oli nyt noin tunti kulunut. Ingmar oli menossa Ingmarilaan
+heittämään hyvästiä Vahvalle-Ingmarille. Hän ei kulkenut nopeasti,
+näytti kuin joka askelesta olisi ollut paljon vaivaa.
+
+Vähän matkan päässä tienvieressä oli pieni kallellaan oleva mökki, ja
+melkoisen kaukaa Ingmar näki erään miehen ja naisen astuvan ulos sen
+ovesta. Mies oli köyhän ja resuisen näköinen, ja Ingmar oli
+huomaavinaan, että nainen pisti jotakin hänen käteensä. Sen jälkeen
+nainen lähti kiireesti tietä myöten astumaan Ingmarilaan päin.
+
+Kun Ingmar kulki tuvan ohi, seisoi mies vielä kynnyksellä. Hän käänteli
+ja luki muutamia hopearahoja, jotka olivat hänen kourassaan. Ingmar
+tunsi hänet oitis. Se oli Stigge Börjenpoika.
+
+Stigge ei nostanut silmiään ennen kuin Ingmarin ohimentyä. Silloin hän
+rupesi huutamaan häntä. "Varro, Ingmar, varrohan! No, mutta odota nyt,
+hyvä ihminen, sillä minulla on asiaa!" Hän juoksi tielle seisomaan,
+mutta kun Ingmar yhä eteni taakseen katsomatta, näytti hän kiukustuvan.
+"No niin, se on oma syysi", hän huusi, "olisin muuten kertonut sinulle
+ilahduttavan seikan."
+
+Kotvasen päästä Ingmar jo oli tavoittamaisillaan sen naisen, joka oli
+Stigge Börjenpojan luota lähtenyt. Naisella oli nähtävästi kiire ja hän
+riensi minkä voi. Kun hän kuuli jonkun ehättävän jäljestäpäin, luuli
+hän sitä Stiggeksi ja sanoi päätään kääntämättä: "Tyydy nyt siihen,
+mitä sinulle annoin. Enempää rahaa minulla ei ole." Ingmar ei sanonut
+mitään, vaan kulki yhä kovemmin. "Saat ensiviikolla lisää, kun et vain
+tästä Ingmarille virka", nainen sanoi. Samassa Ingmar oli tavoittanut
+hänet ja laski kätensä hänen olalleen. Nainen tempautui irti ja kääntyi
+tiuskahtaen ympäri.
+
+Nähdessään nyt, että se, joka hänen takanaan seisoi, oli Ingmar eikä
+Stigge, hän hyvin iloisesti hämmästyen löi käsiään yhteen. Mutta kun
+heidän katseensa sattuivat yhteen, kohosi Ingmarin käsivarsi hitaasti
+ylös ja hänen otsansa kurtistui syviin ryppyihin. Hän näytti olevan
+halukas nujertamaan hänet maahan.
+
+Nainen ei pelästynyt. Hän seisoi paikallaan ja vilkaisi kerran
+Ingmariin, mutta väistyi sitten hiljaa hänen tieltään. "Ei toki,
+Ingmar", hän sanoi, "älä minun tähteni tee itseäsi onnettomaksi!"
+
+Ingmar päästi kätensä painumaan. "Sitten minä pyydän sinulta anteeksi",
+hän sanoi vastahakoisesti ja kylmästi. "En kärsinyt nähdä sinua Stiggen
+seurassa." Barbroo vastasi hyvin hiljaa: "Älä luule, etten minä olisi
+kiitollinen, jos kuka tahansa minut vapauttaisi tästä elämästä."
+
+Sanaakaan sen enempää virkkamatta Ingmar lähti astumaan tien toista
+puolta aivan ääneti. Barbrookin kulki ääneti. Vähän väliä kyynelet
+pulpahtivat hänen silmiinsä. Voi voi tuota miestä, joka ei edes tahdo
+puhua kanssani, kun näin pitkästä aikaa viimein tavataan! Voi voi,
+mihin onnettomuuteen me kumpikin jouduimme!
+
+"Varmaan minun olisi parempi sanoa hänelle totuus.", hän välistä
+ajatteli. "Minä en voi kestää tätä hänen ylenkatsettaan. Parempi on
+sanoa hänelle totuus ja sen jälkeen surmata itseni."
+
+Yht'äkkiä hän päätti yrittää puhua Ingmarin kanssa. "Et kysy, miten
+Vahvan-Ingmarin laita on." -- "Pianhan joudutaan perille, jotta saan
+itse nähdä", Ingmar sanoa jurautti.
+
+"Hän tuli tänä aamuna minun luokseni", Barbroo sanoi, "ja kertoi yöllä
+saaneensa sanan, että hän tänään kuolee." -- "Eikös hän ole sairas?"
+kysyi Ingmar. -- "Hän on kaiken vuotta kärsinyt kolotustautia ja on
+myötäänsä valitellut, kun ei sinua kuulunut takaisin, jotta hän olisi
+päässyt kuolemaan. Hän sanoi, ettei hän voi täältä päästä, ennen kuin
+sinä palaat pyhiinvaellukselta." -- "Mutta eikö hän tänään ole
+erityisen sairas?" -- "Ei ole, samanlaista se on kuin ennenkin, mutta
+hän uskoo varmasti kuoleman olevan tulossa ja on jo varuilta mennyt
+makuulle peräkamarin sänkyyn. Hänen päähänsä on nyt pistänyt, että
+hänen kuolinvuoteensa pitää olla ihan samanlainen kuin isäsikin, ja
+kirkkoherra ja lääkäri oli välttämättä noudettava hänen luokseen, koska
+heidät oli Suur-Ingmarillekin haettu. Hän kyseli myöskin sitä kaunista
+ryijyä, joka oli Suur-Ingmarin peittona, mutta sitä meillä ei enää
+ollut tallella. Se oli huutokaupassa myyty." -- "Niin, paljonhan siinä
+huutokaupassa myytiin", virkkoi Ingmar. -- "Eräs tytöistä muisteli,
+että Stigge Börjenpoika olisi tuon ryijyn huutanut, ja minä ajattelin,
+että pitäisi koettaa saada se hankituksi, jotta Vahva-Ingmar saisi,
+mitä hänen mielensä teki. Ja minulla oli niin hyvä onni, että sain sen
+takaisin ostetuksi. Tässä se minulla on", hän sanoi näyttäen kääröä,
+jota kantoi kädessään.
+
+"Aina sinä olet talon vanhuksia kohdellut hyvin", sanoi Ingmar. Hänen
+äänensä oli hyvin tyly ja kova, vaikka sanojen piti olla ystävällisiä.
+Enempää hän ei ruvennut virkkamaan, ja taas vaivuttiin äänettömyyteen.
+Barbroo katseli tietä pitkin ikävöivin silmin. Tämä kestää hirveän
+kauan tämä kotimatka, hän ajatteli. Emme ehdi perille alle puolen
+tunnin, ja koko se aika minun täytyy kulkea tässä ja katsella tuota
+poloista. Enkä osaa hänen onnettomuuttaan lieventää. Vielä pahemminhan
+kävisi, jos sanoisin hänelle totuuden. Silloin hän uudelleen takoisi
+meidän molempain elämät yhteen. Mutta en ikäpäivänä minä ole ollut näin
+kovassa koetuksessa.
+
+Hän koetti kiirehtiä käyntiään, mutta sekä hänen että Ingmarin kulku
+kävi hitaasti. Raskaat ajatukset takertuivat heihin kiinni ja
+pidättivät heidän askeliaan.
+
+Vihdoin he olivat niin lähellä taloa, että piti vain veräjästä astua
+pihamaalle. Tässä Ingmar asettui Barbroon tielle.
+
+"Koska nyt on tilaisuus, niin kysyn mieltäsi eräästä aikeestani, joka
+koskee meitä molempia", hän sanoi. "Sillä jollet sinä siihen suostu,
+niin me tuskin koskaan enää tapaamme toisiamme. Ajattelin ehdottaa,
+että me peruuttaisimme erohankkeen."
+
+Ingmarin ääni tuntui hyvin kylmältä, ja hänen silmänsä välttivät
+Barbroota, katsellen tämän sivuitse talon vanhaa pihaa. Hän nyökkäsi
+päätä rakennusryhmille, joissa luukut ja matalat ikkunat melkein
+näyttivät miettiväisiltä silmiltä. "Niin, nyt ne kaikki kyllä
+kurkistelevat minua", hän mutisi. "Ne kai tahtovat nähdä, enkö
+viimeinkin ole oppinut käymään Jumalan teitä."
+
+"Olen tänä päivänä paljon ajatellut tulevaisuutta", Ingmar sanoi
+ääneen. "Minä en voi antaa sellaisen ihmisen kuin Barbroon joutua
+turmioon, olen itsekseni ajatellut. Minun on pakko ottaa hänet
+huostaani, mutta mieheksi ja vaimoksi tavallisuuden mukaan me emme voi
+ruveta. Ja nyt minä sinulta kysyisin, etkö halua lähteä minun kanssani
+Jerusalemiin, liittyäksemme siellä siirtokuntaan. Siellä on kelpo väkeä
+ja niin paljon omaisiamme, että sinä pian perehtyisit." Hän pysähtyi
+vähäksi aikaa kuullakseen mitä Barbroo vastaisi. -- "Tahdotko sinä
+minun tähteni lähteä talostasi pois?" -- "Tahdon vain tehdä, mikä on
+oikein." Hän puhui niin tylyllä äänellä, että Barbroota puistatti. --
+"Sinä olet jo menettänyt toisen silmäsi siellä ulkomailla, ja olen
+kuullut, että sinun oli pakko lähteä kotiin, jottet tulisi sokeaksi."
+-- "Ei meidän kannata sitä ajatella", sanoi Ingmar. "Kaikki kyllä käy
+hyvin, kun vain tekee, minkä tietää oikeaksi."
+
+Barbroo ajatteli taas, että säälistäkin hänen pitäisi sanoa Ingmarille
+totuus. Kova taistelu kävi hänessä, ja sanat olivat pulpahtaa esiin,
+mutta hän jaksoi kuitenkin hillitä tahtonsa ja olla vaiti. Ei, en minä
+tohdi saattaa häntä sellaiseen surkeuteen, hän ajatteli. Meidän on
+paras erota omille teillemme, sen tiedän, muuten minun on pakko surmata
+itseni.
+
+Kun hän oli vaiti, sanoi Ingmar: "Nyt, Barbroo, meille tulee pitkät
+hyvästit." -- "Niin tulee", sanoi Barbroo. Hän ojensi kättään, ja
+Ingmar tarttui siihen. Kun hän piti sitä omassaan, värähti hän niin,
+että koko ruumis vapisi. Hetkisen näytti siltä kuin hän olisi tahtonut
+vetää Barbroon rintaansa vasten ja sulkea hänet rajusti syliinsä. "Minä
+käyn sisällä Vahvalle-Ingmarille sanomassa, että sinä olet tullut",
+sanoi Barbroo. -- "Niin, tee se", Ingmar äkkiä sanoi päästäen käden
+irti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vahva-Ingmar oli makuulla peräkamarin sängyssä. Hänellä ei ollut
+tuskia, mutta sydän löi heikosti ja hengitys tuntui hetki hetkeltä
+käyvän vaikeammin. "Tosiaan se onkin sallimuksen tahto, että tämä päivä
+on viimeiseni", hän ajatteli.
+
+Alussa maatessaan yksin hänellä oli viulu vieressään. Hän kosketti
+silloin tällöin vallan hiljaa sen kieliä ja oli silloin kuulevinaan
+kokonaisia sointuja ja lauluja. Lääkärin ja kirkkoherran tultua hän
+siirsi viulun syrjempään ja kertoi heille ihmeellisistä tapahtumista,
+joita hän oli elämässään kokenut. Enimmän ne koskivat Suur-Ingmaria ja
+metsänväkeä, jonka hyvässä suosiossa hän kauan oli ollut. Mutta siitä
+asti kun Hellgum oli hakannut ruusupensaan hänen tupansa edestä, ei
+hänen maallinen elämänsä ollut tahtonut onnistua.
+
+Metsänväet olivat luopuneet häntä auttelemasta, ja kaikenlaiset
+vastukset olivat päässeet hänen kimppuunsa. "Kyllä uskotte,
+kirkkoherra, miten ilahduin", hän sanoi, "kun Suur-Ingmar viime yönä
+tuli luokseni sanomaan, ettei minun enää tarvitse hänen talostaan
+huolta pitää, vaan pääsen täältä rauhaan."
+
+Hän oli hyvin juhlallinen, ja selvästi huomasi, että hän vallan varmaan
+uskoi kuolemansa olevan tulossa. Kirkkoherra virkkoi muutamin sanoin,
+ettei hän erittäin sairaalta näyttänyt, mutta lääkäri, joka oli
+tutkinut häntä ja kuunnellut hänen sydäntään, sanoi aivan vakaasti:
+"Ei, kyllä Vahva-Ingmar tietää, mitä sanoo. Ei hän tässä suotta
+kuolemaa varro."
+
+Kun Barbroo tuli sisään ja levitti upean ryijyn vuoteelle, kalpeni ukko
+hieman. "Nyt on loppu lähellä", hän sanoi. Hän siveli hiljaa Barbroon
+kättä. "Kiitos sinulle tästä ja kiitoksia kaikesta. Ja sitten sinä anna
+minulle anteeksi, että olen viime aikoina ollut tyly sinua kohtaan."
+Barbroon heltymys puhkesi nyyhkytyksiin. Niin suuret määrät surua oli
+häneen kerääntynyt, että itku olikin aina likellä. Ukko silitti vielä
+kerran hänen kättään ja hymyili suopeasti hänen itkulleen. "Nyt
+Ingmarkin pian saadaan tänne", hän sanoi. -- "Hän on jo täällä", sanoi
+Barbroo. "Minun piti vain käydä edeltä ilmoittamassa siitä sinulle."
+
+Ingmarin astuessa sisään ukko vaivalloisesti nousi vuoteella istualleen
+ja ojensi hänelle kättä. "Terve kotiin tultuasi", hän sanoi. Ingmar
+tuli pahoille mielin, kun hänet näki. -- "En olisi uskonut saavani sitä
+surua, että sinä juuri kotiintulopäivänäni asetut kuolinvuoteelle", hän
+sanoi. -- "Et saa nyt moittia minua tästä", vastasi ukko ikään kuin
+anteeksipyytäen. "Muistathan, että Suur-Ingmar antoi minulle luvan
+tulla hänen luoksensa, kun sinä vain ehdit palata pyhiinvaellukselta."
+
+Ingmar istahti sängynlaidalle. Ukko silitteli maatessaan hänen kättään,
+mutta ei pitkään aikaan virkkanut mitään. Kuolema näkyi jo kiireesti
+lähestyvän. Hän kalpeni yhä enemmän, ja hengitys kävi vaivalloisesti
+sihisten.
+
+Sitten Barbroo lähti huoneesta ulos, ja ukko alkoi kysellä Ingmarin
+asioita. "Oliko hyvä tulla kotiin?" hän kysyi katsoen terävästi
+Ingmaria silmiin. -- "Oli", vastasi Ingmar tyynesti ja taputteli hänen
+kädenselkäänsä. "Oli vallan hyvä matka." -- "Täällä on kerrottu, että
+olet tuonut Gertrudin mukanasi, onko se totta?" -- "Kyllä hän oli
+mukana, hän menee serkkuni Boo Maununpojan kanssa naimisiin." -- "Ja
+sinä, Ingmar, oletko sinä siihen tyytyväinen?" -- "Minä olen siihen
+vallan tyytyväinen", Ingmar vastasi eheällä äänellä.
+
+Ukko katsoi tutkivasti häneen ja pudisti päätään. Näissä asioissa
+hänellä näytti olevan monta tuntematonta puolta. "Miten sinun
+silmällesi on käynyt?" hän sanoi. -- "Sen minä menetin Jerusalemissa",
+vastasi Ingmar huolettomasti. -- "Oletko sinä siihenkin tyytyväinen?"
+ukko kysäsi. -- "Tiedätkö sinä, Vahva-Ingmar, että Herra tahtoo ottaa
+jotakin korvausta siltä, jolle hän antaa niin suuren onnen." -- "No,
+oletkos sinä sitten saanut jonkin suuren onnen?" -- "Olen", Ingmar
+vastasi, "sainhan sovitetuksi sen, missä minä olin tehnyt väärin."
+
+Kuoleva alkoi avuttomasti kääntelehtiä vuoteessaan. "Onko sinulla nyt
+tuskia?" Ingmar kysyi. -- "Ei ole, olen vain niin rauhaton", sanoi
+ukko. -- "Kertoisit nyt minulle, mistä syystä." -- "Ethän sinä, Ingmar,
+vain valehtele minulle, jotta minä pääsisin täältä tyynesti lähtemään",
+sanoi ukko hyvin hellästi. Nyt Ingmar oli yllättynyt. Hän menetti
+tyyneytensä ja herahti nyyhkyttävään itkuun. "Kerro toki ennemmin asiat
+toden mukaan!" sanoi ukko. Silmänräpäyksessä Ingmar vaikeni ja
+rauhoittui. -- "Täytyyhän itkeä, kun menettää niin hyvän ystävän kuin
+sinä olet minulle ollut."
+
+Tämän jälkeen ukko kävi yhä levottomammaksi, ja kylmä hiki nousi hänen
+otsalleen. "Sinä, Ingmar, olet niin vasta tullut tähän maahan", hän
+viimein sanoi, "tokko lienet vielä kuullut mitään uutisia täältä
+meiltä?" -- "Olen", sanoi Ingmar, "sen, mitä tarkoitat, sen minä jo
+kuulin Jerusalemissa." -- "Minun olisi paremmin pitänyt valvoa sitä,
+mikä sinulle kuului", sanoi ukko. -- "Kuulehan, Vahva-Ingmar, kun
+sanon: Olet väärässä, jos Barbroosta uskot jotakin pahaa." --
+"Väärässäkö olen?" ukko sanoi. -- "Niin olet", sanoi Ingmar lujemmalla
+äänellä. "Olipa hyvä, että minä tulin kotiin, sillä nyt hän saa edes
+jonkun puolustajan itselleen."
+
+Ukko aikoi vastata, mutta Barbroo, joka oli mennyt väentupaan
+laittamaan kahvipöytää vieraille, oli raollaan olevan oven kautta
+kuullut koko heidän puheensa. Hän tuli nyt kiireesti peräkamariin ja
+astui Ingmaria kohti ikään kuin jotakin hänelle sanoakseen. Mutta viime
+hetkessä hän näkyi muuttavan mieltään. Hän kumartui sen sijaan ukon yli
+ja kysyi, miten hänen laitansa oli.
+
+"Kyllähän minä nyt voin paremmin, kun olen saanut puhua Ingmarin
+kanssa", sanoi ukko. -- "Niin, hyvä hänen kanssaan onkin puhua", sanoi
+Barbroo hiljaa ja siirtyi sitten ikkunan luo asettuen sinne istumaan.
+
+Tämän jälkeen jokainen saattoi huomata, että Vahva-Ingmar valmistautui
+poislähtöön. Hän makasi ummessa silmin ja kädet ristissä. Kaikki
+pysyivät liikahtamatta, jotteivät häntä häiritsisi.
+
+Mutta Vahva-Ingmar kuvitteli ajatuksissaan yhä sitä päivää, jona
+Suur-Ingmar oli kuollut. Hän näki edessään huoneen sellaisena kuin se
+oli ollut hänen tullessaan sinne hyvästejä sanomaan. Hän muisti ne
+pikku lapset, jotka hänen isäntänsä oli pelastanut ja jotka olivat
+istuneet sängynpohjissa silloin, kun hän siinä kuoli. Kun hän ajatteli
+tätä, hänen mielensä omituisesti heltyi. "Katsohan, Suur-Ingmar, kun
+sinä olet minua paljon ylempi", hän kuiskasi, sillä sen hän ymmärsi,
+ettei hänen nuoruudenystävänsä voinut tänä hetkenä olla etäällä
+hänestä. "Kirkkoherra ja lääkäri täällä ovat, ja sinun ryijysi minulla
+nyt on peitteenä, mutta mitään pientä lasta minun silmäni eivät erota
+sängynpohjissa istumassa." Tämä oli tuskin sanottu, kun hän kuuli, että
+joku hänelle vastasi. "Tässä talossa on kyllä pieni lapsi, jonka
+hyväksi sinä voisit viime hetkenäsi tehdä armeliaan työn."
+
+Tämän kuultuaan Vahva-Ingmar alkoi hymyillä itsekseen. Hän oli heti
+ymmärtävinään, mitä hänen nyt piti tehdä. Hän alkoi nyt hyvin heikolla,
+mutta vielä täysin tajuttavalla äänellä valitella, että kirkkoherran ja
+lääkärin täytyi niin kauan vartoa hänen kuolemistaan. "Mutta koska te,
+kirkkoherra, kuitenkin täällä istutte", hän sanoi, "mainitsen tässä,
+että täällä talossa on kastamaton lapsi, ja ajattelin kysyä, ettekö te,
+kirkkoherra, olisi hyvä ja odottaessanne kastaisi sitä."
+
+Ääneti oli huoneessa oltu tähän asti, mutta vielä äänettömämmin oltiin
+nyt. Mutta sitten kirkkoherra sanoi: "Siinä sinä, Vahva-Ingmar, sanoit
+hyvän ajatuksen. Se olisi meidän ollut tehtävä aikoja sitten."
+
+Barbroo nousi vallan säikähtyneenä ylös. "Ei toki, ei se nyt mitenkään
+käy", hän sanoi. Hän oli aina ajatellut, että kun poika viedään
+kasteelle, silloin hänen täytyy ilmaista, kuka sen isä on, ja hän oli
+siitä syystä lykännyt kasteen tuonnemmas. Nyt hän joutui kauhistuksesta
+vallan pyörälle päästään. -- "Voisit nyt sallia minulle sen ilon, että
+olisin viime hetkenäni tehnyt hyvää", sanoi Vahva-Ingmar toistaen ne
+sanat, jotka oli ollut kuulevinaan. -- "Ei ei, se on mahdotonta", sanoi
+Barbroo.
+
+Nyt lääkärikin koetti omalla tavallaan kannattaa ukon mielitekoa. "Olen
+varma, että Vahvan-Ingmarin olisi hiukan helpompi hengittää, jos hän
+saisi joksikin aikaa muuta ajattelemista kuin että hän pian kuolee."
+Barbroosta tuntui kuin hänet olisi taottu kahleisiin, kun häneltä
+tällaista pyydettiin kuolemaisillaan olevan miehen huoneessa. Hän sanoi
+vaikeroiden: "Te käsitätte kyllä itsekin, ettei se voi mitenkään
+sopia." Kirkkoherra meni Barbroon eteen ja sanoi vakaasti: "Ymmärräthän
+sinä, Barbroo, että lapsi on kastettava." -- "Niin on, mutta tänään se
+on liian vaikeata", Barbroo kuiskasi vastaukseksi. "Minä tulen huomenna
+pappilaan ja tuon lapsen sinne. Ei sitä nyt voida kastaa, ei mitenkään,
+juuri Vahvan-Ingmarin kuolinhetkenä." -- "Itsehän näet, että
+Vahva-Ingmar siitä ilahtuisi", sanoi kirkkoherra.
+
+Ingmar oli tähän asti istunut ääneti ja liikahtamatta. Mutta hänen
+sydämensä oli noussut kuohumaan, kun hän näki Barbroon noin
+nöyryytettynä ja onnettomana. Tuo on hirvittävän katkeraa sellaiselle,
+joka niin paljon pitää itsestään kuin Barbroo, hän ajatteli. Hänen oli
+kerrassaan mahdotonta sallia, että sitä ihmistä, jota hän kerran oli
+rakastanut ja kunnioittanut enemmän kuin ketään muuta, noin
+masennettiin ja poljettiin kaikkien pilkaksi.
+
+"Kuule, luovu sinä pois tuosta ehdotuksestasi", hän sanoi
+Vahvalle-Ingmarille. "Se on Barbroolle liian raskasta." -- "Kyllä me
+teemme sen niin helpoksi Barbroolle kuin suinkin, jos hän vain tahtoo
+noutaa lapsen", virkkoi kirkkoherra. "Hän saa kirjoittaa paperille sen
+mitä tarvitaan, niin minä sitten kotona merkitsen sen kirkonkirjaan."
+-- "Ei, ei ollenkaan, se on ihan mahdotonta", sanoi Barbroo ja ajatteli
+vain jotakin keinoa saadakseen kasteen lykätyksi toiseen kertaan.
+
+Vahva-Ingmar nousi nyt vuoteellaan istualleen ja lausui tarkasti
+punniten sanojaan: "Vielä sinun sydäntäsi, Ingmar, painaa kaiken ikäsi,
+jollet saa täytetyksi tätä minun viimeistä toivettani."
+
+Ingmar nousi silloin oitis. Hän meni Barbroon luo, kumartui tämän
+puoleen ja kuiskasi: "Tiedäthän, Barbroo, ettei aviovaimon tarvitse
+ilmoittaa kastetodistukseen kenenkään muun nimeä kuin miehensä." Hän
+katsahti Barbroon silmiin. Vaimon koko ruumis värähti, mutta hän ei
+vastannut sanaakaan. Luulen, että hän on vähällä menettää järkensä,
+Ingmar ajatteli.
+
+Hän meni ulos, eikä kauan kestänyt, kun kastetoimitukseen oltiin
+valmiina. Papinkauhtana ja käsikirja otettiin esiin pienestä
+matkalaukusta, joka kirkkoherralla aina oli mukanaan, ja vadillinen
+vettä tuotiin sisään. Vanha-Liisa tuli sylikummiksi.
+
+Kirkkoherra seisoi keskilattialla sitoen kauhtanaa ylleen. "Ensiksi
+minun sitten pitäisi saada tietää, millä nimellä poika ristitään", hän
+sanoi. -- "Tahtoisiko Barbroo itse antaa hänelle nimen?" esitti
+lääkäri. Kaikki katsoivat Barbroohon. Hänen huulensa liikkuivat pari
+kertaa, mutta mitään ääntä niistä ei tullut. Siitä odotuksesta ei
+näyttänyt tulevan loppua.
+
+Kun Ingmar sen näki, ajatteli hän näin. Nyt Barbroo muistelee, minkä
+nimen hänen poikansa olisi saanut, jos kaikki olisi niinkuin olla piti.
+Hän ei saa häpeältään puhutuksi. Ingmarin mieli heltyi niin, että viha
+vaimoa kohtaan haihtui ja hänen entinen suuri rakkautensa täytti
+valtavana voimana hänet. Voihan hänen lapsensa nimenä hyvinkin olla
+Ingmar, hän ajatteli. Mitäpä minä siitä? Mehän eroamme kuitenkin.
+Parasta olisi, kun voisimme edes jotenkin vielä saada ihmiset uskomaan,
+että lapsi on muka minun, jotta hän saisi hyvän nimensä ja maineensa
+takaisin.
+
+Mutta tätä hän ei tahtonut suoraan esittää, vaan keksi toisen tavan:
+"Koska Vahva-Ingmar on pitänyt tästä kasteesta huolen, niin eiköhän hän
+antaisi pojalle omaa nimeänsä." Hän katsoi tätä sanoessaan vaimoonsa,
+nähdäkseen ymmärsikö tämä hänen tarkoitustaan.
+
+Mutta tuskin hän oli ehtinyt nämä sanat virkkaa, kun Barbroo nousi.
+Hän astui hiljaa paikaltaan peremmäs, kunnes seisoi vastapäätä
+kirkkoherraa. Sitten hän sanoi eheästi ja vapaasti: "Ingmar on ollut
+minulle niin hyvä, etten enää jaksa nähdä hänen tuskaansa, mutta nyt
+minä tahdon tunnustaa, että lapsi on hänen. Ingmariksi tätä lasta ei
+ristitä, sillä se on sokea ja älypuoli."
+
+Ja näitä sanoja lausuessaan hän tunsi mieltänsä hirveästi
+katkeroittavan, kun nyt hänen elämänsä pohjimmainen salaisuus oli
+häneltä reväisty pois. Hän herahti itkuun, ja kun hän ei tuntenut
+voivansa nyyhkytystään hillitä, riensi hän ulos huoneesta antaakseen
+kuolevan olla rauhassa.
+
+Väentuvassa hän heittäytyi suuren pöydän varaan ja itkeä tyrski
+valtoimena.
+
+Hetken perästä hän nosti päätään ja kuulosti peräkamariin. Sieltä
+kuului silloin matalaäänistä puhetta. Vanha-Liisa parhaillaan kertoi
+heidän olostaan karjamökillä.
+
+Taaskin hän katkeroitui siitä, että salaisuus oli tullut ilmi, ja
+taaskin hän hyrskähti itkuun. Mikä kumma voima hänet oli pakottanutkin
+puhumaan, juuri kun Ingmar oli kaikki hänelle niin tasoittanut, että
+hän hyvinkin olisi voinut vielä pari viikkoa olla vaiti, kunnes olisi
+saanut eron. Nyt minun täytyy surmata itseni. Tämä päivä on minun
+viimeiseni.
+
+Sitten hän kuulosti uudelleen. Nyt kirkkoherra luki kastesanoja. Hän
+puhui niin selvään, että Barbroo kuuli joka sanan. Vihdoin tuli nimen
+antamisen vuoro. Nimen kirkkoherra lausui kovemmalla äänellä kuin muun.
+Se oli Ingmar.
+
+Sen kuullessaan Barbroo alkoi uudelleen itkeä voimattomuuttaan.
+
+Ovi aukeni kohta sen jälkeen, ja Ingmar tuli ulos. Barbroo meni häntä
+vastaan pidättäen väkisin kyynelensä. "Sinä ymmärrät, että meidän
+välimme täytyy tulla sellaiseksi kuin ennen sinun lähtöäsi päätettiin",
+hän sanoi. Ingmar silitti hiljaa hänen tukkaansa. -- "Minä en pakota
+sinua mihinkään. Mutta kuitenkin siitä, mitä sinä äsken teit, minä
+näen, että sinä rakastat minua enemmän kuin omaa elämääsi."
+
+Barbroo tarttui nyt lujalla otteella hänen toiseen käteensä. "Lupaatko
+sinä, että minä saan yksin ottaa lapsen hoitooni?" -- "Lupaan", sanoi
+Ingmar, "sinä saat siinä tehdä oman tahtosi mukaan. Vanha-Liisa kertoi
+meille, mitä taisteluja sinulla on siitä lapsesta ollut. Ei kukaan
+henno sitä sinulta riistää."
+
+Barbroo katsoi häneen suurin silmin. Hänestä oli ihan ihmeellistä, kun
+hänen kaikki pelkonsa yht'äkkiä tuntuivat haihtuneen tyhjiin. "Olin
+luullut, että sinua oli turha koettaakaan taivuttaa, jos saisit tietää
+totuuden", hän sanoi. "Mutta minä olen sinulle kiitollisempi kuin sanoa
+voin. On niin hauskaa saada erota hyvinä ystävinä, niin että kun
+vastedeskin tavataan, voimme vielä sovussa keskustella."
+
+Ingmarin kasvot muuttuivat äkkiä hymyileviksi. "Mitenkä nyt lienee sen
+asian laita, tahtoisitko sinä lähteä minun kanssani Jerusalemiin?" hän
+sanoi.
+
+Hänen hymyilynsä nähdessään Barbroo kävi tarkkaavammaksi. Hän ei ollut
+koskaan nähnyt Ingmaria sellaisena. Koko kasvot olivat muuttuneet.
+Barbroosta tuntui kuin heijastus jostakin olisi valaissut noita jäykkiä
+piirteitä, niin että Ingmar oli oikein kauniin näköinen. "Mikä sinun
+on, Ingmar?" hän kysyi. "Mitä sinä nyt suunnittelet? Kuulin sinun
+antavan pojalle nimen Ingmar. Mitä sinä sillä tarkoitat?"
+
+"Nyt sinä, Barbroo, saat kuulla jotakin ihmeellistä", sanoi Ingmar
+tarttuen hänen molempiin käsiinsä. "Kun olin kuullut Vanhan-Liisan
+kertomuksen teidän olostanne salolla, pyysin minä lääkäriä tutkimaan
+lasta. Ja lääkäri ei huomannut hänessä mitään vikaa. Hän sanoi, että se
+on pieni ikäisekseen, mutta se on ihan terve, ja sillä on yhtä hyvä
+ymmärrys kuin muillakin lapsilla."
+
+"Eikö se sitten lääkärinkin mielestä ole ruma ja oudon näköinen?" sanoi
+Barbroo henkeään pidättäen.
+
+"No, eiväthän meidän sukumme lapset yleensäkään taida olla sen
+kauniimpia", Ingmar sanoi.
+
+"Eikö hän sitäkään usko, että se on sokea?"
+
+"Kyllä se lääkäri nyt saa sinusta, Barbroo, naurunaihetta koko iäkseen,
+kun olet ruvennut sellaisia hullutuksia uskomaan. Hän lupaa lähettää
+tänne silmävettä, jolla voit poikaa pestä. Ja viikon kuluttua se on
+terve."
+
+Barbroo lähti kiireesti menemään kamariin päin. Ingmar viittasi häntä
+takaisin. "Et sinä nyt saa lasta ottaa", hän sanoi. "Vahva-Ingmar
+pyysi, että se pantaisiin vuoteelle hänen luokseen. Ja nyt hän sanoo,
+että hänen on aivan yhtä hyvä olla kuin isän. Ei hän nyt mitenkään
+päästä lasta luotaan, ennen kuin kuolee."
+
+"Ei, en minä menekään poikaa häneltä ottamaan", sanoi Barbroo. "Mutta
+minun täytyy itse saada puhua lääkärin kanssa."
+
+Sieltä palattuaan hän meni Ingmarin ohi ja seisahtui ikkunan ääreen.
+"Olen kysynyt lääkäriltä, ja nyt minä tiedän, että se on totta." Hän
+ojensi käsiään taivasta kohti. Hän oli ikään kuin häkistä vapaaksi
+päästetty lintu, joka kohottaa siipiään. "Et tiedä, Ingmar, etkä tajua,
+mitä onnettomuus oikein on", hän sanoi. "Ei kukaan sitä tiedä."
+
+"Barbroo", sanoi Ingmar, "saanko minä nyt ruveta puhumaan meidän
+tulevaisuudestamme?" Barbroo ei häntä kuunnellut. Hän oli pannut
+kätensä ristiin ja alkoi kiittää Jumalaa. Hän puhui puoliääneen ja
+kuohuvin mielin, mutta Ingmar kuuli hyvin hänen sanansa. Hän uskoi nyt
+Jumalan tietoon kaikki äskeiset surunsa kovaosaisesta lapsestaan, ja
+hän kiitti häntä siitä, että hänen lapsensa saa tulla kaikkien muiden
+kaltaiseksi, siitä että hän saa nähdä sen juoksevan ja leikkiä lyövän,
+siitä että se saa käydä koulua ja oppia lukemaan, siitä että se vielä
+kasvaa nuorukaiseksi, joka voimakkaasti käyttää kirvestä ja ohjaa
+auraa, siitä että se varttuu aikamieheksi, joka ottaa vaimon ja
+isäntänä asuu tätä suvun vanhaa kartanoa.
+
+Kun hän oli tästä Jumalaa kiittänyt, tuli hän Ingmarin luo ja sanoi
+helossa silmin: "Nyt minä tiedän, miksi isä sanoi Ingmarinpoikien sukua
+tämän paikkakunnan parhaaksi."
+
+"Siihen on se syynä, että Jumala kohtelee meitä laupiaammin
+kuin muita", Ingmar vastasi. "Mutta nyt, Barbroo, meidän on
+puhuttava -- -- --"
+
+Barbroo keskeytti hänet.
+
+"Ei, vaan se se on syynä, että te ette asetu ennen kuin olette sopineet
+välinne Herran kanssa", hän sanoi. "Laupias Jumala, miten minun lapseni
+olisi käynytkään, jollet sinä olisi ollut sen isä?"
+
+"Vähäisen minä olen kyennyt sitä auttamaan", Ingmar sanoi.
+
+"Sinunpa tähtesi se pääsi minun sukuni kiroista", sanoi Barbroo
+sydämellisesti. "Se sinun pyhiinvaelluksella käyntisi se vaikutti, että
+nyt on näin hyvin käynyt. Se toivo minua viime talvenakin välistä
+vahvisti, että sinun Jerusalemiin menosi tähden Jumala olisi minulle ja
+lapselle armollinen."
+
+Ingmarin pää painui alas. "En minä muuta tiedä, Barbroo hyvä, kuin että
+koko ikäni minä olen ollut suuri raukka", hän sanoi muuttuen nyt yhtä
+alakuloisen näköiseksi kuin tunti sitten.
+
+"Arvaapa mitä tuolla sisällä äsken juuri puhuttiin", sanoi Barbroo.
+"Niin, kirkkoherra sanoi, että tästälähtien sinua kansa kyllä sanoo
+Suur-Ingmariksi, koska sinä olet niin Jumalan suosiossa, että sinun
+tähtesi minun sukuni on päässyt kirouksestaan."
+
+He istuivat rinnakkain leveällä rahilla. Vaimo painautui lähelle
+Ingmaria, mutta Ingmarin kädet olivat riipuksissa ja hänen kasvonsa
+synkistyivät synkistymistään.
+
+"Nyt minä luulen, että sinä olet vihoissasi minulle", sanoi Barbroo.
+"Muistelet varmaankin minun äskeistä tylyyttäni ja julmuuttani tuolla
+tiellä. Mutta voithan käsittää, että se oli katkerin hetki mitä minä
+olen elänyt."
+
+"Enhän voi olla iloissani", Ingmar sanoi. "En vielä tiedä, miksi meidän
+olomme kääntyy. Sinä kyllä sanot minulle niin paljon kaunista, mutta et
+vastaa, rohkenetko jäädä tänne minun vaimokseni."
+
+"Vai en ole sitä sinulle sanonut?" sanoi Barbroo ihmetellen ja
+hymyhuulin. Samassa hänen vanha pelkonsa oli hänet uudelleen yllättää,
+ja hän vapisi. Mutta hän silmäili ympärilleen, sulki katseeseensa koko
+vanhan pirtin, pitkän, matalan ikkunan, leveät seinänvierirahit ja
+takkauunin, jonka ääressä suku oli polvi polvelta istunut pystyvalkean
+loisteessa tehden puhdetöitä. Hän tunsi, että se häntä vartioi ja
+suojelee.
+
+"En koskaan tahdo muualla elää kuin sinun kattosi alla ja sinun
+kodissasi", hän sanoi.
+
+Kohta sen jälkeen kirkkoherra avasi peräkamarin oven ja viittasi heitä
+tulemaan sisään.
+
+"Nyt Vahva-Ingmar näkee koko taivaan avoinna", hän sanoi heidän
+mennessään ovesta hänen sivuitseen.
+
+_Jerusalem_ II, 1902.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Jerusalem I-II, by Selma Lagerlöf
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 43430 ***
diff --git a/43430-8.txt b/43430-8.txt
deleted file mode 100644
index 420aac2..0000000
--- a/43430-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,18137 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Jerusalem I-II, by Selma Lagerlöf
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org
-
-
-Title: Jerusalem I-II
-       I. Taalainmaassa. II. Pyhässä maassa.
-
-Author: Selma Lagerlöf
-
-Translator: Jalmari Jäntti
-
-Release Date: August 10, 2013 [EBook #43430]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JERUSALEM I-II ***
-
-
-
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-JERUSALEM I-II
-
-I. Taalainmaassa. II. Pyhässä maassa.
-
-
-Kirj.
-
-SELMA LAGERLÖF
-
-
-Suomentanut Jalmari Jäntti
-
-
-
-WSOY, Porvoo, 1902.
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-TAALAINMAASSA
-
-Johdanto
-
- Ingmarinpojat
-
-Edellinen osa
-
- Koulumestarin luona
- He näkivät taivaan avoinna
- Ingmarilan Katri
- Siionissa
- Hurja ajo
- Hellgum
- Uusi suunta
-
-Jälkimmäinen osa
-
- L'Universin haaksirikko
- Hellgumin kirje
- Hirrenvetäjä
- Ingmarilassa
- Höökin Matti Erkinpoika
- Huutokauppa
- Gertrud
- Ruustinna-vanhus
- Lähtö
-
-PYHÄSSÄ MAASSA
-
-Edellinen osa
-
- Pyhä kallio ja pyhä hauta
- Boo Ingmar Maununpoika
- Ristinkantaja
- "Kullasta raketut muuri ja portit poltetusta lasista"
- Jumalan pyhä kaupunki Jerusalem
- Aamuruskon siivillä
- Baram pasha
- Palestiinan kukkia
- Gehennassa
- Paratiisin kaivo
- Ingmar Ingmarinpoika
-
-Jälkimmäinen osa
-
- Babroo Svenintytär
- Dervishi
- Köyhyyden päivinä
- Ingmarin taistelu
- Öljymäellä
- "Kerran toisemme kohdatahan"
- Pyhiinvaellukselta palattua
-
-
-
-
-
-
-TAALAINMAASSA
-
-
-
-
-
-JOHDANTO
-
-
-
-
-INGMARINPOJAT
-
-
-I
-
-Oli kesäaamu, ja nuori mies kulki auran jäljessä kesantoa kyntäen.
-Päivä paistaa helotti, ruohossa tuntui aamukaste, ja ilman raikkaus oli
-sanoin kuvaamaton. Hevoset aamuaurinko teki raisuiksi, ja kuin leikiten
-ne kiskoivat auraa. Niiden käynti oli paljon rivakampaa kuin muulloin,
-mies sai vähän väliä ottaa juoksuaskelen, ettei jäisi jälkeen.
-
-Auran kääntämä maa loisti tuoreutta ja voimaa, ja kyntömiehen mielessä
-väikkyi ilo siitä, että pian tuohon pääsi ruista kylvämään. Hän huomasi
-miettivänsä näin: "Miksi minua toisinaan painavat niin raskaat huolet
-ja elämä tuntuu vaikealta? Mitä muuta tarvitsee kuin auringonpaistetta
-ja kaunista ilmaa ollakseen yhtä huoleton kuin Jumalan lapset
-taivaassa?"
-
-Se oli pitkä, leveä laakso, ja siinä oli sarakkeen muotoisina tilkkuina
-keltaisia ja keltaisen vihreitä laihoja, niitettyjä apilapeltoja,
-kukkivia perunamaita ja pieniä, sinikukkaisia pellavasarkoja, joiden
-yllä leijaili suunnaton joukko valkoisia perhoja. Ja tämän kaiken sitoi
-eheäksi kokonaisuudeksi laakson keskeltä kohoava jykevä, iäkäs
-maalaistalo, jossa oli kihermä harmaita ulkosuojia ja niiden keskellä
-kookas, punaiseksi maalattu asuinrakennus. Sen päätyseinän suojassa
-seisoi pari korkeata, omin valloin kasvanutta päärynäpuuta, porttia
-vartioi kaksi nuorta koivua, suuria halkopinoja oli vihreällä
-pihamaalla ja tarhassa muhkeita olkiaumoja. Se näytti yhtä kauniilta
-siinä tasaisten peltojen keskellä kuin iso purjelaiva, joka korkeine
-mastoineen ylenee aavan meren pinnasta.
-
-"Ja kuinka hyvä onkaan sinun talosi!" jatkuivat kyntömiehen ajatukset.
-"Siinä on monta vankkatekoista huonetta, on kaunis karja ja rivakoita
-hevosia, ja palvelusväki on uskollista kuin kulta. Ei koko
-kihlakunnassa ole sinua rikkaampaa, eikä sinulla koskaan ole
-köyhyydestä pelkoa.
-
-"Mutta enhän minä köyhyyttä pelkääkään", hän jatkoi kuin oman
-ajatuksensa vastaukseksi. "Eikä mieltäni painaisi mikään muukaan, kun
-vain olisin yhtä miesten mies kuin olivat isäni ja isoisäni.
-
-"Suotta minä sentään aloin tätä ajatella", hän sanoi, "sillä äsken olin
-niin hyvällä tuulella. Mutta mietinpä nyt sen loppuun asti. Isä oli
-aikanaan kaikkien naapurien esikuva; kun hän alkoi heinäntekonsa,
-alkoivat hekin, ja samana päivänä kuin meillä Ingmarilassa alettiin
-kesannon kyntö, painoivat koko laakson talot auransa ketoon. Mutta nyt
-minä olen tässä kyntänyt jo pari tuntia, eikä missään ole alettu edes
-auranvannasta teroittaa.
-
-"Luulen hallinneeni taloa yhtä hyvin kuin kuka tahansa muu Ingmar
-Ingmarinpoika", hän tuumi. "Heinäkaupoissa minä olen hyötynyt enemmän
-kuin isä, ja minun teettämäni pellonojat eivät kasva ruohoa niinkuin
-hänen. Ja toden sanoakseni minä en tärvele metsääkään kaskea
-kaatamalla, niinkuin hän.
-
-"Usein kyllä mieli tahtoo painua apeaksi", oli mies puhelevinaan, "ei
-aina tunnu yhtä kevyeltä kuin tänään. Isän ja isoisän aikana sanottiin,
-että Ingmarien suku on niin vanhaa, että he tietävät, millaiseksi Luoja
-maailmansa aikoi, ja silloin heitä vallan pyytämällä pyydettiin olemaan
-pitäjän valtiaina. He asettivat papit ja lukkarit, he määräsivät
-milloin joki oli perattava ja mihin laitettava koulu. Mutta minulta ei
-kysy neuvoa kukaan, minulla ei ole mitään sananvaltaa.
-
-"Omituista sentään, kuinka huolet ovat helppoja kestää näin aamuisin;
-nytkin tuo kaikki minua melkein naurattaa. Ja kuitenkin minä pelkään,
-että syksyllä käy pahemmin kuin koskaan ennen. Jos teen sen, mitä nyt
-aion, ei rovasti eikä tuomari vastedes tule kirkkomäellä lyömään kättä
-kanssani, niinkuin he tähän asti vielä ovat tehneet. Ei minua valita
-edes köyhäinhoitohallitukseen, ja saan aivan heittää mielestäni toivon,
-että minusta tehtäisiin kirkonisäntä."
-
-Mietiskely ei milloinkaan suju niin helposti kuin tuolla lailla
-astellessa yhtä auran kyntämää vakoa toisen jälkeen. On yksin, ei muuta
-ajankuluksi katseltavaa kuin varikset, jotka kävelevät kynnöksellä
-nokkimassa matoja. Miehestä tuntuivat ajatukset syntyvän niin vaivatta,
-kuin jos joku olisi kuiskaillut niitä hänen korvaansa. Ja hän iloitsi
-ja elpyi siitä, sillä hyvin harvoin hän tunsi päänsä niin selväksi ja
-sukkelaksi. Huolet alkoivat näyttää turhilta, hän lohduttautui sillä,
-että eihän kukaan vaadikaan häntä syöksymään onnettomuuteen.
-
-Jospa isä olisi elossa, voisi pyytää hänen neuvoaan nyt, niinkuin aina
-ennenkin tukalissa tiloissa. Hän kävi tuskaiseksi, melkein kuin lapsi,
-kun ei ole isä likellä, jolta saisi kysyä.
-
-"Kun vain osaisin hänen luokseen", hän sanoi ja myhähti jo sitä
-ajatellessaan, "niin varmaan lähtisin. Mitähän ihmettä Suur-Ingmar
-sanoisikaan, kun minä kerran ilman aikojani kävelisin hänen luokseen.
-Tuntuu kuin hänen pitäisi asua suuressa kartanossa, missä on laajat
-pellot ja niityt ja isot rakennukset ja lukuisa ruskea karja ilman
-yhtään mustaa tai kirjavaa, niinkuin hän täällä maan päällä halusi. Kun
-minä sitten astun väentupaan..."
-
-Kyntömies seisahtui yht'äkkiä keskelle peltoa, ojensihe pystyyn ja
-naurahti. Hän iloitsi sanomattomasti noista mielikuvista, ne juoksivat
-kuin kilpasilla hänen kanssaan, niin että hän tuskin tiesi, seisoiko
-enää maassa. Oli kuin hän siinä tuokiossa olisi kohonnut isänsä luo
-taivaaseen.
-
-"Kun minä sitten astun väentupaan", hän jatkoi, "istuu siellä lavitsat
-täynnä talonpoikaisukkoja, kaikilla harmaanpunertava tukka ja valkoiset
-kulmakarvat ja hieman riippuva alahuuli, ja kaikki niin isän näköisiä
-kuin marja on toisensa näköinen. Kun tupa on noin täynnä väkeä,
-kainostuttaa minua vähäisen ja minä seisahdun ovensuuhun. Mutta kun isä
-minut näkee, lausuu hän paikaltaan pöydän päästä: -- 'Terve tultuasi,
-Pikku-Ingmar Ingmarinpoika!' Ja sitten isä tulee luokseni. --
-'Tahtoisin puhua kanssanne pari sanaa, isä', minä sanon, 'mutta tässä
-on sellainen joukko vieraita läsnä.' -- 'Ei se mitään, ne ovat kaikki
-omaa heimoa', isä sanoo, 'nämä ovat joka mies asuneet Ingmarilassa,
-vanhin heistä jo pakanuuden aikaan.' -- 'Niinkö; mutta minä tahtoisin
-kuitenkin puhua asiani kahden kesken.'
-
-"Isä käänteleikse sitten vähäisen ja miettii, mentäisiinkö oikein
-peräkamariin, mutta kun vieras ei ole sen parempi kuin minä, menee hän
-keittiöön. Siellä hän istahtaa uuninpankolle ja minä hakkuutukille. --
-'Teillähän on täällä oiva talo, isä', minä sanon. -- 'Onhan se', isä
-sanoo. 'Kuinkas kotona Ingmarilassa jaksetaan?' -- 'Hyvin', minä sanon,
-'viimekin vuonna saatiin kaksitoista taaleria heinäkippunnasta'
-[kippunta = 20 leiviskää]. -- 'Onko se mahdollista?' isä sanoo. 'Ethän
-vain ole tullut tänne hullutuksia uskottelemaan, Pikku-Ingmar?'
-
-"'Mutta minun itseni laita on huonosti', jatkan minä. 'Alati kuulen
-kehuttavan, kuinka viisas te, isä, olitte, mutta minusta ei välitä
-kukaan.' -- 'Eivätkö ole valinneet sinua kunnallislautakuntaan?' kysyy
-nyt isäukko. -- 'Ei koulu- eikä kirkkoneuvostoon, saati sitten
-lautakuntaan.' -- 'Mitä pahaa sinä sitten olet tehnyt, Pikku-Ingmar?'
--- 'Enpähän mitään, mutta sanovat että sen, jolle annetaan
-hoidettavaksi muiden ihmisten asioita, pitää ensin osata järjestää
-omansa.'
-
-"Sitten isä-ukko varmaan painaa silmänsä lattiaan ja miettii itsekseen.
--- 'Sinun pitää mennä naimisiin ja etsiä itsellesi hyvä vaimo', hän
-sanoo kotvasen kuluttua. -- 'Mutta juuri sitäpä minä en voi, isä', minä
-vastaan. 'Ei koko pitäjässä ole niin köyhää talollista, joka antaisi
-minulle tyttärensä.' -- 'Kerro nyt järjestään, miten tämän kaiken laita
-oikein on', isä sanoo, ja hänen äänessään on leppeämpi sointu.
-
-"'Niin, nähkääs isä, kun neljä vuotta sitten talo jäi minun haltuuni,
-kosin minä Bergskogin Briittaa.' -- 'Odotas', sanoo isä, 'ovatko
-bergskogilaiset sukua meille?' Hän näyttää vieraantuneen näistä meidän
-oloistamme. -- 'Ei, mutta ne ovat muuten varakasta väkeä, ja
-muistattehan, isä, että Briitan isä on valtiopäivämies.' -- 'Niin niin,
-niinpä kyllä, mutta sinun olisi pitänyt naida omasta suvusta, jotta
-olisit saanut vaimon, joka tuntee suvun tavat.' -- 'Totta puhut, isä,
-sen minä kyllä sainkin kokea.'
-
-"Istumme nyt isä ja minä hetken ääneti, mutta sitten isä alkaa: --
-'Tyttö oli kai kauniin näköinen?' -- 'Oli kyllä', sanon minä, 'hänellä
-oli musta tukka ja siniset silmät ja raikkaanpunaiset posket. Mutta
-muutenkin hän oli kelpo ihminen, ja äiti oli mielissään siitä, että
-minä hänet ottaisin. Kaikki olisi kyllä ollut hyvin, mutta, nähkääs,
-hän ei olisi huolinut minusta.' -- 'Onhan jotenkin ykskaikkista, mitä
-sellainen tytönletukka tahtoo.' -- 'Vanhemmat hänet taisivatkin
-pakottaa suostumaan.' -- 'Mistä tiedät, että häntä pakotettiin?
-Iloissaan hänen olisi pitänyt olla päästessään niin rikkaaseen taloon
-kuin sinun, Pikku-Ingmar Ingmarinpoika.'
-
-"'E-ei, iloissaan hän ei ollut, mutta meidät kuitenkin kuulutettiin ja
-hääpäivä määrättiin, ja Briitta muutti Ingmarilaan jo ennen häitä äidin
-avuksi, sillä äiti-muori alkaa jo käydä vanhaksi ja huonovoimaiseksi.'
--- 'Ei minusta tuossa kaikessa ole mitään pahaa, Pikku-Ingmar', sanoo
-isä ikäänkuin rohkaistakseen minua.
-
-"'Mutta sinä vuonna eivät pellot tahtoneet kasvaa mitään, perunoista
-tuli kato ja lehmät sairastelivat, niin että äiti ja minä pidimme
-parhaana lykätä häät toiseen vuoteen. Minusta nähkääs ei vihkimisellä
-ollut niin kovaa kiirettä, kun jo kuulutuksissa oltiin, mutta se taisi
-olla tapana vain vanhan kansan aikaan.' -- 'Olisit ottanut jonkun
-meidän suvustamme, niin hän kyllä olisi malttanut odottaa', isä sanoo.
--- 'Minä kyllä näin', minä vastaan, 'ettei Briitta siitä lykkäyksestä
-pitänyt, mutta niinkuin sanoin, minusta meillä ei ollut muuta neuvoa.
-Hautajaisetkin olivat olleet keväällä, eikä olisi tahdottu ottaa rahoja
-pois pankista.' -- 'Niin, oikeinhan se sitten oli että odotit', isä
-sanoo. -- 'Mutta minä yhä pelkäsin, että ehkä Briitta pahastuu, jos saa
-pitää ristiäiset ennen häitä.' -- 'Ennen kaikkea on tietenkin
-katsottava, että on varaa.'
-
-"'Mutta Briitta kävi päivä päivältä hiljaisemmaksi ja kummallisemmaksi,
-ja minä usein ihmettelin, mikä häneen oli mennyt. Luultiin, että
-hänellä oli ikävä omaisiaan, sillä hän oli aina ollut kotirakas ja
-pitänyt vanhemmistaan. Kyllä hän siitä tasaantuu, minä ajattelin,
-kunhan perehtyy taloon. Vielä hän tulee pitämäänkin olostaan
-Ingmarilassa. Minä maltoin mieltäni jonkin aikaa, mutta sitten kysyin
-äidiltä, miten Briitta oli käynyt niin kalpeaksi ja oudon näköiseksi.
-Äiti selitti, että hän oli raskaana, mutta että hän kyllä tulee
-ennalleen, kun se on ohi. Minä kyllä itsekseni aavistin, että Briitta
-pahoitteli sitä häiden lykkäystä, mutta en tullut siitä kysyneeksi.
-Olitte aina sanonut, isä, muistattehan, että sinä vuonna, jona minä
-viettäisin hääni, oli huoneetkin maalattava. Ja siihen talon
-maalaamiseen eivät varat sinä vuonna mitenkään riittäneet. Kun päästään
-ensi vuoteen, niin kaikki kyllä käy hyvin, ajattelin.'"
-
-Kyntömies käveli, ja hänen huulensa liikkuivat. Hän oli niin
-ajatuksissaan, että oli aivan selvästi näkevinään edessään isänsä
-kasvot. Parasta on selittää isälle kaikki juurta jaksain, hän ajatteli,
-jotta hän voi antaa hyvän neuvon.
-
-"'Niin meni talvi, ja minä mietin usein, että jos Briitta yhä vain
-pitkittää tuota murehtimistaan, olisin mieluummin tahtonut luopua
-hänestä tykkänään ja lähettää hänet kotiinsa Bergskogiin, mutta nyt se
-oli jo myöhäistä sekin. Kunnes sitten eräänä toukokuun iltana
-huomattiin hänen lähteneen kotoa sanomatta kenellekään mitään. Etsimme
-häntä oikein etsimällä koko yön, ja aamulla hänet muuan palvelustyttö
-löysi.'
-
-"Tähän päästyäni minä olen hetken ääneti, sillä minun on vaikea jatkaa,
-ja sitten isä kysyy: -- 'Eihän toki, Herran tähden, hengetönnä?' --
-'Ei, ei hän', minä sanon, ja isä kuulee miten ääneni värisee. -- 'Oliko
-lapsi syntynyt?' kysyy isä. -- 'Oli', minä vastaan, 'ja hän oli
-kuristanut sen. Se makasi kuoliaana hänen vieressään.' -- 'Mutta eihän
-hän sitten ollut täydessä järjessään, koko ihminen.' -- 'Kyllä hän
-oli', sanon minä. 'Hän teki sen tekonsa kostaakseen minulle siitä, että
-olin hänelle väkisin työntäytynyt. Ei hän sitä sentään olisi tehnyt,
-jos olisimme olleet naimisissa, mutta nyt hän sanoi ajatelleensa, että
-kun minä en tahdo lasta kunniallisesti omistaa, en minä sitä saakaan.'
-Isän painaa murhe aivan äänettömäksi. -- 'Olisitko sinä mielelläsi
-pitänyt lapsen, Pikku-Ingmar?' hän lopulta kysyy. -- 'Olisin', vastaan
-minä. -- 'Sääli sinua, joka jouduit kehnon naisen pariin.'
-
-"'Hän kai istuu linnassa nyt?' sanoo isä. -- 'Niin, hänet tuomittiin
-kolmeksi vuodeksi.' -- 'Ja senkö takia sinulle ei kukaan anna
-tytärtään?' -- 'Niinpä kai, mutta en minä ole ketään kysynytkään.' --
-'Ja senkö vuoksi sinulle ei ole annettu kunnassakaan sananvaltaa?' --
-'Ollaan sitä mieltä, ettei Briitan olisi tarvinnut käydä niin huonosti.
-Jos minä olisin ollut yhtä viisas kuin te, sanotaan, niin minä olisin
-neuvottelemalla saanut häneltä selvän siitä, mitä hän pahoitteli.' --
-'Ei ole, ei ole helppo miehen ottaa selvää sisukkaasta naisesta.' --
-'Ei niin isä', minä sanon, 'ei Briitta ollut sisukas, mutta ylpeä hän
-oli.' -- 'No, se on melkein sitä samaa', vastaa isä.
-
-"Kun nyt huomaan, että isä alkaa kallistua puolelleni, sanon: -- 'Monen
-mielestä minun olisi pitänyt peittää koko asia ja selittää, että lapsi
-oli kuollut syntyessään.' -- 'Miksei hänen sitten olisi pitänyt kärsiä
-rangaistustaan?' sanoo isä. -- 'Sanotaan, että jos tuo olisi tapahtunut
-teidän aikaanne, olisitte te kyllä saanut sen palvelustytön, joka hänet
-löysi, pitämään suunsa kiinni, niin että kaikki olisi pysynyt salassa.'
--- 'Ja olisitko sinä sitten nainut hänet?' -- 'En, siinä tapauksessa
-minun ei olisi sitä tarvinnut. Olisin parin viikon kuluttua lähettänyt
-hänet kotiinsa ja saanut kuulutuksen peruutetuksi sillä syyllä, ettei
-hän viihtynyt.' -- 'Voi olla niin, mutta eihän voi vaatia, että sinä,
-nuori mies, voisit menetellä yhtä viisaasti kuin vanha.'
-
-"'Koko pitäjä on sitä mieltä, että minä menettelin huonosti Briittaa
-kohtaan.' -- 'Itse kai hän teki vielä huonommin saattaessaan häpeää
-kunniallisille ihmisille.' -- 'Niin, mutta minähän hänelle työntäysin.'
--- 'Siitä hän olisi päinvastoin saanut olla iloissaan', sanoo isä.
-
-"'Eikö hän teidän mielestänne joutunut linnaan minun tähteni?' --
-'Minusta hän teki itse minkä teki.' -- Silloin minä nousen paikaltani
-ja sanon hitaasti: 'Teidän mielestänne, isä, minun sitten ei tarvitse
-tehdä mitään hänen hyväkseen, kun hän nyt syksyllä pääsee vapaalle
-jalalle?' -- 'Ja mitäs sinä tekisit, naisitko hänet?' -- 'Niin kai
-minun pitäisi tehdä.' -- Isä vilkaisee minuun kulmainsa alta ja kysyy:
--- 'Pidätkös hänestä?' -- 'En, rakkauden hän lopetti minusta
-tykkänään.' Isän silmäluomet painuvat puoliumpeen, ja hän alkaa
-mietiskellä sanomatta sanaakaan.
-
-"'Nähkääs, isä, siitä minä en mihinkään pääse, että onnettomuus on
-minun syyni', minä sanon. Isäukko istuu paikallaan ääntä päästämättä.
--- 'Kun käräjillä hänet viimeksi näin, oli hän niin lauhtunut, että
-itki aivan itkemistään sitä, ettei hänellä enää ollut lasta. -- Minusta
-hän ei sanonut yhtään pahaa sanaa, vaan otti kaikki omaksi syykseen.
-Monet itkivät, ja vähällä piti, etteivät tuomarinkin silmät kostuneet.
-Eikä hän hänelle tuominnutkaan kuin kolme vuotta.'
-
-"Mutta isältä ei kuulu sanaakaan.
-
-"'Vaikeaksi hänelle käy nyt syksystä lähtien elämä kotonaan. Ei hänelle
-tule monta ilonpäivää Bergskogissa. Vanhempien mielestä hän on
-tuottanut heille häpeätä, eikä ole sanottu, etteivätkö he siitä häntä
-nuhtelekin. Saa istua kotona päivät päästään, tuskin on lähtemistä
-kirkkoonkaan. Raskaaksi sellainen elämä käy kaikin puolin.'
-
-"Mutta isä ei vastaa.
-
-"'Paha tosin minunkin on hänen kanssaan naimisiin mennä', minä sanon.
-'Ei ole hauskaa niinkin isoon taloon kuin meidän ottaa emäntää, jota
-rengit ja piiat ylenkatsovat. Äiti ei liioin siitä pitäisi. Enkä luule,
-että sen koommin voisimme kutsua herrasväkeä vieraisille, enempää
-häihin kuin hautajaisiinkaan!'
-
-"Isä on yhä vain vaiti.
-
-"'Käräjillä minä häntä auttaakseni tulin sanoneeksi tuomarille, että
-syy oli minun, kun minä olin hänet vasten tahtoaan ottanut. Sanoin
-vielä pitäväni häntä niin viattomana, että heti paikalla kun vain hänen
-mielensä minua kohtaan muuttuisi, veisin hänet vihille. Sen sanoin sitä
-varten, että hän saisi helpomman tuomion. Mutta vaikka hän sen jälkeen
-on kirjoittanut minulle kaksi kirjettä, ei niistä ollenkaan näy, että
-hän olisi muuttanut mieltään. Ymmärrättehän siis, isä, ettei se sana
-minua sido menemään naimisiin hänen kanssaan.'
-
-"Ja isä istuu vain ajatuksissaan ja on ihan vaiti.
-
-"'Tiedän kyllä, että minä nyt puhun ihmismielen mukaan ja että me
-Ingmarit aina olemme tahtoneet pyrkiä tekemään niinkuin Jumala tahtoo.
-Mutta toisinaan tulee mieleen ajatus, että kenties Jumala ei salli
-sellaista murhaajan korottamista.'
-
-"Ja isä on yhä vain ääneti.
-
-"'Olettehan kokenut, isä', sanon minä, 'kuinka vaikeata on olla, kun
-antaa toisen kärsiä koettamatta auttaa. Varmaankin tulevat kaikki
-pitäjäläiset sanomaan minulle, että teen väärin, mutta näinä vuosina on
-elämäni ollut niin raskasta, etten voi olla tekemättä jotakin hänen
-hyväkseen, kun hän pääsee linnasta.'
-
-"Isä ei liikahdakaan.
-
-"Silloin melkein nousee itku kurkkuuni, ja minä sanon: 'Niin, isä, olen
-vielä nuori ja menetän paljon, jos hänet otan. Ennen jo sanottiin minun
-menetelleen hullusti, mitä sitten tästä sanottaneenkaan.'
-
-"Mutta isää minä en saa virkkamaan sanaakaan.
-
-"'Olen minä ajatellut sitäkin, että ihmeellistä on, kuinka me Ingmarit
-olemme pysyneet tilallamme monta sataa vuotta, kun kaikki muut tilat
-ovat vaihtaneet omistajaa. Ja siihen minusta näyttää syynä olevan se,
-että Ingmarit aina ovat koettaneet käydä Jumalan teitä. Meidän
-Ingmarien ei tarvitse pelätä ihmisiä, kun vain pysymme Jumalan teillä.'
-
-"Silloin isäukko nostaa silmänsä ja sanoo: 'Ei ole helppo kysymykseesi
-vastata, Ingmar. Parasta on ehkä käydä kysymässä toisten
-Ingmarinpoikain mieltä.' Sitten hän lähteekin väentupaan, ja minä jään
-istumaan. Ja kotvan minä saankin istua ja odottaa, eikä isää vain
-kuulu. Istuttuani sillä lailla monta tuntia minä kyllästyn
-odottamiseen ja lähden isän luo. 'Malta nyt istua siellä hieman aikaa,
-Pikku-Ingmar', sanoo isä, 'tämä on vaikea kysymys.' Ja minä näen,
-kuinka kaikki vanhukset istuvat ja mietiskelevät, silmät ummessa. Ja
-minä odotan odottamistani, ja sitä kai minä odotan vielä nytkin."
-
-Hän käveli hymysuin auran jäljessä, joka nyt eteni vallan hiljaa, sillä
-hevoset näyttivät haluavan levähtää. Päästyään pientaren laitaan hän
-kiristi ohjia ja pysäytti hevoset. Hän oli nyt taas aivan vakava.
-
-"On ihmeellistä, että kun kysyy toiselta neuvoa, silloin itse jo
-kysyessään huomaa, mikä on oikein; silloin tuossa tuokiossa selviää,
-mitä ennen ei keksinyt koko kolmessa vuodessa. Nyt käyköön niinkuin
-Jumala tahtoo."
-
-Hän tunsi, että hänen oli pakko se tehdä, ja samalla se tuntui niin
-vaikealta, että hänen rohkeutensa aivan luhistui kokoon sitä
-ajatellessa. "Jumala minua auttakoon", hän sanoi. -- --
-
-Ingmar Ingmarinpoika ei sentään ollut yksin ulkona tänä varhaisena
-aamuhetkenä. Peltojen välistä polkua pitkin käveli vanha äijä. Hänen
-ammattinsa oli helppo huomata, sillä olalla riippui punamaalisuti ja
-koko miehen puku lakista kengänkärkeen oli täynnä maalitahroja.
-Kiertelevien punamaalarien tavoin hänkin käveli katselemassa, mikä talo
-olisi maalaamaton tai mikä kaipaisi uutta maalaamista. Hän luuli
-näkevänsä milloin yhden, milloin toisen, joka olisi sopinut, mutta paha
-oli päättää, mikä niistä olisi paras. Vihdoin hän nousi pienelle
-mäentöyräälle, mistä näkyi Ingmarila suurena ja uhkeana tasaisen
-laakson pohjalla. "Mutta siinäpä talo!" hän huudahti ääneensä ja
-pysähtyi iloissaan siihen paikkaan. "Asuinrakennusta ei ole maalattu
-sataan vuoteen, sehän on vallan mustunut, ja ulkohuoneita ei ole
-maalattu ilmoisna ikänä. Ja sitä rakennusten paljoutta", hän huudahti,
-"tässä minulle riittää työtä syksyyn asti."
-
-Käveltyään vähän matkaa hän huomasi pellolla kyntömiehen. Siinähän on
-tämän puolen mies, joka tuntee paikkakunnan, ajatteli punamaalari,
-häneltä minä saan tuosta talosta tiedot, joita tarvitsen. Hän poikkesi
-tieltä kesannolle ja kysyi Ingmarilta, mikä tuon suuren talon nimi oli
-ja luuliko hän, että se annettaisiin maalata.
-
-Ingmar Ingmarinpoika säpsähti ja katsoi mieheen kuin aaveeseen. Herran
-nimessä, sehän on talonpunaaja, hän ajatteli, ja tulee juuri nyt. Hän
-aivan tyrmistyi eikä saanut sanaa suustaan.
-
-Hänen mieleensä muistui ihan selvästi, että joka kerta, kun joku oli
-sanonut hänen isälleen: "Teidän, Ingmar-isä, pitäisi maalauttaa suuri
-talonne, se on jo niin ränstyneen näköinen", ukko oli vastannut, että
-hän tekee sen sinä vuonna, jona Ingmar viettää häitään.
-
-Punamaalari kysyi uudestaan ja vieläkin uudestaan, mutta Ingmar oli
-vaiti, aivan kuin ei olisi ymmärtänyt.
-
-"Onko taivaassa nyt tehty asiastani päätös?" hän kysyi itseltään.
-"Tuoko tämä nyt isän vastauksen, että minun on tänä vuonna mentävä
-naimisiin."
-
-Se ajatus koski häneen niin, että hän oitis otti miehen taloonsa
-työhön.
-
-Sitten hän astui auransa jäljessä hyvin liikuttuneena, melkein
-onnellisena. "Saat nähdä, ettei sen tekeminen tästä lähtien tunnu niin
-vaikealta, kun kerran olet selvillä siitä, että isä sitä tahtoo", hän
-sanoi.
-
-
-II
-
-Pari viikkoa myöhemmin Ingmar seisoi pihalla kiilloittamassa hevosen
-valjaita. Hän näytti olevan huonolla tuulella, ja työ kävi häneltä
-hitaasti. Kunpa minä olisin Jumala, hän ajatteli, hieroi pari kertaa ja
-alkoi taas alusta. Jos minä olisin Jumala, järjestäisin niin, että
-samana hetkenä, kun päätän jonkin asian, se tulisi tehdyksikin. Minä en
-sallisi ihmisten kuluttaa aikaa arveluun ja epäröintiin ja jos
-jonkinlaisten esteiden mietiskelemiseen. Minä en viitsisi antaa heidän
-niin pitkää aikaa kiilloittaa ajokaluja ja maalata kirkkorattaita, vaan
-ottaisin heidät suoraan kyntöpellolta.
-
-Hän kuuli kujalta rattaiden ratinaa, katsahti sinne ja tunsi heti
-hevosen ja ajopelit. "Bergskogin valtiopäivämies tulee meille", hän
-huusi keittiöön, jossa hänen äitinsä puuhaili. Heti sen jälkeen hän
-kuuli äitinsä panevan puita pesään ja alkavan jauhaa kahvia.
-
-Valtiopäivämies ajoi pihamaalle, mutta pysähtyi siihen nousematta
-rattailta. -- "Ei, en nyt käy sisään", hän sanoi, "minulla on vain pari
-sanaa puhuttavana sinulle, Ingmar. Aika on niin täpärällä, on mentävä
-kunnantuvalle kunnan kokoukseen." -- "Äidillä on juuri kahvi tulella",
-sanoi Ingmar. -- "Kiitoksia, mutta nyt ei aika anna myöten." -- "Ette
-ole pitkään aikaan poikennut taloon, valtiopäivämies", sanoi Ingmar,
-päästämättä vierasta niin vähällä. Äiti tuli ulos häntä auttamaan. --
-"Ei suinkaan valtiopäivämies nyt lähde talosta käymättä kahvilla."
-Ingmar aukaisi polvipeitteen, ja valtiopäivämies alkoi nousta
-rattailta. -- "No niin, kun Martta emäntä itse käskee, niin täytyy kai
-totella", hän sanoi.
-
-Hän oli iso, pulska mies, liikkui kevyesti ja näytti olevan aivan
-toista rotua kuin Ingmar ja hänen äitinsä, jotka olivat rumia, unisen
-näköisiä ja kömpelöitä. Mutta hän kunnioitti suuresti Ingmarilan
-vanhoja haltijoita ja olisi mielellään vaihtanut kauniin muotonsa
-ollakseen Ingmarien näköinen ja kuuluakseen Ingmarinpoikain sukuun. Hän
-oli aina ollut Ingmarien puolella tytärtään vastaan, ja hänen mielensä
-oikein keveni näin hyvästä vastaanotosta.
-
-Hetken perästä, Martta emännän tarjotessa kahvia, hän alkoi esittää
-asiaansa. -- "Ajattelin", hän sanoi ja rykäisi, "ajattelin puhua siitä,
-mitä sille Briitalle olisi tehtävä." Martta emännän kahvikuppi tutisi
-hiukan, niin että teelusikka tärisi lautasella, ja sitten tuli
-ahdistava hiljaisuus. -- "Meillä on ajateltu, että paras olisi lähettää
-hänet Amerikkaan." Hän jäi vieläkin odottamaan, mutta toiset istuivat
-ääntä päästämättä. Hän huokasi, nämä itseensä sulkeutuneet ihmiset
-säälittivät häntä. "Olemme jo ostaneet hänelle matkalipunkin." -- "Kai
-hän ensin kuitenkin käy kotonaan", sanoi Ingmar. -- "Ei, mitä hänellä
-olisi kotona tekemistä?"
-
-Ingmar pysyi taas äänettömänä. Hän istui silmät puoliummessa ja
-liikahtamatta kuin nukkuva. Hänen sijastaan alkoi Martta emäntä
-kysellä. -- "Tarvitseehan hän vaatetta ja muuta?" -- "Ne on kaikki jo
-varattu, matkakirstu on jo kauppias Löfbergillä, missä me aina
-kaupunkimatkoilla asumme." -- "Eikös valtiopäivämiehen emäntä käy
-kaupungissa häntä tapaamassa?" -- "Kyllä hän sitä tahtoi, mutta minä
-sanoin, että on parempi olla tapaamatta." -- "Voipi olla niinkin." --
-"Löfbergille jätettiin matkalippu ja rahat, niin että sieltä hän saa
-kaikki mitä tarvitsee."
-
-"Ajattelin, että on hyvä antaa Ingmarille tästä tieto, ettei hänen enää
-tarvitse pitää sitä mielessään", sanoi valtiopäivämies. Nyt ei Martta
-emäntäkään enää sanonut mitään, vaan istui hiljakseen, huivi
-valahtaneena niskaan, ja katseli esiliinaansa. Kumpikin oli vaiti kuin
-seinä. "Martta emäntä tarvitsee apulaista suuren talouden hoidossa.
-Ingmarin on pidettävä huoli, että emäntä saa rauhassa viettää
-vanhuutensa päivät." Valtiopäivämieskin herkesi hetkeksi puheestaan ja
-ajatteli ihmeissään, että tokko ne edes kuulivat mitä hän sanoi. "Minä
-ja vaimoni tahdomme kyllä sovittaa kaiken hyväksi jälleen", hän
-lopetti.
-
-Tätä kuunnellessaan Ingmar tunsi suuren ilon lainehtivan läpi koko
-ruumiinsa. Briitta lähetetään Amerikkaan, hänen ei tarvitse mennä
-naimisiin tämän kanssa! Ingmarilassa ei tule murhaaja emännöimään! Hän
-oli vaiti sen vuoksi, ettei hänestä ollut säädyllistä heti näyttää
-tyytyväisyyttään, mutta nyt hänestä jo alkoi tuntua sopivalta sanoa
-ajatuksensa.
-
-Valtiopäivämieskin istui nyt ääneti, hän tiesi että nämä vanhan kansan
-ihmiset tarvitsivat aikaa arvellakseen. Sitten Ingmarin äiti sanoikin:
-"Niin, nyt siis Briitta on rangaistusaikansa palvellut, ja nyt tulee
-meidän muiden vuoro." Martta emäntä tarkoitti sillä, että jos
-valtiopäivämies toivoi Ingmareilta jotakin apua palkkioksi siitä, mitä
-oli heidän avukseen tehnyt, eivät he suinkaan epäisi, mutta Ingmar
-käsitti hänen sanansa toisin, ja hän riuhtaisihe kuin unesta
-herätäkseen. Mitä isä tästä sanoisi, hän ajatteli. Jos minä nyt kerron
-tämän aikeen hänelle, niin mitä hän siitä sanoo? "Älä sinä usko, että
-voit pitää Jumalan vanhurskautta pilkkanasi", sanoo isä silloin. "Älä
-luule, että hän jättää sinut rankaisematta, jos heität koko syyn
-Briitan niskoille. Vaikka hänen oma isänsä tahtoisikin hylätä hänet,
-tehdäkseen sinun mieliksesi ja saadakseen vastedes lainata sinulta
-rahaa, niin ainakin sinun, Pikku-Ingmar Ingmarinpoika, pitää käydä
-Jumalan teitä."
-
-Nyt minä uskon, että isäukko valvoo, miten minä tässä asiassa
-menettelen, ajatteli Ingmar; hän varmaan nytkin lähetti tänne Briitan
-isän näyttääkseen minulle, kuinka häijyä on jättää koko syy tuon raukan
-kärsittäväksi. Ehkäpä hän on huomannut, etten minä näinä viime päivinä
-ole ollut oikein halukas lähtemään matkalle.
-
-Ingmar nousi, kaatoi konjakkia kahviin ja kohotti kuppiaan. "Kiitoksia
-nyt valtiopäivämiehelle siitä, että tulitte tänään tänne", hän sanoi ja
-kilisti kuppia hänen kanssaan.
-
-
-III
-
-Ingmar oli koko aamupuolen puuhaillut porttikoivujen parissa. Ensin hän
-laittoi telineet, sitten hän koetti taivuttaa koivujen latvoja yhteen,
-niin että ne näyttäisivät holvikaarelta. Puut eivät tahtoneet pysyä
-niinkuin hän tahtoi, vaan ponnahtivat aina vähän päästä erilleen ja
-nousivat pystyyn kuin seipäät. "Mitä siitä tuosta tulee?" kysyi Martta
-emäntä. -- "Ajattelin vain, että saavat nyt kasvaa tällä lailla jonkin
-aikaa", sanoi Ingmar.
-
-Päivälliskello soi, väki tuli ruoalle ja paneutui syötyään pihamaalle
-nukkumaan. Ingmar Ingmarinpoika nukkui myöskin, mutta hän makasi
-peräkamarin leveässä sängyssä. Emäntä yksinään oli valveilla, hän istui
-sukkaa kutoen tuvan penkillä.
-
-Eteisen ovi aukeni vähin äänin ja sisään astui eukko, joka niskan yli
-käyvässä kannikkeessa kuljetti kahta suurta vasua. Hän sanoi
-hyvänpäivän perin hiljaisesti, istui ovensuupenkille ja raotti mitään
-puhumatta vasujen kansia. Toinen oli täynnä kuivattuja korppuja ja
-rinkeleitä, toinen vastaleivottuja, kiiltäviä vehnäleipiä. Martta
-emäntä tuli heti kauppoja tekemään. Kaikessa muussa hän kyllä oli
-tarkka, mutta ilman maukasta kahvileipää hän ei voinut olla.
-
-Valikoidessaan vehnäsiä hän rupesi juttelemaan eukon kanssa, jolta puhe
-sujui helposti, niinkuin se sujuu useimmilta, jotka talosta taloon
-käydessään tulevat paljon tekemisiin ihmisten kanssa. -- "Te Kaisa
-olette viisas ihminen, ja teihin voi luottaa", sanoi vanhaemäntä. "Niin
-on oltavakin", toinen sanoi, "jollen minä älyäisi pitää salassa mitä
-kuulen, joutuisivat kyllä monet tukkanuottasille." -- "Mutta joskus te
-Kaisa salaatte ihan liian paljon." -- Eukko vilkaisi emäntään ja
-ymmärsi hänen tarkoituksensa. "Jumala minua armahtakoon", hän sanoi
-kyyneleet silmissä. "Minähän puhuin Bergskogin valtiopäivämiehen
-emännälle, kun olisi pitänyt tulla puhumaan teille." -- "Vai niin, että
-te puhuitte valtiopäivämiehen emännälle?" Martta sanoi tuon pitkän
-sanan äärettömän ylenkatseellisella äänellä.
-
-Ingmar Ingmarinpoika kavahti unestaan, kun peräkamarin ovi hiukan
-narahtaen aukeni. Ei ketään tullut sisään, mutta ovi jäi raolleen. Hän
-ei tiennyt, oliko se auennut itsestään vai kävikö joku sitä
-aukaisemassa. Unimielisenä hän jäi vielä pitkäkseen ja kuuli silloin
-puhetta tuvasta.
-
-"Kertokaa nyt minulle, Kaisa, mistä huomasitte, ettei Briitta pitänyt
-Ingmarista?" sanoi emäntä. -- "Jo alusta pitäenhän sen kuuli, kuinka
-pitäjällä kerrottiin vanhempien häntä pakottaneen", sanoi eukko
-vältellen. -- "Puhukaa nyt asia suoraan, Kaisa, sillä kun minä kysyn,
-ei teidän tarvitse totuutta kainostella. Kyllä minä luulen korvieni
-sietävän kuulla mitä teillä sanottavaa on." --
-
-"Sen minä vain tiedän, että joka kerta kun siihen aikaan kävin
-Bergskogissa, hän oli minusta itkettyneen näköinen. Kerran, kun olimme
-kahden kesken Bergskogin keittiössä, sanoin hänelle: 'Sinä Briittahan
-kuulut menevän komeihin naimisiin!' -- Hän silmäsi minuun aivan kuin
-olisi luullut minun puhuneen piloillani. Ja sitten hän sanoi: 'Totta se
-on, Kaisa. Komeihin kylläkin.' Hän sanoi sen sillä lailla, että olin
-näkevinäni silmäini edessä Ingmar Ingmarinpojan, eikähän hän kaunis
-ole, vaikka en ollut sitä tullut ennen ajatelleeksi, kun minä aina olin
-pitänyt Ingmareja niin suuressa arvossa. Mutta nyt minä en voinut olla
-hiukan naurahtamatta. Silloin Briitta katsoi vielä kerran minuun ja
-sanoi: 'Niin, komeihin kylläkin', ja sitten hän yht'äkkiä ryntäsi minun
-luotani kamariin ja kuului sitten siellä itkeä nyyhkivän.
-
-"Mutta poislähtiessäni minä ajattelin itsekseni: Kyllä siitä tulee hyvä
-sentään tuostakin; kaikkihan Ingmareille hyvin käy. Vanhempia minä en
-ihmetellyt; jos minulla olisi ollut tytär, jota Ingmar Ingmarinpoika
-olisi kosinut, en minä olisi suonut itselleni lepoa, ennen kuin hän
-olisi myöntynyt."
-
-Ingmar makasi valveillaan ja kuunteli. "Tuon tekee äiti tahallaan", hän
-ajatteli. "Hän on alkanut kummastella minun huomista kaupunkimatkaani.
-Äiti luulee minun menevän noutamaan kotiin Briittaa eikä tiedä, että
-minä olen sellainen raukka etten voi."
-
-"Kun sitten toisen kerran näin Briitan", eukko jatkoi, "oli hän jo
-muuttanut tänne Ingmarilaan. En voinut paikalla kysyä häneltä, mitenkä
-hän viihtyi, sillä tupa oli väkeä täynnä, mutta kun lähdin pois ja olin
-kulkenut hakapolkua kappaleen matkaa, tuli hän jäljessäni. -- 'Kaisa',
-hän sanoi, 'oletko käynyt nyt hiljan Bergskogissa?' -- 'Olin siellä
-toissapäivänä', minä sanoin. 'Herran tähden, toissapäivänäkö olit
-siellä, ja minusta kun tuntuu, että minä olen ollut jo vuosikausia
-kotoa poissa!' -- Siihen ei ollut helppo mitään vastata. Briitta ei
-näyttänyt voivan sietää mitään, hän oli valmis purskahtamaan itkuun,
-sanoipa hänelle mitä tahansa. -- 'Voithan joskus käydä katsomassa',
-minä sanoin. -- 'Ei, en minä taida käydä siellä enää milloinkaan.' --
-'No, ka miks'et, käy vain', sanoin minä siihen, 'siellä on kaunista
-tähän aikaan, koko metsä on marjoja täynnä, ahot aivan punaisinaan
-puoloja.' -- 'Kaisa kulta, mitä sanot', hän huudahti, ja hänen silmänsä
-suurenivat, 'ovatko puolukat jo kypsiä?' -- 'Ovat kyllä, ja pääsethän
-sinä täältä jonakin päivänä käymään kotonasi, niin että saat syödä
-kylliksesi marjoja.' -- 'En minä sittenkään taida lähteä', hän sanoi.
-'Jos kävisin kotona, olisi vain sitä vaikeampi palata tänne.'
-
-"'Minä olen aina kuullut, että Ingmarien kotona on hyvä olla', minä
-sanoin. 'He ovat kelpo väkeä.' -- 'Niin', hän vastasi, 'kyllä he ovat.'
--- 'Se on paras suku koko pitäjässä', minä sanoin. 'Niin kelpo ihmisiä
-ei monesti tapaa.' -- 'Niin, eihän sitä vääränä pidetä, että
-väkipakolla ottaa itselleen vaimon.' -- 'Viisasta väkeä he ovat
-myöskin.' -- 'Voivat olla, mutta he kätkevät itseensä sen, minkä
-tietävät.' -- 'Eivätkö he koskaan puhele mitään?' -- 'Eivät enempää
-kuin mikä on aivan pakollista.'
-
-"Nyt minun jo piti lähteä, mutta silloin tulin sanoneeksi: 'Pidetäänkö
-häät täällä vai sinun kotonasi?' -- 'Pidämme ne täällä, kun täällä on
-enemmän tilaa.' -- 'Pidä sitten sinä huoli siitä, etteivät lykkää niitä
-liian kauaksi', minä sanoin. -- 'Me menemme naimisiin kuukauden
-kuluttua', hän sanoi.
-
-"Mutta juuri kun olin lähtemäisilläni Briitan luota, johtui mieleeni,
-että Ingmareille oli tullut huono viljavuosi, ja sanoin etten luullut
-heidän rupeavan häitä laittamaan sinä vuonna. -- 'Jolleivät laita, niin
-minä menen järveen', sanoi Briitta.
-
-"Kuukauden kuluttua minä sitten kuulin, että häät oli lykätty
-tuonnemmaksi, ja kun minä jo silloin aavistin, ettei tästä hyvä seuraa,
-poikkesin Bergskogiin puhumaan valtiopäivämiehen emännän kanssa.
-'Eiväthän ne vain tehne tyhmyyksiä siellä Ingmarilassa', minä sanoin.
--- 'Kyllä meidän on oltava tyytyväisiä siihen, mitä he tekevät', hän
-sanoi. 'Jumalan kiitos, että saimme tyttäremme niin hyvään paikkaan.'"
-
-Ei äidin tarvitsisi nähdä noin paljon vaivaa, ajatteli Ingmar
-Ingmarinpoika, sillä kukapa tästä talosta lähtisi Briittaa tapaamaan!
-Sitä juhlaporttia ei hänen tarvitse pelätä, sillä semmoisia laitellaan
-vain sitä varten, että voitaisiin Jumalalle osoittaa hyvää tahtoa.
-Näkeehän siitä, että aikeissa kyllä oltiin. Mutta toista on
-todenperästä ryhtyä toimeen.
-
-"Viimeksi minä näin Briitan keskitalvella, syvän lumen aikana", Kaisa
-jatkoi. "Kävelin kapeata ajotietä keskellä saloa, ja siellä oli huonoa
-liikkuminen, sillä lumi oli suojailmalla käynyt sohjoksi ja livetti
-jalkaa. Silloin näin jonkun istuvan tiensyrjässä, ja likemmäksi
-tultuani huomasin, että se istuja olikin Briitta. -- 'Mitä sinä näin
-yksinäsi teet keskellä saloa?' kysyin häneltä. -- 'Kävelemässä minä
-vain olen.' Seisahduin katsomaan häntä, enkä ymmärtänyt mikä hänen
-oikein oli. -- 'Lähdin katselemaan, onko täällä missään jyrkkiä mäkiä',
-Briitta sanoi. -- 'Herranen aika, sitäkö varten, että heittäytyisit
-nurinniskoin alas?' minä sanoin, sillä hän näytti semmoiselta, joka on
-kyllästynyt elämäänsä.
-
-"'Niin', hän sanoi, 'heittäytyisin kylläkin, kun vain löytäisin mäen,
-joka olisi oikein korkea ja jyrkkä.' -- 'Saisit jo hävetä, sinä, jolla
-ei pitäisi olla mitään puutetta.' -- 'Niin, pahahan minä olen, Kaisa.'
--- 'Sen minä kyllä uskon.' -- 'Joka tapauksessa minä vielä teen jotakin
-pahaa, niin että parempi minun olisi kuolla.' -- 'Tuo on paljasta
-lasten lorua.' -- 'Siitä asti minä olen ollut ilkeä, kun sinne muutin!'
-Sitten hän astui aivan eteeni, ja silmät leimusivat, kun hän sanoi: --
-'Ne eivät ajattelekaan muuta kuin kiusata minua, ja minä ajattelen
-vain, kuinka kiusaisin puolestani heitä.' -- 'Älä turhia puhu, Briitta,
-he ovat hyviä ihmisiä.' -- 'Ei, he vain tahtovat saattaa minut
-häpeään.' -- 'Oletko puhunut heille itselleen tuosta?' -- 'Minä en puhu
-heidän kanssaan mitään. Enkä ajattele muuta kuin panna kiusan kiusaa
-vastaan.'
-
-"'Olen ajatellut sytyttää tuleen hänen talonsa, sillä se on hänen paras
-tavaransa. Tai olen ajatellut syöttää myrkkyä hänen lehmilleen, ne ovat
-vanhoja ja rumia ja niillä on valkoiset renkaat silmien ympärillä, ihan
-kuin olisivat hänen sukuaan.' -- 'Ei haukkuva koira pure', minä sanoin.
--- 'Jotakin minun täytyy hänelle tehdä, muuten en saa mielenrauhaa.' --
-'Sinä et tiedä mitä puhut', minä sanoin, 'tuolla laillahan sinä juuri
-mielenrauhasi hävität.'
-
-"Silloin hän yht'äkkiä muuttui ja purskahti itkuun. Hän lauhtui
-kokonaan ja valitti, että hänen on niin paha olla, kun pahat ajatukset
-häntä vaivaavat. Minä saatoin hänet kotiin, ja erotessa hän lupasi olla
-tekemättä mitään pahaa, kun vain en puhuisi kenellekään.
-
-"Kauan minä sitten mietin, kenelle tuosta kertoisin", sanoi Kaisa,
-"mutta oli niin vaikeata tulla puhumaan niin isoisten ihmisten kuin
-teidän kanssanne."
-
-Ruokakello tallin päädyssä soi työhön, ja väki heräsi
-päivällisunestaan. Martta emännälle tuli kiire keskeyttämään Kaisan
-puheet. "Kuulkaas, Kaisa, luuletteko Ingmarin ja Briitan välien vielä
-voivan parantua?" -- "Mitenkä niin?" sanoi eukko aivan ällistyneenä. --
-"Tarkoitan sitä, että jollei Briitta lähtisikään Amerikkaan,
-luulisitteko, että heistä vielä voisi tulla pari?" -- "En ikipäivänä
-minä sitä usko. Ei, siitä ei tule kerrassa mitään." -- "Briitta ei
-varmaan hänestä huolisi?" -- "Varmasti hän pysyy erossa."
-
-Ingmar nousi istualleen sängynlaidalle. "Saitkos kylliksesi, Ingmar,
-jokos nyt lähdet huomenna matkalle?" hän sanoi ja iski nyrkillään
-sängynlaitaan. "Luuleeko äiti tosiaankin sillä saavansa minut jäämään
-kotiin, että näyttää minulle, kuinka Briitta minua vihaa." Hän iskeä
-jyhmi vähän väliä sängynlaitaan, aivan kuin olisi ajatuksissaan
-kaatanut jotakin, joka teki kovaa vastarintaa. "Nytpä minä otankin ja
-yritän uudestaan. Me Ingmarit emme jätä yhteen yritykseen, kun jokin
-käy hullusti. -- Miehinen mies ei semmoisen vuoksi jätä hankettaan
-kesken, että joku nainen häneen mielettömästi vihastuu."
-
-Vasta nyt hänelle perin pohjin selvisi tappion koko suuruus, ja hänen
-mielensä paloi saamaan hyvitystä.
-
-"Vielä minä, tuhannen tulimmaista, saan Briitan viihtymäänkin
-Ingmarilassa", hän sanoi.
-
-Hän iskeä jysäytti vielä viimeisen kerran sängynlaitaan, ennen kuin
-nousi lähteäkseen työhön.
-
-"Niin totta kuin minä uskon, että Suur-Ingmar Kaisan tänne lähetti,
-jotta minä saisin sisua tehdäkseni tuon kaupunkimatkan!"
-
-
-IV
-
-Ingmar Ingmarinpoika oli saapunut kaupunkiin ja nousi hitain askelin
-pitkin loivasti viettävää puistokujaa lääninvankilaan päin, joka
-sijaitsi kauniilla ja laajalle näkyvällä paikalla. Päätä kääntämättä ja
-silmäluomet puoliummessa hän kävellä laahusti tarmottomasti kuin
-vanhus. Hän oli päivän kunniaksi vaihtanut kauniin maalaispukunsa
-mustiin verkavaatteisiin ja tärkkipaitaan. Hänestä tuntui hyvin
-juhlalliselta, mutta yhä vielä hän arkaili ja kulki kuin vasten
-tahtoaan.
-
-Ingmar astui vankilan edessä olevalle hiekoitetulle pihalle ja kysyi
-vartijalta, tänäänkö se Briitta Eerikintytär pääsee vapaaksi. --
-"Taitavat ne laskea tänään yhden irti", vartija sanoi. -- "Se on muuan,
-joka on ollut kiinni lapsenmurhasta", selitti Ingmar. -- "Juuri se
-sama; hän pääsee vapaaksi nyt aamupäivällä."
-
-Ingmar ei mennyt edemmäs, vaan jäi siihen odottamaan, nojaten selkäänsä
-puuta vasten ja kääntämättä katsettaan ovesta. "Onpa yksi ja toinenkin
-tainnut käydä tuosta ovesta sisään ilman suuria iloja", hän ajatteli.
-"En huoli liioitella", hän jatkoi, "mutta eiköhän moni siitä sisään
-mennessään liene ollut kevyemmällä mielellä kuin minä, vaikka seisonkin
-ulkopuolella.
-
-"Olkoon vaikka niinkin, mutta nyt on Suur-Ingmar tuonut minut tänne
-noutamaan morsiantani vankilasta", hän sanoi sitten. "Mutta sitä en
-Pikku-Ingmarista voi sanoa, että hän olisi oikein hyvillänsä;
-mieluisempaa hänestä olisi, että morsian astuisi kunniaportista ja että
-hänen äitinsä seisoisi vieressä jättämässä hänet sulhaselle. Ja sitten
-he ajaisivat kirkkoon suuressa saatossa. Ja morsian istuisi koreassa
-morsiuspuvussa hänen rinnallaan ja hymyilisi hänelle kruununsa alta."
-
-Ulko-ovi avautui useita kertoja, kerran siitä tuli pappi, toisen kerran
-vankilanjohtajan rouva ja neidit, jotka lähtivät kaupungille. Vihdoin
-tuli Briittakin. Kun ovi aukeni, tunsi Ingmar sydämensä vavahtavan. Nyt
-se on hän, hän ajatteli. Hänen silmänsä painuivat kiinni, hän kävi
-aivan hervottomaksi eikä voinut liikahduttaa jäsentäkään. Kun hän
-viimein rohkaisihe ja nosti silmänsä, seisoi Briitta rappusilla oven
-ulkopuolella.
-
-Ingmar näki, kuinka hän siihen hetkiseksi seisahti. Hän työnsi huivinsa
-otsaltaan ja katseli kirkkain, avoimin silmin edessään avautuvaa
-näköalaa. Vankilan paikka oli pienellä kummulla, siitä hän näki koko
-kaupungin ja metsäiset mäet aina kotiseudun siintäviin vuoriin asti.
-
-Sitten Ingmar näki hänen vapisevan ja pään painuvan kuin näkymättömän
-voiman edessä. Hän peitti käsillään kasvonsa ja istui kivirapuille.
-Sinne asti, missä Ingmar seisoi, kuului hänen nyyhkytyksensä.
-
-Ingmar astui nyt pihan poikki, jäi seisomaan lähelle häntä ja odotti.
-Briitta itki niin, ettei kuullut mitään, ja Ingmar sai odottaa kauan.
--- "Älä nyt noin itke, Briitta", sanoi hän viimein. Briitta nosti
-silmänsä. -- "Taivaan Jumala, sinäkö olet täällä!" hän huudahti.
-Samassa hetkessä muistui hänen mieleensä kaikki, mitä hän oli Ingmarin
-kiusalla tehnyt ja kuinka raskasta tuon hänen tänne tulonsa oli
-täytynyt olla. Hän aivan huudahti ilosta, tuli ja kävi Ingmarin kaulaan
-ja purskahti uudelleen itkuun.
-
-"Kun sinä tietäisit, kuinka minä ikävöin sinua tänne!" hän sanoi. --
-Ingmarin sydän alkoi sykkiä siitä ilosta, että Briitta oli niin
-riemastunut hänen tulostaan. -- "Mitä sanot, Briitta, tosiaanko
-ikävöit?" hän sanoi liikuttuneena. -- "Pitihän minun edes pyytää
-sinulta anteeksi."
-
-Ingmar ojentui suoraksi ja kylmeni aivan kivipatsaaksi. -- "Siihen on
-vielä kyllin aikaa", hän sanoi, "mutta tässä me emme voi seista
-kauempaa." -- "Eihän tällaiseen paikkaan tee mieli jäädä", sanoi
-Briitta nöyrästi. -- "Minä jätin hevosen kauppias Löfbergille", sanoi
-Ingmar, kun he kävelivät puistotietä alaspäin. -- "Siellä on minunkin
-matka-arkkuni." -- "Kyllä minä sen näin", sanoi Ingmar, "mutta se on
-niin iso, ettei se mahdu näille rattaille; parasta on jättää se tänne,
-kunnes on vastedes asiaa." -- Briitta seisahtui ja katsoi kummastunein
-silmin Ingmariin. Nuo olivat hänen suustaan ensimmäiset sanat, jotka
-ilmaisivat, että hän aikoi viedä Briitan kotiinsa. -- "Sain tänään
-kotoa kirjeen, jossa isä sanoo, että sinunkin mielestäsi minun on paras
-lähteä Amerikkaan." -- "Ajattelin, että eihän ole haitaksi, kun on
-valitsemisen varaa. Ei ollut niin varmaa, että sinä minun mukaani
-lähtisit." Briitta kyllä huomasi, ettei hän sanonut sitä toivovansa,
-mutta saattoihan siihen olla syynä se, ettei Ingmar tahtonut nyt
-uudelleen väkisin houkutella häntä. Hän tunsi epäröivänsä. Ei kai ole
-hauska viedä hänenlaistaan emännäksi Ingmarilaan. "Sano hänelle, että
-lähdet Amerikkaan, se on ainoa hyvä työ, minkä voit hänelle tehdä", --
-sanoi hän itselleen. "Sano se hänelle, sano se hänelle", yllytti hän
-itseään. Hänen parhaillaan sitä ajatellessaan kuuluivat hänen korviinsa
-kuin vieraan sanat: -- "Minua pelottaa se Amerikan matka. Siellä pitää
-kuulemma tehdä ylenmäärin työtä, ja minä olen niin heikko." -- "Niinhän
-sanotaan", vastasi Ingmar aivan hiljaa. Briittaa hävetti; hän muisti
-aamulla sanoneensa papille, että hän nyt lähtee maailmaan uutena,
-parempana ihmisenä. Hän paheksui itseään, astui kotvan aikaa mitään
-puhumatta ja mietti päänsä ympäri, kuinka saisi peruutetuksi sanansa.
-Mutta aina kun hän aikoi puhua siihen suuntaan, pidätti häntä ajatus,
-että jos Ingmar hänestä hyvinkin pitää, olisi pahinta kiittämättömyyttä
-nyt uudelleen työntää hänet luotaan. Voi voi, kun saisin selville hänen
-ajatuksensa, hän huokasi itsekseen.
-
-Jonkin matkaa kuljettua Ingmar näki Briitan pysähtyvän ja jäävän
-nojaamaan seinää vasten. -- "Päätäni huimaa tämä melu ja ihmisvilinä."
-Ingmar ojensi hänelle kätensä, hän tarttui siihen, ja sitten he
-kävelivät käsitysten katua pitkin. Nyt me näytämme ihan kihlatuilta,
-ajatteli Ingmar, mutta samalla hänen mielessään pyöri se, minkälaiseksi
-elämä kotona muodostuu, kuinka hän saa tehdyksi selon äidille ja
-kaikille muille.
-
-Tultuaan Löfbergin pihaan Ingmar sanoi, että hänen hevosensa oli
-levännyt tarpeeksi, niin että jollei Briitalla ollut estettä, he
-voisivat ajaa ensimmäiset kyytivälit jo samana päivänä. Nyt, Briitta
-ajatteli, sinun on sanottava, ettet tahdo. Sano nyt vain kiitokset
-kaikesta ja selitä, että et tahdo. Siinä seistessään hän oikein rukoili
-Jumalalta selvyyttä, oliko Ingmar tullut vain säälistä. Sillä välin
-Ingmar veti rattaat esille katoksen alta. Rattaat olivat vastamaalatut,
-nahkainen polvipeite kiilsi, ja istuintyynyissä oli uudet päälliset.
-Edessä olevaan likasuojukseen oli kiinnitetty kimppu puolikuihtuneita
-tienvarsikukkia. Briitta jäi mietteissään niitä katselemaan, ja sillä
-aikaa Ingmar ehti mennä talliin, panna valjaat hevosen selkään ja tuoda
-sen ulos. Briitta näki sen länkien päässä samanlaisen puolikuihtuneen
-kukkavihkon, rupesi uudelleen uskomaan, että Ingmar oli iloinnut häntä
-ajatellessaan, ja piti parhaana olla puhumatta. Muutoin Ingmar voisi
-ajatella, että hän on kiittämätön eikä ymmärrä hänen tarjouksensa
-suuruutta.
-
-He lähtivät ajamaan. Briitta koetti saada aikaan keskustelua
-kyselemällä yhtä ja toista kotiseudun oloista. Jokaisesta hänen
-kysymyksestään muistui Ingmarin mieleen joku henkilö, jonka arvostelua
-hän pelkäsi. Kuinkahan se ja sekin ihmettelee, hän ajatteli, kuinkahan
-se ja sekin ilkkuu! Hän vastaili vain yksikantaan, ja vähän väliä
-leimahti Briitan mieleen, että hänen pitäisi pyytää kääntymään
-takaisin. Hän ei välitä minusta, minä en miellytä häntä ensinkään. Hän
-tekee tämän vain säälistä.
-
-Pian hän jätti kyselynsä, ja he ajoivat peninkulmittain eteenpäin
-vaihtamatta sanaakaan. Mutta eräässä majatalossa oli heitä vartomassa
-vehnäskahvit, ja tarjottimella oli taas kukkia. Hän arvasi, että Ingmar
-eilen tästä ajaessaan oli käskenyt niin laittaa. Oliko hän senkin
-tehnyt vain hyvänhyvyyttään ja säälistä? Oliko hän eilen iloinen? Ja
-tänäänkö vasta hän uudelleen pahoittui, nähdessään hänen tulevan
-vankilasta? Huomiseksi hän varmaan lauhtuu, kun se ennättää haihtua
-hänen mielestään.
-
-Briitta oli nyt hyvin katuvainen ja nöyrtynyt. Hän ei tahtonut tuottaa
-uutta surua. Kuka tiesi, eikö Ingmar sentään sittenkin -- --.
-
-He olivat yötä eräässä majatalossa, mutta lähtivät jo hyvissä ajoin
-matkalle, niin että jo kello kymmenen aikaan ennättivät kotipitäjän
-kirkolle. Kun he nousivat kirkkomäkeä, oli tie väkeä täynnä ja kellot
-soivat. -- "Herra Jumala, nythän on sunnuntai", sanoi Briitta ja pani
-huomaamattaan kätensä ristiin. Kaikki muu unohtui häneltä sen ajatuksen
-tieltä, että nyt hän menee kirkkoon Jumalaa kiittämään. Hän tahtoi
-pyhittää tämän uuden elämänsä jumalanpalveluksella vanhassa kirkossa.
-
-"Minä menisin mielelläni kirkkoon", hän sanoi Ingmarille. Hän ei sinä
-hetkenä tullut ollenkaan ajatelleeksi, että Ingmarin saattoi olla
-vaikea näyttäytyä siellä hänen kanssaan, tunsi vain mielessään
-hartautta ja kiitollisuutta. -- Ingmar oli vähällä jyrkästi kieltää;
-hän ei luullut rohkenevansa kestää noita teräviä silmäyksiä ja
-kärkkäitä kieliä. Mutta kerran se sittenkin on tehtävä, hän ajatteli ja
-käänsi hevosen kirkkotielle. Samantekevä, milloin se tapahtuu.
-
-Kun he ajoivat kirkkomäelle, istui sen kiviaidalla joukko ihmisiä
-odottaen jumalanpalveluksen alkamista ja tarkastellen tulijoita.
-Nähdessään Ingmarin ja Briitan he alkoivat kuiskia, nykiä toisiaan ja
-viittoa. Ingmar katsahti Briittaan, mutta tämä istui kädet ristissä
-eikä näyttänyt tietävän mistään. Hän ei edes huomannut ihmisiä, mutta
-Ingmar näki ne sitä paremmin; joitakuita juoksikin rattaiden jäljessä.
-Hän ei yhtään kummastellut, että he juoksivat ja kurkistelivat. He
-varmaan eivät tahtoneet uskoa silmiään. Heistä kaiketi oli ihmettä
-nähdä hänen ajavan Jumalan huonetta kohden lapsenmurhaajan kanssa. Tuo
-on jo liikaa, hän ajatteli. Tätä minä en enää kestä.
-
-"Eiköhän ole parasta, että sinä menet jo edeltäpäin kirkkoon", hän
-sanoi auttaessaan Briittaa rattailta. -- "Niin onkin", sanoi Briitta,
-sillä kirkkoon mennäkseen hän oli tullutkin eikä ihmisiä katselemaan.
-Ingmar viivytteli jotenkin kauan riisuessaan hevosta ja antaessaan
-sille rehua. Monet seurasivat häntä silmillään, mutta yksikään ei
-tullut puheille. Kun hän viimein kävi sisään, istuivat useimmat jo
-paikoillaan ja alkuvirttä veisattiin paraikaa. Astuessaan pitkin
-keskikäytävää Ingmar näki, että naisväen puolella olivat kaikki muut
-penkit täynnä paitsi yksi, jossa ei istunut kuin yksi ainoa. Hän näki
-heti, että se oli Briitta, ja arvasi, ettei kukaan ollut tahtonut istua
-hänen kanssaan. Ingmar astui vielä pari askelta, mutta kääntyi sitten
-naisten puolelle, kävi penkkiin ja istui Briitan rinnalle. Hänen
-tullessaan Briitta nosti päänsä penkistä ja kummastui suuresti. Hän ei
-ollut sitä ennen huomannut mitään, nyt vasta hän näki istuneensa
-yksinään. Samassa hävisi hänen suuri pyhätunnelmansa ja sen sijalle
-nousi syvä murhe. Mitähän tästäkin tulee, mitähän tästäkin tulee? Ei
-hänen olisi pitänyt lähteä Ingmarin mukaan.
-
-Kyynelet työntyivät hänen silmiinsä, ja välttääkseen itkua hän otti
-edestään penkkihyllyltä vanhan virsikirjan ja alkoi lukea sitä. Hän
-selaili sekä virret että evankeliumit näkemättä yhtään sanaa, sillä hän
-ei voinut pidättää kyyneleitänsä. Silloin yht'äkkiä välähti sivujen
-välistä jotakin punaista, kirjanmerkki, johon oli painettu punainen
-sydän. Hän otti sen ja työnsi Ingmarin eteen.
-
-Hän näki kuinka Ingmar peitti sen suurella kädellään ja salaa vilkaisi
-sitä. Heti sen jälkeen se putosi lattialle. Mitähän meistä tulee,
-mitähän meistä tulee, humisi Briitan päässä, ja hän itki kumartuneena
-virsikirjan yli.
-
-He lähtivät kirkosta heti, kun pappi laskeutui saarnastuolista. Ingmar
-valjasti kiireesti hevosen, ja Briitta oli apuna. Kun kirkkoväki
-herransiunauksen ja loppuvirren jälkeen alkoi virrata ulos, olivat he
-jo lähteneet. Kumpikin mietti matkalla melkein samaa. Se, joka on
-tehnyt niin suuren rikoksen, ei voi elää muiden ihmisten parissa.
-Molemmat tunsivat istuneensa häpeäpenkissä. Ei tätä jaksa kumpikaan
-kestää, he ajattelivat.
-
-Kesken Briitan syvää murhetta leimahtivat hänen silmiensä eteen
-Ingmarilan hohtavan punaiset rakennukset, joita hän tuskin oli tuntea.
-Hän muisti, kuinka oli monesti ollut puhetta siitä, että talo oli
-maalattava sinä vuonna, jona Ingmar viettää häitään. Viime kerrallahan
-häät oli lykätty juuri sen tähden, ettei Ingmarin kannattanut
-maalauttaa. Briitta ymmärsi, että hän nyt oli aikonut tehdä kaikki
-oikein perin pohjin, mutta että se lopulta oli käynyt hänelle liian
-vaikeaksi.
-
-Kun he ajoivat pihaan, istui väki päivällispöydässä. "Isäntä näkyy
-tulevan", sanoi muuan renki katsoessaan ikkunasta. Martta emäntä tuskin
-ennätti avata unisia silmiään, kun jo oli pystyssä. "Pysykää kaikki
-täällä sisällä", hän sanoi. "Ei kenenkään tarvitse nousta pöydästä."
-
-Eukko astui raskain askelin lattian poikki, ja väki, joka katseli hänen
-menoaan, huomasi, että hän saadakseen arvonsa näkyviin oli pannut
-päällensä pyhäpuvun, hartioillensa silkkisaalin ja päähänsä
-silkkihuivin. Hän seisoi jo rappusilla, kun hevonen pysähtyi pihaan.
-
-Ingmar hyppäsi heti rattailta, mutta Briitta jäi istumaan. Ingmar
-kiersi hänen puolelleen ja aukaisi polvipeitteen. "Etkö nouse jo pois
-rattailta?" -- "En minä nousekaan." -- Briitta oli purskahtanut itkuun
-ja peitti käsin kasvojaan. -- "Minun ei olisi ensinkään pitänyt tulla
-takaisin", hän sanoi nyyhkyttäen. -- "No, mutta nouse nyt pois", sanoi
-Ingmar. -- "Päästä minut palaamaan kaupunkiin, minä en ole sinulle
-kyllin hyvä." -- Ingmar taisi ajatella, että Briitta oli oikeassa, eikä
-vastannut mitään, seisoi vain liikahtamatta paikallaan ja odotti. --
-"Mitä se sanoo?" kysyi Martta emäntä rappusilta. -- "Hän sanoo, ettei
-hän ole kyllin hyvä minulle", selitti Ingmar, sillä Briitta ei
-itkultaan saanut ääntänsä kuulumaan. -- "Ja mitä se itkee?" emäntä
-kysyi. -- "Sitä, että minä olen niin suuri syntinen", sanoi Briitta,
-puristaen käsin sydäntään, joka tuntui olevan pakahtumaisillaan. --
-"Mitä se sanoi?" kysyi eukko taas. -- "Että hän on niin suuri
-syntinen", vastasi Ingmar.
-
-Kun Briitta kuuli Ingmarin noin kylmästi ja välinpitämättömästi
-toistavan hänen sanansa, välähti totuus yht'äkkiä hänen mieleensä.
-Aivan mahdotonta oli, että Ingmar olisi tuolla tavalla toistanut
-äidilleen hänen sanojansa, jos hän olisi hänestä pitänyt, jos hänen
-sydämessään olisi ollut hiukkasenkaan rakkautta. Nyt oli Ingmarin
-mieliala hänelle selvinnyt, sen enempää hänen ei tarvinnut tietää.
-
-"Miks'ei hän nouse pois rattailta?" kysyi emäntä. Briitta sai itkunsa
-hillityksi ja vastasi itse kuuluvasti: "Siksi, etten minä tahdo tehdä
-Ingmaria onnettomaksi." -- "Oikeassa hän taitaa siinä ollakin", sanoi
-emäntä. "Päästä hänet lähtemään, Pikku-Ingmar. Sen saat ainakin tietää,
-että muuten lähden minä, sillä minä en nuku yhtäkään yötä tuollaisen
-kanssa saman katon alla."
-
-"Lähdetään Jumalan tähden", sanoi Briitta tuskissaan. Ingmar käänsi
-sadatellen hevosensa ja hyppäsi rattaille. Häntä kyllästytti kaikki
-tyynni, hän ei viitsinyt ponnistella enempää.
-
-Maantiellä tuli vähän väliä kirkkoväkeä heitä vastaan. Ingmar
-kiusaantui siitä yhä enemmän, ja viimein hän yht'äkkiä käänsi kapealle
-metsätielle, joka ennen oli ollut maantienä. Se oli täynnä kiviä ja
-kuoppia, mutta yhdellä hevosella sitä sentään voi ajaa.
-
-Juuri kun he poikkesivat tieltä kuului joku huutavan Ingmaria. Hän
-katsoi taakseen ja näki postimiehen, jolla oli hänelle kirje. Ingmar
-pisti sen taskuunsa ja ajoi eteenpäin.
-
-Päästyään niin kauas metsään, ettei heitä näkynyt maantieltä, hän
-seisahdutti hevosen ja otti kirjeensä esiin. Samassa Briitta tarttui
-hänen käsivarteensa. "Älä lue sitä", hän pyysi. -- "Miks'en minä sitä
-lukisi?" -- "Ei, älä lue, ei siinä ole mitään." -- "Mistä sinä sen
-tietäisit?" -- "Se on minun lähettämäni, se kirje." -- "Kerro sitten
-itse, mitä siinä on." -- "En, en minä voi."
-
-Ingmar vilkaisi häneen. Briitta oli niin punastunut, että luuli veren
-tipahtavan hänen kasvoistaan, ja silmissä paloi tuska. -- "Mutta minäpä
-luen sen kirjeen sittenkin", sanoi Ingmar. Kun hän alkoi avata sitä,
-yritti Briitta riistää sen hänen käsistään. Ingmar torjui hänet luotaan
-ja sai kuoren auki. -- "Voi hyvä Jumala", vaikeroi Briitta, "eivätkö
-minun kärsimykseni koskaan lopu?"
-
-"Kuule Ingmar", hän pyysi, "lue se vasta parin päivän kuluttua, sitten
-kun minä jo olen matkalla." Ingmar piti kirjettä jo levällään edessään
-ja alkoi sitä silmäillä. Briitta peitti sen kädellään. "Ingmar, kuule
-nyt, vankilan pappi minut sai sen kirjoittamaan, ja hän lupasi panna
-sen postiin vasta sitten, kun minä jo olisin merellä. Nyt hän on
-lähettänyt sen liian aikaisin. Sinulla ei ole oikeutta lukea sitä.
-Päästä minut vain ensin matkalle, Ingmar, ennen kuin sen luet."
-
-Ingmar katsoa tuijotti häneen vihaisesti, hyppäsi alas rattailta
-saadakseen olla rauhassa ja asettui lukemaan kirjettä. Briitan mieli
-oli yhtä kuohuksissa kuin aina ennenkin, milloin hänen tahtoaan ei
-noudatettu. -- "Se ei ole totta, mitä siinä sanotaan. Pappi minut
-viekoitteli sillä lailla kirjoittamaan. Minä en sinusta pidä, Ingmar."
-Ingmar katsoi kesken lukemistaan häneen suurin, ihmettelevin silmin.
-Silloin Briitta vaikeni, vankilassa opittu nöyryys täytti hänen
-mielensä ja hillitsi sen. Hän tunsi täydellisesti ansainneensa tämän
-häpeän.
-
-Ingmar koetti parastansa saadakseen kirjeestä selvää. Yht'äkkiä hän
-rutisti sen kouraansa ja hänen kurkustaan pääsi melkein korahtava ääni.
-"En minä saa siitä tolkkua", hän sanoi polkien jalkaansa maahan.
-"Kirjaimet pyörivät silmissäni." Hän kiersi Briitan puolelle rattaita
-ja pusersi hänen käsivarttaan. "Sanotaanko siinä kirjeessä tosiaankin,
-että sinä pidät minusta?" Hänen äänensä kähisi ja hän oli hirveän
-näköinen. Briitta ei vastannut. "Sanotaanko siinä kirjeessä, että sinä
-pidät minusta?" kysyi Ingmar uudelleen, melkein kiljahtaen. --
-"Sanotaan", vastasi Briitta soinnuttomalla äänellä.
-
-Ingmar riuhtoili hänen kättään ja singahdutti sen pois luotansa. --
-"Voi sinun valheitasi", hän sanoi, "voi voi sinun valheitasi!" Hän
-nauroi ääneensä ja raa'asti ja hänen kasvonsa vääntyivät rumiksi. --
-"Jumala sen tietää", Briitta sanoi, "että minä joka päivä rukoilin
-saadakseni nähdä sinut ennen kuin lähden matkalle." -- "Mihinkäs sinä
-sitten matkustat?" -- "Kyllä kai minä lähden Amerikkaan." -- "Mutta
-sinä et lähde, lempo vie."
-
-Ingmar oli aivan suunniltaan, hän käydä hoipersi pari askelta metsään
-päin, heittäytyi suulleen maata vasten, ja nyt hän vuorostaan itki.
-Briitta tuli jäljestä ja istui hänen viereensä, hän oli niin
-riemuissaan, että suupielet vältä väkisin tahtoivat vetäytyä nauruun.
--- "Ingmar, Pikku-Ingmar", hän sanoi, kutsuen häntä hyväilynimellä. --
-"Sinähän pidät minua niin rumana." -- "Niin minä pidänkin." -- Ingmar
-sysäsi pois päänsä päältä hänen kätensä. -- "Annas nyt minun selittää
-se asia sinulle." -- "Puhu pois vaan." -- "Muistatko, mitä sinä sanoit
-kolme vuotta sitten käräjillä?" -- "Muistan." -- "Että me menisimme
-naimisiin, jos minun mieleni muuttuisi." -- "Kyllä muistan." -- "Sen
-jälkeen minä aloin sinusta pitää, sillä en koskaan minä olisi uskonut,
-että ihminen voi sellaista sanoa. Se oli yli ihmisvoimain mitä sinä
-minulle sanoit, Ingmar, sen jälkeen mitä minä olin tehnyt sinulle. Kun
-minä silloin katsoin sinuun, näytit sinä kauniimmalta kuin kukaan
-niistä muista, sinä olit viisain heistä kaikista ja ainoa, jonka kanssa
-olisi ollut hyvä elää. Minä ihan mielettömästi rakastuin sinuun, ja
-minusta tuntui, että sinä kuuluit minulle ja minä sinulle. Ja ensin
-minusta olikin aivan luonnollinen asia, että sinä tulisit minua
-noutamaan, mutta sitten en enää uskaltanut siihen luottaa."
-
-Ingmar kohottausi istumaan. "Miks'et sitten kirjoittanut?" --
-"Kirjoitinhan minä." -- "Ja pyysit minulta anteeksi; mitä
-kirjoittamista siinä oli!" -- "Mistäs minun olisi pitänyt kirjoittaa?"
--- "Siitä toisesta asiasta." -- "Enhän minä mitenkään tohtinut siitä
-kirjoittaa." -- "Nyt oli vähällä, etten olisi tullutkaan." -- "Mutta
-Ingmar, mahdotontahan minun oli kirjoittaa sinulle kosintakirjeitä
-sellaisten tekojeni jälkeen. Silloin viime päivää vankilassa ollessani
-minä sinulle kirjoitin, kun pappi sanoi, että minun täytyi. Hän lupasi
-toimittaa kirjeen sinulle sitten, kun minä olisin matkalla. Ja nyt hän
-sen jo lähetti."
-
-Ingmar tarttui hänen käteensä, ojensi sen sormet maata vasten ja löi
-niitä. -- "Minun tekisi mieleni lyödä sinua", hän sanoi. -- "Tee
-minulle mitä tahdot, Ingmar." Ingmar katsoi hänen silmiinsä ja huomasi,
-että hän oli kärsimyksissä kaunistunut. Hän kiersi molemmat kätensä
-hänen kaulaansa ja jäi siihen riipuksiin aivan kuin lapsi. -- "Nyt minä
-hyvin vähällä olin antaa sinun lähteä." -- "Et sinä sentään voinut olla
-tulematta." -- "Mutta tiedätkö, että minä en pitänyt sinusta!" -- "Sen
-minä hyvin ymmärrän."
-
-"Minä tulin niin hyvälle mielelle, kun kuulin sinun lähtevän
-Amerikkaan." -- "Niinhän isä kirjoitti, että sinä olit hyvilläsi." --
-"Kun vain katselin äitiä, tuntui minusta, etten voisi tuoda hänelle
-sellaista miniää kuin sinä." -- "En minä siksi kelpaakaan." -- "Minulla
-oli paljon harmia sinun tähtesi, kukaan ei tahtonut kääntää
-päätänsäkään minuun päin, kun minä muka olin menetellyt niin huonosti
-sinun kanssasi." -- "Tee nyt niin kuin äsken sanoit", sanoi Briitta,
-"ja lyö minua." -- "Ei sitä ihmisäly saata käsittää, kuinka vihainen
-minä olen sinulle."
-
-Briitta istui vaiti. "Kun minun mieleeni muistuvat kaikki nämä päivät
-ja viikot", alkoi Ingmar taas. -- "Voi, älä puhu siitä, Ingmar." --
-"En minä siitä olekaan vihoissani, mutta minähän olin aivan
-päästämäisilläni sinut lähtemään." -- "Etkö sinä pitänyt minusta,
-Ingmar?" -- "En." -- "Etkö koko matkalla?" -- "En hetkeäkään. Olin vain
-kiukuissani koko ajan." -- "Milloinkas sinun mielesi muuttui?" -- "Kun
-sain tuon kirjeen." -- "Minä näin kyllä, että sinulta oli kaikki
-rakkaus loppunut, ja sen tähden minua niin hävetti tunnustaa, että
-minun rakkauteni nyt vasta alkoi."
-
-Ingmar nauraa hyrähteli itsekseen. "Mitä sinä naurat, Ingmar?" -- "Sitä
-minä vain ajattelen, kuinka me lähdimme pakoon kirkosta ja kuinka
-meidät ajettiin kotoa pois." -- "Eihän se ole mikään naurun asia." --
-"Eikös ole? Mehän joudumme elämään kuin maantiekulkurit. Kunpa isä sen
-näkisi." -- "Tänään se sinua naurattaa, mutta ei se sillä lailla käy,
-Ingmar, ja minun on syyni." -- "Minustapa se käy", sanoi Ingmar, "sillä
-nyt minä en välitä tuon taivaallista muusta kuin sinusta."
-
-Murhe melkein tukahdutti Briitan äänen, mutta Ingmar antoi hänen yhä
-vain uudelleen kertoa, kuinka hän oli häntä ajatellut ja kaivannut.
-Ingmar rauhoittui vähitellen, niinkuin lapsi kehtolaulua
-kuunnellessaan. Kaikki tämä oli aivan toista kuin Briitta oli
-odottanut. Hän oli ajatellut, että jos hän vankilasta päästessään
-tapaisi Ingmarin, hän heti kertoisi, kuinka rikos häntä ahdistaa ja
-kuinka paha hän tuntee olevansa. Hän olisi sanonut Ingmarille tai hänen
-äidilleen tai kenelle tahansa, jonka olisi kohdannut, että hän tietää
-olevansa paljoa huonompi heitä ja ettei hän edes pyrikään heidän
-rinnalleen. Mutta tästä hän ei ensinkään päässyt puhumaan Ingmarille.
-
-Silloin Ingmar keskeytti hänet ja sanoi hyvin hiljaa: --"Sinulla taitaa
-olla jotain muutakin sanomista." -- "Niin minulla on." -- "Jota olet
-ajatellut koko ajan." -- "Yöt ja päivät." -- "Ja joka ahdistaa mieltäsi
-lakkaamatta." -- "Niin se tekee." -- "Puhu se nyt minulle, niin saamme
-kantaa sen yhteisesti." Hän katsoi Briittaa silmiin ja näki niissä
-arkuutta ja mieletöntä tuskaa. Hänen puhuessaan niihin tuli
-rauhallisempi ilme. -- "Nyt sinun on parempi olla", sanoi Ingmar, kun
-Briitta pääsi loppuun. -- "Tuntuu aivan kuin siitä olisi vapautunut",
-sanoi Briitta. -- "Sillä nyt se on meidän yhteisenä tietonamme. Et sinä
-nyt enää taida pyrkiä matkalle?" -- "Voi, kyllä minä niin mielelläni
-jäisin", sanoi Briitta, ja hänen kätensä kävivät ristiin.
-
-"Sitten me lähdemme kotiin", sanoi Ingmar, nousten seisaalleen. -- "Ei,
-minä en uskalla", sanoi Briitta. -- "Äitiä ei tarvitse pelätä", Ingmar
-sanoi, "kun hän huomaa, että minä teen oman pääni mukaan." -- "Mutta
-missään tapauksessa hänen ei pidä minun tähteni lähteä kotoaan. En minä
-näy voivan muuta tehdä kuin sittenkin lähteä Amerikkaan." -- "Kuules,
-kun minä sanon", Ingmar hymyili salaperäisesti, "älä pelkää suotta.
-Meillä on yksi auttaja." -- "Kuka se on?" -- "Isä. Hän pitää kyllä
-kaikesta huolen."
-
-Metsätiellä tuli joku. Se oli Kaisa, vaikka hän nyt käydä lippasi ilman
-vehnäsvasujaan, niin että he eivät olleet häntä tuntea. -- "Päivää,
-päivää", sanoivat he, ja eukko tuli luokse ja tervehti kädestä pitäen.
--- "Täälläkös te istutte, sillä aikaa kun kaikki talon rengit ovat
-teitä etsimässä?"
-
-"Lähditte kirkosta sellaisella kiireellä", eukko jatkoi, "etten päässyt
-tapaamaan teitä siellä, mutta minun teki niin mieleni tervehtiä
-Briittaa, että päätä pahkaa lähdin Ingmarilaan. Rovasti ajoi sinne
-samaan aikaan ja astui sisälle väentupaan jo ennen kuin ennätin
-tervehtiäkään. Heti ovesta tultuaan, ehtimättä edes kättelemäänkään,
-hän huusi Martta emännälle: 'Nyt te Martta emäntä saatte iloa
-Ingmaristanne, nyt hän on näyttänyt olevansa vanhaa juurta, ja tästä
-lähtien kutsukaa häntä Suur-Ingmariksi!' -- Martta emäntä on
-luonnostaankin harvasanainen ja nyt hän vain seisoi ja solmeili
-huiviaan. -- 'Mitä rovasti sanoo?' tuli häneltä viimein. -- 'Hän on
-käynyt noutamassa Briitan', sanoi rovasti, 'ja uskokaa minun sanani,
-Martta emäntä, siitä hän saa kunniaa niin kauan kuin elää.' -- 'Jokohan
-nyt!' sanoo emäntä. -- 'Minä aivan hölmistyin, kun näin heidät
-kirkossa, se saarna oli parempi kuin mitä minä voin pitää. Ingmarista
-tulee meidän kaikkien esikuvamme, samanlainen kuin hänen isänsä oli.'
--- 'Aimo uutisiapa rovasti kertoo', sanoi Martta emäntä. -- 'Eikös hän
-itse vielä ole tullut?' -- 'Ei hän ole kotona, mutta ehkä he ensiksi
-ovat ajaneet Bergskogiin.'"
-
-"Niinkö äiti sanoi?" Ingmar huudahti. -- "Niin sanoi, ja tällä välin
-hän jo on lähettänyt viestin toisensa jälkeen teitä etsimään."
-
-Kaisalla riitti puhetta, mutta Ingmar ei kuunnellut, hänen ajatuksensa
-olivat etäällä. -- "Sitten minä astun väentupaan", hän ajatteli, "missä
-isä istuu kaikkien entisten Ingmarien kanssa. -- 'Terve tulemaasi, sinä
-Suur-Ingmar Ingmarinpoika', -- sanoo isä ja käy minua kohti. --
-'Jumal'antakoon, isä, ja kiitoksia avustanne.' -- 'Niin, nythän sinä
-joudut hyviin naimisiin', isä sanoo, 'nyt tulee kaikki muukin ihan
-itsestään.' -- 'En minä omin voimin olisi saanut sitä tehdyksi,
-jollette te olisi ollut apuna', minä sanon. -- 'Ei siinä ollut mitään
-kummaa', sanoo isä. 'Meidän Ingmarien ei tarvitse muuta kuin käydä
-Jumalan teitä!'"
-
-
-
-
-
-EDELLINEN OSA
-
-
-
-
-KOULUMESTARIN LUONA
-
-
-Siinä pitäjässä, missä vanhojen Ingmarien suku asui, ei yhdenkään
-ihmisen päähän vielä kahdeksankymmenluvun alussa olisi juolahtanut
-kääntyä mihinkään uuteen uskoon tai käydä missään uudenlaisessa
-jumalanpalveluksessa. Oli kyllä kuultu puhuttavan, kuinka uskonlahkoja
-syntyi siellä täällä muissa Taalainmaan pitäjissä ja kuinka aikaihmiset
-astuivat jokiin ja järviin baptistien uudestikastettaviksi, mutta sitä
-naurettiin ja sanottiin: "Pitäkööt äppelbolaiset ja gagnevilaiset
-sellaisen hyvänään; meidän pitäjäämme se hullutus ei koskaan leviä."
-
-Niinkuin kaikessa muussa pysyteltiin vanhoillaan, niin siinäkin, että
-käytiin kirkossa jok'ainoa pyhä. Sinne tuli jokainen ken vain kykeni,
-yksin kovimmillakin talvipakkasilla. Ja silloin juuri se olikin melkein
-välttämätöntä. Sillä kun ulkona oli neljänkymmenen asteen pakkanen, ei
-kukaan olisi tullut toimeen lämmittämättömässä kirkossa, jollei se
-olisi ollut väkeä aivan sulloen täynnä.
-
-Mutta eivät ihmiset sen vuoksi olleet näin ahkeria kirkonkävijöitä,
-että heillä olisi ollut jokin erinomaisempi pappi. Rovastivainajan
-jälkeen, joka oli elänyt Suur-Ingmarin nuorena ollessa, oli tullut
-kirkkoherra, joka itsessään oli hyvinkin kelpo mies, mutta ei mikään
-erikoinen jumalansanan saarnaaja. Siihen aikaan käytiin kirkossa
-kunnioittamassa Jumalaa eikä huvikseen kuulemassa kaunista saarnaa. Kun
-sitten pakkasviimassa pyrittiin kotiinpäin, ajateltiin, että Herra
-kyllä vielä muistaa senkin, että sinä tällaisella pakkasella kävit
-kirkossa.
-
-Tämä oli heistä pääasia, sillä siihen ei kukaan mitään mahtanut, että
-pappi puhui aina vain yhtä ja samaa, jota hän oli saarnannut joka pyhä
-siitä asti kun paikkaansa astui.
-
-Mutta, totta puhuen, useimmat olivatkin aivan tyytyväisiä siihen mitä
-kuulivat. He tiesivät, että pappi luki heille oikeata jumalansanaa, ja
-sen vuoksi se oli heistä kaunista. Ainoastaan koulumestari ja jotkut
-mietiskelevät talonpoikaisvanhukset toisinaan nurisivat keskenään:
-"Tämä nykyinen pappi oikeastaan jauhaa yhtä ja samaa saarnaa. Hän ei
-puhu muusta kuin Jumalan kaitselmuksesta ja kuinka Jumala kaikki ohjaa.
-Se käy nyt vielä, niin kauan kuin lahkolaiset pysyvät täältä poissa.
-Mutta tällä linnalla on huono varusväki ja se kukistuu ensi
-sysäyksestä."
-
-Kiertelevät saarnaajat eivät tosiaankaan koskaan poikenneet tähän
-seurakuntaan. Ei sinne kannata mennä, he aina sanoivat. Sen puolen
-kansa ei välitä mistään herätyksestä. He ja naapuripitäjien heränneet
-pitivät vanhoja Ingmareja ja heidän pitäjäläisiään suurina syntisinä,
-ja kun siellä soitettiin kirkonkelloja, sanoivat he niiden soivan:
-"Nuku synnin unta! Nuku synnin unta!"
-
-Kaikki seurakuntalaiset, niin suuret kuin pienet suuttuivat, kun
-kuulivat mitä heidän kirkonkelloistaan sanottiin. Olihan tunnettu asia,
-ettei kukaan koko pitäjässä jättänyt lukematta isämeitäänsä, kun kellot
-soivat. Ja että joka lauantai-ilta, kun pyhää soitettiin, kaikki sekä
-sisä- että ulkotyöt seisahtuivat, miehet nostivat hattuaan, naisväki
-nyykistihe ja kaikki seisoivat hiljaa niin kauan, että ennättivät lukea
-Herran rukouksen. Kuka vain oli tässä pitäjässä asunut, hän
-tunnustikin, ettei ollut milloinkaan tuntenut Jumalaa niin suureksi ja
-niin kunnioitetuksi kuin nähdessään kesäiltoina viikatteen vaipuvan
-niittäjän kädestä ja auran pysähtyvän keskelle vakoaan ja viljakuorman
-jäävän kesken purkamisen, kun kirkonkellot pari kertaa läppäsivät.
-Tuntui aivan kuin Herra Jumala juuri silloin olisi ehtoopilven
-hartioilla leijaillut tienoon yli, valtavan suurena ja hyvänä ja jakaen
-runsaasti siunaustaan.
-
-Tähän pitäjään ei vielä ollut hankittu seminaarinkäyneitä
-koulunopettajia, vaan tyydyttiin vanhanaikaiseen koulumestariin, joka
-oli omin päin oppinut talonpoika. Hän oli mies yksinään opettamaan
-sataa lasta; koulumestarina hän oli ollut jo neljättäkymmentä vuotta,
-ja häntä pidettiin suuressa arvossa. Melkeinpä koulumestarista tuntui,
-kuin hänen olisi omantuntonsa edessä vastattava koko seurakunnan
-hengellisestä tilasta, ja hän oli usein huolissaan siitä, että heillä
-oli sellainen pappi, joka ei kyennyt saarnaamaan. Hän ei kuitenkaan
-ryhtynyt mihinkään toimiin, niin kauan kuin lahkolaiset muissa
-pitäjissä puhuivat vain uudesta kasteesta, mutta kun hän sai kuulla,
-että ehtoolliseenkin jo käytiin käsiksi ja että ihmiset siellä täällä
-alkoivat käydä yksityisesti ripillä toinen toisensa luona, ei hän enää
-voinut pysyä syrjässä. Hän itse oli köyhä, mutta hän onnistui saamaan
-muutamilta varakkaimmilta talollisilta rahoja rukoushuoneen
-rakentamiseen. -- "Te tunnette minut", hän sanoi heille, "ja tiedätte,
-että minä tahdon saarnata vain saadakseni ihmiset pysymään vanhassa
-uskossa. Mutta mihinkä joudutaan, kun lahkolaissaarnaajat karkaavat
-kimppuumme uuden kasteen ja uuden Herran ehtoollisen kanssa, jollei
-kukaan ota kansalle sanoakseen, mikä on oikeata oppia ja mikä väärää?"
-
-Koulumestari oli hyvissä väleissä kirkkoherran, niinkuin kaikkien
-muidenkin kanssa. Usein he, pappi ja hän, kävelivät edestakaisin
-pappilan ja koulutalon väliä, yhä uudelleen edes ja taas, ikäänkuin
-eivät koskaan olisi saaneet loppuun sanotuksi, mitä heillä oli
-sanottavaa. Kirkkoherra kävi myös usein koulumestarin luona iltaisin ja
-jutteli talon hauskassa keittiössä suuren lieden ääressä koulumestarin
-emännän, Stiinan kanssa. Toisinaan hän poikkesi heille joka ilta. Hänen
-kävi ikäväksi istua kotonaan, hänen vaimonsakin kun alati oli sairaana
-vuoteenomana, niin ettei koko taloudessa ollut mitään järjestystä.
-
-Nyt oli talvi-ilta. Koulumestari vaimoineen istui lieden ääressä
-keskustellen hiljakseen vakaista asioista, ja pieni, kaksitoistavuotias
-tyttö leikki sillä aikaa nurkassa. Se oli heidän tyttärensä Gertrud.
-Hän oli aivan vaaleaverinen, tukka melkein liinankarvainen, posket
-pyöreät ja rusottavat, mutta hän ei ollut niin tasaluontoisen eikä
-pikkuviisaan näköinen kuin koulumestarien lapset tavallisesti.
-
-Tuo nurkka oli hänen leikkitupansa. Sinne hän oli kerännyt joukoittain
-erivärisiä lasinkappaleita, rikkonaisia kuppeja ja vateja, joenrannasta
-poimimiaan mukulakiviä, pieniä neliskulmaisia puupalikoita ja muuta
-sellaista pikkukamaa.
-
-Pitkän aikaa Gertrud oli siinä puuhaillut itsekseen isän ja äidin häntä
-häiritsemättä. Hän istui lattialla ja laitteli puupalikkojaan ja
-lasinpalasiaan yhä uuteen järjestykseen, hyvin kiireesti ja varoen,
-jottei isä häntä huomaisi ja käskisi läksyjä lukemaan. Mutta nyt
-näyttikin siltä, ettei tainnut tänä iltana enää tullakaan käskyä
-ylimääräiseen luvunlaskutyöhön.
-
-Gertrudilla oli siinä nurkassaan paraikaa tekeillä suuri työ. Ei sen
-vähempi kuin koko pitäjän uudelleen rakentaminen. Koko kotipitäjän hän
-aikoi luoda uudestaan, kirkkoineen ja kouluineen. Jokeakaan ja sen
-siltaa hän ei tahtonut unohtaa, jottei mitään jäisi keskeneräiseksi.
-
-Aimo joukko työtä oli jo tehtynä. Laaksoa ylt'ympäri kiertävät
-vuorenselänteet hän oli pannut kokoon suurista ja pienistä kivistä.
-Kaikkiin notkoihin hän oli kuusenhavuista laittanut metsää, ja kahdesta
-terävästä kivestä hän oli pystyttänyt Klack-vuoren ja Olofshättan
-kukkulat, jotka ylenivät kumpikin omalla puolellaan jokea ja katselivat
-toisiaan laakson ylitse.
-
-Vuorien reunustama pyöreä laakso oli peitetty äidin
-kukkaruukkumullalla, niin että se näytti aivan luonnolliselta, mutta
-sittenpä Gertrud ei saanut sitä vihannoimaan, niinkuin viljellyn maan
-pitäisi. Hän lohdutti kuitenkin mieltään sillä, että tuollaiseltahan se
-näytti keväällä, kun ei maassa vielä ollut ruohoa.
-
-Dal-joki, joka leveänä ja valtavana virtasi koko pitäjän halki, oli sen
-sijaan aivan näköisensä, sillä se oli tehty pitkästä lasisuikaleesta,
-ja heti ensi töikseen Gertrud oli laatinut sen notkuvan lauttasillan,
-joka välitti yhteyttä pitäjän molempien osien välillä.
-
-Syrjemmässä olevat talot ja kylät hän myöskin jo oli merkinnyt
-punaisilla tiilikivisiruilla. Kaukana pohjoisessa, peltojen ja
-niittyjen keskellä oli Ingmarila, Kolåsin kylä taas näkyi idästä
-vuorenrinteeltä, ja Bergsån ruukki oli aivan laakson eteläpäässä, missä
-joki teki monta putousta murtautuessaan laaksoa salpaavien vuorien
-läpi.
-
-Oikeastaan kaikki ulkopiirteet jo olivatkin valmiina. Sileiksi
-hiekoitetut maantiet kiertelivät pitkin joenrantaa talojen välitse.
-Pieniä puistikkoja oli istutettu sinne tänne tasangolle ja
-asuinrakennusten ympärille. Gertrud näki noista kivi- ja multa- ja
-kuusenhavurakenteistaan yhdellä silmäyksellä koko pitäjän. Se oli
-hänestä oikein kaunista.
-
-Hän käänsi vähän väliä päätään, sillä mieli teki näyttää äidillekin
-noita ihmetöitä, mutta hän hillitsi mielensä. Yhä vieläkin oli
-viisainta pysytellä muilta huomaamattomana.
-
-Nyt oli vielä vaikein työ jäljellä. Oli rakennettava kirkonkylä
-keskelle pitäjää joen kahden puolen. Gertrudin täytyi muutella
-kiviään ja lasinkappaleitaan moneen kertaan, ennen kuin sai ne
-jonkinmoiseen järjestykseen. Kruununvoudin talo tahtoi tunkea tieltään
-kauppapuodin, ja tuomarin ja tohtorin rakennukset eivät olleet
-mahtua rinnakkain. Vaikeata oli jo muistaakin kaikkea, mitä
-siellä oli: kirkko ja pappila, apteekki ja postikonttori, suuria
-talonpoikaistaloja ulkohuoneriveineen, majatalo, jahtivoudin
-puustelli, sähkösanomakonttori.
-
-Lopultakin oli sitten koko kirkonkylä valmiina valkoisine ja punaisine
-taloineen, keskellä vihreitä peltomaita. Mutta yhtä vielä puuttui.
-
-Gertrud oli jouduttanut noita muita päästäkseen rakentamaan koulutaloa,
-jonka myöskin piti tulla sinne kirkonkylään.
-
-Koululla tuli olla paljon tilaa. Sen oli muhkeana kaksikerroksisena
-rakennuksena kohottava joentörmällä, ympärillään laaja puutarha ja
-pihan keskellä korkea viirinsalko.
-
-Hän oli säästänyt koulua varten parhaat puupalikkansa, mutta silti
-häntä huoletti sen onnistuminen. Mieluimmin hän olisi rakentanut sen
-aivan sellaiseksi kuin se oli, alakertaan ison koulusalin ja yläkertaan
-pienemmän, sekä heidän asuttavansa keittiön ja kamarin.
-
-Mutta se kestäisi kovin kauan. En minä kuitenkaan saa tässä olla niin
-pitkää aikaa, hän ajatteli.
-
-Silloin kuului eteisestä askeleita, joku siellä kopisteli lunta
-päältään. Gertrud ryhtyi heti paikalla työhönsä. Nyt siellä tulee
-pastori juttelemaan isän ja äidin kanssa, hän ajatteli, nyt hän saa
-käyttää koko illan omiin töihinsä. Ja virkein mielin hän alkoi laskea
-perustusta koulutalolle, josta oli tuleva puolen pitäjän kokoinen.
-
-Äitikin oli kuullut askelet eteisestä. Hän nousi ja siirsi
-vanhanaikaisen nojatuolin lieden ääreen. Samassa hän kysäisi
-mieheltään: -- "Aiotko sanoa sen hänelle jo tänä iltana?" -- "Sanon
-kyllä", vastasi koulumestari, "heti kun siitä tulee puhe."
-
-Kirkkoherra astui nyt sisään, viluissaan ja poskipäät pakkasviimasta
-punoittaen. Hän oli tapansa mukaan hyvin puheliaalla tuulella. Tosiaan
-hän olikin hauskin mies, mitä olla saattoi, kun hän noin pistäytyi
-pakinoimaan yhtä ja toista. Hänen haastellessaan maallisista asioista
-puhe sujui häneltä niin vapaasti, ettei olisi uskonut häntä samaksi
-mieheksi, jolle saarnaaminen oli niin hankalaa. Mutta hengellisistä
-asioista puhuttaessa työntäysi veri hänen kasvoihinsa, hän hakelsi
-sanojaan eikä koskaan uskaltanut kajota tärkeimpiin kysymyksiin. Vain
-silloin hän lämpeni, kun sai puhua Jumalan ohjauksesta.
-
-Kirkkoherra oli tuskin päässyt kunnolleen istumaan, kun koulumestari
-kääntyi häneen päin ja sanoi hyvin iloisesti: "Nytpä minä kerron
-teille, kirkkoherra, uutisen; minä alan kohta rakentaa rukoushuonetta."
-
-Pappi vaaleni, aivan voimatonna hän lysähti nojatuoliin, johon Stiina
-emäntä oli hänet istuttanut. "Mitä te sanotte, Storm? Rakennatte
-rukoushuoneen? Mitä sitten tehdään kirkolla ja minulla? Hylätäänkö
-meidät?"
-
-"Kyllä kirkkoa ja kirkkoherraa sittenkin tarvitaan", vastasi
-koulumestari vakuuttavasti. "Rukoushuoneen minä olen ajatellut kirkon
-tueksi. Niin monta väärää opettajaa liikkuu nykyään kansaa
-villitsemässä, että kirkko tosiaan on avun tarpeessa."
-
-"Ja minä kun olen pitänyt teitä, Storm, ystävänäni!" sanoi pappi
-masentuneena.
-
-Pari silmänräpäystä sitten hän oli tullut sisään huolettomana ja
-iloisena, nyt hän yht'äkkiä oli niin murtunut, että hänestä melkein
-näytti tulevan loppu.
-
-Koulumestari käsitti vallan hyvin hänen toivottomuutensa. Olihan
-yleisesti tunnettua, että kirkkoherralla ennen oli ollut sangen hyvä
-lukupää, mutta että hän oli nuoruudessaan elänyt liian vallattomasti ja
-lopuksi saanut halvauksen, ja siitä lähtien hänestä ei koskaan tullut
-entistä miestä. Häneltä itseltään useimmiten unohtui, ettei hän ollut
-muuta kuin miehen varjo, mutta joka kerta kun hän sai siitä
-huomautuksen, hän joutui aivan epätoivoon.
-
-Nyt hän istui tuolilla lamautuneena kuin kuollut, eikä kukaan tohtinut
-pitkään aikaan sanoa sanaakaan.
-
-"Ei teidän, kirkkoherra, pidä käsittää asiaa sillä lailla", yritti
-viimein koulumestari sanoa hyvin hiljakseen ja lempeästi.
-
-"Älkää puhuko, Storm", sanoi kirkkoherra, "tiedän sen itsekin, etten
-ole erikoinen saarnamies, mutta en minä olisi uskonut teidän rupeavan
-minulta virkaa riistämään."
-
-Storm teki käsillään epääviä liikkeitä, joiden oli määrä osoittaa,
-etteihän sellainen ikinä olisi voinut hänen mieleensä juolahtaa, mutta
-sanoa hän ei sitä uskaltanut.
-
-Koulumestari oli kuusikymmenvuotias mies, mutta paljotöisestä virastaan
-huolimatta vielä täysissä voimissa. Hänen ja kirkkoherran ulkonäössä
-oli suuri ero. Storm oli Taalainmaan pisimpiä miehiä, hänellä oli
-musta, kihara tukka, kuparin ruskea iho ja teräväpiirteiset kasvot. Hän
-näytti jykevältä kuin tammi verrattuna pienikasvuiseen kirkkoherraan,
-jonka rinta oli painuksissa ja pää kalju.
-
-Stiina emännän mielestä olisi voimakkaamman pitänyt myöntyä. Hän
-kehoitti silmänluonneilla miestään peruuttamaan sanansa, mutta
-koulumestari ei saattanut luopua hankkeistaan, vaikka hän olikin hyvin
-pahoillaan.
-
-Hän alkoi nyt selittää asiaa hyvin tyynesti ja tarkasti. Hän sanoi
-olevansa varma siitä, että lahkolaisuutta jo pian ilmaantuu
-seurakuntaan. Ja sen torjumiseksi oli tarpeen, että jossakin paikassa
-voitiin selittää sanaa kansanomaisemmin kuin kirkossa sopii, että
-siellä saattoi vapaasti valita saarna-aiheensa, selittää Raamattua
-kokonaisuudessaan ja opastaa kansaa vaikeita kohtia käsittämään.
-
-Vaimo viittoi häntä vaikenemaan. Stiina emäntä ymmärsi, että pappi joka
-sanaan ajatteli: Vai niin, minä siis en ole opettanut seurakuntaa enkä
-suojellut sitä harhauskolta! Taidanpa olla hyvinkin kehno papiksi, kun
-oma koulumestarini, tämä koulunkäymätön talonpoika, luulee osaavansa
-saarnata paremmin kuin minä.
-
-Koulumestari ei huomannut sanojensa vaikutusta, vaan puhui edelleen
-siitä, millä tavalla hän oli ajatellut suojella tätä lammaslaumaa
-susien hyökkäykseltä.
-
-"Minäpä en ole mitään susia nähnyt", sanoi pappi.
-
-"Minä tiedän, että niitä on tulossa", sanoi Storm.
-
-"Ja te itse, Storm, avaatte niille oven."
-
-Hän kohensihe nojatuolissaan tarmokkaampaan asentoon. Koulumestarin
-sanat olivat häntä kiihdyttäneet, veret alkoivat nousta poskipäihin, ja
-hän näytti melkein yhtä arvokkaalta kuin tavallisissa oloissaan.
-
-"Rakas Storm, ei nyt puhuta enempää tästä asiasta", hän sanoi.
-
-Sitten hän alkoi leikkiä laskien ylistellä Stiina emännän viimeksi
-pukemaa morsianta, sillä Stiinaa käytettiin kaasona pitäjän kaikissa
-häissä. Mutta tämä talonpoikaisvaimo ymmärsi, kuinka suunnattomasti
-pappi kärsi oman kykenemättömyytensä tunnosta, ja hän itki säälistä
-eikä kyyneliltään saanut vastatuksi; kirkkoherran täytyi puhua melkein
-yksinään.
-
-Koko ajan pyörivät kirkkoherran ajatukset siinä, että kunpa hän saisi
-takaisin nuoruutensa voimat ja selvän järjenjuoksun, niin hän yht'äkkiä
-keksisi sanat, joista tuo talonpoika huomaisi, kuinka huonosti
-menettelee.
-
-Yht'äkkiä hän uudestaan käännähti Stormiin päin. "Mistä te, Storm,
-olette saanut siihen rahoja?"
-
-"Me laitoimme yhtiön", sanoi Storm ja luetteli sitten ne talolliset,
-jotka olivat luvanneet häntä auttaa, osoittaakseen, etteivät ne miehet
-mitenkään voineet kirkkoa eikä pappia vahingoittaa.
-
-"Vai on Ingmar Ingmarinpoikakin mukana!" sanoi pappi. Se tieto sattui
-häneen kuin uusi surmanisku. "Yhtä varmasti kuin minä luotin teihin,
-Storm, luotin minä Ingmar Ingmarinpoikaan."
-
-Mutta hän keskeytti sen puheensa taas siihen ja kääntyi tarinoimaan
-emännälle. Hän näki kyllä, että Stiina emäntä itki, mutta ei ollut sitä
-huomaavinaan.
-
-Hetkisen kuluttua hän taas käännähti koulumestariin päin.
-
-"Luopukaa siitä aikeesta, Storm", hän pyysi. "Jättäkää se minun
-tähteni. Ettehän tekään, Storm, olisi hyvillä mielin, jos joku
-laittaisi koulun teidän koulunne viereen."
-
-Koulumestari katseli pitkin lattiaa ja mietti tarkasti. "En minä voi
-sitä jättää, kirkkoherra", hän viimein sanoi, koettaen samalla
-kohottautua pontevamman ja tyynemmän näköiseksi.
-
-Pappi ei siihen vastannut, ja sitten istuttiin ainakin kymmenen
-minuuttia aivan ääneti.
-
-Sitten pappi nousi paikaltaan, pani turkin yllensä ja lähti ovea
-kohden.
-
-Koko illan hän oli tuskanhiki otsalla etsinyt sanoja, joilla saisi
-aivan epäämättömästi näytetyksi, että Storm teki väärin, ei ainoastaan
-hänelle vaan koko pitäjällekin, ja että hän uudella yrityksellään vei
-sen turmioon. Mutta vaikka ajatuksia ja sanoja aivan tunkeili hänen
-päässään, ei hän saanut niistä kiinni eikä kyennyt niitä lausumaan,
-sillä hän oli kuin olikin mennyttä miestä.
-
-Ovelle astuessaan hän huomasi Gertrudin, joka nurkassa leikki
-lasinkappaleillaan ja puupalikoillaan. Hän seisahtui katsomaan tytön
-aherrusta. Gertrud ei näyttänyt ensinkään kuunnelleen toisten
-keskustelua, hänen silmissään loisti ilo ja posket punoittivat
-heleämmin kuin muulloin.
-
-Kun papin oma suru oli niin raskas, niin tytön iloinen huolettomuus
-häntä aivan kummastutti. Hän astui tytön luo ja kysyi: "Mitäs sinä
-Gertrud siellä häärit?"
-
-Tyttö oli jo aikoja sitten saanut pitäjänsä valmiiksi.
-
-Olipa hän sen jo purkanutkin ja alkanut uuden hankkeen.
-
-"Olisittepa, kirkkoherra, tullut hiukkasen ennen!" hän sanoi. "Minulla
-oli niin kaunis pitäjä, ja siinä oli sekä kirkko että koulu."
-
-"Mitäs sinä nyt sitten teet?"
-
-"Niin, kun minä jo hävitin pitäjän, rupesin nyt tekemään Jerusalemia
-ja -- --."
-
-"Kuinka sinä sanoit?" pappi keskeytti. "Hävititkö sinä pitäjän
-rakentaaksesi sijaan Jerusalemin?"
-
-"Hävitin minä", sanoi Gertrud, "se pitäjä oli oikein kaunis, mutta
-tänään luettiin koulussa Jerusalemista, ja nyt minä särjin pitäjäni ja
-rupesin rakentamaan Jerusalemia."
-
-Pappi katsella tuijotti lasta. Hän paineli käsin otsaansa saadakseen
-ajatuksensa selville. "Varmaan nyt joku sinua suurempi puhuu sinun
-suusi kautta", hän sanoi.
-
-Tytön sanat olivat hänestä niin ihmeelliset, että hän yhä uudelleen
-toisteli niitä itsekseen. Samalla hänen ajatuksensa alkoivat kiertää
-tavallista uraansa ja hän ihmetteli taas Jumalan kaitselmusta ja niitä
-keinoja, joilla hän tahtonsa toteuttaa.
-
-Hän astui uudelleen koulumestarin luokse ja sanoi tavallisella
-ystävällisellä äänellään ja omituisen kirkkain silmin:
-
-"En ole enää teihin pahastunut, Storm. Te teette vain mitä teidän
-täytyy. Minä olen koko elämäni ajan paljon mietiskellyt Jumalan
-kaitselmusta, vaikka en olekaan päässyt siitä selville. Enkä minä
-käsitä tätäkään, mutta sen ymmärrän, että te teette sitä mitä
-suurempanne teillä teettää."
-
-
-
-
-HE NÄKIVÄT TAIVAAN AVOINNA
-
-
-Sinä keväänä, jolloin rukoushuone rakennettiin, tuli kevät hyvin
-äkillisesti ja Dal-joessa nousi suuri tulva. Ihmeellisen viljalti sinä
-keväänä vettä tulikin. Sitä satoi taivaasta, sitä virtasi vuorilta,
-sitä kihosi maasta; jokainen rattaanraide ja pellonvako oli sitä
-tulvillaan. Ja kaikilta tahoilta se pyrki jokeen, joka paisumistaan
-paisui ja yhä rajummin pyörtein kulki eteenpäin. Se ei ollut nyt musta
-ja sileäpintainen, niinkuin muulloin, vaan keltaisenharmaana
-savensekaisesta vedestä, jota siihen kaikkialta virtasi, se vyöryi ja
-rynnisti, vieden muassaan tukkipuita ja jäälohkareita. Se oli oudon ja
-pelottavan näköinen.
-
-Alussa eivät aikaihmiset tulvasta paljon välittäneet. Mutta lapset
-juoksivat jokaisena joutohetkenään rantaan katselemaan rajua virtaa ja
-kaikkea, mitä sen mukana meni.
-
-Kohtapuoleen tulvavesi toi muutakin kuin tukkeja ja jääsohjoa. Siinä
-ajelehti pesulaitureita ja uimahuoneita. Ja ennen pitkää siinä jo
-kellui veneitä ja hajalle menneiden lauttasiltojen jätteitä.
-
-"Kyllä se pian vie tämän meidän sillan, ihan varmasti se sen vie",
-sanoivat lapset. Heitä hieman pelotti, mutta paljon enemmän sentään
-halutti nähdä sellaista ihmettä.
-
-Samassa saapui virtaa pitkin suuri kuusi juurineen ja oksineen, ja sitä
-saatteli valkeavartinen haapa, jossa rannalta katsoen näki suuria
-silmuja, joita vesi oli liottanut niin kauan, että ne jo olivat
-puhjenneet. Ja vähän matkan päässä tulla kukkui mäkeä laskien nurin
-keikahtanut heinälato. Se oli täynnä heiniä ja olkia, ja sen katonharja
-piti sitä suunnassa ihan kuin veneenköli.
-
-Kun vesi alkoi tuoda muassaan tällaistakin, lähtivät viimein
-aikaihmisetkin liikkeelle. Sillä nähtiin, että tulva siellä ylämaassa
-jossakin kohden oli noussut yli joen äyrästen, ja nyt riennettiin
-keksit ja kanget käsissä rantaan, vetämään maalle tarvekaluja ja
-rakennuksia.
-
-Pitäjän pohjoiskulmalla, missä asumuksia oli harvassa ja väkeä vähän,
-seisoi Ingmar Ingmarinpoika yksin rannalla. Hän oli nyt lähes
-kuudenkymmenen ikäinen, mutta näytti vielä vanhemmalta. Kasvot olivat
-ryppyiset, ruumis kumarassa, ja muuten hän tuntui yhtä saamattomalta
-kuin aina ennenkin.
-
-Hän nojasi pitkään keksiriukuunsa ja katseli unituhruisin silmin jokea
-pitkin. Se virtasi siinä ohitse kohisten ja vaahtoisena ja ylpeästi
-kuljettaen mukanaan saaliitansa. Se näytti aivan kuin ilkkuvan tuota
-talonpoikaisnahjusta. "Eipä vain sinussa ole miestä minun kuormiani
-riistämään", se tuntui huutelevan.
-
-Ingmar Ingmarinpojan lähitse ajelehti siltain jätteitä ja vesilastissa
-olevia veneitä, mutta hän ei ojentanut kättään niitä maalle
-vetääksensä. Hän arvasi, että kirkonkyläläiset kyllä ne korjaavat.
-
-Silmää räväyttämättä hän silti tarkasteli, mitä tulvavesi vei siitä
-ohi. Muun seassa tuli sieltä laudoista kyhätty pesulaituri, jolta
-loisti jotakin keltaista, ja sen hän huomasi heti. "Siinä se on, mitä
-minä koko ajan olen odottanut", hän sanoi ääneensä. Hänen silmänsä
-eivät vielä erottaneet, mitä se keltainen oli, mutta sitä ei ollut
-vaikea arvata, kun tiesi minkälaisessa puvussa Taalainmaan pikkulapset
-käyvät. Nuo ovat nyt taas istuneet jollakin pesulaiturilla leikkimässä,
-hän ajatteli, eivätkä ole älynneet lähteä pois, ennen kuin joutuivat
-tulvan valtaan.
-
-Pian hän jo selvin silmin näkikin arvanneensa oikein. Siinä ajelehti
-siltapahanen, jolla istua kyyrötti kolme pientä lasta, yllään keltaiset
-sarkakoltit ja keltaiset myssyt. Virran vesi ja jäälohkareet olivat jo
-särkeneet heidän lauttansa melkein hajalle.
-
-Lapset olivat vielä etäällä, mutta Ingmar tiesi, että muuan virran
-vuollepaikka kävi pitkin hänen puoleistaan rantaa. Kunpa Jumala nyt
-sallisi lasten lautan joutua juuri siihen vuolteeseen, niin hän ehkä
-hyvinkin voisi vetää sen maalle.
-
-Hän seisoi liikahtamatta paikallaan, kääntämättä hetkeksikään silmiään
-joelta. Silloin lautta aivan kuin töytäyksestä muutti suuntansa rantaan
-päin. Lapset olivat jo niin lähellä, että hän näki myssyjen alta nuo
-pienet, pelästyneet kasvot ja kuuli heidän itkuntyrskeensä.
-
-Mutta vielä nytkin lautta kulki niin etäällä, ettei siihen voinut
-rannasta käsin keksillä ylettyä. Hän riensi silloin vaatteet päällä
-veteen ja kahlasi syvemmälle.
-
-Sitä tehdessään hänestä oli kuin jokin outo voima olisi varottanut
-häntä menemästä. Olet vanha jo, Ingmar, tämä voi olla sinulle
-vaarallista.
-
-Silmänräpäyksen ajan hän arveli, oliko oikein panna henkensä alttiiksi.
-Hänen vaimonsa, jonka hän kerran nouti vankilasta, oli viime talvena
-kuollut, ja hänen lähdöstään asti Ingmar oli hartaasti toivonut
-saavansa jo pian seurata häntä. Mutta toisekseen, hänen poikansa ei
-vielä ollut talon haltijaksi täysi-ikäinen. Kyllä hänen poikansa tähden
-vielä oli kannettava tämän elämän taakkaa.
-
-"Käyköön kuitenkin Jumalan tahdon jälkeen", hän sanoi.
-
-Hän ei nyt enää ollutkaan kömpelö ja hidas, nyt hän taas oli
-Suur-Ingmar. Kahlattuaan syvälle vesipyörteisiin hän löi seipään
-pohjaan tueksi virranpainoa vastaan ja vältteli huolellisesti
-jäälohkareita ja tukkeja, jotka kiitivät ohi sellaista vauhtia, että
-olisivat voineet kolhaista hänet kumoon. Kun pesulaituri joutui
-kohdalle, painoi hän jalkansa tukevasti virran pohjaan, ojensi keksinsä
-ja iski sen lauttaan kiinni.
-
-"Pidelkää lujasti kiinni", hän huusi lapsille, sillä samassa lautta
-kaartui rantaan päin ja sen liitteet natisivat pahasti. Se ei silti
-mennyt hajalle, ja Suur-Ingmar sai sen ohjatuksi suvantoon. Siihen hän
-sen jätti, sillä nyt se kyllä itsestään painui rantaan.
-
-Sitten hän kääntyi ja lähti keksinsä varassa nousemaan maalle. Mutta
-nyt hän ei ollut varuillaan eikä huomannut suurta tukkia, jota virta
-kiidätti häntä kohti. Se törmäsi hänen kylkeensä aivan kainalon alle.
-Isku oli niin ankara, että Suur-Ingmar horjui vedessä ja oli menettää
-tasapainonsa. Mutta hän puristi kaksin kourin keksinsä vartta ja pääsi
-maalle. Rannalle noustuaan hän tuskin tohti tunnustella ruumistaan,
-sillä koko rintakehä tuntui rusentuneen. Suu tuli heti verta täyteen.
-Tämä on sinun loppusi, Suur-Ingmar, hän ajatteli. Hän ei jaksanut käydä
-askeltakaan edemmäs, vaan painui ähkien rantatörmälle.
-
-Nuo vesihädästä pelastuneet lapset kävivät apua huutamassa, ja sitten
-Ingmar kannettiin kotiin.
-
-Kirkkoherra noudettiin Ingmarilaan ja hän jäi sinne iltaan asti. Kotiin
-palattuaan hän poikkesi koulumestarin luokse. Hän oli päivän kuluessa
-saanut kuulla sellaisia asioita, joista hänen täytyi saada puhella
-muiden kanssa.
-
-Koulumestari kysyi kohta, oliko hän ehtinyt perille ennen hengenlähtöä.
--- "Kyllä ehdin", vastasi kirkkoherra, "mutta ei siellä minua niin
-välttämättömästi tarvittu." -- "Eikö tarvittu?" kysyi Stiina emäntä. --
-"Ei", sanoi kirkkoherra salaperäisesti hymyillen, "hän oli valmistunut
-lähtöönsä yhtä hyvin ilmankin."
-
-"Usein on vaikeata istua kuolinvuoteen ääressä", sanoi kirkkoherra. --
-"Vaikeata se kyllä lienee", myönsi koulumestari. -- "Ja varsinkin, kun
-kuolemaa tekee sellainen, joka on ollut pitäjän johtomiehiä." -- "Niin,
-silloin vallankin." -- "Mutta joskus käy aivan toisin kuin luulisi."
-
-Sen sanottuaan kirkkoherra istui hetken ääneti tuijottaen eteensä, ja
-hänen silmänsä loistivat lasien takaa kirkkaammin kuin muulloin.
-
-"Oletteko te, Storm tai Stiina emäntä, jompikumpi kuulleet, minkä
-ihmeen Suur-Ingmar näki nuorena ollessaan?" sanoi kirkkoherra. --
-Koulumestari vastasi, että hänestä oli paljonkin kuultu. -- "Niin
-kyllä, mutta tämä on kaikkein ihmeellisintä. Minä en ole kuullut sitä
-ennen kuin tänään Ingmarilassa."
-
-"Suur-Ingmarin maalla on muuan torppari, jonka kanssa hän oli hyvä
-ystävä", jatkoi kirkkoherra. -- "Kyllä minä hänet tunnen", sanoi
-koulumestari. -- "Hänenkin nimensä on Ingmar, vaikka kansa erotukseksi
-sanoo häntä Vahvaksi Ingmariksi." -- "Sama mies", sanoi kirkkoherra,
-"isä oli talonväen kunniaksi antanut hänelle nimen Ingmar.
-
-"Sattui sitten kerran Suur-Ingmarin nuorena ollessa muuan valoisa
-kesäinen lauantai-ilta, ja nämä ystävykset, Ingmar ja Vahva-Ingmar
-olivat jo lopettaneet viikon työnsä. He panivat silloin päällensä
-pyhäpuvut ja lähtivät huvikseen kävelemään tänne kirkolle."
-
-Kirkkoherra pysähtyi miettimään itsekseen. "Arvatenkin se on ollut
-oikein kaunis ilta", jatkoi hän mielikuvansa vallassa, "aivan selkeä ja
-tyyni, sellainen, jolloin maan ja taivaan värit vaihtuvat, niin että
-vaalea taivas vivahtaa vihreältä ja maata verhoaa hieno utu, jossa
-kaikki menettää muotonsa ja värehtii sinervässä valossa.
-
-"Mutta tultuaan tänne kirkonkylän sillalle tuntui Suur-Ingmarista ja
-Vahva-Ingmarista kuin joku olisi käskenyt heitä katsomaan ylöspäin. He
-katsoivat ja näkivät taivaan avoinna yllänsä. Koko taivaankansi oli
-työnnetty sivulle kuin esirippu, ja Ingmarit seisoivat sillalla käsi
-kädessä ja katselivat taivaan ihanuutta.
-
-"Oletteko koskaan kuulleet mitään sellaista, Stiina emäntä ja Storm?"
-kysyi kirkkoherra. "Nämä kaksi ystävystä, Suur-Ingmar ja Vahva-Ingmar
-seisoivat sillalla ja näkivät taivaan avoinna.
-
-"Oikeastaan he eivät koskaan ole kenellekään kertoneet mitä he näkivät,
-mutta lapsilleen ja läheisille omaisilleen he kuitenkin ovat sanoneet
-sen verran, että he kerran seisoivat siellä sillalla ja että he silloin
-näkivät taivaan avoinna. Vieraille he eivät ole koskaan siitä
-maininneet, vaan ovat pitäneet sitä suurimpana aarteenaan ja
-armolahjanaan, että heille kerran on näytetty taivaan ihanuus."
-
-Kirkkoherra katseli taaskin hetkisen eteensä maahan ja häneltä pääsi
-huokaus. "Minä en koskaan ennen ole sellaista kuullut", hän sanoi. Ja
-hän jatkoi liikutuksesta värisevin äänin: "Olisin minäkin halunnut
-seisoa heidän kanssaan siinä sillalla ja katsoa avoimeen taivaaseen.
-
-"Kun Ingmar tänään kannettiin kotiinsa", sanoi kirkkoherra, "käski hän
-heti hakea Vahvan-Ingmarin, ja heti paikalla pantiin mies häntä
-noutamaan, ja samalla laitettiin sana tohtorille ja minulle. Mutta
-Vahva-Ingmar oli aamulla lähtenyt koko päiväksi salolle
-halonhakkuuseen, ja sieltä ei häntä ollut helppo löytää. Viestejä,
-lähetettiin toinen toisensa jälkeen, ja Ingmarilla oli tuskan hätä,
-että jos hän ei saakaan nähdä Vahvaa-Ingmaria ennen kuolemaansa.
-
-"Minä ennätin jo tulla ja tohtori tuli myös, mutta Vahvaa-Ingmaria ei
-kuulunut.
-
-"Meistä ei Suur-Ingmar paljoa välittänyt, ja joka hetki odotettiinkin
-hengenlähtöä. 'Pian minun hetkeni tulee, kirkkoherra', hän sanoi.
-'Mutta sitä ennen tahtoisin kerran vielä nähdä Vahvan-Ingmarin.'
-
-"Hänelle oli tehty sija peräkamarin leveään sänkyyn ja peitteenä oli
-talon kaunein ryijy. Siinä maatessaan hän silmät selkiselällään koko
-ajan tähysti jotakin, mikä oli hyvin etäällä ja mitä ei kukaan meistä
-muista nähnyt. Hänen luokseen oli nostettu ne kolme lasta, jotka hän
-oli pelastanut, ja ne istuivat ihan hiljaa kyyristyneinä sängyn
-jalkopäähän. Joka kerta, kun hänen silmänsä siirtyivät siitä, jonka hän
-etäällä näki, sattuivat ne noihin lapsiin, ja silloin hänen kasvonsa
-aina kauttaaltaan kirkastuivat.
-
-"Sitten Vahva-Ingmar vihdoinkin saapui, ja Suur-Ingmar palautti jälleen
-katseensa sieltä kaukaa ja hymyili kuullessaan tuvan palkkien
-kumahtelevan Vahvan-Ingmarin askeleista.
-
-"Kun hän tuli vuoteen viereen, tarttui Ingmar ensin hänen käteensä ja
-silitteli sitä hiukan, samalla kun kysyi:
-
-"'Muistatko, Vahva-Ingmar, sitä, kun me olimme kävelemässä kirkonkylän
-sillalla ja näimme taivaan avoinna?'
-
-"'Kyllä minä muistan, kuinka me kahden katsoimme taivaaseen', sanoi
-Vahva-Ingmar.
-
-"Silloin Suur-Ingmar käänsihe kokonaan häneen päin ja hänen silmänsä
-hymyilivät ja loistivat aivan kuin hän olisi kertonut kaikkein
-suloisinta uutista.
-
-"-- 'Kuules, minäpä menen nyt sinne', sanoi hän Vahvalle-Ingmarille.
-
-"Silloin torppari kumartui hänen puoleensa ja katsoi häntä läheltä
-silmästä silmään. 'Ja minä tulen jäljestäsi', hän sanoi. Suur-Ingmar
-nyökkäsi kehoittavasti päätään. 'Mutta tiedäthän, ettet sinä saa tulla
-ennen kuin minun poikani palaa pyhiinvaellukseltaan.'
-
-"'Niin, sen kyllä tiedän', myönsi Vahva-Ingmar.
-
-"Tämän jälkeen Suur-Ingmar veti vain pari syvää henkäystä ja sitten
-raukesi."
-
-Koulumestari vaimoineen oli yhtä mieltä papin kanssa siitä, että se oli
-kaunis kuolema. He istuivat kolmisin ääneti kotvan aikaa.
-
-"Sitä minä tässä ajattelen", kuului äkkiä Stiina emännän ääni, "että
-mitähän Suur-Ingmar tarkoitti sillä puheellaan pyhiinvaelluksesta."
-
-Pappi katsoi häneen hiukan hätääntyneenä. "En minä tiedä", hän sanoi.
-"Suur-Ingmar kuoli juuri silloin, enkä ole sitten ennättänyt sitä
-miettiä." Hän painui ajatuksiinsa.
-
-"Tosiaan, kyllä se nyt minustakin on omituista, Stiina emäntä."
-
-"Tiedättehän, kirkkoherra, että Suur-Ingmarin sanottiin osanneen
-ennustaa tulevia tapahtumia."
-
-Pappi hiveli kädellään otsaansa ikään kuin ajatuksiaan kootakseen. "Ei
-mikään ole niin ihmeellistä ajatella kuin Jumalan kaitselmus", hän
-sanoi. "Se on ihmeellisintä tässä maailmassa."
-
-
-
-
-INGMARILAN KATRI
-
-
-Oli aamupäivä syystalvella. Koulu oli käynnissä, mutta lapsilla oli
-aamuloma. Koulumestari tuli Gertrudin kanssa keittiöön, he istuivat
-pöytään ja Stiina emäntä kaatoi kahvia.
-
-Ennen kuin he olivat juoneet kuppinsa pohjaan, tuli heille vieras.
-
-Tulija oli Halvor Halvorinpoika, nuori talollinen, joka oli ruvennut
-kauppamieheksi kirkonkylään. Talonsa mukaan häntä yleensä sanottiin
-Timmin Halvoriksi. Hän oli pitkä, pulska mies, mutta alakuloisen
-näköinen. Stiina emäntä käski hänetkin kahville, ja hän istui pöytään
-ja alkoi jutella kuulumisia koulumestarin kanssa.
-
-Emäntä istui sukkaa kutoen vaarnasohvassa ikkunan alla. Siitä
-paikaltaan hän näki keitä ulkona maantiellä liikkui. Yht'äkkiä nousi
-puna hänen kasvoilleen ja hän painautui lähemmä ruutua nähdäkseen
-tarkemmin. Mutta hän koetti heti peittää hämminkiänsä ja sanoi aivan
-tyynellä äänellä: "Näyttääpä tänään olevan isontalonväkeä liikkeellä."
-Kauppamies kuuli äänestä, että hän oli nähnyt jotakin oudompaa, ja
-nousi hänkin katsomaan. Siellä näkyi pitkä, vähän kumarassa käyvä
-nainen keskenkasvuisen pojan kanssa nousevan koulutörmää ylös.
-
-"Jolleivät silmäni petä, on se Ingmarilan Katri", sanoi Stiina emäntä.
-"Katrihan tuo näkyy olevan", vakuutti kauppamies. Enempää hän ei
-sanonutkaan, vaan kääntyi ikkunasta poispäin silmäten ympäri huoneen,
-aivan kuin piilopaikkaa etsien. Mutta sitten hän heti tyyntyi ja istui
-äskeiselle paikalleen.
-
-Tämä Halvor oli viime kesänä, Suur-Ingmarin vielä eläessä, kosiskellut
-Ingmarilan Katria. Sitä kosintaa oli kestänyt kauan ja monta mutkaa
-siinä oli ollut. Vanhukset eivät olleet päässeet oikein selville, oliko
-hän kyllin hyvä. Ei varallisuuden puolesta, sillä olihan Halvor rikas,
-mutta kun hänen isänsä oli ollut viinaan menevä. Voihan sattua, että se
-menisi perintönä. Lopulta kuitenkin oli päätetty antaa Katri hänelle.
-
-Hääpäivä oli jo määrätty ja kuulutuksilla käyty, mutta ensimmäisenä
-kuulutussunnuntaina matkustivat Katri ja Halvor kaupunkiin
-vihkisormuksen ja virsikirjan ostoksille. He olivat matkalla kolme
-päivää, ja kotiin palattuaan Katri sanoi isälleen, ettei hän huoli
-Halvorista. Hänellä ei kuitenkaan ollut muuta moitteen syytä kuin että
-Halvor oli matkalla kerran juonut itsensä humalaan. Katri pelkäsi nyt,
-että hänestä tulisi isänsä kaltainen. Suur-Ingmar ei sanonut tahtovansa
-pakottaa häntä, ja niin Katrista ja Halvorista tuli ero.
-
-Halvor pani sen kovin pahakseen. "Sinä teet minulle sellaisen häpeän",
-hän sanoi Katrille, "etten jaksa sitä kestää. Mitä minusta nyt
-sanotaankaan, kun sinä tuolla lailla minut hylkäät? Ei miehen kunniaa
-saa niin kevyesti käsitellä."
-
-Mutta Katri ei taipunut, ja siitä lähtien oli Halvorin mieli ollut
-onneton ja synkkä. Hän ei voinut unohtaa Ingmareilta kärsimäänsä
-loukkausta.
-
-Ja siellä nyt oli Katri tulossa, ja miten käy, kun hän ja Halvor täällä
-sattuvat yksiin?
-
-Ainakin oli varmaa, ettei mitään sovintoa voinut syntyä. Katri oli
-syksystä alkaen ollut naimisissa Eljas Erkinpojan kanssa. Tämä oli
-muuttanut Ingmarilaan kotivävyksi ja oli isännöinyt siellä siitä saakka
-kun Suur-Ingmar keväällä oli kuollut. Suur-Ingmarilta oli jäänyt viisi
-tytärtä ja yksi poika, mutta pojasta ei vielä ollut isännäksi, hän kun
-oli alaikäinen.
-
-Katri tuli sisään keittiöön. Hän oli vasta vähän yli kahdenkymmenen,
-mutta tuskinpa hän koskaan oli ollut oikein nuoren näköinen. Monet muut
-olisivat pitäneet häntä rumana, sillä hänessä oli sukunsa tuntomerkit,
-raskaat silmäluomet, punertava tukka ja suunpiirteissä hiukan tyly
-vivahdus. Mutta koulumestarin ja hänen vaimonsa mielestä se juuri oli
-hyvä, että hän oli vanhojen Ingmarien näköinen.
-
-Katrin kasvot eivät vähääkään värähtäneet, kun hän täällä tapasi
-Halvorin, ja hän tervehti hitaasti ja tyynesti vuoron perään kutakin.
-Kun hän tarjosi kättä Halvorille, ojensi tämäkin omaansa sen verran,
-että juuri ja juuri sormenpäät koskivat toisiinsa.
-
-Katri kävi aina hiukan kumarassa. Halvorin edessä seisoessaan hän
-näytti painuvan tavallistakin syvempään, mutta Halvor puolestaan
-oikaisihe vielä suoremmaksi kuin muulloin.
-
-"Vai on Katrikin lähtenyt tänään kävelemään", sanoi Stiina emäntä
-työntäessään rovastintuolia hänen istuakseen. -- "Niin lähdin", Katri
-sanoi, "ja keveästi nyt jalka nouseekin, kun on routa maassa." --
-"Niin, viime yönä pakasti", huomautti koulumestari.
-
-Mutta siihen puhelu keskeytyi, sillä kellään ei ollut enempää
-sanomista. Parin minuutin ajan kukin tuijotti eteensä. Silloin Halvor
-nousi paikaltaan ja toiset kavahtivat ihan kuin syvästä unesta.
-
-"Jos minä nyt lähtisin katsomaan puotiani", hän sanoi. -- "Mikäs kiire
-teillä, Halvor, vielä pois on?" puheli emäntä. -- "Ettehän vain lähtene
-kylästä minun tuloni takia?" sanoi Katri, ja sitä sanoessaan hän katsoi
-Halvoriin hyvin nöyrästi.
-
-Heti Halvorin mentyä pääsivät toiset kuin jostakin lumeesta ja
-koulumestarilla oli heti puheenaihe valmiina. Hän katseli tuota poikaa,
-jonka Katri oli tuonut mukanaan ja josta ei siihen asti kukaan ollut
-välittänyt. Poika oli vielä keskenkasvuinen, tuskin Gertrudia vanhempi,
-hentoihoinen ja kirkassilmäinen kuten muutkin lapset, mutta näytti jo
-varhain vanhentuneelta, ja hänessä saattoi nyt jo selvästi huomata
-suvun kasvonpiirteet.
-
-"Taidatte, Katri, tuoda minulle koululaista", sanoi Storm. -- "Se on
-veljeni", Katri vastasi, "hän nyt on vuoroonsa Ingmar Ingmarinpoika."
--- "Onpa vielä vähäinen sennimiseksi", huomautti koulumestari
-leikillään. -- "Niin, kun isälle tuli hengenlähtö liian aikaisin." --
-"Se on tosi se", sanoivat koulumestari ja hänen vaimonsa yhteen ääneen.
-
-"Hän on käynyt Falunissa isoakoulua", sanoi Katri. "Sen vuoksi ei ole
-tullut ennen lähetetyksi häntä tänne koulumestarin eteen." -- "No eikö
-sovi panna häntä sinne täksikin vuodeksi?" Katrin silmät painuivat
-maahan ja hän huokasi väsyneesti, mutta tuohon kysymykseen hän ei
-vastannut. -- "Koulussa häntä kyllä kiitettiin hyväpäiseksi", hän
-sanoi. -- "Minä vain pelkään, ettei hän minulta enää voi mitään oppia.
-Eikö hän liene jo yhtä oppinut kuin olen itsekin." -- "Mitä vielä,
-onhan toki koulumestarilla enemmän tietoja kuin tuollaisella pikku
-pojalla."
-
-Sitten ei taas virketty mitään, kunnes Katri alkoi uudelleen. -- "Olisi
-minulla muutakin asiaa kuin se pojan koulunkäynti. Aioin kysyä, että
-ottaisitteko te, koulumestari ja Stiina emäntä, hänet tänne teille
-asumaan."
-
-Koulumestari ja hänen vaimonsa katsoivat toisiinsa aivan hämillään,
-eikä kumpikaan tiennyt mitä vastata. -- "Onhan täällä meillä vähän
-ahdasta", sanoi Storm viimein. -- "Ajattelin, että voisimme ehkä
-lähettää maksuksi voita ja maitoa ja kananmunia." -- "Ei sen
-puolesta..." -- "Kyllä se olisi meille suuri hyvätyö", sanoi tämä rikas
-talonemäntä.
-
-Mutta Stiina emäntä ymmärsi, ettei suinkaan Katri olisi niin omituista
-pyyntöä esittänyt, jollei hän todella olisi ollut avun tarpeessa. Hän
-teki enempää arvelematta päätöksensä.
-
-"Ei teidän, Katri, tarvitse sellaista kauempaa pyytää", hän sanoi.
-"Ingmarien puolesta me kyllä teemme kaiken mitä voimme."
-
-"Kiitoksia", sanoi Katri.
-
-Stiina emäntä jäi Katrin kanssa kahden neuvottelemaan Ingmarin olosta
-heillä, mutta Storm otti pojan mukaansa kouluhuoneeseen. Siellä hänet
-pantiin istumaan Gertrudin viereen. Koko päivänä hän ei puhunut
-sanaakaan.
-
-Timmin Halvor ei viikkokauteen käynyt koululla, ikäänkuin olisi
-vieläkin vältellyt Katrin tapaamista. Mutta yhtenä aamuna, kun ulkona
-sataa ropisi eikä puotiin tarvinnut ketään odottaakaan, valtasi hänet
-ikävä aivan sydänpohjia myöten. Ei minusta enää ole mihinkään, ei
-kukaan pidä minua missään arvossa; sellaisilla ajatuksilla hän taas
-kiusasi itseään, niinkuin oli tehnyt siitä asti, kun Katri hänet
-hylkäsi. Viimein hän päätti lähteä käymään Stiina emännän luona,
-saadakseen edes puhella ystävällisen ihmisen kanssa.
-
-Hän pani puodin oven lukkoon, nosti päällystakkinsa kauluksen pystyyn
-ja käveli koululle kylmässä syyssateessa pitkin rapaista tietä.
-
-Halvorista oli niin mieluista istua hauskassa koulun keittiössä, ettei
-tullut lähteneeksi pois vielä silloinkaan, kun soitettiin
-aamiaislomalle ja Storm Gertrudin ja Ingmarin kanssa astui keittiöön
-saamaan kahvia.
-
-Kaikki kolme tulivat kättelemään. Halvor nousi seisaalleen
-koulumestarin edessä, mutta kun Ingmar tarjosi kättään, oli hän jo
-istuutunut ja puheli niin hartaasti Stiina emännän kanssa, ettei
-näyttänyt poikaa huomaavankaan. Ingmar odotti vähän aikaa mitään
-virkkamatta ja meni sitten istumaan pöydän ääreen. Hän huokasi useita
-kertoja samalla tavalla kuin Katri oli tehnyt täällä käydessään.
-
-"Halvor on näyttämässä uutta kelloaan", sanoi Stiina emäntä. Halvor
-veti liivinsä taskusta esille uuden hopeakellon ja antoi sen
-katseltavaksi. Se oli hyvin kaunis, ihan pikkuinen, kuoressa
-kullanvärinen kukkakoriste. Koulumestari avasi sen, kävi kouluhuoneesta
-hakemassa suurennuslasinsa ja tarkasteli kellon sisustaa. Hän
-suorastaan ihastui ja katseli pitkän aikaa mielihyvikseen, kuinka
-oivallisesti rattaat sopivat toisiinsa. Hän sanoi, ettei ollut koskaan
-ennen nähnyt niin hyvää työtä. Viimein hän antoi kellon takaisin
-Halvorille, joka pisti sen taskuunsa näyttämättä kasvoissaan
-vähintäkään ylpeyttä tai iloa, niinkuin muut ihmiset kuullessaan
-kapineitaan kehuttavan.
-
-Ingmar istui ääneti paikallaan ja joi kahvinsa loppuun, mutta sitten
-hän kysyi Stormilta, ymmärsikö hän kellon laitoksia. -- "Kyllä",
-vastasi koulumestari, "tiedäthän, että minä ymmärrän vähän joka asiaa."
-
-Ingmarkin veti silloin kellonsa liivintaskusta. Se oli iso ja pyöreä
-kuin nauris. Nyt varsinkin se näytti rumalta möhkäleeltä, kun oli juuri
-katseltu Halvorin kelloa. Ketjut olivat yhtä rumat ja kömpelötekoiset.
-Kuoressa ei ollut mitään koristetta, vaan sen sijaan suuri kuhmu. Sillä
-kellolla ei ollut paljon virkaa. Taulustakin oli väri hankautunut, ja
-lasi oli tiessään.
-
-"Se ei käy", sanoi Storm painaen sitä korvaansa vasten. -- "Niin, se on
-viallinen", sanoi poika, "mutta luulisitteko, koulumestari, että sen
-saisi korjatuksi?" Storm aukaisi kuorta kynnellään ja kuuli samalla sen
-sisästä semmoista ääntä, kuin kaikki rattaat olisivat olleet irrallaan.
--- "Olet tainnut käyttää kelloasi vasarana; se on niin pilalla, etten
-minä sille mitään voi." -- "Tokkohan Kello-Erkkikään saisi sitä
-ehjäksi?" -- "Ei sen paremmin kuin minäkään. Parasta on, että lähetät
-sen Faluniin ja teetät siihen uudet sisustat." -- "Sitä minäkin olen
-ajatellut", sanoi Ingmar ottaessaan pois kellonsa.
-
-"Mutta mitä ihmettä sinä sille olet tehnyt?" kysyi koulumestari. Poika
-istui hetkisen sen näköisenä kuin olisi niellyt kyyneliä. -- "Se oli
-isän kello", hän sanoi, "ja vioittui niin pahaksi silloin, kun tukki
-iski häntä rintaan." Nyt olivat kaikki yht'äkkiä pelkkänä korvana, ja
-Ingmar kertoi edelleen, vaikka hänen oli vaikea puhua niin pitkältä
-yhtä mittaa.
-
-"Meillä oli pääsiäislupa, niin että minä olin kotona, kun se tapahtui,
-ja minä ehdin ennen muita isän luokse rantaan. Isä makasi siinä mihin
-oli kaatunut, ja hänellä oli kello kädessään. 'Tämä on minun loppuni,
-Ingmar', hän sanoi, 'minua pahoittaa, että kello meni rikki, sillä
-sinun pitää viedä se eräälle ihmiselle, jolle minä olen tehnyt pahaa,
-ja sanoa terveisiä minulta.' Sitten hän sanoi kenelle minun piti se
-viedä. Hän pyysi minua korjauttamaan sen Falunin kellosepällä, ennen
-kuin antaisin sen sille, jolle se kuuluu. Mutta kun minä en sitten enää
-päässytkään Faluniin, en nyt tiedä, mitä sille tekisin."
-
-Koulumestari alkoi heti muistella, kenellä hänen tuttavistaan olisi nyt
-piakkoin asiaa Faluniin, mutta Stiina emäntä keskeytti hänet melkein
-heti.
-
-"Kenelle, Ingmar, isäsi käski sinun antaa kellon?" -- "En tiedä, onko
-sitä lupa sanoa", vastasi poika. -- "Eikö se ollut tämä Timmin Halvor?"
--- "Oli, tämä se oli", sanoi poika melkein kuiskaten. -- "Anna sitten
-Halvorille kello sellaisenaan", sanoi Stiina emäntä, "siitä hän on
-enimmän hyvillään." Ingmar totteli, nousi, otti kellon taskustaan ja
-hankasi sitä takkinsa hihalla, saadakseen sen niin siistiksi kuin
-suinkin. Sitten hän kävi pitkin askelin lattian poikki. -- "Terveisiä
-isältä, ja hän käski antaa teille tämän", hän sanoi tarjotessaan
-kelloa.
-
-Halvor oli koko ajan istua jurottanut äänettömänä, ja nyt kun poika
-ojensi hänelle kelloa, peitti hän kädellään silmänsä ollakseen häntä
-näkemättä. Ingmar piti kotvan aikaa kelloa hänen edessään tarjolla.
-Viimein hän kääntyi emäntään päin ja näytti silmillään pyytävän apua.
--- "Autuaat ovat rauhantekijät", sanoi tämä silloin. Halvor heilautti
-toista kättään osoitukseksi, ettei hän huolinut kellosta. Silloin
-koulumestarikin tuli apuun. "Minusta se on kaikkein paras hyvitys mitä
-voisittekaan saada, Halvor", hän sanoi. "Olen aina sanonutkin, että jos
-Ingmar Ingmarinpoika olisi elossa, ei hän jättäisi hyvittämättä
-välejään Halvorin kanssa."
-
-He näkivät nyt, kuinka Halvor ojensi toisen kätensä ja pitäen toista
-yhä silmiensä päällä melkein vastentahtoisesti otti Ingmarilta kellon.
-Sitten hän samaa kyytiä aukaisi sekä takkinsa että liivinsä ja pisti
-kellon sen sisätaskuun.
-
-"No, sitä kelloa ei maar häneltä viedä", nauroi koulumestari
-nähdessään, kuinka huolellisesti Halvor taas pani takkinsa nappiin.
-Halvor naurahti itsekin, nousi, oikaisihe suoraksi ja veti syvään
-henkeään. Veri punersi taas hänen poskiaan. Hän silmäili ympärilleen
-iloisin ja avoimin katsein. -- "Taitaapa Halvorista tuntua aivan kuin
-olisi uusi ihminen", sanoi koulumestarin vaimo.
-
-Halvor veti nyt takkinsa alta esiin oman uuden kellonsa. Hän astui
-lattian poikki Ingmarin luo, joka uudestaan oli istuutunut pöydän
-ääreen. -- "Kun minä nyt otin sinulta isäsi kellon, saat sinä sen
-sijaan minulta tämän", hän sanoi.
-
-Samassa hän pani kellonsa pöydälle ja lähti ulos sanomatta kenellekään
-hyvästiä. Koko sen päivän hän kuljeskeli teitä ja kierteli polkuja
-ilman mitään määrää. Pari Vestgårdin talonpoikaa olisi tullut hänen
-puotiinsa ostoksille. He odottivat häntä puodin ulkopuolella seisten
-päivällisiltä iltaan asti, mutta Timmin Halvoria ei vain kuulunut.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Eljas Olli Erkinpoika oli kotoisin Eljaalasta, mutta naituaan Ingmarin
-Katrin hän oli muuttanut Ingmarilaan kotivävyksi. Hänellä oli ollut
-saita ja ilkeä isä. Poikaa oli pienenä kohdeltu kovasti, ei annettu
-edes ruokaakaan riittämään asti, ja samalla lailla isä sorti häntä
-vielä täysi-ikäisenäkin. Ukko oli lakkaamatta patistanut häntä työhön,
-häntä ei koskaan laskettu nuorten huveihin eikä hänen edes pyhänä
-annettu olla jouten. Naituaankaan hän ei päässyt omaksi isännäkseen,
-vaan sai muuttaa Ingmarilaan appiukon käskettäväksi. Ja siellä ei sen
-paremmin ollut tarjona muuta kuin työntekoa ja säästämistä. Mutta
-Ingmar Ingmarinpojan eläessä Eljas näytti olevan aivan tyytyväinen,
-tehdä myhki työtä eikä niskoitellut. Kyläläiset sanoivat, että saivatpa
-nyt Ingmarit mieleisensä vävyn, sillä Eljas Erkinpoika ei näyttänyt
-tietävän maailmassa muuta olevankaan kuin työtä.
-
-Mutta heti kun Suur-Ingmarista aika jätti, alkoi vävy juoda ja
-huvitella. Hän kokosi pariinsa kaikki pitäjän joutilaat nuoret miehet,
-kutsui heidät kotiinsa Ingmarilaan tai renttuili heidän kanssaan
-tanssituvissa ja majataloissa. Hän heitti kerrassaan työnteon ja oli
-humalassa jok'ikinen päivä. Parissa kuukaudessa hänestä tuli oikea
-juoppolalli.
-
-Kun Katri ensi kerran näki miehensä juovuksissa, säikähti hän
-pahanpäiväisesti. "Tämä on Jumalan rangaistus siitä, että minä tein
-väärin Halvorille", hän heti ajatteli.
-
-Miehelleen hän ei sanonut monta varoituksen sanaa. Hän näki heti, että
-Eljas oli kuin sisästä lahoava puu, joka kohta ei enää kelpaisi hänelle
-varaksi eikä varjoksi.
-
-Mutta Katrin sisaret eivät olleet yhtä viisaita kuin hän. Heitä hävetti
-tuo hurja elämä ja juopuneiden remu ja hoilotus, kun se kuului
-Ingmarilasta maantielle asti. He vuoroin pilkkasivat, vuoroin
-uhkailivat, ja vaikka vävy olikin luonnostaan hyvänsävyinen mies,
-kiukustui hän sentään toisinaan. Ja usein vallitsi talossa riita ja
-tora.
-
-Katrin ainoana ajatuksena oli sitten saada sisarensa pois kotoa
-näkemästä sitä surkeutta, mihin hän itse oli sidottu. Samana kesänä hän
-jo toimitti heistä kaksi vanhinta naimisiin ja lähetti molemmat
-nuoremmat Amerikkaan, missä heillä oli toimeentulevia sukulaisia.
-
-Kaikille näille sisarille maksettiin perintöosat, kaksikymmentätuhatta
-kruunua kullekin. Katri sai pitää talon siihen asti, kunnes Ingmar
-tulisi täysi-ikäiseksi, jolloin hänen oli lunastettava se itselleen ja
-Katrin ja Eljaksen muutettava muualle.
-
-Kummallista oli, mistä tuo hitaan ja toimettoman näköinen Katri sai
-voiman varustaa niin monta linnunpoikaa lentokuntoon, hankkia heille
-miehet ja talouden alkutarvikkeet ja matkaliput. Sen kaiken hän puuhasi
-omin voimin. Mieheltään hän ei saanut pienintäkään apua.
-
-Mutta enemmän huolta tuotti Katrille hänen veljensä, tuo nykyinen
-Ingmar Ingmarinpoika. Tämä riiteli hänen miestänsä vastaan pahemmin
-kuin muut sisarukset. Hän ei osoittanut ynseyttään sanoissa, vaan
-teoissa. Kerran hän kaatoi pellolle Eljaksen viinat, ja toisen kerran
-Eljas yllätti hänet vedellä miedontamassa hänen väkeviään.
-
-Kun syksy tuli, tahtoi Katri että poika saisi tänä vuonna niinkuin
-edellisinäkin lähteä suurtenkouluun, mutta mies, joka oli pojan
-holhooja, ei suvainnut siitä puhuttavankaan.
-
-"Ingmarista tehdään talonpoika, samanlainen kuin minä ja hänen isänsä
-ja minun isäni. Ensi talveksi me kahden rakennamme salolle sysimiiluja.
-Sen parempaa opinkäyntiä hän ei tarvitse. Hänen ikäisenään minäkin sain
-viettää koko talvet miilusaunassa."
-
-Katri koetti sekä hyvällä että pahalla saada häntä taipumaan, mutta
-lopulta hänen täytyi jättää Ingmar kotosalle.
-
-Tästä lähtien Eljas koetti kaikin mokomin voittaa Ingmaria puolelleen.
-Varsinkin hän mielellään otti hänet mukaansa ajeluretkilleen. Poika
-itse ei olisi tahtonut lähteä. Hän ei halunnut olla mukana vävyn
-juomakemuissa. Silloin tämä vannomalla vakuutti ajavansa vain kirkolle
-tai kauppiaalle, mutta saatuaan Ingmarin rattailleen hän ajoikin
-kauemmas, Bergsån rautaruukille tai Karmsundin majataloon.
-
-Se oli Katrin mieleen, että Eljas piti poikaa mukanaan. Olihan edes
-jonkin verran takeita, ettei mies jäisi makaamaan maantienojaan eikä
-ajaisi hevosta kuoliaaksi.
-
-Kerran, kun Eljas tuli kotiin kahdeksan aikaan aamulla, istui Ingmar
-nukuksissa hänen vieressään rattailla.
-
-"Tule auttamaan häntä rattailta ja kantamaan sisään!" huusi Eljas
-Katrille. "Poikapaha on saanut päänsä täyteen. Ei hänestä ole omin
-jaloin kulkijaksi."
-
-Katri säikähti niin, että polvet olivat pettää. Sydän lyödä jyskytti
-niin kovasti, että hänen täytyi istahtaa rappusille ennen kuin jaksoi
-mennä kantamaan Ingmaria sisään.
-
-Nostaessaan veljeään rattailta hän huomasi, ettei Ingmar nukkunut, vaan
-oli kylmä ja tajuton kuin kuollut. Katri kantoi hänet sylissään
-peräkamariin. Sitten hän sulki oven ja koetti saada poikaa hereille.
-
-Hetken päästä hän tuli väentupaan, jossa Eljas parhaillaan söi
-aamiaista. Katri meni suoraan hänen luokseen ja laski kätensä hänen
-olalleen. -- "Parasta on, että syöt nyt kylliksesi", hän sanoi, "sillä
-jos olet juottanut veljeni kuoliaaksi, ei sinulle kohta tarjotakaan
-sellaisia herkkuja kuin täällä Ingmarilassa." -- "Mitä siinä
-lörpöttelet", sanoi mies, "kuka nyt tuupertuisi yhdestä viinan
-tilkasta." -- "Mutta niin nyt kuitenkin on kuin sanoin", vastasi Katri
-puristaen kovilla, laihoilla sormillaan miehen olkapäitä. "Jos hän
-tähän kuolee, niin kaksikymmentä vuotta saat syödä kruunun leipää, ole
-siitä varma."
-
-Kun Katri palasi pojan luo, oli tämä jo tointunut, mutta päätä pakotti
-kovasti ja kaikki jäsenet olivat tunnottomina. "Luuletko, että minä
-tähän kuolen?" kysyi hän Katrilta. -- "Ethän nyt toki", sanoi tämä ja
-istui hänen viereensä. -- "Minä en tiennyt, mitä he minulle
-tarjosivat", sanoi Ingmar. -- "Jumalan kiitos, ettet tiennyt", sanoi
-Katri vakavasti. -- "Kirjoita siitä siskoillekin, jos minä kuolen",
-sanoi poika. "Sano, että minä en ollenkaan tiennyt siinä olevan
-väkeviä." -- "Kyllä kirjoitan", sanoi Katri. -- "Minä vannon, etten
-tiennyt."
-
-Ingmar makasi kuumeen houreissa koko päivän. "Älä vain kerro sitä
-isälle", varoitti hän sisartaan. -- "Ei siitä isälle kukaan kerro",
-sanoi Katri. -- "Mutta jos minä nyt kuolen, saa isä sen tietää, ja
-minua hävettää." -- "Eihän se ollut sinun oma syysi", sanoi Katri. --
-"Mutta ehkä isä sanoo, että minun olisi pitänyt varoa kaikkea, mitä
-Eljas minulle antoi."
-
-"Tietääköhän nyt jo koko pitäjä, että minä olin juovuksissa?"
-hän jatkoi. "Mitä rengit sanovat ja mitä sanoo Liisa-muori ja
-Vahva-Ingmar?" -- "Tuskinpa he mitään sanovat", vastasi Katri. --
-"Kerro sinä heille, miten se oikein kävi. Katsos, me olimme Karmsundin
-majatalossa, ja he olivat juoneet siellä koko yön. Sill'aikaa minä
-torkuin istuallani nurkkapenkillä. Silloin Eljas tuli herättämään minua
-ja sanoi oikein ystävällisesti: 'Nous' ylös, Ingmar, niin saat jotakin
-lämpimiksesi. Ryyppää tämä, se on vain vettä ja sokeria!' Minua
-värisytti herätessäni, ja sitten minä maistoin mitä hän tarjosi enkä
-tuntenut siinä muuta kuin lämmintä ja makeata. Mutta hän oli pannut
-jotakin väkevää siihen sekaan. Ja mitä nyt isä tästä sanoo?"
-
-Katri aukaisi oven. Saattoi olla hyvä, että Eljaskin, joka vielä istui
-siellä sisällä, saisi kuulla Ingmarin puheet.
-
-"Katri, kuulehan, olisipa isä elossa, oi jospa hän olisi elossa!" --
-"Niin mitä sitten, Ingmar?" -- "Etkö sinäkin usko, että isä iskisi
-hänet kuoliaaksi?" Eljas purskahti nauraa hohottamaan, ja poika
-säikähti siitä niin, että Katri kiireen kautta sulki oven.
-
-Tämän jälkeen Eljas kuitenkin sen verran talttui, että hän estelemättä
-salli Katrin viedä Ingmarin koulutalolle.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Siitä lähtien kun Halvor oli saanut kellon, oli puodissa pitkän aikaa
-vilkas liike. Kuka pitäjäläinen vain kirkolle tulikin, hänen täytyi
-keksiä jokin asian tapainen poiketakseen Halvorin myymälään ja
-saadakseen tältä kuulla kertomuksen Suur-Ingmarin kellosta.
-Valkoturkkisia talonpoikia seisoa jonotti tuntikausia tiskin nojalla,
-totiset, ryppyiset kasvot Halvoriin päin, kun tämä kertoi. Lopuksi
-Halvor aina veti kellon esille ja näytti sen rikkinäistä kellotaulua ja
-kuoressa olevaa kuhmua. -- "Vai tuohon paikkaan se isku sattui?"
-sanoivat talonpojat ja olivat näkevinään koko tapahtuman.
-
-"Niin, Halvor, sen kellon omistaminen on jo sinänsä suuri asia."
-
-Antaessaan kellon katseltavaksi Halvor ei koskaan päästänyt sitä
-kokonaan irti, vaan piti aina ketjuista kiinni. Hän ei hetkeksikään
-luovuttanut sitä kenenkään toisen haltuun.
-
-Eräänä päivänä Halvor seisoi tuolla lailla talonpoikajoukon keskellä.
-Hän kertoi kertomistaan ja otti lopulta kellon esille. Heti levisi
-harras hiljaisuus, kellon kiertäessä yhdeltä toiselle.
-
-Silloin sattui Eljas astumaan sisään, mutta hänen tuloaan ei huomattu,
-sillä kukaan ei hennonut kääntää silmiään kellosta. Eljas arvasi heti
-mihin miehet niin hartaasti tuijottivat, sillä hänkin oli kuullut,
-miten Halvor oli saanut hänen appi-isänsä kellon. Ei hänen kateekseen
-käynyt, mutta hänestä oli hassua aikamiesten tuolla lailla katsoa
-silmät päästään vanhaan kellorämään.
-
-Eljas hiipi varpaisillaan niiden taakse, jotka tiskiin nojasivat,
-ojensi äkkiä kätensä ja riipaisi kellon sen pitelijältä. Sen hän teki
-vain piloillaan, härnätäkseen hiukkasen Halvoria, eikä missään ryöstön
-aikeessa.
-
-Halvor koetti temmata kelloaan takaisin, mutta Eljas peräytyi edemmäksi
-ja riiputteli sitä ilmassa, niinkuin sokerinpalasta koiralle. Halvor
-otti vauhtia ja hyppäsi käsivarassa tiskin yli. Hän näytti niin
-vihastuneelta, että Eljas säikähti ja syöksyi ovelle sen sijaan, että
-olisi jäänyt paikalleen ja antanut kellon pois.
-
-Oven ulkopuolella oli lahonneet portaat. Niissä nyt Eljaksen jalka
-sattui loveen ja hän kompastui pitkäkseen maahan. Halvor heittäytyi
-hänen päälleen, repäisi ensin kellon hänen kädestään ja potki häntä
-sitten vähän aikaa kengän korolla.
-
-"Suotta sinä niin kovasti isket", sanoi Eljas. "Paremmin tekisit, kun
-katsoisit miten minun selkäni kävi."
-
-Halvor ei lyönyt sen enempää, mutta Eljas makasi yhä paikallaan
-yrittämättäkään nousta. -- "Auta minua ylös", hän pyysi. -- "Etköhän
-tuosta päässe ominkin voimin, kunhan pääsi selviää." -- "En minä ole
-humalassa", Eljas sanoi, "mutta kun hyppäsin portaista, välähti
-silmissäni ihan kuin Suur-Ingmar olisi ollut vastassani ottaakseen
-minulta kellon, ja sen vuoksi minä niin pahasti kaaduin."
-
-Halvor kumartui nostamaan kainaloista miespahaa pystyyn. Sitten oli
-Eljas vietävä kotiinsa makuulla kärryjen päällä. Hänen selkärankansa
-oli taittunut, eikä hänestä ikipäivinä enää voinut tulla omin jaloin
-kävelijää.
-
-Eljas oli sitten alati vuoteen omana, hän ei kyennyt omin voimin
-kääntymäänkään. Mutta puhua hän jaksoi, ja päivät päästään hän kärtti
-viinaa.
-
-Lääkäri oli kovasti kieltänyt Katria antamasta miehelleen väkijuomia,
-sillä hän joisi pian itsensä kuoliaaksi. Eljas koetti silloin väkisin
-saada mitä mieli teki ja ärjyi ja metelöi, varsinkin öisin. Hän
-käyttäytyi kuin mieletön, häiriten koko talon rauhaa.
-
-Tämä vuosi oli vaikein mitä Katri oli elänyt. Mies kiusasi häntä
-juonillaan usein niin, että hän tunsi voimiensa loppuvan. Eljas syyti
-suustaan roskapuheita ja manauksia niin suunnattomasti, että talo
-tuntui kuohuvan myrkkyä kuin helvetti.
-
-Katri pyysi koulumestarin emännältä, että Ingmar saisi jäädä heille.
-Hän ei antanut veljensä tulla kotiin päiväksikään, ei edes joulun
-pyhiksi.
-
-Kaikki Ingmarilan palkolliset olivat etäistä sukua isäntäväelle ja
-eläneet talossa pienestä pitäen. Jolleivät he siten olisi melkein kuin
-kasvaneet sukuun, niin tuskin heistä kukaan olisi jaksanut kauempaa
-pysyä palveluksessa.
-
-Harva se yö Eljas häiritsi heidän yöuntaan. Ja lakkaamatta hän keksi
-uusia keinoja kiusatakseen heitä ja Katria, että he viimein pakostakin
-suostuisivat hänen pyyntöönsä.
-
-Sellaisessa surkeudessa Katri eli sen talven ja kesän ja sitä seuraavan
-talven.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ingmarilan Katrilla oli muuan mielipaikka, jonne hän meni aina, kun
-tahtoi yksin mietiskellä onnettomuuttaan. Pienen humaliston takana
-hänellä oli kapea penkki, jolla hän usein istui pää käsien varassa
-tuijottaen eteensä, mitään näkemättä. Siitä hänen istumapaikaltaan oli
-muuten laaja näköala. Pellot avautuivat siitä yli aukean tasangon
-metsäharjuihin ja Klack-vuoreen saakka.
-
-Eräänäkin huhtikuun iltana Katri istui siinä. Hän tunsi omituista
-elämään väsähtämistä ja rauhattomuutta, niinkuin tuntee keväällä,
-lumenlähdön aikana, jolloin maassa vielä siellä täällä on
-likaisenharmaita pälviä, joita eivät kevätsateet ole ennättäneet
-huuhtoa. Aurinko kyllä lämmitti, mutta pohjatuuli liehtoi yhä Katrin
-ympärillä, eikä humalisto vielä ollut nostanut päätään talvellisen
-havukatoksensa alta. Tuuli oli jotenkin vinha ja lennätteli
-ylt'ympäriinsä vaateresuja ja paperinpalasia ja kuivia heinänkorsia.
-Kaukana vuorien yllä leijaili lumen sulamisesta syntynyt auer,
-koivunlatvat alkoivat ruskettua, mutta metsän pohjoisenpuoleisessa
-reunassa oli vielä hangensyrjä korkealla. Pian toki kevät jo oli tuleva
-täydellä todella, ja sitä ajatellessaan Katri masentui yhä enemmän.
-Kuinka hän jaksaisi elää vielä yhden kesän loppuun entiseen tapaan?
-
-Hän ajatteli kevättöitä, jotka oli saatava pois toinen toisensa tieltä,
-touon tekoa ja heinän kylvöä, kevätpesuja ja -leipomisia, kankaiden
-kutomista ja neulomatöitä. Ihan mahdotonta hänen on kestää sitä työn
-paljoutta.
-
-"Eikähän minua mikään kiinnitä tähän elämään", hän sanoi hiljaa. "Minkä
-muun vuoksi minä oikeastaan elän, kuin estääkseni Eijasta juomasta
-itseään kuoliaaksi?"
-
-Samassa hän kohotti katseensa maasta, aivan kuin olisi kuullut itseään
-kutsuttavan. Hänen edessään, aitaa vasten nojallaan seisoi Halvor
-Halvorinpoika ja katseli häntä.
-
-Katri ei ollut kuullut hänen tuloaan. Halvor oli tainnut seistä siinä
-jo kotvan aikaa.
-
-"Tiesinpä tapaavani sinut täältä", sanoi Halvor. -- "Ka, mistä sen
-tiesit?" -- "Muistin entuudesta, että tänne sinä hiivit joutohetkinäsi
-tuolla lailla allapäin surujasi miettimään." -- "Eipä minulla siihen
-aikaan paljon surtavaa ollut." -- "Mitä ei ollut itselläsi, sen sinä
-muualta hakemalla hait."
-
-Katsoessaan nyt Halvoria tuntui Katrista, että kyllä hän varmaan
-Halvorin mielestä oli tyhmä, kun ei häntä ottanut, noin komeata ja
-reipasta miestä. "No naurakoon nyt niin paljon kuin mielensä tekee",
-hän sanoi itsekseen, "ja nyt hänellä onkin siihen hyvä syy."
-
-"Tulen juuri sisältä Eljaksen luota", sanoi Halvor. "Häntä minä
-oikeastaan tulinkin tapaamaan."
-
-Katri istui äänettömänä, selkä suorana, silmät melkein ummessa ja kädet
-päälletysten polvilla, odottaen vain Halvorin pilkkapuheita.
-
-"Sanoin hänelle", Halvor jatkoi, "että kun tuo hänen tapaturmansa
-sattui minun kotonani, pidän minä myös itseäni syypäänä hänen
-onnettomuuteensa." Halvor pysähtyi hetkiseksi, ikään kuin odottaen
-Katrilta merkkiä, oliko hän samaa mieltä vai ei, mutta Katri oli yhä
-ääneti. "Kysyin sen vuoksi häneltä", Halvor jatkoi, "eikö hän tahtoisi
-muuttaa nyt joksikin ajaksi minun luokseni. Se voisi olla vaihteeksi
-hupaistakin, kun siellä aina tapaa enemmän ihmisiä."
-
-Nyt Katri jo avasi silmänsä, mutta ei vieläkään liikahtanut.
-
-"Sovittiin sillä tavalla", jatkoi Halvor, "että sinä huomenna lähetät
-hänet hevosella minun luokseni. Minä tiedän, että Eljas lähtee mukaani,
-sillä hän luulee siellä meillä saavansa hankituksi väkeviä. Mutta ole
-huoleti, Katri, siinä hän ei onnistu. Ei sen paremmin minun luonani
-kuin sinunkaan. No, se on siis sovittu, että hän tulee. Hän saa
-huoneekseen puodin vieruskamarin, ja olkoon vaikka vielä ovi aina auki,
-jotta hän saa nähdä ihmisiä."
-
-Halvorin ensi sanat kuullessaan Katri vielä epäili, että kenties hän
-oli tuon tahallaan keksinyt häntä pilkatakseen, mutta sitten hän
-vähitellen vakuuttui, että Halvor tarkoitti täyttä totta.
-
-Katri oli näet aina siihen asti luullut Halvorin kosineen häntä vain
-sen vuoksi, että hän oli rikas ja hyvää sukua. Hän ei ollut koskaan
-uskonut, että hän itse Halvoria miellyttäisi. Hän tiesi kyllä itse,
-ettei hän ollut sellainen tyttö, josta miehet pitävät. Eikä hän sitä
-paitsi itsekään silloin ollut rakastunut enempää Halvoriin kuin
-Eljakseenkaan.
-
-Mutta kun nyt Halvor hyvän hyvyyttään tarjoutui auttamaan häntä raskaan
-kuorman kantamisessa, putosi peite hänen silmiltään ja hän näki
-selvästi tuon tarjouksen suuruuden. Kuinka oli mahdollista, että Halvor
-saattoi olla hänelle niin hyvä?
-
-Aivan varmasti Halvor piti hänestä, ei hän mitenkään muuten olisi sillä
-tavalla tullut apuaan tarjoamaan.
-
-Katrin sydän alkoi lyödä niin kovasti, että häntä vapisutti. Hänessä
-heräsi jotakin, jota hän ei koskaan ennen ollut tuntenut. Ensin se oli
-hänestä outoa, kunnes hänelle yht'äkkiä selvisi, että Halvorin hyvyys
-oli lämmittänyt hänen paleltuneen mielensä, niin että rakkaus saattoi
-siinä piankin leimahtaa ilmiliekkiin.
-
-Halvor selitteli edelleen aiettaan, saadakseen jo ennakolta kaikki
-vastaväitteet kumotuiksi. "Säälihän on Eljas poloistakin", hän sanoi,
-"hänkin tarvitsee vaihtelua. Ja sillä tavalla kuin hän sinua kohtaan on
-käyttäytynyt ei hän voi käyttäytyä meillä. Toistahan on olla miehisen
-isännän vallan alla."
-
-Katri tuskin tohti liikahtaa paikaltaan tai sanoa yhtään sanaa, sillä
-hän pelkäsi Halvorin hänen kasvojensa värähdyksistä tai liikkeittensä
-rauhattomuudesta heti huomaavan, että hän oli häneen rakastunut. Mutta
-jotakin hänelle kuitenkin piti vastata.
-
-Halvor oli nyt sanonut sanottavansa ja katsoi tyynesti häneen.
-
-Silloin Katri nousi melkein kuin vasten tahtoaan, meni Halvorin luokse
-ja hiveli hiljaa hänen kädenselkäänsä.
-
-"Jumala sinua, Halvor, siunatkoon", hän sanoi värähtelevin huulin.
-"Jumala sinua siunatkoon."
-
-Vaikka hän kuinka koetti peittää tunteitaan, oli Halvor varmaan jotakin
-huomannut, koska hän äkisti tarttui hänen ranteisiinsa ja veti häntä
-puoleensa. -- "Ei, ei, päästä minut", huudahti Katri säikähtyneenä,
-ponnistihe irti ja riensi pois.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Eljas muutti nyt Halvorin luokse ja asui puodin vieruskamarissa koko
-sen kesän. Halvorin vastuksina hän ei kuitenkaan kauan ollut, sillä jo
-syksyllä hän kuoli.
-
-Jonkin ajan kuluttua sen jälkeen sanoi Stiina emäntä Halvorille: --
-"Kuulkaas, Halvor, lupaatteko minulle, mitä nyt pyydän?" -- Halvor
-säpsähti ja kääntyi kuuntelemaan. -- "Muistakaa malttaa mielenne ja
-odottaa mitä Katri nyt tekee." -- "Tietysti minä maltankin", vastasi
-Halvor kummastellen. -- "Niin, onhan Katri sen arvoinen voitto, että
-häntä kannattaa odottaa vaikka seitsemän vuotta."
-
-Mutta vaikeaksi Halvorin kävi pysyä malttavaisena, sillä pian alkoi
-kuulua, että Katrilla kävi kosijoita toinen toisensa jäljestä.
-Ensimmäiset tulivat jo kolmannella viikolla Eljaksen hautajaisten
-jälkeen.
-
-Halvor istui eräänä pyhäiltana portaillaan katsellen kylänraitilla
-kävelijöitä. Pian hän oli huomaavinaan, että harvinaisen paljon
-vastamaalattuja rattaita tänään ajoi siitä ohitse Ingmarilaan päin.
-Ensimmäisessä istui eräs Bergsån ruukin isäntä, vähän jäljempänä ajoi
-Karmsundin majatalonpitäjän poika ja viimeisenä Birger Sven
-Petterinpoika, kartanonomistaja lähipitäjästä. Häntä pidettiin
-Länsi-Taalain rikkaimpana talollisena ja muutenkin viisautensa puolesta
-suuressa arvossa. Mutta nuori hän ei enää ollut. Hän oli ollut jo
-kaksissa naimisissa ja oli nyt taas leskenä.
-
-Kun Birger Sven Petterinpoika ajoi Halvorin ohi, ei tämä enää voinut
-pysyä paikallaan. Hän lähti kävelemään raittia pitkin, meni sillan yli
-ja huomasi tulleensa sille puolelle jokea, missä Ingmarila oli.
-Tahtoisinpa ottaa selvän, minne nuo kaikki kuormalliset ajoivat, hän
-sanoi. Hän kulki pyörän jälkiä pitkin ja kiihdytti yhä kävelyään. Kun
-hänen mieleensä muistui Stiina emännän varoitus, nousi hiki hänen
-otsaansa ja hän huudahti, että "kyllähän minä tiedän tekeväni
-tyhmyyksiä", mutta kiirehti kuitenkin eteenpäin. "En mene edemmäs kuin
-veräjälle, siitähän jo näkee, mitä he siellä hommaavat."
-
-Birger Sven Petterinpoika istui parin muun miehen kanssa Ingmarilan
-väentuvassa. Ingmar Ingmarinpoika oli tullut koulusta kotiinsa pyhää
-viettämään. Hän istui isäntänä pöydän päässä ja juotti vieraille
-kahvia, sillä Katri ei ollut sanonut joutavansa pois keittiötöistä, kun
-kaikki palvelustytöt olivat menneet rukoushuoneelle kuulemaan
-koulumestarin saarnaa.
-
-Ikävä ahdisti tuvassa istujia. Kaikki joivat kahviaan virkkamatta
-mitään. Kosijat tuskin tunsivat toisiaan, ja jokainen heistä odotti
-sopivaa tilaisuutta päästäkseen keittiöön puhumaan asiansa Katrille
-kahden kesken.
-
-Silloin ovi aukeni ja sisään astui vielä uusi vieras. Ingmar meni häntä
-tervehtimään ja johdatti hänet tuvan perälle. "Tämä on Timmin Halvor
-Halvorinpoika", hän esitteli Birger Sven Petterinpojalle. Sven
-Petterinpoika ei noussut paikaltaan, tervehti vain kättään hiukan
-heilauttamalla ja sanoi, suu pienessä ivahymyssä: "Onpa hauska tavata
-niin maineikasta miestä." Ingmar Ingmarinpoika työnsi tuolin Halvorin
-eteen, kolisuttaen sitä niin, ettei Halvorin vastaus olisi
-kuulunutkaan.
-
-Siitä hetkestä lähtien, kun Halvor tuli, kävivät kaikki kosijat
-puheliaiksi ja suurisuisiksi. He alkoivat kehua toinen toistaan, aivan
-kuin olisivat sopineet, että ensi työkseen yksissä neuvoin karkottavat
-Halvorin kiistapaikalta. "Teillä oli kovin kaunis hevonen tänne
-ajaessanne, herastuomari", alkoi isännöitsijä. Birger Sven
-Petterinpoika huomasi tarkoituksen ja kehui puolestaan isännöitsijän
-menneentalvista karhuntappoa. Sitten he kohottivat Karmsundin pojan
-omalle tasalleen kiittelemällä hänen isänsä teettämää uutta
-asuinrakennusta. Viimein kaikki yltyivät kehumaan Birger Sven
-Petterinpojan rikkauksia. He kävivät vallan kaunopuheisiksi, ja
-jokainen heidän sanansa merkitsi Halvorille sitä, että moukka sinä olet
-meidän rinnallemme pyrkimään. Halvor tunsi vähäpätöisyytensä ja katui
-katkerasti, että oli tullutkaan.
-
-Katri tuli sisään tarjoamaan toista kuppia kahvia. Nähdessään Halvorin
-hän ensi hetkessä ihastui, mutta sitten hän heti ajatteli, kuinka
-pahoja puheita siitä voi syntyä, että Halvor kävi hänen luonaan kohta
-Eljaksen kuoleman jälkeen. Jos hän niin hätäili, saattoivat ihmiset
-pian sanoa, että hän oli hoitanut Eijasta huonommin kuin olisi voinut,
-päästäkseen hänestä mitä pikimmin ja saadakseen Katrin.
-
-Katrista olisi ollut parasta, että hän olisi odottanut pari kolme
-vuotta; silloin jokainen olisi ymmärtänyt, ettei hän ollut
-malttamattomuudesta Eljakselle mitään tehnyt. Ja mikä kiire hänellä
-olikaan, Katri ajatteli. Pitäisihän hänen tietää, etten minä tule
-ottamaan ketään muuta kuin hänet.
-
-Katrin tullessa puhelu katkesi uudelleen, kaikkien silmät vilkuivat
-vain näkemään, miten hän ja Halvor tervehtivät toisiaan. Mutta töin
-tuskin heidän sormenpäänsä sattuivat yhteen. Kun herastuomari sen näki,
-pääsi häneltä ilomielinen lyhyt vihellys, mutta isännöitsijä röhähti
-nauruun. Halvor kääntyi hyvin tyynesti katsomaan häneen. "Mikä
-isännöitsijää naurattaa?" hän kysyi. Isännöitsijä ei siinä kiireessä
-keksinyt vastausta. Hän ei tahtonut Katrin läsnäollessa sanoa mitään
-loukkaavaa. -- "Hän vain ajattelee metsäkoiraa, joka ajaa jäniksen
-liikkeelle, mutta jättää sen toisen ammuttavaksi", sanoi majatalon
-poika silmää iskien.
-
-Katrin poskilla sävähtelivät veret, mutta hän kääntyi kaatamaan kahvia
-ja sanoi talon puolustukseksi: "Birger Sven Petterinpoika ja te muut
-saatte nyt tyytyä paljaaseen kahviin, sillä väkeviä ei meillä enää
-tarjota." -- "Eipä niitä tarjota minunkaan talossani", sanoi
-herastuomari. Isännöitsijä ja majatalonpoika eivät puhuneet mitään,
-vaan käsittivät, että niillä sanoillaan Sven Petterinpoika pääsi heistä
-paljon edelle. Herastuomari alkoi heti jatkaa puhetta raittiusasiasta
-ja sen hyödystä. Katri seisahtui kuuntelemaan ja oli kaikessa samaa
-mieltä. Älykäs talonpoika huomasi heti, että sillä tavalla hänet oli
-helpoin voittaa, ja rupesi pitkältä jaarittelemaan viinasta ja
-juoppoudesta. Katrin mieleen johtuivat toinen toisensa jälkeen ne
-ajatukset, joita hän viime vuosina oli itsekseen mietiskellyt, ja hän
-iloitsi huomatessaan, että niin mahtava ja viisas mies oli hänen
-kanssaan yhtä mieltä.
-
-Kesken puheensa herastuomari vilkaisi olkansa yli Halvoriin. Tämä istua
-jurotti äkeänä paikallaan, koskematta kuppiinsa. Niin, taitaapa hänen
-mielensä olla mustana, ajatteli Sven Petterinpoika, vallankin jos on
-totta mitä sanotaan, että hän hieman kiirehti Eljaksen lähtöä. Vaikka
-hyvähän oikeastaan oli vapauttaa Katri tuosta ihmishirmusta. Ja kun hän
-omasta mielestään jo oli melkein voitolla, tahtoi hän lausua
-Halvorillekin jonkin hyvän sanan. Hän otti kuppinsa, kilahdutti sitä
-Halvorin kupin laitaan ja sanoi: "No terve, Halvor! Varmaan sinä olit
-Katrille hyvänä apuna tuon miesheittiön hoitamisessa." Halvor ei
-vastannut, tuijotti vain häneen silmästä silmään, ihmetellen mitä tuo
-nyt merkitsi. Mutta isännöitsijä purskahti taas nauruun. -- "Niin
-kyllä, hyvänä apuna", hän nauroi, "oikeinkin hyvänä apuna." --
-Majatalonpoikakin sanoi nauraa virnottaen: "Niin, niin, kerrassaan
-hyvänä apuna."
-
-Ennen kuin he tointuivat naurustaan, oli Katri livahtanut keittiöön.
-
-Hän seisahtui sinne niin lähelle ovea, että siitä kuuli joka sanan mitä
-tuvassa puhuttiin. Häntä harmitti ja tuskastutti tuo, että Halvor tuli
-näin liian aikaisin. Oma syynsä, jos ei Katri koskaan enää voi hänelle
-mennä. Johan se paha huuto nyt kuului olevan liikkeellä. Ja miten minä
-sen kestän, jos hänet menetän, hän ajatteli painellen kädellään
-sydänalaansa.
-
-Aluksi ei tuvasta kuulunut hiiskahdustakaan, mutta sitten kuului joku
-tuoliaan kolisuttaen nousevan pöydästä. "Joko te nyt lähdette, Halvor?"
-kysyi nuori Ingmar. -- "Jo", vastasi Halvor, "en voi olla kauempaa,
-sano sinä minulta terveiset Katri Ingmarintyttärelle!" -- "Keittiössä
-hän on, menkää vain itse sinne hyvästille, Halvor." -- "En mene",
-kuului Halvorin vastaus, "meidän kesken ei ole enää mitään puhumista."
-
-Katrin sydän löi, ja ajatukset riensivät kuin tuulessa. Nyt Halvor oli
-suuttunut häneen, eikä ihmekään. Tuskin hän oli rohjennut hänelle kättä
-ojentaa, ja kun nuo toiset Halvoria häpäisivät, pakeni hän pois
-sanomatta sanaakaan hänen puolestaan.
-
-Nyt Halvor tietysti uskoi, ettei hän hänestä pitänyt, ja jos hän nyt
-pääsee lähtemään, ei hän koskaan enää palaa.
-
-Ei, kuinka hän olikaan voinut niin tylysti menetellä, vaikka hän niin
-kovasti Halvorista piti?
-
-Ja samassa hän löysi muististaan isänsä vanhan sanan, ettei Ingmarien
-tarvitse huolia ihmisten puheista, kun he vain käyvät Jumalan teitä.
-
-Katri tempaisi oven auki ja ehätti Halvorin tielle, juuri kun tämä oli
-lähtemässä.
-
-"Ethän vielä mene, Halvor? Ajattelin, että jäisit tänne illalliselle."
-Halvor vain katsoa tuijotti häneen. Katri oli aivan kuin toinen
-ihminen, puna poskilla, silmissä kostea loiste ja kaikissa ilmeissä
-liikuttava hellyys ja lämpö. -- "Kyllä minä sentään lähden, enkä taida
-enää tulla", sanoi Halvor, tajuamatta mitä Katrilla oli mielessä. --
-"Mitä vielä, tule nyt juomaan kahvisi loppuun", sanoi Katri.
-
-Hän talutti kädestä pitäen Halvorin pöydän ääreen. Tuvan poikki
-astuessaan hän vuoroin punastui ja vaaleni, monesti hän oli lannistua,
-mutta kesti kuitenkin, vaikka pilkka ja ylenkatse hänestä oli
-katkerinta mitä ihminen voi joutua kärsimään. Nyt Halvor ainakin näkee,
-että minä tahdon kantaa osani hänen taakastaan, hän ajatteli.
-
-"Birger Sven Petterinpoika ja te muut", sanoi Katri, "Halvor ja minä
-emme ole vielä ennättäneet puhua siitä asiasta, kun minä vasta niin
-hiljan jäin leskeksi, mutta nyt minusta on parasta sanoa kaikkien
-kuullen, että minä mieluummin menen Halvorille kuin kenellekään
-muulle." Hän pysähtyi, sillä hänen äänensä vapisi. "Puhukoot ihmiset
-mitä tahansa, mutta Halvor ja minä emme ole tehneet mitään pahaa."
-
-Sen sanottuaan Katri painautui lähemmäs Halvoria, ikään kuin
-turvautuakseen häneen toisten parjauksilta.
-
-Kaikki olivat hetken vaiti, katsellen ihmeissään Katri Ingmarintytärtä,
-jossa nyt oli enemmän nuoren tytön suloutta kuin ikinä ennen.
-
-Sitten Halvor sanoi värähtelevin äänin: "Kun minä sain isävainajasi
-kellon, en uskonut koskaan saavani kokea sen vertaista. Mutta tämä
-sinun tekosi, Katri, on suurempaa kuin mikään muu."
-
-Mutta Katri odotti ennemmin muiden puhetta kuin Halvorin, eikä hänen
-tuskansa ollut asettua.
-
-Silloin nousi Birger Sven Petterinpoika, joka monessa kohden oli kelpo
-mies. -- "Sitten me kaikki vain onnittelemme teitä, Katri ja Halvor",
-hän sanoi ystävällisesti, "sillä kaikkihan sen tietävät, että kenet
-Katri Ingmarintytär valitsee, se on moitteeton ja puhdas."
-
-
-
-
-SIIONISSA
-
-
-Ei ole ihmekään, että vanha koulumestari toisinaan käy hieman
-itsetietoiseksi. Onhan hän kokonaisen miespolven ajan jaellut
-lähimmäisillensä tietoa ja oppia. Hän tietää, että kaikki talonpojat
-elävät juuri hänen antamansa opin nojalla ja ettei yksikään tiedä
-enempää kuin mitä hän lapsina heidän päähänsä pänttäsi. Onko sitten
-kumma, jos hänestä pitäjäläiset vanhempinakin yhä vielä ovat
-koululapsen kannalla ja jos hän pitääkin itseään muita viisaampana?
-Tuskin sellainen oikein piintynyt kouluttaja edes tottuu kohtelemaan
-muita aikaihmisinä; hänen silmissään he yhä pysyvät samoina
-pyöreäposkisina, vakaasilmäisinä, hartaasti kuuntelevina lapsina kuin
-kouluaikanaan.
-
-Eräänä talvipyhänä kirkkoherra ja koulumestari olivat
-jumalanpalveluksen loputtua jääneet pieneen holvikattoiseen sakastiin
-varta vasten puhellakseen pelastusarmeijasta. -- "On sekin kummallinen
-laitos", sanoi kirkkoherra, "enpä olisi uskonut saavani vielä
-sellaistakin nähdä." Koulumestari rypisti äkäisesti kulmiaan, sillä
-hänen mielestään kirkkoherra laski sopimatonta leikkiä. Kuinka
-sellaista saattoi ajatellakaan, että tuo hullutus pääsisi heidän
-pitäjäänsä! -- "Enpä ota uskoakseni, että sitä saattekaan nähdä,
-kirkkoherra", sanoi hän hiukan ärtyneenä.
-
-Kirkkoherra, joka itsekin tunsi olevansa heikko, murtunut mies, antoi
-useimmiten koulumestarin sanoa viimeisen sanan, mutta ei silti voinut
-olla häntä kiusoittelematta. -- "Mistä te, Storm, niin varmaan
-tiedätte, ettei pelastusarmeija tännekin tunkeudu?" hän sanoi. --
-"Siitä", Storm vastasi, "että missä pappi ja koulumestari ovat yksissä
-neuvoin, sieltä tuollainen lemmon laitos pysyttelee loitolla." --
-"Ettepä te, Storm, juuri näytä minun neuvoistani huolivan", sanoi
-kirkkoherra hiukan tylysti. "Ominpäinnehän te vain siellä Siionissanne
-saarnaatte." Siihen koulumestari ei ensiksi vastannut, mutta sanoi
-sitten hyvin tyynesti: -- "Mutta ettehän te, kirkkoherra, ole koskaan
-kuullut, miten minä saarnaan."
-
-Tuo rukoushuone oli oikea loukkauskivi. Kirkkoherra ei ollut kertaakaan
-sen ovea avannut. Kun se nyt tuli puheeksi, pelästyivät he kumpikin,
-että olivat loukanneet toisiaan. Taitaa se Storm sittenkin olla
-oikeassa, kirkkoherra ajatteli, sillä näinä neljänä vuotena, jolloin
-hän on joka pyhäilta pitänyt selityksiä rukoushuoneessaan, on
-aamujumalanpalveluksissa kirkossa käynyt väkeä entistä enemmän, enkä
-minä ole huomannut mitään hajaannusta. Hän ei ole särkenyt seurakuntaa,
-niinkuin odotin. Hän on uskollinen ystävä ja palvelija. Minä koetan
-osoittaa, että ymmärrän hänen työnsä arvon.
-
-Ja tästä aamupuolen kahahduksesta oli seurauksena, että kirkkoherra
-tuli illalla lähteneeksi kuulemaan Stormin selitystä. Ilahdutanpa nyt
-kerran Stormia oikein tuntuvasti, hän ajatteli. Menen kuuntelemaan,
-miten hän siellä Siionissaan saarnaa.
-
-Sinne kävellessään kirkkoherra muisteli niitä aikoja, jolloin
-rukoushuonetta rakennettiin. Kuinka monenlaisia ennustuksia silloin
-lausuttiinkaan ja kuinka varmasti hänkin silloin uskoi, että Jumala
-valmisteli jotakin suurta! Mutta sillensä oli kaikki rauennut. Herra on
-tainnut unohtaa, mitä silloin aikoi, hän ajatteli, mutta samalla häntä
-naurattivat omat lapsekkaat tuumailunsa Herran aikeista.
-
-Koulumestarin Siion oli suuri, sisältä valkoiseksi maalattu sali.
-Sivuseinällä oli kaksi puupiirrosta, Lutherista ja Melanktonista, jotka
-oli kuvattu turkkitakit yllään. Katonrajaan oli kauniilla punaisilla
-kirjaimilla maalattu raamatunlauseita, ja niiden kehys oli sommiteltu
-kukista sekä enkelien pasuunoista. Huoneen perällä oli puhujalava ja
-sen kohdalla seinässä pieni öljypainotaulu Hyvästä paimenesta.
-
-Sali olisi muuten näyttänyt paljaalta ja kolkolta, mutta se oli väkeä
-täynnä, eikä se sen juhlallisempaa koristusta tarvinnutkaan. Useimmat
-olivat näet pukeutuneina pitäjän vanhaan kauniiseen kuosiin, ja naisten
-kovitetut, sykerön yli kohollaan leijuvat valkoiset päähineet näyttivät
-melkein siltä kuin sali olisi ollut täynnä suuria valkosiipisiä
-lintuja.
-
-Storm oli jo alkanut esitelmänsä, kun hän näki kirkkoherran tulevan
-sisään ja istuvan etupenkille. "Sinäpä, Storm, olet ihmeellinen mies",
-hän sanoi silloin itsekseen, "kaikki sinulta luonnistuu. Tuossa nyt
-kirkkoherrakin vihdoin viimein tulee kunnioittamaan sinua käynnillään."
-
-Näissä selityksissään koulumestari oli jo ennättänyt Raamatun ensi
-sivulta viimeiselle. Tänä iltana hänen oli puhuttava Ilmestyskirjan
-taivaallisesta Jerusalemista ja iankaikkisesta autuudesta. Ja hän oli
-niin riemastunut kirkkoherran tulosta, että hän itsekseen ajatteli:
-Omasta puolestani en sen parempaa iankaikkisen elämän onnea haluaisi
-kuin saada ikuisesti seisoa oppituolissani ja ohjata viisaita ja
-taipuvaisia lapsia. Ja jos sitten itse Herra Jumala kerran tulisi minua
-kuuntelemaan, niinkuin nyt kirkkoherra tuli, olisi minun onneni suurin
-koko taivaassa.
-
-Mutta kirkkoherran mieltä kosketti enimmän se, että nyt oli puhe juuri
-Jerusalemista, ja hänen ihmeelliset aavistuksensa heräsivät taas
-henkiin.
-
-Kesken selitystä ovi aukeni ja sisään tuli yhdessä joukossa
-parikymmentä henkeä, jotka seisahtuivat ovensuuhun, etteivät tekisi
-häiriötä. Kas sitä, enkös arvannut, ettei tämä maineitta mene, ajatteli
-kirkkoherra.
-
-Ja heti kun Storm oli päässyt aameneen, rupesi yksi niistä
-vastatulleista puhumaan: "Minä tahtoisin niin mielelläni saada
-sanotuksi muutamia sanoja."
-
-Ääni oli hyvin hento ja hyvin ystävällinen. Eiköhän liene Höökin Matti
-Erkinpoika, ajattelivat kirkkoherra ja monet muut kääntyessään
-katsomaan sinnepäin. Ei kenelläkään muulla koko pitäjässä ole niin
-vienoa lapsenääntä.
-
-Samalla jo pujotteleikse ihmisten välitse puhujalavaa kohti pieni,
-hyvänsävyisen näköinen mies, jota saatteli joukko muita miehiä ja
-naisia, nähtävästi häntä rohkaistakseen.
-
-Kirkkoherra, koulumestari ja muut läsnäolijat istuivat liikahtamatta.
-Höökin Matti on tullut puhumaan jostakin kovasta kohtalon iskusta, he
-ajattelivat. On joko kuningas kuollut tai sota syttynyt, taikka on
-joitakuita ihmispoloisia tapaturmassa hukkunut jokeen.
-
-Höökin Matti ei kuitenkaan näyttänyt pahan sanoman tuojalta. Hän oli
-juhlallisen totinen ja kasvoissa huolekas kalpeus, mutta kuitenkin niin
-iloissaan, että suupielet väkisin vetäytyivät hymyyn. -- "Tahtoisin
-kertoa koulumestarille ja muille läsnäoleville", hän sanoi, "että minä
-toissapyhänä yht'äkkiä sain saarnaamishengen. Emme olleet iljanteen
-vuoksi päässeet tulemaan tänne Stormin selityksille ja istuimme
-palvelusväen kanssa tuvassa haluten kuulla jumalansanaa, ja silloin
-minä tunsin itsessäni, että olin saanut saarnanlahjan. Nyt minä jo olen
-pitänyt selityksiä kahtena pyhänä, ja nyt sanovat kotiväet ja naapurit,
-että minun pitäisi tulla tänne puhumaan kaikelle kansalle."
-
-Höökin Matti sanoi vielä ihmettelevänsä, että saarnanlahja oli annettu
-niin halpasäätyiselle kuin hänelle. "Mutta eihän koulumestarikaan ole
-muuta kuin talonpoika", hän sanoi luottavasti.
-
-Tämän johdannon jälkeen Höökin Matti pani kätensä ristiin ja aikoi heti
-käydä saarnaamaan. Mutta nyt koulumestarin ensi hämmästys oli ehtinyt
-tasaantua. -- "Odottakaas, Höökin Matti, aiotteko saarnata tässä nyt
-heti?" hän keskeytti. -- "Kyllä se oli aikomukseni", mies sanoi. Hän
-hätääntyi kuin lapsi nähdessään Stormin noin tuimana. "Niin, nimittäin
-jos koulumestari ja muut ensin antavat luvan", hän sanoi nöyrästi. --
-"Tänä iltana ei enää sovi", sanoi Storm päättävästi. Mies pahainen
-alkoi oikein pyytämällä pyytää. -- "Kun saisin puhua edes muutaman
-sanan. Se on kaikki sellaista, joka on tullut mieleeni kyntöpellolla
-tai sysimiilua katsoessa, ja nyt se pyrkii pääsemään kuuluville." Mutta
-koulumestari, joka tänään oli omaksi osakseen saanut niin paljon
-kunniaa, pysyi säälimättömänä. -- "Luuletteko, Matti Erkinpoika, että
-teidän päänne pälkähdykset olisivat Jumalan sanaa?" sanoi hän
-nuhdellen.
-
-Höökin Matti ei tohtinut kinailla, ja koulumestari selaili
-virsikirjaansa. -- "Veisataan virsi 187", hän sanoi. Hän luki ensin
-ääneen koko virren ja alkoi sitten laulaa: "Jerusalemia kohti avaa
-ikkunasi!"
-
-Laulaessaan hän ajatteli: Sattuipa kirkkoherra tulemaan sopivaan
-aikaan; nyt hän näkee, että minä saan pidetyksi järjestyksen
-Siionissani.
-
-Mutta jo viimeistä värssyä veisattaessa nousi muuan mies kuulijajoukon
-keskeltä odottamaan puheenvuoroa. Se oli Ljungo Björn Olavinpoika,
-uljasryhtinen mies, Ingmarien vävyjä ja ison talon omistaja.
-
-"Me täällä ajattelemme", sanoi Ljungo Björn hyvin sävyisästi, "että
-ehkä koulumestarin olisi pitänyt kysyä meidänkin mieltämme, ennen kuin
-hylkäsi Matti Erkinpojan pyynnön."
-
-"Vai teidänkin mieltänne, poikaseni!" sanoi koulumestari aivan samalla
-äänellä kuin pienelle pojannallikalle, "vai et sinä vielä tiedä, ettei
-tässä huoneessa ole sananvaltaa kenelläkään muulla kuin minulla?"
-
-Veret sävähtivät Ljungo Björnin kasvoihin. Eihän hän ollut puhunut
-riitaa hakien, vaan ainoastaan lohduttaakseen hellämielistä Höökin
-Mattia. Mutta tuollaisesta vastauksesta hän tietysti ärtyi. Ennen kuin
-hän kuitenkaan ennätti vastata, puuttui puheeseen muuan Höökin Matin
-saattajista:
-
-"Minä olen kuullut Höökin Matin puhetta jo kahdesti, ja ihan
-ihmeellistä se on. Kyllä kaikkien täällä olijainkin taitaisi olla hyvä
-häntä kuulla."
-
-Koulumestari vastasi heti samalla puolittain ystävällisellä, puolittain
-moittivalla äänellä, jota hän käytti nuhdellessaan koulupoikia:
-
-"Mutta etkö nyt ymmärrä, Kristo Laurinpoika, ettei se sellainen
-mitenkään sovi? Jos minä tänään annan Höökin Matin puhua, tahdot sinä
-päästä saarnaamaan ensi pyhänä ja Ljungo Björn sitä seuraavana." Tämä
-koulumestarin sukkeluus nauratti joitakuita, mutta silloin kuului
-Ljungo Björnin totinen ja luja vastaus: "Mikä sitten estäisi Kristo
-Laurinpoikaa ja minua olemasta ehkä yhtä sopivia saarnaajiksi kuin te
-itse, koulumestari?"
-
-Timmin Halvor nousi ehkäisemään riidan puhkeamista. -- "Niillä, jotka
-ovat keränneet tämän huoneen rakennusrahat, on tietysti päätösvalta,
-ketkä täällä saavat saarnata." -- Mutta nyt Kristo Laurinpoikakin antoi
-heti äkäisen vastauksen: "Muistanpa, että tätä huonetta rakennettaessa
-nimenomaan päätettiin, että siitä tulee rukoushuone eikä mikään kirkko,
-jossa yksi ainoa saa saarnata paukuttaa."
-
-Kriston tätä sanoessa tuntui kuin kaikki läsnäolijat olisivat syvään
-huoahtaneet. Vielä tunti sitten ei heidän päähänsä olisi pälkähtänyt
-sellaista toivetta, että koskaan saisivat kuulla muiden kuin
-koulumestarin selityksiä, mutta nyt he ajattelivat: Olisi hauskaa saada
-tänne kerran jotakin uutta, kuulla uusia sanoja ja nähdä toiset kasvot
-tuolta lavalta pöydän takaa.
-
-Tuskin kiistaa kumminkaan olisi jatkunut ilman Kolåsin Gunnaria.
-Tämäkin oli Timmin Halvorin lankomiehiä, kasvultaan pitkä ja laiha,
-tummaverinen ja tuikeasilmäinen. Hän piti koulumestarista yhtä paljon
-kuin muutkin, mutta vielä enemmän räiskyvästä riidasta. -- "Niin, kyllä
-silloin tätä huonetta rakennettaessa puhuttiin suuria vapaudesta", hän
-sanoi, "mutta siitä lähtien ei täällä ole kuulunut vapauden sanaa."
-
-Koulumestari punastui otsaa myöten. Vasta noissa sanoissa hän huomasi
-oikein tahallista niskoittelua. -- "Jos et ennen ole tiennyt, niin nyt
-saat tietää, Kolåsin Gunnar, että täällä on saarnattu oikeata vapautta,
-sitä, jota Luther julisti, mutta täällä ei ole annettu vapaata valtaa
-saarnata sellaisia uutuuksia, jotka eivät kukoista päivää kauempaa."
-
-"Koulumestari uskottelee meille, että kaikki uutuus 'opin asioissa' on
-pahasta", sanoi mies tyynemmin ja ikään kuin peräytyen. "Hän kyllä
-tyrkyttää meille uusia maanviljelyskoneita ja kehuu uusia
-karjanhoitotapoja, mutta uusista Jumalan pellon kyntöaseista hän ei
-anna tietoa ensinkään." Koulumestari alkoi uskoa, ettei Kolåsin Gunnar
-niin pahaa tarkoittanut kuin miltä hänen puheensa kuulosti. -- "Sitäkös
-sinä, Gunnar, tahtoisit", hän sanoi, yrittäen kääntää leikiksi, "ettei
-täällä yhä saarnattaisi tuota yhtä ja samaa Lutherin oppia?" -- Gunnar
-sydäntyi yht'äkkiä ja sanoi pistävästi: "Ei tässä ole puhetta uusista
-opeista, vaan saarnaajista, ja minkä tiedän ei Matti Erkinpoika ole sen
-huonompi luterilainen kuin koulumestari tai kirkkoherrakaan."
-
-Koulumestari ei vähään aikaan ollut muistanut kirkkoherraa, mutta nyt
-hän kääntyi sinnepäin. Kirkkoherra istui hiljakseen etukumarassa, leuka
-kepin varassa, ja hänen silmissään oli outo loiste. Ja Storm tapasi
-lakkaamatta tuon tuijottavan katseen, joka ei hänestä hetkeksikään
-väistynyt.
-
-Taisi sentään olla paha, että hän juuri tänään tuli, ajatteli
-koulumestari.
-
-Hänen mieleensä johtui entinen kuva, joka oli ihan tämän kaltainen.
-Sattui jonkin kerran kouluaikana olemaan oikein kaunis kevätpäivä, ja
-pikku lintunen tuli istumaan koulun ikkunalle ja lauloi siinä
-laulamistaan. Ja samassa kaikki lapset alkavat pyytää lupaa, heittävät
-lukemisen, telmivät ja tuiskivat eikä heitä saa asettumaan. Samalla
-tavalla oli Höökin Matin tulo vaikuttanut näihin kuulijoihin. Mutta
-koulumestari tahtoi näyttää papille ja muille, että kyllä hän jaksaa
-tuollaisen metelin hillitä.
-
-Olkoot nyt valloillaan vähän aikaa, viimeinpähän väsynevät, hän
-ajatteli ja istahti aivan tyynesti tuolille puhujanpöydän taakse.
-
-Samassa vastarinta puhkesi ilmoille kuin rajuilma, sillä nyt levisi
-mielestä mieleen ajatus: Kaikkihan me olemme koulumestarin vertaisia.
-Miks'eivät sitten muut kuin hän saisi sanoa, mitä meidän on uskottava
-ja mitä ei?
-
-Ne ajatukset tuntuivat olevan useimmille uusia, mutta puheista
-kuitenkin kuuli, että ne olivat alkaneet heissä itää siitä lähtien, kun
-koulumestari rakensi rukoushuoneen ja osoitti, että tavallinen
-rahvaanmieskin saattaa pystyä selittämään jumalansanaa.
-
-Hetken kuluttua koulumestari ajatteli: Ovat kai nuoret jo pauhanneet
-kyllikseen. Nyt minä heille näytän, kuka tämän talon isäntä on.
-
-Hän nousi seisaalleen, täräytti nyrkillään pöytään ja sanoi kovalla
-äänellä: "Ja nyt lopettakaa! Mitä jankuttamista tämä on? Minä lähden
-tieheni, ja niin menkää muutkin, että saan sammuttaa tulet ja panna
-oven lukkoon."
-
-Jotkut nousivatkin, sillä he olivat Stormin entisiä oppilaita ja
-tiesivät, että kun hän kerran iski nyrkkiä pöytään, niin silloin ei
-auttanut niskoitella, mutta useimmat jäivät hätääntymättä paikoilleen.
-
-"Koulumestari taitaa pitää meitä vielä poikanulikkoina", he sanoivat.
-"Emme me enää siitä säikähdä, vaikka hän iskeekin nyrkkiä pöytään."
-
-He puhelivat edelleen siitä, että he tahtoivat kuulla uusia saarnaajia,
-mutta eivät olleet selvillä, keitä kutsuttaisiin. Syntyi jo kaksi
-puoluetta, joista toinen tahtoi waldenströmiläisiä, toinen evankelisen
-seuran saarnaajia.
-
-Koulumestari tuijotti heihin aivan kuin kammoksuen. Sillä tähän asti
-hän oli kaikkien ihmisten kasvoista nähnyt vain lapsenmielen. Mutta nyt
-katosivat kaikki nuo pyöreät, hienohipiäiset lapsenposket ja vaaleat
-lapsenkiharat ja hartaat lapsensilmät. Ja koulumestari näki vain joukon
-karheapiirteisiä, totisia miehiä ja naisia ja tunsi, että nuo olivat jo
-hänen vallastaan irtautuneet. Tuskin hän edes tiesi, millä tavalla
-heille oli puhuttavakaan.
-
-Hälinää jatkui ja se yltyi yltymistään. Koulumestari oli vaiti,
-koettamattakaan sitä hillitä. Kolåsin Gunnar ja Ljungo Björn ja Kristo
-Laurinpoika olivat kiihtyneimmät. Höökin Matti, jonka vuoksi tämä
-meteli sai alkunsa, nousi ylös vähän väliä ja pyysi toisia vaikenemaan,
-mutta hänestä ei välitetty.
-
-Koulumestari katsahti jälleen kirkkoherraan. Siellä hän istui yhä
-samassa asennossa ja katsoi häneen yhtä tuijottavin silmin. Hän
-muistelee varmaankin sitä iltaa neljä vuotta sitten, jolloin minä
-hänelle sanoin aikovani rakentaa rukoushuoneen, ajatteli koulumestari.
-
-Niin, hän se sittenkin oli oikeassa, mietiskeli Storm edelleen, nyt se
-villitys, harhaopin ja eripuraisuuden henki on ehtinyt tännekin, ja
-tuskin se olisi päässytkään, jollen minä olisi itsepäisesti rakentanut
-Siioniani.
-
-Samassa kun tämä koulumestarille selvisi, hän kohotti päänsä pystyyn ja
-oikaisi selkänsä suoraksi. Hän otti taskustaan pienen, kiiltävän,
-teräksisen avaimen, jolla hän omin käsin aina avasi ja sulki
-rukoushuoneen oven. Hän käänsi avainta valoa kohti, jotta se välähteli
-ja näkyi yli koko huoneen.
-
-"Panen tämän avaimen tuohon pöydälle", hän sanoi, "enkä siihen tästä
-lähtien koske. Sillä nyt näen, että sillä olen päästänyt ovesta sisään
-kaiken sen, minkä olin aikonut sulkea ulos."
-
-Näin sanoen koulumestari laski avaimen pöydälle, otti hattunsa ja astui
-suoraan kirkkoherran luokse. "Paljon kiitoksia, kirkkoherra, että tänä
-iltana tulitte selitystäni kuulemaan", hän sanoi. "Sillä jollette olisi
-tullut tänään, niin tuskinpa se olisi tapahtunut enää koskaan."
-
-
-
-
-HURJA AJO
-
-
-Monen mielestä Eljas Olli Erkinpojan menettely Ingmarilan Katria ja
-nuorta Ingmaria kohtaan oli niin ilkeä, ettei hän olisi ansainnut saada
-haudankaan rauhaa.
-
-Hän näytti varsin uhallaan tuhlanneen omansa ja Katrin rahat, jotta
-Katri hänen kuoltuaan jäisi puille paljaille. Tila oli jäänyt niin
-velkaiseksi, että Katrin olisi täytynyt luovuttaa se saamamiehille,
-jollei Halvorilla olisi ollut varoja ostaa talo ja maksaa velat, Ingmar
-Ingmarinpojan perintörahat, kaksikymmentätuhatta kruunua, jotka olivat
-olleet Eljaksen hoidettavina, olivat aivan kadoksissa. Mikä luuli hänen
-kätkeneen ne maahan, mikä antaneen lahjaksi; mistään niitä vain ei
-löytynyt. Tästä kaikesta saatiin selko vasta perunkirjoituksessa.
-Toimitusmiehet haeskelivat monta päivää Eljaksen kätköjä, mutta
-turhaan.
-
-Kuultuaan nyt olevansa köyhä Ingmar neuvotteli Katrin kanssa,
-mihin nyt ryhtyisi. Ingmar sanoi mieluimmin rupeavansa opettajaksi. Hän
-pyysi, että Katri antaisi hänen asua Stormilla, kunnes hän tulisi
-seminaari-ikään. Siellä kirkonkylässä hän sanoi saavansa lainaksi
-kirjoja sekä koulumestarilta että papilta, ja sitä paitsi hän voisi
-koulussa olla Stormin apuna luettamassa pienempiä lapsia. Siinä hän
-harjaantuisi toimeen.
-
-Katri sanoi, pitkän aikaa mietittyään:
-
-"Ehkei sinun tee mielesi jäädä kotiin, kun et nyt enää voi päästä
-isännäksi."
-
-Koulumestarin Gertrud kävi nyrpeän näköiseksi kuullessaan, että Ingmar
-aikoi palata heille. Hänen mieleensä juolahti, että jos kerran jonkun
-pojan piti heillä asua, saisi se mieluummin olla herastuomarin sievä
-Bertil tai Höökin Matti Erkinpojan vilkas Gabriel.
-
-Gertrud piti sekä Gabrielista että Bertilistä, mutta tunteistaan
-Ingmaria kohtaan hän ei koskaan päässyt oikein selville. Olihan Ingmar
-kiltti poika, kun opetti hänelle läksyt ja palveli häntä kuin orja,
-mutta häneen saattoi ihan perin pohjin kyllästyä, sillä kömpelö hän oli
-ja hidas eikä yhtään välittänyt leikistä. Oikein ihaillakin häntä
-toisinaan piti, sillä Ingmar oli uuttera ja hyväpäinen, mutta
-oikeastaan Gertrud häntä sydämensä pohjasta halveksi, sillä
-tavallisissa oloissa Ingmar vain olla nuhjotti, tekemättä koskaan
-mitään erikoista.
-
-Gertrudin päässä pyöri aina hupaisia haaveita ja unelmia, ja Ingmar oli
-se uskottu, jolle hän niitä kertoi. Jos Ingmar sattui olemaan poissa
-kaksi päivää perätysten, alkoi Gertrud jo toisena häntä kaipailla;
-tuntui niin ikävältä olla ilman kuuntelijaa. Mutta Ingmarin palattua
-Gertrud kummasteli edellisen päivän ikäväänsä.
-
-Hän ei välittänyt vähääkään siitä, että Ingmar oli rikas ja pitäjän
-parasta sukua, vaan kohteli häntä pikemminkin niin kuin itse olisi
-ollut häntä hiukan ylempänä. Mutta kuullessaan, että Ingmar oli
-menettänyt omaisuutensa, häneltä pääsi itku, ja kun Ingmar hänelle
-sanoi, ettei hän rupea talolliseksi, vaan aikoo lukea koulumestariksi,
-niin Gertrud suuttui melkein silmittömästi.
-
-Ties mihin korkeuksiin hän oli uneksinutkaan Ingmarin kohoavan.
-
-Koulumestarin luona lapset saivat hyvin vakavan kasvatuksen. Työtä oli
-kovasti, mutta huvia harvoin. Vähän vapaammaksi kävi elämä sentään
-siitä keväästä lähtien, kun Storm lakkasi saarnaamasta rukoushuoneessa.
-Silloin Stiina emäntä aina sopivana hetkenä huomautteli hänelle:
-"Kuulehan, Storm, nyt jo olisi aika antaa nuorten olla nuoria.
-Muistelepa meitä itseämme! Minkälaisia tanssimestareita me olimmekaan
-seitsemäntoistavuotiaina?"
-
-Kun sitten Höökin Gabriel Matinpoika ja lautamiehen Gunhild eräänä
-lauantai-iltana tulivat vieraisille, saatiin koulussa aikaan oikeat
-tanssit.
-
-Gertrud aivan riemastui päästessään tanssimaan, mutta Ingmaria ei
-haluttanut. Hän otti kirjan käteensä ja meni istumaan vaarnasohvaan
-ikkunan alle. Gertrud tuli vähän väliä houkuttelemaan häntä kirjan
-äärestä, mutta Ingmar istua jurotti arkana, paikaltaan hievahtamatta.
-Stiina äiti huokaili häntä katsellessaan. Kyllä näkee, että poika on
-vanhaa sukua, hän ajatteli. Nehän eivät kuulu voivan koskaan olla
-oikein nuoria.
-
-Kolmella tanssijalla oli niin hauskaa, että heidän teki mieli päästä
-ensi lauantai-iltana oikein kyläntansseihin. Viimein he kysyivät
-koulumestarin ja Stiina äidin mieltä tässä asiassa.
-
-"Menkää vain minun puolestani, kunhan menette Vahvan-Ingmarin
-tanssitupaan, sillä siellä ette voi joutua muiden kuin siivojen ja
-kelpo ihmisten pariin."
-
-Storm asetti vielä toisen ehdon. "Gertrud ei pääse tansseihin, jollei
-Ingmar mene mukaan pitämään hänestä huolta."
-
-Kaikki kolme riensivät Ingmarin luokse. Tämä kieltäytyi jyrkästi,
-katseli vain kirjaansa ja oli lukevinaan. -- "Mitä me häntä suotta
-kärtämme!" sanoi silloin Gertrud niin vieraalla äänellä, että Ingmarin
-silmät irtausivat kirjasta ja hän kääntyi katsomaan. Ihme, kuinka
-kaunis Gertrud oli nyt tanssin jälkeen! Mutta suu oli ivahymyssä ja
-silmät säihkyivät, kun hän kääntyi pois Ingmarin luota. Selvästi näkyi,
-kuinka syvästi Gertrud halveksi häntä, kun hän tuolla lailla rumana ja
-kömpelönä istui nurkassaan, osaamatta nuorena iloita. Ingmarin täytyi
-kiireimmän kautta myöntyä, eihän siinä mikään muu auttanut.
-
-Pari iltaa myöhemmin Gertrud istui äitinsä kanssa keittiössä tekemässä
-käsitöitä. Silloin hän huomasi äitinsä yht'äkkiä käyvän levottomaksi.
-Hän seisahdutti rukkinsa ja pysähtyi joka sanansa välillä kuuntelemaan.
--- "Mitä ihmettä se tuo on?" hän sanoi. "Etkö sinä, Gertrud, kuule
-mitään?" -- "Kuulen", sanoi Gertrud, "joku tuntuu liikkuvan yläkerran
-kouluhuoneessa." -- "Kukapa sinne olisi mennyt näin iltamyöhällä? Mutta
-kuulehan, miten se siellä sipsuttelee yhdestä nurkasta toiseen."
-
-Tyhjästä koulusalista kuului rasahteluja ja narinaa ja pyörähdyksiä ja
-palkkien kopinaa, niin että Gertrudista ja Stiina äidistä tuntui
-kammottavalta. -- "Kyllä siellä sittenkin joku on", sanoi Gertrud. --
-"Ei siellä ketään voi olla, ja muuten tuota peliään se on pitänyt joka
-ilta siitä lähtien kun te tanssitte."
-
-Gertrud huomasi, että äiti luuli sen tanssin jälkeen kummittelevan. Ja
-jos Stiina äiti jäisi siihen uskoon, saisi Gertrud heittää mielestään
-kaikki toiveet tansseihin pääsystä.
-
-"Minä käyn sitten katsomassa, mitä se on", sanoi Gertrud, mutta Stiina
-äiti tarttui hänen helmoihinsa. -- "Tokko minä uskallan sinua päästää!"
--- "Miks'ei, äiti, parasta on ottaa asiasta selko." -- "Mennään sitten
-ainakin yhdessä."
-
-He hiipivät hiljaa yläkertaan. Ovea he eivät rohjenneet avata, mutta
-Stiina äiti kumartui tirkistämään avaimenreiästä.
-
-Stiina äiti katsoi kauan aikaa, kerran tuntui ihan kuin hän olisi
-naurahtanut. -- "Mitä näette, äiti?" Gertrud kysyi. -- "Katso itse,
-mutta ole aivan hiljaa."
-
-Gertrud kyykistyi katsomaan. Pöydät ja penkit, jotka muulloin täyttivät
-koko huoneen, oli siirretty seinävierille, ja sakeassa pölypilvessä
-pyöri siellä Ingmar Ingmarinpoika tuoli käsivarsillaan.
-
-"Onko Ingmar tullut päästään vialle?" huudahti Gertrud. -- "Hiljaa!"
-kielsi äiti ja vei hänet mukanaan portaita alas. "Etkö huomaa, että
-tanssimaanhan hän opettelee? Hän tahtoo nyt oppia, osatakseen sitten
-lauantai-iltana", hän hymysuin jatkoi.
-
-Äiti nauroi aivan katketakseen. "Vähällä olin säikähtää kuoliaaksi
-hänen tähtensä", hän sanoi. "Jumalan kiitos, että hänkin kerran
-nuortuu." Ja naurettuaan sydämensä kevyeksi hän sanoi totisena: "Mutta
-sinä, Gertrud, et saa sanallakaan hiiskahtaa tästä muille."
-
-Lauantai-ilta joutui, ja nuoret seisoivat koulutalon portailla
-lähtövalmiina. Stiina äiti tarkasteli heidän pukujaan, ja kyllä he
-olivatkin niin koreita että silmää häikäisi. Pojilla oli keltaiset
-säämiskähousut ja punahihaiset vihreät sarkaliivit. Gertrudilla ja
-Gunhildilla oli väljät, valkoiset hihat, suuret, ruusunpunaiset
-kaulaliinat, jotka ulottuivat melkein vyötäisille asti, raidalliset,
-punaisella veralla reunustetut hameet ja leveät esiliinat, jotka olivat
-samaa ruusunpunaista kangasta kuin kaulaliinatkin.
-
-Kävellessään pitkin maantietä kauniin kevätillan valossa eivät nuoret
-ollenkaan olleet puhetuulella. Gertrud katseli välistä salaa Ingmaria
-ajatellen, miten paljon vaivaa hän oli nähnyt opetellessaan tanssimaan.
-Miten olikaan, lieneekö sen vaikuttanut tuo muisto vai se, että hän oli
-tanssitupaan menossa: hänen ajatuksensa kävivät keveiksi ja
-kaunoisiksi, ja hän jättäytyi vähän toisista jälkeen saadakseen kulkea
-rauhassa mielihaaveineen. Hän sepitti pikku tarinan siitä, miten lehdet
-olivat puhjenneet puihin.
-
-Hän kuvitteli käyneen niin, että lehtipuut, koko talven nukuttuaan
-tyyntä unta, äkkiä olivat alkaneet uneksia. Ja ne näkivät sellaista
-unta, että oli jo olevinaan täysi kesä. Ne näkivät laihojen lainehtivan
-ja ruohon peittävän niittyjä, näkivät ruusupensaissa kukkain helottavan
-ja lumpeenkilpien kattavan lampien ja jokien rantoja, näkivät kivien
-piiloutuneen suikertelevien vanamojen alle ja metsän aukeamain
-verhoutuvan metsätähtien peittoon. Mutta keskellä noita kaikkia, joilla
-jo oli verho yllään, puut näkivät itse olevansa paljaina ja häpesivät
-alastomuuttaan, niinkuin unessa usein tapahtuu.
-
-Siinä häpeissään seisoessaan lehtipuut tunsivat olevansa kaikkien
-pilkkana. Kimalaiset surisivat ilkkuvasti, harakat nauraa räkättivät,
-ja muut linnut piipittivät mikä mitäkin kompalaulua. Mistä saisimme
-edes jonkin näköistä verhoa? ajattelivat puut epätoivoissaan. Mutta
-niillä ei ollut oksissaan eikä varvuissaan yhtään ainoata lehteä, ja
-tuska ahdisti niitä lopulta niin, että ne heräsivät.
-
-Kun ne heti herättyään vielä aivan unenhorteessa katselivat
-ympärilleen, ne ajattelivat: Olipa onni, että se oli vain unta. Ei nyt
-vielä näy kesä olevankaan. Mutta vähällä olimme nukkua kevään ohi.
-
-Tarkemmin katsoessaan ne kuitenkin huomasivat jäiden lähteneen
-järvistä. Vuokot ja ruoho nousivat parhaillaan maasta, ja mahla sirisi
-ja kuohuili niiden oman kuoren alla. "Kevät ainakin on, vaikk'ei vielä
-kesä", sanoivat lehtipuut, "heräsimmepä parhaaseen aikaan. Tämä uni
-riittäköön täksi vuodeksi, nyt meidän on pantava vaatteet päällemme."
-
-Ja silloin äkkiä puhkesi koivuihin hiirenkorvan kokoista kellanvihreätä
-tahmeata lehteä, mutta vaahterilla oli vasta vihertävät silmut. Lepät
-työnsivät lehtensä esille kurttuisina ja rujon näköisinä, mutta
-pajunlehdet olivat jo ummuista soluessaan sileäpintaiset ja
-kaunismuotoiset.
-
-Gertrud käveli tätä ajatellessaan hymyhuulin edelleen ja olisi vain
-toivonut olevansa kahden kesken Ingmarin kanssa, kertoakseen hänelle
-kaikki tyynni.
-
-Kirkonkylästä Ingmarilaan oli hyvinkin tunnin matka. Nuoret kulkivat
-jokiviertä, ja Gertrud pysytteli koko ajan hiukan jäljempänä. Nyt hänen
-aatoksensa leijailivat iltaruskon mukana, joka kajasti hehkuvan
-punaisena milloin jokeen, milloin rantatöyriin. Harmaat lepät ja
-vaaleanvihreät koivut näyttivät sen hohteessa leimahtavan hetkiseksi
-ilmiliekkiin, kunnes taas saivat luonnollisen värinsä.
-
-Yht'äkkiä Ingmar seisahtui. Hän oli juuri jotakin sanomaisillaan, mutta
-lause katkesi kuin poikki leikaten eikä hän saanut sanaa suustaan.
-"Mikä sinulle tuli?" kysyi Gunhild. Ingmar katsoi eteenpäin aivan
-kalpeana. Toiset eivät nähneet sieltä muuta kuin avaran,
-peltosarakkeisiin jaetun tasangon, jota kukkulat ympäröivät. Keskellä
-tasankoa oli iso talonpoikaistalo. Juuri samassa joutui koko talo
-iltaruskon hohteeseen, kaikista ikkunoista heijastui valo, ja vanhat
-katot ja seinät helottivat punaisina kuin tuli.
-
-Gertrud riensi heidän luokseen, vilkaisi nopeasti Ingmariin ja veti
-toiset mukaansa. "Ei kysellä häneltä", hän kuiskasi. "Tuo talo on
-Ingmarila, ja sen näkeminen varmaan hänen mieltään kirvelee. Hän ei ole
-kahteen vuoteen tahtonut käydä kotonaan, sen jälkeen kun tuli
-köyhäksi."
-
-Maantie kulki tasangon poikki, Ingmarilan nurkitse suoraan
-Vahvan-Ingmarin mökille metsänreunaan.
-
-Ingmar tuli kohta toisten jäljestä ja huusi: "Kuulkaa, minä tiedän
-paremman tien." Hän kuljetti heidät polulle, joka vei torpalle pitkin
-metsänrintaa, lähenemättä itse taloa.
-
-"Tunnetko sinä, Ingmar, Vahvaa-Ingmaria?" kysyi Höökin Gabriel
-Matinpoika. -- "Tunnen, ennen aikaan me olimme hyvät ystävät." -- "No,
-onko se sitten totta, kun hänen sanotaan osaavan loihtia?" kysyi nyt
-lautamiehen Gunhild. -- "Eikä ole", Ingmar sanoi, mutta tuntui hieman
-epäröivän, ikään kuin olisi itsekin puolittain uskonut. -- "Puhu vain
-meille kaikki mitä tiedät", kehoitti Gunhild. -- "Koulumestari on
-kieltänyt sellaisia uskomasta." -- "Ei koulumestari voi kieltää ketään
-ihmistä näkemästä mitä näkee eikä uskomasta mitä tietää."
-
-Ingmarin valtasi halu puhua kodistaan. Kaikki lapsuusmuistot heräsivät
-yht'aikaa hänen mielessään, kun hän näki tuon vanhan talon.
-
-"Kerron teille tapauksen, jossa itse olin mukana", hän sanoi.
-
-"Eräänä talvena olivat isä ja Vahva-Ingmar polttamassa sysiä kaukana
-salolla. Joulun lähestyessä Vahva-Ingmar tarjoutui jäämään yksin
-palamista vartioimaan, että isä pääsisi pyhiksi kotiin. Niin
-päätettiinkin, ja jouluaattona äiti lähetti minut metsään viemään
-jouluevästä Vahvalle-Ingmarille.
-
-"Minä lähdin aikaisin aamulla ja saavuin sysihaudoille puolipäivän
-aikaan. Sinne tullessani olivat isä ja Vahva-Ingmar juuri saaneet yhden
-haudan poltetuksi ja purkaneet hiilet hajalleen maahan jäähtymään.
-Hiilikasasta nousi paksu savu, ja missä hiiliä oli lähekkäin, oli
-tarkasti varottava, etteivät ne päässeet syttymään. Se oli vaarallisin
-hetki koko sydenpoltossa. Isä sanoikin heti minut nähtyään: -- 'Kun et
-vain saisi palata ilman minua kotiin, Ingmar. Täällä jäisi yhdelle
-miehelle liian paljon työtä.' Vahva-Ingmar meni sysikasan toiselle
-puolelle pahimman savun läpi. -- 'Lähde vain, älä minusta huolehdi,
-Suur-Ingmar; olen minä suoriutunut pahemmistakin paikoista.'
-
-"Hetkisen kuluttua savu kuitenkin alkoi vähetä. 'Käydäänpä nyt
-katsomaan Briitta emännän joulueväitä', sanoi Vahva-Ingmar ottaen
-minulta eväskontin. 'Tule nyt katsomaan, kuinka siisti asunto meillä
-isäsi kanssa on', hän sanoi. Hän näytti minulle kojun, missä he
-asuivat. Sen takaseinänä oli suuri paasi, mutta muut seinät oli kyhätty
-puunrangoista ja tiivistetty kuusenhavuilla. 'Katsopa tätä, poikaseni',
-sanoi Vahva-Ingmar, 'tokko lienet odottanut isälläsi olevan tällaista
-linnaa keskellä saloa. Tässä on sellaiset seinätkin, jotka tukkivat
-tien pakkasilta ja pyryiltä', sanoi ukko pistäessään käsivartensa
-suoraan havujen läpi ulos.
-
-"Isä tuli jäljestä ja nauroi. Kummankin kasvot olivat nokimustat ja he
-haisivat kitkerältä miilusavulta, mutta isä oli niin iloinen ja
-leikkisä, etten koskaan muista nähneeni häntä sellaisena. Kumpikaan ei
-mahtunut kojussa suorana seisomaan, eikä siellä ollut muuta kuin kaksi
-havuvuodetta ja kivistä tehty tulisija, mutta he olivat ylen
-tyytyväisiä. He istuutuivat rinnakkain havuvuoteelle ja aukaisivat
-eväskorin. 'Tokkohan sinua oikeastaan päästetään osalliseksi', sanoi
-Vahva-Ingmar isälle, 'minullehan nämä jouluherkut lähetettiin.' -- 'Ole
-armelias, koska kerran on jouluaatto', isä sanoi. -- 'No, olkoon
-menneeksi, eihän sitä raski antaa sysiukko-raukankaan nälkää nähdä',
-sanoi Vahva-Ingmar.
-
-"Siihen tapaan puhe jatkui, välistä otettiin ryyppykin ruoan väliin, ja
-minusta oli kummaa nähdä, miten hyvälle tuulelle ruoka ja juoma voi
-ihmiset saada. -- 'Kantele äidillesi', sanoi Vahva-Ingmar minulle,
-'että Suur-Ingmar söi kaikki minun evääni. Lähettäköön huomenna lisää.'
--- 'Totta se näkyy olevankin', minä sanoin.
-
-"Samassa minä säpsähdin kuullessani tulisijasta hienoa ritinää, melkein
-kuin joku olisi viskannut pieniä kiviä takkaan. Isä ei sitä huomannut,
-mutta Vahva-Ingmar sanoi heti: 'Vai niin, niinkö asiat ovat.' Hän
-jatkoi kumminkin syöntiään. Silloin kuului rätinää uudelleen, paljon
-kovemmin. En minä mitään nähnyt, mutta siltä se kuului kuin olisi
-heitetty kourallinen kiviä tuleen.
-
-"'Vai niin, vai jo hätää näyttää', sanoi Vahva-Ingmar ja meni ulos.
-'Niin, kyllä sydet näkyvät syttyneen', hän huusi, 'mutta istu sinä,
-Suur-Ingmar, vain paikallasi, voin minä nämä yksinkin hoitaa.' Me isän
-kanssa istuimme ääneti, ei kummankaan tehnyt mieli puhella.
-
-"Sitten Vahva-Ingmar tuli sisään ja alkoi uudelleen laskea leikkiä.
-
-"'Enpä ole viettänyt näin hauskaa joulua vuosikausiin', hän sanoi.
-Juuri kun hän sitä sanoi, kuului rätinää uudelleen. 'Vai niin, vai
-alkaa se taas', hän sanoi. Hän lähti ulos ja näki taas sydet
-ilmitulessa. Hänen palattuaan takaisin isä sanoi: 'Sinulla näkyy olevan
-niin hyviä auttajia, että tulet täällä yksinkin toimeen hautojen
-kanssa.' -- 'Niin, mene sinä, Suur-Ingmar, vain rauhassa kotiisi
-viettämään joulunpyhiä, minulla on kyllä täällä omat auttajani.' Ja
-niin me isän kanssa menimme kotiin, ja kaikki kävi hyvin, eikä
-Vahvalta-Ingmarilta ole koskaan, ei ennen eikä sen jälkeen päässyt
-yhtään sysihautaa palamaan."
-
-Gunhild kiitti Ingmaria kertomuksesta, mutta Gertrud kulki äänettömänä,
-ikään kuin häntä olisi ruvennut pelottamaan. Alkoi jo hämärtää. Kaikki,
-mikä äsken oli ollut punaista, oli muuttunut siniseksi ja harmaaksi,
-ainoastaan metsästä välkkyi sieltä täältä jokin kirkasvärinen lehti,
-joka loisti kuin hiidenakan punainen silmä.
-
-Gertrudia kovin hämmästytti, että Ingmar oli puhunut niin pitkältä yhtä
-mittaa. Hän huomasi selvästi, että Ingmar nyt kävi pää vähän pystympänä
-ja varmemmin askelin. Hän on muuttunut ihan toisenlaiseksi päästyään
-kotitalonsa maille, Gertrud ajatteli. Hän ei tiennyt, miksi se teki
-hänet levottomaksi, miksi hän suorastaan vieroi sitä. Hän riuhtaisihe
-kuitenkin irti näistä mietteistään ja alkoi kujeillen kysellä
-Ingmarilta, aikoiko tämä tanssia.
-
-Viimein he saapuivat perille pienen harmaan mökin luokse. Siellä
-sisällä oli jo tulet, sillä pienestä ikkunasta varmaankin pääsi liian
-vähän päivänvaloa sisään. Sieltä kuului kyllä viulunsoittoa ja
-tanssinjytyä, mutta he seisahtuivat silti ihmeissään. -- "Tämäkö se on
-tanssitupa? Kuka sinne mahtuu tanssimaan?"
-
-Heistä tuntui, ettei siellä voisi yksikään pari pyörähtää.
-
-"No, menkää sisään vain!" sanoi Gabriel. "Ei tupa ole niin pikkuruinen
-kuin miltä se näyttää."
-
-Ovi oli auki, ja sen edessä seisoi hiestynyttä nuorta väkeä
-vilvoittelemassa. Tytöt löyhyttelivät huiveillaan, pojat heittivät
-päältään lyhyet mustat nuttunsa tanssiakseen vain vihreissä,
-punahihaisissa liiveissään.
-
-Vastatulleet pujottelivat ovea tukkivan väkijoukon lomitse tupaan.
-Ensimmäiseksi he siellä näkivät Vahvan-Ingmarin. Hän oli
-lyhytkasvuinen, suuripäinen ja pitkäpartainen, jäntterä ukko. Hän on
-aivan kuin tonttujen ja hiidenukon sukua, juolahti Gertrudin mieleen.
-Ukko seisoi uuninpankolla soittamassa, varmaankin sitä varten, ettei
-olisi tanssijoiden tiellä.
-
-Tupa oli todella suurempi kuin ulkoa näytti. Mutta se oli vanhuuttaan
-rappeutunut, paljaat hirsiseinät olivat toukansyömät ja kattoparrut
-kiilsivät noesta. Ikkunassa ei ollut uutimia eikä pöydällä liinaa.
-Selvästi näki, että Vahva-Ingmar oli yksinäinen mies. Hänen lapsensa
-olivat jättäneet hänet ja muuttaneet Amerikkaan. Ukon ainoana huvina
-yksinäisyydessään oli nyt enää se, että sai lauantai-iltoina viulullaan
-houkutelluksi nuorisoa ympärilleen.
-
-Tuvassa oli hämärä ja tukehduttavan kuuma, siellä pyöri pari parin
-kyljessä. Gertrudin nousi alussa henki kurkkuun ja hän oli kääntyä
-takaisin, mutta huomasi heti, ettei tuon ihmisseinän läpi päässyt
-väkisinkään.
-
-Vahva-Ingmar pysyi tahdissa ja soitti varmasti, mutta samassa kun
-Ingmar Ingmarinpoika astui ovesta sisään, viilsi hän jousellaan niin
-vihlaisevan äänen, että kaikki tanssijat seisahtuivat. "Ei, ei", hän
-silloin huusi, "älkää keskeyttäkö, se tuli vain vahingossa."
-
-Ingmar kietoi käsivartensa Gertrudin vyötäisille viedäkseen hänet
-tanssiin, ja Gertrud oli kovin kummastelevinaan, että hän halusi
-tanssia. Mutta heidän täytyi jäädä paikalleen, sillä parit pyörivät
-niin lähekkäin, ettei niiden väliin mahtunut muuten kuin alusta
-alkamalla.
-
-Vahva-Ingmar keskeytti soittonsa uudelleen, naputti jousellaan
-uuninreunukseen ja sanoi isännän äänellä: "Minun tuvassani täytyy
-Suur-Ingmarin pojan saada tilaa tanssiakseen." Kaikkien silmät
-kääntyivät nyt Ingmariin, hän ujostui eikä päässyt paikaltaan
-liikahtamaan. Silloin Gertrudin täytyi rivakasti tarttua häneen ja
-vetää esiin lattialle.
-
-Heti tanssin tauottua torppari tuli tervehtimään. Kun Ingmar ojensi
-kätensä hänen kouraansa, oli ukko hätääntyvinään ja päästi sen heti. --
-"Voi, voi", hän sanoi, "varo noita hienoja opettajankäsiäsi!
-Minunlaiseni varomaton mies voisi pian pusertaa ne rikki."
-
-Hän vei Ingmarin ja hänen seurueensa pöydän ääreen ja ajoi
-nurkkapenkiltä pois muutamia vaimoja, jotka olivat istuneet siinä
-huvikseen tanssia katselemassa. Sitten hän meni kaapille ja toi leipää,
-voita ja kaljaa. "En muulloin koskaan tarjoa", hän sanoi, "tyytykööt
-muut tanssiin ja soittoon, mutta Ingmar Ingmarinpoika haukannee
-kuitenkin palasen kattoni alla."
-
-Nuorten syödessä hän veti pöydän alta kolmijalkaisen tuolin, asettui
-istumaan Ingmaria vastapäätä ja tuijotti häneen. -- "Niin, sinustahan
-kuulemma tulee opettaja", hän sanoi. Ingmar istui hetkisen katse alas
-luotuna. Hänen huulensa värähtivät hiukan, ikään kuin häntä olisi
-pyrkinyt naurattamaan, mutta hän vastasi hyvin surullisesti: "Minulla
-ei ole siellä kotona mitään tekemistä." -- "Eikö mitään tekemistä?"
-sanoi ukko. "Mistä tiedät, milloin talo sinua tarvitsee? Eljas eli
-kaksi vuotta. Kuka sen tietää, kauanko Halvor saa elää?" -- "Halvor on
-terve ja vahva mies", sanoi Ingmar. -- "Mutta tiedäthän, että Halvor
-muuttaa talosta ja luovuttaa sen sinulle heti, kun kykenet sen
-ostamaan." -- "Olisipa hän hullu, jos jättäisi Ingmarilan, saatuaan sen
-käsiinsä."
-
-Tällä aikaa Ingmar yritti peukalolihaksellaan lohkoa pöydän reunaa.
-Yht'äkkiä kuului rusahdus, kun hän sai murretuksi kappaleen sen
-kulmasta. Vahva-Ingmar puhui par'aikaa, käsi koholla. -- "Mutta jos
-opettajaksi rupeat, ei hän ikipäivinä jätä taloa haltuusi." -- "Niinkö
-luulet?" -- "Niin, niin", ukko sanoi, "eikähän sinua ole talonpojaksi
-kasvatettukaan. Oletko koskaan astellut auran jäljessä?" -- "En",
-Ingmar vastasi. -- "Oletko ollut miilua polttamassa, oletko kaatanut
-jättiläishonkaa?" -- Ingmar istui yhä tyynen näköisenä, mutta
-pöydänreuna ruski hänen käsissään. Vihdoin ukkokin huomasi sen ja
-vaikeni yht'äkkiä. -- "Vai niin, vai niin", hän sanoi nähdessään kuinka
-pöytälauta lohkeili, "taidanpa vastakerralla uskaltaa pusertaa kättäsi
-lujemminkin." Hän nosti maasta muutamia sälöjä ja sovitti ne
-paikoilleen. "Kas mokomaa, sinähän voit vaikka näytellä itseäsi
-markkinoilla rahan edestä. Senkin veijari", hän sanoi lyöden Ingmaria
-olalle, "tulisipa sinusta karhu koulumestariksi."
-
-Samassa hän jo hypähti uuninpankolle ja alkoi soittaa. Soitto kävi nyt
-aivan uudella innolla. Hän polki tahtia ja kiihdytti tanssijat ylen
-huimaan pyörintään. "Tämä nyt on Nuor-Ingmarin polskaa!" hän huusi.
-"Heleijaa, koko tupa tanssimaan Nuor-Ingmarin kunniaksi."
-
-Gertrud ja Gunhild olivat kumpikin kauniita tyttöjä, ja heitä
-tanssitettiin lakkaamatta. Ingmar ei paljon tanssinut. Hän enimmäkseen
-seisoi puhelemassa muutamien isäntämiesten kanssa huoneen perällä.
-Tanssien välillä kokoontui väkeä piiriin Ingmarin ympärille, aivan kuin
-heistä olisi ollut hauskaa häntä katsellakin.
-
-Gertrud luuli Ingmarin kokonaan unohtaneen hänet, ja hän tuli siitä
-pahoilleen. Nyt hän kyllä huomaa, että hän on Suur-Ingmarin poika ja
-minä vain koulumestarin Gertrud, hän ajatteli.
-
-Hän itsekin ihmetteli, että se tuntui hänestä niin katkeralta.
-
-Tanssien välillä nuoriso aina meni ulos vilvoittelemaan purevan kylmään
-kevätyöhön. Oli jo pilkkoisen pimeä, ja kun kenenkään ei tehnyt mieli
-lähteä kotiinsa, sanoivat kaikki: "Jäädään vielä tänne vähäksi aikaa.
-Kuu nousee kyllä pian, nyt on niin pimeä, ettei näe kulkea."
-
-Kerran, kun Ingmar seisoi Gertrudin kanssa oven edustalla, tuli
-torppari ja vei hänet pois. "Tule mukaan, niin näytän sinulle jotakin",
-hän sanoi.
-
-Hän talutti Ingmarin tuvan takana olevan pensaikon läpi. -- "Seiso nyt
-tässä ja katsele alas", hän sanoi. Ingmar huomasi seisovansa korkealla
-töyräällä ja näki jyrkänteen pohjalta hämärässä välkkyvän jotakin
-valkoista. -- "Se on kaiketi Långforsin koski", hän sanoi. -- "Niin,
-usko pois, Långfors se on", sanoi torppari, "mutta mihin sinä luulisit
-sellaisen kosken kelpaavan?" .-- "Voisihan siihen laittaa sahan tai
-myllyn", Ingmar sanoi. Ukko nauraa hykersi, taputteli ja tuuppi
-Ingmaria, niin että oli lykätä hänet koskeen. -- "Mutta kenenkä se saha
-olisi rakennettava, kenen sillä olisi rikastuttava, kenen sitten olisi
-ostettava Ingmarila?" -- "Niin, kenen, sitä minäkin kysyn", sanoi
-Ingmar. Torppari otti silloin selittääkseen suurta hanketta, jonka hän
-oli suunnitellut. Ingmarin pitäisi houkutella Timmin Halvor rakentamaan
-koskeen saha ja sitten vuokrata se häneltä. Hän itse, Vahva-Ingmar, ei
-ollut moneen vuoteen ajatellut muuta kuin jotakin keinoa, miten
-Suur-Ingmarin poika uudelleen pääsisi rikkaaksi.
-
-Ingmar seisoi äänetönnä katsellen alas koskeen. -- "Eikö jo lähdetä
-pois, mennään sisälle jatkamaan tanssia", sanoi Vahva-Ingmar. -- Ingmar
-ei liikahtanut, ja ukko odotti kärsivällisesti. Jos hän on oikea
-sukunsa jälkeläinen, ei häneltä saa vastausta tänään eikä huomenna.
-Vanhan kansan ihmiset tarvitsevat aikaa aprikoidakseen.
-
-Kun he siinä seisoivat, alkoi kaukaa metsänrinteeltä kuulua kiihkeätä,
-vihaista haukuntaa, ihan kuin siellä olisi koira päässyt otuksen
-jäljille. -- "Kuuletko sinä Ingmar mitään?" kysyi torppari. -- "Kuulen
-minä ajokoiran haukkua", Ingmar sanoi. Haukku kuului lähenevän heitä
-kohti, yhä lähemmäs ja lähemmäs, aivan kuin otus pian törmäisi tuvan
-seinään. Ukko tempasi Ingmaria ranteesta. -- "Tule nyt", hän sanoi,
-"kiiruhda sisään, sanon minä!" -- "Mitä se on?" kysyi Ingmar. -- "Tule
-sisään!" torppari vastasi. "Ole vaiti ja tule sisään!"
-
-Kun he juoksivat muutaman askelen päähän mökkiin, kuului haukunnan
-luske jo ihan läheltä. -- "Mikä koira se on?" kysyi Ingmar vähän väliä.
--- "Sisälle vain, sisälle vain!" Torppari lykkäsi Ingmarin pieneen
-eteiseen, mutta seisahtui itse kynnykselle ja alkoi vetää eteisen ovea
-kiinni. -- "Jos siellä ulkona on ketään", huusi hän kovalla äänellä,
-"niin tulkoon sisälle!" Hän piti ovea raollaan, ja ihmisiä tuli
-juoksujalkaa joka taholta. -- "Sisään, sisään vain!" hän huusi,
-"sisään, sisään!" Hän vavahteli kiireissään ja polki jalkaa.
-
-Tuvassa olevia ihmisiä alkoi yhä enemmän pelottaa, ja kaikki utelivat,
-mikä oli hätänä. Viho viimein olivat kaikki sisällä ja torppari salpasi
-oven. -- "Sitäkö te teette ulkona, kun vuorenhurtta on liikkeellä?" hän
-sanoi. Samassa kuului kova, kamala haukunnan luskutus aivan mökin
-vierestä ja kiersi moneen kertaan sen ympäri. -- "Eikö se olekin ihan
-tavallinen koira?" kysyi muuan renki. -- "Mene katsomaan, jos mielesi
-tekee, ehkä tuo tulee siliteltäväksesi."
-
-Kaikki vaikenivat kuunnellakseen haukuntaa, joka yhä kiertämistään
-kiersi tupaa. Se alkoi heistä kuulua hirveältä, hampaat löivät loukkua,
-ja moni kävi kalman kalpeaksi. Toden totta, se ei ollut tavallinen
-koira, kyllä sen kuuli. Varmaan se oli joku helvetistä irralleen
-päässyt hornanhenki.
-
-Pieni torppariukko oli ainoa, joka rohkeni liikkua. Hän veti
-uuninpellit kiinni, sitten hän kävi sammuttamassa tulet. -- "Älkää,
-älkää sammuttako!" pyysi naisväki. -- "Antakaa minun tehdä niin kuin
-meille kaikille parasta on", sanoi ukko. Joku tarttui häntä
-takinliepeeseen. -- "Onko se vaarallinen tuo vuorenhurtta?" -- "Ei itse
-koira", ukko sanoi, "vaan se mikä jäljestä tulee." -- "Mikä sitten
-vielä tulee?" Ukko seisahtui kuuntelemaan. -- "Olkaa nyt kaikki ihan
-hiljaa", hän sanoi.
-
-Heti vaikenivat kaikki niin ettei kuulunut hengenhievahdusta. Haukunta
-kiersi vielä kertaalleen mökin ympäri. Sitten se heikkeni, ja aivan
-hyvin kuului, miten koira kiisi Långforsin rämeikköä myöten, syöksyi
-laakson toisella puolella olevaa vuorta ylös ja katosi sen taakse.
-Sitten kaikki äänet hiljenivät.
-
-Silloin muuan mies ei voinut olla sanomatta: "Nyt koira on poissa."
-Sanaa sanomatta Vahva-Ingmar ojensi kätensä ja läimäytti häntä vasten
-suuta. Sitten oltiin ihan vaiti.
-
-Kaukaa, Klack-vuoren kukkulalta asti kajahti kova ääni. Se oli kuin
-tuulenpuuskahdus, toisista taas kuin torventoitotus. Sitten kuului
-pitkäveteinen sävel toisensa jälkeen ja viimein jyryä ja kapsetta ja
-korskuntaa.
-
-Se vyöryi jylisten vuorta alas. He kuulivat sen vuorenrinteeltä,
-kuulivat sen metsänlaidasta, kuulivat sen kohdaltaan. Oli kuin ukkonen
-olisi jyrännyt maata pitkin, oli kuin koko vuori olisi vierinyt alas
-laaksoon. Ja kun se ehti ihan heidän kohdalleen, painoivat kaikki
-päänsä alas ja hartiansa kumaraan. Se murskaa meidät, he ajattelivat,
-se murskaa meidät.
-
-Mutta enemmän kuin itse kuolema kauhistutti heitä ajatus, että kenties
-pimeyden ruhtinas itse oli tänä yönä valloillaan kaikkine joukkoineen.
-Heitä hirvitti kuullessaan pauhun keskeltä parkua ja voihkinaa. Kuului
-sähinää ja vingahduksia ja ruikutusta. Äskeinen mahtava ukkosenjylinä
-kiiri nyt ihan heidän päänsä päällä, ja nyt he kuulivat mitä se oli:
-valitushuutoja ja uhkaa, itkua ja kiukkua, torventörähdyksiä, tulen
-rätinää, peikkojen ulinaa, saatanain ilkkunaurua ja suurten siipien
-suhinaa.
-
-Heistä tuntui kuin hornanhenget olisivat päässeet irralleen ja nyt
-syöksyisivät heidän päällensä.
-
-Koko maa vapisi, ja mökki vaappui hetkisen ikään kuin kaatumaisillaan.
-
-Tuntui kuin hevosia olisi laukannut mökin yli, kaviot kopsaen
-katonharjaan, tuntui kuin peikkoja olisi ulvoen lennellyt nurkkien ohi
-ja yökköjä ja huuhkajia raskain siivenlyönnein syöksynyt savutorvea
-vasten.
-
-Tämän jatkuessa joku kiersi käsivartensa Gertrudin vyötäisille ja veti
-hänet maahan polvilleen. Ja hän kuuli Ingmarin kuiskaavan: "Langetaan
-polvillemme, Gertrud, ja rukoillaan."
-
-Hetkistä ennen Gertrud oli luullut kuolevansa, niin hirveästi hän oli
-säikähtänyt. En välitä siitä, että kuolen, hän ajatteli, mutta
-kauheinta on, että pimeyden valta meidät peittää.
-
-Mutta heti kun hän tunsi Ingmarin käden vyötäisillään, alkoi hänen
-sydämensä jälleen sykkiä ja kangistus hävisi hänen ruumiistaan. Hän
-painautui yhä lähemmäs Ingmaria. Kun Ingmar vain oli ihan hänen
-vierellään, pääsi hän pelostaan. Miten ihmeellistä, eiköhän Ingmar
-itsekin pelännyt, mutta kumminkin hänen lähellään tunsi olevansa kuin
-turvassa!
-
-Vihdoin viimein he kuulivat pauhinan heikkenemistään heiketen painuvan
-kauemmas. Se meni samaa tietä kuin äskeinen koira, laski ensin
-Långforsin soille ja sitten kohosi Olofshättan juurella oleville
-metsäharjuille.
-
-Mutta sittenkin vallitsi hiljaisuus Vahvan-Ingmarin mökissä. Ei kukaan
-liikahtanut eikä lausunut sanaakaan, kukaan ei tuntunut siihen
-kykenevän.
-
-Olisi melkein voinut luulla kauhun sammuttaneen kaiken elämän, jollei
-silloin tällöin syvä henkäys olisi ilmaissut, että kumminkin joku oli
-elossa.
-
-Mutta yksikään ei liikahtanut pitkän pitkään aikaan. Toiset olivat
-seisoallaan, nojaten seinää vasten, toiset olivat vaipuneet istualleen
-penkille, mutta useimmat olivat polvillaan lattialla, väännellen
-käsiään ja rukoillen tuska sydämessä.
-
-Niin kului hetki hetkeltä, ja sinä aikana moni tutkisteli sielunsa
-tilaa ja päätti elää uutta elämää, lähempänä Jumalaa ja kauempana hänen
-vihollisistaan. Sillä itsekukin heistä ajatteli: Tuo oli varmaan
-rangaistukseksi jostakin minun teostani. Minun syntieni tähden se
-tapahtui. Kuulinhan, kuinka ne ohikiitäjät minua huutelivat ja kirkuen
-matkivat minun nimeäni.
-
-Mutta Gertrud ei ajatellut muuta kuin: Nyt tiedän, etten koskaan voi
-elää erilläni Ingmarista, sillä hänen lähellänsä minun on turvallista
-olla.
-
-Vähitellen alkoi ulkona sarastaa, päivän heikko koite tunkeutui tupaan
-ja valaisi noita kalpeita kasvoja.
-
-Jokin lintunenkin kuului visertävän. Vahvan-Ingmarin lehmä ynisi
-ruokaa, ja hänen kissansa, joka ei tanssiöinä koskaan maannut tuvassa,
-tuli naukumaan oven taakse.
-
-Mutta kukaan ei liikahtanut ennen kuin aurinko nousi itäisten vuorten
-takaa. Silloin yksi toisensa jälkeen pujahti pois tuvasta, sanaakaan
-jäähyväisiksi sanomatta.
-
-Mökin ulkopuolella he näkivät täydellisen sekasorron. Oven pielessä
-kasvanut suuri kuusi oli juurta myöten taittunut ja kaatuessaan
-murskannut oksansa ja veräjäpuut, ja muutamia yölepakkoja ja pöllöjä
-makasi kuoliaina seinävierillä.
-
-Klack-vuoren rinteelle oli auennut leveä valtaraja, josta kaikki puut
-olivat katkenneet.
-
-Kukaan ei uskaltanut jäädä sitä pitemmäksi aikaa katselemaan, vaan
-kaikki kiiruhtivat kylään päin.
-
-Mutta heidän kävellessään aamu valkenemistaan valkeni. Useimmat ihmiset
-tosin nukkuivat pitkään, kun oli sunnuntaiaamu, mutta aina sentään joku
-jo oli jalkeilla antamassa karjalle ruokaa. Yhdestä tuvasta tuli ukko
-portaille tuulettamaan ja harjaamaan kirkkotakkiaan. Toisesta taas
-lähtivät isä, äiti ja lapset valmiiksi pukeutuneina liikkeelle,
-varmaankin mennäkseen vieraisille naapuripitäjään.
-
-Oli niin rauhoittavaa nähdä ihmiset levollisina ja tietämättöminä
-siitä, mitä metsässä oli yöllä tapahtunut.
-
-Viimein he ehtivät sinne, missä tie kulki pitkin jokiviertä ja taloja
-oli tiheämmässä, ja siitä oli enää lyhyt matka kirkolle. Oli oikein
-iloista nähdä koko kirkonkylä ihan ennallaan. Aamutuuli kituutteli
-myymälän kilpeä aivan samoin kuin ennenkin. Torvi postikonttorin
-seinässä oli vanhalla paikallaan, ja majatalon koira nukkui tapansa
-mukaan koppinsa ovella.
-
-Pappilan puistossa oli pikku tuomi puhjennut kukkaan heidän poissa
-ollessaan, ja varmaankin eilen illalla myöhään oli sinne siirretty
-vihreät puutarhapenkit. Sen näkeminen teki mielelle oikein hyvää.
-
-Mutta sittenkään ei kukaan rohjennut puhua ennen kuin kotiin päästyään.
-
-Koulutalon portailla Gertrud sanoi Ingmarille:
-
-"Ingmar, tämä oli minun viimeinen tanssini."
-
-"Niin minunkin", Ingmar vastasi.
-
-"Ja sinusta, Ingmar", sanoi Gertrud, "sinusta tulee pappi, eikö niin?
-Tai jos et voi päästä papiksi, niin rupeat ainakin koulumestariksi.
-Niin paljon pimeyden valtaa on vielä voitettavana."
-
-Ingmar katseli Gertrudia silmästä silmään. "Kuule, Gertrud", hän kysyi,
-"mitä sinä noista äänistä kuulit?"
-
-"Minä kuulin, että olin joutunut synnin pauloihin ja että paholaiset
-olivat tulleet minua tavoittamaan sen tähden, että minä niin kovasti
-pidin tanssista."
-
-"Minäpä sanon sinulle mitä minä kuulin", Ingmar sanoi. "Minusta tuntui
-siltä kuin kaikki vanhat Ingmarit olisivat uhkailleet ja sadatelleet
-minua siitä, että aioin hylätä metsätyöt ja pellonraatamisen ja pyrkiä
-muuksi kuin talonpojaksi."
-
-
-
-
-HELLGUM
-
-
-Sinä yönä, jolloin nuoriso oli tansseissa Vahvan-Ingmarin mökissä, oli
-Halvor poissa kotoa ja Katri Ingmarintytär makasi yksin tuvan
-peräkamarissa. Sydänyön aikaan hän näki pahaa unta. Hän uneksi, että
-Eljas oli elossa ja piti suuria juominkeja. Hän kuuli hänen väentuvassa
-kilistelevän laseja ja nauraa hohottavan ja laulelevan juomalauluja.
-
-Katrin mielestä Eljas tovereineen alkoi elämöidä yhä pahemmin, ja
-lopulta tuntui siltä kuin he olisivat lyöneet rahit ja pöydät
-pirstaleiksi. Tästä hän kauhistui niin että heräsi.
-
-Mutta vaikka Katri oli valveilla, jatkui meteliä yhä. Maa vapisi,
-ikkunat ritisivät, kattotiilet putosivat kolisten maahan, vanhat
-päärynäpuut rakennuksen päässä pieksivät kankeilla oksillaan seinää.
-
-Tuntui kuin olisi tuomiopäivän aamu.
-
-Juuri kun mellakka oli hurjimmillaan, murtui ikkunasta ruutu ja
-lasinsirpaleet lensivät helisten lattialle. Vinha tuulenpuuska
-syöksähti suhisten sisään, ja Katri kuuli ihan korvansa juuresta naurun
-rähähdyksen, ihan samanlaisen kuin äsken unissaan.
-
-Katri säikähti melkein kuoliaaksi. Niin hirveätä kauhua hän ei ollut
-koskaan kokenut. Sydän seisahtui ja koko ruumis kangistui kylmäksi kuin
-jää.
-
-Pauhina lakkasi pian, ja Katri virkosi jälleen tuntoihinsa. Kylmää
-yöilmaa leyhyi huoneessa, ja hetkisen siinä väristyään Katri päätti
-nousta tukkimaan rikkinäistä ruutua. Mutta kun hän laski lattiaan
-jalkansa, eivät ne kannattaneet häntä. Hän huomasi, ettei voinutkaan
-kävellä.
-
-Katri ei huutanut apua, vaan laskeutui aivan hiljaa pitkäkseen. Jaksan
-kyllä kävellä, kunhan tästä ensin oikein rauhoitun, hän ajatteli.
-Hetken päästä hän yritti uudestaan. Mutta molemmat jalat olivat ihan
-veltot ja tunnottomat. Hän ei voinut nojata niihin, vaan vaipui
-lattialle vuoteen viereen.
-
-Heti kun väet nousivat aamulla ylös, lähdettiin lääkäriä hakemaan. Tämä
-saapui pian, mutta ei saanut taudin laatua ollenkaan selville. Katri ei
-ollut kipeä eikä hervoton. Lääkäri luuli, että syynä oli vain
-säikähdys. "Katri paranee kyllä pian", hän sanoi.
-
-Katri kuunteli äänetönnä lääkärin arveluita. Hän tiesi, että Eljas oli
-yöllä ollut huoneessa ja että tämä oli hänen tekoaan. Hän tiesi
-myöskin, ettei hän siitä koskaan parane.
-
-Koko aamupäivän Katri istui yhdessä kohden mietiskellen. Hän koetti
-saada selville, mistä Jumala häntä näin kuritti. Hän tutkisteli
-säälimättä itseään, mutta ei huomannut tehneensä sellaista syntiä,
-josta olisi ansainnut näin kovan rangaistuksen. Jumala ei ole tehnyt
-minulle oikein, hän ajatteli.
-
-Illemmällä Katri lähti Stormin rukoushuoneelle, jossa maallikko Dagson
-siihen aikaan saarnasi. Hän toivoi saavansa Dagsonilta selon, mistä
-syystä häntä oli niin kovasti rangaistu.
-
-Dagson oli suosittu puhuja, mutta tänä iltana hänellä oli entistäkin
-enemmän kuulijoita. Voi ihmettä, kuinka suuri väkijoukko oli
-rukoushuoneen edessä! Eikä kukaan puhunut muusta kuin siitä mitä yöllä
-tanssituvassa tapahtui.
-
-Koko pitäjä oli peloissaan, ja nyt oli kokoonnuttu kuulemaan niin
-voimakasta jumalansanansaarnaa, että se karkottaisi mielistä yleisen
-kammon.
-
-Sisään ei mahtunut neljättä osaakaan pyrkijöistä, mutta ovet ja ikkunat
-olivat selkiselällään, ja Dagsonilla oli niin kova ääni, että hänen
-puheensa kuului hyvin uloskin.
-
-Saarnaaja tiesi, mitä oli tapahtunut ja mitä ihmiset kaipasivat.
-Saarnansa alussa hän kuvasi hirvein sanoin helvettiä ja pimeyden
-ruhtinasta. Hän puhui siitä, joka pimeässä ympäri hiiviskelee
-saadakseen sieluja kahleisiinsa, joka virittelee paheen ansoja ja
-synnin syöttejä.
-
-Kuulijoita vapisutti, he näkivät maailman täynnänsä mustia perkeleitä,
-jotka viettelevät ihmisiä kiusaukseen. Kaikki on syntiä ja kaikessa on
-vaaraa. He tunsivat olevansa kuin metsänpetoja, joita härnäämällä
-ahdistetaan salakuoppiin.
-
-Kun Dagson tästä puhui, kaikui hänen äänensä salin läpi kuin hurja
-tuulen viuhke ja hänen sanansa leimahtelivat kuin tulenliekit.
-
-Dagsonin puhetta kuunnellessa oli kuin olisi joutunut keskelle
-metsäpaloa. Tuo perkelelauma ja tuo savu ja tuli vaikutti kuulijain
-mieliin ihan kuin metsässä raivoava kulo, kun tuli hehkuu sammalissa
-askeleiden alla ja ilmassa vyöryvä synkeä savu tukehduttaa hengityksen,
-kun kuumuus kärventää tukkaa ja palon jylinä humisee korvissa ja
-kipinät ovat sytyttää vaatteet tuleen.
-
-Sillä tavalla Dagson hätyytti ihmisiä edellään, tulen ja savun läpi ja
-toivottomina. Tulta oli edessä ja takana, joka puolella, eikä siitä
-hädästä näyttänyt pääsevän mihinkään suojapaikkaan.
-
-Mutta tämän kauhun kautta hän vei heidät metsäaukeamalle, missä oli
-suojaista ja rauhallista olla. Jeesus istui siellä keskellä kukkivaa
-metsäniittyä ja ojensi käsivartensa pakenevien ja ahdistettujen
-ihmisten puoleen, ja he laskeutuivat hänen jalkainsa juureen. Silloin
-kaikki vaarat olivat lopussa eikä enää ollut vainoa eikä tappioita.
-
-Dagson puhui siitä, mitä itse tunsi. Saadessaan vain levätä Jeesuksen
-jalkain juuressa hän tunsi rauhaa eikä pelännyt mitään elämän vaaroja.
-
-Kun hän lopetti puheensa, syntyi vilkas liike. Monet menivät
-kiittelemään häntä, kasvot kyynelissä. He sanoivat, että tämä saarna
-oli herättänyt heidät totiseen uskoon.
-
-Mutta Katri Ingmarintytär istui liikahtamatta, ja kun Dagson oli
-päässyt aameneen, kohotti Katri raukeat silmäluomensa ja katsoi häneen
-ikään kuin moittien siitä, ettei hänelle ollut mitään annettu.
-
-Samassa huusi voimakas ääni rukoushuoneen ulkopuolelta niin kovasti,
-että kaikki kuulivat:
-
-"Voi, voi niitä, jotka antavat kiviä leivän asemesta! Voi, voi niitä,
-jotka antavat kiviä leivän asemesta!"
-
-Sitten hän oman talonsa väeltä kuuli, että se huutaja oli ollut pitkä,
-tumma mies, jota ei kukaan tuntenut.
-
-Hän oli saarnan aikana ajanut kauniin, vaaleaverisen naisen kanssa
-kyytirattailla pitkin maantietä. He olivat pysähtyneet kuuntelemaan, ja
-juuri lähtöä tehdessään oli mies noussut pystyyn ja huutanut nuo
-sanansa.
-
-Muutamat luulivat tunteneensa naisen. He arvelivat häntä yhdeksi
-Vahvan-Ingmarin tyttäreksi, joka oli ollut Amerikassa ja siellä
-joutunut naimisiin, ja siinä tapauksessa tuo puhuja varmaan oli hänen
-miehensä. Mutta kukapa sitä niin tarkasti tuntee, joka on lähtenyt
-keskenkasvuisena tyttönä ja puku pitäjänkuosisena, mutta sitten palaa
-aikaihmisenä ja kaupunkilaispuvussa.
-
-Katri ajatteli Dagsonista samaa kuin vieraskin, sen huomasi siitä,
-ettei hän sen koommin käynyt rukoushuoneella.
-
-Kun sitten kesän loppupuolella muuan baptistisaarnaaja tuli pitäjään
-saarnaamaan ja kastamaan, kävi Katri häntä kuulemassa, ja kerran hän
-kuljetutti itsensä pelastusarmeijaankin, kun se alkoi kirkonkylässä
-pitää kokouksia.
-
-Voimakas, hengellinen liike oli pitäjässä vallalla. Joka kokouksessa
-tapahtui herätyksiä ja kääntymisiä. Kaikki ihmiset tuntuivat saaneen
-kaipauksensa tyydytetyksi.
-
-Mutta Katria ei kukaan näistä saarnamiehistä saanut vakuuttumaan siitä,
-että Jumala oli häntä syystä rangaissut.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Birger Laurinpoika oli seppä, ja hänellä oli paja maantien varrella.
-Paja oli pieni ja pimeä, seinässä oli vain työntöluukku ikkunana, ja
-ovi oli matala. Birger Laurinpoika teki karkeatekoisia puukkoja,
-korjaili lukkoja, kiinnitti vannerautoja kärrynpyöriin ja raudoitti
-rekiä. Toisinaan työnpuutteessa hän taoskeli nauloja.
-
-Eräänä kesäiltana oli pajassa kiire. Birger Laurinpoika itse seisoi
-alasimen ääressä takomassa kantoja nauloihin. Hänen vanhin poikansa
-tasoitteli toisella alasimella rautapuikkoja nelikulmaisiksi ja katkoi
-ne. Eräs pojista lietsoi, toinen työnsi sysiä ahjoon, käänteli
-pihdeillä rautoja, jotka olivat ahjossa kuumenemassa, ja vei ne
-takojille. Neljäs, vasta seitsenvuotias poika poimi valmiit naulat
-lattialta, kastoi niitä vesialtaassa ja sitoi ne kimppuihin.
-
-Heidän työskennellessään tuli pajalle vieras henkilö ja asettui ovelle
-seisomaan. Hän oli pitkä, tumma mies, ja hänen täytyi kumartua hyvin
-syvään nähdäkseen sisään.
-
-Birger Laurinpoika keskeytti työnsä kysyäkseen mitä vieras halusi.
-
-"Älkää pahastuko, vaikka ilman aikojani katselen sisälle", mies sanoi.
-"Olen ollut itse nuorena seppä, ja siksi en voi käydä pajan ohi
-pysähtymättä työtä katselemaan."
-
-Birger Laurinpoika huomasi vieraalla olevan suuret, jäntevät kädet,
-oikeat sepänkourat.
-
-Seppä alkoi kysellä vieraan nimeä ja mistä hän oli tulossa. Mies
-vastaili ystävällisesti, mutta vältellen. Birger alkoi pitää hänen
-älykkäästä puheestaan. Hän lähti vieraan mukana ulos mustalle
-pajamäelle ja alkoi kehua poikiaan. Monta kovaa päivää hän sanoi
-kokeneensa, ennen kuin pojat alkoivat kyetä hänen avukseen. Mutta nyt
-ei ollut hätää, kun kaikki työskentelivät yhdessä. "Saat vielä nähdä
-minut muutaman vuoden päästä rikkaana miehenä", hän sanoi.
-
-Vieras veti suutansa hymyyn ja sanoi olevansa iloinen siitä, että
-Birgerillä oli niin paljon apua pojistaan. - "Mutta yhtä seikkaa sinulta
-kysyisin", hän sanoi laskien raskaan kätensä Birgerin olalle ja katsoen
-häntä silmästä silmään. "Sinä puuhailet poikiesi kanssa maallisissa
-askareissa, mutta elättekö te myöskin yhteistä hengellistä elämää?" --
-Birger tuijotti tylsästi häneen. -- "Et ole tainnut tulla sitä koskaan
-ajatelleeksi", sanoi vieras, "mietipä sitä nyt siksi, kunnes ensi kerralla
-tavataan."
-
-Hän lähti hymyillen jatkamaan matkaansa. Birger palasi pajaan, raapi
-hetkisen karheata, messinginkarvaista tukkaansa ja ryhtyi jälleen
-työhön.
-
-Mutta vieraan kysymys ei antanut hänelle rauhaa moneen päivään. Mitä
-kummaa hän sillä lienee tarkoittanut? Siinä on jotakin minulle
-käsittämätöntä, hän ajatteli.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Sen jälkeisenä päivänä, jona vieras oli puhellut Birger Laurinpojan
-kanssa, seisoi Kolåsin Gunnarin vaimo Briitta Ingmarintytär myymälässä
-hoitamassa kauppaa miehensä poissa ollessa.
-
-Gunnar oli saanut kaupan langoltaan Timmin Halvorilta silloin, kun tämä
-meni Katrin kanssa naimisiin.
-
-Briitta seisoi tiskin takana. Hän oli saman niminen ja saman näköinen
-kuin kaunis äitivainajansa, Suur-Ingmarin vaimo. Niin kaunista tyttöä
-kuin Briitta ei Ingmarilassa ollut ennen kasvanut.
-
-Vaikk'ei Briitta ollutkaan vanhan sukunsa näköinen, oli hän yhtä
-vakaamielinen ja tunnontarkka kuin Ingmarit konsanaan.
-
-Gunnarin poissaollessa Briitta aina hoiti kauppaa omalla tavallaan. Hän
-ei antanut vanhalle korpraali Fältille olutpulloa, kun tämä humalaisena
-ja vapisevin käsin tuli sitä ostamaan, ja kun köyhän Kolbjörnin Leenan
-teki mieli koreaa rintasolkea, pisti Briitta hänen käteensä pari kiloa
-ruisjauhoja ja käski hänen mennä kotiinsa.
-
-Kun Briitta emännöi myymälässä, eivät lapset koskaan uskaltaneet tulla
-sinne tuhlaamaan ainoita rahojaan rusinoihin ja makeisiin.
-Talonpoikaisvaimot, jotka kävivät sieltä katsomassa heikkoa ja ohutta
-tehtaankangasta, hän ajoi kangaspuiden ääreen laittamaan kestävää ja
-kunnollista kotikutoista.
-
-Tänään ei myymälässä käynyt monta ostajaa. Briitta istui pitkät tovit
-yksin. Siinä istuessaan hän kokonaan lannistui, katsoa tuijotti vain
-eteensä, silmissä toivottomuuden loiste.
-
-Viimein hän nousi seisoalleen, otti käsivarrelleen köydenpätkän, kantoi
-tikapuut vieruskamariin ja teki paulan katossa olevaan koukkuun.
-
-Briitta puuhasi kiihkeästi ja sai pian kaikki valmiiksi. Mutta juuri
-kun hän oli pistämäisillään päänsä köyden silmukkaan, sattui hän
-katsahtamaan alas.
-
-Samassa ovi aukeni ja sisään astui pitkä, tumma mies. Hän oli Briitan
-kuulematta tullut myymälään, mutta kun se oli tyhjä, oli hän käynyt
-tiskin taakse ja avannut kamarin oven.
-
-Briitta laskeutui hiljakseen tikapuilta. Mies ei virkkanut hänelle
-sanaakaan, vaan kääntyi takaisin myymälään. Briitta tuli hitaasti
-jäljessä. Hän ei ollut tätä vierasta ennen nähnyt. Miehellä oli musta,
-kihara tukka, tuuhea poskiparta, terävät silmät ja suuret, jäntevät
-kädet. Hän oli hyvissä vaatteissa, mutta käytöksestä ja liikkeistä
-näki, että hän oli työmies. Hän istuutui ovensuuhun rikkinäiselle
-tuolille ja tuijotti Briittaan.
-
-Briitta istui yhtä äänetönnä tiskin takana, odottaen vain vieraan
-lähtöä. Mutta tämä katsoi katsomistaan, päästämättä häntä hetkeksikään
-silmistään. Briitta tunsi olevansa ihan kuin noiden katseitten
-kahleissa.
-
-Briitta kävi kärsimättömäksi ja ajatteli itsekseen: "Mitä sinä luulet
-siitä hyötyväsi, että minua vartioit? Etkö sen vertaa ymmärrä, että
-sinusta päästyäni minä kuitenkin teen tahtoni mukaan?"
-
-Briitta katseli yhä tiukasti miestä ja oli puhelevinaan hänelle. "Jos
-tämä kaikki voisi kerran loppua tai muuksi muuttua, saisit kyllä minua
-estellä, mutta sehän on aivan parantumatonta."
-
-Yhä vain mies istui paikallaan ja katsoi hellittämättä häneen.
-
-"Tiedä siis, ettei meitä ingmarilaisia ole luotu kauppiaiksi",
-jatkuivat Briitan ajatukset. "Olimme, Gunnar ja minä, niin erinomaisen
-onnelliset, ennen kuin hän rupesi kauppamieheksi. Minua kyllä
-varotettiin menemästä hänelle. Ihmiset vieroivat hänen mustaa tukkaansa
-ja teräviä silmiään ja pisteleviä puheitansa. Mutta vähät minä siitä,
-sillä näetkös, me pidimme toisistamme, emmekä olisi ikipäivinä sanoneet
-toisillemme pahaa sanaa, jollei tätä myymälää olisi tullut."
-
-"Siitä päivin", Briitta jatkoi itsekseen, "välimme ovat olleet rikki.
-Minä tahdon, että hän hoitaisi kauppaa minun mieleni mukaan. En
-suvaitse, että hän myy viiniä ja olutta juomareille, ja minusta hänen
-pitäisi myydä ihmisille hyödyllisiä ja välttämättömiä tarvikkeita,
-mutta Gunnar sanoo sitä ämmäin puheeksi. Emmekä me kumpikaan nyt enää
-voi väistyä. Nyt me riitelemme alinomaa, eikä hän enää pidä minusta."
-
-Hän katsoi mieheen säihkyvin silmin, ikään kuin ihmetellen, ettei
-rukouksillaan saanut häntä lähtemään.
-
-"Ymmärrättehän toki, etten minä voi kestää sitä häpeätä, että hän
-ryöstättää nimismiehellä köyhiltä ihmisiltä heidän ainoan lehmänsä tai
-pari lammaspahaistaan!
-
-"Etkö jo, hyvä mies, ymmärrä, että se on parantumatonta? Lähde jo pois
-ja anna minun tehdä loppu siitä kaikesta."
-
-Mutta miehen häntä katsellessa Briitan sydän sulamistaan suli, ja
-viimein hän alkoi itkeä tyynnyttäviä kyyneliä. Häntä oli alkanut
-liikuttaa tuon miehen vartioiminen. Se tuntui niin kummalta, sillä
-vennon vieraitahan he olivat toisilleen.
-
-Heti nähdessään Briitan silmissä kyyneliä vieras nousi ja meni ovelle.
-Kynnykseltä hän vielä kääntyi katsomaan Briittaa suoraan silmiin,
-rykäisi ja sanoi syvällä äänellä: "Älä vahingoita itseäsi, sillä pian
-tulee aika, jolloin saat kulkea vanhurskauden teitä."
-
-Näin sanoen hän lähti, astui portaita alas, ja yhä kauemmas eteni tietä
-pitkin hänen raskaan astuntansa kapse.
-
-Briitta kiirehti kamariin, irroitti köyden ja toi tikapuut takaisin
-myymälään. Sitten hän istuutui arkun kannelle eikä liikahtanut siitä
-pariin tuntiin.
-
-Briitan mielessä tuntui siltä kuin hän olisi kauan kulkenut pilkkoisen
-pimeässä yössä, jossa ei edes omaa kättään erottanut. Hän oli joutunut
-eksyksiin, tietämättä missä olikaan ja joka askelella peläten
-vajoavansa suohon tai pohjattomaan kuiluun. Mutta nyt hän oli kuullut
-varotushuudon, hänen oli käsketty sillä paikallaan odottaa päivän
-valkenemista. Hän iloitsi siitä, että hänet vapautettiin kiiruhtamasta
-vaarallista tietään, ja istahti kevein sydämin odottamaan aamun
-koittoa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Vahvalla-Ingmarilla oli Anna-Liisa niminen tytär. Tämä oli asunut
-useita vuosia Chicagossa ja joutunut naimisiin Hellgum nimisen
-ruotsalaisen miehen kanssa, joka johti pientä eriuskolaisseurakuntaa.
-Tuon kuuluisan tanssiyön jälkeisenä päivänä Anna-Liisa tuli miehensä
-kanssa kotiin tervehtimään isävanhustaan.
-
-Hellgum kuljeskeli näinä päivinä ympäri paikkakuntaa. Hän seisahtui
-puhelemaan kaikkien kanssa, joita tapasi, aluksi vallan jokapäiväisistä
-asioista, mutta erotessaan hän laski suuren, raskaan kätensä toisen
-olkapäälle lausuen jonkin lohduttavan tai herättävän sanan.
-
-Vahva-Ingmar näki vävyään hyvin harvoin. Hän työskenteli tänä vuonna
-yhdessä Ingmar Ingmarinpojan kanssa, siitä lähtien kun tämä oli
-muuttanut kotiinsa Ingmarilaan. He rakensivat sahan Långforsin koskeen.
-Se oli Vahvan-Ingmarin riemupäivä, kun saha valmistui ja sahanterä
-päristen halkoi ensimmäistä tukkia valkoisiksi laudoiksi.
-
-Eräänä iltana ukko palasi kotiin työstään. Tiellä tuli Anna-Liisa häntä
-vastaan niin säikähtyneen näköisenä kuin olisi mieluimmin puikahtanut
-pakoon.
-
-Vahva-Ingmar kiirehti kulkuaan, ehti tuvan luo ja jäi otsa kurtussa
-katsomaan eteensä. Veräjän pielessä oli koko hänen elinaikansa kasvanut
-iso ruusupensas. Se oli ollut hänen silmäteränsä, siitä ei kukaan
-saanut kukkaa ottaa eikä lehteä taittaa eikä sitä mitenkään
-vahingoittaa.
-
-Vahva-Ingmar oli suojellut sitä siksi, että hän tiesi maahisia asuvan
-sen alla.
-
-Mutta nyt oli pensas kaadettu. Tämä saarnaajavävy se tietenkään ei
-ollut sitä suvainnut.
-
-Vahvalla-Ingmarilla oli kirves kainalossaan, ja nyt tupaan astuessaan
-hän pusersi sormensa lujasti sen varren ympäri.
-
-Hellgum istui pöydän päässä lukien Raamattua. Hän nosti päätänsä ja
-katsoi vakavasti Vahvaa-Ingmaria silmiin. Sitten hän luki ääneen
-edelleen:
-
-"Ja mikä teidän mieleenne nousee, ei ole ollenkaan tapahtuva, josta te
-sanotte: me tahdomme olla kuin pakanat, kuin maakuntain sukukunnat,
-että palvelemme kantoja ja kiviä.
-
-"Niin totta kuin minä elän, kuuluu Herran, Herran sana, väkevällä
-kädellä ja ojetulla käsivarrella ja vuodatetulla vihalla olen minä
-teitä hallitseva."
-
-Vahva-Ingmar lähti sanaa sanomatta huoneesta.
-
-Yönsä hän vietti ladossa. Pari päivää myöhemmin hän lähti Ingmarin
-kanssa salolle sydenpolttoon ja tukinhakkuuseen. He aikoivat jäädä
-sinne koko talveksi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hellgum oli pari kertaa saarnannut rukoushuoneessa esittäen oppiansa,
-jota hän sanoi ainoaksi oikeaksi kristinopiksi. Mutta hänellä ei ollut
-niin hyviä puhelahjoja kuin Dagsonilla, eikä hän ollut saanut ketään
-puolelleen.
-
-Ne, joille Hellgum sattumalta tavatessaan oli lausunut pari mieleen
-käypää sanaa, olivat odottaneet saavansa kuulla jotakin suurenmoista.
-Mutta pitemmälti puhuessaan hän ei saanut esitykseensä eloa eikä
-henkevyyttä, vaan väsytti kuulijansa.
-
-Ingmarilan Katri kävi loppukesästä yhä alakuloisemmaksi. Harvoin hän
-puhui sanaakaan. Hän ei kyennyt vieläkään kävelemään, istui vain päivät
-päästään liikahtamatta tuolillaan. Hän ei käynyt enää selityksissä,
-vaan mietiskeli yksinään onnettomuuttaan. Toisinaan hän puheli Halvorin
-kanssa isänsä lauseesta, ettei Ingmarien tarvitse pelätä mitään, jos he
-vain pysyvät Herran tiellä. Mutta nyt hän oli huomannut, ettei sekään
-pitänyt paikkaansa.
-
-Neuvottomana Halvor kerran esitti, että hän lähtisi uuden saarnaajan
-puheille, mutta Katria ei haluttanut enää käydä papeilta apua
-etsimässä.
-
-Eräänä sunnuntaina elokuun loppupuolella Katri istui yksin eteisen
-ikkunan ääressä. Hiljaisuus vallitsi talossa, ja Katria nukutti kovin.
-Pää painui yhä syvemmälle rintaa vasten, ja hetken kuluttua hän nukkui.
-
-Hän heräsi kuullessaan puhetta ihan ikkunan alta. Hän ei nähnyt
-puhujaa, mutta tämän ääni oli vahva ja syvä. Kauniimpaa ääntä hän ei
-ollut koskaan kuullut.
-
-"Sinä, Halvor, siis pidät mahdottomana sitä, että köyhä koulunkäymätön
-seppä olisi löytänyt totuuden, jota etsiessään monet oppineetkin ovat
-aluksensa karille laskeneet", sanoi ääni.
-
-"Niin pidän", Halvor sanoi, "enkä ymmärrä, miten sinä voit olla niin
-varma."
-
-Katri arvasi, että Halvor puhui Hellgumin kanssa. Hän koetti vetää
-ikkunaa kiinni, mutta ei ylettynyt.
-
-"Mutta onhan sanottu", Hellgum jatkoi, "että jos joku lyö sinua
-toiselle korvalle, on sinun käännettävä lyötäväksi toinenkin, ja ettei
-meidän pidä vastustaa pahaa, ja muuta samanlaista. Mutta kuka sen
-mukaan voisi elää? Ihmiset veisivät sinulta sekä pellot että metsät,
-anastaisivat perunamaasi ja viljasi, jollet omaasi puolustaisi, ehkäpä
-riistäisivät sinulta koko Ingmarilankin."
-
-"Kyllä kai niin kävisi", Halvor myönsi.
-
-"No niin, silloinhan on selvää, ettei Kristus ole sitä sanoessaan totta
-tarkoittanut. On vain suottapäiten sellaista pakissut."
-
-"En ymmärrä, mihin sinä tähtäät."
-
-"Katsohan, on siinä toinenkin ajateltava puoli", Hellgum sanoi. "Se
-että me kristinoppeinemme muka olemme päässeet niin äärettömän
-korkealle. Ei kukaan enää varasta, ei kukaan murhaa eikä tee vääryyttä
-leskille ja orvoille. Ei kukaan vihaa eikä vainoa toista. Ei yksikään
-meistä käyttäydy huonosti, sillä meillähän on niin hyvä uskonto."
-
-"Paljonhan tässä maailmassa on toisin kuin pitäisi", Halvor myönteli
-sävyisästi. Hän näytti uniselta ja haluttomalta.
-
-"Mutta jos esimerkiksi sinun puimakoneesi on joutunut epäkuntoon, niin
-sinä varmaankin katsot, mikä siihen on syynä etkä rauhoitu, ennen kuin
-saat selville, missä vika on. Samaten kun näet, että on mahdotonta
-saada ihmisiä elämään kristinopin mukaan, sinun pitäisi tutkia, onko
-kenties itse opissa vikaa."
-
-"En minä voi pitää Jeesuksen oppia puutteellisena", Halvor sanoi.
-
-"En minäkään sitä tarkoita, sillä alussa se kyllä oli hyvä, mutta ehkä
-sitä sittemmin on vääristelty. On vain sattunut pieni ratas särkymään,
-tuommoinen pikkuruinen ratas vain, ja heti on koko kone seisahtunut."
-
-Hän vaikeni hetkeksi, ikään kuin kootakseen sanoja ja todistuksia.
-
-"Kerronpa sinulle miten pari vuotta sitten minulle itselleni kävi.
-Silloin koetin ensi kerran ojentaa elämääni kristinopin mukaan, ja
-tiedätkö mitä seurasi? Olin siihen aikaan tehtaan työmiehenä, ja kun
-toverini huomasivat millainen olin, teettivät he ensinnäkin suurimman
-osan työstään minulla, sitten he riistivät minulta paikkani ja lopuksi
-toimittivat minut vankeuteen muka syyllisenä erääseen varkauteen, jonka
-eräs heistä oli tehnyt."
-
-"Eihän toki aina joudu niin kelvottomien ihmisten pariin", Halvor sanoi
-yhtä välinpitämättömästi.
-
-"Silloin ajattelin itsekseni: Ei olisi vaikeata olla kristitty, jos
-saisi olla yksin maailmassa, ilman lähimmäisiä. Pidin paljon vankilassa
-olostani, sillä siellä sain rauhassa harjoittaa hurskautta. Mutta
-sitten rupesin ajattelemaan, ettei hurskas elämä yksinäisyydessä ole
-suuremman arvoinen kuin tyhjänä jauhava mylly. Koska kerran Jumala on
-luonut ihmisiä maailmaan, ajattelin, niin tottapa hän ne on luonut
-toinen toisilleen tueksi ja avuksi eikä toisiaan sortamaan. Silloin
-minulle viimeinkin selvisi, että perkele varmaan on poistanut jotakin
-Raamatusta saadakseen kristinopin kelvottomaksi."
-
-"Tokkopa hänellä lienee niin suurta valtaa", Halvor sanoi.
-
-"Onpa niinkin, ja tämän lauseen hän on poistanut: Te, jotka
-kristillisesti tahdotte elää, etsikää apua lähimmäisiltänne."
-
-Halvor ei sanonut sanaakaan, mutta Katri nyökäytti myöntävästi päätään.
-Hän oli kuunnellut tarkasti ja painanut joka sanan mieleensä.
-
-"Heti vankeudesta päästyäni", Hellgum jatkoi, "menin erään toverini
-luokse ja pyysin häntä viettämään kanssani hurskasta elämää, ja katso,
-yhdessä se tuntui paljon helpommalta. Pian yhtyi meihin kolmas ja
-neljäskin, ja me kävimme yhä varmemmiksi. Nyt meitä asuu Chicagossa
-kolmekymmentä samanmielistä yhden katon alla. Kaikki on meillä
-yhteistä, ja me valvomme toinen toisemme elämää, vaeltaen vaikeuksitta
-vanhurskauden tietä. Me kohtelemme kristillisesti toisiamme, sillä
-toinen veli ei käytä väärin toisen hyvyyttä eikä polje häntä hänen
-nöyryydessään."
-
-Kun ei Halvorilta kuulunut vastausta, jatkoi Hellgum todisteluaan. --
-"Tiedäthän, Halvor, että jos jollakulla on suuret aikeet, hän liittyy
-toisiin ihmisiin tehdäkseen työnsä yhteisvoimin. Ethän sinäkään voisi
-yksinäsi hoitaa tätä taloa. Jos tahtoisit perustaa tehtaan, silloin
-ensi töiksesi hankkisit joukon yhtiömiehiä, ja entä kuinka paljon apua
-tarvitsisitkaan, jos rupeaisit rakentamaan rautatietä!
-
-"Mutta vaikeinta juuri on elää kristillisesti, ja siihen sinä luulet
-pystyväsi ilman toisten apua. Tai ehkä et sinä yritäkään, kun jo
-edeltäpäin tiedät sen mahdottomaksi.
-
-"Oikealle tielle ei ole osannut kukaan muu kuin minä ja seuralaiseni
-Chicagossa. Meidän seurakuntamme on totinen ja pyhä taivaallinen
-Jerusalem. Todisteeksi siitä olemme saaneet samoja Hengen lahjoja,
-joita ensimmäisillä kristityillä oli. Toisille meistä Jumala on
-puhunut, toiset ennustavat, ja toiset parantavat sairaita --."
-
-"Parannatko sinä sairaita?" Halvor äkkiä keskeytti.
-
-"Parannan niitä, jotka uskovat minuun", Hellgum sanoi.
-
-"Vaikeata on luopua lapsuutensa uskosta", Halvor sanoi mietteissään.
-
-"Varmasti kuitenkin tiedän, että sinä, Halvor, pian kuulut uuden
-Jerusalemin rakentajien joukkoon", sanoi Hellgum.
-
-Sitten he vaikenivat. Heti tämän jälkeen Katri kuuli Hellgumin sanovan
-hyvästi.
-
-Hetken kuluttua Halvor tuli sisään Katrin luokse. Nähdessään hänet
-avoimen ikkunan ääressä hän sanoi: "Kuulit varmaankin mitä Hellgum
-puhui." -- "Kuulin", vaimo vastasi. -- "Kuulitko, että hän sanoi
-voivansa parantaa niitä, jotka häneen uskovat?"
-
-Katri punehtui hieman, sillä hän piti Hellgumin oppia parempana kuin
-kaikkia kesällä kuulemiaan. Hän tunsi siinä olevan tervettä, todellista
-järkeä. Siinä oli työtä ja toimintaa eikä hänelle käsittämätöntä tyhjää
-tunteellisuutta. Mutta sitä hän ei tunnustanut. Hän ei tahtonut enää
-joutua mihinkään tekemisiin pappien kanssa. -- "En luovu isäni
-uskosta", hän sanoi.
-
-Paria viikkoa myöhemmin Katri istui väentuvassa. Oli syksy, tuuli
-vinkui ulkona ja tuli räiskyi takassa. Huoneessa ei ollut muita kuin
-hänen vuoden vanha tyttärensä, joka oli hiljan oppinut kävelemään.
-Lapsi istui lattialla äidin jalkain juuressa leikkien.
-
-Silloin ovi avautui, ja pitkä tumma mies astui sisään. Hänen tukkansa
-oli aaltoileva, silmänsä terävät ja kätensä jäntevät sepänkädet. Ennen
-kuin vieras oli ennättänyt sanaakaan sanoa, Katri arvasi hänet
-Hellgumiksi.
-
-Mies tervehti ja kysyi Halvoria. Emäntä sanoi miehensä menneen
-kunnankokoukseen, mutta lisäsi, ettei hän siellä enää kauan viivy.
-
-Hellgum istuutui odottamaan. Hän ei puhunut mitään, vilkaisi vain
-silloin tällöin Katriin.
-
-"Tehän kuulutte olevan sairas", sanoi hän hetken päästä. -- "Niin
-olen", Katri vastasi, "puoleen vuoteen en ole päässyt kävelemään." --
-"Olen ajatellut tulla rukoilemaan puolestanne", sanoi saarnamies. Katri
-vaikeni, ummisti silmänsä ja näytti sulkeutuvan erilleen muusta
-maailmasta. "Olette tainnut kuulla, Katri emäntä, että Jumala on
-antanut minulle lahjan parantaa sairaita."
-
-Katri katsahti häneen epäilevin silmin. "Kiitoksia huolenpidostanne,
-mutta ei siitä taida olla mitään hyötyä, sillä uskoani minä en niin
-helposti muuta", hän sanoi. -- "Jumala voi kyllä auttaa teitä
-sittenkin", sanoi mies, "koska olette aina koettanut elää hurskaasti."
--- "En ole päässyt niin Jumalan armoihin, että hän minua auttaisi."
-
-Sitten oltiin taas hetkinen ääneti, kunnes Hellgum kysyi: "Oletteko,
-Katri emäntä, koskaan ajatellut, mistä syystä tämä koettelemus on teitä
-kohdannut?" -- "En ole", Katri vastasi, näyttäen taas sulkeutuvan
-itseensä. -- "Minä aavistelen, että Jumala on tehnyt sen sitä varten,
-että hänen nimensä tulisi vielä enemmän kunnioitetuksi", sanoi Hellgum.
-
-Tämän kuullessaan Katri suuttui niin, että hänen poskilleen leimahti
-punaisia laikkoja. Hänestä oli julkeata Jumalan pilkkaa, että Hellgum
-luuli tämän taudin tulleen sen vuoksi, että hän pääsisi tekemään
-ihmetyön.
-
-Saarnaaja nousi, meni Katrin luokse ja laski kätensä hänen päänsä
-päälle. "Tahdotko, että rukoilen puolestasi?" hän sanoi. Heti hänen
-lähestyessään tuntui Katrista kuin olisi terveyttä ja elämää
-pulpahtanut koko hänen ruumiinsa läpi, mutta hän oli niin loukkaantunut
-Hellgumin julkeudesta, että hän pudisti Hellgumin käden pois
-päälaeltaan ja ojensi kätensä ikään kuin lyödäkseen häntä. Mutta sanoja
-hän ei siinä hetkessä keksinyt.
-
-Hellgum peräytyi hitaasti ovelle päin. "Jumalan lähettämää ei saa
-luotaan ajaa", hän sanoi. -- "Ei saakaan", Katri vastasi; "mikä
-Jumalasta on, se on kyllä otettava vastaan."
-
-"Ja minä, minäpä sanon sinulle, että tänä päivänä on tälle huoneelle
-autuus tapahtuva", sanoi mies.
-
-Katri ei vastannut mitään. "Muista minua parannuttuasi", Hellgum sanoi
-lähtiessään.
-
-Katri istui suorana tuolillaan. Punaiset täplät hehkuivat vielä kauan
-hänen poskillaan.
-
-Enkö saa enää rauhaa kotonanikaan, hän ajatteli. Ihme, miten monet
-pitävät itseään Jumalan lähettäminä.
-
-Mutta äkkiä Katri näki pikku tyttärensä nousevan ja kiireesti juoksevan
-takan luo. Liedessä loimuava tuli oli pistänyt pienokaisen silmiin. Hän
-kirkui ilosta, ryömi ja juoksi voimainsa takaa sitä kohti.
-
-Katri huusi häntä pois, mutta lapsi ei totellut. Se koetti nousta
-liedelle, kierähti alas pari kertaa, mutta pääsi viimein ylös takalle,
-missä tuli paloi.
-
-"Hyvä Jumala, hyvä Jumala, auta minua", Katri vaikeroi. Hän alkoi
-huutaa apua, vaikka tiesi, ettei ketään ollut kuulemassa.
-
-Tyttö ojensi nauraen käsiään tulta kohti, ja yht'äkkiä palava kekäle
-vierähti takasta hänen keltaiselle koltilleen.
-
-Samassa Katri kavahti pystyyn, juoksi takan luo ja painoi lapsen
-rinnalleen.
-
-Pudistettuaan kipinät ja hiilet pois ja huomattuaan, ettei lapsi ollut
-vahingoittunut, hän vasta muisti mitä oli tapahtunut. Hän seisoi omilla
-jaloillaan, hän oli kävellyt ja käveli yhä vielä!
-
-Katri ei ollut koskaan ennen tuntenut niin huumaavaa mielenliikutusta
-ja onnea yht'aikaa.
-
-Hän tunsi olevansa Jumalan omassa suojeluksessa, tunsi että pyhä
-Jumalan mies oli käynyt hänen huoneessaan häntä auttamassa ja
-parantamassa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Näinä päivinä Hellgum usein seisoi Vahvan-Ingmarin mökin pienellä
-kuistilla katsellen edessään aukenevaa syysmaisemaa. Tuo jokeen päin
-viettävä mäenrinne ja sen takainen tasanko kävi päivä päivältä yhä
-värikkäämmäksi. Kedot olivat kellastuneet, ja vaahterain ja haapain
-lehdet olivat kirkkaan punaisia ja heleän keltaisia. Siellä täällä
-edempänä huojuilivat kokonaiset lehdikköalueet kimmeltäen
-päivänpaisteessa kuin kultainen meri. Se meri näytti lainehtivan
-havupuukumpujen rantoihin ja lyövän tyrskeitään sinnekin, petäjäin
-sekaan.
-
-Samoin kuin harmaantunut tölli tuleen syttyneenä hohtaa ja säteilee,
-leimahti tuo köyhä Ruotsin seutukin harvinaiseen loistoon. Eipä olisi
-luullut niin kultaista ja ihmeellisen hohtavaa tienoota tapaavansa
-muualla kuin auringon pinnalla.
-
-Mutta tätä katsellessaan Hellgum ajatteli sen ajan koittoa, jolloin
-Jumala antaa tämän maan säteillä pyhyyden loisteessa ja jolloin hänen
-kesällä kylvämänsä sanat tuottavat vanhurskauden ihanan sadon.
-
-Ja niinpä Timmin Halvor eräänä iltana tuli torppaan ja kutsui Hellgumia
-vaimoineen Ingmarilaan.
-
-Heidän sinne saapuessaan oli avara pihamaa puhdistettu ja siistitty.
-Kuivat lehdet oli lakaistu koivujen alta, kaikki työkalut ja ajoneuvot,
-jotka muulloin täyttivät pihan, oli työnnetty syrjään. Täällä on
-varmaankin paljon vieraita, ajatteli Anna-Liisa. Samassa Halvor aukaisi
-väentuvan oven.
-
-Tupa oli täynnä ihmisiä, kaikki istuivat pitkillä lavitsoilla
-juhlallisesti odottaen. Hellgum näki siellä pitäjän arvokkaimmat
-perheet.
-
-Ensinnä hän näki Ljungo Björn Olavinpojan ja hänen vaimonsa Märtta
-Ingmarintyttären sekä Kolåsin Gunnarin vaimoineen. Sitten hän huomasi
-Krister Laurinpojan ja Israel Tuomaanpojan vaimoineen. He kuuluivat
-myös Ingmarien sukuun. Sitten Höökin Matti Erkinpojan ja hänen poikansa
-Gabrielin, lautamiehen Gunhildin ja joitakuita muita. Kaikkiaan lienee
-ollut noin parikymmentä henkeä.
-
-Hellgumin ja Anna-Liisan kierrettyä kättelemässä kaikkia sanoi Timmin
-Halvor: "Meitä on kokoontunut tänne muutamia, jotka olemme miettineet,
-mitä Hellgum kesällä meille puhui. Useimmat meistä kuuluvat vanhaan
-sukuun, joka aina on mielellään tahtonut käydä Herran teitä, ja jos
-voitte, Hellgum, meitä tässä vaelluksessa auttaa, niin me seuraamme
-teitä."
-
-Seuraavana päivänä huhuiltiin pitäjällä, että Ingmarilassa oli
-perustettu seurakunta, jonka jäsenet sanoivat oppiansa ainoaksi
-oikeaksi ja totiseksi kristinopiksi.
-
-
-
-
-UUSI SUUNTA
-
-
-Seuraavana keväänä heti lumien lähdettyä Ingmar ja Vahva-Ingmar
-palasivat kylään panemaan sahaa käyntiin. He olivat olleet koko talven
-salolla tukinhakkuussa ja sydenpoltossa, ja nyt tasangolle tultuaan
-Ingmarista tuntui ikään kuin hän olisi ollut karhu, joka äsken on
-noussut pesästään. Hän ei sietänyt kirkasta päivänvaloa, vaan kulki
-silmiään siristellen. Häntä vaivasi kosken pauhu ja ihmisäänetkin, ja
-talosta kuuluva melu oikein kiusasi hänen metsien äänettömyyteen
-tottuneita korviaan. Mutta kuitenkin hän siitä kaikesta sanomattomasti
-iloitsi. Sinä keväänä hän tunsi itsensä nuoreksi kuin äsken puhjennut
-koivun vesa, vaikk'ei hän nyt enempää kuin ennenkään tunteitaan muille
-näyttänyt.
-
-Hänestä oli sanomattoman mieluista maata oikealla vuoteella ja syödä
-kelvollisesti valmistettua ruokaa.
-
-Ja entä sitten kotona, jossa Katri hoiteli häntä hellemmin kuin äiti
-konsanaan! Hän oli teettänyt uuden puvun Ingmarille, ja joskus hän
-kesken kaiken pistäytyi keittiöstä tuomaan hänelle makupalan käteen
-kuin pikkupojalle.
-
-Ja mitä ihmeitä täällä olikaan tapahtunut hänen metsässä möyriessään!
-Ingmar oli kuullut vain hämäriä huhuja Hellgumin opista. Mutta nyt oli
-oikein mieltä ylentävää kuulla Katrin ja Halvorin puheita onnestaan ja
-miten he tovereineen koettivat tukea toisiaan Herran tietä
-vaeltaessaan.
-
-"Varmaan sinäkin vielä liityt meihin", virkkoi Katri. Ingmar sanoi
-olevansa melkein halukas, mutta tahtoi kuitenkin ensin miettiä asiaa
-tarkemmin. -- "Minä ikävöin kaiken talvea, että sinäkin pääsisit meidän
-autuutemme osallisuuteen", sanoi sisar, "sillä me emme elä enää tässä
-maailmassa, vaan uudessa, taivaasta tulleessa Jerusalemissa."
-
-Siitäkin Ingmar iloitsi, että Hellgum vielä oli paikkakunnalla. Viime
-kesänä Hellgum kävi usein sahalla juttelemassa Ingmarin kanssa, ja
-heistä oli tullut hyvät ystävät. Ingmar ihaili Hellgumia miesten
-parhaana. Hän oli niin miehekäs ja puheissaan varma ja luotti lujasti
-itseensä.
-
-Väliin kiireen aikana Hellgum oli heittänyt takin yltään ja auttanut
-heitä sahatöissä. Ingmaria se ihan hämmästytti, sillä niin rivakkaa
-työmiestä hän ei ollut milloinkaan nähnyt.
-
-Hellgum oli juuri parin päivän matkalla, mutta hänen sanottiin pian
-palaavan.
-
-"Kunhan vain joudut puheisiin Hellgumin kanssa, yhdyt sinä varmasti
-meihin", Katri toisteli tavan takaa. Ingmar ei sitä epäillytkään, mutta
-hän pelkäsi kuitenkin siinä tekevänsä sellaisen uskon muutoksen, jota
-isä ei ehkä olisi hyväksynyt. "Isähän meitä juuri opetti käymään Herran
-teitä", Katri sanoi. Kaikki tämä teki mielelle niin hyvää. Ingmar ei
-ollut aavistanutkaan, että ihmisten ilmoille palaaminen voisi tuntua
-niin suloiselta. Se vain teki joskus mielen apeaksi, ettei koskaan
-sattunut tulemaan puhetta koulumestarin väestä eikä Gertrudista. Se oli
-kovin ikävää, sillä Ingmar ei ollut tavannut Gertrudia kokonaiseen
-vuoteen. Viime kesänä hänestä sentään kuuli ehtimiseen, sillä aina oli
-jollakin joitakin uutisia Stormeista.
-
-Epäilemättä tuo vaitiolo oli vain huomaamattomuutta. Mutta kovin
-saattaa mieltä painostaa, kun ei itse rohkene kysellä eikä kukaan
-itsestään ota puheeksi sitä, mistä mieluimmin tahtoisi kuulla.
-
-Mutta Vahva-Ingmar ei ollut yhtä tyytyväinen ja onnellinen kuin Ingmar.
-Ukko olla jurotteli äänetönnä, eikä mikään ollut oikein hänen mielensä
-mukaista. -- "Sinulla taitaa olla ikävä metsään takaisin", sanoi Ingmar
-hänelle kerran, heidän istuessaan kumpikin tukillaan välipalaa
-syömässä. -- "Sepä se, sinne minä ikävöin", sanoi ukko. "Kunpa en
-sieltä olisi kotiin lähtenytkään."
-
-"Onko sinulla kotonasi joitakin ikävyyksiä?" Ingmar kysyi. -- "Vieläkö
-sitä kysyt!" Vahva-Ingmar vastasi. "Luulin sinun itsesikin tienneen,
-miten Hellgum on täällä reistaillut." Ingmar vastasi päinvastoin
-kuulleensa, että Hellgumista oli tullut oikea suurmies. -- "Juuri niin,
-sellainen suurmies, joka kääntää koko pitäjän nurin."
-
-Ingmarista alkoi tuntua kummalta tuo, että Vahva-Ingmar pysytteli
-omalle suvulleen kylmänä kuin vennon vieraille. Mutta Ingmarilan ja
-Ingmarien puolta hän piti kaikessa. Ihanhan nyt Ingmarin täytyi ottaa
-vävypoika turviinsa.
-
-"Minusta hänen oppinsa on hyvä", Ingmar sanoi. -- "Vai niin, vai hyvä",
-ukko ärähti, katsoen häneen tuimasti. "Entä mitähän Suur-Ingmar olisi
-siitä sanonut?" -- Ingmar vastasi, että hänen isänsä kyllä olisi
-suostunut muiden uskonveljien kanssa viettämään hurskasta elämää. --
-"Ettäkö siis Suur-Ingmar myös olisi haukkunut perkeleiksi ja
-antikristuksiksi kaikkia, jotka eivät heidän lahkoonsa kuulu, ja
-käskenyt eroamaan vanhoista ystävistä, jotka eivät ole uskostaan
-luopuneet?" -- "Eiväthän toki sellaiset kuin Hellgum ja Halvor ja Katri
-käyttäydy niin huonosti", Ingmar sanoi. -- "Koetahan kerran asettua
-heitä vastaan, niin kyllä kuulet kunniasi."
-
-Ingmar viileskeli suuria viipaleita voileivästään ja ajoi niitä suunsa
-täyteen. Häntä harmitti Vahvan-Ingmarin paha tuuli.
-
-"Niin maailma muuttuu", huokasi ukko hetken kuluttua. "Siinä sinäkin,
-Suur-Ingmarin poika istut, ja mierolle on joutunut sinun mahtisi. Mutta
-meidän Anna-Liisa ja hänen miehensä ne nyt ovat pitäjän isoisia.
-Parhaissakaan taloissa ei tiedetä, miten heitä kyllin hyvänä
-pidettäisiin ja he kiertelevät pidoista pitoihin."
-
-Ingmar vain hienonsi leipäänsä, sillä tuohon hän ei osannut vastata.
-
-Mutta Vahva-Ingmar ei jättänyt asiaa siihen. "Onhan se kaunis oppi, ja
-siksipä kai puolet pitäjää onkin liittynyt Hellgumiin. Ei kellään ole
-ennen ollut niin suurta valtaa tässä pitäjässä kuin Hellgumilla, ei
-edes Suur-Ingmarilla. Lapset jättävät vanhempansa, kun hän saarnaa,
-etteivät hänen uskolaisensa saa olla syntisten seurassa. Hellgumin
-viittauksesta veli eroaa veljestään, ystävä ystävästään ja ylkä
-morsiamestaan. Hänen toimestaan on joka talossa ollut riitaa ja
-eripuraisuutta koko talven. Mutta Suur-Ingmarhan kuulemma olisi tämän
-kaiken hyväksynyt. Tietysti hän olisi kaikessa patikoinut Hellgumin
-tahtiin. Niin, kuinkas muuten!"
-
-Ingmar vilhuili vuoroin ylös-, vuoroin alaspäin, ja hänen olisi tehnyt
-mieli mennä tiehensä. Hän ymmärsi tosin, että Vahva-Ingmar liioitteli,
-mutta kiusallista sitä oli kumminkin kuulla.
-
-"Vaikka enhän minä sitä kiellä", ukko jatkoi, "että Hellgum on saanut
-paljon eriskummallista aikaan: lahkonsa hän pitää hyvästi koossa, ja
-monista entisistä vihamiehistä hän on tehnyt ystävykset. Hän ottaa
-rikkaalta antaakseen köyhälle, ja uskonveljet hän saa valvomaan toinen
-toisensa elämää. Niitä minun vain tulee sääli, jotka hän julistaa
-perkeleen lapsiksi ja jotka jäävät noita toisten miekkosten iloja
-vaille. Mutta mitäs sinä heistä välittäisit!"
-
-Ingmar piti Vahvan-Ingmarin puhetta Hellgumin parjaamisena, ja se
-tympäisi häntä.
-
-"Niistä tämän pitäjän entisistä rauhanajoista", sanoi Vahva-Ingmar, "ei
-nyt ole merkkiäkään jäljellä. Suur-Ingmarin aikana ei koko Taalaissa
-ollut toista niin sopuisaa ja samanhenkistä pitäjää kuin tämä meidän.
-Mutta nyt tänne on rustattu raja-aita erottamaan enkeleitä perkeleistä
-ja lampaita vuohista."
-
-Kun päästäisiin tästä panemaan saha käyntiin, ettei tuota tarvitsisi
-kauempaa kuunnella, ajatteli Ingmar.
-
-"Kuinkahan kauan näitä meidänkään välejämme enää kestänee?"
-Vahva-Ingmar jatkoi. "Ei suinkaan minun maailmallinen seurani ole
-sinulle otollista, jos kerran noihin uskovaisiin yhdyt."
-
-Silloin Ingmar kirosi ja ponnahti seisaalleen.
-
-"Totisesti, niin voikin käydä, jollet lakkaa tuota tuollaista alati
-hokemasta", hän sanoi. "Mokomillakin tässä koetat yllyttää minua
-omaisiani ja Hellgumia vastaan, jonka veroista miestä saat hakemalla
-hakea."
-
-Siihen ukolla ei enää ollut mitään sanomista. Vähän ajan kuluttua hän
-lähti kesken työstä. Hän sanoi menevänsä kirkonkylään ystävänsä
-Fält-korpraalin pakeille. Ei sanonut pitkiin aikoihin puhelleensa
-viisaitten ihmisten kanssa.
-
-Ingmar oli iloinen päästessään ukosta. Kyllähän siinä on perää, että
-pitkän ajan jälkeen kotiin palattua ei tee mieli ensi työkseen
-kuunnella ikäviä uutisia, vaan pitäisi kaiken olla mieluista, kevyttä
-ja ilahduttavaa.
-
-Seuraavana aamuna Ingmar tuli kello viiden aikaan sahalle. Vahva-Ingmar
-oli siellä jo ennen häntä.
-
-"Tänään saat tavata Hellgumin", ukko sanoi. "Hän saapui Anna-Liisan
-kanssa myöhään eilen illalla kotiin. Varmaankin lähtivät kesken pitkiä
-pitoja joutuakseen sinua käännyttämään."
-
-"No, joko sinä taas alat", Ingmar sanoi. Ukon sanat olivat kaikuneet
-koko yön hänen korvissaan. Hän ei voinut olla miettimättä, kuka oli
-oikeassa. Mutta nyt hän ei enää tahtonut kuulla pahaa omaisistaan.
-
-Hetken vaiti oltuaan Vahva-Ingmar alkoi naureskella. "Mikä sinua
-naurattaa?" kysyi Ingmar. Hän oli juuri aukaisemaisillaan vesitokeen
-luukkua pannakseen sahan käyntiin. -- "Koulumestarin Gertrudia tässä
-vain tulin ajatelleeksi." -- "Mitäs hänestä tiedät?" -- "Kerrottiin
-vain eilen kirkonkylässä, että häntä yksin Hellgum on totellut." --
-"Mitä Gertrudilla on tekemistä Hellgumin kanssa?"
-
-Ingmar jätti tokeen aukaisematta, sillä sahan päristessä hän ei olisi
-kuullut mitään. Ukko katsoa tiirotti tutkivasti häneen. -- "Äskenhän
-kielsit minua niistä asioista haastamasta." -- Ingmar hymähti. --
-"Milläpä sinua estää, kun oikein tahdot tehdä oman pääsi mukaan", hän
-sanoi.
-
-"Kylläpä oli hupsu tuo Gunhild, lautamies Lauri Klemetinpojan tytär."
--- "Ei hän mikään hupsu ole", väitti Ingmar vastaan. -- "Oli hän
-sinusta mikä tahansa, mutta hän oli täällä Ingmarilassa silloin tuota
-lahkoa perustettaessa. Heti kotiin tultuaan hän kertoi vanhemmilleen
-kääntyneensä nyt ainoaan oikeaan oppiin ja aikovansa muuttaa heidän
-luotaan Ingmarilaan. Vanhemmat tietenkin tahtoivat kuulla syyn siihen.
-Ka, mitäs muuta kuin voidakseen viettää hurskasta elämää, tytär
-vastasi.
-
-"Vanhemmat tuosta ihmettelemään, etteihän häntä siitä kotonaankaan
-estetä. -- Ei se kuulunut käyvän muuten kuin yhdessä toisten
-samanuskoisten kanssa. -- Muuttavatko he kaikki sitten Ingmarilaan?
-kysyi lautamies. -- Eivät muut, hän vain yksin. Niiden toisten kotona
-kuului olevan totisia kristityitä.
-
-"Lautamies on niitä, jotka eivät vähästä tiuskahtele, ja sekä hän että
-hänen vaimonsa koettivat alussa hyvällä saada Gunhildia järkiinsä.
-Mutta tytön itsepäisyydestä hän viimein kiivastui niin, että sulki
-Gunhildin lukon taakse tuvan peräkamariin ja uhkasi pitää siellä,
-kunnes äly palaisi päähän."
-
-"Mutta Gertrudistahan sinun piti puhua", Ingmar tokaisi väliin. -- "Jos
-maltat odottaa, niin vielä häneenkin ennätetään. Sanonpahan sitten,
-miten jupakka päättyi. Seuraavana päivänä istuivat Gertrud ja Stormin
-Stiina-muori keittiössään kehräämässä, kun lautamiehen emäntä astui
-sisään. He ihan pelästyivät hänet nähdessään. Lautamiehen aina niin
-iloinen emäntä oli nyt itkusta aivan näännyksissä. Mikä teidän on, mitä
-on tapahtunut, mistä olette niin suruissanne? Silloin lautamiehen
-emäntä vastasi: 'Eipä siinä juuri ilonkaan sijaa ole, kun kalleimpansa
-menettää'.
-
-"Tekisi oikein mieleni lyödä heitä", ukko sanoi. -- "Keitä niin?"
-Ingmar kysyi. -- "Hellgumia ja Anna-Liisaa", sanoi Vahva-Ingmar, "he
-olivat yöllä käyneet lautamiehen talossa ja ryöstäneet Gunhildin."
-Ingmar huudahti hämmästyksestä. "Ihan totisesti, rosvon kanssa
-Anna-Liisa on joutunut naimisiin", ukko sanoi.
-
-"Yösydännä he tulivat koputtamaan Gunhildin ikkunaan ja kysyivät,
-miks'ei hän ollut muuttanutkaan Ingmarilaan. Tyttö kertoi, että
-vanhemmat olivat panneet hänet telkien taakse. -- Siihen on perkele
-heidät riivannut, sanoi Hellgum silloin.
-
-"Ja yövuoteilleen vanhemmat kuulivat tämän kaiken." -- "Kuulivatko?" --
-"Kuulivat niinkin; he makasivat viereisessä huoneessa, ja ovi oli
-raollaan, niin että he kuulivat Hellgumin joka sanan." -- "Mutta
-olisivat sitten antaneet viekoittelijalle kyytiä." -- "Eivät tahtoneet,
-he näes antoivat tyttärelleen valintavallan; kuinka he saattoivat
-aavistaa, että hän jättäisi kotinsa, jossa häntä aina oli kohdeltu kuin
-silmäterää. He antoivat toisen puhua ja odottivat vain tyttärensä
-vastaavan, ettei hän ikipäivinä jätä iäkkäitä vanhempiaan." -- "Mutta
-lähtikö hän sitten?" -- "Lähti, sillä Hellgum ei muuten hellittänyt. Ja
-kuullessaan, ettei tytär itse osannut vastustaa häntä, lautamiehen
-vanhukset päästivät hänet menemään. Joillakuilla näes on sellainen
-luonto.
-
-"Mutta aamulla äiti katui ja pyysi miestänsä noutamaan Gunhildin
-takaisin Ingmarilasta. -- 'En lähde', lautamies sanoi, 'en hae enkä
-silmieni eteen halua, jollei omin päinsä kotiin palaa.'
-
-"Silloin lautamiehen emäntä kiirehti koululle ja pyysi Gertrudia
-lähtemään Gunhildin puheille." -- "Menikös Gertrud?" -- "Meni, mutta
-Gunhild ei ottanut hänen puheitaan kuuleviin korviinsa."
-
-"Ei Gunhildia ole minun aikanani meillä näkynyt", sanoi Ingmar
-miettien. -- "Ei olekaan, sillä hän muutti sitten taas takaisin
-vanhempiensa luokse.
-
-"Gertrud sattui nimittäin Gunhildin luota tullessaan tapaamaan
-Hellgumin. Tuossa se on koko pahennuksen aikaansaaja, hän ajatteli. Hän
-meni suoraa päätä Hellgumin luokse ja alkoi torua. Ei hän olisi
-arkaillut, vaikka olisi pitänyt käsiksi käydä." -- "Sillä Gertrudilla
-se on puhelahja!" sanoi Ingmar ihaillen.
-
-"Hän sanoi Hellgumille, että ne ovat pakanallisten sotamiesten eikä
-kristinuskon opettajien tapoja tuommoiset. Mennä yösydännä ryöstämään
-nuori neito vanhempainsa kotoa!" -- "Mitäs Hellgum siihen sanoi?" --
-"Ei hän ensin sanonut mitään, kuunteli vain vähän aikaa ja myönsi
-sitten sävyisästi, että Gertrud oli oikeassa ja että hän oli ollut
-liian innokas. Ja iltapäivällä hän vei Gunhildin takaisin vanhempien
-luokse ja sovitti kaikki."
-
-Vahvan Ingmarin lopetettua Ingmar katsahti hymyillen häneen. "Onpa
-Gertrud oiva tyttö", hän sanoi, "ja Hellgum on suurmies hänkin, vaikka
-vähän liian kiivas." -- "Senkös käsityksen sinä siitä sait!" sanoi
-ukko. "Luulin sinun edes sitä ihmettelevän, miks'ei Hellgum sen enempää
-Gertrudia vastustellut." Ingmarilta loppuivat sanat suusta.
-
-Vahva-Ingmarkin oli hetkisen ääneti, ennen kuin jatkoi. -- "Useat
-kirkonkyläläiset tiedustelivat sinua. He tahtoivat tietää, mille
-puolelle sinä aiot asettua." -- "Eihän se heihin koske, kuulunko minä
-puolelle vai toiselle."
-
-"Kuule nyt sitten vielä yksi seikka", sanoi ukko. "Tämänpitäjäläiset
-ovat ammoisista ajoista tottuneet noudattamaan jonkun johtomiehen
-ohjausta ja esimerkkiä. Mutta Suur-Ingmaria ei nyt enää ole, ja
-koulumestarin valta on mennyttä, eikä kirkkoherrasta ole milloinkaan
-ollut ohjaksien pitelijäksi. Sen tähden niin moni seuraa Hellgumia, kun
-sinä pysyttelet syrjässä." Ingmarin kädet vaipuivat alas, hän näytti
-hervottomalta kuin uuvuksiin ajettu otus. -- "Mutta enhän minä tiedä,
-kuka on oikeassa!" -- "Sitä kai useimmat toivovat, että vapauttaisit
-heidät Hellgumista.
-
-"Usko pois, että me ollessamme talvella poissa ihmisten ilmoilta
-pääsimme monesta ikävyydestä. Pahinta oli tietysti alussa, kun
-ihmisistä vielä oli outoa tuo niiden käännytyskiihko ja niiden
-nimittelyt perkeleiksi ja helvetinkoiriksi. Eikä sekään vielä mitään
-ollut verrattuna siihen, kun kääntyneet lapsetkin alkoivat saarnata."
-
-"Vai saarnasivat lapsetkin", sanoi Ingmar uskomatta oikein, mitä kuuli.
--- "Niin tekivät; Hellgum niitä oli kehoittanut heittämään leikkinsä ja
-palvelemaan Jumalaa, ja silloin näille tuli into käännyttää
-aikaihmisiä. Ne väijyivät maantiellä kulkijoita ja karkasivat kimppuun
-kuin kimalaisparvi. Ja sitten ladeltiin niin, että sai korviaan
-pidellä: 'Etkö jo sinäkin ala taistella perkelettä vastaan? Vieläkö
-jatkat syntistä elämääsi?'" Ingmar väitti vastaan aina kun vain taisi.
-Hän ei ottanut uskoakseen Vahvan-Ingmarin puhetta. -- "Fält varmaankin
-on syöttänyt tuon kaiken sinulle täytenä totena", hän sanoi.
-
-"Niin, siitähän minun juuri pitikin kertoa", sanoi Vahva-Ingmar.
-"Hullusti ovat Fältinkin asiat. Kun ajattelen, että kaikki tämä on
-saanut alkunsa Ingmarilasta, niin enpä toden totta tahdo iljetä katsoa
-ihmisiä silmiin!"
-
-"Ovatko he tehneet Fältille vääryyttä?" Ingmar kysyi. -- "Nuo lapsethan
-ne; eräänä iltana niiden päähän pälkähti paremman puutteessa mennä
-Fältiä käännyttämään. Niille oli tietenkin selitetty, että Fält on
-maailman suurimpia syntisiä." -- "Mutta ennen aikaanhan lapset
-pelkäsivät Fältiä kuin peikkoa", Ingmar sanoi. -- "Niin nämäkin
-pelkäsivät, mutta varmaankin he olivat päättäneet tehdä oikein urotyön.
-
-"Ne astuivat sitten miehissä hänen tölliinsä, Fältin parhaillaan
-keittäessä itselleen puuroa. Kun ne ovea raottaessaan näkivät
-takkuviiksisen, halkinenäisen Fältin istuvan sisällä ja tuijottavan
-ainoalla silmällään tuleen, pelästyivät ne kaikki tyynni, ja pari
-pienintä lähti käpälämäkeen. Mutta kymmenkunta vanhempaa astui sisään ja
-polvistui lattialle ukon ympärille alkaen laulaa ja rukoilla."
-
-"Mutta eikö hän ajanut heitä ulos?" Ingmar kysyi. -- "Se niille olisi
-ollut parasta", sanoi Vahva-Ingmar, "mutta mikä kumma lie häntä siitä
-estänyt. Oli tainnut ukkoraiska parhaillaan mietiskellä vanhuutensa
-ilotonta yksinäisyyttä. Ehkä sekin vaikutti, että tulijat olivat
-lapsia. Saattoihan se käydä hänen sydämelleen, kun ne aina olivat
-kammonneet häntä. Ja nähdessään nuo kaikki kyynelistä kiiltävät silmät
-itseään kohti kohotettuina hän masentui kokonaan.
-
-"Lapset odottivat vain, että hän olisi karannut pystyyn ja siepannut
-aseen käteensä. Ne lauloivat ja rukoilivat, mutta olivat valmiina
-pakoon heti, kun hän vain liikahtaisi.
-
-"Silloin jotkut heistä huomasivat nykäyksiä Fältin kasvoissa. Nyt on
-parempi väistää kuin odottaa, ne ajattelivat ja nousivat paetakseen.
-Mutta ukko räpytti silmäänsä, ja kyynel vierähti hänen poskelleen.
-Silloin lapset huusivat hallelujaa, ja niinkuin sanottu, nyt Fält on
-ihan kuin höperönä. Hän ei tee muuta kuin juoksee kokouksissa ja
-paastoaa ja rukoilee ja kuuntelee Jumalan ääntä."
-
-"No, ei tuo minusta ollut mikään onnettomuus", Ingmar sanoi. "Fält
-olisi muuten pian juonut itsensä kuoliaaksi." -- "Mitä se sinusta
-olisi, sinullahan on ystäviä menettääkin. Olisi tainnut sekin olla
-mieleesi, jos lapset olisivat saaneet koulumestarinkin käännytetyksi."
--- "No, mutta kaikkea sitä kuuleekin; ovatko ne lapsipahaiset
-uskaltaneet koulumestarinkin kimppuun?" huudahti Ingmar aivan
-kummissaan. Nyt hänen silmänsä alkoivat aueta näkemään, mitä
-Vahva-Ingmar oli sanonut, että koko pitäjä oli ylösalaisin. -- "Mitä ne
-eivät uskaltaisi; eräänä iltana niitä tuli kouluhuoneeseen parikymmentä
-kappaletta, koulumestarin korjatessa kirjoitusvihkoja, ja alkoivat
-saarnata hänelle." -- "Mitä Storm silloin teki?" kysyi Ingmar, ja häntä
-nauratti vasten tahtoaankin. -- "Hän typertyi ensi aluksi niin, ettei
-tiennyt mitä tehdä tai sanoa. Mutta Hellgum sattui silloin parast'aikaa
-olemaan keittiössä puhelemassa Gertrudin kanssa." -- "Oliko Hellgum
-Gertrudin luona?" -- "Oli, he ovatkin olleet hyviä ystäviä siitä asti
-kun Hellgum myöntyi Gertrudin tahtoon silloin Gunhildista väiteltäessä.
-
-"Kuullessaan meteliä kouluhuoneesta Gertrud sanoi Hellgumille: 'Tulette
-juuri parhaiksi, Hellgum, kuulemaan jotakin uutta. Tästä lähtien
-taitaakin tulla lasten vuoro olla koulumestarin opettajina.' Hellgum
-naurahti sen kuullessaan, sillä hän arvasi asian. Hän ajoi heti lapset
-ulos, ja niin se vallattomuus loppui."
-
-Ingmar huomasi Vahvan-Ingmarin tätä kertoessaan katsovan häneen
-vaanivin silmin. Hänen katseensa oli samanlainen kuin metsästäjän, joka
-karhun kaadettuaan tarkastelee sitä pyssy vireessä, valmiina antamaan
-vielä lisälaukauksen.
-
-"Mitä sinä oikein odottanet minulta?" kysyi Ingmar. -- "Mitä sinulta
-sitten odottaisin, ethän vielä ole aikamieskään. Eikä sinulla mitään
-muuta olekaan kuin kaksi tyhjää kättä." -- "Näyttää ihan siltä kuin
-yllyttäisit minua tappamaan Hellgumin!" -- "Kirkonkylässä arveltiin,
-ettei muuta tarvittaisi kuin että saisit Hellgumin lähtemään tiehensä."
--- "Ainahan niistä uusista opeista riitaa ja eripuraisuutta syntyy",
-Ingmar sanoi. -- Mutta Vahva-Ingmar ei hellittänyt. "Sillä tavoin
-voisit ainakin näyttää ihmisille, että sinussakin on miestä", hän
-sanoi.
-
-Ingmar kääntyi toisaalle päin ja pani sahan käyntiin. Hän ei olisi
-välittänyt mistään muusta kuin siitä, miten Gertrudin laita nyt oli ja
-oliko hänestäkin tullut hellgumilainen, mutta hän puri luontonsa
-kovaksi eikä kysynyt.
-
-Kahdeksan aikaan Ingmar lähti taloon aamiaiselle. Nyt niinkuin ennenkin
-oli pöydässä talon parasta, ja Halvor sekä Katri olivat kovin
-ystävällisiä. Heti heidät nähdessään Ingmarista tuntui, että
-Vahva-Ingmar oli pannut puolet omiaan. Hänen sydämensä suli uudelleen,
-eikä hän enää uskonut sanaakaan ukon rupatuksista.
-
-Mutta se Gertrudin asia palasi sitten hänen mieleensä ja teki hänet
-niin rauhattomaksi, ettei ruoka maistunut. "Oletko sinä, Katri, nyt
-hiljan käynyt koululla?" hän yht'äkkiä kysyi. -- "En ole", vastasi
-Katri reippaasti, "minä pysyttelen erilläni jumalattomista ihmisistä."
-
-Ingmar ei virkkanut mitään pitkään aikaan, sillä siinä vastauksessa oli
-miettimistä. Pitikö hänen puhua vai pysyä vaiti? Jos hän puhui,
-syttyisi riita kotiväen kanssa, mutta hän ei tahtonut sitäkään, että
-näyttäisi vääryyttä suosivan. -- "En minä koulumestarin luona mitään
-jumalattomuutta huomannut", hän sanoi, "vaikka asuin siellä neljä
-vuotta."
-
-Katri ajatteli nyt samaa kuin Ingmar äsken: ollako vaiti vai puhua.
-Mutta hänen oli pysyttävä totuudessa, vaikka se Ingmarin sydämeen
-koskikin, ja sen vuoksi hän sanoi, että tottahan niitä ihmisiä on
-pidettävä jumalattomina, jotka eivät tottele Jumalan kutsumusta.
-
-Halvor puuttui nyt puheeseen. -- "Onhan äärettömän tärkeätä, että
-lapsia kasvatetaan oikeassa hengessä." -- "Storm on kasvattanut koko
-pitäjän ja sinut, Halvor, myöskin." -- "Mutta hän ei opettanut meille
-oikeata elämää", Katri sanoi. -- "Sitä sinä, Katri, minun mielestäni
-kumminkin aina olet koettanut." -- "Tiedätkös, Ingmar, mitä se vanhan
-opin mukainen elämä on? Se on kuin käymistä pyöreän tukin päällä;
-vaaput sillä hetkisen, mutta ykskaks olet kumossa. Mutta kun
-kristitoverini minua käsistä tukevat, voin minä lankeamatta käydä
-vanhurskauden kapeata tietä." -- "Kyllä voitkin", Ingmar sanoi, "mutta
-ei siitä ole mitään ansiotakaan." -- "Vaikeata se sittenkin on,
-vaikk'ei enää mahdotonta."
-
-"Mutta mitä sinä aioit sanoa koulumestarista?" Ingmar kysyi. -- "Niin,
-meidän uskolaisemme ottivat lapsensa pois koulusta. Me emme tahdo antaa
-lastemme kuulla vanhaa oppia." -- "Mutta mitä koulumestari siitä
-sanoi?" -- "Hän sanoi, että laki käskee lasten käydä koulua." -- "Sitä
-mieltä minäkin olen." -- "Sitten hän haetutti lautamiehellä Israel
-Tuomaanpojan ja Kristo Laurinpojan lapset takaisin." -- "Ja siitä
-lähtien te olette vihoissa Stormin kanssa." -- "Onpa meillä omat
-seuramme." -- "Ettekö liene vihoissa kaikkien ihmisten kanssa?" -- "Me
-väistymme niiden tieltä, jotka viettelisivät meitä syntiin."
-
-Kuta pitemmälle he puhelivat, sitä enemmän he alensivat ääntään.
-Jokainen arasteli sanojensa vaikutusta. Heitä pelotti, miten tämä
-keskustelu päättyisi.
-
-"Mutta Gertrud käski sanomaan terveisiä", sanoi Katri, koettaen puhua
-iloisemmalla äänellä. "Hellgum on tänä talvena monesti puhellut hänen
-kanssaan, ja häneltä kuulin, että Gertrud tänä iltana liittyy meihin."
-
-Ingmarin huuli alkoi vavahdella. Hänellä oli koko päivän ollut
-sellainen tunne, kuin olisi tiennyt pyssymiehen häntä vaanivan, ja nyt
-laukaus pamahti. Nyt se lävisti hänen ruumiinsa. -- "Vai teidän
-seuraanne hän nyt pyrkii", hän sanoi melkein kuulumattomalla äänellä.
-"Kun sinne saloille yhdeksikin talveksi upottautuu, saattaa täällä
-tapahtua mitä tahansa."
-
-Ingmar melkein uskoi, että Hellgum oli kaiken aikaa vain tavoitellutkin
-Gertrudin käännyttämistä.
-
-"Mutta mitenkä minun nyt käy?" pääsi Ingmarilta. Hänen äänensä
-soinnahti ihmeellisen avuttomalta. -- "Yhdy sinäkin meidän seuraamme",
-vastasi Halvor oitis. "Hellgum on nyt täällä, ja pian hän sinutkin
-käännyttää, kun vain puhut hänen kanssaan." -- "Mutta jospa en
-suostukaan käännytettäväksi", Ingmar sanoi. Halvor ja Katri tulivat
-aivan sanattomiksi.
-
-"Jospa minä en huolikaan muusta opista kuin mitä isäni uskoi", Ingmar
-sanoi toistamiseen. -- "Älä sano, ennen kuin puhut Hellgumin kanssa",
-sanoi Katri. -- "Mutta entäpä jos en liity teihin? Kai te silloin
-tahdotte päästä erillenne minusta", sanoi Ingmar nousten seisaalleen.
-
-Kun vastausta ei kuulunut, tuntui Ingmarista kuin maa olisi pettänyt,
-mutta samalla hän nosti päänsä pystyyn ja katsoi rohkeasti ympärilleen.
-Parasta on saada nyt yhdellä kertaa kaikki selväksi, hän ajatteli.
-
-"Mitenkä sitten olette ajatelleet sahalle tehdä?" Ingmar kysyi
-edelleen. Halvor ja Katri katsoivat toisiinsa, mutta kumpikaan ei
-rohjennut vastata. -- "Muista nyt sentään, Ingmar, että sinähän meille
-olet läheisin koko maailmassa", sanoi Halvor. -- "Niin niin, mutta
-miten te sitten teette sahalle?" kysyi Ingmar hellittämättä. --
-"Sahaahan nyt sinä, Ingmar, ensin tukkisi loppuun."
-
-Halvorin välttelevistä vastauksista Ingmar alkoi arvata asianlaidan. --
-"Taidatte sen jälkeen vuokrata sahan Hellgumille?" Ingmarin kiihkeys
-hämmensi kokonaan Halvorin ja Katrin ajatukset. Siitä lähtien kun hän
-sai kuulla Gertrudin kääntymyksen, oli mahdotonta saada häntä
-tyyntymään. -- "Anna nyt Hellgumin puhua kanssasi", sanoi Katri häntä
-lepyttääkseen. -- "En minä häntä estä puhumasta, mutta pitäähän minun
-kuitenkin saada tietää, minkä mukaan minun on meneteltävä." -- "Sinun
-parastasihan me aina olemme katsoneet." -- "Mutta sahan te vuokraatte
-Hellgumille", Ingmar sanoi. -- "Meidän on hankittava Hellgumille
-jotakin sopivaa tointa, että hän voisi jäädä kotimaahan. Ajateltiin,
-että te kahden rupeaisitte yhtiömiehiksi, jos nimittäin sinä käännyt
-oikeaan uskoon. Hellgum on hyvä työntekijä."
-
-"Mistähän asti sinä, Halvor, lienet ruvennut karttelemaan suoraa
-puhetta?" sanoi Ingmar. "Enhän minä kysy muuta kuin saako Hellgum
-sahan." -- "Hän saa sen, jollet sinä taivu Jumalan tahtoon", sanoi
-Halvor. -- "No, kiitokset siitä, Halvor, nyt minä tiedän mitä etuja
-teidän uskoonne kääntymisestä olisi." -- "Älä sinä nyt tahallasi käännä
-meidän ajatustamme väärin", sanoi Katri. -- "Kyllä minä tarkoituksen
-ymmärrän", Ingmar sanoi, "jollen yhdy teidän uskoonne, menetän minä
-sekä Gertrudin että sahan ja vanhan kotini."
-
-Ingmar lähti kiireesti huoneesta. Hän ei uskaltanut jäädä sinne
-kauemmaksi.
-
-Pihalle tultuaan hän ajatteli uudelleen: parasta on saada kaikesta
-selko yhdellä kertaa. Parasta on saada tietää, minkä mukaan minun nyt
-on meneteltävä.
-
-Hän lähti pitkin askelin kävelemään kirkonkylän koululle.
-
-Kun Ingmar saapui koulun puutarhan veräjälle, sataa ripotteli
-parhaillaan haaleita, hienoja pisaroita. Jokainen pensas tuossa
-kauniissa puutarhassa oli puhkeamaisillaan lehteen ja parhaassa
-kasvussa. Maa oli käynyt niin äkkiä vihannaksi, että ruohon nousemisen
-melkein näki silmillään. Gertrud seisoi ovella katselemassa
-kevätsadetta, ja rappusten molemmin puolin kasvavat tuomet ojensivat
-juuri lehtiin puhkeavat oksansa hänelle katokseksi.
-
-Ingmarista oli tuo sulous ja rauha niin outoa, että hän hetkiseksi
-seisahtui sitä katselemaan. Hänen kiihkoinen mielensä rauhoittui vielä
-kerran. Hän sulki veräjän hyvin hiljaa ja astui Gertrudia kohti, joka
-ei vielä ollut huomannut häntä.
-
-Mutta lähemmäs tultuaan hän vielä kerran seisahtui ihmettelemään
-Gertrudia. Heidän viimeksi tavatessaan Gertrud oli ollut vielä melkein
-lapsi, mutta sen jälkeen hänestä oli yhdessä vuodessa tullut
-uljaskasvuinen neito. Gertrud oli nyt pitkä ja solakka ja täysin
-kehittynyt. Hieno kaula kannatti kaunista päätä, iho oli
-untuvanvalkoinen, vain poskilla se somasti punertui heleänvereväksi.
-Silmissä oli syvä, ikävöivä loiste, ja nuo ennen leikilliset ja virkeät
-kasvot kuvastivat nyt vakavuutta ja kiihkotonta kaihoa.
-
-Nähdessään Gertrudin sellaisena Ingmar tunsi sydämensä täyttyvän
-suloisella tunteella, ja hänen mielensä kävi hiljaisen juhlalliseksi,
-aivan kuin suurena pyhäpäivänä. Se tunne oli niin kaunista, että hänen
-teki mieli langeta polvilleen kiittämään Jumalaa.
-
-Mutta heti Ingmarin nähdessään Gertrud yht'äkkiä jäykkeni, ja hänen
-silmäkulmansa kiristyivät niin, että niiden väliin ilmestyi matala
-ryppy.
-
-Ingmarin ajatukset kulkivat tänään tavallista nopeammin. Hän huomasi
-heti, ettei Gertrud pitänyt hänen tulostaan, ja se viilsi hänen
-mieltään kuin veitsellä. Hänet tahdotaan riistää sinulta, hän ajatteli.
-Ja he ovat jo riistäneet hänet.
-
-Pyhäinen rauha meni menojansa, ja sen sijaan äskeinen kiihkoinen
-rauhattomuus valtasi mielen. Ingmar alkoi heti puheen siitä asiasta,
-oliko totta, että hän aikoi liittyä Hellgumin uskolaisiin. Gertrud
-myönsi sen todeksi. Ingmar kysyi, oliko hän ajatellut sitä, etteivät
-hellgumilaiset salli hänen seurustella muiden kuin samanuskoisten
-kanssa. Gertrud vastasi hiljaisesti, että hän kyllä oli ajatellut.
-
-"Oletko saanut isäsi ja äitisi suostumuksen?" Ingmar kysyi. -- "En",
-Gertrud vastasi, "he eivät vielä tiedä mitään." -- "Mutta Gertrud..."
--- "Vaiti, Ingmar, minun täytyy se tehdä saadakseni rauhaa. Jumala
-minua pakottaa." -- "Kaikkea vielä", Ingmar ehätti sanomaan, "ei sitä
-Jumala tee, vaan..." -- Gertrud käännähti kiivastuen häneen päin.
-Ingmar käänsi puheensa toisaalle: "Sen vain tahdon sanoa, että minä en
-milloinkaan hellgumilaisiin liity. Jos sinä käännyt, tulee meistä
-ikuinen ero."
-
-Gertrud katsoi häneen niinkuin olisi sanonut, että mitä se oikeastaan
-häneen koskee.
-
-"Älä tee sitä, Gertrud", Ingmar pyysi. -- "Älä usko, että minä sitä
-kevytmielisesti teen. Olen sen tarkasti ajatellut." -- "Ajattele
-sentään kerran vielä." -- Gertrudin maltti alkoi loppua ja hän kääntyi
-poispäin. -- "Ajattele sitä vielä Hellguminkin tähden", sanoi Ingmar
-tulistuen ja tarttui Gertrudin käsivarteen ikään kuin pidättääkseen
-häntä. Gertrud pudisti pois hänen kätensä. -- "Oletko mieletön,
-Ingmar?" -- "Olen, olen", Ingmar vastasi, "mielettömäksihän näistä
-Hellgumin vehkeistä tulee, mutta loppu niistä on tehtävä." -- "Mistä on
-tehtävä loppu?" -- "Sen saat toiste tietää."
-
-Gertrud nytkäytti olkapäitään. "Hyvästi nyt, Gertrud", Ingmar sanoi,
-"ja muista minun sanoneen, ettei sinusta koskaan hellgumilaista tule."
--- "Mitä sinä, Ingmar, oikein aiot tehdä?" tyttö kysyi hiukan
-levottomana. -- "Hyvästi, Gertrud, ja paina mieleesi mitä sanoin",
-Ingmar huusi mennessään jo puolitiessä veräjälle päin.
-
-Ingmar lähti takaisin kotiinpäin. Jospa olisin yhtä viisas kuin isäni,
-hän ajatteli mennessään. Jospa minulla olisi Suur-Ingmarin mahti! Mihin
-minä nyt ryhdyn? Menetänhän yhdellä kertaa kaikki, mistä pidän, enkä
-mitään neuvoa keksi.
-
-Siitä hän vain oli selvillä, että jollei hän jollakin lailla pelastu
-tästä onnettomuudesta, ei Hellgumkaan ehein nahoin pääse.
-
-Ingmar meni Vahvan-Ingmarin mökille Hellgumia tapaamaan. Ovelle
-tultuaan hän kuuli sisästä kiihkeätä, kovaäänistä puhetta. Ingmar
-kääntyi poispäin huomatessaan että mökissä oli vieraita. Mennessään hän
-kuuli oudon miesäänen äkäisesti sanovan: "Me kolme olemme veljeksiä,
-olemme tulleet pitkän matkan päästä, ja nyt me vaadimme sinut, Johan
-Hellgum, vastaamaan nuorimmasta veljestämme, joka toissa vuonna lähti
-Amerikkaan. Siellä hän kuuluu menneen sinun lahkoosi, ja näinä päivinä
-sieltä tuli kirje, että hän on tullut hulluksi sinun oppisi
-miettimisestä."
-
-Ingmar kiiruhti pois. Hellgumilla oli siis muitakin syyttäjiä kuin hän,
-ja kaikki yhtä neuvottomia.
-
-Ingmar laskeutui mäen alla olevalle sahalle, jonka Vahva-Ingmar jo oli
-pannut käyntiin. Keskeltä sahan pärinää ja kosken hyrskyvää pauhua
-Ingmar luuli kuulevansa hätähuutoa. Ei hän kuitenkaan välittänyt siitä
-sen enempää. Hän välitti vähät kaikesta muusta paitsi vihastaan, joka
-yhä yltyi. Hän muistutteli mieleensä mitä kaikkea Hellgum oli häneltä
-riistänyt: sekä Gertrudin että Katrin ja sahan ja vanhan kodin.
-
-Vielä kerran sattui samanlainen kiljahdus hänen korviinsa. Ingmarin
-päähän juolahti, että kenties Hellgum oli joutunut vierasten kanssa
-käsikähmään. Eipä haittaisi, vaikka peittoaisivat hänet kuoliaaksi, hän
-ajatteli.
-
-Silloin kuului kova avunhuuto, ja Ingmar lähti juoksemaan rinnettä
-ylöspäin.
-
-Kuta lähemmäksi hän tuli, sitä selvemmin Hellgumin avunhuuto kuului, ja
-tuvalle ehtiessään hän tunsi maan järisevän tappelun jyskeestä.
-
-Ingmarin tapana oli aina kulkea ovista hyvin hiljaa, ja tällä kertaa
-hän avasi oven kahta varovammin. Hän livahti tupaan melkein ujona.
-Hellgum seisoi siellä seinään nojaten ja torjui kirvesnysällä toisten
-hyökkäyksiä. Vieraat, jotka kaikki kolme olivat väkeviä, kookkaita
-miehiä, iskeä jyhmivät häntä haloilla. Pyssyjä heillä ei ollut
-muassaan, ja nähtävästi he siis olivat tulleet vain antamaan
-Hellgumille pieksäjäisiä, mutta hänen iskiessään vastaan oli heidän
-vereensä tarttunut kiihko, ja nyt he tavoittelivat Hellgumin henkeä.
-
-Ingmarin tuloon he eivät kiinnittäneet sen enempää huomiota, kuin että
-mikä lienee pitkä pojanjalli vääntäytynyt sisään.
-
-Ingmar seisoi hetken aikaa katselijana. Hänestä tuntui melkein samalta
-kuin olisi unessa yht'äkkiä saanut nähdä mitä enimmän toivoi, voimatta
-käsittää mistä se tuli. Hellgum huusi vähän väliä apua. Älä luule minua
-niin typeräksi, että sinua auttaisin, Ingmar ajatteli.
-
-Muuan miehistä sai isketyksi Hellgumia päähän niin, että hän kaatui ja
-kirves hänen kädestään heltisi. Toiset viskasivat silloin halot
-nurkkaan, tempaisivat esiin puukkonsa ja heittäytyivät Hellgumin
-päälle. Mutta silloin nopea ajatus lensi Ingmarin päähän. Hänen
-suvustaan sanottiin ennen aikaan, että jokaisen heistä piti kerran
-elämässään tehdä jotakin häpeällistä tai väärää. Oliko nyt hänen
-vuoronsa?
-
-Yht'äkkiä muuan ahdistajista tunsi kahden käsivarren takaapäin
-tarttuvan vyötäisiinsä, tempaavan hänet ilmaan ja lennättävän ovesta
-ulos. Toiselle kävi samalla tavalla ennen kuin edes yritti nousta, ja
-kolmas, joka jo ehti seisoalleen, sai sellaisen töytäyksen, että kaatua
-rojahti takaperin sinne mihin toisetkin.
-
-Viskattuaan heidät kaikki pois tuvasta Ingmar asettui ovelle seisomaan.
-
-"Eikös tee mielenne koettamaan uudestaan?" hän sanoi naurussa suin. Hän
-ei paljoa välittänyt, vaikka olisivatkin käyneet hänen kimppuunsa.
-Olisi ollut hauskaa kerran ponnistaa voimainsa takaa.
-
-Veljekset näyttivätkin halukkailta alkamaan tappelun uudestaan. Silloin
-yksi heistä huusi, että heidän piti paeta. Hän näki polulla lepikön
-takana jonkun tulevan.
-
-Mutta heitä raivostutti se, että Hellgum pääsi heidän käsistään, ja
-juuri pois kääntyessään muuan heistä juoksi takaisin, kavahti Ingmaria
-kohti ja iski häntä puukolla niskaan. -- "Siitä saat; mitä sekaannut
-meidän asioihimme", hän kiljaisi. Ingmar valahti pitkäkseen lattialle,
-ja talonpoika juoksi nauraa hohottaen tiehensä.
-
-Parin minuutin päästä Katri saapui mökille. Hän tapasi Ingmarin
-istumassa kynnyksellä, painellen niskassaan olevaa haavaa. Sisällä
-tuvassa hän näki Hellgumin, joka jo oli seisoallaan seinän varassa.
-Hänellä oli vielä kirves kädessä. Kasvot olivat yltäänsä verissä.
-
-Katri ei ollut nähnyt pakolaisia. Hän luuli Ingmarin hyökänneen
-Hellgumin kimppuun ja haavoittaneen häntä.
-
-Katri säikähti niin että horjahteli. Ei, mahdotonta se on, hän
-ajatteli, kuinka meidän suvussamme voisi olla murhamiehiä! Samassa hän
-muisti äitinsä. Sepä se on, hän tulee äitiinsä, hän itsekseen mietti.
-
-Katri kiiruhti Ingmarin ohi Hellgumin luokse. "Ei, ei, auta ensin
-Ingmaria", Hellgum huusi. -- "Eihän toki murhaajaa ennen kuin hänen
-uhriaan", Katri sanoi. -- "Ingmaria ensin, Ingmaria ensin", huusi
-Hellgum. Hän oli niin kiihkoissaan, että heristi kirvestään Katria
-vastaan. "Ingmarhan murhaajat löi ja minun henkeni pelasti."
-
-Kun Katri viimein sai asiasta oikean selon ja kääntyi katsomaan
-Ingmaria, oli tämä jo noussut ja mennyt ulos. Katri näki hänen käydä
-hoipertelevan pihan poikki tielle päin.
-
-Silloin Katri lähti rientämään hänen jälkeensä. "Ingmar, Ingmar!" hän
-huusi.
-
-Ingmar astui edelleen kääntymättä edes katsomaan, mitä Katri huusi.
-
-Katri tavoitti hänet pian ja tarttui hänen käsivarteensa.
-
-"Seisahduhan, Ingmar, että saan sitoa haavasi."
-
-Ingmar pudisti hänet pois ja jatkoi kulkuaan. Hänen silmänsä olivat
-selkoselällään, mutta hän kompuroi eteenpäin ihan kuin sokea, tiellä
-pysymättä. Haavasta vuotanutta verta oli hänen vaatteidensa alitse
-valunut toinen kenkä täyteen. Joka askelella sitä pursui kengästä,
-jättäen maahan punaisen läikän.
-
-Katri kulki käsiään väännellen jäljessä. "Seisahdu Ingmar, seisahdu
-Ingmar! Minne sinä menet? Seisahdu Ingmar!"
-
-Ingmar painui vain yhä syvemmälle metsään, missä hän ei voinut saada
-yhdenkään ihmisen apua.
-
-Katri katseli hänen kenkäänsä, joka oli verta täynnä. Kuta kauemmas hän
-eteni, sitä runsaammin tihkui verta askelten sijoihin.
-
-Nyt hän menee ja piiloutuu sinne metsiin ja antaa verensä juosta
-kuiviin, Katri ajatteli.
-
-"Jumala sinua siunatkoon, Ingmar, siitä että Hellgumia autoit", sanoi
-Katri lempeällä äänellä. "Tarvittiinpa siihen miehen voimia ja
-uskallusta."
-
-Ingmar hoiperteli edelleen hänestä huolimatta.
-
-Katri riensi hänen ohitsensa ja asettui seisomaan hänen eteensä. Ingmar
-muutti suuntaansa, mutta ei nostanut silmiään maasta eikä muuta sanonut
-kuin mutisi: "Mene Hellgumia auttamaan!"
-
-"Kuulehan Ingmar, kun minä sanon. Meitä Halvorin kanssa pahoitti
-kovasti se, mitä aamulla tuli sinulle sanotuksi. Olin nyt juuri menossa
-sanomaan Hellgumille, että kävi miten kävi, sinä saat pitää sahan."
-
-"No, nyt se kumminkin on annettava Hellgumille", kuului Ingmar sanovan.
-
-Hän astui astumistaan, kompasteli tukkeihin ja kiviin, mutta ei
-pysähtynyt.
-
-Katri koetti ehtiä jäljessä ja puheillaan saada häntä taipumaan.
-"Annathan anteeksi, että minä ensi näkemällä erehdyin ja luulin sinun
-tapelleen Hellgumin kanssa. Enhän voinut juuri muuta luulla."
-
-"Mutta omaa veljeäsi sinä kyllä saatoit luulla murhamieheksi", sanoi
-Ingmar, kääntämättä kasvojaan häneen päin.
-
-Hän astui yhä samaa menoa eteenpäin. Kun hänen tallaamansa ruoho
-jälleen nousi pystyyn, tippui sen korsista verta.
-
-Vasta kuullessaan sen äänen, jolla Ingmar Hellgumin nimeä mainitsi,
-alkoi Katri oikein käsittää hänen vihansa määrättömyyden. Samalla
-hänelle selvisi, että Ingmarin teossa olikin jotakin suurenmoista.
-
-"Sinä, Ingmar, saat vielä paljon kiitosta ja mainetta tämänpäiväisestä
-teostasi", hän sanoi. "Kuinka sinä nyt tahtoisit kuolla pois ja jättää
-kiitoksesi saamatta?"
-
-Edestäpäin kuului Ingmarin pilkkanauru. Hän käänsi Katriin päin
-kalpeat, riutuneet kasvonsa. -- "Miks'et mene kotiin, Katri? Kyllä
-tiedän, ketä sinun enimmän tekee mielesi auttaa."
-
-Hän alkoi yhä pahemmin horjahdella, ja nyt näkyi maassa hänen
-jäljessään katkeamaton veriviiru.
-
-Tuo hillitön verenvuoto käänsi lopultakin kokonaan Katrin mielen. Hän
-oli aina kovin pitänyt Ingmarista, ja nyt, kun hän näki Ingmarin
-vertavuotavana, virisi rakkaus uuteen liekkiin. Ja nyt hän oli ylpeäkin
-veljestään. Ingmar oli osoittanut olevansa terve oksa vanhassa jalossa
-puussa.
-
-"Ingmar", Katri sanoi, "minusta sinä teet väärin Jumalan ja ihmisten
-edessä, jos tuolla lailla hukkaat henkesi. Ja jos minä voin tehdä
-jotakin, mikä sinulle antaisi takaisin elämänhalun, niin sano se vain."
-
-Ingmar seisahtui ja tarttui käsin kiinni puunrunkoon pysyäkseen
-pystyssä. Hän nauroi ensin katkeraa epäluulon naurua ja sanoi sitten:
-
-"Lähettäisitköhän Hellgumin takaisin Amerikkaan?"
-
-Katri ei vähään aikaan vastannut, katseli vain Ingmarin vasemman jalan
-ympärille kertyvää verilätäkköä. Hän koetti saada itselleen selväksi
-mitä veli oikeastaan vaati. Oliko se jotakin sellaista, että hänen
-pitäisi luopua siitä kauniista taivaallisesta yrttitarhasta, jossa hän
-oli koko talven elänyt, ja uudestaan alkaa viheliäinen ja syntinen
-maallinen elämänsä, josta hän kerran jo oli päässyt?
-
-Ingmar kääntyi kokonaan häneen päin. Hänen kasvonsa olivat keltaiset
-kuin vaha, iho oli ohimoissa tahmistunut kiinni luuhun, ja nenä oli
-kylmän kalpea kuin kuolleella. Mutta iso alahuuli työntyi esille
-pontevampana kuin koskaan ennen, ja suupielessä oli jyrkkä piirre.
-Tuollaisena hänen ei voinut odottaa hellittävän vaatimuksestaan.
-
-"En usko, että me molemmat, Hellgum ja minä, mahdumme elämään tässä
-pitäjässä", Ingmar sanoi, "mutta minun tehtäväni kai silloin on
-väistyä."
-
-"Ei", sanoi Katri päättävästi, "jos vain minä saan sinua hoitaa niin,
-että jäät eloon, lupaan toimittaa Hellgumin matkustamaan pois."
-
-Jumala voi kyllä lähettää meille toisen auttajan, Katri ajatteli sitä
-sanoessaan, mutta minä en nyt keksi parempaa keinoa kuin totella
-Ingmaria. -- -- --
-
-Ingmarin haava oli sidottu ja lääkitty. Se ei ollut vaarallinen,
-muutamia päiviä vain hänen oli pysyttävä vuoteessa. Hänelle oli tehty
-sija talon yläkertaan, ja Katri istui vuoteen vieressä.
-
-Koko sen päivän Ingmar houraili äskeisistä tapahtumista. Katri huomasi
-pian, että hänen mieltään rasitti jokin muukin kuin Hellgum ja saha.
-
-Kun hän illalla tuli tuntoihinsa ja rauhoittui, sanoi Katri hänelle:
-"Täällä on muuan, joka tahtoisi tulla puheillesi." Ingmar vastasi,
-ettei hän jaksa puhella kenenkään kanssa. -- "Mutta minä luulen, että
-se tekisi sinulle hyvää", sanoi Katri.
-
-Sitten Gertrud astui Ingmarin huoneeseen. Hän oli hyvin juhlallinen ja
-liikuttunut. Ingmar oli pitänyt Gertrudista silloinkin, kun hän
-useimmiten vain laski leikkiä ja pientä pilaa, mutta se vierastutti
-häntä kuitenkin sen verran, ettei hänessä oikeata rakkautta syttynyt.
-Mutta koko viimetalvinen kaipaus ja rauhattomuus oli nyt muuttanut
-Gertrudin niin toisenlaiseksi, että Ingmar hänet nähdessään tunsi aivan
-hillitöntä ikävää ja halua voittaa hänet itselleen.
-
-Gertrudin tullessa hänen vuoteensa viereen Ingmar peitti kädellään
-silmänsä.
-
-"Etkö tahdo nähdä minua?" Gertrud kysyi.
-
-Ingmar pudisti päätään. Nyt hän vuorostaan oli oikullinen kuin lapsi.
-
-"Sanoisin sinulle vain pari sanaa", Gertrud virkkoi.
-
-"Tulet kai puhumaan kääntymyksestäsi hellgumilaiseksi."
-
-Gertrud laskeutui polvilleen vuoteen viereen ja koetti nostaa Ingmarin
-kättä pois hänen silmiltään.
-
-"Se on sellaista, jota et vielä tiedä, Ingmar."
-
-Ingmar katsoi häneen kysyvin silmin, mitään sanomatta. Gertrud punastui
-ja epäröi hetkisen, mutta sanoi sitten: "Kun sinä viime vuonna muutit
-meiltä, olin minä juuri alkanut pitää sinusta oikealla tavalla."
-
-Ingmar lensi aivan punaiseksi ja hymyili hetkisen mielihyvästä, mutta
-sitten hän heti jäykistyi ja alkoi epäillä. -- "Minä ikävöin sinua niin
-kovasti, Ingmar." Ingmar ei sitä uskonut, mutta hymyili kuitenkin ja
-taputteli hieman Gertrudin kättä kiitokseksi hänen hyvyydestään. --
-"Etkä sinä sitten enää kertaakaan käynyt minua katsomassa", sanoi
-Gertrud nureksien. "Aivan kuin olisit kokonaan unohtanut."
-
-"En tahtonut nähdä sinua, kun en vielä ollut kyllin varakas tullakseni
-sinua kosimaan", sanoi Ingmar, aivan kuin sen olisi pitänyt niin
-ollakin.
-
-"Mutta minä en luullut sinun enää välittävän minusta!" Kyyneleet
-nousivat Gertrudin silmiin. "Et voi käsittää, kuinka sanomattoman ikävä
-tämä vuosi on ollut. Hellgum on ollut minulle kovin hyvä ja käynyt
-lohduttelemassa. Hän sanoi, että sydämeni saisi rauhan, jos kokonaan
-antaisin sen Jumalalle."
-
-Ingmar katsoi nyt häneen hellästi odottavin silmin.
-
-"Tänään tullessasi minä säikähdin. Pelkäsin, etten voisi pysyä lujana
-sinua vastaan ja että taistelu alkaisi uudestaan."
-
-Nyt alkoi kirkas hymy kajastaa Ingmarin kasvoissa. Hän oli yhä vaiti.
-
-"Mutta tänä iltana kuulin, että sinä, Ingmar, olit auttanut vihaamaasi
-miestä. Ja silloin en enää voinut hillitä itseäni." Gertrudin posket
-sävähtivät veripunaisiksi. "Tunsin, etten jaksa tehdä sellaista, joka
-erottaisi minut sinusta."
-
-Samassa hän kumartui Ingmarin puoleen ja suuteli hänen kättään.
-
-Ingmarista oli kuin olisivat suuret kellot suurta pyhää soittaen
-kumisseet hänen korviinsa. Hiljaa riutui hänen mielensä
-sunnuntairauhaan, ja oli kuin kielellä olisi tuntunut rakkauden
-simansuloinen maku, siitä mieluisana leviten kautta koko ruumiin.
-
-
-
-
-
-JÄLKIMMÄINEN OSA
-
-
-
-
-L'UNIVERSIN HAAKSIRIKKO
-
-
-Eräänä sumuisena kesäyönä vuonna 1880, siis pari vuotta ennen kuin
-koulumestari rakensi rukoushuoneensa ja Hellgum palasi Amerikasta,
-kulki suuri ranskalainen valtamerilaiva L'Univers Atlantin yli,
-matkalla New Yorkista Havre'iin.
-
-Kello oli noin neljä aamulla, ja kaikki matkustajat sekä useimmat
-laivamiehet nukkuivat kojuissaan. Laivan tilavilla kansilla ei vielä
-ollut ketään.
-
-Aamun sarastaessa muuan vanha ranskalainen merimies käänteli ja
-kieritteli itseään riippumatossaan saamatta unta silmiinsä. Meri
-lainehti hiukkasen, ja laivan puuosat natisivat ja ruskivat myötäänsä,
-mutta se ainakaan ei voinut estää häntä nukahtamasta.
-
-Hänen ja hänen toveriensa makuusuojana oli laaja, mutta hyvin matala
-katos välikannella. Sitä valaisi pari lyhtyä, joiden tuikkeessa näkyi
-pitkät rivit harmaita makuuverkkoja nukkujineen heilahtelevan laivan
-käännähdysten mukaan. Jokin tuulenhenkäys osui toisinaan ilmaluukusta
-sisään niin raikkaan kosteana, että merimiesvanhuksen mieleen selvästi
-kuvautui koko meri, joka siellä ulkona sumun kattamana keinui vihrein
-aalloin.
-
-Ei ole mitään meren vertaista, hän ajatteli.
-
-Samassa kaikki äänet yht'äkkiä vaikenivat kuin ihmeen johdosta. Ei
-kuulunut koneiden jyskettä eikä touvien natinaa, ei laineiden
-läikkymistä, ei tuulen huminaa, ei kerrassaan mitään.
-
-Oli aivan kuin laiva olisi uponnut. Merimiehen mieleen juolahti, että
-nyt siis häntä ei koskaan kääritä vainajan liinoihin eikä panna
-ruumisarkkuun, vaan he kaikki jäävät sellaisinaan ikuisiksi ajoiksi
-heilumaan harmaissa makuuverkoissaan syvällä meren sisässä.
-
-Ennen oli mereen hautaaminen häntä aina pelottanut. Nyt se tuntui
-oikein hyvältä. Lainehtiva, läpikuultava vesi tuntui paljon
-mieluisammalta peitteeltä kuin musta, raskas, tukehduttava hautausmaan
-multa.
-
-Ei ole mitään meren vertaista, hän uudelleen ajatteli.
-
-Mutta sitten hänen mielensä taas alkoi käydä rauhattomaksi. Kuinkahan
-hänen sielunsa käy, kun hän jää makaamaan meren syvyyteen saamatta
-viimeistä voitelua? Hän pelkäsi, että osaakohan se sieltä milloinkaan
-ylös taivaaseen.
-
-Samassa näkyi kynttilän valo pilkottavan kokan puolelta, jonnepäin
-makuusuoja kapeni, ja hän painautui riippumattojen alitse katsomaan
-mistä se näkyi. Sieltä lähestyikin kaksi ihmistä palavat kynttilät
-käsissään. Hän kurottautui yhä alemmas katsoakseen tarkemmin keitä ne
-olivat.
-
-Makuuverkot olivat niin lähetysten ja niin matalalla, että jos joku
-tahtoi nukkujia tuuppimatta päästä huoneen lävitse, oli parasta kulkea
-nelinryömin. Merimiesvanhus ihmetteli kovin, keitä ne olivat, jotka
-kykenivät sitä tietä kulkemaan.
-
-Kohta ne tulivatkin näkyviin. Ne olivat kaksi pientä messupoikaa, jotka
-kumpikin kantoivat vahakynttilää. Hän näki selvästi poikain pitkät,
-mustat kauhtanat ja lyhyeksikerityt päät.
-
-Se ei merimiestä ensinkään kummastuttanut. Hän ajatteli vain, että
-tietystihän noin pienet mahtuivat kulkemaan makuusijojen alitse,
-vieläpä kynttilöitä kantaen.
-
-Lieneeköhän siellä pappikin mukana, hän ajatteli. Samassa hän kuuli
-heleän tiu'un kilinää ja näki jonkun tulevan jäljestäpäin. Mutta se ei
-ollut pappi, vaan vanha eukko, joka ei ollut paljon messupoikia
-pitempi.
-
-Eukko näytti hänestä tutulta. "Eiköhän vain liene äitini", hän sanoi.
-"Äitiä pikkuisempaa ihmistä en ole koskaan nähnyt. Ja kukapa muu voisi
-hiipiä noin äänettömin askelin, ketään herättämättä."
-
-Hän huomasi, että äidillä oli mustan pyhähameensa päällä polviin asti
-ulottuva, pitsireunainen messupaita, samanlainen kuin papeilla. Hän
-kantoi kädessään sitä suurta messukirjaa, jonka kannessa oli kultainen
-risti ja jonka hän oli monet tuhannet kerrat nähnyt kotipitäjän kirkon
-alttarilla.
-
-Messupojat panivat kynttilänsä lattialle ja laskeutuivat polvilleen
-hänen riippumattonsa viereen, heilutellen kumpikin suitsutusastiaansa.
-Merimies tunsi pyhänsavun hienon tuoksun, näki sen sinisinä kierteinä
-kohoilevan ilmaan ja kuuli suitsutusastiain ketjujen helinän.
-
-Sillä aikaa äiti aukaisi messukirjan, ja merimies kuuli hänen lukevan
-siitä, luultavasti kuoleman sakramenttia.
-
-Nyt hän mielellään tahtoi levätä kuoltuaan meren syvyydessä. Siellä oli
-paljon parempi olla kuin hautausmaan mullassa.
-
-Hän oikaisihe pitkäkseen riippumatossaan, ja vielä kotvan aikaa hän
-kuuli äitinsä hymisten lukevan latinalaisia sanoja. Pyhäsavu kiemurteli
-hänen yllään, ja hän kuunteli edelleen suitsutusastiain ketjujen
-helinää.
-
-Sitten se lakkasi. Messupojat nostivat lattialta kynttilänsä ja
-lähtivät käymään edellä, äiti paukautti kirjan kiinni ja seurasi heitä.
-Merimies näki heidän etenevän näkymättömiin harmaiden makuuverkkojen
-alitse.
-
-Heidän mentyään äänettömyyskin heti loppui. Hän kuuli toveriensa
-henkäykset. Laivan puuosat natisivat, tuuli suhisi, ja aallot lotisivat
-keulassa. Hän oli siis vielä elossa meren pinnalla.
-
-"Jeesus Maria, auta, mitä tämä näky merkitsee!" hän itsekseen kyseli.
-
-Kymmenen minuutin kuluttua kuului laivan keskeltä kova jysäys. Tuntui
-aivan siltä kuin L'Univers olisi katkennut kahtia.
-
-Tuota minä odotinkin, ajatteli merimiesvanhus.
-
-Nousi hirveä hälinä, toiset merimiehet syöksyivät unenpöpperössä
-kannelle, mutta hän pukeutui huolellisesti parhaisiin vaatteisiinsa.
-Hänen kielellään tuntui kuoleman suloinen esimaku. Hän alkoi jo tuntea
-kotinsa olevan aaltojen alla.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Pieni tarjoilijapoika nukkui tuon kovan rysäyksen aikana kojussaan
-yläkannen ruokasalongin vieressä.
-
-Hän nousi istualleen hieroen unta silmistään ja ihmetellen mikä
-räsähdys se oli. Kurkistaessaan ulos kohdallaan seinässä olevasta
-hytinikkunasta hän alussa näki vain sumua, mutta sitten hän alkoi
-erottaa ylhäältä sumupilvestä jotakin harmaata, muodotonta. Hän oli
-näkevinään suuret, harmaat siivet, niin että varmaankin jokin
-mahdottoman suuri harmaa lintu oli iskenyt kyntensä höyrylaivaan. Nyt
-tämä vaappui ja mutkitteli hädissään, kun suuri hirviö raastoi sitä
-kynsillään ja nokallaan ja pieksi siivillään.
-
-Tarjoilijapoikanen kauhistui niin, että luuli kuolevansa.
-
-Mutta hetkisen perästä hänen silmänsä selkenivät ja hän huomasi suuren
-purjelaivan töykkivän höyryaluksen kylkeen. Hän näki sen suuret purjeet
-ja kallistuneen kannen, jota pitkin outoja nahkatakkisia miehiä
-juoksenteli hirveässä hädässä. Tuuli painoi takaapäin, ja laivan
-lukemattomat purjeet olivat pingollaan kuin rummunnahka. Mastot
-notkistuivat, raakapuita ja touveja katkeili paukahdellen kuin
-pyssynlaukaukset.
-
-Suuri kolmimastolaiva oli paksussa sumussa törmännyt L'Universin päälle
-ja iskenyt terävän kokkansa niin syvälle tämän kylkeen, ettei päässyt
-irti. Höyrylaiva kallisteli pahasti, mutta sen potkurit veivät sitä
-eteenpäin, raahaten purjealusta muassaan.
-
-"Herra Jumala", huudahti tarjoilijapoika rientäessään kannelle, "se
-poloinen on tarttunut meihin kiinni ja nyt sen täytyy hukkua!"
-
-Sitä hän ei tullut ajatelleeksikaan, että heidän oma suuri ja luja
-laivansa voisi olla vaarassa.
-
-Höyrylaivan upseerit riensivät nyt kannelle, mutta nähtyään että vain
-tavallinen purjealus oli heidän laivaansa takertunut, he tyyntyivät
-kokonaan ja ryhtyivät huoletta tarpeellisiin toimiin saadakseen alukset
-toisistaan irtautumaan.
-
-Pikku tarjoilijapoika seisoi kannella aamutuulessa, Paljain jaloin ja
-paitasillaan ja viittoi noita purjelaivan miespoloisia tulemaan
-höyrylaivaan pelastaakseen henkensä.
-
-Alussa ei kukaan ollut häntä huomaavinaan, mutta sitten hän näki ison,
-punapartaisen miehen viittovan hänelle.
-
-"Hyppää tänne, poika!" huusi mies nousten laivanpartaalle ottaakseen
-vastaan. "Höyrylaiva uppoaa."
-
-Pojasta oli aivan luonnotonta mennä hukkuvaan purjelaivaan. Hän huusi
-kaikin voimin, että haaksirikkoisten piti pelastautua L'Universiin.
-
-Toiset purjelaivan miehet koettivat tangoilla ja kekseillä työntää
-höyrylaivaa irti, mutta se punapartainen näytti ennen kaikkea säälivän
-tuota poikapahaista ja tahtovan saada hänet pelastetuksi. Hän pani
-kätensä torveksi suunsa eteen ja huusi: "Hyppää tänne, hyppää tänne!"
-
-Poika seisoi kurjan näköisenä ja ohuessa paidassaan väristen
-laivankannella. Hän polki paljasta jalkaansa ja heristi nyrkkiä
-merimiehille, kun ne eivät totelleet häntä ja kiivenneet höyrylaivaan.
-Kuinka sellainen suuri valtamerilaiva kuin L'Univers, jossa oli
-kuusisataa matkustajaa ja kaksisataa laivamiestä, voisi hukkua? Ja
-olivathan laivamiehet ja kapteenikin sitä paitsi yhtä huolettomia kuin
-hän itse.
-
-Äkkiä tuo punapartainen mies tempasi keksin käteensä. Hän kurotti sitä
-poikaa kohti, kaappasi häntä paidasta kiinni ja yritti nostaa omaan
-alukseensa. Laivanreunalle asti hän saikin hänet raahatuksi, mutta
-siinä poika pääsi irti. Ei hän antanut väkisin vetää itseään
-ventovieraaseen, uppoavaan laivaan.
-
-Kohta sen jälkeen kuului uusi kauhea räsähdys. Purjelaivan kokka oli
-murtunut, ja samalla laivat pääsivät toisistaan irti. Höyrylaivan
-rynnätessä eteenpäin poika näki tuon jykevän kokkapuun laahaavan vettä,
-repien mukaansa mastosta etupurjeet, jotka pilvenä pudota tupsahtivat
-laivaväen päälle.
-
-Mutta höyrylaiva eteni täyttä vauhtia, ja vieras laiva peittyi usvaan.
-Muuta poika ei sitten nähnytkään kuin sen, että merimiehet alkoivat
-nousta esille purjekasojen alta.
-
-Sitten purjealus hävisi niin täydellisesti kuin olisi seinä noussut
-väliin. Se on jo uponnut, ajatteli poika ja koetti kuunnella
-hätähuutoja.
-
-Silloin kuului höyrylaivaan kova, karkeaääninen huuto: "Pelastakaa
-matkustajat! Laskekaa veneet vesille!"
-
-Taas kului vähän aikaa ääneti. Poika odotti yhä, kuuluisiko
-hätähuutoja.
-
-Silloin huuto kuului uudelleen, nyt hyvin kaukaa. "Rukoilkaa! Olette
-hukassa!"
-
-Samassa muuan vanha merimies riensi kapteenin luo.
-
-"Keskilaivassa on suuri vuoto, me alamme vajota", hän sanoi hiljaa ja
-juhlallisesti.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Melkein samalla hetkellä kun höyrylaivassa saatiin selville vaaran
-suuruus, ilmestyi pieni naisihminen kannelle.
-
-Hän oli noussut ensiluokan hyteistä portaita myöten reippaasti ja
-varmoin askelin, huolellisesti pukeutuneena, hatunnauhakin leuan alla
-sievästi solmussa.
-
-Hän oli pieni eukonkäppyrä, jolla oli harmaa pörrötukka, pyöreät
-huuhkajansilmät ja punatäpläinen iho.
-
-Niinä muutamina päivinä, joina matkalla oli oltu, hän oli ehtinyt
-tutustua kaikkiin laivassa olijoihin; kaikki tiesivät, että hänen
-nimensä oli Miss Hoggs, ja jok'ikiselle, sekä merimiehille että
-matkustajille, hän oli selittänyt, ettei hän pelkää koskaan. Ei sanonut
-ymmärtävänsä mitä syytä hänen olisi pelätä. Kerranhan hänen kumminkin
-on kuoltava. Mitä sillä on väliä, tapahtuiko se ennemmin vai myöhemmin.
-
-Nytkään hän ei pelännyt, oli vain kiiruhtanut kannelle, ettei jäisi
-näkemättä mitä hirveätä tai muuten katsomisen arvoista siellä tapahtui.
-
-Ensinnä hän näki ohitsensa ryntäävän kaksi merimiestä, kasvot kauhusta
-väännyksissä. Puoleksi pukeutuneita tarjoilijoita juoksi portaita
-myöten hytteihin käskemään matkustajia kannelle. Vanha laivamies kantoi
-hartioillaan suurta pinkkaa pelastusvöitä ja viskasi ne yhteen kasaan.
-Nurkassa istui pikku tarjoilijapoika paitasillaan ja itki täyttä
-kurkkua, että hänen täytyi kuolla.
-
-Hän näki kapteenin ylhäällä komentosillalla ja kuuli hänen käskevän:
-"Seisauttakaa kone! Laskekaa veneet vesille!"
-
-Lämmittäjät ja koneenkäyttäjät törmäsivät konehuoneiden nokisista
-portaista huutaen, että vesi jo alkoi tunkeutua tulipesiin.
-
-Melkein heti Miss Hoggsin noustua kannelle se yht'äkkiä tuli
-täpötäyteen väkeä. Kolmannen ja neljännen luokan matkustajat ne nyt
-miehissä ryntäsivät sinne etukannelta huutaen, että heidän täytyi ehtiä
-veneisiin, sillä muuten ensimmäinen ja toinen luokka yksinään
-pääsisivät pelastumaan.
-
-Mutta hälinän kasvamistaan kasvaessa Miss Hoggs alkoi käsittää, että
-nyt oli tosiaankin hätä käsissä, ja hän pujahti muiden huomaamatta
-ruokasalongin päällä olevalle kävelykannelle, missä pari venettä
-riippui laivanpartaan ulkopuolella.
-
-Täällä ylhäällä Miss Hoggs oli yksinään, ja kenenkään huomaamatta hän
-kiipesi toiseen veneeseen, joka köysiensä varassa riippui huimaavan
-korkealla merenpinnasta. Siihen päästyään hän itsekseen kehahteli omaa
-älyään ja pelottomuuttaan. Pitää siihen sellaiseen ollakin selvä pää ja
-malttava mieli.
-
-Kun veneet kerran vesille lasketaan, käy hyvinkin vaikeaksi saada
-niissä paikkaa. Silloin tietysti kaikki törmäävät niihin yht'aikaa, ja
-silloin on kylkiluukussa ja laskuportailla kamala tungos. Hän ihasteli
-vähän väliä itsekseen sitä, että oli älynnyt mennä veneeseen jo
-ennakolta.
-
-Miss Hoggsin vene oli kaukana laivan perällä, mutta kurottamalla siitä
-kuitenkin näki laskuportaille asti.
-
-Yksi vene soutumiehineen näkyi nyt saapuvan laskusillan viereen, ja
-ihmisiä alkoi asettua siihen. Mutta yht'äkkiä kuului kova kirkaisu.
-Joku oli hädissään astunut harhaan ja pudonnut veteen. Varmaan se
-säikähdytti muitakin, koska laivasta kuului hätähuutoja ja matkustajat
-alkoivat maltittomasti tunkeutua sivuluukusta ulos ja laskuportaissa
-tyrkkiä toisiaan ja väkisin pyrkiä edelle. Siinä mellastuksessa moni
-putosi mereen, ja monet, jotka eivät luulleet portaita myöten
-ennättävänsä, heittäytyivät kädet ojona veteen päästäkseen uimalla
-veneeseen. Mutta sitten vene souti pois. Se oli jo partaitaan myöten
-väkeä täynnä, ja siihen päässeet uhkasivat puukoilla katkoa sormet
-niiltä, jotka siihen vielä tarrautuivat.
-
-Miss Hoggs katseli kuinka vene toisensa jälkeen saapui portaitten
-ääreen. Hän näki myöskin, kuinka vähän väliä vettä hulahti veneiden
-laidasta sisään ihmisten varomattomasti heittäytyessä niihin, vaikka ne
-jo olivat täpötäynnä.
-
-Hänen likellään olevat veneet laskettiin nekin alas. Mutta sitten ei
-kukaan enää muistanutkaan sitä, johon hän oli asettunut istumaan.
-
-Jumalan kiitos, ettei minun venettäni viedäkään pahimpaan ahdinkoon,
-hän ajatteli.
-
-Miss Hoggs kuuli ja näki pöyristyttäviä kohtauksia. Hänestä tuntui kuin
-olisi riippunut helvetin kuilun päällä.
-
-Alakannelle hän ei nähnyt, mutta tunsi laivan tärisevän tappelun
-jyskeestä. Hän kuuli revolverien paukahduksia ja näki keveitä sinisiä
-savupilviä tuprahtavan ilmaan.
-
-Vihdoin ja viimein tuntui kaikki hälinä tauonneen. Nyt olisi miss
-Hoggsin mielestä ollut sopiva aika laskea hänen veneensä vesille.
-
-Hän ei ensinkään pelännyt, istui vain ihan tyynenä paikallaan siihen
-asti, kunnes laiva alkoi painua kyljelleen. Vasta silloin miss Hoggs
-älysi, että L'Univers oli uppoamaisillaan ja että hänen veneensä oli
-unohdettu.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Laivassa oli muuan nuori amerikkalainen rouva, mrs Gordon, joka oli
-matkalla Eurooppaan käydäkseen Pariisissa asuvien vanhempiensa luona,
-joita hän ei ollut nähnyt moneen vuoteen.
-
-Hänellä oli lapsensa, kaksi pikku poikaa, muassaan. Yhteentörmäyksen
-aikana he nukkuivat kaikki kolme samassa hytissä.
-
-Hän heräsi heti, koetti edes vähän pukea lapsia ja itseänsä ja tuli
-sitten hyttien väliseen kapeaan käytävään.
-
-Käytävässä oli kova väentungos, sillä kaikista hyteistä tulvi ihmisiä
-rientääkseen kannelle. Ihmisvirrassa pääsi kuitenkin askel askelelta
-eteenpäin. Mutta kapeissa portaissa oli kauhea tungos, kun toista sataa
-ihmistä koetti yht'aikaa rynnistää niitä ylös.
-
-Nuori amerikkalaisrouva jäi siihen seisomaan lapsineen, pitäen
-kumpaakin kädestä. Hän katseli haluisin silmin portaita ja aprikoi,
-kuinka niistä ollenkaan pääsisi pienten lasten kanssa. Ihmiset näkyivät
-hartiavoimin tyrkkivän toisia edellään ajatellen vain omaa itseään.
-Kukaan ei edes päätään kääntänyt häneen päin.
-
-Mrs Gordonin täytyi pitää silmällä muita, sillä hän oli avun tarpeessa.
-Hän toivoi, että edes joku suostuisi ottamaan toisen pojan
-käsivarrelleen ja kantamaan portaista, itse hän kantaisi toista.
-
-Mutta hän ei rohjennut pyytää ketään. Miehiä syöksyi hänen ohitseen,
-mikä missäkin pukimissa, toisilla vain makuuvaippa, toisilla
-päällystakki alusvaatteiden yllä. Useilla oli kepit käsissä, ja heidän
-kankeasti tuijottavista silmistään hän sai sen käsityksen, että he
-kaikki olivat vaarallisia.
-
-Naisia hän ei pelännyt, mutta ei liioin nähnyt heidän joukossaan
-ketään, jonka haltuun olisi voinut lapsensa jättää. He olivat kaikki
-kuin tolkuttomia, tuskin heillä oli edes sen verran älyä tallella, että
-olisivat ymmärtäneet hänen pyyntöään.
-
-Hän katseli heitä toista toisensa jälkeen voimatta oikein uskoa, että
-kaikki olisivat yhtä mielettömiä. Mutta nähdessään jokaisen
-samanlaisena, toiset koettaen kaikin mokomin pelastaa New Yorkissa
-saamiaan lähtökukkia, toiset kirkuen ja käsiään väännellen, ei hän
-uskaltanut pyytää ketään heistä avukseen.
-
-Viimein hän kosketti hiukan käsipuolesta erästä nuorta miestä, joka oli
-pöydässä ollut hänen vierustoverinaan ja käyttäytynyt hyvin
-kohteliaasti.
-
-"Ah, mr Martens..."
-
-Tämä käännähti katsomaan häneen samoin äkäisin, jäykästi tuijottavin
-silmin kuin muutkin miehet eteensä tähtäsivät. Hän kohotti hiukan
-keppiään ja olisi varmasti lyönyt, jos mrs Gordon olisi yrittänyt
-pidättää häntä.
-
-Samassa hän kuuli portaista ulvonnan tapaista ääntä, tai paremminkin
-samanlaista kiukkuista sähähtelyä kuin voimakkaan tuulen puristuessa
-ahtaaseen kujansuuhun. Se pääsi portaissa olevilta, joiden tielle oli
-sattunut jokin este.
-
-Heidän edellään oli kannettu raajarikkoista miestä. Hän oli niin rujo,
-että palvelijan oli täytynyt aina kantaa häntä pöytäänkin ja siitä
-pois. Mutta hän oli iso, painava mies, joten palvelija vaivoin sai
-hänet retuutetuksi puoliväliin portaita. Siihen hän oli hetkiseksi
-seisahtunut hengähtääkseen, mutta väkijoukon takaapäin tunkeillessa
-kompastunut sen jalkoihin. Nyt hän isäntineen täytti koko portaiden
-leveyden, tukkien kaikilta tien.
-
-Silloin mrs Gordon näki pitkän, harteikkaan miehen kumartuvan nostamaan
-rampaa ja paiskaavan hänet kaiteen ylitse lattialle. Mutta hän näki
-myöskin, ettei kukaan kauhistunut tuollaista hirmutekoa. Ei kukaan
-näyttänyt siitä välittävän, kunhan itse vain pääsisivät ryntäämään
-eteenpäin. Joku oli vain vieräyttänyt kiven keskeltä tietä ojaan, mitä
-siitä sen enempää!
-
-Nuori amerikkalaisrouva käsitti, ettei noista ihmisistä kukaan häntä
-pelastaisi. Hän oli pienine lapsineen nähtävästi jäävä kuoleman omaksi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Nuori pariskunta, mies vaimoineen, oli häämatkallaan. Heidän hyttinsä
-oli aivan perällä, ja he olivat nukkuneet niin syvää unta, etteivät
-ensinkään kuulleet itse yhteentörmäystä. Heidän puolellaan oli
-muutenkin hiljaista, eikä kukaan muistanut käydä heitä herättämässä,
-joten he nukkuivat vielä silloin, kun kaikki muut jo olivat kannella
-taistelemassa veneisiin pääsystä.
-
-Mutta he heräsivät siihen, että laivan potkurit, jotka olivat yöt
-päivät pyöriä jytyyttäneet ihan heidän kohdallaan, yht'äkkiä
-pysähtyivät. Mies pukeutui päällimmiten ja riensi ulos ottamaan selkoa,
-mikä oli hätänä.
-
-Hän palasi hetkisen päästä, sulki ensin hytin oven huolellisesti
-jäljestään ja sitten vasta sanoi:
-
-"Laiva uppoaa."
-
-Samassa hän istahti vaimonsa viereen, ja tämän yrittäessä syöksyä ulos
-mies pyysi häntä jäämään luokseen.
-
-"Kaikki veneet ovat jo poissa", hän sanoi, "enin osa ihmisiä on
-hukkunut ja jäljelläolevat tappelevat kannella henkeen ja vereen asti
-lankunpätkistä ja pelastusvöistä."
-
-Eräissä rapuissa hänen oli täytynyt astua kuoliaaksi tallatun naisen
-ylitse. Kaikkialta oli kuulunut kuolinhädän parkua.
-
-"Pelastua emme voi", hän sanoi. "Älä mene ulos! Kuolkaamme me kahden!"
-
-Vaimo uskoi häntä ja istui nöyrästi hänen rinnalleen.
-
-Vaimo ymmärsi, että helppohan hänen oli jäädä miehensä luokse näiksi
-muutamiksi hetkiksi, jotka heillä vielä oli jäljellä. Olihan hän ollut
-valmis antamaan hänelle koko elämänsä aikaisesta nuoruudesta vanhuuteen
-saakka.
-
-"Ennen minä kuvittelin", sanoi mies, "että monen monta vuotta yhdessä
-elettyämme sinä kerran näin istuisit kuolinvuoteeni reunalla ja minä
-sinua kiittäisin pitkästä, onnellisesta elämästä."
-
-Samassa vaimo näki hiukan vettä tihkuvan sisään suljetun oven alitse.
-Silloin hän menetti malttinsa.
-
-Hän ojensi epätoivoisena käsiään.
-
-"Minä en voi", hän huusi. "Päästä minut menemään! En voi istua täällä
-loukossa odottamassa kuolemaa. Rakkaani, minä en voi."
-
-Hän riensi ulos, laivan parhaillaan alkaessa kallistella laidalta
-laidalle ennen uppoamistaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Nuori mrs Gordon oli uimasillaan veden pinnalla; höyrylaiva oli
-vajonnut ja hänen lapsensa hukkuneet sen mukana, ja hän oli itsekin
-ollut syvällä meren sisässä.
-
-Sitten hän oli nousemistaan noussut ja viimein päässyt pinnalle, mutta
-nyt hän tiesi heti kohta uppoavansa uudelleen sitten enää kohoamatta.
-
-Silloin hän ei enää ajatellut miestään eikä lapsiaan eikä mitään
-maallista. Hän ei ajatellut muuta kuin sielunsa ylentämistä Jumalan
-tykö.
-
-Ja hänen sielunsa kohosi kuin vapaaksi päässyt lintu. Hän tunsi
-henkensä iloiten heittävän ihmiselämän painavat kahleet ja
-riemuitsevan, ollessaan niin lähellä todellista kotiaan.
-
-"Onko kuolema näin helppoa?" hän ajatteli.
-
-Sitä ajatellessaan hänestä tuntui, että kaikki sekavat äänet hänen
-ympärillään: aaltojen loiske, tuulen humina, hukkuvien parahdukset ja
-vedenpinnalla kelluvien esineiden ruske laineiden niitä jyskyttäessä
-toisiaan vasten, kaikki ne yht'äkkiä selvenivät tajuttavaksi ääneksi,
-samoin kuin pilvimöhkäleistä joskus saattaa muodostua kuva.
-
-Ja se ääni tuntui vastaavan hänelle:
-
-"Totisesti on helppoa kuolla. Mutta vaikeata on elää."
-
-Niin, vaikeata se on, hän ajatteli, koettaen arvella, millä lailla
-elämä voisi käydä yhtä helpoksi kuin kuolema.
-
-Hänen ympärillänsä taistelivat haaksirikkoiset hurjasti laudanpätkistä
-ja ylösalaisin kelluvista veneistä. Mutta noista hurjista huudoista ja
-sadatteluista paisui taas voimakas ääni, josta hän kuuli kajahtavan
-sanoja vastaukseksi hänen ajatukseensa.
-
-"Millä tavalla elämä voi käydä yhtä helpoksi kuin kuolema: --
-yhteisvoimin, yhteisvoimin."
-
-Hänestä oli kuin koko maailman herra olisi ottanut pauhun ja metelin
-puhetorvekseen ja vastannut hänelle.
-
-Nuo sanat kaikuivat vielä hänen korvissaan, kun hänet pelastettiin
-pieneen laivaveneeseen. Siinä istui vain kolme henkeä: kookas,
-parhaisiin vaatteisiinsa pukeutunut merimies, pörrötukkainen,
-pyöreäsilmäinen eukko ja repaleisessa paidassa värjöttävä
-poikapahainen, jonka silmät olivat itkusta turvoksissa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Seuraavana päivänä iltapuolella läheni muuan norjalainen purjelaiva
-Newfoundlandin suuria matalikkoja ja kalastusasemia.
-
-Ilma oli kaunis ja tyyni, merenpinnalla kävi vain hienoja väreitä, ja
-laivan vauhti oli perin hiljainen. Kaikki purjeet olivat levällään
-kootakseen raukenevan tuulen viimeisiä henkäyksiä.
-
-Meri oli ylt'ympäriinsä hyvin kaunis, aivan kuin vaaleansinistä
-läpinäkyvää metallia, ja missä hienoinen tuulenviri siihen sattui,
-siinä se välähteli hopealle.
-
-Hetken aikaa katseltuaan tätä illan tyyneyttä merimiehet huomasivat
-vedenpinnalla mustan esineen.
-
-Se läheni lähenemistään, ja pian se huomattiin ruumiiksi. Alus kulki
-ihan likeltä kuollutta, joka vaatteista päättäen oli merimies. Hän
-makasi selällään, kasvot tyyninä ja silmät avoimina. Vedessä hän oli
-ollut vasta vähän aikaa, kosk'ei ollut ennättänyt turvota. Näytti
-melkein siltä, kuin hän vain huvikseen olisi keinutellut heikosti
-värehtivillä laineilla.
-
-Mutta kääntäessään silmänsä hänestä pois merimiehet olivat huudahtaa
-kauhusta, sillä heidän huomaamattaan oli toinenkin ruumis ilmaantunut
-merenpinnalle ihan kokan eteen. Laiva oli vähällä purjehtia sen
-päällitse, mutta viime hetkessä aallot nostattivat sen syrjään. Kaikki
-riensivät laivanpartaalle kurkistamaan alas. Se oli sieväpukuinen pikku
-tyttö, hattu päässä ja yllään lyhyt sininen takki.
-
-"Voi tuota lapsikultaa!" merimiehet sanoivat pyyhkien kädenselällään
-kyyneliään. "Voi sinua pikku kullanmurusta!"
-
-Lapsi eteni heistä keinuen aalloilla ja katsoen heihin suurin totisin
-silmin, ikään kuin olisi ollut menossa ylen tärkeille asioille.
-
-Heti sen jälkeen muuan miehistä huusi näkevänsä vielä yhden, ja samoin
-kuului näkyvän toiseltakin suunnalta. Yhdellä kertaa niitä jo näkyi
-viisi, näkyi kymmenen, ja sitten niitä oli koko lukematon joukko.
-
-Laiva keinui hyvin hiljakseen eteenpäin, ja joka puolelta näyttivät
-kuolleet tuijottavan siihen ikään kuin jotakin haluten.
-
-Toisinaan niitä kohosi pinnalle kokonainen rykelmä, joka kauempaa
-näytti vesiajolle joutuneelta tukkilautalta, mutta likeltä nähden
-huomattiin ruumiskasaksi.
-
-Merimiehet tuijottivat niihin pelokkain silmin, rohkenematta
-paikoiltaan liikahtaa. He tuskin voivat uskoa todeksi mitä näkivät.
-
-Viimein he olivat näkevinään kokonaisen saaren kohoavan merestä.
-Edempää se näytti maalta, mutta lähempää näkyi selvästi, että siinä oli
-joukko toisiinsa takertuneita ruumiita.
-
-Se kiertyi joka puolelta laivan ympärille, näytti tarttuvan siihen
-kiinni, ikään kuin sen saatossa päästäkseen meren yli.
-
-Laivanpäällikkö käski kääntämään laitatuuleen, että tuuli kävisi
-paremmin purjeisiin, mutta se ei paljoa auttanut. Purjeet lepattivat
-löyhinä, ja kuolleet pysyivät yhä mukana.
-
-Laivaväki kalpeni kalpenemistaan ja kävi ihan äänettömäksi. Alus eteni
-niin hiljaa, ettei se päässyt kuolleista erilleen. Ja he pelkäsivät
-jäävänsä siihen paikoilleen koko yöksi.
-
-Silloin joku ruotsalainen laivamies meni kokkaan ja luki ääneen
-isämeidän. Sen jälkeen hän alkoi veisata virttä.
-
-Kesken hänen veisuutaan aurinko laski, ja viriävä iltatuuli kuljetti
-laivan pois kuolleiden keskeltä.
-
-
-
-
-HELLGUMIN KIRJE
-
-
-Vanha vaimo astuu ulos metsämökkinsä ovesta. Vaikka on arkipäivä, on
-hän parhaassa puvussaan aivan kuin kirkkoon mennessä. Hän ottaa avaimen
-lukosta ja pistää sen tavalliseen paikkaansa kuistinportaan alle.
-
-Pari askelta käytyään eukko kääntyy taaksepäin katsomaan lumiharteisten
-kuusien keskellä könöttävää harmaata pikku mökkiään.
-
-Hän katselee pikku pirttiään hellin silmin. "Monta onnellista päivää
-olen täällä elänyt", hän lausuu juhlallisesti itsekseen. "Niin, niin,
-Herra antoi, Herra otti."
-
-Sitten hän lähtee astelemaan metsäpolkua. Hän on jo vanha ja raihnas,
-mutta kävelee vielä suorana, pää pystyssä, vaikka ikä kuinka koettaisi
-niskaa nujertaa.
-
-Hänellä on kauniit kasvot ja hienohapsinen, valkoinen tukka. Hän on
-niin lempeän näköinen, että ihan ihmetyttää kuulla hänen puhuvan
-karhealla äänellä, juhlallisesti ja verkalleen kuin vanha profeetta.
-
-Hänellä on pitkä matka, sillä hän on menossa hellgumilaisten kokoukseen
-Ingmarilaan. Vanha Eeva Gunnarintytär on näet kaikkein hartaimpia
-Hellgumin opin kannattajia.
-
-Oi niitä ihania innostuksen aikoja, ajattelee hän siinä polkua
-astuessaan, kun enemmän kuin puolet pitäjää tunnusti Hellgumin oppia.
-Kuka silloin olisi aavistanut niin monen meistä luopuvan, että tuskin
-viiden vuoden päästä meitä on jäljellä vain parikymmentä henkeä, lapsia
-lukuunottamatta.
-
-Hänen ajatuksiinsa palautuu se aika, jolloin hän, synkän metsän
-yksinäinen ja unohdettu asukas, yht'äkkiä oli saanut koko parven veljiä
-ja sisaria, jotka kävivät häntä katsomassa, jotka aina suurten
-lumipyryjen jälkeen muistivat avata tien hänen mökilleen ja pyytämättä
-täyttivät hänen halkovajansa kuivilla, pilkotuilla puilla. Hän
-ajattelee sitä aikaa, jolloin Ingmarilan Katri emäntä sisarineen ja
-paljon muutakin pitäjän vallasväkeä piti rakkaudenaterioita hänen
-sammaltuneessa mökissään.
-
-Voi voi, että niin moni on lyönyt laimin oikean autuuden päivän, hän
-ajattelee. Nyt on rangaistus tulossa. Ensi kesänä meidän kaikkien
-täytyy hukkua sen tähden, että niin harvat ovat kuulleet kutsua ja
-etteivät nekään kutsutut ole pysyneet lujina.
-
-Vanhuksen ajatukset kääntyvät sitten tutkistelemaan muuatta Hellgumin
-kirjettä, yhtä noista kirjeistä, joita hellgumilaiset kunnioittavat
-kuin apostolin sanoja ja lukevat kokouksissaan niinkuin muut Raamattua.
-
-"Oli aika, jolloin hänen puheensa oli silkkaa maitoa ja hunajaa", hän
-sanoi. "Hän kehoitti meitä suvaitsemaan kääntymättömiä ja lempeästi
-kohtelemaan luopuneita. Hän opetti rikkaita olemaan yhtä armeliaita
-jumalattomille kuin vanhurskaillekin. Mutta viime aikoina hän on ollut
-sappea ja iisoppia. Hän ei kirjoita muusta kuin rangaistuksista ja
-koettelemusten ajoista."
-
-Eukko oli jo ehtinyt metsänreunaan, josta näkyi koko tienoo.
-
-Päivä oli hyvin kaunis. Helmikuun puhtaan valkoinen lumi peitti koko
-seudun, kaikki puut torkkuivat talviuntaan, eikä tuulikaan hievahtanut.
-
-Mutta vanhus ajatteli vain, että koko tämä tyynessä talvihorroksessa
-lepäävä seutu oli heräävä kiehuvan rikkitulvan poltettavaksi, ja hän
-näki liekkien hulmuavan pitkin tuota pintaa, jolla nyt lumi hohti.
-
-Hellgum ei ole sitä suoraan sanonut, eukko ajatteli, mutta hän
-kirjoittaa alituiseen suuresta koettelemuksesta. Niin niin, kuka sitä
-ihmettelisi, vaikka tämä pitäjä saisi kärsiä Sodoman rangaistuksen ja
-hävitettäisiin kuin Babylon!
-
-Kävellessään nyt seudun halki ei Eeva Gunnarintytär voinut
-katsella yhtään rakennusta kuvittelematta, kuinka sekin on vielä
-maanjäristyksessä pirstoutuva mureniksi kuin hiekka, ja ihmisiä
-tavatessaan hän ajatteli, kuinka helvetin pedot niitä vielä hätyyttävät
-ja kitaansa ahmivat.
-
-Kas, tuossa on koulumestarin Gertrud, hän ajatteli, tavatessaan tiellä
-kauniin tytön. Hänen silmänsä loistavat ja välkkyvät kuin auringon
-kimmellys lumella. Siitä kai hän on niin iloissaan, kun aikoo syksyllä
-viettää häitään Ingmar Ingmarinpojan kanssa. Näkyypä hänellä olevan
-lankavyyhti kainalossa. Varmaankin nyt pannaan kuteille liinakangas
-oman kodin uutimiksi. Mutta kyllä tuho keskeyttää sen kankaan
-kutomisen.
-
-Eukko katsoi synkin silmin puolelle ja toiselle ehdittyään
-kirkonkylään, joka oli kasvanut ihan uskomattoman komeaksi. Niin,
-nämäkin keltaisiksi ja valkoisiksi maalatut, laudoitetut ja
-isoruutuiset talot tulevat vielä rojahtamaan murskaksi samoin kuin
-hänen mökkirähjänsä, jossa ikkunat ovat pikku luukkuja ja sammal
-rehottaa seinänraoissa.
-
-Keskellä kylää hän seisahtui ja survaisi kepillään maahan. Hänessä
-kuohahti ilmi suuttumus. "Niin niin", hän huusi kovalla äänellä, niin
-että kaikki ulkona kulkijat kääntyivät katsomaan, "niin niin, näissäkin
-taloissa on sellaisia, jotka ovat hylänneet Kristuksen evankeliumin ja
-pysyvät perkeleen evankeliumissa. Miks'eivät noudattaneet kutsua,
-miks'eivät kääntyneet synnin tieltä! Heidän tähtensä nyt tuho tulee.
-Jumala lyö kovin käsin. Jumalan käsi kurittaa samalla tavalla
-vanhurskasta kuin väärintekijää."
-
-Sillan toisella puolen eukko joutui yhteen matkaan muutamien toisten
-hellgumilaisten kanssa. Ne olivat vanha Fält korpraali ja Kolåsin
-Gunnar sekä hänen vaimonsa Briitta Ingmarintytär. Kohta sen jälkeen
-myöskin Höökin Matti Erkinpoika ja hänen poikansa Gabriel sekä
-lautamiehen Gunhild tapasivat heidät.
-
-He olivat kaikki pitäjän kuosin mukaisissa monivärisissä vaatteissa,
-jotka näyttivät hyvin kauniilta ja hauskoilta valkoisella lumitiellä.
-Mutta Eeva Gunnarintytär ajatteli vain, että he olivat kuin
-mestauslavalle vietäviä vankeja, kuin teurastuspenkkiin ajettavaa
-karjaa.
-
-Kaikki hellgumilaiset olivat alakuloisen näköisiä. He kävelivät niska
-kyyryssä, ikään kuin mielensä apeuden sortamina. He kaikki olivat
-odottaneet, että autuuden valtakunta tulisi maan päälle jo hyvinkin
-pian ja että hekin saisivat nähdä sen päivän, jolloin uusi Jerusalem
-taivaan pilvistä maahan laskeutuu. Mutta ollessaan nyt jo näin vähissä
-ja kun heidän pakostakin täytyi uskoa toiveensa turhaksi, tuntui heidän
-rintaansa pakahduttavan. He kävelivät laahustaen hiljakseen,
-huokailivat usein eivätkä osanneet puhella mistään. Sillä tähän asiaan
-he olivat, ainoan kerran iässään, täydestä sydämestään antautuneet.
-Siihen he olivat uskaltaneet koko elämänsä, ja nyt se oli menetetty.
-
-Mitä he niin kovin murehtinevat, eukko ajatteli. Eiväthän he edes usko
-pahinta, eivät tahdo käsittää Hellgumin sanoja. Olen kyllä selittänyt
-heille hänen tarkoituksensa, mutta he eivät ota sitä kuuleviin
-korviinsa. Voi näitä tasangon asujaimia, joilla aina on yllään avara
-taivaanlaki, sillä täällä he eivät koskaan opi pelkäämään! Heidän
-ymmärryksensä ei ylety niin pitkälle kuin sen, joka yksinään istuu
-metsien syvyydessä.
-
-Hän huomasi hellgumilaisten olevan sen vuoksi peloissaan, kun Halvor
-oli arkipäivänä kutsunut heidät kokoukseen. Olikohan taas joku heistä
-luopunut? He vilkuivat arasti toisiinsa, tutkien toisiaan sairaalloisen
-epäilevästi, ikään kuin kysyen: kuinka kauan sinä pysynet lujana, ja
-entä sinä?
-
-He ajattelivat että melkein parasta olisi lopettaa jo nyt, hajottaa
-yhdellä kertaa heidän eriseuransa, samoin kuin äkillinen kuolema on
-hidasta riutumista parempi.
-
-Voi kuitenkin, oliko siis häviöön joutuva tämäkin uskonliitto, tämä
-rauhanoppi, tämä ihana veljeys- ja yhteiselämä, johon heidän koko
-sydämensä oli ollut niin kiintynyt!
-
-Näiden alakuloisten ihmisten astellessa tietä kohosi hohtava
-talviaurinko iloisesti kimmeltäen yhä ylemmäs siniselle taivaanlaelle.
-Lumesta kohosi raitista viileyttä, joka rohkaisi ja virkisti mieltä.
-Näytti siltä kuin pitäjän joka puolella kohoavat havupuiset harjut
-olisivat imeneet itseensä ihmisten huolet.
-
-Vihdoin he ehtivät Ingmarilaan ja nousivat lumikattoisen kuistin
-portaita sisään.
-
-Ingmarilan väentuvan seinällä katonrajassa oli aina riippunut taulu,
-jonka varmaankin joku maalaistaiteilija sata vuotta sitten oli kyhännyt.
-Se kuvasi korkeiden muurien ympäröimää kaupunkia, josta joitakuita
-talojen päätyjä ja katonharjoja näkyi muurien ylitse. Jotkut olivat
-punaisiksi maalattuja talonpoikaispirttejä vihreine turvekattoineen,
-toisissa oli valkoiset seinät ja samanlaiset taitekatot kuin
-herraskartanoissa ja toisissa raskaat kuparipäällyksiset tornit niinkuin
-Falunin Kristiinan kirkossa.
-
-Kaupungin ulkopuolella käveli herroja jalassaan polvihousut ja
-solkikengät ja heilutellen ruokokeppejään, ja tulliportista ajoivat
-vanhanaikaiset vaunut, joissa istui naisia, jauhetta hiuksissa ja
-leveälieriset hatut päässä. Muurin vieressä kasvoi tiheälehtisiä,
-tummanvihreitä puita, ja pieniä puroja välkkyili siellä täällä korkean
-ruohikon keskellä, jota tuuli huojutti.
-
-Taulun alle oli isoilla, monien korukiemurain ympäröiminä kirjaimilla
-piirretty: _Tämä on Jumalan pyhä kaupunki Jerusalem_.
-
-Sieltä ylhäältä katonrajasta, missä vanhan taulun paikka oli, ei sitä
-monikaan huomannut. Harva Ingmarilassa käynyt lienee tiennyt sitä
-olevankaan.
-
-Mutta tänään oli taulun ympärillä vihreistä puolanvarsista kiedottu
-seppele, joten se oitis pisti vieraan silmään. Eeva Gunnarintytär
-huomasi sen heti, ja hän ajatteli: Kas niin, nyt Ingmarilassakin
-tiedetään, että loppu on tulossa; sen vuoksi he tahtovat antaa meidän
-katsella taivaan kaupunkia.
-
-Hänestä näyttivät Katri ja Halvor vastaan tullessaan vielä synkemmiltä
-ja apeammilta kuin muut. Niin niin, he tietävät että tuho on lähellä,
-hän ajatteli.
-
-Eeva Gunnarintytär pantiin istumaan vanhimman paikalle pöydänpäähän, ja
-hänen edessään oli avattuna Amerikasta tullut kirje.
-
-"Niin, olemme nyt saaneet kirjeen rakkaalta Hellgum veljeltämme",
-Halvor sanoi. "Siitä syystä minä olen kutsunut veljet ja sisaret
-kokoon."
-
-"Arvatenkin se sitten on Halvorin mielestä tärkeä sanoma", sanoi
-Kolåsin Gunnar miettiväisenä. -- "Niin on", Halvor sanoi, "tässä
-Hellgum nyt selittää ne viimekertaiset sanansa, että me joudumme kovaan
-koettelemukseen." -- "Tokkopa meistä kukaan mahtaa arastella
-kärsimyksiä Herran puolesta", sanoi Gunnar.
-
-Useita hellgumilaisia piti vielä kauan odottaa. Eeva
-Gunnarintytär-vanhus istui paikallaan kädet helmassa ja katseli
-kaukonäköisin silmin Hellgumin kirjettä. Se muistutti hänelle
-Ilmestyskirjan monilla sineteillä suljettua kirjettä. Hän aavisti, että
-samassa silmänräpäyksessä, kun joku ihmiskäsi kajoaisi kirjeeseen, oli
-hävityksen enkeli lentävä taivaasta alas.
-
-Hän kohotti silmänsä ylöspäin katsellakseen Jerusalemtaulua. "Niin
-niin", hän itsekseen hymisi, "varmasti minä tahdon päästä siihen
-kaupunkiin, jonka portit ovat kultaa ja muurit poltettua lasia." Ja hän
-alkoi itsekseen lukea: "Ja sen kaupungin muurin perustukset olivat
-kaikkinaisilla kalleilla kivillä kaunistetut: ensimmäinen perustus oli
-jaspis, toinen saphirus, kolmas calcedonius, neljäs smaragdus, viides
-sardoniks, kuudes sardius, seitsemäs chrysolitus, kahdeksas berillus,
-yhdeksäs topazius, kymmenes chrysoprasus, yhdestoistakymmenes
-hyacinthus, kahdestoistakymmenes ametystu."
-
-Eukko mietiskeli niin hartaasti rakasta Ilmestyskirjaa, että hän
-kavahti kuin nukuksista Halvorin astuessa siihen pöydän päähän, missä
-kirje oli. -- "Lauletaan nyt aluksi jokin virsi", sanoi Halvor.
-"Otettaisiin vaikka numero 244."
-
-Ja hellgumilaiset veisasivat:
-
-    Oi Jerusalem armahain,
-    sä kultakaupunki,
-    oot kotoni sä lämmin ain'
-    ja suurin iloni.
-
-Eeva Gunnarintyttäreltä pääsi helpotuksen huokaus, kun tuo vaikea hetki
-vielä vähäksi aikaa lykkäytyi.
-
-"Voi voi, kuinka minäkin eukkorähjä vielä pelkään kuolemaa!" hän
-ajatteli melkein häpeissään.
-
-Veisuun loputtua Halvor otti kirjeen käteensä ja alkoi vetää sitä
-esille kuoresta.
-
-Samassa Eeva Gunnarintytär joutui haltioihinsa ja nousi seisoalleen
-rukoilemaan otollista mieltä sen sanoman vastaanottamiseksi, joka siitä
-kirjeestä kuultaisiin. Hän rukoili kauan, ja Halvor odotti sillä aikaa
-kirje kädessään.
-
-Sitten hän alkoi lukea laulavalla saarnaäänellä:
-
-     "Rakkaat veljet ja sisaret. Jumalan rauhaa!
-
-     Aina tähän asti minä olen luullut, ettei meidän uskomme
-     tunnustajia olisi muita kuin minä ja te minun oppiini kääntyneet.
-     Mutta, Jumalan kiitos, nyt olen täällä Chicagossa tavannut
-     uskonveljiä, jotka ajattelevat ja elävät samojen sääntöjen mukaan.
-
-     Sillä tietäkää, että täällä Chicagossa asui 80-luvulla
-     mies nimeltä Edward Gordon. Hän ja hänen vaimonsa olivat
-     jumalaapelkääviä ihmisiä. He surivat katkerasti maan päällä
-     vallitsevaa kurjuutta ja rukoilivat Jumalalta armoa saadakseen
-     sitä ainakin hiukan poistetuksi.
-
-     Silloin tapahtui, että Edward Gordonin vaimo lähti pitkälle
-     merimatkalle, jolloin laiva joutui haaksirikkoon ja hän jäi
-     turvattomana veden varaan. Ja tässä kovimmassa hädässään hän
-     kuuli Jumalan äänen. Ja Jumalan ääni käski ihmisiä elämään
-     yhteishengessä.
-
-     Ja vaimo pelastui merihädästä ja palasi miehensä luokse ja
-     ilmoitti hänelle Jumalan sanoman. Silloin mies sanoi: 'Se
-     on totisesti suuri Jumalan käsky, että meidän pitää elää
-     yhteishengessä, ja me tahdomme noudattaa sitä. Se on niin suuri
-     sanoma, ettei koko maanpiirissä ole kuin yksi ainoa kyllin
-     arvokas paikka sen julistamiseksi. Kootkaamme siis ystävämme ja
-     muuttakaamme Jerusalemiin julistamaan Jumalan viimeistä pyhää
-     käskyä Siionin vuorelta.'
-
-     Sitten Edward Gordon muutti Jerusalemiin vaimonsa ja
-     kolmenkymmenen muun kanssa, jotka tahtoivat noudattaa Jumalan
-     viimeistä pyhää käskyä.
-
-     Siellä he kaikki elivät yksimielisesti samassa talossa. He
-     jakoivat tasan omaisuutensa, palvelivat toisiaan ja valvoivat
-     toistensa elämää.
-
-     Ja he ottivat huostaansa köyhäin lapsia ja hoitivat heidän
-     sairaitaan. He olivat iäkkäiden tukena ja auttoivat kaikkia
-     puutteenalaisia, vaatimatta koskaan palkkiota tai vastalahjaa.
-
-     Mutta he eivät saarnanneet kirkoissa eivätkä toreilla, vaan
-     sanoivat: Meidän elämämme puhukoon meidän puolestamme.
-
-     Mutta kuullessaan sellaisesta elämästä puhuttavan ihmiset
-     sanoivat: Nuo eivät voi olla täysijärkisiä.
-
-     Ja heidän pahimpia vastustajiaan olivat ne kristityt, jotka olivat
-     tulleet Palestiinaan käännyttämään juutalaisia ja muhamettilaisia
-     opettamalla ja saarnaamalla. He sanoivat: Mitä nuo ovat, jotka
-     eivät saarnaa? Varmaan he ovat tulleet tänne viettämään huonoa
-     elämää ja tyydyttämään aistillisia himojaan pakanain kanssa.
-
-     Ja he melusivat ja kirkuivat niin kovasti, että heidän äänensä
-     kuului meren yli kotimaahan saakka.
-
-     Jerusalemiin muuttaneiden joukossa oli muuan leskivaimo. Hänellä
-     oli muassaan kaksi alaikäistä lastansa, ja hän oli hyvin rikas.
-     Hänen veljensä oli jäänyt kotimaahan, ja tälle nyt ihmiset
-     alkoivat sanoa: 'Kuinka sallit sisaresi lapsineen elää noiden
-     syntisten ihmisten kanssa? He ovat pelkkiä laiskureita, jotka
-     jouten tuhlaavat hänen omaisuuttaan!' Ja veli nosti oikeusjutun
-     sisartaan vastaan pakottaakseen hänet ainakin lähettämään lapsensa
-     Amerikkaan kasvatettaviksi.
-
-     Tätä oikeusjuttua varten leski matkusti lastensa sekä Edward
-     Gordonin ja hänen vaimonsa kanssa vähäksi aikaa Chicagoon. He
-     olivat silloin asuneet Jerusalemissa neljätoista vuotta.
-
-     Heidän palatessaan vieraalta maalta heistä kirjoitettiin kaikkiin
-     sanomalehtiin, ja toiset sanoivat heitä hulluiksi ja toiset
-     pettureiksi."
-
-Tässä kohden Halvor keskeytti lukemisensa ja kertoi uudelleen omin
-sanoin kirjeen alkuosan, että kaikki sen ymmärtäisivät.
-
-Sitten hän jatkoi:
-
-     "Mutta Chicagossa on muuan talo, jonka te tiedätte. Ja siinä
-     talossa asuu ihmisiä, jotka koettavat vanhurskaudessa palvella
-     Jumalaa ja jakavat kaikki keskenään tasan ja valvovat toistensa
-     elämää.
-
-     Me tämän talon asukkaat näimme lehdissä kerrottavan noista
-     'hulluista' ja aloimme sanoa toisillemme: Noilla ihmisillä on
-     sama usko kuin meillä. He ovat liittyneet yhteen viettääksensä
-     hurskasta elämää. Meidän pitäisi nähdä noita uskon veljiämme.
-
-     Me kirjoitimme heille, että tulisivat käymään luonamme. Ja
-     nämä Jerusalemista tulleet vieraat noudattivat kutsua, ja me
-     vertailimme heidän kanssaan uskoamme ja sanoimme: 'Kas, me
-     ajattelemme ja uskomme samalla tavalla. Jumalan armosta me olemme
-     toisemme löytäneet.'
-
-     He kertoivat meille Jumalan kaupungista, joka ihanana helottaa
-     valkoisella vuorellaan, ja me ylistimme heidän onneansa, kun he
-     saivat kulkea niitä teitä, joita Jeesus muinoin vaelsi.
-
-     Silloin joku meistä sanoi: 'Mutta miks'emme mekin voisi seurata
-     heitä Jerusalemiin?'
-
-     He vastasivat: 'Älkää seuratko meitä sinne, sillä Jumalan pyhässä
-     kaupungissa vallitsee riita ja taistelu, hätä ja kulkutaudit,
-     köyhyys ja ihmisten ilkeys.'
-
-     Silloin muuan meistä heti huusi: 'Ehkäpä Jumala juuri sen vuoksi
-     toi teidät luoksemme, että me lähtisimme sinne teidän kanssanne
-     taistelemaan kaikkea sitä vastaan.'
-
-     Ja samalla me kaikki tunsimme sydämiemme kuohahtavan ja kuulimme
-     Jumalan äänen sanovan: 'Niin on, se on minun tahtoni.'
-
-     Kysyimme, tahtoivatko he ottaa meidät mukaansa, vaikka me olemme
-     köyhiä ja oppimattomia, ja he vastasivat tahtovansa.
-
-     Silloin me päätimme siitä lähtien olla veljiä ja sisaria ja
-     jakaa keskenämme kaikki, ja he omistivat meidän uskomme ja me
-     heidän, ja kaiken aikaa me olimme kuin haltioissamme ja tunsimme
-     suurta iloa. Ja me sanoimme: 'Nyt me näemme, että Jumala rakastaa
-     meitä, koska hän lähettää meidät samaan maahan, minne hän muinoin
-     lähetti oman poikansa. Ja nyt me tiedämme oppimme oikeaksi, koska
-     Jumala tahtoo, että sitä on julistettava hänen pyhältä Siionin
-     vuoreltaan.'
-
-     Mutta silloin joku meistä sanoi: 'Entä meidän ruotsalaiset
-     veljemme!' Ja me sanoimme Jerusalemista tulleille: 'Meitä on
-     enemmän kuin te tässä näette. Meillä on veljiä ja sisaria
-     Ruotsissa. Heillä on ollut kovia koettelemuksia, sillä moni on
-     heistä luopunut, ja heidän on täytynyt ankarasti kilvoitella
-     vanhurskauden puolesta eläessään syntisten keskellä.'
-     Jerusalemista tulleet vastasivat: 'Kutsukaa ruotsalaiset veljenne
-     ja sisarenne myös meidän mukaamme Jerusalemiin ottamaan osaa
-     pyhään työhön.'
-
-     Ensin me miellyimme siihen ajatukseen, että te seuraisitte meitä
-     ja että saisimme riemuiten viettää yhteiselämää Jerusalemissa,
-     mutta heti sen jälkeen me kävimme murheellisiksi ja sanoimme:
-     'Eivät he kuitenkaan henno luopua suurista taloistaan ja
-     viljavista pelloistaan ja totutuista töistään.'
-
-     Mutta Jerusalemista tulleet vastasivat: 'Meidän luonamme he eivät
-     voi saada peltoja eivätkä isoja taloja, mutta he saavat kulkea
-     niitä teitä, joita Jeesuksen jalat ovat kuluttaneet!'
-
-     Meitä epäilytti yhä vielä ja me sanoimme: 'Eivät he kumminkaan
-     tahdo lähteä vieraaseen maahan, jossa ei kukaan, ymmärrä heidän
-     kieltään.'
-
-     Jerusalemista tulleet vastasivat: 'He ymmärtävät kyllä mitä
-     Palestiinan kivet kertovat heidän Vapahtajastaan.'
-
-     Me sanoimme: 'Eivät he tahdo jakaa omaisuuttaan vierasten kanssa
-     ja jäädä rahattomiksi kuin kerjäläiset. Eivätkä he tahdo luopua
-     vallastaan, sillä he ovat kotiseutunsa johtoväkeä.'
-
-     Jerusalemista tulleet vastasivat: 'Meidän luonamme ei heillä
-     ole tarjona valtaa eikä omaisuutta, mutta he saavat ottaa osaa
-     Vapahtajamme Jeesuksen kärsimykseen.'
-
-     Heidän näin sanottuaan me iloitsimme taas suuresti ja uskoimme
-     teidän tulevan.
-
-     Mutta nyt minä sanon teille, rakkaat veljet ja sisaret, älkää
-     tämän luettuanne keskustelko siitä, vaan istukaa hiljaa ja
-     kuunnelkaa! Ja mitä Jumalan ääni käskee teidän tehdä, se tehkää!"
-
-Halvor sovitti kirjeen takaisin kuoreen ja sanoi: "Tehkäämme nyt kuten
-Hellgum kirjoittaa. Istukaamme ääneti ja kuunnelkaamme."
-
-Äänettömyyttä kesti sitten pitkän aikaa Ingmarilan väentuvassa.
-
-Vanha Eeva Gunnarintytär istui samoin kuin muutkin äänettömänä,
-odottaen Jumalan äänen kutsuntaa. Hän käsitti tämän kaiken omalla
-tavallaan. Niin niin, hän ajatteli, sitä Hellgum tarkoittaa, että
-meidän on mentävä Jerusalemiin pelastuaksemme suuresta hävityksestä.
-Herra tahtoo pelastaa meidät rikkitulvasta ja varjella meitä
-tulisateelta. Ja ne meistä, jotka ovat vanhurskaita, saavat kuulla
-Jumalan äänen, ja heidän on lupa paeta.
-
-Eukon päähän ei hetkeksikään juolahtanut, että tällaisessa tapauksessa
-jonkun mielestä saattoi tuntua raskaalta luopua kodistaan ja
-synnyinmaastaan. Hän ei voinut edes kuvitella, että kukaan epäröisi,
-pitikö jättää kotiseudun vihreät metsät, somasti soluva virta ja uhkeat
-pellot. Moni muu ajatteli pelko sydämessä elintapojensa muutosta,
-synnyinkodin, vanhempain ja sukulaisten hylkäämistä, mutta hän ei.
-Tällä tavallahan Jumala tahtoi pelastaa heidät, samoin kuin muinoin
-Nooan ja Lootin. Kutsuttiinhan heitä ylen ihanaan elämään Jumalan
-pyhässä kaupungissa. Hänestä tuntui aivan samalta kuin jos Hellgum
-olisi kirjoittanut, että he tulevat elävinä nousemaan ylös taivaaseen.
-
-Kaikki istuivat silmät ummessa, vaipuneina sisäiseen tutkisteluun.
-Monet olivat sellaisissa tuskissa, että kylmä hiki kihosi otsaan. Nyt
-se varmaan on tullut se koettelemus, josta Hellgum meille ennusti, niin
-he huokailivat.
-
-Aurinko oli vaipunut taivaanrantaan ja loi häikäiseviä säteitään
-huoneeseen. Sen ruskossa nuo kaikki kalpeat kasvot hohtivat
-veripunaisina.
-
-Viimein Ljungo Björnin vaimo, Martta Ingmarintytär, siirsihe alas
-penkiltä ja polvistui lattialle. Ja hänen jäljestään toisetkin
-hiljakseen painautuivat polvilleen.
-
-Sitten yhdellä kertaa useat heistä huoahtivat syvään, ja hymy kirkasti
-heidän kasvojaan.
-
-Katri Ingmarintytär sanoi vihdoin ihmettelevin äänin: "Nyt minä kuulen
-Jumalan kutsun."
-
-Lautamiehen Gunhild kohotti hurmaantuneena kätensä, ja kyynelet
-vierivät virtana hänen poskilleen. -- "Minä myöskin lähden", hän sanoi.
-"Jumalan ääni kutsuu minua."
-
-Sitten Kristo Laurinpoika ja hänen vaimonsa sanoivat melkein yht'aikaa:
-"Korvaani huutaa, että minun pitää lähteä. Minä kuulen Jumalan kutsun."
-
-Toinen toisensa jälkeen he saivat kutsun, ja samassa heidän tuskansa ja
-ikävänsä hävisi. Suuren suuri ilo valtasi heidät. Nyt he eivät enää
-huolehtineet taloistaan eikä sukulaisistaan. He ajattelivat vain
-uskokuntansa virkoamista uuteen eloon, ja kuinka ihanaa on olla
-kutsuttuna Jumalan pyhään kaupunkiin.
-
-Mutta Halvor Halvorinpoika ei vielä ollut kutsua kuullut. Hänen
-rukouksensa kiihtyi yhä voimakkaammaksi, hän oli tuskissaan ja
-ajatteli: Jumala ei tahdo kutsua minua, kutsuttuaan toiset. Hän näkee,
-että minä rakastan peltojani ja niittyjäni enemmän kuin hänen sanaansa.
-Minä en ole hänelle kelvollinen.
-
-Katri Ingmarintytär meni Halvorin luokse ja laski kätensä hänen
-otsalleen. -- "Ole ihan ääneti, Halvor, ja kuuntele hiljaisuudessa."
-
-Halvor pusersi molempia käsiään ristiin niin kovasti, että nivelet
-rusahtelivat. "Ehkei Jumala pidä minua kelvollisena lähtemään", hän
-sanoi.
-
-"Kyllä sinä saat lähteä, kun vain nyt olet hiljaa", sanoi Katri. Hän
-laskeutui Halvorin viereen polvelleen ja kiersi kätensä hänen
-vyötäisilleen. -- "Kuuntele nyt ihan ääneti, Halvor, äläkä pelkää."
-
-Parin silmänräpäyksen päästä Halvorin mielenjännitys lauhtui. -- "Minä
-kuulen, kuulen jotakin hyvin etäältä." -- "Ne ovat enkelien kanteleita,
-niiden jäljestä sitten Jumalan ääni kuuluu. Nyt sinun pitää olla ihan,
-ihan ääneti." Hän painautui vielä enemmän Halvoria vasten. Niin hellä
-hän ei ollut koskaan muiden nähden ollut. -- "Ah", Halvor huudahti
-lyöden käsiään yhteen, "nyt minä kuulin. Se sanoi minulle niin kovasti,
-kuin olisi korviini huutanut: 'Mene minun pyhään kaupunkiini
-Jerusalemiin!' Silläkö tavalla te kaikki muutkin kuulitte?" -- "Niin,
-niin", kaikki huusivat. "Samalla tavalla me kaikki olemme kuulleet."
-
-Mutta vanha Eeva Gunnarintytär alkoi nyt vaikeroida. -- "Minä en ole
-kuullut mitään. Minä en pääse mukaanne. Minä olen Lootin vaimo, en
-pääse kanssanne pakoon. Minun täytyy jäädä seisomaan ja muuttua
-suolapatsaaksi."
-
-Hän itki tuskissaan ja hellgumilaiset kokoontuivat hänen avukseen
-rukoilemaan. Mutta sittenkään hän ei kuullut mitään ja hän aivan
-kiemuroi hädissään. "Ei kuulu, ei, ei kerrassaan mitään", hän sanoi,
-"mutta teidän täytyy kumminkin ottaa minut mukaanne. Ette saa jättää
-minua tänne, ette saa antaa minun hukkua rikkitulvaan."
-
-"Älä hätäile, Eeva", sanoivat hellgumilaiset. "Ehkä kutsu vielä tulee.
-Jollei se tule tänä yönä, niin varmaan aamulla."
-
-"Ettepä vastaa", eukko sanoi, "ettepä vastaa siihen mitä kysyn. Ettekö
-aiokaan ottaa minua mukaanne, jollei kutsua tule?"
-
-"Se tulee, se tulee", hellgumilaiset huusivat.
-
-"Ettepä vastaa", eukko vaikeroi epätoivoisena.
-
-"Rakas Eeva", sanoivat hellgumilaiset. "Emme voi ottaa sinua mukaamme,
-jollei Jumala sinua kutsu. Mutta älä pelkää. Kyllä kutsu tulee."
-
-Silloin eukko kiepsahti pystyyn polviltaan, oikaisi raihnaisen
-ruumiinsa suoraksi ja jyskytti kepillään lattiaan.
-
-"Te aiotte lähteä ja jättää minut hukkumaan", hän kiljahti. "Niin,
-niin, niin. Te aiotte lähteä ja jättää minut hukkumaan."
-
-Hän oli joutunut vihan vimmaan, ja nyt nähtiin Eeva Gunnarintytär
-kerran vielä samana kuin ennen nuoruudessaan, väkevänä ja kiivaana ja
-riehakkana.
-
-"Älkää ikipäivinä silmiini tulko", hän huusi. "En huoli teistä
-pelastajikseni. Hyi mokomia! Heittääpä vaimonsa ja lapsensa ja isänsä
-ja äitinsä puikkiaksensa itse pakoon! Hyi hourupäitä, jotka hyvät
-talonsa jättävät. On teillä älliä päässä, kun juoksette väärien
-profeettain perään. Mutta teidänpä päällenne se sataakin se tuli ja
-tulikivi. Teille se onkin tuho tulossa. Mutta me kotiinjäävät, me
-jäämme eloon!"
-
-
-
-
-HIRRENVETÄJÄ
-
-
-Saman kauniin helmikuun päivän iltahämärissä seisoo kaksi nuorta
-ihmistä jutellen kylän raitilla.
-
-Nuori mies on vedättänyt metsästä suunnattoman suurta hirttä, jota
-hevonen tuskin saa kulkemaan. Siitä huolimatta hevosen on täytynyt
-tehdä pitkä kierros, että hirsikuorma kulkisi kirkonkylän kautta ja
-suuren, valkoiseksi maalatun koulutalon ohitse.
-
-Koulun kohdalla hevonen sitten seisahdutettiin, ja muuan nuori tyttö
-riensi melkein heti veräjän ulkopuolelle hirttä katselemaan.
-
-Ja väsymättä hän sitä ihailee. Sepä on vasta pitkä ja paksu ja suora,
-ja siinäpä on kaunis, vaaleanruskea kaarna, ja entä kuinka tiivistä ja
-tervettä puuta se on!
-
-Nuori mies kertoo hyvin asiallisena, että se on kasvanut
-hiekkakankaalla kaukana Olofshättan pohjoispuolella; hän kertoo
-milloinka hän sen kaasi ja kuinka kauan se on maannut metsässä
-kuivumassa. Hän teroittaa tytön mieleen, kuinka monta tuumaa se on
-ympärimitaltaan ja montako läpimitaltaan.
-
-Tyttö on nähnyt tuhannen tuhansia tukkeja uitettavan jokea alas ja
-vedettävän pitkin maantietä, mutta nyt hän kumminkin ihastuu ikihyväksi
-tuota hirttä katsellessaan.
-
-"Voi kuitenkin, Ingmar", hän sanoo, "tämähän on vasta ensimmäinen!"
-
-Kesken iloansa häntä on huolettanut ajatus, että tarvittiin koko viiden
-vuoden vaivannäöt, ennen kuin Ingmar pääsi vedättämään ensimmäistä
-hirttä heidän yhteisen kotinsa rakennukseen. Kuinka kauan kuluneekaan
-toisten vedättämiseen ja itse rakennustyöhön?
-
-Mutta Ingmar uskoo, että vaikeuksista on jo päästy.
-
-"Odotahan, Gertrud", hän sanoo, "jos vain ehdin ajaa hirret kelin
-aikana metsästä, ovat huoneet pian katto päällä."
-
-Pakkanen kiristyy yöksi, aurinko on jo aikoja sitten laskenut. Hevonen
-värisee viluissaan, ravistelee päätänsä ja kuopii lunta jalallaan.
-Otsatukka ja harja ovat kuurassa.
-
-Mutta noita nuoria ei tunnu paleltavan. He saavat lämpimänsä siitä,
-että rakentavat kotinsa valmiiksi kellarista ullakkoon asti.
-
-Ja rakennettuaan huoneet he alkavat sijoitella huonekaluja.
-
-"Sohvan paikka on tuossa sivuseinällä", sanoo Ingmar.
-
-"Mutta eihän meillä minun tietääkseni sohvaa ole", tyttö vastaa.
-
-Silloin nuori mies puraisee huultaan. Hän ei ollut aikonut vielä isoon
-aikaan mainita, että nikkarilla on jo sohva heitä varten valmiina,
-mutta nyt se salaisuus tuli ilmi.
-
-Silloin Gertrudinkin täytyy ilmaista viisivuotinen salaisuutensa. Hän
-kertoo palmikoineensa hiuslaitteita ja kutoneensa nauhoja ja niillä
-ansioillaan hankkineensa kaikenlaisia taloustarpeita, patoja ja
-pannuja, lautasia ja kulhoja, raiteja ja päänalaisia, pyyhkeitä ja
-lattiamattoja.
-
-Ingmar tulee kovin hyvilleen tällaisesta rikkaudesta ja ylistelee häntä
-kauneimmin sanoin mitä keksii. Mutta kesken kiitoksensa hän vaikenee.
-Hän on melkein arasti vilkaissut Gertrudiin ja hämmästyy nyt niinkuin
-ainakin puhumattomaksi ajatellessaan, että tuo suloinen olento on
-tuleva hänen omakseen.
-
-"Mikä sinun on, Ingmar?" tyttö kysyy.
-
-"Sitä ajattelen, että kaikkein parasta on kuitenkin saada sinut."
-
-Gertrud ei vastaa, vaan hivelee kädellään tuota hirttä, joka on tuleva
-hänen ja Ingmarin yhteisen kodin seinään. Hän tietää, että hänen on
-siellä turvallista ja hauskaa elää, sillä hänen tuleva miehensä on
-älykäs ja hyväsydäminen, jalo ja uskollinen.
-
-Samassa muuan vanha eukko mennä leuhkaisee heidän ohitsensa. Hän
-näyttää olevan äkeissään ja puhua sopottaa itsekseen kiivaita sanoja.
-
-"Niin, niin, niin", eukko sanoo, "ei heidän onnensa kestä kauempaa kuin
-aamunkoitosta päivännousuun. Ensi koettelemuksessa heidän uskonsa
-murtuu kuin sammalista punottu köysi. Ja heidän elämänsä on oleva
-pitkää pimeyttä."
-
-"Eihän hän vain meitä tarkoittane?" sanoo nuori tyttö.
-
-"Kuinka tuo tuollainen voisi meihin soveltua?" vastaa nuori mies.
-
-
-
-
-INGMARILASSA
-
-
-Seuraava päivä oli lauantai. Kirkkoherra oli silloin myöhään illalla
-hevosmatkalla kovassa lumipyryssä. Hän oli käynyt sairaan luona kaukana
-pohjoisessa keskellä salomaata ja pyrki nyt vaivalloisesti kotiinpäin.
-Syvä hanki upotti hevosta, reki oli vähän väliä keikahtamaisillaan
-kumoon, ja sekä papin että kyytimiehen piti usein nousta tallaamaan
-tietä auki. Ei ollut ihan pilkkoisen pimeä, sillä suuri täysikuu
-kuumotti välistä vaaleanharmaiden lumipilvien takaa. Katsoessaan
-ylöspäin pappi näki valkoisia lumihiuteita tupruavan ja kieppuvan niin
-tiheään, että koko ilma näytti pieniltä valkoisilta täpliltä.
-
-Eteenpäin pääsy ei sentään kaikkialla ollut yhtä tukalaa. Toisin
-paikoin oli vihuri lakaissut pitkät matkat aivan paljaiksi lumesta.
-Siinä reki kyllä liukui keveästi sileätä iljannetta pitkin. Toisin
-paikoin, tuulen suojassa taas oli tasaista, pehmeätä vitilunta, jota
-oli helppo ajaa. Mutta missä tuisku oli nietostanut lumen
-miehenkorkuisiin kinoksiin, siinä oli nousta tie pystyyn. Silloin ei
-muu auttanut kuin kääntyä tiepuoleen ja koettaa pitkin peltoja ja
-aidanselkiä päästä eteenpäin, vaikka pelottikin, että reki miehineen
-milloin tahansa voi vierähtää ojaan tai hevonen puhkaista kylkensä
-aidan seipääseen.
-
-Kirkkoherraa ja kyytimiestä huoletti kuitenkin kaikkein enimmän se
-kinos, jonka suuret tuiskut aina kasasivat Ingmarilan lähellä olevaa
-korkeata kiviaitaa vasten. "Kun vain siitä pääsisi, tuntisi olevansa
-kuin kotona", he sanoivat.
-
-Kirkkoherra muisteli, kuinka monen monta kertaa hän oli pyytänyt
-Suur-Ingmaria purkamaan tuon aitansa, jonka kinokset olivat ainaisena
-vastuksena. Mutta sitä ei koskaan tullut tehdyksi. Ja sellaisenaan se
-oli vielä nytkin. Muuttuipa Ingmarila muuten miten tahansa, niin aita
-ainakin saa jäädä paikalleen, se nyt on varma.
-
-Kohta jo talo näkyikin, mutta sinne mennessä oli läpäistävä
-yhtämittainen, seinänkorkuinen kinos, jyrkkäsärmäinen kuin tunturi.
-Sitä ei voinut kiertää, ei kaartaa, vaan suoraan hirviön päällitse oli
-uskallettava. Niin ylettömältä se näytti, että kyytimies esitti
-parhaaksi lähteä taloon pyytämään apua.
-
-Mutta kirkkoherra ei sitä sallinut. Hän ei ollut viiteen vuoteen
-vaihtanut sanaakaan Katrin eikä Halvorin kanssa. Eikä hänen, enempää
-kuin muidenkaan ihmisten, tehnyt mieli tavata entisiä ystäviä, joiden
-kanssa oli joutunut epäsopuun.
-
-Hevonen pantiin kiipeämään kinokselle. Se pääsikin aina laelle asti.
-Mutta siinä se humahti upoksiin, vajosi kuin sudenkuoppaan, ja miehet
-jäivät hangelle tuijottamaan sen jälkeen.
-
-Hevosen lumeen vajotessa katkesi vielä toinen aisa, joten matkan
-jatkamisesta ei voinut tulla mitään.
-
-Muutaman minuutin perästä pappi astui sisään Ingmarilan ovesta.
-
-Pystyvalkea loimusi väentuvan takassa. Emäntä istui lieden toisella
-puolella kehräten hienoksi kartattuja villoja, ja hänen takanaan pitkä
-piikajono kehräili rohtimia ja pellavia. Toisella puolen takkaa olivat
-vast'ikään halkometsästä tulleet miehet, toiset jo levolla, toiset
-ajankuluksi mikä halkoen päreitä, mikä haravanpiikkejä teroittaen, mikä
-vuoleskellen kirvesvartta.
-
-Kim pappi astui sisään ja kertoi, mikä vahinko hänelle oli sattunut,
-nousivat kaikki paikoiltaan. Rengit lähtivät ulos kaivamaan hevosta
-kinoksesta. Halvor vei kirkkoherran pöydän ääreen ja pyysi häntä
-istumaan rahille. Katri käski piiat keittiöön kahvia keittämään ja
-valmistamaan vieraalle illallista. Itse hän nosti papin turkit tulen
-hohteeseen sulamaan, sytytti sitten kattolampun ja siirsi rukkinsa
-pöydän ääreen voidakseen ottaa osaa miesten keskusteluun.
-
-Halvor alkoi puheen kelistä, ja kun siitä oli tarpeeksi puhuttu,
-siirtyi papin viljasaataviin ja sitten kyselemään, oliko jo saatu
-aikaan ne korjaukset, joita pappi kauan oli halunnut. Katri kyseli
-miten ruustinna voi, eikö hän viime aikoinakaan ollut parantunut
-ankarasta taudistaan.
-
-Papin kyytimies tuli ilmoittamaan, että hevonen oli jo kaivettu
-kinoksesta, silat korjattu ja kaikki jälleen matkakunnossa. Katri ja
-Halvor pyysivät oikein houkuttelemalla pappia jäämään illalliselle. He
-eivät lakanneet, ennen kuin hän myöntyi.
-
-Tuotiin kahvia, tarjottimella suurin hopeakannu ja se vanha hopeinen
-sokeriastia, jota tuskin häissä ja hautajaisissakaan raskittiin
-käyttää, ja pikkuleipiä kolme kukkuraista koria.
-
-Kirkkoherran pienet pyöreät silmät ihan laajenivat ihmetyksestä ja
-tavan takaa hän pyyhkäisi otsaansa kädellään. Kaikki tämä tuntui
-hänestä unelta, ja hän pelkäsi heräävänsä.
-
-Halvor haki kirkkoherran nähtäväksi hirvennahan, jonka kantaja oli
-viime syksynä ammuttu Ingmarilan metsästä. Talja levitettiin lattialle,
-ja kirkkoherra kehui sitä komeimmaksi, mitä oli koskaan nähnyt. Katri
-meni Halvorin luokse ja kuiskasi pari sanaa hänen korvaansa. Halvor
-silloin heti tarjosi taljaa kirkkoherralle lahjaksi.
-
-Katri kulki kaapilta kaapille valikoiden kauneimpia vanhoja
-hopea-astioita. Pöydälle hän levitti kirjoreunaisen liinan ja toi
-esille niin paljon hopealusikoita, kuin olisi ollut vieraspitoja varten
-pöytä katettava. Maitoa ja kaljaa oli uhkeissa hopeahaarikoissa.
-
-Aterialta päästyään kirkkoherra sanoi lähtevänsä. Halvor Halvorinpoika
-itse kahden rengin kanssa lähti saattamaan, he loivat hänelle tietä
-kinoksien läpi, kannattivat rekeä kohollaan, kun se yritti kaatua,
-eivätkä jättäneet pappia ennen kuin hänen kotipihallaan.
-
-Kirkkoherra seisoi hyvinvoivana pappilan portailla. Hän ajatteli,
-kuinka hyvää ihmisen on jälleen tavata vanhoja ystäviään, ja otti
-Halvorilta lämpimät jäähyväiset. Mutta tällä oli vielä jotakin asiaa,
-koska hän alkoi kopeloida taskujaan.
-
-Viimein hän veti povestaan esille neljään osaan taitetun paperin, mutta
-näytti hiukan epäröivän, sopiko sitä nyt jättää. Se oli kuulutus, jonka
-he olivat aikoneet luetuttaa huomenna kirkossa. Ehkä kirkkoherra nyt
-kumminkin ottaisi sen, ettei tarvitsisi lähettää erityistä tuojaa sitä
-varten.
-
-Päästyään huoneeseensa ja sytytettyään kynttilät kirkkoherra aukaisi
-paperin ja luki:
-
-"Omistajan Jerusalemiin muuton tähden tarjotaan Ingmarilan perintötila
-myytäväksi."
-
-Kirkkoherra ei päässyt pitemmälle. Hän sai syviä ja ihmeellisiä
-ajatuksia. "Vai jo se meidätkin yllätti", hän sanoi puoliääneen, ikään
-kuin ukkosvaarusta puhuen. "Tätä minä olenkin jo monta monituista
-vuotta odotellut."
-
-
-
-
-HÖÖKIN MATTI ERKINPOIKA
-
-
-On kaunis kevätpäivä. Muuan talollinen on poikansa kanssa matkalla
-suurelle ruukille pitäjän eteläpäähän.
-
-He asuvat kaukana pohjoisessa ja heidän on siis kuljettava melkein koko
-pitäjän halki. He kävelevät vastakylvettyjen peltojen ohi, joihin oras
-parhaillaan nousee. He näkevät kaikkialla mehevän vihantia
-ruisvainioita ja kauniita apilanurmikkoja, jotka pian alkavat punertaa
-ja tuoksua.
-
-Tien varrella maalataan monia taloja ja niihin laitetaan uusia
-ikkunoita tai lasiseinäisiä kuisteja. Monessa puutarhassa he näkevät
-muokattavan maata ja istutettavan taimia. Kaikkien vastaantulijain
-kengät ovat savessa ja kädet mullassa, sillä he tulevat pelloiltaan ja
-kaalitarhoistaan, istuttamasta perunoita ja kaalia tai kylvämästä
-naurista ja porkkanaa.
-
-Talonpoika ei voi olla kyselemättä, mitä perunalajia he istuttavat tai
-joko heillä kuinka kauan on ollut kaura kylvettynä. Nähdessään
-tiepuolessa vasikan tai varsan hän koettaa arvailla niiden ikää.
-Sellaista hän ajattelee, että kuinkahan monta lypsävää aikonee pitää
-tuokin talo, jonka ohi mentiin, ja minkähän arvoinen tuostakin varsasta
-opetettuna tulee.
-
-Poika koettaa vähän väliä kääntää hänen ajatuksiaan toisiin asioihin.
-"Ajatelkaa, että me pian saamme vaeltaa Saaronin laaksossa ja
-Juudanmaan korvessa!" hän sanoo.
-
-Isä hymyilee hiukan, ja hänen silmänsä loistavat hetkisen. "Kyllä tulee
-olemaan suloista kulkea samoja polkuja, joita rakas Herra Jeesus
-muinoin vaelsi."
-
-Mutta heti sen jälkeen hän unohtuu katsomaan kahta vastaantulevaa
-kalkkikuormaa. "Katsopa, Gabriel", hän sanoo, "kukahan tuossa kalkkia
-vie? Sammuttamaton kalkki kuuluu olevan mainiota viljan kasvattajaa.
-Hauska on sitä peltoa syksyllä nähdä."
-
-"Syksylläkö?" sanoo poika varoittaen.
-
-"Ei, ei, kyllä tiedän", isä vastaa, "että syksyllä minä jo asun
-Jaakopin majoissa ja teen työtä kuninkaanmiehen viinamäessä."
-
-"Totisesti", poika sanoo, "niin on tapahtuva, amen, amen."
-
-He astuvat hetkisen ääneti, katsellen jo voittopuolella olevaa kevättä.
-Vesi solisee ojissa, ja tietenkin ovat kevätsateet repineet syviä
-vakoja. Minne tahansa katsoo, näkee työn odottavan tekijäänsä. Joka
-ihmisen tekee mieli käydä käsiksi, olla mukana, vaikkapa olisi
-vieraankin maita kulkemassa.
-
-"Olisinpa tosiaan paremmalla mielellä myynyt tilan vasta syksyllä,
-maatöiden loputtua", puhelee talonpoika ajatuksissaan. "Vaikeata siitä
-on luopua näin keväällä, juuri kun koko ruumis tuntuu työtä kaipaavan."
-
-Poika vain kohauttaa olkapäitään ajatellen, ettei maksa vaivaa ehkäistä
-äijän juttuja.
-
-"Siitä on nyt yksineljättä vuotta, kun nuorena poikana ostin
-talonpaikan pitäjän takamailta", jatkaa isä. "Ei siihen ollut sitä
-ennen kuokalla kajottu. Puolet maata oli rahkasuota ja toiset puolet
-kivirauniota, niin että kolkko sitä oli katsella. Niistä raunioista
-minä sitten vääntelin kiviä, niin että olisi luullut selän katkeavan.
-Mutta vielä kovempi urakka oli saada rahkasuo ojitetuksi ja
-kuivatuksi."
-
-"Niin, olette te, isä, raatanut miehen lailla", poika sanoo. "Siksi
-Jumala teitä muistaakin ja kutsuu teidät pyhään maahansa."
-
-"Ensi aluksi", ukko jatkaa, "kyhäsin itselleni kuorimattomista hirsistä
-pirtin, joka ei ollut juuri sysisaunaa parempi. Katon peittona oli vain
-kovaksi tallattu multa, enkä sitä mitenkään saanut niin tiiviiksi,
-ettei sadevesi olisi valunut sisään. Hankalaa oli olo vallankin öisin.
-Ja lehmän ja hevosen tila oli yhtä huono. Koko ensi talvi niitä oli
-pidettävä maakuopassa, joka oli pimeä kuin kellari."
-
-"Isä", kysyy poika, "kuinka te sitten olette niin kiintynyt mokomaan
-karuun maahan?"
-
-"Mutta ajattele sitten sitä iloa myös", isä vastaa, "kun sain rakentaa
-elukoille suuret navetat ja kun karja vuosi vuodelta lisääntyi, niin
-että ulkohuoneita oli alati laajennettava. Jollen nyt olisi päättänyt
-myydä tilaa, olisi navettaan ollut pantava uusi katto. Se työ olisi
-soveltunut parhaiten juuri tähän aikaan, heti touoilta päästyä."
-
-"Isä", varoittaa poika taas, "te pääsette touolle siihen maahan, missä
-muutamat siemenet lankesivat orjantappuroihin ja muutamat kivistöön ja
-muutamat tien oheen ja muutamat hyvään maahan."
-
-"Ja vanhan asuintupamme", jatkaa isä, "sen jonka ensi pirttini sijalle
-rakensin, olin juuri tänä vuonna aikonut purkaa rakentaakseni sijaan
-kaksikerroksisen. Mitä nyt tehdään niillä hirsillä, jotka talvikelillä
-jo pihalle vedätimme? Se oli raskasta työtä sekin. Hevoset siinä
-rääkkääntyivät, ja me myös."
-
-Poikaa rupeaa huolettamaan. Tuntuu siltä kuin isä luisuisi hänestä
-erilleen. Hän pelkää, ettei vanhus ole oikealla mielellä menossa
-uhraamaan omaisuuttaan Herralle.
-
-"Mutta kuitenkin", poika lausuu, "mitä ne uudet asuinhuoneet ja navetat
-ovat verrattuina puhtaaseen elämään uskonveljien seurassa?"
-
-"Halleluja", vastaa isä, "tiedän, että meille on ihana osa annettu. Ja
-nythän minä olenkin menossa myymään tilaani sahayhtiölle. Ensi kerralla
-tätä tietä käydessäni kaikki on mennyttä, silloin minulla ei ole
-mitään."
-
-Poika ei vastaa, hän on tyytyväinen kuullessaan, että isä vielä pysyy
-päätöksessään. Vähän matkaa kuljettuaan he näkevät pienellä kummulla
-tienvarressa hyvin somapaikkaisen talon. Valkoiseksi maalatussa
-asuinrakennuksessa on lasiseinäinen kuisti ja parveke, ja talon
-ympärillä kasvaa korkeita balsamihaapoja, joiden kauniita
-vaaleanharmaita runkoja kevätmahlat näyttävät paisuttavan.
-
-"Kas tuollainen se minunkin olisi pitänyt olla", sanoo talonpoika.
-"Juuri tuommoinen kuisti ja parveke sen yläpuolella ja hyvin paljon
-veistokirjailuja. Ja sitten ikkunain alla samanlainen vihreä, tasainen
-nurmikko. Eikös olisi sinustakin, Gabriel, ollut kaunista?"
-
-Poika ei vastaa, ja isä huomaa siitä, että hän on väsynyt tähän
-puheenaiheeseen. Hän on sitten myös ääneti, mutta hänen ajatuksensa
-kumminkin yhä pyörivät kodissa. Minkähänlaisille haltijoille hänen
-hevosensa joutunevat, kuinkahan koko tilan käynee? Voi minun
-hupsuuttani, hän ajattelee, kun myyn yhtiölle taloni! Se tietysti
-hakkauttaa vain metsän ja jättää sitten talon rappiolle. Suo saa
-sammaltua uudelleen, ja pelloille kasvaa hakametsä.
-
-He saapuvat ruukille, ja siellä hän taas innostuu uudesta näkemästään.
-Siellä on uusimallisia auroja ja haravia, ja niistä hän heti muistaa
-vanhan mielitekonsa: niittokoneen. Hän katsahtaa Gabrieliin, joka on
-kaunis poika, ja kuvittelee hänet ohjaamassa koreata, punaista
-niittokonetta, hätistellen ruoskanläjähdyksillä hevosia ja kaataen
-pitkää heinää ihan kuin väkevä sankari vihollisiaan.
-
-Sisälläkin ruukin konttorissa niittokoneen sätkytys vielä tuntuu
-helisevän hänen korvissaan. Hän kuulee heinän kahisten kaatuvan ja
-konetta säikkyneiden lintujen ja hyönteisten tiiskuttaen ja suristen
-parveilevan ilmassa.
-
-Kauppakirja on jo tehty, hinnasta sovittu, välikirja vain on vielä
-allekirjoitusta vailla.
-
-Välikirja luetaan hänelle, ja hän istuu tuolille sitä kuuntelemaan.
-Siinä luetellaan niin ja niin monta tynnyrinalaa metsää ja niin ja niin
-paljon peltoa ja niittyä, ne ja ne työaseet ja kotieläimet, jotka hän
-luovuttaa. Hänen otsansa käy ryppyihin. "Totisesti", hän sanoo
-itsekseen, "tekemättä se jää." Kun kauppakirja on luettu, on hän juuri
-sanomaisillaan, ettei voikaan siihen suostua. Silloin poika kumartuu
-kuiskaamaan hänelle: "Isä, pidättekö ennen talon kuin minut? Minä
-lähden kyllä, vaikka te jäisittekin."
-
-Talonpojan ajatukset ovat niin yksinomaan olleet tilaan kiintyneinä,
-ettei hänen mieleensä ole juolahtanutkaan, että poika voisi hänet
-jättää. Ettäkö poika siis lähtee joka tapauksessa? Hän ei oikein käsitä
-sitä, sillä hän puolestaan ei olisi lähtenyt, jos poika olisi jäänyt
-kotiin.
-
-Mutta tietysti hänen on seurattava, koska hänen poikansa kerran lähtee.
-
-Hän astuu konttoripöydän ääreen kirjoittamaan nimeään kauppakirjan
-alle. Ruukinhoitaja itse pistää kynän hänen käteensä ja osoittaa
-paperia. "Tähän näin", hän sanoo, "olisi kirjoitettava, Höökin Matti
-Erkinpoika."
-
-Hän puristaa kynää sormiensa väliin saadakseen sen oikeaan asentoon, ja
-samalla hänen mieleensä muistuu, kuinka yksineljättä vuotta sitten
-kirjoitti nimensä siihen kauppakirjaan, jolla osti kappaleen
-raivaamatonta korpea.
-
-Hän muistaa sen alle kirjoitettuaan menneensä katsomaan tilaansa.
-Silloin hän oli itsekseen lausunut: "Kas, tämän Jumala on sinulle
-antanut. Täällä sinä saat elinkaudeksi työtä."
-
-Ruukinhoitaja luulee hänen epäröivän, mihin nimi oli piirrettävä, ja
-osoittaa uudelleen sormellaan: "Tuossa noin on nimen paikka.
-Kirjoittakaa siihen: Höökin Matti Erkinpoika."
-
-Hän alkaa kirjoittaa. "Tämän näin", hän ajattelee, "minä kirjoitan
-uskoni ja autuuteni, rakkaiden veljieni hellgumilaisten ja kalliin
-yhteiselämämme tähden ja etten jäisi yksikseni jäljelle kaikkien muiden
-lähdettyä." Ja niin hän piirtää ensimmäisen nimen paperiin.
-
-"Ja tämän", hän jatkaa mietteitään, "minä kirjoitan Gabriel poikani
-vuoksi, etten menettäisi niin hyvää ja rakasta poikaa, ja siksi, että
-hän aina on ollut hyvä vanhalle isälleen, ja osoittaakseni, että hän
-kuitenkin on minulle kaikkein läheisin." Ja siten toinenkin nimi
-ilmestyy paperille.
-
-"Mutta tämä", hän ajattelee alkaessaan uudelleen kirjoittaa. "Niin,
-minkä vuoksi minä tämän kirjoitan?" Ja sitä ajatellessaan hänen kätensä
-itsestään tekee paksuja koukeroita ristiin rastiin tuolle vihatulle
-paperille.
-
-"Tämän minä teen sen vuoksi, että olen vanha mies, jonka on mentävä
-viljelemään maatansa ja kyntämään ja kylvämään sinne, missä aina olen
-raatanut ja rehkinyt."
-
-Kääntyessään ruukinhoitajan puoleen ja näyttäessään hänelle paperia
-Höökin Matti Erkinpoika on hyvin hämillään.
-
-"Suokaa anteeksi, isännöitsijä, aioin kyllä myydä taloni, mutta en
-voinutkaan sitä tehdä."
-
-
-
-
-HUUTOKAUPPA
-
-
-Toukokuussa pidettiin Ingmarilassa huutokauppa. Se päivä oli ihan
-ihmeellisen kaunis, oikein suven lämmin. Miehet olivat heittäneet
-pitkät, valkoiset turkit yltään ja saapuivat lyhyissä takeissa, ja
-naiset liikkuivat jo väljissä, valkohihaisissa kesäpuvuissaan.
-
-Koulumestarin Stiina laittautui huutokauppaan. Gertrudia ei haluttanut
-mukaan, ja Storm ei kerjennyt töiltään. Lähtiessään Stiina äiti raotti
-kouluhuoneen ovea ja nyökäytti miehelleen päätänsä jäähyväisiksi. Ukko
-puhui juuri lapsille suuren Niiniven kaupungin häviöstä, ja kertoessaan
-hän oli niin ankaran näköinen, että lapsipahat olivat pelosta ihan
-kalmankalpeita.
-
-Ingmarilaan kulkiessaan Stiina äiti pysähtyi joka kerta, kun hänen
-silmänsä sattuivat kukkivaan tuomipensaaseen tai valkoisten, tuoksuvain
-kielojen peittämään kumpuun. "Tokkopa tämän kauniimpaa löytänee", hän
-sanoi, "vaikka Jerusalemiin asti kulkisi?"
-
-Koulumestarin emännälle samoin kuin useille muillekin oli tämä pitäjä
-käynyt monin verroin rakkaammaksi sen vuoksi, että hellgumilaiset
-sanoivat sitä Sodomaksi ja tahtoivat jättää sen.
-
-Hän poimi tiepuolesta pari kukkaa ja katseli niitä melkein hellästi.
-Jos me todellakin olisimme niin kelvottomia kuin he sanovat, hän
-ajatteli, niin helppohan Jumalan olisi hukuttaa meidät. Hänen
-tarvitsisi vain antaa kylmien jatkua ja lumen jäädä maahan. Mutta kun
-Herra meille jälleen suo kevään ja kukkaset, niin tottapa me hänestä
-sentään olemme kelvolliset elämään.
-
-Ingmarilan likelle ehdittyään Stiina äiti pysähtyi, ja hänestä alkoi
-tuntua tuskalliselta. Melkein parasta olisi palata saman tien takaisin,
-sillä en minä voi katsella tämän vanhan kodin häviötä.
-
-Mutta hän oli todella siksi utelias näkemään, miten talon kävisi, ettei
-malttanut takaisinkaan kääntyä.
-
-Heti kun tuli tiedoksi, että talo myytäisiin, oli Ingmar koettanut
-saada sitä ostetuksi. Mutta hänellä ei ollut enempää kuin noin
-kuusituhatta kruunua, ja suuri sahayhtiö, jonka oma Bergsån ruukkikin
-oli, oli tarjonnut Halvorille siitä jo viisikolmatta tuhatta. Ingmarin
-oli onnistunut saada lainaksi niin paljon, että kykeni tarjoamaan
-saman hinnan, mutta silloin yhtiö oli kohottanut tarjouksensa
-kolmeenkymmeneen tuhanteen, ja niin suurta velkaa Ingmar ei uskaltanut
-tehdä.
-
-Huolestuttavinta tässä ei ollut vain se, että talo täten ikipäiviksi
-joutuisi suvulta pois, sillä tuo suuri yhtiö ei milloinkaan myynyt
-sitä, minkä kerran haltuunsa sai, mutta tuskinpa se edes vuokraisi
-Långforsin sahaakaan, joten Ingmar jäisi leivättömäksi.
-
-Gertrudin ja hänen häistään ei voinut tulla mitään vielä syksyksi,
-niinkuin ensin oli aiottu. Ehkäpä Ingmarin päälle päätteeksi täytyisi
-lähteä muualle työn hakuun.
-
-Tätä miettiessään Stiina äiti ei ollut varsin suopea Katria ja Halvoria
-kohtaan. Älköön Katri Ingmarintytär tulko puhelemaan kanssani, hän
-ajatteli, sillä silloin en voi olla hänelle sanomatta, miten väärin hän
-Ingmaria kohtelee. En voisi olla suoraan sanomatta, että juuri hänen
-tähtensä talo ei nyt vieläkään ole Ingmarin hallussa.
-
-Kuuluvat he tosin tarvitsevan matkaansa varten summattomasti rahaa,
-mutta sittenkin minua ihmetyttää, miten Katri raskii myydä tämän
-ikivanhan tilan yhtiölle, joka vain hakkaa metsät ja päästää maan
-hunningolle.
-
-Paitsi yhtiötä tavoittelee vielä rikas herastuomari Birger Sven
-Petterinpoika tätä taloa, sen on Stiina emäntä kuullut, ja se olisikin
-Ingmarin onni, sillä Sven Petterinpoika on jalomielinen mies;
-luultavasti hän suostuisi vuokraamaan Ingmarille sahan.
-
-Sven Petterinpoika ei unohtane, että hän ennen oli köyhänä
-paimenpoikana tässä talossa ja että Suur-Ingmar hänestä huolen piti ja
-hänet alkuun auttoi.
-
-Useimmat huutokauppaan tulleet eivät käyneet sisälle, vaan jäivät
-pihalle odottamaan alkamista. Koulumestarin emäntä teki samoin. Hän
-istuutui lautakasalle katsellen tarkasti ympärilleen, ikään kuin
-arvellen viimeisen kerran näkevänsä tätä rakasta paikkaa.
-
-Huonerivit ympäröivät pihaa kolmelta taholta, ja keskellä oli pylvästen
-päällä pieni aittahäkki. Mitään erityisen vanhanaikaista ei ollut
-muuta, paitsi asuinrakennuksen vanha kuisti, jonka räystäspuut olivat
-veistoksilla kirjaillut, ja kodan edessä toinen vielä vanhempi kuisti,
-jossa oli kierrepylväät.
-
-Stiina äiti ajatteli kaikkia entisiä Ingmarinpoikia, joiden tallaamia
-pihamaan polut olivat. Hän oli näkevinään miten nuo pitkät, kumarat
-olennot iltaisin palasivat kotiin työstä ja tunkeilematta hiipivät
-uuninsoppeen, karttaen asettumasta parempansa paikalle.
-
-Hänen ajatuksissaan tämä talo oli ikiajoista asti ollut ikään kuin
-uutteruuden ja rehellisyyden tyyssija. "Jollakin tavalla se olisi
-estettävä", hän aprikoi ajatellen huutokauppaa, "vaikka sitten olisi
-mentävä kuninkaaseen asti."
-
-Näin katkeralta ei Stiina äidistä olisi tuntunut, vaikka sama vaara
-olisi uhannut hänen omaa kotiaan.
-
-Väkeä oli jo koolla suuret joukot, vaikk'ei myynti ollut vielä alkanut.
-Toiset kävivät navetoissa tarkastelemassa karjaa, toiset pysyttelivät
-pihalla silmäillen sinne kerättyjä työkaluja, rattaita ja kirveitä,
-sahoja ja auroja.
-
-Mutta joka kerta kun Stiina emäntä näki talonemäntien kaksittain
-tulevan navetasta, hän äkeissään ajatteli: Kas nyt Inka ja Staava
-emäntiä, kun ovat päässeet valikoimaan lehmiä itselleen! Kyllä nyt
-kannattaa kerskailla, että heilläkin on kerran Ingmarilan vanhoja
-rotuelukoita.
-
-Hän hymyili hieman pilkallisesti nähdessään mäkituvan Niilon
-valikoimassa talon auroja.
-
-Mäkituvan Niilo kyllä iät kaiket röyhistelee rintaansa saatuaan
-haltuunsa auran, jolla itse Suur-Ingmar on kyntänyt.
-
-Yhä enemmän väkeä kerääntyi katselemaan huutokauppatavaroita. Miehet
-kopeloivat kummastellen joitakin iänikuisia työaseita, joista ei kukaan
-enää tiennyt, mihin niitä oli käytetty. Olipa joukossa sellaisiakin,
-jotka eivät älynneet olla nauramatta talon vanhoja rekiä. Niistä olivat
-jotkut todella ikivanhoja, loistavan punaisiksi ja vihreiksi
-maalattuja, ja niihin kuuluvissa siloissa oli kirjavia tupsuja ja
-valkoisia näkinkenkähelyjä.
-
-Stiina emäntä oli näkevinään vanhojen Ingmarien noissa vanhoissa
-reissään ajavan maantiellä tasaista hölkkäjuoksua. He olivat menossa
-vieraisille tai paluumatkalla häistä, morsian rinnallaan. Paljon kelpo
-väkeä nyt muuttaa pitäjästä pois, hän ajatteli. Sillä hänestä tuntui
-kuin kaikki nuo vanhukset olisivat asuneet talossaan tähän päivään
-asti, jona heidän työaseensa ja ajokalunsa sieltä hajotettiin.
-
-Missähän Ingmar nyt mahtaa oleksia ja mitä hän ajattelee tästä,
-mietiskeli Stiina emäntä. Kun minunkin on näin vaikea olla, kuinka
-sitten hänen?
-
-Päivä oli niin erinomaisen kaunis, että vasaramies esitti
-siirrettäväksi ulos pihalle kaikki myytävät esineet, ettei tulisi
-tungosta. Piiat ja rengit alkoivat kantaa keskelle pihaa arkkuja ja
-kaappeja, joihin oli maalattu tulppaani- ja ruusukoristeita. Muutamia
-niistä ei ollut vuosisatoihin liikutettu paikaltaan vaatehuoneesta.
-Ulos vietiin myöskin hopeakannuja ja vanhanaikasia kuparikattiloita,
-rukkeja ja värttinöitä, makuuvaatteita ja kaikenlaisia omituisia
-kangaspuita.
-
-Naisväki keräytyi niitä nostelemaan ja katselemaan puolelta ja
-toiselta.
-
-Stiina emäntä ei ollut aikonut huutaa mitään, mutta nyt hän muisti,
-että täällä oli kangaspuut, joilla kudottiin hienon hienoa palttinaa,
-ja hän meni lähemmäs katselemaan niitä. Juuri hänen ehdittyään paikalle
-tuli sisältä piikatyttö kantaen sylissään kahta vanhaa Raamattua.
-Niissä oli niin raskaat, paksut nahkakannet ja messinkihelat, että
-tyttö tuskin jaksoi nostaa niitä yht'aikaa.
-
-Stiina emäntä säpsähti ihan kuin korvapuustin saanut ja kääntyi
-takaisin äskeiselle paikalleen. Hän ei tosin luullut kenenkään enää
-lukevan noita Raamattuja, joiden vanhentuneesta kielestä nykyajan
-ihmiset tuskin saisivat selkoakaan, mutta ihmeellistä kumminkin oli,
-että Katri tahtoi ne myydä.
-
-Ehkäpä muinoinen emäntä oli ollut juuri sitä Raamattua lukemassa, kun
-tultiin kertomaan, että isännän oli karhu surmannut, hän ajatteli.
-
-Stiina emännän mieleen muistuivat ne tarinat, joita hän oli
-Ingmarinpojista kuullut. Jokaisella esineellä, minkä hän näki, tuntui
-olevan oma kerrottavansa.
-
-Nuo pöydällä olevat vanhat hopeasoljet oli muuan Ingmar Ingmarinpoika
-ryöstänyt Klack-vuoren peikolta.
-
-Noissa vanhoissa kääseissä oli hänen lapsuutensa aikainen Ingmar
-Ingmarinpoika pyhäpäivinä ajanut kirkolle. Ja joka kerta kun he äidin
-kanssa tulivat häntä vastaan kirkkotiellä, oli äiti laskenut kätensä
-tyttösen olkapäälle ja sanonut: "Niiaa nyt, Stiina, kun Ingmar
-Ingmarinpoika tulee!"
-
-Hän oli ihmetellyt, miksi äiti jok'ainoan kerran muisti kehoittaa
-niiaamaan Ingmar Ingmarinpojalle. Ruununvoudista tai tuomarista hän ei
-ollut niin suuresti välittänyt.
-
-Viimein hän oli ymmärtänyt, että äitikin oli ollut aikanaan pikku tyttö
-ja että hänenkin äitinsä oli aina kirkkotiellä laskenut kätensä hänen
-olkapäälleen ja sanonut: "Niiaa nyt, kun Ingmar Ingmarinpoika tulee!"
-
-"Jumala sen tietää", Stiina äiti huudahti, "etten minä Gertrudin vuoksi
-sure tämän talon hajoittamista, jossa kerran toivoin näkeväni hänet
-emäntänä. Minusta vain tuntuu kuin koko pitäjän kunnia nyt olisi
-mennyttä."
-
-Samassa kirkkoherra ajoi pihaan. Hän oli hyvin vakava ja alakuloisen
-näköinen. Hän meni heti sisälle asuinrakennukseen, ja Stiina äiti
-arvasi hänen tulleen puhumaan Katrille ja Halvorille Ingmarin puolesta.
-
-Vähän myöhemmin tulivat Bergsån ruukinhoitaja, joka oli sahayhtiön
-asiamies, ja herastuomari Birger Sven Petterinpoika. Ruukinhoitaja meni
-heti sisälle, mutta Sven Petterinpoika käveli pihalla katselemassa
-hajalleen levitettyjä tavaroita. Hän tapasi silloin pienen, parrakkaan
-ukon, joka istui samalla lautakasalla kuin Stiina emäntä.
-
-"Tiedättekö, Vahva-Ingmar", sanoi Sven Petterinpoika seisahtuen ukon
-eteen, "onko Ingmar Ingmarinpoika suostunut ostamaan ne tukit, joita
-hänelle tarjosin?"
-
-"Ei hän sano suostuvansa", ukko vastasi, "mutta luulisinpä hänen
-sentään pian muuttavan mieltään."
-
-Sitä sanoessaan ukko siristeli silmiään ja viittoi päällään Stiina
-emäntään päin, ikään kuin osoittaakseen Sven Petterinpojalle, ettei
-pidä tuon kuullen puhua näistä asioista.
-
-"Parasta hänen olisi suostua", sanoi herastuomari. "Minä en milloin
-tahansa tarjoa sellaista tavaraa, enkä nytkään muuten kuin
-Suur-Ingmarin vuoksi."
-
-"Niin, kyllä se tosiaan on hyvä tarjous", ukko sanoi, "mutta hän sanoo
-ennättäneensä jo tehdä kaupat muualla."
-
-"Lieneekö hän vielä perin pohjin tuuminut, mitä tulisi menettämään",
-sanoi herastuomari lähtiessään hitaasti kävelemään edelleen.
-
-Talonväkeä ei tähän asti ollut nähty pihalla, mutta nyt ihmiset
-yht'äkkiä huomasivat Ingmar Ingmarinpojan. Hän seisoi syrjässä
-seinustalla, liikahtamatta paikaltaan ja silmät puoliummessa.
-
-Monetkin aikoivat mennä häntä tervehtimään, mutta lähemmäs tultuaan he
-luopuivat aikeestaan ja palasivat paikoilleen.
-
-Ingmar oli kalmankalpea, ja nähdessään hänen mielensä tuskallisen
-pinnistyksen ei kukaan uskaltanut häntä puhutella.
-
-Ingmar seisoi niin hiljaa, että useat eivät ollenkaan huomanneet häntä.
-Mutta ken hänet kerran näki, ei sen koommin voinut muuta ajatella.
-Tavallinen huutokauppapila ei nyt ottanut luistaakseen. Lannistui siinä
-jokainen nähdessään Ingmarin seisovan tuolla seinään nojaten, viimeisiä
-kertoja vanhassa kodissaan, eikä kukaan rohjennut naurahtaa eikä sanoa
-leikillistä sanaa.
-
-Sitten alkoi huutokauppatoimitus. Vasaramies nousi tuolille ja alkoi
-tarjota kaupaksi vanhaa auraa. Ingmar ei räpäyttänyt silmäänsäkään, hän
-näytti pikemmin kuvalta kuin elävältä ihmiseltä.
-
-"Mutta miks'ei hän, hyvä ihminen, mene pois täältä?" kysyivät ihmiset.
-"Eihän häntä ole tuomittu tätä surkeutta katsomaan. Mutta niillä
-Ingmareilla on aina oma päänsä."
-
-Ensimmäinen vasaranisku kumahti pöytään. Silloin Ingmar vavahti, aivan
-kuin se olisi sattunut häneen. Sitten hän taas jäykkeni, mutta säpsähti
-vieläkin jokaista iskua.
-
-Kaksi talonpoikaisvaimoa käveli juuri silloin Stiina emännän ohi
-puhellen Ingmarista.
-
-"Mikä hänen olisi ollut hätänä, jos olisi kosinut jotakin rikasta
-talontytärtä, silloin olisi saanut kyllä varoja ostaakseen talon. Mutta
-hänhän kuuluu olevan väleissä koulumestarin Gertrudin kanssa", toinen
-sanoi.
-
-"Joku suurisäntä on kuulemma luvannutkin hänelle Ingmarilan
-myötäjäisiksi, jos hän ottaa tyttären", vastasi toinen. "Eiväthän he
-välitä hänen köyhyydestään, kun hän on niin hyvää sukua."
-
-"Onhan siitä hyötyä, että on Suur-Ingmarin poika."
-
-Stiina äiti ajatteli, että olisi ollut mainiota, kun Gertrud olisi
-kyennyt edes vähäisen auttamaan.
-
-Vähitellen työkalut saatiin myydyiksi, ja vasaramies siirtyi toiselle
-puolelle pihaa. Hän alkoi myydä kotikutoisia ryijyjä, pöytävaatteita ja
-uutimia ja nosti niitä näytteille ilmaan, niin että niihin ommellut
-tulppaanit ja moniväriset kutomakirjaukset loistivat yli pihan.
-
-Ingmar lienee huomannut kangaskappaleiden hulmahtelevat värit, koska
-hän vasten tahtoansa kohotti silmäluomiaan. Hetkisen hän laimein,
-verestävin silmin vilkaisi tuohon hävitystyöhön, mutta sulki ne heti
-uudelleen.
-
-"Voi, kuinka hän on oudon näköinen", sanoi muuan nuori
-talonpoikaistyttö. "Kun ei vain ihan kuolisi. Kyllä hänen pitäisi mennä
-pois täältä kiusaantumasta."
-
-Stiina muori nousi seisoalleen ikään kuin huutaakseen, että lopettakaa
-jo tuo kaupustelu, mutta istahti jälleen. "Parasta on, että
-minunlaiseni halpasäätyinen muistaa voimattomuutensa", hän huoahti.
-
-Samassa pihalla vallitseva hälinä hiljeni niin äkkiä, että Stiina
-emännän täytyi vilkaista sinnepäin. Väki oli jäänyt katsomaan Katri
-Ingmarintytärtä, joka juuri tuli asuinrakennuksesta. Nyt näkyi selvästi
-ihmisten ajatus Katrista ja hänen menettelystään, sillä hänen
-käydessään pihan poikki väki väistyi hänen tieltään, ei kukaan
-ojentanut kättään tervehdykseksi, vaan kaikki katsoivat häneen ääneti,
-moittivin silmin.
-
-Katri oli etsimässä Stiina emäntää kutsuakseen häntä tupaan. "Vasta nyt
-juuri huomasin, että Stormin emäntä on täällä", hän sanoi.
-
-Koulumestarin vaimo kursaili hiukan, mutta Katri lopetti hänen
-estelynsä sanomalla: "Me tahtoisimme saada nyt poislähtiessämme kaikki
-vanhat riidat unohtumaan."
-
-Heidän astuessaan pihamaan yli Stiina emäntä koetteeksi lausui: "Tämä
-on varmaan teille, Katri, vaikea päivä."
-
-Katri huoahti, mutta ei vastannut.
-
-"Kuinka te, Katri, oikein raskitte myydä kaikki nämä vanhat esineet?"
-
-"Mikä meille on rakkainta, se on ensimmäiseksi Herralle uhrattava",
-Katri sanoi.
-
-"Ihmisten mielestä se kumminkin on omituista", alkoi Stiina emäntä,
-mutta Katri ehätti väliin: "Herra varmaankin myös pitäisi omituisena,
-jos me ensin lupaisimme hänelle kaikki, mutta sitten ottaisimme päältä
-jotakin takaisin."
-
-Stiina emäntä puraisi hämillään huultaan eikä osannut sanoa mitään.
-Hänen Katrille aikomansa moitteet näyttivät jäävän sanomatta. Katrin
-koko olento oli niin arvokas, ettei häntä rohjennut ruveta nuhtelemaan.
-
-Heidän juuri noustessaan kuistin leveitä rappuja Stiina emäntä laski
-kätensä Katrin olalle. "Oletteko, Katri, nähnyt, kuka tuolla seisoo?"
-hän sanoi viitaten sormellaan Ingmariin.
-
-Katrin polvet näyttivät hieman vavahtavan. Hän tahtoi kaikin mokomin
-olla katsomatta Ingmariin päin. "Herra kyllä jonkin keinon keksinee."
-
-Väentupa ei ollut huutokaupan tähden paljoa muuttunut, sillä siinä ei
-juuri muuta ollutkaan kuin kiintonaiset rahit ja makuulavitsat, joita
-ei voitu siirtää. Mutta välkkyvän kirkkaat kupariastiat olivat poissa
-hyllyiltä, vuoteet olivat ammottavan tyhjinä, uutimitta ja
-makuuvaatteitta, ja seinäkaappien siniset ovet, joita ennen aikaan
-pidettiin raollaan, että niiden hyllyjä täyttävät hopeahaarikat ja
-pikarit olisivat vierasten nähtävissä, ne olivat nyt kiinni
-osoitukseksi siitä, ettei siellä enää mitään näytettävää ollut.
-
-Ainoana seinäkoristeena oli Jerusalemtaulu, jonka kehyksenä taaskin oli
-vihanta seppele.
-
-Suuri pirtti oli täynnä Katrin ja Halvorin sukulaisia ja uskonveljiä.
-Monin pyynnöin saatiin yksi toisensa jälkeen ottamaan suuresta
-kestipöydästä vieraanvaraa.
-
-Peräkamarin ovi oli suljettuna. Siellä neuvoteltiin parhaillaan itse
-talon kaupasta. Oltiin hyvin äänekkäitä ja varsinkin kirkkoherra otti
-puheeseen innokkaasti osaa.
-
-Mutta väentuvassa ihmiset olivat hyvin hiljaa eivätkä puhelleet muuten
-kuin joskus kuiskaamalla. Kaikkien ajatukset ja mielet seurasivat
-peräkamarin neuvotteluja, joissa talon kohtalo ratkaistiin.
-
-Stiina emäntä kääntyi kysymään Gabriel Matinpojalta: "Tokkohan käy niin
-hyvin, että Ingmar saa jäädä taloon?"
-
-"Hänen huutonsa ohi mentiin jo kauan sitten", Gabriel vastasi.
-"Karmsundin kestikievari on kuulemma huutanut kolmeenkymmeneen kahteen
-tuhanteen, ja yhtiö on korottanut kolmeenkymmeneen viiteen. Kirkkoherra
-nyt kehoittelee heitä ennen myymään kestikievarille kuin yhtiölle."
-
-"No, entä Birger Sven Petterinpoika?" Stiina emäntä kysyi.
-
-"Hän taitaa jättää tänään ihan huutamatta."
-
-Kirkkoherra kuului puhuvan pitkän aikaa vakuuttavalla äänellä. Sanoja
-ei erottanut, mutta hänen puheensa aikana ei ainakaan mitään päätöstä
-voitu tehdä.
-
-Sitten oltiin taas hetki ääneti, ja sen jälkeen kuului kestikievari
-sanovan, tosin verraten hiljaa, mutta niin pontevalla äänellä, että oli
-mahdotonta olla käsittämättä joka sanaa.
-
-"Minä tarjoan kolmekymmentä kuusi tuhatta, en sen vuoksi, että talo
-olisi sen arvoinen, vaan kun en tahdo, että se joutuu yhtiön haltuun."
-
-Heti sen jälkeen kuului lyötävän nyrkkiä pöytään, ja ruukinhoitaja
-huusi jyrähtävällä äänellä:
-
-"Minä huudan neljäänkymmeneen tuhanteen, ja sen parempaa tarjousta en
-usko Katrin ja Halvorin voivan odottaa."
-
-Stiina emäntä nousi hyvin kalpeana istualtaan. Hän meni takaisin
-pihalle. Ulkonaolo oli raskasta ja ikävää, mutta vallan kamalaahan oli
-istua sisälläkin ummehtuneessa tuvassa ja kuunnella tuota kaupantekoa.
-
-Kankaat oli nyt myyty, ja vasaramies siirtyi taas toiseen paikkaan. Hän
-meni huudattamaan vanhoja hopeaesineitä, suuria hopeakannuja, joiden
-kylkiin oli juotettu kultarahoja, ja kuusitoistasataluvun
-kirjoituksilla varustettuja pikareita.
-
-Vasaramiehen nostaessa näytteille ensimmäistä hopeakannua Ingmar
-hypähti pari askelta eteenpäin ikään kuin kieltääkseen niiden myynnin.
-Mutta samassa hän malttoi mieltään ja palasi äskeiselle paikalleen.
-
-Parin minuutin päästä muuan vanha talollinen tuli Ingmarin luo
-hopeakannu kädessään. Hän laski sen hyvin häveliäästi hänen jalkojensa
-eteen ja sanoi: "Tästä saat tämän, pitääksesi sen muistona kaikesta
-siitä, minkä olisi pitänyt olla omaasi."
-
-Taaskin Ingmarin koko ruumis vavahti. Hänen huulensa tutisivat
-avuttomasti, kun hän koetti saada sanotuksi pari sanaa.
-
-"Niin, jätä vain tällä kertaa sanomatta, puhutaan sitten toisen
-kerran", sanoi talonpoika. Hän käveli pari askelta poispäin, mutta
-palasi kiireesti takaisin. "Ihmiset kuuluvat täällä haastelevan, että
-sinä voisit saada talon haltuusi, jos tahtoisit. Ja se olisikin suurin
-hyvä, mitä voit tälle pitäjälle tehdä."
-
-Ingmarilassa oli joukko vanhuksia, jotka siellä koko aikansa
-palveltuaan olivat jääneet sinne viettämään viimeisiä elinvuosiaan. He
-olivat kaikkein enimmän huolissaan. He pelkäsivät, että talon joutuessa
-uudelle omistajalle heidät ajettaisiin pois vanhasta kodistaan, jolloin
-heille ei jäisi muuta kuin tie eteen, keppi käteen. Mutta vaikka
-paremminkin kävisi, ei vieraan valta kumminkaan ole samaa kuin vanhan
-isäntäväen.
-
-Nämä vanhukset harhailivat huolissaan koko päivän pitkin pihaa,
-paikasta toiseen. Sääli oli nähdä heidän hiiviskelevän väkijoukossa,
-kumaraharteisina, rinnat röhisten ja verestävät huononäköiset silmät
-arasti vilhuen.
-
-Viimeinen muuan satavuotias äijä huomasi mennä Ingmarin luokse ja
-istahtaa maahan hänen viereensä. Siinä hän vihdoinkin tuntui voivan
-rauhoittua, sillä hän jäi siihen istualleen, pusertaen vanhoja,
-vapisevia käsiään ryhmysauvaansa.
-
-Heti nähtyään mihin Korppi-Pentti asettui, myöskin Vanha-Liisa ja
-Navetta-Martta kävellä köpittivät istumaan Ingmarin viereen. He eivät
-sanoneet hänelle mitään, mutta varmaankin he aavistivat saavansa apua
-häneltä, tältä nykyiseltä Ingmar Ingmarinpojalta.
-
-Siitä asti kun vanhukset tulivat siihen, ei Ingmar enää seisonut
-ummessa silmin, vaan katseli heitä. Hän näytti arvioivan, montako
-vuotta he olivat nähneet vaivaa hänen sukunsa palveluksessa, ja hän
-tunsi ensi velvollisuudekseen toimittaa heille vapaan olon kuolemaan
-asti heidän vanhassa kodissaan.
-
-Hän etsi silmillään väkijoukosta Vahvan-Ingmarin ja nyökäytti hänelle
-merkitsevästi päätään.
-
-Sanaa sanomatta Vahva-Ingmar lähti asuinrakennukseen, astui väentuvan
-poikki ja meni peräkamariin. Siellä hän seisahtui ovipieleen
-odottamaan, milloin sopisi asiansa toimittaa.
-
-Vahvan-Ingmarin astuessa sisään kirkkoherra seisoi juuri keskellä
-lattiaa ja puhui Katrille ja Halvorille, jotka istuivat liikahtamatta
-ja jäykkinä kuin kuolleet. Ruukinhoitaja istui pöydän päässä
-mahtipontisen näköisenä, sillä hän tiesi kykenevänsä huutamaan
-korkeammalle kuin kukaan muu. Karmsundin kestikievari nojasi
-ikkunalautaa vasten niin kiihdyksissä, että hiki tippui hänen otsaltaan
-ja kädet vapisivat. Birger Sven Petterinpoika istui huoneen peräseinän
-sohvalla aivan tyyrenä, suuripiirteisten kasvojen vähääkään
-värähtämättä. Hänen suuret kätensä olivat ristissä vatsan päällä, ja
-hän pyöritteli hartaasti peukaloitaan.
-
-Nyt kirkkoherran puhe loppui. Halvor silmäsi Katriin päin, ikään kuin
-hänen mieltänsä kysyäkseen, mutta Katri istui äänettömänä, katse
-lattiassa.
-
-"Katrin ja minun on huomattava, että olemme lähdössä vieraalle maalle",
-sanoi Halvor, "ja että meidän ja veljiemme on elettävä niillä rahoilla,
-jotka voimme talosta saada. Matka Jerusalemiin kuuluu jo maksavan
-viisitoista tuhatta kruunua. Ja sitten on vielä vuokrattava talo ja
-ostettava ruokaa ja vaatetta. Ei minusta meidän kannata antaa lahjaksi
-mitään."
-
-"Mitä järkeä siinä on, että Katrin ja Halvorin pitäisi antaa talonsa
-vaikka ilmaiseksi sitä varten vain, ettei sitä yhtiö saisi!" sanoi
-ruukinhoitaja. "Parasta heidän olisi suostua minun huutooni heti
-paikalla, jollei muunkaan vuoksi, niin ainakin noista houkutteluista
-päästäkseen."
-
-"Kyllä se niin on", myönsi Katrikin, "ettemme me voi suostua muuhun
-kuin korkeimpaan tarjoukseen."
-
-Mutta kirkkoherra ei niin vähällä alistunut. Tällaisissa asioissa hän
-kyllä osasi sovittaa sanansa. Nyt hän oli ihan eri mies kuin
-saarnastuolissa seisoessaan.
-
-"Kyllä kai te, Katri ja Halvor, olette siksi kiintyneet tähän vanhaan
-taloon, että mieluummin myytte sen miehelle, joka tulee hoitamaan sitä
-hyvin, vaikka häneltä saisittekin pari tuhatta kruunua vähemmän", hän
-sanoi.
-
-Ja erittäinkin sen vuoksi, että Katrikin oli kuulemassa, hän sitten
-kertoi, kuinka monen moni talo oli yhtiön haltuun jouduttuaan jäänyt
-rappeutumaan.
-
-Katri katsahti häneen pari kertaa, ja kirkkoherra alkoi uskoa puheensa
-nyt viimeinkin tehoavan häneen. Ei suinkaan talonemännän luonto vielä
-ole hänestä tyyten hävinnyt, hän ajatteli kertoessaan hävinneistä
-talouksista ja sukupuuttoon kuolleista karjoista.
-
-Viimein hän lopetti näin: "Sen minä kyllä tiedän, että yhtiö kykenee,
-jos oikein tahtoo, huutamaan talon hinnan niin korkealle, etteivät
-talonpojat jaksa sen kanssa kilpailla. Mutta jos Katri ja Halvor
-tahtovat estää Ingmarilaa joutumasta yhtiön raastettavaksi, on heidän
-määrättävä, mihin asti hinta saa nousta, että talonpojat osaavat
-menetellä sen mukaan."
-
-Kirkkoherran tätä esittäessä Halvor silmäili levottomasti Katriin. Tämä
-kohotti hitaasti silmäluomensa ja vastasi:
-
-"Kyllä Halvor ja minä tosiaan mieluimmin myisimme talon jollekin
-vertaisellemme, että se varmaan pysyisi samassa kunnossa kuin tähänkin
-asti."
-
-"Niin, jos kukaan muu kuin yhtiö suostuu maksamaan neljäkymmentä
-tuhatta, tyydymme me siihen summaan", sanoi Halvor, käsitettyään nyt
-vaimonsa tarkoituksen.
-
-Samassa Vahva-Ingmar meni pitkin askelin huoneen poikki ja kuiskasi
-pari sanaa Birger Sven Petterinpojan korvaan.
-
-Herastuomari nousi heti ja meni Halvorin luokse. "Koska te, Halvor,
-tyydytte neljäänkymmeneentuhanteen, tarjoan minä sen summan", hän
-sanoi.
-
-Halvorin kasvot alkoivat värähdellä. Hän ikään kuin nielaisi
-kyyneliään, ennen kuin vastasi. "Minä kiitän herastuomaria", hän sanoi.
-"Ilomielin minä jätän talon niin hyviin käsiin."
-
-Sven Petterinpoika pudisti Katrinkin kättä. Katri oli hyvin heltynyt ja
-pyyhki kyyneleen silmäkulmastaan.
-
-"Olkaa varma siitä, Katri, että kaikki jää ennalleen", lausui
-herastuomari.
-
-Katri kysyi, aikooko hän itse muuttaa tänne.
-
-"En", vastasi Sven Petterinpoika, lisäten vielä hyvin juhlallisesti:
-"Minä naitan tänä kesänä nuorimman tyttäreni ja annan tämän talon
-hänelle ja hänen miehelleen."
-
-Sitten herastuomari kääntyi kiittämään kirkkoherraa.
-
-"Te, kirkkoherra, saitte sittenkin tahtonne toteutumaan", hän sanoi.
-"En minä olisi aavistanut juoksennellessani täällä köyhänä
-paimenpoikana, että kerran minun toimestani Ingmar Ingmarinpoika saisi
-Ingmarilan haltuunsa."
-
-Kirkkoherra ja muut huoneessa olevat miehet tuijottivat hetken aikaa
-häneen, käsittämättä heti hänen tarkoitustaan, mutta Katri lähti
-kiireesti ulos.
-
-Väentuvan poikki käydessään hän oikaisi päänsä pystyyn, sitoi huivin
-uudestaan oikeille laskoksille ja tasoitteli esiliinansa leveämmäksi.
-
-Sitten Katri astui hyvin arvokkaasti ja juhlallisesti pihan yli. Hän
-käveli ruumis jäykkänä, silmät maassa ja niin hitaasti että tuskin
-näytti liikkuvan.
-
-Sitten hän saapui Ingmarin luokse ja tarttui hänen käteensä.
-
-"Nyt minä onnittelen sinua, Ingmar", hän sanoi ilosta vavahtelevin
-äänin. "Me kumpikin olemme tässä asiassa olleet kovin jyrkkiä, mutta
-kun ei Jumala minulle suo sitä iloa, että sinä liittyisit meihin,
-kiitän minä häntä siitä, että hän on sallinut sinun päästä tämän talon
-haltijaksi."
-
-Ingmar ei vastannut, eikä hänen kätensä ollenkaan puristanut Katrin
-kättä. Kun Katri laski sen irti, seisoi Ingmar paikallaan yhtä
-alakuloisena ja hervottomana kuin oli ollut kaiken aikaa.
-
-Kaikki miehet, jotka olivat olleet talonkauppaa tekemässä, tulivat nyt
-pudistamaan Ingmarin kättä ja onnittelemaan häntä: "Onnea, Ingmar
-Ingmarinpoika, Ingmarilaan!" he sanoivat.
-
-Silloin näkyi onnen välähdys Ingmarin silmissä. Hän mutisi hiljaa
-itsekseen: "Ingmar Ingmarinpoika Ingmarilaan", ja näytti aivan
-sellaiselta kuin lapsi saadessaan kauan ikävöimänsä lahjan. Mutta
-seuraavana hetkenä hänen kasvonsa vääntyivät sen näköisiksi kuin hän
-olisi tahtonut kyllästyneenä ja inhoten hylätä saavuttamansa onnen.
-
-Uutinen oli silmänräpäyksessä kaikkien pihalla olijain tietona.
-Kerrottiin ja kyseltiin kovalla äänellä ja kiihkeästi. Monet ihastuivat
-niin, että kyyneleet nousivat silmiin.
-
-Kukaan ei enää välittänyt vasaramiehen huudoista, vaan kaikki
-tunkeutuivat Ingmaria onnittelemaan, sekä talonpojat että säätyläiset,
-sekä tutut että oudot.
-
-Seisoessaan kaikkien näiden iloisten ihmisten keskellä Ingmar yht'äkkiä
-kohotti katseensa ja huomasi Stiina äidin, joka vähän edempää katseli
-häntä. Hän oli hyvin kalpea ja vanhan ja turvattoman näköinen. Ingmarin
-katseen kohdattuaan hän kääntyi ympäri ja lähti kävelemään kotiinsa
-päin.
-
-Ingmar irtautui muista ja kiiruhti hänen jälkeensä. Hän kumartui Stiina
-emännän puoleen ja sanoi sortuneella äänellä, jok'ainoa kasvojen juonne
-surusta vavisten:
-
-"Menkää nyt Gertrudin luokse, Stiina äiti, ja sanokaa hänelle, että
-minä olen hänet pettänyt ja itseni myynyt saadakseni talon. Pyytäkää,
-että hän kokonaan jättää mielestään minunlaiseni raukan!"
-
-
-
-
-GERTRUD
-
-
-Gertrudissa oli herännyt kumma tunne, jota hän ei kyennyt hillitsemään,
-vaan joka yhä voimistui ja jonka valtaan hän oli kokonaan vajota.
-
-Se oli alkanut samasta hetkestä, jona hän sai kuulla Ingmarin
-uskottomuudesta, ja se oli sellaista, että hän kamalasti pelkäsi nähdä
-Ingmaria, tavata häntä äkkiä tiellä tai kirkossa tai missä tahansa.
-Miksi se häntä niin pelotti, sitä hän ei ymmärtänyt, mutta hän tunsi
-vain itsessään, ettei voisi sitä kestää.
-
-Gertrud olisi mieluimmin pysytellyt sisällä yöt päivät, ettei mitenkään
-sattuisi häntä kohtaamaan, mutta sitä ei hänenlaisensa köyhä tyttö
-voinut. Hänen täytyi tehdä ulkotöitä puutarhassa, monesti päivässä
-käydä karjahaassa asti lehmiä lypsämässä, ja usein hänet lähetettiin
-ostamaan sokeria ja jauhoja ja muita taloustarpeita.
-
-Kylän raitilla kulkiessaan Gertrud painoi huivin alas otsalleen, ei
-koskaan nostanut katsettansa maasta ja kiiruhti aivan kuin aaveiden
-hätyyttämänä. Missä vain oli mahdollista, hän koetti välttää maantietä
-ja käydä pitkin ojanvieriä ja pellonpientareita, sillä siellä ei ollut
-niin suurta vaaraa kohdata Ingmaria.
-
-Mutta lakkaamatta sydän oli pelosta arkana, sillä saattoihan hän tavata
-hänet missä tahansa. Jos hän souti joella, voi Ingmar olla siellä
-tukkejaan uittamassa, ja jos hän koetti piiloutua metsiin, voi Ingmar
-sielläkin tulla häntä vastaan, kirves olalla työhön menossa.
-
-Ei mitenkään hän voisi nähdä Ingmaria; se olisi niin tuskallista, ettei
-hän sitä kestäisi.
-
-Ollessansa pitkänään puutarhanpenkerellä rikkaruohoja kitkemässä hän
-vähän väliä nosti päätänsä, että jo etäältä näkisi Ingmarin ja ehtisi
-päästä pakoon, jos hän kulkisi ohitse.
-
-Hän pahoitteli kovin sitä, että Ingmar oli heillä niin hyvä tuttu.
-Heidän koiransa ei hänen tullessaan hauku, eivätkä kyyhkyset lähde
-hänen edestään lentoon hiekkakäytävältä, että edes niiden
-siipienräpytys häntä varoittaisi.
-
-Tämä Gertrudin arkuus ei vähentynyt, vaan pikemmin paheni päivä
-päivältä. Koko hänen suuri surunsa oli muuttunut kammoksi. Ja hänen
-vastustusvoimansa lamautui lamautumistaan. Kohtapuoleen minä en rohkene
-mennä ovesta ulos, hän ajatteli. Minä tulen varmaan omituiseksi
-ihmispeloksi -- kun vain en menisi päästäni ihan sekaisin.
-
-"Hyvä Jumala, päästä minut tästä kauhusta!" Gertrud rukoili. "Näen jo,
-etteivät isä ja äiti pidä minua oikein viisaana. Ja kaikki, joita
-tapaan, näkyvät ajattelevan samalla lailla. Oi Herra Jumala, auta
-minua!"
-
-Siihen aikaan kun tämä kauhu oli pahimmillaan, Gertrud näki eräänä yönä
-merkillisen unen.
-
-Hän oli menevinään kiulu kainalossa päivälypsylle. Lehmät olivat
-etäällä metsäaitauksessa, ja hän käveli sinne pitkin ojanvieriä ja
-pellonpientaria, joita polku noudatteli. Kävely oli olevinaan raskasta,
-sillä hän oli niin uuvuksissa ja heikkona, että tuskin jaksoi jalkojaan
-siirtää. "Mikä minun on, miksi tämä käynti on näin vaikeata?" hän
-unissaan kysyi. Ja hän vastasi siihen itse: "Olet väsyksissä sen suuren
-surusi kantamisesta."
-
-Viimein hän sitten oli ehtivinään aitaukselle asti, mutta sinne
-tultuaan hän ei nähnyt lehmiä missään. Hän hätääntyi kovasti ja etsi
-niitä kaikista niiden entisistä katvepaikoista, mutta niitä ei löytynyt
-näreikön takaa eikä puron rannalta eikä koivikosta.
-
-Hakiessaan hän huomasi aidan olevan metsän puolelta rikki. Silloin hän
-oli arvaavinaan, että lehmät olivat sitä tietä menneet karkuun.
-Sanomaton tuska valtasi hänet ja hän jäi avuttomana vääntelemään
-käsiään. "Voi minua poloista", hän vaikeroi, "pitääkö minun nyt näin
-vähin voimin kierrellä laajat salot lehmien jäljessä?"
-
-Lähdettävä hänen kumminkin oli tiettömään metsään, missä näreenhavut ja
-pistelevät katajat repivät käsiä ja kasvoja.
-
-Mutta sitten hän äkkiä huomasi kulkevansa tasaista metsäpolkua,
-tietämättä miten sille joutui. Polku oli pehmeä ja hieman liukas sille
-karisseista neulasista. Pilvenkorkuisia, suoravartisia kuusia kasvoi
-sen molemmin puolin, ja keltainen sammal niiden juurella välähteli
-päivänpaisteessa. Siellä oli niin kaunista ja mieluista, että hänen
-tuskansa alkoi haihtua.
-
-Siinä kulkiessaan hän näki vanhan akan kävelevän puiden välissä. Se oli
-vanha Lappalais-Mari, tunnettu noita. "Voi hirveätä, vieläkö tuo ilkeä
-akka elää, ja pitääkö minun tavata hänet täällä metsässä!" Gertrud
-ajatteli. Hän koetti hiipiä ohitse niin varovasti kuin suinkin, ettei
-eukko häntä huomaisi.
-
-Mutta tämä nosti silmänsä maasta juuri kun Gertrud oli pääsemäisillään
-ohitse.
-
-"Odota, minä näytän sulle jotakin!" eukko huusi. Heti sen jälkeen hän
-oli Gertrudin edessä polvillaan. Hän piirsi etusormellaan kehän
-havuneulasien peittämälle polulle ja pani kehän keskelle lattean
-messinkivadin. Noitumaankohan tuo rupeaa, Gertrud ajatteli. Että hän
-tosiaankin osaa noitua!
-
-"Katso nyt mitä vadista näet!" sanoi lappalaiseukko. Gertrud katsoi ja
-säpsähti, sillä hän näki sen pohjasta selvästi Ingmarin kuvan. Samassa
-eukko antoi pitkän neulan hänen käteensä. "Ka, ota tämä", hän sanoi,
-"ja puhkaise häneltä silmät. Tee se sen vuoksi, että hän sinut petti."
-Gertrud epäröi kotvan aikaa, mutta ihmeellisesti häntä halutti tehdä
-se. "Mitä syytä hänen on olla rikas ja kylläinen ja onnellinen, kun
-sinä kärsit?" sanoi eukko. Gertrudin valtasi jo halu totella häntä. Hän
-ojensi neulaa alaspäin. "Tähtääkin keskelle silmäterää", eukko sanoi.
-Gertrud tokaisi pari kertaa, hyvin nopeasti, suoraan Ingmaria silmiin.
-Mutta työntäessään neulaa hän huomasi sen painuvan syvälle, se ei
-tuntunut sattuvan messinkivatiin, vaan johonkin pehmeään, ja kun hän
-veti sen ylös, tipahti sen kärjestä veripisara.
-
-Nähdessään neulassa verta Gertrud luuli todella puhkaisseensa Ingmarin
-silmät. Silloin hän hirveästi säikähti tekoaan, ja paisuva hätä
-tukahdutti hänen mieltään niin, että hän heräsi.
-
-Gertrud itkeä tyrski pitkän aikaa vuoteellaan, ennen kuin täysin
-valveutui ja huomasi nähneensä unta. "Varjele, hyvä Jumala, ettei minun
-rupea tekemään mieleni kostaa hänelle!" hän nyyhkytti.
-
-Mutta heti tyynnyttyään ja nukuttuaan uudelleen hän alkoi taas nähdä
-samaa unta.
-
-Hän oli nytkin menossa kapeata polkua pitkin lehmähakaan. Lehmät olivat
-taaskin päässeet karkuun, ja hän lähti etsimään niitä metsästä. Sitten
-hän joutui tuolle kauniille tielle, missä taaskin näki päivänpaisteen
-vilahtelevan sammalilla. Hän muisti, mitä oli äskeisessä unessaan
-nähnyt. Pelotti että tuleeko tuo lappalaiseukko vielä vastaan, ja oli
-hyvillään kun ei sitä näkynytkään.
-
-Mutta sitten aivan kuin maanpinta olisi auennut kahden mättään välistä
-keskellä tietä. Ensin siitä pisti esiin pää, ja sitten ihan pikkuruinen
-mieskin kömpi ylös maan sisästä. Hän hyristi ja pöristi huulillaan
-lakkaamatta, ja siitä Gertrud hänet heti tunsi. Sehän oli puolihöperö
-Hyry-Pekka. Aika-ajoin hän maleksi talosta taloon, mutta kesäkaudet hän
-lojui metsässä jossakin maakuopassa.
-
-Gertrud muisti heti, että Hyry-Pekan sanottiin toisinaan auttelevan
-niitä, jotka tahtoivat muiden tietämättä tehdä vahinkoa vihamiehilleen.
-Hänen epäiltiin monesti tehneen murhapolttoja toisten yllytyksestä.
-
-Nyt Gertrud meni miehen luokse ja kysyi häneltä ikään kuin piloillaan,
-eikö hän haluaisi sytyttää tuleen Ingmarilaa. "Tahtoisin sitä", Gertrud
-sanoi, "sen vuoksi, että Ingmar Ingmarinpoika pitää enemmän talostaan
-kuin minusta."
-
-Mutta hänen kauhukseen tuo mielipuoli oli heti suostuvinaan
-ehdotukseen. Hän nyökytti innokkaasti päätään ja alkoi juosta kylään
-päin. Gertrud kiiruhti jäljestä, muttei tavoittanut häntä. Hän takertui
-kuusenoksiin, vajosi suohon ja kompasteli kiviin. Ehdittyään vihdoin
-viimein metsänreunaan hän jo näki puiden välistä liekkien loimun. Se on
-jo tehty, talo on tulessa, hän ajatteli ja havahtui uudelleen
-kammottavasta unenhoureestaan.
-
-Gertrud nousi vuoteessa istualleen. Kyyneleitä vieri virtanaan hänen
-poskilleen. Hän ei enää uskaltanut ruveta nukkumaan, peläten näkevänsä
-samanlaisia unia.
-
-"Varjele, hyvä Jumala, varjele, hyvä Jumala!" hän sanoi. "En ole
-tiennytkään, kuinka paljon pahuutta minussa on. Mutta Jumala sen
-tietää, etten minä ainoatakaan kertaa koko tänä aikana ole ajatellut
-kostoa Ingmarille. Älä hyvä Jumala anna minun joutua siihen syntiin!"
-
-"Suru on vaarallista", hän puhkesi sanomaan, pusertaen sormiansa
-ristiin. "Suru on vaarallista. Suru on vaarallista."
-
-Hän ei itsekään oikein tiennyt, mitä sillä tarkoitti, mutta hän tunsi
-sydänraukkansa olevan kuin hävitetyn yrttitarhan. Yrttitarhanhoitajana
-oli nyt suru ja se kylvi sinne ohdakkeitaan ja myrkkykukkiaan.
-
-Koko aamupäivän Gertrudista tuntui siltä kuin hän vielä olisi
-uneksinut. Tuskinpa hän oli oikein valveilla. Hänen unensa oli ollut
-niin todellinen ja elävä, ettei hän voinut unohtaa sitä.
-
-Muistaessaan, millaisella riemulla hän oli pistänyt neulan Ingmarin
-silmään, hän ajatteli: Oi hirveätä, miten kostonhimoiseksi ja huonoksi
-minä olen tullut. En tiedä mitä tekisin noista ajatuksista päästäkseni.
-Ilkeä, kadotettu ihminenhän minusta näin tulee.
-
-Puolen päivän aikaan Gertrud otti kiulun käsivarrelleen mennäkseen
-lehmiä lypsämään. Tapansa mukaan hän veti huivin hyvin silmilleen ja
-kulki katse maahan luotuna. Hän käveli samoja pikku polkuja, joita oli
-unissaankin kulkenut, ja muisti jo ennen nähneensä niiden vierellä
-kasvavat kukat. Ja niin ihmeellisessä horrostilassa hän oli, että
-tuskin taisi erottaa todellisuutta mielikuvituksesta.
-
-Hakaan tullessaan Gertrud huomasi sen kohdan toteutuvan, ettei hän
-löytänyt lehmiä. Hän haeskeli niitä, samoin kuin oli unissaankin
-tehnyt, puron rannalta, koivikosta ja näreikön takaa. Hän ei löytänyt
-niitä mistään, mutta hänestä tuntui siltä kuin ne olisivat siellä ja
-kuin hän ne kyllä näkisi, jos vain olisi oikein valveillaan.
-
-Pian hän huomasi aidan olevan yhdestä kohden rikki ja arvasi karjan
-murtautuneen siitä ulos.
-
-Gertrud lähti nyt karkulaisia etsimään. Hän seurasi niiden pehmeään
-metsämaahan sotkemaa uraa ja joutui sitä pitkin kulkiessaan eräälle
-tielle, joka vei kaukaiselle karjamökille.
-
-"Nyt tiedän", hän huudahti, "missä ne ovat. Tänä aamunahan Lyykyläisten
-piti ajaa elukkansa karjamökille. Kun meidän lehmät ovat kuulleet
-kellon kalkatusta, ovat ne murtautuneet aitauksesta ja seuranneet
-toisia metsään."
-
-Äskeinen levottomuus oli havahduttanut tytön kokonaan. Hän päätti
-lähteä hakemaan lehmiä karjamökiltä takaisin. Muuten ne voisivat jäädä
-sinne kuka tiesi kuinka kauaksi. Ja nopeasti, kiveltä kivelle hypellen
-hän riensi jyrkkää metsätietä ylöspäin.
-
-Mutta hetken aikaa miltei pystysuorana kohottuaan tie teki äkkinäisen
-käänteen, ja nyt se avautui hänen eteensä sileänä ja tasaisena,
-havuneulasien peitossa.
-
-Hän tunsi tien samaksi, jonka oli unissaan nähnyt. Päivänpaiste
-leikitteli sammalpeitteisessä, keltaisessa metsässä, ja korkeat kuuset
-hänen ympärillään humisivat aivan samoin kuin unessakin.
-
-Tuntiessaan tien samaksi hän vaipui jälleen tuohon horrostilaan, jossa
-oli koko päivän ollut. Hän miltei odotti jotakin yliluonnollista
-tapahtuvaksi. Hän tuijotti kuusten juurille nähdäkseen, eikö sieltä
-ilmautuisi joku niitä ihmeolentoja, jotka metsäin pimennoissa häärivät.
-
-Hän ei nähnyt ketään, mutta hänen sielussaan heräsi kummallisia
-aatoksia. Mitähän jos minä kostaisin Ingmarille? Ehkäpä minä siten
-pääsisin tuskastani. Ehkä en sitten tulisikaan mielipuoleksi. Tuntuisi
-ehkä suloiselta, kun Ingmar saisi kärsiä samoin kuin minäkin.
-
-Kaunis havupolku oli hänestä loppumattoman pitkä. Hän kulki sitä
-kokonaisen tunnin ihmetellen, kun ei mitään outoa tapahtunut. Viimein
-hän joutui tasaiselle metsäniitylle.
-
-Se oli pieni, mutta hyvin soma, pehmoista ruohoa kasvava, kukkainen
-kenttä. Sen takana kohosi äkkijyrkkä vuorenseinä. Muilta puolilta sitä
-taas ympäröi korkea lehtimetsä, enimmäkseen valkoterttuisia pihlajia,
-mutta koivuja ja leppiä myöskin. Leveähkö runsasvetinen puro laski
-solisten vuorenrinnettä alas, virtasi mustina häränsilminä niityn
-poikki ja syöksyi sitten jyrkkään putoukseen, jonka niska oli kokonaan
-rehevästi versoavien puiden ja pensaiden peitossa.
-
-Gertrud pysähtyi äkkiä. Hän tunsi heti tuon paikan. Sehän oli
-Mustaveden puro, josta kansa tiesi ihmeellisiä tarinoita. Monet ihmiset
-olivat sen yli kulkiessaan nähneet kummallisia näkyjä. Eräällekin
-pojalle se oli kuvastanut morsiussaaton, joka samaan aikaan kaukana
-kylässä juuri kulki kirkkoon, ja eräälle sydenpolttajalle oli näyttänyt
-kuninkaan kruunu päässä ja valtikka kädessä kruunajaisiinsa
-ratsastamassa.
-
-Gertrudin kohosi sydän kurkkuun. "Jumala varjelkoon, mitähän minä siinä
-näen!" hän huokasi.
-
-Hänen melkein teki mieli kääntyä takaisin. "Mutta täytyyhän minun
-poloisen siitä yli mennä", hän sanoi valittaen. "Enhän voi olla siitä
-kulkematta, jos tahdon saada lehmäni takaisin."
-
-"Hyvä Jumala", hän rukoili liittäen hädissään kätensä ristiin. "Älä
-anna minun nähdä mitään ilkeitä ruman elkiä. Älä saata minua mihinkään
-suureen kiusaukseen."
-
-Hän tiesi niin varmasti näkevänsä jotakin, että hän tuskin uskalsi
-astua puron yli vieville litteille kiville.
-
-Keskellä puroa seisoessaan hän näki jonkun liikkuvan niityn takana
-metsän pimennossa. Mutta ei se ollut mikään morsiussaatto, vaan
-yksinäinen kulkija, joka hitaasti astui niitylle.
-
-Hän oli kookas, nuori mies, yllään pitkä musta puku. Hänellä oli
-soikeat, hyvin kauniit kasvot, hän oli avopäin, ja pitkät, tummat
-hiukset valuivat hänen hartioilleen asti.
-
-Vieras tuli Gertrudia kohti. Hänen silmänsä olivat loistavat ja
-kirkkaat, niistä virtaili ikään kuin valoa, ja kun hän loi katseensa
-Gertrudiin, ymmärsi tämä, että vieras tiesi hänen surunsa ja hänen
-hätänsä vähäisistä maallisista asioista. Ja Gertrud näki vieraan
-surkuttelevan sitä, että hänen sydämensä oli kostonhimon saastuttama ja
-että surun ohdakkeet ja myrkkykukkaset olivat päässeet siihen
-juurtumaan.
-
-Hänen yhä lähemmäs saapuessaan Gertrud tunsi sielunsa täyttyvän
-autuaallisella tyyneydellä ja päivänpaisteisella rauhalla. Ja kun mies
-oli kulkenut hänen ohitsensa, ei hänen sydämessään enää ollut surua
-eikä katkeruutta, vaan kaikki paha katosi hänestä kuin parannettu
-sairaus, jättäen jälkeensä terveyttä ja voimaa.
-
-Gertrud ei liikahtanut pitkään aikaan. Näky häipyi hiljakseen, mutta
-hän seisoi yhä vielä paikallaan uneksivan onnellisena. Kun hän viimein
-silmäili ympärilleen, oli näky kokonaan kadonnut, mutta sen vaikutus
-pysyi hänessä yhä. Hän kohotti hurmaantuneena kätensä päänsä päälle
-ristiin. "Olen nähnyt Jeesuksen!" hän huudahti riemuissaan. "Olen
-nähnyt Jeesuksen, hän otti pois minun suruni, ja minä rakastan häntä.
-Nyt en voi rakastaa ketään toista tässä maailmassa."
-
-Elämän huolet katosivat ja kävivät mitättömän pieniksi. Ja pitkät
-elinvuodet tuntuivat lyhyeltä hetkeltä. Ja koko maallinen onni näytti
-läpikuultavan matalalta, voimattomalta mukaansa tempaamaan.
-
-Samassa Gertrudille selvisi miten hänen oli vastedes elettävä.
-
-Vapautuakseen pimeästä tuskastaan ja pahuuden ja kostonhimon
-houkutteluista hän päätti muuttaa pois tältä seudulta. Hän päätti
-seurata hellgumilaisia Jerusalemiin. Tämä ajatus heräsi hänessä
-silloin, kun Jeesus kävi hänen ohitsensa. Gertrud luuli saaneensa sen
-häneltä.
-
-Hänen silmistään hän oli sen lukenut.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kauniina heinäkuun päivänä, jolloin Birger Sven Petterinpoika piti
-tyttärensä ja Ingmar Ingmarinpojan häitä, tuli eräs nuori nainen
-aikaisin aamulla häätaloon ja pyysi saada puhua sulhasen kanssa. Hän
-oli pitkä ja solakka, mutta piti huivia niin silmillään, ettei
-kasvoista näkynyt muuta kuin untuvanvalkoinen poski ja punaiset huulet.
-Käsivarrellaan hänellä oli kori, missä oli kotikutoista nauhaa pienissä
-kimpuissa sekä muutamia hiuksista tehtyjä kellonperiä ja rannerenkaita.
-
-Hän puhui asiansa vanhalle palvelijattarelle, jonka pihalla tapasi, ja
-tämä meni sisälle kertomaan sen emännälle. Emäntä vastasi heti: "Mene
-sanomaan hänelle, että Ingmar Ingmarinpoika on juuri kirkkoon lähdössä,
-tuskinpa hän joutaa muiden kanssa puhelemaan."
-
-Heti tämän vastauksen saatuaan vieras lähti talosta. Kukaan ei nähnyt
-häntä koko aamupäivään. Mutta nuodeväen palattua kirkosta hän tuli
-takaisin ja pyysi saada puhutella Ingmar Ingmarinpoikaa.
-
-Tällä kertaa hän puhui asiansa nuorelle rengille, joka seisoi
-toimetonna tallin ovella, ja tämä meni kertomaan sen isännälle. --
-"Sano hänelle", isäntä vastasi, "että Ingmar Ingmarinpoika on juuri
-käymässä hääaterialle eikä jouda vierasten kanssa puhelemaan."
-
-Tämän vastauksen saatuaan tyttö huokaisi ja lähti pois eikä palannut
-ennen kuin myöhään illalla, päivän laskiessa.
-
-Tällä kertaa hän puhui asiansa lapselle, joka hajasäärin ratsasti
-aidalla, ja lapsi meni suoraan sisälle tupaan puhumaan sen morsiamelle.
--- "Sano hänelle", morsian vastasi, "että Ingmar Ingmarinpoika tanssii
-morsiustanssia; hän ei jouda puhelemaan kenenkään muun kanssa."
-
-Kun lapsi toi tämän sanoman, hymyili vieras ja sanoi: "Nyt sinä et puhu
-totta, Ingmar Ingmarinpoika ei tanssi morsiamensa kanssa."
-
-Hän ei lähtenyt pois, vaan jäi veräjälle seisomaan.
-
-Hetken kuluttua morsian ajatteli itsekseen: Nyt minä valehtelin
-hääpäivänäni! Hän katui sitä, meni Ingmarin luokse ja sanoi hänelle,
-että kartanolla oli vieras, joka tahtoi puhutella häntä.
-
-Ingmar meni ulos ja näki Gertrudin odottavan veräjällä.
-
-Gertrud käveli sitten edellä tietä pitkin ja Ingmar seurasi häntä. He
-kulkivat äänettöminä, kunnes olivat päässeet hyvän matkaa häätalosta.
-
-Ingmar oli miltei silmissä vanhentunut kahtena viime viikkona. Ainakin
-hänen kasvojensa ilme oli muuttunut entistä älykkäämmäksi ja
-varovammaksi. Nyt rikkaaksi tultuaan hän myöskin kulki kumarammassa ja
-näytti nöyremmältä kuin ennen, köyhänä ollessaan.
-
-Hän ei varmaankaan ollut iloinen nähdessään Gertrudin. Hän oli päivät
-päästään koettanut mielessään vakuutella olevansa vaihtoon tyytyväinen.
-"Nähkääs, meistä Ingmareista on kaikkein tärkeintä päästä kyntämään ja
-kylvämään täällä Ingmarilassamme", hän oli mietiskellyt.
-
-Mutta kiusallisemmalta kuin Gertrudin menettäminen oli hänestä tuntunut
-se, että nyt häntä saatettiin syyttää lupauksensa rikkomisesta.
-Käydessään nyt Gertrudin jäljessä hän ajatteli ainoastaan niitä
-halveksivia sanoja, joita Gertrud syystä kyllä saattoi hänelle lausua.
-
-Gertrud istuutui kivelle tien viereen ja laski korinsa maahan. Huivinsa
-hän veti entistä enemmän silmilleen.
-
-"Istuuduhan", hän sanoi Ingmarille osoittaen toista kiveä. "Minulla on
-paljon puhuttavaa kanssasi."
-
-Ingmar istuutui ja oli iloinen tuntiessaan itsensä niin levolliseksi.
-Pahemmaksi minä tätä olisin luullut, hän ajatteli. Paljon vaikeammalta
-luulin tuntuvan nähdä Gertrudia ja kuulla hänen puhuvan. Luulin, että
-rakkaus kokonaan lannistaisi minut.
-
-"En olisi tullut häiritsemään sinua itse hääpäivänäsi", Gertrud sanoi,
-"jollei olisi ollut siihen ihan pakko. Lähden nyt pian näiltä seuduilta
-enkä palaa enää koskaan. Olin jo aikeissa lähteä viime viikolla, mutta
-silloin sattui sellaista, että minun täytyi lykätä matkani
-tuonnemmaksi, saadakseni juuri tänään puhella kanssasi."
-
-Ingmar ei sanonut mitään. Hän istui selkä kyyryssä, pää hartiain väliin
-painuneena, aivan kuin mies, joka näkee rajuilman nousevan ja odottaa
-rankkasadetta.
-
-Siinä istuessaan hän mietti: Sanokoon Gertrud mitä tahansa, niin oikein
-minä kuitenkin tein valitessani talon. En olisi voinut tulla toimeen
-ilman sitä. Olisin aivan ikävääni menehtynyt, jos se olisi joutunut
-vieraan haltuun.
-
-"Ingmar", Gertrud sanoi, punehtuen samassa niin, että hänen poskensa
-huivin alla sävähti hehkuvan punaiseksi, "muistathan, Ingmar, että minä
-viisi vuotta sitten aioin liittyä hellgumilaisiin. Silloin olin antanut
-sydämeni Kristukselle, mutta sitten otin sen häneltä takaisin
-antaakseni sen sinulle. Mutta siinä en varmaankaan tehnyt oikein, koska
-minä nyt sain tämän rangaistuksen. Samoin kuin minä itse silloin
-hylkäsin Kristuksen, hylkäsi minun rakastettuni nyt minut."
-
-Ingmarin koko ruumiissa kävivät vastenmielisyyden väreet, heti kun hän
-käsitti, että Gertrud aikoi liittyä hellgumilaisiin. Hän harmistui
-vastustamattomasti. Minä en kärsi, että hän noiden Jerusalemiin
-vaeltajain kanssa lähtee vieraaseen maahan, hän ajatteli. Hän oli aivan
-yhtä vastahakoinen kuin jos olisi vielä ollut Gertrudin sulhanen.
-
-"Älä nyt, Gertrud, ajattele sellaista! Eihän Jumala tätä miksikään
-rangaistukseksi aikonut."
-
-"Ei, ei, Ingmar, ei toki rangaistukseksi, vaan ainoastaan
-osoittaakseen, ettei minun viimekertainen valintani ollut hyvä. Voi, ei
-toki rangaistukseksi! Olenhan niin onnellinen. En tunne mitään
-kaipuuta, kaikki suruni ovat poissa. Ymmärräthän sinä, Ingmar, sen
-siitä, kun sanon että Jumala itse on minut erityisesti kutsunut."
-
-Ingmar istui ääneti, kasvot malttavasta mietiskelystä jäykistyen.
-"Oletpa tyhmä", hän itseään nuhteli, "jos et päästä Gertrudia menemään.
-Meriä ja maita välillänne, se teille on parasta. Meriä ja maita, meriä
-ja maita."
-
-Mutta se sisällinen tunne, joka ei olisi sallinut Gertrudin lähteä, oli
-kuitenkin hänessä voimakkaampi, niin että hän sanoi: "Mutta ethän sinä
-mitenkään saa vanhemmiltasi lupaa lähteä heidän luotaan."
-
-"En minä sitä saakaan", Gertrud vastasi, "tiedän sen niin varmasti,
-etten edes rohkene sitä pyytää. Isä ei mitenkään suostuisi siihen.
-Luulen melkein, että hän vaikka väkisin koettaisi estää lähtöäni. Se
-onkin ikävintä, että täytyy lähteä salaa. Nyt he luulevat minun vain
-matkustelevan nauhojani myymässä, eivätkä he saa lähdöstäni tietoa
-ennen kuin minä Göteborgissa yhdyn Jerusalemin matkalaisiin ja olen
-astunut laivaan."
-
-Ingmarin sisua kuohutti uudelleen, kun hän ajatteli minkälaisen surun
-Gertrud tuottaisi vanhemmilleen. Tokko hän edes itse ymmärtänee tekonsa
-vääryyttä? Hän oli juuri sanomaisillaan hänelle sen, mutta hillitsi
-sentään itseänsä. Ei toki sinun, Ingmar, sovi ruveta Gertrudin tekojen
-moittijaksi, hän ajatteli.
-
-"Tiedän kyllä, että sääli on jättää isää ja äitiä", Gertrud sanoi.
-"Mutta nyt minun on seurattava Jeesusta." Hän hymyili mainitessaan
-Vapahtajan nimeä. "Hänhän minut pelasti pahasta ja mielensairaudesta",
-hän sanoi hartaasti, liittäen kätensä ristiin.
-
-Ja ikään kuin nyt vasta saaden siihen rohkeutta hän työnsi huivinsa
-päälaelleen ja katsoi Ingmaria suoraan silmiin. Ingmarista tuntui, että
-Gertrudin silmissä väikkyi jokin toinen kuva, johon hän häntä vertaili,
-ja hän tunsi itsekin olevansa halpa ja mitätön hänen mielestään.
-
-"Isää ja äitiä minun kumminkin käy kovin sääliksi", sanoi Gertrud
-uudelleen. "Isä on niin vanha, että hänen jo pian täytyy erota
-koulumestarin toimesta, ja siten hänen toimeentulonsa käy entistäkin
-niukemmaksi. Ja työttömänä hän aina käy äreäksi. Äidinkin elämä käy
-vaikeaksi, kun he lakkaamatta jäävät kahden kesken surujaan miettimään.
-Eihän niin olisi tarvinnut käydä, jos minä olisin pysynyt kotona heitä
-ilahduttamassa."
-
-Gertrud vaikeni, ikään kuin epäröiden, sanoisiko mitä aikoi, mutta
-Ingmarin rinnassa alkoi paisua itkua nyyhkyttävä liikutus. Hän ymmärsi
-Gertrudin tarkoituksena olevan pyytää häntä huolehtimaan hänen
-vanhemmistaan. Luulin hänen tulleen minua häpäisemään ja pilkkaamaan,
-hän ajatteli, ja päinvastoin hän osoittaakin minulle näin suurta
-luottamusta.
-
-"Teen sen toki pyytämättäsikin, Gertrud", Ingmar sanoi. "En olisi niin
-suurta kunniaa voinut odottaakaan, sinut petettyäni. Ole varma siitä,
-etten minä kohtele niin huonosti iäkkäitä vanhempiasi kuin sinua."
-
-Ingmarin ääni värähteli, ja samalla tuo suuri varovaisuuden ja
-älykkyyden ilme suli pois hänen kasvoiltaan. Oi, miten hyvä Gertrud on
-minulle, hän ajatteli. Hän ei pyydä tätä ainoastaan vanhempainsa
-tähden, vaan myös näyttääkseen, että hän antaa minulle anteeksi.
-
-"Niin, arvasinhan, Ingmar, ettet sinä sitä kiellä", Gertrud sanoi. "Ja
-nyt minulla on sinulle vielä toinenkin asia." Hänen äänensä helähti
-reippaammin ja iloisemmin. "Nyt sinä saat minulta suuren lahjan."
-
-Yht'äkkiä Ingmarin ajatukset kiintyivät siihen, kuinka kauniisti
-Gertrud puhui. En koskaan maailmassa, hän ajatteli, muista kuulleeni
-niin lempeätä ja iloista ja helkkyvää ääntä.
-
-"Kahdeksan päivää sitten lähdin kotoa", Gertrud kertoi, "ja aioin
-kävellä suoraa päätä Göteborgiin, ollakseni siellä jo hellgumilaisia
-vastassa. Mutta ensi yötä nukuin Bergsån ruukilla Maria Bouving nimisen
-köyhän sotalesken luona. Paina se nimi mieleesi, Ingmar. Ja jos hän
-joutuu puutteeseen, auta sinä häntä!"
-
-Ingmar nyökäytti päätään ja lupasi muistaa Maria Bouvingin nimen, mutta
-ajatteli vain sitä kuinka Gertrud on kaunis. Oi, kuinka kaunis hän
-onkaan! Miten minä voin elää saamatta nähdä häntä? Jumala minua
-auttakoon, mutta minä tein väärin hylätessäni hänet vanhan talon
-tähden. Eivät pellot eivätkä metsät ole ihmisen arvoisia. Eivät ne voi
-hymyillä kanssani, kun olen iloinen, enkä niiltä voi saada suruihini
-lohdutusta. Kun menetän ihmisen, joka minua rakastaa, menetän parhaani
-tässä maailmassa.
-
-"Maria Bouving laittoi minulle yösijan pieneen kamariin, keittiönsä
-taa", Gertrud jatkoi. "'Saatpa nähdä, että tämän yön nukut oikein
-hyvin', hän sanoi minulle, 'makuuvaatteesi ovat Ingmarilan
-huutokaupasta'. Heti maata ruvetessani minä tunsin päänalaisessa
-omituisen myhkyrän. Eivätpä nämä Marian sänkyvaatteet niin erinomaisia
-olleetkaan, ajattelin. Mutta koko päivän kävelystä olin niin
-väsyksissä, että nukuin heti, Heräsin kumminkin keskellä yötä ja
-käänsin päänalaisen toisinpäin. Silloin huomasin, että sen päällinen
-oli leikattu keskeltä halki ja kurottu taas kömpelösti kiinni. Siellä
-sisällä oli jotakin kovaa, joka kahisi kuin paperi. Mikä pakko minun on
-kivillä maata, ajattelin ja koetin kiskoa sitä irti. Ja niinpä vedinkin
-esille huolellisesti sidotun käärön."
-
-Gertrud vaikeni hetkeksi nähdäkseen oliko Ingmar utelias, mutta Ingmar
-ei ollut varsin tarkasti kuunnellut. Hän seurasi silmillään vain sitä,
-kuinka kauniisti Gertrud puhuessaan liikutteli kättään. Tokkopa kellään
-olen nähnyt niin norjia liikkeitä ja niin kevyttä jalannousua kuin
-Gertrudilla? Niin vanhat sanovatkin, että ihminen pitää kaikkein
-enimmän toisesta ihmisestä. Mutta taisin minä sittenkin tehdä oikein,
-sillä eihän minua tarvinnut ainoastaan talo, vaan koko pitäjä myöskin.
-
-Mutta tuskakseen hän huomasi, ettei hän enää ollut yhtä varma kuin
-äsken siitä, rakastiko hän taloa todellakin enemmän kuin Gertrudia.
-
-"Laskin käärön vuoteeni viereen", Gertrud jatkoi, "ja päätin aamulla
-näyttää sitä Marialle. Mutta päivän valjettua näin sinun nimesi sen
-käärepaperissa. Aloin tarkastella sitä lähemmin ja silloin päätin tuoda
-sen sinulle, hiiskumatta sanaakaan Marialle tai muille ihmisille. Tässä
-sen nyt saat, Ingmar. Se on sinun omaisuuttasi."
-
-Gertrud otti korinsa pohjalta pienehkön käärön ja antoi sen Ingmarille,
-katsellen häntä ikään kuin odottaen, että hän sanomattomasti ihastuisi.
-
-Ingmar otti lahjan käteensä, mutta ei siitä sen enempää välittänyt. Hän
-oli syvissä mietteissä, koetellen vastustaa sitä katkeraa katumuksen
-tunnetta, joka oli vallata hänen mielensä.
-
-Tietäisipä Gertrud, kuinka vaarallista tuo hänen lempeytensä ja
-hyvyytensä on minulle. Oi, paljon helpommalta olisi tuntunut, jos hän
-olisi tullut minua nuhtelemaan!
-
-Minun tulisi iloita siitä, hän ajatteli, mutta en kuitenkaan iloitse.
-Melkeinpä Gertrud tuntuu olevan kiitollinen minulle siitä että petin
-hänet. Mutta ei, ei, sitä en siedä ajatella.
-
-"Ingmar", sanoi Gertrud sellaisella äänenpainolla, josta Ingmarin piti
-huomata, että hänellä oli tosiaankin tavattoman tärkeätä sanottavaa,
-"minä luulen, että varmaankin Eljas käytti sitä päänalaista
-Ingmarilassa sairastaessaan."
-
-Samassa hän otti käärön Ingmarin kädestä ja avasi sen. Ingmar kuuli
-uusien, käyttämättömien setelien kahinaa. Sitten hän näki Gertrudin
-ottavan esille kaksikymmentä tuhannen kruunun seteliä. Hän näytteli
-niitä Igmarille. "Kas tässä, Ingmar, tässä on koko perintösi.
-Ymmärräthän, että Eljas se oli pistänyt käärön tuohon patjaan."
-
-Ingmar kuuli hänen sanansa ja näki setelit, mutta hänestä tuntui ihan
-kuin he olisivat joutuneet usvan sisään. Gertrud ojensi rahat hänelle,
-mutta hänen käsissään ei pysynyt mitään, vaan koko tukku putosi maahan.
-Gertrud nosti sen ja pisti hänen taskuunsa. Ingmar tunsi hoippuvansa
-ikään kuin olisi ollut juovuksissa.
-
-Yht'äkkiä hän kohotti käsivartensa, pusersi kätensä nyrkkiin ja
-heilutti sitä ilmassa ihan juopuneen tavoin.
-
-"Hyvä jumala, hyvä jumala!" hän sanoi.
-
-Hän olisi toivonut voivansa puhua sanasen Herran Jumalan kanssa, kysyä
-häneltä, miks'ei näitä ollut löydetty ennen. Miksi hän sai ne nyt, kun
-ei enää tarvinnut niitä, kun hän jo oli menettänyt Gertrudin.
-
-Sitten hän laski raskaasti kätensä Gertrudin olkapäille.
-
-"Sinähän olet julma kostaja, Gertrud."
-
-"Kostoksiko sinä, Ingmar, tätä sanot?" kysyi Gertrud hämmästyen.
-
-"Miksikäs minä sitä sanoisin? Miks'et sinä heti ne löydettyäsi tuonut
-noita rahoja minulle?" -- "En, minä tahdoin odottaa hääpäivään asti."
--- "Jos olisit tullut ennen kuin minä jouduin naimisiin, olisin varmaan
-saanut ostaa talon Sven Petterinpojalta, ja siten olisin saanut sinut."
--- "Sen kyllä tiesin." -- "Mutta kumminkin tulet hääpäivänä, juuri
-silloin kun on liian myöhäistä." -- "Myöhäistä minun olisi ollut
-ennenkin tulla, Ingmar. Yhtä myöhäistä oli viikko sitten kuin on nyt ja
-kuin tulee olemaan vastakin."
-
-Ingmar oli painunut uudelleen kivelle istumaan. Hän peitti kasvonsa
-käsiinsä ja valitti tukahtuvalla äänellä.
-
-"Oi, enhän minä luullut enää mitään apua mahdolliseksi. Voi, miksi niin
-herkästi luovuin kaikista toiveistani! Nythän näen, että apu sittenkin
-olisi tullut! Nyt näen, että olemme ennen aikojaan hylänneet onnemme."
-
-"Ingmar, sinä et vielä kaikkea ymmärrä", Gertrud sanoi. "Minä kyllä
-heti rahat löydettyäni huomasin saman kuin sanoit, että niillä me
-olisimme olleet autetut, mutta minä en joutunut siihen kiusaukseen, en
-hetkeksikään, sillä minä olen toisen oma."
-
-"Olisit pitänyt ne itse", Ingmar huudahti. "Nyt minun on aivan kuin
-susi raatelisi rintaani. Niin raskaalta ei olo tuntunut silloin, kun
-tiesin sen mahdottomaksi. Mutta voi minua nyt, kun tiedän, että olisin
-voinut saada sinut!"
-
-"Toivoin tännetuloni ilahduttavan sinua, Ingmar."
-
-Tällä välin oli häätalossa käyty kärsimättömiksi. Kuistille tuli väkeä
-huutelemaan: "Ingmar, Ingmar!"
-
-"Niin, morsiamenikin on siellä minua odottamassa", hän sanoi
-tuskissaan. "Ja sinä, Gertrud, sinä olet tähän syypää! Pakosta minä
-sinut hylkäsin, mutta sinä tahdoit vain tehdä minut kurjaksi ja
-turmelit kaikki. Voi, nyt minä ymmärrän isäni tunteet, kun äiti surmasi
-lapsen", hän huusi.
-
-Hän hyrskähti itkuun. "Tänä iltana vasta minä opin sinut oikein
-tuntemaan", hän nyyhki. "Ennen en ole pitänyt sinusta puoleksikaan niin
-paljon kuin nyt. Voi, en olisi luullut rakkautta näin hirmuisen
-katkeraksi."
-
-Gertrud laski lempeästi kätensä hänen päänsä päälle. "En koskaan,
-koskaan, Ingmar, ajatellut sinulle kostoa. Mutta niin kauan kuin
-sydämesi on tähän maailmaan sidottuna, ei se pääse suruista
-vapautumaan."
-
-Ingmar itkeä nyyhki niin kauan, että hänen viimein noustessaan Gertrud
-jo oli poissa. Talosta tuli väkeä juoksujalkaa hakemaan häntä.
-
-Hän iski lujasti kätensä kiveen, jolla istui, ja sitkeän
-itsepintaisuuden ilme levisi hänen kasvoihinsa. "Tavannemme me
-Gertrudin kanssa toki kerran vielä", hän ääneensä sanoi, "ja silloin
-taitaa puheemme päättyä toisin kuin nyt. Sillä, kuten kansa sanoo, kun
-Ingmarit jotakin hartaasti ikävöivät, ei se toteutumatta jää."
-
-
-
-
-RUUSTINNA-VANHUS
-
-
-Sekin on kerrottava, miten kaikki ihmiset koettivat saada
-hellgumilaisia luopumaan matkastaan. Lopulta aivan tuntui kuin laaksot
-ja vuoret olisivat itsestään kaikuneet: älkää lähtekö, älkää toki
-lähtekö!
-
-Yksin säätyläisetkin koettivat saada talonpoikia heittämään tuon
-aikeensa. Kruununvouti ja nimismies eivät antaneet heille pahaakaan
-rauhaa. Kuka sen tiesi, he pelottelivat, mitä pettureita nuo
-amerikkalaiset olivat. Ettehän lainkaan tiedä, minkälaisten ihmisten
-seuraan yhdytte.
-
-Siinä maassa ei kuulemma ollut lakia eikä asetuksia. Vielä nykyäänkin
-siellä yhä joutuu ihmisiä rosvojen käsiin. Eikä siellä ole edes
-maanteitä, vaan tavarat on sälytettävä hevosen selkään samoin kuin
-Taalain suomalaismetsissä.
-
-Lääkäri sanoi, etteivät he voisi sietää sen maan ilmanalaa.
-Jerusalemissa kuului raivoavan rokko ja kuumetaudit. Surmansuuhun he
-siellä joutuisivat.
-
-Hellgumilaiset vastasivat, että he kyllä tiesivät sen. Siksi he juuri
-lähtivätkin sinne. He lähtivät taistelemaan rokkoa ja kuumetautia
-vastaan, tekemään teitä ja viljelemään maata. Kauempaa ei Herran maa
-enää saisi olla rappiolla, vaan he tahtoivat tehdä sen paratiisiksi.
-
-Eikä kukaan saanut heitä luopumaan aikeestaan.
-
-Kirkonkylässä asui vielä edellisen rovastin leski. Hän oli jo
-tavattoman vanha. Hän asui postitalon yliskamarissa, viistoon kirkkoa
-vastapäätä. Siinä hän oli asunut siitä lähtien kun pappilasta muutti.
-
-Rikkaampien talonemäntien tapana oli ollut silloin tällöin kirkolle
-tullessaan pistäytyä hänen luokseen, tuoden tuliaisiksi lämpimäisleivän
-tai voikimpaleen tai hiukan maitoa. Silloin hän heti panetti kahvin
-tulelle, ja kovaäänisin joukosta puheli hänen kanssaan, sillä ruustinna
-oli pelottavan kuuro. Hänelle koetettiin kertoa viikon tapahtumat,
-mutta koskaan ei tiedetty, miten paljon hän oli puhutusta ymmärtänyt.
-
-Hän istui aina sisällä huoneessaan, ja usein ihmiset unohtivat hänet
-pitkiksi ajoiksi. Mutta sitten taas joku ohi kulkiessaan sattui
-näkemään hänen vanhat kasvonsa valkoisien, kohopoimuisten uutimien
-takaa. Silloin hän muisti, ettei pidä vanhaa ja yksinäistä unohtaa.
-Pitää edes huomenna, kun heillä vasikka teurastetaan, lähteä viemään
-hänelle hiukan tuoretta lihaa.
-
-Kenelläkään ei ollut selvillä, minkä verran ruustinna tiesi pitäjän
-tapahtumia. Hän vanheni vanhenemistaan, ja lopulta hän ei näyttänyt
-ollenkaan välittävän maailmallisista asioista. Hän lueskeli vain
-aamusta iltaan paria vanhaa postillaa, vaikka jo osasi ne vallan ulkoa.
-
-Hänellä oli vanha palvelijatar, joka auttoi häntä pukeutumaan ja
-valmisti hänelle ruoan. He pelkäsivät kumpikin varkaita ja rottia, ja
-tulipalon pelosta he mieluimmin olivat sytyttämättä kynttilää iltaisin.
-
-Monet hellgumilaiset olivat ennen usein käyneet eukon luona vieden
-hänelle pieniä antimia. Mutta sitten käännyttyään ja erottauduttuaan
-muista ihmisistä he eivät käyneet enää hänenkään luonaan. Kukaan ei
-tiennyt, ymmärsikö hän, mistä syystä he eivät tulleet.
-
-Kukaan ei tiennyt myöskään, oliko hän kuullut mitään tuosta suuresta
-Jerusalemiin lähdöstä.
-
-Mutta eräänä päivänä ruustinna-vanhus käski palvelijattarensa hankkia
-hänelle hevoset ja vaunut, sillä hän aikoi lähteä ajelemaan.
-
-Vanha palvelijatar näytti aivan puusta pudonneelta.
-
-Mutta kun hän koetti tehdä vastaväitteitä, tekeytyi hänen emäntänsä
-umpikuuroksi. Hän vain kohotti etusormensa ilmaan ja sanoi: "Tahdon
-lähteä ajelemaan, Saara-Leena. Hanki hevoset ja vaunut."
-
-Saara-Leenan täytyi totella. Hänen oli mentävä kirkkoherralta pyytämään
-säällisiä ajoneuvoja. Sitten hän ryhtyi tunnontarkasti tuulettamaan
-vanhaa nahkakaulusta ja samettihattua, joita oli kaksikymmentä vuotta
-yhtä mittaa säilytetty kamferissa.
-
-Tavattoman huolekkaasti sitten eukko saatettiin portaita alas ja
-autettiin vaunuihin. Hän oli niin raihnas, että hänen olisi voinut
-luulla sammuvan yhtä helposti kuin kynttilänliekki myrskyssä.
-
-Vaunuihin päästyään ruustinna käski kyytimiehen ajaa Ingmarilaan.
-
-Suuri oli ingmarilaisten hämmästys, kun he näkivät tulijan.
-
-He lähtivät ulos, nostivat hänet vaunuista ja saattoivat väentupaan.
-Siellä oli useita hellgumilaisia koolla. He istuivat parhaillaan
-pöydässä. Näinä viime aikoina he olivat usein kokoontuneet yhteisille
-niukoille aterioille riisiä ja teetä ja muita kevyitä ruokalajeja
-nauttimaan, siten valmistuakseen tulevaan korpivaellukseensa.
-
-Ruustinna seisahtui kynnykselle ja silmäili ympäri huonetta. Jotkut
-koettivat puhella hänelle, mutta tänään hän ei kuullut yhtään mitään.
-
-Hän kohotti kätensä ja lausui kuivalla, kovalla äänellä, niinkuin
-kuurot usein tekevät:
-
-"Kosk'ette enää tule minun luokseni, tulin minä teidän luoksenne ja
-varoitan teitä lähtemästä Jerusalemiin. Se on paha kaupunki. Siellä
-meidän Vapahtajamme ristiinnaulittiin."
-
-Katri koetti vastata hänelle, mutta hän jatkoi vain mitään kuulematta:
-"Se on paha kaupunki, ja siinä asuu kelvotonta väkeä. Siellä Kristus
-ristiinnaulittiin.
-
-"Tulin tänne sen vuoksi", hän jatkoi, "että tämä on ollut hyvä talo.
-Ingmarien nimi on ollut hyvä. Se on aina ollut hyvä nimi. Jääkää te
-tähän pitäjään!"
-
-Sitten hän kääntyi ja meni ulos. Hän oli tehnyt tehtävänsä, nyt hän
-saattoi rauhassa kuolla. Tämä oli viimeinen työ, mitä elämä häneltä
-vaati.
-
-Ruustinnan lähdettyä Ingmarilan Katri itki. "Ehk'emme teekään oikein,
-kun lähdemme", hän sanoi. Mutta samalla hän iloitsi ruustinna-vanhuksen
-sanoista: "Se on hyvä nimi. Se on aina ollut hyvä nimi."
-
-Tämän ainoan kerran nähtiin Ingmarilan Katrin epäröivän tuota suurta
-hanketta.
-
-
-
-
-LÄHTÖ
-
-
-Pitkä jono rattaita ja vankkureita lähti eräänä kauniina heinäkuun
-aamuna Ingmarilasta. Se oli Jerusalemiin lähtijäin matkue, joka nyt oli
-menossa kaukaiselle rautatieasemalle, saatuaan viimeinkin varustuksensa
-valmiiksi.
-
-Kylän läpi ajaessaan matkalaiset joutuivat kulkemaan myöskin
-Myckelsmyran mökkirähjän ohi.
-
-Siinä asui sellaista kylänheittiöväkeä, jota Jumalan mieliharmiksi
-luodaan hänen katsahtaessaan muuanne tai jotakin muuta toimiessaan.
-
-Talossa oli suuri joukko likaisia, repaleisia lapsia, jotka päivät
-päästään haukkua räkyttivät ohikulkijoita; oli siellä myöskin vanhan
-vanha akka, joka tavallisesti nuokkui humalaisena tien vieressä, ja
-mies ja vaimo, jotka riitelivät ja tappelivat alituiseen.
-
-Työssä heitä ei koskaan nähty, eikä osattu sanoa kumpi heidän
-pääelinkeinonsa oli, kerjuuko vai varkaus.
-
-Mutta nyt, matkueen kulkiessa tuon hökkelin ohi, joka oli sellaisen
-näköinen, miksi sen ties kuinka monen vuotiset tuulet ja säät olivat
-turmelleet, seisoi tuo vanha akka suorana ja horjumatta samalla
-paikalla tien vieressä, missä hän ennen oli nuokkunut ja löperrellyt
-humalaisen puheita. Hänen ympärillään seisoi neljä lasta, jotka samoin
-kuin eukkokin olivat puhtaiksi pestyt ja kammatut ja niin siisteissä
-puvuissa kuin mahdollista.
-
-Heidät nähdessään ensi rattailla ajajat hiljensivät vauhtia ja antoivat
-hevosen käydä hyvin hitaasti, ja samoin toisetkin ajoivat sillä
-kohdalla niin hiljaa, että hevoset tuskin liikuttivat jalkojaan.
-
-Ja kaikki poislähtijät puhkesivat yht'äkkiä hillitsemättömään itkuun,
-täysikasvuiset hiljaa nyyhkyttäen, mutta lapset parkuen ja valittaen
-kovasti.
-
-Jäljestäpäin tätä lähtöään muistellessaan Jerusalemiin menijät eivät
-voineet ymmärtää, miksi he olivat enimmän itkeneet juuri Kerjuu-Leenaa,
-joka viheliäisenä ja raihnaana oli seisonut tiepuolessa. Ja he
-saattavat itkeä vielä tänäkin päivänä, kun sattuu tulemaan puheeksi se,
-että hän oli sinä päivänä jättänyt ryyppynsä ottamatta ja tullut lasten
-kanssa kammattuna ja pestynä ulos kunnioittamaan heidän lähtöänsä.
-
-Heidän mentyään ohi Kerjuu-Leenakin herahti itkuun. "Nuo ovat menossa
-taivaaseen tapaamaan Jeesusta", hän sanoi lapsille. "Ne kaikki menivät
-taivaaseen, mutta meidän on jäätävä istumaan tiepuoleen."
-
-Kun tuo pitkä rattaitten ja vankkurien jono oli ajanut läpi puolen
-pitäjää, tuli se pitkälle lauttasillalle, joka keinuu joen laineilla.
-
-Siitä on hevosella vaikea kulkea. Ensin laskeudutaan jyrkkää mäkeä alas
-vedenpinnan tasalle, sitten on kohottava pari kertaa korkealle
-kaarelle, jonka alitse veneet ja tukkilautat pääsevät kulkemaan, ja
-toisella rannalla on taas noustava sellainen äkkitörmä, että hevosia ja
-ihmisiä hirvittää ajatellessa miten siitä selviää.
-
-Tuosta sillasta on usein paljon vastusta. Sen palkit lahoilevat ja
-niitä täytyy alinomaa korjailla. Jäänlähdön aikaan on yötä päivää
-vartioitava, ettei se menisi pirstaleiksi, ja kun sattuu olemaan kovat
-kevättulvat, tempaavat ne sillasta usein suuria kappaleita mukaansa,
-kuljettaen niitä Bergsån ruukin koskille saakka.
-
-Mutta mistään eivät pitäjäläiset ole niin mielissään kuin sillastaan.
-Mitenkä voitaisiin tulla ilman sitä toimeen, kun jok'ikinen kerta joen
-yli mentäessä olisi käytettävä venettä tai lauttaa?
-
-Silta natisi ja notkui Jerusalemin matkueen ajaessa sen yli, ja vesi
-purskui palkkien välistä hevosten jaloille.
-
-Lähtijöistä oli haikeata erota rakkaasta sillastaan. Heistä se oli
-aivan kuin kaikkien yhteistä omaisuutta.
-
-Taloilla, pelloilla ja metsillä oli kullakin eri omistajansa, mutta
-silta oli heidän kaikkien oma, ja sen jättäminen tuntui jokaisesta
-ikävältä.
-
-Mutta eikö heillä sitten enää ollut muuta yhteistä? Eikö kirkko, joka
-kohosi tuolla sillan toisella puolen koivujen siimeksessä, ja eikö
-kaunis, valkoiseksi maalattu koulutalo ja pappila olleet heidän?
-
-Ja kuinka paljon muuta yhteistä heillä vielä olikaan! Tuo ihana
-maisemakin, joka näkyi sillalta. Ja tuo kaunis näköala yli leveän,
-mahtavan joen, jonka he puunlatvojen välitse näkivät hiljakseen ja
-kesäisen kirkkaana virtailevan, tuo näköala koko laakson halki kaukana
-sinertäville kukkuloille saakka.
-
-Se oli heidän, se oli kuin syöpynyt heidän silmiinsä. Ja sitä he eivät
-enää koskaan pääse näkemään!
-
-Ehdittyään puoliväliin siltaa matkalaiset alkoivat laulaa erästä
-Sankeyn laulua.
-
-"Kerran toisemme kohdatahan", he lauloivat, "loistoss' armahan Eedenin
-maan."
-
-Sillalla ei ollut ainoatakaan ihmistä heitä kuulemassa. Kotimaan
-sinerville kukkuloille, joen harmaalle vedelle, huojuville rannan
-puille he lauloivat.
-
-He tiesivät nyt näkevänsä ne viimeistä kertaa, ja heidän
-jäähyväislaulunsa värähteli kurkkua pusertavasta itkusta.
-
-Kuule meitä, kaunis kotiseutu, sinä jonka lehvikköjen varjossa piilevät
-punavalkoiset talot, jonka hyvät pellot, haat ja laidunmaat ja pitkä,
-solean joen kahtia jakama laakso ovat olleet mieluisana seuranamme!
-Suokoon Jumala, että kerran vielä kohtaisimme toisemme, että vielä
-taivaassa saisimme sinut nähdä!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Sillan toisella puolella tuo pitkä matkue ajoi hautausmaan ohitse.
-
-Hautausmaalla oli suuri, laakea paasi, jota ajan hammas oli jo hyvin
-kuluttanut. Siinä ei ollut mitään vuosilukua eikä nimeä, mutta kansa
-muisti, että sen alla lepäsi eräs Ljungosukuun kuuluva talonpoika.
-
-Ljungo Björn Olavinpoika, joka nyt matkusti Jerusalemiin, ja hänen
-veljensä Pekka olivat kerran lapsina ollessaan istuneet tuolla paadella
-juttelemassa.
-
-Alussa he olivat istuneet hyvinä ystävinä, mutta lopuksi oli jostakin
-syystä syttynyt riita ja he olivat kiivastuneet ja alkaneet huutaa
-toinen toistansa kovemmin.
-
-Kiistan aihe oli heiltä sittemmin unohtunut, mutta sen he muistivat
-vielä ikämiehinäkin, että he tulisimmin riidellessään olivat kuulleet
-alapuolelta selvästi ja harvakseen koputettavan heidän kiveensä.
-
-He olivat heti vaienneet, tarttuneet toinen toisensa käteen ja
-hiipineet sieltä pois. Ja sen jälkeen tuo tapaus johtui heidän
-mieleensä jok'ainoa kerta kun he tuon kiven näkivät.
-
-Ajaessaan nyt hautausmaan ohi Ljungo Björn näki Pekka veljensä istuvan
-tuolla paadella pää käsien varassa.
-
-Ljungo Björn seisautti hevosensa ja antoi merkin toisille, että he
-pysähtyisivät odottamaan häntä. Hän astui alas rattailta, kiipesi
-hautausmaan aidan yli ja meni istumaan kivelle veljensä viereen.
-
-Silloin Pekka Olavinpoika sanoi heti: "Sinä, Björn, myit talon." --
-"Niin myin", Björn vastasi, "olen antanut kaiken omaisuuteni
-Jumalalle." -- "Niin, mutta se ei ollut sinun", veli sävyisästi
-huomautti. -- "Eikö se ollut minun?" -- "Ei, vaan suvun."
-
-Ljungo Björn ei vastannut, odotti vain äänetönnä. Hän tiesi, että veli
-oli asettunut tälle kivelle sanoakseen rauhassa sanottavansa. Hän
-odotteli tyynesti, mitä Pekka hänelle sanoisi.
-
-"Minä ostin talon takaisin", veli sitten sanoi.
-
-Ljungo Björn vavahti. "Etkö voinut sietää, että se olisi joutunut
-vieraille?"
-
-"En ole niin rikas, että vain sen vuoksi olisin näin tehnyt", veli
-vastasi.
-
-Björn katsoi kysyvästi häneen. "Tein sen siksi, että sinulla olisi
-jotakin takaisin palataksesi." Björnin kohosi itku kurkkuun ja hän
-alkoi nyyhkiä. "Ja että sinun lapsillasi olisi jotakin palataksensa
-takaisin." Björn laski käsivartensa veljensä kaulalle ja hyväili häntä.
-"Ja rakkaan kälyni tähden", Pekka sanoi, "sillä hyvä hänen on tietää,
-että häntä on koti ja kontu odottamassa. Tuo vanha koti on avoinna
-kenelle tahansa teistä, joka palaa takaisin."
-
-"Pekka", sanoi Björn, "käy sinä noille rattaille ja lähde Jerusalemiin,
-niin minä jään kotiin. Sinä ansaitset paremmin päästä luvattuun maahan
-kuin minä." -- "Enpä niinkään", veli sanoi hymyillen, "käsitän kyllä
-tarkoituksesi, mutta minä soveltunen sentään paremmin tänne." --
-"Taivaaseen sinä soveltuisit", Björn sanoi. Hän nojasi päätään veljensä
-olkapäätä vasten. "Anna nyt minulle kaikki anteeksi", hän sanoi.
-
-He nousivat ja puristivat toinen toisensa käsiä jäähyväisiksi. "Tällä
-kertaa ei meille sentään koputettu", Pekka sanoi. -- "Kovin merkillistä
-oli, että sinä tulit istumaan tänne", Björn sanoi. -- "Viime aikoina
-kohdatessamme me veljekset emme ole aina olleet oikein sovussa." --
-"Luulitko että minä tänään olisin ollut riitainen?" -- "En, minä itse
-vain olen kiukutellut ajatellessani että menetän sinut."
-
-He astuivat alas maantielle, ja Ljungo Pekka puristi lämpimästi Björnin
-vaimon kättä. "Minä olen ostanut Ljungolan", hän sanoi. "Sanon sen nyt
-sinulle, jotta tietäisit saavasi palata sinne milloin tahansa."
-
-Samoin hän puristi myöskin vanhimman lapsen kättä. "Muistahan se, että
-sinulla on koti ja kontu asuaksesi, jos tahdot vast'edes palata
-kotimaahan."
-
-Hän sanoi samat sanat vuorotellen kaikille lapsille, kunnes vihdoin
-tuli kaksivuotiaan Pikku-Erkin kohdalle, joka ei vielä voinut
-ymmärtää hänen tarkoitustaan. "Muistakaahan te kaikki lapset kertoa
-Pikku-Erkille, että hänellä on koti ja kontu asuaksensa, milloin
-tahansa tahtoo palata tänne."
-
-Ja tuo pitkä jono jatkoi matkaansa edelleen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hautausmaa takana oli tätä pitkää matkuetta vastassa suuri joukko
-poislähtijöiden sukulaisia ja ystäviä, jotka olivat tulleet
-jäähyväisille.
-
-Matkalaisten täytyi pitkäksi ajaksi pysähtyä, sillä kaikki tahtoivat
-puristaa heidän käsiään ja lausua pari sanaa jäähyväisiksi.
-
-Kun he sitten ajoivat kirkonkylän läpi, olivat tienvieret täynnä väkeä,
-joka tahtoi nähdä heidän lähtönsä. Joka kuistilla seisoi ihmisiä,
-muutamat kurottelivat ulos ikkunoista, toiset olivat kiivenneet
-aidoille istumaan, ja kauempana asuvat olivat nousseet kummuille ja
-mäille ja viittoivat hyvästiä heille.
-
-Hiljakseen tuo pitkä matkue ajoi eteenpäin ohi ihmisjoukkojen, kunnes
-se saapui lautamies Lauri Klemetinpojan talolle. Sen kohdalla se
-pysähtyi, ja Gunhild meni sisälle jäähyväisiä sanomaan.
-
-Gunhild oli asunut Ingmarilassa siitä lähtien, kun hän päätti lähteä
-Jerusalemiin toisten kanssa. Hän piti parempana asua poissa
-vanhempiensa luota kuin aina riidellä heidän kanssaan, sillä he eivät
-voineet leppyä ajatellessaan, että Gunhild jättäisi heidät.
-
-Rattaille noustuaan Gunhild näki kotinsa olevan ihan autiona. Pihalla
-ei näkynyt ketään, eikä kukaan katsonut ikkunoistakaan.
-
-Veräjälle tullessaan Gunhild huomasi sen suljetuksi, mutta hän astui
-porraspuuta myöten aidan yli. Eteisenkin ovi oli lukossa. Gunhild
-kiersi talon keittiönovelle, mutta se oli sisäpuolelta pantu säppiin.
-
-Gunhild kolkutti pari kertaa, mutta kun ketään ei kuulunut avaamaan,
-hän veti ovea puoleensa, pisti tikun sen raosta sisään ja nosti säpin
-paikoiltaan. Siten hän pääsi sisälle huoneisiin.
-
-Keittiössä ei ollut yhtään ihmistä, väentupakin oli tyhjänä, eikä
-peräkamarissakaan ollut ketään.
-
-Gunhild ei tahtonut lähteä antamatta vanhemmilleen merkkiä, että hän
-oli poikennut kotiin jäähyväisiä sanomaan. Hän meni nurkkakaapille ja
-aukaisi sen. Hän tiesi, että isä piti mustetta ja kynäänsä siellä.
-
-Hän ei löytänyt mustetta heti, vaan haki sitä joka laatikosta. Silloin
-hänen silmänsä sattuivat vanhaan tuttuun lippaaseen. Se oli äidin, hän
-oli saanut sen morsiuslahjaksi mieheltään, ja Gunhildin lapsena ollessa
-äiti oli usein näytellyt lipasta hänelle.
-
-Lipas oli valkoiseksi kiilloitettu, sen ulkoreunaan oli maalattu
-koristeeksi kukkasköynnös, ja kannen sisäpuolelle oli kuvattu paimen
-soittelemassa valkoiselle karitsalaumalle. Gunhild aukaisi kannen
-katsoakseen paimenen kuvaa vielä kerran.
-
-Ennen aikaan äiti oli säilyttänyt lippaassa kaikki kalleutensa. Siellä
-oli ollut kätkössä hänen äitivainajansa ohut vihkimäsormus, isävainajan
-vanha kello ja hänen omat kultaiset korvarenkaansa.
-
-Mutta nyt Gunhild näki, että lippaasta oli kaikki kalleudet otettu
-pois, ja niiden sijalla oli yksi ainoa kirje.
-
-Se kirje oli hänen oma kirjoittamansa. Pari vuotta sitten hän oli
-tehnyt matkan Mooraan, ja hänen kulkiessaan Siljanjärven yli oli vene
-mennyt kumoon. Useat hänen matkatovereistaan olivat menettäneet
-henkensä, ja vanhemmille oli kerrottu, että Gunhildkin muka oli
-hukkunut.
-
-Gunhild ymmärsi, että äiti oli niin ilostunut saadessaan kirjeestä
-nähdä tyttärensä vielä olevan hengissä, että hän oli tyhjentänyt
-morsiuslippaansa ja asettanut kirjeen siihen kalleimpana aarteenaan.
-
-"Nyt tiedän, että minä murhaan äidin", hän sanoi.
-
-Hän ei enää ajatellutkaan kirjoittaa mitään, vaan riensi ulos. Hän
-nousi istumaan rattaille eikä vastannut mitään toisten kyselyihin,
-oliko hän tavannut vanhempansa. Koko matkan hän istui liikkumattomana,
-kädet helmassa ja tuijotti eteensä. Minä murhaan äidin, hän ajatteli.
-Minä tiedän, että äiti kuolee.
-
-Tästä lähtien minulla ei ole onnen päivää, hän ajatteli. Vaikka kohta
-pääsenkin tuonne pyhään maahan, niin minä kuitenkin murhaan oman
-äitini.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kirkonkylän ja laakson halki ajettuaan tuo pitkä matkue viimein tuli
-pieneen metsikköön.
-
-Täällä Jerusalemin matkalaiset ensi kerran huomasivat, että kaksi
-tuntematonta henkilöä ajoi heidän jäljessään.
-
-Poislähtijöillä oli tähän asti pitkin matkaa ollut hyvästejä
-heitettävänä ja terveisiä lähetettävänä, niin etteivät he joutaneet
-huomaamaan noita vieraita rattaita ennen kuin nyt vasta lehdossa.
-
-Ne ajoivat milloin koko matkueen ohi ja kulkivat sen etunenässä,
-milloin taas hiljensivät vauhtiaan ja päästivät kaikki muut ajamaan
-ohitsensa.
-
-Ne olivat vain tavalliset työrattaat, joita käytettiin jokapäiväisissä
-ajoissa. Mutta juuri siksi olikin mahdotonta tietää kenen ne olivat.
-Eikä kukaan tuntenut hevostakaan.
-
-Ajajana oli vanha ryppykäsinen ja valkopartainen äijä, joka istui hyvin
-kyyryssä paikallaan. Varmaa oli, ettei kukaan tuntenut häntä.
-
-Hänen vieressään istui nainen, joka ei näyttänyt ihan oudolta. Mutta
-kukaan ei erottanut hänen kasvojaan, sillä hän oli kietonut päänsä
-ympärille mustan saalin ja piti sitä niin tiukasti käsillään kiinni,
-ettei edes hänen silmiään sen alta vilahtanut.
-
-Useat koettivat hänen ryhdistään ja koostaan arvata, kuka hän oli,
-mutta kukaan ei osannut arvata niin, että toiset olisivat olleet samaa
-mieltä.
-
-Lautamiehen Gunhild sanoi heti: "Se on minun äitini", mutta Israel
-Tuomaanpojan vaimo vakuutti sitä sisarekseen.
-
-Tuskin kukaan piti häntä tavallisena matkalaisena, vaan jokainen oli
-hänessä näkevinään jonkun tuttavan. Timmin Halvor luuli häntä vanhaksi
-Eeva Gunnarintyttäreksi, joka ei ollut saanut lähteä heidän mukanaan
-Jerusalemiin.
-
-Rattaat seurasivat heitä koko matkan, mutta nainen ei kertaakaan
-ottanut saalia kasvoiltaan.
-
-Toisten kuvitteluissa hän muodostui joksikuksi, jota he rakastivat,
-toisten joksikuksi, jota he pelkäsivät, useimmat sentään aavistivat
-häntä joksikuksi ennen hylkäämäkseen.
-
-Missä tie sattui olemaan kylliksi leveä, nuo oudot vieläkin useita
-kertoja ajoivat koko matkueen ohi ja pysähtyivät sitten antaakseen
-toisten ajaa ohitse.
-
-Tuo vieras nainen istui silloin aina matkalaisia kohden kääntyneenä,
-katsellen heitä herkeämättä, mutta ei millään tavalla osoittanut ketään
-erittäin tuntevansa, eikä kukaan arvannut entistä varmemmin kuka hän
-oli.
-
-Hän seurasi heitä rautatieasemalle saakka, missä he odottivat saavansa
-nähdä hänen kasvonsa. Mutta kun he siellä rattailta noustuaan etsivät
-katseillaan häntä, oli hän kadonnut.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kun tuo pitkä ajoneuvojen jono ujui halki pitäjän, ei näkynyt ketään
-ihmistä vainioilla heinää niittämässä, eikä kukaan ollut tarttunut
-haravaansa mennäkseen kasaamaan heiniä laisteilta rukoihin.
-
-Työt saivat sinä aamuna jäädä tekemättä ja kaikki ihmiset joko
-kerääntyivät tienvarsille seisomaan tai lähtivät pyhävaatteissaan
-saattamaan poislähteviä matkalle. Toiset ajoivat peninkulman, toiset
-kaksi, muutamat rautatieasemalle saakka.
-
-Yksi ainoa mies nähtiin työssä koko aikana, minkä matkue pitäjän kautta
-ajoi, ja se mies oli Höökin Matti Erkinpoika.
-
-Hän ei ollut lähtenyt heinää niittämään, sillä se työ oli hänestä
-paljasta leikin tekoa, vaan raivaamaan kiviä maasta, niinkuin hän ennen
-nuoruutensa päivinä oli tehnyt alkaessaan uutisviljelystään raataa.
-
-Ajaessaan tuossa pitkässä jonossa kotinsa ohi Gabriel Matinpoika näki
-isänsä. Höökin Matti puuhaili ulkona haassa, väänteli kangellaan kiviä
-maasta ja latoi niistä kiviaitaa. Hän ei nostanut silmiään työstä,
-kanneskeli vain sylissään kiviä, joista muutamat olivat niin raskaita,
-että Gabriel luuli ukon selän ihan katkeavan. Sitten hän heittää
-täräytti ne kiviaidalle niin voimakkaasti, että tulta iski ja kivien
-reunat lohkeilivat.
-
-Gabriel käveli kuorman vieressä hevosta ajaen, mutta pitkän aikaa
-hevonen sai astella omin neuvoin, sillä Gabriel kulki silmät isään päin
-käännettyinä.
-
-Vanha Höökin Matti ei herjennyt työstään. Hän ponnisteli yhtä
-hellittämättä kuin pojan pienenä ollessa, jolloin hän koetti raivata
-peltoansa laajemmaksi.
-
-Suru yritteli väkivoimin häntä lannistaa, mutta Höökin Matti kiskoi
-vain yhä raskaampia kivenmöhkäleitä ja kantoi niitä kiviaitaan.
-
-Kohta matkueen mentyä ohi puhkesi kova ukkosilma ja alkoi rankasti
-sataa. Kaikki ihmiset riensivät sisään, ja Höökin Mattikin aikoi etsiä
-suojaa, mutta malttoi mielensä ja jäi ulos. Hän ei rohjennut lähteä
-pois työstään.
-
-Puolenpäivän aikaan hänen tyttärensä tuli tuvanovelle ja kutsui häntä
-aterialle.
-
-Vaikk'ei Höökin Matin ollut varsin nälkä, ajatteli hän kuitenkin, että
-saattaisihan tuota syödäkin kirpaleen. Mutta hän ei mennyt sisälle,
-sillä hän ei tohtinut jättää työtään.
-
-Höökin Matin vaimo oli saattanut poikaansa asemalle. Myöhään illalla
-hän palasi yksinään kotiin. Hän meni miehensä luokse puhelemaan siitä,
-että poika nyt oli poissa, mutta ukko väänteli vain rautakangellaan
-kiviä louhikosta ja kulki kiviaidan ja työpaikkansa väliä. Hän ei
-tahtonut keskeyttää työtään kuunnellakseen vaimonsa puheita.
-
-Naapurit olivat huomanneet, että Höökin Matti sinä päivänä erikoisesti
-reuhtoi ja ponnisteli. He menivät aitovierelle katselemaan häntä,
-seisoivat hetkisen hiljaa ja kertoivat sitten tupaan palattuaan: "Hän
-puuhaa siellä vielä, koko päivän hän on raatanut huokaisematta."
-
-Ilta tuli, mutta ulkona oli vielä valoisaa, ja Höökin Matti raatoi yhä
-vain. Hänestä tuntui siltä, että jos hän jättäisi työnsä niin kauan
-kuin vain paikaltaankaan pääsi liikahtamaan, niin suru hänet kerrassaan
-lannistaisi.
-
-Vaimo tuli taas häntä katsomaan. Haka oli raivattuna, kiviläjä
-suurentunut, mutta yhä vain mies puuhaili siellä jättiläiskiviä
-kanniskellen.
-
-Muutamia naapureja oli maantiellä kävelemässä vain nähdäkseen, vieläkö
-Höökin Matti teki työtä, mutta kukaan ei puhutellut häntä.
-
-Ilta hämärtyi yöksi, ja hän peittyi pimeään. Mutta yhä vain kuului
-haasta rautakangen väännähtelyä, ja kun hän paiskasi kiviä aidalle,
-lenteli kipinöitä hänen ympärillään.
-
-Mutta kerran kun hän väänsi kiviä, solahti kanki hänen kädestään.
-Kumartuessaan sitä ylös ottamaan hän kaatui. Hän jäi maahan pitkäkseen,
-ja ennen kuin oli ajatellutkaan nousta hän oli nukahtanut.
-
-Hetkistä myöhemmin hän astui tupaan. Hän ei puhunut mitään, ei
-välittänyt vuoteesta, heittäytyi vain puiselle rahille ja nukkui
-sikeään uneen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tuo pitkä matkue oli viimeinkin saapunut rautatieasemalle.
-
-Rata oli hiljan rakennettu, ja asema oli ihan uusi. Keskelle sakeinta
-korpea oli sille raivattu suunnattoman suuri ala. Sen ympäristössä ei
-ollut kyliä eikä peltoja eikä puutarhoja, mutta asema oli kuitenkin
-tehty laajaksi ja komeaksi, sillä sen otaksuttiin tulevan koko
-sydänmaiden liikkeen keskukseksi.
-
-Itse asemahuoneen ympäristöt olivat tasaisiksi hiekoitetut, leveä
-asemasilta oli kivestä tehty, ja sitä paitsi siellä oli suuria tavaran
-purkamispaikkoja ja aavoja, tyhjiä sorakenttiä.
-
-Pari kauppapuotia ja työpajaa, valokuvaamo ja hotelli oli jo rakennettu
-noiden sorakenttien laiteille, mutta niiden taustat metsänrajaan asti
-olivat perkaamatonta kannokkoa.
-
-Dal-joki virtasi täälläkin. Sydänmaiden rajuna poikana se syöksyi
-metsien povesta esiin ja ryöppysi pieninä koskina eteenpäin.
-Jerusalemiin lähtijöistä se tuollaisena oli aivan toista kuin se leveä,
-mahtava kymi, jonka yli he aamulla olivat kulkeneet.
-
-Täällä ei ollut lempeää laaksomaisemaa silmiä ilahduttamassa, sillä
-tummat kuusimetsää kasvavat harjut sulkivat näköalan.
-
-Kun pikku lapset, joiden piti seurata vanhempiaan Jerusalemiin,
-nostettiin asemalla rattailta, alkoivat niiden suupielet vetäytyä
-väärään ja ne pyrskähtivät itkuun. Lapsista oli aina ennen ollut kovin
-hauskaa päästä matkalle, mutta kodista erotessaan ne jo olivat kovin
-itkeneet, ja täällä oudossa paikassa niistä tuntui haikeammalta kuin
-koskaan ennen.
-
-Aikaihmiset nostelivat matkakapineita rattailta ja veivät niitä
-tavaravaunuun. Kaikki olivat siinä puuhassa, eikä kukaan joutanut
-pitämään lapsia silmällä.
-
-Mutta lapset kerääntyivät tiheään piiriin jonkun neuvokkaimman
-ympärille keskustelemaan.
-
-Kun oli siinä jonkin aikaa tuumittu, vanhemmat lapset tarttuivat
-nuorempien käsiin ja poistuivat parittain asemalta, aina suurempi ja
-pienempi rinnatusten. He astuivat samaa tietä takaisin, jota olivat
-tulleet, hiekkakentän ja raivaamattoman kannokon ja joen yli synkkään
-metsään.
-
-Hetkisen päästä muuan matkueen naisista muisti lapset. Hän aukaisi
-eväsarkun antaaksensa niille ruokaa.
-
-Hän kutsui niitä, mutta kukaan ei vastannut. Ne olivat teillä
-tietämättömillä, piti oikein laittaa pari miestä niitä hakemaan.
-
-He seurasivat pienten jalkojen hiekkaan painamia jälkiä, ja metsään
-asti ehdittyään he näkivät lasten tallustelevan kaukana maantiellä.
-
-Ne kulkivat parittain pitkässä jonossa, suurempi ja pienempi aina
-rinnan. Miesten huudoista ne eivät välittäneet, vaan astuivat topakasti
-edelleen.
-
-Silloin miesten täytyi pistää juoksuksi saadakseen lapset kiinni.
-
-Lapset koettivat myös pistää juoksuksi päästäkseen pakoon, mutta
-pienimmät eivät pysyneet rinnalla, vaan kompastelivat.
-
-Silloin lapset jäivät tielle seisomaan, vedet silmissä ja onnettoman
-näköisinä.
-
-"No, mutta minne te lapset olette oikein menossa?" eräs mies kysyi.
-
-Silloin pienimmät lapset puhkesivat parkumaan suureen ääneen, mutta
-isoin poika vastasi:
-
-"Me emme tahdo tulla Jerusalemiin. Me menemme takaisin kotiin."
-
-Ja metsästä palattuaankin lapset vielä kauan aikaa asemalla ja
-vaunuissakin itkivät ja valittelivat:
-
-"Emme tahdo lähteä Jerusalemiin. Me tahdomme takaisin kotiin."
-
-
-
-
-
-
-PYHÄSSÄ MAASSA
-
-
-
-
-
-EDELLINEN OSA
-
-
-
-
-PYHÄ KALLIO JA PYHÄ HAUTA
-
-
-Palestiinassa oli kuuma elokuu. Auringon rata kävi joka päivä suoraan
-keskitaivaan yli. Pilviä ei ollut ensinkään, eikä sadetta ollut saatu
-huhtikuusta lähtien. Samanlaista oli tosin ollut kaikkina muinakin
-vuosina, mutta kuitenkin se taas tuntui melkein sietämättömältä. Ei
-oikein tiennyt, miten tässä helteessä toimeentulla tai minne päästä
-sitä pakoon.
-
-Parasta oli ehkä meren rannikolla Jaffassa. Ei sentään itse
-kaupungissa, jonka jyrkälle kalliolle tiukkaan ahdetut talot näyttivät
-yhdeltä ainoalta linnaröykkiöltä ja jonka likaisilta kaduilta ja
-suurista suopatehtaista levisi tukahduttava löyhkä. Mutta aivan
-kaupungin ääressä oleva meri piti ilmaa edes hiukan viileänä. Ja
-verraten vilpoista oli myöskin Jaffan ympäristön monissa sadoissa
-puutarhoissa, joissa appelsiiniraakiloita pilkotti kovien, tumman
-vihreiden lehtien alla, suojassa auringon säteiltä.
-
-Mutta näännyttävän kuuma oli sentään Jaffassakin. Korkeiden
-risiinipensasten suunnattoman suuret lehdet olivat nuutuneet
-kuivuudesta, eivätkä edes sitkeät pelargonit enää jaksaneet kukkia,
-vaan maata retkottivat kivikoissa ja kuopissa puolittain hiekkaan
-hautautuneina. Kun katseli kaktuspensasten punaisia kukkia, tuntui
-aivan kuin kaikki niiden turpeisiin runkoihin kesän kuluessa imeytynyt
-lämpö nyt olisi leimahtanut suuriksi, punaisiksi liekeiksi. Kuinka
-kuuma oikein oli, sen käsitti vasta kun näki lasten juostessaan
-rantahietikon yli uimapaikalle voihkien kipristelevän jalkojaan, sillä
-kaunis, valkoinen hiekka poltteli kuin hehkuva hiillos.
-
-Mutta jos nyt Jaffassakin oli liian kuuma, minne sitten pääsi hellettä
-pakoon? Siellä oli ainakin suojaisempaa kuin peninkulman levyisessä
-Saaronin laaksossa, joka erottaa meren vuoristosta. Tällä tasangolla
-oli tosin siellä täällä pikkukaupunkeja ja kyliä, ja ihmisiä niissä
-vielä asui. Mutta kummalta tuntui, ettei päivän paahde ja kuivuus jo
-ollut heitä tyyten tuhonnut. Harvoin he uskalsivatkaan pistäytyä ulos
-ikkunattomista asunnoistaan eivätkä koskaan menneet kylää kauemmas,
-sillä siinä ainakin talojen seinät ja jotkut yksinäiset puut hiukan
-siimestivät auringolta.
-
-Mutta aukealta tasangolta oli yhtä turha etsiä vihreätä ruohonkortta
-kuin ihmistä. Keväiset loistavat punavuokot ja unikot, pikkuiset
-arokaunokit ja neilikat, jotka olivat peittäneet maan aivan kuin
-tiivis, valkoisen punerva matto, kaikki ne olivat kuin kulon polttamat.
-Samoin oli vehnä, ruis- ja durralaihot jo korjattu pois kaupunkien
-läheisiltä pelloilta, ja leikkuuväki oli tanssinsa tanssittuaan ja
-laulunsa laulettuaan palannut kotikyliinsä härkineen ja aaseineen.
-Ainoana muistona kevään ihanuudesta olivat päivän korventamilla
-kentillä korkeat, kärventyneet liljanvarret, jotka olivat aikoinaan
-kantaneet kauniita, tuoksuvia kukkia.
-
-Monet ihmiset tosiaan väittivät tulevansa kesällä parhaiten toimeen
-Jerusalemissa. He sanoivat, että kaupunki kyllä oli ahdas ja täpötäynnä
-väkeä, mutta että sillä oli sellainen asema Palestiinan läpi kulkevalla
-vuorenselänteellä, johon vilvoittava tuulenhenki aina sattui, puhalsipa
-mistä ilmansuunnasta tahansa.
-
-Mutta noista ylistetyistä tuulista ja kevyestä vuoristoilmasta
-huolimatta oli kyllä kesähellettä Jerusalemissakin. Ihmiset makasivat
-yönsä katoilla ja sulkeutuivat päiviksi huoneisiinsa. Heidän oli
-tyydyttävä pahanhajuiseen juomaveteen, jota talvisateilla oli koottu
-maanalaisiin vesisäiliöihin, olivatpa vielä huolissaan, kuinka kauaksi
-sitäkään riittäisi. Kevytkin tuulenhenkäys pyöritteli ilmassa paksuja
-kalkkitomupilviä, ja valkoisilla teillä kaupungin ulkopuolella
-tallustaessa jalka painui nilkkaa myöten tiiviiseen, silkinpehmoiseen
-pölyyn.
-
-Mutta pahinta oli, että kesän kuumuus esti ihmisten yöunta. Kaikkikin
-nukkuivat huonosti, mutta useimpain oli pakko valvoa monta yötä
-peräkkäin. Ja tämän unettomuuden vuoksi jerusalemilaiset olivat
-päivisin raukeita ja ärtyisiä, öisin heitä ahdistivat kamalat näyt ja
-tuskallinen toivottomuus.
-
-Eräänä tuollaisena kuumana yönä muuan keski-ikäinen amerikkalainen
-rouva, joka jo useita vuosia oli asunut Jerusalemissa, kääntelehti ja
-heittelehti vuoteellaan saamatta unta. Hän siirsi vuoteensa avonaiselle
-parvekkeelle, joka kiersi rakennusta, ja koetti jäähdyttää päätään
-kylmillä kääreillä, mutta mikään ei auttanut.
-
-Hän asui viiden minuutin matkan päässä Damaskoksenportin ulkopuolella
-isossa, palatsimaisessa talossa yksinäisellä paikalla. Siellä siis
-olisi pitänyt olla puhdas, raitis ilma, mutta tänä yönä tuntui koko
-kaupungin hiottava kuumuus asettuneen talon ympärille. Tuulta tosin
-hiukkasen tuntui, mutta se tuli erämaasta ja oli hirvittävän kuumaa,
-aivan kuin täynnä näkymätöntä tuhkaa. Lisäksi vielä parvi katukoiria
-juoksenteli talon ympärillä, herkeämättä haukkuen ja ulisten.
-
-Useita tunteja valveilla maattuaan amerikkalainen rouva tunsi itsensä
-sanomattoman alakuloiseksi. Hän muistutteli mieleensä, että sitten kun
-hän ilmestyksessä kuultuaan Jumalan äänen oli tullut Jerusalemiin, oli
-hänellä kaikessa ollut menestystä. Hän oli perustanut seurakunnan ja
-voittanut monet vainot ja ahdistukset. Mutta nyt ei mikään tuntunut
-rauhoittavan, hänen hätänsä vain kiihtymistään kiihtyi.
-
-Hän kuvitteli siinä maatessaan, että hän ja hänen ystävänsä ovat
-hengenvaarassa, että heidän vihamiehensä ovat sulkemassa käytäviä ja
-sytyttävät talon tuleen. Hänestä tuntui äkkiä aivan varmalta, että
-Jerusalemin kaupunki lähetti hänen kimppuunsa kaikki kiihkoilijansa,
-kaiken ilkeyden ja hävityshimon, mitä sen muurien sisälle oli
-kasautunut.
-
-Hän koetti tahdon ponnistuksella palauttaa tavallisen iloisen,
-turvallisen mielentilansa. Miksi hänen juuri nyt piti joutua
-toivottomuuteen, kun hänen asiansa juuri oli voimakkaasti edistymässä,
-kun Gordonin siirtokuntaan oli Amerikasta tullut lisäksi lähes
-viisikymmentä ruotsalaista talonpoikaa, kaikki kunnon väkeä, ja kun
-vielä useampia näiden luotettavien, kelpo ihmisten tovereita oli
-tulossa Ruotsista. Tosiaan hänen hankkeensa juuri nyt näytti
-toiveikkaammalta kuin koskaan ennen.
-
-Vapautuakseen hädän painajaisesta hän viimein nousi vuoteeltaan ja
-heitti yllensä pitkän, väljän kävelyviitan. Hän meni ulos pienestä
-takaovesta ja lähti astumaan Jerusalemiin päin. Vähän matkaa käytyään
-hän poikkesi tieltä ja kiipesi pienelle kummulle. Sen huipulta hän
-kuutamossa näki kaupungin särmäharjaiset muurit ja lukemattomain
-kirkkojen isot ja pienet kupukatot tummaa yötaivasta vasten.
-
-Vaikk'ei hän siinä seisoessaankaan saanut mielensä hädältä rauhaa,
-huomasi hän kuitenkin yön juhlallisen ihanuuden. Palestiinan
-vaaleanvihreässä, väräjävässä kuutamossa näytti kaikki satumaisen
-ihmeelliseltä. Yht'äkkiä hänen mieleensä johtui, että samoin kuin
-jotkut vanhain linnojen huoneet ovat aaveiden tyyssijoja, kenties
-tämäkin ikivanha kaupunki ja sen ympäristön autiot kukkulat ovat vanhan
-maan kummitteluhuone. Täällä varmaankin saa nähdä menneiden suuruuksien
-leijailevan vuoren rinteillä ja entisajan vainajien rauhattomina
-kiertelevän yön pimeydessä.
-
-Mrs Gordon ei kammoksunut näitä kuvittelujaan. Päinvastoin hänen
-mielensä nyt ilahtui odottamaan jotakin. Siitä yöstä lähtien, jolloin
-hän joutui L'Univers laivassa haaksirikkoon ja kuuli Jumalan äänen
-hänelle puhuvan, oli hänelle usein tullut sanomia toisesta maailmasta.
-Hän alkoi aavistaa, että jotakin samanlaista tapahtuu nytkin. Hänen
-aivonsa tuntuivat laajenevan, ajatukset kävivät tavattoman selviksi ja
-joustaviksi. Ja hänen aistinsa teroittuivat teroittumistaan, kunnes hän
-huomasi ettei yö ollutkaan hiljainen, vaan täynnä ääniä ja ihmeellistä
-puheensorinaa.
-
-Ennen kuin hän oikein ehti tajuta sitä muutosta, mikä hänessä oli
-tapahtunut, kuuli hän mahtavasti kumisevan, ikään kuin ikivanhasta
-röysteisestä rinnasta lähtevän äänen lausahtavan nämä sanat:
-"Totisesti, minä tohdin uljaana kohottaa otsani maan tomusta, sillä ei
-ole ketään, joka olisi voittanut minut vallassa, kunniassa tai
-pyhyydessä."
-
-Tuskin oli nämä sanat lausuttu, kun tuima kellon kalahdus kuului pyhän
-haudan kirkosta. Siihen yhteen läppäykseen se loppui, mutta se kajahti
-ylpeästi ja jyrkästi kuin vastaväite.
-
-Ensimmäinen ääni jatkoi: "Minä se olen nostanut tämän kaupungin
-erämaahan ja suojellut sitä tähän päivään asti. Minä olen koko maailman
-tehnyt jumalaapelkääväksi. Minä, minä olen asettunut padoksi
-maailmanvirtaan ja heittänyt sen uuteen uomaan."
-
-Mrs Gordon tähysteli ympärilleen. Ääni tuli idästä päin, sieltä missä
-Salomon temppeli aikoinaan oli seisonut ja missä nyt Omarin moskeija
-kuvastui harmaanvihreältä taivaalta. Olikohan joku rukousten huutaja
-kiivennyt moskeijan minareetin huippuun tällä tavalla julistaakseen
-ylistystään yön hiljaisuuteen?
-
-"Kuulkaa", jatkoi sama ääni vanhan temppelin paikalta, "minä muistan
-tämän seudunkin jo aikaa ennen kuin mitään kaupunkia oli vuorelle
-kohonnut. Hankalakulkuisena louhikkovuoristona sen muistan. Alkuaan se
-oli yhtämittaista selännettä, mutta kaikki ne vedet, mitä maailman
-luomisesta asti on sen kupeita myöten virrannut, ovat sitä murennelleet
-ja halkoneet lukemattomiksi vaaroiksi. Muutamat vaarat jäivät
-loivarinteisiksi, toisista tuli laajoja jyrkkäseinäisiä ylänköjä,
-jotkut taas lohkeilivat ja typistyivät ikään kuin siltapylväiksi eri
-kukkulain välille."
-
-Kun järeä ääni lopetti kertomuksensa, kuului tiheitä kellonkalahduksia
-pyhän haudan temppelistä. Mrs Gordon, joka nyt oli tottunut yön
-salaperäisiin ääniin, alkoi huomata, että nekin olivat puhekieltä, kun
-sen sanoja vain ymmärsi. Ja hän oli kuulevinaan lyhyen huudahduksen:
-"Olen minäkin tuon nähnyt."
-
-Edellinen ääni jatkoi taas: "Muistan, kuinka tämän vuoriston ylimmältä
-harjalta kohosi kukkula, jonka nimi oli Mooria. Se oli kolkonnäköinen
-ja pelottava noustessaan äkkijyrkin seinin, huippu poikkinaisena
-syvistä, pimeistä laaksoista, joiden pohjalla hurjia virtoja temmelsi.
-Idän, etelän ja lännen puolelta oli Moorian vuoren pystysuoria seiniä
-mahdoton kiivetä, ainoastaan pohjoisen puolelta sen yhdisti leveä
-kannas sillan tapaisena laaksoja ympäröivään vuoristoon."
-
-Mrs Gordon istahti pienelle kivikasalle, painoi päänsä käsien varaan ja
-kuunteli.
-
-Heti kun ensimmäinen ääni pysähtyi, ikään kuin huokaisemaan pitkästä
-puheesta, tuli toisaalta: "Muistan minäkin, miltä vuori alkuaan
-näytti."
-
-"Sitten eräänä päivänä", kuului taas temppelistä päin, "muutamat
-paimenet, laumoineen vuoristoa kierrellessään, osuivat näkemään tämän
-ylängön. Se oli heistä niin erikoisen hyvässä suojassa sekä laaksojen
-että vuoriston puolelta, että varmaan siinä oli tallessa suuria
-aarteita tai ihmeellisiä salaisuuksia. He kiipesivät sen lakealle
-huipulle ja löysivät sieltä erinomaisen pyhän esineen."
-
-Tässä kohden kellonääni äkkiä otti itselleen puheenvuoron. "Eivätkä
-löytäneet muuta kuin kalliomöhkäleen ylängön itäisen rinteen läheltä.
-Se oli iso, pyöreä, vähän litistynyt paasi, jota kivipönkkä
-keskikohdalta piti maasta koholla; melkein sen näköinen kuin
-jättiläissieni."
-
-"Mutta paimenet", jatkoi ensimmäinen ääni, "jotka tunsivat kaikki pyhät
-tarinat maailman luomisesta alkaen, ihastuivat suuresti sen nähdessään.
-Tämä on se suuri, heiluva kallio, josta vanhat ovat niin paljon
-kertoneet, he sanoivat. Tämä on se kivi, jonka Jumala ensiksi teki
-maailmaa luodessaan. Tältä kalliolta hän maanpinnan pani levenemään
-länteen, itään, pohjoiseen ja etelään, tältä hän vuoret rakensi ja
-laittoi meret vyörymään kauas taivaanrantoihin saakka."
-
-Puhuja pysähtyi hetkeksi, ikään kuin odottaakseen vastaväitettä, mutta
-kellonääni oli vaiti.
-
-Tämäpä kummallista, mrs Gordon ajatteli. Ihmisiä nuo puhujat eivät voi
-olla. Mutta oikeastaan se ei hänestä ollut yhtään kummallista.
-Tukehduttavassa tuulessa ja yön vihreän väreilevässä valossa tuntui
-ihmeellisinkin luonnolliselta.
-
-"Paimenet riensivät nopeasti alas kukkulalta", jatkoi vanha ääni,
-"ilmoittaakseen koko seudun asukkaille, että he olivat löytäneet
-maailman peruskiven. Ja kohta minä näin ihmisten joukoittain vaeltavan
-Moorian vuorelle, ja minun, heiluvan kallion, päällä he polttivat
-Herralle kiitosuhreja hänen ihanasta luomistyöstään."
-
-Tämän sanottuaan tuo matala ääni kohosi ikään kuin veisuuseen. Ja
-sitten se huusi, melkein samalla laulavalla äänellä kuin koraania
-lukeva erämaan dervishi.
-
-"Siitä lähtien minulle alettiin uhrata ja pitää palvelusmenoja minun
-ääressäni. Maineeni kantautui yhä kauemmas. Melkein joka päivä näkyi
-pitkiä karavaanimatkueita kiemurtelevan valkoisenharmaiden vuorien
-rinteillä, Moorian vuorelle pyrkien. Tosiaankin minä saatan uljaasti
-kohottaa pääni. Minun vuokseni tämä vuorentörmä pääsi olemasta
-yksinäisenä ja hylkiönä. Minun vuokseni Moorialle alkoi virrata
-niin paljon väkeä, että kauppiaatkin älysivät tulla tänne
-tavaramarkkinoille. Minun vuokseni tämä kukkula sai vakinaisia
-asukkaita, jotka elivät kaupitsemalla uhraajille puita ja vettä, pyhää
-savua ja tulta, kyyhkysiä ja karitsoita."
-
-Toinen ääni oli yhä vielä vaiti, mutta mrs Gordon kohousi kummastuneena
-katsomaan. Se, jonka ääntä hän oli kuunnellut, oli varmaan pyhä kallio
-itse. Se oli se suuri paasi, jonka suojaksi Omarin moskeijan
-mosaiikkikoristeiset holvit oli rakennettu.
-
-Nyt sen ääni taasen kuului: "Minä olen ensimmäinen, minä olen ainoa,
-minä olen se, jota ihmiset eivät koskaan lakkaa kunnioittamasta."
-
-Näihin sanoihin tuli heti pyhän haudan kirkosta kumiseva, voimakas
-vastaus: "Etpä muistakaan kertoa, että noin keskikohdalla samaa
-vuoriylänköä, jolta sinäkin kohosit, oli pikkuinen mäentöyräs, täynnä
-pensastuneita öljypuita. Ja varmaan sinä mieluummin unohtaisit senkin,
-kuinka kerran vanha patriarkka Seem, joka oli ihmisten toisen
-kantaisän, Nooan poika, saapui Moorialle. Hän oli sangen vanha, melkein
-jo haudan partaalla, ja laahusti eteenpäin hyvin vitkalleen. Hänen
-seurassaan tuli kaksi palvelijaa, kantaen haudanhakkaajan työaseita."
-
-Nyt tuo vanha, järeä ääni vuorostaan oli vaiti.
-
-"Sinä et ole tietävinäsi, että Seemin isä Nooa oli huostassaan
-säilyttänyt Aatamin, ensimmäisen ihmisen, pääkalloa, kalliina muistona
-ihmissuvun esi-isästä. Kuollessaan Nooa jätti pääkallon perinnöksi
-Seemille eikä kenellekään muista pojistaan, sillä hän tiesi, että
-kansoista etevin oli Seemistä polveutuva. Ja Seem, tuntiessaan loppunsa
-lähestyvän, päätti haudata pyhän sukumuiston Moorian vuorelle. Mutta
-hänelläpä oli ennustuslahja, eikä hän siis haudannutkaan pääkalloa
-pyhän paaden alle, vaan siihen vähäpätöiseen mäentöyrääseen, joka
-kasvoi öljypuistoa ja joka siitä päivästä sai nimen Golgata eli
-pääkallonpaikka."
-
-"Muistan tuon tapauksen vallan hyvin", järeä ääni taas vastasi, "ja
-muistan myöskin, että kallion palvelijoista se oli kummallista. He
-arvelivat, että patriarkka oli ylen vanha ja kuolemansairas oikein
-tietääkseen mitä teki."
-
-Yksi ainoa helähdys kuului kirkolta päin. Mrs Gordonista se tuntui
-aivan ivanaurun pyrskäykseltä.
-
-"Mutta mitäpä sellaisista pikkuseikoista", kuului moskeijan taholta
-uudelleen. "Suuren paaden arvo ja pyhyys kasvoi kasvamistaan.
-Ruhtinaita ja kansoja vaelsi sen ääreen uhraamaan onnekseen ja
-menestyksekseen. Muistan myöskin, kuinka eräänä päivänä Seemiäkin
-suurempi patriarkka kävi vuorella. Minä olen nähnyt Aabrahamin
-valkopartaisena ja kunnianarvoisena vaeltavan tänne, Iisak poikansa
-mukanaan. Ja Aabraham ei huolinut sinusta, Golgata, vaan heiluvan
-kallion laelle hän rakensi uhrirovion ja sitoi poikasensa."
-
-Tässä hautakirkon ääni pahastuneena keskeytti toisen äänen. "Totta kai
-sitä alati pidetäänkin sinun kunnianasi, mutta muista sentään jakaa
-minullekin pikkuisen maineestasi. Etkö muista, että kun Jumalan enkeli
-oli temmannut veitsen patriarkan kädestä ja hän lähti etsimään
-uhrieläintä vuoren takaa, hän löysi Golgatalta oinaan, sarvistaan
-takertuneena öljypuun oksiin."
-
-Mrs Gordon kuunteli yhä aivan jännityksissään pyhäkköjen kiistaa. Mutta
-samalla hän alkoi tuntea mielensä yhä alakuloisemmaksi, sillä kaiken
-aikaa hän ajatteli omaa kutsumustaan. "Voi, hyvä Jumala, miksi annoit
-minun tehtäväkseni julistaa yhteishengen käskyä? Riita ja
-eripuraisuushan on ollut maailman ainoa pysyväinen mahti luomispäivästä
-alkaen."
-
-Yht'äkkiä vanha ääni alkoi uudelleen.
-
-"Pysyy maar minun muistissani, mikä muistamisen arvoista on. En ole
-unohtanut sitäkään, että jo Aabrahamin aikaan tämä ylänkö oli asuttuna.
-Täällä oli kaupunki ja siinä kuningas, joka oli pyhän kallion
-ylimmäinen pappi ja jonka kansana oli pyhän kallion pappeja ja muita
-sen palvelijoita. Tämä kuningas Melkisedek asetti ensimmäisenä
-säännölliset, määräaikaiset uhrit ja sääti kauniita palvelusmenoja,
-jotka toimitettiin pyhän kallion ääressä."
-
-Toiselta taholta tuli heti vastaus. "Tunnustan minäkin Melkisedekin
-sekä pyhäksi mieheksi että profeetaksi. Ei mikään sen paremmin todista,
-että hän oli Jumalan valittuja, kuin että hänet omasta tahdostaan
-haudattiin Golgatan juurelle, samoihin kalliohautoihin, missä
-Aataminkin pääkallo lepäsi. Onko sinun mieleesi koskaan johtunut, mitä
-se sellainen ennustaa, kun ensimmäinen syntinen ja ensimmäinen
-ylimmäinen pappi haudattiin samalle paikalle?"
-
-"Sinä kuulut tosin pitävän tuota suuriarvoisena", pyhä kallio vastasi,
-"mutta vielä minä tiedän tärkeämpääkin. Vuorella oleva kaupunki kasvoi
-ja laajeni. Nuo ympäristön laaksot ja mäet saivat asukkaansa ja kukin
-oman nimensä. Pian ruvettiin yksinään ylängön itäpuolta, missä pyhä
-kallio oli, sanomaan Mooriaksi. Eteläpuolella sen nimeksi tuli Siion,
-lännessä Gareb, pohjoisessa Beseta."
-
-"Kaupunki tällä vuorella kyllä oli, mutta kovin pikkuinen", vastattiin
-heti kirkolta päin. "Joitakuita paimenia ja pappeja siinä asui.
-Ihmisten ei oikein tehnyt mieli muuttaa hedelmättömään kivikorpeen."
-
-Siihen tuli niin tiukka ja kopea vastaus, että mrs Gordon melkein
-kavahti istualtaan sen kuullessaan.
-
-"Minä olen nähnyt kuningas Daavidin, yllään punainen ihokas ja välkkyvä
-haarniska, katselevan tätä kaupunkia, ennen kuin hän siirsi tänne
-kuninkaanistuimensa. Miksei hän valinnut rikasta, hymyilevää
-Betlehemiä, miksei Jerikoa tuolta viljavasta laaksosta? Miksei hän
-tehnyt Gilgalia eikä Hebronia Israelin pääkaupungiksi? Minä sanon, että
-kuuluisan kallion takia hän valitsi tämän paikan. Hän valitsi sen sen
-vuoksi, että Israelin kuningasten piti asua sillä vuorella, joka jo
-vuosisatoja oli saanut osaa minun pyhyyteni maineesta."
-
-Ja nyt ääni alkoi uudelleen hitaasti lausua veisuun tapaista
-ylistystään.
-
-"Minä muistan sen suuren kaupungin muureineen ja torneineen. Minä
-muistan kuninkaanlinnan Siionin kukkulalla tuhansine huoneineen. Minä
-muistan kauppakojut ja työpajat, ja suojelusmuurit ja korkeat portit ja
-tornit. Minä muistan väkirikkaat kadut, koko Daavidin kaupungin
-ihanuuden ja loiston.
-
-"Ja tätä ajatellessani minä voin syystä sanoa: Oi kallio, suuri on
-mahtisi! Sinä olet tämän tyhjästä luonut. Pidä sinä vain otsaasi
-uljaasti koholla! Ei kenenkään pyhyys ja kunnia vedä sinulle vertoja!
-
-"Mutta sinä, Golgata, olit paljas täplä maassa, kalju kukkula kaupungin
-takamailla. Kuka sinua palveli, kuka sinun pyhyyttäsi kunnioitti, kuka
-sinun maineestasi mitään tiesi?"
-
-Yht'aikaa tämän yöllisen ylistysveisuun kanssa kuului myöskin
-kellonääni puhuvan hyvin närkästyneenä, mutta kuitenkin hiljempää kuin
-ennen, ikään kuin kunnioituksesta hilliten itseään. "Näkyy, että olet
-käynyt vanhaksi; sinähän liioittelet kaikkea, mitä nuorena ollessasi
-näit, ihan kuin vanhat ukot. Daavidin kaupunkihan mahtui kokonaan
-Siionille, tuonne etelänurkkaan. Ei se ulottunut edes minuun asti,
-vuoren keskelle. Olihan silloin ihan luonnollista, että minun oli
-jäätävä sen muurien ulkopuolelle."
-
-Mutta laulava ääni jatkoi, välittämättä keskeyttäjästä: "Suurimman
-kunniasi sinä, kallio, sait Salomon aikaan. Kivimäki allasi
-tasoitettiin sileäksi kuin lattia ja sen päälle laskettiin perustus
-laakeista paasista. Ja ylt'ympäri tämän lattian kierrätettiin
-pylväskäytävä, samanlainen kuin kuningasten juhlasaleissa. Temppeli
-rakennettiin keskelle, ja siinä oli pyhäkkö sekä kaikkein pyhin. Ja
-sinun yllesi, kallio, tämä temppeli kohotettiin, ja sinä, joka olet
-maailman perustuskivi, sait kannattaaksesi liiton arkin ja lain taulut
-kaikkein pyhimmässä."
-
-Nyt ei kirkosta kuulunut vastausta, vaan ainoastaan kumajava ääni, joka
-tuntui valitukselta.
-
-"Ja Salomon aikana johdettiin vettä laaksojen pohjasta Jerusalemin
-ylängölle, sillä Salomo oli viisain kuninkaista. Silloin versoi puita
-kuivilla, tuhkanharmailla vuorilla, ja ruusuja kukki kivien lomissa. Ja
-syksyllä poimittiin vuoriston ihanista yrttitarhoista viikunoita ja
-viinirypäleitä, kranaattiomenia ja oliiveja ilahduttamaan Salomon
-sydäntä. Mutta sinä, Golgata, olit yhä vielä kalju kukkula kaupungin
-takamailla. Sinä olit niin halpa ja niin hedelmätön, ettei yksikään
-Salomon aikaisista rikkaista ollut aidannut sinua yrttitarhansa sisään
-eikä yksikään köyhä ollut sinulle viiniköynnöstä istuttanut."
-
-Tästä uudesta hyökkäyksestä vastustaja kuitenkin tuntui saavan
-rohkeutta puolustautumaan.
-
-"Sinä sentään unohdat, että tähänkin aikaan muuan tapaus ennusti
-Golgatan vastaista loistoa. Sillä juuri silloin Saaban viisas
-kuningatar tuli Salomoa tervehtimään, ja kuningas otti hänet vastaan
-palatsissaan, jota sanottiin Libanonin metsän huoneeksi, se kun oli
-rakennettu Libanonilta asti tuoduista hirsistä.
-
-"Salomon näytellessä tätä erinomaista rakennusta, jonka vertaista hän
-ei koskaan ollut nähnyt, arabialainen kuningatar tuli tarkastaneeksi
-yhtä seinään salvettua hirttä. Se oli tavattoman paksu, ja tarkkaan
-katsoen huomasi, että siinä oli kolme puunrunkoa kasvanut yhteen.
-
-"Viisas kuningatar kummastui nähdessään tämän puun kuninkaan palatsissa
-ja kertoi kiireesti Salomolle sen historian. Hän tiesi, että enkeli,
-joka ensimmäisten ihmisten lankeemuksen jälkeen vartioi paratiisin
-porttia kerran oli päästänyt Aatamin pojan Seetin siihen ihanaan
-yrttitarhaan. Hänen sallittiin kulkea sinne asti, mihin elämän puu
-näkyi. Seetin lähtiessä pois enkeli sitten antoi hänelle hyvästiksi
-kolme siementä tuosta ihmeellisestä puusta. Nämä siemenet Seet kylvi
-Libanoniin Aatamin haudalle, ja niistä kasvoi kolme runkoa, jotka
-yhtyivät yhdeksi puuksi.
-
-"'Se on tämä sama puu', kuningatar sanoi, 'jonka Hiramin hakkausmiehet
-ovat sinulle, kuningas, kaataneet ja joka nyt on sinun palatsisi
-seinässä. Mutta tästä hirrestä on sanottu, että sillä kerran ihminen
-kuolee, ja kun se on tapahtunut, silloin Jerusalem kukistuu ja kaikki
-Israelin suvut hajoitetaan maan ääriin.'
-
-"Jottei näin paha ennustus toteutuisi, hän neuvoi kuningasta
-hävittämään puun, ja Salomo otatti sen pois palatsinsa seinästä ja
-käski heittämään sen Betesdan lammikkoon."
-
-Tätä pitkää puhetta seurasi hiljaisuus. Mrs Gordon melkein luuli
-molempien yön äänien kokonaan vaienneen.
-
-Vihdoin kellonääni alkoi: "Muistelen kovia aikoja. Muistan temppelin
-sortuneena ja kansan vankeudessa. Missäs silloin sinun kunniasi ja
-loistosi oli, kallio?"
-
-Vasta kotvasen kuluttua tuli kalliolta vastaus: "Olenko minä
-kaikkivaltias? -- Mutta vaikka olenkin joskus langennut, aina minä olen
-jälleen noussut pystyyn. Muistelehan minun säteilevää loistoani
-Herodeksen aikana! Muistatko niitä kolmea esipihaa, jotka temppeliä
-ympäröivät, muistatko polttouhrialttarin tulta, jonka loimu öisin
-valaisi koko kaupungin! Muistatko Herodeksen kaunista pylväskäytävää,
-johon oli pystytetty toista sataa porfyyripilaria? Muistatko temppelin
-pyhänsavun tuoksua, joka länsituulella saattoi tuntua Jerikoon asti?
-Muistatko, miten komeasti vaskiovet avatessa ulvahtivat? Muistatko
-kaikkein pyhimmän esirippua, joka oli täpötäynnä ruusukkeita taotusta
-kullasta?"
-
-Kirkosta kajahti lyhyt ja jyrkkä vastaus:
-
-"Tuon kyllä muistan, mutta minä muistan myöskin, että siihen aikaan
-Herodes puhdistutti Betesdan lammikon. Muistan, että hänen työmiehensä
-sen pohjasta löysivät elämänpuun, joka oli ollut Salomon palatsin
-seinässä, ja he heittivät tuon paksun hirren rannalle."
-
-"Mutta muistatko", jatkoi kalliotemppelin ääni ylvästellen, "muistatko
-tuota loistavaa kaupunkia, jossa Juudan ruhtinaat ja kansa asuivat
-Siionilla ja muukalaiset Besetan ympäristössä? Muistatko Mariamne- ja
-Antonia-linnoja? Muistatko kaupungin vankkoja portteja? Muistatko sen
-ympärysmuuria, jota lukuisat tornit vahvistivat?"
-
-"Tuo kaikki on pysynyt muistossani", kuului kirkolta päin, "mutta
-myöskin se, että samaan aikaan raatimies Joosef Arimatialainen
-hakkautti haudan yrttitarhaansa, aivan Golgatan lähelle."
-
-Moskeijan ääni hieman vavahteli, mutta jatkoi kuitenkin viipymättä:
-
-"Muistatkos niitä suunnattomia kansanvaelluksia Jerusalemin juhlille?
-Kuinka kaikki Palestiinan tiet aivan kuhisivat väkeä ja mäenrinteet
-kaupungin vierellä olivat telttoja valkoisenaan. Kuinka muukalaisia
-Roomasta ja Ateenasta, Damaskoksesta ja Aleksandriasta tulvimalla tuli
-katsomaan temppelin ja kaupungin ihanuutta. Muistatko Jerusalemia niin
-uljaana?"
-
-Kellonsointu vastasi kiihottumatta ja vakavasti: "Tosin en tuota ole
-unohtanut, mutta en sitäkään, että siihen aikaan Pilatuksen pyövelit
-löysivät elämänpuun Betesdan lammikon partaalta ja siitä laittoivat
-ristin jotakin kuolemaantuomittua pahantekijää varten."
-
-"Aina sinuun tosin on halveksien katsottu", kuului moskeijasta katkeran
-loukkaavasti. "Tähän asti sinä kumminkin olit ollut vain vähäpätöinen
-maan näppylä. Mutta silloin sinuun ikuinen häpeätahra tarttui, kun
-pyövelit käyttivät sinua mestauspaikkanaan. Eräänäkin päivänä he
-nostivat kolme ristiä Golgatan kukkulalle."
-
-"Hylkypaikka minä olisin, jos sitä päivää koskaan unohtaisin", vastasi
-kirkko ylevin soinnuin, jotka kumpusivat ilmaan ikään kuin
-hymninlaulajain säestäminä. "Ja muistan myöskin, että samaan aikaan kun
-ristinpuu pystytettiin Golgatan kalliomäelle, toimitettiin Moorian
-vuorella suurta pääsiäisuhria. Israelilaiset astuivat juhlapukuisina
-pilarien ympäröimille esipihoille, kantaen parilailla uhrilampaita. Ja
-kun esipihat olivat niin täynnä väkeä, ettei enempää mahtunut,
-suljettiin portit ja annettiin torventoitotuksilla juhlamenojen
-alkamismerkki.
-
-"Eläimet ripustettiin sinne koukkuihin pilarien väliin ja
-teurastettiin. Papit seisoivat pitkässä rivissä poikki pihan, ja
-kädestä käteen kulkivat hopea- ja kultamaljat täynnä uhrieläinten verta
-polttoalttarille. Ja niin paljon verta laskettiin, että sitä valui
-pitkin pihaa, ja papit seisoivat jakkaroilla, jott'eivät heidän
-pitkäliepeiset, valkeat vaatteensa tahrautuisi vereen. Mutta samana
-hetkenä kun ristiinnaulittu Golgatalla kuoli, temppelin suuri uhrijuhla
-keskeytyi. Koko pyhäkkö peittyi pilkkopimeään, maa järisytti
-rakennusta, ja temppelin esirippu repesi kahtia, merkiksi että mahti ja
-pyhyys ja kunnia sinä hetkenä siirtyi Moorialta Golgatalle."
-
-"Vaikuttipa tuo maanjäristys Golgataankin", puhkesi vanha ääni
-puhumaan. "Koko kukkula halkesi."
-
-"Niin, se halkesi", kirkko jatkoi samalla äänellä, joka sointui kuin
-hymni. "Syvä rako ilmestyi Golgatan kukkulaan, ja sen kautta valui
-ristiltä tippunutta verta vuoren kalliohautoihin, julistaen
-ensimmäiselle syntiselle ja ensimmäiselle ylimmäiselle papille
-lunastuksen täyttymisen."
-
-Samassa helähtivät kirkon kellot äkkiä kiivaasti soimaan samaan aikaan
-kun moskeijan minareetista kuului pitkäveteisiä, valittavia ääniä,
-kehoittaen uskovaisia rukoilemaan. Mrs Gordon arvasi, että jokin yön
-pyhiä tunteja oli kulumassa, mutta tuo tapahtui niin äkkiä sen jälkeen,
-kun oli ollut puhe ristiinnaulitsemisesta, että melkein näytti siltä
-kuin vanhukset olisivat kiirehtineet tällä tavalla purkamaan toinen
-mielensä kopeutta, toinen masennustaan.
-
-Heti tuon ankaran metelin lakattua moskeija alkoi juhlallisella
-äänellä: "Minä olen se suuri kallio, joka ikuisesti pysyy, mutta mitä
-Golgata on? Minä olen se mikä olen, eikä kenenkään tarvitse minun
-paikkaani epäillä, mutta kukas Golgatan löytää? Missä on se kukkula,
-jolle risti pystytettiin? Ei kukaan sitä tiedä. Missä se hauta on,
-johon Kristus laskettiin? Ei kukaan ole sen paikasta selvillä."
-
-Golgatalla oli vastaus valmiina: "Ja sinäkin kehtaat ladella mokomia
-soimauksia! Sinun ikäisesi pitäisi toki muistaa Golgatan paikka. Jo
-vuosituhansia sinä olet nähnyt kukkulan paikallaan oikeuden portin
-ulkopuolella."
-
-"Niin on, niin on, vanha minä olen, hyvin vanha", moskeija vastasi.
-"Mutta sinäpä sen sanoit, että vanhoilla on huono muisti. Monta kaljua
-mäkeä oli Jerusalemin ulkopuolella. Kuinka minä muistaisin, mikä niistä
-oli Golgata? Ja sen kalliossa on lukemattomia hautoja. Kuinka minä voin
-tietää, mikä niistä on se oikea?"
-
-Mrs Gordonia oli vähitellen alkanut tuskastuttaa. Totta tosiaan,
-melkein hänen teki mieli sekautua puheeseen. Mitä varten hänen piti
-noita ihmeellisiä ääniä kuulla, kun ne kuitenkin vain kertasivat
-hänelle vanhoja taruja, jotka hän oli kauan sitten kuullut! Hän olisi
-noilta vanhuksilta odottanut Jumalan valtakunnan syviä salaisuuksia,
-mutta sen sijaan ne turhanpäiväisesti kiistelivät etevämmyydestään ja
-pyhyytensä maineesta.
-
-Kellonäänikin tuntui käyvän kärsimättömäksi: "Eikö sitten koskaan pääse
-vastaamasta tuohon syytökseen, etten minä muka ole se, mikä sanon
-olevani. Ja kuitenkin sinä muistat, että jo ensimmäiset kristityt
-kävivät minun luonani uudistamassa niitä suurien tapausten muistoja,
-jotka Golgataan liittyivät."
-
-"Taisivat kyllä käydäkin", moskeija vastasi, "mutta minä melkein
-luulen, etteivät kristityt löytäneet oikeata Golgataa, joka joutui
-uusien katujen ja rakennusten peittoon, kun Herodes Antipas rakennutti
-uuden muurin kaupungin ympärille."
-
-"En koskaan ole unohduksissa ollut", kuului pyhän haudan vastaus,
-"Golgatalla käytiin lakkaamatta Jerusalemin piiritykseen asti, jonka
-edellä kristityt lähtivät pois kaupungista."
-
-Pyhä kallio jäi aivan äänettömäksi. Noiden aikojen surulliset muistot
-tuntuivat kokonaan lamauttavan sen.
-
-"Koko sinun temppelisi kukistettiin", kirkko huusi. "Pyhän temppelin
-alue oli kokonaan raunioina, ja Rooman keisari kielsi sen jäännöksiä
-pois siirtämästä. Kuusisataa vuotta sinä kallio sait olla tuhkan ja
-soran peitossa."
-
-"Mitä minä kuudesta vuosisadasta?" vastasi kallio ylpeästi ja
-ärtyisenä. "Ei ainakaan kukaan voi epäillä, olenko minä oikealla
-paikallani, kun sinusta taas on loppumattomia riitoja."
-
-"Minustako riidellään; vaikka minut Jumalan avulla uudelleen
-löydettiin", helähti kirkon ääni iloisen luottavasti. "Se tapahtui
-silloin, kun keisarinna Helena, hurskas kristitty ja pyhimys, unessa
-sai Jumalan käskyn mennä pyhään maahan, rakentamaan pyhäkköjä sen
-muistettaville paikoille.
-
-"Niin, muistan vielä sen ajan, kun keisarinna tuli Jerusalemiin.
-Muistan hänen hurskaat ja oppineet seuralaisensa. Muistan kuinka hän
-alussa turhaan etsi pyhän haudan oikeata paikkaa.
-
-"Mutta siihen aikaan oli melkein kaupungin keskellä Venuksen temppeli,
-ja keisarinna sai kuulla, että Hadrianus oli sen rakennuttanut eräälle
-kristittyjen pyhälle paikalle. Hän purkautti temppelin, ja silloin
-huomattiin sen sijainneen Golgatalla. Temppelin perustusten alla olivat
-aivan ehjinä jälkimaailmalle säilyneet sekä pyhä hauta että Golgatan
-kalliohuippu, jossa oli Melkisedekin hauta ja jonka halkeamasta yhä
-vielä väitettiin kihoavan verta. Voitelukivikin löytyi ja -- -- --"
-
-Tällä kertaa moskeija keskeytti rähähtämällä pitkään pilkkanauruun.
-
-"Mutta kuule nyt viimeinen ja tärkein todistus", jatkoi kirkko
-hämmennyksiin joutumatta. "Keisarinnan hartain toivo oli löytää pyhä
-risti, mutta se oli ihan kadoksissa. Kun jo pitkän aikaa oli turhaan
-etsitty, saapui keisarinnan eteen vanha mies, joka kertoi ristin olevan
-syvällä maan sisässä. Hän näytti miltä kohdalta sitä oli haettava.
-Kaivettiin hyvin syvälle, sillä sotamiehet olivat heittäneet ristin
-vallihautaan, joka oli luotu reunojaan myöten täyteen maata ja kiviä.
-Muistan vielä, kuinka hurskas keisarinna istui vallihaudan partaalla
-kehoittelemassa työmiehiä. Muistan myöskin sen päivän, jolloin pyhä
-risti löytyi vanhan kaivannon pohjalta."
-
-Kirkko sai puhua ihan yksin. Se ei ollut kuulevinaan moskeijan
-puolipilkallisia huudahteluja eikä sen epäuskoista naurun hekotusta.
-
-"Minä muistan vielä, kuinka paljon ihmeitä ristin löydyttyä tapahtui.
-Tokko edes sinäkään voinet niitä kieltää! Kuulithan sinäkin niiden
-sairasten riemuhuutoja, jotka tuon pyhän jäännöksen ääressä paranivat.
-Muistathan, miten monia pyhiinvaellusmatkueita tänne virtaili kaikista
-maista. Sinä muistat kyllä ne hurskaat miehet, jotka asettuivat asumaan
-Palestiinan kallioluoliin, ja ne kirkot ja luostarit, joita maa ihan
-kuin työntämällä työnsi ilmoille.
-
-"Tai oletko, kallio, unohtanut, millä ihanilla temppeleillä
-Konstantinus ja hänen äitinsä kaunistivat pyhän haudan ympäristöä?
-Sille paikalle, mistä risti oli löydetty, rakennettiin basilika ja
-aivan pyhän haudan kohdalle kaunis pyörökirkko.
-
-"Totta kai sinä, kallio, muistat ne kreikkalaiset mestarit, jotka
-rakensivat nämä temppelit komeiksi kuin keisarin linnan salit. Ja
-muistat, kuinka karavaaneja saapui vuorien takaa, kuormanaan kalliita
-rakennuskiviä ja kultaa kirkon koristuksiksi. Ja basilikassa oli
-porfyyripilarit, joiden kapiteelit olivat hopeasta. Sinä muistat
-kyllä hautakirkon mosaiikkikaaret, sen kapeat ikkunat, joiden
-alabasterilevyihin ja värilliseen lasiin valo taittui säkenöiden aivan
-kuin jalokiven särmistä. Muistat sen parvien leikkauksilla koristellut
-kaiteet, sen kahdet pilaririvit ja vankan kupukaton, joka kuitenkin
-näytti keveästi leijailevan rakennuksen päällä. Ja sinä muistat
-kallioon hakatun pyhän haudan, joka ihan koristeettomana sentään oli
-kaiken tämän loiston keskustana.
-
-"Entäpä sitten näiden rakennusten valmistuttua! Muistathan, että kaikki
-itämaiden kristityt pitivät Jerusalemia pyhänä paikkana ja että se nyt
-veti luoksensa muitakin kuin pian poislähteviä pyhiinvaeltajia. Etkö
-muista, kuinka piispoja pappisseuroineen tuli tänne, kuinka he
-rakensivat palatseja ja kirkkoja hautakirkon ympäristöön?
-Armenialaisten patriarkka asetti tänne istuimensa, ja samoin
-kreikkalaisten ja assyrialaisten. Vai etkö sinäkin nähnyt? Etkö nähnyt,
-kuinka kopteja tuli tänne vanhasta Egyptistä ja samoin abessinialaisia
-Sisä-Afrikasta? Näit Jerusalemin aivan uudestaan rakennettuna, täynnä
-kirkkoja ja luostareita, vierasmajoja ja hurskaita laitoksia. Tiedät,
-ettei sen loisto ollut koskaan silloisen vertainen.
-
-"Mutta tämä kaikki oli minun työtäni, kallio. Sinä sait olla siellä
-Moorialla kenenkään sinusta välittämättä. Olit raunioiden alla,
-sorakummun peitossa. Ei kukaan huomannut sinua olevaksikaan."
-
-Tähän haasteeseen kalliotemppelikin jo vastasi.
-
-"Mitä minä vuosikausien alennuksesta? Enkö minä kuitenkin yhä vielä ole
-se mikä olen? Kului muutama vuosisata, niin eräänä yönä tuli luokseni
-kunnianarvoisa vanhus, yllään juovikas beduiininviitta ja päässä
-kamelinkarvakääre. Se mies oli Muhammed, Jumalan profeetta. Hänet
-otettiin elävänä taivaaseen, ja minun laellani hän viimeksi seisoi
-ennen maan päältä kohoamistaan. Samana hetkenä minä omin voimin ylenin
-monta jalkaa maanpinnasta, kun en olisi tahtonut hänestä luopua. Minä
-nousin sorasta ja raunioista. Minä olen ikuinen, minä en koskaan voi
-joutua hukkaan."
-
-"Hylkäsit oman kansasi, senkin petturi", valitti kirkko. "Sinä autoit
-vääräuskoisia valtaan."
-
-"Ei minulla ole mitään kansaa, en ole kenenkään palveluksessa, olen
-ikuinen kallio. Suojelen sitä, joka minua kunnioittaa. Pian tuli se
-päivä, jolloin Omar sotajoukkoineen saapui Jerusalemiin ja suuri kalifi
-ryhtyi raivaamaan temppelialuetta, nostaen ensimmäisenä itse
-päälaelleen korillisen soraa ja kantaen sen pois. Ja jonkin vuoden
-kuluttua Omarin uskolaiset saivat valmiiksi tähän minun ylleni
-ihanimman rakennuksen, mitä itämailla on nähty."
-
-Tähän taas kellonääni kivahti: "Niin, kaunis tuo rakennuksesi on, mutta
-tiedätkö, mistä se on alkuisin? Etkö luule minun tuntevan noita
-mosaiikkiholveja, tuota kaunista kupukattoa, noita marmoriseiniä,
-joiden keskellä sinä itse lepäät koristeettomana, samoin kuin muinoin
-pyhä hauta Helenan kirkossa. Koko tuossa sinun moskeijassasi on
-matkittu ensimmäisen hautakirkon rakennetta."
-
-Mrs Gordon tuskaantui yhä enemmän. Noiden pyhäkköjen kiista tuntui
-molemmin puolin surkean pikkumaiselta. Itse uskonnot, joita ne
-edustivat, eivät edes johtuneet niiden ajatuksiin. Kumpikin vain kilvan
-kerskaili kehyksenään olevista rakennuksista.
-
-Moskeija jatkoi: "Paljon minä muistan, mutta sitä kaunista
-hautakirkkoa, josta sinä puhut, en muista nähneeni."
-
-"Varmasti se oli Golgatalla, vaikka viholliset sen pian hävittivät. Se
-rakennettiin uudelleen, mutta hävitettiin taas."
-
-"Sen sijaan minä muistan", sanoi kalliotemppeli, "että Golgatalla oli
-joukko pieniä ja suuria rakennuksia, joita pidettiin muka pyhinä. Ne
-olivat kehnossa kunnossa, niin hataroitakin, että sadevesi tippui
-katosta sisään."
-
-"Niin olivat, totta se on", kirkko vastasi. "Silloin oli sinun aikasi
-ja pimeys vallalla. Mutta voin sanoa sinun tavallasi: Mitä minä
-vuosikausien alennuksesta! Minä olen nähnyt koko länsimaiden nousevan
-avukseni. Olen nähnyt rautapukuisten miesten minun vuokseni tulevan
-Euroopasta ja valloittavan Jerusalemin. Olen nähnyt, kuinka sinun
-moskeijasi muutettiin kristittyjen kirkoksi ja ristiritarit rakensivat
-alttarin sinun päällesi, kallio. Olen nähnyt ristiritarien pitävän
-hevosiaan temppelin holveissa."
-
-Vanha kallio korotti äänensä ja lauloi niinkuin dervishi laulaa
-erämaassa.
-
-Mutta kirkko jatkoi siitä huolimatta puhetulvaansa: "Muistan, kuinka
-lännen ritarit riisuivat rautapukunsa ja tarttuivat kivikurikkaan ja
-muurauslastaan rakentaakseen pyhän hautatemppelin uudelleen. Ja he
-tekivät sen niin avaraksi, että kaikki pyhät paikat mahtuivat sen
-sisälle. Muistan, miten he peittivät harmaan kalliohaudan valkoisella
-marmorilla sekä sisältä että ulkoa."
-
-Vanha ääni keskeytti: "Mitäs sinä siitä hyödyit, että ristiretkeläiset
-sinut rakensivat, kun sittenkin rappeuduit?"
-
-"Minä olen täynnä muistoja ja pyhiä paikkoja", huusi kirkko heläjävällä
-äänellä. "Minun seinieni sisällä on se öljypuu, josta Aabraham löysi
-oinaan, täällä on se kappeli, johon Aabrahamin pääkallo haudattiin.
-Täällä on Golgata ja hauta ja se kivi, jolla enkeli istui vaimojen
-tullessa itkemään ruumista. Täällä on se paikka, missä Helena
-keisarinna istui työmiehiä kehoitellessaan, ja se paikka, mistä risti
-löydettiin. Täällä on se pylväs, jolla ristiinnaulittu istui
-orjantappurakruunua väännettäessä, ja se kivi, jolla hänet käärittiin
-liinoihin, ja Melkisedekin hauta. Täällä on Gottfried Bouillonilaisen
-miekka. Minua kunnioittamaan vaeltavat tänne yhä vieläkin koptit ja
-abessinialaiset, armenialaiset ja jaakoppilaiset, kreikkalaiset ja
-roomalaiset. Minä olen täpötäynnä pyhiinvaeltajia -- --"
-
-Vanha kalliotemppeli keskeytti: "Mitä sinä mäentöyräs tarkoitat, mokoma
-hauta, jonka paikkaa kukaan ei tiedä? Ikuiseen kallioonko rupeat
-itseäsi vertaamaan? Etkö tiedä, että minuun on Jehova kirjoittanut
-pyhän lausumattoman nimensä, jota ei kukaan muu kuin Jeesus ole voinut
-selittää? Etkö tiedä, että minun temppelini pihalle on Muhammed
-laskeutuva viimeisenä päivänä?"
-
-Kun kirkkojen väittely näin yhä vain kiihtyi, nousi mrs Gordon
-paikaltaan. Hän unohti, että hänen äänensä oli heikko kuin hyttysen
-surina noihin jättiläisiin verrattuna. "Voi teitä, voi teitä", hän
-huusi, "mitä pyhiä te olette? Te vain riitelette ja kinaatte, ja teidän
-riitanne täyttävät maailman vihalla ja vainolla. Mutta Jumalan
-viimeinen käsky vaatii yksimielisyyttä, kuulkaa se! Jumalan viimeinen
-käsky, jonka minä olen saanut, vaatii yksimielisyyttä."
-
-Hänen lausuttuaan nämä sanat vaikenivat sekä pyhä hauta että pyhä
-kallio. Mrs Gordon ensin ihmetteli, hänen sanansako saivat ne
-lakkaamaan kiistastaan. Mutta sitten hän näki, että kaikki ristit ja
-puolikuut pyhän kaupungin suurien kupukattojen huipuilla alkoivat
-kimmeltää aamunkoitteesta. Auringon terä kohosi Öljymäen takaa, ja
-kaikkien yön äänien oli aika vaieta.
-
-
-
-
-BOO INGMAR MAUNUNPOIKA
-
-
-Niiden joukossa, jotka olivat kuuluneet Hellgumin seurakuntaan
-Amerikassa ja hänen kanssaan tulleet Jerusalemiin, oli kolme vanhan
-Ingmarin suvun jäsentä. Ne olivat kaksi Suur-Ingmarin tytärtä, jotka
-kohta isänsä kuoltua siirtyivät Chicagoon, sekä heidän serkkunsa Boo
-Ingmar Maununpoika, joka jo oli asunut pari kolme vuotta siirtolaisena
-Yhdysvalloissa.
-
-Boo oli kookaskasvuinen nuori mies. Hänellä oli vaalea tukka, verevät
-kasvot ja hyvänsävyiset silmät. Vanhoja sukupiirteitä ei hänessä juuri
-huomannutkaan muutoin kuin hänen raataessaan kovaa työtä tai kun hän
-oli äkeissään.
-
-Kasvuaikanaan, käydessään Stormin koulua, Boo oli ollut saamattoman
-veltto. Koulumestari kummasteli useinkin, että niin viisaaseen sukuun
-saattoi tulla noin hidastajuisia lapsia. Tuo velttous oli kuitenkin
-Boon Amerikkaan muutettua kadonnut. Siellä häntä päinvastoin pidettiin
-älykkäänä ja vilkkaana, mutta hän oli lapsena niin monesti kuullut
-puhuttavan tyhmyydestään, ettei koskaan tottunut oikein luottamaan
-kykyynsä.
-
-Pitäjäläiset olivat aikalailla kummastelleet Boon Amerikkaan lähtöä.
-Hänen vanhempansa olivat varakasta väkeä, talollisia, ja olisivat
-mielellään pitäneet pojan kotona. Kerrottiin tosin, että Boo olisi
-ollut mieltynyt koulumestarin Gertrudiin ja hänet unohtaakseen lähtenyt
-matkalle, mutta sekin taisi olla vain luulopuhetta. Boo ei koskaan
-ollut uskonut salaisuuksiaan muille kuin äidilleen, ja se ainakin oli
-varma, ettei Suur-Ingmarin sisarelta hänen itse tahtomattaan saatu
-salaisuuksia urkituksi.
-
-Samana päivänä, jona Boo lähti kotoaan matkalle, antoi hänen äitinsä
-hänelle vyön, jota hän pyysi hänen pitämään aivan ruumista vasten.
-Ottaessaan sen Boo tunsi siinä jotakin raskasta; äiti oli neulonut
-siihen rahoja. -- "Lupaa minulle, ettet tarpeettomasti luovu tästä",
-äiti sanoi. "Ei se summa ole suuri, mutta pääset sillä kumminkin
-kotiisi, jos hätä tulee."
-
-Boo lupasi olla ottamatta rahoja vyöstä muuten kuin pahimmassa
-puutteessa. Tämän lupauksen hän sitten oli tarkalleen pitänytkin. Kovia
-kiusauksia hänellä ei tosin ollutkaan, sillä Amerikassa hän enimmäkseen
-tuli hyvin toimeen, vaikka pari kertaa joutuikin niin tyhjäksi, ettei
-hänellä ollut ruokaa eikä asuntoa. Joka kerta hän kumminkin oli päässyt
-pulastaan muulla keinoin, tarvitsematta kajota äidin lahjaan.
-
-Hellgumilaisiin liittyessään Boo hieman epäröi, mitä hän vyölle tekisi.
-Hänen uudet toverinsahan koettivat elää alkuajan kristittyjen tapaan.
-He jakoivat kaikki varansa keskenään ja panivat jokaisen ansiot
-yhteiseen rahastoon. Boo luopui myös muusta omaisuudestaan paitsi
-siitä, mitä vyössä oli. Ajatuksin hän ei päässyt selville, tekikö hän
-siinä oikein vai väärin, mutta sisässään hän tunsi, että hänen täytyi
-pitää nuo rahat. Aivan varmasti Herra tiesi, ettei hän ahneudesta niitä
-pitänyt kätkössä, vaan pysyäkseen äidille antamassaan lupauksessa.
-
-Boo ei luopunut vyöstä silloinkaan, kun liittyi gordonilaisiin. Mutta
-siitä lähtien hänen tuntonsa ei ollut oikein rauhallinen. Boo huomasi
-pian, että Gordon ja monet hänen seurakuntalaisensa olivat hyvin eteviä
-ihmisiä. Hän tunsi halpuutensa heihin verrattuna, ja häntä pelotti,
-mitä niin nuhteettomat ihmiset hänestä ajattelisivat, jos kerran
-huomattaisiin hänellä olevan rahoja kätkössä, vaikka oli pyhästi
-vakuuttanut luopuneensa kaikesta.
-
-Hellgum ja hänen seurakuntansa olivat tulleet Jerusalemiin juuri samaan
-aikaan, toukokuussa, jolloin kotipitäjän talonpojat huutokaupalla
-möivät tilojansa. Kesäkuussa saapui Jerusalemiin kirje, jossa
-kerrottiin, että Ingmarila oli myyty ja että Ingmar Ingmarinpoika oli
-hylännyt Gertrudin saadakseen isäinsä kartanon haltuunsa.
-
-Boo oli siihen saakka viihtynyt hyvin Jerusalemissa ja usein sanonut
-olevansa iloinen sinne muutostaan. Mutta siitä päivästä asti, jona hän
-kuuli Gertrudin olevan vapaana, hän synkistyi ja kävi vähäpuheiseksi.
-
-Ei kukaan hänen tovereistaan ymmärtänyt syytä Boon alakuloisuuteen.
-Monikin koetti saada häntä ilmaisemaan huolensa, mutta Boo ei tahtonut
-puhua heille sydänsuruistaan. Hän ei uskonut seurakuntalaisista
-saavansa myötätuntoista kuulijaa. He saarnasivat aina, etteivät
-yhteishengen lapset saaneet pitää yhdestä ihmisestä muita enemmän, ja
-he väittivät itse rakastavansa kaikkia ihmisiä samalla lailla. He
-olivat jokainen, Boo myöskin, valalla luvanneet, etteivät koskaan
-menisi naimisiin, vaan eläisivät siveästi munkkien ja nunnien tapaan.
-
-Boo ei hetkeäkään muistanut tätä lupaustaan kuultuaan, että Gertrud oli
-vapaana. Hän tahtoi heti erota siirtokunnasta lähteäkseen kotiin, sillä
-nyt hän toivoi voittavansa Gertrudin. Hän oli hyvin iloissaan siitä,
-että oli pitänyt vyönsä tallessa, joten hän nyt saattoi päästä matkalle
-milloin halusi.
-
-Ensi päivät hän oli aivan kuumeissaan ja tiedusteli vain laivakulkuja
-Jaffasta. Mutta mitään laivaa ei sattunut juuri silloin olemaan
-lähdössä, ja Boo huomasi piankin sopivammaksi lykätä matkansa vähän
-tuonnemmas. Jos hän juuri nyt palaisi kotiin, arvaisi koko pitäjä hänen
-tulleen Gertrudin vuoksi. Ja jos hän ei sitten tyttöä saisikaan,
-joutuisi hän kaikkien ihmisten pilkaksi.
-
-Boo oli juuri vähää ennen ottanut tehtäväkseen erään työn siirtokuntaa
-varten. Vanhat gordonilaiset olivat näet tähän asti asuneet
-Jerusalemissa keskikaupungilla. Mutta nyt, kun siirtokuntaan oli tullut
-lisäksi niin paljon ruotsalaisia uskonveljiä, he olivat vuokranneet
-tuon ison talon Damaskoksen portin ulkopuolelta ja järjestivät sitä
-paraikaa asuttavaan kuntoon. Boon osalle oli joutunut leivinuunin
-rakentaminen uuteen taloon. Hän päätti malttaa mieltään ja lähteä vasta
-tämän työnsä valmistuttua.
-
-Sillä aikaa hänen oli niin ikävä, että koko Jerusalem tuntui melkein
-vankilalta. Öisin hän joskus vuoteella maatessaan otti vyönsä esille ja
-kopeloi siihen neulottuja rahoja. Hänen tuli oikein hyvä mieli noita
-pyöreitä esineitä tunnustellessaan, hän oli näkevinään edessään
-Gertrudin ja aivan unohti, ettei tyttö ollut koskaan hänestä
-välittänyt. Hän oli varma siitä, että kunhan hän vain ehtii kotiin, hän
-kyllä voittaa Gertrudin.
-
-Aivan varmaan Gertrud nyt, huomattuaan Ingmarin uskottomuuden, oppisi
-pitämään arvossa Boota, joka ei ikänään ollut rakastanut ketään muuta
-kuin häntä.
-
-Leivinuunin rakentamiseen Boolta kumminkin kului tavattoman kauan
-aikaa. Kenties hän ei ollut taitava muurari taikka hänellä ei ollut
-sopivia tiiliä eikä saviruukkia. Häntä itseään jo epäilytti, tulisiko
-siitä koskaan valmista. Kerran se jo oli valmiiksi holvattuna, mutta
-sortui, ja toisen kerran hän oli muurannut sen niin, että savu työntyi
-uunista sisään.
-
-Siten Boo ei vielä elokuussa ollut päässyt lähtemään. Tällä aikaa hän
-näki niin monta piirrettä gordonilaisten elämästä, että hän yhä enemmän
-alkoi mieltyä siihen. Ei ikänään Boo ollut nähnyt tällaisia ihmisiä,
-jotka elivät vain palvellakseen sairaita, köyhiä ja murheellisia.
-Eivätkä he ikävöineet maailmalle, vaikka jotkut olivat niin rikkaita,
-että olisivat voineet elää mielensä mukaan, ja toiset taas niin
-taitavia, että heillä oli selvillä kaikki, mitä suinkin taivaan ja maan
-välillä lienee. Joka päivä he pitivät kauniita hartaushetkiä, jolloin
-he selittivät vastatulleille oppiansa. Heidän puhuessaan tuntui Boosta
-joskus niin ihanalta olla mukana uudistamassa tätä oikeata Kristuksen
-oppia, joka oli lähes kaksituhatta vuotta ollut unohduksissa, että
-poislähteminen Jerusalemista alkoi tuntua melkein vastahakoiselta.
-
-Mutta kun hän yöllä otti vyönsä esille, tuli hänen taas niin ikävä
-Gertrudia, että kyynelet kohosivat silmiin. Ja jos hänen mieleensä
-johtuikin, että silloinhan hän ei saisi olla mukana oikean
-kristillisyyden uudistamisessa, vakuutteli hän itseään sillä, että
-olihan siihen niin paljon häntä arvokkaampia. Mitä vahinkoa siitä
-oikeastaan oli, jos hänenlaisensa tyhmä miespahainen siirtokunnasta
-luopui.
-
-Mutta sitä hetkeä Boo pelkäsi, jolloin hänen olisi julkisesti noustava
-koko seurakunnan edessä selittämään, että hän aikoi lähteä kotiin.
-Häntä aivan vapisutti ajatellessaan, että mrs Gordon ja vanha miss
-Hoggs ja kaunis miss Young ja Hellgum ja hänen orpanansa, jotka kaikki
-pyrkivät yksinomaan Jumalan asiaa palvelemaan, siitä lähtien pitäisivät
-häntä kadotettuna raukkana.
-
-Ja mitä Jumala taivaassa hänen paostaan sanoisi? Vieläköhän Boo
-menettäisi autuutensakin luopuessaan tästä suuresta asiasta!
-
-Päivä päivältä Boo tunsi varmuutensa vähenevän. Nyt hän selvästi
-huomasi tehneensä väärin, kun ei jättänyt pois äitinsä rahoja. Ilman
-tuota vyötä hänellä ei olisi ollut matkarahoja. Siten hän ei olisi
-ollenkaan joutunut tähän kovaan kiusaukseen.
-
-Siirtokunnan varat olivat tähän aikaan vähissä, sillä asunnon muutto
-oli tullut kalliiksi, ja sitä paitsi sen oli ajettava muuatta
-oikeusjuttua Amerikassa. Samalla se myöskin antoi lakkaamatta apua
-hyvin monelle Jerusalemin köyhälle. Kun he eivät koskaan ottaneet
-maksua muille tekemistään töistä, sen vuoksi että pitivät rahaa kaiken
-eripuraisuuden perussyynä, oli heidän asemansa useinkin hyvin ahtaalla.
-Pari kertaa sattui niin pahasti, ettei Amerikasta odotettu rahalähetys
-saapunutkaan oikeaan aikaan, ja silloin heidän varansa tuskin riittivät
-jokapäiväiseen leipään. Koko seurakunta silloin monesti polvillaan
-rukoili Jumalalta apua.
-
-Sellaisissa tapauksissa Boosta tuntui kuin vyö olisi aivan polttanut.
-Mutta eihän hän voinut luopua siitä juuri nyt, kun hänellä oli
-sellainen ikävä matkalle. Hän tunsi kyllä, että nyt oli aivan
-mahdotonta tunnustaa, että hänellä oli ollut rahoja tallella sill'aikaa
-kun toiset kärsivät puutetta.
-
-Elokuussa Boo viimein sai uunin valmiiksi, ja nyt hän aikoi lähteä heti
-ensi laivassa. Eräänä päivänä hän meni istumaan aukealle mäelle
-Jerusalemin ulkopuolelle, ratkoi vyön auki ja otti rahat esille.
-Pidellessään noita pieniä kultakolikolta kädessään hän tunsi olevansa
-kuin pahantekijä. "Antakoon Herra tämän anteeksi", hän puhkesi
-sanomaan... "Enhän minä näihin ihmisiin liittyessäni tiennyt, että
-Gertrud tulisi vapaaksi. Ei mikään muu maailmassa olisi saanut minua
-eroamaan siirtokunnasta." Kaupunkiin päin palatessaan Boo hiiviskeli
-melkein horjuen, ja hänestä tuntui kuin joku olisi vakoillen kulkenut
-hänen takanaan. Hän poikkesi erääseen kauppaan Daavidinkadulle
-vaihtaakseen pari kultarahaa, mutta näytti niin hämmentyneeltä, että
-armenialainen rahanvaihtaja luuli häntä varkaaksi ja petkutti häneltä
-ainakin puolet.
-
-Seuraavana päivänä Boo jo aikaisin aamulla pujahti pois
-siirtokuntatalosta. Hän oli menevinään itään päin Öljymäelle, jottei
-kukaan voisi arvata, mihin hän aikoi, ja kiersi pitkiä mutkia tehden
-rautatieasemalle.
-
-Hän tuli kuitenkin perille melkein tuntia liian aikaisin ja kärsi
-hirveitä tuskia odottaessaan. Hän säpsähti jokaista ohikulkijaa ja
-koetti turhaan rohkaista mieltään sillä, ettei hänellä mitään pahoja
-aikeita ollut, vaan oli vapaa mies menemään minne halutti. Hän tunsi
-kuitenkin, että olisi ollut parempi suoraan kertoa aikeensa
-seurakuntalaisille kuin salaa livahtaa tiehensä. Tuo pelko, että joku
-näkisi ja tuntisi, rupesi ahdistamaan häntä niin, että hän oli vähällä
-kääntyä takaisin.
-
-Boo joutui kuitenkin junaan. Kaikki vaunut olivat täpötäynnä, mutta hän
-ei nähnyt yhtään tuttua ihmistä. Hän mietiskeli siinä istuessaan, miten
-hän kirjoittaisi teostaan mrs Gordonille ja Hellgumille. Hän koetti
-kuvitella mielessään sitä hetkeä jonakin aamuna yhteisen rukouksen
-jälkeen, jolloin hänen kirjeensä luettaisiin julki, ja oli näkevinään
-ylenkatsetta kaikkien silmissä. Varmaan minä nyt menettelen kauhean
-kehnosti, hän ajatteli, ja hän pelkäsi tästä nyt saavansa tahran, joka
-ei lähtisi millään pesulla. Tuo salainen poislähtö alkoi inhottaa häntä
-itseään. Hän suuttui itseensä, tunsi olevansa kehno raukka.
-
-Hän tuli Jaffaan ja nousi siellä junasta. Mennessään päivänpaahteisen
-asema-alueen poikki hän näki siellä joukon köyhiä romanialaisia
-pyhiinvaeltajia. Boo seisahtui heitä katsomaan ja kuuli eräältä
-syyrialaiselta kantajalta, että pyhiinvaeltajat olivat sairastuneet
-laivamatkalla Jaffaan. Täältä he aikoivat jalkaisin vaeltaa
-Jerusalemiin, mutta eivät jaksaneet. Tuossa he nyt olivat venyneet
-kaiken päivää. Kukaan ei heistä pitänyt huolta, eikä heillä ollut
-rahaa, niin että kyllä kai he siihen auringonpaahteeseen nuutuvat.
-
-Boon täytyi oikein rientää pois asemalta. Hän näki ympärillään noiden
-ihmisten kuumeenhohtavat kasvot. Pari oli aivan tajuttomana eivätkä
-kyenneet edes pyyhkäisemään kärpäsiä pois silmistään. Hänestä oli aivan
-selvää, että Jumala oli lähettänyt nuo köyhät hänen tiellensä, jotta
-hänen täytyisi heitä auttaa. Boo ajatteli, ettei kukaan muu heidän
-siirtokunnastaan olisi voinut mennä tuollaisten hätääkärsivien ohi
-koettamatta auttaa heitä. Olisi hän itsekin heistä huolta pitänyt,
-jollei olisi ollut niin huono ihminen. Mutta nyt hän itse tunsi, ettei
-hän todella aikonutkaan auttaa lähimmäistään, tietysti vain sen vuoksi,
-että hän tahtoi säästää rahansa kotimatkaan.
-
-Boo meni kaupungin portista sisään, käveli pari katua eteenpäin ja
-saapui meren rantaan pienelle torille. Koko ulkosatama ja aava
-merenselkä näkyi siihen. Vedenpinnalla ei ollut muuta liikettä kuin
-välkkyvän sinisiä, loivia maininkeja, jotka keinuivat mereltä sataman
-sisään mustain basalttikallioiden välitse. Kaunis lähtöpäivä Boolla
-oli. Iso saksalainen höyrylaiva näkyi olevan ankkurissa sataman
-edustalla. Boo oli aikonut lähteä eräässä ranskalaisessa laivassa, jota
-samana päivänä odotettiin Jaffaan, mutta sitä ei näkynyt. Oli kai
-myöhästynyt.
-
-Tuo saksalainen laiva oli varmaankin saapunut vast'ikään. Joukko
-sotamiehiä hääräili sen ympärillä veneineen valmiina tuomaan
-matkustajia maihin. He kilpailivat keskenään, huutaa hoilasivat ja
-heristivät airoilla toisiaan. Sitten lähti veneitä kymmenkunta
-yht'aikaa liikkeelle. Voimakkaat venemiehet nousivat soutamaan
-seisoallaan, päästäkseen parempaan vauhtiin. Alussa he olivat hieman
-varovaisia, mutta kahden pahimman kivisärkän ohi ehdittyä alkoi mitä
-tuimin kilpasoutu. Boo kuuli rannalta heidän naurunsa ja huutonsa, kun
-he toisiaan hätistelivät.
-
-Hänen teki tavattomasti mieli lähteä heti paikalla. Miksei hän voisi
-matkustaa tällä laivalla yhtä hyvin kuin toisellakin? Mitä hän muusta
-välitti, kunhan vain pääsi Eurooppaan?
-
-Hän huomasi rannalla vielä pienen veneen. Siinä oli soutajana vanha
-äijä, joka kaiketi ei ollut ehtinyt lähteä yhtä nopeasti kuin toiset.
-Boosta tuntui aivan kuin mies olisi juuri hänen tähtensä myöhästynyt.
-Hän hyppäsi veneeseen, ja he työnsivät sen vesille.
-
-Ensi hetkenä Boon oli hyvä mieli, kun nyt oli päätöksensä tehnyt, mutta
-ehdittyään pari aironvetoa merelle hän jo tunsi kovaa katumusta.
-Mitähän hän äidilleen sanoisi tavatessaan hänet? Kertoisiko hänelle
-käyttäneensä hänen lahjansa niin, että oli joutunut häpeään ja ihmisten
-pilkaksi?
-
-Boo oli näkevinään äitinsä kurttuiset kasvot ja tutun, jäykän juovan
-hänen suupielessään. Äiti oli hiukan likinäköinen, ja hänen oli tapana
-puhuessaan tulla hyvin likelle ihmisiä ja katsoa tarkasti kasvoihin.
-Kun hän nyt saapuu kotiinsa, tulee äiti tapansa mukaan aivan hänen
-eteensä ja kysyy: "Oletko sinä, Boo, luvannut liittyä noiden ihmisten
-joukkoon ja olla apuna heidän työssään?" -- "Olen kylläkin, äiti",
-täytyisi Boon siihen vastata. -- "Silloin kestäkin heidän parissaan",
-äiti silloin sanoo, "yksikin lupauksensa rikkoja jo meidän sukuumme
-riittää."
-
-Boo huokasi alakuloisesti, mutta siitä hän nyt kuitenkin oli selvillä,
-että mahdotonta hänen oli näin itsensä häväistyään mennä kotiin äitinsä
-luo. Muuta hän ei voinut kuin palata takaisin siirtokuntaan.
-
-Hän käski soutajan kääntää, mutta mies ei hänen merkkipuhettaan
-ymmärtänyt, vaan jatkoi soutuaan laivalle päin. Boo nousi seisoalleen
-ottaakseen häneltä airot pois. Ukko piti puoliaan, ja siinä
-kahakoidessaan he olivat vähällä kaataa veneen. Boo huomasi parhaaksi
-istua paikallaan ja antaa soutajan tehdä tahtonsa mukaan. Mutta samalla
-hän pelkäsi jättää käyttämättä tätä hetkeä, jolloin hän oli kyllin
-voimakas kääntymään. Kun kerran laivaan pääsen, silloin kenties
-matkahalu taas minut valtaa, hän ajatteli.
-
-Mutta ei, niin ei saanut käydä, nyt hän tahtoi lopultakin päästä tästä
-kiusauksesta. Ja hän pisti kätensä taskuun, otti sieltä kultarahansa ja
-heitti ne mereen.
-
-Heti sen tehtyään Boo tunsi sydäntä kirvelevää katumusta. No, nyt hän
-tosiaan oli heittänyt onnensa luotaan, nyt hän oli menettänyt Gertrudin
-ikipäiviksi. Hän väänteli käsiään niin että sormet natisivat.
-
-Muutaman minuutin päästä tuli heitä vastaan laivalta pari venettä
-täynnä matkustavia, jotka aikoivat nousta maihin Jaffassa.
-
-Boo pyyhkäisi kädellä silmiään, sillä totta tosiaan hän luuli näkevänsä
-näkyjä. Aivan oli kuin pari kotipitäjän tuttua kirkkovenettä olisi
-soutanut häntä vastaan kesähohteista merta pitkin.
-
-Pitkissä veneissä istui ihmisiä, jotka näyttivät yhtä juhlallisen
-vakavilta kuin kotipitäjäläiset laskiessaan veneensä kirkkovalkamaan.
-
-Ensi hetkenä Boo ei täysin käsittänyt mitä näki. Kaikki nuo kasvothan
-olivat tuttuja. "Eikös tuo ole Timmin Halvor?" hän ajatteli. "Ja tuo,
-sehän on Ingmarilan Katri. Ja tuo tuossa on Birger Laurinpoika, jonka
-minä monen monituiset kerrat olen nähnyt takovan nauloja pajassaan
-maantien varrella!"
-
-Boon mietteet olivat olleet niin vierailla aloilla, että hän vasta
-kotvasen perästä arvasi nuo vieraat Taalainmaasta tulleiksi
-siirtolaisiksi, jotka olivat saapuneet pari päivää ennen määräaikaansa.
-
-Hän kohosi seisoalleen, viittoi kädellään ja huusi: "Päivää". Veneissä
-istujat katsahtivat toinen toisensa jälkeen häneen ja nyykäyttivät
-hiukkasen päätään, osoittaakseen tuntevansa hänet. Boo huomasi heti
-häirinneensä heitä sopimattomana hetkenä. Heidän ajatuksensa varmaankin
-olivat hyvin juhlallisia, kun he nyt juuri olivat nousemaisillaan
-Palestiinan maalle.
-
-Mutta ei koskaan Boo ollut nähnyt kauniimpaa kuin nuo jäykät kasvot.
-Hän ilahtui suuresti, mutta samassa hän jo kävi murheelliseksi. Niin,
-sellaista väkeä meillä kotona on, hän ajatteli, ja ikävä valtasi hänet
-niin, että melkein teki mieli heittäytyä mereen sukeltaakseen sieltä
-kultarahansa takaisin.
-
-Toisen veneen perällä istui tyttö, joka piti huivia niin silmillään,
-ettei Boo nähnyt hänen kasvojaan. Mutta juuri veneen ohi mentyä tyttö
-työnsi huivin otsalleen ja katsoi häneen, ja Boo tunsi hänet
-Gertrudiksi.
-
-Silloin Boo vavahti päästä jalkoihin asti. Hän painautui tunteensa
-valtaamana istualleen ja piteli tuhdosta kiinni. Hän pelkäsi, ettei
-voisi hillitä itseään, ettei malttaisi olla hyppäämättä mereen pikemmin
-ehtiäkseen Gertrudin luokse.
-
-Kyyneleet tulvahtivat hänen silmiinsä, hän pani kätensä ristiin ja
-kiitti Jumalaa. Totta tosiaan, tämä oli paras palkinto, mitä hän
-koskaan oli saanut synnin karttamisesta. Ei koskaan hän ollut kokenut
-niin suurta Jumalan hyvyyttä.
-
-
-
-
-RISTINKANTAJA
-
-
-Kaikkina niinä vuosina, jotka Gordonin siirtokunta oli ollut
-Jerusalemissa, oli pyhän kaupungin kaduilla joka päivä kulkenut muuan
-mies kantaen paksuista puupölkyistä tehtyä ristiä. Hän ei puhunut
-kenenkään kanssa, eikä kukaan puhutellut häntä. Ei kukaan tiennyt,
-oliko mies mielenvikainen, joka oli alkanut kuvitella olevansa Kristus,
-vai oliko hän vain katumustyötä tekevä köyhä pyhiinvaeltaja.
-
-Ristinkantajaparka nukkui yönsä jossakin Öljymäen luolassa. Joka aamu
-auringon noustessa hän kiipesi vuorelle ja katseli sieltä Jerusalemia,
-joka oli vastapäätä vähän matalammalla kukkulalla. Hän tarkasteli
-innokkaasti kaupunkia ikään kuin jotakin etsiäkseen, kuljetti
-katsettaan talosta taloon, temppelin kupukatosta toiseen, ikään kuin
-odottaen, että siellä olisi yön kuluessa tapahtunut jokin suuri muutos.
-Vihdoin, huomattuaan että kaikki oli entisellään, hän syvään huoahtaen
-palasi luolaansa, nosti suuren ristinsä hartioilleen ja pani päähänsä
-piikkisistä orjantappuroista kierretyn seppeleen.
-
-Sitten hän lähti raskasta taakkaansa kantaa retuuttaen astumaan vuoren
-rinnettä alas viinitarhojen ja öljypuistojen välitse, kunnes saapui
-Getsemanen yrttitarhan korkean muurin luokse. Siinä hän tavallisesti
-pysähtyi pienen portin ulkopuolelle, laski ristinsä maahan ja seisahtui
-portinpieltä vasten ikään kuin odottamaan. Vähän väliä hän kumartui ja
-kurkisti avaimenreiästä pieneen yrttitarhaan. Jos hän silloin näki
-jonkun harmaaveljen, joiden huostassa Getsemane oli, kävelevän vanhojen
-öljypuitten ja myrttipensasten keskellä, näytti hän tarkistavan
-huomiotaan ja hymyili iloisin silmin, mutta heti sitten hän pudisti
-päätään; se, mitä hän odotti, ei näyttänytkään tulevan. Hän nosti
-taasen ristin olalleen ja jatkoi matkaansa.
-
-Sitten hän tavallisesti laskeutui vuoren matalimpia penkereitä
-Josafatin laaksoon, juutalaisten suurille hautausmaille. Hän laahasi
-pitkää ristiä jäljessään, kolauttaen sitä hautapaasiin, niin että
-niiden päälle kasaantuneet pikku kivet rapisivat alas. Vähän väliä hän
-pysähtyi kuullessaan kivien kolinaa ja kääntyi katsomaan taakseen,
-selvästi luullen jonkun sieltä tulevan. Joka kerta, kun hän huomasi
-erehtyneensä, hän uudelleen huokasi syvään ja jatkoi matkaansa.
-
-Nämä huokaukset muuttuivat syviksi voihkaisuiksi, kun hän ehti laakson
-pohjaan, josta hänen nyt oli raastettava ristitaakkansa sitä rinnettä
-ylös, jonka huipulla Jerusalem on. Tällä puolella ovat muhamettilaisen
-väestön haudat ja siellä hän usein näki jonkun surevan vaimon
-valkoiseen vaippaan kääriytyneenä istuvan matalalla, arkun muotoisella
-hautakivellä. Hän käydä kompuroi silloin sinnepäin, kunnes vaimo,
-säikähtyneenä ristin kolinasta hautakiveä vasten, käänsi häneen päin
-tiheään mustaan huntuun peitetyt kasvonsa. Näytti siltä, kuin siellä
-olisi ollutkin vain ammottavan musta kolo. Silloin hän pöyristyen
-kääntyi poispäin ja jatkoi matkaansa.
-
-Hän kiipesi vaivalloisesti rinteen äyräälle asti, missä kaupungin muuri
-oli häntä vastassa. Sitten hänen tapansa oli kulkea kapeata polkua
-muurin ulkopuolitse ylängön eteläosaan Siionin kukkulalle päin, ja hän
-saapui pienen armenialaiskirkon eteen, jota sanotaan Kaifaan taloksi.
-
-Siinä hän uudelleen laski ristin maahan ja kurkisti avaimenreiästä
-sisään. Mutta nyt hän sen lisäksi vielä tarttui kellonvetimeen ja
-soitti. Kuullessaan kohta sen jälkeen jonkun tohveleissa käydä
-sipsuttavan kivilattiata pitkin hän hymyili ja tarttui käsillään
-orjantappuraseppeleeseen nostaakseen sen päästään.
-
-Mutta heti kun suntio oven avattuaan tuli ristinkantajan näkyviin, hän
-pudisti kieltävästi päätään.
-
-Katumuksentekijä kumartui kurkistamaan sisään raollaan olevasta ovesta.
-Hän katsahti sille pienelle pihalle, jolla tarina kertoi Pietarin
-kieltäneen Vapahtajan, ja huomasi sen olevan aivan tyhjänä. Hän näytti
-siitä harmistuvan, vetäisi kärtyisästi portin kiinni ja jatkoi
-matkaansa.
-
-Kömpelö risti harasi nyt kivien ja vanhojen rakennusten jätteiden
-peittämää maata. Kulku Siionin vuorta kohden kävi entistä nopeammin,
-ikään kuin ristinkantajan malttamattomuus olisi lisännyt hänen
-voimiaan. Hän astui Siionin portista kaupunkiin eikä laskenut ristiään
-maahan ennen kuin sen harmaakivisen rakennuksen ulkopuolella, jota
-toiset kunnioittavat Daavid kuninkaan hautana, mutta jossa toiset
-sanovat olevan sen salin, jossa Jeesus asetti Pyhän ehtoollisen.
-
-Tähän vanhus tavallisesti jätti ristin siksi aikaa, kun hän itse kävi
-rakennuksen pihalla. Muhamettilainen portinvartija, joka muutoin
-äkäisin silmin katsoi kaikkia kristittyjä, kumarsi syvään nähdessään
-tämän miehen, jonka äly oli Jumalan tykönä, ja suuteli hänen kättään.
-Joka kerta saadessaan tämän kunnianosoituksen vanhus katsahti mieheen
-odottavin silmin. Mutta sitten hän tempasi kätensä pois, pyyhki sitä
-pitkään karkeaan viittaansa, palasi takaisin kadulle ja nosti ristin
-hartioilleen.
-
-Sanomattoman hitaasti hän sitten laskeutui sieltä kaupungin
-pohjoisosaan päin synkkää Kristuksen kärsimystietä pitkin. Kulkiessaan
-taajaväkisillä kaduilla hän kaiken aikaa uteliaasti tarkasteli
-vastaantulijoita, pysähteli katsomaan taakseen ja kääntyi yhä uudelleen
-pois huomattuaan erehtyneensä. Hyväsydämiset vedenkantajat, jotka
-näkivät hänen hikoilevan kuormaansa laahatessaan, ojensivat hänelle
-usein tinavadillisen vettä, ja vihanneskauppiaat heittivät hänelle
-kourallisen papuja tahi vihreitä manteleita. Kun näitä lahjoja hänelle
-tarjottiin, otti hän ne ensin helossa silmin ja ystävällisesti vastaan,
-mutta kääntyi sitten poispäin, ikään kuin olisi odottanut jotakin
-toista ja parempaa.
-
-Kun hän saapui Kärsimystielle, näytti hänen toivonsa elpyneemmältä kuin
-koko matkalla. Hän ei enää niin syvästi huokaillut taakkansa alla. Hän
-oikaisi selkänsä suoraksi ja katseli ympärilleen niinkuin vanki, joka
-nyt varmasti tietää pääsevänsä vapaaksi.
-
-Pitkin kärsimystietä on neljässätoista paikassa pienillä kivitauluilla
-merkitty Kristuksen pysähdyspaikat. Ristinkantaja lähti kulkemaan
-ensimmäisen kohdalta eikä seisahtunut ennen kuin Siionin sisarten
-luostarin kohdalla lähellä Ecce Homo kaarta, missä Pilatus näytti
-Kristusta kansalle. Siinä hän paiskasi ristin kadulle aivan kuin
-taakan, jota hänen ei enää tarvitsisi nostaa, ja kolkutti lujasti kolme
-kertaa luostarin porttiin. Ennen kuin kukaan ehti avaamaan, oli hän jo
-temmannut orjantappuraseppeleen päästään, ja välistä hän oli niin varma
-asiastaan, että heitti sen koirien makuupaikkaan luostarin viereen.
-
-Luostarissa hänen kolkutuksensa jo tunnettiin. Joku sen pyhistä
-sisarista avasi porttiluukun ja ojensi hänelle pienen leipäkakun.
-
-Silloin hän suuttui kauheasti. Leivästä hän ei huolinut, vaan pudotti
-sen kadulle. Hän polki jalkaa ja huusi aivan mielettömänä epätoivosta.
-Pitkään aikaan hän ei liikahtanut portin takaa. Vihdoin hänen
-kasvojensa piirteet tyyntyivät ja muuttuivat entiselleen kärsivän
-näköisiksi. Hän kumartui ottamaan leivän maasta ja söi sen ahnaasti
-nälkänsä sammuttamiseksi, etsi sitten uudelleen orjantappuraisen
-seppeleensä ja nosti taas ristin olalleen.
-
-Parin sekunnin perästä hän jo, silmät odotuksesta loistaen, seisoi sen
-pienen kappelin ulkopuolella, jota sanotaan Pyhän Veronikan taloksi, ja
-alakuloisena uudesta pettymyksestä hän lähti sieltäkin. Hän kulki kadun
-päähän asti kaikkien pysähdyspaikkojen ohi, odottaen yhtä varmasti
-vapautustaan sen kappelin luona, joka on rakennettu Oikeudenportin
-kohdalle, jonka kautta Jeesus kuljetettiin kaupungista, ja sillä
-paikalla, missä Vapahtaja puhui Jerusalemin naisille.
-
-Kuljettuaan siten Kristuksen kärsimystien päästä päähän hän lähti
-rauhattomana harhailemaan pitkin kaupunkia. Ahtaan Daavidinkadun
-väentungoksessa hän oli yhtä pahana haittana liikenteelle kuin
-risukimppukuormaa kantava kameli, mutta kukaan ei kumminkaan häntä
-häirinnyt eikä sadatellut.
-
-Näillä retkillään hän joskus osui joutumaan Pyhänhaudankirkon ahtaalle
-esipihalle. Mutta siellä ei ristinkantaja parka heittänyt taakkaansa
-maahan, siellä hän ei repäissyt orjantappurakruunua päästään.
-Huomattuaan kirkon synkänharmaat seinät hän heti kääntyi pakoon. Siellä
-häntä ei nähty loistavien juhlakulkueiden eikä edes suuren
-pääsiäisihmeen aikana. Vanha katumuksentekijä näytti olevan varmasti
-vakuuttunut, että siltä paikalta ainakaan hän ei voinut löytää
-etsittäväänsä.
-
-Mutta muuten hän aina piti varalla, milloin karavaaneja oli purkamassa
-tavaroitaan Jaffan tullin luona. Hän istui silloin majatalojen
-ulkopuolella ja katsoa tiirotti tutkivin silmin kaikkia matkustajia.
-Siitä asti kun Jaffan ja Jerusalemin välinen rautatie valmistui, hän
-kävi melkein joka päivä rautatieasemalla. Hän kävi patriarkkain ja
-piispojen puheilla heidän kotonaan, ja joka perjantai hän saapui
-Itkumuurin torille, missä juutalaiset painautuen kylmää kiveä vasten
-itkivät hävitettyä palatsia, kukistettua muuria, valittivat mennyttä
-valaansa, kuolleita suurmiehiään ja huusivat kostoa harhaan joutuneille
-papeilleen ja kuninkaille, jotka olivat Kaikkivaltiaan hylänneet.
-
-Eräänä hyvin lämpimänä ja kauniina elokuun päivänä ristinkantaja oli
-lähtenyt Damaskoksen portin ulkopuolelle ja kuljeksi niitä autioita
-kivikkokankaita, jotka ympäröivät Gordonin siirtokunnan taloa.
-Hoiperrellessaan tienviertä pitkin hän huomasi pitkän rivin vaunuja,
-jotka asemalta päin ajoivat siirtokuntaa kohti. Vaunuissa istui
-vakavia, hiukan tylynnäköisiä ihmisiä. Useimmat heistä olivat hyvin
-rumia, heillä oli vaalea, hieman punaiselta vivahtava tukka, raukeat
-silmäluomet ja alahuuli lerpallaan.
-
-Kun nämä ihmiset ajoivat hänen ohitsensa, teki ristinkantaja niinkuin
-hänen tapansa oli tehdä uusien pyhiinvaeltajien saapuessa Jerusalemiin.
-Hän laski ristin olkapäänsä nojaan, hänen kasvonsa kirkastuivat, ja hän
-kohotti kätensä taivasta kohden.
-
-Nähdessään hänet siinä tienvieressä risteineen ajajat säpsähtivät,
-mutta eivät sitä ihmetelleet. Oikeastaan he tuntuivat odottaneenkin
-juuri tällaiseksi ensi näkemäänsä Jerusalemissa.
-
-Monet heistä kohottausivat sydämellisesti säälien katsomaan häntä. He
-kurottivat käsiänsä, ja selvästi näki, että heitä halutti laskeutua
-ajoneuvoista auttamaan vanhusta.
-
-Jotkut siirtokuntalaiset, jotka jo olivat perehtyneet Jerusalemiin,
-sanoivat vastatulleille: -- "Se on vähämielinen miespoloinen, tuolla
-lailla hän kulkee joka päivä. Hän luulee, että hän kantaa Kristuksen
-ristiä ja että hänen on sitä kuljetettava siksi, kunnes löytää sijaansa
-jonkun toisen."
-
-Ajajat kääntyivät katsomaan jäljelleen päin tuota jalkaisin vaeltavaa
-miesparkaa. Koko ajan, kun he olivat näkyvissä, ristinkantaja seisoi
-paikallaan kädet koholla, sanomattoman ihastuneena.
-
-Mutta tämän kerran jälkeen ei kukaan nähnyt ristinkantajavanhusta
-Jerusalemissa. Seuraavana päivänä porttien ulkopuolella majailevat
-spitaaliset turhaan odottivat hänen tuloaan. Hän ei häirinnyt
-hautausmailla surevien rauhaa, ei vaivannut Kaifaan talon vartijaa,
-eivätkä Siionin hurskaat sisaret saaneet annetuksi hänelle sitä leipää,
-jonka hän muulloin joka päivä kävi noutamassa. Pyhäinhaudankirkon
-turkkilainen portinvartija odotti tavallisuuden mukaan näkevänsä hänen
-tulevan ja rientävän pakoon, ja hyväsydämiset vedenkantajat
-ihmettelivät, kun häntä ei näkynyt kadulla väentungoksessa.
-
-Ukkoraukkaa ei koskaan sen jälkeen nähty pyhässä kaupungissa. Lieneekö
-hän maannut kuolleena luolassaan Öljymäellä vai vaeltanut kaukaiseen
-kotiinsa.
-
-Se vain varmasti tiedettiin, ettei hän enää kantaa raastanut raskasta
-kuormaansa. Sillä taalalaisten tulon jälkeisenä päivänä löysivät
-Gordonin siirtokuntalaiset hänen suuren ristinsä nojallaan heidän
-ulko-ovensa korkeita portaita vasten.
-
-
-
-
-"KULLASTA RAKETUT MUURIT JA PORTIT POLTETUSTA LASISTA"
-
-
-Jerusalemiin vaeltajien joukossa oli muuan seppä, Birger Laurinpoika.
-Hän oli koko ajan ollut hyvin iloissaan tästä matkasta. Ei kukaan ollut
-niin kevein mielin kuin hän eronnut kodistaan, eikä kukaan ollut niin
-riemuissaan kuin hän odottanut Jerusalemin ihanuuden näkemistä.
-
-Mutta Birger sairastui juuri noustessaan Jaffassa maihin. Istuessaan
-monta tuntia auringonpaahteessa asemalla junan lähtöä odottaen hän
-huononi huononemistaan. Kun hän tuli kuumaan vaunuun, alkoi hänen
-päätänsä pakottaa aivan kuin haljetakseen. Ja Jerusalemiin saavuttuaan
-hän oli niin pahoinvoipa, että Timmin Halvorin ja Ljungo Björnin täytyi
-kainaloista kannattaen viedä hänet asemasillalle.
-
-Boo oli Jaffasta sähköttänyt siirtokunnalle taalalaisten tulosta.
-Useita Amerikan ruotsalaisia oli tullut junalle tervehtimään ystäviä ja
-sukulaisia. Birgerillä oli silloin niin kova kuume, ettei hän tuntenut
-vanhoja pitäjäläisiä, vaikka pari heistä oli ollut hänen läheisiä
-naapureitaan. Siitä hän kuitenkin oli selvillä, että nyt hän oli
-saapunut Jerusalemiin, ja koetti vain pysytellä voimissaan siksi,
-kunnes saisi nähdä pyhän kaupungin.
-
-Asemalta, joka on melkoisen matkan päässä Jerusalemista, Birger ei
-nähnyt kaupunkia laisinkaan.
-
-Siellä odotellessaan hän makasi koko ajan ummessa silmin. Mutta
-vihoviimein kaikki saatiin sijoitetuiksi odottaviin vankkureihin. He
-ajoivat mäkeä alas Hinnominlaaksoon, jonka toisella puolen rinteen
-huipulla Jerusalem näkyi.
-
-Birger avasi raukeat silmäluomensa ja näki kaupungin, jota
-korkea, torneilla varustettu muuri ympäröi. Muurin takana kohosi
-monikerroksisia kivistä holvattuja rakennuksia, ja pari palmua huojui
-vuoristotuulessa.
-
-Mutta ilta oli tulossa ja aurinko painui jo likelle lännen kukkuloita.
-Se oli hyvin punainen ja suuri, ja sen hehkuva rusko levisi yli
-taivaan. Maa kimmelsi ja helotti myöskin punakeltaisena. Mutta
-Birgeristä tuntui, ettei tuo välkkyvä hohde tullutkaan auringosta, vaan
-tuolla mäen harjalla olevasta kaupungista. Se heijastui sen muureista,
-jotka kimaltelivat kuin helottava kulta, ja sen torneista, joiden katot
-olivat paanutetut poltetulla lasilla.
-
-Birger Laurinpoika hymyili ajatellessaan, että hän nyt näki kaksi
-aurinkoa, toisen taivaalla ja maan päällä toisen, joka oli Jumalan
-kaupunki Jerusalem.
-
-Hetken aikaa Birger tunsi melkein tulleensa terveeksi suuresta
-ilostaan. Mutta pian hän uudelleen sai kuumekohtauksen ja heidän
-ajaessaan kaupungin läpi siirtokunnantalolle hän oli koko ajan
-tiedottomana.
-
-Birger ei tiennyt edes heidän saapumisestaan siirtokuntaan. Hän ei
-saanut sitä iloa, että olisi nähnyt tuon kookkaan talon ja valkoiset
-marmoriportaat ja sen kauniin aitauksen, joka pihamaata ympäröi. Birger
-ei saanut nähdä kaunista, älykkään näköistä mrs Gordonia, kun hän tuli
-portaille heitä tervehtimään, eikä vanhaa pyöreäsilmäistä miss Hoggsia
-eikä muitakaan uusia veljiään ja sisariaan. Hän ei edes tiennyt
-sitäkään, kun hänet vietiin isoon valoisaan huoneeseen, jonka hän
-perheineen oli nyt saava asunnokseen ja jossa hänelle kiireesti
-laitettiin makuusija.
-
-Seuraavana päivänä hän oli yhtä kipeä, mutta tointui kuitenkin joskus
-hetkiseksi. Silloin hän enimmän murehti sitä, että hänen piti kuolla
-ennen kuin oli päässyt itse Jerusalemin sisälle, nähdäkseen läheltä sen
-ihanuutta.
-
-"Ajatelkaahan, että näin likelle asti minä pääsin", hän sanoi, "ja nyt
-minun täytyy kuolla, sitä ennen näkemättä Jerusalemin kultapalatseja ja
-katuja, joilla pyhiä ihmisiä kävelee valkeissa pitkissä vaatteissa,
-palmut käsissään."
-
-Näin valitellen hän makasi kaksi päivää. Kuume lisääntyi, ja
-houreissaankin hän tuskitteli sitä samaa, ettei päässyt näkemään
-Jumalan oman kaupungin kullalta hohtavaa muuria ja välkkyviä torneja.
-
-Hänen toivottomuutensa ja hätänsä oli niin suuri, että Ljungo Björn ja
-Timmin Halvor alkoivat häntä sääliä ja päättivät täyttää hänen
-toiveensa. He luulivat hänen sairautensa paranevan, kun hän tästä
-ikävästään tyyntyisi. He laittoivat kantopaarit, ja eräänä iltana, kun
-ilma oli alkanut hiukan viiletä, he kantoivat hänet Jerusalemiin.
-
-He kantoivat häntä suoraan kaupunkia kohti, ja Birger makasi paareilla
-täydessä tajussaan, katsellen kivikkokankaita ja kaljuja kukkuloita.
-Ehdittyään sinne asti, mihin jo Damaskoksen portti ja kaupunginmuuri
-näkyi, he laskivat paarit tienviereen, jotta sairas rauhassa saisi
-katsella, mitä hän niin kovin oli ikävöinyt.
-
-Birger oli aivan ääneti, varjosti käsin silmiään ja katseli tarkasti
-eteensä.
-
-Hän ei nähnyt siellä mitään muuta kuin harmaanruskean muurin, joka oli
-rakennettu kivestä ja savesta, niinkuin muurit ainakin. Nähdessään
-siinä suuren, monisakaraisen portin, jonka alitse tie kulki matalasta
-aukosta, häntä melkein kammotti.
-
-Hänen väsyneissä aivoissaan syntyi sellainen ajatus, ettei häntä ollut
-vietykään oikeaan Jerusalemiin. Juuri pari iltaa sitten hän oli nähnyt
-toisen, joka hohti kuin aurinko.
-
-Kuinka minun vanhat ystäväni ja sukulaiseni voivatkaan kiusata minua
-näin, hän sairaassa mielessään ajatteli, etteivät salli minun nähdä
-oikeaa Jerusalemia!
-
-Miehet kantoivat häntä jyrkkää rinnettä myöten portinaukkoa kohti.
-Birgeristä tuntui, kuin häntä olisi viety maan sisälle.
-
-Porttiholvin läpi päästyään hän hiukan kohottausi makuultaan. Nyt hän
-tahtoi nähdä, oliko hänet kannettu pyhään kaupunkiin.
-
-Birger ihmetteli kovin nähdessään joka puolella rumia harmaita
-kivitaloja, mutta vielä enemmän hän säpsähti nähdessään portilla
-istuvat rujot kerjäläiset ja laihat, likaiset kulkukoirat, joita makasi
-neljä viisi yhdessä suurilla roskatunkioilla.
-
-Hän ei ollut missään tuntenut niin ihmeen tukehduttavaa hajua eikä niin
-tympäisevää hellettä kuin täällä. Olisikohan minkäänlainen myrsky
-jaksanut tätä ummehtunutta ilmaa hajoittaa!
-
-Katsoessaan katukiveystä hän näki sen olevan kuivuneen lokakerroksen
-peitossa. Suunnattomia määriä likaa, kaalinlehtiä ja hedelmänkuoria oli
-hujan hajan viskattu kadulle.
-
-"Mitähän varten Halvorkin iljennee tuoda minua katsomaan tätä
-siivotonta kylärähjää", hän mutisi itsekseen.
-
-Miehet kantoivat Birgeriä nopeasti eteenpäin. He olivat jo käyneet
-kaupungissa monta kertaa ja osasivat jo kertoa sairaalle, minkä
-paikkojen ohi kuljettiin.
-
-"Tuo on sen Raamatun rikkaan miehen talo", Halvor sanoi osoittaen
-rakennusta, joka Birgeristä näytti olevan aivan sortumaisillaan.
-
-He poikkesivat toiselle kadulle, joka oli niin pimeä, kuin ei päivä
-olisi sille koskaan paistanut. Birger katseli pitkällään maaten
-holvattuja kaaria, joita oli rakennettu kadun poikki talosta taloon.
-Tarpeen ne kyllä ovatkin, hän ajatteli; ilman sellaisia tukia nuo
-hökkelit pian romahtaisivat nurin.
-
-"Tämä on Kristuksen kärsimystie", Halvor sanoi Birgerille, "tätä pitkin
-Jeesus kulki ristiä kantaessaan."
-
-Birger makasi äänetönnä ja kalpeana. Veri ei tuntunut enää hyökyvän
-ruumiissa, niinkuin aikaisemmin päivällä, se tuntui ihan seisahtuneen.
-Hän oli jääkylmä.
-
-Mihin tahansa tultiinkin, ei hän nähnyt muuta kuin rappeutuneita
-kiviseiniä ja siellä täällä matalan portin. Ikkunoita oli harvassa
-paikassa, ja niissäkin olivat lasit rikki ja tyhjät puitteet
-vaaterievuilla tukittuina.
-
-Halvor pysähtyi paareineen. "Tässä oli Pilatuksen palatsi", hän sanoi,
-"ja tässä Jeesus tuotiin ulos ja hänestä sanottiin: 'Katso ihmistä'."
-
-Birger Laurinpoika viittasi Halvorin luokseen ja tarttui juhlallisesti
-hänen käteensä. "Tahtoisin kysyä sinulta yhtä asiaa, sinä kun olet
-sukulaiseni", hän sanoi. "Oikeinko todella sinä sanot tätä oikeaksi
-Jerusalemiksi?"
-
-"Ihan varmaan, kyllä tämä on oikea Jerusalem", sanoi Halvor.
-
-"Minä olen sairas ja voin jo huomenna kuolla", sanoi Birger.
-"Ymmärräthän, ettei minulle käy laatuun valehdella."
-
-"Kukas sinulle nyt tahtoisikaan valehdella!" Halvor sanoi.
-
-Birger oli toivonut aivan varmasti saavansa Halvorin puhumaan totta.
-Kyynelet nousivat hänen silmiinsä, kun hän ajatteli, että Halvor ja
-muut toverit pitivät häntä pilkkanaan.
-
-Äkkiä hänen päähänsä nousi hyvä ajatus. He vain tahallaan uskottelevat
-minulle tätä, jotta sitten sitä enemmän ihastuisin, kun minut korkeasta
-portista viedään kunnian ja kirkkauden kaupunkiin. Olkoot nyt vain
-olevinaan. Minun parastani he kuitenkin tarkoittavat. Olemmehan me
-hellgumilaiset luvanneet aina menetellä veljellisesti toisiamme
-kohtaan.
-
-Miehet kantoivat häntä edelleen pimeitä katuja pitkin. Muutamissa
-paikoissa oli niiden ylitse ripustettu suunnattomia repaleisia
-kangasverhoja. Sellaisissa paikoissa vallitsi melkein pilkkopimeä ja
-tukehduttava löyhkä ja kuumuus.
-
-Seuraavan kerran pysähtyessään he olivat ison harmaan rakennuksen
-esipihalla. Se oli täpötäynnä kerjäläisiä ja nurkkakaupustelijoita,
-jotka tyrkyttivät kaupaksi helminauhoja, pajukeppejä, pikku kuvia ja
-muuta rihkamaa.
-
-"Tässä nyt näet sen kirkon, joka on rakennettu Golgatalle Kristuksen
-haudan ympäri", Halvor sanoi.
-
-Birger Laurinpoika kohotti raukeat silmänsä katsoakseen rakennusta.
-Siinä oli tosin isot portit ja leveät ikkunat, ja oli se välttävän
-korkeakin. Mutta ei ikänään Birger ollut nähnyt kirkkoa niin ahdettuna
-toisten rakennusten väliin. Eihän siinä näkynyt torneja, ei kuoria eikä
-ase-eteistä. Ei hän voinut sellaista uskoa Jumalan huoneeksi. Ei hän
-voinut uskoa, että sen esipihalla olisi ollut niin paljon
-kaupustelijoita, jos se olisi ollut Kristuksen hauta. Kyllä hän tiesi,
-kuka rahanvaihtajat oli karkottanut temppelistä ja kuka oli heittänyt
-kyyhkyskauppiasten häkit.
-
-"Kyllä näen, kyllä näen", Birger sanoi nyykäyttäen päätään Halvorille.
-Mutta itsekseen hän ajatteli: Mitähän ihmettä he ensi kerralla
-keksivät!
-
-"Tokko sinä enää jaksat kauemmas tällä kertaa?" sanoi Halvor.
-
-"Miksen, kyllähän minä", sairas vakuutti, "miten vain te jaksanette."
-
-Miehet nostivat taas paarit maasta ja jatkoivat matkaansa. Nyt he
-tulivat kaupungin eteläosiin.
-
-Kadut olivat täällä samanlaisia, mutta niillä oli väkeä tungokseen
-asti. Halvor pysähdytti paarit erään poikkikadun päähän ja näytti
-Birgerille tummaihoisia beduiineja, joilla oli pyssy olalla ja tikari
-vyössä. Hän näytti hänelle puolialastomia vesimiehiä, joita kuljeksi
-kadulla kaupitellen vettä siannahkasäkeistä. Hän osoitti hänelle
-venäläisiä pappeja, jotka pitivät tukkansa niskassa sykeröllä, ja
-muhamettilaisia naisia, jotka näyttivät aavemaisilta kulkiessaan ihan
-valkoiseen kaapuun kääriytyneinä ja musta kangasverho kasvoilla.
-
-Birgeristä näytti yhä varmemmalta, että hänen ystävänsä tekivät hänestä
-jotakin kummallista pilaa. Eiväthän nuo ihmiset vähääkään olleet niiden
-tyynien palmunlehvän kantajien tapaisia, joita oikean Jerusalemin
-kaduilla piti kulkea.
-
-Mutta kun Birger tuli ihmisvilinään, alkoi hänen kuumeensa uudelleen.
-Halvor ja toiset paarienkantajat näkivät hänen käyvän yhä heikommaksi.
-Hänen kätensä hapuilivat levottomasti peitettä, joka oli levitetty
-hänen yllensä, ja hikipisaroita kihoili hänen otsallaan.
-
-Mutta milloin he vain esittivät kotiin päin palaamista, hypähti hän
-istualleen ja sanoi, että se olisi hänen kuolemansa, jollei häntä
-vietäisi perille asti näkemään Jumalan kaupunkia.
-
-Sillä tavalla hän ahdisti heitä, kunnes he saapuivat Siionin
-kukkuloille. Nähdessään Siionin portin hän tahtomalla tahtoi, että
-hänet kannettaisiin sen kautta. Hän nousi istualleen, toivoen muurin
-takana löytävänsä Jumalan kauniin kaupungin, jota hän niin hartaasti
-oli ikävöinyt.
-
-Mutta portin ulkopuolella ei näkynyt muuta kuin keltaiseksi paahtunut
-kivikkokangas ja siellä täällä likatunkioita.
-
-Portin pielessä istui muutamia köyhiä niskat kumarassa. Nämä
-konttasivat lähemmäksi ja ojensivat heitä kohti rujot kätensä, joiden
-sormet tauti oli runnellut. He huusivat melkein koiran tapaan äristen.
-Heidän kasvonsa olivat osaksi rikkisyöpyneet; millä ei ollut nenää,
-millä taas ei poskia.
-
-Birger rupesi huutamaan kauhusta. Hänen voimansa olivat niin vähissä,
-että hän purskahti itkuun ja valitti, että hänet oli kannettu helvetin
-esikartanoon.
-
-"Eivät ne ole muuta kuin spitaalisia", sanoi Halvor, "tiedäthän sinä
-Birger toki, että niitä on tässä maassa."
-
-Miehet kantoivat hänet kuitenkin kiireesti edemmäs kukkulalle,
-jott'eivät nuo onnettomat raukat siellä portilla häntä kauemmin
-kiusaisi.
-
-Siellä Halvor taas laski paarit maahan, meni sairaan luokse ja nosti
-hänen päätään patjalta. "Koeta nyt katsella vähäisen, Birger. Tästä
-näet Kuolleelle merelle ja Moabin vuoristoon saakka." Birger avasi
-vielä kerran väsyneet silmänsä. Hän näki Jerusalemin itäpuolella niin
-kauas kuin silmä kantoi jylhiä, asumattomia vuoristoja. Hyvin hyvin
-etäältä heijasti kirkas vedenpinta, ja sen takana sinersi vuoria, jotka
-hohtivat kirkkaina kuin kulta.
-
-Se näky oli niin kaunista, kevyttä ja kuultavan heleätä, ettei olisi
-uskonut sitä maalliseksi.
-
-Birger kohousi riemastuneena paareiltaan, ikään kuin rientääkseen tuota
-etäistä näkyä kohden. Hän kävi muutamia askeleita, mutta hervahti
-sitten uupuneena maahan.
-
-Miehet luulivat ensin Birgerin kuolleen, mutta hän virkosi vielä ja eli
-sen jälkeen kaksi päivää. Kuolinhetkeensä asti hän vielä houreissaan
-puheli oikeasta Jerusalemista. Hän vaikeroi sitä, että se siirtymistään
-siirtyi yhä kauemmaksi, kuta enemmän hän sitä tavoitteli, niin ettei
-hän eikä kukaan toisistakaan koskaan voinut päästä sinne sisälle.
-
-
-
-
-JUMALAN PYHÄ KAUPUNKI JERUSALEM
-
-
-Kokemuksesta on kyllä huomattu, että jotkut ihmiset ovat liian heikkoja
-asuakseen Jerusalemissa. Vaikka he kestäisivät ilmanalan eivätkä
-sairastuisi tarttuviin tauteihin, saattavat he silti menehtyä. Pyhä
-kaupunki tekee heidät synkkämielisiksi tahi hourupäisiksi, joskus
-suorastaan tappaakin heidät. Kun siellä on parikin viikkoa oleskellut,
-kuulee jo sanottavan siitä ja siitä äkistikuolleesta: "Senkin on
-Jerusalem tappanut."
-
-Kun tuollaista kuulee, täytyy tietysti ihmetellä. Miten se sellainen
-voi olla mahdollista? Kuinka kaupunki voi ihmistä tappaa? Ajattelematta
-nuo varmaankin sellaista hokevat.
-
-Ja kun Jerusalemissa kuljeksii katselemassa katuja, ei voi olla
-ajattelematta: Tahtoisin saada selville, mitä sillä oikein
-tarkoitetaan, että Jerusalem tappaa. Tahtoisin tietää, mikä
-Jerusalemissa on niin kamalaa, että se saa ihmisiä kuolemaan.
-
-Ajatelkaamme esimerkiksi lähtevämme kävelemään Jerusalemin ympäri.
-Alamme Jaffan portilta, käännymme siitä vasempaan uhkean neliskulmaisen
-Daavidintornin ohi ja astumme sitten kapeata polkua kaupunginmuurin
-ulkopuolitse Siionin portille päin. Aivan muurin sisäpuolella olevasta
-turkkilaisesta kasarmista kuuluu sotilasmusiikkia ja aseiden kalinaa.
-Siitä mennään suuren armenialaisluostarin ohi, jossa on paksut muurit
-kuin linnoituksessa ja teljetyt portit. Kappaleen matkan päässä näemme
-suuren harmaan rakennuksen, jota sanotaan Daavidin haudaksi, ja kun sen
-näkee, silloin äkkiä muistaa kulkevansa pyhällä Siionilla, kuningasten
-vuorella.
-
-Silloin ehdottomasti johtuu mieleen, että tämä koko vuori on suuren
-suuri holvi, jonka sisällä Daavid kuningas istuu tuli-istuimella
-kultaisessa vaipassaan, yhä vielä halliten Jerusalemia ja Palestiinaa.
-Johtuu mieleen, että nuo hajalleen sirottuneet rakennusten jäännökset
-ovat sortuneiden kuninkaanlinnojen jäännöksiä, että vastapäätä oleva
-kukkula on Pahennuksen vuori, jolla Salomo lankesi syntiin, että siinä
-vieressä oleva rotko, syvä Hinnomin laakso kerran oli reunojaan myöten
-täynnä ihmisruumiita, joita roomalaiset sinne viskoivat hävittäessään
-Jerusalemin.
-
-Siinä kulkiessa käy mieli kummalliseksi. On kuulevinaan tappelun
-pauhua, suuret sotajoukot ryntäävät muuria kohti, kuninkaat ajavat
-jyrisevissä sotavaunuissaan. Tämä on voiman, väkivallan ja sodan
-Jerusalem, me silloin ajattelemme, ja meitä kauhistavat ne veriset
-hirmutyöt, joita muistiimme johtuu.
-
-Silloin voi hetkiseksi pysähtyä ajattelemaan, että tämä nyt lienee se
-Jerusalem, joka ihmisiä tappaa. Mutta heti sen jälkeen sanomme
-hartioita kohauttaen: "Sehän on mahdotonta, siitä on jo liian kauan,
-kun täällä sodan hyrskyt pauhasivat ja punaista verta virtana valui."
-
-Ja kuljemme edemmäs.
-
-Mutta heti kierrettyämme muurin kulmauksen ympäri itäiseen
-kaupunginosaan joudumme aivan toiseen ympäristöön. Täällä on kaupungin
-pyhä puoli. Ainoastaan vanhoja ylimmäisiä pappeja ja temppelin
-palvelijoita täällä muistuu mieleen. Muurin sisäpuolella on
-juutalaisten valituspaikka, missä pitkiin punasinerviin
-samettikauhtanoihin pukeutuneet rabbiinit itkevät Jumalan
-rangaistustuomioita. Moorian vuori ihanine temppelialueineen näkyy
-tänne. Muurin ulkopuolella laskeudumme Josafatin laaksoon, joka on
-täynnä hautoja, ja laakson tuolta puolen näkyy Getsemane ja Öljymäki,
-jolta Kristus nousi taivaaseen. Ja täällä näkyy se muurinpylväs, jolla
-Kristus on seisova tuomiopäivänä, pitäen kädessänsä pitkää hienon
-hienoa nauhaa, jonka toisesta päästä Muhammed pitää kiinni Öljymäellä.
-Mutta kuolleet pakotetaan kulkemaan tätä lankaa myöten Josafatin
-laakson poikki, ja vanhurskaat pääsevät sen toiselle puolen, mutta
-jumalattomat syöksyvät alas Gehennan tuleen.
-
-Silloin ei voi olla ajattelematta: Tämä on kuoleman ja tuomion
-Jerusalem; täällähän sekä taivas että helvetti aukenee. Mutta hetkisen
-päästä jo on varma siitä, ettei tämäkään ole sitä, mikä Jerusalemissa
-voi ihmisen surmata. Tuomion torvien raiuntaan on liian pitkä aika, ja
-Gehennan tuli on sammuksissa.
-
-Kuljemme yhä edemmäs muurin ulkopuolta ja saavumme kaupungin
-pohjoisosaan. Täällä on koko seutu kuivaa, autiota, yksitoikkoista.
-Täällä on se kalju kukkula, jota otaksutaan oikeaksi Golgataksi, täällä
-on se luola, jossa Jeremias sepitti valitusvirtensä. Betesda on täällä
-muurien ulkopuolella, ja tällä puolella on synkkä Via Dolorosakin, joka
-ikään kuin piilottelee rappeutuneiden kaarien alla. Täällä Jerusalem on
-lohduttomuuden ja tuskan, kärsimyksen ja sovituksen kaupunki.
-
-Pysähdymme hetkeksi ja katselemme mietiskellen tätä ankaran synkeää
-seutua. Mutta ei tämäkään Jerusalem saattaisi ihmistä surmata,
-ajattelemme ja jatkamme matkaa edelleen.
-
-Mutta äkkiä kaikki muuttuu, kun kuljemme yhä edemmäs länsiluoteeseen.
-Täällä on muurien ulkopuolella uusi kaupunginosa, johon on kilvan
-kohonnut uljaita lähetyspalatseja ja suurenmoisia hotelleja. Täällä
-ovat venäläisten laajat rakennusryhmät, kirkko ja sairaala ja
-suunnattomat pyhiinvaelluskasarmit, joihin mahtuu kaksikymmentätuhatta
-henkeä. Tänne konsulit ja papit rakennuttavat kauniit huvilansa;
-lukemattomissa kaupoissa pyhiinvaeltajien teiden varsilla tyrkytellään
-pyhää rihkamaa. Täällä on puistoja ja valoisia, leveitä katuja, joilla
-ajelee vaunuja. Tämä osa on täynnä pikkupuistoja, pankkeja ja
-matkatoimistoja.
-
-Tällä puolen ovat juutalaisten ja saksalaisten laajat
-maanviljelyssiirtolat, täällä on isoja luostareita ja monenmoisia
-armeliaisuuslaitoksia. Täällä tapaa joka askelella munkkeja ja nunnia,
-sairaanhoitajattaria ja diakonissoja, katolisia pappeja ja
-lähetyssaarnaajia. Täällä asuu tiedemiehiä, jotka tutkivat Jerusalemin
-muinaisuutta, ja vanhoja englantilaisia naisia, jotka eivät tule
-muualla toimeen.
-
-Täällä ovat eri uskontokuntien komeat lähetyskoulut, jotka antavat
-oppilailleen opetuksen, ruoan, vaatteet ja asunnon ilmaiseksi,
-saadakseen siten tilaisuutta pelastaa heidän sielunsa; täällä on
-lähetyssairaaloita, joihin haalimalla haalitaan sairaita, jotta
-päästäisiin käännyttämään heidät. Täällä pidetään hartaushetkiä ja
-jumalanpalveluksia, joissa taistellaan sieluista.
-
-Täällä kuulee katolilaisen parjaavan protestanttia, metodistin
-kveekaria, luterilaisen reformoitua, kreikanuskoisen armenialaista.
-Täällä on kateuden tyyssija, täällä intoilija väittää ihmeidentekijää
-petturiksi, täällä puhdasoppinen kiistelee kerettiläisten kanssa,
-täällä ei kukaan ole suvaitsevainen, vaan jokainen kunnioittaa Jumalaa
-vihaamalla kaikkia ihmisiä.
-
-Ja täällä se löytyy mitä olemme etsineet. Tämä Jerusalem se laskee
-sielulle ansoja, on valheen, parjauksen ja häväistyksen pesäpaikka.
-Täällä ei vainoaminen koskaan lopu, täällä surmataan ilman aseita.
-Täällä me näemme sen puolen Jerusalemia, joka tappaa ihmisiä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Siitä päivästä asti, kun ruotsalaiset talonpojat saapuivat pyhään
-kaupunkiin, Gordonin siirtokuntalaiset huomasivat ihmisten käytöstavan
-heitä kohtaan kokonaan muuttuvan.
-
-Alussa ne olivat vain pikkuseikkoja, sellaisia kuin että englantilainen
-metodistipappi vältteli heidän tervehtimistään, tahi että hurskaat
-Siionin sisaret, jotka asuivat Ecce Homo kaaren viereisessä
-luostarissa, koettivat aina heitä vastaan sattuessaan pujahtaa toiselle
-puolen katua, ikään kuin olisivat pelänneet heistä tarttuvan jotakin
-pahaa, jos olisivat lähelle tulleet.
-
-Ei kukaan siirtokuntalaisista tullut tästä pahoilleen, eikä kukaan
-paljon välittänyt siitäkään, kun jotkut Amerikasta tulleet maanmiehet,
-jotka kerran olivat käyneet heillä vieraisilla ja koko illan istuneet
-heidän kanssaan juttelemassa, sitten seuraavana päivänä eivät enää
-tulleetkaan takaisin, niinkuin olivat luvanneet, eivätkä kadulla
-vastaansattuessaan olleet tuntevinaan mrs Gordonia ja miss Youngia.
-
-Mutta silloin he jo alkoivat epäillä pahempaa, kun kreikkalaiset
-kauppiaat Jaffan portin lähellä olevissa suurimmissa kauppapuodeissa
-uskalsivat siirtokunnan nuorille naisille heittää pari sanaa, joita he
-tosin eivät ymmärtäneet, mutta joiden tahallisesti loukkaava äänensävy
-sai heidät punastumaan.
-
-Siirtokuntalaiset yhä vieläkin koettivat uskoa näitä tällaisia enteitä
-satunnaisiksi. "Meistä on varmaankin joku pahansuopa levittänyt ilkeitä
-huhuja tuolla kristittyjen kaupunginosassa", he sanoivat, "mutta eivät
-suinkaan ne toki kauan kestä." Vanhat gordonilaiset muistivat monta
-kertaa ennenkin samalla tavalla olleensa ihmisten parjattavina. Heidän
-oli huhuiltu muka jättävän lapsensa ihan ilman kasvatusta, elävän
-vanhan leskirouvan kustannuksella, petkuttaen häntä niin paljon kuin
-taisivat. Oli oltu tietävinään, että he jättivät sairaansa hoitamatta,
-kun eivät tahtoneet sekaantua Jumalan töihin, ja viettivät muka
-ylellistä laiskurin elämää, vaikka teeskentelivät harrastavansa vain
-oikean kristillisyyden uudistamista.
-
-"Joitakin samantapaisia juoruja meistä nytkin lienee levitetty", he
-sanoivat. "Mutta ei tämä panettelu tule olemaan pysyväisempi kuin
-entisetkään, sillä eihän siinä ole totta edes siteeksi."
-
-Yhtenä päivänä sitten se betlehemiläinen eukko, joka oli aina käynyt
-myymässä heille hedelmiä ja vihanneksia, vastoin joka-aamuista tapaansa
-jäi tulematta. He koettivat kehoittaa häntä käymään heillä edelleenkin,
-mutta eukko kerrassaan kieltäytyi vastedes myymästä heille herneitään
-ja lanttujaan.
-
-Se oli jo selvä todistus, että he olivat joutuneet kovinkin pahaan
-huutoon. Se koski nähtävästi heitä kaikkia ja oli jo levinnyt kaikkiin
-kansankerroksiin.
-
-Pian he vakuuttuivat siitä vielä varmemmin. Muutamia ruotsalaisia
-seisoi eräänä päivänä Pyhänhaudankirkossa, kun joukko venäläisiä
-pyhiinvaeltajia kulki sen läpi. Hyvänsävyiset venäläiset hymyilivät
-heille ja nyökkäilivät päätään nähdessään, että miehet olivat
-talonpoikia niinkuin he itsekin. Mutta muuan kreikkalainen pappi sattui
-juuri kulkemaan ohi ja kuiskasi pari sanaa pyhiinvaeltajille. Heti
-paikalla nämä ristivät silmänsä ja heristivät nyrkkiä ruotsalaisille.
-Heidän näytti tekevän mieli ajaa nämä koko kirkosta.
-
-Aivan lähellä Jerusalemia oli pieni lahkolaissiirtokunta, johon kuului
-saksalaisia talonpoikia. Nämä olivat muuttaneet pyhään maahan jo monta
-vuotta sitten. Sekä kotimaassaan että Palestiinassa he olivat kärsineet
-kovaa vainoa, heidät oli yritetty aivan perinjuurin hävittää. Siitä
-huolimatta he olivat menestyneet niin hyvin, että heillä nyt oli
-suuret, uhkeat siirtokunnat sekä Kaifassa että Jaffassa, paitsi sitä,
-jonka he olivat perustaneet Jerusalemiin.
-
-Kerran muuan näistä saksalaisista tuli mrs Gordonin puheille ja kertoi
-hänelle aivan suoraan kuulleensa hänen seuralaisistaan pahaa. "Nuo tuon
-puolen lähetyssaarnaajat", hän sanoi viitaten läntiseen kaupunginosaan
-päin, "ne ne teitä solvaavat. Totta tosiaan, jollen itse olisi kokenut,
-kuinka ihan syyttömiä ihmisiä voidaan vainota, enpä tahtoisi myydä
-teille lihaa enkä leipää. Nyt minä heidät ymmärrän, he eivät voi kärsiä
-sitä, että te viime aikoina olette saaneet niin paljon liittolaisia."
-
-Mrs Gordon kysyi heiltä, mistä heitä oikein syytettiin.
-
-"Sanotaan, että täällä teidän siirtolassanne vietetään huonoa elämää.
-Kun te ette salli ihmisten mennä naimisiin Jumalan käskyn mukaan, on
-siitä alettu väittää, ettei täällä eletä oikein."
-
-Siirtolaiset eivät ensin uskoneet häntä, mutta pian he huomasivat hänen
-puhuneen totta ja että kaikkialla Jerusalemissa uskottiin noita
-juoruja. Ei yksikään Jerusalemin kristityistä tahtonut puhutella heitä.
-Hotelleissa varoitettiin matkustajia käymästä heidän luonaan.
-Vastatulleet lähetyssaarnaajat joskus uskalsivat pistäytyä siirtolassa.
-Sieltä tullessaan he pudistivat arvelevasti päätään. He eivät tosin
-olleet mitään loukkaavaa huomanneet, mutta kyllä heistä sentään tuntui,
-että kaiketi siellä elettiin hyvin säädyttömästi, vaikk'ei sitä
-sivullinen nähnyt.
-
-Mutta amerikkalaiset, konsulista vähäisimpään sairaanhoitajattareen
-asti, gordonilaisia pahimmin parjasivat. "Siitähän me kaikki muutkin
-amerikkalaiset saamme häpeätä", he sanoivat, "kun ei noita mokomia
-ajeta tiehensä Jerusalemista!"
-
-Siirtokuntalaiset olivat tietysti siksi viisaita, etteivät uskoneetkaan
-kykenevänsä tällaista puhetta torjumaan; he pitivät parhaana olla
-välittämättä parjaajista, sillä varmaan hekin aikaa myöten huomaavat
-olleensa väärässä. "Emmehän voi lähteä kiertämään talosta taloon", he
-sanoivat, "ja puhumaan syyttömyydestämme." He lohduttivat toinen
-toistaan sillä, että he omassa keskuudessaan olivat yksimielisiä ja
-onnellisia. "Eivät toki Jerusalemin köyhät ja sairaat vielä ole
-alkaneet meitä kammota", he sanoivat. "Tämä on Jumalan lähettämä
-koettelemus, joka meidän on kestettävä loppuun asti."
-
-Alusta alkaen ruotsalaiset aivan tyynesti olivat välittämättä tästä
-ilkeästä parjauksesta. "Jos täkäläiset ovat niin vähämielisiä", he
-sanoivat, "että luulevat meidänlaisten köyhien talonpoikain varsin
-tahallaan valinneen Vapahtajan kuolinkaupungin viettääksensä siinä
-syntistä elämää, niin ei heidän ajatuksellaan ole paljon virkaa ja
-jotenkin vähän väliä on sillä, mitä he sanovat."
-
-Kun heitä yhä edelleen samalla lailla halveksittiin, alkoivat he
-mielessään iloita siitä, että Jumala piti heitä kyllin arvokkaina
-kärsimään vainoa ja häväistystä samassa kaupungissa, jossa Kristus oli
-tehty ihmisten pilkaksi ja ristiinnaulittu.
-
-Mutta kun oli päästy elokuuhun asti, sai lautamiehen Gunhild eräänä
-päivänä kirjeen. Se oli hänen isältään, jolla oli ilmoitettavana, että
-Gunhildin äiti oli kuollut. Kirje ei ollut ollenkaan niin tyly kuin se
-tällaisessa tapauksessa olisi voinut olla. Isä ei syyttänyt Gunhildia
-mistään, kertoi vain vainajan viimeisestä taudista ja hautajaisista.
-Helposti huomasi, että vanha lautamies oli ajatellut: kirjoitanpahan
-hänelle sävyisästi, sillä onnettomaksi hän raukka tulee joka
-tapauksessa.
-
-Hän oli kirjoittaessaan pysynyt koko ajan yhtä leppeänä, siksi kunnes
-sai nimikirjoituksensa siirretyksi. Mutta silloin hänen hillitty
-vihansa yht'äkkiä oli päässyt voitolle, hän oli työntäissyt kynänsä
-syvälle mustepulloon ja suurin, huolimattomin kirjaimin lisännyt
-kirjeen alareunaan:
-
-"Äitisi oli parhaiksi alkanut tointua sinun lähdöstäsi, mutta siitä hän
-sitten sai kuoleman taudin, kun lähetyssanomista näki teidän viettävän
-kelvotonta elämää siellä Jerusalemissa. Sellaista ei kukaan täällä
-osannut luulla sinusta eikä niistä, joiden seuraan sinä lyöttäysit."
-
-Gunhild pani kirjeen taskuunsa ja kuljetti sitä mukanaan kaiken päivää,
-mutta ei maininnut siitä sanaakaan muille.
-
-Hän ei hetkeäkään epäillyt, ettei isä olisi toden mukaan kertonut äidin
-kuoleman syytä. Hänen vanhempansa olivat aina olleet hyvin kunniastaan
-pitäviä ja maineestaan arkoja. Samoin hänkin oli, ja hän juuri oli
-ollut kaikkein enimmin tuskissaan ihmisten parjauksista. Vaikka hän
-kyllä itse tiesikin olevansa syytön, painoi kuitenkin tämä häpeä niin
-syvästi hänen mieltään, että hänestä tuntui mahdottomalta näyttää
-silmiään ihmisille. Joka aamu hänen noustessaan oli sama tuska
-asettunut hänen sieluunsa, johon pahat kielet tuntuivat lyövän
-kirveleviä haavoja. Ja nyt ne olivat ottaneet hänen äitinsä hengiltä.
-
-Gertrud asui Gunhildin kanssa samassa huoneessa. He olivat aina olleet
-parhaita ystäviä. Mutta Gertrudillekaan Gunhild ei ilmaissut, mitä isä
-oli kirjoittanut. Hän ajatteli, että sääli olisi häiritä Gertrudin
-onnellisuutta. Sillä tämä oli aivan ihastunut oloonsa Jerusalemissa,
-jossa hän kaikkialla tapasi muistoja Vapahtajastaan.
-
-Mutta itsekseen Gunhild monet kerrat päivässä otti kirjeen
-katseltavakseen. Lukea hän ei sitä rohjennut, sillä jo sen nähdessään
-hänen sydäntänsä kouristi ja hän tunsi kirvelevää surua. Kunpa saisin
-kuolla! hän ajatteli. En koskaan voi enää tulla iloiseksi, kunpa edes
-pääsisin kuolemaan!
-
-Monta kertaa päivässä Gunhild istui katsellen kirjettä aivan samoin
-silmin kuin olisi siinä ollut myrkkyä, josta hänen piti kuolla, ja
-toivoi, että se kävisi nopeasti ja pian olisi ohi.
-
-Seuraavana päivänä Gunhild tuli Damaskoksen portin kautta kaupungista,
-paluumatkalla siirtokunnan talolle.
-
-Oli tavattoman helteinen päivä. Semmoisia päiviä on Palestiinassa
-useinkin elokuun lopulla, juuri ennen syyssateiden alkamista. Kun
-Gunhild juuri tuli pimeästä kaupungista, jossa talot ja holvikaaret
-suojasivat auringolta, tuntui huikaiseva auringonpaiste ihan kuin
-iskevän häneen, ja hänen teki mieli juoksujalkaa palata porttiholvin
-viileään katveeseen. Tuo päivänpaisteinen tie, jota hänen oli
-kuljettava, näytti hänestä vaaralliselta, aivan kuin olisi ollut
-mentävä ampumaradan poikki joukkojen paraikaa ampuessa maaliin.
-
-Gunhild ei kuitenkaan niin vähästä syystä tahtonut palata. Olihan hän
-kuullut, että se oli vaarallista, mutta ei paljon uskonut sitä. Sen
-sijaan hän menetteli samalla tavoin kuin rankkasateen yllättäessä. Hän
-painoi päänsä hartiain väliin, kohotti kaulaliinaansa ylemmäs niskaan
-ja käveli täyttä vauhtia.
-
-Siinä käydessään hänestä tuntui kuin olisi aurinko istunut säkenöivä
-jousi kädessään ja yhtä mittaa ammuskellut kipenöiviä nuolia, jotka
-kaikki olivat tähdätyt häntä kohti. Aurinko ampui minkä ennätti, kaiken
-aikaa tähdäten häneen. Pistelevää tulta satoi hänen päällensä, ja sitä
-tuli muualtakin kuin taivaasta. Kaikki hänen ympärillään kiilui kuin
-hehkuva hiili, tuikaten häntä silmiin. Pieniä teräviä nuolia sähähteli
-tien hiilikosta. Tienvarrella olevan luostarin ikkunalasit kimmelsivät
-niin välkkyvinä, ettei hän tohtinut katsoa niihin. Oven teräsavain
-singahdutti pikkuisen ilkeän säkenen ja samoin risiinipensaan kiiltävät
-lehdet; sekin näytti säilyneen kesän helteiltä vain sitä varten, että
-voisi olla häntä kiusaamassa.
-
-Koko taivas ja maa, minne tahansa hän katsoi, loisti ja välähteli.
-Lämpö häntä tuskin ollenkaan kiusasi, vaikka se olikin suunnattoman
-voimakas, mutta hirveintä oli tuo valkoinen auringonpaiste, joka
-tunkeutui silmien taaksekin ja poltteli aivoja.
-
-Gunhild oli niin kiukustunut aurinkoon kuin ajettu eläinraukka on
-siihen, joka sen henkeä vainoaa. Hänen teki ihmeesti mielensä pysähtyä
-katsomaan ahdistamaansa silmästä silmään. Hetken aikaa hän vastusti,
-mutta kääntyi sitten ympäri ja katsoi kohti taivasta. Niin, siellä
-ylhäällä aurinko oli, leimuten suurena sinivalkoisena liekkinä. Kun
-Gunhild katseli ylöspäin, musteni taivas tykkänään, mutta aurinko
-kutistui pikku säkeneksi, jolla oli vaarallinen pistävä välke, ja hän
-oli näkevinään sen irtautuvan taivaan kannelta ja suhisten syöksyvän
-alas iskeäkseen häntä niskaan ja surmatakseen hänet.
-
-Gunhild kirkaisi. Hän ojensi toisen kätensä ylöspäin ja koetti sillä
-suojella niskaansa. Samassa hän lähti juoksemaan.
-
-Juostuaan kappaleen matkaa tietä pitkin, jolla valkoista kalkkitomua
-tuprusi tukehduttavana pilvenä, hän huomasi tien vieressä suuren
-kiviröykkiön. Siinä oli raunioiksi sortuneen talon jäännökset. Hän
-riensi sinne ja löysi onnekseen kellarikuopan aukon.
-
-Siellä sisällä oli viileä ilma ja hyväätekevä pimento. Gunhild ei
-nähnyt kahta askelta eteensä.
-
-Hän asettui istumaan selkä oviaukkoon päin ja lepuutti silmiänsä
-pimeässä. Ei mikään loistanut eikä välkkynyt. Hän ymmärsi nyt, kuinka
-mieluisaa pikku ketun on päästä ryömimään pesäänsä, kun metsämiehet
-sitä vainoavat. Nytkin saivat lämpö ja helle ja valo ja päivänkilo
-pettyneiden metsämiesten lailla seisoa hänen turvapaikkansa aukon
-takana. Koko joukkue seisoi välkkyvine peitsineen ulkona vaanien, mutta
-hän oli huolettomana suojassaan.
-
-Saatuaan silmänsä tottumaan pimeyteen Gunhild huomasi lattialla kiven
-ja istui sille odottamaan. Varmaankaan hän ei moneen tuntiin rohkene
-lähteä tästä luolasta. Ei ennen kuin aurinko on laskenut niin kauas
-länteen, ettei se enää jaksa taivaalla hallita.
-
-Mutta kauan Gunhild ei ennättänyt istua siellä pimeässä, kun tuhat
-aurinkoa alkoi säkeninä välkkyä hänen silmissään ja hänen paahtuneissa
-aivoissaan kaikki tuntui pyörivän. Hän sai kovan pyörrytyskohtauksen;
-tuntui kuin kellarin seinät olisivat lakkaamatta kieppuneet hänen
-ympärillään. Päätä huimasi niin, että hänen täytyi nojata seinää
-vasten, jottei kaatuisi lattialle.
-
-"Oi Jumala, vainoatko minua tänne sisäänkin asti!" Gunhild valitti.
-
-"Jotakin pahaa minä varmaankin olen tehnyt, kosk'ei aurinko voi kärsiä
-minua näkyvissään", hän jatkoi.
-
-Samassa isän kirje johtui hänen mieleensä, ja siihen liittyi taas äidin
-kuolema, hänen oma hirveä surunsa ja kuolemantoivomuksensa. Tätä
-kaikkea hän ei ollut ensinkään muistanut silloin kun oli todellisessa
-hengenvaarassa, jolloin hänellä oli vain pelastuminen mielessään.
-
-Gunhild tempaisi kirjeen esille, levitti sen auki ja meni oviaukolle
-nähdäkseen lukea sitä. Sanat olivat siinä sellaisina kuin hän ne
-muistikin, ja syvä huokaus pääsi häneltä.
-
-Silloin hän yht'äkkiä sai ajatuksen, joka oli kevyt ja mieluinen ja
-lohduttava.
-
-Etkö ymmärrä, että Jumalan tarkoitus on näin päästää sinut pois
-elämästä?
-
-Se tuntui hänestä kauniilta, se oli oikea Jumalan armo. Miten, sitä hän
-ei oikein ymmärtänyt, sillä hän ei ollut täydessä tajussaan. Alkoi
-uudelleen pyörryttää, koko kellari tuntui viippuvan ympäri, ja
-pikkuinen tulipiiru näytti hypähtelevän hänen toisen silmänsä kalvolla.
-
-Mutta nyt hänestä tuntui mieluiselta ajatella, että Jumala näin sallii
-hänen päästä päiviltään, muuttaa taivaaseen äidin luo täältä surun
-alhosta.
-
-Hän nousi seisoalleen, painoi ensin niskansa suojaksi molemmat kätensä,
-mutta laski ne uudelleen alas ja lähti hyvin hiljalleen ulos
-auringonpaahteeseen, ihan yhtä vakavana kuin olisi ollut kirkon
-keskikäytävää kulkemassa.
-
-Hänen oli nyt vähän viileämpi olla. Ulos tullessaan hän ei ensin
-huomannut metsämiehiä eikä peitsiä eikä kiiluvakärkisiä nuolia.
-
-Mutta kun hän oli pari askelta kulkenut, silloin kaikki taas olivat
-hänen kimpussaan, ikään kuin olisivat väijyksistä rynnänneet. Koko
-maanpinta loisti ja säkenöi, ja aurinko hyökkäsi pistävänä kipinänä
-takaapäin hänen päällensä ja tuikkasi häntä niskaan.
-
-Hän käveli vielä muutamia askeleita. Sitten hän sortui maahan kuin
-salaman iskemänä.
-
-Muutamat siirtokuntalaiset tapasivat hänet siinä pari tuntia myöhemmin.
-Hän makasi puristaen toisella kädellä sydäntään, toinen ojona ja
-rutistaen kirjettä, ikään kuin osoitukseksi, mikä hänet oli surmannut.
-
-
-
-
-AAMURUSKON SIIVILLÄ
-
-
-Samana päivänä, jona Gunhild kuoli auringonpistoon, oli Gertrud
-lähtenyt läntiseen esikaupunkiin ja käveli siellä leveätä katua pitkin.
-Hän oli ostamassa nappeja ja ompelutyöhönsä tarvittavia nauhoja, mutta
-oli vielä outo sielläpäin, niin että sai kauan kulkea, ennen kuin
-löysi, mitä oli etsimässä. Eikä hän erityisesti kiirehtinytkään, sillä
-hänestä oli hauskaa saada kuljeksia ulkoilmassa. Gertrud oli vasta
-hiukkasen katsellut Jerusalemia. Hän oli ottanut kotoa mukaansa niin
-vähän vaatteita, että enimmän aikaa hänen täytyi istua ompelemassa
-itselleen jotakin yllepantavaa.
-
-Niinkuin aina muulloinkin Gertrud nytkin kulki katua pitkin onnellinen
-hymy huulillaan. Hän kyllä tunsi tuon hirvittävän kuumuuden ja
-pistelevän auringonhelteen, mutta häntä se ei vaivannut niinkuin muita
-ihmisiä. Joka askelellaan hän ajatteli, että kenties Jeesuskin oli
-kulkenut tätä samaa maata, jota hän nyt vaelsi. Hän oli varma siitä,
-että Jeesus oli katsellut noita kukkuloita, jotka päivänsumussa
-kuultivat kadun toisesta päästä. Pöly ja helle oli rasittanut häntä
-niinkuin nyt Gertrudiakin. Tätä ajatellessaan hän tunsi Jeesuksen
-olevan niin lähellä, että hänen mielensä aivan kumpuili valtavaa iloa.
-
-Se Gertrudin oli tehnytkin sanomattoman onnelliseksi hänen Palestiinaan
-saavuttuaan, että hän oli päässyt Jeesusta paljon lähemmäs kuin ennen.
-Gertrudin mieleen ei täällä koskaan muistunut, että siitä oli jo pari
-tuhatta vuotta, kun Jeesus vaelsi täällä opetuslastensa kanssa, vaan
-hänen olikin mieluisinta kuvitella Jeesuksen eläneen siellä ihan
-äskettäin. Hänen askeltensa jäljet tuntuivat näkyvän vielä maassa ja
-hänen äänensä vielä helähtävän Jerusalemin kaduilla.
-
-Juuri kun Gertrud laskeutui jyrkkää mäkeä Jaffan portille päin,
-tallusti pari sataa Venäjältä tullutta pyhiinvaeltajaa katua ylämäkeen.
-He olivat monta tuntia kuljeksineet katsomassa pyhiä paikkoja
-Jerusalemin ympäristössä ja olivat nyt niin väsyksissä kävelystä päivän
-helteessä, että tuskin näyttivät jaksavan nousta mäen päällä oleviin
-vierasmajoihin.
-
-Gertrud pysähtyi heidän ohikulkiessaan katselemaan tuota
-talonpoikaisjoukkiota. Hänestä he olivat ihmeen samannäköisiä kuin
-hänen kotipitäjäläisensä; niilläkin oli tuollaiset sarkatakit ja
-kirjaillut mekot. Lieneeköhän sieltä koko pitäjän väki yht'aikaa
-lähtenyt Palestiinaan pyhiinvaeltamaan, hän ajatteli katsellessaan
-heitä. Tuo mies, jolla on silmälasit nenällä, on varmaan koulumestari,
-ja tuo ryhmysauvainen äijä on suuren talon isäntä ja koko pitäjän
-valtias. Ja tuo suoraryhtinen mies on vanha soturi, ja tuossa kulkee
-kapeahartiainen pitäjänräätäli, jonka pitkät kädet ilmaa viippovat.
-
-Hän seisoi siinä hyvillä mielin ja laati tapansa mukaan pikku tarinoita
-näkemistään. Tuo vanha eukko, jolla on silkkiliina päässään, on rikas,
-hän ajatteli, mutta ei ole päässyt lähtemään tänne ennen kuin nyt
-vanhoilla päivillään, sillä hän on ensin tahtonut toimittaa poikansa ja
-tyttärensä naimisiin ja kasvattaa lastenlapsensa aikaihmisiksi. Ja tuo
-hänen rinnallaan kulkeva eukko, jolla on pieni mytty kädessään, on
-hyvin köyhä. Hän on niitä, joiden on täytynyt koko ikänsä uurastaa
-säästääkseen rahoja Jerusalemin matkaa varten.
-
-Noihin pyhiinvaeltajiin ei voinut olla mieltymättä, kun näki heidän
-tulevan vastaansa pölyisinä ja kuumuudesta hohtaen, mutta iloisina ja
-hyvällä tuulella, eikä yhdenkään kasvoissa nähnyt tyytymättömyyttä.
-Kuinka hurskaita ja kärsivällisiä he lienevätkään, Gertrud ajatteli, ja
-kuinka syvästi he rakastanevatkaan Jeesusta, kun he noin ilomielin
-vaeltavat hänen maatansa, ikään kuin eivät rasituksia muistaisikaan.
-
-Jälkijoukkona tuli muutamia, jotka olivat niin upouuvuksissa, että vain
-vaivoin jaksoivat käydä laahustaa. Liikuttavaa oli nähdä, kuinka heidän
-ystävänsä ja sukulaisensa kääntyivät kädestä pitäen auttamaan heitä
-mäkeä ylös. Mutta kaikkein kurjimman näköiset saivat kulkea yksin. He
-olivat kaiketi niin perin voimattomia, ettei kukaan tuntenut jaksavansa
-auttaa heitä.
-
-Vihoviimeisenä tuli ehkä seitsentoistavuotias tyttö. Hän oli toisten
-joukossa melkein ainoa alaikäinen, muut olivat enimmäkseen vanhoja tai
-parhaassa iässään. Hänet nähdessään Gertrud päätteli itsekseen, että
-tyttö oli joutunut syvään onnettomuuteen, joka oli tehnyt kotona
-elämisen hänelle mahdottomaksi. Kenties hänkin oli nähnyt metsässä
-Jeesuksen tulevan vastaansa ja saanut häneltä neuvon lähteä
-Palestiinaan.
-
-Nuori tyttö oli hyvin sairaan ja kärsivän näköinen. Hänellä oli hento
-ruumis, jota karheat, paksusta kankaasta tehdyt vaatteet ja varsinkin
-saapasruojut, jotka hänellä samoin kuin muillakin naisilla oli
-jalassaan, tuntuivat sietämättömästi vaivaavan. Aina pari askelta
-eteenpäin hoiputtuaan hänen täytyi seisahtua hengähtämään. Kovin
-vaarallista oli noin pysähtyä seisomaan keskelle katua, missä saattoi
-joutua kameelin jalkoihin tahi vaunujen alle.
-
-Gertrudin teki vastustamattomasti mieli auttaa häntä. Hän ei kauan
-arvellut, vaan meni tytön luokse, kiersi kätensä hänen vyötäisilleen ja
-neuvoi sairasta nojaamaan hänen olkapäätään vasten. Tyttö katsahti
-häneen tylsin silmin. Puolitiedottomasti hän otti avun vastaan ja astui
-Gertrudin varassa pari askelta eteenpäin.
-
-Muuan vanhahko naisihminen käännähti samassa ympäri. Hän katsoa
-tuijotti Gertrudiin ja huusi ankarasti pari sanaa sairaalle. Tämä
-näytti kovasti säikähtyvän, ojensihe pystyyn, tuuppasi Gertrudin pois
-luotaan ja koetti omin voimin jatkaa, mutta pysähtyi melkein heti.
-
-Gertrud ei voinut käsittää, miksei tyttö huolinut hänen avustaan. Hän
-luuli syyksi sitä, että venäläiset kainoudesta välttivät turvautumista
-vieraan apuun. Hän riensi takaisin sairaan luo ja kiersi uudelleen
-kätensä hänen vyötäisilleen. Silloin muukalaisen kasvot aivan
-vääntyivät kauhusta ja inhosta. Hän riuhtautui Gertrudista erilleen,
-vieläpä rupesi huitomaan käsillään häneen päin ja läksi kaikin voimin
-juoksemaan pakoon.
-
-Nyt Gertrud siis näki, että toinen tosiaan pelkäsi häntä. Hän arvasi,
-ettei siihen voinut olla syynä muu kuin ne hävyttömät juorut, joita
-gordonilaisista oli levitetty. Gertrud samalla kertaa vihastui ja kävi
-kovin pahoilleen. Tuolle raukalle hän ei voinut tehdä muuta kuin jättää
-hänet rauhaan, jottei hän vielä pahemmin säikähtäisi. Mutta siinä
-seisoessaan ja seuratessaan katseillaan pakenevaa hän huomasi, että
-tyttö säikähdyksestä hämmentyneenä juoksi suoraan vaunuja vastaan,
-jotka täyttä vauhtia ajoivat alamäkeen. Gertrudia kauhistutti, sillä
-hän ei nähnyt muuta mahdollisuutta kuin että tyttö joutuisi hevosten ja
-vaunujen alle surman suuhun.
-
-Gertrud tahtoi sulkea silmänsä ollakseen näkemättä tuota hirveätä
-tapaturmaa, mutta hän oli niin kokonaan herpaantunut, etteivät edes
-hänen silmäluomensa ottaneet sulkeutuakseen. Hänen täytyi silmät
-selkiselällään katsoa, kuinka hevoset tulivat tyttöraiskaa kohti ja
-sysäsivät hänet kumoon. Mutta ihan samassa nuo viisaat, jalot eläimet
-itsestään pysähtyivät. Ne kavahtivat taaksepäin, tenäsivät jalkansa
-kovasti maahan hillitäkseen alamäkeen vierivien rattaiden vauhtia,
-sujauttivat sitten äkkiä vaunut sivulle ja jatkoivat matkaansa, eikä
-yksikään kavio eikä ratas hipaissutkaan kaatunutta.
-
-Gertrud jo luuli vaarasta päästyn. Venäläinen tyttö makasi vielä
-hievahtamatta maassa, mutta ei suinkaan hänelle ollut muuta pahaa
-tapahtunut kuin että oli pyörtynyt säikähdyksestä.
-
-Ihmisiä riensi joka taholta auttamaan loukkaantunutta. Gertrud ehti
-ensimmäisenä hänen luokseen. Hän kumartui nostamaan tyttöä maasta.
-Silloin hän näki hänen takaraivostaan tihkuvan verta sorakadulle ja
-hänen ylöspäin kääntyneissä kasvoissaan omituisen jähmettyneen ilmeen.
-Hän on kuollut, Gertrud ajatteli, ja minä olin hänen kuolemaansa
-syypää.
-
-Samassa muuan mies tarttui Gertrudiin ja paiskasi hänet rajusti
-syrjään. Hän karjaisi hänelle muutamia sanoja, joiden Gertrud ymmärsi
-merkitsevän sitä, ettei hänenlaisensa lunttu kelvannut koskemaan
-hurskaaseen, nuoreen pyhiinvaeltajaan. Pian hän kuuli saman joka
-taholta. Uhkaavia käsiä oli häntä vastaan koholla, häntä sykittiin ja
-tungettiin, kunnes hän joutui sen tiheän ihmisjoukon ulkopuolelle, joka
-oli kerääntynyt loukkaantuneen ympärille.
-
-Hetkiseksi Gertrud niin suuttui tästä kohtelusta, että puristi kätensä
-nyrkkiin. Hän tahtoi puolustautua, tahtoi uudelleen päästä venäläisen
-tytön luokse nähdäkseen, oliko tämä tosiaan kuollut. "Te itse olette
-kelvottomia häneen kajoamaan enkä minä", hän huusi kovalla äänellä
-ruotsiksi. "Te kaikki olette hänen surmaajiansa. Teidän ilkeämielinen
-solvauksenne hänet saattoi kuolemaan."
-
-Gertrudin puhetta ei ymmärretty, ja suuttumuksen sijaan hän äkkiä
-kalpeni kauhusta. Mitähän, jos joku oli nähnyt tämän tapahtuman ja nyt
-kertoi sitä pyhiinvaeltajille! Silloin nuo ihmiset säälimättä syöksyvät
-hänen kimppuunsa ja lyövät hänet hengiltä.
-
-Hän pakeni kiireesti koko paikalta, juoksi niin nopeasti kuin suinkin
-jaksoi, vaikk'ei kukaan ajanut häntä takaa. Hän ei pysähtynyt ennen
-kuin saavuttuaan Jerusalemin pohjoispuolella oleville aukeille
-kangasmaille.
-
-Siellä hän seisahtui, pyyhki otsaansa ja paineli kädet ristissä
-päätään.
-
-"Oi hyvä Jumala! Olenko minä nyt murhaaja? Olenko minä nyt syypää
-ihmisen kuolemaan?"
-
-Samassa hän kääntyi kaupunkia kohti, jonka korkea muuri synkkänä kohosi
-aivan hänen vieressään. "En minä ole syypää, vaan sinä", hän huusi. "En
-minä, vaan sinä olet!"
-
-Hän kääntyi väristen poispäin kaupungista mennäkseen siirtokunnan
-talolle, jonka katto kohosi etäältä. Mutta monta kertaa hän seisahtui
-koettaen edes hiukkasen selvitellä mieleensä tunkeutuvia ajatuksia.
-
-Sillä Gertrud oli Palestiinaan tultuaan kaiken aikaa ajatellut: Täällä
-minä olen Herrani ja kuninkaani omassa maassa, nyt minä olen hänen
-itsensä suojeltavana, täällä minä olen kaikesta pahasta turvassa. Ja
-hän oli tuudittunut siihen uskoon, että Kristus oli sen vuoksi käskenyt
-hänen matkustaa pyhään maahan, kun hän jo oli kärsinyt niin raskasta
-surua, ettei hänen enää tarvitsisi elämässä enempää kokea, vaan saisi
-tästälähin olla hyvässä turvassa ja rauhassa.
-
-Mutta nyt Gertrudista tuntui jotenkin samalta kuin siitä tuntunee, joka
-asuu lujasti varustetussa kaupungissa ja äkisti näkee sen vankkojen
-tornien ja muurien sortuvan. Hän näki olevansa aivan suojaton. Nyt ei
-tuntunut olevan mitään turvapaikkaa pahan hyökkäyksiltä. Päinvastoin,
-juuri täällähän onnettomuus näytti kohtaavan pahemmin kuin missään
-muualla.
-
-Hän hylkäsi kerrassaan ajatuksen, että hän olisi ollut syyllinen
-venäläistytön kuolemaan; siitä hän ei tahtonut kärsiä omantunnon
-vaivoja. Mutta hän aavisti ja pelkäsi sitä vahinkoa, jonka tämä
-tapahtuma saattoi hänelle tuottaa. "Tokko päässen tästälähin koskaan
-siitä näystä, kuinka hevoset tulivat", hän vaikeroi. "En suinkaan minä
-enää koskaan saa ilon päivää."
-
-Hänen mieleensä nousi, mistä lienee noussutkin kysymys, jota hän heti
-yritti tukehduttaa, mutta joka yhä uudelleen palasi. Hän alkoi epäillä,
-oliko Kristus ollenkaan lähettänyt häntä tähän maahan. Sellainen
-kysymyshän oli suuri synti, mutta hän ei vain siitä päässyt. Mitä
-Kristus oikein tarkoitti lähettäessään hänet tähän maahan?
-
-"Oi hyvä Jumala", hän epätoivoissaan huokasi, "luulinhan, että sinä
-rakastit minua ja tahdoit ohjata kaikki parhain päin. Oi Jumala,
-olinhan niin onnellinen, kun luulin sinun minua suojelevan."
-
-Kun Gertrud saapui siirtokunnan talolle, oli siellä eriskummallisen
-hiljaista ja juhlallista. Porttia avaava poika näytti tavattoman
-totiselta, ja pihaan tultuaan Gertrud huomasi, että kaikki siellä
-liikkuvat hiiviskelivät ihan hiljaa ja ettei kukaan ääneen puhunut.
-Täällä on kuolema käynyt vieraana, hän ajatteli jo ennen kuin oli
-kuullut keneltäkään mitään.
-
-Pian hän sai tietää, että Gunhild oli löydetty kuolleena tieltä. Hänet
-oli jo kannettu kotiin, ja hän makasi paareilla alakerran pesutuvassa.
-Gertrud tiesi, että itämailla täytyi haudata kuolleet hyvin kiireesti,
-mutta sittenkin häntä kammotti, kun hautajaisia jo nyt parhaillaan
-valmistettiin. Timmin Halvor ja Ljungo Björn veistivät arkkua, ja pari
-vanhempaa naista kääri ruumista liinoihin. Mrs Gordon oli lähtenyt
-amerikkalaisen lähetyslaitoksen johtajalta pyytämään, että Gunhild
-saataisiin haudata amerikkalaisten hautausmaahan. Boo ja Gabriel
-seisoivat pihalla lapiot käsissä ja odottivat vain mrs Gordonin tuloa
-lähteäkseen hautaa kaivamaan.
-
-Gertrud meni pesutupaan. Hän seisoi siellä kauan katsellen Gunhildia ja
-purskahti rajusti itkemään. Hän oli aina kovin pitänyt vainajasta,
-mutta nyt seisoessaan siinä Gunhildia katsellen hän tunsi aivan
-selvästi, ettei hän itse eikä kukaan muukaan ihminen ollut osoittanut
-Gunhildille niin paljon rakkautta kuin hän olisi ansainnut. Kaikki
-kyllä olivat tunnustaneet, että hän oli rehellinen ja hyvä ja rakasti
-totuutta, mutta hän oli pikkuseikoista tarkkaan huolehtimalla tehnyt
-omansa ja muiden elämän liian raskaaksi, ja se oli vieroittanut ihmisiä
-hänestä. Joka kerta tätä ajatellessaan Gertrud tunsi, että oli sääli
-Gunhild parkaa, ja hänen kyynelensä alkoivat uudelleen vuotaa.
-
-Mutta äkkiä Gertrud herkesi itkemästä ja katseli Gunhildia levottomana,
-melkein peloissaan. Hän oli nähnyt Gunhildin kasvoissa nyt kuolleena
-saman ilmeen, joka hänellä oli eläessään, kun hän mietiskeli jotakin
-vaikeatajuista tai monimutkaista seikkaa. Ihmeellistä oli nähdä hänen
-vainajanakin ikään kuin tuumivan jotakin, silmäkulmien välissä syvä
-ryppy ja huulet hiukkasen pitkällä.
-
-Gertrud lähti hiljaa pois vainajan luota. Tuo mietiskelevä piirre
-Gunhildin kasvoissa oli nostanut hereille hänen omat huolensa. Hänestä
-tuntui kuin Gunhildkin olisi jäänyt miettimään sitä kysymystä, mitä
-varten Jeesus oli lähettänyt hänet tähän maahan. Miksi minun piti tänne
-tulla, kun täälläkin vain kuolema oli edessäni, sitä hän näytti
-itsekseen aprikoivan.
-
-Kun Gertrud tuli takaisin pihalle, kiirehti Boo häntä vastaan. Hän
-pyysi, että Gertrud tulisi puhumaan pari sanaa Höökin Gabriel
-Matinpojalle. Gertrud jäi aivan hämmästyneenä seisomaan ja katselemaan
-Boota; hän oli niin omissa ajatuksissaan, ettei edes voinut käsittää,
-mitä toinen sanoi. -- "Gabriel se näet löysi Gunhildin tieltä", sanoi
-Boo selitykseksi. Gertrud ei kuullut hänen sanojaan seisoessaan siinä
-mietiskellen, mitä tuo ilme Gunhildin kasvoissa merkitsi. -- "Hirveätä
-varmaan Gabrielin oli tavata hänet kuolleena tiellä, kulkiessaan ihan
-rauhallisena, edes aavistamatta mitään onnettomuutta", sanoi Boo, ja
-kun Gertrud ei vieläkään ymmärtänyt, lisäsi hän heltymyksestä
-värisevällä äänellä: "Jos minulla täällä siirtokunnassa olisi joku,
-josta oikein pitäisin, ja minä tapaisin hänet kuolleena maasta, enpä
-tiedä, miten minun kävisi."
-
-Gertrudin silmät selkenivät ikään kuin unesta. Niin tosiaan, tiesihän
-hänkin sen ennestään, että Gunhild oli Gabrielin mielitietty. Hehän
-olisivat menneet naimisiin, jollei tämä Jerusalemin retki olisi tullut
-esteeksi. Mutta he olivat yhdessä päättäneet lähteä Palestiinaan,
-vaikkeivät sitten koskaan pääsisi mieheksi ja vaimoksi. Ja nyt
-Gabrielin piti tavata Gunhild vainajana tiellä!
-
-Gertrud meni portille, missä Gabriel seisoi liikahtamatta askeltakaan
-häntä kohden. Hän puristi huuliansa yhteen, tuijotti jäykin silmin
-eteensä ja työnteli lapiota kahden kiven väliin. Gertrudin pysähtyessä
-hänen eteensä hänen huulensa hiukan liikahtivat, mutta mitään ääntä ei
-päässyt kuuluville.
-
-"Gabriel on siinä tilassa, että itku tekisi hänelle kovin hyvää",
-kuiskasi Boo Gertrudille.
-
-Gertrud ojensi Gabrielille ääneti kätensä, niinkuin hautajaisissa
-tehdään lähimmille sukulaisille. Gabrielin käsi oli hervoton ja kylmä.
-
-"Boo sanoo, että sinä hänet löysit", sanoi Gertrud. Gabriel seisoi yhtä
-liikkumattomana. -- "Varmaan se oli sinusta katkera kohtaus", Gertrud
-jatkoi, mutta Gabriel seisoi kuin kivikuva. Gertrud oli nyt ennättänyt
-paremmin ajatella hänen suruaan. Hän ymmärsi, aivan kuin se olisi
-hänelle itselleen tapahtunut, miten kauheata se oli ollut. -- "Mutta
-minä luulen, että se oli Gunhildin oman mielen mukaista, kun juuri sinä
-hänet löysit", hän sanoi.
-
-Gabriel säpsähti ja katsoi suurin silmin Gertrudiin. -- "Luuletko, että
-se oli hänen mieleistään?" -- "Oli kyllä", Gertrud sanoi, "minä
-ymmärrän, että se oli sinusta vaikeata, mutta luulen, että hän olisi
-tahtonut juuri sinut löytäjäkseen." -- "En lähtenyt hetkeksikään hänen
-luotaan", sanoi Gabriel hiljaisesti, "ennen kuin sain muita ihmisiä
-avukseni, ja minä kannoin häntä niin kauniisti kuin suinkin voin." --
-"Niin, sen sinä kyllä teit", Gertrud sanoi.
-
-Gabrielin huulet alkoivat värähdellä, ja yht'äkkiä kyynelet alkoivat
-virtana valua hänen silmistään. Boo ja Gertrud seisoivat äänettöminä
-hänen vieressään ja antoivat hänen itkeä. Gabriel painoi kasvojaan
-ovenpieleen ja itkeä nyyhkytti aivan valtoimena.
-
-Hetkisen päästä hän alkoi tyyntyä. Hän tuli Gertrudin luokse ja tarttui
-tämän käteen. "Kiitos sinulle siitä, että sait minut itkemään", hän
-sanoi. Hänen äänensä oli nyt lauhkea ja nöyrä; melkeinpä olisi luullut
-hänen isänsä, vanhan Höökin Matin puhuvan. "Nyt minä näytän sinulle
-sellaista, jota en aikonut antaa kenenkään muun ihmisen nähtäväksi",
-hän jatkoi. "Kun löysin Gunhildin, oli hänellä kädessään tämä isältään
-saamansa kirje, ja minä otin sen, kun pidin itseäni läheisimpänä sitä
-lukemaan. Mutta nyt ajattelen, että onhan sinullakin iäkkäät vanhemmat
-kotonasi, ja saat nyt nähdä tämän, koska kerran sait minut itkemään."
-
-Gertrud otti hänen kädestään kirjeen ja luki sen. Sitten hän katsahti
-Gabrieliin. -- "Vai tämän vuoksi hän siis kuoli", hän sanoi. Gabriel
-nyökkäsi päätään. -- "Niin minäkin luulen", hän sanoi. Gertrud huudahti
-melkein parkaisemalla: -- "Voi Jerusalem, Jerusalem, sinä surmaat
-meidät kaikki! Aivanhan Jumala on meidät hylännyt!"
-
-Mrs Gordon tuli samassa portista sisään. Hän lähetti heti Gabrielin ja
-Boon hautausmaalle, Gertrud meni pieneen huoneeseensa, jossa hän oli
-asunut yhdessä Gunhildin kanssa. Siellä hän pysyi koko illan.
-
-Siellä istuessa hänet valtasi kauhu, yhtä voimakas ja hillitsemätön
-kuin aaveenpelko. Hän uskoi vielä samana päivänä tapahtuvan jotakin
-pahaa, ikään kuin olisi pelännyt sen jossakin nurkassa väijyvän.
-Samalla aikaa epäilyskin häntä ahdisti. En ymmärrä, minkä vuoksi
-Kristus meidät tänne lähetti, hän ajatteli. Täällähän me itse joudumme
-turmioon ja saatamme siihen muutkin.
-
-Vähäksi aikaa hän sai epäilyksensä haihtumaan, mutta heti sen jälkeen
-hän hämmästyksekseen huomasi ajattelevansa, ketkä kaikki olivat
-Jerusalemiin lähdön johdosta joutuneet onnettomuuteen. Ei mikään heistä
-ollut sen varmempaa kuin että Jumala itse tahtoi tätä heidän lähtöänsä;
-kuinka sitten saattoi olla mahdollista, että se ei tuottanut muuta kuin
-kurjuutta?
-
-Hän oli ottanut esille kynän ja paperia kirjoittaakseen vanhemmillensa,
-mutta ei siihen kyennytkään. "Mitä minä kirjoittaisin, jotta he minua
-uskoisivat?" pääsi häneltä toivoton huokaus. "Jos minä jättäytyisin
-kuolemaan niinkuin Gunhild, silloin he kenties uskoisivat meidän
-syyttömyyteemme."
-
-Päivä kului, vaikka hitaastikin, ja yö tuli. Gertrud oli niin onneton,
-ettei hän voinut saada unta. Gunhildin kasvot väikkyivät hänen
-silmissään, ja lakkaamatta hän kyseli itseltään, mitä vainaja oikein
-mietiskeli. Lopulta hän oli siitä aivan varma, että Gunhildin viimeinen
-ajatus hänen kuollessaan oli ollut sama, josta hän itse koetti päästä
-selville.
-
-Jo ennen päivänkoittoa Gertrud nousi ja pukeutui lähteäkseen ulos.
-
-Tänä viime päivänä ja yönä hän oli vieraantunut niin kauas
-Kristuksesta, että tuskin enää uskoi löytävänsä tietä takaisin hänen
-luokseen. Nyt aamulla hän yht'äkkiä alkoi ikävöidä yhteen paikkaan,
-jossa hän aivan varmasti tiesi Jeesuksen käyneen. Ja tämä paikka, ainoa
-jonka asemasta kaikki ovat olleet yksimielisiä, oli Öljymäki. Hän
-ajatteli, että sille noustessaan hän uudelleen pääsisi hänen
-läheisyyteensä, tuntisi olevansa hänen rakkautensa suojassa ja
-ymmärtäisi hänen aikomuksensa.
-
-Ensi alussa yön pimeyteen tultuaan hän tunsi kaksinkertaista tuskaa.
-Hän ajatteli yhä uudelleen kaikkea sitä ansaitsematonta onnettomuutta,
-jota hän tänä ainoana päivänä oli kokenut.
-
-Mutta kuta korkeammalle hän kohosi vuoren rinnettä, sitä valoisammalta
-hänen mielessään tuntui. Oli kuin olisi raskas taakka nostettu hänen
-hartioiltaan. Selvyys alkoi jo hänelle häämöttää.
-
-Niin niin, juuri sillä tavalla se on selitettävä, hän ajatteli. Kun
-sellaisia vääryyksiä estämättä tapahtuu, silloinhan maailman täytyy
-olla viimeisillään. Mitenkään muuten hän ei saattanut käsittää sitä,
-että oikea tuli vääräksi, ettei Jumala kyennyt pahaa estämään, että
-pyhät kärsivät vainoa, että valhe sai kieltämättä vallita.
-
-Hän pysähtyi mietiskelemään. Niin, aivan varmaan Herran tulemisen aika
-oli lähellä, eikä enää kauan tarvinnut odottaa hänen laskeutumistaan
-taivaan pilvistä.
-
-Jos niin oli, silloin hän kyllä ymmärsi, minkä vuoksi heidät kaikki oli
-kutsuttu Jerusalemiin. Jumala oli suuressa armossaan lähettänyt hänet
-ja hänen ystävänsä sinne tapaamaan Jeesusta. Hän löi ihmettelystä ja
-ilosta käsiänsä yhteen ajatellessaan tämän armon äärettömyyttä.
-
-Hän riensi nopein askelin mäen rinnettä ylöspäin, kunnes saapui sen
-huipulle, josta Jeesus kohosi taivaaseen.
-
-Itse se paikka oli aitauksen sisässä, niin että sinne hän ei päässyt,
-mutta hän seisoi ulkopuolella ja katseli pilviä, jotka nyt
-aamunkoitossa nopeasti kirkastuivat.
-
-Mitähän, jos hän saapuukin jo tänään, hän ajatteli. Hän pani kätensä
-ristiin ja katseli aamutaivasta, jota keveät utupilvet peittivät.
-
-Samassa se muuttui heleän punertavaksi ja sen kajastus näytti kuultavan
-hänen kasvoissaan. "Hän tulee", Gertrud sanoi, "ihan varmaan hän jo
-tulee."
-
-Hän tuijotti aamuruskoon, ikään kuin olisi nähnyt sen ensi kerran. Hän
-luuli näkevänsä kauas taivaan sisälle. Idänpuolella näkyi syvän
-holvikaaren alla korkea, leveä portti, ja hän odotti vain sen
-aukenemista, jotta Kristus kaikkine enkeleineen astuisi siitä ulos.
-
-Hetkisen päästä tosiaankin idän portti aukeni ja aurinko ilmaantui
-taivaalle. Gertrud odotti paikaltaan liikahtamatta koko ajan, kun sen
-rusko valaisi Jerusalemin lännenpuoleista vuoristoa, jossa kukkuloita
-nousi ja laski meren laineiden tapaisina. Hän odotti yhä samassa
-asennossa, kunnes aurinko oli noussut niin korkealle, että sen säteet
-jo kimmelsivät hautakirkon kupukatolta kohoavasta rististä.
-
-Gertrud muisteli kuulleensa, että Kristus oli tuleva päivänkoitteessa
-aamuruskon siivillä. Hän tiesi nyt, ettei se enää tänään voinut
-tapahtua. Mutta hänen mielensä ei sentään siitä masentunut. "Hän tulee
-kyllä sen sijaan huomenna", hän sanoi täydellisen luottavasti.
-
-Hän laskeutui alas vuorelta ja palasi siirtokunnan taloon kasvot
-onnesta loistavina. Mutta hän ei kenellekään ilmaissut tuota iloista
-varmuuttansa. Hän istui, kuten tavallisesti, koko päivän työssään ja
-puhui arkiasioista.
-
-Seuraavana aamuna hän seisoi uudelleen öljymäellä odottamassa
-päivänkoittoa.
-
-Ja jok'ainoa aamu hän sitten palasi sinne, sillä hän tahtoi olla
-ensimmäisenä ihmisistä näkemässä Kristuksen tuloa ihanassa huomenen
-koitteessa.
-
-Hänen käyntinsä herättivät piankin muiden siirtokuntalaisten huomiota,
-ja he pyysivät Gertrudia pysymään kotona. Siirtokuntalaiset vakuuttivat
-hänelle, että se vahingoittaisi heidän tilaansa, jos ihmiset näkisivät
-hänen joka aamu olevan polvillaan Öljymäellä odottamassa Kristuksen
-tulemista. Jos hän tällä tavalla jatkaa, ruvetaan heitä sanomaan
-vähämielisiksi.
-
-Gertrud koetti totella ja pysyä kotona. Mutta kun hän taas aamuyöstä
-heräsi, silloin hänestä yht'äkkiä tuntui ihan selvältä, että juuri
-tänään Jeesus tuleekin. Ja silloin ei mikään voinut häntä pidättää
-nousemasta ylös ja rientämästä vastaanottamaan kuningas-vapahtajaansa.
-
-Tämä odotus oli tullut hänen toiseksi luonnokseen. Hän ei voinut
-vastustaa sitä eikä vapautua siitä. Kaikessa muussa hän pysyi aivan
-entisellään. Hänen aivonsa eivät olleet mitenkään hämmennyksissä, eikä
-hänessä voinut huomata muuta muutosta kun sen, että hän oli entistä
-iloisempi ja miellyttävämpi.
-
-Jonkin ajan perästä totuttiin hänen aamuvaelluksiinsa eikä kukaan enää
-erityisesti pitänyt niitä silmällä. Mutta aamulla uloslähtiessään hän
-näki tumman varjon odottavan häntä portilla. Ja rientäessään
-vuorenrinnettä ylöspäin hän kuuli jäljessään raudoitettujen
-kengänkorkojen kopinaa. Hän ei koskaan puhunut tälle varjolle, mutta
-tunsi kuitenkin olevansa turvattuna, kun tuo askelten kopse häntä
-seurasi.
-
-Joskus mäeltä alas tullessaan hän tapasi tienvieressä Boon, joka odotti
-häntä jotakin aitaa vasten nojallaan ja katsoen häneen uskollisin
-silmin. Boo punastui ja kääntyi katsomaan muuanne, ja Gertrud kulki
-edelleen, ikään kuin ei olisi häntä huomannut.
-
-
-
-
-BARAM PASHA
-
-
-Siirtokuntalaiset olivat hyvin mielissään siitä, että olivat saaneet
-vuokrata tuon uuden, komean talon Damaskoksen portin ulkopuolelta. Se
-oli niin iso, että he mahtuivat siihen melkein kaikki, ja ainoastaan
-pari perhekuntaa oli sijoitettava muualle. Siinä oli vielä sellaisia
-mukavuuksia kuin kattopengermät ja avonaiset pylväskäytävät, joissa
-kesäkuumalla oli ihana oleksia. He pitivät sitä tietenkin erityisenä
-Jumalan armona, että sellainen talo oli sattunut olemaan vuokrattavana.
-
-He sanoivat usein, että tuskin he mitenkään olisivat saaneet
-siirtokunnassa aikaan miellyttävää yhteiselämää, jolleivät olisi
-saaneet tällaista erityistä taloa, vaan heidän olisi täytynyt asua eri
-paikoissa kaupungilla.
-
-Talo oli Baram pashan, Jerusalemin silloisen kuvernöörin oma. Hän oli
-noin kolme vuotta sitten rakennuttanut tämän talon vaimolleen, jota hän
-rakasti enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Hän tiesi, ettei hän
-voinut ilahduttaa sen paremmin häntä kuin rakennuttamalla talon, johon
-mahtuisi koko hänen suuri taloutensa, hänen poikansa ja miniänsä,
-tyttärensä ja vävynsä, kaikki lapsineen ja palvelijoineen.
-
-Mutta kun talo oli valmistunut ja Baram pasha muuttanut siihen, oli
-hirveä onnettomuus kohdannut häntä. Ensi viikolla hänen asuessaan siinä
-kuoli yksi hänen tyttäristään, seuraavana vielä toinen ja kolmantena
-hänen rakas vaimonsa. Silloin Baram pasha synkistyi surusta, muutti
-heti uudesta palatsistaan, sulki sen ovet ja vannoi, ettei hän koskaan
-siihen jalkaansa astu.
-
-Siitä asti oli hänen palatsinsa ollut autiona, kunnes gordonilaiset
-viime keväänä olivat tulleet Baram pashan luo pyytämään sitä
-vuokratakseen. Kaikista oli ollut hyvin ihmeellistä, kun hän siihen
-suostui, sillä aivan varmasti oli odotettu, ettei Baram pasha ikänään
-laskisi ketään ihmistä sen kynnysten yli.
-
-Mutta kun sitten syksymmällä tuo ilkeä juorupuhe gordonilaisista oli
-syntynyt, rupesivat amerikkalaiset lähetyssaarnaajat neuvottelemaan,
-millä tavoin voisivat pakottaa nuo maanmiehensä poistumaan
-Jerusalemista. Ja he päättivät käydä Baram pashalle puhumassa hänen
-vuokralaisistaan. He kertoivat hänelle niin paljon pahaa kuin heistä
-tiesivät ja kysyivät häneltä, kuinka hän saattoi suvaita sellaisia
-ihmisheittiöitä siinä talossa, jonka hän oli vaimonsa mieliksi
-rakennuttanut.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Nyt oli kaunis marraskuun aamu kello kahdeksan tienoilla.
-
-Palestiinan synkeän pimeä yö oli jo alkanut haihtua, ja Jerusalem oli
-paraikaa muuttumaisillaan jokapäiväiseen asuunsa. Damaskoksen portin
-edustalle olivat kerjäläiset asettuneet kukin nimikkopaikalleen, ja
-katukoirat palasivat öisiltä retkeilyiltään asettuen päivälevolleen
-maakuoppiin ja roskaläjille. Edellisenä iltana oli pieni karavaani
-asettunut leiriin portin sisäpuolelle. Se laittautui nyt lähtökuntoon,
-ohjaajat köyttivät tavarakääröjä makaavien kameelien selkään, ja elukat
-mylvivät tuntiessaan raskaan kuorman selkäänsä painavan. Maalaisia
-riensi tietä pitkin kaupunkiin, kullakin taakkanaan suuret korilliset
-vihanneksia. Juhlallisesti astuvia paimenia tuli vuoristoista päin,
-ohjaten porttiholvin kautta suuria, teurastettavaksi vietäviä
-lammaslaumoja tai vuohikarjoja, joita tuotiin lypsylle.
-
-Juuri pahimman aamutungoksen aikana saapui sinne vanha mies ratsastaen
-kauniilla, valkoisella aasilla. Hän oli loistavassa puvussa: alla
-pehmeästä, juovikkaasta silkistä tehty pitopuku ja sen yllä pitkä,
-turkispäärmeinen, valkosinisellä kirjailtu levätti. Hänen turbaanissaan
-ja vyössään oli yltäkyllin kalliita koruompeleita kullanvärisestä
-silkistä. Hänen kasvonsa olivat varmaan kerran olleet kauniit ja
-arvokkaan näköiset. Nyt ne olivat vanhuuden riuduttamat, silmät
-vuotivat vettä, suu oli kuopalla, valkoinen parta vanukkeissa ja päästä
-kellastunut.
-
-Portilla tunkeilevassa ihmisjoukossa kummastuttiin ja udeltiin:
-"Mitähän varten Baram pasha nyt ratsastaa Damaskoksen portista tätä
-tietä, jota hän ei kolmeen vuoteen ole tahtonut nähdä?"
-
-Toiset kyselivät: "Ratsastaakohan Baram pasha nyt katsomaan taloansa,
-jossa hän valan vannoen uhkasi olla ikipäivänään käymättä?"
-
-Ratsastaessaan portista väentungoksen läpi Baram pasha sanoi
-palvelijalleen Mahmudille, joka ratsasti hänen jäljessään:
-
-"Kuuletko, Mahmud, kuinka kaikki vastaantulijamme ihmettelevät ja
-utelevat toisiltaan: 'Mikä nyt on, kun Baram pasha ratsastaa talolleen,
-jota hän ei kolmeen vuoteen ole käynyt katsomassa?'"
-
-Ja palvelija vastasi kuulevansa ihmisten kummastelun.
-
-Silloin Baram pashan kiihkeä närkästys puhkesi sanoiksi: "Pitävätkö he
-siis minua niin vanhana, että minulle kuka tahansa saattaa tehdä mitä
-ilkeää? Luulevatko he, että minä sallin riettaiden muukalaisten
-häväistä sitä taloa, jonka minä rakensin hyvälle ja siveälle
-vaimolleni?"
-
-Baram pashan palvelija koetti hillitä hänen vihaansa ja sanoi hänelle:
-"Sinä unohdat, herra, kuinka monet monituiset kerrat me ennenkin olemme
-kuulleet kristittyjen solvaavan toisiaan."
-
-Baram pasha nosti suutuksissaan käsivartensa ilmaan ja huudahti:
-"Huilunpuhaltajia ja ilotyttöjä nyt oleksii niissä huoneissa, joissa
-minun rakkaani kuolivat. Ennen kuin tämä päivä on lopussa, minä ajatan
-nuo heittiöt ulos talostani."
-
-Samalla kuin pasha tätä puhui, hän kohtasi pienen joukon koululapsia,
-jotka reippaasti astuivat tietä pitkin, kaksi aina rinnan. Ja
-katsellessaan näitä lapsia hän huomasi ne aivan toisennäköisiksi kuin
-ne, joita Jerusalemin kaduilla tepasteli, sillä nämä olivat puhtaiksi
-pestyt, niillä oli ehyet vaatteet ja lujat kengät ja vaalea, sileäksi
-kammattu tukka.
-
-Baram pasha seisautti aasinsa ja sanoi palvelijoilleen: "Mene kysymään
-heiltä, keitä he ovat!"
-
-"Kyllä tiedän kysymättäkin, keitä he ovat", palvelija vastasi, "olen
-nähnyt heitä täällä joka päivä. Ne ovat gordonilaisten lapsia ja
-menossa kouluun, jonka nämä muukalaiset ovat laittaneet entiseen
-taloonsa keskikaupungille, sitten kun he itse muuttivat sinun suureen
-taloosi."
-
-Kun pasha vielä istui hiljaa katsellen lapsia, kulki hänen ohitsensa
-kaksi siirtokuntaan kuuluvaa miestä vetäen rattailla pienempiä
-koululapsia, jotka eivät vielä jaksaneet omin voimin kävellä
-kaupunkiin. Ja pasha näki, että pienokaiset taputtelivat ilosta käsiään
-saadessaan ajaa ja vetäjät naurahtelivat heille ja juoksivat vielä
-nopeammin ollakseen heille mieliksi.
-
-Silloin hänen palvelijansa rohkaisihe ja kysyi häneltä: "Eikö
-sinustakin, herra, näytä siltä, että näillä lapsilla on hyvät
-vanhemmat?"
-
-Mutta Baram pasha oli vanha mies ja hänen vihansa taipumaton, niinkuin
-vanhusten usein on. "Minä olen kuullut heidän omien maanmiestensä
-heistä puhuvan", hän vastasi, "ja sen sinulle sanon, että ennen iltaa
-he kaikkoavat minun talostani."
-
-Ratsastettuaan vielä jonkin matkaa Baram pasha kohtasi joukon
-eurooppalaiseen tapaan pukeutuneita naisia matkalla kaupunkiin. He
-kulkivat hyvin siivosti ja hiljaisesti, heidän vaatteensa olivat aivan
-koruttomat, ja käsissään he kantoivat raskaita, kukkurapäitä vasuja.
-
-Pasha kääntyi palvelijaansa päin ja sanoi tälle: "Käypä kysymässä,
-keitä nuo ovat."
-
-Ja palvelija vastasi: "Tiedän sen kysymättäkin, herra, olen tavannut
-heitä joka päivä. He ovat Gordonin seurueen naisia ja ovat menossa
-Jerusalemiin, mukanaan ruokatavaroita ja lääkkeitä niille sairaille,
-jotka eivät omin voimin jaksa mennä noutamaan apua."
-
-Baram pasha vastasi: "Vaikka he peittäisivät herjuutensa
-enkelinsiivillä, niin minä kuitenkin karkotan heidät talostani."
-
-Hän ratsasti edelleen suurta taloa kohti. Jo hänen lähestyessään kuului
-sieltä monien äänten sorinaa ja välistä kirkaisuja.
-
-Hän kääntyi palvelijaansa päin ja sanoi: "Kuulehan, kuinka
-huilunpuhaltajat ja tanssitytöt hälisevät minun talossani."
-
-Mutta nurkasta käännyttyään hän näki kaikenlaisia sairaita ja
-haavoittuneita istua kyyköttävän talon ulko-oven edessä. He puhelivat
-keskenään kärsimyksistään, ja pari heistä parahteli tuskissaan.
-
-Ja Mahmud, hänen palvelijansa, rohkaisihe sanomaan: "Tässä ne nyt ovat
-ne huilunpuhaltajat ja tanssitytöt, joiden hälinää kuulit talostasi.
-Nämä käyvät täällä joka aamu gordonilaisten lääkärin tutkittavana ja
-heidän hoitajattariensa sidottavana."
-
-Baram pasha vastasi: "Näen, että nuo gordonilaiset ovat sinut
-lumonneet, mutta minä olen liian vanha heidän valheittensa
-petettäväksi. Sen sinulle sanon, että olisipa minulla valta, niin
-hirtättäisin heidät kaikki taloni räystäspuuhun."
-
-Ja Baram pasha oli yhä vielä vihan vimmoissaan, kun hän astui alas
-aasinsa selästä ja nousi talon portaita ylös.
-
-Kun vanhus saapui pihamaalle, tuli pitkä, uljasryhtinen nainen häntä
-vastaanottamaan. Hän oli valkohiuksinen, vaikk'ei vielä näyttänyt
-olevan yli neljänkymmenen vuotias. Hänen kasvonsa olivat pontevat ja
-älykkäät, ja vaikka hän oli vain yksinkertaisessa mustassa puvussa,
-näkyi kyllä, että hän oli tottunut olemaan monen ihmisen käskijänä.
-
-Baram pasha kääntyi Mahmudiin päin ja kysyi:
-
-"Tämä nainen on yhtä hyvän ja viisaan näköinen kuin profeetan vaimo
-Kalitsh. Mitä hänellä on tekemistä tässä talossa?"
-
-Ja Mahmud, hänen palvelijansa, vastasi hänelle: "Tämä on mrs Gordon,
-joka nyt johtaa siirtokuntaa, kun hänen miehensä viime keväänä kuoli."
-
-Silloin vanha mies uudestaan vihastui ja sanoi Mahmudille äreästi:
-"Sano hänelle, että minä olen tullut karkottamaan hänet ja hänen
-väkensä pois talostani."
-
-Ja hänen palvelijansa sanoi hänelle: "Kuinka hurskas Baram pasha voi
-karkottaa pois nämä kristityt, ennen kuin on itse nähnyt heidän
-rikoksensa? Eikö olisi parempi, herra, sinun sanoa tälle naiselle: Olen
-tullut tänne katsomaan taloani. Ja jos huomaat heidän eläneen niinkuin
-lähetyssaarnaajat ovat sinulle sanoneet, sano silloin hänelle: Lähde
-pois tästä paikasta, sillä ei mitään ilkitöitä saa harjoittaa siellä,
-missä minun rakkaimpani kuolivat."
-
-Silloin Baram pasha vastasi: "Sano sitten hänelle, että minä tahdon
-nähdä taloni!"
-
-Mahmud sanoi sen mrs Gordonille, ja tämä vastasi: "Mielihyvin me
-näytämme Baram pashalle, miten olemme järjestäneet asuntomme hänen
-palatsissaan."
-
-Sitten mrs Gordon lähetti hakemaan miss Youngia, joka oli asunut
-Jerusalemissa lapsuudestaan saakka ja puhui arabiaa niinkuin
-synnynnäinen, ja pyysi häntä saattelemaan Baram pashaa.
-
-Baram pasha lähti kulkemaan nojaten palvelijansa Mahmudin käsivarteen.
-Ja koska hän tahtoi katsoa koko talon, vei miss Young hänet ensin
-maakerrokseen, joka oli laitettu pesutuvaksi. Ja hyvin ylpeänä hän
-näytti Baram pashalle vasta pestyjä suuria vaatekasoja, erinomaisia
-pesuammeita ja kattiloita sekä ahkeria, tyynen näköisiä pesijättäriä,
-jotka puuhasivat pesusoikkojen ja silityslautojen ääressä.
-
-Viereisessä huoneessa oli leivintupa. Ja miss Young sanoi Baram
-pashalle: "Katsohan, kuinka erinomaisen uunin veljet ovat muuranneet!
-Ja katsohan, miten kaunista leipää me itse olemme valmistaneet!"
-
-Leipomosta hän vei hänet puusepän työpajaan, jossa pari miestä
-työskenteli. Ja miss Young näytti Baram pashalle yksinkertaisia
-istuimia ja pöytiä, joita oli siirtokunnassa valmistettu.
-
-"Kas vain, Mahmud, kuinka taitavasti nämä ihmiset meitä pettävät",
-sanoi vanha pasha turkinkielellä, jota hän ei otaksunut miss Youngin
-ymmärtävän. "He ovat aavistaneet vaaraa, he ovat jostakin kuulleet,
-että minä olen tulossa. Minä luulin tapaavani heidät viiniä juomassa
-tahi noppaa pelaamassa. Ja minä tapaankin heidät kaikki työssä."
-
-Baram pasha saatettiin keittiön ja leipomon kautta huoneeseen, jonka
-ovi hänelle avattiin hiukan tavallista juhlallisemmin. Se oli kankurien
-huone, jossa kangaspuut helskyivät, rukit hyrräsivät ja raasimet
-sukkelasti liikkuivat.
-
-Silloin Baram pashan palvelija rohkaisihe pyytämään herraansa
-katsomaan, kuinka kovaa ja kestävää kangasta täällä kudottiin. "Herra",
-hän sanoi, "eivät nämä ole tanssityttöjen eivätkä irstasten naisten
-keposia pukuja."
-
-Mutta Baram pasha oli vaiti ja kulki edemmäs.
-
-Kaikkialla, minne hän tuli, hän näki rehellisiä, viisaskasvoisia
-ihmisiä.
-
-Kaikki istuivat ääneti ja vakavina työssään, mutta hänen sisään
-tullessaan he kääntyivät katsomaan ystävällisesti hymyillen.
-
-"Minä kerroin heille", miss Young sanoi Baram pashalle, "että te olette
-se hyvä maaherra, joka on vuokrannut meille tämän muhkean talon, ja he
-pyytävät minua kiittämään teitä hyvyydestänne meitä kohtaan."
-
-Mutta Baram pashan kasvot pysyivät yhä tuimina ja ankarina, eikä hän
-vastannut miss Youngille sanaakaan. Ja miss Youngia alkoi pelottaa, ja
-hän ajatteli itsekseen: "Miksei hän tahdo puhua minulle? Onkohan
-hänellä pahaa mielessä meitä kohtaan?"
-
-Hän vei pashan pitkiin kapeihin ruokahuoneisiin, joissa juuri
-pöytäliinoja korjattiin pois ja lautasia pestiin aamiaisen jälkeen.
-Täälläkään Baram pasha ei nähnyt muuta kuin tarkkaa järjestystä ja
-aivan yksinkertaisia laitoksia.
-
-Mutta hänen palvelijansa Mahmud rohkaisihe vielä kerran sanomaan
-hänelle: "Herra, kuinka voi olla mahdollista, että nämä ihmiset, jotka
-itse leipovat leipänsä ja ompelevat vaatteensa, öisin voisivat muuttua
-huilunpuhaltajiksi ja tanssitytöiksi?"
-
-Baram pasha ei kyennyt hänelle vastaamaan.
-
-Ja Baram pasha kulki hellittämättä talonsa kaikkien huoneitten läpi.
-Hän tuli naimattomien miesten suureen makuuhuoneeseen, jossa oli
-yksinkertaiset, koholleen korjatut vuoteet. Hän kävi eri perheiden
-huoneissa, joissa vanhemmat asuivat lapsineen. Näissä huoneissa hän
-näki kaikkialla puhtaaksi pestyt lattiat, valkoiset vuodeverhot,
-siistit valkoisiksi kiilloitetut huonekalut, kotikutoiset lattiamatot
-ja ruudukkaat puuvillapäälliset.
-
-Silloin Baram pasha tuntui yhä enemmän vihastuvan ja sanoi Mahmudille:
-"Kylläpä nämä kristityt ovat viekkaita. Kylläpä he osaavat peitellä
-syntistä elämäänsä. Minä olin odottanut näkeväni lattiat täynnä
-hedelmänkuoria ja sikarintuhkaa. Minä luulin tapaavani naiset istumassa
-ja loruilemassa poltellen vesipiippua tahi maalaillen kynsiään."
-
-Viimeksi hän nousi hohtavan valkoisia portaita suureen kokoussaliin.
-Tämä huone, joka oli ollut pashan suurena vastaanottosalina, oli nyt
-järjestetty amerikkalaiseen tapaan, siinä oli mukavia tuoleja ryhmissä
-pöytien ympärillä, joilla oli kirjoja ja aikakauslehtiä, nurkassa oli
-piano ja urut ja vaaleaksi maalatuilla seinillä joitakuita valokuvia.
-
-Täällä oli mrs Gordon taas heitä vastaanottamassa, ja Baram pasha sanoi
-palvelijalleen: "Sano hänelle, että hänen ja hänen väkensä ennen iltaa
-täytyy lähteä tästä talosta."
-
-Mutta Mahmud, Baram pashan palvelija, sanoi hänelle: "Herra, toinen
-näistä naisista osaa sinun kieltäsi. Ilmoita sinä hänelle tahtosi
-omalla suullasi."
-
-Silloin Baram pasha nosti silmänsä ja katsoi miss Youngiin, joka hänen
-silmäyksensä kohdatessaan vienosti hymyili. Ja Baram pasha kääntyi
-hänestä poispäin ja sanoi palvelijalleen: "En ole koskaan nähnyt
-kasvoja, joihin Kaikkivaltias olisi antanut enemmän kauneutta ja
-puhtautta. En minä rohkene sanoa hänelle, että olen kuullut hänen
-toveriensa langenneen syntiin ja irstauteen."
-
-Ja Baram pasha vaipui istumaan tuolille ja peitti kasvonsa käsillään
-koettaessaan päästä selville, kumpi oli totta, sekö mitä hän oli
-kuullut, vai sekö mitä hän näki.
-
-Silloin ovi aivan hiljaa aukeni, ja vanha köyhä matkamies astui
-huoneeseen. Hänellä oli pukunaan kulunut, harmaa vaippa ja jalassa
-ryysyistä kiedotut kääreet. Päässä hänellä oli likainen turbaani, jonka
-vihreästä väristä hänet tunsi Muhammedin jälkeläiseksi.
-
-Pashan sielläolosta huolimatta mies tuli huoneeseen ja istahti tuolille
-hiukan syrjään muista. Hänen annettiin jäädä paikalleen kysymättä hänen
-asiaansa.
-
-"Kuka tuo mies on, ja mitä hän haluaa?" kysyi Baram pasha kääntyen miss
-Youngiin päin.
-
-"Emme tunne häntä", miss Young vastasi, "hän ei ole koskaan ennen
-käynyt täällä. Ei teidän pidä pahastua siitä, että hän tänne tuli.
-Meidän talossamme otetaan mielellään vastaan kaikki, jotka täältä
-suojaa hakevat."
-
-"Mahmud", sanoi pasha palvelijalleen, "käy kysymässä tuolta
-vaeltajalta, joka on profeetan jälkeläinen, mitä asiaa hänellä on
-näille kristityille."
-
-Mahmud toimitti tehtävänsä ja palasi jälleen pashan luokse.
-
-"Hän vastaa minulle, ettei hänellä ole tänne mitään asiaa, mutta hän ei
-tahtonut mennä ohi poikkeamatta sisään, sillä kirjoitettu on: 'Älä anna
-jalkaisi tehdä sitä syntiä, että kuljet vanhurskaan asunnon ohi'."
-
-Baram pasha istui ääneti pitkän aikaa.
-
-"Olet varmaankin kuullut väärin", hän sanoi kääntyen Mahmudiin päin.
-"Kysy häneltä vielä kerran, mitä asiaa hänellä on tähän taloon!"
-
-Mahmud kävi kysymässä ja palasi takaisin. Hän toisti sanasta sanaan
-äskeisen vastauksen.
-
-"Kiittäkäämme sitten Jumalaa, Mahmud ystäväni", sanoi Baram pasha
-yksinkertaisesti. "Hän on tämän miehen lähettänyt meille tahtonsa
-ilmoittamaan. Hän on antanut tämän miehen poiketa tänne, jotta minun
-silmäni aukenisivat näkemään totuuden. Nyt me ratsastamme kotiin,
-Mahmud ystäväni, enkä minä karkota kristittyjä heidän asunnostaan."
-
-Baram pasha ratsasti kohta sen jälkeen pois siirtokunnan talosta, mutta
-tunnin päästä Mahmud tuli sinne uudelleen, taluttaen pashan kaunista
-valkoista aasia. Hän jätti sen siirtokuntalaisille kertoen heille Baram
-pashan terveiset ja hänen toivomuksensa, että se tulisi vetämään
-pikkulapsia aamuisin kouluun.
-
-
-
-
-PALESTIINAN KUKKIA
-
-
-Helmikuu on loppumaisillaan, talvisateet ovat kostuttaneet maan ja
-kevät on tullut. Se ei kuitenkaan ole vielä pitkälle edistynyt.
-Viikunapuiden silmukat eivät ole alkaneet pullistua, köynnöksiä ja
-lehtiä ei vielä ole alkanut työntyä mustanruskeiden viinipuiden
-kannoista, ja appelsiinipuun suuret kukkatertut ovat vielä aukeamatta.
-
-Mutta maan pienet uskalikot kukkaset ne jo ovat näkyvissä tänä
-varhaisena vuodenaikana.
-
-Kukkia kasvaa kaikkialla, minne vain katsoo. Suuret, hohtavan punaiset
-vuokot peittävät kaikkia kivikkorinteitä, ja kaikilla kalliopenkereillä
-kukkii sinipunerva alppiorvokki, kaikilla kentillä kasvaa
-niittyneilikoita ja kaunokkeja, jok'ainoa kostea pensaikko on täynnä
-sahrameja ja mäkikäekköjä.
-
-Ja samoin kuin muissa maissa kootaan marjoja, mennään Palestiinassa
-kukkia poimimaan. Kaikki luostarit, kaikki armeliaisuuslaitokset
-toimeenpanevat kukankeruuretkiä. Köyhiä seurakunta-juutalaisia,
-ulkomaisia matkailijoita ja syyrialaista työväkeä tapaa silloin
-autioissa vuorennotkoissa kukkakorit käsissään. Ja iltaisin koko tämä
-korjuuväki palaa kaupunkiin kantaen korintäydet vuokkoja ja
-helmihyasintteja, orvokkeja ja tulppaaneja, narsisseja ja kämmekkäitä.
-
-Pyhän kaupungin monen monien luostarien ja majatalojen pihoilla on
-suunnattomia kivivateja, joihin kevätkukat pannaan veteen, ja
-kammioissa ja huoneissa levitellään uutterasti kukkia suurille
-paperiarkeille ja puristetaan niitä.
-
-Mutta sitten kun pikkuiset niittyneilikat ja hyasintit on paperien
-välissä likistetty kuiviksi, sommitellaan niistä pieniä ja suuria
-kukkakimppuja, rumia ja kauniita laitteita, ja ne liimataan kortille
-tahi pieniin lehtiöihin, joiden öljypuuliuskoista tehtyihin kansiin on
-piirretty: Palestiinan kukkia.
-
-Ja sitten piankin kaikki nämä Siionin kukat, Hebronin, Öljymäen,
-Jerikon kukat pannaan menemään vieraisiin maihin.
-
-Niitä myydään pikkupuodeissa, niitä lähetellään kirjeissä, niitä
-lahjoitellaan muistoiksi, niitä annetaan kiitokseksi hurskaista
-lahjoista. Kauemmas kuin Intian helmet ja Brussan silkki leviävät nämä
-pikkuiset niittykukat, köyhän pyhän maan ainoa rikkaus.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Eräänä kauniina kevätaamuna oli Gordonin siirtokunnassa kova kiire.
-Kaikki ihmiset varustautuivat lähtemään kukankeruulle. Lapset, jotka
-koko siksi päiväksi saivat koulusta luvan, juoksentelivat ylt'ympäri
-vallattomasti leikkien ja pyytelivät kaikilta lainaksi pikku vasuja
-kukanpoimintaretkelle. Naiset olivat olleet valveilla kello neljästä
-aamulla eväitä valmistamassa, ja vielä nytkin he keittiössä paistelivat
-ohukaisia ja täyttelivät marjahilloastioita. Muutamat miehet panivat
-laukkunsa täyteen voileipiä, maitopulloja, lihaviipaleita ja leipiä.
-Toiset ottivat käteensä vesipulloja tai vasuja, joissa kuljetettiin
-teekeittiöitä ja kuppeja. Vihdoin portti aukeni, lapset ryntäsivät
-ensiksi ulos, heidän jäljessään muut suurissa tai pienissä ryhmissä,
-kuinka itse parhaiten halusivat. Ei ketään jäänyt kotiin. Suuri talo
-oli pian typötyhjänä.
-
-Boo Ingmar Maununpoika oli hyvin onnellinen kaiken päivää. Hän oli
-liittynyt Gertrudin kanssa samaan seurueeseen saadakseen kulkea hänen
-rinnallaan ja auttoi häntä aina ylämäissä kantamalla eväsastioita.
-Gertrud piti huiviansa hyvin silmillä, niin ettei Boo nähnyt muuta kuin
-leuan ja untuvanpehmeän posken. Boo kulki tyytyväisenä ja hymähteli
-välistä itsekseen, kuinka hän saattoi olla niin hyvillä mielin siitä,
-että sai kulkea Gertrudin rinnalla, vaikk'ei hän edes nähnyt hänen
-silmiään eikä rohjennut häntä puhutella. Katri Ingmarintytär käveli
-sisarineen heidän takanaan. He virittivät aamuvirren, jota he olivat
-äitinsä kanssa laulaneet kotona Ingmarilassa, istuessaan aamupuhteella
-rukin ääressä. Boo tunsi tämän vanhan laulun:
-
-    Taas siunattu päivä nyt nouseepi,
-    jo näemme kirkkautensa.
-
-Boon edellä kulki vanha Fält korpraali. Kaikki lapset olivat liittyneet
-hänen seuraansa, niinkuin ne aina tekivät; ne takertuivat kiinni hänen
-helmaansa ja vetivät häntä takinliepeestä. Boo, joka muisti hänet
-niiltä ajoilta, jolloin kaikki lapset kaikkosivat matkojen päähän kun
-vain hänet näkivät, ajatteli itsekseen: Enpä koskaan ole nähnyt häntä
-niin jäykkäniskaisena ja äkeänä kuin nyt. Hän on niin ylpeä lasten
-suosioon pääsemisestään, että viikset törröttävät pystyssä, ja hänen
-nenänsä on varmaan köykistynyt vielä entistä enemmän kyömyyn.
-
-Kulkijain keskellä Boo näki Hellgumin, joka toisella kädellään talutti
-vaimoansa ja toisella pientä kaunista tytärtään. Hellgumin asema on nyt
-omituinen, ajatteli Boo, hän on melkein kokonaan syrjäytynyt sitten kun
-me liityimme amerikkalaisiin, ja luonnollista se onkin, kun nämä ovat
-niin eteviä ihmisiä ja niin lahjakkaita Jumalan sanan selittäjiä.
-Olisipa hauska tietää, mitä hän itse siitä ajattelee, ettei tällaisella
-matkalla ketään keräänny hänen ympärilleen. Mutta ainakin vaimo on
-iloinen siitä, että saa pitää hänet omassa seurassaan. Se näkyy koko
-hänen olennostaan ja käytöksestään. Hän ei koko elämässään ole ollut
-niin ylpeä ja onnellinen.
-
-Ensimmäisenä koko saatossa kulki kaunis miss Young. Hänen rinnallaan
-käveli muuan nuori englantilainen, joka pari vuotta sitten oli
-liittynyt siirtokuntaan. Boo tiesi niinkuin muutkin tästä nuoresta
-miehestä, että hän rakasti miss Youngia ja että hän oli yhtynyt
-seurakuntaan siinä toivossa, että he joskus pääsisivät naimisiin. Nuori
-tyttökin puolestaan piti varmaan hänestä, mutta gordonilaiset eivät
-hänen tähtensä suostuneet hellittämään ankaria sääntöjään, ja niinpä
-nuorten oli täytynyt pari vuotta toivottomasti odottaa. Tänään he
-kulkivat rinnakkain, puhelivat ainoastaan keskenään eivätkä näyttäneet
-huomaavan mitään muuta. Kun he riensivät siinä saaton etunenässä kevein
-ja joustavin askelin, tuntui siltä, kuin he olisivat tahtoneet
-kiirehtää pois, jättää koko joukon taaksensa ja paeta ulos maailmaan,
-kerran päästäkseen elämään omaa elämäänsä.
-
-Mutta saaton viimeisenä Boo näki Gabrielin. Siirtokunnassa oli muuan
-ranskalainen merimies, joka oli kuulunut siihen sen perustamisesta
-alkaen, mutta nyt oli vanhuuttaan raihnas. Gabriel talutti häntä
-käsivarresta ja auttoi häntä nousemaan monia jyrkkiä mäenahteita. Tuota
-tehdessään Gabriel varmaankin muistelee vanhaa isäänsä, Boo ajatteli.
-
-Aluksi kuljettiin suoraan itään päin jylhään ja autioon vuoristoon.
-Siellä ei vielä ollut ensinkään kukkia, multa oli huuhtoutunut pois
-kukkulain jyrkiltä rinteiltä, ja kaikki oli kaljua keltaisenharmaata
-vuorta.
-
-Mutta tämäpä on kummallista, Boo ajatteli. En missään ole nähnyt
-taivasta niin sinisenä kuin näiden keltaisten mäkien päällä. Eivätkä
-nämä vuoret ole rumia, vaikka ovatkin niin paljaita. Kun näen niiden
-kauniit, pyöreät muodot, muistuttavat ne minusta suuria kupukattoja,
-jommoisia tämän maan kirkoissa ja taloissa käytetään.
-
-Noin tunnin verran käveltyään matkamiehet näkivät ensimmäisen
-kalliolaakson, jonka pohja oli aivan punaisenaan vuokkoja. Siitäpä tuli
-kiire ja riemastus, kaikki ehättivät huutaen ja nauraen vuorenrinnettä
-alas ja alkoivat kerätä kukkia. Ja niitä poimittiin suurella innolla,
-kunnes kotvasen päästä löydettiin toinen laakso, joka oli täpötäynnä
-orvokkeja, ja sen jäljestä kolmas, jossa kaikenlaisia kevätkukkia
-kasvoi sikin sokin.
-
-Alussa ruotsalaiset poimivat ihan liian kiihkeästi, haalivat vain mitä
-kukkasia sattui, kunnes amerikkalaiset tulivat näyttämään, miten heidän
-oli meneteltävä. Heidän täytyi huolellisesti valikoida, ottaa vain
-sellaisia kukkia, jotka puristettuina näyttäisivät hyviltä. Se oli
-tarkkaa työtä.
-
-Boo kulki Gertrudin rinnalla poimimassa. Kerran hän nousi pystyyn
-oikaistakseen selkäänsä. Silloin hän näki likellään pari suurtilan
-isäntää, jotka tuskin lienevät vuosikausiin kukkasia katselleet, mutta
-nyt poimivat niitä yhtä innokkaasti kuin kuka muu tahansa. Boota tahtoi
-melkein väkisin naurattaa.
-
-Äkkiä hän kääntyi suoraan Gertrudiin päin ja sanoi tälle: "Minä tässä
-mietiskelen, mitä Kristus tarkoitti sanoillaan: 'Ellette käänny ja tule
-lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan'!"
-
-Gertrud nosti päätänsä ja katsoi häneen. Oli niin outoa, kun Boo
-suoraan puhutteli häntä. "Kyllä se onkin ihmeellinen sana", hän
-vastasi.
-
-"Niin", sanoi Boo hyvin miettivästi ja harvakseen, "olen usein
-havainnut, etteivät lapset koskaan ole niin kilttejä kuin leikkiessään
-aikaihmisten toimia. Ei koskaan niiden suhteen ole niin huolettomana
-kuin niiden kyntäessä keskelle maantietä aidattua peltoaan, maiskuttaen
-ruunaa parempaan vauhtiin, läjäytellen nuorapiiskallaan ja vetäen
-kuusenoksalla vakoja maantien soraan. Niitä on kovin hauska katsella,
-kun ne totisen näköisinä käyvät katsomassa, ehtivätkö he kylvölle ennen
-kuin naapurinsa, ja kun ne valittelevat, että tämäpäs sattui olemaan
-karu kynnettävä."
-
-Gertrud kulki ja poimi pää kumarassa, vastaamatta juuri mitään. Hän ei
-ymmärtänyt, mihin Boo oikeastaan tähtäsi.
-
-"Muistan itsestäni", sanoi Boo yhtä totisesti, "kuinka hauskaa oli
-rakennella puupalikoista navettaa ja panna sinne kuusenkäpyjä lehmiksi.
-Joka ilta ja aamu minä pidin tarkkaa huolta, että lehmät saivat
-vastaniitettyä heinää, ja välistä taas, kun oli olevinaan kevät, ajoin
-lehmäni karjamajalle. Minä toitottelin tuohitorveeni ja huhuilin
-Tähdikkiä ja Mansikkia, niin että piha raikui. Ja minä juttelin äitini
-kanssa, kuinka paljon lehmäni lypsivät ja kuinka paljon meijerissä
-maksettaisiin minun voistani. Siitä minä myös pidin huolta, että
-härällä oli lauta sarvissa, ja kaikille ohi ajaville minä huusin, että
-olkaa varuillanne, tuo härkä on valloillansa ja se on paha puskemaan."
-
-Gertrud ei nyt enää poiminut yhtä uutterasti. Hän kuunteli tarkkaavasti
-Boon juttelua ja alkoi ihmetellä, kuinka heillä kummallakin oli ollut
-samanlaisia ajatuksia ja mielikuvitteluja.
-
-"Mutta kaikkein hauskinta taisi olla, kun me pojat leikimme olevamme
-aikamiehiä ja istuimme pitämässä kunnankokousta", Boo jatkoi. "Muistan,
-kuinka minä veljieni ja parin muun pojan kanssa kiipesin istumaan
-lautapinolle, joka monta vuotta oli siellä kotipihallamme.
-Puheenjohtaja naputti puulusikalla lautaan, ja me istuimme hyvin
-hartaina hänen ympärillään päättämässä, kuka meistä saisi köyhänapua ja
-kuinka paljosta sitä ja sitä verotettaisiin. Istuimme selkä suorana ja
-peukalot liivin kainalossa ja puhuimme paksulla äänellä, ihan kuin
-olisi ollut puuroa suussa, emmekä koskaan sanoneet toisiamme muuksi
-kuin lautamieheksi ja lukkariksi, kirkonisännäksi ja herastuomariksi."
-
-Boo taukosi vähäksi aikaa ja hiveli otsaansa, ikään kuin nyt vihdoinkin
-olisi ollut sanottava se, mikä hänellä oli ollut aikomuksena. Gertrud
-oli kokonaan lakannut poimimasta. Hän istui maahan, työnsi huivinsa
-ylemmä otsalle, ja nyt hän katsoi Boohon avosilmin, odottaen saavansa
-kuulla jotakin uutta ja eriskummallista.
-
-Ja Boo sanoi: "Mutta niinkuin lasten on hyvä leikkiä olevansa
-aikaihmisiä, kenties myöskin aikaihmisten on hyvä joskus muuttua
-lapsiksi. Kun näen noiden aikuisten, jotka ovat tottuneet tähän
-vuodenaikaan raatamaan suurilla saloilla tukinhakkuussa ja
-halonvedossa, tuossa nyt tekevän sellaista lastentyötä kuin poimivan
-kukkia, niin minä ajattelen, että tällä tavalla me pian tottelemme
-Jeesusta, käännymme ja tulemme lasten kaltaisiksi."
-
-Boo näki, että Gertrudin silmät välähtivät loistaviksi. Nyt Gertrud
-ymmärsi hänen aikeensa ja ihastui kovin tuohon ajatukseen. "Minun
-mielestäni me kaikki olemme muuttuneet lasten kaltaisiksi siitä asti,
-kun tänne tulimme", hän sanoi.
-
-"Niin", sanoi Boo, "ainakin siinä me olemme olleet lapsia, että meille
-on täytynyt opettaa kaikenlaista uutta. Meitä on totutettu käyttämään
-haarukkaa ja lusikkaa ja pitämään monesta ruokalajista, jota emme ikinä
-ole maistaneet. Ja olihan sekin lapsimaista, kun meillä ensi alussa
-täytyi ulos mennessä olla oppaat mukana, jott'emme eksyisi, ja kun
-meitä varoitettiin välttämään vaarallisia ihmisiä ja menemästä
-sellaisiin paikkoihin, joissa ei ollut lupa käydä."
-
-"Mutta me, jotka tulimme Ruotsista, me vasta olimme oikein pikkulapsia,
-meitä kun piti ensinnä opettaa puhumaankin", sanoi Gertrud. "Meidän
-täytyi kysellä pöydistä ja tuoleista, vuoteista ja kaapista, mikä
-niiden nimi on. Ja kai meidät vielä istutetaan uudestaan
-koulunpenkille, oppiaksemme lukemaan tätä uutta kieltä."
-
-He innostuivat nyt kumpikin hakemaan kaikkia mahdollisia vertauskohtia.
-"Täällä on pitänyt oppia tuntemaan maan kasvit ja puut, ihan samalla
-lailla kuin äiti niitä neuvoi pienenä ollessani", sanoi Boo, "on
-pitänyt oppia erottamaan persikat aprikooseista ja nystyrärunkoinen
-viikunapuu käppyräisestä öljypuusta. Minun on täytynyt oppia tuntemaan
-turkkilainen lyhyestä röijystään ja beduiini juovikkaasta vaipastaan,
-dervishi huopamyssystään ja juutalainen siitä, että hänellä on pienet
-kiharat korvan juuressa."
-
-"Niin", sanoi Gertrud, "ihan samalla lailla kuin meitä lapsina
-opetettiin erottamaan Flodan ja Gagnevin talonpojat takkien ja hattujen
-eri kuosista."
-
-"Mutta enemmän lapsenmoista lienee se, että me olemme tykkänään toisten
-holhottavina", sanoi Boo, "ja ettei meillä ole ensinkään omaa rahaa,
-vaan pitää pyytää joka penni muilta. Joka kerta kun hedelmäkauppias
-tyrkyttää minulle appelsiinia tai viinirypälettä, muistuu mieleeni,
-miltä lapsena tuntui markkinoilla mennä makeiskojun ohi, kun ei ollut
-penninpyöreätä taskussa."
-
-"Siltä minustakin tuntuu, että me olemme aivan toiseksi muuttuneet",
-Gertrud sanoi. "Jos me nyt tulisimme takaisin Ruotsiin, niin tuskinpa
-meitä enää kotona tunnettaisiin."
-
-"Eihän sitä voi selittää muuten, kuin että me olemme uudestaan lapsia,
-kun meidät pannaan kuokkimaan perunamaata, joka ei ole ladon permantoa
-isompi", innostui Boo sanomaan, "ja kun me sitten kynnämme sitä
-puunhaarukasta tehdyllä auralla, ja kun hevosena on tuommoinen
-pikkuinen aasi, ja kun ei ole edes kunnollista peltoviljelystä, ei
-muuta kuin hiukkasen viinitarhassa nypästelyä."
-
-Boo sulki silmänsä voidakseen paremmin ajatella. Samassa Gertrud
-huomasi, että hän muuttui ihmeen samannäköiseksi kuin Ingmar
-Ingmarinpoika, pelkkää älykkyyttä jok'ikinen kasvojenpiirre.
-
-"Niin, katsos, ei tämä kuitenkaan ole pääasia", sanoi Boo hetkisen
-perästä. "Tärkeintä on se, että olemme alkaneet ajatella ihmisistä
-lasten tavalla, alamme uskoa, että kaikki tahtovat meidän parastamme,
-vaikka jotkut ovatkin meitä kohtaan ankaria."
-
-"Niin, eiköhän Kristus lienekin oikeastaan enimmän ajatellut
-mielentilaa noilla sanoillaan", arveli Gertrud.
-
-"Mutta onhan meissä mielenkin muutos tapahtunut", jatkoi Boo hänen
-ajatustaan, "niin tosiaan onkin. Etkö ole huomannut, että kun meillä
-nyt on raskaita suruja, emme me nyt niistä huolehdi päivä- ja
-viikkokausia, vaan heitämme ne unohtumaan jo parissa tunnissa."
-
-Juuri kun Boo tätä sanoi, huudettiin heitä tulemaan aamiaiselle. Boo
-aivan tuli pahalle tuulelle tästä keskeytyksestä, sillä kyllä hän olisi
-Gertrudin kanssa kulkiessaan voinut jutella vaikka kaiken päivää nälkää
-tuntematta.
-
-Hän tunsi sentään koko sen päivän sellaista rauhaa ja mielihyvää, että
-hän ajatteli: Kyllä siirtokuntalaiset tosiaan ovat oikeassa: ei ihmisen
-tarvitse muuta kuin elää rauhassa ja sovussa, niinkuin me elämme,
-ollakseen onnellinen. Minäkin olen nyt aivan tyytyväinen kaikkeen
-sellaisena kuin se on. En huolehdi enää siitä, etten saa Gertrudia
-vaimokseni, enkä enää tunne sitä tuskallista rakkauden kaihoa, joka
-minua ennen vaivasi. Olen nyt ihan tyytyväinen, kunhan vain saan hiukan
-nähdäkin häntä joka päivä ja tehdä hänelle palveluksia ja suojella
-häntä.
-
-Hän olisi tahtonut sanoa Gertrudille, että hän oli muuttunut aivan
-toiseksi, että hän siinäkin kohden tunsi itsensä lapseksi, mutta hän
-oli liian ujo eikä voinut löytää sopivia sanoja.
-
-Boo mietiskeli tätä koko ajan kotimatkalla. Hänestä tuntui
-välttämättömältä parilla sanalla ilmaista Gertrudille, kuinka
-toisenluontoinen hän nyt oli, jotta Gertrud tuntisi olevansa turvassa
-hänen seurassaan ja luottaisi häneen niinkuin veljeensä.
-
-He saapuivat kotiin juuri auringon laskiessa. Boo istahti portin
-ulkopuolelle vanhan sykomoripuun alle. Hän tahtoi olla ulkoilmassa
-vielä niin kauan kuin suinkin. Kun kaikki muut olivat menneet
-huoneisiinsa, tuli Gertrud hänen luokseen ja kysyi, eikö hänkin jo tule
-sisään.
-
-"Olen tässä istunut ajattelemassa sitä samaa, josta aiemmin päivällä
-puhuttiin", sanoi Boo. "Ajattelen, että mitähän jos nyt Kristus
-sattuisi kulkemaan tätä tietä, niinkuin hän varmaankin monet kerrat
-elonsa päivinä teki, ja istuisi tähän puun juurelle ja sanoisi minulle:
-'Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten
-valtakuntaan'."
-
-Boon sanoissa oli uneksiva sointu, ikään kuin hän olisi ääneensä
-ajatellut. Gertrud seisoi ääneti hänen vieressään ja kuunteli.
-
-"Silloin minä hänelle sanoisin: 'Herra, me autamme ja tuemme toinen
-toistamme, pyytämättä siitä palkkaa, samalla tavoin kuin lapset
-tekevät, ja jos kaksi keskenänsä suuttuu, ei siitä tule elinkautista
-vihaa, vaan ennen päivän loppua me jälleen olemme hyvät ystävät. Etkö
-näe, Herra, että me olemme aivan lasten kaltaisia?'"
-
-"Mitäs luulisit Kristuksen sinulle vastaavan?" Gertrud kysyi vienolla
-äänellä.
-
-"Hän ei vastaa siihen mitään", sanoi Boo. "Hän istuu vain ihan
-liikahtamatta paikallaan ja sanoo vielä kerran: 'Teidän tulee olla
-lasten kaltaiset, jos tahdotte päästä minun valtakuntaani!' Ja minä
-melkein toistan hänelle äskeiset sanani: 'Herra, me rakastamme kaikkia
-ihmisiä, aivan niinkuin lapset tekevät. Me emme tahdo erottaa
-juutalaista armenialaisesta, beduiinia turkkilaisesta, valkoihoista
-mustasta. Me rakastamme oppinutta ja oppimatonta, ylhäistä ja alhaista
-ja annamme apua tasan kristitylle ja muhamettilaiselle. Emmekö me siis,
-Herra, ole lasten kaltaisia ja voi päästä sinun valtakuntaasi?'"
-
-"Mitäs Kristus sitten vastaa?" kysyi Gertrud vielä kerran.
-
-"Hän ei vastaa mitään", Boo sanoi. "Hän istuu yhä edelleen puun
-juurella ja sanoo ihan hiljaa: 'Jollette tule lasten kaltaisiksi, ette
-voi päästä minun valtakuntaani!' Ja silloin minä ymmärrän, mitä hän
-tarkoittaa, ja sanon hänelle: 'Herra, siinäkin minä olen tullut lapsen
-kaltaiseksi, etten enää tunne samanlaista rakkautta kuin ennen aikaan,
-vaan minun armaani on nyt minulle aivan kuin leikkitoveri ja rakas
-sisar, jonka kanssa minä käyn kukkia poimimassa vihreillä kentillä.
-Herra, enkö minä siis ole -- -- --'"
-
-Boon puhe katkesi yht'äkkiä, sillä heti nämä sanat sanottuaan hän tunsi
-valehtelevansa. Oli kuin Kristus todella olisi seisonut tuossa hänen
-edessään ja nähnyt hänen sielunsa sisälle. Ja hänestä tuntui kuin
-Jeesus olisi selvästi nähnyt rakkauden nousevan hereille hänen
-sydämeensä ja raastavan sitä petoeläimen lailla, kun hän tahtoi
-rakastettunsa läsnäollessa sen kieltää.
-
-Ja kiivaasta mielenliikutuksesta Boo peitti käsin kasvonsa ja
-huudahtaen puhkesi sanomaan: "En, Herra, en minä ole lapsen kaltainen
-enkä voi päästä sinun valtakuntaasi. Ehkä toiset voivat päästä, mutta
-minä en voi sammuttaa tulta sielustani enkä elämää sydämestäni. Sillä
-minä rakastan, ja minun mieleni hehkuu, niinkuin lapsen ei koskaan
-hehku. Mutta jos se on sinun tahtosi, Herra, niin kuluttakoon tämä tuli
-minua elämäni loppuun asti, enkä minä koeta saada tälle kaiholle
-lohdutusta."
-
-Boo istui vielä pitkän aikaa paikallansa ja itki rakkautensa
-valtaamana. Kun hän jälleen kohotti silmänsä, oli Gertrud poistunut
-hänen luotaan. Hän oli livahtanut pois niin hiljaa, ettei Boo kuullut
-hänen lähtöään.
-
-
-
-
-GEHENNASSA
-
-
-Jerusalemin muurin ulkopuolella, Siionin vuoren etelärinteellä oli
-se amerikkalaisen lähetyslaitoksen kalmisto, johon Gordonin
-siirtokuntalaiset olivat saaneet luvan haudata kuolleensa. Useita
-heistä oli jo sinne viety, ensimmäisenä pikku Jacques Garnier, joka oli
-ollut tarjoojapoikana suuressa L'Univers laivassa, ja viimeisenä itse
-Edward Gordon, joka oli kuollut kuumetautiin tänä vuonna heti
-Amerikasta palattuaan.
-
-Tämä hautausmaa oli mahdollisimman yksinkertainen ja koristeeton. Se
-oli ainoastaan pieni, nelikulmainen maapalsta, jota ympäröi niin korkea
-ja leveä kiviaita kuin tavallisen linnoituksen muuri. Siinä ei ollut
-puuta eikä ruohoa, ainoastaan kivet ja rauniot oli korjattu pois, niin
-että maa oli tasainen ja puhdas. Hautakumpujen peittona oli laakeat
-kalkkikivipaadet, joita Jerusalemissa on yltäkyllin, ja muutamien
-hautojen vieressä jokin vihreä istumapenkki.
-
-Itänurkassa, mistä olisi ollut ihmeen kaunis näköala Kuolleelle merelle
-ja kullanhohtaville Moabin vuorille, jollei aita olisi ollut tiellä,
-olivat ruotsalaisten haudat. Siellä heitä jo oli niin monta, kuin olisi
-Herra katsonut sen jo riittävän heidän työkseen, että olivat luopuneet
-kodeistansa, eikä olisi vaatinutkaan enempiä ehtoja päästääkseen heidät
-valtakuntaansa. Siellä lepäsi seppä Birger Laurinpoika ja Ljungo
-Björnin pieni Erkki ja lautamiehen Gunhild ja Briitta Ingmarintytär,
-joka oli kuollut rokkoon kohta sen hauskan päivän jälkeen, jolloin
-siirtokuntalaiset olivat olleet kukankeruussa. Siellä lepäsivät myöskin
-Petter Gunnarinpoika ja Martta Eskilintytär, jotka olivat Amerikassa
-kuuluneet Hellgumin seurakuntaan. Kuoleman sato heidän joukossaan oli
-ollut niin runsas, että siirtokuntalaiset jo pahoittelivat valtaavansa
-liian ison alan ahtaasta kalmistosta.
-
-Yksi Timmin Halvor Halvorinpojankin omaisista oli tässä hautatarhassa.
-Se oli hänen nuorin tyttärensä, pieni vielä, vasta kolmevuotias. Tähän
-lapseensa Halvor oli ollut koko sydämestään kiintynyt, se oli heistä
-kaikista ollut enimmän hänen näköisensä. Hän ei ollut koskaan tuntenut
-niin suurta hellyyttä ketään muuta kuin sitä tytärtään kohtaan. Lapsen
-kuoltua hän ei voinut mitenkään sitä unohtaa. Yrittipä hän mitä
-tahansa, aina hänen ajatuksensa olivat tytärvainajassaan.
-
-Jos hän olisi kuollut Taalaissa ja ollut haudattuna kotipitäjän
-kalmistoon, olisi Halvor ehkä voinut vapautua häntä alati
-muistelemasta, mutta hänestä tuntui, että tyttösen varmaan oli kovin
-ikävä olla ypöyksinään kolkolla hautausmaalla. Yöllä hän näki hänet
-istumassa pienellä hautakivellään itkusuin ja vilusta väristen ja
-valittaen pelkäävänsä pimeätä ja koko tätä outoa ympäristöä.
-
-Eräänä iltana Halvor meni Josafatin laaksoon ja poimi kätensä täyteen
-punaisia vuokkoja, somimpia ja iloisimpia mitä löytää voi, viedäkseen
-niitä haudalle. Kävellessään laakson pohjalla vihreässä nurmikossa hän
-ajatteli: Voi voi, kun olisin saanut tyttöseni edes tänne vapaaseen
-luontoon vihreän ruohomättään alle, jottei hän ainakaan olisi tuon
-kamalan muurin aitauksessa.
-
-Hän oli aina vihannut tuota hautausmaan korkeata kiviaitaa. Joka kerta
-kun hän vainajaa ajatteli, hän tunsi ikään kuin sulkeneensa
-tyttöraiskan pimeään ja kylmään huoneeseen ja jättäneensä hänet sinne
-käymättä edes katsomassa. "Minua paleltaa ja on niin paha olla", oli
-hän kuulevinaan tytön valittavan, "minua paleltaa ja on niin paha
-olla."
-
-Halvor nousi pois laaksosta ja käveli kapeata muurinympäryspolkua
-Siionin kukkulalle. Hautausmaa oli vähän matkaa länteen päin Siionin
-portista, armenialaisten suuren puutarhan kohdalla. Kulkiessaan Halvor
-kaiken aikaa ajatteli lastaan. Hän asteli eteenpäin tuttua tietä
-kohottamatta silmiään maasta. Mutta yht'äkkiä hän alkoi aavistaa, ettei
-kaikki täällä ollut ennallaan. Hän alkoi katsella ja huomasi muutamia
-miehiä vähän matkan päässä tiellä purkamassa muuria. Halvor seisahtui
-heitä katselemaan. Mikähän muuri siellä olikaan ollut? Oliko se ollut
-rakennus vai tavallinen kiviaita? Juuri sielläpäinhän hautausmaankin
-olisi pitänyt olla, vai oliko hän eksynyt väärään suuntaan?
-
-Vasta pari minuuttia arveltuaan hän pääsi tästä selville, mutta silloin
-hän käsittikin, mitä oli tapahtunut. Miehethän olivat purkaneet juuri
-hautausmaan korkean kiviaidan.
-
-Halvor koetti uskotella itselleen repimisen syyksi sitä, että
-aiottiin laajentaa kalmiston alaa taikka että muurin sijaan pantaisiin
-rauta-aita. Hän ajatteli, kuinka hauskaksi se nyt tulee, kun kylmää ja
-kosteutta pitävä muuri joutuu pois. Mutta sillä hän ei saanut
-poistetuksi rauhattomuuttaan, joka kiihdytti hänen askelensa juoksuun.
-Kun eivät vain olisi haudalle mitään tehneet, hän ajatteli. Greettahan
-lepää ihan muurin alla; kun eivät vain hänelle liene mitä tehneet!
-
-Hän kiipesi hädästä huohottaen muurinraunioiden yli ja tuli
-hautausmaalle. Vihdoin hän oli niin lähellä, että näki mitä siellä oli
-tehty. Samassa hän tunsi sydämellensä käyvän pahoin. Se pysähtyi
-yht'äkkiä, löi sitten kovasti pari kertaa ja pysähtyi taas. Se teki
-samoin kuin rikkimenevä kello.
-
-Halvorin täytyi istua kivelle siksi aikaa, kun hänen sydämensä pahimmin
-reutoi. Vähitellen se sitten alkoi lyödä tavallisuuden mukaan, vaikka
-raskaasti ja kovalla vaivalla. "Oi, minä elän sentään", hän hiljaa
-sanoi. "Saanhan minä toki elää."
-
-Hän rohkaisi mieltään ja katsoi hautausmaalle vielä kerran. Kaikki
-haudat olivat avoinna, ja niihin lasketut arkut oli korjattu pois.
-Maassa oli siellä täällä pääkalloja ja luunikamia, jotka varmaankin
-olivat tippuneet lahoimmista arkuista. Kaikki hautapaadet oli kerätty
-yhteen kasaan hautausmaan nurkkaan.
-
-"Herra Jumala, mitä he ovat kuolleille tehneet!" huudahti Halvor.
-
-Halvor meni työmiesten luokse. "Mihin te olette pikku Greetan
-hukanneet?" kysyi hän ruotsiksi. Hän ei ollut oikein tajuissaan eikä
-oikein tarkalleen tiennyt, mitä sanoi. Sitten hän huomasi puhuneensa
-vanhaa kieltään, pyyhkäisi kädellään otsaansa ja joutui hämilleen.
-
-Hän koetti ajatella, mikä mies hän oli, ei suinkaan mikään säikkyväinen
-lapsi, vaan vanha, älykäs suurtilallinen, jota koko pitäjä Ruotsissa
-oli kunnioituksella katsonut. Ei hänenlaisensa miehen sopinut
-tajuntaansa menettää.
-
-Halvor kohottausi ryhdikkääseen asentoon ja kysyi työmiehiltä
-englanniksi, tiesivätkö he, minkä tähden hautatarha oli näin raiskattu.
-
-Työmiehet olivat Palestiinan arabialaisia, mutta yksi heistä osasi
-hiukan englantia.
-
-Hän kertoi Halvorille, että amerikkalaiset olivat myyneet hautausmaan
-saksalaisille ja että nämä aikoivat rakentaa paikalle sairaalan. Siitä
-syystä kuolleet täytyi siirtää pois haudoistaan.
-
-Halvor seisoi kotvan aikaa ääneti ja mietiskeli tuota vastausta. Vai
-niin, vai sairaala tähän tulee, tähän juuri! Sepä kummaa, ettei sille
-löytynyt sopivaa paikkaa yhdeltäkään autiolta kukkulalta, vaan se oli
-juuri tähän pantava. Kun eivät vain karkotetut vainajat tulisi jonakin
-pimeänä iltana soittamaan sairaalan ovelle ja pyrkimään sisään. "Me
-tahdomme myös täältä vuodesijan", he silloin sanoisivat. Ja heitä olisi
-pitkä jono, Birger Laurinpoika ja Pikku-Erkki ja Gunhild ja hänen oma
-tyttösensä kaikkein viimeisenä.
-
-Halvor seisoi siinä ponnistellen itkua vastaan, mutta hän koetti yhä
-näyttää siltä kuin ei asia häneen koskisi. Hän piti kasvonsa
-välinpitämättöminä, seisoi huolimattomassa asennossa ja heilutteli
-punavuokkovihkoa.
-
-"Mutta mihin te olette kuolleet hukanneet?"
-
-"Amerikkalaiset ovat olleet viemässä arkkunsa täältä pois", vastasi
-työmies. "Kaikki, joilla oli omaisia täällä, ovat saaneet käskyn tulla
-niitä poiskorjaamaan."
-
-Tässä puhuja vaikeni ja katseli Halvoria. "Taidat olla sinä siitä
-suuresta talosta, joka on Damaskoksen portin lähellä", hän sanoi. "Sen
-asujaimet eivät ole noutaneet kuolleitaan pois."
-
-"Meille ei ole tuotu mitään sanaa", sanoi Halvor. Hän seisoi vielä
-paikallaan heilutellen kukkavihkoa. Hänen kasvonsa näyttivät muuttuvan
-kiveksi, hänen kaikin voimin koettaessaan peitellä tuskiansa noilta
-vierailta miehiltä.
-
-"Tuolla ovat ne, joita ei ole noudettu", sanoi työmies viitaten mäen
-alle. "Näytän sinulle niiden paikan, jotta voitte tulla niitä
-hautaamaan."
-
-Mies kulki edellä, ja Halvor seurasi häntä. Kiivetessään hajoitetun
-muurin ylitse Halvor otti maasta kiven. Mies kulki tyynenä ja
-huolettomana, mutta Halvor tuli jäljestä kivi kourassa. "Merkillistä
-ettei hän minua pelkää", sanoi Halvor ääneen ruotsiksi, "kun hän tohtii
-käydä noin lähellä minua. Ja oli kumminkin mukana raastamassa häntä
-haudastaan. Hän juuri on heittänyt pikku Greetan likatunkiolle."
-
-"Minun oma pikku Greettani", hän jatkoi, "hän, joka oli niin siro, että
-olisi kelvannut vaikka marmoriarkkuun. Ja hän ei nyt saanut jäädä edes
-tähän viheliäiseen hautaan."
-
-"Ehkäpä juuri tämä sama mies hänet otti haudastaan", sanoi Halvor
-puoliääneen ja tähtäili kiveä. "Enpä olisi ikinä mitään niin mielelläni
-lyönyt rikki kuin tuon tupsulakkisen, sileäksi ajetun kallon."
-
-"Saat nyt kerta kaikkiaan tietää, että se oli Ingmarilan
-Pikku-Greetta", hän sanoi raivostuen yhä enemmän kuta kauemmas kulki,
-"ja nyt hän oikeastaan olisi saanut levätä Suur-Ingmarin vierellä.
-Sillä sellaista sukua hän oli, että hänen oli oikeus nukkua omassa
-haudassaan maailman loppuun asti. Täällä hänelle ei vietetty edes
-kunnon hautajaisia, ei häntä viety kellonsoitolla kirkkomaahan, eikä
-edes oikea pappi ollut häntä siunaamassa. Mutta ei sinulla silti ollut
-oikeutta kiskoa häntä haudastaan. Jollen minä tässä kohden
-menetellytkään niinkuin oikean isän pitää, niin en totta maar minä niin
-paha ole, että sallin sinun syytää hänet pois haudastaan."
-
-Halvor heristi kiveä ja olisi aivan varmasti heittänyt, jollei mies
-juuri samassa olisi seisahtunut ja kääntynyt häntä kohti.
-
-"Tuossa ne nyt näet", hän sanoi. Likatunkioiden ja rakennusjätteiden
-välissä oli syvä kuoppa, johon siirtokuntalaisten koruttomat mustat
-arkut oli heitetty. Ne oli heitetty siihen miten sattui, vanhat arkut
-olivat menneet hajalleen, niin että niissä maanneet ruumiit olivat
-näkyvissä. Muutamat arkut olivat pudonneet ylösalaisin, ja niiden
-lahoista kansista pisti esiin pitkiä kuivuneita käsiä, jotka näyttivät
-kaikin voimin koettavan kääntää arkkua kohdalleen.
-
-Kun Halvor seisoi kuopan partaalla katsoen alas, sattui työmies
-näkemään hänen kätensä, joka pusersi kiveä niin lujasti että sormenpäät
-olivat valkoisina. Miehen katse siirtyi siitä hänen kasvoihinsa, joista
-varmaan näkyi jotakin hirveätä. Hän parahti ja lähti juoksemaan pakoon.
-
-Mutta Halvor ei nyt enää ajatellut häntä. Hän oli aivan typertynyt
-siitä, mitä näki. Kammottavinta oli, kun äikeä ruumiinhaju oli noussut
-yläilmaan ja laajalle levittänyt tiedon tapahtumasta. Pari korppikotkaa
-jo leijaili siintävän korkealla, odotellen vain pimeän tuloa iskeäkseen
-alas. Pitkän matkan päähän kuului arkkujen päällä parveilevien
-syöpäläisten pörinä. Pari katukoiraa juoksi kaupungista päin ja asettui
-kielet pitkällä suuren kuopan partaalle vahtimaan tilaisuutta
-hypätäkseen alas.
-
-Halvor muisti hirmukseen olevansa nyt Hinnomin laakson rinteellä, ihan
-sen paikan likellä, missä Gehennan tuli muinoin oli palanut. "Totisesti
-tämä onkin Gehenna, tämä on kauhistuksen asunto", hän puhkesi sanomaan.
-
-Mutta Halvor ei kauan seisonut tätä katselemassa. Hän hyppäsi kuoppaan,
-työnsi raskaat arkut syrjään ja ryömi ruumiiden keskelle. Hän etsi
-etsimistään, kunnes löysi Pikku-Greetan arkun. Ja löydettyään hän nosti
-sen olalleen ja nousi pois haudasta.
-
-"Ei hänen ainakaan tarvitse syyttää isäänsä siitä, että olisi saanut
-tässä paikassa maata koko yön", hän huudahti.
-
-"Rakas lapseni", sanoi hän totisella ja vakuuttavalla äänellä, ikään
-kuin puolustaakseen itseään vainajalle. "Oma rakas Pikku-Greettani,
-emme me tätä tienneet. Ei kukaan tiennyt, että sinut raastettaisiin
-ylös maan mullasta. Kaikki muut saivat tietää, mitä aiottiin tehdä,
-paitsi me. He eivät pidä meitä ihmisinä, siksi eivät viitsineet meille
-ilmoittaa."
-
-Noustuaan arkkuineen ylös kuopasta hän uudelleen tunsi sydäntään
-pakottavan. Hänen täytyi istuutua, kunnes kovin tuska asettui.
-
-"Älä yhtään pelkää, oma tyttöseni", hän sanoi. "Kyllä tämä pian lakkaa.
-Älä suotta luule, etten minä jaksaisi sinua täältä pois kantaa."
-
-Vähitellen sitten hänen voimansa palautuivat, ja hän lähti arkku
-olallaan käymään Jerusalemiin päin.
-
-Kun hän astui kapeata polkua muurin ulkoviertä pitkin, tuntui hänestä
-kaikki, mitä hän näki, muuttuneen toisennäköiseksi. Muurit ja
-rauniokummut säikäyttivät häntä. Kaikki oli tullut ihmeen uhkaavaksi ja
-vihamieliseksi. Vieras maa ja outo kaupunki olivat hyvillä mielin hänen
-surustaan.
-
-"Älä toki, lapsi kulta, ole pahoillasi, vaikka isäsi veikin sinut tähän
-onnettomaan maahan", hän sanoi.
-
-"Jos tämä olisi meillä kotona tapahtunut", hän jatkoi, "niin metsä
-olisi itkenyt ja vuoret olisivat vaikeroineet, mutta tämä on armoton
-maa."
-
-Hän hiljensi yhä kulkuaan säästääkseen sydäntänsä, joka ei tuntunut
-jaksavan pitää verta ruumiissa liikkeellä. Hän tunsi itsensä raukeaksi
-ja toivottomaksi, ja kaikkein enimmän hän oli huolissaan siitä, että
-oli niin kaukana oudossa maassa, jossa ei kenenkään tarvinnut sääliä
-hänen tuskaansa.
-
-Muurin kulmauksesta hän sitten kääntyi ja kulki sen itäpuolta. Hautoja
-täynnä oleva Josafatin laakso aukeni hänen eteensä.
-
-"Ja tässä paikassa tulee tuomio pidettäväksi ja kuolleet herätettäviksi
-henkiin", hän ajatteli.
-
-"Mitä Jumala minusta sanookaan tuomiopäivänä, kun minä vein omaiseni
-tähän kuoleman Jerusalemiin?" hän itseltään kysyi.
-
-"Ja minähän yllytin naapurini ja omaiseni matkustamaan tähän
-kauhistuksen kaupunkiin. Jumalan edessä he siitä minua syyttävät."
-
-Hän oli kuulevinaan maanmiestensä nousevan puhumaan häntä vastaan: "Me
-luotimme häneen ja hän vei meidät maahan, jossa meitä halveksittiin
-koiran vertaisina, ja kaupunkiin, jonka julmuus meidät surmasi."
-
-Hän koetti irtautua näistä ajatuksista, kaikin mokomin miettiä jotakin
-muuta. Mutta se oli mahdotonta. Nyt hän näki yhdellä kertaa vastukset
-ja kaikki vaarat, joita hänen tovereillaan oli tarjona. Hän ajatteli
-sitä köyhyyttä, johon he väistämättä joutuvat, kun eivät ota työstään
-mitään palkkaa. Hän ajatteli ilmanalan vierautta ja tauteja, jotka
-heidät tuhoavat. Hän ajatteli heidän ankaria säännöksiään, joista
-täytyy lopulta tulla eripuraisuus ja perikato. Hän tunsi kuolemaa
-ennustavaa väsymystä.
-
-"Yhtä vähän kuin me saatamme viljellä tätä maata ja juoda tämän maan
-vettä, yhtä vähän me sovellumme täällä elämään", hän huudahti.
-
-Yhä hitaammin hän käydä laahusti eteenpäin. Hän oli lopen uupunut ja
-voimaton.
-
-Siirtokuntalaiset istuivat jo illallisella, kun portilta kuului hyvin
-heikko kellonsoitto.
-
-Porttia avattaessa istui Timmin Halvor sen takana maassa. Hän oli
-melkein viimeisillään. Pikku tyttären ruumisarkku oli hänen vieressään.
-Hän istui taitellen kuihtuneita vuokkoja suuresta kukkavihosta ja
-sirotellen niitä arkulle.
-
-Ljungo Björn oli tullut porttia avaamaan. Hän luuli huomaavansa, että
-Halvor sanoi jotakin, ja kumartui kuullakseen paremmin.
-
-Halvor änkytti yhtä sanaa pitkän aikaa, ennen kuin sai mitään
-kuuluviin.
-
-"Meidän kuolleemme on viskattu pois", hän sanoi, "ne makaavat
-Gehennassa paljaan taivaan alla. Teidän pitää mennä tänä yönä ne
-noutamaan."
-
-"Mitä sinä puhut?" kysyi Björn, joka ei ensinkään ymmärtänyt, mitä hän
-tarkoitti.
-
-Kuolemansairas ponnisti viimeiset voimansa noustakseen ylös. "Meidän
-kuolleemme on viskattu pois haudoistaan, kuuletko Björn. Teidän pitää
-tänä yönä joka miehen mennä Gehennaan noutamaan ne sieltä pois."
-
-Tämän sanottuaan hän vaipui uupuneena maahan ja jäi ohkuen istumaan.
-
-"Minä voin hyvin huonosti, Björn; taisi tulla sydämeeni jokin vika",
-sai hän vaivalloisesti sanotuksi. "Pelkäsin kuolevani, ennen kuin
-olisin voinut tätä kertoa. Kannoin Pikku-Greetan kotiin, mutta muita en
-jaksanut."
-
-Björn laskeutui polvilleen hänen viereensä. "Etkö lähde sisälle,
-Halvor?" hän kysyi, mutta Halvor ei kuullut mitään.
-
-"Björn, lupaa minulle, että Pikku-Greetta pääsee hautaan oikeiden
-ihmisten lailla. En tahtoisi, että hän saa syytä valittaa isänsä
-huolimattomuutta."
-
-"Lupaan, lupaan", sanoi Björn, "mutta etkö sinä, Halvor koettaisi tulla
-sisälle?"
-
-Halvorin pää painui yhä alemma. "Hanki hänelle lepopaikka vihreän
-turpeen alla", hän kuiskasi. "Ja hanki minullekin lepopaikka vihreän
-turpeen alla", hän hetkisen päästä lisäsi.
-
-Björn näki, että hän oli kovasti sairaana, ja riensi noutamaan apua
-saadakseen hänet sisään kannetuksi. Hänen palatessaan Halvor oli jo
-kuollut.
-
-
-
-
-PARATIISIN KAIVO
-
-
-Seuraava kesä tuli Jerusalemissa kovin tukalaksi vedenpuutteen ja
-sairauksien vuoksi. Talvella oli tullut sadetta hyvin vähäisen, ja pyhä
-kaupunki, jossa ei ollut paljon muuta vettä saatavissa kuin mitä
-talvisateilla kokoontui joka pihassa oleviin maanalaisiin säiliöihin,
-joutui pian vedenpuutteeseen. Ja samalla kun väestön oli tyydyttävä
-juomaan sitä ummehtunutta huonoa vettä, mitä säiliöiden pohjassa vielä
-oli jäljellä, lisääntyivät taudit pelottavassa määrässä. Harva se talo,
-jossa ei kohta joku potenut rokkoa tai punatautia taikka
-ilmastokuumetta.
-
-Gordonin siirtokuntalaisille tuli paljotöinen aika, jolloin tuskin
-kukaan jouti muuhun kuin sairaanhoitoon. Niihin heistä, jotka olivat
-kauan asuneet Jerusalemissa, tauti ei näyttänyt tarttuvan; he kulkivat
-ilman mitään haittaa sairaan luota sairaan luokse. Amerikan
-ruotsalaiset, jotka olivat kokeneet kuumia kesiä Chicagossa ja olivat
-tottuneet hengittämään kaupunki-ilmaa, olivat myöskin varsin kestäviä
-sairautta ja rasitusta vastaan. Mutta taalalaisraukat sitä vastoin
-sairastuivat melkein jok'ikinen.
-
-Mutta se ei näyttänyt vaaralliselta. Useimmat olivat jalkeilla, vaikka
-eivät jaksaneet tehdä työtä. Vaikka he kuihtuivat ja olivat lakkaamatta
-kuumeessa, ei kukaan pitänyt sitä muuna kuin satunnaisena
-pahoinvointina. Mutta viikon päästä kuoli Birger Petterinpojan leski ja
-kohta sen jälkeen yksi hänen pojistaan. Samalla kertaa sattui useita
-taudinkohtauksia. Näytti siltä kuin koko taalalaisväki olisi ollut
-kerrassaan menehtyä.
-
-Kaikilla sairailla oli sama kiihkeä mieliteko. He pyytämällä pyysivät
-vettä juodakseen, edes yhtä siemausta puhdasta, raitista vettä. He
-halusivat sitä niin hartaasti, kuin eivät olisi mitään muuta
-tarvinneetkaan terveeksi tullakseen.
-
-Mutta kun heille tarjottiin säiliön vettä, käänsivät he päänsä pois
-eivätkä edes huolineet sitä näkyviinsä. Sitä kyllä koetettiin
-siivilöidä ja jäähdyttää, mutta he olivat tuntevinaan siinä ummehtuneen
-hajun ja iljettävää makua. Ne pari sairasta, jotka olivat koettaneet
-juoda sitä, joutuivat koviin poltteisiin ja valittivat olevansa
-myrkytettyjä.
-
-Eräänä aamupäivänä, keskellä kaikkein tautisinta aikaa, istui pieni
-joukko näitä talonpoikia talon räystään kapeassa varjossa. Heillä
-kaikilla oli kuume, sen näki heidän riutuneista kasvoistaan ja
-raukeista, verestävistä silmistään. Kukaan heistä ei yrittänytkään
-ryhtyä mihinkään työhön, eivätkä he edes poltelleet lyhyitä
-savipiippujaan.
-
-Oikeastaan heidän toimenaan oli katsella taivaalle, joka kirkkaan
-sinisenä holvina kaartui heidän yllään. Heidän katseensa olivat niin
-suunnatut taivaan tarhaan, ettei pienen pienoisinkaan pilvi voinut
-heidän huomaamattaan pujahtaa sen poikki. He tiesivät kyllä ihan
-varmasti, että sadetta oli turha odottaa ennen kuin parin kuukauden
-päästä, mutta joka kerta, kun jokin valkoinen kesähattara kohosi
-taivaanrannalta, he koettivat uskotella itselleen, että ehkä nyt
-kumminkin ihme tapahtuu ja pian vielä sade puhkeaa. "Usko pois,
-kukaties Jumala nyt viimein tahtoo meitä auttaa", he haaveilivat.
-
-Samalla kun he mahdollisimmin tarkoin silmin seurasivat pilvien
-kasvamista ja nousua taivaalle, alkoivat he keskenään puhella siitä,
-miltähän oikein tuntuisi, kun suuria sadepisaroita rapisisi seiniin ja
-ikkunoihin, kun vesi solisisi räystäältä ja tulvisi tiellä
-ristiinrastiin, vieden soran ja tomun mukanaan. He sopivat siitä, että
-jos sade tulee, he eivät menekään katon alle, vaan istuvat samalla
-paikallaan ja antavat veden valua. Sillä kyllä heidän yhtä hyvin kuin
-rutikuivan maankin on ihan päästävä vesilikoon.
-
-Mutta kun pilvi oli kappaleen matkaa taivaalle kohonnut, näkivät he sen
-aivan silmissä hupenevan tyhjiin. Ensin sen utumaiset reunat
-kulumistaan kuluivat, sitten hävitys alkoi keskustasta, ja se hajosi
-ohuihin kaistaleihin. Ja muutaman silmänräpäyksen perästä se oli ihan
-häipynyt näkyvistä.
-
-Kun pilveä ei enää näkynyt, joutuivat talonpojat epätoivoon. Aikamiehet
-oli tauti kuluttanut niin, että he jo varalta pitivät käsiänsä silmillä
-salatakseen kyynelensä, jos itku tulisi.
-
-Ljungo Björn Ollinpoika, joka Timmin Halvorin kuoltua tunsi olevansa
-ruotsalaisten johtomies, koetti silloin rohkaista toisten mieltä. Hän
-alkoi puhua heille Kidronin purosta, joka muinoin oli virrannut
-Josafatin laakson kautta ja josta Jerusalem oli saanut yllinkyllin
-vettä. Hänellä oli Raamattu taskussa, hän avasi sen ja luki heille
-kaikki ne kohdat, joissa Kidron oli mainittuna. Hän selitti heille,
-kuinka suuri ja valtava kymi Kidron oli ollut. Se oli käyttänyt myllyjä
-ja talvisaikaan se oli ollut niin voimakas, että oli paisunut
-äyräistään ja tulvinut koko paikkakunnan yli.
-
-Ljungo Björnistä näki selvästi, että hänen oikein teki hyvää kertoa
-suuresta vedestä, joka aikoinaan oli virrannut Jerusalemin ohi.
-Varmaankin hän aina mielessään muisteli tätä jokea. Kaikkein enimmän
-hän oli kiintynyt siihen kohtaan, jossa kerrotaan Daavidin
-kahlaamisesta Kidronin poikki, kun hän oli Absalomia paossa. Ljungo
-Björn kuvaili toisille, miltä tuntuisi paljain jaloin kulkea kylmässä
-juoksevassa vedessä. "Siitä minä pitäisin enemmän kuin sen juomisesta",
-hän sanoi.
-
-Ljungo Björnillä oli vielä paljon puheenaihetta Kidronista, mutta hänen
-lankonsa, Kolåsan Gunnar, keskeytti hänet. Gunnar sanoi vähät
-välittävänsä Kidronista, joka oli etäällä ja kuivettunut. Mutta hän
-sanoi aina tämän tukalan ajan alusta saakka mietiskelleensä erästä
-Hesekielin neljännessäkymmenennessäseitsemännessä kappaleessa olevaa
-ennustusta, ensi värssystä alkaen. Se kertoi eräästä virrasta, joka sai
-alkunsa temppelin kynnykseltä ja vyöryi sitten kuivan kankaan poikki
-Kuolleeseen mereen saakka. Puhuessaan pudisti Kolåsan Gunnar mustan
-tukkansa otsaltaan, hänen silmänsä loistivat, ja hän kuvaili niin
-tarkasti, että talonpojat olivat omin silmin näkevinään vesijohdon,
-joka tuli Jerusalemista. Hiljaa solisten vesi juoksi kivisessä uomassa.
-Siitä se haarautui moniin pieniin puroihin, jotka virtasivat vihreiden
-ruohokenttien halki. Niiden rannoilla kasvoi pajuja ja poppeleja, ja
-suuria paksulehtisiä vesikasveja riippui vedenpinnan yli. Purojen
-pohjalla oli pieniä, valkoisia kiviä, ja vesi kimalteli ja poreili
-hypellessään niiden yli.
-
-"Ja tämän täytyy vielä tapahtua", Kolåsan Gunnar huudahti. "Se on
-Jumalan ennustus, joka tähän asti ei ole täyttynyt. Mutta minä
-aavistan, että se saattaa toteutua vaikka tänään tai huomenna."
-
-Mutta kun Höökin Gabriel Matinpoika, joka myöskin oli joukossa, kuuli
-tämän, innostui hän kovin, lainasi Ljungo Björniltä Raamatun ja luki
-ääneen muutamia värssyjä Aikakirjasta. "Ottakaa varteen tämä", hän
-sanoi, "en ole kuullut koskaan ihmeellisempää." Ja hän luki heille,
-kuinka Hiskia kuninkaan aikana oli tullut tietoon, että Sanherib oli
-tullut Jerusalemia piirittämään. Silloin Hiskia oli neuvotellut
-päällikköjensä ja urhoollisimpain miestensä kanssa, ja kaikki olivat
-lausuneet: "Ei ole hyvä, että assyrialaiset löytävät niin paljon vettä,
-kun tulevat kaupunkia piirittämään." Sen jälkeen Hiskia oli lähtenyt
-suuri sotajoukko mukanaan ja padonnut vedet Jerusalemin ulkopuolella,
-sekä sen suuren joen, joka virtasi halki maan että kaikki lähteet.
-
-Tämän kohdan luettuaan Gabriel katsahti alastomien maiden yli, jotka
-ympäröivät siirtokunnan taloa. "Olen miettinyt paljon tätä kertomusta",
-hän sanoi, "ja olen kysellyt amerikkalaisilta sen merkitystä. Ja nyt
-minä sanon teille mitä olen saanut tietää."
-
-Gabriel puhui sujuvasti kuten isänsä, Höökin Matti, kun hän sai hengen
-ja alkoi saarnata. Muuten hänellä ei ollut saarnalahjaa, mutta nyt,
-kuumeen polttaessa hänen ruumistaan, tulvi sanoja tulvimalla hänen
-huuliltaan.
-
-"Niin, amerikkalaiset kertoivat minulle", jatkoi Gabriel, "että
-kuningas Hiskian aikana tällä ylängöllä kasvoi lukemattomia puita ja
-pensaita. Vilja ei itänyt sen kivisessä maassa, mutta joukko puutarhoja
-siellä oli, täynnä granaatti- ja aprikoosipuita, sahramia ja
-kalmojuuria ja kaneelia, kooferpensaita ja narduksen taimia,
-kaikenlaisia tuoksupuita ja kaikenlaisia kalliita hedelmiä. Näillä
-puilla oli kaikilla tarpeeksi kosteutta; virroista ja puroista juoksi
-jokaiseen yrttitarhaan vettä, ja jokaisella puutarhanomistajalla oli
-oikeus laskea maapalstansa joka päivä määrätyksi ajaksi veden alle.
-
-"Mutta eräänä aamuna kuningas Hiskia lähti sotajoukkoineen liikkeelle
-kaupungista, eräänä aamuna, kun kaikki nämä puut olivat ihanimmillaan.
-Hiskian kulkiessa puutarhojen kautta varistelivat manteli- ja
-aprikoosipuut kukkalehtiään hänen ylleen. Ilma oli sakeana
-palsamintuoksua, kun Hiskia vaelsi pois. Ja päivän mailleen mennessä,
-kun Hiskia palasi kotiin joukkoineen, seisoivat puut entisellään ja
-tervehtivät häntä vienolla lemullaan.
-
-"Mutta sinä päivänä kuningas Hiskia oli käynyt sulkemassa kaikki
-Jerusalemin lähteet ja sen suuren joen, joka virtasi halki maan. Eikä
-seuraavana päivänä vesi enää lorissut pienissä puroissa, jotka
-juoksivat puiden juurille.
-
-"Kun puiden muutaman viikon kuluttua piti alkaa tehdä hedelmiä, olivat
-ne voimattomia ja tuottivat vähän hedelmiä; ja niiden lehdet olivat
-ummuista soluessaan pieniä ja kutistuneita.
-
-"Mutta sitten koitti sotainen ja onneton aika Jerusalemille. Kukaan ei
-joutanut aukaisemaan lähteitä eikä johtamaan suurta virtaa uomaansa
-takaisin. Ja niin kuolivat hedelmäpuut kaupunkia ympäröiviltä
-ylätasangoilta, muutamat ensimmäisenä kesäkuivana, muutamat toisena,
-loput kolmantena. Ja maat Jerusalemin ympärillä kävivät autioiksi,
-jommoisina ne ovat tähän päivään saakka pysyneet."
-
-Gabriel otti maasta kiviliuskan ja alkoi kaivaa sillä hiekkaa jalkainsa
-juuresta. "Mutta sitten kävi niin", hän jatkoi, "että kun juutalaiset
-palasivat Babylonista, eivät he löytäneet paikkaa, missä virta oli
-johdettu uomastaan, eivätkä myöskään kuiviin juoksutettujen lähteiden
-sijaa. Eikä niitä tähän saakka yksikään ihminen ole löytänyt."
-
-"Mutta miks'emme me, jotka kärsimme nyt täällä janoa", hän jatkoi, "käy
-etsimään kuningas Hiskian lähteitä? Miks'emme käy hakemaan sitä suurta
-Kidronin jokea ja sen monia lähteitä? Jos ne löytäisimme, silloin puut
-jälleen alkaisivat kasvaa ylätasangoilla ja koko maa kävisi rikkaaksi
-ja hedelmälliseksi. Sitä sen löydön arvoa ei voi kullassa mainita."
-
-Kun Gabriel oli lopettanut puheensa, alkoivat toiset punnita hänen
-sanojaan. Kaikki myönsivät, että saattoi kyllä olla niinkuin hän sanoi,
-eikä kenties niin mahdotonta olisikaan löytää sitä suurta jokea. Mutta
-kukaan heistä ei lähtenyt kuitenkaan hakemaan, ei edes Gabriel.
-Selvästi saattoi huomata, että hänen sanansa olivat vain tyhjästä
-temmattuja tuulentupia, joilla hän koetti tyynnyttää kaipuutaan.
-
-Silloin ryhtyi puheeseen Boo Ingmar Maununpoika, joka tähän saakka oli
-vaiti kuunnellut toisia. Hänessä itsessään ei ollut kuumetta, mutta hän
-kaipasi kuitenkin raitista vettä enemmän kuin kukaan muu, sillä
-Gertrudkin oli sairastunut hirveään janotautiin. Gertrudin takia hän
-kaipasi vettä niin, että hänen huuliansa kuivi ja hänen, niinkuin
-toistenkin, mielessä väikkyivät vain lähteet ja virrat.
-
-"En minä ajattele niin pyhiä ja ihmeellisiä vesiä kuin te toiset",
-sanoi Boo harvakseen, "mutta aamusta iltaan minä muistelen erästä
-jokea, jossa on raitis ja kirkas, vaaleanvälkkyvä vesi."
-
-Talonpojat kohottivat uteliaina ja jännityksissään katseensa.
-
-"Ajattelen oikeata kymiä, johon monen monia puroja ja jokia laskee ja
-joka leveänä ja vesirikkaana virtaa synkiltä saloilta ja on niin
-kirkas, että kimaltelevat piikivet selvästi kuultavat sen pohjasta.
-Eikä se ole kuivettunut joki kuten Kidron eikä pelkkä unelma kuten
-Hesekielin kymi, eikä sitä ole mahdoton löytää kuten Hiskian lähteitä,
-vaan se kuohuu ja ryöppyää vielä tänä päivänäkin. Dal jokea minä
-ajattelen."
-
-Tähän eivät muut kolme vastanneet sanaakaan. He istuivat arkoina,
-silmät ummessa. Kun kerran Dal joki oli ollut puheena, ei kukaan enää
-voinut Palestiinan lähteitä ja jokia muistella.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Saman päivän mennessä puoleen sattui uusi kuolemantapaus. Yksi Kolåsan
-Gunnarin lapsista silloin kuoli, pieni iloinen poika, josta kaikki
-olivat pitäneet.
-
-Ihmeellistä kyllä, nyt ei kukaan näyttänyt lasta surevan. Taalain
-talonpojat valtasi sen sijaan melkein hillitsemätön kammo. Pieni
-poikavainaja näytti olevan enteenä siitä, ettei kukaan heistä voinut
-taudilta pelastua.
-
-Tavanmukaisiin kiireellisiin hautajaisvalmistuksiin ryhdyttiin heti,
-mutta arkkua veistäessään miehet ajattelivat sitä, kukahan heille
-itselleen tekee saman työn, ja ne, jotka ruumista käärivät, puhelivat
-samalla siitä, millä lailla heidät kuoltuaan olisi ruumiiksi puettava.
-"Pane mieleesi, jos minun jälkeeni elät", sanoi toinen vaimo toiselle,
-"että minä tahdon päästä hautaan omissa vaatteissani." -- "Pane
-mieleesi", sanoi hänen toverinsa, "että minä tahdon mustan suruharson
-arkun ympärille."
-
-Kesken tätä kaikkea alettiin siirtokunnassa salaisesti puhua
-ihmeellisiä asioita. Ei tiedetty, kuka ne sanat ensinnä lausui, mutta
-kun ne kerran oli sanottu, alkoivat kaikki tarkkaavaisesti mietiskellä
-asiaa. Kuten tavallista, pitivät kaikki ensi alussa koko ajatusta
-mielettömänä ja mahdottomana toteuttaa, mutta hetkisen perästä se
-tuntui heistä vallan järkevältä ja ainoalta, mitä niissä oloissa
-saattoi tehdä.
-
-Piankin tämä ehdotus oli kaikkien siirtokuntalaisten huulilla, sekä
-sairaat että terveet, sekä amerikkalaiset että ruotsalaiset siitä
-puhuivat.
-
-"Eiköhän olisi kaikkein parasta, että taalalaiset palaisivat
-kotimaahansa", sanottiin.
-
-Ei yksikään amerikkalaisista voinut salata pelkoansa, että kaikki
-talonpojat kuolisivat Jerusalemissa. Vaikka olikin kovin ikävää, että
-siirtokunta menettäisi niin monta hyvää ja toimekasta jäsentänsä, eivät
-he nähneet muuta keinoa. Parempihan toki oli heidän lähteä omaan
-maahansa ja siellä palvella Jumalaa kykynsä mukaan kuin jäädä tänne
-pyhään kaupunkiin kuolemaan.
-
-Ruotsalaisista tuntui ensin ihan mahdottomalta irtautua tästä maasta,
-sen pyhistä paikoista ja muistoista, ja heitä kammotti lähteä jälleen
-kokemaan maailman rauhattomuutta ja taisteluja, totuttuaan täällä
-siirtokunnassa herttaiseen, turvalliseen yhteiselämään. Muutamat heistä
-pitivät melkein parempana kuolla kuin matkustaa kotiin. Mutta silloin
-kangasti kodin kuva kutsuvana ja houkuttelevana heidän mieleensä.
-"Ehkei meillä todellakaan ole muuta neuvoa kuin matkustaa kotiin", he
-sanoivat.
-
-Äkkiä kuului kellon soitto, jolla siirtokuntalaiset tavallisesti
-kutsuttiin kokoushuoneeseen ottamaan osaa jumalanpalvelukseen ja
-yhteisiin keskusteluihin. Kaikki joutuivat hyvin hämilleen, melkeinpä
-säikähtyivät, sillä he arvasivat, että mrs Gordon kutsui heitä kokoon
-neuvottelemaan kotiinlähdöstä. He eivät itsekään vielä olleet oikein
-selvillä asiasta, mutta se ajatus, että he saattoivat pelastua
-kuolemasta ja taudeista, tuntui kuitenkin mieluisalta. Parhaiten sen
-huomasi siitä, kun useat vuoteenomana makaavat sairaatkin nousivat ja
-pukeutuivat lähteäkseen ottamaan osaa neuvotteluun.
-
-Tällä kertaa ei suuressa salissa vallinnut niin täsmällinen järjestys
-kuin tavallisissa kokouksissa. Kukaan ei ollut käynyt istumaan, vaan
-seisottiin hajanaisissa ryhmissä siellä täällä keskustelemassa.
-Kaikkien mielet olivat hyvin kuohuksissa, mutta innokkain selittelemään
-oli Hellgum. Selvästi huomasi, että häntä painoi raskas syyllisyytensä
-siitä, kun oli yllyttänyt taalalaisia lähtemään Jerusalemiin. Hän kävi
-ryhmästä toiseen ja vaatimalla vaati ruotsalaisia lähtemään
-kotimatkalle.
-
-Mrs Gordon oli hyvin kalpea, ja hänen kasvoissaan oli väsynyt ja
-kärsivä ilme. Hän näytti niin empivän, mihin toimeen oli ryhdyttävä,
-että tuskin rohkeni aloittaa keskustelua. Häntä ei ollut koskaan nähty
-niin neuvottomana.
-
-Taalalaiset eivät puhuneet juuri mitään. He näyttivät olevan liian
-sairaita ja tylsiä, seisoivat vain odottaen, mitä muut käskisivät heitä
-tekemään.
-
-Jotkut nuoret amerikkalaiset tytöt olivat säälistä ihan suunniltaan. He
-itkivät ja rukoilivat lähettämään kotiin nuo sairaat ihmiset, jotteivät
-he jäisi tänne kuolemaan.
-
-Kesken innokkaita neuvotteluja, joista ei oikein uskallettu varmaa
-päätöstä tehdä, aukeni ovi melkein narahtamatta ja Katri Ingmarintytär
-tuli sisään.
-
-Katri Ingmarintytär kulki nyt hyvin kumarassa. Hän oli hirveästi
-vanhettunut, kasvot olivat kutistuneet kääpiömäisiksi, ja tukka oli
-ihan harmaana.
-
-Halvor Halvorinpojan kuoleman jälkeen Katri tuskin koskaan kävi
-huoneestaan poissa. Hän istui siellä yksinään suuressa tuolissa, jonka
-Halvor oli hänelle tehnyt. Silloin tällöin hän paikkaili ja laitteli
-vaatteita kahdelle vielä elossa olevalle lapselleen, mutta enimmäkseen
-hän istui ristissä käsin eteensä tuijottaen.
-
-Katri koetti tapansa mukaan astua sisään ihan huomiota herättämättä,
-mutta tällä kertaa hänen tullessaan kuitenkin kaikki vaikenivat ja
-kääntyivät katsomaan.
-
-Katri käveli hiipien ja nöyrästi lattian yli. Hän ei kulkenut keskeltä
-huonetta, vaan pitkin seinäviertä, kunnes saapui mrs Gordonin luokse.
-
-Mrs Gordon tuli muutamia askeleita häntä vastaan ja ojensi hänelle
-kätensä.
-
-"Olemme kokoontuneet tänne neuvottelemaan teidän kotimatkastanne",
-sanoi mrs Gordon hänelle. "Mitä sinä, Katri, siitä ajattelet?"
-
-Katri ihan vajosi hetkiseksi kokoon, aivan kuin iskun saaneena. Hänen
-raukeista silmistään näytti kuvastuvan pohjaton kaipuu. Varmaan hän
-näki vanhan kartanonsa edessään ja ajatteli sitä mahdollisuutta, että
-hän vielä kerran saisi istua väenpirtissä pystyvalkean ääressä tahi
-seisoa veräjällä katsellen, kun karjaa kevätaamuna ajettiin laitumelle.
-
-Mutta tätä kesti vain hetkisen. Katri oikaisihe suoraksi, ja entinen
-sitkeä malttavainen ilme palasi hänen kasvoilleen.
-
-"Tahtoisin kysyä yhtä asiaa", Katri sanoi englanniksi ja niin lujalla
-äänellä, että sen kaikki kuulivat. "Jumalan äänen kutsumuksesta me
-kaikki tulimme tänne Jerusalemiin. Onko nyt kukaan kuullut Jumalan
-äänen käskevän meitä lähtemään täältä?"
-
-Katrin kysymyksen jälkeen oli huoneessa ihan hiljaista. Kukaan ei
-rohjennut vastata hänelle sanaakaan.
-
-Mutta Katrissa oli kuume niinkuin kaikissa muissakin, ja tuskin
-ehdittyään sanoa sanottavansa hän jo alkoi hoiperrella ja oli
-kaatumaisillaan. Mrs Gordon kiersi käsivartensa hänen vyötäisilleen ja
-talutti hänet ulos.
-
-Kun Katria vietiin entisten pitäjäläistensä ohi, nyökkäsi heistä pari
-hänelle päätään. "Kiitos, Katri", he sanoivat.
-
-Heti kun Katri oli poissa, alkoivat amerikkalaiset uudelleen puhua
-kotimatkasta, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. Taalalaiset eivät
-vastanneet sanaakaan, mutta sitten alkoi yksi toisensa jälkeen pujahtaa
-pois kokouksesta.
-
-"Miksi te lähdette?" kysyi eräs amerikkalainen. "Keskustelu alkaa
-tuossa tuokiossa, kunhan mrs Gordon palaa takaisin."
-
-"Ettekö huomaa, että kaikki on jo päätetty", Ljungo Björn sanoi, "ei
-teidän tarvitse pitää kokousta meidän tähtemme. Olimme sen unohtaa,
-mutta nyt muistamme jälleen, että Jumalalla yksin on valta päättää
-meidän kotimatkastamme."
-
-Ja ihmeekseen amerikkalaiset näkivät; että Ljungo Björn ja hänen
-pitäjäläisensä kohottivat päänsä pystympään eivätkä enää näyttäneet
-niin alakuloisilta ja riutuneilta kuin äsken juuri kokoukseen
-saapuessaan. Voima ja kestävyys palasivat takaisin, kun he näkivät
-päämääränsä selkeänä edessään eivätkä enää ajatelleet paeta vaaraa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Gertrud makasi sairaana siinä pienessä kamarissa, jossa hän oli asunut
-Gunhildin kanssa. Siellä oli hyvin hauskaa ja somaa. Boo ja Gabriel
-olivat tehneet heille kaikki huonekalut, ja ne olivatkin siistimmin
-valmistetut ja somistetut kuin missään muussa huoneessa. Valkoiset
-ikkunaverhot ja vuodeuutimet oli Gertrud itse kutonut, koristellen ne
-kirjo-ompeluilla ja pitseillä.
-
-Gunhildin kuoltua oli Betsy Nelson, muuan Amerikan ruotsalainen tyttö,
-muuttanut Gertrudin huonetoveriksi. Heistä oli tullut hyvät ystävät, ja
-nyt Gertrudin sairastaessa Betsy hoiti häntä hyvin hellästi.
-
-Saman päivän iltana, jolloin suuressa kokouksessa päätettiin, että
-taalalaiset jäisivät Jerusalemiin, oli Gertrudissa kovin ankara kuume
-ja hän puhui taukoamatta. Betsy istui vuoteen vieressä ja virkkoi
-silloin tällöin jonkin sanan rauhoittaakseen häntä.
-
-Äkkiä Betsy näki, että ovi hiljaa aukeni ja Boo astui sisään. Hän kulki
-niin kevyin askelin kuin suinkin saattoi, ei käynyt huoneen perälle,
-vaan painautui seinävierelle jääden siihen seisomaan. Gertrud tuskin
-näytti huomaavankaan hänen tuloaan, mutta Betsy kääntyi kiivaasti häntä
-kohti ajaakseen hänet ulos sairaan huoneesta.
-
-Mutta kun hän katsoi Boon kasvoihin, alkoi hänen sydäntään vihloa ja
-hänen tuli kovin Boota sääli. Hyvä Jumala, hän luulee varmaankin
-Gertrudin kuolevan, Betsy ajatteli. Tietysti hän nyt ajattelee, ettei
-Gertrudia enää mikään voi pelastaa, kun taalalaiset ovat päättäneet
-jäädä Jerusalemiin.
-
-Samassa hänelle selvisi, miten rakas Gertrud Boolle oli, ja hän mietti
-itsekseen: Parasta on antaa poika poloisen jäädä huoneeseen. En henno
-kieltää häntä näkemästä Gertrudia niin kauan kuin enää mahdollista on.
-
-Boo sai siis jäädä huoneeseen seisomaan ja kuuli nyt Gertrudin joka
-sanan. Gertrudin kuume ei nyt ollut niin ankara, että hän olisi
-houraillut, mutta hän puhui alituiseen kaivoista ja virroista, niinkuin
-kaikki muutkin sairaat. Lakkaamatta hän myöskin valitti kärsivänsä
-hirveätä, polttavaa janoa.
-
-Kerran Betsy kaatoi vettä lasiin ja tarjosi sitä sairaalle. "Juo tätä
-vettä, Gertrud", hän sanoi. "Ei se ole vaarallista."
-
-Gertrud kohosi hiukan päänalaiseltaan, tarttui lasiin ja nosti sen
-huulilleen. Mutta ennen kuin hän oli sitä maistanutkaan, painoi hän
-jälleen päänsä alas. "Etkö sinäkin tunne, miten hirveän pahalta se
-haisee", hän vaikeroi. "Ihanko sinä tahdot hengen minulta riistää!"
-
-"Ei tässä vedessä ole mitään lisämakua eikä hajua", sanoi Betsy
-tyynesti. "Se on ihan varta vasten puhdistettu, jotta sairaat voisivat
-sitä vaaratta juoda."
-
-Hän tyrkytteli vettä yhä vielä, mutta Gertrud työnsi niin kiivaasti
-lasin luotaan, että vettä läikähti peitteelle.
-
-"Pitäisi sinun huomata minut kyllin sairaaksi muutenkin. Ei minun enää
-kannata myrkkyvettä juoda", hän sanoi.
-
-"Sinä rupeaisit heti paranemaan, kun edes hiukan uskaltaisit maistaa
-vettä", intti Betsy yhä.
-
-Gertrud ei vastannut, mutta hetken kuluttua hän alkoi nyyhkiä ja itkeä.
-
-"Oi rakkahin lapsi kulta, mitä sinä itket?" Betsy kysyi.
-
-"Kun tämä maailma on niin julma, ettei kukaan hanki minulle kelvollista
-vettä", sanoi Gertrud, "kun minun täytyy täällä janoon nääntyä eikä
-yksikään ihminen minua armahda."
-
-"Älä nyt suotta, auttaisimmehan me sinua, jos vain voisimme", sanoi
-Betsy hyväillen hänen kättään.
-
-"Miksi sitten ette tuo minulle vettä?" Gertrud nyyhkytti. "En minä ole
-kipeä muusta kuin janosta. Paranisin ihan sinä hetkenä, jona vain
-saisin hyvää vettä."
-
-"Tämä nyt on parasta vettä, mitä Jerusalemista saa", sanoi Betsy
-surullisena.
-
-Gertrud ei häntä kuunnellut.
-
-"Ei minun olisi niin paha olla, jollen tietäisi, että täällä on hyvää
-vettä", hän sanoi käsiään väännellen. "Ihme, kun minun täytyy nääntyä
-janoon, vaikka Jerusalemissa on kokonainen kaivo täynnä raikasta,
-puhdasta vettä."
-
-Boo säpsähti tämän kuullessaan ja katsoi kysyvin silmin Betsyyn. Tyttö
-kohautti hiukan hartioitaan ja pudisti päätään, ikään kuin sanoakseen:
-Ei se ole muuta kuin kuumeisen houretta.
-
-Mutta kun Boo yhä näytti halukkaalta kuulemaan enemmän, koetti Betsy
-saada Gertrudia selittämään, mitä hän tarkoitti. "Tokkopa koko
-Jerusalemissa nyt missään lienee oikein hyvää vettä", hän sanoi.
-
-"Mihin kummalle sinun muistisi on joutunut", sanoi Gertrud, "vai etkö
-sinä ollutkaan mukana, kun me eräänä päivänä kävimme katsomassa entistä
-juutalaisten temppelinpaikkaa?"
-
-"Olinhan minä mukana."
-
-"Se ei ollut Omarin moskeijassa", sanoi Gertrud muistellen, "ei siinä
-kauniissa moskeijassa temppelialueen keskellä, vaan ihan sen perällä,
-vanhan ruman moskeijan sisässä. Etkö muista, että siellä oli kaivo?"
-
-"Sen kyllä muistan", Betsy sanoi, "mutta en ymmärrä, mistä sinä siihen
-uskoon olet tullut, että sen kaivon vesi muka on parempaa kuin muualla
-koko kaupungissa."
-
-"Täytyykö minun tosiaan puhua näin pitkältä, vaikka on niin kirvelevä
-jano", Gertrud vaikeroi. "Olisit voinut samalla kertaa kuunnella miss
-Youngin kertomusta kaivosta."
-
-Puhuminen vaivasikin häntä todella äärettömästi, kun huulet olivat ihan
-kuivat ja kurkku polttavan kuuma, mutta ennen kuin Betsy ennätti
-vastatakaan, kertoi hän jo kuitenkin innokkaasti, mitä tiesi kaivosta.
-
-"Tuo kaivo on ainoa Jerusalemissa, jossa aina on hyvää vettä", hän
-sanoi. "Ja syynä siihen on se, että sen lähteet ovat paratiisissa."
-
-"Olisipa hauska tietää, kuka teistä oikein on käynyt sitä tutkimassa",
-sanoi Betsy hiukan hymyillen.
-
-"Tiedän sen muuten", Gertrud jatkoi totisena. "Miss Young kertoi. Muuan
-köyhä vedenkantaja näet meni kerran ankarana kesäkuivana noutamaan
-vettä vanhasta moskeijasta. Hän kiinnitti sankonsa vipuköyden päässä
-olevaan koukkuun ja laski sen alas. Mutta vedenpintaan sattuessaan
-sanko putosi koukusta ja painui kaivon pohjaan. Tietysti mies ei olisi
-tahtonut menettää sankoansa." -- "Ei tietenkään", myönsi Betsy. -- "Hän
-riensikin heti noutamaan pari muuta vedenkantajaa ja laskeutui heidän
-avullaan alas pimeään kaivoon."
-
-Kertoessaan tätä Gertrud kohosi kyynärpäänsä varaan katsellen Betsyä
-kuumeesta helottavin silmin. "Hän painui painumistaan yhä alemmas,
-ymmärrätkös, ja kuta syvemmälle hän joutui, sitä enemmän hän alkoi
-ihmetellä, sillä alhaalta kaivon pohjasta virtaili lempeä valo häntä
-vastaan. Ja kun hän viimein tunsi maata allaan, oli vesi tyyten
-hävinnyt, ja sen sijaan hän huomasikin joutuneensa keskelle ihanaa
-puutarhaa. Aurinko ja kuu eivät siellä loistaneet, vaan heikko,
-tasainen valo läikehti siellä, niin että hän näki kaikki tyynni ihan
-selvästi. Ihmeellisintä oli, että siellä alhaalla kaikki näytti
-nukkuvan syvää unta. Kukkaset seisoivat latvat ummessa, puiden lehdet
-riippuivat kokoon kääriytyneinä, ja ruoho oli kallistunut maahan.
-Toinen toisiaan vastaan olivat ihanat puut uneen painuneet, ja linnut
-istuivat liikkumatta niiden latvoissa. Ja siellä alhaalla ei mikään
-punertanut eikä viheriöinyt, vaan kaikki oli tuhkanharmaata, vaikka
-ymmärtänethän kuitenkin, että siellä oli hyvin kaunista."
-
-Gertrud kertoi ihan juurta jaksain saadakseen muka Betsyn siten
-paremmin uskomaan. "Mitenkäs sen miehen sitten kävi?" Betsy kysyi. --
-"Niin, hän seisoi hetkisen mietiskellen, mihin oli joutunut, mutta
-sitten häntä alkoi pelottaa, että kaivon partaalla odottavat miehet
-menettäisivät malttinsa, jos hän viipyisi liian kauan. Mutta ennen kuin
-hän nostatti itsensä maan pinnalle, kävi hän puiston suurimmasta ja
-ihanimmasta puusta taittamassa oksan, jonka hän otti myötänsä."
-
-"Minusta hänen olisi ollut parempi jäädä kauemmaksikin aikaa sinne
-puistoon", sanoi Betsy, hymyillen, mutta Gertrud ei välittänyt hänen
-puheistaan. "Kun hän oli jälleen ylhäällä ystäviensä luona", hän
-jatkoi, "kertoi hän heille, mitä oli nähnyt, ja näytti heille
-taittamansa oksan. Ja tiedäpäs, että heti ilmaan ja valoon päästyään se
-heräsi eloon. Lehdet puhkesivat, ne kadottivat tuhkanharmaan värinsä ja
-kävivät heleän, loistavan vihreiksi. Ja tämän nähtyään vedenkantaja ja
-hänen ystävänsä arvasivat, että hän oli ollut paratiisin yrttitarhassa,
-joka uinaillen lepää Jerusalemin alla, kunnes se tuomiopäivänä nousee
-maanpinnalle uuteen eloon ja uuteen ihanuuteen."
-
-Gertrud hengähti syvään ja vaipui päänalaiselle. "Voi rakkaani, sinä
-väsyt liiaksi, kun puhut niin paljon", Betsy sanoi. -- "Pitäähän minun
-puhua niin että ymmärrät, miksi siinä kaivossa vesi on hyvää", Gertrud
-huokasi, "eikä kertomuskaan ole enää kovin pitkä. Käsitäthän sinä,
-ettei kukaan olisi miehen paratiisissa käyntiä uskonut, jollei hän
-olisi tuonut tuota oksaa mukanaan. Mutta se oli ihan toista lajia kuin
-ne puut, joita siihen asti oli tunnettu, ja sen vuoksi hänen ystävänsä
-tahtoivatkin heti laskeutua kaivoon katsomaan paratiisia. Mutta kas,
-vesi oli juossut takaisin kaivoon, ja vaikka he olisivat sukeltaneet
-miten syvälle tahansa, eivät he tavanneet pohjaa."
-
-"Vai ei sitten kukaan muu päässyt paratiisia näkemään", Betsy sanoi. --
-"Ei, ei kukaan muu, ja siitä ajasta saakka ei vesi ole koskaan kaivosta
-hävinnyt, niin että vaikka lukemattoman monet ovat sitä yrittäneet, ei
-kukaan ole voinut päästä kaivon pohjaan."
-
-Gertrud huokasi syvään ja alkoi sitten uudelleen: "Syynä siihen on,
-näetkös, se, ettei meidän ole lupa nähdä paratiisia jo tässä elämässä."
--- "Ei, ei kai olekaan", myönsi Betsy. -- "Mutta tärkeintä meidän on
-tietää, että se kumminkin on siellä alhaalla meitä odottamassa." --
-"Niinhän on." -- "Ja nyt sinä, Betsy, varmaankin ymmärrät, että onhan
-vesi aina puhdasta ja raikasta siinä kaivossa, jonka lähteet ovat
-paratiisissa." -- "Voi rakkaani, kunpa minä kykenisin sinulle
-hankkimaan tuota vettä, jota sinä niin kovin kaipaat", sanoi Betsy
-surumielisesti hänelle hymyillen.
-
-Juuri kun Betsy tätä sanoi, avasi eräs hänen pikku sisaristaan ovea ja
-viittasi häntä luokseen. "Betsy, äiti kääntyi kipeäksi", sanoi tyttö,
-"hän on makuulla ja kutsuu sinua." Betsy näytti neuvottomalta, kuinka
-hän oikein saattoi lähteä Gertrudin luota. Mutta hetken epäröityään hän
-teki päätöksensä ja kääntyi Boon puoleen, joka yhä vielä seisoi
-ovenpielessä. "Sinähän voit vielä jäädä tänne Gertrudin luokse ja pitää
-häntä silmällä sen aikaa, kun minä olen poissa." -- "Kyllä", Boo
-vastasi, "kyllä minä pidän häntä silmällä niin hyvin kuin voin." --
-"Koettaisit vain saada häntä juomaan, jotta hän irtautuisi siitä
-ajatuksesta, että hän kuolee janoon", kuiskasi Betsy pois mennessään.
-
-Boo istahti Betsyn paikalle vuoteen viereen. Gertrudille ei näyttänyt
-olevan mitään eroa sillä, hänkö siinä istui vai Betsy. Hän puheli yhä
-edelleen paratiisin kaivosta, katseli silmät suurina ja kuvitteli,
-kuinka virkistävää ja raitista ja puhdasta sen vesi oikein lieneekään.
-
-"Kuulehan Boo, kun minä en saa Betsyä uskomaan, että vesi siinä
-kaivossa on parempaa kuin missään muualla tässä kaupungissa", hän
-valitti. "Sen vuoksi hän ei yritäkään sitä minulle hankkia."
-
-Boo oli hänen puhuessaan tullut hyvin miettiväiseksi. "Sitä minä tässä
-ajattelen, että eiköhän minun pitäisi käydä noutamassa sinulle sitä
-vettä", hän sanoi.
-
-Gertrud ihan säikähti ja tarttui häntä takin hihaan, jottei hän pääsisi
-lähtemään. "Voi, älä toki sellaista ajattelekaan, minähän muuten vain
-valittelen Betsylle, kun minun on niin kova jano. Kyllä minä vallan
-hyvin tiedän, ettei hän voi hankkia vettä paratiisin kaivosta. Miss
-Younghan sanoi, että muhamettilaiset pitävät sitä niin pyhänä, etteivät
-salli kenenkään kristityn siitä vettä noutaa."
-
-Boo istui kotvan aikaa ääneti, mutta mietiskeli yhä vielä samaa asiaa.
-"Voisinhan minä pukeutua muhamettilaisen näköiseksi", hän esitti.
-
-"Älä millään muotoa sellaista ajattele", Gertrud sanoi, "se on ihan
-mielettömyyttä." Mutta Boo ei tahtonut luopua aikeestaan. -- "Jos minä
-selittäisin asian sille suutariukolle, joka on täällä meillä kenkiä
-paikkaamassa, niin kyllä minä uskoisin saavani hänen vaatteensa
-lainaksi", hän sanoi.
-
-Gertrud lepäsi ääneti miettien hänen ehdotustaan. "Onko suutari tänään
-täällä?" hän kysyi. -- "Kyllä hän on", sanoi Boo. -- "Niin, mutta eihän
-siitä sittenkään voi mitään tulla", Gertrud huoahti.
-
-"Ajattelin, että minun olisi parasta lähteä nyt päivällisen jälkeen,
-kun ei enää tarvitse pelätä auringonpistoa", Boo sanoi. -- "Mutta eikö
-sinua hirveästi pelota? Ihan varmasti he surmaavat sinut, jos saavat
-tietää, että olet kristitty." -- "Mitäs minä pelkäisin, kun vain puen
-itseni oikein heidän näköisekseen, panen punaisen fetsin ja valkoisen
-turbaanin päähäni ja jalkaani repaleiset keltaiset tohvelit ja
-kiinnitän vaatteeni vyötäisistä, niinkuin olet nähnyt vedenkantajilla."
--- "Mutta missä sinä aikoisit vettä kuljettaa?" -- "Otan pari meidän
-suurta vaskisankoamme ja kannan niitä olkakorennolla", sanoi Boo.
-
-Hänestä näytti kuin Gertrud elpyisi siitä toiveesta, että hän lähtee
-noutamaan vettä, vaikka hän vieläkin koetti estellä. Mutta samassa hän
-itse havahtui käsittämään, kuinka mahdoton koko aie oli. Voi hyvä
-Jumala, enhän minä voi mennä noutamaan vettä temppelitarhasta, jota
-muhamettilaiset pitävät niin pyhänä, että kristitty siihen tuskin voi
-jalallaan astua, hän ajatteli. En minä saisi siirtokunnan veljiltä
-lupaakaan sellaiseen yritykseen, vaikka mieleni kuinka tekisi. Eikä
-siitä olisi mitään hyötyäkään, sillä kyllä paratiisinkaivon vesi on
-yhtä huonoa kun joka paikassa muuallakin.
-
-Ajateltuaan sitä vähän aikaa hän säpsähti, kun Gertrud sanoi: "Tähän
-aikaanhan ei taida olla paljon väkeä ulkona liikkeellä." Nyt hän
-varmaankin odottaa, että minä tosiaan lähden, Boo ajatteli, nytpä minä
-pulaan jouduin. Ja Gertrud näyttää niin virkistyneeltä, etten minä
-uskalla hänelle sanoa, miten mahdotonta se kaikki on.
-
-"Niin, se on totta", sanoi Boo hiukan arkaillen, "helppo minun olisi
-päästä täältä Damaskoksen portille asti, jollen vain tapaa ketään
-siirtokuntalaisia." -- "Kieltäisivätkö he sinua menemästä?" sanoi
-Gertrud ihan hätäisen näköisenä. Boo oli juuri aikonut sanoa jotakin
-sellaista päästäkseen koko hankkeesta, mutta ei hennonutkaan, kun näki
-hänet niin huolissaan. -- "Eivät he kiellä minua menemästä", hän
-reippaasti sanoi, "eivät edes tunnekaan minua, kun minä kuljen
-vedenkantajan puvussa, jotta suuret vaskisangot heilahtelevat." Gertrud
-näytti tyyntyvän. Hänen ajatuksensa kääntyivät heti uuteen suuntaan.
-"Vai niin suuria ne sinun sankosi ovat." -- "Niin, ole vain huoleti,
-kyllä ne ovat niin suuria, että kun minä niissä tuon vettä kotiin, niin
-riittää sitä sinulle moneksi päiväksi."
-
-Sen jälkeen Gertrud lepäsi mitään puhumatta, mutta hänen silmänsä, kun
-hän Boohon katsoi, näyttivät ihan pyytämällä pyytävän häntä jatkamaan,
-eikä Boo hennonut vastustaa. "Damaskoksen portin sisäpuolella minun on
-hankalampi liikkua", hän sanoi, "en tiedä miten siellä väentungoksessa
-oikein päässen eteenpäin." -- "Mutta kulkeehan siellä sentään muitakin
-vedenkantajia", Gertrud innostui sanomaan. -- "Niin, mutta siellä on
-kameelejakin eikä yksin ihmisiä", sanoi Boo. Hän koetti esittää kaikki
-mahdolliset esteensä. -- "Luuletko sitten kauankin viipyväsi siellä?"
-kysyi sairas huolestuneena. Boon kävi nyt niinkuin ennenkin, hän ei
-rohjennut sanoa Gertrudille, että koko kulku oli mahdotonta. "Jos
-sangoissani olisi ollut vettä, olisi minun kyllä ollut pakko vartoa,
-mutta nyt, kun ne ovat tyhjät, pujottelen kyllä kameelien lomitse."
-
-Boon sitten uudelleen vaiettua Gertrud ojensi laihtuneen kätensä ja
-hiveli pari kertaa hänen kättään. "Sinä olet kovin hyvä, kun noudat
-minulle vettä", sanoi hän vienosti.
-
-Auta armias Jumala minua, joka tässä uskottelen hänelle, että se muka
-on mahdollista, Boo ajatteli. Mutta kun Gertrud yhä vielä hiveli hänen
-kättään, ei hän voinut olla edelleenkin kertomatta, kuinka hän sitten
-kulkisi. "Sieltä minä jatkan suoraan eteenpäin, kunnes saavun Via
-Dolorosalle", hän sanoi. -- "Sepä hyvä, siellähän ei koskaan ole paljon
-väkeä", huudahti Gertrud iloisesti. -- "Siellä minä en tapaakaan muuta
-kuin pari vanhaa nunnaa", Boo reippaasti lisäsi. "Minä kuljenkin sitten
-ihan esteettömästi seraljiin ja vankiloihin saakka."
-
-Tässä Boo vaikeni uudelleen, mutta Gertrud hiveli yhä hiljakseen hänen
-kättään. Siten hän ikään kuin äänettömästi pyysi häntä jatkamaan
-eteenpäin. Näyttääpä kuin hän tuntisi vähemmän janon vaivoja, kun minä
-edes kerronkaan hänelle olevani vettä noutamassa. Vielä minun täytyy
-kuvailla hänelle, kuinka minä siinä onnistun.
-
-"Siellä vankilain lähellä minä uudelleen joudun meteliin ja
-väentungokseen", hän sanoi, "sillä kaiketi poliisi tapansa mukaan
-siellä raastaa mukanaan jotakin vankilaan vietävää varasta, ja silloin
-aina koko joukko kerääntyy ympärille asiasta juttelemaan." -- "Sinä
-tietysti menet ohitse niin pian kuin voit", innostui Gertrud sanomaan.
--- "En minä ohitse mene, sillä silloin kaikki näkisivät, etten minä ole
-tämänmaalaisia, päinvastoin minä seisahdun kuuntelemaan, ikään kuin
-jotakin heidän pakinastaan ymmärtäisin." -- "Mitä hyötyä siitä on, kun
-et mitään ymmärrä?" -- "Ymmärtäisin kumminkin sen verran, että siitä
-varkaasta se puhe on."
-
-"Kun sitten kaikki ovat siitä päässeet selville, ettei heillä muuta
-näkemistä ole kuin tuo rosvo, silloin joukko hajaantuu ja minä jatkan
-matkaani. Täältä kun vain käyn pimeän holviportin läpi, niin olen
-temppelitarhassa. Mutta se on varmaa, että juuri kun minä olen
-astumaisillani jonkun lapsinulikan yli, joka makaa sikeässä unessa
-keskellä katua, silloin joku poika ojentaa säärensä eteeni, niin että
-kompastun ja alan noitua ruotsiksi aika lailla. Minä tietenkin
-säikähdän hirveästi ja vilkuilen poikavekaroihin nähdäkseni,
-huomasivatko he mitään. Mutta ne eivät ole tietääkseenkään, maata
-kellettävät vain laiskoina katuliassa."
-
-Gertrud piti yhä vielä kättään Boon kädenselällä, ja Boo tuli siitä
-aivan vallattomalle tuulelle, vilkastui niin, että saattoi sanoa ja
-tehdä mitä tahansa ollakseen hänelle mieliksi. Tämähän alkoi tuntua
-ihan siltä kuin hän juttelisi satua lapsille, ja hän alkoi omaksi
-huvikseen kuvittaa kertomustaan monilla seikkailuilla. Nyt minun on
-parasta tehdä tästä matkasta niin vaikuttava kuin suinkin, kun se
-kerran häntä huvittaa, hän ajatteli, sitten kai täytyy jollakin tavalla
-peruuttaa kaikki.
-
-"Niin, sitten minä tulen päivänpaisteiselle, suurelle, avoimelle
-temppelipihalle, ja totta puhuen minä ensi hetkellä unohdan sekä sinut
-että kaivon ja veden, jota lähdin noutamaan." -- "Mitäs ihmeen kummaa
-sinulle silloin tapahtuu?" kysyi Gertrud ja hymyili hänelle. -- "Ei
-minulle tapahdu niin mitään", sanoi Boo aivan varmasti, "mutta kun
-siellä on niin kovin valoisata ja kaunista ja rauhallista juuri
-tultuani kaupungin hämärästä, en minä voi muuta kuin seisoa ja katsella
-ympärilleni. Ja siellähän onkin paljon katselemista, Omarin moskeija,
-joka seisoo korkeimmalla kummulla keskellä temppelialuetta, ja lukuisia
-pylväskatoksia ja kaariportteja ja porraskäytäviä ja kaivoja. Ja niin
-paljon muistoja johtuu mieleeni, kun ajattelen nyt seisovani
-juutalaisten vanhan temppelin paikalla, että kovin olisin iloinen, jos
-nuo maassa makaavat suuret kivilohkareet nousisivat puhumaan ja
-kertoisivat, mitä kaikkea siellä on tapahtunut."
-
-"Mutta eiköhän sinun liene vaarallista seisoa paikallasi, kun näytät
-siellä niin oudolta", sanoi sairas. Gertrud kaiketi tahtoo, että minä
-pian tulisin vettä noutamasta, Boo ajatteli, hän on niin ihmeellisen
-innostunut, kuin ihan tosiaan kuvittelisi minun olevan menossa
-paratiisinkaivolle.
-
-Mutta oikeastaan Boon oli käynyt samalla lailla hän oli niin
-viehättynyt kertomukseensa, että näki koko temppelitarhan edessään ja
-kuvaili seikkailujansa aivan kuin tositapahtumia.
-
-"Niin on, mutta en minä enää seisokaan", hän sanoi, "kuljen jo Omarin
-moskeijan ohi ja sen eteläpuolella seisovien suurten mustain sypressien
-välitse ja sen ison vaskisen vesialtaan sivuitse, jonka sanotaan
-aikoinaan olleen Salomon temppelissä. Ja kaikkialla, minne menen, lojuu
-ihmisiä kivilaatoilla kuumimmassa päivänpaahteessa. Tuolla on lapsia
-leikkimässä, ja tuolla nukkuu laiskureita, ja dervishisheikki istuu
-maassa opetuslastensa keskellä. Hän huojuttelee ruumistaan edestakaisin
-puhuessaan heille, ja kun minä näen hänet, en voi olla ajattelematta:
-Tuolla lailla Jeesuskin muinoin istui tässä samassa temppelitarhassa
-selittäen opetuslapsille viisauttaan. Juuri kun minä siinä seison ja
-ajattelen tätä, nostaa dervishisheikki silmänsä maasta ja katsoo
-minuun. Arvaathan, että minä kovasti säikähdän hänen suuria, mustia
-silmiään, joilla hän näkee ihan ihmisen läpi." -- "Kun ei hän vain
-näkisi, ettet sinä ole oikea vedenkantaja", Gertrud sanoi. -- "Ei ole
-hätää, hän ei näytä ollenkaan kummastelevan nähdessään minut, mutta
-heti sen jälkeen minun täytyy kulkea parin oikean vedenkantajan ohi,
-jotka seisovat nostamassa vettä kaivosta. Ne huutavat minulle, ja minä
-käännyn ja viittaamalla näytän heille, että olen menossa moskeijaan. Ja
-sitten on takanani ihan äänetöntä." -- "Mutta mitenkäs, jos he nyt
-huomaavat, ettet ole musleemi?" -- "Minä käännyn vielä kerran ympäri
-katsomaan heitä, mutta he seisovat selin minuun ja haastelevat
-keskenään." -- "Ovat tainneet huomata jotakin muuta, joka on
-merkillisempää kuin sinä." -- "Niin taisivat tehdä."
-
-"Sitten minä vihoviimein ehdin vanhan El Aksan moskeijan luokse, jonka
-sisässä kaivo on", Boo sanoi, "ja kuljen juuri niiden kahden lähekkäin
-seisovan portinpylvään ohi, joista sinäkin kyllä olet kuullut, ettei
-niiden välitse kukaan muu pääse tunkeutumaan kuin vanhurskas mies.
-Niin, minä silloin itsekseni sanon, enpä koetakaan nyt tänään tunkeutua
-noiden pylväiden välitse, kun olen menossa vettä varastamaan." --
-"Kuinka sinä sellaista voit ajatella", virkahti Gertrud, "ethän
-ikipäivinäsi ole tehnyt sen parempaa työtä."
-
-Gertrud makasi nyt vallan iloisen näköisenä ja kuunteli hartaasti.
-Hänellä oli niin kova kuume, ettei hän kyennyt erottamaan
-tositapahtumaa keksitystä jutusta, vaan oli tykkänään siinä
-käsityksessä, että Boo parhaillaan kulki noutamaan vettä
-paratiisinkaivosta.
-
-"Sitten minä heitän tohvelit jalastani ja käyn sisään El Aksan
-moskeijaan", Boo jatkoi. Tämän kertomuksen sommitteleminen oli hänestä
-nyt ihmeellisen helppoa, mutta hän oli oikein tuskissaan siitä, miten
-saisi Gertrudille sanotuksi, että hänen todella oli aivan mahdotonta
-hankkia vettä. "Ja päästyäni sitten esteettömästi temppeliin sisään
-minä heti näen kaivon vasemmalla, keskellä moninkertaisia pylväsrivejä.
-Sen päällä ovat vipuvehkeet ja nuorat ja koukut, niin että helppo sinne
-on laskea sankonsa ja täyttää ne. Ja totta totisesti minä nostankin
-kaivosta puhdasta ja kirkasta vettä. Kunhan Gertrud saa tätä vettä
-maistaakseen, silloin hän varmaan paranee, minä itsekseni ajattelen
-sankoja täyttäessäni."
-
-"Niin, kun sinä vain pian saisit sen tuoduksi kotiin", Gertrud sanoi.
--- "Kyllähän käsität", Boo vastasi, "etten minä nyt voi kulkea niin
-huolettomana kuin tullessani. Nyt, kun olen saanut vettä, minua
-pelottaa, että sen menetän. Ja kuta lähemmäs porttia tulen, sitä
-enemmän minua huolettaa, sillä sieltä tuntuu kuuluvan meteliä ja
-huutoa." -- "Voi voi, mitenhän nyt käy?" kysyi Gertrud, ja Boo näki
-hänen aivan kalpenevan tuskasta. Mutta kun Boo näki Gertrudin niin
-kiintyneen hänen kertomukseensa, silloin hänen mielikuvituksensa oikein
-yltyi ja hän puhkesi sanomaan: "Mitenkäkö nyt käy! Niin, tiedäpäs. Koko
-Jerusalem siellä on tulossa minua vastaan."
-
-Hän pidätti hetkisen henkeään oikein kuvaavasti osoittaakseen, kuinka
-hän säikähdyksestä tyrmistyi. "Niin, ne kivilaatoilla vetelehtijät ovat
-miehissä nousseet hereille, ja nyt ne seisovat El Aksan ulkopuolella
-hälisemässä. Ja niiden kirkuna kokoaa väkeä joka taholta. Ylimmäinen
-temppelinhoitaja rientää Omarin moskeijasta, yllään iso turbaani ja
-ketunnahkaturkit, ja lapsinulikkoja ilmaantuu kaikista käytävistä, ja
-unestaan heränneitä tyhjäntoimittajia tulee kaikista temppelitarhan
-nurkista. Eikä minun edessäni näy muuta kuin puristettuja nyrkkejä ja
-kirkuvia kitoja ja ilmaa haparoivia käsiä. Ja silmissäni vilisee
-ruskeanjuovikkaita kaapuja ja liehuvia vaatteita ja punaisia vöitä ja
-keltaisia tohveleita, jotka polkea jytistävät maata."
-
-Boo vilkaisi Gertrudiin tätä kertoessaan. Gertrud ei keskeyttänyt hänen
-puhettaan kysymyksillä, vaan kuunteli mahdollisimman tarkkaavaisesti ja
-oli hädissään hiukan kohonnut kyynärpäittensä varaan.
-
-"Minä en tietysti ymmärrä sanaakaan, mitä he minulle sanovat",
-Boo jatkoi, "mutta sen verran siitä kuitenkin arvaan, että he
-ovat kiukuissaan, kun kristitty on uskaltanut noutaa vettä
-paratiisinkaivosta." Gertrud vaipui kalmankalpeana takaisin patjalle.
--- "Niin, kyllä minä jo käsitän, että sinun on mahdotonta tuoda minulle
-sitä vettä", hän sanoi melkein soinnuttomasti.
-
-Niin, totta totisesti se onkin mahdotonta, Boo ajatteli itsekseen.
-Mutta nähdessään Gertrudin niin huolestuneena hän uudelleen heltyi.
-Täytyy minun sittenkin toimittaa niin, että tuo paratiisin vesi joka
-tapauksessa saadaan tänne Gertrudille, hän ajatteli.
-
-"Otetaanko sitten vesi sinulta pois?" kysyi Gertrud. -- "Ei, aluksi he
-vain puivat nyrkkiä ja kirkuvat, mutta eivät oikein tiedä mitä tehdä."
-Boo vaikeni hetkiseksi, itsekään hän ei ollut vallan varmana, miten
-tämän vyyhden selvittäisi. Silloin hän sai Gertrudilta apua. --
-"Toivoin, että se sheikki, joka istui ja puhui oppilastensa kanssa,
-tulisi pelastamaan sinua."
-
-Boo veti syvään henkeä. "Miten ihmeessä sinä sen arvasit!" hän
-huudahti.
-
-"Minä näen nyt, kuinka se moskeijanhoitaja, jolla oli se kaunis
-ketunnahkaturkki, antaa käskyjä väelle", hän jatkoi. "Jotkut silloin
-tempaavat tikarinsa vyöstään ja syöksyvät kimppuuni. He aikovat kai
-heti paikalla nutistaa minut hengiltä. Mutta se on ihmeellistä, etten
-minä pelkää omasta puolestani, sitä vain varoittelen, etteivät vettä
-läikyttäisi. Ja noiden miesten hyökätessä kimppuuni minä tietenkin
-lasken vesisangot maahan ja asetun itse niiden eteen. Ja kun he ovat
-ihan likelläni, minä paiskaan käsivarsin sivaltamalla heidät kumoon. He
-näyttävät aika ällistyneiltä kellahtaessaan maahan; eivätpä ennalta
-tienneet, miten taalalaisen kanssa on tapeltava."
-
-"Mutta pian he ovat uudelleen pystyssä, ja toisia tulee lisää. Ja nyt
-heitä on niin monta, että minä selvästi näen joutuvani alakynteen." --
-"Mutta silloin se dervishisheikki varmaankin astuu esiin", virkkoi
-Gertrud. Tätä ajatusheittoa Boo heti käytti. -- "Niin, hän astuu esiin
-hyvin hiljaa ja arvokkaasti ja sanoo muutaman sanan väkijoukolle, joka
-heti lakkaa minua uhkailemasta ja ahdistamasta." -- "Minäpä tiedän
-vallan hyvin, mitä hän sitten tekee", Gertrud sanoi. -- "Hän katselee
-sitten minuun kirkkain, tyynin silmin", sanoi Boo. -- "Ja entäs
-sitten?" -- Boo koetti keksiä jotakin, mutta oli aivan neuvoton. "Niin,
-sinähän sen olet jo arvannut", hän sanoi houkutellakseen Gertrudia
-puhumaan.
-
-Gertrud näki koko tapahtuman ihan selvästi edessään. Hän ei
-hetkistäkään epäröinyt. "Sitten hän työntää sinut syrjään", hän sanoi,
-"ja katsoo vesisankoon." -- "Ihan niin, juuri niin hän tekee", sanoi
-Boo. -- "Hän katselee paratiisinkaivosta otettua vettä", sanoi Gertrud
-vielä varmuudeksi. Mutta ennen kuin hän ennätti mitään lisätä, oli Boo
-itse sitä tietämättään siirtynyt hänen ajatusjuoksuunsa, niin että hän
-yht'äkkiä selvästi tiesi, miten Gertrud oli mielessään kuvitellut hänen
-selviämisensä seikkailusta. Hän alkoi itse hyvin innokkaasti kertoa.
-
-"Ymmärräthän, Gertrud, ettei sangoissa ollut mitään muuta kuin silkkaa
-vettä, kun minä niitä kannoin El Aksan kaivolta, ei muuta kuin silkkaa
-vettä." -- "Mutta entäs nyt?" -- "Kas, kun tuo mies kumartuu niihin
-katsomaan, näkee hän vedessä pari puunoksaa." -- "Tietysti", Gertrud
-sanoi, "ihan niin minäkin uskoin käyvän. Ja niissä oksissa on
-harmahtavia lehtisilmuja, etkös näekin?" -- "Kyllä minä näen." -- "Tuo
-dervishi on kaiketi jonkinlainen ihmeentekijä." -- "Niin kai hän on",
-Boo vakuutti, "ja hyvä ja armelias hän on myöskin."
-
-"Kun hän nyt kumartuu alas ja ottaa oksat vedestä ja nostaa niitä
-ilmaan", sanoi Gertrud, "puhkeavat lehdet silmuistaan ja muuttuvat
-ihmeen kauniin vihreän värisiksi." -- "Ja sitten väkijoukosta kajahtaa
-riemastunut huuto", kiiruhti Boo jatkamaan, "ja nuo kauniit lehdet
-kädessään dervishi menee moskeijan hoitajan luokse. Hän viittaa lehviin
-ja viittaa minuun. Siitä on helppo käsittää mitä hän sanoo: 'Tuo
-kristitty mieshän on nostanut lehtiä ja oksia paratiisista. Ettekö jo
-huomaa, että hän on Jumalan turvissa ja ettei häntä ole lupa surmata!'
-Sitten hän tulee minun luokseni, yhä vielä pitäen välkkyviä lehtiä
-kädessään. Minä näen niiden loistavan päivänpaisteessa, niiden väri
-vaihtuu milloin vaskenpunaiseksi, milloin siniseksi kuin teräs. Hän
-auttaa korentoa olalleni ja viittaa minulle luvan lähteä. Ja minä menen
-niin nopeasti kuin voin, mutta en malta olla monet kerrat katsomatta
-taakseni. Ja yhä vielä hän seisoo väkijoukon keskellä pitäen
-välähteleviä lehviä koholla ilmassa, ja väki katselee niitä
-liikahtamatta paikaltaan. Ja siinä hän seisoo vielä minun ehdittyäni
-pois temppelintarhasta."
-
-"Oi, Jumala häntä siunatkoon", sanoi Gertrud hymyillen Boolle. "Nyt
-sinä varmaankin saat esteettä tuoduksi kotiin paratiisinkaivon veden."
-
-"Niin", Boo vastasi, "nyt ei enää mitään pysähdyksiä tapahdu, vaan minä
-pääsen onnellisesti kotiin."
-
-Samassa Gertrud kohotti odottavasti päätään ja hymyili uudelleen. Voi
-hyvä isä, nyt hän varmaan uskoo, että vesi on jo täällä! ajatteli Boo.
-Kuinka hirveän pahasti minä teinkään, kun häntä uskottelin. Varmasti
-hän nyt kuolee, kun minä hänelle sanon, ettei täällä olekaan sellaista
-vettä kuin hän kaipaa.
-
-Hän sieppasi hädissään pöydällä seisovan vesilasin, saman, jota Betsy
-oli tarjonnut Gertrudille, ja ojensi sen hänelle. "Tahdotko nyt,
-Gertrud, maistaa paratiisin vettä?" hän sanoi tuskasta vapisevalla
-äänellä. Melkein hän säikähti, kun Gertrud nousi istumaan ja tarttui
-molemmin käsin lasiin. Hän joi halukkaasti puoli lasillista. --
-"Siunatkoon Jumala sinua", hän sanoi, "nyt minä saan elää." -- "Vähän
-ajan perästä saat juoda lisää", sanoi Boo. -- "Mutta sinun täytyy antaa
-tätä vettä toisillekin sairaille, jotta hekin paranisivat", sanoi
-Gertrud. -- "Ei", sanoi Boo, "paratiisinkaivon vesi on vain sinua
-varten. Sitä ei kukaan muu saa juoda." -- "Mutta maista nyt ainakin
-sinä itse, kuinka hyvää se on", sanoi Gertrud. -- "Kyllä minä
-maistankin", sanoi Boo. Hän otti Gertrudilta lasin, käänsi sitä niin,
-että hänen huulensa sattuivat samaan kohtaan, jota Gertrudin huulet
-juuri olivat koskettaneet, ja katseli Gertrudia onnesta loistavin
-silmin.
-
-Mutta ennen kuin hän ehti lasin tyhjentää, oli Gertrud vaipunut
-takaisin päänalaiselleen ja nukahtanut kevyesti ja silmänräpäyksessä
-niinkuin lapsi.
-
-
-
-
-INGMAR INGMARINPOIKA
-
-
-Eräänä sunnuntai-iltana, kun taalalaiset olivat asuneet puolitoista
-vuotta Jerusalemissa, olivat he muiden siirtokuntalaisten kanssa
-kokoontuneet jumalanpalvelukseen. Jouluaika lähestyi ja talvi oli
-tullut, mutta päivä oli hyvin lämmin ja lauha, niin että suuren
-kokoussalin ikkunoita voitiin pitää auki.
-
-Veisattiin paraikaa erästä Sankeyn laulua, kun portilta kuului
-ovikellon soitto. Se kilahti yhden ainoan kerran, niin heikosti ja
-vaatimattomasti, ettei sitä kukaan olisi kuullut, jolleivät ikkunat
-olisi olleet auki. Muuan oven likellä istuva nuori mies meni avaamaan,
-ja sen jälkeen ei enää ajateltu, kuka sieltä oli tullut.
-
-Vähän ajan päästä kuului joku hyvin hitaasti ja varovaisesti raskain
-askelin nousevan marmoriportaita. Ehdittyään ylimmälle portaalle tulija
-kuului pysähtyvän pitkäksi aikaa. Hän tuntui seisovan siellä
-epäröivänä, ennen kuin vielä epäilevämmin lähti käymään leveän
-marmorilattian poikki kokoussalin ovelle. Vihoviimein hän tarttui
-oven kädensijaan ja painoi sitä alas. Silloin ovi aukeni noin
-neljännestuuman verran, eikä se näyttänyt tahtovankaan sen edemmäs
-siirtyä.
-
-Askeleitten alkaessa kuulua olivat taalalaiset alentaneet ääniänsä
-kuullakseen paremmin, ja nyt he kaikki käänsivät kasvonsa oveen päin.
-Heistä oli niin tuttua tuo varovainen ovenavaamistapa. Heiltä vallan
-unohtui, missä olivat, tuntui siltä kuin olisivat istuneet kotona
-Taalainmaassa jonkun samanuskoisen tuvassa, mutta heti sen jälkeen
-heidän ajatuksensa palautuivat entiselleen ja he kääntyivät katsomaan
-laulukirjoihinsa.
-
-Ovi työntyi nyt auki hiljaa ja narahtamatta, mutta sen ulkopuolella
-seisoja ei vielä tullut näkyviin. Katri Ingmarintyttären ja parin muun
-kasvoille lehahti punastus, mutta he koettivat kumminkin pitää
-ajatuksiaan koossa ja laulaa muiden mukana. Miehet taas alkoivat laulaa
-voimakkaammin ja järeämmällä bassolla kuin ennen, mutta eivät
-koettaneetkaan pysyä äänessä.
-
-Kun ovi viimein oli avautunut noin jalan verran, näkyi siitä pitkä,
-ruma mies, joka alkoi työntäytyä sisään tuosta kapeasta välistä. Hän
-tuli sisään hyvin nöyränä ja ryhdittömänä, ja ollakseen kaikin mokomin
-häiritsemättä jumalanpalvelusta hän ei uskaltanut käydä peremmäs, vaan
-jäi ihan kynnyksen viereen seisomaan pää kumarassa ja ristissä käsin.
-
-Hänellä oli yllään musta hieno verkapuku, joka oli pussillaan ja
-syvissä poimuissa. Ruttuisten kalvosimien alta pistivät esiin suuret ja
-känsäiset kädet, joissa suonet pullottivat korkealla pinnasta. Hänen
-isoissa teerenpilkkuisissa kasvoissaan pistivät heti silmään valkeat
-kulmakarvat, lerpallaan ulkoneva alahuuli ja kireälle puristunut suun
-ympärys.
-
-Samassa kun vastatullut astui ovesta sisään nousi Ljungo Björn ylös ja
-veisasi sitten seisoallaan. Sekunnin päästä nousivat vanhat ja nuoret
-taalalaiset ja veisasivat seisoallaan samoin kuin Ljungo Björn. He
-pitivät värähtämättä kasvojansa aivan likellä kirjaa, eikä pieninkään
-hymynpiirre niitä kirkastanut. Silloin tällöin vain joku vilkaisi
-ovenpielessä seisovaan vastatulleeseen.
-
-Mutta veisuu kohosi äkkiä voimakkaaksi, samoin kuin tulenliekki viriää
-tuulenpuuskassa. Neljä Ingmarintytärtä, joilla jokaisella oli kaunis
-ääni, lauloivat ylinnä, ja veisuussa oli ennen kuulumaton riemastus ja
-into.
-
-Ja amerikkalaiset katsoivat kummissaan taalalaisiin, sillä kenties itse
-sitä tietämättään nämä olivat kaikki yht'aikaa muuttaneet laulunsa
-ruotsiksi.
-
-
-
-
-
-JÄLKIMMÄINEN OSA
-
-
-
-
-BARBROO SVENINTYTÄR
-
-
-Seuraavana päivänä Ingmarin tultua Jerusalemiin istui Katri
-Ingmarintytär tapansa mukaan yksin huoneessa. Koko eilisillan hän oli
-iloissaan Ingmarin jälleennäkemisestä istunut muiden mukana
-kokoushuoneessa ja ottanut osaa keskusteluun. Mutta nyt hän oli
-uudelleen saanut kivettymiskohtauksensa ja istui jäykkänä ja suorana
-Halvorin nojatuolissa, tuijottaen suoraan eteensä ja mihinkään
-askareeseen ryhtymättä.
-
-Silloin ovi aukeni ja Ingmar astui sisään. Katri ei huomannut häntä,
-ennen kuin hän seisoi ihan vieressä. Hän tuli hämilleen siitä, että
-veli oli nähnyt hänet aivan joutilaana. Puna nousi hänen kasvoilleen,
-ja hän hapuili innokkaasti sukankudinta.
-
-Ingmar otti itselleen tuolin ja istui sille ääneti, Katriin katsomatta.
-Nyt Katrin mieleen johtui, että he eilisiltana olivat puhelleet
-Ingmarille vain omista oloistaan Jerusalemissa, eikä kukaan tullut
-kyselleeksi mitään Ingmarista itsestään eikä siitä, miksi hän oli
-lähtenyt heitä tapaamaan. Varmaankin hän nyt siitä aikoo puhua minulle,
-ajatteli Katri.
-
-Ingmar liikutti huuliaan pari kertaa, ikään kuin alkaakseen
-keskustelun, mutta mitään ääntä ei tullut kuuluviin. Katri sillä aikaa
-istui ja katseli häntä. Hirveästipä hän on vanhentunut, hän ajatteli.
-Tuskin isänkään otsassa oli syvempiä ryppyjä, vaikka hän kyllä oli
-vanha. Joko on Ingmar ollut sairaana taikka on elämä häntä hyvin
-kovasti kohdellut sitten, kun minä hänet viimeksi näin.
-
-Katrin rupesi tekemään mieli tietää, mitä ihmettä Ingmarille oli
-tapahtunut. Hän oli muistavinaan, että sisaret kerran olivat jostakin
-kirjeestä lukeneet jotakin Ingmaria koskevaa, mutta hän oli ollut niin
-omiin suruihinsa painunut, että kaikki, mitä maailmassa oli tapahtunut,
-oli mennyt hänen huomionsa ohi, ikään kuin mikään sellainen ei häneen
-kuuluisi.
-
-Katri koetti nyt varovaisella tavallaan johtaa Ingmaria puhumaan omista
-oloistaan ja miksi hän oli matkustanut Jerusalemiin. "Olipa hyvä, kun
-tulit luokseni, jotta saan hiukan tietää kuinka kotiseudulla voidaan",
-hän sanoi. -- "Niin", Ingmar vastasi, "minäkin luulen, että sinulla voi
-olla koko joukko asioita tiedusteltavana." -- "Meidän paikkakunnan
-kansa", alkoi Katri, puhuen hitaasti, ikään kuin koettaen uudelleen
-ruveta tutustumaan kauan vieraina olleisiin asioihin, "on aina tottunut
-pitämään jotakuta henkilöä esikuvanaan, milloin isää, milloin Halvoria,
-ja kauan aikaa pidettiin koulumestaria sellaisena. Olisi hauska tietää,
-ketä he nyt noudattavat." Tuskin hän oli saanut tätä Ingmarilta
-kysyneeksi, kun Ingmar painoi silmäluomensa umpeen ja jäi istumaan
-ääneti, kasvonpiirrettäkään muuttamatta. "Onkohan nyt tullut
-kirkkoherran vuoro olla pitäjän valtiaana?" sanoi Katri arviolta.
-Ingmar istui kankeana ja suorana eikä yhä vieläkään vastannut mitään.
-"Itsekseni olen joskus ajatellut, että kenties Ljungo Björnin veljeä
-Petteriä nyt pidetään siellä etevimpänä", koetti Katri itsepäisesti
-jatkaa, mutta hänen arvailuihinsa ei tälläkään kertaa tullut vastausta.
-"Kyllähän tiedän", hän uudelleen alkoi, "että kansa ammoisista ajoista
-asti on menetellyt Ingmarilan isännän mukaan, mutta eihän heitä voi
-vaatiakaan noudattamaan sinun ikäisesi nuorukaisen mieltä." Hän jäi
-taas odottamaan, ja nyt vihoviimein Ingmar vastasi. -- "Tiedäthän,
-etten minä ole siinä iässä, jotta minua voitaisiin valita
-kunnanneuvostoon tahi lautakuntaan." -- "Voihan olla kansan johtajana
-niin moniin virkoihin kuulumattakin", sanoi Katri. -- "Niin", Ingmar
-vastasi, "kyllä voi."
-
-Kun Ingmar tämän lausui, tunsi Katri vavahtavansa ilosta. Voi, enhän
-minä nyt enää tästä tällaisesta välitä, hän ajatteli, mutta ei
-kumminkaan voinut olla iloitsematta, kun suvun vanha vaikutusvalta ja
-arvo oli siirtynyt Ingmarille. Hän kohottautui paremmin istumaan ja
-alkoi puhua pontevammalla äänellä kuin tähän asti. "Kyllähän minä
-pidinkin ihmisiä siksi älykkäinä, että he käsittivät sinun menettelevän
-oikein, kun otit talon haltuusi." Ingmar katsoi häneen hyvin pitkään.
-Hän ymmärsi Katrin sanojen tarkoituksen. Katri oli varmaan pelännyt,
-että pitäjäläiset rupeaisivat ylenkatsomaan häntä siitä, kun hän
-hylkäsi Gertrudin. -- "Ei Jumala ole sillä lailla minua rangaissut",
-hän sanoi.
-
-Jollei tämä ollut hänen suurten huoliensa syynä, niin sitten siinä oli
-jokin muu, ajatteli Katri. Hänen täytyi istua ja mietiskellä ääneti
-kauan aikaa ja vaivalloisesti koettaa tottua niihin tunteisiin, jotka
-kotimaassa olivat olleet hänelle kaikki kaikessa.
-
-"Minua haluttaisi tietää, onkohan kukaan siellä pitäjässä enää pysynyt
-meidän opissamme", Katri kysyi. -- "Kenties yksi tai toinen on, mutta
-ei sen useammat." -- "Ja minä kun aina ajattelin, että vielä jotkut
-muutkin saisivat Jumalan kutsumuksen seurata meitä", sanoi Katri
-katsoen tutkivasti Ingmariin. -- "Ei", Ingmar sanoi, "ei minun
-tietääkseni kukaan muu ole saanut kutsumusta." -- "Eilen minä sinut
-nähdessäni ajattelin, että sinä olit saanut kokea Jumalan armoa", sanoi
-Katri. -- "Enkä ole, en minä ole siitä syystä tänne tullut."
-
-Katri herkesi vähäksi aikaa kyselemästä. Alkaessaan sitten uudelleen
-hän puhui hillitymmin, ikään kuin arastellen sitä vastausta, jonka
-voisi saada. "Tokkohan siellä kotiseudulla nyt enää kukaan muistanee
-meitä, jotka sieltä lähdimme?" Tähän taas Ingmar vastasi hiukan
-hämillään. -- "Eihän se suru enää ole niin katkera kuin alkuaikoina."
--- "Vai oli siis siellä suruakin", Katri sanoi, "ja minä kun luulin,
-että meistä pääseminen tuntuisi siellä vain huojennukselta." -- "Kyllä
-tosiaan teitä surtiin ja kaivattiin", vastasi Ingmar kiihkeämmin,
-"kuluipa pitkät ajat, ennen kuin teidän entiset naapurinne tottuivat
-niihin, jotka sijallenne muuttivat. Minä tiedän, että Börs Pirjo
-Petterintytär, joka oli Ljungo Björniläisten naapurivaimo, viime
-talvena joka ilta kävi salaa kiertämässä heidän talonsa ympärillä." --
-Katri sanoi hyvin hiljaa seuraavan kysymyksensä. "Börs Pirjo sitten
-taisi olla se, joka suri kaikkein enimmän." -- "Eikä ollut", Ingmar
-sanoi tuimalla äänellä, "se oli muuan toinen, joka jok'ikisenä
-pilkkopimeänä syksyiltana souti jokea myöten koulutalon kohdalle ja
-istahti kivelle joenrantaan, samalle paikalle, missä Gertrudin oli
-tapana istua ja katsella auringonlaskua."
-
-Nyt Katri oli selvillä siitä, mistä syystä Ingmar oli vanhentunut, ja
-hän muutti nopeasti puheenaihetta. "Sinun vaimosiko nyt hoitaa taloa,
-kun sinä olet poissa?" hän kysyi. -- "Niin tekee", Ingmar vastasi. --
-"Hän on kai hyvä emäntä", Katri jatkoi. -- "Niin on", vastasi Ingmar
-vielä kerran. Katri silitti kädellään esiliinaansa ennen kuin mitään
-enempää sanoi. Hän oli nyt muistavinaan sisariltaan kuulleensa, ettei
-Ingmar ollut hyvissä väleissä vaimonsa kanssa. -- "Onko teillä lapsia?"
-hän viimein kysyi. -- "Ei ole", sanoi Ingmar, "ei meillä ole lapsia."
-
-Katri istui nyt neuvottomana ja silitti vain silittämistään kädellään
-esiliinaansa. Hänestä oli vastenmielistä suoraan kysyä Ingmarilta,
-minkä tähden hän oli tänne tullut. Sellainen oli aina ollut vastoin
-Ingmarien tapaa. Silloin Ingmar itse rupesi auttamaan häntä pulasta.
-
-"Barbroo ja minä otamme eron", hän sanoi jyrkällä äänellä. Katri
-kavahti pystyyn, hän oli yht'äkkiä muuttunut ihan samanlaiseksi kuin
-ennen ollessaan emäntänä Ingmarilassa. Hän oli unohtanut kaiken maun
-paitsi entiset mielipiteensä ja tunteensa. -- "Varjelkoon siitä, mitä
-nyt sanot", hän leimahtaen sanoi, "ei kuuna päivänä ole meidän
-suvussamme eroja tehty!" -- "Se on jo päätetty", Ingmar sanoi, "meidät
-jo tuomittiin vuode- ja asuntoeroon syyskäräjissä. Vuoden päästä meidän
-on haettava oikeata avioeroa." -- "Mitä sinä hänelle vihoittelet?"
-kysyi Katri, "ethän koskaan voi saada toista joka olisi varakkaampi ja
-enemmän arvossa pidetty." -- "En minä hänelle vihoittele", sanoi Ingmar
-vältellen. -- "Hänkö se sitten tahtoo eroa?" -- "Niin", sanoi Ingmar,
-"hän se tahtoo eroa." -- "Jos sinä olisit häntä kohdellut niinkuin
-sinun piti, niin ei hän olisi eroamista ajatellutkaan", sanoi Katri
-ankarasti.
-
-Katri tarttui kovin kourin tuolin kädennojaan. Hän oli kovin
-kuohuksissaan, se näkyi parhaiten siitä, että hän nyt alkoi puhua
-Halvorista. "Hyvä on, että isä ja Halvor ovat kuolleet, jottei heidän
-tarvinnut tätä kokea", hän sanoi. -- "Niin, hyvähän kaikkien kuolleiden
-on olla", sanoi Ingmar.
-
-"Ja nyt sinä olet täällä Gertrudin tähden", puhkesi Katri sanomaan.
-Ingmar ei vastannut, painoi vain päänsä alas. "Eipä ole kumma ettäs
-häpeät", sanoi sisar. -- "Enemmän minä häpesin sinä päivänä, jona
-Ingmarilaa myytiin." -- "Mitäs nyt luulet siitä sanottavan, kun sinä
-lähdet kosimaan uutta, ennen kuin saat oikeata eroa entisestä." -- "Ei
-minun käynyt viivytellä", sanoi Ingmar sävyisesti, "pakko minun oli
-lähteä tänne pitämään Gertrudista huolta. Sinne kotiin kirjoitettiin,
-että hän oli tulemassa hulluksi." -- "Ei sinun tarvinnut siitä nähdä
-vaivaa", sanoi Katri kiivaasti, "täällä on Gertrudilla toiset ja
-paremmat huolenpitäjät."
-
-Oltiin hetkinen ääneti, ja sitten Ingmar nousi. "Olin tästä puhelusta
-odottanut toisenlaista päätöstä", hän sanoi, ja hänen käytöksessään oli
-nyt niin paljon arvokkuutta, että Katri tunsi häntä kohtaan samaa
-kunnioitusta kuin ennen oli isäänsä kohtaan tuntenut. "Minä olen
-kohdellut kovin väärin Gertrudia ja Stormia sekä hänen vaimoaan, jotka
-olivat minulle kuin isä ja äiti. Nyt minä luulin saavani sinulta apua,
-jotta tehty paha tulisi korjatuksi." -- "Sinä tahdot pahan pahalla
-korjata, kun hylkäät laillisesti vihityn vaimosi", sanoi Katri
-ankarana. Hän koetti pahoilla sanoilla pitää vihaansa vireillä, sillä
-hän alkoi pelätä, että Ingmar saisi hänen käsityksensä kääntymään
-omalle puolelleen. Ingmar ei vastannut siihen, mitä hänen vaimostaan
-sanottiin, jatkoi vain: "Luulin olevan sinunkin mieleesi, kun minä
-koetin käydä Jumalan teitä." -- "Sitäkö sinä minulle uskottelisit
-Jumalan teillä käymiseksi, kun hylkäät kodin ja vaimon, juostaksesi
-mielitiettysi jäljestä?"
-
-Ingmar astui hiljakseen ovelle päin. Hän oli väsyneen ja kärsivän
-näköinen, mutta ei ollenkaan kiivastunut, eikä näyttänyt juuri
-sellaiselta joka on suuren ja hillitsemättömän rakkauden vallassa. "Jos
-Halvor nyt eläisi, niin tiedän, että hän neuvoisi sinua palaamaan
-kotiin ja sopimaan vaimosi kanssa", Katri sanoi. -- "Olen jo
-kerrassaan lakannut tekemästä ihmisten neuvojen mukaan", sanoi Ingmar.
-Katrikin nousi nyt seisoalleen; hän katkeroitui uudelleen Ingmarin
-viittauksesta, että hän oli muka noudattanut Jumalan käskyä. -- "Eipä
-Gertrud enää taida ajatella sinua samalla tapaa kuin ennen", hän sanoi
-yhä yltyen. -- "Tiedän kyllä, ettei täällä siirtokunnassa kukaan
-ajattele avioliittoa", sanoi Ingmar, "mutta minä aion kumminkin
-yrittää." -- "Älä huoli siitä", Katri keskeytti, "mitä me
-siirtokuntalaiset olemme keskenämme luvanneet, mutta luulisin sinun
-siitä jo jotakin huomaavan, kun sanon, että kyllä Gertrudin mieli nyt
-on kääntynyt toiseen."
-
-Ingmar seisoi ihan oven ääressä. Nuo sanat kuultuaan hän jäi seisomaan
-ja hapuilemaan eteensä, ikään kuin ei näkisi lukkoa ovessa, mutta ei
-kääntänyt kasvojaan Katriin päin. Katri ei voinut odottaa sekuntiakaan,
-kun jo kiirehti peruuttamaan sanansa. "Jumala varjelkoon minua
-sanomasta, että joku meistä olisi lihallisella tavalla rakastunut
-häneen", hän sanoi, "mutta minä uskon, että Gertrud nyt rakastaa
-vähäisintäkin siirtokuntaan kuuluvaa veljeä enemmän kuin sinua, joka et
-meihin kuulu." Ingmar veti syvään henkeä, sai tuossa tuokiossa oven
-auki ja pääsi ulos.
-
-Katri Ingmarintytär istui kotvan aikaa tukalissa mietteissä, nousi
-sitten, silitti hiuksiansa, sitoi huivin päähänsä ja läksi puhumaan
-asiasta mrs Gordonille.
-
-Katri kertoi hänelle avoimesti, mistä syystä Ingmar oli tullut. Hän
-neuvoi johtajatarta estämään Ingmaria jäämästä siirtokuntaan, jollei
-hän tahtonut menettää yhtä sisarta. Mutta Katrin puhuessa mrs Gordon
-sattui istumaan ikkunan ääressä ja katselemaan pihalle, missä Ingmar
-seisoi nojallaan aitaa vasten, neuvottomana ja kömpelömmän näköisenä
-kuin koskaan ennen. Hiukkasen hymyn tapaista levisi mrs Gordonin
-kasvoille.
-
-Hän vastasi Katrille, että hänestä oli vastenmielistä karkottaa ketään
-siirtokunnasta, ainakaan niin kaukaista vierasta, jolla sitä paitsi oli
-täällä niin paljon lähisukulaisia. Jos nyt Jumala oli päättänyt
-koetella Gertrudia, hän sanoi, niin ei heidän asiansa ollut tehdä hänen
-aiettaan tyhjäksi.
-
-Katri hämmästyi tätä vastausta. Innoissaan hän astui lähemmäs mrs
-Gordonia ja tuli niin lähelle, että näki ketä tämä siinä seistessään
-nauroi. Mutta Katri puolestaan näki vain, kuinka isänsä näköiseksi
-Ingmar oli tullut, ja vaikka hän olikin Ingmariin suutuksissaan,
-harmitti häntä kuitenkin, kun mrs Gordon ei ymmärtänyt, että
-sennäköinen mies oli kaikkia muita miehekkäämpi sekä älykkäämpi ja
-rehdimpi kuin mitkä muut ihmiset tahansa.
-
-"No niin", hän sanoi, "jos tahdotte, niin antakaa hänen jäädä, sillä
-joka tapauksessa hän kuitenkin saa käymään omaa mieltänsä myöten."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Saman päivän iltana olivat useimmat siirtokuntalaiset koolla
-suuressa salissa. Sellaiset kokoukset olivat aina hyvin hauskoja ja
-miellyttäviä. Jotkut istuivat katselemassa lasten hupaisia leikkejä,
-toiset juttelivat päivän tapahtumista, osa oli asettunut yhteen
-nurkkaan lukemaan ääneen amerikkalaisia aikakauslehtiä. Kun Ingmar
-Ingmarinpoika katseli tätä suurta, hyvin valaistua huonetta ja iloisia
-ja tyytyväisiä ihmisryhmiä, ei hän voinut olla ajattelematta:
-Varmaankin meidän talonpoikamme ovat täällä onnellisia eivätkä ikävöi
-kotiansa. Nämä amerikkalaiset osaavat paljon paremmin kuin me laittaa
-olonsa hauskaksi sekä itselleen että muille. Ymmärtäähän sen, että
-tällaisen hyvän kotielämän vuoksi siirtokuntalaiset voivat kestää miten
-suuria kieltäymyksiä tahansa. Tosin niiden, jotka ennen olivat koko
-kartanon isäntiä, nyt täytyy tyytyä yhteen huoneeseen, mutta nyt he sen
-sijaan saavat paljon enemmän iloa ja rattoisaa seuraa kuin ennen. Ja
-sitten he ovat nähneet ja oppineet niin uskomattoman paljon uutta.
-Aikaihmisistä en puhukaan, mutta minusta suoraan sanoen tuntuu, että
-tuskin täällä on niin pikkuista lasta, joka ei tietäisi paljon enemmän
-kuin minä.
-
-Useita talonpoikia tuli Ingmaria puhuttelemaan ja kysymään, eikö
-hänenkin mielestään heidän ollut hyvä olla. On kylläkin, sanoi Ingmar,
-eipä juuri muuta voi sanoa. "Taisit luulla, että me asumme
-maakuopissa", sanoi Ljungo Björn. -- "En niinkään, tiesin minä toki sen
-verran", Ingmar vastasi. -- "Sellaistahan siellä kotona on kuulemma
-levitelty."
-
-Tänä iltana Ingmarilta ahkeraan kyseltiin kaikenlaista kotipitäjän
-oloista. Vuoron perään aina joku tuli hänen luokseen, istahti viereen
-ja tiedusteli omaisistaan. Melkein kaikki kyselivät, miten vanha Eeva
-Gunnarintytär jaksoi. "Hän on vielä kevyt ja reipas eukko", Ingmar
-sanoi, "ja tapasipa kenen tahansa, niin kaikille hän puhuu pahaa
-hellgumilaisista."
-
-Ingmar oli huomannut erään nuoren miehen, joka kaiken iltaa kierteli
-hänen ympärillään, mutta ei tullut puhumaan. Olisi hauska tietää, kuka
-tuo on, joka on niin minun näköiseni, ajatteli Ingmar, ja mistä hän on
-niin äkäisen näköinen, ihan kuin mieli tekisi ajaa minut ulos tästä
-huoneesta. Viimein hänen mieleensä johtui, että mies varmaan oli hänen
-serkkunsa Boo, joka oli monta vuotta asunut Amerikassa.
-
-Ingmar meni Boon luokse ja kertoi terveisiä hänen vanhemmiltaan. Boo
-kyseli ensin hiukkasen kodistaan, ja sitten hän halusi tietää, miten
-koulumestari voi. Ingmarin ympärillä olijat tuskin tohtivat huoahtaa.
-Ei kukaan ollut vielä rohjennut puhua hänen kuullensa Stormista. Ingmar
-näki parin heistä nykäisevän Boota, jotta hän puhuisi jostakin muusta.
-Ingmar vastasi sävyisästi, että koulumestari voi hyvin ja että hän ensi
-vuonna luopuu koulutoimestaan, ja jatkoi sitten: "Hauska on kuulla,
-että sinä vielä muistelet Stormia, vaikka hän koulussa oli sinulle niin
-kova." Kaikkia alkoi naurattaa, sillä he muistivat, kuinka usein Storm
-oli päivitellyt Boon tuhmuutta. Boo pyörähti ympäri ja meni tiehensä
-enempää kysymättä.
-
-Vanha Fält korpraali istui tapansa mukaan lasten parissa ja kertoi
-näille tarinoita. Ingmar ei ollut kertaakaan tavannut Fältiä sen
-jälkeen kun hänestä oli tullut lasten mielikki; se oli hänestä kummaa
-nähdä, ja hän meni likemmäs kuullakseen, mitä Fält pienokaisille
-puheli. Ukko istui ja kertoi parhaillaan, kuinka hän kerran nuorena
-ollessaan oli mennyt torstaiyönä kirkonportille koputtamaan vainajia
-ulos.
-
-Martta Ingmarintyttären silmään pisti silloin, että lapset, jotka
-istuivat Fältin ympärillä, olivat käyneet kauhusta ihan kalpeiksi.
-"Fält ei saa kertoa tuollaisia kummitusjuttuja", hän sanoi ankarasti.
-"Kertokoon hän jotakin sellaista, josta lapsille voi olla hyötyä ja
-oppia." Ukko mietiskeli kotvan aikaa ja sanoi sitten: "Kerronpa sitten
-heille, mitä äitini minulle jutteli, kun hän tahtoi neuvoa minua
-kohtelemaan eläimiä lempeästi."
-
-"Niin, tehkää se", sanoi Martta Ingmarintytär ja siirtyi muualle, mutta
-Ingmar jäi vielä kuuntelemaan.
-
-"Siellä kotiseudulla Taalainmaassa", Fält sanoi, "on Surumäen torppa,
-ja se on saanut siitä nimensä, että siinä kerran asui ylen häijy ja
-kelvoton mies."
-
-Tuskin Fält oli nämä sanat sanonut, kun Ingmar yht'äkkiä säpsähti. Hän
-läheni pari askelta kuullakseen tarkemmin.
-
-"Hän oli niitä, joiden intona on hevoshuijaus", kertoi Fält, "hän
-ajeli yhtä mittaa markkinoilta markkinoille vaihtamassa hevosia ja
-rääkkäsi kovasti eläimiä. Hän oli oppinut tekemään niillä oikeita
-konnankoukkuja. Milloin hän maalasi valkoisia piirtoja sellaisten
-hevosten otsaan, jotka tiedettiin vauhkoiksi, jottei niitä tunnettaisi,
-ja toisinaan hän syötti vanhoille hevoskuluille sellaista ruokaa, että
-ne näyttivät pulleilta ja kiiltäviltä juuri sen aikaa, kun hän tarvitsi
-niitä vaihtaakseen. Kaikkein hurjimpana hän oli koetellessaan hevosia.
-Silloin hän intosi aivan kuin hullu, löi ja ruoski niin, että eläinten
-selät olivat kuin nylkemisen jäljeltä ja että veresliha joka
-sivallukselta punoitti.
-
-"Kerran tuo mies oli koko päivän kuljeksinut markkinoilla saamatta
-yhtään vaihtokauppaa aikaan. Se johtui osaksi siitä, että hän oli
-pettänyt ihmisiä niin usein, että heitä pelotti olla missään
-tekemisissä hänen kanssaan, ja sitten oli hänen tämänpäiväinen
-hevosensa niin vanha ja huono, ettei kukaan huolinut siitä. Hän ajoi
-täyttä laukkaa edestakaisin väkijoukossa ja ruoski hevoskoniaan niin,
-että verta tihkui aisoille, mutta mitä enemmän hän sitä näytteli, sitä
-enemmän ihmiset varoivat ryhtymästä hänen kanssaan kaupantekoon.
-
-"Tuli jo hämärä, ja hän käsitti, ettei tänään enää mitään kauppoja
-synny. Ennen kotiinlähtöään hän tahtoi vielä viimeisen kerran yrittää
-ja ajoi niin hurjaa vauhtia markkinakentän poikki, että ihmiset
-luulivat hänen kaatuvan. Kesken huiminta vauhtia hänen silmänsä
-sattuivat mieheen, joka oli kauniin, mustan varsahevosen ohjissa ja
-ajoi yhtä nopeasti kuin hän, vaikk'ei hevonen näyttänyt siitä vähääkään
-vaivaantuvan.
-
-"Hevoshuijari ei ollut vielä ennättänyt pysähtyä ja nousta rattailta,
-kun sen hyvän hevosen ajaja tuli hänen luokseen. Hän oli lyhytkasvuinen
-ja solakka, hänellä oli kapeat kasvot ja suippo leukaparta. Hän oli
-ihan mustissa, eikä mies voinut kankaasta eikä kuosista päättää mistä
-pitäjästä hän oli kotoisin.
-
-"Hevoshuijari huomasi heti miehestä, että hän oli hyvin yksinkertainen.
-Hän kertoi, että hänellä oli kotona ruskea hevonen ja että hän tahtoi
-vaihtaa tämän mustan saadakseen kaksi samanväristä. 'Tuo sinun hevosesi
-olisi väriltään ihan kuin luotu sen pariksi', hän sanoi, 'tahtoisin
-saada sen, jos se muuten on kelvollinen. Mutta älä veikkonen vain
-petkuta minua huonolla hevosella, sillä mitään maailmassa minä en
-ymmärrä niin vähän kuin hevoskauppoja.'"
-
-"Asia päättyi tietenkin siten, että hevosenvaihtaja antoi hänelle
-koninsa ja otti sen hyvän varsahevosen sijaan. Se oli kaunein hevonen,
-mitä hänen valjaissaan ikipäivinä oli ollut. 'Enpä ole kertaakaan
-päivääni niin kehnosti alkanut ja niin hyvin päättänyt', hän sanoi
-istuutuessaan rattaille kotiin ajaakseen.
-
-"Markkinapaikalta ei ollut pitkältä hänen kotiinsa. Hänen saapuessaan
-perille hämärsi vielä. Kun hän ajoi sisään veräjästä, näki hän joukon
-vanhoja ystäviään, hevoshuijareita monesta pitäjästä, seisovan tuvan
-edustalla odottaen häntä. He olivat kovin hyvällä tuulella, ja hänen
-tullessaan he alkoivat kirkua ja hurrata ja nauroivat ihan
-katketakseen.
-
-"'Mikäs teitä, miehet, niin huvittaa?' hevosenvaihtaja kysyi ohjaksia
-kiinnittäen.
-
-"'Olemme tässä odottaneet sinua nähdäksemme, onnistuiko tuon miehen
-puijata sulle sokea varsansa', he sanoivat. 'Tapasimme hänet
-markkinoille ajamassa, ja silloin hän löi meidän kanssamme vetoa, että
-pettäisi sinut.'
-
-"Hevosenvaihtaja hyppäsi rattailta, asettui hevosen eteen ja löi sitä
-ruoskanvarrella ihan silmien väliin. Eläin ei lainkaan koettanut
-väistää iskua. Miehet olivat oikeassa. Se oli umpisokea.
-
-"Silloin hevoshuijari vimmastui niin, että ihan menetti järkensä. Kun
-toverit yhä vain jatkoivat pilantekoaan ja nauruaan, riisui hän
-hevosen, kävi ohjaksiin ja ajoi sen äkkijyrkälle kukkulalle, joka
-kohosi tuvan takana. Hän maiskautti suutaan ja ruoski, ja hevonen kulki
-ripeästi eteenpäin, mutta päästyään ylös töyräälle se pysähtyi eikä
-tahtonut käydä pitemmälle. Sen edessä aukeni äärettömän syvä ja avara
-kuoppa, josta koko paikkakunta oli vuosikausia vedättänyt soraa.
-Hevonen taisi tuntea, että maa loppui sen jalkain alta, koska se ei
-tahtonut mennä eteenpäin. Mies vain löi ja hoputti, hevonen kävi yhä
-aremmaksi, nousi takajaloilleen, mutta eteenpäin se ei tahtonut.
-Viimein, kun ei mitään muuta keinoa tiennyt, se otti pitkän
-loikkauksen, ikään kuin luullen, että edessä oli vain oja, jonka yli
-hyppäämällä pääsisi. Mutta toista puolta ei ollut saavutettavissa, ja
-kun hevonen ei saanut maata jalkainsa alle, parahti se kamalasti ja
-makasi hetken perästä niskat nurin kuopan pohjalla. Mies ei edes
-huolinut jäädä sitä katsomaan, meni vain takaisin ystäviensä luokse.
-'Vai jo se teidän kikatuksenne loppui', hän sanoi. 'Menkää matkoihinne
-nyt ja kertokaa sille vedonlyöjälle, miten hänen varsansa kävi!'
-
-"Mutta kertomus ei tähän vielä lopu", Fält jatkoi, "vaan vartokaas,
-lapset, niin näette mitä sitten seurasi. Niin, kohta sen jälkeen sai
-tuon miehen vaimo pojan, ja se oli sellainen raukka, jolla ei ollut
-järkeä, ja sen lisäksi se oli sokea. Eikä siinäkään kyllin, vaan kaikki
-pojat, jotka vaimo sen jälkeen synnytti, olivat sokeita ja
-tylsämielisiä. Mutta tyttäret olivat kauniita ja viisaita ja joutuivat
-hyviin naimisiin."
-
-Ingmar oli seisonut koko ajan ja kuunnellut kuin tenhottuna. Nyt hän
-koetti liikahtaa päästäkseen irti, mutta ukon jatkaessa hän yhä jäi
-seisomaan.
-
-"Mutta tämäkään ei vielä riittänyt", virkkoi ukko vielä, "vaan kun ne
-naineet tyttäret saivat lapsia, olivat kaikki heidän poikansa sokeita
-ja tylsämielisiä, mutta tyttäret olivat kauniita ja sirokasvuisia ja
-erinomaisen älykkäitä.
-
-"Ja niin on käynyt tähän päivään asti", ukko jatkoi, "että kaikki,
-jotka ovat ottaneet vaimokseen sen suvun tyttäriä, ovat saaneet
-tylsämielisiä poikia. Ja siitä syystä kansa rupesi kutsumaan sitä
-torppaa Surumäeksi, ja toista nimeä se tuskin koskaan saa."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kun Fält oli lopettanut kertomuksensa, tuli Ingmar hieman hätäisenä
-Ljungo Björnin luokse ja kysyi, voisiko saada häneltä paperia ja kynää.
-Björn näkyi hiukan hämmästyvän. Ingmar hiveli otsaansa ja sanoi, että
-hänellä oli tärkeä kirje kirjoitettavana. Hän oli päivällä sen
-unohtanut, mutta jos voisi kirjoittaa sen vielä tänä iltana, lähettäisi
-hän sen ensimmäisessä aamujunassa.
-
-Ljungo Björn nouti hänelle kirjoitusneuvot ja vei Ingmarin
-puusepänverstaaseen, jotta hän saisi olla häiritsemättä. Siellä hän
-sytytti lampun ja asetti tuolin höyläpenkin ääreen. "Täällä saat istua
-ja kirjoittaa vaikka koko yön", hän sanoi lähtiessään.
-
-Heti yksin jäätyään Ingmar ojenteli käsiään ikään kuin olisi kaiho
-hänen rintaansa rusentanut, ja itkun -- nyyhkytys alkoi kohota hänen
-kurkkuunsa. "Voi, en usko jaksavani tätä kestää", hän sanoi. "Ei
-minussa ole miestä tekemään sitä, mitä otin tehdäkseni."
-
-"En kykene muuta ajattelemaan kuin sitä, jonka hylkäsin, en päivin enkä
-öin", Ingmar jatkoi. "Ja pahinta on, etten edes usko voivani lainkaan
-hyödyttää Gertrudia." Hän istui hetkisen mietteissään, sitten hän
-hieman hymähti itsekseen. "Niinhän se on, että kun epäröi ja on
-huolissaan, silloin on kaikessa näkevinään merkkejä ja viittauksia.
-Mutta kuinka ihmeessä Fält sattui kertomaan juuri tuon tarinan? Tosiaan
-tuntui siltä kuin Jumala olisi sen avulla tahtonut osoittaa minulle,
-miten olisi paras menetellä."
-
-Ingmar istui vielä vähän aikaa mietiskellen, ennen kuin tarttui kynään.
-"Jumalan nimeen siis", hän sanoi laskien sen paperille.
-
-Sitä kirjettä, jota hän nyt alkoi kirjoittaa, oli hän miettinyt joka
-päivä kotoa lähdettyään. Se oli osoitettu kotipitäjän vanhalle
-kirkkoherralle, ja mitä hän siihen kirjoitti, se oli moneen kertaan
-punnittua ja harkittua.
-
-Mutta vaikkakin kirje oli osoitettu kirkkoherralle, oli se kyllä aiottu
-erään toisenkin nähtäväksi. Koko matkan oli Ingmarista tuntunut siltä
-kuin hän ei milloinkaan olisi puhunut asiata puhtaaksi vaimonsa kanssa,
-ei koskaan kyennyt oikein selittämään hänelle ajatuksiaan ja
-tunteitaan, ja että vaimon ehdottomasti pitäisi saada tietää hänen
-todellinen tilansa. Hän oli tuuminut, että parasta olisi kirjoittaa
-kirkkoherralle. Mutta kirjoittaminen oli hänestä ylen vaikeata, hän ei
-ollut onnistunut vapautumaan kainoudesta, joka esti häntä itsestään
-puhumasta. Tänä iltana hänelle oli kuitenkin äkkiä selvinnyt, miten
-hänen olisi kirjoitettava, ja hän oli iloisesti ajatellut: Kas niin,
-siten se ei olekaan vaikeata, niinpä voinkin sen tehdä, nyt tiedän,
-miten kerron kirkkoherralle kaikki, mitä hänen tulee tietää voidakseen
-puhua asian Barbroolle.
-
-Ingmarin kirje kuului näin:
-
-"Kun nyt istun ja kirjoitan keskellä yösydäntä, en muuta niin toivoisi,
-kuin että nyt voisin tulla pappilaan puhumaan kanssanne, herra
-kirkkoherra. Toivoisin saavani tulla luoksenne myöhään illalla, kun
-istutte huoneessanne ihan hiljaa ja rauhassa mietitte saarnaa.
-
-"Nyt minä kuvittelen, että minut huomatessanne te, herra kirkkoherra,
-kavahdatte pystyyn ja säikähdätte ikäänkuin aavetta. 'Mitä sinä täällä
-teet? Luulin sinun lähteneen Jerusalemiin', te, herra kirkkoherra,
-varmaan sanoisitte. -- 'Niin kylläkin', minä vastaisin, 'olisihan minun
-pitänyt näihin aikoihin jo olla perillä; mutta minä olen kääntynyt
-kotiin, kun satuin matkalla kuulemaan tarinan, jonka tahtoisin kertoa
-herra kirkkoherralle.'
-
-"Ja sitten pyytäisin kauniisti teitä, herra kirkkoherra, olemaan tunnin
-tai pari kärsivällinen minua kohtaan, sillä minulla on pitkä kertomus,
-joka minun täytyy teille kertoa saadakseni sydämeni lievitetyksi. Ja
-saatuani teiltä luvan minä alkaisin näin: Tässä pitäjässä oli kerran
-mies, minä sanoisin, joka ei välittänyt vaimostaan. Se johtui siitä,
-että hänen oli täytynyt luopua oikeasta rakastetustaan ja ottaa tämä
-toinen saadakseen pitää isänsä talon. Mutta sitä kauppaa tehdessään hän
-oli ajatellut ainoastaan taloa, hän oli aivan unohtanut, että hän siten
-saisi vaimon kaupan päälle. Ja kun he olivat viettäneet häänsä ja
-muuttaneet yhteen, ei hän vielä senkään jälkeen voinut käsittää, että
-vaimo kuului hänelle. Hän ei koskaan miettinyt, miltä olo vaimosta
-tuntui, viihtyikö hän vai kaipasi. Ei hän myöskään tarkastanut, miten
-vaimo askareita hoiti, oliko talous hyvällä vai huonolla kannalla.
-Hänen aatoksensa olivat niin siinä yhdessä, ettei hän lainkaan
-muistanut tätä toista olevan olemassakaan. Vaimo oli kuin mikä arvoton
-kapine tahansa, joka oli taloa seurannut. Hän sai olla ja mennä miten
-parhaaksi näki, mies ei tahtonut nähdä mitään vaivaa hänen takiaan.
-
-"Mutta vielä muuan erityinen seikka vaikutti, ettei mies pitänyt
-vaimoaan missään arvossa. Hän halveksi häntä siksi, että vaimo oli
-tahtonut saada hänet, vaikka tiesi hänen pitävän toisesta. Hänessä
-täytyy olla jokin vika, mies ajatteli, koska hänen isänsä hoin
-tyrkyttämällä tyrkyttää häntä miehelään.
-
-"Jos mies milloin sattumalta vaimoonsa katsahti, niin sen hän teki
-uudistaakseen sen toisen muistoa, jonka oli menettänyt. Hänen täytyi
-tunnustaa, että vaimokin oli sievän näköinen, mutta ei hän ollut niin
-kaunis kuin se kadotettu morsian. Ei hän käynyt niin kevyesti eikä
-osannut käytellä käsiään niin kauniisti, eikä hänellä riittänyt niin
-paljon hienoa ja hupaisaa puhetta. Hän kulki ääneti ja kärsivällisenä
-ja hoiti tointaan, eikä hänestä muuhun ollutkaan.
-
-"Miehen puolesta minun sentään on tunnustettava, ettei hän voinutkaan
-puhua vaimolleen sitä, mitä tavallisimmin ajatteli. Ei hänen käynyt
-vaimolle uskominen, että hän yhä vielä vain ajatteli armastaan, joka
-oli sinne vieraalle maalle lähtenyt. Sitä hän ei tietenkään voinut.
-Eikä hän myöskään voinut kertoa vaimolle sitä toista ajatustaan, että
-hän yhä odotti Jumalan rangaistusta siitä, että oli rikkonut sanansa,
-ja että hän pelkäsi ajatella taivaassa olevaa isäänsä ja kuvitteli
-joutuneensa kaikkien ihmisten soimattavaksi. Kaikki tosin, joiden
-kanssa hän joutui tekemisiin, osoittivat hänelle suurta kunnioitusta,
-mutta synkkämielisyydessään hän epäili kaikkien pitävän häntä
-pilkkanaan, kun hän vain selkänsä käänsi, ja sanoi turmelleensa nimensä
-hyvän maineen ja jos jotakin samantapaista.
-
-"Kerron nyt, millä tavalla tuo mies ensi kerran tuli huomaamaan, että
-hänellä oli vaimo.
-
-"He olivat olleet pari kuukautta naimisissa, kun mies kerran kutsuttiin
-vaimonsa kanssa häihin erääseen sukulaistaloon vaimon kotipitäjään.
-Sinne oli pitkä matka, ja heidän täytyi välillä poiketa majataloon
-hevosta syöttämään. Oli ruma ilma, ja vaimo meni yläkertaan
-matkustajahuoneeseen istumaan. Mies sillä aikaa juotti hevosen ja antoi
-sille kauroja ja tuli sitten ylös samaan huoneeseen, johon vaimo oli
-mennyt. He eivät puhuneet keskenään yhtään sanaa, mies vain istui ja
-ajatteli, kuinka ikävään asemaan hän joutuu häätalossa; kukaties muut
-vieraat vielä jollakin tavalla näyttävät, mitä he hänestä ajattelevat.
-Siinä istuessaan ja näin itseään kiusatessaan hän tuli ajatelleeksi,
-että oikeastaan vaimo oli kaikkeen tähän syyllinen. Jollei hän
-väenväkisin olisi halunnut minun kanssani naimisiin, hän ajatteli,
-olisin minä nyt moitteeton mies. Silloin en olisi mihinkään kiusaukseen
-joutunut, eikä minun tarvitsisi kaihtaa rehellisten ihmisten silmiä.
-
-"Ennen ei hänen mieleensä ollut juolahtanutkaan, että hän voisi ruveta
-oikein vihaamaan vaimoansa, mutta sinä hetkenä hän tunsi vihaavansa.
-Kohta hän kuitenkin sai muuta mietittävää. Muutamia miehiä oli tullut
-matkustajahuoneen edessä olevaan saliin. He olivat nähneet miehen ja
-vaimon, kun he maantiellä olivat ajaneet heidän ohitsensa, ja alkoivat
-nyt puhella heistä. Ja siinä talossa oli niin hatarat seinät, että
-sisällä istujat kuulivat miesten joka sanan.
-
-"'Olisi hauska tietää, miten he tulevat yhdessä toimeen', sanoi muuan
-miehistä.
-
-"'Minä en olisi luullut Barbroon koskaan joutuvan naimisiin', toinen
-virkkoi.
-
-"'Muistuu mieleeni, miten rakastunut hän oli Stigge Börjenpoikaan, joka
-oli kesärenkinä Bergereillä kolme neljä vuotta sitten.'
-
-"Kuullessaan miesten rupeavan hänestä puhumaan vaimo sanoi hätäisesti:
-'Eiköhän jo olisikin aika lähteä matkaan.' Mutta miehestä olisi ollut
-harmillista, jos nuo vieraat saisivat tietää, että hän vaimoineen oli
-istunut sisähuoneessa heitä kuulemassa. Hän tahtoi mieluummin istua
-sisällä, kunnes he lähtisivät.
-
-"Mutta ulommassa huoneessa istuvat miehet yltyivät vielä jatkamaan
-puhetta vaimosta. 'Tuo Stigge Börjenpoika oli rutiköyhä mies, ja Birger
-Sven Petterinpoika ajoi hänet maantielle talostaan, huomattuaan
-tyttärensä mokomaan ihastuneen', sanoi toinen mies, joka näytti hyvin
-tuntevan jutun. 'Mutta silloin Barbroo kävi surusta niin sairaaksi,
-että ukon täytyi myöntyä ja lähteä Stiggen kera pappilaan kuulutuksen
-hakuun. Mutta sitten tapahtui se ihme, että heti ensi kuulutuksilta
-Stigge muutti mieltään ja sanoi, ettei häntä haluttanutkaan naimisiin.
-Nyt Sven Petterinpoika vuorostaan sai pyydellä ja rukoilla, ettei Stig
-hylkäisi hänen tytärtään. Mutta Stig oli ihan armoton, hän sanoi
-vihaavansa Barbroota niin, ettei tahtonut enää nähdä häntä silmissään.
-Hän levitteli huhua, ettei hän ollut koskaan pitänyt Barbroosta, tyttö
-muka vain oli hänen jäljessään juossut.'
-
-"Te, kirkkoherra, kyllä käsitätte, kuinka ilkeässä asemassa mies oli,
-kun toiset yhä jatkoivat jutteluaan samaan suuntaan. Hän ei rohjennut
-katsoakaan vaimoonsa. Mutta samassa hän tunsi, että tähän asti
-kuunneltuaan heidän oli vallan mahdotonta mennä toisen huoneen kautta
-ulos.
-
-"'Kyllähän Stigge pahoin teki', virkkoi joku ulkona istujista, 'mutta
-saipa hän siitä katumistakin.'
-
-"'Saipa sai', lisäsi muuan, joka siihen asti oli ollut vaiti. 'Hän nai
-sitten ensimmäisen, joka vain suostui hänelle tulemaan. Sen hän
-varmaankin teki näyttääkseen ihmisille, ettei hän välittänyt
-Barbroosta. Vaimo sattui olemaan ihan kelvoton, he joutuivat köyhyyteen
-ja kurjuuteen, ja nyt Stigge on yltynyt ryyppäämään. Vaivaistaloon hän
-olisi perheineen aikoja päiviä joutunut, jollei Barbroo häntä auttaisi.
-Sillä hän se varmaankin hommaa hänelle ja vaimollekin sekä ruoan että
-vaatteet.'
-
-"Näihin sanoihin heidän puheensa Barbroosta loppui, ja hetken päästä he
-olivat jo poissa. Mies lähti silloin valjastamaan, ja vaimon tultua
-pihamaalle rattaille noustakseen hän otti ja nosti hänet ajoneuvoihin.
-Vaimo varmaankin luuli hänen tehneen sen sitä varten, ettei hänen
-hameensa likaantuisi pyörässä, mutta oikeastaan mies teki sen
-osoittaakseen edes sillä lailla, että hänen mielestään vaimoa oli
-sääli. Ja myöhemminkin matkalla hän toisinaan käänsi päätään ja katseli
-syrjästä vaimoa. Vai niin, oliko tämä Barbroo tosiaan niin
-lempeäluonteinen, että hän saattoi auttaa miestä, joka oli hänet
-hylännyt! Ja sehän on ihmeellistä, että hän oli joutunut samalla lailla
-petetyksi kuin Gertrudkin.
-
-"He ajoivat sitten ääneti jonkin aikaa, kunnes mies huomasi, että vaimo
-itki. 'Älä nyt sitä itke', mies sanoi silloin, 'eihän tuo niin
-ihmeellistä ole, että sinä pidät toisesta, niinkuin minäkin.' Sitten
-hän taas harmitteli, kun ei ollut voinut sanoa hänelle ystävällistä
-sanaa.
-
-"Tämän jälkeen ei olisi ollut kummakaan, jos mies olisi toisinaan
-ajatellut, vieläköhän vaimo yhä piti Stiggestä. Mutta mitään sellaista
-ei juolahtanut hänen mieleensä, hän ei välittänyt vaimosta niin paljon,
-että olisi viitsinyt arvailla, kenestä hän piti tai kenestä ei. Hän
-ajatteli yhä vain omia surujaan ja unohti usein koko vaimon
-olemassaolon. Ei hän myöskään ihmetellyt sitä, että vaimo aina pysyi
-niin rauhallisena eikä kertaakaan kiivastunut hänelle, vaikk'ei hän
-koskaan kohdellut häntä niinkuin olisi pitänyt.
-
-"Tässä kohden, herra kirkkoherra, minun on sanottava, että vaimon
-ainainen rauhallisuus lopulta niin sekoitti miehen ajatukset hänestä,
-ettei hän enää voinut aavistaakaan vaimon mielentilaa. Mutta sitten
-syksyllä, noin puoli vuotta häiden jälkeen, oli kerran kolea ja
-sateinen ilta. Mies oli hämäristä asti ollut ulkona ja tuli myöhään
-kotiin. Pirtti, jossa väki makasi, oli pilkkopimeänä, mutta peräkamarin
-takassa roihusi iso pystyvalkea. Vaimo oli jalkeilla ja oli asettanut
-pöydälle ruokaa, joka oli hiukan heidän jokapäiväistään parempaa.
-Miehen astuessa sisään vaimo sanoi hänelle: 'Annas kun minä otan tuon
-takin yItäsi, se on ihan märkä.' Hän veti sen miehen päältä ja piteli
-sitä takkavalkean hohteessa. 'Herran tähden, miten märkä se on', hän
-sanoi, 'saaneeko sitä nyt mitenkään kuivumaan huomiseksi!'
-
-"'Missä ihmeessä sinä olet ollut tällaisessa ilmassa?' hän sanoi
-hetkisen kuluttua. Vaimo ei ollut koskaan ennen kysynyt häneltä
-sellaista, eikä mies tohtinut vastata, kun ei tiennyt, mikä hänellä oli
-mielessä.
-
-"'Ihmiset juttelevat, että sinä joka ilta soudat koulutalolle ja istut
-siellä joenrannassa kivellä, liikahtamatta siitä tuntikausiin.' --
-'Antaa ihmisten puhua', mies sanoi näyttäen yhtä tyytyväiseltä kuin
-ennenkin, mutta kuitenkin hiukan harmissaan, kun oli tullut huomatuksi.
--- 'Niin, mutta ei vaimon ole niinkään hauska kuulla sellaista.' --
-'Joutavia', mies vastasi, 'se, joka on ostamalla itselleen miehen
-hankkinut, se ei voi parempaa odottaa.'
-
-"Vaimo seisoi uunin ääressä koettaen kääntää nurin takinhihaa, jossa
-oli niin paksu vuori ja jäykkä kangas, että siinä oli reistaamista.
-Mies katsahti häneen nähdäkseen, miten sanat häneen vaikuttivat. Hän
-huomasi, että vaimon huulet olivat hiukan hymyssä. Saatuaan viho
-viimein hihan käännetyksi vaimo sanoi: 'No, en minäkään niin kovin
-halukas naimisiin ollut; kyllä se oli isän hommaa alusta loppuun.'
-
-"Mies katsahti kerran vielä vaimoonsa, ja kun hän nyt kohtasi hänen
-katseensa, ajatteli hän: Eipä hän näytä niinkään kenen tahansa
-talutettavalta. 'Kyllä sinä sentään pikemminkin olet niitä, jotka
-osaavat pitää oman päänsä', hän sanoi.
-
-"'Osaan minkä osaan', vaimo sanoi, 'mutta ei isäkään ole leikin
-käsiteltävä. Mitä kettua hän ei koiralla saa, sille hän panee ansan.'
-Mies ei vastannut, hän oli jo vaipunut omiin mietteisiinsä ja tuskin
-kuulikaan, mitä vaimo sanoi. Mutta vaimo kaiketi ajatteli, että paras
-on puhua loppuun asti, koska niinkin paljon jo oli sanottu.
-
-"'Et ole tainnut tietääkään', vaimo sanoi, 'että Ingmarila on aina
-ollut kuin isän silmäterä, siitä asti kun hän oli siellä lapsuutensa
-elänyt. Aina hän kehui sitä ja Ingmarien sukua. En mistään paikasta
-maailmassa ole kuullut niin paljon puhuttavan; melkeinpä minä tiedän
-enemmän sen talon kaikista entisistä eläjistä kuin sinä.'
-
-"Kun vaimo oli ennättänyt kertoa tämän verran, nousi mies pöydästä,
-jonka ääressä hän oli aterioinut, ja kävi istumaan liedelle, selkä
-tuleen päin, niin että saattoi nähdä vaimonsa kasvot.
-
-"'Sitten minulle kävi niinkuin jo itsekin tiedät', sanoi vaimo. -- 'Älä
-nyt siihen enää koske', mies sanoi hätäisesti. Häntä hävetti
-ajatellessaan, miten oli kievaritalossa antanut vaimon istua
-kiusaantumassa. -- 'Mutta sinun on se tiedettävä, että siitä saakka kun
-Stigge hylkäsi minut, alkoi isä hätäillä, ettei muka kukaan enää
-minusta huoli, ja hän tarjoili minua melkein kenelle tahansa. Pian minä
-siihen harmistuin, enhän toki niin huono ollut, että hänen olisi
-tarvinnut varsin tyrkytellä minua ihmisille.'
-
-"Tätä sanoessaan hän kohottautui pystympään, niin että mieskin sen
-huomasi. Hän viskasi takin tuolille ja katseli miestä terävästi
-silmiin. 'En tiennyt, miten siitä olisin tehnyt lopun', hän jatkoi,
-'kunnes sitten eräänä päivänä pisti päähäni sanoa isälle: 'En mene
-naimisiin ollenkaan, jollen saa Ingmar Ingmarinpoikaa ja Ingmarilaa!'
-Tiesin sen sanoessani yhtä hyvin kuin muutkin, että Ingmarila oli
-Timmin Halvorin omana ja että sinunhan piti naida koulumestarin
-Gertrud. Niin mahdottoman vaatimuksen minä paninkin juuri saadakseni
-olla rauhassa. Isäkin säikähti alussa ihan pahasti. 'Sitten et joudu
-ikänä naimisiin', hän sanoi. -- 'Niin, sitten saan tyytyä siihen', minä
-sanoin. Mutta huomasin isän kuitenkin siitä ajatuksesta pitävän. --
-'Annatko kunniasanasi siitä?' hän sanoi hetken kuluttua. -- 'Annan kuin
-annankin, isä', minä sanoin. En tietysti voinut unissanikaan ajatella,
-että hän saisi sellaista aikaan. Yhtä mahdollista olisi ollut päästä
-kuninkaan kanssa naimisiin.'
-
-"'Joka tapauksessa pääsin kahdeksi vuodeksi naimaehdotuksista, ja
-iloinen olin, kun vain sain olla rauhassa. Oloni oli niin hyvä kuin
-suinkin saatoin ajatella; hoidin isän suurta taloa ja sain siinä
-mieleni mukaan emännöidä, niin kauan kuin hän oli leskenä. Mutta nyt
-viime toukokuussa isä kerran tuli kotiin myöhään illalla ja haetutti
-heti minut luokseen. 'Nyt saat Ingmar Ingmarinpojan ja Ingmarilan', hän
-sanoi. Kahteen vuoteen isä ei ollut sanaakaan hiiskahtanut koko
-asiasta. 'Toivon, että pysyt sanassasi', hän sanoi minulle. 'Olen
-ostanut talon neljästäkymmenestä tuhannesta kruunusta.' -- 'Mutta
-Ingmarillahan on jo morsian', minä sanoin. -- 'Ei se tainnut olla kovin
-hänen mieleisensä, koska hän nyt sinua kosii.'
-
-"Käsitättehän, kirkkoherra, kuinka katkeraksi miehen mieli kävi, kun
-kuuli vaimon tätä kertovan. Tämähän on vallan ihmeellistä, hän
-ajatteli, kaikki tyynni on pohjaltaan paljasta leikkiä. Ajatelkaahan,
-kun minun täytyi luopua Gertrudista vain siksi, että Barbroo kerran oli
-isälleen laskenut minusta leikkiä!
-
-"'Minä en ensinkään tiennyt, miten tehdä', jatkoi vaimo, 'sekin, kun
-isä oli ruvennut niin suuriin raha-asioihin minun tähteni, koski
-mieleeni niin, etten voinut heti vastata kieltävästi. Enkä minä
-myöskään tiennyt, miten sinun laitasi oli, en voinut aavistaa, että tuo
-talo oli sinusta kaikkea muuta rakkaampi. Ja isä manaili, että jollen
-minä myönny, niin hän myy tilan sahayhtiölle. Juuri siihen aikaan kävi
-kotonakin olo minulle tukalaksi. Isä oli mennyt kolmansiin naimisiin,
-eikä minua haluttanut alistua emintimän käskettäväksi, oltuani itse
-yksinvaltiaana. Ja kun minä en heti paikalla kyennyt suorin sanoin
-kieltämään enkä myöntämään, pääsi tietysti isän tahto voitolle.
-Vakaasti punnittua minun tekoni siis ei ollut -- eihän sinustakaan?'
-
-"'Ei ollut', sanoi mies, 'nyt näen, että sinusta koko asia oli paljasta
-leikkiä.'
-
-"'Oikeastaan minä aloin käsittää tekoni oikein vasta sitten kun kuulin,
-että Gertrud oli salaa vanhemmiltaan lähtenyt Jerusalemiin. Mutta siitä
-lähtien minä en päässyt rauhaan. Eihän minulla ollut halua tehdä toista
-niin onnettomaksi.'
-
-"'Nyt minä olen alkanut huomata sinunkin tuskasi', vaimo jatkoi, 'ja
-alati mietin sitä että minä olen kaikkeen syyllinen.' -- 'Älähän',
-sanoi mies, 'omaa syytäni tämä minulle on, ei minulle ole pahemmin
-käynyt kuin ansaitsin.' -- 'En ymmärrä, miten kestänen sen ajatuksen,
-että tämä surkeus on minun syytäni', sanoi vaimo. 'Joka ilta minä istun
-ja odotan, ettet sinä enää tulekaan. Kyllä hän vielä kerran jää sinne
-joelle, minä ajattelen. Ja sitten minä olen kuulevinani väen liikettä
-pihalla ja aavistan, että he ovat kantamassa sinua kotiin. Ja sitten
-minä ajattelen, miten minulle sen jälkeen käy. Voisinko koskaan
-elämässäni unohtaa, että olin kuolemaasi syyllinen?'
-
-"Hän puhui saadakseen viimeinkin huolensa ilmaistuksi, mutta sill'aikaa
-miehen päässä pyöri omituisia ajatuksia. Nyt tuokin tahtoo saada
-lohdutusta ja apua, hän ajatteli. Hänestä tuntui vastenmieliseltä, kun
-vaimo oli hänestä huolissaan, mieluumminkin vaimon olisi pitänyt pysyä
-levollisena, jottei olisi muistuttanutkaan häntä olemisestaan. Ei minun
-käy ottaminen hänenkin huoliaan vaivakseni, hän ajatteli.
-
-"Mutta hän käsitti, että tähän oli pakko jollakin tavalla vastata. 'Älä
-sinä suotta ole minusta huolissasi', hän sanoi. 'Kyllä minä jo
-viimekertaisen jälkeen vältän uutta pahantekoa.' Ja jo niistä sanoista
-vaimon kasvot ikäänkuin kirkastuivat."
-
-Tämän kirjoitettuaan Ingmar nosti kynän paperilta ja katsoi ylös. Tästä
-tulee kamalan pitkä kirje, hän ajatteli. Koko yö minulta menee sen
-kirjoittamiseen. Mutta oikeastaan hän tunsi olevansa iloissaan, kun
-täten sai uudestaan elää kaiken sen, mitä hän Barbroon kanssa oli
-kokenut. Hän ei voinut olla toivomatta, että kirkkoherra antaisi tämän
-kirjeen Barbroonkin luettavaksi ja että tämä tulee liikuttuneeksi
-nähdessään, kuinka hyvässä muistissa miehellä kaikki on.
-
-"Mutta vaikka mies itse uskoi olevansa ihan välinpitämätön vaimostaan",
-Ingmar edelleen kirjoitti, "jäi hän kuitenkin parina iltana kotiin, kun
-Barbroo oli sanonut olevansa hänestä niin huolissaan. Vaimo ei ollut
-ymmärtävinään, että mies hänen tähtensä pysyi kotona, vaan oli
-rauhallinen ja äänetön kuten ennenkin. Mutta Barbroo oli, kuten te,
-kirkkoherra, tiedätte, ollut kovin hyvä kaikkia Ingmarilassa eläviä
-vanhuksia kohtaan. He olivat häneen vallan ihastuneet. Kun nyt mies
-pysyi kotona ja istui muiden kanssa väentuvassa puhdetta pitämässä, oli
-Vanhalla-Liisalla ja Korppi-Pentillä suu hienossa hymyssä.
-
-"Kaksi iltaa mies onnistui viihtymään kotona, mutta sitten seurasi
-sunnuntai-ilta, ja silloin vaimon päähän pisti ottaa kitaransa esille
-ja laulaa ajan kuluksi. Kotvan aikaa se onnistui, mutta sitten hän
-sattumalta aloitti laulun, jota Gertrud oli hyvin mielellään hyräillyt.
-Silloin mies ei enää kauempaa sietänyt kotonaoloa, vaan pani hatun
-päähänsä ja lähti.
-
-"Ulkona oli pimeä kuin säkissä ja sataa tuhutti hienoa kylmää sadetta,
-mutta sellainen ilma oli juuri hänen mieleisensä. Hän souti jokea alas
-koulutalon kohdalle, istui rantakivelle ja ajatteli Gertrudia ja sitä
-aikaa, jolloin hän ei ollut lupauksiaan rikkonut, vaan oli vielä
-rehellinen, kunnian mies. Hän ei kääntynyt kotiin päin ennen kuin
-kellon kahtatoista käydessä. Silloin vaimo istui rantapenkerellä häntä
-odottamassa.
-
-"Siitä mies ei pitänyt. Te, herra kirkkoherra, kyllä tiedätte, että
-miehistä on vastenmielistä, kun vaimoväki on heidän tähtensä
-huolissaan. Hän ei virkkanut vaimollensa sanaakaan, ennen kuin
-peräkamariin tultuaan. 'Kyllä sinun on parasta antaa minun tulla ja
-mennä miten itse tahdon', hän silloin sanoi, ja äänestä kyllä kuului,
-että hän oli tyytymätön. Vaimo ei vastannut mitään, raapaisi vain
-kiireesti tulta tikkuun ja sytytti kynttilän. Mies näki silloin, että
-hän oli läpimärkä, vaatteet olivat kuin valettuina ruumista myöten.
-Vaimo laittoi hänelle illallisen, teki tulen takkaan ja levitti
-vuoteen, ja koko ajan kuuluivat märät vaatteet kahisevan hänen
-päällään. Mutta vähintäkään suuttumuksen tai mielipahan ilmettä hänessä
-ei voinut huomata. Onkohan hän todella niin hurskasmielinen, ettei hän
-mistään kiusasta pahastu? mies ajatteli.
-
-"Hän kääntyi äkisti vaimoonsa päin ja kysyi: 'Jos minä olisin samalla
-lailla menetellyt sinua kuin Gertrudia kohtaan, antaisitko sinä silloin
-minulle anteeksi?' Vaimo vilkaisi häneen silmänräpäyksen. -- 'En', hän
-vain sanoi, ja samassa hänen silmänsä välähtivät. Mies jäi äänettömänä
-istumaan. Sepä kumma, ettei hän sitä minulle tekisi, vaikka hän antoi
-anteeksi tuolla Stiggelle, hän ajatteli, mutta arvatenkin minä hänen
-mielestään tein pahemmin, minä, sillä petinhän Gertrudin voitonhimosta.
-
-"Pari päivää myöhemmin mies oli hukannut veistimensä. Hän haki sitä
-kaikkialta ja joutui siten kulkiessaan pesutuvan pieneen kamariin.
-Vanha-Liisa makasi siellä sairaana, ja Barbroo istui vuoteen vieressä
-lukemassa hänelle Raamattua. Se oli suunnattoman iso nahkakantinen,
-messinkihelainen Raamattu. Mies seisahtui sitä katsomaan. Kai se on
-Barbroon myötäjäisinä tänne tullut, hän ajatteli ja lähti tiehensä.
-Mutta heti paikalla hän kääntyi takaisin, otti Raamatun vaimonsa
-käsistä ja aukaisi sen ensimmäisen sivun. Nyt hän näki, että se
-todellakin oli niitä vanhoja Raamattuja, joita talossa oli ammoisista
-ajoin säilytetty ja jotka Katri oli myyttänyt huutokaupassa. 'Mistä
-tämä on tänne joutunut?' mies kysyi. Vaimo istui ääneti, mutta
-Vanha-Liisa vastasi: 'Eikö Barbroo ole sinulle kertonut, että hän on
-ostanut Raamatun takaisin?' -- 'Ei, vai on Barbroo sen ostanut!' sanoi
-mies. -- 'Enemmänkin hän on tehnyt', sanoi eukko innoissaan, 'kävisitpä
-kerran katsahtamassa väentuvan kaappiin.' Mies lähti heti pois
-huoneesta ja riensi väentupaan. Avatessaan siellä olevan kaapin hän
-näki hyllyllä kaksi talon vanhaa hopeapikaria. Hän otti ne esille,
-käänsi ne ylösalaisin nähdäkseen pohjissa olevat leimat ja huomasi ne
-oikeiksi. Barbroo astui sisään hänen siinä seisoessaan; hän näytti
-olevan hämillään. -- 'Minulla oli hiukan rahaa säästöpankissa', sanoi
-hän hiljaa. Mies oli niin iloissaan, ettei häntä ollut sellaisena nähty
-pitkään aikaan. Hän meni vaimonsa luokse ja puristi tämän kättä. 'Tästä
-minä kiitän sinua oikein todenperään', hän sanoi. Heti sen jälkeen hän
-kohottausi suoraksi ja meni ulos. Hänestä tuntui siltä kuin hänen olisi
-väärin olla ystävällinen vaimolleen. Syyllisyys Gertrudia kohtaan sitoi
-hänet muka niin, ettei hänen sopinut Gertrudin sijan anastajalle
-osoittaa rakkautta eikä hyväntahtoisuutta.
-
-"Tästä oli kulunut viikon verran. Mies astui ulos aitasta ja meni
-asuinrakennukseen päin; samassa muuan vieras mies avasi veräjää ja tuli
-pihalle. Saavuttuaan portaiden eteen vieras sanoi hyvänpäivän ja kysyi,
-oliko Barbroo Svenintytär kotona. 'Olemme vanhoja tuttavia, hän ja
-minä', hän sanoi. Silloin mies, vaikka se on kyllä ihmeellistä, heti
-luuli tuntevansa vieraan. -- 'Taidat sitten olla Stigge Börjenpoika',
-hän sanoi. -- 'En olisi luullut kenenkään täällä minua tuntevan', sanoi
-mies, 'poikkesinkin vain pikimmältään puhumaan pari sanaa Barbroon
-kanssa. Mutta älä hyvä mies vain kerro Ingmar Ingmarinpojalle, että
-minä täällä kävin. Hän ei oikein taitaisi pitää minun tulostani.' --
-'Mitäs hassuttelet, minä luulen että Ingmar mielelläänkin näkisi
-sinut', mies sanoi, 'sellaista aito lurjusta hän on kyllä halunnutkin
-kerran nähdä.' Hän oli aivan silmittömästi raivostunut tuohon
-miesheittiöön, joka kaiken maailman ihmisille koetti uskotella, että
-Barbroo Svenintytär piti hänestä. -- 'Ei ole minua ennen kukaan
-lurjukseksi haukkunut', Stigge sanoi. -- 'Minä sanon sitten ensi
-kerran, jollei ole ennen tehty', sanoi mies, ja heti sen jälkeen hän
-nosti kätensä ja lyödä sivalsi häntä poskelle.
-
-"Vieras hypähti taaksepäin kalmankalpeana ja kiukusta rumentuen. 'Mutta
-olkoon', hän sanoi, 'teethän mielettömän töitä. Tulin vain lainaamaan
-rahaa Barbroolta, ei minulla hänelle muuta asiata ollut.' Miestä alkoi
-nyt pikaisuutensa hieman hävettää. Hän ei voinut käsittää, mistä syystä
-hän oli menetellyt tuolla lailla. Mutta tuon raukan kuullen hän ei
-tahtonut ilmaista katumustaan, vaan ärjäisi vielä: 'Älä usko minun sitä
-pelkäävän, että Barbroo muka sinusta pitää. Mutta korvapuustin sinä
-olet ansainnut siitä, kun petit hänet.' Stigge Börjenpoika astui nyt
-ihan miehen eteen. -- 'Koska nyt minua löit, kerron minä sinulle yhden
-seikan', hän sanoi, ja ääni tuli terävänä ja sähisten hänen kurkustaan.
-'Luulen, että se, mitä saat kuulla, kirvelee mieltäsi pahemmin kuin jos
-sinut ruoskisin. Olet varmaan kovinkin rakastunut tuohon Barbroosi, ja
-juuri sen vuoksi minä sinulle kerron, että hän on sen Surumäen
-hevoshuijarin jälkeläisiä.'
-
-"Hän seisoi ja katseli uteliaana, miten miehen kasvot muuttuisivat,
-mutta tämä ei näyttänyt kuin hiukan kummastuvan. Ensi alussa hän ei
-ollenkaan muistanut koko Surumäen ihmeellistä tarua. Mutta sitten
-hänen mieleensä alkoi johtua lapsena kuulemansa juttu, jonka te
-kirkkoherrakin varmaan tiedätte, että kaikki Surumäen suvusta syntyvät
-poikalapset tulivat sokeiksi ja tylsämielisiksi, mutta tyttäret olivat
-viisaampia ja parempia kuin muut ihmiset. Mutta koskaan hän ei ollut
-uskonut koko puheessa olevan vähintäkään perää. Stiggen peloittelu
-alkoi häntä naurattaa.
-
-"'Taidat pitää puhettani paljaana loruna', sanoi Stigge ja astui vielä
-lähemmäs miestä, 'mutta minäpä sanon, että Sven Petterinpojan toinen
-vaimo oli sitä sukua. Koko Surumäen mökin väki oli muuttanut toiselle
-paikkakunnalle, missä kukaan ei heidän mainettansa tietänyt, mutta
-minun äitini tunsi heidät. Hän piti sen omana salaisuutenaan eikä
-virkkanut kenellekään, millainen vaimo Sven Petterinpojalla oli, ennen
-kuin minä mielittelin ottaa Barbroota vaimokseni. Ja saatuani kuulla
-sen minä en voinut häntä ottaa, mutta olin kuitenkin kunnon mies enkä
-ilmaissut oikeata syytä. Jos olisin ollut sellainen lurjus kuin haukut,
-olisin sen kyllä kertonut. Olen siitä kyllä saanut kuulla kunniani,
-mutta pysyin kuitenkin vaiti, kunnes sinä nyt minua löit. Tuskin Sven
-Petterinpoika itsekään tiesi, minkälaisesta epattosuvusta nai, sillä
-hänen vaimonsa kuoli synnytettyään tämän ainoan tyttären. Ja
-surumäkeläisten tyttäret kyllä ovat siroja ja somia, heidän pojistaan
-vain tulee sokeita ja älyttömiä. Ja nyt elä oman otsasi mukaan, tiedät
-miten käy. Et usko, kuinka minä sinua nauroin, kun ajattelin, miten
-sinä mielitiettysi hylkäsit, ja kun ajattelin sitä Ingmar
-Ingmarinpoikaa, joka sinulta tämän talon perii. Ja onneksi olkoon sulle
-tämän jälkeen elämä vaimosi kanssa.'
-
-"Mutta Stiggen tunkeutuessa aivan hänen eteensä ja vihasta puhisten
-kertoessa tätä sattui mies katsomaan asuinhuoneisiin päin. Ja hän näki
-hameenhelman vilahtavan ovenraosta. Siitä hän arvasi, että Barbroo oli
-mennyt eteiseen nähdessään hänen seisovan Stiggen kanssa pihalla, ja
-siellä hän nyt seisoi ja kuuli tämän kaiken. Silloin vasta miehen tuli
-hätä, ja hänen päähänsä lensi ajatus: Olipa onnetonta, kun Barbroo sai
-tuon kuulla. Voiko olla mahdollista, että se nyt tapahtui, mitä minä
-kauan olen varonut? Voiko tämä nyt olla se Jumalan rangaistus, jota
-olen odottanut?
-
-"Samana hetkenä mies vihdoinkin täydellä todella tunsi, että hänellä
-oli vaimo ja että hänen luonnollinen velvollisuutensa oli pitää hänestä
-huolta. Siitä syystä hän vielä kerran varsin päätti naurahtaa ja olla
-olevinaan vallan huolettomana. 'Olipa hyvä, kun tuon sanoit, jottei
-minun enää vastedes tarvitse sinulle kiukutella.' -- 'Vai niin', sanoi
-Stigge, 'senkö sinä siitä päätit?' -- 'Sen, vai luulitko minua yhtä
-tyhmäksi kuin itse olet, jotta mokoman vanhan lorun ja taikauskon takia
-jättäisin koko onneni piloille.' -- 'No niin, jääkööt sitten minun
-puolestani muut toiseen kertaan', sanoi Stigge. 'Vuoden kuluttua käyn
-kuulemassa, vieläkö silloin olet yhtä varmana.' -- 'Käy pois sisään,
-jos sulla kerran on asiata Barbroolle', sanoi mies nähdessään, että
-toinen oli lähtöaikeissa. -- 'Enkä huoli, olkoot ne asiat', Stigge
-siihen sanoi.
-
-"Hänen poislähdettyään mies heti meni tupaan puhuakseen vaimonsa
-kanssa. Vaimo istui siellä häntä odottamassa ja sanoi aivan tyynesti,
-ennen kuin mies oli ehtinyt sanaakaan virkkaa: 'Ingmar, emme suinkaan
-me usko mokomia lastensatuja. Mitä minuun sellainen kuuluu, joka
-tapahtui jo sata vuotta sitten, jos sitä milloinkaan onkaan
-tapahtunut!' -- 'Kuulitkos sinä sen sitten?' mies sanoi. Hän ei
-tahtonut olla tietävinään, että oli nähnyt hänet kuuntelemassa. --
-'Olenhan minäkin tietysti kuullut tuon vanhan lorun, vaikka vasta
-tänään sain tietää, että sitä on minuunkin sovitettu.' -- 'Olipa sääli
-että sinunkin se piti kuulla', sanoi mies, 'mutta vähät siitä, kun et
-vain sitä usko.'
-
-"Vaimo naurahti. 'En minä tunne olevani kenenkään kiroissa', hän sanoi.
-Mies ajatteli häntä katsoessaan, että todellakin hän oli harvinaisen
-miellyttävän näköinen. -- 'Tosiaankin sinusta täytyy sanoa, että olet
-terve ruumiin sekä sielun puolesta', hän sanoi.
-
-"Kevätpuolella sitten vaimo sai lapsen. Hän oli koko ajan kestänyt
-horjumatta, eikä häntä kertaakaan nähty levottomana. Mies luuli
-monestikin hänen tykkänään unohtaneen tuon Stiggen kertomuksen. Hän
-itse oli sen keskustelun jälkeen tahtonut kaikin mokomin välttää omiin
-entisiin suruihinsa vaipumista. Hän ajatteli aina, ettei hän saanut
-näyttää huolestuneelta, sillä silloin vaimo luulisi hänen uskovan niitä
-kiroja, joiden alainen hän muka oli. Hän koetti kotona ollessaan pysyä
-iloisella mielellä eikä olla sen näköinen kuin odottaisi Jumalan
-rangaistusta. Hän alkoi harrastaa talonsa asioita ja kaikin tavoin
-pitää huolta alustalaisistaan, niin kuin isä oli aikanaan tehnyt. Tästä
-lähtien minun ei enää sovi olla onnettoman näköisenä, mies ajatteli.
-Silloin Barbroo sen käsittää siksi, että minä uskon tuohon
-sukukiroukseen ja olen siitä niin suruissani."
-
-"Vaimo oli sanomattoman ihastunut lapseen. Se oli poika, somasuhtainen
-ja kaunis, sillä oli korkea pystyotsa ja suuret, kirkkaat silmät. Hän
-kutsui miehensä vähän väliä sisään poikaa katsomaan. 'Kyllä hän on
-terve, eikös olekin, ei hänessä mitään vikaa ole', sanoi vaimo. Mies
-seisoi ääressä ihan hämillään, piti käsiään selän takana eikä tohtinut
-koskettaa lapseen. -- 'Tietysti hän on terve', hän myöntäen sanoi. --
-'Nyt minä sinulle näytän, että se näkee', sanoi vaimo. Hän sytytti
-kynttilän ja heilutti sitä lapsen silmien edessä. -- 'Etkö näe, että se
-kääntää silmiään valon mukana?' hän sanoi. -- 'Näen minä', sanoi mies.
-
-"Muutamia päiviä oli kulunut. Vaimo oli jo jalkeilla, hänen isänsä ja
-äitipuolensa olivat tulleet lasta katsomaan. Äitipuoli otti pojan
-heijasta ja punnitsi sitä käsivarsillaan. 'Se on iso lapsi', hän sanoi
-tyytyväisen näköisenä. Mutta heti sen jälkeen hän rupesi katsomaan
-lapsen päätä. 'Eikös tällä lapsella ole liian iso pää?' hän sanoi.
-
-"'Meidän suvun lapset ovat aina isopäisiä', sanoi mies. -- 'Onko
-lapsesi terve?' kysyi äitipuoli hetkisen päästä laskiessaan sen
-takaisin heijaan. -- 'On', vaimo sanoi, 'se kasvaa päivä päivältä.' --
-'Mutta oletko vallan varma siitä, että se näkee?' sanoi äitipuoli vähän
-aikaa vaiti oltuaan, 'sen silmäterä kääntyy aina nurin.' Vaimossa
-alkoivat käydä vilunväreet hänen siinä istuessaan. Huulet vavahtelivat.
--- 'Jos tahdotte kynttilän kanssa koettaa', sanoi mies, 'niin näette,
-että kyllä sen näkö on vallan hyvä.' Vaimo sytytti heti paikalla
-kynttilän ja heilutti sitä lapsen silmien edessä. 'Tietysti se näkee',
-hän sanoi iloisella äänellä koettaen pitää toivoaan yllä. Lapsi makasi
-hiljaa heijassaan, ja silmänvalkuainen kääntyi taas näkyviin. -- 'Kas
-kuinka se siristelee silmiään valon mukaan', sanoi vaimo. Kukaan muu ei
-virkkanut mitään. 'Ettekö näe, että se liikuttelee silmiään?' hän sanoi
-äitipuolelleen. Tämä ei vastannut sanaakaan. 'Se on nyt niin uninen',
-sanoi Barbroo. 'Silmät vallan menevät umpeen.'
-
-"'Mikä sille pannaan nimeksi?' kysyi äitipuoli vähän ajan päästä. --
-'Meidän talossamme on aina vanhin poika ristitty Ingmariksi', sanoi
-mies. -- Vaimo ehätti sanomaan: 'Olin ajatellut sinulta pyytää, että
-hän saisi isäni mukaan nimekseen Sven.' Nyt kesti kotvan aikaa kamalaa
-hiljaisuutta. Mies huomasi, että vaimo kulmainsa alta tarkasti tuijotti
-häneen, vaikka oli katsovinaan lattiaan. -- 'Ei', sanoi mies, 'tosin
-sinun isäsi Sven Petterinpoika on erinomainen mies, mutta kyllä
-vanhimman nimeksi on pantava Ingmar.'
-
-"Niin, ja kahdeksan päivän vanhana poika sitten eräänä yönä sai kovan
-vetotaudin, ja muutaman kovan kohtauksen jälkeen se aamupuolella
-kuoli."
-
-Tässä Ingmar vielä kerran keskeytti kirjoittamisen. Hän katsoi kelloa;
-oli jo hyvän matkaa keskiyön sivu. "Voi hyvä Isä, tuskin minä kykenen
-tätä kirjoittamaan", hän sanoi. "Tokkopa kirkkoherra edes voinee
-käsittää, kuinka kauhea se isku oli. Ja että se oli kahta kauheampi,
-kun emme koskaan päässeet selville lapsen oikeasta tilasta. Emme tänä
-päivänäkään vielä tiedä, oliko se terve vai oliko siinä jotakin vikaa."
-
-Nyt minun täytyy ruveta kirjoittamaan lyhyemmin, hän ajatteli, muuten
-en saa tätä aamuun valmiiksi.
-
-"Nyt minun on sanottava kirkkoherralle", Ingmar kirjoitti, otettuaan
-uudelleen kynän käteensä, "että viime aikoina mies oli aina ollut hyvä
-Barbroota kohtaan, välistä niinkin hyvä kuin vastanaineiden kesken on
-tavallista. Mutta kaiken rakkautensa hän luuli kuuluvan Gertrudille, ja
-hän sanoi itsekseen: En minä pidä Barbroosta, mutta täytyyhän minun
-olla hyvä häntä kohtaan, kun hän on niin kovan kohtalon alainen.
-Täytyyhän hänen toki tietää, ettei ole yksin maailmassa, että hänellä
-on mies, joka tahtoo hänestä huolta pitää.
-
-"Lapsen kuoltua Barbroo ei sitä paljon itkenyt. Enemmänkin hän näytti
-olevan iloissaan, kun se oli poissa. Parissa viikossa hän oli
-täydellisesti rauhoittunut. Ei kukaan voinut hänestä nähdä, pitikö hän
-elämäänsä onnettomana, vai oliko hän nyt taas heittänyt tukalat
-ajatukset mielestään.
-
-"Kesän tultua Barbroo lähti yksinään karjamökille, ja mies jäi kotiin
-taloa hoitamaan.
-
-"Mutta nyt hänessä alkoi tapahtua ihmeellinen muutos. Kun hän meni
-tupaan, hänen katseensa vaistomaisesti etsi Barbroota. Välistä hän
-kesken työnsä nosti päätään ja koetti kuulostaa vaimonsa ääntä. Hänestä
-tuntui kuin kaikki rattoisuus olisi talosta kadonnut. Ei se enää ollut
-sama paikkakaan.
-
-"Lauantai-iltana hän meni metsämökille Barbroon luo. Tämä oli istumassa
-kivellä oven edessä pitäen käsiään polvilla, ja vaikka hän näki
-miehensä tulevan, ei hän lähtenyt tätä vastaan. Silloin mies istui
-hänen viereensä. 'Kuulehan, minussa on nyt syntynyt niin omituinen
-tunne', hän sanoi. -- 'Niinkö on', sanoi vaimo sen enempää kysymättä.
--- 'Nyt minä nimittäin olen alkanut pitää sinusta.' Vaimo katsahti
-häneen, ja mies huomasi hänen olevan niin raukeana, että tuskin jaksoi
-nostaa silmiään maasta. -- 'Se on nyt liian myöhäistä', hän sanoi.
-
-"Mies vallan säikähti nähdessään, missä tilassa hän oli. 'Sinun ei ole
-hyvä oleksia täällä salolla näin yksin', hän sanoi. -- 'Kyllä minun
-hyvä on olla, tänne minä tahtoisin jäädä koko iäkseni.'
-
-"Mies yritti vielä kerran jatkaa puhetta siitä, että hän nyt oli
-rakastunut häneen ja ettei hän enää ollenkaan ajatellut muuta kuin
-häntä. Hän ei ollut itsekään ollut siitä selvillä ennen kuin vaimon
-kotoa lähdettyä. Barbroo vastasi vain harvasanaisesti. 'Olisit sanonut
-tuon minulle mennä syksynä', hän virkkoi. -- 'Herra Jumala, miten sinun
-laitasi oikein onkaan?' sanoi mies varmaankin ihan toivottoman
-näköisenä. -- 'Ei, ei se mitään vaarallista ole', sanoi vaimo koettaen
-näyttää niin iloiselta kuin suinkin voi. Elokuussa mies taas eräänä
-päivänä tuli hänen luokseen. 'Minulla on nyt surullisia uutisia', hän
-sanoi tavatessaan Barbroon. -- 'Mitä niin?' hän kysyi. -- 'Sinun isäsi
-on kuollut.' -- 'Niin, se on todella meille molemmille tärkeä tapaus',
-sanoi vaimo.
-
-"Barbroo istahti tienviereen kivelle ja pyysi miestä istumaan
-viereensä. -- 'Nyt meillä on vapaus menetellä oman tahtomme mukaan',
-hän sanoi, 'ja nyt me otamme eron.' Mies yritti keskeyttää häntä, mutta
-vaimo ei antanut hänelle suunvuoroa. -- 'Niin kauan kuin isä eli, se
-oli mahdotonta, mutta nyt meidän täytyy heti hakea ero', hän sanoi,
-'ymmärräthän sen itsekin.' -- 'Ei', sanoi mies, 'en minä sitä sellaista
-ymmärrä.' -- 'Näithän, minkälaisen lapsen minä sinulle synnytin.' --
-'Kaunis lapsi se oli', sanoi mies. -- 'Se oli sokea, ja siitä olisi
-tullut epatto', sanoi vaimo. -- 'En minä välitä siitä, sittenkin tahdon
-saada sinut.'
-
-"Vaimo pani kätensä ristiin, ja mies näki hänen huultensa liikkuvan.
-'Kiitätkö sinä Jumalaa tästä?' hän kysyi. -- 'Koko kesän minä olen
-rukoillut vapautusta', sanoi vaimo. -- 'Hyvä Isä sentään, pitääkö minun
-nyt menettää onneni vanhan harhauskon takia!' mies sanoi. -- 'Ei se ole
-harhauskoa', Barbroo sanoi, 'lapsi oli sokea.' -- 'Kuka sen tiesi',
-sanoi mies. 'Jos se olisi jäänyt eloon, olisit nähnyt, että sen näkö
-oli terve.' -- 'Mutta ainakin ensi kerralla minun lapsestani tulisi
-tylsämielinen', sanoi vaimo, 'sillä nyt minä sen uskon.'
-
-"Mies kiisteli yhä vielä häntä vastaan. 'Ei se lapsi olekaan ainoa syy
-meidän eroomme.' Mies kysyi, oliko vielä jotakin muuta estettä. --
-'Minä tahdon, että sinun pitää mennä Jerusalemiin noutamaan Gertrud
-kotiin.' -- 'En ikänä minä sellaista tee', sanoi mies. -- 'Tee se minun
-tähteni', vaimo sanoi, 'jotta minä saisin mielenrauhani takaisin.'
-
-"Mies yhä vastusti ja sanoi, että tuollainen vaatimus oli tuiki
-mahdoton. 'Sittenkin sinun pitää se tehdä, sillä se on oikein. Tottahan
-sinä näet, että jos me vastakin elämme täällä miehenä ja vaimona, ei
-Jumala koskaan lakkaa meitä rankaisemasta.'
-
-"Vaimo tiesi ensi hetkestä asti, että mies lopulta taipuu siitä syystä,
-että hänellä oli huono omatunto. 'Sinun pitäisi olla iloinen, kun nyt
-voit sovittaa kaikki viimevuotiset huonot tekosi', hän sanoi. 'Muuten
-ne olisivat iänkaiken mieltäsi kalvaneet.' Ja viimeisenä keinona miehen
-väitteitä vastaan hän sanoi: 'Älä ole talon takia huolissasi, saat sen
-ostaa tultuasi minulta takaisin. Mutta sen aikaa kuin sinä olet
-Jerusalemissa, pysyn minä täällä ja hoidan sitä sinua varten.'
-
-"Sitten he asettuivat Ingmarilaan ja alkoivat puuhata eronhakemusta.
-Tähän aikaan miehen elämä oli tukalampaa kuin koskaan ennen. Hän näki
-Barbroon iloitsevan ja olevan onnellisen päästessään hänestä eroon.
-Vaimon mieluisinta työtä oli puhua siitä, minkälaiseksi vastedes miehen
-ja Gertrudin elämä tulee. Enimmän häntä ihastutti kuvailla Gertrudin
-iloa, kun häntä tullaan noutamaan Jerusalemista. Kerran, kun hän oli
-kauan aikaa jatkanut tähän tapaan, tunsi mies ikäänkuin ilmestyksenä
-käsittävänsä, ettei Barbroo pidäkään hänestä; muuten hän ei olisi
-voinut lakkaamatta sovittaa häntä yhteen Gertrudin kanssa. Silloin hän
-hypähti pystyyn ja iski kädellä pöytään. 'Minä lähden', hän huusi,
-'mutta älä nyt enää puhu tästä!' -- 'Silloin kaikki käy hyvin', sanoi
-vaimo iloisen näköisenä. 'Muista vain, Ingmar, etten minä koskaan saa
-ilonhetkeä ennen kuin Gertrud ja sinä olette sopineet.'
-
-"Ja sitten heille tehtiin yleisen tavan mukaan. He saivat varoituksia
-kirkkoherralta, saivat varoituksia kirkonkokoukselta, ja syyskäräjillä
-he saivat eron."
-
-Tähän Ingmar lopetti ja laski kynän kädestään. Nythän kirkkoherra tiesi
-kaikki, ei muuta enää ollut jäljellä kuin pyytää häntä puhumaan
-Barbroon kanssa ja kaikin mokomin kehoittamaan häntä luopumaan siitä
-vaatimuksesta, että hänen pitäisi naida Gertrud. Ymmärsihän
-kirkkoherra, että se oli hänelle mahdotonta. Jos hän nyt rakkautta
-teeskennellen lähentelisi Gertrudia, silloinhan hän pettäisi hänet
-toistamiseen.
-
-Kun Ingmar tätä ajatteli, osuivat hänen silmiinsä äsken kirjoittamansa
-sanat: "Tee se minun tähteni, jotta minä saan mielenrauhani takaisin."
-
-Lukiessaan läpi mitä oli kirjoittanut tuntui hänestä, kuin olisi
-uudelleen ollut istumassa tuolla metsämäellä ja kuullut Barbroon
-puhuvan. "Sinun pitäisi olla iloinen, kun saat entiset huonot tekosi
-sovitetuiksi." Hän kuuli tämän ja kaikki muut vaimonsa puheet.
-
-Ja onko tuo hänen vaatimuksensa sitten mitään sen onnettomuuden
-rinnalla, jota hän itse kärsii! hän ajatteli.
-
-Äkkiä hän huomasi itsekin juuri kaikkein vähimmän sitä toivovansa, että
-tämä kirje joutuisi vaimon nähtäväksi. Ei millään muotoa, sillä
-siitähän Barbroo saisi tietää, ettei hän itsekään usko kykenevänsä
-lupausta täyttämään. Näinkö kehnosti hän vaimoltaan pyytäisi päästä
-pahaa työtään sovittamasta!
-
-Ingmar keräsi kirjoitetut lehdet kokoon ja pisti ne taskuunsa.
-"Tarpeetonta minun taitaa olla tätä kirjettä valmiiksi kirjoittaa", hän
-sanoi.
-
-Hän puhalsi lampun sammuksiin ja lähti pois puusepän työpajasta. Yhä
-vielä hän oli alakuloisen ja onnettoman näköinen, mutta nyt hän oli
-lujasti päättänyt noudattaa vaimonsa tahtoa.
-
-Hän tuli pihalle ja näki aivan vieressään pienen takaportin, joka oli
-avoinna. Oli jo helottavan kirkas aamu. Hän asettui portille seisomaan
-ja hengitti raitista ilmaa. Eipä nyt enää taida olla makuuaikaa, hän
-ajatteli. Päivänvalo hiipi pujottelevina säteinä mäkien rinteitä alas.
-Ne peittyivät peittymistään ruskeanpunertavaan kimmellykseen, ja muuten
-kaikki, mitä hän näki, vivahteli joka minuutti uusissa väreissä.
-
-Ingmar näki silloin Gertrudin laskeutuvan Öljymäen tällä puolella
-olevilta kukkuloilta. Auringonsäteet seurasivat häntä ja kietoutuivat
-hänenkin ympärilleen. Hän käveli kevein askelin, ikäänkuin sisällisen
-onnen kannattamana, ja tuo loistava hohde seurasi häntä ikään kuin se
-olisi hänestä lähtenytkin.
-
-Ja Gertrudin jäljestä Ingmar näki tulevan pitkän miehen hiipivin
-askelin. Mies pysytteli vähän matkan päässä, seisahtui väliin ja katsoi
-muualle, mutta selvästi hän näkyi vartioivan Gertrudia.
-
-Ingmar näki piankin, kuka mies oli, ja samassa hän käänsi silmänsä
-maahan ja alkoi mietiskellä.
-
-Silloin hänelle selvisi monta seikkaa, joita hän eilen oli
-kummastellut, ja suuri ilo valtasi hänen sydämensä.
-
-"Nyt minä alan ymmärtää, että Jumala tahtoo auttaa minua", hän sanoi.
-
-
-
-
-DERVISHI
-
-
-Eräänä iltana vähää ennen pimeän tuloa Gertrud kulki katua pitkin
-Jerusalemin sisäosissa. Silloin hänen huomionsa kiintyi pitkään,
-solakkaan mieheen, joka käveli hänen edellään, yllään pitkäliepeinen
-musta viitta. Gertrud luuli huomaavansa hänessä jotakin omituista,
-vaikk'ei oikein tiennyt missä suhteessa. Eihän ainakaan siinä, että
-hänellä oli vihreä turbaani, josta päättäen hän oli profeetan
-jälkeläisiä; sellaisia päähineitä kyllä vähän väliä näki Jerusalemin
-kaduilla. Enemmänkin huomattavaa hänessä oli, ettei hän pitänyt
-tukkaansa ajeltuna eikä sykerölläkään turbaanin sisässä, niinkuin
-itämailla muuten on tapana, vaan antoi sen riippua vapaasti hartioilla
-tasapitkinä suortuvina.
-
-Gertrud kulki yhä ja seurasi miestä silmillään eikä voinut olla
-toivomatta, että hän kääntyisi ympäri, jotta hänen kasvonsa näkyisivät.
-Silloin muuan nuorukainen tuli miestä vastaan, kumarsi syvään, suuteli
-hänen kättään ja jatkoi matkaansa. Mustapukuinen seisahtui hetkiseksi
-ja kääntyi katsomaan tuota miestä, joka oli niin nöyrästi häntä
-tervehtinyt, ja sillä tavalla Gertrudin toive täyttyi.
-
-Gertrudin hengitys melkein salpautui iloisesta hämmästyksestä. Hän jäi
-liikahtamatta seisomaan ja painoi kättä sydämelleen. "Sehän on
-Kristus!" hän sanoi. "Sehän on Jeesus Kristus, jonka minä kohtasin
-metsäpuron rannalla!"
-
-Mies jatkoi heti matkaansa. Gertrud yritti seurata häntä, mutta hän
-poikkesi nyt väkirikkaalle kadulle, jolla hän kohta hävisi
-jäljettömiin. Silloin Gertrudkin kääntyi uudelleen siirtokunnan talolle
-päin. Hän kulki hyvin hitaasti ja seisahtui vähän väliä, jääden
-nojaamaan jotakin seinää vasten ja sulkien silmänsä.
-
-"Kun minä nyt vain voisin säilyttää sen muistissani", hän sanoi
-itsekseen hymisten, "kunpa minä aina näkisin edessäni hänen kasvonsa!"
-
-Hän koetti painaa silmiinsä, minkä oli nähnyt, niin että se pysyisi
-niissä kuin poltettuna. "Hänellä oli hieman harmahtava parta", hän
-kertasi itsekseen, "se oli vallan lyhyt ja kaksijakoinen. Hänellä oli
-soikeat kasvot, nenä oli pitkä ja otsa leveä, mutta ei varsin korkea.
-Ja hän oli ihan ilmeinen Kristuksen kuva, sellainen kuin olen nähnyt
-hänet maalattuna ja kuin hän oli tullessaan metsätiellä vastaani,
-paitsi että hän nyt oli vieläkin kauniimpi ja jalomman näköinen. Hänen
-silmissään leimusi kuin tuli ja valtava voima, ja niiden ympärillä oli
-paljon pimeyttä ja myöskin paljon ryppyjä. Niin, hänen silmiensä
-ympärillä oli kaikkea, sekä viisautta että rakkautta, surua ja sääliä,
-ja vielä jotakin enempääkin, ikään kuin niiden silmien näkövoima joskus
-voisi kantaa kauas taivasten halki Jumalaan ja hänen enkeleihinsä
-saakka."
-
-Gertrud oli koko kotimatkan vallan hurmaantuneena. Sellaista
-mielenvaltaavaa onnea hän ei ollut tuntenut siitä päivästä lähtien,
-jolloin oli kohdannut Kristuksen metsäniityllä. Hän käveli eteenpäin
-kädet ristissä ja katse kohotettuna ja näytti kuin ei olisikaan enää
-kulkenut maassa, vaan pilvien päällä ja sinisessä ilmassa. Kristuksen
-kohtaaminen täällä Jerusalemissa, se merkitsi vielä paljoa enempää kuin
-hänen ilmestyksensä Taalain sydänmaalla. Siellä hän oli näkynä liitänyt
-Gertrudin ohi, mutta tämä hänen esiintymisensä nyt osoitti, että hän
-oli palannut vaikuttamaan ihmisten joukossa.
-
-Niin, tämä Kristuksen tuleminen, se oli niin suuren suuri tapahtuma,
-ettei hän kyennyt sen koko merkitystä yhdellä kertaa käsittämään, mutta
-rauhaa ja riemua ja autuutta se tieto hänelle ensinnä tuotti.
-
-Kaupungista tullessaan ja lähestyessään siirtokunnan taloa Gertrud
-tapasi Ingmar Ingmarinpojan. Ingmar käytti yhä vielä hienoa mustaa
-pukuaan, joka niin huonosti sopi yhteen hänen känsäisten käsiensä ja
-luisevien piirteittensä kanssa, ja kulki raskaasti ja haluttoman
-näköisenä.
-
-Heti ensi hetkestä, jolloin Gertrud näki Ingmarin Jerusalemissa, hän
-oli alkanut ihmetellä, miten hän kerran oli ollut niin Ingmariin
-kiintynyt. Samoin oli hänestä tuntunut kummalta, miten hän kotona
-ollessaan oli voinut pitää Ingmaria sellaisena suurmiehenä. Silloinkin
-kun Ingmar oli ihan köyhänä, oli Gertrud kaikkien muiden tavoin ollut
-sitä mieltä, ettei koskaan voisi päästä hienompiin naimisiin. Mutta
-täällä Jerusalemissa Ingmar näytti vain melkein moukkamaiselta. Gertrud
-ei enää ymmärtänyt, mikä puoli Ingmarissa hänestä kotipitäjässä oli
-näyttänyt niin merkilliseltä.
-
-Samalla oli Gertrudin mieliharmi Ingmaria kohtaan kokonaan hävinnyt, ja
-hän olisi mielellään tahtonut kohdella häntä ystävällisesti. Mutta
-silloin oli joku hänelle sanonut, että Ingmar nyt oli erotettu
-vaimostaan ja oli tullut Jerusalemiin vain saadakseen hänet takaisin.
-Silloin hän oli säikähtänyt ja ajatellut: nyt en tohdi edes puhuakaan
-hänen kanssaan, minun täytyy kohdella häntä niinkuin en hänestä
-välittäisi. Ei minun sovi hetkeksikään jättää häntä siihen uskoon, että
-hän muka vielä saa minut. Hän on kai tullut tänne sovittaakseen sitä
-suurta väärää tekoansa, mutta nähdessään, etten minä enää välitä
-hänestä, hän kyllä pian tulee järkiinsä ja palaa kotiin.
-
-Mutta kun Gertrud tapasi Ingmarin siirtolaistalon ulkopuolella, ei hän
-ajatellut mitään muuta kuin että hän vihdoinkin kohtasi ihmisen, jolle
-voi uskoa suuren, ihmeellisen löytönsä. Hän riensi Ingmaria vastaan ja
-huudahti: "Minä olen nähnyt Kristuksen!"
-
-Niin riemastunutta huutoa tuskin oli kajahtanut Jerusalemin ympäristön
-aukeilla kangasmailla ja kukkuloilla sen päivän jälkeen, jona hurskaat
-vaimot palasivat tyhjän haudan luota ja huusivat apostoleille: "Herra
-on ylösnoussut!"
-
-Ingmar seisahtui ja painoi silmäluomensa alas, niinkuin hän aina teki,
-kun tahtoi ajatuksiaan salata. "Vai niin", hän sanoi Gertrudille,
-"oletko nähnyt Kristuksen?"
-
-Gertrud menetti malttinsa aivan samoin kuin ennen aikaan, kun Ingmar ei
-ollut kyllin nopeasti havainnut hänen unelmiaan ja aatoksiaan. Hän
-olisi toivonut sen sijaan tapaavansa Boon, joka olisi häntä paljon
-paremmin ymmärtänyt. Mutta siitä huolimatta hän alkoi kertoa, mitä oli
-nähnyt.
-
-Ingmar ei sanallakaan ilmaissut epäilevänsä hänen kertomustaan, mutta
-sittenkin Gertrudista tuntui, kun hänen piti sitä ruveta juttelemaan,
-että se hupenikin vallan tyhjiin. Hän oli kadulla tavannut jonkun
-miehen, joka oli Kristuksen näköinen, siinä kaikki. Tämän hänen asiansa
-kävi aivan kuin unikuvan. Nähdessä se oli hänestä tuntunut niin ylen
-merkilliseltä, mutta kun siitä piti kertoa, olikin siitä tyhjä
-jäljellä.
-
-Mutta Ingmar näytti ilahtuvan ainakin siitä, että Gertrud häntä
-puhutteli. Hän rupesi hyvin tarkkaan kyselemään Gertrudilta, milloin ja
-missä hän oli tuon miehen tavannut. Ja hän otti hyvin tarkasti selvän
-hänen puvustaan ja ulkonäöstään.
-
-Mutta kun he olivat ehtineet siirtokunnan taloon, erosi Gertrud hyvin
-pian Ingmarista. Hän oli hyvin alakuloinen ja sanomattoman väsynyt. Nyt
-minä ymmärrän: Kaiketi on tarkoituksena, ettei minun ole kerrottava
-tätä muille ihmisille. Voi, kuinka onnellinen minä olinkaan, kun se oli
-yksin minun tietonani!
-
-Hän päätti olla vastedes puhumatta siitä kenellekään. Hänen pitäisi
-pyytää Ingmariakin vaikenemaan. "Onhan se totta, onhan se totta", hän
-yhä kertasi itsekseen, "että minä kohtasin hänet, saman, jonka näin
-metsätielläkin. Mutta kenties olisi liikaa vaatia, että kukaan minua
-uskoisi."
-
-Pari päivää sen jälkeen Gertrud hämmästyi kovin. Ingmar tuli hänen
-luokseen heti illalliselta päästyä ja kertoi, että hänkin oli nähnyt
-sen saman mustapukuisen miehen.
-
-"Siitä saakka kun sinä hänestä kerroit, olen kävellyt edestakaisin
-tuota samaa katua odottamassa häntä", Ingmar sanoi. -- "Mutta sittenhän
-sinäkin, ystäväni, uskoit minua", sanoi Gertrud ja tuli hyville mielin.
-Entinen usko leimahti hänessä uudestaan vallan varmaksi. -- "Enhän minä
-tosiaan ole niitä, joiden on kovin helppo uskoa", sanoi Ingmar.
-
-"Oletko ikipäivinä nähnyt sellaisia kasvoja?" Gertrud kysyi. -- "En",
-vastasi Ingmar, "en koskaan ole sellaisia kasvoja nähnyt." -- "Eikö
-sinunkin käynyt niin, että nyt näet ne, menitpä minne tahansa?" --
-"Niin näenkin, se on kyllä totta." -- "Etkö sinäkin nyt usko, että hän
-on Kristus?" Ingmar vältteli antamasta siihen suoraa vastausta. -- "Oma
-asiansahan on näyttää, kuka hän on."
-
-"Voi voi, kun vielä kerran voisi hänet nähdä!" sanoi Gertrud. Ingmar
-seisoi vähän aikaa epäröivän näköisenä. -- "Kyllähän minä tietäisin,
-missä hän tänä iltana oleksii", hän sanoi vaatimattomasti. Heti
-paikalla Gertrud leimahti kuin liekkiin. -- "Mitä ihmettä sinä
-sanotkaan, ettäkö tiedät, missä hän on? Sittenhän sinä saatatkin minut
-sinne, jotta saan nähdä hänet uudelleen." -- "Mutta nyt on pilkkopimeä
-yö", sanoi Ingmar, "on vähän vaarallista mennä Jerusalemiin näin
-myöhällä." -- "Ei se mitään tee", Gertrud sanoi, "olen minä käynyt
-sairasten luona myöhempäänkin."
-
-Gertrudin oli hyvin vaikeata saada Ingmar suostumaan. "Pidätkö sinäkin
-minua hulluna, vai minkä vuoksi et tahdo lähteä kanssani", hän sanoi,
-ja hänen silmänsä muuttuivat hyvin tummiksi ja vaarallisen pistäviksi.
--- "Olin tyhmä kun sanoinkaan sinulle, että olin hänet löytänyt", sanoi
-Ingmar, "mutta nyt minä luulen olevan parasta lähteä mukaasi." Gertrud
-ihastui siitä niin, että kyynelet nousivat hänen silmiinsä. -- "Mutta
-meidän täytyy koettaa päästä täältä muiden huomaamatta ulos", hän
-sanoi. "En tahdo kertoa tästä kenellekään, ennen kuin näen hänet kerran
-vielä."
-
-Hyväksi onneksi hän löysi lyhdyn, ja vihoviimein he pääsivät matkalle.
-Ulkona kävi kova myrsky ja satoi rankasti, mutta siitä Gertrud ei
-välittänyt. "Onko sitten ihan varmaa, että minä tänä iltana saan nähdä
-hänet?" hän sanoi vähän väliä. "Oletko vallan varma, että minä saan
-hänet nähdä?"
-
-Gertrud puheli yhtä mittaa. Nyt hänen ja Ingmarin välit taasen
-näyttivät olevan vallan eheinä, taas hän luotti Ingmariin yhtä
-täydellisesti kuin ennen aikaan. Hän kertoi hänelle kaikista niistä
-aamuista, joina hän oli käynyt Öljymäellä odottamassa. Hän kertoi
-myöskin, kuinka tuskallista oli, kun välistä uteliaita ihmisiä tuli
-sinne hänen ollessaan polvillaan ja katsoessaan taivasta kohti. "Ei
-minusta ole ollut hauskaa, kun kaikki ovat niin omituisesti katsoneet
-minuun aivan kuin minä olisin mielipuoli. Mutta minähän tiesin niin
-vallan varmaan, että Kristus tulee, ja enhän minä silloin voinut olla
-menemättä sinne häntä odottamaan.
-
-"Olisi minusta tosin ollut mieluisampaa, että hän olisi suurivaltaisena
-ja loistavana astunut esiin aamun pilvestä", hän sanoi, "mutta mitä
-minä siitä välitän, kun kerran Hän on tullut. Mitä se tekeekään, vaikka
-Hän tulee pimeänä talviyönä, tuleehan kuitenkin päivä ja kirkas aamu
-heti kun Hän näyttäytyy.
-
-"Ja sinä miekkoinen, Ingmar, osuit tulemaan tänne juuri kun hän alkoi
-esiintyä ja vaikuttaa! Sinä olet onnellinen, sinun ei tarvinnut
-odottaa. Sinä tulet juuri parhaaseen aikaan."
-
-Gertrud seisahtui äkkiä ja kohotti lyhtyä, niin että sen valo sattui
-Ingmarin kasvoihin. Ingmar kulki raskaasti synkkämielisen näköisenä.
-"Kovin sinä, Ingmar, olet käynyt vanhaksi tänä vuonna", hän sanoi.
-"Kyllä ymmärrän, että olet itseäsi kiusannut tunnonvaivoilla minun
-tähteni. Mutta unohda sinä ihan tykkänään se, että olet minulle pahaa
-tehnyt. Se kaikki kävi Jumalan tahdon mukaan. Se oli Jumalan suuri armo
-meitä molempia kohtaan. Hän tahtoi viedä meidät Palestiinaan juuri
-oikeaan suureen aikaan.
-
-"Kyllä isä ja äitikin nyt tulevat hyvillensä, kun he oikein pääsevät
-Jumalan tarkoituksesta selville", Gertrud jatkoi. "Niin, eivät he
-minulle ole kirjoittaneet yhtään pahaa sanaa minun karkuunlähtöni
-johdosta, he ymmärsivät kyllä, etten minä voinut tulla kotona toimeen,
-mutta sinulle tiedän heidän olleen hyvin katkeria. Mutta kyllä he nyt
-leppyvät molempiin lapsiin, jotka heidän tuvassaan kasvoivat. Uskotko,
-mitä minä luulen, että he ovat enemmän surreet sinua kuin minua?"
-
-Ingmar jatkoi äänettömänä kulkuaan rankkasateessa eikä vastannut tähän
-enempää kuin muihinkaan Gertrudin puheisiin. Kaiketi se on niin, ettei
-hän usko minun löytäneen Kristusta, ajatteli Gertrud, mutta mitäpä
-siitä, koska hän kerran saattaa minut hänen luokseen. Hiukkasen vain
-vielä malttia, niin minä kohta näen maailman kaikkien kansojen ja
-ruhtinasten polvistuvan hänen, Vapahtajan, eteen.
-
-Ingmar vei Gertrudin kaupungin muhamettilaisosaan, ja he kulkivat
-siellä monta pimeää ja mutkikasta katua. Vihdoin hän pysähtyi ja työnsi
-auki korkeassa, ikkunattomassa seinässä olevan matalan portin. He
-kulkivat pitkän käytävän läpi ja joutuivat valaistuun pihaan.
-
-Muutamia palvelijoita hääri yhdessä nurkassa, ja pari vanhaa äijää
-istui kyyryssäselin kivipenkillä seinän vieressä, mutta kukaan ei edes
-katsahtanut Ingmariin ja Gertrudiin. He istahtivat toiselle penkille,
-ja Gertrud alkoi tarkastella ympäristöä. Tällaisia pihoja hän oli monta
-kertaa nähnyt Jerusalemissa. Katettu pilarikäytävä kiersi sitä joka
-puolelta, ja avoimen keskikohdan yli oli pingotettu suuri, likainen
-vaatekappale, joka oli monesta kohden repeillyt siekaleiksi.
-
-Koko talo näytti aikanaan olleen rikkaan ja arvokkaan miehen asuntona,
-vaikka se nyt oli rappiolla. Pilarit olivat sen näköisiä, kuin ne
-olisivat otetut jostakin kirkosta. Alkuaan niiden päädyt varmaankin
-olivat olleet kauniisti koristeltuja, mutta nyt ne kaikki olivat
-rikkoutuneet pahanpäiväisiksi. Seinien kalkitus oli pilalla, ja
-likaisia vaateresuja törötti ikkuna-aukoista. Seinävierelle oli yhteen
-kohtaan kasattu joukko vanhoja laatikoita ja kanahäkkejä.
-
-Gertrud kysyi kuiskaten Ingmarilta: "Oletko varma, että minä tässä
-paikassa saan nähdä hänet?"
-
-Ingmar nyökäytti päätään. Hän viittasi Gertrudille pariakymmentä
-karitsantaljamattoa, jotka oli levitetty piiriin keskelle pihaa.
-"Tuolla minä hänet eilen näin oppilastensa kanssa", hän sanoi.
-
-Gertrud näytti hieman tyytymättömältä, mutta kohta hän uudestaan
-hymyili. "Onpa omituista", hän sanoi, "kun aina tekisi mieli odottaa
-häntä kunniassa ja loistossa. Mutta sellaisesta hän ei huolikaan, vaan
-tulee alhaisena ja köyhänä köyhien pariin. Mutta ymmärräthän sinä,
-etten minä ole juutalaisten kaltainen siinä, etten tunnustaisi häntä,
-kun hän ei tahdo esiintyä maailman ruhtinaana ja herrana."
-
-Vähän ajan kuluttua tuli muutamia miehiä kadulta. He kävelivät hitaasti
-keskipihalle ja jäivät karitsantaljoille istumaan. Kaikki pihalle
-tulijat olivat pukeutuneina itämaiseen tapaan, mutta kaikessa muussa he
-olivat hyvin erilaisia. Toiset olivat nuoria, toiset vanhoja,
-muutamilla oli kalliit turkiskaulukset ja silkkiviitat, toiset taas
-kävivät köyhän vesimiehen tai maatyöläisen puvussa. Sitä mukaa kuin he
-saapuivat, alkoi Gertrud puhua vuoron perään jokaisesta ja antaa heille
-nimet.
-
-"Katsohan, tuo on Nikodeemus, joka tuli yöllä Jeesuksen luo", hän sanoi
-vanhasta ylhäisestä miehestä, "ja tuo isopartainen mies on Pietari, ja
-tuolla näet Arimatian Joosefin. Kas, nytpä minä vasta alan ymmärtää,
-mihin tapaan Jeesuksen opetuslapset oikein olivat koossa hänen
-ympärillään. Tuo, joka istuu kauempana, silmät maahan luotuina, on
-Johannes, ja tuossa on Juudas, tuo mies, jonka punainen tukka leuhottaa
-huopahatun alta. Mutta katsopa noita kahta kirjanoppinutta, jotka
-istuvat kyyryssäselin kivipenkillä ja polttelevat vesipiippuaan eivätkä
-näytä välittävän siitä, mitä saavat kuulla. Ne eivät usko häneen, ne
-ovat tulleet tänne vain uteliaisuudesta tai väitelläkseen hänen
-kanssaan."
-
-Gertrudin vielä jatkaessa tällaista puheluaan oli piiri tullut täyteen.
-Kohta sitten saapui sekin, jota he odottivat, ja asettui piirin
-keskeen.
-
-Gertrud ei ollut huomannut, mistä hän tuli. Hän melkein kirkaisi, kun
-mies äkkiä ilmaantui hänen näkyviinsä. "Niin niin, hän se on!" hän
-huudahti painaen kätensä ristiin.
-
-Hän katsoa tuijotti hetken aikaa tuohon mieheen, joka seisoi
-liikahtamatta silmät maahan luotuina ikään kuin rukoileva. Ja kuta
-kauemmin hän katsoi, sitä varmemmaksi hänen uskonsa kävi.
-
-"Etkö sinäkin, Ingmar, näe, ettei hän ole tavallinen ihminen?" hän
-kuiskasi, ja Ingmar vastasi samalla lailla kuiskaten: "Eilen ensi
-näkemällä minäkin luulin häntä tavallista ihmistä suuremmaksi."
-
-"Minä tunnen autuutta jo häntä katsellessani", Gertrud sanoi. "Niin
-paljon hän ei voisi minulta pyytää, kuin minä olisin valmis hänen
-puolestaan tekemään."
-
-"Se kaiketi sen tekee, kun me olemme tottuneet ajattelemaan Vapahtajaa
-juuri tämän näköiseksi", sanoi Ingmar.
-
-Mies, jota Gertrud luuli Kristukseksi, seisoi nyt ryhdikkäänä ja
-käskevänä seuralaistensa keskessä. Sitten hän teki kädellään pienen
-liikkeen, ja yht'äkkiä alkoivat kaikki ne, jotka istuivat piirissä
-hänen ympärillään, kovalla äänellä huutaa: Allah, Allah! Samalla he
-kaikki alkoivat heiluttaa päätään, heittivät sitä nopealla nykäyksellä
-oikeaan ja vasempaan, oikeaan ja vasempaan. Kaikki tekivät liikkeensä
-tahdissa ja huusivat joka heilauksella: Allah, Allah! Keskessä seisova
-mies pysyi aivan hiljaa, osoittaen vain tahtia hiukan päätään
-kumartamalla.
-
-"Mitä tämä on?" Gertrud sanoi, "mitä tämä on?"
-
-"Olethan sinä, Gertrud, ollut Jerusalemissa kauemmin kuin minä", Ingmar
-sanoi, "itse kai sinä tämän paremmin tiedät."
-
-"Olen kuullut puhuttavan muutamista, joita sanotaan
-tanssijadervisheiksi", Gertrud sanoi, "tämä on varmaan heidän
-jumalanpalvelustaan."
-
-Hän istui ääneti ajatellen ja sanoi sitten: "Tämä on vain alkua,
-kenties se on tässä maassa tapana, niinkuin meillä on tapana alkaa
-jumalanpalvelus virrellä. Tämän loputtua hän kyllä alkaa selittää
-oppiansa. Voi voi, miten iloiseksi minä tulen, kun saan kuulla hänen
-ääntään!"
-
-Keskipihalla istuvat miehet huusivat yhä edelleen: Allah, Allah,
-samalla heitellen päätään edestakaisin. He liikkuivat yhä nopeampaan
-tahtiin, heidän otsansa olivat kihonneet täyteen hikipisaroita, ja
-allah-huudot tulivat korahtaen heidän rinnoistaan.
-
-He jatkoivat tätä yhtä mittaa useita minuutteja, kunnes heidän
-johtajansa teki kädellään pienen liikkeen, joka pysäytti heidät
-yht'äkkiä.
-
-Gertrud oli painanut silmänsä maahan, jottei hänen tarvitsisi nähdä
-heidän itsekidutustaan. Kun se oli loppunut, nosti hän silmänsä ja
-sanoi Ingmarille: "Nyt hän kaiketi alkaa puhua. Oi, kun olisin niin
-onnellinen, että ymmärtäisin hänen saarnansa! Mutta minun täytyy tyytyä
-siihen, että saan kuulla hänen ääntään."
-
-Hiljaisuutta kesti vain hetken, sillä johtaja antoi kohta merkin ja
-hänen seurueensa alkoi uudestaan huutaa: Allah, Allah! Tällä kertaa
-heidät määrättiin heiluttamaan koko yläruumistaan eikä vain päätä. Pian
-se taas kävi täyttä vauhtia. Tuo mies, jolla oli niin tenhoavat kasvot
-ja kauniit Kristuksen-silmät, ei välittänyt mistään muusta kuin saisi
-seurueensa tekemään yhä kiihkeämpiä liikkeitä. Hän antoi heidän jatkaa
-monta minuuttia yhtä mittaa. He kestivätkin ikään kuin ihmevoiman
-avulla paljoa kauemmin kuin mihin ihmistarmon luulisi riittävän.
-Kamalaa oli katsoa noita puolikuolleita miehiä, jotka olivat riehuneet
-yli voimainsa, ja kuulla heidän läkähtyvistä kurkuistaan ähkyen
-pusertuvia huutoja.
-
-Pysähdyttiin vähäksi aikaa, sitten reutovat liikkeet alkoivat
-uudestaan, ja sitten taas pysähdyttiin.
-
-"Kai nuo miehet ovat kauan harjoitelleet, ennen kuin ovat tottuneet
-tuollaiseen reistailuun."
-
-Gertrud katsahti Ingmariin avuttomana ja hiukan hädissään. Hänen
-huulensa vähän vavahtelivat. "Mitä sinä luulet, milloinkahan tämä
-loppuu?" hän kysyi. Sitten hän kääntyi katsomaan tuota ryhdikästä
-olentoa, joka käskevänä seisoi seuralaistensa keskessä, ja toivo elpyi
-hänessä uudelleen. "Kohta nyt sairaita ja onnettomia saapuu tänne
-häneltä apua hakemaan", sanoi hän hartaasti. "Ja minäkin saan nähdä
-hänen parantavan spitaalisten haavoja ja antavan sokeille näön
-takaisin."
-
-Mutta dervishi jatkoi aloittamaansa tapaan. Hän viittasi kaikkia
-nousemaan seisoalleen, ja nyt alkoi vielä rajumpia liikkeitä. Kaikki
-seisoivat samalla paikallaan, mutta tempoilivat ruumisraukkojaan aivan
-vimmattuina. Silmät tuijottivat verestävinä päässä, useat miehistä
-eivät enää näyttäneet tietävän missä olivat, ruumiit heiluivat rentoina
-edes ja taas, ylös ja alas yhä nopeammin ja nopeammin.
-
-Vihdoin, kun he olivat istuneet jo pari tuntia, Gertrud tuskissaan
-tarttui Ingmarin käsivarteen. "Eikö hänellä sitten ole mitään muuta
-heille opetettavaa?" hän kuiskasi.
-
-Sillä nyt hän alkoi huomata, ettei tuolla miehellä, jota hän oli
-luullut Kristukseksi, ollut muuta opetettavaa kuin nuo mielettömät
-ruumiinliikkeet. Hän ei muuta ajatellutkaan kuin kiihottaa ja yllyttää
-noita puolihulluja. Kun joku heistä osasi väännellä ruumistaan
-kiihkeämmin ja kestävämmin kuin toiset, sen hän muutti piirin
-etumaiseksi ja antoi siinä ähkiä ja kumarrella esinäyttäjänä muille.
-Itsekin hän alkoi kiihkoutua. Hänenkin ruumiinsa alkoi rimpuilla ja
-kiemuroida ikään kuin hän ei olisi kyennyt sitä hillitsemään.
-
-Gertrud istui pidätellen tuskan kyyneliä. Kaikki hänen toiveensa ja
-unelmansa olivat menneet mureniksi.
-
-"Eikö hänellä ole heille mitään opetettavaa?" hän kyseli vähän väliä.
-
-Ikään kuin vastaukseksi dervishi antoi merkin muutamille palvelijoille,
-jotka eivät olleet harjoituksissa mukana. Nämä ottivat käsiinsä pari
-pylväissä riippuvaa soittokonetta, pari rumpua ja tamburiinia. Samalla
-kertaa kun soittokoneet alkoivat helistä, muuttuivat huudot räikeäksi
-kirkunaksi, ja ihmiset reutoivat itseään yhä hurjemmin. Useat heistä
-viskasivat pois fetsinsä ja turbaaninsa ja päästivät melkein kyynärän
-pitkän tukkansa hajalle. He olivat kamalan näköisiä väännellessään
-itseään niin, että pitkä tukka milloin peitti heidän kasvonsa, milloin
-taas häilyi hartioilla. Heidän silmänsä kangistuivat yhä jäykemmiksi,
-heidän kasvonsa kävivät kalpeiksi kuin kuolleilla, heidän liikkeensä
-muuttuivat tempoviksi kuin suonenvedossa, ja valkoista vaahtoa kuohui
-suupielissä.
-
-Gertrud nousi ylös. Kaikki ilo ja innoitus oli lopussa. Viimeinenkin
-toivo oli lopussa. Jäljellä ei ollut mitään muuta kuin ääretön inho.
-Käytävää kohti mennessään hän ei edes katsahtanut tuohon mieheen, jota
-juuri äsken oli luullut ilmestyneeksi Vapahtajaksi.
-
-"Kyllä minua alkaa säälittää tämä maa", sanoi Ingmar heidän tultuaan
-kadulle. "Ajattelehan, minkälaisia opettajia täällä oli ennen aikaan,
-ja nyt koko tuon miehen viisautena on saada tolkuttomia ihmisiä
-reutomaan ruumistaan."
-
-Gertrud ei vastannut mitään, kulki vain nopeasti kotiin päin.
-
-Kun he seisoivat talon ulkopuolella, nosti hän lyhtyään. "Tuollaisenako
-sinä näit hänet eilenkin?" hän kysyi ja katsoi vihasta hehkuen Ingmaria
-silmästä silmään.
-
-"Niin", Ingmar vastasi empimättä.
-
-"Kiusasiko minun onnellisuuteni sinua niin, että sinun piti näyttää
-hänet minulle?" sanoi Gertrud. "Tätä minä en koskaan anna sinulle
-anteeksi", hän hetken perästä lisäsi.
-
-"Sen minä kyllä ymmärrän", sanoi Ingmar, "mutta sittenkin minun oli
-tehtävä niinkuin on oikein."
-
-He hiipivät takaportin kautta sisään. Ingmarista erotessaan Gertrud
-naurahti katkerasti. "Nuku sinä nyt huoleti vain", hän sanoi, "hyvin
-sinä tehtäväsi teit, sillä en minä nyt enää usko tuota miestä
-Kristukseksi. Nyt minä en enää ole hullu, niin hyvin sinä tehtäväsi
-teit."
-
-Ingmar meni ääneti niille portaille, jotka veivät miesten
-makuuhuoneeseen. Gertrud kulki hänen jäljessään. "Muista se vain, etten
-minä koskaan anna tätä sinulle anteeksi", hän vielä kertasi.
-
-Sitten Gertrud meni omaan huoneeseensa, laskeutui levolle ja itki
-itsensä nukuksiin. Hän heräsi varhain seuraavana aamuna, mutta jäi
-venymään vuoteelleen. Ja maatessaan hän ihmetteli itseään. Mitä tämä
-on, miksen minä nouse? Mistä syystä minun ei nyt tee mieleni
-Öljymäelle?
-
-Ja hän peitti käsillään silmänsä ja itki uudestaan. Minä en odota häntä
-enää. Minulla ei enää ole mitään toivoa. Eilen oli niin kovin katkeraa
-nähdä, että olin pettynyt. Minä en tohdi odottaa häntä. Minä en usko,
-että hän tuleekaan.
-
-Gertrud oli todellakin melkein viikon ajan käymättä Öljymäellä. Mutta
-sitten hänen entinen ikävänsä ja uskonsa uudestaan heräsi. Eräänä
-aamuna hän uudelleen hiipi sinne, ja siitä asti kaikki oli entisellään.
-
-Eräänä iltana, kun siirtokuntalaiset tapansa mukaan olivat koolla
-suuressa salissa, näki Ingmar Gertrudin istahtavan Boon rinnalle ja
-kauan aikaa innokkaasti puhelevan hänen kanssaan.
-
-Hetken päästä Boo nousi ja tuli Ingmarin luokse.
-
-"Gertrud on tässä kertonut minulle, miten sinä tuona iltana yritit
-hänelle tehdä", Boo sanoi. -- "Vai niin", sanoi Ingmar lyhyesti, kun ei
-tiennyt, mille kannalle asettua. -- "Kyllä minä vallan hyvin ymmärrän
-sinun tarkoituksesi, sinä tahdoit pelastaa hänen järkensä", Boo sanoi.
--- "Ei suinkaan siitä ollut erityistä vaaraa", sanoi Ingmar. --
-"Olipa", Boo sanoi; "kun on saanut tätä surua kärsiä vuoden umpeensa,
-niin kyllä tietää, että vaara oli tarjolla."
-
-Hän kääntyi lähteäkseen pois, mutta silloin Ingmar ojensi hänelle
-kätensä. "Kuulehan vielä kun sanon", hän sanoi, "en ketään muuta
-täälläolijaa niin hevin tahtoisi ystäväkseni kuin sinua." -- Boo
-hymyili.
-
-"Tokkopa kovin kauan kestänee, ennen kuin ollaan taas vihamiehiä", hän
-sanoi. Mutta hän tarttui kuitenkin Ingmarin käteen ja puristi sitä.
-
-
-
-
-KÖYHYYDEN PÄIVINÄ
-
-
-Kun Ingmar Ingmarinpoika oli pari kuukautta oleskellut Jerusalemissa,
-sattui hän eräänä päivänä seisomaan Jaffan portin läheisyydessä. Ilma
-oli harvinaisen kaunis, väkeä oli paljon liikkeellä, ja Ingmar oli
-seisahtunut huvikseen katselemaan kirjavaa ihmisvirtaa, joka työntäytyi
-portista sisään ja ulos.
-
-Mutta hänen seisottuaan siinä hetken aikaa alkoi kaikki tämä vallan
-unohtua häneltä. Hän rupesi ajatuksissaan tutkimaan kysymystä, joka ei
-yhtenäkään päivänä jättänyt häntä rauhaan. Jokin keino minun olisi
-keksittävä, miten saisin Gertrudin lähtemään pois siirtokunnasta, mutta
-se näyttää melkein mahdottomalta.
-
-Sen verran Ingmar jo oli selvillä, ettei hän voinut jättää Gertrudia
-Jerusalemiin, vaan että hänen täytyi viedä hänet kotiin, jos joskus
-tahtoi saada sielulleen rauhan. Voi, kunpa hänet saisin kotiinsa
-vanhaan koulutaloon, hän ajatteli, kunpa saisin hänet pois tästä
-katalasta maasta, jossa on niin paljon julmia ihmisiä ja niin paljon
-vaarallisia tauteja ja niin paljon mielettömiä päähänpistoja ja
-haaveiluja. Gertrud on tosiaankin vietävä Taalainmaahan, ja siihen
-minun on miten tahansa keino keksittävä. Se asia ei nyt ollenkaan
-minuun kuulu, pidänkö minä hänestä tai pitääkö hän minusta; minä en saa
-nyt huolia muusta kuin koettaa viedä hänet kotiin iäkästen vanhempiensa
-luo.
-
-Eivät siirtokunnan olotkaan ole niin hyvällä kannalla kuin tullessani,
-Ingmar ajatteli. Siellä on kovat ajat, ja jo senkin takia minun täytyy
-saada Gertrud sieltä pois. En ymmärrä, mitenkä siirtokuntalaiset ovat
-niin köyhtyneet, he näyttävät olevan vallan rahattomia. Kukaan heistä
-ei enää tohdi hankkia itselleen uutta takkia tai hametta, ei kukaan
-tohdi ostaa appelsiinia hedelmäkojusta, ja minä luulen, että tuskin
-heillä mielestään on varaa syödä aterialla kylläksensä.
-
-Viime aikoina Ingmarista oli alkanut näyttää, että Gertrud oli ruvennut
-pitämään Boosta, ja hän otaksui, että he ehkä tahtoisivat mennä
-naimisiin toistensa kanssa, jos vain pääsisivät kotiin. Ingmar
-puolestaan olisi nyt pitänyt sitä hänelle itselleen mitä suurimpana
-onnena. Tiedän kyllä, etten minä koskaan voi saada Barbroota takaisin,
-hän ajatteli, mutta mieleeni olisikin, ettei tarvitsisi mennä naimisiin
-kenenkään muun kanssa, vaan saisin tästä lähtien elää yksikseni. Mutta
-nämä ajatukset hän oli aina hyvin kiireesti karkottanut mielestään. Hän
-soimasi itseään hyvin ankarasti. Älä sinä ajattele sitä äläkä tätä, ja
-heitä sinä mielestäsi tuollaiset kuvittelut, sillä nyt sinun ei ole
-huolittava muusta kuin että tavalla tai toisella saat Gertrudin
-viedyksi kotiin.
-
-Kun Ingmar parhaillaan mietti jotakin sellaista keinoa, näki hän erään
-Gordonin siirtokuntalaisen lähtevän lähellä olevasta Amerikan
-konsulinvirastosta. Konsuli oli hänen seurassaan. Ingmaria tämä
-ihmetytti. Hän oli nyt siksi perehtynyt siirtokunnan asioihin, että
-vallan hyvin tiesi konsulin metkut, joilla hän koetti siirtokuntaa
-ahdistella. Tavallisesti kaikki siirtokuntalaiset olivat pitäneet häntä
-pahimpana vihamiehenään.
-
-Konsulin luota tuleva mies oli muuan Clifford-niminen amerikkalainen.
-Heidän kadulle tultuaan konsuli sanoi miehelle hyvästit, joista
-päättäen he olivat vallan hyvissä väleissä. "No niin, huomenna sinä
-sitten sitä yrität", sanoi konsuli. "Niin aion," mies vastasi, "parasta
-on koettaa saada se selville mrs Gordonin poissaollessa." -- "Ei sinun
-tarvitse yhtään hätäillä", sanoi konsuli, "kävi miten tahansa, niin
-minä kyllä annan sinulle kannatusta."
-
-Sitä sanoessaan konsuli sattui huomaamaan Ingmarin. "Eikö tuokin kuulu
-teidän joukkoonne?" hän kysyi ääntään hiljentäen. Clifford katsahti
-säikähtyneenä taakseen, mutta rauhoittui heti tunnettuaan Ingmarin. --
-"Ka, sehän on tuo mies, joka näyttää seisoallaan torkkuvan kaiken
-päivää", hän sanoi viitsimättä hänen takiaan edes puhua hiljemmin kuin
-ennen. "Hän on niin vasta tullut, etten minä usko hänen ymmärtävän
-englanninkielistä puhetta."
-
-Konsulikin tyyntyi sen kuultuaan, ja Cliffordista erotessaan hän sanoi:
-"Huomenna me siis vihoviimeinkin pääsemme koko tuosta joukkiosta." --
-"Niin", sanoi Clifford, mutta nyt hän näytti alkavan hiukan epäröidä.
-Hän jäi vähäksi aikaa katsomaan konsulin jälkeen, ja Ingmarista näytti,
-että hän vapisi ja hänen muotonsa muuttui tuhkanharmaaksi. Vihdoin hän
-lähti. Ingmar ei vielä pitkään aikaan liikahtanut paikaltaan. Hän oli
-kuitenkin käynyt hyvin levottomaksi siitä, mitä oli miesten puheista
-kuullut.
-
-Niin, oikeaan hän kyllä osasi siinä, etten minä erikoisen hyvin osaa
-englantia, Ingmar sanoi, mutta sen verran minä kuitenkin käsitin, että
-hän aikoo ruveta yrittämään siirtokunnassa joitakin konnankoukkuja
-juuri nyt, kun mrs Gordon on matkustanut Jaffaan. Mitä ihmettä hänellä
-oikeastaan lienee mielessään! Konsuli oli niin iloisen näköinen kuin
-olisi jo saanut koko siirtokunnan häviöön.
-
-Tuo mies onkin kauan ollut tyytymätön siirtokunnan järjestykseen,
-Ingmar ajatteli edelleen. Hän oli kuulemma ensin tullessaan kaikkein
-kiihkeimpiä, mutta nyt viime aikoina se into on tainnut jäähtyä. Niin,
-kukaties hänellä on täällä joku mielitietty, jota hän ei muulla tavoin
-voi saada lähtemään mukaansa, ja tietysti hän myöskin ajattelee, ettei
-siirtokunnasta näin köyhtyneenä enää ole mihinkään, vaan että sen
-vallan helposti saattaa hajoittaa, mitä pikemmin, sen parempi. Niin,
-ymmärtäähän sen, kun asiaa oikein ajattelee, että köyhtyminen varsinkin
-hänet on niin kyllästyttänyt. Pitkät ajat hän jo onkin salavihkaa
-koettanut yllyttää toisia tyytymättömiksi. Kerran minä kuulin hänen
-huomauttavan, että miss Young muka oli hienommin pukeutunut kuin muut
-nuoret tytöt, ja toisen kerran hän väitti, että mrs Gordonin pöydässä
-pidettiin parempaa ruokaa kuin yleensä muissa.
-
-Varjele hyvä Jumala! sanoi Ingmar lähtien paikaltaan liikkeelle. Tuo on
-kai vaarallinen mies. Parasta on kaikin voimin rientää kotiin
-kertomaan, mitä olen kuullut.
-
-Mutta hetkisen perästä Ingmar jo oli pysähtynyt äskeiselle paikalleen
-portinpieleen. Mikäs pakko juuri sinun, Ingmar, on kiiruhtaa sitä
-siirtokuntalaisille kertomaan!
-
-Anna vain miehen olla alallaan, niin vähemmällä itse pääset. Etkös
-juuri äsken miettinyt keinoa, kuinka voisit saada Gertrudin eroamaan
-siirtokunnasta! Nythän se käy ihan itsestään. Olivathan konsuli ja
-Clifford ihan selvästi sitä mieltä, että kohta ei ainoatakaan
-gordonilaista olisi Jerusalemissa.
-
-Niin, olisipa tosiaan onni, jos siirtokunta hajoaisi. Silloin kaiketi
-Gertrud ilomielin matkustaisi kotiin Ruotsiin.
-
-Samassa kun tuo ajatus, että pian pääsisi matkustamaan kotiin, johtui
-Ingmarin mieleen, alkoi hän tuntea, kuinka hänen oli ikävä. Niin se on;
-kun rupean ajattelemaan, että minun näin helmikuussa oikeastaan pitäisi
-olla salolla talvitöissä, silloin käsivarsissani tuntuu kuin suonenveto
-ja sormiani oikein särkee halu puristua kirvesvarren ympärille. Tuskin
-voin käsittää, kuinka ruotsalaiset täällä niin kauan tulevat toimeen
-pääsemättä tekemään metsä- ja maatyötä. Ja nyt minä uskon, että jos
-sellainen mies kuin Timmin Halvor olisi saanut olla sysimiilua
-katsomassa tai peltoa kyntämässä, olisi hän pysynyt hengissä tähän
-päivään asti.
-
-Ingmar ei innoltaan ja ikävältään enää voinut pysyä yhdessä kohti. Hän
-lähti kulkemaan portista ulos Hinnomin laakson poikki vievää tietä.
-Vähän väliä ja joka kerralla yhä varmempana palasi se ajatus, että kun
-he vain olisivat kotona, silloin Gertrud menisi Boon kanssa naimisiin
-ja hän itse saisi elää yksikseen. Ehkäpä Katri myös tahtoisi kotiin ja
-ruveta Ingmarilassa emännöimään, hän ajatteli. Se sopisi kaikkein
-parhaiten, ja silloin Katrin poika kenties voisi hänen jälkeensä periä
-talon.
-
-Vaikka Barbroo muuttaisikin kotiin isänsä pitäjään, eihän hän siellä
-olisi niin kaukana, etten minä välistä pääsisi häntä näkemään.
-Sellaisia suunnitelmia hän vielä jatkoi. Jos tahdon, voin joka pyhä
-käydä hänen kirkossaan, ja tapaammehan me joskus toisiamme joissakin
-häissä tai hautajaisissa. Ja pääsenhän minä vieraisilla ollessani
-istumaan hänen viereensä ja puhumaan hänen kanssaan. Mitään vihamiehiä
-me emme ole, vaikka meidän on täytynytkin erota.
-
-Kerran Ingmar rupesi epäilemään, oliko oikein olla iloissaan siitä,
-että siirtokunta kenties joutuu hajoamaan. Mutta hän puolusti itseään
-hyvin kiihkeästi tätä epäilystä vastaan. Kun on näin kauan oleskellut
-siirtokuntalaisten parissa, näkee tietysti, että he ovat ihmisinä
-erinomaisia, hän ajatteli, mutta ei kukaan silti voi toivoa, että
-tällaista tulisi jatkumaan. Kuinka moni heistä jo onkaan haudassa, ja
-kuinka monella lailla heitä onkaan vainottu, ja kuinka surkeaan
-köyhyyteen he nytkin ovat joutuneet! Niin, kyllä minunkin järkeni
-mukaan, varsinkin juuri nyt, kun köyhyys rupeaa ahdistamaan, täytyy
-oikein toivoa, että siirtokunta niin pian kuin suinkin hajoaisi.
-
-Tätä ajatellen Ingmar oli yhä jatkanut käyntiään. Hän oli kulkenut
-Hinnomin laakson poikki, josta tie vie Pahan neuvon vuorelle. Sen
-huipulla oli taajaan rakennettuina uusia palatsimaisia rakennuksia
-ammonaikaisten raunioiden seassa. Ingmar oli jatkanut matkaansa näiden
-välitse tuskin ajatellen, mihin joutui; väliin hän seisoi paikallaan,
-väliin taas käveli, kaiken aikaa ajatellen suuria kysymyksiä.
-
-Viimein Ingmar oli jäänyt ison puun alle seisomaan. Hän oli viipynyt
-siinä kotvan aikaa, ennen kuin tuli sitä tarkastaneeksi. Puu oli aika
-korkea, ja se oli siitä omituinen, ettei sen rungossa kasvanut oksia
-kuin yhdellä puolen. Eikä ainoakaan sen oksista kohonnut ylöspäin, vaan
-kaikki olivat kihertyneet vanukkeiseksi tukoksi, joka viittasi suoraan
-itään päin.
-
-Kun Ingmar viimein tunsi puun, ei hän voinut mitään sille, että
-säpsähti, aivan kuin olisi ruvennut pelkäämään. Sehän on Juudaan puu,
-hän ajatteli, tähänhän se pettäjä hirttäytyi. Ihmeellistä, miten minä
-tulin kulkeneeksi juuri tännepäin.
-
-Hän ei mennyt edemmäs, vaan jäi seisomaan ja katselemaan puuta.
-
-Mitä tämä nyt oikein merkitsee, Jumalako minut tähän ohjasi, ja
-tahtooko hän siten osoittaa, että minä olen petturi siirtokuntalaisia
-kohtaan?
-
-Sitten hän taas seisoi vähän aikaa kuunnellen sisäistä ääntään.
-Tahtookohan sitten Jumala itse, että tämän siirtokunnan on oltava
-olemassa? hän sanoi.
-
-Ajatteleminen kävi nyt Ingmarilta hitaasti ja vaivalloisesti. Ja hänen
-kovalla ponnistuksella saamansa ajatukset olivat katkeria ja
-tuskallisia.
-
-Puolustele sinä itseäsi miten tahansa, mutta väärin kumminkin teet,
-jollet varoita siirtokuntalaisia, kun näet, mitä juonia heitä vastaan
-on vireillä.
-
-Näyttää siltä kuin et uskoisi Jumalan olleen omista aikeistaan
-selvillä, kun hän ohjasi lähimmät omaisesi tähän vieraaseen maahan.
-Mutta jollet kykenisikään hänen aikomustaan käsittämään, niin siitä
-kuitenkin voit olla varma, ettei hän tarkoittanut tätä ainoastaan pari
-vuotta kestäväksi.
-
-Kenties Jumala silloin oli katsellut Jerusalemia ja kaikkia sen muurien
-sisällä raivoavia riitoja ja niitä nähdessään ajatellut: Katso, minä
-tahdon tännekin laittaa turvapaikan, jossa yhteishenki asuu, ja sovulle
-ja rauhalle minä tahdon tänne rakentaa asunnon.
-
-Ingmar seisoi yhä paikallaan ja antoi ajatusten otella keskenään. Ne
-seisoivat vastatusten ikään kuin kaksi vankkaa soturia ja mittelivät
-voimiaan.
-
-Lujasti oli Ingmar kiintynyt siihen toiveeseensa, että saisi matkustaa
-kotiin. Hän ponnisteli kauan saadakseen sen säilyttää. Aurinko laski,
-ja ilma pimeni nopeasti, mutta yhä vielä Ingmar seisoi samalla paikalla
-pilkkopimeässä taistellen itsekseen.
-
-Vihdoin hän pani kätensä ristiin ja rukoili Jumalaa. "Nyt minä rukoilen
-sinua, Jumala, että antaisit minun kulkea sinun teitäsi", hän sanoi.
-
-Jo näitä sanoja lausuessaan Ingmar alkoi tuntea mielessään omituista
-rauhaa. Mutta samalla hänen oma tahtonsa kokonaan herpaantui, ja hän
-alkoi toimia tahdon mukaan, joka ei ollut hänen omansa, vaan jonkun
-toisen. Hän huomasi sen niin selvästi, kuin jos se olisi ottanut häntä
-kädestä kiinni ja ruvennut taluttamaan. "Nyt minä olen Jumalan
-ohjattavana", hän ajatteli.
-
-Hän laskeutui takaisin Pahan neuvon vuorelta, kulki Hinnomin laakson
-poikki ja Jerusalemin sivuitse. Koko ajan hän oli siinä mielessä, että
-hän menee kertomaan siirtokunnan johtajille havaintonsa. Mutta tultuaan
-tienhaaraan, josta Jaffan tie erosi, hän kuuli takaapäin hevosen
-kavioiden kopsetta. Hän kääntyi ympäri. Sieltä tuli muuan siirtokunnan
-töissä usein käytetty ajuri, kuljettaen kahta hevosta. Toisella hän
-ratsasti ja toista ohjasi suitsista.
-
-"Minne matka?" Ingmar kysyi pidättäen ajajaa, kun tämä tuli kohdalle.
--- "Jaffaan olen menossa", mies sanoi. -- "Jaffaan minäkin tahtoisin",
-ehätti Ingmar sanomaan. Hänen päähänsä oli yht'äkkiä pistänyt, että kun
-näin hyvä tilaisuus sattui, hänen pitäisi mieluimmin lähteä suoraan mrs
-Gordonin puheille eikä ensin ollenkaan käydä siirtokunnan talossa.
-
-Pian oli sovittu siitä, että Ingmar saa nousta joutohevosen selkään
-ajaakseen mukana Jaffaan. Hevonen oli hyvä, ja Ingmar oli oivallisesta
-mielijohteestansa hyvillään. Kaiketi minä vielä tänä yönä ennätän ajaa
-tuon seitsemän peninkulman matkan Jaffaan, hän ajatteli. Sillä lailla
-mrs Gordon voi ehtiä kotiin ennen huomisiltaa. Mutta tuskin tunnin
-ajettuaan Ingmar huomasi, että hänen hevosensa alkoi ontua. Hän hyppäsi
-pois sen selästä ja näki, että hevosen jalasta oli kenkä pudonnut.
-"Mitä tälle nyt tehdään?" Ingmar sanoi vieressään ratsastavalle
-ajurille. -- "Ei siinä muu auta", mies sanoi, "kuin että minä käännyn
-Jerusalemiin ja vien sen kengitettäväksi."
-
-Siihen Ingmar nyt jäi yksinään keskelle tietä eikä oikein tiennyt,
-mihin ryhtyä. Mutta yht'äkkiä hän päätti lähteä jalkaisin jatkamaan
-matkaansa Jaffaan. Hän ei tiennyt, oliko se viisainta vai ei, mutta se
-vieras voima, jonka vallassa hän oli, yllytti häntä kiiruhtamaan. Hän
-ei saanut siltä rauhaa kääntyäkseen takaisin.
-
-Ingmar kulki siis pitkin askelin eteenpäin, ja hän mennä huhkikin aika
-vauhtia. Vähän matkaa astuttuaan hän kuitenkin kävi levottomaksi. Millä
-ihmeellä minä Jaffassa saan selvän mrs Gordonin asunnosta? Toista oli
-silloin, kun ajuri oli mukanani. Nyt minun kaiketikin täytyy kulkea
-talosta taloon kyselemässä häntä. Mutta vaikka hänen levottomuuteensa
-siis kyllä oli syytä, hän kuitenkin yhä jatkoi matkaansa.
-
-Maantie oli leveä ja hyvässä kunnossa. Sitä ei olisi ollut hankala
-kulkea, vaikka yö olisi ollut pimeäkin. Mutta kahdeksan tienoista alkoi
-vielä kirkas kuutamo. Koko laaja kukkula-alue, jonka poikki tie
-kiemurteli, näkyi selvästi pitkien matkojen päähän.
-
-Tie kiipeili mäkeä ylös, toista alas. Aina yhdelle mäenhuipulle päästyä
-jo toinen näkyi kaukana odottamassa. Ingmaria väsytti joskus kovasti,
-mutta tuo vieras voima häntä yhä kuljetti eteenpäin. Hän ei malttanut
-pysähtyä edes minuutiksikaan lepäämään.
-
-Tällä lailla Ingmar kulki eteenpäin tunnin toisensa jälkeen. Kuinka
-kauan hän jo oli kävellyt, sitä hän ei tiennyt, mutta kukkuloista ei
-vieläkään tullut loppua. Aina jonkin kukkulan huipulle saavuttuaan hän
-ajatteli nyt vihdoinkin olevansa niin etäällä, että siltä jo näkisi
-Saaronin laakson ja sen takana avautuvan meren. Mutta hän ei nähnyt
-muuta kuin kukkulajonoja, jotka työntyivät esille toinen toisensa
-takaa.
-
-Ingmar veti kelloaan. Kuunpaiste oli niin kirkas, että hän vallan
-selvästi erotti numerot ja viisarit. Kello oli yhdentoista tienoilla.
-Voi, niinkö paljon se jo on, hän ajatteli. Ja minä kun olen vielä
-Juudan vuoristossa!
-
-Yhä kiihkeämpi hätä valtasi hänet. Hän ei enää voinut käydä, hänen
-täytyi lähteä juoksuun. Hän huohotti, veri jyskytti ohimoissa, ja sydän
-reutoi. Minä menen vallan turmiolle, tätä tällaista menoa minä en
-kestä, hän sanoi, mutta sittenkin hän juoksi.
-
-Hän juoksi kovaa vauhtia pitkää mäen vierua alas. Tie oli kuutamoisilla
-kohdilla tasainen ja sileä, eikä hän pelännyt mitään vaaraa. Mutta
-laakson pohjassa hän joutui yht'äkkiä pilkkopimeään varjoon. Siellä hän
-ei nähnyt yhtä selvästi eteensä, mutta juoksi siitä huolimatta. Silloin
-hän iski jalkansa kiveen ja kompastui.
-
-Hän hypähti paikalla pystyyn, mutta tunsi heti satuttaneensa polveensa
-niin pahasti, että vain vaivoin pääsi käymään. Hän meni kontaten
-tienviereen istumaan. Kyllä kai se pian paranee, hän ajatteli, mutta
-nyt minun ensinnä täytyy levähtää vähän aikaa.
-
-Yhdellä paikalla istuminen hänestä kuitenkin oli melkein mahdotonta.
-Tuskin hän malttoi odottaa edes hengityksensä asettumista.
-
-Kyllä minä huomaan, etten ole omassa vallassani, hän sanoi. Tuntuu
-ikään kuin joku minua kädestä pitäen vetäisi Jaffaa kohti.
-
-Hän nousi taas seisoalleen. Polvessa tuntui kovia tuskia, mutta siitä
-hän ei välittänyt, kun vain matka edistyi. Hänen vähän kuljettuaan
-polvi kerrassaan herpaantui, ja hän jäi keskelle tietä makaamaan.
-
-"Nyt minun voimani on lopussa", hän kaatuessaan sanoi, puhutellen sitä
-voimaa, joka oli häntä kiiruhtanut. "Keksi nyt sinä Jumalan nimeen
-jokin keino minun avukseni."
-
-Tätä sanoessaan Ingmar kuuli hyvin etäältä pyörivien rattaiden jyryä.
-Se lähestyi tavatonta vauhtia häntä kohti. Melkein samassa
-silmänräpäyksessä kuin hän sitä kuuli, se jo ehti aivan hänen
-likelleen. Hän kuuli kavioiden paukkeesta, että hevonen lasketti hurjaa
-neliä mäkiä alas. Ylinnä kuuluivat ruoskan lakkaamattomat läjähdykset
-ja ajomiehen huudot, joilla hän hoputti hevostaan.
-
-Ingmarin täytyi kiireesti nousta pois tieltä, jolla hän makasi
-pitkänään, ja mennä tiepuoleen, jottei jäisi hevosen jalkoihin.
-
-Vihdoin mies kuului ajaa karauttavan sitä pitkää mäenrinnettä, jota
-Ingmar vähän aikaa sitten oli juossut. Siellä hän jo näkyikin olevan
-tulossa. Ajoneuvoina olivat tavalliset vihreäksi maalatut
-talonpoikaisrattaat, sellaiset kuin Länsi-Taalaissa käytetään. Kas
-tuota, Ingmar heti sanoi, nyt ei varmaankaan ole oikein asiat. Eihän
-täällä Palestiinassa tuollaisia rattaita käytetä. Ajomieskin näytti
-hänestä yhä kummemmalta. Hänkin oli kotiseutulaisia, sen huomasi
-pienestä mustasta takista ja taalalaistapaan pyöristetystä tukasta.
-Vielä paremmaksi varmuudeksi hän oli heittänyt pois takkinsa ja istui
-ajolaudalla vihreissä liiveissä, joissa oli punaiset hihat. Tuo
-vaatekappale oli Taalaista, siitä ei kukaan voinut erehtyä. Hevonenkin
-oli kumman näköinen. Se oli jalokasvuinen, suuri ja voimakas eläin. Se
-oli mustanvärinen, niin hyvästi hoidettu ja sileäpintainen että
-välkkyi. Ajomies ei ollut vallan istuallaan, vaan etukumarassa hevosen
-yli, ja läiskytti piiskaansa sen pään päällä hoputtaakseen sitä
-vauhtiin. Mutta hevonen ei näyttänyt lyöntejä tuntevan, eikä
-pöyristyttävä vauhti sitä rasittanut, se kiidätti vain eteenpäin ikään
-kuin leikillä.
-
-Ingmarin kohdalle tultuaan ajomies seisautti hevosen yhdellä
-riuhtaisulla. "Jos tahdot, niin saat ajaa minun mukanani", hän sanoi.
-Vaikka Ingmarilla olikin kiire mielessä, ei hän kuitenkaan ollut
-erittäin halukas tähän tarjoukseen. Sillä paitsi että hän hyvin tiesi
-tämän kaiken olevan jotakin lemmon vehkeitä ja kummitteluja, oli tuolla
-miehellä ilkeännäköiset kasvot, täynnä arpia, niinkuin pahimmilla
-tappelupukareilla. Näkyipä toisessa silmäkulmassa ihan vasta saatu
-puukonisku. "Minulta tosin saat tavallista kovemman kyydin", hän sanoi,
-"mutta luulin, että sinulla on kiire." -- "Onko hevosesi varma?" Ingmar
-kysyi. -- "Se on sokea, mutta varma se kyllä on." Ingmar alkoi vavista
-kiireestä kantapäähän asti. Mies kumartui rattailtaan häneen päin ja
-katsoi häntä suoraan silmiin. -- "Tule vaan mukaan ihan turvassa", hän
-sanoi, "kyllähän jo arvaat, kuka minut lähetti." Nämä sanat kuultuaan
-Ingmar tunsi saavansa takaisin koko rohkeutensa. Hän nousi rattaille,
-ja sitten he vimmattua vauhtia laskettivat Saaronin tasangolle.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mrs Gordon oli matkustanut Jaffaan hoitamaan erästä hyvää ystäväänsä,
-joka oli sairastunut. Se oli erään lähetyssaarnaajan vaimo, jonka mies
-oli ollut ystävällinen siirtokuntalaisille ja auttanut heitä monessa
-kohden.
-
-Se yö oli nyt kulumassa, jona Ingmar Ingmarinpoika oli menossa Jaffaan.
-Mrs Gordon oli istunut valveilla sairaan ääressä aamuyöhön asti, mutta
-nyt oli toinen tullut hänen sijaansa. Astuessaan ulos sairaan huoneesta
-hän näki, että yö oli valoisa ja sellaisen kauniin hopeanvalkoisen
-kuutamon kirkastama, jota ei muualla näe kuin meren rannikolla.
-Hän meni ulos parvekkeelle seisomaan ja katseli sieltä suuria
-appelsiinipuutarhoja, katseli vanhaa kaupunkia, joka kohosi jyrkän
-kallion rinteiltä, ja rajatonta, kimmeltävää merta.
-
-Mrs Gordon ei nyt ollut itse Jaffan kaupungissa, vaan saksalaisen
-siirtokunnan talossa, jonka paikka oli pienellä kukkulalla kaupungin
-vieressä. Aivan hänen parvekkeensa alapuolella oli leveä maantie, joka
-kulkee suoraan siirtokunnan halki. Kuun valoisassa paisteessa saattoi
-silmin seurata sitä pitkän matkaa talojen ja puutarhojen keskellä.
-
-Mrs Gordon näki nyt tiellä erään miehen, joka käveli hyvin hiljaa ja
-epätietoisena. Se oli iso mies, ja kuutamo häntä vielä pitensi niin,
-että hän mrs Gordonista näytti oikealta jättiläiseltä. Aina jonkin
-talon ohitse mennessään hän seisahtui ja katseli sitä hyvin tarkkaan.
-Mrs Gordonin mieleen tavalla tai toisella johtui, että tuon miehen
-liikkeissä oli jotakin aaveen tapaista, aivan kuin hän olisi ollut
-jokin kummitus, joka kuljeksii tutkimassa, mihin taloon voisi tunkeutua
-säikyttääkseen ihmisparat kuoliaiksi.
-
-Viimein mies saapui sen talon kohdalle, jonka parvekkeella mrs Gordon
-seisoi. Sitä hän tarkasteli kauemman aikaa kuin muita ja kiersi sen
-ympäri, ja mrs Gordon kuuli hänen koputtavan ikkunaluukkuihin ja
-koettavan vääntää ovenlukkoa auki. Mrs Gordon kurottautui kaiteen yli
-nähdäkseen miehen aikeita, ja siitä asennosta mies hänet huomasi.
-
-"Mrs Gordon", hän sanoi hiljaa ja varovaisesti, "minulla olisi teille
-pari sanaa puhuttavana."
-
-Sitä sanoessaan hän kallisti päätään taaksepäin nähdäkseen yläkertaan,
-ja silloin mrs Gordon tunsi hänet Ingmar Ingmarinpojaksi.
-
-"Mrs Gordon", Ingmar sanoi, "ensiksi minun on sanottava, että minä olen
-omin päin, kenenkään veljen tietämättä, lähtenyt tänne teitä
-tapaamaan." -- "Ovatko kotona asiat huonosti?" mrs Gordon kysyi. --
-"Eipä nyt juuri huonostikaan", Ingmar sanoi, "mutta hyvä kumminkin
-olisi, jos tahtoisitte matkustaa kotiin." -- "Huomenna minä kyllä
-tulen", mrs Gordon sanoi. Ingmar mietti ensin vähän aikaa ja sanoi
-sitten niin sävyisällä äänellä kuin suinkin: "Parasta teidän sentään
-olisi lähteä jo tänä yönä."
-
-Mrs Gordon hiukan menetti malttiansa ajatellessaan, kuinka hankalaa
-olisi yösydännä herättää koko talonväkeä, ja sitä paitsi hänen
-mielestään tietysti tuon talonpojan sanoihin ei ollut varsin paljon
-luottamista. Kun edes olisi tietoa, mikä siellä on hätänä. Ja hän alkoi
-kysellä, oliko kukaan kipeänä vai oliko siirtokunta joutunut
-rahapulaan. Ingmar ei ruvennut vastaamaan, lähti vain käymään äskeistä
-tietään takaisin. "Menettekö nyt?" mrs Gordon kysyi. -- "Olettehan
-tiedon saanut, nyt voitte tehdä oman tahtonne mukaan", sanoi Ingmar
-taaksensa katsomatta. Mrs Gordon alkoi ymmärtää, että varmaan nyt oli
-tosihätä tarjona. Hän teki heti kohta päätöksensä. -- "Jos vähän aikaa
-odotatte, pääsette mukaan minun hevosellani", hän huusi Ingmarin
-jäljestä. -- "Kiitos, en tarvitse", Ingmar vastasi, "ette voi minulle
-parempaa kyytiä tarjota kuin minulla on itselläni."
-
-Mrs Gordon sai isännältään mainiot hevoset. Hän ajoi kuin lentämällä
-Saaronin sileän tasangon poikki ja sitten mäkeä alas, toista ylös
-Juudan vuoristossa.
-
-Juuri päivänsarastuksen aikaan hän ajoi yhtä niitä pitkiä ylämäkiä,
-joiden juurella oli entisinä aikoina ollut Abu Goshin rosvonpesä. Hän
-oli silloin hyvin tyytymätön itseensä, kun oli niin helposti suostunut
-tuon miehen houkutteluista kotiin lähtemään. Ja vielä sellaisen miehen
-puheisiin hän oli uskonut, joka ei lainkaan tuntenut siirtokunnan
-oloja. Yhä uudestaan hän ajatteli, että hänen tosiaankin pitäisi jättää
-matkan jatkaminen sikseen ja kääntyä Jaffaan takaisin.
-
-Hän oli jo ajanut monenmonituisten mäkien yli, kun hän erään notkon
-pohjalla tapasi miehen tienvieressä istumassa. Mies nojasi päätään
-käsien varaan ja näytti nukkuvan. Vaunujen ajaessa ohi hän kuitenkin
-katsahti ylös, ja mrs Gordon tunsi hänet Ingmar Ingmarinpojaksi.
-
-Kuinka on mahdollista, että hän on jo näin kauas ennättänyt? hän
-ajatteli. Hän pysäytti vaunut ja huusi Ingmarille. Kuullessaan hänen
-äänensä Ingmar ilahtui sanomattomasti. Hän nousi heti seisoalleen.
-"Oletteko paluumatkalla siirtokuntaan, mrs Gordon?" hän sanoi. --
-"Olen", kuului vastaus. -- "Tiedättekös, että minä juuri olin menossa
-teitä noutamaan, mutta sitten kaaduin ja loukkasin polveni, ja nyt minä
-olen istunut tässä koko yön."
-
-Mrs Gordon näytti vallan ällistyneeltä. "Ettekös te. Ingmar
-Ingmarinpoika, ollut tänä yönä Jaffassa?" hän sanoi. -- "En", sanoi
-Ingmar, "en ole ollut muuten kuin unissani. Joka kerta, kun unta
-hiukkasenkaan on tullut silmääni, olen ollut kulkevinani pitkin Jaffan
-katuja teitä hakemassa." Mrs Gordon tuli ihan hajamieliseksi eikä
-osannut sanoa sitä eikä tätä. Ingmar hymyili hieman hämillään, kun mrs
-Gordon tuli niin sanattomaksi. -- "Voisittekohan te, mrs Gordon, ottaa
-minutkin mukaan vaunuihin?" hän sanoi. "En oikein voi käydä omin
-neuvoin." Mrs Gordon hypähti viipymättä alas vaunuista ja auttoi
-Ingmaria niihin nousemaan. Mutta sitten hän seisahtui keskelle tietä
-jäykkänä kuin kuva. -- "Tätä minä en kykene käsittämään", sanoi hän
-hiljaa. Ingmarin täytyi vielä kerran ikään kuin herättää hänet
-tajuntaan. -- "Älkää pahastuko, kun huomautan, mutta parasta olisi
-lähteä kotiin niin pian kuin suinkin."
-
-Mrs Gordon nousi vaunuihin. Uudelleen hän istui ääneti, sekavin
-miettein, ja Ingmarin täytyi taaskin häiritä häntä. "Anteeksi, mutta
-minulla olisi teille hiukkasen puhuttavaa. Ettehän ole saanut tuolta
-Cliffordilta minkäänlaisia tietoja?" -- "En", mrs Gordon sanoi. --
-"Satuin eilen kuulemaan, kun hän jutteli teidän konsulinne kanssa. Hän
-hommaa joitakin konnankoukkuja täksi päiväksi, kun te olette poissa."
--- "Mitä sanotte!" mrs Gordon puhkesi sanomaan. -- "Hän aikoo varsin
-hajoittaa siirtokunnan."
-
-Nyt mrs Gordon vihdoinkin sai ajatuksensa kokoon. Hän kääntyi istumaan
-Ingmariin päin ja rupesi tarkasti kyselemään häneltä, mitä hän oli
-kuullut.
-
-Sen jälkeen hän taas vaipui vähäksi aikaa mietteihinsä, kunnes viimein
-vallan äkkiarvaamatta sanoi Ingmarille: "On hauskaa nähdä, Ingmar
-Ingmarinpoika, että te jo olette niin kiintynyt siirtokuntaamme."
-Ingmar punastui otsaansa myöten. Hän kysyi, mistä mrs Gordon voi tietää
-hänet siirtokunnan ystäväksi. "Tiedän sen siitä, kun te tänä yönä
-olitte Jaffassa ja käskitte minua lähtemään kotiin", mrs Gordon sanoi.
-
-Hän kertoi nyt Ingmarille, mitä oli yöllä nähnyt ja mitä Ingmar silloin
-oli sanonut. Kun hän oli sen kaiken kertonut, sanoi Ingmar, että se oli
-ihmeellisin tapaus koko hänen elämässään.
-
-"Jollei vain kaikki petä, niin me ennen iltaa vielä näemme suurempiakin
-ihmeitä", virkkoi mrs Gordon, "sillä nyt minä varmasti tunnen Jumalan
-olevan puolellamme."
-
-Sen jälkeen hän pysyi tyynenä ja hyvillä mielin ja jutteli Ingmarille
-aivan kuin ei vaaraa olisi ollut tiedossakaan.
-
-"Kertokaas, Ingmar Ingmarinpoika, nyt minulle, onko minun
-poissaollessani tapahtunut kotona mitään erikoista."
-
-Ingmar arveli ensin. Sitten hän esteli sillä syyllä, ettei muka osannut
-kieltä. "Mitäs, kyllähän minä ymmärrän", mrs Gordon sanoi. -- "Tasaista
-menoa siellä on enimmäkseen eletty", Ingmar viimein sanoi. -- "Jotakin
-kerrottavaa sinulla varmaan on", virkkoi mrs Gordon. -- "Tokko te vielä
-lienette kuullut Baram pashan myllyn asiaa", sanoi Ingmar. -- "En ole,
-mitäs siitä tiedät?" mrs Gordon kysyi. "En ole edes kuullut, että Baram
-pashalla myllyä onkaan."
-
-"Kyllä on", Ingmar sanoi, "kerrotaan, että Baram pasha ollessaan ensi
-vuosia täällä maaherrana oli huomannut, että tämän puolen ihmiset yhä
-vielä jauhaa jyräsivät viljaansa vain käsikivillä. Heitä auttaakseen
-hän silloin rakennutti höyrymyllyn johonkin suureen laaksoon tänne
-lähelle. Mutta eipä ole ihme, ettette ole koko myllystä mitään kuullut,
-sillä se ei ole paljon koskaan ollut käynnissä. Baram pashalla ei ole
-ollut onnea sen käyttäjäin valinnassa, joten se on aina ollut
-rempallaan. No, nyt pari päivää sitten Baram pasha laittoi kysymään,
-osaisikohan joku gordonilaisista panna myllyn käyntikuntoon. Ja sitten
-meitä joitakuita kävi täällä sitä korjaamassa."
-
-"Sepä oli hyvä uutinen", mrs Gordon sanoi, "on oikein mieleni hyvä,
-kun Baram pashalla on meistä jotakin hyötyä." -- "Baram pasha oli myös
-niin hyvillään", Ingmar sanoi, "että tarjosi myllyn kokonaan
-siirtokuntalaisten huostaan. Hän tarjosi sen heille, vaatimatta siitä
-mitään vuokraa. 'Saatte pitää sen tulot ominanne', hän sanoi, 'kun vain
-pidätte huolen siitä, että se on käynnissä.'"
-
-Mrs Gordon käännähti kokonaan Ingmariin päin. "No", hän sanoi, "mitäs
-he siihen vastasivat?" -- "Ei siihen ollut vaikeatakaan vastata",
-Ingmar sanoi, "kun oli ihan luonnollista, että he kyllä ottavat myllyn
-hoitaakseen, mutta eivät huoli mitään tuloja työstään." -- "Niin, sehän
-oli aivan oikein", virkkoi mrs Gordon. -- "Enpä tiedä, kuinka oikein se
-oli", Ingmar sanoi, "sillä nytpä Baram pasha ei suostukaan antamaan
-myllyä heille. Hän ei sano voivansa luovuttaa myllyään, jos he rupeavat
-tekemään ilmaista työtä. Hän sanoo, ettei kansaa pidä totuttaa saamaan
-kaikki tarpeensa ilmaiseksi. Hän sanoo vielä, että kaikki muut
-jauhonkauppiaat ja myllynomistajat kantelisivat siitä sulttaanille."
-
-Mrs Gordon istui ääneti.
-
-"Koko myllyhanke siis raukesi tyhjiin", Ingmar sanoi. "Te puolestanne
-olisitte siitä saaneet leipää kotitarpeeksi asti, ja entä mitä
-siunausta siitä olisi ollut koko paikkakunnalle! Mutta sitä nyt ei
-kannattanut ajatella."
-
-Mrs Gordon ei vastannut tähänkään. "Eikös mitään muuta ole tapahtunut?"
-hän sanoi ikään kuin kääntääkseen Ingmarin toiseen aiheeseen.
-
-"On toinenkin asia", Ingmar sanoi, "se on se miss Youngin ja koulun
-asia. Ettekö ole siitäkään mitään kuullut?" -- "En", sanoi mrs Gordon.
--- "Niin", Ingmar alkoi, "Ahmed efendi, joka on Jerusalemin kaikkien
-muhamettilaiskoulujen ylihoitaja, tuli pari päivää sitten meille ja
-sanoi: 'Täällä Jerusalemissa on suuri tyttöjen kansakoulu, jossa monta
-sataa lasta käy pelkästään kirkumassa ja tappelemassa. Sen ohi
-kulkiessa sieltä kuuluu pahempaa ryskettä ja pauhua kuin länsituulella
-Jaffan satamasta. En tiedä, osaavatko opettajat lukea ja kirjoittaa,
-mutta sen tiedän, etteivät he lapsille mitään opeta. Enkä minä voi
-mennä sinne itse enkä lähettää sinne ketään miestä järjestystä
-pitämään, kun uskonto kieltää meitä miehiä astumasta sisään tuollaiseen
-tyttöjen kouluun. Yksi ainoa keino enää olisi saada koulu hyvään
-kuntoon', Ahmed efendi sanoi, 'se nimittäin, että miss Young tahtoisi
-ottaa sen haltuunsa. Tiedän, että hän on oppinut ja tiedän, että hän
-osaa puhua arabiaa. Enkä minä palkasta kitsaile, vaikka hän mitä
-pyytäisi, kunhan hän vain ottaa koulun haltuunsa.'"
-
-"No, kuinka sitten siinä asiassa kävi?" mrs Gordon sanoi. -- "Samalla
-lailla siinä kävi kuin myllyjutussa", sanoi Ingmar. "Miss Young sanoi
-olevansa halukas koulua hoitamaan, mutta ei tahtonut ottaa työstään
-mitään palkkaa. Ahmed efendi silloin vastasi: 'Minä olen tottunut aina
-maksamaan palkan teettämästäni työstä. En ole koskaan oppinut ottamaan
-armolahjoja vastaan.' Miss Young piti oman päänsä, ja Ahmed efendin
-täytyi lähteä pois tyhjin toimin. Hän oli suutuksissaan ja sanoi, että
-vastatkoon miss Young niistä kaikista köyhäin ihmisten lapsista, joiden
-nyt oli jäätävä opetusta ja hoitoa vaille."
-
-Mrs Gordon oli hetken aikaa vaiti ja sanoi sitten: "Nyt minä huomaan,
-että teidän mielestänne, Ingmar Ingmarinpoika, me kaikki olemme näissä
-kohdin menetelleet väärin. On aina hyvä kuulla järkevän miehen
-ajatusta, ja siitä syystä minä nyt pyytäisin teitä sanomaan, onko
-teillä ehkä muutakin muistutettavaa meidän elintavastamme."
-
-Ingmar istui kauan aikaa mietiskellen. Mrs Gordonin koko käytöstavassa
-tuntui olevan niin paljon arvokkuutta, ettei hänen ollut helppo ruveta
-muistutuksia tekemään.
-
-"No niin", Ingmar sanoi, "minusta teidän ei pitäisi asettaa elämäänne
-sille kannalle, että joudutte näin kovaan köyhyyteen." -- "Mitenkäs
-luulisitte meidän voivan sitä välttää?" sanoi mrs Gordon hiukan
-hymähtäen. Ingmar viivytteli vastaustaan vielä kauemmin kuin äsken. --
-"Jos te antaisitte väkenne tehdä työtä palkasta", hän sanoi, "ei teidän
-tarvitsisi olla näin puutteenalaisessa tilassa." Mrs Gordon kääntyi
-kiivaasti häneen päin. -- "Olen kuusitoista vuotta johtanut tätä
-siirtokuntaa noudattaen yhteishengen ja rakkauden käskyä, ja minun
-mielestäni ei sellaisen vastatulleen kuin te olette pitäisi ruveta
-täällä muutoksia esittelemään." -- "Nyt te suututte minuun, vaikka
-itsehän te houkuttelitte minua puhumaan", sanoi Ingmar. -- "Ymmärrän
-kyllä teidän hyvän tarkoituksenne", mrs Gordon sanoi. "Ja sitä paitsi
-voin teille ilmoittaa, että meillä vielä on paljon rahaa, mutta viime
-aikoina kuka lienee lähettänyt meistä vääriä tietoja pankkiireillemme
-Amerikkaan, jotka siitä syystä eivät ole tahtoneet mitään lähettää. Nyt
-minä kuitenkin tiedän, että rahoja on tulossa." -- "Tuo, mitä nyt
-sanotte, on minustakin hauskaa kuulla", sanoi Ingmar. "Mutta meidän
-puolella Ruotsissa ollaan sitä mieltä, että parempi on luottaa omaan
-työhön kuin säästörahoihin." Mrs Gordon ei vastannut mitään, ja Ingmar
-huomasi viisaammaksi olla vaiti.
-
-Mrs Gordon saapui siirtokunnan talolle jo aikaisin. Kello ei voinut
-olla puolta yhdeksää. Viimeisen puolen tuntia hän oli ollut levoton
-ajatellessaan, mitä ihmettä hän perille tullessaan tapaakaan.
-Saavuttuaan viimein talon läheisyyteen ja huomatessaan, että sen
-ympäristössä oli vallan rauhallista, hän huoahti helpotuksesta. Melkein
-hän oli tuntunut odottavan, että joku sellainen henki, joista Itämaan
-saduissa niin paljon kerrotaan, olisi kaapannut koko talon selkäänsä ja
-vienyt sen tipotielleen.
-
-Tultuaan likelle taloa he kuulivat sieltä virrenveisuuta. "Tuntuuhan
-täällä vielä tähän asti kaikki olevan alallaan", sanoi mrs Gordon, kun
-vaunut pysähtyivät portille. "Nytkin kuuluvat siellä paraikaa pitävän
-aamurukousta."
-
-Hänellä oli oma avaimensa yhteen ulko-oveen, ja hän avasi sillä,
-jott'ei häiritsisi. Ingmarin oli vaikea käydä, kun polvi oli vallan
-turtana. Mrs Gordon kiersi kätensä hänen vyötäisilleen ja auttoi häntä
-talon sisäpihalle. Ingmar meni heti penkille istumaan. "Lähtekää te,
-mrs Gordon, nyt ottamaan selvää, mitä täällä siirtokunnan kesken on
-tekeillä", hän sanoi. -- "Ensin minä kuitenkin panen kääreen teidän
-polveenne", mrs Gordon sanoi. "Vielä sinne hyvästi ehtii. Kuulettehan
-te, että siellä paraikaa pidetään aamurukousta." -- "Ei, ei", sanoi
-Ingmar, "tällä kertaa teidän on toteltava minua. Menkää nyt aivan heti
-ottamaan selvää, onko täällä mitään tapahtunut."
-
-Ingmar jäi nyt istumaan ja katselemaan mrs Gordonia hänen astuessaan
-portaita ylös ja leveän eteishallin poikki kokoussaliin päin. Oven
-auetessa hän kuuli jonkun siellä sisällä puhuvan kovalla äänellä, mutta
-puhe katkesi heti. Sitten ovi sulkeutui, eikä mitään enää kuulunut.
-
-Tuskin viittä minuuttia Ingmar oli istunut odottamassa, ennen kuin
-kokoussalin ovi melkein vihaisesti työnnettiin auki. Siitä tuli
-näkyviin neljä miestä, jotka kantoivat viidettä keskessään. He kulkivat
-ääneti portaissa ja pihan poikki ja menivät aivan Ingmarin ohitse.
-Ingmar kurottautui paikaltaan nähdäkseen sen miehen kasvoja, jota
-kannettiin. Se oli Clifford.
-
-"Minnekä te häntä kannatte?" hän kysyi.
-
-Miehet seisahtuivat. "Viemme häntä alakertaan ruumishuoneeseemme. Hän
-on kuollut." Ingmar nousi säikähtyneenä ylös. -- "Mitenkä hän kuoli?"
-hän kysyi. -- "Ei häneen mikään ihmiskäsi ole kajonnut", sanoi Ljungo
-Björn. -- "Mitenkä hän on kuollut?" Ingmar kysyi uudelleen.
-
-"No minä kerron, miten se tapahtui", sanoi Ljungo Björn. "Oli pidetty
-aamurukous, kun tämä Clifford nousi puhumaan. Hän sanoi tahtovansa
-kertoa meille erään tiedon, joka meitä ilahduttaisi. Pitemmälle hän ei
-ehtinyt, kun ovi aukeni ja mrs Gordon astui sisään. Clifford tuskin
-ennätti vilkaista häneen, kun jo vaikeni ja kävi muodoltaan
-tuhkanharmaaksi. Ensin hän jäi paikalleen, mutta mrs Gordon kulki
-keskeltä huonetta perälle päin, ja hänen yhä lähestyessään mies
-peräytyi pari askelta ja peitti kasvonsa käsiinsä. Tämä näytti meistä
-muista niin kummalliselta, että kaikki yht'aikaa nousimme seisomaan, ja
-silloin Clifford näytti tointuvan. Hän puristi lujasti nyrkkiään ja
-läähätti kovasti, ikään kuin olisi kohdannut jonkin hirmun, ja astui
-mrs Gordonia vastaan. 'Miten te olette tänne tullut?' hän sanoi
-hänelle. Silloin mrs Gordon hiljaa ja vakavasti katsoi häneen ja sanoi:
-'Jumala on minua auttanut.' -- 'Kyllä sen näen', Clifford sanoi, ja
-silmät olivat kauhusta melkein pudota hänen päästään. 'Näen myöskin,
-kuka teitä saattaa.' -- 'Minä myöskin näen, kuka sinua saattaa', mrs
-Gordon silloin sanoi. 'Se on Saatana.'
-
-"Silloin mies ei enää näkynyt jaksavan hänen katsettaan kestää, vaan
-väistyi uudelleen taaksepäin kädet silmillä. Ja mrs Gordon kulki hänen
-jäljessään ja piti kättään koholla häneen päin, mutta ei koskenut
-häneen sormenpäälläkään. 'Minä näen Saatanan seisovan takanasi', hän
-sanoi vielä kerran, ja nyt hän puhui väkevällä ja hirvittävällä
-äänellä.
-
-"Silloin me kaikki olimme näkevinämme Saatanan Cliffordin takana, ja me
-ojensimme kätemme ja viitoimme sitä kohti. Ja kaikki yht'aikaa me
-huusimme: Saatana! Saatana!
-
-"Mutta Clifford puikki silloin meidän riviemme ohitse, ja vaikk'ei
-kukaan meistä liikahtanutkaan, hän kuitenkin ulisi aivan kuin olisimme
-häntä ampuneet tai pieksäneet. Sillä lailla hän kyyrysillään pujotteli
-ja ehti ovelle asti. Mutta kun hän koetti sitä avata, silloin me kaikki
-vielä kerran huusimme: Saatana! Saatana! Ja silloin näimme hänen kaatua
-lysähtävän lattiaan ja jäävän siihen pitkäkseen. Ja kun me yritimme
-häntä siitä liikuttaa, oli hän kuollut."
-
-"Hän oli petturi", sanoi Ingmar, "hän ansaitsi rangaistuksensa." --
-"Niin", toisetkin sanoivat, "hän ansaitsi rangaistuksensa."
-
-"Mutta mitä hän sitten meille oikeastaan aikoi?" kysyi muuan. -- "Ei
-sitä nyt kukaan tiedä", sanoi toinen. -- "Hän olisi kai tahtonut tuhota
-meidät." -- "Niin, mutta millä lailla?" -- "Sitä ei kukaan tiedä." --
-"Ei tiedä, eikä suinkaan tule tietämäänkään."
-
-"Hyvä on, että hän kuoli", sanoi Ingmar. -- "Niin, hyvä on, että hän
-kuoli."
-
-Siirtokuntalaiset olivat koko sen päivän kovin kuohuksissaan. Ei
-tiedetty, mitä Clifford oli heille aikonut, eikä sitäkään, oliko vaara
-nyt hänen kuolemansa avulla torjuttu. He viettivät tuntikausia
-rukoillen ja veisaten kokoushuoneessa. Se tunne, että Jumala oli
-taistellut heidän puolestaan, se ikään kuin kohotti heidät tästä
-maailmasta erilleen.
-
-Pitkin päivää he moneen kertaan huomasivat taloa ympäröivillä
-kangasmailla joukoittain Jerusalemin kaikkein kehnointa roskaväkeä
-tyhjin toimin katselemassa taloon päin. He pelkäsivät, että Clifford
-ehkä oli suunnitellut meteleitä ja että nuo hurjat laumat tulevat
-karkottamaan heidät kodistaan. Mutta sitten nuo ihmiset taas katosivat,
-eikä koko päivänä mitään erityistä tapahtunut.
-
-Illalla mrs Gordon tuli katsomaan Ingmar Ingmarinpoikaa, joka istui
-vuoteellaan polvi kääreissä. Mrs Gordon kiitti häntä lämpimästi hänen
-avustaan ja osoitti suurta ystävyyttä häntä kohtaan.
-
-"Ingmar Ingmarinpoika", hän muun muassa virkkoi, "tahdon nyt teille
-sanoa, että jos minä voin korvaukseksi teitä jossakin asiassa auttaa,
-tekisin sen varsin mielelläni. Ettekö kertoisi minulle, mikä teidän
-sydäntänne painaa; kenties minä voin teitä auttaa."
-
-Mrs Gordon tiesi vallan hyvin, mitä varten Ingmar Jerusalemissa
-oleskeli. Milloinkaan muulloin hän ei olisi luvannut auttaa Ingmaria
-sellaisessa asiassa, mutta tänään kaikki siirtokuntalaiset olivat ikään
-kuin hurmiossa. Mrs Gordonin mielestä oli hänen kaikkein ensimmäinen
-velvollisuutensa tehdä Ingmar onnelliseksi, kun hän kerran oli heille
-kaikille tehnyt niin suuren hyvän työn.
-
-Heti kun mrs Gordon oli lausunut tarjouksensa, painoi Ingmar kiireesti
-silmäluomensa umpeen. Hän mietti ensin asiaa kauan aikaa, ennen kuin
-vastasi.
-
-"Siinä tapauksessa teidän on luvattava, ettette pahastu minun
-pyynnöstäni." Mrs Gordon vastasi, että kyllä hän nyt tahtoi malttaa
-mieltänsä. -- "Näyttää näet siltä", Ingmar sanoi, "etten minä saakaan
-niin hevin selväksi sitä asiaa, jota varten minä täällä olen, ja sitä
-vartoessa tämä elämä käy ikäväksi, kun ei voi saada sopivaa työtä."
-Tuon mrs Gordon kyllä käsitti. "Jos te, mrs Gordon, siis tahdotte tehdä
-jotakin minun hyväkseni", Ingmar jatkoi, "niin mieluimmin minä
-toivoisin, että koettaisitte hankkia Baram pashan myllyn minun
-huostaani. Tiedättehän, etten minä ole teidän muiden lailla
-kieltäytynyt rahaa ansaitsemasta, ja siitä minä samalla saisin
-luonnolleni sopivaa työtä."
-
-Mrs Gordon katsoi terävästi Ingmariin, mutta tämä istui melkein ummessa
-silmin, eikä hänen kasvoissaan ollut vähintäkään mielenilmausta. Kovin
-kummaa oli, ettei hän ollut mitään muuta pyytänyt, mutta samalla mrs
-Gordon sentään oli hyvin mielissään siitä. "Mitäpäs syytä minulla olisi
-kieltäytyä siinä teitä auttamasta", hän sanoi. "Ettehän te siinä
-mitenkään väärin menettele. Hyvä on sekin, että me näin voimme täyttää
-Baram pashan pyynnön." -- "Niin, minäkin odotin, että te suostutte
-minua auttamaan", sanoi Ingmar. Hän kiitti mrs Gordonia, ja he olivat
-erotessaan kumpikin hyvin tyytyväisiä toisiinsa.
-
-
-
-
-INGMARIN TAISTELU
-
-
-Ingmar on nyt ottanut huostaansa Baram pashan myllyn. Hän askaroi nyt
-myllärin toimessa, ja milloin yksi, milloin toinen siirtokuntalainen
-käy häntä auttamassa.
-
-Mutta vanhastaanhan on tunnettua, että kaikissa myllyissä on paljon
-noitavoimia ja muuta sellaista, ja siirtokuntalaiset alkoivat pian
-huomata, ettei kukaan voi päiväkautta istua kuulemassa kivien kolketta
-Baram pashan myllyssä joutumatta ikään kuin lumouksiin.
-
-Jokainen, joka istuu niitä kuuntelemassa, havahtuu lopulta huomaamaan,
-että ne yhä laulavat ja hyrisevät näitä sanoja: "Jauhamme jauhoja,
-kokoomme rahoja, meistä on hyötyä; mitäs sinä teet, mitäs teet, mitäs
-teet?"
-
-Ja siinä, joka tätä kuulee, herää kumma halu ansaita leipänsä hiki
-päässä. Hän syttyy vallan kuumeeseen istuessaan myllyssä kuunnellen
-kivien kolketta.
-
-Ehdottomasti hän alkaa ajatella, kykenisikö hän mihinkään, voisiko hän
-mitään saada aikaan, olisiko hänestä millään lailla siirtokunnalle
-tukea.
-
-Ne, jotka ovat pari päivää olleet myllytyössä, eivät puhu mistään
-muusta kuin tämän maan viljelykseen kelpaavista laaksoista, jotka
-kaikki ovat ketona, he puhuvat vuorista, joille olisi metsää
-kylvettävä, ja hylätyistä viinitarhoista, joissa vain työmiehiä olisi
-tarpeen.
-
-Ja kun myllynkivet ovat pari viikkoa lauluaan hyräilleet, silloin
-eräänä päivänä ruotsalaiset talonpojat vuokraavat Saaronin tasangolta
-maapalstan ja alkavat kyntää ja kylvää.
-
-Ja kun vähän aikaa kuluu, niin he hankkivat itselleen Öljymäeltä pari
-isoa viinitarhaa.
-
-Ja taaskin jonkin ajan päästä he ottavat urakalle suuren vesijohtotyön
-muutamassa laaksossa.
-
-Ja ruotsalaisten ensin alettua rupeavat amerikkalaiset ja syyrialaiset
-vähitellen jatkamaan. He menevät opettajiksi kouluihin, hankkivat
-valokuvauskoneen ja kiertävät ympäri maata ottamassa kuvia, jotka
-käyvät matkustajille hyvin kaupaksi, he laittavat pienen
-kultasepänliikkeen johonkin talonsa sopivaan huoneeseen.
-
-Miss Young on jo pitkät ajat ollut johtajattarena Ahmed efendin
-koulussa, ja nuoret ruotsalaistytöt opettavat muhamettilaislapsille
-ompelua ja kutomista.
-
-Syksymmällä jo koko siirtokunta hyörii ja häärii työssä ja yhä uusissa
-hankkeissa. Koko talo kuhisee vireyttä aivan kuin muurahaiskeko.
-
-Ja kun muistelee, niin tosiaan tänä kesänä ei ole sattunut mitään
-onnettomuutta, ei ketään ole kuollut siitä lähtien, kun Ingmar otti
-myllyn huostaansa. Eikä nyt enää kukaan ole Jerusalemin ilkeyttä
-suremalla mieltään menettänyt.
-
-Kaikkien katseet säteilevät mielihyvää, he rakastavat siirtokuntaansa
-enemmän kuin koskaan ennen, he suunnittelevat uusia hankkeita ja
-panevat niitä toimeen. Tämä on tähän asti ollut ainoa puute heidän
-onnessaan. Ja nyt he kaikki uskovat, että Jumala tahtookin antaa heidän
-hankkia leipänsä omalla työllä.
-
-Syksyllä Ingmar jättää myllyn Ljungo Björnille ja oleksii itse nyt
-siirtokunnan talossa. Hän laittaa Boon ja Gabrielin kanssa jonkinmoista
-vajaa talon viereiselle kentälle. Mutta kukaan ei tiedä, mitä sillä
-aiotaan, kukaan ei saa nähdä, miten se sisustetaan, sillä he ovat kovin
-salaperäisiä.
-
-Saatuaan viimein vajan valmiiksi Ingmar lähtee Boon kanssa Jaffaan, ja
-siellä saksalaisessa siirtokunnassa he alkavat tavattoman pitkälliset
-neuvottelut.
-
-Mutta parin päivän kuluttua he palaavat kotiin, tällä kertaa ratsastaen
-kumpikin uljaalla ruskealla hevosellaan.
-
-Nämä ovat nyt siirtokunnan omaisuutta, ja totta tosiaan, vaikka
-sulttaani tai keisari olisi kolkuttanut porttia ja selittänyt aikovansa
-liittyä siirtokuntaan, niin sen mieleisempi hän tuskin olisi voinut
-olla. Lapset ne liekkuvat ja kapuavat hepojen selkään, ja se talonpoika
-on kuin ruhtinas, joka niillä pääsee kyntämään.
-
-Niitä vaalitaan paremmin kuin yhtäkään hevosta koko Itämaalla, ja
-jok'ainoa yö talonpojat pistäytyvät niiden vajaan katsomaan, että soimi
-on täynnä.
-
-Mutta se ruotsalainen, joka kulloinkin sattuu aamuisin hevosia
-valjastamaan, ei voi olla ajattelematta: Eihän tässä maassa elämä niin
-kovin tukalaa olekaan, tunnenhan nyt, että täällä voi viihtyä. Voi,
-kuinka minä säälin sitä Timmin Halvoria, joka ei päässyt tätä
-tuntemaan! Eihän hän olisi surusta kuolemaan sortunut, jos olisi saanut
-tällaisia hevosia ajaa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Oli muuan syyskuun aamu. Hyvin varhain, kun vielä oli pimeä yö,
-lähtivät Ingmar ja Boo siirtokunnan talolta. He olivat menossa työhön
-erääseen niistä viinitarhoista, joita siirtokuntalaiset olivat
-vuokranneet Öljymäeltä.
-
-Ingmarin ja Boon välillä ei vain ollut tahtonut oikeata sopua pysyä. Ei
-heistä tosin vielä ollut tullut ilmi vihamiehiä, mutta he eivät koskaan
-olleet samaa mieltä mistään. Nyt Öljymäelle lähtiessään he alkoivat
-kiistellä tiestä. Boo tahtoi kulkea kiertotietä kukkulain poikki. Hän
-sanoi, että sitä oli pimeässä helpompi kulkea. Ingmar tahtoi käydä
-lyhyempää ja hankalampaa tietä, ensin Josafatin laakson poikki ja
-sitten oikotietä mäelle.
-
-Kun he olivat tästä kotvan aikaa väitelleet, ehdotti Ingmar, että
-kumpikin lähtisi omaa tietään, sittenhän nähdään, kumpi pikemmin
-ennättää. Tähän Bookin suostui. Kumpikin he sitten lähtivät kulkemaan
-omaan suuntaansa.
-
-Heti kun Ingmar oli Boosta eronnut, yllätti hänet se suuri kaipuu, joka
-aina yksinäisinä hetkinä häntä ahdisti. "Eikö Herra Jumala ollenkaan
-armahda minua ja anna minun lähteä kotiin?" hän sanoi. "Eikö hän auta
-minua, jotta saan viedä Gertrudin pois Jerusalemista, ennen kuin hän
-tulee aivan mielenvikaan?"
-
-"En ymmärrä, miksi juuri se minulta vähimmin onnistuu, jonka vuoksi
-matkaan lähdin", hän sanoi puoliääneen kulkiessaan tätä miettien yön
-pimeässä, "sillä enhän ole päässyt askeltakaan Gertrudia lähemmäksi.
-Mutta kaikessa muussa minulla on ollut paljon parempi onni kuin olisin
-odottanutkaan. En oikein usko, että nämä ihmiset koskaan olisivat
-päässeet työhön kiintymään, jollei minun päähäni olisi pistänyt ottaa
-mylly huostaani.
-
-"Ja kaunista on ollut nähdäkin sitä voimaa, jolla työ on heitä
-kiinnittänyt", hän jatkoi. "Niin, onhan täällä ollut paljon hyvää ja
-opettavaista nähtävänä, mutta silti minä en mahda koti-ikävälleni
-mitään. Tämä kaupunki tuntuu minusta aina vain pelottavalta, enkä minä
-voi vapaasti hengittää ennen kuin olen täältä päässyt. Ja toisinaan käy
-sellainen aavistus, että ehkä kuolema minut täällä kohtaa enkä koskaan
-pääse kotiin Barbroota ja Ingmarilaa näkemään."
-
-Tätä ajatellessaan Ingmar oli kulkenut laakson pohjaan asti. Korkealla
-hänen yläpuolellaan kuvastui kaupungin särmäharjainen muuri yötaivasta
-vasten, ja joka puolella kohosivat valtavat kukkulaseinät.
-
-Tämähän on vallan kamala paikka näin yön pimeydessä, Ingmar ajatteli.
-Ja nyt vasta hän muisti, että hänen täytyi kulkea sekä juutalaisen että
-muhamettilaisen kalmiston ohi.
-
-Samassa kun nämä hautausmaat johtuivat Ingmarin mieleen, hän muisti
-erään vastikään Jerusalemissa sattuneen tapauksen. Kun hän eilen oli
-kuullut siitä puhuttavan, ei se ollut vaikuttanut häneen voimakkaammin
-kuin mikään muukaan pyhän kaupungin päiväntapahtuma, mutta nyt
-pilkkopimeässä se tuntui hänestä vallan kauhealta ja inhottavalta.
-
-Keskellä juutalaisten kaupunginosaa oli nimittäin pieni sairaala, joka
-oli siitä kuuluisa, ettei siinä koskaan ollut yhtään potilasta. Ingmar
-oli monta kertaa kulkenut sen sivu, oli kurkistanut ikkunoista sisään
-ja aina nähnyt kaikki vuoteet tyhjinä. Siihen oli kuitenkin niin
-luonnollinen syy, että tuskin olisi voinut muuten ollakaan. Muuan
-englantilainen lähetysseura näet oli rakennuttanut tämän sairaalan
-ottaakseen sinne sairaita juutalaisia hoidettaviksi ja saadakseen siten
-tilaisuuden käännyttää heitä. Mutta juutalaiset, jotka pelkäsivät, että
-heille sellaisessa paikassa syötettäisiin kiellettyä ruokaa, varoivat,
-ettei heitä sinne vietäisi.
-
-Nyt pari päivää sitten oli yksi sairas saatu tuohon laitokseen. Se oli
-vanha, köyhä juutalaisnainen, joka oli kaatunut ja taittanut jalkansa
-aivan sen ikkunan alla. Hänet oli kannettu sairaalaan hoidettavaksi,
-mutta parin päivän perästä hän oli kuollut.
-
-Ennen kuolemaansa hän oli pyhästi vannottanut englantilaisen
-sairaanhoitajattaren ja lääkärin toimittamaan niin, että hänet
-haudataan juutalaisten kalmistoon Josafatin laaksoon. Hän sanoi sitä
-varten näin ikänsä lopulla tulleensakin Jerusalemiin, että saisi
-käyttää tätä etua sielunsa autuudeksi. Jolleivät he voineet sitä
-hänelle luvata, olisivat sitten mieluummin jättäneet hänet kadulle
-kuolemaan.
-
-Hänen kuoltuaan englantilaiset siis olivat laittaneet sanan
-juutalaisseurakunnan esimiehelle ja pyytäneet häntä lähettämään väkeä,
-joka veisi ruumiin pois ja hautaisi sen.
-
-Mutta juutalaiset olivat silloin vastanneet, että kun tuo vanha vaimo
-oli kuollut kristittyjen sairaalassa, ei hän enää kelvannut
-juutalaisten hautausmaahan.
-
-Lähetyssaarnaajat olivat oikein innokkaasti koettaneet saada
-juutalaisia myöntymään. He olivat lähettäneet anomuksensa yksin
-ylirabbiinillekin, mutta kaikki oli ollut turhaa. Muuta neuvoa ei enää
-ollut, kuin että heidän piti omin päin haudata vainaja. Mutta he eivät
-tahtoneet nyt riistää häneltä sitä onnea, jota hän oli uneksinut koko
-vaivaisen ikänsä. He kaivattivat siis juutalaisten kiellosta
-välittämättä haudan Josafatin laakson kalmistoon ja laskivat ruumiin
-siihen.
-
-Juutalaiset eivät yrittäneetkään sitä estää, mutta seuraavana yönä he
-tulivat ja avasivat haudan ja paiskasivat arkun siitä ylös.
-
-Englantilaiset tahtoivat kaikin mokomin täyttää vainajalle antamansa
-lupauksen. Saatuaan tiedon, että hänet oli syydetty pois haudasta, he
-riensivät laskemaan hänet siihen uudelleen.
-
-Sitä seuraavana yönä ruumis uudelleen riistettiin haudasta.
-
-Ingmar Ingmarinpoika seisahtui äkkiä kuuntelemaan. Kuka niiden
-haudanavaajien metkut tietää, hän ajatteli, vaikkapa olisivat siellä
-tänäkin yönä.
-
-Alussa hän ei huomannut mitään, mutta sitten kuului läheltä sellainen
-kilahdus, kuin olisi rautakapineella isketty kiveen.
-
-Hän kävi nopeasti muutaman askelen sitä ääntä kohti ja seisahtui sitten
-uudelleen kuuntelemaan. Nyt hän selvästi kuuli, kuinka rautalapiolla
-kaivettiin maata ja soraa ja kiviä syydettiin ylös.
-
-Hän meni taas eteenpäin ja kuunteli tuota kiihkeätä kaivamista. Siinä
-on viisi kuusi lapiomiestä työssä, hän ajatteli. Hyvä Isä noita
-ihmisiä, jotka voivat tuolla lailla vainota kuollutta!
-
-Tuota haudan kaivua kuunnellessaan Ingmar alkoi tuntea hirvittävästi
-sydäntyvänsä. Viha paisui hänessä joka silmänräpäys. "Eihän tämä asia
-sinuun koske", hän sanoi rauhoittaakseen itseänsä, "ei sinun siihen
-tarvitse sekaantua." Mutta veri ajautui hänen päähänsä, hän tunsi
-kaulansa ikään kuin tukkeutuvan, niin että tuskin voi hengittää. "Se on
-häijyä ja hirveätä kuulla", hän ajatteli, "en koskaan ole mokomaa
-ilkeyttä nähnyt."
-
-Viimein hän jäi seisomaan. Hän kohotti nyrkkiään ja heristi sitä.
-"Varokaas, senkin roistot, nyt minä tulen", hän sanoi. "Nyt minä olen
-kyllin kauan tätä kuunnellut. Ei minua kukaan voi vaatia tyynesti
-menemään ohi, kun te kaivatte ruumista haudasta."
-
-Hän riensi nopein, äänettömin askelin eteenpäin. Hänen sydämensä oli
-nyt yht'äkkiä kevennyt melkein iloiseksi. Tämähän on tosin mieletöntä,
-hän ajatteli, mutta mitähän esimerkiksi isä olisi sanonut, jos joku
-silloin hänen viime päivinään, kun hän meni veteen niitä pikkulapsia
-pelastamaan, olisi varoittanut häntä sinne menemästä ja pysymään
-maalla. Ja nyt minunkin täytyy tässä asiassa menetellä oman pääni
-mukaan, niinkuin isä aikanaan. Sillä tässä minun ohitseni valuu
-pahuuden virta, ja sen mustat kuohut huuhtovat mukaansa sekä kuolleita
-että eläviä, mutta nyt minä en kauempaa jaksa hillitä itseäni seisomaan
-rannalla. Tulkoon nyt minun vuoroni mennä ponnistelemaan tuota virtaa
-vastaan.
-
-Vihdoin hän seisoi tuon haudan partaalla, jossa muutama mies teki
-työtä. Heillä ei ollut soihtua eikä lyhtyä, vaan he kaivaa huhkivat
-pimeässä. Ingmar ei voinut nähdä, kuinka monta heitä oli, eikä hän
-siitä välittänytkään, ryntäsi vain heidän keskeensä. Eräältä Ingmar
-tempasi lapion, jolla hän kaivoi, ja alkoi iskeä sillä joka taholle.
-Hän oli niin odottamatta karannut miesten kimppuun, että he joutuivat
-ikään kuin sekaisin säikähdyksestä. He hyppivät haudasta pakoon
-yrittämättäkään vastustaa. Parin silmänräpäyksen päästä Ingmar oli
-yksin.
-
-Hänen ensi työnään oli lapioida haudasta syydetty multa siihen
-takaisin, ja vasta sitten hän ajatteli, mitä nyt oli tehtävä. Hän ei
-pitänyt sopivana lähteä ennen päivänkoittoa, sillä heti hänen mentyään
-haudanavaajat varmaankin palaisivat työhönsä.
-
-Hän jäi siis seisomaan hautakummulle ja odotti. Hän teroitti korviaan
-kuullakseen pienenkin risahduksen, mutta kaikki oli ensi alussa
-äänetöntä. Tokko he kumminkaan lienevät niin perin kauas paenneet yhtä
-ainoata miestä, hän ajatteli. Sitten hän huomasi, että pikkukivet
-alkoivat rapista ympäröivillä haudoilla. Hän oli näkevinään muutamia
-häämöttäviä olentoja liukuvan ja ryömivän paasien yli, joita maa oli
-täynnä.
-
-Nyt on varmaankin tosi edessä, Ingmar ajatteli, nostaen samassa lapion
-turvakseen. Yht'äkkiä hänen päällensä sinkoili ihan ropisemalla isoja
-ja pieniä kiviä. Muutamia miehiä syöksyi samassa hänen kimppuunsa
-koettaen paiskata häntä kumoon.
-
-Siitä alkoi ankara paini. Ingmar oli voimakas kuin jättiläinen, ja hän
-heitti yhden toisensa jälkeen maahan. Mutta vastustajat olivat sitkeitä
-tappelijoita eivätkä tahtoneet väistyä. Viimein eräs heistä lankesi
-aivan Ingmarin jalkojen eteen. Juuri silloin Ingmarin piti astua askel
-eteenpäin ja hän kompastui kumossa olevaan mieheen. Hän kaatui rentona
-maahan, ja samassa hän tunsi toisessa silmässään kirvelevää tuskaa. Hän
-kävi vallan hervottomaksi. Hän tunsi toisen heittäytyvän hänen päälleen
-ja sitovan hänet, mutta ei kyennyt nousemaan vastarintaan. Kipeätä
-silmää vihavoi niin pahasti, että se vei kaikki hänen voimansa, ja ensi
-hetkenä hän luuli olevansa kuoleman oma. -- -- --
-
-Boo oli sillä välin, hänestä erottuaan, kulkenut eteenpäin, koko ajan
-ajatellen Ingmaria. Alkumatkasta hän kiirehti aika lailla, sillä hän
-olisi mielellään tahtonut ensimmäisenä ennättää vuorelle, mutta vähän
-ajan kuluttua hän hiljensi kulkuaan. Hän naurahti alakuloisesti omaa
-itseään. Tiedänhän sen, että menisinpä minä millaista kyytiä tahansa,
-en minä sittenkään joudu yhtä pian kuin Ingmar. En ole ikänäni tavannut
-toista niin hyväonnista miestä, joka niin varmasti aina kykenisi
-saamaan tahtonsa perille. En totta tosiaan voi muuta odottaa, kuin että
-hän lopultakin vie Gertrudin kotiin Taalainmaahan. Nytkin viimeisenä
-puolena vuonna on hänen tahtonsa ollut täällä siirtokunnan kesken
-kaikki kaikessa.
-
-Mutta saavuttuaan Öljymäelle sovittuun paikkaan Boo ei tavannutkaan
-Ingmaria siellä odottamassa, ja hän tuli vallan hyvilleen. Hän ryhtyi
-työhön ja jatkoi sitä kotvan aikaa. Onpa hän nyt edes kerran saanut
-huomata valinneensa väärän tien, Boo ajatteli.
-
-Päivä alkoi sitten sarastaa, ja kun Ingmaria ei vieläkään kuulunut,
-alkoi Boo käydä levottomaksi, sillä kaiketi hänelle oli sattunut jokin
-vahinko. Hän alkoi laskeutua vuorta alaspäin etsiäkseen häntä. Se
-Ingmar on sentään omituinen, hän ajatteli, sillä vaikk'ei minun
-oikeastaan kannata hänestä pitää, niin luultavasti minun kumminkin
-olisi paha mieli, jos hänelle on sattunut tapaturma. Kunnon mies hän
-on, ja täällä Jerusalemissa hän on suurenmoisesti auttanut meitä.
-Joll'ei Gertrudia olisi meitä erottamassa, niin pian meistä voisi tulla
-täysin hyvätkin ystävät.
-
-Aamu valkeni nopeasti, ja Josafatin laaksoon asti ehdittyään Boo
-piankin löysi Ingmarin pitkänään parin hautapaaden välissä. Ingmarin
-kädet olivat siteissä, ja hän makasi liikahtamatta, mutta kuultuaan
-Boon raskaat askelet hän kohotti päätään. "Boo, sinäkö se olet?" hän
-sanoi. -- "Niin olen", Boo vastasi, "mitenkäs sinun laitasi on?" Sitä
-sanoessaan hän näki Ingmarin kasvot; molemmat silmät olivat ummessa,
-toinen niistä turvoksissa, ja silmäkulmasta tihkui verta. "Kuulehan
-nyt, miten sinun oikein on käynyt?" Boo kysyi ja hänen äänensä oli
-omituisen sumea. -- "Jouduin tappeluun noiden haudanavaajien kanssa",
-Ingmar sanoi, "kompastuin sitten yhteen heistä, ja hänellä oli
-kädessään veitsi, joka osui suoraan silmääni." Boo laskeutui polvilleen
-Ingmarin viereen ja alkoi irroittaa siteitä hänen käsistään. -- "Miten
-sinä haudanavaajien kanssa jouduit tappeluun?" Boo sanoi. -- "Kuljinhan
-laakson kautta, ja silloin minä kuulin heidän kaivamisensa." -- "Ja
-sittenkö et voinut suvaita, että se ruumis olisi tänäkin yönä heitetty
-pois haudasta?" -- "Juuri niin", Ingmar sanoi, "sitä en voinut
-suvaita." -- "Siinä sinä teit miehen työn", Boo sanoi. -- "Enkä
-tehnyt", sanoi Ingmar, "tyhmää se oli, mutta en malttanut olla sitä
-tekemättä." -- "Mutta minä sanon sinulle", Boo sanoi, "että vaikka se
-tyhmää oli, niin nyt minä olen sinun ystäväsi koko ikäni, sen vuoksi
-että tämän teit."
-
-
-
-
-ÖLJYMÄELLÄ
-
-
-Ingmar sai hoitajakseen erään lääkärin englantilaisten suuresta
-silmäsairaalasta. Tämä kävi joka päivä siirtokunnan talolla muuttamassa
-käärettä. Ingmarin silmä parani pian hyväksi, ja hän tunsi jo kohta
-olevansa niin terve, että voi nousta vuoteelta ja olla jalkeilla.
-
-Mutta eräänä aamuna lääkäri huomasi, että hänen terve silmänsä rupesi
-verestämään ja näytti turvonneelta. Hän kävi hyvin levottomaksi ja
-alkoi heti antaa ohjeita tämän silmän hoitamiseen. Sitten hän kääntyen
-Ingmarin puoleen sanoi hänelle suoraan, että hänen oli parasta lähteä
-pois Palestiinasta heti ensi tilassa. "Pelkään, että te olette saanut
-itämaiden vaarallisen silmätaudin", hän sanoi. "Minä nyt koetan auttaa
-teitä niin hyvin kuin voin, mutta teidän ainoa silmänne ei nyt ole
-kyllin vahva torjumaan tartuntaa, jota täällä kaikkialla on ilmassa.
-Jos jäätte tänne, tulee teistä parissa viikossa sokea aivan
-auttamattomasti."
-
-Tämä herätti suurta surua siirtokunnassa, eikä ainoastaan Ingmarin
-sukulaisten, vaan kaikkien muidenkin kesken. He kaikki sanoivat, että
-Ingmar oli tehnyt heille mitä suurimman hyväntyön, kun hän oli
-houkutellut heitä ansaitsemaan leipänsä hiessä päin muiden ihmisten
-lailla, ja että sellaista miestä ei siirtokunnasta koskaan pitäisi
-päästää. Mutta kaikki tunsivat, että Ingmarin oli pakko lähteä, ja mrs
-Gordon sanoi heti, että jonkun veljistä pitäisi heti varustautua
-saattamaan häntä, kun hänen nyt oli vaikea matkustaa yksin.
-
-Ingmar kuunteli kauan ääneti sitä puhetta, että hänen piti matkustaa.
-Viimein hän sanoi: "Eihän se nyt niin varmaa ole, että minä tulen
-sokeaksi, jos tänne jään." Mrs Gordon kysyi, mitä hän ajatteli niin
-sanoessaan. -- "En vielä ole saanut ajetuksi sitä asiaa, jota varten
-tänne tulin", hän sanoi hitaasti. -- "Aiotteko te siis kieltäytyä
-matkustamasta?" mrs Gordon kysyi. -- "Sitä minä ajattelen", sanoi
-Ingmar, "kovin katkeraltahan tuntuisi tällainen pakollinen kotiinlähtö
-kesken asiansa."
-
-Nyt nähtiin, kuinka suuressa arvossa mrs Gordon Ingmaria piti, sillä
-hän meni Gertrudin luokse ja kertoi hänelle, ettei Ingmar tahtonut
-lähteä pois, vaikka hän oli vaarassa tulla sokeaksi, jos jäi. "Tiedät
-kyllä, kuka siihen on syypää, ettei hän tahdo lähteä", sanoi mrs
-Gordon. -- "Tiedän kyllä", Gertrud vastasi.
-
-Gertrud katsoi ihmetellen mrs Gordoniin, ja tämä ei sen enempää
-puhunut. Mrs Gordon ei voinut suoraan kehoittaa häntä rikkomaan
-siirtokunnan keskeisiä sääntöjä, mutta Gertrud ymmärsi, että hänen
-kyllä suvaittaisiin tehdä Ingmarin hyväksi, mitä hän vain tahtoi.
-Olisipa joku muu kuin minä tässä asemassa, niin varmaan mrs Gordon
-olisi vähemmän myöntyväinen, hän hiukan harmissaan ajatteli. Mutta kun
-he eivät minua pidä oikein selväpäisenä, niin taitaisivat olla
-iloissaankin, jos lähtisin tieheni.
-
-Pitkin päivää tuli yksi toisensa jälkeen Gertrudin luo puhumaan
-Ingmarista. Kukaan ei rohjennut suoraan sanoa hänelle, että hänen
-pitäisi lähteä Ingmarin seurassa kotiin, mutta ruotsalaiset talonpojat
-istuivat hänen viereensä ja puhuivat siitä sankarista, joka taisteli
-vainajan puolesta Josafatin laaksossa, ja sanoivat, että nyt Ingmar oli
-näyttänyt olevansa oikean vanhan sukupuun oksa. "Suuri vahinko olisi,
-jos hänenlaisensa mies tulisi sokeaksi."
-
-"Minä katselin Ingmaria sinä päivänä, jona Ingmarilassa pidettiin
-huutokauppaa", sanoi Gabriel, "ja minä sanon sinulle, että jos olisit
-hänet silloin nähnyt, et ikinä olisi voinut häneen suuttua."
-
-Mutta Gertrudista tuntui aivan kuin olisi koko päivän ponnistellut
-sellaista unta vastaan, josta tahtoisi rientää pois, mutta ei voi
-päästä hievahtamaan. Hän olisi tahtonut auttaa Ingmaria, mutta ei
-tiennyt, mistä siihen saisi voimaa. Miten minä voin tehdä tämän
-Ingmarille, kun en enää rakasta häntä? hän kysyi itseltään. Ja miten
-minä voin olla sitä tekemättäkään, kun tiedän, että hän tulee sokeaksi?
-sitäkin hän kysyi itseltään.
-
-Illalla Gertrud seisoi talon edustalla suuren sykomoripuun alla ja
-ajatteli lakkaamatta sitä samaa, että hänen pitäisi lähteä Ingmarin
-mukaan, mutta ettei hänen voimansa siihen päätökseen riittänyt. Boo
-tuli silloin ulos hänen luokseen.
-
-"Sattuu niitä omituisia kohtauksia", Boo sanoi, "kuten se, että ihminen
-voi ilahtua onnettomuudestaan ja taas ruveta onneansa murehtimaan."
-
-Gertrud kääntyi suoraan häntä kohti ja katsoi häneen säikähtynein
-silmin. Hän ei sanonut mitään, mutta Boo arvasi hänen ajattelevan:
-"Tuletko sinäkin nyt minua ärsyttämään ja vainoamaan?"
-
-Boo puraisi huultaan, ja hänen kasvonsa hiukan vääristyivät, mutta heti
-sen jälkeen hän kuitenkin sanoi, mitä oli aikonut.
-
-"Kun on pitänyt jostakin ihmisestä koko ikänsä", hän sanoi, "silloin ei
-voi olla pelkäämättä hänen menettämistään. Mutta kaikkein enimmän
-pelottaa sellainen menettäminen, joka johtuu siitä, että huomaa hänet
-niin kovasydämiseksi, ettei hän voi antaa anteeksi eikä unohtaa."
-
-Boo lausui nämä kovat sanansa hyvin lempeällä äänellä, eikä Gertrud
-suuttunut, vaan herahti itkuun. Hänen mieleensä muistui kerran
-näkemänsä uni, jossa hän oli puhkaissut Ingmarin silmät. Nythän näkyy,
-että tämä uni oli totta ja että minä tosiaan olen niin kovasydäminen ja
-kostonhimoinen kuin silloin unissani olin, hän ajatteli. Varmaankin
-Ingmar nyt menettää näkönsä minun tähteni. Hän tuli hyvin surulliseksi,
-mutta hänen painajaisen tapainen voimattomuutensa ei siitä väistynyt,
-eikä hän vielä yölläkään maata ruvetessaan ollut lopullisesta
-päätöksestä selvillä.
-
-Aamulla hän nousi hyvin varhain ja lähti tapansa mukaan kiipeämään
-kukkulain yli Öljymäelle.
-
-Koko matkan hän ponnisteli päästäkseen irti tuosta mielensä
-raukeudesta. Hän näki kyllä, mitä hänen piti tehdä, mutta hänen
-tahtonsa oli uuvuksissa eikä jaksanut voittaa sitä, minkä kahleissa hän
-oli.
-
-Hän muisti kerran nähneensä tervapääskysen, joka oli pudonnut maahan ja
-hietikossa räpisteli siipiään saamatta niin paljon ilmaa, että olisi
-voinut heittäytyä niiden varaan. Juuri samoin hänkin tunsi turhaan
-pyristelevänsä pääsemättä paikaltaan.
-
-Mutta saavuttuaan Öljymäen huipulle, samalle paikalle, jossa hänen
-tapansa oli odottaa auringonnousua, hän nyt näki, että se Jeesuksen
-näköinen dervishi oli siellä jo ennen häntä. Hän istui maassa, jalat
-allaan ristissä, ja hänen suuret silmänsä katselivat Jerusalemia.
-
-Gertrud ei hetkeksikään unohtanut, että mies vain oli dervishiparka,
-jossa ei ollut muuta mainittavaa kuin että hän yllytti seuralaisiaan
-kiihkeämpään tanssiin kuin kukaan muu. Mutta kun hän näki hänen
-kasvonsa ja tuskaisen piirteen hänen suunsa ympärillä, silloin koko
-hänen ruumiinsa vavahti. Hän jäi seisomaan kädet ristissä aivan miehen
-lähelle ja katsomaan häntä.
-
-Hän ei ensinkään uneksinut, eikä hän nähnyt näkyjä, tuo suuri
-yhdennäköisyys vain vaikutti, että hän luuli hänessä näkevänsä
-jumalvoimaisen ihmisen.
-
-Nyt hän uudestaan uskoi, että jos tämä mies vain tahtoi esiintyä
-ihmisille, silloin nähtäisiin, että hän on syventynyt kaiken tiedon
-syntyihin saakka. Hän uskoi, että myrskyt ja laineet tottelivat tämän
-miehen käskyjä, että hän oli tyhjentänyt kaiken kärsimyksen kalkin,
-uskoi että hänen ajatuksensa käsittivät tuntemattomankin, sen mitä
-tutkimaan kukaan muu ei pystynyt.
-
-Hän tiesi, että jos hän olisi ollut sairas, niin häntä katsoessaan hän
-olisi parantunut.
-
-Tämä ei voi olla tavallinen ihminen, hän ajatteli. Minä tunnen olevani
-taivasten autuudessa, kun vain saan häntä katsella.
-
-Hän oli seisonut kauan aikaa dervishin vieressä nähtävästi tämän
-huomaamatta, mutta yht'äkkiä dervishi kääntyi suoraan häneen päin.
-
-Gertrud lyyhistyi kokoon noiden silmien edessä, sillä tuota katsetta
-hän ei voinut kestää.
-
-Mies katseli häntä ääneti ja tyynesti ainakin koko minuutin ja sitten
-ojensi hänelle kätensä suudeltavaksi niinkuin hänen seuralaistensa
-tapana oli tehdä. Ja Gertrud suuteli nöyrästi hänen kättään.
-
-Sen jälkeen mies ystävällisen totisena viittasi hänet nyt menemään
-matkaansa, jottei hän enää häiriintyisi.
-
-Gertrud kääntyi kuuliaisena hänestä pois ja käveli hitaasti alamäkeen.
-Tuo miehen hyvästijättötapa oli hänestä niin omituinen, että varmaankin
-se jotakin merkitsi. Tuntui aivan kuin hän olisi sillä sanonut: Jonkin
-aikaa sinä olet ollut minun omani ja palvellut minua, mutta nyt minä
-päästän sinut. Elä nyt maailmassa kanssaihmistesi hyväksi!
-
-Kuta lähemmäs siirtokuntaa hän tuli, sitä enemmän tuo suloinen huumaus
-häipyi. "Nyt minä tiedän, ettei hän ole Kristus. Enkä minä uskokaan
-häntä Kristukseksi", hän nyt uudestaan sanoi.
-
-Mutta suuren muutoksen tuo miehen näkeminen hänessä sai aikaan. Olihan
-hän ainakin ollut Gertrudin silmissä ikään kuin elävä Kristuksen kuva,
-ja jo sen vuoksi hänestä nyt jok'ainoa maan kivi tuntui kertaavan niitä
-pyhiä oppeja, joita hän muinoin oli tässä maassa julistanut, ja
-kukkaset tuntuivat kuuluttavan, kuinka suloista oli vaeltaa hänen
-teitään.
-
-Heti talolle palattuaan Gertrud meni suoraan Ingmarin huoneeseen. "Nyt,
-Ingmar, minä lähden sinun mukanasi kotiin", hän sanoi.
-
-Pari syvää henkäystä kohosi Ingmarin rinnasta. Näkyi, että hän tunsi
-suurta huojennusta.
-
-Hän otti Gertrudin kädet omiensa väliin ja puristi niitä. "Nyt Jumala
-on minulle ollut kovin hyvä", hän sanoi.
-
-
-
-
-"KERRAN TOISEMME KOHDATAHAN"
-
-
-Siirtokunnassa oli erinomainen kiire. Taalain talonpojilla oli kullakin
-omassa huoneessaan niin paljon puuhaa, etteivät he joutaneet
-ulkotöilleen pelloille eikä viinitarhoihin, ja ruotsalaiset lapset
-olivat kiireitten kotitöiden vuoksi saaneet luvan koulusta.
-
-Ingmarin ja Gertrudin lähtö oli määrätty tästä päivästä ylihuomiseksi,
-ja siitä syystä nyt oli niin kiire laittaa kuntoon kaikki, mitä
-kenenkin teki mieli lähettää heidän muassaan kotipuoleen.
-
-Nyt oli sopiva tilaisuus lähettää pieni muistolahja lapsuudenaikaisille
-koulutovereille ja vanhoille ystäville, jotka koko ikänsä olivat
-pysyneet uskollisina. Nythän saattoi ilmaista, että toisinaan vielä
-ystävällisesti ajateltiin monta kotona olevaa entistä toveria, joiden
-kanssa kiihkeimpänä alkuaikana oli lakattu seurustelemasta, ja vanhaa
-viisasta väkeä, joiden neuvoista matkalle lähtiessä oli pahastuttu.
-Nythän sopii jollain tavalla ilahduttaa vanhempia, mielitiettyä,
-kirkkoherraa ja koulumestaria, joka oli heidät kaikki kasvattanut.
-
-Ljungo Björn ja Kolåsan Gunnar istuivat koko päivän kynä kourassa
-kankein sormin piirtäen kirjeitä ystävilleen ja sukulaisille, ja
-Gabriel taas seisoi sorvauspenkin ääressä laittaen pieniä
-öljypuukuppeja, ja Katri Ingmarintytär pani moneen eri kääreeseen
-suuria valokuvia Getsemanesta ja Pyhän haudan kirkosta, siitä uhkeasta
-talosta, jossa he asuivat, ja heidän kauniista kokoussalistaan.
-
-Lapset kokivat tushipensselillä maalata kuvia ohuille
-öljypuuliuskoille, jota he olivat oppineet amerikkalaisten koulussa,
-tai sommittelivat valokuvakehyksiä, joihin koristeiksi liimattiin
-Itämaalla kasvavia tähkäpäitä ja siemeniä ja hedelmänsydämiä.
-
-Martta Ingmarintytär leikkasi kangaspuista hienon palttinansa ja rupesi
-kirjailemaan nimiä pyyhkeisiin ja ruokaliinoihin, jotka olivat aiotut
-hänen langolleen ja kälylleen. Ja hän hymyili ajatellessaan, että nyt
-he kotipuolessa saavat nähdä hänen vielä muistavan entisen taitonsa
-kutoa hienoa ja tiivistä kangasta, vaikka olikin Jerusalemissa.
-
-Molemmat Amerikassa olleet Ingmarintyttäret sitoivat päällyspapereita
-aprikoosi- ja persikkahillopurkkeihin, ja niiden pohjiin he
-kirjoittivat rakkaita nimiä, joita he eivät voineet muistella muuten
-kuin vesissä silmin.
-
-Israel Tuomaanpojan vaimo leipoi mesileipätaikinaa, ja sitä paitsi
-hänellä oli uunissa piirakka silmällä pidettävänä. Piirakka oli aiottu
-Ingmarin ja Gertrudin evääksi, mutta mesileivät, jotka voivat säilyä
-kuinka kauan tahansa, heidän piti koskematta viedä Myckelsmyran
-eukolle, joka oli siistinä ja pyhäpuvussaan seisonut tienvieressä,
-kun Jerusalemin matkalaiset olivat ajaneet siitä ohi, ja Eeva
-Gunnarintyttärelle, joka kerran oli kuulunut heidän pariinsa.
-
-Sitä myöten kuin pikku kääröt valmistuivat, ne vietiin Gertrudille, ja
-hän pani ne kaikki paikalleen suureen matka-arkkuun.
-
-Mutta jollei Gertrud olisi ollut niin perehtynyt syntymäpitäjäänsä, ei
-hän olisi voinut ottaa toimittaakseen näitä kaikkia eri lähetyksiä
-niiden oikeille omistajille, sillä joidenkuiden osoitteet olivat hyvin
-hullunkurisia. Hän sai pariinkin kertaan ajatella, ennen kuin arvasi,
-mistä hän löytäisi "Ranssun, joka asui tienhaarassa", ja "Liisan, joka
-oli Petter Laurinpojan sisar", ja "Erkin, joka toissa vuonna oli
-lautamiehen renkinä".
-
-Ljungo Björninpojan poika Gunnar toi isoimman käärön. Se oli osoitettu
-"Katrille, joka oli vieruskumppanini koulussa ja oli salokyliltä
-kotoisin". Sukunimeä hän ei muistanut; mutta tälle Katrille hän oli
-suutaroinut parin kiiltonahkakenkiä, joissa oli korkeat, käyristetyt
-korot. Hän tiesi tunnossaan, että sen kauniimpaa kenkätyötä
-siirtokunnassa ei ikinä ollut tehty. "Ja vie hänelle terveiset, että
-tulee tänne minun luokseni niinkuin kotoa lähtiessä sanottiin", hän
-sanoi jättäessään käärön Gertrudin huostaan.
-
-Mutta suurtalolliset tulivat Ingmarin luokse ja jättivät hänelle
-kirjeitä ja tärkeitä toimia. "Ja sitten sinä käyt kirkkoherran ja
-lautamiehen ja koulumestarin luona", he lopuksi aina sanoivat, "ja
-kerro heille, että olet omin silmin nähnyt meidän olevan hyvissä
-oloissa ja että me asumme oikeassa talossa emmekä maakuopissa, ja että
-me teemme työtä ja saamme kelvollista ravintoa ja että me elämme
-siivosti oikeiden ihmisten lailla."
-
-Siitä lähtien kun Boo oli tavannut Ingmarin Josafatin laaksossa, olivat
-heidän välinsä olleet hyvin ystävälliset, ja Boo oli kaikkina
-joutohetkinään istunut Ingmarin luona, kun tämä taudin aikana oli
-muutettu erityiseen vierashuoneeseen. Mutta sinä päivänä, jolloin
-Gertrud oli Öljymäeltä tultuaan luvannut lähteä Ingmarin mukana
-Taalainmaahan, ei Boo ollenkaan pistäytynyt sairashuoneeseen. Ingmar
-kyseli häntä monta kertaa, mutta kukaan ei ollut Boota tavannut.
-
-Boon poissaolo alkoi Ingmaria yhä enemmän vaivata, kuta pitemmälle
-päivä kului. Ensi hetkenä hän oli ollut Gertrudin myöntymisestä
-hyvillään ja onnellisena. Hän oli silloin ollut vain kiitollinen
-saadessaan luvan viedä hänet pois tästä vaarallisesta maasta, jonne
-Gertrudin oli hänen syystään ollut melkein pakko lähteä. Ja tosin hän
-yhä vieläkin oli siitä iloissaan, mutta vähitellen hänessä selveni
-selvenemistään se tunne, että hän ikävöi vaimoansa. Viimein hän ei enää
-voinut pitää mahdollisena koko tämän aikeensa toteuttamista. Väliin
-hänestä tuntui olevan pakko kertoa Gertrudille koko elämänsä, mutta
-tarkemmin mietittyään hän ei sitä kuitenkaan rohjennut. Saatuaan tietää
-hänen pitävän toisesta Gertrud varmaan heti ensimmäiseksi kieltäytyisi
-lähtemästä hänen kanssaan kotimatkalle. Eihän hän edes tiennyt, kenestä
-Gertrud piti, hänestä itsestäänkö vai jostakin muusta. Välistä hän oli
-luullut Boota siksi, mutta nyt viime aikoina hänen oli täytynyt
-huomata, ettei Gertrud koko siirtokunnassa oloaikanaan ollut rakastanut
-ketään muuta kuin sitä, jota hän kävi Öljymäellä odottamassa. Ja nyt
-hänen maailmaan palatessaan kenties vanha rakkaus Ingmariin herää
-hänessä uudelleen. Ja jos niin kävisi, silloin Ingmarin kai olisi
-parempi mennä hänen kanssaan naimisiin ja koettaa tehdä hänet
-onnelliseksi, kuin koko elämänsä ajan kaipailla toista, jota ei koskaan
-voisi saada omakseen.
-
-Mutta vaikka hän näin koetti omaa itseään vastustaa, hän kuitenkin yhä
-sitkeämmin kiintyi tuohon vastenmielisyyteen, joka häntä kiusasi. Kääre
-silmillä istuessaan hän näki alati edessään vaimonsa kuvan. Ihan
-nähtävästihän minut on määrätty kuulumaan hänen kanssaan yhteen, hän
-ajatteli. Ei kenelläkään muulla ole minuun mitään valtaa.
-
-Tiedän jo, mistä syystä minä oikeastaan rohkenin ryhtyä tähän
-yritykseen, hän jatkoi. Tahdoin olla yhtä kunnon mies kuin isä. Samoin
-kuin hän nouti äidin vankilasta kotiin, minä aioin noutaa Gertrudin
-Jerusalemista. Mutta nyt minä käsitän, ettei se voi minulta käydä
-niinkuin isältä. Keskitiehen minä jään, sillä minähän pidän toisesta.
-
-Iltapuolella Boo viimein tuli Ingmarin luo. Hän jäi ovensuuhun
-seisomaan, ikään kuin aikoen heti lähteä tiehensä. "Kuulin sinun
-kyselleen minua", hän sanoi. -- "Niin kyselin", sanoi Ingmar, "nyt minä
-näet olen lähtöaikeissa." -- "Tiedän jo, että se nyt on päätetty", Boo
-ihan lyhyesti virkkoi.
-
-Ingmarin silmät olivat kääreessä. Hän käänsi päätään sinnepäin, missä
-Boo seisoi, ikään kuin olisi toivonut hänet näkevänsä. "Puheestasi
-kuuluu, että sinulla on kiire", hän sanoi. -- "Onhan minulla yhtä
-toista askarta." Boo astui askelen oveen päin. -- "Olisin muuten
-tahtonut kysyä sinulta hiukan."
-
-Boo kääntyi takaisin huoneeseen, ja Ingmar alkoi uudestaan: "Mitenkähän
-on, Boo, etköhän sinä tahtoisi lähteä pariksi kuukaudeksi kotona
-käymään? Luulen, että äidistäsi olisi hyvin mieluista saada sinua
-nähdä." -- "En käsitä, miten sinun päähäsi sellaista johtuu", sanoi
-Boo. -- "Minä kyllä kustantaisin matkan, jos mielesi tekisi nyt lähteä
-mukaan", Ingmar jatkoi. -- "Vai niin", Boo sanoi. -- "Niin kyllä",
-sanoi Ingmar yhä enemmän innostuen, "äitisihän on minun ainoa tätini, ja
-tahtoisin häntä ilahduttaa sillä, että hän saisi kerran vielä nähdä
-sinua ennen kuolemaansa." -- "Sinä kai veisit mukaasi vaikka koko
-siirtokunnan", Boo sanoi melkein ivallisesti.
-
-Ingmar vaikeni kerrassaan. Muuta hän ei enää ollut osannut toivoakaan
-kuin että Boo lähtisi hänen mukanaan kotiin. Nyt minä uskon, että
-Gertrud ennemmin voi ruveta pitämään hänestä kuin minusta, kun hän vain
-lähtisi mukaamme, hän ajatteli. Hän on aina ollut Gertrudille
-uskollinen, niin, ja tottahan sekin jotakin vaikuttaa, kun hän itse
-pitää Gertrudista.
-
-Parin silmänräpäyksen päästä Ingmar kuitenkin alkoi uudelleen toivoa.
-Taisin vain tulla tyhmästi pyytäneeksi, hän ajatteli, oma syyni se kai
-on, ettei hän suostu. "No niin", hän sanoi ääneen, "totta puhuen minä
-tällä tarkoitin enimmäkseen vain omaa etuani." Boo ei vastannut. Ingmar
-kuulosti hetken aikaa vastausta, mutta jatkoi sitten, kun sitä ei
-tullut: "En oikein ymmärrä, mitenkä minä tulen Gertrudin kanssa toimeen
-tällä rasittavalla matkalla. Jos minun on kuljettava näin kääre
-silmillä, niin on aina vaarallista astua veneeseen tai veneestä pois,
-kun meitä soudetaan laivaan. Eikä ole helppoa kavuta köysitikapuissa ja
-muissa sellaisissa. Aina on hätä käsissä, että jospa sattuisi astumaan
-harhaan ja putoamaan mereen. Kun olisi miehinen mies mukana, tuntisi
-olevansa turvassa." -- "Kyllä kai sinä siinä oikeassa olet." -- "Eikä
-Gertrud taitaisi osata ostaa meille pilettejäkään." -- "Sitä mieltä
-minäkin olen, että sinun pitäisi ottaa joku saattomies." -- "Niin",
-sanoi Ingmar iloisesti, "kyllähän sinä sen ymmärrät, että minun on
-pakko saada joku täältä mukaan." -- "Kysyisit Gabrielia. Hänen isänsä
-varmaan olisi iloissaan, kun saisi häntä nähdä."
-
-Ingmar vaikeni taas. Aloittaessaan sitten uudestaan hän oli hyvin
-alakuloisena. "Olin ajatellut saada sinut lähtemään mukaani." -- "Ei,
-älä veikkonen pyydä minua mihinkään sellaiseen", Boo sanoi. "Minun on
-niin hyvä olla täällä siirtokunnassa. Voithan sinä saada saattajaksi
-kenen muun tahansa." -- "On siinä ero sillä kenenkä saa, sinähän olet
-matkustellut paljon enemmän kuin kukaan muu." -- "En minä sittenkään
-voi lähteä."
-
-Ingmar kävi yhä enemmän rauhattomaksi. "Tässä minä sitten olen pahasti
-pettynyt", hän sanoi. "Olisin luullut sinun jotakin tarkoittavan sillä,
-kun sanoit tahtovasi olla minun ystäväni." Boo katkaisi äkkiä hänen
-puheensa. -- "Kiitoksia vain tarjouksestasi, mutta en luule sinun
-voivan keksiä sellaista syytä, joka muuttaisi mieleni, niin että nyt
-minä lähden pois omille askareilleni." Heti sen sanottuaan hän kääntyi
-ympäri ja meni tiehensä, ennen kuin Ingmar ennätti lisätä sanaakaan.
-
-Kim Boo oli eronnut Ingmarista, ei hänellä olisi voinut huomata olevan
-mitään sellaista kiirettä, josta hän puhui. Hän meni vallan hitaasti
-portista ulos ja istui maahan suuren sykomoripuun juurelle. Oli jo
-ilta, päivänvalo oli jäljettömiin häipynyt, mutta tähdet ja pieni
-tuikkiva nousukuu loistivat kauniisti.
-
-Tuskin viittä minuuttia hän oli siellä istunut, kun portti hiljaa
-aukeni ja Gertrud tuli ulos. Hän jäi hetkiseksi katselemaan
-ympärilleen, mutta sitten hän huomasi Boon. "Boo, sinäkö se olet?" hän
-sanoi ja tuli istumaan maahan hänen viereensä.
-
-"Arvasinpa oikein, että täällä ulkona minä sinut tapaan", hän sanoi. --
-"Niin, täällähän me olemme istuneet monena iltana", sanoi Boo. -- "Niin
-olemme", Gertrud sanoi, "mutta tämä kai on viimeinen." -- "Niin,
-viimeinenhän se on."
-
-Boo istui hyvin suorana ja jäykkänä, hänen äänensä oli kylmä ja kova,
-ikään kuin hän ei olisi paljon viitsinyt käydä koko puheenaiheeseen.
-
-"Ingmar kertoi aikovansa pyytää sinua meille matkatoveriksi." -- "Niin,
-jo hän sitä minulta kysyi", Boo sanoi, "mutta minä en suostunut." --
-"Tiesinhän minä sen, ettei sinua haluta lähteä mukaan", sanoi Gertrud.
-
-He istuivat kauan aikaa aivan sanattomina, ikään kuin olisivat olleet
-toisilleen ventovieraita, mutta Gertrud käänsi vähän väliä kasvonsa
-Boohon päin ja katseli häntä. Boo istui pää hiukan jäykästi kenossa ja
-katsoi taivaalle.
-
-Äänettömyyttä oli kauan kestänyt, kun Boo viimein sanoi kääntämättä
-katsettaan tähdistä tai muuten liikahtamatta: "Eikö sinua palella, kun
-istut ulkona näin kauan?" -- "Lähdenkö minä sitten pois, sitäkös sinä
-tahdot?" sanoi Gertrud. Pään nyökkäyksellä Boo sen myönsi, mutta
-kaiketi hän ei luullut Gertrudin sitä pimeässä näkevän. Ääneen hän
-sanoi: "Kyllä minusta on hauskaa, että sinä täällä istut."
-
-"Tulin tänne siitä syystä tänä iltana", Gertrud sanoi, "kun ei ole
-varmaa, tapaammeko enää toisiamme näin yksin ennen poislähtöäni. Ja
-ajattelin, että nyt minulla on tilaisuus kiittää sinua niistä
-kerroista, jolloin sinä aamuisin saatoit minua Öljymäelle." --
-"En minä sitä tehnyt kuin omaksi huvikseni", Boo sanoi. -- "Kiittäisin
-sinua myöskin siitä kerrasta, jolloin kävit hakemassa vettä
-Paratiisinkaivosta", sanoi Gertrud hymyillen. Boo näytti aikovan
-vastata, mutta sanojen sijaan tuli vain nyyhkytyksen tapainen ääni.
-
-Boon koko olento tuntui Gertrudista tänä iltana sanomattoman
-liikuttavalta, ja hän sääli häntä sydämensä pohjasta. Surku minun tulee
-häntä, kun hän ei koskaan enää saa minua nähdä, hän ajatteli. Hän on
-niin lujatahtoinen, ettei valita, ja kuitenkin hän on, sen tiedän,
-rakastanut minua koko ikänsä. Kun edes osaisin jotakin sanoa
-lohduttaakseni häntä! Voi, kun löytäisin sellaiset sanat, joita hän
-voisi mielensä huviksi muistella iltaisin istuessaan yksinään tässä
-puun juurella!
-
-Mutta tätä ajatellessaan Gertrud tunsi, että hänen omakin sydämensä
-ikään kuin rusentui surun kourissa ja että outo, kangistava virtaus
-valui hänen ruumistaan pitkin. Onhan totta, että minäkin vastedes
-monesti kaipaan Boota, hän ajatteli, meillä on viime aikoina ollut niin
-paljon puhumista. Minä olen nyt tottunut näkemään hänen seestyvän ja
-ilahtuvan, aina kun olemme yksiin sattuneet, ja oikein hyvää on tehnyt,
-kun on lähellä sellainen, joka aina on tyytyväinen minuun, vaikka millä
-lailla menettelen.
-
-Hän istui ääneti vähän aikaa. Hän tunsi kaipauksen kasvavan aivan kuin
-äkkinäinen tauti. Mitä tämä on, mitä tämä on? hän ajatteli. Ei suinkaan
-Boosta eroaminen voi tuottaa minulle näin raskasta surua.
-
-Yht'äkkiä Boo rupesi puhumaan. "Ajattelen tässä erästä asiaa", hän
-sanoi, "joka koko iltana ei ole väistynyt silmieni edestä." -- "Kerro
-minulle mitä se on!" pyysi Gertrud innostuneena. Tuntui kuin hänen
-sydämensä olisi keventynyt heti kun Boo herkesi olemasta vaiti. --
-"Niin", Boo sanoi, "Ingmar mainitsi kerran jotakin siitä sahasta, joka
-hänellä on Ingmarilan likellä. Hän taisi sillä tarkoittaa, että minun
-pitäisi lähteä hänen mukanaan ja vuokrata se." -- "Kovinhan Ingmar
-näyttääkin tulleen sinun ystäväksesi", sanoi Gertrud, "sitä sahaa hän
-pitää arvokkaimpana koko omaisuudestaan." -- "Nyt sen sahan pärinä on
-soinut korvissani koko illan", Boo sanoi. "Koski pauhaa, ja sirkkeli
-helisee, ja pölkyt virrassa jyskivät kolhien toinen toistaan. Etpä
-usko, kuinka kauniilta ne äänet sointuvat. Ja sitten minä tässä
-ajattelen, miltä tuntuisi tehdä omintakeista työtä, olla jossakin oma
-isäntänsä eikä aina alistua tällaiseen siirtokuntaelämään."
-
-"Vai niin, vai sellaista sinä näin äänettömyydessä ajatteletkin",
-Gertrud sanoi hyvinkin kylmästi, sillä hän tunsi tavalla tai toisella
-pettyneensä Boon puheesta. "Eihän sinun sitä tarvitse kauan uneksia, et
-kuin lähdet vain saattamaan Ingmaria kotiin."
-
-"On minulla sentään muutakin mielessä", sanoi Boo. "Ingmar näetkös
-mainitsi vielä, että hänellä on siellä sahan lähellä valmiina hirret
-mökin rakennusta varten. Hän sanoi valinneensa sen paikaksi kosken
-yläpuolella parin suuren koivun välissä olevan mäentörmän. Ja nyt minä
-olen sitä mökkiä kuvitellut kaiken iltaa. Näen sen ihan selvästi sekä
-ulkoa että sisältä. Näen oven edessä vihreät kuusenhavut ja näen
-takassa palavan pystyvalkean. Ja kun sitten tulen sahalta kotia, näen
-jonkun seisovan ovensuussa minua vartomassa."
-
-"Kuulehan Boo, nyt alkaa tulla kylmä", sanoi Gertrud keskeyttäen. "Eikö
-sinustakin ole parasta nyt lähteä sisään?"
-
-"Vai sinun nyt tekee mielesi sisään!" sanoi Boo.
-
-Mutta he eivät silti nousseet paikaltaan, vaan istuivat vielä kauan
-aikaa vieretysten, hyvin harvoin mitään virkkaen.
-
-Kerran Gertrud keskeytti äänettömyyden sanoen: "Luulin sinun, Boo,
-rakastavan siirtokuntaa enemmän kuin mitään muuta, enkä olisi uskonut
-sinun millään maailman mahdilla siitä eroavan."
-
-"Ei niin", Boo sanoi, "kyllä minä sentään jonkin vuoksi siitä
-luopuisin." Gertrud istui uudelleen mietteissään ja kysyi viimein:
-"Etkö tahtoisi minulle sanoa, mitä se olisi?"
-
-Boo ei vastannut heti, vaan vasta pitkän aikaa arveltuaan ja melkein
-tukahtuvalla äänellä: "Voin mielellänikin sen sinulle sanoa. Silloin
-sen tekisin, jos se tyttö, josta minä pidän, tulisi sanomaan, että hän
-minua rakastaa."
-
-Gertrud jäi niin äänettömäksi, että tuskin uskalsi hengittää.
-
-Mutta vaikk'ei yhtään sanaa lausuttu, oli Boo kuitenkin kuulevinaan
-Gertrudin sanovan jotakin sellaista, että hän rakastaa häntä, tai saman
-asian joillakin muilla sanoilla, sillä hän rupesi heti jatkamaan vallan
-sujuvasti: "Saat nähdä, Gertrud, että sinun rakkautesi Ingmariin vielä
-kerran herää.
-
-"Sinä olet ollut jonkin aikaa hänelle suutuksissasi siitä, että hän
-sinut petti, mutta nyt, kun olet antanut hänelle anteeksi, sinä taas
-alat pitää hänestä samoin kuin ennen." Hän pysähtyi odottamaan
-vastausta, mutta Gertrud oli vaiti. "Hirveätä olisikin jollet sinä
-pitäisi hänestä", Boo sanoi. "Muistahan, mitä kaikkea hän on tehnyt
-saadakseen sinut takaisin! Hän olisi tahtonut vaikka tulla sokeaksi
-ennen kuin lähteä ilman sinua kotiin." -- "Niin, hirveätä se olisi,
-jollen minä hänestä pitäisi", Gertrud myönsi miltei sammuvalla äänellä.
-Hänelle selveni, että hänen sielunsa sisimmässä oli tähän päivään
-muuttumatta säilynyt se ajatus, ettei hän voinut pitää kenestäkään
-muusta kuin Ingmarista.
-
-"En minä voi, Boo hyvä, nyt tänä yönä sitä päättää", sanoi Gertrud. "En
-tiedä, mikä minussa oikein on. Mutta älä nyt puhu minulle Ingmarista."
-
-Ja sitten he taas vuorotellen ottivat puheeksi, että heidän pitäisi
-mennä sisälle, mutta jäivät kuitenkin alalleen, kunnes Katri
-Ingmarintytär tuli ulos ja huusi heitä. "Ingmar pyytää teitä molempia
-luokseen sisälle", hän sanoi.
-
-Sillä aikaa kun Gertrud puheli Boon kanssa oli Katri nimittäin sattunut
-olemaan Ingmarin luona. Katri oli puhunut siitä, mitä terveisiä hän
-tahtoi lähettää Ingmarin mukana kotiin. Hän pitkitti tahallaan
-keskustelua, nähtävästi sen vuoksi, että hänellä oli Ingmarille jotakin
-sanomista, joka tuntui hänestä vaikealta lausua.
-
-Viimein hän sanoi niin hitaasti ja välinpitämättömällä äänellä, että
-jokainen Ingmarien suvun tuntija olisi arvannut hänen tulleen
-pääasiaansa: "Ljungo Björn on äsken saanut kirjeen Petter veljeltään."
--- "Vai niin", sanoi Ingmar. -- "Niin, nyt näen, että minä kohtelin
-sinua väärin silloin, kun kerran juteltiin minun kamarissani, kohta
-sinun tultuasi", Katri sanoi. -- "Et ollenkaan", sanoi Ingmar, "sinä
-vain sanoit, mitä pidit oikeana." -- "Ei niin, sillä nyt tiedän sinulla
-olleen pätevät syyt erota Barbroosta", Katri sanoi. "Ljungo Petter
-kirjoittaa, ettei koko ihminen ole mikään häävi." -- "Minä en ikinä ole
-Barbroosta puhunut pahaa sanaa", sanoi Ingmar. -- "Nythän kerrotaan,
-että sillä on lapsi siellä Ingmarilassa." -- "Miten vanha se lapsi on?"
-Ingmar kysyi. -- "Tässä elokuussa se kuuluu syntyneen." -- "Se nyt
-ainakin on valhe", sanoi Ingmar iskien kädellään pöytään. Lyönti oli
-vähällä sattua Katrin käteen, joka oli pöydällä. -- "Lyömäänkös nyt
-rupeat?" hän sanoi. -- "En nähnyt, että kätesi oli siinä", Ingmar
-sanoi.
-
-Katri puhui samasta asiasta vielä vähän aikaa, ja Ingmar alkoi heti
-rauhoittua. "Ymmärräthän, ettei minun ole sellaista hauska kuulla", hän
-sanoi. "Menisitkö sinä nyt viemään Ljungo Björnille minun terveiseni,
-ettei hän päästä sitä huhua liikkeelle, ennen kuin nähdään, onko se
-ihan totta." -- "Kyllä minä pidän huolta, että hän pysyy vaiti", Katri
-sanoi. -- "Ja sitten olisi hyvä, jos voisit toimittaa Boon ja Gertrudin
-käymään täällä minun luonani", Ingmar sanoi.
-
-Kun Gertrud ja Boo tulivat sairashuoneeseen, istui Ingmar kyyryssä
-selin pimeässä nurkassa. Alussa he tuskin häntä huomasivatkaan. "Mitä
-sinä haluat, Ingmar?" sanoi Boo. -- "Sitä teille tahdoin sanoa, että
-minä olen sitoutunut tehtävään, joka on yli minun voimaini", Ingmar
-sanoi. Hän istui huojutellen edestakaisin ruumistaan. -- "Ingmar",
-sanoi Gertrud käyden lähelle häntä, "kertoisit nyt suoraan huolesi
-minulle! Emmehän me koskaan, lapsuudesta saakka, ole mitään toisiltamme
-salanneet." Ingmar istui yhä tuskissaan. Gertrud tuli ihan hänen
-luokseen ja laski kätensä hänen päänsä päälle. "Minäpä luulen
-arvaavani, mikä sinua vaivaa", hän sanoi.
-
-Ingmar nousi äkkiä pystyyn. "Etkä tiedä, Gertrud, äläkä suotta
-arvaile", hän sanoi. Samassa hän otti lompakkonsa taskusta ja antoi sen
-Gertrudille. "Löydätkö siitä suurta kirjettä, joka on kirkkoherralle
-osoitettu?" -- "Löydän", Gertrud sanoi, "tässä se on." -- "Nyt minä
-pyytäisin sinua sen lukemaan", sanoi Ingmar. "Tai lukekaa se Boon
-kanssa yhdessä. Kirjoitin sen heti alussa tänne tultuani, mutta silloin
-minussa oli vielä miestä jättää se lähettämättä."
-
-Boo ja Gertrud istuutuivat nyt pöydän ääreen lukemaan. Ingmar jäi
-istumaan nurkkaan. Siellä hän kuunteli, kun he käänsivät kirjeen
-lehtiä. Nyt he lukevat sitä kohtaa, hän ajatteli, ja nyt taas sitä. Nyt
-he ovat päässeet siihen asti, missä Barbroo kertoo minulle Birger Sven
-Petterinpojan juonesta, jolla hän sai meidät mieheksi ja vaimoksi. Nyt
-he ovat siinä kohdassa, kun hän osti hopeapikarin takaisin, ja nyt he
-ovat ennättäneet Stigge Börjenpojan kertomukseen asti. Ja nyt Gertrud
-saa tietää, etten minä enää pidä hänestä, nyt hän oikein näkee,
-minkälainen raukka minä olen.
-
-Huoneessa oli hievahtamaton hiljaisuus. Gertrud ja Boo eivät
-liikahtaneet muulloin kuin lehteä kääntäessään. He tuskin näyttivät
-uskaltavan hengähtää.
-
-Ja miten Gertrud voi käsittää sitä, että minä juuri tänään huomaan sen
-mahdottomaksi, että minun nyt, juuri hänen myönnyttyään, on mahdotonta
-olla hänelle sanomatta pitäväni Barbroosta? Ingmar ajatteli.
-
-Ja ymmärränkö minä edes itse itseäni: mitenkä minun juuri silloin, kun
-kuulin Barbroosta parjauksia, tuntui mahdottomalta olla toiseen
-sidottuna? En ymmärrä enää, minkä vallan ohjissa kuljen; tokko edes
-enää lienen terve koko ihminen?
-
-Hän kuunteli hartaasti, odotti lakkaamatta, että toiset edes jotakin
-virkkaisivat, mutta kuuli vain paperinlehtien ratinaa.
-
-Viimein hän ei kestänyt enää kauempaa, vaan kohotti hyvin hiljaa siteen
-siltä silmältä, jolla vielä näki.
-
-Sitten hän katsahti Boohon ja Gertrudiin. He lukivat yhä, ja molempain
-päät olivat niin liki toisiaan, että he istuivat miltei poski poskessa,
-ja Boo oli kiertänyt käsivartensa Gertrudin vyötäisille.
-
-Ja mitä pitemmälle he lehti lehdeltä luvussaan ennättivät, sitä
-lähemmäksi toisiaan he painautuivat. Heidän poskensa olivat hehkuvan
-punaiset, he nostivat väliin päänsä kumarasta ja katsoivat syvästi
-toisiaan silmiin, ja heidän silmänsä olivat tavallista tummemmat ja
-säteilevämmät.
-
-Kun he vihdoin olivat päässeet viime arkin loppuun, näki Ingmar
-Gertrudin painautuvan ihan Boon rintaa vasten, ja niin he istuivat
-syleillen toisiaan hyvin liikutuksen valtaamina ja juhlallisina. Tuskin
-he olivat muuta käsittäneetkään kaikesta lukemastaan, kuin että nyt ei
-mikään enää estänyt heidän rakkauttaan. Ja Ingmar liitti hiljaa ristiin
-suuret kätensä, jotka näyttivät vanhan, kärsineen ihmisen käsiltä, ja
-kiitti Jumalaa. Ja kauan kesti ennen kuin yksikään heistä kolmesta
-liikahti.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Siirtolaiset kokoontuivat suureen saliin pitämään aamurukousta. Se oli
-viimeinen tässä talossa pidetty hartaushetki, johon Ingmar ottaisi
-osaa. Hänen ja Gertrudin ja Boon piti parin tunnin perästä lähteä
-maitse Jaffaan.
-
-Boo oli edellisenä päivänä kertonut mrs Gordonille ja parille muulle
-siirtokunnan johtajalle, että hän aikoi Ingmarin mukana lähteä
-kotipitäjään ja jäädä sinne. Hänen oli silloin täytynyt kertoa kaikki
-Ingmarin vaiheet. Mrs Gordon istui kauan miettien mitä oli kuullut ja
-sanoi sen jälkeen: "En luule kenenkään voivan ottaa omalletunnolleen,
-jos teemme Ingmarin vielä entistä onnettomammaksi. Siksi en tahdo estää
-sinua lähtemästä kotiin hänen kanssaan. Mutta minusta tuntuu, että
-tämmöinen lähtö saa sinut Gertrudin kanssa kerran vielä palaamaan
-luoksemme. Olen varma siitä, ettette koskaan ole muualla oikein
-tyytyväisiä."
-
-Mutta jottei Ingmarin ja toisten lähdön edellä mitenkään hyvä sopu
-rikkoutuisi, päätettiin siirtokunnan muille jäsenille ilmoittaa vain,
-että Boo lähti Ingmaria ja Gertrudia saattamaan ollakseen apuna
-vaivalloisella matkalla.
-
-Juuri ennen aamurukousten alkua talutettiin Ingmar kokoussaliin. Mrs
-Gordon nousi silloin ylös ja kävi häntä vastaan. Hän tarttui Ingmarin
-käteen ja talutti hänet viereensä istumaan. Hän oli asettanut mukavan
-tuolin hänelle ja hyvin huolellisesti auttoi häntä istuutumaan siihen.
-
-Sitten miss Young, joka istui urkujen ääressä, aloitti aamuvirren, ja
-sitä seurasi tavallinen aamurukous.
-
-Mutta kun mrs Gordon oli lopettanut lyhyen raamatunselityksen, joka
-hänen oli tapana pitää joka aamu, nousi vanha miss Hoggs ylös ja
-rukoili, että Jumala antaisi siunauksensa Ingmarin matkalle ja soisi
-hänen onnellisesti päästä kotiin. Sitten nousi amerikkalaisia ja
-syyrialaisia toinen toisensa jälkeen rukoilemaan, että Jumala
-johdattaisi Ingmarin totuuden oikeaan valoon.
-
-Muutamat puhuivat hyvin kauniin sanoin. He lupasivat rukoilla joka
-päivä Ingmarin, rakkaimman veljensä, puolesta ja toivottivat hänelle
-jälleen terveyttä. Ja kaikki toivoivat, että hän palaisi Jerusalemiin.
-
-Vieraiden puhuessa olivat ruotsalaiset äänettöminä. He istuivat
-vastapäätä Ingmaria ja katselivat häntä.
-
-Ingmaria katsellessaan he ehdottomasti johtuivat ajattelemaan, miten
-turvallista ja rehellistä ja hyvin järjestettyä heidän vanhassa
-maassaan kaikki oli. Niin kauan kuin Ingmar oli täällä heidän
-joukossaan, he olivat olleet huomaavinaan jotakin siitä täälläkin.
-Mutta nyt Ingmarin lähtiessä alkoi turvattomuudentunne heitä ahdistaa.
-He tunsivat ikään kuin eksyneensä laittomaan maahan kaikkien niiden
-keskeen, jotka säästämättä ja armotta taistelivat keskenään
-ihmissieluista.
-
-Ja sitten he alkoivat murhemielin ajatella kotia. He näkivät koko
-seudun ja sen talot ja vainiot. Ja ihmiset kulkivat rauhallisina ja
-hiljaa teillä, kaikki oli turvallista, päivät kuluivat vaihteluitta, ja
-toinen vuosi oli niin toisensa kaltainen, ettei niissä huomannut
-minkäänlaista eroa.
-
-Mutta talonpoikain juuri muistellessa kotiseudun suurta hiljaisuutta
-johtui heidän mieleensä, miten huumaavan suurta nyt oli ollut joutua
-elämään, saada elämälleen oikea päämäärä ja päästä irtautumaan päivien
-harmaasta yksitoikkoisuudesta.
-
-Ja eräs heistä kohotti äänensä ja alkoi rukoilla ruotsiksi ja sanoi:
-"Minä kiitän sinua, Jumala, että olet antanut minun tulla
-Jerusalemiin."
-
-Sitten he nousivat toinen toisensa jälkeen ja kiittivät kaikki Jumalaa
-siitä, että hän oli johdattanut heidät Jerusalemiin.
-
-He kiittivät häntä rakkaasta siirtolasta, joka oli heidän suuri ilonsa.
-He kiittivät häntä siitä, että heidän lapsensa jo pienuudesta asti
-saivat oppia elämään yhteishengessä kaikkien ihmisten kanssa. He
-odottivat, että nuorista tulisi paljon täydellisempiä kuin he itse
-olivat. He kiittivät vainoista ja kärsimyksistä, he kiittivät siitä
-ihanasta opista, jota heidät oli kutsuttu harjoittamaan.
-
-Ei yksikään istuutunut todistamatta suuresta onnestaan. Ja Ingmar
-ymmärsi heidän sanoneen sen hänen takiaan, jotta hän saisi sen
-käsityksen ja niin kotonakin kertoisi, että he kaikki olivat
-onnellisia.
-
-Heitä kuunnellessaan Ingmar oikaisihe tuolissaan hiukan suorempana
-istumaan. Hän kohotti päänsä pystympään, ja jäykkä piirre hänen suunsa
-ympärillä kävi selvemmäksi.
-
-Viimein, kun todistusten tulva oli asettunut, miss Young viritti
-virren, ja sen jälkeen kaikki luulivat juhlan olevan lopussa ja
-nousivat lähteäkseen. Mutta silloin mrs Gordon sanoi: "Tänään laulamme
-myöskin ruotsalaisen laulun."
-
-Silloin ruotsalaiset alkoivat saman laulun, jonka he olivat
-kotimaastaan lähtiessään laulaneet. "Kerran toisemme kohdatahan", he
-lauloivat, "loistoss' armahan Eedenin maan."
-
-Ja laulun kaikuessa kaikkien mieli heltyi, ja kyynelet tulvivat
-useimpain silmiin. Sillä nyt he taasen ajattelivat kaikkia niitä, joita
-heidän täytyi kaivata ja joita he eivät saaneet ennen tavata kuin
-taivaassa.
-
-Mutta samassa kun laulu loppui nousi Ingmar ja koetti sanoa pari
-lausetta. Hän tahtoi lausua heille parisen sanaa ikään kuin viestinä
-siitä maasta, jonne hän taas lähti. "Minä ajattelen, että te täällä
-tuotatte suurta kunniaa meille kotona oleville", hän sanoi. "Minä
-ajattelen, että kaikki ilahtuvat tavatessaan teidät missä tahansa,
-taivaassa tai maan päällä. Ajattelen, ettei mikään ole niin kaunista
-kuin nähdä ihmisiä, jotka suurin uhrauksin harjoittavat vanhurskautta."
-
-
-
-
-PYHIINVAELLUKSELTA PALATTUA
-
-
-Nyt on kerrottava mitä Barbroo Svenintyttärelle tapahtui Ingmarin
-lähdettyä Jerusalemiin.
-
-Kun Ingmar oli ollut poissa kuukauden päivät, huomasi Ingmarilan
-Vanha-Liisa, että Barbroo oli ja pysyi levottomana. Hänen silmissään
-oli eukon mielestä aina ihmeellisen hurja katse. Enpä lainkaan
-ihmettelisi, hän ajatteli, jos hän jonakin päivänä tulisi mielenvikaan.
-
-Eräänä iltapuhteena hän alkoi tutkistella Barbroota. "Minua ihmetyttää,
-mikä sinua oikein vaivaa", hän sanoi. "Pienenä tyttönä ollessani näin
-eräänä talvena Ingmarilan emännän silmissä samanlaisen tuikkeen kuin
-sinulla nyt." -- "Oliko se se lapsensa surmaaja?" kysyi Barbroo
-vilkastuen. -- "Oli", sanoi eukko, "ja nyt minusta alkaa tuntua kuin
-sinulla olisi sama mielessäsi." Barbroo ei vastannut tähän suoraan. --
-"Kun minä olen kuullut tuota vanhaa tapausta kerrottavan", hän sanoi,
-"olen kummastellut siitä vain yhtä seikkaa." Vanha-Liisa kysyi, mikä se
-sitten olisi. -- "Sitä, että miksei hän lopettanut itseään myöskin."
-
-Vanha-Liisa oli istunut kehräämässä. Hän laski kätensä pyörälle
-pysäyttääkseen sen ja loi silmänsä Barbroohon. "Ei ole ihme että sinun
-on ikävä odotella pienokaista nyt, kun miehesi on sinut jättänyt", hän
-sanoi hitaasti. "Hänellä ei tietysti lähtiessään ollut aavistustakaan
-siitä?" -- "Emme sitä tienneet kumpikaan, ei hän enkä minä", sanoi
-Barbroo matalalla äänellä, ikään kuin suru olisi häntä niin
-painostanut, ettei hän kyennyt puhumaan. -- "Mutta nyt sinä varmaankin
-kirjoitat hänelle." -- "En", sanoi Barbroo, "ainoana lohtunani on juuri
-se, että hän on poissa." Eukko laski kauhuissaan kätensä rukin
-pyörältä. -- "Sekö sitten muka on lohtua?" hän huudahti. Barbroo seisoi
-ikkunan luona tuijottaen suoraan eteensä. -- "Etkö tiedä, missä
-kiroissa minä olen?" sanoi hän koettaen tehdä äänensä vakavaksi ja
-rauhalliseksi. -- "Tiedän kyllä, ainahan jotakin selville saa, kun
-väenpirtissä käänteleikse", eukko sanoi. "Olen kuullut, että olet
-Surumäen sukua."
-
-He olivat hetkisen vaiti. Vanha-Liisa polkea suristi rukkiaan, vähän
-väliä katsahtaen Barbroohon, joka seisoi vielä ikkunan ääressä, silloin
-tällöin vavahdellen ikään kuin horkassa. Noin viiden minuutin päästä
-eukko keskeytti työnsä ja kävi ovea kohti. "Mihin menet?" Barbroo
-kysyi. -- "Saatanhan tuon sanoa. Menen etsimään jotakin ihmistä, joka
-kirjoittaisi Ingmarille."
-
-Barbroo asettui ihan hänen tielleen. -- "Jätä se tekemättä", hän sanoi.
-"Ennen kuin se kirje on kirjoitettu, olen minä jo Långforsin koskessa."
-
-He seisoivat nyt vastatusten katsellen toisiaan. Barbroo oli kookas ja
-väkevä. Vanha-Liisa luuli hänen aikovan väkisin häntä pidättää. Mutta
-äkkiä Barbroo purskahti nauruun ja väistyi tieltä. "Kirjoita vain", hän
-sanoi, "ei se minua haittaa. Silloin minun on vain tehtävä loppu tästä
-ennemmin kuin aioin." -- "Ei sentään", sanoi eukko, joka huomasi
-parhaaksi olla varuillaan Barbroon kanssa, kun hän oli niin
-toivottomana. "En minä kirjoita. En tahdo pakottaa sinua maltittomiin
-tekoihin." -- "Ei, kirjoita vain!" sanoi Barbroo. "En minä sillä pidä
-väliä. Ymmärräthän, että minun kuitenkin täytyy lopettaa itseni. Ja
-kenellähän olisi tuntoa pitkittää tällaista kurjuutta iänkaiken."
-
-Eukko meni takaisin rukin ääreen ja istuutui kehräämään. "Etkös lähde
-kirjettä toimittamaan?" sanoi Barbroo kulkien hänen jäljessään. --
-"Saisikohan sinun kanssasi puhua pari järkevää sanaa", sanoi
-Vanha-Liisa. -- "Miks'ei", Barbroo sanoi, "puhu pois vain."
-
-"Ajattelen sillä lailla", Vanha-Liisa sanoi, "että lupaisin pitää
-kaikki salassa, jos vain sinä suostut jättämään lapsen vahingoittamatta
-ja itsesi myöskin, kunnes nähdään, käykö niinkuin sinä luulet." Barbroo
-jäi seisoalleen miettimään. -- "Lupaatko, että sitten saan tehdä, mitä
-tahdon?" -- "Lupaan", sanoi eukko, "sitten saat tehdä mitä haluat, sen
-minä lupaan." -- "Olisi minun mielestäni sen saman vallan hyvin voinut
-tehdä yksin tein", sanoi Barbroo välinpitämättömän näköisenä. -- "Olen
-viime aikoina luullut sinun ennen kaikkea toivoneen, että Ingmar saisi
-sovittaa, mitä on rikkonut", sanoi eukko, "mutta tuskin siitä nyt
-mitään tulee, jos hän saa kuulla sellaisia uutisia." Barbroo säpsähti
-ja koetti sydäntään. -- "Käyköön sitten sinun tahtosi mukaan", hän
-sanoi, "mutta se on raskas lupaus. Sinun tulee tarkkaan muistaa, ettet
-petä minua."
-
-He pitivätkin hyvin sopimuksensa. Vanha-Liisa ei ilmaissut asiaa
-kenellekään, ja Barbroo oli sen jälkeen niin varuillaan, ettei kukaan
-aavistanut mitä hänelle piti tapahtua. Hänen onnekseen tuli sinä vuonna
-aikainen kevät. Lumi suli metsistä jo maaliskuussa. Barbroo antoi heti
-ensimmäisten vihreiden korsien maasta kohottua ajaa osan elukoita
-karjamökille, joka oli kaukana yksinäisellä salolla. Hän itse lähti
-Vanhan-Liisan kanssa sinne niitä hoitamaan.
-
-Sitten toukokuun lopulla lapsi syntyi. Se oli tälläkin kertaa poika,
-mutta paljon huonomman näköinen kuin se, joka Barbroolle syntyi
-edellisenä keväänä. Se oli pieni ja heikko ja kirkui alituiseen. Kun
-Vanha-Liisa näytti lasta Barbroolle, hymyili tämä katkerasti. "Suotta
-sinä pakotit minun elämään tuon lapsen takia", hän sanoi. -- "Ei kukaan
-niin pienestä näe, mikä siitä vielä voi tulla", eukko sanoi. -- "Muista
-nyt lupauksesi, että annat minun tehdä, mitä tahdon", sanoi Barbroo
-lujasti. -- "Kyllä muistan", eukko sanoi, "mutta ensin minun täytyy
-tietää, että se on sokea." -- "Älä ole olevinasi niin tietämätön, kun
-kuitenkin näet, minkälainen tämä lapsi on", sanoi Barbroo.
-
-Barbroo itse oli huonompana kuin viime kerralla. Koko ensi viikon hän
-oli niin heikko, ettei voinut nousta sängystä. Lapsi ei maannut
-tuvassa, vaan eukko oli kätkenyt sen pieneen latoon, joka oli
-karjamökin tanhualla. Hän hoiti sitä yötä päivää, juotti sille
-vuohenmaitoa ja sai vaivaa nähden sen pysymään hengissä. Pari kertaa
-päivässä hän toi sen sisään tupaan. Silloin Barbroo aina kääntyi
-seinään päin, jottei tarvitsisi nähdä sitä.
-
-Eräänä päivänä Vanha-Liisa seisoi karjamökin pienessä ikkunassa ja
-katseli ulos. Hän piteli lasta käsivarsillaan, se kirkui tapansa
-mukaan, ja eukko säälitteli itsekseen sen pienuutta ja kurjuutta. "Kas,
-kas", sanoi hän äkkiä ja kumartui eteenpäin paremmin nähdäkseen,
-"tuolta tulee oikein kylävieraita." Hetken perästä hän toi pojan
-Barbroolle. "Ota sinä lapsi siksi aikaa. Menen tästä tulijoiden luokse
-ja kiellän heitä sisään tulemasta, kun sinä olet sairas." Hän laski
-lapsen vuoteelle, ja Barbroo antoi sen maata koskematta siihen. Se
-kirkui koko ajan voimainsa takaa. Vanha-Liisa tuli hetken päästä
-takaisin. "Tuon lapsen kirkuna kuuluu yli koko salon", hän sanoi.
-"Jollet saa sitä vaikenemaan, niin mahdotonta sitä on pitää ihmisiltä
-salassa." Sitten hän lähti uudelleen, eikä Barbroo tiennyt muuta keinoa
-kuin tarjota lapselle rintaa.
-
-Eukko oli kauan aikaa ulkona. Hänen takaisin tullessaan lapsi nukkui,
-ja Barbroo makasi kyljellään ja katseli sitä. "Älä ole peloissasi",
-sanoi Vanha-Liisa. "Eivät he mitään kuulleet ja lähtivätkin ihan
-toiseen suuntaan kulkemaan." Barbroo katsahti häneen raskaasti. -- "Nyt
-luulet varmaan tehneesi hyvin", hän sanoi. "Etkö luule minun
-ymmärtävän, ettei siellä ulkona ketään ollut, peloitit vain minua
-saadaksesi minut ottamaan lapsen." -- "Voin viedä sen uloskin, jos niin
-on", eukko sanoi. -- "Maatkoon nyt tuossa niin kauan, kunnes herää."
-
-Illemmällä eukko taas tahtoi viedä pojan pois. Se oli silloin ääneti ja
-hyvällä päällä ja aukoi ja sulki pikku käsiään. "Missä sinä pidät häntä
-öisin?" Barbroo kysyi. -- "Se makaa tuolla ulkona heinäladossa." --
-"Annatko sinä hänen maata siellä kuin kissanpoikasen?" -- "En luullut
-tämän lapsen olosta niin suurta väliä pidettävän. Mutta saa se olla
-sisällä tuvassakin, jos niin tahdot."
-
-Kun poika oli kuusipäiväinen, istui Barbroo vuoteella katsellen, miten
-eukko kapaloi sitä. "Sinähän pitelet sitä vallan kehnosti", Barbroo
-sanoi, "ei ole ihmekään, että hän huutaa niin kovin." -- "Olen minä
-ennenkin lapsia hoitanut", eukko sanoi. "Luulen minä ymmärtäväni ne
-asiat yhtä hyvin kuin sinäkin." Barbroo oli hetken vaiti, mutta
-ajatteli itsekseen, ettei hän ollut ikinä nähnyt kenenkään pitelevän
-lasta niin pahasti. -- "Sinähän kolhit poikaa niin, että sen kasvot
-ovat ihan mustansiniset", hän sanoi kärsimättömästi. -- "Pitäisikö muka
-mokomaa vaihdokasta vaalia kuin prinssiä ikään!" sanoi eukko
-vihoissaan, "mutta kosk'en minä kelpaa, niin koeta itse." -- Ja tämän
-sanottuaan hän lennätti lapsen Barbroolle ja lähti ulos.
-
-Barbroo otti lapsen vastaan. Hän kapaloi sen ja sai pojan pian
-vaikenemaan ja rauhoittumaan. "Näetkös, että nyt se on vaiti", sanoi
-hän ylpeän näköisenä, kun Liisa tuli takaisin. -- "Aina toki ennen
-minun lapsenhoitoani on kiitetty, minkä minä olen kuullut", sanoi eukko
-uudelleen ja oli pitkän aikaa nyreillä nenin.
-
-Tämän jälkeen Barbroo kuitenkin otti lapsen omaan hoitoonsa. Eräänä
-päivänä, kun hän vielä oli makuulla, pyysi hän Liisalta puhdasta
-kapaloriepua. Eukko vastasi, ettei hänellä ollut yhtään. Kaikki olivat
-juuri pesussa. Barbroo punehtui, ja kyynelet tulvivat hänen silmiinsä.
-"Tätä lasta hoidetaan kuin kerjäläisakan kakaraa", hän sanoi
-pikaisuudessa. -- "Sinun olisi itsesi pitänyt sitä hiukkasen ajatella",
-sanoi eukko. "Mutta sanopa, millä ihmeen tavalla olisit toimeen tullut,
-jollen minä olisi keräillyt kaikenlaisia vaatekappaleita ja tuonut
-mukanani." Kaikki muistui taas Barbroon mieleen. Hänen menneentalvinen
-synkkä epätoivonsa valtasi nyt hänet, niin että hän uudestaan kävi
-ankaraksi. -- "Parempi tämän lapsen olisi ollut vaikkapa ilman mokomaa
-hoitoa", hän sanoi.
-
-Seuraavana päivänä Barbroo nousi jalkeille. Hän otti esiin neulan ja
-lankaa ja alkoi leikellä lakanaa kappaleiksi ommellakseen siitä
-vaatteita pojalle. Hetken aikaa sitä tehtyään hän joutui uudelleen
-synkkiin ajatuksiinsa. Eipä oikein kannata ruveta sille tällaisia
-laittelemaan. Parasta olisi, kun heittäytyisin suohon sen kanssa; sinne
-meidän molempain kumminkin on mentävä.
-
-Hän lähti ulos katsomaan Vanhaa-Liisaa, joka lypsi lehmiä, ennen kuin
-niitä ajettiin metsään. "Tiedätkö sinä, Liisa, kuinka pitkän ajan
-päästä siitä saa selvän, näkeekö se lapsi?" -- "Menee siihen vielä noin
-kahdeksan päivää tai ehkä parisen viikkoa, ennen kuin voi olla ihan
-varma", eukko vastasi. -- Barbroo meni takaisin sisään jatkamaan
-työtään. Sakset eivät leikatessa käyneet tasaisesti, kun hän tunsi
-kättänsä vapisuttavan. Pian hänen ruumiinsa rupesi tutisemaan joka
-paikasta, ja hänen täytyi keskeyttää työnsä vähäksi aikaa. Hyvä Jumala,
-miten minun laitani oikein on! Voiko olla mahdollista, että minä siitä
-tulin näin vavistuttavan iloiseksi, kun saan pitää poikaa muutamia
-viikkoja huostassani?
-
-Vanha-Liisa sai nyt täällä metsässä paljon häärimistä. Hänen täytyi
-yksinään sekä ajaa karja laitumelle että pitää koko maitopuolesta
-huolta. Barbroo ei huolinut muusta kuin pojan vaalimisesta eikä
-ollenkaan joutanut eukkoa auttamaan. "Pitäisi sinun, Barbroo, toki
-tehdä jotain muutakin eikä vain istua tuohon poikaan tuijottamassa",
-eukko sanoi kerran, kun oli koko päivän puuhaamisesta vallan
-katketakseen väsynyt. Barbroo nousi ja lähti menemään ulos
-karjamökistä, mutta kääntyi jo kynnyksellä. -- "Saat sitten kesällä
-apua", hän sanoi. "Näinä päivinä minä en tahdo lähteä pojan luota."
-
-Kun Barbroo nyt oppi yhä enemmän rakastamaan lasta, ajatteli hän
-samalla itsekseen, että hän tekisi sille kaikkein armeliaimmin, jos
-toteuttaisi ensi aikeensa. Se pysyi alati heikkona ja sairaalloisena.
-Se ei ruvennut oikein kasvamaankaan, vaan jäi melkein yhtä pieneksi
-kuin oli ollut maailmaan tullessaan. Ja kaikkein enimmän Barbroota
-huolestutti, kun sen silmät aina olivat turvoksissa ja verestävinä.
-Tuskin se edes yrittikään nostaa silmäluomiaan.
-
-Sitten Vanha-Liisa eräänä päivänä alkoi ihan kuin sattumalta puhua
-lapsen iästä. "Nyt, Barbroo, poika on jo kolmen viikon vanha." --
-"Eipäs ole", sanoi Barbroo, "ei kuin huomenna vasta." -- "Vai niin",
-sanoi eukko, "minä kai sitten laskin väärin, mutta kyllä olen
-muistavinani, että keskiviikkona se syntyi." -- "Mikä sinun on, kun et
-sallisi minun pitää häntä vielä edes yhtä päivää!" Barbroo sanoi.
-
-Seuraavana aamuna Vanha-Liisa pukeutuessaan sanoi Barbroolle: "Täällä
-lähitienoilla alkavat laitumet olla lopussa. Täytyy ajaa lehmät vähän
-kauemmas metsään. Illaksi minä kyllä ehdin kotiin." Barbroo kääntyi
-kiivaasti häneen päin, ikään kuin jotakin sanoakseen, mutta puristi
-huulensa suppuun ja oli vaiti. "Aioitko jotakin?" eukko kysyi. Hänestä
-näytti kuin Barbroon olisi tehnyt mieli pyytää häntä jäämään kotiin.
-Siitä ei sentään mitään tullut.
-
-Illalla eukko hiljalleen ajoi karjaa kotiinpäin. Hän kulki ja huhuili
-lehmiä, jotka oiustivat milloin miltäkin puolen tietä ja seisahtuivat
-nyhtämään jokaista vihreää mätästä. Eukon maltti loppui. Pitkin matkaa
-hän äyski noille junkkareille. "Niin no", hän lopuksi sanoi, "ei sinun,
-Liisa, kannata tuolla lailla innota. Kyllä kotiin kiireettäkin ehtii
-näkemään, mikä siellä odottaa."
-
-Hänen avatessaan karjamökin ovea istui Barbroo kiikuttaen poikaa
-povellaan ja laulaen sille. "Voi hyvä Jumala, miten kauan sinä, Liisa,
-viivyttelet!" hän huudahti. "En ymmärrä, mikä nyt tässä hädässä auttaa.
-Katsohan, miten sen pojan iho on rohduksissa." Ja hän tuli näyttämään
-paria punaista täplää lapsen kaulassa. Vanha-Liisa oli jäänyt
-kynnykselle seisomaan, löi ihmeissään käsiään yhteen ja nauroi. Barbroo
-katsoi häneen vallan hämillään. "Eikö nuo rohtumat sitten ole
-vaarallisia?" hän sanoi. -- "Kyllä ne huomiseksi paranevat", sanoi
-eukko yhä uudestaan purskahtaen nauruun. Barbroo kummasteli sitä yhä
-enemmän, mutta muisti viimein, kuinka hädissään eukko varmaankin oli
-tämän päivää ollut. -- "Niin, olisi kyllä meille kaikille ollut
-parasta, jos olisin sen tehnyt", hän sanoi, "se kai sinunkin
-tarkoituksesi oli, koska lähdit täksi päiväksi tiehesi." -- "Viime yönä
-minä maatessani ajattelin, mitä oikein tekisin", eukko vastasi, "ja
-silloin joku ääni minulle sanoi, että tuo se kyllä paraiten pitää
-itsestään huolen, jos minä jätän sinut sen kanssa yksiksesi."
-
-Kun kaikki ilta-askareet oli tehty ja he olivat levolle rupeamassa,
-sanoi eukko Barbroolle: "Saako nyt lapsi varmasti jäädä eloon?" --
-"Saa", Barbroo sanoi, "jos Jumala tahtoo antaa sille terveyttä, jotta
-minä saan sen pitää." -- "Mutta jospa siitäkin nyt tulee sellainen
-vähämielinen ja sokea lisäksi?" -- "Sellainen hän kyllä on, sen minä jo
-tiedän", Barbroo sanoi, "mutta sittenkään minä en saata sille mitään
-pahaa tehdä. Olen kiitollinen, kun sellaisenakin saan hänet pitää
-hoidossani."
-
-Eukko istui sängynlaidalle ja mietiskeli. "Kun nyt kerta näin on
-käynyt", hän sanoi, "niin kai sinä tästä kirjoitat Ingmarille." Barbroo
-näytti vallan kauhistuneelta. -- "Luulin sen olevan sinun mieleesi,
-että tämä lapsi saa jäädä eloon", hän sanoi, "mutta jos sinä Ingmarille
-kirjoitat, silloin en takaa, mitä teen." -- "Mitenkäpä ihmeellä sinä
-muutenkaan tästä selviät?" eukko sanoi. "Voihan kuka tahansa joskus
-saada tietää, että sinulla on lapsi ja sitten kirjoittaa tai kertoa sen
-hänelle." -- "Minä ajattelinkin koettaa pitää tätä kaikkea salassa,
-kunnes Ingmar joutuu Gertrudin kanssa naimisiin."
-
-Vanha-Liisa istui taas ääneti ja mietti näitä sanoja kotvan aikaa. Hän
-näki niin selvästi Barbroon halun heittäytyä vaikka minkälaiseen
-onnettomuuteen, ettei uskaltanut ruveta hänen kanssaan väittelemään.
-"Sinä olet ollut kovin hyvä meitä kaikkia Ingmarilan vanhuksia
-kohtaan", eukko viimein hitaasti sanoi. "Eipä ole kumma, jos tahdomme
-pitää sinut vastakin emäntänämme." -- "Jos minä jonkin kerran olen
-sinulle hyvää tehnyt, niin sen sinä tuhatkertaisesti korvaat, kun
-tottelet minua tässä asiassa."
-
-Sovittiin sitten Barbroon tahdon mukaan, eikä koko kesänä kukaan saanut
-tietää lapsen olemassaolosta. Kun vieraita sattui karjamökille
-tulemaan, pantiin poika heinälatoon piiloon. Se Barbroota vain
-huolestutti, miten hän saa sen salatuksi syksymmällä, kun hänen täytyy
-palata takaisin kylään. Sitä hän mietti ja aprikoi joka päivä.
-
-Mutta tunti tunnilta hänen rakkautensa lapseen yhä kasvoi, ja samalla
-hänen mielensä rauhattomuus hiukan väheni. Poikakin alkoi vähitellen
-vahvistua, vaikka sen kasvaminen ja varttuminen yhä vielä kävi
-hitaasti. Kaiken kesää se pysyi pahana itkemään, ja silmäluomet olivat
-aina turvoksissa ja punaisina, niin että tuskin sietivät olla auki.
-Barbroo ei hetkistäkään epäillyt, että lapsi oli mielipuoli, ja
-vaikk'ei hän nyt ajatellut muuta kuin antaa hänen elää, oli hänellä
-kuitenkin pojan tähden monta tukalaa hetkeä. Useimmiten ne sattuivat
-öisin, ja silloin hän tavallisesti nousi ja asettui katselemaan lasta.
-Sillä oli hyvin rumat kasvot, kellahtava iho ja ohut punaisensekainen
-tukka. Nenä oli hyvin lyhyt ja alahuuli liian iso, ja nukkuessaan se
-kurtisti silmäkulmiaan niin, että otsaan tuli syvät rypyt. Siinä poikaa
-katsellessaan Barbroosta tuntui, että nuo olivat oikean älypuolen
-kasvot, ja hän makasi valveillaan koko yön ja itki sitä, että hänen
-pojastaan tulee sellainen raukka. Mutta lapsi heräsi aikaisin aamulla,
-lepäsi kyllältä nukkuneena ja hyvätuulisena vasussa, joka sille oli
-laitettu heijaksi, ja ojenteli käsiään Barbroota kohti, kun hän sille
-puhui. Silloin Barbroo uudelleen tyyntyi ja malttoi mieltään. "Tokkohan
-ne toiset, joilla on terveitä lapsia, voivat niin rakastaa niitä kuin
-minä tätä vaivaisraukkaa", hän sanoi Vanhalle-Liisalle.
-
-Aika kului, ja kesän loppu jo läheni. Barbroo ei vielä ollut päässyt
-selville pulmasta, miten hän kotiin tultuaan onnistuisi pitämään lasta
-salassa. Väliin ei tuntunut olevan muuta neuvoa jäljellä kuin matkustaa
-maasta pois.
-
-Syyskuun alussa oli kerran pimeä ja kolkko ilta. Ulkona satoi ja tuuli,
-ja Barbroo ja Liisa istuivat lämmitellen takkavalkean ääressä. Barbroo
-makuutti lasta polvillaan, ja tapansa mukaan hän istuessaan mietti,
-kuinka voisi estää Ingmaria saamasta mitään tietää.
-
-Muuten hän tulee minun luokseni takaisin, hän ajatteli. En tiedä, millä
-tavalla hänet saan ymmärtämään, että minä tahdon yksin kantaa taakkani.
-
-Juuri hänen sitä ajatellessaan karjamökin ovi ihan arvaamatta aukeni ja
-muuan kulkija tuli sisään.
-
-"Jumala rauhan antakoon", mies tervehti. "Olipa onni, että osuin
-tupaanne. En olisi päässyt kylille tässä pilkkopimeässä, mutta silloin
-pisti päähäni, että Ingmarilan karjamökkihän kuului olevan näillä
-tienoin."
-
-Mies oli köyhä vaivainen, joka ennen aikaan oli elellyt
-kulkukauppiaana. Nyt hänellä ei ollut rihkamata kaupan, vaan hän
-kierteli kerjuulla. Tuskin hän sentään oli niin köyhä, että hänen olisi
-ollut pakko elää toisten armoilla, mutta hän ei enää voinut lakata
-kulkemasta talojen väliä ja utelemasta kuulumisia.
-
-Ensi katseellaan hän karjamökissä tietysti huomasi lapsen. Hänen
-silmänsä suurenivat, kun hän sen näki.
-
-"Kenenkäs tuo on?" hän heti kysyi. Naiset olivat kumpikin hetkisen
-vaiti, mutta sitten Vanha-Liisa sanoi lyhyesti ja vakaasti: -- "Se on
-Ingmar Ingmarinpojan."
-
-Mies näytti vielä enemmän kummastuvan. Hän joutui siitäkin hämilleen,
-kun oli päässyt sellaisen perille, jota hänen ei kenties olisi ollut
-lupa tietää. Sekaannuksissaan hän kumartui lasta katselemaan.
-"Kuinkahan vanha noin pikkuinen olento oikeastaan voi olla?" hän sanoi.
-Tällä kertaa Barbroo ehätti vastaamaan: "Se on noin kuukauden."
-
-Mies oli naimaton eikä paljon lapsista ymmärtänyt. Hän ei voinut nähdä,
-että Barbroo häntä petti. Hän katsahti vallan pelästyneenä Barbroohon,
-joka ei ollut siitä tietääkseen. -- "Vai niin, vai kuukauden se vasta
-on", hän sanoi. -- "Niin", Barbroo vastasi rauhallisesti kuten
-äskenkin. Tuo vanha mies punastui eikä osannut mitään sanoa, mutta
-Barbroo ei näyttänyt koko asiasta yhtään välittävän. Mies kyllä
-huomasi, että Vanha-Liisa varoitellen viittoi Barbroolle, mutta tämä
-istui pää kenossa eikä näyttänyt eukon merkeistä välittävän. Tuo vanhus
-tuskin valhetta arastelee, mies ajatteli, mutta Barbroosta näkee, että
-hän pitää itseään sellaiseen liian hyvänä.
-
-Seuraavana aamuna mies tarttui Barbroon käteen ja puristi sitä
-uskottavalla tavalla. "Minä kyllä olen vaiti", hän sanoi. -- "Hyvä,
-sitä minä odotankin", Barbroo sanoi.
-
-"En minä ikinä ymmärrä, mikä sinun päähäsi pisti, Barbroo", sanoi
-eukko heti miehen lähdettyä. "Mitä sinä rupeat itseäsi vastaan
-valehtelemaan?" -- "Ei minun muu auttanut." -- "Ja uskot vielä, että
-Reppu-Johannes sellaista asiaa salaa!" -- "Ei ole tarkoituskaan, että
-hän sitä salaa." -- "Onko tarkoituksesi saada ihmiset uskomaan, ettei
-tämä ole Ingmarin lapsi?" -- "On", sanoi Barbroo, "nythän sen olemista
-on vallan mahdotonta enää salata. Nyt ei mikään muu auta kuin jättää
-heidät siihen uskoon." -- "Ja tuohonko sinä uskot saavasi minut
-suostumaan", eukko sanoi. -- "Suostuttava sinun on, jollet tahdo, että
-tällaisesta älypuolesta tulee Ingmarilan perillinen."
-
-Syyskuun puolivälissä oli karjamökkien hoitajain aika palata kotiin.
-Barbroo ja Liisa silloin myös siirtyivät Ingmarilaan. He huomasivat
-heti, että uutiset Barbroosta jo kiertelivät pitkin kyliä. Hän ei nyt
-enää koettanutkaan salata, että hänellä oli lapsi, mutta oli kovin
-varuillaan, ettei kukaan vain sitä näkisi. Hän piti sitä alati piilossa
-Vanhan-Liisan luona pesutuvan takahuoneessa. Hänestä tuntui
-sietämättömältä antaa kenenkään edes vilkaisemalla nähdä, että se oli
-sairas ja ettei siitä ikinä tule oikeaa ihmistä.
-
-Oli vallan luonnollista, että Barbroota tänä syksynä kovin soimattiin
-ja halveksittiin. Ihmiset eivät viitsineet peitelläkään ajatuksiaan
-hänestä, ja Barbroo alkoi pian niin arastella heitä, ettei olisi
-tahtonut kertaakaan lähteä kotoa pois. Mutta oman talon väkikin
-käyttäytyi häntä kohtaan toisin kuin ennen. Rengit ja piiat
-supattelivat hänen kuultensa ilkeitä pistopuheita, ja hänen oli hyvin
-vaikeata saada heitä tottelemaan.
-
-Tästä kaikesta tuli äkkiloppu. Vahva-Ingmar oli Ingmarin
-ulkomaallaoloajan asunut talossa ja hoitanut siellä isännyyttä. Eräänä
-päivänä hän kuuli jonkun rengin hävyttömästi vastaavan Barbroolle ja
-sivalsi silloin miestä korvalle niin, että tämä hoipertui päin seinään.
-"Saat vastakerralla lisää, jos tuollaisia vielä kuulen", ukko sanoi.
-
-Barbroo katsoi häneen kummastuneena. "Paljon kiitoksia tästä", hän
-sanoi. Vahva-Ingmar kääntyi ympäri ja loi häneen varsin ankaran
-silmäyksen. "Ei kestä kiittää", hän sanoi. "Mutta niin kauan kuin sinä
-olet Ingmarilassa emäntänä, minä kyllä pidän huolta, että väki sinua
-kohtelee kunnioittavasti."
-
-Vähän syksymmällä tuli Jerusalemista tieto, että Ingmar ja Gertrud
-olivat lähteneet sieltä matkalle. "Ehkä he jo ovat kotona, ennen kuin
-nämä rivit teidät tapaavat", oli kirjeessä. Ensin tämän kuultuaan
-Barbroo tunsi mielensä suuresti keventyvän. Nyt hän oli varma siitä,
-että Ingmar ajaa eroasian loppuun asti, ja silloin, vapaaksi päästyään
-hänen ei enää tarvitse kantaa tätä raskasta ylenkatseen taakkaa.
-
-Mutta päivemmällä, hänen arkiaskareissa puuhatessaan, olivat kyynelet
-aina vähän päästä pulpahtaa hänen silmiinsä. Tämä oli sentään sydäntä
-särkevää tämä lopullinen ero hänen ja Ingmarin välillä. On niin
-sanomattoman tyhjää, kun heillä kahdella ei enää ole mitään toistensa
-kanssa tekemistä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Eräänä aamupäivänä syksyn lopulla kävi koululla paljon vieraita.
-Gertrud oli eilispäivänä tullut kotiin, ja nyt hän oli asettanut
-suuren pöydän Stiina äidin keittiöön ja sille levittänyt kaikki
-kotipitäjäläisille lähetetyt lahjat, jotka hän oli tuonut Jerusalemista
-mukanaan. Hän oli koululaisten mukana lähettänyt sanan kaikkialle, että
-kellä oli siirtolaisten joukossa sukulaisia tai ystäviä, tulkoot
-koululla käymään. Ja nyt heitä tuli pitkässä saatossa. Höökin Matti ja
-Ljungo Björnin veli Petter ja monta muuta. Ja Gertrud jakoi kullekin,
-mitä heille oli tuleva, ja kertoi Jerusalemista, siirtokunnasta ja
-matkamiesten ihmeellisistä vaiheista Pyhässä maassa.
-
-Boo Maununpoika oli koulussa koko aamupuolen ja auttoi Gertrudia
-kertomisessa, mutta Ingmaria ei näkynyt. Hän oli koko matkan ollut
-varma, että se, mitä Katri sanoi Barbroosta, oli pelkkää juorupuhetta,
-mutta kun hän nyt kotipitäjään tultuaan oli kuullut sen olevan totta,
-ei hän ensi alussa tuntenut sietävänsä nähdä ainoaakaan ihmistä. Hän
-oli asettunut Boon vanhempien luo asumaan; siellä hän sai olla mielensä
-mukaan rauhassa, sillä kukaan ei ollut hänestä tietääkseen.
-
-Päivemmällä rupesi väentulva koulussa asettumaan, ja kerran Gertrud oli
-hetkisen yksinkin keittiössä. Silloin muuan kookaskasvuinen ja ryhdikäs
-nainen tuli sisään. Kukahan hän lienee? ajatteli Gertrud, sepä on
-kumma, että tällä paikkakunnalla on sellaisiakin, joita en tunne.
-
-Vieras tuli suoraan Gertrudin luo ja ojensi hänelle kättä. "Jos oikein
-arvaan, niin olet Gertrud", hän sanoi. "Tahtoisin sinulta tiedustaa,
-onko se totta, mitä kuulin, ettei Ingmar menekään sinun kanssasi
-naimisiin." Gertrud oli vähällä pahastua, kun outo ihminen noin vain
-äkkisuoraan tuli häneltä sellaista kysymään. Mutta sitten hänen
-mieleensä juolahti, että se on varmaan Barbroo, Ingmarin vaimo.
-
-"Ei, emme me Ingmarin kanssa mene naimisiin", hän sanoi. Toinen huokasi
-ja kääntyi oveen päin. -- "En voinut uskoa sitä, ennen kuin omin korvin
-kuulin."
-
-Barbroo ajatteli vain, mitä vaikeuksia hänelle tästä koituu. Ingmar
-tulee nyt kotiin vallan vapaana miehenä ja kaiketi vielä yhtä
-rakastuneena häneen kuin matkalle lähtiessään. En ikimaailmassa minä
-nyt tohdi antaa hänen aavistaa, että hän on lapsen isä, Barbroo
-ajatteli. Tiedänhän, ettei hän ilkeäisi olla ihmisten ilmoilla, jos
-jättäisi minut yksinäni ponnistelemaan sairaan lapsen kanssa. Hän
-pyytäisi kyllä minua uudestaan vaimokseen, enkä minä voisi sitä
-kieltää, ja silloin sama surkeus alkaisi taas alusta. Mutta kovalle
-ottaa sekin, kun koko elämänsä saa kärsiä ansaitsematonta häpeää.
-
-Juuri kynnyksellä seisoessaan hän kääntyi Gertrudiin päin. "Ingmar ei
-kai nyt tahdo tulla kotiinsa", hän sanoi matalalla äänellä. -- "Ehkei
-hänen ole luvallista mennä kotiinsa, ennen kuin te olette saaneet
-oikean avioeron", sanoi Gertrud. -- "Tokkopa hän muutenkaan lähtisi
-kotiin", arveli Barbroo.
-
-Gertrud riensi silloin Barbroon luo. "Kuulehan, minäpä luulen, että
-sinä valehtelet omaksi syyksesi", hän puhkesi puhumaan. "Sitä minä olen
-koko ajan sanonut, ja nyt sinut nähtyäni minä olen siitä varma." --
-"Miten minä voin valehdella?" Barbroo sanoi. "Minullahan on lapsi." --
-"Sinä kohtelet Ingmaria väärin", sanoi Gertrud. "Et usko, kuinka hän
-sinua kaipaa. Hän joutuu turmiolle koko mies, jollet ilmoita hänelle
-totuutta." -- "Ei siinä mitään ilmoittamista ole", sanoi Barbroo.
-
-Gertrud seisoi katsellen häneen sellaisin silmin, kuin olisi niillä
-tahtonut häntä pakottaa. "Saisitko sinä lähetetyksi sanaa Ingmarille?"
-sanoi Barbroo. -- "Tottahan minä hänelle sanan saan menemään." --
-"Ilmoita sitten hänelle, että Vahva-Ingmar on kuolemaisillaan. Ingmarin
-pitäisi tulla kotiin sanomaan hänelle hyvästit. Minua hänen ei tarvitse
-tavata." -- "Miksei, kyllä teidän kummankin olisi parasta tavata
-toisenne", Gertrud sanoi.
-
-Barbroo kääntyi uudelleen oveen päin, mutta sen avattuaan hän kääntyi
-takaisin. "Eihän liene totta, että Ingmar on sokea?" -- "Hän menetti
-toisen silmänsä, mutta toinen on nyt terve." -- "Kiitos nyt tästä",
-sanoi Barbroo. "Oli oikein hauska saada nähdä sinua", hän lisäsi ja
-katsoi ystävällisesti Gertrudiin. Sen jälkeen hän sulki oven ja
-poistui.
-
-Tästä oli nyt noin tunti kulunut. Ingmar oli menossa Ingmarilaan
-heittämään hyvästiä Vahvalle-Ingmarille. Hän ei kulkenut nopeasti,
-näytti kuin joka askelesta olisi ollut paljon vaivaa.
-
-Vähän matkan päässä tienvieressä oli pieni kallellaan oleva mökki, ja
-melkoisen kaukaa Ingmar näki erään miehen ja naisen astuvan ulos sen
-ovesta. Mies oli köyhän ja resuisen näköinen, ja Ingmar oli
-huomaavinaan, että nainen pisti jotakin hänen käteensä. Sen jälkeen
-nainen lähti kiireesti tietä myöten astumaan Ingmarilaan päin.
-
-Kun Ingmar kulki tuvan ohi, seisoi mies vielä kynnyksellä. Hän käänteli
-ja luki muutamia hopearahoja, jotka olivat hänen kourassaan. Ingmar
-tunsi hänet oitis. Se oli Stigge Börjenpoika.
-
-Stigge ei nostanut silmiään ennen kuin Ingmarin ohimentyä. Silloin hän
-rupesi huutamaan häntä. "Varro, Ingmar, varrohan! No, mutta odota nyt,
-hyvä ihminen, sillä minulla on asiaa!" Hän juoksi tielle seisomaan,
-mutta kun Ingmar yhä eteni taakseen katsomatta, näytti hän kiukustuvan.
-"No niin, se on oma syysi", hän huusi, "olisin muuten kertonut sinulle
-ilahduttavan seikan."
-
-Kotvasen päästä Ingmar jo oli tavoittamaisillaan sen naisen, joka oli
-Stigge Börjenpojan luota lähtenyt. Naisella oli nähtävästi kiire ja hän
-riensi minkä voi. Kun hän kuuli jonkun ehättävän jäljestäpäin, luuli
-hän sitä Stiggeksi ja sanoi päätään kääntämättä: "Tyydy nyt siihen,
-mitä sinulle annoin. Enempää rahaa minulla ei ole." Ingmar ei sanonut
-mitään, vaan kulki yhä kovemmin. "Saat ensiviikolla lisää, kun et vain
-tästä Ingmarille virka", nainen sanoi. Samassa Ingmar oli tavoittanut
-hänet ja laski kätensä hänen olalleen. Nainen tempautui irti ja kääntyi
-tiuskahtaen ympäri.
-
-Nähdessään nyt, että se, joka hänen takanaan seisoi, oli Ingmar eikä
-Stigge, hän hyvin iloisesti hämmästyen löi käsiään yhteen. Mutta kun
-heidän katseensa sattuivat yhteen, kohosi Ingmarin käsivarsi hitaasti
-ylös ja hänen otsansa kurtistui syviin ryppyihin. Hän näytti olevan
-halukas nujertamaan hänet maahan.
-
-Nainen ei pelästynyt. Hän seisoi paikallaan ja vilkaisi kerran
-Ingmariin, mutta väistyi sitten hiljaa hänen tieltään. "Ei toki,
-Ingmar", hän sanoi, "älä minun tähteni tee itseäsi onnettomaksi!"
-
-Ingmar päästi kätensä painumaan. "Sitten minä pyydän sinulta anteeksi",
-hän sanoi vastahakoisesti ja kylmästi. "En kärsinyt nähdä sinua Stiggen
-seurassa." Barbroo vastasi hyvin hiljaa: "Älä luule, etten minä olisi
-kiitollinen, jos kuka tahansa minut vapauttaisi tästä elämästä."
-
-Sanaakaan sen enempää virkkamatta Ingmar lähti astumaan tien toista
-puolta aivan ääneti. Barbrookin kulki ääneti. Vähän väliä kyynelet
-pulpahtivat hänen silmiinsä. Voi voi tuota miestä, joka ei edes tahdo
-puhua kanssani, kun näin pitkästä aikaa viimein tavataan! Voi voi,
-mihin onnettomuuteen me kumpikin jouduimme!
-
-"Varmaan minun olisi parempi sanoa hänelle totuus.", hän välistä
-ajatteli. "Minä en voi kestää tätä hänen ylenkatsettaan. Parempi on
-sanoa hänelle totuus ja sen jälkeen surmata itseni."
-
-Yht'äkkiä hän päätti yrittää puhua Ingmarin kanssa. "Et kysy, miten
-Vahvan-Ingmarin laita on." -- "Pianhan joudutaan perille, jotta saan
-itse nähdä", Ingmar sanoa jurautti.
-
-"Hän tuli tänä aamuna minun luokseni", Barbroo sanoi, "ja kertoi yöllä
-saaneensa sanan, että hän tänään kuolee." -- "Eikös hän ole sairas?"
-kysyi Ingmar. -- "Hän on kaiken vuotta kärsinyt kolotustautia ja on
-myötäänsä valitellut, kun ei sinua kuulunut takaisin, jotta hän olisi
-päässyt kuolemaan. Hän sanoi, ettei hän voi täältä päästä, ennen kuin
-sinä palaat pyhiinvaellukselta." -- "Mutta eikö hän tänään ole
-erityisen sairas?" -- "Ei ole, samanlaista se on kuin ennenkin, mutta
-hän uskoo varmasti kuoleman olevan tulossa ja on jo varuilta mennyt
-makuulle peräkamarin sänkyyn. Hänen päähänsä on nyt pistänyt, että
-hänen kuolinvuoteensa pitää olla ihan samanlainen kuin isäsikin, ja
-kirkkoherra ja lääkäri oli välttämättä noudettava hänen luokseen, koska
-heidät oli Suur-Ingmarillekin haettu. Hän kyseli myöskin sitä kaunista
-ryijyä, joka oli Suur-Ingmarin peittona, mutta sitä meillä ei enää
-ollut tallella. Se oli huutokaupassa myyty." -- "Niin, paljonhan siinä
-huutokaupassa myytiin", virkkoi Ingmar. -- "Eräs tytöistä muisteli,
-että Stigge Börjenpoika olisi tuon ryijyn huutanut, ja minä ajattelin,
-että pitäisi koettaa saada se hankituksi, jotta Vahva-Ingmar saisi,
-mitä hänen mielensä teki. Ja minulla oli niin hyvä onni, että sain sen
-takaisin ostetuksi. Tässä se minulla on", hän sanoi näyttäen kääröä,
-jota kantoi kädessään.
-
-"Aina sinä olet talon vanhuksia kohdellut hyvin", sanoi Ingmar. Hänen
-äänensä oli hyvin tyly ja kova, vaikka sanojen piti olla ystävällisiä.
-Enempää hän ei ruvennut virkkamaan, ja taas vaivuttiin äänettömyyteen.
-Barbroo katseli tietä pitkin ikävöivin silmin. Tämä kestää hirveän
-kauan tämä kotimatka, hän ajatteli. Emme ehdi perille alle puolen
-tunnin, ja koko se aika minun täytyy kulkea tässä ja katsella tuota
-poloista. Enkä osaa hänen onnettomuuttaan lieventää. Vielä pahemminhan
-kävisi, jos sanoisin hänelle totuuden. Silloin hän uudelleen takoisi
-meidän molempain elämät yhteen. Mutta en ikäpäivänä minä ole ollut näin
-kovassa koetuksessa.
-
-Hän koetti kiirehtiä käyntiään, mutta sekä hänen että Ingmarin kulku
-kävi hitaasti. Raskaat ajatukset takertuivat heihin kiinni ja
-pidättivät heidän askeliaan.
-
-Vihdoin he olivat niin lähellä taloa, että piti vain veräjästä astua
-pihamaalle. Tässä Ingmar asettui Barbroon tielle.
-
-"Koska nyt on tilaisuus, niin kysyn mieltäsi eräästä aikeestani, joka
-koskee meitä molempia", hän sanoi. "Sillä jollet sinä siihen suostu,
-niin me tuskin koskaan enää tapaamme toisiamme. Ajattelin ehdottaa,
-että me peruuttaisimme erohankkeen."
-
-Ingmarin ääni tuntui hyvin kylmältä, ja hänen silmänsä välttivät
-Barbroota, katsellen tämän sivuitse talon vanhaa pihaa. Hän nyökkäsi
-päätä rakennusryhmille, joissa luukut ja matalat ikkunat melkein
-näyttivät miettiväisiltä silmiltä. "Niin, nyt ne kaikki kyllä
-kurkistelevat minua", hän mutisi. "Ne kai tahtovat nähdä, enkö
-viimeinkin ole oppinut käymään Jumalan teitä."
-
-"Olen tänä päivänä paljon ajatellut tulevaisuutta", Ingmar sanoi
-ääneen. "Minä en voi antaa sellaisen ihmisen kuin Barbroon joutua
-turmioon, olen itsekseni ajatellut. Minun on pakko ottaa hänet
-huostaani, mutta mieheksi ja vaimoksi tavallisuuden mukaan me emme voi
-ruveta. Ja nyt minä sinulta kysyisin, etkö halua lähteä minun kanssani
-Jerusalemiin, liittyäksemme siellä siirtokuntaan. Siellä on kelpo väkeä
-ja niin paljon omaisiamme, että sinä pian perehtyisit." Hän pysähtyi
-vähäksi aikaa kuullakseen mitä Barbroo vastaisi. -- "Tahdotko sinä
-minun tähteni lähteä talostasi pois?" -- "Tahdon vain tehdä, mikä on
-oikein." Hän puhui niin tylyllä äänellä, että Barbroota puistatti. --
-"Sinä olet jo menettänyt toisen silmäsi siellä ulkomailla, ja olen
-kuullut, että sinun oli pakko lähteä kotiin, jottet tulisi sokeaksi."
--- "Ei meidän kannata sitä ajatella", sanoi Ingmar. "Kaikki kyllä käy
-hyvin, kun vain tekee, minkä tietää oikeaksi."
-
-Barbroo ajatteli taas, että säälistäkin hänen pitäisi sanoa Ingmarille
-totuus. Kova taistelu kävi hänessä, ja sanat olivat pulpahtaa esiin,
-mutta hän jaksoi kuitenkin hillitä tahtonsa ja olla vaiti. Ei, en minä
-tohdi saattaa häntä sellaiseen surkeuteen, hän ajatteli. Meidän on
-paras erota omille teillemme, sen tiedän, muuten minun on pakko surmata
-itseni.
-
-Kun hän oli vaiti, sanoi Ingmar: "Nyt, Barbroo, meille tulee pitkät
-hyvästit." -- "Niin tulee", sanoi Barbroo. Hän ojensi kättään, ja
-Ingmar tarttui siihen. Kun hän piti sitä omassaan, värähti hän niin,
-että koko ruumis vapisi. Hetkisen näytti siltä kuin hän olisi tahtonut
-vetää Barbroon rintaansa vasten ja sulkea hänet rajusti syliinsä. "Minä
-käyn sisällä Vahvalle-Ingmarille sanomassa, että sinä olet tullut",
-sanoi Barbroo. -- "Niin, tee se", Ingmar äkkiä sanoi päästäen käden
-irti.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Vahva-Ingmar oli makuulla peräkamarin sängyssä. Hänellä ei ollut
-tuskia, mutta sydän löi heikosti ja hengitys tuntui hetki hetkeltä
-käyvän vaikeammin. "Tosiaan se onkin sallimuksen tahto, että tämä päivä
-on viimeiseni", hän ajatteli.
-
-Alussa maatessaan yksin hänellä oli viulu vieressään. Hän kosketti
-silloin tällöin vallan hiljaa sen kieliä ja oli silloin kuulevinaan
-kokonaisia sointuja ja lauluja. Lääkärin ja kirkkoherran tultua hän
-siirsi viulun syrjempään ja kertoi heille ihmeellisistä tapahtumista,
-joita hän oli elämässään kokenut. Enimmän ne koskivat Suur-Ingmaria ja
-metsänväkeä, jonka hyvässä suosiossa hän kauan oli ollut. Mutta siitä
-asti kun Hellgum oli hakannut ruusupensaan hänen tupansa edestä, ei
-hänen maallinen elämänsä ollut tahtonut onnistua.
-
-Metsänväet olivat luopuneet häntä auttelemasta, ja kaikenlaiset
-vastukset olivat päässeet hänen kimppuunsa. "Kyllä uskotte,
-kirkkoherra, miten ilahduin", hän sanoi, "kun Suur-Ingmar viime yönä
-tuli luokseni sanomaan, ettei minun enää tarvitse hänen talostaan
-huolta pitää, vaan pääsen täältä rauhaan."
-
-Hän oli hyvin juhlallinen, ja selvästi huomasi, että hän vallan varmaan
-uskoi kuolemansa olevan tulossa. Kirkkoherra virkkoi muutamin sanoin,
-ettei hän erittäin sairaalta näyttänyt, mutta lääkäri, joka oli
-tutkinut häntä ja kuunnellut hänen sydäntään, sanoi aivan vakaasti:
-"Ei, kyllä Vahva-Ingmar tietää, mitä sanoo. Ei hän tässä suotta
-kuolemaa varro."
-
-Kun Barbroo tuli sisään ja levitti upean ryijyn vuoteelle, kalpeni ukko
-hieman. "Nyt on loppu lähellä", hän sanoi. Hän siveli hiljaa Barbroon
-kättä. "Kiitos sinulle tästä ja kiitoksia kaikesta. Ja sitten sinä anna
-minulle anteeksi, että olen viime aikoina ollut tyly sinua kohtaan."
-Barbroon heltymys puhkesi nyyhkytyksiin. Niin suuret määrät surua oli
-häneen kerääntynyt, että itku olikin aina likellä. Ukko silitti vielä
-kerran hänen kättään ja hymyili suopeasti hänen itkulleen. "Nyt
-Ingmarkin pian saadaan tänne", hän sanoi. -- "Hän on jo täällä", sanoi
-Barbroo. "Minun piti vain käydä edeltä ilmoittamassa siitä sinulle."
-
-Ingmarin astuessa sisään ukko vaivalloisesti nousi vuoteella istualleen
-ja ojensi hänelle kättä. "Terve kotiin tultuasi", hän sanoi. Ingmar
-tuli pahoille mielin, kun hänet näki. -- "En olisi uskonut saavani sitä
-surua, että sinä juuri kotiintulopäivänäni asetut kuolinvuoteelle", hän
-sanoi. -- "Et saa nyt moittia minua tästä", vastasi ukko ikään kuin
-anteeksipyytäen. "Muistathan, että Suur-Ingmar antoi minulle luvan
-tulla hänen luoksensa, kun sinä vain ehdit palata pyhiinvaellukselta."
-
-Ingmar istahti sängynlaidalle. Ukko silitteli maatessaan hänen kättään,
-mutta ei pitkään aikaan virkkanut mitään. Kuolema näkyi jo kiireesti
-lähestyvän. Hän kalpeni yhä enemmän, ja hengitys kävi vaivalloisesti
-sihisten.
-
-Sitten Barbroo lähti huoneesta ulos, ja ukko alkoi kysellä Ingmarin
-asioita. "Oliko hyvä tulla kotiin?" hän kysyi katsoen terävästi
-Ingmaria silmiin. -- "Oli", vastasi Ingmar tyynesti ja taputteli hänen
-kädenselkäänsä. "Oli vallan hyvä matka." -- "Täällä on kerrottu, että
-olet tuonut Gertrudin mukanasi, onko se totta?" -- "Kyllä hän oli
-mukana, hän menee serkkuni Boo Maununpojan kanssa naimisiin." -- "Ja
-sinä, Ingmar, oletko sinä siihen tyytyväinen?" -- "Minä olen siihen
-vallan tyytyväinen", Ingmar vastasi eheällä äänellä.
-
-Ukko katsoi tutkivasti häneen ja pudisti päätään. Näissä asioissa
-hänellä näytti olevan monta tuntematonta puolta. "Miten sinun
-silmällesi on käynyt?" hän sanoi. -- "Sen minä menetin Jerusalemissa",
-vastasi Ingmar huolettomasti. -- "Oletko sinä siihenkin tyytyväinen?"
-ukko kysäsi. -- "Tiedätkö sinä, Vahva-Ingmar, että Herra tahtoo ottaa
-jotakin korvausta siltä, jolle hän antaa niin suuren onnen." -- "No,
-oletkos sinä sitten saanut jonkin suuren onnen?" -- "Olen", Ingmar
-vastasi, "sainhan sovitetuksi sen, missä minä olin tehnyt väärin."
-
-Kuoleva alkoi avuttomasti kääntelehtiä vuoteessaan. "Onko sinulla nyt
-tuskia?" Ingmar kysyi. -- "Ei ole, olen vain niin rauhaton", sanoi
-ukko. -- "Kertoisit nyt minulle, mistä syystä." -- "Ethän sinä, Ingmar,
-vain valehtele minulle, jotta minä pääsisin täältä tyynesti lähtemään",
-sanoi ukko hyvin hellästi. Nyt Ingmar oli yllättynyt. Hän menetti
-tyyneytensä ja herahti nyyhkyttävään itkuun. "Kerro toki ennemmin asiat
-toden mukaan!" sanoi ukko. Silmänräpäyksessä Ingmar vaikeni ja
-rauhoittui. -- "Täytyyhän itkeä, kun menettää niin hyvän ystävän kuin
-sinä olet minulle ollut."
-
-Tämän jälkeen ukko kävi yhä levottomammaksi, ja kylmä hiki nousi hänen
-otsalleen. "Sinä, Ingmar, olet niin vasta tullut tähän maahan", hän
-viimein sanoi, "tokko lienet vielä kuullut mitään uutisia täältä
-meiltä?" -- "Olen", sanoi Ingmar, "sen, mitä tarkoitat, sen minä jo
-kuulin Jerusalemissa." -- "Minun olisi paremmin pitänyt valvoa sitä,
-mikä sinulle kuului", sanoi ukko. -- "Kuulehan, Vahva-Ingmar, kun
-sanon: Olet väärässä, jos Barbroosta uskot jotakin pahaa." --
-"Väärässäkö olen?" ukko sanoi. -- "Niin olet", sanoi Ingmar lujemmalla
-äänellä. "Olipa hyvä, että minä tulin kotiin, sillä nyt hän saa edes
-jonkun puolustajan itselleen."
-
-Ukko aikoi vastata, mutta Barbroo, joka oli mennyt väentupaan
-laittamaan kahvipöytää vieraille, oli raollaan olevan oven kautta
-kuullut koko heidän puheensa. Hän tuli nyt kiireesti peräkamariin ja
-astui Ingmaria kohti ikään kuin jotakin hänelle sanoakseen. Mutta viime
-hetkessä hän näkyi muuttavan mieltään. Hän kumartui sen sijaan ukon yli
-ja kysyi, miten hänen laitansa oli.
-
-"Kyllähän minä nyt voin paremmin, kun olen saanut puhua Ingmarin
-kanssa", sanoi ukko. -- "Niin, hyvä hänen kanssaan onkin puhua", sanoi
-Barbroo hiljaa ja siirtyi sitten ikkunan luo asettuen sinne istumaan.
-
-Tämän jälkeen jokainen saattoi huomata, että Vahva-Ingmar valmistautui
-poislähtöön. Hän makasi ummessa silmin ja kädet ristissä. Kaikki
-pysyivät liikahtamatta, jotteivät häntä häiritsisi.
-
-Mutta Vahva-Ingmar kuvitteli ajatuksissaan yhä sitä päivää, jona
-Suur-Ingmar oli kuollut. Hän näki edessään huoneen sellaisena kuin se
-oli ollut hänen tullessaan sinne hyvästejä sanomaan. Hän muisti ne
-pikku lapset, jotka hänen isäntänsä oli pelastanut ja jotka olivat
-istuneet sängynpohjissa silloin, kun hän siinä kuoli. Kun hän ajatteli
-tätä, hänen mielensä omituisesti heltyi. "Katsohan, Suur-Ingmar, kun
-sinä olet minua paljon ylempi", hän kuiskasi, sillä sen hän ymmärsi,
-ettei hänen nuoruudenystävänsä voinut tänä hetkenä olla etäällä
-hänestä. "Kirkkoherra ja lääkäri täällä ovat, ja sinun ryijysi minulla
-nyt on peitteenä, mutta mitään pientä lasta minun silmäni eivät erota
-sängynpohjissa istumassa." Tämä oli tuskin sanottu, kun hän kuuli, että
-joku hänelle vastasi. "Tässä talossa on kyllä pieni lapsi, jonka
-hyväksi sinä voisit viime hetkenäsi tehdä armeliaan työn."
-
-Tämän kuultuaan Vahva-Ingmar alkoi hymyillä itsekseen. Hän oli heti
-ymmärtävinään, mitä hänen nyt piti tehdä. Hän alkoi nyt hyvin heikolla,
-mutta vielä täysin tajuttavalla äänellä valitella, että kirkkoherran ja
-lääkärin täytyi niin kauan vartoa hänen kuolemistaan. "Mutta koska te,
-kirkkoherra, kuitenkin täällä istutte", hän sanoi, "mainitsen tässä,
-että täällä talossa on kastamaton lapsi, ja ajattelin kysyä, ettekö te,
-kirkkoherra, olisi hyvä ja odottaessanne kastaisi sitä."
-
-Ääneti oli huoneessa oltu tähän asti, mutta vielä äänettömämmin oltiin
-nyt. Mutta sitten kirkkoherra sanoi: "Siinä sinä, Vahva-Ingmar, sanoit
-hyvän ajatuksen. Se olisi meidän ollut tehtävä aikoja sitten."
-
-Barbroo nousi vallan säikähtyneenä ylös. "Ei toki, ei se nyt mitenkään
-käy", hän sanoi. Hän oli aina ajatellut, että kun poika viedään
-kasteelle, silloin hänen täytyy ilmaista, kuka sen isä on, ja hän oli
-siitä syystä lykännyt kasteen tuonnemmas. Nyt hän joutui kauhistuksesta
-vallan pyörälle päästään. -- "Voisit nyt sallia minulle sen ilon, että
-olisin viime hetkenäni tehnyt hyvää", sanoi Vahva-Ingmar toistaen ne
-sanat, jotka oli ollut kuulevinaan. -- "Ei ei, se on mahdotonta", sanoi
-Barbroo.
-
-Nyt lääkärikin koetti omalla tavallaan kannattaa ukon mielitekoa. "Olen
-varma, että Vahvan-Ingmarin olisi hiukan helpompi hengittää, jos hän
-saisi joksikin aikaa muuta ajattelemista kuin että hän pian kuolee."
-Barbroosta tuntui kuin hänet olisi taottu kahleisiin, kun häneltä
-tällaista pyydettiin kuolemaisillaan olevan miehen huoneessa. Hän sanoi
-vaikeroiden: "Te käsitätte kyllä itsekin, ettei se voi mitenkään
-sopia." Kirkkoherra meni Barbroon eteen ja sanoi vakaasti: "Ymmärräthän
-sinä, Barbroo, että lapsi on kastettava." -- "Niin on, mutta tänään se
-on liian vaikeata", Barbroo kuiskasi vastaukseksi. "Minä tulen huomenna
-pappilaan ja tuon lapsen sinne. Ei sitä nyt voida kastaa, ei mitenkään,
-juuri Vahvan-Ingmarin kuolinhetkenä." -- "Itsehän näet, että
-Vahva-Ingmar siitä ilahtuisi", sanoi kirkkoherra.
-
-Ingmar oli tähän asti istunut ääneti ja liikahtamatta. Mutta hänen
-sydämensä oli noussut kuohumaan, kun hän näki Barbroon noin
-nöyryytettynä ja onnettomana. Tuo on hirvittävän katkeraa sellaiselle,
-joka niin paljon pitää itsestään kuin Barbroo, hän ajatteli. Hänen oli
-kerrassaan mahdotonta sallia, että sitä ihmistä, jota hän kerran oli
-rakastanut ja kunnioittanut enemmän kuin ketään muuta, noin
-masennettiin ja poljettiin kaikkien pilkaksi.
-
-"Kuule, luovu sinä pois tuosta ehdotuksestasi", hän sanoi
-Vahvalle-Ingmarille. "Se on Barbroolle liian raskasta." -- "Kyllä me
-teemme sen niin helpoksi Barbroolle kuin suinkin, jos hän vain tahtoo
-noutaa lapsen", virkkoi kirkkoherra. "Hän saa kirjoittaa paperille sen
-mitä tarvitaan, niin minä sitten kotona merkitsen sen kirkonkirjaan."
--- "Ei, ei ollenkaan, se on ihan mahdotonta", sanoi Barbroo ja ajatteli
-vain jotakin keinoa saadakseen kasteen lykätyksi toiseen kertaan.
-
-Vahva-Ingmar nousi nyt vuoteellaan istualleen ja lausui tarkasti
-punniten sanojaan: "Vielä sinun sydäntäsi, Ingmar, painaa kaiken ikäsi,
-jollet saa täytetyksi tätä minun viimeistä toivettani."
-
-Ingmar nousi silloin oitis. Hän meni Barbroon luo, kumartui tämän
-puoleen ja kuiskasi: "Tiedäthän, Barbroo, ettei aviovaimon tarvitse
-ilmoittaa kastetodistukseen kenenkään muun nimeä kuin miehensä." Hän
-katsahti Barbroon silmiin. Vaimon koko ruumis värähti, mutta hän ei
-vastannut sanaakaan. Luulen, että hän on vähällä menettää järkensä,
-Ingmar ajatteli.
-
-Hän meni ulos, eikä kauan kestänyt, kun kastetoimitukseen oltiin
-valmiina. Papinkauhtana ja käsikirja otettiin esiin pienestä
-matkalaukusta, joka kirkkoherralla aina oli mukanaan, ja vadillinen
-vettä tuotiin sisään. Vanha-Liisa tuli sylikummiksi.
-
-Kirkkoherra seisoi keskilattialla sitoen kauhtanaa ylleen. "Ensiksi
-minun sitten pitäisi saada tietää, millä nimellä poika ristitään", hän
-sanoi. -- "Tahtoisiko Barbroo itse antaa hänelle nimen?" esitti
-lääkäri. Kaikki katsoivat Barbroohon. Hänen huulensa liikkuivat pari
-kertaa, mutta mitään ääntä niistä ei tullut. Siitä odotuksesta ei
-näyttänyt tulevan loppua.
-
-Kun Ingmar sen näki, ajatteli hän näin. Nyt Barbroo muistelee, minkä
-nimen hänen poikansa olisi saanut, jos kaikki olisi niinkuin olla piti.
-Hän ei saa häpeältään puhutuksi. Ingmarin mieli heltyi niin, että viha
-vaimoa kohtaan haihtui ja hänen entinen suuri rakkautensa täytti
-valtavana voimana hänet. Voihan hänen lapsensa nimenä hyvinkin olla
-Ingmar, hän ajatteli. Mitäpä minä siitä? Mehän eroamme kuitenkin.
-Parasta olisi, kun voisimme edes jotenkin vielä saada ihmiset uskomaan,
-että lapsi on muka minun, jotta hän saisi hyvän nimensä ja maineensa
-takaisin.
-
-Mutta tätä hän ei tahtonut suoraan esittää, vaan keksi toisen tavan:
-"Koska Vahva-Ingmar on pitänyt tästä kasteesta huolen, niin eiköhän hän
-antaisi pojalle omaa nimeänsä." Hän katsoi tätä sanoessaan vaimoonsa,
-nähdäkseen ymmärsikö tämä hänen tarkoitustaan.
-
-Mutta tuskin hän oli ehtinyt nämä sanat virkkaa, kun Barbroo nousi.
-Hän astui hiljaa paikaltaan peremmäs, kunnes seisoi vastapäätä
-kirkkoherraa. Sitten hän sanoi eheästi ja vapaasti: "Ingmar on ollut
-minulle niin hyvä, etten enää jaksa nähdä hänen tuskaansa, mutta nyt
-minä tahdon tunnustaa, että lapsi on hänen. Ingmariksi tätä lasta ei
-ristitä, sillä se on sokea ja älypuoli."
-
-Ja näitä sanoja lausuessaan hän tunsi mieltänsä hirveästi
-katkeroittavan, kun nyt hänen elämänsä pohjimmainen salaisuus oli
-häneltä reväisty pois. Hän herahti itkuun, ja kun hän ei tuntenut
-voivansa nyyhkytystään hillitä, riensi hän ulos huoneesta antaakseen
-kuolevan olla rauhassa.
-
-Väentuvassa hän heittäytyi suuren pöydän varaan ja itkeä tyrski
-valtoimena.
-
-Hetken perästä hän nosti päätään ja kuulosti peräkamariin. Sieltä
-kuului silloin matalaäänistä puhetta. Vanha-Liisa parhaillaan kertoi
-heidän olostaan karjamökillä.
-
-Taaskin hän katkeroitui siitä, että salaisuus oli tullut ilmi, ja
-taaskin hän hyrskähti itkuun. Mikä kumma voima hänet oli pakottanutkin
-puhumaan, juuri kun Ingmar oli kaikki hänelle niin tasoittanut, että
-hän hyvinkin olisi voinut vielä pari viikkoa olla vaiti, kunnes olisi
-saanut eron. Nyt minun täytyy surmata itseni. Tämä päivä on minun
-viimeiseni.
-
-Sitten hän kuulosti uudelleen. Nyt kirkkoherra luki kastesanoja. Hän
-puhui niin selvään, että Barbroo kuuli joka sanan. Vihdoin tuli nimen
-antamisen vuoro. Nimen kirkkoherra lausui kovemmalla äänellä kuin muun.
-Se oli Ingmar.
-
-Sen kuullessaan Barbroo alkoi uudelleen itkeä voimattomuuttaan.
-
-Ovi aukeni kohta sen jälkeen, ja Ingmar tuli ulos. Barbroo meni häntä
-vastaan pidättäen väkisin kyynelensä. "Sinä ymmärrät, että meidän
-välimme täytyy tulla sellaiseksi kuin ennen sinun lähtöäsi päätettiin",
-hän sanoi. Ingmar silitti hiljaa hänen tukkaansa. -- "Minä en pakota
-sinua mihinkään. Mutta kuitenkin siitä, mitä sinä äsken teit, minä
-näen, että sinä rakastat minua enemmän kuin omaa elämääsi."
-
-Barbroo tarttui nyt lujalla otteella hänen toiseen käteensä. "Lupaatko
-sinä, että minä saan yksin ottaa lapsen hoitooni?" -- "Lupaan", sanoi
-Ingmar, "sinä saat siinä tehdä oman tahtosi mukaan. Vanha-Liisa kertoi
-meille, mitä taisteluja sinulla on siitä lapsesta ollut. Ei kukaan
-henno sitä sinulta riistää."
-
-Barbroo katsoi häneen suurin silmin. Hänestä oli ihan ihmeellistä, kun
-hänen kaikki pelkonsa yht'äkkiä tuntuivat haihtuneen tyhjiin. "Olin
-luullut, että sinua oli turha koettaakaan taivuttaa, jos saisit tietää
-totuuden", hän sanoi. "Mutta minä olen sinulle kiitollisempi kuin sanoa
-voin. On niin hauskaa saada erota hyvinä ystävinä, niin että kun
-vastedeskin tavataan, voimme vielä sovussa keskustella."
-
-Ingmarin kasvot muuttuivat äkkiä hymyileviksi. "Mitenkä nyt lienee sen
-asian laita, tahtoisitko sinä lähteä minun kanssani Jerusalemiin?" hän
-sanoi.
-
-Hänen hymyilynsä nähdessään Barbroo kävi tarkkaavammaksi. Hän ei ollut
-koskaan nähnyt Ingmaria sellaisena. Koko kasvot olivat muuttuneet.
-Barbroosta tuntui kuin heijastus jostakin olisi valaissut noita jäykkiä
-piirteitä, niin että Ingmar oli oikein kauniin näköinen. "Mikä sinun
-on, Ingmar?" hän kysyi. "Mitä sinä nyt suunnittelet? Kuulin sinun
-antavan pojalle nimen Ingmar. Mitä sinä sillä tarkoitat?"
-
-"Nyt sinä, Barbroo, saat kuulla jotakin ihmeellistä", sanoi Ingmar
-tarttuen hänen molempiin käsiinsä. "Kun olin kuullut Vanhan-Liisan
-kertomuksen teidän olostanne salolla, pyysin minä lääkäriä tutkimaan
-lasta. Ja lääkäri ei huomannut hänessä mitään vikaa. Hän sanoi, että se
-on pieni ikäisekseen, mutta se on ihan terve, ja sillä on yhtä hyvä
-ymmärrys kuin muillakin lapsilla."
-
-"Eikö se sitten lääkärinkin mielestä ole ruma ja oudon näköinen?" sanoi
-Barbroo henkeään pidättäen.
-
-"No, eiväthän meidän sukumme lapset yleensäkään taida olla sen
-kauniimpia", Ingmar sanoi.
-
-"Eikö hän sitäkään usko, että se on sokea?"
-
-"Kyllä se lääkäri nyt saa sinusta, Barbroo, naurunaihetta koko iäkseen,
-kun olet ruvennut sellaisia hullutuksia uskomaan. Hän lupaa lähettää
-tänne silmävettä, jolla voit poikaa pestä. Ja viikon kuluttua se on
-terve."
-
-Barbroo lähti kiireesti menemään kamariin päin. Ingmar viittasi häntä
-takaisin. "Et sinä nyt saa lasta ottaa", hän sanoi. "Vahva-Ingmar
-pyysi, että se pantaisiin vuoteelle hänen luokseen. Ja nyt hän sanoo,
-että hänen on aivan yhtä hyvä olla kuin isän. Ei hän nyt mitenkään
-päästä lasta luotaan, ennen kuin kuolee."
-
-"Ei, en minä menekään poikaa häneltä ottamaan", sanoi Barbroo. "Mutta
-minun täytyy itse saada puhua lääkärin kanssa."
-
-Sieltä palattuaan hän meni Ingmarin ohi ja seisahtui ikkunan ääreen.
-"Olen kysynyt lääkäriltä, ja nyt minä tiedän, että se on totta." Hän
-ojensi käsiään taivasta kohti. Hän oli ikään kuin häkistä vapaaksi
-päästetty lintu, joka kohottaa siipiään. "Et tiedä, Ingmar, etkä tajua,
-mitä onnettomuus oikein on", hän sanoi. "Ei kukaan sitä tiedä."
-
-"Barbroo", sanoi Ingmar, "saanko minä nyt ruveta puhumaan meidän
-tulevaisuudestamme?" Barbroo ei häntä kuunnellut. Hän oli pannut
-kätensä ristiin ja alkoi kiittää Jumalaa. Hän puhui puoliääneen ja
-kuohuvin mielin, mutta Ingmar kuuli hyvin hänen sanansa. Hän uskoi nyt
-Jumalan tietoon kaikki äskeiset surunsa kovaosaisesta lapsestaan, ja
-hän kiitti häntä siitä, että hänen lapsensa saa tulla kaikkien muiden
-kaltaiseksi, siitä että hän saa nähdä sen juoksevan ja leikkiä lyövän,
-siitä että se saa käydä koulua ja oppia lukemaan, siitä että se vielä
-kasvaa nuorukaiseksi, joka voimakkaasti käyttää kirvestä ja ohjaa
-auraa, siitä että se varttuu aikamieheksi, joka ottaa vaimon ja
-isäntänä asuu tätä suvun vanhaa kartanoa.
-
-Kun hän oli tästä Jumalaa kiittänyt, tuli hän Ingmarin luo ja sanoi
-helossa silmin: "Nyt minä tiedän, miksi isä sanoi Ingmarinpoikien sukua
-tämän paikkakunnan parhaaksi."
-
-"Siihen on se syynä, että Jumala kohtelee meitä laupiaammin
-kuin muita", Ingmar vastasi. "Mutta nyt, Barbroo, meidän on
-puhuttava -- -- --"
-
-Barbroo keskeytti hänet.
-
-"Ei, vaan se se on syynä, että te ette asetu ennen kuin olette sopineet
-välinne Herran kanssa", hän sanoi. "Laupias Jumala, miten minun lapseni
-olisi käynytkään, jollet sinä olisi ollut sen isä?"
-
-"Vähäisen minä olen kyennyt sitä auttamaan", Ingmar sanoi.
-
-"Sinunpa tähtesi se pääsi minun sukuni kiroista", sanoi Barbroo
-sydämellisesti. "Se sinun pyhiinvaelluksella käyntisi se vaikutti, että
-nyt on näin hyvin käynyt. Se toivo minua viime talvenakin välistä
-vahvisti, että sinun Jerusalemiin menosi tähden Jumala olisi minulle ja
-lapselle armollinen."
-
-Ingmarin pää painui alas. "En minä muuta tiedä, Barbroo hyvä, kuin että
-koko ikäni minä olen ollut suuri raukka", hän sanoi muuttuen nyt yhtä
-alakuloisen näköiseksi kuin tunti sitten.
-
-"Arvaapa mitä tuolla sisällä äsken juuri puhuttiin", sanoi Barbroo.
-"Niin, kirkkoherra sanoi, että tästälähtien sinua kansa kyllä sanoo
-Suur-Ingmariksi, koska sinä olet niin Jumalan suosiossa, että sinun
-tähtesi minun sukuni on päässyt kirouksestaan."
-
-He istuivat rinnakkain leveällä rahilla. Vaimo painautui lähelle
-Ingmaria, mutta Ingmarin kädet olivat riipuksissa ja hänen kasvonsa
-synkistyivät synkistymistään.
-
-"Nyt minä luulen, että sinä olet vihoissasi minulle", sanoi Barbroo.
-"Muistelet varmaankin minun äskeistä tylyyttäni ja julmuuttani tuolla
-tiellä. Mutta voithan käsittää, että se oli katkerin hetki mitä minä
-olen elänyt."
-
-"Enhän voi olla iloissani", Ingmar sanoi. "En vielä tiedä, miksi meidän
-olomme kääntyy. Sinä kyllä sanot minulle niin paljon kaunista, mutta et
-vastaa, rohkenetko jäädä tänne minun vaimokseni."
-
-"Vai en ole sitä sinulle sanonut?" sanoi Barbroo ihmetellen ja
-hymyhuulin. Samassa hänen vanha pelkonsa oli hänet uudelleen yllättää,
-ja hän vapisi. Mutta hän silmäili ympärilleen, sulki katseeseensa koko
-vanhan pirtin, pitkän, matalan ikkunan, leveät seinänvierirahit ja
-takkauunin, jonka ääressä suku oli polvi polvelta istunut pystyvalkean
-loisteessa tehden puhdetöitä. Hän tunsi, että se häntä vartioi ja
-suojelee.
-
-"En koskaan tahdo muualla elää kuin sinun kattosi alla ja sinun
-kodissasi", hän sanoi.
-
-Kohta sen jälkeen kirkkoherra avasi peräkamarin oven ja viittasi heitä
-tulemaan sisään.
-
-"Nyt Vahva-Ingmar näkee koko taivaan avoinna", hän sanoi heidän
-mennessään ovesta hänen sivuitseen.
-
-_Jerusalem_ II, 1902.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Jerusalem I-II, by Selma Lagerlöf
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JERUSALEM I-II ***
-
-***** This file should be named 43430-8.txt or 43430-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/4/3/4/3/43430/
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License available with this file or online at
-  www.gutenberg.org/license.
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation information page at www.gutenberg.org
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at 809
-North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887.  Email
-contact links and up to date contact information can be found at the
-Foundation's web site and official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit:  www.gutenberg.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For forty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/43430-8.zip b/43430-8.zip
deleted file mode 100644
index 73f1aad..0000000
--- a/43430-8.zip
+++ /dev/null