diff options
Diffstat (limited to '43322-0.txt')
| -rw-r--r-- | 43322-0.txt | 4014 |
1 files changed, 4014 insertions, 0 deletions
diff --git a/43322-0.txt b/43322-0.txt new file mode 100644 index 0000000..781e644 --- /dev/null +++ b/43322-0.txt @@ -0,0 +1,4014 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 43322 *** + +KOTONA + +Kuvaelmia Itä-Suomesta + + +Kirj. + +JAC. AHRENBERG + + +Suomennos + + +G. W. Edlund, Helsinki, 1889. + + + +SISÄLTÖ: + + I. Tervolassa + Pakonalaiset + Keisarinnan metsästysretki + Kosto + Uusia kahleita + Issikka + Kertomus Jalo nimisestä juoksijaoriista + II. Kesä + III. Luotsi + IV. Rajalla + V. Ylimys sekin + VI. Ukkovaari + VII. Kuisma +VIII. Saaristossa + Saaristossa + Sunnuntai saaristossa + Näkki + Osip + IX. Metsästysmatka Suojärvellä + X. Kyyrölän kylä + XI. Poikana olo ajoilta + Sodassa + Keisari tulee + Käynti Uuraansalmella. + + + + +I. + +Tervolassa. + + +Pakonalaiset. + +Jos jollakin meidän maakunnistamme on sellainen vaakunakilpi, jota +heraldiikassa kutsutaan nimellä "armes parlantes", puhuva vaakuna, niin +on sellainen varmasti Karjalalla: kaksi kättä heristävät siinä +paljastettuja miekkoja toisiansa vastaan, punaisella pohjalla, +taistellen kultaisesta herttuankruunusta. Kaksi käsivartta taisteli +vuosisatoja Karjalan kultaisesta kruunusta, ja Karjala vuoti verta. +Taistelu loppui v. 1721, ja voittaja vei maakuntamme vaakunan +mukanansa; se riippuu nyt suuren valtaistuinsalin seinällä, +valtaistuimen oikealla puolella, Kremlin keisarillisessa palatsissa. +Taru kertoo, että, kun kerran eräs pyhiinvaeltaja-joukko oli saanut +paavilta kourantäyden hiekkaa Circus maksimus'en arenalta ja pyhä isä +näytti huomaavan, että pyhiinvaeltajat pitivät tätä muistoa jokseenkin, +vähäpätöisenä, pusersi hän hiekkaa kourassaan, ja katso siitä tippui +verta. Etelä-Karjalan maa on samoin kuin arenan hiekka saanut juoda +verta ja huoata väkivallan ja vaivan alla. Juuri näistä +yhteiskunnallisessa suhteessa surkuteltavista seuduista piirrämme +muutamia pieniä kuvaelmia, jotka kaikessa vähäpätöisyydessään selvästi +valaisevat niitä kurjia olosuhteita, joissa täällä on eletty ja +elettiin vielä noin miespolvi takaperin. + + * * * * * + +Noin 1870-luvun keskivaiheilla asui Kivennavan pitäjäässä, +nimittäkäämme kylää vaikka Tervolaksi, talollinen Israel Pullinen +vaimonsa ja ainoan poikansa kanssa. Vanha Israel oli kaikin puolin +oikea karjalaisen talonpojan luonnekuva, pitkä, ryhdikäs, +vilkassilmäinen ja kellertävähipiäinen. Hän oli vielä hyvä puhuja ja, +niinkuin useat talonpoikamme, sanaseppä, hän taisi paljon vanhoja +runoja, joka seikka suuresti lisäsi hänen arvoansa kansan keskuudessa. +Sanalla sanoen hän oli kyläkunnan ylpeys, samalla kun hän oli kylän +vanhin ja herrastuomari. Ja kuningas Kristofferin maanlain, jota vielä +1800-luvun alussa noudatettiin vanhassa Suomessa, tunsi hän tarkalleen, +ainakin yhtä hyvin kuin sen aikuinen tutkinnon suorittamaton tuomari, +jonka alueena oli niin avara kihlakunta, jollaista nykyjään tuskin +löytyy enää yhtään koko Suomessa. Kylän vanhinna ja omituisessa +kansallispuvussaan kelvollisena esiintymään ylhäisimmissäkin piireissä +lähetti hänet G. M. Sprengtporten näinä levottomina aikoina milloin +minkin pitäjään puolesta edustajana vakuuttamaan maamme mahtaville +hallitsijattarille vanhan Suomen järkähtämätöntä uskollisuutta ja sitä +onnea että tämä sai turvallisesti kuin karitsa levätä kaksipäisen +kotkan siipien suojassa. Kunniamerkkejä ja hopeakannuja tuli +palkinnoksi näistä hänen valtiollisista lähettilästoimistaan. Sanalla +sanoen Israel Pullinen oli onnen suosikki. Varmaankin oli hänen +syntymäpäivänänsä käki kukkunut, joka vanhain kertomusten mukaan +ennustaa onnea; mutta käki on käki ja niinpä onnikin. + +Joskin vanhassa Suomessa usein oli sotkuista tulla toimeen kuningas +Kristoffer'in maanlailla, niin ei tämä kuitenkaan yksinään ollut +sotkuisaa. Tosin oli Tsaari Pietari tuon tuostakin määrännyt, että +kaikki saisi olla entisellään, että samaa hyvää järjestystä, joka +vallitsi Ruotsin vallan aikana, noudatettaisiin vieläkin, mutta monessa +suhteessa ei tämä käynyt laatuun. Tsaari Pietari oli leikannut yhden +jäsenen erilleen, ja nyt tahtoi hän, että jäsenen tulisi elää +itsenäistä elämää ja että veren tulisi virrata siinä yhtä raikkaasti +kuin ennenkin. Niinkauvan kuin vanhat veronkantomiehet, papit ja voudit +elivät, tultiin jotensakin hyvin toimeen, mutta mistä otettaisiin sitte +uusia voimia? Kirkon palvelijoista oli puute, milloin tulivat ne +Suomesta milloin Virosta, mutta hulttioita ja juoppoja oli heidän +joukossansa. Hän, joka tämän pienen kertomuksen aikana tulkitsi Herran +lakia pitäjäässä, kuului jälkimmäisten joukkoon. + +Eräänä sunnuntaina, vähää ennen Juhannusta, julisti pastorimme +sellaisen kuulutuksen, että sanankuulijat luulivat hänen olevan, +niinkuin usein valitettavasti ennenkin oli tapahtunut, hiukan +humutuulella. + +Paitsi kylän vanhinta Israel Pullista ja hänen perhettänsä, niin +julisti pastori keisarillisen kuulutuksen kuuluvan, tuli kaikkien kylän +asukasten valmistautua Mikonpäivän aikana muuttamaan Venäjälle, missä +kukin talonpoika saisi niukan tiluksensa sijaan peltoa ja niittyä, +metsää ja laidunmaata, leivän apua talvella ja siementä sen mukaan kuin +hänellä oli perhettä syömässä. Ei kukaan saanut ottaa enempää mukaansa +kuin mitä yksi hevonen jaksoi vetää. Loput olivat jätettävät vanhaan +kotiin, niin kuului keisarinnan käsky. Mutta, vaikka ikävää on sanoa, +oli pappi sillä kertaa kaikeksi onnettomuudeksi selvä, sillä kohta +Juhannuksen jälkeen tuli sinne eräs virkamies, puettuna kullalla +kirjaeltuun samettitakkiin, silkkisukkiin ja solkikenkiin sekä siro +hiuspussi niskassa. Muassansa oli hänellä koko joukko kirjureita, jotka +merkitsivät kirjaan kuinka paljon maata ja karjaa kullakin oli; kun +tämä oli tehty, menivät he pitemmittä selityksittä matkaansa. + +Oli kaksi viikkoa ennen Pyhäinmiesten päivää; maa oli kolkko ja +alaston, taivas pilvinen ja synkkä, lumenvitiä oli siellä täällä +syvimmissä rattaiden raitioissa ja tuuli lennätteli kellastuneita, +kuivia lehtiä kasapäihin. Raskas ilma lepäsi tupien harjalla, mutta +vielä raskaampi oli ilma tuvissa. Kukin perhe oli valmiina lähtemään +matkalle, kun venäläinen virkamies palasi ani varhain eräänä pimeänä, +surullisena aamuna viemään meitä uusiin koteihin. + +Paljon on nähty täällä meidän maanääressämme, paljon on kärsitty, mutta +haikeampaa valitusta kuin sinä päivänä ei ole koskaan kuultu. Miehet +olivat alakuloisina, naiset vaikeroitsivat ääneensä, lapset itkivät ja +kaiken tämän ohessa kannettiin roihuavain päresoihtujen valossa, jotka +jättivät jälkeensä pitkän savu- ja kipinäsoihdun, pieniä kääryjä ja +arkkuja odottaviin kärryihin. Lapset käärittiin johonkin lämpimämpään +äidin ja jonkun nelijalkaisen suosikin, porsaan tai karitsan, väliin, +joka myöskin sai lähteä mukaan tälle pitkälle matkalle; ja viivytellä +ei saatu vanhan kodin kynnyksellä, sillä virkamiehellä oli kiiru. Kohta +jälkeen puolenpäivän nähtiin pitkä kiemurteleva jono ajaa tärisyttävän +kankaan poikki pitkin routaista, epätasaista tietä. + +Israel Pullinen seisoi vaimoneen ja poikineen kylän edustalla olevalla +kummulla ja katseli miten matkue kulki ohi. Vielä kerran pudistettiin +kättä poislähtevien kanssa. Nyt ratkesivat myöskin lyijynkarvaiset +lumipilvet, jotka viikkokausia olivat riippuneet maan yli, ja sakeasti +rupesi satamaan lunta, joka yhä enemmän supisti näköpiiriä. +Harmahtavaan peittoon katosivat kärryt toistensa jälkeen ja hetkisen +kuluttua olivat jo viimeisetkin peittyneet lumivaippaan. Silloin kaikui +läpi raskaan ilman virren veisuu. Pakonalaiset olivat, samoinkuin +muinoin Israelin lapset vankeudessa, kajahduttaneet virren viimeiseksi +hyvästijätöksi isänmaalle ja kodille. + +Puolentoista peninkulman päässä suurelta Kolpinon asemalta +Nikolajevskin rautatien varrella on venäläisten kylien keskellä kunnas, +nimeltä "Suomen vuori". Siellä kerrotaan edellisellä vuosisadalla sinne +lähetettyjen suomalaisten siirtolaisten asuneen, eläneen ja kuolleen; +tosi on että kummulla löytyy lutherilaisia hautaristiä, joissa on +puoleksi kuluneita kirjoituksia venäläisillä kirjaimilla ja että kaikki +nimet ovat suomalaisia. + +Vanhat ihmiset kansan keskuudessa pysytteleytyvät kiinni totutuissa +tavoissaan aivan kuin elämässä. Jos keskeytät heidän jokapäiväisen +elämänsä rauhallisen juoksun, niin ei heissä ole eloa enää. +Israel-vanhuksesta tuntui oudolta tuo kammottava yksinäisyys ja +tyhjyys. Kylä oli aivankuin ruton tai sodan jäleltä, joka liesi oli +kylmänä, valoa ei näkynyt ainoastakaan pirtistä, ei puhetta, ei naurua, +ei laulua eikä edes valitustakaan kuulunut mistään, viimeinen +koiranhaukunta oli vaijennut viimeisen kärrynjyrinän kuulumattomiin +vaipuessa. Elottomuutta häiritsivät ainoastaan sudet, jotka, auringon +joskus puikahtaessa näkyviin paksujen pilvien välistä, olivat tulleet +vaanimaan löytyisikö joku nälkään kuollut koira tai kissa teljettyjen +ovien edestä. + +Myöhemmin tuli tosin uutta eloa autioon kylään, mutta Pulliselle tämä +ei ollut samaa. Neljäntoista päivän kuluttua siitä, kuin meikäläiset +olivat pois viedyt, muutti sinne riekaleihin puettu kirjava joukkue. +Joukkueen etunenässä astui pappi pyhän Yrjön kuva kädessä; nämä olivat +venäläisiä, jotka keisarinnan käskystä muuttivat Tervolaan. Nyt käsitti +Israel, miksi hän yksinänsä oli tänne jätetty, hänen tuli jäädä sinne +kylän vanhimmaksi, hänen tuli johtaa tuota vastatullutta laumaa. Mutta +tämä oli liika taakka Israel-vanhukselle. Hän vaelsi pois näiden uusien +tulokasten luota, maailman epävakaisuuteen kyllästyneenä. + + +Keisarinnan metsästysretki. + +Vanhan Israelin kuoltua, otettiin talo perilliseltä nuorelta Pulliselta +ja annettiin kylälle. Hänen tuli viljellä maata yhteisviljelyksessä +kyläläisten kanssa, sillä kaiken maan ja kaiken sadon piti olla +yhteistä. Niistä pelloista, joita hänen esi-isänsä, sukulaisensa ja +ystävänsä olivat miespolvia muokanneet, kyntäneet ja leikanneet, sai +hän viiden auranvaon levyisen kaistaleen yhtenä vuotena yhdellä +pellolla, toisena vuotena kaukana toisella. Jos hän kynti ja kylvi +aikaisemmin kuin toiset, saivat nämä ajaa ja kulkea hänen sarkansa +poikki omille peltotilkuillensa, kunnes ne olivat kynnetyt, karhitut ja +kylvetyt, niin että mitäpä hän huoli kiirehtiä. Ja jos taas kylvös +viivästyi, niin että halla korjasi mitä hän oli maahan pannut, oli se +tosin hänen syynsä, mutta sato oli kumminkin yhteinen. Siten elettiin +muutamia vuosia niukasti ja vaivaloisesti, mutta elettiin sentään. +Tuomas oli mennyt naimisiin, oli saanut tyttären ja kadottanut +vaimonsa. Jos hänen lapsensa olisi ollut poika, niin olisi Tuomas, +pojan täytettyä viisitoista vuotta, saanut lisäksi yhtäsuuren +maapalstan kuin hänellä nyt oli, mutta tämä olikin tytär ja tyttäret +eivät perineet mitään, eivät maksaneet mitään veroa eivätkä tarvinneet +mitään maata; tyttölapsia ei otettu lukuun, ne olivat tosin olemassa, +mutta eivät ylimalkaan mitään merkinneet. Tällainen oli Tuomaan tila, +kun tapahtui eräs seikka, joka taasen saattoi täydellisen muutoksen +hänen olosuhteissaan. + +Oli kaunis syksyinen päivä, viljat olivat kuhilailla, sänki kiilsi +pellolla ja metsä koreili kirjavissa väreissään. Kaikessa tässä +kirjavuudessa olivat naurismaat ja syyskylvöt vielä vihannoita, meheviä +ja ilman vaihepaikkoja, aivankuin heleät väripilkut maalarin paletilla. +Taivas oli kirkas ja selkeä, ilma raittiin vilvakka, niin että se +tukahduttavan kesähelteen jälkeen vaikutti virvoittavasti. + +Joukko komeasti puetuita ratsastajoita ajoi tulista ravia pitkin kurjaa +kyläkatua, jonka molemmin puolin talot nyt olivat rivitetyt venäläiseen +tapaan, päätyseinä katuun päin, nurkka nurkassa kiinni aivan kuin +kaupungissa. Tämä oli metsästysseurue, punaisiin vaatteisin puettuna, +viheriäiset suippohatut päässä ja pitkät höyhenet hatunlierissä, olalla +oli heillä keihäitä ja hopeutettuja metsästystorvia, komea pyssy +riippui selässä ynnä keisarillisella ruunulla koristettu metsälaukku. +He pysähtyivät kylässä ja eräs heistä puhalsi räikyvän torviäänen, joka +kuului selkeässä syysilmassa loitos ja johon vastattiin samallaisella +toitotuksella pienen järven toiselta rannalta. Ja pitkin tietä, joka +vielä oli kostea aamukasteesta, ajoi nyt eteenpäin pitkä jono vaunuja. +Se kulki kylän kautta lammin rannalle, vanhojen honkien varjoamalle +niemekkeelle asti. + +Kauniimmalle paikalle, jossa ikivanhat hongat olivat, joiden tuuheisin, +tuoreisin latvoihin kesä oli vielä viikoksi viipynyt, jossa muutamat +kukat vielä kukkivat, ja jossa nuoret koivut olivat honkain isällisen +suojeluksen turvissa säilyttäneet viheriät lehtensä, siihen pystyttivät +metsästäjät kiireimmiten ison komean teltin keisarillisissa väreissä, +Teltti oli jaettu silkkiverhoilla kahteen osaan, permantoa peitti +kallisarvoiset persialaiset matot ja ylinnä liehui Venäjän lippu, jossa +loisti suuri ruunattu K. + +Seuraavana päivänä, ihmeellisen ihanana syksypäivänä, lähestyi teltin +ovea runsaasti kirjailtu ja kullattu kantotuoli, jota kantoi neljä +miestä metsästäjäpuvuissa ja jota seurasi loistava ratsuseurue, miehiä +ja naisia. Kantotuolissa istui keisarinna Katarina. Puettuna +tummanvehriään samettiin ja soopelinahkoihin, oli hänellä yllään +metsästystakki, joka soveltui mainiosti; hän oli jo vanhanpuoleinen, +mutta katsellessa tuota nuorekkaan raitista hipiätä ja kirkkaita, +älykkäitä silmiä, ei saattanut aavistaa, että hän oli lähellä +elämänsä loppua, ja kun näki hänen täyteläisen vartalonsa ja reippaan +käynnin, käsitti, että hän kyllä vielä voi nauttia metsästyksen +huveista. Ruhtinatar astui kantotuolista ja meni komeaan telttiin, +yli-jahtimestarin, nuoren ruhtinas Kukujeffin seuraamana. Tämä oli +muhkea nuorukainen, kiharatukkainen, säihkysilmäinen ja lämpimän +kellervä hipiä antoi hänelle rohkean etelämaisen muodon. + +"Tällaista se siis on", virkkoi keisarinna, "tämä Karjalan sydänmaa, +kanervikkoineen ja lampineen, josta minun edeltäjäni ovat niin kalliin +hinnan maksaneet." + +"Ei kuitenkaan liian kallista", sanoi ruhtinas, "hirvet rakastavat tätä +kanervikkoa ja näitä nevoja; Teidän Majesteettinne saattaa täällä +metsäillä tosi keisarillisella tavalla. Koska suvaitsee Teidän +Majesteettinne alkaa?" + +"Heti kohta minun prinssini!" ja keisarinna astui telttiinsä, vaan +ruhtinas Kukujeff jäi ulkopuolelle jakamaan viimeisiä määräyksiään. + +Tämä nyt niin loistava ruhtinas oli alkanut leipurinsällinä, ja ne +hovilaisten seassa, jotka kadehtivat hänen erinomaista onneaan, +sanoivat, että kun hän suuttui, ja hän suuttui usein, hän polki +jalkojaan ikäänkuin olisi ollut taikinakaukalossa. Tästä alhaisesta +asemasta keikahti hän jääkäriksi vanhan litvalaisen vojevodin +palveluksessa, joka melkein aina asui Parisissa. Siellä oli tuo +runsailla lahjoilla varustettu nuorukainen, joka oli isäntänsä kaikki +kaikissa, kohonnut kohoamistaan, kunnes hän suojelijainsa avulla pääsi +katteiniksi Strassburgiin sijoitettuun, ympäri Pohjolaa mainittuun +rykmenttiin "Royal Suedois". Ja kun hän muutamia vuosia sen jälkeen +palasi Venäjälle, oli hänellä keisarinnan suosion kautta tie auki +kaikkiin kunniapaikkoihin kuin hänen kotimaassaan oli tarjolla. + +Ja niin alkoi jahti; koirat vapautettiin ja lähtivät otattamaan +kangasta pitkin, metsätorvet räikyivät, ja jahtimestarit komentelivat. +Maakansa otettiin riiheltä ja pellolta ja asetettiin hirvien ajoon. +Viehättävässä laaksossa, jossa syksy oli maalannut haavat ja koivut +loistavilla väreillä, seisoi keisarinna kauniilla, purppuralla +vuoratulla tiikerin taljalla, runsaasti koristeltu kivääri kädessä, ja +hänen sivullaan ruhtinas Kukujeff, valmiina tarpeen vaatiessa +puolustamaan tuota vanhenevaa Dianaa pitkällisestä ajosta raivostunutta +hirveä vastaan. Kautta laakson kulki ajo; täällä, jossa puskat ja +kunnaat suojasivat lumituiskuilta talvella söivät nuo ruunupäiset +eläimet haapojen lehtisilmikoita ja pajun tuoreita oksia, täällä kulki +kesällä hirvikarjan tie pienelle sisäjärvelle. Tarkoin oli ruhtinas +Kukujeff tutkinut seutua; aivan lähitse keisarinnaa täytyi ylevien +eläinten paeta. + +Nyt läheni ajo; kuului kaukaa arokoiran ketuntapainen haukunta, +susikoiran lyhyt äkäinen vinkuminen ja metsätorvien hallali, hallali, +seuraavassa silmänräpäyksessä oli taasen hiljaista, niin hiljaista, +että tuulen yksitoikkoinen laulu humisi surullisesti kuin vaikenevat +äänet isoissa uruissa. Jälleen kuuluu haukunta, mutta paljoa +selvempään, yhä selvempään. Nyt voit eroittaa oksien rätinää ja kun +nuoria puita taittuu, suhinaa, joka syntyy hirvien paetessa, +usutettujen eläinten läähättämistä, ja seuraavassa silmänräpäyksessä +syöksee hirvilauma esille pakkasen tummaksi puremien sarapuiden +välitse. Täyttä karkua laskivat nuo muulloin ylevät, nyt peräti +peljästyneet eläimet notkelmaa pitkin, oikea hetki oli tullut. Tuolla +paukahti pyssy, ja kuolettava luoti kaatoi yhden metsien kuninkaan +maahan. "All's todt", kajahti laaksossa ja kaiku vastasi joka puolelta +"All's todt". Yksi paukahdus vielä ja vielä kaataa keisarinnan luoti +yhden hirven. Eläinlauma hajoaa, koirat syöksähtävät saaliiseen kiinni, +ala-jahtimestari juoksee luo ja pistää väkipuukon kuolevien eläinten +sydämeen, ja metsästys on päättynyt. + +Isossa teltissä oli valmistettu juhlallinen ateria; ruhtinas Kukujeff +saattoi keisarinnan pöytään. Mustanvalkosesta silkistä ja +kultakankaasta tehdyn telttikaton alla vietettiin komeaa juhlaa. +Leimuilevat vahakynttelit hopeaisissa haarukkajaloissa valaisivat +runsaasti katettua pöytää, jota kaunisti kukkaset, hopea-astiat ja +kultamaljat. Pöydän ympärille oli keisarinna, hänen metsästysseurueensa +ja tieteellinen hovikuntansa sijoittunut. + +Vanheneva keisarinna nuortui uudestaan raittiissa vahvistavassa +syysilmassa, mielevän leikkipuheen tulvassa, virtaellessa ylen makeita +runoelmia maalaisriemuista ja metsästäjän viehätyksistä. Veri virtaili +nopeammin, silmä säteili ja punasenvalkonen, tuores hipiä, joka oli +keisarinna Katarinan merkittävin kaunistus, sai hänen siinä istuessaan +mustan samettiverhon edessä, ikäänkuin katoavan kajastuksen nuoruuden +ajoilta, ja kun hän iloisempana kuin moneen vuoteen nousi pöydästä, +etsivät hänen vilkkaat, tuikkivat silmänsä ruhtinas Kukujeffiä. + +"Minä kiitän teitä ruhtinaani, tästä viehättävästä päivästä, minä olen +tuntenut itseni kahtakymmentä vuotta nuoremmaksi täällä teidän +ruhtinaskunnassanne, jonka rajat ulottuvat yhtä kauaksi kuin hirvien +laidunmaat." + +"Keisarinnani", sanoi ruhtinas liikutettuna ja hämmästyneenä, polveaan +notkistaen ja suudellen hänen kättänsä ja hameensa lievettä. + +Keisarinna nousi ylös ja kannatti itsensä kylään, jossa Kukujeff oli +Tuomas Pullisen savustuneesta tuvasta muodostanut viehättävän +makuuhuoneen. Tuon muutoksen oli saanut aikaan ruhtinaan seinänverhoja, +hänen persialaiset kankaansa, intialaiset huivit, turkin matot ja +arabialaiset suitsutukset, jotka levittivät suloisia tuoksuja +algerialaisesta onyx'istä ja Schiraan jaspiksesta tehdyistä vadeista. +Kaikkea tätä ylellisyyttä valaisi turkoseilla koristeltu hopealamppu, +jonka pinnalle joku itämaiden taiteilija oli piirtänyt niin rikkaan, +niin täyteläisen kuvaismaailman kuin hän oli rohkeimmissa unelmissaan +nähnyt. + +Kun ruhtinatar aamulla nousi ylös, kysyi hän, kuka tuon talon isäntä +oli. Mutta isäntä oli poissa ja pikku Katri, Pullisen kymmenvuotias +tytär, tuotiin ottamaan keisarinnan kiitosta. + +"Kaunis lapseni", sanoi keisarinna, enemmin itsekseen kuin lapselle, +"sinäkö olet se pieni haltija, joka taikasauvallasi loit minulle unia, +kauniimpia kuin olen pitkään aikaan nähnyt. Minä olen nukkunut +makeammin sinun matalan kattosi alla kuin keisarillisessa linnassani, +kiitos sinulle ja ota tämä minulta muistoksi." Hän antoi pienokaiselle +kalliilla kivellä kaunistetun sormuksen. + +Niin päättyi tämä muistettava metsästys, joka teki Kivennavan pitäjän +lahjoitusmaaksi ja satoja ja jälleen satoja meidän veljistämme +melkeinpä orjiksi. Ruhtinas Kukujeff hankki nimittäin laillisen +vahvistuksen keisarinnan sanoille ja ennen vuoden loppua hän oli yhden +Itä-Suomen suurimpien lahjoitusmaiden omistaja. Yksi keisarinnan sana +ja yksi kynäpiirre oli tehnyt täydellisen mullistuksen kaikkien +maanomistajien oloissa. Jokaikinen sielu pitäjässä oli riippuva +ruhtinaan voudista, joka oli eräs kovasydäminen Liivin saksalainen. +Hänen tuomionsa oli omistusriidoissa jääväämätön, hän määräsi verot ja +hän ne kantoi. Voi sitä, joka sattui häntä loukkaamaan! Hän saattoi +muitta mutkitta ottaa keneltä tahtoi kartanon ja kaikki; ainoastaan +rikosjutuissa hän oli maanlain alainen, mutta senkin hän osasi +useimmiten kiertää, sillä kukapa hänen alustalaisistaan uskalsi +todistaa häntä vastaan? + +Tuomas Pullisen lapsuus oli kulunut oloissa, joka verrattuna tähän +orjuuteen oli ihana vapauden aika, hänen niskansa oli kasvanut liian +jäykäksi kumartuakseen jokaisen oikun vaatimuksesta, ja pianpa hän +joutuikin kiistaan voudin kanssa. Epäilemättä hän olisi jo aikoja +sitten saanut keppikerjäläisenä vaeltaa isänkodista. Keisarillinen +sormus ei olisi heitä suojellut, sillä sen antaja oli jo kuollut ja +toinen käsi piteli valtikkaa Venäjän herrain ja orjain yli. Pahasti +olisi käynyt, ellei sattumus satuttanut, että pikku Katrilla oli voudin +perheessä leikkisisko, jolle hän oli vielä välttämättömämpi seura +syystä, että voudin tytär oli heikko ja tautinen. + + +Kosto. + +Vuosia oli kulunut sitte keisarinnan metsästyksen. Tuo kerran niin +loistava ruhtinas Kukujeff oli nykyään vain raunio menneiltä ajoilta, +tapaturma eräällä metsästysretkellä oli tehnyt hänestä kivulloisen +raajarikon. Keisarinna oli kuollut ja hänen kanssansa hajonnut se +oppineiden ja kirjailijain piiri, joka Rousseaun kanssa haaveksi +ihmisluonteen oivallisuudesta, jotka encyklopedistien ja Voltairen +kanssa sovittelivat vapaamielisiä hallitusmuotoja, jotka veisuissaan +ylistelivät luontoa, vapautta ja yhdenvertaisuutta, sillä välin kuin +heidän elämänsä oli kuristettu mitä luonnottomimpiin muotoihin, sillä +välin kuin he itsekukin kaupungissaan harjoittivat mitä itsekkäintä +omavaltaisuutta. Uusi aika oli koittanut, nyt huomattiin, että oli +leikitelty vaarallisen liekin kanssa, liekin, joka ei ainoastaan voinut +valaista ja lämmittää, vaan myös sytyttää maailman tuleen. Kaikki puhe +vapaudesta, olkoonpa sitten runomitassa tai suorasanaista, maistui nyt +Jacobinilaisuudelta ja rahvaalta. Platoonisesta veljeyden ja +yhdenvertaisuuden ihailemisesta oli herätty ranskan vallankumouksen +hätäkellon ääneen, joka kuului halki Euroopan. Se hovi, joka keräytyi +uuden hallitsijan ympärille, oli aivan toista laatua. Vanhat hovin +loiskasvit irroittivat juurensa ja koettivat elää omin neuvoin kaikessa +hiljaisuudessa ja vaatimattomuudessa. Niinpä teki ruhtinas KukujefFkin. +Sittenkuin kunnianhimolla ja loistonhalulla ei enää ollut mitään +viehätysvoimaa, oli hän vetäytynyt Tervolan hovitilalle. Koko elämän +ikänsä hän oli ollut himojensa orja, sitä mukaan kuin hän vanheni +olivat ne muuttaneet luontoa, nyt häntä vallitsi viimenen himojen +seassa: vanhusten ahnaus. Kivulloinen, liian varhain vanhennut ja +yksinäinen, sellainen oli se ruhtinas Kukujeff, joka asui suuressa, +kolkossa talossa, kokosi, kärsi ja laski laskujaan. Alustalaisiaan, +talonpoikia, puristeli hän kuin sieniä, jos joku heistä oli päässyt +vähänkään varoihinsa, heti koroitettiin vuokraa. Jokainen talonpoika +salasi sentähden huolellisesti mitä hän oli ansainnut tahi voittanut, +ei kukaan uskaltanut ryhtyä minkäänlaisiin parannuksiin tai +rakennuspuuhiin, mitä kurjemman ja köyhemmän näköistä oli, sitä +paremmin oltiin rauhassa ruhtinaan verenimijältä, Lenz voudilta. + +Kukapa siis ihmettelee, että ilma tuntui raskaalta Tervolan hovissa, +että rasitus ja kurjuus, kavaluus ja viha täytti kaikkien mielet. +Silloin kuin vapaus temmelsi voitonriemunsa ylenpalttisuudessa, kuin +ihmisen oikeuksia julki kuuluuteltiin ulkona maailmassa, harjoitettiin +täällä alhaisinta, halpamielisintä sortoa. Muun muassa vaati ruhtinas, +että kun hän kerran päivässä lähti viljamailleen, piti kaikkien hänen +alustalaistensa seista linnan portilla lakittomin päin. + +Ainoastaan kerran, yhden ainoan kerran vuodessa ilostui surkea, +hiljainen Tervola, silloin nimittäin kun nuori ruhtinas Kukujeff, +lämminsydämisenä, hellämielisenä, anteliaana ja iloisena, karautti +loistavine metsästystovereineen pitkää lehtokujaa pitkin hovitilalle, +pyytämään hirviä ensi lumen tultua. Silloin oli Tervolassa juhla, +jokainen vuokramies hengähti syvään. Jumalan kiitos, sanottiin silloin, +nuori ruhtinas on meidän tulevaisuuden toive, ilman häntä ei +ansaitseisi elää, sillä ilman häntä ei olisi mitään toivoa. Tottakai +paha aika kerran loppuu, sitten kuin vanha on viimeisen kerran +kolikoitaan laskenut. Mikaelin, tuon ruhtinaan, kera tuli keskellä +syvintä syyspimeyttä keväistä valonvälkettä köyhien talonpoikain +koteihin. Ja niin ystävällisen näköinen hän oli, ja sellaiset silmät, +niin, niitä silmiä, oli useampi kuin yksi nainen ihastuksiin katsellut, +kummako, että Pullisen tytär Katri teki samoin. Mutta nyt on jo aika +palata Tuomas Pulliseen. + +Tämän kertomuksemme aikaan oli syksy käsissä, aurinko vilahti esille +yhä harvemmin, kunnes eräänä kauniina päivänä näytti siltä kuin aurinko +olisi tyyten kadottanut voiman tunkea valoa raskaiden pilvien läpi, +jotka väsyneinä vetelehtivät pitkin vedenpintaa, metsikköä ja +sänkipeltoa. Jokainen toivoi pakkasta, lunta ja valoa. Ja pakkanen tuli +ja lumi tuli, ja niiden kera tuli valokin jälleen, mutta Mikael +ruhtinas ei tullut. Siihen sijaan tuli synkkä sanoma, että sota oli +taas syttynyt, ja pianpa vaelsi rykmentti rykmentin perästä pohjoista +kohti, oli taasen taisteltava, niinkuin niin usein ennenkin, +heimolaisia -- ei, vaan veljiä vastaan. Oli 1808. Erään rykmentin kera +odotettiin ruhtinas Mikaelia, sillä hän oli -- mitäpä muuta venäläinen +aatelismies olisi -- upseeri. Hänen sotilaansa levähtävät eräässä +kylässä, peninkulman matkan hovitilalta, ja hän itse tulee Tervolaan +heittämään hyvästiä isälleen. + +Tuomas Pullinen istui takan ääressä savustuneessa tuvassaan ja tuijotti +liekkihin, jotka hauskasti räiskyivät mäntyhalkojen välissä. Hänen +vaimonsa -- Tuomas oli nimittäin jo ottanut toisen vaimon ensimäisen +kuoltua -- oli mennyt kylälle, pikkulapset nukkuivat uunilla, hänen +tyttärensä, kaunis Katri, istui lähellä ja kehräsi leimuavan +pärevalkean ääressä. Kaunis hän oli, hipiä puhdas valkosen-punanen, +hiukset otsalta ruusuiset ja silmät luottoisat, lämpimät. Vähä väliä +nousi Katri työltään, meni ikkunan luo, pyyhkäsi pois huurun ja +katsoi vaanien ulos. Siellä oli niin raittiin näköistä, maa oli +valkojauheessa, lumipeitossa, tähdet säihkyivät, ja kuu lähetti lempeää +valoa -- ja niin hiljaista oli -- Katrista tuntui kuin koko luonto +olisi odottanut jotain. + +"Mitä sinä myötään juokset ikkunaan?" kysyi isä, "pelkäätkö voutia; +taitaahan hän tulla kotiin tänä iltana." + +"Enkä pelkää", vastasi Katri. + +"Mahtaa nousta pirun myräkkä kun hän tulee kotiin taas, voi, miten +Gregor Timofejevitsch on pieksevä kieltänsä ja juoruava minusta; vai +mitä arvelet?" + +"Voipi olla." + +"Niinkuin en minä saisi rakentaa uutta kattoa ja etehistä minun omaan +mökkiini, muka! Mutta nyt siitä taasen sanotaan, miten on sinulla ollut +varoja tuohon? Mistä sinä olet ostanut naulat? Miten paljon maksoivat +laudat? Piru vieköön koko voudin ja hänen kaltaisensa!" + +Katri juoksi taasen ikkunaan. Kaukaa kuului kulkuisten helinää, kuului +yhä lähempänä, nyt sujahti reki, kolmen hevosen vetämänä, kyläkadulle. +Koirat haukkuivat -- miten he ajoivat! Katri meni jälleen työlleen, +hänen poskensa leimusivat, hän ei saattanut tehdä levollisesti työtä, +hän nyki rihmaa, nyki sen poikki, aloitti taas ja näytti tuskin +kuuntelevan isänsä puhetta. + +"Sen saat nähdä, että hän koroittaa vuokraa", jatkoi Tuomas, "kenties +hän antaa Gregorille koko järviniityn. Mutta mitä pahusta minä tein! en +suinkaan minä saattanut antaa sataa sisään, ja kun me sitten", lisäsi +hän kuiskien, "saimme niin paljon rahaa keisarinnan sormuksesta, niin +arvelin -- korppiko se oli, joka huusi? se tietää pahaa, -- saat nähdä, +että minä vielä tänä iltana saan katsoa Gregoria silmästä silmään tai +kenties itse voutiakin." + +Nyt narisivat porstuan palkit, sisälle astui Gregor Timofejevitsch. + +"Siinä paha, missä puhutaan", sanoi Tuomas. + +"Tuomas Ivanovitsch, vouti tahtoo puhutella sinua", sanoi vastatullut, +turhaan etsittyään silmillään pyhäin kuvaa, tehdäkseen ristinmerkin, +kun hän puhui, piti hän toisella kädellä oven rivasta kiinni. + +Tuomas astui vihamiehensä, voudin välikappaleen, luo. "Gregor +Timofejevitsch", hän sanoi, "minä tulen, minä menen voudin luo, minä +menen, mutta" -- hän veti puukon tupesta, -- "mutta, jos sinä viekas +repo olet liponut kieltäsi, niin" -- Tuomas löi veitsen sellaisella +voimalla honkapöytään, että puoli terää painui lautaan. Gregor katosi +sanaakaan sanomatta. + +Tuomas jäi seisomaan takan eteen syviin ajatuksiin vaipuneena. Hänen +siinä seisoessa avasi kaunis Katri varovaisesti oven ja riensi sykkivin +sydämin ja kevein askelin kartanoon. Hän oli nähnyt Mikael ruhtinaan +voudin reessä. + +Kun Tuomas heräsi synkistä mietteistään, otti hän sudennahkalakkinsa ja +meni hovitilalle. Oli niin hiljaista ja rauhallista tuolla ulkona +tähtikirkkaassa illassa, että myrsky, joka riehui Tuomaan sielussa, +asettui hetkeksi. Vihdoin hän tuli isoon, huonosti valaistuun eteiseen, +kääntyi vasemmalle ja astui konttooriin. + +Konttoorisuoja oli tuon ison talon alakerrassa, se oli syvä pitkä +huone, täynnä kaikenlaista rojakkata, tyhjiä laatikoita, aseita, +metsästysverkkoja, tyhjiä, täysiä ja vajanaisia ruutisäilöjä ja kaikkea +mitä suurten syysmetsästysten aikana, jolloin talo oli vieraita täynnä, +oli kannettu tänne ja sitten tänne unohtuneet. Ummehtunut kostea haju +vallitsi aina hämärässä suojassa. Kaukana perällä oli suuri avonainen +kamiini, jossa nyt hauska valkea, ainoa hauskuus koko tuossa kolkossa +huoneessa, koetti levittää iloisuutta ympärilleen. Kun Tuomas astui +sisään, oli konttoori tyhjä. Yksi kotitekoinen talikyntteli oli +pöydällä, paloi unisesti ja räiskähti silloin, tällöin juurikuin +kiukusta. + +Tuomas istui kuluneelle ruskeaksi maalatulle penkille, jossa hän ja +hänen vertaisensa olivat istuneet monta monituista tuntia odotellen +pientä miestä, voutia, häntä, jolla oli tuollaiset terävät +ilveksensilmät, joka tavallisesti tuli hiljaa hissutellen +kallistuneesta ovesta huoneen perällä. Siinä istuessaan ja +odottaessaan, alkoi myrsky taas riehua. Katkeruus, kosto ja viha +nousivat tänä iltana aivan hänen kurkkuunsa asti. Se tuli juuri tänä +iltana hänen päällensä, siinä kuin hän istui kumarassa ja tuijotti +rasvaisen lakkinsa pohjaan, niin selvästi, niin tarkkaan hän muisti +jokaisen häväistyksen, jokaisen kärsimänsä vääryyden. -- Mimmoinen +kunnon mies hänen isänsä oli ja mimmoinen kurja mäkitupalainen hän +itse. Ja eikös hän ollut tehnyt työtä? Eikö hän ollut raastanut kuin +joku toinenkin? -- Mutta mitä se oli hyödyttänyt? -- Hänellä ei ollut +sitä vankkaa tukea kuin hänen isällään, vanhaa Ruotsin lakia nimittäin, +joka karkoitti väkivallanteot talonpojan tuvasta; laki oli nyt vain +kuollut kirjain ja hän, hän oli miltei orja, ei edes orjakaan, hän oli +voudin uhri. Herra tietäne miten kauan hän oli siinä istunut, kun häntä +äkkiä ympäröi kirkas valo. Hän katsahti ylös, kekäle oli pudonnut +takasta, se oli kytenyt kauan permannolla, kunnes valkea oli päässyt +vallalle, eräs kaappi oli syttynyt, nyt kurottautuivat liekkikädet +pitkin permantoa, löytääkseen lisäravintoa. Keveitä sinisiä liekkiä +liehui jo muutamain tyhjien laatikoiden reunoilla, tarttuivat +juomatiloissa rikottuihin huonekaluihin, -- kiitivät kuin salama +metsästysverkon silmukoita pitkin. Tuomas ei hievahtanutkaan vielä. Jos +hän nyt huutaa apua, niin saattaa vielä sammuttaa tulen, mutta miksikä +hän apua huutaisi. Oliko hän sytyttänyt valkeaa! Oliko hän pudottanut +kekäleen permannolle! Mitä se häneen kuului. Tuomaan ympärillä sihisi +ja räiski, savu alkoi kirvellä kurkkua. Yhtäkkiä hän muisti +ampumakruudin, jota säilytettiin isoissa kaapeissa. Kosto! kosto! +kaikui hänen sisässään. Niinpä menkää siis helvettiin, josta tulleet +olette, huusi hän ja syöksi sille ovelle, joka vei isoille, kolmen +kerroksen läpi kulkeville portaille, valkea sai tuulta helmoihinsa ja +leimahti mahtavaksi liekiksi. Tultuaan kartanolle, telkitsi hän ison +oven, ikkunaluukut olivat tarkasti suljetut, nyt kuului paukahdus +paukahduksen jälkeen, metsästysruuti siellä räjähteli. Viiden minuutin +kuluttua oli koko puupalatsi ilmitulessa. Tuomaan puolesta oli +kostettu. + +Ulkona kartanolla vallitsi kauhea meteli ja sekasotku. Kaikki +komensivat, kukaan ei totellut, siellä ei ollut mitään selkoa eikä +järjestystä sammutustyössä; eikä siellä totisesti ollutkaan paljoa +tekemistä, siellä kova pakkanen vaikeutti kaikkea työtä noilla +muutamilla vikaantuneilla ruiskuilla. Pian kyllä leimahti tuli +ikkunoista, liekit tavoittelivat kattoa, se oli yhtenä ainoana roviona. +Ylimmäisessä kerrassa näkyi kaksi olentoa juoksevan ikkunasta ikkunaan. +Nyt avattiin eräs ikkuna ja ikkunalaudalla, siellä ylhäällä huimaavassa +korkeudessa, seisoi kaksi henkilöä, nuori mies ja nuori nainen, rinta +rintaa vasten. Mahtava liekki leimahti samassa ja näytti kansalle +Mikael ruhtinaan ja kauniin Katrin tulen purppurasoihdun valaisemat +ihanat piirteet. Vielä yksi tulenliekki kohosi ratisten, paukku seurasi +paukkua ja sylitysten vaipuivat nuoret palavaan rakennukseen. Mikael! +Katarina! kaikui räiskivien liekkien keskeltä. + +Kauhun huuto pääsi jokaisen huulilta. Kuin pahainhenkien ajamana pakeni +Tuomas Pullinen, lapsensa, oman tyttärensä Katrin oli hän salvannut +palavaan taloon. + +Kun talviaamu koitti raittiina, rusoittavana ja kirkkaana, silloin +loistivat jäätimantit, hohtivat lumitähdet, hongat kätkeytyivät +pehmoisten, täyteläisten lumilepereiden alle, huurre kimalsi koivun +oksilla, kaikki oli niin puhdasta, valkoista ja raitista. Ainoastaan +sillä kohdalla, jossa Tervolan linna seisoi, oli mustaa ja nokista, +siellä kyti tuli tuhan alla ja kekäleet pistivät näkyviin -- +kammottavia muistomerkkiä menneestä suuruudesta ja loistosta, ja +myrkyllinen sinertävä sauhu kiemurteli taivasta kohti. Kun hehku oli +sammunut ja höytytuhka peitti kaikki, silloin löydettiin alimmasta +kellarista vanhan ruhtinas Kukujeffin ja hänen voudinsa, +kansansortajan, ruumiit. Tuli ei ollut niihin kajonnut -- he olivat +tukehtuneet siinä suojassa, johon he olivat vuosi vuodelta keränneet +kaikki mitä he kiristivät alustalaisiltaan. + + +Uusia kahleita. + +Molempien ruhtinas Kukujeffien kuoleman jälkeen joutui Tervolan +hovitila perintönä yhdelle tuon ylhäisen suvun halvalle jäsenelle, +eräälle pikkuporvarille Jaroslavista. Kun tämä sai kuulla, että +talonpojat eivät olleet perintöorjia, eivät olleet sieluineen +ruumiineen hänen, eivät edes kiinnitetytkään hovitilaan, säikähti hän +niin moista maataloutta, että rukoili taivasta suojelemaan häntä siitä +ja möi polkuhinnasta talon eräälle kreikkalaiselle kauppiaalle, jolla +oli Pietarin hovissa jalokivien tutkijan- ja kaupitsijan toimi. +Kreikkalainen oli pontevuuden, alati valppaan asioimiskyyn ja sen +kautta, että hän taisi samalla hymyilevällä muodolla ottaa vastaan +tilauksia ja hävyttömiä sanoja, verrattain lyhyessä ajassa koonnut +melkoisen omaisuuden, jota hän yhä edelleenkin joka päivä kartutti. +Yhtenä päivänä myi hän runsaalla voitolla kultakoristeen, jonka toisena +päivänä otti pantiksi pienestä korkeaa kasvua vastaan antamastaan +rahalainasta. Maanviljelyksestä ei hän ymmärtänyt mitään ja huomasi +heti, että tila oli välttämättömästi myytävä -- niin suurella voitolla +kuin suinkin. + +Eräänä päivänä istui kreikkalainen kotona hökkelissään, vähäpätöisessä +viheriäksi maalatussa puurakennuksessa Sodovajakadun varrella, joka oli +siihen aikaan Pietarin ulkoreunassa; puettuna rasvaiseen takkiinsa, +punainen fezilakki päässä laski hän laskujaan, sillä välin kun +hienoimman makedonialaisen tupakin haiku kohosi keveissä sinisissä +pilvissä savipiipusta hänen kädessään ja kätki hattaroihinsa +ruokavarat, iskoisia taatelia, kuivattua lampaanlihaa ja suuria +pahkasipulia, jotka riippuivat katossa. Kun miehemme siinä istui ja +antoi mielikuvituksensa harhailla kuningas Kroesuksen aarreaitassa, +potkaistiin ovi auki ja samassa, juurikuin luonnonlakia seuraten, +livahti kreikkalaisen kontokirja erääsen laatikkoon. + +Matalasta ovesta astui, melkein kaksinkerroin ollen, kullalta loistava +hoviherra. Papandopulos, se oli kreikkalaisemme nimi, putosi kokoon +kuin linkkuveitsi ja käski hänen armoansa istumaan. + +Hänen armonsa ei tarvinnut kahta käskyä. Tervehtimättä hän kiipesi +korkealle konttoorituolille ja otti huolimattomasti taskustaan +loistavan koristeen, kaulanauhan, tehty siihen malliin, joka August +toisen ajalla oli niin mieluinen Sachsin hovissa. Kreikkalaisen silmät +kiilsivät katsellessa näitä timanttia, smaragdia ja rubinia, jotka +olivat taidokkaasti juotetut pehmeään kultaan. + +-- Mies sumuisesta Beotiasta, sanoi hovilainen, mitä annat minulle +tästä kalleudesta? Tiedä, että minä lähdin tyhjin käsin pelipöydästä +aatelikasinossa -- le jeu est fini -- kas tässä viimeinen valttini -- +se myödään, mutta myödään kalliista! + +-- Ylhäisyytenne, vastasi kreikkalainen, samalla kuin hän innokkaasti +tutki koristetta, minä tahdon tehdä teidän armollenne yhden ehdotuksen. +Jos minä annan teille kokonaisen omaisuuden tästä todellakin +oivallisesta koristuksesta, niin minä tiedän, että te vielä tänä iltana +panette alttiiksi kaikki voittaaksenne takaisin mitä olette menettänyt +viime yönä. Te saatatte voittaa, mutta te saatatte myös menettää +kaikki, ja huomenna on teillä jälellä... + +-- Neva, vastasi hovikko kylmästi. Kreikkalainen teki ristinmerkin. + +-- No niin, tahdotteko te tilan, jolla on niittyjä, peltoja, metsiä, +oivia metsästysalueita, tallia koirille ja hevosille, mutta +valitettavasti ei mitään linnaa? Kreikkalainen taukosi ja katsoi +tiukasti hoviherraa silmiin. Minä tarjoan teille Tervolan hovitilan +Suomessa, Viipurin läänissä. Minä kyllä menetän kymmenen tuhatta +ruplaa, mutta te olette pelastettu aatelikasinon viettelyksiltä. + +-- Sinä olet ovela konna, Papandopulos, minä tiedän kyllä että sinä +olet sotkenut minun korttini ja aina antanut lankkuja valtin sijasta, +mutta en minä ole koskaan luullut että sinäkin otit osasi +korttipakasta, jonka tähden nyt mielit jakaa uudestaan. Mutta minulla +ei ole muuta keinoa, peli on tyyten tukossa! Grandissimo, minä suostun! + +Ja niin sai Tervolan hovitila uuden omistajan, kreivi Matvei +Sidorovitsch Kusnetschoffin, ilomielisen, suruttoman ja itsekkään +herran, joka "antaa mennä" järjestelmällään turmeli väkeänsä enemmän +kuin ruhtinas Kukujeff ja hänen voutinsa nylkemisellään. Nyt elettiin +kuin viimeistä päivää. Toisen kerran paljon rahaa, iloista elämää +veikkoseuroissa; toisen kerran taas -- niin silloin veti kaikki väki +nälkävyötään tiukemmalle. Mutta siitä huolimatta täytyi tietysti +rakentaa korea puulinna vanhalle perustukselle. Se tehtiin yhdessä +hurauksessa; mutta sen mukaistapa se sitten olikin; tuoreita hirsiä, +vinoja lattioita, vetoisia suojia, sisällä kultauksia, haljenneita +stukkiteoksia ja seinät maalatut liimavärillä marmorin ja malakitin +karvaiseksi. + +Köyhyyden ja yltäkylläisyyden näin vaihdellessa herraskartanossa +ansaitsi Tuomas Pullinen, kätevyytensä ja luotettavuutensa avulla, pari +sataa ruplaa. Niillä oli hän aikonut ostaa talon ja jättää ainaiseksi +Tervolan hovitilan, mutta tämä niin suurella innolla odotettu hetki +lykättiin kuitenkin aina ajasta toiseen, Ja sillä välin oli Tuomas +käynyt vanhaksi ja raskasmieliseksi. Naapurit sanoivat, että hän oli +aika ajoittain aivan hourupäinen. Ja kerran noin synkkämielisenä +ollessaan hävisi hän kylästä, eikä häntä sen jälkeen nähty. + +Pavel, Tuomas Pullisen vanhin poika, oli varttunut ja vahvistunut ja +sai periä isänsä. Hän oli kelpo poika, leveäharteinen ja pitkä, +ilomielinen ja hyvin toimelias. Hän kyllästyi yhteisviljelykseen +ijankaikkisine torineen jokaisessa maanjaossa. Maksoi mitä maksoi, +mutta hänen täytyy päästä itsenäiseksi talonpojaksi, ja eräänä kauniina +päivänä hän meni, tuumailtuaan ensin sinne ja tänne, kreivi Matvei +Sidorovitschin luo. + +-- Teidän armonne, sanoi hän kumartaen, teillä on tuolla metsässä eräs +suo; se sijaitsee semmoisella paikalla, että minä helposti voin kuivata +sen. Antakaa minulle kaksisataa ruplaa lainaksi ja kaiken sen maan, +jonka saan suosta kuivatuksi, arennille niin kauaksi aikaa kuin minä +elän. Minä maksan säännöllisesti vuokran ja kiitollisuudella takasin ne +kaksisataa ruplaa viiden vuoden kuluttua. + +Oli vuoksi kreivi Matvein kassassa sinä päivänä. Pavel oli niin muhkean +näköinen, hänen voimakkaat jänterensä, leveät hartiansa ja älykkäät +silmänsä menivät takaukseen hauen velastaan. + +-- Grandissimo, kreivin mielikirous, pääsi hänen huuliltaan, tuossa on +-- kaiva ja kuoki miten parhaiten haluttaa -- mutta vahinko on sentään +että sinä koukistut auran ääressä; tuo mies on luotu kantamaan laukkua +ja kivääriä eikä seisomaan lapio kourassa. Vuokran kahdesta +ensimmäisestä vuodesta saat määrätä itse, sitten saatamme puhella +lähemmin asiasta. + +Kukapa oli niin iloinen kuin meidän Pavel. Seuraavana päivänä hän jo +aloitti työnsä ja kesti rehellisesti kaikki kovat, ojitti joka +suunnalta ja laidalta, niin että suo oli syksyllä kuiva. Ensi lumen +tultua purki hän isänsä vanhan tuvan, veti sen eräälle mäen nystyrälle +lammin rannalla, pystytti sen jälleen, hakkasi pois kaikki puut +kartanon seutuvilta -- sillä talonpojat eivät suosi puita +ihmisasuntojen lähellä. Jouluna hän istui oman katon alla. Loppiaisena +hän meni naimisiin, ja Vapunpäivänä hänellä jo oli pikku parkusuu +talossa. Niin, Pavel, hän oli ketterä käänteissään. + +Niinpä kului sitten pari vuotta, jälleen oli maa vihanta ja aallot +lauloivat vapauden laulujaan, mutta tuolla entisen lammen pohjalla, +jossa laineet olivat loiskineet, oli pitkä heinä ja vilja nuokkui +tuulessa, vivahdellen kaikissa smaragdin ja malakitin väreissä. Haassa +käyskentelivät Pavelin lehmät ja hevoset, kiiltokarvaisina lihavuudesta +ja hyvinvoinnista. Mutta lammikko ei ollut ainoa, joka oli viheriä. +Gregor Timofejevitsch, Pavelin isän vanha vihamies, oli viheriä hän +myös, kiukusta ja kateudesta. + +Oli korea kesäaamu, tuuli uinaili vielä kun aurinko liekeissä ja +ruskoissa nousi taivaalle. Niin, yksin leivokin oli nukkunut liian +pitkään, mutta se ei nyt ollutkaan mikään ihme, sillä isäleivolla ja +äitileivolla oli ollut paljon puuhaa. Kurki oli tuonut heille viime +yönä kuus tervettä leivopoikaa ja leivotyttöä. Mutta kun päivänpyörä +seisoi säteilevänä havumetsän yli ja loi pitkiä, leijuvia varjokuvia +niittyjen vihanuudelle, silloin lehahti isäleivo lentoon, ja aika +vauhdilla, ensin vinoon nousevassa kaaressa, sitten pystysuoraan +ilmaan, joka näytti värähtelevän aamun valossa. Ja sitten hän aloitti +aamulaulunsa. + +Pavel Pullinen oli noussut ylös silloin kun leivo nousi, hän seisoi +kookkaana, leveähartiaisna ja väkevänä tupansa portailla, katseli +leivoa, hymyili ja koetti viheltäen matkia laulajan liverryksiä. Elämä +oli niin lupaavana hänen edessään, se lupasi pitkiä vapauden, onnen +vuosia. Hänen siinä parhaillaan harjoitellessa leivoisän säveleitä, +näki hän Gregor Timofejevitschin, joka tuli petäjikössä erään +kummallisesti puetun henkilön seuraamana. Hänellä oli korkea punainen +lakki, jossa oli pitkä sininen tupsu, olkapäillä vapaasti leijuva +takkuinen viitta, jonka alta vilkahteli kirjavat liivit ja valkoinen +runsaspoimuinen hame. Se oli Papandopulus, juveliseppä-koronkiskuri, +kaikessa albanesialais-kreikkalaisessa komeudessaan. Kun Pavel huomasi +nuo kutsumattomat vieraat, vaikeni hän heti ja katseli karsain silmin +lähestyviä, edeltäkäsin varmana siitä ettei tuo varhainen vierailu +tietänyt hyvää. + +Kun Gregor tuli lähemmä, aloitti hän liehakoivalla äänellä: "No sepä +oli hyvä että minä tapasin isännän kotona ja ylhäällä jo -- tietäkääs, +tässä on kiire käsissä ja tärkeät asia ajoivat meidät näin varhain +aamulla teidän taloonne. Kreikkalainen tässä, entinen isäntämme, sanoo +että kreivi Matvei Sidorovitsch joka, niinkuin tiedätte, matkusti +Pietariin, on käynyt aatelikasinossa" -- Gregor teki käsillään +liikkeitä juuri kuin olisi jakanut korttia -- "ja siellä hän on +menettänyt kaikki rahansa ja lisäksi vielä muidenkin. Hän on nyt +lähettänyt kreikkalaisen tänne, kääntämään, Jumala paratkoon, nurin +jok'ainoan talonpojan ja kopistamaan joka kopeekan hänen taskustaan. +Kaikki vuokrat täytyy maksaa etukäteen, ja suorittaa kaikki velat, +sillä Matvei Sidorovitsch tarvitsee jokaisen pennin kuin hän voi urkkia +kokoon ja vieläpä enemmänkin. Nyt sinä tiedät Paavali Ivanovitsch, mitä +asia koskee, ne olemme aloittaneet rahan-ajoa sinun luonasi." + +Tämä oli Paveli raukalle ukkosenisku selvältä taivaalta. Vuokra, vuokra +-- sammalsi hän -- mutta sen minä saan itse määrätä, niin on kreivi +Matvei luvannut minulle. + +-- Onko sinulla mustaa valkosella sen asian päälle -- sitä sinulla ei +ole -- nyt määrää hän sen itse 50 ruplaksi -- eikö ole totta herra? +Gregor kääntyi Papandopuloksen puoleen ja tämä nyökkäsi myöntävästi. + +-- Ja velka sitten, se tekee 200 ruplaa, -- jatkoi Gregor armottomasti. + +-- Mutta taivaan tähden, sen minä saan maksaa vähän erin viiden vuoden +kuluessa, sanoi kreivi. + +-- Sanoi, niin! Mutta nyt se pitää maksaa paikalla, vai mitä herra? -- +Jälleen katsoi Gregor Papandopulokseen. -- Niin on, nyökkäsi tämä +vakuuttaen. + +-- Ei ja tuhat kertaa ei, kuohahti Pavel sanomaan ja pui suurta +nyrkkiään, sinä verenimijä sinun koreassa marakatin puvussasi, se on +valhetta! Tiedä että sitten kun sinä olit herrana Tervolan tilalla, on +kaikki muuttunut, minä olen suomalainen, kuusi vuotta on Viipurin lääni +kuulunut Suomen lain alle. Ja sinä, Gregor Timofejevitsch, sinä vanha +luikerteleva käärme, jos sinä hipaset jotakin, jota minä tässä omakseni +sanon, saat vastata teostasi oikeuden edessä. + +Gregor Timofejevitsch ei tosin ymmärtänyt mitä tämä merkitsi, mutta nuo +suuret sanat ja Pavelin sankarinvartalo vaikutti, että hän peräytyi. +Epätietoisena hän kääntyi koronkiskurin puoleen. Tämä seisoi +levollisena ja kylmänä niinkuin ei koko asia olisi kuulunut häneen. + +-- Onko täällä kylässä ketään, joka tietää että talollinen Paveli on +herralleen velkaa 200 ruplaa, kysyi Papandopulos toveriltaan. + +-- On, vastasi Gregor Timofejevitsch, Pavel on itse useamman kuin yhden +kerran kertonut siitä julkisesti. + +-- Niinpä mene kylään, käske tänne pari jääväämätöntä miestä, jotka +tietävät asian, poikkea tullessa nimismiehen luo ja tuo heidät tänne. + +Gregor meni; Papandopulos istui erään koivun juurelle, iski tulta, +sytytti piippunsa, ja pian kohosi savu hienosta turkkilaisesta +tupakasta ja yhtyi tuoksuihin, jotka lämpimässä höyryilivät koivusta, +männystä ja katajasta. Siinä hän istui liikkumattomana ja +levollisena, ei värähtänyt jännekään hänen pronssinkarvaisissa +petolinnunkasvoissaan. + +Tunnin kuluttua oli Gregor Timofejevitsch takasin kahden vieraanmiehen +ja nimismiehen kanssa. Pavel oli kukistettu, hänen voimakas vartalonsa +painui kokoon. -- Uusia kahleita, uusia kahleita, huokasi hän vaan +vallesmannilta kuultuaan, että kreivi Matvei Sidorovitsch oli täysin +oikeutettu tuomiotta, vieläpä ilman oikeuden vahvistusta velkasummalle, +ottamaan omansa vuokraajaltaan. Papandopulos otti takavarikkoon +hänen lehmänsä, hänen hevosensa ja lampaansa, ja kun ne eivät +täysin riittäneet kreivin saamiseen, otti hän osan Pavelin +maanviljelyskaluista. + +Niin tuli loppu Pavelin uudisasuntopuuhista. Vahva mies oli kadottanut +kaiken elämänhalun, hän oli henkisesti murtunut. -- Mitäpä se auttaa +että koettaa pyrkiä vanhoista siteistä, uusia kahleita on aina varalta, +-- oli hänen ainainen vastauksensa kun vaimo koki rohkaista häntä. Hän +möi vähäsen irtaimistonsa, osti hevosen ja eli monta vuotta +"rahtimiehenä" Vahlin kauppahuoneen palveluksessa Viipurissa. Syys- ja +kevätrapakossa, talvikylmässä ja kesäkuumassa rentosti hän kymmenkunnan +toverin seurassa raskaan jauho-, sokeri-, silli-, lankku- eli +tervakuorman vieressä Viipurista Pietariin ja päinvastoin. + +Kerran, -- se oli joulukuussa, kun kuperat maantiet olivat päällystetyt +kiiltävällä kaljamalla -- toi Paveli isoa jauhomattokuormaa Pietarista. +Äkkiä, eräässä tien mutkauksessa, ajoivat suuret umpivaunut, kolme +hevosta valjaissa, ajamassa venäläiseen pukuun puettu kuski, täyttä +karkua vastaan ja kolahtivat mennessään Pavelin kuormaan, niin että se +liukkaalla tiellä luisui ojaan ja kaatui ajajan päälle. Kun rahtimiehet +saivat kuorman Pavelin päältä, kysyi hän hiljaisella äänellä: "eikös se +ollut Matvei Sidorovitsch Kusnetschoff!" Ja kun toverit myönsivät niin +olleen, sanoi hän vain: "sitähän minäkin", ja sulki väsyneet silmänsä +ijäiseen lepoon. + + +Issikka. + +Yöjuna tuli noin yhdeksän aikaan aamulla Pietariin. Ilma oli painavan +hikistä, taivas sininen ainoastaan korkeimmalta kupulaelta, +opaalinvärinen sumu peitti taivaanrannan ja koetti turhaan häätää +auringon nyt jo kuumia säteitä. Iso kaupunki ei ollut vielä +täydellisesti hereillä, vaikka kumea kohina, joka syntyi rattaiden +jyrinästä, höyrypillin vingunnasta, jäätelö- ja hedelmäkauppiasten +huudoista, sekä tuhansien, jotka riensivät työlleen, synnyttämästä +melusta ja tohinasta, kohosi voimakkaissa värähdyksissä korkeutta +kohti. Tuo kohina, josta enemmän kuin mistään muusta aavistamme että +olemme tulleet maailmankaupunkiin. Miettimiseen ei kuitenkaan ollut +aikaa, oli saatava käsiin joku issikka, ja pitkällisen tinkimisen +perästä sainkin repaleisen ja likasen muschik'in, joka sitoutui viemään +minut määräpaikkaan, Laatokalla kulkevien höyryvenheiden laiturille. +Tulimme kuitenkin pian huomaamaan ettei hän tuntenut paikkoja paremmin +kuin minäkään, joka oli kyllin ymmärrettävää, sillä hän istui tänään +ensikerran issikan kuskilaudalla ja oli suomalainen. Hänen tarvitsi +vain mainita kotipitäjänsä ja muutamia oloseikkoja, ja minä voin kertoa +hänen ja monen muun hänen kanssaveljensä elämän tarinan -- se muodostuu +jokseenkin tällaiseksi lyhyissä piirteissä kerrottuna. + + * * * * * + +Oli aikainen aamu, lammikossa oli sorsa edellisenä iltana laskenut +ankkuriin pesänsä viereen ja pistänyt pään siiven alle pitääkseen nokan +lämminnä sillä välin kun jalat repottivat kylmässä vedessä. Nyt kohosi +aamuaurinko ja isä-sorsa päästi heti torventapaisen äänen, joka herätti +eloon lahdelman asujamet. Rantasipi hypähti pystyyn hoippulaisille +jaloilleen ja aloitti valitustaan, kuikka, koskelo, hyyppä, kaikki +heräsivät nyt ja antoivat ilmi kiitollisuuttaan auringolle, joka +lähetti lämpimät säteensä vinoissa viivoissa metsän puiden yli ja loi +loistoa pienille aamuraittiille lainosille ja kissan-kullalle punaisen +graniitin kupeessa. + +Pöystin Jaska nousi ylös poikamiehenvuoteeltaan, venytteleiksi ja +vilkaisi takkaan päin, jossa kahvipannu hiilillä porisi, sillä hänen +vanha äitinsä oli jo ennättänyt toimittaa tämän, ensimäisen emännän +tehtävistä. Eukko toi esille ruskean juoman. Sitten kun Jaakko oli +pukeutunut, tyhjensi hän mitään puhumatta pari kuppia, jolla +välin eukko vanhus puuhaili evästä. Sitten lähdettiin metsään +muurahaisjahdille. Jaakon, jolla oli ainoastaan muutamia sarkoja erään +lahjoitustilan pellolla, täytyi turvautua kaikenlaisiin sivutuloihin +voidakseen elää. Muurahaisten munat olivat pari vuotta olleet kalliissa +hinnassa; niitä ostettiin eläintarhoihin Pietarissa, Lontoossa ja +Hampurissa, jossa niillä ruokittiin kaikkinaisia etelämaisia elukoita. +Kun Jaakko oli löytänyt muurahaispesän, lapioi hän siitä niin paljon +kuin mahtui säkkiin, etsi sitten tasaisen paikan, mittilöi neliön, joka +oli 5 jalkaa sivultaan, kaivoi kuuden tuuman levyisen ojan sen +ympärille ja täytti ojan vedellä. Nyt avattiin säkki ja sen sisältö +tyhjennettiin vähitellen tasatulle ja ojitetulle paikalle. +Muurahaisraukat alkoivat heti juoksennella ympäri pelastaakseen itsensä +ja tulevaisuuden toiveensa, muurahaismunat. Silloin asetti Jaakko +päreen ojan poikki ja nuo pienet älykkäät hyönteiset alkavat heti +kantaa muniaan tätä siltaa myöten. Niin pian kuin ne ovat kantaneet +yhden munan mannermaalle, palajavat ne toista noutamaan. Tällä tavalla +eroittelevat nuo eläinraukat suurimmalla kiireellä ja huolella munansa +neuliaisten ja varpujen seasta, asettavat ne kasaan sillan toisella +puolella, mutta kun ne tuovat viimeistä kuormaansa, on muurahaisten +pyytäjä lakaissut, hyvän saaliin saaden, koko kasan säkkiinsä. Siten +jatketaan julmaa pyyntiä kunnes jok'ainoa muurahainen koko pitäjässä +koditonna ja majatonna sortui epätasaisessa taistelussa ihmisen +kavaluutta vasaan. Siinä kun Jaakko istui ja poltteli piippuansa, sillä +välin kun pienet elukat tekivät työtä hänen edestään, liikkui hänessä +kummallisia, epäselviä ajatuksia siitä että mitä hän nyt teki ja antoi +tehdä edestään, semmoista oli hän itse saanut kokea. + +Kylässä, jossa hän kiinteimistön yhteisyydessä omisti maatilkkunsa, eli +hän solidaarisesti koko yhteiskunnan kanssa, aivan kuin muurahaiset. +Siellä tapahtui suuressa mitassa mitä täällä tehtiin vähässä. Niinkuin +muurahaiset riehuivat hengen eteen ilman muuta tulosta kuin perikato, +samaten tekivät hän ja hänen vertaisensa vuosi vuoden perästä; mitä oli +hänellä odotettavana -- itsenäisyyttä, omaisuutta? Ei koskaan. Hän +kynti ja kylvi tilanhaltijan hyväksi. Minkä hän houkutteli esille maan +povesta, sen loivat muut säkkeihinsä. + +Parhaillaan kun Pöystin Jaakko huokaili ja tuumaili, astui +pitäjänräätäli Juhana hänen luoksensa. Juhana oli astunut metsän kautta +ennättääkseen hyvissä ajoin lukkarilaan, lukkarin piti vihille ja +tarvitsi uuden puvun. Räätäli oli miettivän näköinen siinä seisoessaan, +piippu suussa ja kädet housujen taskuissa. Hän tervehti alavaisesti ja +sanoi: "Se on tehty nyt". + +Hetkisen katseli Pöysti kysyväisesti räätäliä, yhtäkkiä selvisi asia +hänelle, hänen kasvonsa kirkastuivat ja asettaen itselleen mukavaa +istumasijaa sammalikossa, sanoi hän vilkkaasti: "Istu nyt, puhu mitä +sinä tiedät! Koska se on tapahtunut?" + +"Hm", sanoi räätäli, "se seisoi Uudessa Suomettaressa". -- Hän veti +sanomalehden taskusta ja tavaili siitä seuraavan lyhyen tiedonannon: +"Suomen valtio on sotilaskuvernööriltä keski-Aasiassa Kreivi +Kusnetschoffilta lunastanut Tervolan lahjoitustilan 500,000 markalla". + +"Lieneehän tuo nyt vain totta". + +"Lieneehän toki, koska se tässä seisoo", sanoi räätäli vakaisesti. + +Karjalainen ei kuulu hiljaisiin, harvapuheisiin suomalaisiin; jos on +jotakin valittamista, on se päinvastaisesta ominaisuudesta. Hän puhuu +niinkuin Kalevala, samat seikat ainakin kaksi kertaa eri sanoilla ja +eri muodoissa: siihen vieteltynä sekä siitä, että hän niin +helposti taitaa lausua ajatuksensa, kuin myöskin kielen sana- ja +muotorikkaudesta. Mutta tästäpä kannattakin keskustella, isä ja isoisä +ja vielä yksi miespolvi taaksepäin, kaikki he olivat aikoinaan +odottaneet tätä päivää, vapauttamisen hetkeä; nyt se oli tullut. Uusi, +parempi aika oli koittanut. Jota isät olivat huokailleet, jota he +tuskin uskalsivat toivoa, se oli nyt todellisuutta; itsenäisinä he nyt +saavat omistaa sen maan, jota he ovat itse sukupolvi sukupolven jälkeen +kyntäneet ja muokanneet. Tila oli jälleen ostettu, pala isienmaata +lunastettu, pala, joka ainoastaan maantieteellisesti kuului Suomeen, +oli yhteiskunnallisesti perikantaan yhdistetty. Historiallinen säie, +kerran väkivaltaisesti katkaistuna, oli jälleen solmittu yhteen. Maa +oli vain jaettava ja sitten oli talonpojilla oikeus lunastaa itsekukin +halvalla hinnalla osan itselleen. + +Nyt keskusteltiin tuosta tärkeästä asiasta monilla ja mutkikkailla +selityksillä seikoista, jotka kumpainenkin tunsi yhtä tarkkaan kuin +tupakkakukkaronsa -- mutta puhua vaan piti. Pekan raja on vedettävä +Iljuskan pihlajasta Nenä Riston tattaripellon poikki ajotielle, Antin +saaren poikki isolle puulle monine kuivine lautapalasineen, joihin on +merkitty monen monituisen Tervolan kyläläisen kuolinpäivä ja vuosi. +Sillä välin kun räätäli, joka oli oppinut leikkaamaan, väsymättä +osoitti taitoaan maanmittauksessa, veteli rajaviivoja ja jakeli maata, +tuijotti Pöysti noihin geometrisiin viiruihin, joita räätäli piipullaan +piirteli maahan tehdäkseen rajakaavansa selvemmäksi, mutta toden teolla +hän yhtä vähän katseli viivoja kuin kuunteli pakinaa. Hän vainusteli, +sieramet liikkuivat kiireesti, onnellinen hymy loisti kuin päivänpaiste +tyynellä pinnalla hänen kasvoillaan. Aamutuuli oli nimittäin +piehtaroinut tattarivainiolla ja toi nyt tullessaan huumaavan +hunajantuoksun, imelän ja höysteisen. Tämä tuoksu se oli, joka +yht'äkkiä loi Pöystin silmien eteen kaukaisen tattaripellon, joka +valkoisena ja heikosti punertavana lemusi ylhäällä mäellä Tervolan +luona. Keskellä vainiota oli kaivo vinoine vinttineen ja raskaine +kiuluineen. -- Miten monesti hän oli nostanut sen kiulun voudin +Leenalle. Se on kummallista miten monta muistoa piilee tattarin +tuoksussa. + +"Kuules, tahdotko ruveta puhemiehekseni?" keskeytti hän päättävästi +räätälin tasamittauskokeet. + +"Hm", sanoi tämä, "kenties, kenties ei, onko sinulla toiveita, oletko +jo puhutellut tyttöä? Kun on sellainen asema kuin minulla, niin ei +mielellään tahdo -- sinä sen kyllä käsität -- esitellä mitään pyyntöä, +johon ei toivoa saavansa myöntävää vastausta. Kuka se on?" + +"Voudin Leena". + +"Nyt taas, johan sinä sait repposet Mikon päivän aikaan". + +"Niin, voudilta. Mutta näetkös, Leena, hän on uskollinen kuin kulta, +hän". + +"Mitä se sinua hyödyttää kun vouti ei tahdo?" + +"Niin, sen minä sanon sinulle. Sen ajan jälkeen ovat nämä pienet +otukset, muurahaiset nimittäin, auttaneet minua hyvän matkaa eteenpäin, +ja kun nyt tulee maanjako, voinen minäkin ostaa yhden osuuden. Kunhan +on talonomistaja -- -- -- näetkös -- -- -- siinä se on koko mutka, ei +siinä viimenkään ollut muuta estämässä, ei mitään muuta." + +"No jos asia niinpäin on -- -- --". Ja nyt aprikoitiin koko +asianjuoksu. Viikon kuluttua oli kaikki selvillä. Sitten kun vouti tuli +vakuutetuksi siitä, että tila oli myyty, näki Jaakon ruplat ja +markankappaleet, tuli tietämään mitä hän oli saamassa ja maistoi hänen +viinaansa, jota oli katajanmarjoilla höystetty, ei hänellä ollut mitään +vastaansanomista. Vietettiin kihlajaiset, kuuliaiset, häät ja +ristiäiset, kaikki yhden vuoden kuluessa. Oli iloa ja riemua, ja aika +riensi kuin siivillä, -- ja muurahaiset saivat tehdä työtä yhä +ahkerammin ja ahkerammin; "ne ovat minun lahjoitustilallisiani", sanoi +Jaakko nauraen. Ja niitä tarvittiin kyllä, sillä vielä ei ollut +maanmittari, jonka piti jakaa maat, tullut. Kaiketi hän tulee ensi +vuonna, lohdutteli Jaakko itseänsä. Helsingin herroilla taitaa olla +muutakin ajattelemista kuin miten minun rajani vedellään. Kaikessa +tapauksessa hän ei tahtonut keväällä ruveta mihinkään kustannuksiin +peltonsa tähden, sillä mitäpä hyötyä siitä on, kun tilukset jaetaan +niin kukapa tietää miten hänen peltomaansa käy. Ei kiitoksia, nyt ei +tehdäkään työtä toisten eteen, vaan itsensä eteen. Hän kokosi kaiken +lannan suureen tunkioon omalla pihamaallaan ja kylvi peltoon +semmoisenaan kuin se oli. Mutta kevät tuli ja kesä tuli myöskin, syksy +meni menoaan, mutta maanmittari ei tullut. Niin kului jälleen vuosi ja +vielä yksi lisäksi. Koska kaikki talonpojat tekivät samoin kuin Jaakko, +olivat heidän maansa pian mehuttomat, sato oli sitä mukaan, muurahaiset +olivat melkein sukupuuttoon hävitetyt, ja muurahaisten munat olivat +halvassa hinnassa. Jälleen rupesi entinen kuorma-ajo kukoistamaan +maantiellä ja kapakoissa, mutta vähemmin tuottavana kuin ennen, sillä +rautatie Viipurin ja Pietarin välillä oli vaarallinen kilpailija. Yhä +vaikeampaa ja vaikeampaa oli tulla toimeen, vallankin kuin Jaakon tupa +täyttyi täyttymistään. Pieniä valkotukkaisia vekaroita ryömi joka +nurkassa, luuli melkein, että tupa oli kahdeksankulmainen. + +Kuus vuotta oli kulunut. Puute ja köyhyys olivat jokapäiväisiä +vieraita. Hätä ei ollut oven edessä, se istui peräpenkillä. Kaikki ne +olivat kuin kotonaan, ja yhä odotettiin maanmittaria kuin pelastajaa, +mutta mitään jakoa ei tapahtunut. + +Lautamiehet, nimismiehet, ruununvoudit ja kuvernöörit syöttivät sillä +välin isoa valtiokonetta kartoitetuilla protokolleilla, asiakirjoilla, +mietinnöillä ja lausunnoilla, ja raskaat pyörät naukuivat ja +kuljettivat tiheään kirjoitettuja arkkeja virastoista senaattiin ja +sieltä takasin, ja paperiloita karttui karttumistaan, suuret kasat, +jotka kellastuivat kanslioissa ja arkistoissa, ja kun sinä kosketit +niitä, lensi niistä koi ja tuntui ummehtuneen haju. Nyt suotiin +helpotuksia, vieläpä annettiin raha-apuakin, mutta mitä nyt tehtiin, +oli myöhään tehty. Pöystin Jaakko möi mitä suinkin oli myömistä, +pelasti hävityksen tulvasta muutamia satoja markkoja ja lähti Pietariin +vaimoineen ja lapsineen; siellä hän pääsi palvelukseen eräässä +ajurilaitoksessa. + +"Mitäpäs se maa maksaa kun kansa kaukanaan lähtee", lopetti Pöysti +lyhyet tiedonannot entisestä elämästään. Olen nähnyt sen seudun, jossa +tämä surullinen tarina tapahtui ja minä sanon kuin hän. + + +Kertomus Jalo nimisestä juoksijaoriista. + +Vaikka alkoi jo olla ilta käsissä loppupuolella elokuuta, lähetti +aurinko vielä kuumat säteensä vinosuuntaisesti Kristian Kommosen +tupaan. Kärpäset surisivat tyytyväisinä päivänpaahteessa isännän +ympärillä, joka istui peräikkunan luona ja näytti yhtämittaa katselevan +kahta balsamikukkaa, jotka jäykkinä ja tulipunaisina kukoistivat, +kumpikin haljenneessa kulpposessa ikkunalaudalla. Kristian oli jo kauan +siinä istunut ja silmäillyt balsamien lehtien ja kukanterien välitse +veräjälle päin, ikäänkuin olisi odotellut jotain. Hän oli jo kerinnyt +yli keski-ijän, mutta näytti koko joukon vanhemmalta. Silmät olivat +syvässä päässä, ja kasvot kovin ryppyiset. Hänen vaimonsa, joka kutoi +kangasta ja kalskutteli polkusia ja sukkulaista, ei myöskään näyttänyt +olevan oikein työhönsä kiintynyt, sillä aina kun Kristian hiljaisesti +liikautti itseään, katsahti hän levottomasti ovelle päin; hänkin taisi +odottaa jotain. Eipä aikaakaan, niin astui lautamies Laurikainen +tupaan, tervehti ja pudisti juurtajaksain isännän ja emännän kättä, +jotka eivät näyttäneet liioin iloitsevan eikä hämmästyvänkään hänen +käynnistään. Lautamies istahti pöydän viereen, oli ison aikaa ääneti, +sytytti piippunsa ja virkkoi viimein, että oli koko lailla kuuma +ollakseen jo viiden aika iltapäivällä, johon kumoamattomaan totuuteen +Kristian lisäsi, että lämmin kyllä tekee hyvää kauralle. Vähitellen +virkosi keskustelu: käsiteltiin päivän kysymyksiä, kurssin +laskeutumista, elohinnoista kotona ja Venäjällä, kalastuksesta sekä +käräjistä. Nyt oli lautamies päässyt sinne kuin hän halusi. Taitavasti +hän nousi ylös. meni takan luo, pudisti porot piipustaan ja sanoi +ikäänkuin sivumennen: + +-- Sinne olette tekin muuten kutsuttu. + +-- Käräjille, minäkö, no keneltä sitten? + +-- Jegor Timofeitsch Ivanoffilta, naapuriltanne. + +-- Hm, no mitähän se taas liene? Voineekohan se olla siitä +selkäsaunasta, jonka hän sai minulta toissa kevännä. + +-- Eikö mitä, selkäsaunan saa hyvänään pitää; se on nyt tää juttu siitä +Jalosta, oriista, hänen ravaajastaan. + +-- No, mitä se minuun kuuluu. + +-- Niin; en minä suinkaan tiedä, mutta tulkaahan nyt huomenna, niin +saatte tietää. Ja sitten kun lautamies oli syljäissyt pari kertaa +oikein toimesta ja vetänyt helpotuksen huokauksen, nousi hän ylös, +sanoi hyvästit ja meni. + +Kristian raapi päätään tuuhean tukan alta ja astui verkalleen ulos. +Levottomana hän kierteli tiluksillaan, huokasi raskaasti nyt kun oli +yksin ja palasi vasta myöhään illalla kotiin. + +Koska oli vielä liika lämmin tuvassa, istui hän portaille nauttimaan +illan viileyttä. Yö oli nuoskea ja lämmin; tähdet pilkottivat unisesti +ilman läpi, joka hienosen harson tavoin varjosi taivaan kupulakea. +Täysikuu kohosi hiljaisessa loistossa nevan takaa; se paistoi keltasena +ja suurena harvan hongikon läpi, joka kituen kasvoi mättäillä tuossa +raudansekaisessa vedessä. Viimeinen kilttakerttu siisatti metsässä, ja +kehrääjälintu lenteli, ikäänkuin juovuksissa, milloin oikealle milloin +vasemmalle, milloin ylös milloin alas, katosi silloin tällöin yöhön, +painautui litteäksi maata vasten teillä ja poluilla, istui pitkinpäin +puun oksalla, kurisi ja kehräsi. Kansa kammoo kehrääjälintua ja tämä +kammo mahtoi vaikuttaa, että Kristianista oli kaikki niin surullisen ja +alamielisen näköistä. Luonto näytti hänestä sellaiselta kuin hänen +mielialansa salli hänen sitä käsittää. Hän ei saanut, ei mitenkään, +päästään tuota äskeistä juttua. Jaloon olivat liittyneet kaikki muistot +viimeksi kuluneelta elämänajalta. Kaikki, jota hän oli uneksinut ja +halunnut, kaikki, joka oli huolestuttanut ja peloittanut häntä, +tunkeunut hänen mieleensä, kaikki oli ollut yhteydessä Jalon kanssa. +Miten selvään hän muisti kun Jegor Timofeitsch Ivanoff laittoi kauppansa +Tervolan kylään. Kaikkia, jota ennen täytyi noutaa kaupungista, sai nyt +ostaa Jegor Timofejeitschin puodista. Miten nöyrä ja liukas hän olikaan +ollut, tää Jegor, miten hän oli kietonut heidät kaikki asioihinsa! + +Se tapahtui silloin kun Jalo oli noin kolmen vuoden vanha. Jegor oli +ollut kaikkien palvelija. Koukussa kuin linkkuveitsi oli hän tarjonnut +tupakkaa ja jakanut naukkuja, sanonut "juvast" ja "Jumalas halttuun" ja +"ollut nii kelpo" -- "eikö rahaa, no ei mitää, ei se mitää -- toischen +kerta, kirjotta kirjaa -- toischen kerta, ischäntämies". Se meni niin +mukavasti, mutta kun vuosi oli lopussa niin oli hänen kirjansa täyteen +kirjoitettu, ja kaikki nuo pienet postit tekivät suunnattoman summan. +Ja jos kuka oli lainan tarpeessa, niin keliäpä rahaa oli, jos ei +Jegorilla. Tosin hän otti kakstoista prosenttia, mutta siinäpä ei +silloin tarvittukaan asianajajoita, tuomareita, lautamiehiä eikä muita +sellaisia. Ja kukapa ei näinä aikoina tarvinnut rahaa! Sitä tarvitsi +koko maailma ja Kristian myös. Ja kun neljä vuotta oli kulunut, silloin +se oli Jegor Timofeitsch Ivanoff, joka oltuaan kaikkien palvelija oli +kaikkien herra. Nyt suoreni hänen selkänsä, ykskaks: hän oli jäykkä +kuin puukko; nyt kuului näin: + +-- Pöllö, mitä sinä siihen ruista kylvät? Ei, kauraa sinun täytyy +kylvää; en minä saa rukiita myydyksi nykyään! Rahaako, että ostat +lehmän, eihän sinulla ole ruokaa entisellekään? Ei pistetä! -- Hän möi +kauran talonpoikien pelloilta ennenkuin se oli leikattukaan. Hän +hakkasi heidän metsänsä puiksi ja päreiksi ilman muita mutkia, kuin +että suvaitsi mainita aikomuksestaan heille. Ja miten se kasvoi, tuo +kauhistava velka. Se oli täyttymätön kuin filistealaisten Molok. Kaikki +katosi sen avaraan kitaan. Se ei ollut koskaan tyytyväinen, eivät +auttaneet mitkään uhraukset ja lyhennykset tervan, halkojen, talin, +harjaksien, lampaanlihan, rapujen, lintujen ja kaurojen muodossa. +Kristian, jos kuka, oli tiukalla tämän naapurin kynsissä. Heidän +tupansa olivat nimittäin nurkka nurkassa kiinni. Hän tiesi paremmin +kuin muut mitä velkautuminen tahtoo sanoa. Tuntui kuin olisi joku +kolonnut lihan ja imenyt ytimen hänen luistaan. Hän oli joskus +mielestään aivan voimaton vastustamaan tuota hirveää vihollista ja oli +jo aikeessa lähteäkseen mieron tielle, jättääkseen kaikki, jotta +jälleen pääsisi vapaaksi. Mutta kun tuho oli tulemassa, oli apukin +auttamassa. Ja apu, se oli Jalo, joka silloin Mikonpäivän aikaan oli +kuuden vuoden vanha. + +Ja mimmoinen eläin tämä Jalo oli! Sen musta karva kiilsi sileänä kuin +silkki. Kun sitä katseli sivulta päin, muodostui tummempia ja +vaaleampia lämyjä sen lautasille. Sellainen häntä ja harja kuin sillä +oli, uhkea ja aaltoileva! Sen kaviot olivat teräksestä taotut; sen +rinta huokui ilmaa kuin palje. Silmät sillä oli kuin merikotkalla. Se +ei nähnyt ainoastaan kauas; se näki sumussa, lumituiskussa ja pimeässä. +Ja sentään, enemmän kuin sen kauneus ja siromuotoisuus oli sen ylevyys. +Se oli ylpeä. Piiskanhujaus oli häväistys, joka saattoi sen vimmaan. Se +oli sävyisä, vaikka väkevä, se oli ystävällinen, vaikka vallaton. Ja +kiitollinen sydän sillä oli! Se hiveli lämmintä, sametinsileää +turpaansa pitkin Kristianin käsivartta joka kerran kun tämä antoi sille +suolaa ja leipää, kauroja tai sokeripalan. Se eläin oli parempi kuin +moni ihminen, parempi varmaan kuin hänen tottelematon tyttärensä ja +kiittämätön vävynsä. Oliko kukaan nähnyt sen säikkyvän? Ei, ei itse +piruakaan! Oliko se milloinkaan kompastunut? Ei koskaan, ei +pahimmassakaan myötämäessä. Sellainen oli Jalo, parahin eläin koko +Suomenmaassa. Tuskinpa löytyi Venäjälläkään sen vertaista. Kun velat +painoivat pahimmin, kun Molok avasi kitansa ja vaati enemmän uhria, +alati enemmän uhria, meni Kristian talliin, ruokki Jaloaan, voiteli sen +kaviot mustaksi, palmikoi sen harjan ja taputteli sen kaulaa. Ja hän +oli varma siitä, että hän palasi tallista paremmalla mielellä kuin oli +sinne mennessään. + +Kun Jegor Timofeitschin saamiset kasvoivat Kristianin korvia myöten, +niin ettei tämä nähnyt mitään mahdollisuutta vapautuakseen +verenimijästään, valjasti hän Jalon köykäsen reen eteen ja lähti +Viipuriin puhuttelemaan jotain asianajajaa, vaikkapa itse "Syöteriä". +Hän ei voinut uskoa, että Jegor oli kirjoittanut oikein ylös. Hänen +pienoset ostoksensa, hiukan tupakkaa ja hirssiryyniä, kahvia ja +sokeria, eivät millään muotoa saattaneet tehdä niin suurta summaa. Sen +asian laita ei voinut olla oikein. Entä koronkiskonta sitten! + +Miten tarkoin hän muisti sen matkan! Silloin oli kylmä ja kirkas +tammikuunpäivä. Lumi lepäsi tasaisena kuin metsälammen pinta, kedoilla +ja peltomailla. Aitojen, pielesten ja isojen kivimöhkäleiden varjot +lankesivat sinisinä läntteinä valkoselle vaipalle. Pulmunen sirratti, +paeten hänen edellään; harakka nauroi mielihyvissään, siinä hypätä +hupsautellessaan aitaa pitkin; ja Sipi, karhukoira, jolla oli niin +suipot korvat ja villava häntä, laukkasi Jalon edessä, joka somasti +heitti kavioitaan, ikäänkuin huvikseen. Mentiin niin että humisi +korvissa. Se oli niin rattoisaa, että painava levottomuus, joka oli +vaivannut Kristiania, melkein haihtui. Hän oli jo ennättänyt lähelle +Papulan kaupungin osaa, kun kuuli jonkun huutavan ja heijaavan +takanaan. Hän otti piipun suustaan, kumartui reen yli, katsoi taakseen +ja näki erään henkilön, joka pienessä kappireessä ajoi täyttä laukkaa +hänen perässään, yhä viittilöiden ketunnahkasilla rukkasillaan. +Kristian seisahdutti, ja matkustavainen, pieni turkkiinpuettu, kömpelö +herra, joka ajoi hiirenkarvaisella ruunalla, tavoitti hänet pian. + +-- Hyvää päivää, isäntä! Teilläpä vasta juoksija on! sanoi hän +innokkaasti, pureskellen jäätyneitä viiksiään. -- Niin, minä tunnustan +teille suoran totuuden: ainakin neljänneksen minä olen ajanut niinkuin +ikään olen voinut saamatta kiinni isäntää. Mistä tuo hevonen on +kotoisin? Kenen se on? Mikä oli sen isän ja äidin nimi? Miten vanha se +on? Ei, mutta katsos tuota rintaa ja noita jalkoja! -- Ja matkustaja +nousi ylös reestään, lähemmin katsellakseen Jaloa. + +Kristian oli sekä iloinen että ylpeä, teki selvää siitä kuin tiesi ja +kiitti hevoistaan muukalaiselle, joka oli vallan ihastuneen näköinen. + +-- No, te tulette tietysti kilpa-ajoon ylihuomenna. Tuollaisella +hevosella, kuin tuo teidän, se on suorastaan velvollisuus. Minä olen +ratsumestari T., minä olen yksi palkintotuomareista; pankaa mieleenne, +ensimmäinen palkinto on tuhat markkaa. + +Kilpa-ajoista Kristian kyllä oli kuullut. Olipa muutaman kerran ollut +arvelussakin lähteäkseen koettamaan, mutta tavallisesti saa maalla +tietää mitä on tapahtuva, vasta sitten kun se jo on tapahtunut; mutta +nyt -- miksikäs ei, koska kerran sattui olemaan kaupungissa. + +Kristian lupasi tulla, ja kädenlyönnillä vahvistettiin sopimus. Jalo, +levotonna päästäkseen lähtemään, katosi likimmäisen mäen taa kuin nuoli +ihailevan ratsumestarin edestä. + +Kristian otti osaa kilpa-ajoon. Mitkä ihanat päivät, mikä kunnian ja +riemun aika Jalolle ja sen isännälle. Ei löytynyt lehteäkään meidän +maassamme, joka ei tietänyt kertoa Jalosta ja sen omistajasta. +Sähkösanomat kiersivät maita ja mantereita kertoen Jalon urhotöistä. +Sen nopeus oli meillä tavatonta, se otti ensimäisen palkinnon, saaden +loistavan voiton vanhoista, kuuluisista kilpajuoksijoista. Vielä +nytkin, siinä istuessaan raskasmielisenä ja surullisena eteisten +portailla, levisi kirkas hymy Kristianin kasvoille, kun hän ajatteli +sitä ihanata päivää. Miten selvään hän sen muisti: päivänvaloa, sininen +taivas, hienoja välkkyviä lumiheteitä, talvituulen tuomia, soittoa ja +hurrahuutoja, kiihoittavia juomia ja Jalo päivän sankari. Epäilemättä +se oli hänen elämänsä ihanin ja sisältörikkain päivä. Mutta niinkuin +korkeimmat aallot lankeavat syvimpään kuiluun ja pisimmät puut tekevät +pisimmät varjot, samaten toi sekin päivä, jolloin hän ja Jalo seisoivat +ylinnä onnenkukkuloilla, muassaan katkerimman surun. + +Asianajajan luona ei asia parantunut; päinvastoin sai Kristian kuulla, +että Jegor oli hakenut kuvernörin tuomion hänen päällensä. Hänen +velkansa oli korkoineen kaikkineen maksettava. Jalo täytyi myödä, mutta +sen hinta ei riittänyt velan suorittamiseksi. Kristian joi itsensä +humalaan, itki, selvisi jälleen, ja näiden erilaisten mielentilojen +vaihdellessa tinki ja tinki hän lakkaamatta. Viimein täytyi kaupasta +tehdä tosi. Jalo myötiin eräälle venäläiselle kauppiaalle, ja +murheisena ja vimmattuna tuli Kristian kotiin ajaen tammalla, jota hän +vihasi. Ei se lohduttanut, että lompakko oli satamarkkasia täynnä, +jotka Jalo oli juossut kokoon pieneksi muistolahjaksi isännälleen. +Kristian oli lohduton. Että päälle päätteeksi antaa rahat Jegorille, +oli hänestä mielettömyyttä. Samalla ne olisi saattanut järveen heittää. +Vihdoin viimeinkin sen kumminkin täytyi tapahtua. Hän kävi Jegorin +puotiin, juuri kun tämä sattui yksin olemaan, maksoi maksettavansa ja +sai takasin velkakirjansa ja muut arvopaperit. Jegor oli varomaton ja +lausui muutamia loukkaavia sanoja. Silloin kuohahti Kristianin sisu ja +jos ei Jegor ennestään tietänyt mitä selkäsauna on, niin kyllä hän sen +nyt tuli tietämään. Siitä päivästä lähtien vallitsi verivihollisuus +noiden molempain naapurien kesken. + +Kristian oli vapaa, mutta vaikka hän siitä kerskailikin Jegorin +kuulten, kärsi hänen sydämmensä kuitenkin. Mitäpä oli vapaus hänelle, +kun Jalo oli poissa! Hän oli päässyt vapaaksi uhkaavasta vaarasta, +mutta hän oli myös menettänyt ainoan ilonsa. Hänen elämänsä oli +kadottanut jännityksensä: ei ollut velkoja enää huolehdittavana, ei +Jaloa enää rakastettavana eikä iloa antamassa. Suolana pakoittavan +sydämmen haavoissa olivat sanomalehtiuutiset, joita hän silloin tällöin +sattui kuulemaan. "Mainio juoksija-ori Jalo, joka sai ensimmäisen +palkinnon Viipurissa, on jälleen kunnostanut itsensä", tahi +"juoksijaurho Jalo on voittanut palkinnon Hämeenlinnan kilpa-ajoissa". +Niinä päivinä ei Kristian ollut tapaisensa: joko istui äänetönnä ja +jörönä kuin peippo sadesäällä, tai oli äkäpäinen ja tirskui kuin valkea +katajissa. + +Vähitellen kypsyi hänessä ajatus että, maksoi mitä maksoi, hankkia tuon +eläimen takasin. Mitä varten kerätä ja koota ahnaille perillisille ja +itse elää ilotonta elämää? Odottihan vävypoika levottomuudella +perilliseksi pääsemistä ja tytär myös. Jospa edes olisi lapsenlapsia. +Ei, asiain näin ollen oli parasta hommata Jalo kotia jälleen. + +Monien mutkien perästä hän sai takausmiehet ja kihlakunnanoikeudessa +kiinnityksen talolleen. Nyt oli vain kohtuullista korkoa vastaan +nostettava rahat ja sitten hevoskauppaa hieromaan. Rahaa kalliimpi ei +kuitenkaan mahtanut olla. Ostajalla siellä Viipurissa oli monta +hevosta ja epäilemättä hän kunnollista korvausta vastaan luopuu +Jalosta. Matkapäivä oli jo määrätty, kun Kristian eräänä kauniina +heinäkuunaamuna, ollessaan juuri puukolla raaputtamassa pois muutamia +jäykkiä, valkosia karvoja, jotka orastivat hänen leuallaan, kuuli +hirnuntaa ja se kuului niin kumman tuttavalta. Se ei voinut olla +erehdys; se hirnunta oli Jalon, sillä juuri noin se kutsui isäntäänsä, +kun tämä joskus aamusilla oli pitempään talliin menemättä. Kristian +lennätti puukon kädestään ja riensi ulos. Tuolla, hänen oman +tallinnurkkansa takana, josta Jegorin niittykaistale alkoi, tuolla +seisoi hänen Jalonsa, heitti päätään ylös ja alas, pöristi sieraimia ja +pärskyi. Yhtäkkiä se vilisti aidan yli ja seisoi entisen isäntänsä +kartanolla. Kristian oli kuin ramman lyömä; hänen huuliltaan pääsi vain +hiljainen kah! Lempeä hymy, kuin päivänpaiste kolkolla kankaalla, +valaisi hänen kasvojaan ja kaikki kuulemansa kummat peikoista ja +lumouksista vilahtivat silmänräpäyksessä hänen kuohahtaneesen +mieleensä. Kun hän siinä vielä silmiään hieroi ja mietti, oliko hän +todellakin hereillä, kapusi Jegor, hänen vihamiehensä, kartanolle, +päitset ja piiska kädessä. "Hevonen on minun", sanoi hän; "eläkä +huolikaan houkutella sitä tänne". + +Jegor tarttui Jalon otsatukkaan, pani kiroten päitset sen päähän ja +uhkasi, että kyllä hän sen opettaa karkaamasta aitojen yli. +Säälimättömästi tempoen talutti hän Jalo raukan omalle puolelleen, ja +hetken kuluttua kuuli Kristian oriin potkivan ja puhkuvan peljäten +Jegorin ruoskaa. Lyödä Jaloa, sellaista eläintä lyödä, se oli kamalaa. + +Tästä päivästä kävi elämä helvetiksi Kristianille. Kiusallista oli +ollut kaivata tuota hevosta, mutta tietää, että se oli pahimman +vihamiehen oma, ettei sitä voi enää koskaan saada takasin, nähdä joka +päivä eikä saada lähestyä sitä, se oli kahta kauheampaa. Kaikki mitä +Jegor keksi ylpeilläkseen Kristianin läsnäollessa hevosesta ja +kiusatakseen häntä, sen hän teki tarkalleen. Kaikki lyönnit kuin hän +oli saanut, sai nyt Jalon selkä kestää. Ja jos ori, joka joskus +tapahtui, tuli täyttä neliä entisen isäntänsä luo ikäänkuin turvaa +hakemaan, silloin saattoi Kristian olla varma siitä että paksut +makkurat Jalon lautasilla ovat piakkoin todistavat, miten Jegor +Timofejevitsch uskollista ystävyyttä arvostelee. + +Siten kului muutamia viikkoja. Oli kuuma elokuun päivä, multakokkareet +pellolla halkeilivat kuumuudessa, ilma värähteli ja höyrysi lämpimästä. +Kylän koirat olivat herenneet haukkumasta ja makasivat katveessa +portaiden ja ulkohuoneiden alla. Lehmät seisoivat rannalla vatsaa +myöden vedessä ja hakivat suojaa tummien leppien alta. Ainoastaan +sääkset lensivät rivakasti päivänpaahteessa: sudenkorento ja +metallihohteinen viheriä kärpänen piirsivät loistavia koukeroita +ilmaan. Kristian makasi höyläpenkillä tuvassaan ja seurasi lämpimin +katsein Jaloa, joka seisoi siellä Jegorin niityllä, vanhan arpisen +jalavan siimeksessä. Kristian uneksi niistä onnenpäivistä, jolloin Jalo +oli hänen -- ja senaikuiset huolet tuntuivat hänestä nyt niin pieniltä +ja riemut suurilta. Hän oli juuri vaipumassa keveään suloiseen uneen, +kun hänet äkkiä herätti kolme herraa Viipurista, jotka innokkaasti +tiedustelivat talon isäntää. Nuo kolme herraa olivat lähteneet +vainoretkelle jäniksiä vastaan. Äkkiarvaamatta he olivat yhyttäneet +ilveksen, joka niinkuin hekin, oli jäniksiä pyytämässä. Kaks +vuorokautta he olivat koirineen ajaneet kamppia, joka heidän sanansa +mukaan oli kohta peräti uuvutettu, kun tapahtui se onnettomuus, että +heidän koiransa loukkasi käpälänsä ja täytyi jättää jälelle. +Metsästäjät kyselivät mistä he voisivat saada lainata koiraa, joka +kelpaisi jatkamaan ajoa. Kristianilla oli. Hänen Sipinsä, niin +maalainen kuin olikin, ajoi metsä- ja vesilintua, jänistä ja karhua, +jos siksi sattui. Metsästäjät, Kristian ja Sipi kiiruhtivat suolle, +jossa ilveksen jäljet viimeksi nähtiin. Neljänneksen kuluttua oli Sipi +selvillä jäljillä, ja kiihkeästi vinkuen ja heiluttaen pörhöistä +häntäänsä otatti se korpeen päin. Vimmattu haukunta ilmaisi kohta että +uupunut ilves oli pysähtynyt, piti puoliaan eli oli kiivennyt puuhun. +Kun metsästäjät saapuivat paikalle, tanssi Sipi hurjinta sotatanssiaan +hongan juurella, jonka oksilla kamppi lepäsi hampaita näytellen ja +sähisten vastustajalleen. Tupsupäiset korvat olivat luimussa pääkalloa +pitkin, silmät säkenöivät vihasta, ja näytti siltä kuin se olisi +mielinyt karata pörhöisen vihamiehensä niskaan. Vaan, ennenkuin se oli +ennättänyt päättää taistella, putosi se ääntäkään päästämättä etumaisen +metsästäjän luodista. Sen käpälät sidottiin yhteen, pujotettiin seiväs +jalkojen väliin, ja riemuiten lähdettiin Kristianin talolle. Siellä +söivät nuo väsyneet, mutta iloiset metsästäjät yksinkertaisen aterian, +ja kämpin peijaisia juotiin perinpohjin rommissa, sikunaviinassa ja +purevassa konjakissa. Väkevät juomat kohosivat lämpimässä päähän, ja +kun ilta alkoi hämärtää, olivat Kristian ja hänen vieraansa jokseenkin +punakoita ja suurisuisia. + +-- Kuulehan Kristian, -- sanoi hänen vaimonsa, joka alkoi peljätä tuota +meluavaa seuraa, -- minä en suvaitse ladatuita aseita talossa, mene ja +ammu pois luoti tuosta pyssystä! Kristian nousi hitaasti ylös sanoen, +että nuo naiset ovat aina sellaisia pelkureita, otti pyssyn penkiltä ja +meni ulos. Siellä oli päivänvalo sammunut, mutta ei ollut vielä +pimeäkään. Iltatuuli toi tuoksua vasta pieleksitystä apilaasta. Kaukana +kuuluivat paimentorvien joeltavat äänet, ja pihapihlajassa jatkoi +sirkka lauluaan. Notkuvin polvin astui Kristian portaita alas. Äkkiä +pysähtyi hän. Tuolla tallinnurkan luona seisoi jälleen hänen öinen +unelmansa ja hänen ainainen ajatuksensa. Jalo puisteli siroa päätään, +ravisti jouhevaa harjaansa ja kutsui entistä isäntäänsä matalalla, +hiljaisella, salaperäisellä hirnunnalla. Kristian meni liikutettuna sen +luo ja taputti sen niskaa. Hevonen pisti matalan aidan yli hienon +turpansa hänen taskuunsa. Kiihoittunut kuin oli, ojensi hän molemmat +kätensä hevosen kaulan ympäri. Olihan siitä niin kauan aikaa kun hän +oli saanut taputella Jaloa, hyväillä sen hienoa karvaa ja puhua sille. +Hivellessään pitkin oriin selkää, tunsi hän äkkiä makkurat, Jegorin +ruoskan jäljet. Nyt kuohahti tuon puoleksi humaltuneen miehen veri. -- +Kurja eläinrääkkääjä, -- kirosi hän puiden luista nyrkkiään Jegorin +taloa kohti. Minä pelastan sinut ainiaaksi, ystävä raukka, hänen +häväistyksiltään ja silmäniskuiltaan, hänen julmuudeltaan. Ja ennenkun +hän itse oikein tajusi, mitä tahtoi tehdä, nykäsi hän pyssyn olalta -- +laukaus ja jalo eläin vaipui ähkien maahan; surullinen katse sammuvasta +silmästä, ja Jalo makasi kuoliaana sen aidan takana, joka eroitti hänet +hänen entisestä isännästään. Kristian pakeni kuin murhamies metsään. +Puoli tuntia sen jälkeen astui hän jälleen tupaansa, ja oli aivan +selvä. Metsästystoverit olivat lähteneet kipeää koiraansa etsimään. Hän +oli yksin vaimonsa kanssa. Liikutetuin mielin hän kertoi vaimolleen +mitä oli tehnyt. + + * * * * * + +No, mitä sinä nyt aijot tehdä, sanoi Kristianin vaimo, kun mies myöhään +yöllä lautamies Laurikaisen käynnin jälkeen tuli tupaan. -- Eihän +hänellä ole yhtään vierastamiestä. + +Ei, ei ole, mutta käyköönpä miten tahansa, minä kerron kaikessa +tapauksessa koko jutun tuomarille. + + + + +II. + +Kesä. + + +Olin tehnyt kamalan matkan. Jalkasin, hevosella ja rattain monta sataa +virstaa Kolmekantajoelta Mantsinsaareen, Vienajoen suussa, sieltä ylös +Sordavalaan ja sitten jälleen alas rajalle päin. Ensimäisinä päivinä +satoi vettä rankasti kuin sumua ja se kutisti näkypiirin niin pieneksi +kuin mahdollista. Sitten taukosi satamasta, mutta taivas pysyi tasaisen +harmaana ja ilma kolkkona. Mieleni oli alakuloinen, ruumis runneltu ja +sielu väsynyt, niin että tuskin oli pitkästä matkasta mitään muistoa +tarttunut sieluni cameraan. Kaikki oli sumuista ja tasaraitaista kuin +patjanpäällys. + +Oliko siis ihme että pieni loistava kohtauskuva, muuten kyllä +vähäpätöinen, jonka satuin näkemään Pelkolan kievarissa, syöpyi +muistooni, jossa se loisti kuin tulinen väripilkku muuten tahratulla +paletilla. Kaikki yhtyi antamaan tälle pienelle tapahtumalle, jota +tässä kutsun "kesäksi", väriä ja ylennystä. Kesäkuun aurinko paistoi +ensikerran koko viikolla, aukeat, viljavat vainiot keinuivat +kesätuulessa, viheriät niityt viehättivät, ja lehtimetsä, viileä ja +raitis, suhisi niin sointuvasti, niin viettelevästi. Kaikki muodosti +miellyttävän vastakohdan niille viikoille, jotka olin viettänyt +kolkoissa mänty- ja kuusimetsissä, laihoille halmeille, joissa mustat +hiiltyneet puut pistivät näkyviin harvasta rukiista, niityille, joilla +mättäät ja saraheinät taistelivat vallasta. Olin katsonut köyhyyttä +silmästä silmään, olin nähnyt sarkaa, puuastioita, savupirttiä ja +kurtistuneita kasvoja. Tuntuipa hyvältä ajaa kievariin eräässä talossa, +jossa näkyi jälkiä muinaisesta loistosta, melkein komeudesta. Sen +toinen sivu oli vilkkaaseen katuun päin, toinen metsistyneeseen +puistoon. Kartanolla oli kolmet mukavat Wieniläisvaunut, hevoset olivat +juuri päästetyt valjaista, ajaja ja kyytipojat taluttivat niitä +edestakasin. Kamarineitsyt ja kaksi pitkää kullalla silattua palvelijaa +punaisissa palvelijanvaatteissa, joihin kuului säärykset ja +sulkatöyhtöiset huopalakit, vetivät esille vaunuista kallisarvoisia +huivia, päällystakkia, päivänvarjoja, englantilaisia matka-arkkuja, +kauniita vasuja, joissa oli hedelmiä ja viiniä. Sisällä, kievarin +isossa salissa, oli eloa ja iloa, naurua ja leikkipuhetta, väriä, +nuoruutta ja ihanuutta. Päätään muita pitempänä seisoi siellä vanha +ylhäinen mies, jonka suku oli niin monen miespolven ajalla sekoittunut +Europan ylimyskuntaan, että oli mahdotonta sanoa, mihin kansakuntaan se +oikeastaan kuului ja minkä kansan keskuudessa se oli syntynyt ja +kasvanut. Hän oli, niinkuin itä Suomessa varsin sattuvasti sanotaan, +Pietarilainen -- ranskalais-saksalainen kasvatus, englantilaisten tavat +ja yhtä vieras Venäjälle kuin hänen nimensä: parooni Holstein Wapparn. +Hänen puolisonsa, joka oli erinomaisen hienon näköinen, asetteli +hoitajattaren kera lasten pukuja, terveiden kauniiden lasten, joilla +oli punaset posket ja silkkisuortuvat. Eräs nuori mies kaartin +luutnantin pu'ussa pyöri viehättävän noin 20 vuotiaan nuoren naisen +ympärillä, joka oli puettu plastillisesti poimutettuun kesäpukuun +japanin silkistä, pitseillä ja kukkasilla somistettuun olkihattuun, +hattuun, jonka ympäröimät kasvot olivat yhtä suloiset kuin Greuze'n +hienoimmat pastellikuvat. Hänessä oli jotain niin kevyistä ja samalla +loistavaa, että minä ehdottomasti tulin ajatelleeksi leijailevaa +perhosta, jolla on väriä ja kultatomua siivillä. Perhosen nimi oli +Sonja ja siitä lähtien on se nimi ollut minusta niin kaunis. + +Korkeakoipinen susikoira, jolla oli kapea kuono ja lempeät silmät, +tervehti minua ystävällisesti vinkuen, jotavastoin tavattoman ylpeä +spanjalainen villakoira huomautti minulle, että oli sopimatonta noin +muitta mutkitta tunkeutua niin hienoon ja ylhäiseen seuraan. Kaikeksi +onneksi oli sylikoira ainoa ylpeä siinä seurassa. Vanha ylimys teki +minulle pehmeällä venäläis-sekaisella ranskankielellä muutamia +kysymyksiä laivoista Laatokalla ja hirvien pyyntiajasta sekä esitteli +itsensä, sanoen olevansa hovitilan omistaja. Hän oli nyt tullut +perheineen sanomaan hyvästiä talolle, jossa hän ei ollut käynyt +kolmeenkymmeneenneljään vuoteen. Se oli nyt myötävä Suomen valtiolle ja +hän tahtoi sitä ennen näyttää tämän suvun perintökartanon perheelleen, +pojalleen luutnantille ja eräälle sukulaiselle, tuolle kauniille +perhoselle. Myöhemmin sain tietää että parooni Holstein oli synnyltään +suomalainen. Hänen kantaisänsä oli ollut upseeri eräässä komppaniassa +suomalaista väkeä, jonka perintöruhtinas Pietari, kolmas keisari tällä +nimellä, oli asettanut. Talvisin oli komppania palvellut Holsteinissa, +kesillä Pietarhovissa, ja muistoksi keisarin rakkaasta perintömaasta +oli tuo aateloittu suku ottanut tämän nimen. + +Nyt töytäsivät maltittomat lapset ulos puutarhaan. Parooni seurasi +puolisoineen ja Kolja, niin sanottiin luutnanttia, ja minun kaunis +perhoseni liehahtivat toisten jälessä. Tuntui ikäänkuin huone olisi +muuttunut synkäksi ja pimeäksi sitten kun tuo kaunis iloinen joukko +lähti pois. Taksoja, kuulutuksia ja asetuksia ruskeissa puitteissa +kellahtuneella paperilla, jossa kärpäset olivat pitäneet huolta +välimerkeistä, riippui loistavan sinisellä seinällä. Keisarin kuva, +jossa hänellä oli hirmuiset makkurat silmien yläpuolella ja keisarinnan +hymyilevä kolmen kopekan kuva, kirottu ylpeä villakoira, kuumuus ja +kahvinhaju, -- kaikki tuo ajoi minutkin ulos puutarhaan. Pyysin lihavan +venäläisen emäntäni kattamaan päivällispöytäni ulkona erään huonosti +hoidetun syreenipensaikon suojassa, joka hoidosta huolimatta kukoisti +ihanasti. + +Kievarihuoneet olivat eräässä talossa, joka oli ennen kuulunut +hovitilan rakennusryhmään. Ne olivat puistoon päin, eteisestä saattoi +nähdä päärakennuksen, suunnattoman suuren puupalatsin muhkeine, mutta +kuivine etusivuineen, pestiläisine hirsipatsaineen, jotka olivat +päällystetyt purjepalttinalla. Alakerta oli laudoitettu puupalasilla ja +holvit sahatut lankuista ja kaikki juovitettu kuin giallo antico +brocatelli ja breccian marmorikivi. + +Tein kiertoretken tyhjässä, hiljaisessa puistossa, istuin sitten +sireenipensastoon, josta minulla oli mainio näkyala puutarhan yli. Se +oli alkujaan perustettu vanhaan ranskalaiseen malliin, käytävät +supisuoria, pensastot leikeltyjä ja puut istutetut tarkasti mitatun +matkan päähän toisistaan. Käytäviä reunusti muinoin tasaseksi leikatut +saksanpihlajapensaat, joista kohosi määrätyn välimatkan päässä +acaciapuu, leikattu pyramiidin, pallon tai neliön muotoiseksi. Ennen +muinoin kun ensimäinen parooni Holstein täällä piti juhlia loistavalle +hoville ja yhdelle tämän maailman mahtavimmista ruhtinaista, silloin +oli iso puutarha nähnyt onnensa päivät. Nyt oli sekin saanut antaa alaa +ajan demokratillisille ja romantillisille mielipiteille. Jäykät +puksipuuryhmät, jotka vaivoin vastustivat ilmanalan ankaruutta, olivat +jo aikoja kuivaneet. Kankeat kurenmiekat, ylpeät keisarinkruunut ja +tulpaanit, jotka lihavina, muhkeina ja koreina keväällä kohosivat +maasta, ne olivat kaikki nähneet ihanimman aikansa katoavan, niiden oli +täytynyt vetäytyä syrjään sellaisten kukkaisten tieltä, jotka eivät +vähääkään välittäneet ranskalaisesta mallista, vaan kasvoivat missä +mielivät, kunhan siellä oli raitista ilmaa ja Jumalan kirkas aurinko +paistoi; -- vaatimattomia kukkasia, tulineilikoita, orvokkia, +keltakukkia ja muita luonnon pikkuporvareita. Mutta se ei ollut +ainoastaan kukkasissa kuin uuden ajan henki ilmautui. Marmorin +näköiseksi maalatuilla alustoilla oli siellä ennen seisonut jumalia ja +hyveiden edustajoita, kipsistä tehtyjä ja öljymaalilla maalatuita. Ne +seisoivat siellä monta vuotta vanhojen lehmusten suojassa ja peittivät +alastomuuttaan niin hyvin kuin taisivat kostealla sammalverholla, joka +vuosi vuodelta kasvoi yhä ylemmäksi niiden sileitä valkosenhohtavia +jäseniä pitkin ja kulutti niitä. Nyt olivat sekä jumalat että hyveiden +haltijattaret tuhkaläjänä ja ainoastaan miehenkorkuinen epilobiumkasvi +osoitti paikkaa, missä ne olivat kerran hymyilleet. Yksi vain, +vaarallisin niistä kaikeista, rakkaudenjumala itse, oli pelastunut +jumalien ragnarök'istä. Hän oli seisonut helisevillä lasitiuvuilla +somistetussa kiinalaisessa kioskissa. Tässä pienessä kioskissa oli +keisari Paavali kerran vanhassa Suomessa käydessään istunut muutamien +uskottujen seurassa, sillä välin kun ylhäisiä herroja ja naisia, joilla +oli punaset korot silkkikenkien alla, sipsutteli edestakasin +säännöllisillä käytävillä ja kuiskailivat monta sangen epäsäännöllistä +asiaa. Tämän merkittävän tapauksen muistoksi oli kamariherra +ripustuttanut marmorisen muistotaulun komealla latinaisella +kirjoituksella. Oh, se oli aikoja sitten. Taulu oli unohdettu ja +kirjoitusta mahdoton lukea. Nyt kujersi parvi harmaansinisiä kyyhkysiä +kioskissa. Amor oli saanut muuttaa ulos ja seisoi rappeutuneella +jalustalla keskellä viheriäistä ympyrää, missä neljä leveää käytävää +yhtyivät. Jotain oli puutarha kuitenkin voittanut rappiolle +joutumisestaan, nuo komeat lehtokujat, jotka nyt kasvoivat vapaasti, +saksista ja mittanauhoista välittämättä. Jos niitä ennen pidettiin +kovassa kurissa, niin olivat ne nyt vanhoilla päivillään sitä +vallattomampia. Ne kasvoivat niin liki, niin liki toisiaan, ettei +ainoakaan auringon säde tunkenut niiden vihannoivan katoksen läpi. +Mutta nimensä ne olivat kadottaneet. Ja mimmoiset nimet, nimet, jotka +voisivat reväistä portit auki satujen, balladien ja laulujen maailmaan. +Kas tuossa tuo kostea paikka keskellä puutarhaa, siinä oli kerran +lammikko, Okeanon valtakunta. Kumpu tuolla oli muinoin saari +lammikossa, se oli onnellisuuden saari ja sinne sinä pääsit huokausten +nyt jo lahonnutta siltaa myöten. + +Tuossa on salaisuuksien lehto ja tuossa lemmen polku. Siinä kun istuin +ja haaveksin entisyydestä ja nykyisyydestä, lehahti komeasta, mutta +rappeutuneesta parooni Holsteinien vaakunalla koristetusta portista +kaunis Sonja perhoseni. Iloinen oli, sen saattoi nähdä, hän poikkesi +heti salaisuuksien lehtoon, hän lehahti rakkauden jumalan luo, istui +hetken hänen jalkojensa juurella, hän näytti vaipuvan ajatuksiin, jotka +olivat aivan varmaan yhteydessä pienen jumalan kanssa. Nyt nousi hän +taas ja liiteli pois pehmein liikkein lemmenpolkua pitkin. Etsikö hän +ketään? -- Ei. Lieneekö tietänyt, että puutarhan ulkopuolella, tuolla +pensasaidan takana, lensi toinen perhonen keinuen leijaillen, sitä ei +tiedä -- mutta siellä kaukana lehtokujan päässä oli pienoinen portti, +se oli aina auki, ja siitä hän lensi puutarhaan. Kas, nyt he kohtaavat +toisensa, niin odottamatta, -- niin eriskummallisen odottamatta! Katso, +miten he lekuttelevat toistensa ohi, nyt on tyttö ensin, nyt on hän, +poika, nyt he pysähtyvät metsäruusupensaan luo. Ja nyt he liitelevät +edelleen elyseion kenttiä pitkin, kauas pois, jossa kasvaa kieloja, +-- -- -- koko maailma kielonkukkia! + +Puutarhaportti läjähti, niin että viimeinen kuva Parooni Holstein +Wapparn'in vaakunakirvestä putosi maahan. Se oli pikku sulkkutukku, +joka pilkisti sisään. Hän seisoi keskellä päivänpaistetta kauniina kuin +unelma ja huusi ja leipoi pieniä käsiään: Sonja ja Kolja! Ei kuulunut +vastausta. Sonja ja Kolja! hän huusi jälleen ja jälleen. Turhaa. Käsi +kädessä olivat he joutuneet huokausten siltaa myöten onnen maahan. +Silkkitukka kyllästyi ja juoksi pahoillaan tiehensä. Sonja ja Kolja, +kajahti kaukaa. + +"Puuro on kypsää", sanoi emäntä samassa. Minä söin maalaisruokaani ja +käskin valjastaa; kun astuin puutarhaportista löysin hiedasta tinaisen +korkokuvan, kolmikärjen lävistämän sydämen, se oli Holsteinien vaakuna. +Nousin kyytirattailleni, ja niinpä lähdettiin. Päästyäni tuskin pari +virstaa eteenpäin, aloin taasen kutoa patjanpäällistä sumussa, sateessa +ja kylmässä. Onko kumma että tuo pieni kirkas idylli, jonka melkein +tahtomattani näin sireeninoksien välitse, painui mieleeni. + + + + +III. + +Luotsi. + + +Viipurin saaristossa oli vanha aatelishovi Rauhasaari, joka oli ollut +lahjoitustilana 17:ta vuosisadan loppupuolelta saakka. Tilaan kuului +kokonainen arkkipelagi isompia ja pienempiä saaria, niiden joukossa +myös uloinna meren reunassa sijaitseva Hietaluodon saari, jossa asui +18-luvulla luotsivanhin Kristian, hänen poikansa ja pojanpoikansa, +viisivuotias lapsukainen. Vanha Kristian ja hänen poikansa olivat +olleet leskenä monta vuotta. Ei löytynyt naisellista olentoa pitämässä +huolta vanhuksesta, miehestä ja poikasesta, siellä kuin asuivat vuoden +umpeen melkein eroitettuna kaikesta muusta maailmasta. Vanhus oli +luuleva, katkeramielinen ja kova. Hänen katkeruutensa ja vihansa koski +etupäässä herroja. Tämä viha oli syntynyt ammon aikoja sitten. Sen +jälkeen oli ensimäinen lahjoitustilallinen, kamariherra v. Schultze, +aikoja sitten maannut viimeisellä leposijallaan yksinkertaisessa +perhehaudassa kappeliseurakunnan pienosen kirkon vierellä. Sen jälkeen +oli vanha Suomi annettu takaisin Suuriruhtinaskunnalle; lahjoitusmaa +oli jo perintönä kolmannessa polvessa, mutta ei edes aikakaan ollut +voinut sovittaa sitä vääryyttä, joka luotsi Kristianille oli +tapahtunut. + +Se oli vanha tarina Nabotista ja David-kuninkaasta. Silloin kun +kamariherra osti Rauhasaaren kartanon, eivät ulkosaaret kuuluneet +tilaan. Hän oli kauan aikaa halunnut oikaista huonosti jaetun maansa +rajaa ostamalla kapean rantakaistaleen, metsätilkan, Hietaluodon saaren +ja kalaveden saaren ja rannan välillä. Turhaan! sillä vanhalla +Kristianilla oli kaikki tämä rikkaus vuokralla valtiolta ja hän ei +antanut millään ehdoilla viekotella itseään luovuttamaan tuota maata ja +kalavettä kamariherralle. + +Tällainen oli luotsivanhuksen ja kamariherran väli kun eräs +keisarillisen perheen jäsen tuli käymään kamariherra von Schultzen +luona. Metsästysseuroja, kalaretkiä, maalaisjuhlia vietettiin +vuorotellen komeassa kartanossa ja kun tuo ylhäinen vieras vihdoinkin, +kyllästyneenä maalaiselämän iloihin, jälleen vetäytyi pääkaupunkiin, +sai hän aikaan että kamariherra von Schultzelle annettiin ei ainoastaan +rantakaistale, kalavesi ja ulkosaari, vaan myös monta virstaa +ruununmaata kiitollisuuden osoitukseksi siitä vieraanvaraisuudesta, +jolla hän oli vastaanottanut hallitsijansa omaista. + +Tätä lahjaa seurasi sama kirous, joka on seurannut kaikkea +lahjoitusmaata, allekuuluvien talonpoikien viha, huono tilusten hoito +ja köyhtyminen. Vanha Kristian ei voinut unhoittaa tätä lahjoitusasiaa, +hän ei voinut uskoa että kamariherra ilman juonia sai tuon maan. Hän +kantoi, niinkuin kansa tavallisesti tekee, vihan sisässään, hän valitti +hyvin harvoin, vielä harvemmin se puhkesi ilmoille, mutta kun se +puhkesi, niin se tapahtui rajusti. Se oli hiljainen, tukahdutettu +katkeruus, joka myrkytti koko hänen elämänsä. Se on kuin mikähän +möhkäle juuri minun sisässäni. Se kiehui hänessä ja katkeroitti kaiken +hänen ilonsa, kaiken hänen onnensa, se oli tehnyt hänet luulevaiseksi, +kovaksi ja taipumattomaksi. + +Mutta vuodet kuluivat ja vanha kamariherra maksoi veronsa luonnolle. +Hänen poikansa kaatui Unkarin sodassa ja pojanpoika, nuori pulskea +rakuunaluutnantti, omisti nyt lahjoitustilan, ja hän kaatoi +luotsi-Kristianin murhemaljan kukkurilleen. + +Vanhalla luotsilla oli poika, joka ei ollut isänsä kaltainen paitsi +nimen puolesta, sillä hänenkin nimensä oli Kristian ja häntä sanottiin +hovissa pilan vuoksi Kristian toinen tiranniksi. Hän oli lempeä, +taipuisa luonne. Alati isän komennettavana, oli hän käynyt melkein +araksi. Vastustaa isän tahtoa oli hänestä peräti mahdotonta -- ja +kuitenkin hän oli sen kerran tehnyt, kuitenkin hän oli kerran kohdannut +uhalla sekä hänen vihansa, kostonsa että kirouksensa. + +Hovissa oleksi nimittäin eräs tyttö, josta ei kukaan tietänyt mihin +säätyluokkaan hän oikeastaan kuului ja mikä asema hänellä oli +Schultzien talossa. Hän oli lättiläinen synnyltään, nuori ja +miellyttävä näöltään. Kansan kesken liikkui kaikellaisia huhuja tuosta +kauniista Marjasta. Nuori Kristian rakastui lättiläistyttöön, hänen +lempeään katselivat suosivin silmin sekä Marja että tilanomistaja, ja +ennenkun nuori luotsinoppilas oikeastaan ymmärsi millä kannalla asiat +olivat, oli hän naimisissa Marjan kanssa ja omisti myötäjäisiksi saadut +20 ruplaa pankinseteleissä. Kun vanha Kristian sai tuta tämän, paisui +hänessä kiukku, hän liitti uuden vihan vanhaan, uuden kiukun entiseen +ja päätti mielessään kerran kaikki vääryydet kostaa. + +Tällaisissa suhteissa ei elämä luotsimajassa ollut hupaista. +Vuosikausiin ei vanhus virkkanut sanaakaan miniälle eikä puhunut +pojankaan kanssa juuri muuta kuin mitä virka vaati; Kristian toinen +raukka, jonka täytyi vaimoneen, lapsineen elää saman katon alla +vanhuksen kanssa, sai monta kovaa kokea, monta myrskyä kestää, hänen +mielestään paljoa vaarallisempaa kuin raivoisin tuuliaispää. Mutta +vanhan vihaa ja vainoa hän pakeni Marjansa luo, joka, olkoonpa mitä +tahansa ennen ollut, nyt oli uskollisin ja kärsivällisin vaimo kuin +olla saattaa, joka valittamatta kantoi kovan kohtalonsa ja koetti +suvaitsevaisuuden ja nöyryyden kautta pehmittää appivaarinsa kivikovaa +sydäntä. Ja niin kului neljä vuotta. + +Eräänä päivänä kevätpuoleen, kun aallot taistelivat jäälauttojen kanssa +ulkona merellä, kun kostea etelätuuli herätti kevään enteitä, eräänä +lauhkeana, pilvisenä huhtikuun päivänä, juuri sellaisena, joka on +hylkeiden mieleen, pukeutui Kristian toinen valkoiseen pukuunsa, pani +lumilasit päähänsä, ja lähti, sanottuaan vaimolleen hyvästit, +pyyntiretkelle. Hän lupasi olla kotona ennen hämärän tuloa. Ja olipa +oikein onnekas päivä. Hylkeet olivat niin tosissa toimissaan, +kaapivat pitkillä hampaillaan toisiaan selästä, pulskahtelivat +uiskentelevien jääkappaleiden väliin jäähdytellen hehkuvia lemmellisiä +kevättunteitaan, etteivät ne laisinkaan hoksanneet väjyvää vihollista. +Kristian oli jo tappanut kolme tai neljä noita isoja muodottomia +eläimiä, kun äkkiä huomasi että hän töin tuskin ennättää kotiin +auringon laskuun. Viipymättä hän lähti vetämään saalistaan kotiin päin. +Hänen sydäntään vihlaisi kun hän ajatteli Marjaansa, hän tiesi että +nämä retket eivät miellyttäneet Marjaa, että hän pelkäsi petollista +kevätjäätä. Selittämätön levottomuus valtasi hänet. Päivä pimeni +pimenemistään, Kristian veti raskasta taakkaansa minkä ikänä jaksoi, +mutta vielä oli koti kaukana. Tosin näkyi pärevalkea, joka leimusi ja +loisti luotsimajan pienestä ikkunasta, mutta sen ja hänen välillä oli +lumikenttää ainakin pari virstaa. Hänen levottomuutensa kasvoi viimein +niin suureksi, että hän pudotti saaliin selästään ja alkoi juosta kotia +kohti. Kuta enemmän hän itse antoi valtaa levottomuudelle, sitä +suuremmaksi paisui sen mahti. Nyt hän kuuli Ranssin, kartanokoiran +haukkuvan, hänestä tuntui niinkuin olisi kuullut ystävän äänen, nyt ei +enää tuikkinut tuli ikkunasta, se loisti kuin majakka vakavalla valolla +likaharmaan maanpinnan yli, vihdoinkin hän saapui hengästyneenä isänsä +tuvalle, hän tempasi oven auki ja kysyi hätäisesti Marjaa. + +"Missä sinä olet viipynyt niin kauan? Hän on mennyt jäälle sinua +etsimään, hän otti sukset mukaansa", vastasi vanhus. + +"Laupias Jumala!" kiljasi hän, "missä ovat minun sukseni, isä, isä, nyt +suojaa ja on pohjoistuuli, tule taivaan tähden etsimään, auta minua +että löydän hänet. Sinä tiedät mitä se tahtoo sanoa, suoja +pohjoistuulella." + +"Te juoksette toistenne jälkiä niinkuin lapset ovat piilosilla, minä +olen liian vanha semmoiseen peliin, mene itse, ei hän kaukana ole, hän +meni ahvensalmelle päin." + +Kristian toinen ei ollut koskaan ollut sukkela liikkeiltään, mutta nyt +hän oli. Sukset, Ranssin, köyden ja sauvoimen hän sai kiireessä +mukaansa ja lensi nuolen nopeudella eteenpäin ohkaista lumipeittoa +pitkin. Se kävi yhä nuoskeammaksi, suuria märkiä lumihöytäleitä +paneutui hohtavan valkoisina hänen vaatteilleen ja sulivat samassa, +pimeys oli sietämätöntä, se ei ollut tuo musta syys- eli talviyö, ei, +vaan moinen lyijyharmaja yö, kostea ja märkä, hylkeet itkivät kuin +pienet lapset tuolla jäätöyräällä, aallot loiskuivat lyhyillä, +raskailla, kumeilla lyönnillä kehnoa jääpermantoa vastaan, mutta +enimmän kaikesta häntä peloitti se, että pohjatuuli kiihtyi +kiihtymistään. Nyt hänen toki täytyy kohta olla ahvensalmella. Jopa +olikin, mutta tuossa, samalla paikalla, jossa hän pari tuntia sitten +itse vaelsi, ammotti nyt meri, musta, väritön kuilu, heti valkoisen +lumivaipan takana. -- Kenties hän vielä on läheisyydessä! Ja kaikesta +voimastaan hän huusi yli aaltojen tohinan ja pohjatuulen pauhun: +"Marja, Marja!" + +Kuului kaukaa ikäänkuin kaiku, ikäänkuin tervehdys haudan tuolta +puolta: + +"Kristian, Kristian, hyvästi, me tapaamme toisemme!" + +Sellainen sulo, sellainen lempeys kaikui näissä sanoissa "Kristian, +Kristian, hyvästi", -- ne eivät olleet, voineet olla muuta kuin +lyhyinen hyvästijättö. Hän kyllä palajaa pian! Ja Kristian istui jään +reunalle, mustat aallot kohottelivat kuin avokitaiset pedot päitään +jään äyrään yli, mutta hän vain hymyili. "Me kyllä tavataan toisemme", +sanoi hän niin luottavaisesti, niin levollisesti, ja pimeä talviyö +valkeni näiden sanojen kuuluessa, siinä kimmahti kuin tähtiä mustasta +vedestä ja jokainen laine loisti kuin tuli. Oli niin valoisata, niin +juhlallista kuin jouluaamuna Herran huoneessa, ja pohjatuuli lauloi +niin luottavaisesti: Kristian, me tapaamme toisemme! Se oli suloista +laulua, hänen väsynyt päänsä vaipui rinnalle, ja hän nukahti, ei uneen, +ei kuolemaan, vaan hulluuteen, hiljaiseen ja nöyrään niinkuin hän +itsekin oli. + +Kun vanha Kristian seuraavana aamuna astui tupansa portaille, varjosti +hän kädellä silmiään ja tähysti näkyrajaa pitkin yli sinertävän +lumiverhon, yli kimmeltävän jäätöyrään, jonka aallot olivat rakentaneet +ja joka nyt aamuauringon valossa kimalteli kuin jalokivet tummansinistä +jäätöntä merenjuovaa vastaan. Tarkkanäköinen kuin se, jolla alati on +laaja näkymö silmien edessä, huomasi hän piankin poikansa Kristianin +kaukana jään reunalla. + +Raskasta oli kuljettaa jäykistynyttä ja peräti uupunutta poikaa kotiin, +raskasta oli, sillä kaikki kuluneiden vuosien viha ja katkeruus painoi +hänen mieltänsä; raskasta oli, sillä nyt hän muisti, miten oli +vuosikausia kohdellut kaunista Marjaa. Ei auttanut yhtään, että hän +luetteli kärsimiään vääryyksiä, muisteli lahjoitusjuttua, hänen ylpeän, +taipumattoman luontonsa täytyi kukistua. + +Ja kun kevätsade, päivä ja etelätuuli sulattivat lumen ja jään ja +lahjoittivat laineille vapauden, silloin suli myös vihan jää luotsi +Kristianin povessa ja pitkien talvikylmien perästä koitti hänelle +kevät, ja hänestä tuli hellä hoitaja onnettomalle pojalleen ja pienelle +lapsenlapselleen. + + + + +IV. + +Rajalla. + + +Eräänä syyskuun päivänä, kun päivän lämmin turhaan koetti vakuuttaa +minua siitä ettei syksy vielä ollut tullut, kuljeksin etäisimmässä +Itä-Suomessa. Aurinko teki parastaan, valoi mäntyjen latvoille +lämmintä, keltaista valoa ja pani kuoren noilla suorilla rungoilla +hohtamaan tiilipunervalta, mutta turhaan. Vilu oli purrut itsensä +maahan. Se väijyi kaikkialla, mihin eivät auringon säteet suorastaan +vaikuttaneet, milloin suuren vierukiven suojassa, milloin +vesiuurroksessa: ja tarvittiin vain pilvi, joka muutaman haihtuvan +hetken peitti päivänterää, vähentäen sen valovoimaa, ja kas, kavalasti +hiipi vilu piilopaikoistaan ja antoi tuta että suven satu oli pian +päättynyt. Minä astuin rivakkaasti ennättääkseni iltakylmästä pois. +Tieni vei eräälle purolle; poikki puron johti silta, jonka toinen +puolisko oli rappeutunut, toinen puolisko sitävastoin hyvässä kunnossa, +toinen puoli kaidetta oli lahonnut, toinen maalattu korean punaiseksi. +Maantie, joka sillan pohjoispuolella oli kovaa kuin viertotie, oli +eteläpuolella sitä kuoppaista, ilman ojia ja syviä sadeuurroksia +täynnä. Minä seisoin isänmaani rajalla: askel vain, ja olin +Venäjänmaassa. Minä seurasin tuota luuloiteltua viivaa, joka yli +purosen aaltojen ja honkien välitse jakoi syvän, hiljaisen metsän +kahdelle kansalle, ja kyllä minä olin sitä mieltä että lumpeenkukka oli +valkoisempi, että sananjalka rehoitti tuoreempana, että aurinko paistoi +lämpimämmästi pohjoispuolella tuota näkymätöntä viivaa kuin tuolla +tuossa vieraassa maassa. Tule tänne sinä, joka tahtoisit tehdä tyhjäksi +ikivanhan länsimaisen sivistyksen maassamme, sinä, joka saarnaat +valosta itämailta: katsele tätä seutua, eikös ole sama hietaperä, +sama metsä, samat laihat ahot pohjois- ja etelä puolella tuota +mittausopillista käsitettä, tätä näkymätöntä viivaa, joka kiemurtelee +kanervikkoa pitkin, vieläpä enemmän, samaa kansaa asuu molemmin puolin +rajaa, samaa kieltä puhutaan siellä, sama usko elähyttää heitä, ja +kuitenkin, ken vain tänne tulee, ei tarvitse nähdä hänen +mustanvalkoisen-keltaista tullitankoa tietääkseen, että hän +eteläpuolella sitä on toisessa maassa. + + * * * * * + +Koska ensimmäisessä suomalaisessa kylässä, johon jouduin, ei ollut +mitään kievaria, menin minä, ensin neuvoteltuani erään venäläisen +tullivirkamiehen kanssa, rajan yli likimäiseen "hartscheunaan", se on +majataloon tai oikeammin kapakkaan. Kaksi likaista huonetta siellä oli, +ja molemmissa vallitsi ilkeä tupakan, rasvanahan ja viinan katku. +Kapakkahuoneen etäisimmässä nurkassa oli jumalankuva yläpuolella +suopavehreillä pulloilla täytettyä hyllyä. Kapakkaa piti eräs Suomen +suomalainen, lihava ja pullea karjalainen. Ankarat paloviinalait, jotka +ovat viime aikoina tulleet käytäntöön maassamme, ovat synnyttäneet +rajalla omituisia olosuhteita. Kivenheiton jäässä rajasta vuotavat +nimittäin paloviinatulvat esteettömästä. Tänne retkeilee kansaa joka +haaralta. Se viina, jota ei uskalleta keinotella salaa rajan yli, +juodaan suuhun. Paikkakunnista neljäkymmentä jopa viisikinkymmentä +virstaa rajalta tulee tänne kansaa hevosin ja rattain ja hoipertelevat +usein jalkasin kotiin, sitten kun sekä juhta että ajopelit ovat +hukkuneet paloviinavirtaan. Kun kello oli lyönyt kymmenen, ajettiin +vieraat ulos, huone tuuleutettiin, olkia levitettiin kahdelle pöydälle, +nahkaset sovitettiin päänaluiseksi; se oli minun makuupaikkani, sillä +minä en saattanut ruveta isännän laskusänkyyn. + +Toivotin hyvää yötä, mutta en voinut olla sivumennessä hänelle +sanomatta. + +"Miten te voitte, vanha toimeentuleva mies, harjoittaa tällaista +liikettä, joka syöksee satoja teidän omia maamiehiänne perikatoon." + +"Hm, hm", sanoi Israel Vanhala, se oli hänen nimensä, "siitä olisi +paljon puhumista. Oletteko kuullut mainittavan Luotsasaaren +lahjoituskartanoa, kuullut sen entisistä isännistä, Scheuman'in +suvusta? Eikö? Tahdotteko kuulla siitä asiasta, herra, niin saatte +vastauksen kysymykseenne, miten minusta tuli kapakoitsija?" Ja minun +suostumustani odottamatta, istui vanhus hajalliselle tuolille ja +aloitti kertomuksensa. Ainoa talikyntteli, joka oli huoneessa, valaisi +hänen ryppyisiä, älykkäitä, mutta ankaria kasvojaan, joita ympäröi +lyhyt, kihara parta; taustana hänellä oli palanen resuista, +tummansinistä seinäpaperia ja kauhistava kuva Hänen Majesteetistaan. +Siinä istuessaan pitkä tumma takki päällä, joka oli leikattu maan +tavan mukaan, ja lihavilla sormillaan hypistellen piippuaan, oli +kuusikymmenvuotias täydellinen perikuva sen seudun asukkaista. Minä en +osaa lausua ajatuksiani niin kaunopuheliaasti, niin yksinkertaisesti ja +luonnollisesti kuin karjalainen talonpoika; minun täytyy sentähden +omalla tavallani kertoa miten vanhasta Israelista tuli kapakoitsija. + + * * * * * + +Hänen nimensä oli Scheuman, oli oikeastaan saksalainen, Virosta +kotoisin, alhaista säätyä, ahkera äijä oli, mutta kova ja julma. Jos ei +hiekkasekainen maaperä sillä tilalla, joka oli, taivas tietäne mitä +teitä, joutunut hänen käsiinsä, juuri palkinnut hänen ahkeruuttaan ja +vaivannäköään, oli hänellä sitävastoin alustalaistensa kautta +tilaisuutta kehittää muita yllä mainituista ominaisuuksistaan. Etenkin +katkeroittui hänen mielensä sen jälkeen kun vaimonsa, joka oli +suomalaista virkamiessukua, saatettiin viimeiseen lepoon ja kaksi +poikaansa lähetettiin oppimääräänsä suorittamatta kotiin eräästä +venäläisestä junkkarikoulusta. Lukemattomat olivat riidat hänen ja +hänen alamaistensa välillä, käräjänkäyntiä, vieläpä tappeluitakin +tapahtui joskus. Talonpojat omistivat ammonaikuisista ajoista sitten +maansa isänperintöä, ja uskomattomalla sitkeydellä he kärsivät vaikka +mitä ennenkuin tekivät, niinkuin Scheuman halusi, vuokrakontrahdin +lahjoitusherran kanssa. + +Tämä oli taipuvainen jakamaan yhteisen maan eri osiin ja huokeasta +verosta vuokraamaan niitä kyläläisille, mutta talonpojat kielsivät +yksimielisesti. He arvelivat näinikään: me emme tahdo vuokrata mikä +epäilemättä on meidän omaamme. Vuokrakirjan saattaa rikkoa ja silloin +olisi lähteminen kodosta ja kartanosta. + +Se oli oikeastaan Israel Vanhala, rivakka itsepäinen karjalainen, +varustettu runsaalla määrällä niin sanottua talonpoikaisälyä, joka +muodosti ytimen tässä vastustuksessa. + +Hän vahvisti horjuvia, puhui kylän puolesta ja otti leveällä selällä ja +levollisella mielellä vastaan sekä herjauksia että imartelemisia +läänitysherralta ja hänen pojiltaan, ketunpojilta, kuten niitä +sanottiin pitkän punaisen tukkansa tähden. Tuota salavihaista riitaa +ylimys- ja alhaisoluokan välillä käytiin elämän ja kuoleman uhalla. Jos +valkea pääsi myrskyisenä syysyönä _irti_ lammastarhassa ja poltti +talvirehut ja villaisen karjan, tiesi Scheuman kyllä ja hänen +ketunpoikansa, ettei se ollut onnettomuuden tapaus, vaan että valkea +oli sytytetty. Jos ketunpojat kuunvaloisena syksy-yönä kaatoivat +salakähmässä hirven, joka käyskenteli pajukossa, aina sai nimismies +vihiä asiasta ja aina löytyi kartanon alustalaisissa joku, joka kelpasi +vieraaksimieheksi jutussa. Jos toiselta puolen taas Israel Vanhalan +ruis valkeni leikattavaksi tai jos kevätaurinko oli lämmittänyt maan, +niin että se juuri oli sovelias vastaanottamaan ohrakylvöä, juuri +silloin tarvitsi kartanonherra hänen hevosiaan ja hänen käsivarsiaan; +ja hänen täytyi totella lakia: ensin herra ja sitten vasta sinä. + +Läänitysherralla oli kuitenkin mahtava auttaja puolellaan, joka olisi +viimeinkin tuossa epätasaisessa taistelussa tyyten kukistanut +talonpoikaispuolueen, ja se oli viinapannu. Elettiin vielä silloin +kotitarvepolton kultaisissa ajoissa, mutta juuri kun taistelu oli +tulisin, tuli apukin; se oli uusi paloviina-asetus. Scheumanin täytyi +nauloittaa pannunsa, paloviina oli kiellettyä tavaraa, ja se virta, +joka oli tuottanut lahjoitusherralle kultaa ja "Israelin" kansalle +kurjuutta, suljettiin. Taistelu, joka jo näytti kallistuvan voitoksi +läänitysvallalle, jäi ratkaisematta. Sitä olisi kenties vielä kestänyt +miehen ikä, jos ei eräs aivan odottamaton tapaus tullut väliin ja +johtanut riitaa uusille urille. Se oli tietysti kaunis tyttö, Vanhalan +tytär Leena. + +Eräänä kuumana kesäpäivänä olivat ketunpojat nevalla kurppia +pyytämässä. Nevalla käyskenteli Leenakin ja poimi lakkoja. Hän oli +käärinyt ylös hameen ja paidan, niin että valkoset pohkeet hohtivat +ruskeiden kanervavarpujen välissä, kaulavaate oli luisunut hartioille +paljastaen pyöreän kaulan ja valkoisen niskan. Siitä päivästä lähtien +jättivät ketunpojat suokurpat ja hirvet rauhaan: he tavoittelivat isä +Israelin kultaista kanaa. + +Nyt oli Israelin kärsivällisyys lopussa, vallankin kun hän oli +huomaavinaan, että ketunpoikien käynnit miellyttivät hänen koreata +kanaansa. Hän luopui taistelusta ja möi vertaistensa harmiksi ja +mielipahaksi tilansa. Hän otti ainoan lapsensa, Leenansa, mukanaan ja +muutti toiselle puolelle rajaa, vuokrasi tuvan, joka oli lähinnä +tullipuomia, ja istutti katajapensaan oven eteen: se oli kapakan +kyltti. Israel oli ollut synkkä ja tuima koko ajan, eikä häntä nähty +tyytyväisenä ennenkun eräänä kauniina syyspäivänä, jolloin ketunpojat +tulivat nelistä ratsastaen kapakkaan. Ilkeä hymy väikkyi hänen +kasvoillaan, näytti siltä kuin hän olisi odottanut heitä. Kun +ketunpojat astuivat sisälle pieneen, likaiseen kapakkasaliin ja +kopistelivat ratsastusvitsoilla tomut kiiltävistä pitkävartisista +saappaistaan, seisoi Leena ihanimmassa kukoistuksessaan juomapöydän +takana viheriäisten viinapullojen ja tulipunaisten paperossipunttien +muodostamaa taustaa vasten. Olutta, rommia ja paloviinaa tuotiin +esille; ilo alkoi käydä yhä kovaäänisemmäksi. Ketunpoikien leveät +kasvot hohtivat karmosiinipunaisina ja heidän paksut huulensa +pingottuivat naurusta. Leena näytti molemmista nuorukaisista yhä +ihanammalta, mutta isä Vanhala, vaikka näyttikin huolettomalta, piti +heitä tarkasti silmällä, ja kun ketunpojat rupesivat kovin rohkeiksi, +lähetti hän kultakanansa naapurilaan. Siitä päivästä alkoi vasta +elämä kapakassa. Ketunpojat vetivät mukanaan kaikki kelvottomat +maalaisherrat, kaikki seudun tyhjäntoimittajat, ja ilta illan perästä +tuli vanha Scheuman kiukustuneena kapakkaan hakemaan poikiaan, jotka +hän alati löysi enemmän tai vähemmän juopuneina. Kun vanha +läänitysherra ja talonpoika sattuivat vastakkain, vaihtoivat he +uhkamielisiä liikkeitä, mutta nyt voitto hymyili Vanhalalle. +Paloviinan, jonka hän oli ostanut ruplissa ja kopekoissa, johon hän oli +vettä sekoittanut, hän möi markoilla ja pennillä. + +Senkin kautta oli hänen raha-arkkunsa tullut melkoisen raskaaksi. Kuta +ankarammin paloviina-asetuksia noudatettiin Suomessa, sitä suuremmaksi +kasvoi toivioretkeläislauma Israelin kapakassa. + +Oli kylmä talvi-ilta. Ketunpojat istuivat korttien ja rommin ääressä +sisimmässä kapakkasuojassa. He olivat olleet tavattoman raittiita ja +miettiväisiä tänä iltana, melkeinpä levollisia. Kun yö alkoi lähetä, +tuli vanha Scheuman, kuten usein ennenkin, viemään heitä kotiin. +Ketunnahkaiseen turkkiinsa kietoutuneena hän oli tuima katsella. Israel +Vanhala sattui vastaan ahtaassa eteisessä, he eivät vaihtaneet +sanaakaan, oli kuin tuli ja ruuti olisivat yhteen sattuneet. +Monenvuotinen viha leimahti äkkiä ilmivalkeaan. Saksalainen susi iski +kiinni suomalaiseen karhuun ja siellä kamppailtiin pimeässä porstuassa +lyhyt, mutta tulinen taistelu. Susi vieri portaita myöten alas ja luimi +kotiin päin. Mutta sillä välin kun karhu ja susi taistelivat +taistelunsa, oli toinen ketunpoika murtautunut isä Vanhalan +kanakoppiin, ja nyt oli hänen pieni kultainen kanansa poissa. Veli +istui hiljaa leuka käden nojassa ja tuijotti synkkänä eteensä. Hän +katseli miten savu kiemurteli piipun kopista. + +Hän oli noiden haaveellisten sinisten savupilvien läpi näkevinään +talvisen maiseman; tähtitaivas säihkyi, revontulet liekitsivät, lumi +narskui, sinertäviä varjoja lankesi metsäpolun poikki, ja +lumipeitteisten kuusien välitse kiiti huimasti paeten ketunpoika, joka +oli varastanut pienen valkoisen kanan. Nyt loppui metsä; siellä takana +oli laaja näköpiiri yli jäätyneen järven, ja siellä kaikista kauimpana +viluun ja lumeen, talviyön pimeään katosi viimeinen vilahdus punaisesta +ketusta ja hänen saaliistaan. Pohjoistuuli puhalsi tuimasti yli järven +ja jälkeenjäänyttä ketunpoikaa paleli sydämmenjuuria myöten; se oli +hävinnyt, hänen lyhyt unensa rakkaudenonnesta. Hän huokasi syvään, +puisteli porot piipusta ja nousi lähteäkseen. + +Samassa tuli Vanhala sisään. Hän katseli kassapäätään; tyttö oli +poissa. Mieletönnä vihasta ja tuskasta, tarttui hän ketunpoikaa +niskasta ja seuraavassa silmänräpäyksessä peppuroi tämä lumikinoksessa. +Mutta Israel astui kapakkaan, paiskasi oven kiinni, vaipui +juomapöydälle, jonka ääressä niin moni juoppolalli oli kupertunut, ja +kyyneleitä, karvaita kuin maliviina, vuoti hänen veristyneistä +silmistään. + +Mutta ketunpoika nousi ylös, puisteli lumet päältään ja alkoi +hiljalleen astua kotia kohti. Lähellä tullitankoa hän kompastui +johonkin raskaasen ja mustaan, joka makasi tiellä. Siinä oli ihminen. +Kansaa kiiruhti joka puolelta. Eräs nainen tuli juosten leimuava +päresoihtu kädessä. Hän valaisi kalpeita kasvoja; se oli vanha +saksalainen susi; siinä hän makasi aivan tullitangon alla, verivirta +oli tulvannut suusta ja punannut lumen hänen allansa. Hän oli kuollut. +Ei pidetty edes oikeudellista tutkintoa kuolemansyystä. Suomalainen +tuomari päätti että tilanomistaja Karl Scheuman löydettiin kuolleena +Venäjän keisarikunnassa; venäläinen starosti rajakylässä vannoi +kaikkien pyhien kautta, että Suomen alamainen vapaasukuinen Karl +Karlovitsch, on löydetty hengetönnä Suomen suuriruhtinaanmaassa. + + * * * * * + +Siten päättyi katkera riita Luotsasaaren lahjoitustilan isännän ja +hänen alamaistensa välillä. Scheuman'in ketunpojat olivat peräti +köyhtyneet ja tilan osti Suomen valtio. Talonpojat olivat köyhtyneet, +hekin, useimmat olivat tarttuneet tuohon isoon lukinverkkoon, +Pietariin; he elivät siellä kurjaa elämätä ajureina ja issikoina. +Israel Vanhala, joka olisi toisissa oloissa ollut säätynsä kaunistus, +istui siinä minun edessäni vanhana ja hyljättynä, murtuneena ja +pöhöttyneenä. Ja maa, tämä kallis suomalainen isienmaa, se oli +kuivunutta, huonosti hoidettua ja mehutonta. Useampia kuin yksi uusi +sukupolvi saa tulla ja mennä, ennenkuin se on voimistunut tuottamaan +uusia satoja. + + * * * * * + +Isäntä oli lopettanut kertomuksensa. Talikyntteli oli palanet loppuun +ja liekutti kynttelinjalassa. Hän työnsi leveän peukalonsa torveen ja +pyhkäsi sitten saapasvarteen. "Hyvää yötä", sanoi hän, ja pian hän jo +makasi laskusängyssään ja kuorsasi. + + + + +V. + +Ylimys sekin. + + +Vanha Tobias Savolainen oli kuollut, mutta häntä ei surenut kukaan. Ja +totta puhuen ei kenelläkään ollutkaan syytä surra häntä. Hän oli ollut +ankara isäntä, joka viimeiseen asti puristi voimat siltä, joka oli +hänen palveluksessaan. Saamisensa kiskoi hän armotta, hän ei koskaan +odottanut eikä säälinyt ketään. Nyt hän makasi tuolla alhaalla +ranta-aitassa, suorana ja jäykkänä, kuolema oli hellittänyt ankaroita +piirteitä suun ympärillä, mutta kulmat olivat yhtä tuiman näköiset kuin +konsanaan eläessään ja se oli kai siitä syystä kun talonväki, joka +kerran kun oli rantaan asiata, tekivät pitkän kierroksen ranta-aitan +kohdalla. Hän lepäsi kimröökillä ja tuoreella maidolla maalatussa +arkussa puettuna valkoisiin alusvaatteisiin ja keltasiin pitkävartisiin +saappaihin; kädet, nuo käsnäiset kädet, jotka olivat pitäneet +aurankärkeä jäykästi vaossa monella kivikkoisella pellolla, olivat +asetetut ristiin vanhan virsikirjan ympärille. Syksytuuli, joka +puhalteli hataran seinän raoista, liehutti hänen pitkää harmaata +tukkaansa, joka oli silitetty kahdenpuolen päätä, jakaus keskellä. + +Tobiaalla oli ollut myrskyinen elämä elettävänä, hän oli koettanut sekä +yhtä että toista tässä maailmassa, ennenkuin onni rupesi hymyilemään +hänelle. Lapsena olivat nälkävuodet ajaneet hänet kodostaan Savossa ja +hän oli jo viidenkymmenen vanha, ennenkuin pääsi oman katon alle, mutta +sitten kun hän kerran oli päässyt onnenpolulle, näytti oikkuinen +kohtalo päättäneen ammentaa hänelle lahjojaan. Hän joutui onnelliseen +avioliittoon, hän sai kaksi vankkaa poikaa, mutta alituiset +myötäkäymiset kahdenkymmenen vuoden ajalla olivat paaduttaneet hänen +sydämmensä ja kun onnettomuus kaksi vuotta ennen hänen kuolemataan +astui hänen majaansa, tappoi hänen vaimonsa ja lapsensa isoon rokkoon, +teki hän kuin vanha Job, hän kirosi syntymähetkeään, hänen sydämmensä +kävi kovaksi kuin pii, mielensä taipumattomaksi, ja kun hän viimeinkin +vaelsi isiensä luo, veti hänen ympäristönsä helpotuksen, jopa +tyytyväisyydenkin huokauksen. Mutta kaikista tyytyväisin oli hänen +veljensä Matti, hidas harvapuheinen ja itsepintainen savolainen, joka +vilkkaiden puheliain karjalaisten joukkoon soveltui yhtä huonosti kuin +"kärpänen keittoon". Tyttärensä Anna Liisan kera hän oli nälinkuoliaana +tullut savuisesta pirtistään Savossa, neljätoista päivää, kenties kolme +viikkoa sitten. Siellä hän oli mäkitupalaisena ja päivämiehenä +viettänyt kurjaa oloa. Jokaista hermoa, jokaista jänterettä +ponnistamalla hän oli hankkinut itselleen ja tyttärelleen elontarpeet, +nyt hän oli tullut Egyptin lihapadoille, hän oli perivä Tobiaan talon +ja tavarat. Tobias oli lentänyt isänkodista, ennenkun Matti näki päivän +valon, Matin ei siis nyt tarvinnut pukea päälleen tavanmukaista synkkää +hautajaisnaamiota. Tyytyväisenä ja myhähdellen hän siellä seisoi +ikuisesti palava piippunysä toisessa alasvedetyssä suupielessä, +toisesta taas tuprusi niinkuin palavasta suosta ilmaan paldurin tai +vinterskin [virginialaisen tupakan] haju. Silloin tällöin hän tarttui +tanakasti piipunkoppaan, täytti sitä tuvantakaisilla ja syljeskeli +varmuudella ja voimalla ympärilleen. + +"No naapurimiehet", sanoi Matti ottamatta piippua suustaan, "missä ovat +naulat ja vasara nyt, kenties käymme naulaamassa kannen kiinni ja +lähdemme sitten hautausmaalle!" + +Ivallisesti hymyillen Matin huonoa käytöstä, sillä perillinen ei saa +koskaan peijaisissa jouduttaa lähtöä, vaan hänen pitää virrenveisuulla +ja ruoalla viivytellä vieraita niin kauan kuin suinkin, nousi nyt +itsekukin, vieraat tyhjensivät "piskaryypyn", joka annettiin +sokeripalaisten kanssa, kiristivät vöitään, kohottivat ylös pitkän +karjalaisen takkinsa, ja lakit kädessä vaelsi joukko ranta-aittaan. +Kansi pistettiin vasemmalta puolelta ruumisarkun alle, vedettiin pois +oikealta ja sitten vasta se naulattiin kiinni, se oli tuottava +kuolleelle rauhaa. Arkku nostettiin nelipyöräsiin karjalaiskärryihin, +ajaja istahti arkunkannelle ja hänen viereensä eräs kuuluisa +virrenveisaaja, joka ruumista kartanosta vietäessä lauloi kovalla ja +vapisevalla äänellä virren. Kun lähestyttiin kyläkuntaa, torppaa, +ihmisasuntoa, lauloi laulaja värssyn tuosta virrestä -- muulloin hän +lepäsi. Ruumiskärryjä seurasi Matti ja Anna Liisa sekä pitkä jono +kutsuvieraita, jotka hiljaa ajaen saattoivat hyvin-ymmärtäväistä +talollista Tobias Savolaista hänen viimeiseen lepokammioonsa. +Hautauksen jälkeen lähti koko joukko takasin peijaistaloon, nyt hurjaa +menoa ajaen. Eräällä kankaalla pysähdyttiin, siellä oli tien +risteyksessä vanha komea honka. Paksut kierteiset juuret levisivät +laajalti kanervamättäiden välissä. Runko kohosi arpisena ja +sammaltuneena sekä kannatti tuuheaa latvaa. Se oli haltian mänty, se +oli kuin joku heraldinen sukupuu, sillä sen kuori oli peitetty +lukemattomilla punasilla, sinisillä, keltasilla ja mustilla +laudanpalasilla, joihin oli koverrettu nimikirjaimia. Eräs nuori mies +kiipesi honkaan ja naulasi sen kylkeen loistavansinisen pienen taulun, +jossa oli vainajan puumerkki, kuolinpäivä ja vuosi -- että haamu, jos +se ei saisi rauhaa haudassaan, muistaisi sen nähdessään miten asiat +ovat, palaisi takaisin hiljaiseen asuntoonsa eikä häiritseisi +onnellisia perillisiä. Tämän viimeisen velvollisuuden täytettyä +ajettiin Matti Savolaisen perintötaloon, ja nyt siellä pidettiin +sellaista kestinkiä, että kuollut varmaankin olisi kääntynyt +haudassaan, jos se olisi ollut tietoinen siitä. Hernekeittoa, +hirssiryynipuuroa, vehnäleipää ja paloviinaa siellä annettiin. +Miehet istuivat pöydän ympärillä, naiset, jotka pitivät huolta +tarjoilemisesta, sieppasivat suuhunsa palan sieltä, palan täältä ja +söivät seisten mitä mistäkin saivat. + +Viipurilainen on ylipäätään raitis, mutta tällaisessa tilaisuudessa +täytyi tietysti pitää puoliaan, vallankin oli perillinen mielestään +oikeutettu maistelemaan vähän enemmänkin. Hän oli juonut pari pikaria +n.s. talonpoikaisrommia ja se oli antanut ukolle rohkeutta, niin että +hän vähä väliä sanoa tokasi tupakan höyryjen välissä tuon kumoamattoman +totuuden "että savolainen ei ole pässi". + +Hokien tätä "ei ole pässi" ja rakas piippu hampaiden välissä nukahti +hän penkille uunin vieressä. Kun hän viho viimeinkin heräsi, oli tupa +tyhjä, vieraat olivat menneet jo aikoja sitten. Ilta oli tullut, yököt +lepakoivat ja kehrääjälintu lenteli pehmosilla siivillään levottomissa +aaltomaisissa juovissa pitkin maan pintaa. Syksyinen kuu paistoi +lepikon yli suorastaan avonaisesta ovesta eteiseen Matin talossa. +Kuunvalo väistyi suuressa suorakulmiossa pitkin koloista permantoa, +valaisi nukkuvaa vierasta, joka kestitsemisestä raskaana oli uupunut +yhteen nurkkaan, väistyi taas hiukan ja paistoi kissaan, joka korvat +törössä ja käpälä ylhäällä jännittävässä odotuksessa tuijotti erääsen +hiirenkoloon, mutta kun kuutamo ennätti syvimmälle vastapuoliseen +nurkkaan, heloitti se kahta kirkkaammalla loisteella, sillä siellä +istui eräällä pölkyllä Anna Liisa ja Juho renki, vaihtaen suudelmia ja +ikuisia lupauksia ja uneksien keväisiä unelmia kodosta ja konnusta, +pienistä lihavista, möntivistä lapsista ja navettakartanosta täynnä +kirjavaa karjaa. Valitettavasti ei kuu ollut ainoa, joka näki nuo +punahohteet, jotka tulivat ja poistuivat Anna Liisan poskipäillä, ei +ollut kuu ainoa, joka kuunteli tuota kuiskivaa puhetta. Matti +Savolainen seisoi tuimana ja unisena tuvanovella ja seurasi vihaisilla +silmäyksillä noita kahta nuorukaista. + +Matti oli elämänikänsä reutonut päivätyöläisenä, kukapa olisi uskonut, +että tuossa nöyrässä köyhässä miehessä löytyi hitunenkaan ylpeyttä. +Neljä päivää oli kulunut veljen kuolemasta, vielä neljä päivää sitten +hän oli elänyt veljensä armoilla. Ylpeys oli levännyt kuin pieni +kuivettunut siemen hänen sisimmässään, se oli levännyt kuin kalliolla. +Nyt oli yhtäkkiä tullut kaikkia kuin tarvittiin, että se rupesi +itämään, myötäkäymisen tuulet olivat kantaneet siemenen soveliaampaan +maahan, onnenpäivien aurinko oli lämmittänyt sitä, paloviina +kostuttanut ja neljässä päivässä se oli itänyt ja kasvanut komeaksi +puuksi. Matti oli nyt maata omistava ylimys, joka asui omalla pohjalla +omassa pesässä -- ja moinen mies naittaisi tyttärensä rengin kanssa, +päivätyöläisen -- ei ikinä. -- Kuutamokulmio oli tuskin ennättänyt +siirtyä eteisestä ja levitä mustalle tuvanseinälle, ennenkun renki Juho +tuli ulos vauhdilla, ja tuvanovi paiskattiin kiinni hänen jälkeensä. +Ijäksi olivat haihtuneet Anna Liisan onnelliset kevätunelmat. + + + + +VI. + +Ukkovaari. + + +Kaksi virstaa vielä lähimpään kievariin, taivas pimeä, sade valui +virtanaan, salamat leimahtelivat taivaanrannalla, ja mikä pahinta, +rokkanaula toisessa etupyörässä pysyi paikoillaan ainoastaan siten, +että kyytipoika piti jalkaansa sen päällä. Oli selvää ettei +matkustaminen saattanut olla hupaista, vallankin kun ajattelee, että +olin kulkenut viisikymmentä virstaa sinä päivänä. Käännyin siis +kyytimiehen puoleen. + +"Kuules nyt poikaseni, tässä ei tule muu neuvoksi kuin mennä yöksi +lähimmäiseen taloon, tiedätkö mitään semmoista näillä seuduin." Poika +tiesi ja hetken kuluttua koluutimme oikein erinomaisen huonolla tiellä +yksinäiseen taloon, jonka piikkinen katonharja oli kuin musta varjokuva +sameaa taivasta vastaan. Minua hämmästytti, että osaksi rikkonaisista +ikkunoista näin tulet hohtavan, sillä talonpojat ja merimiehet, jotka +ovat läheisemmässä yhteydessä luonnon kanssa, ovat myöskin paljoa +enemmän kuin henkilöt muista säädyistä luonnon vaikutuksen ja sen +voimien alaiset. Kuka jaksaa vetää unta niinkuin suomalainen +talonpoikamme talvella, mutta kesällä hän siihen sijaan tuskin +ollenkaan nauttii lepoa ja tekee työtä enemmän kuin kukaan muu. Hän käy +levolle kun aurinko laskee, auringon noustessa hän nousee ylös, ellei +ole metsällä eli kalassa tai vietä tanssien lyhyistä pohjolan yötä. +Mutta jos tällä valvomisen ajalla sattuu sateinen, pimeä päivä, +jommoinen nytkin oli, on hän heti yhtä unelias kuin talvisaikaan. +Tämän tietäen minä luulin löytäväni talonväen sikeässä unessa, mutta +näinkin avaraan tupaan astuttuani talonisännän, hänen vaimonsa ja +kuusitoistavuotisen pojan istuvan unisen talikynttelin valossa erään +pöydän ympärillä. + +"Hyvää ehtoota hyvät väet, saako märkä ja uupunut matkustaja täällä +yösijaa", tervehdin minä. + +Isäntä nousi ylös juhlallisesti ja osotti erääseen nurkkaan päin. Nyt +vasta minä huomasin että siellä nurkassa makasi vanha mies, makasi +kuolinvuoteellaan. Pitkät valkoset hiukset olivat epäjärjestyksessä, +rinta kohoili ja laski, jokainen hengenveto kuului ympäri tupaa ja +kertoi miten vaikeata oli kuolevaisen kamppailla elämästä. + +"Se on minun isäni", sanoi talonpoika kuiskaten kuin minä kysyväisesti +katsahdin vuoteesen päin, "hän on yli kahdeksankymmentä vuotta. Rovasti +lähti juuri täältä, kävi ripittämässä; nyt ei hänellä ole muuta +odotettavaa kuin kuolema." + +"Mikä vaiva hänellä on, oletteko puhutelleet lääkäriä?" + +"Häntä vaivaa vanhuus, herra", sanoi talonpojan vaimo, miellyttävä +neljänkymmenen ikäinen nainen, "me kyllä tahdoimme lähettää lääkäriä +noutamaan, mutta ukkovaari suuttui niin, olisittepa vain nähneet, hän +on niin kiivas ja tulinen. Joutavia, sanoi hän, kahdeksankymmenen vanha +äijä, mitäpä tohtori semmoiselle taitaa, minä olen elänyt aikani, minun +pitää kuolla, hän sanoi; ja vaikkei hän koskaan ennen ole sairastanut +-- hän hakkasi vielä puita Vapunpäivänä ja hoiti itsensä ja +tupakantaimet tallin takana koko kesän ajan -- niin menee tässä yhtenä +päivänä ja paneutuu maaten ja tuossa hän nyt makaa ukko raukka +viimeisiä hengenvetojaan vetäen, Herra Jesta, kukapa olisi tuota +uskonut viikko takaperin, mutta niin se on", jatkoi emäntä huokaisten, +"tänäpänä terve, ja huomenna on kirves puunjuureen pantu". + +"Siinä tapauksessa minun täytyy hakea yösijaa toisaalta; ystäväiset, +voitteko sanoa minulle, mistä?" + +"Mutta rajuilma vaan yltyy", jatkoi emäntä hiljaa, "Herra Jesus tuota +salamata ja paukausta sitten, koko tupa tärisee. Ei herra saata lähteä +tänä yönä matkalle. Käykää tuonne toiseen tupaan porstuan takana, +siellä voitte saada yösijaa. Eikä siellä ole syöpäläisiäkään, ja kuivia +olkia kannoimme myös sinne varuilta, että jos ukko olisi kuollut tänä +yönä -- -- --" + +"Katri", kutsui ukko tavattoman kovalla vaikka vapisevalla äänellä, +kaikki vavahtivat ja emäntä astui kiireesti kuolevan luo, tarjosi +hänelle kylmää kahvia halkinaisesta sinisestä posliinikupista ja +järjesteli päänaluista. + +"Katri", sanoi vanhus vaivaloisesti lausuen joka sanan, "jos ilma +selkenee päivän valjetessa -- niin -- täytyy teidän kaikkien mennä +kauraa leikkaamaan -- kuuletko, kaikkien -- kaikkien." + +"Niin, olkaa vaan huoletta hyvä isä, kyllä kaura tulee leikatuksi." + +Ei kuulunut enää mitään, vanhus näytti vaipuvan uneen tai +tunnottomuuteen, kenties se oli kuolema. + +Minä menin kesätupaan, joka oli, niinkuin tavallisesti tässä osassa +Itä-Suomea, toisella puolen kylmää eteistä, riisuin päältäni ja +laskeuduin olille, jotka oli kannettu tupaan kuolleen varalta. + +Pimeä, yksinäisyys, makuusijani, kuoleman läheisyys ja siniset salamat, +jotka aika ajoin valaisivat joka ainoan kolkan tuossa suuressa +huoneessa, mahtavat ykkösenjyrähdykset, kaikki nuo asettivat minut +sellaiseen tilaan, etten, niin väsynyt kuin olinkin, voinut sulkea +silmiäni uneen. Ääretön jono hyödyttömiä, sekavia ajatuksia tuli ja +meni taas, yksitoikkoisesti, itsepintaisesti ja loi ylös aikoja +unhoitetuista tapahtumista toinen toistaan kiusallisempia muistoja. Ei +ollut mahdollista pysähdyttää tuota konetta. Suuressa takassa +leimahtivat muutamat hehkuvat hiilet joka kerran kuin tuuli ulkona +suhisten tunkeutui savupiippuun. Minusta tuntui kuin olisin noissa +leimahtelevissa hiileissä nähnyt kuvan siitä elämästä, joka viereisessä +huoneessa teki loppua. Psalmistan sanat, "ihmisen elinaika on +seitsemänkymmentä vuotta, taikka eninnäkin kahdeksankymmentä vuotta; ja +kuin se paras on ollut, niin on se tuskaa ja työtä ollut" johtuivat +minun mieleeni. Vihdoinkin minä vaivuin raskaasen uneen, josta ei ollut +virkistystä ja jota unet häiritsivät. Kuollut oli tulevinaan minun +luokseni ja hän pyysi minua poistumaan olkivuoteelta, se oli häntä +varten tehty, mutta joku tuntematon voima esti minua nousemasta, ja +kuollut pyysi yhä kiihkeämmin, hän rukoili, hän pakoitti, niin, hän oli +kovaäänisesti kiistelevinään sijasta tuolla kehnolla olkivuoteella. +Samassa minä heräsin hiessä uiden, mutta iloisena että pääsin kiihkeän +vanhuksen käsistä. Aurinko, joka ei ollut näkynyt viikkokauteen, +paistoi suoraan silmiini ja julisti ihanan syyspäivän koittaneen. Takan +luona seisoi isäntä ja hänen perheensä, he olivat kaikki huolestuneen +näköisiä. + +"Jos Jumala sentään olisi korjannut hänen tänä yönä!" sanoi vaimo. + +"Niinpä niin, mutta Herra on tahtonut toisin. Ei voi jättää ukkoa +tuohon yksinään makaamaan, eikä voi kaurapeltoakaan jättää. Kuules +Pavel, jos sinä sentään jäisit ukkovanhan luo." + +"Ei, minä en jää", vastasi Pavel kiivaasti itkussa suin, "jos vielä +kuolee sillaikana niin, niin -- ei, minä en jää -- --" + +Nyt lähti isäntäväki tuvasta, minä nousin ylös, puin päälleni ja +ajattelin katkeruudella näitä kiittämättömiä olentoja, jotka +kiistelivät siitä kuka vanhuksen luo jäisi, isän luo, tekemään hänelle +viimeisen rakkauden työn, sulkemaan hänen väsyneet silmänsä. Kuu olin +pukeutunut, astuin varovaisesti ovesta sisälle. Perheen jäsenet olivat +valmiiksi varustetut lähteäkseen muutamiksi päiviksi pois kotoa. +Tuohikontti, maitoleili, kirves ja sirpit, ei mitään puuttunut. + +"Aijotteko te jättää ukon yksinään muutamiksi päiviksi", kysyin minä, +mitään vastausta saamatta. Tuolla herrassäädyn itse omistamalla +oikeudella tunkeutumaan talonpoikien asioihin, lisäsin minä noin +suuresta kylmäkiskoisuudesta harmistuneena: "mutta sehän on +tunnottomasti tehty, kuinka te saatatte jättää oman isänne kuolemaan, +yksin kuin koiran, hankkikaa edes joku vieras ihminen, joka jää tänne +ja hoitaa häntä." + +Lienen sanonut nuo sanat korkeammalla äänellä kuin tarkoitus oli, vai +lieneekö vanhan kuulohermot olleet erinomaisesti jännitetyt ja herkät, +sillä nyt kuului vuoteelta vapiseva: + +"Ei tarvitse, maksaa vaan -- suotta -- kuolen kohta." + +Isäntäväet näyttivät epätietoisilta; oli kuin olisi kuoleva arvannut +heidän ajatuksensa, viimeisellä voimien ponnistuksella nousi vanhus +vuoteessaan nojautuen vapisevien käsien varaan. -- Kylmä aamuvalo +lankesi keltasille ryppyisille kasvoille, ja karvaselle ankarasti +läähättävälle rinnalle. Hän avasi syvälle painuneen suunsa puhuakseen, +mutta ei tullut ääntäkään kokoonkuivaneiden huulien yli, leuka vain +tärisi ja lokatti. Vihan ilmaus levisi kuin pilvi lukemattomien +ryppyjen uurtamille kasvoille, ja hän osoitti vapisevalla kädellään +ovea kohti saaden vihdoinkin vaikeasti kähistyksi "ulos", jonka jälkeen +hän taas vaipui vuoteelleen. + +Me menimme heti eteiseen säikähtäneinä ja värisevinä. Oven takana +kuunteli emäntä vielä hetken, mutta kun ei kuulunut mitään, menimme +ulos ja rupesimme hevosta valjastamaan. Ei virkettu koko ajalla +sanaakaan. Hiljaa ja unisena istui Pavel tuvanportailla ja järsi +reikäleipää isännän taluttaessa hevosta tallista ja emännän asetellessa +evässäkkiä ja työkaluja tilaviin nelipyöräsiin kärryihin, joita +yleisesti Itä-Suomessa käytetään. + +Kun hevonen oli valjastettu, nousimme kaikki kärryihin ja ajoimme +äänettöminä kuin hautajaisissa. Seutu oli synkkää ja autiota. Tiemme +kulki surkeata rämeistä maata pitkin. Oli aikainen aamu, usvat +leijuivat kosteilla paikoilla molemmin puolin tietä. Laihoista +petäjistä, jotka kasvoivat missä maa oli kuivinta, kuului mustan tikan +heleä valittava ääni. Rääkkäsorsat, jotka olivat kokoutuneet suuriin +laumoihin lähteäkseen syysmatkalleen vetivät pitkiä kiiltäviä viiruja +kirkkaisiin vesilätäköihin kun ne kärryjen raminaa säikähtäen +piiloutuivat raatteeseen, saraheiniin ja pajupehkoihin, joita kasvoi +mättäiden välissä. + +Ei näkynyt ainoatakaan ihmisasuntoa koko välillä. Kun me sitten +hiljankin lähenimme kievaritaloa, oikasi emäntä itseänsä pari kertaa, +nykäsi esiliinaansa ja huiviansa ja sanoi viimein ikäänkuin +puolustellen: + +"Ukkovaari on niin kiivas, näettekös, ja sitten on asianlaita +semmoinen, että metsäpellot ovat meidän omiamme, ne lunastettiin +keväällä valtiolta." + +"No, entäs talo, kenenkäs se on sitten?" + +"Se on lahjoitusherran, me olemme lahjoitustilallisia, vielä +kuukaudenajan", hän lisäsi ja hänen kasvonsa kirkastuivat. "Appivaari +on ollut aina herrojen alla, hän kyllä halusi, hänkin, omaa, mutta ei +saanut koskaan, isä raukka: ja kun me nyt lunastimme itsellemme omaa, +oli hän visu siitä, että se tulisi oikein hoidetuksi -- nähkääs." + +Nyt olimme kievarissa. Minä sanoin hyvästit isäntäväelleni, jotka +ajoivat eteenpäin. + +Neljän päivän perästä minä palasin samaa tietä takasin, ukko oli +kuollut, hautaussaatto tuli vastaani. + + + + +VII. + +Kuisma. + + +Tällä kertaa pyydän lukijoitani lähtemään kanssani isänmaamme itäisille +rajamaille, käyttääkseni tuota kollektiivista maantieteellistä +nimitystä, jonka "ystävämme", venäläiset sanomalehtimiehet, ovat +suomesta puhuessaan sepittäneet. Tahdomme vaeltaa muutamia päivämatkoja +tuolle puolen pientä vilkasta ja virkeätä Sortavalan kaupunkia, joka +toivottavasti on kerran loistava kuin tähti Itämailla näille +syrjäisille ihanoille seuduille. Tätä toivomme sillä perustuksella, +että Sortavala on ruotsalais-suomalaisen sivistystyön äärimmäinen +etuvartija. Täältä ovat ne miehet nousevat, joiden työnä on yhdistää +isänmaahan ne seutuvat, missä suomalaiset runot ja tarinat kenties ovat +kerran syntyneet ja missä niillä nyt on turvapaikka: heidän tehtävänään +on liittää meidän maahamme laajoja aloja ja heimokuntia, jotka ovat +puoleksi vierähtäneet äidin helmasta, unhoitettuina ja laiminlyötyinä +siskoparvelta. + + * * * * * + +Sinä olet jättänyt viimeiset ylängöt ja vaarat, ja tuntien, että +jotakin suurta ääretöntä on edessäsi, vaellat sinä tällä autiolla +tasangolla, joka Äänisjärven lisävesien takana muuttuu tundraksi, +äärettömäksi tundraksi, joka menee aina Uralin yli ja Kap Tscheluskinin +takana, siellä kaukana Beringin salmen luona, puristuu Jäämeren rannan +ja Pohjoisasian vuorien väliin. Pienoisen, ylen täyden sisäjärven +matalalla, mutta hiekkaisella rannalla, jossa koivu ja leppä koittavat +juuriaan ruskeassa suovedessä, on kylä yksinään erämaassa, 30 jopa 50 +virstaa lähimpään naapuriin. + +Kylä on omituisen näköinen; se ei ole samaa laatua kuin muut kyläkunnat +näissä pitäjissä, sen asukkaat ovat nimittäin sitten suuren nälkävuoden +1868 sekoittuneet pohjoiskarjalaisten kanssa Kuopion läänistä. + +Irtainta väestöä, jotka nälkävuoden pakoittamina jättivät entiset +asuntonsa ja taistelussaan jokapäiväisestä leivästä löysivät täältä +laihoja ahoja, kalasia järviä ja kadehdittavaa metsästysmaata. Se oli +selvää, ettei tulokkaita katselleet lempein silmin ne, jotka olivat +ammoisista ajoista täällä asuneet. + +Mutta aikojenkin kuluessa eivät vanhat ja uudet ainekset voineet sulaa +yhteen ja yhdeksi tulla. Paitsi nurjamielisyyttä, olivat vielä kieli ja +uskonto esteenä. Vanhat asukkaat ovat kreikkalaisia uskonnoltaan; +heidän kielensä on tuota omituista suomea, jota Aunuksen suomen nimellä +puhutaan Laatokan itäpohjois puolisissa pitäjissä. Muuttolaiset +sitävastoin ovat luterilaisia ja puhuvat Savo-karjalais suomea. Nuo +vanhat, kylän, pitäjän, koko seudun ylimykset, olivat maanomistajia, +joiden henkinen elämä oli kehittynyt perustuen taruihin, satuihin ja +lauluihin, jotka olivat jääneet perinnöksi lukemattomalta jonolta +menneitä sukupolvia, aina niiltä ajoilta, kun Kantelen kielet +viritettiin ensi kerran. Erämaan valtaava suuruus oli painanut heidän +luonteesensa surumielisyyden ja ylevyyden leiman, yksinäisyys oli +luonut heihin suoraa vilpittömyyttä ja vierasvaraisuutta, joka on niin +ominaista sydänmaan lapsilla. + +Vastatulleilla ei ole mitään perintöä säilytettävänä, heidän isänsä oli +köyhyys, he olivat kasvaneet puutteessa. Ilman aineellisia varoja, +ilman henkistä hoitoa on tuo puhtaasti suomalainen rotu näillä seuduin +vaipunut yhä alemmaksi ja alemmaksi ja on kaikkia vailla. + +Sellaiset ovat olot, missä vain me liikumme näillä seuduin, jossa kaksi +sivistysvirtausta, idästä ja lännestä, kohtaavat toisensa. + + * * * * * + +Oli helteinen iltapäivä. Aurinko paahtoi niin, että ilma otravainion +yli pirtin takana näytti värähtelevän kuumuudessa. Itikat ja paarmat +olivat ainoat, jotka uskalsivat päivänpaisteesen. Mutta ne siellä +liehuivatkin oikein halustaan ja iloisesta surinastaan päättäen, oli +niillä oikein hyvä olla, vallankin kulmassa tuvan ja eteisen seinän +välillä, jossa aurinko kuumimmin paahtoi ja jossa muutamat vanhat +saunavastat happanivat helteessä. + +Varjossa, rappeutuneiden portaiden katon alla, istui Katri, +yhdeksäntoista tai kahdenkymmenen vuoden vaiheilla oleva nainen, jonka +puute, työ ja pian tapahtuva äitiys tekivät vanhan ja kuihtuneen +näköiseksi. Hänen edessään istui keski-ikäinen mies. Tämän haluttomat +piirteet näyttivät kuumassa melkein veltoilta, joka ei suinkaan tehnyt +häntä kauniimmaksi. Katrilla oli kädessään aapinen ja hän koetti äidin +kärsivällisyydellä opettaa Leander Aholaiselle lukutaidon salaisuuksia. +Leander väisti karkeaa, jäykkää sormeaan riviä pitkin ja piipun +riippuessa toisesta suupielestä, mutisi hän vastahakoisesti tavun tavun +perästä. + +Katrin kasvot kirkastuivat joka kerran kun hän arvasi oikein, +jotavastoin niihin kuvautui toivoton väsymys, niinpian kun hänen +ijällinen oppilaansa erehtyi. + +Niin he olivat pitkittäneet hetken. Leander oli jo haukotellut, +pudottanut piippunsa ja taas haukotellut. Nyt pistäytyivät päivänsäteet +porstuvankaton alle, säteiden kera tuli helle ja helteen mukana paarmat +ja kärpäset. Leanderin siinä lukiessa, tupakoidessa ja hikoillessa +istahti nenäkäs kärpänen hänen päivettyneelle poskelleen; kerta +kerralta hän sen hätyytti pois, kerta kerralta tuli rauhanrikkoja +takasin, kunnes tuolle häpeämättömälle onnistui oikein kovasti pistää +Leanderia. Kärsimättömyydestä vimmastuneena lennätti Leander kirjan +aidan taa ja vannoi että hän, tapahtuipa mitä tahansa, ei tänä ilmoisna +ikinä avaa tuota kirottua kirjaa. Pappi saa hyljätä hänet kuinka monta +kertaa tahansa, hän ei sittenkään rupea opettelemaan semmoista, joka +kaikissa tapauksissa on tuiki tarpeetonta hänelle. Katri säpsähti, pani +kädet kasvojen eteen ja purskahti itkuun. + +Leander tupakoi, eikä ollut tietävinäänkään. Helle oli lisääntynyt, +ukkosen täyttämä ilma tuntui paksulta ja polttavalta, mustia pilviä +keräytyi tuonne lammen kohdalle ja kumea jyrinä ennusti rajuilmaa. +Ukkosenpilvet petäytyivät kokoon myös Leanderin otsalla. Hänen +katseensa synkistyi ja hän vilkasi salavihkaa Katriin. + +Nyt iski salama tuolla kaukana. Linnut olivat vaijenneet. Paarmat ja +kärpäset olivat lopettaneet iloisen surinansa. Ja kaikki nuo tuhannet +nimettömät sopusointuiset äänet luonnossa, joita sinä et saata olla +kuulematta kauniina kesäpäivänä, et syvimmässä sydänmaassakaan, kaikki +ne ovat valjenneet, on niin hiljaista, niin hiljaista -- luonto vartoo +ja odottaa. Raskas huokaus Katrin ahdistetusta rinnasta, nyyhkytys +herättää Leanderin hänen ajatuksistaan. Kiukustuneena paiskaa hän +nyrkkinsä portaisin, niin että madonsyömät palkit hyppivät. "Ole +itkemättä!" huusi hän, "ei tässä kyyneleet auta; huomenna, kenties tänä +iltana jo tulee pappi lukusia pitämään ja sinä näet itse, siksi minä en +ennätä oppia lukemaan." + +"Entäs minä raukka sitten", sanoi Katri nyyhkytyksien lomassa, "miten +on minun käypä? Sinä tiedät itsekin miten minä olen, neljäntoista +päivän perästä, sanovat kylän vaimot, olen minä äiti, ja jos et sinä +siksi ole ripillä käynyt, ei meitä kuuluteta eikä vihitä -- --" Leander +vääntelihe levottomasti penkillä -- "sinä tiedät mitä silloin sanotaan +kylällä minusta ja lapsesta, sinun lapsestasi" -- Leander kynsi +miettiväisenä korvallistaan -- -- -- + +"Ja kaikki vaan", jatkoi Katri, "sentähden ettet sinä viitsi opetella +lukemaan. Jos sinä lukisit edes käskysanat, niin pastori ehkä -- --" + +"Anna tänne katkismus sitten", mörähti Leander. Katri haki katkismuksen +ja nyt sai Leander suurella vaivalla soperretuksi käskyt ja "mitä se +on". He olivat juuri ennättäneet kuudenteen käskyyn, kun suuria +raskaita sadepisaroita rupesi tippumaan. Koivu kummulla aitan vieressä +vavahteli, ja kumea suhina kuului sen latvasta. Opettaja ja hänen +oppilaansa kiiruhtivat tupaan. Tuskin he olivat oikein päässeet +keskeytettyyn lukuun käsiksi, kun rajuilma puhkesi valloilleen kauan +tukehdutetun voiman vimmalla. Ilma pimeni ja virtanaan vuoti sadevettä +pirtin hajanaiselle katolle. Salamat sinkoilivat, ukkonen jyrisi. +Kahden ukkosenpamauksen välissä kuulivat he ajopelien tulevan tuimaa +vauhtia rämisten ylös kartanolle. + +Leander ja Katri riensivät eteiseen katsomaan kuka tuo tulokas saattoi +olla. Se oli pastori, pitkä hoipperoinen olento, jonka pieni haukanpää +rankkasateesta huolimatta retkahteli suloisessa unessa sinne ja tänne +olkapäiden välissä; kyytipoika, joka oli kiepaissut ryijyn ympärilleen, +puisteli itseään ja sanoi nauraen puoliääneen: "Leander, tule auttamaan +pastoria kärryistä, asia on niin, että hän on -- -- -- juovuksissa." + +"Juovuksissa!" + +"Niin juuri." + +Pastori heräsi. + +"No, minne sinä viet minua, poika?" Hän katseli ympärilleen tylsin +katsein -- -- -- "Leander -- ei, sinä torvelo, vie minut Ivanoffiin, +starostin taloon. Luuletko sinä, että minä tahdon maata Leanderin +likaisessa hökkelissä. Kuuletko, vie minut Ivanoffiin!" + +"Kuulkaapas, herra pastori", sanoi Katri nöyrästi, "milloinka lukuiset +ovat?" + +"Lukuiset -- niin, niitä ei ole hyvälle aikaa, minun täytyy tuonne -- +tuonne -- niin, se on yhden tekevää." Mutta kun hänenkin sumeat +katseensa huomasivat Katrin levottomat kysyväiset kasvot, lisäsi hän: +"no, kolmen viikon päästä." + +"Kuules poika", hän kääntyi kyytipojan puoleen, "aja Ivanoffiin." -- Ja +sateen virratessa ja kyytipojan rattaille kiivetessä, vaipui pastori +jälleen vanhurskaan uneen. + +Vesi lotisi, kärryt koluuttivat taakkoineen tiehensä. Katri purskahti +katkeraan itkuun, mutta Leander puki päälleen harmaan sarkatakkinsa, +parhaan hattunsa, ja Katrin itkusta, rankkasateesta ja ukkosesta +piittaamatta astui hän miettiväisenä ulos ja katosi aitan taa, joka oli +jo vanhuuttaan harmaa ja nyt sateesta musta kuin uunin arina. + + * * * * * + +Pari tuntia oli kulunut. Sade oli tauonnut. Tunti vielä ja pääskynen, +joka oli sadetta paeten kätkeytynyt pesäänsä räystään alla, livahti +ulos sujuvilla siivillä ja selitti iloisella sirpatuksella, että nyt +oli rajusää lakannut. Revittyjen pilvien välitse pilkotti laskeva +aurinko, itikat ja polttiaiset liehuivat auringon säteissä, jotka +vinosuuntaisesti puikahtivat kultareunaisten pilvien takaa ja pienissä +osissa valaisivat uudesta elpynyttä maailmaa. Iltatuuli oli herännyt ja +luikui hupaisesti leppien oksitse, pakoitti ohran taipumaan tuulessa, +niin että peltotilkku oli kuin hienointa kullankellertävää satiinia. +Tuuli irroitti tuohilevyn, jonka Leander oli pannut rikkonaiseen +tuvanlasiin, kävi kutsumatonna pirttiin, puisteli vanhaa nokea orsista +ja näki kauhistuen, miten Katri raukka oli muutamissa tunneissa +muuttunut. + +Hän istui siinä kalpeana, silmäterät suurena ja kuihtuneilla kasvoilla +sanomattoman veltto ilme. Säikähtyneenä tunki tuuli ovesta pihalle, +juurikun Leander astui, mieli mustana, kyynäränkorkuisen kynnyksen yli. + +"Leander", sanoi Katri synkästi katsellen alaspäin, "ei ole enää +neljäätoista päivää, minä tunnen sen." + +"Se on yhdentekevää, nyt." + +"Yhdentekevää nyt" -- ja viha leimahti solvaistun naisen kasvoille -- +"yhdentekevää, sanot sinä?" -- -- + +"Niin, yhdentekevää juuri. Huomenna meidät vihitään, tahi jos sinä +tahdot" -- sanoi hän viipyen, pitkään katsellen vaimoa -- "tai tänä +iltana." + +"Mitä sinä sanot", sanoi Katri ja kavahti pystyyn, "oletko puhutellut +pastoria?" Ilon säde välähti raukeissa itkusta punoittavissa silmissä. +"Sano, oletko puhutellut häntä; oliko hän selvä -- -- no, sano, mitä +hän arveli?" + +"Niin, se tahtoo sanoa" -- -- -- siellä oli jotakin Leanderin kulkussa, +joka ei tahtonut tulla ulos -- -- -- "niin, minä olen -- -- -- +puhutellut pastoria, venäläistä pastoria." + +"Mitä sanot -- -- -- venäläistä pastoria?" + +"Niin, sen minä olen tehnyt, minä olen lukenut hänelle 'Otse nas'. Nyt +minä olen ripillä käynyt. Huomenna sunnuntaina tapahtuu vihkiminen." + +Katrin pää vaipui toivottomasti rinnalle, isoja kyyneleitä vieri hänen +poskiaan pitkin. Siinä he sitten istuivat molemmat, tuntikausia, +virkkamatta ainoaa sanaa. He tunsivat molemmat, että nyt ei enää ollut +mitään apua, heidän kohtalonsa oli ratkaistu. + +Mitä ei luterilainen pappi kerinnyt, sen oli ortodoxilainen tehnyt. + + * * * * * + +Seuraavana päivänä toimitettiin vihkiminen venäläisessä kirkossa, ja +seuraavana päivänä suuteli Katri ylen onnellisena pientä pyylevää +poikaa, jonka venäjän pappi kastoi Kuismaksi. Neljä viikkoa senjälkeen +kulki luterilainen sielunpaimen kylän kautta ja vihki varmuuden vuoksi +vielä kerran tuon parikunnan. Ja kun vihkimistoimi oli päätetty, ajoi +Leander pastorin ovesta ulos. Mutta pikku Kuisma, hän ei ollut mikään +lehtolapsi. + + + + +VIII. + +Saaristossa. + + +Saaristossa. + +Me elimme itämaisen sodan aikana anno 1855. Se oli yksi noita +tavanmukaisia politillisia puistutuksia, jotka alati palaten lyhyiden +ja pitempien välipäiden jälkeen, nyt taas täristyttivät mahtavaa +venäläistä valtiota. Taistelu puolikuuta vastaan tuolla alhaalla +Bosforin rannalla oli vetänyt sodan kauhut meidänkin ylitsemme ja +pitkin Suomenlahden louhuisia rantoja risteili eräs englantilainen +laivasto, komeampi kuin yksikään näillä vesillä sitten Suursaaren ja +Ruotsinsalmen kunniakkaiden taistelujen aikoja. Talonpoikien +saaristossa oli ensi alussa hyvin vaikeaa tottua tuohon uuteen asemaan; +he eivät edes oikein selvästi käsittäneet, kuka oikeastaan vihamies +oli, englantilainen tai venäläinenkö, ja kerrotaanpa aivan tosiasiana, +että kun kirkoissa oli kielletty tekemästä kauppaa vihollisten kanssa, +viemästä heille muonavaroja ja rehuja, kaikki kovan rangaistuksen +uhalla, empivät asukkaat antaa saaristoon majoitetuille venäläisille +joukoille apua, jotavastoin he pitivät ystävällistä yhteyttä +englantilaisen laivastoväen kanssa. Joka siihen nähden, miten +suuresti saaristolaisemme ihailivat kaikkea englantilaista, ainakin +1850-luvulla, olikin helposti selitettävää. Varmaa on, että +englantilaisille kuljetettiin meren antimet ja kaikki mitä mehuton maa +kallioisilla saarilla kykeni kasvattamaan. + +Siellä, sotalaivan kirkkaaksi pestyllä kannella, pyörähtelivät +sinitakit toisenkin kerran kopeiden ja pönäköiden ellei juuri kauniiden +saaristotyttöjen kanssa. Tällaiseen huvitteluun oli myös meidän +sisäpiika Katariina, yhteisellä nimellä kaunis Kaisu, sattunut +joutumaan. Hän oli sisämaasta, oli ruskeasilmäinen, tukkansa oli +kiharaista korvallisilta, ja kun hän hymyili, loistivat valkoiset +hampaat raittiisti ja houkuttelevasti. Mutta se, joka väänsi nurin +narin poikien sydämet ja pani tyttötoverien kateudesta kutistumaan, oli +hänen punaset poskensa ja hieno hipiänsä, jota eivät myrskyt ja +merivesi olleet turmelleet. + +Se tanssi tuli kalliiksi hänelle. Pitkän päälle ei tuollainen asiain +meno voinut käydä laatuun. Viranomaiset tarttuivat kiinni ja tarttuivat +kovilla kourilla. Ensi koppauksessa sattuivat he paitsi muutamia muita +syntisiä iskemään juuri meidän Katriimme kyntensä. + + +Sunnuntai saaristossa. + +Oli lämmin, kaunis sunnuntaiaamu; saariston yli korkea, mutta pilvinen +suvitaivas, joka siivilöi auringonvalon tasaisesti joka puolelle ja +antoi kaikelle hohtavan hopeoisen loisteen. + +Meri, joka pitkin väsynein lainein löi luotoja vastaan, oli muuttunut +valjun opalinkarvaiseksi. Alhaalla rantavierteellä, jossa kasvoi +harmaanvehriäistä nurmea, oli suuri joukko kansaa kokoutunut. He +seisoivat siellä niin hartaina, odottaen mitä tuleman piti, erään +venehuoneen suojassa, jonka ympärillä näki nuottasalkoja ja muutamia +myrskyjen runtelemia petäjiä. + +Tämä aallonhuuhtelema ranta on tänään Herran temppeli, -- täällä +pidetään kulmasaarnaa. [Kulmasaarnaksi sanottiin semmoista +jumalanpalvelusta, kuin isojen seurakuntien papit pitivät joskus +pitäjän perillä.] Herra pastori on juuri saapunut. Laajassa +puoliympyrässä istuvat hartaat sanankuulijat hänen ympärillään. +Siinä on luotseja, kalastajoita, merimiehiä, heidän vaimojaan ja +tyttäriään. He ovat kokoutuneet läheltä ja kaukaa ottaakseen osaa +jumalanpalvelukseen. Miehet istuivat erikseen puettuina keltasiin +pyhäliiveihin ja sinisiin takkeihin, naiset kauniissa vanhassa +Viipurilaisessa kansallispuvussa: lyhyet heleäväriset hihattomat +liivit, paidanhihat pöhöllään, käsivarret paljaat, liina kaulassa, hame +tummaraitainen, esiliina leveä, taidokkaasti kirjaeltu raita tai +reikäompelus helmassa. Päässä on naiduilla naisilla kummallinen myssy, +jossa on kaksi niin sanottua sarvea, joka tyyten peittää heidän +hiuksensa. + +Keskellä viheriäistä ketoa on alttari, muutamia ympyrään asetettuja +vierinkiviä, ja sen keskellä saarnastuoli, s.t.s. mustalla vaatteella +verhottu pöytä. + +Nyt alkaa jumalanpalvelus. Lukkari Rouhiainen, vanha pöhöttynyt mies +ilman lauluääntä, aloittaa virren, hänen heikko äänensä tuskin kuuluu +aaltojen yksitoikkoisessa kohinassa; kuitenkin pitää laulua ylhäällä +eräs keski-ikäinen talonpoikaisnainen, kuulu ympäri saaristoa kimakasta +äänestään ja erinomaisesta virrenveisuutavastaan, hän tekee +tremolandojaan, ritardandojaan ja muutamia hullunkurisia ruladeja joka +säkeen perään, kaikki itsetyytyväisellä varmuudella, joka panee lukkari +vanhuksen epätoivoon. Kun sävel silloin tällöin eksyy hietasärkkien ja +salakarien sekaan, huutaa lukkari äänekkään no'n, joka ei ensinkään +loukkaa, eikä suututa ketään. -- Kaikki vaikenevat ja lukkarivaari +johtaa huonolla käheällä äänellään tuon harhaan joutuneen säveleen +vaarallisten, väijyvien liritysten välitse jälleen aukealle merelle. +Siellä sen taas ottaa luotsinvaimo haltuunsa. Se ei kuulunut kauniilta, +mutta siitä ei Herramme juuri taidakaan väliä pitää, ja varmaa on vaan, +että siinä löytyi paljoa enemmän todellista hartautta kuin monessa +koreassa messussa. + +Kappalainen on aivan veres ja sen lisäksi vielä maanmoukka. Hän on +kotoisin Ilmolasta, ottaa vertauksensa ja kuvansa Saronin laaksoista ja +Ilmolan tasangoilta, hän puhuu vehnästä ja viinimarjoista, kylvö- ja +leikkuumiehistä. Kukapa kylvää ja leikkaa täällä kallioilla Viipurin +saaristossa. Kerran hän sattuu puhumaan Pietarin kalansaaliista ja +Jonaasta valaskalan vatsassa, silloin loistavat hänen kuulijoidensa +kasvot, tuota he ymmärtävät, nyt he ovat omilla poluilla, mutta sitten +menee herra pastori taasen vanhaan. Sinne eivät häntä seuraa meren +työmiehet, se ei ole tarpeeksi selvää, ei tarpeeksi päälleluotettavaa. + +Ja sitten hän puhuu kauheinta pohjanmaalaista; kun hän puhuu itikoista, +tarkoittaa hän karjaa, hänen kuulijansa pitävät itikat itikoina, kun +hän sanoo äijä, tarkoittaa hän iso, korvalla hän taas tarkoittaa koskea +j.n.e. + +Nyt näkyy tuolla niemen nenässä venhe, sitä soutaa voimalla ja +pontevuudella kolme miestä ja se kulkee aika vauhtia. Vaahto pursuu +kokan edessä, kun se keinuu aaltojen yli, kaukaa jo ovat rannalla +istujat sen tunteneet, se on kolmen luotsien venhe (poika, isä ja +isänisä, kaikki nimeltään Kristian). Nyt herkeävät haukottelemasta, +suurimmalla uteliaisuudella seuraa seurakunta pikaisia aironvetoja. Ei +koskaan soudeta saaristossa niin kiivaasti, jos ei ole jotain +erinomaista kerrottavaa; joko on vihollinen tullut maahan, ovat hylkeet +näyttäytyneet, hailit ruvenneet kutemaan, tai on myös tullintarkastajan +venhe näkyvissä. + +Luotsivenhe tulee sillä välin lähemmäksi, nyt se pysähtyy venhehuoneen +luona. Nuori Kristian hiipii kuulijoiden luo, kuiskasee kauinna +seisovalle sanan, se sana lentää kuin tuli miehestä mieheen, ja +vanhemmat käyvät huomattavan levottomiksi. -- Nyt on herra pastori +lopettanut saarnansa. Ennenkun hän aloittaa rukoukset, kysyy hän hiljaa +lukkarilta: mitä se on? + +"Porhi [eräs lahnalaji, lahnanpartti] on tullut", vastaa lukkari +kuiskaten. + +"Porhi, mikä se on, onko se laiva?" + +"Ei, se on kala, herra pastori." -- + +Kun herra pastori aloittaa rukoukset, on suuri osa hänen miehisistä +kuulijoistaan hävinnyt. He ovat alhaalla venehuoneen luona, kokoamassa +tulisella touhulla verkkojaan. Ja kun rukoukset ja viimenen virsi ovat +lopussa ja pastori mennyt majailemaan saaren etevimmän kalastajan luo, +rientävät vaimot ja lapset rantaan. Porhi on tullut lahteen, ja +jokainen, jolla on kalavettä, menee pyydyksilleen. + +Ahvenruohojen ja liekojen seassa, laivahylyssä, joka vuosisatoja sitten +on koetellut keulaansa saariston kallioita vastaan ja silloin painunut +pohjaan, kitisee lukematon parvi noita hopeankiiltäviä kaloja, jotka +ovat näiden seutujen siunaus. + +Hailien liikkuessa enemmän pinnalla meren, peilaa porhi sen syvyyksiä. +Varmasti kuin muuttolintu ohjaa kulkunsa määrättömien avaruuksien läpi +pohjolaa kohti, yhtä varmasti kiitää hopeavälkkeinen parvi tyyniin +lahdelmiin, joissa se on leikitellyt ensi leikkinsä haaleassa vedessä. + +Mikään ei estä sen kulkua. Tosin katkaisee rataa joskus ahnas hauki, +täyttymätön hylje ja nopea kuikka, lukemattomia sortuu matkan +vaaroissa, mutta tuhansia saapuu perille -- kotilahdelmiin. + +Porhi oli nyt, niinkuin sanoimme, noussut mataloihin mutapohjasiin +lahtiin -- sitä oli jo kauan odotettu, niin, vanhat ihmiset sanoivat, +että se tuli kolmea päivää myöhemmin kuin koskaan ennen. + +Nuo kaisla- ja ruohorantaiset lahdet (ainoastaan sellaisiin tulee kala) +vilisivät kalastajoita näissä Viipurin saaristolle omituisissa +nelikulmaisissa litteissä venheissä, jotka luisuvat niinkuin sukset +lumella vedenpintaa pitkin. Kun kalamiehen terävä silmä huomaa että +ruohosto ei liiku pehmeissä aalloissa, joita tuuli ja laineet +synnyttää, vaan säännöllisissä, lyhyissä, vapisevissa mutkissa, silloin +hän tietää, että kalaparvi on ruohikossa. Joskus ilmaisee kala itse +itsensä. Leikin vallattomuudessa se hyppää menneenvuotisen ruohon +juurille, jotka mustana ja salaperäisenä keinuvat lahden pinnalla. Nyt +on kalastajalla kiire, hiljaa lähestyy hän ruohikkoa. Ensin lasketaan +verkot sen paikan ympärille, jossa kala on näyttäytynyt, sellaista +paulaa sanotaan "apajaksi"; kun apaja on valmis, survoo kalastaja +verkkokehän sisäpuolella eräällä vartavasten tuodulla seipäällä, niin +että mutainen vesi roiskii korkealle. Hetken perästä nostetaan +pyydykset ylös, ja kimpuroivat kalat ovat verkkojen silmukoissa. +Silloin sauvotaan toiseen paikkaan, ja jälleen lasketaan apaja surmaksi +kylmäverisille parville, jotka rakkauden huumauksessa unhoittavat +kaiken vaaran. + +Siellä on eloa siellä selällä, ruuhi ruuhen vieressä pistää keulansa +ruohikosta. Kuikka pakenee kauas ja alli pitää kauheaa melua, sillä sen +tuskin lentokuntoiset pojat saavat kärsiä samaa kurjaa kohtelua kuin +poikaset Betlehemissä. Kalastajat tietävät, että missä alli pesii, +sieltä lähtee sorsa kaikoon ja sentähden niitä alati ahdistetaan. +Hyyppä kohottaa surkean huutonsa: fly flio, rantasipi juoksentelee +hoikilla tikuillaan kuin levoton henki, mutta kalastajat vaihtavat +sanoja ja tervehdyksiä matalalla äänellä ja ovat tyytyväisen näköisiä. +Kun he sitten tulevat kotiin, seisovat vaimot ja lapset rannalla +kalalautoineen ja veitsineen, korvoineen ja suolavakkoineen. Välkkyvä +saalis pannaan laudalle ja naurun ja leikkipuheen kaikuessa siivotaan +kalat niin että suomukset vaan kimpoavat kuin hopeavihme ympärille. +Hyvästi suomustettuna ja siivottuna levitetään ne sitten kuivamaan +littosille punertaville graniittikallioille seuraavana päivänä +suolattaviksi. + +Niiden joukossa, jotka venheineen kamusivat selällä, oli myöskin +Kristian, nuorin niistä kolmesta, ja meidän Katri, nyt pyhänä käymässä +ystävien ja omaisten luona. Kristian ja Katri olivat niinkuin kihloissa +ja sillä vapaudella, joka saaristossa vallitsee kihlattujen välillä, +olivat he aina yhdessä tällaisilla retkillä. Rakkaus pukeutuu siellä +aivan toisiin muotoihin kuin me olemme tottuneet näkemään, se ei +näyttäydy millään lailla sentimentalisena, haaveilevana tai +alttiiksiantavana, päinvastoin se ilmautuu vallattomuudessa, joka +useinkin muuttuu röyhkeydeksi, ja -- avuliaisuudessa. Nuoret kinaavat +ja kiusottelevat keskenään, yhtä varmasti kuin että he, tarpeen +tullessa, heti auttavat toinen toistaan. + +Kristianilla ja Katrilla oli ollut hyvä saalis, kerta kerralta he +olivat tyhjentäneet verkkonsa, heidän ainoastaan kuuden tuuman +korkuiseen alukseensa ei voinut mahtua enempää, oli jo aika ajatella +kotimatkaa. Juuri kun he olivat pääsemässä matalasta lahdesta syvempään +kotirantaan, näkivät he vanhan Kristianin, isän, venheen ja kokonaisen +pienen laivaston kalastajavenheitä ympäröityinä englantilaiselta +meriväeltä, jotka kiihkeästi tinkivät ostaakseen kaloja. Vanha +Kristian, joka ei ollut täysimielinen, ei tahtonut päästä selville +meriväen kanssa, mutta kun useimmat luotseista, niiden joukossa nuori +Kristian, melskasivat tai ymmärsivät englannin kieltä, sovittiin +piankin kaupoissa, kalat otettiin ja annettiin hyvällä hinnalla, +lastattiin isoihin venheisiin ja nyt lähdettiin englantilaiseen +laivastoon. Komea 7 jalkaa pitkä englantilainen laivamies, jolla oli +vaalea parta ja iloiset silmät, otti kaunista Katria leuasta ja kutsui +häntä selvimmällä viittomapuheella maailmassa mukaan, hän nosti hänet +nimittäin varsin näppärästi venheesensä ja antoi hänelle kaikkien +nähden läjähtävän suudelman. + +Katri rimpuili vastaan, nauroi ja oli vihainen, mutta se, joka oli +vimmattu, eikä syyttä suinkaan, oli Kristian, sulhasmies. Hän aikoi +juuri ryyätä venheeseen kostamaan naisenryöstöä, kun hyvästi osattu +potkahdus hänen pienen aluksensa laitaan sai sen kallistumaan ja +Kristianin suin päin putoamaan, ei toki kovin syvään, veteen. Märkänä, +äkäisenä ja nolona alkoi hän kahlata maalle päin, jolla välin pieni +venheistö souti naurun ja ilon, leikin ja laulun kaikuessa +englantilaista laivastoa kohti. Kun Kristian oli päässyt kuivalle +maalle, seisoi hän kauan aikaa rannalla ja vannoi kostavansa tämän +häväistyksen. Kaikki pahat intohimot olivat joutuneet liikkeeseen hänen +sielussaan ja ne yltyivät yhä enemmän naurusta ja laulusta, joka kuului +aaltojen takaa. Pahinta kaikista oli, että joka kerran kun tämä remakka +kuului hänen korvaansa, hän oli tuntevinaan kauniin Katrin iloisen +naurun. Mustasukkaisuuden, loukatun itserakkauden ja ylpeyden intohimot +kiehuivat hänen sydämmessään. Katri, Katri, sinä olet katuva kerran +tätä päivää, ja hänen vihansa kääntyi ensisijassa tyttöä kohtaan, joka +oikeastaan oli viaton hänen onnettomuuteensa. + +Hitaasti hän astuskeli kotiin päin, hän näytti miettivän jotakin ja +sydämessään taistelevan kovaa taistelua. Hänen muotonsa oli kalpea, hän +puristeli silloin tällöin vimmassa nyrkkiään ja hapuroitsi levottomasti +vyötään, jossa hänen puukkonsa tavallisesti riippui. + +Kotiin tultuaan muutti hän kuivat vaatteet päällensä ja meni jälleen +alas rantaan, hänen vihansa kiihtyi hänen istuessaan siellä ylhäällä +kallioilla ja kuunnellessaan kuinka rykmentinmusiikki kajahteli tuolta +kaukaa fregattilaivasta. Iltatuuli kantoi aaltoja pitkin pitkiä +kappaleita iloisista lauluista ja rajuista tanssisäveleistä; silloin +tällöin kuului riemukas hurraahuuto eli muu hoilotus, viimein hän ei +enää jaksanut kestää kauempaa, hän hyppäsi alas kalliolta, työnsi +vesille parhaan purren, pystytti maston ja levitti purjeen. Taistelu +oli taisteltu. Niistä monista tunteista, joita hänessä liikkui, oli +yksi voittanut, se oli viha, kosto. Hän tunsi tällä hetkellä vainoa, +niinkuin ampiainen tuntee vihaa, se tietää, että siltä menee henki, jos +se pistää, mutta se pistää kumminkin. + +Kun merivesi kohisi kokan edessä ja venhe liukui aalloilla, tuntui +hyvältä hänen sielussaan, hänen mielensä rauhoittui, hän epäili vielä +kerran -- mutta ei, sanoi hän itsekseen ja laski ulomma mustenevalle +merelle. Hän purjehti mantereelle ja ilmoitti nimismiehelle mitä hän +oli nähnyt. + +Yö oli jo melkein puolessa, kun iloiset kalastajat ja luotsit palasivat +naisväkineen englantilaisesta laivastosta. + + +Näkki. + +Minä olen esitellyt sinulle luotsia, merimiehiä ja kalastajoita, mutta +löytyypä vielä yksi olemus, joka kuuluu saaristoelämään yhtä varmasti +kuin kalan ja tervan haju. Ja se on Näkki. Sinä et usko häntä olevan. +Tule saaristoon, kuulustele ja kysele, ja sinä olet ainoa, joka +epäilet. Kaikki se, joka on eriskummallista, mahdotonta edeltä arvata, +ymmärtää ja käsittää, kaikki se, joka on mahtavaa, suurta, kesytöntä ja +selittämätöntä, herättää taikauskoa -- kaikkea tätä on meri, ja siksi +se synnyttää taikauskoa. -- Syvässä sen sisustassa asuu salaisia +voimia, ne vihaavat kalastajoita, jotka ahdistavat aaltojen asukkaita, +ja merimiehiä, jotka eivät pelkää aaltojen valtaa; -- vuosi vuodelta he +väijyvät kalastajaa, asettaen pauloja hänen tielleen ja useimmiten +ottavat häneltä hengen. -- Kulkuväylä on selvä. Vuosikymmeniä on siinä +laivoja kulkenut, eräänä päivänä tulee kalliisti lastattu laiva +kaukaiselta maalta, se keinuu komeimmalla kuparikeulalla koko +saaristossa, se tarttuu karille ja uppoaa juuri siinä, jossa ei koskaan +ole luotoa ollut; se on Näkin kosto. Silloin sanoo kansa, että laivalla +löytyy mies, jota Näkki on katsellut, ja se, jota Näkki on katsellut, +se on kuoleman oma. Jaala on uusi kuin kevätaamu ja sitkeä kuin +syksyinen jää, se ei ole koskaan vuotanut, ei sen vertaa kuin +tapinreikä ankkuripahasessa. Kenen on syy, että se vuotaa kuin +kala-arkku ja painuu pohjaan, kuin riippakivi, ensi kerran kun se on +vesillä. Näkin on syy -- tämä on katsellut sitä. Kuka johtaa kalaparvia +meren laitumilla, joskus tuhansittain lahtiin ja poukamiin, joskus ulos +meren selälle, niin että kalastaja-raukka ei saa nähdä ainoaa +hopeanhohtavaa pyrstöä pitkään aikaan, -- se on Näkki. Näkki on ainoa +skandinavialaisesta jumala-maailmasta, joka on saanut jalansijaa +Suomessa, ja vieläpä enemmänkin, joka on karkoittanut Vellamon neitoset +ja Ahdin taikasauvan. Kymmenen kertaa, kaksikymmentä kertaa voit sinä +nähdä Näkin, hän ei tee sinulle mitään, hän ei ole sinua näkevinään, +niinkuin ei sinua olisi olemassakaan -- mutta jos hän kerran iskee +sinuun keltavihreät silmänsä ja hymyilee ohuilla kelmeillä huulillaan, +silloin sinä olet hänen miehiänsä -- silloin olet merkitty. Vuosia voi +kulua, sinä saatat unhoittaa hänet, mutta se, jota Näkki on silmäterään +katsonut, se on kerran, ennemmin tai myöhemmin, tunteva hänen +kyntensä... + +Nuoren Kristianin urotyö oli kantanut hedelmiä, nimismies oli +kymmenkunnan sotamiehen seuraamana tullut herraskartanoon. Nämä olivat +kaapanneet hänen morsiamensa ja hänen isänsä, he istuivat nyt +välisessä. Katri itki päivät päästään, mutta löyhämielinen luotsi istui +pimeässä nurkassaan ja nauraa virnotti ja hyräili, joka vielä enemmän +peljästytti Katri raukkaa. Kaikki ihanuus, jota Kristian odotti +kostonsa tyydyttämisestä, oli rauennut tyhjään. Hänen morsiamensa ja +isänsä olivat ainoat, jotka oli vangittu. Kukapa välitti lähteä sinne +kauas ulkosaariin, jossa kalastajat ja luotsit asuivat? Näön vuoksi +otettiin mitä ottaa täytyi, muut saivat jäädä. -- Katuen tekoaan, +häpeissään, vimmastuneena itseensä ja muihin, meni hän synkkämielisenä +ja hoiperrellen venheelleen, hän tahtoi pois tältä saarelta, joka oli +vietellyt häntä muinoin kuin lukkarin viulu kisapaikassa, kuin +Itä-Indiassa purjehtivan laivan sileä kansi, niinkuin koti houkuttelee +sitä, joka on ollut kauan muilla mailla. Torroksissa, niinkuin olisi +unessa kulkenut, tuli hän rantaan. Siinä oli hänen venheensä, luotsien +itsensä rakentama; oli käynyt kova myrsky silloin kun hän tuli saarelle +ja hän veti venheensä korkealle maalle, nyt oli vesi alennut, ja hänen +purtensa oli ainakin neljä kyynärää merestä. Hän kumartui alas, tarttui +kokkaan työntääkseen venhettä vesille -- mahdotonta! Hän tarttui vielä +kerran, mutta ei, sama venhe, jota hän oli lukemattomia kertoja +käsitellyt, oli nyt siinä, niinkuin olisi ollut lyijyä perässä. +Kiihottuneena ihmetteli hän mikä venhettä vaivasi. Vielä kerran hän +tarttui voimainsa takaa keulaan, hän kumartui alas ja nosti, niin että +veri syöksähti päähän, silloin hän näki, miten Näkki venheenlaidan yli +iski häneen veristyneet viheriäiset silmänsä. Ne olivat, hän näki sen +selvään, ulkona päästä niinkuin kravulla, hän kuuli miten merenhaltija +maiskutti ohuilla verettömillä huulillaan, nauroi ja kiiti pyöreine +päineen ja ruumiineen, joka oli kuin köysivyyhti, alas aaltojen väliin, +ja samassa luiskahti venhe irti ja kiiti kuin nuoli vesille; mutta +Kristian kaatui rannalle kuin halvauksen saanut, hän oli katsonut +Näkkiä silmästä silmään. + +Miten kauan lienee maannut, sitä hän ei tietänyt, mutta hän heräsi +siitä, että vesi, joka taasen oli noussut, kasteli hänen päätänsä siinä +suinpäin maatessaan rannalla. Unimielisenä katseli hän ympärilleen, +tuolla oli hänen uusi venheensä ja hankasi kylkeään kallion kulmaan. +Nyt hän muisti kauhean näkynsä. Hänen kohtalonsa oli ratkaistu, +mahdoton välttää. Ja kuitenkin, hän ei joutunut Näkin uhriksi. Kaksi +viikkoa sen jälkeen, kun englantilaiset ampuivat Uuraansalmen tuleen, +oli Kristian osallisena pelastustyössä. Sovittaakseen mitä oli +rikkonut, teki hän mitä ihminen tehdä voi toista auttaakseen. Ollen +väsymätön, rohkea, melkein uhkarohkea, joutui hän luultavasti liekkien +saaliiksi, vaan ei ole koskaan saatu tietää, milloin ja miten. Sen ilon +hän kuitenkin sai kokea, että näki muutamia päiviä ennen kuolemataan +heikkomielisen isänsä vapaana. + + +Osip. + +Mätäkuun kuumuus lepäsi raskaana ja painavana saariston yli. Aurinko +paahtoi niin että maapaakut kesantopellolla halkeilivat, ja +kullankarvainen valo verhosi puutarhat, kedot ja metsät, tasaisesti +kuin vernissa taululla. + +Välisen luona käveli Osip Sidorovitsch edes takasin päivänpaahteessa, +jokseenkin alakuloisena tai oikeammin surumielisenä. Hän käveli, +vartioiden kahta ruskeaa silmää, kahta punaista huulta ja +siroa hauskanrattoisaa pystynenää, joka alinomaa lumoavalla, +selittämättömällä tavalla johti hänen ajatuksensa ensin suoraan +väliseen ja sitten tuon nokisen huoneen kautta eteenpäin, aina kauas +valoisaan maailmaan, kauas kauas pois erääsen paikkaan, jota hän ei +koskaan enää tahtonut muistella ja jonka hän oli monta kertaa +hukuttanut viinatulviin. Sitä hän ei tällä kertaa voinut tehdä, sillä +ensiksikin hän oli vahtina ja toiseksi ei ollut viinaa saatavana: siksi +tulivat muistot niin rajusti hänen ylitsensä. Hän voihki ja huokaili, +kävellessään siinä päivänpaisteessa. Hänen edessään surisivat +ampiaiset ja mehiläiset kukkivassa seljapuussa, joka tuuheana ulottui +puutarha-aidan yli ja levitteli kukkaissatoaan takapihan kirjavan +yleisön nähtäväksi. Nuo ruskeat silmät ja seljakukkien tuoksu johtivat +hänet kauas pois pyhään Venäjän maahan. Hän oli näkevinään kukkivaa +aroa, niin kauas, niin kauas kuin silmä kantoi. Ja kauimpana näkymön +rajalla näytti aivan kuin lämpöistä, sinertävää kukkaistuoksun +synnyttämää huurua olisi levinnyt tuon loistavan maiseman yli. +Ainoastaan yksi puu, yksi ainoa, kasvoi etäällä kukkulalla, ja sen +suojassa oli muutamia majoja, joiden harmaiden saviseinien välissä +seljapuu kukki. Siellä oli Osip asunut kerran, aikoja sitten, siellä +hänellä oli ollut isä ja äiti ja ruskeasilmäinen morsian. Nyt olivat +kaikki kadonneet, aro, kylä, koti, isä ja äiti sekä morsian! Mitäpä +siis auttoi heitä ajatella! Hän koetti karkoittaa näitä ahdistavia +ajatuksia hyräilemällä hupaista sotamiehenlaulua, mutta turhaan. Tuoksu +kukkivasta seljapuusta toi ne jokaisen tuulenpuhalluksen kera jälleen +takasin; ja kuvat olivat hänen muistossaan yhtä selvinä, kuin jos hän +olisi nähnyt ne balagai-panoraamassa Moskovan markkinoilla. Kyyneleitä +ja itkua, kuumat suudelmat seljapuun oksien alla, ero ijäksi päiväksi. +-- Sillä se, joka siihen aikaan puki sotilastakin päälleen, hän heitti +melkein ikuiset jäähyväiset elämälle; nuorena, voimakkaana otettiin +hänet omaisten luota, ja kun hän raihnaisena, murtuneena vanhuksena +palasi kotikylään, silloin oli yksi miespolvi mennyt Manalan majoille, +ja tuskin löytyi ainoaa, joka hänet nimeltä tunsi. Juuri niin oli +käynyt ja oli Osipille käypä. Kaksikymmenvuotiaana hän oli lähtenyt +isänkodista, viisitoista vuotta hän oli palvellut, ja yhtä monta +hänellä oli vielä palveltavana. Mitä kaikkia hän olikaan nähnyt, mitä +kaikkia hän oli kärsinyt sitte, mutta aina oli lapsuudenkoti tuottanut +hänelle katkerimmat kärsimykset. + +Kun hän eräänä lämminnä kesäaamuna seisoi vahtina, ja muisto +voimallisesti valtasi hänet ja kangastuksessaan näytti hänelle hänen +isänsä majan, hänen iloiset siskonsa, kukkivan seljapuun, pääskyset +räystään alla ja sitten aron ... aron! silloin häneltä unohtui +"oikeaan", "vasempaan" -- ja häntä rangaistiin. Eräänä päivänä olivat +entisyyden muistot vietelleet hänet karkaamaan palveluksesta, ja +vuosikausia hän oli saanut siitä kärsiä. Kuka siis saattaa ihmetellä, +että hän viimein koetti paloviinaan hukuttaa näitä muistoja? Ja hän oli +vähitellen onnistunut. + +Mutta tämä päivä -- tämä valoisa paisteinen heinäkuun päivä -- ja +kauniit suruiset silmät siellä sisällä herättivät jälleen eloon kaikki +entiset unelmat, niin että hän, kun vapaavuoronsa vihdoin tuli, heti +käytti tilaisuutta mennäkseen välisen pienen ikkunan alle vankia +lohduttelemaan. + +Siinä hän istui käsi-harmonikoineen ja houkutteli ilmoille suloisimpia +ääniä kuin suinkin taisi, hyräillen kotimaansa säveleitä ja antaen +silloin tällöin kuuntelevalle Katrille huonon suomennoksen runon +hehkuvimmista säkeistä. + +Mutta ei mikään näyttänyt voivan lohduttaa huolestunutta tyttöä. + +"Miten luulet sinä Osip, että kaikki tämä on päättyvä? Sano, Osip, +tuleeko rangaistus olemaan kova? Herra Jumala, en minä olisi uskonut, +että iloiset tanssihuvit luetaan semmoiseksi rikokseksi. Ja sitten se +ei ollut minun syyni, että jouduin mukaan tuona onnettomana iltana, se +oli laivamies, se pitkä laivamies, joka narrasi minut. Niin, usko minua +tai älä, mutta minulla on vieraita miehiä siihen, että hän otti minut +käsivarrelleen niinkuin pienen lapsen ja nosti venheesen". + +"Suuteliko hän sinua myös", sanoi Osip synkistyen. + +"Niin, kyllä hän sen teki. Mutta herra jesta, ei suinkaan laki siitä +rankaise, sehän olisi hirmuista. Mitä sinä luulet Osip? Ajattele, jos +minä joudun vankeuteen tai ajattele..." Hän viittasi kädellään ja +vaikeni. -- "Silloin, silloin, minä menen järveen". + +Osip jatkoi tyynesti ja suopeasti: "Selkään, selkään. -- Mitä se tekee? +Kuka ei ole selkäänsä saanut? Selkäänsä on koko maailma saanut, kaikki +ovat saaneet selkäänsä, minä olen saanut monta selkäsaunaa, se on +paljoa helpompaa kuin istua huoneessa, usko minua". + +"Oletko sinä saanut selkääsi, Osip? Mutta sehän on kauhea häpeä. Ei +kukaan ihminen tahdo olla tekemisissä sellaisen kanssa, joka on +seisonut kaakinpuussa. Kukapa koko saaristossa tahtoo naida minut, jos +minä -- ei, se on mahdotonta!" Ja hän puhkesi katkerasti itkemään. + +"Naida sinut, -- sen juuri minä kyllä teen! Selkäsauna on kyllä +vaikeaa, mutta vaikeampaakin löytyy, ja se on kun näen sinun itkevän. +-- Mutta älä nyt itke, pikku kyyhkyläiseni, älä itke, ole rohkea, vielä +ei ole mitään tapahtunut, joka voi huolestuttaa sinua. Kuivaa +kyyneleesi, kultalintuseni! Osip tahtoo laulaa ja tanssia sinulle, +katsoppas minua!" Ja Osip alkoi harmonikka kädessä hyppiä, juosta ja +tanssia hullunkurisia venäläisiä tanssiansa päivänpaisteisella mäellä, +niin että hiki helmeili otsalla ja hymynvarjo palasi jälleen Katrin +huulille. + +Kun Osip huomasi, että hänen ponnistuksillaan oli menestystä, tuli hän +vallan mielettömäksi ilosta, nousi tyhjän tynnyrin päälle, joka oli +aukon alla, ja alkoi lämpimin sanoin taivuttaa "ja ljublju'ansa". Hän +tahtoi paeta Katrin kanssa kauas pois arolle, siellä he kätkeytyisivät +piiloon pahalta maailmalta ja kovilta kohtaloilta, jotka vainosivat +heitä molempia. + +Siinä näin sydäntään purkaessaan, kuuli hän nimeään mainittavan, -- +hänen täytyi mennä pois katteininsa luo. + + * * * * * + +Oli loppupuoli elokuuta. Punaisena ja häpeissään siitä, ettei ollut +niin pitkään aikaan näyttäytynyt, oli kuu juuri nousemaisillaan, mutta +kätkeytyi vielä puoleksi hennon, läpikuultavan pilven taa ja näytti +odottavan, että iltatuuli ensin sammuttaisi viimeisen punakeltasen +valon, joka vielä vilkkui muutamista pilvenhattaroista kauinna +lännessä. Sen ei tarvinnut odottaa kauan. Hitaasti se kohosi ja antoi +leveän valojuovan hohtaa aalloilla, kumotti vanhaan kuusimetsään, +ketojen yli, niin, vieläpä pimeään väliseen se heitti nelikulmaisen +valoruudun, kirkkaan kuin kuvastin, ja keskellä valoa istuivat Osip ja +Katrina. Tyttö puhui ja viittilöi käsillään, vuoroin itkien ja vuoroin +rukoillen vienoilla, hellillä sanoilla, ja hän, hän taipui +taipumistaan. + +Ei kukaan saa tietää miten hän on karannut! Hän ei anna sitä koskaan +ilmi! He repivät yhdessä pois kattolaudat, viskaavat nuoran roikkumaan +katonrajasta ja silloin he luulevat, että hän on karannut, eikä tiedä +kukaan koska ja kenen vartiotunnilla. Katri kyllä niin piiloutuu, ettei +kukaan löydä, ja kun sota loppuu, -- ei kai sitä voi ijankaikkisesti +kestää -- niin, silloin hän rupeaa Osipin vaimoksi, sillä kukapa +silloin muistaa Katrinaa. Osip itki ja suuteli häntä, ei luvannut, +mutta auttoi häntä kuitenkin koko ajan kuin tottelevainen lapsi ja teki +niinkuin hän pyysi. Kun kaikki oli valmisna, pusersi Osip häntä rajusti +rintaansa vasten ja rukoili niin liikuttavasti: "älä petä minua, älä +minua unhoita". Hän tunsi miten levoton Katri oli päästäkseen irti +hänen syleilystään, hän tunsi vaistomaisesti, että hän, niin pian kuin +pääsee vapaaksi, ei ole näyttävä hänelle ruskeita silmiään enää, niin, +nyt hän näki jo, miten hän kaikista välipuheista huolimatta hiipi +isojen kivilohkareiden välitse rantaan. Nyt ei ollut enää epäilemistä, +hän petti hänet. Kaikki oli sovittu toisen kanssa. Milloin ja miten, +sitä hän ei tietänyt, mutta venhe odotti rannassa, ja tuolla hän kiiti +pois kahden vankan käsivarren soutamassa venheessä, joka köykäisenä ja +nopsana kuin kuikka viilsi kimaltelevien aaltojen yli. Heti syttyi viha +hänen mielessään, hän tarttui pyssyynsä, viritti hanan -- mutta mitäpä +se auttaa -- vielä yksi onneton lisää -- ei. Hän paiskasi kiinni +välisen oven ja alkoi kävellä edes takasin vartiopaikallaan. Mutta +hetkisen kuluttua hän asetti pyssynsä nurkkaan, veti esille +paloviinapullon ja alkoi sillä tehdä temppujaan. + + * * * * * + +Kaikki kylän pojat olivat kokoontuneet katsomaan Osipia. Hän oli vasta +ihana nähdä. Vanki oli poissa, ja Osip lauloi ja tanssi kuin mieletön. +Tuon tuostakin keikahutti hän voitonriemuisesti tyhjää paloviinapulloa. +Poika parka, hänellä oli vielä toisenlainen leikki leikittävänä, +sitäkin olimme me pojat katsomassa. Mutta viina sekä lievensi +lemmentuskat että paransi haavat, sanoi Osip. + +Suuressa rauhankokouksessa Parisissa 1856 lienevät hallitsijat panneet +rauhansopimukseen salaisen väliehdon meidän Katristamme, sillä hänen +kavala juonensa suudella erästä kuningattaren laivamiestä ja tanssia +englantilaisen lipun alla, oli ja jäi rankaisematta. Hän meni naimisiin +erään luotsin kanssa, asui ulkona saaristossa, ja puheli vielä viisi, +kuusi vuotta sitten kaikenmoisissa tilaisuuksissa ja missä vain oli +vähänkin aihetta 1855 vuoden vaiheistaan. + + + + +IX. + +Metsästysmatka Suojärvellä. + + +Oli kaunis toukokuunpäivä, puolipäivän aika oli jo ohitse, kun minä +ajoin kiviselle jyrkästi viettävälle kartanolle Mihail Koninin tuvan +eteen. Tupa oli rakennettu jyrkän mäen rinteelle, niin että rakennus +oli pihanpuolelta kaksikerroksinen, mutta metsän puolelta, joka alkoi +heti asunnon takaa, vaan yksikerroksinen. Että jotain erinomaista oli +tapahtunut, huomasi heti, sillä Mihailin piha oli täpösen täynnä +ihmisiä ja elukoita, jotka kilvan koettivat saada äänensä kuulluksi. +Mihail Konin seisoi ylinnä maalatuilla portailla, jotka pihamaalta +johtivat suoraan yläkertaan, hän vihelteli luoksensa koiriaan, komensi +ja jakoi käskyjä sellaisella levollisuudella ja varmuudella, jonka +monivuotinen tottumus ja tieto siitä, että on ensimmäinen talossa, +antaa ihmiselle. Kun ratisevat rattaamme joutuivat kartanolle, +pysähtyivät kaikki puheet -- ainoastaan koirat jatkoivat haukuntaansa +itsepäisellä kiukulla. Mihail varjosti silmiänsä kädellään ja katseli +meitä. Kaksi vuotta oli kulunut siitä, kun viimeksi tapasimme +toisiamme, mutta sydänmaalaisen tarkalla silmällä ja ihmeellisellä +muistilla hän heti tunsi minut -- juurikuin olisimme eilen yhdessä +olleet. Vakavasti lausui hän ilonsa jälleennäkemisestämme. + +Minä pistin kättä Mihailille, hänen vaimolleen, hänen pojilleen ja +tyttärilleen, hänen vävyilleen ja miniöilleen. Ilo oli vilpitön ja +yleinen. + +Oli keskusteltu suurella vilkkaudella kosto- ja vainoretkestä erästä +karhua vastaan, joka oli kaatanut yhden Koninin lehmistä. + +"Mutta", sanoi Mihail, "a kuin sie tulit, niin minä en mene metsälle -- +minä jään kotiin. Karhu menkään omia teitään, minun luotini ei sitä +tänä yönä hätyytä". + +"Ei Mihail, jos sinulla on jotain toimittamista tänä iltana, niin on +sinun mentävä. Minä en tahdo sinua estää". + +Mutta Mihail ei tahtonut rikkoa vierasvaraisuuden lakia, hän olisi +välttämättömästi jäänyt kotiin, ellen minä luvannut lähteä mukaan +metsästysretkelle. Kelpo isäntäni tuli sydämellisen iloiseksi ja +tyytyväisyys oli yleinen; sillä kun Mihail lähti metsälle, oli kaikki +asiat hyvin, saattoi nukkua makeasti ja olla huoleton karhun +kaatamisesta. + +Minä maksoin palkkansa kyytimiehelle, ja tämä tarkoin katseli +harvinaista markanrahaa ja antoi sen kädestä käteen kulkea +katseltavana; minun matkakapineeni vietiin huoneesen, ja luodikko +olalla lähdimme me kohta liikkeelle. + +Me vaelsimme ripeästi eteenpäin -- vähän matkaa vain yli mäen, pitkin +lammin rantaa ja sitten metsään, -- sanottiin minulle. Tiesin kyllä, +että nämä sydänmaalaiset, jotka laskevat pari peninkulmaa likimmäiseen +naapuriin, eivät juuri tee tarkkaa sanallaan vähän matkaa -- minä +otaksuin matkan 3 à 4 virstaksi, mutta minun täytyy myöntää, että +pitkän vaivaloisen matkan perästä ei 5-6 virstaa, niinkuin tie olikin, +tuntunut vähälle matkalle. Oli kuitenkin liian myöhäistä kääntyä +takasin. + +Metsästysretken syy oli seuraava: Konin'in ja muiden talonpoikien +lehmät olivat olleet metsässä noin viikon päivät sen jälkeen kun +päästettiin irti, oltuaan nälinkuoliaana kevättalvella, -- kun eräänä +kauniina päivänä koko karja, paitsi yhtä lehmää, tuli ammuen täyttä +laukkaa kotiin. Metsän kuningas oli unisilmäisenä ja nälkäisenä talven +puutteiden perästä ruvennut metsämieheksi ja oli kaatanut Koninin +parhaan lehmän. Siitä syntyi melua kylässä, sillä se karhu, joka kerran +on maistanut lehmänlihaa, oli välttämättömästi kaadettava, muutoin oli +talonpoikien paras omaisuus alituisessa vaarassa. Heti ryhdytään +toimenpiteisiin tappiota kostamaan. Kun karhu on kaatanut saaliinsa ja +syönyt kylläkseen, jättää se lopun saaliistaan paikoilleen, palatakseen +2 tai 3 päivän perästä auringon laskun jälkeen sitä syömään. Nyt on +metsästäjän saaliin läheisyydessä etsittävä sopiva paikka, mieluummin +jonkun puun latvassa, sekä sitten hiljaa ja äänetönnä odotettava +ilkityöntekijää. Vähinkin kolina hätyyttää karhun pakotielle. + +Kun lähestyimme paikkaa, jossa karhu oli tuhotyönsä tehnyt, alkoi +Mihail suurimmalla varovaisuudella, ottaen alati vaaria tuulen +suunnasta, hiipiä muutamien ikivanhojen pilvenkorkuisien kuusien luo, +jotka sammaltuneiden riippuvien oksiensa välissä tarjosivat oivan +piilopaikan metsästäjälle. Me kiipesimme erääsen noista kuusista, +Mihailin poika toiseen, molemmat noin 60 jalan paikoilla siitä, jossa +haaska oli. Hiljaa kuin varpuset haukan läheisyydessä liidellessä, +olimme istuneet siellä muutamia minuuttia, kun kuulen Mihailin +verkalleen mutisevan jotakin, jota ensin luulin iltarukoukseksi, mutta +kuultuani koko joukon merkillisiä sanoja, niinkuin "villahäntä" ja +"schebelikagla", joilla ei juuri kernaasti voi kääntyä herramme +puoleen, kysyin minä kuiskaten, mitä se oli. Hän oli hartaan näköinen +ja viittasi minun olemaan hiljaa, ja seuraavalla hetkellä kuului vain +tuulen huokumista hiljaisessa yössä. + +Käsi puun ympärillä ja pää nojautuneena runkoa vasten tuntui minusta, +ikäänkuin olisin levännyt luonnon povessa ja kuunnellut miten elämä +paisui, miten se voimakkailla tykytyksillä ajoi kätketyt mehut +liikkeelle ennättääkseen Pohjolan lyhyen kesän ajalla kukkaan ja +hedelmään. + +Aurinko oli laskeunut, varjot, jotka olivat päivällä painuneet puiden +juureen, kohosivat hitaasti ja hiipien ylemmä ja ylemmä. Hippikertun +piiskuttaminen oli tauonnut, yksin oli kultarintakertunkin runollinen +iltalaulu herennyt sointumasta; suloisena, ihanana, leutona vaipui +kevätyö ylitsemme. Tähdet tuikkivat taivaan sinessä -- raukeasti ja +hekumallisesti, höyryävän kevätilman läpi. Öinen tuuli toi ihmeellisen +virkistäviä tuoksuja, jotka vuoroin huumasivat, vuoroin väsyttivät, +välistä panivat sydämen kovasti sykkimään toimintaky'ystä ja +rohkeudesta, välistä taas kantoivat sielun kauas aavistuksien ja +unelmien aalloilla. Tuossa salaperäisessä pimennossa leimahti silloin +tällöin joku salama kaukana ja kuvasi hetkeksi kuusien varjot mäelle. + +Silloin kuului muutamia sointuvia ääniä hiljaisessa yössä. Ensin +yksityisiä, sitten useampia ja useampia, jotka yhdessä muodostivat +sydämellisen suloisen sävellyksen. Yhtäkkiä kaikki vaikenee, on +hiljaista, niin hiljaista erämaan yössä -- mutta jälleen alkaa laulu, +ja yhä täyteläisemmin, yhä mahtavammin kohoaa laulajan hehkuva ääni, +kunnes se voitonriemuisilla värähdyksillä leimahtaa rakkauden korkeaan +veisuun, antaakseen seuraavassa silmänräpäyksessä sävelten haihtua +sointuisiin huokauksiin. Ja tämän häälaulun soidessa luonnon suuressa +vihkimäjuhlassa, nukahdin minä niinkuin lintu oksalla, ja jo puoleksi +unelmien maailmassa kuulin satakielen lemmenlauluja. Puks, yhtäkkiä +kuului laukaus ja kiukkuista murinaa, yksi laukaus vielä ja +unentorroksissa hieroin minä silmiäni. Miten kauan minä olin nukkunut, +en tiedä, ensi silmänräpäyksessä en voinut käsittää, minkä ihmeen +tähden minä istua kökötin ylhäällä puussa keskellä metsää. + +Vähitellen palasi muisti. -- Minä katsoin alaspäin, oli aivan +mahdotonta nähdä sammuvien tähtien valossa mitään, ja vielä tänäkin +päivänä on minun mahdotonta käsittää miten Mihail saattoi nähdä tässä +pimeydessä. Minä aloin verkalleen laskeutua alas kuusesta, kun kuulin +selvästi Mihailin minun allani mutisevan seuraavat kristityn suussa +pilkalliset sanat: + + Kiitoksi metschän kuningas + Metschän kuldainen kuningas, + Metschän ehdoissa emändy, + Haapasaaren neiti kaunis, + Metschän taatto, metschän briha, + Metschän onni, metschän osmo, + Metschän valgia vasikka, + Metschän koko sugukunda. + +Minä kiipesin nopeasti alas puusta. Siinä seisoivat Mihail ja hänen +poikansa, he onnittelivat toisiaan ja minua onnellisesta karhuntaposta, +jossa ei minulla puolestani ollut vähintäkään osaa. Karhu oli Ivanan, +nuoremman Koninin, kertomuksen mukaan tunkeutunut sen kuusiryhmän läpi, +jossa me olimme väijyksissä. Joko se lie saanut vainua kristityn +verestä, kuten sadussa sanotaan, tai aavistanut jotain vaaraa, äkkiä se +vaan oli rynnännyt suoraan eteenpäin, ikäänkuin vaaraa paeten, silloin +kun Mihailin luoti haavoitti sen. Kiväärin tulen valossa oli myös nuori +Konin saanut tähdätyksi ja kaatoi kun kaatoikin rosvon maahan. -- Päivä +oli herännyt. Kellertäviä leimuja häilyi idän hattaroilla ja +sammuttivat raukeasti vilkuttavat taivaanvalot. Kahdesta laukauksesta +oli metsän soittokunta herännyt eloon. Minä voin selvään eroittaa +pajulinnun vähäsen, vaatimattoman laulun, joka henkii suloista +luontevuutta, kilttakertun surumieliset äänet, ja huomautushuudot, +joita leppälintu hämmästyttävällä voimalla pusertaa rinnastaan, jolla +välin tässä luonnon aamuhymnissä muodosti perusäänen kultarintakertun +viehkeä viserrys, joka herättää päivän eloon ja jälleen sen lepoon +tuutii. Monta vuotta on kulunut sitten kun tämä tässä kertomani pieni +episoodi tapahtui, mutta muistellessani tätä aamua tunnen vieläkin +kevään raittiutta, sydänmaan sanomatonta suloa hengähtävän sielussani. + +Kotimatkalla johdin huomaamatta keskustelumme Mihailin +kiitosrukoukseen, minä kysyin mitä hän mutisi eilen illalla istuessamme +kuusen latvassa. Mihail ei tahtonut millään muotoa sanoa. Oli aivan +mahdotonta saada häntä edes puhumaankaan siitä. Hän sanoi, että +mahtisanoja ei saa käyttää silloin kun niitä ei tarvita. Olin +pahoillani, etten saanut enkä kenties milloinkaan saa kuulla hänen +runoaan, kun hän iltasella siinä ilojuhlassa ynnä tanssijaisissa +(plätschit), joilla karhun tappaisia vietettiin, pyytämättä ja hiukan +häpeissään luki alkuosan siitä runosta, jonka loppusäkeet minä jo +ylempänä mainitsin. Kirjoitan sen tähän. Eikä minun tarvitse +muistuttaa, että tätä rukousta lukevat hartaudella ja vakavuudella +monet sadat meidän maanmiehiämme, vaikka ovat kasvatetut kristillisen +kirkon helmassa. + + Menin mie miehissä metschään, + Urohissa ulkotöille, + Kah'en kolmen koiran kanssa + Kuu'en vii'en villahännän, + Seitschemän schebelikaglan, + Lapin loajalle salolle + Sinisen metschän sisälle. + Kuljin kuusikumburoilla + Viivyin viitarandioilla + Haukkui koirani karhuun. + + Tapio metschän kuningas, + Metschän kuldainen kuningas, + Tuo tuolta tuonembata, + Lapin loajalta salolta, + Sinisen metschän sisältä, + Minun koirat pentukoirat, + Ampujat alakätöiset. + + + + +X. + +Kyyrölän kylä. + + +Krasnoje Selo, ei keisarillinen huvilinna, vaan täällä kotona meillä +Muolassa, tai toisin sanoin, Kyyrölän kylä, on siksi kummallinen kylä, +että muutamat lyhykäiset kynäelmät siitä eivät liene kaikkea viehätystä +vailla. Kylä, jota asukkaat sanovat Krasnoje Seloksi, on laajempi kuin +moni meidän pikkukaupungeistamme. Lisäksi on sillä ihanaa vaihtelevaa +hempeyttä, jommoista ani harvassa meidän kylistämme ja kauppaloistamme +on nähtävänä. Lukija kuvitelkoon mielessään kyläkadun -- oikeammin +maantien -- noin virstan pitkän ja melkoisen leveän; molemmin puolin +katua ovat talot, niinkuin kaupungissa, vieretysten, mutta siten, että +kaikki pääseinät ovat maantielle päin. Tien ja rakennusten välillä on +nurmikenttä, leikki- ja kisakenttä kyläkunnan lapsille, vasikoille ja +nelijalkaisille. Joka kolmannen tai neljännen talon edessä on kaivo +suurine vinttineen, jotka vinosti kohoavat taivaan sineä vasten. Joku +puukon tai kirveen raatelema pihlaja tahi koivu, joka on saanut uhrata +alimmat oksansa jokapäiväisiin tarpeisiin, katkaisee päätyvien tasaista +jonoa ja antaa perspektiiville vaihtelevaisuutta. Talot, jotka ovat +rakennetut pyöreistä hirsistä suorastaan maaperään sekä oljilla, +laudoilla eli päreillä katetut, ovat enemmän tai vähemmän rappeutuneita +ja koristeltuja kummallisilla ornamenteilla ja sahauksilla peräseinän +huipussa, alhaalla katonrajassa ja päätyikkunoiden yläpuolella. +Sitäpaitse ovat nämä varustetut loistavan värisillä luukuilla. + +Yllämainitusta huomaa, että Kyyrölä, -- Krasnoje Selo -- ei ole mikään +suomalainen kylä; Kyyrölä on, tai oikeammin, on ollut, puhtaasti +venäläinen kunta. Jo ennen kun Pietari suuri Uudenkaupungin rauhan +kautta sai omistusoikeuden Viipurin lääniin, oli hän antanut pois ei +vähempää kuin 2,748 kartanoa 28 lahjoituksena, "ikipäiväiseksi ja +perittäväksi omaisuudeksi talonpoikineen ja karjoineen" -- kuten +lahjakirjassa sanottiin. Heti Viipurin valloittamisen jälkeen lahjoitti +tsaari Pietari, heinäkuun 21 päivänä 1710, Viipurin kaupungin +ensimmäiselle venäläiselle komentajalle, Gregori Petrovitsch +Tschenischeffille, 92 taloa Muolan pitäjässä. Lahjoitettujen tilusten +joukossa löytyi muutamia niistä lukemattomista autioista taloista, +joita "ison vihan aika" Kaarle XII hallitessa oli tuottanut. Sellainen +tila oli Kyyröläkin, jonka komentaja Tschenischeff asututti Vähä +Venäjäläisillä -- puheen mukaan erään venäläisen sanomalehtimiehen +toimesta, joka Kyyrölässä käytetyn venäjän kielen monikon päätteissä ja +pehmeissä tekosanan muodoissa oli tuntevinaan maloryssäläis murteen +ominaisuuksia. Kuten näemme on tämä perin venäläinen, suomalaiselle +alueelle perustettu, kylä, jonka tuttavuutta tässä käymme tekemään. -- +Jos se ylipäätään onkin köyhä ja kurjan näköinen, niin täytyy myöntää, +että verrattuna ympärillä oleviin suomalaisiin kyliin saattaa Kyyrölä +täydellä todella nimittää itseään Krasnoje Seloksi; sillä täällä löytyy +kumminkin halua kaunistaa ja käyttää tarpeellisuuden vaatimuksien yli +hiukkasen koristuksiakin. Vähät siitä, jos työ on epätarkkaa ja +huolimattomasti tehtyä; löytyy kuitenkin kaikessa tässä kummallisessa +sekasotkussa jotakin, josta huomaa, että on tahdottu uhrata +kauneudelle. Melkein keskellä kylää on vanha hovitila, suunnattoman +suuri puupalatsi, aikoinaan varustettu pylväskäytävällä paestiläisistä +patsaista, vanhaan Viipurilaiseen tapaan tehdyt hirsistä ja käärityt +säkkikankaalla, jonka jälkeen pinta maalattiin ihanasti naxosmarmorin +vahakeltaseen väriin tai hienosuonisen giallo anticon tapaan, kaikki +liimavärillä tietysti. Päällystys on laudankappaleista, ikkunat +korkeat, kaarevat, pielet lankuista tehdyt. Ylinnä kohoaa puinen torni +kupulakineen ohuista, taivutetuista laudoista. Sisäpuolelta on kupulaki +maalailtu ja koristeltu roseteilla, kukkaisköynnöksillä, haaraisilla +kynttelinjaloilla y.m. Tuo upea rakennus vaatelijaine ja outoine +muotoineen on oivallinen kuva siitä vuosisadasta, jolla se on +rakennettu. + +Entinen puisto, joka oli ollut järjestetty komeaan malliin, +pensasaitoineen lammikoineen ja siltoineen, on nyt hakana, jossa vain +kultakoristeet ja joku heinittynyt ruusupensaisto ja pari lahonnutta +jalustaa puhuvat menneiden aikojen loistosta. + +Oltuaan lakkatehtaana, rohtolana ja postitoimistona, on rakennus +laadittu asumukseksi 32:nen reservikomppanian päällikkö- ja +alapäällikkökunnalle. Ja varmasti saa vakuuttaa, ettei yksikään +reserviupseereistamme majaile niinkuin 32:nen komppanian esimies. + +Hovileirin lähellä on venäläinen kirkko, kirjava rakennus, joka hohtaa +kaikissa sateenkaaren väreissä. Etempänä on entinen "muonakasarmi", +jossa Suomesta Siperiaan kuljetettavat vangit saivat levähtää, nyt iso, +rappiolle joutunut puukoju. Kuten näkee, on Kyyrölän kylää aljettu +rakentaa paljoa suuremmassa mitassa kuin elämä kylässä, ainakaan tätä +nykyä, jaksaa täyttää. + +Joskus kauniina kesäpäivänä, etenkin lauantai- tai sunnuntai-ehtoina, +saa kuitenkin leveällä kyläkadulla joskus nähdä semmoista eloa ja +liikettä, joka muistuttaa niistä ajoista, jolloin läänitysherra täällä +kaikessa komeudessaan asui, metsästi, piti juomakemuja ja maalaisjuhlia +korkeasäätyisille vieraille keisarin kaupungista. Kaikki kylän asukkaat +ovat silloin ulkona kadulla, istuvat kaivolla tahi lepäävät +portaillansa. Pojat pelaavat "bafkaa" huolellisesti siloitetuilla +porsaanluilla, tytöt tanssivat ja laulavat vapaasti, sillä välin kun +vanhemmat käsiharmonikan soidessa juttelevat päivän tapahtumista. + +Tavattoman paljon harakoita istuu kaikilla aidoilla ja räkättävät +arioita "la gazza ladra'sta". Vielä kirjavammat kuin harakat ovat +naisien puvut; hame moniväristä kattuunia, leikattu yhteen palaan +liivien kanssa, joka on hyvin ruman näköistä. Vyötäinen nousee siten +korkealle ylös melkein kainaloihin, ja paitsi että se turmelee poven, +antaa se vartalolle kovin hullunkurisen muodon; pää ja thorax ovat +verrattoman pienet suunnattoman abdomenin rinnalla, puhuaksemme +hyönteistutkijain kielellä. Miesväkeä näkee sangen vähän. Kaikki ovat +puetut tavanmukaiseen muschikpukimeen. Syy tähän epäsuhteesen miesten +ja naisten lukumäärässä on se, että maanviljelys ja käsityö ovat näillä +seuduilla tyyten vaihtaneet paikkaa toistensa kanssa. Mies on +puutyöntekijä, astianvalaja, maalari, tapetinpanija ensisijassa, sitten +vasta maanviljelijä. Hän oleksii enimmäkseen läheisissä kaupungeissa, +Viipurissa ja Pietarissa, käsityöläisenä; pääsiäiseksi hän tavallisesti +palajaa kotiin, mutta niinpian kuin kevät lähenee, herää hänessä kaiho +pääsemään ulos maailmalle. Ei siis ole ihmettä, että maanviljelys on +vallan alkuperäisellä kannalla, vallankin kun maa on yhteistä ja +jaetaan viljelijöiden kesken -- jos oikein asian kuulimme, joka viides +vuosi. Kaikilla talonpojilla ei ole edes omaa hevoistakaan; kyntö- ja +kylvöaikana lainataan juhta joltakin onnellisemmalta naapurilta. + +Kieli on, niinkuin yllä mainittiin, venäjä; miehet puhuvat kuitenkin +melkein kaikki suomeakin. Viime aikoina on suomalainen sisäänmuutto +tullut huomattavaksi. Moni rakennus on jo rakennettu pitkin kylänkujaa, +josta melkein aina tietää, että joku kansalaisemme on talon rakentanut. + +Kylässä on koreaksi maalattu kansakoulu, joka nauttii kannatusta Suomen +valtiolta kuin myös joltakin venäläiseltä virkakunnalta. Kansakoulun +opettaja on syntyperäinen venäläinen, eikä ymmärrä sanaakaan +suomenkieltä. Ikävää on, että lapset, jotka kaikessa tapauksessa ovat +suomalaisia, Suomen alamaisia, eivät ole tilaisuudessa oppimaan Suomen +historiaa ja maatiedettä. Koulun tarkastaja, ponteva suomalainen +pappismies, ei ole voinut tehdä niin mitään tämän suhteen, sillä +oppikirjoja venäjää puhuvia suomalaisia varten ei löydy laisinkaan. On +helppo käsittää, miten herra koulumestari kuvailee Suomea ja Suomen +historiaa oppilailleen. Sillä kannalla kuin opetus nyt on, on sekä +surkeaa että naurettavaa kuulla opettajan selittävän "isänmaan +historiaa" oppilaille. Saporogit, tatariruhtinaskunta Krimin niemellä, +Ivan julma ja muut aasialaiset suurherrat, kaikki he kuuluvat "isänmaan +historiaan". Maatieteessä, jossa Suomi on paremmin kuin historiassa +esitettynä, ei ole aivan voitu olla lukuunottamatta "tschudilaisia +rajamaita"; ja opettaja on, käyttäen avukseen vanhaa venäläistä, +Viipurin läänin karttaa, juurruttanut oppilaittensa päihin muutamien +kaupunkien, jokien ja kaikkien rautatieasemien nimet Viipurin ja +Pietarin välillä. Tätä tehdään Suomenmaassa, Suomen alamaisille, Suomen +valtion kustantamassa koulussa. Kuta useampia kansakouluja perustetaan +venäläis-suomalaisissa kylissä, sitä tärkeämpää on valvoa, että +kouluissamme käytäntöön otetut oppikirjat käännetään venäjän kielelle, +jotta ei tuota melkoista määrää venäjää puhuvia suomalaisia +kasvatettaisi isänmaatansa halveksimaan. + + + + +XI. + +Poikana olo ajoilta. + + +Sodassa. + +Viipurista aina Uuraansalmelle saakka on saaristo kallioista. Pienet, +paljaat saaret ovat enimmäkseen karkeaa graniittia, kerroksista kuin +liuskakivi, ja kasvavat harvaa mäntymetsää, jotavastoin mannermaa on +alhaista ja savista. Uuraansalmesta länsietelään päin muuttuvat saaret +matalammiksi, ovat savikkopohjaisia ja vaihettavat kangas-petäjän +tuuheaan leppään ja koivuun, vieläpä jalommatkin puulajit, tammi, +vaahtera ja lehmus muodostavat pieniä kauniita lehdikoita -- mutta nyt +on mannermaa, joka muuttuu yhä enemmän ja enemmän santaiseksi, peitetty +vyörykivillä, kunnes Teerijoen luona komein "falaise", niinkuin +ranskalaiset sitä nimittäisivät, sanoo Suomenlahden vieriville +aalloille "tähän, mutta ei etemmäksi". Muuan noista ensimmäisistä +savisista saarista Uuraansalmen läheisyydessä kuului saariryhmään, joka +oli äidinisäni oma. Olen unhoittanut saaren nimen, mutta sanokaamme +sitä Sorsaluodoksi; se oli sodanaikana 1855 joutunut venäläisen +tykkiväestön haltuun ja ainakin neljäs osa saarta oli paljaaksi +kuorittu, sillä turpeita, joita välttämättömästi tarvittiin +vallituksiin, ei ollut muualla kuin täällä. Ennenkuin jäännös saaren +viheriäisestä vaipasta käärittiin kokoon ja kuljetettiin pois noihin +pieniin linnoituksiin, jotka ainakin syrjäisen mielestä näyttivät +olevan tarkoituksetta viskellyt ympäri Suomenveden pohjaa, tahtoi vaari +niittää sieltä ne heinät kuin niittää saattoi. Eräänä kauniina +heinäkuun päivänä lähdimme me, vaari ja minä, katsomaan, miten +heinänteko sujui. Vaari käveli ja minä tein koukeroita polkua pitkin, +joka kulki kahden vainion välillä, joilla ruis huojui puolipäivän +tuulen puhaltaessa. Kun pelto loppui, tulimme me mahtavaan +honkametsään, jossa päivänsäteet vaivalla pääsivät puikahtamaan tummien +havujen ja tiheäin oksien välitse, muodostaakseen sinne ja tänne +smaragdivehreän pilkun kosteaan sammalikkoon keskellä kosteaa, viileää +pimentoa. Hetken kuluttua ilmaisi yksitoikkoinen, soinnukas kohina, +että me lähestyimme meren rantaa, ja tien tehtyä viimeisen äkkimutkan +lepäsi meri meidän edessämme. + +Ehdoton hämmästyksen ja ihmettelemisen huudahdus pääsi huuliltamme. +Kaukana keskellä selkää oli komea laivasto sota-aluksia, Englannin +ylpeä lippu liehui joka mastossa. + +Nyt oli päästävä salmen yli. Tavallisissa suhteissa, s.t.s. kun vaari +ei ollut mukana, oli meillä pojilla tapana kulkea salmen yli siten, +että riisuimme vaatteet päältämme, valitsimme läheisestä haasta +semmoisen lehmän, joka osasi uida, sidoimme vaatteemme sarviin ja +ajoimme lehmän veteen, jonka se tavallisesti varsin mielellään teki, +sillä Sorsaluodolla kasvoi parempi heinä, itse me pitelimme kiinni +lehmän hännästä ja tulimme tällä kekseliäällä tavalla hinatuiksi tuon +melkein neljännes virstan leveisen salmen yli. Olimme tehneet sen +huomion, että jos lehmä keskellä salmea rupesi uimaan kehässä, tuli se +siitä, että vaatteet olivat valuneet elukan silmille, niin että se ei +voinut maata nähdä. Palausmatka tehtiin samalla tavalla. Nyt oli vaari +muassa ja me astuimme vallan vakavina venheesen, joka sattumalta oli +saapuvilla. Saareen päästyämme, menimme me niin sanotuille +ruotsalaisille valleille. Taru kertoo, että Kustaa III, ollessaan +laivastoineen Viipurin lahdessa kuuluisan Viipurin kujanjuoksun +aikoina, oli rakennuttanut nämä vallit, mutta epäilemättä oli tuo +arvelu väärä, sillä näissä löytyi tiiliäkin, ja tiilinpolttoon ja +muuraustyöhön ei Kustaa III:lla sentään ollut aikaa. Istuimme siellä +korkeassa, pehmeässä nurmikossa, Nopsat sisiliskot ja kiivaasti +kirkuvat rantapääskyt tahtoivat anastaa meiltä meidän lepopaikkamme, + +Meri kävi pitkissä pehmeissä aalloissa rantaa vasten, kuohupäiset +laineet näyttivät mielihyvällä hiipivän pitkin kallioiden sileitä +kupeita, suviaurinko valoi hohdetta kimaltelevalle merenpinnalle ja loi +sille kaikki sinen vivahdukset, safiirin vienosta väristä alkaen +indigon tummaan väriin saakka, joka huomautti syvyyden kauhuista, +ametistin läpikuultavasta välähtelevästä kimaltelusta ja lazurkiven +vakavasta sinestä niin kevyisesti että se näytti ilmassa leijuvan. +Mutta keskellä meren pintaa lepäsi värijuova, jonka värejä ei vielä +kukaan ole taitanut nimeltä sanoa; se oli auringonvalo. + +Nyt lepäsi siellä, tässä loistavassa juovassa, nuo mustat turmiota +tuottavat jättiläiset ja erosivat taivasta ja maata vasten kuin suuret +varjokuvat. + +"Ovatko ne meidän vihollisiamme, vaari?" + +"Ovat, poikaseni!" + +"No silloinpa saamme kohta nähdä sotaa, savua ja kuulia, kanuunia ja +sotamiehiä", sanoin minä, riemastuksissani kaikesta kummallisesta kuin +oli tuleva. + +"Valitettavasti saanemme nähdä sekä yhtä että toista siihen suuntaan. +EI ole ensi kerta, kun nämät seudut saavat tuntea sodan vitsausta." Ja +vaari rupesi kertomaan Viipurin kujanjuoksusta, joka kuusikymmentäkuusi +vuotta takaperin tapahtui juuri tässä. Me nousimme seisomaan vallilla, +vaari osotti etelään Koivusaarta ja Teikarsaarta kohti, tarkemmin +näyttääkseen taistelupaikkaa, kun samassa kaikuva jyräys kuului. Jotain +vilahti silmiemme edessä, voimakas ilmavirta painoi meitä, vaarilla oli +siksi mielenmalttia, että antoi minulle kovan lyönnin niskaan, joka +silmänräpäyksessä kaatoi minut maahan, itse hän myös heittäytyi +heinikkoon kiivaasti huutaen: "makaa hiljaa, Kalle". Samassa kuului +kauhea pamaus, tulta iski, maa tärisi ja meidän päällemme satoi hiekkaa +ja multaa, niin että me olimme aivan tukehtua. + +"Kalle poikani, miten sinulle kävi, oletko haavoitettu?" + +"Olen, vaari!" + +"Mihin! Miten! -- ei, makaa hiljaa!" + +"Niskaan, vaari." + +Vaari kumartui äkisti puoleeni, tarkasti niskaani ja sanoi naurahtaen: +"et sinä ainakaan ole pahasti haavoitettu. Mutta nyt kotiin, kas niin, +astu eteenpäin, joudutaan venheelle, sota näyttää käyvän vaaralliseksi +täälläkin. Meidän täytyy muuttaa pois saaristosta." -- Minä vakuutan, +että me pääsimme paljoa sukkelampaan kotiin kuin Sorsaluodon saarelle +taannoin. Ei koskaan ole mikään voitosta riemuitseva Caesar tullut +ylpeämpänä ja onnellisempana vanhaan Roomaan kuin pikku Kalle vaarinsa +kotiin. Ja olipa hänellä syytäkin. Lossarin Sassa oli kerran ollut +tappamassa hyljettä, joka oli mennyt nuottaan; voudin Matti oli +katkaissut pikkurillinsa silppukoneessa; Antti, paimenpoika, oli ollut +vedenvaarassa eräällä kalaretkellä; Juhana oli avannut portin +kuvernöörille eli keisarille, ei päästy koskaan oikein selville, +kumpiko noista kahdesta se oikeastaan oli; kaikki olivat nähneet, +kuulleet tahi tehneet jotakin, joka oli tavallista kummempaa. Hän +yksin, pikku Kalle, lellipoika, herraslapsi muka, hän ei ollut mitään +nähnyt. Toimetonna, voimatonna oli hänen ikänsä kulunut isän työpöydän +alla, paksujen latinalaisten kielioppien suojassa, ja sanakirjain +takana, jotka paisuivat ylpeydestä, kun tiesivät niin paljon, paisuivat +niin, että siannahkakantensa halkeilivat selkäpuolelta. Mutta nyt, nyt +olivat asiat toisin, nyt yhtäkkiä, ja niin kaikinpuolin tavatonta. +Kalle oli ollut sodassa. Antti ja Matti ja koko poikaparvi kuulivat +kummeksien ja kadehtien pikku Kallen puhuvan sodan vaaroista, taistelun +tuhoista. Kaikki he olivat kuulleet tuon jyrinän, mutta ei kukaan +ollut, niinkuin pikku Kalle, sitä omin silmin nähnyt. + +Ja pikku Kallesta tuli kenraali ja hän komenteli aamusta varhain +iltamyöhään viisimiehistä joukkoaan, joilla oli aseina lapioita, +haravia ja aidanseipäitä, kunnes hän eräässä kahakassa sattui polkemaan +kuoliaaksi kananpojan ja rikkomaan ikkunaruudun, joka tuotti hänelle +pari korvapuustia vaarin emännöitsijältä. Sivumennen sanottu, vanha +eukko, niin täpö täynnä kertomuksia merenhaltijoista, menninkäisistä, +prinsessoista, verenimijöistä ja muista kummituksista, että kaikki +Andersenin sadut ja kertomukset ovat haihtuneet muistostani niiden +kuvauksien rinnalla, joita hänen runsas ja eriskummallinen +mielikuvituksensa syyti eteemme jok'ikinen päivä. Korvapuustit tekivät +kuitenkin toivotun vaikutuksen, ne jäähdyttivät taisteluintoa, ja +rauhaiset ajat koittivat jälleen äidinisän tammien kaartamalla +pihamaalla ja jo aikoja ennen kuin rauhanliitto Pariisissa tehtiin. + + +Keisari tulee. + +Ah! olisittepa vain nähneet vanhan kunnon kaupunkimme ja meidät sitten! +Siitä on jo hyvin kauan. Alamainen nöyryys, vilpittömin nöyryys, hohti +vanhoista uudesti kalkituista ja siistityistä taloistamme, jok'ikisestä +huokosesta yhteiskuntalaistemme sileäksi ajeltuilla leuoilla. Yksin +kadutkin olivat pukeutuneet jonkinmoiseen pyhäpukuun; missä olivat nyt +kaikki kuopat ja lätäköt, joissa me pojat tavallisesti koittelimme +saappaitamme! Missä kaikki mukurat ja kohopaikat, varta vasten tehdyt, +jotta meidän 4 tai 5 ajuriamme oppisivat tuon jalon taidon "ohjaamaan +korskuvia oriita!" Poissa! Katu oli tasainen kuin permanto, sillä +keisari oli tuleva. Tämä mahtisana oli aivan ihmeellisellä tavalla +hämmentänyt meidän jokapäiväistä elämäämme. Kaikissa ikkunoissa riippui +vanhoja tomusia ja koinsyömiä mattoja. Isän punavuorinen aamutakki oli, +samaten kuin paljon muutakin punaista ja sinistä, muuttunut komeaksi +lipuksi; nyt se liehui hupaisesti syystuulessa, muiden koreiden +tilkkujen ja vöiden joukossa. Alhaalle kalitkan (kaupunginportin) luo +olivat raatimies ja leipuri Zinke, joka myöskin oli kaupungin +arkkitehti, pystyttäneet kunniaportin, joka minun mielestäni oli +kelpaava kaikille maan mahtaville voitonsankareille. Se oli laadittu +lehvistä ja kuusenoksaseppeleistä ja oli erinomaisen pulska, komeine +pylväineen, ornamentteineen ja "krokaanin" muotoisine huippuineen. -- +Semmoista oli kaupungissa. Perheissä oli yhtä juhlallista. Serkut +maalta olivat tulleet, leivottiin ja puhdistettiin, ja ennen kaikkia, +joka ainoassa suojassa ommeltiin ja siliteltiin, sillä jokainen, jolla +vaan henkeä oli, aikoi illalla tanssiaisiin. Näinä ihanoina päivinä +olivat kaikki kurinpidon siteet lauenneet, ei, enemmänkin vielä, ne +olivat poikki katkenneet, kuria ei ollut enää. Päivät päästään +lorvailimme me pojat katuloilla sinisissä takeissamme, joissa oli +kultanapit ja lyyryn kuva. Sillä tietäkääs, hyvät herrasväet, +me lukiolaiset olimme päivän kunniaksi pukeutuneet sinisiin +hännystakkeihin, joissa oli pystykaulukset mustasta sametista. Yhdeksän +ja kymmenen vuotiaita poikasia, niinkuin silloin olimme, lienemme me +komeassa puvussamme olleet aivan kuin positiivinsoittajan marakatit. No +niin, sillä välin kun koulumaisterit kotonansa liimasivat yhteen +tuppia, miekkaa ja kahvaa, jotka olivat alituisessa eripuraisuudessa +keskenään, kiilloittivat nappiansa ja harjailivat vanhoja maatuneita +juhlapukujaan ja niin sanottua "venhettä", vallitsi rajaton vapaus +nuorukaisten seassa. Ihana aika! olisin halunnut keisareita joka +soppeen. + +Suuri päivä oli nyt tullut. Esiratsastajoita oli vaahtoisilla hevosilla +karauttanut kaupunkiin ja pormestarillemme Buchman'ille ilmoittaneet, +että keisari tulee. Buchman oli pieni, jokseenkin lihava mies. Hän oli +hieno herra, kelpo pormestari ja kunnon mies muuten. Vaikka niin +lystikäs vartaloltaan, oli hän kuitenkin arvossa pidetty. Nyt hän +seisoi hartaasti odottaen, katsoen pitkälle sillalle päin; suolaa ja +leipää oli vieressä hopeatarjottimella. Pari konstaappelia seisoi hänen +rinnallaan. Vähä väliä kääntyi pormestari kansajoukon puoleen ja sanoi +varoittaen: "Sein Sie nur ruhig und vergessen Sie nicht das Hurra"! + +Paitsi sitä että pormestarimme oli odotuksen kuohuksissa, oli hän vielä +vihanenkin. Pieni vahinko Siliverstoffin portaiden luona oli +karkoittanut sen juhlallisen levon, joka muutoin lepäsi hänen +hohtavilla kasvoillaan. Seikka oli nimittäin se, että raatimiehillä oli +tapana ennen istuntoa ja ennen muita tärkeitä yhteiskunnallisia +toimituksia käydä Siliverstoffin kurenjassa (ruokakaupassa) ottamassa +pienen päänselvittäjän ja haukkaamassa palasen juustoa päälle. Niinpä +ei tänäkään tärkeänä päivänä voitu päänselvittäjää unhoittaa. Ja itse +pormestarikin oli samaa mieltä. Se oli otettu ja juusto myös; nyt +astuivat meidän isät jyrkkiä portaita alas, pormestari vilkkaasti +jutellen. Alhaalla portaiden juuressa oli eräs maidonmyyjä kärryineen, +astioineen ja äkäisine hevosineen; -- maitohevoset ovat aina äkäisiä! +Ja tapahtui niin kamala tapaus, että hevonen purasi meidän korkeaa +esivaltaamme. Tämä teki hirmustuneena kokokäännöksen ja asettui +semmoiseen asentoon kuin minä aina ajattelen Epaminondaan Mantinean +luona olleen. Hän lähestyi eläintä ja lausuen "ah sinä kirottu koira" +kohotti hän vasenta jalkaansa antaakseen hevoselle potkun. Lyhyt oli +hän, lyhyt oli jalka. Pormestari keikahti ja kaatui katuojaan kumoon. +Kaupunginpalvelijat nostivat hänet pystyyn, puistelivat hänestä roskat +ja vangitsivat eukon ja hevosen. + +Mutta me jätämme Senatus populusque Wiburgensis heidän hartaasen +odotukseensa ja kerromme eräästä tapahtumasta ylempänä ison kadun +varrella. + +Ensin täytyy minun jutella kaikista niistä pauloista ja kavaloista +koukuista, joita siihen aikaan oli asetettu katukäytäville ja niiden +viereen, kaikille joutilaille kävelijöille suureksi harmiksi. Paitsi +yhtä ja toista porrasta siellä ja täällä, löytyi raudoitettuja +väistökiviä kaikissa kadunkulmissa, ja useimmiten olivat niiden kulmat +niin terävät, että ohikulkevaisten vaatteet tarttuivat niihin ja +repeytyivät. Väliin oli katukiven paikalla kuoppa, tavallisesti vettä +täynnä, ja vihdoin viimeiseksi olivat talojen kellarien ovet +kadunpuolella. Aina 8 jalkaa syviä kuoppia portaineen ja mustaksi +maalattuine raudoitettuine kaiteineen oli rakennettu keskelle +katukäytävää. Nämä portaat olivat alati rinkelieukkojen ja heidän +vakkojensa vallassa. Yhdelle näistä kaiteista olimme me pojat, vastoin +vanhempien ja muiden asianomaisten ankaraa kieltoa asettautuneet; +täältä me saatoimme nähdä pitkin katua Ylä-Paramonoffilta aina +Ala-Paramonoffille saakka ja vieläpä vähän etemmäksikin. Mikä kirjava +kuva silmäimme edessä. Viipurilainen naismaailma "lyhveissä vaatteissa" +[Lyhveet vaatteet olivat ylempänä "Saaristossa" nimisessä kertomuksessa +kuvattu Viipurilainen kansallispuku.], pöhöhihoissa ja punasissa +nutuissa. Jääsken eukot valkosissa "hunnuissa", Joutsenolaiset +ruunisessa pitkässä takissa, kauppa-ryssät punasessa paidassa, joka oli +housujen päällä, hyväluontoisia porvarirouvia "katsaveikka" [topattu +päällystakki] yllä. Nyt näkyi ylhäällä mäellä kahden valkosen hevosen +vetämät vaunut; nyt mahtaa keisari tulla; seuraavassa silmänräpäyksessä +pamahti kanuunanlaukaus. Tuntui kuin sähköinen sysäys kansajoukossa, +sysäys niin voimakas, että me muutamien maalaisserkkujen kera heti +syöksyimme alas kellarinporstuaan. Pauhina, joka oli niinkuin kaukaisen +kosken tai tuuliaispään synnyttämä kohina, tuli yhä lähemmäksi. +Kurjuutemme syvyydestä kuulimme pormestarin "Seien Sie nur ruhig und +vergessen Sie nicht das Hurra". Mutta mahdotonta oli mitään nähdä. +Muutamia tanakoita sääriä ja leveitä selkäpuolia, pieni viiru sinistä +taivasta ja kattopelti, kas siinä kaikki kuin me saatoimme eroittaa. +Melussa ja hurrahuutojen kaikuessa ei kukaan kuullut meidän +rukouksiamme ja valituksiamme. Nyt kuului sieltä ylhäältä kavioiden +kopinaa ja vaunujen rytinää; ne olivat kai keisarin vaunut, jotka +ajoivat ohitse. Minä en saanut nähdä vilahdukseltakaan majesteettia tai +vähäpätöisintä pientä kamarijunkkaria tai hovipalvelijaakaan ja mikä +oli vieläkin harmittavampaa, keisari ei saanut nähdä minun takkiani, +jossa oli pystykaulus ja yhdeksän kiiltävää nappia. Zinke, Zinke, +miksis teit minulle tämän; avonaiset kellarinporstuat olivat sinun +toimestasi. + +Kostaaksemme yhteiskunnan väärinkäytöstä meitä kohtaan, syljeksimme me +iltasella suuremmoisen juhlavalaistuksen aikana "ploschkoihin", niin +että sihisi, räiskyi ja haisi härskiintyneen öljyn katku ympäri katuja +ja kujia. Kosto oli suloista. Selkääni en saanut, vaikka takki oli +pilalla, mutta aika nuhan sain, sillä kellarinporstuassa seisoimme +nilkkaa myöten vedessä. + + * * * * * + +Keisari tuli, hän näki, hän meni, suureksi suruksi ja murheeksi meille +nuorisolle. Me tunsimme ilmassa että reaktionin aika oli tulossa, sillä +seuraahan laitonta vapautta tavallisesti ankaran sortovallan aika. +Senatus populusque saattoi häntä tullin taa. + + +Käynti Uuraansalmella. + +On monta, monta vuotta sitten kun minä viimeksi näin Uuraansalmen, +lieneepä jo 20 tai 25 vuotta. Sattumuksesta tulin äskettäin käymään +tässä Viipurin oivallisessa satamapaikassa; mikä eroitus entisyyden ja +nykyisyyden välillä. Ja eroitus on olemassa, ne eivät ole vaan +nuoruuden muistot, jotka suurentavat, kaunistavat ja kirjavalla +väenkuohulla asustuttavat Uuraansalmen hietasärkät, sen salmet ja +mahtavan meren tuolla kaukana, johon voin sovittaa Byronin sanat: + + Oi meri sua nuorna rakastin! + Se riemuni kun lainehillas vain + Mä kuplan lailla keinuin, taistelin + Ja aaltois kanssa pidin puoliain. + Kun ärjyi myrsky meitä pelottain + Ol' itse pelkokin se riemuisaa: + Kuin lasta mua suojaelit ain' + Mä luotin aaltoos, käsin ottaen + Kuin nytkin otan, harjaas hymyillen. + +Me meloa lotiskoimme hiljaa kaitaan salmeen, keltasien pitkien +hiekkasärkkien väliin, jotka matalassa kaaressa ympäröivät kirkasta +ruskeanvehriäistä vettä -- alati liikkuvaa, milloin virraten merelle +päin, milloin Viipurin lahtea kohti. Oliko tämä Uuraansalmi! miten +erilainen kuin ennen, silloin satamapaikka, ensimmäinen Suomessa, nyt +linnoitus. Poissa olivat ne keulat, jotka kaukaisilta mailta +kuljettivat kaikkea mitä Etelän aurinko kasvatti ja kypsytti Välimeren +rannoilla. Poissa olivat komeat Itäindiassa purjehtivat laivat jotka +kuparoituine kylkineen olivat kyntäneet kahta valtamerta ja jotka +jyrähtelevillä laukauksilla välkkyvistä tykeistä kokassa ilmoittivat +kotiintuloaan. Silloin oli eloa ulapalla, sen saatte uskoa. Lippuja ja +liehuttimia jok'ikisessä paikassa, missä vain saatiin värillinen +liina tuulessa liehumaan, purjehti kaukokulkija salmen suusta. +Tullivirkamiehiä, katteinin perhe ja tuttavia, merimiesten vaimot, +rantakasakoita ja lastinpurkajoita souti laivaa vastaan, joka keveästi +keinui aalloilla. Siellä laivassa löytyi aina jotakin, joka ansaitsi +katsomista tai maistamista, kiinalaisia ukkoja posliinista, pöytäkaluja +ja rasioita, arabialaista kahvia, Constantian viiniä, joka lemusi +viettelevästi ja suloisesti kukkasilta ja Taffelvuoren kupeilta +tuoduilta ryydeiltä. Ja suurinta riemastusta nuorten joukossa herätti +joskus joku apina, uistin tai heleänvärinen kirkuva papukaija -- kaikki +harvinaisia vieraita siihen aikaan. Ja kun "Toivo" tai "Kunnia", "Usko" +tai "Varma", tai joku muu laiva -- sillä senaikuisilla laivoilla oli +ainoastaan abstraktisten käsitteiden nimiä -- tuli sillan viereen ja +käännettiin kupeelleen tilkittäväksi, silloin siellä löytyi aarteita +arvaamattomia kuparilevyllä ja lankuilla veden rajassa. Kaikki +Uuraansalmen pojat häärivät venheissä, ruuhissa ja vanhoilla makasiinin +ovilla jättiläisen ympärillä aivan kuin allit aaltojen kiertämällä +kalliolla. Siinä tehtiin vaihtokauppoja, tingittiin ja käytiin sotaa +meren aarteista. Tuossa on komeamuotoinen meritähti kiinni puristuneena +välkkyvään kupariin. Eräs lentokala raukka oli tarttunut siivistään +laivan kylkeen. Siinä kimalteli purppuran- ja perlemon loistossa kaunis +okasimpukka, se oli tarttunut liinasiin leväkasveihin, jotka +menestyivät mainiosti laivan pohjassa -- nyt olivat kylmät vedet +karkoittaneet eläinraukan sen koreasta majasta. Muistan vielä miten ilo +oli ylinnä poikaparvessa, kun miekkakalan terävä ase, joka nyt +on edessäni kirjoituspöydällä, saatiin lankusta sellaisen +Itäintiankulkijan vaskiverhotuksen yläpuolelta, lukemattomia +täplikkäitä näkinkenkiä annettiin tuosta hohtavasta kappaleesta. + +Entäs vanhat hollantilaiset kauppa-alukset, minkä romantillisen +loisteen ne loivat ympärilleen! Ne muistuttivat Virgiliuksen kertomusta +"korkearunkoisista simpukoista", ja nuo puupiirrokset, joita 50-luvulla +löytyi joka talossa täällä rannikolla, esittäen muistorikasta tappelua +Trafalgarin luona. En unhoita koskaan, miten nuo leveärintaiset laivat +varmasti ja verkallensa nousivat vastavirtaan. Ja mimmoiset laivat! +Perä korkea kuin kartano, loistaen kullalta ja viheriäiseltä, etunokka +tylsä ja pystynenäinen, varustettu "Neptunuksen" tai "Najadin" kuvalla, +jotka olivat aivan "Bauern Breughelsin" hollantilaisten poikain ja +tyttöjen näköisiä. Kokan ja perän kohotessa taivasta kohti, +oli laiva keskikohdalta ainoastaan muutamia jalkoja yli vedenpinnan. +Ja siinä, keskikohdalla juuri, siinä seisoi katteini, punakkana, +löyhkyten silliltä ja anisviinalta, ja hän sylkäisi mukavasti +etuhampaitensa välistä noin oikein taiteellisesti. Sellaista laivaa, +sellaista katteinia Te ette saa enää nähdä; niin, kenties +muinaismuistokokoelmassa Amsterdamissa tai Antverpenissä; mutta +sellaista silliä ja sellaista anisviinaa ei löydy enää koko Hollannin +maassa. + +Kokonainen mastometsä oli molemmin puolin salmea, kaikkien Euroopan +mertakulkevien kansojen liput liehuivat silloin merituulen +pnhallellessa, ja jok'ainoassa majailutalossa sai kuulla +babylonialaista kielensekotusta. Siihen aikaan oli Uuraansalmi Suomen +etevin satamapaikka; Savoon ja Karjalaan lähetettävillä tavaroilla oli +silloin ensimmäinen varastopaikka suomalaisella pohjalla tässä, juuri +näillä hiekkasärkillä. Silloin ei ollut kysymyksessä perustaa +tullikamaria joka ainoaan pieneen kylään Saimaan vesien varsilla. +Viipurin tukkukauppias käyskenteli varmana ja mahtavana, tarttui +tanakasti suureen avaimeen, joka laajoihin tavara-aittoihin sulki +kaikkia, mikä taisi viehättää silmää ja makealta maistaa. Silloin +täällä koottiin toinen suuri omaisuus toisensa jälkeen. + +Mais, ils sont passé, les beaux jours! Jokainen kauppias ja +kaupustelija Kuopiossa ja Savonlinnassa, Joensuussa ja Iisalmella ottaa +nyt tavaransa suoraan ulkoa eikä tarvitse mielestään rikastuttaa +Viipurin kauppaneuvoksia ja konsuleita. -- Se vapaus, se vapaus, +-- se on vaarallista! -- ja Uuraansalmen laivanvarustajain, +kauppa-asioitsijain ja tullimiesten ohitse puhkuaa "Yrjö Koskinen", +"Aleksander" y.m. -- kanavata myöten ylös jok'ikiseen Saimaan vesistön +sopukkaan, -- se on surullista, mutta se on totta. + +Mutta mimmoiselta sitten nykyään näyttää tuo kerran niin eloisa ja +vilkas satama? Surkealta näyttää! Tuossa tulee muuan englantilainen +alus, iso kuin "Befanut" lastensadussa, musta kuin neekeri, ei edes +punasta viiruakaan reunassa, ei ole kokassa kuvaa, ei ole kokka ja perä +kauniisti kaarehtiva, suora ja sileä se on, kuin rautalevy; ja rautaa +se onkin, se avaa suuren kupunsa, syöksee yhdessä päivässä sisästään +rautakiskoja ja tankoja, pyöriä, tulenkestäviä tiiliä, levyjä ja +haulia, niin paljo kuin tämä maa tarvitsee puoleksi vuotta, Ja lastaa, +saatanallisen vingunnan ja ulvonnan rämäkässä, lankkuja, lautoja, +soiroja, hirsiä. Mutta mimmoiset lastit! Metsät, jotka kerran +vihannoitsivat Saimaan ja Pielisjärven saarilla ja niemekkeillä, +lehdot, joissa rastaat lauloivat valoisina kesäöinä, ne vaeltavat kuin +suupala jättiläisen sisään; metsät, joissa karhu ja villipeura ovat +etsineet suojaa ja olleet hyvässä turvassa, menevät samaa tietä, +kuolleiksi tolteiksi ja kuutiojaloiksi muuttuneina, ja kun tuo +täyttymätön vihdoinkin panee kannen kaiken sen päälle kuin se on +sisäänsä kätkenyt, niin ottaa se vielä kulauksen, metsiemme ytimen, +mehun ja mahlan, -- tervan tuhannen tuhansista havupuista. Ja sitten +lähdetään kotimaahan jälleen. Ja hollantilainen, -- nuoruuteni rakkaus! +-- voi, hän ei tule koskaan enää --, ainoa hollantilais-tavara kuin +täällä nyt näin, oli "hollantilaisia hirsiä". Tyhjät ovat rannat ja nuo +kummalliset laiturit (lautakasoja, puoleksi ranta-äyräällä puoleksi +vedessä). Varovaisesti on kiivettävä niiden yli, sillä vaikka täällä ei +ole ahdingosta puhettakaan, niin on varovaisuus kuitenkin parasta; +käyntisilta on nimittäin kuin sakkilauta, jossa joka toinen ruutu on +kolo. -- Suurten höyrylaivojen kera on kaikki runollisuus kadonnut +Uuraansalmelta, se on säikähtänyt höyryvivun vinkunaa ja höyrypillin +ulvahdusta. Höyryt purkavat ja lastaavat muutamissa päivissä saman +määrän kuin muinoin lastattiin kymmeneen purjelaivaan, eivätkä viivy +päivääkään kauemmin kuin tarvis vaatii; korjaukset ja tilkitykset eivät +tule kysymykseenkään. + +Mikä suuressa määrässä synkistyttää Uuraansalmea, on se linnamainen +ulkomuoto, jonka saaret ovat saaneet. Löytyi täällä tosin ennenkin +valleja, -- yksinkertaisia miellyttäviä muuria, omiaan syöttöpaikaksi +parille takkuiselle komentajan lehmälle, oivallisia leposijoja +nukkuville laivamiehille -- mutta nyt kohoavat uhkaavat muurit +lankkuristiköiden ja hirsikasojen yli. Tervan ja sillinhajun ohella +tuntuu tuo tunnettu venäläishaju, ja korkealla yli lippujen ja +liehuttimien näkyy ylhäällä vallinsarvella kaksipäinen kotka. Ja +tunnettuhan on, missä se linnoituksen vallille istumaan iskee, siellä +ei viihdy runous, eikä ihailtava sulo. + +Sellaisena löysin nyt Uuraansalmen, monien ja pitkien vuosien kuluttua; +ja kun olen alkanut esittämällä lordi Byronin runoa "Ritari Haroldin +toivioretki", niin sopii lopettaakin säkeellä samasta laulusta ja tuon +surumielisen runoilijan kanssa sanoa: + + Jäähyväst' sana tasoitust' ei suo, + Se virittääpi syömen tunteet vienot. + -- -- -- -- -- -- -- -- Unelmani, + Uneni tenhon täytyi murtua. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Kotona, by Jacob Ahrenberg + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 43322 *** |