diff options
| -rw-r--r-- | 43322-0.txt | 4014 | ||||
| -rw-r--r-- | 43322-8.txt | 4401 | ||||
| -rw-r--r-- | 43322-8.zip | bin | 101965 -> 0 bytes |
3 files changed, 4014 insertions, 4401 deletions
diff --git a/43322-0.txt b/43322-0.txt new file mode 100644 index 0000000..781e644 --- /dev/null +++ b/43322-0.txt @@ -0,0 +1,4014 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 43322 *** + +KOTONA + +Kuvaelmia Itä-Suomesta + + +Kirj. + +JAC. AHRENBERG + + +Suomennos + + +G. W. Edlund, Helsinki, 1889. + + + +SISÄLTÖ: + + I. Tervolassa + Pakonalaiset + Keisarinnan metsästysretki + Kosto + Uusia kahleita + Issikka + Kertomus Jalo nimisestä juoksijaoriista + II. Kesä + III. Luotsi + IV. Rajalla + V. Ylimys sekin + VI. Ukkovaari + VII. Kuisma +VIII. Saaristossa + Saaristossa + Sunnuntai saaristossa + Näkki + Osip + IX. Metsästysmatka Suojärvellä + X. Kyyrölän kylä + XI. Poikana olo ajoilta + Sodassa + Keisari tulee + Käynti Uuraansalmella. + + + + +I. + +Tervolassa. + + +Pakonalaiset. + +Jos jollakin meidän maakunnistamme on sellainen vaakunakilpi, jota +heraldiikassa kutsutaan nimellä "armes parlantes", puhuva vaakuna, niin +on sellainen varmasti Karjalalla: kaksi kättä heristävät siinä +paljastettuja miekkoja toisiansa vastaan, punaisella pohjalla, +taistellen kultaisesta herttuankruunusta. Kaksi käsivartta taisteli +vuosisatoja Karjalan kultaisesta kruunusta, ja Karjala vuoti verta. +Taistelu loppui v. 1721, ja voittaja vei maakuntamme vaakunan +mukanansa; se riippuu nyt suuren valtaistuinsalin seinällä, +valtaistuimen oikealla puolella, Kremlin keisarillisessa palatsissa. +Taru kertoo, että, kun kerran eräs pyhiinvaeltaja-joukko oli saanut +paavilta kourantäyden hiekkaa Circus maksimus'en arenalta ja pyhä isä +näytti huomaavan, että pyhiinvaeltajat pitivät tätä muistoa jokseenkin, +vähäpätöisenä, pusersi hän hiekkaa kourassaan, ja katso siitä tippui +verta. Etelä-Karjalan maa on samoin kuin arenan hiekka saanut juoda +verta ja huoata väkivallan ja vaivan alla. Juuri näistä +yhteiskunnallisessa suhteessa surkuteltavista seuduista piirrämme +muutamia pieniä kuvaelmia, jotka kaikessa vähäpätöisyydessään selvästi +valaisevat niitä kurjia olosuhteita, joissa täällä on eletty ja +elettiin vielä noin miespolvi takaperin. + + * * * * * + +Noin 1870-luvun keskivaiheilla asui Kivennavan pitäjäässä, +nimittäkäämme kylää vaikka Tervolaksi, talollinen Israel Pullinen +vaimonsa ja ainoan poikansa kanssa. Vanha Israel oli kaikin puolin +oikea karjalaisen talonpojan luonnekuva, pitkä, ryhdikäs, +vilkassilmäinen ja kellertävähipiäinen. Hän oli vielä hyvä puhuja ja, +niinkuin useat talonpoikamme, sanaseppä, hän taisi paljon vanhoja +runoja, joka seikka suuresti lisäsi hänen arvoansa kansan keskuudessa. +Sanalla sanoen hän oli kyläkunnan ylpeys, samalla kun hän oli kylän +vanhin ja herrastuomari. Ja kuningas Kristofferin maanlain, jota vielä +1800-luvun alussa noudatettiin vanhassa Suomessa, tunsi hän tarkalleen, +ainakin yhtä hyvin kuin sen aikuinen tutkinnon suorittamaton tuomari, +jonka alueena oli niin avara kihlakunta, jollaista nykyjään tuskin +löytyy enää yhtään koko Suomessa. Kylän vanhinna ja omituisessa +kansallispuvussaan kelvollisena esiintymään ylhäisimmissäkin piireissä +lähetti hänet G. M. Sprengtporten näinä levottomina aikoina milloin +minkin pitäjään puolesta edustajana vakuuttamaan maamme mahtaville +hallitsijattarille vanhan Suomen järkähtämätöntä uskollisuutta ja sitä +onnea että tämä sai turvallisesti kuin karitsa levätä kaksipäisen +kotkan siipien suojassa. Kunniamerkkejä ja hopeakannuja tuli +palkinnoksi näistä hänen valtiollisista lähettilästoimistaan. Sanalla +sanoen Israel Pullinen oli onnen suosikki. Varmaankin oli hänen +syntymäpäivänänsä käki kukkunut, joka vanhain kertomusten mukaan +ennustaa onnea; mutta käki on käki ja niinpä onnikin. + +Joskin vanhassa Suomessa usein oli sotkuista tulla toimeen kuningas +Kristoffer'in maanlailla, niin ei tämä kuitenkaan yksinään ollut +sotkuisaa. Tosin oli Tsaari Pietari tuon tuostakin määrännyt, että +kaikki saisi olla entisellään, että samaa hyvää järjestystä, joka +vallitsi Ruotsin vallan aikana, noudatettaisiin vieläkin, mutta monessa +suhteessa ei tämä käynyt laatuun. Tsaari Pietari oli leikannut yhden +jäsenen erilleen, ja nyt tahtoi hän, että jäsenen tulisi elää +itsenäistä elämää ja että veren tulisi virrata siinä yhtä raikkaasti +kuin ennenkin. Niinkauvan kuin vanhat veronkantomiehet, papit ja voudit +elivät, tultiin jotensakin hyvin toimeen, mutta mistä otettaisiin sitte +uusia voimia? Kirkon palvelijoista oli puute, milloin tulivat ne +Suomesta milloin Virosta, mutta hulttioita ja juoppoja oli heidän +joukossansa. Hän, joka tämän pienen kertomuksen aikana tulkitsi Herran +lakia pitäjäässä, kuului jälkimmäisten joukkoon. + +Eräänä sunnuntaina, vähää ennen Juhannusta, julisti pastorimme +sellaisen kuulutuksen, että sanankuulijat luulivat hänen olevan, +niinkuin usein valitettavasti ennenkin oli tapahtunut, hiukan +humutuulella. + +Paitsi kylän vanhinta Israel Pullista ja hänen perhettänsä, niin +julisti pastori keisarillisen kuulutuksen kuuluvan, tuli kaikkien kylän +asukasten valmistautua Mikonpäivän aikana muuttamaan Venäjälle, missä +kukin talonpoika saisi niukan tiluksensa sijaan peltoa ja niittyä, +metsää ja laidunmaata, leivän apua talvella ja siementä sen mukaan kuin +hänellä oli perhettä syömässä. Ei kukaan saanut ottaa enempää mukaansa +kuin mitä yksi hevonen jaksoi vetää. Loput olivat jätettävät vanhaan +kotiin, niin kuului keisarinnan käsky. Mutta, vaikka ikävää on sanoa, +oli pappi sillä kertaa kaikeksi onnettomuudeksi selvä, sillä kohta +Juhannuksen jälkeen tuli sinne eräs virkamies, puettuna kullalla +kirjaeltuun samettitakkiin, silkkisukkiin ja solkikenkiin sekä siro +hiuspussi niskassa. Muassansa oli hänellä koko joukko kirjureita, jotka +merkitsivät kirjaan kuinka paljon maata ja karjaa kullakin oli; kun +tämä oli tehty, menivät he pitemmittä selityksittä matkaansa. + +Oli kaksi viikkoa ennen Pyhäinmiesten päivää; maa oli kolkko ja +alaston, taivas pilvinen ja synkkä, lumenvitiä oli siellä täällä +syvimmissä rattaiden raitioissa ja tuuli lennätteli kellastuneita, +kuivia lehtiä kasapäihin. Raskas ilma lepäsi tupien harjalla, mutta +vielä raskaampi oli ilma tuvissa. Kukin perhe oli valmiina lähtemään +matkalle, kun venäläinen virkamies palasi ani varhain eräänä pimeänä, +surullisena aamuna viemään meitä uusiin koteihin. + +Paljon on nähty täällä meidän maanääressämme, paljon on kärsitty, mutta +haikeampaa valitusta kuin sinä päivänä ei ole koskaan kuultu. Miehet +olivat alakuloisina, naiset vaikeroitsivat ääneensä, lapset itkivät ja +kaiken tämän ohessa kannettiin roihuavain päresoihtujen valossa, jotka +jättivät jälkeensä pitkän savu- ja kipinäsoihdun, pieniä kääryjä ja +arkkuja odottaviin kärryihin. Lapset käärittiin johonkin lämpimämpään +äidin ja jonkun nelijalkaisen suosikin, porsaan tai karitsan, väliin, +joka myöskin sai lähteä mukaan tälle pitkälle matkalle; ja viivytellä +ei saatu vanhan kodin kynnyksellä, sillä virkamiehellä oli kiiru. Kohta +jälkeen puolenpäivän nähtiin pitkä kiemurteleva jono ajaa tärisyttävän +kankaan poikki pitkin routaista, epätasaista tietä. + +Israel Pullinen seisoi vaimoneen ja poikineen kylän edustalla olevalla +kummulla ja katseli miten matkue kulki ohi. Vielä kerran pudistettiin +kättä poislähtevien kanssa. Nyt ratkesivat myöskin lyijynkarvaiset +lumipilvet, jotka viikkokausia olivat riippuneet maan yli, ja sakeasti +rupesi satamaan lunta, joka yhä enemmän supisti näköpiiriä. +Harmahtavaan peittoon katosivat kärryt toistensa jälkeen ja hetkisen +kuluttua olivat jo viimeisetkin peittyneet lumivaippaan. Silloin kaikui +läpi raskaan ilman virren veisuu. Pakonalaiset olivat, samoinkuin +muinoin Israelin lapset vankeudessa, kajahduttaneet virren viimeiseksi +hyvästijätöksi isänmaalle ja kodille. + +Puolentoista peninkulman päässä suurelta Kolpinon asemalta +Nikolajevskin rautatien varrella on venäläisten kylien keskellä kunnas, +nimeltä "Suomen vuori". Siellä kerrotaan edellisellä vuosisadalla sinne +lähetettyjen suomalaisten siirtolaisten asuneen, eläneen ja kuolleen; +tosi on että kummulla löytyy lutherilaisia hautaristiä, joissa on +puoleksi kuluneita kirjoituksia venäläisillä kirjaimilla ja että kaikki +nimet ovat suomalaisia. + +Vanhat ihmiset kansan keskuudessa pysytteleytyvät kiinni totutuissa +tavoissaan aivan kuin elämässä. Jos keskeytät heidän jokapäiväisen +elämänsä rauhallisen juoksun, niin ei heissä ole eloa enää. +Israel-vanhuksesta tuntui oudolta tuo kammottava yksinäisyys ja +tyhjyys. Kylä oli aivankuin ruton tai sodan jäleltä, joka liesi oli +kylmänä, valoa ei näkynyt ainoastakaan pirtistä, ei puhetta, ei naurua, +ei laulua eikä edes valitustakaan kuulunut mistään, viimeinen +koiranhaukunta oli vaijennut viimeisen kärrynjyrinän kuulumattomiin +vaipuessa. Elottomuutta häiritsivät ainoastaan sudet, jotka, auringon +joskus puikahtaessa näkyviin paksujen pilvien välistä, olivat tulleet +vaanimaan löytyisikö joku nälkään kuollut koira tai kissa teljettyjen +ovien edestä. + +Myöhemmin tuli tosin uutta eloa autioon kylään, mutta Pulliselle tämä +ei ollut samaa. Neljäntoista päivän kuluttua siitä, kuin meikäläiset +olivat pois viedyt, muutti sinne riekaleihin puettu kirjava joukkue. +Joukkueen etunenässä astui pappi pyhän Yrjön kuva kädessä; nämä olivat +venäläisiä, jotka keisarinnan käskystä muuttivat Tervolaan. Nyt käsitti +Israel, miksi hän yksinänsä oli tänne jätetty, hänen tuli jäädä sinne +kylän vanhimmaksi, hänen tuli johtaa tuota vastatullutta laumaa. Mutta +tämä oli liika taakka Israel-vanhukselle. Hän vaelsi pois näiden uusien +tulokasten luota, maailman epävakaisuuteen kyllästyneenä. + + +Keisarinnan metsästysretki. + +Vanhan Israelin kuoltua, otettiin talo perilliseltä nuorelta Pulliselta +ja annettiin kylälle. Hänen tuli viljellä maata yhteisviljelyksessä +kyläläisten kanssa, sillä kaiken maan ja kaiken sadon piti olla +yhteistä. Niistä pelloista, joita hänen esi-isänsä, sukulaisensa ja +ystävänsä olivat miespolvia muokanneet, kyntäneet ja leikanneet, sai +hän viiden auranvaon levyisen kaistaleen yhtenä vuotena yhdellä +pellolla, toisena vuotena kaukana toisella. Jos hän kynti ja kylvi +aikaisemmin kuin toiset, saivat nämä ajaa ja kulkea hänen sarkansa +poikki omille peltotilkuillensa, kunnes ne olivat kynnetyt, karhitut ja +kylvetyt, niin että mitäpä hän huoli kiirehtiä. Ja jos taas kylvös +viivästyi, niin että halla korjasi mitä hän oli maahan pannut, oli se +tosin hänen syynsä, mutta sato oli kumminkin yhteinen. Siten elettiin +muutamia vuosia niukasti ja vaivaloisesti, mutta elettiin sentään. +Tuomas oli mennyt naimisiin, oli saanut tyttären ja kadottanut +vaimonsa. Jos hänen lapsensa olisi ollut poika, niin olisi Tuomas, +pojan täytettyä viisitoista vuotta, saanut lisäksi yhtäsuuren +maapalstan kuin hänellä nyt oli, mutta tämä olikin tytär ja tyttäret +eivät perineet mitään, eivät maksaneet mitään veroa eivätkä tarvinneet +mitään maata; tyttölapsia ei otettu lukuun, ne olivat tosin olemassa, +mutta eivät ylimalkaan mitään merkinneet. Tällainen oli Tuomaan tila, +kun tapahtui eräs seikka, joka taasen saattoi täydellisen muutoksen +hänen olosuhteissaan. + +Oli kaunis syksyinen päivä, viljat olivat kuhilailla, sänki kiilsi +pellolla ja metsä koreili kirjavissa väreissään. Kaikessa tässä +kirjavuudessa olivat naurismaat ja syyskylvöt vielä vihannoita, meheviä +ja ilman vaihepaikkoja, aivankuin heleät väripilkut maalarin paletilla. +Taivas oli kirkas ja selkeä, ilma raittiin vilvakka, niin että se +tukahduttavan kesähelteen jälkeen vaikutti virvoittavasti. + +Joukko komeasti puetuita ratsastajoita ajoi tulista ravia pitkin kurjaa +kyläkatua, jonka molemmin puolin talot nyt olivat rivitetyt venäläiseen +tapaan, päätyseinä katuun päin, nurkka nurkassa kiinni aivan kuin +kaupungissa. Tämä oli metsästysseurue, punaisiin vaatteisin puettuna, +viheriäiset suippohatut päässä ja pitkät höyhenet hatunlierissä, olalla +oli heillä keihäitä ja hopeutettuja metsästystorvia, komea pyssy +riippui selässä ynnä keisarillisella ruunulla koristettu metsälaukku. +He pysähtyivät kylässä ja eräs heistä puhalsi räikyvän torviäänen, joka +kuului selkeässä syysilmassa loitos ja johon vastattiin samallaisella +toitotuksella pienen järven toiselta rannalta. Ja pitkin tietä, joka +vielä oli kostea aamukasteesta, ajoi nyt eteenpäin pitkä jono vaunuja. +Se kulki kylän kautta lammin rannalle, vanhojen honkien varjoamalle +niemekkeelle asti. + +Kauniimmalle paikalle, jossa ikivanhat hongat olivat, joiden tuuheisin, +tuoreisin latvoihin kesä oli vielä viikoksi viipynyt, jossa muutamat +kukat vielä kukkivat, ja jossa nuoret koivut olivat honkain isällisen +suojeluksen turvissa säilyttäneet viheriät lehtensä, siihen pystyttivät +metsästäjät kiireimmiten ison komean teltin keisarillisissa väreissä, +Teltti oli jaettu silkkiverhoilla kahteen osaan, permantoa peitti +kallisarvoiset persialaiset matot ja ylinnä liehui Venäjän lippu, jossa +loisti suuri ruunattu K. + +Seuraavana päivänä, ihmeellisen ihanana syksypäivänä, lähestyi teltin +ovea runsaasti kirjailtu ja kullattu kantotuoli, jota kantoi neljä +miestä metsästäjäpuvuissa ja jota seurasi loistava ratsuseurue, miehiä +ja naisia. Kantotuolissa istui keisarinna Katarina. Puettuna +tummanvehriään samettiin ja soopelinahkoihin, oli hänellä yllään +metsästystakki, joka soveltui mainiosti; hän oli jo vanhanpuoleinen, +mutta katsellessa tuota nuorekkaan raitista hipiätä ja kirkkaita, +älykkäitä silmiä, ei saattanut aavistaa, että hän oli lähellä +elämänsä loppua, ja kun näki hänen täyteläisen vartalonsa ja reippaan +käynnin, käsitti, että hän kyllä vielä voi nauttia metsästyksen +huveista. Ruhtinatar astui kantotuolista ja meni komeaan telttiin, +yli-jahtimestarin, nuoren ruhtinas Kukujeffin seuraamana. Tämä oli +muhkea nuorukainen, kiharatukkainen, säihkysilmäinen ja lämpimän +kellervä hipiä antoi hänelle rohkean etelämaisen muodon. + +"Tällaista se siis on", virkkoi keisarinna, "tämä Karjalan sydänmaa, +kanervikkoineen ja lampineen, josta minun edeltäjäni ovat niin kalliin +hinnan maksaneet." + +"Ei kuitenkaan liian kallista", sanoi ruhtinas, "hirvet rakastavat tätä +kanervikkoa ja näitä nevoja; Teidän Majesteettinne saattaa täällä +metsäillä tosi keisarillisella tavalla. Koska suvaitsee Teidän +Majesteettinne alkaa?" + +"Heti kohta minun prinssini!" ja keisarinna astui telttiinsä, vaan +ruhtinas Kukujeff jäi ulkopuolelle jakamaan viimeisiä määräyksiään. + +Tämä nyt niin loistava ruhtinas oli alkanut leipurinsällinä, ja ne +hovilaisten seassa, jotka kadehtivat hänen erinomaista onneaan, +sanoivat, että kun hän suuttui, ja hän suuttui usein, hän polki +jalkojaan ikäänkuin olisi ollut taikinakaukalossa. Tästä alhaisesta +asemasta keikahti hän jääkäriksi vanhan litvalaisen vojevodin +palveluksessa, joka melkein aina asui Parisissa. Siellä oli tuo +runsailla lahjoilla varustettu nuorukainen, joka oli isäntänsä kaikki +kaikissa, kohonnut kohoamistaan, kunnes hän suojelijainsa avulla pääsi +katteiniksi Strassburgiin sijoitettuun, ympäri Pohjolaa mainittuun +rykmenttiin "Royal Suedois". Ja kun hän muutamia vuosia sen jälkeen +palasi Venäjälle, oli hänellä keisarinnan suosion kautta tie auki +kaikkiin kunniapaikkoihin kuin hänen kotimaassaan oli tarjolla. + +Ja niin alkoi jahti; koirat vapautettiin ja lähtivät otattamaan +kangasta pitkin, metsätorvet räikyivät, ja jahtimestarit komentelivat. +Maakansa otettiin riiheltä ja pellolta ja asetettiin hirvien ajoon. +Viehättävässä laaksossa, jossa syksy oli maalannut haavat ja koivut +loistavilla väreillä, seisoi keisarinna kauniilla, purppuralla +vuoratulla tiikerin taljalla, runsaasti koristeltu kivääri kädessä, ja +hänen sivullaan ruhtinas Kukujeff, valmiina tarpeen vaatiessa +puolustamaan tuota vanhenevaa Dianaa pitkällisestä ajosta raivostunutta +hirveä vastaan. Kautta laakson kulki ajo; täällä, jossa puskat ja +kunnaat suojasivat lumituiskuilta talvella söivät nuo ruunupäiset +eläimet haapojen lehtisilmikoita ja pajun tuoreita oksia, täällä kulki +kesällä hirvikarjan tie pienelle sisäjärvelle. Tarkoin oli ruhtinas +Kukujeff tutkinut seutua; aivan lähitse keisarinnaa täytyi ylevien +eläinten paeta. + +Nyt läheni ajo; kuului kaukaa arokoiran ketuntapainen haukunta, +susikoiran lyhyt äkäinen vinkuminen ja metsätorvien hallali, hallali, +seuraavassa silmänräpäyksessä oli taasen hiljaista, niin hiljaista, +että tuulen yksitoikkoinen laulu humisi surullisesti kuin vaikenevat +äänet isoissa uruissa. Jälleen kuuluu haukunta, mutta paljoa +selvempään, yhä selvempään. Nyt voit eroittaa oksien rätinää ja kun +nuoria puita taittuu, suhinaa, joka syntyy hirvien paetessa, +usutettujen eläinten läähättämistä, ja seuraavassa silmänräpäyksessä +syöksee hirvilauma esille pakkasen tummaksi puremien sarapuiden +välitse. Täyttä karkua laskivat nuo muulloin ylevät, nyt peräti +peljästyneet eläimet notkelmaa pitkin, oikea hetki oli tullut. Tuolla +paukahti pyssy, ja kuolettava luoti kaatoi yhden metsien kuninkaan +maahan. "All's todt", kajahti laaksossa ja kaiku vastasi joka puolelta +"All's todt". Yksi paukahdus vielä ja vielä kaataa keisarinnan luoti +yhden hirven. Eläinlauma hajoaa, koirat syöksähtävät saaliiseen kiinni, +ala-jahtimestari juoksee luo ja pistää väkipuukon kuolevien eläinten +sydämeen, ja metsästys on päättynyt. + +Isossa teltissä oli valmistettu juhlallinen ateria; ruhtinas Kukujeff +saattoi keisarinnan pöytään. Mustanvalkosesta silkistä ja +kultakankaasta tehdyn telttikaton alla vietettiin komeaa juhlaa. +Leimuilevat vahakynttelit hopeaisissa haarukkajaloissa valaisivat +runsaasti katettua pöytää, jota kaunisti kukkaset, hopea-astiat ja +kultamaljat. Pöydän ympärille oli keisarinna, hänen metsästysseurueensa +ja tieteellinen hovikuntansa sijoittunut. + +Vanheneva keisarinna nuortui uudestaan raittiissa vahvistavassa +syysilmassa, mielevän leikkipuheen tulvassa, virtaellessa ylen makeita +runoelmia maalaisriemuista ja metsästäjän viehätyksistä. Veri virtaili +nopeammin, silmä säteili ja punasenvalkonen, tuores hipiä, joka oli +keisarinna Katarinan merkittävin kaunistus, sai hänen siinä istuessaan +mustan samettiverhon edessä, ikäänkuin katoavan kajastuksen nuoruuden +ajoilta, ja kun hän iloisempana kuin moneen vuoteen nousi pöydästä, +etsivät hänen vilkkaat, tuikkivat silmänsä ruhtinas Kukujeffiä. + +"Minä kiitän teitä ruhtinaani, tästä viehättävästä päivästä, minä olen +tuntenut itseni kahtakymmentä vuotta nuoremmaksi täällä teidän +ruhtinaskunnassanne, jonka rajat ulottuvat yhtä kauaksi kuin hirvien +laidunmaat." + +"Keisarinnani", sanoi ruhtinas liikutettuna ja hämmästyneenä, polveaan +notkistaen ja suudellen hänen kättänsä ja hameensa lievettä. + +Keisarinna nousi ylös ja kannatti itsensä kylään, jossa Kukujeff oli +Tuomas Pullisen savustuneesta tuvasta muodostanut viehättävän +makuuhuoneen. Tuon muutoksen oli saanut aikaan ruhtinaan seinänverhoja, +hänen persialaiset kankaansa, intialaiset huivit, turkin matot ja +arabialaiset suitsutukset, jotka levittivät suloisia tuoksuja +algerialaisesta onyx'istä ja Schiraan jaspiksesta tehdyistä vadeista. +Kaikkea tätä ylellisyyttä valaisi turkoseilla koristeltu hopealamppu, +jonka pinnalle joku itämaiden taiteilija oli piirtänyt niin rikkaan, +niin täyteläisen kuvaismaailman kuin hän oli rohkeimmissa unelmissaan +nähnyt. + +Kun ruhtinatar aamulla nousi ylös, kysyi hän, kuka tuon talon isäntä +oli. Mutta isäntä oli poissa ja pikku Katri, Pullisen kymmenvuotias +tytär, tuotiin ottamaan keisarinnan kiitosta. + +"Kaunis lapseni", sanoi keisarinna, enemmin itsekseen kuin lapselle, +"sinäkö olet se pieni haltija, joka taikasauvallasi loit minulle unia, +kauniimpia kuin olen pitkään aikaan nähnyt. Minä olen nukkunut +makeammin sinun matalan kattosi alla kuin keisarillisessa linnassani, +kiitos sinulle ja ota tämä minulta muistoksi." Hän antoi pienokaiselle +kalliilla kivellä kaunistetun sormuksen. + +Niin päättyi tämä muistettava metsästys, joka teki Kivennavan pitäjän +lahjoitusmaaksi ja satoja ja jälleen satoja meidän veljistämme +melkeinpä orjiksi. Ruhtinas Kukujeff hankki nimittäin laillisen +vahvistuksen keisarinnan sanoille ja ennen vuoden loppua hän oli yhden +Itä-Suomen suurimpien lahjoitusmaiden omistaja. Yksi keisarinnan sana +ja yksi kynäpiirre oli tehnyt täydellisen mullistuksen kaikkien +maanomistajien oloissa. Jokaikinen sielu pitäjässä oli riippuva +ruhtinaan voudista, joka oli eräs kovasydäminen Liivin saksalainen. +Hänen tuomionsa oli omistusriidoissa jääväämätön, hän määräsi verot ja +hän ne kantoi. Voi sitä, joka sattui häntä loukkaamaan! Hän saattoi +muitta mutkitta ottaa keneltä tahtoi kartanon ja kaikki; ainoastaan +rikosjutuissa hän oli maanlain alainen, mutta senkin hän osasi +useimmiten kiertää, sillä kukapa hänen alustalaisistaan uskalsi +todistaa häntä vastaan? + +Tuomas Pullisen lapsuus oli kulunut oloissa, joka verrattuna tähän +orjuuteen oli ihana vapauden aika, hänen niskansa oli kasvanut liian +jäykäksi kumartuakseen jokaisen oikun vaatimuksesta, ja pianpa hän +joutuikin kiistaan voudin kanssa. Epäilemättä hän olisi jo aikoja +sitten saanut keppikerjäläisenä vaeltaa isänkodista. Keisarillinen +sormus ei olisi heitä suojellut, sillä sen antaja oli jo kuollut ja +toinen käsi piteli valtikkaa Venäjän herrain ja orjain yli. Pahasti +olisi käynyt, ellei sattumus satuttanut, että pikku Katrilla oli voudin +perheessä leikkisisko, jolle hän oli vielä välttämättömämpi seura +syystä, että voudin tytär oli heikko ja tautinen. + + +Kosto. + +Vuosia oli kulunut sitte keisarinnan metsästyksen. Tuo kerran niin +loistava ruhtinas Kukujeff oli nykyään vain raunio menneiltä ajoilta, +tapaturma eräällä metsästysretkellä oli tehnyt hänestä kivulloisen +raajarikon. Keisarinna oli kuollut ja hänen kanssansa hajonnut se +oppineiden ja kirjailijain piiri, joka Rousseaun kanssa haaveksi +ihmisluonteen oivallisuudesta, jotka encyklopedistien ja Voltairen +kanssa sovittelivat vapaamielisiä hallitusmuotoja, jotka veisuissaan +ylistelivät luontoa, vapautta ja yhdenvertaisuutta, sillä välin kuin +heidän elämänsä oli kuristettu mitä luonnottomimpiin muotoihin, sillä +välin kuin he itsekukin kaupungissaan harjoittivat mitä itsekkäintä +omavaltaisuutta. Uusi aika oli koittanut, nyt huomattiin, että oli +leikitelty vaarallisen liekin kanssa, liekin, joka ei ainoastaan voinut +valaista ja lämmittää, vaan myös sytyttää maailman tuleen. Kaikki puhe +vapaudesta, olkoonpa sitten runomitassa tai suorasanaista, maistui nyt +Jacobinilaisuudelta ja rahvaalta. Platoonisesta veljeyden ja +yhdenvertaisuuden ihailemisesta oli herätty ranskan vallankumouksen +hätäkellon ääneen, joka kuului halki Euroopan. Se hovi, joka keräytyi +uuden hallitsijan ympärille, oli aivan toista laatua. Vanhat hovin +loiskasvit irroittivat juurensa ja koettivat elää omin neuvoin kaikessa +hiljaisuudessa ja vaatimattomuudessa. Niinpä teki ruhtinas KukujefFkin. +Sittenkuin kunnianhimolla ja loistonhalulla ei enää ollut mitään +viehätysvoimaa, oli hän vetäytynyt Tervolan hovitilalle. Koko elämän +ikänsä hän oli ollut himojensa orja, sitä mukaan kuin hän vanheni +olivat ne muuttaneet luontoa, nyt häntä vallitsi viimenen himojen +seassa: vanhusten ahnaus. Kivulloinen, liian varhain vanhennut ja +yksinäinen, sellainen oli se ruhtinas Kukujeff, joka asui suuressa, +kolkossa talossa, kokosi, kärsi ja laski laskujaan. Alustalaisiaan, +talonpoikia, puristeli hän kuin sieniä, jos joku heistä oli päässyt +vähänkään varoihinsa, heti koroitettiin vuokraa. Jokainen talonpoika +salasi sentähden huolellisesti mitä hän oli ansainnut tahi voittanut, +ei kukaan uskaltanut ryhtyä minkäänlaisiin parannuksiin tai +rakennuspuuhiin, mitä kurjemman ja köyhemmän näköistä oli, sitä +paremmin oltiin rauhassa ruhtinaan verenimijältä, Lenz voudilta. + +Kukapa siis ihmettelee, että ilma tuntui raskaalta Tervolan hovissa, +että rasitus ja kurjuus, kavaluus ja viha täytti kaikkien mielet. +Silloin kuin vapaus temmelsi voitonriemunsa ylenpalttisuudessa, kuin +ihmisen oikeuksia julki kuuluuteltiin ulkona maailmassa, harjoitettiin +täällä alhaisinta, halpamielisintä sortoa. Muun muassa vaati ruhtinas, +että kun hän kerran päivässä lähti viljamailleen, piti kaikkien hänen +alustalaistensa seista linnan portilla lakittomin päin. + +Ainoastaan kerran, yhden ainoan kerran vuodessa ilostui surkea, +hiljainen Tervola, silloin nimittäin kun nuori ruhtinas Kukujeff, +lämminsydämisenä, hellämielisenä, anteliaana ja iloisena, karautti +loistavine metsästystovereineen pitkää lehtokujaa pitkin hovitilalle, +pyytämään hirviä ensi lumen tultua. Silloin oli Tervolassa juhla, +jokainen vuokramies hengähti syvään. Jumalan kiitos, sanottiin silloin, +nuori ruhtinas on meidän tulevaisuuden toive, ilman häntä ei +ansaitseisi elää, sillä ilman häntä ei olisi mitään toivoa. Tottakai +paha aika kerran loppuu, sitten kuin vanha on viimeisen kerran +kolikoitaan laskenut. Mikaelin, tuon ruhtinaan, kera tuli keskellä +syvintä syyspimeyttä keväistä valonvälkettä köyhien talonpoikain +koteihin. Ja niin ystävällisen näköinen hän oli, ja sellaiset silmät, +niin, niitä silmiä, oli useampi kuin yksi nainen ihastuksiin katsellut, +kummako, että Pullisen tytär Katri teki samoin. Mutta nyt on jo aika +palata Tuomas Pulliseen. + +Tämän kertomuksemme aikaan oli syksy käsissä, aurinko vilahti esille +yhä harvemmin, kunnes eräänä kauniina päivänä näytti siltä kuin aurinko +olisi tyyten kadottanut voiman tunkea valoa raskaiden pilvien läpi, +jotka väsyneinä vetelehtivät pitkin vedenpintaa, metsikköä ja +sänkipeltoa. Jokainen toivoi pakkasta, lunta ja valoa. Ja pakkanen tuli +ja lumi tuli, ja niiden kera tuli valokin jälleen, mutta Mikael +ruhtinas ei tullut. Siihen sijaan tuli synkkä sanoma, että sota oli +taas syttynyt, ja pianpa vaelsi rykmentti rykmentin perästä pohjoista +kohti, oli taasen taisteltava, niinkuin niin usein ennenkin, +heimolaisia -- ei, vaan veljiä vastaan. Oli 1808. Erään rykmentin kera +odotettiin ruhtinas Mikaelia, sillä hän oli -- mitäpä muuta venäläinen +aatelismies olisi -- upseeri. Hänen sotilaansa levähtävät eräässä +kylässä, peninkulman matkan hovitilalta, ja hän itse tulee Tervolaan +heittämään hyvästiä isälleen. + +Tuomas Pullinen istui takan ääressä savustuneessa tuvassaan ja tuijotti +liekkihin, jotka hauskasti räiskyivät mäntyhalkojen välissä. Hänen +vaimonsa -- Tuomas oli nimittäin jo ottanut toisen vaimon ensimäisen +kuoltua -- oli mennyt kylälle, pikkulapset nukkuivat uunilla, hänen +tyttärensä, kaunis Katri, istui lähellä ja kehräsi leimuavan +pärevalkean ääressä. Kaunis hän oli, hipiä puhdas valkosen-punanen, +hiukset otsalta ruusuiset ja silmät luottoisat, lämpimät. Vähä väliä +nousi Katri työltään, meni ikkunan luo, pyyhkäsi pois huurun ja +katsoi vaanien ulos. Siellä oli niin raittiin näköistä, maa oli +valkojauheessa, lumipeitossa, tähdet säihkyivät, ja kuu lähetti lempeää +valoa -- ja niin hiljaista oli -- Katrista tuntui kuin koko luonto +olisi odottanut jotain. + +"Mitä sinä myötään juokset ikkunaan?" kysyi isä, "pelkäätkö voutia; +taitaahan hän tulla kotiin tänä iltana." + +"Enkä pelkää", vastasi Katri. + +"Mahtaa nousta pirun myräkkä kun hän tulee kotiin taas, voi, miten +Gregor Timofejevitsch on pieksevä kieltänsä ja juoruava minusta; vai +mitä arvelet?" + +"Voipi olla." + +"Niinkuin en minä saisi rakentaa uutta kattoa ja etehistä minun omaan +mökkiini, muka! Mutta nyt siitä taasen sanotaan, miten on sinulla ollut +varoja tuohon? Mistä sinä olet ostanut naulat? Miten paljon maksoivat +laudat? Piru vieköön koko voudin ja hänen kaltaisensa!" + +Katri juoksi taasen ikkunaan. Kaukaa kuului kulkuisten helinää, kuului +yhä lähempänä, nyt sujahti reki, kolmen hevosen vetämänä, kyläkadulle. +Koirat haukkuivat -- miten he ajoivat! Katri meni jälleen työlleen, +hänen poskensa leimusivat, hän ei saattanut tehdä levollisesti työtä, +hän nyki rihmaa, nyki sen poikki, aloitti taas ja näytti tuskin +kuuntelevan isänsä puhetta. + +"Sen saat nähdä, että hän koroittaa vuokraa", jatkoi Tuomas, "kenties +hän antaa Gregorille koko järviniityn. Mutta mitä pahusta minä tein! en +suinkaan minä saattanut antaa sataa sisään, ja kun me sitten", lisäsi +hän kuiskien, "saimme niin paljon rahaa keisarinnan sormuksesta, niin +arvelin -- korppiko se oli, joka huusi? se tietää pahaa, -- saat nähdä, +että minä vielä tänä iltana saan katsoa Gregoria silmästä silmään tai +kenties itse voutiakin." + +Nyt narisivat porstuan palkit, sisälle astui Gregor Timofejevitsch. + +"Siinä paha, missä puhutaan", sanoi Tuomas. + +"Tuomas Ivanovitsch, vouti tahtoo puhutella sinua", sanoi vastatullut, +turhaan etsittyään silmillään pyhäin kuvaa, tehdäkseen ristinmerkin, +kun hän puhui, piti hän toisella kädellä oven rivasta kiinni. + +Tuomas astui vihamiehensä, voudin välikappaleen, luo. "Gregor +Timofejevitsch", hän sanoi, "minä tulen, minä menen voudin luo, minä +menen, mutta" -- hän veti puukon tupesta, -- "mutta, jos sinä viekas +repo olet liponut kieltäsi, niin" -- Tuomas löi veitsen sellaisella +voimalla honkapöytään, että puoli terää painui lautaan. Gregor katosi +sanaakaan sanomatta. + +Tuomas jäi seisomaan takan eteen syviin ajatuksiin vaipuneena. Hänen +siinä seisoessa avasi kaunis Katri varovaisesti oven ja riensi sykkivin +sydämin ja kevein askelin kartanoon. Hän oli nähnyt Mikael ruhtinaan +voudin reessä. + +Kun Tuomas heräsi synkistä mietteistään, otti hän sudennahkalakkinsa ja +meni hovitilalle. Oli niin hiljaista ja rauhallista tuolla ulkona +tähtikirkkaassa illassa, että myrsky, joka riehui Tuomaan sielussa, +asettui hetkeksi. Vihdoin hän tuli isoon, huonosti valaistuun eteiseen, +kääntyi vasemmalle ja astui konttooriin. + +Konttoorisuoja oli tuon ison talon alakerrassa, se oli syvä pitkä +huone, täynnä kaikenlaista rojakkata, tyhjiä laatikoita, aseita, +metsästysverkkoja, tyhjiä, täysiä ja vajanaisia ruutisäilöjä ja kaikkea +mitä suurten syysmetsästysten aikana, jolloin talo oli vieraita täynnä, +oli kannettu tänne ja sitten tänne unohtuneet. Ummehtunut kostea haju +vallitsi aina hämärässä suojassa. Kaukana perällä oli suuri avonainen +kamiini, jossa nyt hauska valkea, ainoa hauskuus koko tuossa kolkossa +huoneessa, koetti levittää iloisuutta ympärilleen. Kun Tuomas astui +sisään, oli konttoori tyhjä. Yksi kotitekoinen talikyntteli oli +pöydällä, paloi unisesti ja räiskähti silloin, tällöin juurikuin +kiukusta. + +Tuomas istui kuluneelle ruskeaksi maalatulle penkille, jossa hän ja +hänen vertaisensa olivat istuneet monta monituista tuntia odotellen +pientä miestä, voutia, häntä, jolla oli tuollaiset terävät +ilveksensilmät, joka tavallisesti tuli hiljaa hissutellen +kallistuneesta ovesta huoneen perällä. Siinä istuessaan ja +odottaessaan, alkoi myrsky taas riehua. Katkeruus, kosto ja viha +nousivat tänä iltana aivan hänen kurkkuunsa asti. Se tuli juuri tänä +iltana hänen päällensä, siinä kuin hän istui kumarassa ja tuijotti +rasvaisen lakkinsa pohjaan, niin selvästi, niin tarkkaan hän muisti +jokaisen häväistyksen, jokaisen kärsimänsä vääryyden. -- Mimmoinen +kunnon mies hänen isänsä oli ja mimmoinen kurja mäkitupalainen hän +itse. Ja eikös hän ollut tehnyt työtä? Eikö hän ollut raastanut kuin +joku toinenkin? -- Mutta mitä se oli hyödyttänyt? -- Hänellä ei ollut +sitä vankkaa tukea kuin hänen isällään, vanhaa Ruotsin lakia nimittäin, +joka karkoitti väkivallanteot talonpojan tuvasta; laki oli nyt vain +kuollut kirjain ja hän, hän oli miltei orja, ei edes orjakaan, hän oli +voudin uhri. Herra tietäne miten kauan hän oli siinä istunut, kun häntä +äkkiä ympäröi kirkas valo. Hän katsahti ylös, kekäle oli pudonnut +takasta, se oli kytenyt kauan permannolla, kunnes valkea oli päässyt +vallalle, eräs kaappi oli syttynyt, nyt kurottautuivat liekkikädet +pitkin permantoa, löytääkseen lisäravintoa. Keveitä sinisiä liekkiä +liehui jo muutamain tyhjien laatikoiden reunoilla, tarttuivat +juomatiloissa rikottuihin huonekaluihin, -- kiitivät kuin salama +metsästysverkon silmukoita pitkin. Tuomas ei hievahtanutkaan vielä. Jos +hän nyt huutaa apua, niin saattaa vielä sammuttaa tulen, mutta miksikä +hän apua huutaisi. Oliko hän sytyttänyt valkeaa! Oliko hän pudottanut +kekäleen permannolle! Mitä se häneen kuului. Tuomaan ympärillä sihisi +ja räiski, savu alkoi kirvellä kurkkua. Yhtäkkiä hän muisti +ampumakruudin, jota säilytettiin isoissa kaapeissa. Kosto! kosto! +kaikui hänen sisässään. Niinpä menkää siis helvettiin, josta tulleet +olette, huusi hän ja syöksi sille ovelle, joka vei isoille, kolmen +kerroksen läpi kulkeville portaille, valkea sai tuulta helmoihinsa ja +leimahti mahtavaksi liekiksi. Tultuaan kartanolle, telkitsi hän ison +oven, ikkunaluukut olivat tarkasti suljetut, nyt kuului paukahdus +paukahduksen jälkeen, metsästysruuti siellä räjähteli. Viiden minuutin +kuluttua oli koko puupalatsi ilmitulessa. Tuomaan puolesta oli +kostettu. + +Ulkona kartanolla vallitsi kauhea meteli ja sekasotku. Kaikki +komensivat, kukaan ei totellut, siellä ei ollut mitään selkoa eikä +järjestystä sammutustyössä; eikä siellä totisesti ollutkaan paljoa +tekemistä, siellä kova pakkanen vaikeutti kaikkea työtä noilla +muutamilla vikaantuneilla ruiskuilla. Pian kyllä leimahti tuli +ikkunoista, liekit tavoittelivat kattoa, se oli yhtenä ainoana roviona. +Ylimmäisessä kerrassa näkyi kaksi olentoa juoksevan ikkunasta ikkunaan. +Nyt avattiin eräs ikkuna ja ikkunalaudalla, siellä ylhäällä huimaavassa +korkeudessa, seisoi kaksi henkilöä, nuori mies ja nuori nainen, rinta +rintaa vasten. Mahtava liekki leimahti samassa ja näytti kansalle +Mikael ruhtinaan ja kauniin Katrin tulen purppurasoihdun valaisemat +ihanat piirteet. Vielä yksi tulenliekki kohosi ratisten, paukku seurasi +paukkua ja sylitysten vaipuivat nuoret palavaan rakennukseen. Mikael! +Katarina! kaikui räiskivien liekkien keskeltä. + +Kauhun huuto pääsi jokaisen huulilta. Kuin pahainhenkien ajamana pakeni +Tuomas Pullinen, lapsensa, oman tyttärensä Katrin oli hän salvannut +palavaan taloon. + +Kun talviaamu koitti raittiina, rusoittavana ja kirkkaana, silloin +loistivat jäätimantit, hohtivat lumitähdet, hongat kätkeytyivät +pehmoisten, täyteläisten lumilepereiden alle, huurre kimalsi koivun +oksilla, kaikki oli niin puhdasta, valkoista ja raitista. Ainoastaan +sillä kohdalla, jossa Tervolan linna seisoi, oli mustaa ja nokista, +siellä kyti tuli tuhan alla ja kekäleet pistivät näkyviin -- +kammottavia muistomerkkiä menneestä suuruudesta ja loistosta, ja +myrkyllinen sinertävä sauhu kiemurteli taivasta kohti. Kun hehku oli +sammunut ja höytytuhka peitti kaikki, silloin löydettiin alimmasta +kellarista vanhan ruhtinas Kukujeffin ja hänen voudinsa, +kansansortajan, ruumiit. Tuli ei ollut niihin kajonnut -- he olivat +tukehtuneet siinä suojassa, johon he olivat vuosi vuodelta keränneet +kaikki mitä he kiristivät alustalaisiltaan. + + +Uusia kahleita. + +Molempien ruhtinas Kukujeffien kuoleman jälkeen joutui Tervolan +hovitila perintönä yhdelle tuon ylhäisen suvun halvalle jäsenelle, +eräälle pikkuporvarille Jaroslavista. Kun tämä sai kuulla, että +talonpojat eivät olleet perintöorjia, eivät olleet sieluineen +ruumiineen hänen, eivät edes kiinnitetytkään hovitilaan, säikähti hän +niin moista maataloutta, että rukoili taivasta suojelemaan häntä siitä +ja möi polkuhinnasta talon eräälle kreikkalaiselle kauppiaalle, jolla +oli Pietarin hovissa jalokivien tutkijan- ja kaupitsijan toimi. +Kreikkalainen oli pontevuuden, alati valppaan asioimiskyyn ja sen +kautta, että hän taisi samalla hymyilevällä muodolla ottaa vastaan +tilauksia ja hävyttömiä sanoja, verrattain lyhyessä ajassa koonnut +melkoisen omaisuuden, jota hän yhä edelleenkin joka päivä kartutti. +Yhtenä päivänä myi hän runsaalla voitolla kultakoristeen, jonka toisena +päivänä otti pantiksi pienestä korkeaa kasvua vastaan antamastaan +rahalainasta. Maanviljelyksestä ei hän ymmärtänyt mitään ja huomasi +heti, että tila oli välttämättömästi myytävä -- niin suurella voitolla +kuin suinkin. + +Eräänä päivänä istui kreikkalainen kotona hökkelissään, vähäpätöisessä +viheriäksi maalatussa puurakennuksessa Sodovajakadun varrella, joka oli +siihen aikaan Pietarin ulkoreunassa; puettuna rasvaiseen takkiinsa, +punainen fezilakki päässä laski hän laskujaan, sillä välin kun +hienoimman makedonialaisen tupakin haiku kohosi keveissä sinisissä +pilvissä savipiipusta hänen kädessään ja kätki hattaroihinsa +ruokavarat, iskoisia taatelia, kuivattua lampaanlihaa ja suuria +pahkasipulia, jotka riippuivat katossa. Kun miehemme siinä istui ja +antoi mielikuvituksensa harhailla kuningas Kroesuksen aarreaitassa, +potkaistiin ovi auki ja samassa, juurikuin luonnonlakia seuraten, +livahti kreikkalaisen kontokirja erääsen laatikkoon. + +Matalasta ovesta astui, melkein kaksinkerroin ollen, kullalta loistava +hoviherra. Papandopulos, se oli kreikkalaisemme nimi, putosi kokoon +kuin linkkuveitsi ja käski hänen armoansa istumaan. + +Hänen armonsa ei tarvinnut kahta käskyä. Tervehtimättä hän kiipesi +korkealle konttoorituolille ja otti huolimattomasti taskustaan +loistavan koristeen, kaulanauhan, tehty siihen malliin, joka August +toisen ajalla oli niin mieluinen Sachsin hovissa. Kreikkalaisen silmät +kiilsivät katsellessa näitä timanttia, smaragdia ja rubinia, jotka +olivat taidokkaasti juotetut pehmeään kultaan. + +-- Mies sumuisesta Beotiasta, sanoi hovilainen, mitä annat minulle +tästä kalleudesta? Tiedä, että minä lähdin tyhjin käsin pelipöydästä +aatelikasinossa -- le jeu est fini -- kas tässä viimeinen valttini -- +se myödään, mutta myödään kalliista! + +-- Ylhäisyytenne, vastasi kreikkalainen, samalla kuin hän innokkaasti +tutki koristetta, minä tahdon tehdä teidän armollenne yhden ehdotuksen. +Jos minä annan teille kokonaisen omaisuuden tästä todellakin +oivallisesta koristuksesta, niin minä tiedän, että te vielä tänä iltana +panette alttiiksi kaikki voittaaksenne takaisin mitä olette menettänyt +viime yönä. Te saatatte voittaa, mutta te saatatte myös menettää +kaikki, ja huomenna on teillä jälellä... + +-- Neva, vastasi hovikko kylmästi. Kreikkalainen teki ristinmerkin. + +-- No niin, tahdotteko te tilan, jolla on niittyjä, peltoja, metsiä, +oivia metsästysalueita, tallia koirille ja hevosille, mutta +valitettavasti ei mitään linnaa? Kreikkalainen taukosi ja katsoi +tiukasti hoviherraa silmiin. Minä tarjoan teille Tervolan hovitilan +Suomessa, Viipurin läänissä. Minä kyllä menetän kymmenen tuhatta +ruplaa, mutta te olette pelastettu aatelikasinon viettelyksiltä. + +-- Sinä olet ovela konna, Papandopulos, minä tiedän kyllä että sinä +olet sotkenut minun korttini ja aina antanut lankkuja valtin sijasta, +mutta en minä ole koskaan luullut että sinäkin otit osasi +korttipakasta, jonka tähden nyt mielit jakaa uudestaan. Mutta minulla +ei ole muuta keinoa, peli on tyyten tukossa! Grandissimo, minä suostun! + +Ja niin sai Tervolan hovitila uuden omistajan, kreivi Matvei +Sidorovitsch Kusnetschoffin, ilomielisen, suruttoman ja itsekkään +herran, joka "antaa mennä" järjestelmällään turmeli väkeänsä enemmän +kuin ruhtinas Kukujeff ja hänen voutinsa nylkemisellään. Nyt elettiin +kuin viimeistä päivää. Toisen kerran paljon rahaa, iloista elämää +veikkoseuroissa; toisen kerran taas -- niin silloin veti kaikki väki +nälkävyötään tiukemmalle. Mutta siitä huolimatta täytyi tietysti +rakentaa korea puulinna vanhalle perustukselle. Se tehtiin yhdessä +hurauksessa; mutta sen mukaistapa se sitten olikin; tuoreita hirsiä, +vinoja lattioita, vetoisia suojia, sisällä kultauksia, haljenneita +stukkiteoksia ja seinät maalatut liimavärillä marmorin ja malakitin +karvaiseksi. + +Köyhyyden ja yltäkylläisyyden näin vaihdellessa herraskartanossa +ansaitsi Tuomas Pullinen, kätevyytensä ja luotettavuutensa avulla, pari +sataa ruplaa. Niillä oli hän aikonut ostaa talon ja jättää ainaiseksi +Tervolan hovitilan, mutta tämä niin suurella innolla odotettu hetki +lykättiin kuitenkin aina ajasta toiseen, Ja sillä välin oli Tuomas +käynyt vanhaksi ja raskasmieliseksi. Naapurit sanoivat, että hän oli +aika ajoittain aivan hourupäinen. Ja kerran noin synkkämielisenä +ollessaan hävisi hän kylästä, eikä häntä sen jälkeen nähty. + +Pavel, Tuomas Pullisen vanhin poika, oli varttunut ja vahvistunut ja +sai periä isänsä. Hän oli kelpo poika, leveäharteinen ja pitkä, +ilomielinen ja hyvin toimelias. Hän kyllästyi yhteisviljelykseen +ijankaikkisine torineen jokaisessa maanjaossa. Maksoi mitä maksoi, +mutta hänen täytyy päästä itsenäiseksi talonpojaksi, ja eräänä kauniina +päivänä hän meni, tuumailtuaan ensin sinne ja tänne, kreivi Matvei +Sidorovitschin luo. + +-- Teidän armonne, sanoi hän kumartaen, teillä on tuolla metsässä eräs +suo; se sijaitsee semmoisella paikalla, että minä helposti voin kuivata +sen. Antakaa minulle kaksisataa ruplaa lainaksi ja kaiken sen maan, +jonka saan suosta kuivatuksi, arennille niin kauaksi aikaa kuin minä +elän. Minä maksan säännöllisesti vuokran ja kiitollisuudella takasin ne +kaksisataa ruplaa viiden vuoden kuluttua. + +Oli vuoksi kreivi Matvein kassassa sinä päivänä. Pavel oli niin muhkean +näköinen, hänen voimakkaat jänterensä, leveät hartiansa ja älykkäät +silmänsä menivät takaukseen hauen velastaan. + +-- Grandissimo, kreivin mielikirous, pääsi hänen huuliltaan, tuossa on +-- kaiva ja kuoki miten parhaiten haluttaa -- mutta vahinko on sentään +että sinä koukistut auran ääressä; tuo mies on luotu kantamaan laukkua +ja kivääriä eikä seisomaan lapio kourassa. Vuokran kahdesta +ensimmäisestä vuodesta saat määrätä itse, sitten saatamme puhella +lähemmin asiasta. + +Kukapa oli niin iloinen kuin meidän Pavel. Seuraavana päivänä hän jo +aloitti työnsä ja kesti rehellisesti kaikki kovat, ojitti joka +suunnalta ja laidalta, niin että suo oli syksyllä kuiva. Ensi lumen +tultua purki hän isänsä vanhan tuvan, veti sen eräälle mäen nystyrälle +lammin rannalla, pystytti sen jälleen, hakkasi pois kaikki puut +kartanon seutuvilta -- sillä talonpojat eivät suosi puita +ihmisasuntojen lähellä. Jouluna hän istui oman katon alla. Loppiaisena +hän meni naimisiin, ja Vapunpäivänä hänellä jo oli pikku parkusuu +talossa. Niin, Pavel, hän oli ketterä käänteissään. + +Niinpä kului sitten pari vuotta, jälleen oli maa vihanta ja aallot +lauloivat vapauden laulujaan, mutta tuolla entisen lammen pohjalla, +jossa laineet olivat loiskineet, oli pitkä heinä ja vilja nuokkui +tuulessa, vivahdellen kaikissa smaragdin ja malakitin väreissä. Haassa +käyskentelivät Pavelin lehmät ja hevoset, kiiltokarvaisina lihavuudesta +ja hyvinvoinnista. Mutta lammikko ei ollut ainoa, joka oli viheriä. +Gregor Timofejevitsch, Pavelin isän vanha vihamies, oli viheriä hän +myös, kiukusta ja kateudesta. + +Oli korea kesäaamu, tuuli uinaili vielä kun aurinko liekeissä ja +ruskoissa nousi taivaalle. Niin, yksin leivokin oli nukkunut liian +pitkään, mutta se ei nyt ollutkaan mikään ihme, sillä isäleivolla ja +äitileivolla oli ollut paljon puuhaa. Kurki oli tuonut heille viime +yönä kuus tervettä leivopoikaa ja leivotyttöä. Mutta kun päivänpyörä +seisoi säteilevänä havumetsän yli ja loi pitkiä, leijuvia varjokuvia +niittyjen vihanuudelle, silloin lehahti isäleivo lentoon, ja aika +vauhdilla, ensin vinoon nousevassa kaaressa, sitten pystysuoraan +ilmaan, joka näytti värähtelevän aamun valossa. Ja sitten hän aloitti +aamulaulunsa. + +Pavel Pullinen oli noussut ylös silloin kun leivo nousi, hän seisoi +kookkaana, leveähartiaisna ja väkevänä tupansa portailla, katseli +leivoa, hymyili ja koetti viheltäen matkia laulajan liverryksiä. Elämä +oli niin lupaavana hänen edessään, se lupasi pitkiä vapauden, onnen +vuosia. Hänen siinä parhaillaan harjoitellessa leivoisän säveleitä, +näki hän Gregor Timofejevitschin, joka tuli petäjikössä erään +kummallisesti puetun henkilön seuraamana. Hänellä oli korkea punainen +lakki, jossa oli pitkä sininen tupsu, olkapäillä vapaasti leijuva +takkuinen viitta, jonka alta vilkahteli kirjavat liivit ja valkoinen +runsaspoimuinen hame. Se oli Papandopulus, juveliseppä-koronkiskuri, +kaikessa albanesialais-kreikkalaisessa komeudessaan. Kun Pavel huomasi +nuo kutsumattomat vieraat, vaikeni hän heti ja katseli karsain silmin +lähestyviä, edeltäkäsin varmana siitä ettei tuo varhainen vierailu +tietänyt hyvää. + +Kun Gregor tuli lähemmä, aloitti hän liehakoivalla äänellä: "No sepä +oli hyvä että minä tapasin isännän kotona ja ylhäällä jo -- tietäkääs, +tässä on kiire käsissä ja tärkeät asia ajoivat meidät näin varhain +aamulla teidän taloonne. Kreikkalainen tässä, entinen isäntämme, sanoo +että kreivi Matvei Sidorovitsch joka, niinkuin tiedätte, matkusti +Pietariin, on käynyt aatelikasinossa" -- Gregor teki käsillään +liikkeitä juuri kuin olisi jakanut korttia -- "ja siellä hän on +menettänyt kaikki rahansa ja lisäksi vielä muidenkin. Hän on nyt +lähettänyt kreikkalaisen tänne, kääntämään, Jumala paratkoon, nurin +jok'ainoan talonpojan ja kopistamaan joka kopeekan hänen taskustaan. +Kaikki vuokrat täytyy maksaa etukäteen, ja suorittaa kaikki velat, +sillä Matvei Sidorovitsch tarvitsee jokaisen pennin kuin hän voi urkkia +kokoon ja vieläpä enemmänkin. Nyt sinä tiedät Paavali Ivanovitsch, mitä +asia koskee, ne olemme aloittaneet rahan-ajoa sinun luonasi." + +Tämä oli Paveli raukalle ukkosenisku selvältä taivaalta. Vuokra, vuokra +-- sammalsi hän -- mutta sen minä saan itse määrätä, niin on kreivi +Matvei luvannut minulle. + +-- Onko sinulla mustaa valkosella sen asian päälle -- sitä sinulla ei +ole -- nyt määrää hän sen itse 50 ruplaksi -- eikö ole totta herra? +Gregor kääntyi Papandopuloksen puoleen ja tämä nyökkäsi myöntävästi. + +-- Ja velka sitten, se tekee 200 ruplaa, -- jatkoi Gregor armottomasti. + +-- Mutta taivaan tähden, sen minä saan maksaa vähän erin viiden vuoden +kuluessa, sanoi kreivi. + +-- Sanoi, niin! Mutta nyt se pitää maksaa paikalla, vai mitä herra? -- +Jälleen katsoi Gregor Papandopulokseen. -- Niin on, nyökkäsi tämä +vakuuttaen. + +-- Ei ja tuhat kertaa ei, kuohahti Pavel sanomaan ja pui suurta +nyrkkiään, sinä verenimijä sinun koreassa marakatin puvussasi, se on +valhetta! Tiedä että sitten kun sinä olit herrana Tervolan tilalla, on +kaikki muuttunut, minä olen suomalainen, kuusi vuotta on Viipurin lääni +kuulunut Suomen lain alle. Ja sinä, Gregor Timofejevitsch, sinä vanha +luikerteleva käärme, jos sinä hipaset jotakin, jota minä tässä omakseni +sanon, saat vastata teostasi oikeuden edessä. + +Gregor Timofejevitsch ei tosin ymmärtänyt mitä tämä merkitsi, mutta nuo +suuret sanat ja Pavelin sankarinvartalo vaikutti, että hän peräytyi. +Epätietoisena hän kääntyi koronkiskurin puoleen. Tämä seisoi +levollisena ja kylmänä niinkuin ei koko asia olisi kuulunut häneen. + +-- Onko täällä kylässä ketään, joka tietää että talollinen Paveli on +herralleen velkaa 200 ruplaa, kysyi Papandopulos toveriltaan. + +-- On, vastasi Gregor Timofejevitsch, Pavel on itse useamman kuin yhden +kerran kertonut siitä julkisesti. + +-- Niinpä mene kylään, käske tänne pari jääväämätöntä miestä, jotka +tietävät asian, poikkea tullessa nimismiehen luo ja tuo heidät tänne. + +Gregor meni; Papandopulos istui erään koivun juurelle, iski tulta, +sytytti piippunsa, ja pian kohosi savu hienosta turkkilaisesta +tupakasta ja yhtyi tuoksuihin, jotka lämpimässä höyryilivät koivusta, +männystä ja katajasta. Siinä hän istui liikkumattomana ja +levollisena, ei värähtänyt jännekään hänen pronssinkarvaisissa +petolinnunkasvoissaan. + +Tunnin kuluttua oli Gregor Timofejevitsch takasin kahden vieraanmiehen +ja nimismiehen kanssa. Pavel oli kukistettu, hänen voimakas vartalonsa +painui kokoon. -- Uusia kahleita, uusia kahleita, huokasi hän vaan +vallesmannilta kuultuaan, että kreivi Matvei Sidorovitsch oli täysin +oikeutettu tuomiotta, vieläpä ilman oikeuden vahvistusta velkasummalle, +ottamaan omansa vuokraajaltaan. Papandopulos otti takavarikkoon +hänen lehmänsä, hänen hevosensa ja lampaansa, ja kun ne eivät +täysin riittäneet kreivin saamiseen, otti hän osan Pavelin +maanviljelyskaluista. + +Niin tuli loppu Pavelin uudisasuntopuuhista. Vahva mies oli kadottanut +kaiken elämänhalun, hän oli henkisesti murtunut. -- Mitäpä se auttaa +että koettaa pyrkiä vanhoista siteistä, uusia kahleita on aina varalta, +-- oli hänen ainainen vastauksensa kun vaimo koki rohkaista häntä. Hän +möi vähäsen irtaimistonsa, osti hevosen ja eli monta vuotta +"rahtimiehenä" Vahlin kauppahuoneen palveluksessa Viipurissa. Syys- ja +kevätrapakossa, talvikylmässä ja kesäkuumassa rentosti hän kymmenkunnan +toverin seurassa raskaan jauho-, sokeri-, silli-, lankku- eli +tervakuorman vieressä Viipurista Pietariin ja päinvastoin. + +Kerran, -- se oli joulukuussa, kun kuperat maantiet olivat päällystetyt +kiiltävällä kaljamalla -- toi Paveli isoa jauhomattokuormaa Pietarista. +Äkkiä, eräässä tien mutkauksessa, ajoivat suuret umpivaunut, kolme +hevosta valjaissa, ajamassa venäläiseen pukuun puettu kuski, täyttä +karkua vastaan ja kolahtivat mennessään Pavelin kuormaan, niin että se +liukkaalla tiellä luisui ojaan ja kaatui ajajan päälle. Kun rahtimiehet +saivat kuorman Pavelin päältä, kysyi hän hiljaisella äänellä: "eikös se +ollut Matvei Sidorovitsch Kusnetschoff!" Ja kun toverit myönsivät niin +olleen, sanoi hän vain: "sitähän minäkin", ja sulki väsyneet silmänsä +ijäiseen lepoon. + + +Issikka. + +Yöjuna tuli noin yhdeksän aikaan aamulla Pietariin. Ilma oli painavan +hikistä, taivas sininen ainoastaan korkeimmalta kupulaelta, +opaalinvärinen sumu peitti taivaanrannan ja koetti turhaan häätää +auringon nyt jo kuumia säteitä. Iso kaupunki ei ollut vielä +täydellisesti hereillä, vaikka kumea kohina, joka syntyi rattaiden +jyrinästä, höyrypillin vingunnasta, jäätelö- ja hedelmäkauppiasten +huudoista, sekä tuhansien, jotka riensivät työlleen, synnyttämästä +melusta ja tohinasta, kohosi voimakkaissa värähdyksissä korkeutta +kohti. Tuo kohina, josta enemmän kuin mistään muusta aavistamme että +olemme tulleet maailmankaupunkiin. Miettimiseen ei kuitenkaan ollut +aikaa, oli saatava käsiin joku issikka, ja pitkällisen tinkimisen +perästä sainkin repaleisen ja likasen muschik'in, joka sitoutui viemään +minut määräpaikkaan, Laatokalla kulkevien höyryvenheiden laiturille. +Tulimme kuitenkin pian huomaamaan ettei hän tuntenut paikkoja paremmin +kuin minäkään, joka oli kyllin ymmärrettävää, sillä hän istui tänään +ensikerran issikan kuskilaudalla ja oli suomalainen. Hänen tarvitsi +vain mainita kotipitäjänsä ja muutamia oloseikkoja, ja minä voin kertoa +hänen ja monen muun hänen kanssaveljensä elämän tarinan -- se muodostuu +jokseenkin tällaiseksi lyhyissä piirteissä kerrottuna. + + * * * * * + +Oli aikainen aamu, lammikossa oli sorsa edellisenä iltana laskenut +ankkuriin pesänsä viereen ja pistänyt pään siiven alle pitääkseen nokan +lämminnä sillä välin kun jalat repottivat kylmässä vedessä. Nyt kohosi +aamuaurinko ja isä-sorsa päästi heti torventapaisen äänen, joka herätti +eloon lahdelman asujamet. Rantasipi hypähti pystyyn hoippulaisille +jaloilleen ja aloitti valitustaan, kuikka, koskelo, hyyppä, kaikki +heräsivät nyt ja antoivat ilmi kiitollisuuttaan auringolle, joka +lähetti lämpimät säteensä vinoissa viivoissa metsän puiden yli ja loi +loistoa pienille aamuraittiille lainosille ja kissan-kullalle punaisen +graniitin kupeessa. + +Pöystin Jaska nousi ylös poikamiehenvuoteeltaan, venytteleiksi ja +vilkaisi takkaan päin, jossa kahvipannu hiilillä porisi, sillä hänen +vanha äitinsä oli jo ennättänyt toimittaa tämän, ensimäisen emännän +tehtävistä. Eukko toi esille ruskean juoman. Sitten kun Jaakko oli +pukeutunut, tyhjensi hän mitään puhumatta pari kuppia, jolla +välin eukko vanhus puuhaili evästä. Sitten lähdettiin metsään +muurahaisjahdille. Jaakon, jolla oli ainoastaan muutamia sarkoja erään +lahjoitustilan pellolla, täytyi turvautua kaikenlaisiin sivutuloihin +voidakseen elää. Muurahaisten munat olivat pari vuotta olleet kalliissa +hinnassa; niitä ostettiin eläintarhoihin Pietarissa, Lontoossa ja +Hampurissa, jossa niillä ruokittiin kaikkinaisia etelämaisia elukoita. +Kun Jaakko oli löytänyt muurahaispesän, lapioi hän siitä niin paljon +kuin mahtui säkkiin, etsi sitten tasaisen paikan, mittilöi neliön, joka +oli 5 jalkaa sivultaan, kaivoi kuuden tuuman levyisen ojan sen +ympärille ja täytti ojan vedellä. Nyt avattiin säkki ja sen sisältö +tyhjennettiin vähitellen tasatulle ja ojitetulle paikalle. +Muurahaisraukat alkoivat heti juoksennella ympäri pelastaakseen itsensä +ja tulevaisuuden toiveensa, muurahaismunat. Silloin asetti Jaakko +päreen ojan poikki ja nuo pienet älykkäät hyönteiset alkavat heti +kantaa muniaan tätä siltaa myöten. Niin pian kuin ne ovat kantaneet +yhden munan mannermaalle, palajavat ne toista noutamaan. Tällä tavalla +eroittelevat nuo eläinraukat suurimmalla kiireellä ja huolella munansa +neuliaisten ja varpujen seasta, asettavat ne kasaan sillan toisella +puolella, mutta kun ne tuovat viimeistä kuormaansa, on muurahaisten +pyytäjä lakaissut, hyvän saaliin saaden, koko kasan säkkiinsä. Siten +jatketaan julmaa pyyntiä kunnes jok'ainoa muurahainen koko pitäjässä +koditonna ja majatonna sortui epätasaisessa taistelussa ihmisen +kavaluutta vasaan. Siinä kun Jaakko istui ja poltteli piippuansa, sillä +välin kun pienet elukat tekivät työtä hänen edestään, liikkui hänessä +kummallisia, epäselviä ajatuksia siitä että mitä hän nyt teki ja antoi +tehdä edestään, semmoista oli hän itse saanut kokea. + +Kylässä, jossa hän kiinteimistön yhteisyydessä omisti maatilkkunsa, eli +hän solidaarisesti koko yhteiskunnan kanssa, aivan kuin muurahaiset. +Siellä tapahtui suuressa mitassa mitä täällä tehtiin vähässä. Niinkuin +muurahaiset riehuivat hengen eteen ilman muuta tulosta kuin perikato, +samaten tekivät hän ja hänen vertaisensa vuosi vuoden perästä; mitä oli +hänellä odotettavana -- itsenäisyyttä, omaisuutta? Ei koskaan. Hän +kynti ja kylvi tilanhaltijan hyväksi. Minkä hän houkutteli esille maan +povesta, sen loivat muut säkkeihinsä. + +Parhaillaan kun Pöystin Jaakko huokaili ja tuumaili, astui +pitäjänräätäli Juhana hänen luoksensa. Juhana oli astunut metsän kautta +ennättääkseen hyvissä ajoin lukkarilaan, lukkarin piti vihille ja +tarvitsi uuden puvun. Räätäli oli miettivän näköinen siinä seisoessaan, +piippu suussa ja kädet housujen taskuissa. Hän tervehti alavaisesti ja +sanoi: "Se on tehty nyt". + +Hetkisen katseli Pöysti kysyväisesti räätäliä, yhtäkkiä selvisi asia +hänelle, hänen kasvonsa kirkastuivat ja asettaen itselleen mukavaa +istumasijaa sammalikossa, sanoi hän vilkkaasti: "Istu nyt, puhu mitä +sinä tiedät! Koska se on tapahtunut?" + +"Hm", sanoi räätäli, "se seisoi Uudessa Suomettaressa". -- Hän veti +sanomalehden taskusta ja tavaili siitä seuraavan lyhyen tiedonannon: +"Suomen valtio on sotilaskuvernööriltä keski-Aasiassa Kreivi +Kusnetschoffilta lunastanut Tervolan lahjoitustilan 500,000 markalla". + +"Lieneehän tuo nyt vain totta". + +"Lieneehän toki, koska se tässä seisoo", sanoi räätäli vakaisesti. + +Karjalainen ei kuulu hiljaisiin, harvapuheisiin suomalaisiin; jos on +jotakin valittamista, on se päinvastaisesta ominaisuudesta. Hän puhuu +niinkuin Kalevala, samat seikat ainakin kaksi kertaa eri sanoilla ja +eri muodoissa: siihen vieteltynä sekä siitä, että hän niin +helposti taitaa lausua ajatuksensa, kuin myöskin kielen sana- ja +muotorikkaudesta. Mutta tästäpä kannattakin keskustella, isä ja isoisä +ja vielä yksi miespolvi taaksepäin, kaikki he olivat aikoinaan +odottaneet tätä päivää, vapauttamisen hetkeä; nyt se oli tullut. Uusi, +parempi aika oli koittanut. Jota isät olivat huokailleet, jota he +tuskin uskalsivat toivoa, se oli nyt todellisuutta; itsenäisinä he nyt +saavat omistaa sen maan, jota he ovat itse sukupolvi sukupolven jälkeen +kyntäneet ja muokanneet. Tila oli jälleen ostettu, pala isienmaata +lunastettu, pala, joka ainoastaan maantieteellisesti kuului Suomeen, +oli yhteiskunnallisesti perikantaan yhdistetty. Historiallinen säie, +kerran väkivaltaisesti katkaistuna, oli jälleen solmittu yhteen. Maa +oli vain jaettava ja sitten oli talonpojilla oikeus lunastaa itsekukin +halvalla hinnalla osan itselleen. + +Nyt keskusteltiin tuosta tärkeästä asiasta monilla ja mutkikkailla +selityksillä seikoista, jotka kumpainenkin tunsi yhtä tarkkaan kuin +tupakkakukkaronsa -- mutta puhua vaan piti. Pekan raja on vedettävä +Iljuskan pihlajasta Nenä Riston tattaripellon poikki ajotielle, Antin +saaren poikki isolle puulle monine kuivine lautapalasineen, joihin on +merkitty monen monituisen Tervolan kyläläisen kuolinpäivä ja vuosi. +Sillä välin kun räätäli, joka oli oppinut leikkaamaan, väsymättä +osoitti taitoaan maanmittauksessa, veteli rajaviivoja ja jakeli maata, +tuijotti Pöysti noihin geometrisiin viiruihin, joita räätäli piipullaan +piirteli maahan tehdäkseen rajakaavansa selvemmäksi, mutta toden teolla +hän yhtä vähän katseli viivoja kuin kuunteli pakinaa. Hän vainusteli, +sieramet liikkuivat kiireesti, onnellinen hymy loisti kuin päivänpaiste +tyynellä pinnalla hänen kasvoillaan. Aamutuuli oli nimittäin +piehtaroinut tattarivainiolla ja toi nyt tullessaan huumaavan +hunajantuoksun, imelän ja höysteisen. Tämä tuoksu se oli, joka +yht'äkkiä loi Pöystin silmien eteen kaukaisen tattaripellon, joka +valkoisena ja heikosti punertavana lemusi ylhäällä mäellä Tervolan +luona. Keskellä vainiota oli kaivo vinoine vinttineen ja raskaine +kiuluineen. -- Miten monesti hän oli nostanut sen kiulun voudin +Leenalle. Se on kummallista miten monta muistoa piilee tattarin +tuoksussa. + +"Kuules, tahdotko ruveta puhemiehekseni?" keskeytti hän päättävästi +räätälin tasamittauskokeet. + +"Hm", sanoi tämä, "kenties, kenties ei, onko sinulla toiveita, oletko +jo puhutellut tyttöä? Kun on sellainen asema kuin minulla, niin ei +mielellään tahdo -- sinä sen kyllä käsität -- esitellä mitään pyyntöä, +johon ei toivoa saavansa myöntävää vastausta. Kuka se on?" + +"Voudin Leena". + +"Nyt taas, johan sinä sait repposet Mikon päivän aikaan". + +"Niin, voudilta. Mutta näetkös, Leena, hän on uskollinen kuin kulta, +hän". + +"Mitä se sinua hyödyttää kun vouti ei tahdo?" + +"Niin, sen minä sanon sinulle. Sen ajan jälkeen ovat nämä pienet +otukset, muurahaiset nimittäin, auttaneet minua hyvän matkaa eteenpäin, +ja kun nyt tulee maanjako, voinen minäkin ostaa yhden osuuden. Kunhan +on talonomistaja -- -- -- näetkös -- -- -- siinä se on koko mutka, ei +siinä viimenkään ollut muuta estämässä, ei mitään muuta." + +"No jos asia niinpäin on -- -- --". Ja nyt aprikoitiin koko +asianjuoksu. Viikon kuluttua oli kaikki selvillä. Sitten kun vouti tuli +vakuutetuksi siitä, että tila oli myyty, näki Jaakon ruplat ja +markankappaleet, tuli tietämään mitä hän oli saamassa ja maistoi hänen +viinaansa, jota oli katajanmarjoilla höystetty, ei hänellä ollut mitään +vastaansanomista. Vietettiin kihlajaiset, kuuliaiset, häät ja +ristiäiset, kaikki yhden vuoden kuluessa. Oli iloa ja riemua, ja aika +riensi kuin siivillä, -- ja muurahaiset saivat tehdä työtä yhä +ahkerammin ja ahkerammin; "ne ovat minun lahjoitustilallisiani", sanoi +Jaakko nauraen. Ja niitä tarvittiin kyllä, sillä vielä ei ollut +maanmittari, jonka piti jakaa maat, tullut. Kaiketi hän tulee ensi +vuonna, lohdutteli Jaakko itseänsä. Helsingin herroilla taitaa olla +muutakin ajattelemista kuin miten minun rajani vedellään. Kaikessa +tapauksessa hän ei tahtonut keväällä ruveta mihinkään kustannuksiin +peltonsa tähden, sillä mitäpä hyötyä siitä on, kun tilukset jaetaan +niin kukapa tietää miten hänen peltomaansa käy. Ei kiitoksia, nyt ei +tehdäkään työtä toisten eteen, vaan itsensä eteen. Hän kokosi kaiken +lannan suureen tunkioon omalla pihamaallaan ja kylvi peltoon +semmoisenaan kuin se oli. Mutta kevät tuli ja kesä tuli myöskin, syksy +meni menoaan, mutta maanmittari ei tullut. Niin kului jälleen vuosi ja +vielä yksi lisäksi. Koska kaikki talonpojat tekivät samoin kuin Jaakko, +olivat heidän maansa pian mehuttomat, sato oli sitä mukaan, muurahaiset +olivat melkein sukupuuttoon hävitetyt, ja muurahaisten munat olivat +halvassa hinnassa. Jälleen rupesi entinen kuorma-ajo kukoistamaan +maantiellä ja kapakoissa, mutta vähemmin tuottavana kuin ennen, sillä +rautatie Viipurin ja Pietarin välillä oli vaarallinen kilpailija. Yhä +vaikeampaa ja vaikeampaa oli tulla toimeen, vallankin kuin Jaakon tupa +täyttyi täyttymistään. Pieniä valkotukkaisia vekaroita ryömi joka +nurkassa, luuli melkein, että tupa oli kahdeksankulmainen. + +Kuus vuotta oli kulunut. Puute ja köyhyys olivat jokapäiväisiä +vieraita. Hätä ei ollut oven edessä, se istui peräpenkillä. Kaikki ne +olivat kuin kotonaan, ja yhä odotettiin maanmittaria kuin pelastajaa, +mutta mitään jakoa ei tapahtunut. + +Lautamiehet, nimismiehet, ruununvoudit ja kuvernöörit syöttivät sillä +välin isoa valtiokonetta kartoitetuilla protokolleilla, asiakirjoilla, +mietinnöillä ja lausunnoilla, ja raskaat pyörät naukuivat ja +kuljettivat tiheään kirjoitettuja arkkeja virastoista senaattiin ja +sieltä takasin, ja paperiloita karttui karttumistaan, suuret kasat, +jotka kellastuivat kanslioissa ja arkistoissa, ja kun sinä kosketit +niitä, lensi niistä koi ja tuntui ummehtuneen haju. Nyt suotiin +helpotuksia, vieläpä annettiin raha-apuakin, mutta mitä nyt tehtiin, +oli myöhään tehty. Pöystin Jaakko möi mitä suinkin oli myömistä, +pelasti hävityksen tulvasta muutamia satoja markkoja ja lähti Pietariin +vaimoineen ja lapsineen; siellä hän pääsi palvelukseen eräässä +ajurilaitoksessa. + +"Mitäpäs se maa maksaa kun kansa kaukanaan lähtee", lopetti Pöysti +lyhyet tiedonannot entisestä elämästään. Olen nähnyt sen seudun, jossa +tämä surullinen tarina tapahtui ja minä sanon kuin hän. + + +Kertomus Jalo nimisestä juoksijaoriista. + +Vaikka alkoi jo olla ilta käsissä loppupuolella elokuuta, lähetti +aurinko vielä kuumat säteensä vinosuuntaisesti Kristian Kommosen +tupaan. Kärpäset surisivat tyytyväisinä päivänpaahteessa isännän +ympärillä, joka istui peräikkunan luona ja näytti yhtämittaa katselevan +kahta balsamikukkaa, jotka jäykkinä ja tulipunaisina kukoistivat, +kumpikin haljenneessa kulpposessa ikkunalaudalla. Kristian oli jo kauan +siinä istunut ja silmäillyt balsamien lehtien ja kukanterien välitse +veräjälle päin, ikäänkuin olisi odotellut jotain. Hän oli jo kerinnyt +yli keski-ijän, mutta näytti koko joukon vanhemmalta. Silmät olivat +syvässä päässä, ja kasvot kovin ryppyiset. Hänen vaimonsa, joka kutoi +kangasta ja kalskutteli polkusia ja sukkulaista, ei myöskään näyttänyt +olevan oikein työhönsä kiintynyt, sillä aina kun Kristian hiljaisesti +liikautti itseään, katsahti hän levottomasti ovelle päin; hänkin taisi +odottaa jotain. Eipä aikaakaan, niin astui lautamies Laurikainen +tupaan, tervehti ja pudisti juurtajaksain isännän ja emännän kättä, +jotka eivät näyttäneet liioin iloitsevan eikä hämmästyvänkään hänen +käynnistään. Lautamies istahti pöydän viereen, oli ison aikaa ääneti, +sytytti piippunsa ja virkkoi viimein, että oli koko lailla kuuma +ollakseen jo viiden aika iltapäivällä, johon kumoamattomaan totuuteen +Kristian lisäsi, että lämmin kyllä tekee hyvää kauralle. Vähitellen +virkosi keskustelu: käsiteltiin päivän kysymyksiä, kurssin +laskeutumista, elohinnoista kotona ja Venäjällä, kalastuksesta sekä +käräjistä. Nyt oli lautamies päässyt sinne kuin hän halusi. Taitavasti +hän nousi ylös. meni takan luo, pudisti porot piipustaan ja sanoi +ikäänkuin sivumennen: + +-- Sinne olette tekin muuten kutsuttu. + +-- Käräjille, minäkö, no keneltä sitten? + +-- Jegor Timofeitsch Ivanoffilta, naapuriltanne. + +-- Hm, no mitähän se taas liene? Voineekohan se olla siitä +selkäsaunasta, jonka hän sai minulta toissa kevännä. + +-- Eikö mitä, selkäsaunan saa hyvänään pitää; se on nyt tää juttu siitä +Jalosta, oriista, hänen ravaajastaan. + +-- No, mitä se minuun kuuluu. + +-- Niin; en minä suinkaan tiedä, mutta tulkaahan nyt huomenna, niin +saatte tietää. Ja sitten kun lautamies oli syljäissyt pari kertaa +oikein toimesta ja vetänyt helpotuksen huokauksen, nousi hän ylös, +sanoi hyvästit ja meni. + +Kristian raapi päätään tuuhean tukan alta ja astui verkalleen ulos. +Levottomana hän kierteli tiluksillaan, huokasi raskaasti nyt kun oli +yksin ja palasi vasta myöhään illalla kotiin. + +Koska oli vielä liika lämmin tuvassa, istui hän portaille nauttimaan +illan viileyttä. Yö oli nuoskea ja lämmin; tähdet pilkottivat unisesti +ilman läpi, joka hienosen harson tavoin varjosi taivaan kupulakea. +Täysikuu kohosi hiljaisessa loistossa nevan takaa; se paistoi keltasena +ja suurena harvan hongikon läpi, joka kituen kasvoi mättäillä tuossa +raudansekaisessa vedessä. Viimeinen kilttakerttu siisatti metsässä, ja +kehrääjälintu lenteli, ikäänkuin juovuksissa, milloin oikealle milloin +vasemmalle, milloin ylös milloin alas, katosi silloin tällöin yöhön, +painautui litteäksi maata vasten teillä ja poluilla, istui pitkinpäin +puun oksalla, kurisi ja kehräsi. Kansa kammoo kehrääjälintua ja tämä +kammo mahtoi vaikuttaa, että Kristianista oli kaikki niin surullisen ja +alamielisen näköistä. Luonto näytti hänestä sellaiselta kuin hänen +mielialansa salli hänen sitä käsittää. Hän ei saanut, ei mitenkään, +päästään tuota äskeistä juttua. Jaloon olivat liittyneet kaikki muistot +viimeksi kuluneelta elämänajalta. Kaikki, jota hän oli uneksinut ja +halunnut, kaikki, joka oli huolestuttanut ja peloittanut häntä, +tunkeunut hänen mieleensä, kaikki oli ollut yhteydessä Jalon kanssa. +Miten selvään hän muisti kun Jegor Timofeitsch Ivanoff laittoi kauppansa +Tervolan kylään. Kaikkia, jota ennen täytyi noutaa kaupungista, sai nyt +ostaa Jegor Timofejeitschin puodista. Miten nöyrä ja liukas hän olikaan +ollut, tää Jegor, miten hän oli kietonut heidät kaikki asioihinsa! + +Se tapahtui silloin kun Jalo oli noin kolmen vuoden vanha. Jegor oli +ollut kaikkien palvelija. Koukussa kuin linkkuveitsi oli hän tarjonnut +tupakkaa ja jakanut naukkuja, sanonut "juvast" ja "Jumalas halttuun" ja +"ollut nii kelpo" -- "eikö rahaa, no ei mitää, ei se mitää -- toischen +kerta, kirjotta kirjaa -- toischen kerta, ischäntämies". Se meni niin +mukavasti, mutta kun vuosi oli lopussa niin oli hänen kirjansa täyteen +kirjoitettu, ja kaikki nuo pienet postit tekivät suunnattoman summan. +Ja jos kuka oli lainan tarpeessa, niin keliäpä rahaa oli, jos ei +Jegorilla. Tosin hän otti kakstoista prosenttia, mutta siinäpä ei +silloin tarvittukaan asianajajoita, tuomareita, lautamiehiä eikä muita +sellaisia. Ja kukapa ei näinä aikoina tarvinnut rahaa! Sitä tarvitsi +koko maailma ja Kristian myös. Ja kun neljä vuotta oli kulunut, silloin +se oli Jegor Timofeitsch Ivanoff, joka oltuaan kaikkien palvelija oli +kaikkien herra. Nyt suoreni hänen selkänsä, ykskaks: hän oli jäykkä +kuin puukko; nyt kuului näin: + +-- Pöllö, mitä sinä siihen ruista kylvät? Ei, kauraa sinun täytyy +kylvää; en minä saa rukiita myydyksi nykyään! Rahaako, että ostat +lehmän, eihän sinulla ole ruokaa entisellekään? Ei pistetä! -- Hän möi +kauran talonpoikien pelloilta ennenkuin se oli leikattukaan. Hän +hakkasi heidän metsänsä puiksi ja päreiksi ilman muita mutkia, kuin +että suvaitsi mainita aikomuksestaan heille. Ja miten se kasvoi, tuo +kauhistava velka. Se oli täyttymätön kuin filistealaisten Molok. Kaikki +katosi sen avaraan kitaan. Se ei ollut koskaan tyytyväinen, eivät +auttaneet mitkään uhraukset ja lyhennykset tervan, halkojen, talin, +harjaksien, lampaanlihan, rapujen, lintujen ja kaurojen muodossa. +Kristian, jos kuka, oli tiukalla tämän naapurin kynsissä. Heidän +tupansa olivat nimittäin nurkka nurkassa kiinni. Hän tiesi paremmin +kuin muut mitä velkautuminen tahtoo sanoa. Tuntui kuin olisi joku +kolonnut lihan ja imenyt ytimen hänen luistaan. Hän oli joskus +mielestään aivan voimaton vastustamaan tuota hirveää vihollista ja oli +jo aikeessa lähteäkseen mieron tielle, jättääkseen kaikki, jotta +jälleen pääsisi vapaaksi. Mutta kun tuho oli tulemassa, oli apukin +auttamassa. Ja apu, se oli Jalo, joka silloin Mikonpäivän aikaan oli +kuuden vuoden vanha. + +Ja mimmoinen eläin tämä Jalo oli! Sen musta karva kiilsi sileänä kuin +silkki. Kun sitä katseli sivulta päin, muodostui tummempia ja +vaaleampia lämyjä sen lautasille. Sellainen häntä ja harja kuin sillä +oli, uhkea ja aaltoileva! Sen kaviot olivat teräksestä taotut; sen +rinta huokui ilmaa kuin palje. Silmät sillä oli kuin merikotkalla. Se +ei nähnyt ainoastaan kauas; se näki sumussa, lumituiskussa ja pimeässä. +Ja sentään, enemmän kuin sen kauneus ja siromuotoisuus oli sen ylevyys. +Se oli ylpeä. Piiskanhujaus oli häväistys, joka saattoi sen vimmaan. Se +oli sävyisä, vaikka väkevä, se oli ystävällinen, vaikka vallaton. Ja +kiitollinen sydän sillä oli! Se hiveli lämmintä, sametinsileää +turpaansa pitkin Kristianin käsivartta joka kerran kun tämä antoi sille +suolaa ja leipää, kauroja tai sokeripalan. Se eläin oli parempi kuin +moni ihminen, parempi varmaan kuin hänen tottelematon tyttärensä ja +kiittämätön vävynsä. Oliko kukaan nähnyt sen säikkyvän? Ei, ei itse +piruakaan! Oliko se milloinkaan kompastunut? Ei koskaan, ei +pahimmassakaan myötämäessä. Sellainen oli Jalo, parahin eläin koko +Suomenmaassa. Tuskinpa löytyi Venäjälläkään sen vertaista. Kun velat +painoivat pahimmin, kun Molok avasi kitansa ja vaati enemmän uhria, +alati enemmän uhria, meni Kristian talliin, ruokki Jaloaan, voiteli sen +kaviot mustaksi, palmikoi sen harjan ja taputteli sen kaulaa. Ja hän +oli varma siitä, että hän palasi tallista paremmalla mielellä kuin oli +sinne mennessään. + +Kun Jegor Timofeitschin saamiset kasvoivat Kristianin korvia myöten, +niin ettei tämä nähnyt mitään mahdollisuutta vapautuakseen +verenimijästään, valjasti hän Jalon köykäsen reen eteen ja lähti +Viipuriin puhuttelemaan jotain asianajajaa, vaikkapa itse "Syöteriä". +Hän ei voinut uskoa, että Jegor oli kirjoittanut oikein ylös. Hänen +pienoset ostoksensa, hiukan tupakkaa ja hirssiryyniä, kahvia ja +sokeria, eivät millään muotoa saattaneet tehdä niin suurta summaa. Sen +asian laita ei voinut olla oikein. Entä koronkiskonta sitten! + +Miten tarkoin hän muisti sen matkan! Silloin oli kylmä ja kirkas +tammikuunpäivä. Lumi lepäsi tasaisena kuin metsälammen pinta, kedoilla +ja peltomailla. Aitojen, pielesten ja isojen kivimöhkäleiden varjot +lankesivat sinisinä läntteinä valkoselle vaipalle. Pulmunen sirratti, +paeten hänen edellään; harakka nauroi mielihyvissään, siinä hypätä +hupsautellessaan aitaa pitkin; ja Sipi, karhukoira, jolla oli niin +suipot korvat ja villava häntä, laukkasi Jalon edessä, joka somasti +heitti kavioitaan, ikäänkuin huvikseen. Mentiin niin että humisi +korvissa. Se oli niin rattoisaa, että painava levottomuus, joka oli +vaivannut Kristiania, melkein haihtui. Hän oli jo ennättänyt lähelle +Papulan kaupungin osaa, kun kuuli jonkun huutavan ja heijaavan +takanaan. Hän otti piipun suustaan, kumartui reen yli, katsoi taakseen +ja näki erään henkilön, joka pienessä kappireessä ajoi täyttä laukkaa +hänen perässään, yhä viittilöiden ketunnahkasilla rukkasillaan. +Kristian seisahdutti, ja matkustavainen, pieni turkkiinpuettu, kömpelö +herra, joka ajoi hiirenkarvaisella ruunalla, tavoitti hänet pian. + +-- Hyvää päivää, isäntä! Teilläpä vasta juoksija on! sanoi hän +innokkaasti, pureskellen jäätyneitä viiksiään. -- Niin, minä tunnustan +teille suoran totuuden: ainakin neljänneksen minä olen ajanut niinkuin +ikään olen voinut saamatta kiinni isäntää. Mistä tuo hevonen on +kotoisin? Kenen se on? Mikä oli sen isän ja äidin nimi? Miten vanha se +on? Ei, mutta katsos tuota rintaa ja noita jalkoja! -- Ja matkustaja +nousi ylös reestään, lähemmin katsellakseen Jaloa. + +Kristian oli sekä iloinen että ylpeä, teki selvää siitä kuin tiesi ja +kiitti hevoistaan muukalaiselle, joka oli vallan ihastuneen näköinen. + +-- No, te tulette tietysti kilpa-ajoon ylihuomenna. Tuollaisella +hevosella, kuin tuo teidän, se on suorastaan velvollisuus. Minä olen +ratsumestari T., minä olen yksi palkintotuomareista; pankaa mieleenne, +ensimmäinen palkinto on tuhat markkaa. + +Kilpa-ajoista Kristian kyllä oli kuullut. Olipa muutaman kerran ollut +arvelussakin lähteäkseen koettamaan, mutta tavallisesti saa maalla +tietää mitä on tapahtuva, vasta sitten kun se jo on tapahtunut; mutta +nyt -- miksikäs ei, koska kerran sattui olemaan kaupungissa. + +Kristian lupasi tulla, ja kädenlyönnillä vahvistettiin sopimus. Jalo, +levotonna päästäkseen lähtemään, katosi likimmäisen mäen taa kuin nuoli +ihailevan ratsumestarin edestä. + +Kristian otti osaa kilpa-ajoon. Mitkä ihanat päivät, mikä kunnian ja +riemun aika Jalolle ja sen isännälle. Ei löytynyt lehteäkään meidän +maassamme, joka ei tietänyt kertoa Jalosta ja sen omistajasta. +Sähkösanomat kiersivät maita ja mantereita kertoen Jalon urhotöistä. +Sen nopeus oli meillä tavatonta, se otti ensimäisen palkinnon, saaden +loistavan voiton vanhoista, kuuluisista kilpajuoksijoista. Vielä +nytkin, siinä istuessaan raskasmielisenä ja surullisena eteisten +portailla, levisi kirkas hymy Kristianin kasvoille, kun hän ajatteli +sitä ihanata päivää. Miten selvään hän sen muisti: päivänvaloa, sininen +taivas, hienoja välkkyviä lumiheteitä, talvituulen tuomia, soittoa ja +hurrahuutoja, kiihoittavia juomia ja Jalo päivän sankari. Epäilemättä +se oli hänen elämänsä ihanin ja sisältörikkain päivä. Mutta niinkuin +korkeimmat aallot lankeavat syvimpään kuiluun ja pisimmät puut tekevät +pisimmät varjot, samaten toi sekin päivä, jolloin hän ja Jalo seisoivat +ylinnä onnenkukkuloilla, muassaan katkerimman surun. + +Asianajajan luona ei asia parantunut; päinvastoin sai Kristian kuulla, +että Jegor oli hakenut kuvernörin tuomion hänen päällensä. Hänen +velkansa oli korkoineen kaikkineen maksettava. Jalo täytyi myödä, mutta +sen hinta ei riittänyt velan suorittamiseksi. Kristian joi itsensä +humalaan, itki, selvisi jälleen, ja näiden erilaisten mielentilojen +vaihdellessa tinki ja tinki hän lakkaamatta. Viimein täytyi kaupasta +tehdä tosi. Jalo myötiin eräälle venäläiselle kauppiaalle, ja +murheisena ja vimmattuna tuli Kristian kotiin ajaen tammalla, jota hän +vihasi. Ei se lohduttanut, että lompakko oli satamarkkasia täynnä, +jotka Jalo oli juossut kokoon pieneksi muistolahjaksi isännälleen. +Kristian oli lohduton. Että päälle päätteeksi antaa rahat Jegorille, +oli hänestä mielettömyyttä. Samalla ne olisi saattanut järveen heittää. +Vihdoin viimeinkin sen kumminkin täytyi tapahtua. Hän kävi Jegorin +puotiin, juuri kun tämä sattui yksin olemaan, maksoi maksettavansa ja +sai takasin velkakirjansa ja muut arvopaperit. Jegor oli varomaton ja +lausui muutamia loukkaavia sanoja. Silloin kuohahti Kristianin sisu ja +jos ei Jegor ennestään tietänyt mitä selkäsauna on, niin kyllä hän sen +nyt tuli tietämään. Siitä päivästä lähtien vallitsi verivihollisuus +noiden molempain naapurien kesken. + +Kristian oli vapaa, mutta vaikka hän siitä kerskailikin Jegorin +kuulten, kärsi hänen sydämmensä kuitenkin. Mitäpä oli vapaus hänelle, +kun Jalo oli poissa! Hän oli päässyt vapaaksi uhkaavasta vaarasta, +mutta hän oli myös menettänyt ainoan ilonsa. Hänen elämänsä oli +kadottanut jännityksensä: ei ollut velkoja enää huolehdittavana, ei +Jaloa enää rakastettavana eikä iloa antamassa. Suolana pakoittavan +sydämmen haavoissa olivat sanomalehtiuutiset, joita hän silloin tällöin +sattui kuulemaan. "Mainio juoksija-ori Jalo, joka sai ensimmäisen +palkinnon Viipurissa, on jälleen kunnostanut itsensä", tahi +"juoksijaurho Jalo on voittanut palkinnon Hämeenlinnan kilpa-ajoissa". +Niinä päivinä ei Kristian ollut tapaisensa: joko istui äänetönnä ja +jörönä kuin peippo sadesäällä, tai oli äkäpäinen ja tirskui kuin valkea +katajissa. + +Vähitellen kypsyi hänessä ajatus että, maksoi mitä maksoi, hankkia tuon +eläimen takasin. Mitä varten kerätä ja koota ahnaille perillisille ja +itse elää ilotonta elämää? Odottihan vävypoika levottomuudella +perilliseksi pääsemistä ja tytär myös. Jospa edes olisi lapsenlapsia. +Ei, asiain näin ollen oli parasta hommata Jalo kotia jälleen. + +Monien mutkien perästä hän sai takausmiehet ja kihlakunnanoikeudessa +kiinnityksen talolleen. Nyt oli vain kohtuullista korkoa vastaan +nostettava rahat ja sitten hevoskauppaa hieromaan. Rahaa kalliimpi ei +kuitenkaan mahtanut olla. Ostajalla siellä Viipurissa oli monta +hevosta ja epäilemättä hän kunnollista korvausta vastaan luopuu +Jalosta. Matkapäivä oli jo määrätty, kun Kristian eräänä kauniina +heinäkuunaamuna, ollessaan juuri puukolla raaputtamassa pois muutamia +jäykkiä, valkosia karvoja, jotka orastivat hänen leuallaan, kuuli +hirnuntaa ja se kuului niin kumman tuttavalta. Se ei voinut olla +erehdys; se hirnunta oli Jalon, sillä juuri noin se kutsui isäntäänsä, +kun tämä joskus aamusilla oli pitempään talliin menemättä. Kristian +lennätti puukon kädestään ja riensi ulos. Tuolla, hänen oman +tallinnurkkansa takana, josta Jegorin niittykaistale alkoi, tuolla +seisoi hänen Jalonsa, heitti päätään ylös ja alas, pöristi sieraimia ja +pärskyi. Yhtäkkiä se vilisti aidan yli ja seisoi entisen isäntänsä +kartanolla. Kristian oli kuin ramman lyömä; hänen huuliltaan pääsi vain +hiljainen kah! Lempeä hymy, kuin päivänpaiste kolkolla kankaalla, +valaisi hänen kasvojaan ja kaikki kuulemansa kummat peikoista ja +lumouksista vilahtivat silmänräpäyksessä hänen kuohahtaneesen +mieleensä. Kun hän siinä vielä silmiään hieroi ja mietti, oliko hän +todellakin hereillä, kapusi Jegor, hänen vihamiehensä, kartanolle, +päitset ja piiska kädessä. "Hevonen on minun", sanoi hän; "eläkä +huolikaan houkutella sitä tänne". + +Jegor tarttui Jalon otsatukkaan, pani kiroten päitset sen päähän ja +uhkasi, että kyllä hän sen opettaa karkaamasta aitojen yli. +Säälimättömästi tempoen talutti hän Jalo raukan omalle puolelleen, ja +hetken kuluttua kuuli Kristian oriin potkivan ja puhkuvan peljäten +Jegorin ruoskaa. Lyödä Jaloa, sellaista eläintä lyödä, se oli kamalaa. + +Tästä päivästä kävi elämä helvetiksi Kristianille. Kiusallista oli +ollut kaivata tuota hevosta, mutta tietää, että se oli pahimman +vihamiehen oma, ettei sitä voi enää koskaan saada takasin, nähdä joka +päivä eikä saada lähestyä sitä, se oli kahta kauheampaa. Kaikki mitä +Jegor keksi ylpeilläkseen Kristianin läsnäollessa hevosesta ja +kiusatakseen häntä, sen hän teki tarkalleen. Kaikki lyönnit kuin hän +oli saanut, sai nyt Jalon selkä kestää. Ja jos ori, joka joskus +tapahtui, tuli täyttä neliä entisen isäntänsä luo ikäänkuin turvaa +hakemaan, silloin saattoi Kristian olla varma siitä että paksut +makkurat Jalon lautasilla ovat piakkoin todistavat, miten Jegor +Timofejevitsch uskollista ystävyyttä arvostelee. + +Siten kului muutamia viikkoja. Oli kuuma elokuun päivä, multakokkareet +pellolla halkeilivat kuumuudessa, ilma värähteli ja höyrysi lämpimästä. +Kylän koirat olivat herenneet haukkumasta ja makasivat katveessa +portaiden ja ulkohuoneiden alla. Lehmät seisoivat rannalla vatsaa +myöden vedessä ja hakivat suojaa tummien leppien alta. Ainoastaan +sääkset lensivät rivakasti päivänpaahteessa: sudenkorento ja +metallihohteinen viheriä kärpänen piirsivät loistavia koukeroita +ilmaan. Kristian makasi höyläpenkillä tuvassaan ja seurasi lämpimin +katsein Jaloa, joka seisoi siellä Jegorin niityllä, vanhan arpisen +jalavan siimeksessä. Kristian uneksi niistä onnenpäivistä, jolloin Jalo +oli hänen -- ja senaikuiset huolet tuntuivat hänestä nyt niin pieniltä +ja riemut suurilta. Hän oli juuri vaipumassa keveään suloiseen uneen, +kun hänet äkkiä herätti kolme herraa Viipurista, jotka innokkaasti +tiedustelivat talon isäntää. Nuo kolme herraa olivat lähteneet +vainoretkelle jäniksiä vastaan. Äkkiarvaamatta he olivat yhyttäneet +ilveksen, joka niinkuin hekin, oli jäniksiä pyytämässä. Kaks +vuorokautta he olivat koirineen ajaneet kamppia, joka heidän sanansa +mukaan oli kohta peräti uuvutettu, kun tapahtui se onnettomuus, että +heidän koiransa loukkasi käpälänsä ja täytyi jättää jälelle. +Metsästäjät kyselivät mistä he voisivat saada lainata koiraa, joka +kelpaisi jatkamaan ajoa. Kristianilla oli. Hänen Sipinsä, niin +maalainen kuin olikin, ajoi metsä- ja vesilintua, jänistä ja karhua, +jos siksi sattui. Metsästäjät, Kristian ja Sipi kiiruhtivat suolle, +jossa ilveksen jäljet viimeksi nähtiin. Neljänneksen kuluttua oli Sipi +selvillä jäljillä, ja kiihkeästi vinkuen ja heiluttaen pörhöistä +häntäänsä otatti se korpeen päin. Vimmattu haukunta ilmaisi kohta että +uupunut ilves oli pysähtynyt, piti puoliaan eli oli kiivennyt puuhun. +Kun metsästäjät saapuivat paikalle, tanssi Sipi hurjinta sotatanssiaan +hongan juurella, jonka oksilla kamppi lepäsi hampaita näytellen ja +sähisten vastustajalleen. Tupsupäiset korvat olivat luimussa pääkalloa +pitkin, silmät säkenöivät vihasta, ja näytti siltä kuin se olisi +mielinyt karata pörhöisen vihamiehensä niskaan. Vaan, ennenkuin se oli +ennättänyt päättää taistella, putosi se ääntäkään päästämättä etumaisen +metsästäjän luodista. Sen käpälät sidottiin yhteen, pujotettiin seiväs +jalkojen väliin, ja riemuiten lähdettiin Kristianin talolle. Siellä +söivät nuo väsyneet, mutta iloiset metsästäjät yksinkertaisen aterian, +ja kämpin peijaisia juotiin perinpohjin rommissa, sikunaviinassa ja +purevassa konjakissa. Väkevät juomat kohosivat lämpimässä päähän, ja +kun ilta alkoi hämärtää, olivat Kristian ja hänen vieraansa jokseenkin +punakoita ja suurisuisia. + +-- Kuulehan Kristian, -- sanoi hänen vaimonsa, joka alkoi peljätä tuota +meluavaa seuraa, -- minä en suvaitse ladatuita aseita talossa, mene ja +ammu pois luoti tuosta pyssystä! Kristian nousi hitaasti ylös sanoen, +että nuo naiset ovat aina sellaisia pelkureita, otti pyssyn penkiltä ja +meni ulos. Siellä oli päivänvalo sammunut, mutta ei ollut vielä +pimeäkään. Iltatuuli toi tuoksua vasta pieleksitystä apilaasta. Kaukana +kuuluivat paimentorvien joeltavat äänet, ja pihapihlajassa jatkoi +sirkka lauluaan. Notkuvin polvin astui Kristian portaita alas. Äkkiä +pysähtyi hän. Tuolla tallinnurkan luona seisoi jälleen hänen öinen +unelmansa ja hänen ainainen ajatuksensa. Jalo puisteli siroa päätään, +ravisti jouhevaa harjaansa ja kutsui entistä isäntäänsä matalalla, +hiljaisella, salaperäisellä hirnunnalla. Kristian meni liikutettuna sen +luo ja taputti sen niskaa. Hevonen pisti matalan aidan yli hienon +turpansa hänen taskuunsa. Kiihoittunut kuin oli, ojensi hän molemmat +kätensä hevosen kaulan ympäri. Olihan siitä niin kauan aikaa kun hän +oli saanut taputella Jaloa, hyväillä sen hienoa karvaa ja puhua sille. +Hivellessään pitkin oriin selkää, tunsi hän äkkiä makkurat, Jegorin +ruoskan jäljet. Nyt kuohahti tuon puoleksi humaltuneen miehen veri. -- +Kurja eläinrääkkääjä, -- kirosi hän puiden luista nyrkkiään Jegorin +taloa kohti. Minä pelastan sinut ainiaaksi, ystävä raukka, hänen +häväistyksiltään ja silmäniskuiltaan, hänen julmuudeltaan. Ja ennenkun +hän itse oikein tajusi, mitä tahtoi tehdä, nykäsi hän pyssyn olalta -- +laukaus ja jalo eläin vaipui ähkien maahan; surullinen katse sammuvasta +silmästä, ja Jalo makasi kuoliaana sen aidan takana, joka eroitti hänet +hänen entisestä isännästään. Kristian pakeni kuin murhamies metsään. +Puoli tuntia sen jälkeen astui hän jälleen tupaansa, ja oli aivan +selvä. Metsästystoverit olivat lähteneet kipeää koiraansa etsimään. Hän +oli yksin vaimonsa kanssa. Liikutetuin mielin hän kertoi vaimolleen +mitä oli tehnyt. + + * * * * * + +No, mitä sinä nyt aijot tehdä, sanoi Kristianin vaimo, kun mies myöhään +yöllä lautamies Laurikaisen käynnin jälkeen tuli tupaan. -- Eihän +hänellä ole yhtään vierastamiestä. + +Ei, ei ole, mutta käyköönpä miten tahansa, minä kerron kaikessa +tapauksessa koko jutun tuomarille. + + + + +II. + +Kesä. + + +Olin tehnyt kamalan matkan. Jalkasin, hevosella ja rattain monta sataa +virstaa Kolmekantajoelta Mantsinsaareen, Vienajoen suussa, sieltä ylös +Sordavalaan ja sitten jälleen alas rajalle päin. Ensimäisinä päivinä +satoi vettä rankasti kuin sumua ja se kutisti näkypiirin niin pieneksi +kuin mahdollista. Sitten taukosi satamasta, mutta taivas pysyi tasaisen +harmaana ja ilma kolkkona. Mieleni oli alakuloinen, ruumis runneltu ja +sielu väsynyt, niin että tuskin oli pitkästä matkasta mitään muistoa +tarttunut sieluni cameraan. Kaikki oli sumuista ja tasaraitaista kuin +patjanpäällys. + +Oliko siis ihme että pieni loistava kohtauskuva, muuten kyllä +vähäpätöinen, jonka satuin näkemään Pelkolan kievarissa, syöpyi +muistooni, jossa se loisti kuin tulinen väripilkku muuten tahratulla +paletilla. Kaikki yhtyi antamaan tälle pienelle tapahtumalle, jota +tässä kutsun "kesäksi", väriä ja ylennystä. Kesäkuun aurinko paistoi +ensikerran koko viikolla, aukeat, viljavat vainiot keinuivat +kesätuulessa, viheriät niityt viehättivät, ja lehtimetsä, viileä ja +raitis, suhisi niin sointuvasti, niin viettelevästi. Kaikki muodosti +miellyttävän vastakohdan niille viikoille, jotka olin viettänyt +kolkoissa mänty- ja kuusimetsissä, laihoille halmeille, joissa mustat +hiiltyneet puut pistivät näkyviin harvasta rukiista, niityille, joilla +mättäät ja saraheinät taistelivat vallasta. Olin katsonut köyhyyttä +silmästä silmään, olin nähnyt sarkaa, puuastioita, savupirttiä ja +kurtistuneita kasvoja. Tuntuipa hyvältä ajaa kievariin eräässä talossa, +jossa näkyi jälkiä muinaisesta loistosta, melkein komeudesta. Sen +toinen sivu oli vilkkaaseen katuun päin, toinen metsistyneeseen +puistoon. Kartanolla oli kolmet mukavat Wieniläisvaunut, hevoset olivat +juuri päästetyt valjaista, ajaja ja kyytipojat taluttivat niitä +edestakasin. Kamarineitsyt ja kaksi pitkää kullalla silattua palvelijaa +punaisissa palvelijanvaatteissa, joihin kuului säärykset ja +sulkatöyhtöiset huopalakit, vetivät esille vaunuista kallisarvoisia +huivia, päällystakkia, päivänvarjoja, englantilaisia matka-arkkuja, +kauniita vasuja, joissa oli hedelmiä ja viiniä. Sisällä, kievarin +isossa salissa, oli eloa ja iloa, naurua ja leikkipuhetta, väriä, +nuoruutta ja ihanuutta. Päätään muita pitempänä seisoi siellä vanha +ylhäinen mies, jonka suku oli niin monen miespolven ajalla sekoittunut +Europan ylimyskuntaan, että oli mahdotonta sanoa, mihin kansakuntaan se +oikeastaan kuului ja minkä kansan keskuudessa se oli syntynyt ja +kasvanut. Hän oli, niinkuin itä Suomessa varsin sattuvasti sanotaan, +Pietarilainen -- ranskalais-saksalainen kasvatus, englantilaisten tavat +ja yhtä vieras Venäjälle kuin hänen nimensä: parooni Holstein Wapparn. +Hänen puolisonsa, joka oli erinomaisen hienon näköinen, asetteli +hoitajattaren kera lasten pukuja, terveiden kauniiden lasten, joilla +oli punaset posket ja silkkisuortuvat. Eräs nuori mies kaartin +luutnantin pu'ussa pyöri viehättävän noin 20 vuotiaan nuoren naisen +ympärillä, joka oli puettu plastillisesti poimutettuun kesäpukuun +japanin silkistä, pitseillä ja kukkasilla somistettuun olkihattuun, +hattuun, jonka ympäröimät kasvot olivat yhtä suloiset kuin Greuze'n +hienoimmat pastellikuvat. Hänessä oli jotain niin kevyistä ja samalla +loistavaa, että minä ehdottomasti tulin ajatelleeksi leijailevaa +perhosta, jolla on väriä ja kultatomua siivillä. Perhosen nimi oli +Sonja ja siitä lähtien on se nimi ollut minusta niin kaunis. + +Korkeakoipinen susikoira, jolla oli kapea kuono ja lempeät silmät, +tervehti minua ystävällisesti vinkuen, jotavastoin tavattoman ylpeä +spanjalainen villakoira huomautti minulle, että oli sopimatonta noin +muitta mutkitta tunkeutua niin hienoon ja ylhäiseen seuraan. Kaikeksi +onneksi oli sylikoira ainoa ylpeä siinä seurassa. Vanha ylimys teki +minulle pehmeällä venäläis-sekaisella ranskankielellä muutamia +kysymyksiä laivoista Laatokalla ja hirvien pyyntiajasta sekä esitteli +itsensä, sanoen olevansa hovitilan omistaja. Hän oli nyt tullut +perheineen sanomaan hyvästiä talolle, jossa hän ei ollut käynyt +kolmeenkymmeneenneljään vuoteen. Se oli nyt myötävä Suomen valtiolle ja +hän tahtoi sitä ennen näyttää tämän suvun perintökartanon perheelleen, +pojalleen luutnantille ja eräälle sukulaiselle, tuolle kauniille +perhoselle. Myöhemmin sain tietää että parooni Holstein oli synnyltään +suomalainen. Hänen kantaisänsä oli ollut upseeri eräässä komppaniassa +suomalaista väkeä, jonka perintöruhtinas Pietari, kolmas keisari tällä +nimellä, oli asettanut. Talvisin oli komppania palvellut Holsteinissa, +kesillä Pietarhovissa, ja muistoksi keisarin rakkaasta perintömaasta +oli tuo aateloittu suku ottanut tämän nimen. + +Nyt töytäsivät maltittomat lapset ulos puutarhaan. Parooni seurasi +puolisoineen ja Kolja, niin sanottiin luutnanttia, ja minun kaunis +perhoseni liehahtivat toisten jälessä. Tuntui ikäänkuin huone olisi +muuttunut synkäksi ja pimeäksi sitten kun tuo kaunis iloinen joukko +lähti pois. Taksoja, kuulutuksia ja asetuksia ruskeissa puitteissa +kellahtuneella paperilla, jossa kärpäset olivat pitäneet huolta +välimerkeistä, riippui loistavan sinisellä seinällä. Keisarin kuva, +jossa hänellä oli hirmuiset makkurat silmien yläpuolella ja keisarinnan +hymyilevä kolmen kopekan kuva, kirottu ylpeä villakoira, kuumuus ja +kahvinhaju, -- kaikki tuo ajoi minutkin ulos puutarhaan. Pyysin lihavan +venäläisen emäntäni kattamaan päivällispöytäni ulkona erään huonosti +hoidetun syreenipensaikon suojassa, joka hoidosta huolimatta kukoisti +ihanasti. + +Kievarihuoneet olivat eräässä talossa, joka oli ennen kuulunut +hovitilan rakennusryhmään. Ne olivat puistoon päin, eteisestä saattoi +nähdä päärakennuksen, suunnattoman suuren puupalatsin muhkeine, mutta +kuivine etusivuineen, pestiläisine hirsipatsaineen, jotka olivat +päällystetyt purjepalttinalla. Alakerta oli laudoitettu puupalasilla ja +holvit sahatut lankuista ja kaikki juovitettu kuin giallo antico +brocatelli ja breccian marmorikivi. + +Tein kiertoretken tyhjässä, hiljaisessa puistossa, istuin sitten +sireenipensastoon, josta minulla oli mainio näkyala puutarhan yli. Se +oli alkujaan perustettu vanhaan ranskalaiseen malliin, käytävät +supisuoria, pensastot leikeltyjä ja puut istutetut tarkasti mitatun +matkan päähän toisistaan. Käytäviä reunusti muinoin tasaseksi leikatut +saksanpihlajapensaat, joista kohosi määrätyn välimatkan päässä +acaciapuu, leikattu pyramiidin, pallon tai neliön muotoiseksi. Ennen +muinoin kun ensimäinen parooni Holstein täällä piti juhlia loistavalle +hoville ja yhdelle tämän maailman mahtavimmista ruhtinaista, silloin +oli iso puutarha nähnyt onnensa päivät. Nyt oli sekin saanut antaa alaa +ajan demokratillisille ja romantillisille mielipiteille. Jäykät +puksipuuryhmät, jotka vaivoin vastustivat ilmanalan ankaruutta, olivat +jo aikoja kuivaneet. Kankeat kurenmiekat, ylpeät keisarinkruunut ja +tulpaanit, jotka lihavina, muhkeina ja koreina keväällä kohosivat +maasta, ne olivat kaikki nähneet ihanimman aikansa katoavan, niiden oli +täytynyt vetäytyä syrjään sellaisten kukkaisten tieltä, jotka eivät +vähääkään välittäneet ranskalaisesta mallista, vaan kasvoivat missä +mielivät, kunhan siellä oli raitista ilmaa ja Jumalan kirkas aurinko +paistoi; -- vaatimattomia kukkasia, tulineilikoita, orvokkia, +keltakukkia ja muita luonnon pikkuporvareita. Mutta se ei ollut +ainoastaan kukkasissa kuin uuden ajan henki ilmautui. Marmorin +näköiseksi maalatuilla alustoilla oli siellä ennen seisonut jumalia ja +hyveiden edustajoita, kipsistä tehtyjä ja öljymaalilla maalatuita. Ne +seisoivat siellä monta vuotta vanhojen lehmusten suojassa ja peittivät +alastomuuttaan niin hyvin kuin taisivat kostealla sammalverholla, joka +vuosi vuodelta kasvoi yhä ylemmäksi niiden sileitä valkosenhohtavia +jäseniä pitkin ja kulutti niitä. Nyt olivat sekä jumalat että hyveiden +haltijattaret tuhkaläjänä ja ainoastaan miehenkorkuinen epilobiumkasvi +osoitti paikkaa, missä ne olivat kerran hymyilleet. Yksi vain, +vaarallisin niistä kaikeista, rakkaudenjumala itse, oli pelastunut +jumalien ragnarök'istä. Hän oli seisonut helisevillä lasitiuvuilla +somistetussa kiinalaisessa kioskissa. Tässä pienessä kioskissa oli +keisari Paavali kerran vanhassa Suomessa käydessään istunut muutamien +uskottujen seurassa, sillä välin kun ylhäisiä herroja ja naisia, joilla +oli punaset korot silkkikenkien alla, sipsutteli edestakasin +säännöllisillä käytävillä ja kuiskailivat monta sangen epäsäännöllistä +asiaa. Tämän merkittävän tapauksen muistoksi oli kamariherra +ripustuttanut marmorisen muistotaulun komealla latinaisella +kirjoituksella. Oh, se oli aikoja sitten. Taulu oli unohdettu ja +kirjoitusta mahdoton lukea. Nyt kujersi parvi harmaansinisiä kyyhkysiä +kioskissa. Amor oli saanut muuttaa ulos ja seisoi rappeutuneella +jalustalla keskellä viheriäistä ympyrää, missä neljä leveää käytävää +yhtyivät. Jotain oli puutarha kuitenkin voittanut rappiolle +joutumisestaan, nuo komeat lehtokujat, jotka nyt kasvoivat vapaasti, +saksista ja mittanauhoista välittämättä. Jos niitä ennen pidettiin +kovassa kurissa, niin olivat ne nyt vanhoilla päivillään sitä +vallattomampia. Ne kasvoivat niin liki, niin liki toisiaan, ettei +ainoakaan auringon säde tunkenut niiden vihannoivan katoksen läpi. +Mutta nimensä ne olivat kadottaneet. Ja mimmoiset nimet, nimet, jotka +voisivat reväistä portit auki satujen, balladien ja laulujen maailmaan. +Kas tuossa tuo kostea paikka keskellä puutarhaa, siinä oli kerran +lammikko, Okeanon valtakunta. Kumpu tuolla oli muinoin saari +lammikossa, se oli onnellisuuden saari ja sinne sinä pääsit huokausten +nyt jo lahonnutta siltaa myöten. + +Tuossa on salaisuuksien lehto ja tuossa lemmen polku. Siinä kun istuin +ja haaveksin entisyydestä ja nykyisyydestä, lehahti komeasta, mutta +rappeutuneesta parooni Holsteinien vaakunalla koristetusta portista +kaunis Sonja perhoseni. Iloinen oli, sen saattoi nähdä, hän poikkesi +heti salaisuuksien lehtoon, hän lehahti rakkauden jumalan luo, istui +hetken hänen jalkojensa juurella, hän näytti vaipuvan ajatuksiin, jotka +olivat aivan varmaan yhteydessä pienen jumalan kanssa. Nyt nousi hän +taas ja liiteli pois pehmein liikkein lemmenpolkua pitkin. Etsikö hän +ketään? -- Ei. Lieneekö tietänyt, että puutarhan ulkopuolella, tuolla +pensasaidan takana, lensi toinen perhonen keinuen leijaillen, sitä ei +tiedä -- mutta siellä kaukana lehtokujan päässä oli pienoinen portti, +se oli aina auki, ja siitä hän lensi puutarhaan. Kas, nyt he kohtaavat +toisensa, niin odottamatta, -- niin eriskummallisen odottamatta! Katso, +miten he lekuttelevat toistensa ohi, nyt on tyttö ensin, nyt on hän, +poika, nyt he pysähtyvät metsäruusupensaan luo. Ja nyt he liitelevät +edelleen elyseion kenttiä pitkin, kauas pois, jossa kasvaa kieloja, +-- -- -- koko maailma kielonkukkia! + +Puutarhaportti läjähti, niin että viimeinen kuva Parooni Holstein +Wapparn'in vaakunakirvestä putosi maahan. Se oli pikku sulkkutukku, +joka pilkisti sisään. Hän seisoi keskellä päivänpaistetta kauniina kuin +unelma ja huusi ja leipoi pieniä käsiään: Sonja ja Kolja! Ei kuulunut +vastausta. Sonja ja Kolja! hän huusi jälleen ja jälleen. Turhaa. Käsi +kädessä olivat he joutuneet huokausten siltaa myöten onnen maahan. +Silkkitukka kyllästyi ja juoksi pahoillaan tiehensä. Sonja ja Kolja, +kajahti kaukaa. + +"Puuro on kypsää", sanoi emäntä samassa. Minä söin maalaisruokaani ja +käskin valjastaa; kun astuin puutarhaportista löysin hiedasta tinaisen +korkokuvan, kolmikärjen lävistämän sydämen, se oli Holsteinien vaakuna. +Nousin kyytirattailleni, ja niinpä lähdettiin. Päästyäni tuskin pari +virstaa eteenpäin, aloin taasen kutoa patjanpäällistä sumussa, sateessa +ja kylmässä. Onko kumma että tuo pieni kirkas idylli, jonka melkein +tahtomattani näin sireeninoksien välitse, painui mieleeni. + + + + +III. + +Luotsi. + + +Viipurin saaristossa oli vanha aatelishovi Rauhasaari, joka oli ollut +lahjoitustilana 17:ta vuosisadan loppupuolelta saakka. Tilaan kuului +kokonainen arkkipelagi isompia ja pienempiä saaria, niiden joukossa +myös uloinna meren reunassa sijaitseva Hietaluodon saari, jossa asui +18-luvulla luotsivanhin Kristian, hänen poikansa ja pojanpoikansa, +viisivuotias lapsukainen. Vanha Kristian ja hänen poikansa olivat +olleet leskenä monta vuotta. Ei löytynyt naisellista olentoa pitämässä +huolta vanhuksesta, miehestä ja poikasesta, siellä kuin asuivat vuoden +umpeen melkein eroitettuna kaikesta muusta maailmasta. Vanhus oli +luuleva, katkeramielinen ja kova. Hänen katkeruutensa ja vihansa koski +etupäässä herroja. Tämä viha oli syntynyt ammon aikoja sitten. Sen +jälkeen oli ensimäinen lahjoitustilallinen, kamariherra v. Schultze, +aikoja sitten maannut viimeisellä leposijallaan yksinkertaisessa +perhehaudassa kappeliseurakunnan pienosen kirkon vierellä. Sen jälkeen +oli vanha Suomi annettu takaisin Suuriruhtinaskunnalle; lahjoitusmaa +oli jo perintönä kolmannessa polvessa, mutta ei edes aikakaan ollut +voinut sovittaa sitä vääryyttä, joka luotsi Kristianille oli +tapahtunut. + +Se oli vanha tarina Nabotista ja David-kuninkaasta. Silloin kun +kamariherra osti Rauhasaaren kartanon, eivät ulkosaaret kuuluneet +tilaan. Hän oli kauan aikaa halunnut oikaista huonosti jaetun maansa +rajaa ostamalla kapean rantakaistaleen, metsätilkan, Hietaluodon saaren +ja kalaveden saaren ja rannan välillä. Turhaan! sillä vanhalla +Kristianilla oli kaikki tämä rikkaus vuokralla valtiolta ja hän ei +antanut millään ehdoilla viekotella itseään luovuttamaan tuota maata ja +kalavettä kamariherralle. + +Tällainen oli luotsivanhuksen ja kamariherran väli kun eräs +keisarillisen perheen jäsen tuli käymään kamariherra von Schultzen +luona. Metsästysseuroja, kalaretkiä, maalaisjuhlia vietettiin +vuorotellen komeassa kartanossa ja kun tuo ylhäinen vieras vihdoinkin, +kyllästyneenä maalaiselämän iloihin, jälleen vetäytyi pääkaupunkiin, +sai hän aikaan että kamariherra von Schultzelle annettiin ei ainoastaan +rantakaistale, kalavesi ja ulkosaari, vaan myös monta virstaa +ruununmaata kiitollisuuden osoitukseksi siitä vieraanvaraisuudesta, +jolla hän oli vastaanottanut hallitsijansa omaista. + +Tätä lahjaa seurasi sama kirous, joka on seurannut kaikkea +lahjoitusmaata, allekuuluvien talonpoikien viha, huono tilusten hoito +ja köyhtyminen. Vanha Kristian ei voinut unhoittaa tätä lahjoitusasiaa, +hän ei voinut uskoa että kamariherra ilman juonia sai tuon maan. Hän +kantoi, niinkuin kansa tavallisesti tekee, vihan sisässään, hän valitti +hyvin harvoin, vielä harvemmin se puhkesi ilmoille, mutta kun se +puhkesi, niin se tapahtui rajusti. Se oli hiljainen, tukahdutettu +katkeruus, joka myrkytti koko hänen elämänsä. Se on kuin mikähän +möhkäle juuri minun sisässäni. Se kiehui hänessä ja katkeroitti kaiken +hänen ilonsa, kaiken hänen onnensa, se oli tehnyt hänet luulevaiseksi, +kovaksi ja taipumattomaksi. + +Mutta vuodet kuluivat ja vanha kamariherra maksoi veronsa luonnolle. +Hänen poikansa kaatui Unkarin sodassa ja pojanpoika, nuori pulskea +rakuunaluutnantti, omisti nyt lahjoitustilan, ja hän kaatoi +luotsi-Kristianin murhemaljan kukkurilleen. + +Vanhalla luotsilla oli poika, joka ei ollut isänsä kaltainen paitsi +nimen puolesta, sillä hänenkin nimensä oli Kristian ja häntä sanottiin +hovissa pilan vuoksi Kristian toinen tiranniksi. Hän oli lempeä, +taipuisa luonne. Alati isän komennettavana, oli hän käynyt melkein +araksi. Vastustaa isän tahtoa oli hänestä peräti mahdotonta -- ja +kuitenkin hän oli sen kerran tehnyt, kuitenkin hän oli kerran kohdannut +uhalla sekä hänen vihansa, kostonsa että kirouksensa. + +Hovissa oleksi nimittäin eräs tyttö, josta ei kukaan tietänyt mihin +säätyluokkaan hän oikeastaan kuului ja mikä asema hänellä oli +Schultzien talossa. Hän oli lättiläinen synnyltään, nuori ja +miellyttävä näöltään. Kansan kesken liikkui kaikellaisia huhuja tuosta +kauniista Marjasta. Nuori Kristian rakastui lättiläistyttöön, hänen +lempeään katselivat suosivin silmin sekä Marja että tilanomistaja, ja +ennenkun nuori luotsinoppilas oikeastaan ymmärsi millä kannalla asiat +olivat, oli hän naimisissa Marjan kanssa ja omisti myötäjäisiksi saadut +20 ruplaa pankinseteleissä. Kun vanha Kristian sai tuta tämän, paisui +hänessä kiukku, hän liitti uuden vihan vanhaan, uuden kiukun entiseen +ja päätti mielessään kerran kaikki vääryydet kostaa. + +Tällaisissa suhteissa ei elämä luotsimajassa ollut hupaista. +Vuosikausiin ei vanhus virkkanut sanaakaan miniälle eikä puhunut +pojankaan kanssa juuri muuta kuin mitä virka vaati; Kristian toinen +raukka, jonka täytyi vaimoneen, lapsineen elää saman katon alla +vanhuksen kanssa, sai monta kovaa kokea, monta myrskyä kestää, hänen +mielestään paljoa vaarallisempaa kuin raivoisin tuuliaispää. Mutta +vanhan vihaa ja vainoa hän pakeni Marjansa luo, joka, olkoonpa mitä +tahansa ennen ollut, nyt oli uskollisin ja kärsivällisin vaimo kuin +olla saattaa, joka valittamatta kantoi kovan kohtalonsa ja koetti +suvaitsevaisuuden ja nöyryyden kautta pehmittää appivaarinsa kivikovaa +sydäntä. Ja niin kului neljä vuotta. + +Eräänä päivänä kevätpuoleen, kun aallot taistelivat jäälauttojen kanssa +ulkona merellä, kun kostea etelätuuli herätti kevään enteitä, eräänä +lauhkeana, pilvisenä huhtikuun päivänä, juuri sellaisena, joka on +hylkeiden mieleen, pukeutui Kristian toinen valkoiseen pukuunsa, pani +lumilasit päähänsä, ja lähti, sanottuaan vaimolleen hyvästit, +pyyntiretkelle. Hän lupasi olla kotona ennen hämärän tuloa. Ja olipa +oikein onnekas päivä. Hylkeet olivat niin tosissa toimissaan, +kaapivat pitkillä hampaillaan toisiaan selästä, pulskahtelivat +uiskentelevien jääkappaleiden väliin jäähdytellen hehkuvia lemmellisiä +kevättunteitaan, etteivät ne laisinkaan hoksanneet väjyvää vihollista. +Kristian oli jo tappanut kolme tai neljä noita isoja muodottomia +eläimiä, kun äkkiä huomasi että hän töin tuskin ennättää kotiin +auringon laskuun. Viipymättä hän lähti vetämään saalistaan kotiin päin. +Hänen sydäntään vihlaisi kun hän ajatteli Marjaansa, hän tiesi että +nämä retket eivät miellyttäneet Marjaa, että hän pelkäsi petollista +kevätjäätä. Selittämätön levottomuus valtasi hänet. Päivä pimeni +pimenemistään, Kristian veti raskasta taakkaansa minkä ikänä jaksoi, +mutta vielä oli koti kaukana. Tosin näkyi pärevalkea, joka leimusi ja +loisti luotsimajan pienestä ikkunasta, mutta sen ja hänen välillä oli +lumikenttää ainakin pari virstaa. Hänen levottomuutensa kasvoi viimein +niin suureksi, että hän pudotti saaliin selästään ja alkoi juosta kotia +kohti. Kuta enemmän hän itse antoi valtaa levottomuudelle, sitä +suuremmaksi paisui sen mahti. Nyt hän kuuli Ranssin, kartanokoiran +haukkuvan, hänestä tuntui niinkuin olisi kuullut ystävän äänen, nyt ei +enää tuikkinut tuli ikkunasta, se loisti kuin majakka vakavalla valolla +likaharmaan maanpinnan yli, vihdoinkin hän saapui hengästyneenä isänsä +tuvalle, hän tempasi oven auki ja kysyi hätäisesti Marjaa. + +"Missä sinä olet viipynyt niin kauan? Hän on mennyt jäälle sinua +etsimään, hän otti sukset mukaansa", vastasi vanhus. + +"Laupias Jumala!" kiljasi hän, "missä ovat minun sukseni, isä, isä, nyt +suojaa ja on pohjoistuuli, tule taivaan tähden etsimään, auta minua +että löydän hänet. Sinä tiedät mitä se tahtoo sanoa, suoja +pohjoistuulella." + +"Te juoksette toistenne jälkiä niinkuin lapset ovat piilosilla, minä +olen liian vanha semmoiseen peliin, mene itse, ei hän kaukana ole, hän +meni ahvensalmelle päin." + +Kristian toinen ei ollut koskaan ollut sukkela liikkeiltään, mutta nyt +hän oli. Sukset, Ranssin, köyden ja sauvoimen hän sai kiireessä +mukaansa ja lensi nuolen nopeudella eteenpäin ohkaista lumipeittoa +pitkin. Se kävi yhä nuoskeammaksi, suuria märkiä lumihöytäleitä +paneutui hohtavan valkoisina hänen vaatteilleen ja sulivat samassa, +pimeys oli sietämätöntä, se ei ollut tuo musta syys- eli talviyö, ei, +vaan moinen lyijyharmaja yö, kostea ja märkä, hylkeet itkivät kuin +pienet lapset tuolla jäätöyräällä, aallot loiskuivat lyhyillä, +raskailla, kumeilla lyönnillä kehnoa jääpermantoa vastaan, mutta +enimmän kaikesta häntä peloitti se, että pohjatuuli kiihtyi +kiihtymistään. Nyt hänen toki täytyy kohta olla ahvensalmella. Jopa +olikin, mutta tuossa, samalla paikalla, jossa hän pari tuntia sitten +itse vaelsi, ammotti nyt meri, musta, väritön kuilu, heti valkoisen +lumivaipan takana. -- Kenties hän vielä on läheisyydessä! Ja kaikesta +voimastaan hän huusi yli aaltojen tohinan ja pohjatuulen pauhun: +"Marja, Marja!" + +Kuului kaukaa ikäänkuin kaiku, ikäänkuin tervehdys haudan tuolta +puolta: + +"Kristian, Kristian, hyvästi, me tapaamme toisemme!" + +Sellainen sulo, sellainen lempeys kaikui näissä sanoissa "Kristian, +Kristian, hyvästi", -- ne eivät olleet, voineet olla muuta kuin +lyhyinen hyvästijättö. Hän kyllä palajaa pian! Ja Kristian istui jään +reunalle, mustat aallot kohottelivat kuin avokitaiset pedot päitään +jään äyrään yli, mutta hän vain hymyili. "Me kyllä tavataan toisemme", +sanoi hän niin luottavaisesti, niin levollisesti, ja pimeä talviyö +valkeni näiden sanojen kuuluessa, siinä kimmahti kuin tähtiä mustasta +vedestä ja jokainen laine loisti kuin tuli. Oli niin valoisata, niin +juhlallista kuin jouluaamuna Herran huoneessa, ja pohjatuuli lauloi +niin luottavaisesti: Kristian, me tapaamme toisemme! Se oli suloista +laulua, hänen väsynyt päänsä vaipui rinnalle, ja hän nukahti, ei uneen, +ei kuolemaan, vaan hulluuteen, hiljaiseen ja nöyrään niinkuin hän +itsekin oli. + +Kun vanha Kristian seuraavana aamuna astui tupansa portaille, varjosti +hän kädellä silmiään ja tähysti näkyrajaa pitkin yli sinertävän +lumiverhon, yli kimmeltävän jäätöyrään, jonka aallot olivat rakentaneet +ja joka nyt aamuauringon valossa kimalteli kuin jalokivet tummansinistä +jäätöntä merenjuovaa vastaan. Tarkkanäköinen kuin se, jolla alati on +laaja näkymö silmien edessä, huomasi hän piankin poikansa Kristianin +kaukana jään reunalla. + +Raskasta oli kuljettaa jäykistynyttä ja peräti uupunutta poikaa kotiin, +raskasta oli, sillä kaikki kuluneiden vuosien viha ja katkeruus painoi +hänen mieltänsä; raskasta oli, sillä nyt hän muisti, miten oli +vuosikausia kohdellut kaunista Marjaa. Ei auttanut yhtään, että hän +luetteli kärsimiään vääryyksiä, muisteli lahjoitusjuttua, hänen ylpeän, +taipumattoman luontonsa täytyi kukistua. + +Ja kun kevätsade, päivä ja etelätuuli sulattivat lumen ja jään ja +lahjoittivat laineille vapauden, silloin suli myös vihan jää luotsi +Kristianin povessa ja pitkien talvikylmien perästä koitti hänelle +kevät, ja hänestä tuli hellä hoitaja onnettomalle pojalleen ja pienelle +lapsenlapselleen. + + + + +IV. + +Rajalla. + + +Eräänä syyskuun päivänä, kun päivän lämmin turhaan koetti vakuuttaa +minua siitä ettei syksy vielä ollut tullut, kuljeksin etäisimmässä +Itä-Suomessa. Aurinko teki parastaan, valoi mäntyjen latvoille +lämmintä, keltaista valoa ja pani kuoren noilla suorilla rungoilla +hohtamaan tiilipunervalta, mutta turhaan. Vilu oli purrut itsensä +maahan. Se väijyi kaikkialla, mihin eivät auringon säteet suorastaan +vaikuttaneet, milloin suuren vierukiven suojassa, milloin +vesiuurroksessa: ja tarvittiin vain pilvi, joka muutaman haihtuvan +hetken peitti päivänterää, vähentäen sen valovoimaa, ja kas, kavalasti +hiipi vilu piilopaikoistaan ja antoi tuta että suven satu oli pian +päättynyt. Minä astuin rivakkaasti ennättääkseni iltakylmästä pois. +Tieni vei eräälle purolle; poikki puron johti silta, jonka toinen +puolisko oli rappeutunut, toinen puolisko sitävastoin hyvässä kunnossa, +toinen puoli kaidetta oli lahonnut, toinen maalattu korean punaiseksi. +Maantie, joka sillan pohjoispuolella oli kovaa kuin viertotie, oli +eteläpuolella sitä kuoppaista, ilman ojia ja syviä sadeuurroksia +täynnä. Minä seisoin isänmaani rajalla: askel vain, ja olin +Venäjänmaassa. Minä seurasin tuota luuloiteltua viivaa, joka yli +purosen aaltojen ja honkien välitse jakoi syvän, hiljaisen metsän +kahdelle kansalle, ja kyllä minä olin sitä mieltä että lumpeenkukka oli +valkoisempi, että sananjalka rehoitti tuoreempana, että aurinko paistoi +lämpimämmästi pohjoispuolella tuota näkymätöntä viivaa kuin tuolla +tuossa vieraassa maassa. Tule tänne sinä, joka tahtoisit tehdä tyhjäksi +ikivanhan länsimaisen sivistyksen maassamme, sinä, joka saarnaat +valosta itämailta: katsele tätä seutua, eikös ole sama hietaperä, +sama metsä, samat laihat ahot pohjois- ja etelä puolella tuota +mittausopillista käsitettä, tätä näkymätöntä viivaa, joka kiemurtelee +kanervikkoa pitkin, vieläpä enemmän, samaa kansaa asuu molemmin puolin +rajaa, samaa kieltä puhutaan siellä, sama usko elähyttää heitä, ja +kuitenkin, ken vain tänne tulee, ei tarvitse nähdä hänen +mustanvalkoisen-keltaista tullitankoa tietääkseen, että hän +eteläpuolella sitä on toisessa maassa. + + * * * * * + +Koska ensimmäisessä suomalaisessa kylässä, johon jouduin, ei ollut +mitään kievaria, menin minä, ensin neuvoteltuani erään venäläisen +tullivirkamiehen kanssa, rajan yli likimäiseen "hartscheunaan", se on +majataloon tai oikeammin kapakkaan. Kaksi likaista huonetta siellä oli, +ja molemmissa vallitsi ilkeä tupakan, rasvanahan ja viinan katku. +Kapakkahuoneen etäisimmässä nurkassa oli jumalankuva yläpuolella +suopavehreillä pulloilla täytettyä hyllyä. Kapakkaa piti eräs Suomen +suomalainen, lihava ja pullea karjalainen. Ankarat paloviinalait, jotka +ovat viime aikoina tulleet käytäntöön maassamme, ovat synnyttäneet +rajalla omituisia olosuhteita. Kivenheiton jäässä rajasta vuotavat +nimittäin paloviinatulvat esteettömästä. Tänne retkeilee kansaa joka +haaralta. Se viina, jota ei uskalleta keinotella salaa rajan yli, +juodaan suuhun. Paikkakunnista neljäkymmentä jopa viisikinkymmentä +virstaa rajalta tulee tänne kansaa hevosin ja rattain ja hoipertelevat +usein jalkasin kotiin, sitten kun sekä juhta että ajopelit ovat +hukkuneet paloviinavirtaan. Kun kello oli lyönyt kymmenen, ajettiin +vieraat ulos, huone tuuleutettiin, olkia levitettiin kahdelle pöydälle, +nahkaset sovitettiin päänaluiseksi; se oli minun makuupaikkani, sillä +minä en saattanut ruveta isännän laskusänkyyn. + +Toivotin hyvää yötä, mutta en voinut olla sivumennessä hänelle +sanomatta. + +"Miten te voitte, vanha toimeentuleva mies, harjoittaa tällaista +liikettä, joka syöksee satoja teidän omia maamiehiänne perikatoon." + +"Hm, hm", sanoi Israel Vanhala, se oli hänen nimensä, "siitä olisi +paljon puhumista. Oletteko kuullut mainittavan Luotsasaaren +lahjoituskartanoa, kuullut sen entisistä isännistä, Scheuman'in +suvusta? Eikö? Tahdotteko kuulla siitä asiasta, herra, niin saatte +vastauksen kysymykseenne, miten minusta tuli kapakoitsija?" Ja minun +suostumustani odottamatta, istui vanhus hajalliselle tuolille ja +aloitti kertomuksensa. Ainoa talikyntteli, joka oli huoneessa, valaisi +hänen ryppyisiä, älykkäitä, mutta ankaria kasvojaan, joita ympäröi +lyhyt, kihara parta; taustana hänellä oli palanen resuista, +tummansinistä seinäpaperia ja kauhistava kuva Hänen Majesteetistaan. +Siinä istuessaan pitkä tumma takki päällä, joka oli leikattu maan +tavan mukaan, ja lihavilla sormillaan hypistellen piippuaan, oli +kuusikymmenvuotias täydellinen perikuva sen seudun asukkaista. Minä en +osaa lausua ajatuksiani niin kaunopuheliaasti, niin yksinkertaisesti ja +luonnollisesti kuin karjalainen talonpoika; minun täytyy sentähden +omalla tavallani kertoa miten vanhasta Israelista tuli kapakoitsija. + + * * * * * + +Hänen nimensä oli Scheuman, oli oikeastaan saksalainen, Virosta +kotoisin, alhaista säätyä, ahkera äijä oli, mutta kova ja julma. Jos ei +hiekkasekainen maaperä sillä tilalla, joka oli, taivas tietäne mitä +teitä, joutunut hänen käsiinsä, juuri palkinnut hänen ahkeruuttaan ja +vaivannäköään, oli hänellä sitävastoin alustalaistensa kautta +tilaisuutta kehittää muita yllä mainituista ominaisuuksistaan. Etenkin +katkeroittui hänen mielensä sen jälkeen kun vaimonsa, joka oli +suomalaista virkamiessukua, saatettiin viimeiseen lepoon ja kaksi +poikaansa lähetettiin oppimääräänsä suorittamatta kotiin eräästä +venäläisestä junkkarikoulusta. Lukemattomat olivat riidat hänen ja +hänen alamaistensa välillä, käräjänkäyntiä, vieläpä tappeluitakin +tapahtui joskus. Talonpojat omistivat ammonaikuisista ajoista sitten +maansa isänperintöä, ja uskomattomalla sitkeydellä he kärsivät vaikka +mitä ennenkuin tekivät, niinkuin Scheuman halusi, vuokrakontrahdin +lahjoitusherran kanssa. + +Tämä oli taipuvainen jakamaan yhteisen maan eri osiin ja huokeasta +verosta vuokraamaan niitä kyläläisille, mutta talonpojat kielsivät +yksimielisesti. He arvelivat näinikään: me emme tahdo vuokrata mikä +epäilemättä on meidän omaamme. Vuokrakirjan saattaa rikkoa ja silloin +olisi lähteminen kodosta ja kartanosta. + +Se oli oikeastaan Israel Vanhala, rivakka itsepäinen karjalainen, +varustettu runsaalla määrällä niin sanottua talonpoikaisälyä, joka +muodosti ytimen tässä vastustuksessa. + +Hän vahvisti horjuvia, puhui kylän puolesta ja otti leveällä selällä ja +levollisella mielellä vastaan sekä herjauksia että imartelemisia +läänitysherralta ja hänen pojiltaan, ketunpojilta, kuten niitä +sanottiin pitkän punaisen tukkansa tähden. Tuota salavihaista riitaa +ylimys- ja alhaisoluokan välillä käytiin elämän ja kuoleman uhalla. Jos +valkea pääsi myrskyisenä syysyönä _irti_ lammastarhassa ja poltti +talvirehut ja villaisen karjan, tiesi Scheuman kyllä ja hänen +ketunpoikansa, ettei se ollut onnettomuuden tapaus, vaan että valkea +oli sytytetty. Jos ketunpojat kuunvaloisena syksy-yönä kaatoivat +salakähmässä hirven, joka käyskenteli pajukossa, aina sai nimismies +vihiä asiasta ja aina löytyi kartanon alustalaisissa joku, joka kelpasi +vieraaksimieheksi jutussa. Jos toiselta puolen taas Israel Vanhalan +ruis valkeni leikattavaksi tai jos kevätaurinko oli lämmittänyt maan, +niin että se juuri oli sovelias vastaanottamaan ohrakylvöä, juuri +silloin tarvitsi kartanonherra hänen hevosiaan ja hänen käsivarsiaan; +ja hänen täytyi totella lakia: ensin herra ja sitten vasta sinä. + +Läänitysherralla oli kuitenkin mahtava auttaja puolellaan, joka olisi +viimeinkin tuossa epätasaisessa taistelussa tyyten kukistanut +talonpoikaispuolueen, ja se oli viinapannu. Elettiin vielä silloin +kotitarvepolton kultaisissa ajoissa, mutta juuri kun taistelu oli +tulisin, tuli apukin; se oli uusi paloviina-asetus. Scheumanin täytyi +nauloittaa pannunsa, paloviina oli kiellettyä tavaraa, ja se virta, +joka oli tuottanut lahjoitusherralle kultaa ja "Israelin" kansalle +kurjuutta, suljettiin. Taistelu, joka jo näytti kallistuvan voitoksi +läänitysvallalle, jäi ratkaisematta. Sitä olisi kenties vielä kestänyt +miehen ikä, jos ei eräs aivan odottamaton tapaus tullut väliin ja +johtanut riitaa uusille urille. Se oli tietysti kaunis tyttö, Vanhalan +tytär Leena. + +Eräänä kuumana kesäpäivänä olivat ketunpojat nevalla kurppia +pyytämässä. Nevalla käyskenteli Leenakin ja poimi lakkoja. Hän oli +käärinyt ylös hameen ja paidan, niin että valkoset pohkeet hohtivat +ruskeiden kanervavarpujen välissä, kaulavaate oli luisunut hartioille +paljastaen pyöreän kaulan ja valkoisen niskan. Siitä päivästä lähtien +jättivät ketunpojat suokurpat ja hirvet rauhaan: he tavoittelivat isä +Israelin kultaista kanaa. + +Nyt oli Israelin kärsivällisyys lopussa, vallankin kun hän oli +huomaavinaan, että ketunpoikien käynnit miellyttivät hänen koreata +kanaansa. Hän luopui taistelusta ja möi vertaistensa harmiksi ja +mielipahaksi tilansa. Hän otti ainoan lapsensa, Leenansa, mukanaan ja +muutti toiselle puolelle rajaa, vuokrasi tuvan, joka oli lähinnä +tullipuomia, ja istutti katajapensaan oven eteen: se oli kapakan +kyltti. Israel oli ollut synkkä ja tuima koko ajan, eikä häntä nähty +tyytyväisenä ennenkun eräänä kauniina syyspäivänä, jolloin ketunpojat +tulivat nelistä ratsastaen kapakkaan. Ilkeä hymy väikkyi hänen +kasvoillaan, näytti siltä kuin hän olisi odottanut heitä. Kun +ketunpojat astuivat sisälle pieneen, likaiseen kapakkasaliin ja +kopistelivat ratsastusvitsoilla tomut kiiltävistä pitkävartisista +saappaistaan, seisoi Leena ihanimmassa kukoistuksessaan juomapöydän +takana viheriäisten viinapullojen ja tulipunaisten paperossipunttien +muodostamaa taustaa vasten. Olutta, rommia ja paloviinaa tuotiin +esille; ilo alkoi käydä yhä kovaäänisemmäksi. Ketunpoikien leveät +kasvot hohtivat karmosiinipunaisina ja heidän paksut huulensa +pingottuivat naurusta. Leena näytti molemmista nuorukaisista yhä +ihanammalta, mutta isä Vanhala, vaikka näyttikin huolettomalta, piti +heitä tarkasti silmällä, ja kun ketunpojat rupesivat kovin rohkeiksi, +lähetti hän kultakanansa naapurilaan. Siitä päivästä alkoi vasta +elämä kapakassa. Ketunpojat vetivät mukanaan kaikki kelvottomat +maalaisherrat, kaikki seudun tyhjäntoimittajat, ja ilta illan perästä +tuli vanha Scheuman kiukustuneena kapakkaan hakemaan poikiaan, jotka +hän alati löysi enemmän tai vähemmän juopuneina. Kun vanha +läänitysherra ja talonpoika sattuivat vastakkain, vaihtoivat he +uhkamielisiä liikkeitä, mutta nyt voitto hymyili Vanhalalle. +Paloviinan, jonka hän oli ostanut ruplissa ja kopekoissa, johon hän oli +vettä sekoittanut, hän möi markoilla ja pennillä. + +Senkin kautta oli hänen raha-arkkunsa tullut melkoisen raskaaksi. Kuta +ankarammin paloviina-asetuksia noudatettiin Suomessa, sitä suuremmaksi +kasvoi toivioretkeläislauma Israelin kapakassa. + +Oli kylmä talvi-ilta. Ketunpojat istuivat korttien ja rommin ääressä +sisimmässä kapakkasuojassa. He olivat olleet tavattoman raittiita ja +miettiväisiä tänä iltana, melkeinpä levollisia. Kun yö alkoi lähetä, +tuli vanha Scheuman, kuten usein ennenkin, viemään heitä kotiin. +Ketunnahkaiseen turkkiinsa kietoutuneena hän oli tuima katsella. Israel +Vanhala sattui vastaan ahtaassa eteisessä, he eivät vaihtaneet +sanaakaan, oli kuin tuli ja ruuti olisivat yhteen sattuneet. +Monenvuotinen viha leimahti äkkiä ilmivalkeaan. Saksalainen susi iski +kiinni suomalaiseen karhuun ja siellä kamppailtiin pimeässä porstuassa +lyhyt, mutta tulinen taistelu. Susi vieri portaita myöten alas ja luimi +kotiin päin. Mutta sillä välin kun karhu ja susi taistelivat +taistelunsa, oli toinen ketunpoika murtautunut isä Vanhalan +kanakoppiin, ja nyt oli hänen pieni kultainen kanansa poissa. Veli +istui hiljaa leuka käden nojassa ja tuijotti synkkänä eteensä. Hän +katseli miten savu kiemurteli piipun kopista. + +Hän oli noiden haaveellisten sinisten savupilvien läpi näkevinään +talvisen maiseman; tähtitaivas säihkyi, revontulet liekitsivät, lumi +narskui, sinertäviä varjoja lankesi metsäpolun poikki, ja +lumipeitteisten kuusien välitse kiiti huimasti paeten ketunpoika, joka +oli varastanut pienen valkoisen kanan. Nyt loppui metsä; siellä takana +oli laaja näköpiiri yli jäätyneen järven, ja siellä kaikista kauimpana +viluun ja lumeen, talviyön pimeään katosi viimeinen vilahdus punaisesta +ketusta ja hänen saaliistaan. Pohjoistuuli puhalsi tuimasti yli järven +ja jälkeenjäänyttä ketunpoikaa paleli sydämmenjuuria myöten; se oli +hävinnyt, hänen lyhyt unensa rakkaudenonnesta. Hän huokasi syvään, +puisteli porot piipusta ja nousi lähteäkseen. + +Samassa tuli Vanhala sisään. Hän katseli kassapäätään; tyttö oli +poissa. Mieletönnä vihasta ja tuskasta, tarttui hän ketunpoikaa +niskasta ja seuraavassa silmänräpäyksessä peppuroi tämä lumikinoksessa. +Mutta Israel astui kapakkaan, paiskasi oven kiinni, vaipui +juomapöydälle, jonka ääressä niin moni juoppolalli oli kupertunut, ja +kyyneleitä, karvaita kuin maliviina, vuoti hänen veristyneistä +silmistään. + +Mutta ketunpoika nousi ylös, puisteli lumet päältään ja alkoi +hiljalleen astua kotia kohti. Lähellä tullitankoa hän kompastui +johonkin raskaasen ja mustaan, joka makasi tiellä. Siinä oli ihminen. +Kansaa kiiruhti joka puolelta. Eräs nainen tuli juosten leimuava +päresoihtu kädessä. Hän valaisi kalpeita kasvoja; se oli vanha +saksalainen susi; siinä hän makasi aivan tullitangon alla, verivirta +oli tulvannut suusta ja punannut lumen hänen allansa. Hän oli kuollut. +Ei pidetty edes oikeudellista tutkintoa kuolemansyystä. Suomalainen +tuomari päätti että tilanomistaja Karl Scheuman löydettiin kuolleena +Venäjän keisarikunnassa; venäläinen starosti rajakylässä vannoi +kaikkien pyhien kautta, että Suomen alamainen vapaasukuinen Karl +Karlovitsch, on löydetty hengetönnä Suomen suuriruhtinaanmaassa. + + * * * * * + +Siten päättyi katkera riita Luotsasaaren lahjoitustilan isännän ja +hänen alamaistensa välillä. Scheuman'in ketunpojat olivat peräti +köyhtyneet ja tilan osti Suomen valtio. Talonpojat olivat köyhtyneet, +hekin, useimmat olivat tarttuneet tuohon isoon lukinverkkoon, +Pietariin; he elivät siellä kurjaa elämätä ajureina ja issikoina. +Israel Vanhala, joka olisi toisissa oloissa ollut säätynsä kaunistus, +istui siinä minun edessäni vanhana ja hyljättynä, murtuneena ja +pöhöttyneenä. Ja maa, tämä kallis suomalainen isienmaa, se oli +kuivunutta, huonosti hoidettua ja mehutonta. Useampia kuin yksi uusi +sukupolvi saa tulla ja mennä, ennenkuin se on voimistunut tuottamaan +uusia satoja. + + * * * * * + +Isäntä oli lopettanut kertomuksensa. Talikyntteli oli palanet loppuun +ja liekutti kynttelinjalassa. Hän työnsi leveän peukalonsa torveen ja +pyhkäsi sitten saapasvarteen. "Hyvää yötä", sanoi hän, ja pian hän jo +makasi laskusängyssään ja kuorsasi. + + + + +V. + +Ylimys sekin. + + +Vanha Tobias Savolainen oli kuollut, mutta häntä ei surenut kukaan. Ja +totta puhuen ei kenelläkään ollutkaan syytä surra häntä. Hän oli ollut +ankara isäntä, joka viimeiseen asti puristi voimat siltä, joka oli +hänen palveluksessaan. Saamisensa kiskoi hän armotta, hän ei koskaan +odottanut eikä säälinyt ketään. Nyt hän makasi tuolla alhaalla +ranta-aitassa, suorana ja jäykkänä, kuolema oli hellittänyt ankaroita +piirteitä suun ympärillä, mutta kulmat olivat yhtä tuiman näköiset kuin +konsanaan eläessään ja se oli kai siitä syystä kun talonväki, joka +kerran kun oli rantaan asiata, tekivät pitkän kierroksen ranta-aitan +kohdalla. Hän lepäsi kimröökillä ja tuoreella maidolla maalatussa +arkussa puettuna valkoisiin alusvaatteisiin ja keltasiin pitkävartisiin +saappaihin; kädet, nuo käsnäiset kädet, jotka olivat pitäneet +aurankärkeä jäykästi vaossa monella kivikkoisella pellolla, olivat +asetetut ristiin vanhan virsikirjan ympärille. Syksytuuli, joka +puhalteli hataran seinän raoista, liehutti hänen pitkää harmaata +tukkaansa, joka oli silitetty kahdenpuolen päätä, jakaus keskellä. + +Tobiaalla oli ollut myrskyinen elämä elettävänä, hän oli koettanut sekä +yhtä että toista tässä maailmassa, ennenkuin onni rupesi hymyilemään +hänelle. Lapsena olivat nälkävuodet ajaneet hänet kodostaan Savossa ja +hän oli jo viidenkymmenen vanha, ennenkuin pääsi oman katon alle, mutta +sitten kun hän kerran oli päässyt onnenpolulle, näytti oikkuinen +kohtalo päättäneen ammentaa hänelle lahjojaan. Hän joutui onnelliseen +avioliittoon, hän sai kaksi vankkaa poikaa, mutta alituiset +myötäkäymiset kahdenkymmenen vuoden ajalla olivat paaduttaneet hänen +sydämmensä ja kun onnettomuus kaksi vuotta ennen hänen kuolemataan +astui hänen majaansa, tappoi hänen vaimonsa ja lapsensa isoon rokkoon, +teki hän kuin vanha Job, hän kirosi syntymähetkeään, hänen sydämmensä +kävi kovaksi kuin pii, mielensä taipumattomaksi, ja kun hän viimeinkin +vaelsi isiensä luo, veti hänen ympäristönsä helpotuksen, jopa +tyytyväisyydenkin huokauksen. Mutta kaikista tyytyväisin oli hänen +veljensä Matti, hidas harvapuheinen ja itsepintainen savolainen, joka +vilkkaiden puheliain karjalaisten joukkoon soveltui yhtä huonosti kuin +"kärpänen keittoon". Tyttärensä Anna Liisan kera hän oli nälinkuoliaana +tullut savuisesta pirtistään Savossa, neljätoista päivää, kenties kolme +viikkoa sitten. Siellä hän oli mäkitupalaisena ja päivämiehenä +viettänyt kurjaa oloa. Jokaista hermoa, jokaista jänterettä +ponnistamalla hän oli hankkinut itselleen ja tyttärelleen elontarpeet, +nyt hän oli tullut Egyptin lihapadoille, hän oli perivä Tobiaan talon +ja tavarat. Tobias oli lentänyt isänkodista, ennenkun Matti näki päivän +valon, Matin ei siis nyt tarvinnut pukea päälleen tavanmukaista synkkää +hautajaisnaamiota. Tyytyväisenä ja myhähdellen hän siellä seisoi +ikuisesti palava piippunysä toisessa alasvedetyssä suupielessä, +toisesta taas tuprusi niinkuin palavasta suosta ilmaan paldurin tai +vinterskin [virginialaisen tupakan] haju. Silloin tällöin hän tarttui +tanakasti piipunkoppaan, täytti sitä tuvantakaisilla ja syljeskeli +varmuudella ja voimalla ympärilleen. + +"No naapurimiehet", sanoi Matti ottamatta piippua suustaan, "missä ovat +naulat ja vasara nyt, kenties käymme naulaamassa kannen kiinni ja +lähdemme sitten hautausmaalle!" + +Ivallisesti hymyillen Matin huonoa käytöstä, sillä perillinen ei saa +koskaan peijaisissa jouduttaa lähtöä, vaan hänen pitää virrenveisuulla +ja ruoalla viivytellä vieraita niin kauan kuin suinkin, nousi nyt +itsekukin, vieraat tyhjensivät "piskaryypyn", joka annettiin +sokeripalaisten kanssa, kiristivät vöitään, kohottivat ylös pitkän +karjalaisen takkinsa, ja lakit kädessä vaelsi joukko ranta-aittaan. +Kansi pistettiin vasemmalta puolelta ruumisarkun alle, vedettiin pois +oikealta ja sitten vasta se naulattiin kiinni, se oli tuottava +kuolleelle rauhaa. Arkku nostettiin nelipyöräsiin karjalaiskärryihin, +ajaja istahti arkunkannelle ja hänen viereensä eräs kuuluisa +virrenveisaaja, joka ruumista kartanosta vietäessä lauloi kovalla ja +vapisevalla äänellä virren. Kun lähestyttiin kyläkuntaa, torppaa, +ihmisasuntoa, lauloi laulaja värssyn tuosta virrestä -- muulloin hän +lepäsi. Ruumiskärryjä seurasi Matti ja Anna Liisa sekä pitkä jono +kutsuvieraita, jotka hiljaa ajaen saattoivat hyvin-ymmärtäväistä +talollista Tobias Savolaista hänen viimeiseen lepokammioonsa. +Hautauksen jälkeen lähti koko joukko takasin peijaistaloon, nyt hurjaa +menoa ajaen. Eräällä kankaalla pysähdyttiin, siellä oli tien +risteyksessä vanha komea honka. Paksut kierteiset juuret levisivät +laajalti kanervamättäiden välissä. Runko kohosi arpisena ja +sammaltuneena sekä kannatti tuuheaa latvaa. Se oli haltian mänty, se +oli kuin joku heraldinen sukupuu, sillä sen kuori oli peitetty +lukemattomilla punasilla, sinisillä, keltasilla ja mustilla +laudanpalasilla, joihin oli koverrettu nimikirjaimia. Eräs nuori mies +kiipesi honkaan ja naulasi sen kylkeen loistavansinisen pienen taulun, +jossa oli vainajan puumerkki, kuolinpäivä ja vuosi -- että haamu, jos +se ei saisi rauhaa haudassaan, muistaisi sen nähdessään miten asiat +ovat, palaisi takaisin hiljaiseen asuntoonsa eikä häiritseisi +onnellisia perillisiä. Tämän viimeisen velvollisuuden täytettyä +ajettiin Matti Savolaisen perintötaloon, ja nyt siellä pidettiin +sellaista kestinkiä, että kuollut varmaankin olisi kääntynyt +haudassaan, jos se olisi ollut tietoinen siitä. Hernekeittoa, +hirssiryynipuuroa, vehnäleipää ja paloviinaa siellä annettiin. +Miehet istuivat pöydän ympärillä, naiset, jotka pitivät huolta +tarjoilemisesta, sieppasivat suuhunsa palan sieltä, palan täältä ja +söivät seisten mitä mistäkin saivat. + +Viipurilainen on ylipäätään raitis, mutta tällaisessa tilaisuudessa +täytyi tietysti pitää puoliaan, vallankin oli perillinen mielestään +oikeutettu maistelemaan vähän enemmänkin. Hän oli juonut pari pikaria +n.s. talonpoikaisrommia ja se oli antanut ukolle rohkeutta, niin että +hän vähä väliä sanoa tokasi tupakan höyryjen välissä tuon kumoamattoman +totuuden "että savolainen ei ole pässi". + +Hokien tätä "ei ole pässi" ja rakas piippu hampaiden välissä nukahti +hän penkille uunin vieressä. Kun hän viho viimeinkin heräsi, oli tupa +tyhjä, vieraat olivat menneet jo aikoja sitten. Ilta oli tullut, yököt +lepakoivat ja kehrääjälintu lenteli pehmosilla siivillään levottomissa +aaltomaisissa juovissa pitkin maan pintaa. Syksyinen kuu paistoi +lepikon yli suorastaan avonaisesta ovesta eteiseen Matin talossa. +Kuunvalo väistyi suuressa suorakulmiossa pitkin koloista permantoa, +valaisi nukkuvaa vierasta, joka kestitsemisestä raskaana oli uupunut +yhteen nurkkaan, väistyi taas hiukan ja paistoi kissaan, joka korvat +törössä ja käpälä ylhäällä jännittävässä odotuksessa tuijotti erääsen +hiirenkoloon, mutta kun kuutamo ennätti syvimmälle vastapuoliseen +nurkkaan, heloitti se kahta kirkkaammalla loisteella, sillä siellä +istui eräällä pölkyllä Anna Liisa ja Juho renki, vaihtaen suudelmia ja +ikuisia lupauksia ja uneksien keväisiä unelmia kodosta ja konnusta, +pienistä lihavista, möntivistä lapsista ja navettakartanosta täynnä +kirjavaa karjaa. Valitettavasti ei kuu ollut ainoa, joka näki nuo +punahohteet, jotka tulivat ja poistuivat Anna Liisan poskipäillä, ei +ollut kuu ainoa, joka kuunteli tuota kuiskivaa puhetta. Matti +Savolainen seisoi tuimana ja unisena tuvanovella ja seurasi vihaisilla +silmäyksillä noita kahta nuorukaista. + +Matti oli elämänikänsä reutonut päivätyöläisenä, kukapa olisi uskonut, +että tuossa nöyrässä köyhässä miehessä löytyi hitunenkaan ylpeyttä. +Neljä päivää oli kulunut veljen kuolemasta, vielä neljä päivää sitten +hän oli elänyt veljensä armoilla. Ylpeys oli levännyt kuin pieni +kuivettunut siemen hänen sisimmässään, se oli levännyt kuin kalliolla. +Nyt oli yhtäkkiä tullut kaikkia kuin tarvittiin, että se rupesi +itämään, myötäkäymisen tuulet olivat kantaneet siemenen soveliaampaan +maahan, onnenpäivien aurinko oli lämmittänyt sitä, paloviina +kostuttanut ja neljässä päivässä se oli itänyt ja kasvanut komeaksi +puuksi. Matti oli nyt maata omistava ylimys, joka asui omalla pohjalla +omassa pesässä -- ja moinen mies naittaisi tyttärensä rengin kanssa, +päivätyöläisen -- ei ikinä. -- Kuutamokulmio oli tuskin ennättänyt +siirtyä eteisestä ja levitä mustalle tuvanseinälle, ennenkun renki Juho +tuli ulos vauhdilla, ja tuvanovi paiskattiin kiinni hänen jälkeensä. +Ijäksi olivat haihtuneet Anna Liisan onnelliset kevätunelmat. + + + + +VI. + +Ukkovaari. + + +Kaksi virstaa vielä lähimpään kievariin, taivas pimeä, sade valui +virtanaan, salamat leimahtelivat taivaanrannalla, ja mikä pahinta, +rokkanaula toisessa etupyörässä pysyi paikoillaan ainoastaan siten, +että kyytipoika piti jalkaansa sen päällä. Oli selvää ettei +matkustaminen saattanut olla hupaista, vallankin kun ajattelee, että +olin kulkenut viisikymmentä virstaa sinä päivänä. Käännyin siis +kyytimiehen puoleen. + +"Kuules nyt poikaseni, tässä ei tule muu neuvoksi kuin mennä yöksi +lähimmäiseen taloon, tiedätkö mitään semmoista näillä seuduin." Poika +tiesi ja hetken kuluttua koluutimme oikein erinomaisen huonolla tiellä +yksinäiseen taloon, jonka piikkinen katonharja oli kuin musta varjokuva +sameaa taivasta vastaan. Minua hämmästytti, että osaksi rikkonaisista +ikkunoista näin tulet hohtavan, sillä talonpojat ja merimiehet, jotka +ovat läheisemmässä yhteydessä luonnon kanssa, ovat myöskin paljoa +enemmän kuin henkilöt muista säädyistä luonnon vaikutuksen ja sen +voimien alaiset. Kuka jaksaa vetää unta niinkuin suomalainen +talonpoikamme talvella, mutta kesällä hän siihen sijaan tuskin +ollenkaan nauttii lepoa ja tekee työtä enemmän kuin kukaan muu. Hän käy +levolle kun aurinko laskee, auringon noustessa hän nousee ylös, ellei +ole metsällä eli kalassa tai vietä tanssien lyhyistä pohjolan yötä. +Mutta jos tällä valvomisen ajalla sattuu sateinen, pimeä päivä, +jommoinen nytkin oli, on hän heti yhtä unelias kuin talvisaikaan. +Tämän tietäen minä luulin löytäväni talonväen sikeässä unessa, mutta +näinkin avaraan tupaan astuttuani talonisännän, hänen vaimonsa ja +kuusitoistavuotisen pojan istuvan unisen talikynttelin valossa erään +pöydän ympärillä. + +"Hyvää ehtoota hyvät väet, saako märkä ja uupunut matkustaja täällä +yösijaa", tervehdin minä. + +Isäntä nousi ylös juhlallisesti ja osotti erääseen nurkkaan päin. Nyt +vasta minä huomasin että siellä nurkassa makasi vanha mies, makasi +kuolinvuoteellaan. Pitkät valkoset hiukset olivat epäjärjestyksessä, +rinta kohoili ja laski, jokainen hengenveto kuului ympäri tupaa ja +kertoi miten vaikeata oli kuolevaisen kamppailla elämästä. + +"Se on minun isäni", sanoi talonpoika kuiskaten kuin minä kysyväisesti +katsahdin vuoteesen päin, "hän on yli kahdeksankymmentä vuotta. Rovasti +lähti juuri täältä, kävi ripittämässä; nyt ei hänellä ole muuta +odotettavaa kuin kuolema." + +"Mikä vaiva hänellä on, oletteko puhutelleet lääkäriä?" + +"Häntä vaivaa vanhuus, herra", sanoi talonpojan vaimo, miellyttävä +neljänkymmenen ikäinen nainen, "me kyllä tahdoimme lähettää lääkäriä +noutamaan, mutta ukkovaari suuttui niin, olisittepa vain nähneet, hän +on niin kiivas ja tulinen. Joutavia, sanoi hän, kahdeksankymmenen vanha +äijä, mitäpä tohtori semmoiselle taitaa, minä olen elänyt aikani, minun +pitää kuolla, hän sanoi; ja vaikkei hän koskaan ennen ole sairastanut +-- hän hakkasi vielä puita Vapunpäivänä ja hoiti itsensä ja +tupakantaimet tallin takana koko kesän ajan -- niin menee tässä yhtenä +päivänä ja paneutuu maaten ja tuossa hän nyt makaa ukko raukka +viimeisiä hengenvetojaan vetäen, Herra Jesta, kukapa olisi tuota +uskonut viikko takaperin, mutta niin se on", jatkoi emäntä huokaisten, +"tänäpänä terve, ja huomenna on kirves puunjuureen pantu". + +"Siinä tapauksessa minun täytyy hakea yösijaa toisaalta; ystäväiset, +voitteko sanoa minulle, mistä?" + +"Mutta rajuilma vaan yltyy", jatkoi emäntä hiljaa, "Herra Jesus tuota +salamata ja paukausta sitten, koko tupa tärisee. Ei herra saata lähteä +tänä yönä matkalle. Käykää tuonne toiseen tupaan porstuan takana, +siellä voitte saada yösijaa. Eikä siellä ole syöpäläisiäkään, ja kuivia +olkia kannoimme myös sinne varuilta, että jos ukko olisi kuollut tänä +yönä -- -- --" + +"Katri", kutsui ukko tavattoman kovalla vaikka vapisevalla äänellä, +kaikki vavahtivat ja emäntä astui kiireesti kuolevan luo, tarjosi +hänelle kylmää kahvia halkinaisesta sinisestä posliinikupista ja +järjesteli päänaluista. + +"Katri", sanoi vanhus vaivaloisesti lausuen joka sanan, "jos ilma +selkenee päivän valjetessa -- niin -- täytyy teidän kaikkien mennä +kauraa leikkaamaan -- kuuletko, kaikkien -- kaikkien." + +"Niin, olkaa vaan huoletta hyvä isä, kyllä kaura tulee leikatuksi." + +Ei kuulunut enää mitään, vanhus näytti vaipuvan uneen tai +tunnottomuuteen, kenties se oli kuolema. + +Minä menin kesätupaan, joka oli, niinkuin tavallisesti tässä osassa +Itä-Suomea, toisella puolen kylmää eteistä, riisuin päältäni ja +laskeuduin olille, jotka oli kannettu tupaan kuolleen varalta. + +Pimeä, yksinäisyys, makuusijani, kuoleman läheisyys ja siniset salamat, +jotka aika ajoin valaisivat joka ainoan kolkan tuossa suuressa +huoneessa, mahtavat ykkösenjyrähdykset, kaikki nuo asettivat minut +sellaiseen tilaan, etten, niin väsynyt kuin olinkin, voinut sulkea +silmiäni uneen. Ääretön jono hyödyttömiä, sekavia ajatuksia tuli ja +meni taas, yksitoikkoisesti, itsepintaisesti ja loi ylös aikoja +unhoitetuista tapahtumista toinen toistaan kiusallisempia muistoja. Ei +ollut mahdollista pysähdyttää tuota konetta. Suuressa takassa +leimahtivat muutamat hehkuvat hiilet joka kerran kuin tuuli ulkona +suhisten tunkeutui savupiippuun. Minusta tuntui kuin olisin noissa +leimahtelevissa hiileissä nähnyt kuvan siitä elämästä, joka viereisessä +huoneessa teki loppua. Psalmistan sanat, "ihmisen elinaika on +seitsemänkymmentä vuotta, taikka eninnäkin kahdeksankymmentä vuotta; ja +kuin se paras on ollut, niin on se tuskaa ja työtä ollut" johtuivat +minun mieleeni. Vihdoinkin minä vaivuin raskaasen uneen, josta ei ollut +virkistystä ja jota unet häiritsivät. Kuollut oli tulevinaan minun +luokseni ja hän pyysi minua poistumaan olkivuoteelta, se oli häntä +varten tehty, mutta joku tuntematon voima esti minua nousemasta, ja +kuollut pyysi yhä kiihkeämmin, hän rukoili, hän pakoitti, niin, hän oli +kovaäänisesti kiistelevinään sijasta tuolla kehnolla olkivuoteella. +Samassa minä heräsin hiessä uiden, mutta iloisena että pääsin kiihkeän +vanhuksen käsistä. Aurinko, joka ei ollut näkynyt viikkokauteen, +paistoi suoraan silmiini ja julisti ihanan syyspäivän koittaneen. Takan +luona seisoi isäntä ja hänen perheensä, he olivat kaikki huolestuneen +näköisiä. + +"Jos Jumala sentään olisi korjannut hänen tänä yönä!" sanoi vaimo. + +"Niinpä niin, mutta Herra on tahtonut toisin. Ei voi jättää ukkoa +tuohon yksinään makaamaan, eikä voi kaurapeltoakaan jättää. Kuules +Pavel, jos sinä sentään jäisit ukkovanhan luo." + +"Ei, minä en jää", vastasi Pavel kiivaasti itkussa suin, "jos vielä +kuolee sillaikana niin, niin -- ei, minä en jää -- --" + +Nyt lähti isäntäväki tuvasta, minä nousin ylös, puin päälleni ja +ajattelin katkeruudella näitä kiittämättömiä olentoja, jotka +kiistelivät siitä kuka vanhuksen luo jäisi, isän luo, tekemään hänelle +viimeisen rakkauden työn, sulkemaan hänen väsyneet silmänsä. Kuu olin +pukeutunut, astuin varovaisesti ovesta sisälle. Perheen jäsenet olivat +valmiiksi varustetut lähteäkseen muutamiksi päiviksi pois kotoa. +Tuohikontti, maitoleili, kirves ja sirpit, ei mitään puuttunut. + +"Aijotteko te jättää ukon yksinään muutamiksi päiviksi", kysyin minä, +mitään vastausta saamatta. Tuolla herrassäädyn itse omistamalla +oikeudella tunkeutumaan talonpoikien asioihin, lisäsin minä noin +suuresta kylmäkiskoisuudesta harmistuneena: "mutta sehän on +tunnottomasti tehty, kuinka te saatatte jättää oman isänne kuolemaan, +yksin kuin koiran, hankkikaa edes joku vieras ihminen, joka jää tänne +ja hoitaa häntä." + +Lienen sanonut nuo sanat korkeammalla äänellä kuin tarkoitus oli, vai +lieneekö vanhan kuulohermot olleet erinomaisesti jännitetyt ja herkät, +sillä nyt kuului vuoteelta vapiseva: + +"Ei tarvitse, maksaa vaan -- suotta -- kuolen kohta." + +Isäntäväet näyttivät epätietoisilta; oli kuin olisi kuoleva arvannut +heidän ajatuksensa, viimeisellä voimien ponnistuksella nousi vanhus +vuoteessaan nojautuen vapisevien käsien varaan. -- Kylmä aamuvalo +lankesi keltasille ryppyisille kasvoille, ja karvaselle ankarasti +läähättävälle rinnalle. Hän avasi syvälle painuneen suunsa puhuakseen, +mutta ei tullut ääntäkään kokoonkuivaneiden huulien yli, leuka vain +tärisi ja lokatti. Vihan ilmaus levisi kuin pilvi lukemattomien +ryppyjen uurtamille kasvoille, ja hän osoitti vapisevalla kädellään +ovea kohti saaden vihdoinkin vaikeasti kähistyksi "ulos", jonka jälkeen +hän taas vaipui vuoteelleen. + +Me menimme heti eteiseen säikähtäneinä ja värisevinä. Oven takana +kuunteli emäntä vielä hetken, mutta kun ei kuulunut mitään, menimme +ulos ja rupesimme hevosta valjastamaan. Ei virkettu koko ajalla +sanaakaan. Hiljaa ja unisena istui Pavel tuvanportailla ja järsi +reikäleipää isännän taluttaessa hevosta tallista ja emännän asetellessa +evässäkkiä ja työkaluja tilaviin nelipyöräsiin kärryihin, joita +yleisesti Itä-Suomessa käytetään. + +Kun hevonen oli valjastettu, nousimme kaikki kärryihin ja ajoimme +äänettöminä kuin hautajaisissa. Seutu oli synkkää ja autiota. Tiemme +kulki surkeata rämeistä maata pitkin. Oli aikainen aamu, usvat +leijuivat kosteilla paikoilla molemmin puolin tietä. Laihoista +petäjistä, jotka kasvoivat missä maa oli kuivinta, kuului mustan tikan +heleä valittava ääni. Rääkkäsorsat, jotka olivat kokoutuneet suuriin +laumoihin lähteäkseen syysmatkalleen vetivät pitkiä kiiltäviä viiruja +kirkkaisiin vesilätäköihin kun ne kärryjen raminaa säikähtäen +piiloutuivat raatteeseen, saraheiniin ja pajupehkoihin, joita kasvoi +mättäiden välissä. + +Ei näkynyt ainoatakaan ihmisasuntoa koko välillä. Kun me sitten +hiljankin lähenimme kievaritaloa, oikasi emäntä itseänsä pari kertaa, +nykäsi esiliinaansa ja huiviansa ja sanoi viimein ikäänkuin +puolustellen: + +"Ukkovaari on niin kiivas, näettekös, ja sitten on asianlaita +semmoinen, että metsäpellot ovat meidän omiamme, ne lunastettiin +keväällä valtiolta." + +"No, entäs talo, kenenkäs se on sitten?" + +"Se on lahjoitusherran, me olemme lahjoitustilallisia, vielä +kuukaudenajan", hän lisäsi ja hänen kasvonsa kirkastuivat. "Appivaari +on ollut aina herrojen alla, hän kyllä halusi, hänkin, omaa, mutta ei +saanut koskaan, isä raukka: ja kun me nyt lunastimme itsellemme omaa, +oli hän visu siitä, että se tulisi oikein hoidetuksi -- nähkääs." + +Nyt olimme kievarissa. Minä sanoin hyvästit isäntäväelleni, jotka +ajoivat eteenpäin. + +Neljän päivän perästä minä palasin samaa tietä takasin, ukko oli +kuollut, hautaussaatto tuli vastaani. + + + + +VII. + +Kuisma. + + +Tällä kertaa pyydän lukijoitani lähtemään kanssani isänmaamme itäisille +rajamaille, käyttääkseni tuota kollektiivista maantieteellistä +nimitystä, jonka "ystävämme", venäläiset sanomalehtimiehet, ovat +suomesta puhuessaan sepittäneet. Tahdomme vaeltaa muutamia päivämatkoja +tuolle puolen pientä vilkasta ja virkeätä Sortavalan kaupunkia, joka +toivottavasti on kerran loistava kuin tähti Itämailla näille +syrjäisille ihanoille seuduille. Tätä toivomme sillä perustuksella, +että Sortavala on ruotsalais-suomalaisen sivistystyön äärimmäinen +etuvartija. Täältä ovat ne miehet nousevat, joiden työnä on yhdistää +isänmaahan ne seutuvat, missä suomalaiset runot ja tarinat kenties ovat +kerran syntyneet ja missä niillä nyt on turvapaikka: heidän tehtävänään +on liittää meidän maahamme laajoja aloja ja heimokuntia, jotka ovat +puoleksi vierähtäneet äidin helmasta, unhoitettuina ja laiminlyötyinä +siskoparvelta. + + * * * * * + +Sinä olet jättänyt viimeiset ylängöt ja vaarat, ja tuntien, että +jotakin suurta ääretöntä on edessäsi, vaellat sinä tällä autiolla +tasangolla, joka Äänisjärven lisävesien takana muuttuu tundraksi, +äärettömäksi tundraksi, joka menee aina Uralin yli ja Kap Tscheluskinin +takana, siellä kaukana Beringin salmen luona, puristuu Jäämeren rannan +ja Pohjoisasian vuorien väliin. Pienoisen, ylen täyden sisäjärven +matalalla, mutta hiekkaisella rannalla, jossa koivu ja leppä koittavat +juuriaan ruskeassa suovedessä, on kylä yksinään erämaassa, 30 jopa 50 +virstaa lähimpään naapuriin. + +Kylä on omituisen näköinen; se ei ole samaa laatua kuin muut kyläkunnat +näissä pitäjissä, sen asukkaat ovat nimittäin sitten suuren nälkävuoden +1868 sekoittuneet pohjoiskarjalaisten kanssa Kuopion läänistä. + +Irtainta väestöä, jotka nälkävuoden pakoittamina jättivät entiset +asuntonsa ja taistelussaan jokapäiväisestä leivästä löysivät täältä +laihoja ahoja, kalasia järviä ja kadehdittavaa metsästysmaata. Se oli +selvää, ettei tulokkaita katselleet lempein silmin ne, jotka olivat +ammoisista ajoista täällä asuneet. + +Mutta aikojenkin kuluessa eivät vanhat ja uudet ainekset voineet sulaa +yhteen ja yhdeksi tulla. Paitsi nurjamielisyyttä, olivat vielä kieli ja +uskonto esteenä. Vanhat asukkaat ovat kreikkalaisia uskonnoltaan; +heidän kielensä on tuota omituista suomea, jota Aunuksen suomen nimellä +puhutaan Laatokan itäpohjois puolisissa pitäjissä. Muuttolaiset +sitävastoin ovat luterilaisia ja puhuvat Savo-karjalais suomea. Nuo +vanhat, kylän, pitäjän, koko seudun ylimykset, olivat maanomistajia, +joiden henkinen elämä oli kehittynyt perustuen taruihin, satuihin ja +lauluihin, jotka olivat jääneet perinnöksi lukemattomalta jonolta +menneitä sukupolvia, aina niiltä ajoilta, kun Kantelen kielet +viritettiin ensi kerran. Erämaan valtaava suuruus oli painanut heidän +luonteesensa surumielisyyden ja ylevyyden leiman, yksinäisyys oli +luonut heihin suoraa vilpittömyyttä ja vierasvaraisuutta, joka on niin +ominaista sydänmaan lapsilla. + +Vastatulleilla ei ole mitään perintöä säilytettävänä, heidän isänsä oli +köyhyys, he olivat kasvaneet puutteessa. Ilman aineellisia varoja, +ilman henkistä hoitoa on tuo puhtaasti suomalainen rotu näillä seuduin +vaipunut yhä alemmaksi ja alemmaksi ja on kaikkia vailla. + +Sellaiset ovat olot, missä vain me liikumme näillä seuduin, jossa kaksi +sivistysvirtausta, idästä ja lännestä, kohtaavat toisensa. + + * * * * * + +Oli helteinen iltapäivä. Aurinko paahtoi niin, että ilma otravainion +yli pirtin takana näytti värähtelevän kuumuudessa. Itikat ja paarmat +olivat ainoat, jotka uskalsivat päivänpaisteesen. Mutta ne siellä +liehuivatkin oikein halustaan ja iloisesta surinastaan päättäen, oli +niillä oikein hyvä olla, vallankin kulmassa tuvan ja eteisen seinän +välillä, jossa aurinko kuumimmin paahtoi ja jossa muutamat vanhat +saunavastat happanivat helteessä. + +Varjossa, rappeutuneiden portaiden katon alla, istui Katri, +yhdeksäntoista tai kahdenkymmenen vuoden vaiheilla oleva nainen, jonka +puute, työ ja pian tapahtuva äitiys tekivät vanhan ja kuihtuneen +näköiseksi. Hänen edessään istui keski-ikäinen mies. Tämän haluttomat +piirteet näyttivät kuumassa melkein veltoilta, joka ei suinkaan tehnyt +häntä kauniimmaksi. Katrilla oli kädessään aapinen ja hän koetti äidin +kärsivällisyydellä opettaa Leander Aholaiselle lukutaidon salaisuuksia. +Leander väisti karkeaa, jäykkää sormeaan riviä pitkin ja piipun +riippuessa toisesta suupielestä, mutisi hän vastahakoisesti tavun tavun +perästä. + +Katrin kasvot kirkastuivat joka kerran kun hän arvasi oikein, +jotavastoin niihin kuvautui toivoton väsymys, niinpian kun hänen +ijällinen oppilaansa erehtyi. + +Niin he olivat pitkittäneet hetken. Leander oli jo haukotellut, +pudottanut piippunsa ja taas haukotellut. Nyt pistäytyivät päivänsäteet +porstuvankaton alle, säteiden kera tuli helle ja helteen mukana paarmat +ja kärpäset. Leanderin siinä lukiessa, tupakoidessa ja hikoillessa +istahti nenäkäs kärpänen hänen päivettyneelle poskelleen; kerta +kerralta hän sen hätyytti pois, kerta kerralta tuli rauhanrikkoja +takasin, kunnes tuolle häpeämättömälle onnistui oikein kovasti pistää +Leanderia. Kärsimättömyydestä vimmastuneena lennätti Leander kirjan +aidan taa ja vannoi että hän, tapahtuipa mitä tahansa, ei tänä ilmoisna +ikinä avaa tuota kirottua kirjaa. Pappi saa hyljätä hänet kuinka monta +kertaa tahansa, hän ei sittenkään rupea opettelemaan semmoista, joka +kaikissa tapauksissa on tuiki tarpeetonta hänelle. Katri säpsähti, pani +kädet kasvojen eteen ja purskahti itkuun. + +Leander tupakoi, eikä ollut tietävinäänkään. Helle oli lisääntynyt, +ukkosen täyttämä ilma tuntui paksulta ja polttavalta, mustia pilviä +keräytyi tuonne lammen kohdalle ja kumea jyrinä ennusti rajuilmaa. +Ukkosenpilvet petäytyivät kokoon myös Leanderin otsalla. Hänen +katseensa synkistyi ja hän vilkasi salavihkaa Katriin. + +Nyt iski salama tuolla kaukana. Linnut olivat vaijenneet. Paarmat ja +kärpäset olivat lopettaneet iloisen surinansa. Ja kaikki nuo tuhannet +nimettömät sopusointuiset äänet luonnossa, joita sinä et saata olla +kuulematta kauniina kesäpäivänä, et syvimmässä sydänmaassakaan, kaikki +ne ovat valjenneet, on niin hiljaista, niin hiljaista -- luonto vartoo +ja odottaa. Raskas huokaus Katrin ahdistetusta rinnasta, nyyhkytys +herättää Leanderin hänen ajatuksistaan. Kiukustuneena paiskaa hän +nyrkkinsä portaisin, niin että madonsyömät palkit hyppivät. "Ole +itkemättä!" huusi hän, "ei tässä kyyneleet auta; huomenna, kenties tänä +iltana jo tulee pappi lukusia pitämään ja sinä näet itse, siksi minä en +ennätä oppia lukemaan." + +"Entäs minä raukka sitten", sanoi Katri nyyhkytyksien lomassa, "miten +on minun käypä? Sinä tiedät itsekin miten minä olen, neljäntoista +päivän perästä, sanovat kylän vaimot, olen minä äiti, ja jos et sinä +siksi ole ripillä käynyt, ei meitä kuuluteta eikä vihitä -- --" Leander +vääntelihe levottomasti penkillä -- "sinä tiedät mitä silloin sanotaan +kylällä minusta ja lapsesta, sinun lapsestasi" -- Leander kynsi +miettiväisenä korvallistaan -- -- -- + +"Ja kaikki vaan", jatkoi Katri, "sentähden ettet sinä viitsi opetella +lukemaan. Jos sinä lukisit edes käskysanat, niin pastori ehkä -- --" + +"Anna tänne katkismus sitten", mörähti Leander. Katri haki katkismuksen +ja nyt sai Leander suurella vaivalla soperretuksi käskyt ja "mitä se +on". He olivat juuri ennättäneet kuudenteen käskyyn, kun suuria +raskaita sadepisaroita rupesi tippumaan. Koivu kummulla aitan vieressä +vavahteli, ja kumea suhina kuului sen latvasta. Opettaja ja hänen +oppilaansa kiiruhtivat tupaan. Tuskin he olivat oikein päässeet +keskeytettyyn lukuun käsiksi, kun rajuilma puhkesi valloilleen kauan +tukehdutetun voiman vimmalla. Ilma pimeni ja virtanaan vuoti sadevettä +pirtin hajanaiselle katolle. Salamat sinkoilivat, ukkonen jyrisi. +Kahden ukkosenpamauksen välissä kuulivat he ajopelien tulevan tuimaa +vauhtia rämisten ylös kartanolle. + +Leander ja Katri riensivät eteiseen katsomaan kuka tuo tulokas saattoi +olla. Se oli pastori, pitkä hoipperoinen olento, jonka pieni haukanpää +rankkasateesta huolimatta retkahteli suloisessa unessa sinne ja tänne +olkapäiden välissä; kyytipoika, joka oli kiepaissut ryijyn ympärilleen, +puisteli itseään ja sanoi nauraen puoliääneen: "Leander, tule auttamaan +pastoria kärryistä, asia on niin, että hän on -- -- -- juovuksissa." + +"Juovuksissa!" + +"Niin juuri." + +Pastori heräsi. + +"No, minne sinä viet minua, poika?" Hän katseli ympärilleen tylsin +katsein -- -- -- "Leander -- ei, sinä torvelo, vie minut Ivanoffiin, +starostin taloon. Luuletko sinä, että minä tahdon maata Leanderin +likaisessa hökkelissä. Kuuletko, vie minut Ivanoffiin!" + +"Kuulkaapas, herra pastori", sanoi Katri nöyrästi, "milloinka lukuiset +ovat?" + +"Lukuiset -- niin, niitä ei ole hyvälle aikaa, minun täytyy tuonne -- +tuonne -- niin, se on yhden tekevää." Mutta kun hänenkin sumeat +katseensa huomasivat Katrin levottomat kysyväiset kasvot, lisäsi hän: +"no, kolmen viikon päästä." + +"Kuules poika", hän kääntyi kyytipojan puoleen, "aja Ivanoffiin." -- Ja +sateen virratessa ja kyytipojan rattaille kiivetessä, vaipui pastori +jälleen vanhurskaan uneen. + +Vesi lotisi, kärryt koluuttivat taakkoineen tiehensä. Katri purskahti +katkeraan itkuun, mutta Leander puki päälleen harmaan sarkatakkinsa, +parhaan hattunsa, ja Katrin itkusta, rankkasateesta ja ukkosesta +piittaamatta astui hän miettiväisenä ulos ja katosi aitan taa, joka oli +jo vanhuuttaan harmaa ja nyt sateesta musta kuin uunin arina. + + * * * * * + +Pari tuntia oli kulunut. Sade oli tauonnut. Tunti vielä ja pääskynen, +joka oli sadetta paeten kätkeytynyt pesäänsä räystään alla, livahti +ulos sujuvilla siivillä ja selitti iloisella sirpatuksella, että nyt +oli rajusää lakannut. Revittyjen pilvien välitse pilkotti laskeva +aurinko, itikat ja polttiaiset liehuivat auringon säteissä, jotka +vinosuuntaisesti puikahtivat kultareunaisten pilvien takaa ja pienissä +osissa valaisivat uudesta elpynyttä maailmaa. Iltatuuli oli herännyt ja +luikui hupaisesti leppien oksitse, pakoitti ohran taipumaan tuulessa, +niin että peltotilkku oli kuin hienointa kullankellertävää satiinia. +Tuuli irroitti tuohilevyn, jonka Leander oli pannut rikkonaiseen +tuvanlasiin, kävi kutsumatonna pirttiin, puisteli vanhaa nokea orsista +ja näki kauhistuen, miten Katri raukka oli muutamissa tunneissa +muuttunut. + +Hän istui siinä kalpeana, silmäterät suurena ja kuihtuneilla kasvoilla +sanomattoman veltto ilme. Säikähtyneenä tunki tuuli ovesta pihalle, +juurikun Leander astui, mieli mustana, kyynäränkorkuisen kynnyksen yli. + +"Leander", sanoi Katri synkästi katsellen alaspäin, "ei ole enää +neljäätoista päivää, minä tunnen sen." + +"Se on yhdentekevää, nyt." + +"Yhdentekevää nyt" -- ja viha leimahti solvaistun naisen kasvoille -- +"yhdentekevää, sanot sinä?" -- -- + +"Niin, yhdentekevää juuri. Huomenna meidät vihitään, tahi jos sinä +tahdot" -- sanoi hän viipyen, pitkään katsellen vaimoa -- "tai tänä +iltana." + +"Mitä sinä sanot", sanoi Katri ja kavahti pystyyn, "oletko puhutellut +pastoria?" Ilon säde välähti raukeissa itkusta punoittavissa silmissä. +"Sano, oletko puhutellut häntä; oliko hän selvä -- -- no, sano, mitä +hän arveli?" + +"Niin, se tahtoo sanoa" -- -- -- siellä oli jotakin Leanderin kulkussa, +joka ei tahtonut tulla ulos -- -- -- "niin, minä olen -- -- -- +puhutellut pastoria, venäläistä pastoria." + +"Mitä sanot -- -- -- venäläistä pastoria?" + +"Niin, sen minä olen tehnyt, minä olen lukenut hänelle 'Otse nas'. Nyt +minä olen ripillä käynyt. Huomenna sunnuntaina tapahtuu vihkiminen." + +Katrin pää vaipui toivottomasti rinnalle, isoja kyyneleitä vieri hänen +poskiaan pitkin. Siinä he sitten istuivat molemmat, tuntikausia, +virkkamatta ainoaa sanaa. He tunsivat molemmat, että nyt ei enää ollut +mitään apua, heidän kohtalonsa oli ratkaistu. + +Mitä ei luterilainen pappi kerinnyt, sen oli ortodoxilainen tehnyt. + + * * * * * + +Seuraavana päivänä toimitettiin vihkiminen venäläisessä kirkossa, ja +seuraavana päivänä suuteli Katri ylen onnellisena pientä pyylevää +poikaa, jonka venäjän pappi kastoi Kuismaksi. Neljä viikkoa senjälkeen +kulki luterilainen sielunpaimen kylän kautta ja vihki varmuuden vuoksi +vielä kerran tuon parikunnan. Ja kun vihkimistoimi oli päätetty, ajoi +Leander pastorin ovesta ulos. Mutta pikku Kuisma, hän ei ollut mikään +lehtolapsi. + + + + +VIII. + +Saaristossa. + + +Saaristossa. + +Me elimme itämaisen sodan aikana anno 1855. Se oli yksi noita +tavanmukaisia politillisia puistutuksia, jotka alati palaten lyhyiden +ja pitempien välipäiden jälkeen, nyt taas täristyttivät mahtavaa +venäläistä valtiota. Taistelu puolikuuta vastaan tuolla alhaalla +Bosforin rannalla oli vetänyt sodan kauhut meidänkin ylitsemme ja +pitkin Suomenlahden louhuisia rantoja risteili eräs englantilainen +laivasto, komeampi kuin yksikään näillä vesillä sitten Suursaaren ja +Ruotsinsalmen kunniakkaiden taistelujen aikoja. Talonpoikien +saaristossa oli ensi alussa hyvin vaikeaa tottua tuohon uuteen asemaan; +he eivät edes oikein selvästi käsittäneet, kuka oikeastaan vihamies +oli, englantilainen tai venäläinenkö, ja kerrotaanpa aivan tosiasiana, +että kun kirkoissa oli kielletty tekemästä kauppaa vihollisten kanssa, +viemästä heille muonavaroja ja rehuja, kaikki kovan rangaistuksen +uhalla, empivät asukkaat antaa saaristoon majoitetuille venäläisille +joukoille apua, jotavastoin he pitivät ystävällistä yhteyttä +englantilaisen laivastoväen kanssa. Joka siihen nähden, miten +suuresti saaristolaisemme ihailivat kaikkea englantilaista, ainakin +1850-luvulla, olikin helposti selitettävää. Varmaa on, että +englantilaisille kuljetettiin meren antimet ja kaikki mitä mehuton maa +kallioisilla saarilla kykeni kasvattamaan. + +Siellä, sotalaivan kirkkaaksi pestyllä kannella, pyörähtelivät +sinitakit toisenkin kerran kopeiden ja pönäköiden ellei juuri kauniiden +saaristotyttöjen kanssa. Tällaiseen huvitteluun oli myös meidän +sisäpiika Katariina, yhteisellä nimellä kaunis Kaisu, sattunut +joutumaan. Hän oli sisämaasta, oli ruskeasilmäinen, tukkansa oli +kiharaista korvallisilta, ja kun hän hymyili, loistivat valkoiset +hampaat raittiisti ja houkuttelevasti. Mutta se, joka väänsi nurin +narin poikien sydämet ja pani tyttötoverien kateudesta kutistumaan, oli +hänen punaset poskensa ja hieno hipiänsä, jota eivät myrskyt ja +merivesi olleet turmelleet. + +Se tanssi tuli kalliiksi hänelle. Pitkän päälle ei tuollainen asiain +meno voinut käydä laatuun. Viranomaiset tarttuivat kiinni ja tarttuivat +kovilla kourilla. Ensi koppauksessa sattuivat he paitsi muutamia muita +syntisiä iskemään juuri meidän Katriimme kyntensä. + + +Sunnuntai saaristossa. + +Oli lämmin, kaunis sunnuntaiaamu; saariston yli korkea, mutta pilvinen +suvitaivas, joka siivilöi auringonvalon tasaisesti joka puolelle ja +antoi kaikelle hohtavan hopeoisen loisteen. + +Meri, joka pitkin väsynein lainein löi luotoja vastaan, oli muuttunut +valjun opalinkarvaiseksi. Alhaalla rantavierteellä, jossa kasvoi +harmaanvehriäistä nurmea, oli suuri joukko kansaa kokoutunut. He +seisoivat siellä niin hartaina, odottaen mitä tuleman piti, erään +venehuoneen suojassa, jonka ympärillä näki nuottasalkoja ja muutamia +myrskyjen runtelemia petäjiä. + +Tämä aallonhuuhtelema ranta on tänään Herran temppeli, -- täällä +pidetään kulmasaarnaa. [Kulmasaarnaksi sanottiin semmoista +jumalanpalvelusta, kuin isojen seurakuntien papit pitivät joskus +pitäjän perillä.] Herra pastori on juuri saapunut. Laajassa +puoliympyrässä istuvat hartaat sanankuulijat hänen ympärillään. +Siinä on luotseja, kalastajoita, merimiehiä, heidän vaimojaan ja +tyttäriään. He ovat kokoutuneet läheltä ja kaukaa ottaakseen osaa +jumalanpalvelukseen. Miehet istuivat erikseen puettuina keltasiin +pyhäliiveihin ja sinisiin takkeihin, naiset kauniissa vanhassa +Viipurilaisessa kansallispuvussa: lyhyet heleäväriset hihattomat +liivit, paidanhihat pöhöllään, käsivarret paljaat, liina kaulassa, hame +tummaraitainen, esiliina leveä, taidokkaasti kirjaeltu raita tai +reikäompelus helmassa. Päässä on naiduilla naisilla kummallinen myssy, +jossa on kaksi niin sanottua sarvea, joka tyyten peittää heidän +hiuksensa. + +Keskellä viheriäistä ketoa on alttari, muutamia ympyrään asetettuja +vierinkiviä, ja sen keskellä saarnastuoli, s.t.s. mustalla vaatteella +verhottu pöytä. + +Nyt alkaa jumalanpalvelus. Lukkari Rouhiainen, vanha pöhöttynyt mies +ilman lauluääntä, aloittaa virren, hänen heikko äänensä tuskin kuuluu +aaltojen yksitoikkoisessa kohinassa; kuitenkin pitää laulua ylhäällä +eräs keski-ikäinen talonpoikaisnainen, kuulu ympäri saaristoa kimakasta +äänestään ja erinomaisesta virrenveisuutavastaan, hän tekee +tremolandojaan, ritardandojaan ja muutamia hullunkurisia ruladeja joka +säkeen perään, kaikki itsetyytyväisellä varmuudella, joka panee lukkari +vanhuksen epätoivoon. Kun sävel silloin tällöin eksyy hietasärkkien ja +salakarien sekaan, huutaa lukkari äänekkään no'n, joka ei ensinkään +loukkaa, eikä suututa ketään. -- Kaikki vaikenevat ja lukkarivaari +johtaa huonolla käheällä äänellään tuon harhaan joutuneen säveleen +vaarallisten, väijyvien liritysten välitse jälleen aukealle merelle. +Siellä sen taas ottaa luotsinvaimo haltuunsa. Se ei kuulunut kauniilta, +mutta siitä ei Herramme juuri taidakaan väliä pitää, ja varmaa on vaan, +että siinä löytyi paljoa enemmän todellista hartautta kuin monessa +koreassa messussa. + +Kappalainen on aivan veres ja sen lisäksi vielä maanmoukka. Hän on +kotoisin Ilmolasta, ottaa vertauksensa ja kuvansa Saronin laaksoista ja +Ilmolan tasangoilta, hän puhuu vehnästä ja viinimarjoista, kylvö- ja +leikkuumiehistä. Kukapa kylvää ja leikkaa täällä kallioilla Viipurin +saaristossa. Kerran hän sattuu puhumaan Pietarin kalansaaliista ja +Jonaasta valaskalan vatsassa, silloin loistavat hänen kuulijoidensa +kasvot, tuota he ymmärtävät, nyt he ovat omilla poluilla, mutta sitten +menee herra pastori taasen vanhaan. Sinne eivät häntä seuraa meren +työmiehet, se ei ole tarpeeksi selvää, ei tarpeeksi päälleluotettavaa. + +Ja sitten hän puhuu kauheinta pohjanmaalaista; kun hän puhuu itikoista, +tarkoittaa hän karjaa, hänen kuulijansa pitävät itikat itikoina, kun +hän sanoo äijä, tarkoittaa hän iso, korvalla hän taas tarkoittaa koskea +j.n.e. + +Nyt näkyy tuolla niemen nenässä venhe, sitä soutaa voimalla ja +pontevuudella kolme miestä ja se kulkee aika vauhtia. Vaahto pursuu +kokan edessä, kun se keinuu aaltojen yli, kaukaa jo ovat rannalla +istujat sen tunteneet, se on kolmen luotsien venhe (poika, isä ja +isänisä, kaikki nimeltään Kristian). Nyt herkeävät haukottelemasta, +suurimmalla uteliaisuudella seuraa seurakunta pikaisia aironvetoja. Ei +koskaan soudeta saaristossa niin kiivaasti, jos ei ole jotain +erinomaista kerrottavaa; joko on vihollinen tullut maahan, ovat hylkeet +näyttäytyneet, hailit ruvenneet kutemaan, tai on myös tullintarkastajan +venhe näkyvissä. + +Luotsivenhe tulee sillä välin lähemmäksi, nyt se pysähtyy venhehuoneen +luona. Nuori Kristian hiipii kuulijoiden luo, kuiskasee kauinna +seisovalle sanan, se sana lentää kuin tuli miehestä mieheen, ja +vanhemmat käyvät huomattavan levottomiksi. -- Nyt on herra pastori +lopettanut saarnansa. Ennenkun hän aloittaa rukoukset, kysyy hän hiljaa +lukkarilta: mitä se on? + +"Porhi [eräs lahnalaji, lahnanpartti] on tullut", vastaa lukkari +kuiskaten. + +"Porhi, mikä se on, onko se laiva?" + +"Ei, se on kala, herra pastori." -- + +Kun herra pastori aloittaa rukoukset, on suuri osa hänen miehisistä +kuulijoistaan hävinnyt. He ovat alhaalla venehuoneen luona, kokoamassa +tulisella touhulla verkkojaan. Ja kun rukoukset ja viimenen virsi ovat +lopussa ja pastori mennyt majailemaan saaren etevimmän kalastajan luo, +rientävät vaimot ja lapset rantaan. Porhi on tullut lahteen, ja +jokainen, jolla on kalavettä, menee pyydyksilleen. + +Ahvenruohojen ja liekojen seassa, laivahylyssä, joka vuosisatoja sitten +on koetellut keulaansa saariston kallioita vastaan ja silloin painunut +pohjaan, kitisee lukematon parvi noita hopeankiiltäviä kaloja, jotka +ovat näiden seutujen siunaus. + +Hailien liikkuessa enemmän pinnalla meren, peilaa porhi sen syvyyksiä. +Varmasti kuin muuttolintu ohjaa kulkunsa määrättömien avaruuksien läpi +pohjolaa kohti, yhtä varmasti kiitää hopeavälkkeinen parvi tyyniin +lahdelmiin, joissa se on leikitellyt ensi leikkinsä haaleassa vedessä. + +Mikään ei estä sen kulkua. Tosin katkaisee rataa joskus ahnas hauki, +täyttymätön hylje ja nopea kuikka, lukemattomia sortuu matkan +vaaroissa, mutta tuhansia saapuu perille -- kotilahdelmiin. + +Porhi oli nyt, niinkuin sanoimme, noussut mataloihin mutapohjasiin +lahtiin -- sitä oli jo kauan odotettu, niin, vanhat ihmiset sanoivat, +että se tuli kolmea päivää myöhemmin kuin koskaan ennen. + +Nuo kaisla- ja ruohorantaiset lahdet (ainoastaan sellaisiin tulee kala) +vilisivät kalastajoita näissä Viipurin saaristolle omituisissa +nelikulmaisissa litteissä venheissä, jotka luisuvat niinkuin sukset +lumella vedenpintaa pitkin. Kun kalamiehen terävä silmä huomaa että +ruohosto ei liiku pehmeissä aalloissa, joita tuuli ja laineet +synnyttää, vaan säännöllisissä, lyhyissä, vapisevissa mutkissa, silloin +hän tietää, että kalaparvi on ruohikossa. Joskus ilmaisee kala itse +itsensä. Leikin vallattomuudessa se hyppää menneenvuotisen ruohon +juurille, jotka mustana ja salaperäisenä keinuvat lahden pinnalla. Nyt +on kalastajalla kiire, hiljaa lähestyy hän ruohikkoa. Ensin lasketaan +verkot sen paikan ympärille, jossa kala on näyttäytynyt, sellaista +paulaa sanotaan "apajaksi"; kun apaja on valmis, survoo kalastaja +verkkokehän sisäpuolella eräällä vartavasten tuodulla seipäällä, niin +että mutainen vesi roiskii korkealle. Hetken perästä nostetaan +pyydykset ylös, ja kimpuroivat kalat ovat verkkojen silmukoissa. +Silloin sauvotaan toiseen paikkaan, ja jälleen lasketaan apaja surmaksi +kylmäverisille parville, jotka rakkauden huumauksessa unhoittavat +kaiken vaaran. + +Siellä on eloa siellä selällä, ruuhi ruuhen vieressä pistää keulansa +ruohikosta. Kuikka pakenee kauas ja alli pitää kauheaa melua, sillä sen +tuskin lentokuntoiset pojat saavat kärsiä samaa kurjaa kohtelua kuin +poikaset Betlehemissä. Kalastajat tietävät, että missä alli pesii, +sieltä lähtee sorsa kaikoon ja sentähden niitä alati ahdistetaan. +Hyyppä kohottaa surkean huutonsa: fly flio, rantasipi juoksentelee +hoikilla tikuillaan kuin levoton henki, mutta kalastajat vaihtavat +sanoja ja tervehdyksiä matalalla äänellä ja ovat tyytyväisen näköisiä. +Kun he sitten tulevat kotiin, seisovat vaimot ja lapset rannalla +kalalautoineen ja veitsineen, korvoineen ja suolavakkoineen. Välkkyvä +saalis pannaan laudalle ja naurun ja leikkipuheen kaikuessa siivotaan +kalat niin että suomukset vaan kimpoavat kuin hopeavihme ympärille. +Hyvästi suomustettuna ja siivottuna levitetään ne sitten kuivamaan +littosille punertaville graniittikallioille seuraavana päivänä +suolattaviksi. + +Niiden joukossa, jotka venheineen kamusivat selällä, oli myöskin +Kristian, nuorin niistä kolmesta, ja meidän Katri, nyt pyhänä käymässä +ystävien ja omaisten luona. Kristian ja Katri olivat niinkuin kihloissa +ja sillä vapaudella, joka saaristossa vallitsee kihlattujen välillä, +olivat he aina yhdessä tällaisilla retkillä. Rakkaus pukeutuu siellä +aivan toisiin muotoihin kuin me olemme tottuneet näkemään, se ei +näyttäydy millään lailla sentimentalisena, haaveilevana tai +alttiiksiantavana, päinvastoin se ilmautuu vallattomuudessa, joka +useinkin muuttuu röyhkeydeksi, ja -- avuliaisuudessa. Nuoret kinaavat +ja kiusottelevat keskenään, yhtä varmasti kuin että he, tarpeen +tullessa, heti auttavat toinen toistaan. + +Kristianilla ja Katrilla oli ollut hyvä saalis, kerta kerralta he +olivat tyhjentäneet verkkonsa, heidän ainoastaan kuuden tuuman +korkuiseen alukseensa ei voinut mahtua enempää, oli jo aika ajatella +kotimatkaa. Juuri kun he olivat pääsemässä matalasta lahdesta syvempään +kotirantaan, näkivät he vanhan Kristianin, isän, venheen ja kokonaisen +pienen laivaston kalastajavenheitä ympäröityinä englantilaiselta +meriväeltä, jotka kiihkeästi tinkivät ostaakseen kaloja. Vanha +Kristian, joka ei ollut täysimielinen, ei tahtonut päästä selville +meriväen kanssa, mutta kun useimmat luotseista, niiden joukossa nuori +Kristian, melskasivat tai ymmärsivät englannin kieltä, sovittiin +piankin kaupoissa, kalat otettiin ja annettiin hyvällä hinnalla, +lastattiin isoihin venheisiin ja nyt lähdettiin englantilaiseen +laivastoon. Komea 7 jalkaa pitkä englantilainen laivamies, jolla oli +vaalea parta ja iloiset silmät, otti kaunista Katria leuasta ja kutsui +häntä selvimmällä viittomapuheella maailmassa mukaan, hän nosti hänet +nimittäin varsin näppärästi venheesensä ja antoi hänelle kaikkien +nähden läjähtävän suudelman. + +Katri rimpuili vastaan, nauroi ja oli vihainen, mutta se, joka oli +vimmattu, eikä syyttä suinkaan, oli Kristian, sulhasmies. Hän aikoi +juuri ryyätä venheeseen kostamaan naisenryöstöä, kun hyvästi osattu +potkahdus hänen pienen aluksensa laitaan sai sen kallistumaan ja +Kristianin suin päin putoamaan, ei toki kovin syvään, veteen. Märkänä, +äkäisenä ja nolona alkoi hän kahlata maalle päin, jolla välin pieni +venheistö souti naurun ja ilon, leikin ja laulun kaikuessa +englantilaista laivastoa kohti. Kun Kristian oli päässyt kuivalle +maalle, seisoi hän kauan aikaa rannalla ja vannoi kostavansa tämän +häväistyksen. Kaikki pahat intohimot olivat joutuneet liikkeeseen hänen +sielussaan ja ne yltyivät yhä enemmän naurusta ja laulusta, joka kuului +aaltojen takaa. Pahinta kaikista oli, että joka kerran kun tämä remakka +kuului hänen korvaansa, hän oli tuntevinaan kauniin Katrin iloisen +naurun. Mustasukkaisuuden, loukatun itserakkauden ja ylpeyden intohimot +kiehuivat hänen sydämmessään. Katri, Katri, sinä olet katuva kerran +tätä päivää, ja hänen vihansa kääntyi ensisijassa tyttöä kohtaan, joka +oikeastaan oli viaton hänen onnettomuuteensa. + +Hitaasti hän astuskeli kotiin päin, hän näytti miettivän jotakin ja +sydämessään taistelevan kovaa taistelua. Hänen muotonsa oli kalpea, hän +puristeli silloin tällöin vimmassa nyrkkiään ja hapuroitsi levottomasti +vyötään, jossa hänen puukkonsa tavallisesti riippui. + +Kotiin tultuaan muutti hän kuivat vaatteet päällensä ja meni jälleen +alas rantaan, hänen vihansa kiihtyi hänen istuessaan siellä ylhäällä +kallioilla ja kuunnellessaan kuinka rykmentinmusiikki kajahteli tuolta +kaukaa fregattilaivasta. Iltatuuli kantoi aaltoja pitkin pitkiä +kappaleita iloisista lauluista ja rajuista tanssisäveleistä; silloin +tällöin kuului riemukas hurraahuuto eli muu hoilotus, viimein hän ei +enää jaksanut kestää kauempaa, hän hyppäsi alas kalliolta, työnsi +vesille parhaan purren, pystytti maston ja levitti purjeen. Taistelu +oli taisteltu. Niistä monista tunteista, joita hänessä liikkui, oli +yksi voittanut, se oli viha, kosto. Hän tunsi tällä hetkellä vainoa, +niinkuin ampiainen tuntee vihaa, se tietää, että siltä menee henki, jos +se pistää, mutta se pistää kumminkin. + +Kun merivesi kohisi kokan edessä ja venhe liukui aalloilla, tuntui +hyvältä hänen sielussaan, hänen mielensä rauhoittui, hän epäili vielä +kerran -- mutta ei, sanoi hän itsekseen ja laski ulomma mustenevalle +merelle. Hän purjehti mantereelle ja ilmoitti nimismiehelle mitä hän +oli nähnyt. + +Yö oli jo melkein puolessa, kun iloiset kalastajat ja luotsit palasivat +naisväkineen englantilaisesta laivastosta. + + +Näkki. + +Minä olen esitellyt sinulle luotsia, merimiehiä ja kalastajoita, mutta +löytyypä vielä yksi olemus, joka kuuluu saaristoelämään yhtä varmasti +kuin kalan ja tervan haju. Ja se on Näkki. Sinä et usko häntä olevan. +Tule saaristoon, kuulustele ja kysele, ja sinä olet ainoa, joka +epäilet. Kaikki se, joka on eriskummallista, mahdotonta edeltä arvata, +ymmärtää ja käsittää, kaikki se, joka on mahtavaa, suurta, kesytöntä ja +selittämätöntä, herättää taikauskoa -- kaikkea tätä on meri, ja siksi +se synnyttää taikauskoa. -- Syvässä sen sisustassa asuu salaisia +voimia, ne vihaavat kalastajoita, jotka ahdistavat aaltojen asukkaita, +ja merimiehiä, jotka eivät pelkää aaltojen valtaa; -- vuosi vuodelta he +väijyvät kalastajaa, asettaen pauloja hänen tielleen ja useimmiten +ottavat häneltä hengen. -- Kulkuväylä on selvä. Vuosikymmeniä on siinä +laivoja kulkenut, eräänä päivänä tulee kalliisti lastattu laiva +kaukaiselta maalta, se keinuu komeimmalla kuparikeulalla koko +saaristossa, se tarttuu karille ja uppoaa juuri siinä, jossa ei koskaan +ole luotoa ollut; se on Näkin kosto. Silloin sanoo kansa, että laivalla +löytyy mies, jota Näkki on katsellut, ja se, jota Näkki on katsellut, +se on kuoleman oma. Jaala on uusi kuin kevätaamu ja sitkeä kuin +syksyinen jää, se ei ole koskaan vuotanut, ei sen vertaa kuin +tapinreikä ankkuripahasessa. Kenen on syy, että se vuotaa kuin +kala-arkku ja painuu pohjaan, kuin riippakivi, ensi kerran kun se on +vesillä. Näkin on syy -- tämä on katsellut sitä. Kuka johtaa kalaparvia +meren laitumilla, joskus tuhansittain lahtiin ja poukamiin, joskus ulos +meren selälle, niin että kalastaja-raukka ei saa nähdä ainoaa +hopeanhohtavaa pyrstöä pitkään aikaan, -- se on Näkki. Näkki on ainoa +skandinavialaisesta jumala-maailmasta, joka on saanut jalansijaa +Suomessa, ja vieläpä enemmänkin, joka on karkoittanut Vellamon neitoset +ja Ahdin taikasauvan. Kymmenen kertaa, kaksikymmentä kertaa voit sinä +nähdä Näkin, hän ei tee sinulle mitään, hän ei ole sinua näkevinään, +niinkuin ei sinua olisi olemassakaan -- mutta jos hän kerran iskee +sinuun keltavihreät silmänsä ja hymyilee ohuilla kelmeillä huulillaan, +silloin sinä olet hänen miehiänsä -- silloin olet merkitty. Vuosia voi +kulua, sinä saatat unhoittaa hänet, mutta se, jota Näkki on silmäterään +katsonut, se on kerran, ennemmin tai myöhemmin, tunteva hänen +kyntensä... + +Nuoren Kristianin urotyö oli kantanut hedelmiä, nimismies oli +kymmenkunnan sotamiehen seuraamana tullut herraskartanoon. Nämä olivat +kaapanneet hänen morsiamensa ja hänen isänsä, he istuivat nyt +välisessä. Katri itki päivät päästään, mutta löyhämielinen luotsi istui +pimeässä nurkassaan ja nauraa virnotti ja hyräili, joka vielä enemmän +peljästytti Katri raukkaa. Kaikki ihanuus, jota Kristian odotti +kostonsa tyydyttämisestä, oli rauennut tyhjään. Hänen morsiamensa ja +isänsä olivat ainoat, jotka oli vangittu. Kukapa välitti lähteä sinne +kauas ulkosaariin, jossa kalastajat ja luotsit asuivat? Näön vuoksi +otettiin mitä ottaa täytyi, muut saivat jäädä. -- Katuen tekoaan, +häpeissään, vimmastuneena itseensä ja muihin, meni hän synkkämielisenä +ja hoiperrellen venheelleen, hän tahtoi pois tältä saarelta, joka oli +vietellyt häntä muinoin kuin lukkarin viulu kisapaikassa, kuin +Itä-Indiassa purjehtivan laivan sileä kansi, niinkuin koti houkuttelee +sitä, joka on ollut kauan muilla mailla. Torroksissa, niinkuin olisi +unessa kulkenut, tuli hän rantaan. Siinä oli hänen venheensä, luotsien +itsensä rakentama; oli käynyt kova myrsky silloin kun hän tuli saarelle +ja hän veti venheensä korkealle maalle, nyt oli vesi alennut, ja hänen +purtensa oli ainakin neljä kyynärää merestä. Hän kumartui alas, tarttui +kokkaan työntääkseen venhettä vesille -- mahdotonta! Hän tarttui vielä +kerran, mutta ei, sama venhe, jota hän oli lukemattomia kertoja +käsitellyt, oli nyt siinä, niinkuin olisi ollut lyijyä perässä. +Kiihottuneena ihmetteli hän mikä venhettä vaivasi. Vielä kerran hän +tarttui voimainsa takaa keulaan, hän kumartui alas ja nosti, niin että +veri syöksähti päähän, silloin hän näki, miten Näkki venheenlaidan yli +iski häneen veristyneet viheriäiset silmänsä. Ne olivat, hän näki sen +selvään, ulkona päästä niinkuin kravulla, hän kuuli miten merenhaltija +maiskutti ohuilla verettömillä huulillaan, nauroi ja kiiti pyöreine +päineen ja ruumiineen, joka oli kuin köysivyyhti, alas aaltojen väliin, +ja samassa luiskahti venhe irti ja kiiti kuin nuoli vesille; mutta +Kristian kaatui rannalle kuin halvauksen saanut, hän oli katsonut +Näkkiä silmästä silmään. + +Miten kauan lienee maannut, sitä hän ei tietänyt, mutta hän heräsi +siitä, että vesi, joka taasen oli noussut, kasteli hänen päätänsä siinä +suinpäin maatessaan rannalla. Unimielisenä katseli hän ympärilleen, +tuolla oli hänen uusi venheensä ja hankasi kylkeään kallion kulmaan. +Nyt hän muisti kauhean näkynsä. Hänen kohtalonsa oli ratkaistu, +mahdoton välttää. Ja kuitenkin, hän ei joutunut Näkin uhriksi. Kaksi +viikkoa sen jälkeen, kun englantilaiset ampuivat Uuraansalmen tuleen, +oli Kristian osallisena pelastustyössä. Sovittaakseen mitä oli +rikkonut, teki hän mitä ihminen tehdä voi toista auttaakseen. Ollen +väsymätön, rohkea, melkein uhkarohkea, joutui hän luultavasti liekkien +saaliiksi, vaan ei ole koskaan saatu tietää, milloin ja miten. Sen ilon +hän kuitenkin sai kokea, että näki muutamia päiviä ennen kuolemataan +heikkomielisen isänsä vapaana. + + +Osip. + +Mätäkuun kuumuus lepäsi raskaana ja painavana saariston yli. Aurinko +paahtoi niin että maapaakut kesantopellolla halkeilivat, ja +kullankarvainen valo verhosi puutarhat, kedot ja metsät, tasaisesti +kuin vernissa taululla. + +Välisen luona käveli Osip Sidorovitsch edes takasin päivänpaahteessa, +jokseenkin alakuloisena tai oikeammin surumielisenä. Hän käveli, +vartioiden kahta ruskeaa silmää, kahta punaista huulta ja +siroa hauskanrattoisaa pystynenää, joka alinomaa lumoavalla, +selittämättömällä tavalla johti hänen ajatuksensa ensin suoraan +väliseen ja sitten tuon nokisen huoneen kautta eteenpäin, aina kauas +valoisaan maailmaan, kauas kauas pois erääsen paikkaan, jota hän ei +koskaan enää tahtonut muistella ja jonka hän oli monta kertaa +hukuttanut viinatulviin. Sitä hän ei tällä kertaa voinut tehdä, sillä +ensiksikin hän oli vahtina ja toiseksi ei ollut viinaa saatavana: siksi +tulivat muistot niin rajusti hänen ylitsensä. Hän voihki ja huokaili, +kävellessään siinä päivänpaisteessa. Hänen edessään surisivat +ampiaiset ja mehiläiset kukkivassa seljapuussa, joka tuuheana ulottui +puutarha-aidan yli ja levitteli kukkaissatoaan takapihan kirjavan +yleisön nähtäväksi. Nuo ruskeat silmät ja seljakukkien tuoksu johtivat +hänet kauas pois pyhään Venäjän maahan. Hän oli näkevinään kukkivaa +aroa, niin kauas, niin kauas kuin silmä kantoi. Ja kauimpana näkymön +rajalla näytti aivan kuin lämpöistä, sinertävää kukkaistuoksun +synnyttämää huurua olisi levinnyt tuon loistavan maiseman yli. +Ainoastaan yksi puu, yksi ainoa, kasvoi etäällä kukkulalla, ja sen +suojassa oli muutamia majoja, joiden harmaiden saviseinien välissä +seljapuu kukki. Siellä oli Osip asunut kerran, aikoja sitten, siellä +hänellä oli ollut isä ja äiti ja ruskeasilmäinen morsian. Nyt olivat +kaikki kadonneet, aro, kylä, koti, isä ja äiti sekä morsian! Mitäpä +siis auttoi heitä ajatella! Hän koetti karkoittaa näitä ahdistavia +ajatuksia hyräilemällä hupaista sotamiehenlaulua, mutta turhaan. Tuoksu +kukkivasta seljapuusta toi ne jokaisen tuulenpuhalluksen kera jälleen +takasin; ja kuvat olivat hänen muistossaan yhtä selvinä, kuin jos hän +olisi nähnyt ne balagai-panoraamassa Moskovan markkinoilla. Kyyneleitä +ja itkua, kuumat suudelmat seljapuun oksien alla, ero ijäksi päiväksi. +-- Sillä se, joka siihen aikaan puki sotilastakin päälleen, hän heitti +melkein ikuiset jäähyväiset elämälle; nuorena, voimakkaana otettiin +hänet omaisten luota, ja kun hän raihnaisena, murtuneena vanhuksena +palasi kotikylään, silloin oli yksi miespolvi mennyt Manalan majoille, +ja tuskin löytyi ainoaa, joka hänet nimeltä tunsi. Juuri niin oli +käynyt ja oli Osipille käypä. Kaksikymmenvuotiaana hän oli lähtenyt +isänkodista, viisitoista vuotta hän oli palvellut, ja yhtä monta +hänellä oli vielä palveltavana. Mitä kaikkia hän olikaan nähnyt, mitä +kaikkia hän oli kärsinyt sitte, mutta aina oli lapsuudenkoti tuottanut +hänelle katkerimmat kärsimykset. + +Kun hän eräänä lämminnä kesäaamuna seisoi vahtina, ja muisto +voimallisesti valtasi hänet ja kangastuksessaan näytti hänelle hänen +isänsä majan, hänen iloiset siskonsa, kukkivan seljapuun, pääskyset +räystään alla ja sitten aron ... aron! silloin häneltä unohtui +"oikeaan", "vasempaan" -- ja häntä rangaistiin. Eräänä päivänä olivat +entisyyden muistot vietelleet hänet karkaamaan palveluksesta, ja +vuosikausia hän oli saanut siitä kärsiä. Kuka siis saattaa ihmetellä, +että hän viimein koetti paloviinaan hukuttaa näitä muistoja? Ja hän oli +vähitellen onnistunut. + +Mutta tämä päivä -- tämä valoisa paisteinen heinäkuun päivä -- ja +kauniit suruiset silmät siellä sisällä herättivät jälleen eloon kaikki +entiset unelmat, niin että hän, kun vapaavuoronsa vihdoin tuli, heti +käytti tilaisuutta mennäkseen välisen pienen ikkunan alle vankia +lohduttelemaan. + +Siinä hän istui käsi-harmonikoineen ja houkutteli ilmoille suloisimpia +ääniä kuin suinkin taisi, hyräillen kotimaansa säveleitä ja antaen +silloin tällöin kuuntelevalle Katrille huonon suomennoksen runon +hehkuvimmista säkeistä. + +Mutta ei mikään näyttänyt voivan lohduttaa huolestunutta tyttöä. + +"Miten luulet sinä Osip, että kaikki tämä on päättyvä? Sano, Osip, +tuleeko rangaistus olemaan kova? Herra Jumala, en minä olisi uskonut, +että iloiset tanssihuvit luetaan semmoiseksi rikokseksi. Ja sitten se +ei ollut minun syyni, että jouduin mukaan tuona onnettomana iltana, se +oli laivamies, se pitkä laivamies, joka narrasi minut. Niin, usko minua +tai älä, mutta minulla on vieraita miehiä siihen, että hän otti minut +käsivarrelleen niinkuin pienen lapsen ja nosti venheesen". + +"Suuteliko hän sinua myös", sanoi Osip synkistyen. + +"Niin, kyllä hän sen teki. Mutta herra jesta, ei suinkaan laki siitä +rankaise, sehän olisi hirmuista. Mitä sinä luulet Osip? Ajattele, jos +minä joudun vankeuteen tai ajattele..." Hän viittasi kädellään ja +vaikeni. -- "Silloin, silloin, minä menen järveen". + +Osip jatkoi tyynesti ja suopeasti: "Selkään, selkään. -- Mitä se tekee? +Kuka ei ole selkäänsä saanut? Selkäänsä on koko maailma saanut, kaikki +ovat saaneet selkäänsä, minä olen saanut monta selkäsaunaa, se on +paljoa helpompaa kuin istua huoneessa, usko minua". + +"Oletko sinä saanut selkääsi, Osip? Mutta sehän on kauhea häpeä. Ei +kukaan ihminen tahdo olla tekemisissä sellaisen kanssa, joka on +seisonut kaakinpuussa. Kukapa koko saaristossa tahtoo naida minut, jos +minä -- ei, se on mahdotonta!" Ja hän puhkesi katkerasti itkemään. + +"Naida sinut, -- sen juuri minä kyllä teen! Selkäsauna on kyllä +vaikeaa, mutta vaikeampaakin löytyy, ja se on kun näen sinun itkevän. +-- Mutta älä nyt itke, pikku kyyhkyläiseni, älä itke, ole rohkea, vielä +ei ole mitään tapahtunut, joka voi huolestuttaa sinua. Kuivaa +kyyneleesi, kultalintuseni! Osip tahtoo laulaa ja tanssia sinulle, +katsoppas minua!" Ja Osip alkoi harmonikka kädessä hyppiä, juosta ja +tanssia hullunkurisia venäläisiä tanssiansa päivänpaisteisella mäellä, +niin että hiki helmeili otsalla ja hymynvarjo palasi jälleen Katrin +huulille. + +Kun Osip huomasi, että hänen ponnistuksillaan oli menestystä, tuli hän +vallan mielettömäksi ilosta, nousi tyhjän tynnyrin päälle, joka oli +aukon alla, ja alkoi lämpimin sanoin taivuttaa "ja ljublju'ansa". Hän +tahtoi paeta Katrin kanssa kauas pois arolle, siellä he kätkeytyisivät +piiloon pahalta maailmalta ja kovilta kohtaloilta, jotka vainosivat +heitä molempia. + +Siinä näin sydäntään purkaessaan, kuuli hän nimeään mainittavan, -- +hänen täytyi mennä pois katteininsa luo. + + * * * * * + +Oli loppupuoli elokuuta. Punaisena ja häpeissään siitä, ettei ollut +niin pitkään aikaan näyttäytynyt, oli kuu juuri nousemaisillaan, mutta +kätkeytyi vielä puoleksi hennon, läpikuultavan pilven taa ja näytti +odottavan, että iltatuuli ensin sammuttaisi viimeisen punakeltasen +valon, joka vielä vilkkui muutamista pilvenhattaroista kauinna +lännessä. Sen ei tarvinnut odottaa kauan. Hitaasti se kohosi ja antoi +leveän valojuovan hohtaa aalloilla, kumotti vanhaan kuusimetsään, +ketojen yli, niin, vieläpä pimeään väliseen se heitti nelikulmaisen +valoruudun, kirkkaan kuin kuvastin, ja keskellä valoa istuivat Osip ja +Katrina. Tyttö puhui ja viittilöi käsillään, vuoroin itkien ja vuoroin +rukoillen vienoilla, hellillä sanoilla, ja hän, hän taipui +taipumistaan. + +Ei kukaan saa tietää miten hän on karannut! Hän ei anna sitä koskaan +ilmi! He repivät yhdessä pois kattolaudat, viskaavat nuoran roikkumaan +katonrajasta ja silloin he luulevat, että hän on karannut, eikä tiedä +kukaan koska ja kenen vartiotunnilla. Katri kyllä niin piiloutuu, ettei +kukaan löydä, ja kun sota loppuu, -- ei kai sitä voi ijankaikkisesti +kestää -- niin, silloin hän rupeaa Osipin vaimoksi, sillä kukapa +silloin muistaa Katrinaa. Osip itki ja suuteli häntä, ei luvannut, +mutta auttoi häntä kuitenkin koko ajan kuin tottelevainen lapsi ja teki +niinkuin hän pyysi. Kun kaikki oli valmisna, pusersi Osip häntä rajusti +rintaansa vasten ja rukoili niin liikuttavasti: "älä petä minua, älä +minua unhoita". Hän tunsi miten levoton Katri oli päästäkseen irti +hänen syleilystään, hän tunsi vaistomaisesti, että hän, niin pian kuin +pääsee vapaaksi, ei ole näyttävä hänelle ruskeita silmiään enää, niin, +nyt hän näki jo, miten hän kaikista välipuheista huolimatta hiipi +isojen kivilohkareiden välitse rantaan. Nyt ei ollut enää epäilemistä, +hän petti hänet. Kaikki oli sovittu toisen kanssa. Milloin ja miten, +sitä hän ei tietänyt, mutta venhe odotti rannassa, ja tuolla hän kiiti +pois kahden vankan käsivarren soutamassa venheessä, joka köykäisenä ja +nopsana kuin kuikka viilsi kimaltelevien aaltojen yli. Heti syttyi viha +hänen mielessään, hän tarttui pyssyynsä, viritti hanan -- mutta mitäpä +se auttaa -- vielä yksi onneton lisää -- ei. Hän paiskasi kiinni +välisen oven ja alkoi kävellä edes takasin vartiopaikallaan. Mutta +hetkisen kuluttua hän asetti pyssynsä nurkkaan, veti esille +paloviinapullon ja alkoi sillä tehdä temppujaan. + + * * * * * + +Kaikki kylän pojat olivat kokoontuneet katsomaan Osipia. Hän oli vasta +ihana nähdä. Vanki oli poissa, ja Osip lauloi ja tanssi kuin mieletön. +Tuon tuostakin keikahutti hän voitonriemuisesti tyhjää paloviinapulloa. +Poika parka, hänellä oli vielä toisenlainen leikki leikittävänä, +sitäkin olimme me pojat katsomassa. Mutta viina sekä lievensi +lemmentuskat että paransi haavat, sanoi Osip. + +Suuressa rauhankokouksessa Parisissa 1856 lienevät hallitsijat panneet +rauhansopimukseen salaisen väliehdon meidän Katristamme, sillä hänen +kavala juonensa suudella erästä kuningattaren laivamiestä ja tanssia +englantilaisen lipun alla, oli ja jäi rankaisematta. Hän meni naimisiin +erään luotsin kanssa, asui ulkona saaristossa, ja puheli vielä viisi, +kuusi vuotta sitten kaikenmoisissa tilaisuuksissa ja missä vain oli +vähänkin aihetta 1855 vuoden vaiheistaan. + + + + +IX. + +Metsästysmatka Suojärvellä. + + +Oli kaunis toukokuunpäivä, puolipäivän aika oli jo ohitse, kun minä +ajoin kiviselle jyrkästi viettävälle kartanolle Mihail Koninin tuvan +eteen. Tupa oli rakennettu jyrkän mäen rinteelle, niin että rakennus +oli pihanpuolelta kaksikerroksinen, mutta metsän puolelta, joka alkoi +heti asunnon takaa, vaan yksikerroksinen. Että jotain erinomaista oli +tapahtunut, huomasi heti, sillä Mihailin piha oli täpösen täynnä +ihmisiä ja elukoita, jotka kilvan koettivat saada äänensä kuulluksi. +Mihail Konin seisoi ylinnä maalatuilla portailla, jotka pihamaalta +johtivat suoraan yläkertaan, hän vihelteli luoksensa koiriaan, komensi +ja jakoi käskyjä sellaisella levollisuudella ja varmuudella, jonka +monivuotinen tottumus ja tieto siitä, että on ensimmäinen talossa, +antaa ihmiselle. Kun ratisevat rattaamme joutuivat kartanolle, +pysähtyivät kaikki puheet -- ainoastaan koirat jatkoivat haukuntaansa +itsepäisellä kiukulla. Mihail varjosti silmiänsä kädellään ja katseli +meitä. Kaksi vuotta oli kulunut siitä, kun viimeksi tapasimme +toisiamme, mutta sydänmaalaisen tarkalla silmällä ja ihmeellisellä +muistilla hän heti tunsi minut -- juurikuin olisimme eilen yhdessä +olleet. Vakavasti lausui hän ilonsa jälleennäkemisestämme. + +Minä pistin kättä Mihailille, hänen vaimolleen, hänen pojilleen ja +tyttärilleen, hänen vävyilleen ja miniöilleen. Ilo oli vilpitön ja +yleinen. + +Oli keskusteltu suurella vilkkaudella kosto- ja vainoretkestä erästä +karhua vastaan, joka oli kaatanut yhden Koninin lehmistä. + +"Mutta", sanoi Mihail, "a kuin sie tulit, niin minä en mene metsälle -- +minä jään kotiin. Karhu menkään omia teitään, minun luotini ei sitä +tänä yönä hätyytä". + +"Ei Mihail, jos sinulla on jotain toimittamista tänä iltana, niin on +sinun mentävä. Minä en tahdo sinua estää". + +Mutta Mihail ei tahtonut rikkoa vierasvaraisuuden lakia, hän olisi +välttämättömästi jäänyt kotiin, ellen minä luvannut lähteä mukaan +metsästysretkelle. Kelpo isäntäni tuli sydämellisen iloiseksi ja +tyytyväisyys oli yleinen; sillä kun Mihail lähti metsälle, oli kaikki +asiat hyvin, saattoi nukkua makeasti ja olla huoleton karhun +kaatamisesta. + +Minä maksoin palkkansa kyytimiehelle, ja tämä tarkoin katseli +harvinaista markanrahaa ja antoi sen kädestä käteen kulkea +katseltavana; minun matkakapineeni vietiin huoneesen, ja luodikko +olalla lähdimme me kohta liikkeelle. + +Me vaelsimme ripeästi eteenpäin -- vähän matkaa vain yli mäen, pitkin +lammin rantaa ja sitten metsään, -- sanottiin minulle. Tiesin kyllä, +että nämä sydänmaalaiset, jotka laskevat pari peninkulmaa likimmäiseen +naapuriin, eivät juuri tee tarkkaa sanallaan vähän matkaa -- minä +otaksuin matkan 3 à 4 virstaksi, mutta minun täytyy myöntää, että +pitkän vaivaloisen matkan perästä ei 5-6 virstaa, niinkuin tie olikin, +tuntunut vähälle matkalle. Oli kuitenkin liian myöhäistä kääntyä +takasin. + +Metsästysretken syy oli seuraava: Konin'in ja muiden talonpoikien +lehmät olivat olleet metsässä noin viikon päivät sen jälkeen kun +päästettiin irti, oltuaan nälinkuoliaana kevättalvella, -- kun eräänä +kauniina päivänä koko karja, paitsi yhtä lehmää, tuli ammuen täyttä +laukkaa kotiin. Metsän kuningas oli unisilmäisenä ja nälkäisenä talven +puutteiden perästä ruvennut metsämieheksi ja oli kaatanut Koninin +parhaan lehmän. Siitä syntyi melua kylässä, sillä se karhu, joka kerran +on maistanut lehmänlihaa, oli välttämättömästi kaadettava, muutoin oli +talonpoikien paras omaisuus alituisessa vaarassa. Heti ryhdytään +toimenpiteisiin tappiota kostamaan. Kun karhu on kaatanut saaliinsa ja +syönyt kylläkseen, jättää se lopun saaliistaan paikoilleen, palatakseen +2 tai 3 päivän perästä auringon laskun jälkeen sitä syömään. Nyt on +metsästäjän saaliin läheisyydessä etsittävä sopiva paikka, mieluummin +jonkun puun latvassa, sekä sitten hiljaa ja äänetönnä odotettava +ilkityöntekijää. Vähinkin kolina hätyyttää karhun pakotielle. + +Kun lähestyimme paikkaa, jossa karhu oli tuhotyönsä tehnyt, alkoi +Mihail suurimmalla varovaisuudella, ottaen alati vaaria tuulen +suunnasta, hiipiä muutamien ikivanhojen pilvenkorkuisien kuusien luo, +jotka sammaltuneiden riippuvien oksiensa välissä tarjosivat oivan +piilopaikan metsästäjälle. Me kiipesimme erääsen noista kuusista, +Mihailin poika toiseen, molemmat noin 60 jalan paikoilla siitä, jossa +haaska oli. Hiljaa kuin varpuset haukan läheisyydessä liidellessä, +olimme istuneet siellä muutamia minuuttia, kun kuulen Mihailin +verkalleen mutisevan jotakin, jota ensin luulin iltarukoukseksi, mutta +kuultuani koko joukon merkillisiä sanoja, niinkuin "villahäntä" ja +"schebelikagla", joilla ei juuri kernaasti voi kääntyä herramme +puoleen, kysyin minä kuiskaten, mitä se oli. Hän oli hartaan näköinen +ja viittasi minun olemaan hiljaa, ja seuraavalla hetkellä kuului vain +tuulen huokumista hiljaisessa yössä. + +Käsi puun ympärillä ja pää nojautuneena runkoa vasten tuntui minusta, +ikäänkuin olisin levännyt luonnon povessa ja kuunnellut miten elämä +paisui, miten se voimakkailla tykytyksillä ajoi kätketyt mehut +liikkeelle ennättääkseen Pohjolan lyhyen kesän ajalla kukkaan ja +hedelmään. + +Aurinko oli laskeunut, varjot, jotka olivat päivällä painuneet puiden +juureen, kohosivat hitaasti ja hiipien ylemmä ja ylemmä. Hippikertun +piiskuttaminen oli tauonnut, yksin oli kultarintakertunkin runollinen +iltalaulu herennyt sointumasta; suloisena, ihanana, leutona vaipui +kevätyö ylitsemme. Tähdet tuikkivat taivaan sinessä -- raukeasti ja +hekumallisesti, höyryävän kevätilman läpi. Öinen tuuli toi ihmeellisen +virkistäviä tuoksuja, jotka vuoroin huumasivat, vuoroin väsyttivät, +välistä panivat sydämen kovasti sykkimään toimintaky'ystä ja +rohkeudesta, välistä taas kantoivat sielun kauas aavistuksien ja +unelmien aalloilla. Tuossa salaperäisessä pimennossa leimahti silloin +tällöin joku salama kaukana ja kuvasi hetkeksi kuusien varjot mäelle. + +Silloin kuului muutamia sointuvia ääniä hiljaisessa yössä. Ensin +yksityisiä, sitten useampia ja useampia, jotka yhdessä muodostivat +sydämellisen suloisen sävellyksen. Yhtäkkiä kaikki vaikenee, on +hiljaista, niin hiljaista erämaan yössä -- mutta jälleen alkaa laulu, +ja yhä täyteläisemmin, yhä mahtavammin kohoaa laulajan hehkuva ääni, +kunnes se voitonriemuisilla värähdyksillä leimahtaa rakkauden korkeaan +veisuun, antaakseen seuraavassa silmänräpäyksessä sävelten haihtua +sointuisiin huokauksiin. Ja tämän häälaulun soidessa luonnon suuressa +vihkimäjuhlassa, nukahdin minä niinkuin lintu oksalla, ja jo puoleksi +unelmien maailmassa kuulin satakielen lemmenlauluja. Puks, yhtäkkiä +kuului laukaus ja kiukkuista murinaa, yksi laukaus vielä ja +unentorroksissa hieroin minä silmiäni. Miten kauan minä olin nukkunut, +en tiedä, ensi silmänräpäyksessä en voinut käsittää, minkä ihmeen +tähden minä istua kökötin ylhäällä puussa keskellä metsää. + +Vähitellen palasi muisti. -- Minä katsoin alaspäin, oli aivan +mahdotonta nähdä sammuvien tähtien valossa mitään, ja vielä tänäkin +päivänä on minun mahdotonta käsittää miten Mihail saattoi nähdä tässä +pimeydessä. Minä aloin verkalleen laskeutua alas kuusesta, kun kuulin +selvästi Mihailin minun allani mutisevan seuraavat kristityn suussa +pilkalliset sanat: + + Kiitoksi metschän kuningas + Metschän kuldainen kuningas, + Metschän ehdoissa emändy, + Haapasaaren neiti kaunis, + Metschän taatto, metschän briha, + Metschän onni, metschän osmo, + Metschän valgia vasikka, + Metschän koko sugukunda. + +Minä kiipesin nopeasti alas puusta. Siinä seisoivat Mihail ja hänen +poikansa, he onnittelivat toisiaan ja minua onnellisesta karhuntaposta, +jossa ei minulla puolestani ollut vähintäkään osaa. Karhu oli Ivanan, +nuoremman Koninin, kertomuksen mukaan tunkeutunut sen kuusiryhmän läpi, +jossa me olimme väijyksissä. Joko se lie saanut vainua kristityn +verestä, kuten sadussa sanotaan, tai aavistanut jotain vaaraa, äkkiä se +vaan oli rynnännyt suoraan eteenpäin, ikäänkuin vaaraa paeten, silloin +kun Mihailin luoti haavoitti sen. Kiväärin tulen valossa oli myös nuori +Konin saanut tähdätyksi ja kaatoi kun kaatoikin rosvon maahan. -- Päivä +oli herännyt. Kellertäviä leimuja häilyi idän hattaroilla ja +sammuttivat raukeasti vilkuttavat taivaanvalot. Kahdesta laukauksesta +oli metsän soittokunta herännyt eloon. Minä voin selvään eroittaa +pajulinnun vähäsen, vaatimattoman laulun, joka henkii suloista +luontevuutta, kilttakertun surumieliset äänet, ja huomautushuudot, +joita leppälintu hämmästyttävällä voimalla pusertaa rinnastaan, jolla +välin tässä luonnon aamuhymnissä muodosti perusäänen kultarintakertun +viehkeä viserrys, joka herättää päivän eloon ja jälleen sen lepoon +tuutii. Monta vuotta on kulunut sitten kun tämä tässä kertomani pieni +episoodi tapahtui, mutta muistellessani tätä aamua tunnen vieläkin +kevään raittiutta, sydänmaan sanomatonta suloa hengähtävän sielussani. + +Kotimatkalla johdin huomaamatta keskustelumme Mihailin +kiitosrukoukseen, minä kysyin mitä hän mutisi eilen illalla istuessamme +kuusen latvassa. Mihail ei tahtonut millään muotoa sanoa. Oli aivan +mahdotonta saada häntä edes puhumaankaan siitä. Hän sanoi, että +mahtisanoja ei saa käyttää silloin kun niitä ei tarvita. Olin +pahoillani, etten saanut enkä kenties milloinkaan saa kuulla hänen +runoaan, kun hän iltasella siinä ilojuhlassa ynnä tanssijaisissa +(plätschit), joilla karhun tappaisia vietettiin, pyytämättä ja hiukan +häpeissään luki alkuosan siitä runosta, jonka loppusäkeet minä jo +ylempänä mainitsin. Kirjoitan sen tähän. Eikä minun tarvitse +muistuttaa, että tätä rukousta lukevat hartaudella ja vakavuudella +monet sadat meidän maanmiehiämme, vaikka ovat kasvatetut kristillisen +kirkon helmassa. + + Menin mie miehissä metschään, + Urohissa ulkotöille, + Kah'en kolmen koiran kanssa + Kuu'en vii'en villahännän, + Seitschemän schebelikaglan, + Lapin loajalle salolle + Sinisen metschän sisälle. + Kuljin kuusikumburoilla + Viivyin viitarandioilla + Haukkui koirani karhuun. + + Tapio metschän kuningas, + Metschän kuldainen kuningas, + Tuo tuolta tuonembata, + Lapin loajalta salolta, + Sinisen metschän sisältä, + Minun koirat pentukoirat, + Ampujat alakätöiset. + + + + +X. + +Kyyrölän kylä. + + +Krasnoje Selo, ei keisarillinen huvilinna, vaan täällä kotona meillä +Muolassa, tai toisin sanoin, Kyyrölän kylä, on siksi kummallinen kylä, +että muutamat lyhykäiset kynäelmät siitä eivät liene kaikkea viehätystä +vailla. Kylä, jota asukkaat sanovat Krasnoje Seloksi, on laajempi kuin +moni meidän pikkukaupungeistamme. Lisäksi on sillä ihanaa vaihtelevaa +hempeyttä, jommoista ani harvassa meidän kylistämme ja kauppaloistamme +on nähtävänä. Lukija kuvitelkoon mielessään kyläkadun -- oikeammin +maantien -- noin virstan pitkän ja melkoisen leveän; molemmin puolin +katua ovat talot, niinkuin kaupungissa, vieretysten, mutta siten, että +kaikki pääseinät ovat maantielle päin. Tien ja rakennusten välillä on +nurmikenttä, leikki- ja kisakenttä kyläkunnan lapsille, vasikoille ja +nelijalkaisille. Joka kolmannen tai neljännen talon edessä on kaivo +suurine vinttineen, jotka vinosti kohoavat taivaan sineä vasten. Joku +puukon tai kirveen raatelema pihlaja tahi koivu, joka on saanut uhrata +alimmat oksansa jokapäiväisiin tarpeisiin, katkaisee päätyvien tasaista +jonoa ja antaa perspektiiville vaihtelevaisuutta. Talot, jotka ovat +rakennetut pyöreistä hirsistä suorastaan maaperään sekä oljilla, +laudoilla eli päreillä katetut, ovat enemmän tai vähemmän rappeutuneita +ja koristeltuja kummallisilla ornamenteilla ja sahauksilla peräseinän +huipussa, alhaalla katonrajassa ja päätyikkunoiden yläpuolella. +Sitäpaitse ovat nämä varustetut loistavan värisillä luukuilla. + +Yllämainitusta huomaa, että Kyyrölä, -- Krasnoje Selo -- ei ole mikään +suomalainen kylä; Kyyrölä on, tai oikeammin, on ollut, puhtaasti +venäläinen kunta. Jo ennen kun Pietari suuri Uudenkaupungin rauhan +kautta sai omistusoikeuden Viipurin lääniin, oli hän antanut pois ei +vähempää kuin 2,748 kartanoa 28 lahjoituksena, "ikipäiväiseksi ja +perittäväksi omaisuudeksi talonpoikineen ja karjoineen" -- kuten +lahjakirjassa sanottiin. Heti Viipurin valloittamisen jälkeen lahjoitti +tsaari Pietari, heinäkuun 21 päivänä 1710, Viipurin kaupungin +ensimmäiselle venäläiselle komentajalle, Gregori Petrovitsch +Tschenischeffille, 92 taloa Muolan pitäjässä. Lahjoitettujen tilusten +joukossa löytyi muutamia niistä lukemattomista autioista taloista, +joita "ison vihan aika" Kaarle XII hallitessa oli tuottanut. Sellainen +tila oli Kyyröläkin, jonka komentaja Tschenischeff asututti Vähä +Venäjäläisillä -- puheen mukaan erään venäläisen sanomalehtimiehen +toimesta, joka Kyyrölässä käytetyn venäjän kielen monikon päätteissä ja +pehmeissä tekosanan muodoissa oli tuntevinaan maloryssäläis murteen +ominaisuuksia. Kuten näemme on tämä perin venäläinen, suomalaiselle +alueelle perustettu, kylä, jonka tuttavuutta tässä käymme tekemään. -- +Jos se ylipäätään onkin köyhä ja kurjan näköinen, niin täytyy myöntää, +että verrattuna ympärillä oleviin suomalaisiin kyliin saattaa Kyyrölä +täydellä todella nimittää itseään Krasnoje Seloksi; sillä täällä löytyy +kumminkin halua kaunistaa ja käyttää tarpeellisuuden vaatimuksien yli +hiukkasen koristuksiakin. Vähät siitä, jos työ on epätarkkaa ja +huolimattomasti tehtyä; löytyy kuitenkin kaikessa tässä kummallisessa +sekasotkussa jotakin, josta huomaa, että on tahdottu uhrata +kauneudelle. Melkein keskellä kylää on vanha hovitila, suunnattoman +suuri puupalatsi, aikoinaan varustettu pylväskäytävällä paestiläisistä +patsaista, vanhaan Viipurilaiseen tapaan tehdyt hirsistä ja käärityt +säkkikankaalla, jonka jälkeen pinta maalattiin ihanasti naxosmarmorin +vahakeltaseen väriin tai hienosuonisen giallo anticon tapaan, kaikki +liimavärillä tietysti. Päällystys on laudankappaleista, ikkunat +korkeat, kaarevat, pielet lankuista tehdyt. Ylinnä kohoaa puinen torni +kupulakineen ohuista, taivutetuista laudoista. Sisäpuolelta on kupulaki +maalailtu ja koristeltu roseteilla, kukkaisköynnöksillä, haaraisilla +kynttelinjaloilla y.m. Tuo upea rakennus vaatelijaine ja outoine +muotoineen on oivallinen kuva siitä vuosisadasta, jolla se on +rakennettu. + +Entinen puisto, joka oli ollut järjestetty komeaan malliin, +pensasaitoineen lammikoineen ja siltoineen, on nyt hakana, jossa vain +kultakoristeet ja joku heinittynyt ruusupensaisto ja pari lahonnutta +jalustaa puhuvat menneiden aikojen loistosta. + +Oltuaan lakkatehtaana, rohtolana ja postitoimistona, on rakennus +laadittu asumukseksi 32:nen reservikomppanian päällikkö- ja +alapäällikkökunnalle. Ja varmasti saa vakuuttaa, ettei yksikään +reserviupseereistamme majaile niinkuin 32:nen komppanian esimies. + +Hovileirin lähellä on venäläinen kirkko, kirjava rakennus, joka hohtaa +kaikissa sateenkaaren väreissä. Etempänä on entinen "muonakasarmi", +jossa Suomesta Siperiaan kuljetettavat vangit saivat levähtää, nyt iso, +rappiolle joutunut puukoju. Kuten näkee, on Kyyrölän kylää aljettu +rakentaa paljoa suuremmassa mitassa kuin elämä kylässä, ainakaan tätä +nykyä, jaksaa täyttää. + +Joskus kauniina kesäpäivänä, etenkin lauantai- tai sunnuntai-ehtoina, +saa kuitenkin leveällä kyläkadulla joskus nähdä semmoista eloa ja +liikettä, joka muistuttaa niistä ajoista, jolloin läänitysherra täällä +kaikessa komeudessaan asui, metsästi, piti juomakemuja ja maalaisjuhlia +korkeasäätyisille vieraille keisarin kaupungista. Kaikki kylän asukkaat +ovat silloin ulkona kadulla, istuvat kaivolla tahi lepäävät +portaillansa. Pojat pelaavat "bafkaa" huolellisesti siloitetuilla +porsaanluilla, tytöt tanssivat ja laulavat vapaasti, sillä välin kun +vanhemmat käsiharmonikan soidessa juttelevat päivän tapahtumista. + +Tavattoman paljon harakoita istuu kaikilla aidoilla ja räkättävät +arioita "la gazza ladra'sta". Vielä kirjavammat kuin harakat ovat +naisien puvut; hame moniväristä kattuunia, leikattu yhteen palaan +liivien kanssa, joka on hyvin ruman näköistä. Vyötäinen nousee siten +korkealle ylös melkein kainaloihin, ja paitsi että se turmelee poven, +antaa se vartalolle kovin hullunkurisen muodon; pää ja thorax ovat +verrattoman pienet suunnattoman abdomenin rinnalla, puhuaksemme +hyönteistutkijain kielellä. Miesväkeä näkee sangen vähän. Kaikki ovat +puetut tavanmukaiseen muschikpukimeen. Syy tähän epäsuhteesen miesten +ja naisten lukumäärässä on se, että maanviljelys ja käsityö ovat näillä +seuduilla tyyten vaihtaneet paikkaa toistensa kanssa. Mies on +puutyöntekijä, astianvalaja, maalari, tapetinpanija ensisijassa, sitten +vasta maanviljelijä. Hän oleksii enimmäkseen läheisissä kaupungeissa, +Viipurissa ja Pietarissa, käsityöläisenä; pääsiäiseksi hän tavallisesti +palajaa kotiin, mutta niinpian kuin kevät lähenee, herää hänessä kaiho +pääsemään ulos maailmalle. Ei siis ole ihmettä, että maanviljelys on +vallan alkuperäisellä kannalla, vallankin kun maa on yhteistä ja +jaetaan viljelijöiden kesken -- jos oikein asian kuulimme, joka viides +vuosi. Kaikilla talonpojilla ei ole edes omaa hevoistakaan; kyntö- ja +kylvöaikana lainataan juhta joltakin onnellisemmalta naapurilta. + +Kieli on, niinkuin yllä mainittiin, venäjä; miehet puhuvat kuitenkin +melkein kaikki suomeakin. Viime aikoina on suomalainen sisäänmuutto +tullut huomattavaksi. Moni rakennus on jo rakennettu pitkin kylänkujaa, +josta melkein aina tietää, että joku kansalaisemme on talon rakentanut. + +Kylässä on koreaksi maalattu kansakoulu, joka nauttii kannatusta Suomen +valtiolta kuin myös joltakin venäläiseltä virkakunnalta. Kansakoulun +opettaja on syntyperäinen venäläinen, eikä ymmärrä sanaakaan +suomenkieltä. Ikävää on, että lapset, jotka kaikessa tapauksessa ovat +suomalaisia, Suomen alamaisia, eivät ole tilaisuudessa oppimaan Suomen +historiaa ja maatiedettä. Koulun tarkastaja, ponteva suomalainen +pappismies, ei ole voinut tehdä niin mitään tämän suhteen, sillä +oppikirjoja venäjää puhuvia suomalaisia varten ei löydy laisinkaan. On +helppo käsittää, miten herra koulumestari kuvailee Suomea ja Suomen +historiaa oppilailleen. Sillä kannalla kuin opetus nyt on, on sekä +surkeaa että naurettavaa kuulla opettajan selittävän "isänmaan +historiaa" oppilaille. Saporogit, tatariruhtinaskunta Krimin niemellä, +Ivan julma ja muut aasialaiset suurherrat, kaikki he kuuluvat "isänmaan +historiaan". Maatieteessä, jossa Suomi on paremmin kuin historiassa +esitettynä, ei ole aivan voitu olla lukuunottamatta "tschudilaisia +rajamaita"; ja opettaja on, käyttäen avukseen vanhaa venäläistä, +Viipurin läänin karttaa, juurruttanut oppilaittensa päihin muutamien +kaupunkien, jokien ja kaikkien rautatieasemien nimet Viipurin ja +Pietarin välillä. Tätä tehdään Suomenmaassa, Suomen alamaisille, Suomen +valtion kustantamassa koulussa. Kuta useampia kansakouluja perustetaan +venäläis-suomalaisissa kylissä, sitä tärkeämpää on valvoa, että +kouluissamme käytäntöön otetut oppikirjat käännetään venäjän kielelle, +jotta ei tuota melkoista määrää venäjää puhuvia suomalaisia +kasvatettaisi isänmaatansa halveksimaan. + + + + +XI. + +Poikana olo ajoilta. + + +Sodassa. + +Viipurista aina Uuraansalmelle saakka on saaristo kallioista. Pienet, +paljaat saaret ovat enimmäkseen karkeaa graniittia, kerroksista kuin +liuskakivi, ja kasvavat harvaa mäntymetsää, jotavastoin mannermaa on +alhaista ja savista. Uuraansalmesta länsietelään päin muuttuvat saaret +matalammiksi, ovat savikkopohjaisia ja vaihettavat kangas-petäjän +tuuheaan leppään ja koivuun, vieläpä jalommatkin puulajit, tammi, +vaahtera ja lehmus muodostavat pieniä kauniita lehdikoita -- mutta nyt +on mannermaa, joka muuttuu yhä enemmän ja enemmän santaiseksi, peitetty +vyörykivillä, kunnes Teerijoen luona komein "falaise", niinkuin +ranskalaiset sitä nimittäisivät, sanoo Suomenlahden vieriville +aalloille "tähän, mutta ei etemmäksi". Muuan noista ensimmäisistä +savisista saarista Uuraansalmen läheisyydessä kuului saariryhmään, joka +oli äidinisäni oma. Olen unhoittanut saaren nimen, mutta sanokaamme +sitä Sorsaluodoksi; se oli sodanaikana 1855 joutunut venäläisen +tykkiväestön haltuun ja ainakin neljäs osa saarta oli paljaaksi +kuorittu, sillä turpeita, joita välttämättömästi tarvittiin +vallituksiin, ei ollut muualla kuin täällä. Ennenkuin jäännös saaren +viheriäisestä vaipasta käärittiin kokoon ja kuljetettiin pois noihin +pieniin linnoituksiin, jotka ainakin syrjäisen mielestä näyttivät +olevan tarkoituksetta viskellyt ympäri Suomenveden pohjaa, tahtoi vaari +niittää sieltä ne heinät kuin niittää saattoi. Eräänä kauniina +heinäkuun päivänä lähdimme me, vaari ja minä, katsomaan, miten +heinänteko sujui. Vaari käveli ja minä tein koukeroita polkua pitkin, +joka kulki kahden vainion välillä, joilla ruis huojui puolipäivän +tuulen puhaltaessa. Kun pelto loppui, tulimme me mahtavaan +honkametsään, jossa päivänsäteet vaivalla pääsivät puikahtamaan tummien +havujen ja tiheäin oksien välitse, muodostaakseen sinne ja tänne +smaragdivehreän pilkun kosteaan sammalikkoon keskellä kosteaa, viileää +pimentoa. Hetken kuluttua ilmaisi yksitoikkoinen, soinnukas kohina, +että me lähestyimme meren rantaa, ja tien tehtyä viimeisen äkkimutkan +lepäsi meri meidän edessämme. + +Ehdoton hämmästyksen ja ihmettelemisen huudahdus pääsi huuliltamme. +Kaukana keskellä selkää oli komea laivasto sota-aluksia, Englannin +ylpeä lippu liehui joka mastossa. + +Nyt oli päästävä salmen yli. Tavallisissa suhteissa, s.t.s. kun vaari +ei ollut mukana, oli meillä pojilla tapana kulkea salmen yli siten, +että riisuimme vaatteet päältämme, valitsimme läheisestä haasta +semmoisen lehmän, joka osasi uida, sidoimme vaatteemme sarviin ja +ajoimme lehmän veteen, jonka se tavallisesti varsin mielellään teki, +sillä Sorsaluodolla kasvoi parempi heinä, itse me pitelimme kiinni +lehmän hännästä ja tulimme tällä kekseliäällä tavalla hinatuiksi tuon +melkein neljännes virstan leveisen salmen yli. Olimme tehneet sen +huomion, että jos lehmä keskellä salmea rupesi uimaan kehässä, tuli se +siitä, että vaatteet olivat valuneet elukan silmille, niin että se ei +voinut maata nähdä. Palausmatka tehtiin samalla tavalla. Nyt oli vaari +muassa ja me astuimme vallan vakavina venheesen, joka sattumalta oli +saapuvilla. Saareen päästyämme, menimme me niin sanotuille +ruotsalaisille valleille. Taru kertoo, että Kustaa III, ollessaan +laivastoineen Viipurin lahdessa kuuluisan Viipurin kujanjuoksun +aikoina, oli rakennuttanut nämä vallit, mutta epäilemättä oli tuo +arvelu väärä, sillä näissä löytyi tiiliäkin, ja tiilinpolttoon ja +muuraustyöhön ei Kustaa III:lla sentään ollut aikaa. Istuimme siellä +korkeassa, pehmeässä nurmikossa, Nopsat sisiliskot ja kiivaasti +kirkuvat rantapääskyt tahtoivat anastaa meiltä meidän lepopaikkamme, + +Meri kävi pitkissä pehmeissä aalloissa rantaa vasten, kuohupäiset +laineet näyttivät mielihyvällä hiipivän pitkin kallioiden sileitä +kupeita, suviaurinko valoi hohdetta kimaltelevalle merenpinnalle ja loi +sille kaikki sinen vivahdukset, safiirin vienosta väristä alkaen +indigon tummaan väriin saakka, joka huomautti syvyyden kauhuista, +ametistin läpikuultavasta välähtelevästä kimaltelusta ja lazurkiven +vakavasta sinestä niin kevyisesti että se näytti ilmassa leijuvan. +Mutta keskellä meren pintaa lepäsi värijuova, jonka värejä ei vielä +kukaan ole taitanut nimeltä sanoa; se oli auringonvalo. + +Nyt lepäsi siellä, tässä loistavassa juovassa, nuo mustat turmiota +tuottavat jättiläiset ja erosivat taivasta ja maata vasten kuin suuret +varjokuvat. + +"Ovatko ne meidän vihollisiamme, vaari?" + +"Ovat, poikaseni!" + +"No silloinpa saamme kohta nähdä sotaa, savua ja kuulia, kanuunia ja +sotamiehiä", sanoin minä, riemastuksissani kaikesta kummallisesta kuin +oli tuleva. + +"Valitettavasti saanemme nähdä sekä yhtä että toista siihen suuntaan. +EI ole ensi kerta, kun nämät seudut saavat tuntea sodan vitsausta." Ja +vaari rupesi kertomaan Viipurin kujanjuoksusta, joka kuusikymmentäkuusi +vuotta takaperin tapahtui juuri tässä. Me nousimme seisomaan vallilla, +vaari osotti etelään Koivusaarta ja Teikarsaarta kohti, tarkemmin +näyttääkseen taistelupaikkaa, kun samassa kaikuva jyräys kuului. Jotain +vilahti silmiemme edessä, voimakas ilmavirta painoi meitä, vaarilla oli +siksi mielenmalttia, että antoi minulle kovan lyönnin niskaan, joka +silmänräpäyksessä kaatoi minut maahan, itse hän myös heittäytyi +heinikkoon kiivaasti huutaen: "makaa hiljaa, Kalle". Samassa kuului +kauhea pamaus, tulta iski, maa tärisi ja meidän päällemme satoi hiekkaa +ja multaa, niin että me olimme aivan tukehtua. + +"Kalle poikani, miten sinulle kävi, oletko haavoitettu?" + +"Olen, vaari!" + +"Mihin! Miten! -- ei, makaa hiljaa!" + +"Niskaan, vaari." + +Vaari kumartui äkisti puoleeni, tarkasti niskaani ja sanoi naurahtaen: +"et sinä ainakaan ole pahasti haavoitettu. Mutta nyt kotiin, kas niin, +astu eteenpäin, joudutaan venheelle, sota näyttää käyvän vaaralliseksi +täälläkin. Meidän täytyy muuttaa pois saaristosta." -- Minä vakuutan, +että me pääsimme paljoa sukkelampaan kotiin kuin Sorsaluodon saarelle +taannoin. Ei koskaan ole mikään voitosta riemuitseva Caesar tullut +ylpeämpänä ja onnellisempana vanhaan Roomaan kuin pikku Kalle vaarinsa +kotiin. Ja olipa hänellä syytäkin. Lossarin Sassa oli kerran ollut +tappamassa hyljettä, joka oli mennyt nuottaan; voudin Matti oli +katkaissut pikkurillinsa silppukoneessa; Antti, paimenpoika, oli ollut +vedenvaarassa eräällä kalaretkellä; Juhana oli avannut portin +kuvernöörille eli keisarille, ei päästy koskaan oikein selville, +kumpiko noista kahdesta se oikeastaan oli; kaikki olivat nähneet, +kuulleet tahi tehneet jotakin, joka oli tavallista kummempaa. Hän +yksin, pikku Kalle, lellipoika, herraslapsi muka, hän ei ollut mitään +nähnyt. Toimetonna, voimatonna oli hänen ikänsä kulunut isän työpöydän +alla, paksujen latinalaisten kielioppien suojassa, ja sanakirjain +takana, jotka paisuivat ylpeydestä, kun tiesivät niin paljon, paisuivat +niin, että siannahkakantensa halkeilivat selkäpuolelta. Mutta nyt, nyt +olivat asiat toisin, nyt yhtäkkiä, ja niin kaikinpuolin tavatonta. +Kalle oli ollut sodassa. Antti ja Matti ja koko poikaparvi kuulivat +kummeksien ja kadehtien pikku Kallen puhuvan sodan vaaroista, taistelun +tuhoista. Kaikki he olivat kuulleet tuon jyrinän, mutta ei kukaan +ollut, niinkuin pikku Kalle, sitä omin silmin nähnyt. + +Ja pikku Kallesta tuli kenraali ja hän komenteli aamusta varhain +iltamyöhään viisimiehistä joukkoaan, joilla oli aseina lapioita, +haravia ja aidanseipäitä, kunnes hän eräässä kahakassa sattui polkemaan +kuoliaaksi kananpojan ja rikkomaan ikkunaruudun, joka tuotti hänelle +pari korvapuustia vaarin emännöitsijältä. Sivumennen sanottu, vanha +eukko, niin täpö täynnä kertomuksia merenhaltijoista, menninkäisistä, +prinsessoista, verenimijöistä ja muista kummituksista, että kaikki +Andersenin sadut ja kertomukset ovat haihtuneet muistostani niiden +kuvauksien rinnalla, joita hänen runsas ja eriskummallinen +mielikuvituksensa syyti eteemme jok'ikinen päivä. Korvapuustit tekivät +kuitenkin toivotun vaikutuksen, ne jäähdyttivät taisteluintoa, ja +rauhaiset ajat koittivat jälleen äidinisän tammien kaartamalla +pihamaalla ja jo aikoja ennen kuin rauhanliitto Pariisissa tehtiin. + + +Keisari tulee. + +Ah! olisittepa vain nähneet vanhan kunnon kaupunkimme ja meidät sitten! +Siitä on jo hyvin kauan. Alamainen nöyryys, vilpittömin nöyryys, hohti +vanhoista uudesti kalkituista ja siistityistä taloistamme, jok'ikisestä +huokosesta yhteiskuntalaistemme sileäksi ajeltuilla leuoilla. Yksin +kadutkin olivat pukeutuneet jonkinmoiseen pyhäpukuun; missä olivat nyt +kaikki kuopat ja lätäköt, joissa me pojat tavallisesti koittelimme +saappaitamme! Missä kaikki mukurat ja kohopaikat, varta vasten tehdyt, +jotta meidän 4 tai 5 ajuriamme oppisivat tuon jalon taidon "ohjaamaan +korskuvia oriita!" Poissa! Katu oli tasainen kuin permanto, sillä +keisari oli tuleva. Tämä mahtisana oli aivan ihmeellisellä tavalla +hämmentänyt meidän jokapäiväistä elämäämme. Kaikissa ikkunoissa riippui +vanhoja tomusia ja koinsyömiä mattoja. Isän punavuorinen aamutakki oli, +samaten kuin paljon muutakin punaista ja sinistä, muuttunut komeaksi +lipuksi; nyt se liehui hupaisesti syystuulessa, muiden koreiden +tilkkujen ja vöiden joukossa. Alhaalle kalitkan (kaupunginportin) luo +olivat raatimies ja leipuri Zinke, joka myöskin oli kaupungin +arkkitehti, pystyttäneet kunniaportin, joka minun mielestäni oli +kelpaava kaikille maan mahtaville voitonsankareille. Se oli laadittu +lehvistä ja kuusenoksaseppeleistä ja oli erinomaisen pulska, komeine +pylväineen, ornamentteineen ja "krokaanin" muotoisine huippuineen. -- +Semmoista oli kaupungissa. Perheissä oli yhtä juhlallista. Serkut +maalta olivat tulleet, leivottiin ja puhdistettiin, ja ennen kaikkia, +joka ainoassa suojassa ommeltiin ja siliteltiin, sillä jokainen, jolla +vaan henkeä oli, aikoi illalla tanssiaisiin. Näinä ihanoina päivinä +olivat kaikki kurinpidon siteet lauenneet, ei, enemmänkin vielä, ne +olivat poikki katkenneet, kuria ei ollut enää. Päivät päästään +lorvailimme me pojat katuloilla sinisissä takeissamme, joissa oli +kultanapit ja lyyryn kuva. Sillä tietäkääs, hyvät herrasväet, +me lukiolaiset olimme päivän kunniaksi pukeutuneet sinisiin +hännystakkeihin, joissa oli pystykaulukset mustasta sametista. Yhdeksän +ja kymmenen vuotiaita poikasia, niinkuin silloin olimme, lienemme me +komeassa puvussamme olleet aivan kuin positiivinsoittajan marakatit. No +niin, sillä välin kun koulumaisterit kotonansa liimasivat yhteen +tuppia, miekkaa ja kahvaa, jotka olivat alituisessa eripuraisuudessa +keskenään, kiilloittivat nappiansa ja harjailivat vanhoja maatuneita +juhlapukujaan ja niin sanottua "venhettä", vallitsi rajaton vapaus +nuorukaisten seassa. Ihana aika! olisin halunnut keisareita joka +soppeen. + +Suuri päivä oli nyt tullut. Esiratsastajoita oli vaahtoisilla hevosilla +karauttanut kaupunkiin ja pormestarillemme Buchman'ille ilmoittaneet, +että keisari tulee. Buchman oli pieni, jokseenkin lihava mies. Hän oli +hieno herra, kelpo pormestari ja kunnon mies muuten. Vaikka niin +lystikäs vartaloltaan, oli hän kuitenkin arvossa pidetty. Nyt hän +seisoi hartaasti odottaen, katsoen pitkälle sillalle päin; suolaa ja +leipää oli vieressä hopeatarjottimella. Pari konstaappelia seisoi hänen +rinnallaan. Vähä väliä kääntyi pormestari kansajoukon puoleen ja sanoi +varoittaen: "Sein Sie nur ruhig und vergessen Sie nicht das Hurra"! + +Paitsi sitä että pormestarimme oli odotuksen kuohuksissa, oli hän vielä +vihanenkin. Pieni vahinko Siliverstoffin portaiden luona oli +karkoittanut sen juhlallisen levon, joka muutoin lepäsi hänen +hohtavilla kasvoillaan. Seikka oli nimittäin se, että raatimiehillä oli +tapana ennen istuntoa ja ennen muita tärkeitä yhteiskunnallisia +toimituksia käydä Siliverstoffin kurenjassa (ruokakaupassa) ottamassa +pienen päänselvittäjän ja haukkaamassa palasen juustoa päälle. Niinpä +ei tänäkään tärkeänä päivänä voitu päänselvittäjää unhoittaa. Ja itse +pormestarikin oli samaa mieltä. Se oli otettu ja juusto myös; nyt +astuivat meidän isät jyrkkiä portaita alas, pormestari vilkkaasti +jutellen. Alhaalla portaiden juuressa oli eräs maidonmyyjä kärryineen, +astioineen ja äkäisine hevosineen; -- maitohevoset ovat aina äkäisiä! +Ja tapahtui niin kamala tapaus, että hevonen purasi meidän korkeaa +esivaltaamme. Tämä teki hirmustuneena kokokäännöksen ja asettui +semmoiseen asentoon kuin minä aina ajattelen Epaminondaan Mantinean +luona olleen. Hän lähestyi eläintä ja lausuen "ah sinä kirottu koira" +kohotti hän vasenta jalkaansa antaakseen hevoselle potkun. Lyhyt oli +hän, lyhyt oli jalka. Pormestari keikahti ja kaatui katuojaan kumoon. +Kaupunginpalvelijat nostivat hänet pystyyn, puistelivat hänestä roskat +ja vangitsivat eukon ja hevosen. + +Mutta me jätämme Senatus populusque Wiburgensis heidän hartaasen +odotukseensa ja kerromme eräästä tapahtumasta ylempänä ison kadun +varrella. + +Ensin täytyy minun jutella kaikista niistä pauloista ja kavaloista +koukuista, joita siihen aikaan oli asetettu katukäytäville ja niiden +viereen, kaikille joutilaille kävelijöille suureksi harmiksi. Paitsi +yhtä ja toista porrasta siellä ja täällä, löytyi raudoitettuja +väistökiviä kaikissa kadunkulmissa, ja useimmiten olivat niiden kulmat +niin terävät, että ohikulkevaisten vaatteet tarttuivat niihin ja +repeytyivät. Väliin oli katukiven paikalla kuoppa, tavallisesti vettä +täynnä, ja vihdoin viimeiseksi olivat talojen kellarien ovet +kadunpuolella. Aina 8 jalkaa syviä kuoppia portaineen ja mustaksi +maalattuine raudoitettuine kaiteineen oli rakennettu keskelle +katukäytävää. Nämä portaat olivat alati rinkelieukkojen ja heidän +vakkojensa vallassa. Yhdelle näistä kaiteista olimme me pojat, vastoin +vanhempien ja muiden asianomaisten ankaraa kieltoa asettautuneet; +täältä me saatoimme nähdä pitkin katua Ylä-Paramonoffilta aina +Ala-Paramonoffille saakka ja vieläpä vähän etemmäksikin. Mikä kirjava +kuva silmäimme edessä. Viipurilainen naismaailma "lyhveissä vaatteissa" +[Lyhveet vaatteet olivat ylempänä "Saaristossa" nimisessä kertomuksessa +kuvattu Viipurilainen kansallispuku.], pöhöhihoissa ja punasissa +nutuissa. Jääsken eukot valkosissa "hunnuissa", Joutsenolaiset +ruunisessa pitkässä takissa, kauppa-ryssät punasessa paidassa, joka oli +housujen päällä, hyväluontoisia porvarirouvia "katsaveikka" [topattu +päällystakki] yllä. Nyt näkyi ylhäällä mäellä kahden valkosen hevosen +vetämät vaunut; nyt mahtaa keisari tulla; seuraavassa silmänräpäyksessä +pamahti kanuunanlaukaus. Tuntui kuin sähköinen sysäys kansajoukossa, +sysäys niin voimakas, että me muutamien maalaisserkkujen kera heti +syöksyimme alas kellarinporstuaan. Pauhina, joka oli niinkuin kaukaisen +kosken tai tuuliaispään synnyttämä kohina, tuli yhä lähemmäksi. +Kurjuutemme syvyydestä kuulimme pormestarin "Seien Sie nur ruhig und +vergessen Sie nicht das Hurra". Mutta mahdotonta oli mitään nähdä. +Muutamia tanakoita sääriä ja leveitä selkäpuolia, pieni viiru sinistä +taivasta ja kattopelti, kas siinä kaikki kuin me saatoimme eroittaa. +Melussa ja hurrahuutojen kaikuessa ei kukaan kuullut meidän +rukouksiamme ja valituksiamme. Nyt kuului sieltä ylhäältä kavioiden +kopinaa ja vaunujen rytinää; ne olivat kai keisarin vaunut, jotka +ajoivat ohitse. Minä en saanut nähdä vilahdukseltakaan majesteettia tai +vähäpätöisintä pientä kamarijunkkaria tai hovipalvelijaakaan ja mikä +oli vieläkin harmittavampaa, keisari ei saanut nähdä minun takkiani, +jossa oli pystykaulus ja yhdeksän kiiltävää nappia. Zinke, Zinke, +miksis teit minulle tämän; avonaiset kellarinporstuat olivat sinun +toimestasi. + +Kostaaksemme yhteiskunnan väärinkäytöstä meitä kohtaan, syljeksimme me +iltasella suuremmoisen juhlavalaistuksen aikana "ploschkoihin", niin +että sihisi, räiskyi ja haisi härskiintyneen öljyn katku ympäri katuja +ja kujia. Kosto oli suloista. Selkääni en saanut, vaikka takki oli +pilalla, mutta aika nuhan sain, sillä kellarinporstuassa seisoimme +nilkkaa myöten vedessä. + + * * * * * + +Keisari tuli, hän näki, hän meni, suureksi suruksi ja murheeksi meille +nuorisolle. Me tunsimme ilmassa että reaktionin aika oli tulossa, sillä +seuraahan laitonta vapautta tavallisesti ankaran sortovallan aika. +Senatus populusque saattoi häntä tullin taa. + + +Käynti Uuraansalmella. + +On monta, monta vuotta sitten kun minä viimeksi näin Uuraansalmen, +lieneepä jo 20 tai 25 vuotta. Sattumuksesta tulin äskettäin käymään +tässä Viipurin oivallisessa satamapaikassa; mikä eroitus entisyyden ja +nykyisyyden välillä. Ja eroitus on olemassa, ne eivät ole vaan +nuoruuden muistot, jotka suurentavat, kaunistavat ja kirjavalla +väenkuohulla asustuttavat Uuraansalmen hietasärkät, sen salmet ja +mahtavan meren tuolla kaukana, johon voin sovittaa Byronin sanat: + + Oi meri sua nuorna rakastin! + Se riemuni kun lainehillas vain + Mä kuplan lailla keinuin, taistelin + Ja aaltois kanssa pidin puoliain. + Kun ärjyi myrsky meitä pelottain + Ol' itse pelkokin se riemuisaa: + Kuin lasta mua suojaelit ain' + Mä luotin aaltoos, käsin ottaen + Kuin nytkin otan, harjaas hymyillen. + +Me meloa lotiskoimme hiljaa kaitaan salmeen, keltasien pitkien +hiekkasärkkien väliin, jotka matalassa kaaressa ympäröivät kirkasta +ruskeanvehriäistä vettä -- alati liikkuvaa, milloin virraten merelle +päin, milloin Viipurin lahtea kohti. Oliko tämä Uuraansalmi! miten +erilainen kuin ennen, silloin satamapaikka, ensimmäinen Suomessa, nyt +linnoitus. Poissa olivat ne keulat, jotka kaukaisilta mailta +kuljettivat kaikkea mitä Etelän aurinko kasvatti ja kypsytti Välimeren +rannoilla. Poissa olivat komeat Itäindiassa purjehtivat laivat jotka +kuparoituine kylkineen olivat kyntäneet kahta valtamerta ja jotka +jyrähtelevillä laukauksilla välkkyvistä tykeistä kokassa ilmoittivat +kotiintuloaan. Silloin oli eloa ulapalla, sen saatte uskoa. Lippuja ja +liehuttimia jok'ikisessä paikassa, missä vain saatiin värillinen +liina tuulessa liehumaan, purjehti kaukokulkija salmen suusta. +Tullivirkamiehiä, katteinin perhe ja tuttavia, merimiesten vaimot, +rantakasakoita ja lastinpurkajoita souti laivaa vastaan, joka keveästi +keinui aalloilla. Siellä laivassa löytyi aina jotakin, joka ansaitsi +katsomista tai maistamista, kiinalaisia ukkoja posliinista, pöytäkaluja +ja rasioita, arabialaista kahvia, Constantian viiniä, joka lemusi +viettelevästi ja suloisesti kukkasilta ja Taffelvuoren kupeilta +tuoduilta ryydeiltä. Ja suurinta riemastusta nuorten joukossa herätti +joskus joku apina, uistin tai heleänvärinen kirkuva papukaija -- kaikki +harvinaisia vieraita siihen aikaan. Ja kun "Toivo" tai "Kunnia", "Usko" +tai "Varma", tai joku muu laiva -- sillä senaikuisilla laivoilla oli +ainoastaan abstraktisten käsitteiden nimiä -- tuli sillan viereen ja +käännettiin kupeelleen tilkittäväksi, silloin siellä löytyi aarteita +arvaamattomia kuparilevyllä ja lankuilla veden rajassa. Kaikki +Uuraansalmen pojat häärivät venheissä, ruuhissa ja vanhoilla makasiinin +ovilla jättiläisen ympärillä aivan kuin allit aaltojen kiertämällä +kalliolla. Siinä tehtiin vaihtokauppoja, tingittiin ja käytiin sotaa +meren aarteista. Tuossa on komeamuotoinen meritähti kiinni puristuneena +välkkyvään kupariin. Eräs lentokala raukka oli tarttunut siivistään +laivan kylkeen. Siinä kimalteli purppuran- ja perlemon loistossa kaunis +okasimpukka, se oli tarttunut liinasiin leväkasveihin, jotka +menestyivät mainiosti laivan pohjassa -- nyt olivat kylmät vedet +karkoittaneet eläinraukan sen koreasta majasta. Muistan vielä miten ilo +oli ylinnä poikaparvessa, kun miekkakalan terävä ase, joka nyt +on edessäni kirjoituspöydällä, saatiin lankusta sellaisen +Itäintiankulkijan vaskiverhotuksen yläpuolelta, lukemattomia +täplikkäitä näkinkenkiä annettiin tuosta hohtavasta kappaleesta. + +Entäs vanhat hollantilaiset kauppa-alukset, minkä romantillisen +loisteen ne loivat ympärilleen! Ne muistuttivat Virgiliuksen kertomusta +"korkearunkoisista simpukoista", ja nuo puupiirrokset, joita 50-luvulla +löytyi joka talossa täällä rannikolla, esittäen muistorikasta tappelua +Trafalgarin luona. En unhoita koskaan, miten nuo leveärintaiset laivat +varmasti ja verkallensa nousivat vastavirtaan. Ja mimmoiset laivat! +Perä korkea kuin kartano, loistaen kullalta ja viheriäiseltä, etunokka +tylsä ja pystynenäinen, varustettu "Neptunuksen" tai "Najadin" kuvalla, +jotka olivat aivan "Bauern Breughelsin" hollantilaisten poikain ja +tyttöjen näköisiä. Kokan ja perän kohotessa taivasta kohti, +oli laiva keskikohdalta ainoastaan muutamia jalkoja yli vedenpinnan. +Ja siinä, keskikohdalla juuri, siinä seisoi katteini, punakkana, +löyhkyten silliltä ja anisviinalta, ja hän sylkäisi mukavasti +etuhampaitensa välistä noin oikein taiteellisesti. Sellaista laivaa, +sellaista katteinia Te ette saa enää nähdä; niin, kenties +muinaismuistokokoelmassa Amsterdamissa tai Antverpenissä; mutta +sellaista silliä ja sellaista anisviinaa ei löydy enää koko Hollannin +maassa. + +Kokonainen mastometsä oli molemmin puolin salmea, kaikkien Euroopan +mertakulkevien kansojen liput liehuivat silloin merituulen +pnhallellessa, ja jok'ainoassa majailutalossa sai kuulla +babylonialaista kielensekotusta. Siihen aikaan oli Uuraansalmi Suomen +etevin satamapaikka; Savoon ja Karjalaan lähetettävillä tavaroilla oli +silloin ensimmäinen varastopaikka suomalaisella pohjalla tässä, juuri +näillä hiekkasärkillä. Silloin ei ollut kysymyksessä perustaa +tullikamaria joka ainoaan pieneen kylään Saimaan vesien varsilla. +Viipurin tukkukauppias käyskenteli varmana ja mahtavana, tarttui +tanakasti suureen avaimeen, joka laajoihin tavara-aittoihin sulki +kaikkia, mikä taisi viehättää silmää ja makealta maistaa. Silloin +täällä koottiin toinen suuri omaisuus toisensa jälkeen. + +Mais, ils sont passé, les beaux jours! Jokainen kauppias ja +kaupustelija Kuopiossa ja Savonlinnassa, Joensuussa ja Iisalmella ottaa +nyt tavaransa suoraan ulkoa eikä tarvitse mielestään rikastuttaa +Viipurin kauppaneuvoksia ja konsuleita. -- Se vapaus, se vapaus, +-- se on vaarallista! -- ja Uuraansalmen laivanvarustajain, +kauppa-asioitsijain ja tullimiesten ohitse puhkuaa "Yrjö Koskinen", +"Aleksander" y.m. -- kanavata myöten ylös jok'ikiseen Saimaan vesistön +sopukkaan, -- se on surullista, mutta se on totta. + +Mutta mimmoiselta sitten nykyään näyttää tuo kerran niin eloisa ja +vilkas satama? Surkealta näyttää! Tuossa tulee muuan englantilainen +alus, iso kuin "Befanut" lastensadussa, musta kuin neekeri, ei edes +punasta viiruakaan reunassa, ei ole kokassa kuvaa, ei ole kokka ja perä +kauniisti kaarehtiva, suora ja sileä se on, kuin rautalevy; ja rautaa +se onkin, se avaa suuren kupunsa, syöksee yhdessä päivässä sisästään +rautakiskoja ja tankoja, pyöriä, tulenkestäviä tiiliä, levyjä ja +haulia, niin paljo kuin tämä maa tarvitsee puoleksi vuotta, Ja lastaa, +saatanallisen vingunnan ja ulvonnan rämäkässä, lankkuja, lautoja, +soiroja, hirsiä. Mutta mimmoiset lastit! Metsät, jotka kerran +vihannoitsivat Saimaan ja Pielisjärven saarilla ja niemekkeillä, +lehdot, joissa rastaat lauloivat valoisina kesäöinä, ne vaeltavat kuin +suupala jättiläisen sisään; metsät, joissa karhu ja villipeura ovat +etsineet suojaa ja olleet hyvässä turvassa, menevät samaa tietä, +kuolleiksi tolteiksi ja kuutiojaloiksi muuttuneina, ja kun tuo +täyttymätön vihdoinkin panee kannen kaiken sen päälle kuin se on +sisäänsä kätkenyt, niin ottaa se vielä kulauksen, metsiemme ytimen, +mehun ja mahlan, -- tervan tuhannen tuhansista havupuista. Ja sitten +lähdetään kotimaahan jälleen. Ja hollantilainen, -- nuoruuteni rakkaus! +-- voi, hän ei tule koskaan enää --, ainoa hollantilais-tavara kuin +täällä nyt näin, oli "hollantilaisia hirsiä". Tyhjät ovat rannat ja nuo +kummalliset laiturit (lautakasoja, puoleksi ranta-äyräällä puoleksi +vedessä). Varovaisesti on kiivettävä niiden yli, sillä vaikka täällä ei +ole ahdingosta puhettakaan, niin on varovaisuus kuitenkin parasta; +käyntisilta on nimittäin kuin sakkilauta, jossa joka toinen ruutu on +kolo. -- Suurten höyrylaivojen kera on kaikki runollisuus kadonnut +Uuraansalmelta, se on säikähtänyt höyryvivun vinkunaa ja höyrypillin +ulvahdusta. Höyryt purkavat ja lastaavat muutamissa päivissä saman +määrän kuin muinoin lastattiin kymmeneen purjelaivaan, eivätkä viivy +päivääkään kauemmin kuin tarvis vaatii; korjaukset ja tilkitykset eivät +tule kysymykseenkään. + +Mikä suuressa määrässä synkistyttää Uuraansalmea, on se linnamainen +ulkomuoto, jonka saaret ovat saaneet. Löytyi täällä tosin ennenkin +valleja, -- yksinkertaisia miellyttäviä muuria, omiaan syöttöpaikaksi +parille takkuiselle komentajan lehmälle, oivallisia leposijoja +nukkuville laivamiehille -- mutta nyt kohoavat uhkaavat muurit +lankkuristiköiden ja hirsikasojen yli. Tervan ja sillinhajun ohella +tuntuu tuo tunnettu venäläishaju, ja korkealla yli lippujen ja +liehuttimien näkyy ylhäällä vallinsarvella kaksipäinen kotka. Ja +tunnettuhan on, missä se linnoituksen vallille istumaan iskee, siellä +ei viihdy runous, eikä ihailtava sulo. + +Sellaisena löysin nyt Uuraansalmen, monien ja pitkien vuosien kuluttua; +ja kun olen alkanut esittämällä lordi Byronin runoa "Ritari Haroldin +toivioretki", niin sopii lopettaakin säkeellä samasta laulusta ja tuon +surumielisen runoilijan kanssa sanoa: + + Jäähyväst' sana tasoitust' ei suo, + Se virittääpi syömen tunteet vienot. + -- -- -- -- -- -- -- -- Unelmani, + Uneni tenhon täytyi murtua. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Kotona, by Jacob Ahrenberg + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 43322 *** diff --git a/43322-8.txt b/43322-8.txt deleted file mode 100644 index 37187c2..0000000 --- a/43322-8.txt +++ /dev/null @@ -1,4401 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Kotona, by Jacob Ahrenberg - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Kotona - Kuvaelma Itä-Suomesta - -Author: Jacob Ahrenberg - -Release Date: July 27, 2013 [EBook #43322] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOTONA *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - -KOTONA - -Kuvaelmia Itä-Suomesta - - -Kirj. - -JAC. AHRENBERG - - -Suomennos - - -G. W. Edlund, Helsinki, 1889. - - - -SISÄLTÖ: - - I. Tervolassa - Pakonalaiset - Keisarinnan metsästysretki - Kosto - Uusia kahleita - Issikka - Kertomus Jalo nimisestä juoksijaoriista - II. Kesä - III. Luotsi - IV. Rajalla - V. Ylimys sekin - VI. Ukkovaari - VII. Kuisma -VIII. Saaristossa - Saaristossa - Sunnuntai saaristossa - Näkki - Osip - IX. Metsästysmatka Suojärvellä - X. Kyyrölän kylä - XI. Poikana olo ajoilta - Sodassa - Keisari tulee - Käynti Uuraansalmella. - - - - -I. - -Tervolassa. - - -Pakonalaiset. - -Jos jollakin meidän maakunnistamme on sellainen vaakunakilpi, jota -heraldiikassa kutsutaan nimellä "armes parlantes", puhuva vaakuna, niin -on sellainen varmasti Karjalalla: kaksi kättä heristävät siinä -paljastettuja miekkoja toisiansa vastaan, punaisella pohjalla, -taistellen kultaisesta herttuankruunusta. Kaksi käsivartta taisteli -vuosisatoja Karjalan kultaisesta kruunusta, ja Karjala vuoti verta. -Taistelu loppui v. 1721, ja voittaja vei maakuntamme vaakunan -mukanansa; se riippuu nyt suuren valtaistuinsalin seinällä, -valtaistuimen oikealla puolella, Kremlin keisarillisessa palatsissa. -Taru kertoo, että, kun kerran eräs pyhiinvaeltaja-joukko oli saanut -paavilta kourantäyden hiekkaa Circus maksimus'en arenalta ja pyhä isä -näytti huomaavan, että pyhiinvaeltajat pitivät tätä muistoa jokseenkin, -vähäpätöisenä, pusersi hän hiekkaa kourassaan, ja katso siitä tippui -verta. Etelä-Karjalan maa on samoin kuin arenan hiekka saanut juoda -verta ja huoata väkivallan ja vaivan alla. Juuri näistä -yhteiskunnallisessa suhteessa surkuteltavista seuduista piirrämme -muutamia pieniä kuvaelmia, jotka kaikessa vähäpätöisyydessään selvästi -valaisevat niitä kurjia olosuhteita, joissa täällä on eletty ja -elettiin vielä noin miespolvi takaperin. - - * * * * * - -Noin 1870-luvun keskivaiheilla asui Kivennavan pitäjäässä, -nimittäkäämme kylää vaikka Tervolaksi, talollinen Israel Pullinen -vaimonsa ja ainoan poikansa kanssa. Vanha Israel oli kaikin puolin -oikea karjalaisen talonpojan luonnekuva, pitkä, ryhdikäs, -vilkassilmäinen ja kellertävähipiäinen. Hän oli vielä hyvä puhuja ja, -niinkuin useat talonpoikamme, sanaseppä, hän taisi paljon vanhoja -runoja, joka seikka suuresti lisäsi hänen arvoansa kansan keskuudessa. -Sanalla sanoen hän oli kyläkunnan ylpeys, samalla kun hän oli kylän -vanhin ja herrastuomari. Ja kuningas Kristofferin maanlain, jota vielä -1800-luvun alussa noudatettiin vanhassa Suomessa, tunsi hän tarkalleen, -ainakin yhtä hyvin kuin sen aikuinen tutkinnon suorittamaton tuomari, -jonka alueena oli niin avara kihlakunta, jollaista nykyjään tuskin -löytyy enää yhtään koko Suomessa. Kylän vanhinna ja omituisessa -kansallispuvussaan kelvollisena esiintymään ylhäisimmissäkin piireissä -lähetti hänet G. M. Sprengtporten näinä levottomina aikoina milloin -minkin pitäjään puolesta edustajana vakuuttamaan maamme mahtaville -hallitsijattarille vanhan Suomen järkähtämätöntä uskollisuutta ja sitä -onnea että tämä sai turvallisesti kuin karitsa levätä kaksipäisen -kotkan siipien suojassa. Kunniamerkkejä ja hopeakannuja tuli -palkinnoksi näistä hänen valtiollisista lähettilästoimistaan. Sanalla -sanoen Israel Pullinen oli onnen suosikki. Varmaankin oli hänen -syntymäpäivänänsä käki kukkunut, joka vanhain kertomusten mukaan -ennustaa onnea; mutta käki on käki ja niinpä onnikin. - -Joskin vanhassa Suomessa usein oli sotkuista tulla toimeen kuningas -Kristoffer'in maanlailla, niin ei tämä kuitenkaan yksinään ollut -sotkuisaa. Tosin oli Tsaari Pietari tuon tuostakin määrännyt, että -kaikki saisi olla entisellään, että samaa hyvää järjestystä, joka -vallitsi Ruotsin vallan aikana, noudatettaisiin vieläkin, mutta monessa -suhteessa ei tämä käynyt laatuun. Tsaari Pietari oli leikannut yhden -jäsenen erilleen, ja nyt tahtoi hän, että jäsenen tulisi elää -itsenäistä elämää ja että veren tulisi virrata siinä yhtä raikkaasti -kuin ennenkin. Niinkauvan kuin vanhat veronkantomiehet, papit ja voudit -elivät, tultiin jotensakin hyvin toimeen, mutta mistä otettaisiin sitte -uusia voimia? Kirkon palvelijoista oli puute, milloin tulivat ne -Suomesta milloin Virosta, mutta hulttioita ja juoppoja oli heidän -joukossansa. Hän, joka tämän pienen kertomuksen aikana tulkitsi Herran -lakia pitäjäässä, kuului jälkimmäisten joukkoon. - -Eräänä sunnuntaina, vähää ennen Juhannusta, julisti pastorimme -sellaisen kuulutuksen, että sanankuulijat luulivat hänen olevan, -niinkuin usein valitettavasti ennenkin oli tapahtunut, hiukan -humutuulella. - -Paitsi kylän vanhinta Israel Pullista ja hänen perhettänsä, niin -julisti pastori keisarillisen kuulutuksen kuuluvan, tuli kaikkien kylän -asukasten valmistautua Mikonpäivän aikana muuttamaan Venäjälle, missä -kukin talonpoika saisi niukan tiluksensa sijaan peltoa ja niittyä, -metsää ja laidunmaata, leivän apua talvella ja siementä sen mukaan kuin -hänellä oli perhettä syömässä. Ei kukaan saanut ottaa enempää mukaansa -kuin mitä yksi hevonen jaksoi vetää. Loput olivat jätettävät vanhaan -kotiin, niin kuului keisarinnan käsky. Mutta, vaikka ikävää on sanoa, -oli pappi sillä kertaa kaikeksi onnettomuudeksi selvä, sillä kohta -Juhannuksen jälkeen tuli sinne eräs virkamies, puettuna kullalla -kirjaeltuun samettitakkiin, silkkisukkiin ja solkikenkiin sekä siro -hiuspussi niskassa. Muassansa oli hänellä koko joukko kirjureita, jotka -merkitsivät kirjaan kuinka paljon maata ja karjaa kullakin oli; kun -tämä oli tehty, menivät he pitemmittä selityksittä matkaansa. - -Oli kaksi viikkoa ennen Pyhäinmiesten päivää; maa oli kolkko ja -alaston, taivas pilvinen ja synkkä, lumenvitiä oli siellä täällä -syvimmissä rattaiden raitioissa ja tuuli lennätteli kellastuneita, -kuivia lehtiä kasapäihin. Raskas ilma lepäsi tupien harjalla, mutta -vielä raskaampi oli ilma tuvissa. Kukin perhe oli valmiina lähtemään -matkalle, kun venäläinen virkamies palasi ani varhain eräänä pimeänä, -surullisena aamuna viemään meitä uusiin koteihin. - -Paljon on nähty täällä meidän maanääressämme, paljon on kärsitty, mutta -haikeampaa valitusta kuin sinä päivänä ei ole koskaan kuultu. Miehet -olivat alakuloisina, naiset vaikeroitsivat ääneensä, lapset itkivät ja -kaiken tämän ohessa kannettiin roihuavain päresoihtujen valossa, jotka -jättivät jälkeensä pitkän savu- ja kipinäsoihdun, pieniä kääryjä ja -arkkuja odottaviin kärryihin. Lapset käärittiin johonkin lämpimämpään -äidin ja jonkun nelijalkaisen suosikin, porsaan tai karitsan, väliin, -joka myöskin sai lähteä mukaan tälle pitkälle matkalle; ja viivytellä -ei saatu vanhan kodin kynnyksellä, sillä virkamiehellä oli kiiru. Kohta -jälkeen puolenpäivän nähtiin pitkä kiemurteleva jono ajaa tärisyttävän -kankaan poikki pitkin routaista, epätasaista tietä. - -Israel Pullinen seisoi vaimoneen ja poikineen kylän edustalla olevalla -kummulla ja katseli miten matkue kulki ohi. Vielä kerran pudistettiin -kättä poislähtevien kanssa. Nyt ratkesivat myöskin lyijynkarvaiset -lumipilvet, jotka viikkokausia olivat riippuneet maan yli, ja sakeasti -rupesi satamaan lunta, joka yhä enemmän supisti näköpiiriä. -Harmahtavaan peittoon katosivat kärryt toistensa jälkeen ja hetkisen -kuluttua olivat jo viimeisetkin peittyneet lumivaippaan. Silloin kaikui -läpi raskaan ilman virren veisuu. Pakonalaiset olivat, samoinkuin -muinoin Israelin lapset vankeudessa, kajahduttaneet virren viimeiseksi -hyvästijätöksi isänmaalle ja kodille. - -Puolentoista peninkulman päässä suurelta Kolpinon asemalta -Nikolajevskin rautatien varrella on venäläisten kylien keskellä kunnas, -nimeltä "Suomen vuori". Siellä kerrotaan edellisellä vuosisadalla sinne -lähetettyjen suomalaisten siirtolaisten asuneen, eläneen ja kuolleen; -tosi on että kummulla löytyy lutherilaisia hautaristiä, joissa on -puoleksi kuluneita kirjoituksia venäläisillä kirjaimilla ja että kaikki -nimet ovat suomalaisia. - -Vanhat ihmiset kansan keskuudessa pysytteleytyvät kiinni totutuissa -tavoissaan aivan kuin elämässä. Jos keskeytät heidän jokapäiväisen -elämänsä rauhallisen juoksun, niin ei heissä ole eloa enää. -Israel-vanhuksesta tuntui oudolta tuo kammottava yksinäisyys ja -tyhjyys. Kylä oli aivankuin ruton tai sodan jäleltä, joka liesi oli -kylmänä, valoa ei näkynyt ainoastakaan pirtistä, ei puhetta, ei naurua, -ei laulua eikä edes valitustakaan kuulunut mistään, viimeinen -koiranhaukunta oli vaijennut viimeisen kärrynjyrinän kuulumattomiin -vaipuessa. Elottomuutta häiritsivät ainoastaan sudet, jotka, auringon -joskus puikahtaessa näkyviin paksujen pilvien välistä, olivat tulleet -vaanimaan löytyisikö joku nälkään kuollut koira tai kissa teljettyjen -ovien edestä. - -Myöhemmin tuli tosin uutta eloa autioon kylään, mutta Pulliselle tämä -ei ollut samaa. Neljäntoista päivän kuluttua siitä, kuin meikäläiset -olivat pois viedyt, muutti sinne riekaleihin puettu kirjava joukkue. -Joukkueen etunenässä astui pappi pyhän Yrjön kuva kädessä; nämä olivat -venäläisiä, jotka keisarinnan käskystä muuttivat Tervolaan. Nyt käsitti -Israel, miksi hän yksinänsä oli tänne jätetty, hänen tuli jäädä sinne -kylän vanhimmaksi, hänen tuli johtaa tuota vastatullutta laumaa. Mutta -tämä oli liika taakka Israel-vanhukselle. Hän vaelsi pois näiden uusien -tulokasten luota, maailman epävakaisuuteen kyllästyneenä. - - -Keisarinnan metsästysretki. - -Vanhan Israelin kuoltua, otettiin talo perilliseltä nuorelta Pulliselta -ja annettiin kylälle. Hänen tuli viljellä maata yhteisviljelyksessä -kyläläisten kanssa, sillä kaiken maan ja kaiken sadon piti olla -yhteistä. Niistä pelloista, joita hänen esi-isänsä, sukulaisensa ja -ystävänsä olivat miespolvia muokanneet, kyntäneet ja leikanneet, sai -hän viiden auranvaon levyisen kaistaleen yhtenä vuotena yhdellä -pellolla, toisena vuotena kaukana toisella. Jos hän kynti ja kylvi -aikaisemmin kuin toiset, saivat nämä ajaa ja kulkea hänen sarkansa -poikki omille peltotilkuillensa, kunnes ne olivat kynnetyt, karhitut ja -kylvetyt, niin että mitäpä hän huoli kiirehtiä. Ja jos taas kylvös -viivästyi, niin että halla korjasi mitä hän oli maahan pannut, oli se -tosin hänen syynsä, mutta sato oli kumminkin yhteinen. Siten elettiin -muutamia vuosia niukasti ja vaivaloisesti, mutta elettiin sentään. -Tuomas oli mennyt naimisiin, oli saanut tyttären ja kadottanut -vaimonsa. Jos hänen lapsensa olisi ollut poika, niin olisi Tuomas, -pojan täytettyä viisitoista vuotta, saanut lisäksi yhtäsuuren -maapalstan kuin hänellä nyt oli, mutta tämä olikin tytär ja tyttäret -eivät perineet mitään, eivät maksaneet mitään veroa eivätkä tarvinneet -mitään maata; tyttölapsia ei otettu lukuun, ne olivat tosin olemassa, -mutta eivät ylimalkaan mitään merkinneet. Tällainen oli Tuomaan tila, -kun tapahtui eräs seikka, joka taasen saattoi täydellisen muutoksen -hänen olosuhteissaan. - -Oli kaunis syksyinen päivä, viljat olivat kuhilailla, sänki kiilsi -pellolla ja metsä koreili kirjavissa väreissään. Kaikessa tässä -kirjavuudessa olivat naurismaat ja syyskylvöt vielä vihannoita, meheviä -ja ilman vaihepaikkoja, aivankuin heleät väripilkut maalarin paletilla. -Taivas oli kirkas ja selkeä, ilma raittiin vilvakka, niin että se -tukahduttavan kesähelteen jälkeen vaikutti virvoittavasti. - -Joukko komeasti puetuita ratsastajoita ajoi tulista ravia pitkin kurjaa -kyläkatua, jonka molemmin puolin talot nyt olivat rivitetyt venäläiseen -tapaan, päätyseinä katuun päin, nurkka nurkassa kiinni aivan kuin -kaupungissa. Tämä oli metsästysseurue, punaisiin vaatteisin puettuna, -viheriäiset suippohatut päässä ja pitkät höyhenet hatunlierissä, olalla -oli heillä keihäitä ja hopeutettuja metsästystorvia, komea pyssy -riippui selässä ynnä keisarillisella ruunulla koristettu metsälaukku. -He pysähtyivät kylässä ja eräs heistä puhalsi räikyvän torviäänen, joka -kuului selkeässä syysilmassa loitos ja johon vastattiin samallaisella -toitotuksella pienen järven toiselta rannalta. Ja pitkin tietä, joka -vielä oli kostea aamukasteesta, ajoi nyt eteenpäin pitkä jono vaunuja. -Se kulki kylän kautta lammin rannalle, vanhojen honkien varjoamalle -niemekkeelle asti. - -Kauniimmalle paikalle, jossa ikivanhat hongat olivat, joiden tuuheisin, -tuoreisin latvoihin kesä oli vielä viikoksi viipynyt, jossa muutamat -kukat vielä kukkivat, ja jossa nuoret koivut olivat honkain isällisen -suojeluksen turvissa säilyttäneet viheriät lehtensä, siihen pystyttivät -metsästäjät kiireimmiten ison komean teltin keisarillisissa väreissä, -Teltti oli jaettu silkkiverhoilla kahteen osaan, permantoa peitti -kallisarvoiset persialaiset matot ja ylinnä liehui Venäjän lippu, jossa -loisti suuri ruunattu K. - -Seuraavana päivänä, ihmeellisen ihanana syksypäivänä, lähestyi teltin -ovea runsaasti kirjailtu ja kullattu kantotuoli, jota kantoi neljä -miestä metsästäjäpuvuissa ja jota seurasi loistava ratsuseurue, miehiä -ja naisia. Kantotuolissa istui keisarinna Katarina. Puettuna -tummanvehriään samettiin ja soopelinahkoihin, oli hänellä yllään -metsästystakki, joka soveltui mainiosti; hän oli jo vanhanpuoleinen, -mutta katsellessa tuota nuorekkaan raitista hipiätä ja kirkkaita, -älykkäitä silmiä, ei saattanut aavistaa, että hän oli lähellä -elämänsä loppua, ja kun näki hänen täyteläisen vartalonsa ja reippaan -käynnin, käsitti, että hän kyllä vielä voi nauttia metsästyksen -huveista. Ruhtinatar astui kantotuolista ja meni komeaan telttiin, -yli-jahtimestarin, nuoren ruhtinas Kukujeffin seuraamana. Tämä oli -muhkea nuorukainen, kiharatukkainen, säihkysilmäinen ja lämpimän -kellervä hipiä antoi hänelle rohkean etelämaisen muodon. - -"Tällaista se siis on", virkkoi keisarinna, "tämä Karjalan sydänmaa, -kanervikkoineen ja lampineen, josta minun edeltäjäni ovat niin kalliin -hinnan maksaneet." - -"Ei kuitenkaan liian kallista", sanoi ruhtinas, "hirvet rakastavat tätä -kanervikkoa ja näitä nevoja; Teidän Majesteettinne saattaa täällä -metsäillä tosi keisarillisella tavalla. Koska suvaitsee Teidän -Majesteettinne alkaa?" - -"Heti kohta minun prinssini!" ja keisarinna astui telttiinsä, vaan -ruhtinas Kukujeff jäi ulkopuolelle jakamaan viimeisiä määräyksiään. - -Tämä nyt niin loistava ruhtinas oli alkanut leipurinsällinä, ja ne -hovilaisten seassa, jotka kadehtivat hänen erinomaista onneaan, -sanoivat, että kun hän suuttui, ja hän suuttui usein, hän polki -jalkojaan ikäänkuin olisi ollut taikinakaukalossa. Tästä alhaisesta -asemasta keikahti hän jääkäriksi vanhan litvalaisen vojevodin -palveluksessa, joka melkein aina asui Parisissa. Siellä oli tuo -runsailla lahjoilla varustettu nuorukainen, joka oli isäntänsä kaikki -kaikissa, kohonnut kohoamistaan, kunnes hän suojelijainsa avulla pääsi -katteiniksi Strassburgiin sijoitettuun, ympäri Pohjolaa mainittuun -rykmenttiin "Royal Suedois". Ja kun hän muutamia vuosia sen jälkeen -palasi Venäjälle, oli hänellä keisarinnan suosion kautta tie auki -kaikkiin kunniapaikkoihin kuin hänen kotimaassaan oli tarjolla. - -Ja niin alkoi jahti; koirat vapautettiin ja lähtivät otattamaan -kangasta pitkin, metsätorvet räikyivät, ja jahtimestarit komentelivat. -Maakansa otettiin riiheltä ja pellolta ja asetettiin hirvien ajoon. -Viehättävässä laaksossa, jossa syksy oli maalannut haavat ja koivut -loistavilla väreillä, seisoi keisarinna kauniilla, purppuralla -vuoratulla tiikerin taljalla, runsaasti koristeltu kivääri kädessä, ja -hänen sivullaan ruhtinas Kukujeff, valmiina tarpeen vaatiessa -puolustamaan tuota vanhenevaa Dianaa pitkällisestä ajosta raivostunutta -hirveä vastaan. Kautta laakson kulki ajo; täällä, jossa puskat ja -kunnaat suojasivat lumituiskuilta talvella söivät nuo ruunupäiset -eläimet haapojen lehtisilmikoita ja pajun tuoreita oksia, täällä kulki -kesällä hirvikarjan tie pienelle sisäjärvelle. Tarkoin oli ruhtinas -Kukujeff tutkinut seutua; aivan lähitse keisarinnaa täytyi ylevien -eläinten paeta. - -Nyt läheni ajo; kuului kaukaa arokoiran ketuntapainen haukunta, -susikoiran lyhyt äkäinen vinkuminen ja metsätorvien hallali, hallali, -seuraavassa silmänräpäyksessä oli taasen hiljaista, niin hiljaista, -että tuulen yksitoikkoinen laulu humisi surullisesti kuin vaikenevat -äänet isoissa uruissa. Jälleen kuuluu haukunta, mutta paljoa -selvempään, yhä selvempään. Nyt voit eroittaa oksien rätinää ja kun -nuoria puita taittuu, suhinaa, joka syntyy hirvien paetessa, -usutettujen eläinten läähättämistä, ja seuraavassa silmänräpäyksessä -syöksee hirvilauma esille pakkasen tummaksi puremien sarapuiden -välitse. Täyttä karkua laskivat nuo muulloin ylevät, nyt peräti -peljästyneet eläimet notkelmaa pitkin, oikea hetki oli tullut. Tuolla -paukahti pyssy, ja kuolettava luoti kaatoi yhden metsien kuninkaan -maahan. "All's todt", kajahti laaksossa ja kaiku vastasi joka puolelta -"All's todt". Yksi paukahdus vielä ja vielä kaataa keisarinnan luoti -yhden hirven. Eläinlauma hajoaa, koirat syöksähtävät saaliiseen kiinni, -ala-jahtimestari juoksee luo ja pistää väkipuukon kuolevien eläinten -sydämeen, ja metsästys on päättynyt. - -Isossa teltissä oli valmistettu juhlallinen ateria; ruhtinas Kukujeff -saattoi keisarinnan pöytään. Mustanvalkosesta silkistä ja -kultakankaasta tehdyn telttikaton alla vietettiin komeaa juhlaa. -Leimuilevat vahakynttelit hopeaisissa haarukkajaloissa valaisivat -runsaasti katettua pöytää, jota kaunisti kukkaset, hopea-astiat ja -kultamaljat. Pöydän ympärille oli keisarinna, hänen metsästysseurueensa -ja tieteellinen hovikuntansa sijoittunut. - -Vanheneva keisarinna nuortui uudestaan raittiissa vahvistavassa -syysilmassa, mielevän leikkipuheen tulvassa, virtaellessa ylen makeita -runoelmia maalaisriemuista ja metsästäjän viehätyksistä. Veri virtaili -nopeammin, silmä säteili ja punasenvalkonen, tuores hipiä, joka oli -keisarinna Katarinan merkittävin kaunistus, sai hänen siinä istuessaan -mustan samettiverhon edessä, ikäänkuin katoavan kajastuksen nuoruuden -ajoilta, ja kun hän iloisempana kuin moneen vuoteen nousi pöydästä, -etsivät hänen vilkkaat, tuikkivat silmänsä ruhtinas Kukujeffiä. - -"Minä kiitän teitä ruhtinaani, tästä viehättävästä päivästä, minä olen -tuntenut itseni kahtakymmentä vuotta nuoremmaksi täällä teidän -ruhtinaskunnassanne, jonka rajat ulottuvat yhtä kauaksi kuin hirvien -laidunmaat." - -"Keisarinnani", sanoi ruhtinas liikutettuna ja hämmästyneenä, polveaan -notkistaen ja suudellen hänen kättänsä ja hameensa lievettä. - -Keisarinna nousi ylös ja kannatti itsensä kylään, jossa Kukujeff oli -Tuomas Pullisen savustuneesta tuvasta muodostanut viehättävän -makuuhuoneen. Tuon muutoksen oli saanut aikaan ruhtinaan seinänverhoja, -hänen persialaiset kankaansa, intialaiset huivit, turkin matot ja -arabialaiset suitsutukset, jotka levittivät suloisia tuoksuja -algerialaisesta onyx'istä ja Schiraan jaspiksesta tehdyistä vadeista. -Kaikkea tätä ylellisyyttä valaisi turkoseilla koristeltu hopealamppu, -jonka pinnalle joku itämaiden taiteilija oli piirtänyt niin rikkaan, -niin täyteläisen kuvaismaailman kuin hän oli rohkeimmissa unelmissaan -nähnyt. - -Kun ruhtinatar aamulla nousi ylös, kysyi hän, kuka tuon talon isäntä -oli. Mutta isäntä oli poissa ja pikku Katri, Pullisen kymmenvuotias -tytär, tuotiin ottamaan keisarinnan kiitosta. - -"Kaunis lapseni", sanoi keisarinna, enemmin itsekseen kuin lapselle, -"sinäkö olet se pieni haltija, joka taikasauvallasi loit minulle unia, -kauniimpia kuin olen pitkään aikaan nähnyt. Minä olen nukkunut -makeammin sinun matalan kattosi alla kuin keisarillisessa linnassani, -kiitos sinulle ja ota tämä minulta muistoksi." Hän antoi pienokaiselle -kalliilla kivellä kaunistetun sormuksen. - -Niin päättyi tämä muistettava metsästys, joka teki Kivennavan pitäjän -lahjoitusmaaksi ja satoja ja jälleen satoja meidän veljistämme -melkeinpä orjiksi. Ruhtinas Kukujeff hankki nimittäin laillisen -vahvistuksen keisarinnan sanoille ja ennen vuoden loppua hän oli yhden -Itä-Suomen suurimpien lahjoitusmaiden omistaja. Yksi keisarinnan sana -ja yksi kynäpiirre oli tehnyt täydellisen mullistuksen kaikkien -maanomistajien oloissa. Jokaikinen sielu pitäjässä oli riippuva -ruhtinaan voudista, joka oli eräs kovasydäminen Liivin saksalainen. -Hänen tuomionsa oli omistusriidoissa jääväämätön, hän määräsi verot ja -hän ne kantoi. Voi sitä, joka sattui häntä loukkaamaan! Hän saattoi -muitta mutkitta ottaa keneltä tahtoi kartanon ja kaikki; ainoastaan -rikosjutuissa hän oli maanlain alainen, mutta senkin hän osasi -useimmiten kiertää, sillä kukapa hänen alustalaisistaan uskalsi -todistaa häntä vastaan? - -Tuomas Pullisen lapsuus oli kulunut oloissa, joka verrattuna tähän -orjuuteen oli ihana vapauden aika, hänen niskansa oli kasvanut liian -jäykäksi kumartuakseen jokaisen oikun vaatimuksesta, ja pianpa hän -joutuikin kiistaan voudin kanssa. Epäilemättä hän olisi jo aikoja -sitten saanut keppikerjäläisenä vaeltaa isänkodista. Keisarillinen -sormus ei olisi heitä suojellut, sillä sen antaja oli jo kuollut ja -toinen käsi piteli valtikkaa Venäjän herrain ja orjain yli. Pahasti -olisi käynyt, ellei sattumus satuttanut, että pikku Katrilla oli voudin -perheessä leikkisisko, jolle hän oli vielä välttämättömämpi seura -syystä, että voudin tytär oli heikko ja tautinen. - - -Kosto. - -Vuosia oli kulunut sitte keisarinnan metsästyksen. Tuo kerran niin -loistava ruhtinas Kukujeff oli nykyään vain raunio menneiltä ajoilta, -tapaturma eräällä metsästysretkellä oli tehnyt hänestä kivulloisen -raajarikon. Keisarinna oli kuollut ja hänen kanssansa hajonnut se -oppineiden ja kirjailijain piiri, joka Rousseaun kanssa haaveksi -ihmisluonteen oivallisuudesta, jotka encyklopedistien ja Voltairen -kanssa sovittelivat vapaamielisiä hallitusmuotoja, jotka veisuissaan -ylistelivät luontoa, vapautta ja yhdenvertaisuutta, sillä välin kuin -heidän elämänsä oli kuristettu mitä luonnottomimpiin muotoihin, sillä -välin kuin he itsekukin kaupungissaan harjoittivat mitä itsekkäintä -omavaltaisuutta. Uusi aika oli koittanut, nyt huomattiin, että oli -leikitelty vaarallisen liekin kanssa, liekin, joka ei ainoastaan voinut -valaista ja lämmittää, vaan myös sytyttää maailman tuleen. Kaikki puhe -vapaudesta, olkoonpa sitten runomitassa tai suorasanaista, maistui nyt -Jacobinilaisuudelta ja rahvaalta. Platoonisesta veljeyden ja -yhdenvertaisuuden ihailemisesta oli herätty ranskan vallankumouksen -hätäkellon ääneen, joka kuului halki Euroopan. Se hovi, joka keräytyi -uuden hallitsijan ympärille, oli aivan toista laatua. Vanhat hovin -loiskasvit irroittivat juurensa ja koettivat elää omin neuvoin kaikessa -hiljaisuudessa ja vaatimattomuudessa. Niinpä teki ruhtinas KukujefFkin. -Sittenkuin kunnianhimolla ja loistonhalulla ei enää ollut mitään -viehätysvoimaa, oli hän vetäytynyt Tervolan hovitilalle. Koko elämän -ikänsä hän oli ollut himojensa orja, sitä mukaan kuin hän vanheni -olivat ne muuttaneet luontoa, nyt häntä vallitsi viimenen himojen -seassa: vanhusten ahnaus. Kivulloinen, liian varhain vanhennut ja -yksinäinen, sellainen oli se ruhtinas Kukujeff, joka asui suuressa, -kolkossa talossa, kokosi, kärsi ja laski laskujaan. Alustalaisiaan, -talonpoikia, puristeli hän kuin sieniä, jos joku heistä oli päässyt -vähänkään varoihinsa, heti koroitettiin vuokraa. Jokainen talonpoika -salasi sentähden huolellisesti mitä hän oli ansainnut tahi voittanut, -ei kukaan uskaltanut ryhtyä minkäänlaisiin parannuksiin tai -rakennuspuuhiin, mitä kurjemman ja köyhemmän näköistä oli, sitä -paremmin oltiin rauhassa ruhtinaan verenimijältä, Lenz voudilta. - -Kukapa siis ihmettelee, että ilma tuntui raskaalta Tervolan hovissa, -että rasitus ja kurjuus, kavaluus ja viha täytti kaikkien mielet. -Silloin kuin vapaus temmelsi voitonriemunsa ylenpalttisuudessa, kuin -ihmisen oikeuksia julki kuuluuteltiin ulkona maailmassa, harjoitettiin -täällä alhaisinta, halpamielisintä sortoa. Muun muassa vaati ruhtinas, -että kun hän kerran päivässä lähti viljamailleen, piti kaikkien hänen -alustalaistensa seista linnan portilla lakittomin päin. - -Ainoastaan kerran, yhden ainoan kerran vuodessa ilostui surkea, -hiljainen Tervola, silloin nimittäin kun nuori ruhtinas Kukujeff, -lämminsydämisenä, hellämielisenä, anteliaana ja iloisena, karautti -loistavine metsästystovereineen pitkää lehtokujaa pitkin hovitilalle, -pyytämään hirviä ensi lumen tultua. Silloin oli Tervolassa juhla, -jokainen vuokramies hengähti syvään. Jumalan kiitos, sanottiin silloin, -nuori ruhtinas on meidän tulevaisuuden toive, ilman häntä ei -ansaitseisi elää, sillä ilman häntä ei olisi mitään toivoa. Tottakai -paha aika kerran loppuu, sitten kuin vanha on viimeisen kerran -kolikoitaan laskenut. Mikaelin, tuon ruhtinaan, kera tuli keskellä -syvintä syyspimeyttä keväistä valonvälkettä köyhien talonpoikain -koteihin. Ja niin ystävällisen näköinen hän oli, ja sellaiset silmät, -niin, niitä silmiä, oli useampi kuin yksi nainen ihastuksiin katsellut, -kummako, että Pullisen tytär Katri teki samoin. Mutta nyt on jo aika -palata Tuomas Pulliseen. - -Tämän kertomuksemme aikaan oli syksy käsissä, aurinko vilahti esille -yhä harvemmin, kunnes eräänä kauniina päivänä näytti siltä kuin aurinko -olisi tyyten kadottanut voiman tunkea valoa raskaiden pilvien läpi, -jotka väsyneinä vetelehtivät pitkin vedenpintaa, metsikköä ja -sänkipeltoa. Jokainen toivoi pakkasta, lunta ja valoa. Ja pakkanen tuli -ja lumi tuli, ja niiden kera tuli valokin jälleen, mutta Mikael -ruhtinas ei tullut. Siihen sijaan tuli synkkä sanoma, että sota oli -taas syttynyt, ja pianpa vaelsi rykmentti rykmentin perästä pohjoista -kohti, oli taasen taisteltava, niinkuin niin usein ennenkin, -heimolaisia -- ei, vaan veljiä vastaan. Oli 1808. Erään rykmentin kera -odotettiin ruhtinas Mikaelia, sillä hän oli -- mitäpä muuta venäläinen -aatelismies olisi -- upseeri. Hänen sotilaansa levähtävät eräässä -kylässä, peninkulman matkan hovitilalta, ja hän itse tulee Tervolaan -heittämään hyvästiä isälleen. - -Tuomas Pullinen istui takan ääressä savustuneessa tuvassaan ja tuijotti -liekkihin, jotka hauskasti räiskyivät mäntyhalkojen välissä. Hänen -vaimonsa -- Tuomas oli nimittäin jo ottanut toisen vaimon ensimäisen -kuoltua -- oli mennyt kylälle, pikkulapset nukkuivat uunilla, hänen -tyttärensä, kaunis Katri, istui lähellä ja kehräsi leimuavan -pärevalkean ääressä. Kaunis hän oli, hipiä puhdas valkosen-punanen, -hiukset otsalta ruusuiset ja silmät luottoisat, lämpimät. Vähä väliä -nousi Katri työltään, meni ikkunan luo, pyyhkäsi pois huurun ja -katsoi vaanien ulos. Siellä oli niin raittiin näköistä, maa oli -valkojauheessa, lumipeitossa, tähdet säihkyivät, ja kuu lähetti lempeää -valoa -- ja niin hiljaista oli -- Katrista tuntui kuin koko luonto -olisi odottanut jotain. - -"Mitä sinä myötään juokset ikkunaan?" kysyi isä, "pelkäätkö voutia; -taitaahan hän tulla kotiin tänä iltana." - -"Enkä pelkää", vastasi Katri. - -"Mahtaa nousta pirun myräkkä kun hän tulee kotiin taas, voi, miten -Gregor Timofejevitsch on pieksevä kieltänsä ja juoruava minusta; vai -mitä arvelet?" - -"Voipi olla." - -"Niinkuin en minä saisi rakentaa uutta kattoa ja etehistä minun omaan -mökkiini, muka! Mutta nyt siitä taasen sanotaan, miten on sinulla ollut -varoja tuohon? Mistä sinä olet ostanut naulat? Miten paljon maksoivat -laudat? Piru vieköön koko voudin ja hänen kaltaisensa!" - -Katri juoksi taasen ikkunaan. Kaukaa kuului kulkuisten helinää, kuului -yhä lähempänä, nyt sujahti reki, kolmen hevosen vetämänä, kyläkadulle. -Koirat haukkuivat -- miten he ajoivat! Katri meni jälleen työlleen, -hänen poskensa leimusivat, hän ei saattanut tehdä levollisesti työtä, -hän nyki rihmaa, nyki sen poikki, aloitti taas ja näytti tuskin -kuuntelevan isänsä puhetta. - -"Sen saat nähdä, että hän koroittaa vuokraa", jatkoi Tuomas, "kenties -hän antaa Gregorille koko järviniityn. Mutta mitä pahusta minä tein! en -suinkaan minä saattanut antaa sataa sisään, ja kun me sitten", lisäsi -hän kuiskien, "saimme niin paljon rahaa keisarinnan sormuksesta, niin -arvelin -- korppiko se oli, joka huusi? se tietää pahaa, -- saat nähdä, -että minä vielä tänä iltana saan katsoa Gregoria silmästä silmään tai -kenties itse voutiakin." - -Nyt narisivat porstuan palkit, sisälle astui Gregor Timofejevitsch. - -"Siinä paha, missä puhutaan", sanoi Tuomas. - -"Tuomas Ivanovitsch, vouti tahtoo puhutella sinua", sanoi vastatullut, -turhaan etsittyään silmillään pyhäin kuvaa, tehdäkseen ristinmerkin, -kun hän puhui, piti hän toisella kädellä oven rivasta kiinni. - -Tuomas astui vihamiehensä, voudin välikappaleen, luo. "Gregor -Timofejevitsch", hän sanoi, "minä tulen, minä menen voudin luo, minä -menen, mutta" -- hän veti puukon tupesta, -- "mutta, jos sinä viekas -repo olet liponut kieltäsi, niin" -- Tuomas löi veitsen sellaisella -voimalla honkapöytään, että puoli terää painui lautaan. Gregor katosi -sanaakaan sanomatta. - -Tuomas jäi seisomaan takan eteen syviin ajatuksiin vaipuneena. Hänen -siinä seisoessa avasi kaunis Katri varovaisesti oven ja riensi sykkivin -sydämin ja kevein askelin kartanoon. Hän oli nähnyt Mikael ruhtinaan -voudin reessä. - -Kun Tuomas heräsi synkistä mietteistään, otti hän sudennahkalakkinsa ja -meni hovitilalle. Oli niin hiljaista ja rauhallista tuolla ulkona -tähtikirkkaassa illassa, että myrsky, joka riehui Tuomaan sielussa, -asettui hetkeksi. Vihdoin hän tuli isoon, huonosti valaistuun eteiseen, -kääntyi vasemmalle ja astui konttooriin. - -Konttoorisuoja oli tuon ison talon alakerrassa, se oli syvä pitkä -huone, täynnä kaikenlaista rojakkata, tyhjiä laatikoita, aseita, -metsästysverkkoja, tyhjiä, täysiä ja vajanaisia ruutisäilöjä ja kaikkea -mitä suurten syysmetsästysten aikana, jolloin talo oli vieraita täynnä, -oli kannettu tänne ja sitten tänne unohtuneet. Ummehtunut kostea haju -vallitsi aina hämärässä suojassa. Kaukana perällä oli suuri avonainen -kamiini, jossa nyt hauska valkea, ainoa hauskuus koko tuossa kolkossa -huoneessa, koetti levittää iloisuutta ympärilleen. Kun Tuomas astui -sisään, oli konttoori tyhjä. Yksi kotitekoinen talikyntteli oli -pöydällä, paloi unisesti ja räiskähti silloin, tällöin juurikuin -kiukusta. - -Tuomas istui kuluneelle ruskeaksi maalatulle penkille, jossa hän ja -hänen vertaisensa olivat istuneet monta monituista tuntia odotellen -pientä miestä, voutia, häntä, jolla oli tuollaiset terävät -ilveksensilmät, joka tavallisesti tuli hiljaa hissutellen -kallistuneesta ovesta huoneen perällä. Siinä istuessaan ja -odottaessaan, alkoi myrsky taas riehua. Katkeruus, kosto ja viha -nousivat tänä iltana aivan hänen kurkkuunsa asti. Se tuli juuri tänä -iltana hänen päällensä, siinä kuin hän istui kumarassa ja tuijotti -rasvaisen lakkinsa pohjaan, niin selvästi, niin tarkkaan hän muisti -jokaisen häväistyksen, jokaisen kärsimänsä vääryyden. -- Mimmoinen -kunnon mies hänen isänsä oli ja mimmoinen kurja mäkitupalainen hän -itse. Ja eikös hän ollut tehnyt työtä? Eikö hän ollut raastanut kuin -joku toinenkin? -- Mutta mitä se oli hyödyttänyt? -- Hänellä ei ollut -sitä vankkaa tukea kuin hänen isällään, vanhaa Ruotsin lakia nimittäin, -joka karkoitti väkivallanteot talonpojan tuvasta; laki oli nyt vain -kuollut kirjain ja hän, hän oli miltei orja, ei edes orjakaan, hän oli -voudin uhri. Herra tietäne miten kauan hän oli siinä istunut, kun häntä -äkkiä ympäröi kirkas valo. Hän katsahti ylös, kekäle oli pudonnut -takasta, se oli kytenyt kauan permannolla, kunnes valkea oli päässyt -vallalle, eräs kaappi oli syttynyt, nyt kurottautuivat liekkikädet -pitkin permantoa, löytääkseen lisäravintoa. Keveitä sinisiä liekkiä -liehui jo muutamain tyhjien laatikoiden reunoilla, tarttuivat -juomatiloissa rikottuihin huonekaluihin, -- kiitivät kuin salama -metsästysverkon silmukoita pitkin. Tuomas ei hievahtanutkaan vielä. Jos -hän nyt huutaa apua, niin saattaa vielä sammuttaa tulen, mutta miksikä -hän apua huutaisi. Oliko hän sytyttänyt valkeaa! Oliko hän pudottanut -kekäleen permannolle! Mitä se häneen kuului. Tuomaan ympärillä sihisi -ja räiski, savu alkoi kirvellä kurkkua. Yhtäkkiä hän muisti -ampumakruudin, jota säilytettiin isoissa kaapeissa. Kosto! kosto! -kaikui hänen sisässään. Niinpä menkää siis helvettiin, josta tulleet -olette, huusi hän ja syöksi sille ovelle, joka vei isoille, kolmen -kerroksen läpi kulkeville portaille, valkea sai tuulta helmoihinsa ja -leimahti mahtavaksi liekiksi. Tultuaan kartanolle, telkitsi hän ison -oven, ikkunaluukut olivat tarkasti suljetut, nyt kuului paukahdus -paukahduksen jälkeen, metsästysruuti siellä räjähteli. Viiden minuutin -kuluttua oli koko puupalatsi ilmitulessa. Tuomaan puolesta oli -kostettu. - -Ulkona kartanolla vallitsi kauhea meteli ja sekasotku. Kaikki -komensivat, kukaan ei totellut, siellä ei ollut mitään selkoa eikä -järjestystä sammutustyössä; eikä siellä totisesti ollutkaan paljoa -tekemistä, siellä kova pakkanen vaikeutti kaikkea työtä noilla -muutamilla vikaantuneilla ruiskuilla. Pian kyllä leimahti tuli -ikkunoista, liekit tavoittelivat kattoa, se oli yhtenä ainoana roviona. -Ylimmäisessä kerrassa näkyi kaksi olentoa juoksevan ikkunasta ikkunaan. -Nyt avattiin eräs ikkuna ja ikkunalaudalla, siellä ylhäällä huimaavassa -korkeudessa, seisoi kaksi henkilöä, nuori mies ja nuori nainen, rinta -rintaa vasten. Mahtava liekki leimahti samassa ja näytti kansalle -Mikael ruhtinaan ja kauniin Katrin tulen purppurasoihdun valaisemat -ihanat piirteet. Vielä yksi tulenliekki kohosi ratisten, paukku seurasi -paukkua ja sylitysten vaipuivat nuoret palavaan rakennukseen. Mikael! -Katarina! kaikui räiskivien liekkien keskeltä. - -Kauhun huuto pääsi jokaisen huulilta. Kuin pahainhenkien ajamana pakeni -Tuomas Pullinen, lapsensa, oman tyttärensä Katrin oli hän salvannut -palavaan taloon. - -Kun talviaamu koitti raittiina, rusoittavana ja kirkkaana, silloin -loistivat jäätimantit, hohtivat lumitähdet, hongat kätkeytyivät -pehmoisten, täyteläisten lumilepereiden alle, huurre kimalsi koivun -oksilla, kaikki oli niin puhdasta, valkoista ja raitista. Ainoastaan -sillä kohdalla, jossa Tervolan linna seisoi, oli mustaa ja nokista, -siellä kyti tuli tuhan alla ja kekäleet pistivät näkyviin -- -kammottavia muistomerkkiä menneestä suuruudesta ja loistosta, ja -myrkyllinen sinertävä sauhu kiemurteli taivasta kohti. Kun hehku oli -sammunut ja höytytuhka peitti kaikki, silloin löydettiin alimmasta -kellarista vanhan ruhtinas Kukujeffin ja hänen voudinsa, -kansansortajan, ruumiit. Tuli ei ollut niihin kajonnut -- he olivat -tukehtuneet siinä suojassa, johon he olivat vuosi vuodelta keränneet -kaikki mitä he kiristivät alustalaisiltaan. - - -Uusia kahleita. - -Molempien ruhtinas Kukujeffien kuoleman jälkeen joutui Tervolan -hovitila perintönä yhdelle tuon ylhäisen suvun halvalle jäsenelle, -eräälle pikkuporvarille Jaroslavista. Kun tämä sai kuulla, että -talonpojat eivät olleet perintöorjia, eivät olleet sieluineen -ruumiineen hänen, eivät edes kiinnitetytkään hovitilaan, säikähti hän -niin moista maataloutta, että rukoili taivasta suojelemaan häntä siitä -ja möi polkuhinnasta talon eräälle kreikkalaiselle kauppiaalle, jolla -oli Pietarin hovissa jalokivien tutkijan- ja kaupitsijan toimi. -Kreikkalainen oli pontevuuden, alati valppaan asioimiskyyn ja sen -kautta, että hän taisi samalla hymyilevällä muodolla ottaa vastaan -tilauksia ja hävyttömiä sanoja, verrattain lyhyessä ajassa koonnut -melkoisen omaisuuden, jota hän yhä edelleenkin joka päivä kartutti. -Yhtenä päivänä myi hän runsaalla voitolla kultakoristeen, jonka toisena -päivänä otti pantiksi pienestä korkeaa kasvua vastaan antamastaan -rahalainasta. Maanviljelyksestä ei hän ymmärtänyt mitään ja huomasi -heti, että tila oli välttämättömästi myytävä -- niin suurella voitolla -kuin suinkin. - -Eräänä päivänä istui kreikkalainen kotona hökkelissään, vähäpätöisessä -viheriäksi maalatussa puurakennuksessa Sodovajakadun varrella, joka oli -siihen aikaan Pietarin ulkoreunassa; puettuna rasvaiseen takkiinsa, -punainen fezilakki päässä laski hän laskujaan, sillä välin kun -hienoimman makedonialaisen tupakin haiku kohosi keveissä sinisissä -pilvissä savipiipusta hänen kädessään ja kätki hattaroihinsa -ruokavarat, iskoisia taatelia, kuivattua lampaanlihaa ja suuria -pahkasipulia, jotka riippuivat katossa. Kun miehemme siinä istui ja -antoi mielikuvituksensa harhailla kuningas Kroesuksen aarreaitassa, -potkaistiin ovi auki ja samassa, juurikuin luonnonlakia seuraten, -livahti kreikkalaisen kontokirja erääsen laatikkoon. - -Matalasta ovesta astui, melkein kaksinkerroin ollen, kullalta loistava -hoviherra. Papandopulos, se oli kreikkalaisemme nimi, putosi kokoon -kuin linkkuveitsi ja käski hänen armoansa istumaan. - -Hänen armonsa ei tarvinnut kahta käskyä. Tervehtimättä hän kiipesi -korkealle konttoorituolille ja otti huolimattomasti taskustaan -loistavan koristeen, kaulanauhan, tehty siihen malliin, joka August -toisen ajalla oli niin mieluinen Sachsin hovissa. Kreikkalaisen silmät -kiilsivät katsellessa näitä timanttia, smaragdia ja rubinia, jotka -olivat taidokkaasti juotetut pehmeään kultaan. - --- Mies sumuisesta Beotiasta, sanoi hovilainen, mitä annat minulle -tästä kalleudesta? Tiedä, että minä lähdin tyhjin käsin pelipöydästä -aatelikasinossa -- le jeu est fini -- kas tässä viimeinen valttini -- -se myödään, mutta myödään kalliista! - --- Ylhäisyytenne, vastasi kreikkalainen, samalla kuin hän innokkaasti -tutki koristetta, minä tahdon tehdä teidän armollenne yhden ehdotuksen. -Jos minä annan teille kokonaisen omaisuuden tästä todellakin -oivallisesta koristuksesta, niin minä tiedän, että te vielä tänä iltana -panette alttiiksi kaikki voittaaksenne takaisin mitä olette menettänyt -viime yönä. Te saatatte voittaa, mutta te saatatte myös menettää -kaikki, ja huomenna on teillä jälellä... - --- Neva, vastasi hovikko kylmästi. Kreikkalainen teki ristinmerkin. - --- No niin, tahdotteko te tilan, jolla on niittyjä, peltoja, metsiä, -oivia metsästysalueita, tallia koirille ja hevosille, mutta -valitettavasti ei mitään linnaa? Kreikkalainen taukosi ja katsoi -tiukasti hoviherraa silmiin. Minä tarjoan teille Tervolan hovitilan -Suomessa, Viipurin läänissä. Minä kyllä menetän kymmenen tuhatta -ruplaa, mutta te olette pelastettu aatelikasinon viettelyksiltä. - --- Sinä olet ovela konna, Papandopulos, minä tiedän kyllä että sinä -olet sotkenut minun korttini ja aina antanut lankkuja valtin sijasta, -mutta en minä ole koskaan luullut että sinäkin otit osasi -korttipakasta, jonka tähden nyt mielit jakaa uudestaan. Mutta minulla -ei ole muuta keinoa, peli on tyyten tukossa! Grandissimo, minä suostun! - -Ja niin sai Tervolan hovitila uuden omistajan, kreivi Matvei -Sidorovitsch Kusnetschoffin, ilomielisen, suruttoman ja itsekkään -herran, joka "antaa mennä" järjestelmällään turmeli väkeänsä enemmän -kuin ruhtinas Kukujeff ja hänen voutinsa nylkemisellään. Nyt elettiin -kuin viimeistä päivää. Toisen kerran paljon rahaa, iloista elämää -veikkoseuroissa; toisen kerran taas -- niin silloin veti kaikki väki -nälkävyötään tiukemmalle. Mutta siitä huolimatta täytyi tietysti -rakentaa korea puulinna vanhalle perustukselle. Se tehtiin yhdessä -hurauksessa; mutta sen mukaistapa se sitten olikin; tuoreita hirsiä, -vinoja lattioita, vetoisia suojia, sisällä kultauksia, haljenneita -stukkiteoksia ja seinät maalatut liimavärillä marmorin ja malakitin -karvaiseksi. - -Köyhyyden ja yltäkylläisyyden näin vaihdellessa herraskartanossa -ansaitsi Tuomas Pullinen, kätevyytensä ja luotettavuutensa avulla, pari -sataa ruplaa. Niillä oli hän aikonut ostaa talon ja jättää ainaiseksi -Tervolan hovitilan, mutta tämä niin suurella innolla odotettu hetki -lykättiin kuitenkin aina ajasta toiseen, Ja sillä välin oli Tuomas -käynyt vanhaksi ja raskasmieliseksi. Naapurit sanoivat, että hän oli -aika ajoittain aivan hourupäinen. Ja kerran noin synkkämielisenä -ollessaan hävisi hän kylästä, eikä häntä sen jälkeen nähty. - -Pavel, Tuomas Pullisen vanhin poika, oli varttunut ja vahvistunut ja -sai periä isänsä. Hän oli kelpo poika, leveäharteinen ja pitkä, -ilomielinen ja hyvin toimelias. Hän kyllästyi yhteisviljelykseen -ijankaikkisine torineen jokaisessa maanjaossa. Maksoi mitä maksoi, -mutta hänen täytyy päästä itsenäiseksi talonpojaksi, ja eräänä kauniina -päivänä hän meni, tuumailtuaan ensin sinne ja tänne, kreivi Matvei -Sidorovitschin luo. - --- Teidän armonne, sanoi hän kumartaen, teillä on tuolla metsässä eräs -suo; se sijaitsee semmoisella paikalla, että minä helposti voin kuivata -sen. Antakaa minulle kaksisataa ruplaa lainaksi ja kaiken sen maan, -jonka saan suosta kuivatuksi, arennille niin kauaksi aikaa kuin minä -elän. Minä maksan säännöllisesti vuokran ja kiitollisuudella takasin ne -kaksisataa ruplaa viiden vuoden kuluttua. - -Oli vuoksi kreivi Matvein kassassa sinä päivänä. Pavel oli niin muhkean -näköinen, hänen voimakkaat jänterensä, leveät hartiansa ja älykkäät -silmänsä menivät takaukseen hauen velastaan. - --- Grandissimo, kreivin mielikirous, pääsi hänen huuliltaan, tuossa on --- kaiva ja kuoki miten parhaiten haluttaa -- mutta vahinko on sentään -että sinä koukistut auran ääressä; tuo mies on luotu kantamaan laukkua -ja kivääriä eikä seisomaan lapio kourassa. Vuokran kahdesta -ensimmäisestä vuodesta saat määrätä itse, sitten saatamme puhella -lähemmin asiasta. - -Kukapa oli niin iloinen kuin meidän Pavel. Seuraavana päivänä hän jo -aloitti työnsä ja kesti rehellisesti kaikki kovat, ojitti joka -suunnalta ja laidalta, niin että suo oli syksyllä kuiva. Ensi lumen -tultua purki hän isänsä vanhan tuvan, veti sen eräälle mäen nystyrälle -lammin rannalla, pystytti sen jälleen, hakkasi pois kaikki puut -kartanon seutuvilta -- sillä talonpojat eivät suosi puita -ihmisasuntojen lähellä. Jouluna hän istui oman katon alla. Loppiaisena -hän meni naimisiin, ja Vapunpäivänä hänellä jo oli pikku parkusuu -talossa. Niin, Pavel, hän oli ketterä käänteissään. - -Niinpä kului sitten pari vuotta, jälleen oli maa vihanta ja aallot -lauloivat vapauden laulujaan, mutta tuolla entisen lammen pohjalla, -jossa laineet olivat loiskineet, oli pitkä heinä ja vilja nuokkui -tuulessa, vivahdellen kaikissa smaragdin ja malakitin väreissä. Haassa -käyskentelivät Pavelin lehmät ja hevoset, kiiltokarvaisina lihavuudesta -ja hyvinvoinnista. Mutta lammikko ei ollut ainoa, joka oli viheriä. -Gregor Timofejevitsch, Pavelin isän vanha vihamies, oli viheriä hän -myös, kiukusta ja kateudesta. - -Oli korea kesäaamu, tuuli uinaili vielä kun aurinko liekeissä ja -ruskoissa nousi taivaalle. Niin, yksin leivokin oli nukkunut liian -pitkään, mutta se ei nyt ollutkaan mikään ihme, sillä isäleivolla ja -äitileivolla oli ollut paljon puuhaa. Kurki oli tuonut heille viime -yönä kuus tervettä leivopoikaa ja leivotyttöä. Mutta kun päivänpyörä -seisoi säteilevänä havumetsän yli ja loi pitkiä, leijuvia varjokuvia -niittyjen vihanuudelle, silloin lehahti isäleivo lentoon, ja aika -vauhdilla, ensin vinoon nousevassa kaaressa, sitten pystysuoraan -ilmaan, joka näytti värähtelevän aamun valossa. Ja sitten hän aloitti -aamulaulunsa. - -Pavel Pullinen oli noussut ylös silloin kun leivo nousi, hän seisoi -kookkaana, leveähartiaisna ja väkevänä tupansa portailla, katseli -leivoa, hymyili ja koetti viheltäen matkia laulajan liverryksiä. Elämä -oli niin lupaavana hänen edessään, se lupasi pitkiä vapauden, onnen -vuosia. Hänen siinä parhaillaan harjoitellessa leivoisän säveleitä, -näki hän Gregor Timofejevitschin, joka tuli petäjikössä erään -kummallisesti puetun henkilön seuraamana. Hänellä oli korkea punainen -lakki, jossa oli pitkä sininen tupsu, olkapäillä vapaasti leijuva -takkuinen viitta, jonka alta vilkahteli kirjavat liivit ja valkoinen -runsaspoimuinen hame. Se oli Papandopulus, juveliseppä-koronkiskuri, -kaikessa albanesialais-kreikkalaisessa komeudessaan. Kun Pavel huomasi -nuo kutsumattomat vieraat, vaikeni hän heti ja katseli karsain silmin -lähestyviä, edeltäkäsin varmana siitä ettei tuo varhainen vierailu -tietänyt hyvää. - -Kun Gregor tuli lähemmä, aloitti hän liehakoivalla äänellä: "No sepä -oli hyvä että minä tapasin isännän kotona ja ylhäällä jo -- tietäkääs, -tässä on kiire käsissä ja tärkeät asia ajoivat meidät näin varhain -aamulla teidän taloonne. Kreikkalainen tässä, entinen isäntämme, sanoo -että kreivi Matvei Sidorovitsch joka, niinkuin tiedätte, matkusti -Pietariin, on käynyt aatelikasinossa" -- Gregor teki käsillään -liikkeitä juuri kuin olisi jakanut korttia -- "ja siellä hän on -menettänyt kaikki rahansa ja lisäksi vielä muidenkin. Hän on nyt -lähettänyt kreikkalaisen tänne, kääntämään, Jumala paratkoon, nurin -jok'ainoan talonpojan ja kopistamaan joka kopeekan hänen taskustaan. -Kaikki vuokrat täytyy maksaa etukäteen, ja suorittaa kaikki velat, -sillä Matvei Sidorovitsch tarvitsee jokaisen pennin kuin hän voi urkkia -kokoon ja vieläpä enemmänkin. Nyt sinä tiedät Paavali Ivanovitsch, mitä -asia koskee, ne olemme aloittaneet rahan-ajoa sinun luonasi." - -Tämä oli Paveli raukalle ukkosenisku selvältä taivaalta. Vuokra, vuokra --- sammalsi hän -- mutta sen minä saan itse määrätä, niin on kreivi -Matvei luvannut minulle. - --- Onko sinulla mustaa valkosella sen asian päälle -- sitä sinulla ei -ole -- nyt määrää hän sen itse 50 ruplaksi -- eikö ole totta herra? -Gregor kääntyi Papandopuloksen puoleen ja tämä nyökkäsi myöntävästi. - --- Ja velka sitten, se tekee 200 ruplaa, -- jatkoi Gregor armottomasti. - --- Mutta taivaan tähden, sen minä saan maksaa vähän erin viiden vuoden -kuluessa, sanoi kreivi. - --- Sanoi, niin! Mutta nyt se pitää maksaa paikalla, vai mitä herra? -- -Jälleen katsoi Gregor Papandopulokseen. -- Niin on, nyökkäsi tämä -vakuuttaen. - --- Ei ja tuhat kertaa ei, kuohahti Pavel sanomaan ja pui suurta -nyrkkiään, sinä verenimijä sinun koreassa marakatin puvussasi, se on -valhetta! Tiedä että sitten kun sinä olit herrana Tervolan tilalla, on -kaikki muuttunut, minä olen suomalainen, kuusi vuotta on Viipurin lääni -kuulunut Suomen lain alle. Ja sinä, Gregor Timofejevitsch, sinä vanha -luikerteleva käärme, jos sinä hipaset jotakin, jota minä tässä omakseni -sanon, saat vastata teostasi oikeuden edessä. - -Gregor Timofejevitsch ei tosin ymmärtänyt mitä tämä merkitsi, mutta nuo -suuret sanat ja Pavelin sankarinvartalo vaikutti, että hän peräytyi. -Epätietoisena hän kääntyi koronkiskurin puoleen. Tämä seisoi -levollisena ja kylmänä niinkuin ei koko asia olisi kuulunut häneen. - --- Onko täällä kylässä ketään, joka tietää että talollinen Paveli on -herralleen velkaa 200 ruplaa, kysyi Papandopulos toveriltaan. - --- On, vastasi Gregor Timofejevitsch, Pavel on itse useamman kuin yhden -kerran kertonut siitä julkisesti. - --- Niinpä mene kylään, käske tänne pari jääväämätöntä miestä, jotka -tietävät asian, poikkea tullessa nimismiehen luo ja tuo heidät tänne. - -Gregor meni; Papandopulos istui erään koivun juurelle, iski tulta, -sytytti piippunsa, ja pian kohosi savu hienosta turkkilaisesta -tupakasta ja yhtyi tuoksuihin, jotka lämpimässä höyryilivät koivusta, -männystä ja katajasta. Siinä hän istui liikkumattomana ja -levollisena, ei värähtänyt jännekään hänen pronssinkarvaisissa -petolinnunkasvoissaan. - -Tunnin kuluttua oli Gregor Timofejevitsch takasin kahden vieraanmiehen -ja nimismiehen kanssa. Pavel oli kukistettu, hänen voimakas vartalonsa -painui kokoon. -- Uusia kahleita, uusia kahleita, huokasi hän vaan -vallesmannilta kuultuaan, että kreivi Matvei Sidorovitsch oli täysin -oikeutettu tuomiotta, vieläpä ilman oikeuden vahvistusta velkasummalle, -ottamaan omansa vuokraajaltaan. Papandopulos otti takavarikkoon -hänen lehmänsä, hänen hevosensa ja lampaansa, ja kun ne eivät -täysin riittäneet kreivin saamiseen, otti hän osan Pavelin -maanviljelyskaluista. - -Niin tuli loppu Pavelin uudisasuntopuuhista. Vahva mies oli kadottanut -kaiken elämänhalun, hän oli henkisesti murtunut. -- Mitäpä se auttaa -että koettaa pyrkiä vanhoista siteistä, uusia kahleita on aina varalta, --- oli hänen ainainen vastauksensa kun vaimo koki rohkaista häntä. Hän -möi vähäsen irtaimistonsa, osti hevosen ja eli monta vuotta -"rahtimiehenä" Vahlin kauppahuoneen palveluksessa Viipurissa. Syys- ja -kevätrapakossa, talvikylmässä ja kesäkuumassa rentosti hän kymmenkunnan -toverin seurassa raskaan jauho-, sokeri-, silli-, lankku- eli -tervakuorman vieressä Viipurista Pietariin ja päinvastoin. - -Kerran, -- se oli joulukuussa, kun kuperat maantiet olivat päällystetyt -kiiltävällä kaljamalla -- toi Paveli isoa jauhomattokuormaa Pietarista. -Äkkiä, eräässä tien mutkauksessa, ajoivat suuret umpivaunut, kolme -hevosta valjaissa, ajamassa venäläiseen pukuun puettu kuski, täyttä -karkua vastaan ja kolahtivat mennessään Pavelin kuormaan, niin että se -liukkaalla tiellä luisui ojaan ja kaatui ajajan päälle. Kun rahtimiehet -saivat kuorman Pavelin päältä, kysyi hän hiljaisella äänellä: "eikös se -ollut Matvei Sidorovitsch Kusnetschoff!" Ja kun toverit myönsivät niin -olleen, sanoi hän vain: "sitähän minäkin", ja sulki väsyneet silmänsä -ijäiseen lepoon. - - -Issikka. - -Yöjuna tuli noin yhdeksän aikaan aamulla Pietariin. Ilma oli painavan -hikistä, taivas sininen ainoastaan korkeimmalta kupulaelta, -opaalinvärinen sumu peitti taivaanrannan ja koetti turhaan häätää -auringon nyt jo kuumia säteitä. Iso kaupunki ei ollut vielä -täydellisesti hereillä, vaikka kumea kohina, joka syntyi rattaiden -jyrinästä, höyrypillin vingunnasta, jäätelö- ja hedelmäkauppiasten -huudoista, sekä tuhansien, jotka riensivät työlleen, synnyttämästä -melusta ja tohinasta, kohosi voimakkaissa värähdyksissä korkeutta -kohti. Tuo kohina, josta enemmän kuin mistään muusta aavistamme että -olemme tulleet maailmankaupunkiin. Miettimiseen ei kuitenkaan ollut -aikaa, oli saatava käsiin joku issikka, ja pitkällisen tinkimisen -perästä sainkin repaleisen ja likasen muschik'in, joka sitoutui viemään -minut määräpaikkaan, Laatokalla kulkevien höyryvenheiden laiturille. -Tulimme kuitenkin pian huomaamaan ettei hän tuntenut paikkoja paremmin -kuin minäkään, joka oli kyllin ymmärrettävää, sillä hän istui tänään -ensikerran issikan kuskilaudalla ja oli suomalainen. Hänen tarvitsi -vain mainita kotipitäjänsä ja muutamia oloseikkoja, ja minä voin kertoa -hänen ja monen muun hänen kanssaveljensä elämän tarinan -- se muodostuu -jokseenkin tällaiseksi lyhyissä piirteissä kerrottuna. - - * * * * * - -Oli aikainen aamu, lammikossa oli sorsa edellisenä iltana laskenut -ankkuriin pesänsä viereen ja pistänyt pään siiven alle pitääkseen nokan -lämminnä sillä välin kun jalat repottivat kylmässä vedessä. Nyt kohosi -aamuaurinko ja isä-sorsa päästi heti torventapaisen äänen, joka herätti -eloon lahdelman asujamet. Rantasipi hypähti pystyyn hoippulaisille -jaloilleen ja aloitti valitustaan, kuikka, koskelo, hyyppä, kaikki -heräsivät nyt ja antoivat ilmi kiitollisuuttaan auringolle, joka -lähetti lämpimät säteensä vinoissa viivoissa metsän puiden yli ja loi -loistoa pienille aamuraittiille lainosille ja kissan-kullalle punaisen -graniitin kupeessa. - -Pöystin Jaska nousi ylös poikamiehenvuoteeltaan, venytteleiksi ja -vilkaisi takkaan päin, jossa kahvipannu hiilillä porisi, sillä hänen -vanha äitinsä oli jo ennättänyt toimittaa tämän, ensimäisen emännän -tehtävistä. Eukko toi esille ruskean juoman. Sitten kun Jaakko oli -pukeutunut, tyhjensi hän mitään puhumatta pari kuppia, jolla -välin eukko vanhus puuhaili evästä. Sitten lähdettiin metsään -muurahaisjahdille. Jaakon, jolla oli ainoastaan muutamia sarkoja erään -lahjoitustilan pellolla, täytyi turvautua kaikenlaisiin sivutuloihin -voidakseen elää. Muurahaisten munat olivat pari vuotta olleet kalliissa -hinnassa; niitä ostettiin eläintarhoihin Pietarissa, Lontoossa ja -Hampurissa, jossa niillä ruokittiin kaikkinaisia etelämaisia elukoita. -Kun Jaakko oli löytänyt muurahaispesän, lapioi hän siitä niin paljon -kuin mahtui säkkiin, etsi sitten tasaisen paikan, mittilöi neliön, joka -oli 5 jalkaa sivultaan, kaivoi kuuden tuuman levyisen ojan sen -ympärille ja täytti ojan vedellä. Nyt avattiin säkki ja sen sisältö -tyhjennettiin vähitellen tasatulle ja ojitetulle paikalle. -Muurahaisraukat alkoivat heti juoksennella ympäri pelastaakseen itsensä -ja tulevaisuuden toiveensa, muurahaismunat. Silloin asetti Jaakko -päreen ojan poikki ja nuo pienet älykkäät hyönteiset alkavat heti -kantaa muniaan tätä siltaa myöten. Niin pian kuin ne ovat kantaneet -yhden munan mannermaalle, palajavat ne toista noutamaan. Tällä tavalla -eroittelevat nuo eläinraukat suurimmalla kiireellä ja huolella munansa -neuliaisten ja varpujen seasta, asettavat ne kasaan sillan toisella -puolella, mutta kun ne tuovat viimeistä kuormaansa, on muurahaisten -pyytäjä lakaissut, hyvän saaliin saaden, koko kasan säkkiinsä. Siten -jatketaan julmaa pyyntiä kunnes jok'ainoa muurahainen koko pitäjässä -koditonna ja majatonna sortui epätasaisessa taistelussa ihmisen -kavaluutta vasaan. Siinä kun Jaakko istui ja poltteli piippuansa, sillä -välin kun pienet elukat tekivät työtä hänen edestään, liikkui hänessä -kummallisia, epäselviä ajatuksia siitä että mitä hän nyt teki ja antoi -tehdä edestään, semmoista oli hän itse saanut kokea. - -Kylässä, jossa hän kiinteimistön yhteisyydessä omisti maatilkkunsa, eli -hän solidaarisesti koko yhteiskunnan kanssa, aivan kuin muurahaiset. -Siellä tapahtui suuressa mitassa mitä täällä tehtiin vähässä. Niinkuin -muurahaiset riehuivat hengen eteen ilman muuta tulosta kuin perikato, -samaten tekivät hän ja hänen vertaisensa vuosi vuoden perästä; mitä oli -hänellä odotettavana -- itsenäisyyttä, omaisuutta? Ei koskaan. Hän -kynti ja kylvi tilanhaltijan hyväksi. Minkä hän houkutteli esille maan -povesta, sen loivat muut säkkeihinsä. - -Parhaillaan kun Pöystin Jaakko huokaili ja tuumaili, astui -pitäjänräätäli Juhana hänen luoksensa. Juhana oli astunut metsän kautta -ennättääkseen hyvissä ajoin lukkarilaan, lukkarin piti vihille ja -tarvitsi uuden puvun. Räätäli oli miettivän näköinen siinä seisoessaan, -piippu suussa ja kädet housujen taskuissa. Hän tervehti alavaisesti ja -sanoi: "Se on tehty nyt". - -Hetkisen katseli Pöysti kysyväisesti räätäliä, yhtäkkiä selvisi asia -hänelle, hänen kasvonsa kirkastuivat ja asettaen itselleen mukavaa -istumasijaa sammalikossa, sanoi hän vilkkaasti: "Istu nyt, puhu mitä -sinä tiedät! Koska se on tapahtunut?" - -"Hm", sanoi räätäli, "se seisoi Uudessa Suomettaressa". -- Hän veti -sanomalehden taskusta ja tavaili siitä seuraavan lyhyen tiedonannon: -"Suomen valtio on sotilaskuvernööriltä keski-Aasiassa Kreivi -Kusnetschoffilta lunastanut Tervolan lahjoitustilan 500,000 markalla". - -"Lieneehän tuo nyt vain totta". - -"Lieneehän toki, koska se tässä seisoo", sanoi räätäli vakaisesti. - -Karjalainen ei kuulu hiljaisiin, harvapuheisiin suomalaisiin; jos on -jotakin valittamista, on se päinvastaisesta ominaisuudesta. Hän puhuu -niinkuin Kalevala, samat seikat ainakin kaksi kertaa eri sanoilla ja -eri muodoissa: siihen vieteltynä sekä siitä, että hän niin -helposti taitaa lausua ajatuksensa, kuin myöskin kielen sana- ja -muotorikkaudesta. Mutta tästäpä kannattakin keskustella, isä ja isoisä -ja vielä yksi miespolvi taaksepäin, kaikki he olivat aikoinaan -odottaneet tätä päivää, vapauttamisen hetkeä; nyt se oli tullut. Uusi, -parempi aika oli koittanut. Jota isät olivat huokailleet, jota he -tuskin uskalsivat toivoa, se oli nyt todellisuutta; itsenäisinä he nyt -saavat omistaa sen maan, jota he ovat itse sukupolvi sukupolven jälkeen -kyntäneet ja muokanneet. Tila oli jälleen ostettu, pala isienmaata -lunastettu, pala, joka ainoastaan maantieteellisesti kuului Suomeen, -oli yhteiskunnallisesti perikantaan yhdistetty. Historiallinen säie, -kerran väkivaltaisesti katkaistuna, oli jälleen solmittu yhteen. Maa -oli vain jaettava ja sitten oli talonpojilla oikeus lunastaa itsekukin -halvalla hinnalla osan itselleen. - -Nyt keskusteltiin tuosta tärkeästä asiasta monilla ja mutkikkailla -selityksillä seikoista, jotka kumpainenkin tunsi yhtä tarkkaan kuin -tupakkakukkaronsa -- mutta puhua vaan piti. Pekan raja on vedettävä -Iljuskan pihlajasta Nenä Riston tattaripellon poikki ajotielle, Antin -saaren poikki isolle puulle monine kuivine lautapalasineen, joihin on -merkitty monen monituisen Tervolan kyläläisen kuolinpäivä ja vuosi. -Sillä välin kun räätäli, joka oli oppinut leikkaamaan, väsymättä -osoitti taitoaan maanmittauksessa, veteli rajaviivoja ja jakeli maata, -tuijotti Pöysti noihin geometrisiin viiruihin, joita räätäli piipullaan -piirteli maahan tehdäkseen rajakaavansa selvemmäksi, mutta toden teolla -hän yhtä vähän katseli viivoja kuin kuunteli pakinaa. Hän vainusteli, -sieramet liikkuivat kiireesti, onnellinen hymy loisti kuin päivänpaiste -tyynellä pinnalla hänen kasvoillaan. Aamutuuli oli nimittäin -piehtaroinut tattarivainiolla ja toi nyt tullessaan huumaavan -hunajantuoksun, imelän ja höysteisen. Tämä tuoksu se oli, joka -yht'äkkiä loi Pöystin silmien eteen kaukaisen tattaripellon, joka -valkoisena ja heikosti punertavana lemusi ylhäällä mäellä Tervolan -luona. Keskellä vainiota oli kaivo vinoine vinttineen ja raskaine -kiuluineen. -- Miten monesti hän oli nostanut sen kiulun voudin -Leenalle. Se on kummallista miten monta muistoa piilee tattarin -tuoksussa. - -"Kuules, tahdotko ruveta puhemiehekseni?" keskeytti hän päättävästi -räätälin tasamittauskokeet. - -"Hm", sanoi tämä, "kenties, kenties ei, onko sinulla toiveita, oletko -jo puhutellut tyttöä? Kun on sellainen asema kuin minulla, niin ei -mielellään tahdo -- sinä sen kyllä käsität -- esitellä mitään pyyntöä, -johon ei toivoa saavansa myöntävää vastausta. Kuka se on?" - -"Voudin Leena". - -"Nyt taas, johan sinä sait repposet Mikon päivän aikaan". - -"Niin, voudilta. Mutta näetkös, Leena, hän on uskollinen kuin kulta, -hän". - -"Mitä se sinua hyödyttää kun vouti ei tahdo?" - -"Niin, sen minä sanon sinulle. Sen ajan jälkeen ovat nämä pienet -otukset, muurahaiset nimittäin, auttaneet minua hyvän matkaa eteenpäin, -ja kun nyt tulee maanjako, voinen minäkin ostaa yhden osuuden. Kunhan -on talonomistaja -- -- -- näetkös -- -- -- siinä se on koko mutka, ei -siinä viimenkään ollut muuta estämässä, ei mitään muuta." - -"No jos asia niinpäin on -- -- --". Ja nyt aprikoitiin koko -asianjuoksu. Viikon kuluttua oli kaikki selvillä. Sitten kun vouti tuli -vakuutetuksi siitä, että tila oli myyty, näki Jaakon ruplat ja -markankappaleet, tuli tietämään mitä hän oli saamassa ja maistoi hänen -viinaansa, jota oli katajanmarjoilla höystetty, ei hänellä ollut mitään -vastaansanomista. Vietettiin kihlajaiset, kuuliaiset, häät ja -ristiäiset, kaikki yhden vuoden kuluessa. Oli iloa ja riemua, ja aika -riensi kuin siivillä, -- ja muurahaiset saivat tehdä työtä yhä -ahkerammin ja ahkerammin; "ne ovat minun lahjoitustilallisiani", sanoi -Jaakko nauraen. Ja niitä tarvittiin kyllä, sillä vielä ei ollut -maanmittari, jonka piti jakaa maat, tullut. Kaiketi hän tulee ensi -vuonna, lohdutteli Jaakko itseänsä. Helsingin herroilla taitaa olla -muutakin ajattelemista kuin miten minun rajani vedellään. Kaikessa -tapauksessa hän ei tahtonut keväällä ruveta mihinkään kustannuksiin -peltonsa tähden, sillä mitäpä hyötyä siitä on, kun tilukset jaetaan -niin kukapa tietää miten hänen peltomaansa käy. Ei kiitoksia, nyt ei -tehdäkään työtä toisten eteen, vaan itsensä eteen. Hän kokosi kaiken -lannan suureen tunkioon omalla pihamaallaan ja kylvi peltoon -semmoisenaan kuin se oli. Mutta kevät tuli ja kesä tuli myöskin, syksy -meni menoaan, mutta maanmittari ei tullut. Niin kului jälleen vuosi ja -vielä yksi lisäksi. Koska kaikki talonpojat tekivät samoin kuin Jaakko, -olivat heidän maansa pian mehuttomat, sato oli sitä mukaan, muurahaiset -olivat melkein sukupuuttoon hävitetyt, ja muurahaisten munat olivat -halvassa hinnassa. Jälleen rupesi entinen kuorma-ajo kukoistamaan -maantiellä ja kapakoissa, mutta vähemmin tuottavana kuin ennen, sillä -rautatie Viipurin ja Pietarin välillä oli vaarallinen kilpailija. Yhä -vaikeampaa ja vaikeampaa oli tulla toimeen, vallankin kuin Jaakon tupa -täyttyi täyttymistään. Pieniä valkotukkaisia vekaroita ryömi joka -nurkassa, luuli melkein, että tupa oli kahdeksankulmainen. - -Kuus vuotta oli kulunut. Puute ja köyhyys olivat jokapäiväisiä -vieraita. Hätä ei ollut oven edessä, se istui peräpenkillä. Kaikki ne -olivat kuin kotonaan, ja yhä odotettiin maanmittaria kuin pelastajaa, -mutta mitään jakoa ei tapahtunut. - -Lautamiehet, nimismiehet, ruununvoudit ja kuvernöörit syöttivät sillä -välin isoa valtiokonetta kartoitetuilla protokolleilla, asiakirjoilla, -mietinnöillä ja lausunnoilla, ja raskaat pyörät naukuivat ja -kuljettivat tiheään kirjoitettuja arkkeja virastoista senaattiin ja -sieltä takasin, ja paperiloita karttui karttumistaan, suuret kasat, -jotka kellastuivat kanslioissa ja arkistoissa, ja kun sinä kosketit -niitä, lensi niistä koi ja tuntui ummehtuneen haju. Nyt suotiin -helpotuksia, vieläpä annettiin raha-apuakin, mutta mitä nyt tehtiin, -oli myöhään tehty. Pöystin Jaakko möi mitä suinkin oli myömistä, -pelasti hävityksen tulvasta muutamia satoja markkoja ja lähti Pietariin -vaimoineen ja lapsineen; siellä hän pääsi palvelukseen eräässä -ajurilaitoksessa. - -"Mitäpäs se maa maksaa kun kansa kaukanaan lähtee", lopetti Pöysti -lyhyet tiedonannot entisestä elämästään. Olen nähnyt sen seudun, jossa -tämä surullinen tarina tapahtui ja minä sanon kuin hän. - - -Kertomus Jalo nimisestä juoksijaoriista. - -Vaikka alkoi jo olla ilta käsissä loppupuolella elokuuta, lähetti -aurinko vielä kuumat säteensä vinosuuntaisesti Kristian Kommosen -tupaan. Kärpäset surisivat tyytyväisinä päivänpaahteessa isännän -ympärillä, joka istui peräikkunan luona ja näytti yhtämittaa katselevan -kahta balsamikukkaa, jotka jäykkinä ja tulipunaisina kukoistivat, -kumpikin haljenneessa kulpposessa ikkunalaudalla. Kristian oli jo kauan -siinä istunut ja silmäillyt balsamien lehtien ja kukanterien välitse -veräjälle päin, ikäänkuin olisi odotellut jotain. Hän oli jo kerinnyt -yli keski-ijän, mutta näytti koko joukon vanhemmalta. Silmät olivat -syvässä päässä, ja kasvot kovin ryppyiset. Hänen vaimonsa, joka kutoi -kangasta ja kalskutteli polkusia ja sukkulaista, ei myöskään näyttänyt -olevan oikein työhönsä kiintynyt, sillä aina kun Kristian hiljaisesti -liikautti itseään, katsahti hän levottomasti ovelle päin; hänkin taisi -odottaa jotain. Eipä aikaakaan, niin astui lautamies Laurikainen -tupaan, tervehti ja pudisti juurtajaksain isännän ja emännän kättä, -jotka eivät näyttäneet liioin iloitsevan eikä hämmästyvänkään hänen -käynnistään. Lautamies istahti pöydän viereen, oli ison aikaa ääneti, -sytytti piippunsa ja virkkoi viimein, että oli koko lailla kuuma -ollakseen jo viiden aika iltapäivällä, johon kumoamattomaan totuuteen -Kristian lisäsi, että lämmin kyllä tekee hyvää kauralle. Vähitellen -virkosi keskustelu: käsiteltiin päivän kysymyksiä, kurssin -laskeutumista, elohinnoista kotona ja Venäjällä, kalastuksesta sekä -käräjistä. Nyt oli lautamies päässyt sinne kuin hän halusi. Taitavasti -hän nousi ylös. meni takan luo, pudisti porot piipustaan ja sanoi -ikäänkuin sivumennen: - --- Sinne olette tekin muuten kutsuttu. - --- Käräjille, minäkö, no keneltä sitten? - --- Jegor Timofeitsch Ivanoffilta, naapuriltanne. - --- Hm, no mitähän se taas liene? Voineekohan se olla siitä -selkäsaunasta, jonka hän sai minulta toissa kevännä. - --- Eikö mitä, selkäsaunan saa hyvänään pitää; se on nyt tää juttu siitä -Jalosta, oriista, hänen ravaajastaan. - --- No, mitä se minuun kuuluu. - --- Niin; en minä suinkaan tiedä, mutta tulkaahan nyt huomenna, niin -saatte tietää. Ja sitten kun lautamies oli syljäissyt pari kertaa -oikein toimesta ja vetänyt helpotuksen huokauksen, nousi hän ylös, -sanoi hyvästit ja meni. - -Kristian raapi päätään tuuhean tukan alta ja astui verkalleen ulos. -Levottomana hän kierteli tiluksillaan, huokasi raskaasti nyt kun oli -yksin ja palasi vasta myöhään illalla kotiin. - -Koska oli vielä liika lämmin tuvassa, istui hän portaille nauttimaan -illan viileyttä. Yö oli nuoskea ja lämmin; tähdet pilkottivat unisesti -ilman läpi, joka hienosen harson tavoin varjosi taivaan kupulakea. -Täysikuu kohosi hiljaisessa loistossa nevan takaa; se paistoi keltasena -ja suurena harvan hongikon läpi, joka kituen kasvoi mättäillä tuossa -raudansekaisessa vedessä. Viimeinen kilttakerttu siisatti metsässä, ja -kehrääjälintu lenteli, ikäänkuin juovuksissa, milloin oikealle milloin -vasemmalle, milloin ylös milloin alas, katosi silloin tällöin yöhön, -painautui litteäksi maata vasten teillä ja poluilla, istui pitkinpäin -puun oksalla, kurisi ja kehräsi. Kansa kammoo kehrääjälintua ja tämä -kammo mahtoi vaikuttaa, että Kristianista oli kaikki niin surullisen ja -alamielisen näköistä. Luonto näytti hänestä sellaiselta kuin hänen -mielialansa salli hänen sitä käsittää. Hän ei saanut, ei mitenkään, -päästään tuota äskeistä juttua. Jaloon olivat liittyneet kaikki muistot -viimeksi kuluneelta elämänajalta. Kaikki, jota hän oli uneksinut ja -halunnut, kaikki, joka oli huolestuttanut ja peloittanut häntä, -tunkeunut hänen mieleensä, kaikki oli ollut yhteydessä Jalon kanssa. -Miten selvään hän muisti kun Jegor Timofeitsch Ivanoff laittoi kauppansa -Tervolan kylään. Kaikkia, jota ennen täytyi noutaa kaupungista, sai nyt -ostaa Jegor Timofejeitschin puodista. Miten nöyrä ja liukas hän olikaan -ollut, tää Jegor, miten hän oli kietonut heidät kaikki asioihinsa! - -Se tapahtui silloin kun Jalo oli noin kolmen vuoden vanha. Jegor oli -ollut kaikkien palvelija. Koukussa kuin linkkuveitsi oli hän tarjonnut -tupakkaa ja jakanut naukkuja, sanonut "juvast" ja "Jumalas halttuun" ja -"ollut nii kelpo" -- "eikö rahaa, no ei mitää, ei se mitää -- toischen -kerta, kirjotta kirjaa -- toischen kerta, ischäntämies". Se meni niin -mukavasti, mutta kun vuosi oli lopussa niin oli hänen kirjansa täyteen -kirjoitettu, ja kaikki nuo pienet postit tekivät suunnattoman summan. -Ja jos kuka oli lainan tarpeessa, niin keliäpä rahaa oli, jos ei -Jegorilla. Tosin hän otti kakstoista prosenttia, mutta siinäpä ei -silloin tarvittukaan asianajajoita, tuomareita, lautamiehiä eikä muita -sellaisia. Ja kukapa ei näinä aikoina tarvinnut rahaa! Sitä tarvitsi -koko maailma ja Kristian myös. Ja kun neljä vuotta oli kulunut, silloin -se oli Jegor Timofeitsch Ivanoff, joka oltuaan kaikkien palvelija oli -kaikkien herra. Nyt suoreni hänen selkänsä, ykskaks: hän oli jäykkä -kuin puukko; nyt kuului näin: - --- Pöllö, mitä sinä siihen ruista kylvät? Ei, kauraa sinun täytyy -kylvää; en minä saa rukiita myydyksi nykyään! Rahaako, että ostat -lehmän, eihän sinulla ole ruokaa entisellekään? Ei pistetä! -- Hän möi -kauran talonpoikien pelloilta ennenkuin se oli leikattukaan. Hän -hakkasi heidän metsänsä puiksi ja päreiksi ilman muita mutkia, kuin -että suvaitsi mainita aikomuksestaan heille. Ja miten se kasvoi, tuo -kauhistava velka. Se oli täyttymätön kuin filistealaisten Molok. Kaikki -katosi sen avaraan kitaan. Se ei ollut koskaan tyytyväinen, eivät -auttaneet mitkään uhraukset ja lyhennykset tervan, halkojen, talin, -harjaksien, lampaanlihan, rapujen, lintujen ja kaurojen muodossa. -Kristian, jos kuka, oli tiukalla tämän naapurin kynsissä. Heidän -tupansa olivat nimittäin nurkka nurkassa kiinni. Hän tiesi paremmin -kuin muut mitä velkautuminen tahtoo sanoa. Tuntui kuin olisi joku -kolonnut lihan ja imenyt ytimen hänen luistaan. Hän oli joskus -mielestään aivan voimaton vastustamaan tuota hirveää vihollista ja oli -jo aikeessa lähteäkseen mieron tielle, jättääkseen kaikki, jotta -jälleen pääsisi vapaaksi. Mutta kun tuho oli tulemassa, oli apukin -auttamassa. Ja apu, se oli Jalo, joka silloin Mikonpäivän aikaan oli -kuuden vuoden vanha. - -Ja mimmoinen eläin tämä Jalo oli! Sen musta karva kiilsi sileänä kuin -silkki. Kun sitä katseli sivulta päin, muodostui tummempia ja -vaaleampia lämyjä sen lautasille. Sellainen häntä ja harja kuin sillä -oli, uhkea ja aaltoileva! Sen kaviot olivat teräksestä taotut; sen -rinta huokui ilmaa kuin palje. Silmät sillä oli kuin merikotkalla. Se -ei nähnyt ainoastaan kauas; se näki sumussa, lumituiskussa ja pimeässä. -Ja sentään, enemmän kuin sen kauneus ja siromuotoisuus oli sen ylevyys. -Se oli ylpeä. Piiskanhujaus oli häväistys, joka saattoi sen vimmaan. Se -oli sävyisä, vaikka väkevä, se oli ystävällinen, vaikka vallaton. Ja -kiitollinen sydän sillä oli! Se hiveli lämmintä, sametinsileää -turpaansa pitkin Kristianin käsivartta joka kerran kun tämä antoi sille -suolaa ja leipää, kauroja tai sokeripalan. Se eläin oli parempi kuin -moni ihminen, parempi varmaan kuin hänen tottelematon tyttärensä ja -kiittämätön vävynsä. Oliko kukaan nähnyt sen säikkyvän? Ei, ei itse -piruakaan! Oliko se milloinkaan kompastunut? Ei koskaan, ei -pahimmassakaan myötämäessä. Sellainen oli Jalo, parahin eläin koko -Suomenmaassa. Tuskinpa löytyi Venäjälläkään sen vertaista. Kun velat -painoivat pahimmin, kun Molok avasi kitansa ja vaati enemmän uhria, -alati enemmän uhria, meni Kristian talliin, ruokki Jaloaan, voiteli sen -kaviot mustaksi, palmikoi sen harjan ja taputteli sen kaulaa. Ja hän -oli varma siitä, että hän palasi tallista paremmalla mielellä kuin oli -sinne mennessään. - -Kun Jegor Timofeitschin saamiset kasvoivat Kristianin korvia myöten, -niin ettei tämä nähnyt mitään mahdollisuutta vapautuakseen -verenimijästään, valjasti hän Jalon köykäsen reen eteen ja lähti -Viipuriin puhuttelemaan jotain asianajajaa, vaikkapa itse "Syöteriä". -Hän ei voinut uskoa, että Jegor oli kirjoittanut oikein ylös. Hänen -pienoset ostoksensa, hiukan tupakkaa ja hirssiryyniä, kahvia ja -sokeria, eivät millään muotoa saattaneet tehdä niin suurta summaa. Sen -asian laita ei voinut olla oikein. Entä koronkiskonta sitten! - -Miten tarkoin hän muisti sen matkan! Silloin oli kylmä ja kirkas -tammikuunpäivä. Lumi lepäsi tasaisena kuin metsälammen pinta, kedoilla -ja peltomailla. Aitojen, pielesten ja isojen kivimöhkäleiden varjot -lankesivat sinisinä läntteinä valkoselle vaipalle. Pulmunen sirratti, -paeten hänen edellään; harakka nauroi mielihyvissään, siinä hypätä -hupsautellessaan aitaa pitkin; ja Sipi, karhukoira, jolla oli niin -suipot korvat ja villava häntä, laukkasi Jalon edessä, joka somasti -heitti kavioitaan, ikäänkuin huvikseen. Mentiin niin että humisi -korvissa. Se oli niin rattoisaa, että painava levottomuus, joka oli -vaivannut Kristiania, melkein haihtui. Hän oli jo ennättänyt lähelle -Papulan kaupungin osaa, kun kuuli jonkun huutavan ja heijaavan -takanaan. Hän otti piipun suustaan, kumartui reen yli, katsoi taakseen -ja näki erään henkilön, joka pienessä kappireessä ajoi täyttä laukkaa -hänen perässään, yhä viittilöiden ketunnahkasilla rukkasillaan. -Kristian seisahdutti, ja matkustavainen, pieni turkkiinpuettu, kömpelö -herra, joka ajoi hiirenkarvaisella ruunalla, tavoitti hänet pian. - --- Hyvää päivää, isäntä! Teilläpä vasta juoksija on! sanoi hän -innokkaasti, pureskellen jäätyneitä viiksiään. -- Niin, minä tunnustan -teille suoran totuuden: ainakin neljänneksen minä olen ajanut niinkuin -ikään olen voinut saamatta kiinni isäntää. Mistä tuo hevonen on -kotoisin? Kenen se on? Mikä oli sen isän ja äidin nimi? Miten vanha se -on? Ei, mutta katsos tuota rintaa ja noita jalkoja! -- Ja matkustaja -nousi ylös reestään, lähemmin katsellakseen Jaloa. - -Kristian oli sekä iloinen että ylpeä, teki selvää siitä kuin tiesi ja -kiitti hevoistaan muukalaiselle, joka oli vallan ihastuneen näköinen. - --- No, te tulette tietysti kilpa-ajoon ylihuomenna. Tuollaisella -hevosella, kuin tuo teidän, se on suorastaan velvollisuus. Minä olen -ratsumestari T., minä olen yksi palkintotuomareista; pankaa mieleenne, -ensimmäinen palkinto on tuhat markkaa. - -Kilpa-ajoista Kristian kyllä oli kuullut. Olipa muutaman kerran ollut -arvelussakin lähteäkseen koettamaan, mutta tavallisesti saa maalla -tietää mitä on tapahtuva, vasta sitten kun se jo on tapahtunut; mutta -nyt -- miksikäs ei, koska kerran sattui olemaan kaupungissa. - -Kristian lupasi tulla, ja kädenlyönnillä vahvistettiin sopimus. Jalo, -levotonna päästäkseen lähtemään, katosi likimmäisen mäen taa kuin nuoli -ihailevan ratsumestarin edestä. - -Kristian otti osaa kilpa-ajoon. Mitkä ihanat päivät, mikä kunnian ja -riemun aika Jalolle ja sen isännälle. Ei löytynyt lehteäkään meidän -maassamme, joka ei tietänyt kertoa Jalosta ja sen omistajasta. -Sähkösanomat kiersivät maita ja mantereita kertoen Jalon urhotöistä. -Sen nopeus oli meillä tavatonta, se otti ensimäisen palkinnon, saaden -loistavan voiton vanhoista, kuuluisista kilpajuoksijoista. Vielä -nytkin, siinä istuessaan raskasmielisenä ja surullisena eteisten -portailla, levisi kirkas hymy Kristianin kasvoille, kun hän ajatteli -sitä ihanata päivää. Miten selvään hän sen muisti: päivänvaloa, sininen -taivas, hienoja välkkyviä lumiheteitä, talvituulen tuomia, soittoa ja -hurrahuutoja, kiihoittavia juomia ja Jalo päivän sankari. Epäilemättä -se oli hänen elämänsä ihanin ja sisältörikkain päivä. Mutta niinkuin -korkeimmat aallot lankeavat syvimpään kuiluun ja pisimmät puut tekevät -pisimmät varjot, samaten toi sekin päivä, jolloin hän ja Jalo seisoivat -ylinnä onnenkukkuloilla, muassaan katkerimman surun. - -Asianajajan luona ei asia parantunut; päinvastoin sai Kristian kuulla, -että Jegor oli hakenut kuvernörin tuomion hänen päällensä. Hänen -velkansa oli korkoineen kaikkineen maksettava. Jalo täytyi myödä, mutta -sen hinta ei riittänyt velan suorittamiseksi. Kristian joi itsensä -humalaan, itki, selvisi jälleen, ja näiden erilaisten mielentilojen -vaihdellessa tinki ja tinki hän lakkaamatta. Viimein täytyi kaupasta -tehdä tosi. Jalo myötiin eräälle venäläiselle kauppiaalle, ja -murheisena ja vimmattuna tuli Kristian kotiin ajaen tammalla, jota hän -vihasi. Ei se lohduttanut, että lompakko oli satamarkkasia täynnä, -jotka Jalo oli juossut kokoon pieneksi muistolahjaksi isännälleen. -Kristian oli lohduton. Että päälle päätteeksi antaa rahat Jegorille, -oli hänestä mielettömyyttä. Samalla ne olisi saattanut järveen heittää. -Vihdoin viimeinkin sen kumminkin täytyi tapahtua. Hän kävi Jegorin -puotiin, juuri kun tämä sattui yksin olemaan, maksoi maksettavansa ja -sai takasin velkakirjansa ja muut arvopaperit. Jegor oli varomaton ja -lausui muutamia loukkaavia sanoja. Silloin kuohahti Kristianin sisu ja -jos ei Jegor ennestään tietänyt mitä selkäsauna on, niin kyllä hän sen -nyt tuli tietämään. Siitä päivästä lähtien vallitsi verivihollisuus -noiden molempain naapurien kesken. - -Kristian oli vapaa, mutta vaikka hän siitä kerskailikin Jegorin -kuulten, kärsi hänen sydämmensä kuitenkin. Mitäpä oli vapaus hänelle, -kun Jalo oli poissa! Hän oli päässyt vapaaksi uhkaavasta vaarasta, -mutta hän oli myös menettänyt ainoan ilonsa. Hänen elämänsä oli -kadottanut jännityksensä: ei ollut velkoja enää huolehdittavana, ei -Jaloa enää rakastettavana eikä iloa antamassa. Suolana pakoittavan -sydämmen haavoissa olivat sanomalehtiuutiset, joita hän silloin tällöin -sattui kuulemaan. "Mainio juoksija-ori Jalo, joka sai ensimmäisen -palkinnon Viipurissa, on jälleen kunnostanut itsensä", tahi -"juoksijaurho Jalo on voittanut palkinnon Hämeenlinnan kilpa-ajoissa". -Niinä päivinä ei Kristian ollut tapaisensa: joko istui äänetönnä ja -jörönä kuin peippo sadesäällä, tai oli äkäpäinen ja tirskui kuin valkea -katajissa. - -Vähitellen kypsyi hänessä ajatus että, maksoi mitä maksoi, hankkia tuon -eläimen takasin. Mitä varten kerätä ja koota ahnaille perillisille ja -itse elää ilotonta elämää? Odottihan vävypoika levottomuudella -perilliseksi pääsemistä ja tytär myös. Jospa edes olisi lapsenlapsia. -Ei, asiain näin ollen oli parasta hommata Jalo kotia jälleen. - -Monien mutkien perästä hän sai takausmiehet ja kihlakunnanoikeudessa -kiinnityksen talolleen. Nyt oli vain kohtuullista korkoa vastaan -nostettava rahat ja sitten hevoskauppaa hieromaan. Rahaa kalliimpi ei -kuitenkaan mahtanut olla. Ostajalla siellä Viipurissa oli monta -hevosta ja epäilemättä hän kunnollista korvausta vastaan luopuu -Jalosta. Matkapäivä oli jo määrätty, kun Kristian eräänä kauniina -heinäkuunaamuna, ollessaan juuri puukolla raaputtamassa pois muutamia -jäykkiä, valkosia karvoja, jotka orastivat hänen leuallaan, kuuli -hirnuntaa ja se kuului niin kumman tuttavalta. Se ei voinut olla -erehdys; se hirnunta oli Jalon, sillä juuri noin se kutsui isäntäänsä, -kun tämä joskus aamusilla oli pitempään talliin menemättä. Kristian -lennätti puukon kädestään ja riensi ulos. Tuolla, hänen oman -tallinnurkkansa takana, josta Jegorin niittykaistale alkoi, tuolla -seisoi hänen Jalonsa, heitti päätään ylös ja alas, pöristi sieraimia ja -pärskyi. Yhtäkkiä se vilisti aidan yli ja seisoi entisen isäntänsä -kartanolla. Kristian oli kuin ramman lyömä; hänen huuliltaan pääsi vain -hiljainen kah! Lempeä hymy, kuin päivänpaiste kolkolla kankaalla, -valaisi hänen kasvojaan ja kaikki kuulemansa kummat peikoista ja -lumouksista vilahtivat silmänräpäyksessä hänen kuohahtaneesen -mieleensä. Kun hän siinä vielä silmiään hieroi ja mietti, oliko hän -todellakin hereillä, kapusi Jegor, hänen vihamiehensä, kartanolle, -päitset ja piiska kädessä. "Hevonen on minun", sanoi hän; "eläkä -huolikaan houkutella sitä tänne". - -Jegor tarttui Jalon otsatukkaan, pani kiroten päitset sen päähän ja -uhkasi, että kyllä hän sen opettaa karkaamasta aitojen yli. -Säälimättömästi tempoen talutti hän Jalo raukan omalle puolelleen, ja -hetken kuluttua kuuli Kristian oriin potkivan ja puhkuvan peljäten -Jegorin ruoskaa. Lyödä Jaloa, sellaista eläintä lyödä, se oli kamalaa. - -Tästä päivästä kävi elämä helvetiksi Kristianille. Kiusallista oli -ollut kaivata tuota hevosta, mutta tietää, että se oli pahimman -vihamiehen oma, ettei sitä voi enää koskaan saada takasin, nähdä joka -päivä eikä saada lähestyä sitä, se oli kahta kauheampaa. Kaikki mitä -Jegor keksi ylpeilläkseen Kristianin läsnäollessa hevosesta ja -kiusatakseen häntä, sen hän teki tarkalleen. Kaikki lyönnit kuin hän -oli saanut, sai nyt Jalon selkä kestää. Ja jos ori, joka joskus -tapahtui, tuli täyttä neliä entisen isäntänsä luo ikäänkuin turvaa -hakemaan, silloin saattoi Kristian olla varma siitä että paksut -makkurat Jalon lautasilla ovat piakkoin todistavat, miten Jegor -Timofejevitsch uskollista ystävyyttä arvostelee. - -Siten kului muutamia viikkoja. Oli kuuma elokuun päivä, multakokkareet -pellolla halkeilivat kuumuudessa, ilma värähteli ja höyrysi lämpimästä. -Kylän koirat olivat herenneet haukkumasta ja makasivat katveessa -portaiden ja ulkohuoneiden alla. Lehmät seisoivat rannalla vatsaa -myöden vedessä ja hakivat suojaa tummien leppien alta. Ainoastaan -sääkset lensivät rivakasti päivänpaahteessa: sudenkorento ja -metallihohteinen viheriä kärpänen piirsivät loistavia koukeroita -ilmaan. Kristian makasi höyläpenkillä tuvassaan ja seurasi lämpimin -katsein Jaloa, joka seisoi siellä Jegorin niityllä, vanhan arpisen -jalavan siimeksessä. Kristian uneksi niistä onnenpäivistä, jolloin Jalo -oli hänen -- ja senaikuiset huolet tuntuivat hänestä nyt niin pieniltä -ja riemut suurilta. Hän oli juuri vaipumassa keveään suloiseen uneen, -kun hänet äkkiä herätti kolme herraa Viipurista, jotka innokkaasti -tiedustelivat talon isäntää. Nuo kolme herraa olivat lähteneet -vainoretkelle jäniksiä vastaan. Äkkiarvaamatta he olivat yhyttäneet -ilveksen, joka niinkuin hekin, oli jäniksiä pyytämässä. Kaks -vuorokautta he olivat koirineen ajaneet kamppia, joka heidän sanansa -mukaan oli kohta peräti uuvutettu, kun tapahtui se onnettomuus, että -heidän koiransa loukkasi käpälänsä ja täytyi jättää jälelle. -Metsästäjät kyselivät mistä he voisivat saada lainata koiraa, joka -kelpaisi jatkamaan ajoa. Kristianilla oli. Hänen Sipinsä, niin -maalainen kuin olikin, ajoi metsä- ja vesilintua, jänistä ja karhua, -jos siksi sattui. Metsästäjät, Kristian ja Sipi kiiruhtivat suolle, -jossa ilveksen jäljet viimeksi nähtiin. Neljänneksen kuluttua oli Sipi -selvillä jäljillä, ja kiihkeästi vinkuen ja heiluttaen pörhöistä -häntäänsä otatti se korpeen päin. Vimmattu haukunta ilmaisi kohta että -uupunut ilves oli pysähtynyt, piti puoliaan eli oli kiivennyt puuhun. -Kun metsästäjät saapuivat paikalle, tanssi Sipi hurjinta sotatanssiaan -hongan juurella, jonka oksilla kamppi lepäsi hampaita näytellen ja -sähisten vastustajalleen. Tupsupäiset korvat olivat luimussa pääkalloa -pitkin, silmät säkenöivät vihasta, ja näytti siltä kuin se olisi -mielinyt karata pörhöisen vihamiehensä niskaan. Vaan, ennenkuin se oli -ennättänyt päättää taistella, putosi se ääntäkään päästämättä etumaisen -metsästäjän luodista. Sen käpälät sidottiin yhteen, pujotettiin seiväs -jalkojen väliin, ja riemuiten lähdettiin Kristianin talolle. Siellä -söivät nuo väsyneet, mutta iloiset metsästäjät yksinkertaisen aterian, -ja kämpin peijaisia juotiin perinpohjin rommissa, sikunaviinassa ja -purevassa konjakissa. Väkevät juomat kohosivat lämpimässä päähän, ja -kun ilta alkoi hämärtää, olivat Kristian ja hänen vieraansa jokseenkin -punakoita ja suurisuisia. - --- Kuulehan Kristian, -- sanoi hänen vaimonsa, joka alkoi peljätä tuota -meluavaa seuraa, -- minä en suvaitse ladatuita aseita talossa, mene ja -ammu pois luoti tuosta pyssystä! Kristian nousi hitaasti ylös sanoen, -että nuo naiset ovat aina sellaisia pelkureita, otti pyssyn penkiltä ja -meni ulos. Siellä oli päivänvalo sammunut, mutta ei ollut vielä -pimeäkään. Iltatuuli toi tuoksua vasta pieleksitystä apilaasta. Kaukana -kuuluivat paimentorvien joeltavat äänet, ja pihapihlajassa jatkoi -sirkka lauluaan. Notkuvin polvin astui Kristian portaita alas. Äkkiä -pysähtyi hän. Tuolla tallinnurkan luona seisoi jälleen hänen öinen -unelmansa ja hänen ainainen ajatuksensa. Jalo puisteli siroa päätään, -ravisti jouhevaa harjaansa ja kutsui entistä isäntäänsä matalalla, -hiljaisella, salaperäisellä hirnunnalla. Kristian meni liikutettuna sen -luo ja taputti sen niskaa. Hevonen pisti matalan aidan yli hienon -turpansa hänen taskuunsa. Kiihoittunut kuin oli, ojensi hän molemmat -kätensä hevosen kaulan ympäri. Olihan siitä niin kauan aikaa kun hän -oli saanut taputella Jaloa, hyväillä sen hienoa karvaa ja puhua sille. -Hivellessään pitkin oriin selkää, tunsi hän äkkiä makkurat, Jegorin -ruoskan jäljet. Nyt kuohahti tuon puoleksi humaltuneen miehen veri. -- -Kurja eläinrääkkääjä, -- kirosi hän puiden luista nyrkkiään Jegorin -taloa kohti. Minä pelastan sinut ainiaaksi, ystävä raukka, hänen -häväistyksiltään ja silmäniskuiltaan, hänen julmuudeltaan. Ja ennenkun -hän itse oikein tajusi, mitä tahtoi tehdä, nykäsi hän pyssyn olalta -- -laukaus ja jalo eläin vaipui ähkien maahan; surullinen katse sammuvasta -silmästä, ja Jalo makasi kuoliaana sen aidan takana, joka eroitti hänet -hänen entisestä isännästään. Kristian pakeni kuin murhamies metsään. -Puoli tuntia sen jälkeen astui hän jälleen tupaansa, ja oli aivan -selvä. Metsästystoverit olivat lähteneet kipeää koiraansa etsimään. Hän -oli yksin vaimonsa kanssa. Liikutetuin mielin hän kertoi vaimolleen -mitä oli tehnyt. - - * * * * * - -No, mitä sinä nyt aijot tehdä, sanoi Kristianin vaimo, kun mies myöhään -yöllä lautamies Laurikaisen käynnin jälkeen tuli tupaan. -- Eihän -hänellä ole yhtään vierastamiestä. - -Ei, ei ole, mutta käyköönpä miten tahansa, minä kerron kaikessa -tapauksessa koko jutun tuomarille. - - - - -II. - -Kesä. - - -Olin tehnyt kamalan matkan. Jalkasin, hevosella ja rattain monta sataa -virstaa Kolmekantajoelta Mantsinsaareen, Vienajoen suussa, sieltä ylös -Sordavalaan ja sitten jälleen alas rajalle päin. Ensimäisinä päivinä -satoi vettä rankasti kuin sumua ja se kutisti näkypiirin niin pieneksi -kuin mahdollista. Sitten taukosi satamasta, mutta taivas pysyi tasaisen -harmaana ja ilma kolkkona. Mieleni oli alakuloinen, ruumis runneltu ja -sielu väsynyt, niin että tuskin oli pitkästä matkasta mitään muistoa -tarttunut sieluni cameraan. Kaikki oli sumuista ja tasaraitaista kuin -patjanpäällys. - -Oliko siis ihme että pieni loistava kohtauskuva, muuten kyllä -vähäpätöinen, jonka satuin näkemään Pelkolan kievarissa, syöpyi -muistooni, jossa se loisti kuin tulinen väripilkku muuten tahratulla -paletilla. Kaikki yhtyi antamaan tälle pienelle tapahtumalle, jota -tässä kutsun "kesäksi", väriä ja ylennystä. Kesäkuun aurinko paistoi -ensikerran koko viikolla, aukeat, viljavat vainiot keinuivat -kesätuulessa, viheriät niityt viehättivät, ja lehtimetsä, viileä ja -raitis, suhisi niin sointuvasti, niin viettelevästi. Kaikki muodosti -miellyttävän vastakohdan niille viikoille, jotka olin viettänyt -kolkoissa mänty- ja kuusimetsissä, laihoille halmeille, joissa mustat -hiiltyneet puut pistivät näkyviin harvasta rukiista, niityille, joilla -mättäät ja saraheinät taistelivat vallasta. Olin katsonut köyhyyttä -silmästä silmään, olin nähnyt sarkaa, puuastioita, savupirttiä ja -kurtistuneita kasvoja. Tuntuipa hyvältä ajaa kievariin eräässä talossa, -jossa näkyi jälkiä muinaisesta loistosta, melkein komeudesta. Sen -toinen sivu oli vilkkaaseen katuun päin, toinen metsistyneeseen -puistoon. Kartanolla oli kolmet mukavat Wieniläisvaunut, hevoset olivat -juuri päästetyt valjaista, ajaja ja kyytipojat taluttivat niitä -edestakasin. Kamarineitsyt ja kaksi pitkää kullalla silattua palvelijaa -punaisissa palvelijanvaatteissa, joihin kuului säärykset ja -sulkatöyhtöiset huopalakit, vetivät esille vaunuista kallisarvoisia -huivia, päällystakkia, päivänvarjoja, englantilaisia matka-arkkuja, -kauniita vasuja, joissa oli hedelmiä ja viiniä. Sisällä, kievarin -isossa salissa, oli eloa ja iloa, naurua ja leikkipuhetta, väriä, -nuoruutta ja ihanuutta. Päätään muita pitempänä seisoi siellä vanha -ylhäinen mies, jonka suku oli niin monen miespolven ajalla sekoittunut -Europan ylimyskuntaan, että oli mahdotonta sanoa, mihin kansakuntaan se -oikeastaan kuului ja minkä kansan keskuudessa se oli syntynyt ja -kasvanut. Hän oli, niinkuin itä Suomessa varsin sattuvasti sanotaan, -Pietarilainen -- ranskalais-saksalainen kasvatus, englantilaisten tavat -ja yhtä vieras Venäjälle kuin hänen nimensä: parooni Holstein Wapparn. -Hänen puolisonsa, joka oli erinomaisen hienon näköinen, asetteli -hoitajattaren kera lasten pukuja, terveiden kauniiden lasten, joilla -oli punaset posket ja silkkisuortuvat. Eräs nuori mies kaartin -luutnantin pu'ussa pyöri viehättävän noin 20 vuotiaan nuoren naisen -ympärillä, joka oli puettu plastillisesti poimutettuun kesäpukuun -japanin silkistä, pitseillä ja kukkasilla somistettuun olkihattuun, -hattuun, jonka ympäröimät kasvot olivat yhtä suloiset kuin Greuze'n -hienoimmat pastellikuvat. Hänessä oli jotain niin kevyistä ja samalla -loistavaa, että minä ehdottomasti tulin ajatelleeksi leijailevaa -perhosta, jolla on väriä ja kultatomua siivillä. Perhosen nimi oli -Sonja ja siitä lähtien on se nimi ollut minusta niin kaunis. - -Korkeakoipinen susikoira, jolla oli kapea kuono ja lempeät silmät, -tervehti minua ystävällisesti vinkuen, jotavastoin tavattoman ylpeä -spanjalainen villakoira huomautti minulle, että oli sopimatonta noin -muitta mutkitta tunkeutua niin hienoon ja ylhäiseen seuraan. Kaikeksi -onneksi oli sylikoira ainoa ylpeä siinä seurassa. Vanha ylimys teki -minulle pehmeällä venäläis-sekaisella ranskankielellä muutamia -kysymyksiä laivoista Laatokalla ja hirvien pyyntiajasta sekä esitteli -itsensä, sanoen olevansa hovitilan omistaja. Hän oli nyt tullut -perheineen sanomaan hyvästiä talolle, jossa hän ei ollut käynyt -kolmeenkymmeneenneljään vuoteen. Se oli nyt myötävä Suomen valtiolle ja -hän tahtoi sitä ennen näyttää tämän suvun perintökartanon perheelleen, -pojalleen luutnantille ja eräälle sukulaiselle, tuolle kauniille -perhoselle. Myöhemmin sain tietää että parooni Holstein oli synnyltään -suomalainen. Hänen kantaisänsä oli ollut upseeri eräässä komppaniassa -suomalaista väkeä, jonka perintöruhtinas Pietari, kolmas keisari tällä -nimellä, oli asettanut. Talvisin oli komppania palvellut Holsteinissa, -kesillä Pietarhovissa, ja muistoksi keisarin rakkaasta perintömaasta -oli tuo aateloittu suku ottanut tämän nimen. - -Nyt töytäsivät maltittomat lapset ulos puutarhaan. Parooni seurasi -puolisoineen ja Kolja, niin sanottiin luutnanttia, ja minun kaunis -perhoseni liehahtivat toisten jälessä. Tuntui ikäänkuin huone olisi -muuttunut synkäksi ja pimeäksi sitten kun tuo kaunis iloinen joukko -lähti pois. Taksoja, kuulutuksia ja asetuksia ruskeissa puitteissa -kellahtuneella paperilla, jossa kärpäset olivat pitäneet huolta -välimerkeistä, riippui loistavan sinisellä seinällä. Keisarin kuva, -jossa hänellä oli hirmuiset makkurat silmien yläpuolella ja keisarinnan -hymyilevä kolmen kopekan kuva, kirottu ylpeä villakoira, kuumuus ja -kahvinhaju, -- kaikki tuo ajoi minutkin ulos puutarhaan. Pyysin lihavan -venäläisen emäntäni kattamaan päivällispöytäni ulkona erään huonosti -hoidetun syreenipensaikon suojassa, joka hoidosta huolimatta kukoisti -ihanasti. - -Kievarihuoneet olivat eräässä talossa, joka oli ennen kuulunut -hovitilan rakennusryhmään. Ne olivat puistoon päin, eteisestä saattoi -nähdä päärakennuksen, suunnattoman suuren puupalatsin muhkeine, mutta -kuivine etusivuineen, pestiläisine hirsipatsaineen, jotka olivat -päällystetyt purjepalttinalla. Alakerta oli laudoitettu puupalasilla ja -holvit sahatut lankuista ja kaikki juovitettu kuin giallo antico -brocatelli ja breccian marmorikivi. - -Tein kiertoretken tyhjässä, hiljaisessa puistossa, istuin sitten -sireenipensastoon, josta minulla oli mainio näkyala puutarhan yli. Se -oli alkujaan perustettu vanhaan ranskalaiseen malliin, käytävät -supisuoria, pensastot leikeltyjä ja puut istutetut tarkasti mitatun -matkan päähän toisistaan. Käytäviä reunusti muinoin tasaseksi leikatut -saksanpihlajapensaat, joista kohosi määrätyn välimatkan päässä -acaciapuu, leikattu pyramiidin, pallon tai neliön muotoiseksi. Ennen -muinoin kun ensimäinen parooni Holstein täällä piti juhlia loistavalle -hoville ja yhdelle tämän maailman mahtavimmista ruhtinaista, silloin -oli iso puutarha nähnyt onnensa päivät. Nyt oli sekin saanut antaa alaa -ajan demokratillisille ja romantillisille mielipiteille. Jäykät -puksipuuryhmät, jotka vaivoin vastustivat ilmanalan ankaruutta, olivat -jo aikoja kuivaneet. Kankeat kurenmiekat, ylpeät keisarinkruunut ja -tulpaanit, jotka lihavina, muhkeina ja koreina keväällä kohosivat -maasta, ne olivat kaikki nähneet ihanimman aikansa katoavan, niiden oli -täytynyt vetäytyä syrjään sellaisten kukkaisten tieltä, jotka eivät -vähääkään välittäneet ranskalaisesta mallista, vaan kasvoivat missä -mielivät, kunhan siellä oli raitista ilmaa ja Jumalan kirkas aurinko -paistoi; -- vaatimattomia kukkasia, tulineilikoita, orvokkia, -keltakukkia ja muita luonnon pikkuporvareita. Mutta se ei ollut -ainoastaan kukkasissa kuin uuden ajan henki ilmautui. Marmorin -näköiseksi maalatuilla alustoilla oli siellä ennen seisonut jumalia ja -hyveiden edustajoita, kipsistä tehtyjä ja öljymaalilla maalatuita. Ne -seisoivat siellä monta vuotta vanhojen lehmusten suojassa ja peittivät -alastomuuttaan niin hyvin kuin taisivat kostealla sammalverholla, joka -vuosi vuodelta kasvoi yhä ylemmäksi niiden sileitä valkosenhohtavia -jäseniä pitkin ja kulutti niitä. Nyt olivat sekä jumalat että hyveiden -haltijattaret tuhkaläjänä ja ainoastaan miehenkorkuinen epilobiumkasvi -osoitti paikkaa, missä ne olivat kerran hymyilleet. Yksi vain, -vaarallisin niistä kaikeista, rakkaudenjumala itse, oli pelastunut -jumalien ragnarök'istä. Hän oli seisonut helisevillä lasitiuvuilla -somistetussa kiinalaisessa kioskissa. Tässä pienessä kioskissa oli -keisari Paavali kerran vanhassa Suomessa käydessään istunut muutamien -uskottujen seurassa, sillä välin kun ylhäisiä herroja ja naisia, joilla -oli punaset korot silkkikenkien alla, sipsutteli edestakasin -säännöllisillä käytävillä ja kuiskailivat monta sangen epäsäännöllistä -asiaa. Tämän merkittävän tapauksen muistoksi oli kamariherra -ripustuttanut marmorisen muistotaulun komealla latinaisella -kirjoituksella. Oh, se oli aikoja sitten. Taulu oli unohdettu ja -kirjoitusta mahdoton lukea. Nyt kujersi parvi harmaansinisiä kyyhkysiä -kioskissa. Amor oli saanut muuttaa ulos ja seisoi rappeutuneella -jalustalla keskellä viheriäistä ympyrää, missä neljä leveää käytävää -yhtyivät. Jotain oli puutarha kuitenkin voittanut rappiolle -joutumisestaan, nuo komeat lehtokujat, jotka nyt kasvoivat vapaasti, -saksista ja mittanauhoista välittämättä. Jos niitä ennen pidettiin -kovassa kurissa, niin olivat ne nyt vanhoilla päivillään sitä -vallattomampia. Ne kasvoivat niin liki, niin liki toisiaan, ettei -ainoakaan auringon säde tunkenut niiden vihannoivan katoksen läpi. -Mutta nimensä ne olivat kadottaneet. Ja mimmoiset nimet, nimet, jotka -voisivat reväistä portit auki satujen, balladien ja laulujen maailmaan. -Kas tuossa tuo kostea paikka keskellä puutarhaa, siinä oli kerran -lammikko, Okeanon valtakunta. Kumpu tuolla oli muinoin saari -lammikossa, se oli onnellisuuden saari ja sinne sinä pääsit huokausten -nyt jo lahonnutta siltaa myöten. - -Tuossa on salaisuuksien lehto ja tuossa lemmen polku. Siinä kun istuin -ja haaveksin entisyydestä ja nykyisyydestä, lehahti komeasta, mutta -rappeutuneesta parooni Holsteinien vaakunalla koristetusta portista -kaunis Sonja perhoseni. Iloinen oli, sen saattoi nähdä, hän poikkesi -heti salaisuuksien lehtoon, hän lehahti rakkauden jumalan luo, istui -hetken hänen jalkojensa juurella, hän näytti vaipuvan ajatuksiin, jotka -olivat aivan varmaan yhteydessä pienen jumalan kanssa. Nyt nousi hän -taas ja liiteli pois pehmein liikkein lemmenpolkua pitkin. Etsikö hän -ketään? -- Ei. Lieneekö tietänyt, että puutarhan ulkopuolella, tuolla -pensasaidan takana, lensi toinen perhonen keinuen leijaillen, sitä ei -tiedä -- mutta siellä kaukana lehtokujan päässä oli pienoinen portti, -se oli aina auki, ja siitä hän lensi puutarhaan. Kas, nyt he kohtaavat -toisensa, niin odottamatta, -- niin eriskummallisen odottamatta! Katso, -miten he lekuttelevat toistensa ohi, nyt on tyttö ensin, nyt on hän, -poika, nyt he pysähtyvät metsäruusupensaan luo. Ja nyt he liitelevät -edelleen elyseion kenttiä pitkin, kauas pois, jossa kasvaa kieloja, --- -- -- koko maailma kielonkukkia! - -Puutarhaportti läjähti, niin että viimeinen kuva Parooni Holstein -Wapparn'in vaakunakirvestä putosi maahan. Se oli pikku sulkkutukku, -joka pilkisti sisään. Hän seisoi keskellä päivänpaistetta kauniina kuin -unelma ja huusi ja leipoi pieniä käsiään: Sonja ja Kolja! Ei kuulunut -vastausta. Sonja ja Kolja! hän huusi jälleen ja jälleen. Turhaa. Käsi -kädessä olivat he joutuneet huokausten siltaa myöten onnen maahan. -Silkkitukka kyllästyi ja juoksi pahoillaan tiehensä. Sonja ja Kolja, -kajahti kaukaa. - -"Puuro on kypsää", sanoi emäntä samassa. Minä söin maalaisruokaani ja -käskin valjastaa; kun astuin puutarhaportista löysin hiedasta tinaisen -korkokuvan, kolmikärjen lävistämän sydämen, se oli Holsteinien vaakuna. -Nousin kyytirattailleni, ja niinpä lähdettiin. Päästyäni tuskin pari -virstaa eteenpäin, aloin taasen kutoa patjanpäällistä sumussa, sateessa -ja kylmässä. Onko kumma että tuo pieni kirkas idylli, jonka melkein -tahtomattani näin sireeninoksien välitse, painui mieleeni. - - - - -III. - -Luotsi. - - -Viipurin saaristossa oli vanha aatelishovi Rauhasaari, joka oli ollut -lahjoitustilana 17:ta vuosisadan loppupuolelta saakka. Tilaan kuului -kokonainen arkkipelagi isompia ja pienempiä saaria, niiden joukossa -myös uloinna meren reunassa sijaitseva Hietaluodon saari, jossa asui -18-luvulla luotsivanhin Kristian, hänen poikansa ja pojanpoikansa, -viisivuotias lapsukainen. Vanha Kristian ja hänen poikansa olivat -olleet leskenä monta vuotta. Ei löytynyt naisellista olentoa pitämässä -huolta vanhuksesta, miehestä ja poikasesta, siellä kuin asuivat vuoden -umpeen melkein eroitettuna kaikesta muusta maailmasta. Vanhus oli -luuleva, katkeramielinen ja kova. Hänen katkeruutensa ja vihansa koski -etupäässä herroja. Tämä viha oli syntynyt ammon aikoja sitten. Sen -jälkeen oli ensimäinen lahjoitustilallinen, kamariherra v. Schultze, -aikoja sitten maannut viimeisellä leposijallaan yksinkertaisessa -perhehaudassa kappeliseurakunnan pienosen kirkon vierellä. Sen jälkeen -oli vanha Suomi annettu takaisin Suuriruhtinaskunnalle; lahjoitusmaa -oli jo perintönä kolmannessa polvessa, mutta ei edes aikakaan ollut -voinut sovittaa sitä vääryyttä, joka luotsi Kristianille oli -tapahtunut. - -Se oli vanha tarina Nabotista ja David-kuninkaasta. Silloin kun -kamariherra osti Rauhasaaren kartanon, eivät ulkosaaret kuuluneet -tilaan. Hän oli kauan aikaa halunnut oikaista huonosti jaetun maansa -rajaa ostamalla kapean rantakaistaleen, metsätilkan, Hietaluodon saaren -ja kalaveden saaren ja rannan välillä. Turhaan! sillä vanhalla -Kristianilla oli kaikki tämä rikkaus vuokralla valtiolta ja hän ei -antanut millään ehdoilla viekotella itseään luovuttamaan tuota maata ja -kalavettä kamariherralle. - -Tällainen oli luotsivanhuksen ja kamariherran väli kun eräs -keisarillisen perheen jäsen tuli käymään kamariherra von Schultzen -luona. Metsästysseuroja, kalaretkiä, maalaisjuhlia vietettiin -vuorotellen komeassa kartanossa ja kun tuo ylhäinen vieras vihdoinkin, -kyllästyneenä maalaiselämän iloihin, jälleen vetäytyi pääkaupunkiin, -sai hän aikaan että kamariherra von Schultzelle annettiin ei ainoastaan -rantakaistale, kalavesi ja ulkosaari, vaan myös monta virstaa -ruununmaata kiitollisuuden osoitukseksi siitä vieraanvaraisuudesta, -jolla hän oli vastaanottanut hallitsijansa omaista. - -Tätä lahjaa seurasi sama kirous, joka on seurannut kaikkea -lahjoitusmaata, allekuuluvien talonpoikien viha, huono tilusten hoito -ja köyhtyminen. Vanha Kristian ei voinut unhoittaa tätä lahjoitusasiaa, -hän ei voinut uskoa että kamariherra ilman juonia sai tuon maan. Hän -kantoi, niinkuin kansa tavallisesti tekee, vihan sisässään, hän valitti -hyvin harvoin, vielä harvemmin se puhkesi ilmoille, mutta kun se -puhkesi, niin se tapahtui rajusti. Se oli hiljainen, tukahdutettu -katkeruus, joka myrkytti koko hänen elämänsä. Se on kuin mikähän -möhkäle juuri minun sisässäni. Se kiehui hänessä ja katkeroitti kaiken -hänen ilonsa, kaiken hänen onnensa, se oli tehnyt hänet luulevaiseksi, -kovaksi ja taipumattomaksi. - -Mutta vuodet kuluivat ja vanha kamariherra maksoi veronsa luonnolle. -Hänen poikansa kaatui Unkarin sodassa ja pojanpoika, nuori pulskea -rakuunaluutnantti, omisti nyt lahjoitustilan, ja hän kaatoi -luotsi-Kristianin murhemaljan kukkurilleen. - -Vanhalla luotsilla oli poika, joka ei ollut isänsä kaltainen paitsi -nimen puolesta, sillä hänenkin nimensä oli Kristian ja häntä sanottiin -hovissa pilan vuoksi Kristian toinen tiranniksi. Hän oli lempeä, -taipuisa luonne. Alati isän komennettavana, oli hän käynyt melkein -araksi. Vastustaa isän tahtoa oli hänestä peräti mahdotonta -- ja -kuitenkin hän oli sen kerran tehnyt, kuitenkin hän oli kerran kohdannut -uhalla sekä hänen vihansa, kostonsa että kirouksensa. - -Hovissa oleksi nimittäin eräs tyttö, josta ei kukaan tietänyt mihin -säätyluokkaan hän oikeastaan kuului ja mikä asema hänellä oli -Schultzien talossa. Hän oli lättiläinen synnyltään, nuori ja -miellyttävä näöltään. Kansan kesken liikkui kaikellaisia huhuja tuosta -kauniista Marjasta. Nuori Kristian rakastui lättiläistyttöön, hänen -lempeään katselivat suosivin silmin sekä Marja että tilanomistaja, ja -ennenkun nuori luotsinoppilas oikeastaan ymmärsi millä kannalla asiat -olivat, oli hän naimisissa Marjan kanssa ja omisti myötäjäisiksi saadut -20 ruplaa pankinseteleissä. Kun vanha Kristian sai tuta tämän, paisui -hänessä kiukku, hän liitti uuden vihan vanhaan, uuden kiukun entiseen -ja päätti mielessään kerran kaikki vääryydet kostaa. - -Tällaisissa suhteissa ei elämä luotsimajassa ollut hupaista. -Vuosikausiin ei vanhus virkkanut sanaakaan miniälle eikä puhunut -pojankaan kanssa juuri muuta kuin mitä virka vaati; Kristian toinen -raukka, jonka täytyi vaimoneen, lapsineen elää saman katon alla -vanhuksen kanssa, sai monta kovaa kokea, monta myrskyä kestää, hänen -mielestään paljoa vaarallisempaa kuin raivoisin tuuliaispää. Mutta -vanhan vihaa ja vainoa hän pakeni Marjansa luo, joka, olkoonpa mitä -tahansa ennen ollut, nyt oli uskollisin ja kärsivällisin vaimo kuin -olla saattaa, joka valittamatta kantoi kovan kohtalonsa ja koetti -suvaitsevaisuuden ja nöyryyden kautta pehmittää appivaarinsa kivikovaa -sydäntä. Ja niin kului neljä vuotta. - -Eräänä päivänä kevätpuoleen, kun aallot taistelivat jäälauttojen kanssa -ulkona merellä, kun kostea etelätuuli herätti kevään enteitä, eräänä -lauhkeana, pilvisenä huhtikuun päivänä, juuri sellaisena, joka on -hylkeiden mieleen, pukeutui Kristian toinen valkoiseen pukuunsa, pani -lumilasit päähänsä, ja lähti, sanottuaan vaimolleen hyvästit, -pyyntiretkelle. Hän lupasi olla kotona ennen hämärän tuloa. Ja olipa -oikein onnekas päivä. Hylkeet olivat niin tosissa toimissaan, -kaapivat pitkillä hampaillaan toisiaan selästä, pulskahtelivat -uiskentelevien jääkappaleiden väliin jäähdytellen hehkuvia lemmellisiä -kevättunteitaan, etteivät ne laisinkaan hoksanneet väjyvää vihollista. -Kristian oli jo tappanut kolme tai neljä noita isoja muodottomia -eläimiä, kun äkkiä huomasi että hän töin tuskin ennättää kotiin -auringon laskuun. Viipymättä hän lähti vetämään saalistaan kotiin päin. -Hänen sydäntään vihlaisi kun hän ajatteli Marjaansa, hän tiesi että -nämä retket eivät miellyttäneet Marjaa, että hän pelkäsi petollista -kevätjäätä. Selittämätön levottomuus valtasi hänet. Päivä pimeni -pimenemistään, Kristian veti raskasta taakkaansa minkä ikänä jaksoi, -mutta vielä oli koti kaukana. Tosin näkyi pärevalkea, joka leimusi ja -loisti luotsimajan pienestä ikkunasta, mutta sen ja hänen välillä oli -lumikenttää ainakin pari virstaa. Hänen levottomuutensa kasvoi viimein -niin suureksi, että hän pudotti saaliin selästään ja alkoi juosta kotia -kohti. Kuta enemmän hän itse antoi valtaa levottomuudelle, sitä -suuremmaksi paisui sen mahti. Nyt hän kuuli Ranssin, kartanokoiran -haukkuvan, hänestä tuntui niinkuin olisi kuullut ystävän äänen, nyt ei -enää tuikkinut tuli ikkunasta, se loisti kuin majakka vakavalla valolla -likaharmaan maanpinnan yli, vihdoinkin hän saapui hengästyneenä isänsä -tuvalle, hän tempasi oven auki ja kysyi hätäisesti Marjaa. - -"Missä sinä olet viipynyt niin kauan? Hän on mennyt jäälle sinua -etsimään, hän otti sukset mukaansa", vastasi vanhus. - -"Laupias Jumala!" kiljasi hän, "missä ovat minun sukseni, isä, isä, nyt -suojaa ja on pohjoistuuli, tule taivaan tähden etsimään, auta minua -että löydän hänet. Sinä tiedät mitä se tahtoo sanoa, suoja -pohjoistuulella." - -"Te juoksette toistenne jälkiä niinkuin lapset ovat piilosilla, minä -olen liian vanha semmoiseen peliin, mene itse, ei hän kaukana ole, hän -meni ahvensalmelle päin." - -Kristian toinen ei ollut koskaan ollut sukkela liikkeiltään, mutta nyt -hän oli. Sukset, Ranssin, köyden ja sauvoimen hän sai kiireessä -mukaansa ja lensi nuolen nopeudella eteenpäin ohkaista lumipeittoa -pitkin. Se kävi yhä nuoskeammaksi, suuria märkiä lumihöytäleitä -paneutui hohtavan valkoisina hänen vaatteilleen ja sulivat samassa, -pimeys oli sietämätöntä, se ei ollut tuo musta syys- eli talviyö, ei, -vaan moinen lyijyharmaja yö, kostea ja märkä, hylkeet itkivät kuin -pienet lapset tuolla jäätöyräällä, aallot loiskuivat lyhyillä, -raskailla, kumeilla lyönnillä kehnoa jääpermantoa vastaan, mutta -enimmän kaikesta häntä peloitti se, että pohjatuuli kiihtyi -kiihtymistään. Nyt hänen toki täytyy kohta olla ahvensalmella. Jopa -olikin, mutta tuossa, samalla paikalla, jossa hän pari tuntia sitten -itse vaelsi, ammotti nyt meri, musta, väritön kuilu, heti valkoisen -lumivaipan takana. -- Kenties hän vielä on läheisyydessä! Ja kaikesta -voimastaan hän huusi yli aaltojen tohinan ja pohjatuulen pauhun: -"Marja, Marja!" - -Kuului kaukaa ikäänkuin kaiku, ikäänkuin tervehdys haudan tuolta -puolta: - -"Kristian, Kristian, hyvästi, me tapaamme toisemme!" - -Sellainen sulo, sellainen lempeys kaikui näissä sanoissa "Kristian, -Kristian, hyvästi", -- ne eivät olleet, voineet olla muuta kuin -lyhyinen hyvästijättö. Hän kyllä palajaa pian! Ja Kristian istui jään -reunalle, mustat aallot kohottelivat kuin avokitaiset pedot päitään -jään äyrään yli, mutta hän vain hymyili. "Me kyllä tavataan toisemme", -sanoi hän niin luottavaisesti, niin levollisesti, ja pimeä talviyö -valkeni näiden sanojen kuuluessa, siinä kimmahti kuin tähtiä mustasta -vedestä ja jokainen laine loisti kuin tuli. Oli niin valoisata, niin -juhlallista kuin jouluaamuna Herran huoneessa, ja pohjatuuli lauloi -niin luottavaisesti: Kristian, me tapaamme toisemme! Se oli suloista -laulua, hänen väsynyt päänsä vaipui rinnalle, ja hän nukahti, ei uneen, -ei kuolemaan, vaan hulluuteen, hiljaiseen ja nöyrään niinkuin hän -itsekin oli. - -Kun vanha Kristian seuraavana aamuna astui tupansa portaille, varjosti -hän kädellä silmiään ja tähysti näkyrajaa pitkin yli sinertävän -lumiverhon, yli kimmeltävän jäätöyrään, jonka aallot olivat rakentaneet -ja joka nyt aamuauringon valossa kimalteli kuin jalokivet tummansinistä -jäätöntä merenjuovaa vastaan. Tarkkanäköinen kuin se, jolla alati on -laaja näkymö silmien edessä, huomasi hän piankin poikansa Kristianin -kaukana jään reunalla. - -Raskasta oli kuljettaa jäykistynyttä ja peräti uupunutta poikaa kotiin, -raskasta oli, sillä kaikki kuluneiden vuosien viha ja katkeruus painoi -hänen mieltänsä; raskasta oli, sillä nyt hän muisti, miten oli -vuosikausia kohdellut kaunista Marjaa. Ei auttanut yhtään, että hän -luetteli kärsimiään vääryyksiä, muisteli lahjoitusjuttua, hänen ylpeän, -taipumattoman luontonsa täytyi kukistua. - -Ja kun kevätsade, päivä ja etelätuuli sulattivat lumen ja jään ja -lahjoittivat laineille vapauden, silloin suli myös vihan jää luotsi -Kristianin povessa ja pitkien talvikylmien perästä koitti hänelle -kevät, ja hänestä tuli hellä hoitaja onnettomalle pojalleen ja pienelle -lapsenlapselleen. - - - - -IV. - -Rajalla. - - -Eräänä syyskuun päivänä, kun päivän lämmin turhaan koetti vakuuttaa -minua siitä ettei syksy vielä ollut tullut, kuljeksin etäisimmässä -Itä-Suomessa. Aurinko teki parastaan, valoi mäntyjen latvoille -lämmintä, keltaista valoa ja pani kuoren noilla suorilla rungoilla -hohtamaan tiilipunervalta, mutta turhaan. Vilu oli purrut itsensä -maahan. Se väijyi kaikkialla, mihin eivät auringon säteet suorastaan -vaikuttaneet, milloin suuren vierukiven suojassa, milloin -vesiuurroksessa: ja tarvittiin vain pilvi, joka muutaman haihtuvan -hetken peitti päivänterää, vähentäen sen valovoimaa, ja kas, kavalasti -hiipi vilu piilopaikoistaan ja antoi tuta että suven satu oli pian -päättynyt. Minä astuin rivakkaasti ennättääkseni iltakylmästä pois. -Tieni vei eräälle purolle; poikki puron johti silta, jonka toinen -puolisko oli rappeutunut, toinen puolisko sitävastoin hyvässä kunnossa, -toinen puoli kaidetta oli lahonnut, toinen maalattu korean punaiseksi. -Maantie, joka sillan pohjoispuolella oli kovaa kuin viertotie, oli -eteläpuolella sitä kuoppaista, ilman ojia ja syviä sadeuurroksia -täynnä. Minä seisoin isänmaani rajalla: askel vain, ja olin -Venäjänmaassa. Minä seurasin tuota luuloiteltua viivaa, joka yli -purosen aaltojen ja honkien välitse jakoi syvän, hiljaisen metsän -kahdelle kansalle, ja kyllä minä olin sitä mieltä että lumpeenkukka oli -valkoisempi, että sananjalka rehoitti tuoreempana, että aurinko paistoi -lämpimämmästi pohjoispuolella tuota näkymätöntä viivaa kuin tuolla -tuossa vieraassa maassa. Tule tänne sinä, joka tahtoisit tehdä tyhjäksi -ikivanhan länsimaisen sivistyksen maassamme, sinä, joka saarnaat -valosta itämailta: katsele tätä seutua, eikös ole sama hietaperä, -sama metsä, samat laihat ahot pohjois- ja etelä puolella tuota -mittausopillista käsitettä, tätä näkymätöntä viivaa, joka kiemurtelee -kanervikkoa pitkin, vieläpä enemmän, samaa kansaa asuu molemmin puolin -rajaa, samaa kieltä puhutaan siellä, sama usko elähyttää heitä, ja -kuitenkin, ken vain tänne tulee, ei tarvitse nähdä hänen -mustanvalkoisen-keltaista tullitankoa tietääkseen, että hän -eteläpuolella sitä on toisessa maassa. - - * * * * * - -Koska ensimmäisessä suomalaisessa kylässä, johon jouduin, ei ollut -mitään kievaria, menin minä, ensin neuvoteltuani erään venäläisen -tullivirkamiehen kanssa, rajan yli likimäiseen "hartscheunaan", se on -majataloon tai oikeammin kapakkaan. Kaksi likaista huonetta siellä oli, -ja molemmissa vallitsi ilkeä tupakan, rasvanahan ja viinan katku. -Kapakkahuoneen etäisimmässä nurkassa oli jumalankuva yläpuolella -suopavehreillä pulloilla täytettyä hyllyä. Kapakkaa piti eräs Suomen -suomalainen, lihava ja pullea karjalainen. Ankarat paloviinalait, jotka -ovat viime aikoina tulleet käytäntöön maassamme, ovat synnyttäneet -rajalla omituisia olosuhteita. Kivenheiton jäässä rajasta vuotavat -nimittäin paloviinatulvat esteettömästä. Tänne retkeilee kansaa joka -haaralta. Se viina, jota ei uskalleta keinotella salaa rajan yli, -juodaan suuhun. Paikkakunnista neljäkymmentä jopa viisikinkymmentä -virstaa rajalta tulee tänne kansaa hevosin ja rattain ja hoipertelevat -usein jalkasin kotiin, sitten kun sekä juhta että ajopelit ovat -hukkuneet paloviinavirtaan. Kun kello oli lyönyt kymmenen, ajettiin -vieraat ulos, huone tuuleutettiin, olkia levitettiin kahdelle pöydälle, -nahkaset sovitettiin päänaluiseksi; se oli minun makuupaikkani, sillä -minä en saattanut ruveta isännän laskusänkyyn. - -Toivotin hyvää yötä, mutta en voinut olla sivumennessä hänelle -sanomatta. - -"Miten te voitte, vanha toimeentuleva mies, harjoittaa tällaista -liikettä, joka syöksee satoja teidän omia maamiehiänne perikatoon." - -"Hm, hm", sanoi Israel Vanhala, se oli hänen nimensä, "siitä olisi -paljon puhumista. Oletteko kuullut mainittavan Luotsasaaren -lahjoituskartanoa, kuullut sen entisistä isännistä, Scheuman'in -suvusta? Eikö? Tahdotteko kuulla siitä asiasta, herra, niin saatte -vastauksen kysymykseenne, miten minusta tuli kapakoitsija?" Ja minun -suostumustani odottamatta, istui vanhus hajalliselle tuolille ja -aloitti kertomuksensa. Ainoa talikyntteli, joka oli huoneessa, valaisi -hänen ryppyisiä, älykkäitä, mutta ankaria kasvojaan, joita ympäröi -lyhyt, kihara parta; taustana hänellä oli palanen resuista, -tummansinistä seinäpaperia ja kauhistava kuva Hänen Majesteetistaan. -Siinä istuessaan pitkä tumma takki päällä, joka oli leikattu maan -tavan mukaan, ja lihavilla sormillaan hypistellen piippuaan, oli -kuusikymmenvuotias täydellinen perikuva sen seudun asukkaista. Minä en -osaa lausua ajatuksiani niin kaunopuheliaasti, niin yksinkertaisesti ja -luonnollisesti kuin karjalainen talonpoika; minun täytyy sentähden -omalla tavallani kertoa miten vanhasta Israelista tuli kapakoitsija. - - * * * * * - -Hänen nimensä oli Scheuman, oli oikeastaan saksalainen, Virosta -kotoisin, alhaista säätyä, ahkera äijä oli, mutta kova ja julma. Jos ei -hiekkasekainen maaperä sillä tilalla, joka oli, taivas tietäne mitä -teitä, joutunut hänen käsiinsä, juuri palkinnut hänen ahkeruuttaan ja -vaivannäköään, oli hänellä sitävastoin alustalaistensa kautta -tilaisuutta kehittää muita yllä mainituista ominaisuuksistaan. Etenkin -katkeroittui hänen mielensä sen jälkeen kun vaimonsa, joka oli -suomalaista virkamiessukua, saatettiin viimeiseen lepoon ja kaksi -poikaansa lähetettiin oppimääräänsä suorittamatta kotiin eräästä -venäläisestä junkkarikoulusta. Lukemattomat olivat riidat hänen ja -hänen alamaistensa välillä, käräjänkäyntiä, vieläpä tappeluitakin -tapahtui joskus. Talonpojat omistivat ammonaikuisista ajoista sitten -maansa isänperintöä, ja uskomattomalla sitkeydellä he kärsivät vaikka -mitä ennenkuin tekivät, niinkuin Scheuman halusi, vuokrakontrahdin -lahjoitusherran kanssa. - -Tämä oli taipuvainen jakamaan yhteisen maan eri osiin ja huokeasta -verosta vuokraamaan niitä kyläläisille, mutta talonpojat kielsivät -yksimielisesti. He arvelivat näinikään: me emme tahdo vuokrata mikä -epäilemättä on meidän omaamme. Vuokrakirjan saattaa rikkoa ja silloin -olisi lähteminen kodosta ja kartanosta. - -Se oli oikeastaan Israel Vanhala, rivakka itsepäinen karjalainen, -varustettu runsaalla määrällä niin sanottua talonpoikaisälyä, joka -muodosti ytimen tässä vastustuksessa. - -Hän vahvisti horjuvia, puhui kylän puolesta ja otti leveällä selällä ja -levollisella mielellä vastaan sekä herjauksia että imartelemisia -läänitysherralta ja hänen pojiltaan, ketunpojilta, kuten niitä -sanottiin pitkän punaisen tukkansa tähden. Tuota salavihaista riitaa -ylimys- ja alhaisoluokan välillä käytiin elämän ja kuoleman uhalla. Jos -valkea pääsi myrskyisenä syysyönä _irti_ lammastarhassa ja poltti -talvirehut ja villaisen karjan, tiesi Scheuman kyllä ja hänen -ketunpoikansa, ettei se ollut onnettomuuden tapaus, vaan että valkea -oli sytytetty. Jos ketunpojat kuunvaloisena syksy-yönä kaatoivat -salakähmässä hirven, joka käyskenteli pajukossa, aina sai nimismies -vihiä asiasta ja aina löytyi kartanon alustalaisissa joku, joka kelpasi -vieraaksimieheksi jutussa. Jos toiselta puolen taas Israel Vanhalan -ruis valkeni leikattavaksi tai jos kevätaurinko oli lämmittänyt maan, -niin että se juuri oli sovelias vastaanottamaan ohrakylvöä, juuri -silloin tarvitsi kartanonherra hänen hevosiaan ja hänen käsivarsiaan; -ja hänen täytyi totella lakia: ensin herra ja sitten vasta sinä. - -Läänitysherralla oli kuitenkin mahtava auttaja puolellaan, joka olisi -viimeinkin tuossa epätasaisessa taistelussa tyyten kukistanut -talonpoikaispuolueen, ja se oli viinapannu. Elettiin vielä silloin -kotitarvepolton kultaisissa ajoissa, mutta juuri kun taistelu oli -tulisin, tuli apukin; se oli uusi paloviina-asetus. Scheumanin täytyi -nauloittaa pannunsa, paloviina oli kiellettyä tavaraa, ja se virta, -joka oli tuottanut lahjoitusherralle kultaa ja "Israelin" kansalle -kurjuutta, suljettiin. Taistelu, joka jo näytti kallistuvan voitoksi -läänitysvallalle, jäi ratkaisematta. Sitä olisi kenties vielä kestänyt -miehen ikä, jos ei eräs aivan odottamaton tapaus tullut väliin ja -johtanut riitaa uusille urille. Se oli tietysti kaunis tyttö, Vanhalan -tytär Leena. - -Eräänä kuumana kesäpäivänä olivat ketunpojat nevalla kurppia -pyytämässä. Nevalla käyskenteli Leenakin ja poimi lakkoja. Hän oli -käärinyt ylös hameen ja paidan, niin että valkoset pohkeet hohtivat -ruskeiden kanervavarpujen välissä, kaulavaate oli luisunut hartioille -paljastaen pyöreän kaulan ja valkoisen niskan. Siitä päivästä lähtien -jättivät ketunpojat suokurpat ja hirvet rauhaan: he tavoittelivat isä -Israelin kultaista kanaa. - -Nyt oli Israelin kärsivällisyys lopussa, vallankin kun hän oli -huomaavinaan, että ketunpoikien käynnit miellyttivät hänen koreata -kanaansa. Hän luopui taistelusta ja möi vertaistensa harmiksi ja -mielipahaksi tilansa. Hän otti ainoan lapsensa, Leenansa, mukanaan ja -muutti toiselle puolelle rajaa, vuokrasi tuvan, joka oli lähinnä -tullipuomia, ja istutti katajapensaan oven eteen: se oli kapakan -kyltti. Israel oli ollut synkkä ja tuima koko ajan, eikä häntä nähty -tyytyväisenä ennenkun eräänä kauniina syyspäivänä, jolloin ketunpojat -tulivat nelistä ratsastaen kapakkaan. Ilkeä hymy väikkyi hänen -kasvoillaan, näytti siltä kuin hän olisi odottanut heitä. Kun -ketunpojat astuivat sisälle pieneen, likaiseen kapakkasaliin ja -kopistelivat ratsastusvitsoilla tomut kiiltävistä pitkävartisista -saappaistaan, seisoi Leena ihanimmassa kukoistuksessaan juomapöydän -takana viheriäisten viinapullojen ja tulipunaisten paperossipunttien -muodostamaa taustaa vasten. Olutta, rommia ja paloviinaa tuotiin -esille; ilo alkoi käydä yhä kovaäänisemmäksi. Ketunpoikien leveät -kasvot hohtivat karmosiinipunaisina ja heidän paksut huulensa -pingottuivat naurusta. Leena näytti molemmista nuorukaisista yhä -ihanammalta, mutta isä Vanhala, vaikka näyttikin huolettomalta, piti -heitä tarkasti silmällä, ja kun ketunpojat rupesivat kovin rohkeiksi, -lähetti hän kultakanansa naapurilaan. Siitä päivästä alkoi vasta -elämä kapakassa. Ketunpojat vetivät mukanaan kaikki kelvottomat -maalaisherrat, kaikki seudun tyhjäntoimittajat, ja ilta illan perästä -tuli vanha Scheuman kiukustuneena kapakkaan hakemaan poikiaan, jotka -hän alati löysi enemmän tai vähemmän juopuneina. Kun vanha -läänitysherra ja talonpoika sattuivat vastakkain, vaihtoivat he -uhkamielisiä liikkeitä, mutta nyt voitto hymyili Vanhalalle. -Paloviinan, jonka hän oli ostanut ruplissa ja kopekoissa, johon hän oli -vettä sekoittanut, hän möi markoilla ja pennillä. - -Senkin kautta oli hänen raha-arkkunsa tullut melkoisen raskaaksi. Kuta -ankarammin paloviina-asetuksia noudatettiin Suomessa, sitä suuremmaksi -kasvoi toivioretkeläislauma Israelin kapakassa. - -Oli kylmä talvi-ilta. Ketunpojat istuivat korttien ja rommin ääressä -sisimmässä kapakkasuojassa. He olivat olleet tavattoman raittiita ja -miettiväisiä tänä iltana, melkeinpä levollisia. Kun yö alkoi lähetä, -tuli vanha Scheuman, kuten usein ennenkin, viemään heitä kotiin. -Ketunnahkaiseen turkkiinsa kietoutuneena hän oli tuima katsella. Israel -Vanhala sattui vastaan ahtaassa eteisessä, he eivät vaihtaneet -sanaakaan, oli kuin tuli ja ruuti olisivat yhteen sattuneet. -Monenvuotinen viha leimahti äkkiä ilmivalkeaan. Saksalainen susi iski -kiinni suomalaiseen karhuun ja siellä kamppailtiin pimeässä porstuassa -lyhyt, mutta tulinen taistelu. Susi vieri portaita myöten alas ja luimi -kotiin päin. Mutta sillä välin kun karhu ja susi taistelivat -taistelunsa, oli toinen ketunpoika murtautunut isä Vanhalan -kanakoppiin, ja nyt oli hänen pieni kultainen kanansa poissa. Veli -istui hiljaa leuka käden nojassa ja tuijotti synkkänä eteensä. Hän -katseli miten savu kiemurteli piipun kopista. - -Hän oli noiden haaveellisten sinisten savupilvien läpi näkevinään -talvisen maiseman; tähtitaivas säihkyi, revontulet liekitsivät, lumi -narskui, sinertäviä varjoja lankesi metsäpolun poikki, ja -lumipeitteisten kuusien välitse kiiti huimasti paeten ketunpoika, joka -oli varastanut pienen valkoisen kanan. Nyt loppui metsä; siellä takana -oli laaja näköpiiri yli jäätyneen järven, ja siellä kaikista kauimpana -viluun ja lumeen, talviyön pimeään katosi viimeinen vilahdus punaisesta -ketusta ja hänen saaliistaan. Pohjoistuuli puhalsi tuimasti yli järven -ja jälkeenjäänyttä ketunpoikaa paleli sydämmenjuuria myöten; se oli -hävinnyt, hänen lyhyt unensa rakkaudenonnesta. Hän huokasi syvään, -puisteli porot piipusta ja nousi lähteäkseen. - -Samassa tuli Vanhala sisään. Hän katseli kassapäätään; tyttö oli -poissa. Mieletönnä vihasta ja tuskasta, tarttui hän ketunpoikaa -niskasta ja seuraavassa silmänräpäyksessä peppuroi tämä lumikinoksessa. -Mutta Israel astui kapakkaan, paiskasi oven kiinni, vaipui -juomapöydälle, jonka ääressä niin moni juoppolalli oli kupertunut, ja -kyyneleitä, karvaita kuin maliviina, vuoti hänen veristyneistä -silmistään. - -Mutta ketunpoika nousi ylös, puisteli lumet päältään ja alkoi -hiljalleen astua kotia kohti. Lähellä tullitankoa hän kompastui -johonkin raskaasen ja mustaan, joka makasi tiellä. Siinä oli ihminen. -Kansaa kiiruhti joka puolelta. Eräs nainen tuli juosten leimuava -päresoihtu kädessä. Hän valaisi kalpeita kasvoja; se oli vanha -saksalainen susi; siinä hän makasi aivan tullitangon alla, verivirta -oli tulvannut suusta ja punannut lumen hänen allansa. Hän oli kuollut. -Ei pidetty edes oikeudellista tutkintoa kuolemansyystä. Suomalainen -tuomari päätti että tilanomistaja Karl Scheuman löydettiin kuolleena -Venäjän keisarikunnassa; venäläinen starosti rajakylässä vannoi -kaikkien pyhien kautta, että Suomen alamainen vapaasukuinen Karl -Karlovitsch, on löydetty hengetönnä Suomen suuriruhtinaanmaassa. - - * * * * * - -Siten päättyi katkera riita Luotsasaaren lahjoitustilan isännän ja -hänen alamaistensa välillä. Scheuman'in ketunpojat olivat peräti -köyhtyneet ja tilan osti Suomen valtio. Talonpojat olivat köyhtyneet, -hekin, useimmat olivat tarttuneet tuohon isoon lukinverkkoon, -Pietariin; he elivät siellä kurjaa elämätä ajureina ja issikoina. -Israel Vanhala, joka olisi toisissa oloissa ollut säätynsä kaunistus, -istui siinä minun edessäni vanhana ja hyljättynä, murtuneena ja -pöhöttyneenä. Ja maa, tämä kallis suomalainen isienmaa, se oli -kuivunutta, huonosti hoidettua ja mehutonta. Useampia kuin yksi uusi -sukupolvi saa tulla ja mennä, ennenkuin se on voimistunut tuottamaan -uusia satoja. - - * * * * * - -Isäntä oli lopettanut kertomuksensa. Talikyntteli oli palanet loppuun -ja liekutti kynttelinjalassa. Hän työnsi leveän peukalonsa torveen ja -pyhkäsi sitten saapasvarteen. "Hyvää yötä", sanoi hän, ja pian hän jo -makasi laskusängyssään ja kuorsasi. - - - - -V. - -Ylimys sekin. - - -Vanha Tobias Savolainen oli kuollut, mutta häntä ei surenut kukaan. Ja -totta puhuen ei kenelläkään ollutkaan syytä surra häntä. Hän oli ollut -ankara isäntä, joka viimeiseen asti puristi voimat siltä, joka oli -hänen palveluksessaan. Saamisensa kiskoi hän armotta, hän ei koskaan -odottanut eikä säälinyt ketään. Nyt hän makasi tuolla alhaalla -ranta-aitassa, suorana ja jäykkänä, kuolema oli hellittänyt ankaroita -piirteitä suun ympärillä, mutta kulmat olivat yhtä tuiman näköiset kuin -konsanaan eläessään ja se oli kai siitä syystä kun talonväki, joka -kerran kun oli rantaan asiata, tekivät pitkän kierroksen ranta-aitan -kohdalla. Hän lepäsi kimröökillä ja tuoreella maidolla maalatussa -arkussa puettuna valkoisiin alusvaatteisiin ja keltasiin pitkävartisiin -saappaihin; kädet, nuo käsnäiset kädet, jotka olivat pitäneet -aurankärkeä jäykästi vaossa monella kivikkoisella pellolla, olivat -asetetut ristiin vanhan virsikirjan ympärille. Syksytuuli, joka -puhalteli hataran seinän raoista, liehutti hänen pitkää harmaata -tukkaansa, joka oli silitetty kahdenpuolen päätä, jakaus keskellä. - -Tobiaalla oli ollut myrskyinen elämä elettävänä, hän oli koettanut sekä -yhtä että toista tässä maailmassa, ennenkuin onni rupesi hymyilemään -hänelle. Lapsena olivat nälkävuodet ajaneet hänet kodostaan Savossa ja -hän oli jo viidenkymmenen vanha, ennenkuin pääsi oman katon alle, mutta -sitten kun hän kerran oli päässyt onnenpolulle, näytti oikkuinen -kohtalo päättäneen ammentaa hänelle lahjojaan. Hän joutui onnelliseen -avioliittoon, hän sai kaksi vankkaa poikaa, mutta alituiset -myötäkäymiset kahdenkymmenen vuoden ajalla olivat paaduttaneet hänen -sydämmensä ja kun onnettomuus kaksi vuotta ennen hänen kuolemataan -astui hänen majaansa, tappoi hänen vaimonsa ja lapsensa isoon rokkoon, -teki hän kuin vanha Job, hän kirosi syntymähetkeään, hänen sydämmensä -kävi kovaksi kuin pii, mielensä taipumattomaksi, ja kun hän viimeinkin -vaelsi isiensä luo, veti hänen ympäristönsä helpotuksen, jopa -tyytyväisyydenkin huokauksen. Mutta kaikista tyytyväisin oli hänen -veljensä Matti, hidas harvapuheinen ja itsepintainen savolainen, joka -vilkkaiden puheliain karjalaisten joukkoon soveltui yhtä huonosti kuin -"kärpänen keittoon". Tyttärensä Anna Liisan kera hän oli nälinkuoliaana -tullut savuisesta pirtistään Savossa, neljätoista päivää, kenties kolme -viikkoa sitten. Siellä hän oli mäkitupalaisena ja päivämiehenä -viettänyt kurjaa oloa. Jokaista hermoa, jokaista jänterettä -ponnistamalla hän oli hankkinut itselleen ja tyttärelleen elontarpeet, -nyt hän oli tullut Egyptin lihapadoille, hän oli perivä Tobiaan talon -ja tavarat. Tobias oli lentänyt isänkodista, ennenkun Matti näki päivän -valon, Matin ei siis nyt tarvinnut pukea päälleen tavanmukaista synkkää -hautajaisnaamiota. Tyytyväisenä ja myhähdellen hän siellä seisoi -ikuisesti palava piippunysä toisessa alasvedetyssä suupielessä, -toisesta taas tuprusi niinkuin palavasta suosta ilmaan paldurin tai -vinterskin [virginialaisen tupakan] haju. Silloin tällöin hän tarttui -tanakasti piipunkoppaan, täytti sitä tuvantakaisilla ja syljeskeli -varmuudella ja voimalla ympärilleen. - -"No naapurimiehet", sanoi Matti ottamatta piippua suustaan, "missä ovat -naulat ja vasara nyt, kenties käymme naulaamassa kannen kiinni ja -lähdemme sitten hautausmaalle!" - -Ivallisesti hymyillen Matin huonoa käytöstä, sillä perillinen ei saa -koskaan peijaisissa jouduttaa lähtöä, vaan hänen pitää virrenveisuulla -ja ruoalla viivytellä vieraita niin kauan kuin suinkin, nousi nyt -itsekukin, vieraat tyhjensivät "piskaryypyn", joka annettiin -sokeripalaisten kanssa, kiristivät vöitään, kohottivat ylös pitkän -karjalaisen takkinsa, ja lakit kädessä vaelsi joukko ranta-aittaan. -Kansi pistettiin vasemmalta puolelta ruumisarkun alle, vedettiin pois -oikealta ja sitten vasta se naulattiin kiinni, se oli tuottava -kuolleelle rauhaa. Arkku nostettiin nelipyöräsiin karjalaiskärryihin, -ajaja istahti arkunkannelle ja hänen viereensä eräs kuuluisa -virrenveisaaja, joka ruumista kartanosta vietäessä lauloi kovalla ja -vapisevalla äänellä virren. Kun lähestyttiin kyläkuntaa, torppaa, -ihmisasuntoa, lauloi laulaja värssyn tuosta virrestä -- muulloin hän -lepäsi. Ruumiskärryjä seurasi Matti ja Anna Liisa sekä pitkä jono -kutsuvieraita, jotka hiljaa ajaen saattoivat hyvin-ymmärtäväistä -talollista Tobias Savolaista hänen viimeiseen lepokammioonsa. -Hautauksen jälkeen lähti koko joukko takasin peijaistaloon, nyt hurjaa -menoa ajaen. Eräällä kankaalla pysähdyttiin, siellä oli tien -risteyksessä vanha komea honka. Paksut kierteiset juuret levisivät -laajalti kanervamättäiden välissä. Runko kohosi arpisena ja -sammaltuneena sekä kannatti tuuheaa latvaa. Se oli haltian mänty, se -oli kuin joku heraldinen sukupuu, sillä sen kuori oli peitetty -lukemattomilla punasilla, sinisillä, keltasilla ja mustilla -laudanpalasilla, joihin oli koverrettu nimikirjaimia. Eräs nuori mies -kiipesi honkaan ja naulasi sen kylkeen loistavansinisen pienen taulun, -jossa oli vainajan puumerkki, kuolinpäivä ja vuosi -- että haamu, jos -se ei saisi rauhaa haudassaan, muistaisi sen nähdessään miten asiat -ovat, palaisi takaisin hiljaiseen asuntoonsa eikä häiritseisi -onnellisia perillisiä. Tämän viimeisen velvollisuuden täytettyä -ajettiin Matti Savolaisen perintötaloon, ja nyt siellä pidettiin -sellaista kestinkiä, että kuollut varmaankin olisi kääntynyt -haudassaan, jos se olisi ollut tietoinen siitä. Hernekeittoa, -hirssiryynipuuroa, vehnäleipää ja paloviinaa siellä annettiin. -Miehet istuivat pöydän ympärillä, naiset, jotka pitivät huolta -tarjoilemisesta, sieppasivat suuhunsa palan sieltä, palan täältä ja -söivät seisten mitä mistäkin saivat. - -Viipurilainen on ylipäätään raitis, mutta tällaisessa tilaisuudessa -täytyi tietysti pitää puoliaan, vallankin oli perillinen mielestään -oikeutettu maistelemaan vähän enemmänkin. Hän oli juonut pari pikaria -n.s. talonpoikaisrommia ja se oli antanut ukolle rohkeutta, niin että -hän vähä väliä sanoa tokasi tupakan höyryjen välissä tuon kumoamattoman -totuuden "että savolainen ei ole pässi". - -Hokien tätä "ei ole pässi" ja rakas piippu hampaiden välissä nukahti -hän penkille uunin vieressä. Kun hän viho viimeinkin heräsi, oli tupa -tyhjä, vieraat olivat menneet jo aikoja sitten. Ilta oli tullut, yököt -lepakoivat ja kehrääjälintu lenteli pehmosilla siivillään levottomissa -aaltomaisissa juovissa pitkin maan pintaa. Syksyinen kuu paistoi -lepikon yli suorastaan avonaisesta ovesta eteiseen Matin talossa. -Kuunvalo väistyi suuressa suorakulmiossa pitkin koloista permantoa, -valaisi nukkuvaa vierasta, joka kestitsemisestä raskaana oli uupunut -yhteen nurkkaan, väistyi taas hiukan ja paistoi kissaan, joka korvat -törössä ja käpälä ylhäällä jännittävässä odotuksessa tuijotti erääsen -hiirenkoloon, mutta kun kuutamo ennätti syvimmälle vastapuoliseen -nurkkaan, heloitti se kahta kirkkaammalla loisteella, sillä siellä -istui eräällä pölkyllä Anna Liisa ja Juho renki, vaihtaen suudelmia ja -ikuisia lupauksia ja uneksien keväisiä unelmia kodosta ja konnusta, -pienistä lihavista, möntivistä lapsista ja navettakartanosta täynnä -kirjavaa karjaa. Valitettavasti ei kuu ollut ainoa, joka näki nuo -punahohteet, jotka tulivat ja poistuivat Anna Liisan poskipäillä, ei -ollut kuu ainoa, joka kuunteli tuota kuiskivaa puhetta. Matti -Savolainen seisoi tuimana ja unisena tuvanovella ja seurasi vihaisilla -silmäyksillä noita kahta nuorukaista. - -Matti oli elämänikänsä reutonut päivätyöläisenä, kukapa olisi uskonut, -että tuossa nöyrässä köyhässä miehessä löytyi hitunenkaan ylpeyttä. -Neljä päivää oli kulunut veljen kuolemasta, vielä neljä päivää sitten -hän oli elänyt veljensä armoilla. Ylpeys oli levännyt kuin pieni -kuivettunut siemen hänen sisimmässään, se oli levännyt kuin kalliolla. -Nyt oli yhtäkkiä tullut kaikkia kuin tarvittiin, että se rupesi -itämään, myötäkäymisen tuulet olivat kantaneet siemenen soveliaampaan -maahan, onnenpäivien aurinko oli lämmittänyt sitä, paloviina -kostuttanut ja neljässä päivässä se oli itänyt ja kasvanut komeaksi -puuksi. Matti oli nyt maata omistava ylimys, joka asui omalla pohjalla -omassa pesässä -- ja moinen mies naittaisi tyttärensä rengin kanssa, -päivätyöläisen -- ei ikinä. -- Kuutamokulmio oli tuskin ennättänyt -siirtyä eteisestä ja levitä mustalle tuvanseinälle, ennenkun renki Juho -tuli ulos vauhdilla, ja tuvanovi paiskattiin kiinni hänen jälkeensä. -Ijäksi olivat haihtuneet Anna Liisan onnelliset kevätunelmat. - - - - -VI. - -Ukkovaari. - - -Kaksi virstaa vielä lähimpään kievariin, taivas pimeä, sade valui -virtanaan, salamat leimahtelivat taivaanrannalla, ja mikä pahinta, -rokkanaula toisessa etupyörässä pysyi paikoillaan ainoastaan siten, -että kyytipoika piti jalkaansa sen päällä. Oli selvää ettei -matkustaminen saattanut olla hupaista, vallankin kun ajattelee, että -olin kulkenut viisikymmentä virstaa sinä päivänä. Käännyin siis -kyytimiehen puoleen. - -"Kuules nyt poikaseni, tässä ei tule muu neuvoksi kuin mennä yöksi -lähimmäiseen taloon, tiedätkö mitään semmoista näillä seuduin." Poika -tiesi ja hetken kuluttua koluutimme oikein erinomaisen huonolla tiellä -yksinäiseen taloon, jonka piikkinen katonharja oli kuin musta varjokuva -sameaa taivasta vastaan. Minua hämmästytti, että osaksi rikkonaisista -ikkunoista näin tulet hohtavan, sillä talonpojat ja merimiehet, jotka -ovat läheisemmässä yhteydessä luonnon kanssa, ovat myöskin paljoa -enemmän kuin henkilöt muista säädyistä luonnon vaikutuksen ja sen -voimien alaiset. Kuka jaksaa vetää unta niinkuin suomalainen -talonpoikamme talvella, mutta kesällä hän siihen sijaan tuskin -ollenkaan nauttii lepoa ja tekee työtä enemmän kuin kukaan muu. Hän käy -levolle kun aurinko laskee, auringon noustessa hän nousee ylös, ellei -ole metsällä eli kalassa tai vietä tanssien lyhyistä pohjolan yötä. -Mutta jos tällä valvomisen ajalla sattuu sateinen, pimeä päivä, -jommoinen nytkin oli, on hän heti yhtä unelias kuin talvisaikaan. -Tämän tietäen minä luulin löytäväni talonväen sikeässä unessa, mutta -näinkin avaraan tupaan astuttuani talonisännän, hänen vaimonsa ja -kuusitoistavuotisen pojan istuvan unisen talikynttelin valossa erään -pöydän ympärillä. - -"Hyvää ehtoota hyvät väet, saako märkä ja uupunut matkustaja täällä -yösijaa", tervehdin minä. - -Isäntä nousi ylös juhlallisesti ja osotti erääseen nurkkaan päin. Nyt -vasta minä huomasin että siellä nurkassa makasi vanha mies, makasi -kuolinvuoteellaan. Pitkät valkoset hiukset olivat epäjärjestyksessä, -rinta kohoili ja laski, jokainen hengenveto kuului ympäri tupaa ja -kertoi miten vaikeata oli kuolevaisen kamppailla elämästä. - -"Se on minun isäni", sanoi talonpoika kuiskaten kuin minä kysyväisesti -katsahdin vuoteesen päin, "hän on yli kahdeksankymmentä vuotta. Rovasti -lähti juuri täältä, kävi ripittämässä; nyt ei hänellä ole muuta -odotettavaa kuin kuolema." - -"Mikä vaiva hänellä on, oletteko puhutelleet lääkäriä?" - -"Häntä vaivaa vanhuus, herra", sanoi talonpojan vaimo, miellyttävä -neljänkymmenen ikäinen nainen, "me kyllä tahdoimme lähettää lääkäriä -noutamaan, mutta ukkovaari suuttui niin, olisittepa vain nähneet, hän -on niin kiivas ja tulinen. Joutavia, sanoi hän, kahdeksankymmenen vanha -äijä, mitäpä tohtori semmoiselle taitaa, minä olen elänyt aikani, minun -pitää kuolla, hän sanoi; ja vaikkei hän koskaan ennen ole sairastanut --- hän hakkasi vielä puita Vapunpäivänä ja hoiti itsensä ja -tupakantaimet tallin takana koko kesän ajan -- niin menee tässä yhtenä -päivänä ja paneutuu maaten ja tuossa hän nyt makaa ukko raukka -viimeisiä hengenvetojaan vetäen, Herra Jesta, kukapa olisi tuota -uskonut viikko takaperin, mutta niin se on", jatkoi emäntä huokaisten, -"tänäpänä terve, ja huomenna on kirves puunjuureen pantu". - -"Siinä tapauksessa minun täytyy hakea yösijaa toisaalta; ystäväiset, -voitteko sanoa minulle, mistä?" - -"Mutta rajuilma vaan yltyy", jatkoi emäntä hiljaa, "Herra Jesus tuota -salamata ja paukausta sitten, koko tupa tärisee. Ei herra saata lähteä -tänä yönä matkalle. Käykää tuonne toiseen tupaan porstuan takana, -siellä voitte saada yösijaa. Eikä siellä ole syöpäläisiäkään, ja kuivia -olkia kannoimme myös sinne varuilta, että jos ukko olisi kuollut tänä -yönä -- -- --" - -"Katri", kutsui ukko tavattoman kovalla vaikka vapisevalla äänellä, -kaikki vavahtivat ja emäntä astui kiireesti kuolevan luo, tarjosi -hänelle kylmää kahvia halkinaisesta sinisestä posliinikupista ja -järjesteli päänaluista. - -"Katri", sanoi vanhus vaivaloisesti lausuen joka sanan, "jos ilma -selkenee päivän valjetessa -- niin -- täytyy teidän kaikkien mennä -kauraa leikkaamaan -- kuuletko, kaikkien -- kaikkien." - -"Niin, olkaa vaan huoletta hyvä isä, kyllä kaura tulee leikatuksi." - -Ei kuulunut enää mitään, vanhus näytti vaipuvan uneen tai -tunnottomuuteen, kenties se oli kuolema. - -Minä menin kesätupaan, joka oli, niinkuin tavallisesti tässä osassa -Itä-Suomea, toisella puolen kylmää eteistä, riisuin päältäni ja -laskeuduin olille, jotka oli kannettu tupaan kuolleen varalta. - -Pimeä, yksinäisyys, makuusijani, kuoleman läheisyys ja siniset salamat, -jotka aika ajoin valaisivat joka ainoan kolkan tuossa suuressa -huoneessa, mahtavat ykkösenjyrähdykset, kaikki nuo asettivat minut -sellaiseen tilaan, etten, niin väsynyt kuin olinkin, voinut sulkea -silmiäni uneen. Ääretön jono hyödyttömiä, sekavia ajatuksia tuli ja -meni taas, yksitoikkoisesti, itsepintaisesti ja loi ylös aikoja -unhoitetuista tapahtumista toinen toistaan kiusallisempia muistoja. Ei -ollut mahdollista pysähdyttää tuota konetta. Suuressa takassa -leimahtivat muutamat hehkuvat hiilet joka kerran kuin tuuli ulkona -suhisten tunkeutui savupiippuun. Minusta tuntui kuin olisin noissa -leimahtelevissa hiileissä nähnyt kuvan siitä elämästä, joka viereisessä -huoneessa teki loppua. Psalmistan sanat, "ihmisen elinaika on -seitsemänkymmentä vuotta, taikka eninnäkin kahdeksankymmentä vuotta; ja -kuin se paras on ollut, niin on se tuskaa ja työtä ollut" johtuivat -minun mieleeni. Vihdoinkin minä vaivuin raskaasen uneen, josta ei ollut -virkistystä ja jota unet häiritsivät. Kuollut oli tulevinaan minun -luokseni ja hän pyysi minua poistumaan olkivuoteelta, se oli häntä -varten tehty, mutta joku tuntematon voima esti minua nousemasta, ja -kuollut pyysi yhä kiihkeämmin, hän rukoili, hän pakoitti, niin, hän oli -kovaäänisesti kiistelevinään sijasta tuolla kehnolla olkivuoteella. -Samassa minä heräsin hiessä uiden, mutta iloisena että pääsin kiihkeän -vanhuksen käsistä. Aurinko, joka ei ollut näkynyt viikkokauteen, -paistoi suoraan silmiini ja julisti ihanan syyspäivän koittaneen. Takan -luona seisoi isäntä ja hänen perheensä, he olivat kaikki huolestuneen -näköisiä. - -"Jos Jumala sentään olisi korjannut hänen tänä yönä!" sanoi vaimo. - -"Niinpä niin, mutta Herra on tahtonut toisin. Ei voi jättää ukkoa -tuohon yksinään makaamaan, eikä voi kaurapeltoakaan jättää. Kuules -Pavel, jos sinä sentään jäisit ukkovanhan luo." - -"Ei, minä en jää", vastasi Pavel kiivaasti itkussa suin, "jos vielä -kuolee sillaikana niin, niin -- ei, minä en jää -- --" - -Nyt lähti isäntäväki tuvasta, minä nousin ylös, puin päälleni ja -ajattelin katkeruudella näitä kiittämättömiä olentoja, jotka -kiistelivät siitä kuka vanhuksen luo jäisi, isän luo, tekemään hänelle -viimeisen rakkauden työn, sulkemaan hänen väsyneet silmänsä. Kuu olin -pukeutunut, astuin varovaisesti ovesta sisälle. Perheen jäsenet olivat -valmiiksi varustetut lähteäkseen muutamiksi päiviksi pois kotoa. -Tuohikontti, maitoleili, kirves ja sirpit, ei mitään puuttunut. - -"Aijotteko te jättää ukon yksinään muutamiksi päiviksi", kysyin minä, -mitään vastausta saamatta. Tuolla herrassäädyn itse omistamalla -oikeudella tunkeutumaan talonpoikien asioihin, lisäsin minä noin -suuresta kylmäkiskoisuudesta harmistuneena: "mutta sehän on -tunnottomasti tehty, kuinka te saatatte jättää oman isänne kuolemaan, -yksin kuin koiran, hankkikaa edes joku vieras ihminen, joka jää tänne -ja hoitaa häntä." - -Lienen sanonut nuo sanat korkeammalla äänellä kuin tarkoitus oli, vai -lieneekö vanhan kuulohermot olleet erinomaisesti jännitetyt ja herkät, -sillä nyt kuului vuoteelta vapiseva: - -"Ei tarvitse, maksaa vaan -- suotta -- kuolen kohta." - -Isäntäväet näyttivät epätietoisilta; oli kuin olisi kuoleva arvannut -heidän ajatuksensa, viimeisellä voimien ponnistuksella nousi vanhus -vuoteessaan nojautuen vapisevien käsien varaan. -- Kylmä aamuvalo -lankesi keltasille ryppyisille kasvoille, ja karvaselle ankarasti -läähättävälle rinnalle. Hän avasi syvälle painuneen suunsa puhuakseen, -mutta ei tullut ääntäkään kokoonkuivaneiden huulien yli, leuka vain -tärisi ja lokatti. Vihan ilmaus levisi kuin pilvi lukemattomien -ryppyjen uurtamille kasvoille, ja hän osoitti vapisevalla kädellään -ovea kohti saaden vihdoinkin vaikeasti kähistyksi "ulos", jonka jälkeen -hän taas vaipui vuoteelleen. - -Me menimme heti eteiseen säikähtäneinä ja värisevinä. Oven takana -kuunteli emäntä vielä hetken, mutta kun ei kuulunut mitään, menimme -ulos ja rupesimme hevosta valjastamaan. Ei virkettu koko ajalla -sanaakaan. Hiljaa ja unisena istui Pavel tuvanportailla ja järsi -reikäleipää isännän taluttaessa hevosta tallista ja emännän asetellessa -evässäkkiä ja työkaluja tilaviin nelipyöräsiin kärryihin, joita -yleisesti Itä-Suomessa käytetään. - -Kun hevonen oli valjastettu, nousimme kaikki kärryihin ja ajoimme -äänettöminä kuin hautajaisissa. Seutu oli synkkää ja autiota. Tiemme -kulki surkeata rämeistä maata pitkin. Oli aikainen aamu, usvat -leijuivat kosteilla paikoilla molemmin puolin tietä. Laihoista -petäjistä, jotka kasvoivat missä maa oli kuivinta, kuului mustan tikan -heleä valittava ääni. Rääkkäsorsat, jotka olivat kokoutuneet suuriin -laumoihin lähteäkseen syysmatkalleen vetivät pitkiä kiiltäviä viiruja -kirkkaisiin vesilätäköihin kun ne kärryjen raminaa säikähtäen -piiloutuivat raatteeseen, saraheiniin ja pajupehkoihin, joita kasvoi -mättäiden välissä. - -Ei näkynyt ainoatakaan ihmisasuntoa koko välillä. Kun me sitten -hiljankin lähenimme kievaritaloa, oikasi emäntä itseänsä pari kertaa, -nykäsi esiliinaansa ja huiviansa ja sanoi viimein ikäänkuin -puolustellen: - -"Ukkovaari on niin kiivas, näettekös, ja sitten on asianlaita -semmoinen, että metsäpellot ovat meidän omiamme, ne lunastettiin -keväällä valtiolta." - -"No, entäs talo, kenenkäs se on sitten?" - -"Se on lahjoitusherran, me olemme lahjoitustilallisia, vielä -kuukaudenajan", hän lisäsi ja hänen kasvonsa kirkastuivat. "Appivaari -on ollut aina herrojen alla, hän kyllä halusi, hänkin, omaa, mutta ei -saanut koskaan, isä raukka: ja kun me nyt lunastimme itsellemme omaa, -oli hän visu siitä, että se tulisi oikein hoidetuksi -- nähkääs." - -Nyt olimme kievarissa. Minä sanoin hyvästit isäntäväelleni, jotka -ajoivat eteenpäin. - -Neljän päivän perästä minä palasin samaa tietä takasin, ukko oli -kuollut, hautaussaatto tuli vastaani. - - - - -VII. - -Kuisma. - - -Tällä kertaa pyydän lukijoitani lähtemään kanssani isänmaamme itäisille -rajamaille, käyttääkseni tuota kollektiivista maantieteellistä -nimitystä, jonka "ystävämme", venäläiset sanomalehtimiehet, ovat -suomesta puhuessaan sepittäneet. Tahdomme vaeltaa muutamia päivämatkoja -tuolle puolen pientä vilkasta ja virkeätä Sortavalan kaupunkia, joka -toivottavasti on kerran loistava kuin tähti Itämailla näille -syrjäisille ihanoille seuduille. Tätä toivomme sillä perustuksella, -että Sortavala on ruotsalais-suomalaisen sivistystyön äärimmäinen -etuvartija. Täältä ovat ne miehet nousevat, joiden työnä on yhdistää -isänmaahan ne seutuvat, missä suomalaiset runot ja tarinat kenties ovat -kerran syntyneet ja missä niillä nyt on turvapaikka: heidän tehtävänään -on liittää meidän maahamme laajoja aloja ja heimokuntia, jotka ovat -puoleksi vierähtäneet äidin helmasta, unhoitettuina ja laiminlyötyinä -siskoparvelta. - - * * * * * - -Sinä olet jättänyt viimeiset ylängöt ja vaarat, ja tuntien, että -jotakin suurta ääretöntä on edessäsi, vaellat sinä tällä autiolla -tasangolla, joka Äänisjärven lisävesien takana muuttuu tundraksi, -äärettömäksi tundraksi, joka menee aina Uralin yli ja Kap Tscheluskinin -takana, siellä kaukana Beringin salmen luona, puristuu Jäämeren rannan -ja Pohjoisasian vuorien väliin. Pienoisen, ylen täyden sisäjärven -matalalla, mutta hiekkaisella rannalla, jossa koivu ja leppä koittavat -juuriaan ruskeassa suovedessä, on kylä yksinään erämaassa, 30 jopa 50 -virstaa lähimpään naapuriin. - -Kylä on omituisen näköinen; se ei ole samaa laatua kuin muut kyläkunnat -näissä pitäjissä, sen asukkaat ovat nimittäin sitten suuren nälkävuoden -1868 sekoittuneet pohjoiskarjalaisten kanssa Kuopion läänistä. - -Irtainta väestöä, jotka nälkävuoden pakoittamina jättivät entiset -asuntonsa ja taistelussaan jokapäiväisestä leivästä löysivät täältä -laihoja ahoja, kalasia järviä ja kadehdittavaa metsästysmaata. Se oli -selvää, ettei tulokkaita katselleet lempein silmin ne, jotka olivat -ammoisista ajoista täällä asuneet. - -Mutta aikojenkin kuluessa eivät vanhat ja uudet ainekset voineet sulaa -yhteen ja yhdeksi tulla. Paitsi nurjamielisyyttä, olivat vielä kieli ja -uskonto esteenä. Vanhat asukkaat ovat kreikkalaisia uskonnoltaan; -heidän kielensä on tuota omituista suomea, jota Aunuksen suomen nimellä -puhutaan Laatokan itäpohjois puolisissa pitäjissä. Muuttolaiset -sitävastoin ovat luterilaisia ja puhuvat Savo-karjalais suomea. Nuo -vanhat, kylän, pitäjän, koko seudun ylimykset, olivat maanomistajia, -joiden henkinen elämä oli kehittynyt perustuen taruihin, satuihin ja -lauluihin, jotka olivat jääneet perinnöksi lukemattomalta jonolta -menneitä sukupolvia, aina niiltä ajoilta, kun Kantelen kielet -viritettiin ensi kerran. Erämaan valtaava suuruus oli painanut heidän -luonteesensa surumielisyyden ja ylevyyden leiman, yksinäisyys oli -luonut heihin suoraa vilpittömyyttä ja vierasvaraisuutta, joka on niin -ominaista sydänmaan lapsilla. - -Vastatulleilla ei ole mitään perintöä säilytettävänä, heidän isänsä oli -köyhyys, he olivat kasvaneet puutteessa. Ilman aineellisia varoja, -ilman henkistä hoitoa on tuo puhtaasti suomalainen rotu näillä seuduin -vaipunut yhä alemmaksi ja alemmaksi ja on kaikkia vailla. - -Sellaiset ovat olot, missä vain me liikumme näillä seuduin, jossa kaksi -sivistysvirtausta, idästä ja lännestä, kohtaavat toisensa. - - * * * * * - -Oli helteinen iltapäivä. Aurinko paahtoi niin, että ilma otravainion -yli pirtin takana näytti värähtelevän kuumuudessa. Itikat ja paarmat -olivat ainoat, jotka uskalsivat päivänpaisteesen. Mutta ne siellä -liehuivatkin oikein halustaan ja iloisesta surinastaan päättäen, oli -niillä oikein hyvä olla, vallankin kulmassa tuvan ja eteisen seinän -välillä, jossa aurinko kuumimmin paahtoi ja jossa muutamat vanhat -saunavastat happanivat helteessä. - -Varjossa, rappeutuneiden portaiden katon alla, istui Katri, -yhdeksäntoista tai kahdenkymmenen vuoden vaiheilla oleva nainen, jonka -puute, työ ja pian tapahtuva äitiys tekivät vanhan ja kuihtuneen -näköiseksi. Hänen edessään istui keski-ikäinen mies. Tämän haluttomat -piirteet näyttivät kuumassa melkein veltoilta, joka ei suinkaan tehnyt -häntä kauniimmaksi. Katrilla oli kädessään aapinen ja hän koetti äidin -kärsivällisyydellä opettaa Leander Aholaiselle lukutaidon salaisuuksia. -Leander väisti karkeaa, jäykkää sormeaan riviä pitkin ja piipun -riippuessa toisesta suupielestä, mutisi hän vastahakoisesti tavun tavun -perästä. - -Katrin kasvot kirkastuivat joka kerran kun hän arvasi oikein, -jotavastoin niihin kuvautui toivoton väsymys, niinpian kun hänen -ijällinen oppilaansa erehtyi. - -Niin he olivat pitkittäneet hetken. Leander oli jo haukotellut, -pudottanut piippunsa ja taas haukotellut. Nyt pistäytyivät päivänsäteet -porstuvankaton alle, säteiden kera tuli helle ja helteen mukana paarmat -ja kärpäset. Leanderin siinä lukiessa, tupakoidessa ja hikoillessa -istahti nenäkäs kärpänen hänen päivettyneelle poskelleen; kerta -kerralta hän sen hätyytti pois, kerta kerralta tuli rauhanrikkoja -takasin, kunnes tuolle häpeämättömälle onnistui oikein kovasti pistää -Leanderia. Kärsimättömyydestä vimmastuneena lennätti Leander kirjan -aidan taa ja vannoi että hän, tapahtuipa mitä tahansa, ei tänä ilmoisna -ikinä avaa tuota kirottua kirjaa. Pappi saa hyljätä hänet kuinka monta -kertaa tahansa, hän ei sittenkään rupea opettelemaan semmoista, joka -kaikissa tapauksissa on tuiki tarpeetonta hänelle. Katri säpsähti, pani -kädet kasvojen eteen ja purskahti itkuun. - -Leander tupakoi, eikä ollut tietävinäänkään. Helle oli lisääntynyt, -ukkosen täyttämä ilma tuntui paksulta ja polttavalta, mustia pilviä -keräytyi tuonne lammen kohdalle ja kumea jyrinä ennusti rajuilmaa. -Ukkosenpilvet petäytyivät kokoon myös Leanderin otsalla. Hänen -katseensa synkistyi ja hän vilkasi salavihkaa Katriin. - -Nyt iski salama tuolla kaukana. Linnut olivat vaijenneet. Paarmat ja -kärpäset olivat lopettaneet iloisen surinansa. Ja kaikki nuo tuhannet -nimettömät sopusointuiset äänet luonnossa, joita sinä et saata olla -kuulematta kauniina kesäpäivänä, et syvimmässä sydänmaassakaan, kaikki -ne ovat valjenneet, on niin hiljaista, niin hiljaista -- luonto vartoo -ja odottaa. Raskas huokaus Katrin ahdistetusta rinnasta, nyyhkytys -herättää Leanderin hänen ajatuksistaan. Kiukustuneena paiskaa hän -nyrkkinsä portaisin, niin että madonsyömät palkit hyppivät. "Ole -itkemättä!" huusi hän, "ei tässä kyyneleet auta; huomenna, kenties tänä -iltana jo tulee pappi lukusia pitämään ja sinä näet itse, siksi minä en -ennätä oppia lukemaan." - -"Entäs minä raukka sitten", sanoi Katri nyyhkytyksien lomassa, "miten -on minun käypä? Sinä tiedät itsekin miten minä olen, neljäntoista -päivän perästä, sanovat kylän vaimot, olen minä äiti, ja jos et sinä -siksi ole ripillä käynyt, ei meitä kuuluteta eikä vihitä -- --" Leander -vääntelihe levottomasti penkillä -- "sinä tiedät mitä silloin sanotaan -kylällä minusta ja lapsesta, sinun lapsestasi" -- Leander kynsi -miettiväisenä korvallistaan -- -- -- - -"Ja kaikki vaan", jatkoi Katri, "sentähden ettet sinä viitsi opetella -lukemaan. Jos sinä lukisit edes käskysanat, niin pastori ehkä -- --" - -"Anna tänne katkismus sitten", mörähti Leander. Katri haki katkismuksen -ja nyt sai Leander suurella vaivalla soperretuksi käskyt ja "mitä se -on". He olivat juuri ennättäneet kuudenteen käskyyn, kun suuria -raskaita sadepisaroita rupesi tippumaan. Koivu kummulla aitan vieressä -vavahteli, ja kumea suhina kuului sen latvasta. Opettaja ja hänen -oppilaansa kiiruhtivat tupaan. Tuskin he olivat oikein päässeet -keskeytettyyn lukuun käsiksi, kun rajuilma puhkesi valloilleen kauan -tukehdutetun voiman vimmalla. Ilma pimeni ja virtanaan vuoti sadevettä -pirtin hajanaiselle katolle. Salamat sinkoilivat, ukkonen jyrisi. -Kahden ukkosenpamauksen välissä kuulivat he ajopelien tulevan tuimaa -vauhtia rämisten ylös kartanolle. - -Leander ja Katri riensivät eteiseen katsomaan kuka tuo tulokas saattoi -olla. Se oli pastori, pitkä hoipperoinen olento, jonka pieni haukanpää -rankkasateesta huolimatta retkahteli suloisessa unessa sinne ja tänne -olkapäiden välissä; kyytipoika, joka oli kiepaissut ryijyn ympärilleen, -puisteli itseään ja sanoi nauraen puoliääneen: "Leander, tule auttamaan -pastoria kärryistä, asia on niin, että hän on -- -- -- juovuksissa." - -"Juovuksissa!" - -"Niin juuri." - -Pastori heräsi. - -"No, minne sinä viet minua, poika?" Hän katseli ympärilleen tylsin -katsein -- -- -- "Leander -- ei, sinä torvelo, vie minut Ivanoffiin, -starostin taloon. Luuletko sinä, että minä tahdon maata Leanderin -likaisessa hökkelissä. Kuuletko, vie minut Ivanoffiin!" - -"Kuulkaapas, herra pastori", sanoi Katri nöyrästi, "milloinka lukuiset -ovat?" - -"Lukuiset -- niin, niitä ei ole hyvälle aikaa, minun täytyy tuonne -- -tuonne -- niin, se on yhden tekevää." Mutta kun hänenkin sumeat -katseensa huomasivat Katrin levottomat kysyväiset kasvot, lisäsi hän: -"no, kolmen viikon päästä." - -"Kuules poika", hän kääntyi kyytipojan puoleen, "aja Ivanoffiin." -- Ja -sateen virratessa ja kyytipojan rattaille kiivetessä, vaipui pastori -jälleen vanhurskaan uneen. - -Vesi lotisi, kärryt koluuttivat taakkoineen tiehensä. Katri purskahti -katkeraan itkuun, mutta Leander puki päälleen harmaan sarkatakkinsa, -parhaan hattunsa, ja Katrin itkusta, rankkasateesta ja ukkosesta -piittaamatta astui hän miettiväisenä ulos ja katosi aitan taa, joka oli -jo vanhuuttaan harmaa ja nyt sateesta musta kuin uunin arina. - - * * * * * - -Pari tuntia oli kulunut. Sade oli tauonnut. Tunti vielä ja pääskynen, -joka oli sadetta paeten kätkeytynyt pesäänsä räystään alla, livahti -ulos sujuvilla siivillä ja selitti iloisella sirpatuksella, että nyt -oli rajusää lakannut. Revittyjen pilvien välitse pilkotti laskeva -aurinko, itikat ja polttiaiset liehuivat auringon säteissä, jotka -vinosuuntaisesti puikahtivat kultareunaisten pilvien takaa ja pienissä -osissa valaisivat uudesta elpynyttä maailmaa. Iltatuuli oli herännyt ja -luikui hupaisesti leppien oksitse, pakoitti ohran taipumaan tuulessa, -niin että peltotilkku oli kuin hienointa kullankellertävää satiinia. -Tuuli irroitti tuohilevyn, jonka Leander oli pannut rikkonaiseen -tuvanlasiin, kävi kutsumatonna pirttiin, puisteli vanhaa nokea orsista -ja näki kauhistuen, miten Katri raukka oli muutamissa tunneissa -muuttunut. - -Hän istui siinä kalpeana, silmäterät suurena ja kuihtuneilla kasvoilla -sanomattoman veltto ilme. Säikähtyneenä tunki tuuli ovesta pihalle, -juurikun Leander astui, mieli mustana, kyynäränkorkuisen kynnyksen yli. - -"Leander", sanoi Katri synkästi katsellen alaspäin, "ei ole enää -neljäätoista päivää, minä tunnen sen." - -"Se on yhdentekevää, nyt." - -"Yhdentekevää nyt" -- ja viha leimahti solvaistun naisen kasvoille -- -"yhdentekevää, sanot sinä?" -- -- - -"Niin, yhdentekevää juuri. Huomenna meidät vihitään, tahi jos sinä -tahdot" -- sanoi hän viipyen, pitkään katsellen vaimoa -- "tai tänä -iltana." - -"Mitä sinä sanot", sanoi Katri ja kavahti pystyyn, "oletko puhutellut -pastoria?" Ilon säde välähti raukeissa itkusta punoittavissa silmissä. -"Sano, oletko puhutellut häntä; oliko hän selvä -- -- no, sano, mitä -hän arveli?" - -"Niin, se tahtoo sanoa" -- -- -- siellä oli jotakin Leanderin kulkussa, -joka ei tahtonut tulla ulos -- -- -- "niin, minä olen -- -- -- -puhutellut pastoria, venäläistä pastoria." - -"Mitä sanot -- -- -- venäläistä pastoria?" - -"Niin, sen minä olen tehnyt, minä olen lukenut hänelle 'Otse nas'. Nyt -minä olen ripillä käynyt. Huomenna sunnuntaina tapahtuu vihkiminen." - -Katrin pää vaipui toivottomasti rinnalle, isoja kyyneleitä vieri hänen -poskiaan pitkin. Siinä he sitten istuivat molemmat, tuntikausia, -virkkamatta ainoaa sanaa. He tunsivat molemmat, että nyt ei enää ollut -mitään apua, heidän kohtalonsa oli ratkaistu. - -Mitä ei luterilainen pappi kerinnyt, sen oli ortodoxilainen tehnyt. - - * * * * * - -Seuraavana päivänä toimitettiin vihkiminen venäläisessä kirkossa, ja -seuraavana päivänä suuteli Katri ylen onnellisena pientä pyylevää -poikaa, jonka venäjän pappi kastoi Kuismaksi. Neljä viikkoa senjälkeen -kulki luterilainen sielunpaimen kylän kautta ja vihki varmuuden vuoksi -vielä kerran tuon parikunnan. Ja kun vihkimistoimi oli päätetty, ajoi -Leander pastorin ovesta ulos. Mutta pikku Kuisma, hän ei ollut mikään -lehtolapsi. - - - - -VIII. - -Saaristossa. - - -Saaristossa. - -Me elimme itämaisen sodan aikana anno 1855. Se oli yksi noita -tavanmukaisia politillisia puistutuksia, jotka alati palaten lyhyiden -ja pitempien välipäiden jälkeen, nyt taas täristyttivät mahtavaa -venäläistä valtiota. Taistelu puolikuuta vastaan tuolla alhaalla -Bosforin rannalla oli vetänyt sodan kauhut meidänkin ylitsemme ja -pitkin Suomenlahden louhuisia rantoja risteili eräs englantilainen -laivasto, komeampi kuin yksikään näillä vesillä sitten Suursaaren ja -Ruotsinsalmen kunniakkaiden taistelujen aikoja. Talonpoikien -saaristossa oli ensi alussa hyvin vaikeaa tottua tuohon uuteen asemaan; -he eivät edes oikein selvästi käsittäneet, kuka oikeastaan vihamies -oli, englantilainen tai venäläinenkö, ja kerrotaanpa aivan tosiasiana, -että kun kirkoissa oli kielletty tekemästä kauppaa vihollisten kanssa, -viemästä heille muonavaroja ja rehuja, kaikki kovan rangaistuksen -uhalla, empivät asukkaat antaa saaristoon majoitetuille venäläisille -joukoille apua, jotavastoin he pitivät ystävällistä yhteyttä -englantilaisen laivastoväen kanssa. Joka siihen nähden, miten -suuresti saaristolaisemme ihailivat kaikkea englantilaista, ainakin -1850-luvulla, olikin helposti selitettävää. Varmaa on, että -englantilaisille kuljetettiin meren antimet ja kaikki mitä mehuton maa -kallioisilla saarilla kykeni kasvattamaan. - -Siellä, sotalaivan kirkkaaksi pestyllä kannella, pyörähtelivät -sinitakit toisenkin kerran kopeiden ja pönäköiden ellei juuri kauniiden -saaristotyttöjen kanssa. Tällaiseen huvitteluun oli myös meidän -sisäpiika Katariina, yhteisellä nimellä kaunis Kaisu, sattunut -joutumaan. Hän oli sisämaasta, oli ruskeasilmäinen, tukkansa oli -kiharaista korvallisilta, ja kun hän hymyili, loistivat valkoiset -hampaat raittiisti ja houkuttelevasti. Mutta se, joka väänsi nurin -narin poikien sydämet ja pani tyttötoverien kateudesta kutistumaan, oli -hänen punaset poskensa ja hieno hipiänsä, jota eivät myrskyt ja -merivesi olleet turmelleet. - -Se tanssi tuli kalliiksi hänelle. Pitkän päälle ei tuollainen asiain -meno voinut käydä laatuun. Viranomaiset tarttuivat kiinni ja tarttuivat -kovilla kourilla. Ensi koppauksessa sattuivat he paitsi muutamia muita -syntisiä iskemään juuri meidän Katriimme kyntensä. - - -Sunnuntai saaristossa. - -Oli lämmin, kaunis sunnuntaiaamu; saariston yli korkea, mutta pilvinen -suvitaivas, joka siivilöi auringonvalon tasaisesti joka puolelle ja -antoi kaikelle hohtavan hopeoisen loisteen. - -Meri, joka pitkin väsynein lainein löi luotoja vastaan, oli muuttunut -valjun opalinkarvaiseksi. Alhaalla rantavierteellä, jossa kasvoi -harmaanvehriäistä nurmea, oli suuri joukko kansaa kokoutunut. He -seisoivat siellä niin hartaina, odottaen mitä tuleman piti, erään -venehuoneen suojassa, jonka ympärillä näki nuottasalkoja ja muutamia -myrskyjen runtelemia petäjiä. - -Tämä aallonhuuhtelema ranta on tänään Herran temppeli, -- täällä -pidetään kulmasaarnaa. [Kulmasaarnaksi sanottiin semmoista -jumalanpalvelusta, kuin isojen seurakuntien papit pitivät joskus -pitäjän perillä.] Herra pastori on juuri saapunut. Laajassa -puoliympyrässä istuvat hartaat sanankuulijat hänen ympärillään. -Siinä on luotseja, kalastajoita, merimiehiä, heidän vaimojaan ja -tyttäriään. He ovat kokoutuneet läheltä ja kaukaa ottaakseen osaa -jumalanpalvelukseen. Miehet istuivat erikseen puettuina keltasiin -pyhäliiveihin ja sinisiin takkeihin, naiset kauniissa vanhassa -Viipurilaisessa kansallispuvussa: lyhyet heleäväriset hihattomat -liivit, paidanhihat pöhöllään, käsivarret paljaat, liina kaulassa, hame -tummaraitainen, esiliina leveä, taidokkaasti kirjaeltu raita tai -reikäompelus helmassa. Päässä on naiduilla naisilla kummallinen myssy, -jossa on kaksi niin sanottua sarvea, joka tyyten peittää heidän -hiuksensa. - -Keskellä viheriäistä ketoa on alttari, muutamia ympyrään asetettuja -vierinkiviä, ja sen keskellä saarnastuoli, s.t.s. mustalla vaatteella -verhottu pöytä. - -Nyt alkaa jumalanpalvelus. Lukkari Rouhiainen, vanha pöhöttynyt mies -ilman lauluääntä, aloittaa virren, hänen heikko äänensä tuskin kuuluu -aaltojen yksitoikkoisessa kohinassa; kuitenkin pitää laulua ylhäällä -eräs keski-ikäinen talonpoikaisnainen, kuulu ympäri saaristoa kimakasta -äänestään ja erinomaisesta virrenveisuutavastaan, hän tekee -tremolandojaan, ritardandojaan ja muutamia hullunkurisia ruladeja joka -säkeen perään, kaikki itsetyytyväisellä varmuudella, joka panee lukkari -vanhuksen epätoivoon. Kun sävel silloin tällöin eksyy hietasärkkien ja -salakarien sekaan, huutaa lukkari äänekkään no'n, joka ei ensinkään -loukkaa, eikä suututa ketään. -- Kaikki vaikenevat ja lukkarivaari -johtaa huonolla käheällä äänellään tuon harhaan joutuneen säveleen -vaarallisten, väijyvien liritysten välitse jälleen aukealle merelle. -Siellä sen taas ottaa luotsinvaimo haltuunsa. Se ei kuulunut kauniilta, -mutta siitä ei Herramme juuri taidakaan väliä pitää, ja varmaa on vaan, -että siinä löytyi paljoa enemmän todellista hartautta kuin monessa -koreassa messussa. - -Kappalainen on aivan veres ja sen lisäksi vielä maanmoukka. Hän on -kotoisin Ilmolasta, ottaa vertauksensa ja kuvansa Saronin laaksoista ja -Ilmolan tasangoilta, hän puhuu vehnästä ja viinimarjoista, kylvö- ja -leikkuumiehistä. Kukapa kylvää ja leikkaa täällä kallioilla Viipurin -saaristossa. Kerran hän sattuu puhumaan Pietarin kalansaaliista ja -Jonaasta valaskalan vatsassa, silloin loistavat hänen kuulijoidensa -kasvot, tuota he ymmärtävät, nyt he ovat omilla poluilla, mutta sitten -menee herra pastori taasen vanhaan. Sinne eivät häntä seuraa meren -työmiehet, se ei ole tarpeeksi selvää, ei tarpeeksi päälleluotettavaa. - -Ja sitten hän puhuu kauheinta pohjanmaalaista; kun hän puhuu itikoista, -tarkoittaa hän karjaa, hänen kuulijansa pitävät itikat itikoina, kun -hän sanoo äijä, tarkoittaa hän iso, korvalla hän taas tarkoittaa koskea -j.n.e. - -Nyt näkyy tuolla niemen nenässä venhe, sitä soutaa voimalla ja -pontevuudella kolme miestä ja se kulkee aika vauhtia. Vaahto pursuu -kokan edessä, kun se keinuu aaltojen yli, kaukaa jo ovat rannalla -istujat sen tunteneet, se on kolmen luotsien venhe (poika, isä ja -isänisä, kaikki nimeltään Kristian). Nyt herkeävät haukottelemasta, -suurimmalla uteliaisuudella seuraa seurakunta pikaisia aironvetoja. Ei -koskaan soudeta saaristossa niin kiivaasti, jos ei ole jotain -erinomaista kerrottavaa; joko on vihollinen tullut maahan, ovat hylkeet -näyttäytyneet, hailit ruvenneet kutemaan, tai on myös tullintarkastajan -venhe näkyvissä. - -Luotsivenhe tulee sillä välin lähemmäksi, nyt se pysähtyy venhehuoneen -luona. Nuori Kristian hiipii kuulijoiden luo, kuiskasee kauinna -seisovalle sanan, se sana lentää kuin tuli miehestä mieheen, ja -vanhemmat käyvät huomattavan levottomiksi. -- Nyt on herra pastori -lopettanut saarnansa. Ennenkun hän aloittaa rukoukset, kysyy hän hiljaa -lukkarilta: mitä se on? - -"Porhi [eräs lahnalaji, lahnanpartti] on tullut", vastaa lukkari -kuiskaten. - -"Porhi, mikä se on, onko se laiva?" - -"Ei, se on kala, herra pastori." -- - -Kun herra pastori aloittaa rukoukset, on suuri osa hänen miehisistä -kuulijoistaan hävinnyt. He ovat alhaalla venehuoneen luona, kokoamassa -tulisella touhulla verkkojaan. Ja kun rukoukset ja viimenen virsi ovat -lopussa ja pastori mennyt majailemaan saaren etevimmän kalastajan luo, -rientävät vaimot ja lapset rantaan. Porhi on tullut lahteen, ja -jokainen, jolla on kalavettä, menee pyydyksilleen. - -Ahvenruohojen ja liekojen seassa, laivahylyssä, joka vuosisatoja sitten -on koetellut keulaansa saariston kallioita vastaan ja silloin painunut -pohjaan, kitisee lukematon parvi noita hopeankiiltäviä kaloja, jotka -ovat näiden seutujen siunaus. - -Hailien liikkuessa enemmän pinnalla meren, peilaa porhi sen syvyyksiä. -Varmasti kuin muuttolintu ohjaa kulkunsa määrättömien avaruuksien läpi -pohjolaa kohti, yhtä varmasti kiitää hopeavälkkeinen parvi tyyniin -lahdelmiin, joissa se on leikitellyt ensi leikkinsä haaleassa vedessä. - -Mikään ei estä sen kulkua. Tosin katkaisee rataa joskus ahnas hauki, -täyttymätön hylje ja nopea kuikka, lukemattomia sortuu matkan -vaaroissa, mutta tuhansia saapuu perille -- kotilahdelmiin. - -Porhi oli nyt, niinkuin sanoimme, noussut mataloihin mutapohjasiin -lahtiin -- sitä oli jo kauan odotettu, niin, vanhat ihmiset sanoivat, -että se tuli kolmea päivää myöhemmin kuin koskaan ennen. - -Nuo kaisla- ja ruohorantaiset lahdet (ainoastaan sellaisiin tulee kala) -vilisivät kalastajoita näissä Viipurin saaristolle omituisissa -nelikulmaisissa litteissä venheissä, jotka luisuvat niinkuin sukset -lumella vedenpintaa pitkin. Kun kalamiehen terävä silmä huomaa että -ruohosto ei liiku pehmeissä aalloissa, joita tuuli ja laineet -synnyttää, vaan säännöllisissä, lyhyissä, vapisevissa mutkissa, silloin -hän tietää, että kalaparvi on ruohikossa. Joskus ilmaisee kala itse -itsensä. Leikin vallattomuudessa se hyppää menneenvuotisen ruohon -juurille, jotka mustana ja salaperäisenä keinuvat lahden pinnalla. Nyt -on kalastajalla kiire, hiljaa lähestyy hän ruohikkoa. Ensin lasketaan -verkot sen paikan ympärille, jossa kala on näyttäytynyt, sellaista -paulaa sanotaan "apajaksi"; kun apaja on valmis, survoo kalastaja -verkkokehän sisäpuolella eräällä vartavasten tuodulla seipäällä, niin -että mutainen vesi roiskii korkealle. Hetken perästä nostetaan -pyydykset ylös, ja kimpuroivat kalat ovat verkkojen silmukoissa. -Silloin sauvotaan toiseen paikkaan, ja jälleen lasketaan apaja surmaksi -kylmäverisille parville, jotka rakkauden huumauksessa unhoittavat -kaiken vaaran. - -Siellä on eloa siellä selällä, ruuhi ruuhen vieressä pistää keulansa -ruohikosta. Kuikka pakenee kauas ja alli pitää kauheaa melua, sillä sen -tuskin lentokuntoiset pojat saavat kärsiä samaa kurjaa kohtelua kuin -poikaset Betlehemissä. Kalastajat tietävät, että missä alli pesii, -sieltä lähtee sorsa kaikoon ja sentähden niitä alati ahdistetaan. -Hyyppä kohottaa surkean huutonsa: fly flio, rantasipi juoksentelee -hoikilla tikuillaan kuin levoton henki, mutta kalastajat vaihtavat -sanoja ja tervehdyksiä matalalla äänellä ja ovat tyytyväisen näköisiä. -Kun he sitten tulevat kotiin, seisovat vaimot ja lapset rannalla -kalalautoineen ja veitsineen, korvoineen ja suolavakkoineen. Välkkyvä -saalis pannaan laudalle ja naurun ja leikkipuheen kaikuessa siivotaan -kalat niin että suomukset vaan kimpoavat kuin hopeavihme ympärille. -Hyvästi suomustettuna ja siivottuna levitetään ne sitten kuivamaan -littosille punertaville graniittikallioille seuraavana päivänä -suolattaviksi. - -Niiden joukossa, jotka venheineen kamusivat selällä, oli myöskin -Kristian, nuorin niistä kolmesta, ja meidän Katri, nyt pyhänä käymässä -ystävien ja omaisten luona. Kristian ja Katri olivat niinkuin kihloissa -ja sillä vapaudella, joka saaristossa vallitsee kihlattujen välillä, -olivat he aina yhdessä tällaisilla retkillä. Rakkaus pukeutuu siellä -aivan toisiin muotoihin kuin me olemme tottuneet näkemään, se ei -näyttäydy millään lailla sentimentalisena, haaveilevana tai -alttiiksiantavana, päinvastoin se ilmautuu vallattomuudessa, joka -useinkin muuttuu röyhkeydeksi, ja -- avuliaisuudessa. Nuoret kinaavat -ja kiusottelevat keskenään, yhtä varmasti kuin että he, tarpeen -tullessa, heti auttavat toinen toistaan. - -Kristianilla ja Katrilla oli ollut hyvä saalis, kerta kerralta he -olivat tyhjentäneet verkkonsa, heidän ainoastaan kuuden tuuman -korkuiseen alukseensa ei voinut mahtua enempää, oli jo aika ajatella -kotimatkaa. Juuri kun he olivat pääsemässä matalasta lahdesta syvempään -kotirantaan, näkivät he vanhan Kristianin, isän, venheen ja kokonaisen -pienen laivaston kalastajavenheitä ympäröityinä englantilaiselta -meriväeltä, jotka kiihkeästi tinkivät ostaakseen kaloja. Vanha -Kristian, joka ei ollut täysimielinen, ei tahtonut päästä selville -meriväen kanssa, mutta kun useimmat luotseista, niiden joukossa nuori -Kristian, melskasivat tai ymmärsivät englannin kieltä, sovittiin -piankin kaupoissa, kalat otettiin ja annettiin hyvällä hinnalla, -lastattiin isoihin venheisiin ja nyt lähdettiin englantilaiseen -laivastoon. Komea 7 jalkaa pitkä englantilainen laivamies, jolla oli -vaalea parta ja iloiset silmät, otti kaunista Katria leuasta ja kutsui -häntä selvimmällä viittomapuheella maailmassa mukaan, hän nosti hänet -nimittäin varsin näppärästi venheesensä ja antoi hänelle kaikkien -nähden läjähtävän suudelman. - -Katri rimpuili vastaan, nauroi ja oli vihainen, mutta se, joka oli -vimmattu, eikä syyttä suinkaan, oli Kristian, sulhasmies. Hän aikoi -juuri ryyätä venheeseen kostamaan naisenryöstöä, kun hyvästi osattu -potkahdus hänen pienen aluksensa laitaan sai sen kallistumaan ja -Kristianin suin päin putoamaan, ei toki kovin syvään, veteen. Märkänä, -äkäisenä ja nolona alkoi hän kahlata maalle päin, jolla välin pieni -venheistö souti naurun ja ilon, leikin ja laulun kaikuessa -englantilaista laivastoa kohti. Kun Kristian oli päässyt kuivalle -maalle, seisoi hän kauan aikaa rannalla ja vannoi kostavansa tämän -häväistyksen. Kaikki pahat intohimot olivat joutuneet liikkeeseen hänen -sielussaan ja ne yltyivät yhä enemmän naurusta ja laulusta, joka kuului -aaltojen takaa. Pahinta kaikista oli, että joka kerran kun tämä remakka -kuului hänen korvaansa, hän oli tuntevinaan kauniin Katrin iloisen -naurun. Mustasukkaisuuden, loukatun itserakkauden ja ylpeyden intohimot -kiehuivat hänen sydämmessään. Katri, Katri, sinä olet katuva kerran -tätä päivää, ja hänen vihansa kääntyi ensisijassa tyttöä kohtaan, joka -oikeastaan oli viaton hänen onnettomuuteensa. - -Hitaasti hän astuskeli kotiin päin, hän näytti miettivän jotakin ja -sydämessään taistelevan kovaa taistelua. Hänen muotonsa oli kalpea, hän -puristeli silloin tällöin vimmassa nyrkkiään ja hapuroitsi levottomasti -vyötään, jossa hänen puukkonsa tavallisesti riippui. - -Kotiin tultuaan muutti hän kuivat vaatteet päällensä ja meni jälleen -alas rantaan, hänen vihansa kiihtyi hänen istuessaan siellä ylhäällä -kallioilla ja kuunnellessaan kuinka rykmentinmusiikki kajahteli tuolta -kaukaa fregattilaivasta. Iltatuuli kantoi aaltoja pitkin pitkiä -kappaleita iloisista lauluista ja rajuista tanssisäveleistä; silloin -tällöin kuului riemukas hurraahuuto eli muu hoilotus, viimein hän ei -enää jaksanut kestää kauempaa, hän hyppäsi alas kalliolta, työnsi -vesille parhaan purren, pystytti maston ja levitti purjeen. Taistelu -oli taisteltu. Niistä monista tunteista, joita hänessä liikkui, oli -yksi voittanut, se oli viha, kosto. Hän tunsi tällä hetkellä vainoa, -niinkuin ampiainen tuntee vihaa, se tietää, että siltä menee henki, jos -se pistää, mutta se pistää kumminkin. - -Kun merivesi kohisi kokan edessä ja venhe liukui aalloilla, tuntui -hyvältä hänen sielussaan, hänen mielensä rauhoittui, hän epäili vielä -kerran -- mutta ei, sanoi hän itsekseen ja laski ulomma mustenevalle -merelle. Hän purjehti mantereelle ja ilmoitti nimismiehelle mitä hän -oli nähnyt. - -Yö oli jo melkein puolessa, kun iloiset kalastajat ja luotsit palasivat -naisväkineen englantilaisesta laivastosta. - - -Näkki. - -Minä olen esitellyt sinulle luotsia, merimiehiä ja kalastajoita, mutta -löytyypä vielä yksi olemus, joka kuuluu saaristoelämään yhtä varmasti -kuin kalan ja tervan haju. Ja se on Näkki. Sinä et usko häntä olevan. -Tule saaristoon, kuulustele ja kysele, ja sinä olet ainoa, joka -epäilet. Kaikki se, joka on eriskummallista, mahdotonta edeltä arvata, -ymmärtää ja käsittää, kaikki se, joka on mahtavaa, suurta, kesytöntä ja -selittämätöntä, herättää taikauskoa -- kaikkea tätä on meri, ja siksi -se synnyttää taikauskoa. -- Syvässä sen sisustassa asuu salaisia -voimia, ne vihaavat kalastajoita, jotka ahdistavat aaltojen asukkaita, -ja merimiehiä, jotka eivät pelkää aaltojen valtaa; -- vuosi vuodelta he -väijyvät kalastajaa, asettaen pauloja hänen tielleen ja useimmiten -ottavat häneltä hengen. -- Kulkuväylä on selvä. Vuosikymmeniä on siinä -laivoja kulkenut, eräänä päivänä tulee kalliisti lastattu laiva -kaukaiselta maalta, se keinuu komeimmalla kuparikeulalla koko -saaristossa, se tarttuu karille ja uppoaa juuri siinä, jossa ei koskaan -ole luotoa ollut; se on Näkin kosto. Silloin sanoo kansa, että laivalla -löytyy mies, jota Näkki on katsellut, ja se, jota Näkki on katsellut, -se on kuoleman oma. Jaala on uusi kuin kevätaamu ja sitkeä kuin -syksyinen jää, se ei ole koskaan vuotanut, ei sen vertaa kuin -tapinreikä ankkuripahasessa. Kenen on syy, että se vuotaa kuin -kala-arkku ja painuu pohjaan, kuin riippakivi, ensi kerran kun se on -vesillä. Näkin on syy -- tämä on katsellut sitä. Kuka johtaa kalaparvia -meren laitumilla, joskus tuhansittain lahtiin ja poukamiin, joskus ulos -meren selälle, niin että kalastaja-raukka ei saa nähdä ainoaa -hopeanhohtavaa pyrstöä pitkään aikaan, -- se on Näkki. Näkki on ainoa -skandinavialaisesta jumala-maailmasta, joka on saanut jalansijaa -Suomessa, ja vieläpä enemmänkin, joka on karkoittanut Vellamon neitoset -ja Ahdin taikasauvan. Kymmenen kertaa, kaksikymmentä kertaa voit sinä -nähdä Näkin, hän ei tee sinulle mitään, hän ei ole sinua näkevinään, -niinkuin ei sinua olisi olemassakaan -- mutta jos hän kerran iskee -sinuun keltavihreät silmänsä ja hymyilee ohuilla kelmeillä huulillaan, -silloin sinä olet hänen miehiänsä -- silloin olet merkitty. Vuosia voi -kulua, sinä saatat unhoittaa hänet, mutta se, jota Näkki on silmäterään -katsonut, se on kerran, ennemmin tai myöhemmin, tunteva hänen -kyntensä... - -Nuoren Kristianin urotyö oli kantanut hedelmiä, nimismies oli -kymmenkunnan sotamiehen seuraamana tullut herraskartanoon. Nämä olivat -kaapanneet hänen morsiamensa ja hänen isänsä, he istuivat nyt -välisessä. Katri itki päivät päästään, mutta löyhämielinen luotsi istui -pimeässä nurkassaan ja nauraa virnotti ja hyräili, joka vielä enemmän -peljästytti Katri raukkaa. Kaikki ihanuus, jota Kristian odotti -kostonsa tyydyttämisestä, oli rauennut tyhjään. Hänen morsiamensa ja -isänsä olivat ainoat, jotka oli vangittu. Kukapa välitti lähteä sinne -kauas ulkosaariin, jossa kalastajat ja luotsit asuivat? Näön vuoksi -otettiin mitä ottaa täytyi, muut saivat jäädä. -- Katuen tekoaan, -häpeissään, vimmastuneena itseensä ja muihin, meni hän synkkämielisenä -ja hoiperrellen venheelleen, hän tahtoi pois tältä saarelta, joka oli -vietellyt häntä muinoin kuin lukkarin viulu kisapaikassa, kuin -Itä-Indiassa purjehtivan laivan sileä kansi, niinkuin koti houkuttelee -sitä, joka on ollut kauan muilla mailla. Torroksissa, niinkuin olisi -unessa kulkenut, tuli hän rantaan. Siinä oli hänen venheensä, luotsien -itsensä rakentama; oli käynyt kova myrsky silloin kun hän tuli saarelle -ja hän veti venheensä korkealle maalle, nyt oli vesi alennut, ja hänen -purtensa oli ainakin neljä kyynärää merestä. Hän kumartui alas, tarttui -kokkaan työntääkseen venhettä vesille -- mahdotonta! Hän tarttui vielä -kerran, mutta ei, sama venhe, jota hän oli lukemattomia kertoja -käsitellyt, oli nyt siinä, niinkuin olisi ollut lyijyä perässä. -Kiihottuneena ihmetteli hän mikä venhettä vaivasi. Vielä kerran hän -tarttui voimainsa takaa keulaan, hän kumartui alas ja nosti, niin että -veri syöksähti päähän, silloin hän näki, miten Näkki venheenlaidan yli -iski häneen veristyneet viheriäiset silmänsä. Ne olivat, hän näki sen -selvään, ulkona päästä niinkuin kravulla, hän kuuli miten merenhaltija -maiskutti ohuilla verettömillä huulillaan, nauroi ja kiiti pyöreine -päineen ja ruumiineen, joka oli kuin köysivyyhti, alas aaltojen väliin, -ja samassa luiskahti venhe irti ja kiiti kuin nuoli vesille; mutta -Kristian kaatui rannalle kuin halvauksen saanut, hän oli katsonut -Näkkiä silmästä silmään. - -Miten kauan lienee maannut, sitä hän ei tietänyt, mutta hän heräsi -siitä, että vesi, joka taasen oli noussut, kasteli hänen päätänsä siinä -suinpäin maatessaan rannalla. Unimielisenä katseli hän ympärilleen, -tuolla oli hänen uusi venheensä ja hankasi kylkeään kallion kulmaan. -Nyt hän muisti kauhean näkynsä. Hänen kohtalonsa oli ratkaistu, -mahdoton välttää. Ja kuitenkin, hän ei joutunut Näkin uhriksi. Kaksi -viikkoa sen jälkeen, kun englantilaiset ampuivat Uuraansalmen tuleen, -oli Kristian osallisena pelastustyössä. Sovittaakseen mitä oli -rikkonut, teki hän mitä ihminen tehdä voi toista auttaakseen. Ollen -väsymätön, rohkea, melkein uhkarohkea, joutui hän luultavasti liekkien -saaliiksi, vaan ei ole koskaan saatu tietää, milloin ja miten. Sen ilon -hän kuitenkin sai kokea, että näki muutamia päiviä ennen kuolemataan -heikkomielisen isänsä vapaana. - - -Osip. - -Mätäkuun kuumuus lepäsi raskaana ja painavana saariston yli. Aurinko -paahtoi niin että maapaakut kesantopellolla halkeilivat, ja -kullankarvainen valo verhosi puutarhat, kedot ja metsät, tasaisesti -kuin vernissa taululla. - -Välisen luona käveli Osip Sidorovitsch edes takasin päivänpaahteessa, -jokseenkin alakuloisena tai oikeammin surumielisenä. Hän käveli, -vartioiden kahta ruskeaa silmää, kahta punaista huulta ja -siroa hauskanrattoisaa pystynenää, joka alinomaa lumoavalla, -selittämättömällä tavalla johti hänen ajatuksensa ensin suoraan -väliseen ja sitten tuon nokisen huoneen kautta eteenpäin, aina kauas -valoisaan maailmaan, kauas kauas pois erääsen paikkaan, jota hän ei -koskaan enää tahtonut muistella ja jonka hän oli monta kertaa -hukuttanut viinatulviin. Sitä hän ei tällä kertaa voinut tehdä, sillä -ensiksikin hän oli vahtina ja toiseksi ei ollut viinaa saatavana: siksi -tulivat muistot niin rajusti hänen ylitsensä. Hän voihki ja huokaili, -kävellessään siinä päivänpaisteessa. Hänen edessään surisivat -ampiaiset ja mehiläiset kukkivassa seljapuussa, joka tuuheana ulottui -puutarha-aidan yli ja levitteli kukkaissatoaan takapihan kirjavan -yleisön nähtäväksi. Nuo ruskeat silmät ja seljakukkien tuoksu johtivat -hänet kauas pois pyhään Venäjän maahan. Hän oli näkevinään kukkivaa -aroa, niin kauas, niin kauas kuin silmä kantoi. Ja kauimpana näkymön -rajalla näytti aivan kuin lämpöistä, sinertävää kukkaistuoksun -synnyttämää huurua olisi levinnyt tuon loistavan maiseman yli. -Ainoastaan yksi puu, yksi ainoa, kasvoi etäällä kukkulalla, ja sen -suojassa oli muutamia majoja, joiden harmaiden saviseinien välissä -seljapuu kukki. Siellä oli Osip asunut kerran, aikoja sitten, siellä -hänellä oli ollut isä ja äiti ja ruskeasilmäinen morsian. Nyt olivat -kaikki kadonneet, aro, kylä, koti, isä ja äiti sekä morsian! Mitäpä -siis auttoi heitä ajatella! Hän koetti karkoittaa näitä ahdistavia -ajatuksia hyräilemällä hupaista sotamiehenlaulua, mutta turhaan. Tuoksu -kukkivasta seljapuusta toi ne jokaisen tuulenpuhalluksen kera jälleen -takasin; ja kuvat olivat hänen muistossaan yhtä selvinä, kuin jos hän -olisi nähnyt ne balagai-panoraamassa Moskovan markkinoilla. Kyyneleitä -ja itkua, kuumat suudelmat seljapuun oksien alla, ero ijäksi päiväksi. --- Sillä se, joka siihen aikaan puki sotilastakin päälleen, hän heitti -melkein ikuiset jäähyväiset elämälle; nuorena, voimakkaana otettiin -hänet omaisten luota, ja kun hän raihnaisena, murtuneena vanhuksena -palasi kotikylään, silloin oli yksi miespolvi mennyt Manalan majoille, -ja tuskin löytyi ainoaa, joka hänet nimeltä tunsi. Juuri niin oli -käynyt ja oli Osipille käypä. Kaksikymmenvuotiaana hän oli lähtenyt -isänkodista, viisitoista vuotta hän oli palvellut, ja yhtä monta -hänellä oli vielä palveltavana. Mitä kaikkia hän olikaan nähnyt, mitä -kaikkia hän oli kärsinyt sitte, mutta aina oli lapsuudenkoti tuottanut -hänelle katkerimmat kärsimykset. - -Kun hän eräänä lämminnä kesäaamuna seisoi vahtina, ja muisto -voimallisesti valtasi hänet ja kangastuksessaan näytti hänelle hänen -isänsä majan, hänen iloiset siskonsa, kukkivan seljapuun, pääskyset -räystään alla ja sitten aron ... aron! silloin häneltä unohtui -"oikeaan", "vasempaan" -- ja häntä rangaistiin. Eräänä päivänä olivat -entisyyden muistot vietelleet hänet karkaamaan palveluksesta, ja -vuosikausia hän oli saanut siitä kärsiä. Kuka siis saattaa ihmetellä, -että hän viimein koetti paloviinaan hukuttaa näitä muistoja? Ja hän oli -vähitellen onnistunut. - -Mutta tämä päivä -- tämä valoisa paisteinen heinäkuun päivä -- ja -kauniit suruiset silmät siellä sisällä herättivät jälleen eloon kaikki -entiset unelmat, niin että hän, kun vapaavuoronsa vihdoin tuli, heti -käytti tilaisuutta mennäkseen välisen pienen ikkunan alle vankia -lohduttelemaan. - -Siinä hän istui käsi-harmonikoineen ja houkutteli ilmoille suloisimpia -ääniä kuin suinkin taisi, hyräillen kotimaansa säveleitä ja antaen -silloin tällöin kuuntelevalle Katrille huonon suomennoksen runon -hehkuvimmista säkeistä. - -Mutta ei mikään näyttänyt voivan lohduttaa huolestunutta tyttöä. - -"Miten luulet sinä Osip, että kaikki tämä on päättyvä? Sano, Osip, -tuleeko rangaistus olemaan kova? Herra Jumala, en minä olisi uskonut, -että iloiset tanssihuvit luetaan semmoiseksi rikokseksi. Ja sitten se -ei ollut minun syyni, että jouduin mukaan tuona onnettomana iltana, se -oli laivamies, se pitkä laivamies, joka narrasi minut. Niin, usko minua -tai älä, mutta minulla on vieraita miehiä siihen, että hän otti minut -käsivarrelleen niinkuin pienen lapsen ja nosti venheesen". - -"Suuteliko hän sinua myös", sanoi Osip synkistyen. - -"Niin, kyllä hän sen teki. Mutta herra jesta, ei suinkaan laki siitä -rankaise, sehän olisi hirmuista. Mitä sinä luulet Osip? Ajattele, jos -minä joudun vankeuteen tai ajattele..." Hän viittasi kädellään ja -vaikeni. -- "Silloin, silloin, minä menen järveen". - -Osip jatkoi tyynesti ja suopeasti: "Selkään, selkään. -- Mitä se tekee? -Kuka ei ole selkäänsä saanut? Selkäänsä on koko maailma saanut, kaikki -ovat saaneet selkäänsä, minä olen saanut monta selkäsaunaa, se on -paljoa helpompaa kuin istua huoneessa, usko minua". - -"Oletko sinä saanut selkääsi, Osip? Mutta sehän on kauhea häpeä. Ei -kukaan ihminen tahdo olla tekemisissä sellaisen kanssa, joka on -seisonut kaakinpuussa. Kukapa koko saaristossa tahtoo naida minut, jos -minä -- ei, se on mahdotonta!" Ja hän puhkesi katkerasti itkemään. - -"Naida sinut, -- sen juuri minä kyllä teen! Selkäsauna on kyllä -vaikeaa, mutta vaikeampaakin löytyy, ja se on kun näen sinun itkevän. --- Mutta älä nyt itke, pikku kyyhkyläiseni, älä itke, ole rohkea, vielä -ei ole mitään tapahtunut, joka voi huolestuttaa sinua. Kuivaa -kyyneleesi, kultalintuseni! Osip tahtoo laulaa ja tanssia sinulle, -katsoppas minua!" Ja Osip alkoi harmonikka kädessä hyppiä, juosta ja -tanssia hullunkurisia venäläisiä tanssiansa päivänpaisteisella mäellä, -niin että hiki helmeili otsalla ja hymynvarjo palasi jälleen Katrin -huulille. - -Kun Osip huomasi, että hänen ponnistuksillaan oli menestystä, tuli hän -vallan mielettömäksi ilosta, nousi tyhjän tynnyrin päälle, joka oli -aukon alla, ja alkoi lämpimin sanoin taivuttaa "ja ljublju'ansa". Hän -tahtoi paeta Katrin kanssa kauas pois arolle, siellä he kätkeytyisivät -piiloon pahalta maailmalta ja kovilta kohtaloilta, jotka vainosivat -heitä molempia. - -Siinä näin sydäntään purkaessaan, kuuli hän nimeään mainittavan, -- -hänen täytyi mennä pois katteininsa luo. - - * * * * * - -Oli loppupuoli elokuuta. Punaisena ja häpeissään siitä, ettei ollut -niin pitkään aikaan näyttäytynyt, oli kuu juuri nousemaisillaan, mutta -kätkeytyi vielä puoleksi hennon, läpikuultavan pilven taa ja näytti -odottavan, että iltatuuli ensin sammuttaisi viimeisen punakeltasen -valon, joka vielä vilkkui muutamista pilvenhattaroista kauinna -lännessä. Sen ei tarvinnut odottaa kauan. Hitaasti se kohosi ja antoi -leveän valojuovan hohtaa aalloilla, kumotti vanhaan kuusimetsään, -ketojen yli, niin, vieläpä pimeään väliseen se heitti nelikulmaisen -valoruudun, kirkkaan kuin kuvastin, ja keskellä valoa istuivat Osip ja -Katrina. Tyttö puhui ja viittilöi käsillään, vuoroin itkien ja vuoroin -rukoillen vienoilla, hellillä sanoilla, ja hän, hän taipui -taipumistaan. - -Ei kukaan saa tietää miten hän on karannut! Hän ei anna sitä koskaan -ilmi! He repivät yhdessä pois kattolaudat, viskaavat nuoran roikkumaan -katonrajasta ja silloin he luulevat, että hän on karannut, eikä tiedä -kukaan koska ja kenen vartiotunnilla. Katri kyllä niin piiloutuu, ettei -kukaan löydä, ja kun sota loppuu, -- ei kai sitä voi ijankaikkisesti -kestää -- niin, silloin hän rupeaa Osipin vaimoksi, sillä kukapa -silloin muistaa Katrinaa. Osip itki ja suuteli häntä, ei luvannut, -mutta auttoi häntä kuitenkin koko ajan kuin tottelevainen lapsi ja teki -niinkuin hän pyysi. Kun kaikki oli valmisna, pusersi Osip häntä rajusti -rintaansa vasten ja rukoili niin liikuttavasti: "älä petä minua, älä -minua unhoita". Hän tunsi miten levoton Katri oli päästäkseen irti -hänen syleilystään, hän tunsi vaistomaisesti, että hän, niin pian kuin -pääsee vapaaksi, ei ole näyttävä hänelle ruskeita silmiään enää, niin, -nyt hän näki jo, miten hän kaikista välipuheista huolimatta hiipi -isojen kivilohkareiden välitse rantaan. Nyt ei ollut enää epäilemistä, -hän petti hänet. Kaikki oli sovittu toisen kanssa. Milloin ja miten, -sitä hän ei tietänyt, mutta venhe odotti rannassa, ja tuolla hän kiiti -pois kahden vankan käsivarren soutamassa venheessä, joka köykäisenä ja -nopsana kuin kuikka viilsi kimaltelevien aaltojen yli. Heti syttyi viha -hänen mielessään, hän tarttui pyssyynsä, viritti hanan -- mutta mitäpä -se auttaa -- vielä yksi onneton lisää -- ei. Hän paiskasi kiinni -välisen oven ja alkoi kävellä edes takasin vartiopaikallaan. Mutta -hetkisen kuluttua hän asetti pyssynsä nurkkaan, veti esille -paloviinapullon ja alkoi sillä tehdä temppujaan. - - * * * * * - -Kaikki kylän pojat olivat kokoontuneet katsomaan Osipia. Hän oli vasta -ihana nähdä. Vanki oli poissa, ja Osip lauloi ja tanssi kuin mieletön. -Tuon tuostakin keikahutti hän voitonriemuisesti tyhjää paloviinapulloa. -Poika parka, hänellä oli vielä toisenlainen leikki leikittävänä, -sitäkin olimme me pojat katsomassa. Mutta viina sekä lievensi -lemmentuskat että paransi haavat, sanoi Osip. - -Suuressa rauhankokouksessa Parisissa 1856 lienevät hallitsijat panneet -rauhansopimukseen salaisen väliehdon meidän Katristamme, sillä hänen -kavala juonensa suudella erästä kuningattaren laivamiestä ja tanssia -englantilaisen lipun alla, oli ja jäi rankaisematta. Hän meni naimisiin -erään luotsin kanssa, asui ulkona saaristossa, ja puheli vielä viisi, -kuusi vuotta sitten kaikenmoisissa tilaisuuksissa ja missä vain oli -vähänkin aihetta 1855 vuoden vaiheistaan. - - - - -IX. - -Metsästysmatka Suojärvellä. - - -Oli kaunis toukokuunpäivä, puolipäivän aika oli jo ohitse, kun minä -ajoin kiviselle jyrkästi viettävälle kartanolle Mihail Koninin tuvan -eteen. Tupa oli rakennettu jyrkän mäen rinteelle, niin että rakennus -oli pihanpuolelta kaksikerroksinen, mutta metsän puolelta, joka alkoi -heti asunnon takaa, vaan yksikerroksinen. Että jotain erinomaista oli -tapahtunut, huomasi heti, sillä Mihailin piha oli täpösen täynnä -ihmisiä ja elukoita, jotka kilvan koettivat saada äänensä kuulluksi. -Mihail Konin seisoi ylinnä maalatuilla portailla, jotka pihamaalta -johtivat suoraan yläkertaan, hän vihelteli luoksensa koiriaan, komensi -ja jakoi käskyjä sellaisella levollisuudella ja varmuudella, jonka -monivuotinen tottumus ja tieto siitä, että on ensimmäinen talossa, -antaa ihmiselle. Kun ratisevat rattaamme joutuivat kartanolle, -pysähtyivät kaikki puheet -- ainoastaan koirat jatkoivat haukuntaansa -itsepäisellä kiukulla. Mihail varjosti silmiänsä kädellään ja katseli -meitä. Kaksi vuotta oli kulunut siitä, kun viimeksi tapasimme -toisiamme, mutta sydänmaalaisen tarkalla silmällä ja ihmeellisellä -muistilla hän heti tunsi minut -- juurikuin olisimme eilen yhdessä -olleet. Vakavasti lausui hän ilonsa jälleennäkemisestämme. - -Minä pistin kättä Mihailille, hänen vaimolleen, hänen pojilleen ja -tyttärilleen, hänen vävyilleen ja miniöilleen. Ilo oli vilpitön ja -yleinen. - -Oli keskusteltu suurella vilkkaudella kosto- ja vainoretkestä erästä -karhua vastaan, joka oli kaatanut yhden Koninin lehmistä. - -"Mutta", sanoi Mihail, "a kuin sie tulit, niin minä en mene metsälle -- -minä jään kotiin. Karhu menkään omia teitään, minun luotini ei sitä -tänä yönä hätyytä". - -"Ei Mihail, jos sinulla on jotain toimittamista tänä iltana, niin on -sinun mentävä. Minä en tahdo sinua estää". - -Mutta Mihail ei tahtonut rikkoa vierasvaraisuuden lakia, hän olisi -välttämättömästi jäänyt kotiin, ellen minä luvannut lähteä mukaan -metsästysretkelle. Kelpo isäntäni tuli sydämellisen iloiseksi ja -tyytyväisyys oli yleinen; sillä kun Mihail lähti metsälle, oli kaikki -asiat hyvin, saattoi nukkua makeasti ja olla huoleton karhun -kaatamisesta. - -Minä maksoin palkkansa kyytimiehelle, ja tämä tarkoin katseli -harvinaista markanrahaa ja antoi sen kädestä käteen kulkea -katseltavana; minun matkakapineeni vietiin huoneesen, ja luodikko -olalla lähdimme me kohta liikkeelle. - -Me vaelsimme ripeästi eteenpäin -- vähän matkaa vain yli mäen, pitkin -lammin rantaa ja sitten metsään, -- sanottiin minulle. Tiesin kyllä, -että nämä sydänmaalaiset, jotka laskevat pari peninkulmaa likimmäiseen -naapuriin, eivät juuri tee tarkkaa sanallaan vähän matkaa -- minä -otaksuin matkan 3 à 4 virstaksi, mutta minun täytyy myöntää, että -pitkän vaivaloisen matkan perästä ei 5-6 virstaa, niinkuin tie olikin, -tuntunut vähälle matkalle. Oli kuitenkin liian myöhäistä kääntyä -takasin. - -Metsästysretken syy oli seuraava: Konin'in ja muiden talonpoikien -lehmät olivat olleet metsässä noin viikon päivät sen jälkeen kun -päästettiin irti, oltuaan nälinkuoliaana kevättalvella, -- kun eräänä -kauniina päivänä koko karja, paitsi yhtä lehmää, tuli ammuen täyttä -laukkaa kotiin. Metsän kuningas oli unisilmäisenä ja nälkäisenä talven -puutteiden perästä ruvennut metsämieheksi ja oli kaatanut Koninin -parhaan lehmän. Siitä syntyi melua kylässä, sillä se karhu, joka kerran -on maistanut lehmänlihaa, oli välttämättömästi kaadettava, muutoin oli -talonpoikien paras omaisuus alituisessa vaarassa. Heti ryhdytään -toimenpiteisiin tappiota kostamaan. Kun karhu on kaatanut saaliinsa ja -syönyt kylläkseen, jättää se lopun saaliistaan paikoilleen, palatakseen -2 tai 3 päivän perästä auringon laskun jälkeen sitä syömään. Nyt on -metsästäjän saaliin läheisyydessä etsittävä sopiva paikka, mieluummin -jonkun puun latvassa, sekä sitten hiljaa ja äänetönnä odotettava -ilkityöntekijää. Vähinkin kolina hätyyttää karhun pakotielle. - -Kun lähestyimme paikkaa, jossa karhu oli tuhotyönsä tehnyt, alkoi -Mihail suurimmalla varovaisuudella, ottaen alati vaaria tuulen -suunnasta, hiipiä muutamien ikivanhojen pilvenkorkuisien kuusien luo, -jotka sammaltuneiden riippuvien oksiensa välissä tarjosivat oivan -piilopaikan metsästäjälle. Me kiipesimme erääsen noista kuusista, -Mihailin poika toiseen, molemmat noin 60 jalan paikoilla siitä, jossa -haaska oli. Hiljaa kuin varpuset haukan läheisyydessä liidellessä, -olimme istuneet siellä muutamia minuuttia, kun kuulen Mihailin -verkalleen mutisevan jotakin, jota ensin luulin iltarukoukseksi, mutta -kuultuani koko joukon merkillisiä sanoja, niinkuin "villahäntä" ja -"schebelikagla", joilla ei juuri kernaasti voi kääntyä herramme -puoleen, kysyin minä kuiskaten, mitä se oli. Hän oli hartaan näköinen -ja viittasi minun olemaan hiljaa, ja seuraavalla hetkellä kuului vain -tuulen huokumista hiljaisessa yössä. - -Käsi puun ympärillä ja pää nojautuneena runkoa vasten tuntui minusta, -ikäänkuin olisin levännyt luonnon povessa ja kuunnellut miten elämä -paisui, miten se voimakkailla tykytyksillä ajoi kätketyt mehut -liikkeelle ennättääkseen Pohjolan lyhyen kesän ajalla kukkaan ja -hedelmään. - -Aurinko oli laskeunut, varjot, jotka olivat päivällä painuneet puiden -juureen, kohosivat hitaasti ja hiipien ylemmä ja ylemmä. Hippikertun -piiskuttaminen oli tauonnut, yksin oli kultarintakertunkin runollinen -iltalaulu herennyt sointumasta; suloisena, ihanana, leutona vaipui -kevätyö ylitsemme. Tähdet tuikkivat taivaan sinessä -- raukeasti ja -hekumallisesti, höyryävän kevätilman läpi. Öinen tuuli toi ihmeellisen -virkistäviä tuoksuja, jotka vuoroin huumasivat, vuoroin väsyttivät, -välistä panivat sydämen kovasti sykkimään toimintaky'ystä ja -rohkeudesta, välistä taas kantoivat sielun kauas aavistuksien ja -unelmien aalloilla. Tuossa salaperäisessä pimennossa leimahti silloin -tällöin joku salama kaukana ja kuvasi hetkeksi kuusien varjot mäelle. - -Silloin kuului muutamia sointuvia ääniä hiljaisessa yössä. Ensin -yksityisiä, sitten useampia ja useampia, jotka yhdessä muodostivat -sydämellisen suloisen sävellyksen. Yhtäkkiä kaikki vaikenee, on -hiljaista, niin hiljaista erämaan yössä -- mutta jälleen alkaa laulu, -ja yhä täyteläisemmin, yhä mahtavammin kohoaa laulajan hehkuva ääni, -kunnes se voitonriemuisilla värähdyksillä leimahtaa rakkauden korkeaan -veisuun, antaakseen seuraavassa silmänräpäyksessä sävelten haihtua -sointuisiin huokauksiin. Ja tämän häälaulun soidessa luonnon suuressa -vihkimäjuhlassa, nukahdin minä niinkuin lintu oksalla, ja jo puoleksi -unelmien maailmassa kuulin satakielen lemmenlauluja. Puks, yhtäkkiä -kuului laukaus ja kiukkuista murinaa, yksi laukaus vielä ja -unentorroksissa hieroin minä silmiäni. Miten kauan minä olin nukkunut, -en tiedä, ensi silmänräpäyksessä en voinut käsittää, minkä ihmeen -tähden minä istua kökötin ylhäällä puussa keskellä metsää. - -Vähitellen palasi muisti. -- Minä katsoin alaspäin, oli aivan -mahdotonta nähdä sammuvien tähtien valossa mitään, ja vielä tänäkin -päivänä on minun mahdotonta käsittää miten Mihail saattoi nähdä tässä -pimeydessä. Minä aloin verkalleen laskeutua alas kuusesta, kun kuulin -selvästi Mihailin minun allani mutisevan seuraavat kristityn suussa -pilkalliset sanat: - - Kiitoksi metschän kuningas - Metschän kuldainen kuningas, - Metschän ehdoissa emändy, - Haapasaaren neiti kaunis, - Metschän taatto, metschän briha, - Metschän onni, metschän osmo, - Metschän valgia vasikka, - Metschän koko sugukunda. - -Minä kiipesin nopeasti alas puusta. Siinä seisoivat Mihail ja hänen -poikansa, he onnittelivat toisiaan ja minua onnellisesta karhuntaposta, -jossa ei minulla puolestani ollut vähintäkään osaa. Karhu oli Ivanan, -nuoremman Koninin, kertomuksen mukaan tunkeutunut sen kuusiryhmän läpi, -jossa me olimme väijyksissä. Joko se lie saanut vainua kristityn -verestä, kuten sadussa sanotaan, tai aavistanut jotain vaaraa, äkkiä se -vaan oli rynnännyt suoraan eteenpäin, ikäänkuin vaaraa paeten, silloin -kun Mihailin luoti haavoitti sen. Kiväärin tulen valossa oli myös nuori -Konin saanut tähdätyksi ja kaatoi kun kaatoikin rosvon maahan. -- Päivä -oli herännyt. Kellertäviä leimuja häilyi idän hattaroilla ja -sammuttivat raukeasti vilkuttavat taivaanvalot. Kahdesta laukauksesta -oli metsän soittokunta herännyt eloon. Minä voin selvään eroittaa -pajulinnun vähäsen, vaatimattoman laulun, joka henkii suloista -luontevuutta, kilttakertun surumieliset äänet, ja huomautushuudot, -joita leppälintu hämmästyttävällä voimalla pusertaa rinnastaan, jolla -välin tässä luonnon aamuhymnissä muodosti perusäänen kultarintakertun -viehkeä viserrys, joka herättää päivän eloon ja jälleen sen lepoon -tuutii. Monta vuotta on kulunut sitten kun tämä tässä kertomani pieni -episoodi tapahtui, mutta muistellessani tätä aamua tunnen vieläkin -kevään raittiutta, sydänmaan sanomatonta suloa hengähtävän sielussani. - -Kotimatkalla johdin huomaamatta keskustelumme Mihailin -kiitosrukoukseen, minä kysyin mitä hän mutisi eilen illalla istuessamme -kuusen latvassa. Mihail ei tahtonut millään muotoa sanoa. Oli aivan -mahdotonta saada häntä edes puhumaankaan siitä. Hän sanoi, että -mahtisanoja ei saa käyttää silloin kun niitä ei tarvita. Olin -pahoillani, etten saanut enkä kenties milloinkaan saa kuulla hänen -runoaan, kun hän iltasella siinä ilojuhlassa ynnä tanssijaisissa -(plätschit), joilla karhun tappaisia vietettiin, pyytämättä ja hiukan -häpeissään luki alkuosan siitä runosta, jonka loppusäkeet minä jo -ylempänä mainitsin. Kirjoitan sen tähän. Eikä minun tarvitse -muistuttaa, että tätä rukousta lukevat hartaudella ja vakavuudella -monet sadat meidän maanmiehiämme, vaikka ovat kasvatetut kristillisen -kirkon helmassa. - - Menin mie miehissä metschään, - Urohissa ulkotöille, - Kah'en kolmen koiran kanssa - Kuu'en vii'en villahännän, - Seitschemän schebelikaglan, - Lapin loajalle salolle - Sinisen metschän sisälle. - Kuljin kuusikumburoilla - Viivyin viitarandioilla - Haukkui koirani karhuun. - - Tapio metschän kuningas, - Metschän kuldainen kuningas, - Tuo tuolta tuonembata, - Lapin loajalta salolta, - Sinisen metschän sisältä, - Minun koirat pentukoirat, - Ampujat alakätöiset. - - - - -X. - -Kyyrölän kylä. - - -Krasnoje Selo, ei keisarillinen huvilinna, vaan täällä kotona meillä -Muolassa, tai toisin sanoin, Kyyrölän kylä, on siksi kummallinen kylä, -että muutamat lyhykäiset kynäelmät siitä eivät liene kaikkea viehätystä -vailla. Kylä, jota asukkaat sanovat Krasnoje Seloksi, on laajempi kuin -moni meidän pikkukaupungeistamme. Lisäksi on sillä ihanaa vaihtelevaa -hempeyttä, jommoista ani harvassa meidän kylistämme ja kauppaloistamme -on nähtävänä. Lukija kuvitelkoon mielessään kyläkadun -- oikeammin -maantien -- noin virstan pitkän ja melkoisen leveän; molemmin puolin -katua ovat talot, niinkuin kaupungissa, vieretysten, mutta siten, että -kaikki pääseinät ovat maantielle päin. Tien ja rakennusten välillä on -nurmikenttä, leikki- ja kisakenttä kyläkunnan lapsille, vasikoille ja -nelijalkaisille. Joka kolmannen tai neljännen talon edessä on kaivo -suurine vinttineen, jotka vinosti kohoavat taivaan sineä vasten. Joku -puukon tai kirveen raatelema pihlaja tahi koivu, joka on saanut uhrata -alimmat oksansa jokapäiväisiin tarpeisiin, katkaisee päätyvien tasaista -jonoa ja antaa perspektiiville vaihtelevaisuutta. Talot, jotka ovat -rakennetut pyöreistä hirsistä suorastaan maaperään sekä oljilla, -laudoilla eli päreillä katetut, ovat enemmän tai vähemmän rappeutuneita -ja koristeltuja kummallisilla ornamenteilla ja sahauksilla peräseinän -huipussa, alhaalla katonrajassa ja päätyikkunoiden yläpuolella. -Sitäpaitse ovat nämä varustetut loistavan värisillä luukuilla. - -Yllämainitusta huomaa, että Kyyrölä, -- Krasnoje Selo -- ei ole mikään -suomalainen kylä; Kyyrölä on, tai oikeammin, on ollut, puhtaasti -venäläinen kunta. Jo ennen kun Pietari suuri Uudenkaupungin rauhan -kautta sai omistusoikeuden Viipurin lääniin, oli hän antanut pois ei -vähempää kuin 2,748 kartanoa 28 lahjoituksena, "ikipäiväiseksi ja -perittäväksi omaisuudeksi talonpoikineen ja karjoineen" -- kuten -lahjakirjassa sanottiin. Heti Viipurin valloittamisen jälkeen lahjoitti -tsaari Pietari, heinäkuun 21 päivänä 1710, Viipurin kaupungin -ensimmäiselle venäläiselle komentajalle, Gregori Petrovitsch -Tschenischeffille, 92 taloa Muolan pitäjässä. Lahjoitettujen tilusten -joukossa löytyi muutamia niistä lukemattomista autioista taloista, -joita "ison vihan aika" Kaarle XII hallitessa oli tuottanut. Sellainen -tila oli Kyyröläkin, jonka komentaja Tschenischeff asututti Vähä -Venäjäläisillä -- puheen mukaan erään venäläisen sanomalehtimiehen -toimesta, joka Kyyrölässä käytetyn venäjän kielen monikon päätteissä ja -pehmeissä tekosanan muodoissa oli tuntevinaan maloryssäläis murteen -ominaisuuksia. Kuten näemme on tämä perin venäläinen, suomalaiselle -alueelle perustettu, kylä, jonka tuttavuutta tässä käymme tekemään. -- -Jos se ylipäätään onkin köyhä ja kurjan näköinen, niin täytyy myöntää, -että verrattuna ympärillä oleviin suomalaisiin kyliin saattaa Kyyrölä -täydellä todella nimittää itseään Krasnoje Seloksi; sillä täällä löytyy -kumminkin halua kaunistaa ja käyttää tarpeellisuuden vaatimuksien yli -hiukkasen koristuksiakin. Vähät siitä, jos työ on epätarkkaa ja -huolimattomasti tehtyä; löytyy kuitenkin kaikessa tässä kummallisessa -sekasotkussa jotakin, josta huomaa, että on tahdottu uhrata -kauneudelle. Melkein keskellä kylää on vanha hovitila, suunnattoman -suuri puupalatsi, aikoinaan varustettu pylväskäytävällä paestiläisistä -patsaista, vanhaan Viipurilaiseen tapaan tehdyt hirsistä ja käärityt -säkkikankaalla, jonka jälkeen pinta maalattiin ihanasti naxosmarmorin -vahakeltaseen väriin tai hienosuonisen giallo anticon tapaan, kaikki -liimavärillä tietysti. Päällystys on laudankappaleista, ikkunat -korkeat, kaarevat, pielet lankuista tehdyt. Ylinnä kohoaa puinen torni -kupulakineen ohuista, taivutetuista laudoista. Sisäpuolelta on kupulaki -maalailtu ja koristeltu roseteilla, kukkaisköynnöksillä, haaraisilla -kynttelinjaloilla y.m. Tuo upea rakennus vaatelijaine ja outoine -muotoineen on oivallinen kuva siitä vuosisadasta, jolla se on -rakennettu. - -Entinen puisto, joka oli ollut järjestetty komeaan malliin, -pensasaitoineen lammikoineen ja siltoineen, on nyt hakana, jossa vain -kultakoristeet ja joku heinittynyt ruusupensaisto ja pari lahonnutta -jalustaa puhuvat menneiden aikojen loistosta. - -Oltuaan lakkatehtaana, rohtolana ja postitoimistona, on rakennus -laadittu asumukseksi 32:nen reservikomppanian päällikkö- ja -alapäällikkökunnalle. Ja varmasti saa vakuuttaa, ettei yksikään -reserviupseereistamme majaile niinkuin 32:nen komppanian esimies. - -Hovileirin lähellä on venäläinen kirkko, kirjava rakennus, joka hohtaa -kaikissa sateenkaaren väreissä. Etempänä on entinen "muonakasarmi", -jossa Suomesta Siperiaan kuljetettavat vangit saivat levähtää, nyt iso, -rappiolle joutunut puukoju. Kuten näkee, on Kyyrölän kylää aljettu -rakentaa paljoa suuremmassa mitassa kuin elämä kylässä, ainakaan tätä -nykyä, jaksaa täyttää. - -Joskus kauniina kesäpäivänä, etenkin lauantai- tai sunnuntai-ehtoina, -saa kuitenkin leveällä kyläkadulla joskus nähdä semmoista eloa ja -liikettä, joka muistuttaa niistä ajoista, jolloin läänitysherra täällä -kaikessa komeudessaan asui, metsästi, piti juomakemuja ja maalaisjuhlia -korkeasäätyisille vieraille keisarin kaupungista. Kaikki kylän asukkaat -ovat silloin ulkona kadulla, istuvat kaivolla tahi lepäävät -portaillansa. Pojat pelaavat "bafkaa" huolellisesti siloitetuilla -porsaanluilla, tytöt tanssivat ja laulavat vapaasti, sillä välin kun -vanhemmat käsiharmonikan soidessa juttelevat päivän tapahtumista. - -Tavattoman paljon harakoita istuu kaikilla aidoilla ja räkättävät -arioita "la gazza ladra'sta". Vielä kirjavammat kuin harakat ovat -naisien puvut; hame moniväristä kattuunia, leikattu yhteen palaan -liivien kanssa, joka on hyvin ruman näköistä. Vyötäinen nousee siten -korkealle ylös melkein kainaloihin, ja paitsi että se turmelee poven, -antaa se vartalolle kovin hullunkurisen muodon; pää ja thorax ovat -verrattoman pienet suunnattoman abdomenin rinnalla, puhuaksemme -hyönteistutkijain kielellä. Miesväkeä näkee sangen vähän. Kaikki ovat -puetut tavanmukaiseen muschikpukimeen. Syy tähän epäsuhteesen miesten -ja naisten lukumäärässä on se, että maanviljelys ja käsityö ovat näillä -seuduilla tyyten vaihtaneet paikkaa toistensa kanssa. Mies on -puutyöntekijä, astianvalaja, maalari, tapetinpanija ensisijassa, sitten -vasta maanviljelijä. Hän oleksii enimmäkseen läheisissä kaupungeissa, -Viipurissa ja Pietarissa, käsityöläisenä; pääsiäiseksi hän tavallisesti -palajaa kotiin, mutta niinpian kuin kevät lähenee, herää hänessä kaiho -pääsemään ulos maailmalle. Ei siis ole ihmettä, että maanviljelys on -vallan alkuperäisellä kannalla, vallankin kun maa on yhteistä ja -jaetaan viljelijöiden kesken -- jos oikein asian kuulimme, joka viides -vuosi. Kaikilla talonpojilla ei ole edes omaa hevoistakaan; kyntö- ja -kylvöaikana lainataan juhta joltakin onnellisemmalta naapurilta. - -Kieli on, niinkuin yllä mainittiin, venäjä; miehet puhuvat kuitenkin -melkein kaikki suomeakin. Viime aikoina on suomalainen sisäänmuutto -tullut huomattavaksi. Moni rakennus on jo rakennettu pitkin kylänkujaa, -josta melkein aina tietää, että joku kansalaisemme on talon rakentanut. - -Kylässä on koreaksi maalattu kansakoulu, joka nauttii kannatusta Suomen -valtiolta kuin myös joltakin venäläiseltä virkakunnalta. Kansakoulun -opettaja on syntyperäinen venäläinen, eikä ymmärrä sanaakaan -suomenkieltä. Ikävää on, että lapset, jotka kaikessa tapauksessa ovat -suomalaisia, Suomen alamaisia, eivät ole tilaisuudessa oppimaan Suomen -historiaa ja maatiedettä. Koulun tarkastaja, ponteva suomalainen -pappismies, ei ole voinut tehdä niin mitään tämän suhteen, sillä -oppikirjoja venäjää puhuvia suomalaisia varten ei löydy laisinkaan. On -helppo käsittää, miten herra koulumestari kuvailee Suomea ja Suomen -historiaa oppilailleen. Sillä kannalla kuin opetus nyt on, on sekä -surkeaa että naurettavaa kuulla opettajan selittävän "isänmaan -historiaa" oppilaille. Saporogit, tatariruhtinaskunta Krimin niemellä, -Ivan julma ja muut aasialaiset suurherrat, kaikki he kuuluvat "isänmaan -historiaan". Maatieteessä, jossa Suomi on paremmin kuin historiassa -esitettynä, ei ole aivan voitu olla lukuunottamatta "tschudilaisia -rajamaita"; ja opettaja on, käyttäen avukseen vanhaa venäläistä, -Viipurin läänin karttaa, juurruttanut oppilaittensa päihin muutamien -kaupunkien, jokien ja kaikkien rautatieasemien nimet Viipurin ja -Pietarin välillä. Tätä tehdään Suomenmaassa, Suomen alamaisille, Suomen -valtion kustantamassa koulussa. Kuta useampia kansakouluja perustetaan -venäläis-suomalaisissa kylissä, sitä tärkeämpää on valvoa, että -kouluissamme käytäntöön otetut oppikirjat käännetään venäjän kielelle, -jotta ei tuota melkoista määrää venäjää puhuvia suomalaisia -kasvatettaisi isänmaatansa halveksimaan. - - - - -XI. - -Poikana olo ajoilta. - - -Sodassa. - -Viipurista aina Uuraansalmelle saakka on saaristo kallioista. Pienet, -paljaat saaret ovat enimmäkseen karkeaa graniittia, kerroksista kuin -liuskakivi, ja kasvavat harvaa mäntymetsää, jotavastoin mannermaa on -alhaista ja savista. Uuraansalmesta länsietelään päin muuttuvat saaret -matalammiksi, ovat savikkopohjaisia ja vaihettavat kangas-petäjän -tuuheaan leppään ja koivuun, vieläpä jalommatkin puulajit, tammi, -vaahtera ja lehmus muodostavat pieniä kauniita lehdikoita -- mutta nyt -on mannermaa, joka muuttuu yhä enemmän ja enemmän santaiseksi, peitetty -vyörykivillä, kunnes Teerijoen luona komein "falaise", niinkuin -ranskalaiset sitä nimittäisivät, sanoo Suomenlahden vieriville -aalloille "tähän, mutta ei etemmäksi". Muuan noista ensimmäisistä -savisista saarista Uuraansalmen läheisyydessä kuului saariryhmään, joka -oli äidinisäni oma. Olen unhoittanut saaren nimen, mutta sanokaamme -sitä Sorsaluodoksi; se oli sodanaikana 1855 joutunut venäläisen -tykkiväestön haltuun ja ainakin neljäs osa saarta oli paljaaksi -kuorittu, sillä turpeita, joita välttämättömästi tarvittiin -vallituksiin, ei ollut muualla kuin täällä. Ennenkuin jäännös saaren -viheriäisestä vaipasta käärittiin kokoon ja kuljetettiin pois noihin -pieniin linnoituksiin, jotka ainakin syrjäisen mielestä näyttivät -olevan tarkoituksetta viskellyt ympäri Suomenveden pohjaa, tahtoi vaari -niittää sieltä ne heinät kuin niittää saattoi. Eräänä kauniina -heinäkuun päivänä lähdimme me, vaari ja minä, katsomaan, miten -heinänteko sujui. Vaari käveli ja minä tein koukeroita polkua pitkin, -joka kulki kahden vainion välillä, joilla ruis huojui puolipäivän -tuulen puhaltaessa. Kun pelto loppui, tulimme me mahtavaan -honkametsään, jossa päivänsäteet vaivalla pääsivät puikahtamaan tummien -havujen ja tiheäin oksien välitse, muodostaakseen sinne ja tänne -smaragdivehreän pilkun kosteaan sammalikkoon keskellä kosteaa, viileää -pimentoa. Hetken kuluttua ilmaisi yksitoikkoinen, soinnukas kohina, -että me lähestyimme meren rantaa, ja tien tehtyä viimeisen äkkimutkan -lepäsi meri meidän edessämme. - -Ehdoton hämmästyksen ja ihmettelemisen huudahdus pääsi huuliltamme. -Kaukana keskellä selkää oli komea laivasto sota-aluksia, Englannin -ylpeä lippu liehui joka mastossa. - -Nyt oli päästävä salmen yli. Tavallisissa suhteissa, s.t.s. kun vaari -ei ollut mukana, oli meillä pojilla tapana kulkea salmen yli siten, -että riisuimme vaatteet päältämme, valitsimme läheisestä haasta -semmoisen lehmän, joka osasi uida, sidoimme vaatteemme sarviin ja -ajoimme lehmän veteen, jonka se tavallisesti varsin mielellään teki, -sillä Sorsaluodolla kasvoi parempi heinä, itse me pitelimme kiinni -lehmän hännästä ja tulimme tällä kekseliäällä tavalla hinatuiksi tuon -melkein neljännes virstan leveisen salmen yli. Olimme tehneet sen -huomion, että jos lehmä keskellä salmea rupesi uimaan kehässä, tuli se -siitä, että vaatteet olivat valuneet elukan silmille, niin että se ei -voinut maata nähdä. Palausmatka tehtiin samalla tavalla. Nyt oli vaari -muassa ja me astuimme vallan vakavina venheesen, joka sattumalta oli -saapuvilla. Saareen päästyämme, menimme me niin sanotuille -ruotsalaisille valleille. Taru kertoo, että Kustaa III, ollessaan -laivastoineen Viipurin lahdessa kuuluisan Viipurin kujanjuoksun -aikoina, oli rakennuttanut nämä vallit, mutta epäilemättä oli tuo -arvelu väärä, sillä näissä löytyi tiiliäkin, ja tiilinpolttoon ja -muuraustyöhön ei Kustaa III:lla sentään ollut aikaa. Istuimme siellä -korkeassa, pehmeässä nurmikossa, Nopsat sisiliskot ja kiivaasti -kirkuvat rantapääskyt tahtoivat anastaa meiltä meidän lepopaikkamme, - -Meri kävi pitkissä pehmeissä aalloissa rantaa vasten, kuohupäiset -laineet näyttivät mielihyvällä hiipivän pitkin kallioiden sileitä -kupeita, suviaurinko valoi hohdetta kimaltelevalle merenpinnalle ja loi -sille kaikki sinen vivahdukset, safiirin vienosta väristä alkaen -indigon tummaan väriin saakka, joka huomautti syvyyden kauhuista, -ametistin läpikuultavasta välähtelevästä kimaltelusta ja lazurkiven -vakavasta sinestä niin kevyisesti että se näytti ilmassa leijuvan. -Mutta keskellä meren pintaa lepäsi värijuova, jonka värejä ei vielä -kukaan ole taitanut nimeltä sanoa; se oli auringonvalo. - -Nyt lepäsi siellä, tässä loistavassa juovassa, nuo mustat turmiota -tuottavat jättiläiset ja erosivat taivasta ja maata vasten kuin suuret -varjokuvat. - -"Ovatko ne meidän vihollisiamme, vaari?" - -"Ovat, poikaseni!" - -"No silloinpa saamme kohta nähdä sotaa, savua ja kuulia, kanuunia ja -sotamiehiä", sanoin minä, riemastuksissani kaikesta kummallisesta kuin -oli tuleva. - -"Valitettavasti saanemme nähdä sekä yhtä että toista siihen suuntaan. -EI ole ensi kerta, kun nämät seudut saavat tuntea sodan vitsausta." Ja -vaari rupesi kertomaan Viipurin kujanjuoksusta, joka kuusikymmentäkuusi -vuotta takaperin tapahtui juuri tässä. Me nousimme seisomaan vallilla, -vaari osotti etelään Koivusaarta ja Teikarsaarta kohti, tarkemmin -näyttääkseen taistelupaikkaa, kun samassa kaikuva jyräys kuului. Jotain -vilahti silmiemme edessä, voimakas ilmavirta painoi meitä, vaarilla oli -siksi mielenmalttia, että antoi minulle kovan lyönnin niskaan, joka -silmänräpäyksessä kaatoi minut maahan, itse hän myös heittäytyi -heinikkoon kiivaasti huutaen: "makaa hiljaa, Kalle". Samassa kuului -kauhea pamaus, tulta iski, maa tärisi ja meidän päällemme satoi hiekkaa -ja multaa, niin että me olimme aivan tukehtua. - -"Kalle poikani, miten sinulle kävi, oletko haavoitettu?" - -"Olen, vaari!" - -"Mihin! Miten! -- ei, makaa hiljaa!" - -"Niskaan, vaari." - -Vaari kumartui äkisti puoleeni, tarkasti niskaani ja sanoi naurahtaen: -"et sinä ainakaan ole pahasti haavoitettu. Mutta nyt kotiin, kas niin, -astu eteenpäin, joudutaan venheelle, sota näyttää käyvän vaaralliseksi -täälläkin. Meidän täytyy muuttaa pois saaristosta." -- Minä vakuutan, -että me pääsimme paljoa sukkelampaan kotiin kuin Sorsaluodon saarelle -taannoin. Ei koskaan ole mikään voitosta riemuitseva Caesar tullut -ylpeämpänä ja onnellisempana vanhaan Roomaan kuin pikku Kalle vaarinsa -kotiin. Ja olipa hänellä syytäkin. Lossarin Sassa oli kerran ollut -tappamassa hyljettä, joka oli mennyt nuottaan; voudin Matti oli -katkaissut pikkurillinsa silppukoneessa; Antti, paimenpoika, oli ollut -vedenvaarassa eräällä kalaretkellä; Juhana oli avannut portin -kuvernöörille eli keisarille, ei päästy koskaan oikein selville, -kumpiko noista kahdesta se oikeastaan oli; kaikki olivat nähneet, -kuulleet tahi tehneet jotakin, joka oli tavallista kummempaa. Hän -yksin, pikku Kalle, lellipoika, herraslapsi muka, hän ei ollut mitään -nähnyt. Toimetonna, voimatonna oli hänen ikänsä kulunut isän työpöydän -alla, paksujen latinalaisten kielioppien suojassa, ja sanakirjain -takana, jotka paisuivat ylpeydestä, kun tiesivät niin paljon, paisuivat -niin, että siannahkakantensa halkeilivat selkäpuolelta. Mutta nyt, nyt -olivat asiat toisin, nyt yhtäkkiä, ja niin kaikinpuolin tavatonta. -Kalle oli ollut sodassa. Antti ja Matti ja koko poikaparvi kuulivat -kummeksien ja kadehtien pikku Kallen puhuvan sodan vaaroista, taistelun -tuhoista. Kaikki he olivat kuulleet tuon jyrinän, mutta ei kukaan -ollut, niinkuin pikku Kalle, sitä omin silmin nähnyt. - -Ja pikku Kallesta tuli kenraali ja hän komenteli aamusta varhain -iltamyöhään viisimiehistä joukkoaan, joilla oli aseina lapioita, -haravia ja aidanseipäitä, kunnes hän eräässä kahakassa sattui polkemaan -kuoliaaksi kananpojan ja rikkomaan ikkunaruudun, joka tuotti hänelle -pari korvapuustia vaarin emännöitsijältä. Sivumennen sanottu, vanha -eukko, niin täpö täynnä kertomuksia merenhaltijoista, menninkäisistä, -prinsessoista, verenimijöistä ja muista kummituksista, että kaikki -Andersenin sadut ja kertomukset ovat haihtuneet muistostani niiden -kuvauksien rinnalla, joita hänen runsas ja eriskummallinen -mielikuvituksensa syyti eteemme jok'ikinen päivä. Korvapuustit tekivät -kuitenkin toivotun vaikutuksen, ne jäähdyttivät taisteluintoa, ja -rauhaiset ajat koittivat jälleen äidinisän tammien kaartamalla -pihamaalla ja jo aikoja ennen kuin rauhanliitto Pariisissa tehtiin. - - -Keisari tulee. - -Ah! olisittepa vain nähneet vanhan kunnon kaupunkimme ja meidät sitten! -Siitä on jo hyvin kauan. Alamainen nöyryys, vilpittömin nöyryys, hohti -vanhoista uudesti kalkituista ja siistityistä taloistamme, jok'ikisestä -huokosesta yhteiskuntalaistemme sileäksi ajeltuilla leuoilla. Yksin -kadutkin olivat pukeutuneet jonkinmoiseen pyhäpukuun; missä olivat nyt -kaikki kuopat ja lätäköt, joissa me pojat tavallisesti koittelimme -saappaitamme! Missä kaikki mukurat ja kohopaikat, varta vasten tehdyt, -jotta meidän 4 tai 5 ajuriamme oppisivat tuon jalon taidon "ohjaamaan -korskuvia oriita!" Poissa! Katu oli tasainen kuin permanto, sillä -keisari oli tuleva. Tämä mahtisana oli aivan ihmeellisellä tavalla -hämmentänyt meidän jokapäiväistä elämäämme. Kaikissa ikkunoissa riippui -vanhoja tomusia ja koinsyömiä mattoja. Isän punavuorinen aamutakki oli, -samaten kuin paljon muutakin punaista ja sinistä, muuttunut komeaksi -lipuksi; nyt se liehui hupaisesti syystuulessa, muiden koreiden -tilkkujen ja vöiden joukossa. Alhaalle kalitkan (kaupunginportin) luo -olivat raatimies ja leipuri Zinke, joka myöskin oli kaupungin -arkkitehti, pystyttäneet kunniaportin, joka minun mielestäni oli -kelpaava kaikille maan mahtaville voitonsankareille. Se oli laadittu -lehvistä ja kuusenoksaseppeleistä ja oli erinomaisen pulska, komeine -pylväineen, ornamentteineen ja "krokaanin" muotoisine huippuineen. -- -Semmoista oli kaupungissa. Perheissä oli yhtä juhlallista. Serkut -maalta olivat tulleet, leivottiin ja puhdistettiin, ja ennen kaikkia, -joka ainoassa suojassa ommeltiin ja siliteltiin, sillä jokainen, jolla -vaan henkeä oli, aikoi illalla tanssiaisiin. Näinä ihanoina päivinä -olivat kaikki kurinpidon siteet lauenneet, ei, enemmänkin vielä, ne -olivat poikki katkenneet, kuria ei ollut enää. Päivät päästään -lorvailimme me pojat katuloilla sinisissä takeissamme, joissa oli -kultanapit ja lyyryn kuva. Sillä tietäkääs, hyvät herrasväet, -me lukiolaiset olimme päivän kunniaksi pukeutuneet sinisiin -hännystakkeihin, joissa oli pystykaulukset mustasta sametista. Yhdeksän -ja kymmenen vuotiaita poikasia, niinkuin silloin olimme, lienemme me -komeassa puvussamme olleet aivan kuin positiivinsoittajan marakatit. No -niin, sillä välin kun koulumaisterit kotonansa liimasivat yhteen -tuppia, miekkaa ja kahvaa, jotka olivat alituisessa eripuraisuudessa -keskenään, kiilloittivat nappiansa ja harjailivat vanhoja maatuneita -juhlapukujaan ja niin sanottua "venhettä", vallitsi rajaton vapaus -nuorukaisten seassa. Ihana aika! olisin halunnut keisareita joka -soppeen. - -Suuri päivä oli nyt tullut. Esiratsastajoita oli vaahtoisilla hevosilla -karauttanut kaupunkiin ja pormestarillemme Buchman'ille ilmoittaneet, -että keisari tulee. Buchman oli pieni, jokseenkin lihava mies. Hän oli -hieno herra, kelpo pormestari ja kunnon mies muuten. Vaikka niin -lystikäs vartaloltaan, oli hän kuitenkin arvossa pidetty. Nyt hän -seisoi hartaasti odottaen, katsoen pitkälle sillalle päin; suolaa ja -leipää oli vieressä hopeatarjottimella. Pari konstaappelia seisoi hänen -rinnallaan. Vähä väliä kääntyi pormestari kansajoukon puoleen ja sanoi -varoittaen: "Sein Sie nur ruhig und vergessen Sie nicht das Hurra"! - -Paitsi sitä että pormestarimme oli odotuksen kuohuksissa, oli hän vielä -vihanenkin. Pieni vahinko Siliverstoffin portaiden luona oli -karkoittanut sen juhlallisen levon, joka muutoin lepäsi hänen -hohtavilla kasvoillaan. Seikka oli nimittäin se, että raatimiehillä oli -tapana ennen istuntoa ja ennen muita tärkeitä yhteiskunnallisia -toimituksia käydä Siliverstoffin kurenjassa (ruokakaupassa) ottamassa -pienen päänselvittäjän ja haukkaamassa palasen juustoa päälle. Niinpä -ei tänäkään tärkeänä päivänä voitu päänselvittäjää unhoittaa. Ja itse -pormestarikin oli samaa mieltä. Se oli otettu ja juusto myös; nyt -astuivat meidän isät jyrkkiä portaita alas, pormestari vilkkaasti -jutellen. Alhaalla portaiden juuressa oli eräs maidonmyyjä kärryineen, -astioineen ja äkäisine hevosineen; -- maitohevoset ovat aina äkäisiä! -Ja tapahtui niin kamala tapaus, että hevonen purasi meidän korkeaa -esivaltaamme. Tämä teki hirmustuneena kokokäännöksen ja asettui -semmoiseen asentoon kuin minä aina ajattelen Epaminondaan Mantinean -luona olleen. Hän lähestyi eläintä ja lausuen "ah sinä kirottu koira" -kohotti hän vasenta jalkaansa antaakseen hevoselle potkun. Lyhyt oli -hän, lyhyt oli jalka. Pormestari keikahti ja kaatui katuojaan kumoon. -Kaupunginpalvelijat nostivat hänet pystyyn, puistelivat hänestä roskat -ja vangitsivat eukon ja hevosen. - -Mutta me jätämme Senatus populusque Wiburgensis heidän hartaasen -odotukseensa ja kerromme eräästä tapahtumasta ylempänä ison kadun -varrella. - -Ensin täytyy minun jutella kaikista niistä pauloista ja kavaloista -koukuista, joita siihen aikaan oli asetettu katukäytäville ja niiden -viereen, kaikille joutilaille kävelijöille suureksi harmiksi. Paitsi -yhtä ja toista porrasta siellä ja täällä, löytyi raudoitettuja -väistökiviä kaikissa kadunkulmissa, ja useimmiten olivat niiden kulmat -niin terävät, että ohikulkevaisten vaatteet tarttuivat niihin ja -repeytyivät. Väliin oli katukiven paikalla kuoppa, tavallisesti vettä -täynnä, ja vihdoin viimeiseksi olivat talojen kellarien ovet -kadunpuolella. Aina 8 jalkaa syviä kuoppia portaineen ja mustaksi -maalattuine raudoitettuine kaiteineen oli rakennettu keskelle -katukäytävää. Nämä portaat olivat alati rinkelieukkojen ja heidän -vakkojensa vallassa. Yhdelle näistä kaiteista olimme me pojat, vastoin -vanhempien ja muiden asianomaisten ankaraa kieltoa asettautuneet; -täältä me saatoimme nähdä pitkin katua Ylä-Paramonoffilta aina -Ala-Paramonoffille saakka ja vieläpä vähän etemmäksikin. Mikä kirjava -kuva silmäimme edessä. Viipurilainen naismaailma "lyhveissä vaatteissa" -[Lyhveet vaatteet olivat ylempänä "Saaristossa" nimisessä kertomuksessa -kuvattu Viipurilainen kansallispuku.], pöhöhihoissa ja punasissa -nutuissa. Jääsken eukot valkosissa "hunnuissa", Joutsenolaiset -ruunisessa pitkässä takissa, kauppa-ryssät punasessa paidassa, joka oli -housujen päällä, hyväluontoisia porvarirouvia "katsaveikka" [topattu -päällystakki] yllä. Nyt näkyi ylhäällä mäellä kahden valkosen hevosen -vetämät vaunut; nyt mahtaa keisari tulla; seuraavassa silmänräpäyksessä -pamahti kanuunanlaukaus. Tuntui kuin sähköinen sysäys kansajoukossa, -sysäys niin voimakas, että me muutamien maalaisserkkujen kera heti -syöksyimme alas kellarinporstuaan. Pauhina, joka oli niinkuin kaukaisen -kosken tai tuuliaispään synnyttämä kohina, tuli yhä lähemmäksi. -Kurjuutemme syvyydestä kuulimme pormestarin "Seien Sie nur ruhig und -vergessen Sie nicht das Hurra". Mutta mahdotonta oli mitään nähdä. -Muutamia tanakoita sääriä ja leveitä selkäpuolia, pieni viiru sinistä -taivasta ja kattopelti, kas siinä kaikki kuin me saatoimme eroittaa. -Melussa ja hurrahuutojen kaikuessa ei kukaan kuullut meidän -rukouksiamme ja valituksiamme. Nyt kuului sieltä ylhäältä kavioiden -kopinaa ja vaunujen rytinää; ne olivat kai keisarin vaunut, jotka -ajoivat ohitse. Minä en saanut nähdä vilahdukseltakaan majesteettia tai -vähäpätöisintä pientä kamarijunkkaria tai hovipalvelijaakaan ja mikä -oli vieläkin harmittavampaa, keisari ei saanut nähdä minun takkiani, -jossa oli pystykaulus ja yhdeksän kiiltävää nappia. Zinke, Zinke, -miksis teit minulle tämän; avonaiset kellarinporstuat olivat sinun -toimestasi. - -Kostaaksemme yhteiskunnan väärinkäytöstä meitä kohtaan, syljeksimme me -iltasella suuremmoisen juhlavalaistuksen aikana "ploschkoihin", niin -että sihisi, räiskyi ja haisi härskiintyneen öljyn katku ympäri katuja -ja kujia. Kosto oli suloista. Selkääni en saanut, vaikka takki oli -pilalla, mutta aika nuhan sain, sillä kellarinporstuassa seisoimme -nilkkaa myöten vedessä. - - * * * * * - -Keisari tuli, hän näki, hän meni, suureksi suruksi ja murheeksi meille -nuorisolle. Me tunsimme ilmassa että reaktionin aika oli tulossa, sillä -seuraahan laitonta vapautta tavallisesti ankaran sortovallan aika. -Senatus populusque saattoi häntä tullin taa. - - -Käynti Uuraansalmella. - -On monta, monta vuotta sitten kun minä viimeksi näin Uuraansalmen, -lieneepä jo 20 tai 25 vuotta. Sattumuksesta tulin äskettäin käymään -tässä Viipurin oivallisessa satamapaikassa; mikä eroitus entisyyden ja -nykyisyyden välillä. Ja eroitus on olemassa, ne eivät ole vaan -nuoruuden muistot, jotka suurentavat, kaunistavat ja kirjavalla -väenkuohulla asustuttavat Uuraansalmen hietasärkät, sen salmet ja -mahtavan meren tuolla kaukana, johon voin sovittaa Byronin sanat: - - Oi meri sua nuorna rakastin! - Se riemuni kun lainehillas vain - Mä kuplan lailla keinuin, taistelin - Ja aaltois kanssa pidin puoliain. - Kun ärjyi myrsky meitä pelottain - Ol' itse pelkokin se riemuisaa: - Kuin lasta mua suojaelit ain' - Mä luotin aaltoos, käsin ottaen - Kuin nytkin otan, harjaas hymyillen. - -Me meloa lotiskoimme hiljaa kaitaan salmeen, keltasien pitkien -hiekkasärkkien väliin, jotka matalassa kaaressa ympäröivät kirkasta -ruskeanvehriäistä vettä -- alati liikkuvaa, milloin virraten merelle -päin, milloin Viipurin lahtea kohti. Oliko tämä Uuraansalmi! miten -erilainen kuin ennen, silloin satamapaikka, ensimmäinen Suomessa, nyt -linnoitus. Poissa olivat ne keulat, jotka kaukaisilta mailta -kuljettivat kaikkea mitä Etelän aurinko kasvatti ja kypsytti Välimeren -rannoilla. Poissa olivat komeat Itäindiassa purjehtivat laivat jotka -kuparoituine kylkineen olivat kyntäneet kahta valtamerta ja jotka -jyrähtelevillä laukauksilla välkkyvistä tykeistä kokassa ilmoittivat -kotiintuloaan. Silloin oli eloa ulapalla, sen saatte uskoa. Lippuja ja -liehuttimia jok'ikisessä paikassa, missä vain saatiin värillinen -liina tuulessa liehumaan, purjehti kaukokulkija salmen suusta. -Tullivirkamiehiä, katteinin perhe ja tuttavia, merimiesten vaimot, -rantakasakoita ja lastinpurkajoita souti laivaa vastaan, joka keveästi -keinui aalloilla. Siellä laivassa löytyi aina jotakin, joka ansaitsi -katsomista tai maistamista, kiinalaisia ukkoja posliinista, pöytäkaluja -ja rasioita, arabialaista kahvia, Constantian viiniä, joka lemusi -viettelevästi ja suloisesti kukkasilta ja Taffelvuoren kupeilta -tuoduilta ryydeiltä. Ja suurinta riemastusta nuorten joukossa herätti -joskus joku apina, uistin tai heleänvärinen kirkuva papukaija -- kaikki -harvinaisia vieraita siihen aikaan. Ja kun "Toivo" tai "Kunnia", "Usko" -tai "Varma", tai joku muu laiva -- sillä senaikuisilla laivoilla oli -ainoastaan abstraktisten käsitteiden nimiä -- tuli sillan viereen ja -käännettiin kupeelleen tilkittäväksi, silloin siellä löytyi aarteita -arvaamattomia kuparilevyllä ja lankuilla veden rajassa. Kaikki -Uuraansalmen pojat häärivät venheissä, ruuhissa ja vanhoilla makasiinin -ovilla jättiläisen ympärillä aivan kuin allit aaltojen kiertämällä -kalliolla. Siinä tehtiin vaihtokauppoja, tingittiin ja käytiin sotaa -meren aarteista. Tuossa on komeamuotoinen meritähti kiinni puristuneena -välkkyvään kupariin. Eräs lentokala raukka oli tarttunut siivistään -laivan kylkeen. Siinä kimalteli purppuran- ja perlemon loistossa kaunis -okasimpukka, se oli tarttunut liinasiin leväkasveihin, jotka -menestyivät mainiosti laivan pohjassa -- nyt olivat kylmät vedet -karkoittaneet eläinraukan sen koreasta majasta. Muistan vielä miten ilo -oli ylinnä poikaparvessa, kun miekkakalan terävä ase, joka nyt -on edessäni kirjoituspöydällä, saatiin lankusta sellaisen -Itäintiankulkijan vaskiverhotuksen yläpuolelta, lukemattomia -täplikkäitä näkinkenkiä annettiin tuosta hohtavasta kappaleesta. - -Entäs vanhat hollantilaiset kauppa-alukset, minkä romantillisen -loisteen ne loivat ympärilleen! Ne muistuttivat Virgiliuksen kertomusta -"korkearunkoisista simpukoista", ja nuo puupiirrokset, joita 50-luvulla -löytyi joka talossa täällä rannikolla, esittäen muistorikasta tappelua -Trafalgarin luona. En unhoita koskaan, miten nuo leveärintaiset laivat -varmasti ja verkallensa nousivat vastavirtaan. Ja mimmoiset laivat! -Perä korkea kuin kartano, loistaen kullalta ja viheriäiseltä, etunokka -tylsä ja pystynenäinen, varustettu "Neptunuksen" tai "Najadin" kuvalla, -jotka olivat aivan "Bauern Breughelsin" hollantilaisten poikain ja -tyttöjen näköisiä. Kokan ja perän kohotessa taivasta kohti, -oli laiva keskikohdalta ainoastaan muutamia jalkoja yli vedenpinnan. -Ja siinä, keskikohdalla juuri, siinä seisoi katteini, punakkana, -löyhkyten silliltä ja anisviinalta, ja hän sylkäisi mukavasti -etuhampaitensa välistä noin oikein taiteellisesti. Sellaista laivaa, -sellaista katteinia Te ette saa enää nähdä; niin, kenties -muinaismuistokokoelmassa Amsterdamissa tai Antverpenissä; mutta -sellaista silliä ja sellaista anisviinaa ei löydy enää koko Hollannin -maassa. - -Kokonainen mastometsä oli molemmin puolin salmea, kaikkien Euroopan -mertakulkevien kansojen liput liehuivat silloin merituulen -pnhallellessa, ja jok'ainoassa majailutalossa sai kuulla -babylonialaista kielensekotusta. Siihen aikaan oli Uuraansalmi Suomen -etevin satamapaikka; Savoon ja Karjalaan lähetettävillä tavaroilla oli -silloin ensimmäinen varastopaikka suomalaisella pohjalla tässä, juuri -näillä hiekkasärkillä. Silloin ei ollut kysymyksessä perustaa -tullikamaria joka ainoaan pieneen kylään Saimaan vesien varsilla. -Viipurin tukkukauppias käyskenteli varmana ja mahtavana, tarttui -tanakasti suureen avaimeen, joka laajoihin tavara-aittoihin sulki -kaikkia, mikä taisi viehättää silmää ja makealta maistaa. Silloin -täällä koottiin toinen suuri omaisuus toisensa jälkeen. - -Mais, ils sont passé, les beaux jours! Jokainen kauppias ja -kaupustelija Kuopiossa ja Savonlinnassa, Joensuussa ja Iisalmella ottaa -nyt tavaransa suoraan ulkoa eikä tarvitse mielestään rikastuttaa -Viipurin kauppaneuvoksia ja konsuleita. -- Se vapaus, se vapaus, --- se on vaarallista! -- ja Uuraansalmen laivanvarustajain, -kauppa-asioitsijain ja tullimiesten ohitse puhkuaa "Yrjö Koskinen", -"Aleksander" y.m. -- kanavata myöten ylös jok'ikiseen Saimaan vesistön -sopukkaan, -- se on surullista, mutta se on totta. - -Mutta mimmoiselta sitten nykyään näyttää tuo kerran niin eloisa ja -vilkas satama? Surkealta näyttää! Tuossa tulee muuan englantilainen -alus, iso kuin "Befanut" lastensadussa, musta kuin neekeri, ei edes -punasta viiruakaan reunassa, ei ole kokassa kuvaa, ei ole kokka ja perä -kauniisti kaarehtiva, suora ja sileä se on, kuin rautalevy; ja rautaa -se onkin, se avaa suuren kupunsa, syöksee yhdessä päivässä sisästään -rautakiskoja ja tankoja, pyöriä, tulenkestäviä tiiliä, levyjä ja -haulia, niin paljo kuin tämä maa tarvitsee puoleksi vuotta, Ja lastaa, -saatanallisen vingunnan ja ulvonnan rämäkässä, lankkuja, lautoja, -soiroja, hirsiä. Mutta mimmoiset lastit! Metsät, jotka kerran -vihannoitsivat Saimaan ja Pielisjärven saarilla ja niemekkeillä, -lehdot, joissa rastaat lauloivat valoisina kesäöinä, ne vaeltavat kuin -suupala jättiläisen sisään; metsät, joissa karhu ja villipeura ovat -etsineet suojaa ja olleet hyvässä turvassa, menevät samaa tietä, -kuolleiksi tolteiksi ja kuutiojaloiksi muuttuneina, ja kun tuo -täyttymätön vihdoinkin panee kannen kaiken sen päälle kuin se on -sisäänsä kätkenyt, niin ottaa se vielä kulauksen, metsiemme ytimen, -mehun ja mahlan, -- tervan tuhannen tuhansista havupuista. Ja sitten -lähdetään kotimaahan jälleen. Ja hollantilainen, -- nuoruuteni rakkaus! --- voi, hän ei tule koskaan enää --, ainoa hollantilais-tavara kuin -täällä nyt näin, oli "hollantilaisia hirsiä". Tyhjät ovat rannat ja nuo -kummalliset laiturit (lautakasoja, puoleksi ranta-äyräällä puoleksi -vedessä). Varovaisesti on kiivettävä niiden yli, sillä vaikka täällä ei -ole ahdingosta puhettakaan, niin on varovaisuus kuitenkin parasta; -käyntisilta on nimittäin kuin sakkilauta, jossa joka toinen ruutu on -kolo. -- Suurten höyrylaivojen kera on kaikki runollisuus kadonnut -Uuraansalmelta, se on säikähtänyt höyryvivun vinkunaa ja höyrypillin -ulvahdusta. Höyryt purkavat ja lastaavat muutamissa päivissä saman -määrän kuin muinoin lastattiin kymmeneen purjelaivaan, eivätkä viivy -päivääkään kauemmin kuin tarvis vaatii; korjaukset ja tilkitykset eivät -tule kysymykseenkään. - -Mikä suuressa määrässä synkistyttää Uuraansalmea, on se linnamainen -ulkomuoto, jonka saaret ovat saaneet. Löytyi täällä tosin ennenkin -valleja, -- yksinkertaisia miellyttäviä muuria, omiaan syöttöpaikaksi -parille takkuiselle komentajan lehmälle, oivallisia leposijoja -nukkuville laivamiehille -- mutta nyt kohoavat uhkaavat muurit -lankkuristiköiden ja hirsikasojen yli. Tervan ja sillinhajun ohella -tuntuu tuo tunnettu venäläishaju, ja korkealla yli lippujen ja -liehuttimien näkyy ylhäällä vallinsarvella kaksipäinen kotka. Ja -tunnettuhan on, missä se linnoituksen vallille istumaan iskee, siellä -ei viihdy runous, eikä ihailtava sulo. - -Sellaisena löysin nyt Uuraansalmen, monien ja pitkien vuosien kuluttua; -ja kun olen alkanut esittämällä lordi Byronin runoa "Ritari Haroldin -toivioretki", niin sopii lopettaakin säkeellä samasta laulusta ja tuon -surumielisen runoilijan kanssa sanoa: - - Jäähyväst' sana tasoitust' ei suo, - Se virittääpi syömen tunteet vienot. - -- -- -- -- -- -- -- -- Unelmani, - Uneni tenhon täytyi murtua. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Kotona, by Jacob Ahrenberg - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOTONA *** - -***** This file should be named 43322-8.txt or 43322-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/4/3/3/2/43322/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/43322-8.zip b/43322-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index f1cfb6c..0000000 --- a/43322-8.zip +++ /dev/null |