diff options
Diffstat (limited to '43243-0.txt')
| -rw-r--r-- | 43243-0.txt | 4427 |
1 files changed, 4427 insertions, 0 deletions
diff --git a/43243-0.txt b/43243-0.txt new file mode 100644 index 0000000..5bbc36d --- /dev/null +++ b/43243-0.txt @@ -0,0 +1,4427 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 43243 *** + +NEVALAISET + +Historiallis-romantillinen kertomus Itä-Suomesta + + +Kirj. + +J. A. B. [J. A. Bergman] + + +Oulussa, +Oulun kirjapaino-osakeyhtiön kirjapainossa ja kustannuksella, +1881. + + + + +SISÄLLYS: + + Esipuhe. + I. Vanhan sepän luona. + II. Rovasti. + III. Ryöstö. + IV. Rovasti jatkaa tointaan. + V. Elsa. + VI. Isä ja poika. + VII. Hovilassa. + VIII. Matkalla Käkisalmeen. + IX. Jalous ja vaara. + X. Vierasmies, joka puhumattaki voi todistaa. + XI. Yöllinen taistelu. + XII. Veli ja sisar. + XIII. Mitä Horman Malla Sipolta vaati. + XIV. Juhlapuoliset Hovilassa. + XV. Simo Affleck. + XVI. Sipo Nevalainen. + XVII. Loppu. + Viiteselitykset. + + + + +Esipuhe. + + +Tavallansa merkillinen tapaus Itä-Suomen historiassa on talonpoikain +kapina Nurmeksessa vuonna 1710. Alkuansa tämä kapina tapahtui mainiota +Affleckia vastaan, kun tämä, ollen kruunun verojen kantajana +Karjalassa, liiallisilla ja mielenmääräisillä maksuilla rasitti kansaa; +ja vasta sitten, kun moniaat kansalaiset koston himossaan kääntyivät +Venäläisiltä apua saamaan vehkeissänsä, muuttui liike kapinaksi ei +yksityistä henkilöä, vaan Ruotsin valtaa vastaan. Tästä kapinasta +löytyy ilmoituksia, joiden avulla seuraava kuvaelma on kokoonpantu, +jossa useat henkilöt ja sisältö suureksi osaksi ovat historiallisia. + + Kirjan tekijä. + + + + +I. + +Vanhan sepän luona. + + +Vähän luoteesen päin Savonlinnasta, nykyisessä Säämingin pitäjässä asui +siihen aikaan, jolloin tässä kertomuksessa mainitut tapaukset +tapahtuivat, vanha seppä nimeltä Jaakko Nevalainen. Hän oli nyt +seitsemänkymmenen vuoden ijässä. Miehuutensa päivinä oli hän +ollut sotamiesnä ja sittemmin jonaki alhaisempana virkamiehenä +Savonlinnassa.[1] Niitä aikoja hän aina ylpeydellä muisteli. Nyt oli +hän häätynyt maaseudulle. Tuon tuostaki sai hän kuitenki kuulla jotai +linnasta, johon Suomen pieni, urhoollinen sotaväki etelästä päin oli +vetäynyt, sittenkun Viipuri ja Käkisalmi olivat antauneet Venäläisille. +Vanhuksen ainoa poika, näet, palveli tässä sotaväessä ja sai silloin +tällöin luvan kävästä vanhaa isäänsä tervehtimässä. Isä uteli pojaltaan +kaikkia, mitä tämä tiesi ja arveli sodasta ja kun vanha Jaakko sai +kuulla jonku vähemmän suotuisan uutisen, polki hän lattiaa +puujalallansa (hänen toinen jalkansa oli vikaantunut) ja huusi: "kaikki +on h----ssä". + +Vanhan Nevalaisen vaimo oli miestänsä kymmenen vuotta nuorempi. Heillä +ei ollut lapsia. Heidän luonaan nähtiin kuitenki kaksi kaunista +nuorukaista, poika ja tytär, kumpii nuoruuden kukoistavassa ijässä. +Poika oli vanhan Jaakon veljen poika, joka oli oleskellut setänsä luona +osittain opissa, osittain huviksensa. Nuori neitonen, Anna, oli +Nevalaisen vaimon sisaren tytär, joka, ollen orpo, asui tätinsä +luona. Näitä nuorukaisia vanhukset suuresti rakastivat ja etenki +Matleena-mummo -- näin nimitettiin Nevalaisen vaimoa -- toivoi +nuorukaisista, Amorin avulla, tulevan parikunnan. Vaan nuori mies -- +Juhana -- näytti olevan hyvin palovakuutettu tältä haaralta. Kun +Matleena kuvaili hänelle Annan siivoutta, siisteyttä, kauneutta, +jaloutta ja taipuvaisuutta, niin nuori Juhana myönsi tuon kaiken; vaan +kun Matleena sitten pukkasi häntä kylkeen, sanoen: noh! mitä sitten +muuta tarvitsee? -- niin Juhana näytti loukkauneelta, murahti jotaki, +otti lakkinsa ja meni ulos. Silloin vanha mummo, kädet puuskassa +jupisi: "ei Jaakkoa kukaan tarvinnut kylkeen tokasta. Hm! Eihän tuo +poika liene johonki muuhun silmänsä iskenyt?" + +Muutamana iltana syyskuun keskipaikoilla v. 1710 astuskeli vanha Jaakko +kiihkeästi edestakaisin lattialla pienoisessa kamarissaan: Matleena +istui kamarin edessä olevassa pirtissä kudelmaa kutoen ja Anna kehräsi. +Juhanaa alettiin jo kaivata; hän oli tavallista pitemmän ajan ollut +ulkona. Anna vilhui silloin tällöin levottomasti ovea kohden, odottaen +milloin se aukeaisi ja hän saisi nähdä jalon Juhanan suopeat kasvot. +Mutta alkoi jo hämärtää, ilta kului eikä Juhanaa näkynyt. + +Vanha Nevalainen oli ulkomuodoltaan kunnioitusta herättävä. Harmaa, +pitkälle venyvä parta, raitis ulkomuoto, leveät hartiot ja kirkkaat +silmät: nämä tuntomerkit osoittivat miehessä jotain uljasta. Häntä +nähdessään lienee useassa herännyt ajatus vanhasta sotilaasta ja +sotilas oliki vanha Nevalainen oikein sydämestään. Hän rakasti +isänmaatansa, nyt sodan, nälän ja taudin rasittamana, hehkuvalla +rakkaudella eikä ollut se mies ukkoa mieleen, joka puhui toivottomasta +tilasta. Jos joku olis antaumisesta hiiskunut, hän varmaanki olis +saanut koetella ja kokea vanhan Jaakon oikean käden pontevuutta. + +Niinkuin edellä mainittu on, astui Jaakko edestakasin kamarissaan. +Hänen levotoin liikuntonsa ja äreä ääni, jolla hän silloin tällöin +jupisi jotai itsekseen, osoittivat, että hän ajatteli jotaki vähemmän +mieluista asiaa. + +"Lempo vieköön", ärähti vanhus ääneen ja löi nyrkkinsä pöytään, jonka +ohitse hän juuri kulki, "tämä on häpeällistä! Isänmaa jätetään kuin +leipäpala nälkäiselle koiralle, jottei tämä kimppuun tarraisi. Ei +Kaarle-kuningas niin tekisi, jos hän likempänä oisi! Seitsemänkymmentä +vuotta olen näillä kahdella silmällä nähnyt mailmaa ja sen menoja, +mutta moista surkeutta, huonoutta, petollisuutta, rahan himoa ja +leväperäisyyttä en, lempo soikoon, ole nähnyt Suomenniemellä. Se on +tosi!" + +Vanhus otti pöydältä kaljahaarikan, veti siitä itseensä oivan +siemauksen ja rupesi taas astumaan. + +"Onkohan mahdollista mitä Suvantolan Aappo mulle äsken kertoi? Voipiko +uskoa, että semmoinen mies, joka Jumalan pyhää sanaa kansalle julistaa +ja joka pyhä rukoilee kaikkivaltiaan suojelusta valtakunnan +hallitsijalle ja hänen perheellensä, että semmoinen mies voipi yllyttää +kansaa luopumaan Jumalalta asetetun esivallan alta ja antautua Ryssän +alamaiseksi? Missä on sen miehen omatunto? Tai kunnia? Jos joku toinen, +kun pyhä mies, sen tekisi, niin luodin, totta mar, hänen aivoihinsa +lennättäisin, jos häntä lähelle pääsisin. Mutta Jumalan sanan julistaja +-- rovasti. -- Onko Jumalaki nyt ruvennut meitä sortamaan?" + +Näin puheli vanhus. Nyt ovi avattiin ja Juhana astui sisään. + +Vastatulleen olis ennemmin luullut etelän lapseksi kun pohjolassa +kasvaneeksi. Mustat suortuvat ympäröivät hänen poskiaan, jotka +tavallisesti olivat kalpeat ei kivuloisuudesta vaan luonnollisesti; +mutta kun vähäinenkään mielen liikunto nuorukaista elähytti, +punastuivat ne kauniisti. Pitkät silmäripset varjostivat nuorukaisen +kauniita, tummansinisiä silmiä. Otsa oli kaitanen ja valkoinen; nenä +suora; sun luotu ikääskun puheellaan viehättämään kuulijaa. + +Sinä aikana, jona Juhana oli setänsä luona olostellut, oli tämä jäykkä +vanhus muodostanut nuorukaisen mielipiteet melkoisesti omiensa +muotoisiksi. Sama innokas isänmaanrakkaus, sama viha sen vihollisia +vastaan kun vanhuksessa löytyi, kytöi myöski nuorukaisen rinnassa, +ainoastaan vähemmän jäykässä muodossa. Ja luonnollistahan tämä oliki. +Päiväkaudet sai Juhana kuulla setänsä mielipiteitään saarnaavan ja +kummallistapa oliskin ollut, jos ei riittävä osinko olisi kätkeynyt +nuorukaisen kaikelle jalolle avonaiseen sydämeen. + +Kun vanha Jaakko sai nähdä Juhanan, vaalistui hänen synkeä muotonsa +nähtävästi. Hän lausui: "Tulitpa oikealla ajalla! Olen jo sua +kaivannut, poikani!" + +"Minä tapasin erään kotoseudultani tulleen matkustavaisen ja siten +tulin viipymään tavallista enemmän", lausui Juhana. + +"Kotoseudultasi; vai niin. -- Siellähän -- no niin", -- keskeytti +Jaakko puheensa, jupisten itsekseen: "en tahdo vielä puhua huhuista, +joita kuulin. Sinä olet niitä harvoja, miltei ainoa, jotka mun +tunteitani oivaltavat. Ainoastaan nähdä isänmaallisen miehen on +monta vertaa virvoittavampaa kun kuulla hurskaita laverruksia +välttämättömästä kohtalosta. Äsken sain kuulla uutisia, jotka panivat +sappeni kuohumaan. Nyt alan vakaantua, kun näen että toki vielä oikeita +ihmisiä löytyy maailmassa. Poikani! Kruutia pitää löytymän miehessä, +muutoin hän on kuin ukontuhnio, joka, kun sitä puristetaan, hajuttomana +savuna lemuaa ilmaan". + +Vanhus hengähti hetken ja lausui taas: + +"Olen minäki ollut vaaran hetkenä muassa, sen tiedät. Silloin olivat +asiat alusta loppuun toisenlaiset kuin nyt. Yli puoli vuosisataa on jo +kulunut siitä, kun olimme Varsovan edustalla. Me tappelimme kuin +jalopeurat kolme päivää ja voitimme. Mutta olipa meillä siihen aikaan +erilainen komento ja itse Kaarle X muassamme. Nykyajan sota on minusta +kuin leikkiä vaan, verraten niihin aikoihin. Ihmiset ovat muuttuneet. +Uskothan sen, Juhana?" + +Nuorukainen nyykäytti päätään. + +"Mutta olkootpa asiat miten tahansa", jatkoi vanha Nevalainen, "niin +tulee meidän kuitenki rakastaa tätä maata ylitse kaikkea, lähin +Jumalaa, hoitakoot sen asujamet sitä huonosti. Ja Ryssää vastaan me +sodimme viimme veripisaraan". + +Nuorukainen katseli hajamielisesti vanhukseen. + +"Mikä perhana sinua vaivaa?" ärähti vanhus ja astui Juhanaa kohden. +"Onko joku onnettomuus tapahtunut? Kerro!" + +"Setä", sanoi Juhana hitaasti. "Minä pyydän saada lähteä kotia". + +Vanha Nevalainen astui kaksi askelta takaperin ja katseli ällistyen +nuorukaista. "Siis _hänkin_ on kuullut", jupisi Jaakko, jatkaen +ääneen: + +"Kotia! Olet siis kyllästynyt oloosi täällä. No eipä kummaa: vanhan +Jaakon jaarituksia olet jo saanut kuulla niin usein, että olet niihin +tuskaantunut. Sinä olet nuori; eihän siis tuo ole niin kummaa. Ei +suinkaan". + +Vanha Jaakko ei tahtonut voida lausua viime sanat. Niin häntä suretti +että ainoa, joka häntä kunnioitti ja ymmärsi, nyt hänen ylönantaisi. + +"Rakas setäni", sanoi Juhana, joka myös tuli liikutetuksi, "en suinkaan +ole teihin kyllästynyt; siinä luulossa erehdytte. Niin kauan kun +hengitän, en unohda niitä jaloja sanoja, joita olen suustanne kuullut". + +"En voi ymmärtää, mikä sitten vois olla syynä pyyntöösi", sanoi vanha +Nevalainen. + +"Ajat ovat levottomat ja sota silmäimme edessä", sanoi Juhana. "Sen +vuoksi tahtoisin vielä käydä tervehtimässä vanhempiani, ennenkun on +ehkä myöhäinen. Sitä pait ovat vaaralliset vehkeet tekeillä +Nurmeksessa". + +"On siis totta mitä kuulin", sanoi vanha Jaakko. "No siinä tapauksessa +tuo pyyntösi on oikeutettu. Mutta -- kuinka voin sinutta toimeen tulla? +Sinä autat mua ammatissani ja olet mun paras seurustelujani. Aikoisitko +kauan kotonasi viipyä?" + +"En vannaan tiedä", sanoi Juhana. + +"Ja sitten tulisit takasin luokseni?" kysyi vanhus hitaasti. + +"Jos en siellä voisi rueta ammattiani harjottamaan, niin luultavasti +tulisin. Vaan jos voin, niin olenhan mielelläni lähellä vanhempiani", +vastasi Juhana. + +"Totta kyllä ja luonnollisesti", sanoi hajamielisesti vanha Nevalainen, +jolle tuo ilmoitus tuntui vähemmän tervetulleelta. + +Nevalaisen vaimon tulo keskeytti nyt jo muutenki harvan kansapuheen. +Hän tuli illallis-aterialle käskemään. + +Pöydässä istuttiin hyvän aikaa äänettöminä. Vihdoin vanha Nevalainen, +rykästyään pari kertaa, lausui: + +"Ikävän uutisen olen saanut kuulla. Rakas Juhanamme aikoo nyt lähteä +luotamme". + +"Todellako?" kysyi Matleena, katsellen suurilla silmillä ensin +miestään, sitten Juhanaa. + +"Aivan todella", sanoi vanha Jaakko. + +Anna oli ensin punastunut, sitten hän äkkiä kalpeni. Kyyneleet +tunkeusivat väkisten hänen silmiinsä, jotka hän suuntasi alaspäin, +salatakseen liikutustaan. + +"Ja mihin on aikomukses mennä?" kysyi Matleena-mummo Juhanalta. + +"Kotiin", vastasi Juhana. "Tahtoisin vanhempiani tavata, ennenkun sota +jommallai puolen tekee esteen". + +Äänettömyys seurasi. Vanhukset olivat alakuloiset Juhanan pyynnön +johdosta. + +Ja Anna? -- Hänen rinnassaan riehui tunne, jota hän nyt enään tuskin +voi muiltakaan salata. Niinkuin muinoin Karthagon mainio kuningatar, +aaltojen ajeleman Aineiaan jouduttua hänen valtakuntaansa, rakastui +urohon ja kauhistuksella sai katsella tämän erkanevan hänen +läheisyydestään: eipä toisin Annakaan nyt kuunnellut tuota sanomaa +Juhanan lähdöstä. Hänen sydämensä syvimmässä pohjukassa piili +nuorukaisen kuva jalona ja kirkkaana kuin toivon tähti! Ja nytkö sen +piti sammuman? Kunpa hänellä olis edes ollut jokukaan toivo siitä, +jotta Juhana hänestä piti! Vaan tämä ei ollut millään lailla osoittanut +jotakaan hellempää tunnetta neidon suhteen. Anna oli levollisesti +kärsinyt tämän näennäisen kylmäkiskoisuuden. Eihän Juliana kuitenkaan +ollut häntä mitenkään loukannut! Ja hän toivoi, että heidän välinsä +vielä muuttuisi, että joku arvaamatoin tapaus nuorukaisen rinnassa +herättäisi hellempiä tunteita neitoa kohden. + +"Sinä olet vakaa päätöksessäs lähteä?" kysyi vanha Nevalainen. + +"Niin olen", vastasi Juhana, "ja toivon ettette päätöksestäni pahastu". + +"En voi sua lähtemästä kieltää", lausui Jaakko, lisäten: "Tuo, muijani, +parasta olutta pöytään. Juokaamme lähtömalja rakkaan veljeni pojan +kunniaksi". + +Matleena teki kuin käsketty oli. Vanhan Nevalaisen silmiin kohosivat +kyyneleet, kun hän nosti oluthaarikan ja joi. + +"Minä olen jo korkeassa ijässä", lausui Jaakko, "enkä tiedä kauanko +Herra mun enään suopi elää. Ehkä nyt viimme kerran sun näen, poikaseni. +Kuule siis vanhan setäsi muistutus! Ole aina vilpitöin. Rakasta +isänmaatas enemmän kuin omaa henkeäsi! Sinä olet joutuva koetukseen. +Kummallisia vehkeitä kuuluu sieltäpäin, jonne aiot lähteä. Niin +häpeellisiä ovat ne, etten voi niitä mainita. Niitä tulee sun estää; +jos ei sana auta, niin on työ tarpeesen. Kuule! Sun _pitää_ niitä +estää. Ja sinä sen teet. Sen vuoksi lieneeki tuo halu lähteä sinussa +syntynyt. Tämä usko minua lohduttaa. Jumalan siunaus olkoon muassasi". + +Nyt noustiin illallispöydästä. Vielä istuttiin jonkun aikaa +pakinoimassa. Juhana katseli kaipauksella kaikkea ympärillään. Pienetki +huonekalut olivat nyt hänen mielestään tavallistaan isomman arvoiset. +Vanha Nevalainen astuskeli edestakaisin, jupisten itsekseen jotaki, +jota ei kukaan voinut kuulla. Hän ei ensinkään ollut hyvällä tuulella. +Anna hyöri edestakaisin, korjaten pois ruoan pöydältä ja pannen evästä +huomisaamuksi Juhanalle. Neito oli kaunis nähdä kun vasta puhjennut +ruusu. Silloin tällöin tipahti joku kyynel hänen silmistään eväspussiin +ja se lohdutti Annaa, että edes jotakaan muistoa hänestä tulisi +seuraamaan Juhanaa. + +Vihdoin pantiin levolle. Kaikkien uni oli vähemmän tyydyttävä. Vaan +erittäinki oli Anna valveella pysynyt. "En voi häntä unhottaa", valitti +neito ja painoi päänsä kyynelten kostuttamaa päänalasta vastaan. "Ah! +Jos joku muu neito hänen omakseen saa. Onnetoin se neito, kun vie mun +lemmittyni! -- Mutta! väärin teen! En tahdo hänelle onnettomuutta +toivoa. Eläkööt he onnellisna -- ja kauan -- ja kaukana minusta -- -- +Tahtoisinpa nähdä sen neidon, joka tuon voipi itseensä suostuttaa. Ei! +Parempi etten näe enkä kuule mitään. Minä tahdon kuolla pois näistä +kurjuuden oloista". + +Näin riitaiset ajatukset ajelehtivat Annan aivoissa. Kun +"sahramimantelinen" aamurusko kultaili itäistä taivaan rantaa, nousi +Juhana vuoteeltaan virvoitettuna. Hän otti hellät hyvästit vanhuksilta, +joita aavistus hänessä ennusti hänen ei enään näkevänkään. Säälien +puristi Juliana Annan kättä. Tämä näytti melkoisen iloiselta. -- Tien +haarassa kääntyi Juliana ja katsoi taaksensa. Tuolla seisoivat kolme +hänelle rakasta henkilöä: harmaapäinen, jalo rautio ja hänen +kunnioitettava vaimonsa, jonka tasaista luontoa Juhana suuressa +arvossa piti; tuolla seisoi myös punaposkinen, mustasilmäinen, +kahdeksantoistavuotias neitonen, kuumeellisella innolla silmäillen +kohta tien haarassa näkyalasta katoavaa nuorukaista. Kyyneleet +kohosivat Juhanan silmiin; hän otti lakin päästään, heilautti sen +ilmassa ympäri hyvästin merkiksi... Vielä hetkinen ja nuorukainen oli +kadonnut tienhaaran taakse Jaakon ja kahden vaimonpuolen nähtävistä. + + + + +II. + +Rovasti. + + +Karjalassa olivat olot tähän aikaan melkein kurjat. Näillä mailla hyvin +tunnettu majuri ja kruunun verojen kantaja Simo Affleck rasitti jo +ennestään köyhää kansaa veronkiskomisilla. "Ilkeyksistään ja +vääristyksistään mainiona hän vieläki elää kansan taruissa", lausuu +muuan historioitsija. Karjalan raukoilla rajoilla hän melkein rauhassa +sai toimia ilkitöitään. Hallituksella kyllä oli muutaki huolenpitoa ja +se ei suinkaan voinut pahaksi panna, että veronkantaja oli ankara; +sillä rahaa tarvittiin ja vähän sitä löytyi. --- Itse majuri oli +itselleen koonnut melkoisesti tavaraa Kiteellä, Pielisissä ja +Nurmeksessa oleviin hoveihinsa, Suorlahti, Lieksa ja Hovila. Niinpä +e.m. Hovilassa arvellaan löytyneen omaisuutta 5000 talarin arvosta.[2] + +Kauan oli rahvas näillä seuduin kärsinyt majurin väkivaltaisuutta. +Vihdoin sen maltti loppui ja se ryhtyi kaikenlaisiin vastustuspuuhiin. +Kuitenkaan ei tämä vastarinta olisi ollut isommasta merkityksestä, +ellei se olisi kannatusta saanut alalta, johon Suomen kansa ainiaan on +tottunut luottamuksella katsomaan: kirkolliselta. Ja tämä kannatus oli +mitä omituisinta laatua. Se ei yllyttänyt kansaa vähempään kun Venäjän +avulla hankkimaan pelastusta rasittajansa ikeen alta. + +Muutaman syyskuun aamuna vaelsi Nurmeksen pitäjässä kaksi miestä +maantietä eteenpäin. Toinen näistä oli jo sivu parhaan miehuutensa ijän +elänyt. Tummansinertävä sarkatakki ja samankarvaiset housut olivat +hänen pukunansa. Päässä oli hänellä kupera, musta huopahattu, kädessä +vankka keppi ulkomaan puusta; hopeahulkki koristi kepin ylipäätä. +Hulkissa oli luettava kepin omistajan nimimerkki: P.H. + +Tämä mies oli Pielisten senaikuinen rovasti, Pietari Herkepaeus. + +Enemmän kun rovasti olis hänen seuraajansa vetänyt katsojan huomion +puoleensa. Edellisen muodossa ja käytöksessä ilmaantui se vakavuus ja +maltti, jonka etevämpi tavallisesti tuntee ja osoittaa sitä vastaan, +joka on häntä alhaisemmalla hengellisen edistyksen asteella. +Jälkimäinen koetti ruumiin liikunnoilla ja äänen eri korolla elävästi +esitellä jotai asiaa. Rovastin kumppani oli rokonarpinen, lyhytläntä +mies. Hänen karsaasen katsovat silmänsä välähtelivät tipotihiään, kuin +särmäkäs jalokivi valoa kohden. Tämä välähdys oli pahanaaveinen: kylmä +kuin päivänpaisteen heijastus iljangolta. -- Muutoin tätä miestä isosti +kunnioitettiin hänen terävän järkensä ja myöskin hänen varakkuutensa +vuoksi ja Nurmeslaiset erittäinki suosivat Yrjö Sormuista -- näin +nimitettiin rovastin seuraajaa -- sen vuoksi, että hän oli Affleckin +ankarin ja vaarallisin vastustaja näillä mailla. + +"Sinä sanoit kansan ällistyneen kuulutuksen johdosta?" kysyi rovasti, +ikääskun heräten syvistä mietteistä. + +"Niin sanoin", virkkoi Sormuinen. "Syy siihen oli luonnollinen, sillä +kappalaisen poika, Erikki maisteri, luki sen vapisevalla äänellä ja hän +milloin punastui, milloin vaaleni. Tsar Pietarin nimi jäi häneltä +puoleksi kurkkuun. En tiedä muuta kun että erilainen olisi seuraus, jos +te, kunnianarvoisa herra rovasti, saarnaisitte meidät irti tästä +surkuteltavasta alamaisuudesta, semmoisen alta, joka ei meitä jaksa +suojella". + +"Ajattelematoin tosin olin, kuu niin tärkeän toimen uskoin nuoren pojan +tehtäväksi", lausui rovasti. "Vaan en luule asiain vielä hukassa +olevan. Sinä sanoit usean jo olevan taipuvan uuteen tuumaan?" + +"Mun takanani seisovat Karjalainen, Ikoset, Nyyrinen, Sykkö ja Tikka", +lausui Sormuinen. "Kyllä tappuroita on, kun tulta saadaan". + +"Entäs Nevalainen?", kysyi rovasti. + +"Sipo Nevalainen", lausui Sormuinen halveksivasti hymähtäen. "Mitäs hän +meistä huolii, tuo hurskas, isänmaallinen mies! Hän oli mennyt kirkosta +ulos, kun kuulutus luettiin, tietysti ollakseen Hovilaisia mieleen, +sillä Björn Finne oli kirkossa". + +"Mitähän Hovilaiset tästä kuulutuksesta ovat arvelleet?" kysyi rovasti. + +"Ne ovat pitäneet sitä hullutuksena, unelmana vaan", virkkoi Yrjö. + +Veri kuohahti pyhän miehen aivoissa. Hän kohotti keppinsä, pudisti sitä +ja lausui: "Vaan unelmana! Sata vuotta taappäin, viisikymmentäki vuotta +taappäin olisi tämä ollut unelma. Mutta nyt se ei ole unelma. Aika on +tullut, hedelmä on kypsi, ja niinkuin kylvetään, saadaan niittää". + +Yrjön silmät välähtivät ja hän katseli mielihyvällä rovastin uhkaavaa +muotoa. Pyhä mies jatkoi: + +"Kallis isänmaamme on epäilemättä mahdotoin vastustamaan sitä uutta +valtaa, joka kasvaa idässä. Jos meidän puolustajamme oikean etunsa +arvaisivat, niin eivät turhaan vetäisi sodan kuormaa yli jo ennestään +rasitetun maan. Jos isänmaansa puollustaja on kiitettävä, on +kahden- kolmenkertaisesti kiitettävä se, joka johtaa pois sodan kauhut +maastaan, pelastaen tuhansia kuolemasta ja hädästä". + +"Kristillinen ajatus!" lausui Yrjö Sormuinen. + +"Minä tunnen sydämessäni", sanoi Herkepaeus, että armon Herra +korkeudessa on valinnut minun, alhaisen käskynhaltijansa, hankkimaan +teille pelastusta. Yhdeltä puolen teitä ahdistaa sota ja nälkä, jopa +ruttoki; toiselta Affleck, Karjalan Antikristus. Olette siis kahden +valkean välissä. Asema on, en sano tukala; se olis liian vähä; se on +semmoinen, ettei sitä voi kärsiä". + +"Aivan oikein", virkkoi Sormuinen, joka ihmetellen kuunteli rovastin +sujuvaa puhetta. + +"Siitä ei siis ole kysymystä, että tuumamme olisivat epärehelliset tai +moitittavatkaan", lausui rovasti. "Tiedän että ne moniaiden silmissä +siltä näyttävät. Vaan heistä ei tartse huolia. Kyllä minä otan kaikki +nuhteet päälleni. Kiittämättömyys on tavallista mailmassa. Siksi olen +historiaa lukenut. Olenpa siinä myös lukenut useasta kansasta, joka, +kun sen hallitus oli huono, otti uuden". + +"Ja meidän hallituksemme on tosinki huono", virkkoi Yrjö Sormuinen. +"Mitä se meitä auttaa? Asettamalla mitä kelvottomimman päällikön +johtamaan väkeämme ja kiskoen meiltä viimme äyrimme, ylläpitääkseen +päätöintä armeijaa". + +"Sinä puhut aivan totta", virkkoi rovasti. Hetken mietittyään hän +lausui: "Ei! Tämän surkeuden pitää loppuman. _Minä_ saarnaan +tulevana pyhänä". + +Taaskin Yrjön silmät välähtivät, "Kunnian arvoisa herra rovasti! Minä +uskon varmaan että kun kansa kuulee teidän sille selittävän sen +etuja --" + +-- "Ja sen oikeuksia", lisäsi rovasti. + +-- "Niin juuri; minä uskon että kun _te_ selitätte perusteet +uuteen toimeen, niin kansa yksimielisesti suostuu ehdoitukseen". + +"Toivokaamme niin", sanot rovasti. "Minä tarjoon heille pelastusta. Jos +ovat sen tarpeessa, niin lienee se heille mieleen -- Kas kuka tuolla +tulee noin kiiruusti?" + +"Tuomas Turuinen", sanoi Yrjö. "Muutoin vakava mies. Mikä hänen +jalkansa on noin liikkumaan saanut?" + +Tulija kohotti kunnioituksella lakkinsa, nähdessään edessään korkeasti +oppineen rovastin. + +"Sinä näytät liikutetulta", lausui Herkepaeus, katsellen vastaantulijaa +tarkkaavalla silmällä. "Kerro mulle, mikä on mielesi rauhan häirinnyt. +Minun velvollisuuteni on, jos mahdollista, lohduttaa kärsiväisiä". + +"Oi, herra rovasti, näitä kurjuuden päiviä", lausui Turuinen, "joiden +vertaisia en vielä koskonkaan ole nähnyt. Tuskinpa vihollinen lie niin +inhoittava, kun ne, jotka pakosalla olevan kuninkaan käskyjä muka +toimittavat. Aamulla olin mies melkoisissa varoissa; nyt, herra +rovasti, ovat multa vieneet miltei puolet omaisuudestani. Ne +verikoirat, ne verikoirat! Suokaat anteeksi, että näin kristitöintä +mielialaa kannan, vaan koston himo vallitsee sydämmessäni". + +"Mun ystäväni", lausui rovasti suopealla äänellä, "sinä näytät hyvin +rauhalliselta mieheltä ja olet kait siksi tunnettuki. Paljon arvatenki +olet kärsinyt, ennenkuin mielesi maltti on loppunut. Eivät nekään, +jotka kristitystä mielialastaan ovat olleet tunnetut, ole voineet +hillitä vihansa, kun ovat nähneet vääryyttä harjotettavan; sen todistaa +raamattu. Sinun mielialaasi en siis ensinkään voi ankarasti tuomita". + +"Armollinen herra rovasti", lausui Turuinen, "te olette totinen +seurakunnan paimen, joka sitä puolustatte villipetoja vastaan. Vaan +meillä talonpoika-raukoilla ei liene muu neuvo tarjona, kun +kärsiväisesti odottaa parempia aikoja". + +"Kärsiväisyydellä on rajansa", virkkoi Herkepaeus. "Ei Luoja ole meitä +ainoastaan kärsimään luonut. Hän on meille vapauden suonut ja jos sen +ansaitsemme, niin ei orjina tarvita olla, joski ei oma ole esivalta". + +"Aivan niinkuin arvoisa herra rovasti sanoo", lausui Sormuinen. +"Emmehän orjiksi näy aiotun". + +"Mutta miten voidaan pelastusta saada?" kysyi Turtunen, + +"Etkö ollut pyhänä kirkossa?" kysyi rovasti. + +"En voinut päästä. Vaimoni oli kipeä", vastasi Turuinen. + +"Etkös ole kuullut kuulutuksesta?" kysyi rovasti. + +"Sanottiin siellä maisterin höpisseen jotaki Ryssästä, jota ei hän eikä +seurakunta ollut ymmärtänyt", lausui Turuinen. + +"Se poika-tomppeli". jupisi rovasti, lisäten ääneen: "Hän ei osannut +asiaa selittää. Mutta hän oli kuitenkin oikeassa. Meidän täytyy rueta +Ryssän kanssa liittoon". + +"Liittoon?" kysyi Turuinen ällistyen. "Onkohan se suotavaa?" + +"Se on ainoa keino pelastukseemme", lausui rovasti. + +"Mutta Venäläinen on meitä aina vainonut. Esi-isämme ovat aina heitä +vastaan taistelleet", sanoi Turuinen. + +"Eipä niinkään", sanoi Herkepaeus. "Kun muinoin Ruotsalaiset tahtoivat +tyrkyttää kristinoppia Karjalaisiin, tekivät nämä liiton Venäjän +kanssa". + +"Voi niin olla", sanoi Turuinen. "Mutta" -- + +"Ei mitään _mutta_", sanoi Sormuinen. "Rovasti tuntee nuo asiat +paremmin kun sinä". + +"Aivan varmaan; sen myönnän", kiiruhti Turuinen sanomaan. + +"Jos haluat sietää Hovilaisten kiristyksiä, niin siedä", lausui Yrjö. +"Me muut rupeamme vastarintaa tekemään ja saamme apua Venäjältä". + +"Minä en aio enään sietää mitään, kun vastarintaan voin rueta. Jos +Venäläiset meitä auttavat, niin rupean minäki liittoon", lausui +Turuinen. + +"Asia on päätetty", sanoi rovasti. "Pyhänä tulee uusi uskollisuuden +vala kirkossa vannottavaksi. Puhuttele sitä ennen tuttaviasi ja tule +heidän kanssa kirkkoon. Asettukaat saarnastuolin läheisyyteen". + +"Minä teen niinkuin käskette, arvoisa herra rovasti", sanoi Turuinen. + +"Voipihan sinuun luottaa?" lausui rovasti terävästi silmäillen +Turuista. + +"Tuomas Turuinen ei ole koskaan sanansa syönyt", lausui talonpoika +vakavasti. + +Nyt oli ehditty pappilan kujan kohdalle. Rovasti otti hyvästin +toveriltaan ja läksi kujaa kulkemaan. Sormuinen ja Turuinen jatkoivat +matkaansa. + +"Tosiaanki, rovastilla on puhe-taito", lausui Sormuinen. + +"Oikein sanot", virkkoi Turuinen. "Puolessa tunnissa olen enemmän +muuttunut, kun viidessäkymmenessä vuodessa". + +Rovasti ei mennytkään kappalaispuustelliin, jossa pastori Samuli +Jockman poikansa Eerikin kanssa häntä hartaasti odottivat saadaksensa +kuulla, josko Herkepaeus mahdillansa olisi voinut peruuttaa viime +pyhäisen hairauksen. Rovasti poikkesi muutamalle polulle, kulki sitä +hyvän matkaa, tuli pienoisen puron luo, jonka yli hän meni, nousi puron +törmää ylös ja astuskeli vieläki palasen matkaa metsätietä. Vihdoin hän +seisahtui mökin eteen. + +"Etiam infimae sortis homo potentissimis qvandoque officia praestare +potest",[3] jupisi pyhä mies, joka, niinkuin papit ylipäänsä siihen +aikaan, oli latinan kielessä hyvin perehtynyt. Sitten hän kolmasti +kolkutti oveen. + +Ovi avattiin ja ulos kurkisti akka, joka varmaanki Louhelle vertoja +veti. Yläleuasta pisti esiin yksi hammas, alaleuka oli aivan +hampaatoin. Musta, vanukkeissa oleva tukka riippui akan hartioille. +Hänen muotonsa ei ollut viikkokausiin veden kanssa likempään +tuttavuuteen tullut. Yllään oli akalla keltainen hame, joka oli +paikkoja täynnä. Yläpuolen akan rungosta ympäröi sininen nuttu ja +päässä oli hänellä tulipunainen huivi, likainen ja repaleinen. Akka oli +päällepäätteeksi silmäpuoli ja siis täydellisesti "anus horrida",[4] +niinkuin Herkepaeus jupisi, nähdessään hänen. + +"Jumalan rauha, Horman Malla", lausui rovasti akalle, joka syvästi +kumarrellen viittasi puhujalle astua sisään. Tämä ei halunnut +viittausta totella, vaan istui kivelle, mökin edustalle. + +"Mikäs on armollisen rovastin johtanut mun alhaisen oveni eteen?" kysyi +Malla. + +"Minä tartsen sun apuas", sanoi Herkepaeus. + +"Se on teille aina tarjona. Minä olen köyhä akka-parka ja palvelen +mielelläni mahtavia, joilta saan jonku rovon", lausui Malla. + +"Kukin virastaan elää", virkkoi Herkepaeus ja hänen suunsa vetäysi +tuokioksi kummalliseen hymyyn. Hän jatkoi: "Sulla on suuri valta +ihmisten taikauskon vuoksi. Nyt sun pitää ilmestyä ennustajana; puhua +merkeistä taivaalla ja maassa; nähdä vanhan vallan onnettoman lopun ja +uuden vallan onnellisen alun. Tämän ennustaa tuo nykyisin idän +taivaalla ilmestynyt tähti, jonka on sanottu tämänvuotista ruttoa +ilmoittaneen. Pane kaiken kykys liikkeelle". + +"Uskallanko kysyä, mikä on aikomuksenne, herra rovasti", lausui Halla, +"Jos tiedän sen, niin voin paremmin tehtäväni suorittaa". + +"Minä tahdon meille paremman esivallan", sanoi Herkepaeus. "Venäjän +mahtava tsaari, jolla kuuluu olevan rikkautta kosolta, ja jonka +mahtavuus on suosta näkyviin lumonnut komean Pietarin, hän on sopivin +hallitsijamme ja hän voi meitä vihollisten hyökkäyksistä varjella +paremmin kun Ruotsin nykyinen hallitus. Kun uuden vallan alle tulemme, +saat sinäki Malla hohtavia hopeakolikoita kosolta vaivoistas. Tuossa +aluksi, jos olet mulle avullinen". + +Rovasti veti povestaan vehreän silkkipussin, jonka silmukkojen läpi +kuulti rahaa. + +Mallan silmä välähti. Hän ojensi laihan kätensä ja lausui: + +"Minä palvelen teitä kuin ruumis sielua, sen lupaan Jumalan nimessä". + +Taaski rovastin huulille ilmaantui kummallinen hymy, joka piakkoon +katosi. + +"Tässä ovat rahat", lausui hän. "Laita niin, että kohta kuulen +toimistas". + +Näin lausuttuaan lähti rovasti taas astumaan, jättäen Mallan ihailemaan +saalistaan. Vaan vielä palasi rovasti mökille ja virkkoi noidalle: +"Sipo Nevalaisen luona sun erittäinki pitää käydä ja panna kaiken +kykysi liikkeelle, saadaksesi hänen yhtymään tuumiimme. Tämä on +tärkeätä, sillä löytyy täällä puolue, joka pitää silmällä tuon kopean +talonpojan mielipiteitä ja niitä seuraavat". + +"Hänen luoksensa riennän huomen aamuna", lausui noita. + +"Mene jo tänään", virkkoi rovasti. "Jota tänään voi tehdä, ei pidä +huomispäiväksi lykätä". + +"Aika on sopimatoin tällä erällä", lausui Malla. "Huomenna on täysi +kuu, silloin menen". + +"Tee, miten parhaiten sopii", sanoi rovasti ja läksi taas astumaan, +jupisten: "Meillä on kummallai vaikutusalana ihmisten usko, vaan +vähemmän vapaasti tuo noita liikkuu opintojensa nojassa kun minä. Mutta +sehän onki luonnollista. Hän julistaa taikauskoa, minä uskoa". + + + + +III. + +Ryöstö. + + +Korkealla mäellä, ei kaukana Pielisjärven rannasta, oli muhkea +rakennus, jonka omisti Nurmeksen tähän aikaan mahtavin talonpoika, Sipo +Nevalainen. Talo oli kauniilla paikalla, josta näkyala oli vieläki +kauniimpi. Pielisjärven aallot miellyttivät silmää, jos se kaakkoon +katseli; pohjoisessa oli kaunis laakso, jonka toisella puolen maa +kohosi vuoreksi. Vuoren rinteessä kasvoi rehoittava koivumetsä. +Koillisessa siinti vuoria ja lounaassa sekä lännessä näkyi osa +Pielisjärven perukkaa. Kun aamu- tai ehtooaurinko kultaili näitä +seutuvia, olivat ne sangen ihanat ja Nevalainen ei suinkaan vähäksi +laskenut tätä puhdasta luonnon ihailemisen nautintoa. + +Luokaamme nyt silmäys tähän mieheen, joka kertomuksessamme on valtaava +niin etevän sijan. + +Sipo Nevalainen oli vuosia puoli väliin kuudettakymmentä elänyt siihen +aikaan, jolloin tässä kerrotut kohtaukset tapahtuivat. Hänen raitis +liikuntonsa ei olisi tätäkään, ei suinkaan korkeata ikää antanut +aavistaa; ainoastaan korvallisilta harmahtavat hiukset osoittivat, että +niiden kantaja jo oli elämänsä jälki-osaan kerennyt. Nevalaisen +leveällä otsalla näytti ajattelevaisuus majailevan. Hänen +harmaansinertävät, läpitunkevat silmänsä olivat tavallista etempänä +toisistaan, jolla omituisuudella kreikkalaiset kuvanveistäjät +teoksissaan osoittivat mahtipontisuutta ja hallitsiakykyä. Kun +mielenliikutukset Nevalaista häiritsivät, kävi hänen otsansa +tummansinertäväksi, ikääs kuin uhkaava ukonpilvi olisi siihen +asettunut. Alahuuli oli vähän etenevämpi ylähuulta, jonka omituisuuden +tavallisesti sanotaan osoittavan itsepäisyyttä. -- Nevalaisen +käytöksessä ilmaantui aina arvollisuus; hänen puheensa oli sattuva ja +lyhyt. Hänen luonteensa oli voimakas, vaan samassa haaveksiva. Usein +vaipui hän mietintöihin, joista ainoastaan joku ulkonainen vaikutus +hänet riisti irti. Äkkiä hän silloin oli palannut mielikuvituksen +avaroilta aloilta todellisiin oloihin, täynnä intoa ja voimaa. + +Nevalainen oli varsin tunnokas; erittäinki vääryys ja sorto panivat +hänen sappensa kiehumaan. Hän katsoi ihmisen arvoa alentavaksi, että +näitä paheita löytyikään ihmisten parissa. Hän ei koskonkaan ollut +niitä harjoittanut eikä suvainnut niitä muidenkaan harjoittavan. Tämä +herkkätuntoisuus yllämainitussa suhteessa tuli suuresti vaikuttamaan +Nevalaisen tulevaan kohtaloon. + +Luonnollista oli, että Sipon haaveksiva luonne hyvin suosi +yksinäisyyttä. Usein istui tuo iso, roteva mies muutamalla kunnaalla, +ei kaukana kotitalostaan, ajatuksiin vaipuneena. Olispa luullut jonku +jättiläisen vartioivan kummuun kaivetuita aarteita, kun näki Sipon, +silmiä liikuttamatta, katselevan Pielisjärven pintaa ja sitä ympäröiviä +metsiä. Välistä hän seurasi taivaan rannalla liitelevää lintua +niinkauan ja niin kauas kuin sitä eroittaa voi. Kun se vihdoin katosi +näky-alasta, huokasi Nevalainen, koska hänen mielikuvituksensa, jossa +tämän linnun liiteleminen herätti ajatuksen vapaudesta ja +rajattomuudesta, nain lennossaan ehkäistiin. + +Nevalaisen vaimo, Katri, oli miestään 6 vuotta nuorempi. Hän oli +erittäin tasaista luonnetta, aivan kuin luotu tyyneydellään tasaamaan +Sipolle elämän vaivaloista, epätasaista tietä. Sipo tämän kohdan hyvin +tunsi ja piti vaimoaan suuressa arvossa. Katri oli nuoruudessaan ollut +kaunotar ja vielä nytki kangasti tuo nuoruuden viehättävä kukoistus +hänen muodossaan, niinkuin iltarusko suloisesti, vaikkapa heikommalla +hohteella, valaisee yön helmoihin vaipuvia maisemia. Neljä lasta oli +tällä onnellisella parikunnalla ollut, joista lukijalle jo tuttu Juhana +oli nuorin ja enin tuli äitiinsä. Tätäkös hellin silmin vanhemmat +katselivat! Jo useat kerrat oli ollut kysymys lähettää Juhanalle sana +tulla setän luota kotiaan. -- Juhanan kahdet vanhemmat sisaret olivat +kuolleet jo lapsuudessaan. Yksi veli oli seppänä Rautalammella. + +Oli ihana Syyskuun aamu. Rasvatyynenä loisti Pielisjärven pinta +auringon valossa. Portaillaan seisoi avopäin Sipo Nevalainen ja +hengitti mielihyvällä raikasta aamu-ilmaa. Hän oli juuri neuvonut +muutamaa renkiään töistä, jotka olivat pellolla tehtävät. Hetken +seisottuaan portailla, meni Sipo sisälle. Katri tuli häntä vastaan. He +menivät pirtin takana olevaan kamariin eineelle. + +"Minä olen tänään onnellisempi kun pitkään aikaan olen ollut", lausui +Sipo. "Tuntuupa niinkuin huolet olisivat unhottaneet Nevalaisen olevan +olemassa". + +"Mun rakas Siponi", lausui Katri, "kuinka iloitsen siitä, että olet +näin tytyväinen! Suokoon Luoja, että tätä onnellisuutta kestäisi pitkän +aikaa". + +"Niin toivotaan", lausui Nevalainen. "Ajat ovat tosin rauhattomat, vaan +maltilla ja viisaudella voi paljosta pahasta päästä". + +"Arvatenki", sanoi Katri; "viisaudellasi olet matkaan saanut sen, että +Hovilaiset eivät vielä sanottavasti ole meitä ahdistaneet. Tuskin +ketään, pait sinua, löytyy, joka ei valita väkivaltaa luonansa +tapahtuneen". + +"He ovat ehkä itse syypäät siihen", sanoi Nevalainen. + +"Minkäpä väkivallalle tekee?" lausui Katri. + +"Väkivaltaa ei pitäisi tarvita kärsiä, jos ei tahdo", sanoi Sipo +painavasti. "Hovilaiset ymmärtävät sen, että _minä_ en semmoista +kärsisi ja siinä lie salaisuus, miks'eivät he minua häiritse". + +"Mutta, rakas Siponi, varuilla saa kuitenki olla", lausui Katri. +"Olenpa kuullut huhuja että he aikovat käydä täällä, kopean Nevalaisen +luona". + +"Älä pelkää, Katriseni. He eivät Sipo Nevalaista suututa", lausui Sipo. + +"Mitäs nuo pedot eivät uskalla?" virkkoi Katri. "Tikalta ja Syköltä +ovat eilen vieneet lehmän kummaltai ja lyöneet Sykön vaimoa otsaan +seipäällä, kun hän koetti heitä estää". + +"Tämä on häpeällistä", sanoi Sipo ja hänen otsallaan ilmaantui hetkeksi +tuo uhkaava pilvi. "Älkööt Nurmeslaisia liioin ärsytelkö! kohta koston +hetki lähenee". + +Juuri kuu hän oli viimme sanat lausunut, kuuli hän pirtin oven +aukenevan. Hän astui kamarista pirttiin ja näki Horman Mallan. + +"Jumalan rauha", sanoi Malla, viekkaasti vilhuen yhdellä silmällään. +"Minä olen tullut luokses selittämään tuon idässä loistavan tähden +merkitystä". + +"Noita-raukka", lausui Sipo, "käy muiden luona selittämässä. Minä en +halua selitystäsi kuunnella". + +"Kuinka äveriäs!" sanoi noita, lisäten itsekseen: "täytyy vielä +koettaa. Rovasti käski koettaa parastaan". + +"Sipo Nevalainen", lausui noita, ojentaen eteenpäin kurtistunutta +ruumistaan, "Horman Malla ei tyhjiä lörpöttele. Idässä kasvaa uusi +valta, niinkuin tuo tähti kaunis ja voimakas. Se tulee olemaan meidän +valtamme". + +"Tulevaisuus on meille tuntematon", sanoi Sipo. "Kaikkivaltias sen +määrääpi, vaan ei semmoiset, jotka Pääsiäis-aattona paholaiselle +vuokraavat itsensä". + +"Mutta mulle on tulevaisuus tunnettu", huudahti noita. "Ennenkuin päivä +on laskenut, olet sinä, Sipo, onnetoin mies, ellet tahdo kuulla mun +ehdoitustani s.t.s. rueta liittoon Venäjän kanssa; siten voit pelastua +onnettomuudesta". + +"Minä ajattelen vielä samoin kun äsken", lausui Nevalainen. "Mene +muiden luo ehtojasi tarjoomaan". + +"Anna kuitenkaan edes ropo köyhälle akalle", lausui noita. + +"Nyt en siihenkään suostu, ehkä vasta", sanoi Sipo kärtyisästi. + +"Ylpeä Nevalainen, muista! Ropoa et antanut köyhälle akalle. Saatpa +vielä enemmänkin antaa niille, jotka eivät apuas tartse. Hahhahhaa! +Malla tuntee tulevaisuudenki, sen kohta saat nähdä". + +Noita meni. Hänen ilkeä naurunsa soi pitkän aikaa Sipon korvissa. Mutta +vihdoin tuli hän taas roveilleen ja rupesi levollisesti Katrin kanssa +puhumaan Juhanasta. Tämä aine oli Katrille kaikista suotuisin ja kohta +oli onnellinen parikunta yhtä onnellinen kuin ennen Mallan tuloa. + +Päivä meni jo puolissa, kun Katri, katsastaen kujalle, lausui Sipolle: +"kas, ketä tuolla tulee? Kahdet kärryt. Nyt ajavat hilasta sisään. +Kiiltävät napit yhden miehen takissa! Jumala armahtakoon; Hovilaisiahan +nuo ovat!" + +Katri oli säikähdyksestä mennyt kalpeaksi. Sipo lohdutti häntä +tyvenesti, sanoen ettei mikään vaara nyt uhannut ja astui sitte +tulijoita vastaanottamaan kartanolle. + +Tänne oli saapunut kolme miestä. Se, jolla kiiltävät napit olivat +takissa, oli majurin lähin uskottu, Pietari Jessenhaus, jota talonpojat +Jästihanskaksi kutsuivat. Hän oli lyhyt, laiha mies, jonka muodossa +rautainen lujuus kuvausi. Harvat hiukset peittivät sivuilta hänen +kaljua päätään; nenä oli iso, silmät harmaat ja terävät. Jessenhaus oli +Nevalaisen kanssa samanikuinen. + +Toinen tulleista oli Björn Finne, entinen nimismies Pähkinälinnassa, +niinkuin aikakauskirjat ilmoittavat. Finne oli punaverinen, +punapartainen, roteva ja lihava mies, lystikäs puheissaan ja +tavoissaan, joka ylitse kaikkea maan päällä rakasti ryyppyjä, jos ne +nimittäin eivät olleet aivan mietoja. Viinapäissään teki hän usein +häiriötä veronkannossa ja Jessenhaus harvoin uskalsi antaa Björnin +yksin virkatoimiin ryhtyä. Muutoin oli Björn hyväsydäminen ja +Nurmeslaiset surkuttelivat, että niin siivo mies oli niin ilkeän +palvelukseen joutunut. Että Björnin siivous ei kuitenkaan niin +erinomainen ollut, on todenmukaista. + +Kolmas tulijoista oli hoikka, pitkä mies, rahvaalle kaikista +Hovilaisista vastenmielisin, sillä hän konnankoukuilla ja kavaluudella +peijasi yleisöä. Hän ja ankara Jessenhaus olivat yhdessä vastine +Affleckille, joka itsessään yhdisti kummanki palveliansa +pääomituisuudet. Tämä kolmas tulijoista -- henkiherra Rietrikki Arnkijl +-- oli jo harmaapäinen, vaikka hän vasta oli puolen vuosisataa elänyt. +Hänen silmänsä olivat isonlaiset ja kellertävät, hänen nenänsä +punottava. Hieno, harmahtava parta ympäröi arvoisan henkiherran muotoa. + +Näin olivat nyt kaikki Hovilan veronkantajat lähteneet Sipoa +tervehtimään, sillä tätä retkeä pidettiin tärkeänä ja sen päättymistä +joko hyvästi tai pahasti epätietoisena. -- Tavallisesti vaan yksi tai +kaksi näistä veronkantajista oli matkassa -- Affleck itse ei ollut +nykyisin Nurmeksessa; hän oli pari päivää sitten mennyt Kajaaniin ja +muistuttanut siitä, että kaikki menisivät Nevalaisen luo. Jos ei asiat +hyvin kävisi, (jota hän ei sentähden tahtonut peljätä), asettaisi hän +ne kyllä oikealle Kajaanista palattuaan. + +Kun Nevalainen oli tullut kartanolle, lausui hälle Jessenhaus: "Me +olemme tulleet luokses, Nevalainen, kantamaan sitä lisäveroa, joka, +kuninkaallisesta käskystä, nyt tulee Suomessa ylöskannettavaksi". + +"Minä tervehdin teitä", sanoi Sipo. "Niinkuin Björn Finne tietää, olen +minä veroni maksanut; jos nyt uutta vaaditaan, niin olen siihenki +maksuun taipuva, kun saan kuulla ja nähdä tuon kuninkaallisen käskyn". + +"Me tiedämme", lausui Arnkijl, "että sinä, Nevalainen, aina olet ollut +valmis uhraamaan tavaraasi kärsivän isänmaan eduksi. Sen vuoksi sinä +nytki olet taipuva maksamaan tätä lisäveroa, jota ainoastaan +varakkaammat ovat suorittavat. Ajat ovat huonot, vaan kuitenki tosi +isänmaan ystävä mielellään rientää auttamaan kurjaa Suomenmaata, jonka +kohtalo toki piakkoon tulee paremmalle kannalle; sen olemme saaneet +luotettavalta suunnalta kuulla". + +"Minä olen tosiaanki isänmaan ystävä", sanoi Nevalainen, "ja sen surkea +tila mua surettaa enemmän kuin monta muuta. Minä olen myös taipuva +uhraamaan varoistani isänmaan alttarille, kun ne näen sinne joutuvan. +Mutta tämä veronkanto tuntuu minusta vähän kummalliselta. Pyydän siis +saada nähdä kuninkaallisen kirjeen". + +"Sinä epäilet siis rehellisyyttämme?" lausui Jessenhaus. + +"Suokaat anteeksi, että olen tullut epäileväksi", sanoi Sipo, mutta +nykyaikaan kuulee puhuttavan semmoisistaki veronkannoista, joissa, jos +ei maksaja heti voi ne suorittaa, ne kirjotetaan rästiin +kahdenkertaisina. Mutta se sinään. Minä pyydän saada nähdä tuon +kirjeen". + +"Kuule, Sipo Nevalainen", sanoi Jessenhaus terävästi, "tämmöistä +kohtelua eivät kuninkaan käskynhaltijat ole tottuneet näkemään hänen +alammaisissaan, Punnitse sanas, ennenkuin puhut, ettet jälestä kadu". + +"Minä olen jo aikoja sitten tottunut ajattelemaan mitä puhun", sanoi +Nevalainen. "Mutta niinkauan kuin maassa sanotaan oikeutta löytyvän, +saa kukin itsensä puoltaa". + +"Oikein puhuttu", lausui Björn, jota Nevalaisen arvokas käytös ja puhe +isosti miellyttivät, "mutta eihän tässä nyt oikeutta rikotakaan. Sinä +maksat ja me eroamme hyvässä sovussa". + +"Niinpä selität tätä seikkaa, kuin paholainen raamattua", sanoi Sipo +naurahtain ja jatkoi sitten, kääntyen Jessenhausiin: "Jos saan nähdä +kirjeen, jossa veron suuruus on määrätty ja kuinka laajasti sitä tulee +kantaa, niin suostun maksuun". + +"Ja _jos_ meillä tuo kirje nyt onki taskussa", sanoi Jessenhaus +vihasta väristen, "ja _jos_ emme katsoisi itseämme velvoitetuksi +sitä näyttämään kaikenmoisille uppiniskaisille ja hävyttömille +alamaisille: etkös sitten maksaisi?" + +"Koska olette noin suora puheessanne, niin olen minäki suora. Minä +ymmärrän, että tämä vero jääpi omaan taskuunne, koskette voi sitä +perustaa laillisesti ja siinä tapauksessa en ai'o maksaa", lausui Sipo. + +"Meidän täytyy siis omin luvin periä saatavamme", lausui Arnkijl. + +"Saatavanne!" naurahti Sipo. + +"Niin juuri, saatavamme", sanoi Jessenhaus. "Sinä saat nähdä, että tosi +asia on edessä". + +Nyt veronkantajat alkoivat astua talon portaita kohden, ikääskun +mennäksensä sisään. + +Nevalainen kiiruhti heidän edelle, puikahti äkkiä ovesta sisään ja pani +sen sisäpuolelta säppiin. Ryöstäjät jäivät oven taakse seisomaan; +heidän sisään pääsynsä oli estetty. + +Mutta Hovilaiset olivat siksi tottuneet tämmöisiin kohtauksiin, ettei +he niistä ymmälle tulleet. Björn Finne sieppasi porstuassa seisovaa +kaksi sapilasta, joilla hän pönkkäsi oven, niin ettei voinut +sisäpuolelta oven kautta ulos päästä. Sitten asettuivat Björn Finne ja +Arnkijl, kumpii pistooli kädessä, kartanolle ja Jessenhaus riensi, +otettuaan kärryistä rautakangen, aitan luo, jonka oven hän parilla +kangeniskulla halkasi. + +Hän otti sitten kärryistä kaksi säkkiä, vei ne aittaan, täytti ne +viljalla ja kantoi ne sitten kärryihin takasin. + +Pirtin ovea kohden kuului sill'aikaa ryntäyksiä, vaan se ei auennut. +Äkkiä kajahti pyssyn laukaus. Nevalainen oli akkunasta ampunut +Jessenhausia, juurikun tämä asetti säkin kärryihin. Luoti suhahti liki +veronkantajan korvaa ja lensi tallin seinään. + +Veronkantajat kiiruhtivat nyt pois, koska odottivat toisenki +laukauksen. He olivat jo kerenneet kujan suuhun, kun Nevalainen löi +akkunan rikki ja hyökkäs pihalle. Viha oli hänen muotonsa muuttanut +oudon näköiseksi. Tuuli heilutteli hänen hiuksiaan ympäri ohimoita, +joissa pullistuneet suonet näyttivät, mikä kiihoitus nyt teki +luonteeltaan rauhallisen talonpojan aivan raivostuneeksi. Hän kohotti +oikean kätensä ryöväreitä kohden ja sanoi kähisevällä äänellä: "Vuoroon +vieraissa käydään! Vielä tulee sekin aika, jolloin soisitte ei +tehneenne näin". + + + + +IV. + +Rovasti jatkaa tointaan. + + +Kohta sen jälkeen, kun Hovilaiset olivat käyneet ryöstöretkellään +Nevalaisen luona, leveni siitä huhu kulovalkean nopeudella ympäri +seurakuntaa. Itsekuki aavisti, että Nevalainen ei tuota väkivaltaa +anteeksi antaisi ja varmaanki tuntuvalla tavalla koettaisi kostaa +Hovilaisille. + +Ehtoopuolella samana päivänä, jona ryöstö oli tapahtunut, tuli +Sormuinen, tuttavamme toisesta luvusta, käymään Nevalaisen luona. +Sormuinen ja Nevalainen eivät viimme aikoihin olleet aivan sovussa +eläneet. Edellisen väkinäinen luonne ja himo yksin määrätä kaikki, oli +jälkimäiselle varsin vastenmielistä. Olipa heidän välillänsä puoli +vuotta taappäin ilmi tora syntynyt, jossa useat kyläläiset olivat +olleet läsnä ja pitäneet kuka Nevalaisen, kuka Sormuisen puolta. Mutta +vastoinkäyminen yhdistää enemmänki eroavaisia luonteita kun +yllämainitut ja niin kävi nytki. Yhteinen vihollinen on välistä parempi +yhdistäjä kun pintapuolinen sovinto. Näin arveli itsekseen Sormuinen, +suunnatessaan askeleensa Nevalaisen taloon; eikäpä hänen arvelunsa +häntä pettänyt. + +Päivä oli kulunut hitaasti Sipolla. Hän oli miettinyt montaki keinoa, +miten kostaa Hovilaisille ja vihdoin tullut siihen päätökseen, että +yleinen rynnäkkö Hovilaan olis sopivin. Väkivalta olis väkivaltaa +vastaan asetettava. Tämmöisen rynnäkön voi erittäinki nyt toivoa +onnistuvan, kun majuri itse, joka oli tunnetta kelpo päälliköksi, oli +Kajaanissa. Kun Hovila oli valloitettu, jakaisi talonpoikaisjoukko +keskenään ne tavarat, jotka sinne olivat ko'otut ja täten kuki saisi +osaksi omansa takasin. Veronkiskureille tuomittaisiin joku sopiva +rangaistus ja toivo olis, etteivät he senjälkeen enään Nurmeslaisia +häiritsisi. + +Näin mietiskeli Nevalainen. Kun Sormuinen oli häntä tervehtinyt ja +_onnitellut_ siitä mitä tapahtunut oli, "koska se teko oli Sipon +silmät avaissut ja täten tuottanut oivan jäsenen siihen liittoon, joka +kostoa hankki Hovilaisille", ruettiin nyt yhdessä tuumin miettimään +keinoja koston saavuttamiseen. + +Kun Sormuinen oli hetken kuunnellut Sipon ehdoituksia, lausui hän: +"Veikkoseni, sinä olet mielestäni liian hätäinen. Kostaa tahdomme. +Mutta meidän tulee niin varustaa itsemme, ettemme voi tappiolle tulla". + +"Aivan niin", virkkoi Nevalainen, "ehkä olen ma liian kiihoitettu. +Senpävuoksi on hyvä että teräväjärkinen ja tyyni mies on +neuvottelemassa kanssani. En tahdo voida järkeäni hallita; se huutaa +myötäänsä: kosta!" + +"Se on oikeuden ääni", sanoi Yrjö ja hänen silmänsä välähtivät. "Niin +minäkin aina ajattelen. Mutta minussa ei leimua kulovalkea, vaan +sydämmessäni palaa kirkas tuli, joka yön pimeydessä johtaa ajatukseni, +niinkuin majakan tuli, niiden yritysten perille, joka on kosto. 'Valvo, +valvo!' huutaa minussa ääni; 'kun vihamiehesi nukkuvat, valvo; kun he +ovat matkalla, seuraa heitä hiljaa, varovasti, ryntää heidän niskaan ja +riistä heiltä omaisuus ja henki. Tee heidät aina levottomiksi, että he +unestaanki kavahtavat, kuunnellen eikö Sormuinen ole läheisyydessä'. +Semmoinen on kostonhimoni: ei leimuava, vaan tyven ja sitkeä". + +"Sinä tosin osaat vainota!" lausui Sipo. "Oi! tulkoon se henki +minuunki! Minä olen heidät suvainnut, vaan taivas on varmaan sen vuoksi +mun rangaissut". + +Ovi avattiin ja Sykkö astui nyt sisään. Tämä mies, joka, niinkuin +edellä mainittu on, oli saanut äsken kärsiä Hovilaisten väkivaltaa, oli +Venäjän Karjalasta kotoisin. Hän oli jonku aikaa sitten muuttanut +Suomen puolelle, täällä harjoitellut pienoista kauppaa ja koonnut +itselleen pienoisen omaisuuden. Hän oli erittäinki oppinut +kunnioittamaan Nevalaista tämän vilpittömän ja tasaisen kohtelun takia. + +"Ne hävyttömät, ne hävyttömät!" jupisi Sykkö sisään tullessaan ja +vetäsi vasemman käden sormilla läpi ruskean partansa. "Ah! mie en olisi +uskonunna, että näin voidaan käyttää itseään Suomessa! Kyll' meilläki +toisess' Karjalass' virkamiehet ottavat saatavans', vaan he ymmärtävät +sen ottaa niin, ettei maksaja siitä pahastu. En, mar' minä rupee täällä +olemaan, kun tämmöistä joka päivä rupee näkemään; minä lähden +kotipuoleeni. Sen tulin nyt sanomaan, että Sykkö lähtöö rajan taa. Jätä +sieki tää kurja maa ja tule mukaan. Suuressa arvossa olet luonamme". + +Niin puhui Sykkö Sipo Nevalaiselle. Tämä käski vieraan istua penkille +ja levähtää; nyt mietittiin juuri, miten Hovilaisille voitaisiin kostaa +heidän ilkitöistään. + +"Sykkö", sanoi Nevalainen, "sinä olet saanut kärsiä viattomasti +väkivaltaa niiltä, jotka muka kuninkaan käskynhaltioita ovat näillä +seuduilla. Kun sinua on aivan syyttömästi kiristelty, olisit nyt valmis +lähtemään pois maastamme, vähintäkään koettamatta saada kostaa +pahantekijöille. Se ei käy laatuun. Me olemme miehiä; sen tahdomme +kohta näyttää. Jos kotiasi palaisit, asiain tällä kannalla ollen, +luulisivat kaikki, että huono on tämä maa, jossa ei väkivaltaakaan edes +_koeteta_ vastustaa. Ei! Ensin kosto ilkitekijöille ja sitten +vasta muuta tulee ajatella. Karjalan suuri suku on tottunut oikeuteen, +ja häpeäpä olis, jos Ruotsin puoleen kuuluva osa siitä saisi enemmän +väkivaltaa kärsiä kuin toinen". + +"Mutta nyt ei hallitus jouda oikeutta meille jakamaan", sanoi Sykkö. +"Sillä on täysi teko sodasta". + +"Jos ei hallitus jouda, niin tahdomme itse sen tehdä", sanoi +Nevalainen. + +"Jos voimme", mutisi itsekseen Sykkö, jonka rohkeus ja luottamus +oikeuteen ylipäänsä ei ollut aivan suuri. + +Ulkoa kuului jalkojen kopina ja sisään astuivat Turuinen, Karjalainen +sekä Samuli Ikonen. + +"Jopa viimmein Sipoki sai nähdä, mitä Hovilaisilta saa odottaa", +huudahti Karjalainen, pitkänlainen, hyvin liikkuva ja puhelias mies. +"Nyt alkavat koko pitäjään talolliset olla koetetuita". + +"Ja nyt on meidän vuoromme rueta koettelemaan", sanoi Yrjö Sormuinen. +"Miehet! vapautemme on tallattu ja sitä emme ai'o suaita. Ylös +puollustamaan oikeuksiamme". + +"Polttakaamme noiden paholaisten pesän poroksi", huusi Ikonen. + +Paksu ja tyynimielinen Turuinen, johon myös yleinen into alkoi +vaikuttaa, lausui vakavasti: "Minä suon noille veronkiskureille niin +paljon pahaa kun ajatella voin. Mutta mikäs on paras keino päästä +pyrintöjensä perille? Mitäs sanotaan liitosta Venäjän kanssa?" + +"Minä uskon", sanoi Nevalainen, "että me ominki voimin saatamme +rankaista Hovilaisia ja sitten onki kunniamme suurempi". + +"Minä olen eroavasta ajatuksesta", lausui Yrjö Sormuinen. "Jos tahdomme +kostomme täydelliseksi, niin on liitto se keino, joka epäilemättä vie +meidät pyrintöjemme perille. Meidän hyökkäyksiä voidaan ehkä torjua, +sillä Affleck saa sotilaita avukseen, ainaki jonku satamäärän: vaan jos +me olemme liiton tehneet, niin saamme me apua siltä vallalta, joka, +ymmärtävän arvelun mukaan, kuitenki vihdoin voitolle pääsee. Ainoastaan +hassu voi enään luulla, että Ruotsi jaksaa Venäjää vastaan tässä +suhteessa seisoa, jos ei se saa apua muualta ja apua ei näy tulevan". + +"Oikein ja hyvästi lausuttu", sanoi Karjalainen. + +"Mutta tuosta liitosta voisi tulla meille haittaa semmoista, jot'emme +voi aavistaa", lausui Nevalainen. "Ja onkohan se aivan oikein tehty, +että tehdä liitto isänmaan vihollisen kanssa?" + +Hän oli juuri nämä sanat lausunut, kun rovasti Herkepaeus astui sisään. + +"Tässä tulee yksi, joka voi sulle liiton merkityksen selittää", sanoi +Yrjö, jonka silmät välähtivät, kun hän näki arvoisan rovastin. Kaikki +nousivat paikoiltaan ja kumartivat häntä. Kun hän oli vähän +hengähtänyt, lausui hän: + +"Minä sain kuulla että Hovilan miehet taaski ovat väkivaltaa käyttäneet +ja tällä kertaa on se kohdannut miestä, joka arvonsa vuoksi ei voi +mitenkään suvaita, että oikeus näin jalkain alle poljetaan. Affleck on +manannut esiin myrskyn, joka nyt alkaa olla korkeimmillaan. +Pielisjärven rantamaiden asukkaat ovat vuoroon saaneet kokea mitä +hävyttömintä, mitä julminta kohtelua häneltä, jonka pitäisi kiittää +kansaa siitä, että se nurkumatta uhraa viimmeisenki roponsa huonosti +puollustetun isänmaan eduksi. Kristillinen mieliala voi paljon kärsiä +ja sen tulee kärsiä; mutta kärsimykselläki täytyy olla rajansa. Jumalan +armo on suuri ja joski hän on Suomen kansaa kurittanut sen synneistä, +niin on hän sille myöski suonut oikeuden elää vapaudessa eikä orjana. +Yöt, päivät olen isänmaan kurjaa kohtelua ajatellut. Pimeä on nykyisyys +ja mikä pahempi, pimeältä näyttää tulevaisuuski. Meitä uhkaa mahtava +kansa idässä. Jos rauhaki solmetaan, niin kohta taas raivoo sota +rajoillamme, sillä tätä makupalaa ei Venäjä hevillä ai'o jättää. +Äärettömästi saa kansa kurjuutta nähdä tämän vuoksi; asemamme tekee +maamme alituiseksi riidan omenaksi, Ainoa ja turvallisin keino on, niin +minä uskon, rueta liittoon Venäjän kanssa. Joku arvelee: se ei lie +oikein tehty. Venäjähän on vihollisemme. Siihen minä vastaan: Oliko +Ruotsi ystävämme, kun sen miehet, miekka yhdessä, risti toisessa +kädessä, nousivat rannoillemme? Eikö vielä vuosisata ja toista kulunut +sen jälkeen, kun Varsinais-Suomi oli kristitty, ja Hämäläiset pitivät +Ruotsalaisia verivihollisinaan? Ja Karjalaiset vielä pitemmän aikaa +vastustivat heidän maahansa lännestä tunkevaa vihollista, vieläpä +tekivät liiton Novgorodilaisten kanssa, torjuakseen Ruotsalaisia +maastaan. Minä olen ihmiskunnan vaiheita tutkiskellut ja nähnyt, että +ystävyydestä ei kansojen välillä ole puhumista. Se, joka on +voimallinen, valloittaa voimattomat tai ainaki pysyy vapaana. Mutta, +jos kansamme edelleen pysyy verrattain niin harvalukuisena kun nyt, +täytyy sen liittyä toiseen, voimallisempaan. Tässä tulee nyt +kysymykseen, josko Ruotsi jaksaa meitä puoltaa Venäjää vastaan. Minä en +sitä usko. -- Vaan tuolla liitolla on vielä toinenki puoli ja se +varmaanki teitä enemmän elähyttää, kun vasta mainitut mietteet. Me emme +voi toivoa lievitystä kohtalossamme, joski sota loppuisi, niinkauan kun +Affleck saa elämöidä näillä seuduin. Hän saa, milloin tahansa, +sotaväkeä puollustamaan kruunun tavaraa muka ja me emme voi hänen +ilkitöitään estää. Mutta jos Venäjältä käväsee täällä kolme-, neljä-, +viisisataa miestä, niin täytyy Affleckin pötkiä täältä. Maksamme +mielellämme tästä avusta kohtuullisesti; sitten menevät Venäjän miehet +takaisin maahansa ja me elämme edelleen sen hallituksen alla, joka +meitä suojella jaksaa". + +Talonpojat olivat tarkkaan kuunnelleet rovastin puhetta. Ei +hasaustakaan kuulunut pirtissä, kun nuo painavat lauseet tulvailivat +rovastin huulilta. Kun hän oli lopettanut, nousi Yrjö Sormuinen ja +lausui: + +"Läsnäolevien puolesta minä kiitän kunnianarvoisaa herra rovastia +noista pontevista sanoista, jotka ovat meidän kunki mieleen juurtuneet +ja siinä herättäneet uutta toivoa ja elinvoimaa. Me iloitsemme siitä, +että meidänki oikeuksia näinä sorron aikoina valvoo semmoinen mies, +jota kunkin täytyy kunnioittaa hänen tietojensa ja älyn takia". + +"Latinalainen sanoo: Ad communem utilitatem confer, qvantum potes", +virkkoi Herkepaeus. "Se on suomeksi: Tee mitä voit yleisen hyödyn +eduksi". + +"Tämä liitto on siitäki syystä meille etuisa, että kun Venäläiset +tulevat näille maille, niin emme, heidän ystävänä ollen, tartse peljätä +mitään kostoa", sanoi Karjalainen. + +"Ja vieläpä voimme toivoa itsellemme liitosta joitaki etuja", sanoi +Ikonen. + +"Ja minä puolestani", sanoi Sykkö, "pitäisin sen ilahuttavimpana liiton +hedelmänä, jos synnyinmaani ja nykyinen olopaikkani yhdistettäisiin". + +"Pää-asia on nyt kuitenki Affleckin poistaminen seuduiltamme", sanoi +Sormuinen. + +Nevalainen, jonka suusta kukin odotti kuulla jotakin, istui ääneti, +tirkistellen lattialle. + +"Mitäs lasut Nevalainen ehdoituksesta?" kysyi rovasti, vähän +mietittyään siitä, että _yksi_ vielä ei ollut hänen puhettaan +kiittänyt, tiesi jos hyväksynytkään. + +Nevalainen nousi penkiltä, loi tarkastelevan silmäyksen läsnäoleviin ja +puhui sitten näin: + +"Arvoisa herra rovasti ja kunnioitetut muut läsnäolevaiset! Minä olen +kuunnellut teidän puhettanne ja sitä kuunnellessani on älyni ja +tunteeni joutuneet riitaan. Minä tunnen sydämmeni syvyydessä +vastahakoisuuden tuota liittoa vastaan. Minä pidän luvattomana keinona, +että osa kansalaisista tekee liiton vihollisen kanssa, toisen osan tätä +vastustellessa. Mutta minä ymmärrän myös, että me omin voimin ja +voimattoman hallituksemme avulla emme pääse paremmalle kannalle. Ja +tämä tila on semmoinen, että siitä täytyy hakea pelastusta. Tuo liitto +lienee ainoa keino, jolla voi Affleckin ilkitöitä rangaista. Ainoa +toivoni on, että se, sitten kun Affleck on karkoitettu, lakkautetaan. +Minä siis yhdyn liittoon, ei pelvosta, ei voiton himosta, mutta +ainoastaan oikeuden pyynnöstä. Kun oikeutta ei kotona saa, täytyy sitä +etsiä muualta eli ainaki välikappaleita sen saavuttamiseen". + +Kaikki hyväksyivät ääneen Nevalaisen puheen. + +"Herkkätuntoinen liittolainen on aina luotettava", kuiskasi rovasti +Sormuiselle. + +"Pyhänä minä saarnaan kirkossa", sanoi rovasti hetken kuluttua. +"Silloin toivon teidän läsnäolevan, sillä tämä asia tulee kysymykseen". + +Kokoontuneet lähtivät nyt kukin kotia. + + * * * * * + +Pyhänä oli Nurmeksen kirkkoon kokoontunut paljon väkeä kuulemaan +Pielisten rovastia. Huhu oli levennyt yli seurakunnan, että rovasti oli +tullut tarjoomaan pelastusta nykyisestä surkeudesta ja kuki odotti +suurella malttamattomuudella että virret olivat veisatut. Silloin +ilmaantui Herkepaeus saarnastuolille. Hän alotti saarnansa hiljaisella +äänellä; puhui onnettomista ajoista ja kansan kärsimisistä. Kuinka +kauan tätä onnettomuutta kestäisi, oli aivan epätietoista. Luultavasti +kestäisi sitä niin kauan, kunnes uusi hallitus tulisi Suomelle. +Sillä, vaikkapa rauhaki tulisi, saisi kuitenki Affleck toimia +ilkitöitään niin kauan, kun nykyinen hallitus tuolla meren takana +Suomen kohtaloita määräisi. -- Rovasti kertoi nyt nuo jo ennen kerrotut +valtio-ajatuksensa ja päätös oli että nyt oli paras liittyä Venäjään. + +Kun saarna oli päättynyt, luki rovasti, jonka rohkeus ei enään rajoja +kysynyt, rukouksen Venäläisen valtioperheen edestä! Sitten luki hän +valankaavan ja käski kaikkein, sitä kuunnellen, nostaa kaksi sormea +taivasta kohden ja vannoa uskollisuuden valan tsar Pietarille. + +Niitä, jotka kirkossa olivat, elähytti joko kostonhimo Affleckia +vastaan, tai voitonpyynti vieläpä rangaistuksenki pelko, koska niitä, +jotka eivät vannoisi, uhattiin Venäläisten kostolla ja näin tämä +merkillinen jumalanpalvelus, josta, ynnä muusta kertomukseemme +kuuluvasta, Waasan hovioikeuden arkistossa löytyvät kantakirjat +kertovat, luovutti isoimman osan asujaimista näillä, seuduin laillisen +hallituksensa alta. + + + + +V. + +Elsa. + + +Mäen rinteessä, hongikon ympäröimänä seisoi Yrjö Sormuisen talo. Se oli +suoraan pohjoiseen Nevalaisen talosta eikä sopinut tänne näkymään. -- +Yrjö, joka oli pitäjän mahtavimpia miehiä, oli myös asuntonsa, isältään +perityn, hyvään kuntoon laittanut. Samoinkun Nevalainen ei hänkään +vähintäkään tahtonut herrastella toisessa tai toisessa suhteessa. +Niinpä hän antoi talonsakin ulkomuodon, niin vähän kuin mahdollista, +erota muun rahvaan rakennuksista. Sisäpuolelta hän kuitenkin oli +huoneet varustanut kaikenlaisilla mukavuuksilla. Ja hänen sisarensa, +Elsa, oli täällä kaikki erinomaisella aistilla järjestänyt. +Kun joku ihmetteli sitä sievyyttä, joka kaikkialla Yrjölässä oli +nähtävänä, lausui Yrjö hymähtäin: "Älkää kiittäkö! Mitenkäpä minä, +talonpoika-raukka, olisin voinut hienoihin tapoihin tutustua". +Kuitenkin Yrjö katsoi kiitoksen varsin ansaituksi ja tarkotti tuolla +lauseella pääasiallisesti Hovilaisia, jotka hokivat, että talonpoika on +talonpoika s.t.s. hienompiin tapoihin ja sivistykseen mahdotoin. + +Lyhyt syyspäivä alkoi jo hämärtää. Sormuisen talossa istui isohkossa +pirtissä pankon luona, leimuavan valkean ääressä, Yrjön 20-vuotias +sisar. Elsa Sormuinen oli epäilemättä kauniin neitonen, mitä näillä +seuduin nähdä voi eikäpä erehtyne liioin sanoessa, että etäämpääki sai +etsiä naisolentoa, joka, niihin määrin kuin Elsa, läheni kauneuden +aatteellista täydellisyyttä. Hänen vartalonsa oli solakka ja sorea kuin +nuori korpikoivu. Pitkät, kahdelle palmikolle ko'otut hiukset +ympäröivät marmorinvalkeata kaunista otsaa, ja mitä suloisinta muotoa. +Niinkuin kaksi kirkasta tähteä loistivat siniset silmät pitkien +silmäripsien alta. Posket olivat heleänpunaiset ja neidon nauraessa +muodostuivat niihin kumpaanki pienet syvänteet, joihin varmaanki +Lemmettäret olivat kätkeyneet. Suu oli ikääskun itse Afroditeen luoma; +kädet ja jalat olisivat taiteilijanki vaatimuksia tyydyttäneet. +Tämmöinen kukka -- Elsaa nimitettiin, hänen erinomaisen kauneutensa +vuoksi, Karjalan kukaksi -- kasvoi tähän aikaan Karjalan sydänmaassa. +Eikähän tuo outoa ollut, sillä kauneus ei kaikeksi onneksi ole sidottu +ainoastaan rikkaiden ja mahtavien majoihin; se piilee useinki kuin +lähteen silmä erämaassa ja pysyyki täällä tavallista viehättävämpänä, +koska ei liehakoitsioita ole, ainakaan isommassa lukumäärässä, +saapuvilla, ylistyksillään puhaltamaan ylpeyden Samumtuulta kainon +olennon mieleen. + +Elsa oli juuri lopettanut työnsä ja siirtänyt rukin syrjään. Hän nousi +nyt ylös ja otti seinältä kanteleen, jolla hän säesti seuraavan runon, +jonka hän heleästi ja suloisella äänellä lauloi: + + Enpä tiedä enkä taida + Selkeästi selvitellä + Miksi juoksi mieleheni, + Mikä aivohon osasi + Aivan ankara ajatus, + Mikä syttyi syämmeheni + Tuli ennen tuntematon, + Kun ma vuotta viisitoista + Olin jättänyt jälelle. + -- -- -- -- -- + Tuolla sytevi syämmen + Peitetyissä pohjukoissa + Toivon tuli tuntematon, + Tuli outo ja tukala, + Jot'en saata sammutella + Enkä raski raiskaella. + Tuonne kiiruhtaa kivasti + Kaikki kieleni tarinat, + Tuonne aivoin ajatus, + Tuonne suosio syämmen + Toivon poluille pimeän, + Ahtahille aavistuksen, + Syämmelleni suruisten, + Syämmelleni suloisten! + +Neito nousi, laulettuaan yllämainitun runon, taas ylös, ripusti +kanteleen seinälle ja istui valkean ääreen, jatkaen edellistä työtään. + +Hetken oli Elsa istunut rukin ääressä, kun hän kavahti, kuullessaan +porstuasta kapinan. Pirtin ovi avattiin ja Yrjö astui sisään. + +"Hyvä siskoseni", lausui Yrjö, joka näytti olevan erittäin hyvällä +tuulella, "minä lähden huomen aamulla Pielisiin. Talonpojat ovat mun +valinneet ja valtuuttaneet sinne matkustamaan tuumailemaan tärkeästä +asiasta, joka jäi rovastin sanomatta, kun hän niin nopeasti toissa +päivänä täältä lähti. Tän'iltana vielä pistäyn Nevalaisen ja +Karjalaisen luona. Täytä sill'aikaa ankkurista, joka on pienessä +aitassa, matkapulloni, pane se ja vähän sitä hyvää lampaanlihaa +laukkuun ja myös parhain takkini ja liivini, että säädyllisessä +muodossa ilmaannun arvoisan rovastin edessä". + +Yrjö ei pitkään aikaan ollut sisartaan näin lempeästi puhutellut. Päin +vastoin oli hän tavallisesti röyhkeällä käytöksellään ja kärtyisällä +puheellaan saanut Elsan silmät kyyneleitä vuotamaan. + +Elsa lupasi tehdä minkä veli käski. + +"Tiedätkös siskoseni", lausui Yrjö, "että nyt koittavat meille +iloisemmat päivät? Meidän ei enään tartse Affleckia totella ensinkään". + +Tämä Yrjön tytyväisyys ei Elsaa juuri elähyttänyt. Hän kyllä olis +ilonnut siitä, että Affleckin ilkityöt estettiin; vaan yhdeltä puolen +liitto ei ollut häntä mieleen ja toiselta se kohta, että Yrjö nyt hälle +uskoi ajatuksensa, kun ei se ennen ollut tapahtunut, ei voinut hänen +edellistä alakuloisuuttaan poistaa. + +"Vapaat olemme", lausui Yrjö, joka ei huomannut sisaren hajamielistä +katsantoa tai ei siitä huolinut. Silmäillen leimuavaan takkavalkeaan, +lausui hän. "Jonakuna syysyönä ai'omme sytyttää semmoisen valkean, +jossa koko Nurmes mahtuu lämmittelemään". + +"Mitäs puhut Yrjö?" sanoi sisar peljästyen. + +"Enpä juuri vaarallista", virkkoi Yrjö. "Hovilaisille tahdomme +valmistaa pienen 'suppuriisin', niinkuin rovasti sanoo". + +"Vaan silloin ehkä viattomatki saavat kärsiä", lausui Elsa. + +"Viattomat!" naurahti Yrjö. "Tähän aikaan ei ole eroitus viallisten ja +viattomain välillä. Nyt on vaan kysymys voida hengissä pysyä tai kuolla +ja mies on se, joka puolensa pitää". + +Näin lausuttuaan meni Yrjö ulos. Elsa katsoi huo'aten veljensä +jälkeen. "Oi veli", hän puhui itsekseen, "luonteemme ovat eroavaiset. +Äiti-vainajani sanoi mun tulevan häneen ja Yrjön isäänsä". + +Kun veli oli mennyt, nousi Elsa penkiltä. Hän oli aikeessa mennä +täyttämään veljen käskyjä. Samassa astui sisään muuan vieras. +Vastatullut seisahtui lähelle ovea, jonne ei takkavalkea sopinut +valaisemaan, koska uunin suu oli toisaallepäin. + +Vastatullut kysyi, oliko Sormuinen kotona. Kun tähän kysymykseen +vastattiin kieltävästi, pyysi vieras saada istahtaa penkille +levähtämään, koska hän sinä päivänä oli kulkenut pitkät matkat. + +Elsa tuijotti huoneen pimeään osaan, nähdäkseen minkä näköinen puhuja +oli, vaan tämä oli siksi varjossa, ettei Elsa voinut häntä eroittaa. +Elsaa arvelutti jättää oudon miehen, jolla hyvin mahdollisesti varkaus +voisi olla mielessä, pirttiin niin kauaksi, kunnes hän oli veljen +eväslaukun täyttänyt. Toiselta puolen oli myöski liian kovaa kohtelua, +heti ajaa väsyneen matkustajan maantielle. + +Matkustaja, joka näki että tämä hänen pyyntönsä pani Elsan kahdelle +päälle, päätti nyt lopettaa nuoren neitosen epäilykset. Hän astui esiin +ja sanoi eri äänellä kun äsken: "Hyvää iltaa, Elsa!" + +Elsa kavahti ja oli vähällä vaipua lattialle. Heleänpurppuraisina +hohtivat hänen poskensa, äkkinäisestä liikutuksesta tunkeusivat +kyyneleet hänen silmiinsä ja hän kuiskasi: "Juhana!" + +Se ääni, jolla hänen nimensä mainittiin, pani nuoren miehen sydämmen +nopeammin sykkimään. Samoilta huulilta oli hän kuullut nimensä +lausuttavan, vaan tästä ainoastaan suurta se kuului hänen korviinsa +kuin suloisin musiiki. + +"Elsa! Sinä et ole mua unhottanut", lausui nuorukainen. + +Neito katseli kainosti lattiaan ja kohotti sitten silmänsä Juhanaan, +joka astui Elsaa kohden ja sulki hänen syliinsä, painaen ensimäisen +lemmen suudelman neidon huulille. + +Lukija jo arvannee, että nuori mies oli sama, jonka kanssa hän ensi +luvussa tutustui. Juhana Nevalainen oli nyt saapunut kotoseudulleen, +vaan ennenkun hän kotia meni, päätti hän sivumennen kävästä Sormuisen +talossa. Olihan tuo varsin luonnollinen päätös. + +"Kuinka äkkiarvaamatta sun sain nähdä!" lausui neito, loistavin silmin +katsellen soreata nuorukaista. + +"Mulle tuli halu saada nähdä ne, jotka kaikista sydämmelleni ovat +kalliimmat", sanoi Juhana. "Eihän voi tietää, milloin sota näille +seuduille ehtii ja sitä ennen välttämättömästi tahdoin tänne päästä". + +"Oi kuinka suloista saada sun nähdä!" sanoi Elsa. "Kun äsken istuin +takkavalkean ääressä ja kanteleella säestin lauluani (neidon +valitusta), enpä silloin aavistanut, että sinä näin lähellä olit". + +Juhana painoi muiskun kauniin neitosen huulille. Toista vuotta oli +kulunut siitä, kun Juhana kotoaan oli lähtenyt setänsä luo Sääminkiin. +Lähdön aikana oli hän jo ajatellut ilmoittaa Elsalle sielunsa tunteet; +vaan nuoruuden ujous oli pidättänyt sanat huulille joutumasta. Poissa +ollessaan oli hän kuitenki toivossa elänyt, sillä joku sisällinen tunne +oli hänelle sanonut, että Karjalan kukka säilytti hänen kuvansa +sydämensä syvyydessä. Hän oli arvannut oikein. + +Rakastavaiset vaipuivat nyt suloisiin unelmiin, muistellen mennyttä +aikaa ja silmäillen tulevaisuutta toivon ruusuvalossa. + +"Muistathan Elsa" lausui Juhani, "kun toissa vuonna kesäilloin +soutelimme tuolla Pielisjärven sinertävällä selällä, sinä kannelta +soittaen ja laulaen, minä ihastuksissa kuunnellen, kuinka metsiköt +rannoilla kajahtelivat laulustasi. Laskeva aurinko kultaili honkien +kruunut ja etäältä kuului kä'en kukunta". + +"Senhän toki muistanen. Olihan meillä tavallisesti Niirasen Sanna +muassa ja hän valvoi tarkasti joka silmäyksen, jonka sinuun loin. Hän +nuhteli minua usein siitä, että lähdin sun myötä venheretkille ja +sanoi, että kansa siitä hupisee yhtä ja toista. Sitten olen kuullut, +että Sanna puhui noin kateudesta, sillä --" + +"Sillä?" kertoi Juhana. + +"Sillä hän itse oli sinuun rakastunut", sanoi Elsa vähän punastuen. +"Nyt hän kuitenki on luopunut noista unelmista ja on naimisissa +Perttulan Iikan kanssa". + +"Varmaanki hänelle sopiva mies!" naurahti Juhana. + +"Et usko, Juhana, kuinka tuntuivat päivät pitkiltä heti sen jälkeen kun +lähdit täältä pois," lausui neitonen. "Minä ajattelin välistä: +Rakastaneekohan minua? Eihän hän ole mulle sanaakaan siitä virkannut. +vaan sydämmessäni puhui sisällinen ääni ja sanoi: hän rakastaa minua. +Minä poimin kukkien lehtiä ja ne lausuivat mulle: hän rakastaa minua. +Ja ehtootähden säteilevä silmänisku toi mulle tervehdyksiä etelästä, ja +sitä katsellen ajattelin ma: Ehkä Juhanaki sua, taivahan kaunotar, +katselee". + +"Mun armahani!" lausui Juhana. "Kuinka usein minä etelätuulen muassa +hengitin ulos lempeni huokaukset! Sinä vieno tuuli! onnellinen olet, +koska saanet sivellä kultani suloisia kasvoja, ajattelin ma ja katselin +pohjoista kohden". + +Näin puhelivat kahdet onnelliset. Vihdoin Juhana otti neitoselta hellät +hyvästit ja lupasi huomenna tulla niin pian kuin joutui. Elsa seurasi +pitkän aikaa nuorta miestä silmillään; kuutaman valossa näki hän +armahansa pitkän matkan päähän maantiellä. Sitten hän lähti +toimittamaan veljensä käskyjä. Keveillä askelilla astui eli oikeammin +tanssi nuori neitonen yli pihan. Hän oli onnellinen; ensimäisen +rakkauden aamurusko kultaili hänen elämänsä taivasta. + +Eipä nuori mieskään tuntenut jalkainsa paljon painavan, kun hän +astuskeli kotiaan, vaikka hän sinä päivänä oli pitkät matkat vaeltanut. +Kuutaman valossa hymyilivät hänelle lapsuuden muistelmat. Tuolla mäellä +vilkkui niin ystävällisesti valo; se oli hänen kodistaan. Juhana +kiiruhti askeleitaan ja hetkisen kuluttua sulkivat onnelliset vanhemmat +syliinsä rakastetun ja kaivatun lapsensa. + + + + +VI. + +Isä ja poika. + + +Kun "sahramimanttelinen", aamurusko kultaili Pielisjärven seutuvia, +heräsi Juhana syvästä ja virvoittavasta unestaan. Hänen mieleensä +juontui heti suloinen uni nuoresta neitosesta, jonka hän eilisiltana +oli tavannut. Nopeasti nousi hän ulos, puki päällensä ja istui akkunan +ääreen ihailemaan itäistä taivaan rantaa, jonka nouseva aurinko +purppurahohteellansa valaisi. + +Hän oli pitkän aikaa näin istunut unelmiinsa vaipuneena, kun ovi +avattiin ja hänen äitinsä astui huoneesen, rakkaalle pojalleen hyvää +huomenta toivomaan. Äidin sydämmen puhtaalla ilolla likisti hän +poikansa rintaansa vastaan; sitten hän rupesi kysymään Juhanan olosta +setänsä luona ja vihdoin, oliko hän ketään muuta kun vanhempiaan +kaivannut. Juhana punastui eikä ensin aikonut nyt heti ilmaista +tunteensa, vaan hellälle äidilleen, jos kellekkään, piti hänen uskoa +sydämmensä salaisuuden. Hän kertoi siis eilisiltaisesta käynnistään +Sormuisen Elsan luona ja siitä, että he nyt olivat vannoneet toisilleen +ikuista uskollisuutta. + +Tästäkö Katri oli iloisena! Kaikista tytöistä, jotka hän tunsi, oli +Elsa epäilemättä, sekä ruumiin että sielun puolesta, suloisin. Niinkuin +äitiään oli Elsa aina luottamuksella kohdellut Katria. Siis tuo liitto +kaikin puolin tulisi olemaan iloksi, ei ainoastaan Katrille, vaan, +niinkuin tämä vakuutti, myös Sipolle ja Yrjölleki. + +Nyt mainitsi Katri ryöstöstä, josta Elsa ei, ajan lyhyyden vuoksi, +eilisiltana ollut kerennyt eikä muistanutkaan puhua. Juhana surkutteli +suuresti Nurmeslaisia, johon Katri huomautti että toivon mukaan vasta +päästäisiin vapaiksi Hovilaisten kiristyksistä. Kun Juhana katsoi +äitiinsä kysyväisesti, rupesi tämä kertomaan liitosta ja rovastin +puuhista kansan kesken. + +Juhana ensin ei tahtonut uskoa mitä kuuli. Ainaki hän luuli, että hänen +äidillään oli jotenki väärä käsitys asioista. Tämä vakuutti puhuvansa +niinkuin asiat olivat. Sen mukaan kun puhetta jatkettiin, punastuivat +Juhanan posket punastumistaan. Vihdoin hän lausui: "Olisivatko setäni +sanat näin toteen käyneet? Tämä epätietoisuus on tukala". Näin +puhuttuaan riensi hän ulos huoneesta, ennenkun kummastunut äiti kerkesi +sitä aavistaa ja riensi isänsä luo. + +Tyyneellä ilolla näki isä poikansa astuvan huoneesen eikä suinkaan +aavistanut mikä ajatus tämän rinnassa asui. Tosin Juhanan muoto näytti +levottomalta ja Sipo kysyi, kuinka hän oli nukkunut; vaan kun vastaus +oli tyydyttäväinen, ei isä sen enempää asiaa ajatellut, vaan rupesi +puhelemaan. + +"Savonlinna on nyt Karjalan ainoana tukena", lausui Sipo. "Karjalan +lukko, Viipuri, on valloitettu; Laatokan rantamaan suoja, Käkisalmi, on +antaunut. Synkät ovat näkyalat! Mun uskoni mukaan Savonlinna ei kauan +voi puoltaa itseänsä". + +"Se on mahdollista, että sekin viimme tukemme kaatuu", sanoi Juhana +synkästi. + +"Mun ymmärrykseni mukaan", virkkoi Sipo, "olisi ollut viisaammin tehty, +jos sovinnon kautta olisi koetettu pelastaa jäännös Suomesta vihollisen +alle joutumasta". + +"Miksi sanotte: olisi ollut? Eikö sitten vielä ole aikaa?" kysyi +Juhana, terävästi silmäillen isäänsä. + +"Se, joka Affleckin läheisyydessä elää ja näkee, ettei hallitus voi +omaisienkaan väkivallasta suojella alamaisiaan, se oppii hyvin +epäilemään, miten vihollisesta voi suojelluksi tulla", lausui Sipo +Nevalainen. + +"Mun isäni", sanoi Juhana, "te olette, pelkään ma, menettäneet +luottamuksenne". + +"Ainaki hallitukseemme semmoisena kuin se nyt on", virkkoi Sipo. + +"Te ajattelette, isäni, väärin", lausui Juhana, jonka ääni, enemmän kun +hän olis tahtonut, alkoi osoittaa hänen sieluntilaa. + +"Sinä näytät, poikani, levottomalta", sanoi Sipo, joka nyt selvästi +näki poikansa kiihtyvän mieli-alan. + +"Minä tunnustan isäni, että ne huhut, jotka olen kuullut, eivät juuri +ole voineet mun levolliseksi tehdä", sanoi Juhana vähän katkerasti, +lisäten sitte: "Te olette joutuneet viekottelian haltuun". + +"Viekottelian?" kertoi Sipo kummastuen. + +"Aivan niin", lausui Juhana vakavasti. "Rovasti on käynyt täällä ja +puheellaan toimeensaanut kauheat tuumat". + +"Poikani", sanoi naurahtaen Sipo. "Rovastia älä syytä. Me olemme miehiä +ja tiedämme itse mitä tehdä. Ja mistä meitä syyttäisit? Liitostako +Venäjän kanssa? Onko se niin kumma?" + +Juhana hypähti ylös penkiltä ja huusi: "Onko se kummaa? Hakekaat läpi +taivaan ja maan ja mainitkaat mulle joku mustempi teko kuin se, että +pettää isänmaansa!" + +"Pettää", kertoi Sipo kavahtaen ja hänen kulmakarvansa lähenivät +toisiaan. Hän tyyntyi pian ja lausui vakavasti: "Sinä olet nuori ja +minä ymmärrän tunteesi. Jos olisin sun sijassasi ja tulisin juuri sodan +jaloista, ajattelisin ehkä niinkuin sinä nyt, ja jos sinä olisit mun +sijassani, ajattelisit varmaan niinkuin minä. Minua on ryöstetty ja +minä tahdon kostaa". + +"Oi isäni!" lausui Juhana levottomasti. "Minä riennän rovastin luo ja +kysyn, kenen luvalla hän käskee kansaa luopua hallituksestaan. Hänen +täytyy tulla tänne ja peruuttaa puheensa, muutoin löytyy vielä miehiä +Suomessa, jotka voivat hillitä niin vaarallisen sielunpaimenen". + +"Juhana", sanoi Sipo Nevalainen, "sinä olet mun oma poikani ja +senvuoksi en tahdo puheesesi suuttua. Kuule mua: sun vihasi rovastia +vastaan on yhtä perätöin ja perusteetta kuin uhkasi. Sitä pait olemme +jo vannoneet Venäjälle uskollisuuden valan pyhänä kirkossa". + +"Vannoneet! Uskollisuuden valan!" kertoi Juhana vaipuen penkille ja +peittäen käsillään kasvonsa. Hetken hän istui ikääskun ukonnuolen +iskemänä; sitten hän kavahti ylös. Hänen poskensa hohtivat, hänen +silmänsä säteilivät ja hänen rintansa aaltoili. Hän seisahtui isänsä +eteen, joka puoleksi ihmetellen puoleksi peljäten, silmäili poikaansa. + +"Isä", puhui Juhana äänellä, josta edellinen sointuisuus oli kadonnut, +"te ette ole mikään konna. Kun katselen teidän jaloa muotoanne, mulle +hamasta lapsuudesta niin rakas ja niin kunnioitettu, kun näen totiset +silmänne ja tuon ylhäisen otsan, olen vakaantunut siitä, että vieläki +sama ylevä sielu teissä asuu kuin ennenkin. Jos Jumalaa pelkäätte, jos +emoani ja mua rakastatte, niin luopukaa noista vehkeistä, jotka +lopullisesti ovat olevat turmiollisia. Isänmaamme niinkuin köyhä äiti +nääntyväisille lapsilleen rintaansa tarjoaa, koettaen siitä pusertaa +viimme elinvoimansa. Ja tämmöisen äidin hylkäisimme, vihollisen valtaan +jättäisimme". + +Sipo oli, tätä puhetta kuullessaan, noussut ylös. Hän kohotti päänsä ja +seisahtui poikansa eteen, tähän tuimasti tuijottaen. Ikääskun kaksi +uhkaavaa ukonpilveä seisoivat isä ja poika vastatusten. + +"Kunnotoin poika", huusi Sipo, "näinkö huonossa muistissa on sulla +enään neljäs käsky! Tiedä, että ennenkun sinä synnyit, oli mulla jo +selvä käsitys velvollisuuksistani enkä ole niitä nytkään unhottanut. +Hoida sinä omat asiasi äläkä minusta huolta pidä". + +"Oi isäni", huudahti Juhana, "älkäät minuun tuskaantuko! Älkäät vihan +vimmassa päättäkö mielettömästi, Minä en tahdo teitä nuhdella kun +ainoastaan herättää siitä lumouksesta, jonka alle olette joutuneet". + +"Sun herättämistäsi en tartse", sanoi Sipo tylysti. "Sinä olet +varmaanki tullut kotiasi neuvomaan isääsi hänen velvollisuuksistaan +Jumalaa ja isänmaata vastaan. Jos niin on asian laita, on mullaki sulle +lyhyt neuvo annettava, nimittäin, että nopeasti matkustat takaisin +samaa tietä, kun olet tullut". + +Näin sanottuaan käänsi isä selkänsä pojalleen ja meni ulos. Juhana jäi +kalpeana seisomaan, tirkistellen ovea kohden, josta vihastunut isä oli +ulos mennyt. + +"Mikä kauhea muutos!" jupisi nuorukainen. "Katkerimmaksi suruksiko on +kotiini tulo muuttuva sen sijaan, että sen olisi pitänyt iloa tuottaa?" + +Hetki kului, kunnes ovi taas aukesi ja Katri astui sisään. + +Kun Juhana huomasi äitinsä, kohosivat kyyneleet hänen silmiinsä. Hän +astui äitiään kohden ja vaipui sitä rintaa kohden, jota vasten hän +ennen, lapsuutensa onnellisina aikoina, niin usein oli nukahtanut. + +Pitkällinen äänettömyys seurasi. Vihdoin sanoi Katri: "Minä tiedän mitä +on tapahtunut. Oi näitä kurjuuden aikoja, joita meidän pitää nähdä! +Kyllä luulen ettei Sipo olisi tuohon tuumaan ruvennut, ellei rovasti +olisi häntä siihen houkutellut. Viimme sunnuntaina saarnasi rovasti +täällä ja vannotutti väen kirkossa Venäjän alle. En ymmärrä muuta, kuin +että silloin suuri synti tapahtui". + +"Jos mikään syntiä on, niin se on", lausui Juhana. "Kun ma voisin jonku +keinon keksiä, joka voisi auttaa. Mutta oi surkeutta! Pitääkö mun +ruveta isäni ilmi viholliseksi!" + +Juhana vaikeni; hetken päästä hän jatkoi: "pääni on niin kuuma. Minä +tahdon käydä ulkona raikasta ilmaa hengittämässä. Te arvaatte, äiti, +missä käyn. Isäni käski mun kohta palata samaa tietä kuin olen tullut. +Ne hetket, jotka täällä viivyn, tahdon viettää armahan emoni ja kalliin +morsiameni seurassa. Ja sitten --" + +Juhana ei voinut jatkaa. Hän otti lakkinsa ja meni. Äiti silmäili +hetken akkunasta poikaansa, kunnes vihdoin kyyneleet hämärtivät hänen +näköänsä. Hän lankesi polvillensa ja rukoili sydämensä syvyydestä +Jumalaa olemaan heille tukena ja auttajana tällä koetuksen kovalla +hetkellä. + +Juhana suuntaili askeleensa Elsan luo. Tämä otti ilolla vaan samassa +alakuloisesti vastaan lemmittynsä. Hän kertoi Sipon juuri käyneen Yrjön +luona. He olivat puol'ääneen puhelleet, vaan Elsa oli kuitenki sen +verran kuullut, että hän tiesi kysymyksen olleen lähteä Käkisalmeen +hakemaan sieltä apua Venäläisiltä. Vihdoin oli hän kuullut Sipon +sanovan Yrjölle: "älä pelkää! Poikani ei tiedä tästä mitään. Eikä hän, +jos tietäisiki, uskaltaisi; sillä --", loppua ei Elsa ollut kuullut. +Sitten oli Sipo maininnut jotaki noidasta ja he olivat kumpii ulos +menneet, Yrjö matkalle Pielisiin, Sipo, Jumala tiesi mihin. + +"Onnetoin isä", jupisi Juhana. "Et tiedä mitä ai'ot tehdä; retkeä +pitäisi estää, vaan isäni -- -- --". + +Juhana painoi muiskun vapisevan neidon huulille ja lausuen: "Oi +onnettomuutta, jos retki matkaansaadaan; silloin en enään tahdo elää", +töytäsi hän huoneesta ulos. Elsa juoksi hänen jälkeensä; vaan kun +Juhana jo oli kaukana maantiellä, palasi neito takasi, vaipui penkille +pirtissä ja itki katkerasti. + + * * * * * + +Polkua, joka johti Horman Mallan luo, astui yksinäinen mies. Hän kulki +alla päin ja näytti syviin mietteisiin vaipuneen. Lähetessään noidan +asuntoa, kohotti yksinäinen matkustaja päätään. Hän kolkutti kolmasti +ovelle. Se avattiin varovasti ja matkustaja astui kiiruusti sisään. + +Malla, nähdessään matkustajan, astui pari askelta taappäin, huudahtaen: +"Mitä _sinä multa_ tahdot? Pois!" + +Sipo Nevalainen -- sillä tämä matkustaja oli -- viittasi kädellään +tyynnyttävästi, otti povestaan rahakukkaron ja lausui: "minä tahdon +tietää asian ennakolta. Ilmoita onko se, jota aion tehdä, onnistuva. +Minä palkitsen sun runsaasti". + +"Hahhaah", nauroi noita. "Sinä koetat vanhusta eksyttää; mutta sinä +olet mua kerran pahoin kohdellut ja -- niinkuin silloin sanoin -- onni +on sinusta kaukana". + +"Älkäämme mennyttä aikaa muistako", sanoi Sipo. + +"Kuinka on ylpeän Nevalaisen mieli nyt näin nöyrtynyt?" kysyi noita +ivaillen. + +"Nöyrtynyt?" kertoi Sipo ja kohotti päänsä; hän jatkoi vieläkin +malttavaisesti: "Se sinään. Tahdotko mua, maksua vastaan, auttaa?" + +"Kysy muilta neuvoa; miksi sinua auttaisin kun et muakaan auttanut, +silloin kun pyysin", virkkoi noita. + +"Noita!" huudahti Sipo ja kohotti oikean kätensä, "tiedätkö että tuo +käsi sun tuossa tuokiossa voi ruhjoa? Me olemme kahden kesken. Älä mua +ärsytä!" + +"Sinä uhkaat", naurahti Malla, "Mitäs voittaisit, jos mun tappaisit? +Omantunnon vaivaa. Sinä tulet mua vielä useinki tarvitsemaan, Sipo +Nevalainen. Et mulle tahdo vahinkoa tehdä; minä olen levollinen". + +Noidan vakava puhe vaikutti sen, minkä se tarkoitti. "Minä tosiaanki +sinua tarvitsen", sanoi Sipo, tukehduttaen luonnollisen kärtyisyytensä +tällä hetkellä. Hän avasi kukkaron ja laski siitä kämmenelleen ko'on +rahoja, lausuen: "Minä ja moniaat muut aiomme lähteä Käkisalmeen +Venäläisten tuumille, saadaksemme heiltä apua Affleckia vastaan. Onko +aika lähdölle sopiva ja voidaanko tätä jotenki estää?" + +"Laske rahat tuohon penkin päähän", sanoi noita, joka nyt mielestään +oli kyllin Nevalaista nöyryyttänyt. Tämä teki niinkuin noita vaati. + +Malla puhalsi nyt valkean puoleksi sammuneisiin hiiliin, pani kattilan +tulelle ja kaatoi kattilaan ruskeaa vettä. Kohta kohosi savu siitä. +Noita tirkisteli savuun, kohotteli kumpaisetki kätensä savua kohden ja +jupisi itsekseen. + +"Nyt", virkkoi noita ääneen, hetken päästä, "nyt näen. Aika on sopiva +ylihuommenna; silloin on täysikuu". + +"Uhkaako meitä matkalla mikään vaara?" kysyi Sipo. + +Savun seasta kuului vastaus: "Jos ette puussa näe sinisen karhun, jota +ei ampumalla voi tappaa, niin olette vaarasta vapaat". + +"Hyvä", jupisi Sipo; "tuossa ovat rahasi". + +Hän läksi kevein askelin astumaan noidan mökistä. Malla otti penkiltä +rahat, suuteli ne monin kertaisesti ja otti sitten kiukaan alapuolesta +kiven irti. Kiven takana oli kätkö, jossa oli lipas. Malla ra'otti +tämän ja vielä kerran suudeltuaan äskeisen ansionsa, antoi hän sen +suljahtaa lippaasen, jonka hän piakkoon pisti säilyynsä. + + + + +VII. + +Hovilassa. + + +Päivänä jälkeen sen, jolloin viimmemainitut tapaukset tapahtuivat, +istui iltapuoleen Majuri Affleckin tilalla hänen jo ennestään +lukijalle tunnetut kolme uskottua ison pöydän ympärillä, viettäen +aikaansa vaihdellen puheilla ja aseiden puhdistamisella sekä +teroittamisella. Arnkijl perkkasi vanhaa piimusköötiä, Jessenhaus +puhdisti sytytin-musköötiä ja Björn Finne hioi miekkaa. Pöydällä seisoi +kaksi isohkoa oluthaarikkaa. Huone, jossa he istuivat, oli iso pirtti, +jonka seinillä riippui kaikenlaisia aseita: pyssyjä, sapeleita, +miekkoja ja pistooleja y.m. Yhdellä seinällä näkyivät Kaarle XI ja +Kristinan muotokuvat. + +"No, Björn", sanoi Arnkijl, "mitä mietit, kun suusi meni noin nauruun?" + +"Minä soisin joskus olevani sata kertaa pienempi kuin olen", lausui +Finne, joka, kun kerran rupesi, oli mahdottoman filosofillinen. +"Olisinpa esimerkiksi kärpänen". + +"Ja mitä hyötyä sulle siitä olisi?" kysyi Arnkijl, silmäillen Björnin +täysikuu-muotoa. + +"Minä tahtoisin kerran kuulla mitä Nurmeslaiset meistä puhuvat. +Etteivät he meitä kiitä, sen toki tiedän; vaan sen tahtoisin tietää, +mitä päävikaa he meissä kussaki vainoovat". + +"Nurmeslaisten mielipiteistä me viisi pidämme", sanoi Jessenhaus +kuivasti. "Sulla Björn, on, suoraan sanoen, yksi vika, joka usein on +meille haitallisempi kun Nurmeslaisille. Sinä mittaat viinapäissäsi +kappoja tynnyrien sijaan ja joskus päin vastoin, joka taas arvoamme +alentaa ja turhaan ärsyttää kansaa". + +"Olkoonpa miten tahansa", virkkoi Björn närkästyneenä Jessenhausin +nuhteista, joita hän ei suinkaan ensikerran kuullut: "sen tiedän, että +minä meistä kolmesta olen enin suosittu. Kaikki myöntävät, että mulla +on hyvä sydän. Mutta sinua, Jessenhaus, he kutsuvat Belzebubiksi y.m. +Ja Arnkijl -- hm -- en tahdo sua, Fredrik, loukata -- hm -- jääköön +sikseen". + +"Minua et loukkaa, jos sanot", virkkoi Arnkijl, joka kuitenkin ei tosin +tiennyt, tahtoiko hän mieluummin kuulla tai ei. + +"He sanovat -- hm -- että olet petollinen. No, kummako se! Kuka noiden +kanssa rehellinen voi olla? Sanovat myös että olet vähän pelkurimainen. +Minä olen selittänyt että jälkeen viimme kuumetautisi luontosi tuli +hiukan aremmaksi, mutta pelkuri ei Arnkijl ole -- sen olen +vakuuttanut". + +"Mutta _sinusta_ ei sitä voi vakuuttaa", virkkoi Jessenhaus. + +"Milloin olen pelännyt?" kysyi Björn punastuen vihasta. + +"Kun rovasti vannotti kansan Ryssän alle kirkossa", lausui Jessenhaus. +"Sinä, kruunun virkamies, et uskaltanut sanaakaan hiiskua silloin. Kun +oisit rohjennut nousta ylös ja pitää heille puheen, niinkuin, totta +mar, minä olisin tehnyt, niin ei tämmöisiä hullutuksia ois tapahtunut. +Nyt ovat he Ryssän kansaa liitossa ja meille voi tulla ahtaat olot, +johon on syynä sun pelkurimaisuutesi ja huolettomuutesi". + +Björnin veri kuohahti; vaan hän ei oikein uskaltanut Jessenhausia +vastustaa; hän lausui: "Sulla on aina mua vastaan nurkumista. Jos itse +oisit kirkossa ollut, et oisi enemmän kun minäkään suutasi aukonut. +Sinä tiedät hyvin, ettei sun puhettasi olisi enemmän korviin otettu, +kun minunkaan. Mutta pääsyy sun moitteeseesi on, suoraan sanottu, +kateus. Sinä et soisi, että minä olen majurin suosiossa yhtä paljon kun +sinäki, vaikka mua kyllä koetaan parjata hänen edessä". + +"Sinä et, Björn-rukka, sietäisi paljon parjaamista, ennenkuin olisit +kuitti palveluksestasi", sanoi Jessenhaus. "Vaan se sinään. Minä en +sinua tahdo sortaa, ainoastaan oikasta ja oikaseminen on aina +vastenmielinen inhimiselliselle ylpeydelle. Mutta olen minäki aikanani +saanut nuhteita kuulla, jopa tutaki. Kun majuri oli pahalla tuulella, +ei ollut lysti olla; korviaan sai varoa; kerran hän kolautti mua miekan +lappealla selkään, etten pitkään aikaan voinut hengittää. Semmoinen +kohtelu oli liian ankara ja sen sanoinki kerran majurille että, jos hän +vielä mua niin kohtelee, niin olemme eri ystävät. Hän katui mitä oli +tehnyt, syleili mua ja sanoi, etten koskaan saa hänestä luopua, sillä +semmoista auttajaa kuin minä, ei ole hällä ollut, eikä tule". + +Tämä puhe lepytti melkoisesti, niinkuin Jessenhaus jo edeltäpäin +arvasi, sopusaluonteisen Björnin. + +"Majurilta on tullut kirje," lausui nyt Jessenhaus, "jossa hän käskee +meidän pitää huolta siitä, että jäännös hänen tavarastansa Suorlahden +ja Lieksan tiloilta Kiteellä ja Pielisissä tuodaan tänne. Hän aikoo +sitten kelin aikana viedä täältä kaikki Kajaaniin. On nyt terveellistä, +että joku meistä lähtee Kiteelle ja Pielisiin". + +"Minä olen valmis", sanoi Arnkijl, joka heti hoksasi, että tuo reissu +olisi kukkarolle varsin terveellinen. + +"Minä en ole pitkään aikaan matkustanut," virkkoi Björn; "kävithän, +Arnkijl vasta Kajaanissa." + +"Niin, Majurin seurassa!" sanoi Arnkijl. "Minä lähden Kiteelle, menköön +Björn Pielisiin". + +"Minä pidän sen sopivimpana, että sama mies käy sekä Kiteellä että +Pielisissä, koska ne ovat samaa suuntaa", sanoi Jessenhaus. + +"Määrää sinä Pietari", sanoi Arnkijl Jessenhausille, "kumpi meistä +menee, niin ei tule tyhjää intosta välillämme". + +"Minä katson sopivaksi että Arnkijl lähtee", sanoi Jessenhaus; "Björn +on täällä kotona tarpeesen". + +Finne nousi ylös ja paiskasi miekan, jota hän hioi, pöydälle, jotta se +tärähti. + +"Te luulette voivanne mun kanssani menetellä niinkuin lapsen kanssa", +huusi hän, "mutta Björn Finne, joskin pitkämielinen, ei ole vahasta +tehty. Tällä kertaa pitää poikkeus tapahtuman. Ellen minä pääse yksin +tai Arnkijlin kanssa matkalle, niin lähden huomispäivänä pois Hovilasta +ja silloin saatte tulla toimeen Nurmeslaisten kanssa miten voitte". + +"Hsch -- joku tulee", sanoi Jessenhaus; "älkäämme riidelkö". + +Ovi avattiin ja muuan mies astui sisään. + +Jessenhaus kavahti, nähdessään ettei vastatullut ollut oman talon +miehiä. Kaikki muut olivat enemmän tai vähemmän hänen vihamiehiään. + +"Mikä on asiasi?" kysyi hän tulleelta. + +Tämä seisoi ääneti uteliaasti silmäillen huonetta. + +"Luultavasti olet tänne tullut luvattomissa aikeissa", jatkoi +Jessenhaus. "Mutta muista, että täältä on vaikeampi päästä kuin tänne +tulla". + +"Mun käskettiin tuoda tänne tämä kirje", sanoi vieras ja kohotti +Jessenhausille kätensä. + +Veronkantaja silmäili uteliaasti kirjettä. Arnkijl ja Finne myöskin +tunkeusivat Jessenhausin luo katsomaan minkänäköinen kirje oli. +Sill'aikaa puikahti vieras huomaamatta ovesta ulos. + +Jessenhaus silmäili ovea kohden ja nähden, että vieras oli poissa, +huudahti hän: "Arnkijl, joudu tuota outoa takaa ajamaan. Sinullahan +ovat hyvät jalat". + +Nuolen nopeudella puikahti Arnkijl ulos ovesta. + +Jessenhaus silmäili tarkasti kirjettä. Se oli karkeanlaiselle paperille +kirjotettu ja sinetillä suljettu. Tarkemmin katsottuaan lakkaa, näki +hän että sinetin asemesta oli käytetty äyrin lanttia. + +Kirje sisälsi seuraavat sanat: + +"Muuan tuntematoin tahtoo teille ilmoittaa, että neljä talonpoikaa +Nurmeksesta tänä iltana ovat lähteneet jalkasin etelää kohden +Venäläisiltä apua hakemaan teidän rasituksianne vastaan. Koska tämän +kirjoittaja pitää isänmaan vapautta kalliimpana kun yksityisten +kostonhimoa, julkaisee hän täten teille asian, toivoen, että te +väkivoimalla koetatte paluuttaa matkustajat heidän vaaralliselta +retkeltään". + +"Mitä tämä merkitsee?" jupisi Jessenhaus. "Pitääkö ilmoitukseen +luottaa? Olisko tässä joku koiran kuri tekeillä? Ehkä tahdotaan meidät +kotoamme houkutella, jotta sill'aikaa voitaisiin ryöstää majurin tavara +täältä?" + +Björn astui pirtin nurkkaa kohden, avasi pienen nurkkakaapin, otti +siitä pullon ja nielasi sen sisältöä pari kulausta. Sitten hän taas +tuli pöydän ääreen istumaan ja näytti sangen miettivältä tuon +ajatus-justeerauksen jälestä. + +Askeleita kuului nyt oven takaa ja Arnkijl astui sisään -- yksinään. + +"Minä en ole huono jaloistani", sanoi hän läähöttäen, "vaan se mies +meni kuin luoti pyssystä. Aina pysyi hän vähän edelläni, kunnes vihdoin +Turuisen metsikön rinteessä hän katosi kuin tähden lento taivaalla". + +Arnkijl, luettuaan kirjeen, lausui: "Huomen-aamulla lähden heitä takaa +ajamaan. Ensin käymme Nevalaisen ja Sormuisen taloissa jollaki asialla +muka, että saamme nähdä jos isännät eivät ole kotona. Sitten kyselemme +missä ne ovat ja jos ei voida siitä selkoa antaa tai vääriä ilmoituksia +saamme, niin lähdemme matkalle, minä ja Björn neljän miehen kanssa. +Sinä Jessenhaus jäät vartioimaan kotoa". + +"Hyvästi puhuttu", sanoi Jessenhaus. + +"Me menemme hevosella, niin pian heidät saavutamme", virkkoi Arnkijl. + +"Ja minä takaan, että annamme noille tappuratukille semmoisen +reklamentin selkäpiille, että vasta ajattelevat mihin matka vetää", +lausui Finne. + +"Se oikein Björn", sanoi Jessenhaus. + +Björn väänteli punaisia viiksiään ja näytti erinomaisen sotaiselta. + +"Eiköhän tämä asia sietäisi pienoiset ryypyt", sanoi Björn. + +"Kaiketiki sille, joka haluaa. Kaapissahan on nestettä", lausui +Jessenhaus. "Minä lähden nyt levolle. Huomen-aamulla kello viisi kaikki +pitää olla valmiit. Hyvää yötä!" + +Jessenhaus meni. Arnkijl mietti myös samaa tehdä, vaan Björn sai hänen +vakuutetuksi siitä, että tärkeä työ oli edessä ja että oli hyvinki +syytä maistella vähän. + +Veikot istuivat nyt hyvän aikaa pakinoiden yhtä ja toista. Björn tuli +hyvin sotaiselle tuulelle, astuskeli ympäri seiniä, tarkastellen +aseita, tähtäili musketeilla ja löi ilmaan sapeleilla. Vihdoin hän +vaipui muutamaan nurkkaan penkille maata ja nukkui heti. Arnkijl astui +nyt hiljaa ulos pirtistä ja meni lepohuoneesensa. Hovilassa oli paljon +asuinhuoneita ja itsekussaki piti jonku maata, jottei varkaat tai +talonpojat voisi päästä sisään tuhotöitä tekemään. + + + + +VIII. + +Matkalla Käkisalmeen. + + +Pielisten pappilassa istui ruokapöydän ääressä muutamana syyskuun +päivänä seitsemän henkeä, jotka virvoittivat itseään niistä +ylönpalttisista ruoka- ja juoma-lajeista, joita pöydälle oli pantu. +Useat näistä henkilöistä ovat jo ennestään lukijalle tunnetuita. Pöydän +päässä istui rovasti Herkepaeus, joka suurella vieraanvaraisuudella +kohteli läsnäolevia. Sipo Nevalainen istui hänen oikealla ja Yrjö +Sormuinen hänen vasemmalla puolellaan. Karjalainen ja Turuinen istuivat +Sormuisen rinnalla. Nevalaisen vieressä istui pastori Juho Wallius, +pieni lihava mies, joka suunnattomasti rakasti latinan kieltä ja oli +onnellisna, kun sai sitä käyttää puhuessaan korkeasti oppineen rovastin +kanssa. Lukkari Porkkander, joka istui pastorin vieressä, oli pulska +mies, jonka äänelle ei mikään inhimillinen olento voinut läheskään +vertoja vetää. Kun hän Pielisten kirkossa "laski" tulemaan säveleitään, +niin heräsivät paatuneimmatki unen horroksista, johon heidän lihallinen +luontonsa heidät joskus vaivutti. + +Vanhan hyvän tavan mukaan rovasti oikein pakottamalla pani vieraansa +syömään. + +"Mikä olikaan tuon arvoisan toverinne nimi?" kysyi rovasti +Nevalaiselta, vaan ennenkuin tämä kerkesi vastata, virkkoi Karjalainen: +"Pietari Karjalainen, korkeasti oppinut herra seurakunnan paimen". + +"Te olette nyt tärkeän toimen alottaneet", jatkoi rovasti. "Minä luotan +siihen, että te maltilla ja älyllä ajatte asiat onnellisesti, että +seisotte pelvotta, vaikka mailmaki menisi ylösalaisin niinkuin +runoilija sanoo". + +"Si fractus illabitur orbis, impavidum ferient ruinae", säesti Wallius. + +"In positivo gradu", sanoi Wallius kainosti; "sed tu, praestantissime +praeposite, in superlativo". + +"Kunnioitettavat vieraat", lausui Porkkander, "minä toivon, teidän +palatessanne, saada teitä vapaina miehinä tervehtiä". + +"Vapaus on kaikesta ihmiselle kalliin", sanoi Nevalainen. + +"Dulcis est libertas et potestas vivendi secundum arbitrium suum", +lausui Wallius, luoden silmäyksen rovastiin. + +"Se on aivan totta", sanoi Herkepaeus. "Mutta tuohon alkulauseesen +kuuluu jatko näin: Sed probe respiciendum est numnae plenae libertatis +simus capaces et annon incidamus in majus malum, si nos omnimodo +_alieno imperio_ subducere volumus. Mutta meille ei voi tapahtua +majus malum kun Affleck. Alienum imperium eli toinen esivalta on meille +tarpeesen ja siinä punctum". Hetken äänettömyyden perästä kysyi rovasti +Nevalaiselta: "Milloin saan teidät takaisin odottaa? Ette kait sivu mun +taloni silloinkaan kulje, toivon ma". + +"Jos asiat hyvin käyvät, kymmenen päivän jälestä", lausui Nevalainen. + +Kun ateria oli päättynyt, lausui Karjalainen: "Läsnäolevien +puolesta kiitän sydämmeni syvyydestä herra rovastia tästä uudesta +suoseliaisuuden osoitteesta. Armon Herra korkeudessa suokoon teille +ikää ja terveyttä, että vielä kauan saisitte vaikuttaa rakkahan +laumanne eduksi". + +"Kaiken voimani saan Herralta. Hälle olkoon kiitos ja kunnia +ijankaikkisesti", virkkoi rovasti. + +"Ejus est regnum et potestas et gloria in saecula saeculorum. Amen", +lausui Wallius, hartaasti pannen kätensä ristiin. + +Porkkander veisasi nyt jylisevällä äänellä pöytävirren ja sitten +noustiin aterialta. + +Rovasti vei Nevalaisen vähän muista erilleen ja kysyi: "Tietävätkö +Nurmeslaiset lähdöstänne?" + +"Olkaat levollisena, herra rovasti. Horman Halla sanoi ett' ellemme näe +sinisen karhun, johon ei luoti pysty, puussa könöttävän, niin emme +tartse esteitä Nurmeslaisten puolelta peljätä". + +"No silloin lienette varmaat", naurahti Herkepaeus. + +Rovasti ja Nevalainen yhtyivät nyt muihin. Vielä vietettiin hetkinen +puheilla, kunnes matkustajat ottivat hyvästin vieraanvaraiselta +rovastilta sekä pastorilta ja lukkarilta, jotka viimemainitut heitä +saattoivat hyvän matkaa maantietä ja sitten menivät kumpii kotiinsa. + +Matkustajilla oli kädessä pitkät, tuuranmoiset sauvat ja selässä +eväslaukut. Nevalaisella oli pyssy, joka nahkahihnasta riippui +olkapäältä; Sormuisella ja Karjalaisella samoin. Turuisella oli +pistooli ja vyöllä vanha miekka Kaarle IX:n ajoilta. Näin varustettuina +kulkivat miehet turvallisesti tietä eteenpäin. + +Pitkän aikaa astuttiin äännetöinnä, miettien rovastin ystävällistä +kohtelua. Kun kaksi neljännestä (5 virstaa) oli ennätetty, istahdettiin +tien viereen hetkiseksi, koska Karjalaisen pyssy oli löysännyt +kannattimestaan. + +"Palatessamme olemme vielä paljoa tervetulleemmat Pielisiin", sanoi +Sormuinen, "mutta ei Nurmekseen. Saapas nähdä millä tuulella +Jästihanska on, kun kuulee missä olemme käyneet". + +"Kuka meistä Käkisalmella puheenjohtajaksi rupeaa?" kysyi Karjalainen. +"Turuinen taitaa hyvästi Venuskaa". + +Vakava Turuinen rykäsi. + +"Suosituissa asioissa ymmärtää helposti toinen toisen", sanoi +Nevalainen. "Pää-asia on, että heti pyydämme saada Affleckin +karkoitetuksi Nurmeksesta. Se on ensi ehto". + +"Vaan emmehän liitostamme luovu", sanoi Turuinen. + +"Tietysti ei", vastasi Sormuinen. "Meidän tulee niin vähillä +uhrauksilla kuin mahdollista saada mitä suurimpia etuja". + +"Kosto on ainoa etu, jota tarvitaan", sanoi Nevalainen. "Oi kosto! Kun +seisoin kodissani yksin, voimatoinna ja näin kuinka nuo kelvottomat +kotirauhan rikkoivat, silloin vannoin valan kuolon uhkaa kovemman. Sen +valan minä aion pitää, niin kauan kun tuo oikea käsi mua tottelee". + +Miehet lähtivät taas astumaan. He laskeusivat mäkeä alas, kulkivat +huonon sillan yli ja rupesivat nousemaan toista mäkeä ylös. + +"Mitähän kotonani arvellaan lähdöstäni?" sanoi Karjalainen. "Minä +sanoin meneväni Repolaan nahkojen ostoon. En totta mar' uskaltanut +sanoa vaimolleni mihin menen, sillä Hovilaiset olisivat hänestä +kiristäneet ulos salaisuuden ja sitä pait Maija ei ole juuri +salaisuuksia varten luotu, Jumala paratkoon". + +"Mun kotonani ei ole tapana isännällä sanoa mihin hän menee", virkkoi +Turuinen. "Minä käskin panna konttiin evästä ja sitten läksin". + +Miehet olivat jo melkein mäen päällä. Mäelle tultuaan huomasivat taaski +alangossa sillan, joka oli niin huonossa kunnossa, ettei siinä muut kun +jalkamiehet näyttäneet voivan poikki pääsevän. Samassa kuulivat he +takaa kärryjen kolinan ja näkivät kolme kärryä jäletysten täyttä +vauhtia laskevan mäkeä alas, yli sillan; kohta olivat ne saavuttaneet +jalkamiehet. + +Nämä koettivat astua nopeasti, keretäkseen sillan yli, joka oli heidän +edessään; sillä he tunsivat kohta Arnkijlin ja Björnin ensi kärryissä. +Mutta takaa-ajajat ajoivat täyttä vauhtia jalkamiesten sivu eivätkä +pysähtyneet ennenkun silta heidän eteenpäin pääsemistä esti. + +"Me olemme varmaanki petetyt", sanoi Nevalainen Sormuiselle. -- "Jos ei +Karjalaisen pyssynkannatin olis irtaantunut, niin olisimme sillan +tuollapuolen. Silloin olisi heidän täytynyt jättää hevosensa tälle +puolen ja miehiä niitä vartioitsemaan, elleivät kerrassaan olisi +palanneet. Nyt ei muu auta kun vastarintaa tehdä. Ajattelinpa lähettää +luodin tuohon ensi kärryyn, vaan kun eivät he mitään vielä ole puhuneet +tai tehneet, en tahtonut riitaa aloittaa". + +Kärryistä nousi alas kuusi miestä. Yksi niistä jäi hevosia vartioimaan; +toiset alkoivat astua talonpoikia kohden. Nämä vetäysivät vähän ylemmä, +mäen rinteesen. + +"Mihin matkanne, hyvät ystävät?" kysyi Björn. + +"Saman kysymyksen me voimme teille tehdä", sanoi Sormuinen. + +"Me olemme tarkastusretkellä, veikkoseni", lausui Björn. "Huhu on +kertonut että vaarallisia vehkeitä olis tekeillä ja me, järjestyksen +miehet, olemme tulleet katsomaan, onko tuossa huhussa perää". + +"Järjestyksen miehet!" nauroi Nevalainen ylönkatseellisesti. "Te olette +veronkantajia, vaan ei järjestyksen miehiä. Pysykäät ammatissanne". + +"Ja te olette maamme pettureita", sanoi Arnkijl, "ja siitä oikeuden +edessä saatte vastata. Nyt saatte kääntää nenänne Nurmesta kohden; ei +Käkisalmea enään tartse ajatella". + +"Etkö häpeä meitä syyttömästi herjata", virkkoi Karjalainen. "Me olemme +menossa pääkuvernööri Nierrothin luo, hakemaan huojennusta +pakkoverosta". + +"Sen valehtelet samoin kuin kotonasi olit valhetellut meneväsi +Repolaan", huusi muuan Hovilaisista. + +"Sinä hävytöin rakki", kähisi Karjalainen. "Olet varmaan käynyt +kotorauhaani rikkomassa". + +"Ole siitä rauhasta levollinen, kun itse olet täällä", lausui äkäinen +renki. + +Mielet täten kiihtyivät kummallai puolen niihin määrin, että Hovilaiset +kohta ryntäsivät talonpoikien päälle. Nämä vastustelivat ensin itsiään +sauvoilla, vaan kun Hovilaisilla olivat miehet muassa, alkoi +talonpoikien asema käydä hankalaksi. + +Nevalainen kohotti nyt pyssynsä; pamaus kuului ja Arnkijl vaipui kohta +polvilleen. Luoti oli käynyt vasempaan pohkioon. + +Hovilaiset joutuivat tästä aivan vihan vimmaan. Heitä oli nyt vaan +neljä neljää vastaan. + +"Tuossa saat viimme kappain edestä", huusi Sormuinen ja heitti Björniä +hartioille. Tämä kiljasi iskusta ja hyökkäs Sormuisen päälle, löi häntä +miekan lappealla oikeaan käsivarteen, joka meni turraksi. Samassa yksi +Hovilan renki sieppasi Sormuisen seljälleen. + +"Älkäämme jatkako turhaa työtä", sanoi nyt Karjalainen. "Palataan +sovinnossa, ettei tule käräjä-asia". + +"Sinä raukka", karjasi Nevalainen. "Sovinnossa!" + +Mutta Karjalaisen rohkeus oli mennyt. Hän laski pyssynsä puuta kohden, +lausuen: "Ei tässä enään auta vastustaa". + +Kun Turuinen näki kumppaninsa noin alakuloisena, niin hänenki rohkeus +väheni. Hovilaiset käyttivät tämän epäröimisen edukseen. Kohta oli +Sormuiselta kädet taka sidotut; samoin Karjalaiselta ja Turuiselta. + +Nyt seisoi Sipo Nevalainen yksin neljää vastaan. Hän ei kerennyt ladata +pyssynsä, vaan hän piti sitä piipusta kiini ja heilutti sitä kuin +nuijaa. Hovilaiset epäilivät käydä tuon uhkaavan näköisen talonpojan +kimppuun. Vihdoin he kuitenki häpesivät, etteivät neljän voisi yhden +voittaa; he ryntäsivät yht'aikaa Sipon päälle. Tämä sai muutaman rengin +kiini, paiskasi hänen niin voimakkaasti toista renkiä kohden, jotta +kumpii vyöryivät tien syrjään ojaan, huutaen ja noituen. Arnkijl istui +tien syrjässä änkyttäen tuskasta pohkiossaan; ainoastaan Björn ja yksi +renki voivat enään Nevalaisen kimppuun käydä. + +Hevoset laaksossa olivat taistelusta levottomiksi tulleet ja lykänneet +kärryt takaperin. Äkkiä Nevalaisen muoto synkistyi; hän tirkisteli +laaksoon ja jupisi: "Kohtaloni ei suo mulle menestystä tällä kertaa". + +Hetken oli voimakas mies kykenemätöin itseään puollustamaan. Tämän +hetkisen käytti Björn edukseen. Hän astui Nevalaisen luo, otti +taskustaan nahkahihnan ja sitoi Sipon kädet tämän seljän taa. + +Nyt Nevalainen kavahti ikääskun unen horroksista, syvään huo'aten. Hän +oli lumouksestaan päässyt, ja olis nyt taas ollut valmis vastarintaa +tekemään; vaan nyt ei enään voinut. + +"Noidan ennustus kävi toteen", jupisi Nevalainen. "Kuka olis uskonut: +sininen karhu puussa ja sitä karhua ei luoti voi tappaa". + +Talonpojat vietiin nyt kärryjen luo, joihin kuhunki yksi pantiin. +Turuinen ja muuan Hovilan rengeistä saivat jalkapatikassa kulkea +Pielisiin, josta saivat hevosen. + +Nevalainen, noustessaan Björnin kärryihin, tirkisteli vieläi kärryjen +perälautaa, johon sininen karhunkuva oli maalattu. Tämä oli muka +Björnin vaakuna. + +Paluutettujen viha ilmausi paluumatkalla erilailla. Sipo istui +äänetöinnä. Björn koetti häntä puhutella, vaan Nevalainen ei vastannut +hänen puheesen. Hän mietti vaan yhtä asiaa: saada tieto siitä, kuka +heidän retkensä oli ilmaissut Hovilaisille. Sormuinen purki sappensa +Hovilaisille mitä pahimmalla tavalla hän voi, luvaten heille korvausta +tämän päivän edestä. Vihdoin hän vaikeni lausuttuaan, ettei noille +kelvottomille raukoille kannattanut kelpo miehen puhua; eivät he edes +haukkumista ansaitseisi. Karjalainen rupesi puhelemaan renkien kanssa +sopuisasti ja koetti saada tietää, kuka Hovilaisille oli talonpoikain +menon ilmoittanut; vaan tästä seikasta hän ei selvää saanut. Turuinen +istui äänetöinnä; ei hän näyttänyt liioin surevan tätä äkkinäistä +palausta. + +Myöhään illalla saapuivat matkustajat taas kotiseuduilleen. Kun +Nevalainen astui alas kärryistä, tuli Juhana pihalle, katsomaan kuka +ajoi kartanolle. Synkkä ajatus oli syntynyt Sipon aivoissa. "Minä +uskon, että Juhana on tämän matkaansaanut", ajatteli hän. "Isä poikansa +pettänyt!" + +Näin päättyi talonpoikain retki Käkisalmelle. Nevalainen haastettiin +käräjiin siitä, kun oli ampunut kruunun käskyläistä ja muut talonpojat +retkelle houkutellut. Hän tuomittiin sakkoon, jonka hän kernaasti +maksoi, lausuen: "Mun kukkarostani nyt raha lähtee, vaan Hovilaisilta +se vielä kerran peritään". + +Arnkijlin vamma parani pian; vaan hänen sydämmeensä oli haava isketty, +joka kauan pysyi arpeutumatta. Siinä haavassa kyti sammumatoin viha +Nurmeksen talonpoikia ja etenki Nevalaista vastaan. + + + + +IX. + +Jalous ja vaara. + + +Tämän onnettoman retken kautta oli Sipo Nevalaisen mieli muuttunut +entistään katkerammaksi ei ainoastaan Hovilaisia, vaan läheisimpiäänki +kohden. Hän oli kadottanut luottamuksensa ihmisiin ylipäänsä. +Karjalaista ja Turuista hän kohteli ylönkatseellisesti. Hänen vaimonsa, +jota Sipo aina oli hellimmällä rakkaudella kohdellut, ei enään ollut +varmaa siitä, milloin hän saisi jonku pistävän sanan mieheltään kuulla. +Sipo ajatteli: onko mahdotointa, ettei vaimoni olis menostani +julkaissut? Hän oli jo kerran syyttänyt vaimoaan siitä, vaan kun tämä +pyhästi oli vakuuttanut olevansa syytöin, niin lauhtui Sipon mieli +sillä kertaa. + +Omaa poikaansa Sipo nyt suvaitsi vielä vähemmin kuin ennen. Jos Juhana +oli iloinen, oli se epäluotettava merkki; jos hän oli suruinen, oli +sekin suru tietysti siitä syystä, kun isä arveli. Isän ja pojan välillä +oli juova syntynyt niin syvä, että pelvolla täytyi tulevaisuutta +odottaa. + +Sormuinen oli samoin kun Nevalainen onnistumattoman retken jälestä +tullut paljoa kärtyisemmäksi kuin ennen oli ollut. Hänen kaunis ja jalo +sisarensa sai usein kärsiä veljen ra'an ja maltittoman mielen kiukkuja. +Juhanaa ei Yrjö enemmän kuin Nevalainenkaan suvainnut; hän ei +koskonkaan ollut Juhanan suoruutta rakastavaan mieleen mieltynyt. +Juhanaki puolestaan ei voinut Yrjön raakuutta ja itsevaltaisuutta +kunnioittaa. Sisar koetti välittää näiden eriluontojen kesken; vaan +välitys onnistui hyvin vaillinaisesti. + +Oli muuan synkkä päivä Marraskuun alulla. Elsa istui kamarissa pirtin +takana. Hänen mielensä oli raskas; ei ollut hän sitten edellisen päivän +aamua saanut tavata Juhanaa. Koko edeltäpuolenpäivän oli hän odottanut +saada kuulta jotai Nevalaisen talosta, vaan turhaan. Yrjö oli sisarensa +alakuloisuuden pian huomannut ja siitä tapansa mukaan ilveillyt, josta +Elsa oli ruvennut itkemään ja mennyt kamariinsa. + +Yrjö oli jälkeen puolen päivän mennyt kylään. Elsa istui, niinkuin yllä +sanottu on, kamarissa ja tirkisteli tietä pitkin, eikö sieltä joku +näkyisi tulevan. Lohdutukseksi yksinäisyydessään lauloi hän seuraavan +laulun:[5] + + Missä viivyt sa, odottamani? + Missä astut sinä, armahani? + Valkea, miss' oot vaeltamassa? + Missä kultani nyt kulkemassa? + Oi jos, jospa likellä jo oisit, + Kaiken mulle riemun sinä toisit! + Tulosta sun heti tuntisin ma, + Astunnasta heti arvaisin ma; + Liekkinä ma tykös lehahtaisin, + Virstan, kahden vastaan kapsahtaisin, + Suuta suihkajaisln, + Vaikka veress' oisi, + Joka surman toisi, + Sultahan sen saisin!... + Vaan ei kullan luokse kuulu ääneni, + Kujerrus ei ehdi armahalleni, + Kuuset mua vaan on kuulemassa, + Hongan oksat vastaan huokaamassa! + +Kun hän oli laulun lopettanut, näki hän vihdoin kaivatan Juhanan +tulevan tietä pitkin. Ilosta sykähti Elsan sydän. Neito ei voinut +mitenkään pysyä kamarissa, vaan riensi pirttiin ja olis juossut +kartanolle ellei kaksi renkiä olis siellä toiminut. Vihdoin astui +Juhana sisään ja sulki rintaansa vasten kauniin neitosen. + +"Sinä olet kauan odotuttanut itseäs", sanoi Elsa puoleksi surullisella, +puoleksi leikillisellä äänellä, hellästi silmäillen Juhanan jaloa +katsantoa, jolle surumielisyys ja lempi antoivat liikuttavan väreen. + +"Olihan vähän estettä kotonani", sanoi Juhana, koettaen hymyllä salata +todellista, surullista mieli-alaansa. + +"Oi Juhana", sanoi Elsa, joka huomasi lemmittynsä alakuloisuuden, "mitä +on tapahtunut? Isäsi on sulle varmaanki ollut kova". + +"Mitäpä tuota salaan", virkkoi Juhana. "Hän syyttää mua siitä, että +olen lähdöstä Käkisalmeen antanut tiedon Hovilaisille. Mieleni tosin +teki ilmaista, vaan en kuitenkaan sitä tehnyt. Kun kielsin isälleni +ilmoittaneeni, kutsui isäni mua valhettelijaksi ja raukaksi, koska en +tekoani juljennut tunnustaa ja sanoi, ettei hän mua silmäinsä edessä +suvaitse, ennenkun hän saa kuulla, että retki jonku muun kun minun +kautta on tullut ilmaistuksi. Oi Elsa! Paholainen on varmaan +pauloihinsa isäni mielen kietonut. Äitini on surusta ja pelvosta sängyn +omainen". + +Neidon posket olivat Juhanan puhuessa vaalenneet. Äkkiä veri niihin +taas kohosi. + +"Juhana", lausui Elsa. "Sinä olet syyttömästi saanut kärsiä. Jos se, +joka retkestä ilmoitti, olis tiennyt, että sinua siitä syytetään, niin +olis hän heti itsensä ilmoittanut. Mutta nyt hän sen tekee heti sinulle +tässä". + +"Kuinka?" lausui Juhana hämmästyen. "_Sinäkö_ olisit ilmoittanut?" + +"Juuri minä", virkkoi Elsa. "Kun näin sinun tuskasi heidän lähtönsä +johdosta; kun kuulin, että ainoa pelastuskeino olisi antaa tieto +lähdöstä Hovilaisille, niin päätin ainoaa keinoa koettaa. Minä lähetin +Saarelan Pekan viemään kirjeen Hovilaan ja käskin hänen heti kirjeen +jätettyä tulla pois ilmottamatta, mistä se oli. Niin on hän tehnytki". + +"Oi armas Elsani! Mitäs olet tehnyt?" sanoi Juhana tuskallisesti. "Jos +saavat tietää, että sinä olet heidän vehkeensä ilmituonut, niin olet +hukassa. Meidän pitää varoittaa Saarelan Pekkaa ilmoittamasta, mistä +kirje oli". + +"Ja sinä siis saisit kärsiä viattomasti!" lausui innostunut neito. "Ei, +Juhana! Minä ai'on ilmoittaa tekoni ja silloin olet sinä pelastettu". + +"Jumalan nimessä, Elsa, mitä ajattelet?" huudahti Juhana. + +"Minä ajattelen sitä, mikä oikein on", virkkoi Elsa vakavasti. + +"Sinä teet sekä sinun että minun onnettomaksi, jos ilmoitat tekosi. +Vaan jos minä olen muka syypää, niin ei vaino sinua kohtaa. Jos sinä +ilmoitat itsesi, niin luulevat kuitenki, että minä olen puheellani +tekoosi vaikuttanut, niinkuin valitettavasti olenki". + +"Juhana", lausui Elsa totisesti; "sinä olet sanonut, että _totuus_ +on korkein, mitä elämässä tulee noudattaa; totuus toisia ja itseään +kohtaan. Jumala on totuuden kirkas lähde ja hänessä, joka aina totuutta +puhuu ja puollustaa, on jotaki jumalanmoista; niinhän olet sanonut. +Vaan valhe ja petollisuus ovat kaikista paheista inhottavimmat. +Vaaditko nyt, että antaisin sun syyttömästi kärsiä isäsi epäluuloa, kun +juuri minä olen syyllinen? Vaaditko, että soisin kalliin äitisi +sairastaa ja kyyneleitä vuodattaa sun vuokses, kun voin sun pelastaa?" + +"Mutta ajattele mitä seurata voi, jos asiasta ilmoitat", virkkoi +tuskallisesti Juhana. + +"Mitä seurata voi, se on Jumalan kaikkivaltiaan kädessä. Hän suojelee +mua, niinkuin tähänkin saakka", sanoi neito ja kohotti kalpean kauniin +muotonsa korkeutta kohden. + +"Mun ihana impeni", huudahti Juhana innostuen; "sinä et saa kärsiä sen +vuoksi, että hyvän teon olet tehnyt. Meidän täytyy välttämättömästi +miettiä joku keino, jonka avulla voit tästä pälkähästä päästä". + +Juhana tuskin oli saanut nämä sanat sanotuiksi, ennenkuin pirtistä +kuului jalkojen kopina. Nuoret rakastavaiset kavahtivat, kuullessaan +Sipon ja Yrjön äänet. + +"Hän on varmaanki täällä", lausui Sipo, "valittamassa Elsalle ilkeästä +isästään. Voinko hyvä olla. Oma vereni on mun pettänyt". + +"Jos joku jäsen on pahennukseksi, niin on paras se pois leikata, sanoo +raamattu", lausui Yrjö. + +Elsa tämän kuultuaan, horjui ja vaaleni. Ennenkuin Juhana voi +aavistaakaan, töytäsi neitonen auki kamarin oven, astui pirttiin ja +lausui: "Juhana on syytöin. Minä olen retkestänne ilmoittanut +Hovilaisille ja tahdon siitä rangaistuksen kärsiä". + +"Elsa", huudahti Nevalainen. "Sinä ilmoittanut! -- Se ei ole +mahdollista. Poikani kohtalo nuo sanat huulillesi toi. Hän on syyllinen +ja sinä syytöin. Vain kuinka, Juhana?" jatkoi Sipo poikaansa kääntyen. + +"Elsa on syytöin", kuului Juhanan tuskallinen vastaus. + +"Ja sinä siis syyllinen", lausui Sipo. + +"Hän on syytöin", huudahti Elsa, "Minä ilmoitin menostanne kirjeen +kautta ja kirjeen vei -- + +"Ah Elsa, Elsa", huusi Juhana. "Minä rukoilen sinua polvillani: älä tee +itses ja minun onnettomaksi tuommoisia puhumalla". + +"Voithan siskoni pelastaa", virkkoi Yrjö. "Sano että olet syypää, niin +uskomme sinua enemmän kun siskoani. Ei vaimonpuolen ois luullut olevan +niin rohkean". + +"Hän ei saa eikä voi syypääksi rueta, koska hän on viatoin", lausui +Elsa kuumeellisella innolla. "Yrjö voipi tiedustella Saarelan Pekalta +lähemmin tästä asiasta; hän kirjeen vei. + +"Nyt armahani", sanoi Elsa hellästi, kääntyen Juhanaan, "nyt olet +pelastettu". + +Hän ojensi kumpaisetki kätensä lemmittyänsä kohden, astui askeleen +eteenpäin ja vaipui hiljaa lattialle. Hän oli pyörtynyt. + +Juhana murheesta tuskaantunut, heittäysi polvilleen armaan neidon +viereen; sitten hän hyppäsi ylös ja loi tuiman silmäyksen isäänsä ja +Yrjöön. "Hän kärsii samoin kun onnetoin isänmaansa sen vuoksi, että hän +sitä rakastaa eikä suo sille pahaa tapahtuvan", lausui Juhana pitkään. +"Se, joka syytöin on, heittäköön hänen päälleen ensi kiven". + +"Nyt on kyllin nähty ja kuultu tällä kerta", lausui Nevalainen. + +Hän astui ulos. Yrjö häntä seurasi. + +"Olis suotavinta, että tuo rakkauden väli loppuisi aikoinaan", virkkoi +Sipo Yrjölle. + +"Koetetaan niin", sanoi Yrjö. + +"Minä surkuttelen sun kaunista sisartas", lausui Sipo. "Poikani on syy +tähänki onnettomuuteen". + +Sipo meni nyt kotiinsa. Juhana seisoi vaaleana kuin kuolo Elsan +vieressä. Vihdoin tämä heräsi tainnuksistaan. Juhana painoi muiskun +kalpean morsiamensa huulille ja lausui sitte: "Nyt menen Saarelan Pekan +luo varoittamaan hänet julkaisemasta käynnistään Hovilassa. Jos hän +kieltää, ei sinua voida syyttää. Mutta voi kuitenki että asiasta +ilmoitit!" + +Näin sanottuaan suuteli Juhana Elsaa ja läksi kotiinsa astumaan. Täällä +odotti häntä uusi suru. Hänen rakas äitinsä oli äkkiä kuollut. Sipo +seisoi äänetöinnä vaimonsa ruumiin ääressä eikä ensin huomannut +Juhanaa, joka heittäysi polvilleen ruumiin eteen. Hetken kuluttua +kohosi huokaus Sipon rinnasta. Hän astui ulos, salatakseen kyyneleet +silmissään. + + + + +X. + +Vierasmies, joka puhumattaki voi todistaa. + + +Kolme viikkoa oli kulunut edellä kerrotusta. Nevalaisen vaimo oli +hautaan laskettu. Isä ja poika tunsivat kipeästi, minkä uskollisen +tukeen he olivat menettäneet. + +Simo Affleck viipyi vielä Kajaanissa, vaan huhu kertoi hänen aikovan +sieltä palata niin pian, kuin järvet jäätyisivät. Sanottiin hänen +silloin tulevan joukon kanssa Nurmeslaisia jälleen kuuliaisuuteen +saattamaan ja rankaisemaan. Hovilassa löytyi 21 kuormaa majurin +tavaraa, jotka olivat Lieksasta tuodut ja olivat Kajaaniin vietävät. +Kun nämä tavarat olivat Kajaaniin saatu, silloin tulisi Affleck +Nurmekseen. + +Nurmeksen talonpojat päättivät koettaa eduksensa käyttää sitä aikaa, +joka vielä oli jäljellä, ennenkun Affleck oli palaava Nurmekseen. + +Nevalaisen käytös Karjalaista ja Turuista vastaan Käkisalmen retkellä +oli nämät aivan suututtaneet Sipoon. Tämä oli muitaki talonpoikia +kohden ruvennut kärtyisemmäksi kuin ennen ja vähitellen oli +tyytymättömyys häneen yleinen. Yrjö Sormuinen, jonka sopu Sipon kanssa +oli pintapuolinen ja jonka sydämmessä kateuden tuli enemmän arvossa +pidettyä Nevalaista kohden kyti kytemistään, puhalteli hiljaa, +varovasti tuota kytevää tulta. Niin taitavasti osasi hän menetellä, +että Sipo ei huomannut toverinsa kaksipuolista käytöstä; ainoastaan +tarkemmin huomaavaiset muista tiesivät sen, että Yrjöä ei voisi +suututtaa, jos Nevalaisesta puhuisi vaikka kuinka pahaa. + +Nurmeksen talokkaat pitivät kokouksen, jossa keskusteltiin retkestä +Hovilaa vastaan. Muuan torppari toi Nevalaiselleki sanan siitä, että +kokous pidettäisiin Karjalaisen luona. Sipo hoksasi nyt selvästi sen, +minkä hän jo oli vähin aavistanut: että talonpojilla olis häntä vastaan +nurja mieli. Koska ei Yrjö tai joku muu talokas, vaan torppari hälle +antoi kokouksesta tiedon, ymmärsi hän yskän ja päätti kokonaan pysyä +retkestä erillään. + +Tämä päätös kalvoi Sipon sydäntä. Nyt, kun koston hetki oli lähestynyt, +piti hänen istua ristissä käsin ja odottaa mitä muut toimisivat! Mitä +hänen omaisensa, mitä Hovilaiset tästä ajattelisivat? He olisivat +tietysti siitä mielissään, ehkäpä surkuttelisivat häntä! + +Nämät mietteet yhdeltä ja ylpeys toiselta puolen ahdistivat Nevalaisen +sydäntä. Ei hän koskaan ollut itsensä niin yksinään tuntenut olevan +kuin nyt. + +Talonpoikien kokouksessa oli päätetty, että retki Hovilaa vastaan piti +tapahtuman yöllä Marraskuun 30 päivää vasten. Illalla 29 p. +kokoontuivat Nurmeslaiset Turuisen luo, josta lähtö oli tapahtuva. Yrjö +Sormuinen yksimielisesti johtajaksi. + +Miehiä oli ko'olla neljättäkymmentä. Usea oli, peljäten retken +seurauksia, ollut siihen osaa ottamatta. "Aseina oli miehillä pyssyjä +ja musketteja, joita ainaki osaksi olivat saaneet sotaharjotuksiansa +varten ja myös vihollisiaan vastaan käytettäviksi, mutta jotka nyt +käännettiin omaa isäntää ja kruunun käskyläistä vastaan".[6] + +Pienoisessa mökissään istui yllämainittuna iltana yksinään, niinkuin +tavallisesti, Horman Malla. Hänen edessään oli avonainen lipas, jossa +hän säilytti aarteensa. Siinä oli sekaisin kultasormuksia ja +korvarenkaita, hopealusikoita ja rahoja. Malla oli juuri (tiesi +monennenko kerran sinä päivänä) lukenut ja kädessään punninnut nämä +kaikki kalleudet. Nyt hän luki ne viimme kerran. Hän suuteli niitä, +piti niitä etempänä ja lähempänä silmäänsä, suuteli niitä uudestaan ja +pani ne vihdoin lippaasen takaisin. Nyt hän kohotti muutaman turppaan +pankon vieressä, ja laski sinne lippaan talteen. + +Ulkona vinkui tuuli ja lunta satoi. Oli uuden kuun aika. Laskeunut +päivä oli jättänyt jälkeensä synkän pimeyden, jonka kuitenki +lisääntymistään lisäyvä lumivaippa lieveni. + +Noita kuuli ovellaan kolme kopausta. "Kukahan näinki myöhään ja tässä +ilmassa neuvoani hakee?" jupisi hän, astui sitten oven luo ja kysyi: +"kuka siellä?" + +"Avaa, noita", kuului vastaus. + +"Kukas olet, sano nimes, et muutoin pääse sisään", lausui Malla. + +"Sipo Nevalainen tartsee vielä kerran apuasi", kuului vastaus. + +Ovi avattiin. Kalpeana, hiukset hujan hajan astui sisään Nevalainen. +Levotoin tuli hehkui hänen silmissään. + +"Noita", lausui hän, ottaen takkinsa alta esiin kauniin hopealta +hohtavan lippaan; "nyt on neuvos ja kykys tarpeesen. Talonpojat aikovat +tehdä hyökkäyksen Hovilaa vastaan. Sun pitää estää tämän onnistumasta". + +"Estää -- retken onnistumasta -- Sipo Nevalainenko niin puhuu? Oletko +Hovilaisten ystäväksi ruennut?" kysyi Malla. + +"En ole kenenkään ystävä -- kuule noita -- nyt olen niinkuin sinä -- +mulla ei ole ketään, johon voin luottaa, jota voisin rakastaa, ei edes +kulta ja hopea niinkuin sinulla". + +"Hm", -- jupisi Malla. -- "Minä ymmärrän. Sinä olet suututtanut +talonpojat". + +"Minä olen heitä moniaita hävyttömästä pelkurimaisuudesta nuhdellut; +siinä kaikki. Nyt ei enään Sipoa tarvita! Oli aika, jolloin mun apuani, +mun neuvoani tarvittiin. Se aika on mennyt. -- Mutta vähät siitä. Sano +miten talonpoikien retki estetään". + +"Milloin se tapahtuu?" kysyi noita. + +"Tän'iltana", vastasi Sipo. + +"Mutta jos retki estetään, niin Hovilaiset pelastetaan suuresta +vaarasta, sillä nyt on retkelle edullinen aika", lausui Malla, +tuijottaen Nevalaiseen yhdellä silmällään. + +"Aika voi vastaki olla edullinen", virkkoi Sipo. + +"Vaan Affleck voi siksi palata", lausui noita. + +"Olkoon miten tahansa", virkkoi Nevalainen. "Asijain nykyinen asema on +kärsimätöin; muuta se, Malla, niin tämä lipas sisustaneen on sinun". + +Malla vilhui silmällään ahnaasti tuohon hohtavaan esineesen. + +"Minä voin sinua auttaa", lausui Malla painavasti. "Talonpojat luulivat +hyvin sinuttaki toimeen tulevansa. Minä lupaan että ennenkun he +Hovilaan saapuvat, tulevat he sinua avukseen pyytämään". + +"Sitä en minä usko", sanoi Sipo. + +"Siinä tapauksessa et tunne Horman Mallaa", lausui noita. "Taikausko +on, Jumalan kiitos, suuri, ja sen avulla voin suurempiaki toimeen +saada. -- Mene nyt levollisena kotiisi ja odota; ennenkun yö on +puolessa, olet sinä Hovilassa". + +Sipo, joka ei tiennyt mitään varmempaa keinoa saada tietää lähimmäistä +tulevaisuuttaan, tytyi tähän lupaukseen, vaikk'ei hän siihen juuri +luottanut. Hän antoi lippaan noidalle ja sanoi: "Tuo on kallis lahja; +vaan tärkeä onki nyt asiani ollut. Jos tänä yönä pääsen Hovilaan +toimimaan, niin vielä tulevaisuuski on siitä yöstä kuuleva". + +Niin sanottuaan erosi Nevalainen noidasta ja meni kotiinsa. Mennessään +hän jupisi: "Minä tunnen, että nyt on elämässäni kääntökohta, johon +olen ehtinyt. Seuratkoon hyvää tai pahaa, kunhan joku muutos +nykyoloissa tapahtuu". + +Kaksi tuntia myöhempään kun Sipo oli noidan luona käynyt, liikkui +Nurmeksen maantiellä suurehko miesjoukko verkalleen eteenpäin. +Eturivissä astuivat Sormuinen, Karjalainen, Turuinen, Ikonen, Nyyrinen, +ja moni muu koetti aina aikatavasta tunkeuda eturiviin, muka jotaki +kysymään, vaan oikeastaan ikäänkun arvoaan lisätäkseen. + +"Eipä olisi luullut tuota", lausui muuan jykevä partasuu, "että Yrjön +sisar, siivo Elsa, olis noin juljennut veljeään ja muita pettää. Vaan +rakkaus se kaikki rakentaa, sanoi Puuperän Aatami, kun nai Tiiralan +rikkaan ruotimuorin". + +"Saarelan Pekka ei tunnusta vieneensä kirjeen", sanoi Yrjö Sormuinen, +"osittain tietysti pelvosta, osittain säälien Elsaa. Minä luulen myös +että Nevalaisen Juhana on parastaan tehnyt, tukkiakseen hältä suun. +Vaan nyt, kun ollaan näin miehissä ko'ossa, voitaisiin käydä tuolla +Pekan mökissä ja pakoittaa hänet tunnustamaan". + +"Vaan jos Hovilassa myönnetään että Pekka on kirjeen tuonut, niin ei +Pekan kielto mitään merkitse", virkkoi Karjalainen. + +"Hovilassa ei oltu tuojaa tunnettu, siinäpä se ässä on", lausui Ikonen. +"Pekka on vasta kaksi kuukautta täällä ollut". + +"Hovilaiset ovat luvanneet kaksi talaria hopea-rahaa sille, joka +retkestä ilmoitti, vaan Pekka-parka ei ole uskaltanut käydä rahat +perimässä", sanoi Nyyrinen. "Jos ei mua tunnettaisi, niin kävisin +hyvänä miehenä perimässä palkinnon". + +"Vaan jos otettaisiin Pekka nyt mukaan, niin Hovilaiset kyllä hänen +tuntisivat", lausui vakava Turuinen, joka ei suinkaan arvannut, että +hänen ehdoituksensa oli hyvinki arvoisa. + +"Oikein. Oikein", huusivat useat. "Sehän on selkeä asia! Turuinen on +oikeassa". + +Kuusi miestä poikkesi nyt kujalle, joka johti Pekan mökkiin; toiset +kulkivat verkalleen eteenpäin. + +Mökin luo ehdittyään astui Sormuinen ja kaksi miehistä sisään; muut +odottivat oven takana, ollen valmiina auttamaan, jos niin +tarvittaisiin. + +Pekka makasi oven suussa; hänen vaimonsa lapsen kanssa perempänä +penkillä. Kun Pekka kuuli oven avauksen, heräsi hän, hypähti pystyyn, +iski valkeaa tuluksillaan ja viritti päreen palamaan. Sitten hän, +kynsien vasemmalla kädellään pellavankarvaista tukkaansa, ärähti: +"Keitä p----leitä te olette, jotka yörauhaa häiritsette? Totta mar, +nämä Nurmeslaiset ovat lemmon joukkiota". + +"Älä veikkoni noin melua", lausui Sormuinen; "meillä on vaan vähän +asiaa sulle". + +"Asiaa!" ärähti Pekka. "Minkä l--mon asian aika _nyt_ on?" + +"Yö on meidän asioillemme sopivampi päivää tällä kertaa", virkkoi Yrjö. +"Kuinka on Pekka tuon kirjeen laita, jonka Hovilaan veit? Tunnustapa +nyt!" + +"Tunnusta", sanoi Pekka. "Mitä höpiset?" + +"Tuon arvasin", sanoi Yrjö kumppaneilleen, jatkaen Pekalle: "Sinun +pitää nyt lähteä mukaamme". + +"Se on valhe", sanoi pellavatukkainen Pekka, hyppäsi rahille ja otti +seinältä luodikon. Ojentaen sen tulleita kohden, virkkoi hän: "Ulos +täältä! Tuossa on ovi. Millä oikeudella te tunkeutte asuntooni?" + +Yrjö ja hänen kumppaninsa vetäysivät ovea lähemmäs, nähdessään +ojennetun pyssyn. + +"Älä ylpeile", virkkoi Yrjö. "Sinä olet yksi ja meitä on kolme +näkyvissä ja kolme oven takana". + +"Vaikka olis teitä viisi sisällä ja kuusi oven takana, niin ei teillä +ole oikeus puolellanne", sanoi jäykkä Pekka. + +Muuan miehistä oli hiljaa hiipinyt Pekan taa ja sieppasi tämän äkkiä +kumoon. Pekan vaimo parkasi pelvosta ja lapsi rupesi ruikuttamaan. + +"Jumalan tähden", huusi vaimo. "Mitä aiotte Pekalle tehdä? Hän on +viaton". + +"Hänelle ei mitään pahaa tapahdu, kun hän vaan meitä seuraa Hovilaan", +virkkoi Yrjö. "Sieltä hän kohta pääsee pois, kun on tehtävänsä tehnyt". + +"Älä tunnusta siellä. Pelasta kaunis Elsa", kuiskasi vaimo Pekalle. +Yrjö kuuli sanat ja lausui hymyillen: "Ei hänen tartse puhua sanaakaan. +Hovilaiset sanovat vaan, jos hän on sama mies, joka kirjeen toi". + +"Minä en tosiaankaan halua nyt yöllä seuraanne lähteä", sanoi Pekka. +"Huomenna voin noutamattaki tulla". + +"Kiitos lupauksesta", lausui ivaten Yrjö. "Vaan niinkuin sanottu, +tarvitsemme sua juuri nyt. Pistä siis housut jalkaasi". + +Pekka ei tähänkään suostunut. Housut tukittiin väkisin hänen jalkaansa. +Takkia myöski piti muiden tukkia hänen ylleen; sitten hän talutettiin +tuvasta ulos. + +Sill'aikaa kun tämä kohtaus oli suoritettu Saarelan Pekan mökissä, oli +kujan suussa odottaville talonpojille tapahtunut vielä kummempi näytös. +Kohta senjälkeen kun Yrjö seuraajineen oli eronnut Pekan mökkiin, +olivat talonpojat tiellä, noin kymmenen sylen päässä, nähneet +leimahtavan tulen. He astuivat vähän eteenpäin, katsoakseen mikä syy +oli tähän ilmiöön; vaan ei mitään he huomanneet. Hetken kuluttua näkyi +jäletysten kaksi leimausta ja jälestä ikäänkuin miekkojen kalske. +Talonpojat säikähtivät; he astuivat taaski katsomaan, mikä oli syynä +ilmiöön; vaan ei mitään näkynyt. Ja kohta näkyi kolmannen kerran kolme +väläystä ja kuului valittava ääni, joka puhui: "Onnettomat! Mihin +jätitte Sipo Nevalaisen?" + +"Mitä tämä merkitsee?" sanoi Karjalainen, jonka kalpea muoto todisti, +että rohkeus ei isommassa mitassa enään majaillut hänen rinnassaan. + +"Ei liene tämä hyvän edellä", jupisi Turuinen. "Mutta mitä meihin +koskee Nevalainen?" + +"Älkäämme turhaan ajatustamme vaivatko", sanoi Ikonen. "Tuo ilmiö +merkitsi jotaki; vaan me menemme matkamme eteenpäin siitä huolimatta". + +"Minä pelkään ettemme Hovilan portin sisäpuolelle tule tänä yönä", +jupisi muuan vanhus. "Olen paljon nähnyt mailmassa ja tiedän, että +enteistä voi tulevaisuutta aavistaa". + +Näille arveluille tuli äkkiä päätös, kun noita ilmausi talonpoikain +keskelle, ilman että he huomasivat tarkemmin, mistä päin hän tulikaan. +Horman Hallan kukin tunsi parhaaksi selittäjäksi tässä asiassa; ja kun +Malla oli kuullut kertomuksen ilmiöstä, jonka kertomuksen hän varmaanki +viidellä eri tavalla sai kuulla, niin hän lyhykäisesti selitti, että +Sipo Nevalainen oli se mies, joka enemmän kuin kukaan muu voisi johtaa +rynnäkköä Hovilaan ja nuhteli talonpoikia siitä, että he niin +ajattelemattomasti olivat ohitse menneet sen miehen, jota usean heistä +tuli hyväntekijänään kiittää. + +Tätä puhetta koettivat jotkut vastustella, vaan kun noita ennusti +varmaa epäonnistumista retkelle, jos ei Nevalainen ollut muassa, niin +mukaantuivat kaikki siihen, että Sipo noudettaisiin kotoaan. Päätöksen +jälkeen seurasi heti teko ja piakkoon oli Sipo, joka ensin kielsi +lähtemästä, saatu mukiin. + +Kun Yrjö yölliseltä syrjäretkeltään oli saapunut muiden luo, näki hän +suureksi kummastuksekseen ja harmikseen Nevalaisen muassa olevan. Hän +tervehti Sipoa kuin tavallisesti, vaan Yrjön sydämmessä kyti kateuden +liekki. Hän päätti asettaa Sipon semmoiseen asemaan, jotta tämä ei +suinkaan kiittäisi onneaan, kun oli tullut näin käskyttä muiden mukaan. +Talonpojat olivat saapuneet Hovilan kujan suuhun. Sipo Nevalainen +asettui nyt heidän eteensä ja lausui: "Meidän sopumme ei viimme aikaan +ole ollut aivan kehuttava. Syytä siihen löytynee jos minun puolellani, +niin teidänki. Vaan minä unhotan vähät riidat ja pyydän teidän tehdä +samoin. Nyt on meillä yhteinen vihollinen ja yhteinen vaara. +Väkivallalla on meitä kohdeltu ja väkivallalla me puolestamme +kohtelemme vihollisiamme. Köyhien, orpojen ja leskien puoltajina olemme +tällä hetkellä. Oikea asiamme on, toivon ma, meille tuopa voiton. +Toverit, olkaat urhoolliset! Minä koetan tänä yönä kunnostaa nimeni. +Tehkäät te samoin, niin koston ja voiton suloisuutta saamme varmaanki +nauttia". + +Horman Malla, joka oli retkellä muassa, lausui: "Tähtihin on +kirjoitettu, että Nevalainen on kummia matkaan saava Hovilassa. Olkaat +hälle kuuliaiset, niin voitto on teidän, mainio voitto". + +Yrjö Sormuinen, joka myöskään ei tahtonut olla muita huonompi +kehotuksissaan, sanoi: "Koston hetki on tullut. Tässä riippuu, mun +uskoni mukaan, voitto ei yksityisen, vaan kaikkien urhoollisuudesta. +Niinpäin minä tähtien kieltä tulkitsen. -- Älkää säästäkö +käsivarsianne! Hakatkaat mihin vaan ulotutte. Pistetään tuohon lemmon +pesään tuli, jotta se perinpohjin hävitetyksi tulisi". + +Oli sydänyön aika. Miehet alkoivat liikkua eteenpäin, läheten Hovilan +ulkohuoneita. Etupäässä astuivat Sipo Nevalainen ja noita, joka +ikääskun Nevalaisen suojelushenkenä kulki hänen sivullaan. Nevalaisen +toisella sivulla astui Yrjö Sormuinen, vakaisena, kalpeana. Hovilassa +näkyivät kaikki uneen vaipuneen ja talonpojat tulivat aivan +esteettömästi portille saakka. Tässä pysähdyttiin vielä kerran ja +tulijain parvi jaettiin kolmeen osaan, joista pienin oli jäävä portille +vartioimaan, josko mikään vaara uhkaisi; toisista yksi parvi olisi +valloittava kukin yhden niistä kahdesta rakennuksesta, joita Hovilassa +löytyi. + + + + +XI. + +Yöllinen taistelu. + + +Hovilan tilalla oli kaksi päärakennusta: yksi isompi, jossa majurin +läheisimmät uskotut asuivat, toinen pienempi palvelusväelle ja niille +monille, jotka Jessenhaus oli pitäjäältä ko'onnut, majurin omaisuutta +varjelemaan. Muuan historioitsija kertoo tähän aikaan Hovilassa +löytyneen, pait Jessenhausia, Arnkijliä ja Finneä, kaksi +veronkantokirjuria, yhden suutarin ja 6 renkiä. Hovilan varsinainen +suojelusväki oli siis 12 henkeä, pait vielä 10 talonpoikaa, joita +Jessenhaus oli sinne nykyisin saanut. + +Talonpojat, suutari ja kaksi renkiä asui pienemmässä rakennuksessa, +joka oli isompaa vastapäätä. Ulkohuoneet milt'ei yhdistivät rakennusten +sivut eli päät toisiinsa; ainoastaan pienoiset solat erottivat +toisistaan ulkohuoneet ja päärakennukset. + +Talonpojat olivat, niinkuin mainittu, pysähtyneet lähellä porttia. He +jakaantuivat kolmeen parviin. Isompaan rakennukseen oli määrä +viidentoista miehen rynnätä; pienempään sama määrä; kuitenki olivat +useammat kääntyneet sille haaralle, jossa suurin vaara uhkasi; portille +jäisi viisi miestä vartioimaan. + +Nyt oltiin valmiit rynnäkköön. Mutta odottamatoin tapaus pidätti +talonpoikain askeleet. Kujan suusta kuului pyssynpamaus. Kamalalta se +kajahti sydänyön hiljaisuudessa. + +"Mitä hiidessä tämä merkitsee?" sanoi Yrjö Sormuinen. "Tähän asti on +ehditty ja nytkös este tulisi!" + +"Minä pelkään, että itse Affleck on tulossa ja antaa merkin +Hovilaisille", sanoi Turuinen. + +"Me olemme hukassa, pengon ma, jos kahden vaikean väliin joudumme", +lausui herkkätunteinen Karjalainen. + +"Hukassa!" naurahti noita. "Hoitakaat te muut Affleckin joukkoa, kyllä +minä hänen itsensä hoidan". Hän otti, näin sanoen, povestaan peilin ja +lausui: "Joka tuossa näkee kuvansa, häntä polttaa helvetin tuli, kunnes +minä hänen kiusasta pelastan. Hän lupaa hädässään tehdä mitä tahdon". + +"Hsch", virkkoi Yrjö. "Kujan suusta kuuluu ääniä". + +"Lempo vieköön kujansuussa olevat!" lausui Nevalainen. "Katsokaat! +Hovilassa herättiin pamauksesta. Siellä viritettiin juuri valkea". + +"Nopeus on nyt tarpeesen", sanoi Sormuinen. "Olkoonpa nyt vaikka itse +Belzebubi liikkeellä, niin emme saa vitkastella. Me hyökkäämme heti; +tulkoon perästä mitä tulee". + +"Niin minäkin aattelen", sanoi Turuinen. + +"Mutta jos joudumme ahdinkoon?" lausui Karjalakien. + +"Päästäänhän kuitenkin pakenemaan syrjätietä", sanoi Turuinen. + +Kujan suusta ei nyt kuulunut mitään. + +"Parasta on, että joku meistä käväsee katsomassa, mitä tuolla kujan +suussa on", virkkoi Nevalainen. "Sitten ollaan ainaki varmaat". + +"Käy, Nevalainen, katsomassa", sanoi Yrjö Sormuinen, joka heti hoksasi, +mitä tähän sopi vastata. + +"Minä olen täällä tarpeesen, ettei miehet päättömiksi joudu", vastasi +Sipo. + +Noidan suu vetäysi hymyyn. "Se sattui", jupisi hän; sitten hän lausui +muutamalle, joka näytti olevan "homo novus" tässä joukossa: "juokse +kujan suuhun ja ota selko, kutka siellä ovat. Tuo heti vastaus +Hovilaan. Me ryntäämme kuitenki heti. Aika on kallis". + +Noidan sana vaikutti. Talonpojat avasivat porttinsa ja hyökkäsivät +kahdessa parvissa kartanolle; yksinään riensi etupäässä isoon +rakennukseen Sipo Nevalainen. Sen joukon, joka häntä aikoi seurata, +esti Yrjö Sormuinen eteenpäin menemästä. + +"Pysähtykäät!" huusi Yrjö. "Kujalla sanotaan Affleck'in olevan". + +Miehet tottelivat käskyä, jonka kautta Sipo yksin tuli menemään +sisälle. Sormuinen oli tuon lauseensa tuulesta temmannut; aikomus oli +johtaa Nevalainen hengen vaaraan ja se onnistui. + +"Ahaa", huusi Björn Finne, nähdessään Nevalaisen sisään hyökkäävän. +"Tässäpä tämä väkivaltaa kärsinyt ystävämme tulee meitä tervehtimään. +Aikomus lie varmaan ku'moron'ia tulla toivomaan, vaan ajasta on sulla, +veikkoni, ollut huono tieto, joka ei olekaan kumma, koska talonpojat +ovat aamun virkkuja ja illan torkkuja". + +Arnkijl ja Jessenhaus hyökkäsivät nyt ynnä Björn Nevalaisen päälle. +Tämä tarttui Björniä niskasta ja Jessenhausia kurkusta ja kolahutti +heidät kahdesti yhteen. Mutta Arnkijl oli hiipinyt Sipon taa ja silpasi +tätä pitkällä mittapuulla takaraivoihin, jotta Sipo päästi saaliinsa ja +vaipui tainnuksissa lattialle. + +"Hurraa", huusi Jessenhaus. "Oivallista, Rietrikki! Tuossa on nyt +talonpoikaisruhtinas pitkänään. Hän, joka meille kostoa on vannonut, on +itse joutunut koston omaiseksi". + +"Jumala varjelkoon talonpoikia", ärjäsi Björn. "Nyt en ole heille hyvä. +Tekispä mieleni nylkeä tuo sydämmikkö, joka tuossa pitkänään venyy". + +Tämä hurskas toivo, puolittain leikillä lausuttu, ei olisi voinut +toteen käydä; sillä ovi avattiin ja joukko talonpoikia ryntäsi sisään. + +"Missä Nevalainen?" huusivat he. + +Ovesta virtaileva vilpas tuulen henki virvoitti Sipoa niin, että hän +heräsi tainnuksistaan. Hän näki veronkantajien hyökkäävän muutamasta +ovesta sisään ja lyövän oven lukkoon. Talonpojat seisoivat ällistyneinä +oven edessä. + +"Lyökäät ovi pirstaleiksi", huusi Sipo, joka hyppäsi pystöön ja astui +joukon etupäähän. + +Pyssynperiä ja keihäitä kohotettiin, rasaus kuului ja ovi oli samassa +neljänä palaisena. + +Oven takana oli pimeä huone. Sinne tuotiin pirtistä valaistusta. +Veronkantokirjureita etsittiin, vaan turhaan. + +"Kummallista!" jupisi Nevalainen. "Ei muuta ovea kun tämä löydy". + +Noita astui nopein askelin sisään. + +"Tuletpa niinkuin kutsuttu", lausui Sipo. "Käytä nyt tietäjäkykyäs. +Sano, mihin tästä huoneesta pääsee, pait pirttiin, tuon oven kautta". + +Noita astui askeleen taappäin, kääntyi seinää kohden, painoi sormellaan +pieneen nuppulaan, joka oli lähellä lattiaa. Muuan ovi aukesi. + +Oven takana kohosivat kierot astuimet, jotka näyttivät johtavan +vinnille. + +Lyhty kädessä hyökkäsi Nevalainen ja neljä miestä astuimia ylös. Noita +seurasi jälestä. Kun oli vinnille saavuttu, alettiin varovasti astua +eteenpäin. Kun oli jonku matkan ehditty, tultiin väliseinän luo, josta +ovi johti toiseen vinnin osastoon. Nevalainen kumppanineen astuivat, +katsellen ympärilleen, yli kynnyksen. Noita heitä seurasi, vaan äkkiä +tunsi hän kaksi kättä puristavan häntä kurkusta. Malla, jonka +kohtuullisuus nautinnoissa oli hyvissä voimissa pitänyt vielä +vanhempanaki, ei ollut halveksittava vastustaja. Hän ojensi laihat +käsivartensa, ja rupesi kynsimään vastustajaansa niin tuntuvasti +naamaan, että hätähuuto ja kirouksia kuului. + +Heikonlainen lyhdyn valo näytti siksi ympäristöä Nevalaiselle, jotta +hän huomasi Jessenhausin joutuneen noidan kynsiin. Vinnillä oli muuan +konttoori, jonka avonaisella ovella Björn ja Arnkijl seisoivat, nostaen +konttooriin vinniltä jotain raskasta arkkua. "He kätkevät aarteensa", +ajatteli Sipo ja astui heitä estämään. Mutta samassa tuulen henki +sammutti lyhdyn ja kaikki oli pimeään kätketty. + +"Näittehän tuolla toisessa päässä portaat?" kysyi Nevalainen hiljaa +seuraajiltaan. + +"Näimme", nämä vastasivat. + +"Nyt lähetään hiljaa tuota konttorin ovea kohden", jatkoi Sipo. +"Tartutaan veronkantajista kiini ja kannetaan tai paiskataan heidät +portaita alas". + +Tuskin oli tämä sanottu, ennenkun Jessenhaus parkasi pahasti. Noita oli +häneltä toisen silmän pois roukannut. Tuskasta hurjistuneena, kokosi +Jessenhaus kaiken voimansa ja heitti noidan niin voimakkaasti seinää +kohden, jotta Malla tuskin voi henkeä vetää. Nyt seurasi hetken +äänettömyys. Sipo seuraajineen oli lähennyt Arnkijliä ja Björniä. Vaan +samassa kuului konttorista ääniä. + +"Nyt hyvät ystävät olette ansaan joutuneet", sanoi ivaten Arnkijl. +"Teitä on viisi miestä ja yksi akka; meitä kymmenen miestä. Olkaat +valmiit". + +Konttoorista tunki miehiä esiin. Nyt syntyi meteli, jota on helpompi +ajatella kun kertoa. Jessenhaus lupasi miehille rahaa ja juomista, jos +he oikein kurittaisivat nuo hävyttömät talonpojat. Vinnin lattia tömisi +jalkojen ryskeestä: hätähuutoja kuului. Nevalainen seuraajineen olivat +ahdistetut loukkoon, josta eivät voineet liikkua. Konttorista oli tuotu +keihäitä ja miekkoja, joilla Hovilaiset pistelivät ja silpoivat +vastustajiaan armottomasti. + +"Malla", huusi Sipo, "jos auttaa voit, niin nyt on apus tarpeesen. En +tiedä mitä lupaan, jos meidät voit nyt pelastaa". + +"Mulla on yksi anomus", sanoi noita; "jos siihen suostut, niin voittoon +käännän asiamme". + +"Minä suostun, vaan auta pian", huudahti Sipo. "Keihäs sattui +olkapäähäni". + +"Vanno että suostut pyyntööni", lausui noita. + +"Minä vannon Jumalan nimessä ja autuuteni toivon kautta", virkkoi Sipo. + +"Kuulkaapa veikot", sanoi Jessenhaus, ivaten tuskissaan. "Autuuden +toivo! Hahhaah!" + +"Nyt, miehet, ankara hyökkäys", lausui Björn. "Survokaat nuo pedot +pehmeämmiksi!" + +"Noita! me olemme hukassa!" huusi Sipo. + +Samassa häikäisevä valo leimahti, valaisten esineet vinnillä. Kohta +jälestä kuului hirveä pamaus. Päällekävijät peräytyivät kiljuen +tappelusta, mitkä seisallaan pysyivät. Mutta useimmat olivat vaipuneet +polvilleen, toiset selälleen. Sakea, tukehduttava savu täytti vinnin. +Sipo tunsi jonku tarttuvan häntä kädestä kiini. Hän kuuli äänen +kuiskasevan korvaansa: Ole levollinen. Sipo tunsi äänestä noidan ja +seurasi häntä, kunnes he saapuivat yhdessä astuimiin, joita olivat ylös +tulleet. Kohta olivat he alhaalla. + +Täällä oli liike kaikkialla. Talonpojat olivat pienemmän rakennuksen +etuhuoneessa sytyttäneet läjän törkyjä. Valkea leveni levenemistään ja +tarttui välikattoon. Savu täytti eteishuoneen. Kiväriperien jyske ja +keihästen helinä kuului savun seasta. + +Hovilan suutari, uljas ja roteva, taisteli kuin muinoin Aias +Telamonios. Hän käsitteli talonpoikia erittäin huolettomasti, paiskoi +heitä seinää kohden ja potki heitä pitkillä jaloillaan, Yrjö Sormuinen, +joka kuuli, kuinka Taunalan Kaaperi eleli ja hehkui malttamattomuudesta +saada otella noin uljaan vastustajan kanssa, riensi Kaaperin luo. + +"Oletkos oikea mies, suutari, niin tässä löydät vastusta", sanoi Yrjö +kopeasti. + +"Oletpa liian pieni, sinä karsassilmä", sanoi Kaapeli höngähtäin. "Tule +tänne, niin pistän sun tuonne vesiammeesen päällesi likoon". + +"No, noh, veikkoseni", sanoi Yrjö. "Taavetti oli pieni ja Goliath iso, +vaan kuinkas kävi?" + +Yrjö tarttui nyt suutaria takin kaulustasta kiini. Suutari rakasti +enemmän sylipainia ja miehet siis tulivat lähemmäs toisiaan. Yrjö +koetti kohottaa suutarin maasta, heittääkseen hänen allensa, vaan tämä +piti varansa, hyökkäsi ruumihinsa koko painolla Yrjön päälle, jotta +tämä keijahti seljälleen ja suutari päälle. + +Ilohuuto kaikui Hovilaisten huulilta. + +Vaan samassa rymähti palava katto alas. Töin tuskin pelastuivat ihmiset +alta; kaksi talonpoikaa ja yksi renki tulivat pahoin poltetuiksi. + +Asiat olivat kääntyneet aivan talonpoikien eduksi, sittenkun he olivat +vielä apuväkeä saaneet. Nuo kujansuussa tulevaiset, jotka laukauksella, +varomattomasti kyllä, olivat koettaneet rohkaista kumppaneitaan ja +antaa merkin tulostaan, olivat lisänneet talonpoikien lukumäärän +viiteenkymmeneen. + +Aamupuoleen vaikeni tämä kahakka vihdoin. Voitetut vietiin isoon +pirttiin, johon myös talonpoikia kokousi, minkä mahtui. + +Noitaa ei näkynyt. Hän oli kahakan päätyttyä mennyt kotiaan; miksi? sen +saamme vasta nähdä. + +Pirtissä pantiin nyt toimeen jonkimoiset käräjät; Nevalainen ja +Sormuinen istuivat pitkän pöydän päähän tuomariksi. Voitetuille +lausuttiin ankarat sanat. + +"Nyt on meidän vuoromme tullut", sanoi Nevalainen tuimasti +veronkantajille. "Jos ne kyyneleet, joita täällä pitäjäässä teidän +vuoksi on vuodatettu, olisivat ko'otut, voisivat ne tuskin sammuttaa +sen liekin, johon te olette omaiset joutumaan. Jos jotakin +puollustukseksenne voitte lausua, (jota epäilen), niin puhukaat, +kohtalonne lievennykseksi. Mutta minä tiedän, ettei teillä puollustusta +ole". + +Jessenhaus, Björn ja Arnkijl katselivat ympärilleen. Kaikkialla +uhkaavia talonpoikais-muotoja! + +"Nyt on teidän vuoronne", lausui Jessenhaus. "Mutta vuoroon vieraissa +käydään! Me aiomme ilman Ryssän avutta toimeen tulla. Kavaltajiksi emme +kuitenkaan rupea, niinkuin te. Myös kuljemme me päivällä, emmekä +semmoisia ahdista, jotka eivät voi itseään puollustaa. Kostoa, kostoa +teille, jotka yöllä murtautte hiljaiseen, rauhalliseen majaan oman +käden oikeutta harjottamaan!" + +"Sitokaat nuo hävyttömät", huusi Nevalainen. + +Samassa talonpojat hyökkäsivät Björnin, Arnkijlin ja Jessenhausin +päälle ja sitoivat heiltä kädet taa. He vietiin sitten muutamaan +kamariin, jonka ovelle pantiin vartijat. + +Nyt seurasi toinen näytelmä. Saarelan Pekka talutettiin sisään. Hän oli +aivan kalpea ja värisi vilusta, sillä koko taistelun kestäessä oli hän +muutaman aitan vieressä seisonut ja kaksi miestä oli häntä vartioinut. + +"Tunnusta heti tuoneesi kirjeen", lausui Yrjö tuimasti Pekalle, jonka +entinen rohkeus oli muuttunut aivan päinvastaiseksi tunteeksi. + +"Minä -- tunnustan", virkkoi Pekka. + +"Sinä höperö", sanoi Yrjö, jonka mieleen juolahti, että jos ei hän +Pekan luona olis viipynyt, ei Sipokaan luultavasti nyt olisi muassa. +"Miks'et kotonasi tunnustanut? Oliko parempi yöllä lähteä kotoaan +kylmään?" + +Pekka sai nyt mennä. + +"Avatkaamme kellarit ja aitat; siedämmepä vankallaisen eineen", lausui +Yrjö. + +Seinältä otettiin avaimia, joilla talonpoikia riensi pihalle, tuomaan +kellareista ruoka- ja juomalajeja. Kohta istuttiin herkullisten +ruokapöytäin ääressä. Yön valvonta ja juomien nauttiminen teki moniaat +uneliaiksi, moniaat kuumeellisesti riemastuneiksi yrityksen +onnistumisesta. Itäinen taivas alkoi jo purppuralta hohtaa, ennenkuin +eine oli perinpohjin nautittu. Nyt pantiin levolle; vartioita jäi +kymmenkunta valvomaan. + + + + +XII. + +Veli ja sisar. + + +Talonpojat asettuivat nyt pitemmäksi ajaksi Hovilaan. He pitivät +itseään oikeutettuina menettelemään Hovilassa olevan omaisuuden kanssa +oman mielensä mukaan. Olihan se isoksi osaksi Nurmeslaisten! Hovilan +varustusväkeä pidettiin ikäänkun vankina; he saivat sen, minkä +voittajat heille soivat: hiukan ruokaa ja runsaasti nuhteita. + +Me jätämme nyt hetkeksi talonpojat Hovilaan, katsoaksemme miten oli +asian laita Yrjön kodissa. + +Oli päivä jälkeen sen, jolloin talonpojat olivat ensimäisenä viettäneet +uudessa majassaan. Elsa istui ja ompeli. Hän oli, sittenkun hänestä +viimein puhuttiin, käynyt melkoisesti vaaleammaksi, Se sielun tuska, +jonka hän oli kärsinyt, ilmoitettuaan antaneensa tiedon talonpoikien +retkestä Käkisalmelle, oli kalvanut hänen ruumiillista terveyttä. +Karjalan kukka alkoi kuihtua. + +Yrjö oli Elsaa kohden käyttänyt itsensä melkein niinkuin ennenki. Hän +ei tahtonut sisartaan ankarammin nuhdella ennenkun oli saanut selvän +siitä, oliko Elsa kirjeen lähettänyt. + +Niinkuin mainittiin, istui Elsa ja ompeli. Hän pyyhkäsi kutrin +tummanruskeista hiuksistaan, joka oli otsalle pudonnut, ylös, huokasi +ja herkesi hetkeksi ompelemasta. + +"Oi, emoni armas", puheli neito itsekseen, "muisteletko vielä haudan +tuollapuolen tytärtäsi, joka täällä kurjuuden laaksossa saa niin paljon +kärsiä? Miksi synnytit mun mailmaan? Et suinkaan aavistanut, että rakas +Elsa saisi niin paljon ja syyttömästi kärsiä. Ja miksi kärsin? Minkä +vuoksi veljeni on mua paljoa onnellisempi? Mutta ei ole oikein tehty, +ettäs näin valitan. Jumala kyllä tuntee, paljonko painoa hän kunki +päälle panee. Tule turvakseni, sinä sielun paras paimen, joka esikuvana +ihmisille majailit vähäisen ajan täällä puuttuvaisuuden maailmassa ja +sitten menit valmistamaan sijan niille, jotka sun sanasi mukaan +koettavat elää". + +Elsa pani pois ompelunsa, otti pöydältä ison piplian, avasi sen ja luki +Johanneksen evankeliumin seitsemännentoista luvun. + +Ilokseen näki Elsa, pannessaan pois piplian, Juhanan tulevan. Hän ei +malttanut lemmittyänsä huoneessa odottaa, vaan juoksi kartanolle. + +Kun rakastavaiset olivat huoneesen tulleet, sanoi Juhana ilomielin: +"Nyt saamme taaski rauhassa puhua. Olihan eilispäiväki meille +rauhallinen ja suloinen, kuin kevätpäivä ankaran talven jälestä. +Hovilassa nyt lakia laaditaan ja omaisuutta jaetaan. Samoin meki nyt +lemmen lakia laatikaamme ja muiskuja jakakaamme". + +Nuorukaiset olivat onnelliset, unhottaen levottoman nykyisyyden ja +eläen toivon ruusu-unelmissa! Surujen ja huolten keskellä on rakkaus +tavallistaan viehättävämpi; sehän on vanha, tuttu asia. + +"Elsa", lausui Juhana, "sinä rakastat mua niin isosti, että olit valmis +oman henkesiki uhraamaan edestäni. Sillä kun talonpojat saavat selvän +siitä, kuka kirjeen lähetti, niin se saapi henkeään varoa, olen kuullut +puhuttavan heidän lausuneen. -- Minä myönnän, että olit arveluttavassa +asemassa: toiselta puolen mun vaarani, toiselta isäni ja veljeni kosto. +Sinä valitsit jälkimäisen aseman. Mutta olisit voinut niinkin +menetellä, ettäs ei tilasi voisi tulla niin tukalaksi, kun on uhannut +tulla. Minä olisin kyllä helpommin voinut kantaa isäni ja veljesi +vainoa kun sinä. Mutta tehty on tehty. Nyt on tehtävänä koettaa estää +pahoja seurauksia. Minä olen käynyt Saarelan Pekan puheilla ja hän +lupasi kieltää kiven kovaan. Toivon, ettei sinun todistuksia uskota +näin vaarallisessa asiassa. Vaan nyt sinulta pyydän: jos vielä kysymys +tulee asiasta, niinkuin tietysti tulee, niin anna minun puhua +puolestasi äläkä toisen kerran vedä uhkaavaa vaaraa ylitsesi". + +"Vaan kun multa kysytään, enhän voi valhetella", lausui Elsa. + +"Tuon arvasin", puhui Juhana puoleksi ääneen tuskallisesti. "Enhän voi +sinua moittia siitä, että totuutta pidät pyhyydessä. Koska siis näin on +asian laita, löytyy ainoastaan yksi pelastuksen keino". + +"Ja mikä on se keino?" kysyi neitonen. + +"Ettäs pakenemme täältä", virkkoi Juhana. "Seuraa mua setäni luo. +Siellä emme tartse kärsiä omaistemme vainoa. Päin vastoin meitä siellä +suurimmalla hellyydellä kohdellaan. Mun silmäini edessä kangastaa +_siellä_ niin onnellinen tulevaisuus! Käsikkää astumme siellä elon +vaivaloista tietä, jakaen keskenämme kaikki surut ja riemut. Täällä on +epäluulo ja vaino; siellä rakkaus ja luottamus; paetkaamme, armahani, +pois näistä kurjista oloista". + +Juhana katsoi Elsaa rukoilevasti silmiin, Tämä seisoi äänetöinnä. Hänen +sydämmessään oli riita. + +"Mun armahaiseni", jatkoi Juhana, "miksi me olisimme tuomitut kärsimään +näin paljon? Onnemme ohjat ovat käsissämme. Suunnatkaamme tiemme täältä +riitaisuuden kolkoilta oloilta pois onnellisuuden laaksohon". + +"Mutta kuinka voin veljeni jättää?" kysyi neito. + +"Veljesi jättää!" kertoi Juhana. "Se olisi aivan kohtuullista, että hän +ottaa jonku toisen pistosanojensa esineeksi kuin sinun. Olet jo kyllin +kärsinyt". + +"Kärsimään lienen luotu", sanoi Elsa surullisesti. "Itsestäni en niin +paljon pidä, vaan sun vuoksesi, armahani, olisin kuitenkin ehkä taipuva +täältä pakenemaan, sillä täällä ei lempeämme enään kauan suvaita". + +Elsa oli nämä sanat juuri kerennyt lausua, kun Yrjö näkyi maantiellä. + +"Jumala armahda", huusi neito, "veljeni tulee. Mua aavistaa, että hän +ei tule hyvissä aikeissa". + +"Älä pelkää, armahani", virkkoi Juhana; "niin kauan kun kättäni voin +liikuttaa, ei sinulle mitään pahaa tapahdu". + +Yrjö astui nyt sisään. Hänen yhteen puristetut huulensa ja hehkuvat +silmänsä eivät hyvää ennustaneet. + +"Mulla on sisarelleni jotain sanomista", lausui Yrjö kiiruusti, sisään +tullessaan. + +Juhana ei ollut ymmärtävinään sitä viittausta poismennä, jonka nämä +sanat sisälsivät. + +"Elsa, tule tänne toiseen huoneesen puheilleni", sanoi Yrjö. + +Elsa yritti mennä, vaan Juhana hänet pidätti. + +Yrjön silmät välähtivät. Hän loi Juhanaan tuiman silmäyksen ja viittasi +sisarellen tulla. + +"Yrjö Sormuinen", virkkoi nyt Juhana, "me olemme tähän saakka toisiamme +hyvin vähän tunteneet ja puhutelleet. Syyn tähän kumpii tiedämme. Minua +on loukannut, ettäs tylysti olet kohdellut sisartasi. Nytki pelkään, +että häntä pahoin kohteleisit. Sano siis tässä sanottavas; minä tahdon +läsnä olla". + +"Poika", huusi Yrjö, "tiedätkö, mitä puhut ja kelle puhut! Minä olen +sisareni naittaja ja minun luvattani häntä ei kukaan saa". Yrjö +naurahti nyt ja lausui vihasta ivaan kääntyen: "Kaunis kunnia! Sisarta +ei uskalleta jättää veljen valtaan! vaan veli on usein uskonut +sisarensa semmoisen valtaan, jonka siveellisyyttä hän ei suinkaan +tunne. Tämä on kohtuutta! Jalosti tehty!" + +"Mitenkä voisin toisin menetellä?" virkkoi Juhana. + +"Aivan oikein ja kainosti lausuttu!" virkkoi ivaten Yrjö. + +"Oletpa sisareni jalo holhoja tietysti! Mitä minun tulee Elsan asioihin +sekaantua! -- Mutta lopussa kiitos on. Minun kauttani menee tie +morsiankammariin! muista se". + +"Jos raahit kieltää sisartas ottamasta sitä, jota hän rakastaa, niin +olet tunnotoin julmuri", sanoi Juhana, joka alkoi ajatella, että +Yrjöllä kuitenki oli tilaisuus melkoisesti vaikuttaa hänen tulevaan +kohtaloonsa. + +"Taaski sinulta ajatusta puuttuu", virkkoi Yrjö kärtysästi. "Onko +sisareni minua niin kohdellut, että hän minulta hyvää ansaitseisi? Hän +on juljennut pettää veljensä: ilmoittaa tämän hankkeet viholliselle. +Niin pitkälle on nyt asioissa päästy. Saarelan Pekka on tunnustanut". + +"Sitä en usko", lausui Juhana. + +"Sun uskomistas ei kaivata", virkkoi Sormuinen. "Nyt oikeutta jaetaan +Hovilassa ja sinne nyt Elsan täytyy tulla teostaan vastaamaan". + +Elsa seisoi kalpeana ja katseli peljäten veljensä uhkaavaa muotoa. + +"Joski Saarelan Pekka on syyttänyt Elsaa, niin ei yksi vierasmies +mitään vaikuta, siksi lakia tunnen", sanoi Juhana. + +Yrjö veti taskustaan esiin paperin, avasi sen ja piti sitä Elsan +silmien edessä. + +"Ah", huusi neitonen ja vaipui veljensä jalkojen juureen lausuen: + +"Oi Yrjö, rakas veli! Älä vie minua julmien kumppanies luo! Pelvosta ja +häpeästä silloin menehdyn". + +Neito halaili veljensä polvia. Yrjö seisoi synkkänä ja käänsi vihdoin +pois muotonsa sisarestaan. + +"Julma veli", virkkoi Juhana tuskallisesti. "Jalkaisi juurella matelee +olento, puhdas ja viaton kuin Herran enkeli. Saman äidin rinnoilla +olette levänneet, saman äidin siunauksen olette kummatki saaneet. Ja +tämän olennon sinä armottomasti poljet jalkaisi alle. Etkös pelkää +Ijankaikkisen kostoa tuosta luonnottomasta kohtelustasi. Herkeä jo ja +hillitse mielesi". + +"Hän ei siedä oikean ihmisen sääliä", sanoi Yrjö tylysti tuijottaen +sisareensa. + +"Sinä sydämmetön peto ihmishaamussa", sanoi Juhana, joka ei enään +voinut vihaansa hillitä ja raivoten hyökkäsi Yrjöä vastaan. + +"No, no, kiukka ystäväni", sanoi Yrjö, väistyen raivoisan nuorukaisen +edestä. Hän sieppasi äkkiä Elsan kainaloonsa ja ennenkun Juhana kerkesi +mitään estettä tehdä, oli jo Yrjö kartanolla. + +Juhana hyökkäsi hänen jälkeensä, vaan portaille tultuaan tarttui kaksi +vahvaa kättä hänestä kiini. Hän ponnisteli voimainsa takaa, vaan ei +päässyt irti. Hän näki hevosen valjastettavan, Yrjön nostavan sisarensa +rekeen ja hevosen kohta katoavan näköalasta. Vasta silloin päästi +Juhanan Sormuisen vahva renki, Aappo, irti. Jos Nevalaisella olis ollut +asetta, olis renki tekoansa varmaanki katunut. Nyt Juhana loi häneen +silmäyksen, niin ylenkatseellisen kuin voi, ja sanoi: "orja on orja". +Sitten hän läksi astumaan kotiaan päin, jupisten: "jos henkeniki +menköön, minä Elsan pelastan". + + + +XIII. + +Mitä Horman Malla Sipolta vaati. + + +Sen päivän iltapuoleen, jonka talonpojat ensimäisenä viettivät vasta +anastetussa olopaikassaan, tuli noita Hovilaan. Hän oli, niinkuin ennen +jo mainittu on, mennyt tiehensä, kun hän näki taistelun kallistuvan +talonpoikain puolelle. Nyt hän palasi aivan eri näköisenä, kun hän +taistelussa oli ilmaantunut. Hän oli pessyt silmänsä puhtaiksi, +kampannut hiuksensa (jota hän ei kaiketi vuoteen ollut tehnyt) ja +pukenut yllensä puhtaat, siistit vaatteet. Kaikki katselivat kummastuen +Horman Mallaa, joka ei sitten nuoruutensa ajan ollut puhdassa ja +siististi puettuna ollut nähtävänä. + +Sipo Nevalainen oli voiton ilossa heti kysellyt noitaa, vaan ei kukaan +ollut tiennyt, mihin tämä oli kadonnut. Sipolla oli suuri syy kiittää +Mallaa tämän monesta avunannosta; olipa hänellä lupauski täytettävä +Mallalle. + +Kun nyt noita tuli Sipon nähtäviin, tuli hän aivan hämilleen. Hän +koetti puhua; vaan ei sanaakaan tullut huulille. Hän seisoi +punastuneena Nevalaisen edessä. + +"Minä kiitän sinua sydämmestä", lausui Sipo noidalle. "Rohkeutesi ja +älysi kautta olet päästänyt mun pyrintöjeni perille. Kosto on +täydellinen; Hovilaisten omaisuus ja henget ovat meidän kädessä. Nyt on +sinun vuorosi vaatia, mitä tahdot vaivasi korvaukseksi; minä olen sekä +taipuva että velvollinen pyyntösi täyttämään, jos vaan mun vallassani +on voida niin tehdä". + +"Sinä voit pyyntöni täyttää, Sipo Nevalainen", lausui noita, jonka +äskellinen ällistys oli melkoisesti poistunut. + +"Olenpa utelias saada kuulla vaatimukses", virkkoi Sipo, miettivästi +silmäillen noitaa. "Kyllähän arvaan, mihin päin sinun himosi +kallistuvat; vaan löytyy, Jumalan kiitos, tavaraa Hovilassa". + +"Minä luulen, Sipo Nevalainen, ettet tällä kertaa arvannut oikein", +virkkoi noita. + +"Enkö?" kysyi Sipo, joka vasten tahtoaan säpsähti; sillä nyt hän ei +tosin aavistanut, mihin hän oli itsensä sitonut. + +"Lausu vaatimukses", sanoi Nevalainen noidalle, kun tämä seisoi +äänetöinnä, tirkistellen Sipoa. + +"Sinä olet luvannut pyyntööni suostua", lausui noita pitkään. + +"Senhän olen jo sanonut. Puhu suusi puhtaaksi", sanoi Sipo +malttamattomasti. + +Noita astui pari askelta lähemmäs Nevalaista ja lausui, Sipoa hellästi +silmäillen: "Mun pyyntöni on -- ettäs -- minun -- nait". + +Nevalainen kavahti; ei hän tiennyt, pitikö hänen korviaan uskoa. Hän +katseli, katseli noitaa, luullen, että joku henki oli tämän muotoon +pukeunut ja tullut Sipoa pilkkaamaan. + +"Kuinka?" kysyi Nevalainen. "Sinäkö vaan minä houraan?" + +"Ei kumpikaan", virkkoi noita. + +"Varmaanki jompikumpi ja luulenpa melkein, että sinun järkesi on +taistelun hyörinässä ja kolauksesta, jonka sait, vähän sekasortoon +joutunut", lausui Sipo. + +"Älä luule", virkkoi Halla. "Minä puhun aivan selvästi mitä ajattelen". + +"Noita", lausui Sipo. "En ymmärrä, mikä ajatus on aivoissasi syntynyt. +Mutta siinä ajatuksessa ei ole pontta eikä perää. Pyydä palkaksesi +tavaraa; se soveltuu sulle paremmin". + +"Minä en _tällä kertaa_ halua tavaraa ja saanhan sitäki, kun sinun +saan", sanoi Malla. + +"Ja mitäs minun saamisesta sulle hyötyä olisi?" sanoi Sipo. "Sinä olet +jo siinä ijässä, ettei rakkaus enään todellisesti voi sinussa syntyä. +Enkäpä minäkään sinussa juuri mitään niin viehättäviä puolia ole +huomannut, jottas vanha vereni rupeisi kuohumaan. Arvannet siis, että +tämmöisestä liitosta ei mitään iloa seuraisi, vaan päin vastoin, +pelkään ma, surua". + +"Sipo Nevalainen", sanoi noita; "koska sinä noin suoraan ajatuksesi +ilmaiset, niin teen minä samoin. Kuule siis: Kohtalo näytti +nuoruudessani aikoneen minut onnellisemmaksi kuin sitten tulin. +Vanhempani olivat varakkaat. He asuivat Repolassa, rajan tuolla puolen. +Syntymiseni jälkeen muuttivat he tänne. Mulla on siis kaksi kotomaata +tai oikeastaan yksi; sillä yhtä kansaa on Karjalan suuri heimo, vaikka +Onnetar on sen ajaksi kahtia jakanut. -- Kun kasvoin, tuli minusta +pulska tyttö, sanottiin ja moni nuori mies hyöri ympärilläni, mutta en +heistä huolinut. Vihdoin näin nuorukaisen, kauniin ja ujostelevaisen. +Kohta ymmärsimme toisiamme. Mutta isäni ei suostunut liittoomme; hän +ajoi mun pois kotoaan ja sitä en vielä nytkään hänelle anteeksi anna, +sillä hän on syy kurjaan elämääni. Varokoon kukin isä itseään estämästä +lastaan ottaa kenenkä tahtoo, kunhan tämä on siveä ja hyvä, olkoon +sitte köyhä tai rikas. -- Minä pakenin kotoani muutaman noidan +luo korpeen. Täällä odotin lemmittyäni. Ei häntä kuulunut, ei +näkynyt. Vihdoin kuulin hänen menneen naimisiin. Olin epätoivoon +joutumaisillani. Minä rupesin epäilemään kaikista ihmisistä, kun kuulin +että ainoa, johon luotin, oli mulle uskotoin ollut. Sittemmin kuulin +että Vilholle oli valeheltu mun karanneen korpeen ja kuolleen siellä +nälkään ja kylmään. -- Noidan luona oleskelin sitten nuoruuteni ajan ja +opin hänen taitonsa. Kun noita kuoli, jätti hän mulle omaisuutensa. En +siis köyhä ole; kyllä mulla tavaraa on, vaan paljon enempää tahtoo ja +sen vuoksi olen köyhänä ilmaantunut. Mutta sieluni on tuohon rahan +himoon väsynyt; se on ainian janonnut onnea, jonku ihmisen rakkautta +tai kunnioitustakaan. Vaan noitaa ei rakasteta, ei kunnioiteta; häntä +peljätään. Oi Sipo Nevalainen, jos tietäisit, kuinka monet yöt olen +päänalukseni kyyneleilläni kastellut, isoten ihmisten, ei, yhden +ainoankaan rakkautta tai kunnioitusta! Mutta turhaan! Seinät ovat +valitukseni kertoneet. Kun sain kuulla vaimosi kuolemasta, sykähti +sydämmeni ja ääni sisässäni kuiskasi mulle: 'Ota vaari tilaisuudesta. +Nevalainen tartsee apuasi'. Niin olen nyt tehnyt. Sinä tunnet elämäni +tarinan. Vieläpä senki lisään, että mailma ei voi minusta mitään pahaa +eli alentavaa puhua. Siis perustan pyyntöni lausuttuun; annan sinulle +tilaisuuden tehdä ilottoman elämäni ehtoopuolen onnellisemmaksi, kuin +sen aamu- ja puolpäivän-aika ovat olleet". + +Sen mukaan kun noita oli puheessaan eteenpäin ehtinyt, sen mukaan hänen +kasvonsa kirkastuivat. Sipo seisoi äänetöinnä, tuijottaen noitaan. + +"Mun älystäni voi sinulle ehkä vieläki hyötyä olla", sanoi noita. +"Noidan ammatin jättäisin tykkänään pois. Uskon, että sinun rinnallasi +vielä arvoni yleneisi samaan määrään kuin muiden ihmisten. Silloin +kuolisin onnellisna". + +"Minä olen sulle suuressa kiitollisuuden velassa", alotti Sipo +vastauksensa. "Minä olen myöski autuuteni toivon kautta luvannut +suostua pyyntöösi. Kun lupasin niin, luotin vissisti siihen, että +tavaraa palkinnoksesi pyytäisit. Jos olisin aavistanut, että +personallinen vapauteni olisi pelastukseni uhri, olisinpa melkein ennen +henkeni menettänyt. Minä toivon nyt, ettäs järkevästi asiat arvostelet +ja luovut tuosta naimis-hommasta, joka, koska se mulle on +vastenmielinen, ei suinkaan onnellisuutta tuottaisi. Pyydä tavaraa ja +jos et suunnattomia vaadi, niin mielelläni sun palkitsen". + +"Tuon melkein olen aavistanut", sanoi noita synkästi. "Kuinka ylpeä +Nevalainen julkeaisi noita-raukkaa vaimokseen ottaa! Vähät siitä, jos +hän siten yhden ihmisen maallisen onnen musertaa. Sehän useinki +tapahtuu". + +"Älä mua noin katkerasti syyttele", virkkoi Sipo. "En ole sua mitenkään +tahtonut loukata. Vaan ymmärräthän, ettäs en vasten tahtoani voi +pakottaa itseni toteuttamaan pyyntöäsi". + +"Oivallista puhetta", naurahti noita. Hän astui lähemmäksi Nevalaista; +hänen muotonsa muuttui uhkaavaksi kuin taivas ukonilman edellä. + +"Sinä olet _vannonut_ suostua pyyntööni", virkkoi Horman Malla. +"Tahtoisinpa nähdä, jos uskallat valaasi rikkoa. Silloin joudut kahden +valkean väliin. Yhdeltä puolen vanhurskas Jumala, toiselta noita, jonka +mahdin jo vähin tuntenet. Sipo Nevalainen", jatkoi Malla, laskien +painon sanoilleen, "jos et valasi ehdot täytä, niin on loppusi +surullinen, kamala -- kamala -- kamala!" + +Nevalainen, joka kaikin voimin oli koettanut rohkeutensa säilyttää, +saadakseen Horman Mallan vaatimuksestaan luopumaan, tunsi kuinka noidan +viimme sanat ajoivat pois veren hänen kasvoistaan ja voiman hänen +jaloistaan. Kylmä hiki peitti hänen otsansa. + +"Julma noita", virkkoi Sipo, "miksi minua näin ahdistat?" + +"Sun ylpeytesi tartsee rangaistusta", sanoi Malla, lisäten +uhkaavammalla äänellä: "Sinä häpeät minun seuralaisekses valita. Sulla +on kaksi ehtoa: ottaa minut tai -- hahhahhaah -- hänet, joka viimme +syksynä kävi Ikolassa, ja jolla oli toisessa jalassa kavio". + +"Pois -- pois -- jumalatoin noita", huusi Sipo, ko'oten viimme +voimansa. -- Horman Malla kohotti kätensä Nevalaista kohden ja lausui +kähisevällä äänellä: "Nyt ei noita _sinua_ auta. Varo itsesi! +Ennenkun kolme päivää on kulunut, saat minun nähdä". + +Malla astui ulos. Sipo heittäysi voimatoinna penkille ja pyyhki +kädellään kylmän hien otsastaan. + +"Pyrintöjeni perille päästyäni tämä vastus nyt tuli eteeni", jupisi +Nevalainen, kun hän, noidan mentyä, oli vähän tointunut. "Kuinka +kohoili rintani ylpeydestä, kun näin minun ja koko seudun rasittajat +voitettuina, häpeästä ja vihasta menehtymäisillään seisovan edessäni! +Heidän kohtalonsa, heidän henkensä oli kädessäni! Ja nyt ilmaantuu se, +jonka avulla milt'ei pääasiallisesti voitto on voitettu, ja vaatii +mahdottomia. Noita mun vaimona! -- -- -- Ei! Maksakoon mitä maksaa, mun +täytyy hankkia noidalle joku muu korvaus hänen vaivastaan. Vaan jos ei +hän tyydy? Henkeni on silloin vaarassa; sen tiedän. Uhka uhkaa vastaan! +En ai'o vastustamatta sortua". + + + + +XIV. + +Juhlapuoliset Hovilassa. + + +Talonpojat viettivät yhäti iloista elämää majurin puustellilla. Huhu +heidän onnistuneesta ryntäyksestä oli jo Pielisiin ehtinyt ja arvoisa +tuttavamme, rovasti Herkepaeus, oli kiiruusti matkustanut Nurmekseen, +neuvoillaan auttamaan Tsaarin uusia alamaisia. Hän saapui Hovilaan +päivänä jälkeen edellisessä kerrottujen tapausten. Hänellä oli muassaan +pitäjäsluutnantti Ahlholm ja talokas Ikonen. Tämä triumvirati eli +kolmimiehistö tuli "lähettiläänä" kirjallisten "käskyin" kanssa, +niinkuin senaikuiset aikakirjat todistavat. He tulivat määräämään miten +Hovilassa löytyvän omaisuuden kanssa piti meneteltämän. Sata tynnyriä +oli heti eroitettavat Tsaarin hyväksi. Rovasti lausui ettei mitään +väkivaltaisuutta nyt saisi harjoittaa; nyt näytettäisiin, että +lainkuuliaisuus ja sopu olisivat uuden järjestyksen tuntomerkkejä. + +Rovastin, luutnantin ja hyvän asian kunniaksi päättivät talonpojat +Hovilassa panna toimeen puolisateriat, joille tavallista juhlallisempi +muoto oli annettava. + +Talonpoikia hyöri edestakaisin ison pirtin ja aittojen sekä kellarien +väliä, tuoden jälkimäisistä edelliseen yltäkyllin ravintoaineita. +Hovilan vanhan, taitavan kokin, Matleenan, oli, vastoin tahtoaan, +täytynyt astua ammattiinsa ja noille "ryöväreille" valmistaa +herkkuruokia. Hän seisoi punaisena kun krapu takan ääressä, jupisi +itsekseen kostosta ja Jumalan pitkämielisyydestä jopa Luojan +käsittämästä neuvostelusta, joka salli Herran palvelian läsnäolollaan +pyhittää paatuneiden talonpoikain jumalatointa, lihallista +huolettomuutta. Itse oli Matleena hyvin lihallisesti huolehtiva; hän +paistoi ispinöitä ja vasikanpaistia. Silloin tällöin upotti hän +kapustan vellipadan mystilliseen syvyyteen ja maistettuaan lientä, +mörähti hän: ainakin ryöväreille kelpaa! + +Rovasti oli sattunut huomaamaan Matleenan ja astui tämän luo, lausuen: +"Herran rauha! kas mummoa. Punainen kuin liesi!" + +"Niin armollinen, korkiasti oppinut herra rovasti", virkkoi Malla +kumartuen, "kaikissa sitä ollaan! Minä olen niin punainen, niin +punainen! Levottomuudesta en ole kolmeen yöhön nukkunut. Päiväkaudet +saan kuulla talonpoikain komppasanoja. Herra rovasti. Te olette susien +joukkoon joutunut!" + +"Elämässä kohtaa meitä vastukset", sanoi Herkepaeus, "mutta meidän +tulee ne kärsiä. Näytättehän melkein terveeltä". + +"Jumalan kiitos, jos en olisiki terve, niin en tietäisi miten kaikkia +sietäisin kuulla ja nähdä. Mutta Herra ei pane isompaa kuormaa +kellekkään, kun minkä kukin kantaa jaksaa". + +"Oikein", vastasi rovasti, jatkaen sitte: "Te kuulutte olevan oikea +emä-kokki!" + +"Hm", hymähti Matleena. "Ovathan herrat minuun tyytyneet. Viisikolmatta +vuotta olen herroille emännöinyt". + +Rovasti, jolla oli jotaki puhumista pitäjäsluutnantin kanssa, lopetti +nyt puheen, mennen pois kyökin ovelta. + +"Kunhan tästä paistista tulis hyvä!" jupisi kokki. "Nyt sen +_pitää_ onnistuman; rovasti kyllä tietää kuka tämänki paistin +mamma on". + +Hetken kuluttua olivat ruat valmistuneet ja nyt istuttiin aterialle. +Isossa pöydässä oli kunniasija tietysti rovastilla; hänen oikealla +puolellaan istui pitäjäsluutnantti Ahlholm, vasemmalla Nevalainen ja +Sormuinen. Rovastin pyynnöstä käskettiin myös Jessenhaus aterialle; +vaan hän kielsi tulemasta. Isompaan pöytään istui parikymmentä henkeä; +kahden pienemmän ympärille yhteensä sama lukumäärä. Pienellä puolen söi +Hovilan vartiaväki. Jessenhaus, Björn ja Arnkijl söivät erillään +muista. + +Rovasti kohotti, kun ensi ruokalaji oli nautittu, lasinsa, jossa oli +Tukholmasta tuotua pikatongia ja lausui: "Kunnioitettavat läsnäolijat! +Arvoisat Nurmeksen asukkaat! Kukin on elämässään tullut huomaamaan, +että ajat muuttuvat. Toisinaan tämä muuttuminen on niin nopea ja +hämmästyttävä, että se erittäinki huomioomme pystyy. Semmoinen +tilaisuus on meillä nyt. Vähän aikaa sitten vallitsi epäjärjestys ja +väkivalta näillä mailla. Nyt ovat meillä asiat hyvin; onpa meillä uusi +hallituski. Ja tämä seikka onki syynä siihen, että vapaasti saamme +oikeuksiamme nauttia. Sillä minä julkean sanoa: Nämä herkut, jotka nyt +edessämme näemme, ovat teidän kukkaronne isommaksi osaksi maksaneet. +Mutta oikeus aina voitolle pääsee ja rehellisyys maan perii. Ettäs +asiat näin ovat, siitä olette lähinnä Jumalaa, kiitollisuuden velassa +itsillenne --" + +"Herra rovastille ensi sijassa", sanoi Sormuinen. + +"Minä, alhainen Herran palvelija, olin vaan välikappaleena", virkkoi +kainosti Herkepaeus. + +"Eläköön rovasti!" kuului usean suusta. Nevalainen ja Sormuinen +istuivat äänetöinnä eivätkä näyttäneet yleisestä ilosta paljon +tietävän. + +"Hyvät ystävät Nevalainen ja Sormuinen", virkkoi Herkepaeus, "näytätte +närkästyneiltä. Toivon, etten sanoillani liene teitä mitenkään +loukannut". + +"Päin vastoin", sanoi Yrjö, joka nyt pakoitti hymyn huulillensa +ilmaantumaan. "Mutta Nevalaisella ja mulla ovat perheelliset olot +semmoiset, että ne nostavat huolten pilvet otsillemme". + +"Valitettava asia!" sanoi rovasti. "Nevalaisen uppiniskaisesta pojasta +olen kuullut jotai, mutta sinulla, veikkoni, en ymmärrä mitä +perheelliset olot voisivat pahennusta matkaansaattaa". + +Yrjö kertoi nyt puol'ääneen rovastille asian. + +"No, jopa oli hän rohkea, uskallan sanoa", virkkoi Herkepaeus. "Ja mikä +etu hälle tuosta ilmoituksesta olisi ollut". + +"Mun poikani on häneltä pään pyörälle pannut", sanoi Nevalainen. "He +rakastavat toisiaan ja vihaavat lähimpiään. Ennen vanhempia +kunnioitettiin ja heidän tekojaan pidettiin viisaina; nyt nuoruus +ymmärtää enemmän kun vanhuus, joka hullutuksia vaan toimeenpanee". + +"Paljon totuutta tuossa puheessa!" sanoi rovasti. "Ajat ovat +pahentumaan päin -- tosiaanki", lisäsi hän, keskeyttäen väkinäisen +haukottelemisen. + +"Sisareni on täällä Hovilassa", lausui Yrjö. "Minä nimitän +läsnäolevaiset täällä tuomareiksi ja käsken heidän määrätä, minkälainen +rangaistus on sopivin semmoiselle rikokselle. Siinä en armoa ai'o +puoltaa, koska rikos on mitä pahinta laatua", virkkoi hän ja tuo kamala +välähdys ilmausi hänen silmissään. + +"Seneca sanoo: nemo prudens punit, quia peccatum est, sed ne peccetur", +jupisi Herkepaeus, lisäten ääneen: "Onko hän tekoaan katunut?" + +"Katunut!" naurahti Yrjö. "Kivenkovaan kieltänyt hän on, vaan ei +katunut". + +"Eikö hän vieläkään tunnusta?" kysyi Herkepaeus. + +"Vihdoin on hän tunnustanut, sittenkun asia jo oli muiden +todistuskappalten kautta selville saatu", virkkoi Sormuinen. + +"Ruoan päälle vähän levähtäkäämme ensin", sanoi Herkepaeus. "Sitten +ottakaamme tarkastelun alle tämä merkillinen asia. Sisares tulkoon +silloin esiin, niin saan minä -- jos suotte sen, hyvät ystävät -- hänet +tutkia". + +"Minä luotan aivan herra rovastin kykyyn ja tiedän teidän muistavan, +että Jumala ei ole ainoastaan armias, vaan myös vanhurskas", sanoi +Yrjö. + +"Hyvästi lausuttu!" virkkoi rovasti, jatkaen sitten: "Nyt ei mitään +muuta, kun kiitos olkoon herralle tästäki ateriasta! Osoittakoon Hän +vastedeski meille anteliaisuuttaan ja armoaan. Amen". + +Kun oli ruokapöydästä noustu, sanoi Sormuinen rovastille: "Saapa nähdä, +milloin uljaista tovereistamme saamme kuulla? Tietää kaiketi herra +rovasti, että majurin kuormat, jotka täältä ovat Kajaaniin lähetetyt, +paluutettiin, kun olivat peninkulman matkaa täältä kerenneet?" + +"Kuormat? Mitkä kuormat", virkkoi Herkepaeus. "En ole mitäkään kuullut. +Kerro veikkoseni". + +"Asianlaita on seuraava", lausui Sormuinen, hyvin tytyväisenä siitä, +että hän ensimäisenä sai rovastille tuon ilosanoman ilmoittaa. "Vähän +ennenkun Hovilan olimme valloittaneet, olivat majurin vainukoirat +(suokaa anteeksi, vaan vertaus lie sattuva) kerenneet lähettää +kaksikymmentä yksi Lieksasta tullutta kuormaa Kajaaniin. Kun tämän +saimme kuulla, lähetimme suuren joukon miehiä kuormia paluuttamaan. +Koetus päättyi onnellisesti. Kun kuormat olivat vietävät muutaman +virran poikki proomulla, olivat meikäläiset kuin haukat Hovilan renkien +niskassa; kuormat valloitettiin ja nyt ne ovat taas täällä". + +"Hyvä työ!" virkkoi rovasti. "Ne uljaat talonpojat!" + +"Ja nyt", jatkoi Yrjö, "nyt odottavat meikäläiset majurin tulevaksi, +niinkuin huhu on kertonut. Aikomus on, jos hän vähin voimin tulee, ajaa +hänet takaisi tai ottaa hänet vangiksi. Siitäkös ilo syttyisi, jos +majuri tuotaisiin tänne tuomiolle! Vaan ainaki saamme ennakolta kuulla, +jos ja milloin hän tulee. Minä varoitin Ikosta että, ennenkun hän +ryhtyy vastarintaa tekemään, ensin lähettää tänne sana, kun majuri on +näkyvissä ja Ikonen kyllä muistaa niin tehdä. Voimme siis rauhassa +täällä nauttia voittoamme ja oikeutettua saalistamme; voimme --" + +Yrjön puhe keskeytyi. Ikonen hyökkäsi sisään. Hän oli niin hengästynyt, +jottei hän voinut sanaakaan suustaan saada. Kun hän pöydällä näki ison +olut pokaalin, kallisti hän sen ja melkein tyhjensi sen sisällön, +sammuttaakseen janoaan. + +"Ethän lie majurin kynsissä ollut?" kysyi Karjalainen. "Siltäpä vähän +näyttää". + +Ikonen ähkyi ja pyyhki otsastaan hien. Häntä ahdistettiin kysymyksillä +siitä, mitä hän oli nähnyt ja kuullut ja missä majuri oli. Hän ryki nyt +pari kertaa, katsoen kuulioihinsa, jotka "intenti ora tenebant" +(niinkuin vanha Virgilio sanoo) ja rupesi nyt, samoin kuin muinoin +Aeneas, retkistään latelemaan. + +"Eilen illalla, päivänlaskun aikana", -- alotti Ikonen. + +"_Siinä_ pakkasessa!" puol'huudahti Karjalainen, jonka muoto +runsaasta ruasta ja juomisesta hohti kuin iltarusko. + +-- "Olimme asettuneet Nuolijärven salmelle", jatkoi Ikonen, "jonne +täältä on neljä peninkulmaa. Taloa ei ole siinä lähempänä kun puolen +penikulman päässä. Me asetuimme salmen pohjoispuolelle, metsän +rinteesen, majuria väijymään. Hevosemme sidoimme puihin kiini; itse +kävelimme mäen rinteessä, pysyäksemme lämpyminä, sillä olipa oikia +irjanne. Saimme käsivarsiamme aika lailla poikki rintalastaan laputtaa. +Pakkanen alkoi aina ankarammin ahdistaa; varpaita alkoi kirvellä ja +vilun väreet kulkivat läpi koko ruumiin. Me kirosimme majuria, tuota +hartaasti odotettua ja aloimme tuumia, josko kärsisi tässä yön viettää +tai pitäisikö Rintalaan, johon oli puoli peninkulmaa, yöksi lähteä. +Tämä talo oli syrjässä siitä tiestä, jota majuri oli vaeltava. Siis +päätimme kuitenki odottaa saalistamme. Me elähytimme kontistuneita +ruumiitamme niillä vähillä väkevyyden aineilla, joita enään jäljellä +oli. Vihdoin, puol'yön aikana, kuului metsästä ääniä. Niinkuin kissa +hiirtä vartoo, niin meki nyt odotimme, milloin kallis saalis olisi +käsissämme. Olimmehan aseilla varustetut. Nyt -- hetki oli tullut -- +yks, kaks -- me hyökkäämme tulijain päälle. Ensi reessä ajoi yksi +ainoa mies. Me hyökkäämme hänen niskaan kolme henkeä. Nyt on Affleck +kiini --" + +"Hurraa", huusi Karjalainen ja yleinen riemu ilmausi läsnäolevien +muodoissa. + +-- "Mut ilomme oli lyhyt", jatkoi Ikonen. "Toiset olivat myös +valloittaneet kahdet seuraavat re'et. Ensi työ oli avata reissä olevat +viina-ankkurit ja viettää pientä voittojuhlaa taivasalla. Ensi re'en +mies oli turkkeihin aivan kätkeytynyt. Tuskin kaulus kuorittiin alas ja +-- hast du mir gesehen, niinkuin Jessenhaus sanoo jotai +kummastellessaan -- näkyviin tuli Holmströmin kalpea naama --" + +"Majurin kirjurin?" huusivat useat. + +"Juuri sama mies", lausui Ikonen. + +"Seuraavissa reissä ajoi kaksi majurin renkiä", jatkoi Ikonen +kertomustaan. "Minä tunnustan, ett'emme olleet juuri hyvällä päällä, +kun olimme tulleet näin toiveissamme petetyiksi. Saivat siis vankimme, +joista toinen renki ja kirjuri olivat vähän uppiniskaisia, kokea ettei +ole hyvä talonpoikien käsiin joutua, kun näiltä maltti on loppunut. +Eivätpä edes olis tahtoneet ilmaista, milloin majuri tulisi; vaan +sopivilla keinoilla saimme heidät tunnustamaan. Majuri oli seuraavana +päivänä (siis tänä päivänä) puolen päivän aikana tuleva Nuolijärven +salmelle. Aikomus oli meillä estää majurin tuloa ja rengit lupasivat +antaa meille hyviä neuvoja, miten majurin pääsy paraiten ehkästäisiin. +Koska vankimme voivat olla meille suureksi avuksi, vannotimme heidät +ettäs pitäisivät meidän puolta. Me asetuimme syvän laakson törmille ja +olisimme varmaanki saaneet kauniin saaliin, mutta rengit, jotka me, +heidän vannottuaan, päästimme irti, hyppäsivät äkki arvaamatta +hevostensa selkään ja pujahtivat käsistämme niinkuin kärppä metsään, +antamaan majurille tiedon aikeistamme". + +"Ja kuinka voitte te Hovilaisten sanansa pitäväisyyteen luottaa", sanoi +Nevalainen kärtyisästi. "Ajattelemattomat! Nyt on vaara kohta +ylitsemme". + +"Vaaraa emme pelkää enemmän kun sinäkään", lausui närkästynyt Ikonen. + +"Se kohta nähdään ja hyvä jos niin on", virkkoi Sipo Nevalainen. + +"Majurilla on kolmekymmentä sotamiestä muassa", sanoi Ikonen. "Emme +siis mitenkään olis voineet häntä vastustaa". + +"Se on totta", sanoi Sormuinen. "Te olette tehneet minkä olette +voineet. Nyt valmistaukaamme vastarintaan. Tän'iltana tulee Hovilassa +tapahtumaan pesän jako". + +Useat nauroivat tälle kokkapuheelle. + +"Majuri on tervetullut, jos hän suostuu jakamaan kanssamme ryöstetyn +omaisuutensa. Muutoin tulee hän vihollisenamme tai kuinka ystäväni?" +virkkoi Herkepaeus. + +"Oikein", kuului yleisesti. + +Ruokapöydät korjattiin nyt piakkoon pois. Monen päiväinen juhlatuuli +alkoi käydä totisemmaksi. Kukin tiesi majurin olevan sen miehen, joka +ei ketään, jolle hän vihassa oli, säästänyt. Nyt erittäinki, jos +milloinkaan, oli Affleckilla syy osoittaa ankaruuttaan. Sen kukin +sisässään tunsi, vaikk'ei suinkaan sitä kellenkään ilmaissut. + + + + +XV. + +Simo Affleck. + + +Nyt ruvettiin ajattelemaan, miten vihollista parhaiten vastaan +otettaisiin. Talonpoikain lukumäärä nousi tosin satoihin, sillä yhä +edelleen oli uusia tulvannut Hovilaan "pesän jakoa" suorittamaan; vaan +heiltä puuttui sitä järjestystä, jonka puutteessa suuretki voimat eivät +sanottavia matkaansaa. -- Majurilla taas puolestaan oli harjaantunutta +väkeä, joka hehkui innosta saada näyttää, miten sodassa käy. + +Hovilan isossa pirtissä pidettiin lyhyt neuvostelu. Sitten lähdettiin +puollustustoimiin. Kun monta kättä löytyi, voitiin vähässä ajassa +paljon matkaansaada. Talonpojat rakensivat itselleen varustuksia, +joiden takaa voitaisiin ampua. Kujalle rakennettiin, lähelle Hovilaa, +hirsistä korkea rintavarus. Hovilassa olevia ampumavarastoja jaettiin +yleisölle niin kauan kun piisasi. + +Vangittu majurin vartiaväki oli saanut vihiä herransa tulosta ja sitä +täytyi jättää vartioimaan jonkimoinen lukumäärä talonpoikia. + +Lyhyt Joulukuun päivä oli loppunut; hämärä sulki vaippaansa maan. +Taivas oli sekeissä; idästä nousi täysikuu runsaalla valolla +valaisemaan lähimmän tulevaisuuden kohtauksia. -- Itsekuki riensi +osoitetulle paikalleen; suurin osa asettui kujalle rintavarustuksen +luo, jota tietä majuria odotettiin tulevaksi. Täällä johti +pitäjäsluutnantti Ahlholm; myös Sormuinen, Karjalainen ja Ikonen olivat +täällä. Kartanolle oli asettunut jommoinenki joukko varuilla olemaan, +jos majuri tulisi jotaki takatietä. Tätä joukkoa komensi Sipo +Nevalainen; täällä olivat myös Turuinen, Tikka, Sykkö ja (älkäämme +unhottako) rovasti Herkepaeus. Hän sanallaan kehoitti talonpoikia +puollustamaan oikeuttaan ja lupasi Jumalan apua heille. + +Syviin ajatuksiin vaipuneena seisoi vähän erillään toisista musköötiä +vasten nojaantuneena Sipo Nevalainen. Hän katseli kirkasta taivasta, +josta suloinen kuu ja suurimmat tähdet niin tyyneesti loistivat maahan. + +"Oi te kirkkaat valot tuolla avaruuden äärettömässä valtameressä!" +puhui itsekseen Sipo. "Juhlallisessa hiljaisuudessa siellä nautitsette +vapauttanne niistä pienistä jokapäiväisistä huolista, jotka meitä, +tomun lapsia, ahdistavat. -- Tuntuupa ikääskun korvissani kuulisin +kiitoskuorinne nousevan Ijankaikkisen istuimen eteen. Mutta me saamme +alati riitaa, sortoa ja katkeruutta kärsiä niin kauan, kunnes täältä +muutamme joko teihin, Onnelan valoisille valkamille taikkapa oloihin, +jotka ovat näitä vielä kolkompia". + +"Olinhan minäkin kerran onnellinen", jatkoi Sipo mietteitään. "Toivon +ruusuvalossa hohti mailma edessäni; olin rikas, mulla oli kaunis, mua +hellästi rakastava vaimo ja reippaita lapsukaisia. On mulla nytki +tavaraa, vaan rakkaus puuttuu ja silloin puuttuu _kaikki_: sen +_nyt_ tunnen. -- Mutta olenko itse syypää tähän muutokseen?" + +Sipon muoto synkistyi. Pyhän Augustinon praedestinationioppi, joka niin +monen etevän sielun kaikkina aikoina on hurmannut ja vanginnut, oli +myös Nevalaisen mieleen alkanut juurtua. + +"Mitäs tässä lörpöttelen", virkkoi Sipo ynseästi. "Kukin on kohtalonsa +orja; siis pois kaikki tuhmat epäilykset; astukoon rintaani rautainen +lujuus ja into, sillä ratkaiseva hetki, sen tunnen, lähestyy". + +Sipon viime lause johti takasi hänen ajatuksensa sen laveilta retkiltä +tosi olohin. Hän astui joukkonsa luo ja rupesi sitä järjestämään. + +Jättäkäämme hetkeksi Nevalainen ja muut Hovilan puollustajista +odottamaan ryntäystä. + +Maantiellä, lähellä Hovilan kujan suuta seisoi mies, joka näytti +miettivän kujalle kääntyä, vaan joka oli pysähtynyt, kuullessaan +etempää maantiellä säännöllistä astuntaa. Kohta oli joukko saapunut +yksinäisen miehen luo. + +"Kuka siellä?" ärjäsi muuan jyreä ääni, joka kuului hevosen selästä +ajajan suusta, joukon etupäästä. + +"Mies, joka rakastaa isänmaataan ja sen puoltajia ja tahtoo sen +sortajille kostoa", kuului vastaus. + +"Nimes?" kysyi ääni hevosen selästä. + +"Juhana Nevalainen", vastasi se, jolta kysyttiin. + +"Juhana Nevalainen", kertoi kysyjä. "Semmoista ei löydy Nurmeksessa". + +"Hän on Sipon poika", lausui usea joukosta. "Kyllä me hänet tunnemme". + +"Hän on meidän puoluetta eikä Ryssän ystävä", sanoi muuan. + +Mies hevosen selässä oli hetken ääneti. "Mitäs tässä seisot?" kysyi hän +taas Juhanalta. + +"Morsiameni on Hovilaan ryöstetty ja tahdon hänen pelastaa, menköön +vaikka henkeni". + +"Tuo kuuluu kummalta", lausui ratsastaja, joka vieläi oli selin +kuutamaa, niin ettei hänen muotoaan voinut eroittaa. "Mitä morsiamesi +voi Hovilassa" -- Hän keskeytti puheensa, lisäten äkkiä: "oletko +vakooja?" + +"Henkeni on teidän vallassanne, herra majuri. Minä pyydän teidän +turvissanne päästä pelastamaan onnetointa morsiantani, jonka tunnotoin +veli on kodostaan riistänyt ja talonpoikain tuomittavaksi vienyt, sen +vuoksi, että neito Hovilaan ilmoitti retkestä Käkisalmeen, joka siten +estettiin". + +"Minä luotan sinuun", sanoi Affleck. "Kymmenen miehen seurassa saat +tuolta pienen rakennuksen takaa hyökätä pihalle. Minä kuljen kujaa +suoraan". + +"Pieni rakennus on poltettu", virkkoi Juhana. + +"Helvetti!" karjasi majuri. "Miehet!" lausui hän miehilleen. +"Muistakaat talonpoikia!" + +Uhkaava aseiden kalina kuului. + +"Jessenhaus on huonosti puoltanut itseään, arvaan", jupisi majuri +yhteenpuristetuin hampaiden välistä. "Mutta annappas minä saan nuo +riivatut taulapäät kynsiini, niin makkara-selkinä heidät laitan täältä +liikkeelle. Pieni rakennus porona; tiesi mitä muuta tomppelit ovat +toimineet!" + +"Tuosta teidän tie menee", viittasi majuri kymmenelle, joita Juhanan +tuli seurata. "Älkäät ennen hyökätkö, ennenkun tämän pistoolin laukasen +kujan puolelta. Vasempahan. Marsch!" + +Ne kymmenen erosivat nyt muista, jotka kääntyivät kujalle, + +Kuutama valaisi nyt selvästi miestä hevosen seljässä. Hän oli leveä +hartioinen, iso kasvultaan. Päässä oli hällä kypärä, jonka alta +tuijottivat eteensä silmät, kooltaan verrattavat Venäjän kolikoihin. +Naama oli ryppyinen ja erittäinki pisti silmään kaksi syvää juopaa suun +kummallai puolen. Posket olivat lihakkaat, ikääskun hermottomasti +riippuen alaspäin, vetäen suupieletkin samaan suuntaan. Partaa ei +näkynyt nimeksikään. + +Talonpojat rintavarustuksen luona kuulivat ensin hevos- sitten +ihmisjalkojen kopinan ja olivat valmiit vastustukseen. +Pitäjäsluutnantti Ahlholm rohkeutti talonpoikia sanoen saattavansa +tapella yhtä hyvin kuin Affleck'in. + +"Älkää ampuko ennenkun ne p----leet ovat kymmenen askeleen päässä", +sanoi hän. + +Mutta kymmenen askeleen päähän rintavarustuksesta ei Affleck vienytkään +sotamiehiään. Hän marsitti ne kujalta pellolle ja pakotti täten +talonpojat luopumaan rintavarustuksestaan, josta täten ei ollut mitään +hyötyä. + +"Ampukaat ne pedot", huusi Ahlholm. Pamauksia kuului, vaan laukaukset +eivät vahinkoa matkaan saaneet. Affleck kielsi miehiään ampumasta ja +läheni lähenemistään Hovilan isoa rakennusta, jonka takana Sipo +Nevalainen joukkoneen seisoi. + +Nyt kuului pistoolin laukaus. Juhana miesten kanssa hyökkäsi pihalle. +Juuri kun hän tallin nurkan ympäri kääntyi, kavahti hän, nähdessään +isänsä seisovan miesjoukon etupäässä. + +Sipo Nevalainen, huomatessaan poikansa, kalpeni. Hänen kädestään putosi +muskööti; hän tirkisteli äänetöinnä poikaansa, ikääskun aaveesen. +Poikansa Affleckin väessä! tämä oli näky, jota isän oli vaikea +käsittää. + +Hetken seisoi isä näin ikääskun lumottuna. Sitten hän puhkesi puhumaan: +"Miehet! Tuossa tulee poika isäänsä asevoimalla vihollisen valtaan +antamaan. Katsokaat! Hän julkeaa mua silmiin katsoa". + +Sipo sieppasi pudonneen musköötinsä, kohotti sen ja viritti hanan. Hän +tähtäsi. Juhana seisoi kuin kivettyneenä; hän ei voinut paikalta +liikahtaa. Pamaus kuului. Ruudin savu esti Sipon selvästi näkemästä +eteensä. Kuitenki huomasi hän Juhanan kaatuvan. + +Yleinen hämmästys tästä teosta pian johdettiin muualle. Affleck oli +juuri kartanolle tulemaisillaan. + +Vielä hetki ja sotilaiden riemuhuuto kajahti kartanolla. Pyssynperien +ja miekkojen kalske kaikui ylt'ympäri ja piha oli kohta ruudinsavua +täynnä. + +Erinomaisella kylmäkiskoisuudella johti majuri mustan ratsunsa selästä +rynnäkköä. Talonpojat siirtyivät kohta ulommaksi majurin uhkaavasta +läheisyydestä. Muuan talonpoika rohkesi majurin hevosta suitsesta +tarttua kiini, vaan pistoolin laukaus ajoi kohta tämän rohkean +ulommaksi. + +Yleinen häiriö alkoi talonpoikien puolella valloille päästä. Ne, jotka +Hovilan varustusväkeä vartioivat, alkoivat peljätä kohtaloaan ja +jättivät vartioittavat omiin valtoihinsa. Kohta Jessenhaus, Björn ja +Arnkijl tulivat näkyviin; heidän lisäksi muutaki suojelusväkeä alkoi +ilmaantua. + +Rovasti Herkepaeus, jonka virkatoimiin sota luonnollisesti ei kuulunut, +koska hän joka pyhä kirkossa lausui: "maassa olkoon rauha ja ihmisille +hyvä tahto", oli jo, ensi laukauksia ammuttaessa, mennyt "katsomaan, +josko vielä enemmän Affleckiläisiä olis tulossa". Samoin uljas +pitäjäsluutnantti Ahlholmki, joka "ei p----lettäkään peljännyt", oli +muuttanut eri näyttämölle, jossa ei näin hullusti asiat käyneet. + +Useimmat talonpojista, nähden vastarinnan turhaksi, olivat paenneet +taistelukentältä. Sipoakaan ei näkynyt. + +Sallimus ei ollut suonut isän saavan lopettaa poikansa hengen. Kuula +oli sattunut Juhanan oikeaan olkapäähän. Kun taistelu oli lakannut, +nousi hän pystöön ja astui isoon pirttiin, jossa häneltä vedellä +pestiin haava. Hän pantiin sitten vuoteelle levähtämään. Veren vuodatus +oli hänen aivan kalpeaksi tehnyt. + +Majuri kutsui nyt Hovilan suojelusväen ynnä ne talonpojat, jotka oli +kiinni otettu, Hovilan isoon pirttiin. Hän tutki ensin asiain laitaa, +talonpoikain tullessa Hovilaan. + +"Pietari Jessenhaus", sanoi Affleck; "vuodeksi olet erilläsi +palveluksestani. Sinä olet huoletoin poissaollessani. Se ei kelpaa". + +Björn hieroi hiukan kämmeniään. + +"Arnkijl", sanoi majuri, "sinulla löytyy kykyä, älyä ja samassa +kestävyyttä. Sinä olet mun ensimäinen veronkantajani tästä hetkestä +edelleen, niin kauan kun sen luottamuksen ansaitset". + +Arnkijl kumartui syvään. "Herra majuri, minä olen aivan ansiotta ja +kokematoin --" + +"Kyllä; älä mulle selvitä; me tunnemme toisemme", katkasi majuri +puheen. + +Elsa seisoi muiden joukossa. Hän oli pelvosta kalpeaksi mennyt. Ilon +puna nousi hänen poskilleen, kun hän näki Juhanan. + +"Ahaa", lausui Affleck. "Tuossa varmaan on morsian. No, Nevalainen, +Herran nimessä, ota neitonen haltuusi". + +"Miten voin teidät palkita?" lausui Juhana liikutettuna. + +"Minä olen jo palkittu", lausui majuri puoleksi katkerasti, puoleksi +alakuloisesti. "Minä en ole Nurmeksessa kiitosta vielä kuilut -- enkä +tahtonutkaan", lisäsi hän ylpeästi, ikääskun häveten edellisiä +sanojaan. + +"Herra majuri", kuului oven puolesta valittava ääni, joka oli vanhan +toimeliaan Matleenan, kokin: "ne hävyttömät ovat syöneet piirakaiset, +ispinät, poronlihat, pöystit ja kaikki muut parhaat palat ja juoneet +pikatongit, ranstit ja portviini-pullon suuhunsa. Rovasti joi +portviiniä". + +"Lohduta itses vanha, uskollinen Matleena", lausui Affleck. +"Nurmelaisten vero tältä vuodelta nousee 200 prosenttia ja sitten +ostetaan uudet viinit ja paistit. Ymmärräthän?" + +"Armollinen majuri; minä olisin ne konnat liha-my'yksi hakannut", +lausui tiitterä kokki. + +"Kyllä", -- virkkoi majuri -- "Aika on levolle mennä. Pane nyt, +mummoni, pöydälle, mitä kokoon saat. Meillä on h----tinlainen nälkä". + +Matleena hyökkäsi toimeensa ja kohta oli ruoka pöydällä. Majuri +tovereineen hotasi hontoonsa minkä jaksoi. Sitten panivat väsyneet +sotilaat levolle ja aamu-yötä nukkuivat kaikki, pait neljä sotamiestä, +jotka vartiolla olivat, majurin tilalla. -- Juhana ja Elsa eivät nyt +uskaltaneet lähteä kotiinsa, vaan jäivät majurin käskystä yöksi +Hovilaan. + + + + +XVI. + +Sipo Nevalainen. + + +Oli aamuyö. Hovilan kujan suussa astuskeli muuan mies horjuvin askelin +eteenpäin. Kalpea kuu valaisi matkustajan yhtä kalpeata muotoa, jossa +viha ja epätoivo kuvausivat. Silloin tällöin katsoi matkustaja Hovilaa, +pudisti kohotettua nyrkkiään sinnepäin ja puri hammasta. Vaivaloisesti +kulki henki miehen rinnasta, lyhyesti ja kähisten. + +Sipo Nevalainen pyyhki hiukset pois otsaltaan, jonka kylmä hiki peitti. +Hän seisahtui ja kuunteli; kaikki oli hiljaa. + +"Tällä kertaa on voitto siellä", jupisi Sipo, "vaan eletäänhän +eteenpäin! Eletään! Hahhaah. Sinä olet, elämä, lysti!" + +"Jo lämmitti koston suloinen tunne rintaani", jatkoi Sipo mietteitään. +"Vaan lyhyt oli se ilo, liian lyhyt, ja poikani! -- Sen hän ansaitsi. +Mitä hänestä kysyisin. Ei hänkään minusta pitänyt. Ei. Yhtä yksin olin +hänen eläessään, kun nytki. -- Mutta asioiden pitää muuttuman. Toisen +kerran pitää vielä mun saada koston iloa maistaa. Oi, kun tuo kirotun +Affleckin pesä äärettömänä tulimerenä leimahtelisi ja Affleck, nuora +kaulassa, hirsipuussa keikkuisi! Hahhaah". + +Näin astui Sipo, kuumeellisesti haaveksien, eteenpäin. Voimattomassa +raivossaan hän ensin mietti kaikenlaisia mahdottomuuksia; vihdoin alkoi +tyvenempi mieliala hänessä valloille päästä. Hänessä vakaantui päätös +uudestaan matkustaa, saamaan Venäjältä apua kostonhankkeisinsa +Hovilaisia vastaan. Tällä kertaa hän päätti vaeltaa ainoastaan +Savonlinnaan, jota Venäläiset vielä piirittivät. Hän toivoi täältäki +liikenevän jonku satakunnan miehiä Affleckin karkoittamiseen. Lähdön +pitäisi välttämättömästi heti tapahtuman; sillä ei hän voinut tietää, +jos majuri jo huomenna kulkisi pitäjää ympäri sotamiehineen, +kurittamassa kapinallisia talonpoikia ja heiltä veroja kiskomassa. Nyt +arvatenki verojen kultainen aikakausi koittaisi. Olihan Affleckilla +sotaväkeä; mitä hän muusta kysyi. + +Sipo oli tullut paremmalle tuulelle, kun hän taaski varmaan tiesi, mitä +oli tehtävää. Hän saapui kotiinsa, kokosi rahansa ja muut kalleuksensa, +joita ei juuri paljon ollut ja pisti ne taskuihinsa. Sitten hän herätti +renkinsä ja käski valjastaa parhaan hevosensa. + +Renki hieroi silmiään. Hänen teki mieli kysyä, mihin näin varhain matka +veti; vaan Sipo tavallisesti piti tuumaansa itsekseen ja ilmoitti ne +ainoastaan vaimolleen, tämän eläessä. Nyt hällä ei ollut ketään +uskottua. + +"Minä lähden matkalle", sanoi Sipo rengilleen. "En viipyne poissa +enemmän kun kolme, neljä päivää. Varjele talo Hovilaisilta. En +mielelläni nyt kotini jättäisi; vaan tulevaisuuden turvan vuoksi sen +teen". + +"Mutta eikö Juhana tule hoitamaan --?" + +"Vaiti", sanoi Sipo kärtyisästi. "Juhana ei nyt tule hoitamaan mitään". + +Sipo istui rekeen ja löi virkkua vitsalla. Se lähti aika vauhtia +kartanolta; sillä Sipo ei ennen vielä kertaakaan ollut kartanolta +lähtien hevostaan lyönyt. + +Kumma tunne nousi Sipon rinnassa, hänen nyt kotoaan lähtiessään. +Entiset onnellisemmat ajat johtuivat hänen mieleensä. Vaan hän kukisti +kohta tunteensa. + +Aika alkoi lähestyä, jolloin hopeankarvainen kuu oli menettävä +valaisemis-valtansa. Sinertävän-punaisena hohti itäinen taivaan ranta; +se muuttui vähitellen tulipunaiseksi, sitten kellertäväksi ja sahramin +karvaiseksi. Kohta päivän kultainen ruhtinas oli ilmaantuva, valollaan +ilahuttamaan näitä seutuja pitkän yön jälestä. + +Mutta Sipolle tämä valo tuntui vastenmieliseltä. Ensi kerran elämässään +hän toivoi päivän viipyvän tulemasta. + +Ei kaukana sen tien varrelta, joka Nurmeksesta johti Pielisiin ja jota +Sipo nyt kulki, oli Horman Mallan talo. Kolmas vuorokausi oli kohta +kulunut siitä, kun Sipo oli noidan tavannut. Tämä aikoi nyt lähteä +Hovilaan, jossa hän luuli Sipon vielä olevan. Mutta aamulla ulkona +kävästessään oli hän muutamalta mieheltä saanut kuulla majurin +palauksesta ja talonpoikien karkauksesta, jopa Siponki julmasta +ampumiskoetuksesta. Tästä ilmoituksesta noita tuli iloiseksi, koska hän +varmaan arveli Sipon nyt olevan siinä tilassa, jotta hän tarvitseisi +taaski Mallan apua, jota hän ei kuitenkaan ennen saisi, ennenkun hän +oli valansa täyttänyt. Noita siis taaski siivosi itsensä, pani ylleen +parhaat vaatteensa ja lähti astumaan maantielle, joka johti Nevalaisen +taloon. + +Aamuvalossa noita huomasi hevosella ajajan tulevan häntä vastaan. +Lähemmäs tultuaan, tunsi hän helposti miehen ja hevosen. Myös Sipo +tunsi kohta noidan ja rupesi lyömään hevostaan; vaan samassa noita oli +reen luona ja puikahti sen kannoille. + +"Suo mulle kyytiä vähän matkaa, että saadaan tuumailla", lausui noita. +"Mihin matkasi Nevalainen? Ja miksi noin koetit minusta päästä?" + +"En ole sulle minkäänlaisen tilin velvollinen", sanoi Sipo. "Aika on +mulle tärkeä; sen vuoksi ai'oin koettaa päästä sun pitkistä puheista". + +"Hoo", virkkoi Malla ja hänen silmänsä välähti. "Ja valasi? Sen olet +ehkä unhottanut". + +"Siitä puhutaan, kun kolmen, neljän päivän päästä palaan", lausui +Nevalainen. + +"Vain niin", virkkoi ivallisesti noita. "Mutta minä pelkään että et +palaakaan". + +"Sun pelkosi ei minuun koske", lausui Sipo. "Nyt on parasta että menet +pois kannoilta tai pysähytän hevosen ja annan sulle lähdön". + +"Vain niin, sinä, urhoollinen valapatto", sanoi uhkaavasti noita. +"Mutta minullaki on neuvo sulle annettava: Nyt on parasta, että käännät +hevosesi ja palaat kotiisi, jossa vala ensin täytetään; sitten kostosi +hankkeet voivat toteentua; muutoin eivät". + +"Pois, hurja noita", huusi Sipo. "Sinä helvetistä heitetty kiusaaja; +anna mun olla rauhassa". + +Nevalainen koetti kääntyä, sysätäkseen noitaa pois takaansa. Vaan +hevonen, joka Sipon huutoa oli säikähtänyt, juoksi niin kiivaasti, +ettei tämä voinut aikeensa toteuttaa. + +"Valmistu nyt ilmaumaan Hänen eteen, jonka lupauksellas olet pettänyt", +virkkoi säälimätöin noita. "Viimme hetkesi lähestyy". + +Sipo veti ohjaksia, saadakseen hevosen pysähtymään, sillä hän arveli +vaaran olevan lähellä. Vaan armoton noita käski hevosta ja se totteli, +mennen täyttä vauhtia eteenpäin. Olipa kumma nähdä tätä menoa: Noita +monikarvaisessa pu'ussaan seisoi kuin helvetistä tullut henki uhrinsa +takana. + +Kauhistuksen huuto pääsi Sipon huulilta. Hän tunsi kaulansa kutistuvan; +hänen kaulasuonensa alkoivat pullistua; samoin silmät. Hänen muotonsa +muuttui ensin punottavaksi, sitten siniseksi; silmät menettivät +luonnollisen värinsä ja menivät lasimaisiksi. Onnetoin ei voinut +paikalta liikahtaa... Noita oli hänen kaulaansa heittänyt silmukan, +jolla hän uhrinsa kuristi. + +Kun noita näki hengen paenneen hänen uhristaan, heitti hän hevosta +vitsalla ja hyppäsi samalla pois kannoilta. + +Ei ketään matkustajaa sattunut tielle, silloinkun murha tapahtui. Vasta +myöhemmin oli kaksi miestä nähnyt hevosen hölköttelevän maantietä +pitkin. Kun tulivat lähemmäksi, näkivät ajajan istuvan reessä +hengetönnä, kauheasti eteensä tuijottaen. + +Murhaa tutkittiin ja noitaa alettiin vihdoin pitää epäluulon alaisena. +Vaan todistusta ei voitu kyllin saada ja asia jäi siis sikseen. + + + + +XVII. + +Loppu. + + +Lähes puoli vuotta oli kulunut edellämainitusta tapauksesta. +Kirjoitettiin nyt 1711. Sodan i'e painoi yhäti Suomea. Kurjuutta +nähtiin kaikkialla. Taudit ja nälkähätä olivat sodan kauheita +liittolaisia: kaikki yhteen ihmiskunnan kolme kovinta vitsausta. Nyt +oli kevät luonnossa, vaan talvi oli ihmisten sydämmissä. + +Oli kaunis aamu toukokuun lopulla. Lintujen riemulaulut kajahtivat +ylt'ympäri; sinitaivaalta paistoi lämmittävä aurinko. Vaan ihminen +astui alakuloisna tämän ilon keskellä. Harvasta kuului kyntäjän tai +kylväjän laulu; sillä harvalla oli kylvämistä ja jolla oliki, se epäili +panna siemenen maahan, koska ei tiennyt, jos _hän_ saisi elon +korjata. + +Tahdomme nyt johtaa lukijan muutaman semmoisen luo, joka uskalsi maan +poveen uskoa kalliin jyvän, toivoen, Jumalan avulla, saavansa siitä +hedelmänki pitää. + +Tuolla pellolla astuu, vakka kädessä, kymärässä mies. Hän on nyt yhden +saran kylvänyt ja menee tuonne metsän rinteesen vakkansa täyttämään +sekä itseään virvoittamaan raittiilla juomalla, jonka oli juuri tuonut +talon kellarista nuorenpuoleinen vaimonpuoli. + +"Elsa", sanoi nuori mies, "me uskomme tulevaisuuden toivomme maan +poveen. Uskokaamme ettei Luoja meitä eikä maatamme, tätä kallista +isiemme maata, liian ankarasti rankaise, vaan armossa kääntää muotonsa +puoleemme". Näin sanoen katsoi Juhana -- joka, niinkuin lukija +arvannee, oli kylväjä -- lempeästi Elsaan, joka nyt kolme kuukautta oli +ollut hänen vaimona. + +"Me olemme vaarassa tottuneet Herraan luottamaan", lausui Elsa, "ja se +luottamus ei ole meitä koskonkaan pettänyt". + +Lauhkea ahva suhahti kuusien latvoissa ja ikääskuin vakuutti Elsan +sanat. + +Nuori vaimo käänti sattumalta silmänsä vakan laitaan. Huokaus nousi +silloin hänen rinnastaan. Juhana uteli tähän syytä. Elsa viittasi +vakanlaitaan, jossa näkyivät kirjaimet S.N. + +"Älä, armahani, tästä huoli", lausui Elsa, joka pelkäsi että tuo muisto +saattaisi Juhanan pahalle tuulelle. + +Juhanan muoto tosin aluksi synkistyiki, vaan kohta hän malttoi mielensä +ja sanoi: "Surullisen muiston tuo merkki herättää ja surkuteltavan. +Vaan minä, jolle Luoja soi näin suuren onnen suurten vastoinkäymisten +jälestä, en tahdo tuomita, etten tuomituksi tulisi". + +"Olemmehan tosiaanki onnelliset", lausui Elsa hiljaa. "Vaikka +veljenikään ei liittoamme siunaa, olen tytyväinen". + +"Jos ei hän olis kipeäksi tullut ja haudan partaalle joutunut, ei hän +suinkaan olis yhtymiseemme suostunut", virkkoi Juhana. "Se on kuitenki +rumasti tehty, että pelastuttuaan koettaa peräytyä siitä, minkä vaaran +hetkenä on luvannut". + +Nyt Juhana nousi ja aikoi lähteä toista sarkaa kyntämään, kun samassa +muuan piika tuli juosten sanomaan, että kartanolle oli saapunut +vieraita -- vanha miehen- ja vaimonpuoli -- jotka heti tahtoivat nähdä +Juhanan. + +Tämä -- puoleksi närkästyen, puoleksi kummastuen siitä, ettei hänen +vaimoaan haluttu nähdä -- lähti astumaan taloon. "Enpä tiedä +ansaitsevatko nuo sinun nähdäkään, ne höperöt", lausui Juhana Elsalle; +"vaan tulehan kuitenki hetken päästä jälestä". 'Oliskohan heillä jotaki +sanottavaa, joka Elsaa voisi surettaa', ajatteli hän itsekseen. + +Pihalla seisoi vanha, arvokkaan näköinen mies. Vähän matkaa hänestä +seisoi vaimonpuoli, myöski ikäpuoli. + +"No, totta mar, Juhana, oletko kihloissa?" ärjäsi vanhus, nähdessään +Juhanan. + +"Terve, sydämellisesti tervetullut, vanha setä", huusi Juhana. "Yhtä +suora ja reipas kuin ennenki". + +"Ja sinä sama jalo poika, kun ennen lähtöäsi meiltä", huudahti vanha +Jaakko. "Sinä _kunnon_ poika!" + +Vanhus sulki Juhanan rintaansa kohden. Kyynel kiilsi hänen silmissään +ja hän sanoi: "Siitä asti kun meiltä lähdit, ei näin onnellista hetkeä +ole meillä ollut -- ei, peto vieköön". + +Vanhus polki puujalalla tantereesen, jotta se tömähti. Nyt Elsa saapui +kartanolle. + +"Tässä on vaimoni; tuossa setä Jaakko ja täti Matleena, josta sulle, +Elsa, niin usein olen puhunut". + +Vanha Nevalainen tuijotti tuohon suopeannäköiseen Elsaan ja hänen +ihmettelemisensä ei tahtonut loppuakaan. Vihdoin hän puhkesi puhumaan, +muka itsekseen, vaikka hän huusi: "Tuo kies'auta kelpaa! Tuskin olit +sinä Matleena tyttönä -- no no -- ainaki yhtä kaunis -- hm -- se on +tietty". + +Kun vanha Jaakko oli ihastuksensa alkupuuskat purkanut, astuttiin +sisälle, jossa nuori, hilpeä ja kaunis emäntä kohta osoitti kykyään +taloudellisissa toimissa varsin tyydyttävällä tavalla. Vanha Jaakko +tuskin voi silmiään kääntää tuosta viehättävästä emännästä ja +Matleena-mummo myönsi, että Anna Säämingillä (joka, sivumennen sanoen, +oli naimisissa hänki) ei voinut "lähestulkoonkaan" Elsalle vertoja +vetää. + +Rakkaiden vieraiden kunniaksi tuotiin nyt kellarista parasta juotavaa +ja nuoren sekä vanhan parikunnan onneksi tyhjennettiin pikarit. Vanhan +Jaakon temperaturi kohosi vähitellen korkeampiin asteviivoihin. Hän +rupesi puhelemaan Varsovan rynnäköstä ja muista merkillisistä +tapauksista "siihen aikaan". + +Vaan yksi pilvi nousi hetkeksi pimittämään yleisen ilon päiväpaistetta. +Vanha Matleena sattui kysymään, josko Sipon murhaajasta oli selkoa +saatu. + +"Ole ääneti hänestä, joka isänmaansa petti", huusi Jaakko. "Olkoon +hänen nimensä ikuiseen unhotukseen haudattu". + +"Jätä kosto Herralle", huusi Matleena. + +"Tuli ja leimaus", ärjäsi Jaakko. "Semmoinen, joka isänmaansa pettää, +hänestä ei ansaitse puhua. Hän on tuomionsa saanut. Jaa -- Älä keskeytä +mua, Matleena. Sipo oli ennen mies, vaan hän ei koetuksen aikana +kestänyt, vaan laukesi -- mutta tuossa istuu poika, joka isänmaataan +tietää arvossa pitää. Sinä _kunnon_ poika!" + +Juhana, joka huomasi että hänen isästään ei ollut hyvä nostaa kysymystä +vanhan Jaakon läsnäollessa, jolla oli oma ajatuksensa asiassa, jota +ajatusta ei mikään ihminen olisi voinut hänessä muuttaa tai edes +lieventää, johti puheen toiselle tolalle. Kohta vanha Jaakko taas oli +sama herttainen, hyväntahtoinen mies kuin tavallisesti. + +Näin kului rattoisasti tämä päivä ja seuraavatki, jotka vanha Jaakko +vaimoneen vietti veljensä pojan luona. Suurella kaipauksella erosivat +vanhat ja nuoret, säilyttäen toisistaan muiston, suloisen ja kauniin +kuin ihana kevätpäivä. + + * * * * * + +Rahvaan vehkeet Affleckia vastaan raukesivat tällä kertaa. Pari vuotta +myöhemmin Pielisläiset rupesivat vastustamaan Affleckia. Näitä +kukistaakseen ja veron maksuun pakoittaakseen oli Affleck kreivi +Nierrothilta pyytänyt ja saanut 100 ratsumiestä. Kun Venäläiset tämän +kuulivat, pelkäsivät he näiden ratsujen hyökkäävän Pielisistä rajan yli +ja lähettivät rajaa suojelemaan 300 rakuunaa ja 160 kasakkaa. Mutta +kenraalimajuri Lybecker, tuo "Ison vihan Klingspor", Nierrothin +jälkeinen päällikkö, oli kutsunut nuo 100 ratsua pois. Seutu joutui +täten turvattomaksi. Venäjän sotaväki tuli nyt rajan yli, yhtyi +Pielisläisiin ja yhdessä nyt lähdettiin Kajaaniin, jossa oli työnä +kostaa noista ryöstetyistä sarkatukoista. Maaliskuussa 1712 tapahtui +paljon julmuuksia Kajaanissa, Paltamossa ja Sotkamossa. Turunkorvan +talo Sotkamossa, jossa Affleck asui, rosvottiin ja poltettiin, +Affleckin rouva, 7 lasta ja 7 palveliaa vietiin vankeuteen Venäjälle, +josta eivät koskaan palanneet. Sanotaanpa Affleckin ei huolineen maksaa +heidän pääsemisensä lunnaita.[7] + +Simo Affleckin loppu oli surullinen. Hän ampui itsensä Pielisissä +toukok. 9 p. 1724.[8] + +Arnkijl Sarkasodan aikana menetti ei ainoastaan vähäisen omaisuutensa, +kaikki kirjansa ja paljon kantamia verorahojaan, vaan sai itsekin +kärsiä paljon kiristystä ja kuristusta, josta vasta pääsi puoli +hengissä ja aivan alastoinna.[9] + +Jessenhaus tuli Sarkasodan aikana varsin mainittavaksi. Hänen, kahden +sotamiehen kanssa, lähetti nimittäin tulliverokantaja Juho Hoffrén +(Jessenhausin appe) takavarikkoon ottamaan nuo 4300 kyynärää Venäjän +puolelta tuotua sarkaa, joista vero jo kerran oli maksettu. Tämä teko +matkaansai Sarkasodan. + + + + +Viiteselitykset. + + +[Footnote 1: Nimittäin sen nimisessä linnoituksessa, joka perustettiin +v. 1475.] + +[Footnote 2: K.A. Castrén: Kertoelmia Kajaanin läänin vaiheista IV. +1650-1750, Siv. 49.] + +[Footnote 3: Vähäpätöisinki voi joskus mahtavimmille olla avuksi.] + +[Footnote 4: Kauhea akka.] + +[Footnote 5: Mukaelma. Vrt. Kutltr. Toinen painos. II 42 ja 43.] + +[Footnote 6: K.A. Castrén. Kertoelmia Kajaanin läänin vaiheista vv. +1650-1750, siv. 52.] + +[Footnote 7: Kertoelmia Kajaanin läänin vaiheista, siv. 63.] + +[Footnote 8: Sama teos, siv. 62, muist.] + +[Footnote 9: Sama teos, siv. 61.] + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Nevalaiset, by J. A. Bergman + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 43243 *** |