diff options
| -rw-r--r-- | 43243-0.txt | 4427 | ||||
| -rw-r--r-- | 43243-8.txt | 4810 | ||||
| -rw-r--r-- | 43243-8.zip | bin | 89548 -> 0 bytes |
3 files changed, 4427 insertions, 4810 deletions
diff --git a/43243-0.txt b/43243-0.txt new file mode 100644 index 0000000..5bbc36d --- /dev/null +++ b/43243-0.txt @@ -0,0 +1,4427 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 43243 *** + +NEVALAISET + +Historiallis-romantillinen kertomus Itä-Suomesta + + +Kirj. + +J. A. B. [J. A. Bergman] + + +Oulussa, +Oulun kirjapaino-osakeyhtiön kirjapainossa ja kustannuksella, +1881. + + + + +SISÄLLYS: + + Esipuhe. + I. Vanhan sepän luona. + II. Rovasti. + III. Ryöstö. + IV. Rovasti jatkaa tointaan. + V. Elsa. + VI. Isä ja poika. + VII. Hovilassa. + VIII. Matkalla Käkisalmeen. + IX. Jalous ja vaara. + X. Vierasmies, joka puhumattaki voi todistaa. + XI. Yöllinen taistelu. + XII. Veli ja sisar. + XIII. Mitä Horman Malla Sipolta vaati. + XIV. Juhlapuoliset Hovilassa. + XV. Simo Affleck. + XVI. Sipo Nevalainen. + XVII. Loppu. + Viiteselitykset. + + + + +Esipuhe. + + +Tavallansa merkillinen tapaus Itä-Suomen historiassa on talonpoikain +kapina Nurmeksessa vuonna 1710. Alkuansa tämä kapina tapahtui mainiota +Affleckia vastaan, kun tämä, ollen kruunun verojen kantajana +Karjalassa, liiallisilla ja mielenmääräisillä maksuilla rasitti kansaa; +ja vasta sitten, kun moniaat kansalaiset koston himossaan kääntyivät +Venäläisiltä apua saamaan vehkeissänsä, muuttui liike kapinaksi ei +yksityistä henkilöä, vaan Ruotsin valtaa vastaan. Tästä kapinasta +löytyy ilmoituksia, joiden avulla seuraava kuvaelma on kokoonpantu, +jossa useat henkilöt ja sisältö suureksi osaksi ovat historiallisia. + + Kirjan tekijä. + + + + +I. + +Vanhan sepän luona. + + +Vähän luoteesen päin Savonlinnasta, nykyisessä Säämingin pitäjässä asui +siihen aikaan, jolloin tässä kertomuksessa mainitut tapaukset +tapahtuivat, vanha seppä nimeltä Jaakko Nevalainen. Hän oli nyt +seitsemänkymmenen vuoden ijässä. Miehuutensa päivinä oli hän +ollut sotamiesnä ja sittemmin jonaki alhaisempana virkamiehenä +Savonlinnassa.[1] Niitä aikoja hän aina ylpeydellä muisteli. Nyt oli +hän häätynyt maaseudulle. Tuon tuostaki sai hän kuitenki kuulla jotai +linnasta, johon Suomen pieni, urhoollinen sotaväki etelästä päin oli +vetäynyt, sittenkun Viipuri ja Käkisalmi olivat antauneet Venäläisille. +Vanhuksen ainoa poika, näet, palveli tässä sotaväessä ja sai silloin +tällöin luvan kävästä vanhaa isäänsä tervehtimässä. Isä uteli pojaltaan +kaikkia, mitä tämä tiesi ja arveli sodasta ja kun vanha Jaakko sai +kuulla jonku vähemmän suotuisan uutisen, polki hän lattiaa +puujalallansa (hänen toinen jalkansa oli vikaantunut) ja huusi: "kaikki +on h----ssä". + +Vanhan Nevalaisen vaimo oli miestänsä kymmenen vuotta nuorempi. Heillä +ei ollut lapsia. Heidän luonaan nähtiin kuitenki kaksi kaunista +nuorukaista, poika ja tytär, kumpii nuoruuden kukoistavassa ijässä. +Poika oli vanhan Jaakon veljen poika, joka oli oleskellut setänsä luona +osittain opissa, osittain huviksensa. Nuori neitonen, Anna, oli +Nevalaisen vaimon sisaren tytär, joka, ollen orpo, asui tätinsä +luona. Näitä nuorukaisia vanhukset suuresti rakastivat ja etenki +Matleena-mummo -- näin nimitettiin Nevalaisen vaimoa -- toivoi +nuorukaisista, Amorin avulla, tulevan parikunnan. Vaan nuori mies -- +Juhana -- näytti olevan hyvin palovakuutettu tältä haaralta. Kun +Matleena kuvaili hänelle Annan siivoutta, siisteyttä, kauneutta, +jaloutta ja taipuvaisuutta, niin nuori Juhana myönsi tuon kaiken; vaan +kun Matleena sitten pukkasi häntä kylkeen, sanoen: noh! mitä sitten +muuta tarvitsee? -- niin Juhana näytti loukkauneelta, murahti jotaki, +otti lakkinsa ja meni ulos. Silloin vanha mummo, kädet puuskassa +jupisi: "ei Jaakkoa kukaan tarvinnut kylkeen tokasta. Hm! Eihän tuo +poika liene johonki muuhun silmänsä iskenyt?" + +Muutamana iltana syyskuun keskipaikoilla v. 1710 astuskeli vanha Jaakko +kiihkeästi edestakaisin lattialla pienoisessa kamarissaan: Matleena +istui kamarin edessä olevassa pirtissä kudelmaa kutoen ja Anna kehräsi. +Juhanaa alettiin jo kaivata; hän oli tavallista pitemmän ajan ollut +ulkona. Anna vilhui silloin tällöin levottomasti ovea kohden, odottaen +milloin se aukeaisi ja hän saisi nähdä jalon Juhanan suopeat kasvot. +Mutta alkoi jo hämärtää, ilta kului eikä Juhanaa näkynyt. + +Vanha Nevalainen oli ulkomuodoltaan kunnioitusta herättävä. Harmaa, +pitkälle venyvä parta, raitis ulkomuoto, leveät hartiot ja kirkkaat +silmät: nämä tuntomerkit osoittivat miehessä jotain uljasta. Häntä +nähdessään lienee useassa herännyt ajatus vanhasta sotilaasta ja +sotilas oliki vanha Nevalainen oikein sydämestään. Hän rakasti +isänmaatansa, nyt sodan, nälän ja taudin rasittamana, hehkuvalla +rakkaudella eikä ollut se mies ukkoa mieleen, joka puhui toivottomasta +tilasta. Jos joku olis antaumisesta hiiskunut, hän varmaanki olis +saanut koetella ja kokea vanhan Jaakon oikean käden pontevuutta. + +Niinkuin edellä mainittu on, astui Jaakko edestakasin kamarissaan. +Hänen levotoin liikuntonsa ja äreä ääni, jolla hän silloin tällöin +jupisi jotai itsekseen, osoittivat, että hän ajatteli jotaki vähemmän +mieluista asiaa. + +"Lempo vieköön", ärähti vanhus ääneen ja löi nyrkkinsä pöytään, jonka +ohitse hän juuri kulki, "tämä on häpeällistä! Isänmaa jätetään kuin +leipäpala nälkäiselle koiralle, jottei tämä kimppuun tarraisi. Ei +Kaarle-kuningas niin tekisi, jos hän likempänä oisi! Seitsemänkymmentä +vuotta olen näillä kahdella silmällä nähnyt mailmaa ja sen menoja, +mutta moista surkeutta, huonoutta, petollisuutta, rahan himoa ja +leväperäisyyttä en, lempo soikoon, ole nähnyt Suomenniemellä. Se on +tosi!" + +Vanhus otti pöydältä kaljahaarikan, veti siitä itseensä oivan +siemauksen ja rupesi taas astumaan. + +"Onkohan mahdollista mitä Suvantolan Aappo mulle äsken kertoi? Voipiko +uskoa, että semmoinen mies, joka Jumalan pyhää sanaa kansalle julistaa +ja joka pyhä rukoilee kaikkivaltiaan suojelusta valtakunnan +hallitsijalle ja hänen perheellensä, että semmoinen mies voipi yllyttää +kansaa luopumaan Jumalalta asetetun esivallan alta ja antautua Ryssän +alamaiseksi? Missä on sen miehen omatunto? Tai kunnia? Jos joku toinen, +kun pyhä mies, sen tekisi, niin luodin, totta mar, hänen aivoihinsa +lennättäisin, jos häntä lähelle pääsisin. Mutta Jumalan sanan julistaja +-- rovasti. -- Onko Jumalaki nyt ruvennut meitä sortamaan?" + +Näin puheli vanhus. Nyt ovi avattiin ja Juhana astui sisään. + +Vastatulleen olis ennemmin luullut etelän lapseksi kun pohjolassa +kasvaneeksi. Mustat suortuvat ympäröivät hänen poskiaan, jotka +tavallisesti olivat kalpeat ei kivuloisuudesta vaan luonnollisesti; +mutta kun vähäinenkään mielen liikunto nuorukaista elähytti, +punastuivat ne kauniisti. Pitkät silmäripset varjostivat nuorukaisen +kauniita, tummansinisiä silmiä. Otsa oli kaitanen ja valkoinen; nenä +suora; sun luotu ikääskun puheellaan viehättämään kuulijaa. + +Sinä aikana, jona Juhana oli setänsä luona olostellut, oli tämä jäykkä +vanhus muodostanut nuorukaisen mielipiteet melkoisesti omiensa +muotoisiksi. Sama innokas isänmaanrakkaus, sama viha sen vihollisia +vastaan kun vanhuksessa löytyi, kytöi myöski nuorukaisen rinnassa, +ainoastaan vähemmän jäykässä muodossa. Ja luonnollistahan tämä oliki. +Päiväkaudet sai Juhana kuulla setänsä mielipiteitään saarnaavan ja +kummallistapa oliskin ollut, jos ei riittävä osinko olisi kätkeynyt +nuorukaisen kaikelle jalolle avonaiseen sydämeen. + +Kun vanha Jaakko sai nähdä Juhanan, vaalistui hänen synkeä muotonsa +nähtävästi. Hän lausui: "Tulitpa oikealla ajalla! Olen jo sua +kaivannut, poikani!" + +"Minä tapasin erään kotoseudultani tulleen matkustavaisen ja siten +tulin viipymään tavallista enemmän", lausui Juhana. + +"Kotoseudultasi; vai niin. -- Siellähän -- no niin", -- keskeytti +Jaakko puheensa, jupisten itsekseen: "en tahdo vielä puhua huhuista, +joita kuulin. Sinä olet niitä harvoja, miltei ainoa, jotka mun +tunteitani oivaltavat. Ainoastaan nähdä isänmaallisen miehen on +monta vertaa virvoittavampaa kun kuulla hurskaita laverruksia +välttämättömästä kohtalosta. Äsken sain kuulla uutisia, jotka panivat +sappeni kuohumaan. Nyt alan vakaantua, kun näen että toki vielä oikeita +ihmisiä löytyy maailmassa. Poikani! Kruutia pitää löytymän miehessä, +muutoin hän on kuin ukontuhnio, joka, kun sitä puristetaan, hajuttomana +savuna lemuaa ilmaan". + +Vanhus hengähti hetken ja lausui taas: + +"Olen minäki ollut vaaran hetkenä muassa, sen tiedät. Silloin olivat +asiat alusta loppuun toisenlaiset kuin nyt. Yli puoli vuosisataa on jo +kulunut siitä, kun olimme Varsovan edustalla. Me tappelimme kuin +jalopeurat kolme päivää ja voitimme. Mutta olipa meillä siihen aikaan +erilainen komento ja itse Kaarle X muassamme. Nykyajan sota on minusta +kuin leikkiä vaan, verraten niihin aikoihin. Ihmiset ovat muuttuneet. +Uskothan sen, Juhana?" + +Nuorukainen nyykäytti päätään. + +"Mutta olkootpa asiat miten tahansa", jatkoi vanha Nevalainen, "niin +tulee meidän kuitenki rakastaa tätä maata ylitse kaikkea, lähin +Jumalaa, hoitakoot sen asujamet sitä huonosti. Ja Ryssää vastaan me +sodimme viimme veripisaraan". + +Nuorukainen katseli hajamielisesti vanhukseen. + +"Mikä perhana sinua vaivaa?" ärähti vanhus ja astui Juhanaa kohden. +"Onko joku onnettomuus tapahtunut? Kerro!" + +"Setä", sanoi Juhana hitaasti. "Minä pyydän saada lähteä kotia". + +Vanha Nevalainen astui kaksi askelta takaperin ja katseli ällistyen +nuorukaista. "Siis _hänkin_ on kuullut", jupisi Jaakko, jatkaen +ääneen: + +"Kotia! Olet siis kyllästynyt oloosi täällä. No eipä kummaa: vanhan +Jaakon jaarituksia olet jo saanut kuulla niin usein, että olet niihin +tuskaantunut. Sinä olet nuori; eihän siis tuo ole niin kummaa. Ei +suinkaan". + +Vanha Jaakko ei tahtonut voida lausua viime sanat. Niin häntä suretti +että ainoa, joka häntä kunnioitti ja ymmärsi, nyt hänen ylönantaisi. + +"Rakas setäni", sanoi Juhana, joka myös tuli liikutetuksi, "en suinkaan +ole teihin kyllästynyt; siinä luulossa erehdytte. Niin kauan kun +hengitän, en unohda niitä jaloja sanoja, joita olen suustanne kuullut". + +"En voi ymmärtää, mikä sitten vois olla syynä pyyntöösi", sanoi vanha +Nevalainen. + +"Ajat ovat levottomat ja sota silmäimme edessä", sanoi Juhana. "Sen +vuoksi tahtoisin vielä käydä tervehtimässä vanhempiani, ennenkun on +ehkä myöhäinen. Sitä pait ovat vaaralliset vehkeet tekeillä +Nurmeksessa". + +"On siis totta mitä kuulin", sanoi vanha Jaakko. "No siinä tapauksessa +tuo pyyntösi on oikeutettu. Mutta -- kuinka voin sinutta toimeen tulla? +Sinä autat mua ammatissani ja olet mun paras seurustelujani. Aikoisitko +kauan kotonasi viipyä?" + +"En vannaan tiedä", sanoi Juhana. + +"Ja sitten tulisit takasin luokseni?" kysyi vanhus hitaasti. + +"Jos en siellä voisi rueta ammattiani harjottamaan, niin luultavasti +tulisin. Vaan jos voin, niin olenhan mielelläni lähellä vanhempiani", +vastasi Juhana. + +"Totta kyllä ja luonnollisesti", sanoi hajamielisesti vanha Nevalainen, +jolle tuo ilmoitus tuntui vähemmän tervetulleelta. + +Nevalaisen vaimon tulo keskeytti nyt jo muutenki harvan kansapuheen. +Hän tuli illallis-aterialle käskemään. + +Pöydässä istuttiin hyvän aikaa äänettöminä. Vihdoin vanha Nevalainen, +rykästyään pari kertaa, lausui: + +"Ikävän uutisen olen saanut kuulla. Rakas Juhanamme aikoo nyt lähteä +luotamme". + +"Todellako?" kysyi Matleena, katsellen suurilla silmillä ensin +miestään, sitten Juhanaa. + +"Aivan todella", sanoi vanha Jaakko. + +Anna oli ensin punastunut, sitten hän äkkiä kalpeni. Kyyneleet +tunkeusivat väkisten hänen silmiinsä, jotka hän suuntasi alaspäin, +salatakseen liikutustaan. + +"Ja mihin on aikomukses mennä?" kysyi Matleena-mummo Juhanalta. + +"Kotiin", vastasi Juhana. "Tahtoisin vanhempiani tavata, ennenkun sota +jommallai puolen tekee esteen". + +Äänettömyys seurasi. Vanhukset olivat alakuloiset Juhanan pyynnön +johdosta. + +Ja Anna? -- Hänen rinnassaan riehui tunne, jota hän nyt enään tuskin +voi muiltakaan salata. Niinkuin muinoin Karthagon mainio kuningatar, +aaltojen ajeleman Aineiaan jouduttua hänen valtakuntaansa, rakastui +urohon ja kauhistuksella sai katsella tämän erkanevan hänen +läheisyydestään: eipä toisin Annakaan nyt kuunnellut tuota sanomaa +Juhanan lähdöstä. Hänen sydämensä syvimmässä pohjukassa piili +nuorukaisen kuva jalona ja kirkkaana kuin toivon tähti! Ja nytkö sen +piti sammuman? Kunpa hänellä olis edes ollut jokukaan toivo siitä, +jotta Juhana hänestä piti! Vaan tämä ei ollut millään lailla osoittanut +jotakaan hellempää tunnetta neidon suhteen. Anna oli levollisesti +kärsinyt tämän näennäisen kylmäkiskoisuuden. Eihän Juliana kuitenkaan +ollut häntä mitenkään loukannut! Ja hän toivoi, että heidän välinsä +vielä muuttuisi, että joku arvaamatoin tapaus nuorukaisen rinnassa +herättäisi hellempiä tunteita neitoa kohden. + +"Sinä olet vakaa päätöksessäs lähteä?" kysyi vanha Nevalainen. + +"Niin olen", vastasi Juhana, "ja toivon ettette päätöksestäni pahastu". + +"En voi sua lähtemästä kieltää", lausui Jaakko, lisäten: "Tuo, muijani, +parasta olutta pöytään. Juokaamme lähtömalja rakkaan veljeni pojan +kunniaksi". + +Matleena teki kuin käsketty oli. Vanhan Nevalaisen silmiin kohosivat +kyyneleet, kun hän nosti oluthaarikan ja joi. + +"Minä olen jo korkeassa ijässä", lausui Jaakko, "enkä tiedä kauanko +Herra mun enään suopi elää. Ehkä nyt viimme kerran sun näen, poikaseni. +Kuule siis vanhan setäsi muistutus! Ole aina vilpitöin. Rakasta +isänmaatas enemmän kuin omaa henkeäsi! Sinä olet joutuva koetukseen. +Kummallisia vehkeitä kuuluu sieltäpäin, jonne aiot lähteä. Niin +häpeellisiä ovat ne, etten voi niitä mainita. Niitä tulee sun estää; +jos ei sana auta, niin on työ tarpeesen. Kuule! Sun _pitää_ niitä +estää. Ja sinä sen teet. Sen vuoksi lieneeki tuo halu lähteä sinussa +syntynyt. Tämä usko minua lohduttaa. Jumalan siunaus olkoon muassasi". + +Nyt noustiin illallispöydästä. Vielä istuttiin jonkun aikaa +pakinoimassa. Juhana katseli kaipauksella kaikkea ympärillään. Pienetki +huonekalut olivat nyt hänen mielestään tavallistaan isomman arvoiset. +Vanha Nevalainen astuskeli edestakaisin, jupisten itsekseen jotaki, +jota ei kukaan voinut kuulla. Hän ei ensinkään ollut hyvällä tuulella. +Anna hyöri edestakaisin, korjaten pois ruoan pöydältä ja pannen evästä +huomisaamuksi Juhanalle. Neito oli kaunis nähdä kun vasta puhjennut +ruusu. Silloin tällöin tipahti joku kyynel hänen silmistään eväspussiin +ja se lohdutti Annaa, että edes jotakaan muistoa hänestä tulisi +seuraamaan Juhanaa. + +Vihdoin pantiin levolle. Kaikkien uni oli vähemmän tyydyttävä. Vaan +erittäinki oli Anna valveella pysynyt. "En voi häntä unhottaa", valitti +neito ja painoi päänsä kyynelten kostuttamaa päänalasta vastaan. "Ah! +Jos joku muu neito hänen omakseen saa. Onnetoin se neito, kun vie mun +lemmittyni! -- Mutta! väärin teen! En tahdo hänelle onnettomuutta +toivoa. Eläkööt he onnellisna -- ja kauan -- ja kaukana minusta -- -- +Tahtoisinpa nähdä sen neidon, joka tuon voipi itseensä suostuttaa. Ei! +Parempi etten näe enkä kuule mitään. Minä tahdon kuolla pois näistä +kurjuuden oloista". + +Näin riitaiset ajatukset ajelehtivat Annan aivoissa. Kun +"sahramimantelinen" aamurusko kultaili itäistä taivaan rantaa, nousi +Juhana vuoteeltaan virvoitettuna. Hän otti hellät hyvästit vanhuksilta, +joita aavistus hänessä ennusti hänen ei enään näkevänkään. Säälien +puristi Juliana Annan kättä. Tämä näytti melkoisen iloiselta. -- Tien +haarassa kääntyi Juliana ja katsoi taaksensa. Tuolla seisoivat kolme +hänelle rakasta henkilöä: harmaapäinen, jalo rautio ja hänen +kunnioitettava vaimonsa, jonka tasaista luontoa Juhana suuressa +arvossa piti; tuolla seisoi myös punaposkinen, mustasilmäinen, +kahdeksantoistavuotias neitonen, kuumeellisella innolla silmäillen +kohta tien haarassa näkyalasta katoavaa nuorukaista. Kyyneleet +kohosivat Juhanan silmiin; hän otti lakin päästään, heilautti sen +ilmassa ympäri hyvästin merkiksi... Vielä hetkinen ja nuorukainen oli +kadonnut tienhaaran taakse Jaakon ja kahden vaimonpuolen nähtävistä. + + + + +II. + +Rovasti. + + +Karjalassa olivat olot tähän aikaan melkein kurjat. Näillä mailla hyvin +tunnettu majuri ja kruunun verojen kantaja Simo Affleck rasitti jo +ennestään köyhää kansaa veronkiskomisilla. "Ilkeyksistään ja +vääristyksistään mainiona hän vieläki elää kansan taruissa", lausuu +muuan historioitsija. Karjalan raukoilla rajoilla hän melkein rauhassa +sai toimia ilkitöitään. Hallituksella kyllä oli muutaki huolenpitoa ja +se ei suinkaan voinut pahaksi panna, että veronkantaja oli ankara; +sillä rahaa tarvittiin ja vähän sitä löytyi. --- Itse majuri oli +itselleen koonnut melkoisesti tavaraa Kiteellä, Pielisissä ja +Nurmeksessa oleviin hoveihinsa, Suorlahti, Lieksa ja Hovila. Niinpä +e.m. Hovilassa arvellaan löytyneen omaisuutta 5000 talarin arvosta.[2] + +Kauan oli rahvas näillä seuduin kärsinyt majurin väkivaltaisuutta. +Vihdoin sen maltti loppui ja se ryhtyi kaikenlaisiin vastustuspuuhiin. +Kuitenkaan ei tämä vastarinta olisi ollut isommasta merkityksestä, +ellei se olisi kannatusta saanut alalta, johon Suomen kansa ainiaan on +tottunut luottamuksella katsomaan: kirkolliselta. Ja tämä kannatus oli +mitä omituisinta laatua. Se ei yllyttänyt kansaa vähempään kun Venäjän +avulla hankkimaan pelastusta rasittajansa ikeen alta. + +Muutaman syyskuun aamuna vaelsi Nurmeksen pitäjässä kaksi miestä +maantietä eteenpäin. Toinen näistä oli jo sivu parhaan miehuutensa ijän +elänyt. Tummansinertävä sarkatakki ja samankarvaiset housut olivat +hänen pukunansa. Päässä oli hänellä kupera, musta huopahattu, kädessä +vankka keppi ulkomaan puusta; hopeahulkki koristi kepin ylipäätä. +Hulkissa oli luettava kepin omistajan nimimerkki: P.H. + +Tämä mies oli Pielisten senaikuinen rovasti, Pietari Herkepaeus. + +Enemmän kun rovasti olis hänen seuraajansa vetänyt katsojan huomion +puoleensa. Edellisen muodossa ja käytöksessä ilmaantui se vakavuus ja +maltti, jonka etevämpi tavallisesti tuntee ja osoittaa sitä vastaan, +joka on häntä alhaisemmalla hengellisen edistyksen asteella. +Jälkimäinen koetti ruumiin liikunnoilla ja äänen eri korolla elävästi +esitellä jotai asiaa. Rovastin kumppani oli rokonarpinen, lyhytläntä +mies. Hänen karsaasen katsovat silmänsä välähtelivät tipotihiään, kuin +särmäkäs jalokivi valoa kohden. Tämä välähdys oli pahanaaveinen: kylmä +kuin päivänpaisteen heijastus iljangolta. -- Muutoin tätä miestä isosti +kunnioitettiin hänen terävän järkensä ja myöskin hänen varakkuutensa +vuoksi ja Nurmeslaiset erittäinki suosivat Yrjö Sormuista -- näin +nimitettiin rovastin seuraajaa -- sen vuoksi, että hän oli Affleckin +ankarin ja vaarallisin vastustaja näillä mailla. + +"Sinä sanoit kansan ällistyneen kuulutuksen johdosta?" kysyi rovasti, +ikääskun heräten syvistä mietteistä. + +"Niin sanoin", virkkoi Sormuinen. "Syy siihen oli luonnollinen, sillä +kappalaisen poika, Erikki maisteri, luki sen vapisevalla äänellä ja hän +milloin punastui, milloin vaaleni. Tsar Pietarin nimi jäi häneltä +puoleksi kurkkuun. En tiedä muuta kun että erilainen olisi seuraus, jos +te, kunnianarvoisa herra rovasti, saarnaisitte meidät irti tästä +surkuteltavasta alamaisuudesta, semmoisen alta, joka ei meitä jaksa +suojella". + +"Ajattelematoin tosin olin, kuu niin tärkeän toimen uskoin nuoren pojan +tehtäväksi", lausui rovasti. "Vaan en luule asiain vielä hukassa +olevan. Sinä sanoit usean jo olevan taipuvan uuteen tuumaan?" + +"Mun takanani seisovat Karjalainen, Ikoset, Nyyrinen, Sykkö ja Tikka", +lausui Sormuinen. "Kyllä tappuroita on, kun tulta saadaan". + +"Entäs Nevalainen?", kysyi rovasti. + +"Sipo Nevalainen", lausui Sormuinen halveksivasti hymähtäen. "Mitäs hän +meistä huolii, tuo hurskas, isänmaallinen mies! Hän oli mennyt kirkosta +ulos, kun kuulutus luettiin, tietysti ollakseen Hovilaisia mieleen, +sillä Björn Finne oli kirkossa". + +"Mitähän Hovilaiset tästä kuulutuksesta ovat arvelleet?" kysyi rovasti. + +"Ne ovat pitäneet sitä hullutuksena, unelmana vaan", virkkoi Yrjö. + +Veri kuohahti pyhän miehen aivoissa. Hän kohotti keppinsä, pudisti sitä +ja lausui: "Vaan unelmana! Sata vuotta taappäin, viisikymmentäki vuotta +taappäin olisi tämä ollut unelma. Mutta nyt se ei ole unelma. Aika on +tullut, hedelmä on kypsi, ja niinkuin kylvetään, saadaan niittää". + +Yrjön silmät välähtivät ja hän katseli mielihyvällä rovastin uhkaavaa +muotoa. Pyhä mies jatkoi: + +"Kallis isänmaamme on epäilemättä mahdotoin vastustamaan sitä uutta +valtaa, joka kasvaa idässä. Jos meidän puolustajamme oikean etunsa +arvaisivat, niin eivät turhaan vetäisi sodan kuormaa yli jo ennestään +rasitetun maan. Jos isänmaansa puollustaja on kiitettävä, on +kahden- kolmenkertaisesti kiitettävä se, joka johtaa pois sodan kauhut +maastaan, pelastaen tuhansia kuolemasta ja hädästä". + +"Kristillinen ajatus!" lausui Yrjö Sormuinen. + +"Minä tunnen sydämessäni", sanoi Herkepaeus, että armon Herra +korkeudessa on valinnut minun, alhaisen käskynhaltijansa, hankkimaan +teille pelastusta. Yhdeltä puolen teitä ahdistaa sota ja nälkä, jopa +ruttoki; toiselta Affleck, Karjalan Antikristus. Olette siis kahden +valkean välissä. Asema on, en sano tukala; se olis liian vähä; se on +semmoinen, ettei sitä voi kärsiä". + +"Aivan oikein", virkkoi Sormuinen, joka ihmetellen kuunteli rovastin +sujuvaa puhetta. + +"Siitä ei siis ole kysymystä, että tuumamme olisivat epärehelliset tai +moitittavatkaan", lausui rovasti. "Tiedän että ne moniaiden silmissä +siltä näyttävät. Vaan heistä ei tartse huolia. Kyllä minä otan kaikki +nuhteet päälleni. Kiittämättömyys on tavallista mailmassa. Siksi olen +historiaa lukenut. Olenpa siinä myös lukenut useasta kansasta, joka, +kun sen hallitus oli huono, otti uuden". + +"Ja meidän hallituksemme on tosinki huono", virkkoi Yrjö Sormuinen. +"Mitä se meitä auttaa? Asettamalla mitä kelvottomimman päällikön +johtamaan väkeämme ja kiskoen meiltä viimme äyrimme, ylläpitääkseen +päätöintä armeijaa". + +"Sinä puhut aivan totta", virkkoi rovasti. Hetken mietittyään hän +lausui: "Ei! Tämän surkeuden pitää loppuman. _Minä_ saarnaan +tulevana pyhänä". + +Taaskin Yrjön silmät välähtivät, "Kunnian arvoisa herra rovasti! Minä +uskon varmaan että kun kansa kuulee teidän sille selittävän sen +etuja --" + +-- "Ja sen oikeuksia", lisäsi rovasti. + +-- "Niin juuri; minä uskon että kun _te_ selitätte perusteet +uuteen toimeen, niin kansa yksimielisesti suostuu ehdoitukseen". + +"Toivokaamme niin", sanot rovasti. "Minä tarjoon heille pelastusta. Jos +ovat sen tarpeessa, niin lienee se heille mieleen -- Kas kuka tuolla +tulee noin kiiruusti?" + +"Tuomas Turuinen", sanoi Yrjö. "Muutoin vakava mies. Mikä hänen +jalkansa on noin liikkumaan saanut?" + +Tulija kohotti kunnioituksella lakkinsa, nähdessään edessään korkeasti +oppineen rovastin. + +"Sinä näytät liikutetulta", lausui Herkepaeus, katsellen vastaantulijaa +tarkkaavalla silmällä. "Kerro mulle, mikä on mielesi rauhan häirinnyt. +Minun velvollisuuteni on, jos mahdollista, lohduttaa kärsiväisiä". + +"Oi, herra rovasti, näitä kurjuuden päiviä", lausui Turuinen, "joiden +vertaisia en vielä koskonkaan ole nähnyt. Tuskinpa vihollinen lie niin +inhoittava, kun ne, jotka pakosalla olevan kuninkaan käskyjä muka +toimittavat. Aamulla olin mies melkoisissa varoissa; nyt, herra +rovasti, ovat multa vieneet miltei puolet omaisuudestani. Ne +verikoirat, ne verikoirat! Suokaat anteeksi, että näin kristitöintä +mielialaa kannan, vaan koston himo vallitsee sydämmessäni". + +"Mun ystäväni", lausui rovasti suopealla äänellä, "sinä näytät hyvin +rauhalliselta mieheltä ja olet kait siksi tunnettuki. Paljon arvatenki +olet kärsinyt, ennenkuin mielesi maltti on loppunut. Eivät nekään, +jotka kristitystä mielialastaan ovat olleet tunnetut, ole voineet +hillitä vihansa, kun ovat nähneet vääryyttä harjotettavan; sen todistaa +raamattu. Sinun mielialaasi en siis ensinkään voi ankarasti tuomita". + +"Armollinen herra rovasti", lausui Turuinen, "te olette totinen +seurakunnan paimen, joka sitä puolustatte villipetoja vastaan. Vaan +meillä talonpoika-raukoilla ei liene muu neuvo tarjona, kun +kärsiväisesti odottaa parempia aikoja". + +"Kärsiväisyydellä on rajansa", virkkoi Herkepaeus. "Ei Luoja ole meitä +ainoastaan kärsimään luonut. Hän on meille vapauden suonut ja jos sen +ansaitsemme, niin ei orjina tarvita olla, joski ei oma ole esivalta". + +"Aivan niinkuin arvoisa herra rovasti sanoo", lausui Sormuinen. +"Emmehän orjiksi näy aiotun". + +"Mutta miten voidaan pelastusta saada?" kysyi Turtunen, + +"Etkö ollut pyhänä kirkossa?" kysyi rovasti. + +"En voinut päästä. Vaimoni oli kipeä", vastasi Turuinen. + +"Etkös ole kuullut kuulutuksesta?" kysyi rovasti. + +"Sanottiin siellä maisterin höpisseen jotaki Ryssästä, jota ei hän eikä +seurakunta ollut ymmärtänyt", lausui Turuinen. + +"Se poika-tomppeli". jupisi rovasti, lisäten ääneen: "Hän ei osannut +asiaa selittää. Mutta hän oli kuitenkin oikeassa. Meidän täytyy rueta +Ryssän kanssa liittoon". + +"Liittoon?" kysyi Turuinen ällistyen. "Onkohan se suotavaa?" + +"Se on ainoa keino pelastukseemme", lausui rovasti. + +"Mutta Venäläinen on meitä aina vainonut. Esi-isämme ovat aina heitä +vastaan taistelleet", sanoi Turuinen. + +"Eipä niinkään", sanoi Herkepaeus. "Kun muinoin Ruotsalaiset tahtoivat +tyrkyttää kristinoppia Karjalaisiin, tekivät nämä liiton Venäjän +kanssa". + +"Voi niin olla", sanoi Turuinen. "Mutta" -- + +"Ei mitään _mutta_", sanoi Sormuinen. "Rovasti tuntee nuo asiat +paremmin kun sinä". + +"Aivan varmaan; sen myönnän", kiiruhti Turuinen sanomaan. + +"Jos haluat sietää Hovilaisten kiristyksiä, niin siedä", lausui Yrjö. +"Me muut rupeamme vastarintaa tekemään ja saamme apua Venäjältä". + +"Minä en aio enään sietää mitään, kun vastarintaan voin rueta. Jos +Venäläiset meitä auttavat, niin rupean minäki liittoon", lausui +Turuinen. + +"Asia on päätetty", sanoi rovasti. "Pyhänä tulee uusi uskollisuuden +vala kirkossa vannottavaksi. Puhuttele sitä ennen tuttaviasi ja tule +heidän kanssa kirkkoon. Asettukaat saarnastuolin läheisyyteen". + +"Minä teen niinkuin käskette, arvoisa herra rovasti", sanoi Turuinen. + +"Voipihan sinuun luottaa?" lausui rovasti terävästi silmäillen +Turuista. + +"Tuomas Turuinen ei ole koskaan sanansa syönyt", lausui talonpoika +vakavasti. + +Nyt oli ehditty pappilan kujan kohdalle. Rovasti otti hyvästin +toveriltaan ja läksi kujaa kulkemaan. Sormuinen ja Turuinen jatkoivat +matkaansa. + +"Tosiaanki, rovastilla on puhe-taito", lausui Sormuinen. + +"Oikein sanot", virkkoi Turuinen. "Puolessa tunnissa olen enemmän +muuttunut, kun viidessäkymmenessä vuodessa". + +Rovasti ei mennytkään kappalaispuustelliin, jossa pastori Samuli +Jockman poikansa Eerikin kanssa häntä hartaasti odottivat saadaksensa +kuulla, josko Herkepaeus mahdillansa olisi voinut peruuttaa viime +pyhäisen hairauksen. Rovasti poikkesi muutamalle polulle, kulki sitä +hyvän matkaa, tuli pienoisen puron luo, jonka yli hän meni, nousi puron +törmää ylös ja astuskeli vieläki palasen matkaa metsätietä. Vihdoin hän +seisahtui mökin eteen. + +"Etiam infimae sortis homo potentissimis qvandoque officia praestare +potest",[3] jupisi pyhä mies, joka, niinkuin papit ylipäänsä siihen +aikaan, oli latinan kielessä hyvin perehtynyt. Sitten hän kolmasti +kolkutti oveen. + +Ovi avattiin ja ulos kurkisti akka, joka varmaanki Louhelle vertoja +veti. Yläleuasta pisti esiin yksi hammas, alaleuka oli aivan +hampaatoin. Musta, vanukkeissa oleva tukka riippui akan hartioille. +Hänen muotonsa ei ollut viikkokausiin veden kanssa likempään +tuttavuuteen tullut. Yllään oli akalla keltainen hame, joka oli +paikkoja täynnä. Yläpuolen akan rungosta ympäröi sininen nuttu ja +päässä oli hänellä tulipunainen huivi, likainen ja repaleinen. Akka oli +päällepäätteeksi silmäpuoli ja siis täydellisesti "anus horrida",[4] +niinkuin Herkepaeus jupisi, nähdessään hänen. + +"Jumalan rauha, Horman Malla", lausui rovasti akalle, joka syvästi +kumarrellen viittasi puhujalle astua sisään. Tämä ei halunnut +viittausta totella, vaan istui kivelle, mökin edustalle. + +"Mikäs on armollisen rovastin johtanut mun alhaisen oveni eteen?" kysyi +Malla. + +"Minä tartsen sun apuas", sanoi Herkepaeus. + +"Se on teille aina tarjona. Minä olen köyhä akka-parka ja palvelen +mielelläni mahtavia, joilta saan jonku rovon", lausui Malla. + +"Kukin virastaan elää", virkkoi Herkepaeus ja hänen suunsa vetäysi +tuokioksi kummalliseen hymyyn. Hän jatkoi: "Sulla on suuri valta +ihmisten taikauskon vuoksi. Nyt sun pitää ilmestyä ennustajana; puhua +merkeistä taivaalla ja maassa; nähdä vanhan vallan onnettoman lopun ja +uuden vallan onnellisen alun. Tämän ennustaa tuo nykyisin idän +taivaalla ilmestynyt tähti, jonka on sanottu tämänvuotista ruttoa +ilmoittaneen. Pane kaiken kykys liikkeelle". + +"Uskallanko kysyä, mikä on aikomuksenne, herra rovasti", lausui Halla, +"Jos tiedän sen, niin voin paremmin tehtäväni suorittaa". + +"Minä tahdon meille paremman esivallan", sanoi Herkepaeus. "Venäjän +mahtava tsaari, jolla kuuluu olevan rikkautta kosolta, ja jonka +mahtavuus on suosta näkyviin lumonnut komean Pietarin, hän on sopivin +hallitsijamme ja hän voi meitä vihollisten hyökkäyksistä varjella +paremmin kun Ruotsin nykyinen hallitus. Kun uuden vallan alle tulemme, +saat sinäki Malla hohtavia hopeakolikoita kosolta vaivoistas. Tuossa +aluksi, jos olet mulle avullinen". + +Rovasti veti povestaan vehreän silkkipussin, jonka silmukkojen läpi +kuulti rahaa. + +Mallan silmä välähti. Hän ojensi laihan kätensä ja lausui: + +"Minä palvelen teitä kuin ruumis sielua, sen lupaan Jumalan nimessä". + +Taaski rovastin huulille ilmaantui kummallinen hymy, joka piakkoon +katosi. + +"Tässä ovat rahat", lausui hän. "Laita niin, että kohta kuulen +toimistas". + +Näin lausuttuaan lähti rovasti taas astumaan, jättäen Mallan ihailemaan +saalistaan. Vaan vielä palasi rovasti mökille ja virkkoi noidalle: +"Sipo Nevalaisen luona sun erittäinki pitää käydä ja panna kaiken +kykysi liikkeelle, saadaksesi hänen yhtymään tuumiimme. Tämä on +tärkeätä, sillä löytyy täällä puolue, joka pitää silmällä tuon kopean +talonpojan mielipiteitä ja niitä seuraavat". + +"Hänen luoksensa riennän huomen aamuna", lausui noita. + +"Mene jo tänään", virkkoi rovasti. "Jota tänään voi tehdä, ei pidä +huomispäiväksi lykätä". + +"Aika on sopimatoin tällä erällä", lausui Malla. "Huomenna on täysi +kuu, silloin menen". + +"Tee, miten parhaiten sopii", sanoi rovasti ja läksi taas astumaan, +jupisten: "Meillä on kummallai vaikutusalana ihmisten usko, vaan +vähemmän vapaasti tuo noita liikkuu opintojensa nojassa kun minä. Mutta +sehän onki luonnollista. Hän julistaa taikauskoa, minä uskoa". + + + + +III. + +Ryöstö. + + +Korkealla mäellä, ei kaukana Pielisjärven rannasta, oli muhkea +rakennus, jonka omisti Nurmeksen tähän aikaan mahtavin talonpoika, Sipo +Nevalainen. Talo oli kauniilla paikalla, josta näkyala oli vieläki +kauniimpi. Pielisjärven aallot miellyttivät silmää, jos se kaakkoon +katseli; pohjoisessa oli kaunis laakso, jonka toisella puolen maa +kohosi vuoreksi. Vuoren rinteessä kasvoi rehoittava koivumetsä. +Koillisessa siinti vuoria ja lounaassa sekä lännessä näkyi osa +Pielisjärven perukkaa. Kun aamu- tai ehtooaurinko kultaili näitä +seutuvia, olivat ne sangen ihanat ja Nevalainen ei suinkaan vähäksi +laskenut tätä puhdasta luonnon ihailemisen nautintoa. + +Luokaamme nyt silmäys tähän mieheen, joka kertomuksessamme on valtaava +niin etevän sijan. + +Sipo Nevalainen oli vuosia puoli väliin kuudettakymmentä elänyt siihen +aikaan, jolloin tässä kerrotut kohtaukset tapahtuivat. Hänen raitis +liikuntonsa ei olisi tätäkään, ei suinkaan korkeata ikää antanut +aavistaa; ainoastaan korvallisilta harmahtavat hiukset osoittivat, että +niiden kantaja jo oli elämänsä jälki-osaan kerennyt. Nevalaisen +leveällä otsalla näytti ajattelevaisuus majailevan. Hänen +harmaansinertävät, läpitunkevat silmänsä olivat tavallista etempänä +toisistaan, jolla omituisuudella kreikkalaiset kuvanveistäjät +teoksissaan osoittivat mahtipontisuutta ja hallitsiakykyä. Kun +mielenliikutukset Nevalaista häiritsivät, kävi hänen otsansa +tummansinertäväksi, ikääs kuin uhkaava ukonpilvi olisi siihen +asettunut. Alahuuli oli vähän etenevämpi ylähuulta, jonka omituisuuden +tavallisesti sanotaan osoittavan itsepäisyyttä. -- Nevalaisen +käytöksessä ilmaantui aina arvollisuus; hänen puheensa oli sattuva ja +lyhyt. Hänen luonteensa oli voimakas, vaan samassa haaveksiva. Usein +vaipui hän mietintöihin, joista ainoastaan joku ulkonainen vaikutus +hänet riisti irti. Äkkiä hän silloin oli palannut mielikuvituksen +avaroilta aloilta todellisiin oloihin, täynnä intoa ja voimaa. + +Nevalainen oli varsin tunnokas; erittäinki vääryys ja sorto panivat +hänen sappensa kiehumaan. Hän katsoi ihmisen arvoa alentavaksi, että +näitä paheita löytyikään ihmisten parissa. Hän ei koskonkaan ollut +niitä harjoittanut eikä suvainnut niitä muidenkaan harjoittavan. Tämä +herkkätuntoisuus yllämainitussa suhteessa tuli suuresti vaikuttamaan +Nevalaisen tulevaan kohtaloon. + +Luonnollista oli, että Sipon haaveksiva luonne hyvin suosi +yksinäisyyttä. Usein istui tuo iso, roteva mies muutamalla kunnaalla, +ei kaukana kotitalostaan, ajatuksiin vaipuneena. Olispa luullut jonku +jättiläisen vartioivan kummuun kaivetuita aarteita, kun näki Sipon, +silmiä liikuttamatta, katselevan Pielisjärven pintaa ja sitä ympäröiviä +metsiä. Välistä hän seurasi taivaan rannalla liitelevää lintua +niinkauan ja niin kauas kuin sitä eroittaa voi. Kun se vihdoin katosi +näky-alasta, huokasi Nevalainen, koska hänen mielikuvituksensa, jossa +tämän linnun liiteleminen herätti ajatuksen vapaudesta ja +rajattomuudesta, nain lennossaan ehkäistiin. + +Nevalaisen vaimo, Katri, oli miestään 6 vuotta nuorempi. Hän oli +erittäin tasaista luonnetta, aivan kuin luotu tyyneydellään tasaamaan +Sipolle elämän vaivaloista, epätasaista tietä. Sipo tämän kohdan hyvin +tunsi ja piti vaimoaan suuressa arvossa. Katri oli nuoruudessaan ollut +kaunotar ja vielä nytki kangasti tuo nuoruuden viehättävä kukoistus +hänen muodossaan, niinkuin iltarusko suloisesti, vaikkapa heikommalla +hohteella, valaisee yön helmoihin vaipuvia maisemia. Neljä lasta oli +tällä onnellisella parikunnalla ollut, joista lukijalle jo tuttu Juhana +oli nuorin ja enin tuli äitiinsä. Tätäkös hellin silmin vanhemmat +katselivat! Jo useat kerrat oli ollut kysymys lähettää Juhanalle sana +tulla setän luota kotiaan. -- Juhanan kahdet vanhemmat sisaret olivat +kuolleet jo lapsuudessaan. Yksi veli oli seppänä Rautalammella. + +Oli ihana Syyskuun aamu. Rasvatyynenä loisti Pielisjärven pinta +auringon valossa. Portaillaan seisoi avopäin Sipo Nevalainen ja +hengitti mielihyvällä raikasta aamu-ilmaa. Hän oli juuri neuvonut +muutamaa renkiään töistä, jotka olivat pellolla tehtävät. Hetken +seisottuaan portailla, meni Sipo sisälle. Katri tuli häntä vastaan. He +menivät pirtin takana olevaan kamariin eineelle. + +"Minä olen tänään onnellisempi kun pitkään aikaan olen ollut", lausui +Sipo. "Tuntuupa niinkuin huolet olisivat unhottaneet Nevalaisen olevan +olemassa". + +"Mun rakas Siponi", lausui Katri, "kuinka iloitsen siitä, että olet +näin tytyväinen! Suokoon Luoja, että tätä onnellisuutta kestäisi pitkän +aikaa". + +"Niin toivotaan", lausui Nevalainen. "Ajat ovat tosin rauhattomat, vaan +maltilla ja viisaudella voi paljosta pahasta päästä". + +"Arvatenki", sanoi Katri; "viisaudellasi olet matkaan saanut sen, että +Hovilaiset eivät vielä sanottavasti ole meitä ahdistaneet. Tuskin +ketään, pait sinua, löytyy, joka ei valita väkivaltaa luonansa +tapahtuneen". + +"He ovat ehkä itse syypäät siihen", sanoi Nevalainen. + +"Minkäpä väkivallalle tekee?" lausui Katri. + +"Väkivaltaa ei pitäisi tarvita kärsiä, jos ei tahdo", sanoi Sipo +painavasti. "Hovilaiset ymmärtävät sen, että _minä_ en semmoista +kärsisi ja siinä lie salaisuus, miks'eivät he minua häiritse". + +"Mutta, rakas Siponi, varuilla saa kuitenki olla", lausui Katri. +"Olenpa kuullut huhuja että he aikovat käydä täällä, kopean Nevalaisen +luona". + +"Älä pelkää, Katriseni. He eivät Sipo Nevalaista suututa", lausui Sipo. + +"Mitäs nuo pedot eivät uskalla?" virkkoi Katri. "Tikalta ja Syköltä +ovat eilen vieneet lehmän kummaltai ja lyöneet Sykön vaimoa otsaan +seipäällä, kun hän koetti heitä estää". + +"Tämä on häpeällistä", sanoi Sipo ja hänen otsallaan ilmaantui hetkeksi +tuo uhkaava pilvi. "Älkööt Nurmeslaisia liioin ärsytelkö! kohta koston +hetki lähenee". + +Juuri kuu hän oli viimme sanat lausunut, kuuli hän pirtin oven +aukenevan. Hän astui kamarista pirttiin ja näki Horman Mallan. + +"Jumalan rauha", sanoi Malla, viekkaasti vilhuen yhdellä silmällään. +"Minä olen tullut luokses selittämään tuon idässä loistavan tähden +merkitystä". + +"Noita-raukka", lausui Sipo, "käy muiden luona selittämässä. Minä en +halua selitystäsi kuunnella". + +"Kuinka äveriäs!" sanoi noita, lisäten itsekseen: "täytyy vielä +koettaa. Rovasti käski koettaa parastaan". + +"Sipo Nevalainen", lausui noita, ojentaen eteenpäin kurtistunutta +ruumistaan, "Horman Malla ei tyhjiä lörpöttele. Idässä kasvaa uusi +valta, niinkuin tuo tähti kaunis ja voimakas. Se tulee olemaan meidän +valtamme". + +"Tulevaisuus on meille tuntematon", sanoi Sipo. "Kaikkivaltias sen +määrääpi, vaan ei semmoiset, jotka Pääsiäis-aattona paholaiselle +vuokraavat itsensä". + +"Mutta mulle on tulevaisuus tunnettu", huudahti noita. "Ennenkuin päivä +on laskenut, olet sinä, Sipo, onnetoin mies, ellet tahdo kuulla mun +ehdoitustani s.t.s. rueta liittoon Venäjän kanssa; siten voit pelastua +onnettomuudesta". + +"Minä ajattelen vielä samoin kun äsken", lausui Nevalainen. "Mene +muiden luo ehtojasi tarjoomaan". + +"Anna kuitenkaan edes ropo köyhälle akalle", lausui noita. + +"Nyt en siihenkään suostu, ehkä vasta", sanoi Sipo kärtyisästi. + +"Ylpeä Nevalainen, muista! Ropoa et antanut köyhälle akalle. Saatpa +vielä enemmänkin antaa niille, jotka eivät apuas tartse. Hahhahhaa! +Malla tuntee tulevaisuudenki, sen kohta saat nähdä". + +Noita meni. Hänen ilkeä naurunsa soi pitkän aikaa Sipon korvissa. Mutta +vihdoin tuli hän taas roveilleen ja rupesi levollisesti Katrin kanssa +puhumaan Juhanasta. Tämä aine oli Katrille kaikista suotuisin ja kohta +oli onnellinen parikunta yhtä onnellinen kuin ennen Mallan tuloa. + +Päivä meni jo puolissa, kun Katri, katsastaen kujalle, lausui Sipolle: +"kas, ketä tuolla tulee? Kahdet kärryt. Nyt ajavat hilasta sisään. +Kiiltävät napit yhden miehen takissa! Jumala armahtakoon; Hovilaisiahan +nuo ovat!" + +Katri oli säikähdyksestä mennyt kalpeaksi. Sipo lohdutti häntä +tyvenesti, sanoen ettei mikään vaara nyt uhannut ja astui sitte +tulijoita vastaanottamaan kartanolle. + +Tänne oli saapunut kolme miestä. Se, jolla kiiltävät napit olivat +takissa, oli majurin lähin uskottu, Pietari Jessenhaus, jota talonpojat +Jästihanskaksi kutsuivat. Hän oli lyhyt, laiha mies, jonka muodossa +rautainen lujuus kuvausi. Harvat hiukset peittivät sivuilta hänen +kaljua päätään; nenä oli iso, silmät harmaat ja terävät. Jessenhaus oli +Nevalaisen kanssa samanikuinen. + +Toinen tulleista oli Björn Finne, entinen nimismies Pähkinälinnassa, +niinkuin aikakauskirjat ilmoittavat. Finne oli punaverinen, +punapartainen, roteva ja lihava mies, lystikäs puheissaan ja +tavoissaan, joka ylitse kaikkea maan päällä rakasti ryyppyjä, jos ne +nimittäin eivät olleet aivan mietoja. Viinapäissään teki hän usein +häiriötä veronkannossa ja Jessenhaus harvoin uskalsi antaa Björnin +yksin virkatoimiin ryhtyä. Muutoin oli Björn hyväsydäminen ja +Nurmeslaiset surkuttelivat, että niin siivo mies oli niin ilkeän +palvelukseen joutunut. Että Björnin siivous ei kuitenkaan niin +erinomainen ollut, on todenmukaista. + +Kolmas tulijoista oli hoikka, pitkä mies, rahvaalle kaikista +Hovilaisista vastenmielisin, sillä hän konnankoukuilla ja kavaluudella +peijasi yleisöä. Hän ja ankara Jessenhaus olivat yhdessä vastine +Affleckille, joka itsessään yhdisti kummanki palveliansa +pääomituisuudet. Tämä kolmas tulijoista -- henkiherra Rietrikki Arnkijl +-- oli jo harmaapäinen, vaikka hän vasta oli puolen vuosisataa elänyt. +Hänen silmänsä olivat isonlaiset ja kellertävät, hänen nenänsä +punottava. Hieno, harmahtava parta ympäröi arvoisan henkiherran muotoa. + +Näin olivat nyt kaikki Hovilan veronkantajat lähteneet Sipoa +tervehtimään, sillä tätä retkeä pidettiin tärkeänä ja sen päättymistä +joko hyvästi tai pahasti epätietoisena. -- Tavallisesti vaan yksi tai +kaksi näistä veronkantajista oli matkassa -- Affleck itse ei ollut +nykyisin Nurmeksessa; hän oli pari päivää sitten mennyt Kajaaniin ja +muistuttanut siitä, että kaikki menisivät Nevalaisen luo. Jos ei asiat +hyvin kävisi, (jota hän ei sentähden tahtonut peljätä), asettaisi hän +ne kyllä oikealle Kajaanista palattuaan. + +Kun Nevalainen oli tullut kartanolle, lausui hälle Jessenhaus: "Me +olemme tulleet luokses, Nevalainen, kantamaan sitä lisäveroa, joka, +kuninkaallisesta käskystä, nyt tulee Suomessa ylöskannettavaksi". + +"Minä tervehdin teitä", sanoi Sipo. "Niinkuin Björn Finne tietää, olen +minä veroni maksanut; jos nyt uutta vaaditaan, niin olen siihenki +maksuun taipuva, kun saan kuulla ja nähdä tuon kuninkaallisen käskyn". + +"Me tiedämme", lausui Arnkijl, "että sinä, Nevalainen, aina olet ollut +valmis uhraamaan tavaraasi kärsivän isänmaan eduksi. Sen vuoksi sinä +nytki olet taipuva maksamaan tätä lisäveroa, jota ainoastaan +varakkaammat ovat suorittavat. Ajat ovat huonot, vaan kuitenki tosi +isänmaan ystävä mielellään rientää auttamaan kurjaa Suomenmaata, jonka +kohtalo toki piakkoon tulee paremmalle kannalle; sen olemme saaneet +luotettavalta suunnalta kuulla". + +"Minä olen tosiaanki isänmaan ystävä", sanoi Nevalainen, "ja sen surkea +tila mua surettaa enemmän kuin monta muuta. Minä olen myös taipuva +uhraamaan varoistani isänmaan alttarille, kun ne näen sinne joutuvan. +Mutta tämä veronkanto tuntuu minusta vähän kummalliselta. Pyydän siis +saada nähdä kuninkaallisen kirjeen". + +"Sinä epäilet siis rehellisyyttämme?" lausui Jessenhaus. + +"Suokaat anteeksi, että olen tullut epäileväksi", sanoi Sipo, mutta +nykyaikaan kuulee puhuttavan semmoisistaki veronkannoista, joissa, jos +ei maksaja heti voi ne suorittaa, ne kirjotetaan rästiin +kahdenkertaisina. Mutta se sinään. Minä pyydän saada nähdä tuon +kirjeen". + +"Kuule, Sipo Nevalainen", sanoi Jessenhaus terävästi, "tämmöistä +kohtelua eivät kuninkaan käskynhaltijat ole tottuneet näkemään hänen +alammaisissaan, Punnitse sanas, ennenkuin puhut, ettet jälestä kadu". + +"Minä olen jo aikoja sitten tottunut ajattelemaan mitä puhun", sanoi +Nevalainen. "Mutta niinkauan kuin maassa sanotaan oikeutta löytyvän, +saa kukin itsensä puoltaa". + +"Oikein puhuttu", lausui Björn, jota Nevalaisen arvokas käytös ja puhe +isosti miellyttivät, "mutta eihän tässä nyt oikeutta rikotakaan. Sinä +maksat ja me eroamme hyvässä sovussa". + +"Niinpä selität tätä seikkaa, kuin paholainen raamattua", sanoi Sipo +naurahtain ja jatkoi sitten, kääntyen Jessenhausiin: "Jos saan nähdä +kirjeen, jossa veron suuruus on määrätty ja kuinka laajasti sitä tulee +kantaa, niin suostun maksuun". + +"Ja _jos_ meillä tuo kirje nyt onki taskussa", sanoi Jessenhaus +vihasta väristen, "ja _jos_ emme katsoisi itseämme velvoitetuksi +sitä näyttämään kaikenmoisille uppiniskaisille ja hävyttömille +alamaisille: etkös sitten maksaisi?" + +"Koska olette noin suora puheessanne, niin olen minäki suora. Minä +ymmärrän, että tämä vero jääpi omaan taskuunne, koskette voi sitä +perustaa laillisesti ja siinä tapauksessa en ai'o maksaa", lausui Sipo. + +"Meidän täytyy siis omin luvin periä saatavamme", lausui Arnkijl. + +"Saatavanne!" naurahti Sipo. + +"Niin juuri, saatavamme", sanoi Jessenhaus. "Sinä saat nähdä, että tosi +asia on edessä". + +Nyt veronkantajat alkoivat astua talon portaita kohden, ikääskun +mennäksensä sisään. + +Nevalainen kiiruhti heidän edelle, puikahti äkkiä ovesta sisään ja pani +sen sisäpuolelta säppiin. Ryöstäjät jäivät oven taakse seisomaan; +heidän sisään pääsynsä oli estetty. + +Mutta Hovilaiset olivat siksi tottuneet tämmöisiin kohtauksiin, ettei +he niistä ymmälle tulleet. Björn Finne sieppasi porstuassa seisovaa +kaksi sapilasta, joilla hän pönkkäsi oven, niin ettei voinut +sisäpuolelta oven kautta ulos päästä. Sitten asettuivat Björn Finne ja +Arnkijl, kumpii pistooli kädessä, kartanolle ja Jessenhaus riensi, +otettuaan kärryistä rautakangen, aitan luo, jonka oven hän parilla +kangeniskulla halkasi. + +Hän otti sitten kärryistä kaksi säkkiä, vei ne aittaan, täytti ne +viljalla ja kantoi ne sitten kärryihin takasin. + +Pirtin ovea kohden kuului sill'aikaa ryntäyksiä, vaan se ei auennut. +Äkkiä kajahti pyssyn laukaus. Nevalainen oli akkunasta ampunut +Jessenhausia, juurikun tämä asetti säkin kärryihin. Luoti suhahti liki +veronkantajan korvaa ja lensi tallin seinään. + +Veronkantajat kiiruhtivat nyt pois, koska odottivat toisenki +laukauksen. He olivat jo kerenneet kujan suuhun, kun Nevalainen löi +akkunan rikki ja hyökkäs pihalle. Viha oli hänen muotonsa muuttanut +oudon näköiseksi. Tuuli heilutteli hänen hiuksiaan ympäri ohimoita, +joissa pullistuneet suonet näyttivät, mikä kiihoitus nyt teki +luonteeltaan rauhallisen talonpojan aivan raivostuneeksi. Hän kohotti +oikean kätensä ryöväreitä kohden ja sanoi kähisevällä äänellä: "Vuoroon +vieraissa käydään! Vielä tulee sekin aika, jolloin soisitte ei +tehneenne näin". + + + + +IV. + +Rovasti jatkaa tointaan. + + +Kohta sen jälkeen, kun Hovilaiset olivat käyneet ryöstöretkellään +Nevalaisen luona, leveni siitä huhu kulovalkean nopeudella ympäri +seurakuntaa. Itsekuki aavisti, että Nevalainen ei tuota väkivaltaa +anteeksi antaisi ja varmaanki tuntuvalla tavalla koettaisi kostaa +Hovilaisille. + +Ehtoopuolella samana päivänä, jona ryöstö oli tapahtunut, tuli +Sormuinen, tuttavamme toisesta luvusta, käymään Nevalaisen luona. +Sormuinen ja Nevalainen eivät viimme aikoihin olleet aivan sovussa +eläneet. Edellisen väkinäinen luonne ja himo yksin määrätä kaikki, oli +jälkimäiselle varsin vastenmielistä. Olipa heidän välillänsä puoli +vuotta taappäin ilmi tora syntynyt, jossa useat kyläläiset olivat +olleet läsnä ja pitäneet kuka Nevalaisen, kuka Sormuisen puolta. Mutta +vastoinkäyminen yhdistää enemmänki eroavaisia luonteita kun +yllämainitut ja niin kävi nytki. Yhteinen vihollinen on välistä parempi +yhdistäjä kun pintapuolinen sovinto. Näin arveli itsekseen Sormuinen, +suunnatessaan askeleensa Nevalaisen taloon; eikäpä hänen arvelunsa +häntä pettänyt. + +Päivä oli kulunut hitaasti Sipolla. Hän oli miettinyt montaki keinoa, +miten kostaa Hovilaisille ja vihdoin tullut siihen päätökseen, että +yleinen rynnäkkö Hovilaan olis sopivin. Väkivalta olis väkivaltaa +vastaan asetettava. Tämmöisen rynnäkön voi erittäinki nyt toivoa +onnistuvan, kun majuri itse, joka oli tunnetta kelpo päälliköksi, oli +Kajaanissa. Kun Hovila oli valloitettu, jakaisi talonpoikaisjoukko +keskenään ne tavarat, jotka sinne olivat ko'otut ja täten kuki saisi +osaksi omansa takasin. Veronkiskureille tuomittaisiin joku sopiva +rangaistus ja toivo olis, etteivät he senjälkeen enään Nurmeslaisia +häiritsisi. + +Näin mietiskeli Nevalainen. Kun Sormuinen oli häntä tervehtinyt ja +_onnitellut_ siitä mitä tapahtunut oli, "koska se teko oli Sipon +silmät avaissut ja täten tuottanut oivan jäsenen siihen liittoon, joka +kostoa hankki Hovilaisille", ruettiin nyt yhdessä tuumin miettimään +keinoja koston saavuttamiseen. + +Kun Sormuinen oli hetken kuunnellut Sipon ehdoituksia, lausui hän: +"Veikkoseni, sinä olet mielestäni liian hätäinen. Kostaa tahdomme. +Mutta meidän tulee niin varustaa itsemme, ettemme voi tappiolle tulla". + +"Aivan niin", virkkoi Nevalainen, "ehkä olen ma liian kiihoitettu. +Senpävuoksi on hyvä että teräväjärkinen ja tyyni mies on +neuvottelemassa kanssani. En tahdo voida järkeäni hallita; se huutaa +myötäänsä: kosta!" + +"Se on oikeuden ääni", sanoi Yrjö ja hänen silmänsä välähtivät. "Niin +minäkin aina ajattelen. Mutta minussa ei leimua kulovalkea, vaan +sydämmessäni palaa kirkas tuli, joka yön pimeydessä johtaa ajatukseni, +niinkuin majakan tuli, niiden yritysten perille, joka on kosto. 'Valvo, +valvo!' huutaa minussa ääni; 'kun vihamiehesi nukkuvat, valvo; kun he +ovat matkalla, seuraa heitä hiljaa, varovasti, ryntää heidän niskaan ja +riistä heiltä omaisuus ja henki. Tee heidät aina levottomiksi, että he +unestaanki kavahtavat, kuunnellen eikö Sormuinen ole läheisyydessä'. +Semmoinen on kostonhimoni: ei leimuava, vaan tyven ja sitkeä". + +"Sinä tosin osaat vainota!" lausui Sipo. "Oi! tulkoon se henki +minuunki! Minä olen heidät suvainnut, vaan taivas on varmaan sen vuoksi +mun rangaissut". + +Ovi avattiin ja Sykkö astui nyt sisään. Tämä mies, joka, niinkuin +edellä mainittu on, oli saanut äsken kärsiä Hovilaisten väkivaltaa, oli +Venäjän Karjalasta kotoisin. Hän oli jonku aikaa sitten muuttanut +Suomen puolelle, täällä harjoitellut pienoista kauppaa ja koonnut +itselleen pienoisen omaisuuden. Hän oli erittäinki oppinut +kunnioittamaan Nevalaista tämän vilpittömän ja tasaisen kohtelun takia. + +"Ne hävyttömät, ne hävyttömät!" jupisi Sykkö sisään tullessaan ja +vetäsi vasemman käden sormilla läpi ruskean partansa. "Ah! mie en olisi +uskonunna, että näin voidaan käyttää itseään Suomessa! Kyll' meilläki +toisess' Karjalass' virkamiehet ottavat saatavans', vaan he ymmärtävät +sen ottaa niin, ettei maksaja siitä pahastu. En, mar' minä rupee täällä +olemaan, kun tämmöistä joka päivä rupee näkemään; minä lähden +kotipuoleeni. Sen tulin nyt sanomaan, että Sykkö lähtöö rajan taa. Jätä +sieki tää kurja maa ja tule mukaan. Suuressa arvossa olet luonamme". + +Niin puhui Sykkö Sipo Nevalaiselle. Tämä käski vieraan istua penkille +ja levähtää; nyt mietittiin juuri, miten Hovilaisille voitaisiin kostaa +heidän ilkitöistään. + +"Sykkö", sanoi Nevalainen, "sinä olet saanut kärsiä viattomasti +väkivaltaa niiltä, jotka muka kuninkaan käskynhaltioita ovat näillä +seuduilla. Kun sinua on aivan syyttömästi kiristelty, olisit nyt valmis +lähtemään pois maastamme, vähintäkään koettamatta saada kostaa +pahantekijöille. Se ei käy laatuun. Me olemme miehiä; sen tahdomme +kohta näyttää. Jos kotiasi palaisit, asiain tällä kannalla ollen, +luulisivat kaikki, että huono on tämä maa, jossa ei väkivaltaakaan edes +_koeteta_ vastustaa. Ei! Ensin kosto ilkitekijöille ja sitten +vasta muuta tulee ajatella. Karjalan suuri suku on tottunut oikeuteen, +ja häpeäpä olis, jos Ruotsin puoleen kuuluva osa siitä saisi enemmän +väkivaltaa kärsiä kuin toinen". + +"Mutta nyt ei hallitus jouda oikeutta meille jakamaan", sanoi Sykkö. +"Sillä on täysi teko sodasta". + +"Jos ei hallitus jouda, niin tahdomme itse sen tehdä", sanoi +Nevalainen. + +"Jos voimme", mutisi itsekseen Sykkö, jonka rohkeus ja luottamus +oikeuteen ylipäänsä ei ollut aivan suuri. + +Ulkoa kuului jalkojen kopina ja sisään astuivat Turuinen, Karjalainen +sekä Samuli Ikonen. + +"Jopa viimmein Sipoki sai nähdä, mitä Hovilaisilta saa odottaa", +huudahti Karjalainen, pitkänlainen, hyvin liikkuva ja puhelias mies. +"Nyt alkavat koko pitäjään talolliset olla koetetuita". + +"Ja nyt on meidän vuoromme rueta koettelemaan", sanoi Yrjö Sormuinen. +"Miehet! vapautemme on tallattu ja sitä emme ai'o suaita. Ylös +puollustamaan oikeuksiamme". + +"Polttakaamme noiden paholaisten pesän poroksi", huusi Ikonen. + +Paksu ja tyynimielinen Turuinen, johon myös yleinen into alkoi +vaikuttaa, lausui vakavasti: "Minä suon noille veronkiskureille niin +paljon pahaa kun ajatella voin. Mutta mikäs on paras keino päästä +pyrintöjensä perille? Mitäs sanotaan liitosta Venäjän kanssa?" + +"Minä uskon", sanoi Nevalainen, "että me ominki voimin saatamme +rankaista Hovilaisia ja sitten onki kunniamme suurempi". + +"Minä olen eroavasta ajatuksesta", lausui Yrjö Sormuinen. "Jos tahdomme +kostomme täydelliseksi, niin on liitto se keino, joka epäilemättä vie +meidät pyrintöjemme perille. Meidän hyökkäyksiä voidaan ehkä torjua, +sillä Affleck saa sotilaita avukseen, ainaki jonku satamäärän: vaan jos +me olemme liiton tehneet, niin saamme me apua siltä vallalta, joka, +ymmärtävän arvelun mukaan, kuitenki vihdoin voitolle pääsee. Ainoastaan +hassu voi enään luulla, että Ruotsi jaksaa Venäjää vastaan tässä +suhteessa seisoa, jos ei se saa apua muualta ja apua ei näy tulevan". + +"Oikein ja hyvästi lausuttu", sanoi Karjalainen. + +"Mutta tuosta liitosta voisi tulla meille haittaa semmoista, jot'emme +voi aavistaa", lausui Nevalainen. "Ja onkohan se aivan oikein tehty, +että tehdä liitto isänmaan vihollisen kanssa?" + +Hän oli juuri nämä sanat lausunut, kun rovasti Herkepaeus astui sisään. + +"Tässä tulee yksi, joka voi sulle liiton merkityksen selittää", sanoi +Yrjö, jonka silmät välähtivät, kun hän näki arvoisan rovastin. Kaikki +nousivat paikoiltaan ja kumartivat häntä. Kun hän oli vähän +hengähtänyt, lausui hän: + +"Minä sain kuulla että Hovilan miehet taaski ovat väkivaltaa käyttäneet +ja tällä kertaa on se kohdannut miestä, joka arvonsa vuoksi ei voi +mitenkään suvaita, että oikeus näin jalkain alle poljetaan. Affleck on +manannut esiin myrskyn, joka nyt alkaa olla korkeimmillaan. +Pielisjärven rantamaiden asukkaat ovat vuoroon saaneet kokea mitä +hävyttömintä, mitä julminta kohtelua häneltä, jonka pitäisi kiittää +kansaa siitä, että se nurkumatta uhraa viimmeisenki roponsa huonosti +puollustetun isänmaan eduksi. Kristillinen mieliala voi paljon kärsiä +ja sen tulee kärsiä; mutta kärsimykselläki täytyy olla rajansa. Jumalan +armo on suuri ja joski hän on Suomen kansaa kurittanut sen synneistä, +niin on hän sille myöski suonut oikeuden elää vapaudessa eikä orjana. +Yöt, päivät olen isänmaan kurjaa kohtelua ajatellut. Pimeä on nykyisyys +ja mikä pahempi, pimeältä näyttää tulevaisuuski. Meitä uhkaa mahtava +kansa idässä. Jos rauhaki solmetaan, niin kohta taas raivoo sota +rajoillamme, sillä tätä makupalaa ei Venäjä hevillä ai'o jättää. +Äärettömästi saa kansa kurjuutta nähdä tämän vuoksi; asemamme tekee +maamme alituiseksi riidan omenaksi, Ainoa ja turvallisin keino on, niin +minä uskon, rueta liittoon Venäjän kanssa. Joku arvelee: se ei lie +oikein tehty. Venäjähän on vihollisemme. Siihen minä vastaan: Oliko +Ruotsi ystävämme, kun sen miehet, miekka yhdessä, risti toisessa +kädessä, nousivat rannoillemme? Eikö vielä vuosisata ja toista kulunut +sen jälkeen, kun Varsinais-Suomi oli kristitty, ja Hämäläiset pitivät +Ruotsalaisia verivihollisinaan? Ja Karjalaiset vielä pitemmän aikaa +vastustivat heidän maahansa lännestä tunkevaa vihollista, vieläpä +tekivät liiton Novgorodilaisten kanssa, torjuakseen Ruotsalaisia +maastaan. Minä olen ihmiskunnan vaiheita tutkiskellut ja nähnyt, että +ystävyydestä ei kansojen välillä ole puhumista. Se, joka on +voimallinen, valloittaa voimattomat tai ainaki pysyy vapaana. Mutta, +jos kansamme edelleen pysyy verrattain niin harvalukuisena kun nyt, +täytyy sen liittyä toiseen, voimallisempaan. Tässä tulee nyt +kysymykseen, josko Ruotsi jaksaa meitä puoltaa Venäjää vastaan. Minä en +sitä usko. -- Vaan tuolla liitolla on vielä toinenki puoli ja se +varmaanki teitä enemmän elähyttää, kun vasta mainitut mietteet. Me emme +voi toivoa lievitystä kohtalossamme, joski sota loppuisi, niinkauan kun +Affleck saa elämöidä näillä seuduin. Hän saa, milloin tahansa, +sotaväkeä puollustamaan kruunun tavaraa muka ja me emme voi hänen +ilkitöitään estää. Mutta jos Venäjältä käväsee täällä kolme-, neljä-, +viisisataa miestä, niin täytyy Affleckin pötkiä täältä. Maksamme +mielellämme tästä avusta kohtuullisesti; sitten menevät Venäjän miehet +takaisin maahansa ja me elämme edelleen sen hallituksen alla, joka +meitä suojella jaksaa". + +Talonpojat olivat tarkkaan kuunnelleet rovastin puhetta. Ei +hasaustakaan kuulunut pirtissä, kun nuo painavat lauseet tulvailivat +rovastin huulilta. Kun hän oli lopettanut, nousi Yrjö Sormuinen ja +lausui: + +"Läsnäolevien puolesta minä kiitän kunnianarvoisaa herra rovastia +noista pontevista sanoista, jotka ovat meidän kunki mieleen juurtuneet +ja siinä herättäneet uutta toivoa ja elinvoimaa. Me iloitsemme siitä, +että meidänki oikeuksia näinä sorron aikoina valvoo semmoinen mies, +jota kunkin täytyy kunnioittaa hänen tietojensa ja älyn takia". + +"Latinalainen sanoo: Ad communem utilitatem confer, qvantum potes", +virkkoi Herkepaeus. "Se on suomeksi: Tee mitä voit yleisen hyödyn +eduksi". + +"Tämä liitto on siitäki syystä meille etuisa, että kun Venäläiset +tulevat näille maille, niin emme, heidän ystävänä ollen, tartse peljätä +mitään kostoa", sanoi Karjalainen. + +"Ja vieläpä voimme toivoa itsellemme liitosta joitaki etuja", sanoi +Ikonen. + +"Ja minä puolestani", sanoi Sykkö, "pitäisin sen ilahuttavimpana liiton +hedelmänä, jos synnyinmaani ja nykyinen olopaikkani yhdistettäisiin". + +"Pää-asia on nyt kuitenki Affleckin poistaminen seuduiltamme", sanoi +Sormuinen. + +Nevalainen, jonka suusta kukin odotti kuulla jotakin, istui ääneti, +tirkistellen lattialle. + +"Mitäs lasut Nevalainen ehdoituksesta?" kysyi rovasti, vähän +mietittyään siitä, että _yksi_ vielä ei ollut hänen puhettaan +kiittänyt, tiesi jos hyväksynytkään. + +Nevalainen nousi penkiltä, loi tarkastelevan silmäyksen läsnäoleviin ja +puhui sitten näin: + +"Arvoisa herra rovasti ja kunnioitetut muut läsnäolevaiset! Minä olen +kuunnellut teidän puhettanne ja sitä kuunnellessani on älyni ja +tunteeni joutuneet riitaan. Minä tunnen sydämmeni syvyydessä +vastahakoisuuden tuota liittoa vastaan. Minä pidän luvattomana keinona, +että osa kansalaisista tekee liiton vihollisen kanssa, toisen osan tätä +vastustellessa. Mutta minä ymmärrän myös, että me omin voimin ja +voimattoman hallituksemme avulla emme pääse paremmalle kannalle. Ja +tämä tila on semmoinen, että siitä täytyy hakea pelastusta. Tuo liitto +lienee ainoa keino, jolla voi Affleckin ilkitöitä rangaista. Ainoa +toivoni on, että se, sitten kun Affleck on karkoitettu, lakkautetaan. +Minä siis yhdyn liittoon, ei pelvosta, ei voiton himosta, mutta +ainoastaan oikeuden pyynnöstä. Kun oikeutta ei kotona saa, täytyy sitä +etsiä muualta eli ainaki välikappaleita sen saavuttamiseen". + +Kaikki hyväksyivät ääneen Nevalaisen puheen. + +"Herkkätuntoinen liittolainen on aina luotettava", kuiskasi rovasti +Sormuiselle. + +"Pyhänä minä saarnaan kirkossa", sanoi rovasti hetken kuluttua. +"Silloin toivon teidän läsnäolevan, sillä tämä asia tulee kysymykseen". + +Kokoontuneet lähtivät nyt kukin kotia. + + * * * * * + +Pyhänä oli Nurmeksen kirkkoon kokoontunut paljon väkeä kuulemaan +Pielisten rovastia. Huhu oli levennyt yli seurakunnan, että rovasti oli +tullut tarjoomaan pelastusta nykyisestä surkeudesta ja kuki odotti +suurella malttamattomuudella että virret olivat veisatut. Silloin +ilmaantui Herkepaeus saarnastuolille. Hän alotti saarnansa hiljaisella +äänellä; puhui onnettomista ajoista ja kansan kärsimisistä. Kuinka +kauan tätä onnettomuutta kestäisi, oli aivan epätietoista. Luultavasti +kestäisi sitä niin kauan, kunnes uusi hallitus tulisi Suomelle. +Sillä, vaikkapa rauhaki tulisi, saisi kuitenki Affleck toimia +ilkitöitään niin kauan, kun nykyinen hallitus tuolla meren takana +Suomen kohtaloita määräisi. -- Rovasti kertoi nyt nuo jo ennen kerrotut +valtio-ajatuksensa ja päätös oli että nyt oli paras liittyä Venäjään. + +Kun saarna oli päättynyt, luki rovasti, jonka rohkeus ei enään rajoja +kysynyt, rukouksen Venäläisen valtioperheen edestä! Sitten luki hän +valankaavan ja käski kaikkein, sitä kuunnellen, nostaa kaksi sormea +taivasta kohden ja vannoa uskollisuuden valan tsar Pietarille. + +Niitä, jotka kirkossa olivat, elähytti joko kostonhimo Affleckia +vastaan, tai voitonpyynti vieläpä rangaistuksenki pelko, koska niitä, +jotka eivät vannoisi, uhattiin Venäläisten kostolla ja näin tämä +merkillinen jumalanpalvelus, josta, ynnä muusta kertomukseemme +kuuluvasta, Waasan hovioikeuden arkistossa löytyvät kantakirjat +kertovat, luovutti isoimman osan asujaimista näillä, seuduin laillisen +hallituksensa alta. + + + + +V. + +Elsa. + + +Mäen rinteessä, hongikon ympäröimänä seisoi Yrjö Sormuisen talo. Se oli +suoraan pohjoiseen Nevalaisen talosta eikä sopinut tänne näkymään. -- +Yrjö, joka oli pitäjän mahtavimpia miehiä, oli myös asuntonsa, isältään +perityn, hyvään kuntoon laittanut. Samoinkun Nevalainen ei hänkään +vähintäkään tahtonut herrastella toisessa tai toisessa suhteessa. +Niinpä hän antoi talonsakin ulkomuodon, niin vähän kuin mahdollista, +erota muun rahvaan rakennuksista. Sisäpuolelta hän kuitenkin oli +huoneet varustanut kaikenlaisilla mukavuuksilla. Ja hänen sisarensa, +Elsa, oli täällä kaikki erinomaisella aistilla järjestänyt. +Kun joku ihmetteli sitä sievyyttä, joka kaikkialla Yrjölässä oli +nähtävänä, lausui Yrjö hymähtäin: "Älkää kiittäkö! Mitenkäpä minä, +talonpoika-raukka, olisin voinut hienoihin tapoihin tutustua". +Kuitenkin Yrjö katsoi kiitoksen varsin ansaituksi ja tarkotti tuolla +lauseella pääasiallisesti Hovilaisia, jotka hokivat, että talonpoika on +talonpoika s.t.s. hienompiin tapoihin ja sivistykseen mahdotoin. + +Lyhyt syyspäivä alkoi jo hämärtää. Sormuisen talossa istui isohkossa +pirtissä pankon luona, leimuavan valkean ääressä, Yrjön 20-vuotias +sisar. Elsa Sormuinen oli epäilemättä kauniin neitonen, mitä näillä +seuduin nähdä voi eikäpä erehtyne liioin sanoessa, että etäämpääki sai +etsiä naisolentoa, joka, niihin määrin kuin Elsa, läheni kauneuden +aatteellista täydellisyyttä. Hänen vartalonsa oli solakka ja sorea kuin +nuori korpikoivu. Pitkät, kahdelle palmikolle ko'otut hiukset +ympäröivät marmorinvalkeata kaunista otsaa, ja mitä suloisinta muotoa. +Niinkuin kaksi kirkasta tähteä loistivat siniset silmät pitkien +silmäripsien alta. Posket olivat heleänpunaiset ja neidon nauraessa +muodostuivat niihin kumpaanki pienet syvänteet, joihin varmaanki +Lemmettäret olivat kätkeyneet. Suu oli ikääskun itse Afroditeen luoma; +kädet ja jalat olisivat taiteilijanki vaatimuksia tyydyttäneet. +Tämmöinen kukka -- Elsaa nimitettiin, hänen erinomaisen kauneutensa +vuoksi, Karjalan kukaksi -- kasvoi tähän aikaan Karjalan sydänmaassa. +Eikähän tuo outoa ollut, sillä kauneus ei kaikeksi onneksi ole sidottu +ainoastaan rikkaiden ja mahtavien majoihin; se piilee useinki kuin +lähteen silmä erämaassa ja pysyyki täällä tavallista viehättävämpänä, +koska ei liehakoitsioita ole, ainakaan isommassa lukumäärässä, +saapuvilla, ylistyksillään puhaltamaan ylpeyden Samumtuulta kainon +olennon mieleen. + +Elsa oli juuri lopettanut työnsä ja siirtänyt rukin syrjään. Hän nousi +nyt ylös ja otti seinältä kanteleen, jolla hän säesti seuraavan runon, +jonka hän heleästi ja suloisella äänellä lauloi: + + Enpä tiedä enkä taida + Selkeästi selvitellä + Miksi juoksi mieleheni, + Mikä aivohon osasi + Aivan ankara ajatus, + Mikä syttyi syämmeheni + Tuli ennen tuntematon, + Kun ma vuotta viisitoista + Olin jättänyt jälelle. + -- -- -- -- -- + Tuolla sytevi syämmen + Peitetyissä pohjukoissa + Toivon tuli tuntematon, + Tuli outo ja tukala, + Jot'en saata sammutella + Enkä raski raiskaella. + Tuonne kiiruhtaa kivasti + Kaikki kieleni tarinat, + Tuonne aivoin ajatus, + Tuonne suosio syämmen + Toivon poluille pimeän, + Ahtahille aavistuksen, + Syämmelleni suruisten, + Syämmelleni suloisten! + +Neito nousi, laulettuaan yllämainitun runon, taas ylös, ripusti +kanteleen seinälle ja istui valkean ääreen, jatkaen edellistä työtään. + +Hetken oli Elsa istunut rukin ääressä, kun hän kavahti, kuullessaan +porstuasta kapinan. Pirtin ovi avattiin ja Yrjö astui sisään. + +"Hyvä siskoseni", lausui Yrjö, joka näytti olevan erittäin hyvällä +tuulella, "minä lähden huomen aamulla Pielisiin. Talonpojat ovat mun +valinneet ja valtuuttaneet sinne matkustamaan tuumailemaan tärkeästä +asiasta, joka jäi rovastin sanomatta, kun hän niin nopeasti toissa +päivänä täältä lähti. Tän'iltana vielä pistäyn Nevalaisen ja +Karjalaisen luona. Täytä sill'aikaa ankkurista, joka on pienessä +aitassa, matkapulloni, pane se ja vähän sitä hyvää lampaanlihaa +laukkuun ja myös parhain takkini ja liivini, että säädyllisessä +muodossa ilmaannun arvoisan rovastin edessä". + +Yrjö ei pitkään aikaan ollut sisartaan näin lempeästi puhutellut. Päin +vastoin oli hän tavallisesti röyhkeällä käytöksellään ja kärtyisällä +puheellaan saanut Elsan silmät kyyneleitä vuotamaan. + +Elsa lupasi tehdä minkä veli käski. + +"Tiedätkös siskoseni", lausui Yrjö, "että nyt koittavat meille +iloisemmat päivät? Meidän ei enään tartse Affleckia totella ensinkään". + +Tämä Yrjön tytyväisyys ei Elsaa juuri elähyttänyt. Hän kyllä olis +ilonnut siitä, että Affleckin ilkityöt estettiin; vaan yhdeltä puolen +liitto ei ollut häntä mieleen ja toiselta se kohta, että Yrjö nyt hälle +uskoi ajatuksensa, kun ei se ennen ollut tapahtunut, ei voinut hänen +edellistä alakuloisuuttaan poistaa. + +"Vapaat olemme", lausui Yrjö, joka ei huomannut sisaren hajamielistä +katsantoa tai ei siitä huolinut. Silmäillen leimuavaan takkavalkeaan, +lausui hän. "Jonakuna syysyönä ai'omme sytyttää semmoisen valkean, +jossa koko Nurmes mahtuu lämmittelemään". + +"Mitäs puhut Yrjö?" sanoi sisar peljästyen. + +"Enpä juuri vaarallista", virkkoi Yrjö. "Hovilaisille tahdomme +valmistaa pienen 'suppuriisin', niinkuin rovasti sanoo". + +"Vaan silloin ehkä viattomatki saavat kärsiä", lausui Elsa. + +"Viattomat!" naurahti Yrjö. "Tähän aikaan ei ole eroitus viallisten ja +viattomain välillä. Nyt on vaan kysymys voida hengissä pysyä tai kuolla +ja mies on se, joka puolensa pitää". + +Näin lausuttuaan meni Yrjö ulos. Elsa katsoi huo'aten veljensä +jälkeen. "Oi veli", hän puhui itsekseen, "luonteemme ovat eroavaiset. +Äiti-vainajani sanoi mun tulevan häneen ja Yrjön isäänsä". + +Kun veli oli mennyt, nousi Elsa penkiltä. Hän oli aikeessa mennä +täyttämään veljen käskyjä. Samassa astui sisään muuan vieras. +Vastatullut seisahtui lähelle ovea, jonne ei takkavalkea sopinut +valaisemaan, koska uunin suu oli toisaallepäin. + +Vastatullut kysyi, oliko Sormuinen kotona. Kun tähän kysymykseen +vastattiin kieltävästi, pyysi vieras saada istahtaa penkille +levähtämään, koska hän sinä päivänä oli kulkenut pitkät matkat. + +Elsa tuijotti huoneen pimeään osaan, nähdäkseen minkä näköinen puhuja +oli, vaan tämä oli siksi varjossa, ettei Elsa voinut häntä eroittaa. +Elsaa arvelutti jättää oudon miehen, jolla hyvin mahdollisesti varkaus +voisi olla mielessä, pirttiin niin kauaksi, kunnes hän oli veljen +eväslaukun täyttänyt. Toiselta puolen oli myöski liian kovaa kohtelua, +heti ajaa väsyneen matkustajan maantielle. + +Matkustaja, joka näki että tämä hänen pyyntönsä pani Elsan kahdelle +päälle, päätti nyt lopettaa nuoren neitosen epäilykset. Hän astui esiin +ja sanoi eri äänellä kun äsken: "Hyvää iltaa, Elsa!" + +Elsa kavahti ja oli vähällä vaipua lattialle. Heleänpurppuraisina +hohtivat hänen poskensa, äkkinäisestä liikutuksesta tunkeusivat +kyyneleet hänen silmiinsä ja hän kuiskasi: "Juhana!" + +Se ääni, jolla hänen nimensä mainittiin, pani nuoren miehen sydämmen +nopeammin sykkimään. Samoilta huulilta oli hän kuullut nimensä +lausuttavan, vaan tästä ainoastaan suurta se kuului hänen korviinsa +kuin suloisin musiiki. + +"Elsa! Sinä et ole mua unhottanut", lausui nuorukainen. + +Neito katseli kainosti lattiaan ja kohotti sitten silmänsä Juhanaan, +joka astui Elsaa kohden ja sulki hänen syliinsä, painaen ensimäisen +lemmen suudelman neidon huulille. + +Lukija jo arvannee, että nuori mies oli sama, jonka kanssa hän ensi +luvussa tutustui. Juhana Nevalainen oli nyt saapunut kotoseudulleen, +vaan ennenkun hän kotia meni, päätti hän sivumennen kävästä Sormuisen +talossa. Olihan tuo varsin luonnollinen päätös. + +"Kuinka äkkiarvaamatta sun sain nähdä!" lausui neito, loistavin silmin +katsellen soreata nuorukaista. + +"Mulle tuli halu saada nähdä ne, jotka kaikista sydämmelleni ovat +kalliimmat", sanoi Juhana. "Eihän voi tietää, milloin sota näille +seuduille ehtii ja sitä ennen välttämättömästi tahdoin tänne päästä". + +"Oi kuinka suloista saada sun nähdä!" sanoi Elsa. "Kun äsken istuin +takkavalkean ääressä ja kanteleella säestin lauluani (neidon +valitusta), enpä silloin aavistanut, että sinä näin lähellä olit". + +Juhana painoi muiskun kauniin neitosen huulille. Toista vuotta oli +kulunut siitä, kun Juhana kotoaan oli lähtenyt setänsä luo Sääminkiin. +Lähdön aikana oli hän jo ajatellut ilmoittaa Elsalle sielunsa tunteet; +vaan nuoruuden ujous oli pidättänyt sanat huulille joutumasta. Poissa +ollessaan oli hän kuitenki toivossa elänyt, sillä joku sisällinen tunne +oli hänelle sanonut, että Karjalan kukka säilytti hänen kuvansa +sydämensä syvyydessä. Hän oli arvannut oikein. + +Rakastavaiset vaipuivat nyt suloisiin unelmiin, muistellen mennyttä +aikaa ja silmäillen tulevaisuutta toivon ruusuvalossa. + +"Muistathan Elsa" lausui Juhani, "kun toissa vuonna kesäilloin +soutelimme tuolla Pielisjärven sinertävällä selällä, sinä kannelta +soittaen ja laulaen, minä ihastuksissa kuunnellen, kuinka metsiköt +rannoilla kajahtelivat laulustasi. Laskeva aurinko kultaili honkien +kruunut ja etäältä kuului kä'en kukunta". + +"Senhän toki muistanen. Olihan meillä tavallisesti Niirasen Sanna +muassa ja hän valvoi tarkasti joka silmäyksen, jonka sinuun loin. Hän +nuhteli minua usein siitä, että lähdin sun myötä venheretkille ja +sanoi, että kansa siitä hupisee yhtä ja toista. Sitten olen kuullut, +että Sanna puhui noin kateudesta, sillä --" + +"Sillä?" kertoi Juhana. + +"Sillä hän itse oli sinuun rakastunut", sanoi Elsa vähän punastuen. +"Nyt hän kuitenki on luopunut noista unelmista ja on naimisissa +Perttulan Iikan kanssa". + +"Varmaanki hänelle sopiva mies!" naurahti Juhana. + +"Et usko, Juhana, kuinka tuntuivat päivät pitkiltä heti sen jälkeen kun +lähdit täältä pois," lausui neitonen. "Minä ajattelin välistä: +Rakastaneekohan minua? Eihän hän ole mulle sanaakaan siitä virkannut. +vaan sydämmessäni puhui sisällinen ääni ja sanoi: hän rakastaa minua. +Minä poimin kukkien lehtiä ja ne lausuivat mulle: hän rakastaa minua. +Ja ehtootähden säteilevä silmänisku toi mulle tervehdyksiä etelästä, ja +sitä katsellen ajattelin ma: Ehkä Juhanaki sua, taivahan kaunotar, +katselee". + +"Mun armahani!" lausui Juhana. "Kuinka usein minä etelätuulen muassa +hengitin ulos lempeni huokaukset! Sinä vieno tuuli! onnellinen olet, +koska saanet sivellä kultani suloisia kasvoja, ajattelin ma ja katselin +pohjoista kohden". + +Näin puhelivat kahdet onnelliset. Vihdoin Juhana otti neitoselta hellät +hyvästit ja lupasi huomenna tulla niin pian kuin joutui. Elsa seurasi +pitkän aikaa nuorta miestä silmillään; kuutaman valossa näki hän +armahansa pitkän matkan päähän maantiellä. Sitten hän lähti +toimittamaan veljensä käskyjä. Keveillä askelilla astui eli oikeammin +tanssi nuori neitonen yli pihan. Hän oli onnellinen; ensimäisen +rakkauden aamurusko kultaili hänen elämänsä taivasta. + +Eipä nuori mieskään tuntenut jalkainsa paljon painavan, kun hän +astuskeli kotiaan, vaikka hän sinä päivänä oli pitkät matkat vaeltanut. +Kuutaman valossa hymyilivät hänelle lapsuuden muistelmat. Tuolla mäellä +vilkkui niin ystävällisesti valo; se oli hänen kodistaan. Juhana +kiiruhti askeleitaan ja hetkisen kuluttua sulkivat onnelliset vanhemmat +syliinsä rakastetun ja kaivatun lapsensa. + + + + +VI. + +Isä ja poika. + + +Kun "sahramimanttelinen", aamurusko kultaili Pielisjärven seutuvia, +heräsi Juhana syvästä ja virvoittavasta unestaan. Hänen mieleensä +juontui heti suloinen uni nuoresta neitosesta, jonka hän eilisiltana +oli tavannut. Nopeasti nousi hän ulos, puki päällensä ja istui akkunan +ääreen ihailemaan itäistä taivaan rantaa, jonka nouseva aurinko +purppurahohteellansa valaisi. + +Hän oli pitkän aikaa näin istunut unelmiinsa vaipuneena, kun ovi +avattiin ja hänen äitinsä astui huoneesen, rakkaalle pojalleen hyvää +huomenta toivomaan. Äidin sydämmen puhtaalla ilolla likisti hän +poikansa rintaansa vastaan; sitten hän rupesi kysymään Juhanan olosta +setänsä luona ja vihdoin, oliko hän ketään muuta kun vanhempiaan +kaivannut. Juhana punastui eikä ensin aikonut nyt heti ilmaista +tunteensa, vaan hellälle äidilleen, jos kellekkään, piti hänen uskoa +sydämmensä salaisuuden. Hän kertoi siis eilisiltaisesta käynnistään +Sormuisen Elsan luona ja siitä, että he nyt olivat vannoneet toisilleen +ikuista uskollisuutta. + +Tästäkö Katri oli iloisena! Kaikista tytöistä, jotka hän tunsi, oli +Elsa epäilemättä, sekä ruumiin että sielun puolesta, suloisin. Niinkuin +äitiään oli Elsa aina luottamuksella kohdellut Katria. Siis tuo liitto +kaikin puolin tulisi olemaan iloksi, ei ainoastaan Katrille, vaan, +niinkuin tämä vakuutti, myös Sipolle ja Yrjölleki. + +Nyt mainitsi Katri ryöstöstä, josta Elsa ei, ajan lyhyyden vuoksi, +eilisiltana ollut kerennyt eikä muistanutkaan puhua. Juhana surkutteli +suuresti Nurmeslaisia, johon Katri huomautti että toivon mukaan vasta +päästäisiin vapaiksi Hovilaisten kiristyksistä. Kun Juhana katsoi +äitiinsä kysyväisesti, rupesi tämä kertomaan liitosta ja rovastin +puuhista kansan kesken. + +Juhana ensin ei tahtonut uskoa mitä kuuli. Ainaki hän luuli, että hänen +äidillään oli jotenki väärä käsitys asioista. Tämä vakuutti puhuvansa +niinkuin asiat olivat. Sen mukaan kun puhetta jatkettiin, punastuivat +Juhanan posket punastumistaan. Vihdoin hän lausui: "Olisivatko setäni +sanat näin toteen käyneet? Tämä epätietoisuus on tukala". Näin +puhuttuaan riensi hän ulos huoneesta, ennenkun kummastunut äiti kerkesi +sitä aavistaa ja riensi isänsä luo. + +Tyyneellä ilolla näki isä poikansa astuvan huoneesen eikä suinkaan +aavistanut mikä ajatus tämän rinnassa asui. Tosin Juhanan muoto näytti +levottomalta ja Sipo kysyi, kuinka hän oli nukkunut; vaan kun vastaus +oli tyydyttäväinen, ei isä sen enempää asiaa ajatellut, vaan rupesi +puhelemaan. + +"Savonlinna on nyt Karjalan ainoana tukena", lausui Sipo. "Karjalan +lukko, Viipuri, on valloitettu; Laatokan rantamaan suoja, Käkisalmi, on +antaunut. Synkät ovat näkyalat! Mun uskoni mukaan Savonlinna ei kauan +voi puoltaa itseänsä". + +"Se on mahdollista, että sekin viimme tukemme kaatuu", sanoi Juhana +synkästi. + +"Mun ymmärrykseni mukaan", virkkoi Sipo, "olisi ollut viisaammin tehty, +jos sovinnon kautta olisi koetettu pelastaa jäännös Suomesta vihollisen +alle joutumasta". + +"Miksi sanotte: olisi ollut? Eikö sitten vielä ole aikaa?" kysyi +Juhana, terävästi silmäillen isäänsä. + +"Se, joka Affleckin läheisyydessä elää ja näkee, ettei hallitus voi +omaisienkaan väkivallasta suojella alamaisiaan, se oppii hyvin +epäilemään, miten vihollisesta voi suojelluksi tulla", lausui Sipo +Nevalainen. + +"Mun isäni", sanoi Juhana, "te olette, pelkään ma, menettäneet +luottamuksenne". + +"Ainaki hallitukseemme semmoisena kuin se nyt on", virkkoi Sipo. + +"Te ajattelette, isäni, väärin", lausui Juhana, jonka ääni, enemmän kun +hän olis tahtonut, alkoi osoittaa hänen sieluntilaa. + +"Sinä näytät, poikani, levottomalta", sanoi Sipo, joka nyt selvästi +näki poikansa kiihtyvän mieli-alan. + +"Minä tunnustan isäni, että ne huhut, jotka olen kuullut, eivät juuri +ole voineet mun levolliseksi tehdä", sanoi Juhana vähän katkerasti, +lisäten sitte: "Te olette joutuneet viekottelian haltuun". + +"Viekottelian?" kertoi Sipo kummastuen. + +"Aivan niin", lausui Juhana vakavasti. "Rovasti on käynyt täällä ja +puheellaan toimeensaanut kauheat tuumat". + +"Poikani", sanoi naurahtaen Sipo. "Rovastia älä syytä. Me olemme miehiä +ja tiedämme itse mitä tehdä. Ja mistä meitä syyttäisit? Liitostako +Venäjän kanssa? Onko se niin kumma?" + +Juhana hypähti ylös penkiltä ja huusi: "Onko se kummaa? Hakekaat läpi +taivaan ja maan ja mainitkaat mulle joku mustempi teko kuin se, että +pettää isänmaansa!" + +"Pettää", kertoi Sipo kavahtaen ja hänen kulmakarvansa lähenivät +toisiaan. Hän tyyntyi pian ja lausui vakavasti: "Sinä olet nuori ja +minä ymmärrän tunteesi. Jos olisin sun sijassasi ja tulisin juuri sodan +jaloista, ajattelisin ehkä niinkuin sinä nyt, ja jos sinä olisit mun +sijassani, ajattelisit varmaan niinkuin minä. Minua on ryöstetty ja +minä tahdon kostaa". + +"Oi isäni!" lausui Juhana levottomasti. "Minä riennän rovastin luo ja +kysyn, kenen luvalla hän käskee kansaa luopua hallituksestaan. Hänen +täytyy tulla tänne ja peruuttaa puheensa, muutoin löytyy vielä miehiä +Suomessa, jotka voivat hillitä niin vaarallisen sielunpaimenen". + +"Juhana", sanoi Sipo Nevalainen, "sinä olet mun oma poikani ja +senvuoksi en tahdo puheesesi suuttua. Kuule mua: sun vihasi rovastia +vastaan on yhtä perätöin ja perusteetta kuin uhkasi. Sitä pait olemme +jo vannoneet Venäjälle uskollisuuden valan pyhänä kirkossa". + +"Vannoneet! Uskollisuuden valan!" kertoi Juhana vaipuen penkille ja +peittäen käsillään kasvonsa. Hetken hän istui ikääskun ukonnuolen +iskemänä; sitten hän kavahti ylös. Hänen poskensa hohtivat, hänen +silmänsä säteilivät ja hänen rintansa aaltoili. Hän seisahtui isänsä +eteen, joka puoleksi ihmetellen puoleksi peljäten, silmäili poikaansa. + +"Isä", puhui Juhana äänellä, josta edellinen sointuisuus oli kadonnut, +"te ette ole mikään konna. Kun katselen teidän jaloa muotoanne, mulle +hamasta lapsuudesta niin rakas ja niin kunnioitettu, kun näen totiset +silmänne ja tuon ylhäisen otsan, olen vakaantunut siitä, että vieläki +sama ylevä sielu teissä asuu kuin ennenkin. Jos Jumalaa pelkäätte, jos +emoani ja mua rakastatte, niin luopukaa noista vehkeistä, jotka +lopullisesti ovat olevat turmiollisia. Isänmaamme niinkuin köyhä äiti +nääntyväisille lapsilleen rintaansa tarjoaa, koettaen siitä pusertaa +viimme elinvoimansa. Ja tämmöisen äidin hylkäisimme, vihollisen valtaan +jättäisimme". + +Sipo oli, tätä puhetta kuullessaan, noussut ylös. Hän kohotti päänsä ja +seisahtui poikansa eteen, tähän tuimasti tuijottaen. Ikääskun kaksi +uhkaavaa ukonpilveä seisoivat isä ja poika vastatusten. + +"Kunnotoin poika", huusi Sipo, "näinkö huonossa muistissa on sulla +enään neljäs käsky! Tiedä, että ennenkun sinä synnyit, oli mulla jo +selvä käsitys velvollisuuksistani enkä ole niitä nytkään unhottanut. +Hoida sinä omat asiasi äläkä minusta huolta pidä". + +"Oi isäni", huudahti Juhana, "älkäät minuun tuskaantuko! Älkäät vihan +vimmassa päättäkö mielettömästi, Minä en tahdo teitä nuhdella kun +ainoastaan herättää siitä lumouksesta, jonka alle olette joutuneet". + +"Sun herättämistäsi en tartse", sanoi Sipo tylysti. "Sinä olet +varmaanki tullut kotiasi neuvomaan isääsi hänen velvollisuuksistaan +Jumalaa ja isänmaata vastaan. Jos niin on asian laita, on mullaki sulle +lyhyt neuvo annettava, nimittäin, että nopeasti matkustat takaisin +samaa tietä, kun olet tullut". + +Näin sanottuaan käänsi isä selkänsä pojalleen ja meni ulos. Juhana jäi +kalpeana seisomaan, tirkistellen ovea kohden, josta vihastunut isä oli +ulos mennyt. + +"Mikä kauhea muutos!" jupisi nuorukainen. "Katkerimmaksi suruksiko on +kotiini tulo muuttuva sen sijaan, että sen olisi pitänyt iloa tuottaa?" + +Hetki kului, kunnes ovi taas aukesi ja Katri astui sisään. + +Kun Juhana huomasi äitinsä, kohosivat kyyneleet hänen silmiinsä. Hän +astui äitiään kohden ja vaipui sitä rintaa kohden, jota vasten hän +ennen, lapsuutensa onnellisina aikoina, niin usein oli nukahtanut. + +Pitkällinen äänettömyys seurasi. Vihdoin sanoi Katri: "Minä tiedän mitä +on tapahtunut. Oi näitä kurjuuden aikoja, joita meidän pitää nähdä! +Kyllä luulen ettei Sipo olisi tuohon tuumaan ruvennut, ellei rovasti +olisi häntä siihen houkutellut. Viimme sunnuntaina saarnasi rovasti +täällä ja vannotutti väen kirkossa Venäjän alle. En ymmärrä muuta, kuin +että silloin suuri synti tapahtui". + +"Jos mikään syntiä on, niin se on", lausui Juhana. "Kun ma voisin jonku +keinon keksiä, joka voisi auttaa. Mutta oi surkeutta! Pitääkö mun +ruveta isäni ilmi viholliseksi!" + +Juhana vaikeni; hetken päästä hän jatkoi: "pääni on niin kuuma. Minä +tahdon käydä ulkona raikasta ilmaa hengittämässä. Te arvaatte, äiti, +missä käyn. Isäni käski mun kohta palata samaa tietä kuin olen tullut. +Ne hetket, jotka täällä viivyn, tahdon viettää armahan emoni ja kalliin +morsiameni seurassa. Ja sitten --" + +Juhana ei voinut jatkaa. Hän otti lakkinsa ja meni. Äiti silmäili +hetken akkunasta poikaansa, kunnes vihdoin kyyneleet hämärtivät hänen +näköänsä. Hän lankesi polvillensa ja rukoili sydämensä syvyydestä +Jumalaa olemaan heille tukena ja auttajana tällä koetuksen kovalla +hetkellä. + +Juhana suuntaili askeleensa Elsan luo. Tämä otti ilolla vaan samassa +alakuloisesti vastaan lemmittynsä. Hän kertoi Sipon juuri käyneen Yrjön +luona. He olivat puol'ääneen puhelleet, vaan Elsa oli kuitenki sen +verran kuullut, että hän tiesi kysymyksen olleen lähteä Käkisalmeen +hakemaan sieltä apua Venäläisiltä. Vihdoin oli hän kuullut Sipon +sanovan Yrjölle: "älä pelkää! Poikani ei tiedä tästä mitään. Eikä hän, +jos tietäisiki, uskaltaisi; sillä --", loppua ei Elsa ollut kuullut. +Sitten oli Sipo maininnut jotaki noidasta ja he olivat kumpii ulos +menneet, Yrjö matkalle Pielisiin, Sipo, Jumala tiesi mihin. + +"Onnetoin isä", jupisi Juhana. "Et tiedä mitä ai'ot tehdä; retkeä +pitäisi estää, vaan isäni -- -- --". + +Juhana painoi muiskun vapisevan neidon huulille ja lausuen: "Oi +onnettomuutta, jos retki matkaansaadaan; silloin en enään tahdo elää", +töytäsi hän huoneesta ulos. Elsa juoksi hänen jälkeensä; vaan kun +Juhana jo oli kaukana maantiellä, palasi neito takasi, vaipui penkille +pirtissä ja itki katkerasti. + + * * * * * + +Polkua, joka johti Horman Mallan luo, astui yksinäinen mies. Hän kulki +alla päin ja näytti syviin mietteisiin vaipuneen. Lähetessään noidan +asuntoa, kohotti yksinäinen matkustaja päätään. Hän kolkutti kolmasti +ovelle. Se avattiin varovasti ja matkustaja astui kiiruusti sisään. + +Malla, nähdessään matkustajan, astui pari askelta taappäin, huudahtaen: +"Mitä _sinä multa_ tahdot? Pois!" + +Sipo Nevalainen -- sillä tämä matkustaja oli -- viittasi kädellään +tyynnyttävästi, otti povestaan rahakukkaron ja lausui: "minä tahdon +tietää asian ennakolta. Ilmoita onko se, jota aion tehdä, onnistuva. +Minä palkitsen sun runsaasti". + +"Hahhaah", nauroi noita. "Sinä koetat vanhusta eksyttää; mutta sinä +olet mua kerran pahoin kohdellut ja -- niinkuin silloin sanoin -- onni +on sinusta kaukana". + +"Älkäämme mennyttä aikaa muistako", sanoi Sipo. + +"Kuinka on ylpeän Nevalaisen mieli nyt näin nöyrtynyt?" kysyi noita +ivaillen. + +"Nöyrtynyt?" kertoi Sipo ja kohotti päänsä; hän jatkoi vieläkin +malttavaisesti: "Se sinään. Tahdotko mua, maksua vastaan, auttaa?" + +"Kysy muilta neuvoa; miksi sinua auttaisin kun et muakaan auttanut, +silloin kun pyysin", virkkoi noita. + +"Noita!" huudahti Sipo ja kohotti oikean kätensä, "tiedätkö että tuo +käsi sun tuossa tuokiossa voi ruhjoa? Me olemme kahden kesken. Älä mua +ärsytä!" + +"Sinä uhkaat", naurahti Malla, "Mitäs voittaisit, jos mun tappaisit? +Omantunnon vaivaa. Sinä tulet mua vielä useinki tarvitsemaan, Sipo +Nevalainen. Et mulle tahdo vahinkoa tehdä; minä olen levollinen". + +Noidan vakava puhe vaikutti sen, minkä se tarkoitti. "Minä tosiaanki +sinua tarvitsen", sanoi Sipo, tukehduttaen luonnollisen kärtyisyytensä +tällä hetkellä. Hän avasi kukkaron ja laski siitä kämmenelleen ko'on +rahoja, lausuen: "Minä ja moniaat muut aiomme lähteä Käkisalmeen +Venäläisten tuumille, saadaksemme heiltä apua Affleckia vastaan. Onko +aika lähdölle sopiva ja voidaanko tätä jotenki estää?" + +"Laske rahat tuohon penkin päähän", sanoi noita, joka nyt mielestään +oli kyllin Nevalaista nöyryyttänyt. Tämä teki niinkuin noita vaati. + +Malla puhalsi nyt valkean puoleksi sammuneisiin hiiliin, pani kattilan +tulelle ja kaatoi kattilaan ruskeaa vettä. Kohta kohosi savu siitä. +Noita tirkisteli savuun, kohotteli kumpaisetki kätensä savua kohden ja +jupisi itsekseen. + +"Nyt", virkkoi noita ääneen, hetken päästä, "nyt näen. Aika on sopiva +ylihuommenna; silloin on täysikuu". + +"Uhkaako meitä matkalla mikään vaara?" kysyi Sipo. + +Savun seasta kuului vastaus: "Jos ette puussa näe sinisen karhun, jota +ei ampumalla voi tappaa, niin olette vaarasta vapaat". + +"Hyvä", jupisi Sipo; "tuossa ovat rahasi". + +Hän läksi kevein askelin astumaan noidan mökistä. Malla otti penkiltä +rahat, suuteli ne monin kertaisesti ja otti sitten kiukaan alapuolesta +kiven irti. Kiven takana oli kätkö, jossa oli lipas. Malla ra'otti +tämän ja vielä kerran suudeltuaan äskeisen ansionsa, antoi hän sen +suljahtaa lippaasen, jonka hän piakkoon pisti säilyynsä. + + + + +VII. + +Hovilassa. + + +Päivänä jälkeen sen, jolloin viimmemainitut tapaukset tapahtuivat, +istui iltapuoleen Majuri Affleckin tilalla hänen jo ennestään +lukijalle tunnetut kolme uskottua ison pöydän ympärillä, viettäen +aikaansa vaihdellen puheilla ja aseiden puhdistamisella sekä +teroittamisella. Arnkijl perkkasi vanhaa piimusköötiä, Jessenhaus +puhdisti sytytin-musköötiä ja Björn Finne hioi miekkaa. Pöydällä seisoi +kaksi isohkoa oluthaarikkaa. Huone, jossa he istuivat, oli iso pirtti, +jonka seinillä riippui kaikenlaisia aseita: pyssyjä, sapeleita, +miekkoja ja pistooleja y.m. Yhdellä seinällä näkyivät Kaarle XI ja +Kristinan muotokuvat. + +"No, Björn", sanoi Arnkijl, "mitä mietit, kun suusi meni noin nauruun?" + +"Minä soisin joskus olevani sata kertaa pienempi kuin olen", lausui +Finne, joka, kun kerran rupesi, oli mahdottoman filosofillinen. +"Olisinpa esimerkiksi kärpänen". + +"Ja mitä hyötyä sulle siitä olisi?" kysyi Arnkijl, silmäillen Björnin +täysikuu-muotoa. + +"Minä tahtoisin kerran kuulla mitä Nurmeslaiset meistä puhuvat. +Etteivät he meitä kiitä, sen toki tiedän; vaan sen tahtoisin tietää, +mitä päävikaa he meissä kussaki vainoovat". + +"Nurmeslaisten mielipiteistä me viisi pidämme", sanoi Jessenhaus +kuivasti. "Sulla Björn, on, suoraan sanoen, yksi vika, joka usein on +meille haitallisempi kun Nurmeslaisille. Sinä mittaat viinapäissäsi +kappoja tynnyrien sijaan ja joskus päin vastoin, joka taas arvoamme +alentaa ja turhaan ärsyttää kansaa". + +"Olkoonpa miten tahansa", virkkoi Björn närkästyneenä Jessenhausin +nuhteista, joita hän ei suinkaan ensikerran kuullut: "sen tiedän, että +minä meistä kolmesta olen enin suosittu. Kaikki myöntävät, että mulla +on hyvä sydän. Mutta sinua, Jessenhaus, he kutsuvat Belzebubiksi y.m. +Ja Arnkijl -- hm -- en tahdo sua, Fredrik, loukata -- hm -- jääköön +sikseen". + +"Minua et loukkaa, jos sanot", virkkoi Arnkijl, joka kuitenkin ei tosin +tiennyt, tahtoiko hän mieluummin kuulla tai ei. + +"He sanovat -- hm -- että olet petollinen. No, kummako se! Kuka noiden +kanssa rehellinen voi olla? Sanovat myös että olet vähän pelkurimainen. +Minä olen selittänyt että jälkeen viimme kuumetautisi luontosi tuli +hiukan aremmaksi, mutta pelkuri ei Arnkijl ole -- sen olen +vakuuttanut". + +"Mutta _sinusta_ ei sitä voi vakuuttaa", virkkoi Jessenhaus. + +"Milloin olen pelännyt?" kysyi Björn punastuen vihasta. + +"Kun rovasti vannotti kansan Ryssän alle kirkossa", lausui Jessenhaus. +"Sinä, kruunun virkamies, et uskaltanut sanaakaan hiiskua silloin. Kun +oisit rohjennut nousta ylös ja pitää heille puheen, niinkuin, totta +mar, minä olisin tehnyt, niin ei tämmöisiä hullutuksia ois tapahtunut. +Nyt ovat he Ryssän kansaa liitossa ja meille voi tulla ahtaat olot, +johon on syynä sun pelkurimaisuutesi ja huolettomuutesi". + +Björnin veri kuohahti; vaan hän ei oikein uskaltanut Jessenhausia +vastustaa; hän lausui: "Sulla on aina mua vastaan nurkumista. Jos itse +oisit kirkossa ollut, et oisi enemmän kun minäkään suutasi aukonut. +Sinä tiedät hyvin, ettei sun puhettasi olisi enemmän korviin otettu, +kun minunkaan. Mutta pääsyy sun moitteeseesi on, suoraan sanottu, +kateus. Sinä et soisi, että minä olen majurin suosiossa yhtä paljon kun +sinäki, vaikka mua kyllä koetaan parjata hänen edessä". + +"Sinä et, Björn-rukka, sietäisi paljon parjaamista, ennenkuin olisit +kuitti palveluksestasi", sanoi Jessenhaus. "Vaan se sinään. Minä en +sinua tahdo sortaa, ainoastaan oikasta ja oikaseminen on aina +vastenmielinen inhimiselliselle ylpeydelle. Mutta olen minäki aikanani +saanut nuhteita kuulla, jopa tutaki. Kun majuri oli pahalla tuulella, +ei ollut lysti olla; korviaan sai varoa; kerran hän kolautti mua miekan +lappealla selkään, etten pitkään aikaan voinut hengittää. Semmoinen +kohtelu oli liian ankara ja sen sanoinki kerran majurille että, jos hän +vielä mua niin kohtelee, niin olemme eri ystävät. Hän katui mitä oli +tehnyt, syleili mua ja sanoi, etten koskaan saa hänestä luopua, sillä +semmoista auttajaa kuin minä, ei ole hällä ollut, eikä tule". + +Tämä puhe lepytti melkoisesti, niinkuin Jessenhaus jo edeltäpäin +arvasi, sopusaluonteisen Björnin. + +"Majurilta on tullut kirje," lausui nyt Jessenhaus, "jossa hän käskee +meidän pitää huolta siitä, että jäännös hänen tavarastansa Suorlahden +ja Lieksan tiloilta Kiteellä ja Pielisissä tuodaan tänne. Hän aikoo +sitten kelin aikana viedä täältä kaikki Kajaaniin. On nyt terveellistä, +että joku meistä lähtee Kiteelle ja Pielisiin". + +"Minä olen valmis", sanoi Arnkijl, joka heti hoksasi, että tuo reissu +olisi kukkarolle varsin terveellinen. + +"Minä en ole pitkään aikaan matkustanut," virkkoi Björn; "kävithän, +Arnkijl vasta Kajaanissa." + +"Niin, Majurin seurassa!" sanoi Arnkijl. "Minä lähden Kiteelle, menköön +Björn Pielisiin". + +"Minä pidän sen sopivimpana, että sama mies käy sekä Kiteellä että +Pielisissä, koska ne ovat samaa suuntaa", sanoi Jessenhaus. + +"Määrää sinä Pietari", sanoi Arnkijl Jessenhausille, "kumpi meistä +menee, niin ei tule tyhjää intosta välillämme". + +"Minä katson sopivaksi että Arnkijl lähtee", sanoi Jessenhaus; "Björn +on täällä kotona tarpeesen". + +Finne nousi ylös ja paiskasi miekan, jota hän hioi, pöydälle, jotta se +tärähti. + +"Te luulette voivanne mun kanssani menetellä niinkuin lapsen kanssa", +huusi hän, "mutta Björn Finne, joskin pitkämielinen, ei ole vahasta +tehty. Tällä kertaa pitää poikkeus tapahtuman. Ellen minä pääse yksin +tai Arnkijlin kanssa matkalle, niin lähden huomispäivänä pois Hovilasta +ja silloin saatte tulla toimeen Nurmeslaisten kanssa miten voitte". + +"Hsch -- joku tulee", sanoi Jessenhaus; "älkäämme riidelkö". + +Ovi avattiin ja muuan mies astui sisään. + +Jessenhaus kavahti, nähdessään ettei vastatullut ollut oman talon +miehiä. Kaikki muut olivat enemmän tai vähemmän hänen vihamiehiään. + +"Mikä on asiasi?" kysyi hän tulleelta. + +Tämä seisoi ääneti uteliaasti silmäillen huonetta. + +"Luultavasti olet tänne tullut luvattomissa aikeissa", jatkoi +Jessenhaus. "Mutta muista, että täältä on vaikeampi päästä kuin tänne +tulla". + +"Mun käskettiin tuoda tänne tämä kirje", sanoi vieras ja kohotti +Jessenhausille kätensä. + +Veronkantaja silmäili uteliaasti kirjettä. Arnkijl ja Finne myöskin +tunkeusivat Jessenhausin luo katsomaan minkänäköinen kirje oli. +Sill'aikaa puikahti vieras huomaamatta ovesta ulos. + +Jessenhaus silmäili ovea kohden ja nähden, että vieras oli poissa, +huudahti hän: "Arnkijl, joudu tuota outoa takaa ajamaan. Sinullahan +ovat hyvät jalat". + +Nuolen nopeudella puikahti Arnkijl ulos ovesta. + +Jessenhaus silmäili tarkasti kirjettä. Se oli karkeanlaiselle paperille +kirjotettu ja sinetillä suljettu. Tarkemmin katsottuaan lakkaa, näki +hän että sinetin asemesta oli käytetty äyrin lanttia. + +Kirje sisälsi seuraavat sanat: + +"Muuan tuntematoin tahtoo teille ilmoittaa, että neljä talonpoikaa +Nurmeksesta tänä iltana ovat lähteneet jalkasin etelää kohden +Venäläisiltä apua hakemaan teidän rasituksianne vastaan. Koska tämän +kirjoittaja pitää isänmaan vapautta kalliimpana kun yksityisten +kostonhimoa, julkaisee hän täten teille asian, toivoen, että te +väkivoimalla koetatte paluuttaa matkustajat heidän vaaralliselta +retkeltään". + +"Mitä tämä merkitsee?" jupisi Jessenhaus. "Pitääkö ilmoitukseen +luottaa? Olisko tässä joku koiran kuri tekeillä? Ehkä tahdotaan meidät +kotoamme houkutella, jotta sill'aikaa voitaisiin ryöstää majurin tavara +täältä?" + +Björn astui pirtin nurkkaa kohden, avasi pienen nurkkakaapin, otti +siitä pullon ja nielasi sen sisältöä pari kulausta. Sitten hän taas +tuli pöydän ääreen istumaan ja näytti sangen miettivältä tuon +ajatus-justeerauksen jälestä. + +Askeleita kuului nyt oven takaa ja Arnkijl astui sisään -- yksinään. + +"Minä en ole huono jaloistani", sanoi hän läähöttäen, "vaan se mies +meni kuin luoti pyssystä. Aina pysyi hän vähän edelläni, kunnes vihdoin +Turuisen metsikön rinteessä hän katosi kuin tähden lento taivaalla". + +Arnkijl, luettuaan kirjeen, lausui: "Huomen-aamulla lähden heitä takaa +ajamaan. Ensin käymme Nevalaisen ja Sormuisen taloissa jollaki asialla +muka, että saamme nähdä jos isännät eivät ole kotona. Sitten kyselemme +missä ne ovat ja jos ei voida siitä selkoa antaa tai vääriä ilmoituksia +saamme, niin lähdemme matkalle, minä ja Björn neljän miehen kanssa. +Sinä Jessenhaus jäät vartioimaan kotoa". + +"Hyvästi puhuttu", sanoi Jessenhaus. + +"Me menemme hevosella, niin pian heidät saavutamme", virkkoi Arnkijl. + +"Ja minä takaan, että annamme noille tappuratukille semmoisen +reklamentin selkäpiille, että vasta ajattelevat mihin matka vetää", +lausui Finne. + +"Se oikein Björn", sanoi Jessenhaus. + +Björn väänteli punaisia viiksiään ja näytti erinomaisen sotaiselta. + +"Eiköhän tämä asia sietäisi pienoiset ryypyt", sanoi Björn. + +"Kaiketiki sille, joka haluaa. Kaapissahan on nestettä", lausui +Jessenhaus. "Minä lähden nyt levolle. Huomen-aamulla kello viisi kaikki +pitää olla valmiit. Hyvää yötä!" + +Jessenhaus meni. Arnkijl mietti myös samaa tehdä, vaan Björn sai hänen +vakuutetuksi siitä, että tärkeä työ oli edessä ja että oli hyvinki +syytä maistella vähän. + +Veikot istuivat nyt hyvän aikaa pakinoiden yhtä ja toista. Björn tuli +hyvin sotaiselle tuulelle, astuskeli ympäri seiniä, tarkastellen +aseita, tähtäili musketeilla ja löi ilmaan sapeleilla. Vihdoin hän +vaipui muutamaan nurkkaan penkille maata ja nukkui heti. Arnkijl astui +nyt hiljaa ulos pirtistä ja meni lepohuoneesensa. Hovilassa oli paljon +asuinhuoneita ja itsekussaki piti jonku maata, jottei varkaat tai +talonpojat voisi päästä sisään tuhotöitä tekemään. + + + + +VIII. + +Matkalla Käkisalmeen. + + +Pielisten pappilassa istui ruokapöydän ääressä muutamana syyskuun +päivänä seitsemän henkeä, jotka virvoittivat itseään niistä +ylönpalttisista ruoka- ja juoma-lajeista, joita pöydälle oli pantu. +Useat näistä henkilöistä ovat jo ennestään lukijalle tunnetuita. Pöydän +päässä istui rovasti Herkepaeus, joka suurella vieraanvaraisuudella +kohteli läsnäolevia. Sipo Nevalainen istui hänen oikealla ja Yrjö +Sormuinen hänen vasemmalla puolellaan. Karjalainen ja Turuinen istuivat +Sormuisen rinnalla. Nevalaisen vieressä istui pastori Juho Wallius, +pieni lihava mies, joka suunnattomasti rakasti latinan kieltä ja oli +onnellisna, kun sai sitä käyttää puhuessaan korkeasti oppineen rovastin +kanssa. Lukkari Porkkander, joka istui pastorin vieressä, oli pulska +mies, jonka äänelle ei mikään inhimillinen olento voinut läheskään +vertoja vetää. Kun hän Pielisten kirkossa "laski" tulemaan säveleitään, +niin heräsivät paatuneimmatki unen horroksista, johon heidän lihallinen +luontonsa heidät joskus vaivutti. + +Vanhan hyvän tavan mukaan rovasti oikein pakottamalla pani vieraansa +syömään. + +"Mikä olikaan tuon arvoisan toverinne nimi?" kysyi rovasti +Nevalaiselta, vaan ennenkuin tämä kerkesi vastata, virkkoi Karjalainen: +"Pietari Karjalainen, korkeasti oppinut herra seurakunnan paimen". + +"Te olette nyt tärkeän toimen alottaneet", jatkoi rovasti. "Minä luotan +siihen, että te maltilla ja älyllä ajatte asiat onnellisesti, että +seisotte pelvotta, vaikka mailmaki menisi ylösalaisin niinkuin +runoilija sanoo". + +"Si fractus illabitur orbis, impavidum ferient ruinae", säesti Wallius. + +"In positivo gradu", sanoi Wallius kainosti; "sed tu, praestantissime +praeposite, in superlativo". + +"Kunnioitettavat vieraat", lausui Porkkander, "minä toivon, teidän +palatessanne, saada teitä vapaina miehinä tervehtiä". + +"Vapaus on kaikesta ihmiselle kalliin", sanoi Nevalainen. + +"Dulcis est libertas et potestas vivendi secundum arbitrium suum", +lausui Wallius, luoden silmäyksen rovastiin. + +"Se on aivan totta", sanoi Herkepaeus. "Mutta tuohon alkulauseesen +kuuluu jatko näin: Sed probe respiciendum est numnae plenae libertatis +simus capaces et annon incidamus in majus malum, si nos omnimodo +_alieno imperio_ subducere volumus. Mutta meille ei voi tapahtua +majus malum kun Affleck. Alienum imperium eli toinen esivalta on meille +tarpeesen ja siinä punctum". Hetken äänettömyyden perästä kysyi rovasti +Nevalaiselta: "Milloin saan teidät takaisin odottaa? Ette kait sivu mun +taloni silloinkaan kulje, toivon ma". + +"Jos asiat hyvin käyvät, kymmenen päivän jälestä", lausui Nevalainen. + +Kun ateria oli päättynyt, lausui Karjalainen: "Läsnäolevien +puolesta kiitän sydämmeni syvyydestä herra rovastia tästä uudesta +suoseliaisuuden osoitteesta. Armon Herra korkeudessa suokoon teille +ikää ja terveyttä, että vielä kauan saisitte vaikuttaa rakkahan +laumanne eduksi". + +"Kaiken voimani saan Herralta. Hälle olkoon kiitos ja kunnia +ijankaikkisesti", virkkoi rovasti. + +"Ejus est regnum et potestas et gloria in saecula saeculorum. Amen", +lausui Wallius, hartaasti pannen kätensä ristiin. + +Porkkander veisasi nyt jylisevällä äänellä pöytävirren ja sitten +noustiin aterialta. + +Rovasti vei Nevalaisen vähän muista erilleen ja kysyi: "Tietävätkö +Nurmeslaiset lähdöstänne?" + +"Olkaat levollisena, herra rovasti. Horman Halla sanoi ett' ellemme näe +sinisen karhun, johon ei luoti pysty, puussa könöttävän, niin emme +tartse esteitä Nurmeslaisten puolelta peljätä". + +"No silloin lienette varmaat", naurahti Herkepaeus. + +Rovasti ja Nevalainen yhtyivät nyt muihin. Vielä vietettiin hetkinen +puheilla, kunnes matkustajat ottivat hyvästin vieraanvaraiselta +rovastilta sekä pastorilta ja lukkarilta, jotka viimemainitut heitä +saattoivat hyvän matkaa maantietä ja sitten menivät kumpii kotiinsa. + +Matkustajilla oli kädessä pitkät, tuuranmoiset sauvat ja selässä +eväslaukut. Nevalaisella oli pyssy, joka nahkahihnasta riippui +olkapäältä; Sormuisella ja Karjalaisella samoin. Turuisella oli +pistooli ja vyöllä vanha miekka Kaarle IX:n ajoilta. Näin varustettuina +kulkivat miehet turvallisesti tietä eteenpäin. + +Pitkän aikaa astuttiin äännetöinnä, miettien rovastin ystävällistä +kohtelua. Kun kaksi neljännestä (5 virstaa) oli ennätetty, istahdettiin +tien viereen hetkiseksi, koska Karjalaisen pyssy oli löysännyt +kannattimestaan. + +"Palatessamme olemme vielä paljoa tervetulleemmat Pielisiin", sanoi +Sormuinen, "mutta ei Nurmekseen. Saapas nähdä millä tuulella +Jästihanska on, kun kuulee missä olemme käyneet". + +"Kuka meistä Käkisalmella puheenjohtajaksi rupeaa?" kysyi Karjalainen. +"Turuinen taitaa hyvästi Venuskaa". + +Vakava Turuinen rykäsi. + +"Suosituissa asioissa ymmärtää helposti toinen toisen", sanoi +Nevalainen. "Pää-asia on, että heti pyydämme saada Affleckin +karkoitetuksi Nurmeksesta. Se on ensi ehto". + +"Vaan emmehän liitostamme luovu", sanoi Turuinen. + +"Tietysti ei", vastasi Sormuinen. "Meidän tulee niin vähillä +uhrauksilla kuin mahdollista saada mitä suurimpia etuja". + +"Kosto on ainoa etu, jota tarvitaan", sanoi Nevalainen. "Oi kosto! Kun +seisoin kodissani yksin, voimatoinna ja näin kuinka nuo kelvottomat +kotirauhan rikkoivat, silloin vannoin valan kuolon uhkaa kovemman. Sen +valan minä aion pitää, niin kauan kun tuo oikea käsi mua tottelee". + +Miehet lähtivät taas astumaan. He laskeusivat mäkeä alas, kulkivat +huonon sillan yli ja rupesivat nousemaan toista mäkeä ylös. + +"Mitähän kotonani arvellaan lähdöstäni?" sanoi Karjalainen. "Minä +sanoin meneväni Repolaan nahkojen ostoon. En totta mar' uskaltanut +sanoa vaimolleni mihin menen, sillä Hovilaiset olisivat hänestä +kiristäneet ulos salaisuuden ja sitä pait Maija ei ole juuri +salaisuuksia varten luotu, Jumala paratkoon". + +"Mun kotonani ei ole tapana isännällä sanoa mihin hän menee", virkkoi +Turuinen. "Minä käskin panna konttiin evästä ja sitten läksin". + +Miehet olivat jo melkein mäen päällä. Mäelle tultuaan huomasivat taaski +alangossa sillan, joka oli niin huonossa kunnossa, ettei siinä muut kun +jalkamiehet näyttäneet voivan poikki pääsevän. Samassa kuulivat he +takaa kärryjen kolinan ja näkivät kolme kärryä jäletysten täyttä +vauhtia laskevan mäkeä alas, yli sillan; kohta olivat ne saavuttaneet +jalkamiehet. + +Nämä koettivat astua nopeasti, keretäkseen sillan yli, joka oli heidän +edessään; sillä he tunsivat kohta Arnkijlin ja Björnin ensi kärryissä. +Mutta takaa-ajajat ajoivat täyttä vauhtia jalkamiesten sivu eivätkä +pysähtyneet ennenkun silta heidän eteenpäin pääsemistä esti. + +"Me olemme varmaanki petetyt", sanoi Nevalainen Sormuiselle. -- "Jos ei +Karjalaisen pyssynkannatin olis irtaantunut, niin olisimme sillan +tuollapuolen. Silloin olisi heidän täytynyt jättää hevosensa tälle +puolen ja miehiä niitä vartioitsemaan, elleivät kerrassaan olisi +palanneet. Nyt ei muu auta kun vastarintaa tehdä. Ajattelinpa lähettää +luodin tuohon ensi kärryyn, vaan kun eivät he mitään vielä ole puhuneet +tai tehneet, en tahtonut riitaa aloittaa". + +Kärryistä nousi alas kuusi miestä. Yksi niistä jäi hevosia vartioimaan; +toiset alkoivat astua talonpoikia kohden. Nämä vetäysivät vähän ylemmä, +mäen rinteesen. + +"Mihin matkanne, hyvät ystävät?" kysyi Björn. + +"Saman kysymyksen me voimme teille tehdä", sanoi Sormuinen. + +"Me olemme tarkastusretkellä, veikkoseni", lausui Björn. "Huhu on +kertonut että vaarallisia vehkeitä olis tekeillä ja me, järjestyksen +miehet, olemme tulleet katsomaan, onko tuossa huhussa perää". + +"Järjestyksen miehet!" nauroi Nevalainen ylönkatseellisesti. "Te olette +veronkantajia, vaan ei järjestyksen miehiä. Pysykäät ammatissanne". + +"Ja te olette maamme pettureita", sanoi Arnkijl, "ja siitä oikeuden +edessä saatte vastata. Nyt saatte kääntää nenänne Nurmesta kohden; ei +Käkisalmea enään tartse ajatella". + +"Etkö häpeä meitä syyttömästi herjata", virkkoi Karjalainen. "Me olemme +menossa pääkuvernööri Nierrothin luo, hakemaan huojennusta +pakkoverosta". + +"Sen valehtelet samoin kuin kotonasi olit valhetellut meneväsi +Repolaan", huusi muuan Hovilaisista. + +"Sinä hävytöin rakki", kähisi Karjalainen. "Olet varmaan käynyt +kotorauhaani rikkomassa". + +"Ole siitä rauhasta levollinen, kun itse olet täällä", lausui äkäinen +renki. + +Mielet täten kiihtyivät kummallai puolen niihin määrin, että Hovilaiset +kohta ryntäsivät talonpoikien päälle. Nämä vastustelivat ensin itsiään +sauvoilla, vaan kun Hovilaisilla olivat miehet muassa, alkoi +talonpoikien asema käydä hankalaksi. + +Nevalainen kohotti nyt pyssynsä; pamaus kuului ja Arnkijl vaipui kohta +polvilleen. Luoti oli käynyt vasempaan pohkioon. + +Hovilaiset joutuivat tästä aivan vihan vimmaan. Heitä oli nyt vaan +neljä neljää vastaan. + +"Tuossa saat viimme kappain edestä", huusi Sormuinen ja heitti Björniä +hartioille. Tämä kiljasi iskusta ja hyökkäs Sormuisen päälle, löi häntä +miekan lappealla oikeaan käsivarteen, joka meni turraksi. Samassa yksi +Hovilan renki sieppasi Sormuisen seljälleen. + +"Älkäämme jatkako turhaa työtä", sanoi nyt Karjalainen. "Palataan +sovinnossa, ettei tule käräjä-asia". + +"Sinä raukka", karjasi Nevalainen. "Sovinnossa!" + +Mutta Karjalaisen rohkeus oli mennyt. Hän laski pyssynsä puuta kohden, +lausuen: "Ei tässä enään auta vastustaa". + +Kun Turuinen näki kumppaninsa noin alakuloisena, niin hänenki rohkeus +väheni. Hovilaiset käyttivät tämän epäröimisen edukseen. Kohta oli +Sormuiselta kädet taka sidotut; samoin Karjalaiselta ja Turuiselta. + +Nyt seisoi Sipo Nevalainen yksin neljää vastaan. Hän ei kerennyt ladata +pyssynsä, vaan hän piti sitä piipusta kiini ja heilutti sitä kuin +nuijaa. Hovilaiset epäilivät käydä tuon uhkaavan näköisen talonpojan +kimppuun. Vihdoin he kuitenki häpesivät, etteivät neljän voisi yhden +voittaa; he ryntäsivät yht'aikaa Sipon päälle. Tämä sai muutaman rengin +kiini, paiskasi hänen niin voimakkaasti toista renkiä kohden, jotta +kumpii vyöryivät tien syrjään ojaan, huutaen ja noituen. Arnkijl istui +tien syrjässä änkyttäen tuskasta pohkiossaan; ainoastaan Björn ja yksi +renki voivat enään Nevalaisen kimppuun käydä. + +Hevoset laaksossa olivat taistelusta levottomiksi tulleet ja lykänneet +kärryt takaperin. Äkkiä Nevalaisen muoto synkistyi; hän tirkisteli +laaksoon ja jupisi: "Kohtaloni ei suo mulle menestystä tällä kertaa". + +Hetken oli voimakas mies kykenemätöin itseään puollustamaan. Tämän +hetkisen käytti Björn edukseen. Hän astui Nevalaisen luo, otti +taskustaan nahkahihnan ja sitoi Sipon kädet tämän seljän taa. + +Nyt Nevalainen kavahti ikääskun unen horroksista, syvään huo'aten. Hän +oli lumouksestaan päässyt, ja olis nyt taas ollut valmis vastarintaa +tekemään; vaan nyt ei enään voinut. + +"Noidan ennustus kävi toteen", jupisi Nevalainen. "Kuka olis uskonut: +sininen karhu puussa ja sitä karhua ei luoti voi tappaa". + +Talonpojat vietiin nyt kärryjen luo, joihin kuhunki yksi pantiin. +Turuinen ja muuan Hovilan rengeistä saivat jalkapatikassa kulkea +Pielisiin, josta saivat hevosen. + +Nevalainen, noustessaan Björnin kärryihin, tirkisteli vieläi kärryjen +perälautaa, johon sininen karhunkuva oli maalattu. Tämä oli muka +Björnin vaakuna. + +Paluutettujen viha ilmausi paluumatkalla erilailla. Sipo istui +äänetöinnä. Björn koetti häntä puhutella, vaan Nevalainen ei vastannut +hänen puheesen. Hän mietti vaan yhtä asiaa: saada tieto siitä, kuka +heidän retkensä oli ilmaissut Hovilaisille. Sormuinen purki sappensa +Hovilaisille mitä pahimmalla tavalla hän voi, luvaten heille korvausta +tämän päivän edestä. Vihdoin hän vaikeni lausuttuaan, ettei noille +kelvottomille raukoille kannattanut kelpo miehen puhua; eivät he edes +haukkumista ansaitseisi. Karjalainen rupesi puhelemaan renkien kanssa +sopuisasti ja koetti saada tietää, kuka Hovilaisille oli talonpoikain +menon ilmoittanut; vaan tästä seikasta hän ei selvää saanut. Turuinen +istui äänetöinnä; ei hän näyttänyt liioin surevan tätä äkkinäistä +palausta. + +Myöhään illalla saapuivat matkustajat taas kotiseuduilleen. Kun +Nevalainen astui alas kärryistä, tuli Juhana pihalle, katsomaan kuka +ajoi kartanolle. Synkkä ajatus oli syntynyt Sipon aivoissa. "Minä +uskon, että Juhana on tämän matkaansaanut", ajatteli hän. "Isä poikansa +pettänyt!" + +Näin päättyi talonpoikain retki Käkisalmelle. Nevalainen haastettiin +käräjiin siitä, kun oli ampunut kruunun käskyläistä ja muut talonpojat +retkelle houkutellut. Hän tuomittiin sakkoon, jonka hän kernaasti +maksoi, lausuen: "Mun kukkarostani nyt raha lähtee, vaan Hovilaisilta +se vielä kerran peritään". + +Arnkijlin vamma parani pian; vaan hänen sydämmeensä oli haava isketty, +joka kauan pysyi arpeutumatta. Siinä haavassa kyti sammumatoin viha +Nurmeksen talonpoikia ja etenki Nevalaista vastaan. + + + + +IX. + +Jalous ja vaara. + + +Tämän onnettoman retken kautta oli Sipo Nevalaisen mieli muuttunut +entistään katkerammaksi ei ainoastaan Hovilaisia, vaan läheisimpiäänki +kohden. Hän oli kadottanut luottamuksensa ihmisiin ylipäänsä. +Karjalaista ja Turuista hän kohteli ylönkatseellisesti. Hänen vaimonsa, +jota Sipo aina oli hellimmällä rakkaudella kohdellut, ei enään ollut +varmaa siitä, milloin hän saisi jonku pistävän sanan mieheltään kuulla. +Sipo ajatteli: onko mahdotointa, ettei vaimoni olis menostani +julkaissut? Hän oli jo kerran syyttänyt vaimoaan siitä, vaan kun tämä +pyhästi oli vakuuttanut olevansa syytöin, niin lauhtui Sipon mieli +sillä kertaa. + +Omaa poikaansa Sipo nyt suvaitsi vielä vähemmin kuin ennen. Jos Juhana +oli iloinen, oli se epäluotettava merkki; jos hän oli suruinen, oli +sekin suru tietysti siitä syystä, kun isä arveli. Isän ja pojan välillä +oli juova syntynyt niin syvä, että pelvolla täytyi tulevaisuutta +odottaa. + +Sormuinen oli samoin kun Nevalainen onnistumattoman retken jälestä +tullut paljoa kärtyisemmäksi kuin ennen oli ollut. Hänen kaunis ja jalo +sisarensa sai usein kärsiä veljen ra'an ja maltittoman mielen kiukkuja. +Juhanaa ei Yrjö enemmän kuin Nevalainenkaan suvainnut; hän ei +koskonkaan ollut Juhanan suoruutta rakastavaan mieleen mieltynyt. +Juhanaki puolestaan ei voinut Yrjön raakuutta ja itsevaltaisuutta +kunnioittaa. Sisar koetti välittää näiden eriluontojen kesken; vaan +välitys onnistui hyvin vaillinaisesti. + +Oli muuan synkkä päivä Marraskuun alulla. Elsa istui kamarissa pirtin +takana. Hänen mielensä oli raskas; ei ollut hän sitten edellisen päivän +aamua saanut tavata Juhanaa. Koko edeltäpuolenpäivän oli hän odottanut +saada kuulta jotai Nevalaisen talosta, vaan turhaan. Yrjö oli sisarensa +alakuloisuuden pian huomannut ja siitä tapansa mukaan ilveillyt, josta +Elsa oli ruvennut itkemään ja mennyt kamariinsa. + +Yrjö oli jälkeen puolen päivän mennyt kylään. Elsa istui, niinkuin yllä +sanottu on, kamarissa ja tirkisteli tietä pitkin, eikö sieltä joku +näkyisi tulevan. Lohdutukseksi yksinäisyydessään lauloi hän seuraavan +laulun:[5] + + Missä viivyt sa, odottamani? + Missä astut sinä, armahani? + Valkea, miss' oot vaeltamassa? + Missä kultani nyt kulkemassa? + Oi jos, jospa likellä jo oisit, + Kaiken mulle riemun sinä toisit! + Tulosta sun heti tuntisin ma, + Astunnasta heti arvaisin ma; + Liekkinä ma tykös lehahtaisin, + Virstan, kahden vastaan kapsahtaisin, + Suuta suihkajaisln, + Vaikka veress' oisi, + Joka surman toisi, + Sultahan sen saisin!... + Vaan ei kullan luokse kuulu ääneni, + Kujerrus ei ehdi armahalleni, + Kuuset mua vaan on kuulemassa, + Hongan oksat vastaan huokaamassa! + +Kun hän oli laulun lopettanut, näki hän vihdoin kaivatan Juhanan +tulevan tietä pitkin. Ilosta sykähti Elsan sydän. Neito ei voinut +mitenkään pysyä kamarissa, vaan riensi pirttiin ja olis juossut +kartanolle ellei kaksi renkiä olis siellä toiminut. Vihdoin astui +Juhana sisään ja sulki rintaansa vasten kauniin neitosen. + +"Sinä olet kauan odotuttanut itseäs", sanoi Elsa puoleksi surullisella, +puoleksi leikillisellä äänellä, hellästi silmäillen Juhanan jaloa +katsantoa, jolle surumielisyys ja lempi antoivat liikuttavan väreen. + +"Olihan vähän estettä kotonani", sanoi Juhana, koettaen hymyllä salata +todellista, surullista mieli-alaansa. + +"Oi Juhana", sanoi Elsa, joka huomasi lemmittynsä alakuloisuuden, "mitä +on tapahtunut? Isäsi on sulle varmaanki ollut kova". + +"Mitäpä tuota salaan", virkkoi Juhana. "Hän syyttää mua siitä, että +olen lähdöstä Käkisalmeen antanut tiedon Hovilaisille. Mieleni tosin +teki ilmaista, vaan en kuitenkaan sitä tehnyt. Kun kielsin isälleni +ilmoittaneeni, kutsui isäni mua valhettelijaksi ja raukaksi, koska en +tekoani juljennut tunnustaa ja sanoi, ettei hän mua silmäinsä edessä +suvaitse, ennenkun hän saa kuulla, että retki jonku muun kun minun +kautta on tullut ilmaistuksi. Oi Elsa! Paholainen on varmaan +pauloihinsa isäni mielen kietonut. Äitini on surusta ja pelvosta sängyn +omainen". + +Neidon posket olivat Juhanan puhuessa vaalenneet. Äkkiä veri niihin +taas kohosi. + +"Juhana", lausui Elsa. "Sinä olet syyttömästi saanut kärsiä. Jos se, +joka retkestä ilmoitti, olis tiennyt, että sinua siitä syytetään, niin +olis hän heti itsensä ilmoittanut. Mutta nyt hän sen tekee heti sinulle +tässä". + +"Kuinka?" lausui Juhana hämmästyen. "_Sinäkö_ olisit ilmoittanut?" + +"Juuri minä", virkkoi Elsa. "Kun näin sinun tuskasi heidän lähtönsä +johdosta; kun kuulin, että ainoa pelastuskeino olisi antaa tieto +lähdöstä Hovilaisille, niin päätin ainoaa keinoa koettaa. Minä lähetin +Saarelan Pekan viemään kirjeen Hovilaan ja käskin hänen heti kirjeen +jätettyä tulla pois ilmottamatta, mistä se oli. Niin on hän tehnytki". + +"Oi armas Elsani! Mitäs olet tehnyt?" sanoi Juhana tuskallisesti. "Jos +saavat tietää, että sinä olet heidän vehkeensä ilmituonut, niin olet +hukassa. Meidän pitää varoittaa Saarelan Pekkaa ilmoittamasta, mistä +kirje oli". + +"Ja sinä siis saisit kärsiä viattomasti!" lausui innostunut neito. "Ei, +Juhana! Minä ai'on ilmoittaa tekoni ja silloin olet sinä pelastettu". + +"Jumalan nimessä, Elsa, mitä ajattelet?" huudahti Juhana. + +"Minä ajattelen sitä, mikä oikein on", virkkoi Elsa vakavasti. + +"Sinä teet sekä sinun että minun onnettomaksi, jos ilmoitat tekosi. +Vaan jos minä olen muka syypää, niin ei vaino sinua kohtaa. Jos sinä +ilmoitat itsesi, niin luulevat kuitenki, että minä olen puheellani +tekoosi vaikuttanut, niinkuin valitettavasti olenki". + +"Juhana", lausui Elsa totisesti; "sinä olet sanonut, että _totuus_ +on korkein, mitä elämässä tulee noudattaa; totuus toisia ja itseään +kohtaan. Jumala on totuuden kirkas lähde ja hänessä, joka aina totuutta +puhuu ja puollustaa, on jotaki jumalanmoista; niinhän olet sanonut. +Vaan valhe ja petollisuus ovat kaikista paheista inhottavimmat. +Vaaditko nyt, että antaisin sun syyttömästi kärsiä isäsi epäluuloa, kun +juuri minä olen syyllinen? Vaaditko, että soisin kalliin äitisi +sairastaa ja kyyneleitä vuodattaa sun vuokses, kun voin sun pelastaa?" + +"Mutta ajattele mitä seurata voi, jos asiasta ilmoitat", virkkoi +tuskallisesti Juhana. + +"Mitä seurata voi, se on Jumalan kaikkivaltiaan kädessä. Hän suojelee +mua, niinkuin tähänkin saakka", sanoi neito ja kohotti kalpean kauniin +muotonsa korkeutta kohden. + +"Mun ihana impeni", huudahti Juhana innostuen; "sinä et saa kärsiä sen +vuoksi, että hyvän teon olet tehnyt. Meidän täytyy välttämättömästi +miettiä joku keino, jonka avulla voit tästä pälkähästä päästä". + +Juhana tuskin oli saanut nämä sanat sanotuiksi, ennenkuin pirtistä +kuului jalkojen kopina. Nuoret rakastavaiset kavahtivat, kuullessaan +Sipon ja Yrjön äänet. + +"Hän on varmaanki täällä", lausui Sipo, "valittamassa Elsalle ilkeästä +isästään. Voinko hyvä olla. Oma vereni on mun pettänyt". + +"Jos joku jäsen on pahennukseksi, niin on paras se pois leikata, sanoo +raamattu", lausui Yrjö. + +Elsa tämän kuultuaan, horjui ja vaaleni. Ennenkuin Juhana voi +aavistaakaan, töytäsi neitonen auki kamarin oven, astui pirttiin ja +lausui: "Juhana on syytöin. Minä olen retkestänne ilmoittanut +Hovilaisille ja tahdon siitä rangaistuksen kärsiä". + +"Elsa", huudahti Nevalainen. "Sinä ilmoittanut! -- Se ei ole +mahdollista. Poikani kohtalo nuo sanat huulillesi toi. Hän on syyllinen +ja sinä syytöin. Vain kuinka, Juhana?" jatkoi Sipo poikaansa kääntyen. + +"Elsa on syytöin", kuului Juhanan tuskallinen vastaus. + +"Ja sinä siis syyllinen", lausui Sipo. + +"Hän on syytöin", huudahti Elsa, "Minä ilmoitin menostanne kirjeen +kautta ja kirjeen vei -- + +"Ah Elsa, Elsa", huusi Juhana. "Minä rukoilen sinua polvillani: älä tee +itses ja minun onnettomaksi tuommoisia puhumalla". + +"Voithan siskoni pelastaa", virkkoi Yrjö. "Sano että olet syypää, niin +uskomme sinua enemmän kun siskoani. Ei vaimonpuolen ois luullut olevan +niin rohkean". + +"Hän ei saa eikä voi syypääksi rueta, koska hän on viatoin", lausui +Elsa kuumeellisella innolla. "Yrjö voipi tiedustella Saarelan Pekalta +lähemmin tästä asiasta; hän kirjeen vei. + +"Nyt armahani", sanoi Elsa hellästi, kääntyen Juhanaan, "nyt olet +pelastettu". + +Hän ojensi kumpaisetki kätensä lemmittyänsä kohden, astui askeleen +eteenpäin ja vaipui hiljaa lattialle. Hän oli pyörtynyt. + +Juhana murheesta tuskaantunut, heittäysi polvilleen armaan neidon +viereen; sitten hän hyppäsi ylös ja loi tuiman silmäyksen isäänsä ja +Yrjöön. "Hän kärsii samoin kun onnetoin isänmaansa sen vuoksi, että hän +sitä rakastaa eikä suo sille pahaa tapahtuvan", lausui Juhana pitkään. +"Se, joka syytöin on, heittäköön hänen päälleen ensi kiven". + +"Nyt on kyllin nähty ja kuultu tällä kerta", lausui Nevalainen. + +Hän astui ulos. Yrjö häntä seurasi. + +"Olis suotavinta, että tuo rakkauden väli loppuisi aikoinaan", virkkoi +Sipo Yrjölle. + +"Koetetaan niin", sanoi Yrjö. + +"Minä surkuttelen sun kaunista sisartas", lausui Sipo. "Poikani on syy +tähänki onnettomuuteen". + +Sipo meni nyt kotiinsa. Juhana seisoi vaaleana kuin kuolo Elsan +vieressä. Vihdoin tämä heräsi tainnuksistaan. Juhana painoi muiskun +kalpean morsiamensa huulille ja lausui sitte: "Nyt menen Saarelan Pekan +luo varoittamaan hänet julkaisemasta käynnistään Hovilassa. Jos hän +kieltää, ei sinua voida syyttää. Mutta voi kuitenki että asiasta +ilmoitit!" + +Näin sanottuaan suuteli Juhana Elsaa ja läksi kotiinsa astumaan. Täällä +odotti häntä uusi suru. Hänen rakas äitinsä oli äkkiä kuollut. Sipo +seisoi äänetöinnä vaimonsa ruumiin ääressä eikä ensin huomannut +Juhanaa, joka heittäysi polvilleen ruumiin eteen. Hetken kuluttua +kohosi huokaus Sipon rinnasta. Hän astui ulos, salatakseen kyyneleet +silmissään. + + + + +X. + +Vierasmies, joka puhumattaki voi todistaa. + + +Kolme viikkoa oli kulunut edellä kerrotusta. Nevalaisen vaimo oli +hautaan laskettu. Isä ja poika tunsivat kipeästi, minkä uskollisen +tukeen he olivat menettäneet. + +Simo Affleck viipyi vielä Kajaanissa, vaan huhu kertoi hänen aikovan +sieltä palata niin pian, kuin järvet jäätyisivät. Sanottiin hänen +silloin tulevan joukon kanssa Nurmeslaisia jälleen kuuliaisuuteen +saattamaan ja rankaisemaan. Hovilassa löytyi 21 kuormaa majurin +tavaraa, jotka olivat Lieksasta tuodut ja olivat Kajaaniin vietävät. +Kun nämä tavarat olivat Kajaaniin saatu, silloin tulisi Affleck +Nurmekseen. + +Nurmeksen talonpojat päättivät koettaa eduksensa käyttää sitä aikaa, +joka vielä oli jäljellä, ennenkun Affleck oli palaava Nurmekseen. + +Nevalaisen käytös Karjalaista ja Turuista vastaan Käkisalmen retkellä +oli nämät aivan suututtaneet Sipoon. Tämä oli muitaki talonpoikia +kohden ruvennut kärtyisemmäksi kuin ennen ja vähitellen oli +tyytymättömyys häneen yleinen. Yrjö Sormuinen, jonka sopu Sipon kanssa +oli pintapuolinen ja jonka sydämmessä kateuden tuli enemmän arvossa +pidettyä Nevalaista kohden kyti kytemistään, puhalteli hiljaa, +varovasti tuota kytevää tulta. Niin taitavasti osasi hän menetellä, +että Sipo ei huomannut toverinsa kaksipuolista käytöstä; ainoastaan +tarkemmin huomaavaiset muista tiesivät sen, että Yrjöä ei voisi +suututtaa, jos Nevalaisesta puhuisi vaikka kuinka pahaa. + +Nurmeksen talokkaat pitivät kokouksen, jossa keskusteltiin retkestä +Hovilaa vastaan. Muuan torppari toi Nevalaiselleki sanan siitä, että +kokous pidettäisiin Karjalaisen luona. Sipo hoksasi nyt selvästi sen, +minkä hän jo oli vähin aavistanut: että talonpojilla olis häntä vastaan +nurja mieli. Koska ei Yrjö tai joku muu talokas, vaan torppari hälle +antoi kokouksesta tiedon, ymmärsi hän yskän ja päätti kokonaan pysyä +retkestä erillään. + +Tämä päätös kalvoi Sipon sydäntä. Nyt, kun koston hetki oli lähestynyt, +piti hänen istua ristissä käsin ja odottaa mitä muut toimisivat! Mitä +hänen omaisensa, mitä Hovilaiset tästä ajattelisivat? He olisivat +tietysti siitä mielissään, ehkäpä surkuttelisivat häntä! + +Nämät mietteet yhdeltä ja ylpeys toiselta puolen ahdistivat Nevalaisen +sydäntä. Ei hän koskaan ollut itsensä niin yksinään tuntenut olevan +kuin nyt. + +Talonpoikien kokouksessa oli päätetty, että retki Hovilaa vastaan piti +tapahtuman yöllä Marraskuun 30 päivää vasten. Illalla 29 p. +kokoontuivat Nurmeslaiset Turuisen luo, josta lähtö oli tapahtuva. Yrjö +Sormuinen yksimielisesti johtajaksi. + +Miehiä oli ko'olla neljättäkymmentä. Usea oli, peljäten retken +seurauksia, ollut siihen osaa ottamatta. "Aseina oli miehillä pyssyjä +ja musketteja, joita ainaki osaksi olivat saaneet sotaharjotuksiansa +varten ja myös vihollisiaan vastaan käytettäviksi, mutta jotka nyt +käännettiin omaa isäntää ja kruunun käskyläistä vastaan".[6] + +Pienoisessa mökissään istui yllämainittuna iltana yksinään, niinkuin +tavallisesti, Horman Malla. Hänen edessään oli avonainen lipas, jossa +hän säilytti aarteensa. Siinä oli sekaisin kultasormuksia ja +korvarenkaita, hopealusikoita ja rahoja. Malla oli juuri (tiesi +monennenko kerran sinä päivänä) lukenut ja kädessään punninnut nämä +kaikki kalleudet. Nyt hän luki ne viimme kerran. Hän suuteli niitä, +piti niitä etempänä ja lähempänä silmäänsä, suuteli niitä uudestaan ja +pani ne vihdoin lippaasen takaisin. Nyt hän kohotti muutaman turppaan +pankon vieressä, ja laski sinne lippaan talteen. + +Ulkona vinkui tuuli ja lunta satoi. Oli uuden kuun aika. Laskeunut +päivä oli jättänyt jälkeensä synkän pimeyden, jonka kuitenki +lisääntymistään lisäyvä lumivaippa lieveni. + +Noita kuuli ovellaan kolme kopausta. "Kukahan näinki myöhään ja tässä +ilmassa neuvoani hakee?" jupisi hän, astui sitten oven luo ja kysyi: +"kuka siellä?" + +"Avaa, noita", kuului vastaus. + +"Kukas olet, sano nimes, et muutoin pääse sisään", lausui Malla. + +"Sipo Nevalainen tartsee vielä kerran apuasi", kuului vastaus. + +Ovi avattiin. Kalpeana, hiukset hujan hajan astui sisään Nevalainen. +Levotoin tuli hehkui hänen silmissään. + +"Noita", lausui hän, ottaen takkinsa alta esiin kauniin hopealta +hohtavan lippaan; "nyt on neuvos ja kykys tarpeesen. Talonpojat aikovat +tehdä hyökkäyksen Hovilaa vastaan. Sun pitää estää tämän onnistumasta". + +"Estää -- retken onnistumasta -- Sipo Nevalainenko niin puhuu? Oletko +Hovilaisten ystäväksi ruennut?" kysyi Malla. + +"En ole kenenkään ystävä -- kuule noita -- nyt olen niinkuin sinä -- +mulla ei ole ketään, johon voin luottaa, jota voisin rakastaa, ei edes +kulta ja hopea niinkuin sinulla". + +"Hm", -- jupisi Malla. -- "Minä ymmärrän. Sinä olet suututtanut +talonpojat". + +"Minä olen heitä moniaita hävyttömästä pelkurimaisuudesta nuhdellut; +siinä kaikki. Nyt ei enään Sipoa tarvita! Oli aika, jolloin mun apuani, +mun neuvoani tarvittiin. Se aika on mennyt. -- Mutta vähät siitä. Sano +miten talonpoikien retki estetään". + +"Milloin se tapahtuu?" kysyi noita. + +"Tän'iltana", vastasi Sipo. + +"Mutta jos retki estetään, niin Hovilaiset pelastetaan suuresta +vaarasta, sillä nyt on retkelle edullinen aika", lausui Malla, +tuijottaen Nevalaiseen yhdellä silmällään. + +"Aika voi vastaki olla edullinen", virkkoi Sipo. + +"Vaan Affleck voi siksi palata", lausui noita. + +"Olkoon miten tahansa", virkkoi Nevalainen. "Asijain nykyinen asema on +kärsimätöin; muuta se, Malla, niin tämä lipas sisustaneen on sinun". + +Malla vilhui silmällään ahnaasti tuohon hohtavaan esineesen. + +"Minä voin sinua auttaa", lausui Malla painavasti. "Talonpojat luulivat +hyvin sinuttaki toimeen tulevansa. Minä lupaan että ennenkun he +Hovilaan saapuvat, tulevat he sinua avukseen pyytämään". + +"Sitä en minä usko", sanoi Sipo. + +"Siinä tapauksessa et tunne Horman Mallaa", lausui noita. "Taikausko +on, Jumalan kiitos, suuri, ja sen avulla voin suurempiaki toimeen +saada. -- Mene nyt levollisena kotiisi ja odota; ennenkun yö on +puolessa, olet sinä Hovilassa". + +Sipo, joka ei tiennyt mitään varmempaa keinoa saada tietää lähimmäistä +tulevaisuuttaan, tytyi tähän lupaukseen, vaikk'ei hän siihen juuri +luottanut. Hän antoi lippaan noidalle ja sanoi: "Tuo on kallis lahja; +vaan tärkeä onki nyt asiani ollut. Jos tänä yönä pääsen Hovilaan +toimimaan, niin vielä tulevaisuuski on siitä yöstä kuuleva". + +Niin sanottuaan erosi Nevalainen noidasta ja meni kotiinsa. Mennessään +hän jupisi: "Minä tunnen, että nyt on elämässäni kääntökohta, johon +olen ehtinyt. Seuratkoon hyvää tai pahaa, kunhan joku muutos +nykyoloissa tapahtuu". + +Kaksi tuntia myöhempään kun Sipo oli noidan luona käynyt, liikkui +Nurmeksen maantiellä suurehko miesjoukko verkalleen eteenpäin. +Eturivissä astuivat Sormuinen, Karjalainen, Turuinen, Ikonen, Nyyrinen, +ja moni muu koetti aina aikatavasta tunkeuda eturiviin, muka jotaki +kysymään, vaan oikeastaan ikäänkun arvoaan lisätäkseen. + +"Eipä olisi luullut tuota", lausui muuan jykevä partasuu, "että Yrjön +sisar, siivo Elsa, olis noin juljennut veljeään ja muita pettää. Vaan +rakkaus se kaikki rakentaa, sanoi Puuperän Aatami, kun nai Tiiralan +rikkaan ruotimuorin". + +"Saarelan Pekka ei tunnusta vieneensä kirjeen", sanoi Yrjö Sormuinen, +"osittain tietysti pelvosta, osittain säälien Elsaa. Minä luulen myös +että Nevalaisen Juhana on parastaan tehnyt, tukkiakseen hältä suun. +Vaan nyt, kun ollaan näin miehissä ko'ossa, voitaisiin käydä tuolla +Pekan mökissä ja pakoittaa hänet tunnustamaan". + +"Vaan jos Hovilassa myönnetään että Pekka on kirjeen tuonut, niin ei +Pekan kielto mitään merkitse", virkkoi Karjalainen. + +"Hovilassa ei oltu tuojaa tunnettu, siinäpä se ässä on", lausui Ikonen. +"Pekka on vasta kaksi kuukautta täällä ollut". + +"Hovilaiset ovat luvanneet kaksi talaria hopea-rahaa sille, joka +retkestä ilmoitti, vaan Pekka-parka ei ole uskaltanut käydä rahat +perimässä", sanoi Nyyrinen. "Jos ei mua tunnettaisi, niin kävisin +hyvänä miehenä perimässä palkinnon". + +"Vaan jos otettaisiin Pekka nyt mukaan, niin Hovilaiset kyllä hänen +tuntisivat", lausui vakava Turuinen, joka ei suinkaan arvannut, että +hänen ehdoituksensa oli hyvinki arvoisa. + +"Oikein. Oikein", huusivat useat. "Sehän on selkeä asia! Turuinen on +oikeassa". + +Kuusi miestä poikkesi nyt kujalle, joka johti Pekan mökkiin; toiset +kulkivat verkalleen eteenpäin. + +Mökin luo ehdittyään astui Sormuinen ja kaksi miehistä sisään; muut +odottivat oven takana, ollen valmiina auttamaan, jos niin +tarvittaisiin. + +Pekka makasi oven suussa; hänen vaimonsa lapsen kanssa perempänä +penkillä. Kun Pekka kuuli oven avauksen, heräsi hän, hypähti pystyyn, +iski valkeaa tuluksillaan ja viritti päreen palamaan. Sitten hän, +kynsien vasemmalla kädellään pellavankarvaista tukkaansa, ärähti: +"Keitä p----leitä te olette, jotka yörauhaa häiritsette? Totta mar, +nämä Nurmeslaiset ovat lemmon joukkiota". + +"Älä veikkoni noin melua", lausui Sormuinen; "meillä on vaan vähän +asiaa sulle". + +"Asiaa!" ärähti Pekka. "Minkä l--mon asian aika _nyt_ on?" + +"Yö on meidän asioillemme sopivampi päivää tällä kertaa", virkkoi Yrjö. +"Kuinka on Pekka tuon kirjeen laita, jonka Hovilaan veit? Tunnustapa +nyt!" + +"Tunnusta", sanoi Pekka. "Mitä höpiset?" + +"Tuon arvasin", sanoi Yrjö kumppaneilleen, jatkaen Pekalle: "Sinun +pitää nyt lähteä mukaamme". + +"Se on valhe", sanoi pellavatukkainen Pekka, hyppäsi rahille ja otti +seinältä luodikon. Ojentaen sen tulleita kohden, virkkoi hän: "Ulos +täältä! Tuossa on ovi. Millä oikeudella te tunkeutte asuntooni?" + +Yrjö ja hänen kumppaninsa vetäysivät ovea lähemmäs, nähdessään +ojennetun pyssyn. + +"Älä ylpeile", virkkoi Yrjö. "Sinä olet yksi ja meitä on kolme +näkyvissä ja kolme oven takana". + +"Vaikka olis teitä viisi sisällä ja kuusi oven takana, niin ei teillä +ole oikeus puolellanne", sanoi jäykkä Pekka. + +Muuan miehistä oli hiljaa hiipinyt Pekan taa ja sieppasi tämän äkkiä +kumoon. Pekan vaimo parkasi pelvosta ja lapsi rupesi ruikuttamaan. + +"Jumalan tähden", huusi vaimo. "Mitä aiotte Pekalle tehdä? Hän on +viaton". + +"Hänelle ei mitään pahaa tapahdu, kun hän vaan meitä seuraa Hovilaan", +virkkoi Yrjö. "Sieltä hän kohta pääsee pois, kun on tehtävänsä tehnyt". + +"Älä tunnusta siellä. Pelasta kaunis Elsa", kuiskasi vaimo Pekalle. +Yrjö kuuli sanat ja lausui hymyillen: "Ei hänen tartse puhua sanaakaan. +Hovilaiset sanovat vaan, jos hän on sama mies, joka kirjeen toi". + +"Minä en tosiaankaan halua nyt yöllä seuraanne lähteä", sanoi Pekka. +"Huomenna voin noutamattaki tulla". + +"Kiitos lupauksesta", lausui ivaten Yrjö. "Vaan niinkuin sanottu, +tarvitsemme sua juuri nyt. Pistä siis housut jalkaasi". + +Pekka ei tähänkään suostunut. Housut tukittiin väkisin hänen jalkaansa. +Takkia myöski piti muiden tukkia hänen ylleen; sitten hän talutettiin +tuvasta ulos. + +Sill'aikaa kun tämä kohtaus oli suoritettu Saarelan Pekan mökissä, oli +kujan suussa odottaville talonpojille tapahtunut vielä kummempi näytös. +Kohta senjälkeen kun Yrjö seuraajineen oli eronnut Pekan mökkiin, +olivat talonpojat tiellä, noin kymmenen sylen päässä, nähneet +leimahtavan tulen. He astuivat vähän eteenpäin, katsoakseen mikä syy +oli tähän ilmiöön; vaan ei mitään he huomanneet. Hetken kuluttua näkyi +jäletysten kaksi leimausta ja jälestä ikäänkuin miekkojen kalske. +Talonpojat säikähtivät; he astuivat taaski katsomaan, mikä oli syynä +ilmiöön; vaan ei mitään näkynyt. Ja kohta näkyi kolmannen kerran kolme +väläystä ja kuului valittava ääni, joka puhui: "Onnettomat! Mihin +jätitte Sipo Nevalaisen?" + +"Mitä tämä merkitsee?" sanoi Karjalainen, jonka kalpea muoto todisti, +että rohkeus ei isommassa mitassa enään majaillut hänen rinnassaan. + +"Ei liene tämä hyvän edellä", jupisi Turuinen. "Mutta mitä meihin +koskee Nevalainen?" + +"Älkäämme turhaan ajatustamme vaivatko", sanoi Ikonen. "Tuo ilmiö +merkitsi jotaki; vaan me menemme matkamme eteenpäin siitä huolimatta". + +"Minä pelkään ettemme Hovilan portin sisäpuolelle tule tänä yönä", +jupisi muuan vanhus. "Olen paljon nähnyt mailmassa ja tiedän, että +enteistä voi tulevaisuutta aavistaa". + +Näille arveluille tuli äkkiä päätös, kun noita ilmausi talonpoikain +keskelle, ilman että he huomasivat tarkemmin, mistä päin hän tulikaan. +Horman Hallan kukin tunsi parhaaksi selittäjäksi tässä asiassa; ja kun +Malla oli kuullut kertomuksen ilmiöstä, jonka kertomuksen hän varmaanki +viidellä eri tavalla sai kuulla, niin hän lyhykäisesti selitti, että +Sipo Nevalainen oli se mies, joka enemmän kuin kukaan muu voisi johtaa +rynnäkköä Hovilaan ja nuhteli talonpoikia siitä, että he niin +ajattelemattomasti olivat ohitse menneet sen miehen, jota usean heistä +tuli hyväntekijänään kiittää. + +Tätä puhetta koettivat jotkut vastustella, vaan kun noita ennusti +varmaa epäonnistumista retkelle, jos ei Nevalainen ollut muassa, niin +mukaantuivat kaikki siihen, että Sipo noudettaisiin kotoaan. Päätöksen +jälkeen seurasi heti teko ja piakkoon oli Sipo, joka ensin kielsi +lähtemästä, saatu mukiin. + +Kun Yrjö yölliseltä syrjäretkeltään oli saapunut muiden luo, näki hän +suureksi kummastuksekseen ja harmikseen Nevalaisen muassa olevan. Hän +tervehti Sipoa kuin tavallisesti, vaan Yrjön sydämmessä kyti kateuden +liekki. Hän päätti asettaa Sipon semmoiseen asemaan, jotta tämä ei +suinkaan kiittäisi onneaan, kun oli tullut näin käskyttä muiden mukaan. +Talonpojat olivat saapuneet Hovilan kujan suuhun. Sipo Nevalainen +asettui nyt heidän eteensä ja lausui: "Meidän sopumme ei viimme aikaan +ole ollut aivan kehuttava. Syytä siihen löytynee jos minun puolellani, +niin teidänki. Vaan minä unhotan vähät riidat ja pyydän teidän tehdä +samoin. Nyt on meillä yhteinen vihollinen ja yhteinen vaara. +Väkivallalla on meitä kohdeltu ja väkivallalla me puolestamme +kohtelemme vihollisiamme. Köyhien, orpojen ja leskien puoltajina olemme +tällä hetkellä. Oikea asiamme on, toivon ma, meille tuopa voiton. +Toverit, olkaat urhoolliset! Minä koetan tänä yönä kunnostaa nimeni. +Tehkäät te samoin, niin koston ja voiton suloisuutta saamme varmaanki +nauttia". + +Horman Malla, joka oli retkellä muassa, lausui: "Tähtihin on +kirjoitettu, että Nevalainen on kummia matkaan saava Hovilassa. Olkaat +hälle kuuliaiset, niin voitto on teidän, mainio voitto". + +Yrjö Sormuinen, joka myöskään ei tahtonut olla muita huonompi +kehotuksissaan, sanoi: "Koston hetki on tullut. Tässä riippuu, mun +uskoni mukaan, voitto ei yksityisen, vaan kaikkien urhoollisuudesta. +Niinpäin minä tähtien kieltä tulkitsen. -- Älkää säästäkö +käsivarsianne! Hakatkaat mihin vaan ulotutte. Pistetään tuohon lemmon +pesään tuli, jotta se perinpohjin hävitetyksi tulisi". + +Oli sydänyön aika. Miehet alkoivat liikkua eteenpäin, läheten Hovilan +ulkohuoneita. Etupäässä astuivat Sipo Nevalainen ja noita, joka +ikääskun Nevalaisen suojelushenkenä kulki hänen sivullaan. Nevalaisen +toisella sivulla astui Yrjö Sormuinen, vakaisena, kalpeana. Hovilassa +näkyivät kaikki uneen vaipuneen ja talonpojat tulivat aivan +esteettömästi portille saakka. Tässä pysähdyttiin vielä kerran ja +tulijain parvi jaettiin kolmeen osaan, joista pienin oli jäävä portille +vartioimaan, josko mikään vaara uhkaisi; toisista yksi parvi olisi +valloittava kukin yhden niistä kahdesta rakennuksesta, joita Hovilassa +löytyi. + + + + +XI. + +Yöllinen taistelu. + + +Hovilan tilalla oli kaksi päärakennusta: yksi isompi, jossa majurin +läheisimmät uskotut asuivat, toinen pienempi palvelusväelle ja niille +monille, jotka Jessenhaus oli pitäjäältä ko'onnut, majurin omaisuutta +varjelemaan. Muuan historioitsija kertoo tähän aikaan Hovilassa +löytyneen, pait Jessenhausia, Arnkijliä ja Finneä, kaksi +veronkantokirjuria, yhden suutarin ja 6 renkiä. Hovilan varsinainen +suojelusväki oli siis 12 henkeä, pait vielä 10 talonpoikaa, joita +Jessenhaus oli sinne nykyisin saanut. + +Talonpojat, suutari ja kaksi renkiä asui pienemmässä rakennuksessa, +joka oli isompaa vastapäätä. Ulkohuoneet milt'ei yhdistivät rakennusten +sivut eli päät toisiinsa; ainoastaan pienoiset solat erottivat +toisistaan ulkohuoneet ja päärakennukset. + +Talonpojat olivat, niinkuin mainittu, pysähtyneet lähellä porttia. He +jakaantuivat kolmeen parviin. Isompaan rakennukseen oli määrä +viidentoista miehen rynnätä; pienempään sama määrä; kuitenki olivat +useammat kääntyneet sille haaralle, jossa suurin vaara uhkasi; portille +jäisi viisi miestä vartioimaan. + +Nyt oltiin valmiit rynnäkköön. Mutta odottamatoin tapaus pidätti +talonpoikain askeleet. Kujan suusta kuului pyssynpamaus. Kamalalta se +kajahti sydänyön hiljaisuudessa. + +"Mitä hiidessä tämä merkitsee?" sanoi Yrjö Sormuinen. "Tähän asti on +ehditty ja nytkös este tulisi!" + +"Minä pelkään, että itse Affleck on tulossa ja antaa merkin +Hovilaisille", sanoi Turuinen. + +"Me olemme hukassa, pengon ma, jos kahden vaikean väliin joudumme", +lausui herkkätunteinen Karjalainen. + +"Hukassa!" naurahti noita. "Hoitakaat te muut Affleckin joukkoa, kyllä +minä hänen itsensä hoidan". Hän otti, näin sanoen, povestaan peilin ja +lausui: "Joka tuossa näkee kuvansa, häntä polttaa helvetin tuli, kunnes +minä hänen kiusasta pelastan. Hän lupaa hädässään tehdä mitä tahdon". + +"Hsch", virkkoi Yrjö. "Kujan suusta kuuluu ääniä". + +"Lempo vieköön kujansuussa olevat!" lausui Nevalainen. "Katsokaat! +Hovilassa herättiin pamauksesta. Siellä viritettiin juuri valkea". + +"Nopeus on nyt tarpeesen", sanoi Sormuinen. "Olkoonpa nyt vaikka itse +Belzebubi liikkeellä, niin emme saa vitkastella. Me hyökkäämme heti; +tulkoon perästä mitä tulee". + +"Niin minäkin aattelen", sanoi Turuinen. + +"Mutta jos joudumme ahdinkoon?" lausui Karjalakien. + +"Päästäänhän kuitenkin pakenemaan syrjätietä", sanoi Turuinen. + +Kujan suusta ei nyt kuulunut mitään. + +"Parasta on, että joku meistä käväsee katsomassa, mitä tuolla kujan +suussa on", virkkoi Nevalainen. "Sitten ollaan ainaki varmaat". + +"Käy, Nevalainen, katsomassa", sanoi Yrjö Sormuinen, joka heti hoksasi, +mitä tähän sopi vastata. + +"Minä olen täällä tarpeesen, ettei miehet päättömiksi joudu", vastasi +Sipo. + +Noidan suu vetäysi hymyyn. "Se sattui", jupisi hän; sitten hän lausui +muutamalle, joka näytti olevan "homo novus" tässä joukossa: "juokse +kujan suuhun ja ota selko, kutka siellä ovat. Tuo heti vastaus +Hovilaan. Me ryntäämme kuitenki heti. Aika on kallis". + +Noidan sana vaikutti. Talonpojat avasivat porttinsa ja hyökkäsivät +kahdessa parvissa kartanolle; yksinään riensi etupäässä isoon +rakennukseen Sipo Nevalainen. Sen joukon, joka häntä aikoi seurata, +esti Yrjö Sormuinen eteenpäin menemästä. + +"Pysähtykäät!" huusi Yrjö. "Kujalla sanotaan Affleck'in olevan". + +Miehet tottelivat käskyä, jonka kautta Sipo yksin tuli menemään +sisälle. Sormuinen oli tuon lauseensa tuulesta temmannut; aikomus oli +johtaa Nevalainen hengen vaaraan ja se onnistui. + +"Ahaa", huusi Björn Finne, nähdessään Nevalaisen sisään hyökkäävän. +"Tässäpä tämä väkivaltaa kärsinyt ystävämme tulee meitä tervehtimään. +Aikomus lie varmaan ku'moron'ia tulla toivomaan, vaan ajasta on sulla, +veikkoni, ollut huono tieto, joka ei olekaan kumma, koska talonpojat +ovat aamun virkkuja ja illan torkkuja". + +Arnkijl ja Jessenhaus hyökkäsivät nyt ynnä Björn Nevalaisen päälle. +Tämä tarttui Björniä niskasta ja Jessenhausia kurkusta ja kolahutti +heidät kahdesti yhteen. Mutta Arnkijl oli hiipinyt Sipon taa ja silpasi +tätä pitkällä mittapuulla takaraivoihin, jotta Sipo päästi saaliinsa ja +vaipui tainnuksissa lattialle. + +"Hurraa", huusi Jessenhaus. "Oivallista, Rietrikki! Tuossa on nyt +talonpoikaisruhtinas pitkänään. Hän, joka meille kostoa on vannonut, on +itse joutunut koston omaiseksi". + +"Jumala varjelkoon talonpoikia", ärjäsi Björn. "Nyt en ole heille hyvä. +Tekispä mieleni nylkeä tuo sydämmikkö, joka tuossa pitkänään venyy". + +Tämä hurskas toivo, puolittain leikillä lausuttu, ei olisi voinut +toteen käydä; sillä ovi avattiin ja joukko talonpoikia ryntäsi sisään. + +"Missä Nevalainen?" huusivat he. + +Ovesta virtaileva vilpas tuulen henki virvoitti Sipoa niin, että hän +heräsi tainnuksistaan. Hän näki veronkantajien hyökkäävän muutamasta +ovesta sisään ja lyövän oven lukkoon. Talonpojat seisoivat ällistyneinä +oven edessä. + +"Lyökäät ovi pirstaleiksi", huusi Sipo, joka hyppäsi pystöön ja astui +joukon etupäähän. + +Pyssynperiä ja keihäitä kohotettiin, rasaus kuului ja ovi oli samassa +neljänä palaisena. + +Oven takana oli pimeä huone. Sinne tuotiin pirtistä valaistusta. +Veronkantokirjureita etsittiin, vaan turhaan. + +"Kummallista!" jupisi Nevalainen. "Ei muuta ovea kun tämä löydy". + +Noita astui nopein askelin sisään. + +"Tuletpa niinkuin kutsuttu", lausui Sipo. "Käytä nyt tietäjäkykyäs. +Sano, mihin tästä huoneesta pääsee, pait pirttiin, tuon oven kautta". + +Noita astui askeleen taappäin, kääntyi seinää kohden, painoi sormellaan +pieneen nuppulaan, joka oli lähellä lattiaa. Muuan ovi aukesi. + +Oven takana kohosivat kierot astuimet, jotka näyttivät johtavan +vinnille. + +Lyhty kädessä hyökkäsi Nevalainen ja neljä miestä astuimia ylös. Noita +seurasi jälestä. Kun oli vinnille saavuttu, alettiin varovasti astua +eteenpäin. Kun oli jonku matkan ehditty, tultiin väliseinän luo, josta +ovi johti toiseen vinnin osastoon. Nevalainen kumppanineen astuivat, +katsellen ympärilleen, yli kynnyksen. Noita heitä seurasi, vaan äkkiä +tunsi hän kaksi kättä puristavan häntä kurkusta. Malla, jonka +kohtuullisuus nautinnoissa oli hyvissä voimissa pitänyt vielä +vanhempanaki, ei ollut halveksittava vastustaja. Hän ojensi laihat +käsivartensa, ja rupesi kynsimään vastustajaansa niin tuntuvasti +naamaan, että hätähuuto ja kirouksia kuului. + +Heikonlainen lyhdyn valo näytti siksi ympäristöä Nevalaiselle, jotta +hän huomasi Jessenhausin joutuneen noidan kynsiin. Vinnillä oli muuan +konttoori, jonka avonaisella ovella Björn ja Arnkijl seisoivat, nostaen +konttooriin vinniltä jotain raskasta arkkua. "He kätkevät aarteensa", +ajatteli Sipo ja astui heitä estämään. Mutta samassa tuulen henki +sammutti lyhdyn ja kaikki oli pimeään kätketty. + +"Näittehän tuolla toisessa päässä portaat?" kysyi Nevalainen hiljaa +seuraajiltaan. + +"Näimme", nämä vastasivat. + +"Nyt lähetään hiljaa tuota konttorin ovea kohden", jatkoi Sipo. +"Tartutaan veronkantajista kiini ja kannetaan tai paiskataan heidät +portaita alas". + +Tuskin oli tämä sanottu, ennenkun Jessenhaus parkasi pahasti. Noita oli +häneltä toisen silmän pois roukannut. Tuskasta hurjistuneena, kokosi +Jessenhaus kaiken voimansa ja heitti noidan niin voimakkaasti seinää +kohden, jotta Malla tuskin voi henkeä vetää. Nyt seurasi hetken +äänettömyys. Sipo seuraajineen oli lähennyt Arnkijliä ja Björniä. Vaan +samassa kuului konttorista ääniä. + +"Nyt hyvät ystävät olette ansaan joutuneet", sanoi ivaten Arnkijl. +"Teitä on viisi miestä ja yksi akka; meitä kymmenen miestä. Olkaat +valmiit". + +Konttoorista tunki miehiä esiin. Nyt syntyi meteli, jota on helpompi +ajatella kun kertoa. Jessenhaus lupasi miehille rahaa ja juomista, jos +he oikein kurittaisivat nuo hävyttömät talonpojat. Vinnin lattia tömisi +jalkojen ryskeestä: hätähuutoja kuului. Nevalainen seuraajineen olivat +ahdistetut loukkoon, josta eivät voineet liikkua. Konttorista oli tuotu +keihäitä ja miekkoja, joilla Hovilaiset pistelivät ja silpoivat +vastustajiaan armottomasti. + +"Malla", huusi Sipo, "jos auttaa voit, niin nyt on apus tarpeesen. En +tiedä mitä lupaan, jos meidät voit nyt pelastaa". + +"Mulla on yksi anomus", sanoi noita; "jos siihen suostut, niin voittoon +käännän asiamme". + +"Minä suostun, vaan auta pian", huudahti Sipo. "Keihäs sattui +olkapäähäni". + +"Vanno että suostut pyyntööni", lausui noita. + +"Minä vannon Jumalan nimessä ja autuuteni toivon kautta", virkkoi Sipo. + +"Kuulkaapa veikot", sanoi Jessenhaus, ivaten tuskissaan. "Autuuden +toivo! Hahhaah!" + +"Nyt, miehet, ankara hyökkäys", lausui Björn. "Survokaat nuo pedot +pehmeämmiksi!" + +"Noita! me olemme hukassa!" huusi Sipo. + +Samassa häikäisevä valo leimahti, valaisten esineet vinnillä. Kohta +jälestä kuului hirveä pamaus. Päällekävijät peräytyivät kiljuen +tappelusta, mitkä seisallaan pysyivät. Mutta useimmat olivat vaipuneet +polvilleen, toiset selälleen. Sakea, tukehduttava savu täytti vinnin. +Sipo tunsi jonku tarttuvan häntä kädestä kiini. Hän kuuli äänen +kuiskasevan korvaansa: Ole levollinen. Sipo tunsi äänestä noidan ja +seurasi häntä, kunnes he saapuivat yhdessä astuimiin, joita olivat ylös +tulleet. Kohta olivat he alhaalla. + +Täällä oli liike kaikkialla. Talonpojat olivat pienemmän rakennuksen +etuhuoneessa sytyttäneet läjän törkyjä. Valkea leveni levenemistään ja +tarttui välikattoon. Savu täytti eteishuoneen. Kiväriperien jyske ja +keihästen helinä kuului savun seasta. + +Hovilan suutari, uljas ja roteva, taisteli kuin muinoin Aias +Telamonios. Hän käsitteli talonpoikia erittäin huolettomasti, paiskoi +heitä seinää kohden ja potki heitä pitkillä jaloillaan, Yrjö Sormuinen, +joka kuuli, kuinka Taunalan Kaaperi eleli ja hehkui malttamattomuudesta +saada otella noin uljaan vastustajan kanssa, riensi Kaaperin luo. + +"Oletkos oikea mies, suutari, niin tässä löydät vastusta", sanoi Yrjö +kopeasti. + +"Oletpa liian pieni, sinä karsassilmä", sanoi Kaapeli höngähtäin. "Tule +tänne, niin pistän sun tuonne vesiammeesen päällesi likoon". + +"No, noh, veikkoseni", sanoi Yrjö. "Taavetti oli pieni ja Goliath iso, +vaan kuinkas kävi?" + +Yrjö tarttui nyt suutaria takin kaulustasta kiini. Suutari rakasti +enemmän sylipainia ja miehet siis tulivat lähemmäs toisiaan. Yrjö +koetti kohottaa suutarin maasta, heittääkseen hänen allensa, vaan tämä +piti varansa, hyökkäsi ruumihinsa koko painolla Yrjön päälle, jotta +tämä keijahti seljälleen ja suutari päälle. + +Ilohuuto kaikui Hovilaisten huulilta. + +Vaan samassa rymähti palava katto alas. Töin tuskin pelastuivat ihmiset +alta; kaksi talonpoikaa ja yksi renki tulivat pahoin poltetuiksi. + +Asiat olivat kääntyneet aivan talonpoikien eduksi, sittenkun he olivat +vielä apuväkeä saaneet. Nuo kujansuussa tulevaiset, jotka laukauksella, +varomattomasti kyllä, olivat koettaneet rohkaista kumppaneitaan ja +antaa merkin tulostaan, olivat lisänneet talonpoikien lukumäärän +viiteenkymmeneen. + +Aamupuoleen vaikeni tämä kahakka vihdoin. Voitetut vietiin isoon +pirttiin, johon myös talonpoikia kokousi, minkä mahtui. + +Noitaa ei näkynyt. Hän oli kahakan päätyttyä mennyt kotiaan; miksi? sen +saamme vasta nähdä. + +Pirtissä pantiin nyt toimeen jonkimoiset käräjät; Nevalainen ja +Sormuinen istuivat pitkän pöydän päähän tuomariksi. Voitetuille +lausuttiin ankarat sanat. + +"Nyt on meidän vuoromme tullut", sanoi Nevalainen tuimasti +veronkantajille. "Jos ne kyyneleet, joita täällä pitäjäässä teidän +vuoksi on vuodatettu, olisivat ko'otut, voisivat ne tuskin sammuttaa +sen liekin, johon te olette omaiset joutumaan. Jos jotakin +puollustukseksenne voitte lausua, (jota epäilen), niin puhukaat, +kohtalonne lievennykseksi. Mutta minä tiedän, ettei teillä puollustusta +ole". + +Jessenhaus, Björn ja Arnkijl katselivat ympärilleen. Kaikkialla +uhkaavia talonpoikais-muotoja! + +"Nyt on teidän vuoronne", lausui Jessenhaus. "Mutta vuoroon vieraissa +käydään! Me aiomme ilman Ryssän avutta toimeen tulla. Kavaltajiksi emme +kuitenkaan rupea, niinkuin te. Myös kuljemme me päivällä, emmekä +semmoisia ahdista, jotka eivät voi itseään puollustaa. Kostoa, kostoa +teille, jotka yöllä murtautte hiljaiseen, rauhalliseen majaan oman +käden oikeutta harjottamaan!" + +"Sitokaat nuo hävyttömät", huusi Nevalainen. + +Samassa talonpojat hyökkäsivät Björnin, Arnkijlin ja Jessenhausin +päälle ja sitoivat heiltä kädet taa. He vietiin sitten muutamaan +kamariin, jonka ovelle pantiin vartijat. + +Nyt seurasi toinen näytelmä. Saarelan Pekka talutettiin sisään. Hän oli +aivan kalpea ja värisi vilusta, sillä koko taistelun kestäessä oli hän +muutaman aitan vieressä seisonut ja kaksi miestä oli häntä vartioinut. + +"Tunnusta heti tuoneesi kirjeen", lausui Yrjö tuimasti Pekalle, jonka +entinen rohkeus oli muuttunut aivan päinvastaiseksi tunteeksi. + +"Minä -- tunnustan", virkkoi Pekka. + +"Sinä höperö", sanoi Yrjö, jonka mieleen juolahti, että jos ei hän +Pekan luona olis viipynyt, ei Sipokaan luultavasti nyt olisi muassa. +"Miks'et kotonasi tunnustanut? Oliko parempi yöllä lähteä kotoaan +kylmään?" + +Pekka sai nyt mennä. + +"Avatkaamme kellarit ja aitat; siedämmepä vankallaisen eineen", lausui +Yrjö. + +Seinältä otettiin avaimia, joilla talonpoikia riensi pihalle, tuomaan +kellareista ruoka- ja juomalajeja. Kohta istuttiin herkullisten +ruokapöytäin ääressä. Yön valvonta ja juomien nauttiminen teki moniaat +uneliaiksi, moniaat kuumeellisesti riemastuneiksi yrityksen +onnistumisesta. Itäinen taivas alkoi jo purppuralta hohtaa, ennenkuin +eine oli perinpohjin nautittu. Nyt pantiin levolle; vartioita jäi +kymmenkunta valvomaan. + + + + +XII. + +Veli ja sisar. + + +Talonpojat asettuivat nyt pitemmäksi ajaksi Hovilaan. He pitivät +itseään oikeutettuina menettelemään Hovilassa olevan omaisuuden kanssa +oman mielensä mukaan. Olihan se isoksi osaksi Nurmeslaisten! Hovilan +varustusväkeä pidettiin ikäänkun vankina; he saivat sen, minkä +voittajat heille soivat: hiukan ruokaa ja runsaasti nuhteita. + +Me jätämme nyt hetkeksi talonpojat Hovilaan, katsoaksemme miten oli +asian laita Yrjön kodissa. + +Oli päivä jälkeen sen, jolloin talonpojat olivat ensimäisenä viettäneet +uudessa majassaan. Elsa istui ja ompeli. Hän oli, sittenkun hänestä +viimein puhuttiin, käynyt melkoisesti vaaleammaksi, Se sielun tuska, +jonka hän oli kärsinyt, ilmoitettuaan antaneensa tiedon talonpoikien +retkestä Käkisalmelle, oli kalvanut hänen ruumiillista terveyttä. +Karjalan kukka alkoi kuihtua. + +Yrjö oli Elsaa kohden käyttänyt itsensä melkein niinkuin ennenki. Hän +ei tahtonut sisartaan ankarammin nuhdella ennenkun oli saanut selvän +siitä, oliko Elsa kirjeen lähettänyt. + +Niinkuin mainittiin, istui Elsa ja ompeli. Hän pyyhkäsi kutrin +tummanruskeista hiuksistaan, joka oli otsalle pudonnut, ylös, huokasi +ja herkesi hetkeksi ompelemasta. + +"Oi, emoni armas", puheli neito itsekseen, "muisteletko vielä haudan +tuollapuolen tytärtäsi, joka täällä kurjuuden laaksossa saa niin paljon +kärsiä? Miksi synnytit mun mailmaan? Et suinkaan aavistanut, että rakas +Elsa saisi niin paljon ja syyttömästi kärsiä. Ja miksi kärsin? Minkä +vuoksi veljeni on mua paljoa onnellisempi? Mutta ei ole oikein tehty, +ettäs näin valitan. Jumala kyllä tuntee, paljonko painoa hän kunki +päälle panee. Tule turvakseni, sinä sielun paras paimen, joka esikuvana +ihmisille majailit vähäisen ajan täällä puuttuvaisuuden maailmassa ja +sitten menit valmistamaan sijan niille, jotka sun sanasi mukaan +koettavat elää". + +Elsa pani pois ompelunsa, otti pöydältä ison piplian, avasi sen ja luki +Johanneksen evankeliumin seitsemännentoista luvun. + +Ilokseen näki Elsa, pannessaan pois piplian, Juhanan tulevan. Hän ei +malttanut lemmittyänsä huoneessa odottaa, vaan juoksi kartanolle. + +Kun rakastavaiset olivat huoneesen tulleet, sanoi Juhana ilomielin: +"Nyt saamme taaski rauhassa puhua. Olihan eilispäiväki meille +rauhallinen ja suloinen, kuin kevätpäivä ankaran talven jälestä. +Hovilassa nyt lakia laaditaan ja omaisuutta jaetaan. Samoin meki nyt +lemmen lakia laatikaamme ja muiskuja jakakaamme". + +Nuorukaiset olivat onnelliset, unhottaen levottoman nykyisyyden ja +eläen toivon ruusu-unelmissa! Surujen ja huolten keskellä on rakkaus +tavallistaan viehättävämpi; sehän on vanha, tuttu asia. + +"Elsa", lausui Juhana, "sinä rakastat mua niin isosti, että olit valmis +oman henkesiki uhraamaan edestäni. Sillä kun talonpojat saavat selvän +siitä, kuka kirjeen lähetti, niin se saapi henkeään varoa, olen kuullut +puhuttavan heidän lausuneen. -- Minä myönnän, että olit arveluttavassa +asemassa: toiselta puolen mun vaarani, toiselta isäni ja veljeni kosto. +Sinä valitsit jälkimäisen aseman. Mutta olisit voinut niinkin +menetellä, ettäs ei tilasi voisi tulla niin tukalaksi, kun on uhannut +tulla. Minä olisin kyllä helpommin voinut kantaa isäni ja veljesi +vainoa kun sinä. Mutta tehty on tehty. Nyt on tehtävänä koettaa estää +pahoja seurauksia. Minä olen käynyt Saarelan Pekan puheilla ja hän +lupasi kieltää kiven kovaan. Toivon, ettei sinun todistuksia uskota +näin vaarallisessa asiassa. Vaan nyt sinulta pyydän: jos vielä kysymys +tulee asiasta, niinkuin tietysti tulee, niin anna minun puhua +puolestasi äläkä toisen kerran vedä uhkaavaa vaaraa ylitsesi". + +"Vaan kun multa kysytään, enhän voi valhetella", lausui Elsa. + +"Tuon arvasin", puhui Juhana puoleksi ääneen tuskallisesti. "Enhän voi +sinua moittia siitä, että totuutta pidät pyhyydessä. Koska siis näin on +asian laita, löytyy ainoastaan yksi pelastuksen keino". + +"Ja mikä on se keino?" kysyi neitonen. + +"Ettäs pakenemme täältä", virkkoi Juhana. "Seuraa mua setäni luo. +Siellä emme tartse kärsiä omaistemme vainoa. Päin vastoin meitä siellä +suurimmalla hellyydellä kohdellaan. Mun silmäini edessä kangastaa +_siellä_ niin onnellinen tulevaisuus! Käsikkää astumme siellä elon +vaivaloista tietä, jakaen keskenämme kaikki surut ja riemut. Täällä on +epäluulo ja vaino; siellä rakkaus ja luottamus; paetkaamme, armahani, +pois näistä kurjista oloista". + +Juhana katsoi Elsaa rukoilevasti silmiin, Tämä seisoi äänetöinnä. Hänen +sydämmessään oli riita. + +"Mun armahaiseni", jatkoi Juhana, "miksi me olisimme tuomitut kärsimään +näin paljon? Onnemme ohjat ovat käsissämme. Suunnatkaamme tiemme täältä +riitaisuuden kolkoilta oloilta pois onnellisuuden laaksohon". + +"Mutta kuinka voin veljeni jättää?" kysyi neito. + +"Veljesi jättää!" kertoi Juhana. "Se olisi aivan kohtuullista, että hän +ottaa jonku toisen pistosanojensa esineeksi kuin sinun. Olet jo kyllin +kärsinyt". + +"Kärsimään lienen luotu", sanoi Elsa surullisesti. "Itsestäni en niin +paljon pidä, vaan sun vuoksesi, armahani, olisin kuitenkin ehkä taipuva +täältä pakenemaan, sillä täällä ei lempeämme enään kauan suvaita". + +Elsa oli nämä sanat juuri kerennyt lausua, kun Yrjö näkyi maantiellä. + +"Jumala armahda", huusi neito, "veljeni tulee. Mua aavistaa, että hän +ei tule hyvissä aikeissa". + +"Älä pelkää, armahani", virkkoi Juhana; "niin kauan kun kättäni voin +liikuttaa, ei sinulle mitään pahaa tapahdu". + +Yrjö astui nyt sisään. Hänen yhteen puristetut huulensa ja hehkuvat +silmänsä eivät hyvää ennustaneet. + +"Mulla on sisarelleni jotain sanomista", lausui Yrjö kiiruusti, sisään +tullessaan. + +Juhana ei ollut ymmärtävinään sitä viittausta poismennä, jonka nämä +sanat sisälsivät. + +"Elsa, tule tänne toiseen huoneesen puheilleni", sanoi Yrjö. + +Elsa yritti mennä, vaan Juhana hänet pidätti. + +Yrjön silmät välähtivät. Hän loi Juhanaan tuiman silmäyksen ja viittasi +sisarellen tulla. + +"Yrjö Sormuinen", virkkoi nyt Juhana, "me olemme tähän saakka toisiamme +hyvin vähän tunteneet ja puhutelleet. Syyn tähän kumpii tiedämme. Minua +on loukannut, ettäs tylysti olet kohdellut sisartasi. Nytki pelkään, +että häntä pahoin kohteleisit. Sano siis tässä sanottavas; minä tahdon +läsnä olla". + +"Poika", huusi Yrjö, "tiedätkö, mitä puhut ja kelle puhut! Minä olen +sisareni naittaja ja minun luvattani häntä ei kukaan saa". Yrjö +naurahti nyt ja lausui vihasta ivaan kääntyen: "Kaunis kunnia! Sisarta +ei uskalleta jättää veljen valtaan! vaan veli on usein uskonut +sisarensa semmoisen valtaan, jonka siveellisyyttä hän ei suinkaan +tunne. Tämä on kohtuutta! Jalosti tehty!" + +"Mitenkä voisin toisin menetellä?" virkkoi Juhana. + +"Aivan oikein ja kainosti lausuttu!" virkkoi ivaten Yrjö. + +"Oletpa sisareni jalo holhoja tietysti! Mitä minun tulee Elsan asioihin +sekaantua! -- Mutta lopussa kiitos on. Minun kauttani menee tie +morsiankammariin! muista se". + +"Jos raahit kieltää sisartas ottamasta sitä, jota hän rakastaa, niin +olet tunnotoin julmuri", sanoi Juhana, joka alkoi ajatella, että +Yrjöllä kuitenki oli tilaisuus melkoisesti vaikuttaa hänen tulevaan +kohtaloonsa. + +"Taaski sinulta ajatusta puuttuu", virkkoi Yrjö kärtysästi. "Onko +sisareni minua niin kohdellut, että hän minulta hyvää ansaitseisi? Hän +on juljennut pettää veljensä: ilmoittaa tämän hankkeet viholliselle. +Niin pitkälle on nyt asioissa päästy. Saarelan Pekka on tunnustanut". + +"Sitä en usko", lausui Juhana. + +"Sun uskomistas ei kaivata", virkkoi Sormuinen. "Nyt oikeutta jaetaan +Hovilassa ja sinne nyt Elsan täytyy tulla teostaan vastaamaan". + +Elsa seisoi kalpeana ja katseli peljäten veljensä uhkaavaa muotoa. + +"Joski Saarelan Pekka on syyttänyt Elsaa, niin ei yksi vierasmies +mitään vaikuta, siksi lakia tunnen", sanoi Juhana. + +Yrjö veti taskustaan esiin paperin, avasi sen ja piti sitä Elsan +silmien edessä. + +"Ah", huusi neitonen ja vaipui veljensä jalkojen juureen lausuen: + +"Oi Yrjö, rakas veli! Älä vie minua julmien kumppanies luo! Pelvosta ja +häpeästä silloin menehdyn". + +Neito halaili veljensä polvia. Yrjö seisoi synkkänä ja käänsi vihdoin +pois muotonsa sisarestaan. + +"Julma veli", virkkoi Juhana tuskallisesti. "Jalkaisi juurella matelee +olento, puhdas ja viaton kuin Herran enkeli. Saman äidin rinnoilla +olette levänneet, saman äidin siunauksen olette kummatki saaneet. Ja +tämän olennon sinä armottomasti poljet jalkaisi alle. Etkös pelkää +Ijankaikkisen kostoa tuosta luonnottomasta kohtelustasi. Herkeä jo ja +hillitse mielesi". + +"Hän ei siedä oikean ihmisen sääliä", sanoi Yrjö tylysti tuijottaen +sisareensa. + +"Sinä sydämmetön peto ihmishaamussa", sanoi Juhana, joka ei enään +voinut vihaansa hillitä ja raivoten hyökkäsi Yrjöä vastaan. + +"No, no, kiukka ystäväni", sanoi Yrjö, väistyen raivoisan nuorukaisen +edestä. Hän sieppasi äkkiä Elsan kainaloonsa ja ennenkun Juhana kerkesi +mitään estettä tehdä, oli jo Yrjö kartanolla. + +Juhana hyökkäsi hänen jälkeensä, vaan portaille tultuaan tarttui kaksi +vahvaa kättä hänestä kiini. Hän ponnisteli voimainsa takaa, vaan ei +päässyt irti. Hän näki hevosen valjastettavan, Yrjön nostavan sisarensa +rekeen ja hevosen kohta katoavan näköalasta. Vasta silloin päästi +Juhanan Sormuisen vahva renki, Aappo, irti. Jos Nevalaisella olis ollut +asetta, olis renki tekoansa varmaanki katunut. Nyt Juhana loi häneen +silmäyksen, niin ylenkatseellisen kuin voi, ja sanoi: "orja on orja". +Sitten hän läksi astumaan kotiaan päin, jupisten: "jos henkeniki +menköön, minä Elsan pelastan". + + + +XIII. + +Mitä Horman Malla Sipolta vaati. + + +Sen päivän iltapuoleen, jonka talonpojat ensimäisenä viettivät vasta +anastetussa olopaikassaan, tuli noita Hovilaan. Hän oli, niinkuin ennen +jo mainittu on, mennyt tiehensä, kun hän näki taistelun kallistuvan +talonpoikain puolelle. Nyt hän palasi aivan eri näköisenä, kun hän +taistelussa oli ilmaantunut. Hän oli pessyt silmänsä puhtaiksi, +kampannut hiuksensa (jota hän ei kaiketi vuoteen ollut tehnyt) ja +pukenut yllensä puhtaat, siistit vaatteet. Kaikki katselivat kummastuen +Horman Mallaa, joka ei sitten nuoruutensa ajan ollut puhdassa ja +siististi puettuna ollut nähtävänä. + +Sipo Nevalainen oli voiton ilossa heti kysellyt noitaa, vaan ei kukaan +ollut tiennyt, mihin tämä oli kadonnut. Sipolla oli suuri syy kiittää +Mallaa tämän monesta avunannosta; olipa hänellä lupauski täytettävä +Mallalle. + +Kun nyt noita tuli Sipon nähtäviin, tuli hän aivan hämilleen. Hän +koetti puhua; vaan ei sanaakaan tullut huulille. Hän seisoi +punastuneena Nevalaisen edessä. + +"Minä kiitän sinua sydämmestä", lausui Sipo noidalle. "Rohkeutesi ja +älysi kautta olet päästänyt mun pyrintöjeni perille. Kosto on +täydellinen; Hovilaisten omaisuus ja henget ovat meidän kädessä. Nyt on +sinun vuorosi vaatia, mitä tahdot vaivasi korvaukseksi; minä olen sekä +taipuva että velvollinen pyyntösi täyttämään, jos vaan mun vallassani +on voida niin tehdä". + +"Sinä voit pyyntöni täyttää, Sipo Nevalainen", lausui noita, jonka +äskellinen ällistys oli melkoisesti poistunut. + +"Olenpa utelias saada kuulla vaatimukses", virkkoi Sipo, miettivästi +silmäillen noitaa. "Kyllähän arvaan, mihin päin sinun himosi +kallistuvat; vaan löytyy, Jumalan kiitos, tavaraa Hovilassa". + +"Minä luulen, Sipo Nevalainen, ettet tällä kertaa arvannut oikein", +virkkoi noita. + +"Enkö?" kysyi Sipo, joka vasten tahtoaan säpsähti; sillä nyt hän ei +tosin aavistanut, mihin hän oli itsensä sitonut. + +"Lausu vaatimukses", sanoi Nevalainen noidalle, kun tämä seisoi +äänetöinnä, tirkistellen Sipoa. + +"Sinä olet luvannut pyyntööni suostua", lausui noita pitkään. + +"Senhän olen jo sanonut. Puhu suusi puhtaaksi", sanoi Sipo +malttamattomasti. + +Noita astui pari askelta lähemmäs Nevalaista ja lausui, Sipoa hellästi +silmäillen: "Mun pyyntöni on -- ettäs -- minun -- nait". + +Nevalainen kavahti; ei hän tiennyt, pitikö hänen korviaan uskoa. Hän +katseli, katseli noitaa, luullen, että joku henki oli tämän muotoon +pukeunut ja tullut Sipoa pilkkaamaan. + +"Kuinka?" kysyi Nevalainen. "Sinäkö vaan minä houraan?" + +"Ei kumpikaan", virkkoi noita. + +"Varmaanki jompikumpi ja luulenpa melkein, että sinun järkesi on +taistelun hyörinässä ja kolauksesta, jonka sait, vähän sekasortoon +joutunut", lausui Sipo. + +"Älä luule", virkkoi Halla. "Minä puhun aivan selvästi mitä ajattelen". + +"Noita", lausui Sipo. "En ymmärrä, mikä ajatus on aivoissasi syntynyt. +Mutta siinä ajatuksessa ei ole pontta eikä perää. Pyydä palkaksesi +tavaraa; se soveltuu sulle paremmin". + +"Minä en _tällä kertaa_ halua tavaraa ja saanhan sitäki, kun sinun +saan", sanoi Malla. + +"Ja mitäs minun saamisesta sulle hyötyä olisi?" sanoi Sipo. "Sinä olet +jo siinä ijässä, ettei rakkaus enään todellisesti voi sinussa syntyä. +Enkäpä minäkään sinussa juuri mitään niin viehättäviä puolia ole +huomannut, jottas vanha vereni rupeisi kuohumaan. Arvannet siis, että +tämmöisestä liitosta ei mitään iloa seuraisi, vaan päin vastoin, +pelkään ma, surua". + +"Sipo Nevalainen", sanoi noita; "koska sinä noin suoraan ajatuksesi +ilmaiset, niin teen minä samoin. Kuule siis: Kohtalo näytti +nuoruudessani aikoneen minut onnellisemmaksi kuin sitten tulin. +Vanhempani olivat varakkaat. He asuivat Repolassa, rajan tuolla puolen. +Syntymiseni jälkeen muuttivat he tänne. Mulla on siis kaksi kotomaata +tai oikeastaan yksi; sillä yhtä kansaa on Karjalan suuri heimo, vaikka +Onnetar on sen ajaksi kahtia jakanut. -- Kun kasvoin, tuli minusta +pulska tyttö, sanottiin ja moni nuori mies hyöri ympärilläni, mutta en +heistä huolinut. Vihdoin näin nuorukaisen, kauniin ja ujostelevaisen. +Kohta ymmärsimme toisiamme. Mutta isäni ei suostunut liittoomme; hän +ajoi mun pois kotoaan ja sitä en vielä nytkään hänelle anteeksi anna, +sillä hän on syy kurjaan elämääni. Varokoon kukin isä itseään estämästä +lastaan ottaa kenenkä tahtoo, kunhan tämä on siveä ja hyvä, olkoon +sitte köyhä tai rikas. -- Minä pakenin kotoani muutaman noidan +luo korpeen. Täällä odotin lemmittyäni. Ei häntä kuulunut, ei +näkynyt. Vihdoin kuulin hänen menneen naimisiin. Olin epätoivoon +joutumaisillani. Minä rupesin epäilemään kaikista ihmisistä, kun kuulin +että ainoa, johon luotin, oli mulle uskotoin ollut. Sittemmin kuulin +että Vilholle oli valeheltu mun karanneen korpeen ja kuolleen siellä +nälkään ja kylmään. -- Noidan luona oleskelin sitten nuoruuteni ajan ja +opin hänen taitonsa. Kun noita kuoli, jätti hän mulle omaisuutensa. En +siis köyhä ole; kyllä mulla tavaraa on, vaan paljon enempää tahtoo ja +sen vuoksi olen köyhänä ilmaantunut. Mutta sieluni on tuohon rahan +himoon väsynyt; se on ainian janonnut onnea, jonku ihmisen rakkautta +tai kunnioitustakaan. Vaan noitaa ei rakasteta, ei kunnioiteta; häntä +peljätään. Oi Sipo Nevalainen, jos tietäisit, kuinka monet yöt olen +päänalukseni kyyneleilläni kastellut, isoten ihmisten, ei, yhden +ainoankaan rakkautta tai kunnioitusta! Mutta turhaan! Seinät ovat +valitukseni kertoneet. Kun sain kuulla vaimosi kuolemasta, sykähti +sydämmeni ja ääni sisässäni kuiskasi mulle: 'Ota vaari tilaisuudesta. +Nevalainen tartsee apuasi'. Niin olen nyt tehnyt. Sinä tunnet elämäni +tarinan. Vieläpä senki lisään, että mailma ei voi minusta mitään pahaa +eli alentavaa puhua. Siis perustan pyyntöni lausuttuun; annan sinulle +tilaisuuden tehdä ilottoman elämäni ehtoopuolen onnellisemmaksi, kuin +sen aamu- ja puolpäivän-aika ovat olleet". + +Sen mukaan kun noita oli puheessaan eteenpäin ehtinyt, sen mukaan hänen +kasvonsa kirkastuivat. Sipo seisoi äänetöinnä, tuijottaen noitaan. + +"Mun älystäni voi sinulle ehkä vieläki hyötyä olla", sanoi noita. +"Noidan ammatin jättäisin tykkänään pois. Uskon, että sinun rinnallasi +vielä arvoni yleneisi samaan määrään kuin muiden ihmisten. Silloin +kuolisin onnellisna". + +"Minä olen sulle suuressa kiitollisuuden velassa", alotti Sipo +vastauksensa. "Minä olen myöski autuuteni toivon kautta luvannut +suostua pyyntöösi. Kun lupasin niin, luotin vissisti siihen, että +tavaraa palkinnoksesi pyytäisit. Jos olisin aavistanut, että +personallinen vapauteni olisi pelastukseni uhri, olisinpa melkein ennen +henkeni menettänyt. Minä toivon nyt, ettäs järkevästi asiat arvostelet +ja luovut tuosta naimis-hommasta, joka, koska se mulle on +vastenmielinen, ei suinkaan onnellisuutta tuottaisi. Pyydä tavaraa ja +jos et suunnattomia vaadi, niin mielelläni sun palkitsen". + +"Tuon melkein olen aavistanut", sanoi noita synkästi. "Kuinka ylpeä +Nevalainen julkeaisi noita-raukkaa vaimokseen ottaa! Vähät siitä, jos +hän siten yhden ihmisen maallisen onnen musertaa. Sehän useinki +tapahtuu". + +"Älä mua noin katkerasti syyttele", virkkoi Sipo. "En ole sua mitenkään +tahtonut loukata. Vaan ymmärräthän, ettäs en vasten tahtoani voi +pakottaa itseni toteuttamaan pyyntöäsi". + +"Oivallista puhetta", naurahti noita. Hän astui lähemmäksi Nevalaista; +hänen muotonsa muuttui uhkaavaksi kuin taivas ukonilman edellä. + +"Sinä olet _vannonut_ suostua pyyntööni", virkkoi Horman Malla. +"Tahtoisinpa nähdä, jos uskallat valaasi rikkoa. Silloin joudut kahden +valkean väliin. Yhdeltä puolen vanhurskas Jumala, toiselta noita, jonka +mahdin jo vähin tuntenet. Sipo Nevalainen", jatkoi Malla, laskien +painon sanoilleen, "jos et valasi ehdot täytä, niin on loppusi +surullinen, kamala -- kamala -- kamala!" + +Nevalainen, joka kaikin voimin oli koettanut rohkeutensa säilyttää, +saadakseen Horman Mallan vaatimuksestaan luopumaan, tunsi kuinka noidan +viimme sanat ajoivat pois veren hänen kasvoistaan ja voiman hänen +jaloistaan. Kylmä hiki peitti hänen otsansa. + +"Julma noita", virkkoi Sipo, "miksi minua näin ahdistat?" + +"Sun ylpeytesi tartsee rangaistusta", sanoi Malla, lisäten +uhkaavammalla äänellä: "Sinä häpeät minun seuralaisekses valita. Sulla +on kaksi ehtoa: ottaa minut tai -- hahhahhaah -- hänet, joka viimme +syksynä kävi Ikolassa, ja jolla oli toisessa jalassa kavio". + +"Pois -- pois -- jumalatoin noita", huusi Sipo, ko'oten viimme +voimansa. -- Horman Malla kohotti kätensä Nevalaista kohden ja lausui +kähisevällä äänellä: "Nyt ei noita _sinua_ auta. Varo itsesi! +Ennenkun kolme päivää on kulunut, saat minun nähdä". + +Malla astui ulos. Sipo heittäysi voimatoinna penkille ja pyyhki +kädellään kylmän hien otsastaan. + +"Pyrintöjeni perille päästyäni tämä vastus nyt tuli eteeni", jupisi +Nevalainen, kun hän, noidan mentyä, oli vähän tointunut. "Kuinka +kohoili rintani ylpeydestä, kun näin minun ja koko seudun rasittajat +voitettuina, häpeästä ja vihasta menehtymäisillään seisovan edessäni! +Heidän kohtalonsa, heidän henkensä oli kädessäni! Ja nyt ilmaantuu se, +jonka avulla milt'ei pääasiallisesti voitto on voitettu, ja vaatii +mahdottomia. Noita mun vaimona! -- -- -- Ei! Maksakoon mitä maksaa, mun +täytyy hankkia noidalle joku muu korvaus hänen vaivastaan. Vaan jos ei +hän tyydy? Henkeni on silloin vaarassa; sen tiedän. Uhka uhkaa vastaan! +En ai'o vastustamatta sortua". + + + + +XIV. + +Juhlapuoliset Hovilassa. + + +Talonpojat viettivät yhäti iloista elämää majurin puustellilla. Huhu +heidän onnistuneesta ryntäyksestä oli jo Pielisiin ehtinyt ja arvoisa +tuttavamme, rovasti Herkepaeus, oli kiiruusti matkustanut Nurmekseen, +neuvoillaan auttamaan Tsaarin uusia alamaisia. Hän saapui Hovilaan +päivänä jälkeen edellisessä kerrottujen tapausten. Hänellä oli muassaan +pitäjäsluutnantti Ahlholm ja talokas Ikonen. Tämä triumvirati eli +kolmimiehistö tuli "lähettiläänä" kirjallisten "käskyin" kanssa, +niinkuin senaikuiset aikakirjat todistavat. He tulivat määräämään miten +Hovilassa löytyvän omaisuuden kanssa piti meneteltämän. Sata tynnyriä +oli heti eroitettavat Tsaarin hyväksi. Rovasti lausui ettei mitään +väkivaltaisuutta nyt saisi harjoittaa; nyt näytettäisiin, että +lainkuuliaisuus ja sopu olisivat uuden järjestyksen tuntomerkkejä. + +Rovastin, luutnantin ja hyvän asian kunniaksi päättivät talonpojat +Hovilassa panna toimeen puolisateriat, joille tavallista juhlallisempi +muoto oli annettava. + +Talonpoikia hyöri edestakaisin ison pirtin ja aittojen sekä kellarien +väliä, tuoden jälkimäisistä edelliseen yltäkyllin ravintoaineita. +Hovilan vanhan, taitavan kokin, Matleenan, oli, vastoin tahtoaan, +täytynyt astua ammattiinsa ja noille "ryöväreille" valmistaa +herkkuruokia. Hän seisoi punaisena kun krapu takan ääressä, jupisi +itsekseen kostosta ja Jumalan pitkämielisyydestä jopa Luojan +käsittämästä neuvostelusta, joka salli Herran palvelian läsnäolollaan +pyhittää paatuneiden talonpoikain jumalatointa, lihallista +huolettomuutta. Itse oli Matleena hyvin lihallisesti huolehtiva; hän +paistoi ispinöitä ja vasikanpaistia. Silloin tällöin upotti hän +kapustan vellipadan mystilliseen syvyyteen ja maistettuaan lientä, +mörähti hän: ainakin ryöväreille kelpaa! + +Rovasti oli sattunut huomaamaan Matleenan ja astui tämän luo, lausuen: +"Herran rauha! kas mummoa. Punainen kuin liesi!" + +"Niin armollinen, korkiasti oppinut herra rovasti", virkkoi Malla +kumartuen, "kaikissa sitä ollaan! Minä olen niin punainen, niin +punainen! Levottomuudesta en ole kolmeen yöhön nukkunut. Päiväkaudet +saan kuulla talonpoikain komppasanoja. Herra rovasti. Te olette susien +joukkoon joutunut!" + +"Elämässä kohtaa meitä vastukset", sanoi Herkepaeus, "mutta meidän +tulee ne kärsiä. Näytättehän melkein terveeltä". + +"Jumalan kiitos, jos en olisiki terve, niin en tietäisi miten kaikkia +sietäisin kuulla ja nähdä. Mutta Herra ei pane isompaa kuormaa +kellekkään, kun minkä kukin kantaa jaksaa". + +"Oikein", vastasi rovasti, jatkaen sitte: "Te kuulutte olevan oikea +emä-kokki!" + +"Hm", hymähti Matleena. "Ovathan herrat minuun tyytyneet. Viisikolmatta +vuotta olen herroille emännöinyt". + +Rovasti, jolla oli jotaki puhumista pitäjäsluutnantin kanssa, lopetti +nyt puheen, mennen pois kyökin ovelta. + +"Kunhan tästä paistista tulis hyvä!" jupisi kokki. "Nyt sen +_pitää_ onnistuman; rovasti kyllä tietää kuka tämänki paistin +mamma on". + +Hetken kuluttua olivat ruat valmistuneet ja nyt istuttiin aterialle. +Isossa pöydässä oli kunniasija tietysti rovastilla; hänen oikealla +puolellaan istui pitäjäsluutnantti Ahlholm, vasemmalla Nevalainen ja +Sormuinen. Rovastin pyynnöstä käskettiin myös Jessenhaus aterialle; +vaan hän kielsi tulemasta. Isompaan pöytään istui parikymmentä henkeä; +kahden pienemmän ympärille yhteensä sama lukumäärä. Pienellä puolen söi +Hovilan vartiaväki. Jessenhaus, Björn ja Arnkijl söivät erillään +muista. + +Rovasti kohotti, kun ensi ruokalaji oli nautittu, lasinsa, jossa oli +Tukholmasta tuotua pikatongia ja lausui: "Kunnioitettavat läsnäolijat! +Arvoisat Nurmeksen asukkaat! Kukin on elämässään tullut huomaamaan, +että ajat muuttuvat. Toisinaan tämä muuttuminen on niin nopea ja +hämmästyttävä, että se erittäinki huomioomme pystyy. Semmoinen +tilaisuus on meillä nyt. Vähän aikaa sitten vallitsi epäjärjestys ja +väkivalta näillä mailla. Nyt ovat meillä asiat hyvin; onpa meillä uusi +hallituski. Ja tämä seikka onki syynä siihen, että vapaasti saamme +oikeuksiamme nauttia. Sillä minä julkean sanoa: Nämä herkut, jotka nyt +edessämme näemme, ovat teidän kukkaronne isommaksi osaksi maksaneet. +Mutta oikeus aina voitolle pääsee ja rehellisyys maan perii. Ettäs +asiat näin ovat, siitä olette lähinnä Jumalaa, kiitollisuuden velassa +itsillenne --" + +"Herra rovastille ensi sijassa", sanoi Sormuinen. + +"Minä, alhainen Herran palvelija, olin vaan välikappaleena", virkkoi +kainosti Herkepaeus. + +"Eläköön rovasti!" kuului usean suusta. Nevalainen ja Sormuinen +istuivat äänetöinnä eivätkä näyttäneet yleisestä ilosta paljon +tietävän. + +"Hyvät ystävät Nevalainen ja Sormuinen", virkkoi Herkepaeus, "näytätte +närkästyneiltä. Toivon, etten sanoillani liene teitä mitenkään +loukannut". + +"Päin vastoin", sanoi Yrjö, joka nyt pakoitti hymyn huulillensa +ilmaantumaan. "Mutta Nevalaisella ja mulla ovat perheelliset olot +semmoiset, että ne nostavat huolten pilvet otsillemme". + +"Valitettava asia!" sanoi rovasti. "Nevalaisen uppiniskaisesta pojasta +olen kuullut jotai, mutta sinulla, veikkoni, en ymmärrä mitä +perheelliset olot voisivat pahennusta matkaansaattaa". + +Yrjö kertoi nyt puol'ääneen rovastille asian. + +"No, jopa oli hän rohkea, uskallan sanoa", virkkoi Herkepaeus. "Ja mikä +etu hälle tuosta ilmoituksesta olisi ollut". + +"Mun poikani on häneltä pään pyörälle pannut", sanoi Nevalainen. "He +rakastavat toisiaan ja vihaavat lähimpiään. Ennen vanhempia +kunnioitettiin ja heidän tekojaan pidettiin viisaina; nyt nuoruus +ymmärtää enemmän kun vanhuus, joka hullutuksia vaan toimeenpanee". + +"Paljon totuutta tuossa puheessa!" sanoi rovasti. "Ajat ovat +pahentumaan päin -- tosiaanki", lisäsi hän, keskeyttäen väkinäisen +haukottelemisen. + +"Sisareni on täällä Hovilassa", lausui Yrjö. "Minä nimitän +läsnäolevaiset täällä tuomareiksi ja käsken heidän määrätä, minkälainen +rangaistus on sopivin semmoiselle rikokselle. Siinä en armoa ai'o +puoltaa, koska rikos on mitä pahinta laatua", virkkoi hän ja tuo kamala +välähdys ilmausi hänen silmissään. + +"Seneca sanoo: nemo prudens punit, quia peccatum est, sed ne peccetur", +jupisi Herkepaeus, lisäten ääneen: "Onko hän tekoaan katunut?" + +"Katunut!" naurahti Yrjö. "Kivenkovaan kieltänyt hän on, vaan ei +katunut". + +"Eikö hän vieläkään tunnusta?" kysyi Herkepaeus. + +"Vihdoin on hän tunnustanut, sittenkun asia jo oli muiden +todistuskappalten kautta selville saatu", virkkoi Sormuinen. + +"Ruoan päälle vähän levähtäkäämme ensin", sanoi Herkepaeus. "Sitten +ottakaamme tarkastelun alle tämä merkillinen asia. Sisares tulkoon +silloin esiin, niin saan minä -- jos suotte sen, hyvät ystävät -- hänet +tutkia". + +"Minä luotan aivan herra rovastin kykyyn ja tiedän teidän muistavan, +että Jumala ei ole ainoastaan armias, vaan myös vanhurskas", sanoi +Yrjö. + +"Hyvästi lausuttu!" virkkoi rovasti, jatkaen sitten: "Nyt ei mitään +muuta, kun kiitos olkoon herralle tästäki ateriasta! Osoittakoon Hän +vastedeski meille anteliaisuuttaan ja armoaan. Amen". + +Kun oli ruokapöydästä noustu, sanoi Sormuinen rovastille: "Saapa nähdä, +milloin uljaista tovereistamme saamme kuulla? Tietää kaiketi herra +rovasti, että majurin kuormat, jotka täältä ovat Kajaaniin lähetetyt, +paluutettiin, kun olivat peninkulman matkaa täältä kerenneet?" + +"Kuormat? Mitkä kuormat", virkkoi Herkepaeus. "En ole mitäkään kuullut. +Kerro veikkoseni". + +"Asianlaita on seuraava", lausui Sormuinen, hyvin tytyväisenä siitä, +että hän ensimäisenä sai rovastille tuon ilosanoman ilmoittaa. "Vähän +ennenkun Hovilan olimme valloittaneet, olivat majurin vainukoirat +(suokaa anteeksi, vaan vertaus lie sattuva) kerenneet lähettää +kaksikymmentä yksi Lieksasta tullutta kuormaa Kajaaniin. Kun tämän +saimme kuulla, lähetimme suuren joukon miehiä kuormia paluuttamaan. +Koetus päättyi onnellisesti. Kun kuormat olivat vietävät muutaman +virran poikki proomulla, olivat meikäläiset kuin haukat Hovilan renkien +niskassa; kuormat valloitettiin ja nyt ne ovat taas täällä". + +"Hyvä työ!" virkkoi rovasti. "Ne uljaat talonpojat!" + +"Ja nyt", jatkoi Yrjö, "nyt odottavat meikäläiset majurin tulevaksi, +niinkuin huhu on kertonut. Aikomus on, jos hän vähin voimin tulee, ajaa +hänet takaisi tai ottaa hänet vangiksi. Siitäkös ilo syttyisi, jos +majuri tuotaisiin tänne tuomiolle! Vaan ainaki saamme ennakolta kuulla, +jos ja milloin hän tulee. Minä varoitin Ikosta että, ennenkun hän +ryhtyy vastarintaa tekemään, ensin lähettää tänne sana, kun majuri on +näkyvissä ja Ikonen kyllä muistaa niin tehdä. Voimme siis rauhassa +täällä nauttia voittoamme ja oikeutettua saalistamme; voimme --" + +Yrjön puhe keskeytyi. Ikonen hyökkäsi sisään. Hän oli niin hengästynyt, +jottei hän voinut sanaakaan suustaan saada. Kun hän pöydällä näki ison +olut pokaalin, kallisti hän sen ja melkein tyhjensi sen sisällön, +sammuttaakseen janoaan. + +"Ethän lie majurin kynsissä ollut?" kysyi Karjalainen. "Siltäpä vähän +näyttää". + +Ikonen ähkyi ja pyyhki otsastaan hien. Häntä ahdistettiin kysymyksillä +siitä, mitä hän oli nähnyt ja kuullut ja missä majuri oli. Hän ryki nyt +pari kertaa, katsoen kuulioihinsa, jotka "intenti ora tenebant" +(niinkuin vanha Virgilio sanoo) ja rupesi nyt, samoin kuin muinoin +Aeneas, retkistään latelemaan. + +"Eilen illalla, päivänlaskun aikana", -- alotti Ikonen. + +"_Siinä_ pakkasessa!" puol'huudahti Karjalainen, jonka muoto +runsaasta ruasta ja juomisesta hohti kuin iltarusko. + +-- "Olimme asettuneet Nuolijärven salmelle", jatkoi Ikonen, "jonne +täältä on neljä peninkulmaa. Taloa ei ole siinä lähempänä kun puolen +penikulman päässä. Me asetuimme salmen pohjoispuolelle, metsän +rinteesen, majuria väijymään. Hevosemme sidoimme puihin kiini; itse +kävelimme mäen rinteessä, pysyäksemme lämpyminä, sillä olipa oikia +irjanne. Saimme käsivarsiamme aika lailla poikki rintalastaan laputtaa. +Pakkanen alkoi aina ankarammin ahdistaa; varpaita alkoi kirvellä ja +vilun väreet kulkivat läpi koko ruumiin. Me kirosimme majuria, tuota +hartaasti odotettua ja aloimme tuumia, josko kärsisi tässä yön viettää +tai pitäisikö Rintalaan, johon oli puoli peninkulmaa, yöksi lähteä. +Tämä talo oli syrjässä siitä tiestä, jota majuri oli vaeltava. Siis +päätimme kuitenki odottaa saalistamme. Me elähytimme kontistuneita +ruumiitamme niillä vähillä väkevyyden aineilla, joita enään jäljellä +oli. Vihdoin, puol'yön aikana, kuului metsästä ääniä. Niinkuin kissa +hiirtä vartoo, niin meki nyt odotimme, milloin kallis saalis olisi +käsissämme. Olimmehan aseilla varustetut. Nyt -- hetki oli tullut -- +yks, kaks -- me hyökkäämme tulijain päälle. Ensi reessä ajoi yksi +ainoa mies. Me hyökkäämme hänen niskaan kolme henkeä. Nyt on Affleck +kiini --" + +"Hurraa", huusi Karjalainen ja yleinen riemu ilmausi läsnäolevien +muodoissa. + +-- "Mut ilomme oli lyhyt", jatkoi Ikonen. "Toiset olivat myös +valloittaneet kahdet seuraavat re'et. Ensi työ oli avata reissä olevat +viina-ankkurit ja viettää pientä voittojuhlaa taivasalla. Ensi re'en +mies oli turkkeihin aivan kätkeytynyt. Tuskin kaulus kuorittiin alas ja +-- hast du mir gesehen, niinkuin Jessenhaus sanoo jotai +kummastellessaan -- näkyviin tuli Holmströmin kalpea naama --" + +"Majurin kirjurin?" huusivat useat. + +"Juuri sama mies", lausui Ikonen. + +"Seuraavissa reissä ajoi kaksi majurin renkiä", jatkoi Ikonen +kertomustaan. "Minä tunnustan, ett'emme olleet juuri hyvällä päällä, +kun olimme tulleet näin toiveissamme petetyiksi. Saivat siis vankimme, +joista toinen renki ja kirjuri olivat vähän uppiniskaisia, kokea ettei +ole hyvä talonpoikien käsiin joutua, kun näiltä maltti on loppunut. +Eivätpä edes olis tahtoneet ilmaista, milloin majuri tulisi; vaan +sopivilla keinoilla saimme heidät tunnustamaan. Majuri oli seuraavana +päivänä (siis tänä päivänä) puolen päivän aikana tuleva Nuolijärven +salmelle. Aikomus oli meillä estää majurin tuloa ja rengit lupasivat +antaa meille hyviä neuvoja, miten majurin pääsy paraiten ehkästäisiin. +Koska vankimme voivat olla meille suureksi avuksi, vannotimme heidät +ettäs pitäisivät meidän puolta. Me asetuimme syvän laakson törmille ja +olisimme varmaanki saaneet kauniin saaliin, mutta rengit, jotka me, +heidän vannottuaan, päästimme irti, hyppäsivät äkki arvaamatta +hevostensa selkään ja pujahtivat käsistämme niinkuin kärppä metsään, +antamaan majurille tiedon aikeistamme". + +"Ja kuinka voitte te Hovilaisten sanansa pitäväisyyteen luottaa", sanoi +Nevalainen kärtyisästi. "Ajattelemattomat! Nyt on vaara kohta +ylitsemme". + +"Vaaraa emme pelkää enemmän kun sinäkään", lausui närkästynyt Ikonen. + +"Se kohta nähdään ja hyvä jos niin on", virkkoi Sipo Nevalainen. + +"Majurilla on kolmekymmentä sotamiestä muassa", sanoi Ikonen. "Emme +siis mitenkään olis voineet häntä vastustaa". + +"Se on totta", sanoi Sormuinen. "Te olette tehneet minkä olette +voineet. Nyt valmistaukaamme vastarintaan. Tän'iltana tulee Hovilassa +tapahtumaan pesän jako". + +Useat nauroivat tälle kokkapuheelle. + +"Majuri on tervetullut, jos hän suostuu jakamaan kanssamme ryöstetyn +omaisuutensa. Muutoin tulee hän vihollisenamme tai kuinka ystäväni?" +virkkoi Herkepaeus. + +"Oikein", kuului yleisesti. + +Ruokapöydät korjattiin nyt piakkoon pois. Monen päiväinen juhlatuuli +alkoi käydä totisemmaksi. Kukin tiesi majurin olevan sen miehen, joka +ei ketään, jolle hän vihassa oli, säästänyt. Nyt erittäinki, jos +milloinkaan, oli Affleckilla syy osoittaa ankaruuttaan. Sen kukin +sisässään tunsi, vaikk'ei suinkaan sitä kellenkään ilmaissut. + + + + +XV. + +Simo Affleck. + + +Nyt ruvettiin ajattelemaan, miten vihollista parhaiten vastaan +otettaisiin. Talonpoikain lukumäärä nousi tosin satoihin, sillä yhä +edelleen oli uusia tulvannut Hovilaan "pesän jakoa" suorittamaan; vaan +heiltä puuttui sitä järjestystä, jonka puutteessa suuretki voimat eivät +sanottavia matkaansaa. -- Majurilla taas puolestaan oli harjaantunutta +väkeä, joka hehkui innosta saada näyttää, miten sodassa käy. + +Hovilan isossa pirtissä pidettiin lyhyt neuvostelu. Sitten lähdettiin +puollustustoimiin. Kun monta kättä löytyi, voitiin vähässä ajassa +paljon matkaansaada. Talonpojat rakensivat itselleen varustuksia, +joiden takaa voitaisiin ampua. Kujalle rakennettiin, lähelle Hovilaa, +hirsistä korkea rintavarus. Hovilassa olevia ampumavarastoja jaettiin +yleisölle niin kauan kun piisasi. + +Vangittu majurin vartiaväki oli saanut vihiä herransa tulosta ja sitä +täytyi jättää vartioimaan jonkimoinen lukumäärä talonpoikia. + +Lyhyt Joulukuun päivä oli loppunut; hämärä sulki vaippaansa maan. +Taivas oli sekeissä; idästä nousi täysikuu runsaalla valolla +valaisemaan lähimmän tulevaisuuden kohtauksia. -- Itsekuki riensi +osoitetulle paikalleen; suurin osa asettui kujalle rintavarustuksen +luo, jota tietä majuria odotettiin tulevaksi. Täällä johti +pitäjäsluutnantti Ahlholm; myös Sormuinen, Karjalainen ja Ikonen olivat +täällä. Kartanolle oli asettunut jommoinenki joukko varuilla olemaan, +jos majuri tulisi jotaki takatietä. Tätä joukkoa komensi Sipo +Nevalainen; täällä olivat myös Turuinen, Tikka, Sykkö ja (älkäämme +unhottako) rovasti Herkepaeus. Hän sanallaan kehoitti talonpoikia +puollustamaan oikeuttaan ja lupasi Jumalan apua heille. + +Syviin ajatuksiin vaipuneena seisoi vähän erillään toisista musköötiä +vasten nojaantuneena Sipo Nevalainen. Hän katseli kirkasta taivasta, +josta suloinen kuu ja suurimmat tähdet niin tyyneesti loistivat maahan. + +"Oi te kirkkaat valot tuolla avaruuden äärettömässä valtameressä!" +puhui itsekseen Sipo. "Juhlallisessa hiljaisuudessa siellä nautitsette +vapauttanne niistä pienistä jokapäiväisistä huolista, jotka meitä, +tomun lapsia, ahdistavat. -- Tuntuupa ikääskun korvissani kuulisin +kiitoskuorinne nousevan Ijankaikkisen istuimen eteen. Mutta me saamme +alati riitaa, sortoa ja katkeruutta kärsiä niin kauan, kunnes täältä +muutamme joko teihin, Onnelan valoisille valkamille taikkapa oloihin, +jotka ovat näitä vielä kolkompia". + +"Olinhan minäkin kerran onnellinen", jatkoi Sipo mietteitään. "Toivon +ruusuvalossa hohti mailma edessäni; olin rikas, mulla oli kaunis, mua +hellästi rakastava vaimo ja reippaita lapsukaisia. On mulla nytki +tavaraa, vaan rakkaus puuttuu ja silloin puuttuu _kaikki_: sen +_nyt_ tunnen. -- Mutta olenko itse syypää tähän muutokseen?" + +Sipon muoto synkistyi. Pyhän Augustinon praedestinationioppi, joka niin +monen etevän sielun kaikkina aikoina on hurmannut ja vanginnut, oli +myös Nevalaisen mieleen alkanut juurtua. + +"Mitäs tässä lörpöttelen", virkkoi Sipo ynseästi. "Kukin on kohtalonsa +orja; siis pois kaikki tuhmat epäilykset; astukoon rintaani rautainen +lujuus ja into, sillä ratkaiseva hetki, sen tunnen, lähestyy". + +Sipon viime lause johti takasi hänen ajatuksensa sen laveilta retkiltä +tosi olohin. Hän astui joukkonsa luo ja rupesi sitä järjestämään. + +Jättäkäämme hetkeksi Nevalainen ja muut Hovilan puollustajista +odottamaan ryntäystä. + +Maantiellä, lähellä Hovilan kujan suuta seisoi mies, joka näytti +miettivän kujalle kääntyä, vaan joka oli pysähtynyt, kuullessaan +etempää maantiellä säännöllistä astuntaa. Kohta oli joukko saapunut +yksinäisen miehen luo. + +"Kuka siellä?" ärjäsi muuan jyreä ääni, joka kuului hevosen selästä +ajajan suusta, joukon etupäästä. + +"Mies, joka rakastaa isänmaataan ja sen puoltajia ja tahtoo sen +sortajille kostoa", kuului vastaus. + +"Nimes?" kysyi ääni hevosen selästä. + +"Juhana Nevalainen", vastasi se, jolta kysyttiin. + +"Juhana Nevalainen", kertoi kysyjä. "Semmoista ei löydy Nurmeksessa". + +"Hän on Sipon poika", lausui usea joukosta. "Kyllä me hänet tunnemme". + +"Hän on meidän puoluetta eikä Ryssän ystävä", sanoi muuan. + +Mies hevosen selässä oli hetken ääneti. "Mitäs tässä seisot?" kysyi hän +taas Juhanalta. + +"Morsiameni on Hovilaan ryöstetty ja tahdon hänen pelastaa, menköön +vaikka henkeni". + +"Tuo kuuluu kummalta", lausui ratsastaja, joka vieläi oli selin +kuutamaa, niin ettei hänen muotoaan voinut eroittaa. "Mitä morsiamesi +voi Hovilassa" -- Hän keskeytti puheensa, lisäten äkkiä: "oletko +vakooja?" + +"Henkeni on teidän vallassanne, herra majuri. Minä pyydän teidän +turvissanne päästä pelastamaan onnetointa morsiantani, jonka tunnotoin +veli on kodostaan riistänyt ja talonpoikain tuomittavaksi vienyt, sen +vuoksi, että neito Hovilaan ilmoitti retkestä Käkisalmeen, joka siten +estettiin". + +"Minä luotan sinuun", sanoi Affleck. "Kymmenen miehen seurassa saat +tuolta pienen rakennuksen takaa hyökätä pihalle. Minä kuljen kujaa +suoraan". + +"Pieni rakennus on poltettu", virkkoi Juhana. + +"Helvetti!" karjasi majuri. "Miehet!" lausui hän miehilleen. +"Muistakaat talonpoikia!" + +Uhkaava aseiden kalina kuului. + +"Jessenhaus on huonosti puoltanut itseään, arvaan", jupisi majuri +yhteenpuristetuin hampaiden välistä. "Mutta annappas minä saan nuo +riivatut taulapäät kynsiini, niin makkara-selkinä heidät laitan täältä +liikkeelle. Pieni rakennus porona; tiesi mitä muuta tomppelit ovat +toimineet!" + +"Tuosta teidän tie menee", viittasi majuri kymmenelle, joita Juhanan +tuli seurata. "Älkäät ennen hyökätkö, ennenkun tämän pistoolin laukasen +kujan puolelta. Vasempahan. Marsch!" + +Ne kymmenen erosivat nyt muista, jotka kääntyivät kujalle, + +Kuutama valaisi nyt selvästi miestä hevosen seljässä. Hän oli leveä +hartioinen, iso kasvultaan. Päässä oli hällä kypärä, jonka alta +tuijottivat eteensä silmät, kooltaan verrattavat Venäjän kolikoihin. +Naama oli ryppyinen ja erittäinki pisti silmään kaksi syvää juopaa suun +kummallai puolen. Posket olivat lihakkaat, ikääskun hermottomasti +riippuen alaspäin, vetäen suupieletkin samaan suuntaan. Partaa ei +näkynyt nimeksikään. + +Talonpojat rintavarustuksen luona kuulivat ensin hevos- sitten +ihmisjalkojen kopinan ja olivat valmiit vastustukseen. +Pitäjäsluutnantti Ahlholm rohkeutti talonpoikia sanoen saattavansa +tapella yhtä hyvin kuin Affleck'in. + +"Älkää ampuko ennenkun ne p----leet ovat kymmenen askeleen päässä", +sanoi hän. + +Mutta kymmenen askeleen päähän rintavarustuksesta ei Affleck vienytkään +sotamiehiään. Hän marsitti ne kujalta pellolle ja pakotti täten +talonpojat luopumaan rintavarustuksestaan, josta täten ei ollut mitään +hyötyä. + +"Ampukaat ne pedot", huusi Ahlholm. Pamauksia kuului, vaan laukaukset +eivät vahinkoa matkaan saaneet. Affleck kielsi miehiään ampumasta ja +läheni lähenemistään Hovilan isoa rakennusta, jonka takana Sipo +Nevalainen joukkoneen seisoi. + +Nyt kuului pistoolin laukaus. Juhana miesten kanssa hyökkäsi pihalle. +Juuri kun hän tallin nurkan ympäri kääntyi, kavahti hän, nähdessään +isänsä seisovan miesjoukon etupäässä. + +Sipo Nevalainen, huomatessaan poikansa, kalpeni. Hänen kädestään putosi +muskööti; hän tirkisteli äänetöinnä poikaansa, ikääskun aaveesen. +Poikansa Affleckin väessä! tämä oli näky, jota isän oli vaikea +käsittää. + +Hetken seisoi isä näin ikääskun lumottuna. Sitten hän puhkesi puhumaan: +"Miehet! Tuossa tulee poika isäänsä asevoimalla vihollisen valtaan +antamaan. Katsokaat! Hän julkeaa mua silmiin katsoa". + +Sipo sieppasi pudonneen musköötinsä, kohotti sen ja viritti hanan. Hän +tähtäsi. Juhana seisoi kuin kivettyneenä; hän ei voinut paikalta +liikahtaa. Pamaus kuului. Ruudin savu esti Sipon selvästi näkemästä +eteensä. Kuitenki huomasi hän Juhanan kaatuvan. + +Yleinen hämmästys tästä teosta pian johdettiin muualle. Affleck oli +juuri kartanolle tulemaisillaan. + +Vielä hetki ja sotilaiden riemuhuuto kajahti kartanolla. Pyssynperien +ja miekkojen kalske kaikui ylt'ympäri ja piha oli kohta ruudinsavua +täynnä. + +Erinomaisella kylmäkiskoisuudella johti majuri mustan ratsunsa selästä +rynnäkköä. Talonpojat siirtyivät kohta ulommaksi majurin uhkaavasta +läheisyydestä. Muuan talonpoika rohkesi majurin hevosta suitsesta +tarttua kiini, vaan pistoolin laukaus ajoi kohta tämän rohkean +ulommaksi. + +Yleinen häiriö alkoi talonpoikien puolella valloille päästä. Ne, jotka +Hovilan varustusväkeä vartioivat, alkoivat peljätä kohtaloaan ja +jättivät vartioittavat omiin valtoihinsa. Kohta Jessenhaus, Björn ja +Arnkijl tulivat näkyviin; heidän lisäksi muutaki suojelusväkeä alkoi +ilmaantua. + +Rovasti Herkepaeus, jonka virkatoimiin sota luonnollisesti ei kuulunut, +koska hän joka pyhä kirkossa lausui: "maassa olkoon rauha ja ihmisille +hyvä tahto", oli jo, ensi laukauksia ammuttaessa, mennyt "katsomaan, +josko vielä enemmän Affleckiläisiä olis tulossa". Samoin uljas +pitäjäsluutnantti Ahlholmki, joka "ei p----lettäkään peljännyt", oli +muuttanut eri näyttämölle, jossa ei näin hullusti asiat käyneet. + +Useimmat talonpojista, nähden vastarinnan turhaksi, olivat paenneet +taistelukentältä. Sipoakaan ei näkynyt. + +Sallimus ei ollut suonut isän saavan lopettaa poikansa hengen. Kuula +oli sattunut Juhanan oikeaan olkapäähän. Kun taistelu oli lakannut, +nousi hän pystöön ja astui isoon pirttiin, jossa häneltä vedellä +pestiin haava. Hän pantiin sitten vuoteelle levähtämään. Veren vuodatus +oli hänen aivan kalpeaksi tehnyt. + +Majuri kutsui nyt Hovilan suojelusväen ynnä ne talonpojat, jotka oli +kiinni otettu, Hovilan isoon pirttiin. Hän tutki ensin asiain laitaa, +talonpoikain tullessa Hovilaan. + +"Pietari Jessenhaus", sanoi Affleck; "vuodeksi olet erilläsi +palveluksestani. Sinä olet huoletoin poissaollessani. Se ei kelpaa". + +Björn hieroi hiukan kämmeniään. + +"Arnkijl", sanoi majuri, "sinulla löytyy kykyä, älyä ja samassa +kestävyyttä. Sinä olet mun ensimäinen veronkantajani tästä hetkestä +edelleen, niin kauan kun sen luottamuksen ansaitset". + +Arnkijl kumartui syvään. "Herra majuri, minä olen aivan ansiotta ja +kokematoin --" + +"Kyllä; älä mulle selvitä; me tunnemme toisemme", katkasi majuri +puheen. + +Elsa seisoi muiden joukossa. Hän oli pelvosta kalpeaksi mennyt. Ilon +puna nousi hänen poskilleen, kun hän näki Juhanan. + +"Ahaa", lausui Affleck. "Tuossa varmaan on morsian. No, Nevalainen, +Herran nimessä, ota neitonen haltuusi". + +"Miten voin teidät palkita?" lausui Juhana liikutettuna. + +"Minä olen jo palkittu", lausui majuri puoleksi katkerasti, puoleksi +alakuloisesti. "Minä en ole Nurmeksessa kiitosta vielä kuilut -- enkä +tahtonutkaan", lisäsi hän ylpeästi, ikääskun häveten edellisiä +sanojaan. + +"Herra majuri", kuului oven puolesta valittava ääni, joka oli vanhan +toimeliaan Matleenan, kokin: "ne hävyttömät ovat syöneet piirakaiset, +ispinät, poronlihat, pöystit ja kaikki muut parhaat palat ja juoneet +pikatongit, ranstit ja portviini-pullon suuhunsa. Rovasti joi +portviiniä". + +"Lohduta itses vanha, uskollinen Matleena", lausui Affleck. +"Nurmelaisten vero tältä vuodelta nousee 200 prosenttia ja sitten +ostetaan uudet viinit ja paistit. Ymmärräthän?" + +"Armollinen majuri; minä olisin ne konnat liha-my'yksi hakannut", +lausui tiitterä kokki. + +"Kyllä", -- virkkoi majuri -- "Aika on levolle mennä. Pane nyt, +mummoni, pöydälle, mitä kokoon saat. Meillä on h----tinlainen nälkä". + +Matleena hyökkäsi toimeensa ja kohta oli ruoka pöydällä. Majuri +tovereineen hotasi hontoonsa minkä jaksoi. Sitten panivat väsyneet +sotilaat levolle ja aamu-yötä nukkuivat kaikki, pait neljä sotamiestä, +jotka vartiolla olivat, majurin tilalla. -- Juhana ja Elsa eivät nyt +uskaltaneet lähteä kotiinsa, vaan jäivät majurin käskystä yöksi +Hovilaan. + + + + +XVI. + +Sipo Nevalainen. + + +Oli aamuyö. Hovilan kujan suussa astuskeli muuan mies horjuvin askelin +eteenpäin. Kalpea kuu valaisi matkustajan yhtä kalpeata muotoa, jossa +viha ja epätoivo kuvausivat. Silloin tällöin katsoi matkustaja Hovilaa, +pudisti kohotettua nyrkkiään sinnepäin ja puri hammasta. Vaivaloisesti +kulki henki miehen rinnasta, lyhyesti ja kähisten. + +Sipo Nevalainen pyyhki hiukset pois otsaltaan, jonka kylmä hiki peitti. +Hän seisahtui ja kuunteli; kaikki oli hiljaa. + +"Tällä kertaa on voitto siellä", jupisi Sipo, "vaan eletäänhän +eteenpäin! Eletään! Hahhaah. Sinä olet, elämä, lysti!" + +"Jo lämmitti koston suloinen tunne rintaani", jatkoi Sipo mietteitään. +"Vaan lyhyt oli se ilo, liian lyhyt, ja poikani! -- Sen hän ansaitsi. +Mitä hänestä kysyisin. Ei hänkään minusta pitänyt. Ei. Yhtä yksin olin +hänen eläessään, kun nytki. -- Mutta asioiden pitää muuttuman. Toisen +kerran pitää vielä mun saada koston iloa maistaa. Oi, kun tuo kirotun +Affleckin pesä äärettömänä tulimerenä leimahtelisi ja Affleck, nuora +kaulassa, hirsipuussa keikkuisi! Hahhaah". + +Näin astui Sipo, kuumeellisesti haaveksien, eteenpäin. Voimattomassa +raivossaan hän ensin mietti kaikenlaisia mahdottomuuksia; vihdoin alkoi +tyvenempi mieliala hänessä valloille päästä. Hänessä vakaantui päätös +uudestaan matkustaa, saamaan Venäjältä apua kostonhankkeisinsa +Hovilaisia vastaan. Tällä kertaa hän päätti vaeltaa ainoastaan +Savonlinnaan, jota Venäläiset vielä piirittivät. Hän toivoi täältäki +liikenevän jonku satakunnan miehiä Affleckin karkoittamiseen. Lähdön +pitäisi välttämättömästi heti tapahtuman; sillä ei hän voinut tietää, +jos majuri jo huomenna kulkisi pitäjää ympäri sotamiehineen, +kurittamassa kapinallisia talonpoikia ja heiltä veroja kiskomassa. Nyt +arvatenki verojen kultainen aikakausi koittaisi. Olihan Affleckilla +sotaväkeä; mitä hän muusta kysyi. + +Sipo oli tullut paremmalle tuulelle, kun hän taaski varmaan tiesi, mitä +oli tehtävää. Hän saapui kotiinsa, kokosi rahansa ja muut kalleuksensa, +joita ei juuri paljon ollut ja pisti ne taskuihinsa. Sitten hän herätti +renkinsä ja käski valjastaa parhaan hevosensa. + +Renki hieroi silmiään. Hänen teki mieli kysyä, mihin näin varhain matka +veti; vaan Sipo tavallisesti piti tuumaansa itsekseen ja ilmoitti ne +ainoastaan vaimolleen, tämän eläessä. Nyt hällä ei ollut ketään +uskottua. + +"Minä lähden matkalle", sanoi Sipo rengilleen. "En viipyne poissa +enemmän kun kolme, neljä päivää. Varjele talo Hovilaisilta. En +mielelläni nyt kotini jättäisi; vaan tulevaisuuden turvan vuoksi sen +teen". + +"Mutta eikö Juhana tule hoitamaan --?" + +"Vaiti", sanoi Sipo kärtyisästi. "Juhana ei nyt tule hoitamaan mitään". + +Sipo istui rekeen ja löi virkkua vitsalla. Se lähti aika vauhtia +kartanolta; sillä Sipo ei ennen vielä kertaakaan ollut kartanolta +lähtien hevostaan lyönyt. + +Kumma tunne nousi Sipon rinnassa, hänen nyt kotoaan lähtiessään. +Entiset onnellisemmat ajat johtuivat hänen mieleensä. Vaan hän kukisti +kohta tunteensa. + +Aika alkoi lähestyä, jolloin hopeankarvainen kuu oli menettävä +valaisemis-valtansa. Sinertävän-punaisena hohti itäinen taivaan ranta; +se muuttui vähitellen tulipunaiseksi, sitten kellertäväksi ja sahramin +karvaiseksi. Kohta päivän kultainen ruhtinas oli ilmaantuva, valollaan +ilahuttamaan näitä seutuja pitkän yön jälestä. + +Mutta Sipolle tämä valo tuntui vastenmieliseltä. Ensi kerran elämässään +hän toivoi päivän viipyvän tulemasta. + +Ei kaukana sen tien varrelta, joka Nurmeksesta johti Pielisiin ja jota +Sipo nyt kulki, oli Horman Mallan talo. Kolmas vuorokausi oli kohta +kulunut siitä, kun Sipo oli noidan tavannut. Tämä aikoi nyt lähteä +Hovilaan, jossa hän luuli Sipon vielä olevan. Mutta aamulla ulkona +kävästessään oli hän muutamalta mieheltä saanut kuulla majurin +palauksesta ja talonpoikien karkauksesta, jopa Siponki julmasta +ampumiskoetuksesta. Tästä ilmoituksesta noita tuli iloiseksi, koska hän +varmaan arveli Sipon nyt olevan siinä tilassa, jotta hän tarvitseisi +taaski Mallan apua, jota hän ei kuitenkaan ennen saisi, ennenkun hän +oli valansa täyttänyt. Noita siis taaski siivosi itsensä, pani ylleen +parhaat vaatteensa ja lähti astumaan maantielle, joka johti Nevalaisen +taloon. + +Aamuvalossa noita huomasi hevosella ajajan tulevan häntä vastaan. +Lähemmäs tultuaan, tunsi hän helposti miehen ja hevosen. Myös Sipo +tunsi kohta noidan ja rupesi lyömään hevostaan; vaan samassa noita oli +reen luona ja puikahti sen kannoille. + +"Suo mulle kyytiä vähän matkaa, että saadaan tuumailla", lausui noita. +"Mihin matkasi Nevalainen? Ja miksi noin koetit minusta päästä?" + +"En ole sulle minkäänlaisen tilin velvollinen", sanoi Sipo. "Aika on +mulle tärkeä; sen vuoksi ai'oin koettaa päästä sun pitkistä puheista". + +"Hoo", virkkoi Malla ja hänen silmänsä välähti. "Ja valasi? Sen olet +ehkä unhottanut". + +"Siitä puhutaan, kun kolmen, neljän päivän päästä palaan", lausui +Nevalainen. + +"Vain niin", virkkoi ivallisesti noita. "Mutta minä pelkään että et +palaakaan". + +"Sun pelkosi ei minuun koske", lausui Sipo. "Nyt on parasta että menet +pois kannoilta tai pysähytän hevosen ja annan sulle lähdön". + +"Vain niin, sinä, urhoollinen valapatto", sanoi uhkaavasti noita. +"Mutta minullaki on neuvo sulle annettava: Nyt on parasta, että käännät +hevosesi ja palaat kotiisi, jossa vala ensin täytetään; sitten kostosi +hankkeet voivat toteentua; muutoin eivät". + +"Pois, hurja noita", huusi Sipo. "Sinä helvetistä heitetty kiusaaja; +anna mun olla rauhassa". + +Nevalainen koetti kääntyä, sysätäkseen noitaa pois takaansa. Vaan +hevonen, joka Sipon huutoa oli säikähtänyt, juoksi niin kiivaasti, +ettei tämä voinut aikeensa toteuttaa. + +"Valmistu nyt ilmaumaan Hänen eteen, jonka lupauksellas olet pettänyt", +virkkoi säälimätöin noita. "Viimme hetkesi lähestyy". + +Sipo veti ohjaksia, saadakseen hevosen pysähtymään, sillä hän arveli +vaaran olevan lähellä. Vaan armoton noita käski hevosta ja se totteli, +mennen täyttä vauhtia eteenpäin. Olipa kumma nähdä tätä menoa: Noita +monikarvaisessa pu'ussaan seisoi kuin helvetistä tullut henki uhrinsa +takana. + +Kauhistuksen huuto pääsi Sipon huulilta. Hän tunsi kaulansa kutistuvan; +hänen kaulasuonensa alkoivat pullistua; samoin silmät. Hänen muotonsa +muuttui ensin punottavaksi, sitten siniseksi; silmät menettivät +luonnollisen värinsä ja menivät lasimaisiksi. Onnetoin ei voinut +paikalta liikahtaa... Noita oli hänen kaulaansa heittänyt silmukan, +jolla hän uhrinsa kuristi. + +Kun noita näki hengen paenneen hänen uhristaan, heitti hän hevosta +vitsalla ja hyppäsi samalla pois kannoilta. + +Ei ketään matkustajaa sattunut tielle, silloinkun murha tapahtui. Vasta +myöhemmin oli kaksi miestä nähnyt hevosen hölköttelevän maantietä +pitkin. Kun tulivat lähemmäksi, näkivät ajajan istuvan reessä +hengetönnä, kauheasti eteensä tuijottaen. + +Murhaa tutkittiin ja noitaa alettiin vihdoin pitää epäluulon alaisena. +Vaan todistusta ei voitu kyllin saada ja asia jäi siis sikseen. + + + + +XVII. + +Loppu. + + +Lähes puoli vuotta oli kulunut edellämainitusta tapauksesta. +Kirjoitettiin nyt 1711. Sodan i'e painoi yhäti Suomea. Kurjuutta +nähtiin kaikkialla. Taudit ja nälkähätä olivat sodan kauheita +liittolaisia: kaikki yhteen ihmiskunnan kolme kovinta vitsausta. Nyt +oli kevät luonnossa, vaan talvi oli ihmisten sydämmissä. + +Oli kaunis aamu toukokuun lopulla. Lintujen riemulaulut kajahtivat +ylt'ympäri; sinitaivaalta paistoi lämmittävä aurinko. Vaan ihminen +astui alakuloisna tämän ilon keskellä. Harvasta kuului kyntäjän tai +kylväjän laulu; sillä harvalla oli kylvämistä ja jolla oliki, se epäili +panna siemenen maahan, koska ei tiennyt, jos _hän_ saisi elon +korjata. + +Tahdomme nyt johtaa lukijan muutaman semmoisen luo, joka uskalsi maan +poveen uskoa kalliin jyvän, toivoen, Jumalan avulla, saavansa siitä +hedelmänki pitää. + +Tuolla pellolla astuu, vakka kädessä, kymärässä mies. Hän on nyt yhden +saran kylvänyt ja menee tuonne metsän rinteesen vakkansa täyttämään +sekä itseään virvoittamaan raittiilla juomalla, jonka oli juuri tuonut +talon kellarista nuorenpuoleinen vaimonpuoli. + +"Elsa", sanoi nuori mies, "me uskomme tulevaisuuden toivomme maan +poveen. Uskokaamme ettei Luoja meitä eikä maatamme, tätä kallista +isiemme maata, liian ankarasti rankaise, vaan armossa kääntää muotonsa +puoleemme". Näin sanoen katsoi Juhana -- joka, niinkuin lukija +arvannee, oli kylväjä -- lempeästi Elsaan, joka nyt kolme kuukautta oli +ollut hänen vaimona. + +"Me olemme vaarassa tottuneet Herraan luottamaan", lausui Elsa, "ja se +luottamus ei ole meitä koskonkaan pettänyt". + +Lauhkea ahva suhahti kuusien latvoissa ja ikääskuin vakuutti Elsan +sanat. + +Nuori vaimo käänti sattumalta silmänsä vakan laitaan. Huokaus nousi +silloin hänen rinnastaan. Juhana uteli tähän syytä. Elsa viittasi +vakanlaitaan, jossa näkyivät kirjaimet S.N. + +"Älä, armahani, tästä huoli", lausui Elsa, joka pelkäsi että tuo muisto +saattaisi Juhanan pahalle tuulelle. + +Juhanan muoto tosin aluksi synkistyiki, vaan kohta hän malttoi mielensä +ja sanoi: "Surullisen muiston tuo merkki herättää ja surkuteltavan. +Vaan minä, jolle Luoja soi näin suuren onnen suurten vastoinkäymisten +jälestä, en tahdo tuomita, etten tuomituksi tulisi". + +"Olemmehan tosiaanki onnelliset", lausui Elsa hiljaa. "Vaikka +veljenikään ei liittoamme siunaa, olen tytyväinen". + +"Jos ei hän olis kipeäksi tullut ja haudan partaalle joutunut, ei hän +suinkaan olis yhtymiseemme suostunut", virkkoi Juhana. "Se on kuitenki +rumasti tehty, että pelastuttuaan koettaa peräytyä siitä, minkä vaaran +hetkenä on luvannut". + +Nyt Juhana nousi ja aikoi lähteä toista sarkaa kyntämään, kun samassa +muuan piika tuli juosten sanomaan, että kartanolle oli saapunut +vieraita -- vanha miehen- ja vaimonpuoli -- jotka heti tahtoivat nähdä +Juhanan. + +Tämä -- puoleksi närkästyen, puoleksi kummastuen siitä, ettei hänen +vaimoaan haluttu nähdä -- lähti astumaan taloon. "Enpä tiedä +ansaitsevatko nuo sinun nähdäkään, ne höperöt", lausui Juhana Elsalle; +"vaan tulehan kuitenki hetken päästä jälestä". 'Oliskohan heillä jotaki +sanottavaa, joka Elsaa voisi surettaa', ajatteli hän itsekseen. + +Pihalla seisoi vanha, arvokkaan näköinen mies. Vähän matkaa hänestä +seisoi vaimonpuoli, myöski ikäpuoli. + +"No, totta mar, Juhana, oletko kihloissa?" ärjäsi vanhus, nähdessään +Juhanan. + +"Terve, sydämellisesti tervetullut, vanha setä", huusi Juhana. "Yhtä +suora ja reipas kuin ennenki". + +"Ja sinä sama jalo poika, kun ennen lähtöäsi meiltä", huudahti vanha +Jaakko. "Sinä _kunnon_ poika!" + +Vanhus sulki Juhanan rintaansa kohden. Kyynel kiilsi hänen silmissään +ja hän sanoi: "Siitä asti kun meiltä lähdit, ei näin onnellista hetkeä +ole meillä ollut -- ei, peto vieköön". + +Vanhus polki puujalalla tantereesen, jotta se tömähti. Nyt Elsa saapui +kartanolle. + +"Tässä on vaimoni; tuossa setä Jaakko ja täti Matleena, josta sulle, +Elsa, niin usein olen puhunut". + +Vanha Nevalainen tuijotti tuohon suopeannäköiseen Elsaan ja hänen +ihmettelemisensä ei tahtonut loppuakaan. Vihdoin hän puhkesi puhumaan, +muka itsekseen, vaikka hän huusi: "Tuo kies'auta kelpaa! Tuskin olit +sinä Matleena tyttönä -- no no -- ainaki yhtä kaunis -- hm -- se on +tietty". + +Kun vanha Jaakko oli ihastuksensa alkupuuskat purkanut, astuttiin +sisälle, jossa nuori, hilpeä ja kaunis emäntä kohta osoitti kykyään +taloudellisissa toimissa varsin tyydyttävällä tavalla. Vanha Jaakko +tuskin voi silmiään kääntää tuosta viehättävästä emännästä ja +Matleena-mummo myönsi, että Anna Säämingillä (joka, sivumennen sanoen, +oli naimisissa hänki) ei voinut "lähestulkoonkaan" Elsalle vertoja +vetää. + +Rakkaiden vieraiden kunniaksi tuotiin nyt kellarista parasta juotavaa +ja nuoren sekä vanhan parikunnan onneksi tyhjennettiin pikarit. Vanhan +Jaakon temperaturi kohosi vähitellen korkeampiin asteviivoihin. Hän +rupesi puhelemaan Varsovan rynnäköstä ja muista merkillisistä +tapauksista "siihen aikaan". + +Vaan yksi pilvi nousi hetkeksi pimittämään yleisen ilon päiväpaistetta. +Vanha Matleena sattui kysymään, josko Sipon murhaajasta oli selkoa +saatu. + +"Ole ääneti hänestä, joka isänmaansa petti", huusi Jaakko. "Olkoon +hänen nimensä ikuiseen unhotukseen haudattu". + +"Jätä kosto Herralle", huusi Matleena. + +"Tuli ja leimaus", ärjäsi Jaakko. "Semmoinen, joka isänmaansa pettää, +hänestä ei ansaitse puhua. Hän on tuomionsa saanut. Jaa -- Älä keskeytä +mua, Matleena. Sipo oli ennen mies, vaan hän ei koetuksen aikana +kestänyt, vaan laukesi -- mutta tuossa istuu poika, joka isänmaataan +tietää arvossa pitää. Sinä _kunnon_ poika!" + +Juhana, joka huomasi että hänen isästään ei ollut hyvä nostaa kysymystä +vanhan Jaakon läsnäollessa, jolla oli oma ajatuksensa asiassa, jota +ajatusta ei mikään ihminen olisi voinut hänessä muuttaa tai edes +lieventää, johti puheen toiselle tolalle. Kohta vanha Jaakko taas oli +sama herttainen, hyväntahtoinen mies kuin tavallisesti. + +Näin kului rattoisasti tämä päivä ja seuraavatki, jotka vanha Jaakko +vaimoneen vietti veljensä pojan luona. Suurella kaipauksella erosivat +vanhat ja nuoret, säilyttäen toisistaan muiston, suloisen ja kauniin +kuin ihana kevätpäivä. + + * * * * * + +Rahvaan vehkeet Affleckia vastaan raukesivat tällä kertaa. Pari vuotta +myöhemmin Pielisläiset rupesivat vastustamaan Affleckia. Näitä +kukistaakseen ja veron maksuun pakoittaakseen oli Affleck kreivi +Nierrothilta pyytänyt ja saanut 100 ratsumiestä. Kun Venäläiset tämän +kuulivat, pelkäsivät he näiden ratsujen hyökkäävän Pielisistä rajan yli +ja lähettivät rajaa suojelemaan 300 rakuunaa ja 160 kasakkaa. Mutta +kenraalimajuri Lybecker, tuo "Ison vihan Klingspor", Nierrothin +jälkeinen päällikkö, oli kutsunut nuo 100 ratsua pois. Seutu joutui +täten turvattomaksi. Venäjän sotaväki tuli nyt rajan yli, yhtyi +Pielisläisiin ja yhdessä nyt lähdettiin Kajaaniin, jossa oli työnä +kostaa noista ryöstetyistä sarkatukoista. Maaliskuussa 1712 tapahtui +paljon julmuuksia Kajaanissa, Paltamossa ja Sotkamossa. Turunkorvan +talo Sotkamossa, jossa Affleck asui, rosvottiin ja poltettiin, +Affleckin rouva, 7 lasta ja 7 palveliaa vietiin vankeuteen Venäjälle, +josta eivät koskaan palanneet. Sanotaanpa Affleckin ei huolineen maksaa +heidän pääsemisensä lunnaita.[7] + +Simo Affleckin loppu oli surullinen. Hän ampui itsensä Pielisissä +toukok. 9 p. 1724.[8] + +Arnkijl Sarkasodan aikana menetti ei ainoastaan vähäisen omaisuutensa, +kaikki kirjansa ja paljon kantamia verorahojaan, vaan sai itsekin +kärsiä paljon kiristystä ja kuristusta, josta vasta pääsi puoli +hengissä ja aivan alastoinna.[9] + +Jessenhaus tuli Sarkasodan aikana varsin mainittavaksi. Hänen, kahden +sotamiehen kanssa, lähetti nimittäin tulliverokantaja Juho Hoffrén +(Jessenhausin appe) takavarikkoon ottamaan nuo 4300 kyynärää Venäjän +puolelta tuotua sarkaa, joista vero jo kerran oli maksettu. Tämä teko +matkaansai Sarkasodan. + + + + +Viiteselitykset. + + +[Footnote 1: Nimittäin sen nimisessä linnoituksessa, joka perustettiin +v. 1475.] + +[Footnote 2: K.A. Castrén: Kertoelmia Kajaanin läänin vaiheista IV. +1650-1750, Siv. 49.] + +[Footnote 3: Vähäpätöisinki voi joskus mahtavimmille olla avuksi.] + +[Footnote 4: Kauhea akka.] + +[Footnote 5: Mukaelma. Vrt. Kutltr. Toinen painos. II 42 ja 43.] + +[Footnote 6: K.A. Castrén. Kertoelmia Kajaanin läänin vaiheista vv. +1650-1750, siv. 52.] + +[Footnote 7: Kertoelmia Kajaanin läänin vaiheista, siv. 63.] + +[Footnote 8: Sama teos, siv. 62, muist.] + +[Footnote 9: Sama teos, siv. 61.] + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Nevalaiset, by J. A. Bergman + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 43243 *** diff --git a/43243-8.txt b/43243-8.txt deleted file mode 100644 index 5648879..0000000 --- a/43243-8.txt +++ /dev/null @@ -1,4810 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Nevalaiset, by J. A. Bergman - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org - - -Title: Nevalaiset - Historiallis-romantillinen kertomus Itä-Suomesta - -Author: J. A. Bergman - -Release Date: July 18, 2013 [EBook #43243] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK NEVALAISET *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - -NEVALAISET - -Historiallis-romantillinen kertomus Itä-Suomesta - - -Kirj. - -J. A. B. [J. A. Bergman] - - -Oulussa, -Oulun kirjapaino-osakeyhtiön kirjapainossa ja kustannuksella, -1881. - - - - -SISÄLLYS: - - Esipuhe. - I. Vanhan sepän luona. - II. Rovasti. - III. Ryöstö. - IV. Rovasti jatkaa tointaan. - V. Elsa. - VI. Isä ja poika. - VII. Hovilassa. - VIII. Matkalla Käkisalmeen. - IX. Jalous ja vaara. - X. Vierasmies, joka puhumattaki voi todistaa. - XI. Yöllinen taistelu. - XII. Veli ja sisar. - XIII. Mitä Horman Malla Sipolta vaati. - XIV. Juhlapuoliset Hovilassa. - XV. Simo Affleck. - XVI. Sipo Nevalainen. - XVII. Loppu. - Viiteselitykset. - - - - -Esipuhe. - - -Tavallansa merkillinen tapaus Itä-Suomen historiassa on talonpoikain -kapina Nurmeksessa vuonna 1710. Alkuansa tämä kapina tapahtui mainiota -Affleckia vastaan, kun tämä, ollen kruunun verojen kantajana -Karjalassa, liiallisilla ja mielenmääräisillä maksuilla rasitti kansaa; -ja vasta sitten, kun moniaat kansalaiset koston himossaan kääntyivät -Venäläisiltä apua saamaan vehkeissänsä, muuttui liike kapinaksi ei -yksityistä henkilöä, vaan Ruotsin valtaa vastaan. Tästä kapinasta -löytyy ilmoituksia, joiden avulla seuraava kuvaelma on kokoonpantu, -jossa useat henkilöt ja sisältö suureksi osaksi ovat historiallisia. - - Kirjan tekijä. - - - - -I. - -Vanhan sepän luona. - - -Vähän luoteesen päin Savonlinnasta, nykyisessä Säämingin pitäjässä asui -siihen aikaan, jolloin tässä kertomuksessa mainitut tapaukset -tapahtuivat, vanha seppä nimeltä Jaakko Nevalainen. Hän oli nyt -seitsemänkymmenen vuoden ijässä. Miehuutensa päivinä oli hän -ollut sotamiesnä ja sittemmin jonaki alhaisempana virkamiehenä -Savonlinnassa.[1] Niitä aikoja hän aina ylpeydellä muisteli. Nyt oli -hän häätynyt maaseudulle. Tuon tuostaki sai hän kuitenki kuulla jotai -linnasta, johon Suomen pieni, urhoollinen sotaväki etelästä päin oli -vetäynyt, sittenkun Viipuri ja Käkisalmi olivat antauneet Venäläisille. -Vanhuksen ainoa poika, näet, palveli tässä sotaväessä ja sai silloin -tällöin luvan kävästä vanhaa isäänsä tervehtimässä. Isä uteli pojaltaan -kaikkia, mitä tämä tiesi ja arveli sodasta ja kun vanha Jaakko sai -kuulla jonku vähemmän suotuisan uutisen, polki hän lattiaa -puujalallansa (hänen toinen jalkansa oli vikaantunut) ja huusi: "kaikki -on h----ssä". - -Vanhan Nevalaisen vaimo oli miestänsä kymmenen vuotta nuorempi. Heillä -ei ollut lapsia. Heidän luonaan nähtiin kuitenki kaksi kaunista -nuorukaista, poika ja tytär, kumpii nuoruuden kukoistavassa ijässä. -Poika oli vanhan Jaakon veljen poika, joka oli oleskellut setänsä luona -osittain opissa, osittain huviksensa. Nuori neitonen, Anna, oli -Nevalaisen vaimon sisaren tytär, joka, ollen orpo, asui tätinsä -luona. Näitä nuorukaisia vanhukset suuresti rakastivat ja etenki -Matleena-mummo -- näin nimitettiin Nevalaisen vaimoa -- toivoi -nuorukaisista, Amorin avulla, tulevan parikunnan. Vaan nuori mies -- -Juhana -- näytti olevan hyvin palovakuutettu tältä haaralta. Kun -Matleena kuvaili hänelle Annan siivoutta, siisteyttä, kauneutta, -jaloutta ja taipuvaisuutta, niin nuori Juhana myönsi tuon kaiken; vaan -kun Matleena sitten pukkasi häntä kylkeen, sanoen: noh! mitä sitten -muuta tarvitsee? -- niin Juhana näytti loukkauneelta, murahti jotaki, -otti lakkinsa ja meni ulos. Silloin vanha mummo, kädet puuskassa -jupisi: "ei Jaakkoa kukaan tarvinnut kylkeen tokasta. Hm! Eihän tuo -poika liene johonki muuhun silmänsä iskenyt?" - -Muutamana iltana syyskuun keskipaikoilla v. 1710 astuskeli vanha Jaakko -kiihkeästi edestakaisin lattialla pienoisessa kamarissaan: Matleena -istui kamarin edessä olevassa pirtissä kudelmaa kutoen ja Anna kehräsi. -Juhanaa alettiin jo kaivata; hän oli tavallista pitemmän ajan ollut -ulkona. Anna vilhui silloin tällöin levottomasti ovea kohden, odottaen -milloin se aukeaisi ja hän saisi nähdä jalon Juhanan suopeat kasvot. -Mutta alkoi jo hämärtää, ilta kului eikä Juhanaa näkynyt. - -Vanha Nevalainen oli ulkomuodoltaan kunnioitusta herättävä. Harmaa, -pitkälle venyvä parta, raitis ulkomuoto, leveät hartiot ja kirkkaat -silmät: nämä tuntomerkit osoittivat miehessä jotain uljasta. Häntä -nähdessään lienee useassa herännyt ajatus vanhasta sotilaasta ja -sotilas oliki vanha Nevalainen oikein sydämestään. Hän rakasti -isänmaatansa, nyt sodan, nälän ja taudin rasittamana, hehkuvalla -rakkaudella eikä ollut se mies ukkoa mieleen, joka puhui toivottomasta -tilasta. Jos joku olis antaumisesta hiiskunut, hän varmaanki olis -saanut koetella ja kokea vanhan Jaakon oikean käden pontevuutta. - -Niinkuin edellä mainittu on, astui Jaakko edestakasin kamarissaan. -Hänen levotoin liikuntonsa ja äreä ääni, jolla hän silloin tällöin -jupisi jotai itsekseen, osoittivat, että hän ajatteli jotaki vähemmän -mieluista asiaa. - -"Lempo vieköön", ärähti vanhus ääneen ja löi nyrkkinsä pöytään, jonka -ohitse hän juuri kulki, "tämä on häpeällistä! Isänmaa jätetään kuin -leipäpala nälkäiselle koiralle, jottei tämä kimppuun tarraisi. Ei -Kaarle-kuningas niin tekisi, jos hän likempänä oisi! Seitsemänkymmentä -vuotta olen näillä kahdella silmällä nähnyt mailmaa ja sen menoja, -mutta moista surkeutta, huonoutta, petollisuutta, rahan himoa ja -leväperäisyyttä en, lempo soikoon, ole nähnyt Suomenniemellä. Se on -tosi!" - -Vanhus otti pöydältä kaljahaarikan, veti siitä itseensä oivan -siemauksen ja rupesi taas astumaan. - -"Onkohan mahdollista mitä Suvantolan Aappo mulle äsken kertoi? Voipiko -uskoa, että semmoinen mies, joka Jumalan pyhää sanaa kansalle julistaa -ja joka pyhä rukoilee kaikkivaltiaan suojelusta valtakunnan -hallitsijalle ja hänen perheellensä, että semmoinen mies voipi yllyttää -kansaa luopumaan Jumalalta asetetun esivallan alta ja antautua Ryssän -alamaiseksi? Missä on sen miehen omatunto? Tai kunnia? Jos joku toinen, -kun pyhä mies, sen tekisi, niin luodin, totta mar, hänen aivoihinsa -lennättäisin, jos häntä lähelle pääsisin. Mutta Jumalan sanan julistaja --- rovasti. -- Onko Jumalaki nyt ruvennut meitä sortamaan?" - -Näin puheli vanhus. Nyt ovi avattiin ja Juhana astui sisään. - -Vastatulleen olis ennemmin luullut etelän lapseksi kun pohjolassa -kasvaneeksi. Mustat suortuvat ympäröivät hänen poskiaan, jotka -tavallisesti olivat kalpeat ei kivuloisuudesta vaan luonnollisesti; -mutta kun vähäinenkään mielen liikunto nuorukaista elähytti, -punastuivat ne kauniisti. Pitkät silmäripset varjostivat nuorukaisen -kauniita, tummansinisiä silmiä. Otsa oli kaitanen ja valkoinen; nenä -suora; sun luotu ikääskun puheellaan viehättämään kuulijaa. - -Sinä aikana, jona Juhana oli setänsä luona olostellut, oli tämä jäykkä -vanhus muodostanut nuorukaisen mielipiteet melkoisesti omiensa -muotoisiksi. Sama innokas isänmaanrakkaus, sama viha sen vihollisia -vastaan kun vanhuksessa löytyi, kytöi myöski nuorukaisen rinnassa, -ainoastaan vähemmän jäykässä muodossa. Ja luonnollistahan tämä oliki. -Päiväkaudet sai Juhana kuulla setänsä mielipiteitään saarnaavan ja -kummallistapa oliskin ollut, jos ei riittävä osinko olisi kätkeynyt -nuorukaisen kaikelle jalolle avonaiseen sydämeen. - -Kun vanha Jaakko sai nähdä Juhanan, vaalistui hänen synkeä muotonsa -nähtävästi. Hän lausui: "Tulitpa oikealla ajalla! Olen jo sua -kaivannut, poikani!" - -"Minä tapasin erään kotoseudultani tulleen matkustavaisen ja siten -tulin viipymään tavallista enemmän", lausui Juhana. - -"Kotoseudultasi; vai niin. -- Siellähän -- no niin", -- keskeytti -Jaakko puheensa, jupisten itsekseen: "en tahdo vielä puhua huhuista, -joita kuulin. Sinä olet niitä harvoja, miltei ainoa, jotka mun -tunteitani oivaltavat. Ainoastaan nähdä isänmaallisen miehen on -monta vertaa virvoittavampaa kun kuulla hurskaita laverruksia -välttämättömästä kohtalosta. Äsken sain kuulla uutisia, jotka panivat -sappeni kuohumaan. Nyt alan vakaantua, kun näen että toki vielä oikeita -ihmisiä löytyy maailmassa. Poikani! Kruutia pitää löytymän miehessä, -muutoin hän on kuin ukontuhnio, joka, kun sitä puristetaan, hajuttomana -savuna lemuaa ilmaan". - -Vanhus hengähti hetken ja lausui taas: - -"Olen minäki ollut vaaran hetkenä muassa, sen tiedät. Silloin olivat -asiat alusta loppuun toisenlaiset kuin nyt. Yli puoli vuosisataa on jo -kulunut siitä, kun olimme Varsovan edustalla. Me tappelimme kuin -jalopeurat kolme päivää ja voitimme. Mutta olipa meillä siihen aikaan -erilainen komento ja itse Kaarle X muassamme. Nykyajan sota on minusta -kuin leikkiä vaan, verraten niihin aikoihin. Ihmiset ovat muuttuneet. -Uskothan sen, Juhana?" - -Nuorukainen nyykäytti päätään. - -"Mutta olkootpa asiat miten tahansa", jatkoi vanha Nevalainen, "niin -tulee meidän kuitenki rakastaa tätä maata ylitse kaikkea, lähin -Jumalaa, hoitakoot sen asujamet sitä huonosti. Ja Ryssää vastaan me -sodimme viimme veripisaraan". - -Nuorukainen katseli hajamielisesti vanhukseen. - -"Mikä perhana sinua vaivaa?" ärähti vanhus ja astui Juhanaa kohden. -"Onko joku onnettomuus tapahtunut? Kerro!" - -"Setä", sanoi Juhana hitaasti. "Minä pyydän saada lähteä kotia". - -Vanha Nevalainen astui kaksi askelta takaperin ja katseli ällistyen -nuorukaista. "Siis _hänkin_ on kuullut", jupisi Jaakko, jatkaen -ääneen: - -"Kotia! Olet siis kyllästynyt oloosi täällä. No eipä kummaa: vanhan -Jaakon jaarituksia olet jo saanut kuulla niin usein, että olet niihin -tuskaantunut. Sinä olet nuori; eihän siis tuo ole niin kummaa. Ei -suinkaan". - -Vanha Jaakko ei tahtonut voida lausua viime sanat. Niin häntä suretti -että ainoa, joka häntä kunnioitti ja ymmärsi, nyt hänen ylönantaisi. - -"Rakas setäni", sanoi Juhana, joka myös tuli liikutetuksi, "en suinkaan -ole teihin kyllästynyt; siinä luulossa erehdytte. Niin kauan kun -hengitän, en unohda niitä jaloja sanoja, joita olen suustanne kuullut". - -"En voi ymmärtää, mikä sitten vois olla syynä pyyntöösi", sanoi vanha -Nevalainen. - -"Ajat ovat levottomat ja sota silmäimme edessä", sanoi Juhana. "Sen -vuoksi tahtoisin vielä käydä tervehtimässä vanhempiani, ennenkun on -ehkä myöhäinen. Sitä pait ovat vaaralliset vehkeet tekeillä -Nurmeksessa". - -"On siis totta mitä kuulin", sanoi vanha Jaakko. "No siinä tapauksessa -tuo pyyntösi on oikeutettu. Mutta -- kuinka voin sinutta toimeen tulla? -Sinä autat mua ammatissani ja olet mun paras seurustelujani. Aikoisitko -kauan kotonasi viipyä?" - -"En vannaan tiedä", sanoi Juhana. - -"Ja sitten tulisit takasin luokseni?" kysyi vanhus hitaasti. - -"Jos en siellä voisi rueta ammattiani harjottamaan, niin luultavasti -tulisin. Vaan jos voin, niin olenhan mielelläni lähellä vanhempiani", -vastasi Juhana. - -"Totta kyllä ja luonnollisesti", sanoi hajamielisesti vanha Nevalainen, -jolle tuo ilmoitus tuntui vähemmän tervetulleelta. - -Nevalaisen vaimon tulo keskeytti nyt jo muutenki harvan kansapuheen. -Hän tuli illallis-aterialle käskemään. - -Pöydässä istuttiin hyvän aikaa äänettöminä. Vihdoin vanha Nevalainen, -rykästyään pari kertaa, lausui: - -"Ikävän uutisen olen saanut kuulla. Rakas Juhanamme aikoo nyt lähteä -luotamme". - -"Todellako?" kysyi Matleena, katsellen suurilla silmillä ensin -miestään, sitten Juhanaa. - -"Aivan todella", sanoi vanha Jaakko. - -Anna oli ensin punastunut, sitten hän äkkiä kalpeni. Kyyneleet -tunkeusivat väkisten hänen silmiinsä, jotka hän suuntasi alaspäin, -salatakseen liikutustaan. - -"Ja mihin on aikomukses mennä?" kysyi Matleena-mummo Juhanalta. - -"Kotiin", vastasi Juhana. "Tahtoisin vanhempiani tavata, ennenkun sota -jommallai puolen tekee esteen". - -Äänettömyys seurasi. Vanhukset olivat alakuloiset Juhanan pyynnön -johdosta. - -Ja Anna? -- Hänen rinnassaan riehui tunne, jota hän nyt enään tuskin -voi muiltakaan salata. Niinkuin muinoin Karthagon mainio kuningatar, -aaltojen ajeleman Aineiaan jouduttua hänen valtakuntaansa, rakastui -urohon ja kauhistuksella sai katsella tämän erkanevan hänen -läheisyydestään: eipä toisin Annakaan nyt kuunnellut tuota sanomaa -Juhanan lähdöstä. Hänen sydämensä syvimmässä pohjukassa piili -nuorukaisen kuva jalona ja kirkkaana kuin toivon tähti! Ja nytkö sen -piti sammuman? Kunpa hänellä olis edes ollut jokukaan toivo siitä, -jotta Juhana hänestä piti! Vaan tämä ei ollut millään lailla osoittanut -jotakaan hellempää tunnetta neidon suhteen. Anna oli levollisesti -kärsinyt tämän näennäisen kylmäkiskoisuuden. Eihän Juliana kuitenkaan -ollut häntä mitenkään loukannut! Ja hän toivoi, että heidän välinsä -vielä muuttuisi, että joku arvaamatoin tapaus nuorukaisen rinnassa -herättäisi hellempiä tunteita neitoa kohden. - -"Sinä olet vakaa päätöksessäs lähteä?" kysyi vanha Nevalainen. - -"Niin olen", vastasi Juhana, "ja toivon ettette päätöksestäni pahastu". - -"En voi sua lähtemästä kieltää", lausui Jaakko, lisäten: "Tuo, muijani, -parasta olutta pöytään. Juokaamme lähtömalja rakkaan veljeni pojan -kunniaksi". - -Matleena teki kuin käsketty oli. Vanhan Nevalaisen silmiin kohosivat -kyyneleet, kun hän nosti oluthaarikan ja joi. - -"Minä olen jo korkeassa ijässä", lausui Jaakko, "enkä tiedä kauanko -Herra mun enään suopi elää. Ehkä nyt viimme kerran sun näen, poikaseni. -Kuule siis vanhan setäsi muistutus! Ole aina vilpitöin. Rakasta -isänmaatas enemmän kuin omaa henkeäsi! Sinä olet joutuva koetukseen. -Kummallisia vehkeitä kuuluu sieltäpäin, jonne aiot lähteä. Niin -häpeellisiä ovat ne, etten voi niitä mainita. Niitä tulee sun estää; -jos ei sana auta, niin on työ tarpeesen. Kuule! Sun _pitää_ niitä -estää. Ja sinä sen teet. Sen vuoksi lieneeki tuo halu lähteä sinussa -syntynyt. Tämä usko minua lohduttaa. Jumalan siunaus olkoon muassasi". - -Nyt noustiin illallispöydästä. Vielä istuttiin jonkun aikaa -pakinoimassa. Juhana katseli kaipauksella kaikkea ympärillään. Pienetki -huonekalut olivat nyt hänen mielestään tavallistaan isomman arvoiset. -Vanha Nevalainen astuskeli edestakaisin, jupisten itsekseen jotaki, -jota ei kukaan voinut kuulla. Hän ei ensinkään ollut hyvällä tuulella. -Anna hyöri edestakaisin, korjaten pois ruoan pöydältä ja pannen evästä -huomisaamuksi Juhanalle. Neito oli kaunis nähdä kun vasta puhjennut -ruusu. Silloin tällöin tipahti joku kyynel hänen silmistään eväspussiin -ja se lohdutti Annaa, että edes jotakaan muistoa hänestä tulisi -seuraamaan Juhanaa. - -Vihdoin pantiin levolle. Kaikkien uni oli vähemmän tyydyttävä. Vaan -erittäinki oli Anna valveella pysynyt. "En voi häntä unhottaa", valitti -neito ja painoi päänsä kyynelten kostuttamaa päänalasta vastaan. "Ah! -Jos joku muu neito hänen omakseen saa. Onnetoin se neito, kun vie mun -lemmittyni! -- Mutta! väärin teen! En tahdo hänelle onnettomuutta -toivoa. Eläkööt he onnellisna -- ja kauan -- ja kaukana minusta -- -- -Tahtoisinpa nähdä sen neidon, joka tuon voipi itseensä suostuttaa. Ei! -Parempi etten näe enkä kuule mitään. Minä tahdon kuolla pois näistä -kurjuuden oloista". - -Näin riitaiset ajatukset ajelehtivat Annan aivoissa. Kun -"sahramimantelinen" aamurusko kultaili itäistä taivaan rantaa, nousi -Juhana vuoteeltaan virvoitettuna. Hän otti hellät hyvästit vanhuksilta, -joita aavistus hänessä ennusti hänen ei enään näkevänkään. Säälien -puristi Juliana Annan kättä. Tämä näytti melkoisen iloiselta. -- Tien -haarassa kääntyi Juliana ja katsoi taaksensa. Tuolla seisoivat kolme -hänelle rakasta henkilöä: harmaapäinen, jalo rautio ja hänen -kunnioitettava vaimonsa, jonka tasaista luontoa Juhana suuressa -arvossa piti; tuolla seisoi myös punaposkinen, mustasilmäinen, -kahdeksantoistavuotias neitonen, kuumeellisella innolla silmäillen -kohta tien haarassa näkyalasta katoavaa nuorukaista. Kyyneleet -kohosivat Juhanan silmiin; hän otti lakin päästään, heilautti sen -ilmassa ympäri hyvästin merkiksi... Vielä hetkinen ja nuorukainen oli -kadonnut tienhaaran taakse Jaakon ja kahden vaimonpuolen nähtävistä. - - - - -II. - -Rovasti. - - -Karjalassa olivat olot tähän aikaan melkein kurjat. Näillä mailla hyvin -tunnettu majuri ja kruunun verojen kantaja Simo Affleck rasitti jo -ennestään köyhää kansaa veronkiskomisilla. "Ilkeyksistään ja -vääristyksistään mainiona hän vieläki elää kansan taruissa", lausuu -muuan historioitsija. Karjalan raukoilla rajoilla hän melkein rauhassa -sai toimia ilkitöitään. Hallituksella kyllä oli muutaki huolenpitoa ja -se ei suinkaan voinut pahaksi panna, että veronkantaja oli ankara; -sillä rahaa tarvittiin ja vähän sitä löytyi. --- Itse majuri oli -itselleen koonnut melkoisesti tavaraa Kiteellä, Pielisissä ja -Nurmeksessa oleviin hoveihinsa, Suorlahti, Lieksa ja Hovila. Niinpä -e.m. Hovilassa arvellaan löytyneen omaisuutta 5000 talarin arvosta.[2] - -Kauan oli rahvas näillä seuduin kärsinyt majurin väkivaltaisuutta. -Vihdoin sen maltti loppui ja se ryhtyi kaikenlaisiin vastustuspuuhiin. -Kuitenkaan ei tämä vastarinta olisi ollut isommasta merkityksestä, -ellei se olisi kannatusta saanut alalta, johon Suomen kansa ainiaan on -tottunut luottamuksella katsomaan: kirkolliselta. Ja tämä kannatus oli -mitä omituisinta laatua. Se ei yllyttänyt kansaa vähempään kun Venäjän -avulla hankkimaan pelastusta rasittajansa ikeen alta. - -Muutaman syyskuun aamuna vaelsi Nurmeksen pitäjässä kaksi miestä -maantietä eteenpäin. Toinen näistä oli jo sivu parhaan miehuutensa ijän -elänyt. Tummansinertävä sarkatakki ja samankarvaiset housut olivat -hänen pukunansa. Päässä oli hänellä kupera, musta huopahattu, kädessä -vankka keppi ulkomaan puusta; hopeahulkki koristi kepin ylipäätä. -Hulkissa oli luettava kepin omistajan nimimerkki: P.H. - -Tämä mies oli Pielisten senaikuinen rovasti, Pietari Herkepaeus. - -Enemmän kun rovasti olis hänen seuraajansa vetänyt katsojan huomion -puoleensa. Edellisen muodossa ja käytöksessä ilmaantui se vakavuus ja -maltti, jonka etevämpi tavallisesti tuntee ja osoittaa sitä vastaan, -joka on häntä alhaisemmalla hengellisen edistyksen asteella. -Jälkimäinen koetti ruumiin liikunnoilla ja äänen eri korolla elävästi -esitellä jotai asiaa. Rovastin kumppani oli rokonarpinen, lyhytläntä -mies. Hänen karsaasen katsovat silmänsä välähtelivät tipotihiään, kuin -särmäkäs jalokivi valoa kohden. Tämä välähdys oli pahanaaveinen: kylmä -kuin päivänpaisteen heijastus iljangolta. -- Muutoin tätä miestä isosti -kunnioitettiin hänen terävän järkensä ja myöskin hänen varakkuutensa -vuoksi ja Nurmeslaiset erittäinki suosivat Yrjö Sormuista -- näin -nimitettiin rovastin seuraajaa -- sen vuoksi, että hän oli Affleckin -ankarin ja vaarallisin vastustaja näillä mailla. - -"Sinä sanoit kansan ällistyneen kuulutuksen johdosta?" kysyi rovasti, -ikääskun heräten syvistä mietteistä. - -"Niin sanoin", virkkoi Sormuinen. "Syy siihen oli luonnollinen, sillä -kappalaisen poika, Erikki maisteri, luki sen vapisevalla äänellä ja hän -milloin punastui, milloin vaaleni. Tsar Pietarin nimi jäi häneltä -puoleksi kurkkuun. En tiedä muuta kun että erilainen olisi seuraus, jos -te, kunnianarvoisa herra rovasti, saarnaisitte meidät irti tästä -surkuteltavasta alamaisuudesta, semmoisen alta, joka ei meitä jaksa -suojella". - -"Ajattelematoin tosin olin, kuu niin tärkeän toimen uskoin nuoren pojan -tehtäväksi", lausui rovasti. "Vaan en luule asiain vielä hukassa -olevan. Sinä sanoit usean jo olevan taipuvan uuteen tuumaan?" - -"Mun takanani seisovat Karjalainen, Ikoset, Nyyrinen, Sykkö ja Tikka", -lausui Sormuinen. "Kyllä tappuroita on, kun tulta saadaan". - -"Entäs Nevalainen?", kysyi rovasti. - -"Sipo Nevalainen", lausui Sormuinen halveksivasti hymähtäen. "Mitäs hän -meistä huolii, tuo hurskas, isänmaallinen mies! Hän oli mennyt kirkosta -ulos, kun kuulutus luettiin, tietysti ollakseen Hovilaisia mieleen, -sillä Björn Finne oli kirkossa". - -"Mitähän Hovilaiset tästä kuulutuksesta ovat arvelleet?" kysyi rovasti. - -"Ne ovat pitäneet sitä hullutuksena, unelmana vaan", virkkoi Yrjö. - -Veri kuohahti pyhän miehen aivoissa. Hän kohotti keppinsä, pudisti sitä -ja lausui: "Vaan unelmana! Sata vuotta taappäin, viisikymmentäki vuotta -taappäin olisi tämä ollut unelma. Mutta nyt se ei ole unelma. Aika on -tullut, hedelmä on kypsi, ja niinkuin kylvetään, saadaan niittää". - -Yrjön silmät välähtivät ja hän katseli mielihyvällä rovastin uhkaavaa -muotoa. Pyhä mies jatkoi: - -"Kallis isänmaamme on epäilemättä mahdotoin vastustamaan sitä uutta -valtaa, joka kasvaa idässä. Jos meidän puolustajamme oikean etunsa -arvaisivat, niin eivät turhaan vetäisi sodan kuormaa yli jo ennestään -rasitetun maan. Jos isänmaansa puollustaja on kiitettävä, on -kahden- kolmenkertaisesti kiitettävä se, joka johtaa pois sodan kauhut -maastaan, pelastaen tuhansia kuolemasta ja hädästä". - -"Kristillinen ajatus!" lausui Yrjö Sormuinen. - -"Minä tunnen sydämessäni", sanoi Herkepaeus, että armon Herra -korkeudessa on valinnut minun, alhaisen käskynhaltijansa, hankkimaan -teille pelastusta. Yhdeltä puolen teitä ahdistaa sota ja nälkä, jopa -ruttoki; toiselta Affleck, Karjalan Antikristus. Olette siis kahden -valkean välissä. Asema on, en sano tukala; se olis liian vähä; se on -semmoinen, ettei sitä voi kärsiä". - -"Aivan oikein", virkkoi Sormuinen, joka ihmetellen kuunteli rovastin -sujuvaa puhetta. - -"Siitä ei siis ole kysymystä, että tuumamme olisivat epärehelliset tai -moitittavatkaan", lausui rovasti. "Tiedän että ne moniaiden silmissä -siltä näyttävät. Vaan heistä ei tartse huolia. Kyllä minä otan kaikki -nuhteet päälleni. Kiittämättömyys on tavallista mailmassa. Siksi olen -historiaa lukenut. Olenpa siinä myös lukenut useasta kansasta, joka, -kun sen hallitus oli huono, otti uuden". - -"Ja meidän hallituksemme on tosinki huono", virkkoi Yrjö Sormuinen. -"Mitä se meitä auttaa? Asettamalla mitä kelvottomimman päällikön -johtamaan väkeämme ja kiskoen meiltä viimme äyrimme, ylläpitääkseen -päätöintä armeijaa". - -"Sinä puhut aivan totta", virkkoi rovasti. Hetken mietittyään hän -lausui: "Ei! Tämän surkeuden pitää loppuman. _Minä_ saarnaan -tulevana pyhänä". - -Taaskin Yrjön silmät välähtivät, "Kunnian arvoisa herra rovasti! Minä -uskon varmaan että kun kansa kuulee teidän sille selittävän sen -etuja --" - --- "Ja sen oikeuksia", lisäsi rovasti. - --- "Niin juuri; minä uskon että kun _te_ selitätte perusteet -uuteen toimeen, niin kansa yksimielisesti suostuu ehdoitukseen". - -"Toivokaamme niin", sanot rovasti. "Minä tarjoon heille pelastusta. Jos -ovat sen tarpeessa, niin lienee se heille mieleen -- Kas kuka tuolla -tulee noin kiiruusti?" - -"Tuomas Turuinen", sanoi Yrjö. "Muutoin vakava mies. Mikä hänen -jalkansa on noin liikkumaan saanut?" - -Tulija kohotti kunnioituksella lakkinsa, nähdessään edessään korkeasti -oppineen rovastin. - -"Sinä näytät liikutetulta", lausui Herkepaeus, katsellen vastaantulijaa -tarkkaavalla silmällä. "Kerro mulle, mikä on mielesi rauhan häirinnyt. -Minun velvollisuuteni on, jos mahdollista, lohduttaa kärsiväisiä". - -"Oi, herra rovasti, näitä kurjuuden päiviä", lausui Turuinen, "joiden -vertaisia en vielä koskonkaan ole nähnyt. Tuskinpa vihollinen lie niin -inhoittava, kun ne, jotka pakosalla olevan kuninkaan käskyjä muka -toimittavat. Aamulla olin mies melkoisissa varoissa; nyt, herra -rovasti, ovat multa vieneet miltei puolet omaisuudestani. Ne -verikoirat, ne verikoirat! Suokaat anteeksi, että näin kristitöintä -mielialaa kannan, vaan koston himo vallitsee sydämmessäni". - -"Mun ystäväni", lausui rovasti suopealla äänellä, "sinä näytät hyvin -rauhalliselta mieheltä ja olet kait siksi tunnettuki. Paljon arvatenki -olet kärsinyt, ennenkuin mielesi maltti on loppunut. Eivät nekään, -jotka kristitystä mielialastaan ovat olleet tunnetut, ole voineet -hillitä vihansa, kun ovat nähneet vääryyttä harjotettavan; sen todistaa -raamattu. Sinun mielialaasi en siis ensinkään voi ankarasti tuomita". - -"Armollinen herra rovasti", lausui Turuinen, "te olette totinen -seurakunnan paimen, joka sitä puolustatte villipetoja vastaan. Vaan -meillä talonpoika-raukoilla ei liene muu neuvo tarjona, kun -kärsiväisesti odottaa parempia aikoja". - -"Kärsiväisyydellä on rajansa", virkkoi Herkepaeus. "Ei Luoja ole meitä -ainoastaan kärsimään luonut. Hän on meille vapauden suonut ja jos sen -ansaitsemme, niin ei orjina tarvita olla, joski ei oma ole esivalta". - -"Aivan niinkuin arvoisa herra rovasti sanoo", lausui Sormuinen. -"Emmehän orjiksi näy aiotun". - -"Mutta miten voidaan pelastusta saada?" kysyi Turtunen, - -"Etkö ollut pyhänä kirkossa?" kysyi rovasti. - -"En voinut päästä. Vaimoni oli kipeä", vastasi Turuinen. - -"Etkös ole kuullut kuulutuksesta?" kysyi rovasti. - -"Sanottiin siellä maisterin höpisseen jotaki Ryssästä, jota ei hän eikä -seurakunta ollut ymmärtänyt", lausui Turuinen. - -"Se poika-tomppeli". jupisi rovasti, lisäten ääneen: "Hän ei osannut -asiaa selittää. Mutta hän oli kuitenkin oikeassa. Meidän täytyy rueta -Ryssän kanssa liittoon". - -"Liittoon?" kysyi Turuinen ällistyen. "Onkohan se suotavaa?" - -"Se on ainoa keino pelastukseemme", lausui rovasti. - -"Mutta Venäläinen on meitä aina vainonut. Esi-isämme ovat aina heitä -vastaan taistelleet", sanoi Turuinen. - -"Eipä niinkään", sanoi Herkepaeus. "Kun muinoin Ruotsalaiset tahtoivat -tyrkyttää kristinoppia Karjalaisiin, tekivät nämä liiton Venäjän -kanssa". - -"Voi niin olla", sanoi Turuinen. "Mutta" -- - -"Ei mitään _mutta_", sanoi Sormuinen. "Rovasti tuntee nuo asiat -paremmin kun sinä". - -"Aivan varmaan; sen myönnän", kiiruhti Turuinen sanomaan. - -"Jos haluat sietää Hovilaisten kiristyksiä, niin siedä", lausui Yrjö. -"Me muut rupeamme vastarintaa tekemään ja saamme apua Venäjältä". - -"Minä en aio enään sietää mitään, kun vastarintaan voin rueta. Jos -Venäläiset meitä auttavat, niin rupean minäki liittoon", lausui -Turuinen. - -"Asia on päätetty", sanoi rovasti. "Pyhänä tulee uusi uskollisuuden -vala kirkossa vannottavaksi. Puhuttele sitä ennen tuttaviasi ja tule -heidän kanssa kirkkoon. Asettukaat saarnastuolin läheisyyteen". - -"Minä teen niinkuin käskette, arvoisa herra rovasti", sanoi Turuinen. - -"Voipihan sinuun luottaa?" lausui rovasti terävästi silmäillen -Turuista. - -"Tuomas Turuinen ei ole koskaan sanansa syönyt", lausui talonpoika -vakavasti. - -Nyt oli ehditty pappilan kujan kohdalle. Rovasti otti hyvästin -toveriltaan ja läksi kujaa kulkemaan. Sormuinen ja Turuinen jatkoivat -matkaansa. - -"Tosiaanki, rovastilla on puhe-taito", lausui Sormuinen. - -"Oikein sanot", virkkoi Turuinen. "Puolessa tunnissa olen enemmän -muuttunut, kun viidessäkymmenessä vuodessa". - -Rovasti ei mennytkään kappalaispuustelliin, jossa pastori Samuli -Jockman poikansa Eerikin kanssa häntä hartaasti odottivat saadaksensa -kuulla, josko Herkepaeus mahdillansa olisi voinut peruuttaa viime -pyhäisen hairauksen. Rovasti poikkesi muutamalle polulle, kulki sitä -hyvän matkaa, tuli pienoisen puron luo, jonka yli hän meni, nousi puron -törmää ylös ja astuskeli vieläki palasen matkaa metsätietä. Vihdoin hän -seisahtui mökin eteen. - -"Etiam infimae sortis homo potentissimis qvandoque officia praestare -potest",[3] jupisi pyhä mies, joka, niinkuin papit ylipäänsä siihen -aikaan, oli latinan kielessä hyvin perehtynyt. Sitten hän kolmasti -kolkutti oveen. - -Ovi avattiin ja ulos kurkisti akka, joka varmaanki Louhelle vertoja -veti. Yläleuasta pisti esiin yksi hammas, alaleuka oli aivan -hampaatoin. Musta, vanukkeissa oleva tukka riippui akan hartioille. -Hänen muotonsa ei ollut viikkokausiin veden kanssa likempään -tuttavuuteen tullut. Yllään oli akalla keltainen hame, joka oli -paikkoja täynnä. Yläpuolen akan rungosta ympäröi sininen nuttu ja -päässä oli hänellä tulipunainen huivi, likainen ja repaleinen. Akka oli -päällepäätteeksi silmäpuoli ja siis täydellisesti "anus horrida",[4] -niinkuin Herkepaeus jupisi, nähdessään hänen. - -"Jumalan rauha, Horman Malla", lausui rovasti akalle, joka syvästi -kumarrellen viittasi puhujalle astua sisään. Tämä ei halunnut -viittausta totella, vaan istui kivelle, mökin edustalle. - -"Mikäs on armollisen rovastin johtanut mun alhaisen oveni eteen?" kysyi -Malla. - -"Minä tartsen sun apuas", sanoi Herkepaeus. - -"Se on teille aina tarjona. Minä olen köyhä akka-parka ja palvelen -mielelläni mahtavia, joilta saan jonku rovon", lausui Malla. - -"Kukin virastaan elää", virkkoi Herkepaeus ja hänen suunsa vetäysi -tuokioksi kummalliseen hymyyn. Hän jatkoi: "Sulla on suuri valta -ihmisten taikauskon vuoksi. Nyt sun pitää ilmestyä ennustajana; puhua -merkeistä taivaalla ja maassa; nähdä vanhan vallan onnettoman lopun ja -uuden vallan onnellisen alun. Tämän ennustaa tuo nykyisin idän -taivaalla ilmestynyt tähti, jonka on sanottu tämänvuotista ruttoa -ilmoittaneen. Pane kaiken kykys liikkeelle". - -"Uskallanko kysyä, mikä on aikomuksenne, herra rovasti", lausui Halla, -"Jos tiedän sen, niin voin paremmin tehtäväni suorittaa". - -"Minä tahdon meille paremman esivallan", sanoi Herkepaeus. "Venäjän -mahtava tsaari, jolla kuuluu olevan rikkautta kosolta, ja jonka -mahtavuus on suosta näkyviin lumonnut komean Pietarin, hän on sopivin -hallitsijamme ja hän voi meitä vihollisten hyökkäyksistä varjella -paremmin kun Ruotsin nykyinen hallitus. Kun uuden vallan alle tulemme, -saat sinäki Malla hohtavia hopeakolikoita kosolta vaivoistas. Tuossa -aluksi, jos olet mulle avullinen". - -Rovasti veti povestaan vehreän silkkipussin, jonka silmukkojen läpi -kuulti rahaa. - -Mallan silmä välähti. Hän ojensi laihan kätensä ja lausui: - -"Minä palvelen teitä kuin ruumis sielua, sen lupaan Jumalan nimessä". - -Taaski rovastin huulille ilmaantui kummallinen hymy, joka piakkoon -katosi. - -"Tässä ovat rahat", lausui hän. "Laita niin, että kohta kuulen -toimistas". - -Näin lausuttuaan lähti rovasti taas astumaan, jättäen Mallan ihailemaan -saalistaan. Vaan vielä palasi rovasti mökille ja virkkoi noidalle: -"Sipo Nevalaisen luona sun erittäinki pitää käydä ja panna kaiken -kykysi liikkeelle, saadaksesi hänen yhtymään tuumiimme. Tämä on -tärkeätä, sillä löytyy täällä puolue, joka pitää silmällä tuon kopean -talonpojan mielipiteitä ja niitä seuraavat". - -"Hänen luoksensa riennän huomen aamuna", lausui noita. - -"Mene jo tänään", virkkoi rovasti. "Jota tänään voi tehdä, ei pidä -huomispäiväksi lykätä". - -"Aika on sopimatoin tällä erällä", lausui Malla. "Huomenna on täysi -kuu, silloin menen". - -"Tee, miten parhaiten sopii", sanoi rovasti ja läksi taas astumaan, -jupisten: "Meillä on kummallai vaikutusalana ihmisten usko, vaan -vähemmän vapaasti tuo noita liikkuu opintojensa nojassa kun minä. Mutta -sehän onki luonnollista. Hän julistaa taikauskoa, minä uskoa". - - - - -III. - -Ryöstö. - - -Korkealla mäellä, ei kaukana Pielisjärven rannasta, oli muhkea -rakennus, jonka omisti Nurmeksen tähän aikaan mahtavin talonpoika, Sipo -Nevalainen. Talo oli kauniilla paikalla, josta näkyala oli vieläki -kauniimpi. Pielisjärven aallot miellyttivät silmää, jos se kaakkoon -katseli; pohjoisessa oli kaunis laakso, jonka toisella puolen maa -kohosi vuoreksi. Vuoren rinteessä kasvoi rehoittava koivumetsä. -Koillisessa siinti vuoria ja lounaassa sekä lännessä näkyi osa -Pielisjärven perukkaa. Kun aamu- tai ehtooaurinko kultaili näitä -seutuvia, olivat ne sangen ihanat ja Nevalainen ei suinkaan vähäksi -laskenut tätä puhdasta luonnon ihailemisen nautintoa. - -Luokaamme nyt silmäys tähän mieheen, joka kertomuksessamme on valtaava -niin etevän sijan. - -Sipo Nevalainen oli vuosia puoli väliin kuudettakymmentä elänyt siihen -aikaan, jolloin tässä kerrotut kohtaukset tapahtuivat. Hänen raitis -liikuntonsa ei olisi tätäkään, ei suinkaan korkeata ikää antanut -aavistaa; ainoastaan korvallisilta harmahtavat hiukset osoittivat, että -niiden kantaja jo oli elämänsä jälki-osaan kerennyt. Nevalaisen -leveällä otsalla näytti ajattelevaisuus majailevan. Hänen -harmaansinertävät, läpitunkevat silmänsä olivat tavallista etempänä -toisistaan, jolla omituisuudella kreikkalaiset kuvanveistäjät -teoksissaan osoittivat mahtipontisuutta ja hallitsiakykyä. Kun -mielenliikutukset Nevalaista häiritsivät, kävi hänen otsansa -tummansinertäväksi, ikääs kuin uhkaava ukonpilvi olisi siihen -asettunut. Alahuuli oli vähän etenevämpi ylähuulta, jonka omituisuuden -tavallisesti sanotaan osoittavan itsepäisyyttä. -- Nevalaisen -käytöksessä ilmaantui aina arvollisuus; hänen puheensa oli sattuva ja -lyhyt. Hänen luonteensa oli voimakas, vaan samassa haaveksiva. Usein -vaipui hän mietintöihin, joista ainoastaan joku ulkonainen vaikutus -hänet riisti irti. Äkkiä hän silloin oli palannut mielikuvituksen -avaroilta aloilta todellisiin oloihin, täynnä intoa ja voimaa. - -Nevalainen oli varsin tunnokas; erittäinki vääryys ja sorto panivat -hänen sappensa kiehumaan. Hän katsoi ihmisen arvoa alentavaksi, että -näitä paheita löytyikään ihmisten parissa. Hän ei koskonkaan ollut -niitä harjoittanut eikä suvainnut niitä muidenkaan harjoittavan. Tämä -herkkätuntoisuus yllämainitussa suhteessa tuli suuresti vaikuttamaan -Nevalaisen tulevaan kohtaloon. - -Luonnollista oli, että Sipon haaveksiva luonne hyvin suosi -yksinäisyyttä. Usein istui tuo iso, roteva mies muutamalla kunnaalla, -ei kaukana kotitalostaan, ajatuksiin vaipuneena. Olispa luullut jonku -jättiläisen vartioivan kummuun kaivetuita aarteita, kun näki Sipon, -silmiä liikuttamatta, katselevan Pielisjärven pintaa ja sitä ympäröiviä -metsiä. Välistä hän seurasi taivaan rannalla liitelevää lintua -niinkauan ja niin kauas kuin sitä eroittaa voi. Kun se vihdoin katosi -näky-alasta, huokasi Nevalainen, koska hänen mielikuvituksensa, jossa -tämän linnun liiteleminen herätti ajatuksen vapaudesta ja -rajattomuudesta, nain lennossaan ehkäistiin. - -Nevalaisen vaimo, Katri, oli miestään 6 vuotta nuorempi. Hän oli -erittäin tasaista luonnetta, aivan kuin luotu tyyneydellään tasaamaan -Sipolle elämän vaivaloista, epätasaista tietä. Sipo tämän kohdan hyvin -tunsi ja piti vaimoaan suuressa arvossa. Katri oli nuoruudessaan ollut -kaunotar ja vielä nytki kangasti tuo nuoruuden viehättävä kukoistus -hänen muodossaan, niinkuin iltarusko suloisesti, vaikkapa heikommalla -hohteella, valaisee yön helmoihin vaipuvia maisemia. Neljä lasta oli -tällä onnellisella parikunnalla ollut, joista lukijalle jo tuttu Juhana -oli nuorin ja enin tuli äitiinsä. Tätäkös hellin silmin vanhemmat -katselivat! Jo useat kerrat oli ollut kysymys lähettää Juhanalle sana -tulla setän luota kotiaan. -- Juhanan kahdet vanhemmat sisaret olivat -kuolleet jo lapsuudessaan. Yksi veli oli seppänä Rautalammella. - -Oli ihana Syyskuun aamu. Rasvatyynenä loisti Pielisjärven pinta -auringon valossa. Portaillaan seisoi avopäin Sipo Nevalainen ja -hengitti mielihyvällä raikasta aamu-ilmaa. Hän oli juuri neuvonut -muutamaa renkiään töistä, jotka olivat pellolla tehtävät. Hetken -seisottuaan portailla, meni Sipo sisälle. Katri tuli häntä vastaan. He -menivät pirtin takana olevaan kamariin eineelle. - -"Minä olen tänään onnellisempi kun pitkään aikaan olen ollut", lausui -Sipo. "Tuntuupa niinkuin huolet olisivat unhottaneet Nevalaisen olevan -olemassa". - -"Mun rakas Siponi", lausui Katri, "kuinka iloitsen siitä, että olet -näin tytyväinen! Suokoon Luoja, että tätä onnellisuutta kestäisi pitkän -aikaa". - -"Niin toivotaan", lausui Nevalainen. "Ajat ovat tosin rauhattomat, vaan -maltilla ja viisaudella voi paljosta pahasta päästä". - -"Arvatenki", sanoi Katri; "viisaudellasi olet matkaan saanut sen, että -Hovilaiset eivät vielä sanottavasti ole meitä ahdistaneet. Tuskin -ketään, pait sinua, löytyy, joka ei valita väkivaltaa luonansa -tapahtuneen". - -"He ovat ehkä itse syypäät siihen", sanoi Nevalainen. - -"Minkäpä väkivallalle tekee?" lausui Katri. - -"Väkivaltaa ei pitäisi tarvita kärsiä, jos ei tahdo", sanoi Sipo -painavasti. "Hovilaiset ymmärtävät sen, että _minä_ en semmoista -kärsisi ja siinä lie salaisuus, miks'eivät he minua häiritse". - -"Mutta, rakas Siponi, varuilla saa kuitenki olla", lausui Katri. -"Olenpa kuullut huhuja että he aikovat käydä täällä, kopean Nevalaisen -luona". - -"Älä pelkää, Katriseni. He eivät Sipo Nevalaista suututa", lausui Sipo. - -"Mitäs nuo pedot eivät uskalla?" virkkoi Katri. "Tikalta ja Syköltä -ovat eilen vieneet lehmän kummaltai ja lyöneet Sykön vaimoa otsaan -seipäällä, kun hän koetti heitä estää". - -"Tämä on häpeällistä", sanoi Sipo ja hänen otsallaan ilmaantui hetkeksi -tuo uhkaava pilvi. "Älkööt Nurmeslaisia liioin ärsytelkö! kohta koston -hetki lähenee". - -Juuri kuu hän oli viimme sanat lausunut, kuuli hän pirtin oven -aukenevan. Hän astui kamarista pirttiin ja näki Horman Mallan. - -"Jumalan rauha", sanoi Malla, viekkaasti vilhuen yhdellä silmällään. -"Minä olen tullut luokses selittämään tuon idässä loistavan tähden -merkitystä". - -"Noita-raukka", lausui Sipo, "käy muiden luona selittämässä. Minä en -halua selitystäsi kuunnella". - -"Kuinka äveriäs!" sanoi noita, lisäten itsekseen: "täytyy vielä -koettaa. Rovasti käski koettaa parastaan". - -"Sipo Nevalainen", lausui noita, ojentaen eteenpäin kurtistunutta -ruumistaan, "Horman Malla ei tyhjiä lörpöttele. Idässä kasvaa uusi -valta, niinkuin tuo tähti kaunis ja voimakas. Se tulee olemaan meidän -valtamme". - -"Tulevaisuus on meille tuntematon", sanoi Sipo. "Kaikkivaltias sen -määrääpi, vaan ei semmoiset, jotka Pääsiäis-aattona paholaiselle -vuokraavat itsensä". - -"Mutta mulle on tulevaisuus tunnettu", huudahti noita. "Ennenkuin päivä -on laskenut, olet sinä, Sipo, onnetoin mies, ellet tahdo kuulla mun -ehdoitustani s.t.s. rueta liittoon Venäjän kanssa; siten voit pelastua -onnettomuudesta". - -"Minä ajattelen vielä samoin kun äsken", lausui Nevalainen. "Mene -muiden luo ehtojasi tarjoomaan". - -"Anna kuitenkaan edes ropo köyhälle akalle", lausui noita. - -"Nyt en siihenkään suostu, ehkä vasta", sanoi Sipo kärtyisästi. - -"Ylpeä Nevalainen, muista! Ropoa et antanut köyhälle akalle. Saatpa -vielä enemmänkin antaa niille, jotka eivät apuas tartse. Hahhahhaa! -Malla tuntee tulevaisuudenki, sen kohta saat nähdä". - -Noita meni. Hänen ilkeä naurunsa soi pitkän aikaa Sipon korvissa. Mutta -vihdoin tuli hän taas roveilleen ja rupesi levollisesti Katrin kanssa -puhumaan Juhanasta. Tämä aine oli Katrille kaikista suotuisin ja kohta -oli onnellinen parikunta yhtä onnellinen kuin ennen Mallan tuloa. - -Päivä meni jo puolissa, kun Katri, katsastaen kujalle, lausui Sipolle: -"kas, ketä tuolla tulee? Kahdet kärryt. Nyt ajavat hilasta sisään. -Kiiltävät napit yhden miehen takissa! Jumala armahtakoon; Hovilaisiahan -nuo ovat!" - -Katri oli säikähdyksestä mennyt kalpeaksi. Sipo lohdutti häntä -tyvenesti, sanoen ettei mikään vaara nyt uhannut ja astui sitte -tulijoita vastaanottamaan kartanolle. - -Tänne oli saapunut kolme miestä. Se, jolla kiiltävät napit olivat -takissa, oli majurin lähin uskottu, Pietari Jessenhaus, jota talonpojat -Jästihanskaksi kutsuivat. Hän oli lyhyt, laiha mies, jonka muodossa -rautainen lujuus kuvausi. Harvat hiukset peittivät sivuilta hänen -kaljua päätään; nenä oli iso, silmät harmaat ja terävät. Jessenhaus oli -Nevalaisen kanssa samanikuinen. - -Toinen tulleista oli Björn Finne, entinen nimismies Pähkinälinnassa, -niinkuin aikakauskirjat ilmoittavat. Finne oli punaverinen, -punapartainen, roteva ja lihava mies, lystikäs puheissaan ja -tavoissaan, joka ylitse kaikkea maan päällä rakasti ryyppyjä, jos ne -nimittäin eivät olleet aivan mietoja. Viinapäissään teki hän usein -häiriötä veronkannossa ja Jessenhaus harvoin uskalsi antaa Björnin -yksin virkatoimiin ryhtyä. Muutoin oli Björn hyväsydäminen ja -Nurmeslaiset surkuttelivat, että niin siivo mies oli niin ilkeän -palvelukseen joutunut. Että Björnin siivous ei kuitenkaan niin -erinomainen ollut, on todenmukaista. - -Kolmas tulijoista oli hoikka, pitkä mies, rahvaalle kaikista -Hovilaisista vastenmielisin, sillä hän konnankoukuilla ja kavaluudella -peijasi yleisöä. Hän ja ankara Jessenhaus olivat yhdessä vastine -Affleckille, joka itsessään yhdisti kummanki palveliansa -pääomituisuudet. Tämä kolmas tulijoista -- henkiherra Rietrikki Arnkijl --- oli jo harmaapäinen, vaikka hän vasta oli puolen vuosisataa elänyt. -Hänen silmänsä olivat isonlaiset ja kellertävät, hänen nenänsä -punottava. Hieno, harmahtava parta ympäröi arvoisan henkiherran muotoa. - -Näin olivat nyt kaikki Hovilan veronkantajat lähteneet Sipoa -tervehtimään, sillä tätä retkeä pidettiin tärkeänä ja sen päättymistä -joko hyvästi tai pahasti epätietoisena. -- Tavallisesti vaan yksi tai -kaksi näistä veronkantajista oli matkassa -- Affleck itse ei ollut -nykyisin Nurmeksessa; hän oli pari päivää sitten mennyt Kajaaniin ja -muistuttanut siitä, että kaikki menisivät Nevalaisen luo. Jos ei asiat -hyvin kävisi, (jota hän ei sentähden tahtonut peljätä), asettaisi hän -ne kyllä oikealle Kajaanista palattuaan. - -Kun Nevalainen oli tullut kartanolle, lausui hälle Jessenhaus: "Me -olemme tulleet luokses, Nevalainen, kantamaan sitä lisäveroa, joka, -kuninkaallisesta käskystä, nyt tulee Suomessa ylöskannettavaksi". - -"Minä tervehdin teitä", sanoi Sipo. "Niinkuin Björn Finne tietää, olen -minä veroni maksanut; jos nyt uutta vaaditaan, niin olen siihenki -maksuun taipuva, kun saan kuulla ja nähdä tuon kuninkaallisen käskyn". - -"Me tiedämme", lausui Arnkijl, "että sinä, Nevalainen, aina olet ollut -valmis uhraamaan tavaraasi kärsivän isänmaan eduksi. Sen vuoksi sinä -nytki olet taipuva maksamaan tätä lisäveroa, jota ainoastaan -varakkaammat ovat suorittavat. Ajat ovat huonot, vaan kuitenki tosi -isänmaan ystävä mielellään rientää auttamaan kurjaa Suomenmaata, jonka -kohtalo toki piakkoon tulee paremmalle kannalle; sen olemme saaneet -luotettavalta suunnalta kuulla". - -"Minä olen tosiaanki isänmaan ystävä", sanoi Nevalainen, "ja sen surkea -tila mua surettaa enemmän kuin monta muuta. Minä olen myös taipuva -uhraamaan varoistani isänmaan alttarille, kun ne näen sinne joutuvan. -Mutta tämä veronkanto tuntuu minusta vähän kummalliselta. Pyydän siis -saada nähdä kuninkaallisen kirjeen". - -"Sinä epäilet siis rehellisyyttämme?" lausui Jessenhaus. - -"Suokaat anteeksi, että olen tullut epäileväksi", sanoi Sipo, mutta -nykyaikaan kuulee puhuttavan semmoisistaki veronkannoista, joissa, jos -ei maksaja heti voi ne suorittaa, ne kirjotetaan rästiin -kahdenkertaisina. Mutta se sinään. Minä pyydän saada nähdä tuon -kirjeen". - -"Kuule, Sipo Nevalainen", sanoi Jessenhaus terävästi, "tämmöistä -kohtelua eivät kuninkaan käskynhaltijat ole tottuneet näkemään hänen -alammaisissaan, Punnitse sanas, ennenkuin puhut, ettet jälestä kadu". - -"Minä olen jo aikoja sitten tottunut ajattelemaan mitä puhun", sanoi -Nevalainen. "Mutta niinkauan kuin maassa sanotaan oikeutta löytyvän, -saa kukin itsensä puoltaa". - -"Oikein puhuttu", lausui Björn, jota Nevalaisen arvokas käytös ja puhe -isosti miellyttivät, "mutta eihän tässä nyt oikeutta rikotakaan. Sinä -maksat ja me eroamme hyvässä sovussa". - -"Niinpä selität tätä seikkaa, kuin paholainen raamattua", sanoi Sipo -naurahtain ja jatkoi sitten, kääntyen Jessenhausiin: "Jos saan nähdä -kirjeen, jossa veron suuruus on määrätty ja kuinka laajasti sitä tulee -kantaa, niin suostun maksuun". - -"Ja _jos_ meillä tuo kirje nyt onki taskussa", sanoi Jessenhaus -vihasta väristen, "ja _jos_ emme katsoisi itseämme velvoitetuksi -sitä näyttämään kaikenmoisille uppiniskaisille ja hävyttömille -alamaisille: etkös sitten maksaisi?" - -"Koska olette noin suora puheessanne, niin olen minäki suora. Minä -ymmärrän, että tämä vero jääpi omaan taskuunne, koskette voi sitä -perustaa laillisesti ja siinä tapauksessa en ai'o maksaa", lausui Sipo. - -"Meidän täytyy siis omin luvin periä saatavamme", lausui Arnkijl. - -"Saatavanne!" naurahti Sipo. - -"Niin juuri, saatavamme", sanoi Jessenhaus. "Sinä saat nähdä, että tosi -asia on edessä". - -Nyt veronkantajat alkoivat astua talon portaita kohden, ikääskun -mennäksensä sisään. - -Nevalainen kiiruhti heidän edelle, puikahti äkkiä ovesta sisään ja pani -sen sisäpuolelta säppiin. Ryöstäjät jäivät oven taakse seisomaan; -heidän sisään pääsynsä oli estetty. - -Mutta Hovilaiset olivat siksi tottuneet tämmöisiin kohtauksiin, ettei -he niistä ymmälle tulleet. Björn Finne sieppasi porstuassa seisovaa -kaksi sapilasta, joilla hän pönkkäsi oven, niin ettei voinut -sisäpuolelta oven kautta ulos päästä. Sitten asettuivat Björn Finne ja -Arnkijl, kumpii pistooli kädessä, kartanolle ja Jessenhaus riensi, -otettuaan kärryistä rautakangen, aitan luo, jonka oven hän parilla -kangeniskulla halkasi. - -Hän otti sitten kärryistä kaksi säkkiä, vei ne aittaan, täytti ne -viljalla ja kantoi ne sitten kärryihin takasin. - -Pirtin ovea kohden kuului sill'aikaa ryntäyksiä, vaan se ei auennut. -Äkkiä kajahti pyssyn laukaus. Nevalainen oli akkunasta ampunut -Jessenhausia, juurikun tämä asetti säkin kärryihin. Luoti suhahti liki -veronkantajan korvaa ja lensi tallin seinään. - -Veronkantajat kiiruhtivat nyt pois, koska odottivat toisenki -laukauksen. He olivat jo kerenneet kujan suuhun, kun Nevalainen löi -akkunan rikki ja hyökkäs pihalle. Viha oli hänen muotonsa muuttanut -oudon näköiseksi. Tuuli heilutteli hänen hiuksiaan ympäri ohimoita, -joissa pullistuneet suonet näyttivät, mikä kiihoitus nyt teki -luonteeltaan rauhallisen talonpojan aivan raivostuneeksi. Hän kohotti -oikean kätensä ryöväreitä kohden ja sanoi kähisevällä äänellä: "Vuoroon -vieraissa käydään! Vielä tulee sekin aika, jolloin soisitte ei -tehneenne näin". - - - - -IV. - -Rovasti jatkaa tointaan. - - -Kohta sen jälkeen, kun Hovilaiset olivat käyneet ryöstöretkellään -Nevalaisen luona, leveni siitä huhu kulovalkean nopeudella ympäri -seurakuntaa. Itsekuki aavisti, että Nevalainen ei tuota väkivaltaa -anteeksi antaisi ja varmaanki tuntuvalla tavalla koettaisi kostaa -Hovilaisille. - -Ehtoopuolella samana päivänä, jona ryöstö oli tapahtunut, tuli -Sormuinen, tuttavamme toisesta luvusta, käymään Nevalaisen luona. -Sormuinen ja Nevalainen eivät viimme aikoihin olleet aivan sovussa -eläneet. Edellisen väkinäinen luonne ja himo yksin määrätä kaikki, oli -jälkimäiselle varsin vastenmielistä. Olipa heidän välillänsä puoli -vuotta taappäin ilmi tora syntynyt, jossa useat kyläläiset olivat -olleet läsnä ja pitäneet kuka Nevalaisen, kuka Sormuisen puolta. Mutta -vastoinkäyminen yhdistää enemmänki eroavaisia luonteita kun -yllämainitut ja niin kävi nytki. Yhteinen vihollinen on välistä parempi -yhdistäjä kun pintapuolinen sovinto. Näin arveli itsekseen Sormuinen, -suunnatessaan askeleensa Nevalaisen taloon; eikäpä hänen arvelunsa -häntä pettänyt. - -Päivä oli kulunut hitaasti Sipolla. Hän oli miettinyt montaki keinoa, -miten kostaa Hovilaisille ja vihdoin tullut siihen päätökseen, että -yleinen rynnäkkö Hovilaan olis sopivin. Väkivalta olis väkivaltaa -vastaan asetettava. Tämmöisen rynnäkön voi erittäinki nyt toivoa -onnistuvan, kun majuri itse, joka oli tunnetta kelpo päälliköksi, oli -Kajaanissa. Kun Hovila oli valloitettu, jakaisi talonpoikaisjoukko -keskenään ne tavarat, jotka sinne olivat ko'otut ja täten kuki saisi -osaksi omansa takasin. Veronkiskureille tuomittaisiin joku sopiva -rangaistus ja toivo olis, etteivät he senjälkeen enään Nurmeslaisia -häiritsisi. - -Näin mietiskeli Nevalainen. Kun Sormuinen oli häntä tervehtinyt ja -_onnitellut_ siitä mitä tapahtunut oli, "koska se teko oli Sipon -silmät avaissut ja täten tuottanut oivan jäsenen siihen liittoon, joka -kostoa hankki Hovilaisille", ruettiin nyt yhdessä tuumin miettimään -keinoja koston saavuttamiseen. - -Kun Sormuinen oli hetken kuunnellut Sipon ehdoituksia, lausui hän: -"Veikkoseni, sinä olet mielestäni liian hätäinen. Kostaa tahdomme. -Mutta meidän tulee niin varustaa itsemme, ettemme voi tappiolle tulla". - -"Aivan niin", virkkoi Nevalainen, "ehkä olen ma liian kiihoitettu. -Senpävuoksi on hyvä että teräväjärkinen ja tyyni mies on -neuvottelemassa kanssani. En tahdo voida järkeäni hallita; se huutaa -myötäänsä: kosta!" - -"Se on oikeuden ääni", sanoi Yrjö ja hänen silmänsä välähtivät. "Niin -minäkin aina ajattelen. Mutta minussa ei leimua kulovalkea, vaan -sydämmessäni palaa kirkas tuli, joka yön pimeydessä johtaa ajatukseni, -niinkuin majakan tuli, niiden yritysten perille, joka on kosto. 'Valvo, -valvo!' huutaa minussa ääni; 'kun vihamiehesi nukkuvat, valvo; kun he -ovat matkalla, seuraa heitä hiljaa, varovasti, ryntää heidän niskaan ja -riistä heiltä omaisuus ja henki. Tee heidät aina levottomiksi, että he -unestaanki kavahtavat, kuunnellen eikö Sormuinen ole läheisyydessä'. -Semmoinen on kostonhimoni: ei leimuava, vaan tyven ja sitkeä". - -"Sinä tosin osaat vainota!" lausui Sipo. "Oi! tulkoon se henki -minuunki! Minä olen heidät suvainnut, vaan taivas on varmaan sen vuoksi -mun rangaissut". - -Ovi avattiin ja Sykkö astui nyt sisään. Tämä mies, joka, niinkuin -edellä mainittu on, oli saanut äsken kärsiä Hovilaisten väkivaltaa, oli -Venäjän Karjalasta kotoisin. Hän oli jonku aikaa sitten muuttanut -Suomen puolelle, täällä harjoitellut pienoista kauppaa ja koonnut -itselleen pienoisen omaisuuden. Hän oli erittäinki oppinut -kunnioittamaan Nevalaista tämän vilpittömän ja tasaisen kohtelun takia. - -"Ne hävyttömät, ne hävyttömät!" jupisi Sykkö sisään tullessaan ja -vetäsi vasemman käden sormilla läpi ruskean partansa. "Ah! mie en olisi -uskonunna, että näin voidaan käyttää itseään Suomessa! Kyll' meilläki -toisess' Karjalass' virkamiehet ottavat saatavans', vaan he ymmärtävät -sen ottaa niin, ettei maksaja siitä pahastu. En, mar' minä rupee täällä -olemaan, kun tämmöistä joka päivä rupee näkemään; minä lähden -kotipuoleeni. Sen tulin nyt sanomaan, että Sykkö lähtöö rajan taa. Jätä -sieki tää kurja maa ja tule mukaan. Suuressa arvossa olet luonamme". - -Niin puhui Sykkö Sipo Nevalaiselle. Tämä käski vieraan istua penkille -ja levähtää; nyt mietittiin juuri, miten Hovilaisille voitaisiin kostaa -heidän ilkitöistään. - -"Sykkö", sanoi Nevalainen, "sinä olet saanut kärsiä viattomasti -väkivaltaa niiltä, jotka muka kuninkaan käskynhaltioita ovat näillä -seuduilla. Kun sinua on aivan syyttömästi kiristelty, olisit nyt valmis -lähtemään pois maastamme, vähintäkään koettamatta saada kostaa -pahantekijöille. Se ei käy laatuun. Me olemme miehiä; sen tahdomme -kohta näyttää. Jos kotiasi palaisit, asiain tällä kannalla ollen, -luulisivat kaikki, että huono on tämä maa, jossa ei väkivaltaakaan edes -_koeteta_ vastustaa. Ei! Ensin kosto ilkitekijöille ja sitten -vasta muuta tulee ajatella. Karjalan suuri suku on tottunut oikeuteen, -ja häpeäpä olis, jos Ruotsin puoleen kuuluva osa siitä saisi enemmän -väkivaltaa kärsiä kuin toinen". - -"Mutta nyt ei hallitus jouda oikeutta meille jakamaan", sanoi Sykkö. -"Sillä on täysi teko sodasta". - -"Jos ei hallitus jouda, niin tahdomme itse sen tehdä", sanoi -Nevalainen. - -"Jos voimme", mutisi itsekseen Sykkö, jonka rohkeus ja luottamus -oikeuteen ylipäänsä ei ollut aivan suuri. - -Ulkoa kuului jalkojen kopina ja sisään astuivat Turuinen, Karjalainen -sekä Samuli Ikonen. - -"Jopa viimmein Sipoki sai nähdä, mitä Hovilaisilta saa odottaa", -huudahti Karjalainen, pitkänlainen, hyvin liikkuva ja puhelias mies. -"Nyt alkavat koko pitäjään talolliset olla koetetuita". - -"Ja nyt on meidän vuoromme rueta koettelemaan", sanoi Yrjö Sormuinen. -"Miehet! vapautemme on tallattu ja sitä emme ai'o suaita. Ylös -puollustamaan oikeuksiamme". - -"Polttakaamme noiden paholaisten pesän poroksi", huusi Ikonen. - -Paksu ja tyynimielinen Turuinen, johon myös yleinen into alkoi -vaikuttaa, lausui vakavasti: "Minä suon noille veronkiskureille niin -paljon pahaa kun ajatella voin. Mutta mikäs on paras keino päästä -pyrintöjensä perille? Mitäs sanotaan liitosta Venäjän kanssa?" - -"Minä uskon", sanoi Nevalainen, "että me ominki voimin saatamme -rankaista Hovilaisia ja sitten onki kunniamme suurempi". - -"Minä olen eroavasta ajatuksesta", lausui Yrjö Sormuinen. "Jos tahdomme -kostomme täydelliseksi, niin on liitto se keino, joka epäilemättä vie -meidät pyrintöjemme perille. Meidän hyökkäyksiä voidaan ehkä torjua, -sillä Affleck saa sotilaita avukseen, ainaki jonku satamäärän: vaan jos -me olemme liiton tehneet, niin saamme me apua siltä vallalta, joka, -ymmärtävän arvelun mukaan, kuitenki vihdoin voitolle pääsee. Ainoastaan -hassu voi enään luulla, että Ruotsi jaksaa Venäjää vastaan tässä -suhteessa seisoa, jos ei se saa apua muualta ja apua ei näy tulevan". - -"Oikein ja hyvästi lausuttu", sanoi Karjalainen. - -"Mutta tuosta liitosta voisi tulla meille haittaa semmoista, jot'emme -voi aavistaa", lausui Nevalainen. "Ja onkohan se aivan oikein tehty, -että tehdä liitto isänmaan vihollisen kanssa?" - -Hän oli juuri nämä sanat lausunut, kun rovasti Herkepaeus astui sisään. - -"Tässä tulee yksi, joka voi sulle liiton merkityksen selittää", sanoi -Yrjö, jonka silmät välähtivät, kun hän näki arvoisan rovastin. Kaikki -nousivat paikoiltaan ja kumartivat häntä. Kun hän oli vähän -hengähtänyt, lausui hän: - -"Minä sain kuulla että Hovilan miehet taaski ovat väkivaltaa käyttäneet -ja tällä kertaa on se kohdannut miestä, joka arvonsa vuoksi ei voi -mitenkään suvaita, että oikeus näin jalkain alle poljetaan. Affleck on -manannut esiin myrskyn, joka nyt alkaa olla korkeimmillaan. -Pielisjärven rantamaiden asukkaat ovat vuoroon saaneet kokea mitä -hävyttömintä, mitä julminta kohtelua häneltä, jonka pitäisi kiittää -kansaa siitä, että se nurkumatta uhraa viimmeisenki roponsa huonosti -puollustetun isänmaan eduksi. Kristillinen mieliala voi paljon kärsiä -ja sen tulee kärsiä; mutta kärsimykselläki täytyy olla rajansa. Jumalan -armo on suuri ja joski hän on Suomen kansaa kurittanut sen synneistä, -niin on hän sille myöski suonut oikeuden elää vapaudessa eikä orjana. -Yöt, päivät olen isänmaan kurjaa kohtelua ajatellut. Pimeä on nykyisyys -ja mikä pahempi, pimeältä näyttää tulevaisuuski. Meitä uhkaa mahtava -kansa idässä. Jos rauhaki solmetaan, niin kohta taas raivoo sota -rajoillamme, sillä tätä makupalaa ei Venäjä hevillä ai'o jättää. -Äärettömästi saa kansa kurjuutta nähdä tämän vuoksi; asemamme tekee -maamme alituiseksi riidan omenaksi, Ainoa ja turvallisin keino on, niin -minä uskon, rueta liittoon Venäjän kanssa. Joku arvelee: se ei lie -oikein tehty. Venäjähän on vihollisemme. Siihen minä vastaan: Oliko -Ruotsi ystävämme, kun sen miehet, miekka yhdessä, risti toisessa -kädessä, nousivat rannoillemme? Eikö vielä vuosisata ja toista kulunut -sen jälkeen, kun Varsinais-Suomi oli kristitty, ja Hämäläiset pitivät -Ruotsalaisia verivihollisinaan? Ja Karjalaiset vielä pitemmän aikaa -vastustivat heidän maahansa lännestä tunkevaa vihollista, vieläpä -tekivät liiton Novgorodilaisten kanssa, torjuakseen Ruotsalaisia -maastaan. Minä olen ihmiskunnan vaiheita tutkiskellut ja nähnyt, että -ystävyydestä ei kansojen välillä ole puhumista. Se, joka on -voimallinen, valloittaa voimattomat tai ainaki pysyy vapaana. Mutta, -jos kansamme edelleen pysyy verrattain niin harvalukuisena kun nyt, -täytyy sen liittyä toiseen, voimallisempaan. Tässä tulee nyt -kysymykseen, josko Ruotsi jaksaa meitä puoltaa Venäjää vastaan. Minä en -sitä usko. -- Vaan tuolla liitolla on vielä toinenki puoli ja se -varmaanki teitä enemmän elähyttää, kun vasta mainitut mietteet. Me emme -voi toivoa lievitystä kohtalossamme, joski sota loppuisi, niinkauan kun -Affleck saa elämöidä näillä seuduin. Hän saa, milloin tahansa, -sotaväkeä puollustamaan kruunun tavaraa muka ja me emme voi hänen -ilkitöitään estää. Mutta jos Venäjältä käväsee täällä kolme-, neljä-, -viisisataa miestä, niin täytyy Affleckin pötkiä täältä. Maksamme -mielellämme tästä avusta kohtuullisesti; sitten menevät Venäjän miehet -takaisin maahansa ja me elämme edelleen sen hallituksen alla, joka -meitä suojella jaksaa". - -Talonpojat olivat tarkkaan kuunnelleet rovastin puhetta. Ei -hasaustakaan kuulunut pirtissä, kun nuo painavat lauseet tulvailivat -rovastin huulilta. Kun hän oli lopettanut, nousi Yrjö Sormuinen ja -lausui: - -"Läsnäolevien puolesta minä kiitän kunnianarvoisaa herra rovastia -noista pontevista sanoista, jotka ovat meidän kunki mieleen juurtuneet -ja siinä herättäneet uutta toivoa ja elinvoimaa. Me iloitsemme siitä, -että meidänki oikeuksia näinä sorron aikoina valvoo semmoinen mies, -jota kunkin täytyy kunnioittaa hänen tietojensa ja älyn takia". - -"Latinalainen sanoo: Ad communem utilitatem confer, qvantum potes", -virkkoi Herkepaeus. "Se on suomeksi: Tee mitä voit yleisen hyödyn -eduksi". - -"Tämä liitto on siitäki syystä meille etuisa, että kun Venäläiset -tulevat näille maille, niin emme, heidän ystävänä ollen, tartse peljätä -mitään kostoa", sanoi Karjalainen. - -"Ja vieläpä voimme toivoa itsellemme liitosta joitaki etuja", sanoi -Ikonen. - -"Ja minä puolestani", sanoi Sykkö, "pitäisin sen ilahuttavimpana liiton -hedelmänä, jos synnyinmaani ja nykyinen olopaikkani yhdistettäisiin". - -"Pää-asia on nyt kuitenki Affleckin poistaminen seuduiltamme", sanoi -Sormuinen. - -Nevalainen, jonka suusta kukin odotti kuulla jotakin, istui ääneti, -tirkistellen lattialle. - -"Mitäs lasut Nevalainen ehdoituksesta?" kysyi rovasti, vähän -mietittyään siitä, että _yksi_ vielä ei ollut hänen puhettaan -kiittänyt, tiesi jos hyväksynytkään. - -Nevalainen nousi penkiltä, loi tarkastelevan silmäyksen läsnäoleviin ja -puhui sitten näin: - -"Arvoisa herra rovasti ja kunnioitetut muut läsnäolevaiset! Minä olen -kuunnellut teidän puhettanne ja sitä kuunnellessani on älyni ja -tunteeni joutuneet riitaan. Minä tunnen sydämmeni syvyydessä -vastahakoisuuden tuota liittoa vastaan. Minä pidän luvattomana keinona, -että osa kansalaisista tekee liiton vihollisen kanssa, toisen osan tätä -vastustellessa. Mutta minä ymmärrän myös, että me omin voimin ja -voimattoman hallituksemme avulla emme pääse paremmalle kannalle. Ja -tämä tila on semmoinen, että siitä täytyy hakea pelastusta. Tuo liitto -lienee ainoa keino, jolla voi Affleckin ilkitöitä rangaista. Ainoa -toivoni on, että se, sitten kun Affleck on karkoitettu, lakkautetaan. -Minä siis yhdyn liittoon, ei pelvosta, ei voiton himosta, mutta -ainoastaan oikeuden pyynnöstä. Kun oikeutta ei kotona saa, täytyy sitä -etsiä muualta eli ainaki välikappaleita sen saavuttamiseen". - -Kaikki hyväksyivät ääneen Nevalaisen puheen. - -"Herkkätuntoinen liittolainen on aina luotettava", kuiskasi rovasti -Sormuiselle. - -"Pyhänä minä saarnaan kirkossa", sanoi rovasti hetken kuluttua. -"Silloin toivon teidän läsnäolevan, sillä tämä asia tulee kysymykseen". - -Kokoontuneet lähtivät nyt kukin kotia. - - * * * * * - -Pyhänä oli Nurmeksen kirkkoon kokoontunut paljon väkeä kuulemaan -Pielisten rovastia. Huhu oli levennyt yli seurakunnan, että rovasti oli -tullut tarjoomaan pelastusta nykyisestä surkeudesta ja kuki odotti -suurella malttamattomuudella että virret olivat veisatut. Silloin -ilmaantui Herkepaeus saarnastuolille. Hän alotti saarnansa hiljaisella -äänellä; puhui onnettomista ajoista ja kansan kärsimisistä. Kuinka -kauan tätä onnettomuutta kestäisi, oli aivan epätietoista. Luultavasti -kestäisi sitä niin kauan, kunnes uusi hallitus tulisi Suomelle. -Sillä, vaikkapa rauhaki tulisi, saisi kuitenki Affleck toimia -ilkitöitään niin kauan, kun nykyinen hallitus tuolla meren takana -Suomen kohtaloita määräisi. -- Rovasti kertoi nyt nuo jo ennen kerrotut -valtio-ajatuksensa ja päätös oli että nyt oli paras liittyä Venäjään. - -Kun saarna oli päättynyt, luki rovasti, jonka rohkeus ei enään rajoja -kysynyt, rukouksen Venäläisen valtioperheen edestä! Sitten luki hän -valankaavan ja käski kaikkein, sitä kuunnellen, nostaa kaksi sormea -taivasta kohden ja vannoa uskollisuuden valan tsar Pietarille. - -Niitä, jotka kirkossa olivat, elähytti joko kostonhimo Affleckia -vastaan, tai voitonpyynti vieläpä rangaistuksenki pelko, koska niitä, -jotka eivät vannoisi, uhattiin Venäläisten kostolla ja näin tämä -merkillinen jumalanpalvelus, josta, ynnä muusta kertomukseemme -kuuluvasta, Waasan hovioikeuden arkistossa löytyvät kantakirjat -kertovat, luovutti isoimman osan asujaimista näillä, seuduin laillisen -hallituksensa alta. - - - - -V. - -Elsa. - - -Mäen rinteessä, hongikon ympäröimänä seisoi Yrjö Sormuisen talo. Se oli -suoraan pohjoiseen Nevalaisen talosta eikä sopinut tänne näkymään. -- -Yrjö, joka oli pitäjän mahtavimpia miehiä, oli myös asuntonsa, isältään -perityn, hyvään kuntoon laittanut. Samoinkun Nevalainen ei hänkään -vähintäkään tahtonut herrastella toisessa tai toisessa suhteessa. -Niinpä hän antoi talonsakin ulkomuodon, niin vähän kuin mahdollista, -erota muun rahvaan rakennuksista. Sisäpuolelta hän kuitenkin oli -huoneet varustanut kaikenlaisilla mukavuuksilla. Ja hänen sisarensa, -Elsa, oli täällä kaikki erinomaisella aistilla järjestänyt. -Kun joku ihmetteli sitä sievyyttä, joka kaikkialla Yrjölässä oli -nähtävänä, lausui Yrjö hymähtäin: "Älkää kiittäkö! Mitenkäpä minä, -talonpoika-raukka, olisin voinut hienoihin tapoihin tutustua". -Kuitenkin Yrjö katsoi kiitoksen varsin ansaituksi ja tarkotti tuolla -lauseella pääasiallisesti Hovilaisia, jotka hokivat, että talonpoika on -talonpoika s.t.s. hienompiin tapoihin ja sivistykseen mahdotoin. - -Lyhyt syyspäivä alkoi jo hämärtää. Sormuisen talossa istui isohkossa -pirtissä pankon luona, leimuavan valkean ääressä, Yrjön 20-vuotias -sisar. Elsa Sormuinen oli epäilemättä kauniin neitonen, mitä näillä -seuduin nähdä voi eikäpä erehtyne liioin sanoessa, että etäämpääki sai -etsiä naisolentoa, joka, niihin määrin kuin Elsa, läheni kauneuden -aatteellista täydellisyyttä. Hänen vartalonsa oli solakka ja sorea kuin -nuori korpikoivu. Pitkät, kahdelle palmikolle ko'otut hiukset -ympäröivät marmorinvalkeata kaunista otsaa, ja mitä suloisinta muotoa. -Niinkuin kaksi kirkasta tähteä loistivat siniset silmät pitkien -silmäripsien alta. Posket olivat heleänpunaiset ja neidon nauraessa -muodostuivat niihin kumpaanki pienet syvänteet, joihin varmaanki -Lemmettäret olivat kätkeyneet. Suu oli ikääskun itse Afroditeen luoma; -kädet ja jalat olisivat taiteilijanki vaatimuksia tyydyttäneet. -Tämmöinen kukka -- Elsaa nimitettiin, hänen erinomaisen kauneutensa -vuoksi, Karjalan kukaksi -- kasvoi tähän aikaan Karjalan sydänmaassa. -Eikähän tuo outoa ollut, sillä kauneus ei kaikeksi onneksi ole sidottu -ainoastaan rikkaiden ja mahtavien majoihin; se piilee useinki kuin -lähteen silmä erämaassa ja pysyyki täällä tavallista viehättävämpänä, -koska ei liehakoitsioita ole, ainakaan isommassa lukumäärässä, -saapuvilla, ylistyksillään puhaltamaan ylpeyden Samumtuulta kainon -olennon mieleen. - -Elsa oli juuri lopettanut työnsä ja siirtänyt rukin syrjään. Hän nousi -nyt ylös ja otti seinältä kanteleen, jolla hän säesti seuraavan runon, -jonka hän heleästi ja suloisella äänellä lauloi: - - Enpä tiedä enkä taida - Selkeästi selvitellä - Miksi juoksi mieleheni, - Mikä aivohon osasi - Aivan ankara ajatus, - Mikä syttyi syämmeheni - Tuli ennen tuntematon, - Kun ma vuotta viisitoista - Olin jättänyt jälelle. - -- -- -- -- -- - Tuolla sytevi syämmen - Peitetyissä pohjukoissa - Toivon tuli tuntematon, - Tuli outo ja tukala, - Jot'en saata sammutella - Enkä raski raiskaella. - Tuonne kiiruhtaa kivasti - Kaikki kieleni tarinat, - Tuonne aivoin ajatus, - Tuonne suosio syämmen - Toivon poluille pimeän, - Ahtahille aavistuksen, - Syämmelleni suruisten, - Syämmelleni suloisten! - -Neito nousi, laulettuaan yllämainitun runon, taas ylös, ripusti -kanteleen seinälle ja istui valkean ääreen, jatkaen edellistä työtään. - -Hetken oli Elsa istunut rukin ääressä, kun hän kavahti, kuullessaan -porstuasta kapinan. Pirtin ovi avattiin ja Yrjö astui sisään. - -"Hyvä siskoseni", lausui Yrjö, joka näytti olevan erittäin hyvällä -tuulella, "minä lähden huomen aamulla Pielisiin. Talonpojat ovat mun -valinneet ja valtuuttaneet sinne matkustamaan tuumailemaan tärkeästä -asiasta, joka jäi rovastin sanomatta, kun hän niin nopeasti toissa -päivänä täältä lähti. Tän'iltana vielä pistäyn Nevalaisen ja -Karjalaisen luona. Täytä sill'aikaa ankkurista, joka on pienessä -aitassa, matkapulloni, pane se ja vähän sitä hyvää lampaanlihaa -laukkuun ja myös parhain takkini ja liivini, että säädyllisessä -muodossa ilmaannun arvoisan rovastin edessä". - -Yrjö ei pitkään aikaan ollut sisartaan näin lempeästi puhutellut. Päin -vastoin oli hän tavallisesti röyhkeällä käytöksellään ja kärtyisällä -puheellaan saanut Elsan silmät kyyneleitä vuotamaan. - -Elsa lupasi tehdä minkä veli käski. - -"Tiedätkös siskoseni", lausui Yrjö, "että nyt koittavat meille -iloisemmat päivät? Meidän ei enään tartse Affleckia totella ensinkään". - -Tämä Yrjön tytyväisyys ei Elsaa juuri elähyttänyt. Hän kyllä olis -ilonnut siitä, että Affleckin ilkityöt estettiin; vaan yhdeltä puolen -liitto ei ollut häntä mieleen ja toiselta se kohta, että Yrjö nyt hälle -uskoi ajatuksensa, kun ei se ennen ollut tapahtunut, ei voinut hänen -edellistä alakuloisuuttaan poistaa. - -"Vapaat olemme", lausui Yrjö, joka ei huomannut sisaren hajamielistä -katsantoa tai ei siitä huolinut. Silmäillen leimuavaan takkavalkeaan, -lausui hän. "Jonakuna syysyönä ai'omme sytyttää semmoisen valkean, -jossa koko Nurmes mahtuu lämmittelemään". - -"Mitäs puhut Yrjö?" sanoi sisar peljästyen. - -"Enpä juuri vaarallista", virkkoi Yrjö. "Hovilaisille tahdomme -valmistaa pienen 'suppuriisin', niinkuin rovasti sanoo". - -"Vaan silloin ehkä viattomatki saavat kärsiä", lausui Elsa. - -"Viattomat!" naurahti Yrjö. "Tähän aikaan ei ole eroitus viallisten ja -viattomain välillä. Nyt on vaan kysymys voida hengissä pysyä tai kuolla -ja mies on se, joka puolensa pitää". - -Näin lausuttuaan meni Yrjö ulos. Elsa katsoi huo'aten veljensä -jälkeen. "Oi veli", hän puhui itsekseen, "luonteemme ovat eroavaiset. -Äiti-vainajani sanoi mun tulevan häneen ja Yrjön isäänsä". - -Kun veli oli mennyt, nousi Elsa penkiltä. Hän oli aikeessa mennä -täyttämään veljen käskyjä. Samassa astui sisään muuan vieras. -Vastatullut seisahtui lähelle ovea, jonne ei takkavalkea sopinut -valaisemaan, koska uunin suu oli toisaallepäin. - -Vastatullut kysyi, oliko Sormuinen kotona. Kun tähän kysymykseen -vastattiin kieltävästi, pyysi vieras saada istahtaa penkille -levähtämään, koska hän sinä päivänä oli kulkenut pitkät matkat. - -Elsa tuijotti huoneen pimeään osaan, nähdäkseen minkä näköinen puhuja -oli, vaan tämä oli siksi varjossa, ettei Elsa voinut häntä eroittaa. -Elsaa arvelutti jättää oudon miehen, jolla hyvin mahdollisesti varkaus -voisi olla mielessä, pirttiin niin kauaksi, kunnes hän oli veljen -eväslaukun täyttänyt. Toiselta puolen oli myöski liian kovaa kohtelua, -heti ajaa väsyneen matkustajan maantielle. - -Matkustaja, joka näki että tämä hänen pyyntönsä pani Elsan kahdelle -päälle, päätti nyt lopettaa nuoren neitosen epäilykset. Hän astui esiin -ja sanoi eri äänellä kun äsken: "Hyvää iltaa, Elsa!" - -Elsa kavahti ja oli vähällä vaipua lattialle. Heleänpurppuraisina -hohtivat hänen poskensa, äkkinäisestä liikutuksesta tunkeusivat -kyyneleet hänen silmiinsä ja hän kuiskasi: "Juhana!" - -Se ääni, jolla hänen nimensä mainittiin, pani nuoren miehen sydämmen -nopeammin sykkimään. Samoilta huulilta oli hän kuullut nimensä -lausuttavan, vaan tästä ainoastaan suurta se kuului hänen korviinsa -kuin suloisin musiiki. - -"Elsa! Sinä et ole mua unhottanut", lausui nuorukainen. - -Neito katseli kainosti lattiaan ja kohotti sitten silmänsä Juhanaan, -joka astui Elsaa kohden ja sulki hänen syliinsä, painaen ensimäisen -lemmen suudelman neidon huulille. - -Lukija jo arvannee, että nuori mies oli sama, jonka kanssa hän ensi -luvussa tutustui. Juhana Nevalainen oli nyt saapunut kotoseudulleen, -vaan ennenkun hän kotia meni, päätti hän sivumennen kävästä Sormuisen -talossa. Olihan tuo varsin luonnollinen päätös. - -"Kuinka äkkiarvaamatta sun sain nähdä!" lausui neito, loistavin silmin -katsellen soreata nuorukaista. - -"Mulle tuli halu saada nähdä ne, jotka kaikista sydämmelleni ovat -kalliimmat", sanoi Juhana. "Eihän voi tietää, milloin sota näille -seuduille ehtii ja sitä ennen välttämättömästi tahdoin tänne päästä". - -"Oi kuinka suloista saada sun nähdä!" sanoi Elsa. "Kun äsken istuin -takkavalkean ääressä ja kanteleella säestin lauluani (neidon -valitusta), enpä silloin aavistanut, että sinä näin lähellä olit". - -Juhana painoi muiskun kauniin neitosen huulille. Toista vuotta oli -kulunut siitä, kun Juhana kotoaan oli lähtenyt setänsä luo Sääminkiin. -Lähdön aikana oli hän jo ajatellut ilmoittaa Elsalle sielunsa tunteet; -vaan nuoruuden ujous oli pidättänyt sanat huulille joutumasta. Poissa -ollessaan oli hän kuitenki toivossa elänyt, sillä joku sisällinen tunne -oli hänelle sanonut, että Karjalan kukka säilytti hänen kuvansa -sydämensä syvyydessä. Hän oli arvannut oikein. - -Rakastavaiset vaipuivat nyt suloisiin unelmiin, muistellen mennyttä -aikaa ja silmäillen tulevaisuutta toivon ruusuvalossa. - -"Muistathan Elsa" lausui Juhani, "kun toissa vuonna kesäilloin -soutelimme tuolla Pielisjärven sinertävällä selällä, sinä kannelta -soittaen ja laulaen, minä ihastuksissa kuunnellen, kuinka metsiköt -rannoilla kajahtelivat laulustasi. Laskeva aurinko kultaili honkien -kruunut ja etäältä kuului kä'en kukunta". - -"Senhän toki muistanen. Olihan meillä tavallisesti Niirasen Sanna -muassa ja hän valvoi tarkasti joka silmäyksen, jonka sinuun loin. Hän -nuhteli minua usein siitä, että lähdin sun myötä venheretkille ja -sanoi, että kansa siitä hupisee yhtä ja toista. Sitten olen kuullut, -että Sanna puhui noin kateudesta, sillä --" - -"Sillä?" kertoi Juhana. - -"Sillä hän itse oli sinuun rakastunut", sanoi Elsa vähän punastuen. -"Nyt hän kuitenki on luopunut noista unelmista ja on naimisissa -Perttulan Iikan kanssa". - -"Varmaanki hänelle sopiva mies!" naurahti Juhana. - -"Et usko, Juhana, kuinka tuntuivat päivät pitkiltä heti sen jälkeen kun -lähdit täältä pois," lausui neitonen. "Minä ajattelin välistä: -Rakastaneekohan minua? Eihän hän ole mulle sanaakaan siitä virkannut. -vaan sydämmessäni puhui sisällinen ääni ja sanoi: hän rakastaa minua. -Minä poimin kukkien lehtiä ja ne lausuivat mulle: hän rakastaa minua. -Ja ehtootähden säteilevä silmänisku toi mulle tervehdyksiä etelästä, ja -sitä katsellen ajattelin ma: Ehkä Juhanaki sua, taivahan kaunotar, -katselee". - -"Mun armahani!" lausui Juhana. "Kuinka usein minä etelätuulen muassa -hengitin ulos lempeni huokaukset! Sinä vieno tuuli! onnellinen olet, -koska saanet sivellä kultani suloisia kasvoja, ajattelin ma ja katselin -pohjoista kohden". - -Näin puhelivat kahdet onnelliset. Vihdoin Juhana otti neitoselta hellät -hyvästit ja lupasi huomenna tulla niin pian kuin joutui. Elsa seurasi -pitkän aikaa nuorta miestä silmillään; kuutaman valossa näki hän -armahansa pitkän matkan päähän maantiellä. Sitten hän lähti -toimittamaan veljensä käskyjä. Keveillä askelilla astui eli oikeammin -tanssi nuori neitonen yli pihan. Hän oli onnellinen; ensimäisen -rakkauden aamurusko kultaili hänen elämänsä taivasta. - -Eipä nuori mieskään tuntenut jalkainsa paljon painavan, kun hän -astuskeli kotiaan, vaikka hän sinä päivänä oli pitkät matkat vaeltanut. -Kuutaman valossa hymyilivät hänelle lapsuuden muistelmat. Tuolla mäellä -vilkkui niin ystävällisesti valo; se oli hänen kodistaan. Juhana -kiiruhti askeleitaan ja hetkisen kuluttua sulkivat onnelliset vanhemmat -syliinsä rakastetun ja kaivatun lapsensa. - - - - -VI. - -Isä ja poika. - - -Kun "sahramimanttelinen", aamurusko kultaili Pielisjärven seutuvia, -heräsi Juhana syvästä ja virvoittavasta unestaan. Hänen mieleensä -juontui heti suloinen uni nuoresta neitosesta, jonka hän eilisiltana -oli tavannut. Nopeasti nousi hän ulos, puki päällensä ja istui akkunan -ääreen ihailemaan itäistä taivaan rantaa, jonka nouseva aurinko -purppurahohteellansa valaisi. - -Hän oli pitkän aikaa näin istunut unelmiinsa vaipuneena, kun ovi -avattiin ja hänen äitinsä astui huoneesen, rakkaalle pojalleen hyvää -huomenta toivomaan. Äidin sydämmen puhtaalla ilolla likisti hän -poikansa rintaansa vastaan; sitten hän rupesi kysymään Juhanan olosta -setänsä luona ja vihdoin, oliko hän ketään muuta kun vanhempiaan -kaivannut. Juhana punastui eikä ensin aikonut nyt heti ilmaista -tunteensa, vaan hellälle äidilleen, jos kellekkään, piti hänen uskoa -sydämmensä salaisuuden. Hän kertoi siis eilisiltaisesta käynnistään -Sormuisen Elsan luona ja siitä, että he nyt olivat vannoneet toisilleen -ikuista uskollisuutta. - -Tästäkö Katri oli iloisena! Kaikista tytöistä, jotka hän tunsi, oli -Elsa epäilemättä, sekä ruumiin että sielun puolesta, suloisin. Niinkuin -äitiään oli Elsa aina luottamuksella kohdellut Katria. Siis tuo liitto -kaikin puolin tulisi olemaan iloksi, ei ainoastaan Katrille, vaan, -niinkuin tämä vakuutti, myös Sipolle ja Yrjölleki. - -Nyt mainitsi Katri ryöstöstä, josta Elsa ei, ajan lyhyyden vuoksi, -eilisiltana ollut kerennyt eikä muistanutkaan puhua. Juhana surkutteli -suuresti Nurmeslaisia, johon Katri huomautti että toivon mukaan vasta -päästäisiin vapaiksi Hovilaisten kiristyksistä. Kun Juhana katsoi -äitiinsä kysyväisesti, rupesi tämä kertomaan liitosta ja rovastin -puuhista kansan kesken. - -Juhana ensin ei tahtonut uskoa mitä kuuli. Ainaki hän luuli, että hänen -äidillään oli jotenki väärä käsitys asioista. Tämä vakuutti puhuvansa -niinkuin asiat olivat. Sen mukaan kun puhetta jatkettiin, punastuivat -Juhanan posket punastumistaan. Vihdoin hän lausui: "Olisivatko setäni -sanat näin toteen käyneet? Tämä epätietoisuus on tukala". Näin -puhuttuaan riensi hän ulos huoneesta, ennenkun kummastunut äiti kerkesi -sitä aavistaa ja riensi isänsä luo. - -Tyyneellä ilolla näki isä poikansa astuvan huoneesen eikä suinkaan -aavistanut mikä ajatus tämän rinnassa asui. Tosin Juhanan muoto näytti -levottomalta ja Sipo kysyi, kuinka hän oli nukkunut; vaan kun vastaus -oli tyydyttäväinen, ei isä sen enempää asiaa ajatellut, vaan rupesi -puhelemaan. - -"Savonlinna on nyt Karjalan ainoana tukena", lausui Sipo. "Karjalan -lukko, Viipuri, on valloitettu; Laatokan rantamaan suoja, Käkisalmi, on -antaunut. Synkät ovat näkyalat! Mun uskoni mukaan Savonlinna ei kauan -voi puoltaa itseänsä". - -"Se on mahdollista, että sekin viimme tukemme kaatuu", sanoi Juhana -synkästi. - -"Mun ymmärrykseni mukaan", virkkoi Sipo, "olisi ollut viisaammin tehty, -jos sovinnon kautta olisi koetettu pelastaa jäännös Suomesta vihollisen -alle joutumasta". - -"Miksi sanotte: olisi ollut? Eikö sitten vielä ole aikaa?" kysyi -Juhana, terävästi silmäillen isäänsä. - -"Se, joka Affleckin läheisyydessä elää ja näkee, ettei hallitus voi -omaisienkaan väkivallasta suojella alamaisiaan, se oppii hyvin -epäilemään, miten vihollisesta voi suojelluksi tulla", lausui Sipo -Nevalainen. - -"Mun isäni", sanoi Juhana, "te olette, pelkään ma, menettäneet -luottamuksenne". - -"Ainaki hallitukseemme semmoisena kuin se nyt on", virkkoi Sipo. - -"Te ajattelette, isäni, väärin", lausui Juhana, jonka ääni, enemmän kun -hän olis tahtonut, alkoi osoittaa hänen sieluntilaa. - -"Sinä näytät, poikani, levottomalta", sanoi Sipo, joka nyt selvästi -näki poikansa kiihtyvän mieli-alan. - -"Minä tunnustan isäni, että ne huhut, jotka olen kuullut, eivät juuri -ole voineet mun levolliseksi tehdä", sanoi Juhana vähän katkerasti, -lisäten sitte: "Te olette joutuneet viekottelian haltuun". - -"Viekottelian?" kertoi Sipo kummastuen. - -"Aivan niin", lausui Juhana vakavasti. "Rovasti on käynyt täällä ja -puheellaan toimeensaanut kauheat tuumat". - -"Poikani", sanoi naurahtaen Sipo. "Rovastia älä syytä. Me olemme miehiä -ja tiedämme itse mitä tehdä. Ja mistä meitä syyttäisit? Liitostako -Venäjän kanssa? Onko se niin kumma?" - -Juhana hypähti ylös penkiltä ja huusi: "Onko se kummaa? Hakekaat läpi -taivaan ja maan ja mainitkaat mulle joku mustempi teko kuin se, että -pettää isänmaansa!" - -"Pettää", kertoi Sipo kavahtaen ja hänen kulmakarvansa lähenivät -toisiaan. Hän tyyntyi pian ja lausui vakavasti: "Sinä olet nuori ja -minä ymmärrän tunteesi. Jos olisin sun sijassasi ja tulisin juuri sodan -jaloista, ajattelisin ehkä niinkuin sinä nyt, ja jos sinä olisit mun -sijassani, ajattelisit varmaan niinkuin minä. Minua on ryöstetty ja -minä tahdon kostaa". - -"Oi isäni!" lausui Juhana levottomasti. "Minä riennän rovastin luo ja -kysyn, kenen luvalla hän käskee kansaa luopua hallituksestaan. Hänen -täytyy tulla tänne ja peruuttaa puheensa, muutoin löytyy vielä miehiä -Suomessa, jotka voivat hillitä niin vaarallisen sielunpaimenen". - -"Juhana", sanoi Sipo Nevalainen, "sinä olet mun oma poikani ja -senvuoksi en tahdo puheesesi suuttua. Kuule mua: sun vihasi rovastia -vastaan on yhtä perätöin ja perusteetta kuin uhkasi. Sitä pait olemme -jo vannoneet Venäjälle uskollisuuden valan pyhänä kirkossa". - -"Vannoneet! Uskollisuuden valan!" kertoi Juhana vaipuen penkille ja -peittäen käsillään kasvonsa. Hetken hän istui ikääskun ukonnuolen -iskemänä; sitten hän kavahti ylös. Hänen poskensa hohtivat, hänen -silmänsä säteilivät ja hänen rintansa aaltoili. Hän seisahtui isänsä -eteen, joka puoleksi ihmetellen puoleksi peljäten, silmäili poikaansa. - -"Isä", puhui Juhana äänellä, josta edellinen sointuisuus oli kadonnut, -"te ette ole mikään konna. Kun katselen teidän jaloa muotoanne, mulle -hamasta lapsuudesta niin rakas ja niin kunnioitettu, kun näen totiset -silmänne ja tuon ylhäisen otsan, olen vakaantunut siitä, että vieläki -sama ylevä sielu teissä asuu kuin ennenkin. Jos Jumalaa pelkäätte, jos -emoani ja mua rakastatte, niin luopukaa noista vehkeistä, jotka -lopullisesti ovat olevat turmiollisia. Isänmaamme niinkuin köyhä äiti -nääntyväisille lapsilleen rintaansa tarjoaa, koettaen siitä pusertaa -viimme elinvoimansa. Ja tämmöisen äidin hylkäisimme, vihollisen valtaan -jättäisimme". - -Sipo oli, tätä puhetta kuullessaan, noussut ylös. Hän kohotti päänsä ja -seisahtui poikansa eteen, tähän tuimasti tuijottaen. Ikääskun kaksi -uhkaavaa ukonpilveä seisoivat isä ja poika vastatusten. - -"Kunnotoin poika", huusi Sipo, "näinkö huonossa muistissa on sulla -enään neljäs käsky! Tiedä, että ennenkun sinä synnyit, oli mulla jo -selvä käsitys velvollisuuksistani enkä ole niitä nytkään unhottanut. -Hoida sinä omat asiasi äläkä minusta huolta pidä". - -"Oi isäni", huudahti Juhana, "älkäät minuun tuskaantuko! Älkäät vihan -vimmassa päättäkö mielettömästi, Minä en tahdo teitä nuhdella kun -ainoastaan herättää siitä lumouksesta, jonka alle olette joutuneet". - -"Sun herättämistäsi en tartse", sanoi Sipo tylysti. "Sinä olet -varmaanki tullut kotiasi neuvomaan isääsi hänen velvollisuuksistaan -Jumalaa ja isänmaata vastaan. Jos niin on asian laita, on mullaki sulle -lyhyt neuvo annettava, nimittäin, että nopeasti matkustat takaisin -samaa tietä, kun olet tullut". - -Näin sanottuaan käänsi isä selkänsä pojalleen ja meni ulos. Juhana jäi -kalpeana seisomaan, tirkistellen ovea kohden, josta vihastunut isä oli -ulos mennyt. - -"Mikä kauhea muutos!" jupisi nuorukainen. "Katkerimmaksi suruksiko on -kotiini tulo muuttuva sen sijaan, että sen olisi pitänyt iloa tuottaa?" - -Hetki kului, kunnes ovi taas aukesi ja Katri astui sisään. - -Kun Juhana huomasi äitinsä, kohosivat kyyneleet hänen silmiinsä. Hän -astui äitiään kohden ja vaipui sitä rintaa kohden, jota vasten hän -ennen, lapsuutensa onnellisina aikoina, niin usein oli nukahtanut. - -Pitkällinen äänettömyys seurasi. Vihdoin sanoi Katri: "Minä tiedän mitä -on tapahtunut. Oi näitä kurjuuden aikoja, joita meidän pitää nähdä! -Kyllä luulen ettei Sipo olisi tuohon tuumaan ruvennut, ellei rovasti -olisi häntä siihen houkutellut. Viimme sunnuntaina saarnasi rovasti -täällä ja vannotutti väen kirkossa Venäjän alle. En ymmärrä muuta, kuin -että silloin suuri synti tapahtui". - -"Jos mikään syntiä on, niin se on", lausui Juhana. "Kun ma voisin jonku -keinon keksiä, joka voisi auttaa. Mutta oi surkeutta! Pitääkö mun -ruveta isäni ilmi viholliseksi!" - -Juhana vaikeni; hetken päästä hän jatkoi: "pääni on niin kuuma. Minä -tahdon käydä ulkona raikasta ilmaa hengittämässä. Te arvaatte, äiti, -missä käyn. Isäni käski mun kohta palata samaa tietä kuin olen tullut. -Ne hetket, jotka täällä viivyn, tahdon viettää armahan emoni ja kalliin -morsiameni seurassa. Ja sitten --" - -Juhana ei voinut jatkaa. Hän otti lakkinsa ja meni. Äiti silmäili -hetken akkunasta poikaansa, kunnes vihdoin kyyneleet hämärtivät hänen -näköänsä. Hän lankesi polvillensa ja rukoili sydämensä syvyydestä -Jumalaa olemaan heille tukena ja auttajana tällä koetuksen kovalla -hetkellä. - -Juhana suuntaili askeleensa Elsan luo. Tämä otti ilolla vaan samassa -alakuloisesti vastaan lemmittynsä. Hän kertoi Sipon juuri käyneen Yrjön -luona. He olivat puol'ääneen puhelleet, vaan Elsa oli kuitenki sen -verran kuullut, että hän tiesi kysymyksen olleen lähteä Käkisalmeen -hakemaan sieltä apua Venäläisiltä. Vihdoin oli hän kuullut Sipon -sanovan Yrjölle: "älä pelkää! Poikani ei tiedä tästä mitään. Eikä hän, -jos tietäisiki, uskaltaisi; sillä --", loppua ei Elsa ollut kuullut. -Sitten oli Sipo maininnut jotaki noidasta ja he olivat kumpii ulos -menneet, Yrjö matkalle Pielisiin, Sipo, Jumala tiesi mihin. - -"Onnetoin isä", jupisi Juhana. "Et tiedä mitä ai'ot tehdä; retkeä -pitäisi estää, vaan isäni -- -- --". - -Juhana painoi muiskun vapisevan neidon huulille ja lausuen: "Oi -onnettomuutta, jos retki matkaansaadaan; silloin en enään tahdo elää", -töytäsi hän huoneesta ulos. Elsa juoksi hänen jälkeensä; vaan kun -Juhana jo oli kaukana maantiellä, palasi neito takasi, vaipui penkille -pirtissä ja itki katkerasti. - - * * * * * - -Polkua, joka johti Horman Mallan luo, astui yksinäinen mies. Hän kulki -alla päin ja näytti syviin mietteisiin vaipuneen. Lähetessään noidan -asuntoa, kohotti yksinäinen matkustaja päätään. Hän kolkutti kolmasti -ovelle. Se avattiin varovasti ja matkustaja astui kiiruusti sisään. - -Malla, nähdessään matkustajan, astui pari askelta taappäin, huudahtaen: -"Mitä _sinä multa_ tahdot? Pois!" - -Sipo Nevalainen -- sillä tämä matkustaja oli -- viittasi kädellään -tyynnyttävästi, otti povestaan rahakukkaron ja lausui: "minä tahdon -tietää asian ennakolta. Ilmoita onko se, jota aion tehdä, onnistuva. -Minä palkitsen sun runsaasti". - -"Hahhaah", nauroi noita. "Sinä koetat vanhusta eksyttää; mutta sinä -olet mua kerran pahoin kohdellut ja -- niinkuin silloin sanoin -- onni -on sinusta kaukana". - -"Älkäämme mennyttä aikaa muistako", sanoi Sipo. - -"Kuinka on ylpeän Nevalaisen mieli nyt näin nöyrtynyt?" kysyi noita -ivaillen. - -"Nöyrtynyt?" kertoi Sipo ja kohotti päänsä; hän jatkoi vieläkin -malttavaisesti: "Se sinään. Tahdotko mua, maksua vastaan, auttaa?" - -"Kysy muilta neuvoa; miksi sinua auttaisin kun et muakaan auttanut, -silloin kun pyysin", virkkoi noita. - -"Noita!" huudahti Sipo ja kohotti oikean kätensä, "tiedätkö että tuo -käsi sun tuossa tuokiossa voi ruhjoa? Me olemme kahden kesken. Älä mua -ärsytä!" - -"Sinä uhkaat", naurahti Malla, "Mitäs voittaisit, jos mun tappaisit? -Omantunnon vaivaa. Sinä tulet mua vielä useinki tarvitsemaan, Sipo -Nevalainen. Et mulle tahdo vahinkoa tehdä; minä olen levollinen". - -Noidan vakava puhe vaikutti sen, minkä se tarkoitti. "Minä tosiaanki -sinua tarvitsen", sanoi Sipo, tukehduttaen luonnollisen kärtyisyytensä -tällä hetkellä. Hän avasi kukkaron ja laski siitä kämmenelleen ko'on -rahoja, lausuen: "Minä ja moniaat muut aiomme lähteä Käkisalmeen -Venäläisten tuumille, saadaksemme heiltä apua Affleckia vastaan. Onko -aika lähdölle sopiva ja voidaanko tätä jotenki estää?" - -"Laske rahat tuohon penkin päähän", sanoi noita, joka nyt mielestään -oli kyllin Nevalaista nöyryyttänyt. Tämä teki niinkuin noita vaati. - -Malla puhalsi nyt valkean puoleksi sammuneisiin hiiliin, pani kattilan -tulelle ja kaatoi kattilaan ruskeaa vettä. Kohta kohosi savu siitä. -Noita tirkisteli savuun, kohotteli kumpaisetki kätensä savua kohden ja -jupisi itsekseen. - -"Nyt", virkkoi noita ääneen, hetken päästä, "nyt näen. Aika on sopiva -ylihuommenna; silloin on täysikuu". - -"Uhkaako meitä matkalla mikään vaara?" kysyi Sipo. - -Savun seasta kuului vastaus: "Jos ette puussa näe sinisen karhun, jota -ei ampumalla voi tappaa, niin olette vaarasta vapaat". - -"Hyvä", jupisi Sipo; "tuossa ovat rahasi". - -Hän läksi kevein askelin astumaan noidan mökistä. Malla otti penkiltä -rahat, suuteli ne monin kertaisesti ja otti sitten kiukaan alapuolesta -kiven irti. Kiven takana oli kätkö, jossa oli lipas. Malla ra'otti -tämän ja vielä kerran suudeltuaan äskeisen ansionsa, antoi hän sen -suljahtaa lippaasen, jonka hän piakkoon pisti säilyynsä. - - - - -VII. - -Hovilassa. - - -Päivänä jälkeen sen, jolloin viimmemainitut tapaukset tapahtuivat, -istui iltapuoleen Majuri Affleckin tilalla hänen jo ennestään -lukijalle tunnetut kolme uskottua ison pöydän ympärillä, viettäen -aikaansa vaihdellen puheilla ja aseiden puhdistamisella sekä -teroittamisella. Arnkijl perkkasi vanhaa piimusköötiä, Jessenhaus -puhdisti sytytin-musköötiä ja Björn Finne hioi miekkaa. Pöydällä seisoi -kaksi isohkoa oluthaarikkaa. Huone, jossa he istuivat, oli iso pirtti, -jonka seinillä riippui kaikenlaisia aseita: pyssyjä, sapeleita, -miekkoja ja pistooleja y.m. Yhdellä seinällä näkyivät Kaarle XI ja -Kristinan muotokuvat. - -"No, Björn", sanoi Arnkijl, "mitä mietit, kun suusi meni noin nauruun?" - -"Minä soisin joskus olevani sata kertaa pienempi kuin olen", lausui -Finne, joka, kun kerran rupesi, oli mahdottoman filosofillinen. -"Olisinpa esimerkiksi kärpänen". - -"Ja mitä hyötyä sulle siitä olisi?" kysyi Arnkijl, silmäillen Björnin -täysikuu-muotoa. - -"Minä tahtoisin kerran kuulla mitä Nurmeslaiset meistä puhuvat. -Etteivät he meitä kiitä, sen toki tiedän; vaan sen tahtoisin tietää, -mitä päävikaa he meissä kussaki vainoovat". - -"Nurmeslaisten mielipiteistä me viisi pidämme", sanoi Jessenhaus -kuivasti. "Sulla Björn, on, suoraan sanoen, yksi vika, joka usein on -meille haitallisempi kun Nurmeslaisille. Sinä mittaat viinapäissäsi -kappoja tynnyrien sijaan ja joskus päin vastoin, joka taas arvoamme -alentaa ja turhaan ärsyttää kansaa". - -"Olkoonpa miten tahansa", virkkoi Björn närkästyneenä Jessenhausin -nuhteista, joita hän ei suinkaan ensikerran kuullut: "sen tiedän, että -minä meistä kolmesta olen enin suosittu. Kaikki myöntävät, että mulla -on hyvä sydän. Mutta sinua, Jessenhaus, he kutsuvat Belzebubiksi y.m. -Ja Arnkijl -- hm -- en tahdo sua, Fredrik, loukata -- hm -- jääköön -sikseen". - -"Minua et loukkaa, jos sanot", virkkoi Arnkijl, joka kuitenkin ei tosin -tiennyt, tahtoiko hän mieluummin kuulla tai ei. - -"He sanovat -- hm -- että olet petollinen. No, kummako se! Kuka noiden -kanssa rehellinen voi olla? Sanovat myös että olet vähän pelkurimainen. -Minä olen selittänyt että jälkeen viimme kuumetautisi luontosi tuli -hiukan aremmaksi, mutta pelkuri ei Arnkijl ole -- sen olen -vakuuttanut". - -"Mutta _sinusta_ ei sitä voi vakuuttaa", virkkoi Jessenhaus. - -"Milloin olen pelännyt?" kysyi Björn punastuen vihasta. - -"Kun rovasti vannotti kansan Ryssän alle kirkossa", lausui Jessenhaus. -"Sinä, kruunun virkamies, et uskaltanut sanaakaan hiiskua silloin. Kun -oisit rohjennut nousta ylös ja pitää heille puheen, niinkuin, totta -mar, minä olisin tehnyt, niin ei tämmöisiä hullutuksia ois tapahtunut. -Nyt ovat he Ryssän kansaa liitossa ja meille voi tulla ahtaat olot, -johon on syynä sun pelkurimaisuutesi ja huolettomuutesi". - -Björnin veri kuohahti; vaan hän ei oikein uskaltanut Jessenhausia -vastustaa; hän lausui: "Sulla on aina mua vastaan nurkumista. Jos itse -oisit kirkossa ollut, et oisi enemmän kun minäkään suutasi aukonut. -Sinä tiedät hyvin, ettei sun puhettasi olisi enemmän korviin otettu, -kun minunkaan. Mutta pääsyy sun moitteeseesi on, suoraan sanottu, -kateus. Sinä et soisi, että minä olen majurin suosiossa yhtä paljon kun -sinäki, vaikka mua kyllä koetaan parjata hänen edessä". - -"Sinä et, Björn-rukka, sietäisi paljon parjaamista, ennenkuin olisit -kuitti palveluksestasi", sanoi Jessenhaus. "Vaan se sinään. Minä en -sinua tahdo sortaa, ainoastaan oikasta ja oikaseminen on aina -vastenmielinen inhimiselliselle ylpeydelle. Mutta olen minäki aikanani -saanut nuhteita kuulla, jopa tutaki. Kun majuri oli pahalla tuulella, -ei ollut lysti olla; korviaan sai varoa; kerran hän kolautti mua miekan -lappealla selkään, etten pitkään aikaan voinut hengittää. Semmoinen -kohtelu oli liian ankara ja sen sanoinki kerran majurille että, jos hän -vielä mua niin kohtelee, niin olemme eri ystävät. Hän katui mitä oli -tehnyt, syleili mua ja sanoi, etten koskaan saa hänestä luopua, sillä -semmoista auttajaa kuin minä, ei ole hällä ollut, eikä tule". - -Tämä puhe lepytti melkoisesti, niinkuin Jessenhaus jo edeltäpäin -arvasi, sopusaluonteisen Björnin. - -"Majurilta on tullut kirje," lausui nyt Jessenhaus, "jossa hän käskee -meidän pitää huolta siitä, että jäännös hänen tavarastansa Suorlahden -ja Lieksan tiloilta Kiteellä ja Pielisissä tuodaan tänne. Hän aikoo -sitten kelin aikana viedä täältä kaikki Kajaaniin. On nyt terveellistä, -että joku meistä lähtee Kiteelle ja Pielisiin". - -"Minä olen valmis", sanoi Arnkijl, joka heti hoksasi, että tuo reissu -olisi kukkarolle varsin terveellinen. - -"Minä en ole pitkään aikaan matkustanut," virkkoi Björn; "kävithän, -Arnkijl vasta Kajaanissa." - -"Niin, Majurin seurassa!" sanoi Arnkijl. "Minä lähden Kiteelle, menköön -Björn Pielisiin". - -"Minä pidän sen sopivimpana, että sama mies käy sekä Kiteellä että -Pielisissä, koska ne ovat samaa suuntaa", sanoi Jessenhaus. - -"Määrää sinä Pietari", sanoi Arnkijl Jessenhausille, "kumpi meistä -menee, niin ei tule tyhjää intosta välillämme". - -"Minä katson sopivaksi että Arnkijl lähtee", sanoi Jessenhaus; "Björn -on täällä kotona tarpeesen". - -Finne nousi ylös ja paiskasi miekan, jota hän hioi, pöydälle, jotta se -tärähti. - -"Te luulette voivanne mun kanssani menetellä niinkuin lapsen kanssa", -huusi hän, "mutta Björn Finne, joskin pitkämielinen, ei ole vahasta -tehty. Tällä kertaa pitää poikkeus tapahtuman. Ellen minä pääse yksin -tai Arnkijlin kanssa matkalle, niin lähden huomispäivänä pois Hovilasta -ja silloin saatte tulla toimeen Nurmeslaisten kanssa miten voitte". - -"Hsch -- joku tulee", sanoi Jessenhaus; "älkäämme riidelkö". - -Ovi avattiin ja muuan mies astui sisään. - -Jessenhaus kavahti, nähdessään ettei vastatullut ollut oman talon -miehiä. Kaikki muut olivat enemmän tai vähemmän hänen vihamiehiään. - -"Mikä on asiasi?" kysyi hän tulleelta. - -Tämä seisoi ääneti uteliaasti silmäillen huonetta. - -"Luultavasti olet tänne tullut luvattomissa aikeissa", jatkoi -Jessenhaus. "Mutta muista, että täältä on vaikeampi päästä kuin tänne -tulla". - -"Mun käskettiin tuoda tänne tämä kirje", sanoi vieras ja kohotti -Jessenhausille kätensä. - -Veronkantaja silmäili uteliaasti kirjettä. Arnkijl ja Finne myöskin -tunkeusivat Jessenhausin luo katsomaan minkänäköinen kirje oli. -Sill'aikaa puikahti vieras huomaamatta ovesta ulos. - -Jessenhaus silmäili ovea kohden ja nähden, että vieras oli poissa, -huudahti hän: "Arnkijl, joudu tuota outoa takaa ajamaan. Sinullahan -ovat hyvät jalat". - -Nuolen nopeudella puikahti Arnkijl ulos ovesta. - -Jessenhaus silmäili tarkasti kirjettä. Se oli karkeanlaiselle paperille -kirjotettu ja sinetillä suljettu. Tarkemmin katsottuaan lakkaa, näki -hän että sinetin asemesta oli käytetty äyrin lanttia. - -Kirje sisälsi seuraavat sanat: - -"Muuan tuntematoin tahtoo teille ilmoittaa, että neljä talonpoikaa -Nurmeksesta tänä iltana ovat lähteneet jalkasin etelää kohden -Venäläisiltä apua hakemaan teidän rasituksianne vastaan. Koska tämän -kirjoittaja pitää isänmaan vapautta kalliimpana kun yksityisten -kostonhimoa, julkaisee hän täten teille asian, toivoen, että te -väkivoimalla koetatte paluuttaa matkustajat heidän vaaralliselta -retkeltään". - -"Mitä tämä merkitsee?" jupisi Jessenhaus. "Pitääkö ilmoitukseen -luottaa? Olisko tässä joku koiran kuri tekeillä? Ehkä tahdotaan meidät -kotoamme houkutella, jotta sill'aikaa voitaisiin ryöstää majurin tavara -täältä?" - -Björn astui pirtin nurkkaa kohden, avasi pienen nurkkakaapin, otti -siitä pullon ja nielasi sen sisältöä pari kulausta. Sitten hän taas -tuli pöydän ääreen istumaan ja näytti sangen miettivältä tuon -ajatus-justeerauksen jälestä. - -Askeleita kuului nyt oven takaa ja Arnkijl astui sisään -- yksinään. - -"Minä en ole huono jaloistani", sanoi hän läähöttäen, "vaan se mies -meni kuin luoti pyssystä. Aina pysyi hän vähän edelläni, kunnes vihdoin -Turuisen metsikön rinteessä hän katosi kuin tähden lento taivaalla". - -Arnkijl, luettuaan kirjeen, lausui: "Huomen-aamulla lähden heitä takaa -ajamaan. Ensin käymme Nevalaisen ja Sormuisen taloissa jollaki asialla -muka, että saamme nähdä jos isännät eivät ole kotona. Sitten kyselemme -missä ne ovat ja jos ei voida siitä selkoa antaa tai vääriä ilmoituksia -saamme, niin lähdemme matkalle, minä ja Björn neljän miehen kanssa. -Sinä Jessenhaus jäät vartioimaan kotoa". - -"Hyvästi puhuttu", sanoi Jessenhaus. - -"Me menemme hevosella, niin pian heidät saavutamme", virkkoi Arnkijl. - -"Ja minä takaan, että annamme noille tappuratukille semmoisen -reklamentin selkäpiille, että vasta ajattelevat mihin matka vetää", -lausui Finne. - -"Se oikein Björn", sanoi Jessenhaus. - -Björn väänteli punaisia viiksiään ja näytti erinomaisen sotaiselta. - -"Eiköhän tämä asia sietäisi pienoiset ryypyt", sanoi Björn. - -"Kaiketiki sille, joka haluaa. Kaapissahan on nestettä", lausui -Jessenhaus. "Minä lähden nyt levolle. Huomen-aamulla kello viisi kaikki -pitää olla valmiit. Hyvää yötä!" - -Jessenhaus meni. Arnkijl mietti myös samaa tehdä, vaan Björn sai hänen -vakuutetuksi siitä, että tärkeä työ oli edessä ja että oli hyvinki -syytä maistella vähän. - -Veikot istuivat nyt hyvän aikaa pakinoiden yhtä ja toista. Björn tuli -hyvin sotaiselle tuulelle, astuskeli ympäri seiniä, tarkastellen -aseita, tähtäili musketeilla ja löi ilmaan sapeleilla. Vihdoin hän -vaipui muutamaan nurkkaan penkille maata ja nukkui heti. Arnkijl astui -nyt hiljaa ulos pirtistä ja meni lepohuoneesensa. Hovilassa oli paljon -asuinhuoneita ja itsekussaki piti jonku maata, jottei varkaat tai -talonpojat voisi päästä sisään tuhotöitä tekemään. - - - - -VIII. - -Matkalla Käkisalmeen. - - -Pielisten pappilassa istui ruokapöydän ääressä muutamana syyskuun -päivänä seitsemän henkeä, jotka virvoittivat itseään niistä -ylönpalttisista ruoka- ja juoma-lajeista, joita pöydälle oli pantu. -Useat näistä henkilöistä ovat jo ennestään lukijalle tunnetuita. Pöydän -päässä istui rovasti Herkepaeus, joka suurella vieraanvaraisuudella -kohteli läsnäolevia. Sipo Nevalainen istui hänen oikealla ja Yrjö -Sormuinen hänen vasemmalla puolellaan. Karjalainen ja Turuinen istuivat -Sormuisen rinnalla. Nevalaisen vieressä istui pastori Juho Wallius, -pieni lihava mies, joka suunnattomasti rakasti latinan kieltä ja oli -onnellisna, kun sai sitä käyttää puhuessaan korkeasti oppineen rovastin -kanssa. Lukkari Porkkander, joka istui pastorin vieressä, oli pulska -mies, jonka äänelle ei mikään inhimillinen olento voinut läheskään -vertoja vetää. Kun hän Pielisten kirkossa "laski" tulemaan säveleitään, -niin heräsivät paatuneimmatki unen horroksista, johon heidän lihallinen -luontonsa heidät joskus vaivutti. - -Vanhan hyvän tavan mukaan rovasti oikein pakottamalla pani vieraansa -syömään. - -"Mikä olikaan tuon arvoisan toverinne nimi?" kysyi rovasti -Nevalaiselta, vaan ennenkuin tämä kerkesi vastata, virkkoi Karjalainen: -"Pietari Karjalainen, korkeasti oppinut herra seurakunnan paimen". - -"Te olette nyt tärkeän toimen alottaneet", jatkoi rovasti. "Minä luotan -siihen, että te maltilla ja älyllä ajatte asiat onnellisesti, että -seisotte pelvotta, vaikka mailmaki menisi ylösalaisin niinkuin -runoilija sanoo". - -"Si fractus illabitur orbis, impavidum ferient ruinae", säesti Wallius. - -"In positivo gradu", sanoi Wallius kainosti; "sed tu, praestantissime -praeposite, in superlativo". - -"Kunnioitettavat vieraat", lausui Porkkander, "minä toivon, teidän -palatessanne, saada teitä vapaina miehinä tervehtiä". - -"Vapaus on kaikesta ihmiselle kalliin", sanoi Nevalainen. - -"Dulcis est libertas et potestas vivendi secundum arbitrium suum", -lausui Wallius, luoden silmäyksen rovastiin. - -"Se on aivan totta", sanoi Herkepaeus. "Mutta tuohon alkulauseesen -kuuluu jatko näin: Sed probe respiciendum est numnae plenae libertatis -simus capaces et annon incidamus in majus malum, si nos omnimodo -_alieno imperio_ subducere volumus. Mutta meille ei voi tapahtua -majus malum kun Affleck. Alienum imperium eli toinen esivalta on meille -tarpeesen ja siinä punctum". Hetken äänettömyyden perästä kysyi rovasti -Nevalaiselta: "Milloin saan teidät takaisin odottaa? Ette kait sivu mun -taloni silloinkaan kulje, toivon ma". - -"Jos asiat hyvin käyvät, kymmenen päivän jälestä", lausui Nevalainen. - -Kun ateria oli päättynyt, lausui Karjalainen: "Läsnäolevien -puolesta kiitän sydämmeni syvyydestä herra rovastia tästä uudesta -suoseliaisuuden osoitteesta. Armon Herra korkeudessa suokoon teille -ikää ja terveyttä, että vielä kauan saisitte vaikuttaa rakkahan -laumanne eduksi". - -"Kaiken voimani saan Herralta. Hälle olkoon kiitos ja kunnia -ijankaikkisesti", virkkoi rovasti. - -"Ejus est regnum et potestas et gloria in saecula saeculorum. Amen", -lausui Wallius, hartaasti pannen kätensä ristiin. - -Porkkander veisasi nyt jylisevällä äänellä pöytävirren ja sitten -noustiin aterialta. - -Rovasti vei Nevalaisen vähän muista erilleen ja kysyi: "Tietävätkö -Nurmeslaiset lähdöstänne?" - -"Olkaat levollisena, herra rovasti. Horman Halla sanoi ett' ellemme näe -sinisen karhun, johon ei luoti pysty, puussa könöttävän, niin emme -tartse esteitä Nurmeslaisten puolelta peljätä". - -"No silloin lienette varmaat", naurahti Herkepaeus. - -Rovasti ja Nevalainen yhtyivät nyt muihin. Vielä vietettiin hetkinen -puheilla, kunnes matkustajat ottivat hyvästin vieraanvaraiselta -rovastilta sekä pastorilta ja lukkarilta, jotka viimemainitut heitä -saattoivat hyvän matkaa maantietä ja sitten menivät kumpii kotiinsa. - -Matkustajilla oli kädessä pitkät, tuuranmoiset sauvat ja selässä -eväslaukut. Nevalaisella oli pyssy, joka nahkahihnasta riippui -olkapäältä; Sormuisella ja Karjalaisella samoin. Turuisella oli -pistooli ja vyöllä vanha miekka Kaarle IX:n ajoilta. Näin varustettuina -kulkivat miehet turvallisesti tietä eteenpäin. - -Pitkän aikaa astuttiin äännetöinnä, miettien rovastin ystävällistä -kohtelua. Kun kaksi neljännestä (5 virstaa) oli ennätetty, istahdettiin -tien viereen hetkiseksi, koska Karjalaisen pyssy oli löysännyt -kannattimestaan. - -"Palatessamme olemme vielä paljoa tervetulleemmat Pielisiin", sanoi -Sormuinen, "mutta ei Nurmekseen. Saapas nähdä millä tuulella -Jästihanska on, kun kuulee missä olemme käyneet". - -"Kuka meistä Käkisalmella puheenjohtajaksi rupeaa?" kysyi Karjalainen. -"Turuinen taitaa hyvästi Venuskaa". - -Vakava Turuinen rykäsi. - -"Suosituissa asioissa ymmärtää helposti toinen toisen", sanoi -Nevalainen. "Pää-asia on, että heti pyydämme saada Affleckin -karkoitetuksi Nurmeksesta. Se on ensi ehto". - -"Vaan emmehän liitostamme luovu", sanoi Turuinen. - -"Tietysti ei", vastasi Sormuinen. "Meidän tulee niin vähillä -uhrauksilla kuin mahdollista saada mitä suurimpia etuja". - -"Kosto on ainoa etu, jota tarvitaan", sanoi Nevalainen. "Oi kosto! Kun -seisoin kodissani yksin, voimatoinna ja näin kuinka nuo kelvottomat -kotirauhan rikkoivat, silloin vannoin valan kuolon uhkaa kovemman. Sen -valan minä aion pitää, niin kauan kun tuo oikea käsi mua tottelee". - -Miehet lähtivät taas astumaan. He laskeusivat mäkeä alas, kulkivat -huonon sillan yli ja rupesivat nousemaan toista mäkeä ylös. - -"Mitähän kotonani arvellaan lähdöstäni?" sanoi Karjalainen. "Minä -sanoin meneväni Repolaan nahkojen ostoon. En totta mar' uskaltanut -sanoa vaimolleni mihin menen, sillä Hovilaiset olisivat hänestä -kiristäneet ulos salaisuuden ja sitä pait Maija ei ole juuri -salaisuuksia varten luotu, Jumala paratkoon". - -"Mun kotonani ei ole tapana isännällä sanoa mihin hän menee", virkkoi -Turuinen. "Minä käskin panna konttiin evästä ja sitten läksin". - -Miehet olivat jo melkein mäen päällä. Mäelle tultuaan huomasivat taaski -alangossa sillan, joka oli niin huonossa kunnossa, ettei siinä muut kun -jalkamiehet näyttäneet voivan poikki pääsevän. Samassa kuulivat he -takaa kärryjen kolinan ja näkivät kolme kärryä jäletysten täyttä -vauhtia laskevan mäkeä alas, yli sillan; kohta olivat ne saavuttaneet -jalkamiehet. - -Nämä koettivat astua nopeasti, keretäkseen sillan yli, joka oli heidän -edessään; sillä he tunsivat kohta Arnkijlin ja Björnin ensi kärryissä. -Mutta takaa-ajajat ajoivat täyttä vauhtia jalkamiesten sivu eivätkä -pysähtyneet ennenkun silta heidän eteenpäin pääsemistä esti. - -"Me olemme varmaanki petetyt", sanoi Nevalainen Sormuiselle. -- "Jos ei -Karjalaisen pyssynkannatin olis irtaantunut, niin olisimme sillan -tuollapuolen. Silloin olisi heidän täytynyt jättää hevosensa tälle -puolen ja miehiä niitä vartioitsemaan, elleivät kerrassaan olisi -palanneet. Nyt ei muu auta kun vastarintaa tehdä. Ajattelinpa lähettää -luodin tuohon ensi kärryyn, vaan kun eivät he mitään vielä ole puhuneet -tai tehneet, en tahtonut riitaa aloittaa". - -Kärryistä nousi alas kuusi miestä. Yksi niistä jäi hevosia vartioimaan; -toiset alkoivat astua talonpoikia kohden. Nämä vetäysivät vähän ylemmä, -mäen rinteesen. - -"Mihin matkanne, hyvät ystävät?" kysyi Björn. - -"Saman kysymyksen me voimme teille tehdä", sanoi Sormuinen. - -"Me olemme tarkastusretkellä, veikkoseni", lausui Björn. "Huhu on -kertonut että vaarallisia vehkeitä olis tekeillä ja me, järjestyksen -miehet, olemme tulleet katsomaan, onko tuossa huhussa perää". - -"Järjestyksen miehet!" nauroi Nevalainen ylönkatseellisesti. "Te olette -veronkantajia, vaan ei järjestyksen miehiä. Pysykäät ammatissanne". - -"Ja te olette maamme pettureita", sanoi Arnkijl, "ja siitä oikeuden -edessä saatte vastata. Nyt saatte kääntää nenänne Nurmesta kohden; ei -Käkisalmea enään tartse ajatella". - -"Etkö häpeä meitä syyttömästi herjata", virkkoi Karjalainen. "Me olemme -menossa pääkuvernööri Nierrothin luo, hakemaan huojennusta -pakkoverosta". - -"Sen valehtelet samoin kuin kotonasi olit valhetellut meneväsi -Repolaan", huusi muuan Hovilaisista. - -"Sinä hävytöin rakki", kähisi Karjalainen. "Olet varmaan käynyt -kotorauhaani rikkomassa". - -"Ole siitä rauhasta levollinen, kun itse olet täällä", lausui äkäinen -renki. - -Mielet täten kiihtyivät kummallai puolen niihin määrin, että Hovilaiset -kohta ryntäsivät talonpoikien päälle. Nämä vastustelivat ensin itsiään -sauvoilla, vaan kun Hovilaisilla olivat miehet muassa, alkoi -talonpoikien asema käydä hankalaksi. - -Nevalainen kohotti nyt pyssynsä; pamaus kuului ja Arnkijl vaipui kohta -polvilleen. Luoti oli käynyt vasempaan pohkioon. - -Hovilaiset joutuivat tästä aivan vihan vimmaan. Heitä oli nyt vaan -neljä neljää vastaan. - -"Tuossa saat viimme kappain edestä", huusi Sormuinen ja heitti Björniä -hartioille. Tämä kiljasi iskusta ja hyökkäs Sormuisen päälle, löi häntä -miekan lappealla oikeaan käsivarteen, joka meni turraksi. Samassa yksi -Hovilan renki sieppasi Sormuisen seljälleen. - -"Älkäämme jatkako turhaa työtä", sanoi nyt Karjalainen. "Palataan -sovinnossa, ettei tule käräjä-asia". - -"Sinä raukka", karjasi Nevalainen. "Sovinnossa!" - -Mutta Karjalaisen rohkeus oli mennyt. Hän laski pyssynsä puuta kohden, -lausuen: "Ei tässä enään auta vastustaa". - -Kun Turuinen näki kumppaninsa noin alakuloisena, niin hänenki rohkeus -väheni. Hovilaiset käyttivät tämän epäröimisen edukseen. Kohta oli -Sormuiselta kädet taka sidotut; samoin Karjalaiselta ja Turuiselta. - -Nyt seisoi Sipo Nevalainen yksin neljää vastaan. Hän ei kerennyt ladata -pyssynsä, vaan hän piti sitä piipusta kiini ja heilutti sitä kuin -nuijaa. Hovilaiset epäilivät käydä tuon uhkaavan näköisen talonpojan -kimppuun. Vihdoin he kuitenki häpesivät, etteivät neljän voisi yhden -voittaa; he ryntäsivät yht'aikaa Sipon päälle. Tämä sai muutaman rengin -kiini, paiskasi hänen niin voimakkaasti toista renkiä kohden, jotta -kumpii vyöryivät tien syrjään ojaan, huutaen ja noituen. Arnkijl istui -tien syrjässä änkyttäen tuskasta pohkiossaan; ainoastaan Björn ja yksi -renki voivat enään Nevalaisen kimppuun käydä. - -Hevoset laaksossa olivat taistelusta levottomiksi tulleet ja lykänneet -kärryt takaperin. Äkkiä Nevalaisen muoto synkistyi; hän tirkisteli -laaksoon ja jupisi: "Kohtaloni ei suo mulle menestystä tällä kertaa". - -Hetken oli voimakas mies kykenemätöin itseään puollustamaan. Tämän -hetkisen käytti Björn edukseen. Hän astui Nevalaisen luo, otti -taskustaan nahkahihnan ja sitoi Sipon kädet tämän seljän taa. - -Nyt Nevalainen kavahti ikääskun unen horroksista, syvään huo'aten. Hän -oli lumouksestaan päässyt, ja olis nyt taas ollut valmis vastarintaa -tekemään; vaan nyt ei enään voinut. - -"Noidan ennustus kävi toteen", jupisi Nevalainen. "Kuka olis uskonut: -sininen karhu puussa ja sitä karhua ei luoti voi tappaa". - -Talonpojat vietiin nyt kärryjen luo, joihin kuhunki yksi pantiin. -Turuinen ja muuan Hovilan rengeistä saivat jalkapatikassa kulkea -Pielisiin, josta saivat hevosen. - -Nevalainen, noustessaan Björnin kärryihin, tirkisteli vieläi kärryjen -perälautaa, johon sininen karhunkuva oli maalattu. Tämä oli muka -Björnin vaakuna. - -Paluutettujen viha ilmausi paluumatkalla erilailla. Sipo istui -äänetöinnä. Björn koetti häntä puhutella, vaan Nevalainen ei vastannut -hänen puheesen. Hän mietti vaan yhtä asiaa: saada tieto siitä, kuka -heidän retkensä oli ilmaissut Hovilaisille. Sormuinen purki sappensa -Hovilaisille mitä pahimmalla tavalla hän voi, luvaten heille korvausta -tämän päivän edestä. Vihdoin hän vaikeni lausuttuaan, ettei noille -kelvottomille raukoille kannattanut kelpo miehen puhua; eivät he edes -haukkumista ansaitseisi. Karjalainen rupesi puhelemaan renkien kanssa -sopuisasti ja koetti saada tietää, kuka Hovilaisille oli talonpoikain -menon ilmoittanut; vaan tästä seikasta hän ei selvää saanut. Turuinen -istui äänetöinnä; ei hän näyttänyt liioin surevan tätä äkkinäistä -palausta. - -Myöhään illalla saapuivat matkustajat taas kotiseuduilleen. Kun -Nevalainen astui alas kärryistä, tuli Juhana pihalle, katsomaan kuka -ajoi kartanolle. Synkkä ajatus oli syntynyt Sipon aivoissa. "Minä -uskon, että Juhana on tämän matkaansaanut", ajatteli hän. "Isä poikansa -pettänyt!" - -Näin päättyi talonpoikain retki Käkisalmelle. Nevalainen haastettiin -käräjiin siitä, kun oli ampunut kruunun käskyläistä ja muut talonpojat -retkelle houkutellut. Hän tuomittiin sakkoon, jonka hän kernaasti -maksoi, lausuen: "Mun kukkarostani nyt raha lähtee, vaan Hovilaisilta -se vielä kerran peritään". - -Arnkijlin vamma parani pian; vaan hänen sydämmeensä oli haava isketty, -joka kauan pysyi arpeutumatta. Siinä haavassa kyti sammumatoin viha -Nurmeksen talonpoikia ja etenki Nevalaista vastaan. - - - - -IX. - -Jalous ja vaara. - - -Tämän onnettoman retken kautta oli Sipo Nevalaisen mieli muuttunut -entistään katkerammaksi ei ainoastaan Hovilaisia, vaan läheisimpiäänki -kohden. Hän oli kadottanut luottamuksensa ihmisiin ylipäänsä. -Karjalaista ja Turuista hän kohteli ylönkatseellisesti. Hänen vaimonsa, -jota Sipo aina oli hellimmällä rakkaudella kohdellut, ei enään ollut -varmaa siitä, milloin hän saisi jonku pistävän sanan mieheltään kuulla. -Sipo ajatteli: onko mahdotointa, ettei vaimoni olis menostani -julkaissut? Hän oli jo kerran syyttänyt vaimoaan siitä, vaan kun tämä -pyhästi oli vakuuttanut olevansa syytöin, niin lauhtui Sipon mieli -sillä kertaa. - -Omaa poikaansa Sipo nyt suvaitsi vielä vähemmin kuin ennen. Jos Juhana -oli iloinen, oli se epäluotettava merkki; jos hän oli suruinen, oli -sekin suru tietysti siitä syystä, kun isä arveli. Isän ja pojan välillä -oli juova syntynyt niin syvä, että pelvolla täytyi tulevaisuutta -odottaa. - -Sormuinen oli samoin kun Nevalainen onnistumattoman retken jälestä -tullut paljoa kärtyisemmäksi kuin ennen oli ollut. Hänen kaunis ja jalo -sisarensa sai usein kärsiä veljen ra'an ja maltittoman mielen kiukkuja. -Juhanaa ei Yrjö enemmän kuin Nevalainenkaan suvainnut; hän ei -koskonkaan ollut Juhanan suoruutta rakastavaan mieleen mieltynyt. -Juhanaki puolestaan ei voinut Yrjön raakuutta ja itsevaltaisuutta -kunnioittaa. Sisar koetti välittää näiden eriluontojen kesken; vaan -välitys onnistui hyvin vaillinaisesti. - -Oli muuan synkkä päivä Marraskuun alulla. Elsa istui kamarissa pirtin -takana. Hänen mielensä oli raskas; ei ollut hän sitten edellisen päivän -aamua saanut tavata Juhanaa. Koko edeltäpuolenpäivän oli hän odottanut -saada kuulta jotai Nevalaisen talosta, vaan turhaan. Yrjö oli sisarensa -alakuloisuuden pian huomannut ja siitä tapansa mukaan ilveillyt, josta -Elsa oli ruvennut itkemään ja mennyt kamariinsa. - -Yrjö oli jälkeen puolen päivän mennyt kylään. Elsa istui, niinkuin yllä -sanottu on, kamarissa ja tirkisteli tietä pitkin, eikö sieltä joku -näkyisi tulevan. Lohdutukseksi yksinäisyydessään lauloi hän seuraavan -laulun:[5] - - Missä viivyt sa, odottamani? - Missä astut sinä, armahani? - Valkea, miss' oot vaeltamassa? - Missä kultani nyt kulkemassa? - Oi jos, jospa likellä jo oisit, - Kaiken mulle riemun sinä toisit! - Tulosta sun heti tuntisin ma, - Astunnasta heti arvaisin ma; - Liekkinä ma tykös lehahtaisin, - Virstan, kahden vastaan kapsahtaisin, - Suuta suihkajaisln, - Vaikka veress' oisi, - Joka surman toisi, - Sultahan sen saisin!... - Vaan ei kullan luokse kuulu ääneni, - Kujerrus ei ehdi armahalleni, - Kuuset mua vaan on kuulemassa, - Hongan oksat vastaan huokaamassa! - -Kun hän oli laulun lopettanut, näki hän vihdoin kaivatan Juhanan -tulevan tietä pitkin. Ilosta sykähti Elsan sydän. Neito ei voinut -mitenkään pysyä kamarissa, vaan riensi pirttiin ja olis juossut -kartanolle ellei kaksi renkiä olis siellä toiminut. Vihdoin astui -Juhana sisään ja sulki rintaansa vasten kauniin neitosen. - -"Sinä olet kauan odotuttanut itseäs", sanoi Elsa puoleksi surullisella, -puoleksi leikillisellä äänellä, hellästi silmäillen Juhanan jaloa -katsantoa, jolle surumielisyys ja lempi antoivat liikuttavan väreen. - -"Olihan vähän estettä kotonani", sanoi Juhana, koettaen hymyllä salata -todellista, surullista mieli-alaansa. - -"Oi Juhana", sanoi Elsa, joka huomasi lemmittynsä alakuloisuuden, "mitä -on tapahtunut? Isäsi on sulle varmaanki ollut kova". - -"Mitäpä tuota salaan", virkkoi Juhana. "Hän syyttää mua siitä, että -olen lähdöstä Käkisalmeen antanut tiedon Hovilaisille. Mieleni tosin -teki ilmaista, vaan en kuitenkaan sitä tehnyt. Kun kielsin isälleni -ilmoittaneeni, kutsui isäni mua valhettelijaksi ja raukaksi, koska en -tekoani juljennut tunnustaa ja sanoi, ettei hän mua silmäinsä edessä -suvaitse, ennenkun hän saa kuulla, että retki jonku muun kun minun -kautta on tullut ilmaistuksi. Oi Elsa! Paholainen on varmaan -pauloihinsa isäni mielen kietonut. Äitini on surusta ja pelvosta sängyn -omainen". - -Neidon posket olivat Juhanan puhuessa vaalenneet. Äkkiä veri niihin -taas kohosi. - -"Juhana", lausui Elsa. "Sinä olet syyttömästi saanut kärsiä. Jos se, -joka retkestä ilmoitti, olis tiennyt, että sinua siitä syytetään, niin -olis hän heti itsensä ilmoittanut. Mutta nyt hän sen tekee heti sinulle -tässä". - -"Kuinka?" lausui Juhana hämmästyen. "_Sinäkö_ olisit ilmoittanut?" - -"Juuri minä", virkkoi Elsa. "Kun näin sinun tuskasi heidän lähtönsä -johdosta; kun kuulin, että ainoa pelastuskeino olisi antaa tieto -lähdöstä Hovilaisille, niin päätin ainoaa keinoa koettaa. Minä lähetin -Saarelan Pekan viemään kirjeen Hovilaan ja käskin hänen heti kirjeen -jätettyä tulla pois ilmottamatta, mistä se oli. Niin on hän tehnytki". - -"Oi armas Elsani! Mitäs olet tehnyt?" sanoi Juhana tuskallisesti. "Jos -saavat tietää, että sinä olet heidän vehkeensä ilmituonut, niin olet -hukassa. Meidän pitää varoittaa Saarelan Pekkaa ilmoittamasta, mistä -kirje oli". - -"Ja sinä siis saisit kärsiä viattomasti!" lausui innostunut neito. "Ei, -Juhana! Minä ai'on ilmoittaa tekoni ja silloin olet sinä pelastettu". - -"Jumalan nimessä, Elsa, mitä ajattelet?" huudahti Juhana. - -"Minä ajattelen sitä, mikä oikein on", virkkoi Elsa vakavasti. - -"Sinä teet sekä sinun että minun onnettomaksi, jos ilmoitat tekosi. -Vaan jos minä olen muka syypää, niin ei vaino sinua kohtaa. Jos sinä -ilmoitat itsesi, niin luulevat kuitenki, että minä olen puheellani -tekoosi vaikuttanut, niinkuin valitettavasti olenki". - -"Juhana", lausui Elsa totisesti; "sinä olet sanonut, että _totuus_ -on korkein, mitä elämässä tulee noudattaa; totuus toisia ja itseään -kohtaan. Jumala on totuuden kirkas lähde ja hänessä, joka aina totuutta -puhuu ja puollustaa, on jotaki jumalanmoista; niinhän olet sanonut. -Vaan valhe ja petollisuus ovat kaikista paheista inhottavimmat. -Vaaditko nyt, että antaisin sun syyttömästi kärsiä isäsi epäluuloa, kun -juuri minä olen syyllinen? Vaaditko, että soisin kalliin äitisi -sairastaa ja kyyneleitä vuodattaa sun vuokses, kun voin sun pelastaa?" - -"Mutta ajattele mitä seurata voi, jos asiasta ilmoitat", virkkoi -tuskallisesti Juhana. - -"Mitä seurata voi, se on Jumalan kaikkivaltiaan kädessä. Hän suojelee -mua, niinkuin tähänkin saakka", sanoi neito ja kohotti kalpean kauniin -muotonsa korkeutta kohden. - -"Mun ihana impeni", huudahti Juhana innostuen; "sinä et saa kärsiä sen -vuoksi, että hyvän teon olet tehnyt. Meidän täytyy välttämättömästi -miettiä joku keino, jonka avulla voit tästä pälkähästä päästä". - -Juhana tuskin oli saanut nämä sanat sanotuiksi, ennenkuin pirtistä -kuului jalkojen kopina. Nuoret rakastavaiset kavahtivat, kuullessaan -Sipon ja Yrjön äänet. - -"Hän on varmaanki täällä", lausui Sipo, "valittamassa Elsalle ilkeästä -isästään. Voinko hyvä olla. Oma vereni on mun pettänyt". - -"Jos joku jäsen on pahennukseksi, niin on paras se pois leikata, sanoo -raamattu", lausui Yrjö. - -Elsa tämän kuultuaan, horjui ja vaaleni. Ennenkuin Juhana voi -aavistaakaan, töytäsi neitonen auki kamarin oven, astui pirttiin ja -lausui: "Juhana on syytöin. Minä olen retkestänne ilmoittanut -Hovilaisille ja tahdon siitä rangaistuksen kärsiä". - -"Elsa", huudahti Nevalainen. "Sinä ilmoittanut! -- Se ei ole -mahdollista. Poikani kohtalo nuo sanat huulillesi toi. Hän on syyllinen -ja sinä syytöin. Vain kuinka, Juhana?" jatkoi Sipo poikaansa kääntyen. - -"Elsa on syytöin", kuului Juhanan tuskallinen vastaus. - -"Ja sinä siis syyllinen", lausui Sipo. - -"Hän on syytöin", huudahti Elsa, "Minä ilmoitin menostanne kirjeen -kautta ja kirjeen vei -- - -"Ah Elsa, Elsa", huusi Juhana. "Minä rukoilen sinua polvillani: älä tee -itses ja minun onnettomaksi tuommoisia puhumalla". - -"Voithan siskoni pelastaa", virkkoi Yrjö. "Sano että olet syypää, niin -uskomme sinua enemmän kun siskoani. Ei vaimonpuolen ois luullut olevan -niin rohkean". - -"Hän ei saa eikä voi syypääksi rueta, koska hän on viatoin", lausui -Elsa kuumeellisella innolla. "Yrjö voipi tiedustella Saarelan Pekalta -lähemmin tästä asiasta; hän kirjeen vei. - -"Nyt armahani", sanoi Elsa hellästi, kääntyen Juhanaan, "nyt olet -pelastettu". - -Hän ojensi kumpaisetki kätensä lemmittyänsä kohden, astui askeleen -eteenpäin ja vaipui hiljaa lattialle. Hän oli pyörtynyt. - -Juhana murheesta tuskaantunut, heittäysi polvilleen armaan neidon -viereen; sitten hän hyppäsi ylös ja loi tuiman silmäyksen isäänsä ja -Yrjöön. "Hän kärsii samoin kun onnetoin isänmaansa sen vuoksi, että hän -sitä rakastaa eikä suo sille pahaa tapahtuvan", lausui Juhana pitkään. -"Se, joka syytöin on, heittäköön hänen päälleen ensi kiven". - -"Nyt on kyllin nähty ja kuultu tällä kerta", lausui Nevalainen. - -Hän astui ulos. Yrjö häntä seurasi. - -"Olis suotavinta, että tuo rakkauden väli loppuisi aikoinaan", virkkoi -Sipo Yrjölle. - -"Koetetaan niin", sanoi Yrjö. - -"Minä surkuttelen sun kaunista sisartas", lausui Sipo. "Poikani on syy -tähänki onnettomuuteen". - -Sipo meni nyt kotiinsa. Juhana seisoi vaaleana kuin kuolo Elsan -vieressä. Vihdoin tämä heräsi tainnuksistaan. Juhana painoi muiskun -kalpean morsiamensa huulille ja lausui sitte: "Nyt menen Saarelan Pekan -luo varoittamaan hänet julkaisemasta käynnistään Hovilassa. Jos hän -kieltää, ei sinua voida syyttää. Mutta voi kuitenki että asiasta -ilmoitit!" - -Näin sanottuaan suuteli Juhana Elsaa ja läksi kotiinsa astumaan. Täällä -odotti häntä uusi suru. Hänen rakas äitinsä oli äkkiä kuollut. Sipo -seisoi äänetöinnä vaimonsa ruumiin ääressä eikä ensin huomannut -Juhanaa, joka heittäysi polvilleen ruumiin eteen. Hetken kuluttua -kohosi huokaus Sipon rinnasta. Hän astui ulos, salatakseen kyyneleet -silmissään. - - - - -X. - -Vierasmies, joka puhumattaki voi todistaa. - - -Kolme viikkoa oli kulunut edellä kerrotusta. Nevalaisen vaimo oli -hautaan laskettu. Isä ja poika tunsivat kipeästi, minkä uskollisen -tukeen he olivat menettäneet. - -Simo Affleck viipyi vielä Kajaanissa, vaan huhu kertoi hänen aikovan -sieltä palata niin pian, kuin järvet jäätyisivät. Sanottiin hänen -silloin tulevan joukon kanssa Nurmeslaisia jälleen kuuliaisuuteen -saattamaan ja rankaisemaan. Hovilassa löytyi 21 kuormaa majurin -tavaraa, jotka olivat Lieksasta tuodut ja olivat Kajaaniin vietävät. -Kun nämä tavarat olivat Kajaaniin saatu, silloin tulisi Affleck -Nurmekseen. - -Nurmeksen talonpojat päättivät koettaa eduksensa käyttää sitä aikaa, -joka vielä oli jäljellä, ennenkun Affleck oli palaava Nurmekseen. - -Nevalaisen käytös Karjalaista ja Turuista vastaan Käkisalmen retkellä -oli nämät aivan suututtaneet Sipoon. Tämä oli muitaki talonpoikia -kohden ruvennut kärtyisemmäksi kuin ennen ja vähitellen oli -tyytymättömyys häneen yleinen. Yrjö Sormuinen, jonka sopu Sipon kanssa -oli pintapuolinen ja jonka sydämmessä kateuden tuli enemmän arvossa -pidettyä Nevalaista kohden kyti kytemistään, puhalteli hiljaa, -varovasti tuota kytevää tulta. Niin taitavasti osasi hän menetellä, -että Sipo ei huomannut toverinsa kaksipuolista käytöstä; ainoastaan -tarkemmin huomaavaiset muista tiesivät sen, että Yrjöä ei voisi -suututtaa, jos Nevalaisesta puhuisi vaikka kuinka pahaa. - -Nurmeksen talokkaat pitivät kokouksen, jossa keskusteltiin retkestä -Hovilaa vastaan. Muuan torppari toi Nevalaiselleki sanan siitä, että -kokous pidettäisiin Karjalaisen luona. Sipo hoksasi nyt selvästi sen, -minkä hän jo oli vähin aavistanut: että talonpojilla olis häntä vastaan -nurja mieli. Koska ei Yrjö tai joku muu talokas, vaan torppari hälle -antoi kokouksesta tiedon, ymmärsi hän yskän ja päätti kokonaan pysyä -retkestä erillään. - -Tämä päätös kalvoi Sipon sydäntä. Nyt, kun koston hetki oli lähestynyt, -piti hänen istua ristissä käsin ja odottaa mitä muut toimisivat! Mitä -hänen omaisensa, mitä Hovilaiset tästä ajattelisivat? He olisivat -tietysti siitä mielissään, ehkäpä surkuttelisivat häntä! - -Nämät mietteet yhdeltä ja ylpeys toiselta puolen ahdistivat Nevalaisen -sydäntä. Ei hän koskaan ollut itsensä niin yksinään tuntenut olevan -kuin nyt. - -Talonpoikien kokouksessa oli päätetty, että retki Hovilaa vastaan piti -tapahtuman yöllä Marraskuun 30 päivää vasten. Illalla 29 p. -kokoontuivat Nurmeslaiset Turuisen luo, josta lähtö oli tapahtuva. Yrjö -Sormuinen yksimielisesti johtajaksi. - -Miehiä oli ko'olla neljättäkymmentä. Usea oli, peljäten retken -seurauksia, ollut siihen osaa ottamatta. "Aseina oli miehillä pyssyjä -ja musketteja, joita ainaki osaksi olivat saaneet sotaharjotuksiansa -varten ja myös vihollisiaan vastaan käytettäviksi, mutta jotka nyt -käännettiin omaa isäntää ja kruunun käskyläistä vastaan".[6] - -Pienoisessa mökissään istui yllämainittuna iltana yksinään, niinkuin -tavallisesti, Horman Malla. Hänen edessään oli avonainen lipas, jossa -hän säilytti aarteensa. Siinä oli sekaisin kultasormuksia ja -korvarenkaita, hopealusikoita ja rahoja. Malla oli juuri (tiesi -monennenko kerran sinä päivänä) lukenut ja kädessään punninnut nämä -kaikki kalleudet. Nyt hän luki ne viimme kerran. Hän suuteli niitä, -piti niitä etempänä ja lähempänä silmäänsä, suuteli niitä uudestaan ja -pani ne vihdoin lippaasen takaisin. Nyt hän kohotti muutaman turppaan -pankon vieressä, ja laski sinne lippaan talteen. - -Ulkona vinkui tuuli ja lunta satoi. Oli uuden kuun aika. Laskeunut -päivä oli jättänyt jälkeensä synkän pimeyden, jonka kuitenki -lisääntymistään lisäyvä lumivaippa lieveni. - -Noita kuuli ovellaan kolme kopausta. "Kukahan näinki myöhään ja tässä -ilmassa neuvoani hakee?" jupisi hän, astui sitten oven luo ja kysyi: -"kuka siellä?" - -"Avaa, noita", kuului vastaus. - -"Kukas olet, sano nimes, et muutoin pääse sisään", lausui Malla. - -"Sipo Nevalainen tartsee vielä kerran apuasi", kuului vastaus. - -Ovi avattiin. Kalpeana, hiukset hujan hajan astui sisään Nevalainen. -Levotoin tuli hehkui hänen silmissään. - -"Noita", lausui hän, ottaen takkinsa alta esiin kauniin hopealta -hohtavan lippaan; "nyt on neuvos ja kykys tarpeesen. Talonpojat aikovat -tehdä hyökkäyksen Hovilaa vastaan. Sun pitää estää tämän onnistumasta". - -"Estää -- retken onnistumasta -- Sipo Nevalainenko niin puhuu? Oletko -Hovilaisten ystäväksi ruennut?" kysyi Malla. - -"En ole kenenkään ystävä -- kuule noita -- nyt olen niinkuin sinä -- -mulla ei ole ketään, johon voin luottaa, jota voisin rakastaa, ei edes -kulta ja hopea niinkuin sinulla". - -"Hm", -- jupisi Malla. -- "Minä ymmärrän. Sinä olet suututtanut -talonpojat". - -"Minä olen heitä moniaita hävyttömästä pelkurimaisuudesta nuhdellut; -siinä kaikki. Nyt ei enään Sipoa tarvita! Oli aika, jolloin mun apuani, -mun neuvoani tarvittiin. Se aika on mennyt. -- Mutta vähät siitä. Sano -miten talonpoikien retki estetään". - -"Milloin se tapahtuu?" kysyi noita. - -"Tän'iltana", vastasi Sipo. - -"Mutta jos retki estetään, niin Hovilaiset pelastetaan suuresta -vaarasta, sillä nyt on retkelle edullinen aika", lausui Malla, -tuijottaen Nevalaiseen yhdellä silmällään. - -"Aika voi vastaki olla edullinen", virkkoi Sipo. - -"Vaan Affleck voi siksi palata", lausui noita. - -"Olkoon miten tahansa", virkkoi Nevalainen. "Asijain nykyinen asema on -kärsimätöin; muuta se, Malla, niin tämä lipas sisustaneen on sinun". - -Malla vilhui silmällään ahnaasti tuohon hohtavaan esineesen. - -"Minä voin sinua auttaa", lausui Malla painavasti. "Talonpojat luulivat -hyvin sinuttaki toimeen tulevansa. Minä lupaan että ennenkun he -Hovilaan saapuvat, tulevat he sinua avukseen pyytämään". - -"Sitä en minä usko", sanoi Sipo. - -"Siinä tapauksessa et tunne Horman Mallaa", lausui noita. "Taikausko -on, Jumalan kiitos, suuri, ja sen avulla voin suurempiaki toimeen -saada. -- Mene nyt levollisena kotiisi ja odota; ennenkun yö on -puolessa, olet sinä Hovilassa". - -Sipo, joka ei tiennyt mitään varmempaa keinoa saada tietää lähimmäistä -tulevaisuuttaan, tytyi tähän lupaukseen, vaikk'ei hän siihen juuri -luottanut. Hän antoi lippaan noidalle ja sanoi: "Tuo on kallis lahja; -vaan tärkeä onki nyt asiani ollut. Jos tänä yönä pääsen Hovilaan -toimimaan, niin vielä tulevaisuuski on siitä yöstä kuuleva". - -Niin sanottuaan erosi Nevalainen noidasta ja meni kotiinsa. Mennessään -hän jupisi: "Minä tunnen, että nyt on elämässäni kääntökohta, johon -olen ehtinyt. Seuratkoon hyvää tai pahaa, kunhan joku muutos -nykyoloissa tapahtuu". - -Kaksi tuntia myöhempään kun Sipo oli noidan luona käynyt, liikkui -Nurmeksen maantiellä suurehko miesjoukko verkalleen eteenpäin. -Eturivissä astuivat Sormuinen, Karjalainen, Turuinen, Ikonen, Nyyrinen, -ja moni muu koetti aina aikatavasta tunkeuda eturiviin, muka jotaki -kysymään, vaan oikeastaan ikäänkun arvoaan lisätäkseen. - -"Eipä olisi luullut tuota", lausui muuan jykevä partasuu, "että Yrjön -sisar, siivo Elsa, olis noin juljennut veljeään ja muita pettää. Vaan -rakkaus se kaikki rakentaa, sanoi Puuperän Aatami, kun nai Tiiralan -rikkaan ruotimuorin". - -"Saarelan Pekka ei tunnusta vieneensä kirjeen", sanoi Yrjö Sormuinen, -"osittain tietysti pelvosta, osittain säälien Elsaa. Minä luulen myös -että Nevalaisen Juhana on parastaan tehnyt, tukkiakseen hältä suun. -Vaan nyt, kun ollaan näin miehissä ko'ossa, voitaisiin käydä tuolla -Pekan mökissä ja pakoittaa hänet tunnustamaan". - -"Vaan jos Hovilassa myönnetään että Pekka on kirjeen tuonut, niin ei -Pekan kielto mitään merkitse", virkkoi Karjalainen. - -"Hovilassa ei oltu tuojaa tunnettu, siinäpä se ässä on", lausui Ikonen. -"Pekka on vasta kaksi kuukautta täällä ollut". - -"Hovilaiset ovat luvanneet kaksi talaria hopea-rahaa sille, joka -retkestä ilmoitti, vaan Pekka-parka ei ole uskaltanut käydä rahat -perimässä", sanoi Nyyrinen. "Jos ei mua tunnettaisi, niin kävisin -hyvänä miehenä perimässä palkinnon". - -"Vaan jos otettaisiin Pekka nyt mukaan, niin Hovilaiset kyllä hänen -tuntisivat", lausui vakava Turuinen, joka ei suinkaan arvannut, että -hänen ehdoituksensa oli hyvinki arvoisa. - -"Oikein. Oikein", huusivat useat. "Sehän on selkeä asia! Turuinen on -oikeassa". - -Kuusi miestä poikkesi nyt kujalle, joka johti Pekan mökkiin; toiset -kulkivat verkalleen eteenpäin. - -Mökin luo ehdittyään astui Sormuinen ja kaksi miehistä sisään; muut -odottivat oven takana, ollen valmiina auttamaan, jos niin -tarvittaisiin. - -Pekka makasi oven suussa; hänen vaimonsa lapsen kanssa perempänä -penkillä. Kun Pekka kuuli oven avauksen, heräsi hän, hypähti pystyyn, -iski valkeaa tuluksillaan ja viritti päreen palamaan. Sitten hän, -kynsien vasemmalla kädellään pellavankarvaista tukkaansa, ärähti: -"Keitä p----leitä te olette, jotka yörauhaa häiritsette? Totta mar, -nämä Nurmeslaiset ovat lemmon joukkiota". - -"Älä veikkoni noin melua", lausui Sormuinen; "meillä on vaan vähän -asiaa sulle". - -"Asiaa!" ärähti Pekka. "Minkä l--mon asian aika _nyt_ on?" - -"Yö on meidän asioillemme sopivampi päivää tällä kertaa", virkkoi Yrjö. -"Kuinka on Pekka tuon kirjeen laita, jonka Hovilaan veit? Tunnustapa -nyt!" - -"Tunnusta", sanoi Pekka. "Mitä höpiset?" - -"Tuon arvasin", sanoi Yrjö kumppaneilleen, jatkaen Pekalle: "Sinun -pitää nyt lähteä mukaamme". - -"Se on valhe", sanoi pellavatukkainen Pekka, hyppäsi rahille ja otti -seinältä luodikon. Ojentaen sen tulleita kohden, virkkoi hän: "Ulos -täältä! Tuossa on ovi. Millä oikeudella te tunkeutte asuntooni?" - -Yrjö ja hänen kumppaninsa vetäysivät ovea lähemmäs, nähdessään -ojennetun pyssyn. - -"Älä ylpeile", virkkoi Yrjö. "Sinä olet yksi ja meitä on kolme -näkyvissä ja kolme oven takana". - -"Vaikka olis teitä viisi sisällä ja kuusi oven takana, niin ei teillä -ole oikeus puolellanne", sanoi jäykkä Pekka. - -Muuan miehistä oli hiljaa hiipinyt Pekan taa ja sieppasi tämän äkkiä -kumoon. Pekan vaimo parkasi pelvosta ja lapsi rupesi ruikuttamaan. - -"Jumalan tähden", huusi vaimo. "Mitä aiotte Pekalle tehdä? Hän on -viaton". - -"Hänelle ei mitään pahaa tapahdu, kun hän vaan meitä seuraa Hovilaan", -virkkoi Yrjö. "Sieltä hän kohta pääsee pois, kun on tehtävänsä tehnyt". - -"Älä tunnusta siellä. Pelasta kaunis Elsa", kuiskasi vaimo Pekalle. -Yrjö kuuli sanat ja lausui hymyillen: "Ei hänen tartse puhua sanaakaan. -Hovilaiset sanovat vaan, jos hän on sama mies, joka kirjeen toi". - -"Minä en tosiaankaan halua nyt yöllä seuraanne lähteä", sanoi Pekka. -"Huomenna voin noutamattaki tulla". - -"Kiitos lupauksesta", lausui ivaten Yrjö. "Vaan niinkuin sanottu, -tarvitsemme sua juuri nyt. Pistä siis housut jalkaasi". - -Pekka ei tähänkään suostunut. Housut tukittiin väkisin hänen jalkaansa. -Takkia myöski piti muiden tukkia hänen ylleen; sitten hän talutettiin -tuvasta ulos. - -Sill'aikaa kun tämä kohtaus oli suoritettu Saarelan Pekan mökissä, oli -kujan suussa odottaville talonpojille tapahtunut vielä kummempi näytös. -Kohta senjälkeen kun Yrjö seuraajineen oli eronnut Pekan mökkiin, -olivat talonpojat tiellä, noin kymmenen sylen päässä, nähneet -leimahtavan tulen. He astuivat vähän eteenpäin, katsoakseen mikä syy -oli tähän ilmiöön; vaan ei mitään he huomanneet. Hetken kuluttua näkyi -jäletysten kaksi leimausta ja jälestä ikäänkuin miekkojen kalske. -Talonpojat säikähtivät; he astuivat taaski katsomaan, mikä oli syynä -ilmiöön; vaan ei mitään näkynyt. Ja kohta näkyi kolmannen kerran kolme -väläystä ja kuului valittava ääni, joka puhui: "Onnettomat! Mihin -jätitte Sipo Nevalaisen?" - -"Mitä tämä merkitsee?" sanoi Karjalainen, jonka kalpea muoto todisti, -että rohkeus ei isommassa mitassa enään majaillut hänen rinnassaan. - -"Ei liene tämä hyvän edellä", jupisi Turuinen. "Mutta mitä meihin -koskee Nevalainen?" - -"Älkäämme turhaan ajatustamme vaivatko", sanoi Ikonen. "Tuo ilmiö -merkitsi jotaki; vaan me menemme matkamme eteenpäin siitä huolimatta". - -"Minä pelkään ettemme Hovilan portin sisäpuolelle tule tänä yönä", -jupisi muuan vanhus. "Olen paljon nähnyt mailmassa ja tiedän, että -enteistä voi tulevaisuutta aavistaa". - -Näille arveluille tuli äkkiä päätös, kun noita ilmausi talonpoikain -keskelle, ilman että he huomasivat tarkemmin, mistä päin hän tulikaan. -Horman Hallan kukin tunsi parhaaksi selittäjäksi tässä asiassa; ja kun -Malla oli kuullut kertomuksen ilmiöstä, jonka kertomuksen hän varmaanki -viidellä eri tavalla sai kuulla, niin hän lyhykäisesti selitti, että -Sipo Nevalainen oli se mies, joka enemmän kuin kukaan muu voisi johtaa -rynnäkköä Hovilaan ja nuhteli talonpoikia siitä, että he niin -ajattelemattomasti olivat ohitse menneet sen miehen, jota usean heistä -tuli hyväntekijänään kiittää. - -Tätä puhetta koettivat jotkut vastustella, vaan kun noita ennusti -varmaa epäonnistumista retkelle, jos ei Nevalainen ollut muassa, niin -mukaantuivat kaikki siihen, että Sipo noudettaisiin kotoaan. Päätöksen -jälkeen seurasi heti teko ja piakkoon oli Sipo, joka ensin kielsi -lähtemästä, saatu mukiin. - -Kun Yrjö yölliseltä syrjäretkeltään oli saapunut muiden luo, näki hän -suureksi kummastuksekseen ja harmikseen Nevalaisen muassa olevan. Hän -tervehti Sipoa kuin tavallisesti, vaan Yrjön sydämmessä kyti kateuden -liekki. Hän päätti asettaa Sipon semmoiseen asemaan, jotta tämä ei -suinkaan kiittäisi onneaan, kun oli tullut näin käskyttä muiden mukaan. -Talonpojat olivat saapuneet Hovilan kujan suuhun. Sipo Nevalainen -asettui nyt heidän eteensä ja lausui: "Meidän sopumme ei viimme aikaan -ole ollut aivan kehuttava. Syytä siihen löytynee jos minun puolellani, -niin teidänki. Vaan minä unhotan vähät riidat ja pyydän teidän tehdä -samoin. Nyt on meillä yhteinen vihollinen ja yhteinen vaara. -Väkivallalla on meitä kohdeltu ja väkivallalla me puolestamme -kohtelemme vihollisiamme. Köyhien, orpojen ja leskien puoltajina olemme -tällä hetkellä. Oikea asiamme on, toivon ma, meille tuopa voiton. -Toverit, olkaat urhoolliset! Minä koetan tänä yönä kunnostaa nimeni. -Tehkäät te samoin, niin koston ja voiton suloisuutta saamme varmaanki -nauttia". - -Horman Malla, joka oli retkellä muassa, lausui: "Tähtihin on -kirjoitettu, että Nevalainen on kummia matkaan saava Hovilassa. Olkaat -hälle kuuliaiset, niin voitto on teidän, mainio voitto". - -Yrjö Sormuinen, joka myöskään ei tahtonut olla muita huonompi -kehotuksissaan, sanoi: "Koston hetki on tullut. Tässä riippuu, mun -uskoni mukaan, voitto ei yksityisen, vaan kaikkien urhoollisuudesta. -Niinpäin minä tähtien kieltä tulkitsen. -- Älkää säästäkö -käsivarsianne! Hakatkaat mihin vaan ulotutte. Pistetään tuohon lemmon -pesään tuli, jotta se perinpohjin hävitetyksi tulisi". - -Oli sydänyön aika. Miehet alkoivat liikkua eteenpäin, läheten Hovilan -ulkohuoneita. Etupäässä astuivat Sipo Nevalainen ja noita, joka -ikääskun Nevalaisen suojelushenkenä kulki hänen sivullaan. Nevalaisen -toisella sivulla astui Yrjö Sormuinen, vakaisena, kalpeana. Hovilassa -näkyivät kaikki uneen vaipuneen ja talonpojat tulivat aivan -esteettömästi portille saakka. Tässä pysähdyttiin vielä kerran ja -tulijain parvi jaettiin kolmeen osaan, joista pienin oli jäävä portille -vartioimaan, josko mikään vaara uhkaisi; toisista yksi parvi olisi -valloittava kukin yhden niistä kahdesta rakennuksesta, joita Hovilassa -löytyi. - - - - -XI. - -Yöllinen taistelu. - - -Hovilan tilalla oli kaksi päärakennusta: yksi isompi, jossa majurin -läheisimmät uskotut asuivat, toinen pienempi palvelusväelle ja niille -monille, jotka Jessenhaus oli pitäjäältä ko'onnut, majurin omaisuutta -varjelemaan. Muuan historioitsija kertoo tähän aikaan Hovilassa -löytyneen, pait Jessenhausia, Arnkijliä ja Finneä, kaksi -veronkantokirjuria, yhden suutarin ja 6 renkiä. Hovilan varsinainen -suojelusväki oli siis 12 henkeä, pait vielä 10 talonpoikaa, joita -Jessenhaus oli sinne nykyisin saanut. - -Talonpojat, suutari ja kaksi renkiä asui pienemmässä rakennuksessa, -joka oli isompaa vastapäätä. Ulkohuoneet milt'ei yhdistivät rakennusten -sivut eli päät toisiinsa; ainoastaan pienoiset solat erottivat -toisistaan ulkohuoneet ja päärakennukset. - -Talonpojat olivat, niinkuin mainittu, pysähtyneet lähellä porttia. He -jakaantuivat kolmeen parviin. Isompaan rakennukseen oli määrä -viidentoista miehen rynnätä; pienempään sama määrä; kuitenki olivat -useammat kääntyneet sille haaralle, jossa suurin vaara uhkasi; portille -jäisi viisi miestä vartioimaan. - -Nyt oltiin valmiit rynnäkköön. Mutta odottamatoin tapaus pidätti -talonpoikain askeleet. Kujan suusta kuului pyssynpamaus. Kamalalta se -kajahti sydänyön hiljaisuudessa. - -"Mitä hiidessä tämä merkitsee?" sanoi Yrjö Sormuinen. "Tähän asti on -ehditty ja nytkös este tulisi!" - -"Minä pelkään, että itse Affleck on tulossa ja antaa merkin -Hovilaisille", sanoi Turuinen. - -"Me olemme hukassa, pengon ma, jos kahden vaikean väliin joudumme", -lausui herkkätunteinen Karjalainen. - -"Hukassa!" naurahti noita. "Hoitakaat te muut Affleckin joukkoa, kyllä -minä hänen itsensä hoidan". Hän otti, näin sanoen, povestaan peilin ja -lausui: "Joka tuossa näkee kuvansa, häntä polttaa helvetin tuli, kunnes -minä hänen kiusasta pelastan. Hän lupaa hädässään tehdä mitä tahdon". - -"Hsch", virkkoi Yrjö. "Kujan suusta kuuluu ääniä". - -"Lempo vieköön kujansuussa olevat!" lausui Nevalainen. "Katsokaat! -Hovilassa herättiin pamauksesta. Siellä viritettiin juuri valkea". - -"Nopeus on nyt tarpeesen", sanoi Sormuinen. "Olkoonpa nyt vaikka itse -Belzebubi liikkeellä, niin emme saa vitkastella. Me hyökkäämme heti; -tulkoon perästä mitä tulee". - -"Niin minäkin aattelen", sanoi Turuinen. - -"Mutta jos joudumme ahdinkoon?" lausui Karjalakien. - -"Päästäänhän kuitenkin pakenemaan syrjätietä", sanoi Turuinen. - -Kujan suusta ei nyt kuulunut mitään. - -"Parasta on, että joku meistä käväsee katsomassa, mitä tuolla kujan -suussa on", virkkoi Nevalainen. "Sitten ollaan ainaki varmaat". - -"Käy, Nevalainen, katsomassa", sanoi Yrjö Sormuinen, joka heti hoksasi, -mitä tähän sopi vastata. - -"Minä olen täällä tarpeesen, ettei miehet päättömiksi joudu", vastasi -Sipo. - -Noidan suu vetäysi hymyyn. "Se sattui", jupisi hän; sitten hän lausui -muutamalle, joka näytti olevan "homo novus" tässä joukossa: "juokse -kujan suuhun ja ota selko, kutka siellä ovat. Tuo heti vastaus -Hovilaan. Me ryntäämme kuitenki heti. Aika on kallis". - -Noidan sana vaikutti. Talonpojat avasivat porttinsa ja hyökkäsivät -kahdessa parvissa kartanolle; yksinään riensi etupäässä isoon -rakennukseen Sipo Nevalainen. Sen joukon, joka häntä aikoi seurata, -esti Yrjö Sormuinen eteenpäin menemästä. - -"Pysähtykäät!" huusi Yrjö. "Kujalla sanotaan Affleck'in olevan". - -Miehet tottelivat käskyä, jonka kautta Sipo yksin tuli menemään -sisälle. Sormuinen oli tuon lauseensa tuulesta temmannut; aikomus oli -johtaa Nevalainen hengen vaaraan ja se onnistui. - -"Ahaa", huusi Björn Finne, nähdessään Nevalaisen sisään hyökkäävän. -"Tässäpä tämä väkivaltaa kärsinyt ystävämme tulee meitä tervehtimään. -Aikomus lie varmaan ku'moron'ia tulla toivomaan, vaan ajasta on sulla, -veikkoni, ollut huono tieto, joka ei olekaan kumma, koska talonpojat -ovat aamun virkkuja ja illan torkkuja". - -Arnkijl ja Jessenhaus hyökkäsivät nyt ynnä Björn Nevalaisen päälle. -Tämä tarttui Björniä niskasta ja Jessenhausia kurkusta ja kolahutti -heidät kahdesti yhteen. Mutta Arnkijl oli hiipinyt Sipon taa ja silpasi -tätä pitkällä mittapuulla takaraivoihin, jotta Sipo päästi saaliinsa ja -vaipui tainnuksissa lattialle. - -"Hurraa", huusi Jessenhaus. "Oivallista, Rietrikki! Tuossa on nyt -talonpoikaisruhtinas pitkänään. Hän, joka meille kostoa on vannonut, on -itse joutunut koston omaiseksi". - -"Jumala varjelkoon talonpoikia", ärjäsi Björn. "Nyt en ole heille hyvä. -Tekispä mieleni nylkeä tuo sydämmikkö, joka tuossa pitkänään venyy". - -Tämä hurskas toivo, puolittain leikillä lausuttu, ei olisi voinut -toteen käydä; sillä ovi avattiin ja joukko talonpoikia ryntäsi sisään. - -"Missä Nevalainen?" huusivat he. - -Ovesta virtaileva vilpas tuulen henki virvoitti Sipoa niin, että hän -heräsi tainnuksistaan. Hän näki veronkantajien hyökkäävän muutamasta -ovesta sisään ja lyövän oven lukkoon. Talonpojat seisoivat ällistyneinä -oven edessä. - -"Lyökäät ovi pirstaleiksi", huusi Sipo, joka hyppäsi pystöön ja astui -joukon etupäähän. - -Pyssynperiä ja keihäitä kohotettiin, rasaus kuului ja ovi oli samassa -neljänä palaisena. - -Oven takana oli pimeä huone. Sinne tuotiin pirtistä valaistusta. -Veronkantokirjureita etsittiin, vaan turhaan. - -"Kummallista!" jupisi Nevalainen. "Ei muuta ovea kun tämä löydy". - -Noita astui nopein askelin sisään. - -"Tuletpa niinkuin kutsuttu", lausui Sipo. "Käytä nyt tietäjäkykyäs. -Sano, mihin tästä huoneesta pääsee, pait pirttiin, tuon oven kautta". - -Noita astui askeleen taappäin, kääntyi seinää kohden, painoi sormellaan -pieneen nuppulaan, joka oli lähellä lattiaa. Muuan ovi aukesi. - -Oven takana kohosivat kierot astuimet, jotka näyttivät johtavan -vinnille. - -Lyhty kädessä hyökkäsi Nevalainen ja neljä miestä astuimia ylös. Noita -seurasi jälestä. Kun oli vinnille saavuttu, alettiin varovasti astua -eteenpäin. Kun oli jonku matkan ehditty, tultiin väliseinän luo, josta -ovi johti toiseen vinnin osastoon. Nevalainen kumppanineen astuivat, -katsellen ympärilleen, yli kynnyksen. Noita heitä seurasi, vaan äkkiä -tunsi hän kaksi kättä puristavan häntä kurkusta. Malla, jonka -kohtuullisuus nautinnoissa oli hyvissä voimissa pitänyt vielä -vanhempanaki, ei ollut halveksittava vastustaja. Hän ojensi laihat -käsivartensa, ja rupesi kynsimään vastustajaansa niin tuntuvasti -naamaan, että hätähuuto ja kirouksia kuului. - -Heikonlainen lyhdyn valo näytti siksi ympäristöä Nevalaiselle, jotta -hän huomasi Jessenhausin joutuneen noidan kynsiin. Vinnillä oli muuan -konttoori, jonka avonaisella ovella Björn ja Arnkijl seisoivat, nostaen -konttooriin vinniltä jotain raskasta arkkua. "He kätkevät aarteensa", -ajatteli Sipo ja astui heitä estämään. Mutta samassa tuulen henki -sammutti lyhdyn ja kaikki oli pimeään kätketty. - -"Näittehän tuolla toisessa päässä portaat?" kysyi Nevalainen hiljaa -seuraajiltaan. - -"Näimme", nämä vastasivat. - -"Nyt lähetään hiljaa tuota konttorin ovea kohden", jatkoi Sipo. -"Tartutaan veronkantajista kiini ja kannetaan tai paiskataan heidät -portaita alas". - -Tuskin oli tämä sanottu, ennenkun Jessenhaus parkasi pahasti. Noita oli -häneltä toisen silmän pois roukannut. Tuskasta hurjistuneena, kokosi -Jessenhaus kaiken voimansa ja heitti noidan niin voimakkaasti seinää -kohden, jotta Malla tuskin voi henkeä vetää. Nyt seurasi hetken -äänettömyys. Sipo seuraajineen oli lähennyt Arnkijliä ja Björniä. Vaan -samassa kuului konttorista ääniä. - -"Nyt hyvät ystävät olette ansaan joutuneet", sanoi ivaten Arnkijl. -"Teitä on viisi miestä ja yksi akka; meitä kymmenen miestä. Olkaat -valmiit". - -Konttoorista tunki miehiä esiin. Nyt syntyi meteli, jota on helpompi -ajatella kun kertoa. Jessenhaus lupasi miehille rahaa ja juomista, jos -he oikein kurittaisivat nuo hävyttömät talonpojat. Vinnin lattia tömisi -jalkojen ryskeestä: hätähuutoja kuului. Nevalainen seuraajineen olivat -ahdistetut loukkoon, josta eivät voineet liikkua. Konttorista oli tuotu -keihäitä ja miekkoja, joilla Hovilaiset pistelivät ja silpoivat -vastustajiaan armottomasti. - -"Malla", huusi Sipo, "jos auttaa voit, niin nyt on apus tarpeesen. En -tiedä mitä lupaan, jos meidät voit nyt pelastaa". - -"Mulla on yksi anomus", sanoi noita; "jos siihen suostut, niin voittoon -käännän asiamme". - -"Minä suostun, vaan auta pian", huudahti Sipo. "Keihäs sattui -olkapäähäni". - -"Vanno että suostut pyyntööni", lausui noita. - -"Minä vannon Jumalan nimessä ja autuuteni toivon kautta", virkkoi Sipo. - -"Kuulkaapa veikot", sanoi Jessenhaus, ivaten tuskissaan. "Autuuden -toivo! Hahhaah!" - -"Nyt, miehet, ankara hyökkäys", lausui Björn. "Survokaat nuo pedot -pehmeämmiksi!" - -"Noita! me olemme hukassa!" huusi Sipo. - -Samassa häikäisevä valo leimahti, valaisten esineet vinnillä. Kohta -jälestä kuului hirveä pamaus. Päällekävijät peräytyivät kiljuen -tappelusta, mitkä seisallaan pysyivät. Mutta useimmat olivat vaipuneet -polvilleen, toiset selälleen. Sakea, tukehduttava savu täytti vinnin. -Sipo tunsi jonku tarttuvan häntä kädestä kiini. Hän kuuli äänen -kuiskasevan korvaansa: Ole levollinen. Sipo tunsi äänestä noidan ja -seurasi häntä, kunnes he saapuivat yhdessä astuimiin, joita olivat ylös -tulleet. Kohta olivat he alhaalla. - -Täällä oli liike kaikkialla. Talonpojat olivat pienemmän rakennuksen -etuhuoneessa sytyttäneet läjän törkyjä. Valkea leveni levenemistään ja -tarttui välikattoon. Savu täytti eteishuoneen. Kiväriperien jyske ja -keihästen helinä kuului savun seasta. - -Hovilan suutari, uljas ja roteva, taisteli kuin muinoin Aias -Telamonios. Hän käsitteli talonpoikia erittäin huolettomasti, paiskoi -heitä seinää kohden ja potki heitä pitkillä jaloillaan, Yrjö Sormuinen, -joka kuuli, kuinka Taunalan Kaaperi eleli ja hehkui malttamattomuudesta -saada otella noin uljaan vastustajan kanssa, riensi Kaaperin luo. - -"Oletkos oikea mies, suutari, niin tässä löydät vastusta", sanoi Yrjö -kopeasti. - -"Oletpa liian pieni, sinä karsassilmä", sanoi Kaapeli höngähtäin. "Tule -tänne, niin pistän sun tuonne vesiammeesen päällesi likoon". - -"No, noh, veikkoseni", sanoi Yrjö. "Taavetti oli pieni ja Goliath iso, -vaan kuinkas kävi?" - -Yrjö tarttui nyt suutaria takin kaulustasta kiini. Suutari rakasti -enemmän sylipainia ja miehet siis tulivat lähemmäs toisiaan. Yrjö -koetti kohottaa suutarin maasta, heittääkseen hänen allensa, vaan tämä -piti varansa, hyökkäsi ruumihinsa koko painolla Yrjön päälle, jotta -tämä keijahti seljälleen ja suutari päälle. - -Ilohuuto kaikui Hovilaisten huulilta. - -Vaan samassa rymähti palava katto alas. Töin tuskin pelastuivat ihmiset -alta; kaksi talonpoikaa ja yksi renki tulivat pahoin poltetuiksi. - -Asiat olivat kääntyneet aivan talonpoikien eduksi, sittenkun he olivat -vielä apuväkeä saaneet. Nuo kujansuussa tulevaiset, jotka laukauksella, -varomattomasti kyllä, olivat koettaneet rohkaista kumppaneitaan ja -antaa merkin tulostaan, olivat lisänneet talonpoikien lukumäärän -viiteenkymmeneen. - -Aamupuoleen vaikeni tämä kahakka vihdoin. Voitetut vietiin isoon -pirttiin, johon myös talonpoikia kokousi, minkä mahtui. - -Noitaa ei näkynyt. Hän oli kahakan päätyttyä mennyt kotiaan; miksi? sen -saamme vasta nähdä. - -Pirtissä pantiin nyt toimeen jonkimoiset käräjät; Nevalainen ja -Sormuinen istuivat pitkän pöydän päähän tuomariksi. Voitetuille -lausuttiin ankarat sanat. - -"Nyt on meidän vuoromme tullut", sanoi Nevalainen tuimasti -veronkantajille. "Jos ne kyyneleet, joita täällä pitäjäässä teidän -vuoksi on vuodatettu, olisivat ko'otut, voisivat ne tuskin sammuttaa -sen liekin, johon te olette omaiset joutumaan. Jos jotakin -puollustukseksenne voitte lausua, (jota epäilen), niin puhukaat, -kohtalonne lievennykseksi. Mutta minä tiedän, ettei teillä puollustusta -ole". - -Jessenhaus, Björn ja Arnkijl katselivat ympärilleen. Kaikkialla -uhkaavia talonpoikais-muotoja! - -"Nyt on teidän vuoronne", lausui Jessenhaus. "Mutta vuoroon vieraissa -käydään! Me aiomme ilman Ryssän avutta toimeen tulla. Kavaltajiksi emme -kuitenkaan rupea, niinkuin te. Myös kuljemme me päivällä, emmekä -semmoisia ahdista, jotka eivät voi itseään puollustaa. Kostoa, kostoa -teille, jotka yöllä murtautte hiljaiseen, rauhalliseen majaan oman -käden oikeutta harjottamaan!" - -"Sitokaat nuo hävyttömät", huusi Nevalainen. - -Samassa talonpojat hyökkäsivät Björnin, Arnkijlin ja Jessenhausin -päälle ja sitoivat heiltä kädet taa. He vietiin sitten muutamaan -kamariin, jonka ovelle pantiin vartijat. - -Nyt seurasi toinen näytelmä. Saarelan Pekka talutettiin sisään. Hän oli -aivan kalpea ja värisi vilusta, sillä koko taistelun kestäessä oli hän -muutaman aitan vieressä seisonut ja kaksi miestä oli häntä vartioinut. - -"Tunnusta heti tuoneesi kirjeen", lausui Yrjö tuimasti Pekalle, jonka -entinen rohkeus oli muuttunut aivan päinvastaiseksi tunteeksi. - -"Minä -- tunnustan", virkkoi Pekka. - -"Sinä höperö", sanoi Yrjö, jonka mieleen juolahti, että jos ei hän -Pekan luona olis viipynyt, ei Sipokaan luultavasti nyt olisi muassa. -"Miks'et kotonasi tunnustanut? Oliko parempi yöllä lähteä kotoaan -kylmään?" - -Pekka sai nyt mennä. - -"Avatkaamme kellarit ja aitat; siedämmepä vankallaisen eineen", lausui -Yrjö. - -Seinältä otettiin avaimia, joilla talonpoikia riensi pihalle, tuomaan -kellareista ruoka- ja juomalajeja. Kohta istuttiin herkullisten -ruokapöytäin ääressä. Yön valvonta ja juomien nauttiminen teki moniaat -uneliaiksi, moniaat kuumeellisesti riemastuneiksi yrityksen -onnistumisesta. Itäinen taivas alkoi jo purppuralta hohtaa, ennenkuin -eine oli perinpohjin nautittu. Nyt pantiin levolle; vartioita jäi -kymmenkunta valvomaan. - - - - -XII. - -Veli ja sisar. - - -Talonpojat asettuivat nyt pitemmäksi ajaksi Hovilaan. He pitivät -itseään oikeutettuina menettelemään Hovilassa olevan omaisuuden kanssa -oman mielensä mukaan. Olihan se isoksi osaksi Nurmeslaisten! Hovilan -varustusväkeä pidettiin ikäänkun vankina; he saivat sen, minkä -voittajat heille soivat: hiukan ruokaa ja runsaasti nuhteita. - -Me jätämme nyt hetkeksi talonpojat Hovilaan, katsoaksemme miten oli -asian laita Yrjön kodissa. - -Oli päivä jälkeen sen, jolloin talonpojat olivat ensimäisenä viettäneet -uudessa majassaan. Elsa istui ja ompeli. Hän oli, sittenkun hänestä -viimein puhuttiin, käynyt melkoisesti vaaleammaksi, Se sielun tuska, -jonka hän oli kärsinyt, ilmoitettuaan antaneensa tiedon talonpoikien -retkestä Käkisalmelle, oli kalvanut hänen ruumiillista terveyttä. -Karjalan kukka alkoi kuihtua. - -Yrjö oli Elsaa kohden käyttänyt itsensä melkein niinkuin ennenki. Hän -ei tahtonut sisartaan ankarammin nuhdella ennenkun oli saanut selvän -siitä, oliko Elsa kirjeen lähettänyt. - -Niinkuin mainittiin, istui Elsa ja ompeli. Hän pyyhkäsi kutrin -tummanruskeista hiuksistaan, joka oli otsalle pudonnut, ylös, huokasi -ja herkesi hetkeksi ompelemasta. - -"Oi, emoni armas", puheli neito itsekseen, "muisteletko vielä haudan -tuollapuolen tytärtäsi, joka täällä kurjuuden laaksossa saa niin paljon -kärsiä? Miksi synnytit mun mailmaan? Et suinkaan aavistanut, että rakas -Elsa saisi niin paljon ja syyttömästi kärsiä. Ja miksi kärsin? Minkä -vuoksi veljeni on mua paljoa onnellisempi? Mutta ei ole oikein tehty, -ettäs näin valitan. Jumala kyllä tuntee, paljonko painoa hän kunki -päälle panee. Tule turvakseni, sinä sielun paras paimen, joka esikuvana -ihmisille majailit vähäisen ajan täällä puuttuvaisuuden maailmassa ja -sitten menit valmistamaan sijan niille, jotka sun sanasi mukaan -koettavat elää". - -Elsa pani pois ompelunsa, otti pöydältä ison piplian, avasi sen ja luki -Johanneksen evankeliumin seitsemännentoista luvun. - -Ilokseen näki Elsa, pannessaan pois piplian, Juhanan tulevan. Hän ei -malttanut lemmittyänsä huoneessa odottaa, vaan juoksi kartanolle. - -Kun rakastavaiset olivat huoneesen tulleet, sanoi Juhana ilomielin: -"Nyt saamme taaski rauhassa puhua. Olihan eilispäiväki meille -rauhallinen ja suloinen, kuin kevätpäivä ankaran talven jälestä. -Hovilassa nyt lakia laaditaan ja omaisuutta jaetaan. Samoin meki nyt -lemmen lakia laatikaamme ja muiskuja jakakaamme". - -Nuorukaiset olivat onnelliset, unhottaen levottoman nykyisyyden ja -eläen toivon ruusu-unelmissa! Surujen ja huolten keskellä on rakkaus -tavallistaan viehättävämpi; sehän on vanha, tuttu asia. - -"Elsa", lausui Juhana, "sinä rakastat mua niin isosti, että olit valmis -oman henkesiki uhraamaan edestäni. Sillä kun talonpojat saavat selvän -siitä, kuka kirjeen lähetti, niin se saapi henkeään varoa, olen kuullut -puhuttavan heidän lausuneen. -- Minä myönnän, että olit arveluttavassa -asemassa: toiselta puolen mun vaarani, toiselta isäni ja veljeni kosto. -Sinä valitsit jälkimäisen aseman. Mutta olisit voinut niinkin -menetellä, ettäs ei tilasi voisi tulla niin tukalaksi, kun on uhannut -tulla. Minä olisin kyllä helpommin voinut kantaa isäni ja veljesi -vainoa kun sinä. Mutta tehty on tehty. Nyt on tehtävänä koettaa estää -pahoja seurauksia. Minä olen käynyt Saarelan Pekan puheilla ja hän -lupasi kieltää kiven kovaan. Toivon, ettei sinun todistuksia uskota -näin vaarallisessa asiassa. Vaan nyt sinulta pyydän: jos vielä kysymys -tulee asiasta, niinkuin tietysti tulee, niin anna minun puhua -puolestasi äläkä toisen kerran vedä uhkaavaa vaaraa ylitsesi". - -"Vaan kun multa kysytään, enhän voi valhetella", lausui Elsa. - -"Tuon arvasin", puhui Juhana puoleksi ääneen tuskallisesti. "Enhän voi -sinua moittia siitä, että totuutta pidät pyhyydessä. Koska siis näin on -asian laita, löytyy ainoastaan yksi pelastuksen keino". - -"Ja mikä on se keino?" kysyi neitonen. - -"Ettäs pakenemme täältä", virkkoi Juhana. "Seuraa mua setäni luo. -Siellä emme tartse kärsiä omaistemme vainoa. Päin vastoin meitä siellä -suurimmalla hellyydellä kohdellaan. Mun silmäini edessä kangastaa -_siellä_ niin onnellinen tulevaisuus! Käsikkää astumme siellä elon -vaivaloista tietä, jakaen keskenämme kaikki surut ja riemut. Täällä on -epäluulo ja vaino; siellä rakkaus ja luottamus; paetkaamme, armahani, -pois näistä kurjista oloista". - -Juhana katsoi Elsaa rukoilevasti silmiin, Tämä seisoi äänetöinnä. Hänen -sydämmessään oli riita. - -"Mun armahaiseni", jatkoi Juhana, "miksi me olisimme tuomitut kärsimään -näin paljon? Onnemme ohjat ovat käsissämme. Suunnatkaamme tiemme täältä -riitaisuuden kolkoilta oloilta pois onnellisuuden laaksohon". - -"Mutta kuinka voin veljeni jättää?" kysyi neito. - -"Veljesi jättää!" kertoi Juhana. "Se olisi aivan kohtuullista, että hän -ottaa jonku toisen pistosanojensa esineeksi kuin sinun. Olet jo kyllin -kärsinyt". - -"Kärsimään lienen luotu", sanoi Elsa surullisesti. "Itsestäni en niin -paljon pidä, vaan sun vuoksesi, armahani, olisin kuitenkin ehkä taipuva -täältä pakenemaan, sillä täällä ei lempeämme enään kauan suvaita". - -Elsa oli nämä sanat juuri kerennyt lausua, kun Yrjö näkyi maantiellä. - -"Jumala armahda", huusi neito, "veljeni tulee. Mua aavistaa, että hän -ei tule hyvissä aikeissa". - -"Älä pelkää, armahani", virkkoi Juhana; "niin kauan kun kättäni voin -liikuttaa, ei sinulle mitään pahaa tapahdu". - -Yrjö astui nyt sisään. Hänen yhteen puristetut huulensa ja hehkuvat -silmänsä eivät hyvää ennustaneet. - -"Mulla on sisarelleni jotain sanomista", lausui Yrjö kiiruusti, sisään -tullessaan. - -Juhana ei ollut ymmärtävinään sitä viittausta poismennä, jonka nämä -sanat sisälsivät. - -"Elsa, tule tänne toiseen huoneesen puheilleni", sanoi Yrjö. - -Elsa yritti mennä, vaan Juhana hänet pidätti. - -Yrjön silmät välähtivät. Hän loi Juhanaan tuiman silmäyksen ja viittasi -sisarellen tulla. - -"Yrjö Sormuinen", virkkoi nyt Juhana, "me olemme tähän saakka toisiamme -hyvin vähän tunteneet ja puhutelleet. Syyn tähän kumpii tiedämme. Minua -on loukannut, ettäs tylysti olet kohdellut sisartasi. Nytki pelkään, -että häntä pahoin kohteleisit. Sano siis tässä sanottavas; minä tahdon -läsnä olla". - -"Poika", huusi Yrjö, "tiedätkö, mitä puhut ja kelle puhut! Minä olen -sisareni naittaja ja minun luvattani häntä ei kukaan saa". Yrjö -naurahti nyt ja lausui vihasta ivaan kääntyen: "Kaunis kunnia! Sisarta -ei uskalleta jättää veljen valtaan! vaan veli on usein uskonut -sisarensa semmoisen valtaan, jonka siveellisyyttä hän ei suinkaan -tunne. Tämä on kohtuutta! Jalosti tehty!" - -"Mitenkä voisin toisin menetellä?" virkkoi Juhana. - -"Aivan oikein ja kainosti lausuttu!" virkkoi ivaten Yrjö. - -"Oletpa sisareni jalo holhoja tietysti! Mitä minun tulee Elsan asioihin -sekaantua! -- Mutta lopussa kiitos on. Minun kauttani menee tie -morsiankammariin! muista se". - -"Jos raahit kieltää sisartas ottamasta sitä, jota hän rakastaa, niin -olet tunnotoin julmuri", sanoi Juhana, joka alkoi ajatella, että -Yrjöllä kuitenki oli tilaisuus melkoisesti vaikuttaa hänen tulevaan -kohtaloonsa. - -"Taaski sinulta ajatusta puuttuu", virkkoi Yrjö kärtysästi. "Onko -sisareni minua niin kohdellut, että hän minulta hyvää ansaitseisi? Hän -on juljennut pettää veljensä: ilmoittaa tämän hankkeet viholliselle. -Niin pitkälle on nyt asioissa päästy. Saarelan Pekka on tunnustanut". - -"Sitä en usko", lausui Juhana. - -"Sun uskomistas ei kaivata", virkkoi Sormuinen. "Nyt oikeutta jaetaan -Hovilassa ja sinne nyt Elsan täytyy tulla teostaan vastaamaan". - -Elsa seisoi kalpeana ja katseli peljäten veljensä uhkaavaa muotoa. - -"Joski Saarelan Pekka on syyttänyt Elsaa, niin ei yksi vierasmies -mitään vaikuta, siksi lakia tunnen", sanoi Juhana. - -Yrjö veti taskustaan esiin paperin, avasi sen ja piti sitä Elsan -silmien edessä. - -"Ah", huusi neitonen ja vaipui veljensä jalkojen juureen lausuen: - -"Oi Yrjö, rakas veli! Älä vie minua julmien kumppanies luo! Pelvosta ja -häpeästä silloin menehdyn". - -Neito halaili veljensä polvia. Yrjö seisoi synkkänä ja käänsi vihdoin -pois muotonsa sisarestaan. - -"Julma veli", virkkoi Juhana tuskallisesti. "Jalkaisi juurella matelee -olento, puhdas ja viaton kuin Herran enkeli. Saman äidin rinnoilla -olette levänneet, saman äidin siunauksen olette kummatki saaneet. Ja -tämän olennon sinä armottomasti poljet jalkaisi alle. Etkös pelkää -Ijankaikkisen kostoa tuosta luonnottomasta kohtelustasi. Herkeä jo ja -hillitse mielesi". - -"Hän ei siedä oikean ihmisen sääliä", sanoi Yrjö tylysti tuijottaen -sisareensa. - -"Sinä sydämmetön peto ihmishaamussa", sanoi Juhana, joka ei enään -voinut vihaansa hillitä ja raivoten hyökkäsi Yrjöä vastaan. - -"No, no, kiukka ystäväni", sanoi Yrjö, väistyen raivoisan nuorukaisen -edestä. Hän sieppasi äkkiä Elsan kainaloonsa ja ennenkun Juhana kerkesi -mitään estettä tehdä, oli jo Yrjö kartanolla. - -Juhana hyökkäsi hänen jälkeensä, vaan portaille tultuaan tarttui kaksi -vahvaa kättä hänestä kiini. Hän ponnisteli voimainsa takaa, vaan ei -päässyt irti. Hän näki hevosen valjastettavan, Yrjön nostavan sisarensa -rekeen ja hevosen kohta katoavan näköalasta. Vasta silloin päästi -Juhanan Sormuisen vahva renki, Aappo, irti. Jos Nevalaisella olis ollut -asetta, olis renki tekoansa varmaanki katunut. Nyt Juhana loi häneen -silmäyksen, niin ylenkatseellisen kuin voi, ja sanoi: "orja on orja". -Sitten hän läksi astumaan kotiaan päin, jupisten: "jos henkeniki -menköön, minä Elsan pelastan". - - - -XIII. - -Mitä Horman Malla Sipolta vaati. - - -Sen päivän iltapuoleen, jonka talonpojat ensimäisenä viettivät vasta -anastetussa olopaikassaan, tuli noita Hovilaan. Hän oli, niinkuin ennen -jo mainittu on, mennyt tiehensä, kun hän näki taistelun kallistuvan -talonpoikain puolelle. Nyt hän palasi aivan eri näköisenä, kun hän -taistelussa oli ilmaantunut. Hän oli pessyt silmänsä puhtaiksi, -kampannut hiuksensa (jota hän ei kaiketi vuoteen ollut tehnyt) ja -pukenut yllensä puhtaat, siistit vaatteet. Kaikki katselivat kummastuen -Horman Mallaa, joka ei sitten nuoruutensa ajan ollut puhdassa ja -siististi puettuna ollut nähtävänä. - -Sipo Nevalainen oli voiton ilossa heti kysellyt noitaa, vaan ei kukaan -ollut tiennyt, mihin tämä oli kadonnut. Sipolla oli suuri syy kiittää -Mallaa tämän monesta avunannosta; olipa hänellä lupauski täytettävä -Mallalle. - -Kun nyt noita tuli Sipon nähtäviin, tuli hän aivan hämilleen. Hän -koetti puhua; vaan ei sanaakaan tullut huulille. Hän seisoi -punastuneena Nevalaisen edessä. - -"Minä kiitän sinua sydämmestä", lausui Sipo noidalle. "Rohkeutesi ja -älysi kautta olet päästänyt mun pyrintöjeni perille. Kosto on -täydellinen; Hovilaisten omaisuus ja henget ovat meidän kädessä. Nyt on -sinun vuorosi vaatia, mitä tahdot vaivasi korvaukseksi; minä olen sekä -taipuva että velvollinen pyyntösi täyttämään, jos vaan mun vallassani -on voida niin tehdä". - -"Sinä voit pyyntöni täyttää, Sipo Nevalainen", lausui noita, jonka -äskellinen ällistys oli melkoisesti poistunut. - -"Olenpa utelias saada kuulla vaatimukses", virkkoi Sipo, miettivästi -silmäillen noitaa. "Kyllähän arvaan, mihin päin sinun himosi -kallistuvat; vaan löytyy, Jumalan kiitos, tavaraa Hovilassa". - -"Minä luulen, Sipo Nevalainen, ettet tällä kertaa arvannut oikein", -virkkoi noita. - -"Enkö?" kysyi Sipo, joka vasten tahtoaan säpsähti; sillä nyt hän ei -tosin aavistanut, mihin hän oli itsensä sitonut. - -"Lausu vaatimukses", sanoi Nevalainen noidalle, kun tämä seisoi -äänetöinnä, tirkistellen Sipoa. - -"Sinä olet luvannut pyyntööni suostua", lausui noita pitkään. - -"Senhän olen jo sanonut. Puhu suusi puhtaaksi", sanoi Sipo -malttamattomasti. - -Noita astui pari askelta lähemmäs Nevalaista ja lausui, Sipoa hellästi -silmäillen: "Mun pyyntöni on -- ettäs -- minun -- nait". - -Nevalainen kavahti; ei hän tiennyt, pitikö hänen korviaan uskoa. Hän -katseli, katseli noitaa, luullen, että joku henki oli tämän muotoon -pukeunut ja tullut Sipoa pilkkaamaan. - -"Kuinka?" kysyi Nevalainen. "Sinäkö vaan minä houraan?" - -"Ei kumpikaan", virkkoi noita. - -"Varmaanki jompikumpi ja luulenpa melkein, että sinun järkesi on -taistelun hyörinässä ja kolauksesta, jonka sait, vähän sekasortoon -joutunut", lausui Sipo. - -"Älä luule", virkkoi Halla. "Minä puhun aivan selvästi mitä ajattelen". - -"Noita", lausui Sipo. "En ymmärrä, mikä ajatus on aivoissasi syntynyt. -Mutta siinä ajatuksessa ei ole pontta eikä perää. Pyydä palkaksesi -tavaraa; se soveltuu sulle paremmin". - -"Minä en _tällä kertaa_ halua tavaraa ja saanhan sitäki, kun sinun -saan", sanoi Malla. - -"Ja mitäs minun saamisesta sulle hyötyä olisi?" sanoi Sipo. "Sinä olet -jo siinä ijässä, ettei rakkaus enään todellisesti voi sinussa syntyä. -Enkäpä minäkään sinussa juuri mitään niin viehättäviä puolia ole -huomannut, jottas vanha vereni rupeisi kuohumaan. Arvannet siis, että -tämmöisestä liitosta ei mitään iloa seuraisi, vaan päin vastoin, -pelkään ma, surua". - -"Sipo Nevalainen", sanoi noita; "koska sinä noin suoraan ajatuksesi -ilmaiset, niin teen minä samoin. Kuule siis: Kohtalo näytti -nuoruudessani aikoneen minut onnellisemmaksi kuin sitten tulin. -Vanhempani olivat varakkaat. He asuivat Repolassa, rajan tuolla puolen. -Syntymiseni jälkeen muuttivat he tänne. Mulla on siis kaksi kotomaata -tai oikeastaan yksi; sillä yhtä kansaa on Karjalan suuri heimo, vaikka -Onnetar on sen ajaksi kahtia jakanut. -- Kun kasvoin, tuli minusta -pulska tyttö, sanottiin ja moni nuori mies hyöri ympärilläni, mutta en -heistä huolinut. Vihdoin näin nuorukaisen, kauniin ja ujostelevaisen. -Kohta ymmärsimme toisiamme. Mutta isäni ei suostunut liittoomme; hän -ajoi mun pois kotoaan ja sitä en vielä nytkään hänelle anteeksi anna, -sillä hän on syy kurjaan elämääni. Varokoon kukin isä itseään estämästä -lastaan ottaa kenenkä tahtoo, kunhan tämä on siveä ja hyvä, olkoon -sitte köyhä tai rikas. -- Minä pakenin kotoani muutaman noidan -luo korpeen. Täällä odotin lemmittyäni. Ei häntä kuulunut, ei -näkynyt. Vihdoin kuulin hänen menneen naimisiin. Olin epätoivoon -joutumaisillani. Minä rupesin epäilemään kaikista ihmisistä, kun kuulin -että ainoa, johon luotin, oli mulle uskotoin ollut. Sittemmin kuulin -että Vilholle oli valeheltu mun karanneen korpeen ja kuolleen siellä -nälkään ja kylmään. -- Noidan luona oleskelin sitten nuoruuteni ajan ja -opin hänen taitonsa. Kun noita kuoli, jätti hän mulle omaisuutensa. En -siis köyhä ole; kyllä mulla tavaraa on, vaan paljon enempää tahtoo ja -sen vuoksi olen köyhänä ilmaantunut. Mutta sieluni on tuohon rahan -himoon väsynyt; se on ainian janonnut onnea, jonku ihmisen rakkautta -tai kunnioitustakaan. Vaan noitaa ei rakasteta, ei kunnioiteta; häntä -peljätään. Oi Sipo Nevalainen, jos tietäisit, kuinka monet yöt olen -päänalukseni kyyneleilläni kastellut, isoten ihmisten, ei, yhden -ainoankaan rakkautta tai kunnioitusta! Mutta turhaan! Seinät ovat -valitukseni kertoneet. Kun sain kuulla vaimosi kuolemasta, sykähti -sydämmeni ja ääni sisässäni kuiskasi mulle: 'Ota vaari tilaisuudesta. -Nevalainen tartsee apuasi'. Niin olen nyt tehnyt. Sinä tunnet elämäni -tarinan. Vieläpä senki lisään, että mailma ei voi minusta mitään pahaa -eli alentavaa puhua. Siis perustan pyyntöni lausuttuun; annan sinulle -tilaisuuden tehdä ilottoman elämäni ehtoopuolen onnellisemmaksi, kuin -sen aamu- ja puolpäivän-aika ovat olleet". - -Sen mukaan kun noita oli puheessaan eteenpäin ehtinyt, sen mukaan hänen -kasvonsa kirkastuivat. Sipo seisoi äänetöinnä, tuijottaen noitaan. - -"Mun älystäni voi sinulle ehkä vieläki hyötyä olla", sanoi noita. -"Noidan ammatin jättäisin tykkänään pois. Uskon, että sinun rinnallasi -vielä arvoni yleneisi samaan määrään kuin muiden ihmisten. Silloin -kuolisin onnellisna". - -"Minä olen sulle suuressa kiitollisuuden velassa", alotti Sipo -vastauksensa. "Minä olen myöski autuuteni toivon kautta luvannut -suostua pyyntöösi. Kun lupasin niin, luotin vissisti siihen, että -tavaraa palkinnoksesi pyytäisit. Jos olisin aavistanut, että -personallinen vapauteni olisi pelastukseni uhri, olisinpa melkein ennen -henkeni menettänyt. Minä toivon nyt, ettäs järkevästi asiat arvostelet -ja luovut tuosta naimis-hommasta, joka, koska se mulle on -vastenmielinen, ei suinkaan onnellisuutta tuottaisi. Pyydä tavaraa ja -jos et suunnattomia vaadi, niin mielelläni sun palkitsen". - -"Tuon melkein olen aavistanut", sanoi noita synkästi. "Kuinka ylpeä -Nevalainen julkeaisi noita-raukkaa vaimokseen ottaa! Vähät siitä, jos -hän siten yhden ihmisen maallisen onnen musertaa. Sehän useinki -tapahtuu". - -"Älä mua noin katkerasti syyttele", virkkoi Sipo. "En ole sua mitenkään -tahtonut loukata. Vaan ymmärräthän, ettäs en vasten tahtoani voi -pakottaa itseni toteuttamaan pyyntöäsi". - -"Oivallista puhetta", naurahti noita. Hän astui lähemmäksi Nevalaista; -hänen muotonsa muuttui uhkaavaksi kuin taivas ukonilman edellä. - -"Sinä olet _vannonut_ suostua pyyntööni", virkkoi Horman Malla. -"Tahtoisinpa nähdä, jos uskallat valaasi rikkoa. Silloin joudut kahden -valkean väliin. Yhdeltä puolen vanhurskas Jumala, toiselta noita, jonka -mahdin jo vähin tuntenet. Sipo Nevalainen", jatkoi Malla, laskien -painon sanoilleen, "jos et valasi ehdot täytä, niin on loppusi -surullinen, kamala -- kamala -- kamala!" - -Nevalainen, joka kaikin voimin oli koettanut rohkeutensa säilyttää, -saadakseen Horman Mallan vaatimuksestaan luopumaan, tunsi kuinka noidan -viimme sanat ajoivat pois veren hänen kasvoistaan ja voiman hänen -jaloistaan. Kylmä hiki peitti hänen otsansa. - -"Julma noita", virkkoi Sipo, "miksi minua näin ahdistat?" - -"Sun ylpeytesi tartsee rangaistusta", sanoi Malla, lisäten -uhkaavammalla äänellä: "Sinä häpeät minun seuralaisekses valita. Sulla -on kaksi ehtoa: ottaa minut tai -- hahhahhaah -- hänet, joka viimme -syksynä kävi Ikolassa, ja jolla oli toisessa jalassa kavio". - -"Pois -- pois -- jumalatoin noita", huusi Sipo, ko'oten viimme -voimansa. -- Horman Malla kohotti kätensä Nevalaista kohden ja lausui -kähisevällä äänellä: "Nyt ei noita _sinua_ auta. Varo itsesi! -Ennenkun kolme päivää on kulunut, saat minun nähdä". - -Malla astui ulos. Sipo heittäysi voimatoinna penkille ja pyyhki -kädellään kylmän hien otsastaan. - -"Pyrintöjeni perille päästyäni tämä vastus nyt tuli eteeni", jupisi -Nevalainen, kun hän, noidan mentyä, oli vähän tointunut. "Kuinka -kohoili rintani ylpeydestä, kun näin minun ja koko seudun rasittajat -voitettuina, häpeästä ja vihasta menehtymäisillään seisovan edessäni! -Heidän kohtalonsa, heidän henkensä oli kädessäni! Ja nyt ilmaantuu se, -jonka avulla milt'ei pääasiallisesti voitto on voitettu, ja vaatii -mahdottomia. Noita mun vaimona! -- -- -- Ei! Maksakoon mitä maksaa, mun -täytyy hankkia noidalle joku muu korvaus hänen vaivastaan. Vaan jos ei -hän tyydy? Henkeni on silloin vaarassa; sen tiedän. Uhka uhkaa vastaan! -En ai'o vastustamatta sortua". - - - - -XIV. - -Juhlapuoliset Hovilassa. - - -Talonpojat viettivät yhäti iloista elämää majurin puustellilla. Huhu -heidän onnistuneesta ryntäyksestä oli jo Pielisiin ehtinyt ja arvoisa -tuttavamme, rovasti Herkepaeus, oli kiiruusti matkustanut Nurmekseen, -neuvoillaan auttamaan Tsaarin uusia alamaisia. Hän saapui Hovilaan -päivänä jälkeen edellisessä kerrottujen tapausten. Hänellä oli muassaan -pitäjäsluutnantti Ahlholm ja talokas Ikonen. Tämä triumvirati eli -kolmimiehistö tuli "lähettiläänä" kirjallisten "käskyin" kanssa, -niinkuin senaikuiset aikakirjat todistavat. He tulivat määräämään miten -Hovilassa löytyvän omaisuuden kanssa piti meneteltämän. Sata tynnyriä -oli heti eroitettavat Tsaarin hyväksi. Rovasti lausui ettei mitään -väkivaltaisuutta nyt saisi harjoittaa; nyt näytettäisiin, että -lainkuuliaisuus ja sopu olisivat uuden järjestyksen tuntomerkkejä. - -Rovastin, luutnantin ja hyvän asian kunniaksi päättivät talonpojat -Hovilassa panna toimeen puolisateriat, joille tavallista juhlallisempi -muoto oli annettava. - -Talonpoikia hyöri edestakaisin ison pirtin ja aittojen sekä kellarien -väliä, tuoden jälkimäisistä edelliseen yltäkyllin ravintoaineita. -Hovilan vanhan, taitavan kokin, Matleenan, oli, vastoin tahtoaan, -täytynyt astua ammattiinsa ja noille "ryöväreille" valmistaa -herkkuruokia. Hän seisoi punaisena kun krapu takan ääressä, jupisi -itsekseen kostosta ja Jumalan pitkämielisyydestä jopa Luojan -käsittämästä neuvostelusta, joka salli Herran palvelian läsnäolollaan -pyhittää paatuneiden talonpoikain jumalatointa, lihallista -huolettomuutta. Itse oli Matleena hyvin lihallisesti huolehtiva; hän -paistoi ispinöitä ja vasikanpaistia. Silloin tällöin upotti hän -kapustan vellipadan mystilliseen syvyyteen ja maistettuaan lientä, -mörähti hän: ainakin ryöväreille kelpaa! - -Rovasti oli sattunut huomaamaan Matleenan ja astui tämän luo, lausuen: -"Herran rauha! kas mummoa. Punainen kuin liesi!" - -"Niin armollinen, korkiasti oppinut herra rovasti", virkkoi Malla -kumartuen, "kaikissa sitä ollaan! Minä olen niin punainen, niin -punainen! Levottomuudesta en ole kolmeen yöhön nukkunut. Päiväkaudet -saan kuulla talonpoikain komppasanoja. Herra rovasti. Te olette susien -joukkoon joutunut!" - -"Elämässä kohtaa meitä vastukset", sanoi Herkepaeus, "mutta meidän -tulee ne kärsiä. Näytättehän melkein terveeltä". - -"Jumalan kiitos, jos en olisiki terve, niin en tietäisi miten kaikkia -sietäisin kuulla ja nähdä. Mutta Herra ei pane isompaa kuormaa -kellekkään, kun minkä kukin kantaa jaksaa". - -"Oikein", vastasi rovasti, jatkaen sitte: "Te kuulutte olevan oikea -emä-kokki!" - -"Hm", hymähti Matleena. "Ovathan herrat minuun tyytyneet. Viisikolmatta -vuotta olen herroille emännöinyt". - -Rovasti, jolla oli jotaki puhumista pitäjäsluutnantin kanssa, lopetti -nyt puheen, mennen pois kyökin ovelta. - -"Kunhan tästä paistista tulis hyvä!" jupisi kokki. "Nyt sen -_pitää_ onnistuman; rovasti kyllä tietää kuka tämänki paistin -mamma on". - -Hetken kuluttua olivat ruat valmistuneet ja nyt istuttiin aterialle. -Isossa pöydässä oli kunniasija tietysti rovastilla; hänen oikealla -puolellaan istui pitäjäsluutnantti Ahlholm, vasemmalla Nevalainen ja -Sormuinen. Rovastin pyynnöstä käskettiin myös Jessenhaus aterialle; -vaan hän kielsi tulemasta. Isompaan pöytään istui parikymmentä henkeä; -kahden pienemmän ympärille yhteensä sama lukumäärä. Pienellä puolen söi -Hovilan vartiaväki. Jessenhaus, Björn ja Arnkijl söivät erillään -muista. - -Rovasti kohotti, kun ensi ruokalaji oli nautittu, lasinsa, jossa oli -Tukholmasta tuotua pikatongia ja lausui: "Kunnioitettavat läsnäolijat! -Arvoisat Nurmeksen asukkaat! Kukin on elämässään tullut huomaamaan, -että ajat muuttuvat. Toisinaan tämä muuttuminen on niin nopea ja -hämmästyttävä, että se erittäinki huomioomme pystyy. Semmoinen -tilaisuus on meillä nyt. Vähän aikaa sitten vallitsi epäjärjestys ja -väkivalta näillä mailla. Nyt ovat meillä asiat hyvin; onpa meillä uusi -hallituski. Ja tämä seikka onki syynä siihen, että vapaasti saamme -oikeuksiamme nauttia. Sillä minä julkean sanoa: Nämä herkut, jotka nyt -edessämme näemme, ovat teidän kukkaronne isommaksi osaksi maksaneet. -Mutta oikeus aina voitolle pääsee ja rehellisyys maan perii. Ettäs -asiat näin ovat, siitä olette lähinnä Jumalaa, kiitollisuuden velassa -itsillenne --" - -"Herra rovastille ensi sijassa", sanoi Sormuinen. - -"Minä, alhainen Herran palvelija, olin vaan välikappaleena", virkkoi -kainosti Herkepaeus. - -"Eläköön rovasti!" kuului usean suusta. Nevalainen ja Sormuinen -istuivat äänetöinnä eivätkä näyttäneet yleisestä ilosta paljon -tietävän. - -"Hyvät ystävät Nevalainen ja Sormuinen", virkkoi Herkepaeus, "näytätte -närkästyneiltä. Toivon, etten sanoillani liene teitä mitenkään -loukannut". - -"Päin vastoin", sanoi Yrjö, joka nyt pakoitti hymyn huulillensa -ilmaantumaan. "Mutta Nevalaisella ja mulla ovat perheelliset olot -semmoiset, että ne nostavat huolten pilvet otsillemme". - -"Valitettava asia!" sanoi rovasti. "Nevalaisen uppiniskaisesta pojasta -olen kuullut jotai, mutta sinulla, veikkoni, en ymmärrä mitä -perheelliset olot voisivat pahennusta matkaansaattaa". - -Yrjö kertoi nyt puol'ääneen rovastille asian. - -"No, jopa oli hän rohkea, uskallan sanoa", virkkoi Herkepaeus. "Ja mikä -etu hälle tuosta ilmoituksesta olisi ollut". - -"Mun poikani on häneltä pään pyörälle pannut", sanoi Nevalainen. "He -rakastavat toisiaan ja vihaavat lähimpiään. Ennen vanhempia -kunnioitettiin ja heidän tekojaan pidettiin viisaina; nyt nuoruus -ymmärtää enemmän kun vanhuus, joka hullutuksia vaan toimeenpanee". - -"Paljon totuutta tuossa puheessa!" sanoi rovasti. "Ajat ovat -pahentumaan päin -- tosiaanki", lisäsi hän, keskeyttäen väkinäisen -haukottelemisen. - -"Sisareni on täällä Hovilassa", lausui Yrjö. "Minä nimitän -läsnäolevaiset täällä tuomareiksi ja käsken heidän määrätä, minkälainen -rangaistus on sopivin semmoiselle rikokselle. Siinä en armoa ai'o -puoltaa, koska rikos on mitä pahinta laatua", virkkoi hän ja tuo kamala -välähdys ilmausi hänen silmissään. - -"Seneca sanoo: nemo prudens punit, quia peccatum est, sed ne peccetur", -jupisi Herkepaeus, lisäten ääneen: "Onko hän tekoaan katunut?" - -"Katunut!" naurahti Yrjö. "Kivenkovaan kieltänyt hän on, vaan ei -katunut". - -"Eikö hän vieläkään tunnusta?" kysyi Herkepaeus. - -"Vihdoin on hän tunnustanut, sittenkun asia jo oli muiden -todistuskappalten kautta selville saatu", virkkoi Sormuinen. - -"Ruoan päälle vähän levähtäkäämme ensin", sanoi Herkepaeus. "Sitten -ottakaamme tarkastelun alle tämä merkillinen asia. Sisares tulkoon -silloin esiin, niin saan minä -- jos suotte sen, hyvät ystävät -- hänet -tutkia". - -"Minä luotan aivan herra rovastin kykyyn ja tiedän teidän muistavan, -että Jumala ei ole ainoastaan armias, vaan myös vanhurskas", sanoi -Yrjö. - -"Hyvästi lausuttu!" virkkoi rovasti, jatkaen sitten: "Nyt ei mitään -muuta, kun kiitos olkoon herralle tästäki ateriasta! Osoittakoon Hän -vastedeski meille anteliaisuuttaan ja armoaan. Amen". - -Kun oli ruokapöydästä noustu, sanoi Sormuinen rovastille: "Saapa nähdä, -milloin uljaista tovereistamme saamme kuulla? Tietää kaiketi herra -rovasti, että majurin kuormat, jotka täältä ovat Kajaaniin lähetetyt, -paluutettiin, kun olivat peninkulman matkaa täältä kerenneet?" - -"Kuormat? Mitkä kuormat", virkkoi Herkepaeus. "En ole mitäkään kuullut. -Kerro veikkoseni". - -"Asianlaita on seuraava", lausui Sormuinen, hyvin tytyväisenä siitä, -että hän ensimäisenä sai rovastille tuon ilosanoman ilmoittaa. "Vähän -ennenkun Hovilan olimme valloittaneet, olivat majurin vainukoirat -(suokaa anteeksi, vaan vertaus lie sattuva) kerenneet lähettää -kaksikymmentä yksi Lieksasta tullutta kuormaa Kajaaniin. Kun tämän -saimme kuulla, lähetimme suuren joukon miehiä kuormia paluuttamaan. -Koetus päättyi onnellisesti. Kun kuormat olivat vietävät muutaman -virran poikki proomulla, olivat meikäläiset kuin haukat Hovilan renkien -niskassa; kuormat valloitettiin ja nyt ne ovat taas täällä". - -"Hyvä työ!" virkkoi rovasti. "Ne uljaat talonpojat!" - -"Ja nyt", jatkoi Yrjö, "nyt odottavat meikäläiset majurin tulevaksi, -niinkuin huhu on kertonut. Aikomus on, jos hän vähin voimin tulee, ajaa -hänet takaisi tai ottaa hänet vangiksi. Siitäkös ilo syttyisi, jos -majuri tuotaisiin tänne tuomiolle! Vaan ainaki saamme ennakolta kuulla, -jos ja milloin hän tulee. Minä varoitin Ikosta että, ennenkun hän -ryhtyy vastarintaa tekemään, ensin lähettää tänne sana, kun majuri on -näkyvissä ja Ikonen kyllä muistaa niin tehdä. Voimme siis rauhassa -täällä nauttia voittoamme ja oikeutettua saalistamme; voimme --" - -Yrjön puhe keskeytyi. Ikonen hyökkäsi sisään. Hän oli niin hengästynyt, -jottei hän voinut sanaakaan suustaan saada. Kun hän pöydällä näki ison -olut pokaalin, kallisti hän sen ja melkein tyhjensi sen sisällön, -sammuttaakseen janoaan. - -"Ethän lie majurin kynsissä ollut?" kysyi Karjalainen. "Siltäpä vähän -näyttää". - -Ikonen ähkyi ja pyyhki otsastaan hien. Häntä ahdistettiin kysymyksillä -siitä, mitä hän oli nähnyt ja kuullut ja missä majuri oli. Hän ryki nyt -pari kertaa, katsoen kuulioihinsa, jotka "intenti ora tenebant" -(niinkuin vanha Virgilio sanoo) ja rupesi nyt, samoin kuin muinoin -Aeneas, retkistään latelemaan. - -"Eilen illalla, päivänlaskun aikana", -- alotti Ikonen. - -"_Siinä_ pakkasessa!" puol'huudahti Karjalainen, jonka muoto -runsaasta ruasta ja juomisesta hohti kuin iltarusko. - --- "Olimme asettuneet Nuolijärven salmelle", jatkoi Ikonen, "jonne -täältä on neljä peninkulmaa. Taloa ei ole siinä lähempänä kun puolen -penikulman päässä. Me asetuimme salmen pohjoispuolelle, metsän -rinteesen, majuria väijymään. Hevosemme sidoimme puihin kiini; itse -kävelimme mäen rinteessä, pysyäksemme lämpyminä, sillä olipa oikia -irjanne. Saimme käsivarsiamme aika lailla poikki rintalastaan laputtaa. -Pakkanen alkoi aina ankarammin ahdistaa; varpaita alkoi kirvellä ja -vilun väreet kulkivat läpi koko ruumiin. Me kirosimme majuria, tuota -hartaasti odotettua ja aloimme tuumia, josko kärsisi tässä yön viettää -tai pitäisikö Rintalaan, johon oli puoli peninkulmaa, yöksi lähteä. -Tämä talo oli syrjässä siitä tiestä, jota majuri oli vaeltava. Siis -päätimme kuitenki odottaa saalistamme. Me elähytimme kontistuneita -ruumiitamme niillä vähillä väkevyyden aineilla, joita enään jäljellä -oli. Vihdoin, puol'yön aikana, kuului metsästä ääniä. Niinkuin kissa -hiirtä vartoo, niin meki nyt odotimme, milloin kallis saalis olisi -käsissämme. Olimmehan aseilla varustetut. Nyt -- hetki oli tullut -- -yks, kaks -- me hyökkäämme tulijain päälle. Ensi reessä ajoi yksi -ainoa mies. Me hyökkäämme hänen niskaan kolme henkeä. Nyt on Affleck -kiini --" - -"Hurraa", huusi Karjalainen ja yleinen riemu ilmausi läsnäolevien -muodoissa. - --- "Mut ilomme oli lyhyt", jatkoi Ikonen. "Toiset olivat myös -valloittaneet kahdet seuraavat re'et. Ensi työ oli avata reissä olevat -viina-ankkurit ja viettää pientä voittojuhlaa taivasalla. Ensi re'en -mies oli turkkeihin aivan kätkeytynyt. Tuskin kaulus kuorittiin alas ja --- hast du mir gesehen, niinkuin Jessenhaus sanoo jotai -kummastellessaan -- näkyviin tuli Holmströmin kalpea naama --" - -"Majurin kirjurin?" huusivat useat. - -"Juuri sama mies", lausui Ikonen. - -"Seuraavissa reissä ajoi kaksi majurin renkiä", jatkoi Ikonen -kertomustaan. "Minä tunnustan, ett'emme olleet juuri hyvällä päällä, -kun olimme tulleet näin toiveissamme petetyiksi. Saivat siis vankimme, -joista toinen renki ja kirjuri olivat vähän uppiniskaisia, kokea ettei -ole hyvä talonpoikien käsiin joutua, kun näiltä maltti on loppunut. -Eivätpä edes olis tahtoneet ilmaista, milloin majuri tulisi; vaan -sopivilla keinoilla saimme heidät tunnustamaan. Majuri oli seuraavana -päivänä (siis tänä päivänä) puolen päivän aikana tuleva Nuolijärven -salmelle. Aikomus oli meillä estää majurin tuloa ja rengit lupasivat -antaa meille hyviä neuvoja, miten majurin pääsy paraiten ehkästäisiin. -Koska vankimme voivat olla meille suureksi avuksi, vannotimme heidät -ettäs pitäisivät meidän puolta. Me asetuimme syvän laakson törmille ja -olisimme varmaanki saaneet kauniin saaliin, mutta rengit, jotka me, -heidän vannottuaan, päästimme irti, hyppäsivät äkki arvaamatta -hevostensa selkään ja pujahtivat käsistämme niinkuin kärppä metsään, -antamaan majurille tiedon aikeistamme". - -"Ja kuinka voitte te Hovilaisten sanansa pitäväisyyteen luottaa", sanoi -Nevalainen kärtyisästi. "Ajattelemattomat! Nyt on vaara kohta -ylitsemme". - -"Vaaraa emme pelkää enemmän kun sinäkään", lausui närkästynyt Ikonen. - -"Se kohta nähdään ja hyvä jos niin on", virkkoi Sipo Nevalainen. - -"Majurilla on kolmekymmentä sotamiestä muassa", sanoi Ikonen. "Emme -siis mitenkään olis voineet häntä vastustaa". - -"Se on totta", sanoi Sormuinen. "Te olette tehneet minkä olette -voineet. Nyt valmistaukaamme vastarintaan. Tän'iltana tulee Hovilassa -tapahtumaan pesän jako". - -Useat nauroivat tälle kokkapuheelle. - -"Majuri on tervetullut, jos hän suostuu jakamaan kanssamme ryöstetyn -omaisuutensa. Muutoin tulee hän vihollisenamme tai kuinka ystäväni?" -virkkoi Herkepaeus. - -"Oikein", kuului yleisesti. - -Ruokapöydät korjattiin nyt piakkoon pois. Monen päiväinen juhlatuuli -alkoi käydä totisemmaksi. Kukin tiesi majurin olevan sen miehen, joka -ei ketään, jolle hän vihassa oli, säästänyt. Nyt erittäinki, jos -milloinkaan, oli Affleckilla syy osoittaa ankaruuttaan. Sen kukin -sisässään tunsi, vaikk'ei suinkaan sitä kellenkään ilmaissut. - - - - -XV. - -Simo Affleck. - - -Nyt ruvettiin ajattelemaan, miten vihollista parhaiten vastaan -otettaisiin. Talonpoikain lukumäärä nousi tosin satoihin, sillä yhä -edelleen oli uusia tulvannut Hovilaan "pesän jakoa" suorittamaan; vaan -heiltä puuttui sitä järjestystä, jonka puutteessa suuretki voimat eivät -sanottavia matkaansaa. -- Majurilla taas puolestaan oli harjaantunutta -väkeä, joka hehkui innosta saada näyttää, miten sodassa käy. - -Hovilan isossa pirtissä pidettiin lyhyt neuvostelu. Sitten lähdettiin -puollustustoimiin. Kun monta kättä löytyi, voitiin vähässä ajassa -paljon matkaansaada. Talonpojat rakensivat itselleen varustuksia, -joiden takaa voitaisiin ampua. Kujalle rakennettiin, lähelle Hovilaa, -hirsistä korkea rintavarus. Hovilassa olevia ampumavarastoja jaettiin -yleisölle niin kauan kun piisasi. - -Vangittu majurin vartiaväki oli saanut vihiä herransa tulosta ja sitä -täytyi jättää vartioimaan jonkimoinen lukumäärä talonpoikia. - -Lyhyt Joulukuun päivä oli loppunut; hämärä sulki vaippaansa maan. -Taivas oli sekeissä; idästä nousi täysikuu runsaalla valolla -valaisemaan lähimmän tulevaisuuden kohtauksia. -- Itsekuki riensi -osoitetulle paikalleen; suurin osa asettui kujalle rintavarustuksen -luo, jota tietä majuria odotettiin tulevaksi. Täällä johti -pitäjäsluutnantti Ahlholm; myös Sormuinen, Karjalainen ja Ikonen olivat -täällä. Kartanolle oli asettunut jommoinenki joukko varuilla olemaan, -jos majuri tulisi jotaki takatietä. Tätä joukkoa komensi Sipo -Nevalainen; täällä olivat myös Turuinen, Tikka, Sykkö ja (älkäämme -unhottako) rovasti Herkepaeus. Hän sanallaan kehoitti talonpoikia -puollustamaan oikeuttaan ja lupasi Jumalan apua heille. - -Syviin ajatuksiin vaipuneena seisoi vähän erillään toisista musköötiä -vasten nojaantuneena Sipo Nevalainen. Hän katseli kirkasta taivasta, -josta suloinen kuu ja suurimmat tähdet niin tyyneesti loistivat maahan. - -"Oi te kirkkaat valot tuolla avaruuden äärettömässä valtameressä!" -puhui itsekseen Sipo. "Juhlallisessa hiljaisuudessa siellä nautitsette -vapauttanne niistä pienistä jokapäiväisistä huolista, jotka meitä, -tomun lapsia, ahdistavat. -- Tuntuupa ikääskun korvissani kuulisin -kiitoskuorinne nousevan Ijankaikkisen istuimen eteen. Mutta me saamme -alati riitaa, sortoa ja katkeruutta kärsiä niin kauan, kunnes täältä -muutamme joko teihin, Onnelan valoisille valkamille taikkapa oloihin, -jotka ovat näitä vielä kolkompia". - -"Olinhan minäkin kerran onnellinen", jatkoi Sipo mietteitään. "Toivon -ruusuvalossa hohti mailma edessäni; olin rikas, mulla oli kaunis, mua -hellästi rakastava vaimo ja reippaita lapsukaisia. On mulla nytki -tavaraa, vaan rakkaus puuttuu ja silloin puuttuu _kaikki_: sen -_nyt_ tunnen. -- Mutta olenko itse syypää tähän muutokseen?" - -Sipon muoto synkistyi. Pyhän Augustinon praedestinationioppi, joka niin -monen etevän sielun kaikkina aikoina on hurmannut ja vanginnut, oli -myös Nevalaisen mieleen alkanut juurtua. - -"Mitäs tässä lörpöttelen", virkkoi Sipo ynseästi. "Kukin on kohtalonsa -orja; siis pois kaikki tuhmat epäilykset; astukoon rintaani rautainen -lujuus ja into, sillä ratkaiseva hetki, sen tunnen, lähestyy". - -Sipon viime lause johti takasi hänen ajatuksensa sen laveilta retkiltä -tosi olohin. Hän astui joukkonsa luo ja rupesi sitä järjestämään. - -Jättäkäämme hetkeksi Nevalainen ja muut Hovilan puollustajista -odottamaan ryntäystä. - -Maantiellä, lähellä Hovilan kujan suuta seisoi mies, joka näytti -miettivän kujalle kääntyä, vaan joka oli pysähtynyt, kuullessaan -etempää maantiellä säännöllistä astuntaa. Kohta oli joukko saapunut -yksinäisen miehen luo. - -"Kuka siellä?" ärjäsi muuan jyreä ääni, joka kuului hevosen selästä -ajajan suusta, joukon etupäästä. - -"Mies, joka rakastaa isänmaataan ja sen puoltajia ja tahtoo sen -sortajille kostoa", kuului vastaus. - -"Nimes?" kysyi ääni hevosen selästä. - -"Juhana Nevalainen", vastasi se, jolta kysyttiin. - -"Juhana Nevalainen", kertoi kysyjä. "Semmoista ei löydy Nurmeksessa". - -"Hän on Sipon poika", lausui usea joukosta. "Kyllä me hänet tunnemme". - -"Hän on meidän puoluetta eikä Ryssän ystävä", sanoi muuan. - -Mies hevosen selässä oli hetken ääneti. "Mitäs tässä seisot?" kysyi hän -taas Juhanalta. - -"Morsiameni on Hovilaan ryöstetty ja tahdon hänen pelastaa, menköön -vaikka henkeni". - -"Tuo kuuluu kummalta", lausui ratsastaja, joka vieläi oli selin -kuutamaa, niin ettei hänen muotoaan voinut eroittaa. "Mitä morsiamesi -voi Hovilassa" -- Hän keskeytti puheensa, lisäten äkkiä: "oletko -vakooja?" - -"Henkeni on teidän vallassanne, herra majuri. Minä pyydän teidän -turvissanne päästä pelastamaan onnetointa morsiantani, jonka tunnotoin -veli on kodostaan riistänyt ja talonpoikain tuomittavaksi vienyt, sen -vuoksi, että neito Hovilaan ilmoitti retkestä Käkisalmeen, joka siten -estettiin". - -"Minä luotan sinuun", sanoi Affleck. "Kymmenen miehen seurassa saat -tuolta pienen rakennuksen takaa hyökätä pihalle. Minä kuljen kujaa -suoraan". - -"Pieni rakennus on poltettu", virkkoi Juhana. - -"Helvetti!" karjasi majuri. "Miehet!" lausui hän miehilleen. -"Muistakaat talonpoikia!" - -Uhkaava aseiden kalina kuului. - -"Jessenhaus on huonosti puoltanut itseään, arvaan", jupisi majuri -yhteenpuristetuin hampaiden välistä. "Mutta annappas minä saan nuo -riivatut taulapäät kynsiini, niin makkara-selkinä heidät laitan täältä -liikkeelle. Pieni rakennus porona; tiesi mitä muuta tomppelit ovat -toimineet!" - -"Tuosta teidän tie menee", viittasi majuri kymmenelle, joita Juhanan -tuli seurata. "Älkäät ennen hyökätkö, ennenkun tämän pistoolin laukasen -kujan puolelta. Vasempahan. Marsch!" - -Ne kymmenen erosivat nyt muista, jotka kääntyivät kujalle, - -Kuutama valaisi nyt selvästi miestä hevosen seljässä. Hän oli leveä -hartioinen, iso kasvultaan. Päässä oli hällä kypärä, jonka alta -tuijottivat eteensä silmät, kooltaan verrattavat Venäjän kolikoihin. -Naama oli ryppyinen ja erittäinki pisti silmään kaksi syvää juopaa suun -kummallai puolen. Posket olivat lihakkaat, ikääskun hermottomasti -riippuen alaspäin, vetäen suupieletkin samaan suuntaan. Partaa ei -näkynyt nimeksikään. - -Talonpojat rintavarustuksen luona kuulivat ensin hevos- sitten -ihmisjalkojen kopinan ja olivat valmiit vastustukseen. -Pitäjäsluutnantti Ahlholm rohkeutti talonpoikia sanoen saattavansa -tapella yhtä hyvin kuin Affleck'in. - -"Älkää ampuko ennenkun ne p----leet ovat kymmenen askeleen päässä", -sanoi hän. - -Mutta kymmenen askeleen päähän rintavarustuksesta ei Affleck vienytkään -sotamiehiään. Hän marsitti ne kujalta pellolle ja pakotti täten -talonpojat luopumaan rintavarustuksestaan, josta täten ei ollut mitään -hyötyä. - -"Ampukaat ne pedot", huusi Ahlholm. Pamauksia kuului, vaan laukaukset -eivät vahinkoa matkaan saaneet. Affleck kielsi miehiään ampumasta ja -läheni lähenemistään Hovilan isoa rakennusta, jonka takana Sipo -Nevalainen joukkoneen seisoi. - -Nyt kuului pistoolin laukaus. Juhana miesten kanssa hyökkäsi pihalle. -Juuri kun hän tallin nurkan ympäri kääntyi, kavahti hän, nähdessään -isänsä seisovan miesjoukon etupäässä. - -Sipo Nevalainen, huomatessaan poikansa, kalpeni. Hänen kädestään putosi -muskööti; hän tirkisteli äänetöinnä poikaansa, ikääskun aaveesen. -Poikansa Affleckin väessä! tämä oli näky, jota isän oli vaikea -käsittää. - -Hetken seisoi isä näin ikääskun lumottuna. Sitten hän puhkesi puhumaan: -"Miehet! Tuossa tulee poika isäänsä asevoimalla vihollisen valtaan -antamaan. Katsokaat! Hän julkeaa mua silmiin katsoa". - -Sipo sieppasi pudonneen musköötinsä, kohotti sen ja viritti hanan. Hän -tähtäsi. Juhana seisoi kuin kivettyneenä; hän ei voinut paikalta -liikahtaa. Pamaus kuului. Ruudin savu esti Sipon selvästi näkemästä -eteensä. Kuitenki huomasi hän Juhanan kaatuvan. - -Yleinen hämmästys tästä teosta pian johdettiin muualle. Affleck oli -juuri kartanolle tulemaisillaan. - -Vielä hetki ja sotilaiden riemuhuuto kajahti kartanolla. Pyssynperien -ja miekkojen kalske kaikui ylt'ympäri ja piha oli kohta ruudinsavua -täynnä. - -Erinomaisella kylmäkiskoisuudella johti majuri mustan ratsunsa selästä -rynnäkköä. Talonpojat siirtyivät kohta ulommaksi majurin uhkaavasta -läheisyydestä. Muuan talonpoika rohkesi majurin hevosta suitsesta -tarttua kiini, vaan pistoolin laukaus ajoi kohta tämän rohkean -ulommaksi. - -Yleinen häiriö alkoi talonpoikien puolella valloille päästä. Ne, jotka -Hovilan varustusväkeä vartioivat, alkoivat peljätä kohtaloaan ja -jättivät vartioittavat omiin valtoihinsa. Kohta Jessenhaus, Björn ja -Arnkijl tulivat näkyviin; heidän lisäksi muutaki suojelusväkeä alkoi -ilmaantua. - -Rovasti Herkepaeus, jonka virkatoimiin sota luonnollisesti ei kuulunut, -koska hän joka pyhä kirkossa lausui: "maassa olkoon rauha ja ihmisille -hyvä tahto", oli jo, ensi laukauksia ammuttaessa, mennyt "katsomaan, -josko vielä enemmän Affleckiläisiä olis tulossa". Samoin uljas -pitäjäsluutnantti Ahlholmki, joka "ei p----lettäkään peljännyt", oli -muuttanut eri näyttämölle, jossa ei näin hullusti asiat käyneet. - -Useimmat talonpojista, nähden vastarinnan turhaksi, olivat paenneet -taistelukentältä. Sipoakaan ei näkynyt. - -Sallimus ei ollut suonut isän saavan lopettaa poikansa hengen. Kuula -oli sattunut Juhanan oikeaan olkapäähän. Kun taistelu oli lakannut, -nousi hän pystöön ja astui isoon pirttiin, jossa häneltä vedellä -pestiin haava. Hän pantiin sitten vuoteelle levähtämään. Veren vuodatus -oli hänen aivan kalpeaksi tehnyt. - -Majuri kutsui nyt Hovilan suojelusväen ynnä ne talonpojat, jotka oli -kiinni otettu, Hovilan isoon pirttiin. Hän tutki ensin asiain laitaa, -talonpoikain tullessa Hovilaan. - -"Pietari Jessenhaus", sanoi Affleck; "vuodeksi olet erilläsi -palveluksestani. Sinä olet huoletoin poissaollessani. Se ei kelpaa". - -Björn hieroi hiukan kämmeniään. - -"Arnkijl", sanoi majuri, "sinulla löytyy kykyä, älyä ja samassa -kestävyyttä. Sinä olet mun ensimäinen veronkantajani tästä hetkestä -edelleen, niin kauan kun sen luottamuksen ansaitset". - -Arnkijl kumartui syvään. "Herra majuri, minä olen aivan ansiotta ja -kokematoin --" - -"Kyllä; älä mulle selvitä; me tunnemme toisemme", katkasi majuri -puheen. - -Elsa seisoi muiden joukossa. Hän oli pelvosta kalpeaksi mennyt. Ilon -puna nousi hänen poskilleen, kun hän näki Juhanan. - -"Ahaa", lausui Affleck. "Tuossa varmaan on morsian. No, Nevalainen, -Herran nimessä, ota neitonen haltuusi". - -"Miten voin teidät palkita?" lausui Juhana liikutettuna. - -"Minä olen jo palkittu", lausui majuri puoleksi katkerasti, puoleksi -alakuloisesti. "Minä en ole Nurmeksessa kiitosta vielä kuilut -- enkä -tahtonutkaan", lisäsi hän ylpeästi, ikääskun häveten edellisiä -sanojaan. - -"Herra majuri", kuului oven puolesta valittava ääni, joka oli vanhan -toimeliaan Matleenan, kokin: "ne hävyttömät ovat syöneet piirakaiset, -ispinät, poronlihat, pöystit ja kaikki muut parhaat palat ja juoneet -pikatongit, ranstit ja portviini-pullon suuhunsa. Rovasti joi -portviiniä". - -"Lohduta itses vanha, uskollinen Matleena", lausui Affleck. -"Nurmelaisten vero tältä vuodelta nousee 200 prosenttia ja sitten -ostetaan uudet viinit ja paistit. Ymmärräthän?" - -"Armollinen majuri; minä olisin ne konnat liha-my'yksi hakannut", -lausui tiitterä kokki. - -"Kyllä", -- virkkoi majuri -- "Aika on levolle mennä. Pane nyt, -mummoni, pöydälle, mitä kokoon saat. Meillä on h----tinlainen nälkä". - -Matleena hyökkäsi toimeensa ja kohta oli ruoka pöydällä. Majuri -tovereineen hotasi hontoonsa minkä jaksoi. Sitten panivat väsyneet -sotilaat levolle ja aamu-yötä nukkuivat kaikki, pait neljä sotamiestä, -jotka vartiolla olivat, majurin tilalla. -- Juhana ja Elsa eivät nyt -uskaltaneet lähteä kotiinsa, vaan jäivät majurin käskystä yöksi -Hovilaan. - - - - -XVI. - -Sipo Nevalainen. - - -Oli aamuyö. Hovilan kujan suussa astuskeli muuan mies horjuvin askelin -eteenpäin. Kalpea kuu valaisi matkustajan yhtä kalpeata muotoa, jossa -viha ja epätoivo kuvausivat. Silloin tällöin katsoi matkustaja Hovilaa, -pudisti kohotettua nyrkkiään sinnepäin ja puri hammasta. Vaivaloisesti -kulki henki miehen rinnasta, lyhyesti ja kähisten. - -Sipo Nevalainen pyyhki hiukset pois otsaltaan, jonka kylmä hiki peitti. -Hän seisahtui ja kuunteli; kaikki oli hiljaa. - -"Tällä kertaa on voitto siellä", jupisi Sipo, "vaan eletäänhän -eteenpäin! Eletään! Hahhaah. Sinä olet, elämä, lysti!" - -"Jo lämmitti koston suloinen tunne rintaani", jatkoi Sipo mietteitään. -"Vaan lyhyt oli se ilo, liian lyhyt, ja poikani! -- Sen hän ansaitsi. -Mitä hänestä kysyisin. Ei hänkään minusta pitänyt. Ei. Yhtä yksin olin -hänen eläessään, kun nytki. -- Mutta asioiden pitää muuttuman. Toisen -kerran pitää vielä mun saada koston iloa maistaa. Oi, kun tuo kirotun -Affleckin pesä äärettömänä tulimerenä leimahtelisi ja Affleck, nuora -kaulassa, hirsipuussa keikkuisi! Hahhaah". - -Näin astui Sipo, kuumeellisesti haaveksien, eteenpäin. Voimattomassa -raivossaan hän ensin mietti kaikenlaisia mahdottomuuksia; vihdoin alkoi -tyvenempi mieliala hänessä valloille päästä. Hänessä vakaantui päätös -uudestaan matkustaa, saamaan Venäjältä apua kostonhankkeisinsa -Hovilaisia vastaan. Tällä kertaa hän päätti vaeltaa ainoastaan -Savonlinnaan, jota Venäläiset vielä piirittivät. Hän toivoi täältäki -liikenevän jonku satakunnan miehiä Affleckin karkoittamiseen. Lähdön -pitäisi välttämättömästi heti tapahtuman; sillä ei hän voinut tietää, -jos majuri jo huomenna kulkisi pitäjää ympäri sotamiehineen, -kurittamassa kapinallisia talonpoikia ja heiltä veroja kiskomassa. Nyt -arvatenki verojen kultainen aikakausi koittaisi. Olihan Affleckilla -sotaväkeä; mitä hän muusta kysyi. - -Sipo oli tullut paremmalle tuulelle, kun hän taaski varmaan tiesi, mitä -oli tehtävää. Hän saapui kotiinsa, kokosi rahansa ja muut kalleuksensa, -joita ei juuri paljon ollut ja pisti ne taskuihinsa. Sitten hän herätti -renkinsä ja käski valjastaa parhaan hevosensa. - -Renki hieroi silmiään. Hänen teki mieli kysyä, mihin näin varhain matka -veti; vaan Sipo tavallisesti piti tuumaansa itsekseen ja ilmoitti ne -ainoastaan vaimolleen, tämän eläessä. Nyt hällä ei ollut ketään -uskottua. - -"Minä lähden matkalle", sanoi Sipo rengilleen. "En viipyne poissa -enemmän kun kolme, neljä päivää. Varjele talo Hovilaisilta. En -mielelläni nyt kotini jättäisi; vaan tulevaisuuden turvan vuoksi sen -teen". - -"Mutta eikö Juhana tule hoitamaan --?" - -"Vaiti", sanoi Sipo kärtyisästi. "Juhana ei nyt tule hoitamaan mitään". - -Sipo istui rekeen ja löi virkkua vitsalla. Se lähti aika vauhtia -kartanolta; sillä Sipo ei ennen vielä kertaakaan ollut kartanolta -lähtien hevostaan lyönyt. - -Kumma tunne nousi Sipon rinnassa, hänen nyt kotoaan lähtiessään. -Entiset onnellisemmat ajat johtuivat hänen mieleensä. Vaan hän kukisti -kohta tunteensa. - -Aika alkoi lähestyä, jolloin hopeankarvainen kuu oli menettävä -valaisemis-valtansa. Sinertävän-punaisena hohti itäinen taivaan ranta; -se muuttui vähitellen tulipunaiseksi, sitten kellertäväksi ja sahramin -karvaiseksi. Kohta päivän kultainen ruhtinas oli ilmaantuva, valollaan -ilahuttamaan näitä seutuja pitkän yön jälestä. - -Mutta Sipolle tämä valo tuntui vastenmieliseltä. Ensi kerran elämässään -hän toivoi päivän viipyvän tulemasta. - -Ei kaukana sen tien varrelta, joka Nurmeksesta johti Pielisiin ja jota -Sipo nyt kulki, oli Horman Mallan talo. Kolmas vuorokausi oli kohta -kulunut siitä, kun Sipo oli noidan tavannut. Tämä aikoi nyt lähteä -Hovilaan, jossa hän luuli Sipon vielä olevan. Mutta aamulla ulkona -kävästessään oli hän muutamalta mieheltä saanut kuulla majurin -palauksesta ja talonpoikien karkauksesta, jopa Siponki julmasta -ampumiskoetuksesta. Tästä ilmoituksesta noita tuli iloiseksi, koska hän -varmaan arveli Sipon nyt olevan siinä tilassa, jotta hän tarvitseisi -taaski Mallan apua, jota hän ei kuitenkaan ennen saisi, ennenkun hän -oli valansa täyttänyt. Noita siis taaski siivosi itsensä, pani ylleen -parhaat vaatteensa ja lähti astumaan maantielle, joka johti Nevalaisen -taloon. - -Aamuvalossa noita huomasi hevosella ajajan tulevan häntä vastaan. -Lähemmäs tultuaan, tunsi hän helposti miehen ja hevosen. Myös Sipo -tunsi kohta noidan ja rupesi lyömään hevostaan; vaan samassa noita oli -reen luona ja puikahti sen kannoille. - -"Suo mulle kyytiä vähän matkaa, että saadaan tuumailla", lausui noita. -"Mihin matkasi Nevalainen? Ja miksi noin koetit minusta päästä?" - -"En ole sulle minkäänlaisen tilin velvollinen", sanoi Sipo. "Aika on -mulle tärkeä; sen vuoksi ai'oin koettaa päästä sun pitkistä puheista". - -"Hoo", virkkoi Malla ja hänen silmänsä välähti. "Ja valasi? Sen olet -ehkä unhottanut". - -"Siitä puhutaan, kun kolmen, neljän päivän päästä palaan", lausui -Nevalainen. - -"Vain niin", virkkoi ivallisesti noita. "Mutta minä pelkään että et -palaakaan". - -"Sun pelkosi ei minuun koske", lausui Sipo. "Nyt on parasta että menet -pois kannoilta tai pysähytän hevosen ja annan sulle lähdön". - -"Vain niin, sinä, urhoollinen valapatto", sanoi uhkaavasti noita. -"Mutta minullaki on neuvo sulle annettava: Nyt on parasta, että käännät -hevosesi ja palaat kotiisi, jossa vala ensin täytetään; sitten kostosi -hankkeet voivat toteentua; muutoin eivät". - -"Pois, hurja noita", huusi Sipo. "Sinä helvetistä heitetty kiusaaja; -anna mun olla rauhassa". - -Nevalainen koetti kääntyä, sysätäkseen noitaa pois takaansa. Vaan -hevonen, joka Sipon huutoa oli säikähtänyt, juoksi niin kiivaasti, -ettei tämä voinut aikeensa toteuttaa. - -"Valmistu nyt ilmaumaan Hänen eteen, jonka lupauksellas olet pettänyt", -virkkoi säälimätöin noita. "Viimme hetkesi lähestyy". - -Sipo veti ohjaksia, saadakseen hevosen pysähtymään, sillä hän arveli -vaaran olevan lähellä. Vaan armoton noita käski hevosta ja se totteli, -mennen täyttä vauhtia eteenpäin. Olipa kumma nähdä tätä menoa: Noita -monikarvaisessa pu'ussaan seisoi kuin helvetistä tullut henki uhrinsa -takana. - -Kauhistuksen huuto pääsi Sipon huulilta. Hän tunsi kaulansa kutistuvan; -hänen kaulasuonensa alkoivat pullistua; samoin silmät. Hänen muotonsa -muuttui ensin punottavaksi, sitten siniseksi; silmät menettivät -luonnollisen värinsä ja menivät lasimaisiksi. Onnetoin ei voinut -paikalta liikahtaa... Noita oli hänen kaulaansa heittänyt silmukan, -jolla hän uhrinsa kuristi. - -Kun noita näki hengen paenneen hänen uhristaan, heitti hän hevosta -vitsalla ja hyppäsi samalla pois kannoilta. - -Ei ketään matkustajaa sattunut tielle, silloinkun murha tapahtui. Vasta -myöhemmin oli kaksi miestä nähnyt hevosen hölköttelevän maantietä -pitkin. Kun tulivat lähemmäksi, näkivät ajajan istuvan reessä -hengetönnä, kauheasti eteensä tuijottaen. - -Murhaa tutkittiin ja noitaa alettiin vihdoin pitää epäluulon alaisena. -Vaan todistusta ei voitu kyllin saada ja asia jäi siis sikseen. - - - - -XVII. - -Loppu. - - -Lähes puoli vuotta oli kulunut edellämainitusta tapauksesta. -Kirjoitettiin nyt 1711. Sodan i'e painoi yhäti Suomea. Kurjuutta -nähtiin kaikkialla. Taudit ja nälkähätä olivat sodan kauheita -liittolaisia: kaikki yhteen ihmiskunnan kolme kovinta vitsausta. Nyt -oli kevät luonnossa, vaan talvi oli ihmisten sydämmissä. - -Oli kaunis aamu toukokuun lopulla. Lintujen riemulaulut kajahtivat -ylt'ympäri; sinitaivaalta paistoi lämmittävä aurinko. Vaan ihminen -astui alakuloisna tämän ilon keskellä. Harvasta kuului kyntäjän tai -kylväjän laulu; sillä harvalla oli kylvämistä ja jolla oliki, se epäili -panna siemenen maahan, koska ei tiennyt, jos _hän_ saisi elon -korjata. - -Tahdomme nyt johtaa lukijan muutaman semmoisen luo, joka uskalsi maan -poveen uskoa kalliin jyvän, toivoen, Jumalan avulla, saavansa siitä -hedelmänki pitää. - -Tuolla pellolla astuu, vakka kädessä, kymärässä mies. Hän on nyt yhden -saran kylvänyt ja menee tuonne metsän rinteesen vakkansa täyttämään -sekä itseään virvoittamaan raittiilla juomalla, jonka oli juuri tuonut -talon kellarista nuorenpuoleinen vaimonpuoli. - -"Elsa", sanoi nuori mies, "me uskomme tulevaisuuden toivomme maan -poveen. Uskokaamme ettei Luoja meitä eikä maatamme, tätä kallista -isiemme maata, liian ankarasti rankaise, vaan armossa kääntää muotonsa -puoleemme". Näin sanoen katsoi Juhana -- joka, niinkuin lukija -arvannee, oli kylväjä -- lempeästi Elsaan, joka nyt kolme kuukautta oli -ollut hänen vaimona. - -"Me olemme vaarassa tottuneet Herraan luottamaan", lausui Elsa, "ja se -luottamus ei ole meitä koskonkaan pettänyt". - -Lauhkea ahva suhahti kuusien latvoissa ja ikääskuin vakuutti Elsan -sanat. - -Nuori vaimo käänti sattumalta silmänsä vakan laitaan. Huokaus nousi -silloin hänen rinnastaan. Juhana uteli tähän syytä. Elsa viittasi -vakanlaitaan, jossa näkyivät kirjaimet S.N. - -"Älä, armahani, tästä huoli", lausui Elsa, joka pelkäsi että tuo muisto -saattaisi Juhanan pahalle tuulelle. - -Juhanan muoto tosin aluksi synkistyiki, vaan kohta hän malttoi mielensä -ja sanoi: "Surullisen muiston tuo merkki herättää ja surkuteltavan. -Vaan minä, jolle Luoja soi näin suuren onnen suurten vastoinkäymisten -jälestä, en tahdo tuomita, etten tuomituksi tulisi". - -"Olemmehan tosiaanki onnelliset", lausui Elsa hiljaa. "Vaikka -veljenikään ei liittoamme siunaa, olen tytyväinen". - -"Jos ei hän olis kipeäksi tullut ja haudan partaalle joutunut, ei hän -suinkaan olis yhtymiseemme suostunut", virkkoi Juhana. "Se on kuitenki -rumasti tehty, että pelastuttuaan koettaa peräytyä siitä, minkä vaaran -hetkenä on luvannut". - -Nyt Juhana nousi ja aikoi lähteä toista sarkaa kyntämään, kun samassa -muuan piika tuli juosten sanomaan, että kartanolle oli saapunut -vieraita -- vanha miehen- ja vaimonpuoli -- jotka heti tahtoivat nähdä -Juhanan. - -Tämä -- puoleksi närkästyen, puoleksi kummastuen siitä, ettei hänen -vaimoaan haluttu nähdä -- lähti astumaan taloon. "Enpä tiedä -ansaitsevatko nuo sinun nähdäkään, ne höperöt", lausui Juhana Elsalle; -"vaan tulehan kuitenki hetken päästä jälestä". 'Oliskohan heillä jotaki -sanottavaa, joka Elsaa voisi surettaa', ajatteli hän itsekseen. - -Pihalla seisoi vanha, arvokkaan näköinen mies. Vähän matkaa hänestä -seisoi vaimonpuoli, myöski ikäpuoli. - -"No, totta mar, Juhana, oletko kihloissa?" ärjäsi vanhus, nähdessään -Juhanan. - -"Terve, sydämellisesti tervetullut, vanha setä", huusi Juhana. "Yhtä -suora ja reipas kuin ennenki". - -"Ja sinä sama jalo poika, kun ennen lähtöäsi meiltä", huudahti vanha -Jaakko. "Sinä _kunnon_ poika!" - -Vanhus sulki Juhanan rintaansa kohden. Kyynel kiilsi hänen silmissään -ja hän sanoi: "Siitä asti kun meiltä lähdit, ei näin onnellista hetkeä -ole meillä ollut -- ei, peto vieköön". - -Vanhus polki puujalalla tantereesen, jotta se tömähti. Nyt Elsa saapui -kartanolle. - -"Tässä on vaimoni; tuossa setä Jaakko ja täti Matleena, josta sulle, -Elsa, niin usein olen puhunut". - -Vanha Nevalainen tuijotti tuohon suopeannäköiseen Elsaan ja hänen -ihmettelemisensä ei tahtonut loppuakaan. Vihdoin hän puhkesi puhumaan, -muka itsekseen, vaikka hän huusi: "Tuo kies'auta kelpaa! Tuskin olit -sinä Matleena tyttönä -- no no -- ainaki yhtä kaunis -- hm -- se on -tietty". - -Kun vanha Jaakko oli ihastuksensa alkupuuskat purkanut, astuttiin -sisälle, jossa nuori, hilpeä ja kaunis emäntä kohta osoitti kykyään -taloudellisissa toimissa varsin tyydyttävällä tavalla. Vanha Jaakko -tuskin voi silmiään kääntää tuosta viehättävästä emännästä ja -Matleena-mummo myönsi, että Anna Säämingillä (joka, sivumennen sanoen, -oli naimisissa hänki) ei voinut "lähestulkoonkaan" Elsalle vertoja -vetää. - -Rakkaiden vieraiden kunniaksi tuotiin nyt kellarista parasta juotavaa -ja nuoren sekä vanhan parikunnan onneksi tyhjennettiin pikarit. Vanhan -Jaakon temperaturi kohosi vähitellen korkeampiin asteviivoihin. Hän -rupesi puhelemaan Varsovan rynnäköstä ja muista merkillisistä -tapauksista "siihen aikaan". - -Vaan yksi pilvi nousi hetkeksi pimittämään yleisen ilon päiväpaistetta. -Vanha Matleena sattui kysymään, josko Sipon murhaajasta oli selkoa -saatu. - -"Ole ääneti hänestä, joka isänmaansa petti", huusi Jaakko. "Olkoon -hänen nimensä ikuiseen unhotukseen haudattu". - -"Jätä kosto Herralle", huusi Matleena. - -"Tuli ja leimaus", ärjäsi Jaakko. "Semmoinen, joka isänmaansa pettää, -hänestä ei ansaitse puhua. Hän on tuomionsa saanut. Jaa -- Älä keskeytä -mua, Matleena. Sipo oli ennen mies, vaan hän ei koetuksen aikana -kestänyt, vaan laukesi -- mutta tuossa istuu poika, joka isänmaataan -tietää arvossa pitää. Sinä _kunnon_ poika!" - -Juhana, joka huomasi että hänen isästään ei ollut hyvä nostaa kysymystä -vanhan Jaakon läsnäollessa, jolla oli oma ajatuksensa asiassa, jota -ajatusta ei mikään ihminen olisi voinut hänessä muuttaa tai edes -lieventää, johti puheen toiselle tolalle. Kohta vanha Jaakko taas oli -sama herttainen, hyväntahtoinen mies kuin tavallisesti. - -Näin kului rattoisasti tämä päivä ja seuraavatki, jotka vanha Jaakko -vaimoneen vietti veljensä pojan luona. Suurella kaipauksella erosivat -vanhat ja nuoret, säilyttäen toisistaan muiston, suloisen ja kauniin -kuin ihana kevätpäivä. - - * * * * * - -Rahvaan vehkeet Affleckia vastaan raukesivat tällä kertaa. Pari vuotta -myöhemmin Pielisläiset rupesivat vastustamaan Affleckia. Näitä -kukistaakseen ja veron maksuun pakoittaakseen oli Affleck kreivi -Nierrothilta pyytänyt ja saanut 100 ratsumiestä. Kun Venäläiset tämän -kuulivat, pelkäsivät he näiden ratsujen hyökkäävän Pielisistä rajan yli -ja lähettivät rajaa suojelemaan 300 rakuunaa ja 160 kasakkaa. Mutta -kenraalimajuri Lybecker, tuo "Ison vihan Klingspor", Nierrothin -jälkeinen päällikkö, oli kutsunut nuo 100 ratsua pois. Seutu joutui -täten turvattomaksi. Venäjän sotaväki tuli nyt rajan yli, yhtyi -Pielisläisiin ja yhdessä nyt lähdettiin Kajaaniin, jossa oli työnä -kostaa noista ryöstetyistä sarkatukoista. Maaliskuussa 1712 tapahtui -paljon julmuuksia Kajaanissa, Paltamossa ja Sotkamossa. Turunkorvan -talo Sotkamossa, jossa Affleck asui, rosvottiin ja poltettiin, -Affleckin rouva, 7 lasta ja 7 palveliaa vietiin vankeuteen Venäjälle, -josta eivät koskaan palanneet. Sanotaanpa Affleckin ei huolineen maksaa -heidän pääsemisensä lunnaita.[7] - -Simo Affleckin loppu oli surullinen. Hän ampui itsensä Pielisissä -toukok. 9 p. 1724.[8] - -Arnkijl Sarkasodan aikana menetti ei ainoastaan vähäisen omaisuutensa, -kaikki kirjansa ja paljon kantamia verorahojaan, vaan sai itsekin -kärsiä paljon kiristystä ja kuristusta, josta vasta pääsi puoli -hengissä ja aivan alastoinna.[9] - -Jessenhaus tuli Sarkasodan aikana varsin mainittavaksi. Hänen, kahden -sotamiehen kanssa, lähetti nimittäin tulliverokantaja Juho Hoffrén -(Jessenhausin appe) takavarikkoon ottamaan nuo 4300 kyynärää Venäjän -puolelta tuotua sarkaa, joista vero jo kerran oli maksettu. Tämä teko -matkaansai Sarkasodan. - - - - -Viiteselitykset. - - -[Footnote 1: Nimittäin sen nimisessä linnoituksessa, joka perustettiin -v. 1475.] - -[Footnote 2: K.A. Castrén: Kertoelmia Kajaanin läänin vaiheista IV. -1650-1750, Siv. 49.] - -[Footnote 3: Vähäpätöisinki voi joskus mahtavimmille olla avuksi.] - -[Footnote 4: Kauhea akka.] - -[Footnote 5: Mukaelma. Vrt. Kutltr. Toinen painos. II 42 ja 43.] - -[Footnote 6: K.A. Castrén. Kertoelmia Kajaanin läänin vaiheista vv. -1650-1750, siv. 52.] - -[Footnote 7: Kertoelmia Kajaanin läänin vaiheista, siv. 63.] - -[Footnote 8: Sama teos, siv. 62, muist.] - -[Footnote 9: Sama teos, siv. 61.] - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Nevalaiset, by J. A. Bergman - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK NEVALAISET *** - -***** This file should be named 43243-8.txt or 43243-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/4/3/2/4/43243/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License available with this file or online at - www.gutenberg.org/license. - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation information page at www.gutenberg.org - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at 809 -North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email -contact links and up to date contact information can be found at the -Foundation's web site and official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For forty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/43243-8.zip b/43243-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 5506538..0000000 --- a/43243-8.zip +++ /dev/null |