diff options
Diffstat (limited to '42697-0.txt')
| -rw-r--r-- | 42697-0.txt | 13338 |
1 files changed, 13338 insertions, 0 deletions
diff --git a/42697-0.txt b/42697-0.txt new file mode 100644 index 0000000..1b25bac --- /dev/null +++ b/42697-0.txt @@ -0,0 +1,13338 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 42697 *** + +ANNA FLEMING + +Historiallinen romaani + + +Kirj. + +SANTERI INGMAN [IVALO] + + + +Werner Söderström, Porvoo, 1898. + + + +SISÄLLYS: + + I. Keväinen veneretki. + II. Häät Vääksyssä. + III. Kaksi viestintuojaa. + IV. Helsingissä vuonna 1593. + V. »Tyttö on minun.» + VI. Kruunausjuhla Upsalassa. + VII. Meren hengessä. + VIII. Talvitunteita Kuitiassa. + IX. Talvisia retkiä. + X. Keskeytetty ulkomaanmatka. + XI. Aateliston kokous Turussa vuonna 1596. + XII. Klaus Fleming mahtavuudessaan. + XIII. Myrsky vinkumassa. + XIV. Pakolaiset. + XV. Tammi kaatuu, oksat varisevat. + + + +I. + +Keväinen veneretki. + + +Liukkaasti halkoi kepeä soutovene tyyneitä salmivesiä. Jo ehti se +salmen suuhun, josta avarampi selkä avausi eteen, ja siihen se hetkeksi +pysähtyi. Soutaja lepuutti airojaan ja jäi, samoin kuin perässä istuja, +ääneti katselemaan auvenneen ulapan selälle. + +Meri näytti siellä ikäänkuin höyryävän. Hienoa huurua liiteli +vedenpinnan tasalla, hyppeli kuin kepeä utuaallokko hilpeässä +karkelossa meren tyynellä selällä. Ne leijailivat nuo aallot parin +vaaksan verran vettä korkeammas ja hälvenivät siitä päivän kuumentamaan +ilmaan. Joskus vain, kun hieno maatuuli hengähti ulapalla, kohosi huuru +autereisena hattarapilvenä taivasta kohden, jättäen puhtaaksi meren +kiiltävän kalvon. + +Se oli voittoisan kevään taistelua taittunutta talvea vastaan, joka +kumminkin vielä syvässä merivedessä sitkeästi piti puoliaan. Olihan +vielä moniaita viikkoja sitten raskaita jäätelejä uiskennellut +ulappavesillä ja niiden välissä värisevä, kylmä aalto oli saanut +syleillä lumista ahdetta. Vaan keväinen, paahtava helle oli sitten +muutamissa päivissä loihtinut vapaaksi meren ja suliksi rannat; +ainoastaan syvällä pinnan alla oli vesi vielä talvisen kylmää, ja siksi +se huurusi, kun sitä päivän säteet kuumensivat. + +Tyttö, joka perässä istui, suojasi kauan aikaa kämmenellään silmiään, +ihaillessaan noita sumulaineikon hilpeitä hyppyjä, jotka ikäänkuin +eläväksi loihtivat aution selän. Sitten hän yhtäkkiä käänsi nuorteat, +verevät kasvonsa toverinsa puoleen, niin äkkiä, että hänen tuuhea, +hartioille valloillaan riippuva tukkansa heilahti kullalta välähdellen. + +-- Katso, Elina, virkkoi hän, eivätkö olekin nuo kuin ketteriä kevään +hengettäriä, jotka iloissaan tanssivat ja muodoltaan myötään +vaihtelevat? + +-- Taikka talven pakenevia peikkoja, vastasi toinen, soutoteljolla +istuva solakka tyttö, vetäen hienon harsohuivin syvemmälle varjostamaan +tummahtavia silmiään. -- Muuten sinä voit vilkkaalla mielikuvituksella +nähdä tuossa sumustossa mitä tahdot. + +-- Niin voinkin, katso, nyt se on aivan kuin komea ratsujoukko, joka +täydessä laukassa laskettaa rantaa kohden. -- Valkotukkainen tyttö +viittasi innostuneena kädellään, osottaen kuinka tuo ratsastava joukko +muka tahdikkaasti notkui. Hänen toverinsa naurahti veitikkamaisesti ja +virkkoi: + +-- Aivan oikein, tuossa ratsastaa töyhtöpäinen ritari ylinnä. Minussapa +onkin vähän noidan vikaa, näenpä selvästi, että siinä ajaa kosijoita +Kuitiaan, jotka tulevat pyytämään jalosukuista neitoa Anna Flemingiä +avioon. Vaan vielä en varmasti tunne kuka tuo komea ritari on, onko se +joku Horn, vai Kurki, vai Särkilahti... + +-- Ei, Elina, sinun noitasilmäsi näkevät väärin. Töyhtöpäiset +ritarithan ajavat poispäin Kuitiasta, ne tietävät, että orpotyttö +siellä ei heitä odotakaan. Ne ratsastavat luultavasti Suomenlahden +rannalle, Peipotin hoville, siellähän neiti Elina Fincke uneksii +korkeita sulhasia, komeutta ja mainetta. + +Keulateljolla istuva tyttö käännähti silloin päin toveriinsa, hänen +silmänsä säkenehtivät ja hänen lujapiirteisillä kasvoillaan kuvastui +intohimoa. Vilkkaasti hän virkkoi: + +-- Niin se uneksiikin, korkeutta, voimaa, mainetta, tulkoonpa se sitten +sulhasen muodossa taikka muuten. Joutukaa te keveät ratsastajat, ajakaa +välemmin minun apujoukokseni! Minä tahtosin päästä tilaisuuteen +tekemään jotakin suurta ja tavatonta, jotakin, josta kaikki ihmetellen +kertoisivat ja jota jälkimaailmakin vielä ihaileisi. + +Vaan peränpitäjä puisteli päätään. + +-- Suuruutta, mainetta, ihailua, niitä sinä Elina haaveksit, -- mitäpä +voittaisit, jos niitä saavuttaisitkin. Olisit kunnianhimoinen ja ylpeä, +janoisit lisää, aina lisää, etkä saisi kumminkaan koskaan kyllältäsi; +et olisi koskaan onnellinen. + +-- Onnellinen! -- mitä sellaisesta pikkuonnesta, olisinpa toki tehnyt +jotakin. -- Elina viskausi selälleen keulateljolle ja katseli ylös +taivasta kohden, jonka sineä ei hattarakaan häirinnyt. -- Minä voisin +tehdä vaikka mitä, vaikka kuinka hurjaa ja vaarallistakin, kunhan se +vain olisi suurta ja mainehikasta. + +Hänen toverinsa ei vastannut siihen mitään ja hetkisen vallitsi +äänettömyys ominvalloin kelluvassa venheessä. Vaan tuo hoikkasempi, +tummahtava tyttö oikasi hentoset käsivartensa kuin rukoukseen taivasta +kohden ja jatkoi: + +-- Luin eilen Ebba-tädin kirjastosta tuon ranskalaisen kirjan, sinä +tiedät, kertomuksen Orleansin neitsyestä ja hänen matkastaan +vapauttamaan kuningastaan ja maataan. Ah, se olisi jotakin minun +unelmaini tapaista, -- vaan meikäläisillehän ei ilmesty enkeleitä +unissakaan. Mutta olisipa mullakin unelmissani valtakuntia, joita +tahtosin vapauttaa, kruunuja, joita tahtoisin kukistaa ja pystyttää, +kuninkaita, joita tahtosin suistaa ja asettaa, -- oi, Anna, jospa +olisin minäkin sellainen suuri, historian järjestäjä Johanna! + +Anna hymähti, merelle viitaten: + +-- Siispä kuuluvat sinun unelmiisi nuo ratsut, jotka korskuvat ja +höyhentöyhdöt, jotka liehuvat. Ja pidä ne, Elina, en niitä sulta +kadehdi, kokonaan toista olisi se, jota minä tahtosin unelmoida, mutta +kumminkin paljo ihanampaa ja jalompaa. + +Keulateljolla lepäävä tyttö hyppäsi pystyyn, siirtyi venheen perään +ystävättärensä viereen, kierasi kätensä hänen vyötäreilleen ja kysäsi +veitikkamaisesti: + +-- Ja minkälainen olisi se unelma, jonka Anna Fleming toivoisi +toteutuvan? + +Anna istui kauan aikaa vastaamatta, katsellen venheen laidan yli +kirkkaaseen kalvoon, johon kuvastui tuo sama taivas, jonka sineä Elina +oli ylöspäin ihaillut. Ja hän näki siinä oman kuvansakin, joka seurasi +mukana, venheen hiljaa keinuessa eteenpäin: näki kahdenkymmenvuotiset +tytönkasvot, joita tuuhea tukka seppelöi, näki korkean otsan ja +hienosti punehtivat posket. Mutta kuvastuipa ikäänkuin pieni +surunvoittoinen varjo suun tienovilla, joka oli vakava ja suljettu, ja +silmistä säteili kuin hillittyä kaihoa ja tyydyttämätöntä kaipausta. -- +Elina kumartui myös tuota kuvaa katsomaan ja virkkoi viitaten siihen +sormellaan: + +-- Jotakin Annakin kaipaa, kaipaa hartaasti ja syvästi. Mutta mitä? + +Anna katseli yhä alas vesikuvastimeensa ja vastasi siitä melkein kuin +itselleen: + +-- Hartaasti ja syvästi, se on totta. Ja kumminkin minä tyytyisin niin +vähään, niin vaatimattomaan, kunhan sitä vain saisin vilpitöntä ja +puhdasta. + +-- Ja mitä se olisi? + +Anna ujosteli hiukan ja lausui verkalleen: + +-- Se olisi kipene hellyyttä, rakkautta, -- muuta en mitään vaatisi +elämältä. Mutta juuri sitä olen ikäni saanut kaivata ja kaihoilla ja +saan ehkä kaihoilla aina. + +Ikäänkuin pettyneenä siirrähti Elina taas toverinsa vierestä ja virkkoi +melkein ilkkuen: + +-- Vähäänpä tyydyt, pikkusielu! -- »Kipene rakkautta», -- niin +mitätöntä, niin imelää! Vaan on kai onnellista, kun vaatii vähän, sen +toki saapi tyydytetyksi. + +-- Ja kuitenkin se on minulle kaikki. Tuota »mitätöntä» olen +lapsuudestani asti unelmoinut ja aina olen sitä ollut vailla. Vaan jos +kerran löydän ihmisen, johon täydellisesti luottaa voin, niin minä en +häntä enää laske, en koskaan, oi, en mistään hinnasta. Minä riipun +hänestä hellittämättä kiinni, sillä minä tahdon toteuttaa elämäni +unelman, toteuttaa täydelleen, juoda pitkissä siemauksissa polttavaan +janooni. Oi, te kevään hennot hengettäret, taikokaa mulle tuo pikkuinen +onneni! + +-- Kas, voithan sinäkin Anna olla intohimonen, huudahti Elina nousten +pystöön venheessä. -- Se on oikein, silloin pääset kyllä toiveesi +perille. Vaan katsoppas tuonne selälle, siellä näet jo onnen linnasi +liehumassa, jatkoi hän viitaten ulapalle, jossa leppeä maatuulen +hengähdys taas oli hetkeksi kohottanut pinnalla liitelevät huurut, +jotka nyt paksuna usvana kohosivat taivaalle muodostaen häilyviä +harjoja ja torneja. + +-- Linna tai tölli, sama se, kunhan siinä on onnea, vastasi Anna ja +rupesi, asettuen taas suorana istumaan perään, melomaan venettä +eteenpäin. -- Mutta aamupäivä kuluu ja me unehdumme tähän haaveilemaan. +Souda vielä hetkinen, Elina, että ehditään kirkkorantaan, ja minä saan +viedä kukkaseni äitini haudalle. + +Elina istui soutamaan ja voimakkaasti hänen hentoset, mutta jäntevät +kätensä vetivätkin, joten venhe nopeasti kiiti niemien ohi ja siitä +laajenevan lahden pohjaa kohden. Perässä istuva tyttö katseli uinaillen +tuota ohiliitelevää rantaa, jossa luonto keväiseltään heräili. +Vesirajassa kasvavat lepät tekivät parhaallaan lehteä, vaan koivikko +ylempänä törmällä helotti jo vihannalta isolla hiirenkorvalla. Ja +rinteellä oli nurmikko nuorella nukalla ja rannan valkonen hiedikko +näytti ikäänkuin hekkumoiden kylpevän päivän kuumentavassa paahteessa. +Niin kirkas, niin iloisa oli tuo rannan valoisa väri ja veden kiiltävä +kalvo, jotta neitonen sitä melkein kadehtien katseli. Noin paljo valoa +ja lämpöä oli kumminkin maailmassa, ah, miksi piti kuitenkin hänelle +yksin elämän olla näin ilotonta ja lämmötöntä ja valotonta! Yksi säde +vain hänellekin tuota luonnon lämmittävää, virkistävää lempeä, ja hän +tunsi, että hänenkin sydämmessään voisi vallita tuollainen valoa ja +voimaa uhkuva kevät. + +Jo kääntyi venhe viimeisen niemen kärjestä ja siinä olikin korkealla +rantaäyräällä edessä Paraisten vanha, valkeaseinäinen kivikirkko, jonka +pienet, värikkäät lasit kimaltelivat kirjavina päiväpaisteessa. +Neitoset nykäsivät venheensä hiedikolle ja nousivat törmälle. Kirkko +oli vielä, kuten oli tapana ollut katoolisajalla, arkisinkin auki +kaikkien käytäväksi, joten tytöt suorastaan astuivat sisälle, kävelivät +alttarin luo ja polvistuivat hetkeksi sen eteen. Se oli pieni, vanha +saaristolaiskirkko, vanhimpia Suomessa, ulkoapäin karkean näköinen, +vaan sisästä se oli kaunis; seinät olivat täynnänsä maalauksia ja +katoolisaikaisia veistokuvia, joita ei tästä kirkosta vielä oltu +riistetty, katosta riippui kullattuja ruunuja, kimaltelevia olivat +kynttilänjalat alttarilla ja kirjatut ompeleet koristivat seinällä +riippuvia messupukuja, -- niitä olivat kirkon ylhäiset suosijat sille +lahjoittaneet. + +Alttarin molemmilla puolilla oli useita hautakumpuja, koristeinaan +raskaat kiviarkut. Elina-neiti, joka ensi kertaa oli käymässä Paraisten +kirkossa, katseli uteliaisuudella näitä vanhoja muistomerkkejä, +sillävälin kuin Anna laski mukanaan tuomiaan tuoreita seppeleitä +kahdelle vierekkäin olevalle kummulle. Toisen ääressä niistä hän viipyi +polvistuneena kauan ja Elina seisoi syrjemmässä ääneti, sillä hän +tiesi, että orpana lepäsi siinä äitinsä haudalla. + +-- Ovatko nämä kaikki esivanhempaisi hautoja? kysyi hän vihdoin, kun +Anna astui hänen luokseen peremmäs kuoriin. + +-- Kaikki Flemingejä. Ne ovat isäni jälleen kuntoonpanemat, sittenkuin +kirkko hautakammioineen kauan oli ollut tanskalaisten hävityksen +jäliltä rappeutuneena. + +Ja Anna kertoi orpanalleen kuka kussakin haudassa lepäsi, tulkiten +niiden latinaisia hautakirjoituksia. + +Perimmäinen hautakumpu alttarin kupeella oli vanhan laamannin Jaakkima +Heikinpoika Flemingin, joka oli perustanut suvun tilukset ja vallan +Suomessa ja kuollut Paraisissa Sturein hallituksen levottomina aikoina +15-sataluvun alulla. Hänen vieressään makasivat hänen kuuluisat +poikansa, Eerik ja Ivar Jaakkimanpojat, joista edellinen oli Annan +isänisä, yhtä kunnioitettu sotasankarina ja Suomen vapauttajana +tanskalaisten ikeestä, kuin peljätty alustalaistensa rasittajana. Hänen +hautakummussaan luettiin sanat: »Flos et columna Finlandiae», Suomen +kaunistus ja tuki, kuollut Kuitiassa 1548. Paljo vereksempi hautakumpu +oli hänen rinnalleen pystytetty hänen vaimolleen, Hebla Sparrelle, joka +ankarana emäntänä oli Suomessa Flemingin tiloja hallinnut +kolmattakymmentä vuotta miehensä kuoleman jälkeen. Eerik ja Hebla +Flemingin kaksi poikaa lepäsi myöskin jo Paraisten kirkossa; toinen, +Filippa, Annan setä, ja toinen hänen isänsä Jaakkima. Tässä viivähti +Anna taas hetken: tuota isäänsä hän ei ensinkään muistanut, hän oli +ollut aivan pieni tämän kuollessa. Vaan sitä, joka siinä viereisessä +haudassa lepäsi, Jaakkiman puolisoa, äitiään, Agda Pietarintytärtä, +Anna vielä vähän muisti niinkuin herttaista, suloista unelmaa +lapsuutensa ajoilta. Juuri tätä hautaa hän vielä vuosittain, äitinsä +kuolinpäivänä keväillä, kävi kukkasilla koristamassa, viettäen hetken +siinä lapsuutensa muistoissa. Olihan hänelle kuin vuotuinen juhlapäivä +tämä, jolloin hän aina souti Paraisten vanhaan kirkkoon Kuitiasta, +jossa hänellä oli kotinsa Klaus Flemingin perheessä. Tällä kertaa oli +hänellä nyt tällä matkallaan mukanaan sukulaisensa ja ystävättärensä +Elina Fincke, Peipotin herran Sten Fincken tytär, joka äitinsä puolelta +oli hänkin Fleming sukua ja tänä kevännä oli vieraillut Kuitiassa +mahtavan Klaus herran ja hänen yhtä mahtavan vaimonsa, Ebba Stenbockin, +perheessä. + +Tyttöjen seistessä siinä vanhojen hautakumpujen vieressä kuului +yhtäkkiä etempää kirkosta vanha, ystävällinen ääni: + +-- Kukkasia kirkossa, kukkia haudoilla ja hautain vieressä! + +Tytöt kääntyivät ympäri ja Anna tunsi Paraisten vanhan kirkkoherran, +Maunu Gröningin, joka oli nähnyt Kuitian venheen laskevan kirkkorantaan +ja nyt tuli tervehtimään isäntänsä väkeä. Klaus Flemingillä oli näet +hallussaan melkein koko Paraisten pitäjä ja oli Maunu-herra siis +hänestä suuressa määrin riippuvainen. + +-- Niin, nythän on taas rakkaan Agda-rouvan kuolinpäivä, Jumala +siunatkoon sen lempeän rouvan muistoa, puhui pappi tyttöjä +tervehdittyään. Hän oli Annan erityinen suosija ja ystävä ja hänen +luokseen pistäysi Anna mielellään keskustelemaan äidistään, jonka nimeä +Klaus herran ylhäisessä perheessä harvoin mainittiin. Tässä suvussa, +joka oli maansa ensimmäisiä ja jossa emännöitsi Kustaa Vaasan kolmannen +puolison, Katarina Stenbockin sisar, katsottiin näet Jaakkima-vainajan +käyneen suvulleen ja nimelleen arvottomaan liittoon, kun nai +porvaristyttären, eikä asiata arveltu parantavan senkään seikan, että +hän oli tehnyt sen korkean suosijansa Eerikki XIV:nen nimenomaisesta +tahdosta. Anna itse oli usein setänsä perheessä saanut tuntea tuon +äidinpuoleisen syntyperänsä halpuutta, joskaan hänelle ei oltu koskaan +tehty täyttä selkoa äitinsä aikusemmista vaiheista. Mutta siksi hänessä +kytikin harras halu saada siitä selkoa, ja hän oli nyt kerrankin +päättänyt kirkkoherralta, tuolta vanhempainsa luotettavalta ystävältä, +pyytää tarkempia tietoja äidistään ja suvustaan. + +Anna ja kirkkoherra astuivat rinnakkain ulos kirkosta, mutta Elina +viivähti siellä vielä katsellen noita vanhoja seinäkuvia. Törmälle, +venheen kohdalle, ehdittyään istahti Anna nurmikolle, viittasi +vanhuksen viereensä ja kysäsi häneltä äkkiä: + +-- Mistä ajasta asti tunsitte, Maunu-isä, äitini? + +-- Äitisi, Anna, oi siitä on jo kauan, vastasi kirkkoherra, istuen +hänkin ruohoselle rinteelle ja kooten muistojaan, -- kauan lapseni, yli +neljäkymmentä vuotta, yli koko joukon. Minä olin siihen aikaan Turun +koulussa ja monta ateriaa söi köyhä teini Pietari-porvarin, äidinisäsi, +varakkaassa talossa. Agda, äitisi, oli siihen aikaan vielä pieni tyttö, +5-6 vuotias, kirkassilmäinen, kultatukkainen. Monesti keinutin, ateriaa +odotellessani, häntä näillä polvillani, kerroin hänelle satuja ja +lauloin vanhoja lauluja, joita hän halulla opetteli. + +-- Vaan sitten muutti äidinisäni Tukholmaan? + +-- Sinne muutti perheineen, liikkeineen. Olot olivat silloin +venäläis-sodan aikana levottomat ja epävarmat täällä Suomessa. Vaan +kerran tapasin vanhan hyväntekijäni Pietarin Tukholmassakin, kävin +hänen talossaankin, ollessani saaristolaisten kanssa maalaistavaroita +kaupalla. Hänen talonsa oli siellä pohjoisen tulliportin vieressä ja +siksi äidinisääsi siellä kutsuttiinkin Portin Pietariksi, -- hänellä +oli siellä arvokas sija porvariston joukossa. + +-- Oliko äitini silloin jo ... oliko hän silloin vielä kotonaan? kysyi +Anna ikäänkuin arastellen. Mutta kirkkoherra ei tuota arkuutta +huomannut, hän oli aivan vaipunut omiin muistoihinsa. + +-- Kotonaan oli, vastasi hän, oli nuoruutensa tuoreimmassa +kukoistuksessa, kaunis, viehkeä neito, joka kuului panneen kaikkien +nuorten porvarispoikain päät pyörälle. Vielä hän tunsi minutkin, laihan +kappalaisen, kuten hän sanoi, ja muisti vielä opettamiani suomalaisia +lauluja. + +-- Vaan mitenkä joutui äitini sitten ylimyspiireihin, niin, Maunu-isä, +tiedänhän minä sen, mutta kuinka saattoi suomalainen porvaristyttö +joutua kuninkaan hoviin? + +Tästä juuri oli Anna niin kauan halunnut lähempiä tietoja ja odotti nyt +jännityksellä vastausta. Vanha pappi viivähti hetkisen. + +-- Niin, mitenkä, puhui hän sitten verkalleen, -- äitisi oli nuori ja +perintöprinssi Eerik Kustaanpoika oli pulska ritari; hänen uinailevat +silmänsä lumosivat useamman kuin yhden nuoren neitosen, sekä ylhäisen +että alhaisen. Prinssi oli pohjoisportilla usein nähnyt kauniin tytön +ja iskenyt silmänsä häneen; ja prinssistä tuli kuningas ja kuninkaan +mieltyminen kävi nuorelle tytölle vaaralliseksi. Agda joutui hoviin. +Eerik kuninkaan hovissa oli paljo naisia, eri säätyä ja syntyperää, eri +asemassa ja arvossa, vaan korkeinna kuninkaan suosiossa oli niistä +Agda, »Caritas», lempeys, joksi kuningas häntä lempinimellä kutsui. +Kerrottiin Eerik kuninkaalla olleen aikomuksen tehdä suomalaisesta +porvaristyttärestä Ruotsin kuningattaren, vaan se kunniapaikka jäi +kuitenkin ruotsalaiselle soturintyttärelle... Hän oli sillävälin +Tukholman torilla nähnyt Kaarina Maununtyttären, joka uuteen liekkiin +sytytti hänen levottoman lempensä ja intohimonsa. + +-- Hän hylkäsi äitini? kysyi Anna kuiskaten. + +-- Niin. Vaan hänen suosionsa tätä entistä »lempeyttään» kohtaan säilyi +sittenkin. Agda Pietarintytär ei jäänyt elämään siihen hyljättyjen +hovinaisten joukkoon, joka yhä edelleen Tukholman linnassa kuninkaan +ympärillä liehui, piti juominkeja ja vietti iloista elämää. Isäsi oli +myöskin siihen aikaan Tukholman hovissa, kuninkaan hovijunkkarina, ja +hän oli jo aikusin oppinut pitämään arvossa Agdan kainoa mieltä. +Kuninkaan suostumuksella ja välityksellä he menivät naimisiin ja +Agdasta tuli siten Fleming-suvun vanhimman haaran emäntä. + +-- Ja silloinko isäni muutti takasin Suomeen? + +-- Ei heti. Ne olivat levottomia aikoja, Eerik kuningas kävi synkäksi +ja hurjaksi, useimmat hänen kannattajansa luopuivat hänestä ja menivät +hänen veljiensä puolelle. Vaan Jaakkima Fleming pysyi uskollisesti +kuninkaan luona, -- kunnes tämä kukistui. Juhanan tullessa hallitukseen +laskeusi Eerikin viimeisiltä ystäviltä suosion päivä, isäsi muutti +tänne Kuitiaan äitisi kanssa ja tänne hän pian kuolikin, samoihin +aikoihin kuin sinä synnyit. + +Elina oli tämän keskustelun ajalla tullut kirkosta, vaan pysähtynyt, +huomatessaan mistä toiset puhuivat, syrjemmäs, vuokkosia poimimaan. +Nyt, kun keskustelijat näkyivät istuvan äänettöminä, tuli hän kumminkin +lähemmäs ja ehdotti Annalle, että he lähtisivät paluumatkalle. Oli +alkanut puhaltaa selällä ja Elina oli levoton saadakseen nostaa purjeen +ja ohjata tuulessa köykästä alusta. + +Anna nousikin lähteäkseen, vaan vielä hän kumminkin kirkkoherralle +jäähyväisiä heittäessään pysähtyi ja kysyi: + +-- Tapasitteko usein äitiäni täällä Suomessa? + +-- Usein. Kuitian emäntänä voitti hän kohta meidän, kaikkien +alustalaistensa, vilpittömän rakkauden; hän oli niin ystävällinen +kaikille, niin armelias... Niin, niin, se ei ole Fleming-suvun tapoja, +eikä äitiäsikään suku suosinut ja itse hän sitä vältti, niinkuin +aatelistoa yleensä, -- hän oli saanut sen puolelta kokea paljo +nöyryytystä ja pilkkaa; -- ja senkin vuoksi hän antautui seurustelemaan +meidän alhaisten ihmisten kanssa... Valitettavasti saimme pitää häntä +täällä niin lyhyen ajan, -- seitsemästoista kevät kuluu jo siitä, kuin +tässä kirkossa siunasin hänen ruumiinsa. + +-- Silloin olin minä neljännellä vuodellani, vaan vielä sen muistan. + +-- Pikkunen käärö olit, kun ankara Hebla-rouva, isoäitisi, vei sinut +täältä kotiinsa Siuntioon. + +-- Se oli lemmetön aika se Hebla-rouvan aika -- ja sitä se on sittenkin +ollut. Vaan se on mennyt. Kiitos kirkkoherra, että äitiäni hellyydellä +muistelette, -- niin ei tehdä Kuitiassa. + +Elina oli jo venheessä nostanut purjeen pystöön ja kohta kun Anna +siihen astui, lähti kevyt alus maatuulen kiidättämänä sukkelasti +soljumaan selälle päin. Elina istui varmana perässä; purjehtiminen, +niinkuin soutaminen ja ratsastaminen, oli tämän pirteän immen +mielityötä. Taitavasti hän viiletti niemien ohi ja käytti hyväkseen +joka salmen suusta tulevia vihureita, ollen siihen toimeensa kokonaan +kiintynyt. Vaan Anna istui ääneti purjeen alla keskiteljolla, +mielessään yhä hautoen tuota äitinsä elämäntarinaa. Ilotonta oli äidin +elämä ollut Flemingin korskeassa perheessä ja itse hän oli sen saman +ilottomuuden ikäänkuin äidiltään perinyt: ilman hellyyttä, ilman +rakkautta oli hänen nuoruutensa kulunut ja äitinsä muistokin oli +hänelle melkein kuin rikokseksi luettu. Hän oli nyt, isoäitinsä +kuoltua, elänyt kymmenen vuotta Klaus Flemingin ja Ebba Stenbockin +perheessä. Nuo vuodet olivat painaneet hänen luonteeseensa ankaruutta +ja jäykkyyttä, ne olivat virittäneet siinä arkuutta ja salattua kaihoa, +josta hän jo nuorena oli käynyt suljetuksi ja kylmäksi. Ja siitä hän +itse kärsi. + +Näin äänettöminä purjehtien olivat neitoset jo ehtineet takasin tuolle +väljemmälle selälle, jossa aamulla olivat meriusvan leikkejä +selitelleet, ja täällä taas talttui tuo hieno maatuuli. Venhe kulki +aivan hiljaa eteenpäin, Elina heittäytyi takanojoon istumaan perään, +viilettäen veltosti, ja siitä hän kysyi: + +-- Te keskustelitte äidistäsi äsken kirkkoherran kanssa. Hän kuuluu +olleen niin lempeä ja hyvä. + +-- Hän oli porvaristyttö. Minäpä uskon, että noilla halvoilla +aatelittomilla yleensä on enemmän tunnetta, enemmän sydäntä, kuin +meillä jalosukuisilla, jotka jo syntyperä ja arvonsa alituinen +tunteminen tekee kylmiksi ja tylyiksi -- ikäänkuin viran puolesta. +Mutta minussakin on porvarisverta ja siksi mahdan niin hartaasti +kaihotakin elämältä lämpöä. + +Elina loi serkkuunsa tutkivan katseen; hän tarkasteli, kuinka kauniit +ja pehmeät nuo kasvojen piirteet olivat ja hän tuli ajatelleeksi, että +nekin kai ovat perintöjä hänen äidiltään. Ja hän virkkoi naurahdellen: + +-- Äitisi kuuluu myöskin olleen hyvin kaunis ja sinä olet perinyt häntä +siinäkin kohden. Mutta isäsi oli Fleming -- kylläpä tulet huomaamaan, +että on sitä aatelistossakin vielä lämpöä ja hellyyttä. + +-- Oi, minä soisin, että isänikin olisi ollut porvarispoika, taikka +talonpoika tai laivuri, sama se, mutta äitini veroinen. Silloin olisi +toki olemukseni ehyt ja asemani maailmassa selvä. + +-- Vielä se selvenee, maitahan vain! + +-- Sinulla on veitikka silmässäsi, Elina! Mutta usko pois, tuon +pikkuonnen vuoksi vaihtaisin kernaasti aatelislinnan laivurin matalaan +majaan. + +Päivä oli korkeimmillaan ja tuuli oli jo aivan tyyntynyt. Se oli +verkalleen tuonut heidät selän poikki, mutta kapeneville salmensuille +päästyä loppui se kokonaan ja purje lepatti höllänä venheen keinuessa +laskeutuvilla laineilla. Elina rupesi ajan kuluksi viskaamaan vettä +venheen pohjalta, vaan Anna istui suojassa purjeen takana ääneti +katsellen näitä kauniita salmivesiä. Silloin näki hän yhtäkkiä edessä +olevan saaren takaa laivan huippupurjeiden kuvastuvan sinertävää +taivaanlakea vastaan. Se läheni tuo laiva, korkeammalla ilmassa +liikkuva tuulenhenki puhalsi vielä sen ylempiin purjeisiin ja työnsi +sitä verkalleen ja ääneti eteenpäin. Nyt se jo lipui esiin erään +lehtevän niemen kupeitse; ensiksi tuli keulapurje ja etumasto näkyviin +ja vähitellen koko kaunis, täysissä purjeissa oleva alus. + +Se kulki hiljaa kuin varjo sen salmen poikki, jossa tyttöjen venhe +kellui. Koko tuo laivan ilmestyminen oli ollut niin salaperäistä, että +Anna melkein kuin silmät lumottuina sitä katseli virkkamatta sanaakaan +toverilleen. Se mahtaa olla joku ruotsalainen laiva, joka siinä +hienossa vastatuulessa luoviessaan Turkuun päin on sortunut tänne asti, +päätteli hän, sillä oman puolen laivat hän jotenkin tarkalleen tunsi. +Helteisesti paahtava päivä näytti uuvuttaneen nukuksiin laivan koko +miehistön, koska ei kannella näkynyt muita ketään, kuin ruoripuuhun +nojautuva perämies. Laivan alimmat purjeet lepattivat hervottomina, +peittäen keskikannen näkymättömiin; mutta yhtäkkiä heilautti pieni +vihuri suurpurjetta syrjään laidan yli ja sen takaa ilmestyi nyt +näkyviin toinenkin elävä olento: nuorukainen, joka seisoi +laitapuitteisiin nojautuneena ja liikahtamatta katseli kelluvaa ruuhta. +Hän ei ollut merimiehen näköinen; ruskeaan, leveähiaiseen +samettitakkiin oli hän puettu niinkuin aatelisjunkkari ja päässä oli +hänellä laajalierinen, sulkaniekka huopahattu, jonka alta lainehti +esiin ruskeakiharainen tukka, valahtaen valkoselta kimaltavalle, +väljälle kaulustalle. + +Uteliaana häntä Anna katseli, laivan lipuessa viistoon salmen poikki, +pyrkien toisen saaren taa. Hatun liepeen alta näki hän nuorteat, +hymyilevät kasvot, ilosesti vilkkuvat silmät, jotka veitikkamaisesti +häntä katselivat. Ja ikäänkuin vastaukseksi nuorukaisen avomieliseen +katseeseen sulivat Annankin äsken vielä surumieliset kasvot +ystävälliseen hymyyn. Olipa, kuin olisivat he siinä vanhoina tuttavina +ääneti vaihtaneet tervehdyksiä. + +Jo soljui laiva etemmäs, välimatka piteni ja laivan keula rupesi jo +kätkeytymään toisella puolella olevan saaren rantaleppäin taakse. +Silloin oikasihe nuorukainen laivan kannella suoraksi, tempasi hatun +päästään ja heilautti sitä iloisesti korkealla ilmassa. Se vaikutti +kuin taikatemppu ruuhessa purjeen takana istuvaan neitoseen, hänkin +tempasi hurmaantuneena käteensä olallaan olevan, valkosen liinan ja +heilutti sitä vastaukseksi. + +Se oli kaikki tapahtunut yhdessä tuokiossa, seuraavassa oli laiva jo +häviämässä näkyvistä pois. + +-- Mitä sinä nyt, kelle sinä huiskit, kysyi Elina kummissaan +kohottautuen työstään ja syrjäyttäen kädellään edessään olevaa +purjetta. Mutta laiva oli silloin jo niin peittynyt saaren taa, että +ainoastaan sen perä ja ylimmät purjeet olivat näkyvissä. -- Tuolle +laivalleko ja sen uniselle perämiehelle? + +-- Huiskin huvikseni vain, sallithan minulle niin pienen huvin, vastasi +Anna, mutta hänen äänessään oli nyt sellaista harvinaista iloa ja +keveää kaikua, että Elina tarkemmin tarttui asiaan. + +-- Hä, Anna, Anna, siellä oli varmaankin joku kannella. Kuka? + +-- En tiedä, outo laiva, joka tämän kautta luovii Airiston selälle. + +-- Ja johon sinun silmäsi sellaisella riemulla luovivat, -- joku +salaperäinen »laivuri» sulla siellä oli. + +Anna ei vastannut, ilosesti vain nauroi ja istui kohta airoihin +soutaakseen Kuitiaa kohden. Vaan hänen käsivartensa tempoivat nyt kuin +riemulla ja hänen kasvoillaan viipyi vielä kauan tuo iloinen, +onnellinen ilme, jota hänen orpanansa ihmetellen katseli, ymmärtämättä +sen lähdettä. + +Ennen pitkää kääntyi jo venhe niemen kärjestä kapeaan salmeen, jonka +rannalta levisi esiin pienonen satama ja sen varrella kylän tapainen +rakennusryhmä. Vaan ylempää törmältä näkyivät rantaan korkean, +harmaakivisen linnan muuriseinät, joiden keskellä kohosi pieni, pyöreä +torni. Se oli Kuitia, Flemingein sukukartano ja jo silloin sadan vuoden +vanha linna, jossa Suomen maaherra Klaus Fleming enimmäkseen rakasti +asua. Linna oli umpinainen, keskiajan tapaan rakennettu pienillä +ikkunoilla ja tykinsuuaukoilla. Vanha laamanni Fleming oli sen siihen +aikoinaan rakentanut ja varustanut tanskalaisten merirosvojen +hyökkäysten varalle ja sitä säilytettiin yhä edelleen entisessä +kunnossaan ja entisissä varusteissaan. Satamassa, laiturin vieressä, +kelluili joukko aluksia, suurempia ja pienempiä, ja niiden lomitse +laskivat tytöt purtensa venhevalkamaan. Samassa juoksi törmältä alas +rantaan hoikkanen, noin 15-vuotias poika, joka jo etäämmältä huusi: + +-- Joudu, Anna, meidän on jo tänään lähdettävä äitiä vastaan, joka +tulee Siuntiosta, ja sitten hänen seurassaan Vääksyyn, häihin. + +-- Vääksyyn häihin, matki Anna ihmeissään. -- Mutta sinnehän ei oltu +aijottu lähteäkään. + +-- Ei, vaan nyt on isä päättänyt, että sittenkin lähdetään, aivan jo +kohta. + +-- Onko setä jo palannut hylkeenpyyntimatkaltaan? + +-- On. Ja hänelle on tullut vieraita. + +Kun tytöt nousivat törmälle ja lähestyivät harmaakivistä +linnarakennusta, näkyi sen kiviseinään avatulla portilla seisovan +kookasryhtinen mies, puettuna karkeaan sarkatakkiin ja pitkävartisiin +kalastajasaappaisiin, -- hän oli nähtävästi vasta palannut +pyyntimatkalta. Hän seisoi siinä avopäin, hiukan jo harmajalta +kajastava tukka vastoin ajan tapoja lyhyeksi leikattuna, mutta sitä +pitemmät olivat tuuheat viikset ja sankka, tasalatvainen pukinparta. +Kasvot olivat ankarannäköiset, karkeapiirteiset, värähtämättömät, ja +silmät, joita paksut kulmakarvat varjostivat, kertoivat vakavuutta ja +luonteen lujuutta. Se oli Kuitian isäntä, Viikin vapaaherra, +valtioneuvos, valtakunnan marski ja amiraali Klaus Eerikinpoika +Fleming. + +Tytöt tervehtivät häntä kunnioittaen ja Anna kysyi hiukan tutkivasti: + +-- Setä on sittenkin päättänyt lähteä Kustaa Stenbockin häihin? + +-- Niin, lankoni oli täällä vastassani, hän on jo viisastunut. Sinä +matkustat Erkin ja Elinan kanssa Hämeenlinnaan, jossa tapaatte +Ebba-rouvan ja tulette sitten yhdessä Vääksyyn. Eenokki ja kymmenen +ratsumiestä seuraa mukananne. Minä lähden jo kohta edeltäkäsin +lankomiehen seurassa matkalle. + +Anna katseli setäänsä vieläkin vähän kummeksuen. Hän älysi, että +jotakin oli tapahtunut, koska setä nyt oli päättänyt lähteä Stenbockin +häihin tämän seurassa -- äsken juuri olivat langosten välit olleet +hyvin kireät. Vaan siinä ei ollut tilaisuutta enempiin kyselemisiin, +täytyi kiirehtiä matkalle. Ja viipymättä riensivät tytöt linnan tukevia +rappusia myöten ylös naisten huoneisiin valmistautumaan tuolle pitkälle +retkelle. Elinakin toivoi Hämeenlinnassa tapaavansa Uudeltamaalta +tulevat omaisensa, heidän kanssa yhdessä matkustaakseen häätaloon. +Iloisina he pukeusivat matkatamineihinsa. Anna varsinkin, joka +tavallisesti oli vakava ja tasainen, lenteli nyt melkein tanssien +kivitettyjä siltoja pitkin ja hyräili vallatonna reippaita säveleitä; +näin ilonen hän ei muistanut olleensa vuosikausiin ja hän ihmetteli +sitä itsekin, sillä ainoastaan häämatka siihen ei ollut syynä. + +Se oli toukokuussa vuonna 1593. + + + + +II. + +Häät Vääksyssä. + + +Uteliasta kylänväkeä aherteli ja tungeskeli niiden puisevain, jykeäin +vaunujen ympärillä, jotka ilman etupyöriä keulallaan kehottivat tien +varrella erään Pirkkalassa, Pyhäjärven rannalla, olevan talon kohdalla. +Useimmat noista maalaispojista ja eukoista näkivät nyt ensi kerran +pyörillä kulkevat ajopelit ja ihmettelivät sen vuoksi suuresti niiden +rakennetta, niiden valjaita ja niiden mukavuutta. Mutta mitään neuvoa +tapahtuneen tapaturman auttamiseksi he eivät osanneet antaa, särkyneitä +ajopelejä ei sanottu voitavan korjata. + +Käsittämättöminä ja neuvottomina seisoivat matkustajat vähän +syrjemmässä tien varrella. Ebba rouva, -- tuo vanhempi, +lihavanpuoleinen, kookas nainen, joka seisoi siinä ojan partaalla +jäykkänä kankeassa pystykaulustassa ja ruumiinmukaisessa umpipuvussa, +jonka pussihihat palloina pullottivat, oli näet Ebba Fleming, -- +katseli jommoisellakin levottomuudella tuota kihisevää väkijoukkoa, +jonka pakinoista hän oli ymmärtävinään huonosti peitettyjä +pistopuheita, ja huovien ja talonpoikain välillä vaihdetut +kiihkeänlaiset sanansutkaukset tekivät hänet vieläkin rauhattomammaksi. +Hän tiesi etteivät talonpojat lempeillä silmäyksillä katselleet Klaus +Flemingin perhettä eikä huoveja. Ja suutuksissaan hän sen vuoksi +lohdutuksekseen toruskeli vanhaa, uskollista Eenokkia, joka kyllä oli +viaton sattuneeseen tapaturmaan, mutta joka ei hänkään keksinyt, miten +tästä nyt olisi matkaa jatkettava. + +-- Minä varotin jo lähdettäessä, -- niin puolusteli vanha +huovipäällikkö itseään --, näillä raivaamattomilla, kuoppaisilla +teillä tuskin lie ennen koskaan muuta pyöräpeliä kulkenut kuin +sotilaskuormastoja. Niinpähän viskasi nyt tuossa mäessä eräs kannon +kärki etuakselin poikki. + +-- Niin, niin, vaan meidän täytyy päästä matkaa jatkamaan, emmehän me +tänne voi jäädä noiden pahansuopain talonpoikain luo, riiteli +Ebba-rouva. -- Ja Vääksyssä alkavat häät huomenna, meillä on sinne +vielä kolme peninkulmaa, sinne meidän täytyy tänä iltana ehtiä vaikka +miten. + +Kuitian mahtava emäntä, joka muuten ei ollut niitä naisia, jotka +vähällä joutuvat neuvottomiksi, tunsi nyt olevansa ikävässä pälkäässä. +Hän oli kiukuissaan itselleen siitä, että hän, kun ratsastaminen oli +hänen ijälleen ja lihavuudelleen jo työlästä, oli vastoin vanhan +palvelijansa neuvoa lähtenyt matkalle vaunuillaan, joilla hän +tavallisesti kulki Turun ja vapaaherrakuntansa väliä. Mutta vahinko +oli nyt kerran tapahtunut... + +-- Jos teidän armonne suvaitseisi nousta ratsun selkään, olisi täällä +yksi vanha, puinen naissatula, -- se oli Eenokin ainoa neuvo. + +-- Yksi vanha puinen! -- ja miten Anna sitten kulkee, miehen +satulassako? Ja mistä otat ratsuhevoisia, näilläkö talonpoikain +laiskoilla koneilla minun pitäisi lähteä ajamaan, vaiko huovien +hurjilla hevosilla? Olisipa sekin arvokas tapa Klaus Flemingin puolison +saapua veljensä häihin. + +Ebba-rouva oli selvillään siitä, että hänen tuli esiintyä kaikella +sillä arvokkuudella, jonka hänen miehensä asema Suomen käskynhaltijana +vaati, nyt varsinkin enemmän kuin koskaan. Juonia oli vireillä, joilla +tahdottiin syrjäyttää Klaus Fleming hänen asemastaan Suomesta, niitä +viritettiin Kaarlo-herttuan, kuninkaan sedän, toimesta Ruotsista päin +myötään, olipa herttua aivan äsken määrännyt hänen oman veljensä, +Kustaa Stenbockin, Klaus herran sijaiseksi, eikä Ebba vielä tiennyt, +miten tämä riita oli sovittu. Ja talonpojissa kiehui kiehumistaan +tyytymättömyyttä marskin ankaruuden takia. Näihin asti oli Klaus +Fleming jäntevyydellään ja kuningas Sigismundon suosioon nojaten +hajottanut nuo vehkeet, mutta juuri sen vuoksi täytyi sekä aatelisiin +että talonpoikiin arvokkuudella vaikuttaa, sen Ebba-rouva hyvin +oivalsi. + +-- Sinäkin Anna istut siinä niin tyyneesti, kuin ei mistään olisi +kysymys, pauhasi rouva kääntyen neitosen puoleen, joka oli istahtanut +ojan reunalle odottamaan. -- Etkö ole kysellyt noilta ihmisiltä neuvoa, +sinä, joka heidän kieltään puhut? -- Anna näet osasi paremmin suomea +kuin Ebba-rouva, joka oli Ruotsista kotosin. + +-- Olen. He sanovat, että osan taipaleesta pääsisi venheelläkin, vaan +sitten on taas maamatkaa. + +-- Venheellä ja maitse, -- siitä ei tule mitään. + +-- Täytyy kai sitte jäädä tänne odottamaan. + +-- Tänne odottamaan, sehän se juuri on mahdotonta. Täällä ei ole meidän +turvallistakaan kauan viipyä, etkö tiedä, että talonpojat ovat +vihamielisiä meille. -- Ebba-rouva tunsi, kuinka kovasti kansa kärsi +hänen miehensä määräämän sotaväenmajoituksen takia, tiesi sen siis +syystäkin napisevan, ja siksi vielä soimaava omatuntokin lisäsi hänen +kärsimättömyyttään ajatellessaan, että hänen täytyisi vuorokausiksi +jäädä tänne tuon kansan armoille. Hän polki jalkaa vihasena ja kääntyi +taas Eenokkia torumaan. + +Pari tuntia oli niin jo neuvottomina tuumailtu sinne ja tänne, kun taas +kylän pojat, jotka olivat keräytyneet siihen töllistelemään vieraita ja +heidän ajopelejään, yhtäkkiä päästivät uuden ihmettelyn huudahduksen. +Tien käänteestä näkyivät näet ajavan toiset samanlaiset parihevosten +vetämät vaunut ja se oli jo jotakin kovin merkillistä näillä mailla. +Väkijoukko syöksähti uusia tulokkaita vastaan, jotka myös pysähtyivät +talon kohdalle, ja uteliaina katselivat heitä Flemingin vaunujen +matkustajatkin, arvaten, että siinäkin tuli muitakin Vääksyyn +menijöitä, vaan ketä? + +Äkkiä kävivät Ebba-rouvan katseet, jotka saapuvan avun toivosta jo +olivat vilkastuneet, taas kylmiksi ja ankaroiksi ja hänen vartalonsa +oikeni entistään jäykemmäksi. Hän oli tuntenut Kankaisten kilven +vaunujen kyljessä; saapujat olivat siis Horneja, tuota Fleming-suvun +kilpailijaa, mahtavaa heimoa, jonka kanssa Klaus herra jo kauan oli +ollut katkerassa riidassa. Siltä taholta ei Klaus Flemingin puolison +sovi pyytää mitään apua, se oli Ebba-rouvan ensimmäinen päätös. -- +Vaunuista hyppäsi niiden pysähdyttyä ensiksi noin 20-vuotias +nuorukainen, joka auttoi alas valkohapsisen, kumaraselkäisen miehen, ja +kuin kevät ja syksy seisoivat he siinä tuokion rinnakkain, isänisä ja +pojanpoika, toinen isä, toinen poika sen miehen, Kaarlo Hornin, joka +Suomen aatelisista oli Klaus Flemingin vaarallisin valtiollinen +vastustaja, Kaarlo-herttuan uskollisin kannattaja. + +Liikahtamatta seisoi Ebba-rouva paikoillaan, kun molemmat tulokkaat +kävivät häntä tervehtimään, ja kankeasti, kaavamaisesti kumartaen +vastasi hän heidän tervehdykseensä. Vaan siitä huolimatta istahti +vanhus, Henrik Klaunpoika Horn, hänen viereensä pölkylle tarinoimaan ja +pojanpoika, nuori Henrik, Henrik Kaarlonpoika, joka jo kohta oli saanut +tiedon Flemingin matkueelle sattuneesta tapaturmasta, rupesi heti +innokkaasti ehdottelemaan, miten matkaa yhdessä olisi jatkettava. +Tällainen ystävällisyys tuntui Kuitian rouvasta ensiksi rasittavalta +eikä hän saanut mielestään karkotetuksi kiusallista tunnetta, että tuo +puuhaava nuorukainen tuossa oli sen miehen poika, joka Klaus Flemingin +toimesta oli vuosikausia istunut vankikopissa, jopa käynyt +mestauslavallakin. Vaan pula ja pakko sulattelivat vähitellen Viikin +ankaran vapaaherrattaren mielen ja ennen pitkää oli jo sovittu, että +Ebba-rouva nousisi vanhan Henrikin viereen Hornein vaunuihin, +jotavastoin nuoret, Anna ja Erik Fleming sekä nuori Horn, kulkisivat +ratsastamalla. + +-- Siis on tehty välirauha, rouva Ebba, virkkoi vanhus leikillisesti, +kävellen Flemingin puolison rinnalla vaunujensa luo. + +-- Niin, minun on ollut pakko suostua ehtoihin, vaan te olettekin +jalomielisesti laatineet ne mulle varsin edulliseksi, vastasi +Ebba-rouva samaan leikilliseen tapaan. + +-- Ja sotilakon aikana lepää taistelu kokonaan, eikö niin? + +-- Se on sovittu. Ja noiden nuorten siitä tuskin tarvinnee sopiakaan. + +Matkueen etupäässä ratsastavista nuorista oli tämä matkavaihtelu näet +hyvin mieleenkin ja rattoisaksi heidän seurustelunsa kävi jo kohta +alussa. Anna oli saanut tuon ainoan naissatulan ja ohjasi nyt kulkueen +etupäässä varmalla kädellä outoa ratsuaan. Pienuudesta pitäin olivat +siihen aikaan kaikki aateliset, niin pojat kuin tytötkin, harjautuneet +ratsastamaan, koska se vielä oli kesäisin maalla matkustettaessa miltei +ainoa kulkuneuvo ja Anna Flemingikin oli täydellisesti tämän taidon +omistanut; sulavasti ja notkeasti hän satulassa istui. Nuori Henrik +Kaarlonpoika, joka itse enemmän oli kiintynyt kirjallisiin +harrastuksiin kuin urheiluihin, -- hänen kotiin jääneen nuoremman +veljensä Evertin laita oli aivan toinen, -- katseli ihaillen neidon +notkeaa ratsastusta ja rupesi siitä yhä suuremmalla mielihyvällä itse +neitostakin katselemaan. Annan rinnalla ratsastaen pani hän pian alulle +hienostelevan keskustelun Tukholmassa oppimaansa ajan kaavamaiseen +tapaan. Ja Anna itse oli parhaalla tuulellaan, virkistävä ratsastus ja +sydänmaan vapaa luonto irroittivat hänet kokonaan hänen tavallisesta +ujosta äänettömyydestään ja häntä huvitti tahallaan kiertää nuoren +aatelisherran pikkuisen pihteihin. + +-- Ja nyt pieni kilpa-ajo tuonne järven rantaan, virkkoi Anna, kun he +tulivat aukealle, hienosti luisuvalle kankaalle, jonka takaa pienen +lammen silmä siinsi, ja samassa hän nykäsi hevosensa menemään täyttä +neliä. Somer soi ja risut raskuivat kavioiden alla. + +Nuori Horn nelisti jälestä ja ponnistamista hänellä oli perässä +pysyäkseen; neidon hevonen pölisti hiekkaa vasten hänen silmiään, joten +hän tuskin mitään näkikään, -- täytyi laskettaa vaan. Vaan rannalle +tultaessa pysäytti Anna yhtäkkiä hevosensa ja antoi sen sitten kahlata +lammikkoon juomaan. Nuorukainen karauttaa perästä ja hevonen kiitää +yhtä kyytiä aina veteen saakka eikä puutu paljoa, ettei ratsastaja +singahda hevosen pään yli satulasta alas liejakkoon, kun vauhti +yhtäkkiä pysähtyy. + +Neito heläytti helakan naurun. Vaan nuorukainen virkkoi hiukan +häpeissään, juottaen hevostaan hänkin: + +-- Jospa tiesin teidät matkalla tapaavani, niin jo totta tosiaan +harjoittelinkin itseni vielä taitavammaksi ratsastajaksi, kuin on +nuorempi veljeni. + +-- Olisitte tulleet Kuitiaan sopimaan matkatoveruudesta. + +-- Kautta kunniani, enpä ole tiennyt Kuitiassa teidänlaista impeä +olevankaan, muuten kyllä olisin tullut. + +-- Hm ... ettekö tiedä, että Kankaisista Kuitiaan on sangen pitkä ja +vaikea matka? + +-- Vaikka olisi vielä vaikeampi. Meillä on Maskussakin kepeitä +purjeita. Ja tokkohan Kuitiaa kumminkaan olisi tarvinnut piirittää? + +-- Ehkä, se on linnoitettu. + +-- No hyvä, minä tahdon sen valloittaa, vaikka ammattini ei olekaan +soturin. + +-- Koettakaa, löydettävissä se on. Oma syynne, jos pommitatte turhaan. + +-- Ei hätää: minä olen sitkeä suomalainen. + +-- Niinpä olen minäkin, vastasi Anna veitikkamaisesti, kääntäen +hevosensa tielle, johon juuri vaunutkin myötämaata saapuivat. Ja matkaa +jatkettiin entiseen tapaan. + +Vaan vaunuissa olijat katselivat hymysuin nuorten elkeitä, eivätkä +voineet välttää katseitaan tapaamasta toisiaankin. Olihan tuo kisailu +tuossa niin omituista: nuo hilpeät ratsastajat edustivat hekin +Flemingejä ja Horneja, jyrkästi toisistaan eroavia puolueita, vaan +hyvin he siltä näyttivät sopivan. Ja vaunuissa istujat tulivat +tuumineeksi, että ehkä olisi terveellistä hyvälle naapurisovulle, jos +varsinaisetkin edustajat näistä molemmista suvuista voisivat näin +sovinnossa rinnakkain kulkea. Ja kuinka olikaan, nopeasti kului matka +vaunuissakin. Vanha Henrikki herra, joka oli paljo maailmaa kokenut, +osasi keveillä pakinoillaan pitää vierustoverinsa hilpeällä tuulella ja +olivatpa he jo kuin hyvät ystävykset, kun Kangasalan kauniit vesistöt +aukenivat esiin ja he ajelivat sen korkeita harjuja ja lehteviä +laaksoja pitkin Vesijärven rannalle. + +Vaan vanha Eenokki, joka herrasväkensä jälestä huovien päällikkönä +ratsasti ja näiden tuumia seurasi, puisteli päätään ja virkkoi: + +-- Ovatpa hyvillään nyt nuo kaikki kärryjen pyöräin särkymisestä, vaan +mitähän Klaus herra sanoo? + +-- Mitäpä hän noista pyöristä paljo välittäisi, tuumi toinen huovi. + +-- Ka sitä et sinä ymmärrä. Vaan minäpä luulen, että jos mieli +Kankaisten ja Kuitian väen välien pysyä näin hyvinä, täytyisi särkeä +paljo pyöriä, hyvin paljo pyöriä, veljeni. Vaan sitä nyt et sinä +ymmärrä. + +Iltapäivä ei ollut vielä pitkälle ehtinyt, kun matkue saapui Huutjoen +rannalle, jossa metsästä aukeni viljelty kylä ja tuokion kuluttua +oltiin jo häätalossa, Vääksyssä, joka sijaitsi rannalla tuuhean puiston +keskellä ja joka juhlan kunniaksi oli lehvillä ja köynnöksillä +vihannaksi puettu. Portin pielistä kohosi kaksi korkeaa juhlariukua ja +niiden välitse ajoi matkue väljälle pihalle. + +Siellä oli pihoilla ja kuisteilla jo suurin osa häävieraista koolla +ja nämä nyt saapuivat uusia tulokkaita vastaanottamaan, useat +kumminkin oudoksuen ja ihmetellen, miten tämä riitaisten sukujen +yhteensulautuminen oli ollut mahdollista. Ensiksi saapuu tänne +Klaus-herra Stenbockin kanssa ja sitten Ebba-rouva Hornein seurassa, +mitähän tämä tietää...? Muiden jälestä asteli sieltä saapuneiden +vaunujen luo Klaus Fleming itsekin hiukan rypistellen kulmakarvojaan. +Hän oli nyt juhlapuvussaan, päässä sulkaniekka hattu ja vyöllä leveä +hirvennahkainen vyö, josta raskas miekka riippui; väljät ratsusaappaat +ja takki, joka teki hartiat tavattoman leveän näköisiksi, suurentivat +vielä hänen mahtavaa varttaan. Kun Ebba-rouva kiirehti häntä +tervehtimään, kysyi hän hiljaa: + +-- Mitä tämä on, Ebba? + +-- Niin, katsos, minäkin olen ruvennut toimimaan valtiollisella alalla, +kuiskasi Ebba-rouva leikillisesti, yhä vieläkin äskeisen hilpeän +mielialansa vallassa. + +-- Ne eivät ole naisten toimia ne, -- kunhan sinä et tee erehdyksiä, +vastasi marski nyt leppeämmin. + +-- En minä, -- jos eivät muut, lisäsi rouva vilkasten syrjäsilmällä +ratsuiltaan nousseiden nuorten puoleen, jotka lämpimissään ja +vallattomina siinä vielä hevosiaan taputtelivat. Klaus Fleming siirsi +myös katseensa sinne päin ja se viivähti siellä kotvasen aikaa, +sillävälin kuin Ebba-rouva kertoi hänelle Pyhäjärvellä sattuneesta +vaunutapaturmasta. Mutta sanaakaan virkkamatta marski sitten kääntyi +pois ja astui takasin rakennuksen väljälle kuistille, jossa joukko +muita suomalaisia aatelisherroja istui. + +Vaan Vääksyn toimekas emäntä oli jo myöskin taloustoimistaan ehättänyt +vieraita vastaan ja saatteli Ebba-rouvan lepäämään talon väljään +vierastupaan. Huoneet kuhisivat siellä täynnänsä väkeä, palvelijoita +juoksi edestakasin ja tottuneen emännän silmällä katseli Ebba-rouva +mielihyvällä, kuinka ketterästi ja tarkasti Vääksyn emäntä, Kaarina +Hannuntytär, itse valvoi ja järjesti kaikkia moninaisia häävarustuksia. +Hän oli jo yli 50-vuotias nainen, vaan vielä komea ja ryhdikäs, ja +aivan ihmetellen näkivät vieraat, etteivät ne monet, kirjavat +elämänvaiheet, joiden läpi tämä nainen oli kulkenut, olleet riistäneet +hänen kasvoiltaankaan niiden entistä, nuorteaa suloa. + +Kaarina Hannuntytär, Vääksyn toimekas emäntä, oli aatelitonta +alkujuurta, papin tytär Tukholmasta, joskin äitinsä puolesta mahtavaa +ja sitten onnetonta Sturen sukua. Hän oli aikoinaan elänyt +hovipiireissä hänkin ja jo aivan nuorena synnyttänyt kolme lasta, +joiden isä oli Kustaa Vaasan toinen poika, Suomen herttua Juhana. +Rikkaana ylhäisen rakastajansa suosiosta oli hän Juhanan loistoaikoina +Turussa mennyt naimisiin Juhanan hovipalvelijan Klaus Vestgöthen +kanssa, joka oli suomalaista aatelia, ja elänyt hänen puolisonaan pari +onnellista vuotta Suomen herttuan iloisessa hovissa Turussa. Vaan Eerik +kuninkaan kukistettua veljensä loppui se onnellinen elämä; Turun +valloituksen jälkeen v. 1563 mestattiin Klaus Vestgöthe Juhanan +kannattajana ja Kaarina rouvan koko omaisuus, kalleudet, vaatteet, +kaikki, ryöstettiin niin puhtaiksi, ettei hänelle jäänyt riepua, mihin +kääriä silloin vastasyntyneen tyttärensä Birgitta Vestgöthen, vaan +täytyi hänen esiliinaan kapaloituna kantaa pois pienokaisen isävainajan +kodista. Köyhyydessä ja puutteissa eli Suomen vangitun herttuan entinen +lemmikki senjälkeen seitsemän pitkää vuotta työllään elättäen lapsiaan, +kunnes hän, Juhanan noustua valtaistuimelle, sai tältä eläkkeekseen +Vääksyn kartanon Kangasalla. Täällä oli hän mennyt toisiin naimisiin +kuninkaan voudin ja läänitysmiehen Lauri Hordellin kanssa, joka nyt +kumminkin muutamia vuosia sitten hänkin oli kuollut. Tämä näin monien +vaiheiden läpikäynyt Vääksyn rouva naitti nyt pois tuon äskenmainitun, +avioliitostaan Vestgöthen kanssa syntyneen tyttärensä Birgitan, jonka +oli puolisokseen pyytänyt nuorin mahtavaa Stenbock sukua, Kustaa, +leskikuningatar Katarinan ja Ebba Flemingin veli. Se oli ylhäinen +liitto ja siksi olivat häät Vääksyssä päätetyt vietettäviksi kaikella +ajanmukaisella komeudella ja siksi oli sinne Suomen aatelisto niin +lukuisasti kutsuttu ja saapunut. + +Väsymättömänä hyöri nyt toimekas emäntä viimeisissä varustuksissa +käyttäen häävieraiksi saapuneita naisia apunaan. + +-- Elina, lapseni, vartioi sinä tätä hillokeittoa, sillaikaa kuin minä +pidän seuraa viimeksi tulleille vieraille, kuiskasi hän Elina +Finckelle, joka jo edellisenä päivänä oli saapunut häätaloon, +tavattuaan vanhempansa Hämeenlinnassa. + +-- Oi, Elina tarvittaisiin täällä, hän on niin taitava seppeleen +punoja. Ehkä voi Sigrid paremmin hoitaa hillokeittoa. + +Se, joka näin puuttui puheesen, oli arvokkaan näköinen, keski-ikäinen +rouva, joka naisten huoneessa johti nuorten neitosten iloista parvea, +kun se siellä viimeisteli morsiamen hääkoristeita. + +-- Kiitos, kaimaseni, kiitos, vastasi Vääksyn emäntä sydämmellisesti. +-- Käytä sinä vain nuoria apulaisiamme mihin he parhaiten sopivat. Ah, +kuinka sinä Kaarina meitä paljo autat! + +-- Siitä elä puhu, naapuri, sinä autoit meitä Sigridin häiden aikana +Liuksialassa paljo enemmän. + +Liuksialan emäntä oli näet tämä puhuja, Vääksyn läheinen naapuri, +Ruotsin kruunattu kuningatar, onnettoman Eerik XIV:nen leski. Kaarina +Maununtytär oli jo lähes 16 vuotta sen jälkeen, kuin hänen +kuninkaallinen puolisonsa oli syönyt kuolettavaa hernerokkaa Örbyhusin +linnassa, asunut syrjäisenä ja unhotettuna täällä Liuksialan +kartanossa, jonka Juhana kuningas oli hänelle eläkkeeksi antanut. Vaan +vieläkin oli hän kuningattaren näköinen: pystössä kantoi hän solakan +vartalonsa, jonka pehmoisesti peitti musta samettipuku, -- hän kulki +aina mustiin puettuna ja sitä vastaan kuvastuikin vielä hienonen hipiä +sitä valkosemmalta ja katseen surumielisyys sai sitä syvemmän ilmeen. +Vaatimattomana, mutta samalla arvonsa tuntevana, liikkui hän siellä +aatelisrouvain parissa. + +Omituinen sattuma oli tuonut nämä kuningasveljesten nuoruudenlemmet +molemmat tänne vierekkäin Suomen sydänmaalle. Heidän välinsä oli kauan +ollut kylmä ja kireä -- kiinnittiväthän heitä heidän tunteensa niin +vastakkaisille tahoille, -- vaan yhteinen syrjäytyminen, yhteinen +kohtalo, on omiaan lähentämään sydämmiä ja niin olivat molemmat +Kangasalan Kaarinat vähitellen sulaneet hyviksi naapureiksi ja nyt oli +jo, sittenkuin kumpastenkin kuninkaalliset suosijat olivat kuolleet, +herttainen ystävyys heidän välillään solmiutunut. + +-- Sigrid, vaihda paikkaa Elinan kanssa, virkkoi Liuksialan emäntä +vieressään olevalle tyttärelleen. Tämä kuninkaantytär oli nykyjään +Kirkniemen emäntä, sillä jo kuusi vuotta sitten oli Sigrid Vaasa mennyt +naimisiin silloin 18-vuotiaan suomalaisen aatelismiehen, Kirkniemen +herran, Henrik Tottin kanssa. + +-- Meillä on harso valmis, huutelivat nuoret äänet pöydän toisesta +päästä. -- Mihin me nyt ryhdymme? + +-- Seppeleitä sulhaspojille, -- se kai lie teille mieluinen tehtävä. + +-- Niin, vaan se työ on tehtävä ummessa silmin, -- peitot silmillenne +tytöt! + +Hilpeä parvi siellä niin iloisena kuhisi Kaarina-rouvan ympärillä +naurellen ja ilkamoiden hupaisessa työssään. Tämmöiset hääpidot ne +olivat juhlahetkiä varsinkin aateliston nuoremmille jäsenille, jotka +niissä saivat tavata toisensa ja pitkän yksitoikkoisuuden lomaan +viettää muutamia rattoisia päiviä yhdessä. Vaikka näet tässäkin +neitosten parvessa useat olivat sukujakin toisilleen, tapasivat he nyt +täällä vasta ensi kerran toisensa, -- siksi hajaallaan asui aatelisto +ympäri laajan Suomenniemen ja hankalat kulkuneuvot tekivät matkat +vaikeiksi. Siksi olikin tällaisten hääpitojen merkitys heille sitä +suurempi. -- Vaan pojat ja nuoret miehet, jotka pihalla ja törmällä +odottelivat kauan sisässä viipyviä neitosia, kurkistivat toisinaan +sisään oven raosta ja silloin kirkasivat peittosilmäiset neitoset +juosten ovea sulkemaan, -- ei ollut lupa epäpyhäin katseiden nähdä tätä +neitseellistä työtä. + +Taas komenti Kaarina-rouva nuoret apulaisensa viimeiseen tärkeään +työhön, morsiuskruunua sitomaan, ja kuin pääskysparvi kuhahti naurava +lauma hänen ympärilleen iloiten ja viserrellen. Niin jatkettiin +kukkaista työtä. Vaan tuota nuorten iloa katsellessaan kävi +Kaarina-rouva itse hetkeksi surumieliseksi ja hänen täytyi väliin +nuorten ilottelijain huomaamatta pyyhkästä kyyneleen pois +silmäkulmastaan. Yksi neitosista sen kumminkin huomasi, tummasilmäinen +tuttavamme Paraisten selältä, joka hänen vieressään istui. Elina Fincke +oli nyt ensi kerran tutustunut Ruotsin entiseen kuningattareen, jonka +vaihtelevat vaiheet niin usein olivat hänen mieltään jännittäneet, ja +tutkien olivat hänen katseensa nyt Kaarina-rouvaa tarkanneet. Tuossa +oli siis se nainen, joka katukauppiaasta oli kohonnut kuningattareksi +ja siitä taas suistuttuaan ajautunut Suomen sydänmaiden kätköön, -- +Elinan mainetta ja seikkailuja intoileva mieli ei voinut tuosta +ajatuksesta irtautua. Ja kun hän nyt näki kyyneleen kuningattaren +silmässä aavisti hän sillekin syvemmän lähteen. + +-- Miksi pyrkii kyynel silmäänne, täti? kysyi hän hiljaa, kun toiset +tytöt olivat vetäytyneet kauemmas supattelemaan ja nauramaan. + +-- Oi, se on vain karkulainen, siitä elä välitä lapseni. Muistot +viettelevät toisinaan mielen pois keskellä ilojakin. + +Vaan Elina ei tyytynyt tuohon ylimalkaiseen selitykseen, hän tarttui +Kaarina-rouvan käteen, katsoi hänen silmäänsä ja kuiskasi: + +-- Te muistelitte poikaanne, täti, eikö totta? + +-- Luethan ajatuksiani, lapseni, vastasi Kaarina ihmetellen. -- Niin, +häntä muistelen; kun näen neitosten sitovan kukkia sulhaspojilleen, kun +näen ympärilläni nuoruutta ja iloa, en voi olla muistelematta häntä, +joka ei koskaan ole saanut nauttia nuorison iloista eikä tuntea +perhejuhlain hauskuutta, -- ja hänkin on vasta 24-vuotias! -- Rouva +huoahti, vaan jatkoi sitten: -- Mutta kuinka tulit sinä häntä +ajatelleeksi, Elina? + +-- Ajattelen häntä usein, tahtosin hänet kerran nähdä. Milloin olette +te hänet viimeksi nähnyt? + +-- Hän oli kuusivuotias silloin, kun hän eräänä yönä vietiin luotani +Turusta. Niin, niin, minä olen paljo kokenut, vaan kaikki tahtosin +kokea, jos saisin lapseni luokseni. Vaan minä en saa: hän on +kuninkaanpoika, hän ei saa tuntea iloa eikä onnea ... eikä edes +äitiäänkään. -- Kaarina-rouva kätki hetkeksi kasvonsa käteensä, vaan +oikasihe sitten taas suoraksi ja virkkoi reippaasti, varoen ettei hänen +mielialansa tarttuisi neitosiinkin: -- Vaan minun muistoni eivät saa +ilojanne häiritä. Kuinka joutuu morsiuskruunu? + +-- Se on kohta valmis, kas siinä, kuului iloisia ääniä vastaan. +Eikä Elinakaan nyt rohennut Kaarinalta enempää kysellä tuosta +maanpakolaisena kiertelevästä Kustaa Eerikinpojasta, joka kerran oli +ristitty Ruotsin kruunua varten ja Ruotsin toivoksi ja jonka kohtalo +niin usein oli pyörinyt hänen mielessään. Vaan hän päätti käyttää ensi +tilaisuuden puhuakseen äidin kanssa enemmän tuosta kovaonnisesta +nuorukaisesta. Nyt hän yhtyi neitosten joukkoon, joka työnsä +lopetettuaan oventäydeltä syöksähti pihalle ja törmille jatkamaan +keskeytettyjä karkeloita siellä odottavain kanssa. Vaan Anna Fleming, +joka hänkin vielä matkalta perityllä rattoisuudellaan oli yhtynyt +toisiin aatelisneitosiin, tarttui käsipuolesta serkkuunsa, joka siinä +ääneti ja ajatuksissaan kulki, ja virkkoi: + +-- Sinä olet niin miettiväinen tänään, Elina. Ethän vain ole keksinyt +unelmiesi ruhtinasta? + +-- Eipä tiedä. Vaan sinä ... taisit tuoda hänet mukanasi. Katsoppas +tuossa! + +Siinä kulki nuori Henrikki Horn hakevin katsein, eikä ollut vaikea +arvata, ketä hän tyttölaumasta haki. Vaan Anna teivasi serkkuaan +vyötäreiltä ja juoksutti hänet jo edeltä törmälle, kuiskaten: + +-- Erehdys, Elina. Vaan tule, ollaan iloisia tänään! Ja ilon ääni +kajahti kohta heleänä Huutjoen vihannalta törmältä. + + * * * * * + +Vaan sillävälin kuin Vääksyssä hääaattona emännät taloushommissaan +touhusivat ja nuoret rakensivat tuttavuuksia, istuivat häihin saapuneet +suomalaiset aatelisherrat päärakennuksen väljällä kuistilla tarinoiden +niistä hetken valtiollisista tapauksista, jotka pitivät heidän kaikkien +mieliä vireillä ja pakostakin joutuivat puheeksi, missä vain kaksi tai +kolme sattui yhteen. Aika oli epävakava ja levoton, ei kukaan tiennyt, +minnepäin suunnat lähtisivät ohjautumaan; tärkeitä käänteitä saattoi +tapahtua minä hetkenä tahansa. Ruotsin kuningas, jesuiittain lankoihin +kietoutunut, heikko Sigismund, oleskeli kaukana vaalivaltakunnassaan +Puolassa, mutta häntä odotettiin perintövaltakuntaansa, järjestämään +sen, isänsä jo lähes vuosi sitten tapahtuneen kuoleman kautta, +varsinaista päätä vaille jäänyttä hallitusta. Yhä suuremmalla +päättäväisyydellä kokosi Ruotsissa kuninkaan setä, Södermanlannin +herttua Kaarlo, ohjaksia käsiinsä ja moni aavisti jo tapahtuvaa +räjähdystä tämän tarmokkaan protestanttisen ruhtinaan ja kavalan +katoolisen kuninkaan välillä. Vaan syrjässä Ruotsin hallituksen +vaikutuksesta, omilla hoteillaan, alkoi jo olla Suomi, jota isännöivä +kuninkaan käskynhaltija Klaus Fleming totteli ainoastaan niitä +suoranaisia käskyjä, joita hän sai Puolasta. Klaus Flemingin anastama +itsenäinen asema Suomessa epäilytti kumminkin vielä monta eikä Suomen +aatelistokaan tahtonut uskaltaa häntä seurata. Tosin oli Klaun asema +entisestään vakaantunut äsken Venäjälle tekemänsä onnellisen sotaretken +ja solmimansa edullisen välirauhan kautta, vaan Suomen aatelisto tiesi +myös, että syvällä kansassa kyti synkkää katkeruutta marskia vastaan +juuri sen sotaväen vuoksi, johon hän valtansa rakensi. + +Vähän kaartelemalla kävi senvuoksi aluksi keskustelu Vääksyn kuistilla; +Suomen aateliset lausuivat varoskellen arvostelujaan hetken +tapahtumista, joista he eivät niin tarkoin tunteneet toistensa mieltä. +Fleming oli itse saapuvilla, vaan olihan siellä myöskin Horn-vanhus, +Kaarlon isä, ja sitäpaitse Stenbock... + +Varsinkin eräs merkillinen seikka kummastutti näet Suomen herroja. + +-- Miten on oikeastaan selitettävä, että Klaus herra on saapunut näihin +Stenbockin häihin? -- se kysymys kulki kuiskeena miehestä mieheen ja +kaikki puistelivat päätään. + +-- Onko lankomies peräytynyt, vai aikoisiko marski todellakin +taipua...? + +Kaikki näet tiesivät, että Stenbockilla oli Suomeen tullessaan ollut +herttualta nimenomainen käsky erottaa Klaus Fleming kaikista hänen +viroistaan ja arvoistaan Suomessa ja itse ruveta armeijan ja laivaston +päälliköksi. Ja nyt...! Aksel Kurki, Anolan herra, arvossaan ylimpiä +Suomen aatelisista, päätti vihdoin kautta rantain tiedustella +sulhasmieheltä itseltään tuota asiaa. Silloin Kustaa Stenbock katsoi +parhaaksi suoraan ja julkisesti selittää koko jutun. + +-- Minä olen tullut Suomeen häitäni viettämään ja tahdon viettää ne +sovinnossa ja rauhassa sukulaisten kanssa, sanoi hän. -- Minulle +annettiin lähtiessäni toimeksi ottaa haltuuni Suomen sotaväki ja Suomen +laivasto. Minä tulin tänne, tapasin ne virat miehen käsissä, jolle +kuningas ne itse on uskonut ja joka niitä ymmärtää paremmin kuin minä, +-- minä olen tottumaton tämän maan oloihin. Siksi minä vietän täällä +hääni ja palaan takasin tiloilleni Ruotsiin. + +Suomen herrat ymmärsivät yskän: ei ollut Stenbockissa ollut miestä +riistämään Suomea Klaus Flemingin käsistä. Mutta vähän hämillään kysyi +Anolan herra vielä: + +-- Entä herttua? + +-- Hän kyllä käsittää aseman, -- tulkoonpa itse ottamaan ne virat! + +Suomen herrat eivät voineet olla ääneen hymähtämättä tälle selitykselle +ja Klaus Fleming, joka oli syrjästä kuunnellut keskustelua, päästi +rämäkän naurun ja astui lankonsa luo taputtaen häntä olalle: + +-- Siinä teet viisaimmin, lankomies, vietät hääsi ja palaat kauniin +Birgittasi kanssa kuhertamaan Ruotsiin. Koetammehan me täällä sinun +avuttasikin hoitaa Suomen asiat, sano niin herttualle, -- vai miten +Suomen herrat? + +Mutta Suomen herrat eivät vastanneet mitään, eivät nauraneetkaan enää +tuolle leikinlaskulle, joka heistä tuntui vaaralliseltakin. Stenbock +itse käveli jo poispäin herrain seurasta naisten joukkoon, jossa hän +näki morsiamensa. Vaan Klaus herrakin vilkasi nurkkasilmällä vanhan +Hornin puoleen, joka siinä rappusilla ääneti istui, ja jatkoi nyt +vakavalla äänellä: + +-- Niin, leikittä puhuen, meidän tulee täällä pysyttää olot aivan +ennallaan ja odottaa kuninkaan kotiintuloa, siitä en minä peräydy. Hän +on täällä parin kuukauden perästä ja hänen, eikä kenenkään muun, on +määrättävä valtakuntansa viroista. Sillä hänelle olemme me kaikki +valamme vannoneet. + +Marski vaikeni, eikä kokoontuneilla herroillakaan ollut siihen mitään +sanomista. Vaan portailla istunut Horn-vanhus nousi ja lähti sauvansa +nojassa hiljaa köpittämään pihamaan poikki törmälle, josta kajahti +nuorison iloinen ääni. Jonkinlainen painostava mieliala vallitsi +portailla eikä Fleming voinut olla huomaamatta, kuinka Suomen herroja +epäilytti hänen niskottelunsa herttuaa vastaan. Tuokion vaijettuaan hän +senvuoksi vielä jatkoi: + +-- Pienimmätkin mullistukset olisivat juuri tähän aikaan sitä +vaarallisemmat, kuin kaikenlaisia huhuja ja vehkeitä maassa on pantu +vireille. Hämeenlinnassa kerrottiin, että muka Kustaa Eerikinpoika +olisi täällä Suomessa. + +-- Hän Suomessa? Ja missä tarkotuksessa? + +Kaikki katsoivat kysyvin silmin nuorta Henrik Tottia, joka äänettömänä +istui seurassa. Hänhän oli naimisissa maanpakolaisen prinssin sisaren +kanssa, -- oliko hänellä tietoa tällaisista uhkarohkeista tuumista? +Tott kalpeni ja näytti peljästyvän, mutta vakuutti, että Kirkniemessä +ei ainakaan tietty siitä mitään eikä hän sitä uskonut. + +-- Hm! -- Marski käännähti vähän epäilevänä. -- Tuollaiset pelkät +huhutkin ovat omiaan herättämään kansassa vääriä, haitallisia +käsitteitä, jotka lankeavat sitä hedelmällisempään maahan, kun tänne +saapuu käskyjä oikealta ja vasemmalta. + +Hän käveli pitkillä askelilla edestakasin kuistia pitkin ja +kokoontuneet herrat katselivat äänettöminä, kuinka synkkänä varjo +kuvastui hänen tuuheista kulmakarvoistaan. Silloin Sten Fincke, +Peipotin herra, muuten Klaus-herran uskollinen kannattaja, lausui +ikäänkuin kaikkien yhteisenä huokauksena: + +-- Kunpa kuningas tulisi pian! -- Hän siemasi haarikasta kulauksen +olutta ja kääntyi sitten Flemingin puoleen. -- Mutta tuskalliselta +sekin tuntuu, kun noita jesuiittoja taas rupee maassa liehumaan. + +Klaus-herra huiskasi kärsimättömänä kädellään, -- häntä kiusasi aina, +kun noita uskon asioita sotkettiin hetken valtiollisiin kysymyksiin. + +-- Ole hupsimatta jesuiitoista, virkkoi hän, tännehän ne nyt tulevat +meidän rämeitä kääntämään! Noista opin asioista vastatkoon muuten hänen +kunnia-arvoisuutensa piispa Ericus, eikä hän teitä jesuiitoilla uhanne. + +Ja kääntäen keskustelun taas toisille tahoille, kertoi marski jo +muutamain viikkojen perästä lähtevänsä laivastollaan, jota parastaikaa +varustettiin Pikkalassa, Uudellamaalla, noutamaan kuningasta +Danzigista. + +-- Sinä kai seuraat mukana, Ivar, virkkoi hän kääntyen nuoren, pulskan +ritarin puoleen, joka sattui hänen rinnalleen. Se oli Ivar Tavast, +Viipurin linnapäällikön Arvid Tavastin poika, reipas soturi, jonka +marski tiesi uskolliseksi kannattajakseen. Hän oli naimisissa Sten +Fincken vanhimman tyttären Katariinan kanssa, Elinan sisaren, ja kuului +siten hiukan Flemingin heimoonkin. + +-- Lähdenpä tietysti, kun vain tietäisin, mihin saan sijoitetuksi +kaiken sen sotaväen, jota tuolta Venäjän rajalta tulvii ja jolla ei ole +elatusta. + +-- Mitä, etkö vielä ole majoittanut osastoasi talonpoikain luo, kuten +olen käskenyt? + +-- Olen oman osastoni, vaan noita pohjolaisia ja ruotsalaisia +ratsumiehiä ei saa mihinkään mahtumaan, talonpojat eivät enää enempiä +jaksa elättää. + +Marskin silmä salamahti taas ja hänen kasvonsa värähtivät, -- hänen +nuori ystävänsä oli juuri arimpaan kohtaan koskenut. + +-- Mutta heidän täytyy, huudahti hän ankaralla äänellä, -- sotaväen +täytyy saada elatuksensa! + +-- Tiukalle ottaa, väitti vanha Knuutti Kurki, Laukon herra, Akselin +veli, puheeseen puuttuen. -- Talonpojat ajavat korennoilla huoveja +pellolle. + +-- Ole huoletta, kyllä huovit aina talonpojista suoriutuvat. -- Ja mitä +on meidän tekeminen? Linnaleiriä täytyy kestää, se on kuninkaan käsky. + +Marski tahtoi päättää tämän keskustelun siihen, sitä oli hyödytön +jatkaa, se kiihotti vain mieliä. Hän tiesi, kuinka Suomen aatelisetkin +yleensä säälivät noita sotilasmajoituksen tuottamia suuria rasituksia, +jotka tekivät rahvaan tilan aivan sietämättömäksi, mutta helpottaahan +sitä ei voinut, hänen täytyi pitää sotaväen koolla Suomessa, maksoi +mitä maksoi. Sen Suomen herratkin oivalsivat, eivätkä tahtoneet äkästä +marskia enää ärsyttää. Aksel Kurki, Anolan herra, vain virkkoi +huoahtaen: + +-- Se on kuninkaan käsky, vaan Jumala auttakoon Suomea sitä kestämään. +Se voi nääntyä tämäkin kansa. + +-- Se ei näänny, on se kummempiakin kokenut, vakuutti marski. -- Ja +sitäpaitse: meillä ei ole valitsemisen varaa! + +-- Niin, niin, sepä ehkä juuri onkin pahinta. -- Ja Anolan herrakin +laskeusi portaita alas, kävellen törmälle keräytyneiden rouvien luo, +jonne toisetkin vanhemmat herrat äänettöminä vetäysivät. Vaan Klaus +Fleming jäi kuistille seisomaan synkästi silmäillen eteensä. Hän tunsi, +että tuossa talonpoikain rasituksessa se oli hänen valtansa heikoin +kohta, se se siirsi Suomessa suosion Horneille ja herttualle ja +kaiversi ontoksi hänen asemansa. Mutta ei auta, kansan täytyy kärsiä. +Rautaa, enemmän rautaa, hänen täytyy olla kovan, kovan kuin isänsä, +kovan kuin oman maineensa! + +Vaan muutamat nuoremmat, kuistille jääneet aatelismiehet olivat +sillävälin keskenään tarttuneet vilkkaaseen keskusteluun ja ennen +pitkää kääntyi marskinkin huomio heidän tuumiaan kuulemaan. Siinä oli +Ivar Tavast, Maunu Iivarinpoika Särkilahti (Stiernkors) ja muutamia +muita, kaikki marskin innokkaita kannattajia. Se oli Särkilahti, pitkä, +vankka, tulinen nuorukainen, joka enin oli äänessä ja marski kuuli, +kuinka hän tovereilleen soimasi Kurkien ja noiden muiden epäilyksiä ja +huokauksia raukkamaisuudeksi ja pelkuruudeksi. + +-- Mitäs jesuiitat ja talonpoikain ruikutukset tällaisen kysymyksen +rinnalla merkitsevät. Tässähän on kysymys siitä, pitääkö meidän +suomalaisten ijänkaiken tahdottomina kulkea Ruotsin herrain +talutusnuorassa, vai uskallammeko joskus astua omaa tietämme. Hitto +soi, emmekö me ole yhtä hyviä aatelismiehiä kuin nuo Ruotsissa, +pitääkö meidän aina virua heidän vanavedessään, vaikkapa itse +kuningastakin vastaan! Ei, nyt se on valittava. + +Klaus Flemingiä tuo keskustelu huvitti, hänestä oli hauska nähdä, että +olipa niitä sentään uskaltajiakin jos oli arkojakin. Ja noissa +nuorukaisten puheissa tuntui piilevän tuumia, joista hänen teki mieli +tietää, mitenkä he niitä oikeastaan olivat ajatelleet. Sen vuoksi hän +yhtäkkiä kääntyi nuorukaisten puoleen ja kysyi hymähdellen: + +-- Omaa tietä, sanot sinä Särkilahti. Oletko ajatellut, minnekkä se +veisi? + +Nuorukainen kävi ensiksi vähän hämilleen tästä mahtavan marskin +kysymyksestä, mutta varsin reippaasti ja avomielisesti hän sitten +vastasi: + +-- Olisihan se tie suora ja selvä. Olemmehan me suomalaiset yhtä hyviä +kuninkaan alamaisia kuin ruotsalaisetkin. Mutta kuningas, laillinen +hallitus, on Puolassa, -- sieltä asti ei meitä kumpiakaan voida +suorastaan hallita. Olkoon hallitus Ruotsissa, mutta olkoon +samanarvoinen myöskin Suomessa -- kuningas yhteinen. + +-- Ja minkälainen olisi Ruotsin ja Suomen väli? + +-- Kuin kahden vapaan aatelismiehen. Omin voimimmehan meidän kuitenkin +täytyy täällä tulla toimeen ja me tulemme, -- yhteinen mieli vain ja +voimakas johto, niin me voimme olla Ruotsista riippumattomia +suomalaisia! + +Klaus Flemingin kasvot olivat nuorukaisen selityksen aikana käyneet +vakaviksi ja kun Särkilahti lopetti, seisoi hän hetkisen äänettömänä. + +-- Riippumattomia suomalaisia, matki hän sitten, -- te käytätte uusia, +koreita sanoja, vaan onko niillä vastakohtaa todellisuudessa? Kuka on +suomalainen? Nuo herrat tuossako? Vaiko tuo napiseva kansa? Ei, sinä +haaveksit, Särkilahti, ja meidän ei pidä koskaan haaveksia, ainoastaan +toimia. Mutta toimia miehinä. + +-- Ja suomalaisina miehinä! lisäsi Särkilahti. + +-- Hm, oletko sinä varma, että me olemme edes ensi kädessä suomalaisia? + +-- Mutta mitä me sitten olisimme? + +Marski ei vastannut, seisoi vaan siinä ja naputti sormellaan kuistin +kaidepuuhun. Hän oli aavistanut tuollaisia tuumia liikkuvan Suomen +nuorimpain aatelismiesten joukossa, eikä hän ollut niistä +pahoillaankaan, mutta aivan yleiseen huutoon ei hän kumminkaan tahtonut +noiden tuumain leviävän. »Ruotsista riippumattomia suomalaisia», tuo +ajatus ei ollut niinkään uusi, kuin marski oli sanonut noille nuorille, +huimapäille aatelismiehille, sen käsitteen ilmauksia oli jo kuluneina +aikoina Suomessa joskus pilkistänyt. Marski muisti, kuinka hänen +isänsä, Eerik Fleming, aikoinaan, jouduttuaan Kustaa Vaasan +epäsuosioon, oli ollut kirjeenvaihdossa Preussin herttuan Albertin +kanssa, joka oli koettanut saada Suomen johtavia miehiä tähän +ajatukseen mieltymään. Ja Juhana herttuan itsenäinen hallitus Suomessa, +hänen 7-vuotias hovinpitonsa Turun linnassa, olihan sekin ollut omiaan +tuota samaa käsitettä suomalaisille tutustuttamaan. Entä hänen oma +hallitusaikansa Suomessa... »Yhteinen mieli ja voimakas johto», oli +nuori innottelija sanonut... Vaan marski katkasi tuon ajatuksensa: ei +saa haaveksia, ainoastaan toimia... + +Ilta oli tullut, nuorison leikki törmällä oli valjennut ja Vääksyn +lukuisat vieraat olivat ruvenneet keräytymään talon suureen +ruokahuoneeseen, johon illallinen oli katettu. Klaun vanhin poika, tuo +hoikkanen ja hento Eerik, juoksi pihan poikki ilmottamaan isälleen, +että Vääksyn emäntä kutsui häntä illalliselle. Marski, tuo voimakas, +roteva, rautanen mies, katseli melkein säälien hentoa poikaansa, jonka +poskille leikki ja juoksu oli nostanut kelmeät ruusut, ja taas eräs +ajatus, joka oli lähtösin nuoren Särkilahden sanoista, vilahti hänen +mieleensä. Vaan hän karkotti sen, siveli poikansa pehmyttä tukkaa ja +virkkoi leikillisesti, ikäänkuin jatkoksi edelliseen keskusteluun: + +-- Mitä arvelet sinä, Erkki, asiasta? Olemmeko me suomalaisia? + +-- Mutta mitä me sitten olisimme, isä? + +-- Kas, jo toinen tekee saman kysymyksen. No, olkaamme sitten +suomalaisia! + +Hän käveli poikansa rinnalla pihan poikki ruokahuoneeseen, jossa toiset +vieraat jo häntä odottivat, -- sillä niin epäilevällä kannalla kuin +Suomen aatelisto vielä olikin seuratessaan marskin tuumia, tunnusti se +kumminkin empimättä hänet ensimmäiseksi joukostaan. Kunniapaikalle, +pöydän päähän, oli hänelle sija varattu. Vaan siinä vieressä istui jo +Henrik Horn, Kankaisten herra -- Horneilla oli aina yhä sijansa +Flemingein rinnalla. + + + + +III. + +Kaksi viestintuojaa. + + +Häitä Vääksyssä kesti ajan tavan mukaan katkeamatta kolme päivää. +Toisena hääpäivänä tapahtuivat vihkiäiset. Koko juhlayleisö lähti +saattokulussa Kangasalan kirkkoon, joka oli lehväsillä vihannaksi +puettu ja johon seudun koko rahvas oli näitä muhkeita juhlamenoja +saapunut katsomaan. Tämä rahvas ruokittiin sitten vihkiäisten päätyttyä +häätalossa; kuka tahtoi, oli sinne tervetullut eikä loppunut kesken +olut eikä lihakeitto, joita Vääksyn pihoilla runsaissa mitoissa +tarjottiin. Vaan sisässä väljissä asuinhuoneissa tanssivat +morsiuspiijat ja rengit taidokasta, siroa häätanssia, huilut soivat ja +häälaulut kaikuivat. Morsiamen ja sulhasen, jotka puoliväkisin vietiin +rinnakkain istumaan häävuoteelle, oli siinä koko vierasjoukon edessä +yhteisestä hopeasarvesta juotava häämalja, jolloin Kangasalan +kirkkoherra, »isoherra», Georgius Henrici, luki sepittämänsä +latinalaisen häärunon vastanaineiden kunniaksi. Näitä häätemppuja, +joissa osaksi oli iloista ilvettä, osaksi vakavaa uskonnollista +vivahdusta, kesti iltaan saakka, jolloin morsiuspari laululla ja +soitolla saatettiin makuuhuoneeseensa. Sillävälin olivat vanhemmat ja +sukulaiset tehneet lopulliset sopimukset myötäjäisistä ja +huomenlahjoista ja Kustaa Stenbockin oli ollut nimitettävä, mitkä hänen +tiloistaan olivat hänen vaimonsa omiksi luettavat. + +Tanssin hyörinässä ja talon vankkoja varusteita kulutettaessa oli niin +jo päästy kolmannen hääpäivän iltapuoleen saakka ja seuraavana aamuna +piti sekä nuoren pariskunnan että häävieraiden lähteä Vääksystä. +Kesäinen ilta oli herttaisimmillaan ja ikäänkuin oikein uhasta +käyttääkseen hyväkseen yhdessäolon viimeisiä hetkiä jatkoi nuoriso +karkeloimistaan entistään suuremmalla innolla. Ja nuorten ilot olivat +vanhoissakin herättäneet haihtuvia muistoja heidän nuoruudestaan +raikkaina henkiin ja hekin nauttivat kasvavan polven leikkejä +katsellessaan. + +Siinä lähti taaskin muuan pari nuorten piiristä juoksemaan pitkin +laajaa pihanurmea. Nuoren Henrik Hornin oli pyydettävä kiinni karkuun +päässyt tyttönsä ja hän pani ilmeisesti parastaan tavatakseen edessään +nopeana lentelevän Anna Flemingin. Tyttö mutkitteli sukkelana ja +pyytäjäänsä hilpeästi härnäillen tikapuiden takana ja vinttikaivon +ympärillä, oli monasti ansaan joutumaisillaan, vaan väisti kumminkin +aina notkealla liikkeellä tavottelijansa. Hänellekin näytti jo käyneen +kunnia-asiaksi olla kiinni joutumatta, sillä koko hääyleisö, sekä +nuoret että vanhat, olivat tuota juoksua kääntyneet katsomaan. +Läähättäen paransi nuori Horn vauhtiaan. + +-- Kas noin, nyt hän on vangittu, virkkoi Ebba-rouva vanhalle Hornille, +joka siinä hänen vieressään istui sukkeluuksillaan naisväkeä +naurattamassa. + +-- Ei vielä, Ebba-rouva, näettekös, hän väisti. Kumpasellakin on +tahtonsa, voitto riippuu lopuksikin sitkeydestä. + +-- Sitkeys on naisissa harvinainen avu, ei se Annassakaan kauan kestä. + +-- Vaan kun naisella on oikkunsa, ei hän siitä vähällä luovu. Toivon +toki pojanpoikani voittavan, hänellä näkyy olevan halu harras. + +-- Ja vastarinta näennäinen. Noin ... no nyt... + +-- Eipä sittenkään, siinä lentää tyttö vapaana. + +-- Ihme kyllä. Mutta saatte pian nähdä. + +Vaikka palavissaan ja väsyneenä oli Anna vielä kerran luiskahtanut +pyytäjänsä käsistä. Nuorukainen ponnisteli hänen kintereillään. +Ratkaiseva hetki oli lähellä, Anna oli juuri pääsemäisillään sovittuun +suojapaikkaan, jännityksellä kaikki tulosta odottivat. Silloin pysähtyi +neitonen yhtäkkiä, veräjän ohi juuri juostessaan, kuin kivettyneenä ja +jäi seisomaan paikalleen tuijottaen kujatielle, väistämättä enää +ensinkään tavottelevaa nuorukaista. + +-- Mitä minä sanoin, -- hän antautui, kehui Ebba-rouva hymyillen +Horn-ukolle. + +-- Nyt on minun vuoroni ihmetellä. Mutta sanokaapa, miksi hän yhtäkkiä +pysähtyi? + +-- Siksi, että hän on nainen. Ettekö ole tyytyväinen tulokseen? -- Sitä +sanoessaan vilkasi Ebba-rouva hiukan arasti miehensä puoleen, joka +istui hänen takanaan. + +-- Olen kyllä, jos sitä oikein uskoisin, vastasi Horn päätään +puistellen. + +Mutta kaikkien katseet kääntyivät nyt tähystämään sinne veräjälle päin, +jonne Anna yhä liikahtamatta seisoen katseli. Sieltä maantieltä oli hän +nähnyt jotakin, joka hänet oli pysäyttänyt ja ennen pitkää sen näkivät +muutkin. Taloa kohden ajoi sieltä pölynen, hiestynyt ratsastaja, vaan +jo kujalta oli Annan katse tarttunut noihin kasvoihin, jotka hän +joskus, mutta melkein kuin unessa, muisti nähneensä. Vaan tuo silmien +hilpeä hymy oli niin painunut hänen mieleensä, että kun hän sen taas +yhtäkkiä näki ilmielävänä edessään, hän aivan säpsähti ja pysähtyi, +koettaen mielessään selittää, miksi nuo kasvot häneen niin vaikuttivat. + +Vaan ratsastaja saapui pihalle, viskausi veräjällä hevosensa seljästä, +sitasi sen suitsista patsaaseen kiinni ja käveli nopeasti kokoontunutta +häärahvasta kohden. Leikki oli pysähtynyt, kaikkien huomio kiintyi +airueeseen, joka virallisena virkkoi: + +-- Haen marski Klaus Flemingiä, Viikin vapaaherraa, jolle mulla on +kirjeitä. + +Äänettömyys vallitsi koko hääjoukossa, josta marski rivakasti astui +esiin. + +-- Minulleko kirjeitä. Mistä? + +-- Ruotsista, hänen ruhtinaalliselta armoltaan Södermanlannin +herttualta. + +-- Seuratkaa minua. + +Nopein askelin astui marski päärakennukseen ja salpausi sinne +huoneeseensa sanantuojan kanssa. Pihalle jääneet seisoivat supatellen +pienissä parvissa ja uteliaina he tarkastelivat sanantuojaa, kun tämä +kotvasen kuluttua astui ulos marskin luota, ja talonväki kiirehti +toimittamaan hänelle ja hänen hevoselleen ruokaa ja hoitoa. Vaan marski +itse viipyi vielä huoneessa, ikkunasta vain nähtiin hänen kävelevän +ankarannäköisenä edestakasin lattiata pitkin, niin että siltapalkit +soivat hänen askeleinsa alla. Mitähän on tapahtunut, minkälaisia +viestejä on marski herttualta saanut? Kyselevinä katselivat Suomen +herrat toisiaan ja eräs joukosta virkkoi hiukan ivallisesti: + +-- Eikö tee kenenkään mieli lähteä kyselemään marskilta Ruotsin +kuulumisia? + +Toiset hymähtivät. Suomen karhu näytti olevan vihassa, ei ollut sinne +nyt lysti mennä. + +-- Näyttää siltä, kuin herttua ei olisi aivan leppoisia terveisiä +Suomeen laittanut, jatkoi tuo sama veistelijä. Mutta yleensä eivät +mielet olleet leikinlaskuunkaan taipuvaisia, epävarma jännitys rasitti +kaikkia, tuntui kuin ukkosta olisi ollut ilmassa. + +Mutta hetken kuluttua näkyi toinen pölypilvi tuprahtavan maantieltä ja +häärahvas kiirehti veräjälle kummeksuen katsomaan, kun jo toinen +ratsastaja täyttä neliä lasketti pihalle, ja kysyi, ennenkuin +satulastakaan nousi, oliko marski vielä Vääksyssä. + +-- Tulen Puolasta, tuon kirjeitä kuninkaalta. + +Suoraa päätä vietiin tämäkin airut marskin luo ja hän viipyikin siellä +pitemmän hetken. Äänettöminä katselivat nyt toisiaan pihalla olijat +Suomen herrat, nyt ei enää supateltukaan, kukaan ei osannut arveluita +laskea. Saattoihan otaksua mitä tahansa: viestit herttualta, viestit +kuninkaalta samalla tunnilla -- mitähän myrskyä tämä taas tiesikään? +Mutta marski viipyi yhä huoneessaan eikä Suomen herrain uteliaisuus +tuntikausiin tullut tyydytetyksi. + +Vaan kun myöhemmin tullut sanantuoja saapui ulos ja vietiin aterialle +samaan huoneeseen, jossa edellinen sitä jo lopetteli, jäivät nämä +tuokioksi sanattomina toisiaan katsomaan ja purskahtivat sitten +nauramaan. + +-- Mitä hittoja, sinäkö täällä, lankomies? Mistä sinä tulet ja kenen +asioilla? + +-- Ruotsista, herttuaallisena sanansaattajana. Vaan entäs sinä, mistä +sinä tänne lennät? + +-- Puolasta, airueena kuninkaan luota. Vaan hittosoi, sinunhan pitäisi +olla kotonasi Saksassa opettelemassa papiksi -- ja nyt ratsastelet +täällä herttuan käskyläisenä. + +-- Kuten näet. Vaan kuka opettaa nyt Turun pojille latinaa, teetkö sen +sinä ratsastusmatkojesi välillä? + +-- Minä veisasin viisi latinalle ja olen nyt Flemingin väkeä, kuten +näet. + +-- Väärällä tolalla, sen pahempi. Vaan eipä siitä riitaa. + +-- Eipä riitaa mitään. Vaan sinä Suomessa herttuan asioissa, -- ai, ai, +lankomies: vaarallisella tiellä! + +Talonväki kuunteli kummissaan ja ymmärtämättä paljo mitään nuorten +sanansaattajain keskenäisiä pakinoita ja kauan saivat nämä +toisilleenkin selitellä, ennenkuin pääsivät asemasta aivan selville. He +olivat todellakin ystävykset ja langokset, vaikka eri maista kotosin ja +nyt niin eri asioilla. Ensiksi tullut heistä, tuo hymykatseinen +nuorukainen, jonka tulo oli pysäyttänyt Anna Flemingin hänen +juoksussaan, oli syntyjään saksalainen, vaan oli kolmisen vuotta sitten +sattumalta tullut Suomeen ja löytänyt työalansa Ruotsista -- nimeltään +hän oli Hieronymus Birckholtz. Hänen ylioppilasaikanaan Heidelbergissa +oli sinne näet tullut nuori suomalainen opiskelija Kaspar +Gröning, papin poika Paraisista, joka oli osunut asumaan hänen +vanhempainsa kotiin. Gröning, tuo myöhemmin tullut sanantuoja, oli +yliopistovuosinaan niin tutustunut Birckholtzin perheeseen, että oli +sieltä lähtiessään tuonut vaimonaan mukaansa Suomeen Hieronymon +sisaren, ja olipa silloin nuori, seikkailuhaluinen Hieronymus itsekin +lyypekkiläisellä kauppalaivalla seurannut lankomiestään tämän +kaukaiseen maahan. Siellä talven viivyttyään ja maan kieliä jo vähän +opittuaan oli hän Ruotsin kautta lähtenyt paluumatkalle kotimaahansa, +vaan jäänytkin Tukholmaan, jossa Kaarlo-herttua juuri silloin tarvitsi +kielentaitoisen airueen ja kirjurin. Gröning taas oli kyllästynyt +latinan opettamiseen, johon hän ensiksi ulkomailta palattuaan Turun +lukiossa ryhtyi, ja kun Klaus Fleming, joka itse ei ollut mikään +kynämies, halusi taitavan ja luotettavan sihteerin, oli hän isänsä +välityksellä tullut siihen toimeen ja matkusteli väliin tärkeissä +asioissa marskin airueenakin. + +-- Ja mitäs uusia sinä nyt Ruotsista tuot? Paljo vehkeitä tekeillä, vai +miten? + +-- Niitä varokaa! Vielä joudutte herrasi kanssa lujille, minä tuon +sellaisia terveisiä. -- Entä Puolassa -- siellä kai torkutaan? + +-- Elkää luottako siihen, siellä pian herätään teidän tuumia +tarkastelemaan. -- Vaan mitäs me molemmat niistä! Tässä on satuttu +häätaloon, tule, käydään hääiloa katsomaan. + +Hilpeällä mielellä astuvat airueet pihalle, jossa Suomen herrat yhä +kasvavalla jännityksellä ja epävarmoina odottelivat tietoja niistä +molemmista kirjeistä, jotka äsken olivat saapuneet. Mutta Fleming +viipyi kauan huoneessaan. Kun hän vihdoin astui sieltä ulos, oli hän +kylmän tyyneen ja ankaran näköinen, niinkuin ainakin, vaan siltä +näytti, että hänellä, aatelisherrain joukkoon kuistille kävellessään, +oli pää tavallista pystömmässä ja varressa vielä entistä enemmän +arvokkuutta. Hän istahti rauhallisesti portaille ja piirteli ääneti +miekkansa huotralla kuvioita hiedikkoon. Ei kukaan virkkanut sanaakaan. +Vihdoin käännähti marski katsomaan kokoontuneita herroja ja naurahti: + +-- Te olette uteliaita tietämään mitä maailmalle kuuluu, eikö niin? No, +kuulumiset eivät ole mitään odottamattomia, mutta siltä varsin +hauskoja. -- Marski viivähti hetkisen, ikäänkuin tahallaan vielä +kiduttaakseen odottavia herroja, ja otti sitten poveltaan kaksi +paperikääröä. -- Tässä on kirjeitä kahdelta taholta. Lukekaa itse, +hyvät herrat, tämä mytty on Ruotsista, tämä Puolasta. Lukekaa, me emme +tahdo salata mitään. + +Hän avasi paperikääröt, ojensi ne herroille ja laskeusi itse mukavasti +selkänojoon tarkastamaan, minkä vaikutuksen kumpanenkin kirje, kiertäen +kädestä käteen, teki ahmiiviin lukijoihin. + +Herttuan kirjeessä vilisi uhkauksia ja syytöksiä ja haukkumasanoja, +eikä ainoastaan Flemingiä, vaan koko Suomen aatelistoa kohtaan, joka ei +ollut yhtynyt hänen Upsalan kokouksessa teettämiinsä päätöksiin, vaan +lykännyt kaikki valtakunnan hallintoa ja maan uskontoa koskevat asiat +kuninkaan kotiintultua ratkaistaviksi. Klaus herraa herttua vaati -- +arvaten, ettei Stenbock ollut kyennyt vaikeaa tehtäväänsä suorittamaan, +-- luopumaan kaikista viroistaan ja vallastaan Suomessa ja »heti +paikalla saapumaan Ruotsiin vastaamaan teoistaan». + +Tämä kirje pani Vääksyn vieraat miettiväisiksi. Toiset näyttivät +loukkautuneilta, varsinkin kun herttua kutsui Suomen aatelisia nimellä +»rebelles», kapinoitsijat, vaan toiset teki kirjeen jyrkkä, uhkaava +muoto aroiksi. Tuli sitten toisen kirjeen vuoro. Kuningas Sigismund +kiitti Suomen aatelisia, jotka olivat kieltäytyneet yhtymästä mihinkään +kuninkaan oikeuksia rajoittaviin toimiin ja yleensä vastustaneet +Ruotsista häntä vastaan viritettyjä juonia. Syyskesällä hän lupasi +tulla perintövaltakuntaansa itse järjestämään sen hallintoa ja kutsui +Flemingin laivastolla häntä noutamaan. Klaus herralle hän oli vielä +erityisesti suosiollinen, vahvisti hänet uudella valtakirjalla kaikkiin +hänen virkoihinsa Suomessa, käskien hänen siellä pitää sotaväkensä +koossa ja totella ainoastaan kuninkaalta suorastaan tulevia käskyjä. + +Äänettöminä laskivat aatelismiehet, yksi toisensa perästä, nuo kirjeet +käsistään. He olivat ymmärtäneet niiden sisällön, vaan heidän oli +vaikea käsittää, miten ne olivat sovellettavat toisiinsa. + +-- No, mitäs arvelette? kysyi Klaus herra hiukan pirullisesti kääntyen +Kurki-veljesten puoleen. -- Ne ovat hieman vastakkaisia nuo kirjeet. Te +näette, molempia emme voi totella, täytynee kai siis valita. + +Neuvottomilta näyttivät aatelismiehet ja surumielisesti vastasi vanha +Laukon herra: + +-- Kiista on kehittynyt liian pitkälle, voineeko siitä enää sopua +syntyäkään kuninkaan ja herttuan välillä. + +Marski käännähti kärsimätönnä: + +-- Mitä se meihin kuuluu. Mutta meidän on toteltava toista tai toista. +Kumpaako? + +-- Siitä ei liene epäilystä, virkkoi Sten Fincke, Peipotin herra, joka +nyt katsoi turvallisesti voivansa täydelleen kannattaa marskia. -- +Kuninkaan tahtohan on selvä. + +-- Selvä on, selvä, matki mietteissään Anolan herra. + +-- Ja selvä on herttuankin kirje. + +-- Siitä herttua itse vastatkoon, väitti Sten herra -- Mutta me olemme +liian halpoja kuninkaan käskyjä vastustaaksemme. + +Se näytti olevan yleinen vaikutus saapuneista viesteistä ja, vaikka +tämä ristiriita muutamia hyvinkin arvelutti, olivat kaikki valmiit +tunnustamaan, että Klaus herraa heidän nyt ainakin vastaiseksi on +seurattava -- ei ole siinä valitsemisen varaa. Mutta ne nuoremmat +miehet, joista kaikkien suomalaisten kannan olisi pitänyt jo ennakolta +olla niin selvänä, olivat ihastuksissaan tästä uudesta käänteestä. + +-- Olisipa sekin, jos me suomalaiset vasten kuninkaan nimenomaista +käskyä lähtisimme ruotsalaisten perässä juoksemaan, intoili Särkilahti +nuoremmille tovereilleen. -- He vastatkoot teoistaan, me olemme +valinneet, me olemme heistä irti! + +Mutta yksin syrjässä istui sanaa puhumatta vanha Kankaisten herra +kuunnelleen näitä uutisia ja arvosteluja. Siinä oli nyt Suomen +aatelisto väistymässä yhä edemmäs siltä kannalta, joka oli hänen +sukunsa oma. Ukko tunsi, että tapaukset valmistivat ja kehittivät +mieliä Suomessa yhä enemmän Flemingin eduksi, hänen asemansa vahvistui, +hän oli nousemassa itsevaltiaaksi Suomessa, ja Kankaisten suvun +merkitys siitä samaa rintaa laskeusi. -- Mutta tämä käänne voi olla +hetkellinen, tuumi ukko toisakseen, pian saattaa taas tuulla +Flemingillekin vastaan. Suomikaan ei ole yksinomaa Suomen aatelisto, -- +vielä ei ole Klaus-herran asema varma... Olipa koko joukko uhkaa ukon +varressa, kun hän nousi ja, eroten toisista herroista, yksin käveli +kuistilta pois. + +Tuota katseli Klaus Fleming ja siitä taas synkistyi hänen äsken niin +kirkastunut muotonsa. Tuossa on vielä paha kanto kaatamatta; niinkauan +kuin Hornin suku on vastassa, on Flemingein valta Suomessa epävarma. +Tuo sitkeä suku täytyy kukistaa ... ellei sitä ehkä voisi voittaa +hyvällä... + +Koko suureen häärahvaaseen olivat nämä äsken saapuneet uutiset, jotka +nopeasti suusta suuhun levisivät, yleensä varsin rauhoittavasti ja +rohkaisevasti vaikuttaneet. Mieliala, joka tietoja odotettaessa oli +ollut alakuloinen ja raskas, virkistyi ja keveni, kun taas tiettiin, +että kuningas oli yhä edelleen uskonut tämän maan johdon ja heidän +kaikkien turvallisuuden Klaus Flemingin varmoihin käsiin. Rauhoittava +ratkaisun tunne vallitsi siis Vääksyn vieraissa, kun illan suussa vielä +lähdettiin yhteiselle kävelymatkalle kappaleen matkan päässä talosta +olevalle kauniille Sarsakoskelle, jota myöten Längelmävesi vielä siihen +aikaan laski vetensä Roineeseen -- vasta ykstoista vuotta myöhemmin +»ilkeä Iharinkoski saattoi Sarsan vaivaiseksi». + +Nuorten mieliä vain näytti jonkinlainen kaipuu painavan lähellä olevan +eron johdosta; nämä iloiset yhdessäolon päivät olivat liian nopeasti +kuluneet, ne tuttavuuden liitot, joita oli solmittu, katkaistiin nyt +taas tiesi kuinka pitkiksi ajoiksi. Sarsakosken rannalla levättäessä +haki siis kukin toverikseen sen, johon hänen mielensä näinä lyhyvinä +juhlapäivinä syvimmin oli kiintynyt, ja niinpä istuttiin enimmäkseen +parittaisin siellä kosken kuohuja ihailemassa. Nuori Hornkin lenteli +yhä vain perhosena Anna Flemingin ympärillä, kakskymmenvuotiaan +avomielisyydellä salaamatta mieltymystään ja lämmenneitä tunteitaan. +Vaan senkäänvertaista myötätuntoisuutta, jota hän edellisinä päivinä +oli luullut tytön puolelta tapaavansa, ei hän enää löytänyt. Annasta +oli taas hilpeys ja vallattomuus poissa, hän oli jälleen suljettu ja +kylmä, ja vastaili seuralaiselleen hajamielisesti, ikäänkuin omain +mietteidensä keskeltä. Nuori Henrikki ei voinut käsittää, mikä hänet +nyt äkkiä oli muuttanut, vaan, ryhtymättä sitä aprikoimaankaan, +rakenteli hän itse yhä vain suunnitelmia, miten hän kotiin tultuaan +asettaisi asiat niin, että Kankaisten ja Kuitian väet vielä tapaisivat +toisensa. + +-- Monenko viikon perästä olette te Kuitiassa? kysyi hän +harvasanaiselta neitoselta, jota hän ei oikein saanut mukaan tuumiinsa. + +-- Tuskinpa tänä kesänä ollenkaan. Me matkustamme sedän mukana syksyllä +Ruotsiin, kuninkaan kruunajaisiin. + +-- Oh, sepä vahinko, olin jo pian aikonut purjehtia veljieni kanssa +Paraisiin. Vaan sama se, me tavataan Ruotsissa, minä tulen myös +syksyllä sinne, isäni luo. + +-- Tavataanko? Missä? + +-- Missä tahansa. Ei Tukholma niin suuri ole, ettei siellä toisiaan +löytäisi, jos tahtoo. + +-- Niin, olette oikeassa, tässä maailmassa kyllä löytää sen, jonka +tahtoo. + +Anna lausui sen entistä vilkkaammin, mutta nuoresta Hornista tuntui +sittenkin, ettei se ollut hänelle oikein rohkaisuksi sanottu. Näytti +siltä, kuin Annan silmät olisivat jotakin hakeneet, ja ensimmäisten +parvessa lähtikin hän jo paluumatkalle Sarsakoskelta, yhtyen Elina +Fincken seuraan. + +Vaan Ebba-rouva, joka miehensä rinnalla siinä takana asteli, virkkoi +veitikkamaisesti tälle: + +-- No, mitä arvelet noista valtiollisista vehkeistä? + +-- Hm, lasten ilveitä. Eikä Anna näytä liioin rohkaisevan +liehakoitsijaansa. + +-- Kas, sinä et tunne kaikkia naisten metkuja. + +Kävelyretkeltä palattua lausuttiin jo yleiset jäähyväiset; marskin +perheineen piti näet jo aamun koitteessa lähteä matkalle laivastonsa +luo, jonka kuntoonpanoa nyt täytyi kiirehtiä, ja toisten etelään päin, +Hämeenlinnaan ja Helsinkiin matkustajain, kuten Finckein ja Tottien, +tuli seurata heitä. Turkuun päin kulkijat aikoivat äskenvihityn +pariskunnan seurassa lähteä päivemmällä. Aikusin hankkiusi siis tänä +iltana koko Vääksyn hääseura levolle, kukin hänelle määrättyyn +suojaansa. + +Anna ja Elina sanoivat myös jäähyväiset häävieraille ja astelivat +yhdessä pihan poikki siihen suureen vaateaittaan, jossa yhteinen +sisarvuode oli laitettu kaikille morsiustytöille. Vaan tällä lyhyellä +taipaleella heille molemmille vielä ehti jotakin merkillistä tapahtua. +Pihalla tulivat näet ensiksi vastaan molemmat päivällä saapuneet +airueet ja näistä toinen tervehti heitä kohteliaasti, toivottaen hyvää +yötä armollisille neitosille. Eihän siinä mitään outoa ollut, vaan +Annan poskille se tervehdys kumminkin nosti helakan punan eikä hän sitä +kätkiessään voinut vastata mitään. Vaan Elina vastasi ystävällisesti: + +-- Hyvää yötä teillekin. Joko huomenna matkustatte takasin Ruotsiin? + +-- En. Marski on käskenyt minun seurata mukanaan, saadakseni +vastauksen. + +-- Tervetullut siis matkatoveriksi. + +-- Niin, tervetullut matkatoveriksi! sai nyt Annakin sanotuksi, +silmäillen vielä taakseen, kun Elina jo oli kääntynyt poispäin. Vaan +hänen äänessään oli tavallista hellempi kaiku, joten Elinakin kääntyi +ympäri katsomaan, ja näki nyt veren liekkivän serkkunsa poskilla ja +veitikan näki hymyilevän tervehtivän nuorukaisen silmästä. + +-- Mitä, tunsitko sinä entuudestaan tuon airueen? Mikä on hänen +nimensä? + +-- En tiedä, en tosiaankaan... + +-- Vaan sinä tunsit hänet kumminkin, tunnusta pois. + +-- Tunsin ja en. Kerran olen hänet nähnyt, silloinkin kaukaa. Ensi +kerran hän nyt minua puhutteli. + +-- Ja kumminkin...! Osaako vakava Anna Flemingkin seikkailla? Vai mitä? + +-- Elä kysy, Elina, en tiedä mitään, en ainakaan vielä. Tule! + +Hän juoksi edeltä aittaan, -- eikä Elina tullutkaan jälestä. Anna näki +Liuksialan rouvan tarttuvan toverinsa käteen ja taluttavan hänet +keskustellen rannalle päin. Ja kauan viipyi Elina poissa yhteiseltä +sisarvuoteelta. Siellä nuoret tytöt vallattomina vielä hetken +pelihtivät ja kertoivat toisilleen naureskellen pikkusalaisuuksiaan, +kunnes yksi toisensa perästä vaikeni ja hymy huulillaan vielä nauruunsa +nukahti. Vaan Anna makasi valveilla odotellen serkkuaan rinnalleen ja +mielessään uudistellen sitä sanatonta, salaista tarinaa, joka +hänelläkin oli muistonaan vietävänä näistä upeista Vääksyn häistä. + +Vihdoin saapui Elinakin sisarvuoteelle, hiipi hiljaa Annan viereen. +Vaan nyt paloivat hänelläkin posket kuten äsken Annalla ja hänen +äänensä värähti kuiskatessaan serkkunsa korvaan: + +-- Anna, nyt olen keksinyt unelmaini ruhtinaan. Nyt on minulla +tilaisuus tehdä jotakin suurta ja sankarillista...! + +-- Ja mitä sitten? + +-- Se on salaisuus, suuri salaisuus, suurin maailmassa. Mutta tehkäämme +eräs luja liitto, Anna, ... sinulla on myös salaisuutesi ... onhan? + +-- Salaisuusko -- en tiedä. Vaan tehdään liitto. + +-- Liitto, että säilytämme toistemme salaisuudet kuin omamme -- +tehdäänkö? + +-- Ja autamme toisiamme, -- tehdään, Elina. + +Peiton alla puristivat serkukset toistensa kättä. Vaan vielä kauan +makasi Elina valveilla, ajatellen suurta salaisuuttaan, ja hänen +rinnallaan lepäsi Anna omaan pikku salaisuuteensa vaipuneena, -- muut +aatelisneitoset uinuivat jo aikoja sitten sisarvuoteella vaateaitassa +nuoruuden tervettä unta, hääilojen muistoja uneksuen. + +Yön hiljaisuus vallitsi pian suuressa häätalossa. Vielä kuului +kumminkin askeleita päärakennuksen suurimmasta vierashuoneesta, johon +Klaus Fleming puolisoineen oli sijoitettu. Ebba-rouva oli jo käynyt +vuoteelle, vaan marski mitteli vielä pitkin askelin lattiata, pysähtyi +väliin, virkkoi jonkun sanan itsekseen ja käveli taas. Kulunut päivä +oli ollut hänelle tärkeä päivä, hänen asiansa oli harpannut reippaammin +eteenpäin, kuin hän koskaan oli voinut aavistaakaan. Herttuan ja +kuninkaan kirjeiden saapuminen yhteen aikaan oli ollut onnen oikku, +mutta hänelle erittäin edullinen, varsinkin siksi, että hän +kokoontuneelle aatelistolle oli saattanut näyttää nuo molemmat kirjeet. +Asema oli selvennyt, ohjakset kokoontuivat yhä kiinteämmin hänen +käsiinsä, eikä Suomen aatelisto pian voinut muuta, kuin seurata häntä. +Muutamat tosin vielä epäilivät ... yksi on paha solmu -- Hornin suku. +Sillä on vielä paljo vaikutusta aatelistoon, sillä on kansan suosio ja +se käyttää vaikutuksensa aina Flemingejä vastaan... Marski pysähtyi +tuokioksi, nosti käden otsalleen, -- mutta riuhtasi seuraavassa +tuokiossa taas käsivartensa suoraksi... Se on ruhjottava tuo suku, sen +täytyy taipua, lisää rautaa vain...! + +Vaan sittenkin -- marski seisattui taas, -- voisiko sen sovinnolla +suosittaa? Viha on vanha, katkera ja syvä. Vaan jos se suku tahtoo +pysyä suomalaisena, on sen käytävä toisten kanssa sovintoon... Marski +sukasi pari kertaa levottomasti sormillaan sankkaa, harmahtavaa +tukkaansa ja seisattui sitten yhtäkkiä rouvansa eteen vuoteen reunalle: + +-- Arveletko todellakin, Ebba, että naimisliittoa voisi syntyä Annan ja +Kankaisten pojan välillä? + +-- Kas noin, johan olet sinäkin kääntänyt huomiosi tuohon minun +valtioviisauteeni. Päivällä vielä puistelit päätäsi. + +-- Niin, katsos, sillä voisi olla merkityksensä. Tuo suku tulisi sen +kautta meitä lähemmäs, ikäänkuin sidotuksi ... ainakin näennäisesti ... +olisi häitä ja sukulaispitoja ... muuta ei paljoa tarvittaisikaan. + +-- Ja Anna on järkevä tyttö, -- kunhan vain suostunee, lisäsi +Ebba-rouva, nyt hän vuorostaan vähän epäillen. + +-- Jos minä tahdon, täytyy hänen suostua. Minä tarvitsen Hornit, niiden +täytyy joko olla puolellani taikka kukistua. + +-- Tahdotko siis, että puhun asiasta Annalle? + +-- Ei sanaakaan, ei kellekään, muista se, Ebba, huudahti marski melkein +kiivastuen. -- Antaa asian kehittyä, -- enkä ole vielä varma, olisiko +se edes viisasta. Ja nyt on meillä ensiksi suuremmat tuumat +kysymyksessä; ensiksi on kiirehdittävä laivaston luo Uudellemaalle, +sieltä kuningasta vastaanottamaan ja sitten Ruotsiin... Niin, +Ruotsissa, siellä tulee vielä kuumasti oteltavaksi, oteltavaksi +tuimasti ... mutta malttia vain, me ollaan sitkeitä suomalaisia. + +Näin monenlaiset mietteet ja suunnitelmat päässään laskeutui marskikin +vihdoin vuoteelleen. + +Vaan sittenkin vielä kuului Vääksyssä ääniä, kuului ullakkokamarista +juuri marskin huoneen yläpuolelta. Airueille oli sinne laitettu yösijat +ja nämä, jotka jo iltapäivällä olivat ensi väsymykseensä ottaneet +pienet unet, keskustelivat siellä nyt vuoteillaan yhteisistä +muistoistaan. + +-- Etkö käynyt tullessasi meillä Paraisissa sisartasi tapaamassa? kysyi +Gröning. + +-- Sekös hitto olisi joutanut, vastasi Birckholtz. -- Tyyneet ilmat +pidättivät laivaamme monta päivää siellä saaristossa ja kun vihdoin +Turkuun päästiin, kuulin, että marski jo oli matkoilla. Mutta sitä ei +kukaan uskonut, että hän täällä olisi, Stenbockin häissä. Vihdoin sain +siitä toki varmuuden ja silloin ei muu auttanut, kuin nouse hevosen +selkään ja aja synkimpään Hämeeseen. Vaan niitä matkavaivojani en enää +kadu, kuuletko lankomies, en kadu... + +-- Kunhan ei vielä sittenkin tule katuminen, -- ajelet herttuan +asioilla Suomessa! Etkö sinä huomaa, että herttua turhaan niskottelee +laillista kuningasta vastaan; me pidämme kuninkaan puolta ja meidänhän +siis täytyy voittaa. Tule pois Suomeen, taikka matkusta kotiisi +Saksaan! + +-- En tee kumpastakaan, olen päässyt onneni kynnykselle ja nyt multa +kaikki luistaa kuin lipeässä. -- Ja »tekö» muka voitatte ... teillä ne +juuri ovat yritykset vaaralliset. Olette nyt kuninkaan puolella, vaan +luulenpa, että »te» puuhailette päästäksenne irti ensiksi yhdestä ja +sitten toisesta, -- tiedättehän »tekin», että laillinen kuningas voi +pian olla perintömaastaan varsin löyhässä... No niin, mutta samahan se +meille on, ollaan ystävykset siltä ja langokset. Minä tulen usein +Suomeen, siihen päätökseen olen nyt tullut, olen keksinyt täällä +mainion aarteen ja se on oleva minun, minun, minun... + +-- Minkä aarteen? Elä sinä vain vehkeile täällä meidän selän takana, +vähemmästä tässä maassa on aatelismiehiäkin hirtetty. + +-- Ei meitä niinkään hirtetä, meillä on täällä hyviä puolustajia ... on +meillä... + +Nyt Gröning vasta keksi, mitä hänen lankonsa tarkotti. Olihan hän +nähnyt, kuinka Anna oli Birckholtzin tervehtiessä punastunut, vaikkei +ollut siihen silloin suurempaa merkitystä pannut. Mutta nyt hän +puolittain halveksuen, puolittain säälien naurahti. + +-- Voi poika parka, miten haaveksitkaan, yhteen silmäniskuun rakennat +kokonaisia ilmalinnoja ja kuvittelet mahdottomuuksia. Varo vain, ettet +vedä päällesi marskin vihoja. + +-- Ehei, lankomies, meistä tulee marskin kanssa hyvät tuttavat ja ehkä +vielä muutakin, -- ehei, lankomies! Mutta se mulle lupaa: elä käy ennen +aikojasi kieliä kantelemaan, jos mitä huomaatkin. + +-- Minä en lupaa mitään, mutta sinä hupsit, lankomies, vai unissasiko +puhut? + +-- Perästä kuuluu, miten minä hupsin. Meidän pojilla on suuret aikeet +ja hyvät toiveet. Vaan ei nyt puhuta -- nyt nukutaan. + +-- Nuku pois houreet päästäsi, lankomies, parasta on. + +Niin vaipuivat viimeisetkin valvojat Vääksyssä uneen. + + + + +IV. + +Helsingissä vuonna 1593. + + +Suomen nykyisen pääkaupungin paikka eli n.s. Estnäsin niemi oli vielä +kolmisen vuosisataa sitten autio, jylhä, karu kivikkokangas, jossa +kallioisten vuorten rinteillä kasvoi harvaa, huonoa näreikköä ja jossa +kukkulain välisissä laaksoissa olevain lampien matalat, liejuiset +savikkorannat vieroittivat asutusta luotaan. Meren lahtien varsilla, +siellä, missä ystävällisempi ruohokkoranta katkasi tylyn ja kylmän +kivikko-ahteen, samoin kuin suuremmissa saarissa, oli siellä täällä +kalastajain mökkejä, vaan ei ollut siihen aikaan vielä kukaan +ajatellut kaupungin rakentamista näille niemekkeille eikä mikään +tähtienlukijakaan ollut ennustanut sinne Suomen vastaista pääkaupunkia. +Asutus keskittyi yleensä noihin aikoihin jokisuihin ja jokivarsille ja +niinpä oli Vantaanjoen suistokin jo vanhastaan seutunsa asutuksen +keskustana, kaupan ja liikkeen välityskohtana. Ja siellä se oli +kertomuksemme aikoina jo nelisenkymmentä vuotta sijainnut se +kaupungintapainen, joka siihen aikaan kantoi Helsingin nimeä. + +Kustaa Vaasa se oli aikoinaan tämän kaupungin sinne perustanut ja +koettanut väkisinkin luoda siitä vahvaa kauppapaikkaa, vaan Helsingillä +ei ollut Vantaan suussa minkäänlaisia edellytyksiä paisuakseen +merkittäväksi kauppakaupungiksi. Joen matala, soinen ranta ei +houkutellut asukkaita luokseen, satama joen suussa oli matala, suojaton +ja huono, etäisemmät kauppalaivat sinne harvoin uskalsivat eikä +kaupungin harvalukuisella porvaristolla ollut laajaa maakuntaakaan +kauppa-alanaan, niinkuin maan muilla kaupungeilla. Toiselta puolelta +näet Porvoo, vanha, suosittu kauppapaikka, ja toiselta Tammisaari +tunkivat sen ahtaalle alalle. Kustaa Vaasa oli tosin, tavallisen +käskijäluonteensa mukaisesti, Helsinkiä perustaessaan antanut +määräyksen, että Porvoon ja Tammisaaren asukkaiden pitäisi muuttaa +tähän uuteen kaupunkiin, jolle aijottiin suoda laajempia etuoikeuksia, +ja jotkut tammisaarelaiset olivat sen tuhmuuden tehneetkin, muuttaneet +Helsinkiin. Vaan nuo molemmat vanhemmat kaupungit pysyivät kumminkin, +kuninkaallisesta kuolinkäskystä huolimatta, pystössä ja Helsinki +riutui. Ruunun viranomaisetkin olivat jo ruvenneet huomaamaan, että +koko kaupunki oli sopimattomalla paikalla ja että se olisi siirrettävä +kauemmas merelle päin, -- olipa ehdotettu m.m. Sandön saarta nykyisen +Helsingin edustalla uudeksi kaupunkipaikaksi --, vaan vielä ei niistä +tuumista mitään tullut ja Helsingin siirtäminen lykkäytyi vielä +puolensataa vuotta tuonnemmaksi kreivi Pietari Brahen aikoihin. +Ensimmäinen Helsinki siis elää kitkutti edelleen siellä Vantaa-joen +varrella, joka nykysille pääkaupunkilaisille on tunnettu +Vanhankaupungin nimellä, mutta jossa tuskin muuta kuin muutamia +muinaisen kirkon perustusraunioita enää on vanhaa kaupunkia +muistuttamassa. + +Kosken yläpuolella, kaupungin ainoan kadun varrella, kohosi tähän +aikaan komeimpana talona kaupungin yhdistetty raatihuone ja kievari, ja +tämän talon pihalla nähtiin eräänä kesäpäivänä 1593 Ebba Flemingin +raskaat, viime tapaturman jälkeen jo korjatut vaunut. Marski Klaus +Fleming oli näet perheineen, huoveineen, pari päivää sitten saapunut +tänne Vääksyn häistä, jatkaakseen Helsingistä vesitse matkaansa +Pikkalan satamaan, joka oli hänen oman vapaaherrakuntansa aluetta ja +jossa hänellä oli valtakunnan laivasto koolla. Marskin perhe ja huovit +olivatkin vielä Helsingissä, itse oli hänen täytynyt kiirehtiä edeltä +laivastoonsa. + +Kohta hänen Helsinkiin tullessaan oli marskilla näet ollut pahoja +viestejä vastassaan. Hänen poikansa Olavi, Olavi Klaunpoika, ennen +hänen Ebba Stenbockin kanssa solmittua avioliittoaan aviottomasti +syntynyt, mutta hänen kodissaan siltä kasvatettu nuorukainen, oli näet +Pikkalasta rientänyt isäänsä vastaan kertomaan, että laivastossa +liikkui Kaarlo-herttuan Ruotsista laittamia lähettiläitä, jotka +koettivat houkutella laivojen päälliköitä luopumaan Flemingistä, +lähtemään Suomen rannikolta ja purjehtimaan Tukholmaan. Eikä ollut +päällikköihin paljokaan luottamista, kapina saattoi puheta minä hetkenä +tahansa. + +-- Vai sellaiset vehkeet! huudahti marski synkästi kirasten tuon +viestin kuultuaan. -- Ja eikö sulla ollut laivastossa riittävästi +köyttä hirttääksesi niitä roistoja? + +-- Sitä vaadin, isä, vaan mieliala on laivastossa semmoinen, etten +voinut mitään tehdä. Lähettiläillä oli turvakirjeet herttualta ja +sitäpaitse käskykirjeet tuoda laivasto Tukholmaan, josta sen muka +pitäisi lähteä kuningasta vastaanottamaan. + +-- Mutta olenhan siitä minä antanut laivastolle selvät määräykset. + +-- Vielä on toinenkin seikka. Laivaväki ei ole saanut palkkaansa... + +-- Kyllin, minä riennän sinne itse. Vai veisit multa laivani, herttua, +parhaan tukeni, oho! On kai laivasto nyt vielä Pikkalassa? + +-- Toivottavasti, jos sinne pian ehdimme. + +Hätimittäin ehti marski rannalta lähettää Ebba-rouvalle terveiset, että +perhe odottaisi häntä Helsingissä, kunnes hän laivoilla tulisi heitä +noutamaan, sekä käskyn huoveille ehtimiseen ratsastella ympäristössä ja +vangita kaikki epäilyttävät kulkijat, -- marski näet tiesi, että paitsi +näitä laivaston viettelijöitä herttuan lähettiläitä oli muutenkin +maassa liikkeellä kiihottamassa kansaa häntä vastaan. Samassa hän jo +istui venheessä, soutajat kiskoivat kolmessa hangassa ja venhe kiiti +hyvää vauhtia länttä kohden. + +Tällä matkallaan hän jo oli viipynyt kaksi päivää ja perhe oli +sillaikaa odottanut Helsingissä. Mutta kaikille perheen jäsenille ei +tuo odotusaika ollut käynyt kovinkaan pitkäksi. Elina Fincke, joka +vielä sai oleskella marskin perheessä kunnes tämä matkustaisi Ruotsiin, +käytti hurmaantuneena tätä joutoaikaa hyväkseen, saadakseen harjoittaa +mielityötään, ratsastella vanhan Eenokin mukana maita ja mantereita +pitkin huovien hurjimmilla hevosilla, ja hän panikin toimeen siellä +sellaisia kilparatsastuksia, että pienen Helsingin porvarit sitä +kummissaan katselivat. Ja Anna Fleming taas, hän säilytti nämä +Helsingin päivät kauan mielessään herttasimpina muistoina ilottoman +nuoruutensa ajoilta. + +Jo matkalla Hämeestä Helsinkiin oli sitä pikaista tuttavuutta, minkä +hän Vääksyn pihalla oli tehnyt herttuan sanansaattajan, nuoren +Hieronymon kanssa, salasesti jatkettu ja Annan herkkä mieli, joka +Paraisten selällä kerran oli nuorukaisen hymyileviin katseisiin niin +omituisesti kiintynyt, oli sen jälkeen yhä lämmennyt ja sulamistaan +sulanut. Hieronymus Birckholtz oli aikansa oloihin nähden ja varsinkin +Suomen puolisivistyneeseen aatelistoon verraten oppinut ja hieno mies, +oli saanut kotonaan huolellisen kasvatuksen ja oli itse maailman +koulussa, pitkillä matkoillaan ja seikkailuillaan, oppinut tuntemaan +ihmisiä ja kohtelemaan heitä. Hänen isänsä oli oppinut mies, +lakitieteen tohtori Heidelbergin yliopistossa ja oli antanut pojalleen +huolellisen kasvatuksen. Suvun sanottiin kuuluvan johonkin sivuhaaraan +Meklemburgilaista aatelistoa, mutta vanha Hieronymus oli siirtyessään +yliopiston opettajaksi toiseen valtioon tiedemiehen halveksumisella +laiminlyönyt valvomasta aatelisoikeuksiaan Brandenburgin +vaaliruhtinaskunnassa, ja siksi ei nuorella Hieronymollakaan ollut +aateliskilpeä. Mutta miellyttävällä persoonallisuudellaan ja runsailla +lahjoillaan oli Hieronymo Ruotsissa pian osannut voittaa ylhäistenkin +suosion ja hän nautti jo Kaarlo-herttuan erityistä luottamusta, ollen +hänen kamaripalvelijansa. Hänellä oli hyvä pää ja iloinen mieli, kaksi +ominaisuutta, joita herttua piti suuressa arvossa, hän oli sukkela ja +leikillinen ja valloitti niillä avuillaan helposti ihmisten suosion. +Niillä hän pian oli voittanut Anna Fleminginkin taipuvan mielen ja, +huomatessaan tehneensä neitoseen tavallista syvemmän vaikutuksen, pani +hän parastaan sitä vaikutusta yhä vahvistaakseen. Se huvitti hänen +seikkailijaluonnettaan ja hilpeästi virkkoi hän Gröningille, joka +väliin varottaen puisteli hänelle sormeaan: + +-- Miksi emme valloitteleisi aatelisneitosia, onhan se niin hauskaa +ajanvietettä ikävillä pikaratsastusmatkoilla ja viatontahan se myöskin +on. + +-- Viatonta -- panna hulluja tuumia neitosten päähän. + +-- Mitä hulluja, mulla on rehelliset aikeet! + +-- Sinun aikeesi...! + +Mutta leikin sekaan tuli Hieronymon mieleen pian todempiakin tuumia; +nuori seikkailija rupesi miettimään valloitustaan ja ne mietteet +valtasivatkin hänen mielensä. Odotuspäiviään Helsingissä käytti hän +tavatakseen neitosen niin usein kuin suinkin, eikä se vaikeata +ollutkaan. Annan serkku, nuori Eerikki, oli vähän sairaana ja +Ebba-rouva oleskeli siis enimmäkseen huoneessa häntä hoitelemassa. +Sillävälin tapasivat aatelisneito ja nuori airut usein toisensa +Vantaajoen varsilla ja kävelivät ahdetta myöten pitkiä matkoja +keskustellen ja leikkiä laskien. Hieronymo esiintyi koko ajan +käytökseltään nöyränä, alamaisena ja kunnioittavana, niinkuin vennon +ylioppilaan sopi ylhäistä aatelisneitoa kohtaan, kertoili hauskasti +matkoistaan ja seikkailuistaan ja kuvaili sattuvasti valtiollisia +henkilöitä ja luonteita, jotka hän jo pohjoismaissa tunsi melkein +kaikki. Ja aina väliin levättiin törmillä, piirrettiin nimiä koivun +runkoihin ja ihailtiin sydänkesän kauneutta. + +-- Ettekö tunne ikävätä kotimaahanne, kysyi Anna eräänä iltapäivänä, +kun he yhdessä olivat istahtaneet joen rannalle pienen putouksen +kohdalle katselemaan veden vaahtoavia leikkejä, saman putouksen, jonka +viattomia kevättulvia katsomaan sen jälkeen niin monet sukupolvet +helsinkiläistä nuorisoa on kokoontunut. + +-- En. Jos minua koti-ikävä vaivaisi, en olisikaan se mikä olen, vapaa +ja huoleton luonnonlapsi, aina ilonen ja tyytyväinen missä olenkaan. +Luulenpa, että voisin elää ikäni aivan yhtä onnellisena Suomessa kuin +Saksassa, -- niin, ehkä paljo onnellisempanakin. + +-- Viihdytte siis meidän kylmässä maassamme? + +-- Ei ole kylmä -- nuorukainen kuivasi hattuaan, joka äskeisellä +kävelyllä oli hiestynyt -- enkä muuten tiedä, viihdynkö erityisesti +täälläkään. Kun ensi kerran tänne tulin, tuntui siltä, että johan +joutunenkin jäisten peikkojen maahan. Vaan täällä olen tavannut +parhaita ystäviäni; -- eihän onnellisuus riipu paikasta, vaan siitä +mitä siellä löytää, niistä vaikutuksista, niistä ihmisistä, joita +kussakin paikassa tapaa. Ja minä olen varma, että mulle olisi +onnenmaani Suomi... + +-- Josta ehkä huomenna lähdette, tuskin koskaan enää palataksenne. + +-- Monasti, neitiseni, monasti palaan vielä. Tännepäin on aina asioita +ja onneni on, että ne asiat tavallisesti koskevat marski Klaus +Flemingiä. Ja sitäpaitse... + +Nuorukainen keskeytti lauseensa, hiukan epävarmana, uskaltaisiko hän +sitä jatkaa siihen suuntaan, johon oli aikonut. Vaan neitosessa ei +näkynyt minkäänlaista suuttumuksen eikä vierottavaisuuden merkkiä. Hän +siis jatkoi rohkeasti: + +-- Ja sitäpaitse: tehän seuraatte marskin mukana Ruotsiin, +kruunausjuhliin, eikö niin? + +-- Niin on aikomus. + +-- Silloinhan en tarvitse Suomeen tullakaan... Ei, elkää suuttuko +suoruuttani, korkea-arvoisa neiti. Mutta sen luvan minä pyydän, että +saan nähdä teidät sielläkin. + +Anna loi auki suuret, vakavat silmänsä. + +-- Miksi suuttuisin, te sillä minulle ilon teette. + +-- Hei, tuohon käteen: me olemme ystävät sielläkin, niinkö? + +-- Niin... + +Poski hehkui jo nuoren neitosen ja povi kohoili, vaan hän ei +tahtonutkaan sitä salata eikä peitellä, avonaisesti hän katsoi +nuorukaista silmiin ja nautti siitä, että sai antaa tunteensa rentonaan +valloilleen. Hän ei ajatellut, miten muut aatelisneitoset hänen +sijassaan olisivat tehneet, miten he olisivat nousseet loukkautuneina +pystöön ja sanaa puhumatta jättäneet tuon röyhkeän muukalaisen. Ei, hän +ei liikahtanut paikoiltaan, ei sysännyt syrjään tarjottua kättä. Miksi +olisi hän omaa onnen tunnettaan kahlehtinut? Olihan hän aina saanut +kätkeä kaihonsa ja tunteensa, saanut kokea kylmyyttä ja tylyyttä ja +löytänyt myötätuntoisuutta ainoastaan kuin armosta... Ei, hän ei +tahtonut karkottaa lämpöä, kun se kerran vilpittömänä ja suorana, kuten +hän luuli, lehahti häntä vastaan, hän tahtoi siitä nauttia, vaikkapa se +tulisikin halpasyntyisen pikaratsastajan taholta. + +Keskustelu taukosi hetkeksi. Maantieltä kuului kavion kopsetta ja he +irroittivat kätensä, jotka tuokion olivat toisiaan puristaneet. Samassa +he näkivät Elinan täyttä laukkaa karauttavan vaahtoavan ratsun selässä +kaupungista päin. Elina huomasi heidät myöskin, pysäytti vauhdin ja +ajoi huolestuneena kohti. + +-- Oletteko nähnyt Eenokkia, oi, teidän täytyy tulla auttamaan minua, +muuten tapahtuu suuri onnettomuus. + +Anna ja hänen toverinsa kiirehtivät hätääntyneinä Elinan luo. + +-- Mitä on tapahtunut, mikä hätänä? + +-- Niin, kun huovit ovat vanginneet erään miehen, luullen häntä +ruotsalaiseksi kiihottajaksi. Vaan hän on viaton, minä tunnen hänet, +hän on viaton, hän on ulkomaalainen. + +-- Mitä ihmeitä tarinoit, Elina? kysyi Anna, voimatta ymmärtää +serkkunsa hätääntyneitä selityksiä. -- Ovatko huovit vanginneet jonkun +sinun tuttaviasi? Ja mistä tiedät, että hän on viaton? + +-- Minä tiedän... Oi, elä kysele, minä kerron sitten myöhemmin. Hän on +vapautettava, vaan huovit eivät laske häntä minun pyynnöstäni vapaaksi. +Anna, tule sinä puhuttelemaan Eenokkia. + +Anna arvaili nyt ystävättärensä salaperäisyyden olevan yhteydessä juuri +tuon Elinan Vääksyssä mainitseman »suuren salaisuuden» kanssa, eikä sen +vuoksi kysellyt enempää. He lähtivät hakemaan Eenokkia ja löysivätkin +hänet nukkumasta muutaman pensaan juurelta joen rannalla, -- ukko oli +väsähtänyt ja antoi nuorempain huovien ratsastella maanteitä myöten +itse nauttien pitkiä ettoneita. + +Vaan kun ukko sai tiedon, mistä oli kysymys, ei hän enää ollutkaan +uninen. + +-- Hä, mieskö vangittu, huudahti hän hypähtäen pystöön ja puisteli +päätään, kun Anna pyysi häntä vangittua päästämään. Eenokki, marskin +huovien päällikkö, oli harmahtunut Flemingin palveluksessa, kuului +Kuitian vanhoihin alustalaisiin ja oli erityisesti kiintynyt +Flemingsuvun varsinkin nuorempiin jäseniin, jotka siellä ikäänkuin +hänen suojeluksessaan olivat syntyneet ja kasvaneet. Kuitia oli +aikoinaan ollut Annan isän, Jaakkiman, oma ja oli Eenokki siis ollut +tämänkin palvelija ja muisti erityisellä hellyydellä Annan äitiä, +lempeää Agda-rouvaa. Ja Annaa itseä, joka orpona oli siellä kasvanut +ankaran marskin perheessä, oli hän lempilapsenaan suosinut eikä +raskinut hänen pyyntöjään kauan vastustaa. Vaan nyt: asia oli arka ja +arveluttava. + +-- Mutta tässä on tullut erehdys, koetti Anna selittää, -- vangittu +mies on eräs Elina-neiden tuttava, ulkomaalainen herra eikä mikään +vehkeilijä. + +Vaan ukko katseli epäillen Elinan levottomuutta ja virkkoi hiukan +pistelijäästi: + +-- So, so, tästä täytyy ottaa selko. Vai armollisen neiden ystävä ja +ulkomaalainen herra eikä vehkeilijä, -- mikähän otus se oikeastaan +onkaan? + +Mutta Elina ei huomannutkaan pistoksia vanhuksen puheissa, hän pyysi +vain yhä hartaammin: + +-- Oi, hän on vapautettava, ennenkuin marski palaa ... muuten siitä +selkkauksia sukeutuu. + +-- Vai juuri ennen -- sehän tässä onkin arin kohta! Katsotaan, +tutkitaan! + +He saapuivat kievariin, jossa huovit olivat lukinneet mukanaan tuomansa +miehen erääseen aittaan. Huovit kertoivat hänet tavanneensa Porvoon +tieltä, hänen pukunsa oli heitä epäilyttänyt ja sitten hän vielä oli +lähtenyt tiepuoleen lymyilemään. Ja kun hän ei osannut tehdä selkoa, +mikä hän oli ja minne hän kulki, olivat he nipistäneet pojan kiinni ja +tuoneet tänne, vaikka kyllä Elina-neiti vastaan tullessaan oli +rukoillut häntä vapaaksi. + +-- Hyvä on, katsotaan, kenties tässä on tullut erehdys, puhui Eenokki, +ottaen huoveilta aitan avaimet. + +Siellä istui kumotun nelikon päällä pitkä, kalvakka, synkkäkatseinen +mies. Hänen kasvonsa, vaikka väriltään kellertävät, olivat piirteiltään +kauniit, mutta niistä kuvastui kärsimystä ja veltostumista, ja hänen +katseensa, kun hän ne maasta verkalleen kohotti oven avaajiin, olivat +väsyneet ja välinpitämättömät. Samaa raukeata väsymystä kertoi koko +hänen kokoonpainunut vartalonsakin: kädet lepäsivät hervottomina +polvilla, kylki nojasi hinkalon laitaan ja pää retkotti veltosti +sisäänvaipunutta rintaa vastaan. + +-- Vai tämä tässä, virkkoi Eenokki hiukan halveksuen neitosille, +astuessaan aittaan tutkimaan vankia. Hän kyseli suomeksi, kyseli +ruotsiksi, vaan ei saanut vangilta ymmärrettävää vastausta; mies puhui +hänelle outoja kieliä, eikä näyttänyt hänen puheestaan tajuavan muuta +kuin muutamia ruotsalaisia sanoja. + +-- Mikä perhana olet sinä miehiäsi, oletko ruotsalainen +kansanyllyttäjä, hä? + +Vanki puisti päätään ja viittasi kädellään meren puolelle. + +-- Vai Vironmaalta. Mitä sinä täällä sitten kuljeskelet? Tunnetko tätä +neitosta? + +Eenokki viittasi Elinaa. Vanki puisteli päätään. + +-- Hä, etkö tunne? Mutta hän tuntee sinut. Vai... Ukko katseli hyvin +epäilevästi Elinaa, -- vai mitä hittoja tämä on? Teettekö te tässä +minusta ilmeistä pilkkaa? + +-- Ei, hyvä Eenokki! Tämä mies on virolainen aatelismies, joka on +käynyt isäni kodissa Peipotissa, muttei muista enää minua. Saanko +kysellä häneltä saksaksi? + +Fincken perheessä, kuten muutamissa muissa suomalaisissakin +aatelisperheissä, annettiin jo tähän aikaan tyttärillekin jonkunlainen +kasvatus. Elinan vanhempi sisar Katarina, joka nyt oli naimisissa Ivar +Tavastin kanssa, oli varsin oppinut nainen ja Elinakin oli etenkin +kieliä saanut oppia. + +-- Hitto ties, te ehkä vehkeleitte tässä, tuumi Eenokki, voimatta +käsittää, mitä varten neitoset niin harrastivat juuri tämän vangin +vapauttamista. -- Vai häh...? Olisiko sattunut siipeen ... pulska, +nuori mies ... hm ... vaikka vähän laiha ja laiska. Puhutelkaa häntä +vain, ei tuo mikään kansanvillitsijä voi olla, siksi hän on liian +tyhmä, eikähän tuo osaa meidän kieliäkään. + +Elina ilmoitti silloin vangille niin tyynellä äänellä kuin saattoi +tuntevansa hänet ja tahtovansa pelastaa hänet, vaan kehotti nuorukaista +heti sen jälkeen palaamaan takasin meren yli, koska hänen nykyhetkenä +on vaarallista oleskella Suomessa. + +-- Mutta kuinka te...? + +-- Elkää kyselkö, sittemmin ilmotan. Sanokaa vain olevanne virolainen +kuljeskelija. + +Vanki nyökäytti ihmettelevän näköisenä päätään; hänen vetelään +vartaloonsa tuli toki pikkusen pirteyttä ja sameaan silmään hiukkasen +kiiltoa, kun hän puhutteli outoa, ystävällistä neitosta. + +-- Niin, häntä odottaa venhe Porvoossa, hän tahtoo heti purjehtia +takasin kotiinsa, -- siten oli Elina tulkitsevinaan keskustelun +Eenokille. -- Laskettehan hänet, Eenokki? + +-- Hm, mikä lie veitikka. Vaarallinen tuo ei näy olevan -- virkkoi +vanha palvelija aitasta ulos astuessaan kovemmalla äänellä huovienkin +kuullen --, vaan olkoon siellä tallessa, kunnes marski palaa. + +Ja hän väänsi oven lukkoon. Vaan Elina hätäysi ja kävi toivottomaksi. + +-- Ettekö siis tosiaankaan laske häntä? + +-- En minä, jos eivät muut... Sen hän oli sanovinaan hyvinkin +päättäväisesti, vaan vilkasi samalla veitikkamaisesti ylöspäin ja +köpitti sitten avaimineen tiehensä. Anna tunsi vanhuksen elkeet, +seurasi hänen katsettaan ja -- ymmärsi. Heti kahden jäätyään kertoi hän +kovin levottomalle serkulleen havaintonsa, palauttaen Elinassa taas +uuden toivon. Annakaan ei tosin ymmärtänyt, mistä syystä Elina niin oli +kiintynyt tuon oudon ulkomaisen kohtaloon, vaan hänestä oli aivan +luonnollista, että hänen piti auttaa ystävätärtään. Mutta kiitollisena +kuiskasi Elina Annan korvaan: »Sittemmin kerron sulle kaikki, -- se on +nyt se suuri salaisuus!» Ja hän oli melkein ylpeän näköinen sitä +sanoessaan. + +Ilta oli käsissä. Päivän ratsastuksesta väsyneet huovit laskeusivat +ennen pitkää huolettomina levolle, välittämättä vangistaan, joka ei +kuulunut olevan vaarallinenkaan, ja itse Eenokki jatkoi pian äskeistä +kuorsaamistaan. Tytöt olivat myös käyneet makuuhuoneeseensa, +kievariraatihuone lepäsi ennen puoltayötä sikeimmässä unessaan, kuten +koko silloinen piiskuinen Helsinkikin; ainoastaan Vantaan putouksen +hiljainen lorina ja kesannolla märehtiväin kaupungin lehmäin kellojen +kalke katkoili kesäyön täydellistä hiljaisuutta. + +Mutta juuri yön pimeimmillään ollessa hiipi Elina majatalosta ulos ja +Anna seurasi häntä jälempänä pihalle asti, vähän huolestuneena +serkkunsa rohkeista tuumista. Ketteränä kiipesi Elina ulkoapäin +noustavia pystyportaita myöten aitan parvelle, josta ullakon ovi oli +salvalla avattavissa, katosi hetkeksi sinne sisälle, vaan tuli jo +tuokion kuluttua sieltä ulos taluttaen käsipuolesta alas tuon +salaperäisen vangin. Se oli kaikki hiukan hullunkurisenkin näköistä +eikä Anna voinut pidättää pientä hymyilyä, kun näki nuoren, hentosen +Elinan taluttavan katveita myöten kadulle tuon pitkän miehenroikaleen, +joka seurasi mukana kiltisti kuin lapsi. Mutta Elinalla oli siinä +työssään täysi tosi ja hän huoahti helpommin, kun he olivat ehtineet +rakennusten edustaiselle törmälle. + +-- Mitä syytä teillä, neitonen, on näin armahtaen kohdella minua, +ventovierasta? kysyi siellä kuiskaten lukon takaa päässyt mies. + +-- Minä tunnen teidät, minulla on kuvanne. + +-- Minun kuvani? + +-- Niin, olen saanut sen äidiltänne. Hän tiesi teidän piiloilevan isäni +tilan läheisyydessä täällä Lahen ja Löfkosken kartanoissa, oli saanut +viestinne ja uskoi mulle koko salaisuuden. Nyt ette voi tavata täällä +äitiänne, se maksaisi vapautenne, ehkä henkenne, eikä siskonnekaan +Kirkniemellä uskalla ottaa teitä suojelukseensa. Koko maa vilisee +täynnä Flemingin huoveja ja hänellä on vihiä teidän olostanne Suomessa. +Palatkaa Saksaan ja odottakaa otollisempaa hetkeä, -- ehkä äitinne voi +kuninkaalta hankkia teille luvan tulla Suomeen. + +Aivan hengästyneenä kertoi tyttö näitä nuorukaiselle heidän nopeasti +kävellessä sillalle päin, -- häntä pelotti, hän tahtoi kiirehtiä vankia +pois. Mutta tämä seisattui ja kyseli: + +-- Te olette tavannut äitini? + +-- Muutamia päiviä sitten ... tuossa teille häneltä kirje... Hän itkee +kohtaloanne, vaan luottakaa te itse siihen, silloin se paranee, olkaa +rohkea! + +-- Minun kohtaloni on tähdissä kirjoitettu. + +-- Ei, te erehdytte, lukekaa ne uudelleen. Vaan rientäkää, koettakaa jo +tänä yönä päästä Suomenlahden toiselle puolelle. + +-- Siis äitiäni tapaamatta... Ja te neiti, kuka olette te...? + +-- Sitä ei teidän ole tarvis tietää. Rientäkää ja luottakaa onneenne, +se on välttämätöntä, sillä teillä on vielä maailmassa paljo tekemistä. +Ja teillä on ystäviä, muistakaa se. + +Nuorukainen olisi vielä tahtonut kysellä ja tiedustella, vaan Elina +melkein työnsi hänet sille kapealle hirsisillalle, joka siihen aikaan +vei Vantaajoen poikki. Siinä kiitollinen nuorukainen tarttui Elinan +käteen, vaan tämä riuhtasi sen melkein säikähtyneenä pois, kuiskaten: + +-- Ei, ei, rientäkää, pelastukaa! -- Ja hän lähti juoksemaan takasin, +mutta pysähtyi vielä kerran, katsellen kuinka kalpea varjo joen +toisella puolella vähitellen häipyi öiseen kuusikkoon. Hänen rintansa +aaltoili mielenliikutuksesta ja hänen suonensa tykytti melkein +kuultavasti. Olihan hän astunut ensimmäisen askeleensa suuren +elämänkutsumuksensa alalla; varmaan oli sallima hankkiva hänelle +vastakin tilaisuutta vielä vaikuttavammin puuttumaan tuon heikon +nuorukaisen kohtaloon ja auttamaan häntä sorrosta ja alennuksesta +kunniaan. Hän luotti onneensa -- kunpa tuo toinenkin tekisi samoin! + +Päättäväisenä ja voitonvarmana astui hän portilla odottavan Annan luo, +tempasi hänet vyötäreiltä ja vei niin sanaa puhumatta makuuhuoneeseen. +Vaan tyttöjen mentyä hiipi vieläkin eräs varjo esiin vaunujen takaa +kievarin pimeältä pihamaalta, pysähtyi siihen tuokioksi miettimään, +naurahti ja virkkoi itsekseen: + +-- Rohkeita neitosia, toinen vehkeilee päivillä, toinen öillä. No, se +on kaikki hyvä tietää, jos tässä maassa joskus kiikkiin jouduttaisiin. +Mutta kukas hitto oli tuo mies, oliko se todellakin ... ja noinko +mitätön...? + +Tuo tuumija oli Hieronymus Birckholtz, joka oli neitosten kujeita +huomatessaan hiipinyt ulos niitä tarkastamaan, vaan vielä ei ollut +niistä selvillä, ei ainakaan kuin puoleksi. + +Hiljaa vihellellen meni hänkin makuutilalleen. -- + +Seuraavana aamuna saapui Helsingin satamaan marski Klaus Fleming +takasin Pikkalasta kolmella pulskimmalla laivallaan noutamaan +perhettään vapaaherrakuntaansa. Hän oli ajoissa ehtinyt laivastonsa +luo, herttuan ruotsalaiset viekottelijat olivat heti marskin +soutuveneen ilmestyttyä selälle hävinneet kuin tuhka tuuleen ja +laivastossa vallitsi kohta taas vanha järjestys, kuuliaisuus ja kova +komento. Fleming piti tarkastuksen laivastossa, nuhteli epäileviä +päällikköjä ja rankaisi syyllisimpiä. Mutta muuten oli hän laivastoonsa +tyytyväinen. Siinä oli nyt kohta valmiina 30 laivaa, kokonainen +suomalainen armada, jolla hän aikoi parin viikon perästä lähteä +kuningasta Puolasta noutamaan, -- laivaväkeä oli nyt vain saatava +riittävästi kokoon niihin kaikkiin. Ja tyytyväisenä hän palasi +perhettään Helsingistä noutamaan. + +Helsingin satamassa siirrätti marski kohta perheensä laivoihin, vaan +muutamain kirjeiden kirjoittaminen ja asiamiesten kulku viivytti häntä +itseään vielä koko aamupäivän majatalossa. Hän käveli siellä +edestakasin huoneessaan ja saneli kirjeitä, -- paitsi Gröningiä oli +hänellä nyt, kuten usein ennenkin, apunaan kirjurina myöskin Anna, joka +marskia itseään varten teki muistiinpanoja sitä myöten kuin tämä +määräsi. Kirjeiden saneleminen näytti olevan marskille varsin +vaivaloista työtä, usein hän peruutti jo kirjotetut sanat ja käänsi +lauseen toiselle uralle. Lauseista tuli siten usein mutkikkaita ja +hajanaisia, ne olivat tarpeettoman laajoja ja sanarikkaita ja monasti +sekaantui hän joutaviin sivuasioihin kuin umpimutkaan. Mutta sisältö +noissa kirjeissä oli siltä aina hyvin mietittyä, varovaista ja +viisasta, samalla kuin se oli ytimekästä ja varmaa. Ulkopinta rosonen, +vaan ydin terästä, niinkuin marskissa itsessäänkin. Suutuksissaan +marski aina oli, kun häntä näissä kirjotustöissään häirittiin, vaan nyt +varsinkin juoksi hänen luonaan asiamiehiä ehtimiseen, kun oli tieto +levinnyt, että maaherra oleskeli paikkakunnalla, mutta aikomuksessa +lähteä pitemmäksi ajaksi koko maasta pois. + +-- Kuka siellä nyt taas on? huusi Klaus-herra keskellä sanelemisiaan, +kun Eenokin harmahtava pää pilkisti sisään oven raosta. + +-- Täällä on miehiä Savon puolelta, jotka ovat tulleet valittamaan. + +-- Valittamaan ja valittamaan! Vieköön hitto heidät valituksineen. +Tekisivät työtä kotonaan, se olisi heille paljo hyödyllisempää, kuin +tärvellä aikaansa näillä turhilla valitusretkillä. No, käske heidät +sisälle pian. + +Huoneeseen astui vitkastellen mutta päättäväisesti neljä talonpoikaa; +he tekivät kömpelön kumarruksen ja pysähtyivät lakit kourassa +ovensuuhun. Vähän arkoja ja epävarmoja he näyttivät olevan, miten +esittäisivät asiansa, vaan heidän innokkaat katseensa ja värähtelevät +kasvonpiirteensä osottivat, että heillä oli tuo ajettavansa asia +raskaana sydämmellään. + +-- No, miehet, mitäpä kuuluu itämaille? Kaunis kesä. Ruis heilimöipi +parhaallaan, vai miten? + +-- Heilimöipihän sillä ruis, ken viime syyssä, sodan jaloissa, sai sen +pannuksi ja keneltä se sotaväen marssiessa jäi polkematta. Mutta siitä +on pelko, ettei jää syksyyn asti eläjiä, jotka sen korjaavat, sillä +meillä ei ole mistä elää, sotaväki ryöstää kaiken, minkä päiväksemme +jaksamme ruoaksi saada. + +Miehet rupesivat sitten tarkemmin kuvaamaan kansan avutonta tilaa. +Linnaleiriin majoitetut ratsumiehet eivät välitä mistään heille +säädetyistä mitoista eikä määristä, vaan ottavat väkisin kaikki, mitä +taloista irti saavat. Ja lisää ratsuväkeä tulvii myötään. Kun kansalla +ei ole itsellään mistä elää, on se aivan epätoivon partaalla. + +-- Ja mitä te sitten tahdotte? kysyi vihdoin marski noita kaikkia +valituksia ääneti ja miettiväisnä kuunneltuaan. + +-- Että linnaleiriä helpotettaisiin, että vieras sotaväki +siirrettäisiin pois. + +Klaus Fleming, jonka kasvot olivat talonpoikain puhuessa sulaneet vähän +lempeämmiksi, kävi taas ankaraksi ja kovaksi. + +-- Se pyyntönne on mahdoton, ainakin tällä kertaa, kuningas on itse +käskenyt kotiintuloonsa asti pitää sotaväen Suomessa. Mutta hän palaa +nyt aivan kohta kotimaahansa, olen juuri lähdössä häntä noutamaan. Ja +silloin hän määrää kaikki, säätää, miten sotaväkikin on sijoitettava. + +-- Vaan mepä tarvitseisimme helpotusta heti, me emme kestä enää. Siihen +kurki kuolee, kuin suo sulaa. + +Tuosta rohkeudesta marski jo närkästyi: + +-- Puhukaa oudommille, kuolematta te olette kummempiakin kestäneet. -- +Vaan vielä heltyi hänen äänensä vähän lempeämmäksi, jatkaessaan: -- +Tiedänhän minä, että tämä rasitus teitä kovasti painaa, vaan minkä minä +sille teen. Mihin panen tuon sotaväen, jota taas tarvitaan, kun +välirauha Venäjän kanssa loppuu. Teidän täytyy kärsiä vielä vähän +aikaa, muutamia kuukausia, muuta neuvoa en voi teille antaa. Menkää, +lohduttakaa naapureitanne sillä tiedolla, että kuningas kohta palaa +maahansa. + +Masentuneina ja toivottomina lähtivät talonpojat, eikä marskikaan +voinut sitä surkeilematta katsella: tuo lohdutus, jonka hän oli heille +antanut, oli sekin niin tuiki ontto. Hän käveli rauhatonna hetkisen +huoneessaan itsekseen puhisten ja kiukutellen. + +-- Sotaväkeä ei voi hajoittaa, me tarvitsemme sen täällä, sillä se on +meidän voimamme. Kansan täytyy kärsiä. -- Vai pitäisi meidän lähettää +Ruotsiin sotaväkemme, kylläpä silloin olisi herttualla valta komennella +sekä meitä että kuningasta! Ehei, kansan täytyy kärsiä, sitä on +pakotettava siihen. + +Tuokion niin itsekseen tarinoituaan ryhtyi marski taas jatkamaan +kirjeensä sanelua. Vaan kauan ei hän ollut saanut tätä työtä tehdä, kun +Eenokki taas pisti pörröisen päänsä sisään ovesta. + +-- Joko taas, sinä vanha konna! huudahti Klaus kiivastuneena. -- Kuka +lurjus siellä uskaltaa häiritä meitä? + +-- Se on eräs pappi. + +-- Pappi! Lähetä pappi alimmaisen hel--tiin, meillä ei ole hänen +kanssaan aikaa tarinoida. + +Eenokki peräysi juhlallisesti ikäänkuin sanain mukaan täyttämään +herransa käskyä, vaan sillävälin ennätti jo pappi oven raosta +luiskahtaa sisälle ja alkoi kohta surkealla ja liukkaalla äänellä +ruikuttaa niin vikkelästi, ettei siihen toinen ehtinyt saada sanaakaan +rakoon: + +-- Suomen kirkon seurakunnissa vallitsee sekasorto ja epävarmuus ja me +papit emme tiedä, mitä me kansalle opettaisimme. Meidän korkea-arvoinen +piispamme Ericus Erici on käskenyt meidän Lutheruksen opin mukaan +poistaa kaikki paavilaiset kuvat ja menot kirkoistamme, mutta nyt +liikkuu seurakunnissamme miehiä, omankin maan poikia, jotka tahtovat +tuoda kaikki roomalaiset kuvat ja väärät liturgiiat takasin +kirkkoihimme, ja sanovat teidän armonne sen sallivan. Ja kansa itse +suosii noita paavilaisia menoja, teidän armonne, ja Ruotsista meille +lähetetään Upsalan kokouksen päätökset allekirjoitettaviksi. Mitä pitää +meidän tekemän? + +Marski oli kärsivällisyydellä, jota Gröning ja Anna suuresti +ihmettelivät, kuunnellut tätä sanatulvaa, mutta nyt se kärsivällisyys +jo olikin lopussa ja hän pani jyrkän sulun tuolle tulvalle. + +-- Jo riittää, jo riittää, jo tuhattulimmainen riittääkin! No kanan +villat! Pitäisikö meidän tässä vielä puuttua neuvomaan, mitä kuvia te +saatte pitää kirkoissanne ja mitä ette. Jos ette siitä muuten pääse +selville, kantakaa aina joka toiseksi pyhäksi kuvat kirkosta ulos ja +joka toiseksi taas sisään. Ja minun puolestani saarnatkaa mitä oppia +tahdotte, Saksan tai Rooman, sama se, mutta niihin elkää koskeko, jotka +toista saarnaavat, sen minä vaadin. + +-- Mutta siitä syntyy omientuntojen ristiriita. + +-- Ei sanaakaan enää! Opettakaa kuvilla taikka kuvitta, mutta jättäkää +omattunnot rauhaan! Menkää! + +Eenokki autteli vähän pappia, joka vieläkin vitkasteli ja marski jäi +taas tapansa mukaan hetkeksi itsekseen porisemaan: + +-- Papitkin tässä! Itse eivät tiedä tämäntaivaallista erotusta tämän +taikka tuon opin välillä, vaan heitä Ruotsista lusikalla syötetään, +heitä ärsytetään ja heidän kauttaan kansaa meitä vastaan. Mutta vielä +minä niille liturgiiat laitan... Niin, mihin me jäimmekään tässä +kirjoituksessamme, Kaspar Gröning? + +Taas jatkettiin kirjettä kotvanen aikaa, kunnes oven takaa jälleen +kuului ääniä ja väittelyä. Eenokki ei nähtävästi tahtonut laskea sisään +uusia pyrkijöitä. Vaan nuo äänet kiusasivat marskia, hän tyrkkäsi oven +auki ja huusi: + +-- Ketä siellä taas on? + +-- Pohjolaisia valittamassa samasta asiasta kuin äsken savolaiset, +selitti Eenokki. Vaan yksi miehistä, joita hän hääteli ulos, huusi +ääneensä: + +-- Meidän kuninkaan turvaamia oikeuksia loukataan, kun laitetaan +majotusväkeä Pohjanmaalle. + +Marski oli nyt kiukusta kiivaana: + +-- Vai valittamassa taas tekin Pohjanmaan miehet, Pohjanmaan, jota aina +on lellitellen kohdeltu ja jolle aina on erityisiä vapauksia muiden +rinnalla suotu! Ja aina te kumminkin olette kärkkäimpiä juoksemaan +valitusretkillä. Mutta nyt se laupeus onkin jo lopussa; viisisataa +ratsumiestä lisää minä teille lähetän, sen te tarvitsette, sillä te +olette paljo helpommalla kuin muut ja teidän niskanne ovat liian +jäykät. Juoskaa sitten taas ruikuttamaan herttualle Ruotsiin! + +Marski löi äkäsesti oven kiinni ja ryhtyi heti taas +sanelemaan kirjettä. Nyt se olikin käsillä viimeinen kirje, kirje +Kaarlo-herttualle, äkänen ja pureva vastaus tämän vihaseen kirjeeseen. +Marski saneli vielä loppulauseen ja otti itse kynän allekirjoittaakseen +ja sinetillään varustaakseen kirjeen. + +-- Kutsukaa sisälle herttuan lähettiläs! + +Anna säpsähti ja painoi päänsä papereihinsa, sillävälin kuin Hieronymo +tuotiin sisälle. Marski katseli hetkisen äänettömänä nuorta +lähettilästä. Tämä teki häneen sen vaikutuksen, että siinä on liukas ja +epäiltävä mies, joka tietää asioita enemmän kuin tavalliset +pikaratsastajat, ehkä liiankin paljo. Marski tuli ajatelleeksi niitä +kiihottajia, joita laivastossa oli liikkunut ja sitä vankia, jonka oli +täältä yön aikana kerrottu karanneen, -- kunhan ei tällä veitikalla +olisi osaa noissa elkeissä. + +-- Mitä tehtäviä on herttua määrännyt sinun Suomessa suorittamaan? +kysyi hän kylmästi Hieronymolta. + +-- Viemään kirjeen teidän armollenne ja tuomaan vastauksen takasin. + +-- Eikä mitään muuta? Etkö tunne niitä miehiä, jotka ovat laivaväkeämme +olleet yllyttämässä kapinaan? Etkö sattumalta tiedä, millä tavalla +meidän huovien vangitsema maankulkija on yön aikaan päässyt pakenemaan +lukitusta aitasta, etkä mihinkä hän on joutunut? + +Veitikka kimalsi nuoren lähettilään silmässä; hän tiesi tosin +»sattumalta» vähän tuosta karanneesta vangista ja arvasi loput ja hänen +kieltään kutkutti tehdäkseen jurosta marskista vähän pilkkaa. Vaan hän +katsahti samassa Annaan ja vaikeni, puistellen vain päätään. Marskista +tuossa kumminkin oli jotakin epäilyttävää ja hän lausui ankarasti: + +-- Te herttuan kätyrit vehkeilette ja kiihotatte täällä ymmärtämätöntä +kansaa laillista esivaltaa vastaan, -- kuka siitä sitten vastaa, jos +onnettomuus tapahtuu. -- Tuossa, vie tämä vastaus herrallesi. Mutta jos +sinut tavataan tällä puolen meren kansaa tai sotaväkeä yllyttämässä, +niin muista, että nikamat ovat niskassasi löyhät. + +Nuorukainen kumarsi ääneti ja kääntyi poispäin, mutta nurkkasilmällä +hän heitti vielä pöydän ääressä punehtivalle tytölle hymyilevät +hyvästit. + +Samassa teki marskikin lähtöä laivoihinsa. Kansaa oli runsaasti +keräytynyt Vantaan varrelle katsomaan, kun tämä mahtava ja peljätty +mies käveli rantaan; siellä olivat nuo kansan lähettämät +valittajamiehetkin, eivätkä he leppein silmin Suomen karhua katselleet. +Vaan otsa pystössä, vartalo suorana, päätään pitempänä kaikkea muuta +kansaa käveli marski väkijoukon lävitse venheelleen, joka odotti +putouksen alla, viedäkseen matkustajat ulompana satamassa oleviin +laivoihin, jotka jo levottomina pullistivat purjeitaan. Ennen pitkään +niistä ankkurit nostettiin ja laivat lähtivät soljumaan aavalle +merelle. + +Johtajalaivan kannella seisoi Anna Fleming kauan katsellen rannalle, +josta väkijoukko jo oli harvennut ja huvennut. Vaan vielä viipyi siellä +törmällä eräs nuorukainen, joka aina toisinaan heilautti +sulkaniekkahattua. Ja tyttö laivan kannelta vastasi varkain viuhkaansa +heilauttamalla. Elina Fincke, joka seisoi taaempana maston luona, +huomasi sen kyllä, vaan ei siitä huolinut, hänellä oli omia mietteitään +kyllältä. Vasta kun manner katosi saarien suojaan ja Helsingin pienen +kirkon tornikin häipyi näkymättömiin, astui hän orpanansa luo ja +virkkoi: + +-- Sinnekö jäi Flemingin Annan ihanne? Vai liekin se vain hetken +unelma: aateliton, aseeton, outo muukalainen! + +-- Ei ole hetken unelma, vastasi Anna melkein loukkautuneena. -- Mitä +minä aatelisista ja aseista, niitä olen tavannut usein ja kyllältä; +minä janoon tunnetta ja lämpöä ja onnea, ja sen olen tavannut vasta +nyt. + +Tuota Elina tuskin kuunteli, hänen ajatuksensa kulkivat omaa uraansa ja +hän virkkoi: + +-- Niin, Anna, olet oikeassa, -- raivatkaamme onni itsellemme kukin +omalla tahollamme. Katsos tuota venhettä tuossa, taikka tuota +etäisempää purjetta, joka pyrkii Viron rannalle. Kenties +jommassakummassa niistä matkustaa minun »suuri salaisuuteni» +tuntematonna, piilotettuna, syrjäytettynä ja halveksittuna. Vaan minä +paljastan kerran maailmalle sen salaisuuden, minä nostan sen kunniaan +ja korkeuteen ja voitan päämääräni. Sillä minäkin luotan onneeni. + +-- Ja tuon »suuren salaisuutesi», joko nyt sen mulle uskallat ilmaista? + +-- Sulle uskallan, muille en. -- Elina oikasihe suoraksi ja virkkoi +juhlallisesti: -- Se on Kustaa Eerikinpoika Vaasa. + +-- Nuorukainen, joka oli vankina kievarin aitassa? + +-- Se oli kuninkaaksi syntynyt nuorukainen, Eerik XIV:nen ja hänen +kruununsa laillinen perillinen, Vaasasuvun päämies, Ruotsin toivo. + +-- Onneton prinssi! Mistä sinä tunsit hänet? + +-- Tuosta. + +Elina veti poveltaan pienen luuhun piirretyn muotokuvan, joka +silkkirihmasta riippui hänen kaulassaan. Se oli nuorukaisen kuva, +muutamia vuosia nuoremman näköisen kuin tuo väsynyt mies, jonka Anna +oli aitassa nähnyt istuvan nelikon pohjalla hinkaloon nojaten, vaan +silmistä ja kasvojen piirteistä saattoi siltä erehtymättä tuntea miehen +samaksi. + +-- Sinä sait tuon kuvan Vääksyssä? + +-- Ruotsin entiseltä kuningattarelta. + +Ja siinä laivan kannella, istuen vierekkäin laivatykin jalustalla, +kertoi Elina, hienon maatuulen kulettaessa laivaa länteen päin, +orpanalleen kuiskien sen »suuren salaisuuden», joka viime päivinä oli +niin kokonaan hänen mielensä täyttänyt ja, kuten hän sanoi, muuttunut +hänen elämänsä päämääräksi. + +Huomatessaan Vääksyssä Elinan erityisellä myötätuntoisuudella seuraavan +hänen onnettoman poikansa kohtaloa, oli Liuksialan emännässä, Kaarina +Maununtyttäressä, herännyt halu hänen kauttaan lähettää viestin +pojalleen, jonka hän tiesi samana kevännä tulleen Saksasta Viroon ja +sieltä Suomenlahden yli Porvoon tienoille. Jo pari vuotta aikasemmin +oli Kaarina pyytänyt Juhana-kuninkaalta lupaa pojalleen, joka +kiihkeästi ikävöitsi äitiään tervehtimään, tulla Suomeen, vaan kuningas +oli silloin jyrkästi kieltänyt. Valepuvussakaan ei Kustaa siitä syystä +uskaltanut lähteä Liuksialaan asti, vaan toivoi äitinsä tulevan +tapaamaan häntä Porvoon tienoille; kirjoittaessaan äidilleen siitä +Virosta oli hän ehdottanut Löfkosken kartanon Porneesin pitäjässä +yhtymäpaikaksi. Vaan Kaarina ei, poikansa henkeä ja vapautta peljäten, +uskaltanut tälle retkelle lähteä; hän tiesi, että häntä pidettiin +tarkoin silmällä ja varsinkin Vääksyn häissä oli hän huomannut Klaus +Flemingin, joka oli Juhana-kuninkaan suvun uskollinen puoltaja, +epäluulolla varovan kaikellaisia vehkeitä Eerikin perillisten ja +ystäväin taholta. Nyt matkusti tuo ankara marski huoveineen juuri +samoille seuduille, jossa hänen onneton poikansa piiloili, -- häntä +piti siis varottaa, vaan Kaarina-rouvalla ei ollut luotettavaa, +kielentaitoista miestä lähettää tälle matkalle, -- Kustaa Eerikinpoika +oli jesuiittikoulussa oppinut kuutta kieltä, vaan unhottanut +kotikielensä, ruotsin ja suomen. Silloin turvautui hän Elinaan, jonka +isän koti, Peipotin kartano, oli juuri niillä tienoin. Pikemmin kuin +luulikaan, oli Elina nyt ollut tilaisuudessa tapaamaan valepukuisen +prinssinsä ja pelastamaan hänet joutumasta Flemingin vangiksi. + +-- Mitä luulisit tapahtuneen, jos sinä et ajoissa olisi häntä tavannut? +kysyi Anna. + +-- Hän olisi kai saanut kuolla tyrmään kuten hänen isänsäkin. Vaan +minun täytyy tavata hänet vieläkin, minun täytyy antaa hänelle elämän +rohkeutta, sillä sitä häneltä puuttuu, sen ovat tahallaan häneltä +riistäneet. + +Ja Elina kertoi vielä, kerran alkuun päästyään, serkulleen piirteitä +onnettoman kuninkaanpojan elämänvaiheista, joista oli hänen äidiltään +kuullut. Kaksikymmentä vuotta sitten oli pieni Kustaa määrätty +katoamaan ihmisten ilmoilta, mutta helläsydämminen aatelismies, kreivi +Eerik Sparre, jonka hoidossa hän silloin oli, pelasti hänet varkain ja +omalla uhallaan Saksaan, jossa poika pantiin jesuiittikouluun. +Varattomana jätettiin hän sinne oman onnensa nojaan ja kuninkaanpoika +sai kouluaikanaan henkensä pitimeksi öisin harjata matkustajain kenkiä +ja ruokkia heidän hevosiaan. Luostarissa ollessaan harjaantui hän jo +myöskin alkkemiaan, tuohon aikansa suosittuun, salaperäiseen +tieteeseen, ja se oli hänen suurin onnettomuutensa, koska hän oli +tähdistä lukevinaan ilottoman ja maineettoman kohtalonsa ja senvuoksi +menetti kaiken luottamuksensa elämäänsä ja onneensa ja lankesi synkkään +alakuloisuuteen, joka jo oli muuttunut hänen luonteensa pääpiirteeksi. +Mielipiteiltään hän oli ankara katoolinen, tavoiltaan puhdas, mutta +häneltä puuttui yritteliäisyyttä ja uskallusta. Hänen tarkotuksensa oli +ollut saada joku hengellinen virka jossakin katoolisessa maassa ja sitä +varten oli hän kuusi vuotta sitten käynyt toivioretkeilijän puvussa +Roomassa. Jesuiittakolleegion suurmestari Claudius Aqvaviva olisikin +hänelle sellaisen viran antanut, vaan Ruotsin kuninkaan Juhanan kiellon +vuoksi ei hän uskaltanut ja Ruotsin lähettilään vaatimuksesta +karkotettiin Kustaa Eerikinpoika pois koko Roomasta. Kerjäläisen +puvussa oli hän seuraavana vuonna saapuvilla, kun hänen serkkuaan +Sigismundoa, Puolan kuninkaaksi valittuna, juhlallisesti +vastaanotettiin Krakovaan. Hänen sisarensa Sigrid Vaasa, joka prinsessa +Annan hovinaisena oli juhlallisuuksissa saapuvilla, tunsi hänet silloin +ja toimitti hänelle Sigismundolta rahoja ja vaatteita. Sen jälkeen eli +Kustaa muutamia vuosia itävallan keisarin Rudolfin vieraana, joka myös +oli taipuvainen alkkemismiin. Mutta sitten valtasi hänet voittamaton +halu tavata äitiään. Turhaan koetettuaan luvallisilla keinoilla päästä +tämän luo oli hän nyt koettanut sitä varkain, mutta nytkin -- turhaan. + +Elina vaikeni. Hän oli puhunut itsensä aivan lämpimäksi, niin syvästi +oli hän kiintynyt tähän »suureen salaisuuteensa». Hän huoahti kerran, +vaan virkkoi sitten toivehikkaasti ja päättävästi: + +-- Vaan tuon synkän katseen pitää vielä kirkastua ja nuo väsyneet +piirteet elpyvät, sinä saat sen nähdä, Anna! + +Anna, joka oli ääneti kuunnellut serkkuaan, katsellen alas meren +loivasti loiskivaan aallokkoon, nosti nyt päänsä ja virkkoi: + +-- Toivon luottamuksesi kestävän, toivon onnistuvasi. Se on suuri +tehtävä ja kaunis ja sinulle se sopii. Mutta jos onnistutkin, en +koskaan sinun unelmaasi kadehdi, enkä tahtoisi vaihtaa omaani siihen. + +-- Me emme toisiamme kadehdi emmekä vastusta. Vääksyssä tekemämme +liitto on luja. + +-- Luja, luja. + +Laivat olivat jo ehtineet ohi puolen matkan, Porkkalan kalliosärkät +kuumottivat jo edestäpäin ja ne suuret purjeet, jotka sieltä täältä +näkyivät Porkkalan selältä, olivat Flemingin komennossa olevan Suomen +laivaston purjeita. + + + + +V. + +»Tyttö on minun.» + + +Suurin osa Suomen aatelistoa vietti syksyn ja talven 1593-94 Ruotsissa, +jonne kuningas Sigismund, Flemingin laivastollaan saattamana, +vihdoinkin syyskuussa oli saapunut vastaanottamaan perintövaltakuntansa +kruunua. Olipa Klaus Fleming erityisesti kehottanutkin Suomen aatelisia +perheineen saapumaan »juhlapukimissa ja muuten juhlavarusteissa» näihin +moninkertaisiin juhlallisuuksiin, -- samoihin aikoihin olivat näet +Upsalassa, vanhassa kuningaskaupungissa, vietettävät Juhana-vainajan +viralliset hautajaiset ja Sigismundon kruunajaiset. Ja omastakin +halustaan pyrkivät toki monet tähän aikaan olemaan läsnä niissä +tapauksissa, joiden kautta niin tärkeitä maata, sen hallintoa ja +uskontoa koskevia asioita oli ratkaistava; olihan sitäpaitse hyvä pysyä +nuoren hallitsijan muistossa, aina joku virka, läänitys tai muu lahja +saattoi juhlan yhteydessä tipahtaa hallitsijan armosta saapuvilla +olevalle. + +Moni oli ehkä odottanut myöskin iloista hovielämää ja rattoisaa +seurustelua nuoren hallitsijaparin ympärillä, vaan siinä oli kumminkin +kerrassaan petytty. Raskas mieliala oli koko syksyn vallinnut +Tukholmassa, epäluuloja, epävarmuutta ja levottomuutta oli kestänyt +lakkaamatta ja valtiolliset ja uskonnolliset puolueet olivat käyneet +arveluttavan kireiksi ja vihasiksi. Valtiolliset ja uskonnolliset +puoluekysymykset, kuninkaan ja herttuan puolueet, katooliset ja +protestanttiset puolueet, riehuivat aateliston keskuudessa ja olivat jo +kiihottavina tunkeutuneet porvaristoon, sotaväkeen ja talonpoikiinkin +ja kun näitä arvostelukyvyttömiä ihmisiä eri tahoilta koetettiin +imarrella ja houkutella, törmäsivät erisuuntaiset joukot usein +vastakkain; tapahtui tappeluita, katukahakoita ja öisiä +rauhattomuuksia. Olipa vaarallista johtavain miesten ja heidän +perheiden liikkua Tukholman kaduillakin, sillä kansan suosio ja +epäsuosio vaihteli tiheämmin kuin tuuli suuntaansa. + +Tämä yleinen epävarmuus virisi ylhäältä päin ja kehittyi alaspäin. +Hallitsija oli päätöksissään häilyvä ja muutteleva eikä voitu luottaa +mihinkään hänen lupauksiinsa. Samoin eivät alamaiset luottaneet +toisiinsakaan, kukaan ei uskonut toistaan, tuskin parasta ystäväänsä; +ei milloinkaan tietty missä oltiin ja minnepäin olot olivat +kehittymässä, -- mieliala oli sietämättömän painostava. Muutamat Suomen +herrat olivat siitä syystä jo syksyllä avoveden aikaan lähteneet pois +koko juhlapaikoilta taikka lähettäneet ainakin perheensä kaukaisten +kotien turvaan. + +Yleinen kiukku oli kääntynyt kuninkaan lähimpiä neuvonantajia kohtaan, +joita syytettiin näistä alituisista vehkeilyistä ja juonista, ja Klaus +Fleming, joka tiettävästi oli vaikuttavin mies kuninkaan yksityisissä +neuvotteluissa, oli vihamiestensä värittelyjen avulla varsinkin +joutunut yleisen mielipiteen vesikiveksi. Hänen sanottiin kannattavan, +jopa kiihottavan, kuninkaan paavilaisia pyrintöjä ja yleensä, maan +eduista välittämättä, tahtovan ajaa yksityisiä harrastuksiaan ja +etujaan; ja varsinkin sen jälkeen kuin Kaarlo-herttua, johon kansa +luotti, oli joulun alla vehkeisiin kyllästyneenä vetäytynyt +pääkaupungista herttuakuntaansa, oli mieliala Klaus-herraa vastaan +vihanen. Kun marski sotavoimalla esiintyi hillitsemässä katukahakoita, +kun hän toimitteli kuninkaallisia julistuksia kansalle taikka muissa +virkatoimissa liikkui, huudettiin hänelle haukkumasanoja vasten silmiä. +Hän oli tosiaankin näihin aikoihin vihatuin mies valtakunnassa ja hän +tiesi sen itse. + +Mutta tuo tieto ei olisi paljokaan lamauttanut rautasen marskin mieltä, +ellei olisi ollut olemassa vielä toinen seikka, mikä teki hänen +asemansa hänelle itselleen sietämättömäksi. Se hänet pani raivostumaan +ja synkeästi itsekseen kiroilemaan eräänäkin pakkaspäivänä +uudellavuodella 1594, astuessaan alas Tukholman linnasta ja ajaessaan +huovijoukon saattamana asuntoonsa saarikaupungin etelärannalle. + +-- Niin, tietääpä sen mitä siitä voisi syntyä, jutteli hän puoliääneen, +-- kun mies on akka ja nahjus akaksikin. Ei jaksa pitää yhtä päätöstä +kahta päivää, vaan peruuttaa ja peruuttaa ja taas peruuttaa. Ja tästä +kaikesta huutaa kansa minua valtakunnan petturiksi. Sama se! Vaan kun +minut vielä pakotetaan liehakoimaan ja pyytämään anteeksi, niin -- hyi +hitto! + +Marski siirrähteli suuttuneena reessään. + +-- Mutta mitäs tuo taas on, huusi hän äkkiä kovemmalla äänellä +ajajalleen, kun reki ehti torin laitaan ja siellä väkitungos näytti +sulkevan tien. Sieltä kuului huutoja ja tappelua, kadun viereiset +portit ja myymälät suljettiin kiireesti, akkoja juoksi hiukset +hajallaan marskin rekeä vastaan huutaen »verta» ja »murhaa»! Klaus +pysäytti hevosensa. + +-- Mikä perhana siellä on? + +-- Se kuuluu olevan jatkoa tuosta toisöisestä metelistä, ilmoitti eräs +marskia seuraavista huoveista, joka muutamalla portilla oli puhutellut +porvareita. -- Paavilaiset tahtoivat juhlasaatossa viedä silloin +tapetun papin vihitylle hautausmaalle, vaan kansa on noussut sitä +estämään. + +-- Kyllä minä näytän niille molemmille vihityt paikat! Ajetaan +ratsuväen luo. + +Koko viikon oli Tukholmassa taas ollut melskeitä ja levottomuutta ja +riita eri uskontojen välillä, joka näihin aikoihin niin tulisesti +mieliä kiihotti, oli siihen taas syynä. Sigismundon mukanaan tuomat +johtavat katooliset, kuten paavin lähettiläs Malaspina, eivät +Tukholmassa uskaltaneet saarnata katoolista oppia muualla kuin +linnankirkossa ja Katariina Jagellottaren kappelissa, vaan silloin +tällöin esiintyi kuitenkin joitakin nuorempia, intoilevia katoolisia +pappeja, jotka ikäänkuin uhalla käyttivät kuninkaan Tukholmassa-oloa +hyväkseen taas levittääkseen Ruotsissa paavilaista oppia, vaikka sillä +vain ärsyttivät kansaa. Niin oli äskenkin eräs Justus-niminen pappi +Ritariholman kirkossa todistellut Luteruksen oppia harhaopiksi. +Tukholman luterilainen pappi, intohimoinen Eerik Schepperus, piti sen +johdosta sarjan vastasaarnoja. Tässä riidassa ei suinkaan mahtisanoja +säästetty vastapuolueen maalaamiseksi ja kansan kiihkon yllyttimeksi. +Katooliset, joita Tukholmassa oli, paitsi kuninkaan ulkomaista +seuruetta, vielä paljo ruotsalaisiakin, suuttuivat niin pappi +Schepperuksen haukkumisista, että kerran kirkossa tekivät väkirynnäkön +ja kiskoivat hänet saarnastuolista alas. Tämä oli luterilaisista +tietysti ääretön häväistys, rikos, kansa nousi ilmi kapinaan, eikä +katoolisten ollut enää ollenkaan liikkumista kaduilla. Heidän papit ja +jesuiitat varsinkaan eivät uskaltaneet näyttäytyä kansalle, joka olisi +repinyt heidät palasiksi. Yleistä kurittomuutta käytti roistoväki +hyväkseen panemalla toimeen aiheettomiakin katukahakoita, sekasorron +aikana ryöstääkseen porvarien myymälöitä. Ja tämän kaiken kestäessä +kuningas, uskaltamatta antaa ankaraa järjestyskäskyä, lymyili +linnassaan puolalaisen vartioväkensä turvissa ja harjoitti siellä +kaikenmoisia katoolisia temppuja, pesi m.m. eräänä päivänä 12:den +palvelijansa jalat, -- hyi hitto, kuinka Fleming sydämmessään halveksi +tuollaista kyvyttömyyttä! + +Kuninkaan omia pappejakin kiihtynyt kansa niin ahdisteli, että näiden +täytyi valepuvussa kulkea linnaankin. Niin oli sinne pari päivää sitten +eräs pappi koettanut puikahtaa hovisoittokunnan joukossa soittajan +pukuun puettuna. Vaan hänet tunnettiin, hurjistunut kansa paljasti +valepukuisen papin ja siitä syntyneessä metelissä sai tuo pappi +surmansa. Nyt vaativat katooliset toki jotakin toimenpidettä kuninkaan +puolelta, vaan ei mitään kuulunut. Mielenosoitukseksi panivat silloin +kaikki kaupungissa olleet paavilaiset toimeen saattokulkueen kaupungin +kaduilla viedessään murhattua pappia hautaan. Protestanttinen väestö +piti tätä tietysti ärsytyksenä ja taas syntyi uusi kahakka, jonka alkua +Tukholman torilla Fleming nyt reestään oli nähnyt. Saattokulkueessa +olevat aseelliset vetivät miekkansa ja porvarit juoksivat kotiinsa +hakemaan aseita. Ilmi tappelu oli kohta valmis. + +-- Vaan vielä sinne kerkeän minäkin, tuumi marski ajaessaan +ratsuväkensä luo, jota hänellä oli kaupungin laidassa varalla +kaikenmoisia odottamattomia tapauksia varten. Heti olivatkin huovit +satulassa ja niiden etupäässä karautti nyt Fleming itse puhdistamaan +katuja. Niin protestantit kuin katooliset saivat rinnan kiltisti +väistyä ja hajaantua ja kun torilla ei sittenkään tahtonut tulla +puhdasta, komensi Fleming väkensä hyökkäykseen. Ei armoa suotu +kummallekaan puolelle, porvareilta riistettiin aseet, katooliset +ruumissaattajat saivat laputtaa jalkoihinsa ja ennen pitkää oli rauha +palautettu. Ruumisreki lähetettiin muutamain huovien seuraamana +kaikessa siivoudessa hautuumaalle. Vaan kansan viha kääntyi taas +Flemingiä kohtaan, portinraoista ja ikkunoista huudettiin hänelle +haukkumasanoja ja soimattiin häntä paavin kätyriksi ja isänmaan +petturiksi. + +-- Siitä viisi, tuumi Fleming, ajaessaan asuntoonsa. -- Mutta +tämmöisinään eivät olot voi kauan jatkua, tästä ei tule koskaan mitään +selvyyttä. Kun ei kuninkaaseen voi luottaa, täytynee tässä hieroa sopua +herttuan ja Hornin kanssa, vaikka se selitettäisiinkin peräytymiseksi. +Muuten on kapina maassa yleinen. + +Asuntoonsa tultuaan käski marski heti panna matkareen kuntoon sekä +kutsui Gröningin puheilleen. Hänen perheensä ei ollut kotosalla, se +oleskeli Ebba-rouvan sisaren, leskikuningatar Katariinan luona +Strömsholman linnassa, jossa tämä Kustaa Vaasan kolmas puoliso piti +leskihovia ja jonne marski itsekin nyt muutamiksi päiviksi lähti, -- +hän ei ollut joulupyhiksikään joutanut sinne kuninkaan luota. + +-- Sinun täytyy Gröning seurata minua Strömsholmaan, jonne nyt lähden +häärääpijäisiin, virkkoi marski kirjurilleen. -- Meidän täytyy siellä +panna kokoon eräs sangen vaikea kirje, arvaappas kenelle? + +-- Luultavasti Södermanlannin herttualle. + +-- Niinkö luulet? Niin arvelin itsekin ensin, vaan annan kumminkin +kuninkaan itsensä kirjoittaa hänelle. Mutta meidän täytyy kirjoittaa +ystävällinen ja kohtelias kirje Kaarlo Hornille, -- rakentaa ystävyyttä +senkin kautta. + +-- Syntyyköhän siitä pysyvää sopua? + +-- Niin, epäilyttää minuakin. Vaan tässä ei nyt muu auta; ellei +herttuaa saada lepytetyksi, ei tule mitään hautajaisista eikä +kruunajaisista eikä valtakunnan hallinnosta, ei tule tästä muuta kuin +yleinen kapina. Kuninkaalla ei ole tarmoa käskeä, hän epäilee ja +peräytyy ehtimiseen. Herttua täytyy siis saada suositetuksi ja +saapumaan Upsalaan ja siihen häntä tuskin kukaan paremmin voi taivuttaa +kuin Horn. + +-- Niin, vaan... + +-- Vaan mitä? + +-- Eiköhän herttua silloin anasta ohjaksia yksinomaa omiin käsiinsä? + +Marski istui kotvasen ääneti. Tuo kysymys ei näyttänyt olleen hänelle +vieras, hän oli sitä ajatellut paljokin. Hän tarkasteli kirjuriaan +kauan ja virkkoi sitten verkalleen: + +-- Se on luultavaa, se on varmaakin. Hän anastaa vaikutusvallan, +pakottaa veljensäpojan itseään tottelemaan, esiintyy mahtavana +majordomuksena. Me kai tulemme syrjäytetyiksi, ainakin joksikin ajaksi, +eikä herttua tule sitä tilaisuutta laiminlyömään kootakseen +vastaseksikin kaiken vallan Ruotsissa omiin käsiinsä ja masentaakseen +meidät Suomessakin. Niin, niin. Jos kuninkaalla olisi selkärankaa, +antaisimme herttuan paikata mökönturkkia Söderköpingissä, viettäisimme +kruunajaiset ja järjestäisimme hallituksen. Vaan hän ei uskalla ... +päättää ja peräypi! + +Marski mietti taas hetkisen ja jatkoi sitten: + +-- Ja meidän on suostuttava peräytymiseen, -- herttua saakoon vallan -- +ajakseen. Kauaksi ei hän sitä saa, siksi häilyviä ollaan tuolla +kivilinnassa, ettei siellä antauduta täydellisesti peräytymäänkään. +Kuinka tahansa, tällä hetkellä on herttua lepytettävä ja Horn myös. + +Klaus-herra rupesi pukeutumaan matkapukuunsa ja Gröning riensi +niinikään matkalle varustautumaan. Silloin tultiin ilmoittamaan, että +eräs nuori herra pyrkii sisälle. Kärsimätönnä käski Fleming päästää +sisään tuon »nulikan» ja jatkoi yhä matkapukuun pukeutumistaan. + +Sisäänastuja oli nuori Henrik Horn. Marski katsoi pitkään ja aluksi +epäillen nuorukaista, joka siinä seisoi ujona ja osaamatta heti tehdä +selkoa asiastaan. Hänen ensi ajatuksensa oli, että tässä on joku +viekkaus tekeillä, että poika kulkee isänsä ja herttuan asioilla. Mutta +mitä varten herttua lähettäisi hänen luokseen tuollaisen puhumattoman +penikan, jos vakavat asiat olisivat kysymyksessä? Klaus-herra ei tullut +ajatelleeksi Vääksyn tapahtumia, vaan jo nuorukaisen ensimmäisistä, +katkonaisista selityksistä pääsi hän jälille, mistä oli kysymys. + +Henrik Horn kertoi juurikään tulleensa jäiden yli Suomesta +kruunausjuhliin, joihin isänsä oli hänet vaatinut. Vaan isä oli tällä +hetkellä Södermanlannissa, herttuan luona, hänellä, Henrikillä, oli +vähän tuttavia Tukholmassa. + +-- Ja Vääksyssä ollessamme lupasin käydä Tukholmassa tervehtimässä +armollista rouva Ebbaa ja hänen perhettään, joiden seurassa minulla oli +onni tehdä niin hauska ratsastusmatka. + +Ahaa! ei mitään valtiollista, poika kulkee ilmeisesti lemmentuumissa +isänsä tietämättä, päätteli marski, ja se oli hänestä niin +hullunkurista, että häneltä ensiksi pääsi nauru, vetäessään +siinä poronnahkaisia kallokkaita jalkoihinsa. Mutta sitten, +huomatessaan pojan käyvän yhä enemmän hämilleen, herkesi hän melkein +ystävälliseksikin, kyseli miten jäät kestävät Ahvenanmeren yli ja +minkälainen sato Suomessa oli viime syksynä saatu. Jäät olivat tällä +hetkellä hyvät meren poikki, kertoi Horn. Vaan sato Suomessa oli tullut +huono, enimmissä osissa maata täysi kato. Niin, niin, siitä oli marski +kuullut kerrottavan, ajat eivät ole siellä iloiset. + +Sillävälin oli marski jo saanut turkitkin päälleen ja seisattui nyt, +vyötä kiinnittäessään, tutkivin katsein nuorukaisen eteen. + +-- Minun on nyt lähdettävä Strömsholmaan, jossa rouvani ja perheeni on, +joten en voi pyytää teitä jäämään taloon. Mutta... Hm, te olette tullut +tervehtimään minua ja perhettäni, vaikka tiedätte, että Hornein ja +Flemingein välit eivät ole hyvät. + +-- Olen uskaltanut, rouvanne lupaukseen luottaen. Enkä käsitä, +mikseivät välit voisi vielä muuttua... + +-- Ja ainakin toisessa polvessa parata, niin, niin, tapahtuuhan +semmoista, varsinkin jos on pieni lemmenjuttu välissä. Vaan te ette ole +puhuneet käynnistänne isällenne mitään, ettehän? + +-- En ole tavannut häntä pitkiin aikoihin. + +-- No hyvä. Matkustakaa te isänne luo Södermanlantiin ja kertokaa +hänelle suoraan käyneenne täällä. Ja jos hän teille luvan antaa, niin +en kiellä minä teitä vastakin käymästä veljentytärtäni tervehtimässä. +Hyvästi, nuori mies. + +Henrik Horn punastui ja kalpeni, kun marski noin suoraan paljasti hänen +asiansa. Hän näytti vieläkin tahtovan jotakin selittää, vaan silloin +oli marski jo ulkona, istui matkareessään, johon otti Gröningin +viereensä ja ajaa karautti nyt aivan tyheiden katujen lävitse +kaupungista alas Mälarille, jota myöten talvitie vei Strömsholman +linnaan. + +Kustaa Vaasa oli lähes 60-vuotiaana vielä mennyt kolmannen kerran +naimisiin, ottanut puolisokseen nuoren neitosen eräästä maansa +vanhimmasta ylimyssuvusta, ja tämä leskikuningatar Katariina Stenbock +eli vielä 62 vuotta puolisonsa vuonna 1560 tapahtuneen kuoleman +jälkeen, nähden monenlaisten vaiheiden ja käänteiden pilkkovan ja taas +vahvistavan puolisonsa perustamaa Vaasan kuningassukua. Hän ei ollut +nyt vielä viidenkymmenen ikäinen, pitäessään talvisin Strömsholmassa -- +kesät vietti hän Kastelholmassa, Ahvenanmaalla, joka myös oli hänelle +läänitetty -- muhkeaa hovia, missä ylhäisiä vieraita, puolueisiin ja +suuntiin katsomatta, usein vieraili hänen luonaan. Tänä uudenvuoden +aikana oli Strömsholmassa varsinkin ollut paljo vieraita, -- olihan +siellä kaikilla ajan ja arvon mukaisilla juhlallisuuksilla vietetty +komeita tupaantulijaisia. + +Eräs leskikuningattaren suosikki, Saksasta syntyperäisin oleva, vaan +parhaan ikänsä Ruotsissa ja Suomessa elänyt ylhäinen aatelismies, +Kristoffer Schenck, oli näet nyt joulun aikana mennyt naimisiin +valtioneuvoksen Pietari Brahen tyttären Katariinan kanssa ja upeat, +pitkälliset, loistavat häät oli ensiksi vietetty Visingsborgissa, +Brahen sukutilalla, ja sieltä oli koko komea hääseurue siirtynyt +Strömsholman linnaan, jossa Schenck korkean suosijansa luona asui ja +jossa leskikuningatar vietti taloontulijaiset. Vieraiden joukossa oli, +paitsi lukuisasti Ruotsin ja Suomen aatelisia, virallisia edustajia +myöskin itse kuninkaan ja herttua Kaarlon puolesta, jotka eivät itse +olleet voineet häihin saapua. Tämä avioliitto oli näet varsin ylhäinen, +Schenck oli saksalaista suuraatelia, joka kehui sukujuurensa ulottuvan +aina muinoisen Rooman ylimyssukuihin saakka, ja morsian taas Brahen +vanhaa, suurta, kuulua perettä. + +Näiden häiden »rääpiäisiin» nyt marski Tukholmasta matkusti, lähinnä +kumminkin tervehtimään Strömsholmassa olevaa perhettään. + +Kuten muu hääväki oli näet Ebba-rouva perheineen ollut saapuvilla +myöskin itse häissä Visingsborgissa ja saattanut vastavihityn +pariskunnan sieltä Strömsholmaan. Ja Anna Flemingille oli näillä +hääpyörteillä ollut aivan erityistä, hurmaavaa merkitystä. +Ilosiksi olivat hänen kasvonsa kirkastuneet, kun hän tätinsä +seurassa Visingsborgiin tullessaan oli aivan oudossa häärahvaassa, +Kaarlo-herttuan edustajain joukossa, tuntenut sen hilpeän nuorukaisen +piirteet, jotka keväästä asti alinomaa olivat olleet hänen mielessään. +Hän arvasi, ettei tuo yhtyminen ollut niin aivan satunnaistakaan ja +käytyään arkailematta Hieronymus Birckholtzia tervehtimään olikin tämä +ihastuneena hänelle kertonut erityisesti herttualta hankkineensa luvan +päästä näihin häihin, joissa hän tiesi tapaavansa marski Flemingin +perheen. Usein he sitten hyöriväin hääpitojen aikana olivat olleet +tilaisuudessa tapaamaan toisensa ja Birckholtz oli, samoin kuin suuri +osa muuta hääjoukkoa, seurannut vastavihittyä pariskuntaa myöskin +Strömsholmaan, jossa jo pari päivää oli iloisia juhlia jatkettu. + +Näitä päiviä käytti nuori junkkari monella tavalla hyväkseen. Hän +lujitti yhä niitä siteitä, joilla hän Suomen-retkellään oli saanut Anna +Flemingin niin helposti verkkoihinsa käärityksi, ja hän oli nyt jo +varma, että saalis pysyi. Mutta uutterasti ja toimekkaasti puuhasi hän +myöskin valmistaakseen maaperää hyvällä alulla olevan yrityksensä +perilleviemiseksi. Iloisella luonteellaan ja hauskoilla pakinoillaan +suositti hän häissä olevia aatelisherroja puolelleen ja erityisesti oli +hänen onnistunut hierautua ylhäisen sulhasen, Kristoffer Schenckin, +suosioon. Tämä saksalainen tunsi kai jo maamiehenä myötätuntoisuutta +herttuan iloista palvelijaa kohtaan ja ennen pitkää hän, samoin kuin +monet muut häävieraista, rupesi huomaamaan nuoren seikkailijan +lemmenvehkeitä Anna Flemingin kanssa. + +-- Sinä veitikka olet kiertänyt neitosen pään pyörälle, virkkoi hän +Hieronymolle eräänä päivänä naureskellen. -- Aijotko pyytää häntä +avioksi? + +-- Jos uskaltaisin. Vaan mulla on vähän suosijoita ja marski on ankara +herra. + +-- Tarvitset puhemiestä. No hyvä, minä rupean puhemieheksesi marskin +luona, -- tytön kanssa näyt itse sopivan parhaiten. Koetan taivuttaa +marskia myöntymään, hän kuuluu pian saapuvan tänne. + +Huolissaan Hieronymo oli tuon tuuman onnistumisesta, vaan kiitollisena +hän kumminkin vastaanotti ylhäisen herran ystävällisen tarjouksen, -- +täytyihän siinä koettaa onneaan! Vaan sillävälin olivat Hieronymon ja +Annan väliset suhteet ruvenneet herättämään yhä enemmän huomiota +häärahvaassa, -- Anna salasi mieltymyksensä huonosti ja liian usein +nähtiin heidän kuhertavan yhdessä, milloin linnan syrjähuoneissa, +milloin kävelyretkillä Mälarin jäällä, milloin nuorten iloisissa +mäenlaskuissa, joita ajanvietteeksi pantiin toimeen. Aatelisherrat, +jotka Hieronymus hilpeillä jutuillaan oli voittanut puolelleen, sille +hymähtelivät, toiset ilkkuen, toiset päätään puistellen, muistaen +kuinka arka Suomen ankara marski on ylhäisestä nimestään. Vaan +aatelisrouvat pyörittelivät silmiään ja supattelivat syrjässä, -- tuo +oli heistä jo liian julkeata ja ajan ahtaita, kaavamaisia muotoja +loukkaavaa. Ennen pitkää saapuivat supatukset Ebba-rouvankin +kuuluville; hän rupesi tarkkaamaan nuoren sukulaisensa käytöstä ja +huolestui kohta huomatessaan, kuinka peittelemättä tämä ilmaisi +mieltymyksensä liehakoivaan junkkariin. Hän päätti viipymättä nuhdella +ja varottaa Annaa, ettei toki mitään puheita enää kuuluisi, kun marski, +kuten oli luvannut, ehkä jo samana iltana saapuisi Strömsholmaan. + +Taas oli nuoriso huvittelemassa kelkkamäessä ja ilo raikui sieltä ylös +linnaan asti, jonka ikkunasta Ebba-rouva yhä ärtyvin mielin katseli +nuorten elkeitä. Anna, joka kotonaan tavallisesti oli suljettu ja +hiljainen, liehui siellä iloa hehkuvana ja reippaana toisten joukossa, +ja häikäilemättä hän aina istahti sen kelkan keulalle, jota herttuan +junkkari ohjasi alas, -- he näyttivät aivan kuin yhteen kuuluvilta. +Ebba-rouvan katse synkistyi, hän ei voinut käsittää, kuinka hän ei +ennen ollut huomannut tuota vaarallista peliä. Heti lähetti hän +kutsumaan Annan sisälle puheilleen. + +-- Anna, virkkoi hän holhokilleen, kun tämä punakkana ja vielä iloisen +mielialansa vallassa istahti hänen viereensä, -- minä olen sinulle +nuoruudestasi pitäin opettanut, että aatelisneiden ensimmäinen +velvollisuus on olla arka nimestään, kunniastaan ja arvostaan, sillä +hän ei omista sitä yksin, se on hänelle yhteistä sukunsa ja säätynsä +kanssa. Ei leikilläkään hän saa unhottaa aateliuttaan, tieto +syntyperästään pitää hänellä olla veressään -- enkö ole sitä sulle +opettanut? + +-- Olette täti, vastasi Anna hiljaa, säikähtäen tätä ripitystä. Hän ei, +antautuneena uuden ihastuksensa valtaan, ollut tullut ajatelleeksikaan, +että häntä jo niin vähästä moitittaisiin. + +-- Ja sinun nimesi on Fleming, jatkoi Ebba-rouva, -- kuulut maasi +ensimmäiseen sukuun. Sinä ymmärrät minut. Täällä kuuluu kuiskeita, +että Anna Fleming on nähty sopimattoman tuttavallisesti seurustelevan +jonkun herttuan kamaripalvelijan kanssa, jonka syntyperästä ja +maineesta ei ole tietoa, tuntemattoman ulkomaalaisen onnenonkijan +kanssa. Minä uskon, että se on ollut vallattomuutta ja hetkellistä +ajattelemattomuutta, mutta siltä minua surettaa, että joku perheeni +jäseniä on voinut piloillaankaan unhottaa, mitä Flemingin nimi +merkitsee. + +Annalla tuota kuullessaan ikäänkuin silmät aukenivat, hän tuli nyt +vasta ymmärtämään, minkälaiset vaikeudet hänellä tulisi olemaan +saavuttaa sen onnen, jonka hän jo mielessään oli omakseen kuvaillut. +Hän ei ollut näihin asti, antautuen rentonaan hänelle niin uuden +ilon-tunteen valtaan, vielä tarkemmin ajatellut, miten olot lähtisivät +edelleen kehittymään; nuorukaisen kanssa ei siitä ollut vielä koskaan +ollut puhetta, heidän seurustelunsa oli kyllä ollut tuttavallista ja +kuin sovittua, vaan tulevaisuudestaan he eivät olleet puhuneet. Nyt +Anna käsitti, että aika on käsissä juuri sitä ajatella ja että hänen +alun pitäin on paras asettua varmalle ja päättäväiselle kannalle, +tulkoon vastamyrsky kuinka tuimana tahansa. Ja siinä tuokiossa hän +ikäänkuin vakaantui ja kypsyi ja tyynesti hän Ebba-rouvalle vastasi: + +-- Ei se ole vallattomuutta, täti, eikä pilaakaan. + +-- No mitä se sitten on? kysyi Ebba-rouva ankarammin. -- Sinä päästät +oudon miehen puheillesi ja osotat hänelle huomattavaa suosiota, -- +siten tietämättäsikin ehkä kasvatat hänessä mielikuvia, jotka eivät +kumminkaan koskaan voi eikä saa toteutua. + +Nyt Annankin varsi oikeni suoremmaksi ja hänen ääneensä tuli terästä, +kun hän vastasi: + +-- En ole seurustellut tuon miehen kanssa salaa, vaan kaikkien +nähtävästi. Enkä tiedä, mitä mielikuvia olen hänessä herättänyt, en +ainakaan sopimattomia. + +-- Koko seurustelu on ollut sopimaton, enkä voi antaa itselleni +anteeksi, etten jo ennen ole sitä huomannut ja estänyt. Mutta nyt sen +tuttavuuden tuon keinottelijan kanssa pitää ollakin lopussa! + +Tyyneesti mutta varmasti Ebba-rouva tämän lausui, vaan Annassa nousi +kuin luonto kapinaan tuota solvausta vastaan ja miltei kiihkosesti hän +vastasi: + +-- Hän ei ole keinottelija, vaan rehellinen, kelpo nuorukainen. + +-- Mitä? Aivanhan minua säikytät. Käy toisten aatelisneitosten pariin +ja käyttäydy niinkuin he... No, mitä viivyttelet? + +-- Täti, minä en voi luvata, etten enää seurustele herra Hieronymon +kanssa. + +-- Herra Hieronymon ... mutta minä voin luvata. On parasta että istut +tänne käsitöihisi, minä tahdon katsoa, eikö tuon nuoren herran tehtävä +tässä talossa jo ole päättynyt. + +Ebba-rouva meni päättävin askelin ulos ja sulki oven takanaan. Anna +ymmärsi, että hän nyt oli vankina siksi, ettei saisi nuorta junkkaria +tavata, ja että hän itse varomattomuudellaan oli tämän aikaansaanut, +mutta hän ei saanut vieläkään oikein ajatuksiaan tottumaan siihen, että +häneltä todellakin tahdottiin riistää tuo hänen uusi ja kaivattu +onnensa. Niin rutosti oli tullut tuo kolaus sulosen innostuksen +keskeen, ettei Anna ollut sitä arvannut varoakaan. + +Vaan Ebba-rouva ei sentään vieläkään pitänyt tätä pientä lemmenjuttua +niin varsin vaarallisena. Ainahan nuorten päähän tuollaisia pieniä +elkeitä ja unelmia pääsee pälkähtelemään, jotka hetken hurmaavat ja +sitten unehtuvat ja haihtuvat. Eikähän niitä sentään niin kovin +ankarastikaan tuomita. Itsehän prinsessa Anna, kuninkaan sisar, +Stegeborgissa panee huvikseen toimeen pikkuromaaneja hoviherrainsa ja +neitostensa kanssa; niille pudistetaan ensiksi arveluttavasti päätä, +mutta sitten niille nauretaan... Vaan Klaus herra ei ymmärrä leikkiä ja +siitä syystä on tämä juttu hänen veljensätyttären ja herttuan +palvelijan välillä tukahdutettava alkuunsa. + +Siltä kannalta kuvaili Ebba sisarelleenkin tätä ikävää tapausta, +vaatien, että herttuan puolesta tullut lähetyskunta sopivalla tavalla +laitettaisiin linnasta pois. Vaan leskikuningattaresta asia ei ollut +niinkään yksinkertainen. Eihän herttuan lähettilästä muitta mutkitta +voida karkottaa talosta, väitti hän, hän on täällä kutsutun +aatelisherran arvossa ja sitäpaitse herra Schenckin erityisessä +suosiossa. Ja voikohan tämä asia muuten enää aivan suorituksetta +päättyäkään, nuo nuoret näyttävät jo liiaksi päässeen kiintymään +toisiinsa. + +-- Mitä tarkotat? Juuri senvuoksihan he ovat heti toisistaan +erotettavat. + +-- Kuinka tahansa, asia on kai ajettava jonkunlaiseen loppuun. Herttuan +lähettiläs aikoo ehkä pyytää Annaa avioksi. + +-- Avioksi ... mitä hulluja, siitä ei saa koskaan tulla puhetta, +onneksi Annakaan ei salli asian toki niin pitkälle menevän. + +-- Tiedätkö sen? Ja sitäpaitse: olisiko se niin suuri onnettomuus? Mies +on herttuan suosikki, tuntuu toimekkaalta ja kyvykkäältä ja nousee +epäilemättä vielä korkeallekin... + +Nyt Ebba-rouva vasta oikein hätäysi. Tuollaista hurjuutta hän ei toki +ollut ajatellutkaan. Sehän olisi häpeä koko suvulle ja sitäpaitse ... +olihan Annalle jo katsottu aviomies, maansa parasta sukua; pitikö tämän +lemmenjuonen nyt tulla sotkemaan sitä liittoa Flemingein ja Hornein +välillä, jonka Klaus-herrakin oli suotavaksi katsonut. Ei koskaan, -- +vaan miten on juttu nyt ehkäistävä? -- Ebba-rouva asteli levottomana +huoneesta huoneeseen, hän olisi heti lähtenyt pois koko Strömsholmasta, +matkustanut perheineen Tukholmaan, ellei Klaus-herraa nyt juuri olisi +odotettu linnaan saapuvaksi. + +Vaan nuori Hieronymus Birckholtz seurasi katseillaan Ebba-rouvan retkiä +ja hänen levottomuuttaan melkein yhtä suurella levottomuudella. Kohta +kun Anna oli kutsuttu kelkkamäestä pois, oli hän aavistanut, että nyt +ollaan merrassa, nyt on juttu julkinen. Ja huomatessaan tyttönsä +katoavan sisähuoneisiin ja rouvain supattavan sivummassa, tunsi hän +ukkosta ilmassa. Hän oli kyllä itse sitä valmistellut, vaan ilma oli +lämmennyt pikemmin kuin hän luuli, ratkaisu läheni liian rutosti. Hän +ei ollut vielä valmis sitä kestämään ... eräs seikka hänet varsinkin +teki huolestuneeksi: hän ei ollut vielä neidolle mitään lopullista +puhunut, ei ollut kosinut Anna Flemingiä. + +Tosin oli hän jo kauan ollut varma neiden suostumuksesta, mutta hän oli +itse tahallaan esiintynyt näin hienotunteisesti ja varovasti. Hän +tiesi, että hänellä tytön omaisten taholta tulisi olemaan suuriakin +vaikeuksia, siksi täytyi alunpitäin notkeasti luovia. Ja vielä oli +siihen toinenkin syy, joka Hieronymoa sekä suututti että nauratti, +mutta jolle hän ei voinut mitään, ja se juuri sekotti hänen selvän +ohjelmansa ja lamautti hänen toimintakykynsä. + +Nuori saksalainen oli aluksi pitänyt koko tätä lemmenjuttua leikkinä, +huvituksena, vaihteluna, -- kuten monta muutakin. Mutta pian siihen oli +punoutunut mietteitä ja laskuja; miehelle hänen asemassaan olisi +avioliitto maan miltei ylhäisimmän aatelisperheen kanssa mahtava porras +ylöspäin ja eteenpäin, temppu, jota ei voinut jättää koettamatta, +vaikka se uskalias olisikin; -- mitäpä hän menetti, tyhjänä +ylioppilaana oli hän lähtenyt maailman seikkailuihin, vähät hän tappasi +jos tappasikin, vaan voitti paljo jos voitti! Vaan nämä laskutkin +sotkeutuivat. Seurustellessaan tuon kainon ja luonnonpuhtaan neidon +kanssa, oli hänen oma mielensäkin, niin kevyt kuin se olikin ja +huikenteleva, kietoutunut samoihin pauloihin, joilla hän Annan oli +vanginnut. Neidosta lähtevä lemmen tuoksahdus kasvatti hänessä +itsessään sellaista ujoutta, ettei hän enää itseään ymmärtänyt. +»Minustahan on tulemassa rakastunut narri, joka en uskalla tuumiani +toteuttaa», niin oli hän usein puolipilkalla hokenut itselleen, vaan ei +siitäkään lähtenyt apua. + +Ja nyt hän tarkalla vaistollaan huomasi, että ratkaisu läheni, ja nyt +juuri Annaa ei näkynyt missään, nyt, jolloin kallista hetkeä olisi +ollut käytettävä. + +Näissä mietteissä asteli nuori junkkari linnan huoneissa tavatakseen +Anna Flemingin, vaan turhaan, -- lopuksi hän arvasi, että Ebba-rouva +oli kai hänet salvannut lukkojen taa. Ja taas hän meni istumaan suureen +arkitupaan muitten junkkarien joukkoon, jutteli ja laski leikkiä ja +vihelteli sekaan iloisia säveleitä. Siellä kerrottiin, että marskia +odotettiin illaksi linnaan. Siitä poika kävi yhä levottomammaksi. Jos +hän saa vihiä asiasta ja puuttuu siihen, silloin... Hehei! Hän +vihelteli taas ja nauratti toisia ja lohdutti sekaan levotonta mieltään +sillä ajatuksella, että eiköhän se onni taas auta suosikkiaan! + +Ja päivä kului iltaan saakka. + +Pihalta rupesi silloin äkkiä kuulumaan kulkusten kilinää, linnassa +syntyi hälinää, isäntäväki riensi vierasta vastaanottamaan, -- +tiettiinhän mahtavan marski Flemingin sieltä tulevan. Silloin rupesivat +Hieronymon silmät taas pälyilemään ja hän teki uuden retken +sisähuoneisiin: olisipa ihme, ellei tämän hälinän aikana saisi +silmänräpäykseltä edes nähdä neitostaan. Ja aivan oikein, eräässä +käytävässä tulee Anna Fleming arkaillen häntä vastaan, hänkin hakevin +katsein ja huolestuneen näköisenä. + +-- He tahtovat lähettää teidät täältä pois, kuiskasi Anna +hätääntyneenä. + +-- Ei siitä hätää. Mutta totta on, meidät tahdotaan erottaa, ratkaiseva +hetki on käsissä. + +Ja nuorukainen, jossa uhkaava vastus ja hetken tärkeys viroitti +valveille kaiken hänen tavallisen toimintatarmonsa, tempasi tytön +käsipuolesta mukaansa yläkertaan vievään porraskäytävään ja virkkoi +siellä pitemmittä valmistuksitta: + +-- Hetki on kiireellinen ja teidän tähänastinen ystävyytenne antaa +mulle rohkeutta. Uskallatteko ruveta halvan ulkolaisen puolisoksi? + +-- Te kysytte sitä, minkä tiedätte. Tunteeni mulle vakuuttaa, että +olemme määrätyt toisillemme, ja siksi uskallan. + +-- Mutta minä olen aateliton, tuntematon ulkomaalainen. + +-- Minä tiedän sen. + +-- Ja te olette mahtavan marski Flemingin ylpeää, ylhäistä sukua. + +-- Mutta minun äitini oli porvaristyttö. + +-- Minä olen herttuan väkeä, sukunne vastustajan palveluksessa. + +-- Minä en anna puolueiden määrätä onneani. + +-- Vaan teitä tahdotaan naittaa toiselle. + +-- Minä en suostu, sillä -- sydämmeni on valinnut. + +-- Te sanotte sen. Silloin olette minun, vaikka teidät teljettäisiin +vuorien onkaloon! + +Kättä kerkesivät nuoret kerran puristaa kiireisen liittonsa +vahvikkeeksi, muuta eivät ehtineet, sillä samassa kuului askeleita +alhaalta ja heidän oli erottava. Mutta ennenkuin he ehtivät alas +eteiseen, seisoi jo turkkipäällinen mies heidän edessään. He +säpsähtivät molemmat, pysähtyivät, luullen hämärissä tapaavansa jo itse +marskin. Vaan nuortealla, veitikkamaisella äänellä virkahti tulija: + +-- Joko taas, -- noin teidät viimeksikin näin yhdessä. Ai, ai, +vaarallista leikkiä, marski tulee. + +-- Sinäkö Gröning, terve lankomies, huudahti Hieronymus iloisena, Annan +rientäessä takasin naisten huoneisiin. -- Tulkoon nyt vaikka itse +pääpiru, tyttö on minun! + +-- So, so, hiljemmin ja varovammin. + +-- Ei tarvis. Vaan mistä hitosta sinä taas lennät tänne minun +matkoilleni? + +-- Herrani kumppalina tulen, -- hänen miehenään pitäisi minun +oikeastaan ilmiantaa sinut, joka tunkeudut meidän alueelle +vaarallisissa vehkeissä. + +-- Ole huoletta, asia kyllä itsensä ilmiantaa. Jo tänä iltana, ellen +erehdy, tulee siitä tulinen tora, kirousta ja kauhistusta, vaan minä +olen valmis kaikkeen, marskisi ei voi mulle mitään. + +-- Köykänen olet Klaus-herran käsissä, lankomies. Sitäpaitse, tyttöä +hommataan luullakseni jo kihlata toiselle, siellä kävi meillä jo +kosijoita Tukholmassa. + +-- Ketä, -- Horneja? + +-- Niin, nuori, ylhäinen aatelismies. + +-- Sitä olen varonut, vaan nyt se on myöhää; tulkoon vaikka viisi +sarvipäätä, mulla on vankat varusteet, sillä tyttö on minun, kuuletko, +minun. + +-- Kuulen, kuulen, vaan elä nuolase ennenkuin tipahtaa. Ja näytä mulle +nyt se huone yläkerrassa, johon minut käskettiin asumaan, -- totta lie +marskin kirjurille laitettu parhaita huoneita. + +-- Sama kuin muillekin, kuin herttuan edustajalle. Tule, nouse. + +He nousivat sinne nuorille miehille varattuun makuuhuoneeseen molemmat +ja jatkoivat tarinoimistaan. Hieronymus oli reippaimmalla ja +vallattomimmalla tuulellaan, mutta aina toisinaan palasi kumminkin +mieleen muisto siitä myrskystä, jonka hän itse oli ennustanut vielä +samana iltana ilmipuhkeavan. Eikä hän ollutkaan ennustanut väärin. +Tuskin tunnin ajan oli hän jutellut lankomiehensä kanssa, kun hänelle +tuotiin sana, että marski Klaus Fleming kutsuu hänet puheilleen. + +-- Ka niin, tässä sitä nyt ollaan, virkahti hän langolleen hieman +kalveten. -- Puhemies on esittänyt asian ja nyt on sulhasen itsensä +käytävä tuleen. + +-- Poika parka, enpä tahtoisi olla housuissasi, vastasi Gröning melkein +säälien. Mutta sitä ei nuori saksalainen enää kuullut, hän oli nopeasti +sukassut tukkansa ja lähtenyt laskeutumaan alas portaita linnan suureen +juhlatupaan, niin reippaana kuin voi. -- + +Marski Klaus Fleming oli saapunut linnaan. Hän oli tullessaan ollut +harvinaisen hilpeällä mielellä. Olihan hän nyt muutamiksikaan päiviksi +päässyt irti noista tuskastuttavista valtiollisista vehkeistä ja +loppumattomista neuvotteluista, päässyt pakoon pääkaupungin +katukahakoita, vastustajain pilkkapistoksia ja roistoväen +sadatushuutoja. Hän, tuo ankara, juro, jäykkä mies, joka pelkillä +silmäkulmillaan saattoi pelottaa väriseväksi miehisenkin miehen, hän +oli kotioloissaan, perheensä ja lastensa keskuudessa, usein lempeä ja +leikkisä isä, joka saattoi pitkät puhteet istua kertomassa kaskuja +taikka leikkimässä lastensa kanssa. Häntä sanoivat hänen vihamiehensä +raa'aksi, jopa epäsiistiksi, ja totta olikin, ettei Klaus Fleming, +kuten useat muut aikalaisensa aateliset, ollut nuoruudessaan tullut +omistaneeksi silloisia puolihienostuneita ulkonaisia käytöstapoja eikä +sievisteleviä puheenparsia. Hän oli kasvanut Suomessa maalla, ankaran +isänsä Eerik Jaakkimanpojan sotaisessa komennossa, ja hänen seuranaan +olivat olleet huovit ja suksimiehet ja hylkeenpyytäjät. Siksi hän +kaikenlaisia muotoseikkoja ja temppuja halveksi eikä häikäillyt +jossakin hienossa aatelisseurassa julkisesti loukata niitä. Niin +saattoi hän käyttää saapasvarsiaan nenäliinanaan ja kun hän joltakin +ankaralta ratsastusmatkaltaan tomusena saapui hyvästi katetun +ruokapöydän ääreen, ei hän salannut ruokahaluaan, vaan ahmi +arastelematta vatsansa täyteen. Ebba-rouva torui häntä väliin tuosta +hänen käytöksestään, vaan teki sen enemmän leikillä kuin tosissaan, +sillä hän kyllä tiesi, että Klaus-herra kaiken karkeutensa ja +maalaismaisuutensa ohessa osasi olla lempeäkin ja sävyisä. + +Nytkin marski nälkäisenä matkalta saavuttuaan ahmasi linnassa vankan +aterian ja rupesi sen jälkeen tarinoimaan lastensa kanssa, joita hän ei +ollut pitkiin aikoihin nähnyt ja jotka tapansa mukaan keräytyivät hänen +ympärilleen. Siinä oli, paitsi hänen vanhinta poikaansa Eerikkiä, joka +oli kalpea ja sairaloisen näköinen, hänen toinen poikansa Juhana, +14-vuotias, terve, reipas poika, isänsä ylpeys ja toivo, sekä molemmat +tyttäret, Katariina ja Hebla, jotka olivat Juhanaa nuoremmat. Iloisina +tavatessaan isänsä niin pitkästä ajasta kietoutuivat nämä Klaus-herran +ympärille ja tämä kertoi heille tarinoita alkavista komeista +kruunausjuhlista, joita jo valmisteltiin, sekä tapahtumista Suomesta, +josta hän oli saanut terveisiä. Mutta yhtäkkiä kääntyi Klaus +Ebba-rouvan puoleen ja kysäsi: + +-- Missä on Anna, häntähän en vielä ole nähnytkään ja hänelle mulla +juuri on tuoreita terveisiä? + +Seurassa istujat, joita oli, paitsi leskikuningatar ja herra Schenck +nuorikoineen, vielä muutamia aatelisherroja ja rouvia, kävivät nyt +varsin tarkkaaviksi ja Ebba-rouva säpsähti ilmeisesti. Häneltä oli +tyttö lemmenvehkeineen jo hetkeksi unhottunut ja nyt häntä pelotti, +että marski saisi linnassa liikkuneista puheista tiedon. Hän koetti +kumminkin vastata varsin tyyneesti: + +-- Anna lienee jäänyt naisten huoneeseen, hän ei tainnut olla oikein +terve ... tulee kai kohta sinua tervehtimään. + +Mutta siksiverran taisi Ebba-rouva kumminkin sekaantua sanoissaan, että +marski jäi häntä epäillen katsomaan ja kysyi: + +-- Mitä, eikö terve, ja mulle ei puhuta mitään. Taikka mitä sinä +sotket, Ebba? + +Silloin puuttui sulhasmies, herra Schenck, puheeseen, käveli marskin +luo ja virkkoi hänelle puolittain leikillä, puolittain juhlallisesti: + +-- Tässä taitaakin nyt olla minun vuoroni selittää, koska olen siihen +toimeen pyydetty ja asia nyt joutuu puheeksi. Eihän se parane +viivyttämällä. Niin, marski Klaus Fleming, sinä olet veljesityttären, +Anna Jaakkimantyttären, holhooja. Häntä pyydetään sulta nyt +avioliittoon ja minä olen saanut toimekseni esittää sinulle tämän +pyynnön, virallisesti ja juhlallisesti. Minä olen puhemies ja kosin +neitosta. + +Klaus Fleming hämmästyi ensiksi, vaan vastasi sitten samaan +puolileikilliseen tapaan: + +-- Äsken olet oman onnesi löytänyt, Schenck, ja tahdot nyt jo toimittaa +toisille samaa, -- kyllä ymmärrän, että olet valmis puhemieheksi. Ja +Annasta näkyy tulleen hyvin haluttu tavara. Mutta nimitä toki kosija, +vai oletko niin kiihkoinen, että tahtosit minun umpisilmin myövän +holhokkini. Täällä on saapuvilla useita jaloja aatelismiehiä, kenet +heistä on Annamme täällä sinun ilopäivinäsi kietonut lemmen pauloihin? + +-- Tuttavuus on jo tätä juhlaamme vanhempi. Nuoren miehen, joka nyt +holhokkiasi vaimokseen pyytää, olet Suomessa nähnyt; hän on lupaava, +kelpo mies, vaikka kuuluukin herttuan väkeen. + +Marski katseli epäillen puhemiestä ja rouvaansa. Oliko tässä kysymys +nuoresta Hornista, niin, tottakai hänestä, vaikkei marski oikein +ymmärtänyt, miten se oli mahdollista. + +-- Mitä, Ebba, onko hän ollut jo täälläkin? Hän kävi luonamme +Tukholmassa juuri lähtiessäni, syvästi rakastuneena. + +-- Mutta täällähän hän on ollut jo monta päivää ... eli kenestä puhut? +kyseli Schenck vähän ällistyneenä. Vaan Ebba-rouva istui siinä aivan +hätääntyneenä kuin tulisilla hiilillä, hän oivalsi nyt vasta oikein, +kuinka pitkälle asia oli mennyt. Schenckin kosinta tuli kuin iskuna +hänellekin ja hän arvasi, miten marski siitä kiivastuisi. Levottomana +hän vastasi: + +-- Täällä näkyy olleen ikäviä salajuonia tekeillä. + +Vaan marski, joka ei vielä ollenkaan älynnyt, mistä oli kysymys, +kiivastui ja lennähti pystöön. + +-- Mitä hittoja, tehän laskettelette minulle arvoituksia ja ongelmoita. +Niistä en huoli, suorat ja selvät puheet, se on tunnussanani. Schenck, +kuka on aatelismies, jonka puolesta kosit? + +-- Hänen sukunsa on kyllä aatelista, joskaan hän ei itse tällä hetkellä +kanna kilpeä ... niin alkoi puhemies. + +Vaan Klaus-herra kävi yhä maltittomammaksi ja tarttui Schenckin +käsivarteen: + +-- Kuka on mies, vastaa suoraan? + +-- Se on herttua Kaarlon kamariherra ja edustaja näissä häissäni, +Hieronymus Birckholtz. Ulkomainen syntyjään, niinkuin olen itsekin, +vaan maahan jo perehtynyt, kyvykäs nuorukainen. + +-- Jo riittää, minä ymmärrän, virkkoi marski ja katseli tuokion ajan +puhemiestä tutkivasti, syvän äänettömyyden vallitessa huoneessa. -- +Kutsutko sinä Schenck, jota aina Juhana-herttuan ajoilta Suomesta olen +pitänyt ystävänäni, minut häihisi tehdäksesi minusta pilkkaa, +kosiaksesi holhokkiani herttuan halpasyntyiselle palvelijalle? +Unhotatko, että hänenkin nimensä on Fleming? + +Schenck herra hölmöstyi tästä hiukan, hän ei ollut ajatellut marskin +käsittävän asiaa toki noin ankaralta kannalta. Ja menettelyään +puolustaakseen rupesi hän selittämään, kuinka Birckholtzin etevä suku +oli Saksassa aateloittu ja kuinka Kaarlo-herttuakin epäilemättä oli +suosikilleen kilven hankkiva. Liitto ei siis ollut hänen mielestään +niinkään päätön, Hieronymon isänkoti ei ole hetikään varaton, hän voi +helposti hankkia 10,000 talaria huomenlahjaksi... + +-- Onpa hän sinuun juttuja syöttänyt tuo vehkeilijä; kylläpä +taitaisivat hänen huomenlahjansa supistua kymmeneen talariin ja +aateliskilpi samaan arvoon, vastasi marski vihaisena ja halveksuen. -- +Missä on Anna, miten ovat nämä vehkeet päässeet vireille? Kuinka olet +sinäkin, Ebba, voinut päästää tämän häväistysjutun näin pitkälle? + +Turhaan koettivat leskikuningatar ja saapuvilla olevat aatelismiehet +lauhduttaa marskia, kuvaten kuinka lemmenliitto oli nuorten kesken +salaa syttynyt ja kehuen kosijan hyviä puolia. Marskista oli leikki ja +hilpeys poissa ja ankarasti käski hän kutsua Annan eteensä. + +-- Sinä olet holhokkini, Anna, lausui hän tyynesti, mutta +päättäväisesti, -- ja minulla on oikeus vaatia, että minua isänä +tottelet. Eikä ole vaatimukseni liikanainen kun käsken, että sinä tästä +hetkestä luovut kaikista lemmenvehkeistä tuntemattoman saksalaisen +seikkailijan kanssa. Sinä olet ymmärtänyt minut. + +Vapisevana oli Anna leskikuningattaren saattamana astunut sisään, koska +hän arvasi ukonilman puhenneen, ja kainosti ja arasti oli hän luonut +silmänsä alas, kun setänsä häntä terävillä katseillaan tarkasti. Hän +oli odottanut pitempää tutkimista ja tunnustusta. Vaan setänsä lyhyet, +päättäväiset sanat ikäänkuin palauttivat rohkeuden hänen mieleensä ja +varma, peloton oli taas hänen silmänsä, kun hän sen loi auki ja hiljaa +virkkoi: + +-- Sitä en voi, setä. + +-- Voit, minä tahdon. -- Hetkisen salamahti marskin silmä. -- Vai +aijotko vastustaa minun tahtoani: muista, että minä olen musertanut +voimakkaampiakin tahtoja kuin sinun! + +Anna älysi, että tässä oli turha vastustella mahtavan sedän käskyä ja +vetäysi äänetönnä pois naisten huoneisiin. Raskas ja alakuloinen oli +hänen mielensä, vaan hänen silmänsä ei vuotanut kyyneliä eikä hänen +tahtonsa ollut masennettu. Tuo isku oli ollut ankara, vaan hänen +unelmaansa se ei jaksanut musertaa. + +Annan mentyä kutsutti marski heti Hieronymus Birckholtzin eteensä. +Huoneessa olijat katsoivat vähän rauhattomina toisiaan, peljäten, että +suuttuneen marskin kiivaus herttuan edustajaa kohtaan menisi +liikanaisuuksiin. Uhkaavan ja synkän näköiset olivatkin hänen kasvonsa, +kun hän näki edessään tuon viekkaannäköisen nuorukaisen, jota hän jo +kerran Suomessa muisti epäilleensä, -- vaikkei hän silloin osannut +epäillä häntä tällaisista vehkeistä. Vaan hän nähtävästi hääseurueen +vuoksi ja arvokkuuttaan ylläpitääkseen koetti hillitä kiihkonsa ja +virkkoi verrattain tyynesti kalvakalle nuorukaiselle: + +-- Te ette ole voineet olla oivaltamatta, että avioliitto teidän ja +minun veljenityttären välillä on mahdoton. Kuinka olette niin ollen +uskaltaneet minun poissaollessani panna toimeen sellaisen juonen, josta +minulle täällä tänä iltana on kerrottu? + +Hieronymo vastasi avonaisesti ja varmasti: + +-- Minun juoneni ei ole tavattomampi kuin kahden nuoren ihmisen +molemminpuolinen mieltymys yleensä. Ja jos nykyinen asemani estäisi +minua saamasta tätä jalosyntyistä neitosta omakseni, tahdon asettaa +niin, että minulla on aateliskilpi ja riittävät huomenlahjat tullessani +häntä pyytämään. + +Marski naurahti ivallisesti. + +-- Niin, sitten kuin aateliskilpi ja huomenlahjat ovat hankitut, olisi +aika ollut pyytää herra Schenckiä puhemieheksi. Mutta siihen taitaa +kyllä kulua aikaa ja silloinkin on herttuan palvelijan kosinta +Flemingin nimelle häpeäksi. Painakaa mieleenne nuori mies: minä en anna +häväistä nimeäni, ja jos vielä teette yrityksenkin siihen, suuntaan, on +se oleva teille kallis. + +Marski käveli pari kertaa lattian poikki, aikoi nähtävästi vielä sanoa +jotakin jyrisevää, vaan hillitsi mielensä, leväytti seposeljälleen sen +väljän oven, joka vei suureen arkihuoneeseen, missä palvelijat hyörivät +puuhissaan ja nuoret aatelisherrat nauttivat linnan olutvaroja. Hän +viittasi sinnepäin ja virkkoi: + +-- Tätä tietä, kosija! -- Ja kun Hieronymo vielä vitkasteli, teki +marski uhkaavan liikkeen jalallaan, huudahtaen: -- Tätä tietä! + +Etuhuoneessa remahti äänekäs nauru, kun Hieronymo sellaisilla eväillä +sieltä laputti ulos. Vaan marski sulki oven paukkeella ja virkkoi +salissa ääneti istuvalle häärahvaalle: + +-- No, nyt se juttu on selvä. Nyt on aika mennä levolle, aamulla täytyy +kääntää huomio tärkeämpiin asioihin. -- Ja hiljaisuudessa, ikäänkuin +helpotuksen tunteella, hajausi Strömsholman juhlasalissa istunut +häärahvas makuuhuoneisiin. Vaan nuoren Hieronymon korvissa soi tuo +ilkkuva nauru lakkaamatta hänen kiirehtiessään takasin yläkertaan; +hänen vertansa kuumenti ja hänen jäsenensä värähtelivät. Eikä hän, +astuttuaan Gröningin luo, pitkiin aikoihin saanut sanaa suustaan. +Marski oli palvelusväen edessä häntä pilkannut ja häväissyt, -- sitä +hän ei ollut suotta tehnyt, sen pilkan hän vielä oli itse syövä, oli +tottatotisesti, niin vannoi kiihtynyt nuorukainen. -- Tuo ivallinen +nauru! -- kaikkea muuta hän olisi voinut sietää, sitä ei. + +-- No, sinä lensit korkeammas kuin siipesi kantoivat, eikö niin? kysyi +Gröning mielenliikutuksessa olevalta langoltaan. -- Olisit pysynyt +maaperässä. + +Hieronymo istui vielä hetken puhumattomana, vaan lennähti sitten +pystöön ja virkkoi: + +-- Mutta ne siivet kasvavat, usko pois, lankomies, ne kasvavat vielä. +Ei, sinä kopea marski, ei me vielä viime kertaa toisiamme tavattu, ei +hetikään. Sinä häpäsit minut palvelijaisi edessä, hyvä, katsotaanpa, +kuka tässä vielä viimeksi nauraa. Sillä tyttö on minun -- ymmärrätkö, +mitä se merkitsee? + +Gröning katseli hymyillen lankomiehensä kiukkua ja virkkoi: + +-- Herkeä pois, enhän sinua enää tunnekaan vanhaksi, iloiseksi +velikullaksi. Kun et saanut tyttöä Flemingin suvusta, niin viisi siitä, +eihän sulla ole tytöistä ennen ollut puutetta. + +-- Eipä siltä, vaan juuri se tyttö minun täytyy saada, ja minä otan +hänet, saatpa nähdä. Vaan olet oikeassa, minun täytyy taas ruveta +iloiseksi ja reippaaksi ja nauraa naurulle, muu ei auta. Tule, +lähdetään alas arkitupaan. + +Siksi oli kumminkin nuorelta lähettiläältä luonto lamautunut, että hän +käski kohta valjastaa hevosensa, päätti vielä tänä yönä ajaa pois koko +Strömsholman linnasta. Vaan sillävälin oli hän taas iloinen ja vallaton +nuorten aatelisherrain seurassa arkituvassa, jossa nämä vielä +olutmaljojen ääressä viettivät iltayötä, ja vastasi leikillä heidän +pilkkaansa, joten hän kohta taas oli voittanut heidät puolelleen. + +-- Ei tainnut olla lysti karhun kynsissä. Kiitä onneasi että sillä +kunnialla pääsit, jos tyttösi menetitkin, veisteli eräs pilkkakirves +joukosta. + +-- Mitä menetin, kysyi Hieronymo kummissaan. -- Päinvastoinhan karhu +mulle lupasi holhokkinsa, kunhan tulen aateliskilpi toisessa ja +huomenlahjapussi toisessa kourassa kosimaan. Silloin saa Schenck tehdä +uuden yrityksen. + +-- Schenck tuskin siihen kauppaan toista kertaa käypi, hän lie jo +vahingosta viisastunut. + +-- No, silloin otetaan joku vielä mahtavampi puhemies, sama se. Marski +ujostelee muka kutsua minua vävykseen, mutta kyllähän minä varsinaiset +syyt tiedän: hänen veljensä, Jaakkimavainajan, omaisuus, jonka perijä +tyttöni on, taitaa olla tilittämättä ja siksi hän tahtoisi jättää tytön +kyöpeliin; mutta olisihan vahinko noin verevää impeä. Ja vielä me ne +tilitkin tehdään, tehdään ne, näettepähän. + +-- Elä uhkaile, Fleming on arvostaan ylpeä. + +-- Ylpeä, niin, hänen ylhäisyytensä dominus admirabilis, hän on ylpeä. +Hieno aatelisherra, joka ei kuukausiin pese silmiään ja jolle jo +talonpojatkin ovat antaneet nimeksi »nokinokka». Suoraan sanoen, minua +vähän ilettääkin joutua hänen sukuunsa, sillä rakkaalla appiukollani +ovat tavallisesti kasvot ja vaatteet sellaisessa siivossa, että hänen +rouvansakaan ei laske häntä luokseen kuin kerran viikossa, +lauvantaisin, ja silloinkin lähettää hän miehensä ensiksi saunaan. +Mutta tytön vuoksi tuohon sukulaisuuteen vielä täytynee suostua, +uhrautua kaikkeen, sillä tyttö on nyt kerran minun. + +Herrat purskahtivat nauramaan näille nuoren veitikan selityksille ja +joivat kaikin »dominus admirabiliksen» maljan. Tämä oli marskilla +tunnettu liikanimi, hänen töykeän ja karkean käytöksen vuoksi olivat +puolalaiset hovimiehet, hänen Puolassa käydessään, antaneet hänelle +tämän nimen (ihmeteltävä herra), kun muuten olisi ollut sanottava +»dominus admiralis», herra amiraali. + +-- Ja sinun maljasi myöskin, iloinen veitikka, jonka mieli ei masennu, +ehdotti eräs. -- Olkoon vain tyttö kerran vielä omasi! + +-- Mutta hänhän on omani, tyttö on minun. + +Kotvanen jatkettiin yöhetkien kuluessa tätä iloista, huoletonta +seurustelua ja Hieronymo piti sukkeluuksillaan koko seuran parhaalla +tuulella. Mutta hänen sisässään kävi aallokko hyrskyten, kiukku ja suru +siellä kamppailivat keskenään ja haikeasti hän ajatteli, että hänen nyt +tällaisissa oloissa oli jätettävä tyttönsä, jätettävä jäähyväisittä, -- +milloin tavanneekin hänet taas? Ja kun hetken kuluttua tultiin +ilmoittamaan, että hänen hevosensa oli valjaissa, käveli hän varsin +masentuneena pukeutumaan matkapukuunsa ja hiipi sitten hiljaa portaita +alas pihalle. Vaan ajaessaan erään linnan päätypuolessa olevan tuttavan +ikkunan ohi, josta vielä tuli loisti, reipastui hänen mielensä vielä +kerran ja hän huudahti aivan ääneensä: + +-- Tyttö on minun, ijäti minun! + + + + +VI. + +Kruunausjuhla Upsalassa. + + +Fyris-joen törmällä, vähän ulkopuolella Upsalan vanhaa +kuningaskaupunkia, keskellä rauhaisaa sisämaan maakuntaa, oli +suurenlainen sotaleiri. Kylän talot olivat kaikki ahdetut täyteen +majoitettua ratsuväkeä ja kun se ei kaikki niihin sittenkään sopinut, +oli hangelle pitkin jokivartta pystytetty telttoja, joiden edustalla +nuotiot paloivat tupruttaen savua talviseen ilmaan. Sinne oli +majoitettu Södermanlannin herttuan Kaarlon yksityinen ratsuväki, jonka +hän oli tuonut mukanaan herttuakunnastaan, saapuessaan veljensäpojan, +kuningas Sigismundon kruunausjuhlaan. + +Nähdessään, ettei hän vakuutuksen tietä eikä järkisyillä voinut +taivuttaa kuningasta myöntymään niihin ehtoihin ja sitoumuksiin, joita +Ruotsin kansa hänen kauttaan vaati hallitsijaltaan uskontonsa ja +vapautensa turvaksi, oli herttua päättänyt esiintyä uhkaajana ja +pelottelijana viimeisen kerran esittäessään kuninkaalle ja +valtioneuvostolle vaatimuksensa valtakunnan vastaisesta hoidosta. Ja +Ruotsin säädyt, jotka kruunauksen johdosta olivat kutsutut kokoon, +olivat kieltäytyneet vannomasta uskollisuudenvalaa kuninkaalle, ellei +tämä hyväksyisi herttuan vaatimuksia. Se oli vihdoinkin tepsinyt. + +Muutamia päiviä sitten oli ratkaiseva ottelu tapahtunut Upsalan +kuninkaallisessa linnassa. Herttua oli siellä tehnyt julkisen kanteen +kuninkaan neuvonantajaa, Klaus Flemingiä, vastaan, vaatien häntä +säätyjen tuomittavaksi hänen huonoista neuvoistaan. Kuninkaan +puoluelaiset olivat silloin koettaneet Flemingiä puolustaa, vaan +herttua ärjäsi heille, käskien heidän olla vaiti. Mieliala yltyi, +väittely oli kiivasta: eräs kuninkaan puoluelaisista oli väittelyn +kuumuudessa tarttunut vihasta riehuvan herttuan käsivarteen ja siitä +tämä niin tulistui, että uhkasi kutsua henkivartijansa pihalta sisälle. +Olipa ilmi tappelu syntymässä ja silloin oli vihdoinkin kuningas, +tuntien valtaistuimen heiluvan allaan, peräytynyt. Hän oli suostunut +allekirjoittamaan herttuan esittämät ehdot ja Fleming oli saanut +nöyrtyä ja pyytää herttualta vastarintaansa anteeksi, -- hän, marski +Klaus Fleming, oli pyytänyt anteeksi koko neuvoston läsnäollessa, se +oli nöyryytys, jota Kaarlo-herttuakaan tuskin oli voinut toivoa. + +Siten oli herttua nyt ehdottomasti voitolla, ja johti näihin +juhla-aikoihin kaikki asiat Upsalassa; kuningas häntä totteli, ei +vakuutuksesta, vaan pakosta. Paavin lähettiläs Malaspina oli karkotettu +juhlain ajaksi Upsalasta, Sigismundon inhoama Ruotsin arkkipiispa oli +määrätty kruunajaisia toimittamaan ja Klaus Flemingiltä, vaikka hän oli +valtakunnan marski, kiellettiin oikeus kantaa valtakunnan miekkaa +Juhana-kuninkaan äsken tapahtuneissa hautajaisissa. + +Mutta tuon näennäisen myöntymisen ohessa kiehuivat mielet katoolisten +taholla vihaisina ja siellä haudottiin kostoa. Kohta kuninkaan +peräytymisen jälkeen oli laskiaista vietetty näytelmällä linnassa, +jossa herttuakin oli ollut saapuvilla, ja tämä sai vasta jälestäkäsin +tiedon, että katooliset olivat tässä tilaisuudessa aikoneet raivata +hänet tieltä pois, vaikka salamurhaajat sitten viime hetkessä jostakin +syystä olivat tulleet estetyiksi. Ja vielä samana yönä olivat +katooliset aikoneet ottaa herttuan vangiksi hänen kotonaan, -- hän asui +silloin vielä kaupungissa, linnan vieressä. Siitä vihin saatuaan +herttua yhtäkkiä yöllä nousi satulaan ja ajoi ratsuväkensä luo: siellä +hän nyt asui puolisoineen ja komeine seurueineen kylässä olevassa +kuninkaankartanossa uskollisen väkensä keskuudessa, johtaen sieltä +valtakunnan hallintoa. + +Täällä nousi herttua aikusin kuten ainakin eräänä aamuna maaliskuussa +1594 vuoteeltaan ja tapansa mukaan oli hän kutsunut kirjurinsa ja +kamaripalvelijansa Hieronymus Birckholtzin makuuhuoneeseensa. Aamusin, +verkalleen pukeutuessaan, oli näet herttua aina pirteimmällä päällään +ja ne hetket käytti hän suunnitellakseen uusia tuumiaan ja +järjestääkseen vastaisen toimintansa. Hän istuskeli puolipuettuna +lepotuolissaan, mietti ja jutteli itsekseen, aina toisinaan ikäänkuin +piloillaan kysästen kirjurinsa mieltä jostakin tuumastaan. Ja kun +suunnitelma oli valmis, sai kirjuri panna sen paperille. Södermanlannin +herttua Kaarlo oli kookas, romuluinen mies, kaljupää, kalvakkaihonen ja +lihavanläntä; hän ei ollut kasvoiltaan niin kaunis eikä vartaloltaan +niin siro, kuin olivat olleet molemmat hänen vanhemmat veljensä, vaan +koko hänen olentonsa osotti voimaa ja hänen miettivät silmänsä +kuvastivat terävää, kylmästi punnitsevaa järkeä. Tarkasti hän harkitsi +kaikkia asianhaaroja johonkin toimenpiteeseen ryhtyessään ja sitä +tehdessään hän usein varsin avomielisesti keskusteli kirjurinsa kanssa +aikeistaan. + +-- Klaus Fleming on nyt nöyrtynyt ja pyytänyt anteeksi... Me olemme +lykänneet vastaseksi aikeemme syyttää häntä säätyjen edessä. Mutta +mitähän, jos lähettäisimme koko otuksen samalla tavalla kuin Malaspinan +pois kaikista näistä juhlista... Tiedätkö, miten me lopullisesti +nöyryytimme tuon kopean marskin? + +-- Kansa kertoo Sigismundon säikähtäneen sitä veripeitettä, joka +Juhana-kuninkaan hautajaisten jälkeisenä yönä oli näkynyt hänen +hautapatsaallaan, ja siksi peräytyneen. Ja silloin kai hän luopui +kannattamasta Flemingiäkin. + +-- Niin, kuningas säikähti uhkaavaa verta, mutta kyllä hän sen jo +lähempänä näki kuin isänsä hautapatsaalla, -- se kuva ilmestyi hänelle +meidän ratsuväkemme muodossa. Mutta Flemingille annoin viime sysäyksen +itse. + +-- Tuolla kanne-uhalla? + +-- Jo sitä ennen. Kopeana kuin ruhtinas tuli hän sinäkin aamuna ajaen +linnaan, reessään pyssyjä, joukko suomalaisia huoveja ympärillään. +Samalla hetkellä satuin minä ajamaan puolisoni kanssa linnaan ja tuo +marskin mahtavoitseminen minua jo suututti. Pysäytin hevoseni, komensin +hänet ylös reestä ja uhkasin erottaa hänet sekä henkivartioistaan että +hengestään, koska tuollainen saattoseurue kuuluu ainoastaan +ruhtinaallisille henkilöille. Kansaa keräysi ympärillemme siihen +kadulle ja se olisi ollut valmis pienimmästä viittauksestani repimään +Suomen karhun kappaleiksi. Siinä seisoi kopea marski edessäni kilttinä +ja äänettömänä, uskaltamatta vastata sanaakaan, vaikka kyllä parran +vinkeistä näin, että hänellä mieli teki. Uhkasin valittaa tästäkin +kuninkaalle; ja niin siinä luonto läksi Kuitian Klaulta, että hän, kun +vähää myöhemmin tavattiin kuninkaan luona, jo oli kypsä tunnustamaan +syntinsä, -- sitä oli iloisa nähdä. + +-- Pyysi anteeksi koko neuvoston edessä? + +-- Niin, se oli pakosta. Mutta hänen nöyrtymiseensä en luota; kun hän +kerran on tämän verran voinut hillitä itseään, osaa hän nähtävästi +viekastella. Olenpa ruvennut ajattelemaan, eikö olisi parasta laittaa +mies ajoissa täältä kotiinsa Suomeen, -- silloin on hän lopussa. Mitä +siitä arvelet? + +-- Ei ainakaan minua marskin nöyryyttäminen sureta, me ei olla liian +hyviä ystäviä, vastasi nuori kirjuri, tahallaan vetäen oman asiansa +mukaan keskusteluun. + +-- Vai ei sureta sinuakaan...! Herttua katseli kotvasen aikaa +veitikkamaisesti kirjuriaan ja remahti sitten nauramaan. -- Luuletko, +etten ole kuullut tuosta yhtymisestänne Strömsholmassa, -- sehän oli +lysti juttu. Sinä olit liehakoinut itsellesi marskin veljentyttären +suosion ja rakkauden ja aijoit muitta mutkitta siepata hänet +aviosiipaksesi, eikö niin? Eipä huonosti ajateltu. Mutta rukkaset tuli +niin että helähti. + +-- Niin, marski kohteli minua siten, ettei mulla ole syytä hänelle +iloja toivotella. + +-- Hän ei kärsi sinua siksi, että olet minun palvelijoitani. Häpäsikö +hän sinut? + +-- Kuin koiran. + +-- Yhyy, marski, niinkö minun edustajaani kohtelet, pannaanpa muistiin +sekin. Vaan elähän hätäile sinä, mulle johtuu jotakin mieleeni. Marski +on kopea nimestään ja sinä olet vailla aateliskilpeä ja minun +palvelijani, -- kyllä ymmärrän... Herttua vaikeni tuokioksi, näytti +miettivän, napsautti sitten sormiaan ja virkkoi: -- Minä hankin +sinulle tuon tytön marskin kiukusta huolimattakin ja juuri häntä +kiukuttaakseni, hankinpa kautta kunniani. Schenck oli huono puhemies, +minä olen oleva kaunopuheliaampi. + +Nuori kirjuri nousi syvästi kiitollisena paikaltaan ja näytti olevan +aivan typertynyt siitä suunnattomasta suosiosta. Ja ujostellen hän +sammalsi: + +-- Mutta minulla ei ole huomenlahjoja... + +-- Niitä sulla ei pidä ollakaan, -- jos tarvitaan, kyllä niitäkin +saadaan. Mutta marskin holhokki minun palvelijani vaimoksi, -- se on +mainio tuuma, siitä näkyy arvon erotus. Onko tyttö sulle ehdottomasti +uskollinen? + +-- Siitä olen varma. Häntä tahdotaan kyllä naittaa toiselle, nuorelle +Henrik Kaarlonpojalle Kankaisista... + +Tässä herttua yhtäkkiä heristi korviaan ja hypähti pystöön kysymään: + +-- Mitä? Kankaisten Horneille, Kaarlo Henrikinpojan pojalle? Avioliitto +Flemingein ja Hornein välillä, onko sellainen tekeillä? + +-- Se kuuluu olevan marskin puolison lempiajatus, kenties marskinkin. + +Herttua tähysti tiukasti lähettilästään. + +-- Vai niin, -- minä rupean ymmärtämään. Hän koettaa liittää kaikki +suomalaiset yhteen vyyhteen, voittaa Hornitkin puolelleen. Ja sitten +hän aikoo hankkia vankat valtakirjat ja hallita Suomessa kuin ruhtinas +uskollisten alamaistensa joukossa, -- rohkeat tuumat tosiaankin. Vaan +niitä tahdomme vähän lähempää tarkastella... Tietääkö Kaarlo Horn +tuosta naimishommasta? + +-- Luultavasti, poika kuuluu jo kerran yrittäneen kosioretkellekin. + +-- Yhy! -- Herttua vihelteli hetkisen, katsoen ulos talviseen luontoon. +Hän oli käynyt tavallista miettivämmäksi, näytti punnitsevan päässään +jotakin mietettä, jota hän ei tahtonut suosikilleenkaan ilmaista. +Kotvasen kuluttua virkkoi hän sitten tälle äskeiseen, leikilliseen, +välinpitämättömään tapaansa: -- Entä sinä, miten olet sinä aikonut +pitää puolesi tuossa epätasaisessa kilpailussa? + +-- Olen aikonut odottaa vastaseksi ja antaa asian kypsyä. Ebba-rouvaa +koetan kerran vielä kauniisti puhutella, ja jos hän on yhtä äkänen kuin +miehensä, -- sitten viimeinen keino. + +-- Ja mikä se on? + +-- Hm, en tiedä itsekään, mutta tyttö on puolellani. + +Herttua nauroi. + +-- Sinä vanha veitikka! Vaan koeta sinä keinosi kaikki, kyllä minä +puhemieheksesi rupean ja Flemingin neiden sulle hankin, ole siitä +varma. -- Vaan nytpä on jo aika ryhtyä vakavampiinkin tuumiin. Kutsu +sisään Horn. + +Hieronymus lähti ja ilmeinen mielihyvä säteili hänen kasvoiltaan, kun +hän etuhuoneeseen astui. Hän oli toivonut ja valmistellut tällaista +käännettä, herttua hänen täytyi saada avukseen, sen hän oli jo aikoja +päättänyt, mutta nyt tämä itse tuli pyytämättä häntä vastaan, olipa +vielä kiitollinen kun sai auttaa. Ähäs, Fleming, vielä me toisemme +tavataan, vielä tulen sulta tyttöä kysymään ja sappeasi koettamaan... +Hän napsautti ilosta sormiaan, niin että Kaarlo Horn, joka +etuhuoneessa odotti, sitä aivan ihmeissään katseli, käydessään nuoren +kamaripalvelijan ohi herttuan huoneeseen. + +Tavallisuuden mukaan meni näet Horn ensimmäiseksi ja yksin yksityiseen +aamuneuvotteluun herttuan luo, kun tämä vielä makuuhuoneessaan viipyi. +Horn oli ikäänkuin herttuan omatunto ja valpas, puolueeton arvostelu, +herttua kuulusteli melkein aina, ennenkuin teki vähänkään tärkeämmän +päätöksen, tämän sivistyneen, kokeneen, selväjärkisen ja ehdottomasti +oikeamielisen miehen mieltä ja kysyi hänen neuvoaan tuumistaan ja +suunnitelmistaan. Kaarlo Horn oli näihin aikoihin tuskin 50:nen ikäinen +mies, mutta paljon vanhemman näköinen; monet elämän kokemukset ja +kärsimykset olivat hänestä aikusin harmajan tehneet. Kasvojenpiirteet +olivat hienot ja kauniit ja jonkinlaista leppeää hellyyttä osotti koko +hänen olentonsa. Lahjomattoman oikeudentuntonsa vuoksi pitivät häntä +kaikki, yksin pahimmat vastustajansakin, suuressa kunniassa. +Hän oli se mies, joka kerran Juhana-kuninkaan aikana syytettynä +valtionkavalluksesta, -- kun oli venäläisille menettänyt muutamia +Inkerinmaan linnoja, -- mieluummin tahtoi kuolla, kuin sietää +tuollaista syytöstä; siksi hän jo oli mestauslavalla seisonutkin. +Herttuan puoluelaisista oli hänellä kansan joukossa enin luottamusta ja +hän ansaitsikin täydellisesti »rehellisen suomalaisen» nimen. + +-- No, Horn, asiat käyvät hyvin, me voimme turvallisesti käydä +kruunausjuhlaan tänään. Onko linnasta kuulunut mitään? + +-- Klaus Fleming oli siellä illalla useita tunteja yksityisessä +neuvottelussa. + +-- Sepä ei ole mikään hyvä enne, -- mitähän juonia siellä taas +punotaan! Se mies täytyy meidän lähettää siksi kauas, että hänen kavala +äänensä ei pääse kuuluville, muuten ei työmme koskaan jää pysyväksi. + +Kaarlo Horn seisoi hetkisen ääneti tarkastellen kiukustunutta herttuaa +miettivin katsein. Herttua tunsi tuon katseen ja tiesi, että »omatunto» +ei ollut hänen kanssaan samaa mieltä. Hän jatkoi: + +-- No, mikä sinua siinä epäilyttää? Sinulla on hieno järki, mutta +rohkeutta puuttuu. + +-- Teidän armonne, vastasi Horn, minun arveluni Flemingistä eroaa +tosiaankin jonkunverran teidän käsityksestänne hänestä. Vehkeilyssä tai +viekkaudessa sitä miestä ei liene vaikea voittaa eikä ole kavaluus +hänen vankimpia puoliaan. Hän on siinä suhteessa suomalainen hänkin... + +Niin vihamielisellä kannalla kuin Hornit ja Flemingit olivatkin +toisiaan vastaan, tunnusti Kaarlo Horn aina vastustajansa ansiot. +Erittäinkin näissä Ruotsin viimeaikaisissa tapauksissa oli marski +osottanut taipumusta rakentamaan rauhaa, -- olihan Hornilla tallessa se +kirje, jonka hän Strömsholmasta oli Klaulta saanut ja joka, joskaan se +ei ollut voinut johtaa mihinkään tuloksiin, kumminkin oli ollut hyvän +tahdon selvä merkki. + +-- Hm. Mitä tarkotat? kysyi herttua. + +-- Ettei meidän ole tarvis Klaus Flemingiä peljätä niinpaljo +koukuttelijana, kuin itsepäisenä jurottajana ja tarmokkaana isäntänsä +palvelijana. Hänellä on omat tuumansa, mutta katooliset vehkeet ovat +hänelle sivuseikkana ja senvuoksi minusta on hyvä merkki, että juuri +hän eilen oli kutsuttu linnaan. + +Herttua seisoi Horniin selin ja katseli miettiväisnä ulos ikkunasta. +Joku epäilys näytti häntä rasittavan ja hän virkkoi melkein ilkkuen: + +-- Sinä puhut tänään niin kauniisti Klaus Flemingistä. + +Horn ei välittänyt ollenkaan pilkallisesta piirteestä herttuan äänessä, +vaan vastasi vakavasti: + +-- Sen teen syystä, että me ehkä yleensä olemme yksipuolisesti asioita +arvostelleet, häntä liiaksi ja muita liian vähän. + +-- Hm, tarkotat kai, että on tärkeätä aina olla selvillä siitä, missä +mikin vastus on ja minkäarvoinen se en, -- sillä voi olla puolensa. +Pitäisit siis epäviisaana, jos lähettäisimme Klaus-herran Suomeen? + +-- Epäilemättä, -- Suomesta hän juuri olisi poissa pidettävä. + +Kaarlo-herttua pyörähti päin. Hän näytti ymmärtävän neuvonantajansa +ajatuksenjuoksun. + +-- Niinkö luulet? Niin, niin, sinne sen miehen silmät tähtäävät. Taitaa +olla sittenkin parasta leikkiä sovintoa vastaseksi Klaus Flemingin +kanssa ja pitää silmällä kuningasta. -- Herttua istahti nojatuoliinsa, +lepäsi hetken mietteissään ja nosti sitten yhtäkkiä päänsä ylös +virkkoen Hornille: -- Vaan asiasta toiseen: Sinun poikasihan kuuluu +kosivan Klaus Flemingin veljentytärtä? + +Horn hyrähti nauramaan tämän oudon, odottamattoman kysymyksen +kuullessaan. + +-- Teidän armonne tietää minun poikanaskalini lemmenunelmista, jopa +enemmän kuin hän itse uskaltaa uneksiakaan. Hän on vasta +kahdenkymmenenvuotias ja vielä vuosikseenkin nuori. + +-- Mutta on kumminkin olemassa joitakin lemmenvehkeitä Hornein ja +Flemingein välillä? kysyi herttua vielä tiukemmin. + +Horn ei voinut pidättää uutta hymyilyä, tuntui niin hullulta, kun +herttua aivan tosissaan näytti kiinnittäneen huomion moiseen +lapsellisuuteen. Sen verran mitä hän itse asiasta oli poikansa puheista +ymmärtänyt, oli koko juttu lapsellista haaveilua, -- hänen vanhin +poikansa tuumi ja haaveksi kaikenmoisia asioita. + +-- Tämähän kuulostaa siltä, kuin olisi kysymyksessä aivan valtiollisia +yrityksiä. Nuo lemmenvehkeet supistunevat kumminkin siihen, että nuoret +ovat tavanneet toisensa joissakin häissä sisä-Suomessa ja siellä +leikkineet, kuten nuorten on tapana. + +-- Mutta nuorten on myöskin tapana mennä naimisiin, kaiveli herttua +vielä. + +-- Siitä ei minulla ole tietoa. Mutta poikani Henrik on tuolla ulkona, +seuratakseen minua kruunausjuhlaan, vastatkoon itse tuumistaan, jos +teidän armonne niille todella antaa sellaisen merkityksen. + +Horn lausui tämän närkästyneenä siitä, että herttua näytti olettavan +miltei salavehkeitä olevan tekeillä, ja hän luuli tämän nyt toki +huomaavan asian joutavuuden ja jättävän sen sikseen. Vaan herttua +tarttui vilkkaasti tähän ehdotukseen kiinni: + +-- Niin, niin, kutsuppas sisään se poikasi, en ole häntä vielä +nähnytkään, pitäähän minun toki tuntea, minkälaisia vesoja sieltä nyt +Kankaisten mailta on kasvamassa. + +Vähän loukkautuneena poistui Horn huoneesta ja hetken kuluttua hänen +seurassaan astui hoikka nuorukainen ujostellen voimakkaan herttuan +eteen, aivan ihmeissään, kun hänet sinne kutsuttiin. Syvän kumarruksen +tehtyään jäi hän katseet alasluotuina seisomaan ovensuuhun. Hän näytti +todellakin, kuten isänsä oli sanonut, vuosikseenkin vielä hennolta ja +kehittymättömältä; ja kun hän ei kantanut miekkaa, kuten muuten +tavallisesti hänen ikäisensä aatelisnuorukaiset, vaan oli puettuna +yksinkertaiseen, mustaan lukumiehen pukuun, näytti hän melkein +tyttömäiseltä esiintymisessään. + +-- Sinä olet kaksikymmenvuotias etkä kanna miekkaa, lausui herttua ensi +sanoikseen. + +Nuorukainen ei tiennyt mitä vastata näihin moitteelta tuntuviin +sanoihin, joten hänen isänsä virkkoi: + +-- Vanhin poikani on mieltynyt kirjoihin ja tieteisiin ja olisi muuten +ruumiiltaankin heikko miekan mittelöihin; hänen nuoremmat veljensä +sitävastoin kasvavat pyssyjen, miekkain ja hevosten seurassa. + +-- En sitä moiti, me tarvitsemme aatelistomme joukossa yhtä hyvin +kirjamiehiä kuin miekkamiehiä. -- Ja nytkö aijot mennä naimisiin +aatelisneitosen Anna Flemingin kanssa? + +Nuorukainen loi kysyvän katseen isäänsä, hämmästyen tätä omituista +kysymystä. Sitäkö varten oli hän kutsuttu tänne? Mitä hänestä siis +tahdottiin? -- Hän ei saanut sanaakaan herttualle vastatuksi, ennenkuin +isänsä vielä rohkasi häntä, hiukan leikkisästi virkkoen: + +-- Kerro vain avomielisesti, mitä suuria tuumia sulla on tekeillä, +herttuaa huvittavat sinun naimisaikeesi. -- Kaarlo Horn oli varma, että +hänen poikansa väittäisi leikiksi koko lemmenunelmansa ja kummastui sen +vuoksi suuresti, kun nuori Henrik nyt rohkeasti nosti päänsä pystöön ja +virkkoi: + +-- Toivoni olisi todellakin saada omakseni tämä nuori neitonen ja, jos +isäni antaa luvan, olen koettava onneani. + +Herttua katseli voitonvarmana Kaarlo Hornin hämmästystä. + +-- Kuten näet, poikasi aikoo mennä naimisiin, ja juuri neiti Flemingin +kanssa, lausui hän Hornille. -- Ja minkälaiset sulla on toiveet? kysyi +hän taas nuorukaiselta. + +-- Niin, minä tiedän, että toiveeni eivät ole suuret, vastasi Henrik +hiukan surumielisesti. + +Herttua hymähti ystävällisesti: + +-- Vai tiedät sen, tuli ja vesi ei sula helposti yhteen. No hyvä. +Haaveksi sinä vain ja koeta onneasi, vaan jos se pettää, hae lohdutusta +kirjoistasi. Jos miekkamies olisit, tarjoisimme sulle paikan +vartioväessämme, vaan nyt odotamme siksi, kunnes sinusta kasvaa apumies +ajattelemisessa, kuten isästäsi. Hyvästi nuori mies. + +Nuorukainen poistui vielä hämmästyksensä vallassa, ja hänen mentyään +virkkoi herttua Kaarlo Hornille, ikäänkuin leikkipuheen jälkeen +kääntyen tosiasioihin. + +-- Ja nyt, Horn, luokaamme vielä silmäys tämän päivän tapahtumiin, niin +ettei meitä millään odottamattomuudella hämmästytetä. Meidän on +pidettävä huoli, että kaikki tekevät velvollisuutensa, -- rakas +veljenpoikamme etupäässä. + +Sittenkuin kuningas vihdoinkin oli ilmoittanut suostuvansa säätyjen ja +herttuan kaikkiin vaatimuksiin, olivat hänen kruunajaisensa nyt tänään +määrätyt pidettäviksi Upsalan tuomiokirkossa; -- kuninkaan oli +vannottava valansa ja kansan tunnustettava hänet hallitsijakseen. Vaan +kun Sigismund niin kauan oli vetänyt vastaköyttä, koettaen avata +perintövaltakunnassaan väyliä katooliselle uskolle ja paavin +vaikutukselle, jonka harras tunnustaja hän itse oli, oli peljättävä, +että hän vielä viime hetkessä koettaisi joillakin verukkeilla peräytyä. +Huhuja siitä oli myös ollut liikkeellä. Mutta herttualla oli nyt valta +käsissään ja hän päätti tarkasti valvoa, että kaikki lupaukset +tulisivat täydellisesti täytetyiksi. Kuninkaan oli ne valallaan +vahvistettava, sitten hänellä ja kansalla oli jotakin, mistä kiinni +pitää. Hornin neuvosta päätti hän nyt myös antaa Flemingin edelleen +esiintyä kaikessa arvossaan kruunausjuhlassa kuninkaan lähimpänä +miehenä, koska hänen vaikutuksensa sentään oli vaarattomampi kuin +kuninkaan katoolisten seuralaisten. Suunniteltuaan tarkalleen kaikki +antoi herttua käskyn koko suurelle seurueelleen valmistautua +loistavassa saattokulussa ajamaan kaupunkiin, ensiksi linnaan ja sieltä +saattamaan kuningasta kirkkoon. + +Tunnin kuluttua herttuan seurue jo olikin matkalla kaupunkiin. Runsas +varustusväki seurasi edessä ja takana ja komeana ajoi herttua +puolisonsa rinnalla muhkeassa reessä saaton etupäässä. Vaan seuraavassa +reessä istui Kaarlo Horn nuoren poikansa rinnalla ja tässä reessä +jatkettiin nyt isän ja pojan välillä keskustelua siitä nuorukaisen +lemmentuumasta, jonka herttuan käsky nyt äsken vasta oli isällekin +oikein ilmeiseksi paljastanut. He olivat kotvasen aikaa ajaneet ääneti, +kun Kaarlo Horn virkkoi pojalleen: + +-- Sinä olet kiinnittänyt ajatuksesi nuoreen neiti Flemingiin +vakavammin kuin minä olin luullutkaan. Etkö ole ajatellut, että +tällaisen liiton aikaansaaminen on tuiki vaikea sukujemme suhteisiin +nähden? + +-- Olen sitä ajatellut, isä, vaan en ole pitänyt esteitä +voittamattomina, vastasi nuorukainen hiljaa. -- Mutta herttua, -- +tahtooko hän estää minua saamasta Anna Flemingiä omakseni, vai miksi +hän minulta asiaa kyseli? + +-- Herttua katselee asiata omalta kannaltaan, valtiolliselta, pelkää +Hornein ja Flemingein lähestyvän toisiaan. Se pelko on turha: mikään +ystävyys tai liitto ei solmiunnu koskaan meidän sukujen kesken. Eikä +herttua sentään luullakseni tule suoranaisesti asiaan puuttumaan. Mutta +sinä olet nuori, et tunne mitä on tapahtunut minun ja Klaus-herran +välillä, et, kuinka vanhat ja syvät ovat riitamme juuret, -- taikka +olet unhottanut, mitä olet tuntenut. Ja ehkä on se sulle onnellista. +Vaan sittenkin, -- vaikka tyttö onkin vain Klaun veljentytär, +voitaisiin tuollaista liittoa pitää meidän nimelle nöyryyttävänä. + +Nuori Horn oli hetkisen ääneti isänsä lopetettuaan lauseensa. Hänen +päässään liikkui tuumia, joiden esittämistä hän vielä epäili. Ja +varovasti hän virkkoi: + +-- Pahoin on hän teitä kohdellut, isä, tiedän sen, ja tiedän myös, että +meidän sukumme käyvät eri uria. Vaan sittenkin, isä, eikö tuollainen +lähestyminen voisi olla hyödyllinenkin, -- ovathan molemmat suvut +suomalaisia...? + +Kaarlo Horn käännähti hiukan reessä ja katsoi kummastuneena poikaansa. +Suomalaisia ... mistä hän sen sanan oli saanut suuhunsa? Hän on ollut +siellä kotona suomalaisten seurassa, -- liikkuuko siellä nykyjään +sellaisia mielikuvia...? Suomalaisia, -- mutta sittenkin, poika on +oikeassa, suomalaisiahan he olivat molemmat. Ja epäilemättä olisi +olojen varmistumiselle ja rauhalliselle kehitykselle eduksi, jos he +suomalaiset edes voisivat lähestyä toisiaan ja ymmärtää toisiaan. Vaan +olisiko se mahdollista? + +Niitä hän mietti katsellen tutkivasti poikansa silmiin, jotka olivat +niin vakavat ja pyytävät. Ja hän virkkoi: + +-- Se voisi olla hyödyllistäkin, epäilemättä, -- jos se olisi +mahdollista. Vaan jos minäkin voisin unhottaa entisyyden, olisi +sellainen yritys luultavasti turha. + +Nuorukaisen katse kävi alakuloiseksi. + +-- Ettekö siis, isä, voi tehdä mitään minun onneni eduksi? + +-- Onnesi, poikani, kaikkihan tahtoisin sen eduksi tehdä, enkä suinkaan +kiellä sinua tavottelemasta Anna Jaakkimantytärtä omaksesi. Mutta +suoranaisesti en voi minä esittää asiaasi Flemingille, -- minun täytyy +jättää sinut yksin onneasi tavottelemaan. Jos onnistut, olen valmis +puristamaan marskin kättä sukulaisena, ystäviä meistä ei koskaan tule. + +-- Mutta te annatte suostumuksenne, isä? kyseli nuorukainen nyt +rohkaistuna. + +-- En kiellä sinua, mutta muistutan vielä, että vaikeudet ovat sulla +monet. Herttuakaan ei tuota liittoa suosi, se on huono enne sekin. Entä +marski? Vaan koeta onneasi, poikani, hetki voi nykyjään olla +edullisempi kuin muulloin, jätän sulle täyden vapauden. + +Saattoseurue oli jo saapunut kaupunkiin ja ajoi kunnaalla olevaa +kuninkaallista linnaa kohden, jonka edustalla jo ääretön ihmisjoukko +tunkeili juhlallisuuksien alkua odottamassa, ja jonka ympärillä, +linnamäellä, koko kuninkaan ja herttuan kaupungissa oleva sotaväki oli +riviin asetettuna. Ruhtinaalliset henkilöt ja aatelisherrat nousivat +reistään, astuivat satulaan ja lähtivät ylös linnaan, asettuakseen +siellä kukin hänelle määrättyyn paikkaan kuninkaan seurueessa, vaan +nuoriso ja naiset jäivät ulkopuolelle ja saivat ainoastaan etäämmältä +katsella kruunajaisiin lähtevää komeaa juhlasaattuetta. Siinä erosi +Hornkin pojastaan, joka jäi väkijoukkoon seisomaan syvälle mietteihinsä +vaipuneena. Hän tunsi, että hänen täytyi nyt kohta toimia, toimia +itsenäisenä ja omin päin ja se häntä huoletti, mutta samalla se häntä +rohkasikin. Hänen täytyi esiintyä miehenä ja tahtoi olla mies... + +Vaan linnan pihalta kuului jo soiton säveleitä ja kohta lähti sen +väljästä portista komea saattoseurue lappamaan ulos kadulle, joka +linnasta aina tuomiokirkkoon asti oli havunoksilla peitetty. +Ensimmäisenä ratsasti osasto kuninkaan komeinta, puolalaista +henkivartioväkeä, pulskia miehiä, kookkaita hevosia, tehden tilaa +tungeskelevassa väkijoukossa, jota tien varrella riviin asetettu +jalkaväki ei jaksanut pitää alallaan. Jalan astuen, muhkeissa +pukimissa, tulivat sen jälkeen valtioneuvoston jäsenet yksitellen ja +perättäin kantaen silkkipatjoilla kuninkuuden ulkonaisia arvomerkkejä: +kruunua, valtikasta ja valtaomenaa. Mutta juuri kuninkaan edessä, hänen +lähimpänä miehenään, asteli Klaus Fleming, valtakunnan marski, kantaen +kultaista valtakunnan miekkaa korkealla näkyvissä. + +Väljään, valkoseen vaippaan puettuna ratsasti kuningas kullatulla +loimella peitetyllä ratsulla henkivartio-osaston seuraamana. Hän koetti +istua siinä jäykän ja varman näköisenä ja huolettomana katsoa ympärillä +aaltoilevaa väkijoukkoa, mutta hänen elottomat kasvonsa olivat +tavallistakin kalpeamman näköiset ja hänen silmänsä pälyilivät +ehtimiseen rauhattomina ympärilleen. Sigismund teki tuossa sen +vaikutuksen, kuin hän epäillen olisi lähtenyt ottamaan päähänsä +perintövaltakuntansa kruunua. Hänen jälessään ajoi kuningatar vaunuissa +hovinaistensa seuraamana, -- he näyttivät kaikki viluisilta ja +turvattomilta tässä pohjolan talvisessa kylmyydessä. + +Mutta sitten tuli Kaarlo-herttua seurueineen ja tämä ryhmä teki paljo +muhkeamman vaikutuksen kuin itse kuningas lähimmässä ympäristössään. +Herttua ratsasti valkosella ratsulla, jota hän ohjasi kultasilla +suitsilla ja itse oli hän puettu punaiseen vaippaan, joka oli edestä +auki, jättäen näkyviin valkoisen ihopuvun. Hänen joukossaan olivat myös +ulkomailta kruunajaisiin tulleet ruhtinaalliset henkilöt ja +taajalukuinen hovikunta päätti saattokulkueen. + +Verkkasessa marssissa kuljettiin niin tuomiokirkkoon saakka. Sen +portilla auttoi Klaus Fleming kuninkaan alas satulasta. Vaan kuningas +piti vielä hetken marskin kättä omassaan ja katsoi häntä melkein +hätääntyneenä. + +-- Sinä puolustat siis ehdottomasti, että minun on vannottava kaikki, +kuiskasi hän marskille. + +-- Kaikki. + +-- Vaan ... vaan minä en voi sitä valaa pitää. + +-- Teidän majesteettinne on annettava ja pidettävä valansa, se on +yksinkertainen neuvoni. + +Levottomana seisoi siinä heikko kuningas, koettaen turhaan saada tuolta +voimakkaalta apulaiseltaan tukea tuumalleen vieläkin peräytyä +tekemistään lupauksista. Häntä olivat katooliset neuvonantajansa +kehottaneet vielä viime hetkessä jättämään muutamia kohtia +valankaavasta pois ja siltä varalta, että hänen sittenkin pakosta +täytyisi vannoa kaikki, oli paavin lähettiläs jo ennakolta päästänyt +hänet tuosta valastaan ja vannottanut hänellä katoolisten edessä uuden +valan, että hän avaisi valtakuntaansa tien paavin uskolle. Tässä tunsi +heikko kuningas, joka kumminkin totuutta tavotteli, olevansa vaikeassa +välikädessä: hänen täytyi tehdä aivan ristiriitaiset valat, tehdä väärä +vala kumminpuolin tahansa, joko kansalle taikka uskonheimolaisilleen. +Hän oli itse antautunut tuohon umpimutkaan, vaan kärsi siitä nyt +äärettömästi. Eikä mitään keinoa ollut päästä siitä vapaaksi; turhaan +hän viime hetkessä vielä kääntyi luotettavimman tukensa, Klaus +Flemingin, puoleen. Tämäkin oli järkähtämätön. Klaus Fleming tunsi +kyllä katoolisten vehkeet, edellisenä iltana oli kuningas hänelle +paljastanut koko levottomuutensa, kaikki Malaspinan temput. Niitä ei +Fleming voinut hyväksyä: joko vastarinta tai myöntyminen, oli hän +sanonut, mutta selvä peli, muuten menettää kansa kaiken luottamuksensa +kuninkaaseen ja kuningas menettää parhaimpain miestensä kannatuksen. +Mutta niin oli heikko kuningas kietoutunut vehkeileväin ulkolaisten +pauloihin, että hänen oli niistä enää mahdoton päästä irti. + +Toiset valtaneuvokset saapuivat jo saattamaan kuningasta paikalleen +tuomiokirkkoon, jossa arkkipiispa kohta alotti kruunaussaarnansa, ja +kuninkaan täytyi heitä seurata. Saarnan päätyttyä astui Sigismund +alttarin luo, valtaneuvokset asettuivat hänen ympärilleen ja herttua +seisoi sivummalla hänen edessään. Kovalla äänellä kysyi vanhin +valtaneuvoksista, Eerik Sparre, tahtoiko kuningas vannoa sen valan, +jonka hän nyt koko kansan kuullen oli julkilukeva. Kuningas nyökäytti +myöntyvästi päätään ja nosti, Sparren käydessä sanelemaan valankaavaa, +oikean kätensä pystöön. Heikolla, epävarmalla äänellä toisti kuningas +jälestä valan ja hänen pystöön nostettu kätensä näytti vapisevan. Ja +kun tultiin siihen kohtaan, jossa kuninkaan oli vannottava sulkevansa +kaikki Ruotsin kirkot paavin uskolta, aleni hänen äänensä melkein +kuulumattomaksi ja hänen käsivartensa vaipui alaspäin. Sen huomasi +herttua, astui askeleen lähemmäs ja virkkoi: + +-- Käsi pystöön, teidän majesteettinne! + +Ja Sigismund kohotti taas ikäänkuin suurella ponnistuksella +käsivartensa ylemmäs ja saneli valan loppuun. Ja hikipisarat pursusivat +hänen otsaltaan, vaikka talvinen päivä oli kylmä ja yleisö taaempana +kirkossa viluissaan taputti jalkojaan jäiseen kivilattiaan. Klaus +Fleming astui nyt esiin ja luki suomeksi kovalla äänellä kuninkaan +valan; vielä senkin ajan täytyi Sigismundon pitää kätensä kohotettuna +ja raskaana putosi se alaspäin, kun vala vihdoin oli lopussa. + +Kruunaus toimitettiin kohta sen jälkeen tavallisilla menoilla; mutta +melkein kuin avuttomana ja tietämättä, mitä tapahtui, lepäsi kuningas +jakkaralla polvillaan, sillaikaa kuin arkkipiispa laski kruunun hänen +päähänsä, ja Klaus Flemingin täytyi auttaa kuningasta käsipuolesta +ylös, kun kuningattaren tuli vuoro astua alttarille. Menojen päätyttyä +tulivat ruhtinaalliset ja ylimmät aateliset henkilöt puristamaan +Sigismundon kättä, toivottaen hänelle onnea, ja joku pappi luki +ääneensä sepittämiään onnentoivotusrunoja. Vaan niitä ei kuningas +kuullut, häntä tuntui painostavan tuossa täpötäydessä kirkossa, tuntui +vaikealta hengittää, ja kohta kun tärkeimmät juhlallisuudet oli saatu +loppuun, kiirehti hän ulos ja ajoi henkivartiainsa seuraamana linnaan. + +Linnaan lähti myöskin koko juhlayleisö, ylhäisimmille henkilöille oli +siellä komea juhla-ateria valmistettu, päivä oli näet yhtenä juhlana +vietettävä iltaan saakka. Vaan sillävälin kuin toiset lappoivat sisään +linnaan, erosi Klaus Fleming saattoseurueesta, haki rekensä ja istui +siihen ajaakseen kotiinsa. Hän oli jo väsynyt ja kyllästynyt tähän +narripeliin, hän tahtoi hetkeksikään paeta tuota hajanaista +juhlajoukkoa, tahtoi levätä kotvasen kotonaan. + +Mutta juuri hänen rekeen istuessaan kulki Turun piispa, Eerik +Eerikinpoika Sorolainen, siitä ohi, tervehti marskia ja astui sangen +juhlallisesti aivan hänen viereensä, virkkoen soimaavalla, nuhtelevalla +äänellä: + +-- Kuningas on vannonut, mutta, Klaus Fleming, pitääkö kuningas myös +valansa? + +-- Pitää, jos seuraa minun neuvoani, vastasi Klaus tyyneesti. + +-- Teidän neuvojanne, -- juuri niistä tahtosin omaltatunnoltanne +kysellä. Voitteko vastata siitä, jos kuningas on vannonut väärin, jos +kansa puolestansa, huomatessaan pettyneensä, rikkoo valansa? + +-- Herra piispa, minulla on vastaamista paljosta, ja minä aijon siinä +suhteessa täyttää velvollisuuteni. Hyvästi, herra piispa! + +-- Hyvästi. Vaan muistakaa, mikä rangaistus kohtaa sitä, joka +hallitsijaansa väärin neuvoo. + +Marski ei tuota enää kuunnellut, hän ajoi kotiinsa, heitti väsyneenä +päältään kankeat juhlavaatteet ja viskausi työhuoneessaan patjarahille +puoleksi makaavaan asentoon, vedättäen palvelijallaan saappaat +jalastaan. Kuten tavallisesti hänen väsyksissään ollessaan, rupesi näet +hänen jalkaansa, johon hän Plissovan tappelussa oli saanut haavan, +kolottamaan. Ja hän tunsi mielensäkin niin sanomattoman väsyneeksi; hän +oli ollut masentuneena jo monta päivää, aina siitä saakka, kuin +kuningas oli pakottanut hänet kumartumaan herttuan edessä ja pyytämään +anteeksi, -- se nöyryytys oli marskin ylpeään, jäykkään mieleen tehnyt +syvän haavan. Vaan nyt nuo viimeiset neuvottelut kuninkaan kanssa, nuo +katoolisten jatkuvat vehkeilyt ja kuninkaan tavaton horjuvaisuus ja +epävarmuus, ne kaikki olivat vielä kerrassaan hänet kyllästyttäneet; +parastaan hän oli koettanut ja kumminkin juuri häntä epäiltiin... Hänen +muuten niin tarmokkaat kasvonpiirteensäkin olivat tällä hetkellä +veltostuneet ja hänen silmänsä olivat puoliummessa. Hetkisen levättyään +kutsutti hän Gröningin luokseen. + +-- Mitä uusia, poikaseni? + +-- Posti Suomesta. + +-- En jaksa ruveta sitä nyt lukemaan. Onko siinä mitään erityistä? + +-- Pohjanmaan vouti Erkki Olavinpoika valittaa, että pohjolaiset eivät +tahdo kärsiä linnaleiriä. + +-- Sehän on tavallista. Muuta? + +-- Kirje Sten Finckeltä Peipotista. Pyytää suositustanne saadakseen +Hämeenlinnan komentajan viran. + +-- Kirjoita hänelle ja käske hänen itsensä tulla Ruotsiin. Tätänykyä +minä en suosita ketään. Muuta? + +-- Käkisalmen linnan isäntä valittaa, että venäläiset käyvät +levottomiksi, -- rauhaa olisi kiirehdittävä. + +-- Niin, Käkisalmi, Karjala, se lienee meiltä mennyttä! Ja se on Suomea +sekin... Siihenkö loppui posti? + +-- Ulvilassa ovat talonpojat puolikapinassa, kun papit kieltävät heitä +kirkossa polttamasta kynttilöitä messun aikana. He väittävät siitä +rangaistukseksi nälän ja kaikkinaisten rasitusten vaivaavan maata. + +-- Niin, sitä ne saavat nuo papit aikaan uskonkiihkollaan ja karsimalla +kaikkia vanhoja menoja, joihin kansa on tottunut. Mutta se asia ei +kuulu meihin, pitäköön Ericus Erici siitä huolen, -- vaan hänkin +rakastaa virua täällä Ruotsissa huutamassa sutten kanssa ja syyttämässä +meitä isänmaan pettureiksi! -- Marski lepäsi hetkisen silmät ummessa ja +virkkoi taas tyyneemmin: -- Kuule, minkälainen on jääkeli nykyjään +Suomeen? + +-- Railoja oli ollut Ahvenanmerellä, jalan ja venheitten avulla oli +sanantuoja kumminkin päässyt tänne. + +Kotvasen vielä mietittyään saneli marski verkkaan: + +-- Mitä sanoisit siitä, jos me tehtäisiin herttualle eräs hyvin suuri +palvelus ... jos lopetettaisiin nämä juhlat täällä ja matkustettaisiin +kotiin Suomeen? Mitäs arveleisit? Sukset vain joka miehelle, naiset +vedetään reessä... Hä, mikset vastaa? + +Gröning oli tutkiskellen tarkastanut isäntäänsä tämän verkalleen näitä +puhuessa. Oli jotain tuiki outoa tuossa äänenpainossa ja itse tuumassa +vielä enemmän. + +-- Ja kuka silloin järjestäisi valtakunnan hallitusasiat kuninkaan +poissaoloajaksi? kysyi hän vihdoin. + +-- Järjestäkööt ... kuningas itse ja Kaarlo-herttua ja Malaspina ja +Horn, -- siitä kai syntyy ehyt ja ihana hallitus. Miks'emme voisi +sieltä kotoa, rauhallisesta Kuitiasta, katsella kuinka mainiosti kaikki +tämä järjestyy. + +-- Kuningas ei varmaankaan laskisikaan...? + +-- Kuninkaalla ei ole valtaa meitä pidättää, jos me olemme vanha ja +väsynyt ja vehkeisiin kyllästynyt. Nythän me olemme nöyrtyneet ja +saaneet armon, -- nythän sopii vetäytyä syrjään. Meitä syytetään +valtionkavaltajaksi, me muutumme ehkä sellaiseksi, jos meidän kauan +täytyy tällaisissa oloissa olla kuninkaan neuvonantajana. Nyt jo tahtoo +herttua jättää meidät kätyriensä tuomittavaksi, s.o. hirsipuuhun, ja +meidän oma piispamme uhkaa meitä helvetin rangaistuksella. Ja entä +kuningas-raukka? Herttua ja säädyt kirjoittavat hänelle ehtoja ja +pykäliä hyväksyttäviksi ja pakottavat häntä uhkauksilla niitä +allekirjoittamaan. Ja kuningas kirjoittaa alle ja panee samalla +vastalauseen omaa allekirjoitustaan vastaan, hän vannoo ja vakuuttaa +kansalle kirkossa, ja paavin lähettiläs vapauttaa hänet jo ennakolta +valastaan ja teettää hänellä linnan salasopukoissa vastakkaiset valat +paaville... Tämähän on narripeliä -- ja meitä pakotetaan siinä +ilveilemään mukana! + +Marski oli kiihtyneenä omista puheistaan noussut istumaan, vaan +laskeutui nyt taas makuulleen, painaen päänsä patjoihin. Nuori kirjuri +seisoi hetken miettiväisenä vieressä, vaan virkkoi sitten hiljaa: + +-- Vaan kuinka käy silloin Suomen? + +Marski nosti päänsä patjoista: + +-- Suomen, sanot. Noiden talonpoikain, jotka valittavat ja kapinoivat +ja haukkuvat meitä nokinenäksi ja läskinvarkaaksi, vai noidenko +suomalaisten aatelismiesten, jotka vaanivat, mikä puolue kulloinkin on +voiton puolella, rientääkseen sille »hyvää» huutamaan, -- hyi hitto! -- +Vaan ... vaan sinä olet ehkä sittenkin oikeassa; kaikista huolimatta on +meidän ajateltava Suomea... Ei, nyt minä olen väsynyt, -- viskaa nuo +vällyt minun päälleni, nyt tahdon nukkua, tuumitaan sitten levänneinä +mielinä. Mutta siihen asti ei sanaakaan koko asiasta. + +Gröning lähti varpaillaan ja kunnioittaen poistumaan huoneesta, vaan +kääntyi kumminkin ovella vielä kerran katselemaan makaavaa herraansa. +Näin masentuneena ja väsyneenä ei hän ollut häntä koskaan nähnyt, +nukkuessaankin oli hän tavallisesti varman ja voimakkaan näköinen, +ikäänkuin hänellä unissaankin olisi elänyt sama luja usko ohjelmaansa, +joka johti hänen toimintansa ja määräsi hänen kantansa. Paremmin kuin +kukaan muu, paremmin kuin itse Ebba-rouva, tunsi tämän ohjelman +Gröning, jonka seurassa marski niin usein oli tarinoinut tuumistaan. +»Meidän on sittenkin muistettava Suomea», niihin sanoihin sen ohjelman +ydin jo sisältyikin; vaikka kaikki muu väsyttäisi ja tympäseisi, sitä +ohjelmaa ajaessaan ei hän kesken taitu... + +Gröning ei ollut vielä ehtinyt ulos ovesta, kun tämä aukeni ja Anna +Fleming astui huolestuneen näköisenä sisään häntä vastaan ja kysyi, +oliko marski jo kotona. Gröning viittasi makaavaan vanhukseen. + +-- On, vaan hän on väsynyt. + +-- Väsynyt, setäkö väsynyt? kysyi Anna kummissaan. Silloin liikahti +marski vuoteellaan, syrjäytti vällyn lievettä ja virkkoi hieman +naurahtaen: + +-- Tuleppas tänne, tyttöni. Olisiko se niin kummallista, jos setäkin +kerran olisi väsynyt? Vaan sinä itse, miksi noin olet huolestuneen +näkönen? + +-- Niin, setä, kun siellä on vieras! + +-- Vieras? Kysyykö hän minua? + +-- Ei, vaan, vaan... + +-- Vaan sinua, ahaa, ja siitä olet hätäissäsi. Kuka se on? + +-- Oi setä, mitä on tämä, minä en ymmärrä. Se on Kankaisten nuori +herra, hän on Ebba-tädin luona ja puhuu minusta. + +-- Hän on tullut kosimaan, niinkö luulet? + +-- Setä, setä, onko se teidän tahdostanne, onko siitä mitään päätetty? + +Marski katseli pitkään ja miettiväisenä veljentytärtään. Vaikka Annan +ja hänen kasvatusvanhempainsa välit yleensä olivat olleet kylmänlaiset, +olivat marski ja hänen veljentyttärensä kumminkin oppineet hyvin +ymmärtämään toisiaan; Anna oli aina ihaillut tuota voimakasta setäänsä +ja väliin saanut syvemmältäkin silmäillä hänen tuumiaan ja hän tunsi +hyvin, kuinka katkera viha oli vallinnut Kankaisten ja Kuitian sukujen +välillä. Kun nyt kasvava vesainen Kankaisista lähenteli Flemingin +sukua, ei se voinut tapahtua muuta kuin marskin suostumuksella, -- +Klaus Fleming luki tytön huolestuneista silmistä hänen tehneen +tällaisen johtopäätöksen. Mutta hänen omissa mietteissään risteili +joukko mielikuvia, jotka niissä ennenkin joskus olivat pistäytyneet ja +häntä miellyttäneet, ja hän viivytti niitä punnitessaan kauan aikaa +vastaustaan. + +-- Minunko tahdostani? Tiedäthän lapseni, ettemme me Hornin kanssa +liikoja neuvottele ja tiedät kai paremmin kuin minä, mistä on lähtösin +Kankaisten nuoren herran käynti luonamme. Vaan jos ajattelet, voit +toiselta puolen oivaltaa, että minulla ei ole syytä ajaa häntä +talostani; tuo lähenteleminen voi päinvastoin olla meille suomalaisille +eduksikin. Meidän asema on tukala, on viime aikoina ollut kireämpi kuin +luuletkaan. Vaan Hornit ovat myöskin suomalaisia: me olisimme +vankemmat, ellemme vetäisi aina aivan eri tahoille. + +-- Kuuluuko tämä käynti todellakin siihen? kuiskasi Anna hiljaa. + +-- Kuuluu ja ei, -- sinä kyllä ymmärrät minut. Hornein täytyy joko +tulla puolelleni, taikka kukistua, taikka... No niin, ehkä on tämä +kaikki turhaa kuvittelua, satua... Vaan miksi noin vapiset, etkö suosi +nuorta Hornia, vai ... vai...? Niin, sen ikävän jutun, joka +Strömsholmassa tapahtui, se on sinun jo täytynyt unhottaa? + +Anna ei vastannut mitään, hän seisoi uunin kupeeseen nojautuneena +setänsä vieressä ja katseli tätä aivan säikähtyneillä silmillä. Vaan +marski painautui takasin makuulleen ja jatkoi välinpitämättömämmin: + +-- Niin, minun kantani nyt tunnet, asiaan en sekaannu. Mene sinä +vieraasi luokse ja kohtele häntä niinkuin sinun tulee. Minä tahdon +levätä, iltapuolella meidän kaikkien taas täytyy olla linnassa +juhlimassa. + +Ukko vetäsi vällyt korvilleen ja nukkui jo tuokion kuluttua. Anna hiipi +verkalleen ja hiljaa pois setänsä huoneesta mennäkseen suureen +arkihuoneeseen, jossa Ebba-rouva piti seuraa vieraalle. Vaan eteisessä +hän pysähtyi, hän ei voinut mennä sisälle, hänen täytyi koota +ajatuksensa, valmistautua ehkäisemään sen vaaran, joka uhkasi turmella +hänen onnensa. Oliko tämä tosiaankin mahdollista, hän ei sitä vieläkään +voinut ymmärtää: liittyvätkö toisilleen vihamielisimmätkin harrastukset +yhteen, ruhjoakseen hänen unelmansa pirstaleiksi? Ja pitikö hänen +uhrata oma onnensa tuota liittymistä palvellakseen -- ei, tässä on joku +erehdys, tämän asian täytyy luonnollista tietä selvetä. Nuoren Hornin +täytyy tulla huomaamaan, että hän juoksee sopimattomilla asioilla... +Vaan miten? Oi, jospa hän saisi tavata sulhonsa, jota hän ei ollut +sittenkuin Strömsholmassa nähnyt. Mutta siihen asti: täytyy olla luja! + +Vieras viipyi kauan Ebba-rouvan luona ja ahdistetuin mielin odotti Anna +etuhuoneessa. Oven takaa hän kuuli kappaleita sisällä olevain +keskustelusta. Ebba-rouva kuului siellä selittävän, että +kysymyksenalainen asia on tavallisuuden mukaan omaisten ja holhoojain +kesken sovittava, mutta hän ei uskonut, että Klaus-herra puolestaan +panisi vastaan, jos Anna itse suostuisi. + +-- Te epäilette sitä? kuului nuorukainen kysyvän. + +-- En tiedä, nuorilla on usein omia tuumiaan ja on niitä ollut +Annallakin. + +-- Ah, hänellä on siis...? + +-- Vaan ne ovat mahdottomia tuumia ja sellaiset ovat tavallisesti +helposti mielestä huuhdottavissa. Valloittakaa hänet, voittakaa hänet, +se on varmin keino, -- ja tuskin vaikeakaan... + +Anna kuuli tuon keskustelun ja se häntä melkein rohkaisi, -- hän +vannoi, että se tie tulisi Hornille olemaan vaikea ja mahdoton. Vaan +vieras teki jo lähtöä, Ebba-rouva saattoi häntä eteiseen, jossa he +tapasivat Annan. + +-- Tämä jalosukuinen nuorukainen on tehnyt sinulle, Anna, hyvin +kunnioittavan tarjouksen, virkkoi silloin Ebba-rouva. -- Hän pyytää +sinua puolisokseen, -- saat nyt miettiä tätä ehdotusta. Kenties käy +kumminkin niin, ettei täällä Ruotsissa, näinä levottomina aikoina, +ehditä mitään lopullista päättää, vaan onpa teillä molemmilla aikaa +odottaa, kunnes taas Suomeen saavutaan. + +Siinä seisoivat molemmat nuoret vastakkain, niin sanattomina, niin +ujoina kumpanenkin, vaan aivan erilaiset mietteet risteilivät heidän +mielissään; molemmilla tykytti sydän valtavasti, vaan eri +vaikuttimista, vastakkaisista toiveista. Nuori Horn, johon aamunen +keskustelu herttuan ja isänsä kanssa oli ajanut uuden innon ja +toimintatarmon, oli tehnyt rohkean päätöksen viivyttelemättä ilmaista +Flemingin perheelle aikeensa; ja nähdessään marskin ajavan +kruunauskirkosta kotiinsa, oli hän karaissut luontonsa ja kävellyt +jälestä -- kosimaan. Nyt oli hän jo puhuttavansa puhunut, ujona ja +hämillään oli hän asiansa Ebba-rouvalle esittänyt, ja kun hän nyt oli +lähdössä Flemingin asunnosta, oli hänellä mielestään hyvät toiveet +mukanaan vietävänä. Vanhempain taholta ei tarvinnut kieltoa peljätä ja +tuon tytön, sen hän oli voittava ja valloittava, siitä hän oli varma. +Hän sopersi jotakin toivovansa, ettei Annakaan ollut unhottanut sitä +tuttavuutta, jonka he Suomessa olivat tehneet. + +Vaan Anna oli aivan kuin hätääntyneenä, hänen olisi tehnyt mieli juosta +nuorukaisen luo ja huudahtaa: luopukaa tuumastanne, joka ei voi +toteutua, unhottakaa minut, poistukaa!... Vaan hän ei uskaltanut, sana +ei lähtenyt suusta, hän seisoi siinä ääneti tuskissaan. Ebba-rouva +virkkoi silloin lähtevälle nuorukaiselle: + +-- Tarjouksenne oli Annalle kovin odottamaton, hänen täytyy sitä +miettiä. Mutta teillä tulee kyllä olemaan tilaisuus häneltä siitä +lähemmin kysellä. Hyvästi, Henrik Kaarlonpoika, hyvästi! + +Vieras lähti ja Ebba-rouva saatteli hänet ovelle, vaan Anna jäi vielä +seisomaan paikalleen, katseet maahan luotuina, syvä soimaus sydämmessä: +hän ei ollut tehnyt, mitä hänen olisi pitänyt, hän oli raukkana +jättänyt nuorukaisen mieleen turhia toiveita. Vaan Ebba-rouva tarttui +lempeästi hänen käsipuoleensa ja talutti hänet sisälle. + +-- No, sinä olet niin miettiväinen, Anna. Miksi? Onhan kunniakas +sinulle tämä tarjous, on monta syytä siihen suostua. + +-- Ei täti, ei siitä voi koskaan tulla mitään. + +-- Emme tiedä vielä, se riippuu siitä, miten setäsi voi sopia +Kankaisten isäntäin kanssa. Meidän naisten täytyy alistua ja tyytyä, se +on ollut meidän vanhempain laki, sen olet sinäkin Anna kyllä vielä +parhaaksi huomaava. Mutta sitä sulla on vielä aikaa miettiä. Nyt on +riennettävä pukeutumaan, meidän on ajoissa jouduttava linnaan, ensiksi +turnajaisiin ja sitten tanssiaisiin. Kas niin, iloiset kasvot nyt vain +tyttöni! + +Pukuhuoneeseen meni Anna, valikoi esille niitä hienoja juhlavaatteita, +joita hänellekin erityisesti näitä kruunausjuhlia varten oli teetetty, +ja ryhtyi pukeutumaan. Vaan sitä tehdessään unhottui hän usein pitkäksi +hetkeksi mietteihinsä istumaan, kädet syliin vaipuneina. Sitä hän siinä +mietti, missähän lie se hilpeäkatseinen nuorukainen, jolle hän niin +täydellä innolla ja lämpösellä kädellä oli sydämmensä luvannut. Ei hän +epäillyt itseään, ei hetkeäkään, vaan sitä hän surumielin ajatteli, +minkälaisiin ikävyyksiin ja nöyryytyksiin tapausten kehitys hänet vielä +vieneekin, ennenkuin hän vihdoinkin onnensa tapaa. Olihan hän tyytynyt +niin vähään, ainoastaan kipenettä rakkautta hän elämältä vaati, vaan +juuri hänelle piti tämänkin vähän, jota hän niin hartaasti ikävöi, olla +niin lujassa ja maksaa niin paljo. + +-- Vaan maksakoon vaikka mitä, minä tahdon sen itselleni voittaa, +virkkoi hän vihdoin ryhtyessään päättävästi viimeistämään pukuaan, -- +minä olen myöskin Flemingin sitkeää sukua! + +Kohta olivatkin marskin hevoset odottamassa portaitten edessä ja Klaus +ajoi ennen pitkää perheineen linnaan, jonne kaikki juhlassa olevat +Ruotsin ja Suomen aateliset, hengelliset mahtimiehet ja aatelittomain +säätyjen edustajat olivat kutsutut katsomaan turnajaisia, joita +kruunauksen johdosta vanhaan keskiaikaiseen malliin oli toimeenpantu +linnan väljällä pihalla. Vaikka ruudin käytäntööntulon jälkeen raskaat +rautavarustukset ja niiden mukaiset aseharjoitukset jo olivat joutuneet +käytännöstä pois, vietettiin kumminkin vielä silloin tällöin suurten +juhlain aikana vanhalta muistilta tuollaisia keskiaikaisia leikkisotia, +joissa aseiden loisto, kilpien kiilto ja kypärätöyhtöjen huojunta +viehätti silmää, ja sellaista oli nyt Upsalan linnanpihallakin +nähtävänä. Ruotsissa ei tällaisia leikkisotia kumminkaan pitkiin +aikoihin oltu pantu toimeen, itse turnaustaitokin oli jo unhottunut ja +olivat nyt turnaajat tätä juhlaa varten olleet erityisesti +harjoitettavat; mutta sittenkään niistä ei oltu saatu aivan taitavia +ammatissaan. Sitävastoin oli turnajaisiin ilmoittautunut eräs +puolalainen ratsumies, joka jo nuorena oli tämän taidon oppinut, ja +vaikeudetta hän siis voitti ruotsalaisia turnareita toisen toisensa +perästä. Siitä kävi taistelu jännittäväksi ja mielet kiihtyivät +katsojain parvilla. Ruotsalaiset pitivät häpeänä ja loukkauksena, että +kaikki palkinnot lankesivat tuolle yhdelle puolalaiselle, joka aina, +sysättyään uuden vastustajan satulasta, itserakkaana astui katsojain +parven edustalle kumartamaan ja vastaanottamaan hovinaisilta +seppeleitään. Saapuvillaolevat puolalaiset sitävastoin olivat +innoissaan ja laskettelivat ääneensä pistosanoja ruotsalaisista. + +Mieliala kiihtyi, kuta useammat parit esiintyivät areenalla. Aina kun +uusi pari ratsasti esiin ja asettui taisteluasentoon, hyökkäsi parvella +oleva yleisö lähemmäs reunaa paremmin nähdäkseen. Istuinpaikkoja ei +riittänyt kaikille, toiset, varsinkin nuoremmat miehet, tungeskelivat +käytävillä ja penkkien välissä. Kun uudet turnarit siis hyökkäsivät +vastakkain, syntyi parvella liikettä ja hälinää, jota aina, kun +puolalainen oli suistanut uuden vastustajan, seurasi nurinaa ja +vihellystä toisilta, ja hyvähuutoja toisilta tahoilta. + +Metelöiväin nuorten ruotsalaisten junkkarien joukossa tungeskeli siellä +parvella myöskin herttuan kamaripalvelija Hieronymus Birckholtz, joka +oli seurannut herraansa näihin juhliin. Mutta hän ei tällä kertaa +paljoa välittänyt turnajaisten menosta, hänellä oli toiset metkut +mielessään hyöriessään siellä toisten joukossa. Jo alussa oli hänen +hakeva silmänsä erään etupenkin päästä keksinyt Anna Jaakkimantyttären, +jota hän ei ollut tavannut sittenkuin Strömsholman pidoissa, ja hänen +pyrintönsä oli nyt koettaa väkijoukossa päästä tuon penkinpään +tienoille, edes ohimennen ja varkain saadakseen suihkasta pari sanaa +kaipaamalleen neitoselle. Näissä pyrinnöissään hän ennen pitkää +onnistuikin -- koko yleisön huomio oli kiintynyt areenalle -- ja sai +salavihkaisella merkillä heitetyksi tervehdyksen tytölleen, jonka +silmät siitä kirkastuivat. Kohta seisoi hän turnajaisista jännittyneen +yleisön keskessä Anna Flemingin selän takana ja sai kuiskatuksi: + +-- Me voimme huoletta hetkisen tarinoida, kukaan ei meitä huomaa. Nyt +ovat toiveemme taas paranneet, mulla on mahtava puhemies, herttua aikoo +puoltaa liittoamme. + +-- Oi jospa se auttaisi, vaan isosti sitä epäilen. Meillä on käynyt +vieraita juuri tänään. + +-- Ketä? Nuori Horn -- ahaa, hän on saanut asiasta vihiä... + +Vaan keskustelu katkesi siihen, kun parvelta taas rupesi kuulumaan +kiihkeitä, äänekkäitä huutoja: »Hän härnää meitä, tuo konna!», huusivat +ruotsalaiset, ja puolalaiset kiljuivat: »oikein, suista vielä yksi!» +Puolalainen turnari oli näet areenalla suistanut viimeisen ruotsalaisen +vastustajansa ja astui taas komeillen esiin haastamaan ottosille ketä +tahansa vielä haluttaisi hänen kanssaan kamppailla. Ei tullut ketään ja +parvella kävi ruotsalaisten nurina ja puolalaisten ilkunta yhä +äänekkäämmäksi. Vaan yhtäkkiä suhahti sitten kuin humina yli katsojain +rivien ja täydellinen äänettömyys vallitsi samasta tuokiosta parvella. +Uusi turnari oli totellut puolalaisen haastetta ja ratsastanut aituuden +sisäpuolelle. Suurimmassa jännityksessä tarkastelivat kaikki katsojat +alas hiedikolle: tämä uusi turnari oli aivan outo henkilö, ei kuulunut +niihin, joita turnajaisia varten erityisesti oli harjoitettu. Kukahan +oli tuo outo, rohkea mies ja mitenkähän hän mahtoi onnistua? -- +heikolta ja hintelolta hän näytti! Halveksuen kohotti voittoisa +puolalainen hänelle olkapäitään, asettui välinpitämättömänä +hyökkäysasentoon ja ojensi peitsensä. Katsojat pidättivät hengitystään, +niin jännittävä oli hetki. + +Vaan nuori junkkari, joka tytön selän takana oli saanut paikan, ei +katsellut areenalle päinkään, hän nojautui alaspäin ja kuiskasi: + +-- Ja minkälaisen vastauksen sai Henrik Kaarlonpoika käydessään +Flemingin perheessä? + +-- Häntä ilmeisesti suositaan, siinä on kai valtiollisia harrastuksia +mukana. Setääni hän ei tosin tavannut, vaan jommoisillakin toiveilla +hän läksi, enkä saanut minäkään niitä häneltä riistetyksi. + +-- Hm, tosiaankin, puhemieheni täytyy nähtävästi viipymättä ryhtyä +toimeensa. Vielä kai ei mitään varmaa ole päätetty? + +-- Ei, asia on lykätty, kunnes tullaan Suomeen. + +-- Hyvä, siksi ehtii paljo tapahtua. + +Taas liikahti jännityksessä odottanut katsojajoukko parvella ja sen +joukosta kuului hämmästyshuutoja ja kehotuksia. Ratsastajat olivat +peitset ojossa karauttaneet vastakkain; puolalaisella oli tulinen +vauhti ja siltä näytti, että tuo hento vastustaja jo sillä ensi +yrityksellä oli tuomittu kaatumaan. Vaan juuri kun hyökkääjän peitsi +oli hänet tapaamassa, sujautti hän notkealla liikkeellä vartalonsa +syrjään ja puolalainen oli iskeä keihäänsä vastassa olevaan +rakennukseen. Tämä jo ruotsalaisia innosti ja he huusivat +kehotushuutoja notkealle turnarille. Uusi asento, uusi hyökkäys. Nyt on +oudolla turnarillakin täysi vauhti; hän nojautuu eteenpäin satulassa, +niin että puolalaisen peitsi ainoastaan hipasee hänen olkapäätään, vaan +hänen oma sysäyksensä sattuu puolalaista niin taitavasti kylkeen, että +tämä horjahtaa, on menettää peitsensä ja sitä tapaillessaan suistuu +suulleen satulasta. + +Ääretön riemuhuuto kajahtaa ruotsalaisten taholta katsojain parvelta, +käsiä taputetaan, »Victoriaa» huudetaan: ylpeä puolalainen on sittenkin +nolattu, siellä hän seisoo maassa tavotellen hevostaan, hennon +vastustajan tanakasti istuessa satulassa. Kuka on tuo voittaja, miksei +hän riisu kypäriään eikä ratsasta esiin saamaan palkintoansa? Hän +lähtee jo peitettynä ratsastamaan aituuksesta ulos, -- ei, ei, sitä +eivät ruotsalaiset salli, »kypäri pois!» ulvovat he parvelta ja +vartijat areenan portilla palauttavat turnarin takasin pihalle. + +Vaan tämän äänekkään metelin aikana jatkuu kuiskaileva keskustelu +kenenkään huomaamatta tuossa penkin päässä; nuorukainen koettaa siellä +rohkasta neidon lannistuvia toiveita. + +-- Ei ole mitään syytä epätoivoon. Nuori Horn tekee yrityksensä ja kun +hän huomaa sen turhaksi, luopuu hän siitä. Ja olot voivat pian muuttua +meidän eduksi; kun herttua esiintyy minun puolestani, niin marski +tuskin uskaltaa aivan sitkeästi vastustaa, -- hänelle kyllä hankitaan +muuta ajattelemista. + +-- Vaan minä jään taas yksin sinne kauas Suomeen, kuinka jaksan siellä +vastustaa ankaran setäni käskyjä? + +-- Rohkeutta vain tyttöni, ajat paranevat. Minä tulen itse pian Suomeen +varustettuna aateliskirjalla ja myötäjäisillä... + +-- Oi, te ette tunne setääni. + +-- Tunnen tarpeeksi; jos en voita häntä muussa, niin voitan +viekkaudessa. Koko elämäni olen pyhittänyt voittaakseni teidät, minä +tunnen siinä onnistuvani, minun täytyy onnistua! Luottamusta, tyttöni, +sitä vain tarvitaan ja reipas mieli! Haen pian taas tilaisuuden teitä +tavata, -- nyt on aika vetäytyä syrjään. + +Väkijoukko rupesi nousemaan paikoiltaan kiihkeämpänä ja äänekkäämpänä +kuin koskaan; sadatushuudot kuuluivat nyt puolalaisten taholta ja +ilkkumiset ruotsalaisten. Tuntematon, voittoisa turnari oli vihdoinkin +ratsastanut keskelle areenaa ja silpassut kypärän päästään. Yleinen +hämmästyshuuto oli silloin katsojajoukosta kajahtanut: kypärin alta +ilmestyivät nuorteat neidon kasvot ja pitkä naistukka hulmahti esiin +valahtaen haarniskoiduille olkapäille. Ruotsalainen nainen oli siis +voittanut puolalaisten sankarin, -- mikä häväistys näille +jälkimmäisille, mikä tyydytys edellisille! Uteliaina kaikki kyselivät: +kuka oli tuo reipas tyttö? Ei kukaan tiennyt; hän oli jo ratsastanut +areenalta pois ja hävinnyt. + +Vaan aika oli kiirehtiä sisälle linnaan, jossa juhlallinen illanvietto +oli toimeenpantu; juhlasaatossa lappoi jo yleisö sinne. Annakin löysi +Ebba-rouvan ja setänsä, joista hän turnajaisiin tullessaan oli jäänyt +vähän syrjemmäs istumaan, ja heidän rinnalla hän käveli linnan suureen +saliin, jossa itse kuningas Södermanlannin herttuattaren kanssa juuri +alotti illanvieton hienolla, tasaisella ja hyvin aistikkaalla +puolalaisella tanssilla, jommoiset jo siihen aikaan alkoivat tulla +tavallisiksi Ruotsinkin ylimmissä piireissä. Ja toiset, ruhtinaalliset +henkilöt ensiksi, sitten muut, seurasivat jälestä juhlallisesti, +kaavamaisesti, äänettömästi. + +Täysi sovinto tuntui taas vallitsevan kuninkaan ja hänen setänsä +välillä ja siltä näytti, että he sydämmellisellä seurustelullaan nyt +oikein tahtoivat osottaa, kuinka valtakunta taas pitkistä ajoista oli +saanut ehyen hallituksen ja kuinka riitaisista kysymyksistä ja +väittelyistä lopuksikin oli päästy hyvään ja kaikkien toivomaan sopuun. +Mutta myöskin linnan sivuhuoneissa, jonne aateliset ja muut ylhäiset +vieraat, molempiin puolueisiin kuuluvaiset, olivat sijoitetut, vallitsi +tavallista sovinnollisempi mieliala, jopa hyvinä ystävinä keskustelivat +siellä toistensa kanssa nuo vastakkaisten puolueiden miehet, jotka +vielä muutamia päiviä ennen olivat olleet valmiit miekka kädessä +hyökkäämään toisiaan vastaan. Tosin juteltiin vähäpätöisistä +arkiasioista, arkoja kohtia varoskeltiin, mutta salaviittauksia ja +ivallisia letkauksia, jotka noina valtiollisten kinastusten aikoina +olivat niin tavallisia, ei tänään kuulunut. Yhteisiä maljoja juotiin, +ja niihin ottivat kaikki osaa, niin vanhukset, jotka istuivat pitkäin +pöytäin ääressä, kuin nuoremmat, jotka seisoivat seinänvierustoilla ja +ovipielissä. Oli kuin yhteisestä sopimuksesta olisi päätetty ainakin +tämän juhlan ajaksi unhottaa vanhat kinat ja riidat. + +Joukko Suomen herroja oli siten keräytynyt tarinoimaan erään erityisen +pöydän ympärille ja siinä olivat samaan seuraan joutuneet Klaus Fleming +ja Kaarlo Horn. Kauan siitä oli aikaa, kuin nämä Suomen mahtavimpain +sukujen päämiehet näin olivat yhdessä istuneet sovinnollisessa +seurustelussa. Usein he kyllä hovissa ja kuninkaan neuvotteluissa +olivat tavanneet toisensa, mutta silloin aina seisoneet vastakkain ja +vihamiehinä, milloin toistensa syyttäjinä, millon kilpailijoina; eipä +ollut siitä vielä monta viikkoa, kuin Kaarlo Horn oli herttuan ja +kuninkaan edessä julistanut, että kansa vaatii Klaus Flemingiä +tuomittavaksi valtionkavaltajana, -- samaa Flemingiä, joka 4 vuotta +aikusemmin oli Hornille valmistanut teloituslavan. Mutta nämäkin vihan +syyt näkyivät nyt hetkeksi unhottuneen, he mahtuivat nyt hekin samassa +seurassa keskustelemaan. + +Oikeastaan olivat Suomen herrat ryhmittyneet Klaus Flemingin ympärille, +ja se oli hetken merkkiä sekin. Näinä vehkeilyjen aikoina olivat he +näet olleet varsin epävarmalla kannalla, tietämättä kenen joukkoon +olisi liityttävä, ja Flemingiä olivat useimmat kartelleet -- olihan hän +niin yleiseen vihattu. Vaan nyt olivat herttua ja Fleming sopineet ja +taas uskalsivat suomalaiset tunnustaa Klaus-herran johtajakseen ja +luottamuksella kokoontua hänen ympärilleen. Olihan sitäpaitse yksi ja +toinen juhlan yhteydessä saanut läänityksen taikka viran ja tiesi, että +hänen oli siitä Flemingiä kiittäminen. Tulipa Turun piispakin, joka +päivällä vielä antoi Klaulle niin ankaran varotuksen, hänelle +ystävällisesti kättä paiskaamaan, -- hän oli juuri äsken Sigismundolta +saanut vahvistuskirjan Suomen molempain hiippakuntain piispanvirkaan ja +Ericus Erici osasi panna arvoa hyvän viran varmaan omistamiseen. + +-- Teidän korkea-arvoisuutenne ei minua siitä tuomitse? kysyi Fleming +vähän pisteliäästi. + +-- Ei tule tuomita ketään. Iloni on, kun vanhat olot jälleen rupeavat +vakaantumaan. + +Muuten keskustelivat Suomen herrat kotimaansa oloista, kovasta talvesta +ja riehuvasta eläinrutosta, joka siellä näytti hätää asukkaille, +venäläisten partioretkeilijäin hyökkäyksistä, -- kukin kertoi +kuulumisia omalta kulmaltaan. Venäläiset olivat ruvenneet esiintymään +uhkaavina; välirauhaa kesti tosin vielä, vaan se loppui ensi kesänä ja +kaikki olivat sitä mieltä, että se oli muutettava vakinaiseksi +rauhaksi, -- se oli Suomelle aivan välttämätöntä. + +-- Ja raja on silloin käytävä täsmällinen ja varma, että noista +ainaisista rajarettelöistä vihdoinkin päästään, virkkoi Tavast, joka +kotipuolestaan Karjalasta tiesi, kuinka harmillista tuo rajojen +sekavuus oli. + +-- Niin, Karjalasta ja Käkisalmesta siinä tulee riita, huomautti +Fleming päätään puistellen, -- pelkäänpä, että meidän sittenkin täytyy +siitä luopua, vaikka se vaikeaa on. Se on pitkän sodan miltei ainoa +valloitus ja on yhtä Suomea sekin. + +Nyt puuttui Hornkin puheeseen. + +-- Luovutaan siitä, heitetään herran nimessä tuo köyhä +raakalaismaakunta, jotta vihdoinkin valtakunnalle saadaan pysyvä rauha. + +-- Niin, köyhä on Karjala, niinhän on koko Suomi. Mutta täytynee uhrata +tämä osa Suomea, jotta muu Suomi taas pääsisi kostumaan. + +Siitä punousi ensin sovinnollinen keskustelu Flemingin ja Hornin +välillä. Jälkimmäinen myönsi, että oli viime aikoina vieraantunut +kotimaansa oloista, vaan aikoi nyt pian taas tulla Kankaisiin, jota hän +ei niin pitkiin aikoihin ollut nähnyt. Fleming puolestaan väitti jo +tänä yhtenä talvena saaneensa Ruotsista enemmän kuin tarpeeksi ja +hartaasti odottavansa vesien aukenemista, päästäkseen taas laivastoonsa +ja kotiinsa, -- hylkeitä pyytämään ja syömään talkkunaa! Täällä hän +tunsi vanhenevansa ja väsyvänsä. + +-- Sinne se vetää luonto, niinkuin tikan puuhun, jatkoi Fleming sitten +puhettaan suomeksi. Keskustelu oli näihin asti käynyt ruotsiksi, vaan +tuntuipa nyt siltä, kuin olisi jouduttu tutummille, kodikkaammille +aloille, kun taas kaikui oman maan kieli. + +-- Ja kaikkihan me ollaan suomalaisia, jos meitä tuuli missä +väliaikoina ajellee, lisäsi Horn hiukan surunvoittoisesti, muistellen, +kuinka hän tavallaan oli viime aikoina joutunut maamiestensä piirien +ulkopuolelle. + +-- Niin, siitä ei päästä mihinkään, se on veressä. Oli kuin joku +salainen tunne olisi pakottanut nuo vastaisten leirien miehet tällä +hetkellä ystävällisiksi toisilleen ja se teki erittäin hyvän ja +rauhoittavan vaikutuksen läsnäoleviin aatelismiehiin. Juotiin maljat +kotiseudulle ja kun siitä hetken kuluttua taas noustiin jalottelemaan, +kävelivät Horn ja Fleming vielä yhdessä linnan suureen saliin, jossa +tanssia jatkettiin, yhä suomeksi sovinnollisesti keskustellen. Fleming +mainitsi kotitalonsa, Kuitian, nimen ja siihen virkkoi Horn: + +-- Olen vähän unhottanut matkat ja reitit siellä kotona, vaan vanhin +poikani sanoo tehneensä sellaisen havainnon, ettei matka olekaan kovin +pitkä Kankaisista Kuitiaan. + +Fleming katseli hiukan tutkivasti vanhaa vihamiestään ja tämä, sen +huomattuaan, naurahti ja viittasi, selittääkseen sanojaan, saliin, +jossa nuori Horn parhaallaan tanssi Anna Flemingin kanssa. + +-- Kas tuossa! + +-- Niin, sillä tavalla voi taival käydä lyhyeksi, vastasi Klaus-herra +samoin leikillisesti. Näytti siltä, kuin olisi molemmilla tehnyt mieli +sitä keskustelua jatkaa pitemmältikin, vaan luonto ei kumminkaan +sallinut niin paljo heltyä. Hetken he seisoivat ääneti tanssia +katsellen; tuo pari, jota he molemmat silmillään seurasivat, pysähtyi +hetkeksi huokasemaan, vaan lähti kohta taas uudelleen lattialle. +Silloin Klaus-herra virkkoi: + +-- Taas alusta ... olin aikonut jo lähteä kotiin, vaan seurueeni näkyy +olevan kiinni. + +-- Niin näkyy, -- minun laitani on sama. Vaan olkoon meidänkin vuoro +kerran totella nuorisoa. + +Ja vielä kotvasen he siinä ääneti rinnakkain seisoivat. He eivät +huomanneet, kuinka salin alapäästä, ovensuusta, palava silmäpari +vihaten katseli vuoroin heitä, vuoroin lattialla tanssivaa nuorta +paria. Siellä seisoi Hieronymus Birckholtz, tehden havaintojaan ja +punniten niitä. Se, minkä hän näki, oli omiaan lannistamaan hänen +mieltään ja pilkkomaan hänen toiveitaan. Säihkyvänä hänen katseensa +seurasivat sillalla tanssivaa paria, vaan vielä vihasemmin ne +leimahtivat, kun oven puoleen kääntyivät: tuo Flemingin ja Hornin +ystävällinen seurustelu häntä varsinkin arvelutti ja hampaitaan purren +murisi hän itsekseen: + +-- Tuo vielä puuttuisi ... silloin olisi kaikki hukassa! Vaan ei toki, +se ystävyys ei kestä, siitä minä pidän huolen, pidän kautta kunniani. +Pikkusen uutta myrkkyä maljaan, -- ja sitä kyllä saadaan, sitä valuu +itsestään. Kun vain neitosessa sitkeys kestäisi... + +Vaan hetken kuluttua Klaus Fleming jo näkyi kävelevän hakemaan rouvansa +ja Annan ja he lähtivät ajamaan kotiinsa. Heitä Hieronymon katseet +seurasivat. -- + +Vaan marskin kasvoilta oli äskeinen väsymyksen piirre jo aivan poissa, +kun hän huoneeseensa astui, jossa Gröning kirjeitään kirjoitti, ja +reippaasti hän tälle virkkoi: + +-- Ei, Gröning, me emme lähdekään talvikelillä Suomeen. + +-- Sitähän minäkin. Jäät ovat heikot. + +-- Niin, ja meillä on tässä maassa vielä jotakin tekemistä. Jo taas +näyttää siltä, kuin Suomen herrat vielä olisivat suomalaisia. + +-- Joko uskaltavat? + +-- Jo. Ja kunhan tässä minä saan käteni vähän vapaammaksi, niin minä +heidät kyllä pidänkin suomalaisina... Hornkin ... hän on suomalainen +oikeastaan hänkin. + +-- Kaarlo Henrikinpoika? + +-- Niin, taikka hänestä pitäisi tehdä suomalainen! Jos voisi unhottaa +kaikki vanhat ... ei, ei, se on mahdotonta...! -- Marski mietti +hetkisen aikaa ja virkkoi sitten: -- Mitäs siitä ... onhan keinoja! +Enemmän terästä!... Gröning, meidän täytyy Suomessa sotaväkemme +tarpeiksi ottaa pieni apuvero. Kirjoita jo kohta kiertokirje Suomen +voudeille. + +-- Uusi apuvero -- ominpäinkö? + +-- Niin, tietysti, kenen se olisi tehtävä. Kirjoita sinä vain. +»Kiertokirje...» + +Marski saneli illan kuluessa ja yön jo alkaessa vielä useampia +kirjeitä, antaen taas uudella tarmolla määräyksiä Suomen hallinnosta, +esiintyen sen hoitajana ja isäntänä. Hän oli taas entinen, jäntevä, +toimikykyinen Suomen Klaus Fleming. + +Vaan seinän takana, naisten makuuhuoneessa, istui Anna Fleming kauan +vuoteensa reunalla, ja hänen mietteensä olivat, päinvastoin kuin +setänsä seinän takana, alakuloiset ja masentuneet. Hän oli hänkin +huomannut setänsä ja Hornin ystävällisen keskustelun ja suuresti oli se +häntä huolettanut. Puhuttiinko siinä hänestä, päätettiinkö siinä +hänestä, päätettiinkö, ja mitä? Ja linnasta lähtiessään oli hän +väljässä käytävässä nähnyt eräät kasvot, jotka muuten tavallisesti +olivat iloa säteilevät ja rohkasevat, nyt surumielisinä ja synkkinä ja +hän oli jäähyväisiksi saanut katseen, jossa oli, paitsi huolta, +soimausta ja epäilystä. Oi, kuinka hänen olisi tehnyt mieli juosta tuon +syrjästä tervehtijän luo, sivellä pois pilven hänen otsaltaan ja nyt +vuorostaan valaa häneen rohkeutta ja luottamusta... Miksei ollut hän +sitä tehnyt? Niin, hän oli liian heikko ja kykenemätön, hänessä ei +ollut terästä taistellakseen onnensa puolesta, jota nyt kaikki vallat +liittyivät ruhjomaan; -- pitikö hänen siten sittenkin menettää elämänsä +kaihotun unelman...? + +Ja hän painoi päänsä patjaa vastaan ja kyyneleet, joiden tulvaa +ahdistetun mielen tokeet koko päivän olivat teljenneet, lähtivät +ensiksi verkalleen ja sitten yhä rajummin virtaamaan yön yksinäisessä +hiljaisuudessa. + + + + +VII. + +Meren hengessä. + + +Eräänä helteisenä kesäpäivänä elokuun alussa pyrki keveännäköinen +soutuvene sitkeästi vastaseen ulos merellepäin Tukholman +ulkosaaristossa. Soutajat kiskoivat kiinteästi kahdessa hangassa ja +perämies avitti huopaamalla, mutta hitaasti edistyi taival, sillä tuuli +vastasi vinhasti ja mereltä tuleva korkea laineikko puski voimakkaasti +takasinpäin. Peräpuolella venhettä joutilaana istuva, nuori herrasmies +käännähteli väliin kärsimättömänä istuinlaudalla ja rypisteli +kulmakarvojaan; hänellä ei näyttänyt olevan halua eikä malttia kiintyä +ihailemaan saaristoluonnon kauneutta eikä läheisten vesakkorantain +viehkeyttä, hän vain kiukutteli matkan hitaisuutta. Kiire olisi hänellä +ollut, oli epävarmaa, tapaisiko hän enää ollenkaan niitä, joita +tavotteli... Käsi siirrähti toisinaan vaistomaisesti povelle ja samalla +hänellä ruumistakin hiukan puistatti: ehkäpä hän ennätti hyvinkin +ajoissa tuohon kohtaukseen, joka häntä odotti ja arvelutti... Hui, +siitä tulee kai taas ankara raekuuro ja ukkonen... Mutta tulkoon, +rajuilmaa kestää tuokion, sen kyllä jaksaa kärsiä, ja tulos sen +korvaa... Korvaako? No, pian kai se näkyy...! Nuorukainen hyrähti +viheltelemään jotakin iloista, yliopistoajoiltaan muistiin jäänyttä +säveltä, ja kun eivät ajatukset sittenkään vapautuneet noista +huolekkaista mietteistä, heläytti hän täydeksi lauluksi: »Gaudeamus +igitur, juvenes dum su-u-mus». + +Tämä laulelija oli iloinen tuttavamme Hieronymus Birckholtz. Hän oli +taaskin isäntänsä, Kaarlo-herttuan, lähettämänä viemässä kirjeitä +kuninkaalle ja hänen läheisyydessään oleville herroille ja oli äsken +ratsastanut Södermanlannista Tukholmaan, josta hän nyt venheellä jatkoi +matkaansa saaristoon, missä kuningas, lähdettyään jo muutamia viikkoja +sitten Flemingin kuljettamalla laivastolla Ruotsin pääkaupungista +purjehtiakseen Puolaan, vielä viipyi. Sanottiin, että vastatuulet ja +tyynet ilmat viivyttivät kuninkaan laivastoa täällä saaristossa, mutta +arvattiinpa siihen viipymiseen toisetkin syyt. + +Heikon ja horjuvan Sigismundon päivät eivät yleensä olleet kovinkaan +iloiset, niin kuningas kuin hän olikin kahden suuren valtakunnan. +Puolassa hänellä alinomaa oli kestettävänään vaihemielisen ylimystön ja +myrskyisten valtiopäiväin häilyviä, vastakkaisia virtauksia, joita +hänen täytyi noudattaa, jos mieli säilyttää vaalista riippuvaa +kruunuaan, ja miltei vankina eli hän siellä komeihin linnoihinsa +suljettuna levottoman ja vehkeilevän aateliston keskuudessa. Sieltä hän +vuosi sitten oli tullut perintövaltakuntaansa Ruotsiin, tuohon +tyyneeseen, pohjoiseen maahan ja kuninkaalleen vanhastaan uskollisen +kansan keskuuteen, vaan samanlaisiin vehkeisiin, levottomuuksiin ja +nöyryytyksiin oli hän joutunut sielläkin, -- oli väsynyt ja tympeynyt. +Ja nyt oli hän taas matkalla myrskyiseen Puolaan. Eipä ihme, jos hänen +tällävälin oli tehnyt mieli hetkisen vapaudessa hengähtää, syrjässä +juonista ja huolettomana monenlaisista vastustajistaan. Sitävarten oli +hän ankkuroinut laivastonsa Ruotsin ulkosaaristoon, jossa hänellä oli +uskolliset joukkonsa ympärillään ja vapaa meri hengitettävänään. Täältä +hän myöskin saattoi helpommin kuin Tukholmasta, jossa häntä häiritsivät +neuvoskunnan pykälät, herttuan ehdot ja katurahvaan rähinä, säätää +määräyksiä perintövaltakuntansa hallinnosta poissaolonsa ajaksi. + +Kaarlo-herttua ei ollut täällä hänen luonaan, -- hän oli jo keväillä +vetäytynyt herttuakuntaansa huomatessaan, ettei hän kaikilla +kruunausjuhlan aikuisilla ponnistuksillaan ollut saanut mitään +pysyväistä aikaan, katoolisten verkoissa oleva kuningas kun valoistaan +huolimatta kohta taas oli langennut vanhoihin vehkeisiinsä ja +peruutteluihinsa. Mutta herttuakunnastaan pommitti Kaarlo ehtimiseen +kuningasta, neuvostoa ja Flemingiä jyrkillä kirjeillään, varotuksillaan +ja uhkauksillaan, ja hän tiesi, että hänen äänensä etempääkin kuului. + +Tällaisia kirjeitä se oli Birckholtz nytkin viemässä. Venheessä +joutilaana istuessaan otti hän varovasti poveltaan pienen salkun, johon +nuo kirjeet olivat käärityt. Hän tiesi jotenkin tarkalleen, mitä niistä +kukin sisälsi. Tuo suuri kirje kuninkaalle merkitsi sitä, että jos +Sigismund matkustaa Ruotsin rajojen ulkopuolelle, määräämättä setäänsä +valtionhoitajaksi riittävällä valtuudella, ei herttua vastaa +seurauksista. Kirjeessä Kaarlo Hornille, joka myös oleskeli laivastossa +matkalla kotiinsa Kankaisiin, oli käsky seurata tarkoin hovipiirien +vehkeitä ja erittäinkin, mitä toimia ja valtuutta Flemingille Suomen +suhteen annettiin. Ja Klaus Flemingille itselleen oli vietävänä kaksi +kirjettä, suuri ja pieni. Edellisessä oli ankaroita varoituksia ja +uhkaavia kysymyksiä, mitä varten marski oli omin uhin ruvennut +varustamaan Turun linnaa ja ottamaan uusia sotilasveroja, -- sen +kirjeen tarkotus oli pelottaa Klaus-herraa rupeamasta kovin +itsenäiseksi Suomessa. Vaan se toinen kirje, se pienempi, niin, se se +oli se vihanen kipinä, joka poltteli nuoren lähettilään käsiä. + +»Gaudeamus igitur...» lauleli hän taas, mutta mietti sillävälin +käännellessään kirjettä kämmenissään: siitä se on leikki kaukana! +»Juvenes dum su-u-mus...» Hyhym! Oikeastaanhan minun tästä pitäisi olla +iloissani kuin varsan, puhui hän itselleen, sillä minuahan tämä kirje +koskee, koskee tavattoman suosiollisesti ja armollisesti. Herttuallinen +kosimakirje hovipalvelijansa puolesta, mainiot puoltolauseet ja +todisteet, -- mitä muuta voisi toivoa onnensa portaaksi, hitto soi! Ja +nyt olen jo aatelismies niinkuin toinenkin, voin näyttää kilpikirjani +koska tahansa, Flemingin pitäisi olla iloissaan, kun minut vävykseen +saa... Mutta sittenkin: ne marskin kasvot, kun hän tämän lukee...! +»Post jucundam juventutem, post honestam senectutem...» Ne marskin +vihaset silmät, -- tuntuupa kuin selkäpiitäni karmisi...! »Nos habebit +hu-u-u-mus». + +Nuorukainen pisti salkun taas povelleen ja koetti tyynnyttää ja +varmistaa mielensä. Miksipä marski tässä asiassa yrittäisikään +vastustaa herttuan tahtoa, liehän tuo toki siksi viisas, että +tärkeämpäin pyrintöjensä vuoksi myöntyy pikkuasioissa. Onhan asema nyt +aivan toinen kuin Strömsholmassa. Hänen isänsä, vanha Hieronymo, oli +noussut viroissa ja arvoissa, Brandenburgin vaaliruhtinas oli +aateloinut hänet ja hänen sukunsa, jopa kutsunut hänet lakitietoisena +miehenä hallitusneuvostoonsa jäseneksi, -- nuori lähettiläskään ei +ollut enää mikään ulkomainen seikkailija, vaan aatelismies, +ruhtinaallisen neuvonantajan poika, itse ruhtinaan suosikki. Ja +puhemiehenä mahtava herttua! + +-- Ja sitäpaitse, tyttö on minun! hoki hän itsekseen varmuuden vuoksi. +-- Mutta hänet minun täytyy tavata, ennenkuin marskin luo menen, sillä +ei tässä hitto tiedä vielä mitä tapahtuu. No, ehkäpä siihenkin keinot +keksitään. + +Jo pääsi venhe soutamaan erästä suojarantaa pitkin ja siinä sujui matka +sukkelammin. Kun niemen kären ohi päästiin, levisi esiin tyyneempi +salmi ja sen edustalla pienonen selkä, jossa laivasto makasi +ankkurissa, mikä alus levitellen purjeitaan kuivamaan, mikä purjeetonna +keinuen aallokossa. Siinä oli Sigismundon lepopaikka valtiollisten +vehkeiden väliajoilla. Salmen suussa, suojarannalla, kelluili muita +suurempi ja komeampi alus, hollantilainen laiva, joka kuningasta +kuljettamaan oli erityisesti vuokrattu. Siihen antoi Hieronymo ensiksi +ohjata purtensa. + +Tuon suuren kirjeen jättäminen oli helppo tehtävä, ja kohta oli +kirjeentuoja valmis lähtemään kuninkaan laivasta. Vaan hän viivähti +hetkisen, ennenkuin lähti siitä edelleen soutamaan Flemingin +amiraalilaivaan, jonka hän tunsi ulompana selällä. Hän oli jo +tullessaan nähnyt erään niemen liepeellä kirjavia naispukuja ja tähysti +nyt tarkemmin sinnepäin. Aivan oikein, siellä vilahteli pensaiden +välissä neitoparvi, nähtävästi laivastoon kuuluva, joka sinne oli +lähtenyt marjoja poimimaan tai kukkasia keräämään. Hieronymo tiesi, +että kuninkaan mukana laivastossa oli melkein yksinomaa suomalaisia, +koko Suomen aatelisto oli Ruotsista palatessaan perheineen seurannut +Sigismundoa tänne saaristoon ja viipynyt siellä hänen luonaan, ja +hauskasti se kuului aikansa siellä viettäneenkin. Oli pidetty pitoja, +pantu toimeen metsästysretkiä ja huvimatkoja, ikävän talven jälkeen oli +siellä oikein uhasta huviteltu laivoissa ja saarten rannoilla. Joku +sellainen retki kai oli nyt tuollakin, siellä kai saa tyttönsä ensiksi +tavata... Hieronymo istahti itse peräsimeen ja ohjasi venheensä niemen +rantaa kohden. + +Uteliaana pyrähti neitoparvi rannalle katsomaan, kuka sinne soutava +junkkari mahtoi ollakaan, -- ei tunnettu oman joukon väeksi. Vaan +nuorukainen kiepsahti maihin ja rupesi neitosten kanssa pitämään +hilpeää pakinaa. Hän jutteli muka olevansa merirosvo, joka oli tullut +sinne neitosta saaliikseen ryöstämään, mutta sanoi joutuvansa ymmälle, +kenen hän veisi, kun oli noin monta valita, monta kaunista ja viehkeää. +Tytöt nauraa kikattivat ja liehuivat perhosina nuorukaisen ympärillä. +Vaan Hieronymo teki mahtavan liikkeen: + +-- Ei, nyt minun on valittava. Yks, kaks... + +Neitoparvi juoksi nauraen ja ilkamoiden pakoon, mutta yksi jäi +kumminkin seisomaan nuorukaisen luo levottomasti läähättäen ja kysyvin +katsein astuen häntä vastaan. Ja häntä kohtaan Hieronymo kiirehti. + +Vaan tyttöparvi, joka hetkeksi oli lennähtänyt hajaalleen, rupesi heti +taas keräytymään rannalle uteliaasti tirkistellen, kuinka Anna Fleming +oli jäänyt outoa tulokasta puhuttelemaan. Joku tunsikin Hieronymon, +muisti Strömsholman tarinan, ja supatusta rupesi kuulumaan neitosten +laumassa. Vaan nuorukainen nauratti heitä vielä uusilla sukkeluuksilla, +miettiessään keinoa miten saisi kahden puhutella tyttöään. Mutta +samassa ilmestyivät sisempää metsästä pensaan takaa näkyviin ankarat, +närkästyneet kasvot ja vanhanpuoleinen rouva seisoi yht'äkkiä +hihittävän tyttöparven keskessä. Tytöt pyrähtivät taas pakoon ja +nuorukaisenkin sydän hytkähti vähän säikähtyneenä: se oli Ebba Fleming, +joka, ollen mukana neitosiaan kaitsemassa, nyt kiirehti ottamaan +selkoa, mikä susi hänen karitsainsa joukkoon oli hiipinyt. Kohta hän +Hieronymon tunsi ja antaen ankaran katseen Annalle, joka melkein kuin +jähmettyneenä oli jäänyt yhteen kohti seisomaan, viittasi hän häntäkin +poistumaan toisten tyttöjen jälestä. Sitten astui hän uhkaavana nuoren +Birckholtzin eteen, lausuen: + +-- Kuinka on teillä uskallusta lähennellä holhokkiani kaiken sen +jälkeen, mitä on tapahtunut. Eikö ollut Strömsholman häväistys +riittävä, vieläkö hiivitte sala-ampujana hänen ympärillään? Mikä on +tarkotuksenne? + +Hieronymo oli pian toipunut ensi hämmästyksestään ja oli nyt miltei +hyvilläänkin, että oli päässyt kahden Kuitian rouvan puheille. Hän +toivoi toki naistunteiden kieliä väräyttelemällä voivansa hellyttää +Flemingin puolison mieltä suopeammaksi heidän liittoaan kohtaan. Ja +nöyränä, mutta suoraan ja avomielisesti hän vastasi: + +-- Tarkotukseni, se on saada tämä nuori neitonen omakseni. Enkä hiivi +sala-ampujana, rehellisillä keinoilla tahdon häntä tavotella, -- sitä +varten aijon tänään käydä marski Klaus Flemingin puheilla, esittäen ne +suositukset, joita mulla on mukanani. + +-- Mitkä suositukset? Nuori mies, teidän olisi viisainta olla Klaus +Flemingin luo menemättä. Mitä aijotte hänelle sanoa? + +-- Aijon sanoa, että minusta on nyt, sen jälkeen kuin Strömsholmassa +tavattiin, tullut aatelismies, minulla on jo huomenlahjakin +morsiamelleni tarjottavana ja hänen ruhtinaallinen korkeutensa +Södermanlannin herttua itse pyytää minulle tätä nuorta neitosta, jonka +suostumuksen jo kauan sitten olen saavuttanut, -- armollinen rouva, +minä astun luottamuksella ja rohkealla mielellä teidän ja marski Klaus +Flemingin eteen. + +Nuorukaisen reipas, avonainen käytös teki Ebba-rouvaan edullisen +vaikutuksen ja ellei samalla muisto Hornein kanssa solmittavasta +liitosta olisi palannut hänen mieleensä, olisi hänen vastauksensa +Hieronymolle ehkä ollut lauhkeampi. Nyt hän vain nuorukaisen sitkeää +itsepäisyyttä ihmetellen vastasi: + +-- Te jatkatte yritystänne -- ettekä käsitä, että se ei ole ainoastaan +mahdoton, vaan sen lisäksi uhkarohkeakin. + +-- En, armollinen rouva, enkä sitä ajattelekaan. Miksi mahdoton? Teillä +on sydän teilläkin, teidän täytyy ymmärtää asemanne. Mitä sillä +voittaisitte, jos väkisin onnemme estätte? Katsokaa tuota viehkeää +kukkasta, se on vielä niin tuores ja raikas. Miksi soisitte sen +kuihtuvan ja kuoleutuvan -- se kuihtuu, jos siirrätte hennon taimen +maaperään, jota se ei kärsi ja jossa se ei viihdy. Ei, te sen +ymmärrätte, rouva Ebba, kuinka kauniina taimemme kukoistaisi, jos se +saisi vapaasti versoa niin, kuin luonto sen on kasvamaan asettanut. + +Nuorukainen puhui lämmöllä, puhui taivuttavalla, hellyttävällä äänellä, +eikä Ebba-rouva voinut olla häntä mielihyvällä kuuntelematta. +Tosiaankin, hänellä teki mieli tarjota äidillinen, anteeksiantava +kämmen tuolle hehkuvalle puhujalle. Mutta ei, hän ei unhottanut +asemaansa eikä velvollisuuttaan ja hän vastasi kylmästi: + +-- Holhokkini on määrätty toiselle, te häntä ette koskaan voi saada. Ja +minä olen tekevä tehtäväni katsoakseni, ett'ette myöskään pääse +tilaisuuteen ajamaan hänen päähänsä turhia korupuheitanne. Niin -- +toivon teidän poistuvan täältä. + +Veri nuorukaisessa kuohahti, -- hän oli toki luullut voivansa vähän +sulattaa tuota jäätä, hän oli edes rouvassa odottanut tunnetta ja +armahtavaisuutta. Tuo kylmyys häntä ärsytti, hän ei voinut hillitä +kiukkuaan ja koko tulistuneen mielensä kiivaudella hän huudahti: + +-- Hän ei joudu toiselle, se uskokaa, sillä hän on minun! + +Ebba-rouva viittasi kädellään häntä poistumaan. Nuorukainen astuikin +venheensä luo, vaan siinä hän vielä ikäänkuin uhaten kääntyi ympäri ja +vakuutti: + +-- Vaikka virittäisitte kaikki elkeenne, vaikka itse pyhä Pietari ja +paholainen liittyisivät vastaamme, hän on oleva minun! + +Niin huudahdettuaan hän hyppäsi venheeseen, heilautti hattuaan +Flemingin ylpeälle rouvalle, joka siinä rannalla vielä liikahtamatta ja +ikäänkuin mietteihinsä vaipuneena seisoi. Oliko tuossa katseessa +sittenkin jotakin peräytymistä, jotakin toivoa antavaa? Ei, kasvot +olivat kankeat ja kylmät. Ja nuorukainen virkahti soutajilleen: + +-- Ja nyt amiraalilaivaan, nyt Suomen karhun pakinoille! -- Sinne kiiti +venhe nopeasti ja tuokion kuluttua seisoi nuori sanankuljettaja jo +ankaran Klaus Flemingin edessä. + +Virallisena ja värähtämättömin kasvoin hän siinä seisoi sanaakaan +virkkamatta, silmiään räpäyttämättä, sillaikaa kuin marski itsekseen +hienosittain kiroillen luki tuon herttuan ensimmäisen, äkäsen kirjeen. +Kun marski sitten mursi auki toisen, pienemmän kirjeen, vavahti hän +vähän, vaan terästi luontonsa kovaksi. Marski musteni kasvoiltaan tuota +kirjettä lukiessaan ja pari kertaa hänen katseensa jo kirjeestä +kohosivat ja salama singahti niistä nuorukaista kohden. Ja kun hän ehti +erääseen kohtaan, jossa herttua pyysi Flemingiä lähettämään +veljensätyttären hänen puolisonsa Kristiinan hovinaiseksi ja +holhokiksi, silloin pääsi marskilta huudahdus: + +-- Niinkö luulet, parittaja! + +Vaan kirjeen loppuun luettuaan seisoi marski hetkisen ääneti ja vaipui +sitten varsin tyynesti lepotuoliinsa istumaan, heilauttaen kirjettä +kädessään. Sitä vihanmyrskyä, jota Hieronymo oli odottanut, ei +kuulunutkaan ja hän rupesi jo toivomaan, että herttuan puoltosana ja +hänen nuori aateliskilpensä olivat lopuksikin tehneet marskiin +edullisen, vakuuttavan vaikutuksen. Kotvasen kuluttua virkkoi Klaus +Fleming: + +-- Mistä syystä luulet herttuan oikeastaan puuttuneen tähän sinun +kosintahommaasi? + +-- Hänen ruhtinaallinen armonsa kai tarkottaa sekä nuoren neitosen että +minun parasta, vastasi Hieronymo reippaasti. + +-- Ole ilveilemättä, tokasi marski kärtysästi, -- hänkö suotta +puuttuisi meltomielisiin lemmenjuttuihin! Me ymmärrämme kyllä +tarkotuksen, sinä olet ainoastaan välikappale. Vaan sittenkin, sulla on +rohkeutta astua toisen kerran eteeni samalla asialla, -- etkö uskonut +ensi kerralla? + +Marski istui tyyneenä, vaan hänen kulmakarvansa loivat tavallista +paksumman varjon hänen kasvoilleen ja kiihkoa näytti asuvan ankarassa +katseessa. Hieronymo koetti yhä pysyä reippaana vastatessaan: + +-- Teidän armonne lupasi minun tulla, kun olen varustettu +aateliskilvellä ja huomenlahjoilla. Ja suosituksiini luottaen... + +-- Sinä ilveilet liian rohkeasti, nulikka! Jos sinulla olisikin kaikki +muut edut päästäksesi Flemingin vävyksi, pelkkä se seikka, että herttua +puolestasi kosii, tekee sinut mahdottomaksi, -- sitä etkö älyä? Vaan +sinä olet halpa välikappale, mitätön syötti, -- sinuun ei kannata +kiivastua. -- Marski vaipui taas silmäilemään herttuan kirjettä, hänen +nyrkkinsä puristui, hän rutisti sen kokoon. Ja huomatessaan nuorukaisen +vielä seisovat edessään, huudahti hän: -- Mitä viivyt? + +-- Mikä vastaus on minun vietävä herttualle? + +Marski nousi pystöön. + +-- Hänelle vastaan itse. Vaan sinä, herttuan kätyreistä halvin, pane +mieleesi: minun talostani et koskaan naista saa, et orjatartakaan, +niinkauan kuin tämä käsi jaksaa ojentua! + +Nuorukainen näki vihan laineiden olevan nousemassa Suomen marskissa, +eikä tahtonut odottaa, kunnes ne purkautuisivat esiin. Hyrskyten +lainehti hänen omakin povensa ja terävä vastaus pyöri hänen huulillaan. +Vaan hän nielasi sen, kumarsi jäykästi ja lähti nousemaan kannelle. +Marski seurasi häntä tuokion kuluttua, ja kun Hieronymo jo istui +venheessään, huusi tämä vielä kannelta: + +-- Ilmota herrallesi, että hän valitkoon toisen lähettilään, kun +minulle asiata lie, sinua en enää tahdo edessäni nähdä. + +Vaan nuorukaisessakin purkausi silloin jo kiukku esiin ja hän huudahti +vastaan: + +-- Vielä tulen minä sittenkin kolmannen kerran, enkä odota niinkään +kauan, kunnes kätenne on kangistunut. + +Tuulelta ei enää kuulunut, mitä marski siihen vastaan karjasi, vaan +kiivaana hän käsiään huitoi. Mutta syttä ja sappea oli venheessä +istujankin mieli. Olihan hän tosin aavistellut, marskin vihaa varoen, +että sieltä tulisi rukkaset, yhtä komeat kuin ensi kerralla. Vaan tuo +pöyhkeä, tuo nöyryyttävä käytös kohotteli koston kuohuja hänen +mielessään ja säihkyvin katsein silmäili hän vielä kerran taakseen +amiraalilaivaan, jonka kannella marski vielä käveli edestakaisin. + +-- Ehei, sinä kopea marski, nyt on kirjeiden ja kauniiden puheiden aika +mennyt, näistä puolin ryhdytään totisempiin toimiin. Vielä olet sinä +kuuleva puhuttavan Hieronymus Birckholtzista -- enemmän kuin +tuuletkaan! + +Viimeinen kirje oli lähettiläällä vielä viemättä ja sitävarten hän +ohjasi venheensä Kaarlo Hornin laivaan, joka kelluili kauempana +toisella rannalla. Sinnehän hän oikeastaan tuli niinkuin ystävälliselle +alueelle, vaan kumminkin, sielläkin hän tiesi erään häntä katkeralla +mielellä katselevan, -- olihan nuori Henrik Horn hänen kilpakosijansa. +Vaikka he usein olivat tavanneetkin toisensa Kaarlo-herttuan +hovipiireissä, ei heidän välillään näihin asti ollut koskaan ollut +sanaakaan puhetta, ei viittaustakaan, suhteestaan nuoreen Flemingin +neitoseen. Itse hän oli välttänyt siihen koskemasta, oli toivonut +nuoren Hornin, huomatessaan, ettei tyttö häntä suosi, muitta mutkitta +vetäytyvän syrjään. Vaan nyt hänen teki mieli puhua pari sanaa tuon +pojan kanssa, -- hän arvasi, että Flemingit nyt herttuan puututtua +asiaan, vielä kiihkeämmin tuota heille mieleistä liittoa kiirehtisivät. + +Siitä syystä hän, jätettyään kirjeen Kaarlo Hornille, etsi tilaisuutta +puhellakseen kahdenkesken Henrik Kaarlonpojan kanssa, eikä hänen kauan +tarvinnut tällaista tilaisuutta hakeakaan. Nuorella Hornilla oli +nähtävästi sama tarkotus ja hän se juuri viittasikin lähettilään +syrjään muusta laivaväestä keulakannelle. + +Täällä saaristossa Henrik Kaarlonpojalle vasta oikein oli selvinnyt +asemansa Anna Flemingiin ja syyt siihen arkuuteen, jopa kylmyyteen, +jolla neitonen häntä kohteli. Laivaston mukana oleva suomalainen +aatelisnuoriso oli näinä viikkoina, kuninkaan lähtöä odotellessaan, +viettänyt monta hauskaa, iloista päivää yhdessä, yhteisillä +huvimatkoilla ja metsästysmatkoilla saaristossa, taikka vierailuilla +toistensa luona laivoissa. Nuori Henrik oli siellä pannut parastaan +totellakseen Ebba-rouvan neuvoa: voittaakseen, valloittaakseen tuon +tytön, johon hän jo vuosi sitten Vääksyssä oli silmänsä iskenyt. +Vaan hän oli huomannut ponnistelevansa turhaan: neitonen vetäytyi +pois hänen seurastaan, oli raskasmielinen, kylmä ja arka. Nuori Horn +sitä suri, käsittämättä syitä siihen. Vaan sitten hän toisilta +aatelisnuorukaisilta sai kuulla kertomuksen Strömsholman tapahtumista +ja hän ymmärsi: Anna Flemingin tunteet olivat kiinnitetyt toiseen, +muukalaiseen mieheen, joka palvelijan asemassa oleskeli herttuan +seurueessa. + +Siitä rupesi mustasukkaisuuden myrkky kalvamaan nuorukaisen sydäntä ja +ennen tuntumaton katkeruus täytti hänen mielensä. Hän rupesi +hiljaisissa mietteissään vihaamaan tuota miestä, jonka kanssa hän ennen +usein ja kernaastikin oli seurustellut herttuan hovissa, vaan jonka hän +nyt huomasi astuneen tielleen. Ja kun hän nyt yhtäkkiä näki tuon +kilpailijansa astuvan isänsä laivaan, kuohahti kätketty kiihko taas +hänen mielessään ja hän päätti puhutella Hieronymus Birckholtzia, jonka +vilpittömiä tarkotuksia Anna Flemingin suhteen hän epäili. + +-- Minä tiedän, että te olette onnistuneet saavuttamaan erään +aatelisneitosen suosion, joka minullekin on kallisarvoinen. +Valloituksenne on ollut helppo, vaan oletteko ajatelleet, että leikitte +neitoseen nähden arveluttavaa leikkiä? + +Kas siinä vielä yksi, joka tarkotuksiani pitää vallattomana, päättömänä +pilana! ajatteli nuori lähettiläs, kuunnellessaan kuinka Henrik Horn +loukkautuneen kiivaudella häntä nuhteli. Tekipä hänenkin jo mieli +vastata samalla mitalla, mutta hillitsemiskyky on suuri kyky, ajatteli +hän, ja lausui tyynesti: + +-- Leikkiä, sanotte te, jalosukuinen ritari. Miksi leikkiä? Te tunnette +ehkä minut luonteeltani kevyeksi ja vallattomaksi, ja olenkihan minä +halpa ulkomaalainen, köyhä junkkari teidän rinnallanne. Vaan +sellainenkin voi joskus löytää murun, joka on hänelle henkeäänkin +kalliimpi ja josta hän ei luovu, vaikka sydän kiskottaisiin povesta. +Sellaisen helmen olen minä löytänyt ja sitä olen säilyttävä. + +-- Mutta te tiedätte, että se on mahdotonta, Anna Flemingiä ette voi +saada puolisoksenne, häntä suotta turhilla toivomuksilla kahlehditte, +puhui nuori Horn kiivaasti. -- Jos olette jalo nuorukainen, luovutte +yrityksestänne ajoissa, -- niin minä tekisin. + +-- Te, Henrik Horn, saatte valita Suomen aatelistosta neitosen minkä +tahansa, kaikki teille lähtevät, sillä te olette Kankaisten suurta +sukua. Minulla on yksi ainoa aarre, vaan se on mulle sitä kalliimpi. +Tyttö on itse mulle sydämmensä antanut, -- kumman meistä on +syrjäydyttävä? + +Nuori Horn ei voinut kieltää, että hänen kilpailijansa todistelussa oli +perää, ja masentuneena loi hän katseensa alas laivan laidan yli +leikkivään aallokkoon. Niin, niin, neitosen sydän on valinnut, jalointa +olisi alistua sen vaalin alle, syrjäytyä, luopua koko rakkaaksi +käyneestä unelmasta... Mutta sittenkin, nuori Horn ei tahtonut heretä +taistelusta, jossa hän mielestään taisteli tyttönsäkin onnen puolesta. +Ja hetken kuluttua hän virkkoi: + +-- Te teette onnettomaksi sen neitosen, joka mulle on rakas, teidän +pelinne ei ole puhdasta. Vaan minä olen elkeitänne seuraava, ja +muistakaa, minä voin käyttää miekkaanikin, vaikka en ole soturi, jos +hänen onnensa taikka kunniansa puolesta tarvitsen taistella. + +Katkerasti hymähti nuori lähettiläs: + +-- Taistellaan vain, valmis olen siihen minäkin, tähän taisteluun +kaikki pyrintöni kohdistuvatkin. Vaan se tietäkää: jos taistelu mulle +on vaikea, on se teille toivoton, sillä neitonen on minun! + +Uhkausta oli molempain kilpailijain sanoissa, jopa liikkeissäkin, kun +he näin erosivat, heittäen toisilleen leppymättömän jäähyväiskatseen. +Vaan nuori sanantuoja laskeusi venheeseensä ja istahti keskiteljolle +miettimään, venheen kulkiessa salmen suuta kohden. Tottatosiaan, tämä +päivä oli jättänyt hänelle sangen vähän toiveita jälelle. Joka taholla +kiivas, vihanen vastarinta, taistelua kaikkialla, minne hän vain +kääntyikin, taistelua, jossa hän ymmärsi olevansa heikommalla, +huonommalla puolella ja johon hänen kävi vaaralliseksi pitemmältä +puuttua... Ja mitä varten hän oikeastaan tätä toivotonta sotaa kävi, +miksi potki hän tutkainta vastaan, hän, joka aina oli tottunut +sukkelalla käännöksellä väistämään vastuksia ja huuhtomaan ikävyydet +mielestään uusilla ilveillä ja hauskuuksilla? Miksei hän nytkin +pyörähtänyt tieltä, hyljännyt koko hommaa ja hakenut uutta, +kiitollisempaa seikkailua muilta markkinoilta? Niin, miksei? + +Turhaan hän sitä kyseli, vastausta ei hän löytänyt, hän vain tunsi, +ettei hänellä nyt, kuten ennen, ollut valitsemisen varaa. Venhe +souti juuri sen niemen ohi, jossa hän pari tuntia sitten oli +tyttöään puhutellut; vielä olivat siellä venheet rannassa, ehkei +huviretkeilijöitä näkynyt. Vaan nuorukainen näki sittenkin kuten äsken +edessään tuon neitosen niin hellänä, niin huolestuneena, niin +rakastavana, melkein kuin rukoilevana lapsena... Se rukous kohdistui +häneen ja suli yhteen hänen omain mielikuvainsa kanssa. + +-- Soudetaanko vielä tänä iltana kaupunkiin takasin? kysyivät soutajat, +kun pienen kalastajakylän ohi lähdettiin kulkemaan aavemmalle selälle. + +Nuorukainen heräsi. Kaupunkiin? Tukholmaan, mitä hänellä oli siellä +tekemistä? Ei, sotaa on jatkettava, suunnitelma laadittava, tässä ei +ole aikaa hukata. Ja hän virkkoi päättävästi soutajille: + +-- Ei, laskekaa tuohon kylän rantaan, minä jään tänne te, saatte palata +milloin tahdotte. -- -- + +Seuraavana päivänä oli aamusta asti liikettä ja hyörinää kuninkaan +merileirissä Tukholman ulkosaaristossa. Laivoja asetettiin lähtökuntoon +ja laivavenheet soutelivat ehtimiseen aluksesta toiseen toimittelemassa +asioita eron edellä. Kuninkaan laivasto oli näet saanut käskyn +päivällisen aikaan nostaa ankkurit lähteäkseen purjehtimaan edelleen ja +Suomen aatelisto, joka täällä jo viikkokausia oli viipynyt kuninkaan +luona, valmistautui sekin jo vihdoinkin purjehtimaan Ahvenanmeren yli +kotiin Suomeen. Mutta useiden Suomen aatelisherrain piti vieläkin Klaus +Flemingin mukana seurata kuningasta Puolaan saakka ja heittivät he siis +nyt täällä jäähyväisiä omaisilleen ja maamiehilleen. + +Suomeen lähtijät kävivät juhlallisilla jäähyväistervehdyksillä myöskin +kuninkaan luona ja hyvillä mielin, kuninkaalleen kiitollisina ja +kuninkaan miehinä he sieltä palasivat; mikä oli saanut uuden +läänityksen, mikä viran taikka lahjan, -- ilman ei sieltä palannut +kukaan, yksin Kaarlo Hornkin sai täällä uusia läänityksiä. Tämä oli +kaikki Klaus Flemingin vaikutusta, hän tahtoi kiinnittää suomalaiset +yhä lujemmin kuninkaaseen ja sen kautta itseensä ja hän osasi +käyttää vaikutustaan jalomielisestikin. Iloisia jäähyväis- ja +onnentoivotushuutoja kaikui siitä syystä kaikkialta aluksista ja niiden +lomissa puikkelehtavista laivavenheistä. + +Klaus Flemingin amiraalilaivassa oli myöskin eron hetki käsissä, +Kuitian perheen piti näet matkustaa kotiin Suomeen, marskin itsensä +jäädessä seuraamaan kuningasta Puolaan. Vaan siellä ei ollut mieliala +iloinen, tuo herttualta eilen saapunut pieni kirje oli myrryttänyt +marskin mielen ja jättänyt myrskyn enteitä ilmaan. Aamusella jo oli +marskilla ollut pitkä, yksityinen keskustelu rouvansa kanssa ja Anna +Fleming oli oivaltanut, että tämä keskustelu oli koskenut häntä. Ja nyt +kutsuttiin Anna itse setänsä luo kuulemaan päätöksistä. + +Arkaellen astui Anna setänsä eteen, mutta samalla hän tunsi +tyynnyttävää varmuuttakin mielessään. Hän oli eilisestä saakka, jolloin +hän niin odottamatta oli sulhasensa tavannut, ollut omituisen +vaihtelevassa mielentilassa. Nuorukaisen reipas, luottava katse oli +valanut iloa ja rohkeutta hänen mieleensä, vaan uusia huolia oli siitä +yhtymisestä myös hänen mieleensä tunkeutunut. Hän tunsi setänsä +järkähtämättömyyden pienimmissä asioissakin ja pelkäsi varsinkin tuota +herttuan puoltosanaa, jonka hän arvasi setänsä mieltä ärsyttäneen. + +Tavallista kiivaammassa mielentilassa Klaus-herra olikin, kun hän +holhokilleen virkkoi: + +-- Sinä et ole totellut minua, Anna, vastoin kieltoani olet tavannut +tuon vehkeilijän, jolle jo Strömsholmassa annoin matkapassin, niin, +niin, minä tiedän sen, muuten hän ei olisi uskaltanut toista kertaa +eteeni tulla. Sano, mikä sulla on tarkotus, aijotko todellakin +vastustella _minua_? + +Anna ei osannut vastata mitään, hän katsoi kysyen Ebba-rouvaan, joka +siinä miehensä vieressä istui, keksiäkseen hänen katseistaan jotakin, +joka hänelle selvittäisi mihin nyt oikeastaan pyrittiin. Vaan +Ebba-rouva oli itsekin ikäänkuin murheellinen ja levoton, näytti siltä, +kuin aviopuolisojenkin kesken äsken olisi joku erimielisyys ollut +olemassa. Klaus-herra jatkoi: + +-- Sinua on kosinut jalosukuinen nuorukainen Henrik Horn. Hänelle et +aijo mennä avioksi -- niinkö? + +Niin ankarasti tähysti marski Annaa silmiin, että häneltä väkisinkin +laskeusi katse alaspäin. Vaan hän kohotti sen taas ja päättävästi +nyökäytti hän päätään. + +-- Se on vallassasi, siihen en puutu, vaikka voisinkin muitta mutkitta +sulle aviomiehen määrätä, virkkoi marski kohauttaen olkapäätään. -- +Vaan minä olen sulle ilmoittanut, että tuon herttuan rengin puolisoksi +et myöskään joudu, niinkauan kuin minun kädessäni on vaikkua, ja sinä +tiedät, että minä en riko sanojani. + +Marski käveli pariin kertaan yli laivahuoneen lattian ja pysähtyi taas +Annan eteen: + +-- Sinulla on huonoja taipumuksia, sinä olet perinyt äitisi aatelitonta +verta ja hänen kevytmielistä luonnettaan. Isäsi teki häpeällisen +naimiskaupan, joka sukumme nimeä halvensi, vaan ole varma, minä olen +pitävä huolta, ettet sinä pääse tilaisuuteen tätä häväistystä +uudistamaan. Minä pidän siitä huolen, kuuletko... + +Niin uhkaavana, niin ankarana hän seisoi siinä tuo kookas, +teräväkatseinen mies, -- ei ollut epäilystäkään, ettei hänen sanansa +olleet järkähtämättömät. Hän oli yhtä hievahtamaton, olipa kysymyksessä +pienet asiat tai suuret. Sen Anna oivalsi, ja vaikka hän koetti karasta +luontonsa, ei hän voinut estää kyyneleitä virtaamasta esiin, -- olihan +viimeinen toivo, että hän saisi holhoojansa suostumuksen haluamalleen +avioliitolle, nyt mennyt. Ja Ebba-rouvakin suojasi silmiään +kämmenellään, näytti siltä, kuin hänelläkin olisi kyynel pyrkinyt +esiin. Sitä marski katsoi ja rypisti kulmakarvojaan tyytymättömänä. + +-- Te tiedätte, että minä en pidä vetistelemisestä, kyyneleet eivät +koskaan päätöksiini vaikuta. Me eroamme nyt, te matkustatte ensiksi +Kastelholmaan ja Anna jää sinne niinkauaksi, kuin minä sen +tarpeelliseksi katson. Leskikuningatar tulee sinua siellä pitämään +silmällä. Vaan se muista, jos kuulen vielä hiiskahdustakaan uusista +lemmenvehkeistä tuon herttuan kätyrin kanssa, toimitan sinut vielä +turvallisempaan paikkaan, luostariin sinut salpaan tai rautaristikkojen +taa. Sillä tässä on Flemingin nimi kysymyksessä, perheeni arvo, ja sitä +et tahraa, sen vannon... Saat mennä. + +Vaan Anna ei lähtenyt, hänen ruumiinsa vapisi, hänen polvensa +notkistuivat ja kuin rukoillen vaipui hän polvilleen ankaran setänsä +eteen. Oliko kaikki noin lopussa, eikö armon kiventä ollut tuossa +muuten niin jalossa miehessä, oi, osaahan hänkin toki sääliä... Ja +hiljaa Anna nyyhkytti: + +-- Setä, setä, antakaa pieni toivon murunen. + +-- Ei sanaakaan enää. Saat mennä. + +Silloin nousi Ebba-rouva, astui miehensä luo, laski kätensä hänen +olalleen ja kuiskasi, häntä silmiin katsoen: + +-- Klaus, tästä ei tule mitään hyvää. Olen ollut kanssasi samaa mieltä, +vaan nyt, minä pelkään... + +Vaan Klaus-herra nykäsi itsensä kärsimättömänä irti ja katkasi rouvansa +lauseen: + +-- Te matkustatte Kastelholmaan ja tottelette käskyjäni. + +Anna oli jo noussut. Hänen vartalonsa oli taas suora ja hänen kasvonsa +tyyneet, kun hän poistui. Hänenkin sydämmensä oli nyt tehnyt valan, +hiljaisen, äänettömän valan, vaan yhtä järkähtämättömän kuin se, jonka +hänen setänsä oli vannonut. Hän oli voittava onnensa, voittava sen +kaikesta huolimatta, vaikkapa hän vetäisikin päälleen setänsä vihan ja +vaikka hänen nuoruutensa kulukoon sitä odotellessaan. + +Tunnin kuluttua oli Suomeen lähtevä laivasto jo liikkeellä, ja +kuninkaankin laivastossa nostettiin ankkurit samaan aikaan. Tämän +jälkimmäisen sanottiin nyt vihdoinkin vievän kuninkaan Puolaan; vaan +vieläkin se, muutamia tunteja purjehdittuaan, pysähtyi ja jäi ankkuriin +makaamaan -- pariksi viikoksi. Kuningas tahtoi vielä nauttia vapauttaan +meren hengessä. Mutta suomalainen laivasto painoi yhtämittaa itää +kohden ja oli jo ennen illan tuloa Ahvenan saaristossa. + +Siinä erosi yksi laiva toisten joukosta; Ebba Fleming perheineen laski +näet Kastelholmaa kohden, vieraillakseen tässä pienessä, vanhassa +linnassa muutamia päiviä sisarensa, leskikuningattaren luona. + +Vanha oli näet silloin jo tuo korkea, pyöreänmuotoinen, umpinainen +kivilinna, joka sijaitsi Ahvenan mantereen itäisellä rannalla, pitkän, +kapeanlaisen salmen partaalla. Jo yli kaksisataa vuotta sitten oli +mahtava Bo Juhonpoika Grip tässä linnassa toisinaan asuskellut ja oli +se siitä pitäin aina ollut varustettuna ja sisältänyt pienen +vartioväen, mutta harvoin sitä vihollisen lauma oli lähestynyt; linnan +ainoita merkkihetkiä oli ollut se, kun Juho Folkenpoika v. 1434 +Engelbrektin kapinan aikana sen valloitti tanskalaisilta. Nyt siellä +isännöitsi leskikuningatar Katariina Stenbockin vouti muutamain +palvelijain kanssa, ja kuningatar itsekin asusti siellä usein suviset +ajat. Ja niinkuin linnassa ainakin pidettiin Kastelholmassa portit +visusti suljettuina, muurin rinteillä olevat vanhat tykit olivat +käyttökunnossa ja yöt päivät kuljeskeli vartijoita valleilla ja +tornissa linnan turvallisuutta vartioimassa. Metsä linnan ympäriltä oli +raivattu pois laajalta alalta ja ainoastaan salmen toisella puolen +näkyi kyliä ja ihmisasuntoja. + +Ebba-rouva viipyi linnassa ainoastaan muutamia päiviä, vaan Anna jäi +hänestä sinne jälelle Klaus-herran määräysten mukaan. Silloin huomasi +Anna olevansa vankina. Hän oli saanut asunnokseen saman pienen, +ristikko-ikkunoilla varustetun huoneen, jossa kuningas Eerik XIV:ttä +23 vuotta sitten oli veljensä käskystä pidetty vankina, ja hänen +liikkeitään linnan alueella ja sen lähimmässä ympäristössä pidettiin +silmällä. Ilottomat, yksitoikkoiset ajat hänelle nyt alkoivat; +leskikuningatar ja palvelusväki vartioitsi sekä häntä että kaikkia +linnaan tulijoita ja tuskallinen, painostava tunne siitä syystä Annaa +rasitti, missä hän vain liikkuikaan. Siksi istui hän enimmäkseen yksin +huoneessaan, silmäillen sen ikkunasta yli salmen ja läheisen rannikon, +jonka takaa Sundin pitäjän korkean kivikirkon tornit yli metsän +kuumottivat. Hän oli kohta älynnyt, että täällä linnassa ei hän saisi +sulhoaan tavata, jos tämä hänen olinpaikastaan tiedon saatuaankin hänen +puheilleen pyrkisi, ja turhaan hän mietti, miten hän saisi +nuorukaiselle viestin laitetuksi. Ja viikkoja kului, illat pimenivät, +syksy oli käsissä. + +Oih, niin ikävä oli Annan olla, niin toivotonta, niin yksinäistä; ei +ketään ollut, jolle hän olisi voinut kertoa huoliaan ja risteileviä +tunteitaan. Yksin hän käveli usein pitkät ajat linnan vallilla, +katsellen kaunista salmimaisemaa edessään, ja hänen silmänsä +tähystelivät ja hakivat niin hartaasti siitä ympäröivästä luonnosta +jotakin, jota eivät löytäneet. Venheitä purjehti linnan edustalla ja +ruuhia souti ohi -- oi, eikö niissä missään ole se hymykatseinen +nuorukainen, jota hänen sydämmensä niin hartaasti kaipasi? Ei tullut +viestiä vastaan. + +Mutta yksi noista venheistä rupesi kumminkin herättämään hänen +huomiotaan. Se ei ollut oikein kalastajavenheen näköinen, tyhjiltään se +aamusin kulki merelle päin, yksi mies vain perässä, ja tyhjiltään se +taas iltasin palasi. Ja kun se salmen suussa olevan luodon taa ehti, +katosi purje ja venhe, -- näytti siltä, kuin purjehtija olisi tuolle +luodolle laskenut. Tuota venhettä hän rupesi masentumaisillaan jo +olevan mielensä koko kiinnolla tarkkaamaan ja ensimmäiset, arat toiveet +kasvoivat vähitellen varmuudeksi. Eikö viittonut tuo venhemies +purjeensa alta kädellään juuri hänelle, eikö purjehtinut hän joka päivä +juuri häntä varten siitä ohi? Varmaankin, tuossa venheessä istui hänen +sulhonsa, joka purjehti autiolle luodolle salmen suuhun tyttöään +puheilleen odottamaan. + +Silloin rupesi Annakin keksimään keinoja vesille päästäkseen. Hän oli +jo ennen usein linnan valkamassa istunut venheen perässä onkivapa +kädessä tuntikausia synkissä mietteissään, oli joskus työntänyt venheen +uloskin rannasta ja soutanut salmelle -- se huvitus oli toki vangille +suotu. Vaan nyt hänestä tuli aivan uuttera onkija, hän souti joka päivä +rantoja pitkin linnan näkyvissä kaislikon rinnasta toiseen, ja palasi +aina tunnin tai puolen perästä takasin, joten näitä kalamatkoja ei +kukaan epäillyt eikä kieltänyt. Vaan eräänä päivänä, jolloin hän linnan +vallilta taas oli nähnyt purjevenheen viilettävän luodolle, meloi hän +ohi viimeisenkin linnaan näkyvän kaislikon, kierrätti pienen +niemenkärjen ja rupesi sen suojaan päästyään voimansa takaa soutamaan +salmen suuta kohden. Hänen voimansa kasvoivat moninkertaisiksi, +käsivarret olivat jäntevät kuin rauta, kuohuna kohisi vesi keulan +edessä. Oliko hänen aavistuksensa ollut oikea, nyt se oli näkyvä. +Tuossa luoto, pieni, lepikköä kasvava -- autiolta se näytti. Jo törmäsi +venhe hiekkaselle ahteelle, soutaja nousi pystöön venheessään. + +Vaan samassa oli jo siimeksestä juossut nuorukainen tempaissut venheen +maalle ja tytön syliinsä, -- ensi kerran lepäsi Anna Fleming sen miehen +käsivarrella, jolle hän hehkuvan lempensä oli antanut ja jonka +morsiameksi hän itsensä oli vannonut, ensi kerran hipasi tuo kihara +hänen poskeaan ja ensi kertaa tunsi hän noiden hymyileväin huulien +hakevan omiaan... Se oli kaikki käynyt silmänräpäyksessä, ei ajatusta +ollut Anna ehtinyt ajatella. Hänen sielunsa, tuo kauan kiusautunut ja +kärsinyt, tunsi vihdoinkin kerran elävän onnen lehahtavan lävitseen ja +uhkuva riemu pulpahti kerrankin hänen lempeä niin kauan kaihonneeseen +sydämmeensä. Ja hän nautti siitä täysin siemauksin, sulhonsa sylissä +nyt hervotonna leväten, ja sulaneen kaihon kyyneleitä olivat ne, joita +nuorukainen hänen poskeltaan suuteli. + +Siihen he istahtivat rinnakkain kallion kielekkeelle lepikon +siimekseen, katselivat toisiaan silmiin ja kertoivat katkonaisin sanoin +yhteisistä vaikeuksistaan, aikeistaan ja toiveistaan, -- tuhansia +heillä tuntui olevan asioita toisilleen tarinoitavana. Nuorukainen +kertoi jo viikon väärällä nimellä viipyneensä Ahvenassa, jonne hän, +saatuaan vihiä Annan olosta siellä, oli tullut suomalaisessa laivassa, +ja Sundin kirkolla asuen yrittäneensä jos jotakin tavatakseen +lemmittyään. Turhaksi oli hän huomannut linnaan pääsemisen, siellä oli +vastassa portit ja vallit ja vahtimiehet, mahdottomaksi myös löytää +yhtymäpaikkaa kylässä tai maan puolella. Silloin oli hän päättänyt +piirittää meren puolelta, ja se olikin onnistunut. Hän oli valloittanut +linnan ja löytänyt aarteensa, jota häneltä tahdottiin riistää. Ja hän +oli löytävä sen vielä vastakin. + +-- Ole varma, Anna, viekkaus voittaa väkevyyden. Vielä minä sinut +omakseni osaan saada, osaan pakottaa mahtavan marskinkin! + +-- Oi, ei, ei, hän on rautanen, hän uhkaa lähettää minut luostariin, +hän panettaisi minut kahleisiin, jos tietäisi minun luonasi olevan. +Vaan nyt olet sinä tuossa vieressäni, -- muuta en ajattelekaan! + +-- Niin olen, ja voimattomiksi käyvät lopuksi marskinkin vihat, sen +saat nähdä. Jos en sinua marskin suosiolla saa, otan väkisin. + +-- Mitä tarkotat ... karkaammeko? + +-- Miksemme voisi sitäkin tehdä? Tuolla on venhe rannassa, me +purjehtisimme meren yli, rientäisimme herttuan luo, sinne ei marskin +viha ulotu... Vaan ei vielä, lemmittyni, vielä on meillä muitakin +keinoja, ehkä kääntyvät olot piankin meille suosiollisiksi. Herttua ei +aijo suvaita setäsi valtaa Suomessa, hän kukistaa hänet ja meidät hän +jo on luvannut toisillemme. Malttia vain ja rohkeutta! + +-- Rohkeutta, sitä saan aina, kun luonasi olen, vaan yksin ollessani se +pettää. + +-- Siksipä olenkin usein luonasi... + +Vilahtamalla kului tällaisissa tarinoissa tuntinen ja Annan täytyi +kiirehtiä takasin; sydän palpattaen juoksi hän venheelleen ja pikaisten +jäähyväisten jälkeen oli hän taas soutamassa linnaan päin. Vaan iloa +säteilivät samalla hänen kasvonsa ja mieli oli taas kevyt kuin linnun. +Hän oli saanut tavata sulhonsa, sai tavata vielä vastakin, -- laulellen +nousi hän törmälle. Ja hänen mielensä oli sitä onnellisempi, kun hän +linnassa huomasi, että hänen poissaoloaan ei siellä ensinkään epäilty. +Eikä hänen venheretkiään seuraavinakaan päivinä huomattu, kun hän +onkivapa mukanaan souti selälle päin ja sitten pistäysi autioon luotoon +Ahvenanmaan kallioisen rannan kätkössä. Ne olivat Annalle onnen päiviä, +hän eli kuin huumauksessa, siunaten setänsä päätöstä jättää hänet +Kastelholmaan vangiksi. + +Vaan niitä onnenpäiviä ei kestänyt kauan. Hieronymo ei voinut +epäluuloja herättämättä kauemmin viipyä Sundin pitäjässä; hän oli +sanonut siellä odottavansa erästä Suomesta tulevaa laivaa, +matkustaakseen takasin Tukholmaan, ja nyt se oli tullut. Hänen oli +vielä tänä iltana matkustettava Ruotsiin, palatakseen herttuan +palvelukseen. Sen tiesi Anna ja raskaalla mielellä hän siitä syystä +tänään souti tuohon rakkaaseen yhtymäpaikkaan jäähyväisiä sulholleen +sanomaan. Kävi kovanlainen tuuli, mereltä nousi salmensuuta kohden +korkea laine, taivas oli harmajissa pilvissä. Työlästä oli sounti +tänään ja aivan lämmenneenä ja hengästyneenä saapui Anna vihdoin luodon +rannalle. + +Nuorukainen oli siellä taas häntä vastassa, mutta hiukan kalvakka ja +levoton oli hänkin tänään, hänenkin reippaan ja iloisen mielen oli kai +eron ikävä himmentänyt ja omituisen hermostuneesti puristi hän Annan +kättä, kun tämä sen hänelle venheestä tervehdykseksi ojensi. Anna +huomasi kohta nuorukaisen katseesta tuon rauhattomuuden ja hänen kävi +poika parkaa sääli; omista kaihoistaan huolimatta rupesi hän nyt +vuorostaan sulhoaan lohduttamaan ja hälventämään pilveä hänen +otsaltaan. + +Niin he istuivat vierekkäin sammalpeittoisella penkereellä, vaan tarina +luisti vaikeasti tänään, oli kuin jokin sulku olisi estänyt heitä +sanoin tulkitsemasta toisilleen sitä, mitä tunsivat. Ilmakin oli +hiottavan lämmin ja ikäänkuin painostava tuossa heidän kätketyssä +notkossa, johon ei tuuli ulottunut, sekin tuntui heidän mieliään yhä +matalammas masentavan. Hetkisen ääneti istuttuaan ja katseet maahan +luotuina virkkoi nuorukainen yhtäkkiä: + +-- Jos ei sittenkään erottaisikaan, Anna. Miksi eroaisimme, miksi +antautuisimme taas tämän kaihon ja ikävän valtaan, joka meitä molempia +näin rasittaa. Laivassa on tilaa meille molemmillekin, soudetaanko +siihen? + +Anna nojausi melkein ilolla nuorukaisen olkapäätä vastaan ja kuiskasi: + +-- Jos tahdot, minä olen valmis. Sinuun luotan. + +Vaan nuorukainen mietti taas ääneti hetkisen, hänessä näytti +jonkunlainen taistelu riehuvan, tunne ja järki kamppailevan keskenään. +Ja rohkeampana hän taas nosti päänsä pystöön. + +-- Ei, meidän on sittenkin erottava, erottava vielä kerran, muuten +turmelemme yrityksemme ja onnemme. Ollaan järkeviä; mutta vaikeaa on +olla järkevä, kun sinusta on erottava. + +Ja taas he istuivat sanaa puhumatta rinnakkain, ikäänkuin masentuneina +siitä päätöksestä, johon olivat tulleet. Lepän lehti lepatti tuulessa +ja lepän takana kuului meren loiva laine raskaasti loiskahtavan +rantaan, muuten oli kaikki luonnossakin äänetöntä, ikäänkuin +alakuloiseen hiljaisuuteen vaipunutta. Tuo alakuloisuus heitä molempia +rasitti, he olisivat tahtoneet sen keskustelulla katkaista, vaan eivät +raskineet, sehän olisi ollut kuin jäähyväisten merkki ja niitä he eivät +tahtoneet kiirehtää. Ja siksi he vaikenevina istuivat, melkein +toistensa katseitakin karttaen, ja kuuntelivat, kuinka meri raskaasti +huokui, ikäänkuin jäähyväishenkäystään sekin. + +Vihdoin Anna mietteistään heräten säpsähti, nousi, ja ojensi kätensä +nuorukaiselle mitään virkkamatta. + +-- Nytkö jo? + +-- Olen jo viipynyt liian kauan. + +-- Ei, vielä hetkinen, viivy, vielä viimeinen haihtuva hetkinen! + +Ja hän veti tytön polvelleen ja katsoi häntä suoraan silmiin. Tuossa +katseessa oli jotakin niin tulista, niin intohimoista, niin +hekkumallista, Anna sitä melkein pelkäsi, vaan siitä samalla +sanomattomasti nauttikin. Ja hän jäi siihen sulhonsa syleilyyn +istumaan, antautuen hänkin koko rakastavan sydämmensä kiihkolla +nauttimaan tuon viimeisen jäähyväishetken suloutta ja katkeruutta. Hän +tiesi, että tuo viipyminen oli vaarallista, että häntä jo linnassa +kaivattiin, ehkä pian käytiin hakemaan, ja tiesi myös, mikä seuraus +siitä oli. Vaan hän ei siitä välittänyt, hän unhotti kaikki pelot ja +vaarat: kahlehtikoot hänet sitten vaikka rautoihin, sulkekoot +luostariin, -- vielä tuokion hän tahtoi autuaana elää, vielä muutamia +siemauksia juoda sitä onnea, jota häneltä niin ahnaasti koetettiin +kieltää. Hän viipyi. + +Vaan raskaasti huokui meri ulapalla ja tasasesti loiskahti sen loiva +laine luodon kallioiseen rantaan. + + + + +VIII. + +Talvitunteita Kuitiassa. + + +Sodan pelko oli koko syystalven ja joulunajan vuona 1594 pitänyt +Suomessa mieliä jännityksissä ja kaikkia oloja ja toimia epävarmalla +kannalla. Varsinkin olivat rajanpuolelaiset olleet huolissaan, minä +päivänä tahansa saattoi odottaa aseellista, hävittävää hyökkäystä +Venäjän taholta. Välirauha oli näet loppunut ja hyvin epävarmalta +näytti, saataisiinko se muutetuksi vakinaiseksi rauhaksi, sillä +rauhanehdoista oli tuiki vaikea sopia. Ruotsalaiset eivät olisi +suostuneet luopumaan valloittamastaan Karjalasta, venäläiset taas eivät +muulla ehdolla tahtoneet rauhasta puhuakaan, vaan uhkasivat tarttua +uudelleen aseisiin. Siitä syystä oli sotaväki Suomessakin ollut taas +kiireen vilkkaa asetettava sotajalalle ja muutenkin varustauduttava +vihollista vastaanottamaan. + +Niissä hommissa oli marski Klaus Fleming, palattuaan syyskuussa +kuningasta Puolaan viemästä, ehtimiseen ja väsymättä matkustellut +paikasta toiseen, laivastonsa luota Pikkalasta Viipuriin, sieltä +Narvaan, jossa rauhanneuvotteluja pidettiin, taas Turkuun ja +Hämeenlinnaan, -- kelittömät ja kelilliset ajat hän matkusteli ja +puuhaili, kokosi sotaväkeä, antoi käskyjä ja hankki varoja. Hänen +hoteillaan yksin oli huolenpito Suomen asioista, ja hän tahtoikin ne +yksin pitää käsissään. + +Jouluakaan hän ei ollut ehtinyt viettää kotonaan perheensä helmassa, +hänen toimensa kun pidättivät häntä rajan puolella. Ja kesken näitä +moninaisia huolia, jotka toiselle hänen ikäiselleen miehelle olisivat +olleet aivan liian rasittavia, saapui hänelle kotoa Kuitiasta +vähänväliä ikäviä ja masentavia uutisia. Hänen vanhin poikansa oli +sairastanut koko syyskauden ja viimeisten tietojen mukaan käynyt hyvin +huonoksi, jopa hänen vaimonsa, Ebba-rouvakin, oli tautivuoteen ääressä +niin rasittunut, että hänkin oli ollut vuoteen omana, ja Anna oli siitä +syystä ollut kutsuttava viimeisellä avovedellä Kastelholmasta kotiin. +Eikä muut kuulumisetkaan olleet sen hauskempia. Ruotsista pommitti +Kaarlo-herttua häntä alinomaa törkeäsanaisilla kirjeillä, haukkuen +häntä valtionkavaltajaksi ja kapinoitsijaksi, kun muka vastusti ja +viivytti rauhantekoa, voidakseen sitä paremmalla syyllä pitää sotaväen +koolla Suomessa. Ja kuninkaan luota Puolasta lähetettiin Suomeen +jesuiittoja, jotka tahtoivat käyttää Sigismundon vaikutusta +käännyttääkseen suomalaiset takaisin paavin uskoon, mutta jotka sitä +tehdessään saivat aikaan häiriöitä ja siten nostattivat maassa +tyytymättömyyttä marskia vastaan. + +Helmikuulla 1595 oli marski vihdoin matkalla kotiinsa päin Viipurista, +järjestettyään asiat rajalla parhaalla tavalla. Rauhankeskustelut +Inkerissä olivat nyt nekin hyvällä tolalla sittenkuin ruotsalaiset +valtuutetut, joiden johtajana oli Arvid Ståhlarm, olivat saaneet luvan +luopua Käkisalmesta. Hyvillään voitetuista vaikeuksista ja +odotettavissa olevasta levon ajasta kiirehti nyt Klaus Fleming kotiinsa +päin, jossa aikoi kevättalven viipyä ja jonne hän jo hartaasti ikävöi. +Mutta matka oli pitkä ja tiet huonot. Myöhään eräänä iltana saapui hän +päivän ajettuaan väsyneenä ja nälistyneenä Marttilan kievariin, +jossa aikoi maata yön, ajaakseen seuraavana päivänä Kuitiaan. +Nimismiestalossa käski hän kiireesti valmistaa iltasen ja vuoteen ja +meni, sillaikaa kuin Gröning siitä piti huolta, itse vierastupaan. +Mutta täällä hän tapasi muitakin matkustajia. Turun piispa Ericus +Erici, joka kulki tarkastusmatkoillaan, astui siellä häntä vastaan ja +iloisesti häntä marski tervehti, hyvillään kun sai illan ratoksi jonkun +tarinatoverikseen, -- he eivät olleet tavanneetkaan toisiaan sittenkuin +Upsalassa. Näiden Suomen molempain mahtavimpain hallitusmiesten välit +eivät olleet erittäin hyvät; vaikka toisella vain olikin maan maallinen +hallinto huolenpitonaan, toisella sen hengellinen, joutuivat heidän +harrastuksensa usein ristiriitaan. Vaan hyvin he sillä toistensa +seurassa tulivat toimeen, joskin aina toisinaan pieniä sivupistoksia +punoutui pakinaan. + +-- No, kuinka rupeavat ihmiset tyytymään siihen, etteivät saa polttaa +kynttilöitä kirkossa messun aikana? Kuulin matkoillani pahaa nurinaa +siitäkin, kun ei kirkkoon otettavia vaimoja enää pueta valkoisiin +pukuihin, ja paholaisen manausta ihmiset myöskin hyvin ikävöivät? + +Riisuessaan raskaita matkavaatteitaan ja asettuen rahille lepäämään +jutteli marski näinikään Suomen kirkon ylipaimenelle. Vaan piispa ei +nyt tapansa mukaan vastapistoksella vastannut näihin marskin puheisiin, +joiden kärjen hän kyllä oivalsi. + +-- Niin, vanhoja tapoja on vaikea saada karsituksi, huoahti hän vain +hiljaa ja melkein kuin hajamielisesti. Vaan marski jatkoi äskeiseen +leikilliseen nuottiinsa: + +-- Ja omaintuntojen sanotaan seurakunnissa olevan pahasti huolestuneina +siitä, kun pyhä Yrjö ja pyhä Nikolai ja pyhä Henrik ovat siirretyt +kirkoista ullakoihin. + +Tästä asiasta he usein olivat kiivaastikin väitelleet sekä leikillä +että todella, vaan tällä kertaa ei piispa puuttunut väittelyyn. Näytti +siltä, kuin jokin erityinen seikka tänään olisi hajoittanut hänen +ajatuksiaan. Marskikin käänsi silloin puheen toisille aloille ja rupesi +kyselemään kotipuolen kuulumisia, lähinnä omista kotioloistaan, joista +hänellä ei taas ollut pitkiin aikoihin ollut tietoja. Piispa tiesikin +kertoa, että Klaun puoliso, Ebba-rouva, oli, toivuttuaan taudistaan ja +kun hänen sairas poikakin näytti rupeavan kostumaan, joulun jälestä +matkustanut vapaaherrakuntaansa sen taloudesta huolta pitämään. Vaan +sittemmin oli nuoren Eerik Klaunpojan tila taas huonontunut. Niin, +Klaus-herralle se tieto ei ollut odottamaton, siksi hän juuri niin +hartaasti halusikin päästä kotiinsa, vielä esikoistaan hengissä +tavatakseen ja viettääkseen levon aikaa perheensä keskuudessa. + +Vaan vielä muuta näytti piispalla olevan kerrottavana. Marskille oli jo +iltaruoka tuotu pöydälle, vankka ateria, ja nälistyneenä hän innolla +sen kimppuun oli käynyt. Silloin piispa hänen luokseen astui ja virkkoi +vakavasti ja hiljaisella äänellä: + +-- On minulla teille eräät erityisetkin terveiset tuotavana, vaikka jo +tässä tuumiskelin, etten koko asiaan puuttuisi. Muutamia päiviä ennen +Turusta lähtöäni sain Ruotsista, Kaarlo-herttualta, kirjeen, jossa hän +pyysi minua keskustelemaan teidän kanssanne eräästä asiasta, joka +läheisesti koskee perhettänne ja sen kunniaa, -- te epäilemättä +arvaatte mistä. + +Marskilla unehtui pala pureskelematta suuhun, kun hän ällistyneenä ja +kysyvin kasvoin kuunteli piispan salaperäistä puhetta. + +-- En, en hitto soi arvaakaan, vastasi hän päätään puistellen. -- +Perheeni kunniaa, sanotte ... herttua kirjoittaa...? Hä, tässä on +varmaankin taas joitakin uusia vehkeitä tekeillä herttuan taholta, +mutta mitä? Mitä hän sitten kirjoittaa? + +Piispa mietti kotvasen. + +-- Niin, lyhyesti sanoen, hän vaatii minua kehottamaan teitä +oman arvonne vuoksi vihdoinkin suostumaan siihen avioliittoon +veljentyttärenne ja erään hänen hovijunkkarinsa välillä, josta hän jo +ennen on teille puhunut. + +-- Mutta, tuhat tulimaista, minä olen mielestäni kyllin selvästi +hänelle vastannut, että juuri nimeni arvon vuoksi en siihen koskaan +suostu, kuuletteko, en koskaan! + +Marski viilsi vihastuneena hyvän viipaleen siankyljestä, haukkasi sen +ja joi olutta päälle, käännähtäen poispäin piispasta, ikäänkuin aivan +lopettaakseen koko keskustelun siitä asiasta. Vaan piispa jatkoi +marskin kiivaudesta välittämättä. + +-- Minä ymmärrän. Nähtävästi ette kumminkaan erästä seikkaa tunne. +Laita veljentyttärenne kuuluu olevan sellainen, että ellei pikaista +avioliittoa saada aikaan, asia kääntyy häväistykseksi sekä neitoselle +että nimellenne. + +Marskilla oli veitsi pysähtynyt leipään, josta hän juuri oli palaa +leikkaamassa ja hän tuijotti hetkisen ääneti puhujaa. Sitten hän +virkkoi: + +-- Mitä hittoja? Herra piispa, me emme ole erinomaisia ystäviä, mutta +siltä toivon, ett'ette laske leikkiä nimeni kunniasta -- herttuankaan +käskystä. + +-- En ole herttuan suosikki enemmän kuin teidänkään ja syy, miksi +ollenkaan teille tätä asiaa esitän, on pelkkä sääli -- neitosta +kohtaan. Hänen sulhasensa... + +Marski hurjistui. + +-- Sulhanen, -- kirottu viettelijä hän on, kavala luikertelija, +hirtehinen...! + +-- Kuinka tahdotte, hän on nyt kaikissa tapauksissa Turussa, on tullut +sinne vasiten häitään viettämään, mukanaan seurue, herttualta +huomenlahjat. Minun suora neuvoni on, että kiirehditte häitä, kaikki +päättyy silloin vielä hyvin. + +Marski oli kavahtanut pystöön, jättäen juuri alotetun ateriansa kesken. + +-- Kiitos neuvostanne, minä olen pitävä huolta nimeni kunniasta! +virkkoi hän piispalle ja huusi samalla ovelta: -- Eenokki, hevoset heti +valjaisiin ja huovit satulaan...! Kyllä minä tässä häävuoteet +valmistan! + +Äkäsin askelin käveli marski sitten edestakasin lattiata pitkin, +kysellen piispalta lähempiä tietoja tuosta häväistysjutusta. Muuta ei +piispa osannut selittää, kuin että marskin veljentytär oli mahtanut +kirjeessä sulholleen kertoa tilastaan ja pyytää tältä apua, ja herttua +oli sen johdosta nyt varustanut nuoren junkkarin häämatkalle. +Samanlaisia kirjeitä, joissa herttua kehotti taivuttamaan marskia +myöntyväisyyteen, kuuluvat muutamat muutkin ylhäiset henkilöt Suomessa +saaneen, ja itsellään oli marskilla useita kirjeitä vastassaan. + +-- Se on ilmeistä, tarkotettua häväistystä, herttua koettaa masentaa +minut, äyväsi marski. + +Vaan hän sai samalla kuulla piispalta vielä merkillisimpiä asioita. +Samassa seurassa, kuin Hieronymus Birckholtz, oli Turkuun saapunut +herttuan laittama lähetystö, jolla oli toimeenpantavanaan uusia +määräyksiä Suomen hallinnosta. Valtioneuvosto oli muitta mutkitta +määrännyt Suomessa olevan sotaväen päälliköksi Flemingin sialle Kaarlo +Hornin, taikka, jos ei tämä siihen suostuisi, jonkun muun Suomen +herroista, ja muutenkin tuli lähetyskunnan tarkastaa Flemingin toimia +Suomessa. Näiden määräysten johdosta vallitsi suuri levottomuus Suomen +aateliston joukossa ja lähiseudun aatelismiehiä oli siitä syystä +rientänyt Turun linnaan neuvottelemaan. Marskin poissaolo oli siellä +kaiken lisäksi vaikuttanut aivan yleistä epävarmuutta. + +Marski oli näitä kuunnellessaan taas käynyt kylmäksi ja varmaksi: + +-- Ja tämä kaikki vastoin kuninkaan nimenomaista käskyä ja sodan +uhatessa rajalla, virkkoi hän hiljaa ja puolittain kuin itsekseen. + +-- Niin, ajat ovat levottomat, minä en sekaannu näihin vehkeisiin, +joita en ymmärrä, huoahti piispa. -- Minun työni on rauhan työtä ja +sitä aijon harjoittaa, pysyen uskollisena valtakunnan uskonnolle ja +hallitsijalle. + +Fleming istui kotvasen ääneti, kävi sitten vielä kiirehtimässä Eenokkia +ja Gröningiä matkalle ja rupesi itse taas pukeutumaan noihin +matkapukimiinsa, jotka hän äsken juuri oli viskannut päältään. Hän oli +kalpea, hänessä näkyi vielä väsymyksen jälkiä ja turkin vyötä +kiinnittäessään virkkoi hän hieman katkerasti: + +-- Olinpa toivonut saavani maata rauhassa yöni, minä olin väsynyt; olin +myös toivonut saavani levätä jonkun ajan häiritsemättömänä kotonani. +Vaan minä näen, että huolta on pidetty siitä, että leponi ei saa olla +pitkä. No, olkoon menneeksi, minä en väsy kesken. Malttakaahan te +herrat siellä Turussa, kyllä minä päästän teidät levottomuudestanne, +minä tahdon hittosoi myöskin vähän neuvotella! Hyvästi herra piispa. + +Hevoset olivat jo valjaissa ja päivän ratsastuksesta väsyneet huovit, +jotka myös kesken ateriansa olivat ajetut ulos, satuloitsivat +parhaallaan vähän tyytymättöminä ratsujaan. Marski istui rekeen ja +käski ajaa hevosia säästämättä. + +-- Me ajamme ensiksi Kuitiaan, virkkoi hän Eenokille, kun tielle oli +päästy, ja lisäsi puolittain itsekseen: -- siellähän on herttuan +käskystä häitä kiirehdittävä! -- Klaus-herran ensi ajatus oli ollut +ajaa suoraan Turkuun ja huojentaa siellä Suomen herrain huolet, vaan +hän huomasi sittenkin, että häntä ensiksi tarvitaan Kuitiassa, -- +perheen kunnia oli kaikista arin. Pakkaslumi kitisi jalasten alla ja +napsahteli omituisesti takana ajavain huovihevosten kavioissa. Ja kun +jäälle ajettiin, josta oikonen viittatie lähti viemään Paraisiin, +vongahteli aavikko kaameasti, jää paukahteli ja halkeili ja hevoset +huuriusivat yltänään kovassa ajossa. Vaan eteenpäin kävi matka +lepäämättä läpi yön, tuo mies, joka reen perällä istui, oli käskenyt +ajaa hevosia säälimättä, ja Eenokki tiesi, että silloin oli tosi +edessä. Ja vielä oli Kuitia kaukana. -- -- + +Iloton joulujuhla oli tänä vuonna vietetty Kuitian vanhassa, +harmaakivisessä linnassa. Isäntä oli poissa, kaksi tautivuodetta oli +ollut hoidettavana ja hoitajainkin mielet olivat apeat. Kun Ebba-rouva +syksyllä oli sairastanut, oli Anna viimeisen laivaliikkeen aikana +joulun alla tuotettu kotiin Kastelholmasta ja hänen tehtävänsä oli nyt +Kuitiassa ollut valvoa kituvan ja vähitellen näivettyvän serkkunsa +tautivuoteella. Ebba-rouvan lähdettyä vapaaherrakuntaan oli se +sairaanhoito jäänyt yksinomaan hänen huolekseen. Siellä hän oli +tautivuoteen ääressä valvonut, vaan oikein valveillaan hän ei +enimmäkseen ollut näyttänyt olevan. Tuskin sanaakaan palvelusväki oli +päiväkausiin hänen huuliltaan kuullut; potilaan toivomukset ja hoidon +hän huolellisesti täytti, mutta teki sen koneellisesti, melkein; kuin +unissaan ja sillävälin oli hän ääneti istunut eteensä tuijottaen. +Päätään puistelivat sille talon vanhat palvelijat ja ennen pitkää +rupesi heidän joukossaan kuisketta kulkemaan. Anna ei liikkunut ulkona, +ei näyttäynyt missään; ainoastaan silloin, kun hän kuuli jonkun Turkuun +lähtevän, elpyi hän virkeäksi: hänellä oli aina kirjeitä laitettava +Turkuun, talvipostilla Ruotsiin lähetettäviksi. Ja kun sanomia saapui +Turusta, silloin hän aina kiirehti kuulostamaan, olisiko hänelle +mitään. Vaan ei ollut mitään, ei koskaan. Ja taas hän vetäysi +sairashuoneeseen, poski kalpeana ja silmä kävi kuopille. Ja toisinaan +öisin kuului sairashuoneesta valittavaa nyyhkintää, josta talonväki ei +varmaan tiennyt, lähtikö se potilaasta vaiko hoitajasta. + +Annan apuna potilasta hoitamassa oli vanha mestari Markkus, talon +vanhoja uskollisia palvelijoita hänkin. Mestari Markkus oli aikoinaan +palvellut sotaväessä haavansitojana, barbeerarina, ja pitkäaikaisen +kokemuksen kautta saavuttanut jonkunverran tietoja ja harjautumista +lääkintötaidon muissakin haaroissa. Nämä haavurit ne olivatkin tämän +ajan ainoita lääkäreitä Suomessa, varsinaista lääkäriä ei löytynyt +Suomessa vielä yhtään. Parastaan oli Markkus mestari koettanut, +saadakseen mahtavan isäntänsä esikoisen toipumaan taudistaan, vaan +hänen yrttisekotuksensa ja keitoksensa eivät tepsineet auttamaan sitä +hiljaista riutumusta, joka vähitellen hierti voimat nuorelta Eerik +Klaunpojalta. Tämän tila oli nyt viimeisinä viikkoina huomattavasti +huonontunut, henki hänessä jo heikkona liekkinä läähätti ja uhkasi +sammua. Oli siitä syystä lähetetty sana Ebba-rouvalle Siuntioon ja +kutsuttu häntä rientämään takaisin poikansa kuolinvuoteelle, ja nyt +odotettiin joka päivä hänen saapuvan Kuitiaan. Marskia niinikään jo +odoteltiin kotiin, vaan yhä epävarmemmalta näytti, ehtisikö +kumpanenkaan saapua, ennenkuin liekki oli kokonaan sammunut. + +Samana iltana, jolloin marski saapui Marttilan kievariin, seisoivat +mestari Markkus ja Anna nojautuneina Eerik Klaunpoika Flemingin vuoteen +ylitse, ääneti katsellen, loppuisiko se liekki jo aivan siihen. Mestari +koetti valtasuonta: sitä tuskin ollenkaan tuntui. Ja se käsi, joka +lepäsi hänen kourassaan, oli kuin kuolleen lapsen kätönen, niin hento +ja läpikuultava. Potilas makasi jonkunlaisessa unenhorroksessa: +hengitystä ei kuulunut, jalat olivat kylmät, kaikki näytti olevan +loppumaisillaan. Markkus laski varovasti hennon käsivarren peitolle, +virkkoen alakuloisesti: + +-- Siinä vanhin vesa Flemingin suurta sukua! Tarvitaanpa marskin koko +tarmo, ettei hän tästä kolauksesta taitu. + +Anna istahti jakkaralle vuoteen viereen, tuijotti kauan kelmeää +serkkuaan ja huoahti sitten yhtäkkiä hiljaa, melkein kuin itsekseen: + +-- Oi, jospa voisin minä vaihtaa paikkaa sinun kanssasi, Eerik! + +Mestari Markkus, minkä vähän hän ihmisruumiista tunsikin, tunsi vielä +vähemmin ihmissielun syvempiä väreilyjä. Hän kääntyi aivan kauhulla +Annan puoleen kysyen: + +-- Mitä? Tekö tahtoisitte kuolla? + +Anna säpsähti, hän huomasi nyt vasta, että tuo huoahdus oli häneltä +tietämättään ja varkain päässyt. Vaan hän ei voinut sitä huokaustaan +kahlehtia, tuskan ryöppy syöksähti tuon Markkuksen kysymyksen johdosta +aivan valtoinaan esiin. + +-- Oi niin, mestari, minä tahtoisin maata tuossa noin kylmenevänä +taikka jo kylmänä, tunnotonna ja tiedotonna, noinikään tahtoisin nukkua +pois, nukkua jo kohta ja ainaiseksi, -- oi, se olisi niin helpottavaa, +niin autuasta! + +Mestari Markkus loi häneen nyt terävän, tutkivan katseen ja hänen +kasvonsa kävivät yhä suruvoittoisemmiksi, kuta kauemmin hän neitosta +tarkasteli. Vaan tämä jatkoi vielä äskeisellä kiihkollaan: + +-- Miksi olisi rikos toivoa jonkun kurjan kitujan kärsimysten loppua? +Miksei saisi helpottaa ja jouduttaa sitä, minkä kumminkin kerran täytyy +tapahtua. Miksei olisi ihminen henkensä herra, kuka sen omistaisi, +ellei hän? + +Mestari Markkus nousi aivan kauhistuneena pystöön. + +-- Te olette väsynyt, te uneksitte, armollinen neiti. + +-- Jospa se olisikin unta, jos olisi kaikki ollut unta! Enkä kumminkaan +sitä soisi, ei se on todellisuutta, mutta sitä on jo kylläksi... +Lupaisitteko olla vaiti, mestari, jos huomaisitte lääkelaatikostanne +jonkun pienen pullon kadonneen, pienen vain, -- se ei olisi tuottanut +kellekään vahinkoa, kellekään surua tai häpeää... + +Markkus huomasi aavistuksissaan olevan perää, -- vielä uusi suru tässä +perheessä, entisiä masettavampi, nöyryyttävämpi. Sitä surua ja häpeää +olisi neito nyt tahtonut välttää, -- kunpa ei olisi sekin jo myöhää. +Säälien hän laski kätensä Annan olkapäille. + +-- Tyttö parka, kuinka suuri tuskasi lieneekin, sinä haaveksit +mahdottomia. Elämän ja kuoleman raja on korkeampi, kuin että sen yli +niin helposti hyppää, sen olet huomaava. Tällä puolen sen rajan ovat +tänne kuuluvat kaihot kärsittävät. Vaan sinä olet sairas, tyttöni, +tässä olet potilasta hoitanut, itse tarvitset hoitoa. + +-- Ei, ei, mestari, en tarvitse, huudahti Anna säikähtyneenä. -- Te +olette oikeassa, olen valvonut liiaksi, olen väsynyt, minä uneksin. Ei, +vielähän tahdon minäkin elää, rakastaa, nauttia ja tehdä +velvollisuuteni...! Kas noin, serkkunikin elpyy taas. + +Kalpean potilaan hipeälle oli kuume taas ajanut hienon punan. Laiha +käsivarsi liikahti peitolla ja harhaileva katse näytti etsivän jotakin. +Anna kostutti hiukan potevan huulia, korjasi peitettä ja istahti taas +jakkaralle vartiopaikkaansa, virkahtaen vähän reippaammin: + +-- Kas näin, nyt olen taas valmis serkkuani vaalimaan. Hyvää yötä, +mestari. + +Mestari puisteli päätään, katsellen vuoroin hoitajaa ja vuoroin +potilasta. Vaan Annan äänessä oli ollut jotakin käskevää, jota hän ei +voinut olla tottelematta. + +-- Hyvää yötä, lapseni, herätä minut, kun tarvitaan tai kun itse väsyt. +-- Vaan vielä hän ovella pysähtyi tautivuodetta katsomaan, tuumien +itsekseen: Kunhan tuottaisi toisen vaaliminen edes hoivaa omille +tuskille! Ja ääneen hän virkkoi: + +-- Elä valvo liiaksi, tyttöni, tauti voi tarttua sinuunkin. + +-- Ei ole hätää, mestari, kyllä minä jaksan, vastasi Anna +rauhoittavalla äänellä, mutta itsekseen hän lisäsi mestarin mentyä: -- +Kunpa tarttuisi, kunpa tarttuisi pian! + +Yön istui Anna ja vartioitsi potilastaan, joka hiljaa kuin nukkuen +siinä makasi, vaan aamupuoleen yötä voitti väsymys; hoitajattaren pää +vaipui vuoteen reunaa vastaan ja hän nukkui hetkisen siinä istuvallaan. +Säpsähtäen hän siitä heräsi ja katsoi serkkuaan. Tämä makasi nyt silmät +auki ja katseli häntä kysyvin silmin, joissa jo oli outo kiilto; käsi +näytti tapailevan jotakin ja huuli liikahti hiljaa. Vaan samassa vaipui +käsi alas peitolle, silmän kiilto kävi raukeaksi, himmeäksi, tummeni, +sammui pois. Heikko henki oli lähtenyt. + +Vartija oli myös jo tehnyt tehtävänsä, hän oli vapaa. Hetkisen vielä +ikäänkuin kadehtien katsottuaan vuoteella lepäävää siirtyi Anna +viereiseen huoneeseen, istahti sen ikkunan ääreen ja katseli +liikahtamatta ulos autioon luontoon, jossa aamun ensi sarastus hyvin +verkalleen hälventi öistä pimeyttä. Vaan tuskan voima siinä voitti +hänen rauenneen mielen. + +Jännitys tautivuoteen ääressä ja kuoleman kanssa taistelevan sairaan +vaaliminen olivat jonkunverran viihdyttäneet hänen omia ajatuksiaan, +vaan nyt ne oman mielen mustat mietteet uudella voimalla hänessä +heräsivät vireille ja lohduton epätoivo hänet valtasi. Näihin asti oli +hän askareidensa seassa vielä hiukan toivonut sulhonsa saapuvan häntä +pelastamaan, ennenkuin setä ja täti joutuisivat kotiin, hän oli +haaveksinut vapautumista, unhotusta. Toivo oli nyt mennyt, -- ei +pelastusta, ei lohdutusta nähnyt hän millään taholla. + +Niissä mietteissä hänet mestari Markkus tapasi, kun vähän myöhemmin, +tautivuoteesta vainajan löydettyään, huolestuneena lähti hoitajaa +hakemaan. Hän neuvoi Annalle lepoa, käski kumminkin hänen sitä ennen +käydä ulkona kävelemässä, saamassa raitista ilmaa, sillävälin kuin +palvelusväki kuolinhuoneessa suoritti ensimmäisen surullisen +palveluksen. + +Ulos, lumiseen, vapaaseen luontoon, hiihtämään puhtoselle hangelle! -- +se ajatus viehätti hetkisen Annan rauennutta mieltä ja hän tarttui +siihen kiinni kuin viihdyttävään pelastuskeinoon. Ulos hän kiirehti, +haki pihalta nuoremman serkkunsa liukkaat sukset ja jo seuraavassa +tuokiossa hän viiletti loivaa rinnettä alas selälle. Jäälle +hiihtäessään kuuli hän syrjemmältä talvitieltä tutun kulkusen kilinän, +-- Ebba-rouva palasi sieltä nyt Kuitiaan. Vaan Anna ei kääntynyt +takasin häntä vastaanottamaan, ei pyörähtänyt katsomaankaan, hiihti +vain edelleen. Hän oli saanut päähänsä uuden mielenjohdon, joka häntä +piti vireillä: hän tahtoi hiihtää Paraisten kirkolle asti, vanhan +Maunupapin luo, joka oli ollut hänen äitinsä ystävä ja jolla varmaankin +olisi joku lohdutuksen sana hänellekin hänen suuressa tuskassaan. Niin, +varmaankin oli hän sieltä saava neuvoa ja lohdutusta... + +Tuo ajatus virkisti hänen mieltään ja raitis talvinen ilma, jota hän +nyt pitkästä ajasta hengitti, vaikutti kuin huumausjuoma hänen +rauenneisiin jäseniinsä, työntäen niissä hyytyneen veren vilkkaampaan +kulkuun. Hän kuvaili elävänsä vielä lapsuutensa huoletonta aikaa, +hiihtelevänsä hankea pitkin lapsen keveydellä ja hilpeällä mielellä. +Eteenpäin, eteenpäin, vapauteen, mielen tyyneyteen, pakoon tuskia ja +toivottomuutta! + +Pysähtelemättä hän hiihti edelleen. Vaan kun hän oli saapunut +salmentakaiselle mantereelle, rupesivat talviluonnon hetkeksi +terästämät voimat raukenemaan, hiihto kävi raskaammaksi ja samalla nuo +tuokioksi unhottuneet mustat mietteet palasivat uudella voimalla +takasin. Hän huomasi, ettei hän jaksanutkaan hiihtää Paraisten kirkolle +asti, että hänen täytyisi palata kotiin Kuitiaan, jonne Ebba-rouva jo +oli saapunut ja marskiakin odotettiin... Ja silloin viimeinenkin +oljenkorsi katkesi ja katosi. + +Väsähtäneenä hän vaipui istumaan rantakivelle pienen koivun kupeelle, +molemmin käsin sauvaansa nojaten. Vähän alempana jäällä kulki Turusta +tuleva talvitie. Hetkisen kuluttua rupesi sieltäpäin kuulumaan +aisakellon helinää, joka kasvoi ja koveni. Kukahan sieltä ajaa +Kuitiaan? se ajatus herätti Annan taas mietteistään ja hytkäytti hänen +mieltään. Saapuuko sieltä marski nyt Turun kautta kotiinsa? Vai, +vai ... onko se hänen odotettunsa, hänen pelastuksensa, onnensa...? + +Monta kirjettä oli Anna kirjoittanut sulholleen Ruotsiin ja pyytänyt +häntä tulemaan Kuitiaan vapauttamaan hänet tavalla taikka toisella. Hän +oli kirjoittanut, että hän on valmis pakenemaan setänsä kodista ja +seuraamaan Ruotsiin... Vastausta ei ollut tullut, vaikka hän oli sitä +toivonut viimeisiin asti. Nytkö aivan viime hetkessä toteutuisi +todellakin tuo toivo ... niin, varmaankin hän saapuu nyt juuri tuossa. +Anna kuvaili, kuinka hän istuisi tuohon rekeen sulhonsa viereen ja +sitten he ajaisivat pois, pois, kauas, ei kukaan tietäisi minne, ei +kukaan osaisi hakea heitä mistään, hän olisi hävinnyt maailmasta, +unhottunut vähitellen, vaan nauttisi itse kätkössä täysin mitoin +unhotustaan ja kauvan kaivattuaan onnea... Kavion kopse kuului jo +läheltä. Anna nousi jännityksissä pystöön katsomaan. Tuolta hän ajaa +niemen kärjestä, yksin ajaa virkkua juoksijaa... Ja kas, hän pysäyttää +hevosen, katsoo, katsoo pitkään törmälle päin... Jo nousee reestä, +sitasee suitset jalaksen nokkaan ja lähtee kahlaamaan törmälle, -- se +on hän, -- onko? -- -- Ah, ei, ei, se on se toinen... Anna hervahti +taas takasin istumaan lumiselle kalliolle. + +Ajaja, joka Anna Flemingiä kohden astui, oli nuori Henrik Horn +Kankaisista. Hän oli tuntenut törmällä istuvan tytön, ja tuli häntä +tervehtimään ja puhuttelemaan, koska hänen asiansa Paraisten puolelle +koski juuri häntä. Kesästä asti oli nuori Henrik viipynyt isänsä mukana +Kankaisissa, vaan nyt oli hän lähdössä pitemmäksi ajaksi Ruotsiin, +jatkamaan opintojaan ja harjaantumaan isänsä johdolla valtiotaitoon. +Sitä ennen oli hän kumminkin tahtonut käydä Kuitiassa, saamassa varman +vastauksen siihen kysymykseen, jonka hän jo vuosi sitten Upsalassa oli +tehnyt. + +Näitä hän siinä neitosen edessä hangella seistessään tälle lyhyesti ja +ujosti kertoi ja lisäsi sitten rohkeammin ja päättävämmin: + +-- Suora kysymys ansaitsee suoran vastauksen, ja siksi tahdon vielä +kerran esittää asiani marski Flemingille ja hänen rouvalleen. Mutta +minä tiedän, että lopullinen päätös kumminkin riippuu teistä, neitini, +ja siksi pyydän teiltä itseltänne ensiksi kuulla tuomioni. + +Anna kuunteli nuoren Hornin puhetta ikäänkuin aivan outoa, taikka +äärettömän kaukaista ja jo mennyttä asiaa, eikä hän ensiksi oikein +jaksanut käsittää, mistä kysymys olikaan. Mutta kuta pitemmin +nuorukainen puhui, sitä enemmän tuo asia rupesi häntä pelottamaan ja +huolettamaan. Hän kuiskasi läähättäen: + +-- Ei, jalo nuori herra, elkää menkö Kuitiaan. Tarjouksenne on mulle +kunniaksi, vaan se on mahdoton. + +Nuorukaiselle ei tämä vastaus näyttänyt olevan odottamaton. Hän jatkoi: + +-- Olen tullut huomaamaan, että en ole teidän suosiotanne onnistunut +voittamaan eikä ole minulle tietämätöntä sekään, että eräs toinen on +ollut minua onnellisempi. Vaan kumminkin: minun täytyy, ennen Suomesta +lähtöäni, vielä esittää teille asiani. Sydämmenne valitsemaa ei teille +sukunne anna; minun silmämääräni olisi tehdä teidät onnelliseksi. +Ettekö voi antaa mulle vastaiseksikaan toiveita? + +Neitosta puistatti, tämä kohtaus talvisella hangella oli tapahtunut +niin odottamatta, hänen kiihotetun mielensä ollessa aivan toisaalle +kiinnitettynä. Vaivoin hän itselleen sai asian selvitetyksi. + +-- Se on totta, sopersi hän vastaan, minä uskon teitä, te olette +jalomielinen ja hyvä, vaan se on sittenkin kaikki mahdotonta, kaikki... +Minä kuulun toiselle ja sitäpaitse ... niin, te tulette sen huomaamaan, +-- ei, elkää menkö Kuitiaan. Oi, minä pyydän teitä, jos olen ollut +teille jonkunarvoinen, elkää menkö! + +-- Neiti Fleming, minulla on asiaa Kuitiaan ei ainoastaan itseni vaan +isänikin puolesta, vastasi nuorukainen hetkisen kaihomielellä neidon +kiihkoa tarkastettuaan. -- Minun on siellä ilmoitettava, että isäni ei +suostu ottamaan vastaan sitä ylipäällikkyyttä Suomessa, jonka +Kaarlo-herttua tahtoo riistää marski Flemingilta ja tarjoo isälleni. +Tämä päätös merkitsee sitä, että Kankaisissa ei tahdota asettua +leppymättömälle riitakannalle Kuitiaa vastaan, että isäni suostuu +unhottamaan, rakastaa rauhaa... + +-- Minä ymmärrän ... vaan... + +-- Vaan kiellätte minua menemästä Kuitiaan? + +-- Oi, te olette tehneet niin paljon minun arvottoman vuoksi. Mutta +säälikää minua, minä rukoilen teitä, armahtakaa minua, sillä minä olen +onneton! + +Nuorukainen näki sen tuskan, mikä kuvastui neidon rukoilevista +katseista ja oivalsi, että tässä on tosi kysymyksessä. Hän on onneton, +hän kärsii, -- sen tunteen edestä oli hän valmis väistymään. Ja +sanaakaan lisäämättä aikoi hän poistua, kumarsi jo jäähyväisiksi ja +astui pari askelta, vaan pysähtyi kumminkin vielä ja virkkoi: + +-- Surunne on haikea, sen näen, ja siksi teitä tottelen, -- vaan +keveällä mielellä en lähde kotimaastani. Hyvästi, neiti Fleming. Jos +joskus mielenne tyynnyttyä, olojen muututtua, kaipaatte ystävän neuvoa +tai apua, löydätte aina minusta ystävän, vaikka vielä mitä tapahtukoon. + +Kiilsipä kuin kiitollinen vilaus Annan rauenneessa katseessa, hänen +jäähyväisiksi nyökäyttäessään päätään lähtevälle, mutta se katse vaipui +taas alas, eikä kotvaseen kohonnut. Hän kuuli, kuinka taas kavioiden +kopse lähti loittonemaan samalle taholle, josta se äsken oli +lähestynyt, kuuli vielä hetken aisakellon helinää ja taas oli kaikki +äänetöntä talvisessa luonnossa. Anna nojasi päänsä koivun kylmää kylkeä +vastaan ja koetti itkeä, vaan kyyneleet eivät juosseet. Hän ajatteli +tuota äkillistä, lyhyttä kohtausta hangella, joka sekin vielä oli +lisännyt hänen mielensä kaihoa. Hän oli karkottanut tuon kelpo +nuorukaisen... Kuinka huolettoman elon ja rauhaisan kodin hän olisi +voinut hänen rinnallaan saada, suruista vapaan; siinä hän olisi voinut +vaikuttaa muidenkin onneksi, yhdistää maansa molemmat mahtavat suvut ja +aikaansaada sopua ja rauhaa. Hän olisi ollut rakastettu ja +arvossapidetty... Kaikki hän oli menettänyt, kaikki mestannut +tavotellessaan tuota pikkuista onneaan, jota hän ei kumminkaan +tavannut. Mitä oli hänellä siitä jälellä: muisto keltakiharaisesta +nuorukaisesta, joka ehkä ei ollut häntä koskaan todenperäisesti +rakastanut, muisto hymyilevistä huulista, joiden petolliset valat +olivat syösseet hänet häpeään, -- sen hän oli unelmillaan +saavuttanut!... Mutta sittenkin! Jos tuossa tulisi ajaen se solakka +poika, tempaisi häntä käsipuolesta ja lähtisi viemään: oi, oi, millä +innolla ja kiitollisuudella hän tarttuisi tuohon käsivarteen, riippuisi +siitä hellittämättä kiinni -- ja kaikki oli sovitettu, kärsimys ja +häpeä... Vaan se on kaikki turhaa, ei ole toivoa enää, ei rahtuakaan. +Anna puristi suonenvedontapaisesti koivun hoikkasta runkoa ja jäi sen +varaan rauenneena makaamaan. + +Hän istui siinä liikahtamatta niin kauan, kunnes kylmän väreet +rupesivat hänen ruumiistaan puistattamaan. Silloin hän nousi ja käänsi +suksensa taas Kuitiaan päin. Kotiin, sinne harmajalinnaiseen vankilaan, +odottamaan mitä tuleva oli, -- kohtalonsa varaan oli hänen +antauduttava, muuta neuvoa ei enää ollut. Vaan niin raskaasti lipuivat +nyt sukset salmen tasaista pintaa pitkin ja niin pystyltä tuntui tuo +loiva rinne kotisaaren rannan noustessa Kuitian kohdalla. -- -- + +Marski Klaus Fleming oli, yötämyöten ajettuaan Marttilan kievarista, +saapunut kotiinsa muuatta tuntia myöhemmin kuin hänen rouvansa +Siuntiosta. Pihalla vastaansa rientäviltä nuoremmilta lapsiltaan oli +hän jo kuullut vanhimman poikansa kuolemasta ja kaihomielellä oli hän +rientänyt sairashuoneeseen, missä hän tapasi vaimonsa itkemässä nuoren +vainajan vuoteella. Pää kumarassa, väsymyksestä rauenneet kasvot +kalpeina oli hän kauan seisonut siinä Ebba-rouvan rinnalla nuorukaisen +kuihtuneen ruumiin vieressä, ja siltä oli hetkisen näyttänyt, että +hänenkin partanen leukansa vähän oli väkättänyt. Vaan sitten oli hän +vetänyt palttinan poikansa kasvoille, kääntynyt ja lähtenyt +työhuoneesensa, jossa hänellä oli vastassaan monen viikon kirjeet ja +postit. Tyyneesti oli hän siellä työskennellyt, rauhallisesti antanut +Gröningille käskyjä, mitä erinäisten, kiireellisimpäin asiain johdosta +heti olisi tehtävä, olipa itsekin kirjoittanut muutamia lyhyviä +vastauksia. Viimeksi ryhtyi hän tuohon herttualta äsken tulleeseen +postiin, jota avatessaan hänen kätensä vihasta vavahtivat. Ja sen +luettuaan jäi hän pitkäksi ajaksi kirje kädessään istumaan ja +miettimään. + +Vihdoin näkyi hän tehneen päätöksensä. Hän kutsui mestari Markkuksen +puheilleen ja lähti, tuokion neuvoteltuaan hänen kanssaan, ulos +työhuoneestaan. Kirjeiden joukossa oli ollut myöskin eräs kirje +Ebba-rouvalle tämän sisarelta, leskikuningattarelta, joka +Kaarlo-herttuan käskystä hänkin oli kirjoittanut Annan asiasta ja +vilkkaasti kehotti sisartaan suostumaan Annan avioliittoon herttuan +kamarijunkkarin kanssa, sekä taivuttamaan miestäänkin siihen. Klaus +meni Ebba-rouvan huoneeseen, ojensi hänelle tämän kirjeen ja istui +ääneti vieressä katsellen vaimonsa hämmästystä hänen näitä uutisia +lukiessa. + +-- Ja mitä nyt arvelet? kysyi hän hiljaa rouvaltaan, joka, ollen +äskeisen, haikean surunsa valtaamana, ei vielä oikein voinut toipua +käsittämään tuon lukemansa kirjeen sisältöä. + +-- Mitä, onko tämä totta? Tämäkö suru vielä äskeisen lisäksi, sopersi +kyyneleitään kuivaava rouva. + +-- Me emme saa menettää malttiamme, -- tosia kirjeessä kerrotaan. Nyt +on vain päätettävä, mitä on tehtävä, päätettävä heti. + +-- Päätettävä, -- onko neuvottelemisen tilaisuutta? Annan täytyy +tietysti heti mennä naimisiin, -- oi, jo syksyllä aavistin minä pahaa. +Vaan sinä et silloin tahtonut taipua; nyt on suostuminen välttämätön. + +Marskin silmässä leimahti kuin salama ja hänen nyrkkinsä kohosi +pystöön. Häntä tahdotaan pakottaa syömään sanansa, tuo ajatus saattoi +hänet hurjistumaan. Herttua oli yhdessä liitossa tuon kurjan +viettelijän kanssa, ja nyt he olivat ilkeydessään vieneet asian niin +pitkälle, että hänen, marski Flemingin, joko muitta mutkitta oli +suostuttava tuohon vihaamaansa avioliittoon, joka ei ollut hänen +nimelleen arvokas, taikka vedettävä nimelleen ja suvulleen vielä +suurempi, ilmeinen häpeä. Suo siellä, vetelä täällä. Ah, kuinka herttua +nyt mahtoi nauttia siitä pulasta, johon hän marskin oli saattanut, +nöyryyttääkseen hänet tässäkin kohden, marski saattoi kuvailla +mielessään, kuinka hän siitä itsekseen ilkkui. Vaan malta, herttua, +hoki hän sapekkaassa mielessään, vielä ei ole asia päättynyt sinun +mielesi mukaan, -- ei hetikään! + +-- Ja siinä arvelet siis, että me täällä rupeamme valmistamaan häitä, +pakosta ja herttuan käskystä? + +-- Niin, -- näin kohta poikamme kuoleman jälkeen, se ei ole hauskaa. +Vaan mihinkä siitä pääsemme, onhan tehtävä, mitä häpeän estämiseksi +voi. Taikka lähetämmekö Annan vihittäväksi Strömsholmaan, kuten +sisareni ehdottaa? + +Marski nousi kalpeana ja päättäväisenä pystöön. Hän oli itse jo aikoja +sitten tehnyt päätöksensä. + +-- Ei koskaan. Sitä nautintoa emme herttualle suo. Jos olisi kysymys +mistä muusta tahansa, niin minä suostuisin, vaan tässä on herttualla +tarkotus persoonallisesti nöyryyttää minut, ja silloin olen minä +rautanen. + +-- Suostut mieluummin häpeään. Vaan ajattele toki, miten siitä Anna +kärsii, emme ainoastaan me. Klaus, sinun rautatahtoasi olen aina +ihaillut, nyt sitä pelkään, -- sinä olet julma! + +-- Minä olen julma, minut pakotetaan sellaiseksi. Mitä häpeän +salaamiseksi tehdä voi, siitä olen huolta pitävä, ja viettelijän +kurittamisesta myös, -- muusta ei ole puhumistakaan. + +Vaan Ebba-rouva rukoili aivan kiihkeästi: + +-- Ei, ei, Klaus, asia siitä vain pahenee. Taipukaamme tämä ainoa +kerta, eihän tämä pieni nöyryytys toki paljoa merkitse. + +-- Se merkitsee kaikki, -- elä pyydä, Ebba, nyt vain toimiin ryhtymään. + +Ja kuuntelematta edes mitään enempää lähti marski rouvansa luota, +kutsui Eenokin puheilleen ja antoi hänelle muutamia käskyjä, varottaen +häntä tarkasti ja huolellisesti niitä tottelemaan. Silloin juuri palasi +Anna hiihtomatkaltaan ja pysähtyi, kohdatessaan eteisessä setänsä, +liikahtamatta paikoilleen. Siinä vaihdettiin vaan yksi silmäys sedän ja +veljentyttären välillä, vaan se silmäys sanoi kaikki. Tervehtimättä +neitosta, tutkimatta ja nuhtelematta häntä, virkkoi marski kylmästi ja +varmasti: + +-- Sinä pukeudut Anna heti matkapukuun, Eenokki tulee sinua saattamaan. +Ennen puolen tunnin kuluttua täytyy sinun olla matkalla. + +Anna kuunteli tuota ääneti kuin tuomiotaan ja totteli. Hän ei tiennyt +minne hänen tuli matkustaa, ei mikä marskilla oli mielessä, vaan hän ei +kysellyt, se olisi ollut tarpeetonta. Ja hiljaa hän lähti matkalle +varustautumaan. Vaan marski itse antoi palvelusväelle joukon +määräyksiä. Nuoren Eerikin hautajaiset olivat lykättävät siksi, kunnes +hän joutui takasin matkoiltaan, joille hän taas lähti. Huovit olivat +vaihdettavat, vereksiä miehiä hän käski varustaa kolmekymmentä +seuralaisikseen, Eenokin piti ottaa mukaansa viisi huovia. Ja +viipymättä piti kaiken olla valmisna. + +Nämä määräykset annettuaan meni marski taas työhuoneeseensa, jossa +Gröning työskenteli kirjeiden ääressä, viskautui patjarahille +makaamaan, ja virkkoi: + +-- Jaksatko lähteä matkalle taas, poikani? Ota nuo työsi mukaasi, Turun +linnassa voit niitä valmistella. + +Gröning katseli säälien, vaan samalla ihaillen, isäntäänsä. Surut ja +vastukset lisäsivät vain hänen tarmoaan ja voimaansa, eikä hän +väsymykselle antanut valtaa. Sellainen luja päättäväisyys ja +toimintavoima kuvastui nytkin hänen kasvoiltaan, ettei olisi luullut +häntä kuuskymmenvuotiseksi mieheksi, joka juurikaan oli pitkältä, +rasittavalta matkalta palannut. + +-- Minä olen nuori, vastasi kirjuri, vaan te rasitatte itseänne +liiaksi. Ettekö suo itsellenne päivän lepoa? + +-- Muut eivät suo mulle, eivät anna aikaa suremaan poikaani eikä +nukkumaan kotonani. Vaan niin on ehkä parasta, siten viihtyy mieli. Käy +aterialle poikani, hevoset ovat heti valjaissa. + +Tuokion kuluttua ajoikin kaksi rekeä linnan portaitten alle. +Ensimmäinen oli kuomureki, jonka ajajanlaudalla Eenokki tyyneenä ja +vakavana istui; siihen tuotiin Anna Fleming, peitettiin vällyihin ja +kuomun uutimet laskettiin eteen. Ei kukaan tiennyt, minne se reki oli +määrätty lähtemään. Marski oli näet jo Marttilassa arvannut, että +herttuan junkkarilla ehkä oli aikomus, jos ei hän sittenkään saisi +tyttöä mielisuosiolla, koettaa viedä hänet varkain Ruotsiin, eikä hän +Annaan siinä suhteessa ensinkään luottanut; ja siksi hän näin +salaperäisesti lähetti tytön pois Kuitiasta. Eenokki yksin tiesi, minne +tyttö oli vietävä, mutta syitä ei tiennyt hänkään. Vaan jotakin +omituista hänestä tässä kyydissä oli. Monta kertaa oli hän tätä samaa +tyttöä ollut saattamassa, mutta niin hänestä tuntui, kun hän hiukan +unisena ja väsyneenä ohjasi hevosiaan ulos linnanportista, että +tällaisella asialla hän ei ennen ollut Flemingin neitosta kyydinnyt. + +Heti jälestä lähti toinenkin reki liikkeelle. Siinä istui marski ja +hänen rinnallaan Gröning, joka hänkin, samoinkuin koko talonväki, +ihmetteli, mikähän tuon ensi reen päämäärä mahtoi olla. Hän oli tosin +marskin käytöksestä ja puheista ruvennut aavistelemaan, että hänen +lankomiehensä ja aatelisneiden välit olivat kääntyneet hullulle +tolalle, vaan koko asianlaitaa ei hän vielä älynnyt. Kotvasen ajoivat +molemmat reet peräkkäin, vaan kun ehtivät tienhaaraan, mistä talvitie +vei suoraan Turkuun, näki Gröning kuomureen kääntyvän mantereelle päin, +sille tielle, jota he juuri äsken marskin kanssa olivat tulleet. Siihen +asti oli marskikin ääneti istunut. Nyt hän asettui makaavaan asentoon +reessään, ja virkkoi: + +-- Pidä huoli, Gröning, että vauhti pysyy hyvänä, minä tahdon nukkua +hetkisen. Turussa emme heti jouda nukkumaan, siellä kuuluvat Suomen +herrat neuvottelevan, kuka on tuleva Suomen käskynhaltijaksi, ja me +tahdomme siitä myös jonkun sanan sanoa. + +-- Siksi siis on näin kiire Turkuun? + +-- Vielä muistakin syistä on kiire, poikani. Meidän täytyy siellä vielä +tavata eräs sulhasmies, joka komeasti kuuluu seurueineen asuvan Turun +linnassa, täytyy pitää huolta, ettei hänen kesken sieltä tarvitse +lähteä. Vaan nyt me nukumme. + +Marski painautui turkkeihinsa reen pohjalle ja kuorsasi jo hetkisen +kuluttua. Vaan nuori kirjuri oli hänen puheistaan ymmärtänyt sen, minkä +jo oli ennakolta melkein aavistanut. Ja hän mietti itsekseen, siinä +ulappain jäitä pitkin ajellessaan: + +-- Ai, ai, lankomies, sinä et taida olla omalla asiallasi, kun »me» +Turkuun ehdimme. Oma syysi, et uskonut kun sanoin: väärällä tolalla! +Vaan sääli sinua on, jos nyt jo hirteen joudut, sääli hilpeää miestä! + +Ja hän mietti siinä kauan itsekseen, tekisikö hän rikoksen isäntäänsä +vastaan, jos antaisi pienen viittauksen ja varotuksen lankomiehelleen +ja lähettäisi hänet kiireimmän kautta Ruotsiin takaisin. Olisikohan +siitä jälestäkäsin omatunto paha? + +-- Hm, mitä se tämä kaikki minuun kuuluu, pelastakoon mies niskansa +miten voi, päätteli hän vihdoin. -- Vaan jos paikalle satun, niin +senverran toki sukulaisuuden vuoksi hänelle sanonen, että: nyt luiki +jalkoihisi ja pysy kaukana tästä maasta! + + + + +IX. + +Talvisia retkiä. + + +Turun linnassa oli näinä päivinä monenlaisia vieraita. Ruotsalaiset +lähetyskunnat seurueineen, jotka täällä herttuan valtuuttamina +vierailivat, olivat sijoitetut ulompaan, n.s. uuteen linnaan, +suomalaiset aatelisherrat taas, jotka olivat saapuneet Turkuun maansa +hallinnon järjestämisestä neuvottelemaan, olivat saaneet asuinpaikkansa +vanhan linnan suojissa. Mutta olipa Turun linnassa tilaa vaikka vielä +useammillekin vieraille; se oli näihin aikoihin hyvässä hoidossa ja sen +kaikki rakennukset olivat asuttavassa kunnossa. + +Juhanan, Suomen herttuan, isännöidessä kolmisenkymmentä vuotta sitten +Turun linnassa ja siellä nuoren puolisonsa kanssa pitäessä upeaa hovia, +olivat näet vanhan Turun linnan rakennukset kaikki korjatut ja +siistityt sisästä ja ulkoa ja senkin jälkeen oli sen rakennustöitä +myötään pidetty vireillä, sen varustuksia lisätty, sen asumuksia +laajennettu. Linna sijaitsi siihen aikaan oikeastaan saaressa, sillä +Aurajoen suun ja Linna-aukon lahden välinen niemeke oli katkastu +laajalla, vedellä täytetyllä vallihaudalla, jonka yli laskusilta johti; +aallot lainehtivat siihen aikaan vielä ympäri linnan aina muureihin +saakka, joiden juurella nyt on kuiva maa. Laskusillan ja pääportin +kautta maanpuolelta linnaan tultaessa saavuttiin ensiksi tuohon »uuteen +linnaan», jota sillä nimellä kutsuttiin, koska se oli myöhemmin +rakennettu kuin linnan sisempi, harmaakivinen, vanha osa, jonka +alkujuuria tuskin enää tunnettiinkaan. Vanhan ja uuden linnan välissä +oli korkea valli, joten linnassa oli kaksi linnapihaa. Tornit olivat +vanhassa linnassa, sen itäisessä ja läntisessä päässä. Tuossa +sisemmässä linnassa olivat myöskin kaikki linnan juhlasuojat ja +vallashuoneet, siellä oli Klaus Flemingillä oma huoneustonsa Turun +linnassa oleskellessaan ja sinne saapuneet vieraatkin majoitettiin. Oli +kumminkin uudessakin linnassa muutamia huoneita matkustajia varten +varattu ja täällä se nyt nuori hovijunkkari Hieronymus Birckholtz jo +viikon päivät oli seurueineen majaillut, viettäen uhkeata elämätä ja +kopeana nauttien hyväkseen, mitä linnalla oli tarjottavana. + +Herttuan hovijunkkari esiintyi näet tällä matkallaan Suomessa aivan +toisella tavalla kuin tavallisilla pikaratsastusmatkoillaan, ja se oli +kaikki herttuan ansiota. Tämä tarmokas ruhtinas, joka suurten, laajain +suunnitelmainsa ohella oli sattumalta ja aluksi piloillaan, mutta +tavallisella kiihkollaan ja sitkeydellään, kiinnittänyt huomionsa +nuoren mielijunkkarinsa naimiskauppoihin marskin veljentyttären kanssa, +tahtoi myöskin voimalla ja arvolla ajaa ne perille. Hän ei unhottanut +sitä, että Klaus-herra tylysti ja kopeasti oli hyljännyt hänen +kosintansa suosikkinsa puolesta, se häntä ärsytti, hän tahtoi pakottaa +marskin myöntymään. Ja kun hän nyt oli Hieronymolta kuullut, millä +kannalla asiat olivat, oli hän hykeltänyt käsiään ja ilkkuen nauranut: +ahas, sinä Kuitian kopea herra, se temppu vetää, holhokkisi joutuu +sittenkin palvelijani vaimoksi ja unelmasi liitosta Hornin suvun kanssa +ovat mennyttä kalua! + +Olipa vielä eräs erityinen syy, miksi herttua tuota naimiskauppaa niin +innolla harrasti. Fleming-suvun vallan ja mahtavuuden perusteina ja +tukena Suomessa olivat hänen laajat maatiluksensa, jotka Klaus-herra +osaksi oli perinyt, osaksi itse ansainnut. Mutta perittyjen joukossa +olivat myöskin ne tilukset, jotka hänen veljensä Jaakkiman kuoltua +olivat hänen käsiinsä joutuneet, vaikka ne oikeastaan kuuluivat +Jaakkiman ainoalle tyttärelle, Annalle. Jos nyt Anna saisi uuden, +herttualle uskollisen, holhoojan, joutuisi iso osa marskin tiloista ja +alustalaisista pois hänen välittömästä vaikutuksestaan, ja ainahan +sekin vähän hänen mahtavuuttaan masentaisi. + +Siksi varusti herttua mitä komeimmalla ja arvokkaimmalla tavalla +hovijunkkarinsa, tämän nyt lähtiessä melkein kuin pakolla vaatimaan +omakseen marskin veljentytärtä. Hieronymo sai seurueekseen viisi nuorta +junkkaria, joille kaikille herttuan kustannuksella teetettiin uudet, +loistavat puvut ja annettiin upeat ratsut ja kiiltävät aseet. Vielä +antoi herttua Hieronymolle, paitsi uutta suosituskirjettä, erityisen +turvakirjan, vaatien siinä kaikkia avustamaan junkkaria tämän matkalla +ja uhaten vihallaan ja kostollaan jokaista, joka uskaltaisi jollakin +tavoin häntä ehkäistä taikka ahdistella. Turun linnan päällikkö, vanha +Hannu Eerikinpoika Prinkkalan herra, sai käskyn valmistaa Turun +linnassa asunnon ja ravinnon Hieronymolle ja hänen seurueelleen, ja +useita vaikuttavia henkilöitä pyysi herttua vielä erityisesti +avustamaan suosikkiaan tämän yksityisissä yrityksissä. + +Vanha Prinkkalan herra, Turun linnan tarkka isäntä, marskin innokas +kannattaja ja ystävä, oli varsin tyytymätön noihin herttuan käskyihin +ja hän olisi mielellään ajanut ruotsalaiset junkkarit pellolle +linnastaan mässäämästä, jos vaan olisi uskaltanut niin jyrkästi +vastustella herttuan nimenomaista käskyä. Vaan Hieronymo miehineen +osasi taas puolestaan komeasti ja korskeasti komennella esiin mitä +parasta linnassa lie ollut syötävää taikka juotavaa. Ei siinä säästetty +linnan varoja, ei viinejä, ei oluvia eikä muita herkkuja, ja linnan +palvelijat saivat kuin orjat juosta heidän käskyläisinään ja seistä +heidän juomanlaskijoinaan. Kestejä pidettiin myöhään ja varhain ja +monta yötä läpeensä olivat nuoret kosioretkeläiset siten jo hummanneet +linnan vanhoilla viinivaroilla ja vankoilla olutpanoksilla. Näitä +kuluttamaan olivat nuoret hurjastelijat toisinaan kutsuneet vieraikseen +ketä kaupungilla tapasivat, hulivilipäitä aatelisnuorukaisia, +porvareita, lukiolaisia ja sällejä, -- ei siinä valikoitu eikä ikävää +kärsitty. + +Taaskin tänä iltana olivat häämatkalaiset koossa uuden linnan alakerran +suuressa holvisalissa ja joukko nuoria turkulaisia vietti iltaa siellä +heidän hauskassa, vallattomassa ja vieraanvaraisessa seurassaan. He +olivat tällä kertaa komentaneet ylös kellarista kokonaisen oluttynnyrin +ja istuivat nyt jakkaroilla sen ympärillä vuoron päältä vääntäen kranaa +ja laskien tinaisiin maljoihin tuota vaahtoavaa, vankkaa juomaa. +Seuraansa hauskuuttamaan olivat he laskeneet sisälle ovensuuhun +muutamia kierteleviä laulajia, jotka olutpalkoista kitaran säestyksellä +vetelivät iloisia lauluja, joihin juhlajuojatkin usein yhtyivät. Ja +tarina luisti sillävälin kepeästi ja vallattomasti, huoli ei näyttänyt +painavan ketään. + +-- Mutta kuinka kauan näitä juhlia jatketaan? kysäsi kumminkin laulujen +ja pilajuttujen lomaan eräs Ruotsista tulleista junkkareista, +kohentaessaan ilosesti roimuavaa takkavalkeaa. + +-- Mikäs jatkaessa, eikö sinun ole täällä hyvä olla? vastasi Hieronymo +huolettomasti. -- Lisää olutta, -- juo! + +-- Eipä siltä, terve, veli, vaan joku päähän näilläkin menoilla täytyy +olla --, olisipa hauska tietää, minkälainen pää se on. + +-- Hyvä pää, iloiset lopettajaiset, vakuutti Hieronymo toverilleen +häntä olalle taputtaen. -- Pidetään kestejä tässä linnassa, kunnes +hedelmä on kypsynyt putoamaan puusta, kunnes Kuitian herra on valmis +laittamaan häitä. Vielä hän ei ole tullut kotiinkaan, meillä ei ole +kiirettä. Ja sittenkin tarvitsee hän kai muutamia päiviä saadakseen +kiroilla ja sadatella, -- miksikä häntä hätäyttelisimme! Odotetaan +rauhassa, kunnes herttuan ja leskikuningattaren kirjeet, tytön ja +rouvan kyyneleet ja välttämätön pakko ovat tehneet vaikutuksensa. +Silloin vasta iskemme käsiksi, silloin vietetään häät ja juodaan +Kuitiassa Flemingin olusia, -- hei vain! + +Vaan tuo nuori ruotsalainen oli vieläkin hiukan epäilijä. + +-- Noinko varmaan uskot marskin sulle nyt tytön antavan? kysyi hän. -- +Muista, miten itse olet häntä sydämmiköksi kuvannut. + +-- Olkoon sydämmikkö, hänen täytyy taipua, katsos, mullahan ne ovatkin +nyt nuorat käsissäni. Vai luuletko hänen mieluummin häpäsevän nimensä +ja sukunsa, -- ei, poikani, maltahan vielä hetkinen, kunnes Flemingin +talossa rupee kiire tulemaan ja hänen nimensä juorujutuissa kulkee läpi +maailman, -- hän tulee itse häitä tarjoamaan! + +Koko maailma oli muuten jo hyvällä alulla puhumaan tuosta jutusta, +johon Flemingin nimi sekaantui, sen tiesi Hieronymo ja hän piti kyllä +itsekin huolta, että maine levisi. Aina uudessa seurassa oli hän valmis +kertomaan, millä asioilla hän täällä liikkui ja kuinka hänellä oli +varmat toiveet, eikä hän vähän tuttavallisemmassa piirissä pitänyt +tarpeellisena salata, »kuinka hullusti se oli sattunut käymään». +Sitenpä jo kuiskuttiinkin Flemingin neiden asiasta aatelispiireissä, +siksi sille nauroivat porvarit ja palkolliset sille hihittivät. Tämä ei +voi olla asian ratkaisuun vaikuttamatta, hedelmä on kypsymässä. + +-- Entäpä jos marski pakottaa tytön kieltämään kaikki, jos sinun +oikeutesi väitetään valheeksi? + +Puoleksi piloillaan tuo epäilevä nuorukainen näin vielä kiusasi +Hieronymoa. Vaan tämä remahti nauramaan. + +-- Ei, kuule veli, pakollakin on rajansa. Kuitian Klaus voi riehua ja +raivoilla, voi syöstä sappea ja myrkkyä, vaan tehtyä hän ei saa +tekemättömäksi, vaikka kiukkuunsa kuolisi. Mutta sekään ei olisi +hänelle terveellistä. Ja sitäpaitse, tyttö ei ole ainoastaan +vallassani, hän on puolellani. + +-- Heijaa siis, sen tytön kunniaksi juokaamme! + +-- Ja kaikkien tyttöjen, -- nyt lauluksi pojat: + + »In salutem virginum -- bibas! + Absentium, presentium, + Et qvotqvot venientium, -- bibas!» + +Reippaasti remahti laulu hilpeässä juomaseurassa. Vaan kun laulu oli +lopussa ja sen jälkeen hetkisen äänettömyys vallitsi, silloin virkkoi +aivan vakavasti ja varmasti eräs seurassa olevista suomalaisista +Hieronymolle: + +-- Oikein on, että otat asian iloiselta kannalta, vaan mikäli marskin +tunnen, en usko hänen taipuvan tuumiisi sittenkään. Miten silloin +häittesi käy? + +Hieronymokin kävi tuosta tuokioksi vakavaksi ja viivähti kotvasen, +ennenkuin vastasi: + +-- Sekin tapaus on otettu huomioon, silloin katkastaan juhlat hetkeksi +ja käydään toiseen leikkiin. Talven pimeimpänä yönä ajetaan Kuitiaan ja +viedään sieltä morsian holhoojan luvatta ja varkain, -- tyttö itse ei +muuta toivokaan, ensi viittauksestani on hän valmis rientämään +vastaamme. Ja häät vietetään silloin Tukholmassa tai Strömsholmassa tai +marskin tiloilla Uplannissa, komeita juhlia voidaan pitää sielläkin. + +Näin Hieronymus aikeitaan kuvaili, koettaen heittäytyä leikilliseksi, +vaan näkyipä sentään, että asia ei hänestä pelkkää leikkiä ollut. Ja +tulisesti hän tovereilleen jatkoi: + +-- Mutta sinä yönä täytyy ratsujemme osottaa, mihin kykenevät eikä saa +silloin miehetkään säikkyä pieniä railoja Ahvenanmerellä. Kuinka +tahansa: tyttö on tuleva täältä mukaani Ruotsiin tavalla tai toisella, +sillä hän on minun! + +-- Oikein. Anna Flemingin malja! + +-- Ja onnellisen sulhasen malja! + +-- Ja marski Flemingin malja! + +Ja taas pistettiin lauluksi. Raikkaasti kajahti linnan korkea holvi kun +nuorukaiset, yhä yltyen innossaan, vetelivät täysistä kurkuista +reippaita juomalaulujaan. Ja tinaiset maljat kalahtivat vastakkain ja +kumeasti vastasi korkea holvi: + +-- Bibas! + +Vaan ylhäällä vanhan linnan puolella kiukutteli vanha, ahnas ja tarkka +Hannu Eerikinpoika tuota rähinää kuullessaan ja kiroili, kun hänen +vähäväliä täytyi hellittää kellarin avaimia lähettääkseen herttuan +suosittamille vieraille uusia herkkuja. Päätään puistelivat tälle +kaikelle ne toisetkin suomalaiset aatelisherrat, jotka näinä päivinä +oleskelivat Turun linnassa, sinne kokoontuneina herttualta äsken +saapuneiden, merkillisten kirjeiden johdosta. He olivat hyvin +epäilevällä kannalla siitä, mitähän noista herttuan hommista mahtoi +syntyä, niin toisesta kuin toisestakin, ja mitä tuloksia linnassa +viipyvät lähetyskunnat lopuksikin saanevat toimeen. Herttua oli +määrännyt Kaarlo Hornin Suomen sotaväen päälliköksi Flemingin sijaan, +taikka, ellei Horn siihen rupeaisi, Aksel Kurjen tai jonkun muun. Horn, +joka tämän asian vuoksi oli Kankaisista kävässyt Turussa, oli +ehdottomasti kieltäytynyt ja lähtenyt takasin kotiinsa, sieltä pian +matkustaakseen Ruotsiin. Ja Kurki, joka vielä oli Turussa, ei +uskaltanut hänkään ryhtyä sellaiseen toimeen vastoin Flemingin tahtoa, +-- vaikka mieli olisi tehnytkin. Toiset aateliset taas vetäysivät +toistensa selän taa syrjään, nähdäkseen, miten asiat kehittyivät. He +olivat epävarmoja, marskin poissaollessa eivät he tahtoneet päättää +mitään ratkaisevaa ja niin oli asia yhä auki, vaikka herttuan +lähettiläät myötään jotakin ratkaisevaa vaativat. Ja marski viipyi +poissa. Kuinka Suomen herrat siellä Turun linnan juhlahuoneissa +neuvottelivatkaan, aina he tulivat siihen johtopäätökseen, että ilman +Klaus Flemingiä he eivät kykene mihinkään. + +Heidän siitä juuri neuvotellessa kaikui äkkiä kavioiden kopsetta +sillalta, suurenlainen huovijoukko kuului sieltä ratsastavan linnaan. +Vanha Prinkkalan herra heristi hetkisen korviaan, kuunteli uteliaasti +ja tuntijan tavoin ja sitä tehdessään hänellä kasvot kirkastumistaan +kirkastuivat ja veitikka leikki hänen silmässään, kun hän +neuvotteleville herroille virkkoi: + +-- Minä luulen, että asiat pian selvenevät. Odottakaahan hetkinen. + +Ja avopäin juoksi vanhus ulos vastaanottamaan tulijoita. Vaan +kokoontuneet aatelisherrat istuivat ääneti ja katselivat toisiaan. +Tuliko taas uusi käänne ja mihin suuntaan kävi se? + +Tuokion kuluttua aukeni ovi taas ja Hannu Eerikinpojan saattamana astui +marski Klaus Fleming huoneeseen. Valo häikäsi hetkeksi hänen pimeään +tottuneita silmiään, joten hän pysähtyi keskelle lattiata, heti +tuntematta, ketä huoneessa oli. Vaan vielä turkit päällään, lakki +päässä, astui hän peremmäs ja kysyi jyrisevällä äänellä, tervehtimättä +yksityisesti ketään: + +-- Kuka se herroista on, joka täällä on asetettu sotaväkemme komentoon +ja Suomen käskynhaltijaksi? + +Ei kuulunut hiiskahdustakaan. Marski seisoi hetkisen paikoillaan, +leväytti sitten turkkinsa auki, pani kädet lanteille ja virkkoi +ystävällisemmin: + +-- Minähän näen tässä vain tuttua väkeä. Sanokaa pois, kellä on nyt +komento Suomessa? + +Ei kuulunut vieläkään vastausta salin perällä istuvain herrain +joukosta. Silloin virkahti vanha Prinkkalan herra koruttomasti: + +-- Eiköhän komento lie sillä, jolle kuningas sen on uskonut. + +Ja Kurkikin, joka oli noussut ja käynyt marskia vastaan, ehätti nyt +todistamaan: + +-- Siitä ei lie epäilystä. + +-- No, se on totta puhuen minunkin käsitykseni asiasta, lausui marski, +viskatessaan turkit päältään. Hän tervehti nyt aatelisherroja +yksitellen, jatkaen puhettaan: -- Terveeksi miehet, joka mies. Minä +olen jo vanha ja olen paljo mukana ollut, enkä viitsi koristella +tuumiani. Tässä maassa en ole mihinkään komentoon pyrkinyt enkä sitä +rukoillut, vaan on sen kuningas mulle tehtäväksi antanut. Ja niin kauan +kun hän mulle vallan tässä maassa uskoo, en siitä luovu, eikä sitä +multa riistetä, ellei ase kädessä. Te olette täällä kuulemma jo kauan +neuvotelleet ja vaivanneet päitänne. Se on ollut turhaa. Meidän ei pidä +neuvotella, meidän ei pidä hapuilla, meidän pitää vain jokaisen täyttää +velvollisuutemme ja horjahtamatta totella laillista esivaltaamme. +Meidän pitää olla suomalaisia! + +Ne miehevät sanat olivat jo Suomen herroista riistäneet kaiken +epäilyksen. Hyväksyviä ääniä kuului joukosta: + +-- Se on miehen puhetta! + +-- Muuhun päätökseen emme ole mekään voineet tulla. + +Ja Aksel Kurki lisäsi: + +-- Niin, täällä herttuan lähetyskunta odottaa vastausta. Vaan teidän +asia on, ei meidän, vastata herttualle. + +-- Me vastaamme kaikesta, meillä on se raskas velvollisuus ja siihen +olemme jo tottuneet, puhui marski istahtaen pöydän ääreen lepäämään. -- +Herttua tahtoo meidät pois, koska olemme esteenä hänen tuumilleen. +Mihin asti nuo tuumat tähtäävät, sitä ei ole meidän arvosteltava eikä +se meidän menettelyämme muuta, vaikka ne tähtäisivät itse Ruotsin +kruunua. Me pysymme paikoillamme. Ja me vastaamme hänelle kaikesta, +kunnioittaen ja siivosti vastaamme, mutta järkähtämättömästi, +poikkeamatta hiuskarvaa siitä, mitä oikeaksi katsomme ja mitä kuningas +on käskenyt. Te olkaa huoleti! + +Eikä ollut Suomen herroilla siihen mitään väittämistä. Hetkinen siinä +vain keskusteltiin vielä asiasta, ja täysi selvyys oli taas palautettu. +Silloin kääntyi marski vanhan linnanpäällikön puoleen: + +-- No, sinä ahnas Prinkkalan poika, itseäsi et ole koskaan +säästänyt, mutta linnan kellareita säästät aina niin tarkasti, kuin ei +viini olisikaan juotavaksi luotu. Vieläkö sulla on jälellä sitä +Juhana-herttuan aikuista hyvää espanjalaista? + +-- Vielä on tynnyri koskematonna tallessa, en ole sitä antanut, vaikka +tässä viime päivinä kyllä korkeammat käskyt ovatkin kellareitamme +komentaneet ja tyhjennelleet. + +-- Mitkä hiton korkeammat käskyt? + +-- Herttuan käskyt, lähettiläät, ja ... ja sitten, vielä nuo kirotut +kosiomiehet, jotka ovat matkalla Kuitiaan. + +Marski kävi yhtäkkiä vakavaksi ja hänellä oikesi vartalo suoraksi. +Tuokioksi oli hän unhottanut tuon toisen osan matkansa tarkotuksesta, +vaan nyt hän olikin heti valmis siihen puuttumaan. Ankarasti hän lausui +Prinkkalan herralle: + +-- Tuota heti tänne se viheliäinen vehkeilijä ... no, etkö ymmärrä, se +herttuan kätyri, joka täällä linnassa kuuluu rehmivän. Heti! Vaan +malta: kenen luvalla olet täällä majoittanut ja kestinnyt tuota +rosvojoukkoa? + +-- Vastahakoisesti sen olen tehnyt, vaan heillä on herttualta sekä +turvakirjat että nimenomaiset käskyt. + +-- Hannu Eerikinpoika, sinä olet hyvä soturi, vaan sinä ajattelet +lyhyeen. Sinun ei tule ottaa vastaan käskyjä keltään muulta kuin +kuninkaalta tai minulta. -- Tuo tänne se heittiö! + +Prinkkalan herra meni, vaan palasi hetken kuluttua tyhmistyneenä ja +hätääntyneenä ilmoittamaan, että linnut olivat lähteneet lentoon. +Ruotsalaiset vieraat, jotka äsken vielä niin äänekkäästi hoilasivat +uudessa linnassa, olivat kohta marskin saavuttua nousseet satulaan ja +ratsastaneet linnasta ulos. + +-- Ahaa, hän pelkää jo, hän pakenee, raukka, huudahti marski puolittain +ilkkuen, puolittain kiivastuen. -- Vaan me palautamme hänet takasin +Turun linnan kesteihin, vaikkapa vasten tahtoaankin, sen lupaan. + +Ja itse laskeusi marski linnanpihalle, jossa hänen huovinsa parhaallaan +harjasivat ja apettivat hiestyneitä ratsujaan, ja huusi kovalla +äänellä: + +-- Hei, huovini, satulaan teitä heti kymmenen miestä. Sinä Olavi saat +lähteä johtajaksi, osota nyt olevasi nopsa ja taitava. + +Nämä viimeiset sanat virkkoi hän huovien joukossa olevalle +nuorukaiselle, äpäräpojalleen Olavi Klaunpojalle, joka näihin aikoihin +oleskeli Turun linnassa aseharjoituksia suorittamassa ja nuoren +hurjastelijan innolla paloi halusta päästä juuri tällaisille +seikkailuratsastuksille. Tuossa tuokiossa oli Olavi taluttanut ratsunsa +linnantallista ja kiipesi satulaan. Vaan marski antoi hänelle vielä +muutamia neuvoja ja osviittoja. Pakoonlähteneiden jälille piti Olavin +miehineen rientää ja tuoda heidät linnaan takasin jos mahdollista +hengissä. Sitä varten tuli hänen ensin kaupungissa ja sitten matkan +varrella tiedustella, mitä tietä junkkarit olivat ajaneet, ja viilettää +perästä, vaikka pitäisi viikon ratsastaa. Parilla sanalla hän vielä +viittasi, mistä syystä hän niin hartaasti halusi Birckholtzin käsiinsä +ja tämä viittaus yhä kiihotti nuorukaisen intoa. + +Taas tömisi piha ja laskusilta, kun kymmenen huovia karautti sen poikki +kaupunkiin päin, ja marski nousi takasin linnan juhlasuojiin jatkamaan +seurusteluaan Suomen herrain kanssa, varmana ennen pitkää saavansa tuon +vihaamansa junkkarin tutkittavakseen. Olavi oli kyllä tekevä parastaan, +sen hän tiesi. + +Tältä kumminkin vierähti kaupungissa kappale kallista aikaa, ennenkuin +hän sai varmat tiedot, että junkkarit olivat ajaneet Hämeen tietä +sisämaahan päin. Silloin hän karautti jälestä minkä huovien väsyneet +ratsut jaksoivat. Mutta ruotsalaiset junkkarit olivat jo päässeet hyvän +matkan edelle ja heillä oli levänneet, nopsat hevoset. + +Se sama kavioiden kopina, joka oli pannut Prinkkalan herran heristämään +korviaan, oli näet jo ensiksi kuulunut uuden, portinpuoleisen linnan +suureen holviin, jossa Hieronymo toveriensa kanssa oli iloinnut ja +juopotellut. Mutta hän oli juhlahuumauksessakin aina varovainen ja +tarkka ja kohta hän, aavistaen marskin tulevan, oli kiirehtinyt ulos +tietoja urkkimaan. Hän näki marskin nousevan reestä, tunsi Gröningin +hänen rinnallaan ja riensi kohta hälinän kestäessä tätä kuiskien +puhuttelemaan. Gröning se hänelle ensiksi hätäillen virkkoikin: + +-- Nyt, lankomies, kiirehdi Ruotsiin, ellet erityisesti rakasta +hirttonuoraa. + +-- Enkä rakasta ensinkään, vaan onko tosiaankin ukko niin vihassa? No, +onhan mulla herttuan turvakirja. + +-- Se ei auta, tällaisena en ole ukkoa ennen koskaan nähnyt. Eikäpä tuo +ole kummakaan... + +-- So, so lankomies. Siinä tapauksessa ajan minä Kuitiaan, sehän sopii +hyvin, kun karhu on pesästään poissa. + +-- Sieltä et mitään löydä, aja vain suorinta tietä Ruotsiin. + +-- Mitä, onko Anna lähetetty pois? Minne, minne? + +-- Sitä ei kukaan tiedä, sisämaahan päin häntä kuljetettiin samalla +kuin me Kuitiasta lähdimme, ehkä matkalla Viipuriin, ehkä Vironmaalle, +ehkä Puolaan... + +-- Hyvästi, lankomies, tyttö on minun! + +Enempää ei häntä Gröning ehtinyt varottaa, sillä poika oli jo +pyörähtänyt tiehensä, juuri samassa kuin marski nousi rappusia myöten +ylös linnanpäällikön huoneisiin. Hän oli komentanut juhlivat toverinsa +kaikessa hiljaisuudessa satulaan ja itse oli hän eellimmäisenä +ratsastanut kaupungin läpi Hämeen tielle. Hänen kasvoillaan oli ollut +hiukan ilkkuva piirre; hän oli todellakin toivonut, että marski olisi +olojen pakosta taipunut, vaan huomatessaan lankonsa säikäyksen, oli hän +oivaltanut, että niin ei ollut laita. Ja silloin oli hän päättänyt +ryhtyä toiseen keinoon, -- sama se, kunhan hän tytön omakseen saa, ja +sen hän saa ja marskin hän nolaa, -- siitä hän itsekseen ilkkui. Mutta +sitten oli hän taas käynyt vakavaksi muistaessaan, että marski häntä +luultavasti pian ajattaisi takaa ja hän oli kannustanut ratsunsa hyvään +vauhtiin, vaatien tovereitaan tekemään samoin. Nämä seurasivat sangen +kummastuneina mukana ja hiukan tyytymättöminäkin, kun iloiset pidot +noin äkkiä oli pitänyt keskeyttää, ja he utelivat pisteliäästi +Hieronymolta, mitä tämä öinen huviratsastus nyt merkitsi. + +-- Tätä huviratsastusta tulee ehkä jatkettavaksi vielä päivälläkin, +seuratkaahan mukana vain, kehotti Hieronymo. + +-- Ja minne asti sitä sitten ajetaan? + +-- Sitä emme vielä tiedä. Mutta parantakaa vauhtia, meillä on kiire +monesta syystä. + +Hieronymolle oli kohta lankonsa puheista selvinnyt, että hänen täytyi +kiireesti liikkua tavatakseen tyttönsä, jota nähtävästi oltiin johonkin +piilopaikkaan viemässä, -- sitä ennen oli hän pelastettava ja vietävä +turvaan, joko Viroon tai Ruotsiin. Aikaa ei ollut hukata ja siksi piti +viipymättä ponnistaa. Onneksi hän jo tunsi tiet ja seudut Suomessa, +eikä hänellä siitä syystä pimeässäkään ollut epäilystäkään matkan +suunnasta, ajaessaan Hämeen valtatietä eteenpäin minkä vain ratsut +pääsivät lumisella maantiellä. + +Turun-Hämeen vanhan valtatien varrella asuvat ihmiset olivat näihin +aikoihin usein tottuneet näkemään suurempia ja pienempiä ratsujoukkoja +niin talvella kuin kesälläkin kulkevan tätä tietä edestakaisin, heillä +oli monasti liiankin paljo tietoa ja kokemusta noista vallattomista, +kurittomista huovijoukoista, jotka matkoillaan talonpoikain tuvissa +kestityttivät itseään ja ottivat eväikseen ruokia ja juomia, mitä vain +irti saivat. Mutta ihmetellen katselivat nyt kumminkin tienvartelaiset, +jotka seuraavana aamuna seurasivat maantieliikettä, niitä +ratsastusseurueita, jotka peräkkäin heidän ohitseen vilahtelivat. +Aikusin aamulla tuli rannikon taholta ensiksi umpinainen kuomureki +puolenkymmenen huovin seuraamana, pyrkien hyvää vauhtia itään päin. +Tämän matkueen kulku oli kumminkin paljo hitaampaa kuin sitä seuraavan, +joka päivemmällä vilisti ohi, ja tämä seurue se juuri talonpoikiin +tekikin oudon vaikutuksen. Nämä ratsastajat eivät näet olleet +varsinaisia huoveja, vaan hienopukuisia herrasmiehiä, jotka siroilla +ratsuillaan ja ohkasissa asuissaan näyttivät varsin köykäsiltä tuossa +kylmässä, lumisessa talviluonnossa. Päitset olivat kullatut, ohjasten +helat välähtelivät ja korskuen polkivat ratsut pehmyttä lunta, vaan +raskasta se näytti olevan. Vielä tuntia, toista, jälemmin karautti +samaa maantietä pitkin parvi karkeapartaisia, lyhyviin turkkeihin +puettuja ratsastajia, joilla oli pienet, märiksi ajetut hevoset ja +jotka paikkakuntalaiset kohta tunsivat Flemingin huoveiksi. Ja he +olisivat oivaltaneet nämä eri matkueet tavalla tai toisella toisiinsa +kuuluviksi, joskaan eivät ratsastajat aina kylän paikoilla olisi +pysähtyneet kyselemään, toinen parvi, oliko ensimmäinen siitä +kulkenut ohi, ja kolmas, oliko ja milloin toisen parven näköistä +ratsastajajoukkoa huomattu. + +Lyhyviä levähdyshetkiä pitäen kulkivat matkueet siten eteenpäin koko +päivän, yhä lähennellen toisiaan, eivätkä malttaneet kauaksi +yölepoonkaan jäädä. Ja kun seuraava iltapäivä rupesi hämärtämään, ei +montakaan neljännestä enää ollut niiden väliä. Silloin oltiinkin jo +Hämeen sydämmessä, lähellä tuota Birger Jarlin vanhaa linnaa, joka jo +ammoisista ajoista oli ollut sisä-Suomen keskustana, sen hallinnon, sen +sotaväen ja sen kaiken toimeliaisuuden keräyspaikkana. Tätä linnaa +kohden ohjasi ensimmäinen matkue kulkunsa ja sen jälestä toiset, yhä +parannellen vauhtiaan. Hieronymo näet rupesi arvaamaan, että marskilla +oli aikomus tänne sisämaan linnaan kätkeä ja haudata veljentyttärensä +ja tahtoi siis kaikin mokomin saavuttaa kuomureen, ennenkuin se ehtisi +linnan muurien sisäpuolelle, jossa Sten Fincke, jonka Sigismund vuosi +sitten oli määrännyt Hämeenlinnan päälliköksi, marskia miellyttääkseen +kyllä tulisi tyttöä tarkoin vartioimaan. Hevoset olivat väsyneet ja +kompastelivat lumessa ja liian vähän levänneet ajajatkin uupuivat niin, +että väliin torkahtelivat satulassa. Vaan ei auttanut, junkkarein +johtaja kannusti hevostaan ja toisten täytyi seurata perästä. +Takaa-ajajista he sitävastoin luulivat olevansa turvassa, niin vinha +oli ollut heidän vauhti. + +Jo kuumottivat, heidän harjua ajaessaan, etäältä Hämeenlinnan pyöreät +tornit illan harmajaa taivasta vastaan ja se kiihotti Hieronymoa yhä +vieläkin. Ilta pimeni, esineet kävivät epäselviksi. Vaan eräässä +alamäessä oli hän näkevinään jotakin liikettä edessään, ja aivan +oikein, tuokion kuluttua hän jo tunsikin kuomureen ja sen ympärillä +viisi huovia. Vaan jo oltiinkin aivan linnaa ympäröivän metsättömän +aukon partaalla. Silloin hän pani kiirettä tovereihinsa; yhdellä, +äkkiarvaamattomalla hyökkäyksellä hän tahtoi hajoittaa huovit ja +anastaa kuomun haltuunsa. Siinä olivatkin jo kaikki toverit koossa. + +-- Nyt myrskynä eteenpäin! komensi Hieronymo. + +-- Vaan takaakin kuuluu kavioiden kopsetta, huomautti yksi jälempänä +tulleista. + +-- Kuulukoon mitä tahansa. Tuiskuna kuomun kimppuun, se otetaan mukaan +ja yhtä höyryä porhalletaan siitä Vanajaveden jäälle ja sitten +eteenpäin Helsinkiin. + +Pyrynä laskettikin junkkariparvi myötämaata edellä kulkevan joukon +niskaan, juuri kun se oli ehtimässä metsästä aavikolle. Kuomua +seuraavat huovit kuulivat kummissaan kumua takanaan, vaan kun he +kääntyivät katsomaan, oli jo parvi outoja ratsastajia heidän +kimpussaan. Yksi niistä tarttui rekeä vetävän hevosen kuolaimiin, +toinen tyrkkäsi Eenokin päistikkaa reestä kinokseen ja muut häätivät +huoveja tieltä pois syvään hankeen, jonne näiden säikähtyneet hevoset +selkää myöten hulahtivat. Huovit koettivat kiroillen ja sadatellen +saada ratsujaan sieltä ylös tielle ja ne, joille se onnistui, +ryntäsivät paljastetuin asein muukalaisten kimppuun, jotka jo olivat +ruvenneet ajamaan rekeä eteenpäin. Ankara kahakka syttyi siinä +ahtaalla, pimeällä tiellä; siinä lasketettiin peräkkäin, sysäyttiin +vastakkain, iskuja vaihdettiin, huutoja kuului ja kirouksia. + +Mutta samalla kajahti se kavioiden kopse, joka yhä selvemmin takaapäin +oli kuulunut, nyt aivan viereisestä näreiköstä ja tuossa tuokiossa +pyrähti kymmenkunta uutta ratsastajaa mellastuspaikalle. Olavi +Flemingin huovit olivat viime hetkessä tavanneet takaa-ajettavansa ja +ryntäsivät vimmastuneina joukkoon. Nytkö siinä vasta syntyi hämmennys +ja sekasorto. Kuomua saattamassa olleet huovit eivät ensiksi pimeän +päässä tunteneet omia tovereitaan, vaan rupesivat heitäkin mukiloimaan, +ja junkkarit yrittivät jo päästä pakoon luiskahtamaan. Vaan pian sai +Olavi aseman selvitetyksi ja kaikin käytiin nyt noiden hienopukuisten +herrain kimppuun, joita heidän oli määrä jos mahdollista elävinä saada +pyydystetyksi. Kuomikin pysäytettiin, vanha Eenokki, joka jo oli +ryöminyt esiin kinoksesta, juoksi rekensä keulalle, tarttui suitsiin ja +ajaa karautti nyt täyttä neliä linnaan. Ratsastajain välistä taistelua +kesti vielä hetkisen pahaksi tallatulla talvitiellä, vaan pian olivat +junkkarit voimattomina. Huovit sitoivat heidät heidän omiin +ohjasvarsiinsa ja lähtivät viemään poikia, joista millä oli pää +verestävänä, millä muut luut kolhittuina, talteen linnaan, jonne ei +enää ollutkaan kuin neljännestunnin ratsastus. + +Vaan kun Olavi vihdoin linnaan saavuttuaan rupesi vankejaan lukemaan ja +tarkastamaan, huomattiinkin, että yksi otuksista oli kateissa, vieläpä +paras saalis, juuri se, jota hän oli ollut pyydystämässä. Nuorukainen +kiroili ja sadatteli, voimatta käsittää, miten tämä oli tapahtunut. +Palattiin tappelupaikallekin, jossa kaatuneita hevosia, aseita, +satuloita, saappaita ja lakkeja virui hujanhajan poljetulla hangella, +vaan ei löytynyt kadonnutta sieltäkään. Oliko Hieronymus Birckholtz +kaatunut kahakassa ja uponnut hankeen tai polkeutunut kinokseen, oliko +päässyt pakenemaan rähinän aikana, -- siitä ei saatu selvää. Sulhasen +saattoseurueen vain saattoi Olavi viedä isälleen vankina, itse +seikkaileva sulhanen oli hävinnyt. + +Mutta sillävälin oli linnan pihalla umpinaisesta kuomureestä nostettu +matkavaatteihin kääritty, puolipyörtynyt ja pelosta aivan typertynyt +tyttö, joka melkein kantamalla oli ollut ylös linnaan saatettava. Anna +Fleming ei, kahakan syttyessä maantiellä, ollut aluksi voinut käsittää, +mitä siellä tapahtui. Hän oli kuullut huutoja ja kirouksia, hän oli +tuntenut rekeään vuoroin pysäytettävän ja vuoroin taas ajettavan +eteenpäin, aseiden kalsketta ja ratsujen töminää oli hänen ympärillään +kaikunut ja silloin hän oli älynnyt, että joku mahtoi koettaa ryöstää +juuri hänet saattajain käsistä. Ja hänen sydämmensä oli siitä +sykähdellyt toivon ja pelon vaiheilla. Oliko siellä hänen sulhonsa, +joka koetti häntä vapauttaa, onnistuuko se hänelle vai joutuuko hän +alakynteen, vangiksi, ehkä kaatuu kahakassa? Hän oli suuressa +levottomuudessaan koettanut pyrkiä pois kuomista, vaan se oli suljettu, +hän ei päässyt. Ja kun kahakka kiihtyi, kun hän huomasi uusien +tulokkaiden saapuvan otteluun, oli hän niin kiihkeästi rukoillut, että +hänen vapauttajilleen suotaisiin voitto ja hän oli jo ollut varma, että +hänen rukouksensa oli toteutunut. Huutojen joukosta oli hän ollut +tuntevinaan tuttuja ääniä, sulhonsa äänen, Olavin äänen ja vanhan +Eenokin äänen, vaan kun rekeä taas ruvettiin ajamaan eteenpäin, ei hän +tiennyt, kuka niistä oli perinyt voiton, kenen hallussa hän nyt kulki. +Reki pysähtyi, kului tuokio. Joku saapui avaamaan kuomun esivaatetta... +Oliko se hänen sulhonsa, oliko hän pelastettu...? + +Ei, outoja kasvoja ilmestyi hänen eteensä, hän saatettiin korkeita, +kosteita kivirappusia myöten ylös johonkin outoon linnaan ja oudot +kädet rupesivat siellä hänen matkapukujaan riisumaan. Missä hän oli, +kenen hoteilla? Hän ei sitä tiennyt, mutta ei voinut myöskään kysyä, +istui vain äänettömänä ja melkein kuin tylsänä jakkaralla takkavalkean +ääressä, johon hänet oli saatettu istumaan. Vihdoin aukeni ovi ja +sisään astui Sten Fincke varsin kummastuneen näköisenä ja virkkoi +Annalle, äsken avattu kirje kädessään: + +-- Setäsi on lähettänyt sinut, Anna, tänne meidän huostaan, kätköön +maailmalta. Tässä linnassa on siis kotisi nyt vastaseksi oleva, täällä +valmistamme sulle hiljaisen sopukan, jossa saat rauhassa, kenenkään +häiritsemättä elää. + +-- Vankina? kysäsi Anna kuiskaten. + +-- Niin, minulla on käsky sinua vartioida. Vaan pidä linnaamme +kotonasi, silloin et tunne itseäsi vangiksi. + +Ja hän käski palvelusväen saattaa Annan siihen huoneeseen, joka oli +tuleva hänen asunnokseen ja vankilakseen. Vaan kun hän siellä vuoteensa +reunalla yksin istui ja tuijotti eteensä, aukesi ovi hiljaa ja joku +hiipi huoneeseen. Anna kääntyi päin: se oli hänen ystävättärensä Elina, +joka heittäytyi hänen kaulaansa ja painoi kasvonsa hänen rinnalleen. +Pitkään aikaan he eivät sanaakaan vaihtaneet, istuivat vain sylikkäin +ja ääneti, kunnes hieno nyyhkytys kohosi kumpasenkin rinnasta ja hiljaa +virtaamaan lähteneet kyyneleet sulivat yhteen vastakkain painuneilla +poskilla. + + + + +X. + +Keskeytetty ulkomaanmatka. + + +Södermanlannin herttua Kaarlo oli syksyllä 1595 lähtenyt eräällä +uudella laivallaan Tukholmasta pienelle huvimatkalle ja, kerran vesille +jouduttuaan, purjehtinutkin Itämeren yli aina Rääveliin saakka, +nauttien täten muutamain päiväin lomaa raskaista hallitushuolistaan, +jotka olivat sitä rasittavampia ja tukalampia, kun hänen asemansa +valtakunnassa olevana korkeimpana hallitusmiehenä, kuninkaan +epäluuloisuuden ja hallitusneuvosten horjuvaisuuden vuoksi, oli kovin +rajotettu ja epävarma. Hän oli matkustanut aivan yksityisesti, mutta +kumminkin melkoisen henkivartiojoukon saattamana, ja vieraili nyt +päivän vanhan tuttavansa ja sotatoverinsa, virolaisen aatelismiehen +Fitinghoffin kartanossa hiukan ulkopuolella Räävelin kaupunkia. Täällä +lepäillessään olisi hän nyt hetkeksi tahtonut päästä aivan vapaaksi +kaikista valtakuntaa koskevista ajatuksistakin, vaan eihän se hänelle +onnistunut. Loikoessaan ulkona nurmikolla puiston viileässä siimeksessä +kiertelivät hänen mietteensä yhä vain niissä hankkeissa ja tuumissa, +joita hänellä oli mielessään, vakaannuttaakseen asemansa ja +saattaakseen Ruotsin hallitusmuodon taas varmalle ja tukevalle +kannalle. Hän oli vielä täksi syksyksi omin uhin kutsunut valtakunnan +säädyt kokoon, kukistaakseen niiden avulla noiden melkein rajattomalla +vallalla varustettujen maaherrain merkityksen, joita Sigismund oli +hänen vastapainokseen joka maakuntaan asettanut ja joista Klaus Fleming +Suomessa oli mahtavin. Ja vasten tahtoaan hän siinä nytkin mielessään +harkitsi, minkälaisia edellytyksiä hänellä mahtoi olla onnistuakseen +noissa yrityksissään, miten hän aatelittomain säätyjen avulla jaksaisi +taistella kuningasta ja uppiniskaista ylhäisaatelistoa vastaan. Niitä +miettiessään olivat hänen kasvonsa käyneet vakaviksi ja ankaroiksi ja +hänen katseensa tuijotti täältä ylängöltä terävänä alas lakeikolle, +jonka takaa aamupäivän paisteessa siinsi Suomenlahden laaja ulappa. + +Vaan noiden valtiollisten mietteiden sekaan pujahti aina väliin eräs +aivan erityinenkin, uusi ja varsin kummallinen mielikuva, joka häntä +joka kerralta melkein hytkäytti ja väkisinkin sitoi hänen ajatuksensa. +Hän oli yöllä nähnyt pahan unen, joka ei lähtenyt hänen mielestään; +aika oli taikauskoinen, eikä ollut tämäkään muuten ennakkoluuloton ja +tarmokas ruhtinas kokonaan siitä viasta vapaa. Tuo uni häntä kiusasi ja +vihdoin hän nousi suuttuneena ylös ja huusi mukanaan olevan +kamariherransa, Lubert Kauerin, luokseen: + +-- Sinähän kehut osaavasi selittää unia, virkkoi hän tälle. -- Pane nyt +parastasi ja tulkitse mulle yksi heti paikalla. + +Liehakoiva kamariherra lupasi koettaa ja herttua kertoi hänelle nyt +tuon viime yöstä mieleen painuneen unikuvansa. Hän oli ollut olevinaan +joissakin komeissa pidoissa, istuvinaan ruokapöydässä, ja silloin oli +joku ylhäinen herra, arvatenkin herra Fitinghoff, yhtäkkiä astunut +sisään ja kantanut hänen eteensä kaksi suurta maljaa. Toisessa oli +ollut Ruotsin valtakunnan vaakuna, toisessa pääkallo ja paljo +ihmisenluita. Näiden herkkujen merkitystä tahtoi nyt herttua tietää. + +Tämän unen kuultuaan kamariherra vähän ällistyi: sitäpä tosiaankaan ei +ollut vaikea selittää ymmärrettäväksi ennustukseksi, herttuan +vihamiehet selittivät nyt jo unista huolimattakin herttuan menettelyn +tähtäävän juuri tuohon suuntaan. Vaan siksipä olikin kamariherra +epävarmana, uskaltaisiko hän heidän tapaansa tulkita herttuan unta, +ainakin se piti tehdä sopivassa muodossa; ja sitä hän siinä kotvasen +mietti. Vaan levottomasti heilautti herttua silloin kättään ja katkasi +rutosti tietoherran mietteet: + +-- Nyt sinä mietit jotakin hyvin yksinkertaista ja tyhmää, sen näen jo +päältäsikin. Sinä tahdot selittää uneni merkitsevän, että valtakunnan +vaakuna kerran joutuu mulle, mutta että siihen vaaditaan paljo +vainajia. Se on tyhmää. Keksi parempi selitys, taitavampi. + +Imarteleva kamariherra oivalsi, että tässä täytyy keksiä joku selitys, +joka on herttualle mieliksi. Ja hän luuli sellaisen keksineensä: + +-- Teidän ruhtinaallinen armonne on itse keksinyt selityksen ja voi sen +arvon myös itse parhaiten punnita. Vaan oliko vaakuna niin varmasti +Ruotsin vaakuna, eiköhän se olisi voinut olla Suomen nuori +herttuallinen vaakuna ja pääkallo... + +-- Klaus Flemingin pääkallo, -- niinkö? Ei hyvä ystävä, hän on liian +halpa, että me hänestä unia näkisimme. Parempi selitys, luonnollisempi! + +Nyt unenlukija älysi, että tässä olikin varminta turvautua kaikkein +luonnollisimpaan selitykseen. + +-- No, luonnollisin selitys on se, että teidän ruhtinaallinen armonne +eilen illalla söi tavallista vankemman aterian, jonka kuluessa +juteltiin vanhoja sotamuistoja ja juotiin vanhoja viinejä. Uni oli +rauhaton ja mielikuvitus kiihotettu. + +Tällä hetkellä astui puistikkoon kartanon isäntä, herra Fitinghoff +parin aatelismiehen seurassa, ja herttua, nähtävästi viimeiseen +selitykseen tytyväisenä, huudahti kohta Fitinghoff'ille: + +-- Kuules isäntä, minä olen saanut selville, että sinun on vikasi, +miksi minä viime yönä olen nähnyt pahoja unia, -- olet syöttänyt +minulle liian rasvasta lampaanpaistia! -- Näin leikillisesti virkkaen +nousi herttua ja tunsi nyt vasta, astuessaan lähemmäs isäntäänsä, ne +miehet, jotka olivat tämän seurassa. Silloin hän huudahti: -- Mutta +mitä minä näen, siinähän on Arvid Eerikinpoika, tottatosiaan, ja Yrjö +Boije, no kuka siellä Inkerissä nyt rajoja käypi, kun te täällä +virnailette? + +Edellinen näistä miehistä, Arvid Ståhlarm, oli näihin aikoihin Narvan +päällikkö, urhea ja taitava soturi. Yrjö Boije taas oli Vironmaan +käskynhaltija. Molemmat olivat suomalaisia, vaikka olivatkin nyt viime +aikoina, asuen ja toimien kotimaansa rajojen ulkopuolella, joutuneet +hiukan syrjään sen riennoista ja puolueista. Jälkimmäinen näistä +vastasi: + +-- Tulemme Suomesta, Kankaisista, jossa kävimme vanhan Henrik-herran +hautajaisissa, ja olemme nyt juuri matkalla rajankäyntiin. + +-- Vai Suomesta! Niin, niin, vanha Hornkin on nyt lähtenyt manan +majoille, viimeisiä kunnon miehiä, joita siellä Suomessa enää on, -- -- +no, no, olettehan tekin oikeastaan suomalaisia, mutta tällä kertaa +virolaisia. Mitä nyt Suomeen kuuluu, kuinka elää siellä kansa? + +-- Köyhyydessä, teidän ruhtinaallinen armonne, Suomen kansa kärsii +nykyjään kovia, selitti Arvid Ståhlarm liikutetulla äänellä. -- Kuinka +lie kesään asti elää retostettukin, vaan tänä suvena ei ollut monella +siementä kaskeen panna, pellot ovat kesantona, karja lopullaan. Ja +siksi usein tapahtuukin, että kun ratsumiehet tulevat taloista +linnaleiriään perimään, tapaavat he talot autioina, ihmiset ovat +paenneet salolle. + +Herttua rypisti synkkänä kulmakarvojaan. -- Siihen ovat siis Flemingin +elkeet jo vieneet. Vaan eiköhän niistä pian tule loppu! Tapasitteko +Flemingin Suomessa? + +-- Emme. Hänen perheessään on Kuitiassa tänä syksynä ollut samanlainen +surujuhla kuin Kankaisissa. Hänen jo viime talvena kuolleen poikansa +hautajaiset ovat näet nyt vasta vietetyt, koska hän itse on koko kevään +ja kesän ollut matkoilla. + +-- Niin, hänhän kuuluu tehneen siellä Suomessa oikeita +kuninkaanmatkoja, ottaneen uusia veroja ja pitäneen kuninkaankäräjiä, +-- hän esiintyy siellä kuin itsevaltias jumalan armosta! -- Herttua +vaikeni hetkeksi hilliten esiinpursuavaa kiihkoaan ja virkkoi sitten +taas tyyneemmin: -- No, valmistautuvatko suomalaiset miehissä +valtiopäiville? + +Suomesta tulleet herrat katsahtivat hiukan epävarmoina toisiaan; näille +valtiopäiville, jotka eivät olleet kuninkaan, vaan herttuan yksin, +kokoonkutsumat, suomalaiset tuskin miehissä tulevat lähtemään, sen he +tiesivät, ja olivatpa omastakin puolestaan varsia epäileviä, olisiko +sinne lähdettäväkään. Yrjö Boije vastasi sen vuoksi hiukan vältellen: + +-- Kankaisissa puhui Kaarlo Horn näistä valtiopäivistä, mutta muuten +näytti niistä suomalaisilla olevan hyvin vähän tietoja. + +-- Vai vähän tietoja, -- siitä kai Fleming pitää huolen, virkkoi +herttua synkästi. -- Mutta saammepa nähdä, uskaltavatko suomalaiset +tosiaankin erota valtakunnan yhteisistä toimista, -- sen saamme pian +nähdä! + +Keskustelu taukosi hetkeksi. Se oli livahtanut varsin aralle kohdalle +ja kun herttua ei ollut varma, millä kannalla nämä Virossa olevat +aateliset olivat tämän Suomen kysymyksen suhteen, oli hänestä +varovaisinta hillitä kiukkuaan. Arvid Ståhlarm varsinkin oli näihin +aikoihin jo ruvennut kallistumaan maamiestensä puolelle, joskin herttua +tiesi hänen yleensä vielä olevan hiukan hapuilevalla kannalla; Yrjö +Boijen laita oli melkein sama, vaikkakaan hän, Hornien sukulaisena, ei +Flemingiä suosinut. Hetken kuluttua herttua kumminkin aivan äkkiä +kysäsi: + +-- Mitä aikovat suomalaiset oikeastaan, kun he meitä vastustavat? Niin, +teidän kai on siihen vaikea vastata. Minä olen lähettänyt useita +lähetyskuntia Suomeen, vaatimaan sieltä tietoja ja selvityksiä, ja ne +palaavat aina tyhjin toimin, taikka häväistyinä, sieltä takaisin. Mihin +tämä viepi? Minulla on nytkin Turussa lähettiläitä vaatimassa +selvitystä siitä uudesta verosta, jonka Fleming omin päinsä on Suomessa +ottanut. Tapasitteko näitä ja kuulitteko heidän asiansa menestymisestä? + +Yrjö Boije oli puhutellut lähettiläitä Turussa. Nämä eivät olleet +tavanneet Flemingiä ollenkaan eivätkä yleensä olleet saaneet mitään +aikaan. Mutta joitakin ikäviä selkkauksia oli tapahtunut heidän ja +sotaväen välillä. + +-- Mitä selkkauksia? Kerro! + +-- Sotaväki kuuluu vihaavan näitä lähettiläitä sen vuoksi, että se +pelkää heidän vievän Ruotsiin ne varat, joita sotaväen tarpeeksi on +koottu. Kuuluipa sotaväki jo väliin ahdistelleen heitä heidän +asunnossaankin ja he olivat siitä syystä varsin toivottomia. + +Unhottaen varovaisuutensa nousi herttua tuota kuullessaan pystöön ja +pui nyrkkiään ilmassa, käheästi puhuen. + +-- Ah, minä näen tässäkin taas Klaus-herran vehkeet, hän tekee tyhjäksi +joka-ainoan meidän määräyksemme, hän pilkkaa meitä, hän kapinoipi +julkisesti, ja hallitsee itse Suomea kuin omaa valtakuntaansa! Ja mekö +emme jaksaisi häntä nöyryyttää, -- ei, tässä täytyy tapahtua jotakin, +jotakin ratkaisevaa, vaikka sitten vaadittaisiin vertakin ja ihmisen +luita! Tottatosiaan, mulle rupee asema selvenemään. Vielä koetan +minä rauhan tietä, vielä toivon alkavain valtiopäiväin tekevän +velvollisuutensa, vaan ellei se tepsi, niin tiedänpä, hitto soi, mikä +tepsii! + +Herttua käveli vihasta punakkana puistokäytävää edestakaisin, vaan +huomasi kumminkin samassa puhuneensa jo liikojakin. Hän koetti +tyynnyttää mielensä, istahti taas puistopenkille ja virkkoi +rauhallisemmin, ikäänkuin selittääkseen vihaansa: + +-- Meidän arvomme ei voi sallia, että hän rankaisematta vastustelee +Ruotsin hallitusta ja pahoinpitelee lähettiläitämme Suomessa, kuten nyt +on jo tapahtunut toisen ja kolmannen kerran. Eräs meidän yksityinenkin +palvelijamme on sinne kadonnut, murhattuna tai vankina, minkä lopun +lieneekin Hieronymus Birckholtz saanut hänen kavalista vehkeistään. + +Tähän seikkaan tiesi Arvid Ståhlarm kertoa, ettei Suomessa luultu +Hieronymon olevan marskin hallussa; hän oli matkallaan kuullut, että +marski oli usein ja katkerasti pahoitellut sitä, että tuo mies viime +talvena pääsi hänen kynsistään pakenemaan taikka kaatumaan pienessä +kahakassa. Marskin huovit saivat tosin kiinni Hieronymon viisi toveria, +vaan itse sulhasmies jäi kadoksiin. + +-- Sulhasmies, matki herttua hiukan pirullisesti, -- tanakat sillä +pojalla oli yritykset, vaan merkillisesti tuo Suomen karhu kosijoitakin +kohtelee. Entä tyttö, missä on hän? + +-- Sitäkään ei tiedetä. Joulun jälestä lienee hän oleskellut +Hämeenlinnassa, vaan sittemmin luullaan marskin lähettäneen +veljentyttärensä Puolaan. + +-- Hänellä on paljo liikettä sinne Puolaan, virkkoi herttua taas +kulmiaan rypistäen, ja käänsi sitten puheen toisaalle. Kotvasen +keskustelivat vielä Suomen herrat herttuan kanssa, jota olivat +ohikulkiessaan tulleet tervehtimään, ja tekivät sitten lähtöä matkaansa +jatkaakseen. Jäähyväisiä sanoessaan varotti herttua heitä vielä +saapumaan Söderköpingin valtiopäiville, vaan hiukan kierrellen +suomalaiset vastasivat: + +-- Jos suinkin rajankäynnistä pääsemme. + +Herttua huomasi sen epäilyksen, joka näissäkin sanoissa piili, ja istui +taas miesten mentyä hyvän hetken totisena mietteihinsä vaipuneena. Vaan +sitten hän, ikäänkuin pakottamalla vapautuakseen noista mietteistään ja +ajatellakseen muuta, virkkoi iloisemmin seuralaisilleen: + +-- Sukkela veitikka se Hieronymus kaikissa tapauksissa oli, olisi +vahinko, jos hänen luunsa nyt jo märkäneisivät jossakin Suomen +suomaalla. Ja tuolla lystikkäällä kosintahommallaankin hän ainakin teki +tyhjäksi kaikki naimiskaupat Hornein ja Flemingein välillä. Mutta jos +hän hengissä on, kuten Ståhlarm luulee, niin missä hiidessä se mies +piilee, -- tahtoisimmepa vielä nähdä sen iloisen veitikan. + +Silloin astui kamariherra Lubert Kauer taas esiin ja kertoi jonkun +herttuan henkivartioista maininneen tavanneensa Hieronymon aivan näinä +päivinä juuri Räävelissä. Siitä tiedosta herttua ikihyväksi ihastui ja +käski kohta ottaa selon, mitä perää noissa puheissa mahtoi olla ja jos +mahdollista hakea ja tuoda luokseen tuon kadonneen suosikin. Melkein +levottomana hän sitten noiden tiedustelujen tuloksia odotti ja kysyi +moneen kertaan päivän kuluessa, eikö Hieronymoa jo ollut löytynyt. +Mutta iltapäivällä hän vihdoin sai hyviä tietoja: Hieronymo oli +todellakin tavattu Räävelissä ja hetken kuluttua hän jo itse +ilmielävänä, tervennä ja reippaana, saapuikin Fitinghoffin hoville ja +tuotiin herttuan huoneeseen. Hän pysähtyi ikäänkuin hiukan katuvan, +vaan samalla veitikkamaisen näköisenä ovensuuhun kumartaen herttualle, +jonka kasvot hänet nähdessään kirkastuivat ja joka iloisena, vaikkakin +muka nuhdellen, virkahti: + +-- No vihdoinkin, sinä uskoton ja kiittämätön palvelija! Minä varustin +ja lähetin sinut häämatkalle ja nyt olet yli puolen vuotta ollut +karussa, -- luulinpa sinun jo kerrassaan kavaltaneen herrasi. Millä +puolustat itseäsi ja viipymisiäsi? + +Hieronymo vastasi nöyrästi ja katuvaiseksi tekeytyen: + +-- Teidän ruhtinaallinen armonne, koko ajan olen työskennellyt sen +tarkotuksen saavuttamiseksi, jota varten viime talvena sain loman ja +matkustin Suomeen: jouduttaakseni häitäni ja mennäkseni naimisiin, vaan +siinä on ollut niin monenlaisia pikkuesteitä ja vaikeuksia. + +Herttua hymähti: + +-- Pikkuesteitä! -- ethän sinä kuulu päässeen mihinkään alkuunkaan. Ei, +poikani, nyt loppuu lomasi, sillä jos tätä menoa jatkat, saat +viisikymmentä vuotta puuhata avioliittoasi ja kumminkin kuolet +naimatonna. Mitä sinä nytkin täällä Räävelissä teet ja mistä tulet? + +-- Suomesta, toissapäivänä saavuin tänne. + +-- Ja poikamiehenä. Ei, tästä hetkestä alkaa palveluksesi taas! + +Vaan nuori suosikki pyysi nöyrällä äänellä: + +-- Vielä yhden päivän lomaa pyydän, teidän ruhtinaallinen armonne, +yhden päivän vain ja yön, ja silloin on koko tarkotukseni saavutettu. + +-- Mitä, tarkotuksesi? kysyi herttua kummissaan. -- Oletko menettänyt +järkesikin, tyttösi ainakin olet menettänyt, hänhän on Puolassa, +luostariin suljettuna. + +-- Menettänyt ... Puolassa ... luostarissa, minunko tyttöni, -- eikö +helkkarissa! + +Herttua huomasi suosikkinsa kasvonilmeistä, että tämä tiesi asiasta +enemmän, ja kysyi: + +-- Hä, miten on sitten neiti Flemingin laita, miten on juonesi +onnistunut! + +-- Huonosti ja hyvästi. Häntä on vankina pidetty kevään ja kesän +Hämeenlinnassa, jossa ... niin, jossa meidän rakkautemme hedelmä nyt +turpeen alla lepää. Vaan hän on siltä minun, huomenna viimeistään hän +istuu näillä polvillani. + +-- Sinähän puhut sekasin. Onko hän täällä, Räävelissä? + +-- Ei, vaan ... vaan minä kuiskaan hiljaa: Marski Klaus Fleming +lähettää hänet juuri tänään tänne minun luokseni. Ja sitten vietetään +heti iloiset häät. + +Herttua katseli epäillen suosikkiaan. Hän tunsi kyllä Hieronymon +leikkisän, veitikkamaisen esitystavan ja tiesi myös hänen kykenevän jos +joihinkin kujeisiin. Vaan tätä hän ei käsittänyt. + +-- Fleming lähettää! -- teetkö sinä minusta pilaa? + +-- En, herra nähköön. Vaan te tulette huomaamaan minun olevan oikeassa, +minä olen ollut Suomessa ja oppinut taikomaan! Vielä tänä iltana saatte +nähdä tuolta selältä laivan purjehtivan laitatuulta suoraan Pikkalasta +Rääveliin. Siinä tuodaan mulle morsiameni. + +Vaan herttua kävi kärtysäksi. + +-- Ei, nyt sinä laskettelet mulle arvoituksia taikka ilmeisiä valheita. +Sinun täytyy puhua suoraan ja puhua totta. Rangaistukseksi kaikista +laiminlyömisistäsi tulee sinun nyt tuossa paikassa valehtelematta ja +tarkalleen kertoa kaikki retkesi ja vehkeesi siitä hetkestä saakka, +jolloin katosit, aina siihen asti, kuin nyt jälleen löysin sinut, -- +saamme sitten nähdä, voimmeko antaa sulle anteeksi. Istu tuohon +jakkaralle, me ryhmitymme tähän pöydän ympärille. + +Ja herttua, Fitinghoff sekä pari herttuan uskotuinta miestä istahti +pöydän ympärille, johon isännän käskystä tuotiin viinimaljat ja +tupakkavehkeetkin. Herttua oli keveällä, hilpeällä tuulella, ja +uteliaana hän, lepäillen rahipatjalla, seinään nojaten odotti +junkkarinsa kertomusta. Mutta tämä vähän vitkasteli: + +-- Teidän ruhtinaallinen armonne, minun täytyy Aeneaan tavoin huokasta: +Infandum dux care jubes renovare dolorem! -- ne kaikki muistot eivät +ole niinkään suloisia. + +-- Ole ilveilemättä latinaksi, kyllä minä sinun tuskasi tunnen, +koiransilmän. Anna tulla vain! + +Ja nuorukainen alkoi: + +-- Turkuun tultuani sain selville, että marskin veljentytärtä en +kaikista huolimatta voisi saada hyvällä omakseni, vaan että mulla sen +sijaan oli tarjona joko hirttonuora tai vankityrmä. Kun kumminkin, +enemmän kuin noita kumpaakaan, rakastin hempeää impeäni, nousin +toverineni eräänä iltana Turussa satulaan, viedäksemme omin lupimme +morsiamen mukanamme. Hämeenlinnan edustalla olikin tyttö jo melkein +sylissäni, ainakin syleilin jo sitä kuomurekeä, jossa häntä vankeuteen +kuljetettiin, pitelin ohjaksia ja olin valmis ryömimään kuomuun hänen +viereensä. Vaan silloin piti juuri marskin äpäräpojan ehtiä huoveineen +niskaamme. Meitä oli kuusi, heitä toistakymmentä. Ennen pitkää olivat +toverini vankina, multa ammuttiin hevonen altani, -- kaikeksi onneksi, +sillä siinä keikauksessa jouduin itse hevoseni alle kinokseen, taikka +oikeammin, minä ryömin sinne itse aivan umpisukkeloon. Asemani ei ollut +juuri iloinen: tyttöni olin menettänyt, itse makasin hevosraatoni alla +ja pelkäsin, että minut sieltä keksittäisiin. Vaivoin pääsin, huovien +lähdettyä kahakkapaikalta, sieltä esiin; valtatietä en uskaltanut +kulkea, käännyin yöpimeässä kylätielle jäälle ja juoksin, sekä +lämpimikseni että joutuakseni, tietämättä minne. + +No, ainahan sitä johonkin osuu. Erään halkokuorman päällä pääsin +seuraavana aamuna muutamaan kylään, kievarista sain kyydin ja mahtavain +suositusteni varassa ajoin pulskasti Helsinkiin. Aikomukseni oli sieltä +pyrkiä suoraan meren yli Viroon, vaan jäät eivät olleet silloin +kuljettavassa kunnossa ja siksi paneusin Helsingin majatalossa +rauhallisesti nukkumaan, -- kolmeen vuorokauteen en ollut paljo +silmiäni ummistanut. Nukuin kokonaisen vuorokauden, ja ensimmäinen +esine, joka herättyäni pisti silmääni, oli erään jesuiitan +matkakauhtana. Näitä elukoita liikkui silloin ja liikkuu yhä +tuhkatiheään Suomessa, -- he luottavat Flemingin suojelukseen -- +ja kun minä kievarista läksin, olin puettu jesuiitan kaapuun, -- +lämpimiksenikin sen tarvitsin. + +Eteläänpäin en päässyt, länteenpäin en uskaltanut lähteä, siksi ajoin +itäänpäin ja tulin Viipuriin. Mutta ne helmikuun päivät olivat +tulipalopakkasia, jesuiitan, kehnon, vaippa oli ohut ja kulunut, +vilustuin pahanpäiväisesti reessä, ja Viipurissa sain maata kuumeessa +kuukauden vuoteen omana erään kuppariämmän luona, jolle maksoin +elatuksestani muutamia kolikoita ja lopusta posmitin vähän +munkkilatinaa, jonka hän nähtävästi käytti sielunsa ravinnoksi. Tämä +lepoaika saattoi olla hyväkin, se pani vainoojani uskomaan, että +todella olin kaatunut ja siinä uskossa lienevät vieläkin. Viipurissa +ollessani kävi marski itse siellä parikin kertaa ja olisi luultavasti +kiirehtinyt tautiani, jos olisi tiennyt minun siellä olevan. +Vuoteellani oli mulla muuten aikaa miettiä vastaista suunnitelmaani, ja +niin päätin parattuani tehdä pikaisen matkan kotiini, Saksaan. Isäni +oli siellä Heidelbergissa kuollut ja aikomukseni oli kerätä sieltä ne +isänperinnöt, mitä minun osalleni oli tullut, voidakseni rennommin ja +varakkaana miehenä ajaa kosimapuuhiani, -- tuleva appeni panee suuren +arvon maalliseen tavaraan. Vaan mitäs hittoja, -- muut perilliset +olivat siellä jo pitäneet pesäjaon ja jakaneet minunkin osuuden, +hädintuskin sain heiltä kokoonraapituksi muutamia satoja talareita, +joilla nyt senjälkeen olen herrastellut. + +Aikomukseni oli palata Ruotsiin, vaan tuntuipa hiukan nololta tulla +sinne toimien noin myttyyn mentyä ja siksi päätin käyttää lomaani ja +vainajanoikeuksiani pistäytyäkseni vielä Suomessa. Tällä retkellä sain +matkatoverikseni erään omituisen miehen, joka mulle avasi sekavan +sydämmensä, -- tässä kertoja hiukan seisattui, katsahti tutkiskellen +ympärillään olevaa seuraa, ja jatkoi: -- vaan se nyt ei kuulu tähän. +Toista kuukautta sitten saavuin Saksasta takasin tänne Vironmaalle, +vedin taas esille talvella käyttämäni jesuiitankaapun ja matkustin +saaristolaisvenheessä Suomen puolelle. + +Siellä oli yleinen usko se, että morsiameni oli lähetetty Puolaan, -- +toiset tiesivät, että Ebba-rouva oli antanut pohjolaisten poppamiesten +noitua hänet kerrassaan kadoksiin, jonnekin kauas Jäämeren rannoille. +Vaan minä tutkin asiaa tarkemmin ja aivan oikein: tyttöni oli vielä +Hämeenlinnassa, jossa Sten Fincke häntä niin huolellisesti vartioitsi, +ettei kukaan saanut vihiäkään hänen siellä olostaan. Verukesyillä +pääsin käymään linnassa, annoin siellä runsaasti lohdutusta eräälle +kuolevalle, paavin uskoon kuuluvalle eukolle, ja tarjousin +sielunpaimenena lohduttamaan tuota langennutta lastakin. Ja luvan +siihen sainkin, vaan tyttö, höperö, ei itse tahtonut minua luokseen. +Hänelle oli kerrottu, että hänen sulhonsa oli kaatunut, eikä hän +syvässä surussaan tahtonut tavata ketään, ei edes omaa sulhoaankaan -- +munkinpuvussa. + +Linnassa sain urkituksi, että nyt syksyllä todellakin oli aikomus +lähettää Anna Fleming Puolaan ja, vaikka hunnutettuna, olikin hän +mukana, kun Fincken perhe tässä pari, kolme viikkoa sitten matkusti +Hämeenlinnasta Kuitiaan, ollakseen Paraisten kirkossa läsnä Flemingin +vanhimman pojan juhlallisissa hautajaisissa. Koetin matkalla ja koetin +siellä perillä tavata tyttöäni, yhä pysyen hänen läheisyydessään, vaan +turhaan, ja Flemingin huovit rupesivat minua jo läheltä katselemaan, -- +ne peijakkaat eivät kunnioita enemmän paavin kuin herttuankaan +lähettiläitä. Heti hautajaisten perästä matkusti Flemingin perhe +laivalla Pikkalaan, ja minullekos tuli kiire. Mahtoi se olla näökästä, +kun minä jesuiitan puvussa ajaa karauttelin hiestyneillä hevosilla +maanteitä pitkin, niin että liepeet liehuivat ja hiekka pölisi, ja +öiseen aikaan, kun hevonen uupui, ei sittenkään auttanut muu, kuin +vaihtaa tiepuolista, aituuksista, alle talonpoikain levänneitä +työhepoja. Vaan ajoissa ennätin Pikkalaan, heittäysin ystäväksi +palvelustyttöjen kanssa ja sain heiltä ongituksi varmat tiedot, että +marski juuri tänään lähettää veljensätyttären Sten Fincken tyttären +seurassa Räävelin kautta Puolaan, jossa kuuluu olevan aikomus saada +Annalle paikka hovissa, -- he kai luottavat siihen, että koko +viimetalvinen juttu on hautautunut unhotuksiin. Hyvä, arvelin minä, kun +kerran Suomesta tulet, niin oletkin minun! Vuokrasin ensimmäisen +joutilaan kalastajavenheen, ehtiäkseni vastaanottamaan morsiantani +Vironmaalle, jonka rannassa taas pulpahdin nuorena junkkarina esiin +jesuiitankuorestani. Ja tässä olen nyt teidän ruhtinaallisen armonne +palvelukseksi, -- ainoastaan yhden lomapäivän pyydän vielä. + +-- Ja tuolta kai jo tulee morsiamesi, huudahti Fitinghoff, joka yhtä +suurella hauskuudella ja mielenkiinnolla kuin herttua oli kuunnellut +nuoren seikkailijan kertomusta ja nyt oli noussut katsomaan ulos +ikkunasta. Toisetkin syöksähtivät siihen hänen luokseen. Kaukaa +ulapalta näkyikin sieltä valkonen purje, joka näytti lähestyvän Suomen +puolelta päin. Herttua, jonka mielenraskaus oli tykkänään huvennut +Hieronymon iloiseen kertomukseen, taputti reippaasti suosikkiaan +olalle, lupasi täyden anteeksiannon ja vielä kahden päivän loman, -- +enempää ei. + +-- Mutta miten nyt täällä aijot saada tytön käsiisi? Häntä luultavasti +ei lähetetä Puolaan ilman jommoistakin saattoväkeä? + +Hieronymo huiskautti veitikkamaisena kättään: + +-- Siitä on kaikesta huoli pidetty. Metsikössä, kaksi neljännestä +täältä, on tarvittavana hetkenä oleva kätkössä toistakymmentä rotevaa +miestä, jotka ovat vannoneet, etteivät laske neitosia ohi. Ja minä olen +myös jotakin vannonut, -- tällä kertaa ei loukkuni petä. + +-- Ja mistä hiidestä sinä täällä vieraalla seudulla olet yhtäkkiä +löytänyt niin monta uskollista ja altista miestä? + +-- Teidän ruhtinaallisen armonne henkivartioväestä. + +Nuori junkkari ei voinut olla hymähtämättä eikä herttuakaan päässyt +oikein ankaran näköiseksi, vaikka kyllä parastaan koetti ja varotellen +puisti sormeaan Hieronymolle: + +-- Mitä, sinä uskallat vietellä minun henkivartioitani omiin +koirankujeihisi, -- varo nahkaasi! Ja sinä siis tiesit minun olevan +täällä, etkä tullut kohta ilmoittamaan itseäsi. + +-- Tiesin, vaan en tahtonut tulla teidän ruhtinaallisen armonne eteen +muuta kuin morsiameni seurassa, -- huomenna olisin jo tullut. Vaan +Räävelin kadulla tapasin muutamia södermanlantisia henkivartioita, +vanhoja tuttaviani, hyviä tovereitani. Vein heidät muutamaan tavernaan, +siihen tuli heitä pian useampia, juotiin olutta ja minä kerroin heille +asiani ja tarpeeni. Ja he olivat heti innostuneet auttamaan minua, -- +luotin teidän ruhtinaallisen armonne anteeksiantavaisuuteen. + +-- Hm, sinä luotat siihen paljo, vaan olkoon menneeksi. Ota +henkivartioitani kuinka monta tahdot, -- tottatosiaan, onhan meidän +pidettävä huolta, ettei lintu tällä kertaa lennä kynsistämme. -- +Herttua käveli pari kierrosta mietteissään lattialla, pysähtyi sitten +ikkunan eteen ja virkahti: -- Mutta kas, laiva lähenee jo nopeasti, +sinun on riennettävä vartiopaikallesi. + +-- Ei ole kiirettä, Flemingin äpärä, joka on saattamassa neitosia, on +kyllä siksi viekas, ettei hän yötä vasten lähde oudoille taipaleille. +Mutta aamun sarastaessa täytyy kumminkin olla paikalla, joten lie paras +joutua valmistautumaan. + +Herttua teki myöskin lähtöä Fitinghoffin hovilta, sanoi tahtovansa +maata tämän yön laivassaan, koska viime yönä maissa oli nähnyt pahoja +unia. Hetken kuluttua siis koko seurue nousi satulaan ja lähti +verkkasesti ratsastamaan ylängöltä, jossa kartano sijaitsi, alas +laaksoon, jonka peitti tiheä metsä. Ääneti ratsastettiin alkutaival, +herttua näytti olevan mietteihinsä vaipuneena eikä seuralaisetkaan +silloin tohtineet häntä lörpötyksillä häiritä. Vaan siellä metsätiellä +kutsui herttua Hieronymon rinnalleen ja virkkoi, kun he vähän olivat +erottautuneet muusta joukosta: + +-- Katkasit äsken kertomuksesi puhuessasi siitä matkatoverista, joka +sinua seurasi Saksasta. Kuka oli tuo liian avomielinen mies? + +-- Teidän ruhtinaallisen armonne läheinen sukulainen, vastasi Hieronymo +hymähdellen. + +-- Sen jo arvasin, Kustaa Eerikinpoika siis. Onko tuolla heikolla, +haaveilijalla veljenpojallani todellakin joitakin tuumia? + +-- Sekavia ne ainakin ovat ja niiden pääponsi tuntuu olevan, että +hänellä on ääretön halu ja ikävä takasin kotimaahansa ja äitinsä luo. +Suomeen hän siis kaikin neuvoin pyrkii. Olenpa jo pari vuotta sitten +hänet Suomessa tavannutkin valepukuisena, vaan silloin oli hänen +kiireesti paettava pois maasta Flemingin huoveja, ainoastaan +naisjuonilla pääsi hän vapauteen. + +-- Hänellä on siis suosijoita Suomessa. Äitinsä? + +-- Ehkä muitakin. Nytkin on häntä nähtävästi yllytetty käyttämään +hyväkseen kotimaansa hajanaisia, levottomia oloja, saadakseen päähänsä +isänsä kruunun, mutta häneltä puuttuu itseltään rohkeutta ja +yrittelijäisyyttä sellaisiin toimiin. + +Herttua vaipui taas hetkeksi mietteisiin, hän näytti mielessään +harkitsevan tuota mahdollisuutta, että Eerik-kuninkaan puolue vielä +kohottaisi päänsä lisäämään valtakunnassa vallitsevaa yleistä +hämminkiä. Mutta tuo mahdollisuus ei näyttänyt häntä pelottavan, +puolittain leikillisesti hän virkkoi: + +-- Kunpa koettaisi, minä en sitä panisi pahakseni, jos vain kujeet +Suomeen kohdistuisivat. Saisipa Fleming muutakin ajattelemista, kuin +meidän vallan vastustamista. Ja toista veljenpoikaani se pakottaisi +ryhtymään johonkin edes ratkaisevaan. Puolan kuninkaan täytyisi joko +antaa meille täyden vallan, taikka... + +Herttua katkasi lauseensa, ratsasti hetkisen ääneti ja virkkoi taas: + +-- Ketä hänellä voi olla apumiehiä, keneen hän luottaa? Ja missä hän +on? + +-- Minusta hän jäi Riikaan, heikkona ja kivuloisena ja raskasmielisenä. +Enkä luule hänellä olevan mahtavampia auttajia ketään. Hänelle on +nähtävästi kerrottu siitä yleisestä, usein jo ilmikapinaan puhenneesta +tyytymättömyydestä, joka Suomen rahvaassa ja varsinkin Pohjanmaalla +vallitsee Flemingin valtaa ja koko nykyistä hallitusta vastaan ja josta +kyllä helposti voisi sytyttää aimo rovion. Häntä on kehotettu tulemaan +Suomeen, kulkemaan kuin isänisänsä aikoinaan rahvaan joukossa sitä +aseisiin yllyttämässä, nostattamaan koko kansan ja sen etupäässä +laskeutumaan rannikolle kukistamaan nykyiset vallanpitäjät ja +anastamaan hallitusohjat käsiinsä ensiksi Suomessa ja sitten Ruotsissa. +Eikä se tuuma kenties mahdoton olisikaan, jos olisi miestä sen +tekijäksi. Vaan Kustaa Eerikinpoika epäilee itseään ja onneaan, +ruikuttaa vain kohtaloaan ja itkee, kykenemätönnä tekemään varmaa +päätöstä ja ryhtymään toimintaan. + +-- Onpa pilautunut polvi isämme ajoilta, virkahti herttua melkein +huoahtaen. Nämä mietteet eivät olleet hänellekään niin aivan vieraita, +Kustaa Eerikinpoika oli hänenkin mielikuvituksessaan useinkin pyörinyt. +Hän oli tuuminut, olisiko parempi siirtää Ruotsin kruunu kokonaan pois +Juhanan epäluotettavalta, vehkeilevältä suvulta ja antaa se takasin +Kustaa Vaasan vanhimmalle perijälle, vaikka tämä olisikin niin heikko +ja saamaton ruhtinas, kuin Eerik XIV:nen poika oli. Kylläpä valtakunta +siltä tulisi hoidetuksi niinkuin nytkin, niin, paremmin, varmemmin. +Vaan hän oli karkottanut ne mietteet mielestään ja muisteli niitä nyt +siinä ratsastellessaan ainoastaan menneinä, hyljättyinä tuumina. Vielä +hän kysyi Hieronymolta: + +-- Mutta hän aikoo siis Suomeen? + +-- Aikoo, mielensä palaa sinne, vaan hän ei uskalla. Hän aikoo +kaikenmoista, -- hän aikoo Ruotsiinkin. + +Hieronymo katsoi tuota sanoessaan tutkivasti ja hiukan veitikkamaisesti +herttuan kasvoihin. Mutta nuo sanat eivät niihin tehneet juuri mitään +vaikutusta, herttua loi vain terävän katseen suosikkiinsa ja kohautti +olkapäitään: + +-- Mitä sillä tarkotat? + +-- Minä, en mitään. Mutta hän kenties haaveksii, että ehkä häntä ei +Ruotsista ajettaisikaan pois niin vihasesti kuin Suomesta. + +Herttua hymähti. + +-- Kyllä sinut ymmärrän, veitikan. Vaan sinä erehdyt: me emme katso +syytä olevan vaihtaa yhtä heikkoa herraa toiseen, meillä ei ole halua +ruveta Kustaa Eerikinpojan majordomukseksi. Metelöiköön Suomessa, sama +se, hänen kohtaloonsa emme puutu, meidän on valvottava Ruotsin +valtakunnan parasta -- ja omaamme. Enkä oikeastaan tiedä, olisiko +suotava hänen tulevan Suomeenkaan. Jos Pohjanmaan reipas kansa kerran +nousee Flemingin sortovaltaa vastaan, miksi pitäisi noiden kelpo +miesten vuodattaa verensä tuon heikon, saamattoman ruhtinaanpojan +puolesta, joka ei kumminkaan kykeneisi heidän etujaan eikä oikeuksiaan +puolustamaan. Miksi juuri hänen hyväkseen...? + +Tämän viimeisen lausui herttua melkein kuin itsekseen, mutta huomasi +samalla, että hän sen oli suosikilleen ääneen puhunut. Silloin hän, +ravistaen varovaiset mietteet päältään, reippaammin jatkoi: + +-- Minulla pyörii vielä mielessäni tuo uni, jonka viime yönä näin. +Mutta jos tässä joutuvat vaakunat heilumaan ja ihmisluut valkenemaan, +ei niin ainakaan tule tapahtumaan Kustaa Eerikinpojan hyväksi, siitä +minä vastaan. + +Oli jo ratsastettu tuon pienen metsän läpi ja saavuttiin juuri sen +aavikon reunalle, joka oli Räävelin vanhan, muuritetun kaupungin +edustalla ja jonka halki tie vei tulliportille. Siihen seisattui seurue +hetkeksi katsomaan kaunista rannikkomaisemaa, satamaa, jossa joukko +aluksia kelluili ja sen takana leviävää, aavaa ulappaa. Tuolta ulapalta +laski juuri se laiva, joka hyvää laitatuulta oli tullut Suomen +puolelta, satamaan, -- saattoi nähdä, kuinka laivaväki kokoili purjeita +ja selitteli ankkurin vitjoja. Se oli Flemingin laivoja, Hieronymo +tunsi sen nyt varmasti ja tiesi samalla, että siinä nyt oli hänen +morsiamensa. Ja innossaan hän huudahti: + +-- Siinä saaliini, siinä hempeä neitoni. Yökausi vielä, ja hän on +omani, ikipäiviksi! + +Vaan herttua katseli mielihyvällä reippaan nuorukaisen iloa, tuumi +tuokion ja virkkoi: + +-- Miksi yökausi, miksei jo heti? Meillä on riittävästi miehistöä +mukanamme, me miehitämme Flemingin laivan ja otamme sen mukaamme +Ruotsiin. Se on valtakunnan laivoja, joita Klaus herra omin lupinsa ja +vastoin kieltoani pitää Suomessa, käyttäen niitä omiin tarkotuksiinsa, +meidän on velvollisuuskin ottaa se talteemme. Ja laivaväestä otamme +mukaamme ketä tahdomme. + +-- Ainakin neitosista toisen. Vaan eihän teidän ruhtinaallinen armonne +tee minusta pilaa? + +-- En, se on päätetty, seuraa sinä vain mukana. Vielä tänä iltana +tahdon laivassani viettää sinun kuuliaisesi ja vahvistaa teidän +yhteenmenonne. Nyt vain työhön! + +Seurue ratsasti kaupunkiin ja herttua antoi henkivartiainsa päällikölle +muutamia käskyjä. Kaupungissa viivyttiin hetkinen, otettiin mukaan +herttuan matkatarpeiksi varatut eväät ja sinne jääneet henkivartijat ja +ajettiin sitten tuon keskiaikaisen, tiilikattoisen kaupungin kapeita, +mutkittelevia katuja myöten rantaan päin. Kaupungin asukkaat, jotka +olivat asunnoistaan syösseet ulos katsomaan tuota komeata seuruetta, +tungeskelivat ahtailla kaduilla ja hidastivat vähän kulkua, joten +tunnin aika ehti livahtaa, ennenkuin saavuttiin kaupungin +rantaportille, josta oli muutamain minuuttien matka alas satamaan. Vaan +portin läpi tultuaan seurue yhtäkkiä hämmästyneenä pysähtyi kuin +yhteisestä käskystä ja kaikki katsoivat ihmeissään ulapalle päin. + +Tuo laiva, joka äsken jo oli laskenut ankkurinsa ja riisunut purjeensa, +liiteli nyt sataman ulkopuolella purjeet pystössä vankassa tuulessa +merelle päin ja laivaväki näkyi siinä yhä lisäävän purjeita. Nuorelta +junkkarilta pääsi kirmas huudahdus: hän katsoi laivaa, katsoi herttuaa, +osaamatta sanoa mitään. Vaan herttuankin äsken niin kirkas otsa +synkistyi ja häneltä pääsi vihanen kirous. + +-- Niille on haiskahtanut käry, heittiöille, ne livistävät taas +kynsistämme, -- kirous ja kuolema! Poika parka, kaikki ponnistuksesi +olivat siis taaskin turhat! + +--Sotivatko kaikki manalan vallat vastaani, virkkoi Hieronymo +masentuneena. -- Ja kuka on ilmaissut juoneni Olavi Klaunpojalle? + +-- Ah, hän on Flemingejä hänkin, varova ja liukas. Mutta maltahan +vielä! + +Herttua tuumi hetkisen lähettää oman, nopeakulkuisen laivansa pyytämään +kiinni pakenevaa alusta, vaan laivan päällikkö vakuutti, että se olisi +turha yritys. Laivan purjeet olivat koossa, ankkuri pohjassa, iso osa +miehistöä maissa, -- ja Flemingin laiva pyyhki jo yhä paranevaa vauhtia +aavalla merellä. Ei siinä auttanut nuorukaisen muu kuin talttua ja +alistua kohtaloonsa. Mutta surkutellen katseli herttua nuorta +suosikkiaan, tuota äsken vielä niin hilpeämielistä, vallatonta, +luottamusta täyteläistä veitikkaa; hän oli nyt aivan kukistettu, näin +nolostuneena ja masentuneena ei herttua ollut häntä ennen koskaan +nähnyt. Ja tuohon sääliin sekaantui oma kiukkukin; olihan herttua jo +mielessään niin nauttinut Flemingin nolaamisesta. Hän seisoi hetkisen +luoden uhkaavia silmäyksiä etenevään laivaan ja virkkoi sitten +ikäänkuin lohdutellen suosikkiaan: + +-- Sulla on naimayrityksissäsi huono onni, ja niin on mullakin +puhemiehenä. Vaan ole huoletta, tässä ryhdytään pian toisiin +taivutuskeinoihin. Kärsivällisyyttä ja rohkeutta, poikani! -- ole +varma, me pakotamme Flemingin mielisuosiolla antamaan sulle morsiamesi. +Sillä me tahdomme kukistaa hänet, meillä on tuumat vireillä ja jos +nekään eivät auta, niin jo perhana tiedänkin mikä auttaa: nuijat ja +tykinkuulat! Hänen täytyy kukistua, me sytytämme sellaisen rovion, että +hän palaa omaan pesäänsä, -- Pohjanmaalla on tervaksia tarpeeksi! +Malttia vielä vähän. Sinä seuraat nyt mukanani Ruotsiin, jossa annan +sulle mielesi viihdykkeeksi sopivia toimia, kunnes hetki on tullut. Ja +nyt: alas laivaan! + +Seurue laskeutui rantaan, jossa venheet olivat valmiit viemään +matkustajat alukseen. Vaan yksin, viimeisenä ja sanattomana kulki +Hieronymo pää kumarassa ja jäsenet rauenneina. Hänen sisässään taisteli +taas suru ja kiukku, kiivaina ja tulisina molemmat. Taas oli hänellä +ollut tyttönsä tuossa juuri kuin kämmentensä välissä, silmukka oli +ollut niin tarkka ja luja, -- ja tuolla loittoni laiva Suomen rannalle +päin! Pitikö hänen nyt jättää kaikki ja seurata herttuata Ruotsiin, -- +se oli lannistavaa, se oli toivotonta! Ja siksi jäi Hieronymo, kun +toiset jo olivat nousseet venheisiin, vielä yksin epävarmana laiturille +seisomaan. + +-- No, mitä mietit, virkkoi herttua. -- Astu venheeseen vain, ei nyt +ole muuta neuvoa. + +Hieronymo läheni venhettä, vaan virkkoi vielä ennen siihen +nousemistaan: + +-- Mutta yhden suosion pyydän vielä teidän ruhtinaalliselta armoltanne. + +-- No pyydä pois, kai sen myönnämme suuren surusi takia. Mikä on +mielessäsi? + +-- Että saan edelleen Ruotsissakin nauttia niitä oikeuksia olla +vainajain kirjoissa, joista mulla Suomessa on ollut niin paljo hyötyä. + +-- Ole kirjoissa missä tahansa ja minkänimisenä haluat, käytä +valetukkaa ja vaikka naamaria, siitä en välitä, kunhan luonani olet. Ka +niin, venheeseen nyt! + + * * * * * + +Räävelin satamasta lähtenyt laiva kiiti hyvää laitatuulta Suomen +rannikkoa kohden. Sen perässä, ruorimiehen vieressä, seisoi nuori mies, +joka loi ivallisia katseita loittonevalle rannalle, jonne hän näki +suurenlaisen, komean seurueen kaupungista laskeutuvan. Nuorukainen oli +Olavi Klaunpoika ja hän arvasi, että tuo seurue oli Södermanlannin +herttuan matkuetta. Ja hän puhui siinä puoleksi itsekseen, puoleksi +ruorimiehelle: + +-- Ehei, herttua kulta, ei Flemingin laivoja niinkään kaapata, -- +tuleppas ja ota, jos ylettyy käsivartesi! Pikkalasta et taida +kumminkaan tulla laivaamme hakemaan. + +Hän käveli sitten keskikannelle ja käski laivamiesten vielä lisätä +muutaman välipurjeen, jotta vauhti yhä siitäkin paraneisi; hän näet +vielä vähän varoi, että herttua uudella laivallaan koettaisi ajaa häntä +takaa. Mutta samalla hän huomasi, että se pelko oli turha; Räävelin +satamassa makaavassa laivassa ei nostettu purjeitakaan. Tultuaan siitä +vakuutetuksi, siirtyi Olavi puhuttelemaan kahta neitosta, jotka +kaidepuihin nojaten surumielisesti katselivat loittonevaa rannikkoa. + +-- Elkää surko nyt enää tytöt, hiiteen happamet kasvot! Pääsettehän te +tästä Suomenlahden yli toisen kerran, minä päivänä tahansa, kunhan +valitaan sopivampi hetki. Nyt on laiva vietävä turvaan Pikkalaan, eihän +siitä pääse mihinkään. + +-- Voi jos olisit laskenut meidät maihin, Olavi, meidät yksin! Kyllä me +rantaan olisimme päässeet ja ominpäin jatkaneet matkaa, miksi kuljetat +meidät Suomeen takasin? -- Niin virkkoi harmistuneena ja silmät +säkenöivinä pienempi, vikkelämpi tytöistä ja käännähti samalla +suuttuneena selin Olaviin. + +-- Olethan järjetön, orpana, teidätkö olisin yksin jättänyt sinne +kulkemaan vieraita maita. Olisittehan jo heti joutuneet herttuan ja +hänen miestensä kynsiin. + +-- Siitä me kyllä olisimme suoriutuneet, laivasi olisit saanut viedä, +koska siitä noin turhanpäiten olet arka. + +-- Ei, Elina, juuri teidänkin vuoksi on tärkeää, että kiirehdimme +Pikkalaan. Tiedäthän, kuinka halukkaasti herttua laivojamme himoitsee, +mutta yhtä kärkäs olisi hän epäilemättä viemään Annan mukanaan +Ruotsiin, sellaisia vehkeitä hänellä jo kauan on ollut mielessään. +Mutta pitkän nenän hän tällä kertaa sai. Ja te, tytöt, kyllä te vielä +ennätätte sinne Varsovaan Puolan herrain hienosteltaviksi, kiirehditään +nyt vain aamiaiselle kotiin. + +Tyttöjen oli tyytyminen, vaikka se vaikeaa olikin, Elinasta varsinkin. +Tätä matkaa oli hän jo kauan suunnitellut ja siihen niin paljo +rakentanut. Ja hän oli jo mielestään ollut kuin tarkotuksensa perillä, +kun laiva oli asettunut ankkuriin Räävelin satamassa. Vaan siellä oli +Olavi, joka jo kohta oli epäillen katsellut erästä satamassa olevaa, +uutta ja komeaa alusta, ensiksi itse soutanut maihin ja hetken kuluttua +palannut sieltä antamaan kiireistä käskyä paluumatkalle lähdöstä. Hän +oli näet rannassa kuullut Kaarlo-herttuan olevan Räävelissä ja silloin +hän kohta vainusi pahaa: Flemingin laivaa ei ole turvallista jättää +noin lähelle herttuan miehitettyä alusta, paras siis kiirehtiä Suomeen +takasin. Ja siitä se oli riippunut, että neitosten ulkomaanmatka jo +Räävelin rannassa oli keskeytynyt. + +Aamun valjetessa laski laiva jo Pikkalan lahteen ja suuntasi sen väljää +satamaa kohden. Siellä oli pitkin väylän vartta ja saarien lomissa +laivoja ankkurissa, suuria ja pieniä, ja satamaan tultua näkyi pitkin +rannikkoa vilkasta toimeliaisuutta ja liikettä; keskentekoisia +laivankehiä kohosi telakkapuilla toinen toisensa vieressä ja niiden +reunoilla ja korkeiden kaaripuiden välissä kuhisi kuin muurahaisia +uutteroita kirvesmiehiä, joiden veistäntä kajahti laajalti yli +lahdelman. Korkeita kasoja erämaan vankkoja petäjiä oli sinne +rakennusaineiksi vedätetty ja lauttamiehet varppasivat uusia lauttoja +selältä. Siinä oli Klaus Flemingin laivaveistämö, jossa rantamaan +taitavat laivanrakentajat ehtimiseen hänelle uusia laivoja veistivät ja +vanhoja korjailivat. Rannalle tämän laivatelakan ympärille oli syntynyt +kokonainen kylä pieniä työväenmökkejä, vaan vähän etempänä maan +puolella, kauniin metsikön keskellä, oli marskilla itsellään suuri, +komea asuinrakennus, jossa hän, näitä rakennustöitä valvoessaan, +mielellään majaili laivastonsa luona, joka oli hänen, vanhan amiraalin, +mielikkilaitos. + +Tänne päärakennukseen nousivat tytöt verkkaan ja vitkastellen rannasta +ja Olavi kiirehti sinne myös tekemään isälleen selkoa, mikä hänet oli +pakottanut kesken katkasemaan matkansa. Mutta marski ei nyt ehtinyt +koko tälle seikalle suurta huomiota osottaa, hänellä oli taas niin +monet raudat tulessa; lähettiläitä, jotka olivat tuoneet viestejä +taikka odottivat sellaisia, lennättääkseen niitä ympäri maan, istui +rivittäin hänen eteisessään ja itse hän heille jakeli käskyjä ja saneli +sekaan kirjeitä Gröningille, jonka hanhensulka sai tavallista vinhempää +vauhtia riipostella karkeita papereita. Hiukan hajamielisenä kuunteli +hän Olavin kertomusta ja hyväksyi hänen toimenpiteensä täydelleen. + +-- Vaan herttuan viipyminen Räävelissä ei tule olemaan pitkäaikainen, +selitti Olavi. -- Tuleeko minun siis muutamain päiväin perästä taas +lähteä saattamaan tyttöjä matkalle? + +-- Eikö mitä, jätetään koko matka, mitäpä ne tytöt oikeastaan siellä +Puolassa tekevätkään, puhui marski puuhainsa lomaan. -- Annan mieli +tasautuu kyllä täällä kotonakin ja minä olen pitävä huolta, että tuo +pieni törkyjuttu unhottuu, -- arveluttavampikin olisi hänen olonsa +heikkoine taipumuksineen siellä ventojen parissa. Ja sitäpaitsi, meillä +ei ole nyt aikaa sellaisiin tuumiin, meidän täytyy nyt taas aivan pian +palata Kuitiaan, voidaksemme lähempää seurata ja johtaa näitä hetken +tärkeitä asioita, ja silloin tarvitsen minä sekä sinut että laivasi. +Tytöt saavat kiltisti seurata mukana sinne. + +Ja marski kiintyi taas noihin moniin touhuihinsa, jotka häntä tällä +hetkellä innostivat. Hänelle oli aivan äsken saapunut sekä Ruotsista +että Suomesta kuulumisia, jotka vaativat koko hänen huomionsa. Herttua +puuhasi Ruotsissa, ilman kuninkaan lupaa, valtiopäiviä, joiden +tarkotuksen marski vallan hyvin oivalsi suunnatuksi suorastaan itseään +vastaan, hänen valtansa kukistamiseksi, ja näille valtiopäiville koetti +herttua tietysti houkutella niin paljo suomalaisiakin kuin mahdollista. +Kaarlo Horn oli isänsä hautajaisissa ollessaan kehottanut Suomen +aatelisia saapumaan Söderköpingiin ja herttuan yksityisiä lähettiläitä +liikkui samaa tarkotusta varten Suomessa. Nyt piti marskin +saada vastavirran toimeen, hänen täytyi panna liikkeelle koko +vaikutusvoimansa, estääkseen suomalaisia lähtemästä Ruotsiin, jossa +olisivat joutuneet antamaan kannatustaan herttuan vehkeille. + +-- Saadaanpa nähdä, moniko Suomen herroista Ruotsiin matkustaa, virkkoi +hän ilosella varmuudella pojalleen, palatessaan huoneeseensa +lähettämästä taas erään viestinviejän matkoille. Sitten hän istahti +hetkeksi lepäämään ja jatkoi: -- Ne aikovat panna meidät +kanteenalaiseksi säätyjen edessä Ruotsissa ja tuomita meidät, muitta +mutkitta, hirteen, -- ei niillä olekaan pienet aikeet! + +-- Tuomita, vastoin kuninkaan lupaa? -- kysyi nuorukainen ihmeissään. + +-- Ovatko he näihinkään asti kuunnelleet kuningasta? Siitä ilveilystä, +jota nyt pitkät ajat on näytelty, täytyy kumminkin kerran tulla loppu +enkä pane minä pahakseni, että herttua nyt kerrankin osottaa, millä +kannalla välit oikeastaan ovat. Mutta mikä siitä on oleva seuraus? + +Marski käveli pari kierrosta huoneessaan ja lihakset hänen kasvoissaan +näyttivät pingoittuvan lujasta päättäväisyydestä. Hän oli kevätkesällä, +ollessaan laivastollaan liikkeessä Viipurin puolessa, sairastellut ja +muutenkin ollut mieleltään hiukan masentunut, vaan nyt hän oli taas +täydessä jäntevyydessään ja voimassaan, väsymätön puuhissaan ja +ponnistuksissaan ja mieli pirteä ja tarmokas. Asiat kehittyivät +ratkaisuaan kohden ja silloin oli hän oleva mies paikallaan. Ja hän +jatkoi: + +-- Olivatpa seuraukset minkälaiset tahansa, valmistautumattomina ne +eivät tule meitä kohtaamaan eikä äkkiarvaamatta typerryttämään! + +Ja taas ryhtyi marski töihinsä, tällä kertaa valmistamaan käskyä +kaikkien Suomen linnojen päälliköille tarkasti valvomaan, että +varustukset ovat hyvässä kunnossa ja ettei keitään epäiltäviä +henkilöitä pääse niihin nuuskimaan. -- -- + +Vaan neitoset, joiden matka ulkomaille nyt oli kokonaan kuivunut, +istuivat alakuloisina kahden kuusikon katveessa erään läheisen +kallioniemen käressä, josta saarien lomitse Suomenlahden aava ulappa +siinti, ja tarinoivat siinä surunvoittoisesti katkenneesta matkastaan +ja muista kaatuneista toiveistaan. Anna istui tyyneempänä sammaleisella +kalliolla, nojaten päätään käsivarteensa, eikä hänen kasvoistaan +ilmennyt niinkään paljo pettymystä, kuin raukeaa väsymystä. Kulunut +vuosi oli jättänyt syviä jälkiä hänen kasvoihinsa, ne olivat nyt +kalvakat ja jäykät ja teräväksi oli käynyt tuo piiru suun kupeella. Ja +mieleltäänkin hän oli ikäänkuin taittunut; hän askaroitsi niinkuin +ennenkin, oli nöyrä ja tottelevainen, vaan teki sen kaiken ikäänkuin +vaistomaisesti, puolella tajunnalla. Kun hän Hämeenlinnassa oli +kuullut, että hänen setänsä oli päättänyt lähettää hänet Puolaan, oli +hän vastaansanomatta siihen suostunut, mutta iloitsematta siitä +erityisesti. Hän oli vain käynyt jättämässä jäähyväiset pienelle +hautakummulle linnan hautuumaalla, oli itkenyt siinä syksyisen illan, +eikä senjälkeen ollut itkenytkään. Ja kun hänelle nyt taas +ilmoitettiin, että tuo matka oli peruutettu, tyytyi hän nurkumatta +siihenkin. Joskin hän tuolta matkalta oli toivonut jonkunverran +viihdytystä, niin olihan hänelle oikeastaan yhdentekevää, missä hän +oli: hänen sulhonsa oli kuollut, hänen rakkautensa kuollut, hänen +unelmansa kuollut, itse oli hän jälellä kuin varjo entisyydestään, kuin +kesän alussa kellastunut koivu, jonka lehdet hervottomina lepattavat ja +vähitellen tippuvat pois. + +Vaan Elinan mieli oli kuohuksissaan tuon rauenneen matkan johdosta. Hän +säilytti vielä oman unelmansa ehyenä ja kirkkaana ja sitä +toteuttaakseen hän juuri olikin pikkuvehkeillään punonut koko +matkasuunnitelman kokoon. Sydänkesällä oli Liuksialan rouva eräänä +päivänä käynyt Hämeenlinnassa, matkalla tyttärensä luo Kirkniemeen, ja +pitkä, yksityinen keskustelu oli taas ollut hänen ja Elinan välillä. +Elina oli saanut kuulla, että Kustaa Eerikinpoika, jonka kohtaloita +hänen mielensä niin kiihkeästi oli takertunut seuraamaan, taas oli +matkalla Saksasta kotiinsa päin, ja olipa Kaarina-rouva uskotulleen +kertonut niistäkin rohkeammista tulevaisuuden suunnitelmista, joita +tällä haavaa pyöri hänen maanpakolaisen poikansa päässä. Eerik XIV:nen +poika oli vihdoinkin päättänyt lähemmältä ruveta seuraamaan tapausten +vaihteita isänsä valtakunnassa, mutta hän oli niin heikko, valitti +äiti, niin horjuva, niin vailla selkärankaa ja itsensä luottamusta, ja +etupäässä vailla uskottua auttajaa ja rohkaisijaa... + +Nuo tiedot olivat taas sytyttäneet ilmituleen Elinan vilkkaassa +mielikuvituksessa jo kauan kyteneitä tuumia. Hän päätti hakea käsiinsä +tuon nuoren miehen, puhutella häntä, virittää hänessä uutta rohkeutta +ja jäädä hänen auttajakseen. Vaan sitävarten täytyi hänen päästä +ulkomaille, siksi oli hän houkutellut ankaran Klaus-herran lähettämään +veljensätyttären Puolaan ja isänsä laskemaan hänet itsensä mukaan. +Kaikki oli jo ollut valmiiksi harkittua ja aivan toteutumaisillaan, kun +sattuma näin katkasi hänen tuumansa. + +-- Oi kuitenkin, kun tässä täytyy olla nainen, tällainen heikko, avuton +aatelisneiti! -- niin tuskitteli hän siinä rantakalliolla, luoden +ahnaita silmäyksiä ulos syksyseltään aaltoilevalle ulapalle ja takoen +kiukustuneena kivellä kallion harmajata kylkeä. -- Jospa olisin mies, +kylläpä tietäisin tempun! Ensimmäisen purjeveneen päästäsin valkamasta, +nostasin purjeen ja viilettäisin Viron rannalle. Ja sieltä hakisin tuon +heikon ruhtinaanpojan ja omalla käsivarrellani hänet auttaisin +kunniaan, -- sen tottatosiaan tekisin! + +-- Jos olisit mies, et olisi noin uhraavainen. + +-- Uhraavainen, en tiedä olenko uhraavainen. Omaa kunniaani siinä +tavottelen, omat intohimoni minua kannustavat, oma kuolemattomuuteni. +Unelmani esineenä ei ole itse mies, enhän ihaile tuota heikkoa raukkaa, +näen hänessä ainoastaan kuninkaanpojan, jonka juuri minun pitäisi +nostaa loasta, kuuletko minun, -- sitten hän saisi hyljätä minut, sama +se, minä olisin kumminkin tehnyt jotakin suurta ja mainiota! + +-- Ja mitä nyt aijot, -- luopuako unelmastasi sinäkin? + +-- En koskaan. Vahdin ensi tilaisuutta päästäkseni Riikaan. Ja minä +pääsen hänen luokseen, ole varma siitä, ja viritän uudelleen hänen +lannistuneet toiveensa, -- mulla on hyviä uutisia hänelle vietävänä. Ja +minä matkustan vaikka ympäri mannermaan keräämään hänelle auttajia ja +varoja, minä pakotan hänet itsensä taivuttamaan ruhtinaita puolelleen. +Ja ennen kaikkia, minä puhallan häneen uskoa itseensä, kuninkaalliseen +syntyperäänsä, korkeaan kutsumukseensa... Oi, en tiedä, mitä kaikkia +tekisin, vaan minä uskon, että onnistuisin, -- ja minun täytyy +onnistua. + +Anna istui liikahtamatta nojaten päätään käsivarteensa ja kuunnellen +ystävättärensä luottamusta ja rohkeutta uhkuvaa sanatulvaa; hän ihaili +tuota kukistumatonta toivoa, vaan ihmetteli samalla itsekseen, että +joku vielä saattoi odottaa elämältä noin paljoa, odottaa edes jotakin. +Hänen katseensa harhaili kauas ulapalle ja kotvasen äänettömyyden +jälkeen virkahti hän hiljaa: + +-- Onnellinen sinä! + +Elina käännähti kummastuneena hänen puoleensa. + +-- Miksi onnellinen, kun tuumani taas meni myttyyn? + +-- Onnellinen siksi, että vielä rohkenet toivoa ja suunnitella +tulevaisuuden kuvia; onnellinen siksi, että sulla edes unelmissasi +vielä on tulevaisuutta, -- minulla ei ole enää. + +Elina hypähti paikoiltaan ja hiipi istumaan aivan Annan viereen, +teivien häntä vyötäreiltä. + +-- Niin, serkku, minä olen todellakin onnellinen, sillä minä tunnen +itsessäni voimaa toteuttaa toiveeni. Ja minä teen sen ja tempaan sitten +sinutkin mukaani tuohon uhkuvaan onneeni ja kunniaani. + +-- Minua et, sillä multa on usko kuollut. Vaan sinä, Elina, toivo, +toivo, niinkauan kuin vielä voit...! + +Annan sanoissa ja koko käytöksessä oli jotakin niin syvästi kaihoavaa +kajannetta, että Elinakin oivalsi, että siihen on kaikki lohdutus +tehoton. Ja siksi hän jäi ääneti istumaan, katsellen tuonne saarien +lomitse aukenevalle, rajattomalle selälle, jonka etäisyydessä taas eräs +purje näkyi, laivan luoviessa vastaseen, luodetta kohden, Ruotsin +rantaan päin. Niinkauan kuin se näköpiirissä pysyi, olivat Annankin +katseet siihen kiintyneet, vaikkei hän tiennytkään, että juuri tuo +laiva kätki hänen toivonsa ja rohkeutensa ja elämänsä, jotka hän jo +luuli hukkuneiksi, että juuri tuon purjeen alla matkusti hänen +kuolleeksi luultu sulhonsa Kaarlo-herttuan seurueessa Räävelistä +Tukholmaan. + + + + +XI. + +Aateliston kokous Turussa vuonna 1596. + + +Kylmä ja myrskyinen oli uudenvuodenpäivä vuonna 1596. Talvi oli tänä +vuonna tullut aikasin, sitä oli jo kestänyt toista kuukautta, lumi +peitti paksuna maat ja manteret ja koko laaja Ahvenanmeri oli jo kauan +ollut vankassa jäässä. Vaan nyt oli meri auki. Vähän ennen joulua +olivat rajut koillismyrskyt repineet rikki aavikon vankan jääpeiton ja +vapaana lainehti nyt meri hyisiä rantoja vastaan. Huih! -- jääkylmä, +suolanen vesi ja luminen ranta, -- se on niin viluttavaa, niin +kangistavaa. Tuuli kuljettaa kaukaisilta rannoilta irtirevittyjä telejä +ja jysäyttää niitä laivan laitoihin, taikka pinoo korkeiksi kasoiksi +tuonne etemmäs lumipeittoisen saaren kallioiselle rannalle. Ja kallion +kylkeen väsymättä loiskahteleva aalto hivelee siihen hienosen kuoren; +jokainen pisara, joka aallosta hangelle räiskähtää, jäätyy siihen kohta +ja siksi kimaltelee rantakinos pitkin pituuttaan tuhansista kirkkaista +kiteistä. Ja myrsky vongahtelee, meri kohisee. Läpi turkkien ja +takkien, läpi luiden ja ytimien tunkee tuulen jäätävä viima; ja kun +vasten tuulta katselee kuohuvalle merelle, näyttää tuo luonnonvoima +ärtyneeltä, uhkaavalta, epätoivoiselta. Se on niin musta ja synkkä, se +ikäänkuin suree ja valittaa tuota raskasta velvollisuuttaan, kun sen +täytyy siinä sulana lakkaamatta lainehtia, vaikka jo olisi aika senkin +päästä laskeutumaan lepoon, nukkumaan tasasen jääpeiton alle ja siellä +odottamaan kevään lauhkeaa, herättävää tuulahdusta. + +Verkkasesti luovii purjealus siinä vinhassa vastatuulessa, kaartelee +kaukaa ulkomeren ahtojäärantaisia luotoja. Paksu jääkerros peittää +laivan kannen ja kyljet, köydet, mastot ja raakapuut, tuo jäinen +koriste on niin raskas, että se painaa laivan syvälle ja uhkaa kaataa +sen; yksin purjeetkin, joihin jääkylmä vesi roiskuu, ovat kankeat ja +siksi niitä vain harvoja uskalletaankin pitää pystössä. Ja siksi käy +kulku hitaasti yli myrskymustan Kihtiselän, jonka takaa kaukaisena +paistaa Rymättylän valkonen rannikko. Sinne laiva pyrkii, vaan pitkältä +on sinne vielä luovimista ajelehtivain jäiden ja lumisten luotojen +lomitse. + +Kaksi turkkipäällistä miestä seisoo laivan kannella mastoon nojaten. He +ovat kannen alta hetkeksi nousseet hengittämään raitista ilmaa ja +katsomaan matkan verkkasta edistymistä. Kauan he seisovat ääneti, +silmät luotuina kaukaa kuumottavaan, lumiseen rannikkoon. Vihdoin +virkkoo nuorempi: + +-- Niin tylyltä, niin epäystävälliseltä näyttää nyt kotimaan rannikko, +isä. Hui, jääkylmä aalto syleilee kuollutta, lumista rantaa! + +-- Tylyltä näyttää, poikani, kylmältä, kolkolta, vastaa vanhempi, +turkkiaan tiukemmalle käärästen. -- Ja minä luulen, ettei se meille +aivan ystävällinen olekaan, -- on ehkä ennen pitkää aivan +vihamielinenkin. Me vieraannumme siitä, se sysää meidät luotaan. + +-- Ei, isä, eihän se ole totta. Eihän meitä Suomi ole sysännyt luotaan, +olemmehan yhtä hyviä suomalaisia kuin kuka tahansa. + +Kului hetkinen. Vanhempi miehistä katseli ääneti meren levotonta +laineikkoa ja puhui sitten hiljemmin: + +-- Niin, tavallaan. Sydämmestähän olemme hyviä suomalaisia, sen maata +ja kansaa rakastamme ja tahdomme vilpittömästi sen parasta. Eikähän se +meitä sysääkään luotaan, sen tekevät ainoastaan sen nykyiset valtijat. +Mutta sittenkin, me olemme siitä loitonneet. Kesällä isäni +hautajaisissa huomasin jo, kuinka Suomen aateliset, joihin kumminkin +kuulumme, pitivät minua vieraana. Olosuhteet ovat kääntäneet meidät +maamiehiämme vastaan, ja totta tosiaan, haikeasti tunnen itse +toisinaan, että minä todellisuudessa kannan kilpeä synnyinmaatani +vastaan. Niin ovat olot kehittyneet. Olisiko meidän pitänyt seurata +tuon kehityksen mukana, olisiko pitänyt yhdessä heidän kanssaan ryhtyä +pelaamaan tuota korkeata peliä, -- sitä en tiedä, meidän suunta käy nyt +vain aivan vastakkaiselle taholle kuin enimpäin kansalaistemme. + +-- Mutta olisiko sitten sovitteleminen ollut mahdotonta? + +-- Se oli isäni unelma, hän ei hyväksynyt, että erosin suomalaisista ja +jäin Ruotsiin ja paljo on niitä tuumia ollut itsellänikin, sinä tiedät, +vielä toissa talvena Upsalassa... Vaan sukuviha, perintökatkeruus, -- +se oli mahdotonta! Ja nyt, isäni kuoltua, on enää niin vähän, mikä +yhdistää meitä Suomeen, minua ainakin, ja -- niin lie sinunkin laitasi, +poikani. + +Isä katsahti hiukan tutkivasti poikaansa, jonka hennonnäköisille +kasvoille laskeusi tumma varjo hänen viimeisiä sanojaan sanoessaan. +Nuorukainen käänsi kasvonsa poispäin, vaan isä jatkoi vielä hellästi ja +melkein säälivästi: + +-- Olenhan huomannut, Henrik, että mielessäsi vielä kytee muisto siitä +nuoresta immestä, johon kerran olit päässyt mielistymään. Sinä tiedät, +että minä en olisi tahtonut tehdä tyhjäksi tuota liittoa, olot sen +tekivät. Ja nyt, kaiken sen jälkeen, mitä on tapahtunut, on kai +sinustakin jo muistokin käynyt kelmeäksi. + +Nuorukainen käännähti päin. + +-- Mitä on sitten tapahtunut, -- juttuja, juorupuheita, sydämmettömän +saksalaisen valheita, siinä kaikki. Mutta oli muistoni kelmeämpi tai +kirkkaampi, tyttöni on kadonnut, ei kukaan tiedä missä hän on, -- niin, +tosiaankaan ei ole paljoa, mikä minuakaan enää Suomeen vetää. + +-- Ja jos hänet vielä löytäisit...? + +-- Isä, minä en ole herennyt häntä rakastamasta. Mutta ei puhuta +hänestä. + +-- Niin, Flemingillä on ehkä ollut monta syytä lähettää +veljensätyttären Puolaan, sinä teet epäilemättä viisaimmin, kun et +häntä enää ajattelekaan. Me olemme nyt siinä missä olemme ja siitä +meidän on taivalta jatkettava. Flemingeistä meillä ei ole mitään +ystävyyttä toivottavana; se tehtävä, joka meille tällä matkalla on +Suomessa uskottu, tekee välit entistä kireämmiksi, meillä tulee ehkä +olemaan suuriakin vaikeuksia voitettavana. + +Nuorukainenkin, tahtoen katkasta edellisen keskustelun, puuttui nyt +tähän kysymykseen ja uteli isältään: + +-- Isä, miksemme purjehdi suoraan Turkuun ja äkkipikaa, antamatta +vastustajillemme valmistusaikaa, käy suorittamaan säätyjen meille +uskomaa tointa? Miksi menemme ensiksi Kankaisiin? + +-- Sitä olen itsekin ajatellut, siten kai paremmin onnistuisimme. Mutta +emmehän toki tule Suomeen valloittajina emmekä anastajina, tulemmehan +sinne Ruotsin kansan lähettäminä tuomareina, joiden on käytävä käräjiä +niin ystäväin kuin vihamiesten kanssa. Meidän on kutsuttava Suomen +aatelisto kokoon Turkuun, sille esitettävä asiamme, kuunneltava sen +puolustusta ja koetettava johtaa se oikealle tolalle. Vasta sitten +saamme langettaa tuomion niistä, jotka sen ansaitsevat, -- jos voimme. +-- Vaan tule, päivä rupee hämärtämään, lähdetään kannen alle lämpimään. +Vielä saamme luovia yöhön asti, ennenkuin Rymättylän rannalle ehdimme. + +Nämä molemmat keskustelijat on lukija jo varmaankin tuntenut Horneiksi, +isäksi ja pojaksi. He olivat nyt matkalla synnyinmaahansa vaikeata +tehtävätä täyttämään. Herttua Kaarlon syksyllä ominpäinsä +toimeenpanemat Söderköpingin valtiopäivät olivat taipuneet kannattamaan +herttuan pyrintöä särkeä itsenäisten maaherrain vallan Ruotsissa ja +etupäässä Klaus Flemingin mahtavuuden Suomessa. Tästä maasta ei noille +valtiopäiville ollut saapunut ketään muuta aatelista kuin Ruotsissa +oleskeleva Kaarlo Horn ja sen lisäksi Turun porvariston edustaja, ja +vaikeudetta oli siellä siis saatu toimeen päätös, ettei missään +valtakunnan osassa saisi toimeenpanna mitään, johon ei herttua, +valtakunnanhoitajana, ollut antanut käskyään tai suostumustaan; jos ken +ei tätä tottele, häntä pidetään kapinoitsijana ja isänmaan vihollisena. +Toisin sanoen: Suomen erikoisasema on kukistettava, Fleming +kannattajineen pantava kanteen alaiseksi. Ja tähän päätökseen yhtymään, +tätä päätöstä tottelemaan, oli Ruotsista nyt pahimmalla talvikelillä +lähetetyn lähetyskunnan, johon paitsi Hornia kuului pari ylhäistä +ruotsalaista aatelismiestä, pakotettava Suomen aatelisto. + +Vaikea tehtävä monessakin suhteessa. Oli otaksuttava, että maan +laillinen kuningas oli julistava koko valtiopäivät mitättömiksi. Miten +saattoi näin ollen toivoa suomalaisten suostuvan sellaiseen päätökseen, +joka langettaisi tuomion ei ainoastaan Suomen mahtavasta marskista, +vaan ehkä useammistakin suomalaisista? Ja päävaikeus: mitä sanoo Klaus +Fleming itse? + +Niin, mitä sanoo tästä Klaus Fleming, mitä hän tekee? se kysymys pyöri +alinomaa Kaarlo Hornin päässä, hänen maatessaan kannen alla keinuvassa +laivassa, siihen kysymykseen hän heräsi, kun laiva törmätessään +jääteliä vastaan pahasti notkahteli ja siihen hän taas kulun +tasasemmaksi käytyä nukahti. Lähin tulevaisuus kai oli antava +vastauksen tähän kysymykseen. + +Yöllä tulivat laivamiehet herättämään matkustajia. Oli saavuttu +Ominaisten selälle ja kiinteä jäänrinta oli nyt kaikkialla vastassa +pitkin rannikkoa. Laivalla ei enää päässyt etemmäs, se oli +kiinnitettävä jäänreunaan ja aamun sarastaessa oli matkueen noustava +hangelle ja lähdettävä jalan pyrkimään autiota jäätikköä myöten +rannikolle päin. Ilma oli hyytävän kylmä, sakea usva peitti laajan +jäätantereen, jonka yli retkikunta, harhaillen eri suunnille ja +kierrellen railoja, koetti pyrkiä maihin päin. Iltapäivällä vihdoin +saavuttiin Rymättylän asuttuihin seutuihin, saatiin hevoset ja ajettiin +mannerta kohden. Kankaisissa, Hornein vanhassa sukukartanossa Maskussa, +jonne toisena uudenvuodenpäivänä illalla vihdoin saavuttiin, piti +retkikunnan ensiksi viipyä jonkun ajan ja sieltä ilmoittaa Suomen +herroille tulostaan ja tulonsa tarkoituksista. Marski Klaus Flemingiä +se ensiksi pyysi Turkuun puheilleen. + +Virallisena ja kylmänä olikin Klaus Fleming viikon perästä lähettiläitä +vastassa Turun linnassa, otti tarkastaakseen heidän tuomat säätyjen +päätökset ja herttuan vaatimukset ja käski heidän sitten odottaa siksi, +kunnes hän oli ehtinyt kutsua Suomen aateliset kokoon Turkuun, +laatimaan yhteisen vastauksen. Horn arvasi kyllä, että marski tulisi +tätä väliaikaa käyttämään hyväkseen, mutta hän ei suinkaan ollut siltä +toivoton matkansa tuloksista. Aateliston joukossa oli paljo sellaisia, +jotka eivät sokeasti totelleet marskia. Uskalsivatko nämä nyt jyrkästi +nousta vastustamaan Ruotsin säätyjen ja hallituksen käskyä? Uskalsiko +sitä edes Klaus Fleming itse ja hänen luotettavimmat miehensä? Sitä +Horn vielä epäili. Kaikissa tapauksissa oli hänen tehtävä +velvollisuutensa ja tehtävä se niin vaikuttavasti kuin voi. + +Tässä vakuutuksessa ajoi hän eräänä aamuna tammikuun lopulla molempain +vanhimpain poikainsa seurassa Maskusta Turkuun, poiketen ensiksi +toisten lähettilästoverien luo, joilla oli majatalo kaupungissa, ja +jatkaen sitten matkaansa linnaan. Täksi päiväksi oli näet Fleming +vihdoinkin määrännyt aateliston kokouksen Turussa. + +Monelta taholta oli näinä päivinä ajanut rekiä Turkuun; Suomen +aateliset olivat kaikilta suunnilta, idästä, etelästä ja pohjoisesta, +sinne saapuneet, useat jo monta päivää aikusemmin, ja nämä kaukaiset +vieraat olivat kaikki saaneet majatalonsa Turun linnassa, jossa +Klaus Fleming perheineen nyt itse isäntänä oli, pitäen hallussaan +Juhana-herttuan ja Katariina Jagellottaren entisiä, komeita +huoneustoja, joissa vielä oli jälellä tähteitä kuluneesta loistosta, +vaikkakin kalliimmat esineet, huonekalut, seinäkoristeet, taulut, +kynttiläkruunut y.m. olivat Juhanan vangiksi jouduttua siirretyt +Ruotsiin. Näissä huoneissa hyöri nyt Ebba-rouva toimekkaana emäntänä +hoidellen lukuisia vieraitaan, joista monet olivat perheineen tähän +kokoukseen saapuneet ja joille osittain linnan, osittain Flemingin +yksityisistä varoista tarjottiin ruoat ja juomiset. + +Vanhan linnan pääosassa, linnan molempain kirkkojen (uuden ja vanhan) +yläpuolella olevassa suuressa kuninkaansalissa, joka oli holvattu huone +kymmenellä ikkunalla ja jonka seiniä Ruotsin ja Suomen vaakunat ja +lukuisat aateliskilvet sekä teräsvarustukset koristivat, käveli Klaus +Fleming samana aamuna vakavamietteisenä edestakaisin, pysähtyen aina +toisinaan ikkunan ääreen luomaan silmäyksen yli laajalta näkyvän, +talvisen maiseman. Siinä linnan juurella lepäsi matalana +lumipeittoisessa puvussaan Suomen silloinen, pienoinen pääkaupunki. +Turun kaupunki oli jo siihen aikaan levinnyt kahden puolen Aurajokea, +jonka molempia rantoja yhdisti yksi ainoa puinen silta. Eteläisempi +puoli, jossa oli tuomiokirkko ja raastupa sekä muut julkisemmat +rakennukset, oli n.s. suuri puoli, jotavastoin pohjoisella rannalla, +Aningaisten korttelissa, asui kaupungin köyhempi väestö. Vaan kovin +suuri ei ollut Turku vielä suurella puolellakaan, se mahtui kokonaan +Mätäjärven, kirkon ja luostarin kortteleihin ja ulottui ainoastaan +pienen kappaleen jokea ylöspäin. Tämäkin kaupunginosa oli rakenteeltaan +vielä hyvin epäsäännöllinen, pääkadutkin mutkikkaat, ulkohuoneet +pistivät siellä täällä kauas kadulle, viljelyksiä ja puutarhoja oli +matalain talojen välissä, jotka tälläkin puolella vielä suurimmaksi +osaksi olivat sisäänlämpiäviä tupia ja joiden ikkunoissa vielä nahkaset +kalvot olivat yleisiä, lasit harvinaista korutavaraa. Tuulimyllyjä oli +kymmenittäin kaupunkia ympäröivillä kukkuloilla ja joenrannan peittivät +rumat, aina vesirajaan asti rakennetut tavara-aitat. Tätä talvipukuun +peittynyttä pikkukaupunkia Klaus Fleming, mietteihinsä vaipuneena, tänä +aamuna kauan katseli linnan kuninkaansalin ikkunasta ja hän havahtui +mietteistään vasta, kun näki kaupungista linnaan vievää autiota, +kallioidenvälistä tietä myöten muutamain rekien jo ajavan linnaan päin. + +Silloin hän astui viereiseen huoneeseen, jota hän käytti omana +työhuoneenaan, ja jossa muutamia hänen uskotuimpia kannattajiaan, kuten +Tavast, Särkilahti, Sten Fincke ja Hannu Eerikinpoika Prinkkalan herra, +istui tutkien joitakin papereita ja niistä väitellen. Heille hän +virkkoi: + +-- Lopettakaa jo, nyt meidän täytyy olla valmiit, lähettiläät saapuvat +jo linnaan. + +Varmalla ja käskevällä äänellä hän sen virkkoi, vaan hänen kasvonsa +olivat kumminkin miltei huolestuneen näköset ja hiukan levoton ilme +vilahteli silmässä. Edellisenä päivänä oli marski jo Suomen aatelisille +esittänyt sen vastausehdotuksen, jonka hän aikoi Ruotsin säätyjen +lähettiläille antaa ja hän oli koettanut karaista heidät kestäviksi ja +jyrkiksi. Useimpiin hän luottikin, vaan oli joukossa niitäkin, jotka +epäilivät, ja tämän teki vielä arveluttavammaksi se seikka, että +lähettiläiden joukossa oli se ainoa mies, joka herttuan taholta vielä +saattoi Suomen herroihin jotakin vaikuttaa, Kankaisten suvun päämies. +Juuri äskenkin oli marski siitä syystä miltei katuen muistellut, ettei +hän sittenkin ollut aikonaan koettanut kaikkea, sitoakseen tämän suvun +puolelleen, sillä nyt oltiin siinä, että toisen taikka toisen täytyi +kukistua. Tämän hetken ratkaisevan merkityksen oivalsivat täydelleen +nuo hänen uskollisimmat kannattajansakin, ja he olivat siitä syystä +siinä viime hetkessä vielä koettaneet neuvotella, olisiko mahdollista +jollakin tavoin lieventää tuota marskin jyrkkää vastausta, joka +merkitsi melkein täydellistä pesäeroa Ruotsin ja Suomen välillä. + +-- Jos sittenkin muodostaisimme vastauksemme siihen muotoon, että +lykkäämme asian kokonaan kuninkaan ratkaistavaksi, ehdotti vielä vanha, +varova Prinkkalan herra, huomauttaen, että sitten siihen paremmin +kaikki epäröivätkin suomalaiset, kuten Boijet, Louhisaaren Flemingit +y.m., voisivat yhtyä. + +-- Minkä me olemme kirjoittaneet, sen me olemme kirjoittaneet, vastasi +Fleming päättävästi, kooten paperit pöydältä. Ja aina tulinen +Särkilahti lisäsi: + +-- Ratkaisuunhan meidän tästä kumminkin täytyy päästä, parasta puhua +suu puhtaaksi! + +-- Niin, me olemme nyt sillä paikalla, josta on myöhäistä peräytyä. Ja +voi niitä Suomen herroja, jotka eivät tähän vastaukseemme yhdy, -- +sillä piilosilla-olo on nyt loppunut! + +-- Vaan Horn? -- hän on myös suomalainen, virkkoi Prinkkalan herra +hiljaa, vielä päätään puistaen. + +-- Niin Horn, hänen täytyy kukistua. Taikka kukistun minä, -- taikka me +molemmat. Nyt se on ratkaistava. Käydään kokoussaliin, miehet! + +Suuri kuninkaansali oli kohta täynnä aseellisia, juhlapukuisia miehiä, +sillä Suomen aateliset olivat lukuisasti tähän kokoukseen saapuneet ja +paitsi heitä oli Fleming sinne kutsuttanut myöskin aatelittomat +sotapäälliköt. Fleming tervehti kaikkia, koetti laskea sukkeluuksia ja +leikillistä pilaa, vaan hän tunsi itsensä epävarmaksi. Hänestä tuntui, +että hän mieluummin kuin tähän otteluun olisi käynyt miekka kädessä +vaikka kolmivertaista moskovalaislaumaa vastaan, eikä hän kumminkaan +ollut sanaotteluissakaan suinkaan kokematon. + +Mutta siitä ensimmäisen päivän kokouksesta ei kumminkaan tullut mitään +ratkaisevaa. Marski otti ensiksi arvostellakseen säätyjen päätöstä ja +valtioneuvoston vaatimuksia ja tekikin sen niin perinpohjin, ettei koko +päätöskirjoitukseen jäänyt yhtään repelöimätöntä paikkaa. Hän todisti, +että juuri säätyjen päätös, eikä suinkaan suomalaisten esiintyminen, +oli kapinallista kuningasta vastaan. Lähettiläiden kävi vaikeaksi pitää +puoliaan. Mutta kumminkin pysyivät enimmät Suomen herrat ääneti, eivät +uskaltaneet asettua kummallekaan puolelle. Ja kun iltapuoli oli +käsissä, kuului vaatimuksia: + +-- Mietitään vielä huomiseen. + +-- Huomenna ratkaistakoon asia! + +Ja huomiseen se jäi; mahdoton oli tietää, kummalle puolelle voitto +kallistuisi. Pienissä ryhmissä, empivinä ja epävarmoina, hajausivat +neuvottelijat makuuhuoneihinsa. Tyytymättömänä ja väsyneenä käveli +Flemingkin linnanpihan poikki omiin huoneihinsa. + +Silloin kuuli hän vallilta nuorten iloisia ääniä ja käveli lähemmäs +katsomaan. Siellä oli hänen poikansa Juhana, 15-vuotias nuorukainen, +leikkimässä muutamain muitten ikäistensä aatelisnuorukaisten kanssa, +joista vilkkain ja puuhakkain oli Evert Horn, Kaarlon toinen poika. +Nuorisoon eivät isäin riidat olleet paljo tuntuneet; vanhempainsa +seurassa Turkuun saapuneet aatelisimmet olivat linnan arkisuojissa +olleet iloisissa kisoissa Flemingin nuorten neitosten, Katariinan ja +Heblan, kanssa, ja aatelisnuorukaiset pelihtivät ulkona reippaan, +terveen Juhana Flemingin seurassa. Tämä siitä poikajoukosta hypähtikin +isäänsä vastaan, joka kysyi: + +-- Mitä te telmitte täällä, pojat? + +-- Me tähtäämme tykeillä. Isä, saammeko ampua yhden laukauksen? + +-- Ampua, -- tekö nalikat! + +-- Niin, isä, minä kyllä osaan ja Evert myöskin! Marski katseli +mielihyvällä reippaita poikia ja samalla näytti hänelle tuuma +tupsahtavan mieleen: + +-- Huomenna, pojat, huomenna saatte ehkä ampua, vaikka kaksikin +laukausta, oikein kunnialaukausta, -- jos täällä juhlat saadaan. + +-- Hei, huomenna ammutaan! + +Vaan samassa saapui siihen Kaarlo Horn, joka teki poislähtöä +majataloonsa ja kyseli molempia poikiaan, jotka olivat saaneet seurata +häntä linnaan. Sieltä tulikin Evert iloisena ja reippaana ja kertoi +kohta isälleen, kuinka he huomenna saavat tykeillä ampua. Isät +katselivat hymyillen reippaita poikaan, katselivat sitten toisiaan, ja +hymy katosi molempain kasvoilta. Klaus-herra kääntyi kävelemään linnaan +päin ja Horn virkkoi pojalleen: + +-- Huomenna se nähtänee, joudu nyt vain rekeen. Missä on Henrik? + +-- Hän on tuolla sisällä naisten seurassa, siellähän hän parhaiten +viihtyy. + +-- Jossa sinä et. Vaan kutsu hänet ulos. + +Samassa sieltä nuori Henrik laskeusikin portaita alas, itse Ebba-rouva +kuului saattelevan häntä portaille ja siellä virkkovan; + +-- Niin, kuten sanoin, ehkä huomenna... + +Vieraat läksivät ajamaan pimeältä pihalta ja Klaus-herra astui +väsyneenä ja kärtyisenä Ebba-rouvan huoneeseen, jossa hän viskausi +pitkälleen penkille. Päivä oli ollut hänelle rasittava, eikä hän +sittenkään ollut voittanut mitään, päinvastoin tuntui siltä, että Horn +pelkällä läsnäolollaan sai Suomen aateliset tavallistakin varovammiksi. +Ja hän ajatteli sitä huomispäivää, ratkaisupäivää... Huomenna, +huomenna, ne sanat oli hän kuullut niin monelta taholta, kaiken +ratkaisevan piti siis tapahtua huomenna. + +Yhtäkkiä kysäsi marski rouvaltaan: + +-- Mitä sinä huomiseksi lupasit Hornin pojalle? + +Ebba-rouva pysähtyi touhuistaan miestään puhuttelemaan: + +-- Niin, se on juttu sekin. Nuori Henrik kertoi nyt vasta saaneensa +tietää, että Anna oleskeleekin täällä kotona, ja kysyi, saisiko hän +tavata häntä, -- sinä muistat nuo Upsalanaikuiset tapaukset. + +-- Hm, tuoko poika ... loruja! Etkö sinä sanonut hänelle, että hän on +hullu? Ja eikö hän tiedä, millä kannalla asiat ovat? + +-- Tuntui tietävän, sadatteli saksalaista veijaria, uhaten kostaa sen, +että tämä kehtasi väärinkäyttää tytön luottamusta ja herkkyyttä... + +-- Koira...! Mutta tämäkin toinen, maitomieli, taikinapää, -- eikö hän +älyä, että se on kaikki mahdotonta. Itsekö hän tuli siitä puhumaan? + +-- Itse. Kertoi olleensa vuoden Suomesta poissa ja sanoi haluavansa +tavata Annan, jos mitenkin olisivat asiat. + +Fleming rupesi hankkiutumaan vuoteelle, riisui takin päältään, vaan jäi +sitten taas hetkeksi mietteihinsä istumaan. + +-- Tuuma ei olisi ollut tuhma, siitä olisi voinut aikoinaan suurtakin +sukeutua ... oli tosiaan vahinko, että se meni myttyyn. Vaan nyt se on +myöhästä, poika hourii turhia! + +Mutta Ebba-rouva ei ollut siitä vielä aivan vakuutettu ja +taloustoimistaan päästyään meni hän vielä iltamyöhällä tyttöjen +makuuhuoneeseen. Hänen molemmat omat tyttärensä nukkuivat siellä jo +sikeästi päivän leikeistä väsyneinä, vaan Anna valvoi vielä +vuoteellaan. Siihen vuoteen reunalle istahti Ebba-rouva, ruveten Annaa +ystävällisesti puhuttelemaan. Anna katsoi kummissaan tätiään, hän +arvasi, että jotakin uutta, häntä koskevaa oli tekeillä ja siitä hänen +mielensä huolestui. + +Anna oleskeli näet tavallisesti hyvin paljo yksin ja hänen omaisensa +antoivat hänen niin olla. Hän puuhasi taloustoimissa palvelusväen +seurassa, neuloi vaatteita serkuilleen ja ohjasi näiden opintoja. Vaan +vieraille hän ei koskaan näyttäytynyt, ulkonakin liikkui hän hyvin +harvoin ja siksi eivät useimmat, jotka Flemingin perheessä kävivät, +tienneet hänen olevankaan kotosalla. Viimetalviset, häntä koskevat +puheet, olivat vähitellen vaijenneet, hän oli itse jo kokonaan kuin +unehtunut ihmisten mielistä. Mitähän hänestä siis nyt vielä tahdottiin? + +Aluksi peitellen, sitten aivan avonaisesti kertoi hänelle Ebba-rouva +nuoren Hornin pyynnöstä. Vaikkei Horn siitä mitään ollut puhunut, sanoi +hän olevansa vakuutettu, että tämä jalo nuorukainen, uskollisena +entiselle rakkaudelleen, tahtoi kaikista huolimatta vielä pyytää Annaa +puolisokseen, -- sitä varten hän halusi tavata Annan. Tahtoiko Anna nyt +kohdata tuon nuorukaisen vai eikö? -- Omasta puolestaan ei Ebba-rouva +kehottanut eikä kieltänyt, hän sanoi vain haluavansa, että Anna saisi +ajoissa punnita asemaansa ja tunteitaan. + +Anna makasi kauan ääneti katsellen tätiään suurilla, hämmästyneillä +silmillään. Koko tämä puhe oli hänelle niin vierasta, oli kuin viestiä +jostakin kaukaisesta maasta, jonka hän jo aikoja sitten oli unhottanut. +Vaan vähitellen kävi levottomaksi silmän tyyni katse ja Anna tarttui +miltei hätääntyneenä tätinsä käteen: + +-- Oi täti, minussa oli jo vakaantunut se käsitys, että olin elänyt +elämäni ja kärsinyt kärsittäväni ja päässyt rauhaan, piiloon +maailmalta. Pitäisikö minun taas astua sieltä esiin, ryhtyä elämään, +alkaa alusta kaikki huolet ja pettymykset, -- täti, multa ovat +kyyneleet kuivuneet. + +-- Niin, kärsinyt olet, lapseni, enkä tahdo minä sulle uusia huolia +valmistaa. Sinä tiedät, että tämä liitto on ollut mieliajatukseni. +Kankaisten vanhan Henrikin kanssa me toivoimme siitä niin paljo +hyvää... Vaan ajat ovat muuttuneet, -- monella tavalla. + +-- Vaan täti, te soisitte sen -- ja setäkö myös? + +-- Niin, lapseni, liitosta voisi olla laajempaa merkitystä vieläkin. +Vaan etupäässä ajattelen kumminkin sinun onneasi; asemasi ei ole +iloinen. Mutta tee tahtosi lapseni, mieti ja päätä huomiseksi. Hyvää +yötä. + +Ebba-rouva sipsutti kynttilä kädessä hiljaa pois huoneesta ja yksin jäi +Anna yöpimeässä miettimään sitä uutta käännettä, joka vieläkin, vastoin +kaikkea mitä hän oli ajatellut, saattoi hänelle tarjoutua. Hän oli +koettanut taistella sen puolesta, jota hän kerran oli onnekseen +käsittänyt, oli vannonut valansa sen perille päästäkseen ja pitänyt +valansa. Se oli nyt kaikki hukkunut, oli lopussa, piste oli pantu sen +tarinan perään; hänen sulhonsa oli kuollut, kuollut tai muuten +kadonnut, hänen unelmansa päättynyt. Itselleen ei hänelle enää ollut +elämästä iloa, vaan voisiko hän vielä olla hyödyksi muille, voisiko hän +sovittaa sen häpeän ja harmin, jonka hän omaisilleenkin oli tuottanut, +voisiko edistää sopua ja rauhaa kansalaistensa kesken...? Oi, hän ei +sitä uskonut, hän tunsi itsensä niin karreksi palaneeksi. Vaan +semmoisenakin, miksei hän voisi tyyneellä mielellä tavata tuon kelpo +nuorukaisen...? + +Niitä hän maatessaan mietti, eikä hän varmaan päätökseen päässyt. +Ratkaiskoon sallima hänen kohtalonsa, siihen hän aina lopuksi pysähtyi, +hän tahtoi jättää kaikki huomiseen ja rauhallisena odottaa, mitä se toi +mukanaan. + +Huomiseen -- --. + +Huomispäivä, tammikuun 31:nen päivä 1596, sarasti kylmänä, sumuisena, +raskaana talvipäivänä. Melkein puolille päivin täytyi aatelisherrain +kokoushuoneessakin polttaa käryäviä talikynttilöitä ja pystyvalkea +loimusi pitkin päivää linnan suojien kookkaissa, avonaisissa uuneissa. +Raskaasti ja kaartelemalla sujuivat Suomen herrain keskustelutkin, +käsittelyt edistyivät hitaasti ja vaivaloisesti kuin kelirikkotiellä, +kun siinä koetettiin laatia yhteistä vastausta valtiopäiväin ja +herttuan vaatimuksiin. Laajasanaisesti ja pitkissä puheissa puolusteli +Klaus Fleming sitä jyrkkää ja päättäväistä vastausta, jonka hän jo +ennakolla oli Suomen herroille esittänyt, vaan nämä sitä epäilivät ja +jarruttivat vastaan. Toisena hetkenä kannattivat he kyllä Klaus-herraa +vakuuttaen, että he eivät voineet ryhtyä säätämään rajoituksia +kuninkaan eikä hänen valtuutettujensa toimivallalle, vaan toisena +jo taas yhtyivät Horniin, joka tasasella ja tyyneellä käytöksellään +ja muodollisestikin kauniilla esiintymisellään vaikutti heihin +syvemmin kuin Fleming kiivaudellaan ja pitkillä, syrjäseikkoihin +uppoavilla selityksillään. Asema rupesi Flemingistä tuntumaan yhä +tuskallisemmalta, vaatimuksistaan hänen näytti kaikissa tapauksissa +pitävän peräytyä, ja jos tätä menoa jatkui, istui hän piankin +syytettyjen penkillä. Tuo huomio Klaus-herraa yhä enemmän kiukustutti +ja kuta pitemmälle päivä kului, sitä kuumemmiksi ja kärtysemmiksi +kävivät väittelyt. Ankaroita sanoja ja teräviä pistoksia singahteli +vastakkain ja päivällisajan lähetessä oli mieliala jo aivan täyteen +liekkiin tulistunut, ilmeinen rikkoutuminen näytti olevan välttämätön. + +Silloin saapui kutsu päivällisille, jotka Ebba-rouva taas oli +valmistanut maukkaat ja komeat linnan ruhtinaansalissa, ja se kutsu +saapuikin oikeaan aikaan, ennenkuin kiihtyneessä mielentilassa +mihinkään ratkaisevaan ryhdyttiin. Pienissä ryhmissä, posket +punasina ja silmät palavina, laskeusivat herrat yhä keskustellen +ruokahuoneeseen. Boijen veljekset ja Louhisaaren Flemingit, joilla oli +vanhaa kaunaa mahtavampaa Fleming-haaraa vastaan, kiistelivät siinä +Knuutti Kurjen kanssa, joka vielä tahtoi välittää, ja vanha Prinkkalan +herra koetti todistaa Särkilahdelle, Tavastille ja Finckelle, että nyt +ovat asiat hukassa, ellei peräydytä. Ja noista väittelyistä välähti +päivällisen kestäessä äänekkäämminkin muutamia pirstaleita esiin. Niin +huudahti kerran Särkilahti viinimaljaan tarttuessaan: + +-- Hei, kaikkien niiden suomalaisten malja, jotka vielä ovat +kuninkaalleen uskollisia ja uskaltavat tunnustaa itsensä suomalaisiksi! + +Tämä malja lensi kuin kipuna kiihtyneisiin mieliin; toiset sen hurraten +joivat pohjaan, toiset viskasivat nuristen pikarit syrjälle. Ja tuokion +kuluttua kohotti toinen Kaarlo Hornin mukana oleva, Ruotsista saapunut +lähettiläs, Erik Ribbing, pilkallisesti ja selvällä voitonvarmuudella +äänensä, virkkoen: + +-- Juon kaikkien niiden maljan, joille vielä isänmaa ja sen eheys on +jostakin arvosta, -- muut sen jättäkööt juomatta! + +Nämä ristiriitaiset maljat antoivat aihetta vielä useammille +maljapuheille. Miesjoukosta kuului huudahduksia: + +-- Kuka ei juo hänen majesteettinsa kuningas Sigismundon maljaa ja +niiden miesten, joille hän on valtakunnassaan vallan antanut? + +Ja taas toisia: + +-- Kuka ei juo valtakunnan hoitajan, herttua Kaarlon maljaa ja Ruotsin +säätyjen maljaa? + +Vaan syrjemmässä näistä kiihkoisista ryhmistä istuivat marski Klaus +Fleming ja Kaarlo Horn kumpainenkin omassa päässään suurta ruokapöytää +äänettöminä ja rauhallisen näköisinä, mutta siltä jännityksellä +seuraten noita mielipiteiden leimahduksia. Aterian kuluessa mieliala +kumminkin jonkunverran tyyntyi ja tasaantui ja siinä ruokapöydän +keskikohdalla muodostui vähitellen kummaltakin taholta tulleista +miehistä pieni keskusryhmä, joka näytti intohimottomasti ja vakavasti +harkitsevan uutta ehdotusta aseman selvittämiseksi. Siinä olivat +Knuutti ja Aksel Kurki, Savonlinnan viisas ja viekas päällikkö, rampa +Götrik Fincke, Sten Fincken veli, ahnas ja viekasteleva Pentti +Syöringinpoika Juusten sekä Henrik Tott, joka kumminkin, keskusteluihin +puuttumatta, vain kuunteli valmista. Nämä herrat keskustelivat siinä +supattaen kauan ja tulivat vihdoin siihen johtopäätökseen, että oli +vielä yksityisesti koetettava järkisyillä sovittaa noita molempia +jyrkimpiä ryhmiä ja varsinkin kehotettava niiden edustajia, Hornia ja +Fiemingiä, kumpastakin taholtaan, suostumaan myönnytyksiin. Sillä +ilmeistä, lopullista hajaannusta suomalaisten kesken nämä sovinnon +miehet toki vielä tahtoivat välttää. + +Ensiksi ne puhuttelivat Kaarlo Hornia, joka vähän syrjällä muista +pöydän päässä oli yksityisessä keskustelussa vanhimman poikansa kanssa +ja joka erityisesti näytti tahtovan osottaa, että hänen tyyntä mieltään +toisten mielialan kiivaus ei voinut järkyttää, mutta joka siltä hänkin +oli silminnähtävästi hajamielinen ja levoton. Horn kuunteli +ilmeisellä mielihyvällä sovittajamiehiä ja sanoi puolestaan olevansa +myöntyväisyyteen kernas, niin pitkälle kun hänen valtakirjansa ulottui, +vieläpä etemmäskin, sillä syvästi häntä suretti, kertoi hän, että suuri +osa hänen maamiehistään oli aivan erkanemaisillaan yhteistoiminnassa +muun valtakunnan kanssa ja että hänen täytyi ruveta heidän +päällekantajakseen. Sillä hän oli jo varma siitä, että tämä tulisi +olemaan käsittelyjen tulos ja niiden jälkeen hänen raskas +velvollisuutensa. + +Fleming sitävastoin, istuessaan siellä pöydän toisessa päässä +sapekkaana ja synkkänä, otti varsin pilkallisesti ja katkerasti vastaan +välittävät herrat. Hän oli toki toivonut tässä tilaisuudessa saavansa +repästyksi rikki ne näennäiset siteet, jotka vielä alistivat Suomen +Ruotsin valtioneuvoston alle, eikä hän voinut salata kiukkuaan siitä, +että Suomen herrat näin raukkamaisesti tahtoivat jättää hänet herttuan +kateille alttiiksi ja tehdä tyhjäksi hänen monivuotisen työnsä. + +-- Peräytymään, myöntymään, sanotte te, -- mitä te olette koskaan +tehneet muuta kuin peräytyneet ja myöntyneet, aina sen edestä, jonka +kullakin hetkellä arvostelette väkevimmäksi? Ja nyt te vaaditte +minuakin luikertelemaan ja matelemaan. + +-- Mutta ajattelehan toki itseäsikin, huomautti Anolan vanha herra +toverillisesti, -- mitä hyötyä sulle siitä lähtee, että pingoitat +jousen kireämmälle, kuin sen selkä kestää. Ja kenelle teette te, sinä +ja miehesi, itsepäisyydellänne palveluksen, kenelle vahingon? + +-- Te ette tiedä, kuinka paljo jousenselkä kestää, kun se on oikean +miehen jousi, vastasi Klaus uhkaavalla äänellä. -- Ja oletteko te +näihin asti näin osaaottavasti huolehtineet, missä minulle tulee +vahinkoa, missä ei? Koko käytöksenne tässäkin kokouksessa osottaa, että +kernaasti soisitte minun joutuvan herttuan tuomittavaksi. Vaan jos +tällä hetkellä sattuisi saapumaan Puolasta se sanantuoja, jota odotan +ja joka epäilemättä ilmoittaa, että kuningas on julistanut koko +Söderköpingin valtiopäivät laittomiksi, silloin taitaisi jo tulla +toiset äänet torviin ja kuulua toisia välitystuumia. Vaan me emme +antaudu tuulten viskeltäviksi, vielä on meillä maata jalkojen alla. +Eikä ole meidän pakko säikkyä sitä, jos muutamat Suomen herrat ovat +raukkoja, -- tuomarina olo jää kyllä taas meidän tehtäväksi, meidän, +joista nyt tahdotaan tehdä tuomittavia, -- ja katsokoot silloin +kiemurtelijat eteensä! Kaarlo Horn ei ole vielä langettanut meistä +tuomiotaan, vielä vähemmin saanut sen käytäntöön. + +Vaan näin pelotellessaan välittäviä herroja tunsi Fleming kumminkin +koko ajan maan pettävän jalkainsa alla ja hän vainusi, että jos hän ei +suostuisi myönnytyksiin, olisivat enimmät suomalaiset jo kohta herttuan +puolella. Ja vaikka hän luonteeltaan ei voinut kärsiä häilyväisyyttä +eikä epävarmuutta, oli hän kumminkin pitkällä valtiollisella +taipaleellaan oppinut edulliseksi arvostelemaan sen saman keinon, jota +hän hylkeitä viskinkeihäällä pyytäessään Itämeren autioilta luodoilta +oli tottunut käyttämään: kun vastarinta kävi kovin sitkeäksi, oli paras +antaa köyden juosta kelalta, jotta otollisella hetkellä sitä vinhemmin +saisi lapetuksi simaa venheeseen. Ja hän vastasi Kurjelle, kun tämä +lähemmin rupesi selittämään välitysehdotustaan: + +-- No, laatikaa ehdotus, saammehan sitten nähdä, mikä siitä kelpaa. +Asia on kaikissa tapauksissa alistettava kuninkaan lopullisesti +ratkaistavaksi, omasta puolestani koetan myöntyä niin pitkälle kuin +asemani sallii. + +Useat lähellä olevat herrat olivat jännityksellä seuranneet tätä +keskustelua ja jonkunlainen helpotuksen tunne heidät valtasi, +kun he kuulivat marskin lopuksikin taipuvan tekemään myönnytyksiä. +Ebba-rouvakin oli emäntätouhuistaan hetkeksi pysähtynyt miehensä +viereen hänen loppuvastaustaan kuulemaan. Naisten puolella +arkihuoneissa olivat näet nämä miesten tärkeät käsittelyt myös olleet +keskustelunalaisina ja eri mielipideryhmät olivat sielläkin +jysähdelleet vastakkain ja kangistaneet mielialat. Jännitys koko +linnassa oli yleinen, jonkunlaista räjähdystä varottiin. Varsinkin oli +Ebba-rouva, joka muutenkin tarkoin seurasi hetken valtiollisia +vaihteita ja tunsi tarkalleen olot ja asemat, ollut pitkin päivää +huolissaan ja jonkunlaisella kiitollisella hyväksymisellä taputti hän +nyt senvuoksi, välittäjäherrain poistuttua, miestään olalle, virkkoen: + +-- Kiitos, Klaus, oletpa järkevä taas. -- Ja hän kuiskasi lisäksi: -- +Minä tiedän myös jotakin, joka ehkä lieventää katkeruuden. + +Vaan kylmästi, päätään puistaen, vastasi marski: + +-- Ei, Ebba, nyt et ole oikeilla jälillä. Näistä ei tule mitään, +toisenlainen on ratkaisu oleva, sen olet pian näkevä. Meidän täytyy +kestää tai taittua. + +Ja päättäväisin askelin hän lähti kävelemään kokoushuoneeseen, johon +enimmät herrat, aterian päätyttyä, jo olivat menneet. Täällä alkoivat +käsittelyt nyt aluksi paljo tyyneemmin ja sovinnollisemmin. Kurki +esitti hätimittäin laatimansa välitysehdotuksen Suomen herrain +vastaukseksi, ja sen alkupuolisko, jossa kiivaimpia kiistakohtia +vältettiin, hyväksyttiin kohta kohdalta suuremmitta vaikeuksitta, +Flemingin tai Hornin ollenkaan puuttumatta keskusteluun. Tultiin niin +herttuan ja valtiopäiväin vaatimukseen, että korkein vetoomispaikka +tuomioasioissa koko valtakunnassa olisi valtioneuvosto Ruotsissa eikä +enää kuningas Puolassa. Tässä katkasi Fleming äänettömyytensä. Tämä +kohta oli ilmeinen hyökkäys juuri hänen omaa turvallisuuttaan vastaan, +sitä hän ei voinut hyväksyä, ellei mieli kierasta silmukkaa omaan +kaulaansa. Purevasti hän tätä salasilmukkaa arvosteli, syyttäen ankarin +sanoin niitä, jotka täten tahtoivat käydä rajoittamaan laillisen, +voidellun kuninkaan oikeuksia. + +-- Tekö herrat Kurjet ja Hornit ja Boijet katsotte olevanne jättiläisiä +riistämään kansalta sen ikivanhan oikeuden kääntyä kuninkaansa puoleen +ja kuninkaalta hänen yhtä vanhan oikeutensa ylimmäisenä tuomarina +ratkaista alamaistensa asioita, armahtaa ja vapauttaa heitä harkintansa +mukaan, -- ei, siihen te olette kääpiöitä. Ruotsin vanhaa lakia, +kuninkaan ja kansalaisten kalliinta oikeutta, ei niinkään rikota eikä +poljeta; sitä tulen ainakin minä puolustamaan, jos vaaditaan, vaikka +viimeiseen veripisaraani. + +Tämä kohta oli arka muillekin kuin Flemingille, kaikki suomalaiset, +halvasta talonpojasta ylimpään aatelisherraan asti, olivat vanhastaan +tottuneet pitämään kalliimpana oikeutenaan viime tingassa kääntyä +valituksineen tai armonanomuksineen suoraan kuninkaan puoleen, kun +oikeuden laita alemmilla asteilla useinkin oli niin ja näin. Syystäpä +tässä kohden Suomen aatelisto kokonaisuudessaan olikin Flemingin +puolella, yksin Kurkikin nousi kohta ja ilmoitti, ettei hän tässä voi +kannattaa lähettilästen vaatimusta, ja Horn jäi sitä yksin +puolustamaan. Mutta tämä sama kohta oli hänellekin aivan ratkaisevasti +tärkeä ja arka, juuri tästä seikasta oli herttua mitä sitkeimmin +pitänyt kiinni ja hän muisti omastakin kohtalostaan, kuinka kuninkaan +mielivalta voi viedä viattomankin miehen vaikka mestauslavalle, silloin +kuin tämä ei satu olemaan kuninkaan suosiossa. Hän koetti siis +puolustaa herttuan vaatimusta, huomauttaen kuinka vaikea Puolassa +olevan kuninkaan oli seurata ja tuomita kaukaisen kotimaansa asioita. +Vaan hän ei saanut keneltään kannatusta, hän näki, kuinka Fleming sai +tästä sivujoesta viljalti vettä myllyynsä ja se häntä suututti; ja ensi +kerran nyt koko kokouksen aikana tyyni ja varova Kaarlo Horn menetti +malttinsa, joka oli ollut hänen paras apuneuvonsa. Keskustelun kuluessa +hän Flemingin pistoksista kuumeni ja kuvaili varsin terävästi ja +räikeästi, kuinka marski tässä muka omaa nahkaansa ajattelee. Ei apua, +ei kannatusta keltään. Silloin hän tulistui ja jatkoi: + +-- Te olette sokeat, miehet. Kuinka voitte ajatellakaan kuningas +Sigismundon, ollessaan puolalaisten neuvonantajainsa kynsissä, voivan +oikein arvostella niitä kaukaisia asioita, joita hänen olisi +tuomittava; siinä ei ole muuta mahdollisuutta, kuin että hän tuomitsee +ne väärin. Ja onhan se nähty; syyttömät ovat joutuneet mestauslavalle +ja syylliset saavat läänityksiä. Niin on käynyt nykysen kuninkaan +aikana, niin on käynyt edellisen, niin tulee käymään vastakin, kun +kansalaisten omaisuus ja maine ja henki lie kuninkaan oikun ja +mielivallan, satunnaisen suosion tai vihan, vallassa! + +Tämän kiivaan lausunnon lopussa, jonka kuluessa useat Hornin +kannattajat olivat kalvenneet, oli Klaus Fleming jo karahtanut pystöön +ja tulipunaisena hän siinä tuokion seisoi tapaillen turhaan sanoja. +Hänen Juhana-kuninkaan huoneelle uskollista mieltään loukkasi tuo +syytös kovasti ja samalla hän kohta oivalsi, että Horn oli +kiivaudessaan lausunut suuren varomattomuuden, jota hän nyt saattoi +käyttää hyväkseen, ruhjoakseen perinpohjin vastustajansa. Ja +jyrähtävällä, vapisevalla äänellä hän puhui: + +-- Kylliksi, kylliksi jo solvausta maan laillista kuningasta ja +kuningasvainajan muistoa vastaan. Ei sanaakaan enää, Kaarlo +Henrikinpoika, tässä linnassa, joka vielä vastaseksi on minun, +kuninkaan määräämän käskynhaltijan, hoidossa. Sen vallan ja valtuuden +nojassa, jonka kuningas Sigismund on minulle tässä maassa uskonut ja +jonka olen kuninkaan, enkä kenenkään muun, käsiin jättävä, kiellän minä +juhlallisesti ja järkähtämättä Kaarlo Hornia enää näihin neuvotteluihin +osaaottamasta. Kaikki ovat siitä todistajina, hän on itse itseltään sen +oikeuden riistänyt. Te olette, hyvät herrat, kuulleet hänen törkeän +syytöksensä kuninkaallista majesteettia vastaan; jos teidän joukossanne +on yhtään, joka vielä kauemmin tahtoo neuvotella Kaarlo Hornin kanssa, +olen pakotettu heti lopettamaan tämän kokouksen. + +Syvä, uhkaava äänettömyys vallitsi suuressa kuninkaansalissa, kukaan ei +puhetta pyytänyt, ei rykässyt, ei jalkaansa liikauttanut. Ja, seisten +siinä voimakkaana, säihkyvänä, hallitsevana, antoi Klaus Fleming tuon +hautamaisen hiljaisuuden jatkua pitkän ajan, ennenkuin taas itse +matalammalla äänellä ja tyyneemmin, mutta samalla käskevällä +päättäväisyydellä, virkkoi: + +-- Pöytäkirja tästä kokouksesta on heti laadittava ja tarkastettava. Se +lähetetään kuninkaalle, loukkaus on häntä vastaan julkisessa +kokouksessa tapahtunut, hänen siitä on tuomittava, me olemme siihen +liian halpoja. Vaan me vaadimme Kaarlo Henrikinpojan kohta poistumaan +tästä kokouksesta ja tästä kuninkaallisesta linnasta, kuninkaan +uskollisilla alamaisilla ei ole hänen kanssaan mitään neuvottelemista. + +Ei kukaan virkkanut sanaakaan vastaan. Kaarlo Horn, tyynyttyään ensi +typerryksestään, yritti selittämään sanojaan, vaan Fleming kielsi +sen Suomen aateliston nimessä, eikä hänen Ruotsista tulleet +lähettilästoverinsakaan uskaltaneet häntä puolustaa. Kului vielä tuokio +hiljaisuudessa. Kaarlo Horn seisoi kalpeana paikoillaan katsellen +ympärilleen. Kaikki välttivät hänen katsettaan, kaikkien kasvot olivat +värähtämättömät. Silloin hän kylmästi kumarsi, kääntyi oveen päin ja +poistui verkalleen ja arvokkaasti kansalaistensa joukosta, joista ei +yksikään noussut hänelle jäähyväisiä sanomaan. + +Fleming oli voittanut, voittanut pienellä, yksinkertaisella kepposella, +vaan voittanut perinpohjin. Hän olisi nyt huoletta voinut sanella +kokoukselle sen päätökset, vaan varovaisena ja viisaana antoi hän yhä +edelleen Suomen herrain keskustella, vaatimatta enää ehdottomasti +alkuperäistä, jyrkkää vastaustaan hyväksyttäväksi. Siten tuli, asiasta +suuressa ruhtinaansalissa edelleen tasaisessa hiljaisuudessa +keskusteltaessa, vähitellen hyväksytyksi sellainen ylimalkainen +lausunto, joka jätti kaikki Söderköpingin valtiopäiväin päätökset +kuninkaan ratkaistaviksi. Ja Klaus Fleming tyytyi siihen. Sillä hän oli +keikauksellaan saavuttanut paljo suuremman, varmemman edun: Suomen +aatelisto oli taas kokonaisuudessaan hänelle kuuliaana ja hänen +johdettavanaan, se oli jälleen hänelle varmana selkätukena, +taistellessaan edelleen sen suomalaisen kannan toteuttamiseksi, johon +hänen ohjelmansa tähtäsi. Vaarallinen vastustaja, joka jo oli yrittänyt +sysätä hänet syytettyjen istuimelle, oli nyt itse tähän asemaan +joutunut ja varmana ja turvallisena saattoi hän taas lujalla kädellä +hoitaa Suomen ohjaksia. + +Vaan Kaarlo Hornin puoluelaiset vetäysivät allapäin kokoussalin +soppeen, siellä hiljaa supatellen. He olivat vielä aivan hölmöstyneitä +äskeisestä äkkikäänteestä. + +-- Herttua on taas nolattu. Mikä on tästä kaikesta lopuksi tuleva, +kysyi Boije päätään puistellen. + +-- Tästä tulee lopuksi -- sota, vastasi Louhisaaren Fleming, katsahtaen +arasti voittoisaan orpanaansa. + +Ja Erik Ribbing lisäsi: + +-- Niin, siitä ei päästä mihinkään, tästä koituu sota. + +Vaan syvälle mietteihinsä vaipuneena, yhä itsekin ihmetellen sitä +varomattomuuttaan, joka oli antanut hänen muuten kömpelölle +vastustajalleen tilaisuuden viskata hänet kerrassaan alakynteen, oli +Horn verkalleen laskeutunut kokoushuoneesta alas, tietämättä oikeastaan +minne hänen oli mentävä ja mitä hänen oli tehtävä. Hänen luottamuksensa +maamiestensä joukossa oli lopussa, hänen jo varma voittonsa kumossa, +itseään häntä luultavasti odotti herttuan epäsuosio Ruotsissa tai ehkä +-- vankityrmä Suomessa.... + +Näissä mietteissään kerroksen laskeuduttuaan pysähtyi hän hetkeksi +porraskäytävältä, vanhan kirkon edustalta, ulkonevalle pienelle +parvekkeelle, siinä ikäänkuin selvittääkseen ajatuksiaan. Alhaalta +linnanpihalta kuului kavion kopsetta ja ääniä; joku airut näytti +juurikään saapuneen linnaan ja Hornista kuulosti, että se kyseli juuri +häntä; aivan oikein, airut lähti jo kohta nousemaan portaita ylös +suureen kuningassaliin, jossa Hornin oli kerrottu olevan. Horn säpsähti +ja astui airutta vastaan, pysäyttäen hänet siihen ja kysellen hänen +asiaansa. Airut oli tullut Ruotsista, tuonut hänelle kirjeen +Kaarlo-herttualta. Kiireesti riuhtasi Horn kirjeen auki ja rupesi +lukemaan sitä siinä puolipimeällä parvella. Mutta sen sisällys oli niin +merkillistä, hän silmäili uudelleen sen läpi, vaan ei voinut sitä kohta +tajuta. Ja tarkemmin lukeakseen kirjettään kiirehti hän lähimpään +huoneeseen, missä näki tulta olevan, ja asettui, tarkastamatta ketä +huoneessa oli, uunissa roimuavan takkavalkean ääreen ahmimaan herttuan +viestiä. Hän luki sen kahteenkin kertaan ja jäi sitten vielä äskeistä +kalpeampana seisomaan yhteen kohti, tuijottaen kädessään olevaan +paperiin. + +Kuului silloin pimennosta, ikkunansyvennyksen luota huoneen perältä, +hämmästynyt huudahdus: + +-- Isäni! + +Horn kääntyi katsomaan ja näkikin nyt vasta poikansa Henrikin seisovan +siellä nojallaan tuolin selkään, jolla tuolilla istui nuori neitonen, +kalvakka ja solakka, jota hän ei ensiksi tuntenutkaan. Hän astui +lähemmäs ja silloin hänelle asema rupesi selvenemään: tuolilla istuja +oli neiti Fleming, Anna Jaakkimantytär, jonka hän viimeksi pari vuotta +sitten oli Upsalassa nähnyt, silloin vielä kukoistavana ja verevänä. +Tämän neitosen kättä piti nuori Henrik omassaan, piteli sitä varmasti, +vaikka neitonen puolittain näytti tahtovan vetää sen pois. + +-- Sinäkö poikani täällä! Tule, meidän täytyy nyt heti rientää linnasta +pois ja Kankaisiin. + +Vaan nuorukainen viittasi isälleen hymyillen neitosta, joka hänen +edessään istui, ja virkkoi: + +-- Ei, isä, ei nyt vielä pois. Te näette, minä en voi lähteä. + +Melkein säikähtyneenä vilkasi isä poikaansa, joka siinä niin +hymyilevänä ja onnellisen näköisenä seisoi, ja hän jäi tuokioksi +sanattomana katsomaan tuota kohtausta. + +Nuori Henrik oli vihdoin päivällisen jälkeen tässä huoneessa tavannut +Annan ja saanut hänen kanssaan kahdenkesken keskustella. Siinä +ikkunasyvennyksessä hän oli kertonut neitoselle, ettei hän pitkällä +eroajalla, ei koettelemalla, ei taistelemallakaan, ollut saanut hänen +kuvaa mielestään. Ja niinkuin hän vuosi sitten oli luvannut Paraisten +rannalla, kun neitonen kiihtyneessä mielentilassa oli kieltänyt häntä +Kuitiaan menemästä, niin tahtoi hän nyt neitoselle uudistaa silloin +tekemänsä kysymyksen. Menneisyys oli, sanoi hän, haudattava unhotuksiin +ja alettava uusi elämä uudella pohjalla ja uudella rohkeudella. + +-- Matkustakaamme Suomesta pois, asettukaamme isäni tiloille +Vironmaalle, jossa uudessa ympäristössä, uusissa oloissa, entiset surut +kyllä häipyvät, -- siellä voitte vielä elää tyytyväisenä, ehkä +onnellisnakin. Minulle ainakin siellä onnen taivas aukeaisi. + +Anna ei ollut vastannut mitään, vaan nuorukaisen lempeät sanat ja hänen +luottamusta-antava ystävällisyytensä oli ikäänkuin tuudittaen ja +tyynnyttäen häneen vaikuttanut. Tuntui, kuin olisi jostakin kaukaa +lehahtanut lauhkea, tuorentava tuulahdus pitkän tyyneen ja kuivuuden +perästä ja se kyynel, joka salaa hänen silmästään vierähti, tuntui +kepenevän kaihon kyyneleeltä. Vaan samalla ahdisti rintaa, tuntui +syyttävä poltto sydämmessä ja ääni hänessä kuului huutavan: ei, ei, ei, +se olisi petosta, se olisi valan rikkomista... Hellästi ja lämpösästi +tarttui nuorukainen hänen käteensä ja piti sitä omassaan; neitonen +tunsi, että hänen täytyi se vetää siitä pois, mutta hän ei voinut sitä +rajusti riuhtaista, vaikka hänet valtasikin tuskallinen tunne, kun se +siinä lepäsi. Kiivaana kävi taistelu hänen sisässään; hän tiesi, että +hänen elämänsä oli autio korpi, vaan hänestä tuntui, ettei hänellä +ollut oikeutta sitä enää viljellä. Vaan nuori Henrik, jonka mielessä +tuo sanaton suostumus kypsytti kauan kyteneitä toiveita, osotti +hurmaantuneena isälleen sitä kättä, josta hän yhä vielä piteli kiinni. + +Mutta Kaarlo Hornille oli asema kohta selvänä: tämä liitto on nyt +mahdoton, mahdottomampi kuin koskaan. Nythän hänen oli lähdettävä +karkotettuna linnasta pois, rikollisena ja häväistynä sieltä paettava, +ja hänen poikansa täytyi seurata häntä, täytyi katkasta kaikki siteensä +Flemingin perheestä -- se oli pakosta. Vielä tunti sitten olisi asia +voinut olla aivan toisin, -- nyt oli Hornin nimi tahrattu, nyt olisi +tuo kosinta ollut matelevaisen nöyryytystä. + +-- Mahdotonta, poikani, -- se on liian myöhää. Meidän täytyy jo tänä +iltana olla poissa Turusta ja niinpian kuin mahdollista poissa koko +Suomestakin. Tule! + +Anna Fleming oli, tämän keskustelun kautta ikäänkuin havahtuneena +jostakin kiduttavasta unesta, äkkiä vetäytynyt nuorukaisen vierestä +syrjään ja Henrikin oli täytynyt hellittää se kätönen, jota hän jo +omanaan oli pitänyt. Hämmästyneenä kysyi hän isältään: + +-- Miksi, isä, mitä on tapahtunut? + +-- Paljokin, poikani. Pääasia: me olemme karkotetut tästä linnasta, +nimemme arvo vaatii meidät kohta poistumaan. + +Vaan nuorukainen katsahti siimekseen vetäytynyttä neitosta, astui +askeleen häntä lähemmäs ja virkkoi: + +-- Isäni, oli tapahtunut mitä tahansa, minä jään, sillä minua ei ole +karkotettu. + +-- Ja kumminkin seuraat minua. + +Varmana asiastaan katseli isä nyt säälien poikaansa ja tunsi samalla +soimuuta sydämmessään. Nuo muutamat varomattomat sanat, jotka hän +kiivastuneena oli päästänyt huuliltaan, olivat siis musertaneet hänen +poikansakin kauan kaihotun onnen ja särkeneet sen liiton, jota hän +itsekin aikoinaan oli toivonut. Ilman noita sanoja olisi kaikki voinut +olla toisin, kiistojen jälkeen olisi ehkä saatu sointuisa sovintojuhla, +hän olisi voittajan oikeudella voinut osottaa Flemingille suosiota. Hän +olisi rakentanut rauhan kansalaistensa kesken ja uudella liitolla +vahvistanut sen, välittämättä herttuan rankaisemiskäskyistä ja +siitäkin, mitä hän nyt vielä tässä äsken tulleessa kirjeessään +kirjoitti... + +Niin, tuo kirje, se oli tuokioksi hänen mielestään unehtunut, vaikka se +vielä oli auki hänen kädessään. Sitä muistaessaan hän nyt säpsähti, +riensi ovelle ja kutsui hätääntyneellä äänellä airueen sisään. + +Se oli näet vaarallinen kirje tuo, jota hän vieläkin kuin peljästyneenä +silmäili. Herttua käski siinä Kaarlo Hornin kohta, jos osakaan Suomen +herroista olisi Flemingiä vastaan, ripeällä kaappauksella vangita +marskin ja ottaa linna haltuunsa herttuaa varten... Tuo käsky jos +joutuisi marskin tietoon, olisivat he surman omia kaikki, ja siksi tuo +kirje hänen kynsissään niin poltteli. + +-- Tunnetteko tämän kirjeen sisällön? kysyi hän airueelta, joka oli +jäänyt ovensuuhun seisomaan. + +Lähettiläs nyökäytti päätään. + +-- Siitä ääneti kuin kivi, jos henkenne on teillekin kallis! -- Näin +sanoessaan viskasi Horn kirjeen roimuavaan takkavalkeaan, jossa se +kohta hiiltyi. + +-- Mitä, käyvätkö täällä niinpäin asiat? + +-- Niinpäin, -- pelastakoon itsensä ken voi. + +Lähettiläs oli astunut askeleen lähemmäs, joten heijastus +takkavalkeasta sattui hänen nuorteaan vartaloonsa, joka omituisen +levottomasti värähti, kuin hän pettymystä kertovalla äänellä virkkoi: + +-- Siis taas kaikki kumossa! Viimeinen keino on enää jälellä, +tiedättekö sen? + +Horn ei ehtinyt tähän airueen salaperäiseen kysymykseen vastata, sillä +pimennosta, ikkunasyvennyksestä kuului hiljainen kirkaus ja neitonen, +joka siellä koko ajan ääneti oli istunut, syöksähti esiin takkatulen +valoon, huudahtaen: + +-- Hän elää, se on hän...! + +Ja hän tarttui intohimoisesti ja voimakkaasti nuoren airueen +käsivarteen, katsoi tutkivasti hänen silmiinsä ja jatkoi iloa +uhkuvalla, raikkaalla äänellä: + +-- Sinä elät, olet täällä! + +Ja airut viskasi syrjään tuuhean, mustan tekotukan, jolla hän oli +peittänyt keltaset kiharansa, korkean otsansa ja kasvonsakin osaksi, +tarttui neitosen ojennettuihin käsiin ja vastasi hilpeästi: + +-- Elän, jumalankiitos, elän, elän yksinomaan sinua varten ja sinun +vuoksesi olen täälläkin. + +Hornit, isä ja poika, seisoivat sanattomina ääressä aluksi +oivaltamatta, mikä neitoseen oli lentänyt. Vaan tekotukan alta tunsivat +hekin kohta airueen, -- se oli Hieronymus Birckholtz -- ja silloin +hekin ymmärsivät, mikä neitosen oli vienyt äsken tulleen airueen syliin +ja miksi hän siinä niin autuaana huoahti: + +-- Jumalankiitos, siis elän minäkin! + +Vaan Kankaisten nuoressa herrassa kuohautti tämä näky äsken vielä niin +sopusointuisia tunteita; hän kalpeni tuokioksi, vaan sitten syöksähti +veri kuumana hänen kasvoihinsa ja hän tunsi luontonsa hurjistuvan. +Näkihän hän tuossa edessään sen kelvottoman keinottelijan, joka oli +kietonut verkkoihinsa hänen nuoruutensa lemmikin ja unelmainsa immen, +joka oli väärinkäyttänyt neidolta saavuttamansa luottamuksen ja sitten +katalana paennut ... näkihän hän hänen siinä edessään nytkin syleilevän +tuota neitosta, jonka hän itse juuri ikään luuli vihdoinkin omakseen +voittaneensa ja morsiamekseen kihlanneensa... Hänen nuori verensä +kuohahti ja hänen mielensä raivostui; hän astui uhkaavana esiin ja +paljasti vimmastuneena miekkansa. Airut syrjäytyi askeleen, laski +neidon kädestään ja tapaili hänkin miekkansa kahvaa... + +Vaan Kaarlo Horn oli siinä samassa saapuvilla, tarttui lujasti poikansa +ojennettuun käsivarteen ja virkkoi ankarasti: + +-- Onneton, sinä seuraat minua, ja heti! Taistella et täällä saa, sulla +ei ole syytä taistella eikä oikeutta. Miekkasi tuppeen! + +Nuori Henrik seisoi siinä toivottomana ja epävarmana, katseli +hehkuvilla silmillään vuoroin isäänsä, vuoroin airutta. Vaan tämä +jälkimmäinen astui tyynesti ja kunnioittaen Hornien eteen ja virkkoi +reippaasti ja vakavasti: + +-- Monasti on henkeni tämän neitosen vuoksi jo ollut alttiina ja +monasti se on niin oleva vieläkin, enkä sitä karta, sillä hän on +morsiameni, hän on puolisoni, hän on kaikista huolimatta oleva vihitty +vaimoni. Katsokaa häntä, jalosukuinen nuorukainen, ja te huomaatte +viisaammaksi seurata isäänne. Sillä tottatosiaan, tässä ei ole +kaksintaistelupaikka eikä meidän kahden varsinkaan ole tässä +taisteltava. + +Nuori Henrik katsahti Annaa, jonka silmät niin palavina olivat +airueeseen kiintyneet, ja hän ymmärsi, että hän tosiaankin tässä oli +joutilas. Vaan se tuntui niin raskaalta, hän ei voinut olla kysymättä: + +-- Poisko ... ijäksi...? + +-- Pois, poikani, pois ijäksi, vastasi isä taluttaen nuorukaista ovea +kohden. Ja tämä seurasi mukana, saamatta jäähyväiskatsetta neitoselta, +laskeusi pihalle, astui isänsä rinnalla rekeä kohden. Pihalla leikki +hänen veljensä Evert iloisena ikäistensä äänekkäässä parvessa. Kaarlo +Horn kutsui hänetkin sieltä pois ja hämmästyneenä, tyytymättömänä erosi +Evert ilosesta leikistä ja kysyi kummissaan isältään: + +-- Kotiinko jo, isä; mutta meidänhän piti tänä iltana saada ampua +tykeillä? + +-- Suokoon taivas, etteivät tykit täällä pian todenperästä rupeaisi +paukkumaan, vastasi isä miettiväisenä, rekeen istuessaan. Ja samassa +ajoikin jo Hornein perhe laskusillan yli pois Turun linnasta. + +Hetkisen viivähti sisälle jäänyt airut siellä vielä, mutta kauan ei +ollut hänenkään siellä turvallista viipyä. Jos hänet tässä linnassa +olisi tunnettu, olisi hirsipuu varmaan ollut hänelle varattu, sen hän +tiesi ja siksi hän huolellisesti taas peitti kasvonsa. Neitonen seisoi +vielä sanatonna siinä uuniin nojautuneena, johon airut hänet äsken oli +jättänyt, seisoi siinä liikahtamatta, kasvot nuorukaiseen kiintyneinä, +puolittain ilosina, puolittain syyttävästi kysyvinä. Hieronymo tarttui +hänen käteensä ja virkkoi: + +-- Meillä olisi paljo puhumista, mutta tässä ei ole tilaisuutta +selityksiin. Meidän on ollut taisteltava voimia vastaan, jotka ovat +olleet meitä väkevämmät. Mutta ratkaisun hetki lähenee, minä olen +matkalla sitä valmistamaan. Rohkeutta, Anna, kestävyyttä, me löydämme +vielä onnen, joka kärsimyksemme korvaa. + +-- Erotaanko taas? kysyi neitonen arasti. + +-- Vaan ainoastaan hetkeksi. Huomaa: kun myrsky rupee pauhaamaan, +silloin olen minä jo lähelläsi. Vaan nyt hyvästi! + +Yksi syleily, yksi kädenpuristus, ja nuori airut syöksi Hornein jälestä +alas linnanpihalle ja kiirehti rekeensä. Jo olikin aika, askeleita +kuului jo portaissa, Suomen herrat laskeusivat jo alas kokoushuoneesta, +ja juuri kun Hieronymo ajoi ulos linnan portista, kuuli hän äänen, +jonka hän liiankin hyvin tunsi ja jossa oli korskeaa kajannetta, +huutavan: + +-- No, nyt saatte kohta ampua, pojat, nyt on hetki tullut. Ja +liukkaasti liikkeelle kaikki linnan naiset, sillä tänään tässä talossa +juhlitaan! + +Pian kohisikin taas liikettä linnan juhlasuojissa, palvelijat juoksivat +edestakaisin juhlan valmistustouhuissa ja vieraat ryhmittyivät suureen +ruhtinaansaliin täytettyjen maljojen ääreen. Vaan tuota vilkasta touhua +huomaamatta, kuulematta, kuinka ovet paukkuivat ja askeleet narskuivat +portaissa ja käytävissä, seisoi Anna Fleming vielä kauan paikoillaan +uunin katveessa sen kylkeen nojautuneena, silmässä riemuava, vilkas +loiste ja kasvoilla onnellinen hymy. + +Olihan hänelle tuo äskeinen tapaus kaikkine vaiheineen vielä kokonaan +kuin unta, kuin pikaisesti ohilentänyt häilyvä unelma, alusta niin +painostava ja synkkä ja sitten niin kirkas ja kevyt kuin kesäinen +päivä. Hän eli, hän toivoi vielä... Kuinka olisi hän sitä voinut +vielä äsken uskoa, kun hän murtuneen mielensä heikkoudessa taisteli +siitä, minkä muodon hänen oli annettava vastaisille, ilottomille +kohtaloilleen. Silloin leimahti salama ... kuului ääni, joka kajahti +tutulta, josta oli mahdoton erehtyä, ja tuossa seisoi se iloinen poika, +joka oli tuottanut hänelle niin paljo kaihoa ja kyyneleitä, mutta joka +ainoa saattoi puhaltaa henkeä hänen jo riutuneeseen elämäänsä. Hän eli, +hän rakasti, hän valmisti väsymättä heidän yhteistä onneaan, -- oi, +muuta ei Anna tarvinnutkaan tietää, siitä hetkestä hänkin jälleen eli +ja toivoi. Hän oli levännyt siunatun silmäyksen sulhonsa sylissä -- ja +»rohkeutta, kestävyyttä!» sitä ei häneltä nyt tullut puuttumaan. + +Näitä Anna nauttien muisteli, yhä vielä seistessään silmät kirkkaina ja +povi aaltoilevana hiiltyvän takkatulen ääressä uunin reunukseen +nojautuneena. Siitä hänet Ebba-rouva taloustoimissa juostessaan tapasi +ja tuli uteliaana puhuttelemaan: + +-- No, Anna, sinä näytät virkulta tänään. Miten päättyi yhtymisenne +nuoren Hornin kanssa? + +-- Hornin, hänenkö...? -- Tämä nuorukainen oli jo melkein joutunut +unhotuksiin Annan muistoista ja tädin kysymys herätti hänet nyt +muistamaan tuota äskeistä kohtausta kuin jotakin hyvin kaukaista +asiata. -- Hornin, niin, hänen isänsä pakotti hänet lähtemään pois. + +-- Siis liian myöhään, eilen olisi kaikki vielä voinut käydä toisin. +Mutta nyt, -- niin, tosiaankin mahdotonta. Ja sinä näytät siitä +päätöksestä olevan iloinen, ehkäpä se siis parasta olikin, -- kunhan +vain aina olisit tähän tulokseen yhtä tyytyväinen! + +-- Olen, täti, olen aina... + +-- No hyvä, hyvä, ei puhuta siitä enää. Joudu sinäkin nyt meitä +auttamaan, täällä tulee tänään suuret juhlat, kokous on päättynyt ja +päättynyt hyvin, setäsi on saavuttanut loistavan voiton. Tule! + +Annan täytyi melkein ravistaa ruumistaan, päästäkseen palaamaan +muistoistaan ja mietteistään arkielämän todellisuuteen. Vaan kun hän +sitten taloustoimiin ryhtyi, sujuivat ne häneltä keveästi ja hilpeästi, +hän heläytti laulunkin lomaan, joten palvelusväki, joka oli tottunut +näkemään hänen liikkuvan kuin aaveen ääneti ja hiljaa, sitä aivan +ihmeissään katseli. + +Samallainen reipas, kahleistaan vapautunut, hilpeä mieliala vallitsi +tänään yleensäkin linnassa, jossa juhlamaljat tiheään kiertelivät ja +juhlakulut kajahtivat, sekä ylhäällä linnan herrashuoneissa että +alhaalla linnueen asunnoissa. Tulia sytytettiin illan kuluessa tornien +huippuihin palamaan ja juhlalaukauksia ammuttiin valleilta. -- -- + +Vaan niissä kahdessa reessä, jotka tänä iltana peräkkäin ajoivat Turun +linnasta valtatietä myöten pahjoiseen päin, oli mieliala vakava ja +huolekas. Edellisessä näistä, jossa kaksi henkeä perällä istui ja +ohjaksissa nuori poikanen, ei koko matkalla puhuttu mitään, ennenkuin +Maskussa käännyttiin valtatieltä rannikolle vievälle poikkitielle, joka +ohjasi Kankaisten tilalle. Tässä vasta lausui vanhempi reen perällä +istuvista: + +-- Niin, poikani, epäystävälliseltä näytti kotimaan rannikko meidän +tänne tullessamme. Sinä näet, se sysää meidät sittenkin luotaan. + +Ja nuorempi lisäsi huoahtaen: + +-- Niin, isä, se sysää meidät luotaan. Siksi siitä pois, pois...! + +Ja taas ajettiin hetkinen syvässä äänettömyydessä läpi lumisen +talviluonnon. Silloin tärähti yhtäkkiä hienosti jäinen maa, +lumihiutaleita putosi puiden oksilta ja kaukainen, kumea jysähdys +kuului. Reen ajolaudalla istuva poikanen heristi tuota kuullessaan +korviaan, käännähti vilkkaasti päin reessä istuvain puoleen ja huudahti +innostuneena: + +-- Isä, isä, nyt ne ampuvat linnassa tykeillä. Nyt ne paukkuvat +ilolaukaukset. + +-- Niin, kai siellä on syytä iloon. Mitä se laukaus sitten +ennustaneekin! -- Mutta kiirehdi hevosta, Evert, kiirehdi! -- -- + +Jälempänä ajavassa reessä, joka jatkoi matkaansa suoraan pohjoiseen +päin Poria kohden, istui perällä yksinäinen nuorukainen, joka usein sai +neuvoa kulkua ajajalle, joka näytti olevan outo näillä mailla. Tässä +reessä ajava nuori airut oli jo kulkenut pitkän matkan ja suorittanut +jo tärkeän ja vaarallisen tehtävän, vaan vielä pitempi matka hänellä +oli edessään, tehtävä vielä tärkeämpi ja vaarallisempi. Hän oli +henkensä kaupalla ajanut talvikelillä Ahvenanmeren poikki Turkuun, +viedäkseen säätyjen lähettiläille herttuan käskyä muitta mutkitta +vangita Klaus Fleming ja lähettää hänet Ruotsiin. Herttua oli tahtonut +tehdä jutun uppiniskaisen marskin kanssa niin lyhyeksi kuin mahdollista +ja katkasta äkkikaappauksella kaikki pitkät neuvottelut. Siihen hän oli +tarvinnut taitavan airueen. Ja vaikka tämä toimi erityisesti Hieronymo +Birckholtzille, jota marski niin kiihkeästi vihasi, olikin hyvin +vaarallinen, oli tämä mielellään sen ottanut vastaan, -- hän tahtoi +olla saapuvilla, jos kepponen onnistuisi, samalla kaapatakseen +Flemingin pesäjaosta omankin osuutensa, morsiamensa. + +Vaan kepponen ei ollut onnistunut, herttua oli laskenut väärin, +luottanut liiaksi Hornin vaikutusvaltaan, joka tosin oli ollut suuri, +mutta joka silloin juuri pahimmoilleen oli saanut kuolonkolahduksen. +Mutta siltäkin varalta, että näin tulisi käymään, oli herttua uskonut +airueelle tärkeitä toimia. Hänen oli siinä tapauksessa, että lähetystö +ei voisi kukistaa Flemingiä Suomessa, matkustettava Satakunnan ja +Pohjanmaan läpi aina Peräpohjaan saakka ja matkallaan lietsottava sitä +tulta, jonka herttua tiesi siellä jo kytevän. Katkera viha vallitsi +koko Suomessa ja varsinkin Pohjanmaalla Flemingin rautaista hallitusta +vastaan, talonpojat miettivät kostoa. Kaatukoon Fleming siihen omaan +kasvattamaansa katkeruuteen, ellei häntä muuten saada kaadetuksi, -- +niin oli herttua arvellut --, sytytetään kipuna, lasketaan kosto +valloilleen. Sitä valmistaakseen oli nyt herttuan airueen käytävä +talonpoikain luona, poikettava talosta taloon, puhuteltava, +neuvottava... + +Se ei ollut leikin retki, sen tiesi se nuorukainen, joka yksin ajeli +valtatietä Turusta pohjoiseen päin, hän tiesi, ettei hänen henkensä +maksanut paljoa, jos hänet ja hänen asiansa keksittäisiin. Vaara siihen +oli myötään tarjona, kun hänen tuli tällaisia asioita ajaa maakunnassa, +jossa jo ilmeinen sotakanta vallitsi rahvaan ja majotetun sotaväen +välillä, jossa jokainen ratsumies oli oikeutettu ja halukas pistämään +vartaaseen salakulkijan, joka yllytti kansaa kieltämään ratsuväeltä +ruoan ja asunnon, ja jossa sen lisäksi Flemingin käskyläiset, voudit ja +kirjurit, erityisesti pitivät epäiltäviä matkustajia silmällä. Ja +hirttonuora olisi ollut hyvin ikävä kapine juuri nyt, jolloin onnen +ratas vihdoinkin oli kääntymässä... + +Vaan eipä siitä surua -- liukkaasti vain ja vikkelästi, se oli +Hieronymon tunnussanana, ainahan vikkelä mies nahkansa pelastaa. Ja hän +vihelteli reessä iloisia säveleitä, muistellessaan tyttöään, jonka hän +äsken oli tavannut, vaipui sitten taas miettimään tehtäväänsä, +miettimään sitä roviota, jota hän oli lähdössä sytyttämään ja sitä +palkkiota, minkä hän siitä itse oli saava. Hänen mielensä painui aina +vakavaksi, kun hän ajatteli tuota veristä kylvöä, jota hän oli +kylvämässä, -- mutta sitten hän taas ajatteli satoa, ja taas hän +vihelteli iloisia säveleitä, yhä matkatessaan pohjoiseen päin. + + + + +XII. + +Klaus Fleming mahtavuudessaan. + + +Kesäinen aamuaurinko, joka lämpösästi paahteli rantakallioita ja +kirkkaana pälyili veden pinnalla, leikki iloisena kullahtavissa +kiharoissa sen nuoren neitosen, joka Turun linnan alla, Linna-aukon +äyräällä, istui vesikivellä, syvälle painautuneena paperilehden yli, +joka oli hänen sylissään. Hänen kasvonsa kuvastuivat veden kalvoon, +johon hän aina toisinaan pitkään katsoi, kohautellen silmiään +paperistaan. Nuo kasvot eivät enää olleet samat pyöreähköt, +helakkaväriset immen kasvot, joihin tutustuimme, kun eräänä +kevätpäivänä saattelimme Anna Flemingiä Paraisten kirkkoon, mutta ne +eivät myöskään olleet samat harmahtavat, pettymystä ja kaihoa kertovat +naiskasvot, jotka Pikkalan rantatörmältä eräänä syyspäivänä näimme +väsyneinä tähtäävän meren autiolle ulapalle. Ne olivat kalpeat vielä +nuo kasvot, ja ohimoilla lepäsi hieno varjo, vaan samalla ne olivat +ikäänkuin kehittyneet ja hienonneet piirteiltään; niistä kuvastui +kestettyjen taistelujen jälkiä, vaan samalla luottavaa varmuutta ja +toivoa. Ja suunpielissä värähteli yhä uudistuva, nuortea, ilonen hymy, +niin raikas kuin tuo vihanta nurmiranta siinä lahden takana, ja silmät, +jotka ahmivat paperilehden tiheitä rivejä, säteilivät riemua ja +kiitollisuutta. + +Hän oli saanut kirjeen sulholtaan, ensi kirjeen koko pitkänä +kihla-aikanaan, ja siinä oli riemun lähde. Olihan tosin niitä kirjeitä +ollut hänelle ennenkin tulossa, vaan ne olivat jääneet matkalle, +pysähtyneet pidättäjäin kouriin ehtimättä perille asti. Tämä oli nyt +päässyt perille. Kun Anna tänään aamusella oli lähtenyt linnasta +tavalliselle aamukävelylleen, oli sillankorvassa seisonut kolme miestä, +joista yksi oli häntä hyvin tyystin tarkastellut ja vihdoin tullut +kysymään, oliko hän marskin veljentytär, neiti Anna Fleming. Kun tyttö +kummastuneena oli myöntäen vastannut, oli talonpoika kaivanut poveltaan +pienen paperikäärön ja antanut sen hänelle. Mies sanoi saaneensa sen +kotonaan Pohjanmaalla itse lähettäjältä, joka oli hänelle neuvonut +keinot ja tuntomerkit, joiden mukaan hän osaisi antaa kirjeen suoraan +neitoselle. Samalla mies kertoi, että he, kolme pohjolaista, olivat +purjehtineet kotipitäjistään Turkuun vielä kerran pyytämään marskilta +joitakuita huojennuksia ratsuväen kovista rasituksista, ja että he +kohta linnassa käytyään aikoivat lähteä paluumatkalle, jolloin he +voisivat viedä vastauksenkin sille iloiselle nuorelle herralle, joka +sitä siellä kaukana Pohjanmaalla odotti. + +Kiitollisena tuomisista oli Anna rientänyt alas rantatörmälle siellä +yksinään, rauhassa ja piilossa, kirjettään lukemaan. Siellä hän sen jo +oli lukenut kertaan ja toiseen ja yhä vielä oli se hänelle yhtä tuores +ja rakas. Hänen sulhonsa kertoi siinä hilpeästi ja hauskasti matkastaan +Pohjanmaalle, jossa vaaroja ei ollut puuttunut, mutta jossa hänen +toimensa jo olivat hyvällä tolalla. Kertoi, kuinka hän tällä matkallaan +pitkin talvea ja kevättä juuri oli valmistellut heidän kauan kaivattua +yhteistä onneaan, kuinka valoisilta tulevaisuuden toiveet nyt jo +näyttivät ja kuinka varma hän oli aikeidensa onnistumisesta. Ja näin +hän reippaasti ja luottamuksella kirjoitti kirjeensä lopussa: + + »Syksy on pian käsissä, pian peittää lumi maan ja suksikeli + on parhaillaan. Silloin saatte te siellä Turussa kuulla uutisia + täältä Pohjanmaalta, silloin saat, Anna, sinäkin minusta kuulla + ja silloin ei kulu enää kauaa, ennenkuin olen luonasi. Samoihin + aikoihin sinne kuulunee paljo muutakin ryskettä, kuuluu myrskyn + ja vihurin ääniä, jotka lähtevät vinkumaan kaikilta suunnilta. + Mutta niitä elä sinä tyttöni säiky, ne ovat kaikki meille hyvän + enteitä, onnen merkkejä. Saatpa nähdä, kuinka minä sen myrskyn + keskestä kuin tuulispää pyrähdän viereesi ja vien vihdoinkin + omani omakseni. Monasti meitä ovat toiveemme pettäneet ja rauenneet + ovat parhaat yritykseni; vaan nyt olen onnistumisestani varma, + yritys on siksi voimakas, ettei se petä. Siis vielä muutamia + kuukausia eroa ja sitten minä olen koettava palkita sen kaiken, + mitä minun vuokseni olet uhrannut ja kärsinyt...» + +Näin hän kirjoitti ja koko tuosta kirjeestä huokui Annaa vastaan +sellaista varmuutta, luottamusta ja lämpöä, että hän aivan kuin +onneensa sulaneena siinä istui, hänkin jo mielessään varmana unelmainsa +lopullisesta toteutumisesta. + +Ylemmäs taivaalle noussut päivä paistoi jo kuumasti hänen selkäänsä, +mutta ei sekään tuntunut rasittavalta eikä hän hakenut siimestä. +Tuntuihan luonto ja ympäristökin tänään niin kauniilta ja +sopusuhtaiselta ja hän katseli iloisena, kuinka tuulimyllyjen siivet +Kakolan mäellä rattoisasti pyörivät ja kuinka lystikkään pienen +näköisinä muurarit Korpolaisvuorella rimpuilivat sinne rakentamansa +uuden varustuksen seinämillä ja keikkuivat sen tornissa. Eikä hän olisi +tältä rauhaisalta juhlapaikaltaan, jossa hänellä oli ollut niin +herttanen hetki, ollenkaan malttanut lähteäkään pois, vaan hän muisti +samalla, että hänen setänsä oli juuri tänä päivänä määrännyt perheensä +lähtemään Turun linnasta, jossa se talvesta saakka nyt yhtämittaa oli +asunut, Uudellemaalle, Pikkalaan ja Siuntioon, jonne laivasto kutsui +marskin ja taloudenhoito hänen rouvansa. Piti siis lähteä matkalle +varustautumaan. Anna nousi melkein vastenmielisesti vesikiveltään ja +rupesi astumaan kallioista rantaa myöten valtatielle päin. + +Silloin hän yhtäkkiä pysähtyi. Hän näki linnasta päin vastaansa tulevan +neitosen, joka hänelle liinalla vilkkaasti viuhtoi ja jonka hän kohta +tunsi Elina-serkukseen. Juoksujalassa oli Elina pian hänen luonaan. + +-- Elina, sinäkö täällä? Milloin olet tullut? + +-- Illalla tulin kaupunkiin Liuksialan Kaarina-rouvan kanssa. Saavuimme +äsken linnaan, vaan sieltä sinua turhaan etsin, -- mitä täällä +lymyilet? + +-- Lymyilen todellakin, minullakin on näet Elina taas salaisuuksia. +Vaan istutaan vielä hetkeksi tähän kalliolle tarinoimaan, oi, niin +paljo, paljo on mulla sulle nyt kerrottavana. + +-- Entä mulla sitten! Kas noin, pääsi nojaa syliini niinkuin ennen... +Vaan kerrohan sinä ensin; näytäs, sinähän olet ilonen kuin varsa, mitä, +Anna, onko sulhosi löytynyt? + +-- On löytynyt, olen tavannut hänet ja tapaan pian taas. Vaan kuulehan! + +Ja pakina alkoi. + +Serkukset eivät olleet taas vuoteen toisiaan tavanneet, eivät +senjälkeen kuin Pikkalassa erosivat tuon keskeytetyn ulkomaanmatkan +jälkeen. Silloin olivat molemmat olleet synkällä, masentuneella +mielellä, Anna surren kaatunutta unelmaansa ja Elina rohkeiden +tuumainsa keskeytymistä. Nyt olivat molemmilla toiveet taas rohkeammat +ja Anna varsinkin kertoi riemastuksella serkulleen onnensa +odottamattomasta käänteestä. Nyt se ei enää ollutkaan kaukana, se +pitkäaikaisten unelmain päämaali, -- muutamia kuukausia vain ja +_hän_ on täällä! Ja uhkuvalla ilolla vilautti hän Elinalle äsken +saamaansa kirjettä. + +-- Mutta millä keinoilla hän tulee, mikä on hänen suunnitelmansa? kysyi +Elina epäillen. + +-- Hän tulee, se on pääasia, ja se on varma. Näin hän kirjoittaa: »Sen +myrskyn keskestä minä kuin tuulispää pyrähdän viereesi ja vien +vihdoinkin omani omakseni». Hän tulee! + +Vaan Elina kävi yhtäkkiä tarkkaavaksi. + +-- Myrskyn keskestä, kirjoittaako hän niin? + +-- Niin, niin, kuten kuulit. + +-- Hm, silloin aavistan, mitä hän tarkottaa. Hän luottaa rajuilmaan, ja +aikoo käyttää sitä hyväkseen, -- ahaa! Sen oireita tuntuu kyllä +muuallakin ja sen aikana voi paljo tapahtua, -- siihen luotan minäkin. +Mutta se on vaarallista peliä. + +Anna ei ollut ilonsa keskessä vielä tullut ajatelleeksikaan, mitä hänen +sulhonsa oikeastaan tuolla myrskyllä oli tarkottanut ja nyt Elinan +sanat hänet melkein säpsäyttivät. + +-- Mitä, peljätäänkö sotaa? + +-- Peljätään ja toivotaan, minä puolestani toivon, ja toivottava sitä +on sinunkin. Mutta -- katsoppas noita linnoitystöitä tuolla +Korpolaisvuorella --, täällä varustaudutaan myös, sitä ei vielä tiedä, +kuka sitä myrskyä tulee johtamaan. + +Anna oli hetkeksi käynyt miettiväksi. Hänelle rupesi nyt vasta oikein +selvenemään, että hänen pelastuksensa ja onnensa riippuikin alkavasta +sodasta, sodasta hänen omaa setäänsä vastaan, ja sen onnistumisesta. Ja +hän virkkoi hiljaa: + +-- Pitääkö siis välttämättä vuotaa verta? + +-- Sitä et voine sinä estää jos tahtositkin, vastasi Elina. -- Eikä +sitä ole meidän syytä kammolla ajatella, sillä siihen meidän molempain +menestys liittyy. Kuules, Anna, näistäpuolin meidän toiveemme ja +halumme käyvät samaan suuntaan, tiet rinnakkain, päämäärät, -- niin, ne +ovat vielä kaukana. Vaan ne lähenevät, ne toteutuvat! + +Tuo reipas luottamus tempasi Annankin taas mukaansa. Niin, käyköön +miten tahansa, sodassa tai rauhassa, tyyneessä tai myrskyssä, -- +päämäärä toteutuu, sulho saapuu, se on kaikki! Ja hän rupesi nyt +vuorostaan kyselemään Elinalta tämän matkoja ja tuumia. + +Elina oli kotoaan Hämeenlinnasta, jonne Liuksialan rouva pari viikkoa +sitten oli saapunut, lähtenyt tämän mukaan matkoille. Kaarina-rouvan +tarkotus oli pyytää marskilta lupaa saada kävästä edes Räävelissä +tervehtimässä onnetonta poikaansa, joka ei saanut tulla Suomeen edes +äitiään näkemään. Kustaa Eerikinpoika, jonka hänen palava koti-ikävänsä +jo vuosi sitten oli vetänyt Itämeren maakuntiin, oli viettänyt Riiassa +surkean talven köyhänä, sairaana ja avutonna, turhaan odottaen +pyytämäänsä lupaa saada käydä Suomessa. Tänä kesänä oli hän vihdoin +taas rohkassut mielensä ja lähtenyt luvatta tulemaan Suomenlahden yli. +Mutta Fleming, jolle oli annettu asiasta tieto, lähetti Pikkalasta +laivoja vastaan ja palautti kovaosaisen kuninkaanpojan takasin +Rääveliin. Sieltä oli tämä kirjoittanut äidilleen Liuksialaan ja +pyytänyt Kaarina-rouvaa sinne puheilleen. Kohta olikin rouva lähtenyt +matkoille ja tullut Hämeenlinnan kautta Turkuun, rukoillakseen +marskilta lupaa tuohon yhtymiseen. + +-- Miksei häntä lasketa kotimaahansa? kysyi Anna ihmetellen, sillä +hänestä oli tuo heikko, surunvoittoinen mies viattomin ja vaarattomin +ihminen maailmassa. + +-- Hän on kuninkaanpoika, hän on oikeutettu istumaan Ruotsin +valta-istuimella, ja siksi häntä peljätään ja vainotaan. Vaan hän tulee +kyllä tänne, ole siitä varma; sen myrskyn aikana, josta sulhosikin +kirjoittaa, tulet, toivon ma, kuulemaan korkeimpana mainittavan Kustaa +Eerikinpojan nimen. + +-- Mitä, aikooko Kustaa Eerikinpoika nousta kapinaan, -- ja ketä +vastaan? + +-- Hiljaa, hiljaa, me emme vielä tiedä, mitä hän aikoo. Mutta hänelle +on annettava aikeita, toimivoimaa, rohkeutta...! + +-- Sitäkövarten matkustaa rouva Rääveliin? + +-- Ei rouva, hän tuskin tietääkään mistään aikeista, hän pelkää liiaksi +poikaansa... + +-- Vaan sinä, matkustatko sinäkin Rääveliin? Häntäkö tapaamaan? + +Elina oli noussut pystöön ja seisoi suorana, juhlallisena, melkein +uhkaavan näköisenä siinä rantakalliolla, silmässä palava kiilto ja +käsivarsi ojennettuna suoraksi. + +-- Niin, minä lähden noutamaan häntä Suomeen, minä tuon hänet tänne +sitä rajuilmaa johtamaan, joka puhkeava on, ja sen keskestä olen +kohottava hänet kunniaansa. Minussa on voimaa ja hänen pitää saada sitä +myöskin. + +Anna katsoi ihaillen serkkuaan: + +-- Oi, jos olisi minussakin tuollainen into ja tuollainen voima. Vaan +yksin, Elina, heikko tyttö --, mitä voit sinäkään? Onko sulla auttajia? + +-- Koko Suomen kansa, sen saat nähdä. Vaan muista: ei sanaakaan näistä, +ei hiiskahdustakaan! + +Hetken viivähtivät tytöt vielä supatellen siinä rantakalliolla, kunnes +Anna nousi, tarttui serkkuaan käsivarresta ja lähti taluttamaan linnaan +päin. Hänenhän oli kiirehdittävä valmistamaan kirjettä sulholleen, +saadakseen sen annetuksi Pohjanmaan lähettiläille, kun nämä, marskin +puheilla käytyään, lähtisivät linnasta. Pitkästi hän kirjoitti, +toivehikkaasti, luottavasti; kertoi huoltensa huojentumisesta, mielensä +reipastumisesta, kertoi rohkeana odottavansa sitä myrskyä, jonka +keskestä heidän onnensa oli sukeutuva. Ja kirjeensä valmiiksi +saatuaan lähti hän ulos pihalle odottamaan lähettiläitä, jotka vielä +olivat marskin puheilla. Ne viipyivät siellä kauan, Anna nousi +porraskäytävään, odottamaan oven takana. Vaan siitä hän äkkiä +peljästyneenä väistyi pois ja pakeni takasin alas linnan pihalle sen +pieneen puistikkoon. + +Sisältä huoneesta oli näet kuulunut marskin ääni niin ankarana ja +vihaisena, ettei hän sitä sellaisena vielä ollut kuullut koskaan; jalka +oli tömissyt kiviseen lattiaan ja nyrkki paukkunut pöydän laitaan. Ja +sekaan oli kuulunut myöskin talonpoikain vakavia vastaväitteitä. Anna +arvasi, että lähettiläät olivat liikanaisella suorapuheisuudella +suututtaneet marskin noin äkäseksi ja toivoi nyt vain, että he pian +lähtisivät, ennenkuin setä vimmoissaan ryhtyisi väkivaltaisuuksiin, -- +hän oli vihassaan niin peljättävä. Tuokion kuluttua narahtikin ovi, +askeleita kuului käytävästä, lähettiläät tulivat ulos, ja Anna rupesi +jo kävelemään sillalle päin heitä tavatakseen. Vaan lähettiläät eivät +menneetkään porttia kohden eivätkä sillalle, marskin huovit saattelivat +heitä pihan poikki erästä alakerran ovea kohti, jonka Anna tiesi vievän +vankityrmään. Raskas rautaovi vingahti valittavasti ja sulkeutui taas +salvaten miehet sisäpuolelleen. + +Surumielin ja miettiväisnä sitä Anna katseli. Hän kyllä tiesi, että +katkera viha oli jo vuosikausia ollut vallitsemassa Pohjanmaan miesten +ja Klaus-herran välillä -- olipa se jo toisinaan väkivaltaisuuksiinkin +puhennut -- ja marskin oli hän monasti kuullut tuimasti sadattelevan +Pohjolaisten valitusretkiä Ruotsiin ja heidän niskottelemistaan hänen +virkamiehiään vastaan. Mutta miksi oli tuo viha nyt noin kiihtynyt, +miksi hänen miehekäs setänsä noin ahdisteli noita turvattomia +talonpoikia? Ja tuostako katkerasta vihasta hänen onnensa piti +sukeutua? + +Erityisesti huolissaan siitä, että hänen kirjeensä nyt tuojain +vangittua jäisi lähettämättä, päätti Anna mennä marskin huoneeseen +saadakseen lähemmät tiedot asioista. Annan ja hänen setänsä vanhastaan +hyvät välit olivat taas vähitellen korjautuneet entiselleen, +Klaus-herra käytti vieläkin toisinaan Annaa apunaan ja tällä oli aina +oikeus mennä setänsä työhuoneeseen istumaan. + +Marski käveli siellä, kuten hänen tapansa oli, ollessaan kiihtyneessä +mielentilassa tai erityisesti harkitessaan jotakin suunnitelmaa, +nytkin pitkillä askelilla lattiata edestakasin ja puhui, osaksi +itsekseen, osaksi kirjurilleen Gröningille, joka taas oli hänen +luonaan, palattuaan talvisen aateliskokouksen jälkeen tekemältään +Puolanmatkalta. Äskeisen myrskyn laineet olivat jo osaksi laskeutuneet, +vaan maininki kävi vielä korkeana. + +-- Ei niillä ole pää tuohesta, puhisi marski siinä kiukuissaan. -- +Tulevat tänne varottamaan ja uhkaamaan, ikäänkuin me emme entuudestaan +tuntisi heidän vehkeitään ja kapinahommiaan. Siellä he Pohjanmaalla +vangitsevat meidän virkamiehiämme ja pieksävät huovejamme... Eikä se +vielä mitään olisi, jos he olisivat omilla asioillaan, vaan nyt he +juoksevat toisen kätyreinä... + +Marski pysähtyi hetkeksi miettimään ja jatkoi sitten: + +-- He ovat reipasta väkeä, nuo pohjolaiset, mukiloivat venäläisiä kuin +vietävät eivätkä pelkää pirujakaan. Vaan hitonko me nyt teemme heidän +»oikeuksilleen». Eikö heillä ole lievemmät rasitukset kuin muilla +maakunnilla, täytyyhän heidänkin elättää omat huovinsa? Mutta nämä vain +uhkailemaan, -- ah kyllä minä ne nuijapäät tunnen, he ovat herttuan +verkoissa kaikki tyynni. Täältä he tietysti olisivat taas purjehtineet +suoraan Tukholmaan valittamaan meidän ankaruuttamme neuvostolle ja +valamaan vettä herttuan myllyyn. Vai mitä varten he tulivat tänne, hä, +Gröning? + +-- Sanoivathan tahtovansa vielä kerran kuulla, onko mitään helpotuksia +toivottavissa, koska muuten eivät tiedä mitä tapahtuu. + +-- Niin, sinäpä sen sanoit, -- »mitä tapahtuu» -- ilmeinen kapina-uhka. +Sitävarten siellä herttuan kätyrit ovatkin kulkeneet kiihottamassa +kansaa, -- kirottua, etteivät huovit saaneet kiinni sitä erästäkin +hirtehistä, jota lähetin heidät takaa-ajamaan -- hän on vanha kettu...! +Vaan koettakootpa pohjolaiset ... me muserramme heidät! Nostakoot +päänsä laillista esivaltaa vastaan, ja siitä syntyy verilöyly, jota +heidän jälkeläisensä vielä kymmenennessä polvessa hirmustuvat, -- jos +heiltä yleensä jää jälkeläisiä! Silloin ei ole armoa, sillä se kapina +ei ole ainoastaan meitä vastaan tähdätty, sen tarkotus on siirtää ruunu +pois Juhana-kuninkaan suvulta ... ah, kyllä minä sinun kavaluutesi +käsitän, sinä Södermanlannin vallanhimoinen herttua! Vaan Suomi on +oleva sulle sitkeä pala, sen minä takaan. + +Marski istahti hetkeksi selkänojaan pöytäänsä vastaan, käännähti sitten +ja pyysi Gröningiltä sitä kirjettä, jonka he äsken Suomen aateliston +nimessä olivat Ruotsin valtioneuvostolle -- taikka oikeastaan yksin +herttualle -- lähetettäväksi kirjoittaneet. Hän silmäili sen läpi, veti +ristin sen yli ja virkkoi: + +-- Tämä on liian imelätä, liian nöyrää. Meidän pitää kirjoittaa samalla +tavalla kuin he meille, tässä ei ole tarvis luikerrella. Kirjoita näin: +Me tunnemme kyllä ne monenlaiset, valtakunnan sisälliselle rauhalle +vaaralliset vehkeet, joita te tässä maassa, Suomessa, harjoitatte; +mutta tietäkää, me tulemme olemaan varuillamme vastataksemme samalla +mitalla. Suomen on kuningas meidän käsiimme uskonut ja teidän +vehkeitänne täällä tulemme siis kohtelemaan kapinayrityksinä kuningasta +ja esivaltaa vastaan, jommoisia ne ovatkin... + +Gröning pysäytti epäillen kynänsä, vaan marski tiuskasi hänelle: + +-- Mikset kirjota? Mitä mietit? + +-- Minä mietin, että tämä merkitsee sotaa. + +Fleming nousi taas kävelemään. + +-- Sotaa, niin, mitä se muuta merkitseisi? Mitä tämä on ollut viime +talvesta saakka muuta kuin sotaa? Herttua varusteleikse Ruotsissa +valloitusretkelle Suomeen ja yllyttää Suomen ymmärtämätöntä rahvasta +kapinaan, me varustaudumme täällä suistamaan kumoon niin toisen kuin +toisenkin yrityksen. Se on sotaa. Vai suottako luulet meidän keräävän +väkemme leiriin tänne Turun edustalle ja suottako veistetään +sotalaivoja Pikkalassa...? Se on sotaa, tässä on turha leikkiä +piilosilla. Kirjota! -- Vaan jos eivät Suomen herrat kirjota alle? + +-- He kirjoittavat nykyjään jo minkä alle tahansa. Sinä palasit +otolliseen aikaan Puolasta, tuoden kuninkaan kirjeet, -- hän lupaa itse +tulla Suomeen ja antaa meille siihen asti täyden valtuuden. Kukapa +uskaltaisi nyt enää niskotella: Kurjet tottelevat pakosta, Hornit ovat +kukistetut... Kuule, tapasitko Viron kautta tullessasi Kaarlo Hornin? + +-- En, hän kuuluu asustavan tiloillaan, Boije on määrännyt hänet +jonkinlaiseen kotiarestiin. + +-- Miksei Boije ole sulkenut häntä vankeuteen, kuten kuningas on +käskenyt? Ne vehkeilevät siellä, nuo herrat... Ei, meidän täytyy +itsemme poiketa Pikkalanmatkaltamme Rääveliin ja järjestää tuo asia. + +Gröning kirjoitti kirjeen valmiiksi ja ojensi sen marskille. Klaus +Fleming ei kumminkaan siihen nyt enää katsonutkaan, hän näytti +vaipuneen muihin mietteisiin. Ja äkkiä hän terästäen katseensa +Gröningiin virkkoi: + +-- Kuningas lupaa tulla tänä syksynä valtakuntaansa, ensin Suomeen, +niin hän kirjoittaa, niin kerrot sinä. Mitä luulet? Tuleeko hän...? +Niin, niin, tietysti sinulle Varsovassa on virallisesti ilmoitettu, +että hän tulee ja me toitotamme sitä kyllä koko maailmalle, -- luulet +itse, yksityisesti? + +Hymy leikki Gröningin suupielissä, hän ymmärsi niin hyvin, mitä hänen +herransa tarkotti, ja hän vastasi ainoastaan kaksi sanaa: + +-- Rex crastinus. + +Fleming rupesi taas kävelemään. + +-- Niin, niin huomispäivän kuningas, aina vastaseksi lykkäävä, aina +aikaansaamaton, aina sama Sigismund. Hänen lupauksiinsa emme saa +luottaa, emme saa yleensä luottaa mihinkään muuhun kuin omaan +voimaamme, meidän täytyy yksin olla varustettu ja kaikkea kestämään. Ja +se onkin varminta... Eenokki, kutsuppas sisään Prinkkalan herra. + +Vanha linnanisäntä saapui kohta tehden marskille nöyrän kumarruksen, -- +Suomen aatelit olivat tänä talvena ruvenneet häntä yhä suuremmalla +kunnioituksella kohtelemaan. Mutta marski talutti vanhuksen +ystävällisesti istumaan ja kertoi vielä samana iltana aikovansa lähteä +laivoillaan Pikkalaan, valvomaan laivaston varustamista. Linnan hoito, +sen korjaus- ja varustustyöt, jäivät nyt siitä syystä Prinkkalan herran +huoleksi, joka tehtävä näihin aikoihin oli tavallista vastuurikkaampi. +Marski kehotti ukkoa pitämään kiirettä, hankkimaan lisää muurareita, +lisää tykinvalajia, mutta erityisesti pitämään silmällä, ettei ketään +asiaankuulumatonta pääse linnaan. Ja vielä hän jätti vanhalle +linnanpäällikölle erityiseksi toimeksi valvoa, ettei ketään +kansankiihottajaa Ruotsista pääse Suomeen eikä suomalaisia valittamaan +Ruotsiin, -- kaikki tuollaiset retkeläiset ovat otettavat kiinni ja +pantavat talteen. + +-- Parastani koetan, vastasi Prinkkalan herra, -- mutta valitusretkillä +kulkijoista käy pian mahdottomaksi pitää lukua. Taas äsken ovat +saaristovartijat ottaneet kiinni erään jahdin, joka syrjäväyliä oli +pyrkimässä Ruotsiin. + +-- Hyvä, pistäkää vain valittajat tyrmään tyyntymään. + +-- Vaan se on pian täynnä talonpoikia. + +-- Täynnä ... sulloutukoot ahtaammalle! Oma syynsä, miksi vehkeilevät +esivaltaa vastaan; niitä täytyy rautakourin kohdella, ei auta... + +Marskin otsalle oli laskeutunut tumma varjo ja hän seisoi tuokion +rypistellen tuuheita kulmakarvojaan. Vaan sitten hän huiskasi +kädellään, antoi vanhalle linnanpäällikölle merkin, että hän saisi +lähteä ja virkkoi Eenokille: + +-- Ketä siellä on tänään odottamassa puheilleni pääsöä? Otamme heidät +kaikki vastaan nyt heti, koska iltapuoleen jo matkustamme pois, mutta +käske heidän puhua asiansa lyhyeen. + +Paljo niitä oli taas asiamiehiä, -- ensimmäisenä tuli lähetyskunta +hämäläisiä talonpoikia valittamaan veroista ja linnaleiristä. Nämä +asiamiehet olivat nyt vuosikausia olleet melkein jokapäiväisiä, vaan +viime aikoina olivat ne käyneet harvinaisemmiksi, -- talonpojat olivat, +turhaan käytyään marskin puheilla, ruvenneet salaa marskin vartijoilta +puikahtelemaan herttuan puheille Ruotsiin, saamaan sieltä lohdutusta, +vaikka Fleming olikin ankarasti kieltänyt nämä tällaiset retket. Marski +kyllä oivalsi, että rasitukset kävivät kansalle sitä raskaammiksi, kun +katokin nyt kolmena, neljänä vuonna peräseltään oli maata vaivannut, ja +hän tiesi, että puute ja kurjuus oli ajanut kansan aivan epätoivon +partaalle. Vaan hän ei voinut helpottaa rasituksia. Jos hän edellisinä +vuosina vielä oli koettanut joskus edes tasotella ja keventää taakkoja, +oli se nyt, kun sodan uhka oli edessä, mahdottomampaa kuin koskaan, -- +täytyihän päinvastoin varustuksiin ja sotaväen jalkeillepanoon +kirjoittaa yhä uusia veroja. + +-- Kuningas on sen määrännyt, sotaväen täytyy saada elatuksensa, -- +tähän masentavaan, apua lupaamattomaan selitykseen hänen vastauksensa +nytkin, kuten lukemattomia kertoja ennen, supistui. Vaan nyt hän +kumminkin, ikäänkuin lohduttavammin, lisäsi: -- Mutta kuningas tulee +nyt itse tänne Suomeen, me olemme juuri äsken saaneet häneltä siitä +varmat lupaukset; parin, kolmen kuukauden perästä on hän täällä. Hän +sitten toivottavasti helpottaa, missä helpottaa voi, siihen asti +koettakaa kärsiä, -- kääntykää sitten hänen itsensä puoleen. + +Marski tiesi, että tämäkin lohdutus oli ontto ja perätön, ja hänen +suoraa luonnettaan karmasi, kun hän sitä kansalle toitotti. Ja hän +huomasi kyllä, että avunhakijatkaan eivät tuollaisesta lupauksesta +ottaneet kostuakseen: he seisoivat siinä yhtä lohduttomina ja +sopersivat: + +-- Meillä ovat pellot kesantona, lapsemme kuolevat nälkään, millä +ruokimme enää kaksikaan kuukautta ruunun ryttäreitä? + +-- Ruokkikaa millä tahdotte, ratsuväen täytyy elää. Menkää! + +Mutta hämäläisten talonpoikain poistuttua, päät retkottavina ja +toivottomin katsein, jäi marski pitkäksi ajaksi seisomaan pienen +kulma-ikkunan ääreen katsellen ulos ulapalle. Huoneessa vallitsi +täydellinen äänettömyys, uhkaava ja painostava, joka Annankin +mieleen aivan lamauttavasti vaikutti. Hän aikoi jo, katkastakseen +äänettömyyden, kysyä sedältään jotakin, vaan tämä kääntyi, ikäänkuin +arvaten hänen ajatuksensa, hänen puoleensa, ja virkkoi: + +-- Kansa kiusautuu äärimmilleen, se ärtyy meitä vastaan, mutta ei auta. +Tiedätkö mitä me tarvitseisimme, ollaksemme mahtava ja kukistumaton +Suomessa, -- hä? + +-- Kansan suosiota, vastasi Anna hiljaa. + +-- Ei, sitä me emme tarvitse, emme välitä siitä! Vaan varoja, täydet +varastot ja rikkaita alamaisia, viljaa ja vaskea, niitä me +tarvitseisimme. Mikä mahti uskaltaisi meitä vastustaa, jos meillä olisi +rahaa, -- silloin me kyllä olisimme kansan suosiossakin. Vaan meillä ei +ole varoja olla kansan suosiossa; maa on köyhä, varastot tyhjät, meidän +täytyy olla ilman rahvaan suosiota, täytyy verottaa sen köyhyyttä ja +niittää sen katkeruutta ja tulla toimeen sittenkin. Ja siksi meidän +täytyy olla rautasia ja taas rautasia...! -- Eenokki, kutsu sisään +seuraava. + +Sieltä saapui Turun porvariston lähetyskunta ilmoittamaan Flemingille, +nyt erottaneensa virastaan sen pormestarinsa, joka, ollen porvariston +edustajana Söderköpingin valtiopäivillä, oli allekirjoittanut näiden +päätökset. Lähettiläät pyysivät alamaisesti ja nöyrästi Flemingiltä +anteeksi, että he ymmärtämättömyydessään ollenkaan olivat lähettäneet +edustajan noille valtiopäiville, -- olivat valmiit sopivalla tavalla +korvaamaan tuon erehdyksen. + +Fleming kohteli lähetyskuntaa kopeasti, nuhteli porvareita, jotka +olivat kuunnelleet muiden kuin kuninkaan ja hänen käskyjään, ja vaati +jonkunlaiseksi rangaistukseksi Turun porvaristoa luovuttamaan kaikki +laivansa hänen käytettävikseen, koska hän niitä tarvitsi lähtiessään +kuningasta vastaanottamaan. Nöyrästi lähetyskunta sen lupasi ja poistui +alamaisesti kumarrellen. + +-- He ovat nyt niin nöyriä, etten heihin ollenkaan luota, virkkoi +marski porvarien lähdettyä, -- moiset kumaraniskat voivat pian olla +käppyrässä toisenkin edessä. Ja laivat ovat pantavat talteen, ne he +muuten sopivassa hetkessä voisivat antaa herttuan käsiin, -- heitä ei +osaa taata. -- Marski naurahti: -- Hm ... varsin lempeänä +anteeksiantajana he eivät minua pitäne, vaan sama se ... oderi ... +kuules Gröning, miten se olikaan tuo lauseparsi, sinä vanha +koulumestarihan osaat latinaa. + +-- Oderint dum metuant, -- sitäkö tarkotatte? + +-- Sitä. Vihatkoot vain, kyllä me pidämme huolen, että he meitä myöskin +pelkäävät. + +Eenokki tuli nyt ilmoittamaan, että hänen korkea-arvoisuutensa, piispa +Ericus, tahtoi tavata marskin. Silloin Klaus-herra hiukan ivallisen +näköisenä sukasi sormin tukkansa ja partansa, korjasi vyönsä kohalleen +ja oikasi lyttyyn painuneet saapasvartensa suoriksi. + +-- Soo, meillä tulee siis taas pieni uskonnollinen keskustelu opeista +ja harhaopeista ja kirkon kynttilöistä ja kuvista. Antaapa tulla vain. + +Piispa valitti, eikä se tapahtunut ensi kertaa, että hänen oli vaikea +saada kansaa tottumaan luterilaisiin kirkonmenoihin ja Upsalan +kokouksen säätämiin kirkkotapoihin, niinkauan kuin Fleming salli +kaikenmoisten Ruotsista paenneiden katoolilaisten ja jesuiittain kulkea +maassa saarnaamassa. Niin oli kansa äskenkin eräässä seurakunnassa, +jonka papisto oli poistanut katooliset kirkonmenot, siitä kiukustuneena +ja nähtävästi jonkun salakulkijan jesuiitan kiihottamana, viskannut +luteerilaisen papin alas kirkon aidan yli. + +Fleming naurahti; + +-- No voi veitikat ... vai viskanneet papin aidan taa! Mutta siihen en +tiedä muuta neuvoa, kuin että hän viskataan takasin ja vielä +voimakkaammin. + +Totuudessaan toimivan, hurskaan ja hartaan piispan haahmo muuttui, +tuota pilaa kuullessaan, harmajaksi ja silmä muljahti pahasti. Vaan +Fleming ehätti nyt kirkonruhtinaalle vakavampana ja tyynnyttävällä +äänellä selittämään: + +-- Teidän korkea-arvoisuutenne, te tunnette periaatteeni: hoitakaa te +paimenenne ja karjanne, hoitakaa oppi- ja menoasianne miten parhaaksi +näette, minä en tahdo niihin puuttua. Te riistätte kuvat kirkoista ja +kynttilät ja poistatte vanhat kirkonmenot, joihin rahvas on tottunut, +-- no, hyvä, todistakaa kansalle, että nuo kuvat ja menot ovat +kerettiläisiä, ovat vääriä, -- minä tottatosiaan en rupea siitä asiasta +vakuuttamaan kenellekään sitä enkä tätä. + +-- Sitä en pyydäkään. Pyydän vain, että kieltäisitte katoolisten +liikkumasta maassa. Mutta nyt suositte niitä omassa perheessännekin, +mestari Samuel, kotilääkärinne, on tunnettu paavin asiamies... + +Fleming kävi kärsimättömäksi. + +-- Herra piispa, täällä Suomessa on koko teidän pappilaumaanne vastassa +muutamia pakolaisraukkoja, jotka ovat joutuneet tänne siitä syystä, +että heitä herttua Ruotsissa heidän uskonsa takia vainoo. Jos te ette +pappinenne jaksa vakuuttaa kansalle enemmän kuin nuo harvat +ulkomaalaiset pakolaiset, niin, tottatosiaan, minä en sitä voi auttaa. + +-- Te siis suoraan tahdotte kannattaa katoolilaisten kiihotusta +Suomessa? + +-- En. Meidän, teidän ja minun, alamme ovat aivan syrjässä toisistaan. +Te pidätte huolta sielunhoidosta maassa, minä sen valtiollisesta ja +taloudellisesta hallinnosta. Tehkäämme, Ericus Erici, sellainen +sopimus, ettemme tunkeudu toistemme toimialoille, -- tehdäänkö? + +-- Minulla on kirkollinen elämä ainoana toimialana. + +-- Hyvä, siihen minä en tahdo tunkeutua enkä luule tehneeni sitä +näihinkään asti. Minä en ole rakastanut enkä vihannut ketään hänen +uskonsa takia ja yksityinen asiani on, ketä pidän perhelääkärinäni. +Teidän pappinne sitävastoin, varsinkin Pohjanmaalla, tunkeutuvat minun +alueelleni, he harjoittavat valtiollista yllytystä ja ärsyttävät kansaa +minua ja laillista esivaltaa vastaan. En usko, että se tapahtuu teidän +käskystänne, sillä teillä ei pitäisi olla mitään erityistä syytä juosta +Södermanlannin kalvinistisen herttuan asioilla, vaan varottakaa +pappejanne, herra piispa, varottakaa ajoissa, sillä muuten voi +tapahtua, että ei ainoastaan yksi pappi lennä aidan taa, -- muuten +täytyy minunkin puuttua teidän toimialaanne. -- Niin, kiitos +käymästänne herra piispa, minä puolestani olen ilonen, että tämä asia +tuli selville... + +Piispa läksi, ja seuraava asiamies, joka astui sisään, oli Liuksialan +emäntä, Kaarina Maununtytär. Hän astui hiljaisena ja nöyränä, mutta +samalla kuningattaren arvokkuudella Suomen mahtavan käskynhaltijan +eteen esittämään pyyntöään. Viimeiset vuodet, senjälkeen kuin hänet +näimme Vääksyn häissä, olivat varistaneet hopeaa hänen tukkaansa ja +hänen silmistäänkin olivat onnettoman pojan vuoksi vuodatetut kyyneleet +himmentäneet osan niiden entistä kiiltoa. Vaan hänen vartalonsa oli +vieläkin suora ja juhlallinen eikä ollut ijän hammas kyennyt hänen +kasvoiltaan riistämään kaikkea niiden entistä kauneutta. + +-- Te tahdotte tavata poikanne Räävelissä, armollinen rouva, virkkoi +Fleming käyden kuningatarta vastaan, -- kuulin siitä jo vaimoltani. Sen +suon teille mielelläni; jos haluatte, saatan teidät omalla laivallani +Rääveliin, koska juuri olen lähdössä purjehtimaan sinne päin. + +-- Siitä olen kiitollinen, koska ei onneton poikani kumminkaan saane +palata kotimaahansa. + +-- Niin, sitä meidän on mahdoton sallia. Ei senvuoksi, että pelkäisimme +hänen puoleltaan, taikka teidän, mitään yritystä laillista kuningasta +vastaan. Vaan hän on kumminkin Eerik-kuninkaan poika ja näinä +levottomina aikoina voisi hänen oleskelunsa maassa synnyttää +ymmärtämättömissä ihmisissä hulluja mielikuvia, pelkoa ja epäilystä. +Siksi täytyi meidän palauttaa hänet mereltä, kun hän kuukausi sitten +oli tulossa Suomeen, ja te teette viisaasti, jos tavatessanne hänet +Räävelissä kehotatte hänet luopumaan kaikista sellaisista yrityksistä. + +-- Hän on siis ijäkseen tuomittu maanpakolaisuuteen? + +-- Niin, vaan se on hänellekin varminta. Siellä hän voi elää +turvallisna, synnyinmaassaan häntä uhkaa vaara aina.... Siis +iltapäivällä tavataan amiraalilaivassa. + +Ikävöivä äiti vastaanotti kernaasti tämän marskin kutsun, vaikka hän +kyllä oivalsikin, että marski, itse häntä Rääveliin saattaessaan, +tahtoi pitää tuota yhtymystä silmällä. Kaarina-rouvan poistuessa käski +Klaus Annan saattaa hänet vaimonsa luo ja siellä varustautua matkalle, +hän oli itse, sanoi hän, jo kohta töistään vapaa. + +Saatettuaan tämän viimeisen asiamiehen ulos, vaipui marski tavallista +syvempiin mietteisiin. Häntä jo hiukan väsytti ja tuo kukistunut +kuningatar oli käynnillään herättänyt hänessä vireille niin monta +puoleksi jo hälvennyttä muistoa. Hänelle palasi niin selvästi mieleen, +kuinka hän kolmisenkymmentä vuotta sitten oli Tukholman linnassa nähnyt +tämän saman naisen nuoruutensa vehmaimmassa kukoistuksessa, rikkaana +kuninkaan suosiosta, lempeänä ja onnellisena; palasi mieleen, kuinka +hän oli seisonut kunniavahtina ritariholman kirkossa, kun Kaarina +Maununtytär upeilla juhlallisuuksilla ja komean seurueen saattamana +kruunattiin Ruotsin kuningattareksi. Vaan monta toisenkinlaista muistoa +virisi senjälkeiseltä ajalta hänen mieleensä, -- omituisesti sattuma +aina olikin johtanut juuri hänet vaikuttamaan tämän vaiheiden +viskelemän naisen kohtaloihin. Hän näki vielä selvästi kuin edessään +sen suistetun kuningattaren, joka tässä samassa Turun linnassa koetti +lempeydellään ja lauluillaan viihdyttää vangittua, raskasmielisyyteensä +vaipunutta puolisoaan, näki hänet vaalivana vaimona seuraavan miestään +Turun linnasta Kastelholmaan ja Gripsholmaan, jonne hänen, Klaun, oli +käsky siirtää Eerik XIV; näki hänet taas tuona hetkenä, jolloin hän +polvilleen vaipuneena ja kyynelissään kylpien turhaan rukoili +saadakseen seurata synkkämielistä miestään, kun hänen, Klaun, jälleen +oli kuljetettava Eerik XIV Gripsholmasta Örbyhusiin, josta tämän ei +enää tarvinnut siirtyä. Ja selvimmin hän muisti, kuinka syvä ja haikea +tuon kuningattaren suru oli ollut, kun hän, Klaus, Juhana-kuninkaan +käskystä taas oli ollut pakotettu riistämään silloin 5-vuotisen +kuninkaanpojan äitinsä hoidosta ja läheisyydestä. Juuri tuota +kuninkaanpoikaa he nyt siis olivat lähdössä tervehtimään, -- ja taas +oli hänen, Klaun, tehtävä kuljettaa Kaarina Maununtytärtä tälläkin +matkalla. + +Näissä muistoissa marski kauan liikahtamatta viipyi. Gröning, joka +syrjässä pöydän takana istui, katsoi häntä siihen useita kertoja +tutkiskelevasti, -- hän luuli Flemingin ajatusten suuntautuvan +eteenpäin, uusiin suunnitelmiin, eikä taaksepäin, vanhoihin muistoihin. +Ja hän virkahti kysyvästi: + +-- Te mietitte jotakin, marski? + +-- Niin, muistelin jotakin, vastasi marski havahtuen, ja kääntäen +kasvonsa kirjuriinsa päin. Silloin hän huomasi Gröningin katseissa +ilmeen, joka hänet pani puoleksi naurahtaen huudahtamaan: -- Vaan mitä, +-- ei poikani, nyt sinä olet aivan erehdyksissä, ei me niitä mietitty, +ei ensinkään. Sinä luulit minun miettivän, pitäisikö meidän sittenkin +ottaa kuningas Eerikin poika armoihin, kutsua hänet tänne Suomeen +vastaisten tapausten varalle, -- etkö arvellutkin niin, tunnusta pois? + +Gröning nyökäytti melkein häpeissään päätään. + +-- Ei, ei, jatkoi marski vakuuttavasti. -- Joskus se ajatus ehkä on +lentänyt minunkin pääni läpi, tässä takavuosina, kun asema oli +kireimmillään eikä kuninkaasta pitkiin aikoihin mitään kuulunut. Vaan +se olisi hulluutta, järjettömyyttä. Meillä on kuningas, Juhanan sukua, +häntä meidän on puolustettava, vaikka hän olkoonkin kaukainen ja +huomispäiväinen. Ja vaikka vielä miten käyköön, se vain on varma, että +kyllä Eerikin äpärä saa ikänsä tyhjäntoimittajana virua vieraalla +maalla, ellei Kaarlo-herttua ota häntä armoihinsa, -- jota hänkään ei +tee, koska se olisi tuhmuutta. + +Mutta Gröningillä pyöri vielä äskeinen ajatuksensa mielessään. + +-- Vaan entä jos joskus asiat kääntyisivät niin, että kuningas +Sigismund ei voisi säilyttää perintövaltakuntansa kruunua päässään? + +-- Ja sen tulisi siirtyä Vaasan suvun toisille haaroille, niinkö? Me +emme sittenkään kutsuisi Suomeen Eerikin poikaa, yhtävähän kuin +Södermanlannin herttuaa, -- tulkootpa ja ottakoot tämän maan! + +-- Vaan jos Sigismund ei voisi eikä tahtoisi pitää Suomeakaan, vaikka +se hänelle säilytettäisiinkin? + +-- Sinä otaksut liian paljo. Vaan sittenkin, -- tulkoonpa Kaarlo ja +ottakoon tämän maan! Ja Kustaa Eerikinpoika, -- ei koskaan! Mitä varten +tarvitseisimme tänne jonkun tyhjän nuken, heikkomielisen haaveilijan, +pelkän varjon Vaasan sukua, kun niin kauan olemme tulleet toimeen ilman +sellaistakin? -- Mutta mitäs niistä, kuningas elää ja hänelle meidän on +säilytettävä hänen valtansa ja kruununsa ja varustauduttava siihen. +Käy, anna käsky, että amiraalilaivassa nostetaan purjeet, me olemme +valmiit lähtemään. + +Osa Suomen laivastoa makasi ankkurissa Auran suulla Turun linnan +edustalla, erityisesti sinne saapuneena noutamaan amiraalia +Uudellemaalle. Ennen pitkää levittivät nämä laivat jo valkosia +purjeitaan ja nykkivät levottomina luovien ankkurivitjojaan, ikäänkuin +ikävöiden merelle. Vaan komeimpana kellui siinä korkea amiraalilaiva, +jonka suurmaston huippuun juuri vaakunalippua nostettiin merkiksi, että +amiraali itse tuli kulkemaan laivassa. Matkatavaroita kuljetettiin +venheillä linnan meriportista laivaan ja marski seisoi itse jo +lähtövalmiina linnan pihalla antamassa viimeisiä määräyksiään +jatkuvista varustuksista ja sotaväen elatuksesta, sekä odotellen +perhettään, jonka piti lähteä mukaan. + +Sieltä tulikin jo Ebba-rouva alas naisten puolelta ja käveli vakavan +näköisenä suoraan miehensä luo. Hänen luonaan oli taas käynyt itkeviä +ja armoa pyytäviä naisia, joiden asioita hänen oli ankaralle miehelleen +esitettävä. Lempeästi laski hän kätensä Klaun olkapäälle ja virkkoi +rukoilevasti: + +-- Hennommeko tästä linnasta lähtiessämme jättää vankilan tyrmiin +nääntymään niin monta suomalaista talonpoikaa, joiden rikos kumminkaan +ei ole ollut sen suurempi, kuin että ovat koettaneet hankkia lievitystä +omiin ja naapuriensa tukaliin oloihin? + +Klaus-herran silmäkulmat rypistyivät, -- hän ei pitänyt siitä, että +naisväki sekaantui hänen hallitustoimiinsa, ja vaikka hän rouvansa +esirukouksista oli taipunut moniin anteeksiantoihin ja moniin +helpotuksiin, tapahtui se aina murahtelemalla. Nytkin hän vastasi +varsin äkäsesti: + +-- Joko sinulle taas on käyty vetistelemässä? Sinä tiedät, että +asemamme ja olot vaativat meiltä ankaruutta. Kelle nyt olisi armoa +tarvis? + +-- Noille Pohjanmaan miehille, joihin aamulla pääsit suuttumaan... + +-- Ja jotka uhkaavat nostaa meitä vastaan kapinan, -- kauniita +suosikkeja sulla tosiaankin on! + +-- Heillä on vaimonsa mukanaan, jotka venheissään epätoivoisina +odottavat linnaan jääneitä miehiään. Pohjolaiset ovat rohkeilla +puheillaan sinua ärsyttäneet, vaan ajattele: heidän perheensä +tarvitsevat kyllä tukensa kotonaan, hankkimaan elatusta näinä ahtaina +aikoina. Menettäisimmekö mitään, jos laskisit heidät vapaiksi? + +-- Hm, menettäisimmekö! Ehkä menettäisimme vähän sitä pelkoa, jota tuon +uppiniskaisen kansan täytyy tuntea valtaamme kohtaan. + +-- Vaan ehkä voittaisimme sijaan kiitollisuutta, kenties hiukan +suosiotakin. + +-- Ei, sitä emme voita emmekä sitä tarvitse, -- huonosti osottavat he +meille kiitollisuuttaan, jos heidät vapaiksi laskemme, sen tiedän. +Tuota kansaa täytyy teräspihdeillä pidellä, jos sen mieli pysyä +alallaan ... ja se kapinoipi sittenkin. Vaan me emme pelkää sen +vihoja, -- tapahtukoon tahtosi, -- Eenokki, laske irti vangitut +pohjolaiset lähettiläät! Menkööt matkoihinsa, menkööt valittamaan +Ruotsiin ja joutukoot sieltä kotiinsa kapinaa valmistamaan, -- sitä +pikemminpä solmu selviää ja ratkaisu lähenee! -- Tule, Ebba, riennetään +laivaan! + +Lempeän kiitollisuuden katseen sai marski rouvaltaan heidän rinnakkain +astuessa linnan rantaporttia kohden, jossa riviin asetettu vartioväki +teki marskille kunniaa. Vaan Anna Fleming, joka edellisen keskustelun +aikana oli seisonut tätinsä rinnalla, jättäysi jälemmäs ja odotti, +kunnes vangitut pohjolaiset olivat kiivenneet esiin linnankellarin +pimeistä, kosteista vankityrmistä, jonne jo olivat luulleet olevansa +ijäkseen haudatut. Kiireesti he astuivat vapauttaan kohden, linnan +sillalle päin. Vaan kun vanhin joukosta meni Annan ohi, pisti tämä +salaa pienen kirjekäärön hänen kouraansa, kuiskaten ohimennen lämpöset +terveiset. Mies nyökäytti hymyillen päätään ja samalla Anna tunsi +punastuvansa, arasteli linnan pihalla seisovaa miehistöä ja juoksi +hänkin kiireesti rantaan, portin pielessä jo odottavaan venheeseen. +Tuokion kuluttua oli amiraalilaivan ankkuri jo nostettu ja se lipui +hiljaa Ruissalon rantaa pitkin merelle päin. + +Tätä ohiliitelevää rannikkoa katsellen istui Anna kauan yksin +mietteissään, joissa toisen vuoron liiteli iloisia kuvia ja raikkaita +toiveita, vaan jotka taas toisena hetkenä painuivat vakaviksi ja +huolekkaiksi. Kulunut päivä oli hänelle opettanut paljo ja varsinkin +setänsä huoneessa oli hänelle monta ennen outoa asiaa selvennyt. Hän +käsitti nyt, kuinka jyrkässä ristiriidassa kaikki hänen toiveensa ja +pyrintönsä olivat hänen tarmokkaan setänsä ja koko hänen sukunsa ja +koko Suomen aateliston harrastusten kanssa, ja se häntä suretti ja +huoletti. Jos se myrsky, jonka keskestä Hieronymo oli luvannut vihurina +syöksähtää, oli kyllin voimakas kumoamaan marskin vallan, silloin +kykeni se myös valmistamaan hänelle kauan kaihotun onnen, -- vaan +silloin suistui Flemingin mahti Suomesta ja Suomen merkitys itsenäisenä +osana Ruotsin rinnalla. Mutta marski toivoi myöskin tuon myrskyn +joutuvan, oli vakuutettu jaksavansa masentaa nousevat laineet, hajottaa +hyrskyjen syöksyt, voidakseen sitten niille kukistetun rajuilman +raunioille luoda vallan, lujan kuin paaden, horjumattoman kuin vuoren. +Ja hän on terästä... Mutta silloin olivat mytyssä Annan onnen toiveet, +hänen vapautensa, hänen elämänsä, hänen pitkä-aikaisten ikäväinsä +unelmat... Oi, eikö ole mitään välitystietä, eikö ole muullainen +ratkaisu mahdollinen...? Hän oli pienuudestaan pitäin niin innoten +ihaillut tuon voimakkaan, miehevän setänsä rautaista tarmoa, hänen +tointensa varmuutta ja tahtonsa lujuutta; nytkö täytyi hänen toivoa +tuon tahdon taittumista, tuon voiman murtumista...? Taikka omanko onnen +suistumista...? Oi, ei, myrskyn voittoa hänen tuli toivoa, sen +rajuutta, sen kukistusvoimaa, vaikka se haudatkoonkin kaikki alleen, +sillä siitä hänen onnensa riippui, tuo monasti pettänyt; hän oli jo +kärsinyt liiaksi, hänellä ei ollut enää varaa uhrata unelmainsa +toteutumisesta mitään... + +Mietteet vierivät kiertokulussaan, eri vaikuttimet syöksähtivät esiin +toisiaan voimakkaampina ja taas toistensa tieltä väistyen, vaan tähän +pohjukkeeseen ne aina ajausivat. Ja siksi hän melkein arasti ja +soimaavalla omallatunnolla katseli setäänsä, joka juhlallisena siinä +pitkin askelin käveli laivansa kannella, ja nuoria serkkujaan, jotka +siellä suurmaston juurella hilpeästi leikkivät. Vaan laivan +vastapäisellä laidalla istuivat Kaarina-rouva ja Elina Fincke +liikahtamatta yhdessä supatellen ja Anna arvasi, että heidän pakinansa +koskivat samoja ristiriitoja, joita hänen ajatuksensa aprikoi. Ja niin +kului myöhäseen kesäinen ilta, päivä kätkeysi piiloon laineiden taa ja +sen helakka ruskotus läntisellä taivaalla tuntui ennustavan verta ja +myrskyä. + +Navakka merituuli kesti läpi koko yön ja seuraavana iltapäivänä +rupesivat jo Räävelin korkeat kirkontapulit ja vanhat linnoitustornit +etelästä päin kuumottamaan harmahtavaa taivaanrantaa vastaan. Kauan +kyteneen kaipuun intohimolla katseli niitä Liuksialan Kaarina-rouva, +katseli levottomuudella ja toivolla. Nuo tornit lähenivät niin +verkalleen, rannikko pysyi kuin kiusalla niin kauan näkymättömissä, ja +nuo viimeiset tunnit, ennenkuin satamaan saavuttiin, tuntuivat hänestä +sietämättömän pitkiltä, loppumattomilta. Vihoviimeinkin näkyivät +sentään Räävelin muurit ja katonharjat ja siinä oli edessä satama +laitureineen ja ranta-aittoineen. + +Oli sovittu, että Kaarina-rouva saisi viettää kaksi kokonaista päivää +poikansa seurassa, mutta kolmantena päivänä tahtoi marski jo joutua +paluumatkalle ja Kaarinan täytyi silloin seurata mukana Suomeen. +Tarkoin tahtoi ikävöivä äiti käyttää nuo kalliit hetket ja siksi hän +vielä sataman lähetessä toivoi, että tuuli olisi myrskyn tuimuudella +puhaltanut purjeisiin ja nuolena kiidättänyt laivan rannalle. + +Jo nirskuivat ankkurivitjat ja purjeita ruvettiin korjaamaan, ja +samassa souti venhe maihin noutamaan Kustaa Eerikinpoikaa äitinsä +puheille. Kauan ne kaipaavan rouvan mielestä hakijatkin viipyivät +tuolla matkallaan, vaan kun he vihdoin kaupungista palasivat, nähtiin +heidän mukanaan olevan pitkän, hoikkasen miehen, joka keinuvin, melkein +horjuvin askelin astui rantaan päin. Kun venhe laski rannasta laivaa +kohden, seisoi odottava äiti jo kädet ojossa laivan sivulle laskettujen +köysiportaiden vieressä vastaanottamassa poikaansa. + +Jonkinlainen juhlallinen äänettömyys vallitsi laivassa, jossa +matkustajat olivat mikä minnekin vähän syrjään vetäytyneet. +Peräkannella seisoi Klaus Fleming ja katseli uteliaisuudella saapuvaa +vierasta: tuossako siis oli se kuninkaanpoika, jota hän, samoin kuin +koko Ruotsin ja Suomen kansa, kerran oli määrätty tottelemaan ja +palvelemaan, vaan joka nyt hänen, Klaun, armosta sai hetkeksi pistäytyä +suomalaiseen laivaan. Mutta kohtalo on varmankin tässä kohden osunut +oikeaan, päätteli marski tarkastustaan jatkaessaan. Se syrjäytti +näyttämöltä pois tämän heikon vesan Vaasan sukua, eihän tuossa +vetelässä varressa, tuossa rauenneessa katseessa, tuossa läpeensä +väsyneessä miehessä, varmaankaan olisi ollutkaan sitä terästä, jota +kansojen johtajilta kysytään, -- jos ei liikoja lie silläkään, jonka +sama kohtalo on hänen paikalleen nostanut. Ei, entistään varmempi oli +marski, että Eerik-kuninkaan suku ei tule koskaan enää Ruotsin kruunua +kantamaan. + +Vielä kolmas silmäpari seurasi erityisellä jännityksellä ja intohimolla +syrjästä laivan kannelta nuoren ruhtinaanpojan tuloa. Ne silmät olivat +Elina Fincken. Hän näki jo etäältä, että tämän, hänen unelmainsa +nuorukaisen, kasvot olivat vielä kalpeammat, silmät vielä sameammat ja +varsi vielä kumarampi kuin kolme vuotta sitten, hänen päästessä +vapaaksi Helsingin majatalon aitasta. Vaan tuo näky ei häntä +masentanut, se häntä päinvastoin vahvisti ja terästi: nyt hän juuri +aikoi saada tuon heikon miehen kokonaan vaikutuksensa alaiseksi, nyt +juuri opettaa häntä luottamaan itseensä ja kutsumukseensa, nyt juuri se +hänelle oli onnistuva. Elina seisoi syrjässä, näkymättömänä, mutta +hänellä oli ohjelmansa valmis: Hän ei tahtonut tavatakaan +kuninkaanpoikaa muiden läsnäollessa eikä niinkauan kuin äiti oli +Räävelissä. Vasta sitten, kun Flemingin laiva oli lähtenyt, kun +nuorukainen taas oli yksin, turvatonna ja surevana ja ikävöivänä, vasta +silloin alkaisi hänen tehtävänsä, hänen suuri sankarityönsä... + +Jo lepäsi maanpakolainen kuninkaanpoika äitinsä, syrjäytetyn +kuningattaren, sylissä ja hiljaisuudessa katseli kannella seisova +saattojoukko tuota pitkää, harrasta syleilyä, johon tuntuivat +sulautuvan yli kahdenkymmenen vuotisen, raskaan eron, kaipausten ja +kärsimysten, haikeat tuskat. Se oli sanaton tervehdys, niin syvä, niin +sisältörikas. Vaan äkkiä äiti hetkeksi irtautuu syleilystä, katsoo +poikaansa, katsoo pitkään silmiin, peljästyy, peräytyy hän ei tunne +enää lapsuuden muistoilta noita kasvoja, hänellä on mielessään pyöreät, +pehmeät lapsen piirteet, nuo kalpeat kasvot tuossa, nuo väsyneet +piirteet, ovat niin oudot, niin vennot. Ja melkein hätääntyneenä +kääräsee hän kaulustan auki nuorukaisen kaulalta, hakee ja löytää: +siinä on syntymämerkki, pettämätön merkki, jonka hän niin hyvästi +muistaa. Nuorukainen hymähtää sille ja nyt tuntee äitikin tuon +surumielisen hymyilyn, tuntee siitä ja silmän synkästä kiillosta Eerik +XIV:n kaihoavan, raskasmielisen katseen. Ja taas he painuvat uuteen +syleilyyn. Se on ollut näihin asti äänetöntä tervehdystä. Vaan kun he +rupeavat sitä sanoin tulkitsemaan, kohtaa heitä outo este: äiti ja +poika eivät ymmärrä toisiaan, eivät saa selvää toistensa puheesta. +Kustaa Eerikinpoika on viime vuosina ulkomailla yhä enemmän unhottanut +lapsena oppimansa ruotsinkielen ja Kaarina-rouva ei osaa muuta kuin +ruotsia ja suomea. Säälien läsnäolevat katselevat, kuinka äidin ja +pojan täytyy tulkin avulla toisiaan puhutella, voimatta ilmaista +tunteitaan suoraan sydämmestä sydämmeen ja voimatta kahdenkesken +toisilleen kertoa kärsimyksiään ja huoliaan ja aikeitaan ja toiveitaan. + +Illan suussa lähtivät laivasta kaikki maihin. Kaarina sai oleskella +kaupungissa poikansa luona ja Fleming asettui perheineen Räävelin +vanhaan linnaan, jonne hän kutsutti kokoon lähiseudun aateliset, +neuvotellakseen heidän kanssaan ajan polttavista kysymyksistä. Hän +tahtoi näet saada selville, millä kannalla Viron aatelisto oli siinä +kuninkaan ja herttuan välisessä riidassa, joka jo koko valtakunnassa +oli ilmeinen ja joka piankin oli huippuunsa kehittyvä. Hän huomasi, +että Viron herroilla ei vielä ollut aivan tarkkoja tietoja uuden +emämaansa oloista ja että he yleensä pysyivät kuninkaalle uskollisella +kannalla; vaan oli joukossa niitäkin, joissa jo selvästi oli +havaittavana samoja tuumia, samoja epäilyksiä Juhana-kuninkaan sukua +kohtaan, jotka jo Ruotsissa alkoivat olla yleisiä. Marski vainusi tässä +Kaarlo Hornin vaikutusta; tämä mies oli nyt puolen vuotta asunut täällä +Virolaisten joukossa ja vapaasti heidän kanssaan seurustellut, vaikka +hän kuninkaan käskystä oikeastaan olisi ollut pidettävä vankina niiden +sanojen johdosta, joita hän Turun aatelistokokouksessa oli lausunut +kuninkaallisesta majesteetista. Mutta Flemingille oli vastaisten +tapausten varalta tärkeää, että Vironmaa joko oli täydellisesti hänen +puolellaan taikka ainakin puolueettomana, ja siksi häntä suututti, että +varsinkin Vironmaan käskynhaltija, Yrjö Boije, täydellisesti näytti +antautuneen Kaarlo Hornin opetuslapseksi. + +Kohta aatelistokokouksen päätyttyä kutsutti marski senvuoksi Yrjö +Boijen puheilleen ja varotti häntä varsin ankarasti ja uhkailemalla +pysymään erillään herttuan ja Ruotsin neuvoston vehkeistä. + +-- Onhan teillä kuninkaalta selvä valtakirja, mitkään muut näkökohdat, +mitkään muut käskyt, eivät tässä saa tulla kysymykseen. Mutta minä olen +kuullut, että te ette vielä ole täyttänyt kuninkaan käskyä Kaarlo +Henrikinpojankaan vangitsemisesta. Olette kai sen saanut? + +-- Olen, vaan olen vastaseksi odottanut tarkempia tietoja. + +-- Odottanut mitä? Kuningas käskee teidän pitää Kaarlo Horn täällä +vankina, kunnes hän itse saapuu tutkimaan ja rankaisemaan niitä +loukkauksia, joita hän on kuninkaallista majesteettia vastaan tehnyt. +Mitä siinä on odottamista, miksi vitkastelette? + +-- Olen luottanut Kaarlo Henrikinpojan kunniasanaan, että hän pysyy +täällä alallaan omilla tiluksillaan. + +-- Te luotatte hänen sanoihinsa liian paljo, kuuntelette kovin +uskollisesti herttuan kätyreitä. Siitä varokaa itseänne itsennekin +vuoksi, -- herttua kuuluu luopuneen hallituksesta, hän ei tule teitä +puolustamaan. Mutta kuningas on kirjoittanut Kaarlo Hornin asiasta +minullekin, ja siksi vaadin, että Kaarlo Henrikinpoika on vielä tänään +tuotava eteemme tänne linnaan. + +Boije kumarsi kylmästi, mutta syvästi, niinkuin mahtavalle +hallitsijalle, ja poistui täyttämään Flemingin käskyä. Vastenmielisesti +hän sen teki, hän oli sydämmessään Hornin ihailijoita, mutta hän ei +uskaltanut niskotella. Ja iltapäivällä jo tuotiinkin Kaarlo Horn +sotilassaattueen seuraamana linnaan ja vietiin Klaus Flemingin eteen. + +Ylpeästi ja mahtavasti otti Fleming, lepotuolissaan istuen, vastaan +vanhan kilpailijansa, jonka hän antoi seistä ovensuussa ja siitä +vastata tekemiinsä kysymyksiin. Keskustelu oli muuten hyvin lyhyt ja +virallinen. Fleming kysyi, oliko Horn sopivalla tavalla kääntynyt +kuninkaan puoleen, pyytääkseen anteeksi sitä törkeää loukkausta, jonka +hän koko Suomen aateliston läsnäollessa oli kuninkaasta lausunut, ja +yleensä käytöstään Juhana-kuninkaan huonetta kohtaan. Horn vastasi +sanojensa mainitussa tilaisuudessa ei tarkottaneen loukkausta +kuningasta vastaan, -- sen hän oli valmis selittämään, mutta muuten hän +ei voinut pyytää käytöstään anteeksi, koska hän ei tiennyt koskaan +käyttäytyneensä rikollisesti kuningastaan eikä isänmaataan vastaan. + +-- Entä oletteko nyt luopunut kaikista Ruotsissa liikkuvista, +esivallalle ja isänmaalle turmiollisista neuvoista, juonista ja +vehkeistä? + +-- Valtiollisista toimista olen joutunut syrjään, kuten tiedätte, mutta +juonista ja vehkeistä en ole voinut luopua, koska en sellaisissa +koskaan ole ollut mukana. + +Klaus herra jäi hetkiseksi sanattomaksi. Hänen täytyi sydämmessään +myöntää, että Hornilla oli syytä noin avoimin, rehellisin kasvoin +tuolla tavoin vastata, hän oli tosiaankin ollut elämänsä pitkän +vehkeistä vapaa. Vaan hän oli asettunut väärälle kannalle ja siksi oli +hänen täytynyt kukistua. + +Verkalleen kääntyi Klaus-herra tuolillaan, otti pöydältään paperin, -- +sen saman, jonka he Gröningin kanssa olivat Suomen aateliston nimessä +kirjoittaneet herttualle lähetettäväksi --, ojensi sen Hornille ja +virkkoi: + +-- Tässä on lausunto, johon koko Suomen aatelisto yhtyy. Te olette myös +suomalainen; allekirjoittakaa se, tulkaa Suomeen, yhtykää joukkoomme +vilpittä laillisen kuninkaan puolta pitämään, -- teille on siihen vielä +tilaisuus. + +Vaan Horn ei ottanut käteensä paperia, ei katsonut siihen. Hän virkkoi: + +-- Lukematta tunnen lausuntonne siksi, että tiedän, etten niihin voi +yhtyä. Vakuutukseni isänmaamme, Ruotsin ja Suomen, onnesta on aina +ollut toinen kuin Suomen aateliston enemmistöllä, sen te tiedätte, ja +teidän pitäisi myös tietää, etten nyt vanhana enkä voitettunakaan tuota +vakuutustani muuta, -- en teidän käskystä enkä uhkauksesta, enkä edes +kuninkaankaan. + +Fleming karahti punaseksi kasvoiltaan, hypähti pystöön ja huudahti: + +-- Siis kumminkin tunnustatte vastustavanne laillista kuningasta ja +vehkeilevänne hänen käskyjään vastaan. + +-- En. Maani ja kansani parasta olen aina vilpittömästi pitänyt +silmällä ja niin teen nytkin; jos sitä sanotaan vehkeeksi kuningasta +vastaan, niin sille en mitään voi. + +-- Enkä minäkään. Tässä on keskustelu tarpeeton. + +-- Niin minustakin. + +-- Hyvä. Ehkä suvaitsette niin ollen joksikin ajaksi asettua tähän +linnaan, kunnes kuningas itse saapuu »vakuutuksianne» tutkimaan ja +ratkaisemaan, -- se on hänen käskynsä. Jos teillä sitä ennen on +kartanoissanne tai perheessänne jotakin tärkeää toimitettavaa, voitte +käydä sen toimittamassa, vaan aamuksi toivon teidän ehtivän tänne +takasin. Ratsuväen osasto tulee siihen asti teitä seuraamaan. + +Horn oli käynyt kalpeaksi, hän ei olisi kumminkaan uskonut Flemingin +uskaltavan mennä noin pitkälle, varsinkaan täällä Vironmaalla, jonne +hänen valtansa oikeastaan ei ulottunut. Mutta hän uskalsi, ja vielä +kerran oli tuo mies siis sulkeva hänet vankilaan, -- ehkä vievä taas +mestauslavalle saakka... Syvällä, syvällä ovat vihan juuret... Horn +seisoi tuokion liikahtamatta, kumarsi sitten jäykästi ja poistui. Ja +ratsujoukon saattamana lähti hän kohta ajamaan linnasta tiloilleen. + +Vaan hieman levottomana ja hajamielisenä astui marski perheensä luo, +joka kylläkin tiesi, kuka vieras hänen luonaan oli ollut. Ebba-rouva ja +Anna tiesivät näet marskilla olleen aikomuksen vangita Hornin, mutta +olisivat hartaasti suoneet, ettei hän olisi tuohon tekoon ryhtynyt, +jota koko valtakunnassa olisi paheksittu. Arastellen kysäsi Ebba-rouva: + +-- Matkustiko Kankaisten herra pois? Siis et tahtonut häntä kumminkaan +sulkea vankilaan? + +-- Se ei ole sanottu, huomenna se nähtänee. + +Kuten tapansa oli, ollessaan kärtynen ja eperöivä, meni marski aikusin +nukkumaan, -- uni hänelle aina epäilyttävät tuumat selventi ja vahvisti +hänen tarmonsa, jos se rupesi horjumaan. + +Vaan aamulla herätti marskin ensimmäiseksi Suomen puolelta yötä myöten +purjehtinut pikalähetti, joka toi hänelle sanoman, että Ruotsista +kuuluu epäilyttäviä uutisia. Prinkkalan herra oli kohta marskin +lähdettyä Turusta saanut Ruotsin saaristossa olevilta Flemingin +vakoojilta viestin, että ruotsalainen laivasto teki liikkeitä Tukholman +edustalla, valmiina lähtemään merelle, ja ne enteet olivat vanhasta +linnanisännästä olleet siksi huolettavia, että hän lähetti siitä sanan +Flemingille itselleen. Marski puisteli viestin saatuaan epäillen +päätään, mietti kotvasen, mutta päätti sittenkin kohta palata Suomeen, +hänkin laivastonsa luo... Turun edustallapa sitten yhdyttänee... Hän +lähetti lähtökäskyn laivaansa, kaupunkiin majoitetulle miehistölleen +sekä Kaarina-rouvalle, jonka siis piti vuorokautta aikusemmin kuin +alkujaan oli sovittu katkasta yhtymisensä poikansa kanssa. + +Linnassa syntyi myös hälinää ja liikettä; marskilla oli vielä ennen +lähtöään erinäisiä asioita toimitettavana ja hän käski perheensä +odottaa lähtövalmiina, kunnes hän joutuisi. Siksi istuivat +Ebba-rouva ja Anna sinä aamupäivänä matkapuvuissaan naistenhuoneen +ikkunasyvennyksessä, josta näköala oli pihalle päin, katsellen kuinka +linnaväki siellä kiireissään juoksenteli edestakasin marskin asioilla. + +Yhtäkkiä siellä avautuu linnanportti selälleen ja ratsujoukko ajaa +pihalle. Ikkunassa olevat naiset vavahtavat, he tuntevat kohta nuo +kaksi aatelisherraa, jotka huovien keskessä ratsastavat. Toinen on jo +ikämies, kasvoiltaan kalpea, vaan ryhdiltään jäykkä, toinen on +hoikkanen nuorukainen, jonka kasvoista ja vartalosta kuvastuu katkera +suru. He laskeutuvat satulasta, seisattuvat pihalle: siinä on Kaarlo +Horn, vankilaan suljettavaksi saapuneena, ja hänen poikansa Henrik, +joka on lähtenyt saattamaan isäänsä tälle surulliselle matkalle. + +Yrjö Boije rientää heitä vastaanottamaan, tervehtii alakuloisesti ja +lähtee heitä saattamaan pihan perälle. Vanha Horn kävelee varmoin +askelin, ryhti suorana, vaan hänen poikansa askeleet tuntuvat +horjahtavilta. Raskas rautaovi narahtaa saranoillaan, Kaarlo Horn +kääntyy vielä poikansa puoleen, hyvästelee häntä hellästi, puhuu +muutamia sanoja ja astuu sitten pää pystössä sisään vankilaan, jonne +vartija hänet saattaa. Ovi suljetaan, -- raskasta näyttää Yrjö Boijen +olevan vääntää kiinni tuota lukkoa, -- ja nuori Henrik Kaarlonpoika jää +tuokioksi yksin seisomaan sen edustalle. Sitten hän kääntyy ja lähtee +kävelemään portille päin. Mutta kulkiessaan sen ikkunan ohi, josta Ebba +ja Anna Fleming tuota näytelmää seuraavat, osuu hän nostamaan maahan +vaipuneen katseensa ylös ... hän pysähtyy, hän hytkähtää, melkein +horjuu... Ja juosten kiirehtii hän siitä hevosensa luo, viskaupi +satulaan, painaa kannukset ratsun kylkiin ja karauttaa ulos portista. + +Kyyneleet ovat kierähtäneet molempain ikkunassa istuvain naisten +silmiin, he välttävät toistensa katseita ja Anna peittää kämmenellään +silmänsä, nojaten päätään käsivartta vasten. Hänellä tuntuu ahdistavan +rintaa, mieltä kaivaa soimaava tunne... Nuo repeytyneet Suomen +molempain ensimmäisten sukujen välit olisi hän ehkä voinut korjata, +olisi voinut lepyttää tuon karvaan katkeruuden, rakentaa sovinnon ja +rauhan, ja elää sen rauhan ylläpitäjänä hänelle alttiin, häntä +rakastavan nuorukaisen rinnalla. Vaan nyt: hän ei rakentanut rauhaa, +hän kiihotti nousevaa myrskyä, ärsytti koston vihasia valtoja. Hän ei +korjannut repeämiä, ei, hän tahtoi silpoa palasiksi kaikki, niistä +pirstaleista sitten luodakseen itselleen oman pienen onnensa... Oi, se +oli itsekästä, halpamaista, -- ja minne hän sen myrskyn mukana itsekin +vihdoin joutuneekaan...? Vaan hän ei ole voinut muuta, ei voi nytkään, +hänen täytyy seurata myrskyä... + +Kului hetkinen. Ebba-rouva virkkoi silloin hiljaa: + +-- Anna, paljo olisi toisin, jos vanhan Henrik Hornin tuumat olisivat +toteutuneet, jos sinä et olisi hyljännyt Suomen jaloimman suvun +kosintaa. + +Mutta Annan katseet olivat taas varmat ja piirteet tyyneet, kun hän +nostaen käden kasvoiltaan vastasi: + +-- Niin täti, vaan minä en ole voinut tehdä muuta, kuin minkä olen +tehnyt. + +Pitkään ja tutkivasti katsoi häntä silloin täti, puisteli epäillen +päätään ja matki melkein ankarasti: + +-- Et olet voinut ... ja mitä olet nyt voittanut? + +Vaan samassa tuli Klaus-herra sisään hattu päässä ja väljissä +ratsusaappaissa. Nähdessään naiset kyynelsilmäisinä, pysähtyi hän ja +kysyi tyytymättömänä: + +-- No, mitä nyt? + +Ebba-rouva nousi ja astui hänen luokseen: + +-- Klaus, ne sulkivat kumminkin Kaarlo Hornin tuonne, -- vankilaan. + +-- Sulkivatko jo ... niin, niin, se oli tarkotuskin ... eikä meillä nyt +ole aikaa siitä vetistelemään... Sulkivat sinne, -- no, miksi sitä +itket, Ebba, on kai parempi, että siellä on Kaarlo Horn, kuin että +siellä olisi Klaus Fleming? + +-- Parempi, niin, vaan miksi kumpanenkaan? + +-- Siksi, että meistä täytyi toisen kukistua. -- Ei, nyt laivaan ja +kiireesti. + +Rannassa, satamalaiturin partaalla, seisoi Flemingin perheen sinne +saapuessa Kaarina-rouva jo heittämässä viimeisiä jäähyväisiä pojalleen, +jonka kanssa hänen seurustelunsa oli käynyt niin lyhyeksi. Ne olivat +olleet nuo toista päivää kuin pieni ilon välähdys noiden herkkien, +tunteellisten, toisiaan niin kaihoavasti ikävöiväin ihmisten elämässä, +pikainen välähdys, joka nyt jo oli lopussa. Heidän oli taas erottava, +luultavasti ijäkseen. Kaarina kaivoi vielä taskustaan ne viimeiset +helmet ja kultakoristeet, jotka hänellä olivat säilyneet jälelle +suistuneen loistonsa ajoilta, ja antoi ne pojalleen, -- ne vähät rahat, +jotka hän Liuksialassa säästelemällä oli saanut kootuksi, oli hän jo +ennen tälle antanut. Pitihän pojan taas yksin ja mierona lähteä +vaeltamaan maailman kylmää, koditonta taivalta, maanpakolaisen ilotonta +vaellusta, jossa hän sai puutetta kärsiä, hänen hyväkseen oli sureva +äiti valmis uhraamaan kaikki... Ja taas he vaipuivat pitkään syleilyyn. + +Marski seisoi siinä vieressä ja antoi Yrjö Boijelle juuri viimeisiä +käskyjä, kuinka hänen piti huolellisesti vartioida Hornia, kunnes +kuningas saapuisi, sekä toimittaa Kustaa Eerikinpojan kohta taas +Vironmaalta takasin Saksaan. Sitten astui hän venheeseen, johon hänen +perheensä jo oli asettunut, istui siinä kärsimätönnä tuokion, odottaen +Kaarina-rouvaa, ja virkkoi sitten, kun tämä ei tuntunut irtautuvankaan +poikansa syleilystä, käskevästi: + +-- No, nyt se riittää, meillä on kiire Suomeen. + +Kuningatar nousi huoaten venheeseen ja yksin jäi kuninkaanpoika +kaihoovin katsein viittomaan rannalle. + +Amiraalilaivan keula kääntyi pohjoista kohden, purjeet pullistuivat ja +alus kiiti taas vinhaa vauhtia pois Viron rannalta, liian vinhaa sen +surevan äidin mielestä, jonka silmistä yhä hämärämmäksi häipyi rannalla +viittova olento, tuo yksinäinen, orpo ja turvaton... + +Illalla laski laiva jo Pikkalan lahteen, josta kajahti vastaan +kirveiden kalske ja sahojen järinä, miesjoukon veistäessä Flemingille +lisää laivastoa. Vasta siellä, laivasta noustaessa, huomasi Ebba-rouva, +että yksi matkueesta oli kateessa. Elina Finckeä ei löytynyt laivasta +mistään. Hän oli Räävelissäkin kulkenut omia teitään ja Ebba-rouva oli +luullut hänen istuvan laivassa jossakin kannen alle piiloutuneena, +haaveiluihinsa vaipuneena, kuten hänen tapansa oli. Kyseltiin: ei +kukaan ollut häntä nähnyt, hän oli jäänyt Rääveliin. Anna Fleming yksin +arvasi asian, mutta hänkään ei puhunut siitä mitään. Tavotelkoon +Elinakin onneaan, niin hän ajatteli, kun muut hätäilivät ja kyselivät, +tavotelkoon ja löytäköön, jos voi ja luokoon ehyeksi unelmainsa +kuvan, -- jos voi. Olihan hän itse yhtäläisessä asemassa ja soi +ystävättärelleen samaa, jota itselleen toivoi. + +Pikkalasta lähetettiin kyllä purjevene Rääveliin tiedustelemaan +kadonnutta neitosta, vaan häntä ei sieltä enää löytynyt. Hän oli +huvennut tietymättömiin, kadonnut pois samoihin aikoihin kuin Kustaa +Eerikinpoika, joka äitinsä lähdettyä oli Virosta matkustanut Saksaan. + +-- Kumma juttu, tuumi marski usein rouvalleen, vaan ei ehtinyt siihen +seikkaan sen enempää huomiota kiinnittää, -- hänellä oli taas suuremmat +kysymykset ratkaistavina. Pikkalaan palattuaan oli marski pian saanut +varmat tiedot, että Prinkkalan herran epäilykset olivat olleet turhat, +vaan tuo viesti terästi häntä kumminkin yhä tarmokkaammaksi +valmistamaan varustuksiaan. + +-- Vielä ei uskaltanut herttua liikahtaa, vaan sitä ei tiedä, millä +hetkellä hän lähtee purjehtimaan. Tulkoon! Täällä tulee pian tuntumaan +tuulta ja myrskyä; silmät auki nyt vain, jotta kohta keksitään, mistä +se alkaa, ja siihen heti isketään tuikea vastamyrsky, -- tulkoon, +tulkoon vain! + + + + +XIII. + +Myrsky vinkumassa. + + +Oikein oli Hieronymo syyskesällä 1596 ennustanut, kertoessaan +kirjeessään tytölleen, että ensi suksikelillä oli Suomessa myrsky +nouseva, jonka pauhu uhkaavana oli kajahtava Suomen mahtavan valtijan +kuuluville. Joulu oli käsissä ja jo oli etäältä, ikäänkuin kaukaisesta +metsästä, sen korkeimpain puiden latvoista, soinut syntyvän rajuilman +kumeaa kohinaa, vaikka se ääni vielä pysytteli siellä aroilla ja +louhikoissa. + +Myrskyä oli Turun linnassa pitkin syksyä odotettukin, odotettu sitä +lännestä päin, Ahvenanmeren puolelta. Ruotsissa oli näet herttua +ilmeisesti varustautunut toteuttaakseen uhkauksensa saapua asevoimalla +kukistamaan Klaus Flemingin vallan Suomessa, ja siksi oli Turun linnan +varustustöitä jatkettu myöhäseen syksyyn asti ja koottu sotaväkeä +leiriin Turun edustalle. Mutta syksy oli mennyt ja tullut talvi, +vakoojat olivat palanneet Ahvenanmaalta ilmoittaen, että Ruotsin +puolelta ei ollut talven kuluessa enää mitään hyökkäystä peljättävissä. +Silloin oli Flemingkin päästänyt laivastonsa, joka aina niihin asti oli +varuillaan saaristossa luovinut, talvisatamaan, antanut sotaväelle +loman talviharjoituksista ja itse päättänyt lähteä Viipuriin, johon +häntä tärkeät asiat kutsuivat. Venäjän kanssa toista vuotta sitten +tehdyn rauhan viimeinen ehto, Käkisalmen linnan luovuttaminen +tsaarille, oli näet nyt täytettävä ja marskin täytyi sitävarten itsensä +matkustaa Itä-Suomeen. Nyt juuri joulunaaton aatoksi oli matkapäivä +päätetty. + +Hiukan huolestuneena hän tälle matkalle hankkiusi, -- myrskyn enteitä +oli viime aikoina kuulunut sieltä ja täältä, Savossa olivat huovit ja +talonpojat tapelleet ja Pohjanmaalla oli niinikään rytistetty; vaan +marski arveli, että ainahan sitä sellaista pientä ryminää on, kyllä kai +huovit itse puolensa nytkin pitävät. Ja niin oli hän tänä aamuna +käskenyt vetää matkareet esiin ja niihin laitteli nyt aamuhämärän vielä +vallitessa Anna Fleming linnanpihalla matkaeväitä sedälleen ja hänen +seurueelleen, keskustellen siinä serkkunsa Olavin kanssa, joka oli +määrätty marskia seuraavain huovien päälliköksi ja siinä virassa +tarkasteli satuloita ja aseita. + +-- Entäpä jos täällä alkaa sota juuri teidän poissaollessa, virkkoi +Anna. -- Pohjanmaalla jo on kahakoittu. + +-- Eivät uskalla käydä ilmikapinaan. Kyllä kai herttuan yllyttäjät +siellä sitä varten parastaan ovat tehneet, vaan ole huoletta, ne +kahakat päättyvät kuin entisetkin: tapellaan päivä, saadaan selkään ja +taas ollaan kilttejä. + +-- Elä kehu, pohjolaiset ovat sitkeää väkeä. + +-- Ovat, vaan ovat kumminkin talonpoikia hekin, nuijapäitä, moukkia. + +-- Nepä ehkä juuri nuijia voivatkin. -- Vaan katso, kuinka kirkastuu +taivaanranta. + +Marski itsekin oli juuri laskeutunut alas linnanhuoneista ja hän, +samoin kuin kaikki muutkin pihalla olijat, huovit ja piijat, pysähtyi +äkkiä katsomaan sitä outoa valoa, joka taivaalta leimahti. Siitä, mistä +koillinen äsken oli kelmeästi sarastanut, paistoi nyt helakanpunerva +rusko, ikäänkuin kaukaisen tulipalon heijastus. Se paloi tuokion ajan +kirkkaasti ja uhkaavasti, koko talvinen luonto punerti sen valossa, +muurit, katot, lumipeittoiset vuorenrinteet näyttivät olevan kuin +tulessa. Huovit ja piijat huudahtivat peljästyneinä ja pakenivat +seinämille ja itse marski seisoi ällistyneenä, sanattomana sitä +katsellen. Valo leimahti vielä kerran, kelmeni vähitellen ja katosi. Ja +taas oli taivas harmaja ja hämärä, kalpeana näkyi sarastus sen +ranteelta. + +-- Se on veren ennettä, kuului pihalta säikähtyneitä huudahduksia. + +-- Se tietää tulta ja hävitystä. + +-- Se tietää Jumalan vihaa ja kostoa. + +-- Se ennustaa myrskyä ja rajuilmaa, nyt ei ole hyvä taipaleelle +lähteä. + +Näin selitti taikauskoinen kansa taivaan ilmeen, pelotellen itseään +vielä niillä ennustuksillaan, ja Anna, joka kalveten oli seisonut +rekeen nojaten, hoki hänkin itsekseen: myrskyä ja tulta ja verta! Vaan +niinkuin jäätyneenä paikalleen seisoi marski kauan yhdessä kohden, +saamatta silmiään irti tuolta jo kelmenneeltä taivaalta. Hän oli +taikauskoinen hänkin, kuten kaikki aikalaisensa, joksikin merkiksi +hänkään ei voinut olla tuota näkyä käsittämättä ja syvästi se häneen +oli vaikuttanut; hänenkin mielessään kajastivat nuo samat käsitteet, +joita hän ympärillään kuuli tulkittavan sanoiksi: verta, tulta, +hävitystä! Vaan mielensä jäntevyydellä tempasi hän itsensä tuosta +loihtuvallasta irti ja virkkoi tyyneesti, melkein pilkallisesti: + +-- Loruja, se on nousevan päivän kajastusta, -- siinä koko juttu! Siitä +tulee pakkaspäivä, pankaa vahvasti heiniä kallokkaisiinne, miehet. + +Ja ravistellen ruumistaan, ikäänkuin jo tuntien tuon pakkasen oireita, +käveli marski takasin sisälle, käskien miesten joutua murkinoimaan, +koska heti syötyä oli lähdettävä. + +Hetken kuluttua istui Flemingin perhe -- se oli, kuten tavallista, +monilukuinen perhe, koska siihen kuului paljo vieraita, etupäässä +Ruotsista tulleita pakolaisia -- linnan ruokahuoneessa aamiaispöydässä, +kun yhtäkkiä ovi lennähtää auki ja luminen airut työntyy sisälle, +kysellen marskia. Märäksi ajetulla hevosella on hän yötä myöten +karauttanut pohjoisesta päin, koska hänellä on tärkeitä viestejä +tuotavana Ulvilasta, Aksel Kurjelta, Anolan herralta, marskille. + +Äänettömyys vallitsee huoneessa. Marski nousee verkalleen pystöön ja +kysyy: + +-- Mitä viestejä? Kerro! + +-- Pojanmaan rahvas kapinassa, monituhansinen talonpoikaisjoukko +rientomarsseissa kulkemassa etelään päin, polttaen ja hävittäen, -- +niin kertoo airut hengästyneenä. + +Toisetkin karahtavat ruokapöydästä pystöön, miehet katselevat +neuvottomina toisiaan ja naiset rupeavat uikuttamaan; Anna yksin jää +istumaan paikoilleen, peittäen kämmenellään silmänsä. Vaan kylmänä ja +varmana virkkoo marski hetkisen kuluttua: + +-- Se alkaa siis sieltä, Pohjanmaalta, no, sen jo saatoimme arvatakin. +-- Olavi, laita leiriin sana, että tuhat ratsumiestä on tunnin perästä +valmiina nousemaan satulaan. -- Eikö Aksel Kurki ole lipullisellaan +marssinut talonpoikia vastaan? kysyy hän taas kääntyen airueen puoleen. + +-- Hän pelkää olevansa liian vähäväkinen ja aikoo odottaa Ulvilassa, +saadakseen täältä apua ja lähempiä käskyjä. + +-- Aikoo odottaa, matkii marski ikäänkuin epäillen ja rypistelee +kulmakarvojaan. -- Hm! Mistä teillä on tietonne, kuinka suuri on +talonpoikaisjoukko ja kuka sitä johtaa? + +-- Pakolaiset, jotka pohjoisista pitäjistä kauhun valtaamina ovat +saapuneet Ulvilaan, kertoivat kolmen Pohjanmaan pitäjän miesten olevan +liikkeellä, heitä on tuhansia suksimiehiä. Joukon johtajiksi mainittiin +kaksi talonpoikaa, Pentti Pouttu ja Martti Tommola, vaan sen +varsinaisena päällikkönä lienee kumminkin eräs herttuan ruotsalainen +kirjuri, joka on liikkunut Pohjanmaalla kansaa villitsemässä. + +-- Se on Birckholtz, se heittiö! huudahti marski nyt ensi kertaa +kiivastuen, ja hänen nyrkkinsä puristuivat kokoon. Sitten hän seisoi +hetkisen mietteissään, pää rintaa vasten vaipuneena, kunnes hän sen +siitä verkalleen kohotti ja virkkoi: -- Vai niin, sulla on, herttua, +siis todellakin ollut päätä sytyttää tuleen tämä rovio Suomen köyhän +kansan keskessä, -- polttaaksesi meidät siihen! Hyvä, me tulemme sen +rovion sammuttamaan verellä; mutta jos sen jälkeen ei koko laajalla +Pohjanmaalla ole jälellä muuta kuin kekäleitä ja hyytynyttä hurmetta, +niin vastaa siitä sinä Jumalan, kuninkaan ja kansan edessä, me teemme +vain velvollisuutemme. + +Ja tyyneesti kysyi hän taas airueelta: + +-- Turkuunko talonpojat tähtäävät? + +-- Niin, kuuluvat vannoneen, että repivät vaikka hampain alas tämän +linnan. Ja kaikki aateliskartanot he aikovat matkallaan polttaa, paitsi +Kankaisten ja Liuksialan kartanoita. + +-- Vai Kankaisten ja Liuksialan, -- miksi säästävät juuri +Liuksialankin? Mutta olkaa huoletta, niin kauas he eivät koskaan ehdi. +-- Lepää mies ja syö! + +Pari kierrosta käveli marski lattialla, pysähtyi sitten ja virkkoi: + +-- Minä huomaan, että tsaarin on pakko vieläkin hetkisen odottaa +Käkisalmea, minun täytyy itseni ensiksi lähteä tekemään puhdasta täällä +kotona. No, matkarekenipä toki on valmisna. + +Hetkisen vallitsi linnassa yleinen hälinä ja hämminki, vaan +varmalla, kovalla äänellä käski marski kaikkien rauhoittua ja antoi +kylmäverisesti linnaan jääville tarkat määräykset, mitä heidän on +tehtävä, varsinkin Prinkkalan herralle linnan vartioimisesta. Ja +ennenkuin ratsuväki vielä oli leiriltä saapunut, seisoi hän jo turkit +päällään maltitonna huoneessaan valmiina matkalle. Mutta sieltä se jo +ratsuväki Olavin johdolla saapuikin; marski laskeusi linnanpihalle sitä +vastaanottamaan ja tarkastamaan. Vaan hänen sitä tehdessään karauttaa +toiselta taholta, Hämeen tieltä, kaksi ratsastajaa hiestyneillä +hevosilla linnaan ja kysyvät hengästyneinä marskia. + +-- Tässä olen, mikä hätänä? + +-- Kapina maassa, talonpoikaisjoukkoja Pohjanmaalta ja Savosta tulvii +Hämeeseen, ryöstäen aatelistaloja, nostattaen kansaa. Sotapäälliköt +pyytävät kiireistä apua. + +Marski säpsähtää, kalpenee. + +-- Hä, kapina Hämeessäkin, kapina Savossa, kapina koko maassa? +Kertokaa! + +Liikahtamatta seisoo marski matkarekensä vieressä ja kuuntelee +palaviinsa ajaneiden airueiden viestejä. Huovit Pohjanmaalla ovat +tapetut tai hajotetut, pakolaisia syöksyy Hämeeseen joka taholta, +aateliskartanot palavat. Kapinallisten päälaumaa, Ilkkaisen johtamaa, +joka on tulossa Hämeenkankaan poikki, sanotaan olevan kymmenentuhatta +miestä, uusia parvia saapuu Savosta, kapinajoukko kasvaa joka päivä +sitä mukaan kuin etenee. Ja talonpoikain joukossa on myöskin Kustaa +Eerikinpoika mukana. + +Marski oli istahtanut reen laidalle, pannut kätensä ristiin rinnalleen +ja kuunnellut kertaakaan keskeyttämättä airueita. Hän alkoi nyt vasta +oikein oivaltaa koko sen myrskyn laajuutta ja voimaa, joka tuolta +kaukaa Pohjanmaalta oli lähtenyt, koko sen suunnitelman avaruutta, +jonka, siitä oli hän vakuutettu, Kaarlo-herttua Ruotsista oli pannut +vireille ja jonka tarkotus nähtävästi ensiksikin oli kerrassaan +kukistaa hänet, Klaus Flemingin, ja sitten... Pirullinen suunnitelma: +ärsytetyt pohjolaiset nostavat aseisiin koko sisäisen Suomen rahvaan, +joka sekin on kiukustunut ja kiusautunut, ja tämä lumivyörynä kasvava +rahvaanjoukko syöstään sitten eri ryhmissä Turkua vastaan, jonne +herttua meren auvettua kai itse laivastollaan saapuu. Tämä juoni on jo +meneillään: villiytyneen kansan intohimot ovat lasketut irti ja niitä +johtamassa on leppymättömän herttuan sitkeä tahto, -- siinä on edessä +taistelu elämästä ja kuolemasta. Siinä on kestettävä tai kaaduttava! + +Niitä Klaus-herra mietti, mutta hänen ajatuksensa takertuivat varsinkin +yhteen kohtaan, josta hän tuokion kuluttua uudelleen kysyi airueilta: + +-- Kustaa Eerikinpoikako mukana, sanotte te. Oletteko hänet nähnyt? + +-- Emme, vaan joukossa hän kuuluu kulkevan. + +Klaus epäili. Hänkö täällä kapinanjohtajana tuo hontelo uinailija, +jonka hän pari kuukautta sitten lähetti Saksaan ... silloin kuin +Fincken tytärkin hävisi hänen matkaansa...? Hä? Onko Kaarina-rouva +näissä vehkeissä osallisena... Liuksialaa ei aijota polttaa? Ja onko +herttua todellakin tehnyt niin uhkarohkean suunnitelman, että on +kutsunut Eerik-kuninkaan varjon avukseen, syötiksi, kuvaksi, +syöstäkseen hänet sitten taas takasin surkeuteensa, heti kun hän on +tehnyt tehtävänsä, raivannut maan valmiiksi, -- se olisi todentotta +vaarallista leikkiä! Mutta onhan tämä uhkapeliä kaikissa tapauksissa... + +Vielä tuokion seisoi marski reen perään nojautuneena ja hänen +ajatuksensa näyttivät tekevän voimakkaasti työtä. Mutta kun hän siitä +taas oikasihe suoraksi, oli hän jälleen entinen lujapiirteinen, +rautatahtoinen, tarmokas marski, sama heltymätön Suomen karhu kuin +ennenkin. Hän oli tehnyt päätöksensä: rahvaan kapina on kukistettava, +kukistettava nopeasti ja rutosti, ankaruudella ja julmuudella; syttynyt +tulipalo on joka kulmalta sammutettava, niin ettei kypenekään kykene +kytemään, kun herttua kevään tullen aikoo saapua sen satoja niittämään, +sammutettava koko maasta, vaikka siihen sitten vaadittakoonkin koko +kansan veri. Kevyttä sen päätöksen teko marskille ei ollut -- niin +paljo se vaati suomalaista verta! -- vaan siinä ei ollut muuta neuvoa. + +Kohta kutsui Klaus Fleming kaikki ratsu- ja jalkaväen päälliköt +luokseen ja antoi heille kaikille valmiit, varmat käskyt. + +-- Koko väkemme täytyy nyt lähteä liikkeelle, nopeissa päivämarsseissa +tulee meidän painua Hämeeseen tuota nuijajoukkoa vastaan, ja rutosti on +meidän siihen iskettävä, iskettävä varmasti ja syvästi. Kansa on +noussut kapinaan esivaltaa vastaan; sotaväen on tukahdutettava se +kapina ja itseään sekä herttuaa syyttäkööt talonpojat siitä, jos se +tapahtuu säälittä ja armotta! Miehet, meidän täytyy kohta olla +lähtövalmiit. + +Koko pääjoukon aikoi marski itse johtaa Hämeeseen, josta hän huomasi +vaarallisimman vihurin vingahtelevan, ainoastaan muutamia satoja +huoveja päätti hän Olavin johdolla lähettää Ulvilaan, Aksel Kurjelle +rohkasuksi ja avuksi. Kaikki kiireisesti annetut käskyt täytettiin +nopeasti ja säntillisesti, marskin päättäväisyys ja kylmäverisyys +vaikutti yleistä varmuutta ja tyyneyttä, -- jokainen totteli kokenutta +päällikköä eikä epäillyt mitään. + +Mutta ehtiessään näistä puuhista ylös omiin huoneisiinsa, näytti +marskista tuo mielenjäntevyys ja varmuus hetkeksi laukeavan ja hän +istahti melkein masentuneena työpöytänsä ääreen. Hän oli jo yli +kuudenkymmenen ikäinen ja isku kolahti tässä ankarasti iskun päälle. Ja +hänen mieltään karvasteli varsinkin tuota kapinoivaa kansaa +ajatellessaan: oliko hän todellakin kovuudellaan ja ankaruudellaan +ajanut sen tuollaiseen epätoivoon, olisiko hän voinut sitä hellemmin +kohdella, olisiko hän voinut tätä myrskyä välttää...? + +-- Mitä olisimmekaan voineet tehdä tuolla itsetietoisella, voimakkaalla +Pohjanmaan kansalla, jos sen olisimme pitäneet puolellamme, virkkoi hän +ääneensä Gröningille. -- Mutta nyt sen täytyy masentua! + +-- Eikö voi enää kansaa saada järkiinsä? + +-- Ei, se on tarttunut aseisiin, sen täytyy aseisiin hukkua. Sillä +muuten se voi tarttua aseisiin toisenkin kerran ja kolmannen, ellei +siltä isketä suonet tyhjiksi... Niin, se on julmaa, mutta se on +pakosta... + +Marski saneli muutamia kiireisiä kirjeitä, jotka olivat lähetettävät +kuninkaalle ja etäisempäin sotaväenosastojen päälliköille, antoi vielä +Gröningille joukon käskyjä ja meni sitten vaimonsa puheille. Naiset +istuivat siellä tyrmistyneinä saapuneista viesteistä, vaikkeivät vaaran +koko laajuutta voineetkaan arvostella. Vaan kun Ebba-rouva näki +miehensä tulevan jäähyväisille, silloin hän säikähti: Klaus oli tänä +aamuna ikäänkuin äkkiä vanhennut ja silmässä oli sellainen omituinen, +väsynyt, alakuloinen, melkein toivoton ilme, jota hän ei siinä koskaan +ennen ollut nähnyt. Ja oudoilta soivat hänen sanansakin ja ääni oli +harvinaisen pehmeä, kun hän virkkoi: + +-- Minä lähden nyt, Ebba, retkelle, joka oikeastaan kysyisi nuorempia +voimia, ja me emme tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Ehkä emme näe +toisiamme pitkään aikaan, ehkä on kotimme hajoitettu ja hävitetty, kun +palaan, ehkä en palaakaan... Kaikissa tapauksissa, ole aina Klaus +Flemingin puoliso, kuinka vaiheet kääntynevätkin. Meidän tekojamme +tahdotaan mustata, meidän aikeitamme tullaan tulkitsemaan väärin, meitä +syytetään monista rikoksista ja epärehellisistä tarkotuksista. Sinä +tiedät tekomme ja tarkoituksemme; jos sinulle tilaisuutta ja ikää +suodaan, käytä se paljastaaksesi panettelut ja puhdistaaksesi nimemme +ja opeta lapsillemme samaa. Opeta heitä hetken vaihteista välittämättä +pysymään uskollisina kuninkaalleen ja isänsä muistolle, opeta heitä +olemaan suomalaisia, -- niin oli heidän isänsä aina. Hyvästi, Ebba... + +Outoina läksivät tällaiset sanat Klaus Flemingin suusta, ne soivat +pahoilta ennustuksilta ja sulattivat Ebba-rouvan hillittömään itkuun. +Vaan reippaampana kävi Klaus Fleming hyvästelemään lapsiaan, jotka +eivät voineet käsittää syytä äitinsä kyyneleihin, -- lahtihan isä niin +usein matkoille ja olihan Eenokki ja huovit mukana. Hellästi heitä +Klaus syleili, kehotti Juhanaa, joka jo rupesi miehistymään, uutterasti +harjoittamaan tieteitä mestari Samuelin johdolla, jotta hän sitten pian +olisi kypsi aseharjoituksiin, ja tyttäriään käski näppärästi äitiään +auttamaan. Vaan kun hän sitten tuli Annan luo, hytkähti hän melkein +taaksepäin, sillä niin kummallinen, arka ja pelokas oli Annan katse, -- +tyttö näytti tahtovan vetäytyä syrjään koko tästä perhekohtauksesta. +Marskin mieleen iski äkkiä muutamia muistoja ... aivan äsken oli +mainittu Hieronymus Birckholtzin nimi ... oliko Annalla vielä yhteyttä +tuon salakiihottajan kanssa, oliko hänellä mitään tietoja näistä +tapauksista...? Mutta mitä hulluja, päätti marski samassa, sehän on +mahdotonta, muuten lie tyttö vähän pökerryksissään. Ja naurahtaen +epäilyksilleen syleili marski jäähyväisiksi Annaakin, joka vapisi kuin +lehti hänen käsivarsissaan. + +Vaan ratsujen kaviot tömisivät jo kuin kärsimättöminä linnan pihalla, +josta päällikköjen komentohuudot kajahtivat. Sinne täytyi jo marskin +rientää perheensä luota eikä saanut pehmeyttä eikä epävarmuutta näkyä +hänen piirteissään, kun hän väkensä eteen astui. Pikaisella, +tottuneella silmäyksellä hän tarkasti joukkonsa ja antoi sille käskyn +marssimaan. Itse hän istahti rekeensä, hän oli jo liian vanha +ratsastamaan. Vaan sillalla ajoi Olavi, joka oli Ulvilaan määrätty, +osastoineen hänen ohitseen. Hänet pysäytti marski vielä ja virkkoi: + +-- Sinä tiedät, Kurjilla on horjuva luonto, siihen elä luota, vaan +toimi itse. Ja toinen asia: koeta saada herttuan kirjuri vangiksi jos +millä keinoin, hän on paras todistuksemme siitä, että kapina on +herttuan sytyttämä. + +-- Olen häntä kerran ennen pyydystänyt, -- nyt hän ei luista +kynsistäni, kuten Hämeenlinnan edustalla. + +-- Niin, hän on tuottanut nimellemme paljo häpeää, tuo hänet elävänä +jos voit. + +-- Isä, minä olen myöskin Fleming. + +-- Oikein. Ja jos kaikki hyvin käy, kiirehdi pääjoukon luo, siellä +miehiä tarvitaan. + +Olavi karautti joukkoineen jään yli pohjoista valtatietä kohden ja +marski ajoi pääjoukkonsa jälestä Hämeen tielle. Ja linnan ikkunoista, +joista kyyneleiset katseet lähteviä seurasivat, ei kohta näkynyt +joukosta jälkiä muuta, kuin pehmeäksi tallattu talvitie, jota alkava +pakkastuisku jo rupesi tasottamaan. + +Äänetön hiljaisuus vallitsi linnassa; piha oli tyhjä, portit suljetut, +vartijat astelivat vakavina valleilla. Ja samanlainen surunvoittoinen +äänettömyys oli sisälläkin marskin huoneissa. Ebba-rouva istui +liikahtamatta ikkunan pielessä, lapsillekaan eivät leikit maistaneet ja +Anna, hän käveli levottomana, rauhattomana huoneesta huoneeseen, kuin +vainottu kauris, pysähtyi hetkeksi miettimään ja siirtyi taas muualle, +ikäänkuin etsien paikkaa, mihin kätkeä salaiset huolensa ja +rikollisilta tuntuvat toivomuksensa. + +Tämänpäiväiset tapaukset olivat taas panneet hänen mielensä kuin +kidutuslavalle. Myrsky, jota hän oli toivonut, oli puhennut, +nythän hän saattoi odottaa sen keskestä pelastuksensa hetkeä. Vaan hän +vavahti aina sitä ajatellessaan, ikäänkuin vielä tuntien setänsä +jäähyväissyleilyn; -- millaista onnea oli hän toivottanut tälle ja koko +lähtevälle sotajoukolle, miten jakoi hän perheensä, tätinsä ja +serkkujensa surut ja huolet...? Ei, ei, hän ei voinut puhtain tuntein +toivoa tuon ruhjovan myrskyn käyvän yli maan, -- ja kumminkin hänen +täytyi sitä toivoa... + +Levottomuutensa viskelemänä koetti Anna mieltään viihdyttääkseen ruveta +keskustelemaan nuorimman serkkunsa, herttaisen Heblan kanssa, vaan hän +sekaantui siinäkin puheissaan, jäi hajamielisenä sanattomaksi. + +-- Pelkäätkö sinäkin, kuten äiti, isälle jotakin pahaa tapahtuvan, +koska olet noin rauhaton, Anna? kysyi lapsi käyden entistään +surullisemmaksi. + +-- Niin, pelkään ... eikähän toisakseen ole syytä peljätä, onhan isä +niin voimakas ja mahtava. Mutta voi jos tietäisi, miten siellä käy! + +-- Niin, jos tietäisi ... jos me voisimme jotakin tehdä, voi, minä +ajaisin metsään nuo kaikki häijyt talonpojat. + +-- Ja heidän johtajat, niinkö? + +-- Niin, nuo ilkiöt. Mutta tiedätkö Anna, jos me oikein rukoileisimme, +että isä heidät voittaisi...? + +-- Rukoileisimme ... oi, ei, ei se auta... Anna melkein pakeni +serkkunsa luota pois ja koetti hakea yksinäistä, häiritsemätöntä +lymypaikkaa, jossa voisi käydä käräjiä ristiriitaisten tunteittensa +kanssa. Päivä oli kulunut iltapuoleen, pimeäksi oli käynyt talvinen +hämärä. Levotonna harhaillessaan oli Anna joutunut pieneen, pimeään +umpihuoneeseen, jota ei nykyjään käytetty mihinkään, ja istahtanut +sinne matalalle jakkaralle. Huone oli Katarina Jagellottaren entinen +yksityinen rukouskappeli ja jakkara oli vanhan alttarin jalusta, jota +ei vielä oltu korjattu pois. Siinä hän yksin pimeässä istui ja koetti +tyynnyttää mieltään, koetti rukoilla, että Jumala johtaisi kaikki niin, +kuin sen hän parhaaksi näki... Mutta hänen mielensä kapinoi tuotakin +rukousta vastaan... + +Silloin kuuli hän oven hiljaa avautuvan ja joku astui huoneeseen. +Tulijalla oli kynttilä kädessään, hän sytytti pienen lampun, joka +riippui alttarin yläpuolella, vanhan, jo mustuneen, mutta aikoinaan +nähtävästi kallisarvoisen jumalanäidin kuvan edessä, huomaamatta Annaa, +joka istui matalalla seinän vieressä. Se oli mestari Samuel, Samuel +Staben, lääketieteen ja filosofian tohtori, oppinut ja syväaatteinen +mies, joka uskonsa takia Ruotsista karkotettuna oleskeli täällä Turun +linnassa marskin vieraana, hänen kotilääkärinään ja hänen ainoan +poikansa opettajana. Hän oli harras katooliuskoinen ja tänne +hyljättyyn kappeliin hän lukutöittensä lomissa usein pistäysi +yksinäisyydessä polvistumaan jumalanäidin kuvan edessä. + +Ruvetessaan nytkin laskeutumaan polvilleen alttarin eteen huomasi hän +Annan siihen lyyhistyneenä. + +-- Mitä, lapseni, sinäkö täällä jumalanäidin jalkain juuressa? Onko hän +siis saanut harhailevan karitsan kuljetetuksi kotiin? + +Mestari Samuel, samoin kuin useat muut Ruotsista karkotetut +paavilaiset, sekä papit että maallikot, harjoitti hiljaisuudessa, mutta +sitä kiihkeämmin, katoolista käännytystointa Suomen protestanttisten +asukkaiden joukossa, ja oli hän Flemingin perheessäkin koettanut tehdä +parastaan, vaikka Ebba rouva, joka oli kasvatettu luteeriseen uskoon ja +samaan oppiin lapsiaankin kasvatteli, olikin sen kieltänyt, -- Klaus +itse ei näihin asioihin puuttunut. Mutta Anna ei, omien mietteidensä +valtaamana, kohta oikein käsittänyt tohtorin tarkoitusta, vaan vastasi +hiljaa huoahtaen: + +-- Oi, minä etsin lohdutusta, neuvoa, selvyyttä, ja siksi olen paennut +tänne yksinäisyyteen. + +-- Niin, etsi sitä täältä, tähän polvistu alttarille ja avaa sydämmesi, +silloin löydät tasapainon ja selvyyden. + +Vaan Anna katseli viisasta tohtoria tuokion ääneti ja hänen ajatuksensa +saivat omituisen suunnan ja muodon. Yhtäkkiä hän kysäsi: + +-- Kuulkaa tohtori! Jos omaiseni kaikki, vanhempani ja holhojani, ovat +luterilaisia, jos minua on tähän uskoon kasvatettu ja opetettu ja minun +siis oikeastaan pitäisi auttaa sen edistymistä, -- olisiko silloin +rikollista, jos toivoisin katoolisen uskon voittoa ja työskenteleisin +sen hyväksi? + +-- Ei suinkaan, se on päinvastoin velvollisuutesi, jos tämän uskonnon +totuuksia olet päässyt rakastamaan. + +Anna oli hetkisen vaiti. Sitten hän alkoi taas: + +-- Vaan jos omaiseni lähtevät taisteluun vaarallista vihollista +vastaan, taisteluun, joka on ratkaiseva onneksi tai turmioksi kaikkien +niiden, jotka ovat tehneet mulle hyvää, onko silloin rikollista, jos +toivon vihollisen voittavan? + +Mestari Samuel hymähti huomatessaan, miten oppimaton neitonen yritti +kietoa hänet, tottuneen väittelijän, dialektiseen soppeen. Vaan samassa +hän kävi vakavaksi ja kysyi: + +-- Ja miksi toivoisit vihollisen voittavan? + +-- Ei, en tiedä toivonko, vaan jos ... jos esimerkiksi olisin päässyt +mielistymään johonkin viholliseen? + +Oppinut tohtori puisteli päätään: + +-- Puhut mulle arvoituksia, tyttöni, mitenpä olisit päässyt +mielistymään johonkin nuijamiesten talonpoikaisjohtajista! Vaan huomaan +kaikesta, että sydämmessäsi riehuu joku taistelu eri tunteiden välillä, +joku velvollisuuksien ristiriita. En tahdo asiaasi udella, sellaisessa +taistelussa eivät syrjäisen neuvot auta. Polvistu alttarille, rukoile, +ano jumalanäidiltä selvitystä, hän sen sulle antaa. Polvistu, rukoile +yksin... + +Tohtori poistui varpaillaan ja Anna polvistui kuin käskystä alttarille, +rukoili, anoi jumalanäidin apua ja neuvoa. Ja hän lepäsi siinä kauan, +hartaasti rukoillen. Vaan hän ei löytänyt selvyyttä, ei tyydytystä, ja +hänen mielensä oli yhtä levoton, tunteensa yhtä ristiriitaiset, kun hän +illan yöksi vaihtuessa vihdoin poistui Katarina Jagellottaren +rukouskappelista ja laskeutui vuoteelleen. + +Hän oli väsynyt, hän nukkui kohta. Mutta kiihottunut mielikuvitus teki +unissakin työtä. Hän näki sulhonsa talvisessa metsässä hiihtävän +talonpoikaisjoukon etupäässä, voimakkaasti ponnistavan etelää kohden. +Vaan silloin ryntää aseellinen sotaväenosasto heitä vastaan, hän tuntee +siinä rautasen setänsä, joka kohottaa raskaan miekkansa, antaakseen +hänen sulholleen auttamattoman surmaiskun. Hän on itse olevinaan siinä +saapuvilla, hänen pitäisi juosta esiin, seisauttaa setänsä uhkaava +käsi, syrjäyttää isku, vaan hän ei voi, ei pääse paikaltaan +liikahtamaan... Ja raskas säilä laskeupi jo alaspäin... Anna parkasee, +herää, tuskan hiki otsallaan... + +Hän ei ollut enää epätietoisuudessa, mitä hänen tuli toivoa, hän pani +kätensä ristiin ja rukoili hiljaa: »Jumala, suojele sulhoani, hänelle +voitto anna, johdata perille myrsky! Sääli rakkauttani, Jumala, sen +takia olen jo niin paljo kärsinyt...» + + * * * * * + +Vaan linnasta lähtenyt sotaväki kulki eteenpäin nopeissa +rientomarsseissa. + +Sillävälin kuin Klaus Fleming itse johti hyvin varustettua ja +harjoitettua pääjoukkoaan itään päin, Huittisten pitäjän kautta +Pirkkalaa kohden, jossa talonpoikain päälauman luultiin yhtyneen, +puotteli Olavi Klaunpoika keveällä ratsuväellään pohjoista valtatietä +pitkin Ulvilaan päin, yhä kiirehtien, kuta enemmän taival katkesi. +Matkalla tuli näet vastaan kuormittain aatelisrouvia ja perheitä, joita +vietiin Turkuun hurjia talonpoikaisjoukkoja pakoon, ja nämä pakolaiset +kertoivat nuijajoukon jo olevan leirissä Ulvilan kirkolla, jossa Aksel +Kurki oli sen kanssa ruvennut neuvotteluihin. Ne viestit nuorta Olavia +epäilyttivät, hänen täytyi joutua perille, pakottamaan Kurjen selvään +peliin. Ja illalla myöhään jouluaattona Olavin huovilipullinen jo +kuurasena ja märkänä ehtikin Anolaan, Kurjen tilalle, johon tämä jo oli +omankin, komennossaan olevan, ratsuväkensä kerännyt. + +Klaus Fleming oli aavistanut oikein: talonpoikaisjohtajain tuumana oli +ollut koettaa houkutella Aksel Kurki väkineen nuijamiesten puolelle ja +siitä nyt neuvotteluja pidettiin, -- Anolassa oli parastaikaa +talonpoikain lähettiläitä. Kurki kertoi Olavi Klaunpojalle ryhtyneensä +näihin neuvotteluihin voittaakseen aikaa, pysäyttääkseen talonpojat ja +kootakseen lipullisensa, vaan tätä väliaikaa olivat pohjolaisetkin +omasta puolestaan käyttäneet hyväkseen, nostattaakseen Satakunnankin +talonpojat heidän retkeensä yhtymään. Eikä Olavi ollut Kurjesta varma: +Hän oli ainoastaan pakosta viime aikoina ruvennut Flemingin mieheksi; +oliko hän nyt todella miettinyt asettua talonpoikain etupäähän, +heidän avulla tullakseen Turkua piirittämään ja valloittamaan sen +Kaarlo-herttuaa varten, jossa tapauksessa Suomen käskynhaltijanvirka +herttuan ja kansan suosion nojalla olisi siirtynyt hänelle? Vai oliko +hän tehnyt talonpoikain kanssa kauppoja ainoastaan pelastaakseen oman +tilansa hävityksestä...? Miten tahansa, Olavin tulo katkasi nyt kaikki +ne kaupat. Vaan vieläkään ei Kurki tahtonut antautua ilmitappeluun, hän +tahtoi vielä tiedustella talonpoikain aikeita ja voimaa. + +Mutta nuori Olavi oli malttamaton ja paloi seikkailuintoa. Yön +maattuaan Anolassa läksi hän jo aikusin joulupäivän aamuna pimeän vielä +kestäessä pienen ratsujoukon seuraamana tarkastelemaan talonpoikain +leiriä ja hankkimaan tietoja heidän lukumäärästään. He ajoivat +valtatietä pitkin kirkolle päin. Vaan vähän oli nyt tänä jouluaamuna +rahvasta matkalla kirkolle, monet arvelivat kai varovimmaksi näinä +rauhattomina aikoina pysyä kotona, talotkin tien varrella olivat siitä +syystä pimeät ja ikäänkuin väettömät. Lähempänä kylää näkyi kumminkin +reki siellä, toinen täällä ajavan kirkolle päin, korkea tervassoihtu +vanhan tavan mukaan reen sepipuoleen pistettynä tietä valaisemaan, ja +kirkonmäen näkyviin saavuttuaan huomasivat ratsastajat jo tiheässä +tällaisia soihtuja ja kirkon vieressä kinoksessa paloi niitä jo suuri +rovio, -- siihen heittivät saapujat aina tervaksensa läjään. Näiden +liehuvain tulien valossa kuumotti ja häilyi kirkonmäellä mustia varjoja +ja etäämmälle metsänrintaan kuulivat ratsastajat puhetta ja äänten +surinaa. Väistyttyään hiukan syrjään tieltä pysäytti Olavi joukkonsa +siihen ja läksi itse parin miehen seuraamana jalan lähempää +tarkastamaan, mitä siellä mäellä tapahtui. Pimeän suojassa pääsivät he +aivan nuotion ympärille kertyneen väkijoukon keskelle. + +Kohta siinä Olavi älysi, mistä kysymys oli. Siellä toimittiin +vilkkaassa värväystyössä. Joukko nuijamiehiä ja heidän johtajiaan +koetti näet siellä yllyttää Ulvilan kirkkorahvasta nousemaan aseisiin +Kuitian Klaus-herran sortovaltaa vastaan, yhtymään heihin ja yhdessä +joukossa rientämään Turkua kohden. Siitä tarinoitiin yksityisestikin +pienissä parvissa, vaan muuan pohjolaisten johtajista oli noussut +kivelle tuohustulen partaalle ja piti siitä varsinaista puhetta +kansalle. Hän oli puettu talonpoikaispukuun, niinkuin muutkin, turkkiin +ja kallokkaisiin ja sompanen sauva oli hänellä kädessään. Vaan +tavallinen talonpoika hän nähtävästi siltä ei ollut, siksi olivat hänen +piirteensä liian hennot ja hänen liikkeensä liian vilkkaat ja hän mursi +ruotsinvoittoisesti suomenkieltä puhuessaan. Olavi katseli häntä +tuokion uteliaisuudella, mutta samassa hänessä muisto selveni ja hän +virkahti tovereilleen: + +-- Siinä on miehemme! + +Puhuja oli Hieronymus Birckholtz. Hän oli nyt vuosikauden tässä +ammatissa liikkunut Pohjanmaan kansan keskuudessa, oppinut sen kielen, +perehtynyt sen ajatustapoihin ja osasi kosketella rahvasta sen arimpiin +kohtiin. Yhä enemmän kansaa keräytyi hänen ympärilleen hänen puhuessaan +ja hyväksymishuutoja kuului aina vähän päästä. Hän huitoi käsillään ja +huusi: + +-- Onko aitoissanne varastoja, että jaksatte lapsinenne elää talven +yli? Onko teillä rukiit pantuna ensi kesäksi, onko teillä siementä +toukoviljaksi, onko teillä rahoja ruununveroihin? Ei, ei, vastaatte +te. No, millä aijotte sitten maksaa ne uudet verot, joita Kuitian +noki-Klaus myötään kirjoittaa ja joista hän ei koskaan tee tiliä +kuninkaalle? Niin, kyllä kai vouti ne teiltä sittenkin perii, viepi +keittokattilanne ja viimeisen hiehonne. Mutta millä te silloin ruokitte +marskin huoveja -- ja ne eivät ruokkoaan rästiksi jätä! + +Kuului nurinaa joukosta. Vaan puhuja lietsoi yhä virittämäänsä tulta: + +-- Hä, sanokaa, onko teillä mahdollisuutta päästä hengissä talven yli +ja maksaa voudille saatavansa? + +-- Ei, kirous ja kuolema, me emme tätä kestä, -- sellaisia ääniä rupesi +jo kuulumaan kirkkorahvaasta. + +-- Niin, mekään emme sitä enää kestäneet siellä Pohjanmaalla ja siksi +annoimme matkapassin voudeille ja huoveille ja lähdimme kysymään +oikeuttamme. Mutta Klaus-herralta emme saa oikeutta, emme helpotusta, +emme armoa, -- tyrmään hän valittajamme sulkee ja käskee ryttäriensä +kiskoa kahta hurjemmin. Ainoa, joka meitä voi auttaa, on Kaarlo-herttua +Ruotsissa, talonpoikain ystävä, kuningas Kustaan oma poika, -- hän on +luvannut hankkia meille oikeutta, hän on luvannut päästää meidät +linnaleiristä, hän vapauttaa meidät ryttäreistä, hän huojentaa veromme, +-- jos me nimittäin itsekin autamme itseämme. Mutta sitävarten on +Kuitian Klaun valta särjettävä, murrettava julmain, tylyjen herrain +mahti, noiden aatelisherrain, jotka meitä ruoskivat ja ryöstävät... + +-- Herrat helvettiin, tuleen aateliskartanot, hirteen huovit! -- niin +kiihkoili sekaan joku toinen nuijajoukon johtajista kansaa +karastakseen. + +-- Aateliskartanot jo palavat, Hämeessä on kymmenentuhatta talonpoikaa +kulkemassa Turkua kohden, ja me sinne syöksemme täältä rannan puolelta. +Eikä pidä olla puutetta saaliista, ei leivästä eikä lihasta, vaan +kullat ja hopeat kootaan aatelispesistä ja tuodaan kotiin, -- meiltähän +ne ovat ryöstetytkin. Yhtykää joukkoomme, ja yhtykää heti, tuurat ja +heinähangot aseiksi... + +-- Jo hitto, siihen leikkiin minäkin lähden! + +-- Ja minä, -- tässä on jo meidänkin aika päästä saaliinjaolle ja +syömään herrain ruokia...! + +Vaan toiset vielä epäilivät, varsinkin naiset olivat arkoja ja +varottelivat itkien miehiään ryhtymästä noihin hurjiin tuumiin, josta +vain uusia kärsimyksiä lähtee. Siinä väiteltiin hämärällä hangella +häilyväin tuohustulten valossa, kiisteltiin kiivaasti ja todisteltiin, +huudettiin akkoja vaikenemaan ja varoteltiin hurjastelevia nuoria +miehiä. Mutta puhuja kalliolta terästi vieläkin mielialaa: + +-- Yhtyköön joukkoomme kuka tahtoo, kuka haluaa, että herttua hänelle +verot helpottaa ja hankkii siemenjyviä, kellä tekee mieli Turun +linnasta tuoda talviruokiaan. Mutta kuka ei joukkoomme yhtyne, kuka +herrojen puolta pitänee, se syyttäköön itseään, jos hänenkin talonsa +höyrähtää tuleen, -- hakekoon sitten palovahinkoja Kuitian Klaulta, kun +tämä roikkuu hirressä Turun portilla... + +Olavi oli kuullut kylliksi, hän vetäysi miehineen syrjään väkijoukosta, +joka yhä kiivaampana jo vakuutteli lähtevänsä mukaan pohjolaisten +retkelle. Kirkonmäeltä laskeuduttuaan kiirehti Olavi miehineen +juoksujalassa metsän rintaan hevostensa luo. Kuohumaan oli tuo kohtaus +ja nuo yllytyspuheet panneet Olavin nuoren veren eikä häntä nyt olisi +mikään varovaisuus saanut palaamaan takasin Anolaan, kuuntelemaan +Kurjen kuhnailevia metkuja ja odottamaan, kunnes koko Satakunnankin +rahvas olisi kapinassa. Kiireesti komensi hän miehensä satulaan. Heitä +oli vain piiskuinen joukko, muttei ollut aseellisia nuijamiehiäkään +kirkonmäellä monta, rahvas oli aseetonta, pimeänpäässä se ei ollut +kykenevä mihinkään vastarintaan. Äkkiryntäys siis kirkonmäelle -- +nähdäänpä, kellä kirkkoväestä vielä tekee mieli Turkuun tulla! + +-- Ja tuo, joka kivellä saarnaa, on juuri pyydettävämme otus, se +nuoriin! Ja eteenpäin! + +Pyrynä karautti pieni ratsujoukko metsänrinnasta maantietä myöten +kirkonmäelle ja päästi sen rinteellä, keskelle rahvasjoukkoa +syöstessään, rämäkän huudon. Siinä syntyi tavaton sekasorto ja +hämminki. Huovit niskassa, ratsuväki kintereillämme, nyt on surma +käsissä! -- niin kiljasivat akat ja huudahtivat miehisetkin miehet. Ja +peljästyneet rahvaanjoukot juoksivat hätääntyneinä suksilleen, naiset +huusivat ja huppelehtivat kinoksessa, lankeillen hevosten jalkoihin; +siinä töykittiin, juostiin toistansa päällitse, sysäyttiin toisinaan +vastaan, -- pakoon, pakoon vain piti kaikkien päästä! Eikä ällistyneet +pohjolaisetkaan ehtineet ruveta vastarintaan, he eivät käsittäneet mitä +tapahtui ... oliko Kurki heidät pettänyt ... hekin typertyivät ja +koettivat lymyillen pelastua kirkkorahvaan pakoonsyöksyvissä joukoissa. +Vaan ratsumiehet iskivät kiinni niihin, joiden näkivät aseissa olevan, +seivästivät toisia ja toisia vangitsivat. + +Mutta Olavi Klaunpoika oli kohastaan porhaltanut kivellä seisojan +kimppuun, joka siitä vielä puhetta piti ja jonka hän hyvin tunsi +murtavasta suomenkielestään. Vikkelästi ojensi nuorukainen +keihäskärkisen sauvansa, vaan Olavin hevonen syöksi hänet samassa +kumoon kinokseen ja tuossa tuokiossa oli Olavi jo itse Hieronymon +kimpussa, karasten ilveksenä hänen kurkkuunsa. + +-- Nyt et livistäne kynsistäni ... tänne kalvosesi ... ne ovat +pihdeissä...! + +Olavi painoi polvellaan nuorukaista hartioista kinokseen ja sitoi hänen +kätensä lujasti, itsekseen sitä tehdessään jupisten: + +-- Hä, kuka se roikkuu hirressä Turun portin päällä...? + +Hieronymo tunsi olevansa avuton, hänen liittolaisensa, pohjolaiset, +olivat haihtuneet kuin akanat tuuleen hänestä välittämättä eikä +tervasrovion ääressä enää näkynyt ketään muuta kuin muutamia +ratsumiehiä, jotka nauraa hohotellen palasivat peljästynyttä +kirkkorahvasta takaa-ajamasta. Mutta hän ei tiennyt, kenen käsiin hän +oli joutunut ja kysyi siksi sitojaltaan: + +-- Ja kuka olet sinä ... miksi minut sidot...? + +-- Minä olen Fleming -- eikö tunnu se jo kouristani? + +Ja silloin Hieronymo huoahti raskaasti: + +-- Ab ungve leonem, -- niin, niin, kynsistäänhän se jalopeuran suku +tunnetaan. -- Siis lopussa sekin leikki! lisäsi hän hiljaa itsekseen. + +-- Lopussa se nyt on leikki! matki Olavi ivallisesti, nousten vankiaan +sitomasta. -- Heh, kellippäs siinä, et taida enää usutella rahvasta +Kuitian Klausta vastaan. + +Ja hän silmäili ylpeänä ympärilleen. Kirkonmäki oli autiona, rahvas oli +säikähtyneenä paennut aamupimeään metsään, josta kukin koetti +metsäteitä hiljaa hiipiä kotiinsa. Vaan pitäjän pappi kuului ajavan +kylätieltä kirkolle, saapui kai jumalanpalvelusta alottamaan; hän +pysäytti rekensä kirkon edustalle, katsoi kummissaan kirkkoon: se oli +typötyhjä. Hän astui mäelle, jossa kansan ennen kirkonmenoa aina oli +ollut tapana olla koossa kaupustelemassa ja tarinoimassa: sielläkin oli +nyt ainoastaan kymmenkunta ratsumiestä ja muutamia vankeja, joita +huovit parastaikaa sitoivat talutusköysiin. Ja ällistyneenä pappi +soperteli: + +-- Mi-missä on seurakunta? + +-- Seurakunta on juossut metsään, selitti Olavi, -- parasta kun menet +itse jälestä ja koetat sitä asettaa tyyneesti alallaan elämään, +esivaltaa vastaan kapinoimatta. Mutta meidän joukko eteenpäin. + +Ratsastajat viskausivat satulaan ja lähtivät ajamaan takaisin Anolaan +päin, vangit saivat köysiin sidottuina juosta perästä; ja yksin jäi +pappi autiolle kirkkomäelle ihmettelemään outoa jouluaamumessua. Mutta +rohkeana onnellisesta kaappauksestaan ja luottaen siihen pelkoon, jonka +hän kansan mieleen oli iskenyt, vaati Olavi nyt Aksel Kurkea heti +ratkaisevaan toimintaan ja tämä suostuikin vihdoin tekemään hyökkäyksen +nuijamiesten leiriä vastaan. Heidän johtajiaan oli nyt useita vankeina, +he olivat peljästyneet tuosta aamusesta kahakasta ja paikkakunnan +rahvas ei nyt enää uskaltanut heihin yhtyä, -- hetki oli siis +otollinen. Koko ratsuväellään ja Olavin osaston avustamana teki Kurki +hyökkäyksen pohjolaisten leiriä vastaan, josta nämä lyhyen, joskin +kiivaan ottelun jälkeen lähtivät pienissä joukoissa epäjärjestyksessä +eri tahoille pakoon. Kurki ajoi nuijajoukkoa takaa Pohjanmaan rajalle +saakka ja monet talonpojat saivat sillä pakomatkalla surmansa, joskin +useimmat suksillaan pääsivät pelastumaan sydänmaille. Talonpoikain +rannikkojoukko oli siten muutamissa päivissä kukistettu ja hajotettu, +sen suunnitelma oli tehty mitättömäksi. + +Vaan viitsimättä pitkälle ajaa takaa pakenevia talonpoikia, palasi +Olavi Klaunpoika miehineen Ulvilan kirkolle ja lähti sieltä viipymättä +viemään isälleen tätä iloista sanomaa sekä yhtymään miehineen marskin +pääjoukkoon. Vangitsemansa talonpoikaisjohtajat jätti hän Anolaan +Kurjen huostaan, vaan Hieronymon otti hän mukaansa, -- se oli liian +kallis otus tänne jäädäkseen, hän aikoi viedä herttuan kirjurin +mukanaan isänsä luo. Ja siksi sai Hieronymus Flemingin huovien lomassa +nyt ratsastaa nopeissa rientomarsseissa ja lumisia oijusteitä myöten +kaakkoa kohti, tietämättä itse minne. + +Mutta yhdenkin vangin kuljetus ja vartioiminen hidasti nopeaa +matkantekoa ja siksi päätti Olavi, kun hän miehineen ehti isänsä +omistamaan Yläneen kartanoon Yläneen pitäjässä, jättää vankinsa sinne +vartioittavaksi. Tähän syrjäiseen kartanoon Pyhäjärven rannalle, jonne +kulkijoita harvoin poikkesi, kätki hän vankinsa niin salaa, että hänen +omat huovinsakaan eivät tienneet, mihin mies oli joutunut. Yläneen +kartanoa hoiti marskille eräs hänen vanha palvelija eukkoneen ja näiden +käsiin uskoi hän vankinsa tarkoin tallennettavaksi, kunnes hän itse +tulisi hänet sieltä noutamaan. Itse valitsi hän Hieronymolle +vankityrmäksi pienen, melkein umpinaisen huoneen vanhassa, autiona +olevassa ränstyneessä päärakennuksessa, haetti siihen kuvon olkia +pahnoiksi, kytki vangin vitjoilla seinään ja lyötti puomin ovelle lukon +vahvikkeeksi. Ja jättäessään Hieronymon siihen makaamaan, virkkoi hän +pilkallisesti: + +-- No, nyt saat jäädä asumaan Flemingin kartanoon, olethan aina +pyrkinytkin Flemingin kotivävyksi. Olit ehkä nytkin matkalla viettämään +häitäsi serkkuni kanssa, -- no, nähdä hänetkin vielä saat, kun sinut +täältä Turkuun vien, hänet, jonka kavalasti raiskasit... Mutta siihen +asti suvainnee herra pysyä siivosti täällä. + +Ja kääntyen eukon puoleen, jonka toimeksi hän vangin vartioimisen +erityisesti jätti, virkkoi hän ankarasti: + +-- Akka, se muista, jos tämä mies täältä häviää, häviät sinäkin elävien +ilmoilta. + +Ja eukko ymmärsi, hän pani kätensä puuskaan ja vastasi: + +-- Hän pysyy. + +-- Siitä vastaat sinä ja miehesi. + +Suomatta joukolleen pitempää lepoa jatkoi Olavi yhtämittaa +ratsastustaan Hämeeseen päin. Vaan nuori hovijunkkari, herttuan +suosikki, äsken vielä niin virkeä ja reipas talonpoikain kiihottaja ja +johtaja, jäi yksin makaamaan kylmään, kosteaan soppeensa, jonne valokin +vain säästäin tunkeusi ylhäällä olevan ikkunakalvon kautta ja jossa +hänellä vuoteenaan oli tukko homehtuneita olkia. Siinä hän siis oli +tuomittu yksin päivänsä viettämään, näkemättä elävää olentoa muuta, +kuin tuon ilkeän, viirusilmäisen akan, joka kerran päivässä toi hänelle +vähän ruokaa ja vettä, ja joka aina lähtiessään niin varmasti salpasi +ovet. Siinä hän makasi ja mietti; aluksi oli hän matkan rasituksista +niin väsynytkin, että hän ei asemataan edes oikein voinut +arvostellakaan, vaan kun hän nukuttuaan heräsi siihen kurjuuteensa, +yritti hänen hilpeä luontonsa jo kokonaan lannistumaan. + +Näin katkerasti oli tämä viimeinen ja varminkin toivo hänet siis +pettänyt. Hän oli ponnistellut niin toimekkaasti tuon myrskyn +puhkeamista jouduttaakseen ja rohkeilla toiveilla, muita rohkasevalla +reippaudella, oli hän itse yhtynyt johtajaksi siihen joukkoon, jonka +ensimmäisenä piti ehtiä Turkua ahdistamaan. Niin varmaa hänestä oli +ollut, että Klaus Fleming, jota koko kansa vihasi eikä sotaväkikään +rakastanut, oli tähän myrskyyn suistuva, niin luonnolliselta oli +hänestä tuntunut, että hän tuon suuren lankeemuksen hävityksestä +korjaisi palkkansa, kuin kypsyneen hedelmän... Ja nyt! Hän ei ollut +ehtinyt olla myrskyssä mukanakaan, jo ennen sen alkua hän kaatui +pienessä vihurituulessa, kaatui toiveineen... Talonpoikain kesytön +lauma oli peljästynyt ja paennut, ja vaikka pääjoukon onni olisikin +parempi, oli hän itse kätketty, unhotettu vanki, tuomittu nääntymään +tähän lokeroon, taikka kuolemaan häpeällä hirsipuussa, -- sehän on +kapinankiihottajan varma palkka... Ja tyttö, joka Turussa häntä odotti +myrskyn keskestä, odotti hartaasti ja ikävällä...! Tosiaankin, siinä +oli vuosikautisten ponnistusten hedelmä... + +Mikähän oli näin muuttanut hänen entisen hyvän onnensa, sitä hän siinä +ihmetteli. Miksi oli hän, tuo entinen, iloinen veitikka, ollenkaan +antautunut näihin vaaroihin ja rasituksiin? Tuoko tyttö ... tuo, jota +hän ensiksi piloillaan hienosteli ja sitten marskin kiusaksi rupesi +omakseen vaatimaan ... tuoko tyttö hänet oli näin saattanut uhraamaan +hauskan, huolettoman elämänsä ... toivehikkaan tulevaisuutensa, +onnensa, vapautensa, henkensä, kaikki...? + +Jopa vierähti ensimmäisinä vankinaolon päivinä ja pitkinä, pimeinä öinä +jokunen kuuma kyynel salaa kostealle olkivuoteelle. Vaan sitten hän +tyyntyi, rupesi puhumaan itselleen järkeä. Mitäpä olikaan, kysyi hän +itseltään, hänen elämänsä näinä viime vuosina ollut muuta kuin +alituista kiertokulkua hirsipuun ympärillä, retkeä vaarasta vaaraan, +seikkailusta seikkailuun, aina vain onnensa varassa. Ja se onnensa oli +hänet näihin asti aina pelastanut ja auttanut ... ehkä se auttaa +vieläkin, auttaa varmaan. Niinkauan kuin henkeä on, on aina toivoa, +miksikäs onnen tähti hänet nyt juuri pettäisi...? + +Ja nuori junkkari tapasi jo taas jonkun iloisemman säveleen vanhoista +varastoistaan, vihelteli sitä ensiksi hiljaa ja sitten kovemmin, niin +että kajahti autio herraskartano, vaipui sekaan miettimään kohtalonsa +ynseyttä ja vihelteli taas. -- -- -- + +Vaan Olavi Klaunpoika, isänsä pienoiskuva, isänsä altis ihailija, +ratsasti, saatuaan kalliin vankinsa varmaan säilöön, tuiskun ja +pakkasen läpi pysähtelemättä Hämeeseen, pääleiriä kohden, ja läheni jo +vanhan vuoden viimeisenä päivänä Pirkkalan pitäjää, jonka leveiksi +poljetuilla talviteillä ehtimiseen eteensattuvat kuormastot, +ratsuväenosastot ja pakolaisjoukot osottivat, että oltiin sotaisen +leiripaikan seutuvilla. Pirkkalan kirkon tienoilla olivatkin jo +molemmat viholliset leirit vastakkain; talonpojat Nokiassa, marskin +joukot järven takana Pirkkalan kirkolla. Siinä selällä oli samana +päivänä tapahtunut kahakka; marski oli tehnyt hyökkäyksen talonpojan +leiriä vastaan, vaan huomannut sen vankemmaksi kuin oli luullutkaan ja +sen jälkeen ruvennut heidän kanssaan hieromaan sovintoa, saadakseen jos +mahdollista sodan verettömästi päättymään. Siksi vallitsi nyt aselepo +järven molemmilla rannoilla, ja Olavin saapuessa Pirkkalan kirkonkylän +taloihin makoili sotaväki siellä mukavasti pirteissä, ja päälliköt, eri +tahoilta kokoonrientäneet suomalaiset aatelisherrat, pitivät kokousta +pappilassa, nauttien terveydekseen, mitä talolla oli tarjottavana. +Heihin Olavi yhtyi, kertoen uteliaille kuulijoille talonpoikain +rannikkojoukon nopeasta kukistamisesta. + +Tämä sanoma rohkasi mieliä ja kiihotti toimintaan. Aina tulinen +Särkilahti huudahti kohta tovereilleen: + +-- Niin pitäisi meidänkin täällä toimia, rutosti ja rivakasti! +Talonpoikia täytyy säikyttää, silloin he hölmöstyvät ja ovat hukassa. + +-- Se olisi sitäkin tarpeellisempaa, kun kapinan laineet vyöryvät +vastaamme sekä Savosta että Hämeestä, joten pohjalaisista olisi ensiksi +selville päästävä, toisti Abraham Melkiorinpoika, joka, Pohjanmaalta +myrskyä paennut vouti, nyt oli puuhakkaimpia miehiä marskin leirissä. + +-- Vaan marskillapa on toiset tuumat, hän tahtoo saada talonpojat +sovinnolla palaamaan, hän vaatii ainoastaan heidän päällikkönsä; siitä +olimme äsken Nokiassa neuvottelemassa, ehkäpä talonpojat siihen +suostuvatkin. + +Niin puhui vanha Laukon herra, Knuutti Kurki, joka, oltuaan jo väkineen +nuijalaumaa paossa, sittemmin oli yhtynyt marskin sotajoukkoon. + +-- Siitä ei tule mitään, eikä Klaus Fleming sitä tosissaan aijokaan, +hän tahtoo vain saada selville, onko Kustaa Eerikinpoika todellakin +nuijamiesten joukossa, vakuutti Särkilahti tietävästi. Ja keskustelu +kääntyi nyt taas tuohon jännittävään kysymykseen, oliko Erik XIV:n +poika kapinajoukossa vai eikö. + +Sitkeä, monipäinen, yhä uudistuva huhu tiesi näet vieläkin aina +vain kertoa, että Kustaa Eerikinpoika, vaikkakin valepukeisena, +oleskeli talonpoikain leirissä Nokialla. Hänen yhtymisestään +talonpoikaisjoukkoon kerrottiin useita toisintoja. Toiset arvelivat, +että Kaarlo-herttua muka jo edellisenä syksynä oli salaa tuottanut +hänet Danzigista Ruotsiin ja sitten lähettänyt hänet Länsipohjan kautta +Pohjanmaalle. Vaan toiset tiesivät maanpakolaisen kuninkaanpojan, +saatuaan jonkun naisen kautta viestejä Suomen rahvaan kapina-aikeista, +Viron ja Viipurin kautta saapuneen Savoon. Mutta kukaan ei ollut häntä +nähnyt ja vangiksi otetuilta talonpojiltakin oli saatu varsin +ristiriitaisia tietoja. + +Marski oli silloin päättänyt ottaa asiasta varman selon, -- se oli +hänestä hyvinkin tärkeää. Jos näet Kustaa Eerikinpoika oli +nuijajoukossa, oli kapinalla aivan toisenlainen, paljo laajempi +merkitys, silloinhan se ei enää ollut rahvaan kapinaa yksityistä +kuninkaan virkamiestä vastaan, vaan vehkeilevän puolueen yritys +syrjäyttää Juhana-kuninkaan suku valtaistuimelta ja nostaa sinne +toinen, Eerikin suku, tai -- Kaarlo-herttua. Jos talonpoikajoukko +ominpäin kapinoi, oli se hajotettava ja rangaistava, jos kapinalla oli +valtiollisia mullistusaikeita, oli hänen tärkeintä saada johtaja +käsiinsä, -- siihenhän kapina silloin päättyisikin. Juuri siksi oli +Klaus rauhanehdoksi pohjolaisille määrännyt, -- luvaten heille vapauden +linnaleiristä --, että he jättäisivät johtajansa hänen käsiinsä. Vaan +sitä ennen hän tahtoi saada varmuuden, oliko hänellä tuosta hinnasta +todella mitään voitettavana. + +-- Mutta missä on isäni, missä? kysyi Olavi innolla, kun ei marskia +alkanut kuulua herrojen kokoukseen. + +-- Hän lähti äsken ajamaan Liuksialaan, puhuttelemaan Kaarina-rouvaa ja +kyselemään Kustaa Eerikinpojasta, -- kelläpä hänestä varmemmat tiedot +olisi, kuin itse äidillä. + +-- Lähti itse sinne? + +-- Niin, hän tahtoo saada asiasta varmuuden, -- ottaa kai rouvan +lujille. + +Olavi päätti silloin heti lähteä isänsä jälestä Liuksialaan, -- hänellä +oli juuri varmat tiedot tuosta asiasta, jota hänen isänsä niin +hartaasti tiedusteli. + +Hävityksen jälkiä näkyi kaikkialla tällä matkalla. Poltettuja +aateliskartanoita, ryöstettyjä sotilasasuntoja tien varsilla, tiellä +särkyneitä valjaita, rekiä ja tavara-arkkuja, joita pakenijat siihen +olivat jättäneet, kun hädissään ja kiireissään olivat painuneet +eteläänpäin. Aatelisten perheet ja muut herrasväet olivat äsken koko +Hämeestä paenneet Hämeenlinnaan, sen muurien turviin, heidän miestensä +rientäessä aseissa yhtymään sotajoukkoon. Koko Hämekin oli näet jo +kiehumustilassa, senkin rahvas kohottelihe kapinaan. Mutta Liuksialasta +eivät olleet väet paenneet, Kaarina-rouva oli turvallisesti jäänyt +kartanoonsa, hän oli saanut nuijamiehiltä varmat viestit, että häneen +ja hänen omaisuuteensa ei ole kukaan uskaltava koskea. + +Marski oli saapunut Liuksialaan vasta vähää ennen kuin hänen poikansa. +Hän oli matkapuvussaan, turkeissa ja kallokkaissa, astunut suoraan ja +ankarana Kaarina-rouvan eteen ja kysynyt: + +-- Missä on poikanne, Kaarina Maunontytär? Mitä tiedätte hänestä? + +Rouva oli säpsähtänyt ja kalvennut. + +-- Poikani, se onneton, onko hän sitten todellakin näissä kauheissa +meteleissä mukana? Onko hän täällä? + +-- Siitäpä on kysymys, kuka sen paremmin voisi tietää kuin te. +Tunnustakaa! -- Marskin ääni jyrisi uhkaavana. -- Viisaasti teette, jos +ilmoitatte kohta kaikki, kaikki mitä tiedätte. Minä en enää tahtoisi +kuljettaa kuningas Eerikin puolisoa vankilaan. + +Itkien vakuutti rouva täydellisen tietämättömyytensä. Hän ei ollut +saanut pojaltaan mitään viestejä, sittenkuin he kesällä olivat +tavanneet toisensa Räävelissä. Huhuna oli hän kuullut, että hänen +poikansa sanottiin olevan kapinajoukossa, vaan ei sitä uskonut. + +-- Se on mahdotonta, hän on siksi liian heikko, liian horjuva ja +päättämätön. + +-- Niin minustakin, todisti marski hieman pilkallisesti, vaan kävi taas +vakavammaksi. -- Mutta sittenkin, voisihan olla mahdollisuuksia... Te +ette siis ole täällä nähnyt poikaanne? + +-- En, en koskaan. + +-- Ettekä tiedä huhujen syntymisestäkään mitään? + +-- En mitään. + +Marski oli jo rauhottunut, mutta vieläkin eräs epäilys kalvoi hänen +mieltään. Hän astui Liuksialan rouvan eteen ja virkkoi: + +-- Ja sittenkin tiedätte jotakin. Minä autan muistoanne. Kun me +palattiin Räävelistä poikaanne tapaamasta, jäi sinne eräs nuori +neitonen, joka ei ole vieläkään kotiinsa palannut. Mitävarten jäi hän +sinne? + +Kuningatar joutui hämilleen, tuota kysymystä hän ei ollut odottanut. +Hänellä oli kyllä tieto Elinan rohkeista aikeista ja unelmista, -- +tyttö ei ollut malttanut olla niistä hänelle kertomatta --, eikä hän +ollut hennonut eikä tahtonutkaan niitä vastustaa. Mutta hän ei ollut +uskonut, että kukaan muu olisi niistä mitään aavistanut, ja siksi +marskin kysymys häntä pelotti. + +-- Niin, minä tiedän sen. Hän on haaveksiva tyttö, hän aikoi uhrautua +sairaloiselle pojalleni hoitajattareksi, tahtoi viihdyttää hänen +kaihojaan ja rohkaista hänen lannistunutta mieltään. + +-- Ja taivuttaa hänet tulemaan Suomeen, jossa kapinan kiihko kansassa +kiehui, -- eikö niin? + +Kaarina-rouva huoahti: + +-- Niin, hänellä oli suuria unelmia, uhkarohkeita haavekuvia, mutta, te +tiedätte sen, -- turhia unelmia. Heikko poikani ei rohkeneisi käydä +niitä toteuttamaan, vaikkapa hänellä olisi voimakkaampikin tuki, kuin +yksinäinen, köyhä, haaveileva tyttö. + +Marski oli käynyt miettiväksi, käveli pari kierrosta lattialla ja +puisti päätään epäilevästi: + +-- Puhutte ehkä totta; jos poikanne olisi täällä, olisi hän +voimakkaamman avulla tänne saatu. Mutta sittenkin ... tuo sitkeä huhu, +josta kapinoitsijat elävät ... ei, minun täytyy saada varmuus: onko +Kustaa Eerikinpoika täällä vai eikö? + +Sillä hetkellä astui Olavi Klaunpoika huoneeseen, käveli suoraan isänsä +luo ja ojensi hänelle erään paperin. Marski katsoi kummastuen +poikaansa, silmäili paperia ja luki puoliääneen: + + »... Teidän ruhtinaallisen armonne lie huvittava kuulla, että + sekä kapinaväessä että yleensä koko maassa kerrotaan suurella + varmuudella Kustaa Eerikinpojan olevan talonpoikain joukossa, + heidän johtajiaan. Mistä juttu on alkunsa saanut, sitä en tiedä, + vaan innokkaasti olemme me puolestamme sitä levitelleet, koska + se kiihottaa talonpoikain rohkeutta ja vaikuttaa huolettavasti + vastustajiin. Mutta juttu on tietysti aivan perätön, teidän + ruhtinaallinen armonne tietää, että Kustaa Eerikinpoika ei ole + Suomessa...» + +-- Mistä sinulla on tämä kirje, kysyi marski pojaltaan, kirjeen +luettuaan. + +-- Hieronymus Birckholtzin taskusta, -- tuossa on hänen nimensä alla. +Kirje on tarkotettu Södermanlannin herttualle, mutta jäi lähettämättä. + +-- Birckholtzilta, mutta sitten siihen voi luottaa. Milloin olet hänen +taskussaan käynyt, Olavi? + +-- Kuusi päivää sitten Ulvilan kirkolla. + +-- Hän on vankina, niinkö, missä? + +-- Yläneen kartanossa. + +-- Ja talonpoikain rannikkojoukko? + +-- Hajotettu, kukistettu; Aksel Kurki on ajamassa sen tähteitä +Pohjanmaalle. + +Innostuneena astui marski askeleen lähemmäs, huudahtaen: + +-- Hei, Olavi, sinussa on Flemingin verta, sinä ansaitset kantaa +nimeni. Ja Birckholtz, onko hän varmassa tallessa? + +-- Varmassa. + +Klaus Fleming seisoi hetkisen sanaa puhumatta, mutta hänen äsken vielä +ankarat, huolestuneet kasvonsa sulivat iloiseen, tyytyväiseen, +puolittain ilkkuvaan hymyyn. Hän kääntyi Kaarina-rouvan puoleen ja +virkkoi: + +-- Kiittäkää onneanne, rouva, poikanne ei ole Suomessa, muuten hän +olisi tuottanut suuria ikävyyksiä sekä teille että meille. Meidän +uinaileva, maanpakolaisia prinssejä haaveksiva sukulaisemme, Elina +Fincke, on todellakin haaveksinut turhaan, -- onneksi hänellekin! + +Ja marski vetäsi vyön, jonka hän äsken puhuessaan oli irrottanut, taas +kiinteämmin turkkinsa ympärille, pujotti lammasnahkaiset rukkaset +käsiinsä ja lausui: + +-- Me voimme lähteä, Olavi, -- jääkää hyvästi armollinen rouva! Vyyhti +rupee selvenemään. Myrsky vinkuu, vaan vinkuu turhaan, nyt vain sitä +asettamaan. + +Nyt ei enää neuvotella, ei tingitä eikä lupailla, -- nyt tapellaan! + +Marski istahti rekeen, Olavi ratsasti hänen rinnallaan, saattojoukko +seurasi perästä ja kiireesti niin painettiin takasin Pirkkalan kirkolle +päin. Iltayö oli pimeä ja kylmä, revontulia vain liekihti taivaalla. +Tunti oli niin ajettu, kun marski virkkoi pojalleen: + +-- Muistatko tuota tulen hohdetta, joka tässä aatonaattona leimahti +taivaalla, kun me teimme Turusta lähtöä Viipuriin? Sen sanottiin +tietävän tulta ja verta, -- se tiesikin todella tulta ja verta. Vielä +tänä yönä hyökkäämme me Nokialle. + + + + +XIV. + +Pakolaiset. + + +Joka aamupäivä, kierroksen tehtyään Turun linnan varustuksilla ja +vartiopaikoissa, kiipeää vanha Prinkkalan herra Ebba-rouvan huoneisiin +ja jää sinne tunnin ajaksi istumaan, kertoen päivän kuulumisia, noita +jännittäviä ja huolettavia, ja juoden haarikon kuumaa, vankkaa olutta, +-- kaksi haarikkoa, jos kuulumiset ovat oikein hyviä. Oluttaan +odotellessaan virkkoo silloin Prinkkalan poika tavallisesti: + +-- Peijakkaan pakkastalvi tämä nykynen talvi! Ja hän ravistelee +ruumistaan, siten hienosti viitaten, että se kuuma olut saisi tulla +keittiöstä heti. + +-- Niin, ajatellappa silloin niitä, joiden täytyy tämmöisillä säillä +retkeillä siellä autioilla erämailla vihamielisen kansan keskuudessa, +huoahtaa rouva vastaan. + +-- No, niillä on toki siellä ruumiinliikettä sekaan, aina kun tappelu +syntyy, ja tarvittaessa sytyttävät he lämpimikseen aimo nuotion, -- +joukon kapinallisten taloja! + +Ebba-rouva pui sormeaan närkästyneen näköisenä pilapuheiselle +vanhukselle: + +-- Hannu Eerikinpoika, hyi, kuka laskee leikkiä noin vakavista +asioista! -- Mutta katsoppas Anna, missä se olut viipyy. + +Prinkkalan herra saa oluensa, juo sen pitkissä kulauksissa. Ja nyt +vasta tekee Ebba-rouva sen kysymyksensä, joka koko ajan on kuumana +poltellut hänen kielellään: + +-- No, mitä kuuluu taistelutantereelta, onko saapunut mitään viestejä +sitten eilisen? + +Silloin vanha linnanisäntä kertoo kaikki ne uudet uutiset, joita +taistelupaikoilta on kuulunut, joko saapuneilta airueilta tai +pakolaisilta, taikkapa vain kulkevina huhuina. Ebba-rouva ja Anna, +jotka istuvat ikkunasyvennyksessä käsitöittensä ääressä, antavat +neuleiden vaipua syliin ja kuuntelevat toinen toistaan suuremmalla +jännityksellä kertomuksia noista vaihtelevista tapauksista, joista tämä +talvi on ollut niin rikas. + +Myrsky on käynyt yli Suomenmaan, tärisyttävänä ja yhä uusiutuvana, +laskeutunut pohjoisesta ja idästä sisäiseen Suomeen, riehunut siellä +kovimmillaan, talttunut ja virinnyt, vetäytynyt laidoille ja +syöksähtänyt taas keskemmäs. Siten olivat uutiset olleet Ebba-rouvalle +vuoroin rohkaisevia, vuoroin masentavia ja pelvolla ja tuskalla oli hän +joka päivä odottanut Prinkkalan herran saapumista. Eikä ollut Anna +Flemingin mieli suinkaan ollut vähemmässä jännityksessä, vaikka hänen +täytyi salata huolensa ja levottomuutensa. Mutta omituinen oli noiden +saapuneiden viestien vaikutus ollut näihin molempiin odottaviin +naisiin: Se, mikä rohkasi Ebba-rouvan mieltä ja vahvisti hänen +luottamustaan, se oli Annan mieltä masentanut ja riistänyt häneltä +palan palalta hänen toiveitaan; ja jos taas joku uutinen oli Annan +toiveita rohkaissut, oli se Ebba-rouvalta vienyt rauhan ja unen. Mutta +enimmät uutiset olivat kumminkin olleet Ebba-rouvalle mieleiset ja +hiertäneet Annan unelmat ohkasiksi ja ontoiksi, -- useampana päivänä +oli Prinkkalan herra saanut kaksi haarikkoa kuumaa olutta. Ensiksikin +oli jo, muuatta viikkoa sotajoukon lähdettyä Turusta, saapunut +Ulvilasta tieto talonpoikain rannikkojoukon palauttamisesta ja +hajoittamisesta. Se oli Turun linnassa oleville ollut iso lohdutus, +sillä olihan juuri tämä joukko ensimmäisenä linnaa uhannut. Vaan Anna, +joka tiesi sulhonsa juuri tuossa joukossa kulkeneen, oli huolestuneena +kysynyt itseltään: Mihin joutui noutajani, kaatuiko vai pakeni? Mutta +hän ei saanut mitään vastausta, Hieronymon kohtaloa ei linnassa +tunnettu eikä siitä puhuttu. + +Kohta uudella vuodella oli Ebba saanut toisen ilosanoman, tällä kertaa +Pirkkalasta: marski oli ratkaisevasti voittanut kapinoitsijain +pääjoukon Nokialla ja ajanut nuijamiesten sirotetut tähteet +Hämeenkankaan yli kotiinsa. Anna oli silloin kalveten ja yhä +huolestuneempana vetäytynyt varjoon istumaan ja hänen sydämmensä oli +ruvennut valtaamaan kylmä toivottomuus. Vaan Prinkkalan herra joi +tänään kolme haarikkaa olutta ja söi päivällisensä Ebba-rouvan +pöydässä. + +Sitten seuraavina viikkoina saapui sisämaasta vähäväliä tietoja uusien +kapinain syttymisestä Savossa ja Hämeessä ja aina hiukkasta niiden +jälessä toisia, jotka kertoivat näiden kapinayritysten verisestä +kukistamisesta. Monipäisenä ja turmiota syösten nousi nuijakapina Klaus +Flemingiä vastaan, vaan aina missä pää uhkaavana kohosi, siellä löivät +marskin huovit sen armotta maahan, joten jälelle jäi verinen jälki. + +Helmikuulla vihdoin saapui Turkuun tietoja pohjolaisten uudesta +kapinasta, tuosta yleisestä, vaarallisesta, hurjistuneesta; marskin, +jota jo oli alettu odottaa kotiin, oli täytynyt suin päin kiirehtiä +sinne kauas Pohjanmaalle tätä koston kuohua asettamaan, ja pitkän ajan +vallitsi sen jälkeen uhkaava äänettömyys. Nämä seikat taas Ebba-rouvaa +pahasti huolettivat: moiselle vaivaloiselle matkalle, kauas tuon +ärtyneen kansan keskuuteen, kiihotetun noitajoukon loukkuihin, oli +Klaun siis täytynyt lähteä vanhalla ijällään ... hän ei odottanut siitä +retkestä mitään hyvää. Vaan Annassa virkistyi toivon sammuva kipinä: +onko Hieronymo nyt siellä uusia myrskyjä lietsomassa, saako hän ne +vielä voimakkaiksi ja voittoisiksi...? + +Ne niukat kuulumiset, joita näihin saakka oli saapunut Pohjanmaan +viimeisistä tapahtumista, eivät kumminkaan olleet omiaan Annan +vironneita toiveita vahvistamaan. Varmoja tietoja ei tosin ollut +tullut, vaan humuna oli kulkenut huhuja verisistä tappeluista, +joukkomurhista, hävityksistä, paloista ... epätietoista vielä oli, +mihin huhuun sai luottaa, mihin ei, vaan yleensä nämä kulkupuheet +kaikki olivat tietäneet talonpoikain tappioista, nuijajoukon tuhosta ja +häviöstä ja Flemingin säälimättömästä kostosta. + +Näistä seikoista olisivat Ebba-rouva ja Anna nyt tänäänkin, eräänä +kylmänkirkkaana maaliskuun päivänä 1597, niin hartaasti tahtoneet +kuulla lähempiä tietoja, vaan Prinkkalan herra ei osannut kertoa paljo +mitään varmaa. + +Ei ollut viikkokauteen saapunut viestejä marskilta eikä ollut kaikkiin +kulkupuheisiin uskomista. + +-- Ettekö sitten tiedä minkäänlaista uutta? kysyi Ebba-rouva pettyneenä +ja kärsimätönnä. + +-- En sanaksi asti. Johan pari päivää sitten kerroin, että Ilmajoella +on ollut suuri tappelu, jossa paljo talonpoikia on kaatunut, mutta sitä +en vieläkään tiedä, onko tämä taistelu ollut ratkaiseva ja onko koko +retki siihen päättynyt. + +-- Mutta miehestäni, ettekö hänestä tiedä mitään. Missä hän on, onko +hän tervennä vai sairaana? + +-- Tervennä kai. Viimeiset kuulumiset hänestä kertoivat, että hän +poltatti Kyrön pappilan, rangaistakseen pappia, joka oli ollut +kapinoitsijain puolella. Useita nuijamiesten johtajia hän siellä myös +hirtätti. + +-- Poltatti ja hirtätti ... ettekö tiedä muuta kuin noita +kauhistuksia ... ei, tänään ette saa toista haarikkaa olutta. + +Olisihan Prinkkalan herra tiennyt yhtä ja toista muutakin, jota lentävä +maine jo Turun seuduilla kauhulla kuljetti mökistä mökkiin ja suusta +suuhun, kertomuksia nuijakapinan verisistä vaiheista. Vapisuttaen ja +peljättäen kulki näet maassa kuvauksia myrskyn riehunnasta ja +tuhotöistä. Veritöitä olivat sekä kapinoitsijat että kapinan kukistajat +harjoittaneet. Avantoihin olivat talonpojat upotelleet vangittuja +huoveja ja aateliskartanoissa raa'asti raiskanneet turvatonta väkeä. +Vaan huovien kosto oli ollut vielä julmempaa. Juuri Kyröstä kertoi +nytkin äsken saapunut sanoma kamaloita juttuja, kertoi, kuinka marskin +omain silmäin edessä voitettuja ja heidän omaisiaan oli silvottu, +kuinka eräänkin kapinanjohtajan raskaana oleva vaimo oli viilletty +palasiksi, niin että sikiö oli lähtenyt ryömimään ulos, ja kuinka +lapsia oli vartaaseen seivästetty. Ilmajoella oli pappeja kolhittu +kuoliaiksi kirkonavaimilla ja jo haudattujen nuijapäällikköjen ruumiita +oli kaivettu haudoista ja vedetty hirsipuuhun... Savon puolelta saapui +sanomia, miten marskin huovit esim. olivat saaneet saarroksiin pienen +kapinajoukon ja erään kosken rannalla sitten ruvenneet yksitellen +telottamaan talonpoikia, toisten sitä katsellessa. Vaan kun telottaja +kyllästyi ja rupesi niskoittelemaan, hakkautti huovipäällikkö hänetkin +viideksi kappaleeksi ja pakotti sitten vangitut talonpojat mestaamaan +toinen toisensa, kunnes yksi ainoa jäi jälelle... + +Näitä tällaisia kauhukertomuksia kulki jo viljalti yli maan, ja paljo +niistä olisi Prinkkalan herrakin tiennyt kertoa, vaan hän ei tahtonut +peljättää huolestuneita naisia. Häntä itseäänkin miltei puistatti niitä +ajatellessaan, ja siinä istuessaan muisti hän niin selvästi marskin +uhkaavat jäähyväissanat: »syyttäkööt itseään, jos se tapahtuu säälittä +ja armotta», -- hän näyttää nyt todellakin iskeneen suonta syvälle. +Hetken näin mietteissään ääneti viivyttyään ja haarikkansa pohjaan +juotuaan nousi vanha linnanpäällikkö ja virkkoi: + +-- Mitähän koirat nyt niin äkäsesti kaupungilla haukkunevat, täytyy +mennä tähystämään, saapuuko ketään. + +Ebba-rouva ja Anna jäivät taas kahden vastakkain istumaan +ikkunasyvennykseen ja rupesivat jatkamaan käsitöitään. Vaan hetken +kuluttua vajosi taas neule Annan syliin ja hän huoahti melkein +tuskalla: + +-- Oi jos saataisiin edes joitakin tarkkoja viestejä, tämä epävarmuus +on kuolettava! + +-- Niin, kun saataisiin! toisti Ebba-rouvakin, kääntäen katseensa +ikkunasta, jonne se oli ollut kiinnitetty. Vaan hetken kuluttua hän +jatkoi: -- Noinko suurella jännityksellä odotat sinäkin, Anna, tietoja +miestemme kohtalosta? Niin, niin, aika on täperä, sotajoukon täytyy +välttämättä palata, ennenkuin vedet aukiavat, sillä silloin voi herttua +minä päivänä tahansa olla täällä linnan edustalla. + +Anna ei vastannut. Hänen ajatuksensa, nuo levottomat ja toivottomat, +kulkivat omaa uraansa, päinvastaiseen suuntaan kuin Ebba-rouvan, eikä +hän niitä voinut tädilleen ilmaista. Ja siitä juuri hänen +levottomuutensa aina yhä kasvoikin, kun hän ei koskaan voinut kellekään +paljastaa sydämmensä risteileviä mietteitä, huolia ja pelkoja, kun +hänen täytyi ne huolellisesti itsekseen kätkeä, voimatta kertaakaan +keventää mieltään. Ne tiedot, joita hän ikävöi, olivat niin aivan +toiset kuin Ebba-rouvan; hänen pelastumisentoivonsa oli taas suistunut, +siitä ei ollut enää epäilystä, vaan miten oli käynyt hänen sulhonsa? -- +siitä Anna niin ikävällä sanomia odotti. Oliko hengissä vielä vai +kaatunutko oli, oliko päässyt pakenemaan vai kiinnikö joutunut, +hurjistuneiden voittajien vangiksi...? Löytyneekö koskaan enää? + +Vaan Ebba-rouva jatkoi äskeistä ajatustaan ääneen, kuvasi, kuinka +haikealla ikävällä, melkein tuskalla, hän miestään odotti; ei koskaan +nuorena morsiamena ollut hän sellaisella jännityksellä sulhoaan +odottanut, kuin nyt tuota vanhaa ukkoa, joka jo olisi tarvinnut lepoa +ja hoitoa. Hän kukistuisi ikäväänsä, kertoi hän, ellei toki varma toivo +häntä virittäisi. Vaan Anna ajatteli itsekseen: voi, jospa minun toivon +kivenkään vielä koskaan virkistäisi! + +Silloin juoksee yhtäkkiä nuori Juhana lumisena ja pohteessaan sisälle +ja ryntää äitinsä luo: + +-- Maantieltä saapuu mustanaan väkeä, ratsuväkeä ja jalkaväkeä. +Katsokaa äiti, jo tähän näkyy etujoukko ... noin, äiti, kuin ratsut +korskuvat. + +Ebba-rouva oli ensi hetkessä lennähtänyt kalpeaksi: oliko joku uusi +nuijajoukko sotaväen poissaollessa marskin selän takana kokoontunut ja +nyt jo hyökkäämässä linnaa vastaan? Vaan samassa hänet taas valtasi +rohkea, ilonen luottamus: ei, se on tietysti Klaus, joka palaa, sehän +täytyy olla hän! Tosiaankin, omaa väkeähän siinä on, -- tutut ovat +marskin huovit leveistä hirvennahkavöistään ja pitkistä miekoistaan... +Noin, laskusilta putoo alas, käydä linnaan omain miesten. + +Ilon valtaamana juoksi Ebba-rouva portaita alas. Siinä oli tuttu +saanireki, josta kookas vanhus nousee ... tuokion kuluttua lepäsi Ebba +jo miehensä syleilyssä ja poissa oli pelko ja ikävä ja kalvava huoli. + +Klaus Fleming oli palannut etujoukkoineen kukistamasta nuijakapinan, +sammuttamasta sen rovion, joka lähes kolme kuukautta sitten, joulun +alla, niin uhkaavana oli leimahtanut yhtaikaa monelta suunnalta. +Etujoukko oli rientomarsseissa palannut rantateitä myöten Turkuun ja +siksi sen tulosta ei ollut viestejäkään linnaan ehtinyt. Ja siksipä +tuntuikin nyt niin oudolta, kun taas Turun linnan rakennukset yhtäkkiä +täytenään kuhisivat isoäänistä, huutelevaa sotaväkeä, joka sinne +majoittui lepäämään ja juhlimaan onnistuneen retkensä palkaksi. Vaan +Klaus-herra kutsui voittoisat päälliköt ylös linnan juhlasuojiin ja +astui itse vaimonsa taluttamana yksityisiin huoneihinsa perhettään +tervehtimään. + +Aivan entisellään ei Klaus Fleming kuitenkaan palannut. Matkan vaivat +ja mielen jännitykset olivat kyntäneet vakoja tämän rautasen miehen +kasvonpiirteisiin ja siltä näytti, kun hän portaita ylös nousi, että +hänen täytyi ponnistaa, kantaakseen vartalonsa yhtä suorana ja jäykkänä +kuin ennen. Tuo sankka tukka, joka näihin asti oli ainoastaan hienosti +harmahtanut, oli nyt käynyt melkein valkeaksi ja matkapukua mieheltään +riisuessa huomasi Ebba-rouva hänen katseessaan yhä selvemmin tuon +melkein kaihoavan ilmeen, jonka hän ensi kerran oli nähnyt, kun Klaus +lausui jäähyväisensä, lähtiessään kukistamaan talonpoikain kapinaa. + +-- Rasittunut olet, ukkoseni, vaan jumalankiitos, sinä olet toki +palannut tervennä kapinan kukistettuasi, puhui Ebba-rouva hellyydellä. + +-- Niin, me olemme palanneet, me olemme tehneet velvollisuutemme, +vastasi marski, asetellen aseitaan seinälle paikoilleen. Ja istahtaessa +sitten vanhalle paikalleen pöydän päähän jatkoi hän melkein suruisella +äänellä: -- Mutta soisinpa kernaasti, että tämä retki olisi tekemättä, +ettei sitä olisi koskaan tarvinnut tehdä! + +-- Kuka sitä ei soisi. Vaan nythän on toki rauha palautettu, nythän +saat sinäkin levätä. + +-- Ei, Ebbaseni, ei tule mulle lepoa eikä rauhaa, ennenkuin haudassa. +Se tulipalo, joka nyt sammutettiin, oli vain sivulieska, joskin +vaarallinen; päärovio ei ole vielä syttynytkään, vaan se syttyy pian. +Ja meidän täytyy kyetä sammuttamaan sekin. + +Tervehtiessään lapsiaan, viiväytti hän kauan aikaa poikansa Juhanan +kättä omassaan ja virkkoi puolittain kuin itsekseen: + +-- Sinä poikani ehkä saat nähdä sen haavan kasvaneen umpeen, jonka nyt +olemme kansaan iskeneet, -- minä en sitä enää saa. Ja kumminkin olisin +niin hartaasti suonut näkeväni Suomen kansan kasvavan terveeksi ja +voimakkaaksi. + +Hetkisen siinä levättyään läksi marski ruhtinaansaliin, jossa Suomen +aatelisherrat, jotka olivat yhtyneet marskiin hänen retkellään ja +palanneet hänen mukanaan Turkuun, jo olivat koossa. Siellä vallitsi +ehyt ja sopusointuinen mieliala heidän keskuudessaan, veljeys +sovinnollisempi kuin ennen koskaan. Kaikki entiset epäilykset ja +arvelut olivat tänä talvena haihtuneet. Herttuan nostattama vaarallinen +kapina, joka yhtä turmiollisesti oli uhannut heitä kaikkia ja jota +yhdessä kukistamasta he nyt palasivat, oli ikäänkuin sulattanut eri +ryhmäin miehet toisiinsa ja tuota sulautumista olivat Ruotsista juuri +saapuneet viestit vielä omiaan vahvistamaan. Herttua oli viime aikoina +vieraantunut Ruotsinkin aatelistosta, jopa koko valtioneuvostosta, jota +hän jo vainosi, -- ei, nyt ei ollut enää epäilystä siitä, kenen puolta +tulisi pitää! Sama herttua varustaa parastaikaa laivastoa ja armeijaa, +tullakseen muutamain kuukausien perästä Suomeen heitä asevoimalla +kukistamaan. Tulkoon, tuumivat Suomen herrat äskeisten voittojensa +rohkaisemina, yhtenä miehenä aikoivat he Klaus-herran johdolla +viimeisiin asti häntä vastustaa ja jos mahdollista kuumilla +tervehdyksillä saatella hänet Ruotsiin takasin... He tunsivat nyt +vihdoinkin olevansa yhden pesän poikuetta, yksiä suomalaisia +aatelismiehiä. + +Tällainen vahva toverimieli vallitsi ruhtinaansalissa marskin sinne +saapuessa ja osaksi innostuneina, osaksi leikillisinä, tarinoivat +herrat siellä päättyneen retken muistoista, kertoen toisilleen kaskuja +ja vaihdellen tekemiään havaintoja. Viinikippoja oli jo kannettu esiin, +kotiintulon maljoja juotiin. + +-- Terveydeksenne, Suomen miehet! virkkoi marski maljaansa tarttuen. -- +Jokainen on tehnyt velvollisuutensa ja tehnyt sen hyvästi, me voimme +luottamuksella katsoa tulevaisuuteen. Juokaa, iloitkaa tänä iltana, sen +te olette ansainneet! + +-- Terve! rautamarskin malja, Suomen karhun malja! kuului huutoja +vastaukseksi ja tiheään tyhjenivät tinaiset pikarit. Mutta raakoja +pilkkapuheitakin kuului joukosta, vahingonilon töykeitä huutoja: + +-- Ilkan malja, huusi yksi, hänen, joka nyt pelottelee variksia +Ilmajoen pelloilta! + +-- Ja »talonpoikaiskuninkaan» malja, hänen, joka meille koko nämä +lystit laittoi. Olkoon nyt tervetullut Turkuun! + +-- Ja Kustaa Eerikinpojan malja, -- hänhän se on haahmollaan koko +kapinaa johtanut! + +Toiset nauroivat ja tähän iloseen tapaan jatkettiin tarinoita +ehtimiseen. Vaan marski istui ääneti pöydän päässä leukaansa +käsivarteensa nojaten. Hän hymähti, kun kuuli jonkun sattuvan +sukkeluuden, vaan kävi kohta taas vakavaksi ja miettiväksi. Eikä hänen +maljansa tyhjennyt tiheään kuin ennen. Anna Fleming, joka emännän +apulaisena kulki pöydän ympärillä täytellen maljoja, viivähti usein +ihmeissään setänsä takana, kun tämän maljaan ei enää syvennytkään +täyttämisen lovea. + +Anna viivähti siinä miesten juomapöydän seutuvilla tosin muistakin +syistä. Emäntätoimissa touhutessaan seurasi hän suurimmalla +jännityksellä herrojen puheita ja varsinkin heidän kaskujaan +talonpoikaisjohtajista ja näiden kohtaloista. Siinä puhuttiinkin niistä +paljo, puhuttiin Ilkasta, Poutusta, Krankasta ja muista, kerrottiin +pilajuttu toisensa perästä, vaan sitä nimeä, josta hän niin hartaasti +olisi halunnut kuulla, ei mainittukaan. Näytti aivan siltä, kuin hänen +sulhonsa ei olisi ollutkaan mukana kapinijoukossa ... taikka oliko hän +niin aivan huomaamattomana kaatunut ja huvennut, ettei kukaan ollut +välittänyt hänen kohtalostaan ottaa selkoa? Ja kumminkin tiesi hän +Hieronymus Birckholtzin nimen kapinan alussa merkinneen hyvinkin +paljon. + +Anna teki taas kierroksen pöydän ympäri ja saapui marskin istuimen taa, +ruveten täyttämään hänen maljaansa. + +-- Ei mulle enää, tyttöni, minä olen väsynyt... + +-- Taasko tuntuu Plissovan haava? kysyi Anna sedältään. + +-- Ei enää Plissovan haava, muut haavat ovat jo pahemmat. + +Ja marski viittasi Olavin luokseen: + +-- Ole sinä isäntänä täällä, minä olen vanha, tarvitsen jo päästä +levolle. + +Hän rupesi jo nousemaan pöydästä. Vaan samassa tuli vanginvartija +sisään tiedustelemaan marskilta, miten tuodut vangit olivat linnaan +sijoitettavat, -- niitä oli tutkittavaksi tuotu koko joukko, jotta +selvä saataisiin kapinan todellisista syistä. Anna kuunteli sitä +jännityksellä, henkeään pidätellen ... vaan ei nytkään mainittu hänen +sulhonsa nimeä... Marski antoi määräyksensä ja vartija poistui. Mutta +samassa käännähti marski Olavin puoleen: + +-- Entä sinun Ulvilasta tuotu vankisi, onko hän jo täällä? + +-- Birckholtzko, -- ei, hänhän on Yläneellä, jonne hänet joulunpyhinä +jätin. + +-- Liekö se niin varma säilytyspaikka, tuo vanha huuhkaimenpesä. Hae +mies sieltä jonakin päivänä tänne talteen, me tarvitsemme hänet +kumminkin, kun tästä kuulustelu alkaa. + +Varkain ja epätäydellisesti kuuli Anna nämä sanat, joita isä ja poika +hiljaa olivat vaihtaneet, vaan tuo lyhyt keskustelu ilmaisi hänelle jo +kaikki, mitä hän niin kauan ja kiihkeästi oli halunnut tietää. Hänen +sulhonsa oli siis vankina, oli ollut jo joulusta saakka hänen siitä +tietämättä, suljettu yksin sinne vanhaan maahoviin kuin elävältä +haudattuna. Tuohon tyrmään olikin siis päättynyt hänen toivorikas +retkensä, -- näin kauan oli hänkin toivonut ja odottanut turhaan. Mutta +Anna ihmetteli itse, että tämä sanoma nyt ei häntä masentanut eikä +lannistanut, hänessä päinvastoin kasvoi siitä omituinen, ennen +tuntumaton, tarmo ja päättäväisyys ja kun hän siirtyi pois siitä pöydän +kulmalta, johon hän hetkeksi oli jäänyt mietteihinsä seisomaan, hoki +hän jo hiljaa itsekseen: + +-- Hän on pelastettava, ja se on minun tehtävä! + +Kaiken sen iloisen ja rattoisan mielialan keskessä, joka tänään +vallitsi Turun linnan sekä vallashuoneissa että huovien tuvissa, kulki +Anna yksin miettiväisenä ja huolekkaana huoneesta toiseen, yhä harkiten +sitä yhtä ainoata kysymystään: vanki Yläneeltä on vapautettava, +vapautettava nyt, ennenkuin hän tuodaan Turkuun, mutta miten? Mistä saa +hän apulaisia, mistä saa hän neuvoja, kenelle voi hän uskoa +salaisuutensa? Ei ketään ole hänellä uskottua ystävää ... oi jos Elina +edes olisi täällä ... oi, jospa hänellä olisi orpanansa toimintavoima +ja päättäväisyys! Ja vielä vuoteellaan maatessaan ja kuullessaan, aina +kun ovissa käytiin, ruhtinaansalista juhlivain äänekkäitä puheita ja +iloisia lauluja, toisteli hän hiljaa mielessään: sen täytyy tapahtua, +mutta miten, miten? -- -- + +Marski viipyi nyt retkeltään palattuaan ainoastaan pari päivää Turun +linnassa ja lähti sitten perheensä seurassa Kuitiaan, siellä hiukan +levätäkseen ja jatkaakseen sieltä vielä rekikelillä matkaansa +Uudellemaalle, Pikkalalaan, -- vielä kerran tahtoi hän tarkastaa +laivastonsa, johon hän alkavassa ottelussa niin paljo luotti --; ensi +avovedellä täytyi hänen taas olla Turussa, valppaana ja varmana +vastaanottamassa sitä hyökkäystä, joka tulossa oli. Vaan Anna ei +tahtonut, ei voinut seurata setänsä perhettä Kuitiaan, hän tekeysi +lähtöpäivänä sairaaksi ... hän olikin melkein sairas. + +-- Mikä sinua näihin aikoihin oikein vaivaa, Anna, kysyi marski +kummissaan. -- Oletko kysynyt tohtori Samuelilta neuvoa? + +-- Oi en, niin sairas en ole, olen vain vähän väsynyt. Tulen hiukan +myöhemmin Kuitiaan. + +-- No, jää sitten lepäämään; voit tulla Kuitiaan muutamain päiväin +perästä Gröningin kanssa, joka tänne vielä jääpi kirjeitämme +valmistamaan, -- hän seuraa sitten minua Pikkalaan. + +Ebba-rouva suostui vastenmielisesti tuohon tuumaan, hänestäkin oli +Annan käytös viime aikoina ollut niin kummallinen; vaan Anna oli tällä +kertaa päätöksessään hievahtamaton. Hän tunsi välttämättömän pakon +toimittaa jotakin suurta, tärkeätä, ratkaisevaa, ja vaikkei hänellä +vielä ollut aavistustakaan, miten hän sen suorittaisi, oivalsi hän, +että nyt hän ei täältä voinut lähteä. Ja kohta marskin matkustettua +perheineen linnasta ryhtyi hän tuumiaan toteuttamaan. Hän aikoi ensiksi +epätoivossaan uskoa huolensa Gröningille ... olihan tämä Hieronymon +lanko ja olihan hän aikoinaan melkein ollut heidän liittolaisena. +Kautta rantain hän senvuoksi kerran Gröningiltä kyseli Hieronymosta, +vaan hän huomasi heti, ettei hänen ollut tämän eikä kenenkään muunkaan +apuun luottamista. + +-- Sääli iloista miestä, lankoni hän on ja paljo hänestä aikoinaan +pidin. Mutta syyttäköön itseään ... hän lähti alunpitäin väärälle +tolalle -- siitä häntä varotin -- ja rupesi vaaralliseen peliin, -- +siitä hän nyt palkkansa saa. + +-- Ja mikä se palkka on, -- hirttoköysi? + +-- Niin, kapinankiihottajan palkka, -- sääli hilpeää miestä... + +Anna vetäytyi lohdutonna yksinäisyyteensä miettimään. Silloin kuuli hän +eräänä aamuna Olavin kertovan Prinkkalan herralle, että hän, koska keli +rupee huononemaan, huomenna lähtee pienellä huovijoukolla noutamaan +Yläneeltä erään kalliin vangin Turkuun ... valmistettakoon sille +otukselle varma paikka asunnoksi. Tuskan hiki nousi Annan ohimoille ja +hän virkahti puoliääneensä: nyt, taikka se on myöhää! + +Viipymättä käski hän valjastaa hevosen, -- sanoi Olaville lähtevänsä +virkistyksekseen ajelemaan -- ja ajajakseen hän valitsi tuhmimman ja +juopoimman rengin, minkä linnassa tunsi. Pienen mytyn hän varusti +rekeensä ja lähti niin enempää ilmoittamatta ajamaan ulos kaupungista. +Hän ei enää osannut arastella mitään, omituinen pakko ikäänkuin +ehdottomasti ajoi häntä toimimaan... Eikä hänellä kumminkaan ollut +vielä ensinkään selvillä, miten hän oli suorittava tehtävänsä, hän +tiesi vain, että nyt se on suoritettava; Yläneellä on hänen sulhonsa +vankina, sinne hänen on päästävä häntä vapauttamaan... Hepo juoksi, +neljänneksiä kului; ajaja kääntyi aina toisinaan kysyvin katsein +neitoseen päin, vaan tämä ei virkkanut mitään. Vihdoin mies kysyi: + +-- Minne asti sitä ajetaan? + +-- Yläneen kartanoon. + +-- Yläneelle asti ... eikä otettu appeita hevoselle! + +-- Sieltä saadaan, aja vain... + +Mies nyökkyi unisena reen keulalla, vaan sitä jännittyneempänä istui +reen perässä neitonen, rauhatonna käännyskellen vällyjen välissä; hänen +jäntereensä olivat pingoittuneet, hänen hermonsa tuntuivat polttavan, +sitä enemmän, kuta lähemmäs saavuttiin vanhaa herraskartanoa. +Iltapuoleen oltiin vihdoin perillä... Anna antoi ajajalleen pari +vaskikolikkoa, käski hänen ostaa itselleen olutta ja viettää iltansa +miten parhaiten osasi. Ja niin tämä siitä luvasta riemastui, että +tuskin hevosen malttoi valjaista päästää. + +Oudoksuen ja ihmetellen, mutta samalla liehakoitsevana, otti kartanon +viirusilmä emäntä vastaan harvinaisen vieraan; vuosikausiin ei ollut +sitä kummaa sattunut, että isäntäväen, Flemingin, perheestä ketään oli +käynyt tätä syrjäistä kartanoa katsomassa, ja siksi tahtoi emännöitsijä +esiintyä niin edukseen kuin mahdollista. + +-- Eikö sieltä muita tule, kun kerran lähdettiin, kyseli hän +tutkistelevasti Annalta. + +-- Tulee, huomenna tulee toisiakin. Meidän on täällä katsastettava, +voidaanko näitä huoneita vielä panna asuttavaan kuntoon, sillä marski +tuumaa lähettää perheensä tänne sisämaahan kesäksi, koska se ei näinä +sotaisina aikoina ole rannikolla turvassa. + +Anna lausui tämän hätävalheen, joka juuri siinä tuokiossa hänen +päähänsä lensi, sellaisella varmuudella, ettei akka osannut siitä +mitään epäillä, vähän vain ihmetteli, miksi armollinen neiti näin yksin +ennakolta oli tälle asialle lähtenyt. Mutta hänen huomionsa kiintyi +kumminkin kokonaan siihen mahdollisuuteen, että Yläneen kartanokin +kerran saisi marskin perheen luokseen. Ja hän rupesi Annalle kertomaan, +kuinka herrasväet Eerik vainajan, marskin isän, aikana usein olivat +täällä Pyhäjärven rannoilla rakastaneet asua, ja muistelemaan, ketkä +Flemingit juuri täällä olivat syntyneetkin. + +Vaan Anna ei kuullut hänen kertomuksiaan; hän seurasi melkein +vaistomaisesti eukkoa sisälle vanhaan, ränstyneeseen päärakennukseen, +oli tarkastelevinaan sen seiniä ja kattoja, mutta hänen ajatuksissaan +pyöri koko ajan yksi ainoa selvä mielle: täällä hän on, täältä hän on +pelastettava! + +-- Armollinen neiti kai jääpi yöksi, on ehkä pantava joku huone +lämmitä, kysyi akka paapatustensa sekaan. + +-- Niin yöksi ... tietysti on huone pantava lämmitä... + +He kulkivat siten huoneesta huoneeseen, eukon kertoessa niiden ikää ja +merkillisyyksiä, ja tulivat vihdoin eräälle ovelle, jonka edessä oli +luja munalukko ja paksu puomi. Anna säpsähti; hän arvasi kohta, mikä +huone siinä oli, arvasi, että siellä, honkasen loukun takana, oli hänen +sulhonsa vangittuna, ja hänen täytyi koota kaiken malttinsa, voidakseen +välinpitämättömällä äänellä kysyä: + +-- Mitä teillä tuossa huoneessa on? + +-- Siinähän se on vielä se talvella tuotu vanki; Olavi-herra sitä käski +pitää täällä, kunnes hän tulisi noutamaan, mutta eipä häntä ole +kuulunut. Tahtooko armollinen neiti katsoa sitäkin huonetta? + +-- Oh, en välitä, -- taikka ehkä kumminkin. -- Anna tunsi polvensa +notkahtavan ... hänen äänensäkin varmaankin värähti ... vaan hän +pakotti sen taas vakavaksi, kun hän, eukon selitellessä avainkimppua +vyöltään, jatkoi: + +-- Olavi lienee unhottanut vangin tänne, nythän on kapina jo aikoja +sitten lopussa. + +Puomi putosi alas, rautanen telje narahti ja ovi käännähti +saranoillaan. Annalla melkein päätä pyörrytti, hän tunsi jalkansa +horjuvan ja pelkäsi, ettei hän voisi mielensä malttamattomuutta +hillitä. Ja siksi hän oven auetessa vetäysi silmänräpäykseksi pielen +suojaan; vaan jo seuraavassa tuokiossa astui hän esiin, painaen sormen +suulleen äänettömyyden merkiksi. + +Raskas, ummehtunut, kostea ilma tulvahti vastaan puolipimeästä +huoneesta, eikä Anna ensi silmäyksellä voinut erottaa muuta, kuin +joukon olkipahnoja nurkassa ja niillä lepäävän ryysykasan. Vasta silmän +totuttua huoneen hämärään näki hän kalvakan, kuihtuneen miehen nousevan +seisalleen vuoteelta, laihat raajat, kuopille painuneet, likaset kasvot +ja omituisesti syvältä kiiltävät silmät, -- vaivoin tunsi hän iloisen, +verevän, reippaan sulhonsa piirteet. Kovasti hän puristi kädellään +ovenpieltä, johon hän nojausi, eikä puhunut kotvaan aikaan mitään. Ja +kalvakka nuorukainen, jonka kasvoille ensiksi niin vilkas ilme oli +välähtänyt, huomasi myöskin heti hillitä itsensä ja seisoi siinä pää +kumarassa, äänetönnä ja nöyränä. Vaan Annan silmä tarkasti huoneessa +olevaa siivottomuutta ja ryysyjen likaisuutta, hän kauhistui +ajatellessaan, että ihmisen oli tuossa kopissa kuukausia täytynyt virua +ja, kääntyen eukon puoleen, lausui hän suuttuneen kiivaudella: + +-- Onko Olavi käskenyt kiduttaa vankia tällaisessa liassa ... ei, sitä +hän ei ole tehnyt. Hyi, miksi ette ole ihmisiksi hoitanut vankianne? + +Eukko säikähti tuota ankaraa, nuhtelevaa ääntä, -- moisia nuhteita hän +ei ollut odottanut, päinvastoin kiitosta Olavilta. Ja hän rupesi nyt +anteeksipyytävänä selittämään: + +-- Olavi-herra käski niin tarkoin vartioida vankia, ettei ole +uskallettu päästää häntä ulos. Ja joka päivä on odotettu, että joku +tulisi vankia noutamaan. + +Anna huomasi eukon peljästyneen ja sen hän samassa oivalsi keinoksi +pelastaa onneton nuorukainen. Hän oli nyt vankemmalla puolella, oli +käskijä, -- ja siitä tuokiosta hänen ohjelmansa olikin valmis. Varmalla +ja ankaralla äänellä, jota hän itsekin ihmetteli, nuhteli hän eukkoa: + +-- Teidän ei ole käsketty harjoittaa täällä ihmisrääkkäystä, varokaa +vain, etten anna teidän siitä marskin edessä vastata. Nyt on vanki heti +siirrettävä toiseen huoneeseen, hänelle on annettava vettä +peseytyäkseen ja puhtaat vaatteet, minä käsken sen Klaus Flemingin +nimessä. Tällä tavalla te tapatte vangin, joka on marskille niin +kallisarvoinen. No, käskyni ovat heti täytettävät! + +Ja hän käännähti inholla vankihuoneen ovelta, ikäänkuin hän itse tuosta +ryysysestä miehestä ei vähääkään välittäisi, -- mutta hän oli jo nähnyt +nuorukaisen silmästä, että tämä oli hänen tarkotuksensa oivaltanut. +Vaan eukko juoksi hätääntyneenä hakemaan miehensä avukseen, vanki +siirrettiin toiseen, suurempaan huoneeseen, jonka ovella ei ollut +telkeitä, ja hänen päälleen puettiin vuokraajan omat juhlavaatteet; ja +kahle, jolla hän komerossaan oli ollut seinään kytketty, jäi siihen, +joten Hieronymo pääsi vapaana liikkumaan uudessa huoneessaan. Pönkän +varasi eukko lähtiessään huoneen ovelle lukon vahvikkeeksi, kun ei +ehtinyt siihen saada puomia sovitetuksi. + +Anna ei ollut näitä puuhia enää huomaavinaankaan, hän hankkiusi muka jo +itse levolle huoneessaan rakennuksen toisessa päässä, vaan hän seurasi +kumminkin tarkoin kaikkia talonväen toimia ja harkitsi sillaikaa +mielessään suunnitelmansa yksityiskohtia myöten valmiiksi. Hänen +sielunsa oli kuin äärimmilleen pingoitettu, jokainen risaus pani hänet +hypähtämään. Ja tuskalla hän odotti, että joutuisi yö, -- yö, pimeä ja +hiljaisuus. + +Ilta tuli, huhtikuun leppeä, kuutamaton ilta ja Anna sulkeusi hänelle +valmistettuun vierashuoneeseen, sammutti tulet ja odotti. Vaan +makuulleen hän ei ruvennut ... hän istui ja kuunteli, hänen +kuuloaistinsa tuntui yhtäkkiä kehittyneen äärettömän teräväksi, hän +kuuli etäältäkin pienimmänkin liikauksen. Tuvasta hän kuuli +oluttajuovain miesten sekavaa porinaa, kuuli, kuinka siellä sitten +vähitellen kaikki kävi hiljaiseksi. Tallista hän kuuli hevosten +kavioiden kopsetta, vaan sekin vaikeni, eikä kohta enää kuulunut muuta, +kuin joskus päärakennuksen toisesta päästä joku pehmyt, varovainen +askel. Silloin Anna hiljaa puki päälleen mukanaan tuomansa +palvelustytön puvun, hiipi kuin kissa varpaillaan ulos ja seisoi kauan +liikahtamatta kinoksessa. Ei tuulenkaan henkäystä kuulunut. Hän terästi +mielensä, meni talliin, riisui tiuvut längistä, valjasti hevosen, -- +siihen hän oli toki lapsena oppinut, mutta ihmeteltävällä varmuudella +ja taitavuudella hän sen nyt suoritti --, ajoi sen hiljaa tielle ja +kiirehti takasin sisään... Hän toimi kuin varas, nopeasti, päättävästi, +varman suunnitelman mukaan, ja kumminkin hän mielestään toimi kuin +unessa, vaistomaisesti, jonkin välttämättömän pakon ajamana... + +Jo seisoi hän pönkitetyn oven takana, tarttui pönkkäpuuhun... +Siltapalkki narahti... Anna hytkähti, oli pudottaa romauttaa raskaan +malon lattialle. Vaan hän keräsi vielä kerran kaiken malttinsa ja +voimansa. Lukko risahti, ovi aukeni pimeään huoneeseen, -- vaan samassa +Anna tunsi käsivarsiparin syleilevän itseään ja vetävän häntä varovasti +ulos... + +Paluutie oli vapaa, ei ollut hetkeäkään hukata. He oikasivat hangen yli +maantietä kohden, juoksivat kuin vainotut; siinä tie, siinä reki, sen +perässä he jo istuvat ja hepo lähtee hölkkäämään eteenpäin, Hieronymon +vielä hakiessa ohjaksia käsiinsä. Hän tempoo suitsista, virkku juoksija +parantaa vauhtinsa. Vaan Anna ei tätä enää huomaakaan, hänen voimansa, +hänen neuvokkuutensa on lopussa, hän makaa siinä kuin tiedotonna ja +avutonna. Mutta yhtäkkiä hän havahtuu: + +-- Minne päin? + +-- Länteen, länteen, pois Suomen mantereelta. Meidän on ennen aamun +valkenemista oltava merellä. + +Ja Hieronymo kiirehtii yhä hevostaan, joka jo panee parastaan. Keli on +pehmyt, kevät on jo pitkälle ehtinyt ja sää on suojanen. Lauhkea on yö, +metsä pimiä ja äänetön ja äänetönnä rekikin edelleen vierii. + +Reessä istujatkaan eivät katkase sitä äänettömyyttä, he eivät ensi +aluksi puhu toisilleen mitään, sana ei lähde suusta, he vain katselevat +pimeään, pilviseen yöhön. Mutta yhtäkkiä Hieronymo kohoo reessä, +käännähtää tyttönsä puoleen ja päästää hiljasen naurun: + +-- Tottatosiaan, kuiskaa hän, sinä olet soma talontytön puvussa, Anna. +Entä minä, vuokraajan väljissä juhlavaatteissa ja ilman lakkia, -- +minkälainen olen minä? + +Tosiaankin, mies oli ilman lakkia. Sitä ei ollut eukko hänelle uuteen +huoneeseensa hankkinut eikä ollut Annakaan sitä arvannut mukaansa +varata. Tuo hullunkurinen havainto yhtäkkiä vapautti heidät siitä +jännittyneestä mielentilasta ja juhlallisesta hiljaisuudesta, jossa he +näihin asti olivat kulkeneet, ja he ratkesivat molemmat lapselliseen, +herttaseen, helpottavaan nauruun, joka kuin taikavoima tuntui +sulattavan heidän mielensä hilpeään, keveään iloon. Olipa kuin kaikki +muut huolet, kärsimykset, pelot ja jännitykset olisivat yhtäkkiä +karanneet, eivätkä he sillä hetkellä näyttäneet muistavan enää muuta, +kuin että nuorukainen ajoi avopäin, ilman lakkia, keväisessä yössä. + +-- Missä lakkisi ... avopäin ... sinähän vilustut, puhui Anna naurunsa +sekaan. + +-- Siitä ei hätää ole, yö on lauha ja mulla on vielä vankka tukka, +vaikka sitä kyllä jäikin Yläneelle. Ja sitäpaitsi, saadaanhan me +lakkikin ... noin, tietysti ukolla on äimä peräsimineen takkinsa +liepeessä ja olisipa kumma, ellei reen pohjalta löytyisi kirvestä, -- +sehän on aina mukana. + +-- Lakki äimästä ja kirveestä...? + +-- Niin, pidä suitsia tuokion, tyttöni, aja nopeasti. + +Hieronymo löysikin kirveen reen pohjalta. Hän kohotti esiin +karhuntaljan lievettä, jolla he istuivat, iski siitä kirveellä irti +tarpeellisen viipaleen karvaista nahkaa ja istui sitten rauhallisesti +pimeän päässä ompelemaan itselleen lakkia. Ja lakki siitä syntyi, tosin +ei mitään hienoa tekoa, vaan tarkotuksensa täysin vastaava. + +Tuo pieni juttu oli katkaissut pakotunteen kahlehtivan lumousvoiman ja +siitä pitäin lähti tarina kepeästi luistamaan reen perällä, sitä +vilkkaammin, kuta enemmän matka kului ja kuta kauemmas jäi Yläneen +kartano. He pääsivät reippaalle, rohkealle tuulelle, Hieronymo +varsinkin oli vallaton kuin poika. Tuo terve, raitis ilma, jota hän nyt +ensi kerran hengitti kolmeen kuukauteen, nousi hänelle kuin päähän, tuo +vapauden helpottava tunne, jota hän niin kauan oli kaivannut, hänet +hurmasi ja huumasi. Ja Annassakin oli tuo riuhtova mielen jännitys, tuo +sielun hätä ja tuska, muuttunut autuaaksi tunteeksi siitä, että hän +sittenkin, kaikista vaikeuksista huolimatta, oli löytänyt pitkällisten +unelmainsa päämäärän, elämänsä kaihotun onnen. Ja siksi tuntui tämä yö +molemmista kuin onnen ja autuuden yöltä. + +Vaan sen tunteen seassa piili vielä pelkoakin, joka vähäväliä pulpahti +esiin. + +-- Olemmeko turvassa, jos takaa-ajajilta pääsemmekin merelle asti? +kysyi Anna huolissaan. + +-- Me olemme nyt jo turvassa. Sinä olet paljo minun vuokseni +uskaltanut, Anna, se, mikä on jälellä, se on vain leikkiä. + +-- Sinä tiedät, mikä minulle on voimaa antanut, niin, se antaa sitä +kyllä vieläkin. + +-- Sitä pidä vireillä, se meidät auttaa perille. + +Ja he kertoivat toisilleen vaiheitaan ja taisteluitaan ja mieltensä +toivottomia ponnistuksia koko siltä pitkältä ajalta, jonka he olivat +erossa olleet, aina siitä elokuun illasta asti, jolloin he Kastelholman +edustaisella luodolla olivat kauaksi unhottuneet jäähyväissyleilyynsä. +Pienin paloin, yksityisin piirtein he tarinoivat merkillisimpiä +muistojaan, -- muistoja, jotka melkein kaikki olivat katkerat ja +synkät. Mutta monta yötä he tuntuivat tarvitsevan, ennenkuin ehtisivät +kertoa toisilleen kaikki. + +-- Mutta nyt hiiteen mustat muistot ja raskaat mietteet! huudahti +Hieronymo äkkiä, teivien tyttöään vyötäreiltä. -- Hei, Anna, me ollaan +taas vapaita, olkoon mielemmekin kepeä kuin lentävän linnun. Sarastavan +toivomme valossa kalpenevat pian vaivojemme muistot, -- olemmehan taas +yhdessä. Ajatelkaamme tulevaisuutta, suunnitelkaamme se armaaksi ja +kauniiksi, -- noin, sinä hymyilet, sinä luotat jo onneemme sinäkin. + +Riemu täytti todella Annankin mielen ja innolla hänkin antautui noita +tulevaisuuden tuumia suunnittelemaan. + +Mutta tunteja kului, aamu jo sarasti ja taas palasi huoli neitosen +mieleen: + +-- Oi, minne ajamme, missä voimme piillä setäni vihaa? Huovit ovat jo +ehkä kintereillämme! + +-- Ei vielä, ei hetikään, lohdutti häntä nuorukainen. -- Onni on, ettei +marski itse ole Turussa. Ja meillä on nyt voitettuna yö ja ehkä +päiväkin, -- minun viirusilmä emäntäni ja sinun juoppo renkisi tuskin +niin väleen toipuvat hämmästyksestään. Sillaikaa me ajamme kauas, +ajamme Ahvenaan saakka, jossa jo olemme puoleksi turvassa, ja sieltä +Ruotsiin. + +-- Vaan luuletko jäitten kestävän, kevät on pitkälle ehtinyt, ilma on +leuto? + +Tätä seikkaa oli Hieronymo jo itsekseen huolehtinut. Hän vaikeni +hetkeksi ja virkkoi sitten: + +-- Juuri siksi meidän on merelle riennettävä. Vielä kestää jää +lähimmässä saaristossa, ajetaan, niin pitkälle kuin ehditään, +kävellään, jos ei ajaa voi, -- aina olemme turvallisempia siellä kuin +mantereella. Ja kun kerran saaristossa olemme, loppukoon kernaasti +keli; jos se estää meitä kulkemasta, estää se myös hakijoitamme. Mutta +katsoppas tuossa, siinä on jo meri edessämme, taaksemme jää Suomen +manner. + +He olivat ajaneet oijusteitä rannikolle Maskun pitäjän kautta, +pohjoispuolitse Naantalin vanhan luostarikylän, ja laskivat nyt aamun +vaietessa salmen yli Merimaskuun, -- hyvin tunsi Hieronymo monilta +retkiltään nämä tiet ja osasi vältellä valtamaanteitä. Eikä heitä +kyläpaikoissakaan ollut kukaan huomannut, ihmiset nukkuivat vielä ja +elävää näkemättä he pääsivät aavemmankin meren partaalle. Mutta siellä +täytyi jo lepuuttaa hevosta, joka rupesi uupumaan. Saariniityn ladosta +haki Hieronymo heinäsylen, antoi hevosen haukata hetkisen, -- kauan ei +maltettu. Ja taas he painoivat länttä kohden. Keli kesti, saaret +siirtyivät jälelle ja näkymättömiin häipyi manner. Päivemmällä +tapasivat he tiellään useita suuria railoja ja iltapuoleen heidän +täytyi poiketa muutamaan taloon Velkuan saaristossa, tiedustelemaan +matkan turvallisuutta, syöttämään hevosta ja itsekin ravintoa saamaan. + +-- Minne vieraat kulkevat? -- siihen tavalliseen kysymykseen, joka aina +ja harvoin kuljetuilla teillä varsinkin on matkustajaa vastassa, saivat +pakolaisemmekin nyt vastata ja Hieronymo oli jo edeltäkäsin +varustautunut siihen rauhallisesti vastaamaan: + +-- Kotiin Ahvenaan, -- niinkauan kuin tässä vielä keliä riittää. -- Ja +hän koetti olla hyvin kodikkaana Yläneen vuokraajan väljässä +juhlapuvussa, vaan Annan oli oudompikin liikkua lainamekossaan. + +-- Vai ahvenalaisia, mistä sieltä? + +-- Kastelholmasta, leskikuningattaren kartanoväkeä. Palaan Suomesta, +naimasta. + +-- Hoo, siinähän onkin näppärä nuorikko! + +-- Pitäspä sen olla, ettekö tunne Kankaisten sievimpiä tyttöjä? + +-- Eipä ole nyt äsken käyty Kankaisissa. Milloin te jo tästä sinne +matkustitte? + +-- Johan siitä on toista viikkoa ... kulin Turun kautta silloin ... +vaan nyt täytyy kiirehtiä suorinta tietä kotiin, kun kevät rupesi näin +joutumaan. + +Saaristolaiset eivät epäilleet mitään, kulkihan siitä aina meren poikki +kaikenlaista väkeä, mikä milläkin asioilla, Hevonen sai ruokaa, +matkustajat myöskin, ja illan suussa hankkiusivat nämä taas +taipaleelle. Jäitten kestävyyttä saaristolaiset kyllä epäilivät, mutta +olihan siitä eilen vielä kulkenut Turusta palaavia ulkosaaristolaisia +ja tyyni oli ollut ilma... Iniön aukko oli ainakin vielä kuljettavassa +kunnossa. + +-- Koettaa täytyy ainakin, tuumi Hieronymo, -- mikä siinä on muu kuin +palaaminen, jos meri aukiaa vastaan. + +Vaan palata hän ei aikonut missään tapauksessa ja arvelematta he +ajoivat edelleen, aina vain länttä kohden, -- tuonne etäältä +kuumottaviin saariin heidän ainakin täytyi yöksi päästä ja ne +lähenivätkin jo lähenemistään. Mutta railoja vilkkui myös jo aivan +läheltä tietä ja vaivoin he muutamain ylitse pääsivät. Tuuli virisi +illan kuluessa ja pari tuntia ajettuaan kuulivat reessä istujat +yhtäkkiä hulahduksen ... jää oli erään halkeiman reunassa murtunut +hevosen alta ja tämä upposi korskahdellen siihen aventoon, vetäen rekeä +perässään. Nuolena lennähti silloin nuorukainen jään reunalle, tempasi +tytön syliinsä reestä, joka jo sekin oli veteen vaipumassa, ja kantoi +kiinteälle jäälle. Sitten koetti hän auttaa hevosta ylös, vaan siihen +hänen voimansa eivät riittäneet; hevonen kangistui kylmässä vedessä, +vaipunut reki veti sitä alaspäin, se painui, ponnisti vielä -- ja +katosi. + +-- Hukkui tuo kelpo eläin, pelastajamme! + +-- Rauha sen haudalle. Vaan meillä on nyt itsellämme tosi kysymyksessä. +Pimeä ehtii, tuuli kiihtyy, railoja aukenee, -- kiirehdittävä on meidän +maata kohden, tuonne lähimmälle rannalle. Kestävyyttä, Anna, rohkeutta, +-- tänne kätesi! + +Ja reippaasti kävellen lähtivät he taivaltamaan maata kohden. Päivä +pimeni, yö tapasi, pitkäksi kävi taival ja Anna yritti väsymään. +Leveitä railoja oli kierrettävä, uusia syntyi myötään. Tuuli näet +kiihtyi kiihtymistään, vinkui pitkin aavikkoa ja rynnisti jäitä +vastakkain; kaamealta kuului kumea kohina ulohtaalta auvenneelta +selältä ja jään pauke oli pelottava. Vaan sitä vinhemmin he +puolijuoksussa ponnistivat maata kohden ja siinä olikin edessä jo tumma +piiru, kallioinen rannikko. Sinne he syöksivät ja heidän saaren alle +saapuessaan tuntui jo jää alla notkuvan ja heiluvan... + +Vaan he olivat maissa, joskin väsyneinä ja märkinä, ja kappaleen rantaa +kuljettuaan he löysivät kalastajamökin ja pääsivät sisälle lämpimään. +Saari oli pieni pirstale Iniön saariryhmää, jossa näihin aikoihin +pelkkiä kalastajia asui, eikä tällä saarella ollut kalastajamökkejäkään +kuin kaksi. Ystävällisesti otti mökin väki pakenijat vastaan, +osanotolla kuunnellen heidän kertomusta vaarallisesta seikkailustaan +halkeilevalla jäätiköllä. He saivat ruokaa ja yösijaa ja nukkuivat +kohta uupuneen syvää unta. + +Mutta kun pakolaiset aamulla herättyään kävelivät rantaan, oli öinen +myrsky jo tehnyt ihmeitä; heidän tiensä, jota he olivat tulleet, oli +kateissa, laajoja jäälauttoja ja korkealle kasaantuneita jäävuoria +uiskenteli vaahtopäisten laineiden lomassa ja aallokko repi parhaallaan +auki etäämmällä olevan, vielä kiinteän jään reunaa. He olivat saapuneet +viime hetkessä, muutamia tunteja myöhemmin olisivat he saaneet jakaa +hevosensa kohtalon. + +Nyt he olivat taas vankina, mutta se ei heitä pelottanut; he olivat +armeliaan luonnon vankeja, vankeja yhdessä, vankeja vapaudessa. Ja +turvassa he myös tiesivät olevansa. Mökin väki kohteli heitä hyvin, ja +rauhallisesti he siis asettuivat odottamaan meren lopullista +aukenemista, päästäkseen sitten johonkin laivaan, joka heidät veisi +suoraan Ruotsin rannalle. + +Vaan verkkaseen aukeni meri, etäältä kuultava sisäsaaristo näkyi vielä +kauan olevan jään peitossa, ja koko sen ajan oli kaikki liike katkaistu +Iniön saariin. Kului viikko, kului toinen, -- vaan ikäviksi ne eivät +pakolaisille käyneet. He viettivät täällä kuin kuherruskuukausiaan, +seuraten keväiseltään heräävää luontoa ja kävellen saaren louhisilla +rannoilla. Alusta ei näkynyt tulevaksi Suomesta päin, jolla he olisivat +päässeet meren yli. Vihdoin he eräänä päivänä näkivät ulompana merellä +purjeveneen, joka näytti luovivan Ahvenaan päin. Hieronymon pyynnöstä +läksi kalastaja soutamaan sen luoville ja kysymään, ottaisiko +purjehtija kahta matkustajaa mukaansa. Kalastaja palasi, purjehtija +jatkoi luoviaan. + +-- Hän siis ei ottanut pysähtyäkseen? Kuka se oli? + +-- Se oli sananviejä, joka kertoi matkansa kiirehtivän, hänellä oli +vietävänä tärkeitä viestejä Ruotsiin. + +-- Mitä tärkeitä viestejä? + +-- Semmoisia, että Klaus Fleming on kuollut... + +Nuoret pakolaiset hytkähtivät, he eivät voineet pidättää hämmästyksen +huudahdusta. Kalastaja katseli aivan kummissaan, kuinka valtavan +vaikutuksen tämä uutinen teki noihin talonpoikasiin ihmisiin, -- sehän +näytti heihin aivan mieskohtaisesti koskevan. Mutta mitäpä se häneen +kuului, hän rupesi korjaamaan venettään rannalla. Kauan pysyivät +pakolaiset ääneti, Anna istuen rantakivellä, leuka käteen nojauneena, +Hieronymo vieressä seisten ja miettiväisenä katsellen ulapalle. Vihdoin +nuorukainen virkkoi: + +-- Anna, nyt me lähdemme Turkuun, meillä on siellä asioita ajettava, +ennenkuin Ruotsiin joudamme. + +-- Turkuun, kuinka uskaltaisimme? + +-- Turvallisesti voimme sinne nyt lähteä, saatamme huoletta riisua +valepuvutkin pois, mutta voimmehan ne varoiksi pitääkin. Klaus Fleming +on kuollut, runko on taittunut, koko maa on neuvotonna ja päätönnä, -- +meitä ei nyt kukaan ahdistele, ei kenkään uskalla enää nostaa kättään +herttuan airutta vastaan. Niin, me lähdemme Turkuun, minun täytyy +sieltä herttualle viedä tästä merkkitapauksesta tarkemmat viestit ja +Turustahan pääsemme parhaiten ruotsalaiseen laivaan. + +Ja kääntyen kalastajan puoleen, joka siinä syrjemmässä venheensä +ääressä puuhasi, virkkoi Hieronymo: + +-- No, nyt lähdette meitä viemään Turkuun, ei täältä muuten näy +pääsevän Ahvenaan. Ja onhan sieltä jo teidänkin tuotava suolat ja +jauhot. + +Se oli totta sekin, kalastaja suostui ehdotukseen. Ja hän rupesi kohta +panemaan suurta silakkavenettään kuntoon Turkuun lähteäkseen. + + + + +XV. + +Tammi kaatuu, oksat varisevat. + + +Verkkasesti ajoi yksinäinen ratsastaja keväiseltään jo +sulautumistilassa olevain maisemain läpi iltahämärissä Perniöstä +etelään päin Pohjan pitäjää kohden. Tie, jota hän ajoi, oli musta ja +lionnut, hevosen oli siitä vaikea illan pimetessä löytää kovinta kohtaa +ja usein sillä upottikin jalka, taikka yritti se kompastumaan +kaljamalla. Mutta ratsastaja kiirehti sitä siltä yhä parantamaan +vauhtiaan. + +-- Hölkkää pois, taival on pitkä...! + +Tämä yksinäinen ratsastaja, joka siten usein kohottausi hevostaan +kannustamaan, oli Kaspar Gröning. Mutta sillävälin hän ratsasti pää +kumarassa ja hervotonna suitsia pidellen, ikäänkuin vaipuneena raskaita +mietteitä hautomaan. Ei hän oikeastaan tiennyt, miksi hänen mielessään +risteili niin synkkiä aavistuksia eikä mistä ne mustat mietteet nyt +olivat kotosin. Vaikuttiko siihen tuo illan yksinäinen, jylhä +hiljaisuus, jonka keskestä ainoastaan joskus kuului huokauksentapaista +huminaa, kun tuuli heilautti metsän mustina seisovain puiden latvoja, +vai syntyivätkö nuo tuumat niistä tapauksista, joiden vaikutuksesta hän +näin yksin oli tälle öiselle matkalle joutunut...? Niin, ne olivat +varmaankin lainamietteitä, tarttuneita Ebba-rouvan huolista ja +epäilyksistä ... hänen emäntäänsä olivat koko päivän synkät aavistukset +vaivanneet. + +-- Pysy tiellä, ruuna, elä nuku! + +Tälle yksinäiselle ratsastukselle oli Klaus Flemingin kirjuri äsken +lähtenyt Perniön kuninkaankartanosta, johon he samana päivänä +Ebba-rouvan kanssa reellä olivat saapuneet Kuitiasta. Marski, joka oli +ollut Pikkalassa, oli näet erityisen sanantuojan kautta kutsunut +vaimonsa ja kirjurinsa vastaansa tuohon Perniön kuninkaankartanoon, +jossa hän lupasi heitä odottaa. He olivat kohta lähteneet matkalle, +Ebba-rouva aivan hätääntyneenä tuosta oudosta kutsusta, ja +kärsimätönnä oli hän ikävöinyt perillepääsön hetkeä tavatakseen +miehensä. Mutta kun he, kelirikon vuoksi myöhemmin kuin oli sovittu, +saapuivat Perniöön, ei marski siellä vielä ollutkaan. Silloin oli +Ebba-rouvan levottomuus kiihtynyt äärimmilleen, hän oli itse aikonut +lähteä yötä myöten jatkamaan matkaansa vaikkapa Pikkalaan asti, kunnes +miehensä tapaisi. Vaan sellainen ponnistus olisi toki tällaisella +kelillä ollut hänelle liian rasittava ja siksi oli Gröning tarjoutunut +yksin yön läpi edellä ratsastamaan marskia vastaan, hankkiakseen +tietoja hänen viipymisensä syistä... + +-- No, välemmin ruuna, meidän täytyy joutua...! + +Ruuna paransi vähän vauhtiaan kun ehti aavikolle, missä tienpaikan +paremmin näki, mutta hiljenti taas, kun metsään tultiin. Ja mies +selässä jatkoi ääneti mietteitään. + +Kummallinen se oli ollutkin tämä marskin kutsu, koskaan ennen ei hän +ollut tällä tavoin pyytänyt Ebba-rouvaa vastaansa ... mistä tämä +hellyys ja ikävä nyt yhtäkkiä oli kotosin...? Aina Pohjanmaanretkeltään +palattuaan oli marski ollut omituisen hiljainen ja talttunut, ikäänkuin +luontonsa olisi pehmennyt. Tuo kapina oli häneen syvästi koskenut ja +tuntuipa aivan siltä, kuin hänkin olisi jotakin varonut...? Mitävarten +hän yksin oli sinne Pikkalaan lähtenytkin, ei malttanut odottaa, kunnes +hän, Gröning, olisi Turusta mukaan ehtinyt ... ja olisihan hän hyvästi +ehtinytkin, ellei se tyttö silloin juuri olisi ottanut kadotakseen... +Kummia kujeita ... ai, ai, sinä lankomies...! Siellä se nyt marski +viipyy, mikä lie syynä... + +Ilta kului, verkkaaseen edistyi matka. Hevonen oli väsynyt ja uupumus +rupesi yön lähetessä voittamaan miehenkin. Mutta ei siinä auttanut +säästää kumpastakaan, Gröning vain kiirehti ratsuaan. Lepäämättä hän +aikoi läpi yön kulkea, kunnes yhyttäisi isäntänsä, aikoi vain Pohjan +kievarista vaihtaa vereksen hevosen alleen. Marski oli hänetkin +kutsunut luokseen, siksi täytyi joutua, ja Ebba-rouvalle piti myös +viipymättä saada laitetuksi lohduttava sana ... jos mahdollista +lohduttava... + +Jo aukeni vihdoin kylänpaikka esiin, siinä oli Pohjan pitäjän kirkko, +ja Gröning kannusti ratsuaan, ajaen pyrynä kievarin pihalle. Vaan +täällä hän, äkkiä pysähdyttyään, vielä tuokioksi jäi satulaan +istumaan ... hän oli tuntenut marskin matkareen pihalla. Kohta siihen +ilmestyi marskin seurassa olleita huovejakin, vanha Eenokki etupäässä +käveli verkalleen hänen luokseen. + +-- Marski on siis yöpynyt tähän? kysyi Gröning kummastuneena, sillä +marskin ei ollut juuri tapana näillä matkoilla yöpyä, hän nukkui reessä +ja ajoi yhteen pohteeseen. + +Eenokki nyökäytti päätään mitään vastaamatta. Gröning hyppäsi satulasta +ja uteli levottomampana: + +-- Onko hän sairas, hä, mikset vastaa? + +-- Hän makaa tuolla tuvassa. + +Vanhan huovipäällikön ääni oli alakuloinen ja melkein kuin toivoton. +Hän, itse rautamarski, oli jäänyt sairaana makaamaan kievarin +vuoteelle, johan se tuntui kovin oudolta ja avuttomalta. Tämä ei +Klaus-herran karaistujen huovien mielestä tiennyt mitään hyvää ja siksi +he kuin turvattomina astelivat pihalla ja pirtissä, toisiaankaan paljo +puhuttelematta. + +-- Milloin hän sairastui? kyseli Gröning vielä. + +-- Hän oli pahoinvoipa jo Pikkalasta lähdettäissä, vaan tahtoi +kumminkin joutua rouvaansa vastaan. Mutta täältä hän ei jaksanut enää +eteenpäin. + +Gröning kiirehti sisään matkustajatupaan. Huone oli puolipimeä. Lieden +ääressä, sitä pimentäen, seisoi mestari Markkus, jonka Ebba-rouva oli +Kuitiasta, huolissaan miehensä terveydestä, laittanut Klaun mukaan, +seisoi siinä kattilaa hämmentäen, nähtävästi keittäen potilaalle +joitakin lääkkeitä. Varjossa, karsinanurkassa, oli suuri vuode ja siinä +makasi Suomen mahtava marski kalpeana ja äänetönnä, silmät +miettiväisinä kattoon päin tähdättyinä. Gröning astui lähemmäs ja +silloin marski hänet huomasi; hän vilkastui kohta ja virkkoi iloisella +äänellä: + +-- Olipa hyvä, poikani, että saavuit. Makasin tässä juuri ja mietin, +ehtisitkö tulla, -- sen arvasin, ettei Ebba tänne tällä kelillä joudu. + +-- Hän on Perniössä, hän pyysi kohta lähettämään sanan terveydestänne. + +-- Ei huolita häntä huolettaa ... ehkä jo aamulla jaksammekin jatkaa +matkaa. Taikka ellemme... No niin, istu tähän tarinoimaan, tahdon +tietää kuulumisia ... en voi kumminkaan nukkua. + +Marskin ääni oli melkein kuiskaava ja siksi Gröning istahti aivan hänen +päänalusensa viereen, jotta sairaan ei puhuessaan tarvitseisi rasittaa +ääntään. Hän kertoi lyhyesti uusimpia kuulumisia Turusta ja koko +maasta: kapinan laineet näyttävät kokonaan laskeutuneen, hyvillä +toiveilla Turussa odotettiin meren aukenemista... Niitä kertoessaan hän +miltei säälien katseli, kuinka lauenneilta nyt näyttivät marskin ennen +niin voimakkaat piirteet ja kuinka syvän varjon tuuheat kulmakarvat +loivat kalvenneille kasvoille. Vaan marski viskasi peiton syrjälle +rinnaltaan, jota se tuntui ahdistavan, ja jatkoi: + +-- Niin, kevät kiirehtii, meri aukiaa, meidän täytyy pian joutua +Turkuun. Onko saapunut vereksiä tietoja herttuan hommista? + +-- Kelirikko on katkassut kaiken liikkeen meren yli... + +-- Niin, hän voi siellä nyt salaisuudessa varustaida matkalleen. Entä +Puolasta, eikö sieltäkään kuulu mitään? + +-- Ei mitään, + +-- Rex crastinus! Ja kumminkin pitäisi Sigismundon juuri nyt, ei +ainoastaan julistaa saapumisestaan Suomeen, vaan myöskin saapua. Juuri +nyt! Hetki käy ratkaisevaksi. Herttuan vallanhimo, kaikki hänen salaset +hankkeensa olisivat juuri nyt muserrettavat, muuten katsokoon kuningas +valtaistuintaan. Olemme siitä hänelle selvästi kirjoittaneet. Vaan hän +ei tule ... ei saa lähdetyksi... + +Marski makasi hetkisen ääneti, ja suonet hänen ohimoillaan näyttivät +pingoittuvan. Mestari Markkus tarjosi hänelle maljan höyryävää +keitostaan ja varotti häntä puhumalla kiihottamasta mieltään ja +rasittamasta voimiaan. Vaan marski viittasi häntä laskemaan syrjään +maljan. + +-- Tunti sitten join kauhallisen keitostasi, kelpo Markkus. En hikoile, +en nuku. Rohtosi ovat ehkä hyvät, vaan minussa täytyy luonnon voittaa, +voittaa tai taittua. + +Ja haavurin varoituksista huolimatta jatkoi hän puhettaan: + +-- Vai ei mitään Puolasta ... no, ehkä emme häntä täällä tarvitsekaan. +Laivasto on ensi avovedellä valmis purjehtimaan Pikkalasta ja se onkin +nyt kelpo kunnossa. Ja Turun linnaa kestää herttuan hyvän aikaa +paukuttaa... Vaan jos kuningas nyt saapuisi, emme me täällä herttuaa +odottaisikaan. Me purjehtisimme kohastaan Tukholmaan, keräisimme +Ruotsin tyytymättömät joukkoomme ja ajaisimme parissa päivässä Kaarlon +herttuakuntaansa, -- kiittäköön onneaan, jos saa pysyä siellä. Ja +hallitus Ruotsissa uudelle kannalle... + +-- Jäisittekö itse sinne? kysyi Gröning, hänkin jo marskin kuvauksista +innostuneena. + +-- Minä, en, en koskaan, ei meillä ole sitä kunnianhimoa. Ei, Suomeen +me palaisimme, meillä on täällä paljo toimitettavaa ja tämän maan +hallintoon tahtoisimme käyttää viimeiset vuotemme. Näihin asti +on hallintomme Suomessa ollut kuin sotakomentoa, raudankovaa ja +armotonta ... niin, niin, se on ollut liian kovaa, vaan se on ollut +pakosta. Mutta sitten, rauhan palattua, tahtoisimme vielä katsoa, mitä +voitaisiin tehdä tämän kiusaantuneen kansan hyväksi... + +Heikolla äänellä, mutta innostuneena ja tuumiinsa kiintyneenä marski +näitä kuvaili. Hän oli vilkastunut, kääntelihe vuoteellaan, poskille +kohosi veri ja silmissä paloi kuuma hehku. Vaan usein hänen täytyi +levätä väliin, henki kulki raskaanlaisesti, tuntui kuumentavan ja +ahdistavan, -- hän oli niin tottumaton tautivuoteessa makaamaan. +Turhaan mestari Markkus kehotti häntä vaikenemaan ja voimiaan +säästämään, turhaan myöskin Gröning tarjoutui poistumaan, jättääkseen +isäntänsä lepäämään. Marski viittasi kädellään häntä viipymään. Ja +hetken ääneti maattuaan hän kysyi: + +-- Kuitiassako lapset ovat kaikki? Anna kai on niille siellä +emännöitsemässä, kun Ebba tuli Perniöön? + +Gröning kävi vähän hämilleen tuosta äkillisestä kysymyksestä, hän +vitkasteli hetkisen ja vastasi sitten vältellen: + +-- Niin, Kuitiassa ovat lapsenne, terveinä ja reippaina. + +Vaan marski oli jo huomannut hänen äänessään jotakin epävarmaa; hän +käännähti päin, loi kirjuriinsa terävän katseen ja uteli: + +-- Entä Anna, jäikö hän vielä Turkuun? Mitä, mikset vastaa, onko hän +vielä sairaana? + +-- Ei, kyllä hän on jo terve, hän toipui kohta... + +-- Mutta mitä? -- Marski kohottausi yhtäkkiä ryntäilleen vuoteellaan. +-- Mitä, onko hän kadonnut? Onko herttuan kirottu kätyri hänet +löytänyt? Ovatko he paenneet yhdessä? + +Turhaan koettivat Markkus ja Gröning rauhottaa marskia ja Gröning +soimasi ankarasti itseään, ettei hän suoralla valheella ollut pitänyt +salassa noita Yläneen tapahtumia, -- tiesihän hän, millä kiihkolla +Klaus Fleming vihasi Hieronymoa, joka oli häväissyt hänen nimensä ja +tuottanut hänelle niin paljo ikävyyksiä, ja kuinka intohimoisesti hän +oli vastustanut Annan joutumista tuon miehen kynsiin. Mutta nyt oli jo +liian myöhää sekottaa pois asia, marski oli jälillä ja uteli +käskevällä, kiihkeällä äänellä: + +-- Kerro kaikki, minä tahdon kuulla kaikki. He ovat siis paenneet +yhdessä. Mistä? Onko Olavi pidellyt vankiaan liian höllästi, häntä +Yläneeltä tuodessaan? Kerro! + +Gröningin ei auttanut muu kuin kertoa koko tapaus, kuinka Anna oli +jäänyt kateisiin ajomatkalleen ja kuinka Olavi, seuraavana päivänä +saapuessaan Yläneen kartanoon, oli huomannut linnun lentäneeksi +tiehensä, vangin paenneen Flemingin neitosen seurassa. Oli lähetetty +huoveja hakemaan pakolaisia, vaan paikkakuntalaiset eivät olleet heitä +nähneet eikä ollut vihoissaan riehuva Olavi saanut Yläneen +typertyneiltä vuokraajiltakaan mitään osviittoja. + +-- Mutta pakolaiset ovat otettavat kiinni, maksoi mitä maksoi, tuhat +huovia heidän jälilleen joka taholle! huusi marski nyt vihan +koventamalla äänellä ja hyppäsi kiihkoisena vuoteeltaan, asettuen +ylisillään uhkaavan näköisenä lattialle seisomaan. -- Me tarvitsemme +tuon miehen, ainoastaan hän voi meille todistaa herttuan syyllisyyden +kapinaan ... hän on vangittava...! Ja Anna ... ei, herttua ei saa +tuntea sitä tyydytystä, että hänen elkeensä, naittaa neitonen Flemingin +suvusta orjalleen, onnistuisi ... ei saa...! + +Marski astui pari askelta eteenpäin, horjahti, pysähtyi, ojensi kätensä +tavattomalla kiukulla ja puhui kähisten: + +-- Anna, Anna, sinussa oli liiaksi äitisi halpaa verta, sinä et +tuntenut nimesi arvoa! + +Kauhuissaan seisoi siinä mestari Markkus katsellen riehuvaa +potilastaan, ja vaivoin sai Gröning lempeällä pakolla kiihkonsa +jännittämän, mutta kumminkin heikkouttaan huojuvan vanhuksen +laskeutumaan takasin vuoteelleen. Hän koetti marskia lohduttaa +vakuuttamalla, että Olavi, joka huovijoukolla oli pakolaisia +takaa-ajamassa, kyllä heidät tapaisi ja toisi takasin talteen Turun +linnaan. + +-- Ei hän tuo, väitti marski vastaan, nyt jo talttuneemmalla, +vaimenneella äänellä. -- He ovat päässeet pakoon, he hiipivät herttuan +turviin ja hän on sittekin voittanut ... hän on nöyryyttänyt meidät, +hän on vielä kerran häpäissyt Flemingin nimen. -- Ja hiljaa, +murtuneella äänellä hän jatkoi, sammuvat katseet kattoon luotuina: -- +Me olemme siis pelimme tapanneet, olemme masennetut, herttua vei +voiton... + +Hetkisen hän siten hervotonna makasi, ikäänkuin masentuneen mielensä +voittamana. Vaan se häiriö, jonka tuo äkillinen mielenliikutus ja +liikanainen sielun ja ruumiin ponnistus oli vaikuttanut heikkoon +potilaaseen, näkyi pian seurauksista. Kuume kiihtyi, tuokion kuluttua +oli hän houreissa. Mutta siinäkin tilassa jatkoi sairas ja kiihtynyt +mielikuvitus vielä äskeistä kulkuaan. Säihkyvin silmin ja hosuvin käsin +oli hän ajavinaan pakenevia takaa, huudellen huovejaan kiirehtimään... +Ja hän oli näkevinään Kaarlo-herttuan ilkeän hymyn ja hän haastoi +juhlallisesti ja kovasti herttuaa kaksintaisteluun, vaati häntä +kiihkein, loukkaavin sanoin miekkasille... Hän nauraa vain pirullisesti +vastaan -- ooh! -- Marski kääntelihe vuoteellaan kuin poltteissa. Mutta +ikäänkuin voitettuna hän taas vaipui alalleen, kylpien kylmässä hiessä. + +-- Ei, se on turhaa, he pääsivät sittenkin pakenemaan, kuiskaili hän. +-- Kaikki on lopussa, kaikki ponnistukset rauenneet... Ja Suomen +herrat, raukat ... mihin helkkariin te juoksette, miksi te aina +kyhmitte ruotsalaisten jälissä, te meltomielet... Ja miksi sitä muuria +revitte, jonka olen rakentanut Suomen turvaksi ... te petturit ... +te ... te ... limannuolijaiset...! Missä huovini ... minä opetan +teidät ... missä laivastoni, laivastoni! Oh, kaikki poissa; ne ovat +hukkuneet Pohjanmaalle, hukkuneet nuijamiesten kanssa samaan +avantoon... + +Huolestuneina seisoivat mestari Markkus ja Gröning vuoteen ääressä, +katsellen tuota taudin äkillistä, vaarallista käännettä ja kuunnellen +hourijan katkonaisia lauseita. Turhaan koetti haavuri saada +Klaus-herraa nielemään hänen rauhoittavia rohtojaan ja syvästi katui +nuori kirjuri, että hän oli antanut aiheen tähän ärsyttävään +kohtaukseen. Vihdoin marski kumminkin rauhoittui, hourekuvat näkyivät +väistyvän pois ja potilas näytti vaipuvan virkistävään uneen. +Virkoavilla toiveilla vartijat sitä seurasivat henkeään pidätellen. + +Vaan jo tuokion kuluttua avasi marski silmänsä ja katseli levollisesti +vuoteen vieressä seisovia. Mutta voimat olivat äärettömästi +heikentyneet, hän tuskin jaksoi päätään kääntää, virkkoessaan +Gröningille: + +-- Voimani ovat lopussa, hetkeni on tullut ... niin, niin, minä tunnen +sen, enkä valita... + +-- Lähetämmekö hakemaan Ebba-rouvaa? Hän voi olla jo aamulla täällä. + +-- Aamulla ... se on myöhää. Ja hyvähän on näinkin, rauhallisesti +kuolen... Ja hyvällä omallatunnolla. + +Tuskin hengähdystäkään kuului tuvassa noiden heikkojen kuiskeiden +välillä. Vielä loi potilas raukenevan katseensa kirjuriinsa ja puhui +verkalleen: + +-- Minua sanotaan vallanhimoiseksi ja itsekkääksi ja julmaksi, -- eikö +totta...? Niin, minä olen ollut julma, mutta käsivarteni ei ole saanut +olla pehmyt. Tarkotukseni tunnet ja vaikuttimeni ... sinä olet myöskin +suomalainen... Olemme koettaneet toimia niin, että tämäkin maakunta +kerran voisi, kuninkaalleen uskollisena, seistä omilla jaloillaan ja +omain miestensä varassa varttua... Suomalaiset eivät ole meitä +ymmärtäneet ... ei kansa eikä aatelisto ... ja siksi on rakennuksemme +kaatunut ... kaatunut... + +Sanat tulivat katkonaisesti, vaan hyvin ne Gröning ymmärsi, -- hän +ymmärsi, että kaikki on lopussa. Siinä makaa rautanen mies, jonka +tarmoa ei mikään maailmassa ole jaksanut lannistaa ja joka +tahdonvoimallaan on hallinnut tuhansia ... makaa siinä yksin ja +avutonna, kuin rakennuksensa raunioilla, ja tekee itselleen elämänsä +viimeistä tiliä, -- maailmalle hän sitä ei tee. + +-- Minä tiedän sen, jatkoi potilas vielä, -- herttua on voittava ... +niin, hän on jo voittanut... Suomen aatelisto on suuteleva +ruoskaansa... Ja syy on ehkä meidän ... me pakotimme heidät +mukaamme ... se perustus ei kestänyt ... uskoimme liiaksi olevamme +suomalaisia... + +Hän vaikeni, makasi hiljaa. Yön hetket kuluivat, tuvassa ei kuulunut +muuta kuin potilaan hiljainen hengitys, joka sekin toisinaan aivan +kuulumattomiin vaimeni. Vartijat tarkkasivat, pääsisikö potilas uneen, +mutta ei, hän lepäsi silmät auki, valvovana. Vihdoin hän taas kerran +virkahti: + +-- Miksi olette niin ääneti, ystävät? Markkus, lue meille kappale +hartauskirjastasi, joka on laukussasi. + +Markkus meni hakemaan laukkuaan. Sillävälin kuiskasi marski hiljaa +Gröningille: + +-- Tuota kirjaa kuulen kernaasti; en tiedä, onko se luterilainen vai +katoolinen, mutta se on koruton ja harras, ja minä uskon, että se on +otollinen Jumalalle... Lue, mestari, kappale... + +Mestari luki. Yksitoikkoisella, laulavalla äänellä hän laski tulemaan +sivun ja toisen ja Klaus-herra näytti rauhallisesti kuuntelevan, +maatessaan siinä silmä raollaan, hengitys tuskin tuntuvana. Markkus +luki, luki edelleen... Vaan hänen lukiessaan nousi Gröning hiljaa, +tarttui marskin peitolla lepäävään käteen: Se oli kankea. + +-- Mestari, sinä olet lukenut kylliksi, saneli hän harvakseen, laskien +kankean käden vuoteelle. + +Markkus laski kirjansa alas, koetteli vuoteella makaajan sydäntä, ja +toisti hiljaa: + +-- Klaus Fleming on kuollut! -- -- -- + +Aamun sarastaissa, -- huhtikuun 13 päivänä 1597 -- ajoi taas yksinäinen +ratsastaja samaa mustunutta talvitietä, jota hän edellisenäkin iltana +oli kulkenut, vaan tällä kertaa Pohjan pitäjästä Perniöön päin. Matkan +teko tuntui nyt vielä paljo raskaammalta kuin eilen. Keli oli tosin yön +aikana kovennut ja aamun koetteessa löysi hevonen paremmin tiepaikan, +vaan itse ratsastajalla oli taakka raskaampi. Hän oli nyt kuljettamassa +sanomaa, ensiksi Perniön kuninkaankartanossa odottavalle, levottomalle +rouvalle, sitten edelleen läpi maan Turkuun asti, että Viikin +vapaaherra, Suomen käskynhaltija, valtakunnan neuvos, marski ja +amiraali Klaus Eerikinpoika Fleming oli kuollut. Ja sen sanoman +kuljetus oli raskasta ratsastajalle, Kaspar Gröningille. + +Vaan hän teki tehtävänsä, kertoi sanomansa ja kulon nopeudella lähti se +leviämään yli Suomen niemen, syöksähti aateliskartanoihin, pistihe +mökkeihin ja muonamiesten majoihin, kaikkialle iskien kuin odottamaton +ukkosen salama, kaikkialla herättäen hämmästystä ja monia mietteitä. + +-- Klaus Fleming on kuollut! + +Noihin sanoihin sisältyi niin paljo, sisältyi levottomuutta ja toivoa, +surua ja iloa, epävarmuutta ja helpotuksen tunnetta. Ihmisten oli +vaikea kohta oivaltaa tätä sanomaa. Myrsky oli käynyt yli koko maan, +jaksamatta kukistaa rautatammea. Kukaan ei tiennyt, että tammi siinä +myrskyssä oli saanut vamman, johon se tyyneen tultua itsekseen taittui. +Se oli ollut niin voimakas ja kova, se oli yksin hallinnut kaikki ja +tuntunut kukistumattomalta. Ja siksi loivat ihmiset, niin ystävät kuin +viholliset, tämän sanoman saapuessa katseensa alas ja hokivat +itsekseen: + +-- Klaus Fleming on kuollut! + +Ja näitä sanoja seurasi tavallisesti kysymys: + +-- Mikä kaatoi mahtavan miehen? + +Taikausko loi siitä kohta omat selityksensä. Pohjanmaan noidat, +nuijamiesten vihan perijät, olivat muka kostaneet Nokian ja +Santavuoren. Herttuan myrkynsekottajat olivat raivanneet pois tuon +sitkeän esteen. Vaan se, joka kuolonsanomaa kuljetti, hymähti näille +taikatuumille; hän arvasi syyt syvemmät, mutta maailmalle hän ei niitä +selittämään käynyt. + +-- Klaus Fleming on kuollut! Mitä tapahtuu nyt? + +Sitä ei kukaan osannut ennustella. Ihmiset katselivat huolestuneina ja +arastellen toisiaan ja puistelivat miettiväisinä päätään. + +Vaan kuolon sanoman kuljettaja jatkoi matkaansa, saapui Turkuun. Mutta +kauaksi hän ei sinne jäänyt, jo viiden päivän perästä oli hän palannut +takasin Pohjan pitäjän nimismiehentaloon, vanhan Prinkkalan herran ja +muutamain muiden suomalaisten aatelismiesten kanssa noutamaan Turkuun +vainajan ruumista. Keli oli nyt aivan lopullaan, kun tämä saattokulkue +teki matkaa Turkuun päin. Paksuun, mustaan harsoon kietoutuneena ajoi +Ebba Fleming ruumisreen takana syvän surunsa masentamana, Gröning +ratsasti ääneti ja miettiväisnä siinä vieressä ja vakavina seurasivat +aatelisherrat perästä. Raskasta oli kelitön kulku, raskaita saattajain +mielet ja mietteet. Vaan jäykkänä ja kankeana istui vanha Eenokki +etummaisen reen ajolaudalla, kyyditen herraansa, kuten niin monasti +ennen. Vaan hän tiesi tekevänsä sen nyt viimeisen kerran ja kunnialla +ja huolella hän sen tehdä tahtoi, -- sittenhän hänellä ei ollutkaan +enää virkaa maailmassa. + +Eräänä lauvantaina huhtikuun lopulla saapui saattokulkue vihdoin +Turkuun ja kulki verkalleen melkein lumetonta rantakatua myöten +kaupungin läpi linnaan päin. Mustaa lippua kantava airut ratsasti +edellä ja julisti hautasaaton saapumisesta kansalle. Kuolinkellot +soivat kaupungin ja linnan kirkoissa -- ne olivat jo yhtämittaa soineet +viikon -- ja sotaväki, joka kadulla seisoi kunniavahtina, oli vakavaa +ja juhlallista. + +Äänetönnä seisoi väkijoukko. Siellä täällä paljastui pää ruumisreen +ohimennessä, vaan yleensä oli vastaanotto kylmää ja tunteetonta. +Miettiväisnä Gröning katseli tuota tiheää laumaa, joka rantakadun +täytti, -- Turkuun oli juuri näinä päivinä meren auettua saapunut +ensimmäinen ryhmä saaristolaisia kevätkauppojaan tekemään, olipa jo +etäisempiä aluksiakin satamaan saapunut ja toisia siitä valmistautui +lähtemään; ja siksi oli sataman partaalla Turun oloihin nähden +harvinainen väenpaljous, joka nyt seisoi ääneti ja jäykkänä, mutta +kumminkin kunnioittaen, tiepuolissa ruumissaattoa katsellen. Tuo kansa +ei ole tässä vietävää vainajata koskaan rakastanut, ajatteli Gröning, +-- ei, vihannut se häntä on, mutta se kunnioittaa kumminkin sitä +rautavoimaa, jonka se ei luullut katkeavankaan... + +Yhtäkkiä Gröning ikäänkuin havahtui näistä mietteistään. Hän oli tuossa +saaristolaisjoukossa ollut vilaukselta tuntevinaan omituisesti tuttavat +kasvot ... niin siinä ne taas olivat nuo silmät, jotka hänelle +veitikkamaisesti tervehdykseksi iskevät. Se on nuori saaristolainen, +vieressään talonpoikaistyttö... Kuka voisi se olla...? Gröning katsoo +vielä kerran ja tuntee ... sehän on Birckholtz, hänen rakas lankonsa, +tottatosiaan, se parantumaton veitikka... Gröning nyökäyttää hänelle +vastaukseksi päätään ja ilosesti viittaa nuori saaristolainen laivaan +päin, jossa juuri nostetaan purjeita. Nyt Gröning ymmärtää asian, nyt +hän arvaa jo senkin, kuka tuo tyttö tuossa vieressä on. + +Ruumisreki vierii verkalleen sataman ohi pitkin lumetonta katua. Vaan +kun saapuu seuraava reki, jossa Ebba-rouva istuu, vaaleana ja syvän +surun ilmeet kasvoillaan, mutta siltä suorana ja arvokkaana, ja hänen +vieressään nuori Juhana Klaunpoika kalvakkana ja vakavana, silloin +tarttuu talonpoikaispukuun puettu tyttö suonenvedontapaisesti +vieressään seisovan nuorukaisen käsivarteen, ikäänkuin turvautuen +siihen, ja silmille vedetyn huivin alta näkyy kyyneleitä vierähtävän +hienoselle poskelle. Se tunteiden ristiriita, joka niin monesti oli +Anna Flemingin mielessä riehunut, on taas saanut hänessä vallan. Tuota +vanhusta, joka nyt kylmänä makaa arkussaan, on hän ihaillut, jopa +rakastanutkin, tuossa surevassa perheessä on hän lapsuutensa ja +nuoruutensa viettänyt ja sen ilot ja surut ovat olleet hänen omiaan. +Hän on siinä kärsinyt, vaan se on siltä ollut hänen kotinsa... Tuossa +pitäisi hänen nyt olla, lohduttamassa isättömiksi jääneitä ja +lieventämässä lesken surua. Vaan sen sijaan hän kiittämättömänä +karkurina seisoo siinä kylmäin syrjästäkatsojain riveissä, tuotettuaan +tällä paollaan taaskin vereksen lisäsurun omaisilleen... + +Annassa herää hetkeksi halu juosta esiin siitä väkijoukosta, viskautua +tätinsä eteen rekeen ja huudahtaa: tässä olen, rangaiskaa minut...! +Vaan hän säikähtää sitä ajatustaan, tarttuu sulhonsa käsivarteen... + +-- Miksi vapiset, tyttöni? kysyy Hieronymo. -- Ja kyyneleitä! -- tuossa +perheessä olet luullakseni jo itkenyt kylliksi. + +-- Olen, vaan he olivat kumminkin kasvattajani, ja huonosti heitä +palkitsen. + +-- Huonostiko, -- no, pesäero on nyt kerran tapahtunut; päämies on +kuollut, ja siitä kuolemasta meidän elämä alkaa. Heitä viimeiset +jäähyväiset, Anna, nyt Klaus Flemingin perheelle, ja sitten laivaan...! + +Laiva, jossa tuo nuori saaristolaispari oli varannut itselleen paikat +Ruotsiin matkustaakseen, olikin jo purjehduskunnossa, valmiina +lähtemään joensuusta merelle, ja hautasaaton ohimentyä talutti +Hieronymo morsiamensa sen kannelle. Hetken kuluttua ruvettiin siinä jo +köysiä maista irrottamaan ja kääntämään alusta laiturista. Vaan se ei +päässyt kumminkaan vielä kääntymään, eräs toinen laiva, lyypekkiläinen +kauppalaiva, joka juuri saapui satamaan ja pyrki laituriin, oli sen +edessä ahtaalla joella, ja siinä syntyi, laivoja köysin hinattaessa, +vielä hetkisen viivykki. Anna Fleming seisoi joenpuoleiseen kaidepuuhun +nojauneena ja katseli, kuinka saksalaisessa laivassa miehet köysillä +varppailivat. Mutta yhtäkkiä hän näkee tuon laivan kannella tutut +kasvot ... hän ei voi olla hiljakseen huudahtamatta, sillä sehän on +Elina Fincke tuo, joka maston juurella noin pää kumarassa seisoo... +Tämä kuulee myös tutun äänen, kohottaa päänsä, tulee lähemmäs ja niin +kauan erossa olleet serkukset tervehtivät yhtäkkiä toisiaan ilostunein +kasvoin ja vilkkain liikkein sen kapean juovan yli, joka erottaa laivat +toisistaan. Tuokion he ääneti seisovat, ikäänkuin tapaillen sanoja ja +hämmästyneinä odottamattomasta tapaamisesta, vaan samassa heille +molemmille asema selviää. Ja hymy kangistuu heidän huulilleen. + +-- Sinä olet matkalla toteuttamaan unelmaisi onnea, Anna, lausuu Elina +miltei katkerasti. Hän on käynyt kasvoiltaan kalvakaksi, hän on tänä +yhtenä vuonna paljo vanhennut ja hänen silmissään on raukea pettymyksen +ilme. + +-- Niin, minä olen sen saavuttanut, -- vihdoinkin. Vaan sinä, -- sinä +palaat yksin? + +-- Minun unelmani on särkynyt, kaikki on lopussa. + +-- Et saanut häntä Suomeen? + +-- Hän ei luottanut itseensä, ei tulevaisuuteensa, hän pakenee +kutsumustaan, pakenee minua... + +-- Siis hyljätty -- serkku parka! Unelmasi kai oli, Elina, liian suuri. + +-- Niin, minä haaveksin suuruutta, mainetta, tapailin liian korkealle, +siksi olen pudonnut alas. Sinä, Anna, haaveksit pikkusta onnea ja +taistelit sen puolesta, -- olkoon se sulle täyteläinen! + +Annan silmään kierähtää kyynele, hän ei saa sanaa suustaan; häntä niin +säälittää serkkunsa pettymys ja suru, joka hänen koko käytöksestään, +jopa äänen värähdyksestäkin, ilmenee, ja hän sille surulle kyllä arvon +osaa antaa. Vaan hän ei löydä sanoja tulkitakseen tunteitaan. Hänen +tekisi mieli omaa onneaan valaa lääkkeeksi ystävättärensä kirvelevään +haavaan, vaan hän tietää, että siihen ei lääke tepsi... + +Jo on laituriin saatu vapaa kohta, lyypekkiläistä laivaa ruvetaan +hinaamaan sinne ja matka serkusten välillä pitenee. Silloin kysyy vielä +Anna: + +-- Ja mitä aijot nyt, Elina? + +-- Hämeenlinnaan, vankina elämään, ja muistelemaan unelmaini +kaatumista, -- ijäksi. Jää hyvästi! + +Laivat ovat jo etäällä toisistaan, purjeita laskeutuu väliin, +orpanukset eivät näe enää toisiaan. Anna vetäytyy kyynel silmässään +pois kaidepuun vierestä; serkulla vankeus, hänellä vapaus edessään ... +liian puolueellinen oli sittenkin kohtalo! Vaan muuttaa sitä ei voi, +seurata vain sen johtoa! -- Siinä heidän laivaa juuri loitonnetaan +laiturista ... ja siinä hänen sulhonsa... Hieronymo seisoo +rannanpuoleiseen kaidepuuhun nojaten keskustelussa jonkun rannalla +seisovan tuttavan kanssa ... niin, sehän on Gröning, joka linnasta on +kiirehtinyt takasin rantaan lankomiestään tapaamaan. Anna kuulee vain +viimeiset lauseet siitä heidän hiljaisesta keskustelustaan. + +-- Sinä olit väärällä puolella, lankomies, sitähän sulle aina sanoin, +väitti Hieronymo. -- Näet nyt! + +-- En tiedä, olinko väärällä, vaan minun täytyi olla sillä puolella. + +-- Miksi täytyi? + +-- Sitä et ehkä sinä ymmärrä. Mutta katsos, minä olen suomalainen... + +Laiva loittoni rannasta, purjeet alkoivat saada tuulta ja hiljaa lipui +alus joen suuta kohden. Kaupunki häipyi näkyvistä saarten taa, +joiden rantametsä jo kainosti vihannoi hienolla hiirenkorvalla ja +joissa nurmi pälvipaikoissa, nietosten lomissa, teki ensimmäistä +nukkaa. Ja vähän ulompana selällä näkyi taas hienoja utuaaltoja +liitelevän vedenpinnalla, kun keväinen aurinko lämmitteli talviseltaan +kylmiä syvänteitä. Sitä sumukon hilpeää tanssia katseli kauan laivan +kaidepuuhun nojautuva tyttö. Hänen mieleensä palasi niin elävästi eräs +keväinen veneretki, jolloin kaksi neitosta oli tuon utuaallokon +heiluvasta hypystä ennustellut vastaisia vaiheitaan ja suunnelmoinut +tulevaisuutensa unelmia ja toiveita. Ja hän tunsi kiitollisuutta +sydämmessään, noita kevään kepeitä hengettäriä katsellessaan, niin +syvää kiitollisuutta: sillä hänelle ne olivat hänen pienen onnensa +taikoneet... + +Vaan etäämpää rannan puolelta näkyivät vielä Turun linnan ja kirkkojen +tornit, ja kirkoista kumahteli myötätuuleen kellojen soitto. Siellä +hautakelloja soitettiin. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Anna Fleming, by Santeri Ivalo + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 42697 *** |