Add files from ibiblio as of 2025-03-07 22:29:27HEADmain

3 files changed, 13338 insertions, 13721 deletions

diff --git a/42697-0.txt b/42697-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..1b25bac
--- /dev/null
+++ b/42697-0.txt
@@ -0,0 +1,13338 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 42697 ***
+
+ANNA FLEMING
+
+Historiallinen romaani
+
+
+Kirj.
+
+SANTERI INGMAN [IVALO]
+
+
+
+Werner Söderström, Porvoo, 1898.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+    I. Keväinen veneretki.
+   II. Häät Vääksyssä.
+  III. Kaksi viestintuojaa.
+   IV. Helsingissä vuonna 1593.
+    V. »Tyttö on minun.»
+   VI. Kruunausjuhla Upsalassa.
+  VII. Meren hengessä.
+ VIII. Talvitunteita Kuitiassa.
+   IX. Talvisia retkiä.
+    X. Keskeytetty ulkomaanmatka.
+   XI. Aateliston kokous Turussa vuonna 1596.
+  XII. Klaus Fleming mahtavuudessaan.
+ XIII. Myrsky vinkumassa.
+  XIV. Pakolaiset.
+   XV. Tammi kaatuu, oksat varisevat.
+
+
+
+I.
+
+Keväinen veneretki.
+
+
+Liukkaasti halkoi kepeä soutovene tyyneitä salmivesiä. Jo ehti se
+salmen suuhun, josta avarampi selkä avausi eteen, ja siihen se hetkeksi
+pysähtyi. Soutaja lepuutti airojaan ja jäi, samoin kuin perässä istuja,
+ääneti katselemaan auvenneen ulapan selälle.
+
+Meri näytti siellä ikäänkuin höyryävän. Hienoa huurua liiteli
+vedenpinnan tasalla, hyppeli kuin kepeä utuaallokko hilpeässä
+karkelossa meren tyynellä selällä. Ne leijailivat nuo aallot parin
+vaaksan verran vettä korkeammas ja hälvenivät siitä päivän kuumentamaan
+ilmaan. Joskus vain, kun hieno maatuuli hengähti ulapalla, kohosi huuru
+autereisena hattarapilvenä taivasta kohden, jättäen puhtaaksi meren
+kiiltävän kalvon.
+
+Se oli voittoisan kevään taistelua taittunutta talvea vastaan, joka
+kumminkin vielä syvässä merivedessä sitkeästi piti puoliaan. Olihan
+vielä moniaita viikkoja sitten raskaita jäätelejä uiskennellut
+ulappavesillä ja niiden välissä värisevä, kylmä aalto oli saanut
+syleillä lumista ahdetta. Vaan keväinen, paahtava helle oli sitten
+muutamissa päivissä loihtinut vapaaksi meren ja suliksi rannat;
+ainoastaan syvällä pinnan alla oli vesi vielä talvisen kylmää, ja siksi
+se huurusi, kun sitä päivän säteet kuumensivat.
+
+Tyttö, joka perässä istui, suojasi kauan aikaa kämmenellään silmiään,
+ihaillessaan noita sumulaineikon hilpeitä hyppyjä, jotka ikäänkuin
+eläväksi loihtivat aution selän. Sitten hän yhtäkkiä käänsi nuorteat,
+verevät kasvonsa toverinsa puoleen, niin äkkiä, että hänen tuuhea,
+hartioille valloillaan riippuva tukkansa heilahti kullalta välähdellen.
+
+-- Katso, Elina, virkkoi hän, eivätkö olekin nuo kuin ketteriä kevään
+hengettäriä, jotka iloissaan tanssivat ja muodoltaan myötään
+vaihtelevat?
+
+-- Taikka talven pakenevia peikkoja, vastasi toinen, soutoteljolla
+istuva solakka tyttö, vetäen hienon harsohuivin syvemmälle varjostamaan
+tummahtavia silmiään. -- Muuten sinä voit vilkkaalla mielikuvituksella
+nähdä tuossa sumustossa mitä tahdot.
+
+-- Niin voinkin, katso, nyt se on aivan kuin komea ratsujoukko, joka
+täydessä laukassa laskettaa rantaa kohden. -- Valkotukkainen tyttö
+viittasi innostuneena kädellään, osottaen kuinka tuo ratsastava joukko
+muka tahdikkaasti notkui. Hänen toverinsa naurahti veitikkamaisesti ja
+virkkoi:
+
+-- Aivan oikein, tuossa ratsastaa töyhtöpäinen ritari ylinnä. Minussapa
+onkin vähän noidan vikaa, näenpä selvästi, että siinä ajaa kosijoita
+Kuitiaan, jotka tulevat pyytämään jalosukuista neitoa Anna Flemingiä
+avioon. Vaan vielä en varmasti tunne kuka tuo komea ritari on, onko se
+joku Horn, vai Kurki, vai Särkilahti...
+
+-- Ei, Elina, sinun noitasilmäsi näkevät väärin. Töyhtöpäiset
+ritarithan ajavat poispäin Kuitiasta, ne tietävät, että orpotyttö
+siellä ei heitä odotakaan. Ne ratsastavat luultavasti Suomenlahden
+rannalle, Peipotin hoville, siellähän neiti Elina Fincke uneksii
+korkeita sulhasia, komeutta ja mainetta.
+
+Keulateljolla istuva tyttö käännähti silloin päin toveriinsa, hänen
+silmänsä säkenehtivät ja hänen lujapiirteisillä kasvoillaan kuvastui
+intohimoa. Vilkkaasti hän virkkoi:
+
+-- Niin se uneksiikin, korkeutta, voimaa, mainetta, tulkoonpa se sitten
+sulhasen muodossa taikka muuten. Joutukaa te keveät ratsastajat, ajakaa
+välemmin minun apujoukokseni! Minä tahtosin päästä tilaisuuteen
+tekemään jotakin suurta ja tavatonta, jotakin, josta kaikki ihmetellen
+kertoisivat ja jota jälkimaailmakin vielä ihaileisi.
+
+Vaan peränpitäjä puisteli päätään.
+
+-- Suuruutta, mainetta, ihailua, niitä sinä Elina haaveksit, -- mitäpä
+voittaisit, jos niitä saavuttaisitkin. Olisit kunnianhimoinen ja ylpeä,
+janoisit lisää, aina lisää, etkä saisi kumminkaan koskaan kyllältäsi;
+et olisi koskaan onnellinen.
+
+-- Onnellinen! -- mitä sellaisesta pikkuonnesta, olisinpa toki tehnyt
+jotakin. -- Elina viskausi selälleen keulateljolle ja katseli ylös
+taivasta kohden, jonka sineä ei hattarakaan häirinnyt. -- Minä voisin
+tehdä vaikka mitä, vaikka kuinka hurjaa ja vaarallistakin, kunhan se
+vain olisi suurta ja mainehikasta.
+
+Hänen toverinsa ei vastannut siihen mitään ja hetkisen vallitsi
+äänettömyys ominvalloin kelluvassa venheessä. Vaan tuo hoikkasempi,
+tummahtava tyttö oikasi hentoset käsivartensa kuin rukoukseen taivasta
+kohden ja jatkoi:
+
+-- Luin eilen Ebba-tädin kirjastosta tuon ranskalaisen kirjan, sinä
+tiedät, kertomuksen Orleansin neitsyestä ja hänen matkastaan
+vapauttamaan kuningastaan ja maataan. Ah, se olisi jotakin minun
+unelmaini tapaista, -- vaan meikäläisillehän ei ilmesty enkeleitä
+unissakaan. Mutta olisipa mullakin unelmissani valtakuntia, joita
+tahtosin vapauttaa, kruunuja, joita tahtoisin kukistaa ja pystyttää,
+kuninkaita, joita tahtosin suistaa ja asettaa, -- oi, Anna, jospa
+olisin minäkin sellainen suuri, historian järjestäjä Johanna!
+
+Anna hymähti, merelle viitaten:
+
+-- Siispä kuuluvat sinun unelmiisi nuo ratsut, jotka korskuvat ja
+höyhentöyhdöt, jotka liehuvat. Ja pidä ne, Elina, en niitä sulta
+kadehdi, kokonaan toista olisi se, jota minä tahtosin unelmoida, mutta
+kumminkin paljo ihanampaa ja jalompaa.
+
+Keulateljolla lepäävä tyttö hyppäsi pystyyn, siirtyi venheen perään
+ystävättärensä viereen, kierasi kätensä hänen vyötäreilleen ja kysäsi
+veitikkamaisesti:
+
+-- Ja minkälainen olisi se unelma, jonka Anna Fleming toivoisi
+toteutuvan?
+
+Anna istui kauan aikaa vastaamatta, katsellen venheen laidan yli
+kirkkaaseen kalvoon, johon kuvastui tuo sama taivas, jonka sineä Elina
+oli ylöspäin ihaillut. Ja hän näki siinä oman kuvansakin, joka seurasi
+mukana, venheen hiljaa keinuessa eteenpäin: näki kahdenkymmenvuotiset
+tytönkasvot, joita tuuhea tukka seppelöi, näki korkean otsan ja
+hienosti punehtivat posket. Mutta kuvastuipa ikäänkuin pieni
+surunvoittoinen varjo suun tienovilla, joka oli vakava ja suljettu, ja
+silmistä säteili kuin hillittyä kaihoa ja tyydyttämätöntä kaipausta. --
+Elina kumartui myös tuota kuvaa katsomaan ja virkkoi viitaten siihen
+sormellaan:
+
+-- Jotakin Annakin kaipaa, kaipaa hartaasti ja syvästi. Mutta mitä?
+
+Anna katseli yhä alas vesikuvastimeensa ja vastasi siitä melkein kuin
+itselleen:
+
+-- Hartaasti ja syvästi, se on totta. Ja kumminkin minä tyytyisin niin
+vähään, niin vaatimattomaan, kunhan sitä vain saisin vilpitöntä ja
+puhdasta.
+
+-- Ja mitä se olisi?
+
+Anna ujosteli hiukan ja lausui verkalleen:
+
+-- Se olisi kipene hellyyttä, rakkautta, -- muuta en mitään vaatisi
+elämältä. Mutta juuri sitä olen ikäni saanut kaivata ja kaihoilla ja
+saan ehkä kaihoilla aina.
+
+Ikäänkuin pettyneenä siirrähti Elina taas toverinsa vierestä ja virkkoi
+melkein ilkkuen:
+
+-- Vähäänpä tyydyt, pikkusielu! -- »Kipene rakkautta», -- niin
+mitätöntä, niin imelää! Vaan on kai onnellista, kun vaatii vähän, sen
+toki saapi tyydytetyksi.
+
+-- Ja kuitenkin se on minulle kaikki. Tuota »mitätöntä» olen
+lapsuudestani asti unelmoinut ja aina olen sitä ollut vailla. Vaan jos
+kerran löydän ihmisen, johon täydellisesti luottaa voin, niin minä en
+häntä enää laske, en koskaan, oi, en mistään hinnasta. Minä riipun
+hänestä hellittämättä kiinni, sillä minä tahdon toteuttaa elämäni
+unelman, toteuttaa täydelleen, juoda pitkissä siemauksissa polttavaan
+janooni. Oi, te kevään hennot hengettäret, taikokaa mulle tuo pikkuinen
+onneni!
+
+-- Kas, voithan sinäkin Anna olla intohimonen, huudahti Elina nousten
+pystöön venheessä. -- Se on oikein, silloin pääset kyllä toiveesi
+perille. Vaan katsoppas tuonne selälle, siellä näet jo onnen linnasi
+liehumassa, jatkoi hän viitaten ulapalle, jossa leppeä maatuulen
+hengähdys taas oli hetkeksi kohottanut pinnalla liitelevät huurut,
+jotka nyt paksuna usvana kohosivat taivaalle muodostaen häilyviä
+harjoja ja torneja.
+
+-- Linna tai tölli, sama se, kunhan siinä on onnea, vastasi Anna ja
+rupesi, asettuen taas suorana istumaan perään, melomaan venettä
+eteenpäin. -- Mutta aamupäivä kuluu ja me unehdumme tähän haaveilemaan.
+Souda vielä hetkinen, Elina, että ehditään kirkkorantaan, ja minä saan
+viedä kukkaseni äitini haudalle.
+
+Elina istui soutamaan ja voimakkaasti hänen hentoset, mutta jäntevät
+kätensä vetivätkin, joten venhe nopeasti kiiti niemien ohi ja siitä
+laajenevan lahden pohjaa kohden. Perässä istuva tyttö katseli uinaillen
+tuota ohiliitelevää rantaa, jossa luonto keväiseltään heräili.
+Vesirajassa kasvavat lepät tekivät parhaallaan lehteä, vaan koivikko
+ylempänä törmällä helotti jo vihannalta isolla hiirenkorvalla. Ja
+rinteellä oli nurmikko nuorella nukalla ja rannan valkonen hiedikko
+näytti ikäänkuin hekkumoiden kylpevän päivän kuumentavassa paahteessa.
+Niin kirkas, niin iloisa oli tuo rannan valoisa väri ja veden kiiltävä
+kalvo, jotta neitonen sitä melkein kadehtien katseli. Noin paljo valoa
+ja lämpöä oli kumminkin maailmassa, ah, miksi piti kuitenkin hänelle
+yksin elämän olla näin ilotonta ja lämmötöntä ja valotonta! Yksi säde
+vain hänellekin tuota luonnon lämmittävää, virkistävää lempeä, ja hän
+tunsi, että hänenkin sydämmessään voisi vallita tuollainen valoa ja
+voimaa uhkuva kevät.
+
+Jo kääntyi venhe viimeisen niemen kärjestä ja siinä olikin korkealla
+rantaäyräällä edessä Paraisten vanha, valkeaseinäinen kivikirkko, jonka
+pienet, värikkäät lasit kimaltelivat kirjavina päiväpaisteessa.
+Neitoset nykäsivät venheensä hiedikolle ja nousivat törmälle. Kirkko
+oli vielä, kuten oli tapana ollut katoolisajalla, arkisinkin auki
+kaikkien käytäväksi, joten tytöt suorastaan astuivat sisälle, kävelivät
+alttarin luo ja polvistuivat hetkeksi sen eteen. Se oli pieni, vanha
+saaristolaiskirkko, vanhimpia Suomessa, ulkoapäin karkean näköinen,
+vaan sisästä se oli kaunis; seinät olivat täynnänsä maalauksia ja
+katoolisaikaisia veistokuvia, joita ei tästä kirkosta vielä oltu
+riistetty, katosta riippui kullattuja ruunuja, kimaltelevia olivat
+kynttilänjalat alttarilla ja kirjatut ompeleet koristivat seinällä
+riippuvia messupukuja, -- niitä olivat kirkon ylhäiset suosijat sille
+lahjoittaneet.
+
+Alttarin molemmilla puolilla oli useita hautakumpuja, koristeinaan
+raskaat kiviarkut. Elina-neiti, joka ensi kertaa oli käymässä Paraisten
+kirkossa, katseli uteliaisuudella näitä vanhoja muistomerkkejä,
+sillävälin kuin Anna laski mukanaan tuomiaan tuoreita seppeleitä
+kahdelle vierekkäin olevalle kummulle. Toisen ääressä niistä hän viipyi
+polvistuneena kauan ja Elina seisoi syrjemmässä ääneti, sillä hän
+tiesi, että orpana lepäsi siinä äitinsä haudalla.
+
+-- Ovatko nämä kaikki esivanhempaisi hautoja? kysyi hän vihdoin, kun
+Anna astui hänen luokseen peremmäs kuoriin.
+
+-- Kaikki Flemingejä. Ne ovat isäni jälleen kuntoonpanemat, sittenkuin
+kirkko hautakammioineen kauan oli ollut tanskalaisten hävityksen
+jäliltä rappeutuneena.
+
+Ja Anna kertoi orpanalleen kuka kussakin haudassa lepäsi, tulkiten
+niiden latinaisia hautakirjoituksia.
+
+Perimmäinen hautakumpu alttarin kupeella oli vanhan laamannin Jaakkima
+Heikinpoika Flemingin, joka oli perustanut suvun tilukset ja vallan
+Suomessa ja kuollut Paraisissa Sturein hallituksen levottomina aikoina
+15-sataluvun alulla. Hänen vieressään makasivat hänen kuuluisat
+poikansa, Eerik ja Ivar Jaakkimanpojat, joista edellinen oli Annan
+isänisä, yhtä kunnioitettu sotasankarina ja Suomen vapauttajana
+tanskalaisten ikeestä, kuin peljätty alustalaistensa rasittajana. Hänen
+hautakummussaan luettiin sanat: »Flos et columna Finlandiae», Suomen
+kaunistus ja tuki, kuollut Kuitiassa 1548. Paljo vereksempi hautakumpu
+oli hänen rinnalleen pystytetty hänen vaimolleen, Hebla Sparrelle, joka
+ankarana emäntänä oli Suomessa Flemingin tiloja hallinnut
+kolmattakymmentä vuotta miehensä kuoleman jälkeen. Eerik ja Hebla
+Flemingin kaksi poikaa lepäsi myöskin jo Paraisten kirkossa; toinen,
+Filippa, Annan setä, ja toinen hänen isänsä Jaakkima. Tässä viivähti
+Anna taas hetken: tuota isäänsä hän ei ensinkään muistanut, hän oli
+ollut aivan pieni tämän kuollessa. Vaan sitä, joka siinä viereisessä
+haudassa lepäsi, Jaakkiman puolisoa, äitiään, Agda Pietarintytärtä,
+Anna vielä vähän muisti niinkuin herttaista, suloista unelmaa
+lapsuutensa ajoilta. Juuri tätä hautaa hän vielä vuosittain, äitinsä
+kuolinpäivänä keväillä, kävi kukkasilla koristamassa, viettäen hetken
+siinä lapsuutensa muistoissa. Olihan hänelle kuin vuotuinen juhlapäivä
+tämä, jolloin hän aina souti Paraisten vanhaan kirkkoon Kuitiasta,
+jossa hänellä oli kotinsa Klaus Flemingin perheessä. Tällä kertaa oli
+hänellä nyt tällä matkallaan mukanaan sukulaisensa ja ystävättärensä
+Elina Fincke, Peipotin herran Sten Fincken tytär, joka äitinsä puolelta
+oli hänkin Fleming sukua ja tänä kevännä oli vieraillut Kuitiassa
+mahtavan Klaus herran ja hänen yhtä mahtavan vaimonsa, Ebba Stenbockin,
+perheessä.
+
+Tyttöjen seistessä siinä vanhojen hautakumpujen vieressä kuului
+yhtäkkiä etempää kirkosta vanha, ystävällinen ääni:
+
+-- Kukkasia kirkossa, kukkia haudoilla ja hautain vieressä!
+
+Tytöt kääntyivät ympäri ja Anna tunsi Paraisten vanhan kirkkoherran,
+Maunu Gröningin, joka oli nähnyt Kuitian venheen laskevan kirkkorantaan
+ja nyt tuli tervehtimään isäntänsä väkeä. Klaus Flemingillä oli näet
+hallussaan melkein koko Paraisten pitäjä ja oli Maunu-herra siis
+hänestä suuressa määrin riippuvainen.
+
+-- Niin, nythän on taas rakkaan Agda-rouvan kuolinpäivä, Jumala
+siunatkoon sen lempeän rouvan muistoa, puhui pappi tyttöjä
+tervehdittyään. Hän oli Annan erityinen suosija ja ystävä ja hänen
+luokseen pistäysi Anna mielellään keskustelemaan äidistään, jonka nimeä
+Klaus herran ylhäisessä perheessä harvoin mainittiin. Tässä suvussa,
+joka oli maansa ensimmäisiä ja jossa emännöitsi Kustaa Vaasan kolmannen
+puolison, Katarina Stenbockin sisar, katsottiin näet Jaakkima-vainajan
+käyneen suvulleen ja nimelleen arvottomaan liittoon, kun nai
+porvaristyttären, eikä asiata arveltu parantavan senkään seikan, että
+hän oli tehnyt sen korkean suosijansa Eerikki XIV:nen nimenomaisesta
+tahdosta. Anna itse oli usein setänsä perheessä saanut tuntea tuon
+äidinpuoleisen syntyperänsä halpuutta, joskaan hänelle ei oltu koskaan
+tehty täyttä selkoa äitinsä aikusemmista vaiheista. Mutta siksi hänessä
+kytikin harras halu saada siitä selkoa, ja hän oli nyt kerrankin
+päättänyt kirkkoherralta, tuolta vanhempainsa luotettavalta ystävältä,
+pyytää tarkempia tietoja äidistään ja suvustaan.
+
+Anna ja kirkkoherra astuivat rinnakkain ulos kirkosta, mutta Elina
+viivähti siellä vielä katsellen noita vanhoja seinäkuvia. Törmälle,
+venheen kohdalle, ehdittyään istahti Anna nurmikolle, viittasi
+vanhuksen viereensä ja kysäsi häneltä äkkiä:
+
+-- Mistä ajasta asti tunsitte, Maunu-isä, äitini?
+
+-- Äitisi, Anna, oi siitä on jo kauan, vastasi kirkkoherra, istuen
+hänkin ruohoselle rinteelle ja kooten muistojaan, -- kauan lapseni, yli
+neljäkymmentä vuotta, yli koko joukon. Minä olin siihen aikaan Turun
+koulussa ja monta ateriaa söi köyhä teini Pietari-porvarin, äidinisäsi,
+varakkaassa talossa. Agda, äitisi, oli siihen aikaan vielä pieni tyttö,
+5-6 vuotias, kirkassilmäinen, kultatukkainen. Monesti keinutin, ateriaa
+odotellessani, häntä näillä polvillani, kerroin hänelle satuja ja
+lauloin vanhoja lauluja, joita hän halulla opetteli.
+
+-- Vaan sitten muutti äidinisäni Tukholmaan?
+
+-- Sinne muutti perheineen, liikkeineen. Olot olivat silloin
+venäläis-sodan aikana levottomat ja epävarmat täällä Suomessa. Vaan
+kerran tapasin vanhan hyväntekijäni Pietarin Tukholmassakin, kävin
+hänen talossaankin, ollessani saaristolaisten kanssa maalaistavaroita
+kaupalla. Hänen talonsa oli siellä pohjoisen tulliportin vieressä ja
+siksi äidinisääsi siellä kutsuttiinkin Portin Pietariksi, -- hänellä
+oli siellä arvokas sija porvariston joukossa.
+
+-- Oliko äitini silloin jo ... oliko hän silloin vielä kotonaan? kysyi
+Anna ikäänkuin arastellen. Mutta kirkkoherra ei tuota arkuutta
+huomannut, hän oli aivan vaipunut omiin muistoihinsa.
+
+-- Kotonaan oli, vastasi hän, oli nuoruutensa tuoreimmassa
+kukoistuksessa, kaunis, viehkeä neito, joka kuului panneen kaikkien
+nuorten porvarispoikain päät pyörälle. Vielä hän tunsi minutkin, laihan
+kappalaisen, kuten hän sanoi, ja muisti vielä opettamiani suomalaisia
+lauluja.
+
+-- Vaan mitenkä joutui äitini sitten ylimyspiireihin, niin, Maunu-isä,
+tiedänhän minä sen, mutta kuinka saattoi suomalainen porvaristyttö
+joutua kuninkaan hoviin?
+
+Tästä juuri oli Anna niin kauan halunnut lähempiä tietoja ja odotti nyt
+jännityksellä vastausta. Vanha pappi viivähti hetkisen.
+
+-- Niin, mitenkä, puhui hän sitten verkalleen, -- äitisi oli nuori ja
+perintöprinssi Eerik Kustaanpoika oli pulska ritari; hänen uinailevat
+silmänsä lumosivat useamman kuin yhden nuoren neitosen, sekä ylhäisen
+että alhaisen. Prinssi oli pohjoisportilla usein nähnyt kauniin tytön
+ja iskenyt silmänsä häneen; ja prinssistä tuli kuningas ja kuninkaan
+mieltyminen kävi nuorelle tytölle vaaralliseksi. Agda joutui hoviin.
+Eerik kuninkaan hovissa oli paljo naisia, eri säätyä ja syntyperää, eri
+asemassa ja arvossa, vaan korkeinna kuninkaan suosiossa oli niistä
+Agda, »Caritas», lempeys, joksi kuningas häntä lempinimellä kutsui.
+Kerrottiin Eerik kuninkaalla olleen aikomuksen tehdä suomalaisesta
+porvaristyttärestä Ruotsin kuningattaren, vaan se kunniapaikka jäi
+kuitenkin ruotsalaiselle soturintyttärelle... Hän oli sillävälin
+Tukholman torilla nähnyt Kaarina Maununtyttären, joka uuteen liekkiin
+sytytti hänen levottoman lempensä ja intohimonsa.
+
+-- Hän hylkäsi äitini? kysyi Anna kuiskaten.
+
+-- Niin. Vaan hänen suosionsa tätä entistä »lempeyttään» kohtaan säilyi
+sittenkin. Agda Pietarintytär ei jäänyt elämään siihen hyljättyjen
+hovinaisten joukkoon, joka yhä edelleen Tukholman linnassa kuninkaan
+ympärillä liehui, piti juominkeja ja vietti iloista elämää. Isäsi oli
+myöskin siihen aikaan Tukholman hovissa, kuninkaan hovijunkkarina, ja
+hän oli jo aikusin oppinut pitämään arvossa Agdan kainoa mieltä.
+Kuninkaan suostumuksella ja välityksellä he menivät naimisiin ja
+Agdasta tuli siten Fleming-suvun vanhimman haaran emäntä.
+
+-- Ja silloinko isäni muutti takasin Suomeen?
+
+-- Ei heti. Ne olivat levottomia aikoja, Eerik kuningas kävi synkäksi
+ja hurjaksi, useimmat hänen kannattajansa luopuivat hänestä ja menivät
+hänen veljiensä puolelle. Vaan Jaakkima Fleming pysyi uskollisesti
+kuninkaan luona, -- kunnes tämä kukistui. Juhanan tullessa hallitukseen
+laskeusi Eerikin viimeisiltä ystäviltä suosion päivä, isäsi muutti
+tänne Kuitiaan äitisi kanssa ja tänne hän pian kuolikin, samoihin
+aikoihin kuin sinä synnyit.
+
+Elina oli tämän keskustelun ajalla tullut kirkosta, vaan pysähtynyt,
+huomatessaan mistä toiset puhuivat, syrjemmäs, vuokkosia poimimaan.
+Nyt, kun keskustelijat näkyivät istuvan äänettöminä, tuli hän kumminkin
+lähemmäs ja ehdotti Annalle, että he lähtisivät paluumatkalle. Oli
+alkanut puhaltaa selällä ja Elina oli levoton saadakseen nostaa purjeen
+ja ohjata tuulessa köykästä alusta.
+
+Anna nousikin lähteäkseen, vaan vielä hän kumminkin kirkkoherralle
+jäähyväisiä heittäessään pysähtyi ja kysyi:
+
+-- Tapasitteko usein äitiäni täällä Suomessa?
+
+-- Usein. Kuitian emäntänä voitti hän kohta meidän, kaikkien
+alustalaistensa, vilpittömän rakkauden; hän oli niin ystävällinen
+kaikille, niin armelias... Niin, niin, se ei ole Fleming-suvun tapoja,
+eikä äitiäsikään suku suosinut ja itse hän sitä vältti, niinkuin
+aatelistoa yleensä, -- hän oli saanut sen puolelta kokea paljo
+nöyryytystä ja pilkkaa; -- ja senkin vuoksi hän antautui seurustelemaan
+meidän alhaisten ihmisten kanssa... Valitettavasti saimme pitää häntä
+täällä niin lyhyen ajan, -- seitsemästoista kevät kuluu jo siitä, kuin
+tässä kirkossa siunasin hänen ruumiinsa.
+
+-- Silloin olin minä neljännellä vuodellani, vaan vielä sen muistan.
+
+-- Pikkunen käärö olit, kun ankara Hebla-rouva, isoäitisi, vei sinut
+täältä kotiinsa Siuntioon.
+
+-- Se oli lemmetön aika se Hebla-rouvan aika -- ja sitä se on sittenkin
+ollut. Vaan se on mennyt. Kiitos kirkkoherra, että äitiäni hellyydellä
+muistelette, -- niin ei tehdä Kuitiassa.
+
+Elina oli jo venheessä nostanut purjeen pystöön ja kohta kun Anna
+siihen astui, lähti kevyt alus maatuulen kiidättämänä sukkelasti
+soljumaan selälle päin. Elina istui varmana perässä; purjehtiminen,
+niinkuin soutaminen ja ratsastaminen, oli tämän pirteän immen
+mielityötä. Taitavasti hän viiletti niemien ohi ja käytti hyväkseen
+joka salmen suusta tulevia vihureita, ollen siihen toimeensa kokonaan
+kiintynyt. Vaan Anna istui ääneti purjeen alla keskiteljolla,
+mielessään yhä hautoen tuota äitinsä elämäntarinaa. Ilotonta oli äidin
+elämä ollut Flemingin korskeassa perheessä ja itse hän oli sen saman
+ilottomuuden ikäänkuin äidiltään perinyt: ilman hellyyttä, ilman
+rakkautta oli hänen nuoruutensa kulunut ja äitinsä muistokin oli
+hänelle melkein kuin rikokseksi luettu. Hän oli nyt, isoäitinsä
+kuoltua, elänyt kymmenen vuotta Klaus Flemingin ja Ebba Stenbockin
+perheessä. Nuo vuodet olivat painaneet hänen luonteeseensa ankaruutta
+ja jäykkyyttä, ne olivat virittäneet siinä arkuutta ja salattua kaihoa,
+josta hän jo nuorena oli käynyt suljetuksi ja kylmäksi. Ja siitä hän
+itse kärsi.
+
+Näin äänettöminä purjehtien olivat neitoset jo ehtineet takasin tuolle
+väljemmälle selälle, jossa aamulla olivat meriusvan leikkejä
+selitelleet, ja täällä taas talttui tuo hieno maatuuli. Venhe kulki
+aivan hiljaa eteenpäin, Elina heittäytyi takanojoon istumaan perään,
+viilettäen veltosti, ja siitä hän kysyi:
+
+-- Te keskustelitte äidistäsi äsken kirkkoherran kanssa. Hän kuuluu
+olleen niin lempeä ja hyvä.
+
+-- Hän oli porvaristyttö. Minäpä uskon, että noilla halvoilla
+aatelittomilla yleensä on enemmän tunnetta, enemmän sydäntä, kuin
+meillä jalosukuisilla, jotka jo syntyperä ja arvonsa alituinen
+tunteminen tekee kylmiksi ja tylyiksi -- ikäänkuin viran puolesta.
+Mutta minussakin on porvarisverta ja siksi mahdan niin hartaasti
+kaihotakin elämältä lämpöä.
+
+Elina loi serkkuunsa tutkivan katseen; hän tarkasteli, kuinka kauniit
+ja pehmeät nuo kasvojen piirteet olivat ja hän tuli ajatelleeksi, että
+nekin kai ovat perintöjä hänen äidiltään. Ja hän virkkoi naurahdellen:
+
+-- Äitisi kuuluu myöskin olleen hyvin kaunis ja sinä olet perinyt häntä
+siinäkin kohden. Mutta isäsi oli Fleming -- kylläpä tulet huomaamaan,
+että on sitä aatelistossakin vielä lämpöä ja hellyyttä.
+
+-- Oi, minä soisin, että isänikin olisi ollut porvarispoika, taikka
+talonpoika tai laivuri, sama se, mutta äitini veroinen. Silloin olisi
+toki olemukseni ehyt ja asemani maailmassa selvä.
+
+-- Vielä se selvenee, maitahan vain!
+
+-- Sinulla on veitikka silmässäsi, Elina! Mutta usko pois, tuon
+pikkuonnen vuoksi vaihtaisin kernaasti aatelislinnan laivurin matalaan
+majaan.
+
+Päivä oli korkeimmillaan ja tuuli oli jo aivan tyyntynyt. Se oli
+verkalleen tuonut heidät selän poikki, mutta kapeneville salmensuille
+päästyä loppui se kokonaan ja purje lepatti höllänä venheen keinuessa
+laskeutuvilla laineilla. Elina rupesi ajan kuluksi viskaamaan vettä
+venheen pohjalta, vaan Anna istui suojassa purjeen takana ääneti
+katsellen näitä kauniita salmivesiä. Silloin näki hän yhtäkkiä edessä
+olevan saaren takaa laivan huippupurjeiden kuvastuvan sinertävää
+taivaanlakea vastaan. Se läheni tuo laiva, korkeammalla ilmassa
+liikkuva tuulenhenki puhalsi vielä sen ylempiin purjeisiin ja työnsi
+sitä verkalleen ja ääneti eteenpäin. Nyt se jo lipui esiin erään
+lehtevän niemen kupeitse; ensiksi tuli keulapurje ja etumasto näkyviin
+ja vähitellen koko kaunis, täysissä purjeissa oleva alus.
+
+Se kulki hiljaa kuin varjo sen salmen poikki, jossa tyttöjen venhe
+kellui. Koko tuo laivan ilmestyminen oli ollut niin salaperäistä, että
+Anna melkein kuin silmät lumottuina sitä katseli virkkamatta sanaakaan
+toverilleen. Se mahtaa olla joku ruotsalainen laiva, joka siinä
+hienossa vastatuulessa luoviessaan Turkuun päin on sortunut tänne asti,
+päätteli hän, sillä oman puolen laivat hän jotenkin tarkalleen tunsi.
+Helteisesti paahtava päivä näytti uuvuttaneen nukuksiin laivan koko
+miehistön, koska ei kannella näkynyt muita ketään, kuin ruoripuuhun
+nojautuva perämies. Laivan alimmat purjeet lepattivat hervottomina,
+peittäen keskikannen näkymättömiin; mutta yhtäkkiä heilautti pieni
+vihuri suurpurjetta syrjään laidan yli ja sen takaa ilmestyi nyt
+näkyviin toinenkin elävä olento: nuorukainen, joka seisoi
+laitapuitteisiin nojautuneena ja liikahtamatta katseli kelluvaa ruuhta.
+Hän ei ollut merimiehen näköinen; ruskeaan, leveähiaiseen
+samettitakkiin oli hän puettu niinkuin aatelisjunkkari ja päässä oli
+hänellä laajalierinen, sulkaniekka huopahattu, jonka alta lainehti
+esiin ruskeakiharainen tukka, valahtaen valkoselta kimaltavalle,
+väljälle kaulustalle.
+
+Uteliaana häntä Anna katseli, laivan lipuessa viistoon salmen poikki,
+pyrkien toisen saaren taa. Hatun liepeen alta näki hän nuorteat,
+hymyilevät kasvot, ilosesti vilkkuvat silmät, jotka veitikkamaisesti
+häntä katselivat. Ja ikäänkuin vastaukseksi nuorukaisen avomieliseen
+katseeseen sulivat Annankin äsken vielä surumieliset kasvot
+ystävälliseen hymyyn. Olipa, kuin olisivat he siinä vanhoina tuttavina
+ääneti vaihtaneet tervehdyksiä.
+
+Jo soljui laiva etemmäs, välimatka piteni ja laivan keula rupesi jo
+kätkeytymään toisella puolella olevan saaren rantaleppäin taakse.
+Silloin oikasihe nuorukainen laivan kannella suoraksi, tempasi hatun
+päästään ja heilautti sitä iloisesti korkealla ilmassa. Se vaikutti
+kuin taikatemppu ruuhessa purjeen takana istuvaan neitoseen, hänkin
+tempasi hurmaantuneena käteensä olallaan olevan, valkosen liinan ja
+heilutti sitä vastaukseksi.
+
+Se oli kaikki tapahtunut yhdessä tuokiossa, seuraavassa oli laiva jo
+häviämässä näkyvistä pois.
+
+-- Mitä sinä nyt, kelle sinä huiskit, kysyi Elina kummissaan
+kohottautuen työstään ja syrjäyttäen kädellään edessään olevaa
+purjetta. Mutta laiva oli silloin jo niin peittynyt saaren taa, että
+ainoastaan sen perä ja ylimmät purjeet olivat näkyvissä. -- Tuolle
+laivalleko ja sen uniselle perämiehelle?
+
+-- Huiskin huvikseni vain, sallithan minulle niin pienen huvin, vastasi
+Anna, mutta hänen äänessään oli nyt sellaista harvinaista iloa ja
+keveää kaikua, että Elina tarkemmin tarttui asiaan.
+
+-- Hä, Anna, Anna, siellä oli varmaankin joku kannella. Kuka?
+
+-- En tiedä, outo laiva, joka tämän kautta luovii Airiston selälle.
+
+-- Ja johon sinun silmäsi sellaisella riemulla luovivat, -- joku
+salaperäinen »laivuri» sulla siellä oli.
+
+Anna ei vastannut, ilosesti vain nauroi ja istui kohta airoihin
+soutaakseen Kuitiaa kohden. Vaan hänen käsivartensa tempoivat nyt kuin
+riemulla ja hänen kasvoillaan viipyi vielä kauan tuo iloinen,
+onnellinen ilme, jota hänen orpanansa ihmetellen katseli, ymmärtämättä
+sen lähdettä.
+
+Ennen pitkää kääntyi jo venhe niemen kärjestä kapeaan salmeen, jonka
+rannalta levisi esiin pienonen satama ja sen varrella kylän tapainen
+rakennusryhmä. Vaan ylempää törmältä näkyivät rantaan korkean,
+harmaakivisen linnan muuriseinät, joiden keskellä kohosi pieni, pyöreä
+torni. Se oli Kuitia, Flemingein sukukartano ja jo silloin sadan vuoden
+vanha linna, jossa Suomen maaherra Klaus Fleming enimmäkseen rakasti
+asua. Linna oli umpinainen, keskiajan tapaan rakennettu pienillä
+ikkunoilla ja tykinsuuaukoilla. Vanha laamanni Fleming oli sen siihen
+aikoinaan rakentanut ja varustanut tanskalaisten merirosvojen
+hyökkäysten varalle ja sitä säilytettiin yhä edelleen entisessä
+kunnossaan ja entisissä varusteissaan. Satamassa, laiturin vieressä,
+kelluili joukko aluksia, suurempia ja pienempiä, ja niiden lomitse
+laskivat tytöt purtensa venhevalkamaan. Samassa juoksi törmältä alas
+rantaan hoikkanen, noin 15-vuotias poika, joka jo etäämmältä huusi:
+
+-- Joudu, Anna, meidän on jo tänään lähdettävä äitiä vastaan, joka
+tulee Siuntiosta, ja sitten hänen seurassaan Vääksyyn, häihin.
+
+-- Vääksyyn häihin, matki Anna ihmeissään. -- Mutta sinnehän ei oltu
+aijottu lähteäkään.
+
+-- Ei, vaan nyt on isä päättänyt, että sittenkin lähdetään, aivan jo
+kohta.
+
+-- Onko setä jo palannut hylkeenpyyntimatkaltaan?
+
+-- On. Ja hänelle on tullut vieraita.
+
+Kun tytöt nousivat törmälle ja lähestyivät harmaakivistä
+linnarakennusta, näkyi sen kiviseinään avatulla portilla seisovan
+kookasryhtinen mies, puettuna karkeaan sarkatakkiin ja pitkävartisiin
+kalastajasaappaisiin, -- hän oli nähtävästi vasta palannut
+pyyntimatkalta. Hän seisoi siinä avopäin, hiukan jo harmajalta
+kajastava tukka vastoin ajan tapoja lyhyeksi leikattuna, mutta sitä
+pitemmät olivat tuuheat viikset ja sankka, tasalatvainen pukinparta.
+Kasvot olivat ankarannäköiset, karkeapiirteiset, värähtämättömät, ja
+silmät, joita paksut kulmakarvat varjostivat, kertoivat vakavuutta ja
+luonteen lujuutta. Se oli Kuitian isäntä, Viikin vapaaherra,
+valtioneuvos, valtakunnan marski ja amiraali Klaus Eerikinpoika
+Fleming.
+
+Tytöt tervehtivät häntä kunnioittaen ja Anna kysyi hiukan tutkivasti:
+
+-- Setä on sittenkin päättänyt lähteä Kustaa Stenbockin häihin?
+
+-- Niin, lankoni oli täällä vastassani, hän on jo viisastunut. Sinä
+matkustat Erkin ja Elinan kanssa Hämeenlinnaan, jossa tapaatte
+Ebba-rouvan ja tulette sitten yhdessä Vääksyyn. Eenokki ja kymmenen
+ratsumiestä seuraa mukananne. Minä lähden jo kohta edeltäkäsin
+lankomiehen seurassa matkalle.
+
+Anna katseli setäänsä vieläkin vähän kummeksuen. Hän älysi, että
+jotakin oli tapahtunut, koska setä nyt oli päättänyt lähteä Stenbockin
+häihin tämän seurassa -- äsken juuri olivat langosten välit olleet
+hyvin kireät. Vaan siinä ei ollut tilaisuutta enempiin kyselemisiin,
+täytyi kiirehtiä matkalle. Ja viipymättä riensivät tytöt linnan tukevia
+rappusia myöten ylös naisten huoneisiin valmistautumaan tuolle pitkälle
+retkelle. Elinakin toivoi Hämeenlinnassa tapaavansa Uudeltamaalta
+tulevat omaisensa, heidän kanssa yhdessä matkustaakseen häätaloon.
+Iloisina he pukeusivat matkatamineihinsa. Anna varsinkin, joka
+tavallisesti oli vakava ja tasainen, lenteli nyt melkein tanssien
+kivitettyjä siltoja pitkin ja hyräili vallatonna reippaita säveleitä;
+näin ilonen hän ei muistanut olleensa vuosikausiin ja hän ihmetteli
+sitä itsekin, sillä ainoastaan häämatka siihen ei ollut syynä.
+
+Se oli toukokuussa vuonna 1593.
+
+
+
+
+II.
+
+Häät Vääksyssä.
+
+
+Uteliasta kylänväkeä aherteli ja tungeskeli niiden puisevain, jykeäin
+vaunujen ympärillä, jotka ilman etupyöriä keulallaan kehottivat tien
+varrella erään Pirkkalassa, Pyhäjärven rannalla, olevan talon kohdalla.
+Useimmat noista maalaispojista ja eukoista näkivät nyt ensi kerran
+pyörillä kulkevat ajopelit ja ihmettelivät sen vuoksi suuresti niiden
+rakennetta, niiden valjaita ja niiden mukavuutta. Mutta mitään neuvoa
+tapahtuneen tapaturman auttamiseksi he eivät osanneet antaa, särkyneitä
+ajopelejä ei sanottu voitavan korjata.
+
+Käsittämättöminä ja neuvottomina seisoivat matkustajat vähän
+syrjemmässä tien varrella. Ebba rouva, -- tuo vanhempi,
+lihavanpuoleinen, kookas nainen, joka seisoi siinä ojan partaalla
+jäykkänä kankeassa pystykaulustassa ja ruumiinmukaisessa umpipuvussa,
+jonka pussihihat palloina pullottivat, oli näet Ebba Fleming, --
+katseli jommoisellakin levottomuudella tuota kihisevää väkijoukkoa,
+jonka pakinoista hän oli ymmärtävinään huonosti peitettyjä
+pistopuheita, ja huovien ja talonpoikain välillä vaihdetut
+kiihkeänlaiset sanansutkaukset tekivät hänet vieläkin rauhattomammaksi.
+Hän tiesi etteivät talonpojat lempeillä silmäyksillä katselleet Klaus
+Flemingin perhettä eikä huoveja. Ja suutuksissaan hän sen vuoksi
+lohdutuksekseen toruskeli vanhaa, uskollista Eenokkia, joka kyllä oli
+viaton sattuneeseen tapaturmaan, mutta joka ei hänkään keksinyt, miten
+tästä nyt olisi matkaa jatkettava.
+
+-- Minä varotin jo lähdettäessä, -- niin puolusteli vanha
+huovipäällikkö itseään --, näillä raivaamattomilla, kuoppaisilla
+teillä tuskin lie ennen koskaan muuta pyöräpeliä kulkenut kuin
+sotilaskuormastoja. Niinpähän viskasi nyt tuossa mäessä eräs kannon
+kärki etuakselin poikki.
+
+-- Niin, niin, vaan meidän täytyy päästä matkaa jatkamaan, emmehän me
+tänne voi jäädä noiden pahansuopain talonpoikain luo, riiteli
+Ebba-rouva. -- Ja Vääksyssä alkavat häät huomenna, meillä on sinne
+vielä kolme peninkulmaa, sinne meidän täytyy tänä iltana ehtiä vaikka
+miten.
+
+Kuitian mahtava emäntä, joka muuten ei ollut niitä naisia, jotka
+vähällä joutuvat neuvottomiksi, tunsi nyt olevansa ikävässä pälkäässä.
+Hän oli kiukuissaan itselleen siitä, että hän, kun ratsastaminen oli
+hänen ijälleen ja lihavuudelleen jo työlästä, oli vastoin vanhan
+palvelijansa neuvoa lähtenyt matkalle vaunuillaan, joilla hän
+tavallisesti kulki Turun ja vapaaherrakuntansa väliä. Mutta vahinko
+oli nyt kerran tapahtunut...
+
+-- Jos teidän armonne suvaitseisi nousta ratsun selkään, olisi täällä
+yksi vanha, puinen naissatula, -- se oli Eenokin ainoa neuvo.
+
+-- Yksi vanha puinen! -- ja miten Anna sitten kulkee, miehen
+satulassako? Ja mistä otat ratsuhevoisia, näilläkö talonpoikain
+laiskoilla koneilla minun pitäisi lähteä ajamaan, vaiko huovien
+hurjilla hevosilla? Olisipa sekin arvokas tapa Klaus Flemingin puolison
+saapua veljensä häihin.
+
+Ebba-rouva oli selvillään siitä, että hänen tuli esiintyä kaikella
+sillä arvokkuudella, jonka hänen miehensä asema Suomen käskynhaltijana
+vaati, nyt varsinkin enemmän kuin koskaan. Juonia oli vireillä, joilla
+tahdottiin syrjäyttää Klaus Fleming hänen asemastaan Suomesta, niitä
+viritettiin Kaarlo-herttuan, kuninkaan sedän, toimesta Ruotsista päin
+myötään, olipa herttua aivan äsken määrännyt hänen oman veljensä,
+Kustaa Stenbockin, Klaus herran sijaiseksi, eikä Ebba vielä tiennyt,
+miten tämä riita oli sovittu. Ja talonpojissa kiehui kiehumistaan
+tyytymättömyyttä marskin ankaruuden takia. Näihin asti oli Klaus
+Fleming jäntevyydellään ja kuningas Sigismundon suosioon nojaten
+hajottanut nuo vehkeet, mutta juuri sen vuoksi täytyi sekä aatelisiin
+että talonpoikiin arvokkuudella vaikuttaa, sen Ebba-rouva hyvin
+oivalsi.
+
+-- Sinäkin Anna istut siinä niin tyyneesti, kuin ei mistään olisi
+kysymys, pauhasi rouva kääntyen neitosen puoleen, joka oli istahtanut
+ojan reunalle odottamaan. -- Etkö ole kysellyt noilta ihmisiltä neuvoa,
+sinä, joka heidän kieltään puhut? -- Anna näet osasi paremmin suomea
+kuin Ebba-rouva, joka oli Ruotsista kotosin.
+
+-- Olen. He sanovat, että osan taipaleesta pääsisi venheelläkin, vaan
+sitten on taas maamatkaa.
+
+-- Venheellä ja maitse, -- siitä ei tule mitään.
+
+-- Täytyy kai sitte jäädä tänne odottamaan.
+
+-- Tänne odottamaan, sehän se juuri on mahdotonta. Täällä ei ole meidän
+turvallistakaan kauan viipyä, etkö tiedä, että talonpojat ovat
+vihamielisiä meille. -- Ebba-rouva tunsi, kuinka kovasti kansa kärsi
+hänen miehensä määräämän sotaväenmajoituksen takia, tiesi sen siis
+syystäkin napisevan, ja siksi vielä soimaava omatuntokin lisäsi hänen
+kärsimättömyyttään ajatellessaan, että hänen täytyisi vuorokausiksi
+jäädä tänne tuon kansan armoille. Hän polki jalkaa vihasena ja kääntyi
+taas Eenokkia torumaan.
+
+Pari tuntia oli niin jo neuvottomina tuumailtu sinne ja tänne, kun taas
+kylän pojat, jotka olivat keräytyneet siihen töllistelemään vieraita ja
+heidän ajopelejään, yhtäkkiä päästivät uuden ihmettelyn huudahduksen.
+Tien käänteestä näkyivät näet ajavan toiset samanlaiset parihevosten
+vetämät vaunut ja se oli jo jotakin kovin merkillistä näillä mailla.
+Väkijoukko syöksähti uusia tulokkaita vastaan, jotka myös pysähtyivät
+talon kohdalle, ja uteliaina katselivat heitä Flemingin vaunujen
+matkustajatkin, arvaten, että siinäkin tuli muitakin Vääksyyn
+menijöitä, vaan ketä?
+
+Äkkiä kävivät Ebba-rouvan katseet, jotka saapuvan avun toivosta jo
+olivat vilkastuneet, taas kylmiksi ja ankaroiksi ja hänen vartalonsa
+oikeni entistään jäykemmäksi. Hän oli tuntenut Kankaisten kilven
+vaunujen kyljessä; saapujat olivat siis Horneja, tuota Fleming-suvun
+kilpailijaa, mahtavaa heimoa, jonka kanssa Klaus herra jo kauan oli
+ollut katkerassa riidassa. Siltä taholta ei Klaus Flemingin puolison
+sovi pyytää mitään apua, se oli Ebba-rouvan ensimmäinen päätös. --
+Vaunuista hyppäsi niiden pysähdyttyä ensiksi noin 20-vuotias
+nuorukainen, joka auttoi alas valkohapsisen, kumaraselkäisen miehen, ja
+kuin kevät ja syksy seisoivat he siinä tuokion rinnakkain, isänisä ja
+pojanpoika, toinen isä, toinen poika sen miehen, Kaarlo Hornin, joka
+Suomen aatelisista oli Klaus Flemingin vaarallisin valtiollinen
+vastustaja, Kaarlo-herttuan uskollisin kannattaja.
+
+Liikahtamatta seisoi Ebba-rouva paikoillaan, kun molemmat tulokkaat
+kävivät häntä tervehtimään, ja kankeasti, kaavamaisesti kumartaen
+vastasi hän heidän tervehdykseensä. Vaan siitä huolimatta istahti
+vanhus, Henrik Klaunpoika Horn, hänen viereensä pölkylle tarinoimaan ja
+pojanpoika, nuori Henrik, Henrik Kaarlonpoika, joka jo kohta oli saanut
+tiedon Flemingin matkueelle sattuneesta tapaturmasta, rupesi heti
+innokkaasti ehdottelemaan, miten matkaa yhdessä olisi jatkettava.
+Tällainen ystävällisyys tuntui Kuitian rouvasta ensiksi rasittavalta
+eikä hän saanut mielestään karkotetuksi kiusallista tunnetta, että tuo
+puuhaava nuorukainen tuossa oli sen miehen poika, joka Klaus Flemingin
+toimesta oli vuosikausia istunut vankikopissa, jopa käynyt
+mestauslavallakin. Vaan pula ja pakko sulattelivat vähitellen Viikin
+ankaran vapaaherrattaren mielen ja ennen pitkää oli jo sovittu, että
+Ebba-rouva nousisi vanhan Henrikin viereen Hornein vaunuihin,
+jotavastoin nuoret, Anna ja Erik Fleming sekä nuori Horn, kulkisivat
+ratsastamalla.
+
+-- Siis on tehty välirauha, rouva Ebba, virkkoi vanhus leikillisesti,
+kävellen Flemingin puolison rinnalla vaunujensa luo.
+
+-- Niin, minun on ollut pakko suostua ehtoihin, vaan te olettekin
+jalomielisesti laatineet ne mulle varsin edulliseksi, vastasi
+Ebba-rouva samaan leikilliseen tapaan.
+
+-- Ja sotilakon aikana lepää taistelu kokonaan, eikö niin?
+
+-- Se on sovittu. Ja noiden nuorten siitä tuskin tarvinnee sopiakaan.
+
+Matkueen etupäässä ratsastavista nuorista oli tämä matkavaihtelu näet
+hyvin mieleenkin ja rattoisaksi heidän seurustelunsa kävi jo kohta
+alussa. Anna oli saanut tuon ainoan naissatulan ja ohjasi nyt kulkueen
+etupäässä varmalla kädellä outoa ratsuaan. Pienuudesta pitäin olivat
+siihen aikaan kaikki aateliset, niin pojat kuin tytötkin, harjautuneet
+ratsastamaan, koska se vielä oli kesäisin maalla matkustettaessa miltei
+ainoa kulkuneuvo ja Anna Flemingikin oli täydellisesti tämän taidon
+omistanut; sulavasti ja notkeasti hän satulassa istui. Nuori Henrik
+Kaarlonpoika, joka itse enemmän oli kiintynyt kirjallisiin
+harrastuksiin kuin urheiluihin, -- hänen kotiin jääneen nuoremman
+veljensä Evertin laita oli aivan toinen, -- katseli ihaillen neidon
+notkeaa ratsastusta ja rupesi siitä yhä suuremmalla mielihyvällä itse
+neitostakin katselemaan. Annan rinnalla ratsastaen pani hän pian alulle
+hienostelevan keskustelun Tukholmassa oppimaansa ajan kaavamaiseen
+tapaan. Ja Anna itse oli parhaalla tuulellaan, virkistävä ratsastus ja
+sydänmaan vapaa luonto irroittivat hänet kokonaan hänen tavallisesta
+ujosta äänettömyydestään ja häntä huvitti tahallaan kiertää nuoren
+aatelisherran pikkuisen pihteihin.
+
+-- Ja nyt pieni kilpa-ajo tuonne järven rantaan, virkkoi Anna, kun he
+tulivat aukealle, hienosti luisuvalle kankaalle, jonka takaa pienen
+lammen silmä siinsi, ja samassa hän nykäsi hevosensa menemään täyttä
+neliä. Somer soi ja risut raskuivat kavioiden alla.
+
+Nuori Horn nelisti jälestä ja ponnistamista hänellä oli perässä
+pysyäkseen; neidon hevonen pölisti hiekkaa vasten hänen silmiään, joten
+hän tuskin mitään näkikään, -- täytyi laskettaa vaan. Vaan rannalle
+tultaessa pysäytti Anna yhtäkkiä hevosensa ja antoi sen sitten kahlata
+lammikkoon juomaan. Nuorukainen karauttaa perästä ja hevonen kiitää
+yhtä kyytiä aina veteen saakka eikä puutu paljoa, ettei ratsastaja
+singahda hevosen pään yli satulasta alas liejakkoon, kun vauhti
+yhtäkkiä pysähtyy.
+
+Neito heläytti helakan naurun. Vaan nuorukainen virkkoi hiukan
+häpeissään, juottaen hevostaan hänkin:
+
+-- Jospa tiesin teidät matkalla tapaavani, niin jo totta tosiaan
+harjoittelinkin itseni vielä taitavammaksi ratsastajaksi, kuin on
+nuorempi veljeni.
+
+-- Olisitte tulleet Kuitiaan sopimaan matkatoveruudesta.
+
+-- Kautta kunniani, enpä ole tiennyt Kuitiassa teidänlaista impeä
+olevankaan, muuten kyllä olisin tullut.
+
+-- Hm ... ettekö tiedä, että Kankaisista Kuitiaan on sangen pitkä ja
+vaikea matka?
+
+-- Vaikka olisi vielä vaikeampi. Meillä on Maskussakin kepeitä
+purjeita. Ja tokkohan Kuitiaa kumminkaan olisi tarvinnut piirittää?
+
+-- Ehkä, se on linnoitettu.
+
+-- No hyvä, minä tahdon sen valloittaa, vaikka ammattini ei olekaan
+soturin.
+
+-- Koettakaa, löydettävissä se on. Oma syynne, jos pommitatte turhaan.
+
+-- Ei hätää: minä olen sitkeä suomalainen.
+
+-- Niinpä olen minäkin, vastasi Anna veitikkamaisesti, kääntäen
+hevosensa tielle, johon juuri vaunutkin myötämaata saapuivat. Ja matkaa
+jatkettiin entiseen tapaan.
+
+Vaan vaunuissa olijat katselivat hymysuin nuorten elkeitä, eivätkä
+voineet välttää katseitaan tapaamasta toisiaankin. Olihan tuo kisailu
+tuossa niin omituista: nuo hilpeät ratsastajat edustivat hekin
+Flemingejä ja Horneja, jyrkästi toisistaan eroavia puolueita, vaan
+hyvin he siltä näyttivät sopivan. Ja vaunuissa istujat tulivat
+tuumineeksi, että ehkä olisi terveellistä hyvälle naapurisovulle, jos
+varsinaisetkin edustajat näistä molemmista suvuista voisivat näin
+sovinnossa rinnakkain kulkea. Ja kuinka olikaan, nopeasti kului matka
+vaunuissakin. Vanha Henrikki herra, joka oli paljo maailmaa kokenut,
+osasi keveillä pakinoillaan pitää vierustoverinsa hilpeällä tuulella ja
+olivatpa he jo kuin hyvät ystävykset, kun Kangasalan kauniit vesistöt
+aukenivat esiin ja he ajelivat sen korkeita harjuja ja lehteviä
+laaksoja pitkin Vesijärven rannalle.
+
+Vaan vanha Eenokki, joka herrasväkensä jälestä huovien päällikkönä
+ratsasti ja näiden tuumia seurasi, puisteli päätään ja virkkoi:
+
+-- Ovatpa hyvillään nyt nuo kaikki kärryjen pyöräin särkymisestä, vaan
+mitähän Klaus herra sanoo?
+
+-- Mitäpä hän noista pyöristä paljo välittäisi, tuumi toinen huovi.
+
+-- Ka sitä et sinä ymmärrä. Vaan minäpä luulen, että jos mieli
+Kankaisten ja Kuitian väen välien pysyä näin hyvinä, täytyisi särkeä
+paljo pyöriä, hyvin paljo pyöriä, veljeni. Vaan sitä nyt et sinä
+ymmärrä.
+
+Iltapäivä ei ollut vielä pitkälle ehtinyt, kun matkue saapui Huutjoen
+rannalle, jossa metsästä aukeni viljelty kylä ja tuokion kuluttua
+oltiin jo häätalossa, Vääksyssä, joka sijaitsi rannalla tuuhean puiston
+keskellä ja joka juhlan kunniaksi oli lehvillä ja köynnöksillä
+vihannaksi puettu. Portin pielistä kohosi kaksi korkeaa juhlariukua ja
+niiden välitse ajoi matkue väljälle pihalle.
+
+Siellä oli pihoilla ja kuisteilla jo suurin osa häävieraista koolla
+ja nämä nyt saapuivat uusia tulokkaita vastaanottamaan, useat
+kumminkin oudoksuen ja ihmetellen, miten tämä riitaisten sukujen
+yhteensulautuminen oli ollut mahdollista. Ensiksi saapuu tänne
+Klaus-herra Stenbockin kanssa ja sitten Ebba-rouva Hornein seurassa,
+mitähän tämä tietää...? Muiden jälestä asteli sieltä saapuneiden
+vaunujen luo Klaus Fleming itsekin hiukan rypistellen kulmakarvojaan.
+Hän oli nyt juhlapuvussaan, päässä sulkaniekka hattu ja vyöllä leveä
+hirvennahkainen vyö, josta raskas miekka riippui; väljät ratsusaappaat
+ja takki, joka teki hartiat tavattoman leveän näköisiksi, suurentivat
+vielä hänen mahtavaa varttaan. Kun Ebba-rouva kiirehti häntä
+tervehtimään, kysyi hän hiljaa:
+
+-- Mitä tämä on, Ebba?
+
+-- Niin, katsos, minäkin olen ruvennut toimimaan valtiollisella alalla,
+kuiskasi Ebba-rouva leikillisesti, yhä vieläkin äskeisen hilpeän
+mielialansa vallassa.
+
+-- Ne eivät ole naisten toimia ne, -- kunhan sinä et tee erehdyksiä,
+vastasi marski nyt leppeämmin.
+
+-- En minä, -- jos eivät muut, lisäsi rouva vilkasten syrjäsilmällä
+ratsuiltaan nousseiden nuorten puoleen, jotka lämpimissään ja
+vallattomina siinä vielä hevosiaan taputtelivat. Klaus Fleming siirsi
+myös katseensa sinne päin ja se viivähti siellä kotvasen aikaa,
+sillävälin kuin Ebba-rouva kertoi hänelle Pyhäjärvellä sattuneesta
+vaunutapaturmasta. Mutta sanaakaan virkkamatta marski sitten kääntyi
+pois ja astui takasin rakennuksen väljälle kuistille, jossa joukko
+muita suomalaisia aatelisherroja istui.
+
+Vaan Vääksyn toimekas emäntä oli jo myöskin taloustoimistaan ehättänyt
+vieraita vastaan ja saatteli Ebba-rouvan lepäämään talon väljään
+vierastupaan. Huoneet kuhisivat siellä täynnänsä väkeä, palvelijoita
+juoksi edestakasin ja tottuneen emännän silmällä katseli Ebba-rouva
+mielihyvällä, kuinka ketterästi ja tarkasti Vääksyn emäntä, Kaarina
+Hannuntytär, itse valvoi ja järjesti kaikkia moninaisia häävarustuksia.
+Hän oli jo yli 50-vuotias nainen, vaan vielä komea ja ryhdikäs, ja
+aivan ihmetellen näkivät vieraat, etteivät ne monet, kirjavat
+elämänvaiheet, joiden läpi tämä nainen oli kulkenut, olleet riistäneet
+hänen kasvoiltaankaan niiden entistä, nuorteaa suloa.
+
+Kaarina Hannuntytär, Vääksyn toimekas emäntä, oli aatelitonta
+alkujuurta, papin tytär Tukholmasta, joskin äitinsä puolesta mahtavaa
+ja sitten onnetonta Sturen sukua. Hän oli aikoinaan elänyt
+hovipiireissä hänkin ja jo aivan nuorena synnyttänyt kolme lasta,
+joiden isä oli Kustaa Vaasan toinen poika, Suomen herttua Juhana.
+Rikkaana ylhäisen rakastajansa suosiosta oli hän Juhanan loistoaikoina
+Turussa mennyt naimisiin Juhanan hovipalvelijan Klaus Vestgöthen
+kanssa, joka oli suomalaista aatelia, ja elänyt hänen puolisonaan pari
+onnellista vuotta Suomen herttuan iloisessa hovissa Turussa. Vaan Eerik
+kuninkaan kukistettua veljensä loppui se onnellinen elämä; Turun
+valloituksen jälkeen v. 1563 mestattiin Klaus Vestgöthe Juhanan
+kannattajana ja Kaarina rouvan koko omaisuus, kalleudet, vaatteet,
+kaikki, ryöstettiin niin puhtaiksi, ettei hänelle jäänyt riepua, mihin
+kääriä silloin vastasyntyneen tyttärensä Birgitta Vestgöthen, vaan
+täytyi hänen esiliinaan kapaloituna kantaa pois pienokaisen isävainajan
+kodista. Köyhyydessä ja puutteissa eli Suomen vangitun herttuan entinen
+lemmikki senjälkeen seitsemän pitkää vuotta työllään elättäen lapsiaan,
+kunnes hän, Juhanan noustua valtaistuimelle, sai tältä eläkkeekseen
+Vääksyn kartanon Kangasalla. Täällä oli hän mennyt toisiin naimisiin
+kuninkaan voudin ja läänitysmiehen Lauri Hordellin kanssa, joka nyt
+kumminkin muutamia vuosia sitten hänkin oli kuollut. Tämä näin monien
+vaiheiden läpikäynyt Vääksyn rouva naitti nyt pois tuon äskenmainitun,
+avioliitostaan Vestgöthen kanssa syntyneen tyttärensä Birgitan, jonka
+oli puolisokseen pyytänyt nuorin mahtavaa Stenbock sukua, Kustaa,
+leskikuningatar Katarinan ja Ebba Flemingin veli. Se oli ylhäinen
+liitto ja siksi olivat häät Vääksyssä päätetyt vietettäviksi kaikella
+ajanmukaisella komeudella ja siksi oli sinne Suomen aatelisto niin
+lukuisasti kutsuttu ja saapunut.
+
+Väsymättömänä hyöri nyt toimekas emäntä viimeisissä varustuksissa
+käyttäen häävieraiksi saapuneita naisia apunaan.
+
+-- Elina, lapseni, vartioi sinä tätä hillokeittoa, sillaikaa kuin minä
+pidän seuraa viimeksi tulleille vieraille, kuiskasi hän Elina
+Finckelle, joka jo edellisenä päivänä oli saapunut häätaloon,
+tavattuaan vanhempansa Hämeenlinnassa.
+
+-- Oi, Elina tarvittaisiin täällä, hän on niin taitava seppeleen
+punoja. Ehkä voi Sigrid paremmin hoitaa hillokeittoa.
+
+Se, joka näin puuttui puheesen, oli arvokkaan näköinen, keski-ikäinen
+rouva, joka naisten huoneessa johti nuorten neitosten iloista parvea,
+kun se siellä viimeisteli morsiamen hääkoristeita.
+
+-- Kiitos, kaimaseni, kiitos, vastasi Vääksyn emäntä sydämmellisesti.
+-- Käytä sinä vain nuoria apulaisiamme mihin he parhaiten sopivat. Ah,
+kuinka sinä Kaarina meitä paljo autat!
+
+-- Siitä elä puhu, naapuri, sinä autoit meitä Sigridin häiden aikana
+Liuksialassa paljo enemmän.
+
+Liuksialan emäntä oli näet tämä puhuja, Vääksyn läheinen naapuri,
+Ruotsin kruunattu kuningatar, onnettoman Eerik XIV:nen leski. Kaarina
+Maununtytär oli jo lähes 16 vuotta sen jälkeen, kuin hänen
+kuninkaallinen puolisonsa oli syönyt kuolettavaa hernerokkaa Örbyhusin
+linnassa, asunut syrjäisenä ja unhotettuna täällä Liuksialan
+kartanossa, jonka Juhana kuningas oli hänelle eläkkeeksi antanut. Vaan
+vieläkin oli hän kuningattaren näköinen: pystössä kantoi hän solakan
+vartalonsa, jonka pehmoisesti peitti musta samettipuku, -- hän kulki
+aina mustiin puettuna ja sitä vastaan kuvastuikin vielä hienonen hipiä
+sitä valkosemmalta ja katseen surumielisyys sai sitä syvemmän ilmeen.
+Vaatimattomana, mutta samalla arvonsa tuntevana, liikkui hän siellä
+aatelisrouvain parissa.
+
+Omituinen sattuma oli tuonut nämä kuningasveljesten nuoruudenlemmet
+molemmat tänne vierekkäin Suomen sydänmaalle. Heidän välinsä oli kauan
+ollut kylmä ja kireä -- kiinnittiväthän heitä heidän tunteensa niin
+vastakkaisille tahoille, -- vaan yhteinen syrjäytyminen, yhteinen
+kohtalo, on omiaan lähentämään sydämmiä ja niin olivat molemmat
+Kangasalan Kaarinat vähitellen sulaneet hyviksi naapureiksi ja nyt oli
+jo, sittenkuin kumpastenkin kuninkaalliset suosijat olivat kuolleet,
+herttainen ystävyys heidän välillään solmiutunut.
+
+-- Sigrid, vaihda paikkaa Elinan kanssa, virkkoi Liuksialan emäntä
+vieressään olevalle tyttärelleen. Tämä kuninkaantytär oli nykyjään
+Kirkniemen emäntä, sillä jo kuusi vuotta sitten oli Sigrid Vaasa mennyt
+naimisiin silloin 18-vuotiaan suomalaisen aatelismiehen, Kirkniemen
+herran, Henrik Tottin kanssa.
+
+-- Meillä on harso valmis, huutelivat nuoret äänet pöydän toisesta
+päästä. -- Mihin me nyt ryhdymme?
+
+-- Seppeleitä sulhaspojille, -- se kai lie teille mieluinen tehtävä.
+
+-- Niin, vaan se työ on tehtävä ummessa silmin, -- peitot silmillenne
+tytöt!
+
+Hilpeä parvi siellä niin iloisena kuhisi Kaarina-rouvan ympärillä
+naurellen ja ilkamoiden hupaisessa työssään. Tämmöiset hääpidot ne
+olivat juhlahetkiä varsinkin aateliston nuoremmille jäsenille, jotka
+niissä saivat tavata toisensa ja pitkän yksitoikkoisuuden lomaan
+viettää muutamia rattoisia päiviä yhdessä. Vaikka näet tässäkin
+neitosten parvessa useat olivat sukujakin toisilleen, tapasivat he nyt
+täällä vasta ensi kerran toisensa, -- siksi hajaallaan asui aatelisto
+ympäri laajan Suomenniemen ja hankalat kulkuneuvot tekivät matkat
+vaikeiksi. Siksi olikin tällaisten hääpitojen merkitys heille sitä
+suurempi. -- Vaan pojat ja nuoret miehet, jotka pihalla ja törmällä
+odottelivat kauan sisässä viipyviä neitosia, kurkistivat toisinaan
+sisään oven raosta ja silloin kirkasivat peittosilmäiset neitoset
+juosten ovea sulkemaan, -- ei ollut lupa epäpyhäin katseiden nähdä tätä
+neitseellistä työtä.
+
+Taas komenti Kaarina-rouva nuoret apulaisensa viimeiseen tärkeään
+työhön, morsiuskruunua sitomaan, ja kuin pääskysparvi kuhahti naurava
+lauma hänen ympärilleen iloiten ja viserrellen. Niin jatkettiin
+kukkaista työtä. Vaan tuota nuorten iloa katsellessaan kävi
+Kaarina-rouva itse hetkeksi surumieliseksi ja hänen täytyi väliin
+nuorten ilottelijain huomaamatta pyyhkästä kyyneleen pois
+silmäkulmastaan. Yksi neitosista sen kumminkin huomasi, tummasilmäinen
+tuttavamme Paraisten selältä, joka hänen vieressään istui. Elina Fincke
+oli nyt ensi kerran tutustunut Ruotsin entiseen kuningattareen, jonka
+vaihtelevat vaiheet niin usein olivat hänen mieltään jännittäneet, ja
+tutkien olivat hänen katseensa nyt Kaarina-rouvaa tarkanneet. Tuossa
+oli siis se nainen, joka katukauppiaasta oli kohonnut kuningattareksi
+ja siitä taas suistuttuaan ajautunut Suomen sydänmaiden kätköön, --
+Elinan mainetta ja seikkailuja intoileva mieli ei voinut tuosta
+ajatuksesta irtautua. Ja kun hän nyt näki kyyneleen kuningattaren
+silmässä aavisti hän sillekin syvemmän lähteen.
+
+-- Miksi pyrkii kyynel silmäänne, täti? kysyi hän hiljaa, kun toiset
+tytöt olivat vetäytyneet kauemmas supattelemaan ja nauramaan.
+
+-- Oi, se on vain karkulainen, siitä elä välitä lapseni. Muistot
+viettelevät toisinaan mielen pois keskellä ilojakin.
+
+Vaan Elina ei tyytynyt tuohon ylimalkaiseen selitykseen, hän tarttui
+Kaarina-rouvan käteen, katsoi hänen silmäänsä ja kuiskasi:
+
+-- Te muistelitte poikaanne, täti, eikö totta?
+
+-- Luethan ajatuksiani, lapseni, vastasi Kaarina ihmetellen. -- Niin,
+häntä muistelen; kun näen neitosten sitovan kukkia sulhaspojilleen, kun
+näen ympärilläni nuoruutta ja iloa, en voi olla muistelematta häntä,
+joka ei koskaan ole saanut nauttia nuorison iloista eikä tuntea
+perhejuhlain hauskuutta, -- ja hänkin on vasta 24-vuotias! -- Rouva
+huoahti, vaan jatkoi sitten: -- Mutta kuinka tulit sinä häntä
+ajatelleeksi, Elina?
+
+-- Ajattelen häntä usein, tahtosin hänet kerran nähdä. Milloin olette
+te hänet viimeksi nähnyt?
+
+-- Hän oli kuusivuotias silloin, kun hän eräänä yönä vietiin luotani
+Turusta. Niin, niin, minä olen paljo kokenut, vaan kaikki tahtosin
+kokea, jos saisin lapseni luokseni. Vaan minä en saa: hän on
+kuninkaanpoika, hän ei saa tuntea iloa eikä onnea ... eikä edes
+äitiäänkään. -- Kaarina-rouva kätki hetkeksi kasvonsa käteensä, vaan
+oikasihe sitten taas suoraksi ja virkkoi reippaasti, varoen ettei hänen
+mielialansa tarttuisi neitosiinkin: -- Vaan minun muistoni eivät saa
+ilojanne häiritä. Kuinka joutuu morsiuskruunu?
+
+-- Se on kohta valmis, kas siinä, kuului iloisia ääniä vastaan.
+Eikä Elinakaan nyt rohennut Kaarinalta enempää kysellä tuosta
+maanpakolaisena kiertelevästä Kustaa Eerikinpojasta, joka kerran oli
+ristitty Ruotsin kruunua varten ja Ruotsin toivoksi ja jonka kohtalo
+niin usein oli pyörinyt hänen mielessään. Vaan hän päätti käyttää ensi
+tilaisuuden puhuakseen äidin kanssa enemmän tuosta kovaonnisesta
+nuorukaisesta. Nyt hän yhtyi neitosten joukkoon, joka työnsä
+lopetettuaan oventäydeltä syöksähti pihalle ja törmille jatkamaan
+keskeytettyjä karkeloita siellä odottavain kanssa. Vaan Anna Fleming,
+joka hänkin vielä matkalta perityllä rattoisuudellaan oli yhtynyt
+toisiin aatelisneitosiin, tarttui käsipuolesta serkkuunsa, joka siinä
+ääneti ja ajatuksissaan kulki, ja virkkoi:
+
+-- Sinä olet niin miettiväinen tänään, Elina. Ethän vain ole keksinyt
+unelmiesi ruhtinasta?
+
+-- Eipä tiedä. Vaan sinä ... taisit tuoda hänet mukanasi. Katsoppas
+tuossa!
+
+Siinä kulki nuori Henrikki Horn hakevin katsein, eikä ollut vaikea
+arvata, ketä hän tyttölaumasta haki. Vaan Anna teivasi serkkuaan
+vyötäreiltä ja juoksutti hänet jo edeltä törmälle, kuiskaten:
+
+-- Erehdys, Elina. Vaan tule, ollaan iloisia tänään! Ja ilon ääni
+kajahti kohta heleänä Huutjoen vihannalta törmältä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vaan sillävälin kuin Vääksyssä hääaattona emännät taloushommissaan
+touhusivat ja nuoret rakensivat tuttavuuksia, istuivat häihin saapuneet
+suomalaiset aatelisherrat päärakennuksen väljällä kuistilla tarinoiden
+niistä hetken valtiollisista tapauksista, jotka pitivät heidän kaikkien
+mieliä vireillä ja pakostakin joutuivat puheeksi, missä vain kaksi tai
+kolme sattui yhteen. Aika oli epävakava ja levoton, ei kukaan tiennyt,
+minnepäin suunnat lähtisivät ohjautumaan; tärkeitä käänteitä saattoi
+tapahtua minä hetkenä tahansa. Ruotsin kuningas, jesuiittain lankoihin
+kietoutunut, heikko Sigismund, oleskeli kaukana vaalivaltakunnassaan
+Puolassa, mutta häntä odotettiin perintövaltakuntaansa, järjestämään
+sen, isänsä jo lähes vuosi sitten tapahtuneen kuoleman kautta,
+varsinaista päätä vaille jäänyttä hallitusta. Yhä suuremmalla
+päättäväisyydellä kokosi Ruotsissa kuninkaan setä, Södermanlannin
+herttua Kaarlo, ohjaksia käsiinsä ja moni aavisti jo tapahtuvaa
+räjähdystä tämän tarmokkaan protestanttisen ruhtinaan ja kavalan
+katoolisen kuninkaan välillä. Vaan syrjässä Ruotsin hallituksen
+vaikutuksesta, omilla hoteillaan, alkoi jo olla Suomi, jota isännöivä
+kuninkaan käskynhaltija Klaus Fleming totteli ainoastaan niitä
+suoranaisia käskyjä, joita hän sai Puolasta. Klaus Flemingin anastama
+itsenäinen asema Suomessa epäilytti kumminkin vielä monta eikä Suomen
+aatelistokaan tahtonut uskaltaa häntä seurata. Tosin oli Klaun asema
+entisestään vakaantunut äsken Venäjälle tekemänsä onnellisen sotaretken
+ja solmimansa edullisen välirauhan kautta, vaan Suomen aatelisto tiesi
+myös, että syvällä kansassa kyti synkkää katkeruutta marskia vastaan
+juuri sen sotaväen vuoksi, johon hän valtansa rakensi.
+
+Vähän kaartelemalla kävi senvuoksi aluksi keskustelu Vääksyn kuistilla;
+Suomen aateliset lausuivat varoskellen arvostelujaan hetken
+tapahtumista, joista he eivät niin tarkoin tunteneet toistensa mieltä.
+Fleming oli itse saapuvilla, vaan olihan siellä myöskin Horn-vanhus,
+Kaarlon isä, ja sitäpaitse Stenbock...
+
+Varsinkin eräs merkillinen seikka kummastutti näet Suomen herroja.
+
+-- Miten on oikeastaan selitettävä, että Klaus herra on saapunut näihin
+Stenbockin häihin? -- se kysymys kulki kuiskeena miehestä mieheen ja
+kaikki puistelivat päätään.
+
+-- Onko lankomies peräytynyt, vai aikoisiko marski todellakin
+taipua...?
+
+Kaikki näet tiesivät, että Stenbockilla oli Suomeen tullessaan ollut
+herttualta nimenomainen käsky erottaa Klaus Fleming kaikista hänen
+viroistaan ja arvoistaan Suomessa ja itse ruveta armeijan ja laivaston
+päälliköksi. Ja nyt...! Aksel Kurki, Anolan herra, arvossaan ylimpiä
+Suomen aatelisista, päätti vihdoin kautta rantain tiedustella
+sulhasmieheltä itseltään tuota asiaa. Silloin Kustaa Stenbock katsoi
+parhaaksi suoraan ja julkisesti selittää koko jutun.
+
+-- Minä olen tullut Suomeen häitäni viettämään ja tahdon viettää ne
+sovinnossa ja rauhassa sukulaisten kanssa, sanoi hän. -- Minulle
+annettiin lähtiessäni toimeksi ottaa haltuuni Suomen sotaväki ja Suomen
+laivasto. Minä tulin tänne, tapasin ne virat miehen käsissä, jolle
+kuningas ne itse on uskonut ja joka niitä ymmärtää paremmin kuin minä,
+-- minä olen tottumaton tämän maan oloihin. Siksi minä vietän täällä
+hääni ja palaan takasin tiloilleni Ruotsiin.
+
+Suomen herrat ymmärsivät yskän: ei ollut Stenbockissa ollut miestä
+riistämään Suomea Klaus Flemingin käsistä. Mutta vähän hämillään kysyi
+Anolan herra vielä:
+
+-- Entä herttua?
+
+-- Hän kyllä käsittää aseman, -- tulkoonpa itse ottamaan ne virat!
+
+Suomen herrat eivät voineet olla ääneen hymähtämättä tälle selitykselle
+ja Klaus Fleming, joka oli syrjästä kuunnellut keskustelua, päästi
+rämäkän naurun ja astui lankonsa luo taputtaen häntä olalle:
+
+-- Siinä teet viisaimmin, lankomies, vietät hääsi ja palaat kauniin
+Birgittasi kanssa kuhertamaan Ruotsiin. Koetammehan me täällä sinun
+avuttasikin hoitaa Suomen asiat, sano niin herttualle, -- vai miten
+Suomen herrat?
+
+Mutta Suomen herrat eivät vastanneet mitään, eivät nauraneetkaan enää
+tuolle leikinlaskulle, joka heistä tuntui vaaralliseltakin. Stenbock
+itse käveli jo poispäin herrain seurasta naisten joukkoon, jossa hän
+näki morsiamensa. Vaan Klaus herrakin vilkasi nurkkasilmällä vanhan
+Hornin puoleen, joka siinä rappusilla ääneti istui, ja jatkoi nyt
+vakavalla äänellä:
+
+-- Niin, leikittä puhuen, meidän tulee täällä pysyttää olot aivan
+ennallaan ja odottaa kuninkaan kotiintuloa, siitä en minä peräydy. Hän
+on täällä parin kuukauden perästä ja hänen, eikä kenenkään muun, on
+määrättävä valtakuntansa viroista. Sillä hänelle olemme me kaikki
+valamme vannoneet.
+
+Marski vaikeni, eikä kokoontuneilla herroillakaan ollut siihen mitään
+sanomista. Vaan portailla istunut Horn-vanhus nousi ja lähti sauvansa
+nojassa hiljaa köpittämään pihamaan poikki törmälle, josta kajahti
+nuorison iloinen ääni. Jonkinlainen painostava mieliala vallitsi
+portailla eikä Fleming voinut olla huomaamatta, kuinka Suomen herroja
+epäilytti hänen niskottelunsa herttuaa vastaan. Tuokion vaijettuaan hän
+senvuoksi vielä jatkoi:
+
+-- Pienimmätkin mullistukset olisivat juuri tähän aikaan sitä
+vaarallisemmat, kuin kaikenlaisia huhuja ja vehkeitä maassa on pantu
+vireille. Hämeenlinnassa kerrottiin, että muka Kustaa Eerikinpoika
+olisi täällä Suomessa.
+
+-- Hän Suomessa? Ja missä tarkotuksessa?
+
+Kaikki katsoivat kysyvin silmin nuorta Henrik Tottia, joka äänettömänä
+istui seurassa. Hänhän oli naimisissa maanpakolaisen prinssin sisaren
+kanssa, -- oliko hänellä tietoa tällaisista uhkarohkeista tuumista?
+Tott kalpeni ja näytti peljästyvän, mutta vakuutti, että Kirkniemessä
+ei ainakaan tietty siitä mitään eikä hän sitä uskonut.
+
+-- Hm! -- Marski käännähti vähän epäilevänä. -- Tuollaiset pelkät
+huhutkin ovat omiaan herättämään kansassa vääriä, haitallisia
+käsitteitä, jotka lankeavat sitä hedelmällisempään maahan, kun tänne
+saapuu käskyjä oikealta ja vasemmalta.
+
+Hän käveli pitkillä askelilla edestakasin kuistia pitkin ja
+kokoontuneet herrat katselivat äänettöminä, kuinka synkkänä varjo
+kuvastui hänen tuuheista kulmakarvoistaan. Silloin Sten Fincke,
+Peipotin herra, muuten Klaus-herran uskollinen kannattaja, lausui
+ikäänkuin kaikkien yhteisenä huokauksena:
+
+-- Kunpa kuningas tulisi pian! -- Hän siemasi haarikasta kulauksen
+olutta ja kääntyi sitten Flemingin puoleen. -- Mutta tuskalliselta
+sekin tuntuu, kun noita jesuiittoja taas rupee maassa liehumaan.
+
+Klaus-herra huiskasi kärsimättömänä kädellään, -- häntä kiusasi aina,
+kun noita uskon asioita sotkettiin hetken valtiollisiin kysymyksiin.
+
+-- Ole hupsimatta jesuiitoista, virkkoi hän, tännehän ne nyt tulevat
+meidän rämeitä kääntämään! Noista opin asioista vastatkoon muuten hänen
+kunnia-arvoisuutensa piispa Ericus, eikä hän teitä jesuiitoilla uhanne.
+
+Ja kääntäen keskustelun taas toisille tahoille, kertoi marski jo
+muutamain viikkojen perästä lähtevänsä laivastollaan, jota parastaikaa
+varustettiin Pikkalassa, Uudellamaalla, noutamaan kuningasta
+Danzigista.
+
+-- Sinä kai seuraat mukana, Ivar, virkkoi hän kääntyen nuoren, pulskan
+ritarin puoleen, joka sattui hänen rinnalleen. Se oli Ivar Tavast,
+Viipurin linnapäällikön Arvid Tavastin poika, reipas soturi, jonka
+marski tiesi uskolliseksi kannattajakseen. Hän oli naimisissa Sten
+Fincken vanhimman tyttären Katariinan kanssa, Elinan sisaren, ja kuului
+siten hiukan Flemingin heimoonkin.
+
+-- Lähdenpä tietysti, kun vain tietäisin, mihin saan sijoitetuksi
+kaiken sen sotaväen, jota tuolta Venäjän rajalta tulvii ja jolla ei ole
+elatusta.
+
+-- Mitä, etkö vielä ole majoittanut osastoasi talonpoikain luo, kuten
+olen käskenyt?
+
+-- Olen oman osastoni, vaan noita pohjolaisia ja ruotsalaisia
+ratsumiehiä ei saa mihinkään mahtumaan, talonpojat eivät enää enempiä
+jaksa elättää.
+
+Marskin silmä salamahti taas ja hänen kasvonsa värähtivät, -- hänen
+nuori ystävänsä oli juuri arimpaan kohtaan koskenut.
+
+-- Mutta heidän täytyy, huudahti hän ankaralla äänellä, -- sotaväen
+täytyy saada elatuksensa!
+
+-- Tiukalle ottaa, väitti vanha Knuutti Kurki, Laukon herra, Akselin
+veli, puheeseen puuttuen. -- Talonpojat ajavat korennoilla huoveja
+pellolle.
+
+-- Ole huoletta, kyllä huovit aina talonpojista suoriutuvat. -- Ja mitä
+on meidän tekeminen? Linnaleiriä täytyy kestää, se on kuninkaan käsky.
+
+Marski tahtoi päättää tämän keskustelun siihen, sitä oli hyödytön
+jatkaa, se kiihotti vain mieliä. Hän tiesi, kuinka Suomen aatelisetkin
+yleensä säälivät noita sotilasmajoituksen tuottamia suuria rasituksia,
+jotka tekivät rahvaan tilan aivan sietämättömäksi, mutta helpottaahan
+sitä ei voinut, hänen täytyi pitää sotaväen koolla Suomessa, maksoi
+mitä maksoi. Sen Suomen herratkin oivalsivat, eivätkä tahtoneet äkästä
+marskia enää ärsyttää. Aksel Kurki, Anolan herra, vain virkkoi
+huoahtaen:
+
+-- Se on kuninkaan käsky, vaan Jumala auttakoon Suomea sitä kestämään.
+Se voi nääntyä tämäkin kansa.
+
+-- Se ei näänny, on se kummempiakin kokenut, vakuutti marski. -- Ja
+sitäpaitse: meillä ei ole valitsemisen varaa!
+
+-- Niin, niin, sepä ehkä juuri onkin pahinta. -- Ja Anolan herrakin
+laskeusi portaita alas, kävellen törmälle keräytyneiden rouvien luo,
+jonne toisetkin vanhemmat herrat äänettöminä vetäysivät. Vaan Klaus
+Fleming jäi kuistille seisomaan synkästi silmäillen eteensä. Hän tunsi,
+että tuossa talonpoikain rasituksessa se oli hänen valtansa heikoin
+kohta, se se siirsi Suomessa suosion Horneille ja herttualle ja
+kaiversi ontoksi hänen asemansa. Mutta ei auta, kansan täytyy kärsiä.
+Rautaa, enemmän rautaa, hänen täytyy olla kovan, kovan kuin isänsä,
+kovan kuin oman maineensa!
+
+Vaan muutamat nuoremmat, kuistille jääneet aatelismiehet olivat
+sillävälin keskenään tarttuneet vilkkaaseen keskusteluun ja ennen
+pitkää kääntyi marskinkin huomio heidän tuumiaan kuulemaan. Siinä oli
+Ivar Tavast, Maunu Iivarinpoika Särkilahti (Stiernkors) ja muutamia
+muita, kaikki marskin innokkaita kannattajia. Se oli Särkilahti, pitkä,
+vankka, tulinen nuorukainen, joka enin oli äänessä ja marski kuuli,
+kuinka hän tovereilleen soimasi Kurkien ja noiden muiden epäilyksiä ja
+huokauksia raukkamaisuudeksi ja pelkuruudeksi.
+
+-- Mitäs jesuiitat ja talonpoikain ruikutukset tällaisen kysymyksen
+rinnalla merkitsevät. Tässähän on kysymys siitä, pitääkö meidän
+suomalaisten ijänkaiken tahdottomina kulkea Ruotsin herrain
+talutusnuorassa, vai uskallammeko joskus astua omaa tietämme. Hitto
+soi, emmekö me ole yhtä hyviä aatelismiehiä kuin nuo Ruotsissa,
+pitääkö meidän aina virua heidän vanavedessään, vaikkapa itse
+kuningastakin vastaan! Ei, nyt se on valittava.
+
+Klaus Flemingiä tuo keskustelu huvitti, hänestä oli hauska nähdä, että
+olipa niitä sentään uskaltajiakin jos oli arkojakin. Ja noissa
+nuorukaisten puheissa tuntui piilevän tuumia, joista hänen teki mieli
+tietää, mitenkä he niitä oikeastaan olivat ajatelleet. Sen vuoksi hän
+yhtäkkiä kääntyi nuorukaisten puoleen ja kysyi hymähdellen:
+
+-- Omaa tietä, sanot sinä Särkilahti. Oletko ajatellut, minnekkä se
+veisi?
+
+Nuorukainen kävi ensiksi vähän hämilleen tästä mahtavan marskin
+kysymyksestä, mutta varsin reippaasti ja avomielisesti hän sitten
+vastasi:
+
+-- Olisihan se tie suora ja selvä. Olemmehan me suomalaiset yhtä hyviä
+kuninkaan alamaisia kuin ruotsalaisetkin. Mutta kuningas, laillinen
+hallitus, on Puolassa, -- sieltä asti ei meitä kumpiakaan voida
+suorastaan hallita. Olkoon hallitus Ruotsissa, mutta olkoon
+samanarvoinen myöskin Suomessa -- kuningas yhteinen.
+
+-- Ja minkälainen olisi Ruotsin ja Suomen väli?
+
+-- Kuin kahden vapaan aatelismiehen. Omin voimimmehan meidän kuitenkin
+täytyy täällä tulla toimeen ja me tulemme, -- yhteinen mieli vain ja
+voimakas johto, niin me voimme olla Ruotsista riippumattomia
+suomalaisia!
+
+Klaus Flemingin kasvot olivat nuorukaisen selityksen aikana käyneet
+vakaviksi ja kun Särkilahti lopetti, seisoi hän hetkisen äänettömänä.
+
+-- Riippumattomia suomalaisia, matki hän sitten, -- te käytätte uusia,
+koreita sanoja, vaan onko niillä vastakohtaa todellisuudessa? Kuka on
+suomalainen? Nuo herrat tuossako? Vaiko tuo napiseva kansa? Ei, sinä
+haaveksit, Särkilahti, ja meidän ei pidä koskaan haaveksia, ainoastaan
+toimia. Mutta toimia miehinä.
+
+-- Ja suomalaisina miehinä! lisäsi Särkilahti.
+
+-- Hm, oletko sinä varma, että me olemme edes ensi kädessä suomalaisia?
+
+-- Mutta mitä me sitten olisimme?
+
+Marski ei vastannut, seisoi vaan siinä ja naputti sormellaan kuistin
+kaidepuuhun. Hän oli aavistanut tuollaisia tuumia liikkuvan Suomen
+nuorimpain aatelismiesten joukossa, eikä hän ollut niistä
+pahoillaankaan, mutta aivan yleiseen huutoon ei hän kumminkaan tahtonut
+noiden tuumain leviävän. »Ruotsista riippumattomia suomalaisia», tuo
+ajatus ei ollut niinkään uusi, kuin marski oli sanonut noille nuorille,
+huimapäille aatelismiehille, sen käsitteen ilmauksia oli jo kuluneina
+aikoina Suomessa joskus pilkistänyt. Marski muisti, kuinka hänen
+isänsä, Eerik Fleming, aikoinaan, jouduttuaan Kustaa Vaasan
+epäsuosioon, oli ollut kirjeenvaihdossa Preussin herttuan Albertin
+kanssa, joka oli koettanut saada Suomen johtavia miehiä tähän
+ajatukseen mieltymään. Ja Juhana herttuan itsenäinen hallitus Suomessa,
+hänen 7-vuotias hovinpitonsa Turun linnassa, olihan sekin ollut omiaan
+tuota samaa käsitettä suomalaisille tutustuttamaan. Entä hänen oma
+hallitusaikansa Suomessa... »Yhteinen mieli ja voimakas johto», oli
+nuori innottelija sanonut... Vaan marski katkasi tuon ajatuksensa: ei
+saa haaveksia, ainoastaan toimia...
+
+Ilta oli tullut, nuorison leikki törmällä oli valjennut ja Vääksyn
+lukuisat vieraat olivat ruvenneet keräytymään talon suureen
+ruokahuoneeseen, johon illallinen oli katettu. Klaun vanhin poika, tuo
+hoikkanen ja hento Eerik, juoksi pihan poikki ilmottamaan isälleen,
+että Vääksyn emäntä kutsui häntä illalliselle. Marski, tuo voimakas,
+roteva, rautanen mies, katseli melkein säälien hentoa poikaansa, jonka
+poskille leikki ja juoksu oli nostanut kelmeät ruusut, ja taas eräs
+ajatus, joka oli lähtösin nuoren Särkilahden sanoista, vilahti hänen
+mieleensä. Vaan hän karkotti sen, siveli poikansa pehmyttä tukkaa ja
+virkkoi leikillisesti, ikäänkuin jatkoksi edelliseen keskusteluun:
+
+-- Mitä arvelet sinä, Erkki, asiasta? Olemmeko me suomalaisia?
+
+-- Mutta mitä me sitten olisimme, isä?
+
+-- Kas, jo toinen tekee saman kysymyksen. No, olkaamme sitten
+suomalaisia!
+
+Hän käveli poikansa rinnalla pihan poikki ruokahuoneeseen, jossa toiset
+vieraat jo häntä odottivat, -- sillä niin epäilevällä kannalla kuin
+Suomen aatelisto vielä olikin seuratessaan marskin tuumia, tunnusti se
+kumminkin empimättä hänet ensimmäiseksi joukostaan. Kunniapaikalle,
+pöydän päähän, oli hänelle sija varattu. Vaan siinä vieressä istui jo
+Henrik Horn, Kankaisten herra -- Horneilla oli aina yhä sijansa
+Flemingein rinnalla.
+
+
+
+
+III.
+
+Kaksi viestintuojaa.
+
+
+Häitä Vääksyssä kesti ajan tavan mukaan katkeamatta kolme päivää.
+Toisena hääpäivänä tapahtuivat vihkiäiset. Koko juhlayleisö lähti
+saattokulussa Kangasalan kirkkoon, joka oli lehväsillä vihannaksi
+puettu ja johon seudun koko rahvas oli näitä muhkeita juhlamenoja
+saapunut katsomaan. Tämä rahvas ruokittiin sitten vihkiäisten päätyttyä
+häätalossa; kuka tahtoi, oli sinne tervetullut eikä loppunut kesken
+olut eikä lihakeitto, joita Vääksyn pihoilla runsaissa mitoissa
+tarjottiin. Vaan sisässä väljissä asuinhuoneissa tanssivat
+morsiuspiijat ja rengit taidokasta, siroa häätanssia, huilut soivat ja
+häälaulut kaikuivat. Morsiamen ja sulhasen, jotka puoliväkisin vietiin
+rinnakkain istumaan häävuoteelle, oli siinä koko vierasjoukon edessä
+yhteisestä hopeasarvesta juotava häämalja, jolloin Kangasalan
+kirkkoherra, »isoherra», Georgius Henrici, luki sepittämänsä
+latinalaisen häärunon vastanaineiden kunniaksi. Näitä häätemppuja,
+joissa osaksi oli iloista ilvettä, osaksi vakavaa uskonnollista
+vivahdusta, kesti iltaan saakka, jolloin morsiuspari laululla ja
+soitolla saatettiin makuuhuoneeseensa. Sillävälin olivat vanhemmat ja
+sukulaiset tehneet lopulliset sopimukset myötäjäisistä ja
+huomenlahjoista ja Kustaa Stenbockin oli ollut nimitettävä, mitkä hänen
+tiloistaan olivat hänen vaimonsa omiksi luettavat.
+
+Tanssin hyörinässä ja talon vankkoja varusteita kulutettaessa oli niin
+jo päästy kolmannen hääpäivän iltapuoleen saakka ja seuraavana aamuna
+piti sekä nuoren pariskunnan että häävieraiden lähteä Vääksystä.
+Kesäinen ilta oli herttaisimmillaan ja ikäänkuin oikein uhasta
+käyttääkseen hyväkseen yhdessäolon viimeisiä hetkiä jatkoi nuoriso
+karkeloimistaan entistään suuremmalla innolla. Ja nuorten ilot olivat
+vanhoissakin herättäneet haihtuvia muistoja heidän nuoruudestaan
+raikkaina henkiin ja hekin nauttivat kasvavan polven leikkejä
+katsellessaan.
+
+Siinä lähti taaskin muuan pari nuorten piiristä juoksemaan pitkin
+laajaa pihanurmea. Nuoren Henrik Hornin oli pyydettävä kiinni karkuun
+päässyt tyttönsä ja hän pani ilmeisesti parastaan tavatakseen edessään
+nopeana lentelevän Anna Flemingin. Tyttö mutkitteli sukkelana ja
+pyytäjäänsä hilpeästi härnäillen tikapuiden takana ja vinttikaivon
+ympärillä, oli monasti ansaan joutumaisillaan, vaan väisti kumminkin
+aina notkealla liikkeellä tavottelijansa. Hänellekin näytti jo käyneen
+kunnia-asiaksi olla kiinni joutumatta, sillä koko hääyleisö, sekä
+nuoret että vanhat, olivat tuota juoksua kääntyneet katsomaan.
+Läähättäen paransi nuori Horn vauhtiaan.
+
+-- Kas noin, nyt hän on vangittu, virkkoi Ebba-rouva vanhalle Hornille,
+joka siinä hänen vieressään istui sukkeluuksillaan naisväkeä
+naurattamassa.
+
+-- Ei vielä, Ebba-rouva, näettekös, hän väisti. Kumpasellakin on
+tahtonsa, voitto riippuu lopuksikin sitkeydestä.
+
+-- Sitkeys on naisissa harvinainen avu, ei se Annassakaan kauan kestä.
+
+-- Vaan kun naisella on oikkunsa, ei hän siitä vähällä luovu. Toivon
+toki pojanpoikani voittavan, hänellä näkyy olevan halu harras.
+
+-- Ja vastarinta näennäinen. Noin ... no nyt...
+
+-- Eipä sittenkään, siinä lentää tyttö vapaana.
+
+-- Ihme kyllä. Mutta saatte pian nähdä.
+
+Vaikka palavissaan ja väsyneenä oli Anna vielä kerran luiskahtanut
+pyytäjänsä käsistä. Nuorukainen ponnisteli hänen kintereillään.
+Ratkaiseva hetki oli lähellä, Anna oli juuri pääsemäisillään sovittuun
+suojapaikkaan, jännityksellä kaikki tulosta odottivat. Silloin pysähtyi
+neitonen yhtäkkiä, veräjän ohi juuri juostessaan, kuin kivettyneenä ja
+jäi seisomaan paikalleen tuijottaen kujatielle, väistämättä enää
+ensinkään tavottelevaa nuorukaista.
+
+-- Mitä minä sanoin, -- hän antautui, kehui Ebba-rouva hymyillen
+Horn-ukolle.
+
+-- Nyt on minun vuoroni ihmetellä. Mutta sanokaapa, miksi hän yhtäkkiä
+pysähtyi?
+
+-- Siksi, että hän on nainen. Ettekö ole tyytyväinen tulokseen? -- Sitä
+sanoessaan vilkasi Ebba-rouva hiukan arasti miehensä puoleen, joka
+istui hänen takanaan.
+
+-- Olen kyllä, jos sitä oikein uskoisin, vastasi Horn päätään
+puistellen.
+
+Mutta kaikkien katseet kääntyivät nyt tähystämään sinne veräjälle päin,
+jonne Anna yhä liikahtamatta seisoen katseli. Sieltä maantieltä oli hän
+nähnyt jotakin, joka hänet oli pysäyttänyt ja ennen pitkää sen näkivät
+muutkin. Taloa kohden ajoi sieltä pölynen, hiestynyt ratsastaja, vaan
+jo kujalta oli Annan katse tarttunut noihin kasvoihin, jotka hän
+joskus, mutta melkein kuin unessa, muisti nähneensä. Vaan tuo silmien
+hilpeä hymy oli niin painunut hänen mieleensä, että kun hän sen taas
+yhtäkkiä näki ilmielävänä edessään, hän aivan säpsähti ja pysähtyi,
+koettaen mielessään selittää, miksi nuo kasvot häneen niin vaikuttivat.
+
+Vaan ratsastaja saapui pihalle, viskausi veräjällä hevosensa seljästä,
+sitasi sen suitsista patsaaseen kiinni ja käveli nopeasti kokoontunutta
+häärahvasta kohden. Leikki oli pysähtynyt, kaikkien huomio kiintyi
+airueeseen, joka virallisena virkkoi:
+
+-- Haen marski Klaus Flemingiä, Viikin vapaaherraa, jolle mulla on
+kirjeitä.
+
+Äänettömyys vallitsi koko hääjoukossa, josta marski rivakasti astui
+esiin.
+
+-- Minulleko kirjeitä. Mistä?
+
+-- Ruotsista, hänen ruhtinaalliselta armoltaan Södermanlannin
+herttualta.
+
+-- Seuratkaa minua.
+
+Nopein askelin astui marski päärakennukseen ja salpausi sinne
+huoneeseensa sanantuojan kanssa. Pihalle jääneet seisoivat supatellen
+pienissä parvissa ja uteliaina he tarkastelivat sanantuojaa, kun tämä
+kotvasen kuluttua astui ulos marskin luota, ja talonväki kiirehti
+toimittamaan hänelle ja hänen hevoselleen ruokaa ja hoitoa. Vaan marski
+itse viipyi vielä huoneessa, ikkunasta vain nähtiin hänen kävelevän
+ankarannäköisenä edestakasin lattiata pitkin, niin että siltapalkit
+soivat hänen askeleinsa alla. Mitähän on tapahtunut, minkälaisia
+viestejä on marski herttualta saanut? Kyselevinä katselivat Suomen
+herrat toisiaan ja eräs joukosta virkkoi hiukan ivallisesti:
+
+-- Eikö tee kenenkään mieli lähteä kyselemään marskilta Ruotsin
+kuulumisia?
+
+Toiset hymähtivät. Suomen karhu näytti olevan vihassa, ei ollut sinne
+nyt lysti mennä.
+
+-- Näyttää siltä, kuin herttua ei olisi aivan leppoisia terveisiä
+Suomeen laittanut, jatkoi tuo sama veistelijä. Mutta yleensä eivät
+mielet olleet leikinlaskuunkaan taipuvaisia, epävarma jännitys rasitti
+kaikkia, tuntui kuin ukkosta olisi ollut ilmassa.
+
+Mutta hetken kuluttua näkyi toinen pölypilvi tuprahtavan maantieltä ja
+häärahvas kiirehti veräjälle kummeksuen katsomaan, kun jo toinen
+ratsastaja täyttä neliä lasketti pihalle, ja kysyi, ennenkuin
+satulastakaan nousi, oliko marski vielä Vääksyssä.
+
+-- Tulen Puolasta, tuon kirjeitä kuninkaalta.
+
+Suoraa päätä vietiin tämäkin airut marskin luo ja hän viipyikin siellä
+pitemmän hetken. Äänettöminä katselivat nyt toisiaan pihalla olijat
+Suomen herrat, nyt ei enää supateltukaan, kukaan ei osannut arveluita
+laskea. Saattoihan otaksua mitä tahansa: viestit herttualta, viestit
+kuninkaalta samalla tunnilla -- mitähän myrskyä tämä taas tiesikään?
+Mutta marski viipyi yhä huoneessaan eikä Suomen herrain uteliaisuus
+tuntikausiin tullut tyydytetyksi.
+
+Vaan kun myöhemmin tullut sanantuoja saapui ulos ja vietiin aterialle
+samaan huoneeseen, jossa edellinen sitä jo lopetteli, jäivät nämä
+tuokioksi sanattomina toisiaan katsomaan ja purskahtivat sitten
+nauramaan.
+
+-- Mitä hittoja, sinäkö täällä, lankomies? Mistä sinä tulet ja kenen
+asioilla?
+
+-- Ruotsista, herttuaallisena sanansaattajana. Vaan entäs sinä, mistä
+sinä tänne lennät?
+
+-- Puolasta, airueena kuninkaan luota. Vaan hittosoi, sinunhan pitäisi
+olla kotonasi Saksassa opettelemassa papiksi -- ja nyt ratsastelet
+täällä herttuan käskyläisenä.
+
+-- Kuten näet. Vaan kuka opettaa nyt Turun pojille latinaa, teetkö sen
+sinä ratsastusmatkojesi välillä?
+
+-- Minä veisasin viisi latinalle ja olen nyt Flemingin väkeä, kuten
+näet.
+
+-- Väärällä tolalla, sen pahempi. Vaan eipä siitä riitaa.
+
+-- Eipä riitaa mitään. Vaan sinä Suomessa herttuan asioissa, -- ai, ai,
+lankomies: vaarallisella tiellä!
+
+Talonväki kuunteli kummissaan ja ymmärtämättä paljo mitään nuorten
+sanansaattajain keskenäisiä pakinoita ja kauan saivat nämä
+toisilleenkin selitellä, ennenkuin pääsivät asemasta aivan selville. He
+olivat todellakin ystävykset ja langokset, vaikka eri maista kotosin ja
+nyt niin eri asioilla. Ensiksi tullut heistä, tuo hymykatseinen
+nuorukainen, jonka tulo oli pysäyttänyt Anna Flemingin hänen
+juoksussaan, oli syntyjään saksalainen, vaan oli kolmisen vuotta sitten
+sattumalta tullut Suomeen ja löytänyt työalansa Ruotsista -- nimeltään
+hän oli Hieronymus Birckholtz. Hänen ylioppilasaikanaan Heidelbergissa
+oli sinne näet tullut nuori suomalainen opiskelija Kaspar
+Gröning, papin poika Paraisista, joka oli osunut asumaan hänen
+vanhempainsa kotiin. Gröning, tuo myöhemmin tullut sanantuoja, oli
+yliopistovuosinaan niin tutustunut Birckholtzin perheeseen, että oli
+sieltä lähtiessään tuonut vaimonaan mukaansa Suomeen Hieronymon
+sisaren, ja olipa silloin nuori, seikkailuhaluinen Hieronymus itsekin
+lyypekkiläisellä kauppalaivalla seurannut lankomiestään tämän
+kaukaiseen maahan. Siellä talven viivyttyään ja maan kieliä jo vähän
+opittuaan oli hän Ruotsin kautta lähtenyt paluumatkalle kotimaahansa,
+vaan jäänytkin Tukholmaan, jossa Kaarlo-herttua juuri silloin tarvitsi
+kielentaitoisen airueen ja kirjurin. Gröning taas oli kyllästynyt
+latinan opettamiseen, johon hän ensiksi ulkomailta palattuaan Turun
+lukiossa ryhtyi, ja kun Klaus Fleming, joka itse ei ollut mikään
+kynämies, halusi taitavan ja luotettavan sihteerin, oli hän isänsä
+välityksellä tullut siihen toimeen ja matkusteli väliin tärkeissä
+asioissa marskin airueenakin.
+
+-- Ja mitäs uusia sinä nyt Ruotsista tuot? Paljo vehkeitä tekeillä, vai
+miten?
+
+-- Niitä varokaa! Vielä joudutte herrasi kanssa lujille, minä tuon
+sellaisia terveisiä. -- Entä Puolassa -- siellä kai torkutaan?
+
+-- Elkää luottako siihen, siellä pian herätään teidän tuumia
+tarkastelemaan. -- Vaan mitäs me molemmat niistä! Tässä on satuttu
+häätaloon, tule, käydään hääiloa katsomaan.
+
+Hilpeällä mielellä astuvat airueet pihalle, jossa Suomen herrat yhä
+kasvavalla jännityksellä ja epävarmoina odottelivat tietoja niistä
+molemmista kirjeistä, jotka äsken olivat saapuneet. Mutta Fleming
+viipyi kauan huoneessaan. Kun hän vihdoin astui sieltä ulos, oli hän
+kylmän tyyneen ja ankaran näköinen, niinkuin ainakin, vaan siltä
+näytti, että hänellä, aatelisherrain joukkoon kuistille kävellessään,
+oli pää tavallista pystömmässä ja varressa vielä entistä enemmän
+arvokkuutta. Hän istahti rauhallisesti portaille ja piirteli ääneti
+miekkansa huotralla kuvioita hiedikkoon. Ei kukaan virkkanut sanaakaan.
+Vihdoin käännähti marski katsomaan kokoontuneita herroja ja naurahti:
+
+-- Te olette uteliaita tietämään mitä maailmalle kuuluu, eikö niin? No,
+kuulumiset eivät ole mitään odottamattomia, mutta siltä varsin
+hauskoja. -- Marski viivähti hetkisen, ikäänkuin tahallaan vielä
+kiduttaakseen odottavia herroja, ja otti sitten poveltaan kaksi
+paperikääröä. -- Tässä on kirjeitä kahdelta taholta. Lukekaa itse,
+hyvät herrat, tämä mytty on Ruotsista, tämä Puolasta. Lukekaa, me emme
+tahdo salata mitään.
+
+Hän avasi paperikääröt, ojensi ne herroille ja laskeusi itse mukavasti
+selkänojoon tarkastamaan, minkä vaikutuksen kumpanenkin kirje, kiertäen
+kädestä käteen, teki ahmiiviin lukijoihin.
+
+Herttuan kirjeessä vilisi uhkauksia ja syytöksiä ja haukkumasanoja,
+eikä ainoastaan Flemingiä, vaan koko Suomen aatelistoa kohtaan, joka ei
+ollut yhtynyt hänen Upsalan kokouksessa teettämiinsä päätöksiin, vaan
+lykännyt kaikki valtakunnan hallintoa ja maan uskontoa koskevat asiat
+kuninkaan kotiintultua ratkaistaviksi. Klaus herraa herttua vaati --
+arvaten, ettei Stenbock ollut kyennyt vaikeaa tehtäväänsä suorittamaan,
+-- luopumaan kaikista viroistaan ja vallastaan Suomessa ja »heti
+paikalla saapumaan Ruotsiin vastaamaan teoistaan».
+
+Tämä kirje pani Vääksyn vieraat miettiväisiksi. Toiset näyttivät
+loukkautuneilta, varsinkin kun herttua kutsui Suomen aatelisia nimellä
+»rebelles», kapinoitsijat, vaan toiset teki kirjeen jyrkkä, uhkaava
+muoto aroiksi. Tuli sitten toisen kirjeen vuoro. Kuningas Sigismund
+kiitti Suomen aatelisia, jotka olivat kieltäytyneet yhtymästä mihinkään
+kuninkaan oikeuksia rajoittaviin toimiin ja yleensä vastustaneet
+Ruotsista häntä vastaan viritettyjä juonia. Syyskesällä hän lupasi
+tulla perintövaltakuntaansa itse järjestämään sen hallintoa ja kutsui
+Flemingin laivastolla häntä noutamaan. Klaus herralle hän oli vielä
+erityisesti suosiollinen, vahvisti hänet uudella valtakirjalla kaikkiin
+hänen virkoihinsa Suomessa, käskien hänen siellä pitää sotaväkensä
+koossa ja totella ainoastaan kuninkaalta suorastaan tulevia käskyjä.
+
+Äänettöminä laskivat aatelismiehet, yksi toisensa perästä, nuo kirjeet
+käsistään. He olivat ymmärtäneet niiden sisällön, vaan heidän oli
+vaikea käsittää, miten ne olivat sovellettavat toisiinsa.
+
+-- No, mitäs arvelette? kysyi Klaus herra hiukan pirullisesti kääntyen
+Kurki-veljesten puoleen. -- Ne ovat hieman vastakkaisia nuo kirjeet. Te
+näette, molempia emme voi totella, täytynee kai siis valita.
+
+Neuvottomilta näyttivät aatelismiehet ja surumielisesti vastasi vanha
+Laukon herra:
+
+-- Kiista on kehittynyt liian pitkälle, voineeko siitä enää sopua
+syntyäkään kuninkaan ja herttuan välillä.
+
+Marski käännähti kärsimätönnä:
+
+-- Mitä se meihin kuuluu. Mutta meidän on toteltava toista tai toista.
+Kumpaako?
+
+-- Siitä ei liene epäilystä, virkkoi Sten Fincke, Peipotin herra, joka
+nyt katsoi turvallisesti voivansa täydelleen kannattaa marskia. --
+Kuninkaan tahtohan on selvä.
+
+-- Selvä on, selvä, matki mietteissään Anolan herra.
+
+-- Ja selvä on herttuankin kirje.
+
+-- Siitä herttua itse vastatkoon, väitti Sten herra -- Mutta me olemme
+liian halpoja kuninkaan käskyjä vastustaaksemme.
+
+Se näytti olevan yleinen vaikutus saapuneista viesteistä ja, vaikka
+tämä ristiriita muutamia hyvinkin arvelutti, olivat kaikki valmiit
+tunnustamaan, että Klaus herraa heidän nyt ainakin vastaiseksi on
+seurattava -- ei ole siinä valitsemisen varaa. Mutta ne nuoremmat
+miehet, joista kaikkien suomalaisten kannan olisi pitänyt jo ennakolta
+olla niin selvänä, olivat ihastuksissaan tästä uudesta käänteestä.
+
+-- Olisipa sekin, jos me suomalaiset vasten kuninkaan nimenomaista
+käskyä lähtisimme ruotsalaisten perässä juoksemaan, intoili Särkilahti
+nuoremmille tovereilleen. -- He vastatkoot teoistaan, me olemme
+valinneet, me olemme heistä irti!
+
+Mutta yksin syrjässä istui sanaa puhumatta vanha Kankaisten herra
+kuunnelleen näitä uutisia ja arvosteluja. Siinä oli nyt Suomen
+aatelisto väistymässä yhä edemmäs siltä kannalta, joka oli hänen
+sukunsa oma. Ukko tunsi, että tapaukset valmistivat ja kehittivät
+mieliä Suomessa yhä enemmän Flemingin eduksi, hänen asemansa vahvistui,
+hän oli nousemassa itsevaltiaaksi Suomessa, ja Kankaisten suvun
+merkitys siitä samaa rintaa laskeusi. -- Mutta tämä käänne voi olla
+hetkellinen, tuumi ukko toisakseen, pian saattaa taas tuulla
+Flemingillekin vastaan. Suomikaan ei ole yksinomaa Suomen aatelisto, --
+vielä ei ole Klaus-herran asema varma... Olipa koko joukko uhkaa ukon
+varressa, kun hän nousi ja, eroten toisista herroista, yksin käveli
+kuistilta pois.
+
+Tuota katseli Klaus Fleming ja siitä taas synkistyi hänen äsken niin
+kirkastunut muotonsa. Tuossa on vielä paha kanto kaatamatta; niinkauan
+kuin Hornin suku on vastassa, on Flemingein valta Suomessa epävarma.
+Tuo sitkeä suku täytyy kukistaa ... ellei sitä ehkä voisi voittaa
+hyvällä...
+
+Koko suureen häärahvaaseen olivat nämä äsken saapuneet uutiset, jotka
+nopeasti suusta suuhun levisivät, yleensä varsin rauhoittavasti ja
+rohkaisevasti vaikuttaneet. Mieliala, joka tietoja odotettaessa oli
+ollut alakuloinen ja raskas, virkistyi ja keveni, kun taas tiettiin,
+että kuningas oli yhä edelleen uskonut tämän maan johdon ja heidän
+kaikkien turvallisuuden Klaus Flemingin varmoihin käsiin. Rauhoittava
+ratkaisun tunne vallitsi siis Vääksyn vieraissa, kun illan suussa vielä
+lähdettiin yhteiselle kävelymatkalle kappaleen matkan päässä talosta
+olevalle kauniille Sarsakoskelle, jota myöten Längelmävesi vielä siihen
+aikaan laski vetensä Roineeseen -- vasta ykstoista vuotta myöhemmin
+»ilkeä Iharinkoski saattoi Sarsan vaivaiseksi».
+
+Nuorten mieliä vain näytti jonkinlainen kaipuu painavan lähellä olevan
+eron johdosta; nämä iloiset yhdessäolon päivät olivat liian nopeasti
+kuluneet, ne tuttavuuden liitot, joita oli solmittu, katkaistiin nyt
+taas tiesi kuinka pitkiksi ajoiksi. Sarsakosken rannalla levättäessä
+haki siis kukin toverikseen sen, johon hänen mielensä näinä lyhyvinä
+juhlapäivinä syvimmin oli kiintynyt, ja niinpä istuttiin enimmäkseen
+parittaisin siellä kosken kuohuja ihailemassa. Nuori Hornkin lenteli
+yhä vain perhosena Anna Flemingin ympärillä, kakskymmenvuotiaan
+avomielisyydellä salaamatta mieltymystään ja lämmenneitä tunteitaan.
+Vaan senkäänvertaista myötätuntoisuutta, jota hän edellisinä päivinä
+oli luullut tytön puolelta tapaavansa, ei hän enää löytänyt. Annasta
+oli taas hilpeys ja vallattomuus poissa, hän oli jälleen suljettu ja
+kylmä, ja vastaili seuralaiselleen hajamielisesti, ikäänkuin omain
+mietteidensä keskeltä. Nuori Henrikki ei voinut käsittää, mikä hänet
+nyt äkkiä oli muuttanut, vaan, ryhtymättä sitä aprikoimaankaan,
+rakenteli hän itse yhä vain suunnitelmia, miten hän kotiin tultuaan
+asettaisi asiat niin, että Kankaisten ja Kuitian väet vielä tapaisivat
+toisensa.
+
+-- Monenko viikon perästä olette te Kuitiassa? kysyi hän
+harvasanaiselta neitoselta, jota hän ei oikein saanut mukaan tuumiinsa.
+
+-- Tuskinpa tänä kesänä ollenkaan. Me matkustamme sedän mukana syksyllä
+Ruotsiin, kuninkaan kruunajaisiin.
+
+-- Oh, sepä vahinko, olin jo pian aikonut purjehtia veljieni kanssa
+Paraisiin. Vaan sama se, me tavataan Ruotsissa, minä tulen myös
+syksyllä sinne, isäni luo.
+
+-- Tavataanko? Missä?
+
+-- Missä tahansa. Ei Tukholma niin suuri ole, ettei siellä toisiaan
+löytäisi, jos tahtoo.
+
+-- Niin, olette oikeassa, tässä maailmassa kyllä löytää sen, jonka
+tahtoo.
+
+Anna lausui sen entistä vilkkaammin, mutta nuoresta Hornista tuntui
+sittenkin, ettei se ollut hänelle oikein rohkaisuksi sanottu. Näytti
+siltä, kuin Annan silmät olisivat jotakin hakeneet, ja ensimmäisten
+parvessa lähtikin hän jo paluumatkalle Sarsakoskelta, yhtyen Elina
+Fincken seuraan.
+
+Vaan Ebba-rouva, joka miehensä rinnalla siinä takana asteli, virkkoi
+veitikkamaisesti tälle:
+
+-- No, mitä arvelet noista valtiollisista vehkeistä?
+
+-- Hm, lasten ilveitä. Eikä Anna näytä liioin rohkaisevan
+liehakoitsijaansa.
+
+-- Kas, sinä et tunne kaikkia naisten metkuja.
+
+Kävelyretkeltä palattua lausuttiin jo yleiset jäähyväiset; marskin
+perheineen piti näet jo aamun koitteessa lähteä matkalle laivastonsa
+luo, jonka kuntoonpanoa nyt täytyi kiirehtiä, ja toisten etelään päin,
+Hämeenlinnaan ja Helsinkiin matkustajain, kuten Finckein ja Tottien,
+tuli seurata heitä. Turkuun päin kulkijat aikoivat äskenvihityn
+pariskunnan seurassa lähteä päivemmällä. Aikusin hankkiusi siis tänä
+iltana koko Vääksyn hääseura levolle, kukin hänelle määrättyyn
+suojaansa.
+
+Anna ja Elina sanoivat myös jäähyväiset häävieraille ja astelivat
+yhdessä pihan poikki siihen suureen vaateaittaan, jossa yhteinen
+sisarvuode oli laitettu kaikille morsiustytöille. Vaan tällä lyhyellä
+taipaleella heille molemmille vielä ehti jotakin merkillistä tapahtua.
+Pihalla tulivat näet ensiksi vastaan molemmat päivällä saapuneet
+airueet ja näistä toinen tervehti heitä kohteliaasti, toivottaen hyvää
+yötä armollisille neitosille. Eihän siinä mitään outoa ollut, vaan
+Annan poskille se tervehdys kumminkin nosti helakan punan eikä hän sitä
+kätkiessään voinut vastata mitään. Vaan Elina vastasi ystävällisesti:
+
+-- Hyvää yötä teillekin. Joko huomenna matkustatte takasin Ruotsiin?
+
+-- En. Marski on käskenyt minun seurata mukanaan, saadakseni
+vastauksen.
+
+-- Tervetullut siis matkatoveriksi.
+
+-- Niin, tervetullut matkatoveriksi! sai nyt Annakin sanotuksi,
+silmäillen vielä taakseen, kun Elina jo oli kääntynyt poispäin. Vaan
+hänen äänessään oli tavallista hellempi kaiku, joten Elinakin kääntyi
+ympäri katsomaan, ja näki nyt veren liekkivän serkkunsa poskilla ja
+veitikan näki hymyilevän tervehtivän nuorukaisen silmästä.
+
+-- Mitä, tunsitko sinä entuudestaan tuon airueen? Mikä on hänen
+nimensä?
+
+-- En tiedä, en tosiaankaan...
+
+-- Vaan sinä tunsit hänet kumminkin, tunnusta pois.
+
+-- Tunsin ja en. Kerran olen hänet nähnyt, silloinkin kaukaa. Ensi
+kerran hän nyt minua puhutteli.
+
+-- Ja kumminkin...! Osaako vakava Anna Flemingkin seikkailla? Vai mitä?
+
+-- Elä kysy, Elina, en tiedä mitään, en ainakaan vielä. Tule!
+
+Hän juoksi edeltä aittaan, -- eikä Elina tullutkaan jälestä. Anna näki
+Liuksialan rouvan tarttuvan toverinsa käteen ja taluttavan hänet
+keskustellen rannalle päin. Ja kauan viipyi Elina poissa yhteiseltä
+sisarvuoteelta. Siellä nuoret tytöt vallattomina vielä hetken
+pelihtivät ja kertoivat toisilleen naureskellen pikkusalaisuuksiaan,
+kunnes yksi toisensa perästä vaikeni ja hymy huulillaan vielä nauruunsa
+nukahti. Vaan Anna makasi valveilla odotellen serkkuaan rinnalleen ja
+mielessään uudistellen sitä sanatonta, salaista tarinaa, joka
+hänelläkin oli muistonaan vietävänä näistä upeista Vääksyn häistä.
+
+Vihdoin saapui Elinakin sisarvuoteelle, hiipi hiljaa Annan viereen.
+Vaan nyt paloivat hänelläkin posket kuten äsken Annalla ja hänen
+äänensä värähti kuiskatessaan serkkunsa korvaan:
+
+-- Anna, nyt olen keksinyt unelmaini ruhtinaan. Nyt on minulla
+tilaisuus tehdä jotakin suurta ja sankarillista...!
+
+-- Ja mitä sitten?
+
+-- Se on salaisuus, suuri salaisuus, suurin maailmassa. Mutta tehkäämme
+eräs luja liitto, Anna, ... sinulla on myös salaisuutesi ... onhan?
+
+-- Salaisuusko -- en tiedä. Vaan tehdään liitto.
+
+-- Liitto, että säilytämme toistemme salaisuudet kuin omamme --
+tehdäänkö?
+
+-- Ja autamme toisiamme, -- tehdään, Elina.
+
+Peiton alla puristivat serkukset toistensa kättä. Vaan vielä kauan
+makasi Elina valveilla, ajatellen suurta salaisuuttaan, ja hänen
+rinnallaan lepäsi Anna omaan pikku salaisuuteensa vaipuneena, -- muut
+aatelisneitoset uinuivat jo aikoja sitten sisarvuoteella vaateaitassa
+nuoruuden tervettä unta, hääilojen muistoja uneksuen.
+
+Yön hiljaisuus vallitsi pian suuressa häätalossa. Vielä kuului
+kumminkin askeleita päärakennuksen suurimmasta vierashuoneesta, johon
+Klaus Fleming puolisoineen oli sijoitettu. Ebba-rouva oli jo käynyt
+vuoteelle, vaan marski mitteli vielä pitkin askelin lattiata, pysähtyi
+väliin, virkkoi jonkun sanan itsekseen ja käveli taas. Kulunut päivä
+oli ollut hänelle tärkeä päivä, hänen asiansa oli harpannut reippaammin
+eteenpäin, kuin hän koskaan oli voinut aavistaakaan. Herttuan ja
+kuninkaan kirjeiden saapuminen yhteen aikaan oli ollut onnen oikku,
+mutta hänelle erittäin edullinen, varsinkin siksi, että hän
+kokoontuneelle aatelistolle oli saattanut näyttää nuo molemmat kirjeet.
+Asema oli selvennyt, ohjakset kokoontuivat yhä kiinteämmin hänen
+käsiinsä, eikä Suomen aatelisto pian voinut muuta, kuin seurata häntä.
+Muutamat tosin vielä epäilivät ... yksi on paha solmu -- Hornin suku.
+Sillä on vielä paljo vaikutusta aatelistoon, sillä on kansan suosio ja
+se käyttää vaikutuksensa aina Flemingejä vastaan... Marski pysähtyi
+tuokioksi, nosti käden otsalleen, -- mutta riuhtasi seuraavassa
+tuokiossa taas käsivartensa suoraksi... Se on ruhjottava tuo suku, sen
+täytyy taipua, lisää rautaa vain...!
+
+Vaan sittenkin -- marski seisattui taas, -- voisiko sen sovinnolla
+suosittaa? Viha on vanha, katkera ja syvä. Vaan jos se suku tahtoo
+pysyä suomalaisena, on sen käytävä toisten kanssa sovintoon... Marski
+sukasi pari kertaa levottomasti sormillaan sankkaa, harmahtavaa
+tukkaansa ja seisattui sitten yhtäkkiä rouvansa eteen vuoteen reunalle:
+
+-- Arveletko todellakin, Ebba, että naimisliittoa voisi syntyä Annan ja
+Kankaisten pojan välillä?
+
+-- Kas noin, johan olet sinäkin kääntänyt huomiosi tuohon minun
+valtioviisauteeni. Päivällä vielä puistelit päätäsi.
+
+-- Niin, katsos, sillä voisi olla merkityksensä. Tuo suku tulisi sen
+kautta meitä lähemmäs, ikäänkuin sidotuksi ... ainakin näennäisesti ...
+olisi häitä ja sukulaispitoja ... muuta ei paljoa tarvittaisikaan.
+
+-- Ja Anna on järkevä tyttö, -- kunhan vain suostunee, lisäsi
+Ebba-rouva, nyt hän vuorostaan vähän epäillen.
+
+-- Jos minä tahdon, täytyy hänen suostua. Minä tarvitsen Hornit, niiden
+täytyy joko olla puolellani taikka kukistua.
+
+-- Tahdotko siis, että puhun asiasta Annalle?
+
+-- Ei sanaakaan, ei kellekään, muista se, Ebba, huudahti marski melkein
+kiivastuen. -- Antaa asian kehittyä, -- enkä ole vielä varma, olisiko
+se edes viisasta. Ja nyt on meillä ensiksi suuremmat tuumat
+kysymyksessä; ensiksi on kiirehdittävä laivaston luo Uudellemaalle,
+sieltä kuningasta vastaanottamaan ja sitten Ruotsiin... Niin,
+Ruotsissa, siellä tulee vielä kuumasti oteltavaksi, oteltavaksi
+tuimasti ... mutta malttia vain, me ollaan sitkeitä suomalaisia.
+
+Näin monenlaiset mietteet ja suunnitelmat päässään laskeutui marskikin
+vihdoin vuoteelleen.
+
+Vaan sittenkin vielä kuului Vääksyssä ääniä, kuului ullakkokamarista
+juuri marskin huoneen yläpuolelta. Airueille oli sinne laitettu yösijat
+ja nämä, jotka jo iltapäivällä olivat ensi väsymykseensä ottaneet
+pienet unet, keskustelivat siellä nyt vuoteillaan yhteisistä
+muistoistaan.
+
+-- Etkö käynyt tullessasi meillä Paraisissa sisartasi tapaamassa? kysyi
+Gröning.
+
+-- Sekös hitto olisi joutanut, vastasi Birckholtz. -- Tyyneet ilmat
+pidättivät laivaamme monta päivää siellä saaristossa ja kun vihdoin
+Turkuun päästiin, kuulin, että marski jo oli matkoilla. Mutta sitä ei
+kukaan uskonut, että hän täällä olisi, Stenbockin häissä. Vihdoin sain
+siitä toki varmuuden ja silloin ei muu auttanut, kuin nouse hevosen
+selkään ja aja synkimpään Hämeeseen. Vaan niitä matkavaivojani en enää
+kadu, kuuletko lankomies, en kadu...
+
+-- Kunhan ei vielä sittenkin tule katuminen, -- ajelet herttuan
+asioilla Suomessa! Etkö sinä huomaa, että herttua turhaan niskottelee
+laillista kuningasta vastaan; me pidämme kuninkaan puolta ja meidänhän
+siis täytyy voittaa. Tule pois Suomeen, taikka matkusta kotiisi
+Saksaan!
+
+-- En tee kumpastakaan, olen päässyt onneni kynnykselle ja nyt multa
+kaikki luistaa kuin lipeässä. -- Ja »tekö» muka voitatte ... teillä ne
+juuri ovat yritykset vaaralliset. Olette nyt kuninkaan puolella, vaan
+luulenpa, että »te» puuhailette päästäksenne irti ensiksi yhdestä ja
+sitten toisesta, -- tiedättehän »tekin», että laillinen kuningas voi
+pian olla perintömaastaan varsin löyhässä... No niin, mutta samahan se
+meille on, ollaan ystävykset siltä ja langokset. Minä tulen usein
+Suomeen, siihen päätökseen olen nyt tullut, olen keksinyt täällä
+mainion aarteen ja se on oleva minun, minun, minun...
+
+-- Minkä aarteen? Elä sinä vain vehkeile täällä meidän selän takana,
+vähemmästä tässä maassa on aatelismiehiäkin hirtetty.
+
+-- Ei meitä niinkään hirtetä, meillä on täällä hyviä puolustajia ... on
+meillä...
+
+Nyt Gröning vasta keksi, mitä hänen lankonsa tarkotti. Olihan hän
+nähnyt, kuinka Anna oli Birckholtzin tervehtiessä punastunut, vaikkei
+ollut siihen silloin suurempaa merkitystä pannut. Mutta nyt hän
+puolittain halveksuen, puolittain säälien naurahti.
+
+-- Voi poika parka, miten haaveksitkaan, yhteen silmäniskuun rakennat
+kokonaisia ilmalinnoja ja kuvittelet mahdottomuuksia. Varo vain, ettet
+vedä päällesi marskin vihoja.
+
+-- Ehei, lankomies, meistä tulee marskin kanssa hyvät tuttavat ja ehkä
+vielä muutakin, -- ehei, lankomies! Mutta se mulle lupaa: elä käy ennen
+aikojasi kieliä kantelemaan, jos mitä huomaatkin.
+
+-- Minä en lupaa mitään, mutta sinä hupsit, lankomies, vai unissasiko
+puhut?
+
+-- Perästä kuuluu, miten minä hupsin. Meidän pojilla on suuret aikeet
+ja hyvät toiveet. Vaan ei nyt puhuta -- nyt nukutaan.
+
+-- Nuku pois houreet päästäsi, lankomies, parasta on.
+
+Niin vaipuivat viimeisetkin valvojat Vääksyssä uneen.
+
+
+
+
+IV.
+
+Helsingissä vuonna 1593.
+
+
+Suomen nykyisen pääkaupungin paikka eli n.s. Estnäsin niemi oli vielä
+kolmisen vuosisataa sitten autio, jylhä, karu kivikkokangas, jossa
+kallioisten vuorten rinteillä kasvoi harvaa, huonoa näreikköä ja jossa
+kukkulain välisissä laaksoissa olevain lampien matalat, liejuiset
+savikkorannat vieroittivat asutusta luotaan. Meren lahtien varsilla,
+siellä, missä ystävällisempi ruohokkoranta katkasi tylyn ja kylmän
+kivikko-ahteen, samoin kuin suuremmissa saarissa, oli siellä täällä
+kalastajain mökkejä, vaan ei ollut siihen aikaan vielä kukaan
+ajatellut kaupungin rakentamista näille niemekkeille eikä mikään
+tähtienlukijakaan ollut ennustanut sinne Suomen vastaista pääkaupunkia.
+Asutus keskittyi yleensä noihin aikoihin jokisuihin ja jokivarsille ja
+niinpä oli Vantaanjoen suistokin jo vanhastaan seutunsa asutuksen
+keskustana, kaupan ja liikkeen välityskohtana. Ja siellä se oli
+kertomuksemme aikoina jo nelisenkymmentä vuotta sijainnut se
+kaupungintapainen, joka siihen aikaan kantoi Helsingin nimeä.
+
+Kustaa Vaasa se oli aikoinaan tämän kaupungin sinne perustanut ja
+koettanut väkisinkin luoda siitä vahvaa kauppapaikkaa, vaan Helsingillä
+ei ollut Vantaan suussa minkäänlaisia edellytyksiä paisuakseen
+merkittäväksi kauppakaupungiksi. Joen matala, soinen ranta ei
+houkutellut asukkaita luokseen, satama joen suussa oli matala, suojaton
+ja huono, etäisemmät kauppalaivat sinne harvoin uskalsivat eikä
+kaupungin harvalukuisella porvaristolla ollut laajaa maakuntaakaan
+kauppa-alanaan, niinkuin maan muilla kaupungeilla. Toiselta puolelta
+näet Porvoo, vanha, suosittu kauppapaikka, ja toiselta Tammisaari
+tunkivat sen ahtaalle alalle. Kustaa Vaasa oli tosin, tavallisen
+käskijäluonteensa mukaisesti, Helsinkiä perustaessaan antanut
+määräyksen, että Porvoon ja Tammisaaren asukkaiden pitäisi muuttaa
+tähän uuteen kaupunkiin, jolle aijottiin suoda laajempia etuoikeuksia,
+ja jotkut tammisaarelaiset olivat sen tuhmuuden tehneetkin, muuttaneet
+Helsinkiin. Vaan nuo molemmat vanhemmat kaupungit pysyivät kumminkin,
+kuninkaallisesta kuolinkäskystä huolimatta, pystössä ja Helsinki
+riutui. Ruunun viranomaisetkin olivat jo ruvenneet huomaamaan, että
+koko kaupunki oli sopimattomalla paikalla ja että se olisi siirrettävä
+kauemmas merelle päin, -- olipa ehdotettu m.m. Sandön saarta nykyisen
+Helsingin edustalla uudeksi kaupunkipaikaksi --, vaan vielä ei niistä
+tuumista mitään tullut ja Helsingin siirtäminen lykkäytyi vielä
+puolensataa vuotta tuonnemmaksi kreivi Pietari Brahen aikoihin.
+Ensimmäinen Helsinki siis elää kitkutti edelleen siellä Vantaa-joen
+varrella, joka nykysille pääkaupunkilaisille on tunnettu
+Vanhankaupungin nimellä, mutta jossa tuskin muuta kuin muutamia
+muinaisen kirkon perustusraunioita enää on vanhaa kaupunkia
+muistuttamassa.
+
+Kosken yläpuolella, kaupungin ainoan kadun varrella, kohosi tähän
+aikaan komeimpana talona kaupungin yhdistetty raatihuone ja kievari, ja
+tämän talon pihalla nähtiin eräänä kesäpäivänä 1593 Ebba Flemingin
+raskaat, viime tapaturman jälkeen jo korjatut vaunut. Marski Klaus
+Fleming oli näet perheineen, huoveineen, pari päivää sitten saapunut
+tänne Vääksyn häistä, jatkaakseen Helsingistä vesitse matkaansa
+Pikkalan satamaan, joka oli hänen oman vapaaherrakuntansa aluetta ja
+jossa hänellä oli valtakunnan laivasto koolla. Marskin perhe ja huovit
+olivatkin vielä Helsingissä, itse oli hänen täytynyt kiirehtiä edeltä
+laivastoonsa.
+
+Kohta hänen Helsinkiin tullessaan oli marskilla näet ollut pahoja
+viestejä vastassaan. Hänen poikansa Olavi, Olavi Klaunpoika, ennen
+hänen Ebba Stenbockin kanssa solmittua avioliittoaan aviottomasti
+syntynyt, mutta hänen kodissaan siltä kasvatettu nuorukainen, oli näet
+Pikkalasta rientänyt isäänsä vastaan kertomaan, että laivastossa
+liikkui Kaarlo-herttuan Ruotsista laittamia lähettiläitä, jotka
+koettivat houkutella laivojen päälliköitä luopumaan Flemingistä,
+lähtemään Suomen rannikolta ja purjehtimaan Tukholmaan. Eikä ollut
+päällikköihin paljokaan luottamista, kapina saattoi puheta minä hetkenä
+tahansa.
+
+-- Vai sellaiset vehkeet! huudahti marski synkästi kirasten tuon
+viestin kuultuaan. -- Ja eikö sulla ollut laivastossa riittävästi
+köyttä hirttääksesi niitä roistoja?
+
+-- Sitä vaadin, isä, vaan mieliala on laivastossa semmoinen, etten
+voinut mitään tehdä. Lähettiläillä oli turvakirjeet herttualta ja
+sitäpaitse käskykirjeet tuoda laivasto Tukholmaan, josta sen muka
+pitäisi lähteä kuningasta vastaanottamaan.
+
+-- Mutta olenhan siitä minä antanut laivastolle selvät määräykset.
+
+-- Vielä on toinenkin seikka. Laivaväki ei ole saanut palkkaansa...
+
+-- Kyllin, minä riennän sinne itse. Vai veisit multa laivani, herttua,
+parhaan tukeni, oho! On kai laivasto nyt vielä Pikkalassa?
+
+-- Toivottavasti, jos sinne pian ehdimme.
+
+Hätimittäin ehti marski rannalta lähettää Ebba-rouvalle terveiset, että
+perhe odottaisi häntä Helsingissä, kunnes hän laivoilla tulisi heitä
+noutamaan, sekä käskyn huoveille ehtimiseen ratsastella ympäristössä ja
+vangita kaikki epäilyttävät kulkijat, -- marski näet tiesi, että paitsi
+näitä laivaston viettelijöitä herttuan lähettiläitä oli muutenkin
+maassa liikkeellä kiihottamassa kansaa häntä vastaan. Samassa hän jo
+istui venheessä, soutajat kiskoivat kolmessa hangassa ja venhe kiiti
+hyvää vauhtia länttä kohden.
+
+Tällä matkallaan hän jo oli viipynyt kaksi päivää ja perhe oli
+sillaikaa odottanut Helsingissä. Mutta kaikille perheen jäsenille ei
+tuo odotusaika ollut käynyt kovinkaan pitkäksi. Elina Fincke, joka
+vielä sai oleskella marskin perheessä kunnes tämä matkustaisi Ruotsiin,
+käytti hurmaantuneena tätä joutoaikaa hyväkseen, saadakseen harjoittaa
+mielityötään, ratsastella vanhan Eenokin mukana maita ja mantereita
+pitkin huovien hurjimmilla hevosilla, ja hän panikin toimeen siellä
+sellaisia kilparatsastuksia, että pienen Helsingin porvarit sitä
+kummissaan katselivat. Ja Anna Fleming taas, hän säilytti nämä
+Helsingin päivät kauan mielessään herttasimpina muistoina ilottoman
+nuoruutensa ajoilta.
+
+Jo matkalla Hämeestä Helsinkiin oli sitä pikaista tuttavuutta, minkä
+hän Vääksyn pihalla oli tehnyt herttuan sanansaattajan, nuoren
+Hieronymon kanssa, salasesti jatkettu ja Annan herkkä mieli, joka
+Paraisten selällä kerran oli nuorukaisen hymyileviin katseisiin niin
+omituisesti kiintynyt, oli sen jälkeen yhä lämmennyt ja sulamistaan
+sulanut. Hieronymus Birckholtz oli aikansa oloihin nähden ja varsinkin
+Suomen puolisivistyneeseen aatelistoon verraten oppinut ja hieno mies,
+oli saanut kotonaan huolellisen kasvatuksen ja oli itse maailman
+koulussa, pitkillä matkoillaan ja seikkailuillaan, oppinut tuntemaan
+ihmisiä ja kohtelemaan heitä. Hänen isänsä oli oppinut mies,
+lakitieteen tohtori Heidelbergin yliopistossa ja oli antanut pojalleen
+huolellisen kasvatuksen. Suvun sanottiin kuuluvan johonkin sivuhaaraan
+Meklemburgilaista aatelistoa, mutta vanha Hieronymus oli siirtyessään
+yliopiston opettajaksi toiseen valtioon tiedemiehen halveksumisella
+laiminlyönyt valvomasta aatelisoikeuksiaan Brandenburgin
+vaaliruhtinaskunnassa, ja siksi ei nuorella Hieronymollakaan ollut
+aateliskilpeä. Mutta miellyttävällä persoonallisuudellaan ja runsailla
+lahjoillaan oli Hieronymo Ruotsissa pian osannut voittaa ylhäistenkin
+suosion ja hän nautti jo Kaarlo-herttuan erityistä luottamusta, ollen
+hänen kamaripalvelijansa. Hänellä oli hyvä pää ja iloinen mieli, kaksi
+ominaisuutta, joita herttua piti suuressa arvossa, hän oli sukkela ja
+leikillinen ja valloitti niillä avuillaan helposti ihmisten suosion.
+Niillä hän pian oli voittanut Anna Fleminginkin taipuvan mielen ja,
+huomatessaan tehneensä neitoseen tavallista syvemmän vaikutuksen, pani
+hän parastaan sitä vaikutusta yhä vahvistaakseen. Se huvitti hänen
+seikkailijaluonnettaan ja hilpeästi virkkoi hän Gröningille, joka
+väliin varottaen puisteli hänelle sormeaan:
+
+-- Miksi emme valloitteleisi aatelisneitosia, onhan se niin hauskaa
+ajanvietettä ikävillä pikaratsastusmatkoilla ja viatontahan se myöskin
+on.
+
+-- Viatonta -- panna hulluja tuumia neitosten päähän.
+
+-- Mitä hulluja, mulla on rehelliset aikeet!
+
+-- Sinun aikeesi...!
+
+Mutta leikin sekaan tuli Hieronymon mieleen pian todempiakin tuumia;
+nuori seikkailija rupesi miettimään valloitustaan ja ne mietteet
+valtasivatkin hänen mielensä. Odotuspäiviään Helsingissä käytti hän
+tavatakseen neitosen niin usein kuin suinkin, eikä se vaikeata
+ollutkaan. Annan serkku, nuori Eerikki, oli vähän sairaana ja
+Ebba-rouva oleskeli siis enimmäkseen huoneessa häntä hoitelemassa.
+Sillävälin tapasivat aatelisneito ja nuori airut usein toisensa
+Vantaajoen varsilla ja kävelivät ahdetta myöten pitkiä matkoja
+keskustellen ja leikkiä laskien. Hieronymo esiintyi koko ajan
+käytökseltään nöyränä, alamaisena ja kunnioittavana, niinkuin vennon
+ylioppilaan sopi ylhäistä aatelisneitoa kohtaan, kertoili hauskasti
+matkoistaan ja seikkailuistaan ja kuvaili sattuvasti valtiollisia
+henkilöitä ja luonteita, jotka hän jo pohjoismaissa tunsi melkein
+kaikki. Ja aina väliin levättiin törmillä, piirrettiin nimiä koivun
+runkoihin ja ihailtiin sydänkesän kauneutta.
+
+-- Ettekö tunne ikävätä kotimaahanne, kysyi Anna eräänä iltapäivänä,
+kun he yhdessä olivat istahtaneet joen rannalle pienen putouksen
+kohdalle katselemaan veden vaahtoavia leikkejä, saman putouksen, jonka
+viattomia kevättulvia katsomaan sen jälkeen niin monet sukupolvet
+helsinkiläistä nuorisoa on kokoontunut.
+
+-- En. Jos minua koti-ikävä vaivaisi, en olisikaan se mikä olen, vapaa
+ja huoleton luonnonlapsi, aina ilonen ja tyytyväinen missä olenkaan.
+Luulenpa, että voisin elää ikäni aivan yhtä onnellisena Suomessa kuin
+Saksassa, -- niin, ehkä paljo onnellisempanakin.
+
+-- Viihdytte siis meidän kylmässä maassamme?
+
+-- Ei ole kylmä -- nuorukainen kuivasi hattuaan, joka äskeisellä
+kävelyllä oli hiestynyt -- enkä muuten tiedä, viihdynkö erityisesti
+täälläkään. Kun ensi kerran tänne tulin, tuntui siltä, että johan
+joutunenkin jäisten peikkojen maahan. Vaan täällä olen tavannut
+parhaita ystäviäni; -- eihän onnellisuus riipu paikasta, vaan siitä
+mitä siellä löytää, niistä vaikutuksista, niistä ihmisistä, joita
+kussakin paikassa tapaa. Ja minä olen varma, että mulle olisi
+onnenmaani Suomi...
+
+-- Josta ehkä huomenna lähdette, tuskin koskaan enää palataksenne.
+
+-- Monasti, neitiseni, monasti palaan vielä. Tännepäin on aina asioita
+ja onneni on, että ne asiat tavallisesti koskevat marski Klaus
+Flemingiä. Ja sitäpaitse...
+
+Nuorukainen keskeytti lauseensa, hiukan epävarmana, uskaltaisiko hän
+sitä jatkaa siihen suuntaan, johon oli aikonut. Vaan neitosessa ei
+näkynyt minkäänlaista suuttumuksen eikä vierottavaisuuden merkkiä. Hän
+siis jatkoi rohkeasti:
+
+-- Ja sitäpaitse: tehän seuraatte marskin mukana Ruotsiin,
+kruunausjuhliin, eikö niin?
+
+-- Niin on aikomus.
+
+-- Silloinhan en tarvitse Suomeen tullakaan... Ei, elkää suuttuko
+suoruuttani, korkea-arvoisa neiti. Mutta sen luvan minä pyydän, että
+saan nähdä teidät sielläkin.
+
+Anna loi auki suuret, vakavat silmänsä.
+
+-- Miksi suuttuisin, te sillä minulle ilon teette.
+
+-- Hei, tuohon käteen: me olemme ystävät sielläkin, niinkö?
+
+-- Niin...
+
+Poski hehkui jo nuoren neitosen ja povi kohoili, vaan hän ei
+tahtonutkaan sitä salata eikä peitellä, avonaisesti hän katsoi
+nuorukaista silmiin ja nautti siitä, että sai antaa tunteensa rentonaan
+valloilleen. Hän ei ajatellut, miten muut aatelisneitoset hänen
+sijassaan olisivat tehneet, miten he olisivat nousseet loukkautuneina
+pystöön ja sanaa puhumatta jättäneet tuon röyhkeän muukalaisen. Ei, hän
+ei liikahtanut paikoiltaan, ei sysännyt syrjään tarjottua kättä. Miksi
+olisi hän omaa onnen tunnettaan kahlehtinut? Olihan hän aina saanut
+kätkeä kaihonsa ja tunteensa, saanut kokea kylmyyttä ja tylyyttä ja
+löytänyt myötätuntoisuutta ainoastaan kuin armosta... Ei, hän ei
+tahtonut karkottaa lämpöä, kun se kerran vilpittömänä ja suorana, kuten
+hän luuli, lehahti häntä vastaan, hän tahtoi siitä nauttia, vaikkapa se
+tulisikin halpasyntyisen pikaratsastajan taholta.
+
+Keskustelu taukosi hetkeksi. Maantieltä kuului kavion kopsetta ja he
+irroittivat kätensä, jotka tuokion olivat toisiaan puristaneet. Samassa
+he näkivät Elinan täyttä laukkaa karauttavan vaahtoavan ratsun selässä
+kaupungista päin. Elina huomasi heidät myöskin, pysäytti vauhdin ja
+ajoi huolestuneena kohti.
+
+-- Oletteko nähnyt Eenokkia, oi, teidän täytyy tulla auttamaan minua,
+muuten tapahtuu suuri onnettomuus.
+
+Anna ja hänen toverinsa kiirehtivät hätääntyneinä Elinan luo.
+
+-- Mitä on tapahtunut, mikä hätänä?
+
+-- Niin, kun huovit ovat vanginneet erään miehen, luullen häntä
+ruotsalaiseksi kiihottajaksi. Vaan hän on viaton, minä tunnen hänet,
+hän on viaton, hän on ulkomaalainen.
+
+-- Mitä ihmeitä tarinoit, Elina? kysyi Anna, voimatta ymmärtää
+serkkunsa hätääntyneitä selityksiä. -- Ovatko huovit vanginneet jonkun
+sinun tuttaviasi? Ja mistä tiedät, että hän on viaton?
+
+-- Minä tiedän... Oi, elä kysele, minä kerron sitten myöhemmin. Hän on
+vapautettava, vaan huovit eivät laske häntä minun pyynnöstäni vapaaksi.
+Anna, tule sinä puhuttelemaan Eenokkia.
+
+Anna arvaili nyt ystävättärensä salaperäisyyden olevan yhteydessä juuri
+tuon Elinan Vääksyssä mainitseman »suuren salaisuuden» kanssa, eikä sen
+vuoksi kysellyt enempää. He lähtivät hakemaan Eenokkia ja löysivätkin
+hänet nukkumasta muutaman pensaan juurelta joen rannalla, -- ukko oli
+väsähtänyt ja antoi nuorempain huovien ratsastella maanteitä myöten
+itse nauttien pitkiä ettoneita.
+
+Vaan kun ukko sai tiedon, mistä oli kysymys, ei hän enää ollutkaan
+uninen.
+
+-- Hä, mieskö vangittu, huudahti hän hypähtäen pystöön ja puisteli
+päätään, kun Anna pyysi häntä vangittua päästämään. Eenokki, marskin
+huovien päällikkö, oli harmahtunut Flemingin palveluksessa, kuului
+Kuitian vanhoihin alustalaisiin ja oli erityisesti kiintynyt
+Flemingsuvun varsinkin nuorempiin jäseniin, jotka siellä ikäänkuin
+hänen suojeluksessaan olivat syntyneet ja kasvaneet. Kuitia oli
+aikoinaan ollut Annan isän, Jaakkiman, oma ja oli Eenokki siis ollut
+tämänkin palvelija ja muisti erityisellä hellyydellä Annan äitiä,
+lempeää Agda-rouvaa. Ja Annaa itseä, joka orpona oli siellä kasvanut
+ankaran marskin perheessä, oli hän lempilapsenaan suosinut eikä
+raskinut hänen pyyntöjään kauan vastustaa. Vaan nyt: asia oli arka ja
+arveluttava.
+
+-- Mutta tässä on tullut erehdys, koetti Anna selittää, -- vangittu
+mies on eräs Elina-neiden tuttava, ulkomaalainen herra eikä mikään
+vehkeilijä.
+
+Vaan ukko katseli epäillen Elinan levottomuutta ja virkkoi hiukan
+pistelijäästi:
+
+-- So, so, tästä täytyy ottaa selko. Vai armollisen neiden ystävä ja
+ulkomaalainen herra eikä vehkeilijä, -- mikähän otus se oikeastaan
+onkaan?
+
+Mutta Elina ei huomannutkaan pistoksia vanhuksen puheissa, hän pyysi
+vain yhä hartaammin:
+
+-- Oi, hän on vapautettava, ennenkuin marski palaa ... muuten siitä
+selkkauksia sukeutuu.
+
+-- Vai juuri ennen -- sehän tässä onkin arin kohta! Katsotaan,
+tutkitaan!
+
+He saapuivat kievariin, jossa huovit olivat lukinneet mukanaan tuomansa
+miehen erääseen aittaan. Huovit kertoivat hänet tavanneensa Porvoon
+tieltä, hänen pukunsa oli heitä epäilyttänyt ja sitten hän vielä oli
+lähtenyt tiepuoleen lymyilemään. Ja kun hän ei osannut tehdä selkoa,
+mikä hän oli ja minne hän kulki, olivat he nipistäneet pojan kiinni ja
+tuoneet tänne, vaikka kyllä Elina-neiti vastaan tullessaan oli
+rukoillut häntä vapaaksi.
+
+-- Hyvä on, katsotaan, kenties tässä on tullut erehdys, puhui Eenokki,
+ottaen huoveilta aitan avaimet.
+
+Siellä istui kumotun nelikon päällä pitkä, kalvakka, synkkäkatseinen
+mies. Hänen kasvonsa, vaikka väriltään kellertävät, olivat piirteiltään
+kauniit, mutta niistä kuvastui kärsimystä ja veltostumista, ja hänen
+katseensa, kun hän ne maasta verkalleen kohotti oven avaajiin, olivat
+väsyneet ja välinpitämättömät. Samaa raukeata väsymystä kertoi koko
+hänen kokoonpainunut vartalonsakin: kädet lepäsivät hervottomina
+polvilla, kylki nojasi hinkalon laitaan ja pää retkotti veltosti
+sisäänvaipunutta rintaa vastaan.
+
+-- Vai tämä tässä, virkkoi Eenokki hiukan halveksuen neitosille,
+astuessaan aittaan tutkimaan vankia. Hän kyseli suomeksi, kyseli
+ruotsiksi, vaan ei saanut vangilta ymmärrettävää vastausta; mies puhui
+hänelle outoja kieliä, eikä näyttänyt hänen puheestaan tajuavan muuta
+kuin muutamia ruotsalaisia sanoja.
+
+-- Mikä perhana olet sinä miehiäsi, oletko ruotsalainen
+kansanyllyttäjä, hä?
+
+Vanki puisti päätään ja viittasi kädellään meren puolelle.
+
+-- Vai Vironmaalta. Mitä sinä täällä sitten kuljeskelet? Tunnetko tätä
+neitosta?
+
+Eenokki viittasi Elinaa. Vanki puisteli päätään.
+
+-- Hä, etkö tunne? Mutta hän tuntee sinut. Vai... Ukko katseli hyvin
+epäilevästi Elinaa, -- vai mitä hittoja tämä on? Teettekö te tässä
+minusta ilmeistä pilkkaa?
+
+-- Ei, hyvä Eenokki! Tämä mies on virolainen aatelismies, joka on
+käynyt isäni kodissa Peipotissa, muttei muista enää minua. Saanko
+kysellä häneltä saksaksi?
+
+Fincken perheessä, kuten muutamissa muissa suomalaisissakin
+aatelisperheissä, annettiin jo tähän aikaan tyttärillekin jonkunlainen
+kasvatus. Elinan vanhempi sisar Katarina, joka nyt oli naimisissa Ivar
+Tavastin kanssa, oli varsin oppinut nainen ja Elinakin oli etenkin
+kieliä saanut oppia.
+
+-- Hitto ties, te ehkä vehkeleitte tässä, tuumi Eenokki, voimatta
+käsittää, mitä varten neitoset niin harrastivat juuri tämän vangin
+vapauttamista. -- Vai häh...? Olisiko sattunut siipeen ... pulska,
+nuori mies ... hm ... vaikka vähän laiha ja laiska. Puhutelkaa häntä
+vain, ei tuo mikään kansanvillitsijä voi olla, siksi hän on liian
+tyhmä, eikähän tuo osaa meidän kieliäkään.
+
+Elina ilmoitti silloin vangille niin tyynellä äänellä kuin saattoi
+tuntevansa hänet ja tahtovansa pelastaa hänet, vaan kehotti nuorukaista
+heti sen jälkeen palaamaan takasin meren yli, koska hänen nykyhetkenä
+on vaarallista oleskella Suomessa.
+
+-- Mutta kuinka te...?
+
+-- Elkää kyselkö, sittemmin ilmotan. Sanokaa vain olevanne virolainen
+kuljeskelija.
+
+Vanki nyökäytti ihmettelevän näköisenä päätään; hänen vetelään
+vartaloonsa tuli toki pikkusen pirteyttä ja sameaan silmään hiukkasen
+kiiltoa, kun hän puhutteli outoa, ystävällistä neitosta.
+
+-- Niin, häntä odottaa venhe Porvoossa, hän tahtoo heti purjehtia
+takasin kotiinsa, -- siten oli Elina tulkitsevinaan keskustelun
+Eenokille. -- Laskettehan hänet, Eenokki?
+
+-- Hm, mikä lie veitikka. Vaarallinen tuo ei näy olevan -- virkkoi
+vanha palvelija aitasta ulos astuessaan kovemmalla äänellä huovienkin
+kuullen --, vaan olkoon siellä tallessa, kunnes marski palaa.
+
+Ja hän väänsi oven lukkoon. Vaan Elina hätäysi ja kävi toivottomaksi.
+
+-- Ettekö siis tosiaankaan laske häntä?
+
+-- En minä, jos eivät muut... Sen hän oli sanovinaan hyvinkin
+päättäväisesti, vaan vilkasi samalla veitikkamaisesti ylöspäin ja
+köpitti sitten avaimineen tiehensä. Anna tunsi vanhuksen elkeet,
+seurasi hänen katsettaan ja -- ymmärsi. Heti kahden jäätyään kertoi hän
+kovin levottomalle serkulleen havaintonsa, palauttaen Elinassa taas
+uuden toivon. Annakaan ei tosin ymmärtänyt, mistä syystä Elina niin oli
+kiintynyt tuon oudon ulkomaisen kohtaloon, vaan hänestä oli aivan
+luonnollista, että hänen piti auttaa ystävätärtään. Mutta kiitollisena
+kuiskasi Elina Annan korvaan: »Sittemmin kerron sulle kaikki, -- se on
+nyt se suuri salaisuus!» Ja hän oli melkein ylpeän näköinen sitä
+sanoessaan.
+
+Ilta oli käsissä. Päivän ratsastuksesta väsyneet huovit laskeusivat
+ennen pitkää huolettomina levolle, välittämättä vangistaan, joka ei
+kuulunut olevan vaarallinenkaan, ja itse Eenokki jatkoi pian äskeistä
+kuorsaamistaan. Tytöt olivat myös käyneet makuuhuoneeseensa,
+kievariraatihuone lepäsi ennen puoltayötä sikeimmässä unessaan, kuten
+koko silloinen piiskuinen Helsinkikin; ainoastaan Vantaan putouksen
+hiljainen lorina ja kesannolla märehtiväin kaupungin lehmäin kellojen
+kalke katkoili kesäyön täydellistä hiljaisuutta.
+
+Mutta juuri yön pimeimmillään ollessa hiipi Elina majatalosta ulos ja
+Anna seurasi häntä jälempänä pihalle asti, vähän huolestuneena
+serkkunsa rohkeista tuumista. Ketteränä kiipesi Elina ulkoapäin
+noustavia pystyportaita myöten aitan parvelle, josta ullakon ovi oli
+salvalla avattavissa, katosi hetkeksi sinne sisälle, vaan tuli jo
+tuokion kuluttua sieltä ulos taluttaen käsipuolesta alas tuon
+salaperäisen vangin. Se oli kaikki hiukan hullunkurisenkin näköistä
+eikä Anna voinut pidättää pientä hymyilyä, kun näki nuoren, hentosen
+Elinan taluttavan katveita myöten kadulle tuon pitkän miehenroikaleen,
+joka seurasi mukana kiltisti kuin lapsi. Mutta Elinalla oli siinä
+työssään täysi tosi ja hän huoahti helpommin, kun he olivat ehtineet
+rakennusten edustaiselle törmälle.
+
+-- Mitä syytä teillä, neitonen, on näin armahtaen kohdella minua,
+ventovierasta? kysyi siellä kuiskaten lukon takaa päässyt mies.
+
+-- Minä tunnen teidät, minulla on kuvanne.
+
+-- Minun kuvani?
+
+-- Niin, olen saanut sen äidiltänne. Hän tiesi teidän piiloilevan isäni
+tilan läheisyydessä täällä Lahen ja Löfkosken kartanoissa, oli saanut
+viestinne ja uskoi mulle koko salaisuuden. Nyt ette voi tavata täällä
+äitiänne, se maksaisi vapautenne, ehkä henkenne, eikä siskonnekaan
+Kirkniemellä uskalla ottaa teitä suojelukseensa. Koko maa vilisee
+täynnä Flemingin huoveja ja hänellä on vihiä teidän olostanne Suomessa.
+Palatkaa Saksaan ja odottakaa otollisempaa hetkeä, -- ehkä äitinne voi
+kuninkaalta hankkia teille luvan tulla Suomeen.
+
+Aivan hengästyneenä kertoi tyttö näitä nuorukaiselle heidän nopeasti
+kävellessä sillalle päin, -- häntä pelotti, hän tahtoi kiirehtiä vankia
+pois. Mutta tämä seisattui ja kyseli:
+
+-- Te olette tavannut äitini?
+
+-- Muutamia päiviä sitten ... tuossa teille häneltä kirje... Hän itkee
+kohtaloanne, vaan luottakaa te itse siihen, silloin se paranee, olkaa
+rohkea!
+
+-- Minun kohtaloni on tähdissä kirjoitettu.
+
+-- Ei, te erehdytte, lukekaa ne uudelleen. Vaan rientäkää, koettakaa jo
+tänä yönä päästä Suomenlahden toiselle puolelle.
+
+-- Siis äitiäni tapaamatta... Ja te neiti, kuka olette te...?
+
+-- Sitä ei teidän ole tarvis tietää. Rientäkää ja luottakaa onneenne,
+se on välttämätöntä, sillä teillä on vielä maailmassa paljo tekemistä.
+Ja teillä on ystäviä, muistakaa se.
+
+Nuorukainen olisi vielä tahtonut kysellä ja tiedustella, vaan Elina
+melkein työnsi hänet sille kapealle hirsisillalle, joka siihen aikaan
+vei Vantaajoen poikki. Siinä kiitollinen nuorukainen tarttui Elinan
+käteen, vaan tämä riuhtasi sen melkein säikähtyneenä pois, kuiskaten:
+
+-- Ei, ei, rientäkää, pelastukaa! -- Ja hän lähti juoksemaan takasin,
+mutta pysähtyi vielä kerran, katsellen kuinka kalpea varjo joen
+toisella puolella vähitellen häipyi öiseen kuusikkoon. Hänen rintansa
+aaltoili mielenliikutuksesta ja hänen suonensa tykytti melkein
+kuultavasti. Olihan hän astunut ensimmäisen askeleensa suuren
+elämänkutsumuksensa alalla; varmaan oli sallima hankkiva hänelle
+vastakin tilaisuutta vielä vaikuttavammin puuttumaan tuon heikon
+nuorukaisen kohtaloon ja auttamaan häntä sorrosta ja alennuksesta
+kunniaan. Hän luotti onneensa -- kunpa tuo toinenkin tekisi samoin!
+
+Päättäväisenä ja voitonvarmana astui hän portilla odottavan Annan luo,
+tempasi hänet vyötäreiltä ja vei niin sanaa puhumatta makuuhuoneeseen.
+Vaan tyttöjen mentyä hiipi vieläkin eräs varjo esiin vaunujen takaa
+kievarin pimeältä pihamaalta, pysähtyi siihen tuokioksi miettimään,
+naurahti ja virkkoi itsekseen:
+
+-- Rohkeita neitosia, toinen vehkeilee päivillä, toinen öillä. No, se
+on kaikki hyvä tietää, jos tässä maassa joskus kiikkiin jouduttaisiin.
+Mutta kukas hitto oli tuo mies, oliko se todellakin ... ja noinko
+mitätön...?
+
+Tuo tuumija oli Hieronymus Birckholtz, joka oli neitosten kujeita
+huomatessaan hiipinyt ulos niitä tarkastamaan, vaan vielä ei ollut
+niistä selvillä, ei ainakaan kuin puoleksi.
+
+Hiljaa vihellellen meni hänkin makuutilalleen. --
+
+Seuraavana aamuna saapui Helsingin satamaan marski Klaus Fleming
+takasin Pikkalasta kolmella pulskimmalla laivallaan noutamaan
+perhettään vapaaherrakuntaansa. Hän oli ajoissa ehtinyt laivastonsa
+luo, herttuan ruotsalaiset viekottelijat olivat heti marskin
+soutuveneen ilmestyttyä selälle hävinneet kuin tuhka tuuleen ja
+laivastossa vallitsi kohta taas vanha järjestys, kuuliaisuus ja kova
+komento. Fleming piti tarkastuksen laivastossa, nuhteli epäileviä
+päällikköjä ja rankaisi syyllisimpiä. Mutta muuten oli hän laivastoonsa
+tyytyväinen. Siinä oli nyt kohta valmiina 30 laivaa, kokonainen
+suomalainen armada, jolla hän aikoi parin viikon perästä lähteä
+kuningasta Puolasta noutamaan, -- laivaväkeä oli nyt vain saatava
+riittävästi kokoon niihin kaikkiin. Ja tyytyväisenä hän palasi
+perhettään Helsingistä noutamaan.
+
+Helsingin satamassa siirrätti marski kohta perheensä laivoihin, vaan
+muutamain kirjeiden kirjoittaminen ja asiamiesten kulku viivytti häntä
+itseään vielä koko aamupäivän majatalossa. Hän käveli siellä
+edestakasin huoneessaan ja saneli kirjeitä, -- paitsi Gröningiä oli
+hänellä nyt, kuten usein ennenkin, apunaan kirjurina myöskin Anna, joka
+marskia itseään varten teki muistiinpanoja sitä myöten kuin tämä
+määräsi. Kirjeiden saneleminen näytti olevan marskille varsin
+vaivaloista työtä, usein hän peruutti jo kirjotetut sanat ja käänsi
+lauseen toiselle uralle. Lauseista tuli siten usein mutkikkaita ja
+hajanaisia, ne olivat tarpeettoman laajoja ja sanarikkaita ja monasti
+sekaantui hän joutaviin sivuasioihin kuin umpimutkaan. Mutta sisältö
+noissa kirjeissä oli siltä aina hyvin mietittyä, varovaista ja
+viisasta, samalla kuin se oli ytimekästä ja varmaa. Ulkopinta rosonen,
+vaan ydin terästä, niinkuin marskissa itsessäänkin. Suutuksissaan
+marski aina oli, kun häntä näissä kirjotustöissään häirittiin, vaan nyt
+varsinkin juoksi hänen luonaan asiamiehiä ehtimiseen, kun oli tieto
+levinnyt, että maaherra oleskeli paikkakunnalla, mutta aikomuksessa
+lähteä pitemmäksi ajaksi koko maasta pois.
+
+-- Kuka siellä nyt taas on? huusi Klaus-herra keskellä sanelemisiaan,
+kun Eenokin harmahtava pää pilkisti sisään oven raosta.
+
+-- Täällä on miehiä Savon puolelta, jotka ovat tulleet valittamaan.
+
+-- Valittamaan ja valittamaan! Vieköön hitto heidät valituksineen.
+Tekisivät työtä kotonaan, se olisi heille paljo hyödyllisempää, kuin
+tärvellä aikaansa näillä turhilla valitusretkillä. No, käske heidät
+sisälle pian.
+
+Huoneeseen astui vitkastellen mutta päättäväisesti neljä talonpoikaa;
+he tekivät kömpelön kumarruksen ja pysähtyivät lakit kourassa
+ovensuuhun. Vähän arkoja ja epävarmoja he näyttivät olevan, miten
+esittäisivät asiansa, vaan heidän innokkaat katseensa ja värähtelevät
+kasvonpiirteensä osottivat, että heillä oli tuo ajettavansa asia
+raskaana sydämmellään.
+
+-- No, miehet, mitäpä kuuluu itämaille? Kaunis kesä. Ruis heilimöipi
+parhaallaan, vai miten?
+
+-- Heilimöipihän sillä ruis, ken viime syyssä, sodan jaloissa, sai sen
+pannuksi ja keneltä se sotaväen marssiessa jäi polkematta. Mutta siitä
+on pelko, ettei jää syksyyn asti eläjiä, jotka sen korjaavat, sillä
+meillä ei ole mistä elää, sotaväki ryöstää kaiken, minkä päiväksemme
+jaksamme ruoaksi saada.
+
+Miehet rupesivat sitten tarkemmin kuvaamaan kansan avutonta tilaa.
+Linnaleiriin majoitetut ratsumiehet eivät välitä mistään heille
+säädetyistä mitoista eikä määristä, vaan ottavat väkisin kaikki, mitä
+taloista irti saavat. Ja lisää ratsuväkeä tulvii myötään. Kun kansalla
+ei ole itsellään mistä elää, on se aivan epätoivon partaalla.
+
+-- Ja mitä te sitten tahdotte? kysyi vihdoin marski noita kaikkia
+valituksia ääneti ja miettiväisnä kuunneltuaan.
+
+-- Että linnaleiriä helpotettaisiin, että vieras sotaväki
+siirrettäisiin pois.
+
+Klaus Fleming, jonka kasvot olivat talonpoikain puhuessa sulaneet vähän
+lempeämmiksi, kävi taas ankaraksi ja kovaksi.
+
+-- Se pyyntönne on mahdoton, ainakin tällä kertaa, kuningas on itse
+käskenyt kotiintuloonsa asti pitää sotaväen Suomessa. Mutta hän palaa
+nyt aivan kohta kotimaahansa, olen juuri lähdössä häntä noutamaan. Ja
+silloin hän määrää kaikki, säätää, miten sotaväkikin on sijoitettava.
+
+-- Vaan mepä tarvitseisimme helpotusta heti, me emme kestä enää. Siihen
+kurki kuolee, kuin suo sulaa.
+
+Tuosta rohkeudesta marski jo närkästyi:
+
+-- Puhukaa oudommille, kuolematta te olette kummempiakin kestäneet. --
+Vaan vielä heltyi hänen äänensä vähän lempeämmäksi, jatkaessaan: --
+Tiedänhän minä, että tämä rasitus teitä kovasti painaa, vaan minkä minä
+sille teen. Mihin panen tuon sotaväen, jota taas tarvitaan, kun
+välirauha Venäjän kanssa loppuu. Teidän täytyy kärsiä vielä vähän
+aikaa, muutamia kuukausia, muuta neuvoa en voi teille antaa. Menkää,
+lohduttakaa naapureitanne sillä tiedolla, että kuningas kohta palaa
+maahansa.
+
+Masentuneina ja toivottomina lähtivät talonpojat, eikä marskikaan
+voinut sitä surkeilematta katsella: tuo lohdutus, jonka hän oli heille
+antanut, oli sekin niin tuiki ontto. Hän käveli rauhatonna hetkisen
+huoneessaan itsekseen puhisten ja kiukutellen.
+
+-- Sotaväkeä ei voi hajoittaa, me tarvitsemme sen täällä, sillä se on
+meidän voimamme. Kansan täytyy kärsiä. -- Vai pitäisi meidän lähettää
+Ruotsiin sotaväkemme, kylläpä silloin olisi herttualla valta komennella
+sekä meitä että kuningasta! Ehei, kansan täytyy kärsiä, sitä on
+pakotettava siihen.
+
+Tuokion niin itsekseen tarinoituaan ryhtyi marski taas jatkamaan
+kirjeensä sanelua. Vaan kauan ei hän ollut saanut tätä työtä tehdä, kun
+Eenokki taas pisti pörröisen päänsä sisään ovesta.
+
+-- Joko taas, sinä vanha konna! huudahti Klaus kiivastuneena. -- Kuka
+lurjus siellä uskaltaa häiritä meitä?
+
+-- Se on eräs pappi.
+
+-- Pappi! Lähetä pappi alimmaisen hel--tiin, meillä ei ole hänen
+kanssaan aikaa tarinoida.
+
+Eenokki peräysi juhlallisesti ikäänkuin sanain mukaan täyttämään
+herransa käskyä, vaan sillävälin ennätti jo pappi oven raosta
+luiskahtaa sisälle ja alkoi kohta surkealla ja liukkaalla äänellä
+ruikuttaa niin vikkelästi, ettei siihen toinen ehtinyt saada sanaakaan
+rakoon:
+
+-- Suomen kirkon seurakunnissa vallitsee sekasorto ja epävarmuus ja me
+papit emme tiedä, mitä me kansalle opettaisimme. Meidän korkea-arvoinen
+piispamme Ericus Erici on käskenyt meidän Lutheruksen opin mukaan
+poistaa kaikki paavilaiset kuvat ja menot kirkoistamme, mutta nyt
+liikkuu seurakunnissamme miehiä, omankin maan poikia, jotka tahtovat
+tuoda kaikki roomalaiset kuvat ja väärät liturgiiat takasin
+kirkkoihimme, ja sanovat teidän armonne sen sallivan. Ja kansa itse
+suosii noita paavilaisia menoja, teidän armonne, ja Ruotsista meille
+lähetetään Upsalan kokouksen päätökset allekirjoitettaviksi. Mitä pitää
+meidän tekemän?
+
+Marski oli kärsivällisyydellä, jota Gröning ja Anna suuresti
+ihmettelivät, kuunnellut tätä sanatulvaa, mutta nyt se kärsivällisyys
+jo olikin lopussa ja hän pani jyrkän sulun tuolle tulvalle.
+
+-- Jo riittää, jo riittää, jo tuhattulimmainen riittääkin! No kanan
+villat! Pitäisikö meidän tässä vielä puuttua neuvomaan, mitä kuvia te
+saatte pitää kirkoissanne ja mitä ette. Jos ette siitä muuten pääse
+selville, kantakaa aina joka toiseksi pyhäksi kuvat kirkosta ulos ja
+joka toiseksi taas sisään. Ja minun puolestani saarnatkaa mitä oppia
+tahdotte, Saksan tai Rooman, sama se, mutta niihin elkää koskeko, jotka
+toista saarnaavat, sen minä vaadin.
+
+-- Mutta siitä syntyy omientuntojen ristiriita.
+
+-- Ei sanaakaan enää! Opettakaa kuvilla taikka kuvitta, mutta jättäkää
+omattunnot rauhaan! Menkää!
+
+Eenokki autteli vähän pappia, joka vieläkin vitkasteli ja marski jäi
+taas tapansa mukaan hetkeksi itsekseen porisemaan:
+
+-- Papitkin tässä! Itse eivät tiedä tämäntaivaallista erotusta tämän
+taikka tuon opin välillä, vaan heitä Ruotsista lusikalla syötetään,
+heitä ärsytetään ja heidän kauttaan kansaa meitä vastaan. Mutta vielä
+minä niille liturgiiat laitan... Niin, mihin me jäimmekään tässä
+kirjoituksessamme, Kaspar Gröning?
+
+Taas jatkettiin kirjettä kotvanen aikaa, kunnes oven takaa jälleen
+kuului ääniä ja väittelyä. Eenokki ei nähtävästi tahtonut laskea sisään
+uusia pyrkijöitä. Vaan nuo äänet kiusasivat marskia, hän tyrkkäsi oven
+auki ja huusi:
+
+-- Ketä siellä taas on?
+
+-- Pohjolaisia valittamassa samasta asiasta kuin äsken savolaiset,
+selitti Eenokki. Vaan yksi miehistä, joita hän hääteli ulos, huusi
+ääneensä:
+
+-- Meidän kuninkaan turvaamia oikeuksia loukataan, kun laitetaan
+majotusväkeä Pohjanmaalle.
+
+Marski oli nyt kiukusta kiivaana:
+
+-- Vai valittamassa taas tekin Pohjanmaan miehet, Pohjanmaan, jota aina
+on lellitellen kohdeltu ja jolle aina on erityisiä vapauksia muiden
+rinnalla suotu! Ja aina te kumminkin olette kärkkäimpiä juoksemaan
+valitusretkillä. Mutta nyt se laupeus onkin jo lopussa; viisisataa
+ratsumiestä lisää minä teille lähetän, sen te tarvitsette, sillä te
+olette paljo helpommalla kuin muut ja teidän niskanne ovat liian
+jäykät. Juoskaa sitten taas ruikuttamaan herttualle Ruotsiin!
+
+Marski löi äkäsesti oven kiinni ja ryhtyi heti taas
+sanelemaan kirjettä. Nyt se olikin käsillä viimeinen kirje, kirje
+Kaarlo-herttualle, äkänen ja pureva vastaus tämän vihaseen kirjeeseen.
+Marski saneli vielä loppulauseen ja otti itse kynän allekirjoittaakseen
+ja sinetillään varustaakseen kirjeen.
+
+-- Kutsukaa sisälle herttuan lähettiläs!
+
+Anna säpsähti ja painoi päänsä papereihinsa, sillävälin kuin Hieronymo
+tuotiin sisälle. Marski katseli hetkisen äänettömänä nuorta
+lähettilästä. Tämä teki häneen sen vaikutuksen, että siinä on liukas ja
+epäiltävä mies, joka tietää asioita enemmän kuin tavalliset
+pikaratsastajat, ehkä liiankin paljo. Marski tuli ajatelleeksi niitä
+kiihottajia, joita laivastossa oli liikkunut ja sitä vankia, jonka oli
+täältä yön aikana kerrottu karanneen, -- kunhan ei tällä veitikalla
+olisi osaa noissa elkeissä.
+
+-- Mitä tehtäviä on herttua määrännyt sinun Suomessa suorittamaan?
+kysyi hän kylmästi Hieronymolta.
+
+-- Viemään kirjeen teidän armollenne ja tuomaan vastauksen takasin.
+
+-- Eikä mitään muuta? Etkö tunne niitä miehiä, jotka ovat laivaväkeämme
+olleet yllyttämässä kapinaan? Etkö sattumalta tiedä, millä tavalla
+meidän huovien vangitsema maankulkija on yön aikaan päässyt pakenemaan
+lukitusta aitasta, etkä mihinkä hän on joutunut?
+
+Veitikka kimalsi nuoren lähettilään silmässä; hän tiesi tosin
+»sattumalta» vähän tuosta karanneesta vangista ja arvasi loput ja hänen
+kieltään kutkutti tehdäkseen jurosta marskista vähän pilkkaa. Vaan hän
+katsahti samassa Annaan ja vaikeni, puistellen vain päätään. Marskista
+tuossa kumminkin oli jotakin epäilyttävää ja hän lausui ankarasti:
+
+-- Te herttuan kätyrit vehkeilette ja kiihotatte täällä ymmärtämätöntä
+kansaa laillista esivaltaa vastaan, -- kuka siitä sitten vastaa, jos
+onnettomuus tapahtuu. -- Tuossa, vie tämä vastaus herrallesi. Mutta jos
+sinut tavataan tällä puolen meren kansaa tai sotaväkeä yllyttämässä,
+niin muista, että nikamat ovat niskassasi löyhät.
+
+Nuorukainen kumarsi ääneti ja kääntyi poispäin, mutta nurkkasilmällä
+hän heitti vielä pöydän ääressä punehtivalle tytölle hymyilevät
+hyvästit.
+
+Samassa teki marskikin lähtöä laivoihinsa. Kansaa oli runsaasti
+keräytynyt Vantaan varrelle katsomaan, kun tämä mahtava ja peljätty
+mies käveli rantaan; siellä olivat nuo kansan lähettämät
+valittajamiehetkin, eivätkä he leppein silmin Suomen karhua katselleet.
+Vaan otsa pystössä, vartalo suorana, päätään pitempänä kaikkea muuta
+kansaa käveli marski väkijoukon lävitse venheelleen, joka odotti
+putouksen alla, viedäkseen matkustajat ulompana satamassa oleviin
+laivoihin, jotka jo levottomina pullistivat purjeitaan. Ennen pitkään
+niistä ankkurit nostettiin ja laivat lähtivät soljumaan aavalle
+merelle.
+
+Johtajalaivan kannella seisoi Anna Fleming kauan katsellen rannalle,
+josta väkijoukko jo oli harvennut ja huvennut. Vaan vielä viipyi siellä
+törmällä eräs nuorukainen, joka aina toisinaan heilautti
+sulkaniekkahattua. Ja tyttö laivan kannelta vastasi varkain viuhkaansa
+heilauttamalla. Elina Fincke, joka seisoi taaempana maston luona,
+huomasi sen kyllä, vaan ei siitä huolinut, hänellä oli omia mietteitään
+kyllältä. Vasta kun manner katosi saarien suojaan ja Helsingin pienen
+kirkon tornikin häipyi näkymättömiin, astui hän orpanansa luo ja
+virkkoi:
+
+-- Sinnekö jäi Flemingin Annan ihanne? Vai liekin se vain hetken
+unelma: aateliton, aseeton, outo muukalainen!
+
+-- Ei ole hetken unelma, vastasi Anna melkein loukkautuneena. -- Mitä
+minä aatelisista ja aseista, niitä olen tavannut usein ja kyllältä;
+minä janoon tunnetta ja lämpöä ja onnea, ja sen olen tavannut vasta
+nyt.
+
+Tuota Elina tuskin kuunteli, hänen ajatuksensa kulkivat omaa uraansa ja
+hän virkkoi:
+
+-- Niin, Anna, olet oikeassa, -- raivatkaamme onni itsellemme kukin
+omalla tahollamme. Katsos tuota venhettä tuossa, taikka tuota
+etäisempää purjetta, joka pyrkii Viron rannalle. Kenties
+jommassakummassa niistä matkustaa minun »suuri salaisuuteni»
+tuntematonna, piilotettuna, syrjäytettynä ja halveksittuna. Vaan minä
+paljastan kerran maailmalle sen salaisuuden, minä nostan sen kunniaan
+ja korkeuteen ja voitan päämääräni. Sillä minäkin luotan onneeni.
+
+-- Ja tuon »suuren salaisuutesi», joko nyt sen mulle uskallat ilmaista?
+
+-- Sulle uskallan, muille en. -- Elina oikasihe suoraksi ja virkkoi
+juhlallisesti: -- Se on Kustaa Eerikinpoika Vaasa.
+
+-- Nuorukainen, joka oli vankina kievarin aitassa?
+
+-- Se oli kuninkaaksi syntynyt nuorukainen, Eerik XIV:nen ja hänen
+kruununsa laillinen perillinen, Vaasasuvun päämies, Ruotsin toivo.
+
+-- Onneton prinssi! Mistä sinä tunsit hänet?
+
+-- Tuosta.
+
+Elina veti poveltaan pienen luuhun piirretyn muotokuvan, joka
+silkkirihmasta riippui hänen kaulassaan. Se oli nuorukaisen kuva,
+muutamia vuosia nuoremman näköisen kuin tuo väsynyt mies, jonka Anna
+oli aitassa nähnyt istuvan nelikon pohjalla hinkaloon nojaten, vaan
+silmistä ja kasvojen piirteistä saattoi siltä erehtymättä tuntea miehen
+samaksi.
+
+-- Sinä sait tuon kuvan Vääksyssä?
+
+-- Ruotsin entiseltä kuningattarelta.
+
+Ja siinä laivan kannella, istuen vierekkäin laivatykin jalustalla,
+kertoi Elina, hienon maatuulen kulettaessa laivaa länteen päin,
+orpanalleen kuiskien sen »suuren salaisuuden», joka viime päivinä oli
+niin kokonaan hänen mielensä täyttänyt ja, kuten hän sanoi, muuttunut
+hänen elämänsä päämääräksi.
+
+Huomatessaan Vääksyssä Elinan erityisellä myötätuntoisuudella seuraavan
+hänen onnettoman poikansa kohtaloa, oli Liuksialan emännässä, Kaarina
+Maununtyttäressä, herännyt halu hänen kauttaan lähettää viestin
+pojalleen, jonka hän tiesi samana kevännä tulleen Saksasta Viroon ja
+sieltä Suomenlahden yli Porvoon tienoille. Jo pari vuotta aikasemmin
+oli Kaarina pyytänyt Juhana-kuninkaalta lupaa pojalleen, joka
+kiihkeästi ikävöitsi äitiään tervehtimään, tulla Suomeen, vaan kuningas
+oli silloin jyrkästi kieltänyt. Valepuvussakaan ei Kustaa siitä syystä
+uskaltanut lähteä Liuksialaan asti, vaan toivoi äitinsä tulevan
+tapaamaan häntä Porvoon tienoille; kirjoittaessaan äidilleen siitä
+Virosta oli hän ehdottanut Löfkosken kartanon Porneesin pitäjässä
+yhtymäpaikaksi. Vaan Kaarina ei, poikansa henkeä ja vapautta peljäten,
+uskaltanut tälle retkelle lähteä; hän tiesi, että häntä pidettiin
+tarkoin silmällä ja varsinkin Vääksyn häissä oli hän huomannut Klaus
+Flemingin, joka oli Juhana-kuninkaan suvun uskollinen puoltaja,
+epäluulolla varovan kaikellaisia vehkeitä Eerikin perillisten ja
+ystäväin taholta. Nyt matkusti tuo ankara marski huoveineen juuri
+samoille seuduille, jossa hänen onneton poikansa piiloili, -- häntä
+piti siis varottaa, vaan Kaarina-rouvalla ei ollut luotettavaa,
+kielentaitoista miestä lähettää tälle matkalle, -- Kustaa Eerikinpoika
+oli jesuiittikoulussa oppinut kuutta kieltä, vaan unhottanut
+kotikielensä, ruotsin ja suomen. Silloin turvautui hän Elinaan, jonka
+isän koti, Peipotin kartano, oli juuri niillä tienoin. Pikemmin kuin
+luulikaan, oli Elina nyt ollut tilaisuudessa tapaamaan valepukuisen
+prinssinsä ja pelastamaan hänet joutumasta Flemingin vangiksi.
+
+-- Mitä luulisit tapahtuneen, jos sinä et ajoissa olisi häntä tavannut?
+kysyi Anna.
+
+-- Hän olisi kai saanut kuolla tyrmään kuten hänen isänsäkin. Vaan
+minun täytyy tavata hänet vieläkin, minun täytyy antaa hänelle elämän
+rohkeutta, sillä sitä häneltä puuttuu, sen ovat tahallaan häneltä
+riistäneet.
+
+Ja Elina kertoi vielä, kerran alkuun päästyään, serkulleen piirteitä
+onnettoman kuninkaanpojan elämänvaiheista, joista oli hänen äidiltään
+kuullut. Kaksikymmentä vuotta sitten oli pieni Kustaa määrätty
+katoamaan ihmisten ilmoilta, mutta helläsydämminen aatelismies, kreivi
+Eerik Sparre, jonka hoidossa hän silloin oli, pelasti hänet varkain ja
+omalla uhallaan Saksaan, jossa poika pantiin jesuiittikouluun.
+Varattomana jätettiin hän sinne oman onnensa nojaan ja kuninkaanpoika
+sai kouluaikanaan henkensä pitimeksi öisin harjata matkustajain kenkiä
+ja ruokkia heidän hevosiaan. Luostarissa ollessaan harjaantui hän jo
+myöskin alkkemiaan, tuohon aikansa suosittuun, salaperäiseen
+tieteeseen, ja se oli hänen suurin onnettomuutensa, koska hän oli
+tähdistä lukevinaan ilottoman ja maineettoman kohtalonsa ja senvuoksi
+menetti kaiken luottamuksensa elämäänsä ja onneensa ja lankesi synkkään
+alakuloisuuteen, joka jo oli muuttunut hänen luonteensa pääpiirteeksi.
+Mielipiteiltään hän oli ankara katoolinen, tavoiltaan puhdas, mutta
+häneltä puuttui yritteliäisyyttä ja uskallusta. Hänen tarkotuksensa oli
+ollut saada joku hengellinen virka jossakin katoolisessa maassa ja sitä
+varten oli hän kuusi vuotta sitten käynyt toivioretkeilijän puvussa
+Roomassa. Jesuiittakolleegion suurmestari Claudius Aqvaviva olisikin
+hänelle sellaisen viran antanut, vaan Ruotsin kuninkaan Juhanan kiellon
+vuoksi ei hän uskaltanut ja Ruotsin lähettilään vaatimuksesta
+karkotettiin Kustaa Eerikinpoika pois koko Roomasta. Kerjäläisen
+puvussa oli hän seuraavana vuonna saapuvilla, kun hänen serkkuaan
+Sigismundoa, Puolan kuninkaaksi valittuna, juhlallisesti
+vastaanotettiin Krakovaan. Hänen sisarensa Sigrid Vaasa, joka prinsessa
+Annan hovinaisena oli juhlallisuuksissa saapuvilla, tunsi hänet silloin
+ja toimitti hänelle Sigismundolta rahoja ja vaatteita. Sen jälkeen eli
+Kustaa muutamia vuosia itävallan keisarin Rudolfin vieraana, joka myös
+oli taipuvainen alkkemismiin. Mutta sitten valtasi hänet voittamaton
+halu tavata äitiään. Turhaan koetettuaan luvallisilla keinoilla päästä
+tämän luo oli hän nyt koettanut sitä varkain, mutta nytkin -- turhaan.
+
+Elina vaikeni. Hän oli puhunut itsensä aivan lämpimäksi, niin syvästi
+oli hän kiintynyt tähän »suureen salaisuuteensa». Hän huoahti kerran,
+vaan virkkoi sitten toivehikkaasti ja päättävästi:
+
+-- Vaan tuon synkän katseen pitää vielä kirkastua ja nuo väsyneet
+piirteet elpyvät, sinä saat sen nähdä, Anna!
+
+Anna, joka oli ääneti kuunnellut serkkuaan, katsellen alas meren
+loivasti loiskivaan aallokkoon, nosti nyt päänsä ja virkkoi:
+
+-- Toivon luottamuksesi kestävän, toivon onnistuvasi. Se on suuri
+tehtävä ja kaunis ja sinulle se sopii. Mutta jos onnistutkin, en
+koskaan sinun unelmaasi kadehdi, enkä tahtoisi vaihtaa omaani siihen.
+
+-- Me emme toisiamme kadehdi emmekä vastusta. Vääksyssä tekemämme
+liitto on luja.
+
+-- Luja, luja.
+
+Laivat olivat jo ehtineet ohi puolen matkan, Porkkalan kalliosärkät
+kuumottivat jo edestäpäin ja ne suuret purjeet, jotka sieltä täältä
+näkyivät Porkkalan selältä, olivat Flemingin komennossa olevan Suomen
+laivaston purjeita.
+
+
+
+
+V.
+
+»Tyttö on minun.»
+
+
+Suurin osa Suomen aatelistoa vietti syksyn ja talven 1593-94 Ruotsissa,
+jonne kuningas Sigismund, Flemingin laivastollaan saattamana,
+vihdoinkin syyskuussa oli saapunut vastaanottamaan perintövaltakuntansa
+kruunua. Olipa Klaus Fleming erityisesti kehottanutkin Suomen aatelisia
+perheineen saapumaan »juhlapukimissa ja muuten juhlavarusteissa» näihin
+moninkertaisiin juhlallisuuksiin, -- samoihin aikoihin olivat näet
+Upsalassa, vanhassa kuningaskaupungissa, vietettävät Juhana-vainajan
+viralliset hautajaiset ja Sigismundon kruunajaiset. Ja omastakin
+halustaan pyrkivät toki monet tähän aikaan olemaan läsnä niissä
+tapauksissa, joiden kautta niin tärkeitä maata, sen hallintoa ja
+uskontoa koskevia asioita oli ratkaistava; olihan sitäpaitse hyvä pysyä
+nuoren hallitsijan muistossa, aina joku virka, läänitys tai muu lahja
+saattoi juhlan yhteydessä tipahtaa hallitsijan armosta saapuvilla
+olevalle.
+
+Moni oli ehkä odottanut myöskin iloista hovielämää ja rattoisaa
+seurustelua nuoren hallitsijaparin ympärillä, vaan siinä oli kumminkin
+kerrassaan petytty. Raskas mieliala oli koko syksyn vallinnut
+Tukholmassa, epäluuloja, epävarmuutta ja levottomuutta oli kestänyt
+lakkaamatta ja valtiolliset ja uskonnolliset puolueet olivat käyneet
+arveluttavan kireiksi ja vihasiksi. Valtiolliset ja uskonnolliset
+puoluekysymykset, kuninkaan ja herttuan puolueet, katooliset ja
+protestanttiset puolueet, riehuivat aateliston keskuudessa ja olivat jo
+kiihottavina tunkeutuneet porvaristoon, sotaväkeen ja talonpoikiinkin
+ja kun näitä arvostelukyvyttömiä ihmisiä eri tahoilta koetettiin
+imarrella ja houkutella, törmäsivät erisuuntaiset joukot usein
+vastakkain; tapahtui tappeluita, katukahakoita ja öisiä
+rauhattomuuksia. Olipa vaarallista johtavain miesten ja heidän
+perheiden liikkua Tukholman kaduillakin, sillä kansan suosio ja
+epäsuosio vaihteli tiheämmin kuin tuuli suuntaansa.
+
+Tämä yleinen epävarmuus virisi ylhäältä päin ja kehittyi alaspäin.
+Hallitsija oli päätöksissään häilyvä ja muutteleva eikä voitu luottaa
+mihinkään hänen lupauksiinsa. Samoin eivät alamaiset luottaneet
+toisiinsakaan, kukaan ei uskonut toistaan, tuskin parasta ystäväänsä;
+ei milloinkaan tietty missä oltiin ja minnepäin olot olivat
+kehittymässä, -- mieliala oli sietämättömän painostava. Muutamat Suomen
+herrat olivat siitä syystä jo syksyllä avoveden aikaan lähteneet pois
+koko juhlapaikoilta taikka lähettäneet ainakin perheensä kaukaisten
+kotien turvaan.
+
+Yleinen kiukku oli kääntynyt kuninkaan lähimpiä neuvonantajia kohtaan,
+joita syytettiin näistä alituisista vehkeilyistä ja juonista, ja Klaus
+Fleming, joka tiettävästi oli vaikuttavin mies kuninkaan yksityisissä
+neuvotteluissa, oli vihamiestensä värittelyjen avulla varsinkin
+joutunut yleisen mielipiteen vesikiveksi. Hänen sanottiin kannattavan,
+jopa kiihottavan, kuninkaan paavilaisia pyrintöjä ja yleensä, maan
+eduista välittämättä, tahtovan ajaa yksityisiä harrastuksiaan ja
+etujaan; ja varsinkin sen jälkeen kuin Kaarlo-herttua, johon kansa
+luotti, oli joulun alla vehkeisiin kyllästyneenä vetäytynyt
+pääkaupungista herttuakuntaansa, oli mieliala Klaus-herraa vastaan
+vihanen. Kun marski sotavoimalla esiintyi hillitsemässä katukahakoita,
+kun hän toimitteli kuninkaallisia julistuksia kansalle taikka muissa
+virkatoimissa liikkui, huudettiin hänelle haukkumasanoja vasten silmiä.
+Hän oli tosiaankin näihin aikoihin vihatuin mies valtakunnassa ja hän
+tiesi sen itse.
+
+Mutta tuo tieto ei olisi paljokaan lamauttanut rautasen marskin mieltä,
+ellei olisi ollut olemassa vielä toinen seikka, mikä teki hänen
+asemansa hänelle itselleen sietämättömäksi. Se hänet pani raivostumaan
+ja synkeästi itsekseen kiroilemaan eräänäkin pakkaspäivänä
+uudellavuodella 1594, astuessaan alas Tukholman linnasta ja ajaessaan
+huovijoukon saattamana asuntoonsa saarikaupungin etelärannalle.
+
+-- Niin, tietääpä sen mitä siitä voisi syntyä, jutteli hän puoliääneen,
+-- kun mies on akka ja nahjus akaksikin. Ei jaksa pitää yhtä päätöstä
+kahta päivää, vaan peruuttaa ja peruuttaa ja taas peruuttaa. Ja tästä
+kaikesta huutaa kansa minua valtakunnan petturiksi. Sama se! Vaan kun
+minut vielä pakotetaan liehakoimaan ja pyytämään anteeksi, niin -- hyi
+hitto!
+
+Marski siirrähteli suuttuneena reessään.
+
+-- Mutta mitäs tuo taas on, huusi hän äkkiä kovemmalla äänellä
+ajajalleen, kun reki ehti torin laitaan ja siellä väkitungos näytti
+sulkevan tien. Sieltä kuului huutoja ja tappelua, kadun viereiset
+portit ja myymälät suljettiin kiireesti, akkoja juoksi hiukset
+hajallaan marskin rekeä vastaan huutaen »verta» ja »murhaa»! Klaus
+pysäytti hevosensa.
+
+-- Mikä perhana siellä on?
+
+-- Se kuuluu olevan jatkoa tuosta toisöisestä metelistä, ilmoitti eräs
+marskia seuraavista huoveista, joka muutamalla portilla oli puhutellut
+porvareita. -- Paavilaiset tahtoivat juhlasaatossa viedä silloin
+tapetun papin vihitylle hautausmaalle, vaan kansa on noussut sitä
+estämään.
+
+-- Kyllä minä näytän niille molemmille vihityt paikat! Ajetaan
+ratsuväen luo.
+
+Koko viikon oli Tukholmassa taas ollut melskeitä ja levottomuutta ja
+riita eri uskontojen välillä, joka näihin aikoihin niin tulisesti
+mieliä kiihotti, oli siihen taas syynä. Sigismundon mukanaan tuomat
+johtavat katooliset, kuten paavin lähettiläs Malaspina, eivät
+Tukholmassa uskaltaneet saarnata katoolista oppia muualla kuin
+linnankirkossa ja Katariina Jagellottaren kappelissa, vaan silloin
+tällöin esiintyi kuitenkin joitakin nuorempia, intoilevia katoolisia
+pappeja, jotka ikäänkuin uhalla käyttivät kuninkaan Tukholmassa-oloa
+hyväkseen taas levittääkseen Ruotsissa paavilaista oppia, vaikka sillä
+vain ärsyttivät kansaa. Niin oli äskenkin eräs Justus-niminen pappi
+Ritariholman kirkossa todistellut Luteruksen oppia harhaopiksi.
+Tukholman luterilainen pappi, intohimoinen Eerik Schepperus, piti sen
+johdosta sarjan vastasaarnoja. Tässä riidassa ei suinkaan mahtisanoja
+säästetty vastapuolueen maalaamiseksi ja kansan kiihkon yllyttimeksi.
+Katooliset, joita Tukholmassa oli, paitsi kuninkaan ulkomaista
+seuruetta, vielä paljo ruotsalaisiakin, suuttuivat niin pappi
+Schepperuksen haukkumisista, että kerran kirkossa tekivät väkirynnäkön
+ja kiskoivat hänet saarnastuolista alas. Tämä oli luterilaisista
+tietysti ääretön häväistys, rikos, kansa nousi ilmi kapinaan, eikä
+katoolisten ollut enää ollenkaan liikkumista kaduilla. Heidän papit ja
+jesuiitat varsinkaan eivät uskaltaneet näyttäytyä kansalle, joka olisi
+repinyt heidät palasiksi. Yleistä kurittomuutta käytti roistoväki
+hyväkseen panemalla toimeen aiheettomiakin katukahakoita, sekasorron
+aikana ryöstääkseen porvarien myymälöitä. Ja tämän kaiken kestäessä
+kuningas, uskaltamatta antaa ankaraa järjestyskäskyä, lymyili
+linnassaan puolalaisen vartioväkensä turvissa ja harjoitti siellä
+kaikenmoisia katoolisia temppuja, pesi m.m. eräänä päivänä 12:den
+palvelijansa jalat, -- hyi hitto, kuinka Fleming sydämmessään halveksi
+tuollaista kyvyttömyyttä!
+
+Kuninkaan omia pappejakin kiihtynyt kansa niin ahdisteli, että näiden
+täytyi valepuvussa kulkea linnaankin. Niin oli sinne pari päivää sitten
+eräs pappi koettanut puikahtaa hovisoittokunnan joukossa soittajan
+pukuun puettuna. Vaan hänet tunnettiin, hurjistunut kansa paljasti
+valepukuisen papin ja siitä syntyneessä metelissä sai tuo pappi
+surmansa. Nyt vaativat katooliset toki jotakin toimenpidettä kuninkaan
+puolelta, vaan ei mitään kuulunut. Mielenosoitukseksi panivat silloin
+kaikki kaupungissa olleet paavilaiset toimeen saattokulkueen kaupungin
+kaduilla viedessään murhattua pappia hautaan. Protestanttinen väestö
+piti tätä tietysti ärsytyksenä ja taas syntyi uusi kahakka, jonka alkua
+Tukholman torilla Fleming nyt reestään oli nähnyt. Saattokulkueessa
+olevat aseelliset vetivät miekkansa ja porvarit juoksivat kotiinsa
+hakemaan aseita. Ilmi tappelu oli kohta valmis.
+
+-- Vaan vielä sinne kerkeän minäkin, tuumi marski ajaessaan
+ratsuväkensä luo, jota hänellä oli kaupungin laidassa varalla
+kaikenmoisia odottamattomia tapauksia varten. Heti olivatkin huovit
+satulassa ja niiden etupäässä karautti nyt Fleming itse puhdistamaan
+katuja. Niin protestantit kuin katooliset saivat rinnan kiltisti
+väistyä ja hajaantua ja kun torilla ei sittenkään tahtonut tulla
+puhdasta, komensi Fleming väkensä hyökkäykseen. Ei armoa suotu
+kummallekaan puolelle, porvareilta riistettiin aseet, katooliset
+ruumissaattajat saivat laputtaa jalkoihinsa ja ennen pitkää oli rauha
+palautettu. Ruumisreki lähetettiin muutamain huovien seuraamana
+kaikessa siivoudessa hautuumaalle. Vaan kansan viha kääntyi taas
+Flemingiä kohtaan, portinraoista ja ikkunoista huudettiin hänelle
+haukkumasanoja ja soimattiin häntä paavin kätyriksi ja isänmaan
+petturiksi.
+
+-- Siitä viisi, tuumi Fleming, ajaessaan asuntoonsa. -- Mutta
+tämmöisinään eivät olot voi kauan jatkua, tästä ei tule koskaan mitään
+selvyyttä. Kun ei kuninkaaseen voi luottaa, täytynee tässä hieroa sopua
+herttuan ja Hornin kanssa, vaikka se selitettäisiinkin peräytymiseksi.
+Muuten on kapina maassa yleinen.
+
+Asuntoonsa tultuaan käski marski heti panna matkareen kuntoon sekä
+kutsui Gröningin puheilleen. Hänen perheensä ei ollut kotosalla, se
+oleskeli Ebba-rouvan sisaren, leskikuningatar Katariinan luona
+Strömsholman linnassa, jossa tämä Kustaa Vaasan kolmas puoliso piti
+leskihovia ja jonne marski itsekin nyt muutamiksi päiviksi lähti, --
+hän ei ollut joulupyhiksikään joutanut sinne kuninkaan luota.
+
+-- Sinun täytyy Gröning seurata minua Strömsholmaan, jonne nyt lähden
+häärääpijäisiin, virkkoi marski kirjurilleen. -- Meidän täytyy siellä
+panna kokoon eräs sangen vaikea kirje, arvaappas kenelle?
+
+-- Luultavasti Södermanlannin herttualle.
+
+-- Niinkö luulet? Niin arvelin itsekin ensin, vaan annan kumminkin
+kuninkaan itsensä kirjoittaa hänelle. Mutta meidän täytyy kirjoittaa
+ystävällinen ja kohtelias kirje Kaarlo Hornille, -- rakentaa ystävyyttä
+senkin kautta.
+
+-- Syntyyköhän siitä pysyvää sopua?
+
+-- Niin, epäilyttää minuakin. Vaan tässä ei nyt muu auta; ellei
+herttuaa saada lepytetyksi, ei tule mitään hautajaisista eikä
+kruunajaisista eikä valtakunnan hallinnosta, ei tule tästä muuta kuin
+yleinen kapina. Kuninkaalla ei ole tarmoa käskeä, hän epäilee ja
+peräytyy ehtimiseen. Herttua täytyy siis saada suositetuksi ja
+saapumaan Upsalaan ja siihen häntä tuskin kukaan paremmin voi taivuttaa
+kuin Horn.
+
+-- Niin, vaan...
+
+-- Vaan mitä?
+
+-- Eiköhän herttua silloin anasta ohjaksia yksinomaa omiin käsiinsä?
+
+Marski istui kotvasen ääneti. Tuo kysymys ei näyttänyt olleen hänelle
+vieras, hän oli sitä ajatellut paljokin. Hän tarkasteli kirjuriaan
+kauan ja virkkoi sitten verkalleen:
+
+-- Se on luultavaa, se on varmaakin. Hän anastaa vaikutusvallan,
+pakottaa veljensäpojan itseään tottelemaan, esiintyy mahtavana
+majordomuksena. Me kai tulemme syrjäytetyiksi, ainakin joksikin ajaksi,
+eikä herttua tule sitä tilaisuutta laiminlyömään kootakseen
+vastaseksikin kaiken vallan Ruotsissa omiin käsiinsä ja masentaakseen
+meidät Suomessakin. Niin, niin. Jos kuninkaalla olisi selkärankaa,
+antaisimme herttuan paikata mökönturkkia Söderköpingissä, viettäisimme
+kruunajaiset ja järjestäisimme hallituksen. Vaan hän ei uskalla ...
+päättää ja peräypi!
+
+Marski mietti taas hetkisen ja jatkoi sitten:
+
+-- Ja meidän on suostuttava peräytymiseen, -- herttua saakoon vallan --
+ajakseen. Kauaksi ei hän sitä saa, siksi häilyviä ollaan tuolla
+kivilinnassa, ettei siellä antauduta täydellisesti peräytymäänkään.
+Kuinka tahansa, tällä hetkellä on herttua lepytettävä ja Horn myös.
+
+Klaus-herra rupesi pukeutumaan matkapukuunsa ja Gröning riensi
+niinikään matkalle varustautumaan. Silloin tultiin ilmoittamaan, että
+eräs nuori herra pyrkii sisälle. Kärsimätönnä käski Fleming päästää
+sisään tuon »nulikan» ja jatkoi yhä matkapukuun pukeutumistaan.
+
+Sisäänastuja oli nuori Henrik Horn. Marski katsoi pitkään ja aluksi
+epäillen nuorukaista, joka siinä seisoi ujona ja osaamatta heti tehdä
+selkoa asiastaan. Hänen ensi ajatuksensa oli, että tässä on joku
+viekkaus tekeillä, että poika kulkee isänsä ja herttuan asioilla. Mutta
+mitä varten herttua lähettäisi hänen luokseen tuollaisen puhumattoman
+penikan, jos vakavat asiat olisivat kysymyksessä? Klaus-herra ei tullut
+ajatelleeksi Vääksyn tapahtumia, vaan jo nuorukaisen ensimmäisistä,
+katkonaisista selityksistä pääsi hän jälille, mistä oli kysymys.
+
+Henrik Horn kertoi juurikään tulleensa jäiden yli Suomesta
+kruunausjuhliin, joihin isänsä oli hänet vaatinut. Vaan isä oli tällä
+hetkellä Södermanlannissa, herttuan luona, hänellä, Henrikillä, oli
+vähän tuttavia Tukholmassa.
+
+-- Ja Vääksyssä ollessamme lupasin käydä Tukholmassa tervehtimässä
+armollista rouva Ebbaa ja hänen perhettään, joiden seurassa minulla oli
+onni tehdä niin hauska ratsastusmatka.
+
+Ahaa! ei mitään valtiollista, poika kulkee ilmeisesti lemmentuumissa
+isänsä tietämättä, päätteli marski, ja se oli hänestä niin
+hullunkurista, että häneltä ensiksi pääsi nauru, vetäessään
+siinä poronnahkaisia kallokkaita jalkoihinsa. Mutta sitten,
+huomatessaan pojan käyvän yhä enemmän hämilleen, herkesi hän melkein
+ystävälliseksikin, kyseli miten jäät kestävät Ahvenanmeren yli ja
+minkälainen sato Suomessa oli viime syksynä saatu. Jäät olivat tällä
+hetkellä hyvät meren poikki, kertoi Horn. Vaan sato Suomessa oli tullut
+huono, enimmissä osissa maata täysi kato. Niin, niin, siitä oli marski
+kuullut kerrottavan, ajat eivät ole siellä iloiset.
+
+Sillävälin oli marski jo saanut turkitkin päälleen ja seisattui nyt,
+vyötä kiinnittäessään, tutkivin katsein nuorukaisen eteen.
+
+-- Minun on nyt lähdettävä Strömsholmaan, jossa rouvani ja perheeni on,
+joten en voi pyytää teitä jäämään taloon. Mutta... Hm, te olette tullut
+tervehtimään minua ja perhettäni, vaikka tiedätte, että Hornein ja
+Flemingein välit eivät ole hyvät.
+
+-- Olen uskaltanut, rouvanne lupaukseen luottaen. Enkä käsitä,
+mikseivät välit voisi vielä muuttua...
+
+-- Ja ainakin toisessa polvessa parata, niin, niin, tapahtuuhan
+semmoista, varsinkin jos on pieni lemmenjuttu välissä. Vaan te ette ole
+puhuneet käynnistänne isällenne mitään, ettehän?
+
+-- En ole tavannut häntä pitkiin aikoihin.
+
+-- No hyvä. Matkustakaa te isänne luo Södermanlantiin ja kertokaa
+hänelle suoraan käyneenne täällä. Ja jos hän teille luvan antaa, niin
+en kiellä minä teitä vastakin käymästä veljentytärtäni tervehtimässä.
+Hyvästi, nuori mies.
+
+Henrik Horn punastui ja kalpeni, kun marski noin suoraan paljasti hänen
+asiansa. Hän näytti vieläkin tahtovan jotakin selittää, vaan silloin
+oli marski jo ulkona, istui matkareessään, johon otti Gröningin
+viereensä ja ajaa karautti nyt aivan tyheiden katujen lävitse
+kaupungista alas Mälarille, jota myöten talvitie vei Strömsholman
+linnaan.
+
+Kustaa Vaasa oli lähes 60-vuotiaana vielä mennyt kolmannen kerran
+naimisiin, ottanut puolisokseen nuoren neitosen eräästä maansa
+vanhimmasta ylimyssuvusta, ja tämä leskikuningatar Katariina Stenbock
+eli vielä 62 vuotta puolisonsa vuonna 1560 tapahtuneen kuoleman
+jälkeen, nähden monenlaisten vaiheiden ja käänteiden pilkkovan ja taas
+vahvistavan puolisonsa perustamaa Vaasan kuningassukua. Hän ei ollut
+nyt vielä viidenkymmenen ikäinen, pitäessään talvisin Strömsholmassa --
+kesät vietti hän Kastelholmassa, Ahvenanmaalla, joka myös oli hänelle
+läänitetty -- muhkeaa hovia, missä ylhäisiä vieraita, puolueisiin ja
+suuntiin katsomatta, usein vieraili hänen luonaan. Tänä uudenvuoden
+aikana oli Strömsholmassa varsinkin ollut paljo vieraita, -- olihan
+siellä kaikilla ajan ja arvon mukaisilla juhlallisuuksilla vietetty
+komeita tupaantulijaisia.
+
+Eräs leskikuningattaren suosikki, Saksasta syntyperäisin oleva, vaan
+parhaan ikänsä Ruotsissa ja Suomessa elänyt ylhäinen aatelismies,
+Kristoffer Schenck, oli näet nyt joulun aikana mennyt naimisiin
+valtioneuvoksen Pietari Brahen tyttären Katariinan kanssa ja upeat,
+pitkälliset, loistavat häät oli ensiksi vietetty Visingsborgissa,
+Brahen sukutilalla, ja sieltä oli koko komea hääseurue siirtynyt
+Strömsholman linnaan, jossa Schenck korkean suosijansa luona asui ja
+jossa leskikuningatar vietti taloontulijaiset. Vieraiden joukossa oli,
+paitsi lukuisasti Ruotsin ja Suomen aatelisia, virallisia edustajia
+myöskin itse kuninkaan ja herttua Kaarlon puolesta, jotka eivät itse
+olleet voineet häihin saapua. Tämä avioliitto oli näet varsin ylhäinen,
+Schenck oli saksalaista suuraatelia, joka kehui sukujuurensa ulottuvan
+aina muinoisen Rooman ylimyssukuihin saakka, ja morsian taas Brahen
+vanhaa, suurta, kuulua perettä.
+
+Näiden häiden »rääpiäisiin» nyt marski Tukholmasta matkusti, lähinnä
+kumminkin tervehtimään Strömsholmassa olevaa perhettään.
+
+Kuten muu hääväki oli näet Ebba-rouva perheineen ollut saapuvilla
+myöskin itse häissä Visingsborgissa ja saattanut vastavihityn
+pariskunnan sieltä Strömsholmaan. Ja Anna Flemingille oli näillä
+hääpyörteillä ollut aivan erityistä, hurmaavaa merkitystä.
+Ilosiksi olivat hänen kasvonsa kirkastuneet, kun hän tätinsä
+seurassa Visingsborgiin tullessaan oli aivan oudossa häärahvaassa,
+Kaarlo-herttuan edustajain joukossa, tuntenut sen hilpeän nuorukaisen
+piirteet, jotka keväästä asti alinomaa olivat olleet hänen mielessään.
+Hän arvasi, ettei tuo yhtyminen ollut niin aivan satunnaistakaan ja
+käytyään arkailematta Hieronymus Birckholtzia tervehtimään olikin tämä
+ihastuneena hänelle kertonut erityisesti herttualta hankkineensa luvan
+päästä näihin häihin, joissa hän tiesi tapaavansa marski Flemingin
+perheen. Usein he sitten hyöriväin hääpitojen aikana olivat olleet
+tilaisuudessa tapaamaan toisensa ja Birckholtz oli, samoin kuin suuri
+osa muuta hääjoukkoa, seurannut vastavihittyä pariskuntaa myöskin
+Strömsholmaan, jossa jo pari päivää oli iloisia juhlia jatkettu.
+
+Näitä päiviä käytti nuori junkkari monella tavalla hyväkseen. Hän
+lujitti yhä niitä siteitä, joilla hän Suomen-retkellään oli saanut Anna
+Flemingin niin helposti verkkoihinsa käärityksi, ja hän oli nyt jo
+varma, että saalis pysyi. Mutta uutterasti ja toimekkaasti puuhasi hän
+myöskin valmistaakseen maaperää hyvällä alulla olevan yrityksensä
+perilleviemiseksi. Iloisella luonteellaan ja hauskoilla pakinoillaan
+suositti hän häissä olevia aatelisherroja puolelleen ja erityisesti oli
+hänen onnistunut hierautua ylhäisen sulhasen, Kristoffer Schenckin,
+suosioon. Tämä saksalainen tunsi kai jo maamiehenä myötätuntoisuutta
+herttuan iloista palvelijaa kohtaan ja ennen pitkää hän, samoin kuin
+monet muut häävieraista, rupesi huomaamaan nuoren seikkailijan
+lemmenvehkeitä Anna Flemingin kanssa.
+
+-- Sinä veitikka olet kiertänyt neitosen pään pyörälle, virkkoi hän
+Hieronymolle eräänä päivänä naureskellen. -- Aijotko pyytää häntä
+avioksi?
+
+-- Jos uskaltaisin. Vaan mulla on vähän suosijoita ja marski on ankara
+herra.
+
+-- Tarvitset puhemiestä. No hyvä, minä rupean puhemieheksesi marskin
+luona, -- tytön kanssa näyt itse sopivan parhaiten. Koetan taivuttaa
+marskia myöntymään, hän kuuluu pian saapuvan tänne.
+
+Huolissaan Hieronymo oli tuon tuuman onnistumisesta, vaan kiitollisena
+hän kumminkin vastaanotti ylhäisen herran ystävällisen tarjouksen, --
+täytyihän siinä koettaa onneaan! Vaan sillävälin olivat Hieronymon ja
+Annan väliset suhteet ruvenneet herättämään yhä enemmän huomiota
+häärahvaassa, -- Anna salasi mieltymyksensä huonosti ja liian usein
+nähtiin heidän kuhertavan yhdessä, milloin linnan syrjähuoneissa,
+milloin kävelyretkillä Mälarin jäällä, milloin nuorten iloisissa
+mäenlaskuissa, joita ajanvietteeksi pantiin toimeen. Aatelisherrat,
+jotka Hieronymus hilpeillä jutuillaan oli voittanut puolelleen, sille
+hymähtelivät, toiset ilkkuen, toiset päätään puistellen, muistaen
+kuinka arka Suomen ankara marski on ylhäisestä nimestään. Vaan
+aatelisrouvat pyörittelivät silmiään ja supattelivat syrjässä, -- tuo
+oli heistä jo liian julkeata ja ajan ahtaita, kaavamaisia muotoja
+loukkaavaa. Ennen pitkää saapuivat supatukset Ebba-rouvankin
+kuuluville; hän rupesi tarkkaamaan nuoren sukulaisensa käytöstä ja
+huolestui kohta huomatessaan, kuinka peittelemättä tämä ilmaisi
+mieltymyksensä liehakoivaan junkkariin. Hän päätti viipymättä nuhdella
+ja varottaa Annaa, ettei toki mitään puheita enää kuuluisi, kun marski,
+kuten oli luvannut, ehkä jo samana iltana saapuisi Strömsholmaan.
+
+Taas oli nuoriso huvittelemassa kelkkamäessä ja ilo raikui sieltä ylös
+linnaan asti, jonka ikkunasta Ebba-rouva yhä ärtyvin mielin katseli
+nuorten elkeitä. Anna, joka kotonaan tavallisesti oli suljettu ja
+hiljainen, liehui siellä iloa hehkuvana ja reippaana toisten joukossa,
+ja häikäilemättä hän aina istahti sen kelkan keulalle, jota herttuan
+junkkari ohjasi alas, -- he näyttivät aivan kuin yhteen kuuluvilta.
+Ebba-rouvan katse synkistyi, hän ei voinut käsittää, kuinka hän ei
+ennen ollut huomannut tuota vaarallista peliä. Heti lähetti hän
+kutsumaan Annan sisälle puheilleen.
+
+-- Anna, virkkoi hän holhokilleen, kun tämä punakkana ja vielä iloisen
+mielialansa vallassa istahti hänen viereensä, -- minä olen sinulle
+nuoruudestasi pitäin opettanut, että aatelisneiden ensimmäinen
+velvollisuus on olla arka nimestään, kunniastaan ja arvostaan, sillä
+hän ei omista sitä yksin, se on hänelle yhteistä sukunsa ja säätynsä
+kanssa. Ei leikilläkään hän saa unhottaa aateliuttaan, tieto
+syntyperästään pitää hänellä olla veressään -- enkö ole sitä sulle
+opettanut?
+
+-- Olette täti, vastasi Anna hiljaa, säikähtäen tätä ripitystä. Hän ei,
+antautuneena uuden ihastuksensa valtaan, ollut tullut ajatelleeksikaan,
+että häntä jo niin vähästä moitittaisiin.
+
+-- Ja sinun nimesi on Fleming, jatkoi Ebba-rouva, -- kuulut maasi
+ensimmäiseen sukuun. Sinä ymmärrät minut. Täällä kuuluu kuiskeita,
+että Anna Fleming on nähty sopimattoman tuttavallisesti seurustelevan
+jonkun herttuan kamaripalvelijan kanssa, jonka syntyperästä ja
+maineesta ei ole tietoa, tuntemattoman ulkomaalaisen onnenonkijan
+kanssa. Minä uskon, että se on ollut vallattomuutta ja hetkellistä
+ajattelemattomuutta, mutta siltä minua surettaa, että joku perheeni
+jäseniä on voinut piloillaankaan unhottaa, mitä Flemingin nimi
+merkitsee.
+
+Annalla tuota kuullessaan ikäänkuin silmät aukenivat, hän tuli nyt
+vasta ymmärtämään, minkälaiset vaikeudet hänellä tulisi olemaan
+saavuttaa sen onnen, jonka hän jo mielessään oli omakseen kuvaillut.
+Hän ei ollut näihin asti, antautuen rentonaan hänelle niin uuden
+ilon-tunteen valtaan, vielä tarkemmin ajatellut, miten olot lähtisivät
+edelleen kehittymään; nuorukaisen kanssa ei siitä ollut vielä koskaan
+ollut puhetta, heidän seurustelunsa oli kyllä ollut tuttavallista ja
+kuin sovittua, vaan tulevaisuudestaan he eivät olleet puhuneet. Nyt
+Anna käsitti, että aika on käsissä juuri sitä ajatella ja että hänen
+alun pitäin on paras asettua varmalle ja päättäväiselle kannalle,
+tulkoon vastamyrsky kuinka tuimana tahansa. Ja siinä tuokiossa hän
+ikäänkuin vakaantui ja kypsyi ja tyynesti hän Ebba-rouvalle vastasi:
+
+-- Ei se ole vallattomuutta, täti, eikä pilaakaan.
+
+-- No mitä se sitten on? kysyi Ebba-rouva ankarammin. -- Sinä päästät
+oudon miehen puheillesi ja osotat hänelle huomattavaa suosiota, --
+siten tietämättäsikin ehkä kasvatat hänessä mielikuvia, jotka eivät
+kumminkaan koskaan voi eikä saa toteutua.
+
+Nyt Annankin varsi oikeni suoremmaksi ja hänen ääneensä tuli terästä,
+kun hän vastasi:
+
+-- En ole seurustellut tuon miehen kanssa salaa, vaan kaikkien
+nähtävästi. Enkä tiedä, mitä mielikuvia olen hänessä herättänyt, en
+ainakaan sopimattomia.
+
+-- Koko seurustelu on ollut sopimaton, enkä voi antaa itselleni
+anteeksi, etten jo ennen ole sitä huomannut ja estänyt. Mutta nyt sen
+tuttavuuden tuon keinottelijan kanssa pitää ollakin lopussa!
+
+Tyyneesti mutta varmasti Ebba-rouva tämän lausui, vaan Annassa nousi
+kuin luonto kapinaan tuota solvausta vastaan ja miltei kiihkosesti hän
+vastasi:
+
+-- Hän ei ole keinottelija, vaan rehellinen, kelpo nuorukainen.
+
+-- Mitä? Aivanhan minua säikytät. Käy toisten aatelisneitosten pariin
+ja käyttäydy niinkuin he... No, mitä viivyttelet?
+
+-- Täti, minä en voi luvata, etten enää seurustele herra Hieronymon
+kanssa.
+
+-- Herra Hieronymon ... mutta minä voin luvata. On parasta että istut
+tänne käsitöihisi, minä tahdon katsoa, eikö tuon nuoren herran tehtävä
+tässä talossa jo ole päättynyt.
+
+Ebba-rouva meni päättävin askelin ulos ja sulki oven takanaan. Anna
+ymmärsi, että hän nyt oli vankina siksi, ettei saisi nuorta junkkaria
+tavata, ja että hän itse varomattomuudellaan oli tämän aikaansaanut,
+mutta hän ei saanut vieläkään oikein ajatuksiaan tottumaan siihen, että
+häneltä todellakin tahdottiin riistää tuo hänen uusi ja kaivattu
+onnensa. Niin rutosti oli tullut tuo kolaus sulosen innostuksen
+keskeen, ettei Anna ollut sitä arvannut varoakaan.
+
+Vaan Ebba-rouva ei sentään vieläkään pitänyt tätä pientä lemmenjuttua
+niin varsin vaarallisena. Ainahan nuorten päähän tuollaisia pieniä
+elkeitä ja unelmia pääsee pälkähtelemään, jotka hetken hurmaavat ja
+sitten unehtuvat ja haihtuvat. Eikähän niitä sentään niin kovin
+ankarastikaan tuomita. Itsehän prinsessa Anna, kuninkaan sisar,
+Stegeborgissa panee huvikseen toimeen pikkuromaaneja hoviherrainsa ja
+neitostensa kanssa; niille pudistetaan ensiksi arveluttavasti päätä,
+mutta sitten niille nauretaan... Vaan Klaus herra ei ymmärrä leikkiä ja
+siitä syystä on tämä juttu hänen veljensätyttären ja herttuan
+palvelijan välillä tukahdutettava alkuunsa.
+
+Siltä kannalta kuvaili Ebba sisarelleenkin tätä ikävää tapausta,
+vaatien, että herttuan puolesta tullut lähetyskunta sopivalla tavalla
+laitettaisiin linnasta pois. Vaan leskikuningattaresta asia ei ollut
+niinkään yksinkertainen. Eihän herttuan lähettilästä muitta mutkitta
+voida karkottaa talosta, väitti hän, hän on täällä kutsutun
+aatelisherran arvossa ja sitäpaitse herra Schenckin erityisessä
+suosiossa. Ja voikohan tämä asia muuten enää aivan suorituksetta
+päättyäkään, nuo nuoret näyttävät jo liiaksi päässeen kiintymään
+toisiinsa.
+
+-- Mitä tarkotat? Juuri senvuoksihan he ovat heti toisistaan
+erotettavat.
+
+-- Kuinka tahansa, asia on kai ajettava jonkunlaiseen loppuun. Herttuan
+lähettiläs aikoo ehkä pyytää Annaa avioksi.
+
+-- Avioksi ... mitä hulluja, siitä ei saa koskaan tulla puhetta,
+onneksi Annakaan ei salli asian toki niin pitkälle menevän.
+
+-- Tiedätkö sen? Ja sitäpaitse: olisiko se niin suuri onnettomuus? Mies
+on herttuan suosikki, tuntuu toimekkaalta ja kyvykkäältä ja nousee
+epäilemättä vielä korkeallekin...
+
+Nyt Ebba-rouva vasta oikein hätäysi. Tuollaista hurjuutta hän ei toki
+ollut ajatellutkaan. Sehän olisi häpeä koko suvulle ja sitäpaitse ...
+olihan Annalle jo katsottu aviomies, maansa parasta sukua; pitikö tämän
+lemmenjuonen nyt tulla sotkemaan sitä liittoa Flemingein ja Hornein
+välillä, jonka Klaus-herrakin oli suotavaksi katsonut. Ei koskaan, --
+vaan miten on juttu nyt ehkäistävä? -- Ebba-rouva asteli levottomana
+huoneesta huoneeseen, hän olisi heti lähtenyt pois koko Strömsholmasta,
+matkustanut perheineen Tukholmaan, ellei Klaus-herraa nyt juuri olisi
+odotettu linnaan saapuvaksi.
+
+Vaan nuori Hieronymus Birckholtz seurasi katseillaan Ebba-rouvan retkiä
+ja hänen levottomuuttaan melkein yhtä suurella levottomuudella. Kohta
+kun Anna oli kutsuttu kelkkamäestä pois, oli hän aavistanut, että nyt
+ollaan merrassa, nyt on juttu julkinen. Ja huomatessaan tyttönsä
+katoavan sisähuoneisiin ja rouvain supattavan sivummassa, tunsi hän
+ukkosta ilmassa. Hän oli kyllä itse sitä valmistellut, vaan ilma oli
+lämmennyt pikemmin kuin hän luuli, ratkaisu läheni liian rutosti. Hän
+ei ollut vielä valmis sitä kestämään ... eräs seikka hänet varsinkin
+teki huolestuneeksi: hän ei ollut vielä neidolle mitään lopullista
+puhunut, ei ollut kosinut Anna Flemingiä.
+
+Tosin oli hän jo kauan ollut varma neiden suostumuksesta, mutta hän oli
+itse tahallaan esiintynyt näin hienotunteisesti ja varovasti. Hän
+tiesi, että hänellä tytön omaisten taholta tulisi olemaan suuriakin
+vaikeuksia, siksi täytyi alunpitäin notkeasti luovia. Ja vielä oli
+siihen toinenkin syy, joka Hieronymoa sekä suututti että nauratti,
+mutta jolle hän ei voinut mitään, ja se juuri sekotti hänen selvän
+ohjelmansa ja lamautti hänen toimintakykynsä.
+
+Nuori saksalainen oli aluksi pitänyt koko tätä lemmenjuttua leikkinä,
+huvituksena, vaihteluna, -- kuten monta muutakin. Mutta pian siihen oli
+punoutunut mietteitä ja laskuja; miehelle hänen asemassaan olisi
+avioliitto maan miltei ylhäisimmän aatelisperheen kanssa mahtava porras
+ylöspäin ja eteenpäin, temppu, jota ei voinut jättää koettamatta,
+vaikka se uskalias olisikin; -- mitäpä hän menetti, tyhjänä
+ylioppilaana oli hän lähtenyt maailman seikkailuihin, vähät hän tappasi
+jos tappasikin, vaan voitti paljo jos voitti! Vaan nämä laskutkin
+sotkeutuivat. Seurustellessaan tuon kainon ja luonnonpuhtaan neidon
+kanssa, oli hänen oma mielensäkin, niin kevyt kuin se olikin ja
+huikenteleva, kietoutunut samoihin pauloihin, joilla hän Annan oli
+vanginnut. Neidosta lähtevä lemmen tuoksahdus kasvatti hänessä
+itsessään sellaista ujoutta, ettei hän enää itseään ymmärtänyt.
+»Minustahan on tulemassa rakastunut narri, joka en uskalla tuumiani
+toteuttaa», niin oli hän usein puolipilkalla hokenut itselleen, vaan ei
+siitäkään lähtenyt apua.
+
+Ja nyt hän tarkalla vaistollaan huomasi, että ratkaisu läheni, ja nyt
+juuri Annaa ei näkynyt missään, nyt, jolloin kallista hetkeä olisi
+ollut käytettävä.
+
+Näissä mietteissä asteli nuori junkkari linnan huoneissa tavatakseen
+Anna Flemingin, vaan turhaan, -- lopuksi hän arvasi, että Ebba-rouva
+oli kai hänet salvannut lukkojen taa. Ja taas hän meni istumaan suureen
+arkitupaan muitten junkkarien joukkoon, jutteli ja laski leikkiä ja
+vihelteli sekaan iloisia säveleitä. Siellä kerrottiin, että marskia
+odotettiin illaksi linnaan. Siitä poika kävi yhä levottomammaksi. Jos
+hän saa vihiä asiasta ja puuttuu siihen, silloin... Hehei! Hän
+vihelteli taas ja nauratti toisia ja lohdutti sekaan levotonta mieltään
+sillä ajatuksella, että eiköhän se onni taas auta suosikkiaan!
+
+Ja päivä kului iltaan saakka.
+
+Pihalta rupesi silloin äkkiä kuulumaan kulkusten kilinää, linnassa
+syntyi hälinää, isäntäväki riensi vierasta vastaanottamaan, --
+tiettiinhän mahtavan marski Flemingin sieltä tulevan. Silloin rupesivat
+Hieronymon silmät taas pälyilemään ja hän teki uuden retken
+sisähuoneisiin: olisipa ihme, ellei tämän hälinän aikana saisi
+silmänräpäykseltä edes nähdä neitostaan. Ja aivan oikein, eräässä
+käytävässä tulee Anna Fleming arkaillen häntä vastaan, hänkin hakevin
+katsein ja huolestuneen näköisenä.
+
+-- He tahtovat lähettää teidät täältä pois, kuiskasi Anna
+hätääntyneenä.
+
+-- Ei siitä hätää. Mutta totta on, meidät tahdotaan erottaa, ratkaiseva
+hetki on käsissä.
+
+Ja nuorukainen, jossa uhkaava vastus ja hetken tärkeys viroitti
+valveille kaiken hänen tavallisen toimintatarmonsa, tempasi tytön
+käsipuolesta mukaansa yläkertaan vievään porraskäytävään ja virkkoi
+siellä pitemmittä valmistuksitta:
+
+-- Hetki on kiireellinen ja teidän tähänastinen ystävyytenne antaa
+mulle rohkeutta. Uskallatteko ruveta halvan ulkolaisen puolisoksi?
+
+-- Te kysytte sitä, minkä tiedätte. Tunteeni mulle vakuuttaa, että
+olemme määrätyt toisillemme, ja siksi uskallan.
+
+-- Mutta minä olen aateliton, tuntematon ulkomaalainen.
+
+-- Minä tiedän sen.
+
+-- Ja te olette mahtavan marski Flemingin ylpeää, ylhäistä sukua.
+
+-- Mutta minun äitini oli porvaristyttö.
+
+-- Minä olen herttuan väkeä, sukunne vastustajan palveluksessa.
+
+-- Minä en anna puolueiden määrätä onneani.
+
+-- Vaan teitä tahdotaan naittaa toiselle.
+
+-- Minä en suostu, sillä -- sydämmeni on valinnut.
+
+-- Te sanotte sen. Silloin olette minun, vaikka teidät teljettäisiin
+vuorien onkaloon!
+
+Kättä kerkesivät nuoret kerran puristaa kiireisen liittonsa
+vahvikkeeksi, muuta eivät ehtineet, sillä samassa kuului askeleita
+alhaalta ja heidän oli erottava. Mutta ennenkuin he ehtivät alas
+eteiseen, seisoi jo turkkipäällinen mies heidän edessään. He
+säpsähtivät molemmat, pysähtyivät, luullen hämärissä tapaavansa jo itse
+marskin. Vaan nuortealla, veitikkamaisella äänellä virkahti tulija:
+
+-- Joko taas, -- noin teidät viimeksikin näin yhdessä. Ai, ai,
+vaarallista leikkiä, marski tulee.
+
+-- Sinäkö Gröning, terve lankomies, huudahti Hieronymus iloisena, Annan
+rientäessä takasin naisten huoneisiin. -- Tulkoon nyt vaikka itse
+pääpiru, tyttö on minun!
+
+-- So, so, hiljemmin ja varovammin.
+
+-- Ei tarvis. Vaan mistä hitosta sinä taas lennät tänne minun
+matkoilleni?
+
+-- Herrani kumppalina tulen, -- hänen miehenään pitäisi minun
+oikeastaan ilmiantaa sinut, joka tunkeudut meidän alueelle
+vaarallisissa vehkeissä.
+
+-- Ole huoletta, asia kyllä itsensä ilmiantaa. Jo tänä iltana, ellen
+erehdy, tulee siitä tulinen tora, kirousta ja kauhistusta, vaan minä
+olen valmis kaikkeen, marskisi ei voi mulle mitään.
+
+-- Köykänen olet Klaus-herran käsissä, lankomies. Sitäpaitse, tyttöä
+hommataan luullakseni jo kihlata toiselle, siellä kävi meillä jo
+kosijoita Tukholmassa.
+
+-- Ketä, -- Horneja?
+
+-- Niin, nuori, ylhäinen aatelismies.
+
+-- Sitä olen varonut, vaan nyt se on myöhää; tulkoon vaikka viisi
+sarvipäätä, mulla on vankat varusteet, sillä tyttö on minun, kuuletko,
+minun.
+
+-- Kuulen, kuulen, vaan elä nuolase ennenkuin tipahtaa. Ja näytä mulle
+nyt se huone yläkerrassa, johon minut käskettiin asumaan, -- totta lie
+marskin kirjurille laitettu parhaita huoneita.
+
+-- Sama kuin muillekin, kuin herttuan edustajalle. Tule, nouse.
+
+He nousivat sinne nuorille miehille varattuun makuuhuoneeseen molemmat
+ja jatkoivat tarinoimistaan. Hieronymus oli reippaimmalla ja
+vallattomimmalla tuulellaan, mutta aina toisinaan palasi kumminkin
+mieleen muisto siitä myrskystä, jonka hän itse oli ennustanut vielä
+samana iltana ilmipuhkeavan. Eikä hän ollutkaan ennustanut väärin.
+Tuskin tunnin ajan oli hän jutellut lankomiehensä kanssa, kun hänelle
+tuotiin sana, että marski Klaus Fleming kutsuu hänet puheilleen.
+
+-- Ka niin, tässä sitä nyt ollaan, virkahti hän langolleen hieman
+kalveten. -- Puhemies on esittänyt asian ja nyt on sulhasen itsensä
+käytävä tuleen.
+
+-- Poika parka, enpä tahtoisi olla housuissasi, vastasi Gröning melkein
+säälien. Mutta sitä ei nuori saksalainen enää kuullut, hän oli nopeasti
+sukassut tukkansa ja lähtenyt laskeutumaan alas portaita linnan suureen
+juhlatupaan, niin reippaana kuin voi. --
+
+Marski Klaus Fleming oli saapunut linnaan. Hän oli tullessaan ollut
+harvinaisen hilpeällä mielellä. Olihan hän nyt muutamiksikaan päiviksi
+päässyt irti noista tuskastuttavista valtiollisista vehkeistä ja
+loppumattomista neuvotteluista, päässyt pakoon pääkaupungin
+katukahakoita, vastustajain pilkkapistoksia ja roistoväen
+sadatushuutoja. Hän, tuo ankara, juro, jäykkä mies, joka pelkillä
+silmäkulmillaan saattoi pelottaa väriseväksi miehisenkin miehen, hän
+oli kotioloissaan, perheensä ja lastensa keskuudessa, usein lempeä ja
+leikkisä isä, joka saattoi pitkät puhteet istua kertomassa kaskuja
+taikka leikkimässä lastensa kanssa. Häntä sanoivat hänen vihamiehensä
+raa'aksi, jopa epäsiistiksi, ja totta olikin, ettei Klaus Fleming,
+kuten useat muut aikalaisensa aateliset, ollut nuoruudessaan tullut
+omistaneeksi silloisia puolihienostuneita ulkonaisia käytöstapoja eikä
+sievisteleviä puheenparsia. Hän oli kasvanut Suomessa maalla, ankaran
+isänsä Eerik Jaakkimanpojan sotaisessa komennossa, ja hänen seuranaan
+olivat olleet huovit ja suksimiehet ja hylkeenpyytäjät. Siksi hän
+kaikenlaisia muotoseikkoja ja temppuja halveksi eikä häikäillyt
+jossakin hienossa aatelisseurassa julkisesti loukata niitä. Niin
+saattoi hän käyttää saapasvarsiaan nenäliinanaan ja kun hän joltakin
+ankaralta ratsastusmatkaltaan tomusena saapui hyvästi katetun
+ruokapöydän ääreen, ei hän salannut ruokahaluaan, vaan ahmi
+arastelematta vatsansa täyteen. Ebba-rouva torui häntä väliin tuosta
+hänen käytöksestään, vaan teki sen enemmän leikillä kuin tosissaan,
+sillä hän kyllä tiesi, että Klaus-herra kaiken karkeutensa ja
+maalaismaisuutensa ohessa osasi olla lempeäkin ja sävyisä.
+
+Nytkin marski nälkäisenä matkalta saavuttuaan ahmasi linnassa vankan
+aterian ja rupesi sen jälkeen tarinoimaan lastensa kanssa, joita hän ei
+ollut pitkiin aikoihin nähnyt ja jotka tapansa mukaan keräytyivät hänen
+ympärilleen. Siinä oli, paitsi hänen vanhinta poikaansa Eerikkiä, joka
+oli kalpea ja sairaloisen näköinen, hänen toinen poikansa Juhana,
+14-vuotias, terve, reipas poika, isänsä ylpeys ja toivo, sekä molemmat
+tyttäret, Katariina ja Hebla, jotka olivat Juhanaa nuoremmat. Iloisina
+tavatessaan isänsä niin pitkästä ajasta kietoutuivat nämä Klaus-herran
+ympärille ja tämä kertoi heille tarinoita alkavista komeista
+kruunausjuhlista, joita jo valmisteltiin, sekä tapahtumista Suomesta,
+josta hän oli saanut terveisiä. Mutta yhtäkkiä kääntyi Klaus
+Ebba-rouvan puoleen ja kysäsi:
+
+-- Missä on Anna, häntähän en vielä ole nähnytkään ja hänelle mulla
+juuri on tuoreita terveisiä?
+
+Seurassa istujat, joita oli, paitsi leskikuningatar ja herra Schenck
+nuorikoineen, vielä muutamia aatelisherroja ja rouvia, kävivät nyt
+varsin tarkkaaviksi ja Ebba-rouva säpsähti ilmeisesti. Häneltä oli
+tyttö lemmenvehkeineen jo hetkeksi unhottunut ja nyt häntä pelotti,
+että marski saisi linnassa liikkuneista puheista tiedon. Hän koetti
+kumminkin vastata varsin tyyneesti:
+
+-- Anna lienee jäänyt naisten huoneeseen, hän ei tainnut olla oikein
+terve ... tulee kai kohta sinua tervehtimään.
+
+Mutta siksiverran taisi Ebba-rouva kumminkin sekaantua sanoissaan, että
+marski jäi häntä epäillen katsomaan ja kysyi:
+
+-- Mitä, eikö terve, ja mulle ei puhuta mitään. Taikka mitä sinä
+sotket, Ebba?
+
+Silloin puuttui sulhasmies, herra Schenck, puheeseen, käveli marskin
+luo ja virkkoi hänelle puolittain leikillä, puolittain juhlallisesti:
+
+-- Tässä taitaakin nyt olla minun vuoroni selittää, koska olen siihen
+toimeen pyydetty ja asia nyt joutuu puheeksi. Eihän se parane
+viivyttämällä. Niin, marski Klaus Fleming, sinä olet veljesityttären,
+Anna Jaakkimantyttären, holhooja. Häntä pyydetään sulta nyt
+avioliittoon ja minä olen saanut toimekseni esittää sinulle tämän
+pyynnön, virallisesti ja juhlallisesti. Minä olen puhemies ja kosin
+neitosta.
+
+Klaus Fleming hämmästyi ensiksi, vaan vastasi sitten samaan
+puolileikilliseen tapaan:
+
+-- Äsken olet oman onnesi löytänyt, Schenck, ja tahdot nyt jo toimittaa
+toisille samaa, -- kyllä ymmärrän, että olet valmis puhemieheksi. Ja
+Annasta näkyy tulleen hyvin haluttu tavara. Mutta nimitä toki kosija,
+vai oletko niin kiihkoinen, että tahtosit minun umpisilmin myövän
+holhokkini. Täällä on saapuvilla useita jaloja aatelismiehiä, kenet
+heistä on Annamme täällä sinun ilopäivinäsi kietonut lemmen pauloihin?
+
+-- Tuttavuus on jo tätä juhlaamme vanhempi. Nuoren miehen, joka nyt
+holhokkiasi vaimokseen pyytää, olet Suomessa nähnyt; hän on lupaava,
+kelpo mies, vaikka kuuluukin herttuan väkeen.
+
+Marski katseli epäillen puhemiestä ja rouvaansa. Oliko tässä kysymys
+nuoresta Hornista, niin, tottakai hänestä, vaikkei marski oikein
+ymmärtänyt, miten se oli mahdollista.
+
+-- Mitä, Ebba, onko hän ollut jo täälläkin? Hän kävi luonamme
+Tukholmassa juuri lähtiessäni, syvästi rakastuneena.
+
+-- Mutta täällähän hän on ollut jo monta päivää ... eli kenestä puhut?
+kyseli Schenck vähän ällistyneenä. Vaan Ebba-rouva istui siinä aivan
+hätääntyneenä kuin tulisilla hiilillä, hän oivalsi nyt vasta oikein,
+kuinka pitkälle asia oli mennyt. Schenckin kosinta tuli kuin iskuna
+hänellekin ja hän arvasi, miten marski siitä kiivastuisi. Levottomana
+hän vastasi:
+
+-- Täällä näkyy olleen ikäviä salajuonia tekeillä.
+
+Vaan marski, joka ei vielä ollenkaan älynnyt, mistä oli kysymys,
+kiivastui ja lennähti pystöön.
+
+-- Mitä hittoja, tehän laskettelette minulle arvoituksia ja ongelmoita.
+Niistä en huoli, suorat ja selvät puheet, se on tunnussanani. Schenck,
+kuka on aatelismies, jonka puolesta kosit?
+
+-- Hänen sukunsa on kyllä aatelista, joskaan hän ei itse tällä hetkellä
+kanna kilpeä ... niin alkoi puhemies.
+
+Vaan Klaus-herra kävi yhä maltittomammaksi ja tarttui Schenckin
+käsivarteen:
+
+-- Kuka on mies, vastaa suoraan?
+
+-- Se on herttua Kaarlon kamariherra ja edustaja näissä häissäni,
+Hieronymus Birckholtz. Ulkomainen syntyjään, niinkuin olen itsekin,
+vaan maahan jo perehtynyt, kyvykäs nuorukainen.
+
+-- Jo riittää, minä ymmärrän, virkkoi marski ja katseli tuokion ajan
+puhemiestä tutkivasti, syvän äänettömyyden vallitessa huoneessa. --
+Kutsutko sinä Schenck, jota aina Juhana-herttuan ajoilta Suomesta olen
+pitänyt ystävänäni, minut häihisi tehdäksesi minusta pilkkaa,
+kosiaksesi holhokkiani herttuan halpasyntyiselle palvelijalle?
+Unhotatko, että hänenkin nimensä on Fleming?
+
+Schenck herra hölmöstyi tästä hiukan, hän ei ollut ajatellut marskin
+käsittävän asiaa toki noin ankaralta kannalta. Ja menettelyään
+puolustaakseen rupesi hän selittämään, kuinka Birckholtzin etevä suku
+oli Saksassa aateloittu ja kuinka Kaarlo-herttuakin epäilemättä oli
+suosikilleen kilven hankkiva. Liitto ei siis ollut hänen mielestään
+niinkään päätön, Hieronymon isänkoti ei ole hetikään varaton, hän voi
+helposti hankkia 10,000 talaria huomenlahjaksi...
+
+-- Onpa hän sinuun juttuja syöttänyt tuo vehkeilijä; kylläpä
+taitaisivat hänen huomenlahjansa supistua kymmeneen talariin ja
+aateliskilpi samaan arvoon, vastasi marski vihaisena ja halveksuen. --
+Missä on Anna, miten ovat nämä vehkeet päässeet vireille? Kuinka olet
+sinäkin, Ebba, voinut päästää tämän häväistysjutun näin pitkälle?
+
+Turhaan koettivat leskikuningatar ja saapuvilla olevat aatelismiehet
+lauhduttaa marskia, kuvaten kuinka lemmenliitto oli nuorten kesken
+salaa syttynyt ja kehuen kosijan hyviä puolia. Marskista oli leikki ja
+hilpeys poissa ja ankarasti käski hän kutsua Annan eteensä.
+
+-- Sinä olet holhokkini, Anna, lausui hän tyynesti, mutta
+päättäväisesti, -- ja minulla on oikeus vaatia, että minua isänä
+tottelet. Eikä ole vaatimukseni liikanainen kun käsken, että sinä tästä
+hetkestä luovut kaikista lemmenvehkeistä tuntemattoman saksalaisen
+seikkailijan kanssa. Sinä olet ymmärtänyt minut.
+
+Vapisevana oli Anna leskikuningattaren saattamana astunut sisään, koska
+hän arvasi ukonilman puhenneen, ja kainosti ja arasti oli hän luonut
+silmänsä alas, kun setänsä häntä terävillä katseillaan tarkasti. Hän
+oli odottanut pitempää tutkimista ja tunnustusta. Vaan setänsä lyhyet,
+päättäväiset sanat ikäänkuin palauttivat rohkeuden hänen mieleensä ja
+varma, peloton oli taas hänen silmänsä, kun hän sen loi auki ja hiljaa
+virkkoi:
+
+-- Sitä en voi, setä.
+
+-- Voit, minä tahdon. -- Hetkisen salamahti marskin silmä. -- Vai
+aijotko vastustaa minun tahtoani: muista, että minä olen musertanut
+voimakkaampiakin tahtoja kuin sinun!
+
+Anna älysi, että tässä oli turha vastustella mahtavan sedän käskyä ja
+vetäysi äänetönnä pois naisten huoneisiin. Raskas ja alakuloinen oli
+hänen mielensä, vaan hänen silmänsä ei vuotanut kyyneliä eikä hänen
+tahtonsa ollut masennettu. Tuo isku oli ollut ankara, vaan hänen
+unelmaansa se ei jaksanut musertaa.
+
+Annan mentyä kutsutti marski heti Hieronymus Birckholtzin eteensä.
+Huoneessa olijat katsoivat vähän rauhattomina toisiaan, peljäten, että
+suuttuneen marskin kiivaus herttuan edustajaa kohtaan menisi
+liikanaisuuksiin. Uhkaavan ja synkän näköiset olivatkin hänen kasvonsa,
+kun hän näki edessään tuon viekkaannäköisen nuorukaisen, jota hän jo
+kerran Suomessa muisti epäilleensä, -- vaikkei hän silloin osannut
+epäillä häntä tällaisista vehkeistä. Vaan hän nähtävästi hääseurueen
+vuoksi ja arvokkuuttaan ylläpitääkseen koetti hillitä kiihkonsa ja
+virkkoi verrattain tyynesti kalvakalle nuorukaiselle:
+
+-- Te ette ole voineet olla oivaltamatta, että avioliitto teidän ja
+minun veljenityttären välillä on mahdoton. Kuinka olette niin ollen
+uskaltaneet minun poissaollessani panna toimeen sellaisen juonen, josta
+minulle täällä tänä iltana on kerrottu?
+
+Hieronymo vastasi avonaisesti ja varmasti:
+
+-- Minun juoneni ei ole tavattomampi kuin kahden nuoren ihmisen
+molemminpuolinen mieltymys yleensä. Ja jos nykyinen asemani estäisi
+minua saamasta tätä jalosyntyistä neitosta omakseni, tahdon asettaa
+niin, että minulla on aateliskilpi ja riittävät huomenlahjat tullessani
+häntä pyytämään.
+
+Marski naurahti ivallisesti.
+
+-- Niin, sitten kuin aateliskilpi ja huomenlahjat ovat hankitut, olisi
+aika ollut pyytää herra Schenckiä puhemieheksi. Mutta siihen taitaa
+kyllä kulua aikaa ja silloinkin on herttuan palvelijan kosinta
+Flemingin nimelle häpeäksi. Painakaa mieleenne nuori mies: minä en anna
+häväistä nimeäni, ja jos vielä teette yrityksenkin siihen, suuntaan, on
+se oleva teille kallis.
+
+Marski käveli pari kertaa lattian poikki, aikoi nähtävästi vielä sanoa
+jotakin jyrisevää, vaan hillitsi mielensä, leväytti seposeljälleen sen
+väljän oven, joka vei suureen arkihuoneeseen, missä palvelijat hyörivät
+puuhissaan ja nuoret aatelisherrat nauttivat linnan olutvaroja. Hän
+viittasi sinnepäin ja virkkoi:
+
+-- Tätä tietä, kosija! -- Ja kun Hieronymo vielä vitkasteli, teki
+marski uhkaavan liikkeen jalallaan, huudahtaen: -- Tätä tietä!
+
+Etuhuoneessa remahti äänekäs nauru, kun Hieronymo sellaisilla eväillä
+sieltä laputti ulos. Vaan marski sulki oven paukkeella ja virkkoi
+salissa ääneti istuvalle häärahvaalle:
+
+-- No, nyt se juttu on selvä. Nyt on aika mennä levolle, aamulla täytyy
+kääntää huomio tärkeämpiin asioihin. -- Ja hiljaisuudessa, ikäänkuin
+helpotuksen tunteella, hajausi Strömsholman juhlasalissa istunut
+häärahvas makuuhuoneisiin. Vaan nuoren Hieronymon korvissa soi tuo
+ilkkuva nauru lakkaamatta hänen kiirehtiessään takasin yläkertaan;
+hänen vertansa kuumenti ja hänen jäsenensä värähtelivät. Eikä hän,
+astuttuaan Gröningin luo, pitkiin aikoihin saanut sanaa suustaan.
+Marski oli palvelusväen edessä häntä pilkannut ja häväissyt, -- sitä
+hän ei ollut suotta tehnyt, sen pilkan hän vielä oli itse syövä, oli
+tottatotisesti, niin vannoi kiihtynyt nuorukainen. -- Tuo ivallinen
+nauru! -- kaikkea muuta hän olisi voinut sietää, sitä ei.
+
+-- No, sinä lensit korkeammas kuin siipesi kantoivat, eikö niin? kysyi
+Gröning mielenliikutuksessa olevalta langoltaan. -- Olisit pysynyt
+maaperässä.
+
+Hieronymo istui vielä hetken puhumattomana, vaan lennähti sitten
+pystöön ja virkkoi:
+
+-- Mutta ne siivet kasvavat, usko pois, lankomies, ne kasvavat vielä.
+Ei, sinä kopea marski, ei me vielä viime kertaa toisiamme tavattu, ei
+hetikään. Sinä häpäsit minut palvelijaisi edessä, hyvä, katsotaanpa,
+kuka tässä vielä viimeksi nauraa. Sillä tyttö on minun -- ymmärrätkö,
+mitä se merkitsee?
+
+Gröning katseli hymyillen lankomiehensä kiukkua ja virkkoi:
+
+-- Herkeä pois, enhän sinua enää tunnekaan vanhaksi, iloiseksi
+velikullaksi. Kun et saanut tyttöä Flemingin suvusta, niin viisi siitä,
+eihän sulla ole tytöistä ennen ollut puutetta.
+
+-- Eipä siltä, vaan juuri se tyttö minun täytyy saada, ja minä otan
+hänet, saatpa nähdä. Vaan olet oikeassa, minun täytyy taas ruveta
+iloiseksi ja reippaaksi ja nauraa naurulle, muu ei auta. Tule,
+lähdetään alas arkitupaan.
+
+Siksi oli kumminkin nuorelta lähettiläältä luonto lamautunut, että hän
+käski kohta valjastaa hevosensa, päätti vielä tänä yönä ajaa pois koko
+Strömsholman linnasta. Vaan sillävälin oli hän taas iloinen ja vallaton
+nuorten aatelisherrain seurassa arkituvassa, jossa nämä vielä
+olutmaljojen ääressä viettivät iltayötä, ja vastasi leikillä heidän
+pilkkaansa, joten hän kohta taas oli voittanut heidät puolelleen.
+
+-- Ei tainnut olla lysti karhun kynsissä. Kiitä onneasi että sillä
+kunnialla pääsit, jos tyttösi menetitkin, veisteli eräs pilkkakirves
+joukosta.
+
+-- Mitä menetin, kysyi Hieronymo kummissaan. -- Päinvastoinhan karhu
+mulle lupasi holhokkinsa, kunhan tulen aateliskilpi toisessa ja
+huomenlahjapussi toisessa kourassa kosimaan. Silloin saa Schenck tehdä
+uuden yrityksen.
+
+-- Schenck tuskin siihen kauppaan toista kertaa käypi, hän lie jo
+vahingosta viisastunut.
+
+-- No, silloin otetaan joku vielä mahtavampi puhemies, sama se. Marski
+ujostelee muka kutsua minua vävykseen, mutta kyllähän minä varsinaiset
+syyt tiedän: hänen veljensä, Jaakkimavainajan, omaisuus, jonka perijä
+tyttöni on, taitaa olla tilittämättä ja siksi hän tahtoisi jättää tytön
+kyöpeliin; mutta olisihan vahinko noin verevää impeä. Ja vielä me ne
+tilitkin tehdään, tehdään ne, näettepähän.
+
+-- Elä uhkaile, Fleming on arvostaan ylpeä.
+
+-- Ylpeä, niin, hänen ylhäisyytensä dominus admirabilis, hän on ylpeä.
+Hieno aatelisherra, joka ei kuukausiin pese silmiään ja jolle jo
+talonpojatkin ovat antaneet nimeksi »nokinokka». Suoraan sanoen, minua
+vähän ilettääkin joutua hänen sukuunsa, sillä rakkaalla appiukollani
+ovat tavallisesti kasvot ja vaatteet sellaisessa siivossa, että hänen
+rouvansakaan ei laske häntä luokseen kuin kerran viikossa,
+lauvantaisin, ja silloinkin lähettää hän miehensä ensiksi saunaan.
+Mutta tytön vuoksi tuohon sukulaisuuteen vielä täytynee suostua,
+uhrautua kaikkeen, sillä tyttö on nyt kerran minun.
+
+Herrat purskahtivat nauramaan näille nuoren veitikan selityksille ja
+joivat kaikin »dominus admirabiliksen» maljan. Tämä oli marskilla
+tunnettu liikanimi, hänen töykeän ja karkean käytöksen vuoksi olivat
+puolalaiset hovimiehet, hänen Puolassa käydessään, antaneet hänelle
+tämän nimen (ihmeteltävä herra), kun muuten olisi ollut sanottava
+»dominus admiralis», herra amiraali.
+
+-- Ja sinun maljasi myöskin, iloinen veitikka, jonka mieli ei masennu,
+ehdotti eräs. -- Olkoon vain tyttö kerran vielä omasi!
+
+-- Mutta hänhän on omani, tyttö on minun.
+
+Kotvanen jatkettiin yöhetkien kuluessa tätä iloista, huoletonta
+seurustelua ja Hieronymo piti sukkeluuksillaan koko seuran parhaalla
+tuulella. Mutta hänen sisässään kävi aallokko hyrskyten, kiukku ja suru
+siellä kamppailivat keskenään ja haikeasti hän ajatteli, että hänen nyt
+tällaisissa oloissa oli jätettävä tyttönsä, jätettävä jäähyväisittä, --
+milloin tavanneekin hänet taas? Ja kun hetken kuluttua tultiin
+ilmoittamaan, että hänen hevosensa oli valjaissa, käveli hän varsin
+masentuneena pukeutumaan matkapukuunsa ja hiipi sitten hiljaa portaita
+alas pihalle. Vaan ajaessaan erään linnan päätypuolessa olevan tuttavan
+ikkunan ohi, josta vielä tuli loisti, reipastui hänen mielensä vielä
+kerran ja hän huudahti aivan ääneensä:
+
+-- Tyttö on minun, ijäti minun!
+
+
+
+
+VI.
+
+Kruunausjuhla Upsalassa.
+
+
+Fyris-joen törmällä, vähän ulkopuolella Upsalan vanhaa
+kuningaskaupunkia, keskellä rauhaisaa sisämaan maakuntaa, oli
+suurenlainen sotaleiri. Kylän talot olivat kaikki ahdetut täyteen
+majoitettua ratsuväkeä ja kun se ei kaikki niihin sittenkään sopinut,
+oli hangelle pitkin jokivartta pystytetty telttoja, joiden edustalla
+nuotiot paloivat tupruttaen savua talviseen ilmaan. Sinne oli
+majoitettu Södermanlannin herttuan Kaarlon yksityinen ratsuväki, jonka
+hän oli tuonut mukanaan herttuakunnastaan, saapuessaan veljensäpojan,
+kuningas Sigismundon kruunausjuhlaan.
+
+Nähdessään, ettei hän vakuutuksen tietä eikä järkisyillä voinut
+taivuttaa kuningasta myöntymään niihin ehtoihin ja sitoumuksiin, joita
+Ruotsin kansa hänen kauttaan vaati hallitsijaltaan uskontonsa ja
+vapautensa turvaksi, oli herttua päättänyt esiintyä uhkaajana ja
+pelottelijana viimeisen kerran esittäessään kuninkaalle ja
+valtioneuvostolle vaatimuksensa valtakunnan vastaisesta hoidosta. Ja
+Ruotsin säädyt, jotka kruunauksen johdosta olivat kutsutut kokoon,
+olivat kieltäytyneet vannomasta uskollisuudenvalaa kuninkaalle, ellei
+tämä hyväksyisi herttuan vaatimuksia. Se oli vihdoinkin tepsinyt.
+
+Muutamia päiviä sitten oli ratkaiseva ottelu tapahtunut Upsalan
+kuninkaallisessa linnassa. Herttua oli siellä tehnyt julkisen kanteen
+kuninkaan neuvonantajaa, Klaus Flemingiä, vastaan, vaatien häntä
+säätyjen tuomittavaksi hänen huonoista neuvoistaan. Kuninkaan
+puoluelaiset olivat silloin koettaneet Flemingiä puolustaa, vaan
+herttua ärjäsi heille, käskien heidän olla vaiti. Mieliala yltyi,
+väittely oli kiivasta: eräs kuninkaan puoluelaisista oli väittelyn
+kuumuudessa tarttunut vihasta riehuvan herttuan käsivarteen ja siitä
+tämä niin tulistui, että uhkasi kutsua henkivartijansa pihalta sisälle.
+Olipa ilmi tappelu syntymässä ja silloin oli vihdoinkin kuningas,
+tuntien valtaistuimen heiluvan allaan, peräytynyt. Hän oli suostunut
+allekirjoittamaan herttuan esittämät ehdot ja Fleming oli saanut
+nöyrtyä ja pyytää herttualta vastarintaansa anteeksi, -- hän, marski
+Klaus Fleming, oli pyytänyt anteeksi koko neuvoston läsnäollessa, se
+oli nöyryytys, jota Kaarlo-herttuakaan tuskin oli voinut toivoa.
+
+Siten oli herttua nyt ehdottomasti voitolla, ja johti näihin
+juhla-aikoihin kaikki asiat Upsalassa; kuningas häntä totteli, ei
+vakuutuksesta, vaan pakosta. Paavin lähettiläs Malaspina oli karkotettu
+juhlain ajaksi Upsalasta, Sigismundon inhoama Ruotsin arkkipiispa oli
+määrätty kruunajaisia toimittamaan ja Klaus Flemingiltä, vaikka hän oli
+valtakunnan marski, kiellettiin oikeus kantaa valtakunnan miekkaa
+Juhana-kuninkaan äsken tapahtuneissa hautajaisissa.
+
+Mutta tuon näennäisen myöntymisen ohessa kiehuivat mielet katoolisten
+taholla vihaisina ja siellä haudottiin kostoa. Kohta kuninkaan
+peräytymisen jälkeen oli laskiaista vietetty näytelmällä linnassa,
+jossa herttuakin oli ollut saapuvilla, ja tämä sai vasta jälestäkäsin
+tiedon, että katooliset olivat tässä tilaisuudessa aikoneet raivata
+hänet tieltä pois, vaikka salamurhaajat sitten viime hetkessä jostakin
+syystä olivat tulleet estetyiksi. Ja vielä samana yönä olivat
+katooliset aikoneet ottaa herttuan vangiksi hänen kotonaan, -- hän asui
+silloin vielä kaupungissa, linnan vieressä. Siitä vihin saatuaan
+herttua yhtäkkiä yöllä nousi satulaan ja ajoi ratsuväkensä luo: siellä
+hän nyt asui puolisoineen ja komeine seurueineen kylässä olevassa
+kuninkaankartanossa uskollisen väkensä keskuudessa, johtaen sieltä
+valtakunnan hallintoa.
+
+Täällä nousi herttua aikusin kuten ainakin eräänä aamuna maaliskuussa
+1594 vuoteeltaan ja tapansa mukaan oli hän kutsunut kirjurinsa ja
+kamaripalvelijansa Hieronymus Birckholtzin makuuhuoneeseensa. Aamusin,
+verkalleen pukeutuessaan, oli näet herttua aina pirteimmällä päällään
+ja ne hetket käytti hän suunnitellakseen uusia tuumiaan ja
+järjestääkseen vastaisen toimintansa. Hän istuskeli puolipuettuna
+lepotuolissaan, mietti ja jutteli itsekseen, aina toisinaan ikäänkuin
+piloillaan kysästen kirjurinsa mieltä jostakin tuumastaan. Ja kun
+suunnitelma oli valmis, sai kirjuri panna sen paperille. Södermanlannin
+herttua Kaarlo oli kookas, romuluinen mies, kaljupää, kalvakkaihonen ja
+lihavanläntä; hän ei ollut kasvoiltaan niin kaunis eikä vartaloltaan
+niin siro, kuin olivat olleet molemmat hänen vanhemmat veljensä, vaan
+koko hänen olentonsa osotti voimaa ja hänen miettivät silmänsä
+kuvastivat terävää, kylmästi punnitsevaa järkeä. Tarkasti hän harkitsi
+kaikkia asianhaaroja johonkin toimenpiteeseen ryhtyessään ja sitä
+tehdessään hän usein varsin avomielisesti keskusteli kirjurinsa kanssa
+aikeistaan.
+
+-- Klaus Fleming on nyt nöyrtynyt ja pyytänyt anteeksi... Me olemme
+lykänneet vastaseksi aikeemme syyttää häntä säätyjen edessä. Mutta
+mitähän, jos lähettäisimme koko otuksen samalla tavalla kuin Malaspinan
+pois kaikista näistä juhlista... Tiedätkö, miten me lopullisesti
+nöyryytimme tuon kopean marskin?
+
+-- Kansa kertoo Sigismundon säikähtäneen sitä veripeitettä, joka
+Juhana-kuninkaan hautajaisten jälkeisenä yönä oli näkynyt hänen
+hautapatsaallaan, ja siksi peräytyneen. Ja silloin kai hän luopui
+kannattamasta Flemingiäkin.
+
+-- Niin, kuningas säikähti uhkaavaa verta, mutta kyllä hän sen jo
+lähempänä näki kuin isänsä hautapatsaalla, -- se kuva ilmestyi hänelle
+meidän ratsuväkemme muodossa. Mutta Flemingille annoin viime sysäyksen
+itse.
+
+-- Tuolla kanne-uhalla?
+
+-- Jo sitä ennen. Kopeana kuin ruhtinas tuli hän sinäkin aamuna ajaen
+linnaan, reessään pyssyjä, joukko suomalaisia huoveja ympärillään.
+Samalla hetkellä satuin minä ajamaan puolisoni kanssa linnaan ja tuo
+marskin mahtavoitseminen minua jo suututti. Pysäytin hevoseni, komensin
+hänet ylös reestä ja uhkasin erottaa hänet sekä henkivartioistaan että
+hengestään, koska tuollainen saattoseurue kuuluu ainoastaan
+ruhtinaallisille henkilöille. Kansaa keräysi ympärillemme siihen
+kadulle ja se olisi ollut valmis pienimmästä viittauksestani repimään
+Suomen karhun kappaleiksi. Siinä seisoi kopea marski edessäni kilttinä
+ja äänettömänä, uskaltamatta vastata sanaakaan, vaikka kyllä parran
+vinkeistä näin, että hänellä mieli teki. Uhkasin valittaa tästäkin
+kuninkaalle; ja niin siinä luonto läksi Kuitian Klaulta, että hän, kun
+vähää myöhemmin tavattiin kuninkaan luona, jo oli kypsä tunnustamaan
+syntinsä, -- sitä oli iloisa nähdä.
+
+-- Pyysi anteeksi koko neuvoston edessä?
+
+-- Niin, se oli pakosta. Mutta hänen nöyrtymiseensä en luota; kun hän
+kerran on tämän verran voinut hillitä itseään, osaa hän nähtävästi
+viekastella. Olenpa ruvennut ajattelemaan, eikö olisi parasta laittaa
+mies ajoissa täältä kotiinsa Suomeen, -- silloin on hän lopussa. Mitä
+siitä arvelet?
+
+-- Ei ainakaan minua marskin nöyryyttäminen sureta, me ei olla liian
+hyviä ystäviä, vastasi nuori kirjuri, tahallaan vetäen oman asiansa
+mukaan keskusteluun.
+
+-- Vai ei sureta sinuakaan...! Herttua katseli kotvasen aikaa
+veitikkamaisesti kirjuriaan ja remahti sitten nauramaan. -- Luuletko,
+etten ole kuullut tuosta yhtymisestänne Strömsholmassa, -- sehän oli
+lysti juttu. Sinä olit liehakoinut itsellesi marskin veljentyttären
+suosion ja rakkauden ja aijoit muitta mutkitta siepata hänet
+aviosiipaksesi, eikö niin? Eipä huonosti ajateltu. Mutta rukkaset tuli
+niin että helähti.
+
+-- Niin, marski kohteli minua siten, ettei mulla ole syytä hänelle
+iloja toivotella.
+
+-- Hän ei kärsi sinua siksi, että olet minun palvelijoitani. Häpäsikö
+hän sinut?
+
+-- Kuin koiran.
+
+-- Yhyy, marski, niinkö minun edustajaani kohtelet, pannaanpa muistiin
+sekin. Vaan elähän hätäile sinä, mulle johtuu jotakin mieleeni. Marski
+on kopea nimestään ja sinä olet vailla aateliskilpeä ja minun
+palvelijani, -- kyllä ymmärrän... Herttua vaikeni tuokioksi, näytti
+miettivän, napsautti sitten sormiaan ja virkkoi: -- Minä hankin
+sinulle tuon tytön marskin kiukusta huolimattakin ja juuri häntä
+kiukuttaakseni, hankinpa kautta kunniani. Schenck oli huono puhemies,
+minä olen oleva kaunopuheliaampi.
+
+Nuori kirjuri nousi syvästi kiitollisena paikaltaan ja näytti olevan
+aivan typertynyt siitä suunnattomasta suosiosta. Ja ujostellen hän
+sammalsi:
+
+-- Mutta minulla ei ole huomenlahjoja...
+
+-- Niitä sulla ei pidä ollakaan, -- jos tarvitaan, kyllä niitäkin
+saadaan. Mutta marskin holhokki minun palvelijani vaimoksi, -- se on
+mainio tuuma, siitä näkyy arvon erotus. Onko tyttö sulle ehdottomasti
+uskollinen?
+
+-- Siitä olen varma. Häntä tahdotaan kyllä naittaa toiselle, nuorelle
+Henrik Kaarlonpojalle Kankaisista...
+
+Tässä herttua yhtäkkiä heristi korviaan ja hypähti pystöön kysymään:
+
+-- Mitä? Kankaisten Horneille, Kaarlo Henrikinpojan pojalle? Avioliitto
+Flemingein ja Hornein välillä, onko sellainen tekeillä?
+
+-- Se kuuluu olevan marskin puolison lempiajatus, kenties marskinkin.
+
+Herttua tähysti tiukasti lähettilästään.
+
+-- Vai niin, -- minä rupean ymmärtämään. Hän koettaa liittää kaikki
+suomalaiset yhteen vyyhteen, voittaa Hornitkin puolelleen. Ja sitten
+hän aikoo hankkia vankat valtakirjat ja hallita Suomessa kuin ruhtinas
+uskollisten alamaistensa joukossa, -- rohkeat tuumat tosiaankin. Vaan
+niitä tahdomme vähän lähempää tarkastella... Tietääkö Kaarlo Horn
+tuosta naimishommasta?
+
+-- Luultavasti, poika kuuluu jo kerran yrittäneen kosioretkellekin.
+
+-- Yhy! -- Herttua vihelteli hetkisen, katsoen ulos talviseen luontoon.
+Hän oli käynyt tavallista miettivämmäksi, näytti punnitsevan päässään
+jotakin mietettä, jota hän ei tahtonut suosikilleenkaan ilmaista.
+Kotvasen kuluttua virkkoi hän sitten tälle äskeiseen, leikilliseen,
+välinpitämättömään tapaansa: -- Entä sinä, miten olet sinä aikonut
+pitää puolesi tuossa epätasaisessa kilpailussa?
+
+-- Olen aikonut odottaa vastaseksi ja antaa asian kypsyä. Ebba-rouvaa
+koetan kerran vielä kauniisti puhutella, ja jos hän on yhtä äkänen kuin
+miehensä, -- sitten viimeinen keino.
+
+-- Ja mikä se on?
+
+-- Hm, en tiedä itsekään, mutta tyttö on puolellani.
+
+Herttua nauroi.
+
+-- Sinä vanha veitikka! Vaan koeta sinä keinosi kaikki, kyllä minä
+puhemieheksesi rupean ja Flemingin neiden sulle hankin, ole siitä
+varma. -- Vaan nytpä on jo aika ryhtyä vakavampiinkin tuumiin. Kutsu
+sisään Horn.
+
+Hieronymus lähti ja ilmeinen mielihyvä säteili hänen kasvoiltaan, kun
+hän etuhuoneeseen astui. Hän oli toivonut ja valmistellut tällaista
+käännettä, herttua hänen täytyi saada avukseen, sen hän oli jo aikoja
+päättänyt, mutta nyt tämä itse tuli pyytämättä häntä vastaan, olipa
+vielä kiitollinen kun sai auttaa. Ähäs, Fleming, vielä me toisemme
+tavataan, vielä tulen sulta tyttöä kysymään ja sappeasi koettamaan...
+Hän napsautti ilosta sormiaan, niin että Kaarlo Horn, joka
+etuhuoneessa odotti, sitä aivan ihmeissään katseli, käydessään nuoren
+kamaripalvelijan ohi herttuan huoneeseen.
+
+Tavallisuuden mukaan meni näet Horn ensimmäiseksi ja yksin yksityiseen
+aamuneuvotteluun herttuan luo, kun tämä vielä makuuhuoneessaan viipyi.
+Horn oli ikäänkuin herttuan omatunto ja valpas, puolueeton arvostelu,
+herttua kuulusteli melkein aina, ennenkuin teki vähänkään tärkeämmän
+päätöksen, tämän sivistyneen, kokeneen, selväjärkisen ja ehdottomasti
+oikeamielisen miehen mieltä ja kysyi hänen neuvoaan tuumistaan ja
+suunnitelmistaan. Kaarlo Horn oli näihin aikoihin tuskin 50:nen ikäinen
+mies, mutta paljon vanhemman näköinen; monet elämän kokemukset ja
+kärsimykset olivat hänestä aikusin harmajan tehneet. Kasvojenpiirteet
+olivat hienot ja kauniit ja jonkinlaista leppeää hellyyttä osotti koko
+hänen olentonsa. Lahjomattoman oikeudentuntonsa vuoksi pitivät häntä
+kaikki, yksin pahimmat vastustajansakin, suuressa kunniassa.
+Hän oli se mies, joka kerran Juhana-kuninkaan aikana syytettynä
+valtionkavalluksesta, -- kun oli venäläisille menettänyt muutamia
+Inkerinmaan linnoja, -- mieluummin tahtoi kuolla, kuin sietää
+tuollaista syytöstä; siksi hän jo oli mestauslavalla seisonutkin.
+Herttuan puoluelaisista oli hänellä kansan joukossa enin luottamusta ja
+hän ansaitsikin täydellisesti »rehellisen suomalaisen» nimen.
+
+-- No, Horn, asiat käyvät hyvin, me voimme turvallisesti käydä
+kruunausjuhlaan tänään. Onko linnasta kuulunut mitään?
+
+-- Klaus Fleming oli siellä illalla useita tunteja yksityisessä
+neuvottelussa.
+
+-- Sepä ei ole mikään hyvä enne, -- mitähän juonia siellä taas
+punotaan! Se mies täytyy meidän lähettää siksi kauas, että hänen kavala
+äänensä ei pääse kuuluville, muuten ei työmme koskaan jää pysyväksi.
+
+Kaarlo Horn seisoi hetkisen ääneti tarkastellen kiukustunutta herttuaa
+miettivin katsein. Herttua tunsi tuon katseen ja tiesi, että »omatunto»
+ei ollut hänen kanssaan samaa mieltä. Hän jatkoi:
+
+-- No, mikä sinua siinä epäilyttää? Sinulla on hieno järki, mutta
+rohkeutta puuttuu.
+
+-- Teidän armonne, vastasi Horn, minun arveluni Flemingistä eroaa
+tosiaankin jonkunverran teidän käsityksestänne hänestä. Vehkeilyssä tai
+viekkaudessa sitä miestä ei liene vaikea voittaa eikä ole kavaluus
+hänen vankimpia puoliaan. Hän on siinä suhteessa suomalainen hänkin...
+
+Niin vihamielisellä kannalla kuin Hornit ja Flemingit olivatkin
+toisiaan vastaan, tunnusti Kaarlo Horn aina vastustajansa ansiot.
+Erittäinkin näissä Ruotsin viimeaikaisissa tapauksissa oli marski
+osottanut taipumusta rakentamaan rauhaa, -- olihan Hornilla tallessa se
+kirje, jonka hän Strömsholmasta oli Klaulta saanut ja joka, joskaan se
+ei ollut voinut johtaa mihinkään tuloksiin, kumminkin oli ollut hyvän
+tahdon selvä merkki.
+
+-- Hm. Mitä tarkotat? kysyi herttua.
+
+-- Ettei meidän ole tarvis Klaus Flemingiä peljätä niinpaljo
+koukuttelijana, kuin itsepäisenä jurottajana ja tarmokkaana isäntänsä
+palvelijana. Hänellä on omat tuumansa, mutta katooliset vehkeet ovat
+hänelle sivuseikkana ja senvuoksi minusta on hyvä merkki, että juuri
+hän eilen oli kutsuttu linnaan.
+
+Herttua seisoi Horniin selin ja katseli miettiväisnä ulos ikkunasta.
+Joku epäilys näytti häntä rasittavan ja hän virkkoi melkein ilkkuen:
+
+-- Sinä puhut tänään niin kauniisti Klaus Flemingistä.
+
+Horn ei välittänyt ollenkaan pilkallisesta piirteestä herttuan äänessä,
+vaan vastasi vakavasti:
+
+-- Sen teen syystä, että me ehkä yleensä olemme yksipuolisesti asioita
+arvostelleet, häntä liiaksi ja muita liian vähän.
+
+-- Hm, tarkotat kai, että on tärkeätä aina olla selvillä siitä, missä
+mikin vastus on ja minkäarvoinen se en, -- sillä voi olla puolensa.
+Pitäisit siis epäviisaana, jos lähettäisimme Klaus-herran Suomeen?
+
+-- Epäilemättä, -- Suomesta hän juuri olisi poissa pidettävä.
+
+Kaarlo-herttua pyörähti päin. Hän näytti ymmärtävän neuvonantajansa
+ajatuksenjuoksun.
+
+-- Niinkö luulet? Niin, niin, sinne sen miehen silmät tähtäävät. Taitaa
+olla sittenkin parasta leikkiä sovintoa vastaseksi Klaus Flemingin
+kanssa ja pitää silmällä kuningasta. -- Herttua istahti nojatuoliinsa,
+lepäsi hetken mietteissään ja nosti sitten yhtäkkiä päänsä ylös
+virkkoen Hornille: -- Vaan asiasta toiseen: Sinun poikasihan kuuluu
+kosivan Klaus Flemingin veljentytärtä?
+
+Horn hyrähti nauramaan tämän oudon, odottamattoman kysymyksen
+kuullessaan.
+
+-- Teidän armonne tietää minun poikanaskalini lemmenunelmista, jopa
+enemmän kuin hän itse uskaltaa uneksiakaan. Hän on vasta
+kahdenkymmenenvuotias ja vielä vuosikseenkin nuori.
+
+-- Mutta on kumminkin olemassa joitakin lemmenvehkeitä Hornein ja
+Flemingein välillä? kysyi herttua vielä tiukemmin.
+
+Horn ei voinut pidättää uutta hymyilyä, tuntui niin hullulta, kun
+herttua aivan tosissaan näytti kiinnittäneen huomion moiseen
+lapsellisuuteen. Sen verran mitä hän itse asiasta oli poikansa puheista
+ymmärtänyt, oli koko juttu lapsellista haaveilua, -- hänen vanhin
+poikansa tuumi ja haaveksi kaikenmoisia asioita.
+
+-- Tämähän kuulostaa siltä, kuin olisi kysymyksessä aivan valtiollisia
+yrityksiä. Nuo lemmenvehkeet supistunevat kumminkin siihen, että nuoret
+ovat tavanneet toisensa joissakin häissä sisä-Suomessa ja siellä
+leikkineet, kuten nuorten on tapana.
+
+-- Mutta nuorten on myöskin tapana mennä naimisiin, kaiveli herttua
+vielä.
+
+-- Siitä ei minulla ole tietoa. Mutta poikani Henrik on tuolla ulkona,
+seuratakseen minua kruunausjuhlaan, vastatkoon itse tuumistaan, jos
+teidän armonne niille todella antaa sellaisen merkityksen.
+
+Horn lausui tämän närkästyneenä siitä, että herttua näytti olettavan
+miltei salavehkeitä olevan tekeillä, ja hän luuli tämän nyt toki
+huomaavan asian joutavuuden ja jättävän sen sikseen. Vaan herttua
+tarttui vilkkaasti tähän ehdotukseen kiinni:
+
+-- Niin, niin, kutsuppas sisään se poikasi, en ole häntä vielä
+nähnytkään, pitäähän minun toki tuntea, minkälaisia vesoja sieltä nyt
+Kankaisten mailta on kasvamassa.
+
+Vähän loukkautuneena poistui Horn huoneesta ja hetken kuluttua hänen
+seurassaan astui hoikka nuorukainen ujostellen voimakkaan herttuan
+eteen, aivan ihmeissään, kun hänet sinne kutsuttiin. Syvän kumarruksen
+tehtyään jäi hän katseet alasluotuina seisomaan ovensuuhun. Hän näytti
+todellakin, kuten isänsä oli sanonut, vuosikseenkin vielä hennolta ja
+kehittymättömältä; ja kun hän ei kantanut miekkaa, kuten muuten
+tavallisesti hänen ikäisensä aatelisnuorukaiset, vaan oli puettuna
+yksinkertaiseen, mustaan lukumiehen pukuun, näytti hän melkein
+tyttömäiseltä esiintymisessään.
+
+-- Sinä olet kaksikymmenvuotias etkä kanna miekkaa, lausui herttua ensi
+sanoikseen.
+
+Nuorukainen ei tiennyt mitä vastata näihin moitteelta tuntuviin
+sanoihin, joten hänen isänsä virkkoi:
+
+-- Vanhin poikani on mieltynyt kirjoihin ja tieteisiin ja olisi muuten
+ruumiiltaankin heikko miekan mittelöihin; hänen nuoremmat veljensä
+sitävastoin kasvavat pyssyjen, miekkain ja hevosten seurassa.
+
+-- En sitä moiti, me tarvitsemme aatelistomme joukossa yhtä hyvin
+kirjamiehiä kuin miekkamiehiä. -- Ja nytkö aijot mennä naimisiin
+aatelisneitosen Anna Flemingin kanssa?
+
+Nuorukainen loi kysyvän katseen isäänsä, hämmästyen tätä omituista
+kysymystä. Sitäkö varten oli hän kutsuttu tänne? Mitä hänestä siis
+tahdottiin? -- Hän ei saanut sanaakaan herttualle vastatuksi, ennenkuin
+isänsä vielä rohkasi häntä, hiukan leikkisästi virkkoen:
+
+-- Kerro vain avomielisesti, mitä suuria tuumia sulla on tekeillä,
+herttuaa huvittavat sinun naimisaikeesi. -- Kaarlo Horn oli varma, että
+hänen poikansa väittäisi leikiksi koko lemmenunelmansa ja kummastui sen
+vuoksi suuresti, kun nuori Henrik nyt rohkeasti nosti päänsä pystöön ja
+virkkoi:
+
+-- Toivoni olisi todellakin saada omakseni tämä nuori neitonen ja, jos
+isäni antaa luvan, olen koettava onneani.
+
+Herttua katseli voitonvarmana Kaarlo Hornin hämmästystä.
+
+-- Kuten näet, poikasi aikoo mennä naimisiin, ja juuri neiti Flemingin
+kanssa, lausui hän Hornille. -- Ja minkälaiset sulla on toiveet? kysyi
+hän taas nuorukaiselta.
+
+-- Niin, minä tiedän, että toiveeni eivät ole suuret, vastasi Henrik
+hiukan surumielisesti.
+
+Herttua hymähti ystävällisesti:
+
+-- Vai tiedät sen, tuli ja vesi ei sula helposti yhteen. No hyvä.
+Haaveksi sinä vain ja koeta onneasi, vaan jos se pettää, hae lohdutusta
+kirjoistasi. Jos miekkamies olisit, tarjoisimme sulle paikan
+vartioväessämme, vaan nyt odotamme siksi, kunnes sinusta kasvaa apumies
+ajattelemisessa, kuten isästäsi. Hyvästi nuori mies.
+
+Nuorukainen poistui vielä hämmästyksensä vallassa, ja hänen mentyään
+virkkoi herttua Kaarlo Hornille, ikäänkuin leikkipuheen jälkeen
+kääntyen tosiasioihin.
+
+-- Ja nyt, Horn, luokaamme vielä silmäys tämän päivän tapahtumiin, niin
+ettei meitä millään odottamattomuudella hämmästytetä. Meidän on
+pidettävä huoli, että kaikki tekevät velvollisuutensa, -- rakas
+veljenpoikamme etupäässä.
+
+Sittenkuin kuningas vihdoinkin oli ilmoittanut suostuvansa säätyjen ja
+herttuan kaikkiin vaatimuksiin, olivat hänen kruunajaisensa nyt tänään
+määrätyt pidettäviksi Upsalan tuomiokirkossa; -- kuninkaan oli
+vannottava valansa ja kansan tunnustettava hänet hallitsijakseen. Vaan
+kun Sigismund niin kauan oli vetänyt vastaköyttä, koettaen avata
+perintövaltakunnassaan väyliä katooliselle uskolle ja paavin
+vaikutukselle, jonka harras tunnustaja hän itse oli, oli peljättävä,
+että hän vielä viime hetkessä koettaisi joillakin verukkeilla peräytyä.
+Huhuja siitä oli myös ollut liikkeellä. Mutta herttualla oli nyt valta
+käsissään ja hän päätti tarkasti valvoa, että kaikki lupaukset
+tulisivat täydellisesti täytetyiksi. Kuninkaan oli ne valallaan
+vahvistettava, sitten hänellä ja kansalla oli jotakin, mistä kiinni
+pitää. Hornin neuvosta päätti hän nyt myös antaa Flemingin edelleen
+esiintyä kaikessa arvossaan kruunausjuhlassa kuninkaan lähimpänä
+miehenä, koska hänen vaikutuksensa sentään oli vaarattomampi kuin
+kuninkaan katoolisten seuralaisten. Suunniteltuaan tarkalleen kaikki
+antoi herttua käskyn koko suurelle seurueelleen valmistautua
+loistavassa saattokulussa ajamaan kaupunkiin, ensiksi linnaan ja sieltä
+saattamaan kuningasta kirkkoon.
+
+Tunnin kuluttua herttuan seurue jo olikin matkalla kaupunkiin. Runsas
+varustusväki seurasi edessä ja takana ja komeana ajoi herttua
+puolisonsa rinnalla muhkeassa reessä saaton etupäässä. Vaan seuraavassa
+reessä istui Kaarlo Horn nuoren poikansa rinnalla ja tässä reessä
+jatkettiin nyt isän ja pojan välillä keskustelua siitä nuorukaisen
+lemmentuumasta, jonka herttuan käsky nyt äsken vasta oli isällekin
+oikein ilmeiseksi paljastanut. He olivat kotvasen aikaa ajaneet ääneti,
+kun Kaarlo Horn virkkoi pojalleen:
+
+-- Sinä olet kiinnittänyt ajatuksesi nuoreen neiti Flemingiin
+vakavammin kuin minä olin luullutkaan. Etkö ole ajatellut, että
+tällaisen liiton aikaansaaminen on tuiki vaikea sukujemme suhteisiin
+nähden?
+
+-- Olen sitä ajatellut, isä, vaan en ole pitänyt esteitä
+voittamattomina, vastasi nuorukainen hiljaa. -- Mutta herttua, --
+tahtooko hän estää minua saamasta Anna Flemingiä omakseni, vai miksi
+hän minulta asiaa kyseli?
+
+-- Herttua katselee asiata omalta kannaltaan, valtiolliselta, pelkää
+Hornein ja Flemingein lähestyvän toisiaan. Se pelko on turha: mikään
+ystävyys tai liitto ei solmiunnu koskaan meidän sukujen kesken. Eikä
+herttua sentään luullakseni tule suoranaisesti asiaan puuttumaan. Mutta
+sinä olet nuori, et tunne mitä on tapahtunut minun ja Klaus-herran
+välillä, et, kuinka vanhat ja syvät ovat riitamme juuret, -- taikka
+olet unhottanut, mitä olet tuntenut. Ja ehkä on se sulle onnellista.
+Vaan sittenkin, -- vaikka tyttö onkin vain Klaun veljentytär,
+voitaisiin tuollaista liittoa pitää meidän nimelle nöyryyttävänä.
+
+Nuori Horn oli hetkisen ääneti isänsä lopetettuaan lauseensa. Hänen
+päässään liikkui tuumia, joiden esittämistä hän vielä epäili. Ja
+varovasti hän virkkoi:
+
+-- Pahoin on hän teitä kohdellut, isä, tiedän sen, ja tiedän myös, että
+meidän sukumme käyvät eri uria. Vaan sittenkin, isä, eikö tuollainen
+lähestyminen voisi olla hyödyllinenkin, -- ovathan molemmat suvut
+suomalaisia...?
+
+Kaarlo Horn käännähti hiukan reessä ja katsoi kummastuneena poikaansa.
+Suomalaisia ... mistä hän sen sanan oli saanut suuhunsa? Hän on ollut
+siellä kotona suomalaisten seurassa, -- liikkuuko siellä nykyjään
+sellaisia mielikuvia...? Suomalaisia, -- mutta sittenkin, poika on
+oikeassa, suomalaisiahan he olivat molemmat. Ja epäilemättä olisi
+olojen varmistumiselle ja rauhalliselle kehitykselle eduksi, jos he
+suomalaiset edes voisivat lähestyä toisiaan ja ymmärtää toisiaan. Vaan
+olisiko se mahdollista?
+
+Niitä hän mietti katsellen tutkivasti poikansa silmiin, jotka olivat
+niin vakavat ja pyytävät. Ja hän virkkoi:
+
+-- Se voisi olla hyödyllistäkin, epäilemättä, -- jos se olisi
+mahdollista. Vaan jos minäkin voisin unhottaa entisyyden, olisi
+sellainen yritys luultavasti turha.
+
+Nuorukaisen katse kävi alakuloiseksi.
+
+-- Ettekö siis, isä, voi tehdä mitään minun onneni eduksi?
+
+-- Onnesi, poikani, kaikkihan tahtoisin sen eduksi tehdä, enkä suinkaan
+kiellä sinua tavottelemasta Anna Jaakkimantytärtä omaksesi. Mutta
+suoranaisesti en voi minä esittää asiaasi Flemingille, -- minun täytyy
+jättää sinut yksin onneasi tavottelemaan. Jos onnistut, olen valmis
+puristamaan marskin kättä sukulaisena, ystäviä meistä ei koskaan tule.
+
+-- Mutta te annatte suostumuksenne, isä? kyseli nuorukainen nyt
+rohkaistuna.
+
+-- En kiellä sinua, mutta muistutan vielä, että vaikeudet ovat sulla
+monet. Herttuakaan ei tuota liittoa suosi, se on huono enne sekin. Entä
+marski? Vaan koeta onneasi, poikani, hetki voi nykyjään olla
+edullisempi kuin muulloin, jätän sulle täyden vapauden.
+
+Saattoseurue oli jo saapunut kaupunkiin ja ajoi kunnaalla olevaa
+kuninkaallista linnaa kohden, jonka edustalla jo ääretön ihmisjoukko
+tunkeili juhlallisuuksien alkua odottamassa, ja jonka ympärillä,
+linnamäellä, koko kuninkaan ja herttuan kaupungissa oleva sotaväki oli
+riviin asetettuna. Ruhtinaalliset henkilöt ja aatelisherrat nousivat
+reistään, astuivat satulaan ja lähtivät ylös linnaan, asettuakseen
+siellä kukin hänelle määrättyyn paikkaan kuninkaan seurueessa, vaan
+nuoriso ja naiset jäivät ulkopuolelle ja saivat ainoastaan etäämmältä
+katsella kruunajaisiin lähtevää komeaa juhlasaattuetta. Siinä erosi
+Hornkin pojastaan, joka jäi väkijoukkoon seisomaan syvälle mietteihinsä
+vaipuneena. Hän tunsi, että hänen täytyi nyt kohta toimia, toimia
+itsenäisenä ja omin päin ja se häntä huoletti, mutta samalla se häntä
+rohkasikin. Hänen täytyi esiintyä miehenä ja tahtoi olla mies...
+
+Vaan linnan pihalta kuului jo soiton säveleitä ja kohta lähti sen
+väljästä portista komea saattoseurue lappamaan ulos kadulle, joka
+linnasta aina tuomiokirkkoon asti oli havunoksilla peitetty.
+Ensimmäisenä ratsasti osasto kuninkaan komeinta, puolalaista
+henkivartioväkeä, pulskia miehiä, kookkaita hevosia, tehden tilaa
+tungeskelevassa väkijoukossa, jota tien varrella riviin asetettu
+jalkaväki ei jaksanut pitää alallaan. Jalan astuen, muhkeissa
+pukimissa, tulivat sen jälkeen valtioneuvoston jäsenet yksitellen ja
+perättäin kantaen silkkipatjoilla kuninkuuden ulkonaisia arvomerkkejä:
+kruunua, valtikasta ja valtaomenaa. Mutta juuri kuninkaan edessä, hänen
+lähimpänä miehenään, asteli Klaus Fleming, valtakunnan marski, kantaen
+kultaista valtakunnan miekkaa korkealla näkyvissä.
+
+Väljään, valkoseen vaippaan puettuna ratsasti kuningas kullatulla
+loimella peitetyllä ratsulla henkivartio-osaston seuraamana. Hän koetti
+istua siinä jäykän ja varman näköisenä ja huolettomana katsoa ympärillä
+aaltoilevaa väkijoukkoa, mutta hänen elottomat kasvonsa olivat
+tavallistakin kalpeamman näköiset ja hänen silmänsä pälyilivät
+ehtimiseen rauhattomina ympärilleen. Sigismund teki tuossa sen
+vaikutuksen, kuin hän epäillen olisi lähtenyt ottamaan päähänsä
+perintövaltakuntansa kruunua. Hänen jälessään ajoi kuningatar vaunuissa
+hovinaistensa seuraamana, -- he näyttivät kaikki viluisilta ja
+turvattomilta tässä pohjolan talvisessa kylmyydessä.
+
+Mutta sitten tuli Kaarlo-herttua seurueineen ja tämä ryhmä teki paljo
+muhkeamman vaikutuksen kuin itse kuningas lähimmässä ympäristössään.
+Herttua ratsasti valkosella ratsulla, jota hän ohjasi kultasilla
+suitsilla ja itse oli hän puettu punaiseen vaippaan, joka oli edestä
+auki, jättäen näkyviin valkoisen ihopuvun. Hänen joukossaan olivat myös
+ulkomailta kruunajaisiin tulleet ruhtinaalliset henkilöt ja
+taajalukuinen hovikunta päätti saattokulkueen.
+
+Verkkasessa marssissa kuljettiin niin tuomiokirkkoon saakka. Sen
+portilla auttoi Klaus Fleming kuninkaan alas satulasta. Vaan kuningas
+piti vielä hetken marskin kättä omassaan ja katsoi häntä melkein
+hätääntyneenä.
+
+-- Sinä puolustat siis ehdottomasti, että minun on vannottava kaikki,
+kuiskasi hän marskille.
+
+-- Kaikki.
+
+-- Vaan ... vaan minä en voi sitä valaa pitää.
+
+-- Teidän majesteettinne on annettava ja pidettävä valansa, se on
+yksinkertainen neuvoni.
+
+Levottomana seisoi siinä heikko kuningas, koettaen turhaan saada tuolta
+voimakkaalta apulaiseltaan tukea tuumalleen vieläkin peräytyä
+tekemistään lupauksista. Häntä olivat katooliset neuvonantajansa
+kehottaneet vielä viime hetkessä jättämään muutamia kohtia
+valankaavasta pois ja siltä varalta, että hänen sittenkin pakosta
+täytyisi vannoa kaikki, oli paavin lähettiläs jo ennakolta päästänyt
+hänet tuosta valastaan ja vannottanut hänellä katoolisten edessä uuden
+valan, että hän avaisi valtakuntaansa tien paavin uskolle. Tässä tunsi
+heikko kuningas, joka kumminkin totuutta tavotteli, olevansa vaikeassa
+välikädessä: hänen täytyi tehdä aivan ristiriitaiset valat, tehdä väärä
+vala kumminpuolin tahansa, joko kansalle taikka uskonheimolaisilleen.
+Hän oli itse antautunut tuohon umpimutkaan, vaan kärsi siitä nyt
+äärettömästi. Eikä mitään keinoa ollut päästä siitä vapaaksi; turhaan
+hän viime hetkessä vielä kääntyi luotettavimman tukensa, Klaus
+Flemingin, puoleen. Tämäkin oli järkähtämätön. Klaus Fleming tunsi
+kyllä katoolisten vehkeet, edellisenä iltana oli kuningas hänelle
+paljastanut koko levottomuutensa, kaikki Malaspinan temput. Niitä ei
+Fleming voinut hyväksyä: joko vastarinta tai myöntyminen, oli hän
+sanonut, mutta selvä peli, muuten menettää kansa kaiken luottamuksensa
+kuninkaaseen ja kuningas menettää parhaimpain miestensä kannatuksen.
+Mutta niin oli heikko kuningas kietoutunut vehkeileväin ulkolaisten
+pauloihin, että hänen oli niistä enää mahdoton päästä irti.
+
+Toiset valtaneuvokset saapuivat jo saattamaan kuningasta paikalleen
+tuomiokirkkoon, jossa arkkipiispa kohta alotti kruunaussaarnansa, ja
+kuninkaan täytyi heitä seurata. Saarnan päätyttyä astui Sigismund
+alttarin luo, valtaneuvokset asettuivat hänen ympärilleen ja herttua
+seisoi sivummalla hänen edessään. Kovalla äänellä kysyi vanhin
+valtaneuvoksista, Eerik Sparre, tahtoiko kuningas vannoa sen valan,
+jonka hän nyt koko kansan kuullen oli julkilukeva. Kuningas nyökäytti
+myöntyvästi päätään ja nosti, Sparren käydessä sanelemaan valankaavaa,
+oikean kätensä pystöön. Heikolla, epävarmalla äänellä toisti kuningas
+jälestä valan ja hänen pystöön nostettu kätensä näytti vapisevan. Ja
+kun tultiin siihen kohtaan, jossa kuninkaan oli vannottava sulkevansa
+kaikki Ruotsin kirkot paavin uskolta, aleni hänen äänensä melkein
+kuulumattomaksi ja hänen käsivartensa vaipui alaspäin. Sen huomasi
+herttua, astui askeleen lähemmäs ja virkkoi:
+
+-- Käsi pystöön, teidän majesteettinne!
+
+Ja Sigismund kohotti taas ikäänkuin suurella ponnistuksella
+käsivartensa ylemmäs ja saneli valan loppuun. Ja hikipisarat pursusivat
+hänen otsaltaan, vaikka talvinen päivä oli kylmä ja yleisö taaempana
+kirkossa viluissaan taputti jalkojaan jäiseen kivilattiaan. Klaus
+Fleming astui nyt esiin ja luki suomeksi kovalla äänellä kuninkaan
+valan; vielä senkin ajan täytyi Sigismundon pitää kätensä kohotettuna
+ja raskaana putosi se alaspäin, kun vala vihdoin oli lopussa.
+
+Kruunaus toimitettiin kohta sen jälkeen tavallisilla menoilla; mutta
+melkein kuin avuttomana ja tietämättä, mitä tapahtui, lepäsi kuningas
+jakkaralla polvillaan, sillaikaa kuin arkkipiispa laski kruunun hänen
+päähänsä, ja Klaus Flemingin täytyi auttaa kuningasta käsipuolesta
+ylös, kun kuningattaren tuli vuoro astua alttarille. Menojen päätyttyä
+tulivat ruhtinaalliset ja ylimmät aateliset henkilöt puristamaan
+Sigismundon kättä, toivottaen hänelle onnea, ja joku pappi luki
+ääneensä sepittämiään onnentoivotusrunoja. Vaan niitä ei kuningas
+kuullut, häntä tuntui painostavan tuossa täpötäydessä kirkossa, tuntui
+vaikealta hengittää, ja kohta kun tärkeimmät juhlallisuudet oli saatu
+loppuun, kiirehti hän ulos ja ajoi henkivartiainsa seuraamana linnaan.
+
+Linnaan lähti myöskin koko juhlayleisö, ylhäisimmille henkilöille oli
+siellä komea juhla-ateria valmistettu, päivä oli näet yhtenä juhlana
+vietettävä iltaan saakka. Vaan sillävälin kuin toiset lappoivat sisään
+linnaan, erosi Klaus Fleming saattoseurueesta, haki rekensä ja istui
+siihen ajaakseen kotiinsa. Hän oli jo väsynyt ja kyllästynyt tähän
+narripeliin, hän tahtoi hetkeksikään paeta tuota hajanaista
+juhlajoukkoa, tahtoi levätä kotvasen kotonaan.
+
+Mutta juuri hänen rekeen istuessaan kulki Turun piispa, Eerik
+Eerikinpoika Sorolainen, siitä ohi, tervehti marskia ja astui sangen
+juhlallisesti aivan hänen viereensä, virkkoen soimaavalla, nuhtelevalla
+äänellä:
+
+-- Kuningas on vannonut, mutta, Klaus Fleming, pitääkö kuningas myös
+valansa?
+
+-- Pitää, jos seuraa minun neuvoani, vastasi Klaus tyyneesti.
+
+-- Teidän neuvojanne, -- juuri niistä tahtosin omaltatunnoltanne
+kysellä. Voitteko vastata siitä, jos kuningas on vannonut väärin, jos
+kansa puolestansa, huomatessaan pettyneensä, rikkoo valansa?
+
+-- Herra piispa, minulla on vastaamista paljosta, ja minä aijon siinä
+suhteessa täyttää velvollisuuteni. Hyvästi, herra piispa!
+
+-- Hyvästi. Vaan muistakaa, mikä rangaistus kohtaa sitä, joka
+hallitsijaansa väärin neuvoo.
+
+Marski ei tuota enää kuunnellut, hän ajoi kotiinsa, heitti väsyneenä
+päältään kankeat juhlavaatteet ja viskausi työhuoneessaan patjarahille
+puoleksi makaavaan asentoon, vedättäen palvelijallaan saappaat
+jalastaan. Kuten tavallisesti hänen väsyksissään ollessaan, rupesi näet
+hänen jalkaansa, johon hän Plissovan tappelussa oli saanut haavan,
+kolottamaan. Ja hän tunsi mielensäkin niin sanomattoman väsyneeksi; hän
+oli ollut masentuneena jo monta päivää, aina siitä saakka, kuin
+kuningas oli pakottanut hänet kumartumaan herttuan edessä ja pyytämään
+anteeksi, -- se nöyryytys oli marskin ylpeään, jäykkään mieleen tehnyt
+syvän haavan. Vaan nyt nuo viimeiset neuvottelut kuninkaan kanssa, nuo
+katoolisten jatkuvat vehkeilyt ja kuninkaan tavaton horjuvaisuus ja
+epävarmuus, ne kaikki olivat vielä kerrassaan hänet kyllästyttäneet;
+parastaan hän oli koettanut ja kumminkin juuri häntä epäiltiin... Hänen
+muuten niin tarmokkaat kasvonpiirteensäkin olivat tällä hetkellä
+veltostuneet ja hänen silmänsä olivat puoliummessa. Hetkisen levättyään
+kutsutti hän Gröningin luokseen.
+
+-- Mitä uusia, poikaseni?
+
+-- Posti Suomesta.
+
+-- En jaksa ruveta sitä nyt lukemaan. Onko siinä mitään erityistä?
+
+-- Pohjanmaan vouti Erkki Olavinpoika valittaa, että pohjolaiset eivät
+tahdo kärsiä linnaleiriä.
+
+-- Sehän on tavallista. Muuta?
+
+-- Kirje Sten Finckeltä Peipotista. Pyytää suositustanne saadakseen
+Hämeenlinnan komentajan viran.
+
+-- Kirjoita hänelle ja käske hänen itsensä tulla Ruotsiin. Tätänykyä
+minä en suosita ketään. Muuta?
+
+-- Käkisalmen linnan isäntä valittaa, että venäläiset käyvät
+levottomiksi, -- rauhaa olisi kiirehdittävä.
+
+-- Niin, Käkisalmi, Karjala, se lienee meiltä mennyttä! Ja se on Suomea
+sekin... Siihenkö loppui posti?
+
+-- Ulvilassa ovat talonpojat puolikapinassa, kun papit kieltävät heitä
+kirkossa polttamasta kynttilöitä messun aikana. He väittävät siitä
+rangaistukseksi nälän ja kaikkinaisten rasitusten vaivaavan maata.
+
+-- Niin, sitä ne saavat nuo papit aikaan uskonkiihkollaan ja karsimalla
+kaikkia vanhoja menoja, joihin kansa on tottunut. Mutta se asia ei
+kuulu meihin, pitäköön Ericus Erici siitä huolen, -- vaan hänkin
+rakastaa virua täällä Ruotsissa huutamassa sutten kanssa ja syyttämässä
+meitä isänmaan pettureiksi! -- Marski lepäsi hetkisen silmät ummessa ja
+virkkoi taas tyyneemmin: -- Kuule, minkälainen on jääkeli nykyjään
+Suomeen?
+
+-- Railoja oli ollut Ahvenanmerellä, jalan ja venheitten avulla oli
+sanantuoja kumminkin päässyt tänne.
+
+Kotvasen vielä mietittyään saneli marski verkkaan:
+
+-- Mitä sanoisit siitä, jos me tehtäisiin herttualle eräs hyvin suuri
+palvelus ... jos lopetettaisiin nämä juhlat täällä ja matkustettaisiin
+kotiin Suomeen? Mitäs arveleisit? Sukset vain joka miehelle, naiset
+vedetään reessä... Hä, mikset vastaa?
+
+Gröning oli tutkiskellen tarkastanut isäntäänsä tämän verkalleen näitä
+puhuessa. Oli jotain tuiki outoa tuossa äänenpainossa ja itse tuumassa
+vielä enemmän.
+
+-- Ja kuka silloin järjestäisi valtakunnan hallitusasiat kuninkaan
+poissaoloajaksi? kysyi hän vihdoin.
+
+-- Järjestäkööt ... kuningas itse ja Kaarlo-herttua ja Malaspina ja
+Horn, -- siitä kai syntyy ehyt ja ihana hallitus. Miks'emme voisi
+sieltä kotoa, rauhallisesta Kuitiasta, katsella kuinka mainiosti kaikki
+tämä järjestyy.
+
+-- Kuningas ei varmaankaan laskisikaan...?
+
+-- Kuninkaalla ei ole valtaa meitä pidättää, jos me olemme vanha ja
+väsynyt ja vehkeisiin kyllästynyt. Nythän me olemme nöyrtyneet ja
+saaneet armon, -- nythän sopii vetäytyä syrjään. Meitä syytetään
+valtionkavaltajaksi, me muutumme ehkä sellaiseksi, jos meidän kauan
+täytyy tällaisissa oloissa olla kuninkaan neuvonantajana. Nyt jo tahtoo
+herttua jättää meidät kätyriensä tuomittavaksi, s.o. hirsipuuhun, ja
+meidän oma piispamme uhkaa meitä helvetin rangaistuksella. Ja entä
+kuningas-raukka? Herttua ja säädyt kirjoittavat hänelle ehtoja ja
+pykäliä hyväksyttäviksi ja pakottavat häntä uhkauksilla niitä
+allekirjoittamaan. Ja kuningas kirjoittaa alle ja panee samalla
+vastalauseen omaa allekirjoitustaan vastaan, hän vannoo ja vakuuttaa
+kansalle kirkossa, ja paavin lähettiläs vapauttaa hänet jo ennakolta
+valastaan ja teettää hänellä linnan salasopukoissa vastakkaiset valat
+paaville... Tämähän on narripeliä -- ja meitä pakotetaan siinä
+ilveilemään mukana!
+
+Marski oli kiihtyneenä omista puheistaan noussut istumaan, vaan
+laskeutui nyt taas makuulleen, painaen päänsä patjoihin. Nuori kirjuri
+seisoi hetken miettiväisenä vieressä, vaan virkkoi sitten hiljaa:
+
+-- Vaan kuinka käy silloin Suomen?
+
+Marski nosti päänsä patjoista:
+
+-- Suomen, sanot. Noiden talonpoikain, jotka valittavat ja kapinoivat
+ja haukkuvat meitä nokinenäksi ja läskinvarkaaksi, vai noidenko
+suomalaisten aatelismiesten, jotka vaanivat, mikä puolue kulloinkin on
+voiton puolella, rientääkseen sille »hyvää» huutamaan, -- hyi hitto! --
+Vaan ... vaan sinä olet ehkä sittenkin oikeassa; kaikista huolimatta on
+meidän ajateltava Suomea... Ei, nyt minä olen väsynyt, -- viskaa nuo
+vällyt minun päälleni, nyt tahdon nukkua, tuumitaan sitten levänneinä
+mielinä. Mutta siihen asti ei sanaakaan koko asiasta.
+
+Gröning lähti varpaillaan ja kunnioittaen poistumaan huoneesta, vaan
+kääntyi kumminkin ovella vielä kerran katselemaan makaavaa herraansa.
+Näin masentuneena ja väsyneenä ei hän ollut häntä koskaan nähnyt,
+nukkuessaankin oli hän tavallisesti varman ja voimakkaan näköinen,
+ikäänkuin hänellä unissaankin olisi elänyt sama luja usko ohjelmaansa,
+joka johti hänen toimintansa ja määräsi hänen kantansa. Paremmin kuin
+kukaan muu, paremmin kuin itse Ebba-rouva, tunsi tämän ohjelman
+Gröning, jonka seurassa marski niin usein oli tarinoinut tuumistaan.
+»Meidän on sittenkin muistettava Suomea», niihin sanoihin sen ohjelman
+ydin jo sisältyikin; vaikka kaikki muu väsyttäisi ja tympäseisi, sitä
+ohjelmaa ajaessaan ei hän kesken taitu...
+
+Gröning ei ollut vielä ehtinyt ulos ovesta, kun tämä aukeni ja Anna
+Fleming astui huolestuneen näköisenä sisään häntä vastaan ja kysyi,
+oliko marski jo kotona. Gröning viittasi makaavaan vanhukseen.
+
+-- On, vaan hän on väsynyt.
+
+-- Väsynyt, setäkö väsynyt? kysyi Anna kummissaan. Silloin liikahti
+marski vuoteellaan, syrjäytti vällyn lievettä ja virkkoi hieman
+naurahtaen:
+
+-- Tuleppas tänne, tyttöni. Olisiko se niin kummallista, jos setäkin
+kerran olisi väsynyt? Vaan sinä itse, miksi noin olet huolestuneen
+näkönen?
+
+-- Niin, setä, kun siellä on vieras!
+
+-- Vieras? Kysyykö hän minua?
+
+-- Ei, vaan, vaan...
+
+-- Vaan sinua, ahaa, ja siitä olet hätäissäsi. Kuka se on?
+
+-- Oi setä, mitä on tämä, minä en ymmärrä. Se on Kankaisten nuori
+herra, hän on Ebba-tädin luona ja puhuu minusta.
+
+-- Hän on tullut kosimaan, niinkö luulet?
+
+-- Setä, setä, onko se teidän tahdostanne, onko siitä mitään päätetty?
+
+Marski katseli pitkään ja miettiväisenä veljentytärtään. Vaikka Annan
+ja hänen kasvatusvanhempainsa välit yleensä olivat olleet kylmänlaiset,
+olivat marski ja hänen veljentyttärensä kumminkin oppineet hyvin
+ymmärtämään toisiaan; Anna oli aina ihaillut tuota voimakasta setäänsä
+ja väliin saanut syvemmältäkin silmäillä hänen tuumiaan ja hän tunsi
+hyvin, kuinka katkera viha oli vallinnut Kankaisten ja Kuitian sukujen
+välillä. Kun nyt kasvava vesainen Kankaisista lähenteli Flemingin
+sukua, ei se voinut tapahtua muuta kuin marskin suostumuksella, --
+Klaus Fleming luki tytön huolestuneista silmistä hänen tehneen
+tällaisen johtopäätöksen. Mutta hänen omissa mietteissään risteili
+joukko mielikuvia, jotka niissä ennenkin joskus olivat pistäytyneet ja
+häntä miellyttäneet, ja hän viivytti niitä punnitessaan kauan aikaa
+vastaustaan.
+
+-- Minunko tahdostani? Tiedäthän lapseni, ettemme me Hornin kanssa
+liikoja neuvottele ja tiedät kai paremmin kuin minä, mistä on lähtösin
+Kankaisten nuoren herran käynti luonamme. Vaan jos ajattelet, voit
+toiselta puolen oivaltaa, että minulla ei ole syytä ajaa häntä
+talostani; tuo lähenteleminen voi päinvastoin olla meille suomalaisille
+eduksikin. Meidän asema on tukala, on viime aikoina ollut kireämpi kuin
+luuletkaan. Vaan Hornit ovat myöskin suomalaisia: me olisimme
+vankemmat, ellemme vetäisi aina aivan eri tahoille.
+
+-- Kuuluuko tämä käynti todellakin siihen? kuiskasi Anna hiljaa.
+
+-- Kuuluu ja ei, -- sinä kyllä ymmärrät minut. Hornein täytyy joko
+tulla puolelleni, taikka kukistua, taikka... No niin, ehkä on tämä
+kaikki turhaa kuvittelua, satua... Vaan miksi noin vapiset, etkö suosi
+nuorta Hornia, vai ... vai...? Niin, sen ikävän jutun, joka
+Strömsholmassa tapahtui, se on sinun jo täytynyt unhottaa?
+
+Anna ei vastannut mitään, hän seisoi uunin kupeeseen nojautuneena
+setänsä vieressä ja katseli tätä aivan säikähtyneillä silmillä. Vaan
+marski painautui takasin makuulleen ja jatkoi välinpitämättömämmin:
+
+-- Niin, minun kantani nyt tunnet, asiaan en sekaannu. Mene sinä
+vieraasi luokse ja kohtele häntä niinkuin sinun tulee. Minä tahdon
+levätä, iltapuolella meidän kaikkien taas täytyy olla linnassa
+juhlimassa.
+
+Ukko vetäsi vällyt korvilleen ja nukkui jo tuokion kuluttua. Anna hiipi
+verkalleen ja hiljaa pois setänsä huoneesta mennäkseen suureen
+arkihuoneeseen, jossa Ebba-rouva piti seuraa vieraalle. Vaan eteisessä
+hän pysähtyi, hän ei voinut mennä sisälle, hänen täytyi koota
+ajatuksensa, valmistautua ehkäisemään sen vaaran, joka uhkasi turmella
+hänen onnensa. Oliko tämä tosiaankin mahdollista, hän ei sitä vieläkään
+voinut ymmärtää: liittyvätkö toisilleen vihamielisimmätkin harrastukset
+yhteen, ruhjoakseen hänen unelmansa pirstaleiksi? Ja pitikö hänen
+uhrata oma onnensa tuota liittymistä palvellakseen -- ei, tässä on joku
+erehdys, tämän asian täytyy luonnollista tietä selvetä. Nuoren Hornin
+täytyy tulla huomaamaan, että hän juoksee sopimattomilla asioilla...
+Vaan miten? Oi, jospa hän saisi tavata sulhonsa, jota hän ei ollut
+sittenkuin Strömsholmassa nähnyt. Mutta siihen asti: täytyy olla luja!
+
+Vieras viipyi kauan Ebba-rouvan luona ja ahdistetuin mielin odotti Anna
+etuhuoneessa. Oven takaa hän kuuli kappaleita sisällä olevain
+keskustelusta. Ebba-rouva kuului siellä selittävän, että
+kysymyksenalainen asia on tavallisuuden mukaan omaisten ja holhoojain
+kesken sovittava, mutta hän ei uskonut, että Klaus-herra puolestaan
+panisi vastaan, jos Anna itse suostuisi.
+
+-- Te epäilette sitä? kuului nuorukainen kysyvän.
+
+-- En tiedä, nuorilla on usein omia tuumiaan ja on niitä ollut
+Annallakin.
+
+-- Ah, hänellä on siis...?
+
+-- Vaan ne ovat mahdottomia tuumia ja sellaiset ovat tavallisesti
+helposti mielestä huuhdottavissa. Valloittakaa hänet, voittakaa hänet,
+se on varmin keino, -- ja tuskin vaikeakaan...
+
+Anna kuuli tuon keskustelun ja se häntä melkein rohkaisi, -- hän
+vannoi, että se tie tulisi Hornille olemaan vaikea ja mahdoton. Vaan
+vieras teki jo lähtöä, Ebba-rouva saattoi häntä eteiseen, jossa he
+tapasivat Annan.
+
+-- Tämä jalosukuinen nuorukainen on tehnyt sinulle, Anna, hyvin
+kunnioittavan tarjouksen, virkkoi silloin Ebba-rouva. -- Hän pyytää
+sinua puolisokseen, -- saat nyt miettiä tätä ehdotusta. Kenties käy
+kumminkin niin, ettei täällä Ruotsissa, näinä levottomina aikoina,
+ehditä mitään lopullista päättää, vaan onpa teillä molemmilla aikaa
+odottaa, kunnes taas Suomeen saavutaan.
+
+Siinä seisoivat molemmat nuoret vastakkain, niin sanattomina, niin
+ujoina kumpanenkin, vaan aivan erilaiset mietteet risteilivät heidän
+mielissään; molemmilla tykytti sydän valtavasti, vaan eri
+vaikuttimista, vastakkaisista toiveista. Nuori Horn, johon aamunen
+keskustelu herttuan ja isänsä kanssa oli ajanut uuden innon ja
+toimintatarmon, oli tehnyt rohkean päätöksen viivyttelemättä ilmaista
+Flemingin perheelle aikeensa; ja nähdessään marskin ajavan
+kruunauskirkosta kotiinsa, oli hän karaissut luontonsa ja kävellyt
+jälestä -- kosimaan. Nyt oli hän jo puhuttavansa puhunut, ujona ja
+hämillään oli hän asiansa Ebba-rouvalle esittänyt, ja kun hän nyt oli
+lähdössä Flemingin asunnosta, oli hänellä mielestään hyvät toiveet
+mukanaan vietävänä. Vanhempain taholta ei tarvinnut kieltoa peljätä ja
+tuon tytön, sen hän oli voittava ja valloittava, siitä hän oli varma.
+Hän sopersi jotakin toivovansa, ettei Annakaan ollut unhottanut sitä
+tuttavuutta, jonka he Suomessa olivat tehneet.
+
+Vaan Anna oli aivan kuin hätääntyneenä, hänen olisi tehnyt mieli juosta
+nuorukaisen luo ja huudahtaa: luopukaa tuumastanne, joka ei voi
+toteutua, unhottakaa minut, poistukaa!... Vaan hän ei uskaltanut, sana
+ei lähtenyt suusta, hän seisoi siinä ääneti tuskissaan. Ebba-rouva
+virkkoi silloin lähtevälle nuorukaiselle:
+
+-- Tarjouksenne oli Annalle kovin odottamaton, hänen täytyy sitä
+miettiä. Mutta teillä tulee kyllä olemaan tilaisuus häneltä siitä
+lähemmin kysellä. Hyvästi, Henrik Kaarlonpoika, hyvästi!
+
+Vieras lähti ja Ebba-rouva saatteli hänet ovelle, vaan Anna jäi vielä
+seisomaan paikalleen, katseet maahan luotuina, syvä soimaus sydämmessä:
+hän ei ollut tehnyt, mitä hänen olisi pitänyt, hän oli raukkana
+jättänyt nuorukaisen mieleen turhia toiveita. Vaan Ebba-rouva tarttui
+lempeästi hänen käsipuoleensa ja talutti hänet sisälle.
+
+-- No, sinä olet niin miettiväinen, Anna. Miksi? Onhan kunniakas
+sinulle tämä tarjous, on monta syytä siihen suostua.
+
+-- Ei täti, ei siitä voi koskaan tulla mitään.
+
+-- Emme tiedä vielä, se riippuu siitä, miten setäsi voi sopia
+Kankaisten isäntäin kanssa. Meidän naisten täytyy alistua ja tyytyä, se
+on ollut meidän vanhempain laki, sen olet sinäkin Anna kyllä vielä
+parhaaksi huomaava. Mutta sitä sulla on vielä aikaa miettiä. Nyt on
+riennettävä pukeutumaan, meidän on ajoissa jouduttava linnaan, ensiksi
+turnajaisiin ja sitten tanssiaisiin. Kas niin, iloiset kasvot nyt vain
+tyttöni!
+
+Pukuhuoneeseen meni Anna, valikoi esille niitä hienoja juhlavaatteita,
+joita hänellekin erityisesti näitä kruunausjuhlia varten oli teetetty,
+ja ryhtyi pukeutumaan. Vaan sitä tehdessään unhottui hän usein pitkäksi
+hetkeksi mietteihinsä istumaan, kädet syliin vaipuneina. Sitä hän siinä
+mietti, missähän lie se hilpeäkatseinen nuorukainen, jolle hän niin
+täydellä innolla ja lämpösellä kädellä oli sydämmensä luvannut. Ei hän
+epäillyt itseään, ei hetkeäkään, vaan sitä hän surumielin ajatteli,
+minkälaisiin ikävyyksiin ja nöyryytyksiin tapausten kehitys hänet vielä
+vieneekin, ennenkuin hän vihdoinkin onnensa tapaa. Olihan hän tyytynyt
+niin vähään, ainoastaan kipenettä rakkautta hän elämältä vaati, vaan
+juuri hänelle piti tämänkin vähän, jota hän niin hartaasti ikävöi, olla
+niin lujassa ja maksaa niin paljo.
+
+-- Vaan maksakoon vaikka mitä, minä tahdon sen itselleni voittaa,
+virkkoi hän vihdoin ryhtyessään päättävästi viimeistämään pukuaan, --
+minä olen myöskin Flemingin sitkeää sukua!
+
+Kohta olivatkin marskin hevoset odottamassa portaitten edessä ja Klaus
+ajoi ennen pitkää perheineen linnaan, jonne kaikki juhlassa olevat
+Ruotsin ja Suomen aateliset, hengelliset mahtimiehet ja aatelittomain
+säätyjen edustajat olivat kutsutut katsomaan turnajaisia, joita
+kruunauksen johdosta vanhaan keskiaikaiseen malliin oli toimeenpantu
+linnan väljällä pihalla. Vaikka ruudin käytäntööntulon jälkeen raskaat
+rautavarustukset ja niiden mukaiset aseharjoitukset jo olivat joutuneet
+käytännöstä pois, vietettiin kumminkin vielä silloin tällöin suurten
+juhlain aikana vanhalta muistilta tuollaisia keskiaikaisia leikkisotia,
+joissa aseiden loisto, kilpien kiilto ja kypärätöyhtöjen huojunta
+viehätti silmää, ja sellaista oli nyt Upsalan linnanpihallakin
+nähtävänä. Ruotsissa ei tällaisia leikkisotia kumminkaan pitkiin
+aikoihin oltu pantu toimeen, itse turnaustaitokin oli jo unhottunut ja
+olivat nyt turnaajat tätä juhlaa varten olleet erityisesti
+harjoitettavat; mutta sittenkään niistä ei oltu saatu aivan taitavia
+ammatissaan. Sitävastoin oli turnajaisiin ilmoittautunut eräs
+puolalainen ratsumies, joka jo nuorena oli tämän taidon oppinut, ja
+vaikeudetta hän siis voitti ruotsalaisia turnareita toisen toisensa
+perästä. Siitä kävi taistelu jännittäväksi ja mielet kiihtyivät
+katsojain parvilla. Ruotsalaiset pitivät häpeänä ja loukkauksena, että
+kaikki palkinnot lankesivat tuolle yhdelle puolalaiselle, joka aina,
+sysättyään uuden vastustajan satulasta, itserakkaana astui katsojain
+parven edustalle kumartamaan ja vastaanottamaan hovinaisilta
+seppeleitään. Saapuvillaolevat puolalaiset sitävastoin olivat
+innoissaan ja laskettelivat ääneensä pistosanoja ruotsalaisista.
+
+Mieliala kiihtyi, kuta useammat parit esiintyivät areenalla. Aina kun
+uusi pari ratsasti esiin ja asettui taisteluasentoon, hyökkäsi parvella
+oleva yleisö lähemmäs reunaa paremmin nähdäkseen. Istuinpaikkoja ei
+riittänyt kaikille, toiset, varsinkin nuoremmat miehet, tungeskelivat
+käytävillä ja penkkien välissä. Kun uudet turnarit siis hyökkäsivät
+vastakkain, syntyi parvella liikettä ja hälinää, jota aina, kun
+puolalainen oli suistanut uuden vastustajan, seurasi nurinaa ja
+vihellystä toisilta, ja hyvähuutoja toisilta tahoilta.
+
+Metelöiväin nuorten ruotsalaisten junkkarien joukossa tungeskeli siellä
+parvella myöskin herttuan kamaripalvelija Hieronymus Birckholtz, joka
+oli seurannut herraansa näihin juhliin. Mutta hän ei tällä kertaa
+paljoa välittänyt turnajaisten menosta, hänellä oli toiset metkut
+mielessään hyöriessään siellä toisten joukossa. Jo alussa oli hänen
+hakeva silmänsä erään etupenkin päästä keksinyt Anna Jaakkimantyttären,
+jota hän ei ollut tavannut sittenkuin Strömsholman pidoissa, ja hänen
+pyrintönsä oli nyt koettaa väkijoukossa päästä tuon penkinpään
+tienoille, edes ohimennen ja varkain saadakseen suihkasta pari sanaa
+kaipaamalleen neitoselle. Näissä pyrinnöissään hän ennen pitkää
+onnistuikin -- koko yleisön huomio oli kiintynyt areenalle -- ja sai
+salavihkaisella merkillä heitetyksi tervehdyksen tytölleen, jonka
+silmät siitä kirkastuivat. Kohta seisoi hän turnajaisista jännittyneen
+yleisön keskessä Anna Flemingin selän takana ja sai kuiskatuksi:
+
+-- Me voimme huoletta hetkisen tarinoida, kukaan ei meitä huomaa. Nyt
+ovat toiveemme taas paranneet, mulla on mahtava puhemies, herttua aikoo
+puoltaa liittoamme.
+
+-- Oi jospa se auttaisi, vaan isosti sitä epäilen. Meillä on käynyt
+vieraita juuri tänään.
+
+-- Ketä? Nuori Horn -- ahaa, hän on saanut asiasta vihiä...
+
+Vaan keskustelu katkesi siihen, kun parvelta taas rupesi kuulumaan
+kiihkeitä, äänekkäitä huutoja: »Hän härnää meitä, tuo konna!», huusivat
+ruotsalaiset, ja puolalaiset kiljuivat: »oikein, suista vielä yksi!»
+Puolalainen turnari oli näet areenalla suistanut viimeisen ruotsalaisen
+vastustajansa ja astui taas komeillen esiin haastamaan ottosille ketä
+tahansa vielä haluttaisi hänen kanssaan kamppailla. Ei tullut ketään ja
+parvella kävi ruotsalaisten nurina ja puolalaisten ilkunta yhä
+äänekkäämmäksi. Vaan yhtäkkiä suhahti sitten kuin humina yli katsojain
+rivien ja täydellinen äänettömyys vallitsi samasta tuokiosta parvella.
+Uusi turnari oli totellut puolalaisen haastetta ja ratsastanut aituuden
+sisäpuolelle. Suurimmassa jännityksessä tarkastelivat kaikki katsojat
+alas hiedikolle: tämä uusi turnari oli aivan outo henkilö, ei kuulunut
+niihin, joita turnajaisia varten erityisesti oli harjoitettu. Kukahan
+oli tuo outo, rohkea mies ja mitenkähän hän mahtoi onnistua? --
+heikolta ja hintelolta hän näytti! Halveksuen kohotti voittoisa
+puolalainen hänelle olkapäitään, asettui välinpitämättömänä
+hyökkäysasentoon ja ojensi peitsensä. Katsojat pidättivät hengitystään,
+niin jännittävä oli hetki.
+
+Vaan nuori junkkari, joka tytön selän takana oli saanut paikan, ei
+katsellut areenalle päinkään, hän nojautui alaspäin ja kuiskasi:
+
+-- Ja minkälaisen vastauksen sai Henrik Kaarlonpoika käydessään
+Flemingin perheessä?
+
+-- Häntä ilmeisesti suositaan, siinä on kai valtiollisia harrastuksia
+mukana. Setääni hän ei tosin tavannut, vaan jommoisillakin toiveilla
+hän läksi, enkä saanut minäkään niitä häneltä riistetyksi.
+
+-- Hm, tosiaankin, puhemieheni täytyy nähtävästi viipymättä ryhtyä
+toimeensa. Vielä kai ei mitään varmaa ole päätetty?
+
+-- Ei, asia on lykätty, kunnes tullaan Suomeen.
+
+-- Hyvä, siksi ehtii paljo tapahtua.
+
+Taas liikahti jännityksessä odottanut katsojajoukko parvella ja sen
+joukosta kuului hämmästyshuutoja ja kehotuksia. Ratsastajat olivat
+peitset ojossa karauttaneet vastakkain; puolalaisella oli tulinen
+vauhti ja siltä näytti, että tuo hento vastustaja jo sillä ensi
+yrityksellä oli tuomittu kaatumaan. Vaan juuri kun hyökkääjän peitsi
+oli hänet tapaamassa, sujautti hän notkealla liikkeellä vartalonsa
+syrjään ja puolalainen oli iskeä keihäänsä vastassa olevaan
+rakennukseen. Tämä jo ruotsalaisia innosti ja he huusivat
+kehotushuutoja notkealle turnarille. Uusi asento, uusi hyökkäys. Nyt on
+oudolla turnarillakin täysi vauhti; hän nojautuu eteenpäin satulassa,
+niin että puolalaisen peitsi ainoastaan hipasee hänen olkapäätään, vaan
+hänen oma sysäyksensä sattuu puolalaista niin taitavasti kylkeen, että
+tämä horjahtaa, on menettää peitsensä ja sitä tapaillessaan suistuu
+suulleen satulasta.
+
+Ääretön riemuhuuto kajahtaa ruotsalaisten taholta katsojain parvelta,
+käsiä taputetaan, »Victoriaa» huudetaan: ylpeä puolalainen on sittenkin
+nolattu, siellä hän seisoo maassa tavotellen hevostaan, hennon
+vastustajan tanakasti istuessa satulassa. Kuka on tuo voittaja, miksei
+hän riisu kypäriään eikä ratsasta esiin saamaan palkintoansa? Hän
+lähtee jo peitettynä ratsastamaan aituuksesta ulos, -- ei, ei, sitä
+eivät ruotsalaiset salli, »kypäri pois!» ulvovat he parvelta ja
+vartijat areenan portilla palauttavat turnarin takasin pihalle.
+
+Vaan tämän äänekkään metelin aikana jatkuu kuiskaileva keskustelu
+kenenkään huomaamatta tuossa penkin päässä; nuorukainen koettaa siellä
+rohkasta neidon lannistuvia toiveita.
+
+-- Ei ole mitään syytä epätoivoon. Nuori Horn tekee yrityksensä ja kun
+hän huomaa sen turhaksi, luopuu hän siitä. Ja olot voivat pian muuttua
+meidän eduksi; kun herttua esiintyy minun puolestani, niin marski
+tuskin uskaltaa aivan sitkeästi vastustaa, -- hänelle kyllä hankitaan
+muuta ajattelemista.
+
+-- Vaan minä jään taas yksin sinne kauas Suomeen, kuinka jaksan siellä
+vastustaa ankaran setäni käskyjä?
+
+-- Rohkeutta vain tyttöni, ajat paranevat. Minä tulen itse pian Suomeen
+varustettuna aateliskirjalla ja myötäjäisillä...
+
+-- Oi, te ette tunne setääni.
+
+-- Tunnen tarpeeksi; jos en voita häntä muussa, niin voitan
+viekkaudessa. Koko elämäni olen pyhittänyt voittaakseni teidät, minä
+tunnen siinä onnistuvani, minun täytyy onnistua! Luottamusta, tyttöni,
+sitä vain tarvitaan ja reipas mieli! Haen pian taas tilaisuuden teitä
+tavata, -- nyt on aika vetäytyä syrjään.
+
+Väkijoukko rupesi nousemaan paikoiltaan kiihkeämpänä ja äänekkäämpänä
+kuin koskaan; sadatushuudot kuuluivat nyt puolalaisten taholta ja
+ilkkumiset ruotsalaisten. Tuntematon, voittoisa turnari oli vihdoinkin
+ratsastanut keskelle areenaa ja silpassut kypärän päästään. Yleinen
+hämmästyshuuto oli silloin katsojajoukosta kajahtanut: kypärin alta
+ilmestyivät nuorteat neidon kasvot ja pitkä naistukka hulmahti esiin
+valahtaen haarniskoiduille olkapäille. Ruotsalainen nainen oli siis
+voittanut puolalaisten sankarin, -- mikä häväistys näille
+jälkimmäisille, mikä tyydytys edellisille! Uteliaina kaikki kyselivät:
+kuka oli tuo reipas tyttö? Ei kukaan tiennyt; hän oli jo ratsastanut
+areenalta pois ja hävinnyt.
+
+Vaan aika oli kiirehtiä sisälle linnaan, jossa juhlallinen illanvietto
+oli toimeenpantu; juhlasaatossa lappoi jo yleisö sinne. Annakin löysi
+Ebba-rouvan ja setänsä, joista hän turnajaisiin tullessaan oli jäänyt
+vähän syrjemmäs istumaan, ja heidän rinnalla hän käveli linnan suureen
+saliin, jossa itse kuningas Södermanlannin herttuattaren kanssa juuri
+alotti illanvieton hienolla, tasaisella ja hyvin aistikkaalla
+puolalaisella tanssilla, jommoiset jo siihen aikaan alkoivat tulla
+tavallisiksi Ruotsinkin ylimmissä piireissä. Ja toiset, ruhtinaalliset
+henkilöt ensiksi, sitten muut, seurasivat jälestä juhlallisesti,
+kaavamaisesti, äänettömästi.
+
+Täysi sovinto tuntui taas vallitsevan kuninkaan ja hänen setänsä
+välillä ja siltä näytti, että he sydämmellisellä seurustelullaan nyt
+oikein tahtoivat osottaa, kuinka valtakunta taas pitkistä ajoista oli
+saanut ehyen hallituksen ja kuinka riitaisista kysymyksistä ja
+väittelyistä lopuksikin oli päästy hyvään ja kaikkien toivomaan sopuun.
+Mutta myöskin linnan sivuhuoneissa, jonne aateliset ja muut ylhäiset
+vieraat, molempiin puolueisiin kuuluvaiset, olivat sijoitetut, vallitsi
+tavallista sovinnollisempi mieliala, jopa hyvinä ystävinä keskustelivat
+siellä toistensa kanssa nuo vastakkaisten puolueiden miehet, jotka
+vielä muutamia päiviä ennen olivat olleet valmiit miekka kädessä
+hyökkäämään toisiaan vastaan. Tosin juteltiin vähäpätöisistä
+arkiasioista, arkoja kohtia varoskeltiin, mutta salaviittauksia ja
+ivallisia letkauksia, jotka noina valtiollisten kinastusten aikoina
+olivat niin tavallisia, ei tänään kuulunut. Yhteisiä maljoja juotiin,
+ja niihin ottivat kaikki osaa, niin vanhukset, jotka istuivat pitkäin
+pöytäin ääressä, kuin nuoremmat, jotka seisoivat seinänvierustoilla ja
+ovipielissä. Oli kuin yhteisestä sopimuksesta olisi päätetty ainakin
+tämän juhlan ajaksi unhottaa vanhat kinat ja riidat.
+
+Joukko Suomen herroja oli siten keräytynyt tarinoimaan erään erityisen
+pöydän ympärille ja siinä olivat samaan seuraan joutuneet Klaus Fleming
+ja Kaarlo Horn. Kauan siitä oli aikaa, kuin nämä Suomen mahtavimpain
+sukujen päämiehet näin olivat yhdessä istuneet sovinnollisessa
+seurustelussa. Usein he kyllä hovissa ja kuninkaan neuvotteluissa
+olivat tavanneet toisensa, mutta silloin aina seisoneet vastakkain ja
+vihamiehinä, milloin toistensa syyttäjinä, millon kilpailijoina; eipä
+ollut siitä vielä monta viikkoa, kuin Kaarlo Horn oli herttuan ja
+kuninkaan edessä julistanut, että kansa vaatii Klaus Flemingiä
+tuomittavaksi valtionkavaltajana, -- samaa Flemingiä, joka 4 vuotta
+aikusemmin oli Hornille valmistanut teloituslavan. Mutta nämäkin vihan
+syyt näkyivät nyt hetkeksi unhottuneen, he mahtuivat nyt hekin samassa
+seurassa keskustelemaan.
+
+Oikeastaan olivat Suomen herrat ryhmittyneet Klaus Flemingin ympärille,
+ja se oli hetken merkkiä sekin. Näinä vehkeilyjen aikoina olivat he
+näet olleet varsin epävarmalla kannalla, tietämättä kenen joukkoon
+olisi liityttävä, ja Flemingiä olivat useimmat kartelleet -- olihan hän
+niin yleiseen vihattu. Vaan nyt olivat herttua ja Fleming sopineet ja
+taas uskalsivat suomalaiset tunnustaa Klaus-herran johtajakseen ja
+luottamuksella kokoontua hänen ympärilleen. Olihan sitäpaitse yksi ja
+toinen juhlan yhteydessä saanut läänityksen taikka viran ja tiesi, että
+hänen oli siitä Flemingiä kiittäminen. Tulipa Turun piispakin, joka
+päivällä vielä antoi Klaulle niin ankaran varotuksen, hänelle
+ystävällisesti kättä paiskaamaan, -- hän oli juuri äsken Sigismundolta
+saanut vahvistuskirjan Suomen molempain hiippakuntain piispanvirkaan ja
+Ericus Erici osasi panna arvoa hyvän viran varmaan omistamiseen.
+
+-- Teidän korkea-arvoisuutenne ei minua siitä tuomitse? kysyi Fleming
+vähän pisteliäästi.
+
+-- Ei tule tuomita ketään. Iloni on, kun vanhat olot jälleen rupeavat
+vakaantumaan.
+
+Muuten keskustelivat Suomen herrat kotimaansa oloista, kovasta talvesta
+ja riehuvasta eläinrutosta, joka siellä näytti hätää asukkaille,
+venäläisten partioretkeilijäin hyökkäyksistä, -- kukin kertoi
+kuulumisia omalta kulmaltaan. Venäläiset olivat ruvenneet esiintymään
+uhkaavina; välirauhaa kesti tosin vielä, vaan se loppui ensi kesänä ja
+kaikki olivat sitä mieltä, että se oli muutettava vakinaiseksi
+rauhaksi, -- se oli Suomelle aivan välttämätöntä.
+
+-- Ja raja on silloin käytävä täsmällinen ja varma, että noista
+ainaisista rajarettelöistä vihdoinkin päästään, virkkoi Tavast, joka
+kotipuolestaan Karjalasta tiesi, kuinka harmillista tuo rajojen
+sekavuus oli.
+
+-- Niin, Karjalasta ja Käkisalmesta siinä tulee riita, huomautti
+Fleming päätään puistellen, -- pelkäänpä, että meidän sittenkin täytyy
+siitä luopua, vaikka se vaikeaa on. Se on pitkän sodan miltei ainoa
+valloitus ja on yhtä Suomea sekin.
+
+Nyt puuttui Hornkin puheeseen.
+
+-- Luovutaan siitä, heitetään herran nimessä tuo köyhä
+raakalaismaakunta, jotta vihdoinkin valtakunnalle saadaan pysyvä rauha.
+
+-- Niin, köyhä on Karjala, niinhän on koko Suomi. Mutta täytynee uhrata
+tämä osa Suomea, jotta muu Suomi taas pääsisi kostumaan.
+
+Siitä punousi ensin sovinnollinen keskustelu Flemingin ja Hornin
+välillä. Jälkimmäinen myönsi, että oli viime aikoina vieraantunut
+kotimaansa oloista, vaan aikoi nyt pian taas tulla Kankaisiin, jota hän
+ei niin pitkiin aikoihin ollut nähnyt. Fleming puolestaan väitti jo
+tänä yhtenä talvena saaneensa Ruotsista enemmän kuin tarpeeksi ja
+hartaasti odottavansa vesien aukenemista, päästäkseen taas laivastoonsa
+ja kotiinsa, -- hylkeitä pyytämään ja syömään talkkunaa! Täällä hän
+tunsi vanhenevansa ja väsyvänsä.
+
+-- Sinne se vetää luonto, niinkuin tikan puuhun, jatkoi Fleming sitten
+puhettaan suomeksi. Keskustelu oli näihin asti käynyt ruotsiksi, vaan
+tuntuipa nyt siltä, kuin olisi jouduttu tutummille, kodikkaammille
+aloille, kun taas kaikui oman maan kieli.
+
+-- Ja kaikkihan me ollaan suomalaisia, jos meitä tuuli missä
+väliaikoina ajellee, lisäsi Horn hiukan surunvoittoisesti, muistellen,
+kuinka hän tavallaan oli viime aikoina joutunut maamiestensä piirien
+ulkopuolelle.
+
+-- Niin, siitä ei päästä mihinkään, se on veressä. Oli kuin joku
+salainen tunne olisi pakottanut nuo vastaisten leirien miehet tällä
+hetkellä ystävällisiksi toisilleen ja se teki erittäin hyvän ja
+rauhoittavan vaikutuksen läsnäoleviin aatelismiehiin. Juotiin maljat
+kotiseudulle ja kun siitä hetken kuluttua taas noustiin jalottelemaan,
+kävelivät Horn ja Fleming vielä yhdessä linnan suureen saliin, jossa
+tanssia jatkettiin, yhä suomeksi sovinnollisesti keskustellen. Fleming
+mainitsi kotitalonsa, Kuitian, nimen ja siihen virkkoi Horn:
+
+-- Olen vähän unhottanut matkat ja reitit siellä kotona, vaan vanhin
+poikani sanoo tehneensä sellaisen havainnon, ettei matka olekaan kovin
+pitkä Kankaisista Kuitiaan.
+
+Fleming katseli hiukan tutkivasti vanhaa vihamiestään ja tämä, sen
+huomattuaan, naurahti ja viittasi, selittääkseen sanojaan, saliin,
+jossa nuori Horn parhaallaan tanssi Anna Flemingin kanssa.
+
+-- Kas tuossa!
+
+-- Niin, sillä tavalla voi taival käydä lyhyeksi, vastasi Klaus-herra
+samoin leikillisesti. Näytti siltä, kuin olisi molemmilla tehnyt mieli
+sitä keskustelua jatkaa pitemmältikin, vaan luonto ei kumminkaan
+sallinut niin paljo heltyä. Hetken he seisoivat ääneti tanssia
+katsellen; tuo pari, jota he molemmat silmillään seurasivat, pysähtyi
+hetkeksi huokasemaan, vaan lähti kohta taas uudelleen lattialle.
+Silloin Klaus-herra virkkoi:
+
+-- Taas alusta ... olin aikonut jo lähteä kotiin, vaan seurueeni näkyy
+olevan kiinni.
+
+-- Niin näkyy, -- minun laitani on sama. Vaan olkoon meidänkin vuoro
+kerran totella nuorisoa.
+
+Ja vielä kotvasen he siinä ääneti rinnakkain seisoivat. He eivät
+huomanneet, kuinka salin alapäästä, ovensuusta, palava silmäpari
+vihaten katseli vuoroin heitä, vuoroin lattialla tanssivaa nuorta
+paria. Siellä seisoi Hieronymus Birckholtz, tehden havaintojaan ja
+punniten niitä. Se, minkä hän näki, oli omiaan lannistamaan hänen
+mieltään ja pilkkomaan hänen toiveitaan. Säihkyvänä hänen katseensa
+seurasivat sillalla tanssivaa paria, vaan vielä vihasemmin ne
+leimahtivat, kun oven puoleen kääntyivät: tuo Flemingin ja Hornin
+ystävällinen seurustelu häntä varsinkin arvelutti ja hampaitaan purren
+murisi hän itsekseen:
+
+-- Tuo vielä puuttuisi ... silloin olisi kaikki hukassa! Vaan ei toki,
+se ystävyys ei kestä, siitä minä pidän huolen, pidän kautta kunniani.
+Pikkusen uutta myrkkyä maljaan, -- ja sitä kyllä saadaan, sitä valuu
+itsestään. Kun vain neitosessa sitkeys kestäisi...
+
+Vaan hetken kuluttua Klaus Fleming jo näkyi kävelevän hakemaan rouvansa
+ja Annan ja he lähtivät ajamaan kotiinsa. Heitä Hieronymon katseet
+seurasivat. --
+
+Vaan marskin kasvoilta oli äskeinen väsymyksen piirre jo aivan poissa,
+kun hän huoneeseensa astui, jossa Gröning kirjeitään kirjoitti, ja
+reippaasti hän tälle virkkoi:
+
+-- Ei, Gröning, me emme lähdekään talvikelillä Suomeen.
+
+-- Sitähän minäkin. Jäät ovat heikot.
+
+-- Niin, ja meillä on tässä maassa vielä jotakin tekemistä. Jo taas
+näyttää siltä, kuin Suomen herrat vielä olisivat suomalaisia.
+
+-- Joko uskaltavat?
+
+-- Jo. Ja kunhan tässä minä saan käteni vähän vapaammaksi, niin minä
+heidät kyllä pidänkin suomalaisina... Hornkin ... hän on suomalainen
+oikeastaan hänkin.
+
+-- Kaarlo Henrikinpoika?
+
+-- Niin, taikka hänestä pitäisi tehdä suomalainen! Jos voisi unhottaa
+kaikki vanhat ... ei, ei, se on mahdotonta...! -- Marski mietti
+hetkisen aikaa ja virkkoi sitten: -- Mitäs siitä ... onhan keinoja!
+Enemmän terästä!... Gröning, meidän täytyy Suomessa sotaväkemme
+tarpeiksi ottaa pieni apuvero. Kirjoita jo kohta kiertokirje Suomen
+voudeille.
+
+-- Uusi apuvero -- ominpäinkö?
+
+-- Niin, tietysti, kenen se olisi tehtävä. Kirjoita sinä vain.
+»Kiertokirje...»
+
+Marski saneli illan kuluessa ja yön jo alkaessa vielä useampia
+kirjeitä, antaen taas uudella tarmolla määräyksiä Suomen hallinnosta,
+esiintyen sen hoitajana ja isäntänä. Hän oli taas entinen, jäntevä,
+toimikykyinen Suomen Klaus Fleming.
+
+Vaan seinän takana, naisten makuuhuoneessa, istui Anna Fleming kauan
+vuoteensa reunalla, ja hänen mietteensä olivat, päinvastoin kuin
+setänsä seinän takana, alakuloiset ja masentuneet. Hän oli hänkin
+huomannut setänsä ja Hornin ystävällisen keskustelun ja suuresti oli se
+häntä huolettanut. Puhuttiinko siinä hänestä, päätettiinkö siinä
+hänestä, päätettiinkö, ja mitä? Ja linnasta lähtiessään oli hän
+väljässä käytävässä nähnyt eräät kasvot, jotka muuten tavallisesti
+olivat iloa säteilevät ja rohkasevat, nyt surumielisinä ja synkkinä ja
+hän oli jäähyväisiksi saanut katseen, jossa oli, paitsi huolta,
+soimausta ja epäilystä. Oi, kuinka hänen olisi tehnyt mieli juosta tuon
+syrjästä tervehtijän luo, sivellä pois pilven hänen otsaltaan ja nyt
+vuorostaan valaa häneen rohkeutta ja luottamusta... Miksei ollut hän
+sitä tehnyt? Niin, hän oli liian heikko ja kykenemätön, hänessä ei
+ollut terästä taistellakseen onnensa puolesta, jota nyt kaikki vallat
+liittyivät ruhjomaan; -- pitikö hänen siten sittenkin menettää elämänsä
+kaihotun unelman...?
+
+Ja hän painoi päänsä patjaa vastaan ja kyyneleet, joiden tulvaa
+ahdistetun mielen tokeet koko päivän olivat teljenneet, lähtivät
+ensiksi verkalleen ja sitten yhä rajummin virtaamaan yön yksinäisessä
+hiljaisuudessa.
+
+
+
+
+VII.
+
+Meren hengessä.
+
+
+Eräänä helteisenä kesäpäivänä elokuun alussa pyrki keveännäköinen
+soutuvene sitkeästi vastaseen ulos merellepäin Tukholman
+ulkosaaristossa. Soutajat kiskoivat kiinteästi kahdessa hangassa ja
+perämies avitti huopaamalla, mutta hitaasti edistyi taival, sillä tuuli
+vastasi vinhasti ja mereltä tuleva korkea laineikko puski voimakkaasti
+takasinpäin. Peräpuolella venhettä joutilaana istuva, nuori herrasmies
+käännähteli väliin kärsimättömänä istuinlaudalla ja rypisteli
+kulmakarvojaan; hänellä ei näyttänyt olevan halua eikä malttia kiintyä
+ihailemaan saaristoluonnon kauneutta eikä läheisten vesakkorantain
+viehkeyttä, hän vain kiukutteli matkan hitaisuutta. Kiire olisi hänellä
+ollut, oli epävarmaa, tapaisiko hän enää ollenkaan niitä, joita
+tavotteli... Käsi siirrähti toisinaan vaistomaisesti povelle ja samalla
+hänellä ruumistakin hiukan puistatti: ehkäpä hän ennätti hyvinkin
+ajoissa tuohon kohtaukseen, joka häntä odotti ja arvelutti... Hui,
+siitä tulee kai taas ankara raekuuro ja ukkonen... Mutta tulkoon,
+rajuilmaa kestää tuokion, sen kyllä jaksaa kärsiä, ja tulos sen
+korvaa... Korvaako? No, pian kai se näkyy...! Nuorukainen hyrähti
+viheltelemään jotakin iloista, yliopistoajoiltaan muistiin jäänyttä
+säveltä, ja kun eivät ajatukset sittenkään vapautuneet noista
+huolekkaista mietteistä, heläytti hän täydeksi lauluksi: »Gaudeamus
+igitur, juvenes dum su-u-mus».
+
+Tämä laulelija oli iloinen tuttavamme Hieronymus Birckholtz. Hän oli
+taaskin isäntänsä, Kaarlo-herttuan, lähettämänä viemässä kirjeitä
+kuninkaalle ja hänen läheisyydessään oleville herroille ja oli äsken
+ratsastanut Södermanlannista Tukholmaan, josta hän nyt venheellä jatkoi
+matkaansa saaristoon, missä kuningas, lähdettyään jo muutamia viikkoja
+sitten Flemingin kuljettamalla laivastolla Ruotsin pääkaupungista
+purjehtiakseen Puolaan, vielä viipyi. Sanottiin, että vastatuulet ja
+tyynet ilmat viivyttivät kuninkaan laivastoa täällä saaristossa, mutta
+arvattiinpa siihen viipymiseen toisetkin syyt.
+
+Heikon ja horjuvan Sigismundon päivät eivät yleensä olleet kovinkaan
+iloiset, niin kuningas kuin hän olikin kahden suuren valtakunnan.
+Puolassa hänellä alinomaa oli kestettävänään vaihemielisen ylimystön ja
+myrskyisten valtiopäiväin häilyviä, vastakkaisia virtauksia, joita
+hänen täytyi noudattaa, jos mieli säilyttää vaalista riippuvaa
+kruunuaan, ja miltei vankina eli hän siellä komeihin linnoihinsa
+suljettuna levottoman ja vehkeilevän aateliston keskuudessa. Sieltä hän
+vuosi sitten oli tullut perintövaltakuntaansa Ruotsiin, tuohon
+tyyneeseen, pohjoiseen maahan ja kuninkaalleen vanhastaan uskollisen
+kansan keskuuteen, vaan samanlaisiin vehkeisiin, levottomuuksiin ja
+nöyryytyksiin oli hän joutunut sielläkin, -- oli väsynyt ja tympeynyt.
+Ja nyt oli hän taas matkalla myrskyiseen Puolaan. Eipä ihme, jos hänen
+tällävälin oli tehnyt mieli hetkisen vapaudessa hengähtää, syrjässä
+juonista ja huolettomana monenlaisista vastustajistaan. Sitävarten oli
+hän ankkuroinut laivastonsa Ruotsin ulkosaaristoon, jossa hänellä oli
+uskolliset joukkonsa ympärillään ja vapaa meri hengitettävänään. Täältä
+hän myöskin saattoi helpommin kuin Tukholmasta, jossa häntä häiritsivät
+neuvoskunnan pykälät, herttuan ehdot ja katurahvaan rähinä, säätää
+määräyksiä perintövaltakuntansa hallinnosta poissaolonsa ajaksi.
+
+Kaarlo-herttua ei ollut täällä hänen luonaan, -- hän oli jo keväillä
+vetäytynyt herttuakuntaansa huomatessaan, ettei hän kaikilla
+kruunausjuhlan aikuisilla ponnistuksillaan ollut saanut mitään
+pysyväistä aikaan, katoolisten verkoissa oleva kuningas kun valoistaan
+huolimatta kohta taas oli langennut vanhoihin vehkeisiinsä ja
+peruutteluihinsa. Mutta herttuakunnastaan pommitti Kaarlo ehtimiseen
+kuningasta, neuvostoa ja Flemingiä jyrkillä kirjeillään, varotuksillaan
+ja uhkauksillaan, ja hän tiesi, että hänen äänensä etempääkin kuului.
+
+Tällaisia kirjeitä se oli Birckholtz nytkin viemässä. Venheessä
+joutilaana istuessaan otti hän varovasti poveltaan pienen salkun, johon
+nuo kirjeet olivat käärityt. Hän tiesi jotenkin tarkalleen, mitä niistä
+kukin sisälsi. Tuo suuri kirje kuninkaalle merkitsi sitä, että jos
+Sigismund matkustaa Ruotsin rajojen ulkopuolelle, määräämättä setäänsä
+valtionhoitajaksi riittävällä valtuudella, ei herttua vastaa
+seurauksista. Kirjeessä Kaarlo Hornille, joka myös oleskeli laivastossa
+matkalla kotiinsa Kankaisiin, oli käsky seurata tarkoin hovipiirien
+vehkeitä ja erittäinkin, mitä toimia ja valtuutta Flemingille Suomen
+suhteen annettiin. Ja Klaus Flemingille itselleen oli vietävänä kaksi
+kirjettä, suuri ja pieni. Edellisessä oli ankaroita varoituksia ja
+uhkaavia kysymyksiä, mitä varten marski oli omin uhin ruvennut
+varustamaan Turun linnaa ja ottamaan uusia sotilasveroja, -- sen
+kirjeen tarkotus oli pelottaa Klaus-herraa rupeamasta kovin
+itsenäiseksi Suomessa. Vaan se toinen kirje, se pienempi, niin, se se
+oli se vihanen kipinä, joka poltteli nuoren lähettilään käsiä.
+
+»Gaudeamus igitur...» lauleli hän taas, mutta mietti sillävälin
+käännellessään kirjettä kämmenissään: siitä se on leikki kaukana!
+»Juvenes dum su-u-mus...» Hyhym! Oikeastaanhan minun tästä pitäisi olla
+iloissani kuin varsan, puhui hän itselleen, sillä minuahan tämä kirje
+koskee, koskee tavattoman suosiollisesti ja armollisesti. Herttuallinen
+kosimakirje hovipalvelijansa puolesta, mainiot puoltolauseet ja
+todisteet, -- mitä muuta voisi toivoa onnensa portaaksi, hitto soi! Ja
+nyt olen jo aatelismies niinkuin toinenkin, voin näyttää kilpikirjani
+koska tahansa, Flemingin pitäisi olla iloissaan, kun minut vävykseen
+saa... Mutta sittenkin: ne marskin kasvot, kun hän tämän lukee...!
+»Post jucundam juventutem, post honestam senectutem...» Ne marskin
+vihaset silmät, -- tuntuupa kuin selkäpiitäni karmisi...! »Nos habebit
+hu-u-u-mus».
+
+Nuorukainen pisti salkun taas povelleen ja koetti tyynnyttää ja
+varmistaa mielensä. Miksipä marski tässä asiassa yrittäisikään
+vastustaa herttuan tahtoa, liehän tuo toki siksi viisas, että
+tärkeämpäin pyrintöjensä vuoksi myöntyy pikkuasioissa. Onhan asema nyt
+aivan toinen kuin Strömsholmassa. Hänen isänsä, vanha Hieronymo, oli
+noussut viroissa ja arvoissa, Brandenburgin vaaliruhtinas oli
+aateloinut hänet ja hänen sukunsa, jopa kutsunut hänet lakitietoisena
+miehenä hallitusneuvostoonsa jäseneksi, -- nuori lähettiläskään ei
+ollut enää mikään ulkomainen seikkailija, vaan aatelismies,
+ruhtinaallisen neuvonantajan poika, itse ruhtinaan suosikki. Ja
+puhemiehenä mahtava herttua!
+
+-- Ja sitäpaitse, tyttö on minun! hoki hän itsekseen varmuuden vuoksi.
+-- Mutta hänet minun täytyy tavata, ennenkuin marskin luo menen, sillä
+ei tässä hitto tiedä vielä mitä tapahtuu. No, ehkäpä siihenkin keinot
+keksitään.
+
+Jo pääsi venhe soutamaan erästä suojarantaa pitkin ja siinä sujui matka
+sukkelammin. Kun niemen kären ohi päästiin, levisi esiin tyyneempi
+salmi ja sen edustalla pienonen selkä, jossa laivasto makasi
+ankkurissa, mikä alus levitellen purjeitaan kuivamaan, mikä purjeetonna
+keinuen aallokossa. Siinä oli Sigismundon lepopaikka valtiollisten
+vehkeiden väliajoilla. Salmen suussa, suojarannalla, kelluili muita
+suurempi ja komeampi alus, hollantilainen laiva, joka kuningasta
+kuljettamaan oli erityisesti vuokrattu. Siihen antoi Hieronymo ensiksi
+ohjata purtensa.
+
+Tuon suuren kirjeen jättäminen oli helppo tehtävä, ja kohta oli
+kirjeentuoja valmis lähtemään kuninkaan laivasta. Vaan hän viivähti
+hetkisen, ennenkuin lähti siitä edelleen soutamaan Flemingin
+amiraalilaivaan, jonka hän tunsi ulompana selällä. Hän oli jo
+tullessaan nähnyt erään niemen liepeellä kirjavia naispukuja ja tähysti
+nyt tarkemmin sinnepäin. Aivan oikein, siellä vilahteli pensaiden
+välissä neitoparvi, nähtävästi laivastoon kuuluva, joka sinne oli
+lähtenyt marjoja poimimaan tai kukkasia keräämään. Hieronymo tiesi,
+että kuninkaan mukana laivastossa oli melkein yksinomaa suomalaisia,
+koko Suomen aatelisto oli Ruotsista palatessaan perheineen seurannut
+Sigismundoa tänne saaristoon ja viipynyt siellä hänen luonaan, ja
+hauskasti se kuului aikansa siellä viettäneenkin. Oli pidetty pitoja,
+pantu toimeen metsästysretkiä ja huvimatkoja, ikävän talven jälkeen oli
+siellä oikein uhasta huviteltu laivoissa ja saarten rannoilla. Joku
+sellainen retki kai oli nyt tuollakin, siellä kai saa tyttönsä ensiksi
+tavata... Hieronymo istahti itse peräsimeen ja ohjasi venheensä niemen
+rantaa kohden.
+
+Uteliaana pyrähti neitoparvi rannalle katsomaan, kuka sinne soutava
+junkkari mahtoi ollakaan, -- ei tunnettu oman joukon väeksi. Vaan
+nuorukainen kiepsahti maihin ja rupesi neitosten kanssa pitämään
+hilpeää pakinaa. Hän jutteli muka olevansa merirosvo, joka oli tullut
+sinne neitosta saaliikseen ryöstämään, mutta sanoi joutuvansa ymmälle,
+kenen hän veisi, kun oli noin monta valita, monta kaunista ja viehkeää.
+Tytöt nauraa kikattivat ja liehuivat perhosina nuorukaisen ympärillä.
+Vaan Hieronymo teki mahtavan liikkeen:
+
+-- Ei, nyt minun on valittava. Yks, kaks...
+
+Neitoparvi juoksi nauraen ja ilkamoiden pakoon, mutta yksi jäi
+kumminkin seisomaan nuorukaisen luo levottomasti läähättäen ja kysyvin
+katsein astuen häntä vastaan. Ja häntä kohtaan Hieronymo kiirehti.
+
+Vaan tyttöparvi, joka hetkeksi oli lennähtänyt hajaalleen, rupesi heti
+taas keräytymään rannalle uteliaasti tirkistellen, kuinka Anna Fleming
+oli jäänyt outoa tulokasta puhuttelemaan. Joku tunsikin Hieronymon,
+muisti Strömsholman tarinan, ja supatusta rupesi kuulumaan neitosten
+laumassa. Vaan nuorukainen nauratti heitä vielä uusilla sukkeluuksilla,
+miettiessään keinoa miten saisi kahden puhutella tyttöään. Mutta
+samassa ilmestyivät sisempää metsästä pensaan takaa näkyviin ankarat,
+närkästyneet kasvot ja vanhanpuoleinen rouva seisoi yht'äkkiä
+hihittävän tyttöparven keskessä. Tytöt pyrähtivät taas pakoon ja
+nuorukaisenkin sydän hytkähti vähän säikähtyneenä: se oli Ebba Fleming,
+joka, ollen mukana neitosiaan kaitsemassa, nyt kiirehti ottamaan
+selkoa, mikä susi hänen karitsainsa joukkoon oli hiipinyt. Kohta hän
+Hieronymon tunsi ja antaen ankaran katseen Annalle, joka melkein kuin
+jähmettyneenä oli jäänyt yhteen kohti seisomaan, viittasi hän häntäkin
+poistumaan toisten tyttöjen jälestä. Sitten astui hän uhkaavana nuoren
+Birckholtzin eteen, lausuen:
+
+-- Kuinka on teillä uskallusta lähennellä holhokkiani kaiken sen
+jälkeen, mitä on tapahtunut. Eikö ollut Strömsholman häväistys
+riittävä, vieläkö hiivitte sala-ampujana hänen ympärillään? Mikä on
+tarkotuksenne?
+
+Hieronymo oli pian toipunut ensi hämmästyksestään ja oli nyt miltei
+hyvilläänkin, että oli päässyt kahden Kuitian rouvan puheille. Hän
+toivoi toki naistunteiden kieliä väräyttelemällä voivansa hellyttää
+Flemingin puolison mieltä suopeammaksi heidän liittoaan kohtaan. Ja
+nöyränä, mutta suoraan ja avomielisesti hän vastasi:
+
+-- Tarkotukseni, se on saada tämä nuori neitonen omakseni. Enkä hiivi
+sala-ampujana, rehellisillä keinoilla tahdon häntä tavotella, -- sitä
+varten aijon tänään käydä marski Klaus Flemingin puheilla, esittäen ne
+suositukset, joita mulla on mukanani.
+
+-- Mitkä suositukset? Nuori mies, teidän olisi viisainta olla Klaus
+Flemingin luo menemättä. Mitä aijotte hänelle sanoa?
+
+-- Aijon sanoa, että minusta on nyt, sen jälkeen kuin Strömsholmassa
+tavattiin, tullut aatelismies, minulla on jo huomenlahjakin
+morsiamelleni tarjottavana ja hänen ruhtinaallinen korkeutensa
+Södermanlannin herttua itse pyytää minulle tätä nuorta neitosta, jonka
+suostumuksen jo kauan sitten olen saavuttanut, -- armollinen rouva,
+minä astun luottamuksella ja rohkealla mielellä teidän ja marski Klaus
+Flemingin eteen.
+
+Nuorukaisen reipas, avonainen käytös teki Ebba-rouvaan edullisen
+vaikutuksen ja ellei samalla muisto Hornein kanssa solmittavasta
+liitosta olisi palannut hänen mieleensä, olisi hänen vastauksensa
+Hieronymolle ehkä ollut lauhkeampi. Nyt hän vain nuorukaisen sitkeää
+itsepäisyyttä ihmetellen vastasi:
+
+-- Te jatkatte yritystänne -- ettekä käsitä, että se ei ole ainoastaan
+mahdoton, vaan sen lisäksi uhkarohkeakin.
+
+-- En, armollinen rouva, enkä sitä ajattelekaan. Miksi mahdoton? Teillä
+on sydän teilläkin, teidän täytyy ymmärtää asemanne. Mitä sillä
+voittaisitte, jos väkisin onnemme estätte? Katsokaa tuota viehkeää
+kukkasta, se on vielä niin tuores ja raikas. Miksi soisitte sen
+kuihtuvan ja kuoleutuvan -- se kuihtuu, jos siirrätte hennon taimen
+maaperään, jota se ei kärsi ja jossa se ei viihdy. Ei, te sen
+ymmärrätte, rouva Ebba, kuinka kauniina taimemme kukoistaisi, jos se
+saisi vapaasti versoa niin, kuin luonto sen on kasvamaan asettanut.
+
+Nuorukainen puhui lämmöllä, puhui taivuttavalla, hellyttävällä äänellä,
+eikä Ebba-rouva voinut olla häntä mielihyvällä kuuntelematta.
+Tosiaankin, hänellä teki mieli tarjota äidillinen, anteeksiantava
+kämmen tuolle hehkuvalle puhujalle. Mutta ei, hän ei unhottanut
+asemaansa eikä velvollisuuttaan ja hän vastasi kylmästi:
+
+-- Holhokkini on määrätty toiselle, te häntä ette koskaan voi saada. Ja
+minä olen tekevä tehtäväni katsoakseni, ett'ette myöskään pääse
+tilaisuuteen ajamaan hänen päähänsä turhia korupuheitanne. Niin --
+toivon teidän poistuvan täältä.
+
+Veri nuorukaisessa kuohahti, -- hän oli toki luullut voivansa vähän
+sulattaa tuota jäätä, hän oli edes rouvassa odottanut tunnetta ja
+armahtavaisuutta. Tuo kylmyys häntä ärsytti, hän ei voinut hillitä
+kiukkuaan ja koko tulistuneen mielensä kiivaudella hän huudahti:
+
+-- Hän ei joudu toiselle, se uskokaa, sillä hän on minun!
+
+Ebba-rouva viittasi kädellään häntä poistumaan. Nuorukainen astuikin
+venheensä luo, vaan siinä hän vielä ikäänkuin uhaten kääntyi ympäri ja
+vakuutti:
+
+-- Vaikka virittäisitte kaikki elkeenne, vaikka itse pyhä Pietari ja
+paholainen liittyisivät vastaamme, hän on oleva minun!
+
+Niin huudahdettuaan hän hyppäsi venheeseen, heilautti hattuaan
+Flemingin ylpeälle rouvalle, joka siinä rannalla vielä liikahtamatta ja
+ikäänkuin mietteihinsä vaipuneena seisoi. Oliko tuossa katseessa
+sittenkin jotakin peräytymistä, jotakin toivoa antavaa? Ei, kasvot
+olivat kankeat ja kylmät. Ja nuorukainen virkahti soutajilleen:
+
+-- Ja nyt amiraalilaivaan, nyt Suomen karhun pakinoille! -- Sinne kiiti
+venhe nopeasti ja tuokion kuluttua seisoi nuori sanankuljettaja jo
+ankaran Klaus Flemingin edessä.
+
+Virallisena ja värähtämättömin kasvoin hän siinä seisoi sanaakaan
+virkkamatta, silmiään räpäyttämättä, sillaikaa kuin marski itsekseen
+hienosittain kiroillen luki tuon herttuan ensimmäisen, äkäsen kirjeen.
+Kun marski sitten mursi auki toisen, pienemmän kirjeen, vavahti hän
+vähän, vaan terästi luontonsa kovaksi. Marski musteni kasvoiltaan tuota
+kirjettä lukiessaan ja pari kertaa hänen katseensa jo kirjeestä
+kohosivat ja salama singahti niistä nuorukaista kohden. Ja kun hän ehti
+erääseen kohtaan, jossa herttua pyysi Flemingiä lähettämään
+veljensätyttären hänen puolisonsa Kristiinan hovinaiseksi ja
+holhokiksi, silloin pääsi marskilta huudahdus:
+
+-- Niinkö luulet, parittaja!
+
+Vaan kirjeen loppuun luettuaan seisoi marski hetkisen ääneti ja vaipui
+sitten varsin tyynesti lepotuoliinsa istumaan, heilauttaen kirjettä
+kädessään. Sitä vihanmyrskyä, jota Hieronymo oli odottanut, ei
+kuulunutkaan ja hän rupesi jo toivomaan, että herttuan puoltosana ja
+hänen nuori aateliskilpensä olivat lopuksikin tehneet marskiin
+edullisen, vakuuttavan vaikutuksen. Kotvasen kuluttua virkkoi Klaus
+Fleming:
+
+-- Mistä syystä luulet herttuan oikeastaan puuttuneen tähän sinun
+kosintahommaasi?
+
+-- Hänen ruhtinaallinen armonsa kai tarkottaa sekä nuoren neitosen että
+minun parasta, vastasi Hieronymo reippaasti.
+
+-- Ole ilveilemättä, tokasi marski kärtysästi, -- hänkö suotta
+puuttuisi meltomielisiin lemmenjuttuihin! Me ymmärrämme kyllä
+tarkotuksen, sinä olet ainoastaan välikappale. Vaan sittenkin, sulla on
+rohkeutta astua toisen kerran eteeni samalla asialla, -- etkö uskonut
+ensi kerralla?
+
+Marski istui tyyneenä, vaan hänen kulmakarvansa loivat tavallista
+paksumman varjon hänen kasvoilleen ja kiihkoa näytti asuvan ankarassa
+katseessa. Hieronymo koetti yhä pysyä reippaana vastatessaan:
+
+-- Teidän armonne lupasi minun tulla, kun olen varustettu
+aateliskilvellä ja huomenlahjoilla. Ja suosituksiini luottaen...
+
+-- Sinä ilveilet liian rohkeasti, nulikka! Jos sinulla olisikin kaikki
+muut edut päästäksesi Flemingin vävyksi, pelkkä se seikka, että herttua
+puolestasi kosii, tekee sinut mahdottomaksi, -- sitä etkö älyä? Vaan
+sinä olet halpa välikappale, mitätön syötti, -- sinuun ei kannata
+kiivastua. -- Marski vaipui taas silmäilemään herttuan kirjettä, hänen
+nyrkkinsä puristui, hän rutisti sen kokoon. Ja huomatessaan nuorukaisen
+vielä seisovat edessään, huudahti hän: -- Mitä viivyt?
+
+-- Mikä vastaus on minun vietävä herttualle?
+
+Marski nousi pystöön.
+
+-- Hänelle vastaan itse. Vaan sinä, herttuan kätyreistä halvin, pane
+mieleesi: minun talostani et koskaan naista saa, et orjatartakaan,
+niinkauan kuin tämä käsi jaksaa ojentua!
+
+Nuorukainen näki vihan laineiden olevan nousemassa Suomen marskissa,
+eikä tahtonut odottaa, kunnes ne purkautuisivat esiin. Hyrskyten
+lainehti hänen omakin povensa ja terävä vastaus pyöri hänen huulillaan.
+Vaan hän nielasi sen, kumarsi jäykästi ja lähti nousemaan kannelle.
+Marski seurasi häntä tuokion kuluttua, ja kun Hieronymo jo istui
+venheessään, huusi tämä vielä kannelta:
+
+-- Ilmota herrallesi, että hän valitkoon toisen lähettilään, kun
+minulle asiata lie, sinua en enää tahdo edessäni nähdä.
+
+Vaan nuorukaisessakin purkausi silloin jo kiukku esiin ja hän huudahti
+vastaan:
+
+-- Vielä tulen minä sittenkin kolmannen kerran, enkä odota niinkään
+kauan, kunnes kätenne on kangistunut.
+
+Tuulelta ei enää kuulunut, mitä marski siihen vastaan karjasi, vaan
+kiivaana hän käsiään huitoi. Mutta syttä ja sappea oli venheessä
+istujankin mieli. Olihan hän tosin aavistellut, marskin vihaa varoen,
+että sieltä tulisi rukkaset, yhtä komeat kuin ensi kerralla. Vaan tuo
+pöyhkeä, tuo nöyryyttävä käytös kohotteli koston kuohuja hänen
+mielessään ja säihkyvin katsein silmäili hän vielä kerran taakseen
+amiraalilaivaan, jonka kannella marski vielä käveli edestakaisin.
+
+-- Ehei, sinä kopea marski, nyt on kirjeiden ja kauniiden puheiden aika
+mennyt, näistä puolin ryhdytään totisempiin toimiin. Vielä olet sinä
+kuuleva puhuttavan Hieronymus Birckholtzista -- enemmän kuin
+tuuletkaan!
+
+Viimeinen kirje oli lähettiläällä vielä viemättä ja sitävarten hän
+ohjasi venheensä Kaarlo Hornin laivaan, joka kelluili kauempana
+toisella rannalla. Sinnehän hän oikeastaan tuli niinkuin ystävälliselle
+alueelle, vaan kumminkin, sielläkin hän tiesi erään häntä katkeralla
+mielellä katselevan, -- olihan nuori Henrik Horn hänen kilpakosijansa.
+Vaikka he usein olivat tavanneetkin toisensa Kaarlo-herttuan
+hovipiireissä, ei heidän välillään näihin asti ollut koskaan ollut
+sanaakaan puhetta, ei viittaustakaan, suhteestaan nuoreen Flemingin
+neitoseen. Itse hän oli välttänyt siihen koskemasta, oli toivonut
+nuoren Hornin, huomatessaan, ettei tyttö häntä suosi, muitta mutkitta
+vetäytyvän syrjään. Vaan nyt hänen teki mieli puhua pari sanaa tuon
+pojan kanssa, -- hän arvasi, että Flemingit nyt herttuan puututtua
+asiaan, vielä kiihkeämmin tuota heille mieleistä liittoa kiirehtisivät.
+
+Siitä syystä hän, jätettyään kirjeen Kaarlo Hornille, etsi tilaisuutta
+puhellakseen kahdenkesken Henrik Kaarlonpojan kanssa, eikä hänen kauan
+tarvinnut tällaista tilaisuutta hakeakaan. Nuorella Hornilla oli
+nähtävästi sama tarkotus ja hän se juuri viittasikin lähettilään
+syrjään muusta laivaväestä keulakannelle.
+
+Täällä saaristossa Henrik Kaarlonpojalle vasta oikein oli selvinnyt
+asemansa Anna Flemingiin ja syyt siihen arkuuteen, jopa kylmyyteen,
+jolla neitonen häntä kohteli. Laivaston mukana oleva suomalainen
+aatelisnuoriso oli näinä viikkoina, kuninkaan lähtöä odotellessaan,
+viettänyt monta hauskaa, iloista päivää yhdessä, yhteisillä
+huvimatkoilla ja metsästysmatkoilla saaristossa, taikka vierailuilla
+toistensa luona laivoissa. Nuori Henrik oli siellä pannut parastaan
+totellakseen Ebba-rouvan neuvoa: voittaakseen, valloittaakseen tuon
+tytön, johon hän jo vuosi sitten Vääksyssä oli silmänsä iskenyt.
+Vaan hän oli huomannut ponnistelevansa turhaan: neitonen vetäytyi
+pois hänen seurastaan, oli raskasmielinen, kylmä ja arka. Nuori Horn
+sitä suri, käsittämättä syitä siihen. Vaan sitten hän toisilta
+aatelisnuorukaisilta sai kuulla kertomuksen Strömsholman tapahtumista
+ja hän ymmärsi: Anna Flemingin tunteet olivat kiinnitetyt toiseen,
+muukalaiseen mieheen, joka palvelijan asemassa oleskeli herttuan
+seurueessa.
+
+Siitä rupesi mustasukkaisuuden myrkky kalvamaan nuorukaisen sydäntä ja
+ennen tuntumaton katkeruus täytti hänen mielensä. Hän rupesi
+hiljaisissa mietteissään vihaamaan tuota miestä, jonka kanssa hän ennen
+usein ja kernaastikin oli seurustellut herttuan hovissa, vaan jonka hän
+nyt huomasi astuneen tielleen. Ja kun hän nyt yhtäkkiä näki tuon
+kilpailijansa astuvan isänsä laivaan, kuohahti kätketty kiihko taas
+hänen mielessään ja hän päätti puhutella Hieronymus Birckholtzia, jonka
+vilpittömiä tarkotuksia Anna Flemingin suhteen hän epäili.
+
+-- Minä tiedän, että te olette onnistuneet saavuttamaan erään
+aatelisneitosen suosion, joka minullekin on kallisarvoinen.
+Valloituksenne on ollut helppo, vaan oletteko ajatelleet, että leikitte
+neitoseen nähden arveluttavaa leikkiä?
+
+Kas siinä vielä yksi, joka tarkotuksiani pitää vallattomana, päättömänä
+pilana! ajatteli nuori lähettiläs, kuunnellessaan kuinka Henrik Horn
+loukkautuneen kiivaudella häntä nuhteli. Tekipä hänenkin jo mieli
+vastata samalla mitalla, mutta hillitsemiskyky on suuri kyky, ajatteli
+hän, ja lausui tyynesti:
+
+-- Leikkiä, sanotte te, jalosukuinen ritari. Miksi leikkiä? Te tunnette
+ehkä minut luonteeltani kevyeksi ja vallattomaksi, ja olenkihan minä
+halpa ulkomaalainen, köyhä junkkari teidän rinnallanne. Vaan
+sellainenkin voi joskus löytää murun, joka on hänelle henkeäänkin
+kalliimpi ja josta hän ei luovu, vaikka sydän kiskottaisiin povesta.
+Sellaisen helmen olen minä löytänyt ja sitä olen säilyttävä.
+
+-- Mutta te tiedätte, että se on mahdotonta, Anna Flemingiä ette voi
+saada puolisoksenne, häntä suotta turhilla toivomuksilla kahlehditte,
+puhui nuori Horn kiivaasti. -- Jos olette jalo nuorukainen, luovutte
+yrityksestänne ajoissa, -- niin minä tekisin.
+
+-- Te, Henrik Horn, saatte valita Suomen aatelistosta neitosen minkä
+tahansa, kaikki teille lähtevät, sillä te olette Kankaisten suurta
+sukua. Minulla on yksi ainoa aarre, vaan se on mulle sitä kalliimpi.
+Tyttö on itse mulle sydämmensä antanut, -- kumman meistä on
+syrjäydyttävä?
+
+Nuori Horn ei voinut kieltää, että hänen kilpailijansa todistelussa oli
+perää, ja masentuneena loi hän katseensa alas laivan laidan yli
+leikkivään aallokkoon. Niin, niin, neitosen sydän on valinnut, jalointa
+olisi alistua sen vaalin alle, syrjäytyä, luopua koko rakkaaksi
+käyneestä unelmasta... Mutta sittenkin, nuori Horn ei tahtonut heretä
+taistelusta, jossa hän mielestään taisteli tyttönsäkin onnen puolesta.
+Ja hetken kuluttua hän virkkoi:
+
+-- Te teette onnettomaksi sen neitosen, joka mulle on rakas, teidän
+pelinne ei ole puhdasta. Vaan minä olen elkeitänne seuraava, ja
+muistakaa, minä voin käyttää miekkaanikin, vaikka en ole soturi, jos
+hänen onnensa taikka kunniansa puolesta tarvitsen taistella.
+
+Katkerasti hymähti nuori lähettiläs:
+
+-- Taistellaan vain, valmis olen siihen minäkin, tähän taisteluun
+kaikki pyrintöni kohdistuvatkin. Vaan se tietäkää: jos taistelu mulle
+on vaikea, on se teille toivoton, sillä neitonen on minun!
+
+Uhkausta oli molempain kilpailijain sanoissa, jopa liikkeissäkin, kun
+he näin erosivat, heittäen toisilleen leppymättömän jäähyväiskatseen.
+Vaan nuori sanantuoja laskeusi venheeseensä ja istahti keskiteljolle
+miettimään, venheen kulkiessa salmen suuta kohden. Tottatosiaan, tämä
+päivä oli jättänyt hänelle sangen vähän toiveita jälelle. Joka taholla
+kiivas, vihanen vastarinta, taistelua kaikkialla, minne hän vain
+kääntyikin, taistelua, jossa hän ymmärsi olevansa heikommalla,
+huonommalla puolella ja johon hänen kävi vaaralliseksi pitemmältä
+puuttua... Ja mitä varten hän oikeastaan tätä toivotonta sotaa kävi,
+miksi potki hän tutkainta vastaan, hän, joka aina oli tottunut
+sukkelalla käännöksellä väistämään vastuksia ja huuhtomaan ikävyydet
+mielestään uusilla ilveillä ja hauskuuksilla? Miksei hän nytkin
+pyörähtänyt tieltä, hyljännyt koko hommaa ja hakenut uutta,
+kiitollisempaa seikkailua muilta markkinoilta? Niin, miksei?
+
+Turhaan hän sitä kyseli, vastausta ei hän löytänyt, hän vain tunsi,
+ettei hänellä nyt, kuten ennen, ollut valitsemisen varaa. Venhe
+souti juuri sen niemen ohi, jossa hän pari tuntia sitten oli
+tyttöään puhutellut; vielä olivat siellä venheet rannassa, ehkei
+huviretkeilijöitä näkynyt. Vaan nuorukainen näki sittenkin kuten äsken
+edessään tuon neitosen niin hellänä, niin huolestuneena, niin
+rakastavana, melkein kuin rukoilevana lapsena... Se rukous kohdistui
+häneen ja suli yhteen hänen omain mielikuvainsa kanssa.
+
+-- Soudetaanko vielä tänä iltana kaupunkiin takasin? kysyivät soutajat,
+kun pienen kalastajakylän ohi lähdettiin kulkemaan aavemmalle selälle.
+
+Nuorukainen heräsi. Kaupunkiin? Tukholmaan, mitä hänellä oli siellä
+tekemistä? Ei, sotaa on jatkettava, suunnitelma laadittava, tässä ei
+ole aikaa hukata. Ja hän virkkoi päättävästi soutajille:
+
+-- Ei, laskekaa tuohon kylän rantaan, minä jään tänne te, saatte palata
+milloin tahdotte. -- --
+
+Seuraavana päivänä oli aamusta asti liikettä ja hyörinää kuninkaan
+merileirissä Tukholman ulkosaaristossa. Laivoja asetettiin lähtökuntoon
+ja laivavenheet soutelivat ehtimiseen aluksesta toiseen toimittelemassa
+asioita eron edellä. Kuninkaan laivasto oli näet saanut käskyn
+päivällisen aikaan nostaa ankkurit lähteäkseen purjehtimaan edelleen ja
+Suomen aatelisto, joka täällä jo viikkokausia oli viipynyt kuninkaan
+luona, valmistautui sekin jo vihdoinkin purjehtimaan Ahvenanmeren yli
+kotiin Suomeen. Mutta useiden Suomen aatelisherrain piti vieläkin Klaus
+Flemingin mukana seurata kuningasta Puolaan saakka ja heittivät he siis
+nyt täällä jäähyväisiä omaisilleen ja maamiehilleen.
+
+Suomeen lähtijät kävivät juhlallisilla jäähyväistervehdyksillä myöskin
+kuninkaan luona ja hyvillä mielin, kuninkaalleen kiitollisina ja
+kuninkaan miehinä he sieltä palasivat; mikä oli saanut uuden
+läänityksen, mikä viran taikka lahjan, -- ilman ei sieltä palannut
+kukaan, yksin Kaarlo Hornkin sai täällä uusia läänityksiä. Tämä oli
+kaikki Klaus Flemingin vaikutusta, hän tahtoi kiinnittää suomalaiset
+yhä lujemmin kuninkaaseen ja sen kautta itseensä ja hän osasi
+käyttää vaikutustaan jalomielisestikin. Iloisia jäähyväis- ja
+onnentoivotushuutoja kaikui siitä syystä kaikkialta aluksista ja niiden
+lomissa puikkelehtavista laivavenheistä.
+
+Klaus Flemingin amiraalilaivassa oli myöskin eron hetki käsissä,
+Kuitian perheen piti näet matkustaa kotiin Suomeen, marskin itsensä
+jäädessä seuraamaan kuningasta Puolaan. Vaan siellä ei ollut mieliala
+iloinen, tuo herttualta eilen saapunut pieni kirje oli myrryttänyt
+marskin mielen ja jättänyt myrskyn enteitä ilmaan. Aamusella jo oli
+marskilla ollut pitkä, yksityinen keskustelu rouvansa kanssa ja Anna
+Fleming oli oivaltanut, että tämä keskustelu oli koskenut häntä. Ja nyt
+kutsuttiin Anna itse setänsä luo kuulemaan päätöksistä.
+
+Arkaellen astui Anna setänsä eteen, mutta samalla hän tunsi
+tyynnyttävää varmuuttakin mielessään. Hän oli eilisestä saakka, jolloin
+hän niin odottamatta oli sulhasensa tavannut, ollut omituisen
+vaihtelevassa mielentilassa. Nuorukaisen reipas, luottava katse oli
+valanut iloa ja rohkeutta hänen mieleensä, vaan uusia huolia oli siitä
+yhtymisestä myös hänen mieleensä tunkeutunut. Hän tunsi setänsä
+järkähtämättömyyden pienimmissä asioissakin ja pelkäsi varsinkin tuota
+herttuan puoltosanaa, jonka hän arvasi setänsä mieltä ärsyttäneen.
+
+Tavallista kiivaammassa mielentilassa Klaus-herra olikin, kun hän
+holhokilleen virkkoi:
+
+-- Sinä et ole totellut minua, Anna, vastoin kieltoani olet tavannut
+tuon vehkeilijän, jolle jo Strömsholmassa annoin matkapassin, niin,
+niin, minä tiedän sen, muuten hän ei olisi uskaltanut toista kertaa
+eteeni tulla. Sano, mikä sulla on tarkotus, aijotko todellakin
+vastustella _minua_?
+
+Anna ei osannut vastata mitään, hän katsoi kysyen Ebba-rouvaan, joka
+siinä miehensä vieressä istui, keksiäkseen hänen katseistaan jotakin,
+joka hänelle selvittäisi mihin nyt oikeastaan pyrittiin. Vaan
+Ebba-rouva oli itsekin ikäänkuin murheellinen ja levoton, näytti siltä,
+kuin aviopuolisojenkin kesken äsken olisi joku erimielisyys ollut
+olemassa. Klaus-herra jatkoi:
+
+-- Sinua on kosinut jalosukuinen nuorukainen Henrik Horn. Hänelle et
+aijo mennä avioksi -- niinkö?
+
+Niin ankarasti tähysti marski Annaa silmiin, että häneltä väkisinkin
+laskeusi katse alaspäin. Vaan hän kohotti sen taas ja päättävästi
+nyökäytti hän päätään.
+
+-- Se on vallassasi, siihen en puutu, vaikka voisinkin muitta mutkitta
+sulle aviomiehen määrätä, virkkoi marski kohauttaen olkapäätään. --
+Vaan minä olen sulle ilmoittanut, että tuon herttuan rengin puolisoksi
+et myöskään joudu, niinkauan kuin minun kädessäni on vaikkua, ja sinä
+tiedät, että minä en riko sanojani.
+
+Marski käveli pariin kertaan yli laivahuoneen lattian ja pysähtyi taas
+Annan eteen:
+
+-- Sinulla on huonoja taipumuksia, sinä olet perinyt äitisi aatelitonta
+verta ja hänen kevytmielistä luonnettaan. Isäsi teki häpeällisen
+naimiskaupan, joka sukumme nimeä halvensi, vaan ole varma, minä olen
+pitävä huolta, ettet sinä pääse tilaisuuteen tätä häväistystä
+uudistamaan. Minä pidän siitä huolen, kuuletko...
+
+Niin uhkaavana, niin ankarana hän seisoi siinä tuo kookas,
+teräväkatseinen mies, -- ei ollut epäilystäkään, ettei hänen sanansa
+olleet järkähtämättömät. Hän oli yhtä hievahtamaton, olipa kysymyksessä
+pienet asiat tai suuret. Sen Anna oivalsi, ja vaikka hän koetti karasta
+luontonsa, ei hän voinut estää kyyneleitä virtaamasta esiin, -- olihan
+viimeinen toivo, että hän saisi holhoojansa suostumuksen haluamalleen
+avioliitolle, nyt mennyt. Ja Ebba-rouvakin suojasi silmiään
+kämmenellään, näytti siltä, kuin hänelläkin olisi kyynel pyrkinyt
+esiin. Sitä marski katsoi ja rypisti kulmakarvojaan tyytymättömänä.
+
+-- Te tiedätte, että minä en pidä vetistelemisestä, kyyneleet eivät
+koskaan päätöksiini vaikuta. Me eroamme nyt, te matkustatte ensiksi
+Kastelholmaan ja Anna jää sinne niinkauaksi, kuin minä sen
+tarpeelliseksi katson. Leskikuningatar tulee sinua siellä pitämään
+silmällä. Vaan se muista, jos kuulen vielä hiiskahdustakaan uusista
+lemmenvehkeistä tuon herttuan kätyrin kanssa, toimitan sinut vielä
+turvallisempaan paikkaan, luostariin sinut salpaan tai rautaristikkojen
+taa. Sillä tässä on Flemingin nimi kysymyksessä, perheeni arvo, ja sitä
+et tahraa, sen vannon... Saat mennä.
+
+Vaan Anna ei lähtenyt, hänen ruumiinsa vapisi, hänen polvensa
+notkistuivat ja kuin rukoillen vaipui hän polvilleen ankaran setänsä
+eteen. Oliko kaikki noin lopussa, eikö armon kiventä ollut tuossa
+muuten niin jalossa miehessä, oi, osaahan hänkin toki sääliä... Ja
+hiljaa Anna nyyhkytti:
+
+-- Setä, setä, antakaa pieni toivon murunen.
+
+-- Ei sanaakaan enää. Saat mennä.
+
+Silloin nousi Ebba-rouva, astui miehensä luo, laski kätensä hänen
+olalleen ja kuiskasi, häntä silmiin katsoen:
+
+-- Klaus, tästä ei tule mitään hyvää. Olen ollut kanssasi samaa mieltä,
+vaan nyt, minä pelkään...
+
+Vaan Klaus-herra nykäsi itsensä kärsimättömänä irti ja katkasi rouvansa
+lauseen:
+
+-- Te matkustatte Kastelholmaan ja tottelette käskyjäni.
+
+Anna oli jo noussut. Hänen vartalonsa oli taas suora ja hänen kasvonsa
+tyyneet, kun hän poistui. Hänenkin sydämmensä oli nyt tehnyt valan,
+hiljaisen, äänettömän valan, vaan yhtä järkähtämättömän kuin se, jonka
+hänen setänsä oli vannonut. Hän oli voittava onnensa, voittava sen
+kaikesta huolimatta, vaikkapa hän vetäisikin päälleen setänsä vihan ja
+vaikka hänen nuoruutensa kulukoon sitä odotellessaan.
+
+Tunnin kuluttua oli Suomeen lähtevä laivasto jo liikkeellä, ja
+kuninkaankin laivastossa nostettiin ankkurit samaan aikaan. Tämän
+jälkimmäisen sanottiin nyt vihdoinkin vievän kuninkaan Puolaan; vaan
+vieläkin se, muutamia tunteja purjehdittuaan, pysähtyi ja jäi ankkuriin
+makaamaan -- pariksi viikoksi. Kuningas tahtoi vielä nauttia vapauttaan
+meren hengessä. Mutta suomalainen laivasto painoi yhtämittaa itää
+kohden ja oli jo ennen illan tuloa Ahvenan saaristossa.
+
+Siinä erosi yksi laiva toisten joukosta; Ebba Fleming perheineen laski
+näet Kastelholmaa kohden, vieraillakseen tässä pienessä, vanhassa
+linnassa muutamia päiviä sisarensa, leskikuningattaren luona.
+
+Vanha oli näet silloin jo tuo korkea, pyöreänmuotoinen, umpinainen
+kivilinna, joka sijaitsi Ahvenan mantereen itäisellä rannalla, pitkän,
+kapeanlaisen salmen partaalla. Jo yli kaksisataa vuotta sitten oli
+mahtava Bo Juhonpoika Grip tässä linnassa toisinaan asuskellut ja oli
+se siitä pitäin aina ollut varustettuna ja sisältänyt pienen
+vartioväen, mutta harvoin sitä vihollisen lauma oli lähestynyt; linnan
+ainoita merkkihetkiä oli ollut se, kun Juho Folkenpoika v. 1434
+Engelbrektin kapinan aikana sen valloitti tanskalaisilta. Nyt siellä
+isännöitsi leskikuningatar Katariina Stenbockin vouti muutamain
+palvelijain kanssa, ja kuningatar itsekin asusti siellä usein suviset
+ajat. Ja niinkuin linnassa ainakin pidettiin Kastelholmassa portit
+visusti suljettuina, muurin rinteillä olevat vanhat tykit olivat
+käyttökunnossa ja yöt päivät kuljeskeli vartijoita valleilla ja
+tornissa linnan turvallisuutta vartioimassa. Metsä linnan ympäriltä oli
+raivattu pois laajalta alalta ja ainoastaan salmen toisella puolen
+näkyi kyliä ja ihmisasuntoja.
+
+Ebba-rouva viipyi linnassa ainoastaan muutamia päiviä, vaan Anna jäi
+hänestä sinne jälelle Klaus-herran määräysten mukaan. Silloin huomasi
+Anna olevansa vankina. Hän oli saanut asunnokseen saman pienen,
+ristikko-ikkunoilla varustetun huoneen, jossa kuningas Eerik XIV:ttä
+23 vuotta sitten oli veljensä käskystä pidetty vankina, ja hänen
+liikkeitään linnan alueella ja sen lähimmässä ympäristössä pidettiin
+silmällä. Ilottomat, yksitoikkoiset ajat hänelle nyt alkoivat;
+leskikuningatar ja palvelusväki vartioitsi sekä häntä että kaikkia
+linnaan tulijoita ja tuskallinen, painostava tunne siitä syystä Annaa
+rasitti, missä hän vain liikkuikaan. Siksi istui hän enimmäkseen yksin
+huoneessaan, silmäillen sen ikkunasta yli salmen ja läheisen rannikon,
+jonka takaa Sundin pitäjän korkean kivikirkon tornit yli metsän
+kuumottivat. Hän oli kohta älynnyt, että täällä linnassa ei hän saisi
+sulhoaan tavata, jos tämä hänen olinpaikastaan tiedon saatuaankin hänen
+puheilleen pyrkisi, ja turhaan hän mietti, miten hän saisi
+nuorukaiselle viestin laitetuksi. Ja viikkoja kului, illat pimenivät,
+syksy oli käsissä.
+
+Oih, niin ikävä oli Annan olla, niin toivotonta, niin yksinäistä; ei
+ketään ollut, jolle hän olisi voinut kertoa huoliaan ja risteileviä
+tunteitaan. Yksin hän käveli usein pitkät ajat linnan vallilla,
+katsellen kaunista salmimaisemaa edessään, ja hänen silmänsä
+tähystelivät ja hakivat niin hartaasti siitä ympäröivästä luonnosta
+jotakin, jota eivät löytäneet. Venheitä purjehti linnan edustalla ja
+ruuhia souti ohi -- oi, eikö niissä missään ole se hymykatseinen
+nuorukainen, jota hänen sydämmensä niin hartaasti kaipasi? Ei tullut
+viestiä vastaan.
+
+Mutta yksi noista venheistä rupesi kumminkin herättämään hänen
+huomiotaan. Se ei ollut oikein kalastajavenheen näköinen, tyhjiltään se
+aamusin kulki merelle päin, yksi mies vain perässä, ja tyhjiltään se
+taas iltasin palasi. Ja kun se salmen suussa olevan luodon taa ehti,
+katosi purje ja venhe, -- näytti siltä, kuin purjehtija olisi tuolle
+luodolle laskenut. Tuota venhettä hän rupesi masentumaisillaan jo
+olevan mielensä koko kiinnolla tarkkaamaan ja ensimmäiset, arat toiveet
+kasvoivat vähitellen varmuudeksi. Eikö viittonut tuo venhemies
+purjeensa alta kädellään juuri hänelle, eikö purjehtinut hän joka päivä
+juuri häntä varten siitä ohi? Varmaankin, tuossa venheessä istui hänen
+sulhonsa, joka purjehti autiolle luodolle salmen suuhun tyttöään
+puheilleen odottamaan.
+
+Silloin rupesi Annakin keksimään keinoja vesille päästäkseen. Hän oli
+jo ennen usein linnan valkamassa istunut venheen perässä onkivapa
+kädessä tuntikausia synkissä mietteissään, oli joskus työntänyt venheen
+uloskin rannasta ja soutanut salmelle -- se huvitus oli toki vangille
+suotu. Vaan nyt hänestä tuli aivan uuttera onkija, hän souti joka päivä
+rantoja pitkin linnan näkyvissä kaislikon rinnasta toiseen, ja palasi
+aina tunnin tai puolen perästä takasin, joten näitä kalamatkoja ei
+kukaan epäillyt eikä kieltänyt. Vaan eräänä päivänä, jolloin hän linnan
+vallilta taas oli nähnyt purjevenheen viilettävän luodolle, meloi hän
+ohi viimeisenkin linnaan näkyvän kaislikon, kierrätti pienen
+niemenkärjen ja rupesi sen suojaan päästyään voimansa takaa soutamaan
+salmen suuta kohden. Hänen voimansa kasvoivat moninkertaisiksi,
+käsivarret olivat jäntevät kuin rauta, kuohuna kohisi vesi keulan
+edessä. Oliko hänen aavistuksensa ollut oikea, nyt se oli näkyvä.
+Tuossa luoto, pieni, lepikköä kasvava -- autiolta se näytti. Jo törmäsi
+venhe hiekkaselle ahteelle, soutaja nousi pystöön venheessään.
+
+Vaan samassa oli jo siimeksestä juossut nuorukainen tempaissut venheen
+maalle ja tytön syliinsä, -- ensi kerran lepäsi Anna Fleming sen miehen
+käsivarrella, jolle hän hehkuvan lempensä oli antanut ja jonka
+morsiameksi hän itsensä oli vannonut, ensi kerran hipasi tuo kihara
+hänen poskeaan ja ensi kertaa tunsi hän noiden hymyileväin huulien
+hakevan omiaan... Se oli kaikki käynyt silmänräpäyksessä, ei ajatusta
+ollut Anna ehtinyt ajatella. Hänen sielunsa, tuo kauan kiusautunut ja
+kärsinyt, tunsi vihdoinkin kerran elävän onnen lehahtavan lävitseen ja
+uhkuva riemu pulpahti kerrankin hänen lempeä niin kauan kaihonneeseen
+sydämmeensä. Ja hän nautti siitä täysin siemauksin, sulhonsa sylissä
+nyt hervotonna leväten, ja sulaneen kaihon kyyneleitä olivat ne, joita
+nuorukainen hänen poskeltaan suuteli.
+
+Siihen he istahtivat rinnakkain kallion kielekkeelle lepikon
+siimekseen, katselivat toisiaan silmiin ja kertoivat katkonaisin sanoin
+yhteisistä vaikeuksistaan, aikeistaan ja toiveistaan, -- tuhansia
+heillä tuntui olevan asioita toisilleen tarinoitavana. Nuorukainen
+kertoi jo viikon väärällä nimellä viipyneensä Ahvenassa, jonne hän,
+saatuaan vihiä Annan olosta siellä, oli tullut suomalaisessa laivassa,
+ja Sundin kirkolla asuen yrittäneensä jos jotakin tavatakseen
+lemmittyään. Turhaksi oli hän huomannut linnaan pääsemisen, siellä oli
+vastassa portit ja vallit ja vahtimiehet, mahdottomaksi myös löytää
+yhtymäpaikkaa kylässä tai maan puolella. Silloin oli hän päättänyt
+piirittää meren puolelta, ja se olikin onnistunut. Hän oli valloittanut
+linnan ja löytänyt aarteensa, jota häneltä tahdottiin riistää. Ja hän
+oli löytävä sen vielä vastakin.
+
+-- Ole varma, Anna, viekkaus voittaa väkevyyden. Vielä minä sinut
+omakseni osaan saada, osaan pakottaa mahtavan marskinkin!
+
+-- Oi, ei, ei, hän on rautanen, hän uhkaa lähettää minut luostariin,
+hän panettaisi minut kahleisiin, jos tietäisi minun luonasi olevan.
+Vaan nyt olet sinä tuossa vieressäni, -- muuta en ajattelekaan!
+
+-- Niin olen, ja voimattomiksi käyvät lopuksi marskinkin vihat, sen
+saat nähdä. Jos en sinua marskin suosiolla saa, otan väkisin.
+
+-- Mitä tarkotat ... karkaammeko?
+
+-- Miksemme voisi sitäkin tehdä? Tuolla on venhe rannassa, me
+purjehtisimme meren yli, rientäisimme herttuan luo, sinne ei marskin
+viha ulotu... Vaan ei vielä, lemmittyni, vielä on meillä muitakin
+keinoja, ehkä kääntyvät olot piankin meille suosiollisiksi. Herttua ei
+aijo suvaita setäsi valtaa Suomessa, hän kukistaa hänet ja meidät hän
+jo on luvannut toisillemme. Malttia vain ja rohkeutta!
+
+-- Rohkeutta, sitä saan aina, kun luonasi olen, vaan yksin ollessani se
+pettää.
+
+-- Siksipä olenkin usein luonasi...
+
+Vilahtamalla kului tällaisissa tarinoissa tuntinen ja Annan täytyi
+kiirehtiä takasin; sydän palpattaen juoksi hän venheelleen ja pikaisten
+jäähyväisten jälkeen oli hän taas soutamassa linnaan päin. Vaan iloa
+säteilivät samalla hänen kasvonsa ja mieli oli taas kevyt kuin linnun.
+Hän oli saanut tavata sulhonsa, sai tavata vielä vastakin, -- laulellen
+nousi hän törmälle. Ja hänen mielensä oli sitä onnellisempi, kun hän
+linnassa huomasi, että hänen poissaoloaan ei siellä ensinkään epäilty.
+Eikä hänen venheretkiään seuraavinakaan päivinä huomattu, kun hän
+onkivapa mukanaan souti selälle päin ja sitten pistäysi autioon luotoon
+Ahvenanmaan kallioisen rannan kätkössä. Ne olivat Annalle onnen päiviä,
+hän eli kuin huumauksessa, siunaten setänsä päätöstä jättää hänet
+Kastelholmaan vangiksi.
+
+Vaan niitä onnenpäiviä ei kestänyt kauan. Hieronymo ei voinut
+epäluuloja herättämättä kauemmin viipyä Sundin pitäjässä; hän oli
+sanonut siellä odottavansa erästä Suomesta tulevaa laivaa,
+matkustaakseen takasin Tukholmaan, ja nyt se oli tullut. Hänen oli
+vielä tänä iltana matkustettava Ruotsiin, palatakseen herttuan
+palvelukseen. Sen tiesi Anna ja raskaalla mielellä hän siitä syystä
+tänään souti tuohon rakkaaseen yhtymäpaikkaan jäähyväisiä sulholleen
+sanomaan. Kävi kovanlainen tuuli, mereltä nousi salmensuuta kohden
+korkea laine, taivas oli harmajissa pilvissä. Työlästä oli sounti
+tänään ja aivan lämmenneenä ja hengästyneenä saapui Anna vihdoin luodon
+rannalle.
+
+Nuorukainen oli siellä taas häntä vastassa, mutta hiukan kalvakka ja
+levoton oli hänkin tänään, hänenkin reippaan ja iloisen mielen oli kai
+eron ikävä himmentänyt ja omituisen hermostuneesti puristi hän Annan
+kättä, kun tämä sen hänelle venheestä tervehdykseksi ojensi. Anna
+huomasi kohta nuorukaisen katseesta tuon rauhattomuuden ja hänen kävi
+poika parkaa sääli; omista kaihoistaan huolimatta rupesi hän nyt
+vuorostaan sulhoaan lohduttamaan ja hälventämään pilveä hänen
+otsaltaan.
+
+Niin he istuivat vierekkäin sammalpeittoisella penkereellä, vaan tarina
+luisti vaikeasti tänään, oli kuin jokin sulku olisi estänyt heitä
+sanoin tulkitsemasta toisilleen sitä, mitä tunsivat. Ilmakin oli
+hiottavan lämmin ja ikäänkuin painostava tuossa heidän kätketyssä
+notkossa, johon ei tuuli ulottunut, sekin tuntui heidän mieliään yhä
+matalammas masentavan. Hetkisen ääneti istuttuaan ja katseet maahan
+luotuina virkkoi nuorukainen yhtäkkiä:
+
+-- Jos ei sittenkään erottaisikaan, Anna. Miksi eroaisimme, miksi
+antautuisimme taas tämän kaihon ja ikävän valtaan, joka meitä molempia
+näin rasittaa. Laivassa on tilaa meille molemmillekin, soudetaanko
+siihen?
+
+Anna nojausi melkein ilolla nuorukaisen olkapäätä vastaan ja kuiskasi:
+
+-- Jos tahdot, minä olen valmis. Sinuun luotan.
+
+Vaan nuorukainen mietti taas ääneti hetkisen, hänessä näytti
+jonkunlainen taistelu riehuvan, tunne ja järki kamppailevan keskenään.
+Ja rohkeampana hän taas nosti päänsä pystöön.
+
+-- Ei, meidän on sittenkin erottava, erottava vielä kerran, muuten
+turmelemme yrityksemme ja onnemme. Ollaan järkeviä; mutta vaikeaa on
+olla järkevä, kun sinusta on erottava.
+
+Ja taas he istuivat sanaa puhumatta rinnakkain, ikäänkuin masentuneina
+siitä päätöksestä, johon olivat tulleet. Lepän lehti lepatti tuulessa
+ja lepän takana kuului meren loiva laine raskaasti loiskahtavan
+rantaan, muuten oli kaikki luonnossakin äänetöntä, ikäänkuin
+alakuloiseen hiljaisuuteen vaipunutta. Tuo alakuloisuus heitä molempia
+rasitti, he olisivat tahtoneet sen keskustelulla katkaista, vaan eivät
+raskineet, sehän olisi ollut kuin jäähyväisten merkki ja niitä he eivät
+tahtoneet kiirehtää. Ja siksi he vaikenevina istuivat, melkein
+toistensa katseitakin karttaen, ja kuuntelivat, kuinka meri raskaasti
+huokui, ikäänkuin jäähyväishenkäystään sekin.
+
+Vihdoin Anna mietteistään heräten säpsähti, nousi, ja ojensi kätensä
+nuorukaiselle mitään virkkamatta.
+
+-- Nytkö jo?
+
+-- Olen jo viipynyt liian kauan.
+
+-- Ei, vielä hetkinen, viivy, vielä viimeinen haihtuva hetkinen!
+
+Ja hän veti tytön polvelleen ja katsoi häntä suoraan silmiin. Tuossa
+katseessa oli jotakin niin tulista, niin intohimoista, niin
+hekkumallista, Anna sitä melkein pelkäsi, vaan siitä samalla
+sanomattomasti nauttikin. Ja hän jäi siihen sulhonsa syleilyyn
+istumaan, antautuen hänkin koko rakastavan sydämmensä kiihkolla
+nauttimaan tuon viimeisen jäähyväishetken suloutta ja katkeruutta. Hän
+tiesi, että tuo viipyminen oli vaarallista, että häntä jo linnassa
+kaivattiin, ehkä pian käytiin hakemaan, ja tiesi myös, mikä seuraus
+siitä oli. Vaan hän ei siitä välittänyt, hän unhotti kaikki pelot ja
+vaarat: kahlehtikoot hänet sitten vaikka rautoihin, sulkekoot
+luostariin, -- vielä tuokion hän tahtoi autuaana elää, vielä muutamia
+siemauksia juoda sitä onnea, jota häneltä niin ahnaasti koetettiin
+kieltää. Hän viipyi.
+
+Vaan raskaasti huokui meri ulapalla ja tasasesti loiskahti sen loiva
+laine luodon kallioiseen rantaan.
+
+
+
+
+VIII.
+
+Talvitunteita Kuitiassa.
+
+
+Sodan pelko oli koko syystalven ja joulunajan vuona 1594 pitänyt
+Suomessa mieliä jännityksissä ja kaikkia oloja ja toimia epävarmalla
+kannalla. Varsinkin olivat rajanpuolelaiset olleet huolissaan, minä
+päivänä tahansa saattoi odottaa aseellista, hävittävää hyökkäystä
+Venäjän taholta. Välirauha oli näet loppunut ja hyvin epävarmalta
+näytti, saataisiinko se muutetuksi vakinaiseksi rauhaksi, sillä
+rauhanehdoista oli tuiki vaikea sopia. Ruotsalaiset eivät olisi
+suostuneet luopumaan valloittamastaan Karjalasta, venäläiset taas eivät
+muulla ehdolla tahtoneet rauhasta puhuakaan, vaan uhkasivat tarttua
+uudelleen aseisiin. Siitä syystä oli sotaväki Suomessakin ollut taas
+kiireen vilkkaa asetettava sotajalalle ja muutenkin varustauduttava
+vihollista vastaanottamaan.
+
+Niissä hommissa oli marski Klaus Fleming, palattuaan syyskuussa
+kuningasta Puolaan viemästä, ehtimiseen ja väsymättä matkustellut
+paikasta toiseen, laivastonsa luota Pikkalasta Viipuriin, sieltä
+Narvaan, jossa rauhanneuvotteluja pidettiin, taas Turkuun ja
+Hämeenlinnaan, -- kelittömät ja kelilliset ajat hän matkusteli ja
+puuhaili, kokosi sotaväkeä, antoi käskyjä ja hankki varoja. Hänen
+hoteillaan yksin oli huolenpito Suomen asioista, ja hän tahtoikin ne
+yksin pitää käsissään.
+
+Jouluakaan hän ei ollut ehtinyt viettää kotonaan perheensä helmassa,
+hänen toimensa kun pidättivät häntä rajan puolella. Ja kesken näitä
+moninaisia huolia, jotka toiselle hänen ikäiselleen miehelle olisivat
+olleet aivan liian rasittavia, saapui hänelle kotoa Kuitiasta
+vähänväliä ikäviä ja masentavia uutisia. Hänen vanhin poikansa oli
+sairastanut koko syyskauden ja viimeisten tietojen mukaan käynyt hyvin
+huonoksi, jopa hänen vaimonsa, Ebba-rouvakin, oli tautivuoteen ääressä
+niin rasittunut, että hänkin oli ollut vuoteen omana, ja Anna oli siitä
+syystä ollut kutsuttava viimeisellä avovedellä Kastelholmasta kotiin.
+Eikä muut kuulumisetkaan olleet sen hauskempia. Ruotsista pommitti
+Kaarlo-herttua häntä alinomaa törkeäsanaisilla kirjeillä, haukkuen
+häntä valtionkavaltajaksi ja kapinoitsijaksi, kun muka vastusti ja
+viivytti rauhantekoa, voidakseen sitä paremmalla syyllä pitää sotaväen
+koolla Suomessa. Ja kuninkaan luota Puolasta lähetettiin Suomeen
+jesuiittoja, jotka tahtoivat käyttää Sigismundon vaikutusta
+käännyttääkseen suomalaiset takaisin paavin uskoon, mutta jotka sitä
+tehdessään saivat aikaan häiriöitä ja siten nostattivat maassa
+tyytymättömyyttä marskia vastaan.
+
+Helmikuulla 1595 oli marski vihdoin matkalla kotiinsa päin Viipurista,
+järjestettyään asiat rajalla parhaalla tavalla. Rauhankeskustelut
+Inkerissä olivat nyt nekin hyvällä tolalla sittenkuin ruotsalaiset
+valtuutetut, joiden johtajana oli Arvid Ståhlarm, olivat saaneet luvan
+luopua Käkisalmesta. Hyvillään voitetuista vaikeuksista ja
+odotettavissa olevasta levon ajasta kiirehti nyt Klaus Fleming kotiinsa
+päin, jossa aikoi kevättalven viipyä ja jonne hän jo hartaasti ikävöi.
+Mutta matka oli pitkä ja tiet huonot. Myöhään eräänä iltana saapui hän
+päivän ajettuaan väsyneenä ja nälistyneenä Marttilan kievariin,
+jossa aikoi maata yön, ajaakseen seuraavana päivänä Kuitiaan.
+Nimismiestalossa käski hän kiireesti valmistaa iltasen ja vuoteen ja
+meni, sillaikaa kuin Gröning siitä piti huolta, itse vierastupaan.
+Mutta täällä hän tapasi muitakin matkustajia. Turun piispa Ericus
+Erici, joka kulki tarkastusmatkoillaan, astui siellä häntä vastaan ja
+iloisesti häntä marski tervehti, hyvillään kun sai illan ratoksi jonkun
+tarinatoverikseen, -- he eivät olleet tavanneetkaan toisiaan sittenkuin
+Upsalassa. Näiden Suomen molempain mahtavimpain hallitusmiesten välit
+eivät olleet erittäin hyvät; vaikka toisella vain olikin maan maallinen
+hallinto huolenpitonaan, toisella sen hengellinen, joutuivat heidän
+harrastuksensa usein ristiriitaan. Vaan hyvin he sillä toistensa
+seurassa tulivat toimeen, joskin aina toisinaan pieniä sivupistoksia
+punoutui pakinaan.
+
+-- No, kuinka rupeavat ihmiset tyytymään siihen, etteivät saa polttaa
+kynttilöitä kirkossa messun aikana? Kuulin matkoillani pahaa nurinaa
+siitäkin, kun ei kirkkoon otettavia vaimoja enää pueta valkoisiin
+pukuihin, ja paholaisen manausta ihmiset myöskin hyvin ikävöivät?
+
+Riisuessaan raskaita matkavaatteitaan ja asettuen rahille lepäämään
+jutteli marski näinikään Suomen kirkon ylipaimenelle. Vaan piispa ei
+nyt tapansa mukaan vastapistoksella vastannut näihin marskin puheisiin,
+joiden kärjen hän kyllä oivalsi.
+
+-- Niin, vanhoja tapoja on vaikea saada karsituksi, huoahti hän vain
+hiljaa ja melkein kuin hajamielisesti. Vaan marski jatkoi äskeiseen
+leikilliseen nuottiinsa:
+
+-- Ja omaintuntojen sanotaan seurakunnissa olevan pahasti huolestuneina
+siitä, kun pyhä Yrjö ja pyhä Nikolai ja pyhä Henrik ovat siirretyt
+kirkoista ullakoihin.
+
+Tästä asiasta he usein olivat kiivaastikin väitelleet sekä leikillä
+että todella, vaan tällä kertaa ei piispa puuttunut väittelyyn. Näytti
+siltä, kuin jokin erityinen seikka tänään olisi hajoittanut hänen
+ajatuksiaan. Marskikin käänsi silloin puheen toisille aloille ja rupesi
+kyselemään kotipuolen kuulumisia, lähinnä omista kotioloistaan, joista
+hänellä ei taas ollut pitkiin aikoihin ollut tietoja. Piispa tiesikin
+kertoa, että Klaun puoliso, Ebba-rouva, oli, toivuttuaan taudistaan ja
+kun hänen sairas poikakin näytti rupeavan kostumaan, joulun jälestä
+matkustanut vapaaherrakuntaansa sen taloudesta huolta pitämään. Vaan
+sittemmin oli nuoren Eerik Klaunpojan tila taas huonontunut. Niin,
+Klaus-herralle se tieto ei ollut odottamaton, siksi hän juuri niin
+hartaasti halusikin päästä kotiinsa, vielä esikoistaan hengissä
+tavatakseen ja viettääkseen levon aikaa perheensä keskuudessa.
+
+Vaan vielä muuta näytti piispalla olevan kerrottavana. Marskille oli jo
+iltaruoka tuotu pöydälle, vankka ateria, ja nälistyneenä hän innolla
+sen kimppuun oli käynyt. Silloin piispa hänen luokseen astui ja virkkoi
+vakavasti ja hiljaisella äänellä:
+
+-- On minulla teille eräät erityisetkin terveiset tuotavana, vaikka jo
+tässä tuumiskelin, etten koko asiaan puuttuisi. Muutamia päiviä ennen
+Turusta lähtöäni sain Ruotsista, Kaarlo-herttualta, kirjeen, jossa hän
+pyysi minua keskustelemaan teidän kanssanne eräästä asiasta, joka
+läheisesti koskee perhettänne ja sen kunniaa, -- te epäilemättä
+arvaatte mistä.
+
+Marskilla unehtui pala pureskelematta suuhun, kun hän ällistyneenä ja
+kysyvin kasvoin kuunteli piispan salaperäistä puhetta.
+
+-- En, en hitto soi arvaakaan, vastasi hän päätään puistellen. --
+Perheeni kunniaa, sanotte ... herttua kirjoittaa...? Hä, tässä on
+varmaankin taas joitakin uusia vehkeitä tekeillä herttuan taholta,
+mutta mitä? Mitä hän sitten kirjoittaa?
+
+Piispa mietti kotvasen.
+
+-- Niin, lyhyesti sanoen, hän vaatii minua kehottamaan teitä
+oman arvonne vuoksi vihdoinkin suostumaan siihen avioliittoon
+veljentyttärenne ja erään hänen hovijunkkarinsa välillä, josta hän jo
+ennen on teille puhunut.
+
+-- Mutta, tuhat tulimaista, minä olen mielestäni kyllin selvästi
+hänelle vastannut, että juuri nimeni arvon vuoksi en siihen koskaan
+suostu, kuuletteko, en koskaan!
+
+Marski viilsi vihastuneena hyvän viipaleen siankyljestä, haukkasi sen
+ja joi olutta päälle, käännähtäen poispäin piispasta, ikäänkuin aivan
+lopettaakseen koko keskustelun siitä asiasta. Vaan piispa jatkoi
+marskin kiivaudesta välittämättä.
+
+-- Minä ymmärrän. Nähtävästi ette kumminkaan erästä seikkaa tunne.
+Laita veljentyttärenne kuuluu olevan sellainen, että ellei pikaista
+avioliittoa saada aikaan, asia kääntyy häväistykseksi sekä neitoselle
+että nimellenne.
+
+Marskilla oli veitsi pysähtynyt leipään, josta hän juuri oli palaa
+leikkaamassa ja hän tuijotti hetkisen ääneti puhujaa. Sitten hän
+virkkoi:
+
+-- Mitä hittoja? Herra piispa, me emme ole erinomaisia ystäviä, mutta
+siltä toivon, ett'ette laske leikkiä nimeni kunniasta -- herttuankaan
+käskystä.
+
+-- En ole herttuan suosikki enemmän kuin teidänkään ja syy, miksi
+ollenkaan teille tätä asiaa esitän, on pelkkä sääli -- neitosta
+kohtaan. Hänen sulhasensa...
+
+Marski hurjistui.
+
+-- Sulhanen, -- kirottu viettelijä hän on, kavala luikertelija,
+hirtehinen...!
+
+-- Kuinka tahdotte, hän on nyt kaikissa tapauksissa Turussa, on tullut
+sinne vasiten häitään viettämään, mukanaan seurue, herttualta
+huomenlahjat. Minun suora neuvoni on, että kiirehditte häitä, kaikki
+päättyy silloin vielä hyvin.
+
+Marski oli kavahtanut pystöön, jättäen juuri alotetun ateriansa kesken.
+
+-- Kiitos neuvostanne, minä olen pitävä huolta nimeni kunniasta!
+virkkoi hän piispalle ja huusi samalla ovelta: -- Eenokki, hevoset heti
+valjaisiin ja huovit satulaan...! Kyllä minä tässä häävuoteet
+valmistan!
+
+Äkäsin askelin käveli marski sitten edestakasin lattiata pitkin,
+kysellen piispalta lähempiä tietoja tuosta häväistysjutusta. Muuta ei
+piispa osannut selittää, kuin että marskin veljentytär oli mahtanut
+kirjeessä sulholleen kertoa tilastaan ja pyytää tältä apua, ja herttua
+oli sen johdosta nyt varustanut nuoren junkkarin häämatkalle.
+Samanlaisia kirjeitä, joissa herttua kehotti taivuttamaan marskia
+myöntyväisyyteen, kuuluvat muutamat muutkin ylhäiset henkilöt Suomessa
+saaneen, ja itsellään oli marskilla useita kirjeitä vastassaan.
+
+-- Se on ilmeistä, tarkotettua häväistystä, herttua koettaa masentaa
+minut, äyväsi marski.
+
+Vaan hän sai samalla kuulla piispalta vielä merkillisimpiä asioita.
+Samassa seurassa, kuin Hieronymus Birckholtz, oli Turkuun saapunut
+herttuan laittama lähetystö, jolla oli toimeenpantavanaan uusia
+määräyksiä Suomen hallinnosta. Valtioneuvosto oli muitta mutkitta
+määrännyt Suomessa olevan sotaväen päälliköksi Flemingin sialle Kaarlo
+Hornin, taikka, jos ei tämä siihen suostuisi, jonkun muun Suomen
+herroista, ja muutenkin tuli lähetyskunnan tarkastaa Flemingin toimia
+Suomessa. Näiden määräysten johdosta vallitsi suuri levottomuus Suomen
+aateliston joukossa ja lähiseudun aatelismiehiä oli siitä syystä
+rientänyt Turun linnaan neuvottelemaan. Marskin poissaolo oli siellä
+kaiken lisäksi vaikuttanut aivan yleistä epävarmuutta.
+
+Marski oli näitä kuunnellessaan taas käynyt kylmäksi ja varmaksi:
+
+-- Ja tämä kaikki vastoin kuninkaan nimenomaista käskyä ja sodan
+uhatessa rajalla, virkkoi hän hiljaa ja puolittain kuin itsekseen.
+
+-- Niin, ajat ovat levottomat, minä en sekaannu näihin vehkeisiin,
+joita en ymmärrä, huoahti piispa. -- Minun työni on rauhan työtä ja
+sitä aijon harjoittaa, pysyen uskollisena valtakunnan uskonnolle ja
+hallitsijalle.
+
+Fleming istui kotvasen ääneti, kävi sitten vielä kiirehtimässä Eenokkia
+ja Gröningiä matkalle ja rupesi itse taas pukeutumaan noihin
+matkapukimiinsa, jotka hän äsken juuri oli viskannut päältään. Hän oli
+kalpea, hänessä näkyi vielä väsymyksen jälkiä ja turkin vyötä
+kiinnittäessään virkkoi hän hieman katkerasti:
+
+-- Olinpa toivonut saavani maata rauhassa yöni, minä olin väsynyt; olin
+myös toivonut saavani levätä jonkun ajan häiritsemättömänä kotonani.
+Vaan minä näen, että huolta on pidetty siitä, että leponi ei saa olla
+pitkä. No, olkoon menneeksi, minä en väsy kesken. Malttakaahan te
+herrat siellä Turussa, kyllä minä päästän teidät levottomuudestanne,
+minä tahdon hittosoi myöskin vähän neuvotella! Hyvästi herra piispa.
+
+Hevoset olivat jo valjaissa ja päivän ratsastuksesta väsyneet huovit,
+jotka myös kesken ateriansa olivat ajetut ulos, satuloitsivat
+parhaallaan vähän tyytymättöminä ratsujaan. Marski istui rekeen ja
+käski ajaa hevosia säästämättä.
+
+-- Me ajamme ensiksi Kuitiaan, virkkoi hän Eenokille, kun tielle oli
+päästy, ja lisäsi puolittain itsekseen: -- siellähän on herttuan
+käskystä häitä kiirehdittävä! -- Klaus-herran ensi ajatus oli ollut
+ajaa suoraan Turkuun ja huojentaa siellä Suomen herrain huolet, vaan
+hän huomasi sittenkin, että häntä ensiksi tarvitaan Kuitiassa, --
+perheen kunnia oli kaikista arin. Pakkaslumi kitisi jalasten alla ja
+napsahteli omituisesti takana ajavain huovihevosten kavioissa. Ja kun
+jäälle ajettiin, josta oikonen viittatie lähti viemään Paraisiin,
+vongahteli aavikko kaameasti, jää paukahteli ja halkeili ja hevoset
+huuriusivat yltänään kovassa ajossa. Vaan eteenpäin kävi matka
+lepäämättä läpi yön, tuo mies, joka reen perällä istui, oli käskenyt
+ajaa hevosia säälimättä, ja Eenokki tiesi, että silloin oli tosi
+edessä. Ja vielä oli Kuitia kaukana. -- --
+
+Iloton joulujuhla oli tänä vuonna vietetty Kuitian vanhassa,
+harmaakivisessä linnassa. Isäntä oli poissa, kaksi tautivuodetta oli
+ollut hoidettavana ja hoitajainkin mielet olivat apeat. Kun Ebba-rouva
+syksyllä oli sairastanut, oli Anna viimeisen laivaliikkeen aikana
+joulun alla tuotettu kotiin Kastelholmasta ja hänen tehtävänsä oli nyt
+Kuitiassa ollut valvoa kituvan ja vähitellen näivettyvän serkkunsa
+tautivuoteella. Ebba-rouvan lähdettyä vapaaherrakuntaan oli se
+sairaanhoito jäänyt yksinomaan hänen huolekseen. Siellä hän oli
+tautivuoteen ääressä valvonut, vaan oikein valveillaan hän ei
+enimmäkseen ollut näyttänyt olevan. Tuskin sanaakaan palvelusväki oli
+päiväkausiin hänen huuliltaan kuullut; potilaan toivomukset ja hoidon
+hän huolellisesti täytti, mutta teki sen koneellisesti, melkein; kuin
+unissaan ja sillävälin oli hän ääneti istunut eteensä tuijottaen.
+Päätään puistelivat sille talon vanhat palvelijat ja ennen pitkää
+rupesi heidän joukossaan kuisketta kulkemaan. Anna ei liikkunut ulkona,
+ei näyttäynyt missään; ainoastaan silloin, kun hän kuuli jonkun Turkuun
+lähtevän, elpyi hän virkeäksi: hänellä oli aina kirjeitä laitettava
+Turkuun, talvipostilla Ruotsiin lähetettäviksi. Ja kun sanomia saapui
+Turusta, silloin hän aina kiirehti kuulostamaan, olisiko hänelle
+mitään. Vaan ei ollut mitään, ei koskaan. Ja taas hän vetäysi
+sairashuoneeseen, poski kalpeana ja silmä kävi kuopille. Ja toisinaan
+öisin kuului sairashuoneesta valittavaa nyyhkintää, josta talonväki ei
+varmaan tiennyt, lähtikö se potilaasta vaiko hoitajasta.
+
+Annan apuna potilasta hoitamassa oli vanha mestari Markkus, talon
+vanhoja uskollisia palvelijoita hänkin. Mestari Markkus oli aikoinaan
+palvellut sotaväessä haavansitojana, barbeerarina, ja pitkäaikaisen
+kokemuksen kautta saavuttanut jonkunverran tietoja ja harjautumista
+lääkintötaidon muissakin haaroissa. Nämä haavurit ne olivatkin tämän
+ajan ainoita lääkäreitä Suomessa, varsinaista lääkäriä ei löytynyt
+Suomessa vielä yhtään. Parastaan oli Markkus mestari koettanut,
+saadakseen mahtavan isäntänsä esikoisen toipumaan taudistaan, vaan
+hänen yrttisekotuksensa ja keitoksensa eivät tepsineet auttamaan sitä
+hiljaista riutumusta, joka vähitellen hierti voimat nuorelta Eerik
+Klaunpojalta. Tämän tila oli nyt viimeisinä viikkoina huomattavasti
+huonontunut, henki hänessä jo heikkona liekkinä läähätti ja uhkasi
+sammua. Oli siitä syystä lähetetty sana Ebba-rouvalle Siuntioon ja
+kutsuttu häntä rientämään takaisin poikansa kuolinvuoteelle, ja nyt
+odotettiin joka päivä hänen saapuvan Kuitiaan. Marskia niinikään jo
+odoteltiin kotiin, vaan yhä epävarmemmalta näytti, ehtisikö
+kumpanenkaan saapua, ennenkuin liekki oli kokonaan sammunut.
+
+Samana iltana, jolloin marski saapui Marttilan kievariin, seisoivat
+mestari Markkus ja Anna nojautuneina Eerik Klaunpoika Flemingin vuoteen
+ylitse, ääneti katsellen, loppuisiko se liekki jo aivan siihen. Mestari
+koetti valtasuonta: sitä tuskin ollenkaan tuntui. Ja se käsi, joka
+lepäsi hänen kourassaan, oli kuin kuolleen lapsen kätönen, niin hento
+ja läpikuultava. Potilas makasi jonkunlaisessa unenhorroksessa:
+hengitystä ei kuulunut, jalat olivat kylmät, kaikki näytti olevan
+loppumaisillaan. Markkus laski varovasti hennon käsivarren peitolle,
+virkkoen alakuloisesti:
+
+-- Siinä vanhin vesa Flemingin suurta sukua! Tarvitaanpa marskin koko
+tarmo, ettei hän tästä kolauksesta taitu.
+
+Anna istahti jakkaralle vuoteen viereen, tuijotti kauan kelmeää
+serkkuaan ja huoahti sitten yhtäkkiä hiljaa, melkein kuin itsekseen:
+
+-- Oi, jospa voisin minä vaihtaa paikkaa sinun kanssasi, Eerik!
+
+Mestari Markkus, minkä vähän hän ihmisruumiista tunsikin, tunsi vielä
+vähemmin ihmissielun syvempiä väreilyjä. Hän kääntyi aivan kauhulla
+Annan puoleen kysyen:
+
+-- Mitä? Tekö tahtoisitte kuolla?
+
+Anna säpsähti, hän huomasi nyt vasta, että tuo huoahdus oli häneltä
+tietämättään ja varkain päässyt. Vaan hän ei voinut sitä huokaustaan
+kahlehtia, tuskan ryöppy syöksähti tuon Markkuksen kysymyksen johdosta
+aivan valtoinaan esiin.
+
+-- Oi niin, mestari, minä tahtoisin maata tuossa noin kylmenevänä
+taikka jo kylmänä, tunnotonna ja tiedotonna, noinikään tahtoisin nukkua
+pois, nukkua jo kohta ja ainaiseksi, -- oi, se olisi niin helpottavaa,
+niin autuasta!
+
+Mestari Markkus loi häneen nyt terävän, tutkivan katseen ja hänen
+kasvonsa kävivät yhä suruvoittoisemmiksi, kuta kauemmin hän neitosta
+tarkasteli. Vaan tämä jatkoi vielä äskeisellä kiihkollaan:
+
+-- Miksi olisi rikos toivoa jonkun kurjan kitujan kärsimysten loppua?
+Miksei saisi helpottaa ja jouduttaa sitä, minkä kumminkin kerran täytyy
+tapahtua. Miksei olisi ihminen henkensä herra, kuka sen omistaisi,
+ellei hän?
+
+Mestari Markkus nousi aivan kauhistuneena pystöön.
+
+-- Te olette väsynyt, te uneksitte, armollinen neiti.
+
+-- Jospa se olisikin unta, jos olisi kaikki ollut unta! Enkä kumminkaan
+sitä soisi, ei se on todellisuutta, mutta sitä on jo kylläksi...
+Lupaisitteko olla vaiti, mestari, jos huomaisitte lääkelaatikostanne
+jonkun pienen pullon kadonneen, pienen vain, -- se ei olisi tuottanut
+kellekään vahinkoa, kellekään surua tai häpeää...
+
+Markkus huomasi aavistuksissaan olevan perää, -- vielä uusi suru tässä
+perheessä, entisiä masettavampi, nöyryyttävämpi. Sitä surua ja häpeää
+olisi neito nyt tahtonut välttää, -- kunpa ei olisi sekin jo myöhää.
+Säälien hän laski kätensä Annan olkapäille.
+
+-- Tyttö parka, kuinka suuri tuskasi lieneekin, sinä haaveksit
+mahdottomia. Elämän ja kuoleman raja on korkeampi, kuin että sen yli
+niin helposti hyppää, sen olet huomaava. Tällä puolen sen rajan ovat
+tänne kuuluvat kaihot kärsittävät. Vaan sinä olet sairas, tyttöni,
+tässä olet potilasta hoitanut, itse tarvitset hoitoa.
+
+-- Ei, ei, mestari, en tarvitse, huudahti Anna säikähtyneenä. -- Te
+olette oikeassa, olen valvonut liiaksi, olen väsynyt, minä uneksin. Ei,
+vielähän tahdon minäkin elää, rakastaa, nauttia ja tehdä
+velvollisuuteni...! Kas noin, serkkunikin elpyy taas.
+
+Kalpean potilaan hipeälle oli kuume taas ajanut hienon punan. Laiha
+käsivarsi liikahti peitolla ja harhaileva katse näytti etsivän jotakin.
+Anna kostutti hiukan potevan huulia, korjasi peitettä ja istahti taas
+jakkaralle vartiopaikkaansa, virkahtaen vähän reippaammin:
+
+-- Kas näin, nyt olen taas valmis serkkuani vaalimaan. Hyvää yötä,
+mestari.
+
+Mestari puisteli päätään, katsellen vuoroin hoitajaa ja vuoroin
+potilasta. Vaan Annan äänessä oli ollut jotakin käskevää, jota hän ei
+voinut olla tottelematta.
+
+-- Hyvää yötä, lapseni, herätä minut, kun tarvitaan tai kun itse väsyt.
+-- Vaan vielä hän ovella pysähtyi tautivuodetta katsomaan, tuumien
+itsekseen: Kunhan tuottaisi toisen vaaliminen edes hoivaa omille
+tuskille! Ja ääneen hän virkkoi:
+
+-- Elä valvo liiaksi, tyttöni, tauti voi tarttua sinuunkin.
+
+-- Ei ole hätää, mestari, kyllä minä jaksan, vastasi Anna
+rauhoittavalla äänellä, mutta itsekseen hän lisäsi mestarin mentyä: --
+Kunpa tarttuisi, kunpa tarttuisi pian!
+
+Yön istui Anna ja vartioitsi potilastaan, joka hiljaa kuin nukkuen
+siinä makasi, vaan aamupuoleen yötä voitti väsymys; hoitajattaren pää
+vaipui vuoteen reunaa vastaan ja hän nukkui hetkisen siinä istuvallaan.
+Säpsähtäen hän siitä heräsi ja katsoi serkkuaan. Tämä makasi nyt silmät
+auki ja katseli häntä kysyvin silmin, joissa jo oli outo kiilto; käsi
+näytti tapailevan jotakin ja huuli liikahti hiljaa. Vaan samassa vaipui
+käsi alas peitolle, silmän kiilto kävi raukeaksi, himmeäksi, tummeni,
+sammui pois. Heikko henki oli lähtenyt.
+
+Vartija oli myös jo tehnyt tehtävänsä, hän oli vapaa. Hetkisen vielä
+ikäänkuin kadehtien katsottuaan vuoteella lepäävää siirtyi Anna
+viereiseen huoneeseen, istahti sen ikkunan ääreen ja katseli
+liikahtamatta ulos autioon luontoon, jossa aamun ensi sarastus hyvin
+verkalleen hälventi öistä pimeyttä. Vaan tuskan voima siinä voitti
+hänen rauenneen mielen.
+
+Jännitys tautivuoteen ääressä ja kuoleman kanssa taistelevan sairaan
+vaaliminen olivat jonkunverran viihdyttäneet hänen omia ajatuksiaan,
+vaan nyt ne oman mielen mustat mietteet uudella voimalla hänessä
+heräsivät vireille ja lohduton epätoivo hänet valtasi. Näihin asti oli
+hän askareidensa seassa vielä hiukan toivonut sulhonsa saapuvan häntä
+pelastamaan, ennenkuin setä ja täti joutuisivat kotiin, hän oli
+haaveksinut vapautumista, unhotusta. Toivo oli nyt mennyt, -- ei
+pelastusta, ei lohdutusta nähnyt hän millään taholla.
+
+Niissä mietteissä hänet mestari Markkus tapasi, kun vähän myöhemmin,
+tautivuoteesta vainajan löydettyään, huolestuneena lähti hoitajaa
+hakemaan. Hän neuvoi Annalle lepoa, käski kumminkin hänen sitä ennen
+käydä ulkona kävelemässä, saamassa raitista ilmaa, sillävälin kuin
+palvelusväki kuolinhuoneessa suoritti ensimmäisen surullisen
+palveluksen.
+
+Ulos, lumiseen, vapaaseen luontoon, hiihtämään puhtoselle hangelle! --
+se ajatus viehätti hetkisen Annan rauennutta mieltä ja hän tarttui
+siihen kiinni kuin viihdyttävään pelastuskeinoon. Ulos hän kiirehti,
+haki pihalta nuoremman serkkunsa liukkaat sukset ja jo seuraavassa
+tuokiossa hän viiletti loivaa rinnettä alas selälle. Jäälle
+hiihtäessään kuuli hän syrjemmältä talvitieltä tutun kulkusen kilinän,
+-- Ebba-rouva palasi sieltä nyt Kuitiaan. Vaan Anna ei kääntynyt
+takasin häntä vastaanottamaan, ei pyörähtänyt katsomaankaan, hiihti
+vain edelleen. Hän oli saanut päähänsä uuden mielenjohdon, joka häntä
+piti vireillä: hän tahtoi hiihtää Paraisten kirkolle asti, vanhan
+Maunupapin luo, joka oli ollut hänen äitinsä ystävä ja jolla varmaankin
+olisi joku lohdutuksen sana hänellekin hänen suuressa tuskassaan. Niin,
+varmaankin oli hän sieltä saava neuvoa ja lohdutusta...
+
+Tuo ajatus virkisti hänen mieltään ja raitis talvinen ilma, jota hän
+nyt pitkästä ajasta hengitti, vaikutti kuin huumausjuoma hänen
+rauenneisiin jäseniinsä, työntäen niissä hyytyneen veren vilkkaampaan
+kulkuun. Hän kuvaili elävänsä vielä lapsuutensa huoletonta aikaa,
+hiihtelevänsä hankea pitkin lapsen keveydellä ja hilpeällä mielellä.
+Eteenpäin, eteenpäin, vapauteen, mielen tyyneyteen, pakoon tuskia ja
+toivottomuutta!
+
+Pysähtelemättä hän hiihti edelleen. Vaan kun hän oli saapunut
+salmentakaiselle mantereelle, rupesivat talviluonnon hetkeksi
+terästämät voimat raukenemaan, hiihto kävi raskaammaksi ja samalla nuo
+tuokioksi unhottuneet mustat mietteet palasivat uudella voimalla
+takasin. Hän huomasi, ettei hän jaksanutkaan hiihtää Paraisten kirkolle
+asti, että hänen täytyisi palata kotiin Kuitiaan, jonne Ebba-rouva jo
+oli saapunut ja marskiakin odotettiin... Ja silloin viimeinenkin
+oljenkorsi katkesi ja katosi.
+
+Väsähtäneenä hän vaipui istumaan rantakivelle pienen koivun kupeelle,
+molemmin käsin sauvaansa nojaten. Vähän alempana jäällä kulki Turusta
+tuleva talvitie. Hetkisen kuluttua rupesi sieltäpäin kuulumaan
+aisakellon helinää, joka kasvoi ja koveni. Kukahan sieltä ajaa
+Kuitiaan? se ajatus herätti Annan taas mietteistään ja hytkäytti hänen
+mieltään. Saapuuko sieltä marski nyt Turun kautta kotiinsa? Vai,
+vai ... onko se hänen odotettunsa, hänen pelastuksensa, onnensa...?
+
+Monta kirjettä oli Anna kirjoittanut sulholleen Ruotsiin ja pyytänyt
+häntä tulemaan Kuitiaan vapauttamaan hänet tavalla taikka toisella. Hän
+oli kirjoittanut, että hän on valmis pakenemaan setänsä kodista ja
+seuraamaan Ruotsiin... Vastausta ei ollut tullut, vaikka hän oli sitä
+toivonut viimeisiin asti. Nytkö aivan viime hetkessä toteutuisi
+todellakin tuo toivo ... niin, varmaankin hän saapuu nyt juuri tuossa.
+Anna kuvaili, kuinka hän istuisi tuohon rekeen sulhonsa viereen ja
+sitten he ajaisivat pois, pois, kauas, ei kukaan tietäisi minne, ei
+kukaan osaisi hakea heitä mistään, hän olisi hävinnyt maailmasta,
+unhottunut vähitellen, vaan nauttisi itse kätkössä täysin mitoin
+unhotustaan ja kauvan kaivattuaan onnea... Kavion kopse kuului jo
+läheltä. Anna nousi jännityksissä pystöön katsomaan. Tuolta hän ajaa
+niemen kärjestä, yksin ajaa virkkua juoksijaa... Ja kas, hän pysäyttää
+hevosen, katsoo, katsoo pitkään törmälle päin... Jo nousee reestä,
+sitasee suitset jalaksen nokkaan ja lähtee kahlaamaan törmälle, -- se
+on hän, -- onko? -- -- Ah, ei, ei, se on se toinen... Anna hervahti
+taas takasin istumaan lumiselle kalliolle.
+
+Ajaja, joka Anna Flemingiä kohden astui, oli nuori Henrik Horn
+Kankaisista. Hän oli tuntenut törmällä istuvan tytön, ja tuli häntä
+tervehtimään ja puhuttelemaan, koska hänen asiansa Paraisten puolelle
+koski juuri häntä. Kesästä asti oli nuori Henrik viipynyt isänsä mukana
+Kankaisissa, vaan nyt oli hän lähdössä pitemmäksi ajaksi Ruotsiin,
+jatkamaan opintojaan ja harjaantumaan isänsä johdolla valtiotaitoon.
+Sitä ennen oli hän kumminkin tahtonut käydä Kuitiassa, saamassa varman
+vastauksen siihen kysymykseen, jonka hän jo vuosi sitten Upsalassa oli
+tehnyt.
+
+Näitä hän siinä neitosen edessä hangella seistessään tälle lyhyesti ja
+ujosti kertoi ja lisäsi sitten rohkeammin ja päättävämmin:
+
+-- Suora kysymys ansaitsee suoran vastauksen, ja siksi tahdon vielä
+kerran esittää asiani marski Flemingille ja hänen rouvalleen. Mutta
+minä tiedän, että lopullinen päätös kumminkin riippuu teistä, neitini,
+ja siksi pyydän teiltä itseltänne ensiksi kuulla tuomioni.
+
+Anna kuunteli nuoren Hornin puhetta ikäänkuin aivan outoa, taikka
+äärettömän kaukaista ja jo mennyttä asiaa, eikä hän ensiksi oikein
+jaksanut käsittää, mistä kysymys olikaan. Mutta kuta pitemmin
+nuorukainen puhui, sitä enemmän tuo asia rupesi häntä pelottamaan ja
+huolettamaan. Hän kuiskasi läähättäen:
+
+-- Ei, jalo nuori herra, elkää menkö Kuitiaan. Tarjouksenne on mulle
+kunniaksi, vaan se on mahdoton.
+
+Nuorukaiselle ei tämä vastaus näyttänyt olevan odottamaton. Hän jatkoi:
+
+-- Olen tullut huomaamaan, että en ole teidän suosiotanne onnistunut
+voittamaan eikä ole minulle tietämätöntä sekään, että eräs toinen on
+ollut minua onnellisempi. Vaan kumminkin: minun täytyy, ennen Suomesta
+lähtöäni, vielä esittää teille asiani. Sydämmenne valitsemaa ei teille
+sukunne anna; minun silmämääräni olisi tehdä teidät onnelliseksi.
+Ettekö voi antaa mulle vastaiseksikaan toiveita?
+
+Neitosta puistatti, tämä kohtaus talvisella hangella oli tapahtunut
+niin odottamatta, hänen kiihotetun mielensä ollessa aivan toisaalle
+kiinnitettynä. Vaivoin hän itselleen sai asian selvitetyksi.
+
+-- Se on totta, sopersi hän vastaan, minä uskon teitä, te olette
+jalomielinen ja hyvä, vaan se on sittenkin kaikki mahdotonta, kaikki...
+Minä kuulun toiselle ja sitäpaitse ... niin, te tulette sen huomaamaan,
+-- ei, elkää menkö Kuitiaan. Oi, minä pyydän teitä, jos olen ollut
+teille jonkunarvoinen, elkää menkö!
+
+-- Neiti Fleming, minulla on asiaa Kuitiaan ei ainoastaan itseni vaan
+isänikin puolesta, vastasi nuorukainen hetkisen kaihomielellä neidon
+kiihkoa tarkastettuaan. -- Minun on siellä ilmoitettava, että isäni ei
+suostu ottamaan vastaan sitä ylipäällikkyyttä Suomessa, jonka
+Kaarlo-herttua tahtoo riistää marski Flemingilta ja tarjoo isälleni.
+Tämä päätös merkitsee sitä, että Kankaisissa ei tahdota asettua
+leppymättömälle riitakannalle Kuitiaa vastaan, että isäni suostuu
+unhottamaan, rakastaa rauhaa...
+
+-- Minä ymmärrän ... vaan...
+
+-- Vaan kiellätte minua menemästä Kuitiaan?
+
+-- Oi, te olette tehneet niin paljon minun arvottoman vuoksi. Mutta
+säälikää minua, minä rukoilen teitä, armahtakaa minua, sillä minä olen
+onneton!
+
+Nuorukainen näki sen tuskan, mikä kuvastui neidon rukoilevista
+katseista ja oivalsi, että tässä on tosi kysymyksessä. Hän on onneton,
+hän kärsii, -- sen tunteen edestä oli hän valmis väistymään. Ja
+sanaakaan lisäämättä aikoi hän poistua, kumarsi jo jäähyväisiksi ja
+astui pari askelta, vaan pysähtyi kumminkin vielä ja virkkoi:
+
+-- Surunne on haikea, sen näen, ja siksi teitä tottelen, -- vaan
+keveällä mielellä en lähde kotimaastani. Hyvästi, neiti Fleming. Jos
+joskus mielenne tyynnyttyä, olojen muututtua, kaipaatte ystävän neuvoa
+tai apua, löydätte aina minusta ystävän, vaikka vielä mitä tapahtukoon.
+
+Kiilsipä kuin kiitollinen vilaus Annan rauenneessa katseessa, hänen
+jäähyväisiksi nyökäyttäessään päätään lähtevälle, mutta se katse vaipui
+taas alas, eikä kotvaseen kohonnut. Hän kuuli, kuinka taas kavioiden
+kopse lähti loittonemaan samalle taholle, josta se äsken oli
+lähestynyt, kuuli vielä hetken aisakellon helinää ja taas oli kaikki
+äänetöntä talvisessa luonnossa. Anna nojasi päänsä koivun kylmää kylkeä
+vastaan ja koetti itkeä, vaan kyyneleet eivät juosseet. Hän ajatteli
+tuota äkillistä, lyhyttä kohtausta hangella, joka sekin vielä oli
+lisännyt hänen mielensä kaihoa. Hän oli karkottanut tuon kelpo
+nuorukaisen... Kuinka huolettoman elon ja rauhaisan kodin hän olisi
+voinut hänen rinnallaan saada, suruista vapaan; siinä hän olisi voinut
+vaikuttaa muidenkin onneksi, yhdistää maansa molemmat mahtavat suvut ja
+aikaansaada sopua ja rauhaa. Hän olisi ollut rakastettu ja
+arvossapidetty... Kaikki hän oli menettänyt, kaikki mestannut
+tavotellessaan tuota pikkuista onneaan, jota hän ei kumminkaan
+tavannut. Mitä oli hänellä siitä jälellä: muisto keltakiharaisesta
+nuorukaisesta, joka ehkä ei ollut häntä koskaan todenperäisesti
+rakastanut, muisto hymyilevistä huulista, joiden petolliset valat
+olivat syösseet hänet häpeään, -- sen hän oli unelmillaan
+saavuttanut!... Mutta sittenkin! Jos tuossa tulisi ajaen se solakka
+poika, tempaisi häntä käsipuolesta ja lähtisi viemään: oi, oi, millä
+innolla ja kiitollisuudella hän tarttuisi tuohon käsivarteen, riippuisi
+siitä hellittämättä kiinni -- ja kaikki oli sovitettu, kärsimys ja
+häpeä... Vaan se on kaikki turhaa, ei ole toivoa enää, ei rahtuakaan.
+Anna puristi suonenvedontapaisesti koivun hoikkasta runkoa ja jäi sen
+varaan rauenneena makaamaan.
+
+Hän istui siinä liikahtamatta niin kauan, kunnes kylmän väreet
+rupesivat hänen ruumiistaan puistattamaan. Silloin hän nousi ja käänsi
+suksensa taas Kuitiaan päin. Kotiin, sinne harmajalinnaiseen vankilaan,
+odottamaan mitä tuleva oli, -- kohtalonsa varaan oli hänen
+antauduttava, muuta neuvoa ei enää ollut. Vaan niin raskaasti lipuivat
+nyt sukset salmen tasaista pintaa pitkin ja niin pystyltä tuntui tuo
+loiva rinne kotisaaren rannan noustessa Kuitian kohdalla. -- --
+
+Marski Klaus Fleming oli, yötämyöten ajettuaan Marttilan kievarista,
+saapunut kotiinsa muuatta tuntia myöhemmin kuin hänen rouvansa
+Siuntiosta. Pihalla vastaansa rientäviltä nuoremmilta lapsiltaan oli
+hän jo kuullut vanhimman poikansa kuolemasta ja kaihomielellä oli hän
+rientänyt sairashuoneeseen, missä hän tapasi vaimonsa itkemässä nuoren
+vainajan vuoteella. Pää kumarassa, väsymyksestä rauenneet kasvot
+kalpeina oli hän kauan seisonut siinä Ebba-rouvan rinnalla nuorukaisen
+kuihtuneen ruumiin vieressä, ja siltä oli hetkisen näyttänyt, että
+hänenkin partanen leukansa vähän oli väkättänyt. Vaan sitten oli hän
+vetänyt palttinan poikansa kasvoille, kääntynyt ja lähtenyt
+työhuoneesensa, jossa hänellä oli vastassaan monen viikon kirjeet ja
+postit. Tyyneesti oli hän siellä työskennellyt, rauhallisesti antanut
+Gröningille käskyjä, mitä erinäisten, kiireellisimpäin asiain johdosta
+heti olisi tehtävä, olipa itsekin kirjoittanut muutamia lyhyviä
+vastauksia. Viimeksi ryhtyi hän tuohon herttualta äsken tulleeseen
+postiin, jota avatessaan hänen kätensä vihasta vavahtivat. Ja sen
+luettuaan jäi hän pitkäksi ajaksi kirje kädessään istumaan ja
+miettimään.
+
+Vihdoin näkyi hän tehneen päätöksensä. Hän kutsui mestari Markkuksen
+puheilleen ja lähti, tuokion neuvoteltuaan hänen kanssaan, ulos
+työhuoneestaan. Kirjeiden joukossa oli ollut myöskin eräs kirje
+Ebba-rouvalle tämän sisarelta, leskikuningattarelta, joka
+Kaarlo-herttuan käskystä hänkin oli kirjoittanut Annan asiasta ja
+vilkkaasti kehotti sisartaan suostumaan Annan avioliittoon herttuan
+kamarijunkkarin kanssa, sekä taivuttamaan miestäänkin siihen. Klaus
+meni Ebba-rouvan huoneeseen, ojensi hänelle tämän kirjeen ja istui
+ääneti vieressä katsellen vaimonsa hämmästystä hänen näitä uutisia
+lukiessa.
+
+-- Ja mitä nyt arvelet? kysyi hän hiljaa rouvaltaan, joka, ollen
+äskeisen, haikean surunsa valtaamana, ei vielä oikein voinut toipua
+käsittämään tuon lukemansa kirjeen sisältöä.
+
+-- Mitä, onko tämä totta? Tämäkö suru vielä äskeisen lisäksi, sopersi
+kyyneleitään kuivaava rouva.
+
+-- Me emme saa menettää malttiamme, -- tosia kirjeessä kerrotaan. Nyt
+on vain päätettävä, mitä on tehtävä, päätettävä heti.
+
+-- Päätettävä, -- onko neuvottelemisen tilaisuutta? Annan täytyy
+tietysti heti mennä naimisiin, -- oi, jo syksyllä aavistin minä pahaa.
+Vaan sinä et silloin tahtonut taipua; nyt on suostuminen välttämätön.
+
+Marskin silmässä leimahti kuin salama ja hänen nyrkkinsä kohosi
+pystöön. Häntä tahdotaan pakottaa syömään sanansa, tuo ajatus saattoi
+hänet hurjistumaan. Herttua oli yhdessä liitossa tuon kurjan
+viettelijän kanssa, ja nyt he olivat ilkeydessään vieneet asian niin
+pitkälle, että hänen, marski Flemingin, joko muitta mutkitta oli
+suostuttava tuohon vihaamaansa avioliittoon, joka ei ollut hänen
+nimelleen arvokas, taikka vedettävä nimelleen ja suvulleen vielä
+suurempi, ilmeinen häpeä. Suo siellä, vetelä täällä. Ah, kuinka herttua
+nyt mahtoi nauttia siitä pulasta, johon hän marskin oli saattanut,
+nöyryyttääkseen hänet tässäkin kohden, marski saattoi kuvailla
+mielessään, kuinka hän siitä itsekseen ilkkui. Vaan malta, herttua,
+hoki hän sapekkaassa mielessään, vielä ei ole asia päättynyt sinun
+mielesi mukaan, -- ei hetikään!
+
+-- Ja siinä arvelet siis, että me täällä rupeamme valmistamaan häitä,
+pakosta ja herttuan käskystä?
+
+-- Niin, -- näin kohta poikamme kuoleman jälkeen, se ei ole hauskaa.
+Vaan mihinkä siitä pääsemme, onhan tehtävä, mitä häpeän estämiseksi
+voi. Taikka lähetämmekö Annan vihittäväksi Strömsholmaan, kuten
+sisareni ehdottaa?
+
+Marski nousi kalpeana ja päättäväisenä pystöön. Hän oli itse jo aikoja
+sitten tehnyt päätöksensä.
+
+-- Ei koskaan. Sitä nautintoa emme herttualle suo. Jos olisi kysymys
+mistä muusta tahansa, niin minä suostuisin, vaan tässä on herttualla
+tarkotus persoonallisesti nöyryyttää minut, ja silloin olen minä
+rautanen.
+
+-- Suostut mieluummin häpeään. Vaan ajattele toki, miten siitä Anna
+kärsii, emme ainoastaan me. Klaus, sinun rautatahtoasi olen aina
+ihaillut, nyt sitä pelkään, -- sinä olet julma!
+
+-- Minä olen julma, minut pakotetaan sellaiseksi. Mitä häpeän
+salaamiseksi tehdä voi, siitä olen huolta pitävä, ja viettelijän
+kurittamisesta myös, -- muusta ei ole puhumistakaan.
+
+Vaan Ebba-rouva rukoili aivan kiihkeästi:
+
+-- Ei, ei, Klaus, asia siitä vain pahenee. Taipukaamme tämä ainoa
+kerta, eihän tämä pieni nöyryytys toki paljoa merkitse.
+
+-- Se merkitsee kaikki, -- elä pyydä, Ebba, nyt vain toimiin ryhtymään.
+
+Ja kuuntelematta edes mitään enempää lähti marski rouvansa luota,
+kutsui Eenokin puheilleen ja antoi hänelle muutamia käskyjä, varottaen
+häntä tarkasti ja huolellisesti niitä tottelemaan. Silloin juuri palasi
+Anna hiihtomatkaltaan ja pysähtyi, kohdatessaan eteisessä setänsä,
+liikahtamatta paikoilleen. Siinä vaihdettiin vaan yksi silmäys sedän ja
+veljentyttären välillä, vaan se silmäys sanoi kaikki. Tervehtimättä
+neitosta, tutkimatta ja nuhtelematta häntä, virkkoi marski kylmästi ja
+varmasti:
+
+-- Sinä pukeudut Anna heti matkapukuun, Eenokki tulee sinua saattamaan.
+Ennen puolen tunnin kuluttua täytyy sinun olla matkalla.
+
+Anna kuunteli tuota ääneti kuin tuomiotaan ja totteli. Hän ei tiennyt
+minne hänen tuli matkustaa, ei mikä marskilla oli mielessä, vaan hän ei
+kysellyt, se olisi ollut tarpeetonta. Ja hiljaa hän lähti matkalle
+varustautumaan. Vaan marski itse antoi palvelusväelle joukon
+määräyksiä. Nuoren Eerikin hautajaiset olivat lykättävät siksi, kunnes
+hän joutui takasin matkoiltaan, joille hän taas lähti. Huovit olivat
+vaihdettavat, vereksiä miehiä hän käski varustaa kolmekymmentä
+seuralaisikseen, Eenokin piti ottaa mukaansa viisi huovia. Ja
+viipymättä piti kaiken olla valmisna.
+
+Nämä määräykset annettuaan meni marski taas työhuoneeseensa, jossa
+Gröning työskenteli kirjeiden ääressä, viskautui patjarahille
+makaamaan, ja virkkoi:
+
+-- Jaksatko lähteä matkalle taas, poikani? Ota nuo työsi mukaasi, Turun
+linnassa voit niitä valmistella.
+
+Gröning katseli säälien, vaan samalla ihaillen, isäntäänsä. Surut ja
+vastukset lisäsivät vain hänen tarmoaan ja voimaansa, eikä hän
+väsymykselle antanut valtaa. Sellainen luja päättäväisyys ja
+toimintavoima kuvastui nytkin hänen kasvoiltaan, ettei olisi luullut
+häntä kuuskymmenvuotiseksi mieheksi, joka juurikaan oli pitkältä,
+rasittavalta matkalta palannut.
+
+-- Minä olen nuori, vastasi kirjuri, vaan te rasitatte itseänne
+liiaksi. Ettekö suo itsellenne päivän lepoa?
+
+-- Muut eivät suo mulle, eivät anna aikaa suremaan poikaani eikä
+nukkumaan kotonani. Vaan niin on ehkä parasta, siten viihtyy mieli. Käy
+aterialle poikani, hevoset ovat heti valjaissa.
+
+Tuokion kuluttua ajoikin kaksi rekeä linnan portaitten alle.
+Ensimmäinen oli kuomureki, jonka ajajanlaudalla Eenokki tyyneenä ja
+vakavana istui; siihen tuotiin Anna Fleming, peitettiin vällyihin ja
+kuomun uutimet laskettiin eteen. Ei kukaan tiennyt, minne se reki oli
+määrätty lähtemään. Marski oli näet jo Marttilassa arvannut, että
+herttuan junkkarilla ehkä oli aikomus, jos ei hän sittenkään saisi
+tyttöä mielisuosiolla, koettaa viedä hänet varkain Ruotsiin, eikä hän
+Annaan siinä suhteessa ensinkään luottanut; ja siksi hän näin
+salaperäisesti lähetti tytön pois Kuitiasta. Eenokki yksin tiesi, minne
+tyttö oli vietävä, mutta syitä ei tiennyt hänkään. Vaan jotakin
+omituista hänestä tässä kyydissä oli. Monta kertaa oli hän tätä samaa
+tyttöä ollut saattamassa, mutta niin hänestä tuntui, kun hän hiukan
+unisena ja väsyneenä ohjasi hevosiaan ulos linnanportista, että
+tällaisella asialla hän ei ennen ollut Flemingin neitosta kyydinnyt.
+
+Heti jälestä lähti toinenkin reki liikkeelle. Siinä istui marski ja
+hänen rinnallaan Gröning, joka hänkin, samoinkuin koko talonväki,
+ihmetteli, mikähän tuon ensi reen päämäärä mahtoi olla. Hän oli tosin
+marskin käytöksestä ja puheista ruvennut aavistelemaan, että hänen
+lankomiehensä ja aatelisneiden välit olivat kääntyneet hullulle
+tolalle, vaan koko asianlaitaa ei hän vielä älynnyt. Kotvasen ajoivat
+molemmat reet peräkkäin, vaan kun ehtivät tienhaaraan, mistä talvitie
+vei suoraan Turkuun, näki Gröning kuomureen kääntyvän mantereelle päin,
+sille tielle, jota he juuri äsken marskin kanssa olivat tulleet. Siihen
+asti oli marskikin ääneti istunut. Nyt hän asettui makaavaan asentoon
+reessään, ja virkkoi:
+
+-- Pidä huoli, Gröning, että vauhti pysyy hyvänä, minä tahdon nukkua
+hetkisen. Turussa emme heti jouda nukkumaan, siellä kuuluvat Suomen
+herrat neuvottelevan, kuka on tuleva Suomen käskynhaltijaksi, ja me
+tahdomme siitä myös jonkun sanan sanoa.
+
+-- Siksi siis on näin kiire Turkuun?
+
+-- Vielä muistakin syistä on kiire, poikani. Meidän täytyy siellä vielä
+tavata eräs sulhasmies, joka komeasti kuuluu seurueineen asuvan Turun
+linnassa, täytyy pitää huolta, ettei hänen kesken sieltä tarvitse
+lähteä. Vaan nyt me nukumme.
+
+Marski painautui turkkeihinsa reen pohjalle ja kuorsasi jo hetkisen
+kuluttua. Vaan nuori kirjuri oli hänen puheistaan ymmärtänyt sen, minkä
+jo oli ennakolta melkein aavistanut. Ja hän mietti itsekseen, siinä
+ulappain jäitä pitkin ajellessaan:
+
+-- Ai, ai, lankomies, sinä et taida olla omalla asiallasi, kun »me»
+Turkuun ehdimme. Oma syysi, et uskonut kun sanoin: väärällä tolalla!
+Vaan sääli sinua on, jos nyt jo hirteen joudut, sääli hilpeää miestä!
+
+Ja hän mietti siinä kauan itsekseen, tekisikö hän rikoksen isäntäänsä
+vastaan, jos antaisi pienen viittauksen ja varotuksen lankomiehelleen
+ja lähettäisi hänet kiireimmän kautta Ruotsiin takaisin. Olisikohan
+siitä jälestäkäsin omatunto paha?
+
+-- Hm, mitä se tämä kaikki minuun kuuluu, pelastakoon mies niskansa
+miten voi, päätteli hän vihdoin. -- Vaan jos paikalle satun, niin
+senverran toki sukulaisuuden vuoksi hänelle sanonen, että: nyt luiki
+jalkoihisi ja pysy kaukana tästä maasta!
+
+
+
+
+IX.
+
+Talvisia retkiä.
+
+
+Turun linnassa oli näinä päivinä monenlaisia vieraita. Ruotsalaiset
+lähetyskunnat seurueineen, jotka täällä herttuan valtuuttamina
+vierailivat, olivat sijoitetut ulompaan, n.s. uuteen linnaan,
+suomalaiset aatelisherrat taas, jotka olivat saapuneet Turkuun maansa
+hallinnon järjestämisestä neuvottelemaan, olivat saaneet asuinpaikkansa
+vanhan linnan suojissa. Mutta olipa Turun linnassa tilaa vaikka vielä
+useammillekin vieraille; se oli näihin aikoihin hyvässä hoidossa ja sen
+kaikki rakennukset olivat asuttavassa kunnossa.
+
+Juhanan, Suomen herttuan, isännöidessä kolmisenkymmentä vuotta sitten
+Turun linnassa ja siellä nuoren puolisonsa kanssa pitäessä upeaa hovia,
+olivat näet vanhan Turun linnan rakennukset kaikki korjatut ja
+siistityt sisästä ja ulkoa ja senkin jälkeen oli sen rakennustöitä
+myötään pidetty vireillä, sen varustuksia lisätty, sen asumuksia
+laajennettu. Linna sijaitsi siihen aikaan oikeastaan saaressa, sillä
+Aurajoen suun ja Linna-aukon lahden välinen niemeke oli katkastu
+laajalla, vedellä täytetyllä vallihaudalla, jonka yli laskusilta johti;
+aallot lainehtivat siihen aikaan vielä ympäri linnan aina muureihin
+saakka, joiden juurella nyt on kuiva maa. Laskusillan ja pääportin
+kautta maanpuolelta linnaan tultaessa saavuttiin ensiksi tuohon »uuteen
+linnaan», jota sillä nimellä kutsuttiin, koska se oli myöhemmin
+rakennettu kuin linnan sisempi, harmaakivinen, vanha osa, jonka
+alkujuuria tuskin enää tunnettiinkaan. Vanhan ja uuden linnan välissä
+oli korkea valli, joten linnassa oli kaksi linnapihaa. Tornit olivat
+vanhassa linnassa, sen itäisessä ja läntisessä päässä. Tuossa
+sisemmässä linnassa olivat myöskin kaikki linnan juhlasuojat ja
+vallashuoneet, siellä oli Klaus Flemingillä oma huoneustonsa Turun
+linnassa oleskellessaan ja sinne saapuneet vieraatkin majoitettiin. Oli
+kumminkin uudessakin linnassa muutamia huoneita matkustajia varten
+varattu ja täällä se nyt nuori hovijunkkari Hieronymus Birckholtz jo
+viikon päivät oli seurueineen majaillut, viettäen uhkeata elämätä ja
+kopeana nauttien hyväkseen, mitä linnalla oli tarjottavana.
+
+Herttuan hovijunkkari esiintyi näet tällä matkallaan Suomessa aivan
+toisella tavalla kuin tavallisilla pikaratsastusmatkoillaan, ja se oli
+kaikki herttuan ansiota. Tämä tarmokas ruhtinas, joka suurten, laajain
+suunnitelmainsa ohella oli sattumalta ja aluksi piloillaan, mutta
+tavallisella kiihkollaan ja sitkeydellään, kiinnittänyt huomionsa
+nuoren mielijunkkarinsa naimiskauppoihin marskin veljentyttären kanssa,
+tahtoi myöskin voimalla ja arvolla ajaa ne perille. Hän ei unhottanut
+sitä, että Klaus-herra tylysti ja kopeasti oli hyljännyt hänen
+kosintansa suosikkinsa puolesta, se häntä ärsytti, hän tahtoi pakottaa
+marskin myöntymään. Ja kun hän nyt oli Hieronymolta kuullut, millä
+kannalla asiat olivat, oli hän hykeltänyt käsiään ja ilkkuen nauranut:
+ahas, sinä Kuitian kopea herra, se temppu vetää, holhokkisi joutuu
+sittenkin palvelijani vaimoksi ja unelmasi liitosta Hornin suvun kanssa
+ovat mennyttä kalua!
+
+Olipa vielä eräs erityinen syy, miksi herttua tuota naimiskauppaa niin
+innolla harrasti. Fleming-suvun vallan ja mahtavuuden perusteina ja
+tukena Suomessa olivat hänen laajat maatiluksensa, jotka Klaus-herra
+osaksi oli perinyt, osaksi itse ansainnut. Mutta perittyjen joukossa
+olivat myöskin ne tilukset, jotka hänen veljensä Jaakkiman kuoltua
+olivat hänen käsiinsä joutuneet, vaikka ne oikeastaan kuuluivat
+Jaakkiman ainoalle tyttärelle, Annalle. Jos nyt Anna saisi uuden,
+herttualle uskollisen, holhoojan, joutuisi iso osa marskin tiloista ja
+alustalaisista pois hänen välittömästä vaikutuksestaan, ja ainahan
+sekin vähän hänen mahtavuuttaan masentaisi.
+
+Siksi varusti herttua mitä komeimmalla ja arvokkaimmalla tavalla
+hovijunkkarinsa, tämän nyt lähtiessä melkein kuin pakolla vaatimaan
+omakseen marskin veljentytärtä. Hieronymo sai seurueekseen viisi nuorta
+junkkaria, joille kaikille herttuan kustannuksella teetettiin uudet,
+loistavat puvut ja annettiin upeat ratsut ja kiiltävät aseet. Vielä
+antoi herttua Hieronymolle, paitsi uutta suosituskirjettä, erityisen
+turvakirjan, vaatien siinä kaikkia avustamaan junkkaria tämän matkalla
+ja uhaten vihallaan ja kostollaan jokaista, joka uskaltaisi jollakin
+tavoin häntä ehkäistä taikka ahdistella. Turun linnan päällikkö, vanha
+Hannu Eerikinpoika Prinkkalan herra, sai käskyn valmistaa Turun
+linnassa asunnon ja ravinnon Hieronymolle ja hänen seurueelleen, ja
+useita vaikuttavia henkilöitä pyysi herttua vielä erityisesti
+avustamaan suosikkiaan tämän yksityisissä yrityksissä.
+
+Vanha Prinkkalan herra, Turun linnan tarkka isäntä, marskin innokas
+kannattaja ja ystävä, oli varsin tyytymätön noihin herttuan käskyihin
+ja hän olisi mielellään ajanut ruotsalaiset junkkarit pellolle
+linnastaan mässäämästä, jos vaan olisi uskaltanut niin jyrkästi
+vastustella herttuan nimenomaista käskyä. Vaan Hieronymo miehineen
+osasi taas puolestaan komeasti ja korskeasti komennella esiin mitä
+parasta linnassa lie ollut syötävää taikka juotavaa. Ei siinä säästetty
+linnan varoja, ei viinejä, ei oluvia eikä muita herkkuja, ja linnan
+palvelijat saivat kuin orjat juosta heidän käskyläisinään ja seistä
+heidän juomanlaskijoinaan. Kestejä pidettiin myöhään ja varhain ja
+monta yötä läpeensä olivat nuoret kosioretkeläiset siten jo hummanneet
+linnan vanhoilla viinivaroilla ja vankoilla olutpanoksilla. Näitä
+kuluttamaan olivat nuoret hurjastelijat toisinaan kutsuneet vieraikseen
+ketä kaupungilla tapasivat, hulivilipäitä aatelisnuorukaisia,
+porvareita, lukiolaisia ja sällejä, -- ei siinä valikoitu eikä ikävää
+kärsitty.
+
+Taaskin tänä iltana olivat häämatkalaiset koossa uuden linnan alakerran
+suuressa holvisalissa ja joukko nuoria turkulaisia vietti iltaa siellä
+heidän hauskassa, vallattomassa ja vieraanvaraisessa seurassaan. He
+olivat tällä kertaa komentaneet ylös kellarista kokonaisen oluttynnyrin
+ja istuivat nyt jakkaroilla sen ympärillä vuoron päältä vääntäen kranaa
+ja laskien tinaisiin maljoihin tuota vaahtoavaa, vankkaa juomaa.
+Seuraansa hauskuuttamaan olivat he laskeneet sisälle ovensuuhun
+muutamia kierteleviä laulajia, jotka olutpalkoista kitaran säestyksellä
+vetelivät iloisia lauluja, joihin juhlajuojatkin usein yhtyivät. Ja
+tarina luisti sillävälin kepeästi ja vallattomasti, huoli ei näyttänyt
+painavan ketään.
+
+-- Mutta kuinka kauan näitä juhlia jatketaan? kysäsi kumminkin laulujen
+ja pilajuttujen lomaan eräs Ruotsista tulleista junkkareista,
+kohentaessaan ilosesti roimuavaa takkavalkeaa.
+
+-- Mikäs jatkaessa, eikö sinun ole täällä hyvä olla? vastasi Hieronymo
+huolettomasti. -- Lisää olutta, -- juo!
+
+-- Eipä siltä, terve, veli, vaan joku päähän näilläkin menoilla täytyy
+olla --, olisipa hauska tietää, minkälainen pää se on.
+
+-- Hyvä pää, iloiset lopettajaiset, vakuutti Hieronymo toverilleen
+häntä olalle taputtaen. -- Pidetään kestejä tässä linnassa, kunnes
+hedelmä on kypsynyt putoamaan puusta, kunnes Kuitian herra on valmis
+laittamaan häitä. Vielä hän ei ole tullut kotiinkaan, meillä ei ole
+kiirettä. Ja sittenkin tarvitsee hän kai muutamia päiviä saadakseen
+kiroilla ja sadatella, -- miksikä häntä hätäyttelisimme! Odotetaan
+rauhassa, kunnes herttuan ja leskikuningattaren kirjeet, tytön ja
+rouvan kyyneleet ja välttämätön pakko ovat tehneet vaikutuksensa.
+Silloin vasta iskemme käsiksi, silloin vietetään häät ja juodaan
+Kuitiassa Flemingin olusia, -- hei vain!
+
+Vaan tuo nuori ruotsalainen oli vieläkin hiukan epäilijä.
+
+-- Noinko varmaan uskot marskin sulle nyt tytön antavan? kysyi hän. --
+Muista, miten itse olet häntä sydämmiköksi kuvannut.
+
+-- Olkoon sydämmikkö, hänen täytyy taipua, katsos, mullahan ne ovatkin
+nyt nuorat käsissäni. Vai luuletko hänen mieluummin häpäsevän nimensä
+ja sukunsa, -- ei, poikani, maltahan vielä hetkinen, kunnes Flemingin
+talossa rupee kiire tulemaan ja hänen nimensä juorujutuissa kulkee läpi
+maailman, -- hän tulee itse häitä tarjoamaan!
+
+Koko maailma oli muuten jo hyvällä alulla puhumaan tuosta jutusta,
+johon Flemingin nimi sekaantui, sen tiesi Hieronymo ja hän piti kyllä
+itsekin huolta, että maine levisi. Aina uudessa seurassa oli hän valmis
+kertomaan, millä asioilla hän täällä liikkui ja kuinka hänellä oli
+varmat toiveet, eikä hän vähän tuttavallisemmassa piirissä pitänyt
+tarpeellisena salata, »kuinka hullusti se oli sattunut käymään».
+Sitenpä jo kuiskuttiinkin Flemingin neiden asiasta aatelispiireissä,
+siksi sille nauroivat porvarit ja palkolliset sille hihittivät. Tämä ei
+voi olla asian ratkaisuun vaikuttamatta, hedelmä on kypsymässä.
+
+-- Entäpä jos marski pakottaa tytön kieltämään kaikki, jos sinun
+oikeutesi väitetään valheeksi?
+
+Puoleksi piloillaan tuo epäilevä nuorukainen näin vielä kiusasi
+Hieronymoa. Vaan tämä remahti nauramaan.
+
+-- Ei, kuule veli, pakollakin on rajansa. Kuitian Klaus voi riehua ja
+raivoilla, voi syöstä sappea ja myrkkyä, vaan tehtyä hän ei saa
+tekemättömäksi, vaikka kiukkuunsa kuolisi. Mutta sekään ei olisi
+hänelle terveellistä. Ja sitäpaitse, tyttö ei ole ainoastaan
+vallassani, hän on puolellani.
+
+-- Heijaa siis, sen tytön kunniaksi juokaamme!
+
+-- Ja kaikkien tyttöjen, -- nyt lauluksi pojat:
+
+    »In salutem virginum -- bibas!
+    Absentium, presentium,
+    Et qvotqvot venientium, -- bibas!»
+
+Reippaasti remahti laulu hilpeässä juomaseurassa. Vaan kun laulu oli
+lopussa ja sen jälkeen hetkisen äänettömyys vallitsi, silloin virkkoi
+aivan vakavasti ja varmasti eräs seurassa olevista suomalaisista
+Hieronymolle:
+
+-- Oikein on, että otat asian iloiselta kannalta, vaan mikäli marskin
+tunnen, en usko hänen taipuvan tuumiisi sittenkään. Miten silloin
+häittesi käy?
+
+Hieronymokin kävi tuosta tuokioksi vakavaksi ja viivähti kotvasen,
+ennenkuin vastasi:
+
+-- Sekin tapaus on otettu huomioon, silloin katkastaan juhlat hetkeksi
+ja käydään toiseen leikkiin. Talven pimeimpänä yönä ajetaan Kuitiaan ja
+viedään sieltä morsian holhoojan luvatta ja varkain, -- tyttö itse ei
+muuta toivokaan, ensi viittauksestani on hän valmis rientämään
+vastaamme. Ja häät vietetään silloin Tukholmassa tai Strömsholmassa tai
+marskin tiloilla Uplannissa, komeita juhlia voidaan pitää sielläkin.
+
+Näin Hieronymus aikeitaan kuvaili, koettaen heittäytyä leikilliseksi,
+vaan näkyipä sentään, että asia ei hänestä pelkkää leikkiä ollut. Ja
+tulisesti hän tovereilleen jatkoi:
+
+-- Mutta sinä yönä täytyy ratsujemme osottaa, mihin kykenevät eikä saa
+silloin miehetkään säikkyä pieniä railoja Ahvenanmerellä. Kuinka
+tahansa: tyttö on tuleva täältä mukaani Ruotsiin tavalla tai toisella,
+sillä hän on minun!
+
+-- Oikein. Anna Flemingin malja!
+
+-- Ja onnellisen sulhasen malja!
+
+-- Ja marski Flemingin malja!
+
+Ja taas pistettiin lauluksi. Raikkaasti kajahti linnan korkea holvi kun
+nuorukaiset, yhä yltyen innossaan, vetelivät täysistä kurkuista
+reippaita juomalaulujaan. Ja tinaiset maljat kalahtivat vastakkain ja
+kumeasti vastasi korkea holvi:
+
+-- Bibas!
+
+Vaan ylhäällä vanhan linnan puolella kiukutteli vanha, ahnas ja tarkka
+Hannu Eerikinpoika tuota rähinää kuullessaan ja kiroili, kun hänen
+vähäväliä täytyi hellittää kellarin avaimia lähettääkseen herttuan
+suosittamille vieraille uusia herkkuja. Päätään puistelivat tälle
+kaikelle ne toisetkin suomalaiset aatelisherrat, jotka näinä päivinä
+oleskelivat Turun linnassa, sinne kokoontuneina herttualta äsken
+saapuneiden, merkillisten kirjeiden johdosta. He olivat hyvin
+epäilevällä kannalla siitä, mitähän noista herttuan hommista mahtoi
+syntyä, niin toisesta kuin toisestakin, ja mitä tuloksia linnassa
+viipyvät lähetyskunnat lopuksikin saanevat toimeen. Herttua oli
+määrännyt Kaarlo Hornin Suomen sotaväen päälliköksi Flemingin sijaan,
+taikka, ellei Horn siihen rupeaisi, Aksel Kurjen tai jonkun muun. Horn,
+joka tämän asian vuoksi oli Kankaisista kävässyt Turussa, oli
+ehdottomasti kieltäytynyt ja lähtenyt takasin kotiinsa, sieltä pian
+matkustaakseen Ruotsiin. Ja Kurki, joka vielä oli Turussa, ei
+uskaltanut hänkään ryhtyä sellaiseen toimeen vastoin Flemingin tahtoa,
+-- vaikka mieli olisi tehnytkin. Toiset aateliset taas vetäysivät
+toistensa selän taa syrjään, nähdäkseen, miten asiat kehittyivät. He
+olivat epävarmoja, marskin poissaollessa eivät he tahtoneet päättää
+mitään ratkaisevaa ja niin oli asia yhä auki, vaikka herttuan
+lähettiläät myötään jotakin ratkaisevaa vaativat. Ja marski viipyi
+poissa. Kuinka Suomen herrat siellä Turun linnan juhlahuoneissa
+neuvottelivatkaan, aina he tulivat siihen johtopäätökseen, että ilman
+Klaus Flemingiä he eivät kykene mihinkään.
+
+Heidän siitä juuri neuvotellessa kaikui äkkiä kavioiden kopsetta
+sillalta, suurenlainen huovijoukko kuului sieltä ratsastavan linnaan.
+Vanha Prinkkalan herra heristi hetkisen korviaan, kuunteli uteliaasti
+ja tuntijan tavoin ja sitä tehdessään hänellä kasvot kirkastumistaan
+kirkastuivat ja veitikka leikki hänen silmässään, kun hän
+neuvotteleville herroille virkkoi:
+
+-- Minä luulen, että asiat pian selvenevät. Odottakaahan hetkinen.
+
+Ja avopäin juoksi vanhus ulos vastaanottamaan tulijoita. Vaan
+kokoontuneet aatelisherrat istuivat ääneti ja katselivat toisiaan.
+Tuliko taas uusi käänne ja mihin suuntaan kävi se?
+
+Tuokion kuluttua aukeni ovi taas ja Hannu Eerikinpojan saattamana astui
+marski Klaus Fleming huoneeseen. Valo häikäsi hetkeksi hänen pimeään
+tottuneita silmiään, joten hän pysähtyi keskelle lattiata, heti
+tuntematta, ketä huoneessa oli. Vaan vielä turkit päällään, lakki
+päässä, astui hän peremmäs ja kysyi jyrisevällä äänellä, tervehtimättä
+yksityisesti ketään:
+
+-- Kuka se herroista on, joka täällä on asetettu sotaväkemme komentoon
+ja Suomen käskynhaltijaksi?
+
+Ei kuulunut hiiskahdustakaan. Marski seisoi hetkisen paikoillaan,
+leväytti sitten turkkinsa auki, pani kädet lanteille ja virkkoi
+ystävällisemmin:
+
+-- Minähän näen tässä vain tuttua väkeä. Sanokaa pois, kellä on nyt
+komento Suomessa?
+
+Ei kuulunut vieläkään vastausta salin perällä istuvain herrain
+joukosta. Silloin virkahti vanha Prinkkalan herra koruttomasti:
+
+-- Eiköhän komento lie sillä, jolle kuningas sen on uskonut.
+
+Ja Kurkikin, joka oli noussut ja käynyt marskia vastaan, ehätti nyt
+todistamaan:
+
+-- Siitä ei lie epäilystä.
+
+-- No, se on totta puhuen minunkin käsitykseni asiasta, lausui marski,
+viskatessaan turkit päältään. Hän tervehti nyt aatelisherroja
+yksitellen, jatkaen puhettaan: -- Terveeksi miehet, joka mies. Minä
+olen jo vanha ja olen paljo mukana ollut, enkä viitsi koristella
+tuumiani. Tässä maassa en ole mihinkään komentoon pyrkinyt enkä sitä
+rukoillut, vaan on sen kuningas mulle tehtäväksi antanut. Ja niin kauan
+kun hän mulle vallan tässä maassa uskoo, en siitä luovu, eikä sitä
+multa riistetä, ellei ase kädessä. Te olette täällä kuulemma jo kauan
+neuvotelleet ja vaivanneet päitänne. Se on ollut turhaa. Meidän ei pidä
+neuvotella, meidän ei pidä hapuilla, meidän pitää vain jokaisen täyttää
+velvollisuutemme ja horjahtamatta totella laillista esivaltaamme.
+Meidän pitää olla suomalaisia!
+
+Ne miehevät sanat olivat jo Suomen herroista riistäneet kaiken
+epäilyksen. Hyväksyviä ääniä kuului joukosta:
+
+-- Se on miehen puhetta!
+
+-- Muuhun päätökseen emme ole mekään voineet tulla.
+
+Ja Aksel Kurki lisäsi:
+
+-- Niin, täällä herttuan lähetyskunta odottaa vastausta. Vaan teidän
+asia on, ei meidän, vastata herttualle.
+
+-- Me vastaamme kaikesta, meillä on se raskas velvollisuus ja siihen
+olemme jo tottuneet, puhui marski istahtaen pöydän ääreen lepäämään. --
+Herttua tahtoo meidät pois, koska olemme esteenä hänen tuumilleen.
+Mihin asti nuo tuumat tähtäävät, sitä ei ole meidän arvosteltava eikä
+se meidän menettelyämme muuta, vaikka ne tähtäisivät itse Ruotsin
+kruunua. Me pysymme paikoillamme. Ja me vastaamme hänelle kaikesta,
+kunnioittaen ja siivosti vastaamme, mutta järkähtämättömästi,
+poikkeamatta hiuskarvaa siitä, mitä oikeaksi katsomme ja mitä kuningas
+on käskenyt. Te olkaa huoleti!
+
+Eikä ollut Suomen herroilla siihen mitään väittämistä. Hetkinen siinä
+vain keskusteltiin vielä asiasta, ja täysi selvyys oli taas palautettu.
+Silloin kääntyi marski vanhan linnanpäällikön puoleen:
+
+-- No, sinä ahnas Prinkkalan poika, itseäsi et ole koskaan
+säästänyt, mutta linnan kellareita säästät aina niin tarkasti, kuin ei
+viini olisikaan juotavaksi luotu. Vieläkö sulla on jälellä sitä
+Juhana-herttuan aikuista hyvää espanjalaista?
+
+-- Vielä on tynnyri koskematonna tallessa, en ole sitä antanut, vaikka
+tässä viime päivinä kyllä korkeammat käskyt ovatkin kellareitamme
+komentaneet ja tyhjennelleet.
+
+-- Mitkä hiton korkeammat käskyt?
+
+-- Herttuan käskyt, lähettiläät, ja ... ja sitten, vielä nuo kirotut
+kosiomiehet, jotka ovat matkalla Kuitiaan.
+
+Marski kävi yhtäkkiä vakavaksi ja hänellä oikesi vartalo suoraksi.
+Tuokioksi oli hän unhottanut tuon toisen osan matkansa tarkotuksesta,
+vaan nyt hän olikin heti valmis siihen puuttumaan. Ankarasti hän lausui
+Prinkkalan herralle:
+
+-- Tuota heti tänne se viheliäinen vehkeilijä ... no, etkö ymmärrä, se
+herttuan kätyri, joka täällä linnassa kuuluu rehmivän. Heti! Vaan
+malta: kenen luvalla olet täällä majoittanut ja kestinnyt tuota
+rosvojoukkoa?
+
+-- Vastahakoisesti sen olen tehnyt, vaan heillä on herttualta sekä
+turvakirjat että nimenomaiset käskyt.
+
+-- Hannu Eerikinpoika, sinä olet hyvä soturi, vaan sinä ajattelet
+lyhyeen. Sinun ei tule ottaa vastaan käskyjä keltään muulta kuin
+kuninkaalta tai minulta. -- Tuo tänne se heittiö!
+
+Prinkkalan herra meni, vaan palasi hetken kuluttua tyhmistyneenä ja
+hätääntyneenä ilmoittamaan, että linnut olivat lähteneet lentoon.
+Ruotsalaiset vieraat, jotka äsken vielä niin äänekkäästi hoilasivat
+uudessa linnassa, olivat kohta marskin saavuttua nousseet satulaan ja
+ratsastaneet linnasta ulos.
+
+-- Ahaa, hän pelkää jo, hän pakenee, raukka, huudahti marski puolittain
+ilkkuen, puolittain kiivastuen. -- Vaan me palautamme hänet takasin
+Turun linnan kesteihin, vaikkapa vasten tahtoaankin, sen lupaan.
+
+Ja itse laskeusi marski linnanpihalle, jossa hänen huovinsa parhaallaan
+harjasivat ja apettivat hiestyneitä ratsujaan, ja huusi kovalla
+äänellä:
+
+-- Hei, huovini, satulaan teitä heti kymmenen miestä. Sinä Olavi saat
+lähteä johtajaksi, osota nyt olevasi nopsa ja taitava.
+
+Nämä viimeiset sanat virkkoi hän huovien joukossa olevalle
+nuorukaiselle, äpäräpojalleen Olavi Klaunpojalle, joka näihin aikoihin
+oleskeli Turun linnassa aseharjoituksia suorittamassa ja nuoren
+hurjastelijan innolla paloi halusta päästä juuri tällaisille
+seikkailuratsastuksille. Tuossa tuokiossa oli Olavi taluttanut ratsunsa
+linnantallista ja kiipesi satulaan. Vaan marski antoi hänelle vielä
+muutamia neuvoja ja osviittoja. Pakoonlähteneiden jälille piti Olavin
+miehineen rientää ja tuoda heidät linnaan takasin jos mahdollista
+hengissä. Sitä varten tuli hänen ensin kaupungissa ja sitten matkan
+varrella tiedustella, mitä tietä junkkarit olivat ajaneet, ja viilettää
+perästä, vaikka pitäisi viikon ratsastaa. Parilla sanalla hän vielä
+viittasi, mistä syystä hän niin hartaasti halusi Birckholtzin käsiinsä
+ja tämä viittaus yhä kiihotti nuorukaisen intoa.
+
+Taas tömisi piha ja laskusilta, kun kymmenen huovia karautti sen poikki
+kaupunkiin päin, ja marski nousi takasin linnan juhlasuojiin jatkamaan
+seurusteluaan Suomen herrain kanssa, varmana ennen pitkää saavansa tuon
+vihaamansa junkkarin tutkittavakseen. Olavi oli kyllä tekevä parastaan,
+sen hän tiesi.
+
+Tältä kumminkin vierähti kaupungissa kappale kallista aikaa, ennenkuin
+hän sai varmat tiedot, että junkkarit olivat ajaneet Hämeen tietä
+sisämaahan päin. Silloin hän karautti jälestä minkä huovien väsyneet
+ratsut jaksoivat. Mutta ruotsalaiset junkkarit olivat jo päässeet hyvän
+matkan edelle ja heillä oli levänneet, nopsat hevoset.
+
+Se sama kavioiden kopina, joka oli pannut Prinkkalan herran heristämään
+korviaan, oli näet jo ensiksi kuulunut uuden, portinpuoleisen linnan
+suureen holviin, jossa Hieronymo toveriensa kanssa oli iloinnut ja
+juopotellut. Mutta hän oli juhlahuumauksessakin aina varovainen ja
+tarkka ja kohta hän, aavistaen marskin tulevan, oli kiirehtinyt ulos
+tietoja urkkimaan. Hän näki marskin nousevan reestä, tunsi Gröningin
+hänen rinnallaan ja riensi kohta hälinän kestäessä tätä kuiskien
+puhuttelemaan. Gröning se hänelle ensiksi hätäillen virkkoikin:
+
+-- Nyt, lankomies, kiirehdi Ruotsiin, ellet erityisesti rakasta
+hirttonuoraa.
+
+-- Enkä rakasta ensinkään, vaan onko tosiaankin ukko niin vihassa? No,
+onhan mulla herttuan turvakirja.
+
+-- Se ei auta, tällaisena en ole ukkoa ennen koskaan nähnyt. Eikäpä tuo
+ole kummakaan...
+
+-- So, so lankomies. Siinä tapauksessa ajan minä Kuitiaan, sehän sopii
+hyvin, kun karhu on pesästään poissa.
+
+-- Sieltä et mitään löydä, aja vain suorinta tietä Ruotsiin.
+
+-- Mitä, onko Anna lähetetty pois? Minne, minne?
+
+-- Sitä ei kukaan tiedä, sisämaahan päin häntä kuljetettiin samalla
+kuin me Kuitiasta lähdimme, ehkä matkalla Viipuriin, ehkä Vironmaalle,
+ehkä Puolaan...
+
+-- Hyvästi, lankomies, tyttö on minun!
+
+Enempää ei häntä Gröning ehtinyt varottaa, sillä poika oli jo
+pyörähtänyt tiehensä, juuri samassa kuin marski nousi rappusia myöten
+ylös linnanpäällikön huoneisiin. Hän oli komentanut juhlivat toverinsa
+kaikessa hiljaisuudessa satulaan ja itse oli hän eellimmäisenä
+ratsastanut kaupungin läpi Hämeen tielle. Hänen kasvoillaan oli ollut
+hiukan ilkkuva piirre; hän oli todellakin toivonut, että marski olisi
+olojen pakosta taipunut, vaan huomatessaan lankonsa säikäyksen, oli hän
+oivaltanut, että niin ei ollut laita. Ja silloin oli hän päättänyt
+ryhtyä toiseen keinoon, -- sama se, kunhan hän tytön omakseen saa, ja
+sen hän saa ja marskin hän nolaa, -- siitä hän itsekseen ilkkui. Mutta
+sitten oli hän taas käynyt vakavaksi muistaessaan, että marski häntä
+luultavasti pian ajattaisi takaa ja hän oli kannustanut ratsunsa hyvään
+vauhtiin, vaatien tovereitaan tekemään samoin. Nämä seurasivat sangen
+kummastuneina mukana ja hiukan tyytymättöminäkin, kun iloiset pidot
+noin äkkiä oli pitänyt keskeyttää, ja he utelivat pisteliäästi
+Hieronymolta, mitä tämä öinen huviratsastus nyt merkitsi.
+
+-- Tätä huviratsastusta tulee ehkä jatkettavaksi vielä päivälläkin,
+seuratkaahan mukana vain, kehotti Hieronymo.
+
+-- Ja minne asti sitä sitten ajetaan?
+
+-- Sitä emme vielä tiedä. Mutta parantakaa vauhtia, meillä on kiire
+monesta syystä.
+
+Hieronymolle oli kohta lankonsa puheista selvinnyt, että hänen täytyi
+kiireesti liikkua tavatakseen tyttönsä, jota nähtävästi oltiin johonkin
+piilopaikkaan viemässä, -- sitä ennen oli hän pelastettava ja vietävä
+turvaan, joko Viroon tai Ruotsiin. Aikaa ei ollut hukata ja siksi piti
+viipymättä ponnistaa. Onneksi hän jo tunsi tiet ja seudut Suomessa,
+eikä hänellä siitä syystä pimeässäkään ollut epäilystäkään matkan
+suunnasta, ajaessaan Hämeen valtatietä eteenpäin minkä vain ratsut
+pääsivät lumisella maantiellä.
+
+Turun-Hämeen vanhan valtatien varrella asuvat ihmiset olivat näihin
+aikoihin usein tottuneet näkemään suurempia ja pienempiä ratsujoukkoja
+niin talvella kuin kesälläkin kulkevan tätä tietä edestakaisin, heillä
+oli monasti liiankin paljo tietoa ja kokemusta noista vallattomista,
+kurittomista huovijoukoista, jotka matkoillaan talonpoikain tuvissa
+kestityttivät itseään ja ottivat eväikseen ruokia ja juomia, mitä vain
+irti saivat. Mutta ihmetellen katselivat nyt kumminkin tienvartelaiset,
+jotka seuraavana aamuna seurasivat maantieliikettä, niitä
+ratsastusseurueita, jotka peräkkäin heidän ohitseen vilahtelivat.
+Aikusin aamulla tuli rannikon taholta ensiksi umpinainen kuomureki
+puolenkymmenen huovin seuraamana, pyrkien hyvää vauhtia itään päin.
+Tämän matkueen kulku oli kumminkin paljo hitaampaa kuin sitä seuraavan,
+joka päivemmällä vilisti ohi, ja tämä seurue se juuri talonpoikiin
+tekikin oudon vaikutuksen. Nämä ratsastajat eivät näet olleet
+varsinaisia huoveja, vaan hienopukuisia herrasmiehiä, jotka siroilla
+ratsuillaan ja ohkasissa asuissaan näyttivät varsin köykäsiltä tuossa
+kylmässä, lumisessa talviluonnossa. Päitset olivat kullatut, ohjasten
+helat välähtelivät ja korskuen polkivat ratsut pehmyttä lunta, vaan
+raskasta se näytti olevan. Vielä tuntia, toista, jälemmin karautti
+samaa maantietä pitkin parvi karkeapartaisia, lyhyviin turkkeihin
+puettuja ratsastajia, joilla oli pienet, märiksi ajetut hevoset ja
+jotka paikkakuntalaiset kohta tunsivat Flemingin huoveiksi. Ja he
+olisivat oivaltaneet nämä eri matkueet tavalla tai toisella toisiinsa
+kuuluviksi, joskaan eivät ratsastajat aina kylän paikoilla olisi
+pysähtyneet kyselemään, toinen parvi, oliko ensimmäinen siitä
+kulkenut ohi, ja kolmas, oliko ja milloin toisen parven näköistä
+ratsastajajoukkoa huomattu.
+
+Lyhyviä levähdyshetkiä pitäen kulkivat matkueet siten eteenpäin koko
+päivän, yhä lähennellen toisiaan, eivätkä malttaneet kauaksi
+yölepoonkaan jäädä. Ja kun seuraava iltapäivä rupesi hämärtämään, ei
+montakaan neljännestä enää ollut niiden väliä. Silloin oltiinkin jo
+Hämeen sydämmessä, lähellä tuota Birger Jarlin vanhaa linnaa, joka jo
+ammoisista ajoista oli ollut sisä-Suomen keskustana, sen hallinnon, sen
+sotaväen ja sen kaiken toimeliaisuuden keräyspaikkana. Tätä linnaa
+kohden ohjasi ensimmäinen matkue kulkunsa ja sen jälestä toiset, yhä
+parannellen vauhtiaan. Hieronymo näet rupesi arvaamaan, että marskilla
+oli aikomus tänne sisämaan linnaan kätkeä ja haudata veljentyttärensä
+ja tahtoi siis kaikin mokomin saavuttaa kuomureen, ennenkuin se ehtisi
+linnan muurien sisäpuolelle, jossa Sten Fincke, jonka Sigismund vuosi
+sitten oli määrännyt Hämeenlinnan päälliköksi, marskia miellyttääkseen
+kyllä tulisi tyttöä tarkoin vartioimaan. Hevoset olivat väsyneet ja
+kompastelivat lumessa ja liian vähän levänneet ajajatkin uupuivat niin,
+että väliin torkahtelivat satulassa. Vaan ei auttanut, junkkarein
+johtaja kannusti hevostaan ja toisten täytyi seurata perästä.
+Takaa-ajajista he sitävastoin luulivat olevansa turvassa, niin vinha
+oli ollut heidän vauhti.
+
+Jo kuumottivat, heidän harjua ajaessaan, etäältä Hämeenlinnan pyöreät
+tornit illan harmajaa taivasta vastaan ja se kiihotti Hieronymoa yhä
+vieläkin. Ilta pimeni, esineet kävivät epäselviksi. Vaan eräässä
+alamäessä oli hän näkevinään jotakin liikettä edessään, ja aivan
+oikein, tuokion kuluttua hän jo tunsikin kuomureen ja sen ympärillä
+viisi huovia. Vaan jo oltiinkin aivan linnaa ympäröivän metsättömän
+aukon partaalla. Silloin hän pani kiirettä tovereihinsa; yhdellä,
+äkkiarvaamattomalla hyökkäyksellä hän tahtoi hajoittaa huovit ja
+anastaa kuomun haltuunsa. Siinä olivatkin jo kaikki toverit koossa.
+
+-- Nyt myrskynä eteenpäin! komensi Hieronymo.
+
+-- Vaan takaakin kuuluu kavioiden kopsetta, huomautti yksi jälempänä
+tulleista.
+
+-- Kuulukoon mitä tahansa. Tuiskuna kuomun kimppuun, se otetaan mukaan
+ja yhtä höyryä porhalletaan siitä Vanajaveden jäälle ja sitten
+eteenpäin Helsinkiin.
+
+Pyrynä laskettikin junkkariparvi myötämaata edellä kulkevan joukon
+niskaan, juuri kun se oli ehtimässä metsästä aavikolle. Kuomua
+seuraavat huovit kuulivat kummissaan kumua takanaan, vaan kun he
+kääntyivät katsomaan, oli jo parvi outoja ratsastajia heidän
+kimpussaan. Yksi niistä tarttui rekeä vetävän hevosen kuolaimiin,
+toinen tyrkkäsi Eenokin päistikkaa reestä kinokseen ja muut häätivät
+huoveja tieltä pois syvään hankeen, jonne näiden säikähtyneet hevoset
+selkää myöten hulahtivat. Huovit koettivat kiroillen ja sadatellen
+saada ratsujaan sieltä ylös tielle ja ne, joille se onnistui,
+ryntäsivät paljastetuin asein muukalaisten kimppuun, jotka jo olivat
+ruvenneet ajamaan rekeä eteenpäin. Ankara kahakka syttyi siinä
+ahtaalla, pimeällä tiellä; siinä lasketettiin peräkkäin, sysäyttiin
+vastakkain, iskuja vaihdettiin, huutoja kuului ja kirouksia.
+
+Mutta samalla kajahti se kavioiden kopse, joka yhä selvemmin takaapäin
+oli kuulunut, nyt aivan viereisestä näreiköstä ja tuossa tuokiossa
+pyrähti kymmenkunta uutta ratsastajaa mellastuspaikalle. Olavi
+Flemingin huovit olivat viime hetkessä tavanneet takaa-ajettavansa ja
+ryntäsivät vimmastuneina joukkoon. Nytkö siinä vasta syntyi hämmennys
+ja sekasorto. Kuomua saattamassa olleet huovit eivät ensiksi pimeän
+päässä tunteneet omia tovereitaan, vaan rupesivat heitäkin mukiloimaan,
+ja junkkarit yrittivät jo päästä pakoon luiskahtamaan. Vaan pian sai
+Olavi aseman selvitetyksi ja kaikin käytiin nyt noiden hienopukuisten
+herrain kimppuun, joita heidän oli määrä jos mahdollista elävinä saada
+pyydystetyksi. Kuomikin pysäytettiin, vanha Eenokki, joka jo oli
+ryöminyt esiin kinoksesta, juoksi rekensä keulalle, tarttui suitsiin ja
+ajaa karautti nyt täyttä neliä linnaan. Ratsastajain välistä taistelua
+kesti vielä hetkisen pahaksi tallatulla talvitiellä, vaan pian olivat
+junkkarit voimattomina. Huovit sitoivat heidät heidän omiin
+ohjasvarsiinsa ja lähtivät viemään poikia, joista millä oli pää
+verestävänä, millä muut luut kolhittuina, talteen linnaan, jonne ei
+enää ollutkaan kuin neljännestunnin ratsastus.
+
+Vaan kun Olavi vihdoin linnaan saavuttuaan rupesi vankejaan lukemaan ja
+tarkastamaan, huomattiinkin, että yksi otuksista oli kateissa, vieläpä
+paras saalis, juuri se, jota hän oli ollut pyydystämässä. Nuorukainen
+kiroili ja sadatteli, voimatta käsittää, miten tämä oli tapahtunut.
+Palattiin tappelupaikallekin, jossa kaatuneita hevosia, aseita,
+satuloita, saappaita ja lakkeja virui hujanhajan poljetulla hangella,
+vaan ei löytynyt kadonnutta sieltäkään. Oliko Hieronymus Birckholtz
+kaatunut kahakassa ja uponnut hankeen tai polkeutunut kinokseen, oliko
+päässyt pakenemaan rähinän aikana, -- siitä ei saatu selvää. Sulhasen
+saattoseurueen vain saattoi Olavi viedä isälleen vankina, itse
+seikkaileva sulhanen oli hävinnyt.
+
+Mutta sillävälin oli linnan pihalla umpinaisesta kuomureestä nostettu
+matkavaatteihin kääritty, puolipyörtynyt ja pelosta aivan typertynyt
+tyttö, joka melkein kantamalla oli ollut ylös linnaan saatettava. Anna
+Fleming ei, kahakan syttyessä maantiellä, ollut aluksi voinut käsittää,
+mitä siellä tapahtui. Hän oli kuullut huutoja ja kirouksia, hän oli
+tuntenut rekeään vuoroin pysäytettävän ja vuoroin taas ajettavan
+eteenpäin, aseiden kalsketta ja ratsujen töminää oli hänen ympärillään
+kaikunut ja silloin hän oli älynnyt, että joku mahtoi koettaa ryöstää
+juuri hänet saattajain käsistä. Ja hänen sydämmensä oli siitä
+sykähdellyt toivon ja pelon vaiheilla. Oliko siellä hänen sulhonsa,
+joka koetti häntä vapauttaa, onnistuuko se hänelle vai joutuuko hän
+alakynteen, vangiksi, ehkä kaatuu kahakassa? Hän oli suuressa
+levottomuudessaan koettanut pyrkiä pois kuomista, vaan se oli suljettu,
+hän ei päässyt. Ja kun kahakka kiihtyi, kun hän huomasi uusien
+tulokkaiden saapuvan otteluun, oli hän niin kiihkeästi rukoillut, että
+hänen vapauttajilleen suotaisiin voitto ja hän oli jo ollut varma, että
+hänen rukouksensa oli toteutunut. Huutojen joukosta oli hän ollut
+tuntevinaan tuttuja ääniä, sulhonsa äänen, Olavin äänen ja vanhan
+Eenokin äänen, vaan kun rekeä taas ruvettiin ajamaan eteenpäin, ei hän
+tiennyt, kuka niistä oli perinyt voiton, kenen hallussa hän nyt kulki.
+Reki pysähtyi, kului tuokio. Joku saapui avaamaan kuomun esivaatetta...
+Oliko se hänen sulhonsa, oliko hän pelastettu...?
+
+Ei, outoja kasvoja ilmestyi hänen eteensä, hän saatettiin korkeita,
+kosteita kivirappusia myöten ylös johonkin outoon linnaan ja oudot
+kädet rupesivat siellä hänen matkapukujaan riisumaan. Missä hän oli,
+kenen hoteilla? Hän ei sitä tiennyt, mutta ei voinut myöskään kysyä,
+istui vain äänettömänä ja melkein kuin tylsänä jakkaralla takkavalkean
+ääressä, johon hänet oli saatettu istumaan. Vihdoin aukeni ovi ja
+sisään astui Sten Fincke varsin kummastuneen näköisenä ja virkkoi
+Annalle, äsken avattu kirje kädessään:
+
+-- Setäsi on lähettänyt sinut, Anna, tänne meidän huostaan, kätköön
+maailmalta. Tässä linnassa on siis kotisi nyt vastaseksi oleva, täällä
+valmistamme sulle hiljaisen sopukan, jossa saat rauhassa, kenenkään
+häiritsemättä elää.
+
+-- Vankina? kysäsi Anna kuiskaten.
+
+-- Niin, minulla on käsky sinua vartioida. Vaan pidä linnaamme
+kotonasi, silloin et tunne itseäsi vangiksi.
+
+Ja hän käski palvelusväen saattaa Annan siihen huoneeseen, joka oli
+tuleva hänen asunnokseen ja vankilakseen. Vaan kun hän siellä vuoteensa
+reunalla yksin istui ja tuijotti eteensä, aukesi ovi hiljaa ja joku
+hiipi huoneeseen. Anna kääntyi päin: se oli hänen ystävättärensä Elina,
+joka heittäytyi hänen kaulaansa ja painoi kasvonsa hänen rinnalleen.
+Pitkään aikaan he eivät sanaakaan vaihtaneet, istuivat vain sylikkäin
+ja ääneti, kunnes hieno nyyhkytys kohosi kumpasenkin rinnasta ja hiljaa
+virtaamaan lähteneet kyyneleet sulivat yhteen vastakkain painuneilla
+poskilla.
+
+
+
+
+X.
+
+Keskeytetty ulkomaanmatka.
+
+
+Södermanlannin herttua Kaarlo oli syksyllä 1595 lähtenyt eräällä
+uudella laivallaan Tukholmasta pienelle huvimatkalle ja, kerran vesille
+jouduttuaan, purjehtinutkin Itämeren yli aina Rääveliin saakka,
+nauttien täten muutamain päiväin lomaa raskaista hallitushuolistaan,
+jotka olivat sitä rasittavampia ja tukalampia, kun hänen asemansa
+valtakunnassa olevana korkeimpana hallitusmiehenä, kuninkaan
+epäluuloisuuden ja hallitusneuvosten horjuvaisuuden vuoksi, oli kovin
+rajotettu ja epävarma. Hän oli matkustanut aivan yksityisesti, mutta
+kumminkin melkoisen henkivartiojoukon saattamana, ja vieraili nyt
+päivän vanhan tuttavansa ja sotatoverinsa, virolaisen aatelismiehen
+Fitinghoffin kartanossa hiukan ulkopuolella Räävelin kaupunkia. Täällä
+lepäillessään olisi hän nyt hetkeksi tahtonut päästä aivan vapaaksi
+kaikista valtakuntaa koskevista ajatuksistakin, vaan eihän se hänelle
+onnistunut. Loikoessaan ulkona nurmikolla puiston viileässä siimeksessä
+kiertelivät hänen mietteensä yhä vain niissä hankkeissa ja tuumissa,
+joita hänellä oli mielessään, vakaannuttaakseen asemansa ja
+saattaakseen Ruotsin hallitusmuodon taas varmalle ja tukevalle
+kannalle. Hän oli vielä täksi syksyksi omin uhin kutsunut valtakunnan
+säädyt kokoon, kukistaakseen niiden avulla noiden melkein rajattomalla
+vallalla varustettujen maaherrain merkityksen, joita Sigismund oli
+hänen vastapainokseen joka maakuntaan asettanut ja joista Klaus Fleming
+Suomessa oli mahtavin. Ja vasten tahtoaan hän siinä nytkin mielessään
+harkitsi, minkälaisia edellytyksiä hänellä mahtoi olla onnistuakseen
+noissa yrityksissään, miten hän aatelittomain säätyjen avulla jaksaisi
+taistella kuningasta ja uppiniskaista ylhäisaatelistoa vastaan. Niitä
+miettiessään olivat hänen kasvonsa käyneet vakaviksi ja ankaroiksi ja
+hänen katseensa tuijotti täältä ylängöltä terävänä alas lakeikolle,
+jonka takaa aamupäivän paisteessa siinsi Suomenlahden laaja ulappa.
+
+Vaan noiden valtiollisten mietteiden sekaan pujahti aina väliin eräs
+aivan erityinenkin, uusi ja varsin kummallinen mielikuva, joka häntä
+joka kerralta melkein hytkäytti ja väkisinkin sitoi hänen ajatuksensa.
+Hän oli yöllä nähnyt pahan unen, joka ei lähtenyt hänen mielestään;
+aika oli taikauskoinen, eikä ollut tämäkään muuten ennakkoluuloton ja
+tarmokas ruhtinas kokonaan siitä viasta vapaa. Tuo uni häntä kiusasi ja
+vihdoin hän nousi suuttuneena ylös ja huusi mukanaan olevan
+kamariherransa, Lubert Kauerin, luokseen:
+
+-- Sinähän kehut osaavasi selittää unia, virkkoi hän tälle. -- Pane nyt
+parastasi ja tulkitse mulle yksi heti paikalla.
+
+Liehakoiva kamariherra lupasi koettaa ja herttua kertoi hänelle nyt
+tuon viime yöstä mieleen painuneen unikuvansa. Hän oli ollut olevinaan
+joissakin komeissa pidoissa, istuvinaan ruokapöydässä, ja silloin oli
+joku ylhäinen herra, arvatenkin herra Fitinghoff, yhtäkkiä astunut
+sisään ja kantanut hänen eteensä kaksi suurta maljaa. Toisessa oli
+ollut Ruotsin valtakunnan vaakuna, toisessa pääkallo ja paljo
+ihmisenluita. Näiden herkkujen merkitystä tahtoi nyt herttua tietää.
+
+Tämän unen kuultuaan kamariherra vähän ällistyi: sitäpä tosiaankaan ei
+ollut vaikea selittää ymmärrettäväksi ennustukseksi, herttuan
+vihamiehet selittivät nyt jo unista huolimattakin herttuan menettelyn
+tähtäävän juuri tuohon suuntaan. Vaan siksipä olikin kamariherra
+epävarmana, uskaltaisiko hän heidän tapaansa tulkita herttuan unta,
+ainakin se piti tehdä sopivassa muodossa; ja sitä hän siinä kotvasen
+mietti. Vaan levottomasti heilautti herttua silloin kättään ja katkasi
+rutosti tietoherran mietteet:
+
+-- Nyt sinä mietit jotakin hyvin yksinkertaista ja tyhmää, sen näen jo
+päältäsikin. Sinä tahdot selittää uneni merkitsevän, että valtakunnan
+vaakuna kerran joutuu mulle, mutta että siihen vaaditaan paljo
+vainajia. Se on tyhmää. Keksi parempi selitys, taitavampi.
+
+Imarteleva kamariherra oivalsi, että tässä täytyy keksiä joku selitys,
+joka on herttualle mieliksi. Ja hän luuli sellaisen keksineensä:
+
+-- Teidän ruhtinaallinen armonne on itse keksinyt selityksen ja voi sen
+arvon myös itse parhaiten punnita. Vaan oliko vaakuna niin varmasti
+Ruotsin vaakuna, eiköhän se olisi voinut olla Suomen nuori
+herttuallinen vaakuna ja pääkallo...
+
+-- Klaus Flemingin pääkallo, -- niinkö? Ei hyvä ystävä, hän on liian
+halpa, että me hänestä unia näkisimme. Parempi selitys, luonnollisempi!
+
+Nyt unenlukija älysi, että tässä olikin varminta turvautua kaikkein
+luonnollisimpaan selitykseen.
+
+-- No, luonnollisin selitys on se, että teidän ruhtinaallinen armonne
+eilen illalla söi tavallista vankemman aterian, jonka kuluessa
+juteltiin vanhoja sotamuistoja ja juotiin vanhoja viinejä. Uni oli
+rauhaton ja mielikuvitus kiihotettu.
+
+Tällä hetkellä astui puistikkoon kartanon isäntä, herra Fitinghoff
+parin aatelismiehen seurassa, ja herttua, nähtävästi viimeiseen
+selitykseen tytyväisenä, huudahti kohta Fitinghoff'ille:
+
+-- Kuules isäntä, minä olen saanut selville, että sinun on vikasi,
+miksi minä viime yönä olen nähnyt pahoja unia, -- olet syöttänyt
+minulle liian rasvasta lampaanpaistia! -- Näin leikillisesti virkkaen
+nousi herttua ja tunsi nyt vasta, astuessaan lähemmäs isäntäänsä, ne
+miehet, jotka olivat tämän seurassa. Silloin hän huudahti: -- Mutta
+mitä minä näen, siinähän on Arvid Eerikinpoika, tottatosiaan, ja Yrjö
+Boije, no kuka siellä Inkerissä nyt rajoja käypi, kun te täällä
+virnailette?
+
+Edellinen näistä miehistä, Arvid Ståhlarm, oli näihin aikoihin Narvan
+päällikkö, urhea ja taitava soturi. Yrjö Boije taas oli Vironmaan
+käskynhaltija. Molemmat olivat suomalaisia, vaikka olivatkin nyt viime
+aikoina, asuen ja toimien kotimaansa rajojen ulkopuolella, joutuneet
+hiukan syrjään sen riennoista ja puolueista. Jälkimmäinen näistä
+vastasi:
+
+-- Tulemme Suomesta, Kankaisista, jossa kävimme vanhan Henrik-herran
+hautajaisissa, ja olemme nyt juuri matkalla rajankäyntiin.
+
+-- Vai Suomesta! Niin, niin, vanha Hornkin on nyt lähtenyt manan
+majoille, viimeisiä kunnon miehiä, joita siellä Suomessa enää on, -- --
+no, no, olettehan tekin oikeastaan suomalaisia, mutta tällä kertaa
+virolaisia. Mitä nyt Suomeen kuuluu, kuinka elää siellä kansa?
+
+-- Köyhyydessä, teidän ruhtinaallinen armonne, Suomen kansa kärsii
+nykyjään kovia, selitti Arvid Ståhlarm liikutetulla äänellä. -- Kuinka
+lie kesään asti elää retostettukin, vaan tänä suvena ei ollut monella
+siementä kaskeen panna, pellot ovat kesantona, karja lopullaan. Ja
+siksi usein tapahtuukin, että kun ratsumiehet tulevat taloista
+linnaleiriään perimään, tapaavat he talot autioina, ihmiset ovat
+paenneet salolle.
+
+Herttua rypisti synkkänä kulmakarvojaan. -- Siihen ovat siis Flemingin
+elkeet jo vieneet. Vaan eiköhän niistä pian tule loppu! Tapasitteko
+Flemingin Suomessa?
+
+-- Emme. Hänen perheessään on Kuitiassa tänä syksynä ollut samanlainen
+surujuhla kuin Kankaisissa. Hänen jo viime talvena kuolleen poikansa
+hautajaiset ovat näet nyt vasta vietetyt, koska hän itse on koko kevään
+ja kesän ollut matkoilla.
+
+-- Niin, hänhän kuuluu tehneen siellä Suomessa oikeita
+kuninkaanmatkoja, ottaneen uusia veroja ja pitäneen kuninkaankäräjiä,
+-- hän esiintyy siellä kuin itsevaltias jumalan armosta! -- Herttua
+vaikeni hetkeksi hilliten esiinpursuavaa kiihkoaan ja virkkoi sitten
+taas tyyneemmin: -- No, valmistautuvatko suomalaiset miehissä
+valtiopäiville?
+
+Suomesta tulleet herrat katsahtivat hiukan epävarmoina toisiaan; näille
+valtiopäiville, jotka eivät olleet kuninkaan, vaan herttuan yksin,
+kokoonkutsumat, suomalaiset tuskin miehissä tulevat lähtemään, sen he
+tiesivät, ja olivatpa omastakin puolestaan varsia epäileviä, olisiko
+sinne lähdettäväkään. Yrjö Boije vastasi sen vuoksi hiukan vältellen:
+
+-- Kankaisissa puhui Kaarlo Horn näistä valtiopäivistä, mutta muuten
+näytti niistä suomalaisilla olevan hyvin vähän tietoja.
+
+-- Vai vähän tietoja, -- siitä kai Fleming pitää huolen, virkkoi
+herttua synkästi. -- Mutta saammepa nähdä, uskaltavatko suomalaiset
+tosiaankin erota valtakunnan yhteisistä toimista, -- sen saamme pian
+nähdä!
+
+Keskustelu taukosi hetkeksi. Se oli livahtanut varsin aralle kohdalle
+ja kun herttua ei ollut varma, millä kannalla nämä Virossa olevat
+aateliset olivat tämän Suomen kysymyksen suhteen, oli hänestä
+varovaisinta hillitä kiukkuaan. Arvid Ståhlarm varsinkin oli näihin
+aikoihin jo ruvennut kallistumaan maamiestensä puolelle, joskin herttua
+tiesi hänen yleensä vielä olevan hiukan hapuilevalla kannalla; Yrjö
+Boijen laita oli melkein sama, vaikkakaan hän, Hornien sukulaisena, ei
+Flemingiä suosinut. Hetken kuluttua herttua kumminkin aivan äkkiä
+kysäsi:
+
+-- Mitä aikovat suomalaiset oikeastaan, kun he meitä vastustavat? Niin,
+teidän kai on siihen vaikea vastata. Minä olen lähettänyt useita
+lähetyskuntia Suomeen, vaatimaan sieltä tietoja ja selvityksiä, ja ne
+palaavat aina tyhjin toimin, taikka häväistyinä, sieltä takaisin. Mihin
+tämä viepi? Minulla on nytkin Turussa lähettiläitä vaatimassa
+selvitystä siitä uudesta verosta, jonka Fleming omin päinsä on Suomessa
+ottanut. Tapasitteko näitä ja kuulitteko heidän asiansa menestymisestä?
+
+Yrjö Boije oli puhutellut lähettiläitä Turussa. Nämä eivät olleet
+tavanneet Flemingiä ollenkaan eivätkä yleensä olleet saaneet mitään
+aikaan. Mutta joitakin ikäviä selkkauksia oli tapahtunut heidän ja
+sotaväen välillä.
+
+-- Mitä selkkauksia? Kerro!
+
+-- Sotaväki kuuluu vihaavan näitä lähettiläitä sen vuoksi, että se
+pelkää heidän vievän Ruotsiin ne varat, joita sotaväen tarpeeksi on
+koottu. Kuuluipa sotaväki jo väliin ahdistelleen heitä heidän
+asunnossaankin ja he olivat siitä syystä varsin toivottomia.
+
+Unhottaen varovaisuutensa nousi herttua tuota kuullessaan pystöön ja
+pui nyrkkiään ilmassa, käheästi puhuen.
+
+-- Ah, minä näen tässäkin taas Klaus-herran vehkeet, hän tekee tyhjäksi
+joka-ainoan meidän määräyksemme, hän pilkkaa meitä, hän kapinoipi
+julkisesti, ja hallitsee itse Suomea kuin omaa valtakuntaansa! Ja mekö
+emme jaksaisi häntä nöyryyttää, -- ei, tässä täytyy tapahtua jotakin,
+jotakin ratkaisevaa, vaikka sitten vaadittaisiin vertakin ja ihmisen
+luita! Tottatosiaan, mulle rupee asema selvenemään. Vielä koetan
+minä rauhan tietä, vielä toivon alkavain valtiopäiväin tekevän
+velvollisuutensa, vaan ellei se tepsi, niin tiedänpä, hitto soi, mikä
+tepsii!
+
+Herttua käveli vihasta punakkana puistokäytävää edestakaisin, vaan
+huomasi kumminkin samassa puhuneensa jo liikojakin. Hän koetti
+tyynnyttää mielensä, istahti taas puistopenkille ja virkkoi
+rauhallisemmin, ikäänkuin selittääkseen vihaansa:
+
+-- Meidän arvomme ei voi sallia, että hän rankaisematta vastustelee
+Ruotsin hallitusta ja pahoinpitelee lähettiläitämme Suomessa, kuten nyt
+on jo tapahtunut toisen ja kolmannen kerran. Eräs meidän yksityinenkin
+palvelijamme on sinne kadonnut, murhattuna tai vankina, minkä lopun
+lieneekin Hieronymus Birckholtz saanut hänen kavalista vehkeistään.
+
+Tähän seikkaan tiesi Arvid Ståhlarm kertoa, ettei Suomessa luultu
+Hieronymon olevan marskin hallussa; hän oli matkallaan kuullut, että
+marski oli usein ja katkerasti pahoitellut sitä, että tuo mies viime
+talvena pääsi hänen kynsistään pakenemaan taikka kaatumaan pienessä
+kahakassa. Marskin huovit saivat tosin kiinni Hieronymon viisi toveria,
+vaan itse sulhasmies jäi kadoksiin.
+
+-- Sulhasmies, matki herttua hiukan pirullisesti, -- tanakat sillä
+pojalla oli yritykset, vaan merkillisesti tuo Suomen karhu kosijoitakin
+kohtelee. Entä tyttö, missä on hän?
+
+-- Sitäkään ei tiedetä. Joulun jälestä lienee hän oleskellut
+Hämeenlinnassa, vaan sittemmin luullaan marskin lähettäneen
+veljentyttärensä Puolaan.
+
+-- Hänellä on paljo liikettä sinne Puolaan, virkkoi herttua taas
+kulmiaan rypistäen, ja käänsi sitten puheen toisaalle. Kotvasen
+keskustelivat vielä Suomen herrat herttuan kanssa, jota olivat
+ohikulkiessaan tulleet tervehtimään, ja tekivät sitten lähtöä matkaansa
+jatkaakseen. Jäähyväisiä sanoessaan varotti herttua heitä vielä
+saapumaan Söderköpingin valtiopäiville, vaan hiukan kierrellen
+suomalaiset vastasivat:
+
+-- Jos suinkin rajankäynnistä pääsemme.
+
+Herttua huomasi sen epäilyksen, joka näissäkin sanoissa piili, ja istui
+taas miesten mentyä hyvän hetken totisena mietteihinsä vaipuneena. Vaan
+sitten hän, ikäänkuin pakottamalla vapautuakseen noista mietteistään ja
+ajatellakseen muuta, virkkoi iloisemmin seuralaisilleen:
+
+-- Sukkela veitikka se Hieronymus kaikissa tapauksissa oli, olisi
+vahinko, jos hänen luunsa nyt jo märkäneisivät jossakin Suomen
+suomaalla. Ja tuolla lystikkäällä kosintahommallaankin hän ainakin teki
+tyhjäksi kaikki naimiskaupat Hornein ja Flemingein välillä. Mutta jos
+hän hengissä on, kuten Ståhlarm luulee, niin missä hiidessä se mies
+piilee, -- tahtoisimmepa vielä nähdä sen iloisen veitikan.
+
+Silloin astui kamariherra Lubert Kauer taas esiin ja kertoi jonkun
+herttuan henkivartioista maininneen tavanneensa Hieronymon aivan näinä
+päivinä juuri Räävelissä. Siitä tiedosta herttua ikihyväksi ihastui ja
+käski kohta ottaa selon, mitä perää noissa puheissa mahtoi olla ja jos
+mahdollista hakea ja tuoda luokseen tuon kadonneen suosikin. Melkein
+levottomana hän sitten noiden tiedustelujen tuloksia odotti ja kysyi
+moneen kertaan päivän kuluessa, eikö Hieronymoa jo ollut löytynyt.
+Mutta iltapäivällä hän vihdoin sai hyviä tietoja: Hieronymo oli
+todellakin tavattu Räävelissä ja hetken kuluttua hän jo itse
+ilmielävänä, tervennä ja reippaana, saapuikin Fitinghoffin hoville ja
+tuotiin herttuan huoneeseen. Hän pysähtyi ikäänkuin hiukan katuvan,
+vaan samalla veitikkamaisen näköisenä ovensuuhun kumartaen herttualle,
+jonka kasvot hänet nähdessään kirkastuivat ja joka iloisena, vaikkakin
+muka nuhdellen, virkahti:
+
+-- No vihdoinkin, sinä uskoton ja kiittämätön palvelija! Minä varustin
+ja lähetin sinut häämatkalle ja nyt olet yli puolen vuotta ollut
+karussa, -- luulinpa sinun jo kerrassaan kavaltaneen herrasi. Millä
+puolustat itseäsi ja viipymisiäsi?
+
+Hieronymo vastasi nöyrästi ja katuvaiseksi tekeytyen:
+
+-- Teidän ruhtinaallinen armonne, koko ajan olen työskennellyt sen
+tarkotuksen saavuttamiseksi, jota varten viime talvena sain loman ja
+matkustin Suomeen: jouduttaakseni häitäni ja mennäkseni naimisiin, vaan
+siinä on ollut niin monenlaisia pikkuesteitä ja vaikeuksia.
+
+Herttua hymähti:
+
+-- Pikkuesteitä! -- ethän sinä kuulu päässeen mihinkään alkuunkaan. Ei,
+poikani, nyt loppuu lomasi, sillä jos tätä menoa jatkat, saat
+viisikymmentä vuotta puuhata avioliittoasi ja kumminkin kuolet
+naimatonna. Mitä sinä nytkin täällä Räävelissä teet ja mistä tulet?
+
+-- Suomesta, toissapäivänä saavuin tänne.
+
+-- Ja poikamiehenä. Ei, tästä hetkestä alkaa palveluksesi taas!
+
+Vaan nuori suosikki pyysi nöyrällä äänellä:
+
+-- Vielä yhden päivän lomaa pyydän, teidän ruhtinaallinen armonne,
+yhden päivän vain ja yön, ja silloin on koko tarkotukseni saavutettu.
+
+-- Mitä, tarkotuksesi? kysyi herttua kummissaan. -- Oletko menettänyt
+järkesikin, tyttösi ainakin olet menettänyt, hänhän on Puolassa,
+luostariin suljettuna.
+
+-- Menettänyt ... Puolassa ... luostarissa, minunko tyttöni, -- eikö
+helkkarissa!
+
+Herttua huomasi suosikkinsa kasvonilmeistä, että tämä tiesi asiasta
+enemmän, ja kysyi:
+
+-- Hä, miten on sitten neiti Flemingin laita, miten on juonesi
+onnistunut!
+
+-- Huonosti ja hyvästi. Häntä on vankina pidetty kevään ja kesän
+Hämeenlinnassa, jossa ... niin, jossa meidän rakkautemme hedelmä nyt
+turpeen alla lepää. Vaan hän on siltä minun, huomenna viimeistään hän
+istuu näillä polvillani.
+
+-- Sinähän puhut sekasin. Onko hän täällä, Räävelissä?
+
+-- Ei, vaan ... vaan minä kuiskaan hiljaa: Marski Klaus Fleming
+lähettää hänet juuri tänään tänne minun luokseni. Ja sitten vietetään
+heti iloiset häät.
+
+Herttua katseli epäillen suosikkiaan. Hän tunsi kyllä Hieronymon
+leikkisän, veitikkamaisen esitystavan ja tiesi myös hänen kykenevän jos
+joihinkin kujeisiin. Vaan tätä hän ei käsittänyt.
+
+-- Fleming lähettää! -- teetkö sinä minusta pilaa?
+
+-- En, herra nähköön. Vaan te tulette huomaamaan minun olevan oikeassa,
+minä olen ollut Suomessa ja oppinut taikomaan! Vielä tänä iltana saatte
+nähdä tuolta selältä laivan purjehtivan laitatuulta suoraan Pikkalasta
+Rääveliin. Siinä tuodaan mulle morsiameni.
+
+Vaan herttua kävi kärtysäksi.
+
+-- Ei, nyt sinä laskettelet mulle arvoituksia taikka ilmeisiä valheita.
+Sinun täytyy puhua suoraan ja puhua totta. Rangaistukseksi kaikista
+laiminlyömisistäsi tulee sinun nyt tuossa paikassa valehtelematta ja
+tarkalleen kertoa kaikki retkesi ja vehkeesi siitä hetkestä saakka,
+jolloin katosit, aina siihen asti, kuin nyt jälleen löysin sinut, --
+saamme sitten nähdä, voimmeko antaa sulle anteeksi. Istu tuohon
+jakkaralle, me ryhmitymme tähän pöydän ympärille.
+
+Ja herttua, Fitinghoff sekä pari herttuan uskotuinta miestä istahti
+pöydän ympärille, johon isännän käskystä tuotiin viinimaljat ja
+tupakkavehkeetkin. Herttua oli keveällä, hilpeällä tuulella, ja
+uteliaana hän, lepäillen rahipatjalla, seinään nojaten odotti
+junkkarinsa kertomusta. Mutta tämä vähän vitkasteli:
+
+-- Teidän ruhtinaallinen armonne, minun täytyy Aeneaan tavoin huokasta:
+Infandum dux care jubes renovare dolorem! -- ne kaikki muistot eivät
+ole niinkään suloisia.
+
+-- Ole ilveilemättä latinaksi, kyllä minä sinun tuskasi tunnen,
+koiransilmän. Anna tulla vain!
+
+Ja nuorukainen alkoi:
+
+-- Turkuun tultuani sain selville, että marskin veljentytärtä en
+kaikista huolimatta voisi saada hyvällä omakseni, vaan että mulla sen
+sijaan oli tarjona joko hirttonuora tai vankityrmä. Kun kumminkin,
+enemmän kuin noita kumpaakaan, rakastin hempeää impeäni, nousin
+toverineni eräänä iltana Turussa satulaan, viedäksemme omin lupimme
+morsiamen mukanamme. Hämeenlinnan edustalla olikin tyttö jo melkein
+sylissäni, ainakin syleilin jo sitä kuomurekeä, jossa häntä vankeuteen
+kuljetettiin, pitelin ohjaksia ja olin valmis ryömimään kuomuun hänen
+viereensä. Vaan silloin piti juuri marskin äpäräpojan ehtiä huoveineen
+niskaamme. Meitä oli kuusi, heitä toistakymmentä. Ennen pitkää olivat
+toverini vankina, multa ammuttiin hevonen altani, -- kaikeksi onneksi,
+sillä siinä keikauksessa jouduin itse hevoseni alle kinokseen, taikka
+oikeammin, minä ryömin sinne itse aivan umpisukkeloon. Asemani ei ollut
+juuri iloinen: tyttöni olin menettänyt, itse makasin hevosraatoni alla
+ja pelkäsin, että minut sieltä keksittäisiin. Vaivoin pääsin, huovien
+lähdettyä kahakkapaikalta, sieltä esiin; valtatietä en uskaltanut
+kulkea, käännyin yöpimeässä kylätielle jäälle ja juoksin, sekä
+lämpimikseni että joutuakseni, tietämättä minne.
+
+No, ainahan sitä johonkin osuu. Erään halkokuorman päällä pääsin
+seuraavana aamuna muutamaan kylään, kievarista sain kyydin ja mahtavain
+suositusteni varassa ajoin pulskasti Helsinkiin. Aikomukseni oli sieltä
+pyrkiä suoraan meren yli Viroon, vaan jäät eivät olleet silloin
+kuljettavassa kunnossa ja siksi paneusin Helsingin majatalossa
+rauhallisesti nukkumaan, -- kolmeen vuorokauteen en ollut paljo
+silmiäni ummistanut. Nukuin kokonaisen vuorokauden, ja ensimmäinen
+esine, joka herättyäni pisti silmääni, oli erään jesuiitan
+matkakauhtana. Näitä elukoita liikkui silloin ja liikkuu yhä
+tuhkatiheään Suomessa, -- he luottavat Flemingin suojelukseen --
+ja kun minä kievarista läksin, olin puettu jesuiitan kaapuun, --
+lämpimiksenikin sen tarvitsin.
+
+Eteläänpäin en päässyt, länteenpäin en uskaltanut lähteä, siksi ajoin
+itäänpäin ja tulin Viipuriin. Mutta ne helmikuun päivät olivat
+tulipalopakkasia, jesuiitan, kehnon, vaippa oli ohut ja kulunut,
+vilustuin pahanpäiväisesti reessä, ja Viipurissa sain maata kuumeessa
+kuukauden vuoteen omana erään kuppariämmän luona, jolle maksoin
+elatuksestani muutamia kolikoita ja lopusta posmitin vähän
+munkkilatinaa, jonka hän nähtävästi käytti sielunsa ravinnoksi. Tämä
+lepoaika saattoi olla hyväkin, se pani vainoojani uskomaan, että
+todella olin kaatunut ja siinä uskossa lienevät vieläkin. Viipurissa
+ollessani kävi marski itse siellä parikin kertaa ja olisi luultavasti
+kiirehtinyt tautiani, jos olisi tiennyt minun siellä olevan.
+Vuoteellani oli mulla muuten aikaa miettiä vastaista suunnitelmaani, ja
+niin päätin parattuani tehdä pikaisen matkan kotiini, Saksaan. Isäni
+oli siellä Heidelbergissa kuollut ja aikomukseni oli kerätä sieltä ne
+isänperinnöt, mitä minun osalleni oli tullut, voidakseni rennommin ja
+varakkaana miehenä ajaa kosimapuuhiani, -- tuleva appeni panee suuren
+arvon maalliseen tavaraan. Vaan mitäs hittoja, -- muut perilliset
+olivat siellä jo pitäneet pesäjaon ja jakaneet minunkin osuuden,
+hädintuskin sain heiltä kokoonraapituksi muutamia satoja talareita,
+joilla nyt senjälkeen olen herrastellut.
+
+Aikomukseni oli palata Ruotsiin, vaan tuntuipa hiukan nololta tulla
+sinne toimien noin myttyyn mentyä ja siksi päätin käyttää lomaani ja
+vainajanoikeuksiani pistäytyäkseni vielä Suomessa. Tällä retkellä sain
+matkatoverikseni erään omituisen miehen, joka mulle avasi sekavan
+sydämmensä, -- tässä kertoja hiukan seisattui, katsahti tutkiskellen
+ympärillään olevaa seuraa, ja jatkoi: -- vaan se nyt ei kuulu tähän.
+Toista kuukautta sitten saavuin Saksasta takasin tänne Vironmaalle,
+vedin taas esille talvella käyttämäni jesuiitankaapun ja matkustin
+saaristolaisvenheessä Suomen puolelle.
+
+Siellä oli yleinen usko se, että morsiameni oli lähetetty Puolaan, --
+toiset tiesivät, että Ebba-rouva oli antanut pohjolaisten poppamiesten
+noitua hänet kerrassaan kadoksiin, jonnekin kauas Jäämeren rannoille.
+Vaan minä tutkin asiaa tarkemmin ja aivan oikein: tyttöni oli vielä
+Hämeenlinnassa, jossa Sten Fincke häntä niin huolellisesti vartioitsi,
+ettei kukaan saanut vihiäkään hänen siellä olostaan. Verukesyillä
+pääsin käymään linnassa, annoin siellä runsaasti lohdutusta eräälle
+kuolevalle, paavin uskoon kuuluvalle eukolle, ja tarjousin
+sielunpaimenena lohduttamaan tuota langennutta lastakin. Ja luvan
+siihen sainkin, vaan tyttö, höperö, ei itse tahtonut minua luokseen.
+Hänelle oli kerrottu, että hänen sulhonsa oli kaatunut, eikä hän
+syvässä surussaan tahtonut tavata ketään, ei edes omaa sulhoaankaan --
+munkinpuvussa.
+
+Linnassa sain urkituksi, että nyt syksyllä todellakin oli aikomus
+lähettää Anna Fleming Puolaan ja, vaikka hunnutettuna, olikin hän
+mukana, kun Fincken perhe tässä pari, kolme viikkoa sitten matkusti
+Hämeenlinnasta Kuitiaan, ollakseen Paraisten kirkossa läsnä Flemingin
+vanhimman pojan juhlallisissa hautajaisissa. Koetin matkalla ja koetin
+siellä perillä tavata tyttöäni, yhä pysyen hänen läheisyydessään, vaan
+turhaan, ja Flemingin huovit rupesivat minua jo läheltä katselemaan, --
+ne peijakkaat eivät kunnioita enemmän paavin kuin herttuankaan
+lähettiläitä. Heti hautajaisten perästä matkusti Flemingin perhe
+laivalla Pikkalaan, ja minullekos tuli kiire. Mahtoi se olla näökästä,
+kun minä jesuiitan puvussa ajaa karauttelin hiestyneillä hevosilla
+maanteitä pitkin, niin että liepeet liehuivat ja hiekka pölisi, ja
+öiseen aikaan, kun hevonen uupui, ei sittenkään auttanut muu, kuin
+vaihtaa tiepuolista, aituuksista, alle talonpoikain levänneitä
+työhepoja. Vaan ajoissa ennätin Pikkalaan, heittäysin ystäväksi
+palvelustyttöjen kanssa ja sain heiltä ongituksi varmat tiedot, että
+marski juuri tänään lähettää veljensätyttären Sten Fincken tyttären
+seurassa Räävelin kautta Puolaan, jossa kuuluu olevan aikomus saada
+Annalle paikka hovissa, -- he kai luottavat siihen, että koko
+viimetalvinen juttu on hautautunut unhotuksiin. Hyvä, arvelin minä, kun
+kerran Suomesta tulet, niin oletkin minun! Vuokrasin ensimmäisen
+joutilaan kalastajavenheen, ehtiäkseni vastaanottamaan morsiantani
+Vironmaalle, jonka rannassa taas pulpahdin nuorena junkkarina esiin
+jesuiitankuorestani. Ja tässä olen nyt teidän ruhtinaallisen armonne
+palvelukseksi, -- ainoastaan yhden lomapäivän pyydän vielä.
+
+-- Ja tuolta kai jo tulee morsiamesi, huudahti Fitinghoff, joka yhtä
+suurella hauskuudella ja mielenkiinnolla kuin herttua oli kuunnellut
+nuoren seikkailijan kertomusta ja nyt oli noussut katsomaan ulos
+ikkunasta. Toisetkin syöksähtivät siihen hänen luokseen. Kaukaa
+ulapalta näkyikin sieltä valkonen purje, joka näytti lähestyvän Suomen
+puolelta päin. Herttua, jonka mielenraskaus oli tykkänään huvennut
+Hieronymon iloiseen kertomukseen, taputti reippaasti suosikkiaan
+olalle, lupasi täyden anteeksiannon ja vielä kahden päivän loman, --
+enempää ei.
+
+-- Mutta miten nyt täällä aijot saada tytön käsiisi? Häntä luultavasti
+ei lähetetä Puolaan ilman jommoistakin saattoväkeä?
+
+Hieronymo huiskautti veitikkamaisena kättään:
+
+-- Siitä on kaikesta huoli pidetty. Metsikössä, kaksi neljännestä
+täältä, on tarvittavana hetkenä oleva kätkössä toistakymmentä rotevaa
+miestä, jotka ovat vannoneet, etteivät laske neitosia ohi. Ja minä olen
+myös jotakin vannonut, -- tällä kertaa ei loukkuni petä.
+
+-- Ja mistä hiidestä sinä täällä vieraalla seudulla olet yhtäkkiä
+löytänyt niin monta uskollista ja altista miestä?
+
+-- Teidän ruhtinaallisen armonne henkivartioväestä.
+
+Nuori junkkari ei voinut olla hymähtämättä eikä herttuakaan päässyt
+oikein ankaran näköiseksi, vaikka kyllä parastaan koetti ja varotellen
+puisti sormeaan Hieronymolle:
+
+-- Mitä, sinä uskallat vietellä minun henkivartioitani omiin
+koirankujeihisi, -- varo nahkaasi! Ja sinä siis tiesit minun olevan
+täällä, etkä tullut kohta ilmoittamaan itseäsi.
+
+-- Tiesin, vaan en tahtonut tulla teidän ruhtinaallisen armonne eteen
+muuta kuin morsiameni seurassa, -- huomenna olisin jo tullut. Vaan
+Räävelin kadulla tapasin muutamia södermanlantisia henkivartioita,
+vanhoja tuttaviani, hyviä tovereitani. Vein heidät muutamaan tavernaan,
+siihen tuli heitä pian useampia, juotiin olutta ja minä kerroin heille
+asiani ja tarpeeni. Ja he olivat heti innostuneet auttamaan minua, --
+luotin teidän ruhtinaallisen armonne anteeksiantavaisuuteen.
+
+-- Hm, sinä luotat siihen paljo, vaan olkoon menneeksi. Ota
+henkivartioitani kuinka monta tahdot, -- tottatosiaan, onhan meidän
+pidettävä huolta, ettei lintu tällä kertaa lennä kynsistämme. --
+Herttua käveli pari kierrosta mietteissään lattialla, pysähtyi sitten
+ikkunan eteen ja virkahti: -- Mutta kas, laiva lähenee jo nopeasti,
+sinun on riennettävä vartiopaikallesi.
+
+-- Ei ole kiirettä, Flemingin äpärä, joka on saattamassa neitosia, on
+kyllä siksi viekas, ettei hän yötä vasten lähde oudoille taipaleille.
+Mutta aamun sarastaessa täytyy kumminkin olla paikalla, joten lie paras
+joutua valmistautumaan.
+
+Herttua teki myöskin lähtöä Fitinghoffin hovilta, sanoi tahtovansa
+maata tämän yön laivassaan, koska viime yönä maissa oli nähnyt pahoja
+unia. Hetken kuluttua siis koko seurue nousi satulaan ja lähti
+verkkasesti ratsastamaan ylängöltä, jossa kartano sijaitsi, alas
+laaksoon, jonka peitti tiheä metsä. Ääneti ratsastettiin alkutaival,
+herttua näytti olevan mietteihinsä vaipuneena eikä seuralaisetkaan
+silloin tohtineet häntä lörpötyksillä häiritä. Vaan siellä metsätiellä
+kutsui herttua Hieronymon rinnalleen ja virkkoi, kun he vähän olivat
+erottautuneet muusta joukosta:
+
+-- Katkasit äsken kertomuksesi puhuessasi siitä matkatoverista, joka
+sinua seurasi Saksasta. Kuka oli tuo liian avomielinen mies?
+
+-- Teidän ruhtinaallisen armonne läheinen sukulainen, vastasi Hieronymo
+hymähdellen.
+
+-- Sen jo arvasin, Kustaa Eerikinpoika siis. Onko tuolla heikolla,
+haaveilijalla veljenpojallani todellakin joitakin tuumia?
+
+-- Sekavia ne ainakin ovat ja niiden pääponsi tuntuu olevan, että
+hänellä on ääretön halu ja ikävä takasin kotimaahansa ja äitinsä luo.
+Suomeen hän siis kaikin neuvoin pyrkii. Olenpa jo pari vuotta sitten
+hänet Suomessa tavannutkin valepukuisena, vaan silloin oli hänen
+kiireesti paettava pois maasta Flemingin huoveja, ainoastaan
+naisjuonilla pääsi hän vapauteen.
+
+-- Hänellä on siis suosijoita Suomessa. Äitinsä?
+
+-- Ehkä muitakin. Nytkin on häntä nähtävästi yllytetty käyttämään
+hyväkseen kotimaansa hajanaisia, levottomia oloja, saadakseen päähänsä
+isänsä kruunun, mutta häneltä puuttuu itseltään rohkeutta ja
+yrittelijäisyyttä sellaisiin toimiin.
+
+Herttua vaipui taas hetkeksi mietteisiin, hän näytti mielessään
+harkitsevan tuota mahdollisuutta, että Eerik-kuninkaan puolue vielä
+kohottaisi päänsä lisäämään valtakunnassa vallitsevaa yleistä
+hämminkiä. Mutta tuo mahdollisuus ei näyttänyt häntä pelottavan,
+puolittain leikillisesti hän virkkoi:
+
+-- Kunpa koettaisi, minä en sitä panisi pahakseni, jos vain kujeet
+Suomeen kohdistuisivat. Saisipa Fleming muutakin ajattelemista, kuin
+meidän vallan vastustamista. Ja toista veljenpoikaani se pakottaisi
+ryhtymään johonkin edes ratkaisevaan. Puolan kuninkaan täytyisi joko
+antaa meille täyden vallan, taikka...
+
+Herttua katkasi lauseensa, ratsasti hetkisen ääneti ja virkkoi taas:
+
+-- Ketä hänellä voi olla apumiehiä, keneen hän luottaa? Ja missä hän
+on?
+
+-- Minusta hän jäi Riikaan, heikkona ja kivuloisena ja raskasmielisenä.
+Enkä luule hänellä olevan mahtavampia auttajia ketään. Hänelle on
+nähtävästi kerrottu siitä yleisestä, usein jo ilmikapinaan puhenneesta
+tyytymättömyydestä, joka Suomen rahvaassa ja varsinkin Pohjanmaalla
+vallitsee Flemingin valtaa ja koko nykyistä hallitusta vastaan ja josta
+kyllä helposti voisi sytyttää aimo rovion. Häntä on kehotettu tulemaan
+Suomeen, kulkemaan kuin isänisänsä aikoinaan rahvaan joukossa sitä
+aseisiin yllyttämässä, nostattamaan koko kansan ja sen etupäässä
+laskeutumaan rannikolle kukistamaan nykyiset vallanpitäjät ja
+anastamaan hallitusohjat käsiinsä ensiksi Suomessa ja sitten Ruotsissa.
+Eikä se tuuma kenties mahdoton olisikaan, jos olisi miestä sen
+tekijäksi. Vaan Kustaa Eerikinpoika epäilee itseään ja onneaan,
+ruikuttaa vain kohtaloaan ja itkee, kykenemätönnä tekemään varmaa
+päätöstä ja ryhtymään toimintaan.
+
+-- Onpa pilautunut polvi isämme ajoilta, virkahti herttua melkein
+huoahtaen. Nämä mietteet eivät olleet hänellekään niin aivan vieraita,
+Kustaa Eerikinpoika oli hänenkin mielikuvituksessaan useinkin pyörinyt.
+Hän oli tuuminut, olisiko parempi siirtää Ruotsin kruunu kokonaan pois
+Juhanan epäluotettavalta, vehkeilevältä suvulta ja antaa se takasin
+Kustaa Vaasan vanhimmalle perijälle, vaikka tämä olisikin niin heikko
+ja saamaton ruhtinas, kuin Eerik XIV:nen poika oli. Kylläpä valtakunta
+siltä tulisi hoidetuksi niinkuin nytkin, niin, paremmin, varmemmin.
+Vaan hän oli karkottanut ne mietteet mielestään ja muisteli niitä nyt
+siinä ratsastellessaan ainoastaan menneinä, hyljättyinä tuumina. Vielä
+hän kysyi Hieronymolta:
+
+-- Mutta hän aikoo siis Suomeen?
+
+-- Aikoo, mielensä palaa sinne, vaan hän ei uskalla. Hän aikoo
+kaikenmoista, -- hän aikoo Ruotsiinkin.
+
+Hieronymo katsoi tuota sanoessaan tutkivasti ja hiukan veitikkamaisesti
+herttuan kasvoihin. Mutta nuo sanat eivät niihin tehneet juuri mitään
+vaikutusta, herttua loi vain terävän katseen suosikkiinsa ja kohautti
+olkapäitään:
+
+-- Mitä sillä tarkotat?
+
+-- Minä, en mitään. Mutta hän kenties haaveksii, että ehkä häntä ei
+Ruotsista ajettaisikaan pois niin vihasesti kuin Suomesta.
+
+Herttua hymähti.
+
+-- Kyllä sinut ymmärrän, veitikan. Vaan sinä erehdyt: me emme katso
+syytä olevan vaihtaa yhtä heikkoa herraa toiseen, meillä ei ole halua
+ruveta Kustaa Eerikinpojan majordomukseksi. Metelöiköön Suomessa, sama
+se, hänen kohtaloonsa emme puutu, meidän on valvottava Ruotsin
+valtakunnan parasta -- ja omaamme. Enkä oikeastaan tiedä, olisiko
+suotava hänen tulevan Suomeenkaan. Jos Pohjanmaan reipas kansa kerran
+nousee Flemingin sortovaltaa vastaan, miksi pitäisi noiden kelpo
+miesten vuodattaa verensä tuon heikon, saamattoman ruhtinaanpojan
+puolesta, joka ei kumminkaan kykeneisi heidän etujaan eikä oikeuksiaan
+puolustamaan. Miksi juuri hänen hyväkseen...?
+
+Tämän viimeisen lausui herttua melkein kuin itsekseen, mutta huomasi
+samalla, että hän sen oli suosikilleen ääneen puhunut. Silloin hän,
+ravistaen varovaiset mietteet päältään, reippaammin jatkoi:
+
+-- Minulla pyörii vielä mielessäni tuo uni, jonka viime yönä näin.
+Mutta jos tässä joutuvat vaakunat heilumaan ja ihmisluut valkenemaan,
+ei niin ainakaan tule tapahtumaan Kustaa Eerikinpojan hyväksi, siitä
+minä vastaan.
+
+Oli jo ratsastettu tuon pienen metsän läpi ja saavuttiin juuri sen
+aavikon reunalle, joka oli Räävelin vanhan, muuritetun kaupungin
+edustalla ja jonka halki tie vei tulliportille. Siihen seisattui seurue
+hetkeksi katsomaan kaunista rannikkomaisemaa, satamaa, jossa joukko
+aluksia kelluili ja sen takana leviävää, aavaa ulappaa. Tuolta ulapalta
+laski juuri se laiva, joka hyvää laitatuulta oli tullut Suomen
+puolelta, satamaan, -- saattoi nähdä, kuinka laivaväki kokoili purjeita
+ja selitteli ankkurin vitjoja. Se oli Flemingin laivoja, Hieronymo
+tunsi sen nyt varmasti ja tiesi samalla, että siinä nyt oli hänen
+morsiamensa. Ja innossaan hän huudahti:
+
+-- Siinä saaliini, siinä hempeä neitoni. Yökausi vielä, ja hän on
+omani, ikipäiviksi!
+
+Vaan herttua katseli mielihyvällä reippaan nuorukaisen iloa, tuumi
+tuokion ja virkkoi:
+
+-- Miksi yökausi, miksei jo heti? Meillä on riittävästi miehistöä
+mukanamme, me miehitämme Flemingin laivan ja otamme sen mukaamme
+Ruotsiin. Se on valtakunnan laivoja, joita Klaus herra omin lupinsa ja
+vastoin kieltoani pitää Suomessa, käyttäen niitä omiin tarkotuksiinsa,
+meidän on velvollisuuskin ottaa se talteemme. Ja laivaväestä otamme
+mukaamme ketä tahdomme.
+
+-- Ainakin neitosista toisen. Vaan eihän teidän ruhtinaallinen armonne
+tee minusta pilaa?
+
+-- En, se on päätetty, seuraa sinä vain mukana. Vielä tänä iltana
+tahdon laivassani viettää sinun kuuliaisesi ja vahvistaa teidän
+yhteenmenonne. Nyt vain työhön!
+
+Seurue ratsasti kaupunkiin ja herttua antoi henkivartiainsa päällikölle
+muutamia käskyjä. Kaupungissa viivyttiin hetkinen, otettiin mukaan
+herttuan matkatarpeiksi varatut eväät ja sinne jääneet henkivartijat ja
+ajettiin sitten tuon keskiaikaisen, tiilikattoisen kaupungin kapeita,
+mutkittelevia katuja myöten rantaan päin. Kaupungin asukkaat, jotka
+olivat asunnoistaan syösseet ulos katsomaan tuota komeata seuruetta,
+tungeskelivat ahtailla kaduilla ja hidastivat vähän kulkua, joten
+tunnin aika ehti livahtaa, ennenkuin saavuttiin kaupungin
+rantaportille, josta oli muutamain minuuttien matka alas satamaan. Vaan
+portin läpi tultuaan seurue yhtäkkiä hämmästyneenä pysähtyi kuin
+yhteisestä käskystä ja kaikki katsoivat ihmeissään ulapalle päin.
+
+Tuo laiva, joka äsken jo oli laskenut ankkurinsa ja riisunut purjeensa,
+liiteli nyt sataman ulkopuolella purjeet pystössä vankassa tuulessa
+merelle päin ja laivaväki näkyi siinä yhä lisäävän purjeita. Nuorelta
+junkkarilta pääsi kirmas huudahdus: hän katsoi laivaa, katsoi herttuaa,
+osaamatta sanoa mitään. Vaan herttuankin äsken niin kirkas otsa
+synkistyi ja häneltä pääsi vihanen kirous.
+
+-- Niille on haiskahtanut käry, heittiöille, ne livistävät taas
+kynsistämme, -- kirous ja kuolema! Poika parka, kaikki ponnistuksesi
+olivat siis taaskin turhat!
+
+--Sotivatko kaikki manalan vallat vastaani, virkkoi Hieronymo
+masentuneena. -- Ja kuka on ilmaissut juoneni Olavi Klaunpojalle?
+
+-- Ah, hän on Flemingejä hänkin, varova ja liukas. Mutta maltahan
+vielä!
+
+Herttua tuumi hetkisen lähettää oman, nopeakulkuisen laivansa pyytämään
+kiinni pakenevaa alusta, vaan laivan päällikkö vakuutti, että se olisi
+turha yritys. Laivan purjeet olivat koossa, ankkuri pohjassa, iso osa
+miehistöä maissa, -- ja Flemingin laiva pyyhki jo yhä paranevaa vauhtia
+aavalla merellä. Ei siinä auttanut nuorukaisen muu kuin talttua ja
+alistua kohtaloonsa. Mutta surkutellen katseli herttua nuorta
+suosikkiaan, tuota äsken vielä niin hilpeämielistä, vallatonta,
+luottamusta täyteläistä veitikkaa; hän oli nyt aivan kukistettu, näin
+nolostuneena ja masentuneena ei herttua ollut häntä ennen koskaan
+nähnyt. Ja tuohon sääliin sekaantui oma kiukkukin; olihan herttua jo
+mielessään niin nauttinut Flemingin nolaamisesta. Hän seisoi hetkisen
+luoden uhkaavia silmäyksiä etenevään laivaan ja virkkoi sitten
+ikäänkuin lohdutellen suosikkiaan:
+
+-- Sulla on naimayrityksissäsi huono onni, ja niin on mullakin
+puhemiehenä. Vaan ole huoletta, tässä ryhdytään pian toisiin
+taivutuskeinoihin. Kärsivällisyyttä ja rohkeutta, poikani! -- ole
+varma, me pakotamme Flemingin mielisuosiolla antamaan sulle morsiamesi.
+Sillä me tahdomme kukistaa hänet, meillä on tuumat vireillä ja jos
+nekään eivät auta, niin jo perhana tiedänkin mikä auttaa: nuijat ja
+tykinkuulat! Hänen täytyy kukistua, me sytytämme sellaisen rovion, että
+hän palaa omaan pesäänsä, -- Pohjanmaalla on tervaksia tarpeeksi!
+Malttia vielä vähän. Sinä seuraat nyt mukanani Ruotsiin, jossa annan
+sulle mielesi viihdykkeeksi sopivia toimia, kunnes hetki on tullut. Ja
+nyt: alas laivaan!
+
+Seurue laskeutui rantaan, jossa venheet olivat valmiit viemään
+matkustajat alukseen. Vaan yksin, viimeisenä ja sanattomana kulki
+Hieronymo pää kumarassa ja jäsenet rauenneina. Hänen sisässään taisteli
+taas suru ja kiukku, kiivaina ja tulisina molemmat. Taas oli hänellä
+ollut tyttönsä tuossa juuri kuin kämmentensä välissä, silmukka oli
+ollut niin tarkka ja luja, -- ja tuolla loittoni laiva Suomen rannalle
+päin! Pitikö hänen nyt jättää kaikki ja seurata herttuata Ruotsiin, --
+se oli lannistavaa, se oli toivotonta! Ja siksi jäi Hieronymo, kun
+toiset jo olivat nousseet venheisiin, vielä yksin epävarmana laiturille
+seisomaan.
+
+-- No, mitä mietit, virkkoi herttua. -- Astu venheeseen vain, ei nyt
+ole muuta neuvoa.
+
+Hieronymo läheni venhettä, vaan virkkoi vielä ennen siihen
+nousemistaan:
+
+-- Mutta yhden suosion pyydän vielä teidän ruhtinaalliselta armoltanne.
+
+-- No pyydä pois, kai sen myönnämme suuren surusi takia. Mikä on
+mielessäsi?
+
+-- Että saan edelleen Ruotsissakin nauttia niitä oikeuksia olla
+vainajain kirjoissa, joista mulla Suomessa on ollut niin paljo hyötyä.
+
+-- Ole kirjoissa missä tahansa ja minkänimisenä haluat, käytä
+valetukkaa ja vaikka naamaria, siitä en välitä, kunhan luonani olet. Ka
+niin, venheeseen nyt!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Räävelin satamasta lähtenyt laiva kiiti hyvää laitatuulta Suomen
+rannikkoa kohden. Sen perässä, ruorimiehen vieressä, seisoi nuori mies,
+joka loi ivallisia katseita loittonevalle rannalle, jonne hän näki
+suurenlaisen, komean seurueen kaupungista laskeutuvan. Nuorukainen oli
+Olavi Klaunpoika ja hän arvasi, että tuo seurue oli Södermanlannin
+herttuan matkuetta. Ja hän puhui siinä puoleksi itsekseen, puoleksi
+ruorimiehelle:
+
+-- Ehei, herttua kulta, ei Flemingin laivoja niinkään kaapata, --
+tuleppas ja ota, jos ylettyy käsivartesi! Pikkalasta et taida
+kumminkaan tulla laivaamme hakemaan.
+
+Hän käveli sitten keskikannelle ja käski laivamiesten vielä lisätä
+muutaman välipurjeen, jotta vauhti yhä siitäkin paraneisi; hän näet
+vielä vähän varoi, että herttua uudella laivallaan koettaisi ajaa häntä
+takaa. Mutta samalla hän huomasi, että se pelko oli turha; Räävelin
+satamassa makaavassa laivassa ei nostettu purjeitakaan. Tultuaan siitä
+vakuutetuksi, siirtyi Olavi puhuttelemaan kahta neitosta, jotka
+kaidepuihin nojaten surumielisesti katselivat loittonevaa rannikkoa.
+
+-- Elkää surko nyt enää tytöt, hiiteen happamet kasvot! Pääsettehän te
+tästä Suomenlahden yli toisen kerran, minä päivänä tahansa, kunhan
+valitaan sopivampi hetki. Nyt on laiva vietävä turvaan Pikkalaan, eihän
+siitä pääse mihinkään.
+
+-- Voi jos olisit laskenut meidät maihin, Olavi, meidät yksin! Kyllä me
+rantaan olisimme päässeet ja ominpäin jatkaneet matkaa, miksi kuljetat
+meidät Suomeen takasin? -- Niin virkkoi harmistuneena ja silmät
+säkenöivinä pienempi, vikkelämpi tytöistä ja käännähti samalla
+suuttuneena selin Olaviin.
+
+-- Olethan järjetön, orpana, teidätkö olisin yksin jättänyt sinne
+kulkemaan vieraita maita. Olisittehan jo heti joutuneet herttuan ja
+hänen miestensä kynsiin.
+
+-- Siitä me kyllä olisimme suoriutuneet, laivasi olisit saanut viedä,
+koska siitä noin turhanpäiten olet arka.
+
+-- Ei, Elina, juuri teidänkin vuoksi on tärkeää, että kiirehdimme
+Pikkalaan. Tiedäthän, kuinka halukkaasti herttua laivojamme himoitsee,
+mutta yhtä kärkäs olisi hän epäilemättä viemään Annan mukanaan
+Ruotsiin, sellaisia vehkeitä hänellä jo kauan on ollut mielessään.
+Mutta pitkän nenän hän tällä kertaa sai. Ja te, tytöt, kyllä te vielä
+ennätätte sinne Varsovaan Puolan herrain hienosteltaviksi, kiirehditään
+nyt vain aamiaiselle kotiin.
+
+Tyttöjen oli tyytyminen, vaikka se vaikeaa olikin, Elinasta varsinkin.
+Tätä matkaa oli hän jo kauan suunnitellut ja siihen niin paljo
+rakentanut. Ja hän oli jo mielestään ollut kuin tarkotuksensa perillä,
+kun laiva oli asettunut ankkuriin Räävelin satamassa. Vaan siellä oli
+Olavi, joka jo kohta oli epäillen katsellut erästä satamassa olevaa,
+uutta ja komeaa alusta, ensiksi itse soutanut maihin ja hetken kuluttua
+palannut sieltä antamaan kiireistä käskyä paluumatkalle lähdöstä. Hän
+oli näet rannassa kuullut Kaarlo-herttuan olevan Räävelissä ja silloin
+hän kohta vainusi pahaa: Flemingin laivaa ei ole turvallista jättää
+noin lähelle herttuan miehitettyä alusta, paras siis kiirehtiä Suomeen
+takasin. Ja siitä se oli riippunut, että neitosten ulkomaanmatka jo
+Räävelin rannassa oli keskeytynyt.
+
+Aamun valjetessa laski laiva jo Pikkalan lahteen ja suuntasi sen väljää
+satamaa kohden. Siellä oli pitkin väylän vartta ja saarien lomissa
+laivoja ankkurissa, suuria ja pieniä, ja satamaan tultua näkyi pitkin
+rannikkoa vilkasta toimeliaisuutta ja liikettä; keskentekoisia
+laivankehiä kohosi telakkapuilla toinen toisensa vieressä ja niiden
+reunoilla ja korkeiden kaaripuiden välissä kuhisi kuin muurahaisia
+uutteroita kirvesmiehiä, joiden veistäntä kajahti laajalti yli
+lahdelman. Korkeita kasoja erämaan vankkoja petäjiä oli sinne
+rakennusaineiksi vedätetty ja lauttamiehet varppasivat uusia lauttoja
+selältä. Siinä oli Klaus Flemingin laivaveistämö, jossa rantamaan
+taitavat laivanrakentajat ehtimiseen hänelle uusia laivoja veistivät ja
+vanhoja korjailivat. Rannalle tämän laivatelakan ympärille oli syntynyt
+kokonainen kylä pieniä työväenmökkejä, vaan vähän etempänä maan
+puolella, kauniin metsikön keskellä, oli marskilla itsellään suuri,
+komea asuinrakennus, jossa hän, näitä rakennustöitä valvoessaan,
+mielellään majaili laivastonsa luona, joka oli hänen, vanhan amiraalin,
+mielikkilaitos.
+
+Tänne päärakennukseen nousivat tytöt verkkaan ja vitkastellen rannasta
+ja Olavi kiirehti sinne myös tekemään isälleen selkoa, mikä hänet oli
+pakottanut kesken katkasemaan matkansa. Mutta marski ei nyt ehtinyt
+koko tälle seikalle suurta huomiota osottaa, hänellä oli taas niin
+monet raudat tulessa; lähettiläitä, jotka olivat tuoneet viestejä
+taikka odottivat sellaisia, lennättääkseen niitä ympäri maan, istui
+rivittäin hänen eteisessään ja itse hän heille jakeli käskyjä ja saneli
+sekaan kirjeitä Gröningille, jonka hanhensulka sai tavallista vinhempää
+vauhtia riipostella karkeita papereita. Hiukan hajamielisenä kuunteli
+hän Olavin kertomusta ja hyväksyi hänen toimenpiteensä täydelleen.
+
+-- Vaan herttuan viipyminen Räävelissä ei tule olemaan pitkäaikainen,
+selitti Olavi. -- Tuleeko minun siis muutamain päiväin perästä taas
+lähteä saattamaan tyttöjä matkalle?
+
+-- Eikö mitä, jätetään koko matka, mitäpä ne tytöt oikeastaan siellä
+Puolassa tekevätkään, puhui marski puuhainsa lomaan. -- Annan mieli
+tasautuu kyllä täällä kotonakin ja minä olen pitävä huolta, että tuo
+pieni törkyjuttu unhottuu, -- arveluttavampikin olisi hänen olonsa
+heikkoine taipumuksineen siellä ventojen parissa. Ja sitäpaitsi, meillä
+ei ole nyt aikaa sellaisiin tuumiin, meidän täytyy nyt taas aivan pian
+palata Kuitiaan, voidaksemme lähempää seurata ja johtaa näitä hetken
+tärkeitä asioita, ja silloin tarvitsen minä sekä sinut että laivasi.
+Tytöt saavat kiltisti seurata mukana sinne.
+
+Ja marski kiintyi taas noihin moniin touhuihinsa, jotka häntä tällä
+hetkellä innostivat. Hänelle oli aivan äsken saapunut sekä Ruotsista
+että Suomesta kuulumisia, jotka vaativat koko hänen huomionsa. Herttua
+puuhasi Ruotsissa, ilman kuninkaan lupaa, valtiopäiviä, joiden
+tarkotuksen marski vallan hyvin oivalsi suunnatuksi suorastaan itseään
+vastaan, hänen valtansa kukistamiseksi, ja näille valtiopäiville koetti
+herttua tietysti houkutella niin paljo suomalaisiakin kuin mahdollista.
+Kaarlo Horn oli isänsä hautajaisissa ollessaan kehottanut Suomen
+aatelisia saapumaan Söderköpingiin ja herttuan yksityisiä lähettiläitä
+liikkui samaa tarkotusta varten Suomessa. Nyt piti marskin
+saada vastavirran toimeen, hänen täytyi panna liikkeelle koko
+vaikutusvoimansa, estääkseen suomalaisia lähtemästä Ruotsiin, jossa
+olisivat joutuneet antamaan kannatustaan herttuan vehkeille.
+
+-- Saadaanpa nähdä, moniko Suomen herroista Ruotsiin matkustaa, virkkoi
+hän ilosella varmuudella pojalleen, palatessaan huoneeseensa
+lähettämästä taas erään viestinviejän matkoille. Sitten hän istahti
+hetkeksi lepäämään ja jatkoi: -- Ne aikovat panna meidät
+kanteenalaiseksi säätyjen edessä Ruotsissa ja tuomita meidät, muitta
+mutkitta, hirteen, -- ei niillä olekaan pienet aikeet!
+
+-- Tuomita, vastoin kuninkaan lupaa? -- kysyi nuorukainen ihmeissään.
+
+-- Ovatko he näihinkään asti kuunnelleet kuningasta? Siitä ilveilystä,
+jota nyt pitkät ajat on näytelty, täytyy kumminkin kerran tulla loppu
+enkä pane minä pahakseni, että herttua nyt kerrankin osottaa, millä
+kannalla välit oikeastaan ovat. Mutta mikä siitä on oleva seuraus?
+
+Marski käveli pari kierrosta huoneessaan ja lihakset hänen kasvoissaan
+näyttivät pingoittuvan lujasta päättäväisyydestä. Hän oli kevätkesällä,
+ollessaan laivastollaan liikkeessä Viipurin puolessa, sairastellut ja
+muutenkin ollut mieleltään hiukan masentunut, vaan nyt hän oli taas
+täydessä jäntevyydessään ja voimassaan, väsymätön puuhissaan ja
+ponnistuksissaan ja mieli pirteä ja tarmokas. Asiat kehittyivät
+ratkaisuaan kohden ja silloin oli hän oleva mies paikallaan. Ja hän
+jatkoi:
+
+-- Olivatpa seuraukset minkälaiset tahansa, valmistautumattomina ne
+eivät tule meitä kohtaamaan eikä äkkiarvaamatta typerryttämään!
+
+Ja taas ryhtyi marski töihinsä, tällä kertaa valmistamaan käskyä
+kaikkien Suomen linnojen päälliköille tarkasti valvomaan, että
+varustukset ovat hyvässä kunnossa ja ettei keitään epäiltäviä
+henkilöitä pääse niihin nuuskimaan. -- --
+
+Vaan neitoset, joiden matka ulkomaille nyt oli kokonaan kuivunut,
+istuivat alakuloisina kahden kuusikon katveessa erään läheisen
+kallioniemen käressä, josta saarien lomitse Suomenlahden aava ulappa
+siinti, ja tarinoivat siinä surunvoittoisesti katkenneesta matkastaan
+ja muista kaatuneista toiveistaan. Anna istui tyyneempänä sammaleisella
+kalliolla, nojaten päätään käsivarteensa, eikä hänen kasvoistaan
+ilmennyt niinkään paljo pettymystä, kuin raukeaa väsymystä. Kulunut
+vuosi oli jättänyt syviä jälkiä hänen kasvoihinsa, ne olivat nyt
+kalvakat ja jäykät ja teräväksi oli käynyt tuo piiru suun kupeella. Ja
+mieleltäänkin hän oli ikäänkuin taittunut; hän askaroitsi niinkuin
+ennenkin, oli nöyrä ja tottelevainen, vaan teki sen kaiken ikäänkuin
+vaistomaisesti, puolella tajunnalla. Kun hän Hämeenlinnassa oli
+kuullut, että hänen setänsä oli päättänyt lähettää hänet Puolaan, oli
+hän vastaansanomatta siihen suostunut, mutta iloitsematta siitä
+erityisesti. Hän oli vain käynyt jättämässä jäähyväiset pienelle
+hautakummulle linnan hautuumaalla, oli itkenyt siinä syksyisen illan,
+eikä senjälkeen ollut itkenytkään. Ja kun hänelle nyt taas
+ilmoitettiin, että tuo matka oli peruutettu, tyytyi hän nurkumatta
+siihenkin. Joskin hän tuolta matkalta oli toivonut jonkunverran
+viihdytystä, niin olihan hänelle oikeastaan yhdentekevää, missä hän
+oli: hänen sulhonsa oli kuollut, hänen rakkautensa kuollut, hänen
+unelmansa kuollut, itse oli hän jälellä kuin varjo entisyydestään, kuin
+kesän alussa kellastunut koivu, jonka lehdet hervottomina lepattavat ja
+vähitellen tippuvat pois.
+
+Vaan Elinan mieli oli kuohuksissaan tuon rauenneen matkan johdosta. Hän
+säilytti vielä oman unelmansa ehyenä ja kirkkaana ja sitä
+toteuttaakseen hän juuri olikin pikkuvehkeillään punonut koko
+matkasuunnitelman kokoon. Sydänkesällä oli Liuksialan rouva eräänä
+päivänä käynyt Hämeenlinnassa, matkalla tyttärensä luo Kirkniemeen, ja
+pitkä, yksityinen keskustelu oli taas ollut hänen ja Elinan välillä.
+Elina oli saanut kuulla, että Kustaa Eerikinpoika, jonka kohtaloita
+hänen mielensä niin kiihkeästi oli takertunut seuraamaan, taas oli
+matkalla Saksasta kotiinsa päin, ja olipa Kaarina-rouva uskotulleen
+kertonut niistäkin rohkeammista tulevaisuuden suunnitelmista, joita
+tällä haavaa pyöri hänen maanpakolaisen poikansa päässä. Eerik XIV:nen
+poika oli vihdoinkin päättänyt lähemmältä ruveta seuraamaan tapausten
+vaihteita isänsä valtakunnassa, mutta hän oli niin heikko, valitti
+äiti, niin horjuva, niin vailla selkärankaa ja itsensä luottamusta, ja
+etupäässä vailla uskottua auttajaa ja rohkaisijaa...
+
+Nuo tiedot olivat taas sytyttäneet ilmituleen Elinan vilkkaassa
+mielikuvituksessa jo kauan kyteneitä tuumia. Hän päätti hakea käsiinsä
+tuon nuoren miehen, puhutella häntä, virittää hänessä uutta rohkeutta
+ja jäädä hänen auttajakseen. Vaan sitävarten täytyi hänen päästä
+ulkomaille, siksi oli hän houkutellut ankaran Klaus-herran lähettämään
+veljensätyttären Puolaan ja isänsä laskemaan hänet itsensä mukaan.
+Kaikki oli jo ollut valmiiksi harkittua ja aivan toteutumaisillaan, kun
+sattuma näin katkasi hänen tuumansa.
+
+-- Oi kuitenkin, kun tässä täytyy olla nainen, tällainen heikko, avuton
+aatelisneiti! -- niin tuskitteli hän siinä rantakalliolla, luoden
+ahnaita silmäyksiä ulos syksyseltään aaltoilevalle ulapalle ja takoen
+kiukustuneena kivellä kallion harmajata kylkeä. -- Jospa olisin mies,
+kylläpä tietäisin tempun! Ensimmäisen purjeveneen päästäsin valkamasta,
+nostasin purjeen ja viilettäisin Viron rannalle. Ja sieltä hakisin tuon
+heikon ruhtinaanpojan ja omalla käsivarrellani hänet auttaisin
+kunniaan, -- sen tottatosiaan tekisin!
+
+-- Jos olisit mies, et olisi noin uhraavainen.
+
+-- Uhraavainen, en tiedä olenko uhraavainen. Omaa kunniaani siinä
+tavottelen, omat intohimoni minua kannustavat, oma kuolemattomuuteni.
+Unelmani esineenä ei ole itse mies, enhän ihaile tuota heikkoa raukkaa,
+näen hänessä ainoastaan kuninkaanpojan, jonka juuri minun pitäisi
+nostaa loasta, kuuletko minun, -- sitten hän saisi hyljätä minut, sama
+se, minä olisin kumminkin tehnyt jotakin suurta ja mainiota!
+
+-- Ja mitä nyt aijot, -- luopuako unelmastasi sinäkin?
+
+-- En koskaan. Vahdin ensi tilaisuutta päästäkseni Riikaan. Ja minä
+pääsen hänen luokseen, ole varma siitä, ja viritän uudelleen hänen
+lannistuneet toiveensa, -- mulla on hyviä uutisia hänelle vietävänä. Ja
+minä matkustan vaikka ympäri mannermaan keräämään hänelle auttajia ja
+varoja, minä pakotan hänet itsensä taivuttamaan ruhtinaita puolelleen.
+Ja ennen kaikkia, minä puhallan häneen uskoa itseensä, kuninkaalliseen
+syntyperäänsä, korkeaan kutsumukseensa... Oi, en tiedä, mitä kaikkia
+tekisin, vaan minä uskon, että onnistuisin, -- ja minun täytyy
+onnistua.
+
+Anna istui liikahtamatta nojaten päätään käsivarteensa ja kuunnellen
+ystävättärensä luottamusta ja rohkeutta uhkuvaa sanatulvaa; hän ihaili
+tuota kukistumatonta toivoa, vaan ihmetteli samalla itsekseen, että
+joku vielä saattoi odottaa elämältä noin paljoa, odottaa edes jotakin.
+Hänen katseensa harhaili kauas ulapalle ja kotvasen äänettömyyden
+jälkeen virkahti hän hiljaa:
+
+-- Onnellinen sinä!
+
+Elina käännähti kummastuneena hänen puoleensa.
+
+-- Miksi onnellinen, kun tuumani taas meni myttyyn?
+
+-- Onnellinen siksi, että vielä rohkenet toivoa ja suunnitella
+tulevaisuuden kuvia; onnellinen siksi, että sulla edes unelmissasi
+vielä on tulevaisuutta, -- minulla ei ole enää.
+
+Elina hypähti paikoiltaan ja hiipi istumaan aivan Annan viereen,
+teivien häntä vyötäreiltä.
+
+-- Niin, serkku, minä olen todellakin onnellinen, sillä minä tunnen
+itsessäni voimaa toteuttaa toiveeni. Ja minä teen sen ja tempaan sitten
+sinutkin mukaani tuohon uhkuvaan onneeni ja kunniaani.
+
+-- Minua et, sillä multa on usko kuollut. Vaan sinä, Elina, toivo,
+toivo, niinkauan kuin vielä voit...!
+
+Annan sanoissa ja koko käytöksessä oli jotakin niin syvästi kaihoavaa
+kajannetta, että Elinakin oivalsi, että siihen on kaikki lohdutus
+tehoton. Ja siksi hän jäi ääneti istumaan, katsellen tuonne saarien
+lomitse aukenevalle, rajattomalle selälle, jonka etäisyydessä taas eräs
+purje näkyi, laivan luoviessa vastaseen, luodetta kohden, Ruotsin
+rantaan päin. Niinkauan kuin se näköpiirissä pysyi, olivat Annankin
+katseet siihen kiintyneet, vaikkei hän tiennytkään, että juuri tuo
+laiva kätki hänen toivonsa ja rohkeutensa ja elämänsä, jotka hän jo
+luuli hukkuneiksi, että juuri tuon purjeen alla matkusti hänen
+kuolleeksi luultu sulhonsa Kaarlo-herttuan seurueessa Räävelistä
+Tukholmaan.
+
+
+
+
+XI.
+
+Aateliston kokous Turussa vuonna 1596.
+
+
+Kylmä ja myrskyinen oli uudenvuodenpäivä vuonna 1596. Talvi oli tänä
+vuonna tullut aikasin, sitä oli jo kestänyt toista kuukautta, lumi
+peitti paksuna maat ja manteret ja koko laaja Ahvenanmeri oli jo kauan
+ollut vankassa jäässä. Vaan nyt oli meri auki. Vähän ennen joulua
+olivat rajut koillismyrskyt repineet rikki aavikon vankan jääpeiton ja
+vapaana lainehti nyt meri hyisiä rantoja vastaan. Huih! -- jääkylmä,
+suolanen vesi ja luminen ranta, -- se on niin viluttavaa, niin
+kangistavaa. Tuuli kuljettaa kaukaisilta rannoilta irtirevittyjä telejä
+ja jysäyttää niitä laivan laitoihin, taikka pinoo korkeiksi kasoiksi
+tuonne etemmäs lumipeittoisen saaren kallioiselle rannalle. Ja kallion
+kylkeen väsymättä loiskahteleva aalto hivelee siihen hienosen kuoren;
+jokainen pisara, joka aallosta hangelle räiskähtää, jäätyy siihen kohta
+ja siksi kimaltelee rantakinos pitkin pituuttaan tuhansista kirkkaista
+kiteistä. Ja myrsky vongahtelee, meri kohisee. Läpi turkkien ja
+takkien, läpi luiden ja ytimien tunkee tuulen jäätävä viima; ja kun
+vasten tuulta katselee kuohuvalle merelle, näyttää tuo luonnonvoima
+ärtyneeltä, uhkaavalta, epätoivoiselta. Se on niin musta ja synkkä, se
+ikäänkuin suree ja valittaa tuota raskasta velvollisuuttaan, kun sen
+täytyy siinä sulana lakkaamatta lainehtia, vaikka jo olisi aika senkin
+päästä laskeutumaan lepoon, nukkumaan tasasen jääpeiton alle ja siellä
+odottamaan kevään lauhkeaa, herättävää tuulahdusta.
+
+Verkkasesti luovii purjealus siinä vinhassa vastatuulessa, kaartelee
+kaukaa ulkomeren ahtojäärantaisia luotoja. Paksu jääkerros peittää
+laivan kannen ja kyljet, köydet, mastot ja raakapuut, tuo jäinen
+koriste on niin raskas, että se painaa laivan syvälle ja uhkaa kaataa
+sen; yksin purjeetkin, joihin jääkylmä vesi roiskuu, ovat kankeat ja
+siksi niitä vain harvoja uskalletaankin pitää pystössä. Ja siksi käy
+kulku hitaasti yli myrskymustan Kihtiselän, jonka takaa kaukaisena
+paistaa Rymättylän valkonen rannikko. Sinne laiva pyrkii, vaan pitkältä
+on sinne vielä luovimista ajelehtivain jäiden ja lumisten luotojen
+lomitse.
+
+Kaksi turkkipäällistä miestä seisoo laivan kannella mastoon nojaten. He
+ovat kannen alta hetkeksi nousseet hengittämään raitista ilmaa ja
+katsomaan matkan verkkasta edistymistä. Kauan he seisovat ääneti,
+silmät luotuina kaukaa kuumottavaan, lumiseen rannikkoon. Vihdoin
+virkkoo nuorempi:
+
+-- Niin tylyltä, niin epäystävälliseltä näyttää nyt kotimaan rannikko,
+isä. Hui, jääkylmä aalto syleilee kuollutta, lumista rantaa!
+
+-- Tylyltä näyttää, poikani, kylmältä, kolkolta, vastaa vanhempi,
+turkkiaan tiukemmalle käärästen. -- Ja minä luulen, ettei se meille
+aivan ystävällinen olekaan, -- on ehkä ennen pitkää aivan
+vihamielinenkin. Me vieraannumme siitä, se sysää meidät luotaan.
+
+-- Ei, isä, eihän se ole totta. Eihän meitä Suomi ole sysännyt luotaan,
+olemmehan yhtä hyviä suomalaisia kuin kuka tahansa.
+
+Kului hetkinen. Vanhempi miehistä katseli ääneti meren levotonta
+laineikkoa ja puhui sitten hiljemmin:
+
+-- Niin, tavallaan. Sydämmestähän olemme hyviä suomalaisia, sen maata
+ja kansaa rakastamme ja tahdomme vilpittömästi sen parasta. Eikähän se
+meitä sysääkään luotaan, sen tekevät ainoastaan sen nykyiset valtijat.
+Mutta sittenkin, me olemme siitä loitonneet. Kesällä isäni
+hautajaisissa huomasin jo, kuinka Suomen aateliset, joihin kumminkin
+kuulumme, pitivät minua vieraana. Olosuhteet ovat kääntäneet meidät
+maamiehiämme vastaan, ja totta tosiaan, haikeasti tunnen itse
+toisinaan, että minä todellisuudessa kannan kilpeä synnyinmaatani
+vastaan. Niin ovat olot kehittyneet. Olisiko meidän pitänyt seurata
+tuon kehityksen mukana, olisiko pitänyt yhdessä heidän kanssaan ryhtyä
+pelaamaan tuota korkeata peliä, -- sitä en tiedä, meidän suunta käy nyt
+vain aivan vastakkaiselle taholle kuin enimpäin kansalaistemme.
+
+-- Mutta olisiko sitten sovitteleminen ollut mahdotonta?
+
+-- Se oli isäni unelma, hän ei hyväksynyt, että erosin suomalaisista ja
+jäin Ruotsiin ja paljo on niitä tuumia ollut itsellänikin, sinä tiedät,
+vielä toissa talvena Upsalassa... Vaan sukuviha, perintökatkeruus, --
+se oli mahdotonta! Ja nyt, isäni kuoltua, on enää niin vähän, mikä
+yhdistää meitä Suomeen, minua ainakin, ja -- niin lie sinunkin laitasi,
+poikani.
+
+Isä katsahti hiukan tutkivasti poikaansa, jonka hennonnäköisille
+kasvoille laskeusi tumma varjo hänen viimeisiä sanojaan sanoessaan.
+Nuorukainen käänsi kasvonsa poispäin, vaan isä jatkoi vielä hellästi ja
+melkein säälivästi:
+
+-- Olenhan huomannut, Henrik, että mielessäsi vielä kytee muisto siitä
+nuoresta immestä, johon kerran olit päässyt mielistymään. Sinä tiedät,
+että minä en olisi tahtonut tehdä tyhjäksi tuota liittoa, olot sen
+tekivät. Ja nyt, kaiken sen jälkeen, mitä on tapahtunut, on kai
+sinustakin jo muistokin käynyt kelmeäksi.
+
+Nuorukainen käännähti päin.
+
+-- Mitä on sitten tapahtunut, -- juttuja, juorupuheita, sydämmettömän
+saksalaisen valheita, siinä kaikki. Mutta oli muistoni kelmeämpi tai
+kirkkaampi, tyttöni on kadonnut, ei kukaan tiedä missä hän on, -- niin,
+tosiaankaan ei ole paljoa, mikä minuakaan enää Suomeen vetää.
+
+-- Ja jos hänet vielä löytäisit...?
+
+-- Isä, minä en ole herennyt häntä rakastamasta. Mutta ei puhuta
+hänestä.
+
+-- Niin, Flemingillä on ehkä ollut monta syytä lähettää
+veljensätyttären Puolaan, sinä teet epäilemättä viisaimmin, kun et
+häntä enää ajattelekaan. Me olemme nyt siinä missä olemme ja siitä
+meidän on taivalta jatkettava. Flemingeistä meillä ei ole mitään
+ystävyyttä toivottavana; se tehtävä, joka meille tällä matkalla on
+Suomessa uskottu, tekee välit entistä kireämmiksi, meillä tulee ehkä
+olemaan suuriakin vaikeuksia voitettavana.
+
+Nuorukainenkin, tahtoen katkasta edellisen keskustelun, puuttui nyt
+tähän kysymykseen ja uteli isältään:
+
+-- Isä, miksemme purjehdi suoraan Turkuun ja äkkipikaa, antamatta
+vastustajillemme valmistusaikaa, käy suorittamaan säätyjen meille
+uskomaa tointa? Miksi menemme ensiksi Kankaisiin?
+
+-- Sitä olen itsekin ajatellut, siten kai paremmin onnistuisimme. Mutta
+emmehän toki tule Suomeen valloittajina emmekä anastajina, tulemmehan
+sinne Ruotsin kansan lähettäminä tuomareina, joiden on käytävä käräjiä
+niin ystäväin kuin vihamiesten kanssa. Meidän on kutsuttava Suomen
+aatelisto kokoon Turkuun, sille esitettävä asiamme, kuunneltava sen
+puolustusta ja koetettava johtaa se oikealle tolalle. Vasta sitten
+saamme langettaa tuomion niistä, jotka sen ansaitsevat, -- jos voimme.
+-- Vaan tule, päivä rupee hämärtämään, lähdetään kannen alle lämpimään.
+Vielä saamme luovia yöhön asti, ennenkuin Rymättylän rannalle ehdimme.
+
+Nämä molemmat keskustelijat on lukija jo varmaankin tuntenut Horneiksi,
+isäksi ja pojaksi. He olivat nyt matkalla synnyinmaahansa vaikeata
+tehtävätä täyttämään. Herttua Kaarlon syksyllä ominpäinsä
+toimeenpanemat Söderköpingin valtiopäivät olivat taipuneet kannattamaan
+herttuan pyrintöä särkeä itsenäisten maaherrain vallan Ruotsissa ja
+etupäässä Klaus Flemingin mahtavuuden Suomessa. Tästä maasta ei noille
+valtiopäiville ollut saapunut ketään muuta aatelista kuin Ruotsissa
+oleskeleva Kaarlo Horn ja sen lisäksi Turun porvariston edustaja, ja
+vaikeudetta oli siellä siis saatu toimeen päätös, ettei missään
+valtakunnan osassa saisi toimeenpanna mitään, johon ei herttua,
+valtakunnanhoitajana, ollut antanut käskyään tai suostumustaan; jos ken
+ei tätä tottele, häntä pidetään kapinoitsijana ja isänmaan vihollisena.
+Toisin sanoen: Suomen erikoisasema on kukistettava, Fleming
+kannattajineen pantava kanteen alaiseksi. Ja tähän päätökseen yhtymään,
+tätä päätöstä tottelemaan, oli Ruotsista nyt pahimmalla talvikelillä
+lähetetyn lähetyskunnan, johon paitsi Hornia kuului pari ylhäistä
+ruotsalaista aatelismiestä, pakotettava Suomen aatelisto.
+
+Vaikea tehtävä monessakin suhteessa. Oli otaksuttava, että maan
+laillinen kuningas oli julistava koko valtiopäivät mitättömiksi. Miten
+saattoi näin ollen toivoa suomalaisten suostuvan sellaiseen päätökseen,
+joka langettaisi tuomion ei ainoastaan Suomen mahtavasta marskista,
+vaan ehkä useammistakin suomalaisista? Ja päävaikeus: mitä sanoo Klaus
+Fleming itse?
+
+Niin, mitä sanoo tästä Klaus Fleming, mitä hän tekee? se kysymys pyöri
+alinomaa Kaarlo Hornin päässä, hänen maatessaan kannen alla keinuvassa
+laivassa, siihen kysymykseen hän heräsi, kun laiva törmätessään
+jääteliä vastaan pahasti notkahteli ja siihen hän taas kulun
+tasasemmaksi käytyä nukahti. Lähin tulevaisuus kai oli antava
+vastauksen tähän kysymykseen.
+
+Yöllä tulivat laivamiehet herättämään matkustajia. Oli saavuttu
+Ominaisten selälle ja kiinteä jäänrinta oli nyt kaikkialla vastassa
+pitkin rannikkoa. Laivalla ei enää päässyt etemmäs, se oli
+kiinnitettävä jäänreunaan ja aamun sarastaessa oli matkueen noustava
+hangelle ja lähdettävä jalan pyrkimään autiota jäätikköä myöten
+rannikolle päin. Ilma oli hyytävän kylmä, sakea usva peitti laajan
+jäätantereen, jonka yli retkikunta, harhaillen eri suunnille ja
+kierrellen railoja, koetti pyrkiä maihin päin. Iltapäivällä vihdoin
+saavuttiin Rymättylän asuttuihin seutuihin, saatiin hevoset ja ajettiin
+mannerta kohden. Kankaisissa, Hornein vanhassa sukukartanossa Maskussa,
+jonne toisena uudenvuodenpäivänä illalla vihdoin saavuttiin, piti
+retkikunnan ensiksi viipyä jonkun ajan ja sieltä ilmoittaa Suomen
+herroille tulostaan ja tulonsa tarkoituksista. Marski Klaus Flemingiä
+se ensiksi pyysi Turkuun puheilleen.
+
+Virallisena ja kylmänä olikin Klaus Fleming viikon perästä lähettiläitä
+vastassa Turun linnassa, otti tarkastaakseen heidän tuomat säätyjen
+päätökset ja herttuan vaatimukset ja käski heidän sitten odottaa siksi,
+kunnes hän oli ehtinyt kutsua Suomen aateliset kokoon Turkuun,
+laatimaan yhteisen vastauksen. Horn arvasi kyllä, että marski tulisi
+tätä väliaikaa käyttämään hyväkseen, mutta hän ei suinkaan ollut siltä
+toivoton matkansa tuloksista. Aateliston joukossa oli paljo sellaisia,
+jotka eivät sokeasti totelleet marskia. Uskalsivatko nämä nyt jyrkästi
+nousta vastustamaan Ruotsin säätyjen ja hallituksen käskyä? Uskalsiko
+sitä edes Klaus Fleming itse ja hänen luotettavimmat miehensä? Sitä
+Horn vielä epäili. Kaikissa tapauksissa oli hänen tehtävä
+velvollisuutensa ja tehtävä se niin vaikuttavasti kuin voi.
+
+Tässä vakuutuksessa ajoi hän eräänä aamuna tammikuun lopulla molempain
+vanhimpain poikainsa seurassa Maskusta Turkuun, poiketen ensiksi
+toisten lähettilästoverien luo, joilla oli majatalo kaupungissa, ja
+jatkaen sitten matkaansa linnaan. Täksi päiväksi oli näet Fleming
+vihdoinkin määrännyt aateliston kokouksen Turussa.
+
+Monelta taholta oli näinä päivinä ajanut rekiä Turkuun; Suomen
+aateliset olivat kaikilta suunnilta, idästä, etelästä ja pohjoisesta,
+sinne saapuneet, useat jo monta päivää aikusemmin, ja nämä kaukaiset
+vieraat olivat kaikki saaneet majatalonsa Turun linnassa, jossa
+Klaus Fleming perheineen nyt itse isäntänä oli, pitäen hallussaan
+Juhana-herttuan ja Katariina Jagellottaren entisiä, komeita
+huoneustoja, joissa vielä oli jälellä tähteitä kuluneesta loistosta,
+vaikkakin kalliimmat esineet, huonekalut, seinäkoristeet, taulut,
+kynttiläkruunut y.m. olivat Juhanan vangiksi jouduttua siirretyt
+Ruotsiin. Näissä huoneissa hyöri nyt Ebba-rouva toimekkaana emäntänä
+hoidellen lukuisia vieraitaan, joista monet olivat perheineen tähän
+kokoukseen saapuneet ja joille osittain linnan, osittain Flemingin
+yksityisistä varoista tarjottiin ruoat ja juomiset.
+
+Vanhan linnan pääosassa, linnan molempain kirkkojen (uuden ja vanhan)
+yläpuolella olevassa suuressa kuninkaansalissa, joka oli holvattu huone
+kymmenellä ikkunalla ja jonka seiniä Ruotsin ja Suomen vaakunat ja
+lukuisat aateliskilvet sekä teräsvarustukset koristivat, käveli Klaus
+Fleming samana aamuna vakavamietteisenä edestakaisin, pysähtyen aina
+toisinaan ikkunan ääreen luomaan silmäyksen yli laajalta näkyvän,
+talvisen maiseman. Siinä linnan juurella lepäsi matalana
+lumipeittoisessa puvussaan Suomen silloinen, pienoinen pääkaupunki.
+Turun kaupunki oli jo siihen aikaan levinnyt kahden puolen Aurajokea,
+jonka molempia rantoja yhdisti yksi ainoa puinen silta. Eteläisempi
+puoli, jossa oli tuomiokirkko ja raastupa sekä muut julkisemmat
+rakennukset, oli n.s. suuri puoli, jotavastoin pohjoisella rannalla,
+Aningaisten korttelissa, asui kaupungin köyhempi väestö. Vaan kovin
+suuri ei ollut Turku vielä suurella puolellakaan, se mahtui kokonaan
+Mätäjärven, kirkon ja luostarin kortteleihin ja ulottui ainoastaan
+pienen kappaleen jokea ylöspäin. Tämäkin kaupunginosa oli rakenteeltaan
+vielä hyvin epäsäännöllinen, pääkadutkin mutkikkaat, ulkohuoneet
+pistivät siellä täällä kauas kadulle, viljelyksiä ja puutarhoja oli
+matalain talojen välissä, jotka tälläkin puolella vielä suurimmaksi
+osaksi olivat sisäänlämpiäviä tupia ja joiden ikkunoissa vielä nahkaset
+kalvot olivat yleisiä, lasit harvinaista korutavaraa. Tuulimyllyjä oli
+kymmenittäin kaupunkia ympäröivillä kukkuloilla ja joenrannan peittivät
+rumat, aina vesirajaan asti rakennetut tavara-aitat. Tätä talvipukuun
+peittynyttä pikkukaupunkia Klaus Fleming, mietteihinsä vaipuneena, tänä
+aamuna kauan katseli linnan kuninkaansalin ikkunasta ja hän havahtui
+mietteistään vasta, kun näki kaupungista linnaan vievää autiota,
+kallioidenvälistä tietä myöten muutamain rekien jo ajavan linnaan päin.
+
+Silloin hän astui viereiseen huoneeseen, jota hän käytti omana
+työhuoneenaan, ja jossa muutamia hänen uskotuimpia kannattajiaan, kuten
+Tavast, Särkilahti, Sten Fincke ja Hannu Eerikinpoika Prinkkalan herra,
+istui tutkien joitakin papereita ja niistä väitellen. Heille hän
+virkkoi:
+
+-- Lopettakaa jo, nyt meidän täytyy olla valmiit, lähettiläät saapuvat
+jo linnaan.
+
+Varmalla ja käskevällä äänellä hän sen virkkoi, vaan hänen kasvonsa
+olivat kumminkin miltei huolestuneen näköset ja hiukan levoton ilme
+vilahteli silmässä. Edellisenä päivänä oli marski jo Suomen aatelisille
+esittänyt sen vastausehdotuksen, jonka hän aikoi Ruotsin säätyjen
+lähettiläille antaa ja hän oli koettanut karaista heidät kestäviksi ja
+jyrkiksi. Useimpiin hän luottikin, vaan oli joukossa niitäkin, jotka
+epäilivät, ja tämän teki vielä arveluttavammaksi se seikka, että
+lähettiläiden joukossa oli se ainoa mies, joka herttuan taholta vielä
+saattoi Suomen herroihin jotakin vaikuttaa, Kankaisten suvun päämies.
+Juuri äskenkin oli marski siitä syystä miltei katuen muistellut, ettei
+hän sittenkin ollut aikonaan koettanut kaikkea, sitoakseen tämän suvun
+puolelleen, sillä nyt oltiin siinä, että toisen taikka toisen täytyi
+kukistua. Tämän hetken ratkaisevan merkityksen oivalsivat täydelleen
+nuo hänen uskollisimmat kannattajansakin, ja he olivat siitä syystä
+siinä viime hetkessä vielä koettaneet neuvotella, olisiko mahdollista
+jollakin tavoin lieventää tuota marskin jyrkkää vastausta, joka
+merkitsi melkein täydellistä pesäeroa Ruotsin ja Suomen välillä.
+
+-- Jos sittenkin muodostaisimme vastauksemme siihen muotoon, että
+lykkäämme asian kokonaan kuninkaan ratkaistavaksi, ehdotti vielä vanha,
+varova Prinkkalan herra, huomauttaen, että sitten siihen paremmin
+kaikki epäröivätkin suomalaiset, kuten Boijet, Louhisaaren Flemingit
+y.m., voisivat yhtyä.
+
+-- Minkä me olemme kirjoittaneet, sen me olemme kirjoittaneet, vastasi
+Fleming päättävästi, kooten paperit pöydältä. Ja aina tulinen
+Särkilahti lisäsi:
+
+-- Ratkaisuunhan meidän tästä kumminkin täytyy päästä, parasta puhua
+suu puhtaaksi!
+
+-- Niin, me olemme nyt sillä paikalla, josta on myöhäistä peräytyä. Ja
+voi niitä Suomen herroja, jotka eivät tähän vastaukseemme yhdy, --
+sillä piilosilla-olo on nyt loppunut!
+
+-- Vaan Horn? -- hän on myös suomalainen, virkkoi Prinkkalan herra
+hiljaa, vielä päätään puistaen.
+
+-- Niin Horn, hänen täytyy kukistua. Taikka kukistun minä, -- taikka me
+molemmat. Nyt se on ratkaistava. Käydään kokoussaliin, miehet!
+
+Suuri kuninkaansali oli kohta täynnä aseellisia, juhlapukuisia miehiä,
+sillä Suomen aateliset olivat lukuisasti tähän kokoukseen saapuneet ja
+paitsi heitä oli Fleming sinne kutsuttanut myöskin aatelittomat
+sotapäälliköt. Fleming tervehti kaikkia, koetti laskea sukkeluuksia ja
+leikillistä pilaa, vaan hän tunsi itsensä epävarmaksi. Hänestä tuntui,
+että hän mieluummin kuin tähän otteluun olisi käynyt miekka kädessä
+vaikka kolmivertaista moskovalaislaumaa vastaan, eikä hän kumminkaan
+ollut sanaotteluissakaan suinkaan kokematon.
+
+Mutta siitä ensimmäisen päivän kokouksesta ei kumminkaan tullut mitään
+ratkaisevaa. Marski otti ensiksi arvostellakseen säätyjen päätöstä ja
+valtioneuvoston vaatimuksia ja tekikin sen niin perinpohjin, ettei koko
+päätöskirjoitukseen jäänyt yhtään repelöimätöntä paikkaa. Hän todisti,
+että juuri säätyjen päätös, eikä suinkaan suomalaisten esiintyminen,
+oli kapinallista kuningasta vastaan. Lähettiläiden kävi vaikeaksi pitää
+puoliaan. Mutta kumminkin pysyivät enimmät Suomen herrat ääneti, eivät
+uskaltaneet asettua kummallekaan puolelle. Ja kun iltapuoli oli
+käsissä, kuului vaatimuksia:
+
+-- Mietitään vielä huomiseen.
+
+-- Huomenna ratkaistakoon asia!
+
+Ja huomiseen se jäi; mahdoton oli tietää, kummalle puolelle voitto
+kallistuisi. Pienissä ryhmissä, empivinä ja epävarmoina, hajausivat
+neuvottelijat makuuhuoneihinsa. Tyytymättömänä ja väsyneenä käveli
+Flemingkin linnanpihan poikki omiin huoneihinsa.
+
+Silloin kuuli hän vallilta nuorten iloisia ääniä ja käveli lähemmäs
+katsomaan. Siellä oli hänen poikansa Juhana, 15-vuotias nuorukainen,
+leikkimässä muutamain muitten ikäistensä aatelisnuorukaisten kanssa,
+joista vilkkain ja puuhakkain oli Evert Horn, Kaarlon toinen poika.
+Nuorisoon eivät isäin riidat olleet paljo tuntuneet; vanhempainsa
+seurassa Turkuun saapuneet aatelisimmet olivat linnan arkisuojissa
+olleet iloisissa kisoissa Flemingin nuorten neitosten, Katariinan ja
+Heblan, kanssa, ja aatelisnuorukaiset pelihtivät ulkona reippaan,
+terveen Juhana Flemingin seurassa. Tämä siitä poikajoukosta hypähtikin
+isäänsä vastaan, joka kysyi:
+
+-- Mitä te telmitte täällä, pojat?
+
+-- Me tähtäämme tykeillä. Isä, saammeko ampua yhden laukauksen?
+
+-- Ampua, -- tekö nalikat!
+
+-- Niin, isä, minä kyllä osaan ja Evert myöskin! Marski katseli
+mielihyvällä reippaita poikia ja samalla näytti hänelle tuuma
+tupsahtavan mieleen:
+
+-- Huomenna, pojat, huomenna saatte ehkä ampua, vaikka kaksikin
+laukausta, oikein kunnialaukausta, -- jos täällä juhlat saadaan.
+
+-- Hei, huomenna ammutaan!
+
+Vaan samassa saapui siihen Kaarlo Horn, joka teki poislähtöä
+majataloonsa ja kyseli molempia poikiaan, jotka olivat saaneet seurata
+häntä linnaan. Sieltä tulikin Evert iloisena ja reippaana ja kertoi
+kohta isälleen, kuinka he huomenna saavat tykeillä ampua. Isät
+katselivat hymyillen reippaita poikaan, katselivat sitten toisiaan, ja
+hymy katosi molempain kasvoilta. Klaus-herra kääntyi kävelemään linnaan
+päin ja Horn virkkoi pojalleen:
+
+-- Huomenna se nähtänee, joudu nyt vain rekeen. Missä on Henrik?
+
+-- Hän on tuolla sisällä naisten seurassa, siellähän hän parhaiten
+viihtyy.
+
+-- Jossa sinä et. Vaan kutsu hänet ulos.
+
+Samassa sieltä nuori Henrik laskeusikin portaita alas, itse Ebba-rouva
+kuului saattelevan häntä portaille ja siellä virkkovan;
+
+-- Niin, kuten sanoin, ehkä huomenna...
+
+Vieraat läksivät ajamaan pimeältä pihalta ja Klaus-herra astui
+väsyneenä ja kärtyisenä Ebba-rouvan huoneeseen, jossa hän viskausi
+pitkälleen penkille. Päivä oli ollut hänelle rasittava, eikä hän
+sittenkään ollut voittanut mitään, päinvastoin tuntui siltä, että Horn
+pelkällä läsnäolollaan sai Suomen aateliset tavallistakin varovammiksi.
+Ja hän ajatteli sitä huomispäivää, ratkaisupäivää... Huomenna,
+huomenna, ne sanat oli hän kuullut niin monelta taholta, kaiken
+ratkaisevan piti siis tapahtua huomenna.
+
+Yhtäkkiä kysäsi marski rouvaltaan:
+
+-- Mitä sinä huomiseksi lupasit Hornin pojalle?
+
+Ebba-rouva pysähtyi touhuistaan miestään puhuttelemaan:
+
+-- Niin, se on juttu sekin. Nuori Henrik kertoi nyt vasta saaneensa
+tietää, että Anna oleskeleekin täällä kotona, ja kysyi, saisiko hän
+tavata häntä, -- sinä muistat nuo Upsalanaikuiset tapaukset.
+
+-- Hm, tuoko poika ... loruja! Etkö sinä sanonut hänelle, että hän on
+hullu? Ja eikö hän tiedä, millä kannalla asiat ovat?
+
+-- Tuntui tietävän, sadatteli saksalaista veijaria, uhaten kostaa sen,
+että tämä kehtasi väärinkäyttää tytön luottamusta ja herkkyyttä...
+
+-- Koira...! Mutta tämäkin toinen, maitomieli, taikinapää, -- eikö hän
+älyä, että se on kaikki mahdotonta. Itsekö hän tuli siitä puhumaan?
+
+-- Itse. Kertoi olleensa vuoden Suomesta poissa ja sanoi haluavansa
+tavata Annan, jos mitenkin olisivat asiat.
+
+Fleming rupesi hankkiutumaan vuoteelle, riisui takin päältään, vaan jäi
+sitten taas hetkeksi mietteihinsä istumaan.
+
+-- Tuuma ei olisi ollut tuhma, siitä olisi voinut aikoinaan suurtakin
+sukeutua ... oli tosiaan vahinko, että se meni myttyyn. Vaan nyt se on
+myöhästä, poika hourii turhia!
+
+Mutta Ebba-rouva ei ollut siitä vielä aivan vakuutettu ja
+taloustoimistaan päästyään meni hän vielä iltamyöhällä tyttöjen
+makuuhuoneeseen. Hänen molemmat omat tyttärensä nukkuivat siellä jo
+sikeästi päivän leikeistä väsyneinä, vaan Anna valvoi vielä
+vuoteellaan. Siihen vuoteen reunalle istahti Ebba-rouva, ruveten Annaa
+ystävällisesti puhuttelemaan. Anna katsoi kummissaan tätiään, hän
+arvasi, että jotakin uutta, häntä koskevaa oli tekeillä ja siitä hänen
+mielensä huolestui.
+
+Anna oleskeli näet tavallisesti hyvin paljo yksin ja hänen omaisensa
+antoivat hänen niin olla. Hän puuhasi taloustoimissa palvelusväen
+seurassa, neuloi vaatteita serkuilleen ja ohjasi näiden opintoja. Vaan
+vieraille hän ei koskaan näyttäytynyt, ulkonakin liikkui hän hyvin
+harvoin ja siksi eivät useimmat, jotka Flemingin perheessä kävivät,
+tienneet hänen olevankaan kotosalla. Viimetalviset, häntä koskevat
+puheet, olivat vähitellen vaijenneet, hän oli itse jo kokonaan kuin
+unehtunut ihmisten mielistä. Mitähän hänestä siis nyt vielä tahdottiin?
+
+Aluksi peitellen, sitten aivan avonaisesti kertoi hänelle Ebba-rouva
+nuoren Hornin pyynnöstä. Vaikkei Horn siitä mitään ollut puhunut, sanoi
+hän olevansa vakuutettu, että tämä jalo nuorukainen, uskollisena
+entiselle rakkaudelleen, tahtoi kaikista huolimatta vielä pyytää Annaa
+puolisokseen, -- sitä varten hän halusi tavata Annan. Tahtoiko Anna nyt
+kohdata tuon nuorukaisen vai eikö? -- Omasta puolestaan ei Ebba-rouva
+kehottanut eikä kieltänyt, hän sanoi vain haluavansa, että Anna saisi
+ajoissa punnita asemaansa ja tunteitaan.
+
+Anna makasi kauan ääneti katsellen tätiään suurilla, hämmästyneillä
+silmillään. Koko tämä puhe oli hänelle niin vierasta, oli kuin viestiä
+jostakin kaukaisesta maasta, jonka hän jo aikoja sitten oli unhottanut.
+Vaan vähitellen kävi levottomaksi silmän tyyni katse ja Anna tarttui
+miltei hätääntyneenä tätinsä käteen:
+
+-- Oi täti, minussa oli jo vakaantunut se käsitys, että olin elänyt
+elämäni ja kärsinyt kärsittäväni ja päässyt rauhaan, piiloon
+maailmalta. Pitäisikö minun taas astua sieltä esiin, ryhtyä elämään,
+alkaa alusta kaikki huolet ja pettymykset, -- täti, multa ovat
+kyyneleet kuivuneet.
+
+-- Niin, kärsinyt olet, lapseni, enkä tahdo minä sulle uusia huolia
+valmistaa. Sinä tiedät, että tämä liitto on ollut mieliajatukseni.
+Kankaisten vanhan Henrikin kanssa me toivoimme siitä niin paljo
+hyvää... Vaan ajat ovat muuttuneet, -- monella tavalla.
+
+-- Vaan täti, te soisitte sen -- ja setäkö myös?
+
+-- Niin, lapseni, liitosta voisi olla laajempaa merkitystä vieläkin.
+Vaan etupäässä ajattelen kumminkin sinun onneasi; asemasi ei ole
+iloinen. Mutta tee tahtosi lapseni, mieti ja päätä huomiseksi. Hyvää
+yötä.
+
+Ebba-rouva sipsutti kynttilä kädessä hiljaa pois huoneesta ja yksin jäi
+Anna yöpimeässä miettimään sitä uutta käännettä, joka vieläkin, vastoin
+kaikkea mitä hän oli ajatellut, saattoi hänelle tarjoutua. Hän oli
+koettanut taistella sen puolesta, jota hän kerran oli onnekseen
+käsittänyt, oli vannonut valansa sen perille päästäkseen ja pitänyt
+valansa. Se oli nyt kaikki hukkunut, oli lopussa, piste oli pantu sen
+tarinan perään; hänen sulhonsa oli kuollut, kuollut tai muuten
+kadonnut, hänen unelmansa päättynyt. Itselleen ei hänelle enää ollut
+elämästä iloa, vaan voisiko hän vielä olla hyödyksi muille, voisiko hän
+sovittaa sen häpeän ja harmin, jonka hän omaisilleenkin oli tuottanut,
+voisiko edistää sopua ja rauhaa kansalaistensa kesken...? Oi, hän ei
+sitä uskonut, hän tunsi itsensä niin karreksi palaneeksi. Vaan
+semmoisenakin, miksei hän voisi tyyneellä mielellä tavata tuon kelpo
+nuorukaisen...?
+
+Niitä hän maatessaan mietti, eikä hän varmaan päätökseen päässyt.
+Ratkaiskoon sallima hänen kohtalonsa, siihen hän aina lopuksi pysähtyi,
+hän tahtoi jättää kaikki huomiseen ja rauhallisena odottaa, mitä se toi
+mukanaan.
+
+Huomiseen -- --.
+
+Huomispäivä, tammikuun 31:nen päivä 1596, sarasti kylmänä, sumuisena,
+raskaana talvipäivänä. Melkein puolille päivin täytyi aatelisherrain
+kokoushuoneessakin polttaa käryäviä talikynttilöitä ja pystyvalkea
+loimusi pitkin päivää linnan suojien kookkaissa, avonaisissa uuneissa.
+Raskaasti ja kaartelemalla sujuivat Suomen herrain keskustelutkin,
+käsittelyt edistyivät hitaasti ja vaivaloisesti kuin kelirikkotiellä,
+kun siinä koetettiin laatia yhteistä vastausta valtiopäiväin ja
+herttuan vaatimuksiin. Laajasanaisesti ja pitkissä puheissa puolusteli
+Klaus Fleming sitä jyrkkää ja päättäväistä vastausta, jonka hän jo
+ennakolla oli Suomen herroille esittänyt, vaan nämä sitä epäilivät ja
+jarruttivat vastaan. Toisena hetkenä kannattivat he kyllä Klaus-herraa
+vakuuttaen, että he eivät voineet ryhtyä säätämään rajoituksia
+kuninkaan eikä hänen valtuutettujensa toimivallalle, vaan toisena
+jo taas yhtyivät Horniin, joka tasasella ja tyyneellä käytöksellään
+ja muodollisestikin kauniilla esiintymisellään vaikutti heihin
+syvemmin kuin Fleming kiivaudellaan ja pitkillä, syrjäseikkoihin
+uppoavilla selityksillään. Asema rupesi Flemingistä tuntumaan yhä
+tuskallisemmalta, vaatimuksistaan hänen näytti kaikissa tapauksissa
+pitävän peräytyä, ja jos tätä menoa jatkui, istui hän piankin
+syytettyjen penkillä. Tuo huomio Klaus-herraa yhä enemmän kiukustutti
+ja kuta pitemmälle päivä kului, sitä kuumemmiksi ja kärtysemmiksi
+kävivät väittelyt. Ankaroita sanoja ja teräviä pistoksia singahteli
+vastakkain ja päivällisajan lähetessä oli mieliala jo aivan täyteen
+liekkiin tulistunut, ilmeinen rikkoutuminen näytti olevan välttämätön.
+
+Silloin saapui kutsu päivällisille, jotka Ebba-rouva taas oli
+valmistanut maukkaat ja komeat linnan ruhtinaansalissa, ja se kutsu
+saapuikin oikeaan aikaan, ennenkuin kiihtyneessä mielentilassa
+mihinkään ratkaisevaan ryhdyttiin. Pienissä ryhmissä, posket
+punasina ja silmät palavina, laskeusivat herrat yhä keskustellen
+ruokahuoneeseen. Boijen veljekset ja Louhisaaren Flemingit, joilla oli
+vanhaa kaunaa mahtavampaa Fleming-haaraa vastaan, kiistelivät siinä
+Knuutti Kurjen kanssa, joka vielä tahtoi välittää, ja vanha Prinkkalan
+herra koetti todistaa Särkilahdelle, Tavastille ja Finckelle, että nyt
+ovat asiat hukassa, ellei peräydytä. Ja noista väittelyistä välähti
+päivällisen kestäessä äänekkäämminkin muutamia pirstaleita esiin. Niin
+huudahti kerran Särkilahti viinimaljaan tarttuessaan:
+
+-- Hei, kaikkien niiden suomalaisten malja, jotka vielä ovat
+kuninkaalleen uskollisia ja uskaltavat tunnustaa itsensä suomalaisiksi!
+
+Tämä malja lensi kuin kipuna kiihtyneisiin mieliin; toiset sen hurraten
+joivat pohjaan, toiset viskasivat nuristen pikarit syrjälle. Ja tuokion
+kuluttua kohotti toinen Kaarlo Hornin mukana oleva, Ruotsista saapunut
+lähettiläs, Erik Ribbing, pilkallisesti ja selvällä voitonvarmuudella
+äänensä, virkkoen:
+
+-- Juon kaikkien niiden maljan, joille vielä isänmaa ja sen eheys on
+jostakin arvosta, -- muut sen jättäkööt juomatta!
+
+Nämä ristiriitaiset maljat antoivat aihetta vielä useammille
+maljapuheille. Miesjoukosta kuului huudahduksia:
+
+-- Kuka ei juo hänen majesteettinsa kuningas Sigismundon maljaa ja
+niiden miesten, joille hän on valtakunnassaan vallan antanut?
+
+Ja taas toisia:
+
+-- Kuka ei juo valtakunnan hoitajan, herttua Kaarlon maljaa ja Ruotsin
+säätyjen maljaa?
+
+Vaan syrjemmässä näistä kiihkoisista ryhmistä istuivat marski Klaus
+Fleming ja Kaarlo Horn kumpainenkin omassa päässään suurta ruokapöytää
+äänettöminä ja rauhallisen näköisinä, mutta siltä jännityksellä
+seuraten noita mielipiteiden leimahduksia. Aterian kuluessa mieliala
+kumminkin jonkunverran tyyntyi ja tasaantui ja siinä ruokapöydän
+keskikohdalla muodostui vähitellen kummaltakin taholta tulleista
+miehistä pieni keskusryhmä, joka näytti intohimottomasti ja vakavasti
+harkitsevan uutta ehdotusta aseman selvittämiseksi. Siinä olivat
+Knuutti ja Aksel Kurki, Savonlinnan viisas ja viekas päällikkö, rampa
+Götrik Fincke, Sten Fincken veli, ahnas ja viekasteleva Pentti
+Syöringinpoika Juusten sekä Henrik Tott, joka kumminkin, keskusteluihin
+puuttumatta, vain kuunteli valmista. Nämä herrat keskustelivat siinä
+supattaen kauan ja tulivat vihdoin siihen johtopäätökseen, että oli
+vielä yksityisesti koetettava järkisyillä sovittaa noita molempia
+jyrkimpiä ryhmiä ja varsinkin kehotettava niiden edustajia, Hornia ja
+Fiemingiä, kumpastakin taholtaan, suostumaan myönnytyksiin. Sillä
+ilmeistä, lopullista hajaannusta suomalaisten kesken nämä sovinnon
+miehet toki vielä tahtoivat välttää.
+
+Ensiksi ne puhuttelivat Kaarlo Hornia, joka vähän syrjällä muista
+pöydän päässä oli yksityisessä keskustelussa vanhimman poikansa kanssa
+ja joka erityisesti näytti tahtovan osottaa, että hänen tyyntä mieltään
+toisten mielialan kiivaus ei voinut järkyttää, mutta joka siltä hänkin
+oli silminnähtävästi hajamielinen ja levoton. Horn kuunteli
+ilmeisellä mielihyvällä sovittajamiehiä ja sanoi puolestaan olevansa
+myöntyväisyyteen kernas, niin pitkälle kun hänen valtakirjansa ulottui,
+vieläpä etemmäskin, sillä syvästi häntä suretti, kertoi hän, että suuri
+osa hänen maamiehistään oli aivan erkanemaisillaan yhteistoiminnassa
+muun valtakunnan kanssa ja että hänen täytyi ruveta heidän
+päällekantajakseen. Sillä hän oli jo varma siitä, että tämä tulisi
+olemaan käsittelyjen tulos ja niiden jälkeen hänen raskas
+velvollisuutensa.
+
+Fleming sitävastoin, istuessaan siellä pöydän toisessa päässä
+sapekkaana ja synkkänä, otti varsin pilkallisesti ja katkerasti vastaan
+välittävät herrat. Hän oli toki toivonut tässä tilaisuudessa saavansa
+repästyksi rikki ne näennäiset siteet, jotka vielä alistivat Suomen
+Ruotsin valtioneuvoston alle, eikä hän voinut salata kiukkuaan siitä,
+että Suomen herrat näin raukkamaisesti tahtoivat jättää hänet herttuan
+kateille alttiiksi ja tehdä tyhjäksi hänen monivuotisen työnsä.
+
+-- Peräytymään, myöntymään, sanotte te, -- mitä te olette koskaan
+tehneet muuta kuin peräytyneet ja myöntyneet, aina sen edestä, jonka
+kullakin hetkellä arvostelette väkevimmäksi? Ja nyt te vaaditte
+minuakin luikertelemaan ja matelemaan.
+
+-- Mutta ajattelehan toki itseäsikin, huomautti Anolan vanha herra
+toverillisesti, -- mitä hyötyä sulle siitä lähtee, että pingoitat
+jousen kireämmälle, kuin sen selkä kestää. Ja kenelle teette te, sinä
+ja miehesi, itsepäisyydellänne palveluksen, kenelle vahingon?
+
+-- Te ette tiedä, kuinka paljo jousenselkä kestää, kun se on oikean
+miehen jousi, vastasi Klaus uhkaavalla äänellä. -- Ja oletteko te
+näihin asti näin osaaottavasti huolehtineet, missä minulle tulee
+vahinkoa, missä ei? Koko käytöksenne tässäkin kokouksessa osottaa, että
+kernaasti soisitte minun joutuvan herttuan tuomittavaksi. Vaan jos
+tällä hetkellä sattuisi saapumaan Puolasta se sanantuoja, jota odotan
+ja joka epäilemättä ilmoittaa, että kuningas on julistanut koko
+Söderköpingin valtiopäivät laittomiksi, silloin taitaisi jo tulla
+toiset äänet torviin ja kuulua toisia välitystuumia. Vaan me emme
+antaudu tuulten viskeltäviksi, vielä on meillä maata jalkojen alla.
+Eikä ole meidän pakko säikkyä sitä, jos muutamat Suomen herrat ovat
+raukkoja, -- tuomarina olo jää kyllä taas meidän tehtäväksi, meidän,
+joista nyt tahdotaan tehdä tuomittavia, -- ja katsokoot silloin
+kiemurtelijat eteensä! Kaarlo Horn ei ole vielä langettanut meistä
+tuomiotaan, vielä vähemmin saanut sen käytäntöön.
+
+Vaan näin pelotellessaan välittäviä herroja tunsi Fleming kumminkin
+koko ajan maan pettävän jalkainsa alla ja hän vainusi, että jos hän ei
+suostuisi myönnytyksiin, olisivat enimmät suomalaiset jo kohta herttuan
+puolella. Ja vaikka hän luonteeltaan ei voinut kärsiä häilyväisyyttä
+eikä epävarmuutta, oli hän kumminkin pitkällä valtiollisella
+taipaleellaan oppinut edulliseksi arvostelemaan sen saman keinon, jota
+hän hylkeitä viskinkeihäällä pyytäessään Itämeren autioilta luodoilta
+oli tottunut käyttämään: kun vastarinta kävi kovin sitkeäksi, oli paras
+antaa köyden juosta kelalta, jotta otollisella hetkellä sitä vinhemmin
+saisi lapetuksi simaa venheeseen. Ja hän vastasi Kurjelle, kun tämä
+lähemmin rupesi selittämään välitysehdotustaan:
+
+-- No, laatikaa ehdotus, saammehan sitten nähdä, mikä siitä kelpaa.
+Asia on kaikissa tapauksissa alistettava kuninkaan lopullisesti
+ratkaistavaksi, omasta puolestani koetan myöntyä niin pitkälle kuin
+asemani sallii.
+
+Useat lähellä olevat herrat olivat jännityksellä seuranneet tätä
+keskustelua ja jonkunlainen helpotuksen tunne heidät valtasi,
+kun he kuulivat marskin lopuksikin taipuvan tekemään myönnytyksiä.
+Ebba-rouvakin oli emäntätouhuistaan hetkeksi pysähtynyt miehensä
+viereen hänen loppuvastaustaan kuulemaan. Naisten puolella
+arkihuoneissa olivat näet nämä miesten tärkeät käsittelyt myös olleet
+keskustelunalaisina ja eri mielipideryhmät olivat sielläkin
+jysähdelleet vastakkain ja kangistaneet mielialat. Jännitys koko
+linnassa oli yleinen, jonkunlaista räjähdystä varottiin. Varsinkin oli
+Ebba-rouva, joka muutenkin tarkoin seurasi hetken valtiollisia
+vaihteita ja tunsi tarkalleen olot ja asemat, ollut pitkin päivää
+huolissaan ja jonkunlaisella kiitollisella hyväksymisellä taputti hän
+nyt senvuoksi, välittäjäherrain poistuttua, miestään olalle, virkkoen:
+
+-- Kiitos, Klaus, oletpa järkevä taas. -- Ja hän kuiskasi lisäksi: --
+Minä tiedän myös jotakin, joka ehkä lieventää katkeruuden.
+
+Vaan kylmästi, päätään puistaen, vastasi marski:
+
+-- Ei, Ebba, nyt et ole oikeilla jälillä. Näistä ei tule mitään,
+toisenlainen on ratkaisu oleva, sen olet pian näkevä. Meidän täytyy
+kestää tai taittua.
+
+Ja päättäväisin askelin hän lähti kävelemään kokoushuoneeseen, johon
+enimmät herrat, aterian päätyttyä, jo olivat menneet. Täällä alkoivat
+käsittelyt nyt aluksi paljo tyyneemmin ja sovinnollisemmin. Kurki
+esitti hätimittäin laatimansa välitysehdotuksen Suomen herrain
+vastaukseksi, ja sen alkupuolisko, jossa kiivaimpia kiistakohtia
+vältettiin, hyväksyttiin kohta kohdalta suuremmitta vaikeuksitta,
+Flemingin tai Hornin ollenkaan puuttumatta keskusteluun. Tultiin niin
+herttuan ja valtiopäiväin vaatimukseen, että korkein vetoomispaikka
+tuomioasioissa koko valtakunnassa olisi valtioneuvosto Ruotsissa eikä
+enää kuningas Puolassa. Tässä katkasi Fleming äänettömyytensä. Tämä
+kohta oli ilmeinen hyökkäys juuri hänen omaa turvallisuuttaan vastaan,
+sitä hän ei voinut hyväksyä, ellei mieli kierasta silmukkaa omaan
+kaulaansa. Purevasti hän tätä salasilmukkaa arvosteli, syyttäen ankarin
+sanoin niitä, jotka täten tahtoivat käydä rajoittamaan laillisen,
+voidellun kuninkaan oikeuksia.
+
+-- Tekö herrat Kurjet ja Hornit ja Boijet katsotte olevanne jättiläisiä
+riistämään kansalta sen ikivanhan oikeuden kääntyä kuninkaansa puoleen
+ja kuninkaalta hänen yhtä vanhan oikeutensa ylimmäisenä tuomarina
+ratkaista alamaistensa asioita, armahtaa ja vapauttaa heitä harkintansa
+mukaan, -- ei, siihen te olette kääpiöitä. Ruotsin vanhaa lakia,
+kuninkaan ja kansalaisten kalliinta oikeutta, ei niinkään rikota eikä
+poljeta; sitä tulen ainakin minä puolustamaan, jos vaaditaan, vaikka
+viimeiseen veripisaraani.
+
+Tämä kohta oli arka muillekin kuin Flemingille, kaikki suomalaiset,
+halvasta talonpojasta ylimpään aatelisherraan asti, olivat vanhastaan
+tottuneet pitämään kalliimpana oikeutenaan viime tingassa kääntyä
+valituksineen tai armonanomuksineen suoraan kuninkaan puoleen, kun
+oikeuden laita alemmilla asteilla useinkin oli niin ja näin. Syystäpä
+tässä kohden Suomen aatelisto kokonaisuudessaan olikin Flemingin
+puolella, yksin Kurkikin nousi kohta ja ilmoitti, ettei hän tässä voi
+kannattaa lähettilästen vaatimusta, ja Horn jäi sitä yksin
+puolustamaan. Mutta tämä sama kohta oli hänellekin aivan ratkaisevasti
+tärkeä ja arka, juuri tästä seikasta oli herttua mitä sitkeimmin
+pitänyt kiinni ja hän muisti omastakin kohtalostaan, kuinka kuninkaan
+mielivalta voi viedä viattomankin miehen vaikka mestauslavalle, silloin
+kuin tämä ei satu olemaan kuninkaan suosiossa. Hän koetti siis
+puolustaa herttuan vaatimusta, huomauttaen kuinka vaikea Puolassa
+olevan kuninkaan oli seurata ja tuomita kaukaisen kotimaansa asioita.
+Vaan hän ei saanut keneltään kannatusta, hän näki, kuinka Fleming sai
+tästä sivujoesta viljalti vettä myllyynsä ja se häntä suututti; ja ensi
+kerran nyt koko kokouksen aikana tyyni ja varova Kaarlo Horn menetti
+malttinsa, joka oli ollut hänen paras apuneuvonsa. Keskustelun kuluessa
+hän Flemingin pistoksista kuumeni ja kuvaili varsin terävästi ja
+räikeästi, kuinka marski tässä muka omaa nahkaansa ajattelee. Ei apua,
+ei kannatusta keltään. Silloin hän tulistui ja jatkoi:
+
+-- Te olette sokeat, miehet. Kuinka voitte ajatellakaan kuningas
+Sigismundon, ollessaan puolalaisten neuvonantajainsa kynsissä, voivan
+oikein arvostella niitä kaukaisia asioita, joita hänen olisi
+tuomittava; siinä ei ole muuta mahdollisuutta, kuin että hän tuomitsee
+ne väärin. Ja onhan se nähty; syyttömät ovat joutuneet mestauslavalle
+ja syylliset saavat läänityksiä. Niin on käynyt nykysen kuninkaan
+aikana, niin on käynyt edellisen, niin tulee käymään vastakin, kun
+kansalaisten omaisuus ja maine ja henki lie kuninkaan oikun ja
+mielivallan, satunnaisen suosion tai vihan, vallassa!
+
+Tämän kiivaan lausunnon lopussa, jonka kuluessa useat Hornin
+kannattajat olivat kalvenneet, oli Klaus Fleming jo karahtanut pystöön
+ja tulipunaisena hän siinä tuokion seisoi tapaillen turhaan sanoja.
+Hänen Juhana-kuninkaan huoneelle uskollista mieltään loukkasi tuo
+syytös kovasti ja samalla hän kohta oivalsi, että Horn oli
+kiivaudessaan lausunut suuren varomattomuuden, jota hän nyt saattoi
+käyttää hyväkseen, ruhjoakseen perinpohjin vastustajansa. Ja
+jyrähtävällä, vapisevalla äänellä hän puhui:
+
+-- Kylliksi, kylliksi jo solvausta maan laillista kuningasta ja
+kuningasvainajan muistoa vastaan. Ei sanaakaan enää, Kaarlo
+Henrikinpoika, tässä linnassa, joka vielä vastaseksi on minun,
+kuninkaan määräämän käskynhaltijan, hoidossa. Sen vallan ja valtuuden
+nojassa, jonka kuningas Sigismund on minulle tässä maassa uskonut ja
+jonka olen kuninkaan, enkä kenenkään muun, käsiin jättävä, kiellän minä
+juhlallisesti ja järkähtämättä Kaarlo Hornia enää näihin neuvotteluihin
+osaaottamasta. Kaikki ovat siitä todistajina, hän on itse itseltään sen
+oikeuden riistänyt. Te olette, hyvät herrat, kuulleet hänen törkeän
+syytöksensä kuninkaallista majesteettia vastaan; jos teidän joukossanne
+on yhtään, joka vielä kauemmin tahtoo neuvotella Kaarlo Hornin kanssa,
+olen pakotettu heti lopettamaan tämän kokouksen.
+
+Syvä, uhkaava äänettömyys vallitsi suuressa kuninkaansalissa, kukaan ei
+puhetta pyytänyt, ei rykässyt, ei jalkaansa liikauttanut. Ja, seisten
+siinä voimakkaana, säihkyvänä, hallitsevana, antoi Klaus Fleming tuon
+hautamaisen hiljaisuuden jatkua pitkän ajan, ennenkuin taas itse
+matalammalla äänellä ja tyyneemmin, mutta samalla käskevällä
+päättäväisyydellä, virkkoi:
+
+-- Pöytäkirja tästä kokouksesta on heti laadittava ja tarkastettava. Se
+lähetetään kuninkaalle, loukkaus on häntä vastaan julkisessa
+kokouksessa tapahtunut, hänen siitä on tuomittava, me olemme siihen
+liian halpoja. Vaan me vaadimme Kaarlo Henrikinpojan kohta poistumaan
+tästä kokouksesta ja tästä kuninkaallisesta linnasta, kuninkaan
+uskollisilla alamaisilla ei ole hänen kanssaan mitään neuvottelemista.
+
+Ei kukaan virkkanut sanaakaan vastaan. Kaarlo Horn, tyynyttyään ensi
+typerryksestään, yritti selittämään sanojaan, vaan Fleming kielsi
+sen Suomen aateliston nimessä, eikä hänen Ruotsista tulleet
+lähettilästoverinsakaan uskaltaneet häntä puolustaa. Kului vielä tuokio
+hiljaisuudessa. Kaarlo Horn seisoi kalpeana paikoillaan katsellen
+ympärilleen. Kaikki välttivät hänen katsettaan, kaikkien kasvot olivat
+värähtämättömät. Silloin hän kylmästi kumarsi, kääntyi oveen päin ja
+poistui verkalleen ja arvokkaasti kansalaistensa joukosta, joista ei
+yksikään noussut hänelle jäähyväisiä sanomaan.
+
+Fleming oli voittanut, voittanut pienellä, yksinkertaisella kepposella,
+vaan voittanut perinpohjin. Hän olisi nyt huoletta voinut sanella
+kokoukselle sen päätökset, vaan varovaisena ja viisaana antoi hän yhä
+edelleen Suomen herrain keskustella, vaatimatta enää ehdottomasti
+alkuperäistä, jyrkkää vastaustaan hyväksyttäväksi. Siten tuli, asiasta
+suuressa ruhtinaansalissa edelleen tasaisessa hiljaisuudessa
+keskusteltaessa, vähitellen hyväksytyksi sellainen ylimalkainen
+lausunto, joka jätti kaikki Söderköpingin valtiopäiväin päätökset
+kuninkaan ratkaistaviksi. Ja Klaus Fleming tyytyi siihen. Sillä hän oli
+keikauksellaan saavuttanut paljo suuremman, varmemman edun: Suomen
+aatelisto oli taas kokonaisuudessaan hänelle kuuliaana ja hänen
+johdettavanaan, se oli jälleen hänelle varmana selkätukena,
+taistellessaan edelleen sen suomalaisen kannan toteuttamiseksi, johon
+hänen ohjelmansa tähtäsi. Vaarallinen vastustaja, joka jo oli yrittänyt
+sysätä hänet syytettyjen istuimelle, oli nyt itse tähän asemaan
+joutunut ja varmana ja turvallisena saattoi hän taas lujalla kädellä
+hoitaa Suomen ohjaksia.
+
+Vaan Kaarlo Hornin puoluelaiset vetäysivät allapäin kokoussalin
+soppeen, siellä hiljaa supatellen. He olivat vielä aivan hölmöstyneitä
+äskeisestä äkkikäänteestä.
+
+-- Herttua on taas nolattu. Mikä on tästä kaikesta lopuksi tuleva,
+kysyi Boije päätään puistellen.
+
+-- Tästä tulee lopuksi -- sota, vastasi Louhisaaren Fleming, katsahtaen
+arasti voittoisaan orpanaansa.
+
+Ja Erik Ribbing lisäsi:
+
+-- Niin, siitä ei päästä mihinkään, tästä koituu sota.
+
+Vaan syvälle mietteihinsä vaipuneena, yhä itsekin ihmetellen sitä
+varomattomuuttaan, joka oli antanut hänen muuten kömpelölle
+vastustajalleen tilaisuuden viskata hänet kerrassaan alakynteen, oli
+Horn verkalleen laskeutunut kokoushuoneesta alas, tietämättä oikeastaan
+minne hänen oli mentävä ja mitä hänen oli tehtävä. Hänen luottamuksensa
+maamiestensä joukossa oli lopussa, hänen jo varma voittonsa kumossa,
+itseään häntä luultavasti odotti herttuan epäsuosio Ruotsissa tai ehkä
+-- vankityrmä Suomessa....
+
+Näissä mietteissään kerroksen laskeuduttuaan pysähtyi hän hetkeksi
+porraskäytävältä, vanhan kirkon edustalta, ulkonevalle pienelle
+parvekkeelle, siinä ikäänkuin selvittääkseen ajatuksiaan. Alhaalta
+linnanpihalta kuului kavion kopsetta ja ääniä; joku airut näytti
+juurikään saapuneen linnaan ja Hornista kuulosti, että se kyseli juuri
+häntä; aivan oikein, airut lähti jo kohta nousemaan portaita ylös
+suureen kuningassaliin, jossa Hornin oli kerrottu olevan. Horn säpsähti
+ja astui airutta vastaan, pysäyttäen hänet siihen ja kysellen hänen
+asiaansa. Airut oli tullut Ruotsista, tuonut hänelle kirjeen
+Kaarlo-herttualta. Kiireesti riuhtasi Horn kirjeen auki ja rupesi
+lukemaan sitä siinä puolipimeällä parvella. Mutta sen sisällys oli niin
+merkillistä, hän silmäili uudelleen sen läpi, vaan ei voinut sitä kohta
+tajuta. Ja tarkemmin lukeakseen kirjettään kiirehti hän lähimpään
+huoneeseen, missä näki tulta olevan, ja asettui, tarkastamatta ketä
+huoneessa oli, uunissa roimuavan takkavalkean ääreen ahmimaan herttuan
+viestiä. Hän luki sen kahteenkin kertaan ja jäi sitten vielä äskeistä
+kalpeampana seisomaan yhteen kohti, tuijottaen kädessään olevaan
+paperiin.
+
+Kuului silloin pimennosta, ikkunansyvennyksen luota huoneen perältä,
+hämmästynyt huudahdus:
+
+-- Isäni!
+
+Horn kääntyi katsomaan ja näkikin nyt vasta poikansa Henrikin seisovan
+siellä nojallaan tuolin selkään, jolla tuolilla istui nuori neitonen,
+kalvakka ja solakka, jota hän ei ensiksi tuntenutkaan. Hän astui
+lähemmäs ja silloin hänelle asema rupesi selvenemään: tuolilla istuja
+oli neiti Fleming, Anna Jaakkimantytär, jonka hän viimeksi pari vuotta
+sitten oli Upsalassa nähnyt, silloin vielä kukoistavana ja verevänä.
+Tämän neitosen kättä piti nuori Henrik omassaan, piteli sitä varmasti,
+vaikka neitonen puolittain näytti tahtovan vetää sen pois.
+
+-- Sinäkö poikani täällä! Tule, meidän täytyy nyt heti rientää linnasta
+pois ja Kankaisiin.
+
+Vaan nuorukainen viittasi isälleen hymyillen neitosta, joka hänen
+edessään istui, ja virkkoi:
+
+-- Ei, isä, ei nyt vielä pois. Te näette, minä en voi lähteä.
+
+Melkein säikähtyneenä vilkasi isä poikaansa, joka siinä niin
+hymyilevänä ja onnellisen näköisenä seisoi, ja hän jäi tuokioksi
+sanattomana katsomaan tuota kohtausta.
+
+Nuori Henrik oli vihdoin päivällisen jälkeen tässä huoneessa tavannut
+Annan ja saanut hänen kanssaan kahdenkesken keskustella. Siinä
+ikkunasyvennyksessä hän oli kertonut neitoselle, ettei hän pitkällä
+eroajalla, ei koettelemalla, ei taistelemallakaan, ollut saanut hänen
+kuvaa mielestään. Ja niinkuin hän vuosi sitten oli luvannut Paraisten
+rannalla, kun neitonen kiihtyneessä mielentilassa oli kieltänyt häntä
+Kuitiaan menemästä, niin tahtoi hän nyt neitoselle uudistaa silloin
+tekemänsä kysymyksen. Menneisyys oli, sanoi hän, haudattava unhotuksiin
+ja alettava uusi elämä uudella pohjalla ja uudella rohkeudella.
+
+-- Matkustakaamme Suomesta pois, asettukaamme isäni tiloille
+Vironmaalle, jossa uudessa ympäristössä, uusissa oloissa, entiset surut
+kyllä häipyvät, -- siellä voitte vielä elää tyytyväisenä, ehkä
+onnellisnakin. Minulle ainakin siellä onnen taivas aukeaisi.
+
+Anna ei ollut vastannut mitään, vaan nuorukaisen lempeät sanat ja hänen
+luottamusta-antava ystävällisyytensä oli ikäänkuin tuudittaen ja
+tyynnyttäen häneen vaikuttanut. Tuntui, kuin olisi jostakin kaukaa
+lehahtanut lauhkea, tuorentava tuulahdus pitkän tyyneen ja kuivuuden
+perästä ja se kyynel, joka salaa hänen silmästään vierähti, tuntui
+kepenevän kaihon kyyneleeltä. Vaan samalla ahdisti rintaa, tuntui
+syyttävä poltto sydämmessä ja ääni hänessä kuului huutavan: ei, ei, ei,
+se olisi petosta, se olisi valan rikkomista... Hellästi ja lämpösästi
+tarttui nuorukainen hänen käteensä ja piti sitä omassaan; neitonen
+tunsi, että hänen täytyi se vetää siitä pois, mutta hän ei voinut sitä
+rajusti riuhtaista, vaikka hänet valtasikin tuskallinen tunne, kun se
+siinä lepäsi. Kiivaana kävi taistelu hänen sisässään; hän tiesi, että
+hänen elämänsä oli autio korpi, vaan hänestä tuntui, ettei hänellä
+ollut oikeutta sitä enää viljellä. Vaan nuori Henrik, jonka mielessä
+tuo sanaton suostumus kypsytti kauan kyteneitä toiveita, osotti
+hurmaantuneena isälleen sitä kättä, josta hän yhä vielä piteli kiinni.
+
+Mutta Kaarlo Hornille oli asema kohta selvänä: tämä liitto on nyt
+mahdoton, mahdottomampi kuin koskaan. Nythän hänen oli lähdettävä
+karkotettuna linnasta pois, rikollisena ja häväistynä sieltä paettava,
+ja hänen poikansa täytyi seurata häntä, täytyi katkasta kaikki siteensä
+Flemingin perheestä -- se oli pakosta. Vielä tunti sitten olisi asia
+voinut olla aivan toisin, -- nyt oli Hornin nimi tahrattu, nyt olisi
+tuo kosinta ollut matelevaisen nöyryytystä.
+
+-- Mahdotonta, poikani, -- se on liian myöhää. Meidän täytyy jo tänä
+iltana olla poissa Turusta ja niinpian kuin mahdollista poissa koko
+Suomestakin. Tule!
+
+Anna Fleming oli, tämän keskustelun kautta ikäänkuin havahtuneena
+jostakin kiduttavasta unesta, äkkiä vetäytynyt nuorukaisen vierestä
+syrjään ja Henrikin oli täytynyt hellittää se kätönen, jota hän jo
+omanaan oli pitänyt. Hämmästyneenä kysyi hän isältään:
+
+-- Miksi, isä, mitä on tapahtunut?
+
+-- Paljokin, poikani. Pääasia: me olemme karkotetut tästä linnasta,
+nimemme arvo vaatii meidät kohta poistumaan.
+
+Vaan nuorukainen katsahti siimekseen vetäytynyttä neitosta, astui
+askeleen häntä lähemmäs ja virkkoi:
+
+-- Isäni, oli tapahtunut mitä tahansa, minä jään, sillä minua ei ole
+karkotettu.
+
+-- Ja kumminkin seuraat minua.
+
+Varmana asiastaan katseli isä nyt säälien poikaansa ja tunsi samalla
+soimuuta sydämmessään. Nuo muutamat varomattomat sanat, jotka hän
+kiivastuneena oli päästänyt huuliltaan, olivat siis musertaneet hänen
+poikansakin kauan kaihotun onnen ja särkeneet sen liiton, jota hän
+itsekin aikoinaan oli toivonut. Ilman noita sanoja olisi kaikki voinut
+olla toisin, kiistojen jälkeen olisi ehkä saatu sointuisa sovintojuhla,
+hän olisi voittajan oikeudella voinut osottaa Flemingille suosiota. Hän
+olisi rakentanut rauhan kansalaistensa kesken ja uudella liitolla
+vahvistanut sen, välittämättä herttuan rankaisemiskäskyistä ja
+siitäkin, mitä hän nyt vielä tässä äsken tulleessa kirjeessään
+kirjoitti...
+
+Niin, tuo kirje, se oli tuokioksi hänen mielestään unehtunut, vaikka se
+vielä oli auki hänen kädessään. Sitä muistaessaan hän nyt säpsähti,
+riensi ovelle ja kutsui hätääntyneellä äänellä airueen sisään.
+
+Se oli näet vaarallinen kirje tuo, jota hän vieläkin kuin peljästyneenä
+silmäili. Herttua käski siinä Kaarlo Hornin kohta, jos osakaan Suomen
+herroista olisi Flemingiä vastaan, ripeällä kaappauksella vangita
+marskin ja ottaa linna haltuunsa herttuaa varten... Tuo käsky jos
+joutuisi marskin tietoon, olisivat he surman omia kaikki, ja siksi tuo
+kirje hänen kynsissään niin poltteli.
+
+-- Tunnetteko tämän kirjeen sisällön? kysyi hän airueelta, joka oli
+jäänyt ovensuuhun seisomaan.
+
+Lähettiläs nyökäytti päätään.
+
+-- Siitä ääneti kuin kivi, jos henkenne on teillekin kallis! -- Näin
+sanoessaan viskasi Horn kirjeen roimuavaan takkavalkeaan, jossa se
+kohta hiiltyi.
+
+-- Mitä, käyvätkö täällä niinpäin asiat?
+
+-- Niinpäin, -- pelastakoon itsensä ken voi.
+
+Lähettiläs oli astunut askeleen lähemmäs, joten heijastus
+takkavalkeasta sattui hänen nuorteaan vartaloonsa, joka omituisen
+levottomasti värähti, kuin hän pettymystä kertovalla äänellä virkkoi:
+
+-- Siis taas kaikki kumossa! Viimeinen keino on enää jälellä,
+tiedättekö sen?
+
+Horn ei ehtinyt tähän airueen salaperäiseen kysymykseen vastata, sillä
+pimennosta, ikkunasyvennyksestä kuului hiljainen kirkaus ja neitonen,
+joka siellä koko ajan ääneti oli istunut, syöksähti esiin takkatulen
+valoon, huudahtaen:
+
+-- Hän elää, se on hän...!
+
+Ja hän tarttui intohimoisesti ja voimakkaasti nuoren airueen
+käsivarteen, katsoi tutkivasti hänen silmiinsä ja jatkoi iloa
+uhkuvalla, raikkaalla äänellä:
+
+-- Sinä elät, olet täällä!
+
+Ja airut viskasi syrjään tuuhean, mustan tekotukan, jolla hän oli
+peittänyt keltaset kiharansa, korkean otsansa ja kasvonsakin osaksi,
+tarttui neitosen ojennettuihin käsiin ja vastasi hilpeästi:
+
+-- Elän, jumalankiitos, elän, elän yksinomaan sinua varten ja sinun
+vuoksesi olen täälläkin.
+
+Hornit, isä ja poika, seisoivat sanattomina ääressä aluksi
+oivaltamatta, mikä neitoseen oli lentänyt. Vaan tekotukan alta tunsivat
+hekin kohta airueen, -- se oli Hieronymus Birckholtz -- ja silloin
+hekin ymmärsivät, mikä neitosen oli vienyt äsken tulleen airueen syliin
+ja miksi hän siinä niin autuaana huoahti:
+
+-- Jumalankiitos, siis elän minäkin!
+
+Vaan Kankaisten nuoressa herrassa kuohautti tämä näky äsken vielä niin
+sopusointuisia tunteita; hän kalpeni tuokioksi, vaan sitten syöksähti
+veri kuumana hänen kasvoihinsa ja hän tunsi luontonsa hurjistuvan.
+Näkihän hän tuossa edessään sen kelvottoman keinottelijan, joka oli
+kietonut verkkoihinsa hänen nuoruutensa lemmikin ja unelmainsa immen,
+joka oli väärinkäyttänyt neidolta saavuttamansa luottamuksen ja sitten
+katalana paennut ... näkihän hän hänen siinä edessään nytkin syleilevän
+tuota neitosta, jonka hän itse juuri ikään luuli vihdoinkin omakseen
+voittaneensa ja morsiamekseen kihlanneensa... Hänen nuori verensä
+kuohahti ja hänen mielensä raivostui; hän astui uhkaavana esiin ja
+paljasti vimmastuneena miekkansa. Airut syrjäytyi askeleen, laski
+neidon kädestään ja tapaili hänkin miekkansa kahvaa...
+
+Vaan Kaarlo Horn oli siinä samassa saapuvilla, tarttui lujasti poikansa
+ojennettuun käsivarteen ja virkkoi ankarasti:
+
+-- Onneton, sinä seuraat minua, ja heti! Taistella et täällä saa, sulla
+ei ole syytä taistella eikä oikeutta. Miekkasi tuppeen!
+
+Nuori Henrik seisoi siinä toivottomana ja epävarmana, katseli
+hehkuvilla silmillään vuoroin isäänsä, vuoroin airutta. Vaan tämä
+jälkimmäinen astui tyynesti ja kunnioittaen Hornien eteen ja virkkoi
+reippaasti ja vakavasti:
+
+-- Monasti on henkeni tämän neitosen vuoksi jo ollut alttiina ja
+monasti se on niin oleva vieläkin, enkä sitä karta, sillä hän on
+morsiameni, hän on puolisoni, hän on kaikista huolimatta oleva vihitty
+vaimoni. Katsokaa häntä, jalosukuinen nuorukainen, ja te huomaatte
+viisaammaksi seurata isäänne. Sillä tottatosiaan, tässä ei ole
+kaksintaistelupaikka eikä meidän kahden varsinkaan ole tässä
+taisteltava.
+
+Nuori Henrik katsahti Annaa, jonka silmät niin palavina olivat
+airueeseen kiintyneet, ja hän ymmärsi, että hän tosiaankin tässä oli
+joutilas. Vaan se tuntui niin raskaalta, hän ei voinut olla kysymättä:
+
+-- Poisko ... ijäksi...?
+
+-- Pois, poikani, pois ijäksi, vastasi isä taluttaen nuorukaista ovea
+kohden. Ja tämä seurasi mukana, saamatta jäähyväiskatsetta neitoselta,
+laskeusi pihalle, astui isänsä rinnalla rekeä kohden. Pihalla leikki
+hänen veljensä Evert iloisena ikäistensä äänekkäässä parvessa. Kaarlo
+Horn kutsui hänetkin sieltä pois ja hämmästyneenä, tyytymättömänä erosi
+Evert ilosesta leikistä ja kysyi kummissaan isältään:
+
+-- Kotiinko jo, isä; mutta meidänhän piti tänä iltana saada ampua
+tykeillä?
+
+-- Suokoon taivas, etteivät tykit täällä pian todenperästä rupeaisi
+paukkumaan, vastasi isä miettiväisenä, rekeen istuessaan. Ja samassa
+ajoikin jo Hornein perhe laskusillan yli pois Turun linnasta.
+
+Hetkisen viivähti sisälle jäänyt airut siellä vielä, mutta kauan ei
+ollut hänenkään siellä turvallista viipyä. Jos hänet tässä linnassa
+olisi tunnettu, olisi hirsipuu varmaan ollut hänelle varattu, sen hän
+tiesi ja siksi hän huolellisesti taas peitti kasvonsa. Neitonen seisoi
+vielä sanatonna siinä uuniin nojautuneena, johon airut hänet äsken oli
+jättänyt, seisoi siinä liikahtamatta, kasvot nuorukaiseen kiintyneinä,
+puolittain ilosina, puolittain syyttävästi kysyvinä. Hieronymo tarttui
+hänen käteensä ja virkkoi:
+
+-- Meillä olisi paljo puhumista, mutta tässä ei ole tilaisuutta
+selityksiin. Meidän on ollut taisteltava voimia vastaan, jotka ovat
+olleet meitä väkevämmät. Mutta ratkaisun hetki lähenee, minä olen
+matkalla sitä valmistamaan. Rohkeutta, Anna, kestävyyttä, me löydämme
+vielä onnen, joka kärsimyksemme korvaa.
+
+-- Erotaanko taas? kysyi neitonen arasti.
+
+-- Vaan ainoastaan hetkeksi. Huomaa: kun myrsky rupee pauhaamaan,
+silloin olen minä jo lähelläsi. Vaan nyt hyvästi!
+
+Yksi syleily, yksi kädenpuristus, ja nuori airut syöksi Hornein jälestä
+alas linnanpihalle ja kiirehti rekeensä. Jo olikin aika, askeleita
+kuului jo portaissa, Suomen herrat laskeusivat jo alas kokoushuoneesta,
+ja juuri kun Hieronymo ajoi ulos linnan portista, kuuli hän äänen,
+jonka hän liiankin hyvin tunsi ja jossa oli korskeaa kajannetta,
+huutavan:
+
+-- No, nyt saatte kohta ampua, pojat, nyt on hetki tullut. Ja
+liukkaasti liikkeelle kaikki linnan naiset, sillä tänään tässä talossa
+juhlitaan!
+
+Pian kohisikin taas liikettä linnan juhlasuojissa, palvelijat juoksivat
+edestakaisin juhlan valmistustouhuissa ja vieraat ryhmittyivät suureen
+ruhtinaansaliin täytettyjen maljojen ääreen. Vaan tuota vilkasta touhua
+huomaamatta, kuulematta, kuinka ovet paukkuivat ja askeleet narskuivat
+portaissa ja käytävissä, seisoi Anna Fleming vielä kauan paikoillaan
+uunin katveessa sen kylkeen nojautuneena, silmässä riemuava, vilkas
+loiste ja kasvoilla onnellinen hymy.
+
+Olihan hänelle tuo äskeinen tapaus kaikkine vaiheineen vielä kokonaan
+kuin unta, kuin pikaisesti ohilentänyt häilyvä unelma, alusta niin
+painostava ja synkkä ja sitten niin kirkas ja kevyt kuin kesäinen
+päivä. Hän eli, hän toivoi vielä... Kuinka olisi hän sitä voinut
+vielä äsken uskoa, kun hän murtuneen mielensä heikkoudessa taisteli
+siitä, minkä muodon hänen oli annettava vastaisille, ilottomille
+kohtaloilleen. Silloin leimahti salama ... kuului ääni, joka kajahti
+tutulta, josta oli mahdoton erehtyä, ja tuossa seisoi se iloinen poika,
+joka oli tuottanut hänelle niin paljo kaihoa ja kyyneleitä, mutta joka
+ainoa saattoi puhaltaa henkeä hänen jo riutuneeseen elämäänsä. Hän eli,
+hän rakasti, hän valmisti väsymättä heidän yhteistä onneaan, -- oi,
+muuta ei Anna tarvinnutkaan tietää, siitä hetkestä hänkin jälleen eli
+ja toivoi. Hän oli levännyt siunatun silmäyksen sulhonsa sylissä -- ja
+»rohkeutta, kestävyyttä!» sitä ei häneltä nyt tullut puuttumaan.
+
+Näitä Anna nauttien muisteli, yhä vielä seistessään silmät kirkkaina ja
+povi aaltoilevana hiiltyvän takkatulen ääressä uunin reunukseen
+nojautuneena. Siitä hänet Ebba-rouva taloustoimissa juostessaan tapasi
+ja tuli uteliaana puhuttelemaan:
+
+-- No, Anna, sinä näytät virkulta tänään. Miten päättyi yhtymisenne
+nuoren Hornin kanssa?
+
+-- Hornin, hänenkö...? -- Tämä nuorukainen oli jo melkein joutunut
+unhotuksiin Annan muistoista ja tädin kysymys herätti hänet nyt
+muistamaan tuota äskeistä kohtausta kuin jotakin hyvin kaukaista
+asiata. -- Hornin, niin, hänen isänsä pakotti hänet lähtemään pois.
+
+-- Siis liian myöhään, eilen olisi kaikki vielä voinut käydä toisin.
+Mutta nyt, -- niin, tosiaankin mahdotonta. Ja sinä näytät siitä
+päätöksestä olevan iloinen, ehkäpä se siis parasta olikin, -- kunhan
+vain aina olisit tähän tulokseen yhtä tyytyväinen!
+
+-- Olen, täti, olen aina...
+
+-- No hyvä, hyvä, ei puhuta siitä enää. Joudu sinäkin nyt meitä
+auttamaan, täällä tulee tänään suuret juhlat, kokous on päättynyt ja
+päättynyt hyvin, setäsi on saavuttanut loistavan voiton. Tule!
+
+Annan täytyi melkein ravistaa ruumistaan, päästäkseen palaamaan
+muistoistaan ja mietteistään arkielämän todellisuuteen. Vaan kun hän
+sitten taloustoimiin ryhtyi, sujuivat ne häneltä keveästi ja hilpeästi,
+hän heläytti laulunkin lomaan, joten palvelusväki, joka oli tottunut
+näkemään hänen liikkuvan kuin aaveen ääneti ja hiljaa, sitä aivan
+ihmeissään katseli.
+
+Samallainen reipas, kahleistaan vapautunut, hilpeä mieliala vallitsi
+tänään yleensäkin linnassa, jossa juhlamaljat tiheään kiertelivät ja
+juhlakulut kajahtivat, sekä ylhäällä linnan herrashuoneissa että
+alhaalla linnueen asunnoissa. Tulia sytytettiin illan kuluessa tornien
+huippuihin palamaan ja juhlalaukauksia ammuttiin valleilta. -- --
+
+Vaan niissä kahdessa reessä, jotka tänä iltana peräkkäin ajoivat Turun
+linnasta valtatietä myöten pahjoiseen päin, oli mieliala vakava ja
+huolekas. Edellisessä näistä, jossa kaksi henkeä perällä istui ja
+ohjaksissa nuori poikanen, ei koko matkalla puhuttu mitään, ennenkuin
+Maskussa käännyttiin valtatieltä rannikolle vievälle poikkitielle, joka
+ohjasi Kankaisten tilalle. Tässä vasta lausui vanhempi reen perällä
+istuvista:
+
+-- Niin, poikani, epäystävälliseltä näytti kotimaan rannikko meidän
+tänne tullessamme. Sinä näet, se sysää meidät sittenkin luotaan.
+
+Ja nuorempi lisäsi huoahtaen:
+
+-- Niin, isä, se sysää meidät luotaan. Siksi siitä pois, pois...!
+
+Ja taas ajettiin hetkinen syvässä äänettömyydessä läpi lumisen
+talviluonnon. Silloin tärähti yhtäkkiä hienosti jäinen maa,
+lumihiutaleita putosi puiden oksilta ja kaukainen, kumea jysähdys
+kuului. Reen ajolaudalla istuva poikanen heristi tuota kuullessaan
+korviaan, käännähti vilkkaasti päin reessä istuvain puoleen ja huudahti
+innostuneena:
+
+-- Isä, isä, nyt ne ampuvat linnassa tykeillä. Nyt ne paukkuvat
+ilolaukaukset.
+
+-- Niin, kai siellä on syytä iloon. Mitä se laukaus sitten
+ennustaneekin! -- Mutta kiirehdi hevosta, Evert, kiirehdi! -- --
+
+Jälempänä ajavassa reessä, joka jatkoi matkaansa suoraan pohjoiseen
+päin Poria kohden, istui perällä yksinäinen nuorukainen, joka usein sai
+neuvoa kulkua ajajalle, joka näytti olevan outo näillä mailla. Tässä
+reessä ajava nuori airut oli jo kulkenut pitkän matkan ja suorittanut
+jo tärkeän ja vaarallisen tehtävän, vaan vielä pitempi matka hänellä
+oli edessään, tehtävä vielä tärkeämpi ja vaarallisempi. Hän oli
+henkensä kaupalla ajanut talvikelillä Ahvenanmeren poikki Turkuun,
+viedäkseen säätyjen lähettiläille herttuan käskyä muitta mutkitta
+vangita Klaus Fleming ja lähettää hänet Ruotsiin. Herttua oli tahtonut
+tehdä jutun uppiniskaisen marskin kanssa niin lyhyeksi kuin mahdollista
+ja katkasta äkkikaappauksella kaikki pitkät neuvottelut. Siihen hän oli
+tarvinnut taitavan airueen. Ja vaikka tämä toimi erityisesti Hieronymo
+Birckholtzille, jota marski niin kiihkeästi vihasi, olikin hyvin
+vaarallinen, oli tämä mielellään sen ottanut vastaan, -- hän tahtoi
+olla saapuvilla, jos kepponen onnistuisi, samalla kaapatakseen
+Flemingin pesäjaosta omankin osuutensa, morsiamensa.
+
+Vaan kepponen ei ollut onnistunut, herttua oli laskenut väärin,
+luottanut liiaksi Hornin vaikutusvaltaan, joka tosin oli ollut suuri,
+mutta joka silloin juuri pahimmoilleen oli saanut kuolonkolahduksen.
+Mutta siltäkin varalta, että näin tulisi käymään, oli herttua uskonut
+airueelle tärkeitä toimia. Hänen oli siinä tapauksessa, että lähetystö
+ei voisi kukistaa Flemingiä Suomessa, matkustettava Satakunnan ja
+Pohjanmaan läpi aina Peräpohjaan saakka ja matkallaan lietsottava sitä
+tulta, jonka herttua tiesi siellä jo kytevän. Katkera viha vallitsi
+koko Suomessa ja varsinkin Pohjanmaalla Flemingin rautaista hallitusta
+vastaan, talonpojat miettivät kostoa. Kaatukoon Fleming siihen omaan
+kasvattamaansa katkeruuteen, ellei häntä muuten saada kaadetuksi, --
+niin oli herttua arvellut --, sytytetään kipuna, lasketaan kosto
+valloilleen. Sitä valmistaakseen oli nyt herttuan airueen käytävä
+talonpoikain luona, poikettava talosta taloon, puhuteltava,
+neuvottava...
+
+Se ei ollut leikin retki, sen tiesi se nuorukainen, joka yksin ajeli
+valtatietä Turusta pohjoiseen päin, hän tiesi, ettei hänen henkensä
+maksanut paljoa, jos hänet ja hänen asiansa keksittäisiin. Vaara siihen
+oli myötään tarjona, kun hänen tuli tällaisia asioita ajaa maakunnassa,
+jossa jo ilmeinen sotakanta vallitsi rahvaan ja majotetun sotaväen
+välillä, jossa jokainen ratsumies oli oikeutettu ja halukas pistämään
+vartaaseen salakulkijan, joka yllytti kansaa kieltämään ratsuväeltä
+ruoan ja asunnon, ja jossa sen lisäksi Flemingin käskyläiset, voudit ja
+kirjurit, erityisesti pitivät epäiltäviä matkustajia silmällä. Ja
+hirttonuora olisi ollut hyvin ikävä kapine juuri nyt, jolloin onnen
+ratas vihdoinkin oli kääntymässä...
+
+Vaan eipä siitä surua -- liukkaasti vain ja vikkelästi, se oli
+Hieronymon tunnussanana, ainahan vikkelä mies nahkansa pelastaa. Ja hän
+vihelteli reessä iloisia säveleitä, muistellessaan tyttöään, jonka hän
+äsken oli tavannut, vaipui sitten taas miettimään tehtäväänsä,
+miettimään sitä roviota, jota hän oli lähdössä sytyttämään ja sitä
+palkkiota, minkä hän siitä itse oli saava. Hänen mielensä painui aina
+vakavaksi, kun hän ajatteli tuota veristä kylvöä, jota hän oli
+kylvämässä, -- mutta sitten hän taas ajatteli satoa, ja taas hän
+vihelteli iloisia säveleitä, yhä matkatessaan pohjoiseen päin.
+
+
+
+
+XII.
+
+Klaus Fleming mahtavuudessaan.
+
+
+Kesäinen aamuaurinko, joka lämpösästi paahteli rantakallioita ja
+kirkkaana pälyili veden pinnalla, leikki iloisena kullahtavissa
+kiharoissa sen nuoren neitosen, joka Turun linnan alla, Linna-aukon
+äyräällä, istui vesikivellä, syvälle painautuneena paperilehden yli,
+joka oli hänen sylissään. Hänen kasvonsa kuvastuivat veden kalvoon,
+johon hän aina toisinaan pitkään katsoi, kohautellen silmiään
+paperistaan. Nuo kasvot eivät enää olleet samat pyöreähköt,
+helakkaväriset immen kasvot, joihin tutustuimme, kun eräänä
+kevätpäivänä saattelimme Anna Flemingiä Paraisten kirkkoon, mutta ne
+eivät myöskään olleet samat harmahtavat, pettymystä ja kaihoa kertovat
+naiskasvot, jotka Pikkalan rantatörmältä eräänä syyspäivänä näimme
+väsyneinä tähtäävän meren autiolle ulapalle. Ne olivat kalpeat vielä
+nuo kasvot, ja ohimoilla lepäsi hieno varjo, vaan samalla ne olivat
+ikäänkuin kehittyneet ja hienonneet piirteiltään; niistä kuvastui
+kestettyjen taistelujen jälkiä, vaan samalla luottavaa varmuutta ja
+toivoa. Ja suunpielissä värähteli yhä uudistuva, nuortea, ilonen hymy,
+niin raikas kuin tuo vihanta nurmiranta siinä lahden takana, ja silmät,
+jotka ahmivat paperilehden tiheitä rivejä, säteilivät riemua ja
+kiitollisuutta.
+
+Hän oli saanut kirjeen sulholtaan, ensi kirjeen koko pitkänä
+kihla-aikanaan, ja siinä oli riemun lähde. Olihan tosin niitä kirjeitä
+ollut hänelle ennenkin tulossa, vaan ne olivat jääneet matkalle,
+pysähtyneet pidättäjäin kouriin ehtimättä perille asti. Tämä oli nyt
+päässyt perille. Kun Anna tänään aamusella oli lähtenyt linnasta
+tavalliselle aamukävelylleen, oli sillankorvassa seisonut kolme miestä,
+joista yksi oli häntä hyvin tyystin tarkastellut ja vihdoin tullut
+kysymään, oliko hän marskin veljentytär, neiti Anna Fleming. Kun tyttö
+kummastuneena oli myöntäen vastannut, oli talonpoika kaivanut poveltaan
+pienen paperikäärön ja antanut sen hänelle. Mies sanoi saaneensa sen
+kotonaan Pohjanmaalla itse lähettäjältä, joka oli hänelle neuvonut
+keinot ja tuntomerkit, joiden mukaan hän osaisi antaa kirjeen suoraan
+neitoselle. Samalla mies kertoi, että he, kolme pohjolaista, olivat
+purjehtineet kotipitäjistään Turkuun vielä kerran pyytämään marskilta
+joitakuita huojennuksia ratsuväen kovista rasituksista, ja että he
+kohta linnassa käytyään aikoivat lähteä paluumatkalle, jolloin he
+voisivat viedä vastauksenkin sille iloiselle nuorelle herralle, joka
+sitä siellä kaukana Pohjanmaalla odotti.
+
+Kiitollisena tuomisista oli Anna rientänyt alas rantatörmälle siellä
+yksinään, rauhassa ja piilossa, kirjettään lukemaan. Siellä hän sen jo
+oli lukenut kertaan ja toiseen ja yhä vielä oli se hänelle yhtä tuores
+ja rakas. Hänen sulhonsa kertoi siinä hilpeästi ja hauskasti matkastaan
+Pohjanmaalle, jossa vaaroja ei ollut puuttunut, mutta jossa hänen
+toimensa jo olivat hyvällä tolalla. Kertoi, kuinka hän tällä matkallaan
+pitkin talvea ja kevättä juuri oli valmistellut heidän kauan kaivattua
+yhteistä onneaan, kuinka valoisilta tulevaisuuden toiveet nyt jo
+näyttivät ja kuinka varma hän oli aikeidensa onnistumisesta. Ja näin
+hän reippaasti ja luottamuksella kirjoitti kirjeensä lopussa:
+
+    »Syksy on pian käsissä, pian peittää lumi maan ja suksikeli
+    on parhaillaan. Silloin saatte te siellä Turussa kuulla uutisia
+    täältä Pohjanmaalta, silloin saat, Anna, sinäkin minusta kuulla
+    ja silloin ei kulu enää kauaa, ennenkuin olen luonasi. Samoihin
+    aikoihin sinne kuulunee paljo muutakin ryskettä, kuuluu myrskyn
+    ja vihurin ääniä, jotka lähtevät vinkumaan kaikilta suunnilta.
+    Mutta niitä elä sinä tyttöni säiky, ne ovat kaikki meille hyvän
+    enteitä, onnen merkkejä. Saatpa nähdä, kuinka minä sen myrskyn
+    keskestä kuin tuulispää pyrähdän viereesi ja vien vihdoinkin
+    omani omakseni. Monasti meitä ovat toiveemme pettäneet ja rauenneet
+    ovat parhaat yritykseni; vaan nyt olen onnistumisestani varma,
+    yritys on siksi voimakas, ettei se petä. Siis vielä muutamia
+    kuukausia eroa ja sitten minä olen koettava palkita sen kaiken,
+    mitä minun vuokseni olet uhrannut ja kärsinyt...»
+
+Näin hän kirjoitti ja koko tuosta kirjeestä huokui Annaa vastaan
+sellaista varmuutta, luottamusta ja lämpöä, että hän aivan kuin
+onneensa sulaneena siinä istui, hänkin jo mielessään varmana unelmainsa
+lopullisesta toteutumisesta.
+
+Ylemmäs taivaalle noussut päivä paistoi jo kuumasti hänen selkäänsä,
+mutta ei sekään tuntunut rasittavalta eikä hän hakenut siimestä.
+Tuntuihan luonto ja ympäristökin tänään niin kauniilta ja
+sopusuhtaiselta ja hän katseli iloisena, kuinka tuulimyllyjen siivet
+Kakolan mäellä rattoisasti pyörivät ja kuinka lystikkään pienen
+näköisinä muurarit Korpolaisvuorella rimpuilivat sinne rakentamansa
+uuden varustuksen seinämillä ja keikkuivat sen tornissa. Eikä hän olisi
+tältä rauhaisalta juhlapaikaltaan, jossa hänellä oli ollut niin
+herttanen hetki, ollenkaan malttanut lähteäkään pois, vaan hän muisti
+samalla, että hänen setänsä oli juuri tänä päivänä määrännyt perheensä
+lähtemään Turun linnasta, jossa se talvesta saakka nyt yhtämittaa oli
+asunut, Uudellemaalle, Pikkalaan ja Siuntioon, jonne laivasto kutsui
+marskin ja taloudenhoito hänen rouvansa. Piti siis lähteä matkalle
+varustautumaan. Anna nousi melkein vastenmielisesti vesikiveltään ja
+rupesi astumaan kallioista rantaa myöten valtatielle päin.
+
+Silloin hän yhtäkkiä pysähtyi. Hän näki linnasta päin vastaansa tulevan
+neitosen, joka hänelle liinalla vilkkaasti viuhtoi ja jonka hän kohta
+tunsi Elina-serkukseen. Juoksujalassa oli Elina pian hänen luonaan.
+
+-- Elina, sinäkö täällä? Milloin olet tullut?
+
+-- Illalla tulin kaupunkiin Liuksialan Kaarina-rouvan kanssa. Saavuimme
+äsken linnaan, vaan sieltä sinua turhaan etsin, -- mitä täällä
+lymyilet?
+
+-- Lymyilen todellakin, minullakin on näet Elina taas salaisuuksia.
+Vaan istutaan vielä hetkeksi tähän kalliolle tarinoimaan, oi, niin
+paljo, paljo on mulla sulle nyt kerrottavana.
+
+-- Entä mulla sitten! Kas noin, pääsi nojaa syliini niinkuin ennen...
+Vaan kerrohan sinä ensin; näytäs, sinähän olet ilonen kuin varsa, mitä,
+Anna, onko sulhosi löytynyt?
+
+-- On löytynyt, olen tavannut hänet ja tapaan pian taas. Vaan kuulehan!
+
+Ja pakina alkoi.
+
+Serkukset eivät olleet taas vuoteen toisiaan tavanneet, eivät
+senjälkeen kuin Pikkalassa erosivat tuon keskeytetyn ulkomaanmatkan
+jälkeen. Silloin olivat molemmat olleet synkällä, masentuneella
+mielellä, Anna surren kaatunutta unelmaansa ja Elina rohkeiden
+tuumainsa keskeytymistä. Nyt olivat molemmilla toiveet taas rohkeammat
+ja Anna varsinkin kertoi riemastuksella serkulleen onnensa
+odottamattomasta käänteestä. Nyt se ei enää ollutkaan kaukana, se
+pitkäaikaisten unelmain päämaali, -- muutamia kuukausia vain ja
+_hän_ on täällä! Ja uhkuvalla ilolla vilautti hän Elinalle äsken
+saamaansa kirjettä.
+
+-- Mutta millä keinoilla hän tulee, mikä on hänen suunnitelmansa? kysyi
+Elina epäillen.
+
+-- Hän tulee, se on pääasia, ja se on varma. Näin hän kirjoittaa: »Sen
+myrskyn keskestä minä kuin tuulispää pyrähdän viereesi ja vien
+vihdoinkin omani omakseni». Hän tulee!
+
+Vaan Elina kävi yhtäkkiä tarkkaavaksi.
+
+-- Myrskyn keskestä, kirjoittaako hän niin?
+
+-- Niin, niin, kuten kuulit.
+
+-- Hm, silloin aavistan, mitä hän tarkottaa. Hän luottaa rajuilmaan, ja
+aikoo käyttää sitä hyväkseen, -- ahaa! Sen oireita tuntuu kyllä
+muuallakin ja sen aikana voi paljo tapahtua, -- siihen luotan minäkin.
+Mutta se on vaarallista peliä.
+
+Anna ei ollut ilonsa keskessä vielä tullut ajatelleeksikaan, mitä hänen
+sulhonsa oikeastaan tuolla myrskyllä oli tarkottanut ja nyt Elinan
+sanat hänet melkein säpsäyttivät.
+
+-- Mitä, peljätäänkö sotaa?
+
+-- Peljätään ja toivotaan, minä puolestani toivon, ja toivottava sitä
+on sinunkin. Mutta -- katsoppas noita linnoitystöitä tuolla
+Korpolaisvuorella --, täällä varustaudutaan myös, sitä ei vielä tiedä,
+kuka sitä myrskyä tulee johtamaan.
+
+Anna oli hetkeksi käynyt miettiväksi. Hänelle rupesi nyt vasta oikein
+selvenemään, että hänen pelastuksensa ja onnensa riippuikin alkavasta
+sodasta, sodasta hänen omaa setäänsä vastaan, ja sen onnistumisesta. Ja
+hän virkkoi hiljaa:
+
+-- Pitääkö siis välttämättä vuotaa verta?
+
+-- Sitä et voine sinä estää jos tahtositkin, vastasi Elina. -- Eikä
+sitä ole meidän syytä kammolla ajatella, sillä siihen meidän molempain
+menestys liittyy. Kuules, Anna, näistäpuolin meidän toiveemme ja
+halumme käyvät samaan suuntaan, tiet rinnakkain, päämäärät, -- niin, ne
+ovat vielä kaukana. Vaan ne lähenevät, ne toteutuvat!
+
+Tuo reipas luottamus tempasi Annankin taas mukaansa. Niin, käyköön
+miten tahansa, sodassa tai rauhassa, tyyneessä tai myrskyssä, --
+päämäärä toteutuu, sulho saapuu, se on kaikki! Ja hän rupesi nyt
+vuorostaan kyselemään Elinalta tämän matkoja ja tuumia.
+
+Elina oli kotoaan Hämeenlinnasta, jonne Liuksialan rouva pari viikkoa
+sitten oli saapunut, lähtenyt tämän mukaan matkoille. Kaarina-rouvan
+tarkotus oli pyytää marskilta lupaa saada kävästä edes Räävelissä
+tervehtimässä onnetonta poikaansa, joka ei saanut tulla Suomeen edes
+äitiään näkemään. Kustaa Eerikinpoika, jonka hänen palava koti-ikävänsä
+jo vuosi sitten oli vetänyt Itämeren maakuntiin, oli viettänyt Riiassa
+surkean talven köyhänä, sairaana ja avutonna, turhaan odottaen
+pyytämäänsä lupaa saada käydä Suomessa. Tänä kesänä oli hän vihdoin
+taas rohkassut mielensä ja lähtenyt luvatta tulemaan Suomenlahden yli.
+Mutta Fleming, jolle oli annettu asiasta tieto, lähetti Pikkalasta
+laivoja vastaan ja palautti kovaosaisen kuninkaanpojan takasin
+Rääveliin. Sieltä oli tämä kirjoittanut äidilleen Liuksialaan ja
+pyytänyt Kaarina-rouvaa sinne puheilleen. Kohta olikin rouva lähtenyt
+matkoille ja tullut Hämeenlinnan kautta Turkuun, rukoillakseen
+marskilta lupaa tuohon yhtymiseen.
+
+-- Miksei häntä lasketa kotimaahansa? kysyi Anna ihmetellen, sillä
+hänestä oli tuo heikko, surunvoittoinen mies viattomin ja vaarattomin
+ihminen maailmassa.
+
+-- Hän on kuninkaanpoika, hän on oikeutettu istumaan Ruotsin
+valta-istuimella, ja siksi häntä peljätään ja vainotaan. Vaan hän tulee
+kyllä tänne, ole siitä varma; sen myrskyn aikana, josta sulhosikin
+kirjoittaa, tulet, toivon ma, kuulemaan korkeimpana mainittavan Kustaa
+Eerikinpojan nimen.
+
+-- Mitä, aikooko Kustaa Eerikinpoika nousta kapinaan, -- ja ketä
+vastaan?
+
+-- Hiljaa, hiljaa, me emme vielä tiedä, mitä hän aikoo. Mutta hänelle
+on annettava aikeita, toimivoimaa, rohkeutta...!
+
+-- Sitäkövarten matkustaa rouva Rääveliin?
+
+-- Ei rouva, hän tuskin tietääkään mistään aikeista, hän pelkää liiaksi
+poikaansa...
+
+-- Vaan sinä, matkustatko sinäkin Rääveliin? Häntäkö tapaamaan?
+
+Elina oli noussut pystöön ja seisoi suorana, juhlallisena, melkein
+uhkaavan näköisenä siinä rantakalliolla, silmässä palava kiilto ja
+käsivarsi ojennettuna suoraksi.
+
+-- Niin, minä lähden noutamaan häntä Suomeen, minä tuon hänet tänne
+sitä rajuilmaa johtamaan, joka puhkeava on, ja sen keskestä olen
+kohottava hänet kunniaansa. Minussa on voimaa ja hänen pitää saada sitä
+myöskin.
+
+Anna katsoi ihaillen serkkuaan:
+
+-- Oi, jos olisi minussakin tuollainen into ja tuollainen voima. Vaan
+yksin, Elina, heikko tyttö --, mitä voit sinäkään? Onko sulla auttajia?
+
+-- Koko Suomen kansa, sen saat nähdä. Vaan muista: ei sanaakaan näistä,
+ei hiiskahdustakaan!
+
+Hetken viivähtivät tytöt vielä supatellen siinä rantakalliolla, kunnes
+Anna nousi, tarttui serkkuaan käsivarresta ja lähti taluttamaan linnaan
+päin. Hänenhän oli kiirehdittävä valmistamaan kirjettä sulholleen,
+saadakseen sen annetuksi Pohjanmaan lähettiläille, kun nämä, marskin
+puheilla käytyään, lähtisivät linnasta. Pitkästi hän kirjoitti,
+toivehikkaasti, luottavasti; kertoi huoltensa huojentumisesta, mielensä
+reipastumisesta, kertoi rohkeana odottavansa sitä myrskyä, jonka
+keskestä heidän onnensa oli sukeutuva. Ja kirjeensä valmiiksi
+saatuaan lähti hän ulos pihalle odottamaan lähettiläitä, jotka vielä
+olivat marskin puheilla. Ne viipyivät siellä kauan, Anna nousi
+porraskäytävään, odottamaan oven takana. Vaan siitä hän äkkiä
+peljästyneenä väistyi pois ja pakeni takasin alas linnan pihalle sen
+pieneen puistikkoon.
+
+Sisältä huoneesta oli näet kuulunut marskin ääni niin ankarana ja
+vihaisena, ettei hän sitä sellaisena vielä ollut kuullut koskaan; jalka
+oli tömissyt kiviseen lattiaan ja nyrkki paukkunut pöydän laitaan. Ja
+sekaan oli kuulunut myöskin talonpoikain vakavia vastaväitteitä. Anna
+arvasi, että lähettiläät olivat liikanaisella suorapuheisuudella
+suututtaneet marskin noin äkäseksi ja toivoi nyt vain, että he pian
+lähtisivät, ennenkuin setä vimmoissaan ryhtyisi väkivaltaisuuksiin, --
+hän oli vihassaan niin peljättävä. Tuokion kuluttua narahtikin ovi,
+askeleita kuului käytävästä, lähettiläät tulivat ulos, ja Anna rupesi
+jo kävelemään sillalle päin heitä tavatakseen. Vaan lähettiläät eivät
+menneetkään porttia kohden eivätkä sillalle, marskin huovit saattelivat
+heitä pihan poikki erästä alakerran ovea kohti, jonka Anna tiesi vievän
+vankityrmään. Raskas rautaovi vingahti valittavasti ja sulkeutui taas
+salvaten miehet sisäpuolelleen.
+
+Surumielin ja miettiväisnä sitä Anna katseli. Hän kyllä tiesi, että
+katkera viha oli jo vuosikausia ollut vallitsemassa Pohjanmaan miesten
+ja Klaus-herran välillä -- olipa se jo toisinaan väkivaltaisuuksiinkin
+puhennut -- ja marskin oli hän monasti kuullut tuimasti sadattelevan
+Pohjolaisten valitusretkiä Ruotsiin ja heidän niskottelemistaan hänen
+virkamiehiään vastaan. Mutta miksi oli tuo viha nyt noin kiihtynyt,
+miksi hänen miehekäs setänsä noin ahdisteli noita turvattomia
+talonpoikia? Ja tuostako katkerasta vihasta hänen onnensa piti
+sukeutua?
+
+Erityisesti huolissaan siitä, että hänen kirjeensä nyt tuojain
+vangittua jäisi lähettämättä, päätti Anna mennä marskin huoneeseen
+saadakseen lähemmät tiedot asioista. Annan ja hänen setänsä vanhastaan
+hyvät välit olivat taas vähitellen korjautuneet entiselleen,
+Klaus-herra käytti vieläkin toisinaan Annaa apunaan ja tällä oli aina
+oikeus mennä setänsä työhuoneeseen istumaan.
+
+Marski käveli siellä, kuten hänen tapansa oli, ollessaan kiihtyneessä
+mielentilassa tai erityisesti harkitessaan jotakin suunnitelmaa,
+nytkin pitkillä askelilla lattiata edestakasin ja puhui, osaksi
+itsekseen, osaksi kirjurilleen Gröningille, joka taas oli hänen
+luonaan, palattuaan talvisen aateliskokouksen jälkeen tekemältään
+Puolanmatkalta. Äskeisen myrskyn laineet olivat jo osaksi laskeutuneet,
+vaan maininki kävi vielä korkeana.
+
+-- Ei niillä ole pää tuohesta, puhisi marski siinä kiukuissaan. --
+Tulevat tänne varottamaan ja uhkaamaan, ikäänkuin me emme entuudestaan
+tuntisi heidän vehkeitään ja kapinahommiaan. Siellä he Pohjanmaalla
+vangitsevat meidän virkamiehiämme ja pieksävät huovejamme... Eikä se
+vielä mitään olisi, jos he olisivat omilla asioillaan, vaan nyt he
+juoksevat toisen kätyreinä...
+
+Marski pysähtyi hetkeksi miettimään ja jatkoi sitten:
+
+-- He ovat reipasta väkeä, nuo pohjolaiset, mukiloivat venäläisiä kuin
+vietävät eivätkä pelkää pirujakaan. Vaan hitonko me nyt teemme heidän
+»oikeuksilleen». Eikö heillä ole lievemmät rasitukset kuin muilla
+maakunnilla, täytyyhän heidänkin elättää omat huovinsa? Mutta nämä vain
+uhkailemaan, -- ah kyllä minä ne nuijapäät tunnen, he ovat herttuan
+verkoissa kaikki tyynni. Täältä he tietysti olisivat taas purjehtineet
+suoraan Tukholmaan valittamaan meidän ankaruuttamme neuvostolle ja
+valamaan vettä herttuan myllyyn. Vai mitä varten he tulivat tänne, hä,
+Gröning?
+
+-- Sanoivathan tahtovansa vielä kerran kuulla, onko mitään helpotuksia
+toivottavissa, koska muuten eivät tiedä mitä tapahtuu.
+
+-- Niin, sinäpä sen sanoit, -- »mitä tapahtuu» -- ilmeinen kapina-uhka.
+Sitävarten siellä herttuan kätyrit ovatkin kulkeneet kiihottamassa
+kansaa, -- kirottua, etteivät huovit saaneet kiinni sitä erästäkin
+hirtehistä, jota lähetin heidät takaa-ajamaan -- hän on vanha kettu...!
+Vaan koettakootpa pohjolaiset ... me muserramme heidät! Nostakoot
+päänsä laillista esivaltaa vastaan, ja siitä syntyy verilöyly, jota
+heidän jälkeläisensä vielä kymmenennessä polvessa hirmustuvat, -- jos
+heiltä yleensä jää jälkeläisiä! Silloin ei ole armoa, sillä se kapina
+ei ole ainoastaan meitä vastaan tähdätty, sen tarkotus on siirtää ruunu
+pois Juhana-kuninkaan suvulta ... ah, kyllä minä sinun kavaluutesi
+käsitän, sinä Södermanlannin vallanhimoinen herttua! Vaan Suomi on
+oleva sulle sitkeä pala, sen minä takaan.
+
+Marski istahti hetkeksi selkänojaan pöytäänsä vastaan, käännähti sitten
+ja pyysi Gröningiltä sitä kirjettä, jonka he äsken Suomen aateliston
+nimessä olivat Ruotsin valtioneuvostolle -- taikka oikeastaan yksin
+herttualle -- lähetettäväksi kirjoittaneet. Hän silmäili sen läpi, veti
+ristin sen yli ja virkkoi:
+
+-- Tämä on liian imelätä, liian nöyrää. Meidän pitää kirjoittaa samalla
+tavalla kuin he meille, tässä ei ole tarvis luikerrella. Kirjoita näin:
+Me tunnemme kyllä ne monenlaiset, valtakunnan sisälliselle rauhalle
+vaaralliset vehkeet, joita te tässä maassa, Suomessa, harjoitatte;
+mutta tietäkää, me tulemme olemaan varuillamme vastataksemme samalla
+mitalla. Suomen on kuningas meidän käsiimme uskonut ja teidän
+vehkeitänne täällä tulemme siis kohtelemaan kapinayrityksinä kuningasta
+ja esivaltaa vastaan, jommoisia ne ovatkin...
+
+Gröning pysäytti epäillen kynänsä, vaan marski tiuskasi hänelle:
+
+-- Mikset kirjota? Mitä mietit?
+
+-- Minä mietin, että tämä merkitsee sotaa.
+
+Fleming nousi taas kävelemään.
+
+-- Sotaa, niin, mitä se muuta merkitseisi? Mitä tämä on ollut viime
+talvesta saakka muuta kuin sotaa? Herttua varusteleikse Ruotsissa
+valloitusretkelle Suomeen ja yllyttää Suomen ymmärtämätöntä rahvasta
+kapinaan, me varustaudumme täällä suistamaan kumoon niin toisen kuin
+toisenkin yrityksen. Se on sotaa. Vai suottako luulet meidän keräävän
+väkemme leiriin tänne Turun edustalle ja suottako veistetään
+sotalaivoja Pikkalassa...? Se on sotaa, tässä on turha leikkiä
+piilosilla. Kirjota! -- Vaan jos eivät Suomen herrat kirjota alle?
+
+-- He kirjoittavat nykyjään jo minkä alle tahansa. Sinä palasit
+otolliseen aikaan Puolasta, tuoden kuninkaan kirjeet, -- hän lupaa itse
+tulla Suomeen ja antaa meille siihen asti täyden valtuuden. Kukapa
+uskaltaisi nyt enää niskotella: Kurjet tottelevat pakosta, Hornit ovat
+kukistetut... Kuule, tapasitko Viron kautta tullessasi Kaarlo Hornin?
+
+-- En, hän kuuluu asustavan tiloillaan, Boije on määrännyt hänet
+jonkinlaiseen kotiarestiin.
+
+-- Miksei Boije ole sulkenut häntä vankeuteen, kuten kuningas on
+käskenyt? Ne vehkeilevät siellä, nuo herrat... Ei, meidän täytyy
+itsemme poiketa Pikkalanmatkaltamme Rääveliin ja järjestää tuo asia.
+
+Gröning kirjoitti kirjeen valmiiksi ja ojensi sen marskille. Klaus
+Fleming ei kumminkaan siihen nyt enää katsonutkaan, hän näytti
+vaipuneen muihin mietteisiin. Ja äkkiä hän terästäen katseensa
+Gröningiin virkkoi:
+
+-- Kuningas lupaa tulla tänä syksynä valtakuntaansa, ensin Suomeen,
+niin hän kirjoittaa, niin kerrot sinä. Mitä luulet? Tuleeko hän...?
+Niin, niin, tietysti sinulle Varsovassa on virallisesti ilmoitettu,
+että hän tulee ja me toitotamme sitä kyllä koko maailmalle, -- luulet
+itse, yksityisesti?
+
+Hymy leikki Gröningin suupielissä, hän ymmärsi niin hyvin, mitä hänen
+herransa tarkotti, ja hän vastasi ainoastaan kaksi sanaa:
+
+-- Rex crastinus.
+
+Fleming rupesi taas kävelemään.
+
+-- Niin, niin huomispäivän kuningas, aina vastaseksi lykkäävä, aina
+aikaansaamaton, aina sama Sigismund. Hänen lupauksiinsa emme saa
+luottaa, emme saa yleensä luottaa mihinkään muuhun kuin omaan
+voimaamme, meidän täytyy yksin olla varustettu ja kaikkea kestämään. Ja
+se onkin varminta... Eenokki, kutsuppas sisään Prinkkalan herra.
+
+Vanha linnanisäntä saapui kohta tehden marskille nöyrän kumarruksen, --
+Suomen aatelit olivat tänä talvena ruvenneet häntä yhä suuremmalla
+kunnioituksella kohtelemaan. Mutta marski talutti vanhuksen
+ystävällisesti istumaan ja kertoi vielä samana iltana aikovansa lähteä
+laivoillaan Pikkalaan, valvomaan laivaston varustamista. Linnan hoito,
+sen korjaus- ja varustustyöt, jäivät nyt siitä syystä Prinkkalan herran
+huoleksi, joka tehtävä näihin aikoihin oli tavallista vastuurikkaampi.
+Marski kehotti ukkoa pitämään kiirettä, hankkimaan lisää muurareita,
+lisää tykinvalajia, mutta erityisesti pitämään silmällä, ettei ketään
+asiaankuulumatonta pääse linnaan. Ja vielä hän jätti vanhalle
+linnanpäällikölle erityiseksi toimeksi valvoa, ettei ketään
+kansankiihottajaa Ruotsista pääse Suomeen eikä suomalaisia valittamaan
+Ruotsiin, -- kaikki tuollaiset retkeläiset ovat otettavat kiinni ja
+pantavat talteen.
+
+-- Parastani koetan, vastasi Prinkkalan herra, -- mutta valitusretkillä
+kulkijoista käy pian mahdottomaksi pitää lukua. Taas äsken ovat
+saaristovartijat ottaneet kiinni erään jahdin, joka syrjäväyliä oli
+pyrkimässä Ruotsiin.
+
+-- Hyvä, pistäkää vain valittajat tyrmään tyyntymään.
+
+-- Vaan se on pian täynnä talonpoikia.
+
+-- Täynnä ... sulloutukoot ahtaammalle! Oma syynsä, miksi vehkeilevät
+esivaltaa vastaan; niitä täytyy rautakourin kohdella, ei auta...
+
+Marskin otsalle oli laskeutunut tumma varjo ja hän seisoi tuokion
+rypistellen tuuheita kulmakarvojaan. Vaan sitten hän huiskasi
+kädellään, antoi vanhalle linnanpäällikölle merkin, että hän saisi
+lähteä ja virkkoi Eenokille:
+
+-- Ketä siellä on tänään odottamassa puheilleni pääsöä? Otamme heidät
+kaikki vastaan nyt heti, koska iltapuoleen jo matkustamme pois, mutta
+käske heidän puhua asiansa lyhyeen.
+
+Paljo niitä oli taas asiamiehiä, -- ensimmäisenä tuli lähetyskunta
+hämäläisiä talonpoikia valittamaan veroista ja linnaleiristä. Nämä
+asiamiehet olivat nyt vuosikausia olleet melkein jokapäiväisiä, vaan
+viime aikoina olivat ne käyneet harvinaisemmiksi, -- talonpojat olivat,
+turhaan käytyään marskin puheilla, ruvenneet salaa marskin vartijoilta
+puikahtelemaan herttuan puheille Ruotsiin, saamaan sieltä lohdutusta,
+vaikka Fleming olikin ankarasti kieltänyt nämä tällaiset retket. Marski
+kyllä oivalsi, että rasitukset kävivät kansalle sitä raskaammiksi, kun
+katokin nyt kolmena, neljänä vuonna peräseltään oli maata vaivannut, ja
+hän tiesi, että puute ja kurjuus oli ajanut kansan aivan epätoivon
+partaalle. Vaan hän ei voinut helpottaa rasituksia. Jos hän edellisinä
+vuosina vielä oli koettanut joskus edes tasotella ja keventää taakkoja,
+oli se nyt, kun sodan uhka oli edessä, mahdottomampaa kuin koskaan, --
+täytyihän päinvastoin varustuksiin ja sotaväen jalkeillepanoon
+kirjoittaa yhä uusia veroja.
+
+-- Kuningas on sen määrännyt, sotaväen täytyy saada elatuksensa, --
+tähän masentavaan, apua lupaamattomaan selitykseen hänen vastauksensa
+nytkin, kuten lukemattomia kertoja ennen, supistui. Vaan nyt hän
+kumminkin, ikäänkuin lohduttavammin, lisäsi: -- Mutta kuningas tulee
+nyt itse tänne Suomeen, me olemme juuri äsken saaneet häneltä siitä
+varmat lupaukset; parin, kolmen kuukauden perästä on hän täällä. Hän
+sitten toivottavasti helpottaa, missä helpottaa voi, siihen asti
+koettakaa kärsiä, -- kääntykää sitten hänen itsensä puoleen.
+
+Marski tiesi, että tämäkin lohdutus oli ontto ja perätön, ja hänen
+suoraa luonnettaan karmasi, kun hän sitä kansalle toitotti. Ja hän
+huomasi kyllä, että avunhakijatkaan eivät tuollaisesta lupauksesta
+ottaneet kostuakseen: he seisoivat siinä yhtä lohduttomina ja
+sopersivat:
+
+-- Meillä ovat pellot kesantona, lapsemme kuolevat nälkään, millä
+ruokimme enää kaksikaan kuukautta ruunun ryttäreitä?
+
+-- Ruokkikaa millä tahdotte, ratsuväen täytyy elää. Menkää!
+
+Mutta hämäläisten talonpoikain poistuttua, päät retkottavina ja
+toivottomin katsein, jäi marski pitkäksi ajaksi seisomaan pienen
+kulma-ikkunan ääreen katsellen ulos ulapalle. Huoneessa vallitsi
+täydellinen äänettömyys, uhkaava ja painostava, joka Annankin
+mieleen aivan lamauttavasti vaikutti. Hän aikoi jo, katkastakseen
+äänettömyyden, kysyä sedältään jotakin, vaan tämä kääntyi, ikäänkuin
+arvaten hänen ajatuksensa, hänen puoleensa, ja virkkoi:
+
+-- Kansa kiusautuu äärimmilleen, se ärtyy meitä vastaan, mutta ei auta.
+Tiedätkö mitä me tarvitseisimme, ollaksemme mahtava ja kukistumaton
+Suomessa, -- hä?
+
+-- Kansan suosiota, vastasi Anna hiljaa.
+
+-- Ei, sitä me emme tarvitse, emme välitä siitä! Vaan varoja, täydet
+varastot ja rikkaita alamaisia, viljaa ja vaskea, niitä me
+tarvitseisimme. Mikä mahti uskaltaisi meitä vastustaa, jos meillä olisi
+rahaa, -- silloin me kyllä olisimme kansan suosiossakin. Vaan meillä ei
+ole varoja olla kansan suosiossa; maa on köyhä, varastot tyhjät, meidän
+täytyy olla ilman rahvaan suosiota, täytyy verottaa sen köyhyyttä ja
+niittää sen katkeruutta ja tulla toimeen sittenkin. Ja siksi meidän
+täytyy olla rautasia ja taas rautasia...! -- Eenokki, kutsu sisään
+seuraava.
+
+Sieltä saapui Turun porvariston lähetyskunta ilmoittamaan Flemingille,
+nyt erottaneensa virastaan sen pormestarinsa, joka, ollen porvariston
+edustajana Söderköpingin valtiopäivillä, oli allekirjoittanut näiden
+päätökset. Lähettiläät pyysivät alamaisesti ja nöyrästi Flemingiltä
+anteeksi, että he ymmärtämättömyydessään ollenkaan olivat lähettäneet
+edustajan noille valtiopäiville, -- olivat valmiit sopivalla tavalla
+korvaamaan tuon erehdyksen.
+
+Fleming kohteli lähetyskuntaa kopeasti, nuhteli porvareita, jotka
+olivat kuunnelleet muiden kuin kuninkaan ja hänen käskyjään, ja vaati
+jonkunlaiseksi rangaistukseksi Turun porvaristoa luovuttamaan kaikki
+laivansa hänen käytettävikseen, koska hän niitä tarvitsi lähtiessään
+kuningasta vastaanottamaan. Nöyrästi lähetyskunta sen lupasi ja poistui
+alamaisesti kumarrellen.
+
+-- He ovat nyt niin nöyriä, etten heihin ollenkaan luota, virkkoi
+marski porvarien lähdettyä, -- moiset kumaraniskat voivat pian olla
+käppyrässä toisenkin edessä. Ja laivat ovat pantavat talteen, ne he
+muuten sopivassa hetkessä voisivat antaa herttuan käsiin, -- heitä ei
+osaa taata. -- Marski naurahti: -- Hm ... varsin lempeänä
+anteeksiantajana he eivät minua pitäne, vaan sama se ... oderi ...
+kuules Gröning, miten se olikaan tuo lauseparsi, sinä vanha
+koulumestarihan osaat latinaa.
+
+-- Oderint dum metuant, -- sitäkö tarkotatte?
+
+-- Sitä. Vihatkoot vain, kyllä me pidämme huolen, että he meitä myöskin
+pelkäävät.
+
+Eenokki tuli nyt ilmoittamaan, että hänen korkea-arvoisuutensa, piispa
+Ericus, tahtoi tavata marskin. Silloin Klaus-herra hiukan ivallisen
+näköisenä sukasi sormin tukkansa ja partansa, korjasi vyönsä kohalleen
+ja oikasi lyttyyn painuneet saapasvartensa suoriksi.
+
+-- Soo, meillä tulee siis taas pieni uskonnollinen keskustelu opeista
+ja harhaopeista ja kirkon kynttilöistä ja kuvista. Antaapa tulla vain.
+
+Piispa valitti, eikä se tapahtunut ensi kertaa, että hänen oli vaikea
+saada kansaa tottumaan luterilaisiin kirkonmenoihin ja Upsalan
+kokouksen säätämiin kirkkotapoihin, niinkauan kuin Fleming salli
+kaikenmoisten Ruotsista paenneiden katoolilaisten ja jesuiittain kulkea
+maassa saarnaamassa. Niin oli kansa äskenkin eräässä seurakunnassa,
+jonka papisto oli poistanut katooliset kirkonmenot, siitä kiukustuneena
+ja nähtävästi jonkun salakulkijan jesuiitan kiihottamana, viskannut
+luteerilaisen papin alas kirkon aidan yli.
+
+Fleming naurahti;
+
+-- No voi veitikat ... vai viskanneet papin aidan taa! Mutta siihen en
+tiedä muuta neuvoa, kuin että hän viskataan takasin ja vielä
+voimakkaammin.
+
+Totuudessaan toimivan, hurskaan ja hartaan piispan haahmo muuttui,
+tuota pilaa kuullessaan, harmajaksi ja silmä muljahti pahasti. Vaan
+Fleming ehätti nyt kirkonruhtinaalle vakavampana ja tyynnyttävällä
+äänellä selittämään:
+
+-- Teidän korkea-arvoisuutenne, te tunnette periaatteeni: hoitakaa te
+paimenenne ja karjanne, hoitakaa oppi- ja menoasianne miten parhaaksi
+näette, minä en tahdo niihin puuttua. Te riistätte kuvat kirkoista ja
+kynttilät ja poistatte vanhat kirkonmenot, joihin rahvas on tottunut,
+-- no, hyvä, todistakaa kansalle, että nuo kuvat ja menot ovat
+kerettiläisiä, ovat vääriä, -- minä tottatosiaan en rupea siitä asiasta
+vakuuttamaan kenellekään sitä enkä tätä.
+
+-- Sitä en pyydäkään. Pyydän vain, että kieltäisitte katoolisten
+liikkumasta maassa. Mutta nyt suositte niitä omassa perheessännekin,
+mestari Samuel, kotilääkärinne, on tunnettu paavin asiamies...
+
+Fleming kävi kärsimättömäksi.
+
+-- Herra piispa, täällä Suomessa on koko teidän pappilaumaanne vastassa
+muutamia pakolaisraukkoja, jotka ovat joutuneet tänne siitä syystä,
+että heitä herttua Ruotsissa heidän uskonsa takia vainoo. Jos te ette
+pappinenne jaksa vakuuttaa kansalle enemmän kuin nuo harvat
+ulkomaalaiset pakolaiset, niin, tottatosiaan, minä en sitä voi auttaa.
+
+-- Te siis suoraan tahdotte kannattaa katoolilaisten kiihotusta
+Suomessa?
+
+-- En. Meidän, teidän ja minun, alamme ovat aivan syrjässä toisistaan.
+Te pidätte huolta sielunhoidosta maassa, minä sen valtiollisesta ja
+taloudellisesta hallinnosta. Tehkäämme, Ericus Erici, sellainen
+sopimus, ettemme tunkeudu toistemme toimialoille, -- tehdäänkö?
+
+-- Minulla on kirkollinen elämä ainoana toimialana.
+
+-- Hyvä, siihen minä en tahdo tunkeutua enkä luule tehneeni sitä
+näihinkään asti. Minä en ole rakastanut enkä vihannut ketään hänen
+uskonsa takia ja yksityinen asiani on, ketä pidän perhelääkärinäni.
+Teidän pappinne sitävastoin, varsinkin Pohjanmaalla, tunkeutuvat minun
+alueelleni, he harjoittavat valtiollista yllytystä ja ärsyttävät kansaa
+minua ja laillista esivaltaa vastaan. En usko, että se tapahtuu teidän
+käskystänne, sillä teillä ei pitäisi olla mitään erityistä syytä juosta
+Södermanlannin kalvinistisen herttuan asioilla, vaan varottakaa
+pappejanne, herra piispa, varottakaa ajoissa, sillä muuten voi
+tapahtua, että ei ainoastaan yksi pappi lennä aidan taa, -- muuten
+täytyy minunkin puuttua teidän toimialaanne. -- Niin, kiitos
+käymästänne herra piispa, minä puolestani olen ilonen, että tämä asia
+tuli selville...
+
+Piispa läksi, ja seuraava asiamies, joka astui sisään, oli Liuksialan
+emäntä, Kaarina Maununtytär. Hän astui hiljaisena ja nöyränä, mutta
+samalla kuningattaren arvokkuudella Suomen mahtavan käskynhaltijan
+eteen esittämään pyyntöään. Viimeiset vuodet, senjälkeen kuin hänet
+näimme Vääksyn häissä, olivat varistaneet hopeaa hänen tukkaansa ja
+hänen silmistäänkin olivat onnettoman pojan vuoksi vuodatetut kyyneleet
+himmentäneet osan niiden entistä kiiltoa. Vaan hänen vartalonsa oli
+vieläkin suora ja juhlallinen eikä ollut ijän hammas kyennyt hänen
+kasvoiltaan riistämään kaikkea niiden entistä kauneutta.
+
+-- Te tahdotte tavata poikanne Räävelissä, armollinen rouva, virkkoi
+Fleming käyden kuningatarta vastaan, -- kuulin siitä jo vaimoltani. Sen
+suon teille mielelläni; jos haluatte, saatan teidät omalla laivallani
+Rääveliin, koska juuri olen lähdössä purjehtimaan sinne päin.
+
+-- Siitä olen kiitollinen, koska ei onneton poikani kumminkaan saane
+palata kotimaahansa.
+
+-- Niin, sitä meidän on mahdoton sallia. Ei senvuoksi, että pelkäisimme
+hänen puoleltaan, taikka teidän, mitään yritystä laillista kuningasta
+vastaan. Vaan hän on kumminkin Eerik-kuninkaan poika ja näinä
+levottomina aikoina voisi hänen oleskelunsa maassa synnyttää
+ymmärtämättömissä ihmisissä hulluja mielikuvia, pelkoa ja epäilystä.
+Siksi täytyi meidän palauttaa hänet mereltä, kun hän kuukausi sitten
+oli tulossa Suomeen, ja te teette viisaasti, jos tavatessanne hänet
+Räävelissä kehotatte hänet luopumaan kaikista sellaisista yrityksistä.
+
+-- Hän on siis ijäkseen tuomittu maanpakolaisuuteen?
+
+-- Niin, vaan se on hänellekin varminta. Siellä hän voi elää
+turvallisna, synnyinmaassaan häntä uhkaa vaara aina.... Siis
+iltapäivällä tavataan amiraalilaivassa.
+
+Ikävöivä äiti vastaanotti kernaasti tämän marskin kutsun, vaikka hän
+kyllä oivalsikin, että marski, itse häntä Rääveliin saattaessaan,
+tahtoi pitää tuota yhtymystä silmällä. Kaarina-rouvan poistuessa käski
+Klaus Annan saattaa hänet vaimonsa luo ja siellä varustautua matkalle,
+hän oli itse, sanoi hän, jo kohta töistään vapaa.
+
+Saatettuaan tämän viimeisen asiamiehen ulos, vaipui marski tavallista
+syvempiin mietteisiin. Häntä jo hiukan väsytti ja tuo kukistunut
+kuningatar oli käynnillään herättänyt hänessä vireille niin monta
+puoleksi jo hälvennyttä muistoa. Hänelle palasi niin selvästi mieleen,
+kuinka hän kolmisenkymmentä vuotta sitten oli Tukholman linnassa nähnyt
+tämän saman naisen nuoruutensa vehmaimmassa kukoistuksessa, rikkaana
+kuninkaan suosiosta, lempeänä ja onnellisena; palasi mieleen, kuinka
+hän oli seisonut kunniavahtina ritariholman kirkossa, kun Kaarina
+Maununtytär upeilla juhlallisuuksilla ja komean seurueen saattamana
+kruunattiin Ruotsin kuningattareksi. Vaan monta toisenkinlaista muistoa
+virisi senjälkeiseltä ajalta hänen mieleensä, -- omituisesti sattuma
+aina olikin johtanut juuri hänet vaikuttamaan tämän vaiheiden
+viskelemän naisen kohtaloihin. Hän näki vielä selvästi kuin edessään
+sen suistetun kuningattaren, joka tässä samassa Turun linnassa koetti
+lempeydellään ja lauluillaan viihdyttää vangittua, raskasmielisyyteensä
+vaipunutta puolisoaan, näki hänet vaalivana vaimona seuraavan miestään
+Turun linnasta Kastelholmaan ja Gripsholmaan, jonne hänen, Klaun, oli
+käsky siirtää Eerik XIV; näki hänet taas tuona hetkenä, jolloin hän
+polvilleen vaipuneena ja kyynelissään kylpien turhaan rukoili
+saadakseen seurata synkkämielistä miestään, kun hänen, Klaun, jälleen
+oli kuljetettava Eerik XIV Gripsholmasta Örbyhusiin, josta tämän ei
+enää tarvinnut siirtyä. Ja selvimmin hän muisti, kuinka syvä ja haikea
+tuon kuningattaren suru oli ollut, kun hän, Klaus, Juhana-kuninkaan
+käskystä taas oli ollut pakotettu riistämään silloin 5-vuotisen
+kuninkaanpojan äitinsä hoidosta ja läheisyydestä. Juuri tuota
+kuninkaanpoikaa he nyt siis olivat lähdössä tervehtimään, -- ja taas
+oli hänen, Klaun, tehtävä kuljettaa Kaarina Maununtytärtä tälläkin
+matkalla.
+
+Näissä muistoissa marski kauan liikahtamatta viipyi. Gröning, joka
+syrjässä pöydän takana istui, katsoi häntä siihen useita kertoja
+tutkiskelevasti, -- hän luuli Flemingin ajatusten suuntautuvan
+eteenpäin, uusiin suunnitelmiin, eikä taaksepäin, vanhoihin muistoihin.
+Ja hän virkahti kysyvästi:
+
+-- Te mietitte jotakin, marski?
+
+-- Niin, muistelin jotakin, vastasi marski havahtuen, ja kääntäen
+kasvonsa kirjuriinsa päin. Silloin hän huomasi Gröningin katseissa
+ilmeen, joka hänet pani puoleksi naurahtaen huudahtamaan: -- Vaan mitä,
+-- ei poikani, nyt sinä olet aivan erehdyksissä, ei me niitä mietitty,
+ei ensinkään. Sinä luulit minun miettivän, pitäisikö meidän sittenkin
+ottaa kuningas Eerikin poika armoihin, kutsua hänet tänne Suomeen
+vastaisten tapausten varalle, -- etkö arvellutkin niin, tunnusta pois?
+
+Gröning nyökäytti melkein häpeissään päätään.
+
+-- Ei, ei, jatkoi marski vakuuttavasti. -- Joskus se ajatus ehkä on
+lentänyt minunkin pääni läpi, tässä takavuosina, kun asema oli
+kireimmillään eikä kuninkaasta pitkiin aikoihin mitään kuulunut. Vaan
+se olisi hulluutta, järjettömyyttä. Meillä on kuningas, Juhanan sukua,
+häntä meidän on puolustettava, vaikka hän olkoonkin kaukainen ja
+huomispäiväinen. Ja vaikka vielä miten käyköön, se vain on varma, että
+kyllä Eerikin äpärä saa ikänsä tyhjäntoimittajana virua vieraalla
+maalla, ellei Kaarlo-herttua ota häntä armoihinsa, -- jota hänkään ei
+tee, koska se olisi tuhmuutta.
+
+Mutta Gröningillä pyöri vielä äskeinen ajatuksensa mielessään.
+
+-- Vaan entä jos joskus asiat kääntyisivät niin, että kuningas
+Sigismund ei voisi säilyttää perintövaltakuntansa kruunua päässään?
+
+-- Ja sen tulisi siirtyä Vaasan suvun toisille haaroille, niinkö? Me
+emme sittenkään kutsuisi Suomeen Eerikin poikaa, yhtävähän kuin
+Södermanlannin herttuaa, -- tulkootpa ja ottakoot tämän maan!
+
+-- Vaan jos Sigismund ei voisi eikä tahtoisi pitää Suomeakaan, vaikka
+se hänelle säilytettäisiinkin?
+
+-- Sinä otaksut liian paljo. Vaan sittenkin, -- tulkoonpa Kaarlo ja
+ottakoon tämän maan! Ja Kustaa Eerikinpoika, -- ei koskaan! Mitä varten
+tarvitseisimme tänne jonkun tyhjän nuken, heikkomielisen haaveilijan,
+pelkän varjon Vaasan sukua, kun niin kauan olemme tulleet toimeen ilman
+sellaistakin? -- Mutta mitäs niistä, kuningas elää ja hänelle meidän on
+säilytettävä hänen valtansa ja kruununsa ja varustauduttava siihen.
+Käy, anna käsky, että amiraalilaivassa nostetaan purjeet, me olemme
+valmiit lähtemään.
+
+Osa Suomen laivastoa makasi ankkurissa Auran suulla Turun linnan
+edustalla, erityisesti sinne saapuneena noutamaan amiraalia
+Uudellemaalle. Ennen pitkää levittivät nämä laivat jo valkosia
+purjeitaan ja nykkivät levottomina luovien ankkurivitjojaan, ikäänkuin
+ikävöiden merelle. Vaan komeimpana kellui siinä korkea amiraalilaiva,
+jonka suurmaston huippuun juuri vaakunalippua nostettiin merkiksi, että
+amiraali itse tuli kulkemaan laivassa. Matkatavaroita kuljetettiin
+venheillä linnan meriportista laivaan ja marski seisoi itse jo
+lähtövalmiina linnan pihalla antamassa viimeisiä määräyksiään
+jatkuvista varustuksista ja sotaväen elatuksesta, sekä odotellen
+perhettään, jonka piti lähteä mukaan.
+
+Sieltä tulikin jo Ebba-rouva alas naisten puolelta ja käveli vakavan
+näköisenä suoraan miehensä luo. Hänen luonaan oli taas käynyt itkeviä
+ja armoa pyytäviä naisia, joiden asioita hänen oli ankaralle miehelleen
+esitettävä. Lempeästi laski hän kätensä Klaun olkapäälle ja virkkoi
+rukoilevasti:
+
+-- Hennommeko tästä linnasta lähtiessämme jättää vankilan tyrmiin
+nääntymään niin monta suomalaista talonpoikaa, joiden rikos kumminkaan
+ei ole ollut sen suurempi, kuin että ovat koettaneet hankkia lievitystä
+omiin ja naapuriensa tukaliin oloihin?
+
+Klaus-herran silmäkulmat rypistyivät, -- hän ei pitänyt siitä, että
+naisväki sekaantui hänen hallitustoimiinsa, ja vaikka hän rouvansa
+esirukouksista oli taipunut moniin anteeksiantoihin ja moniin
+helpotuksiin, tapahtui se aina murahtelemalla. Nytkin hän vastasi
+varsin äkäsesti:
+
+-- Joko sinulle taas on käyty vetistelemässä? Sinä tiedät, että
+asemamme ja olot vaativat meiltä ankaruutta. Kelle nyt olisi armoa
+tarvis?
+
+-- Noille Pohjanmaan miehille, joihin aamulla pääsit suuttumaan...
+
+-- Ja jotka uhkaavat nostaa meitä vastaan kapinan, -- kauniita
+suosikkeja sulla tosiaankin on!
+
+-- Heillä on vaimonsa mukanaan, jotka venheissään epätoivoisina
+odottavat linnaan jääneitä miehiään. Pohjolaiset ovat rohkeilla
+puheillaan sinua ärsyttäneet, vaan ajattele: heidän perheensä
+tarvitsevat kyllä tukensa kotonaan, hankkimaan elatusta näinä ahtaina
+aikoina. Menettäisimmekö mitään, jos laskisit heidät vapaiksi?
+
+-- Hm, menettäisimmekö! Ehkä menettäisimme vähän sitä pelkoa, jota tuon
+uppiniskaisen kansan täytyy tuntea valtaamme kohtaan.
+
+-- Vaan ehkä voittaisimme sijaan kiitollisuutta, kenties hiukan
+suosiotakin.
+
+-- Ei, sitä emme voita emmekä sitä tarvitse, -- huonosti osottavat he
+meille kiitollisuuttaan, jos heidät vapaiksi laskemme, sen tiedän.
+Tuota kansaa täytyy teräspihdeillä pidellä, jos sen mieli pysyä
+alallaan ... ja se kapinoipi sittenkin. Vaan me emme pelkää sen
+vihoja, -- tapahtukoon tahtosi, -- Eenokki, laske irti vangitut
+pohjolaiset lähettiläät! Menkööt matkoihinsa, menkööt valittamaan
+Ruotsiin ja joutukoot sieltä kotiinsa kapinaa valmistamaan, -- sitä
+pikemminpä solmu selviää ja ratkaisu lähenee! -- Tule, Ebba, riennetään
+laivaan!
+
+Lempeän kiitollisuuden katseen sai marski rouvaltaan heidän rinnakkain
+astuessa linnan rantaporttia kohden, jossa riviin asetettu vartioväki
+teki marskille kunniaa. Vaan Anna Fleming, joka edellisen keskustelun
+aikana oli seisonut tätinsä rinnalla, jättäysi jälemmäs ja odotti,
+kunnes vangitut pohjolaiset olivat kiivenneet esiin linnankellarin
+pimeistä, kosteista vankityrmistä, jonne jo olivat luulleet olevansa
+ijäkseen haudatut. Kiireesti he astuivat vapauttaan kohden, linnan
+sillalle päin. Vaan kun vanhin joukosta meni Annan ohi, pisti tämä
+salaa pienen kirjekäärön hänen kouraansa, kuiskaten ohimennen lämpöset
+terveiset. Mies nyökäytti hymyillen päätään ja samalla Anna tunsi
+punastuvansa, arasteli linnan pihalla seisovaa miehistöä ja juoksi
+hänkin kiireesti rantaan, portin pielessä jo odottavaan venheeseen.
+Tuokion kuluttua oli amiraalilaivan ankkuri jo nostettu ja se lipui
+hiljaa Ruissalon rantaa pitkin merelle päin.
+
+Tätä ohiliitelevää rannikkoa katsellen istui Anna kauan yksin
+mietteissään, joissa toisen vuoron liiteli iloisia kuvia ja raikkaita
+toiveita, vaan jotka taas toisena hetkenä painuivat vakaviksi ja
+huolekkaiksi. Kulunut päivä oli hänelle opettanut paljo ja varsinkin
+setänsä huoneessa oli hänelle monta ennen outoa asiaa selvennyt. Hän
+käsitti nyt, kuinka jyrkässä ristiriidassa kaikki hänen toiveensa ja
+pyrintönsä olivat hänen tarmokkaan setänsä ja koko hänen sukunsa ja
+koko Suomen aateliston harrastusten kanssa, ja se häntä suretti ja
+huoletti. Jos se myrsky, jonka keskestä Hieronymo oli luvannut vihurina
+syöksähtää, oli kyllin voimakas kumoamaan marskin vallan, silloin
+kykeni se myös valmistamaan hänelle kauan kaihotun onnen, -- vaan
+silloin suistui Flemingin mahti Suomesta ja Suomen merkitys itsenäisenä
+osana Ruotsin rinnalla. Mutta marski toivoi myöskin tuon myrskyn
+joutuvan, oli vakuutettu jaksavansa masentaa nousevat laineet, hajottaa
+hyrskyjen syöksyt, voidakseen sitten niille kukistetun rajuilman
+raunioille luoda vallan, lujan kuin paaden, horjumattoman kuin vuoren.
+Ja hän on terästä... Mutta silloin olivat mytyssä Annan onnen toiveet,
+hänen vapautensa, hänen elämänsä, hänen pitkä-aikaisten ikäväinsä
+unelmat... Oi, eikö ole mitään välitystietä, eikö ole muullainen
+ratkaisu mahdollinen...? Hän oli pienuudestaan pitäin niin innoten
+ihaillut tuon voimakkaan, miehevän setänsä rautaista tarmoa, hänen
+tointensa varmuutta ja tahtonsa lujuutta; nytkö täytyi hänen toivoa
+tuon tahdon taittumista, tuon voiman murtumista...? Taikka omanko onnen
+suistumista...? Oi, ei, myrskyn voittoa hänen tuli toivoa, sen
+rajuutta, sen kukistusvoimaa, vaikka se haudatkoonkin kaikki alleen,
+sillä siitä hänen onnensa riippui, tuo monasti pettänyt; hän oli jo
+kärsinyt liiaksi, hänellä ei ollut enää varaa uhrata unelmainsa
+toteutumisesta mitään...
+
+Mietteet vierivät kiertokulussaan, eri vaikuttimet syöksähtivät esiin
+toisiaan voimakkaampina ja taas toistensa tieltä väistyen, vaan tähän
+pohjukkeeseen ne aina ajausivat. Ja siksi hän melkein arasti ja
+soimaavalla omallatunnolla katseli setäänsä, joka juhlallisena siinä
+pitkin askelin käveli laivansa kannella, ja nuoria serkkujaan, jotka
+siellä suurmaston juurella hilpeästi leikkivät. Vaan laivan
+vastapäisellä laidalla istuivat Kaarina-rouva ja Elina Fincke
+liikahtamatta yhdessä supatellen ja Anna arvasi, että heidän pakinansa
+koskivat samoja ristiriitoja, joita hänen ajatuksensa aprikoi. Ja niin
+kului myöhäseen kesäinen ilta, päivä kätkeysi piiloon laineiden taa ja
+sen helakka ruskotus läntisellä taivaalla tuntui ennustavan verta ja
+myrskyä.
+
+Navakka merituuli kesti läpi koko yön ja seuraavana iltapäivänä
+rupesivat jo Räävelin korkeat kirkontapulit ja vanhat linnoitustornit
+etelästä päin kuumottamaan harmahtavaa taivaanrantaa vastaan. Kauan
+kyteneen kaipuun intohimolla katseli niitä Liuksialan Kaarina-rouva,
+katseli levottomuudella ja toivolla. Nuo tornit lähenivät niin
+verkalleen, rannikko pysyi kuin kiusalla niin kauan näkymättömissä, ja
+nuo viimeiset tunnit, ennenkuin satamaan saavuttiin, tuntuivat hänestä
+sietämättömän pitkiltä, loppumattomilta. Vihoviimeinkin näkyivät
+sentään Räävelin muurit ja katonharjat ja siinä oli edessä satama
+laitureineen ja ranta-aittoineen.
+
+Oli sovittu, että Kaarina-rouva saisi viettää kaksi kokonaista päivää
+poikansa seurassa, mutta kolmantena päivänä tahtoi marski jo joutua
+paluumatkalle ja Kaarinan täytyi silloin seurata mukana Suomeen.
+Tarkoin tahtoi ikävöivä äiti käyttää nuo kalliit hetket ja siksi hän
+vielä sataman lähetessä toivoi, että tuuli olisi myrskyn tuimuudella
+puhaltanut purjeisiin ja nuolena kiidättänyt laivan rannalle.
+
+Jo nirskuivat ankkurivitjat ja purjeita ruvettiin korjaamaan, ja
+samassa souti venhe maihin noutamaan Kustaa Eerikinpoikaa äitinsä
+puheille. Kauan ne kaipaavan rouvan mielestä hakijatkin viipyivät
+tuolla matkallaan, vaan kun he vihdoin kaupungista palasivat, nähtiin
+heidän mukanaan olevan pitkän, hoikkasen miehen, joka keinuvin, melkein
+horjuvin askelin astui rantaan päin. Kun venhe laski rannasta laivaa
+kohden, seisoi odottava äiti jo kädet ojossa laivan sivulle laskettujen
+köysiportaiden vieressä vastaanottamassa poikaansa.
+
+Jonkinlainen juhlallinen äänettömyys vallitsi laivassa, jossa
+matkustajat olivat mikä minnekin vähän syrjään vetäytyneet.
+Peräkannella seisoi Klaus Fleming ja katseli uteliaisuudella saapuvaa
+vierasta: tuossako siis oli se kuninkaanpoika, jota hän, samoin kuin
+koko Ruotsin ja Suomen kansa, kerran oli määrätty tottelemaan ja
+palvelemaan, vaan joka nyt hänen, Klaun, armosta sai hetkeksi pistäytyä
+suomalaiseen laivaan. Mutta kohtalo on varmankin tässä kohden osunut
+oikeaan, päätteli marski tarkastustaan jatkaessaan. Se syrjäytti
+näyttämöltä pois tämän heikon vesan Vaasan sukua, eihän tuossa
+vetelässä varressa, tuossa rauenneessa katseessa, tuossa läpeensä
+väsyneessä miehessä, varmaankaan olisi ollutkaan sitä terästä, jota
+kansojen johtajilta kysytään, -- jos ei liikoja lie silläkään, jonka
+sama kohtalo on hänen paikalleen nostanut. Ei, entistään varmempi oli
+marski, että Eerik-kuninkaan suku ei tule koskaan enää Ruotsin kruunua
+kantamaan.
+
+Vielä kolmas silmäpari seurasi erityisellä jännityksellä ja intohimolla
+syrjästä laivan kannelta nuoren ruhtinaanpojan tuloa. Ne silmät olivat
+Elina Fincken. Hän näki jo etäältä, että tämän, hänen unelmainsa
+nuorukaisen, kasvot olivat vielä kalpeammat, silmät vielä sameammat ja
+varsi vielä kumarampi kuin kolme vuotta sitten, hänen päästessä
+vapaaksi Helsingin majatalon aitasta. Vaan tuo näky ei häntä
+masentanut, se häntä päinvastoin vahvisti ja terästi: nyt hän juuri
+aikoi saada tuon heikon miehen kokonaan vaikutuksensa alaiseksi, nyt
+juuri opettaa häntä luottamaan itseensä ja kutsumukseensa, nyt juuri se
+hänelle oli onnistuva. Elina seisoi syrjässä, näkymättömänä, mutta
+hänellä oli ohjelmansa valmis: Hän ei tahtonut tavatakaan
+kuninkaanpoikaa muiden läsnäollessa eikä niinkauan kuin äiti oli
+Räävelissä. Vasta sitten, kun Flemingin laiva oli lähtenyt, kun
+nuorukainen taas oli yksin, turvatonna ja surevana ja ikävöivänä, vasta
+silloin alkaisi hänen tehtävänsä, hänen suuri sankarityönsä...
+
+Jo lepäsi maanpakolainen kuninkaanpoika äitinsä, syrjäytetyn
+kuningattaren, sylissä ja hiljaisuudessa katseli kannella seisova
+saattojoukko tuota pitkää, harrasta syleilyä, johon tuntuivat
+sulautuvan yli kahdenkymmenen vuotisen, raskaan eron, kaipausten ja
+kärsimysten, haikeat tuskat. Se oli sanaton tervehdys, niin syvä, niin
+sisältörikas. Vaan äkkiä äiti hetkeksi irtautuu syleilystä, katsoo
+poikaansa, katsoo pitkään silmiin, peljästyy, peräytyy hän ei tunne
+enää lapsuuden muistoilta noita kasvoja, hänellä on mielessään pyöreät,
+pehmeät lapsen piirteet, nuo kalpeat kasvot tuossa, nuo väsyneet
+piirteet, ovat niin oudot, niin vennot. Ja melkein hätääntyneenä
+kääräsee hän kaulustan auki nuorukaisen kaulalta, hakee ja löytää:
+siinä on syntymämerkki, pettämätön merkki, jonka hän niin hyvästi
+muistaa. Nuorukainen hymähtää sille ja nyt tuntee äitikin tuon
+surumielisen hymyilyn, tuntee siitä ja silmän synkästä kiillosta Eerik
+XIV:n kaihoavan, raskasmielisen katseen. Ja taas he painuvat uuteen
+syleilyyn. Se on ollut näihin asti äänetöntä tervehdystä. Vaan kun he
+rupeavat sitä sanoin tulkitsemaan, kohtaa heitä outo este: äiti ja
+poika eivät ymmärrä toisiaan, eivät saa selvää toistensa puheesta.
+Kustaa Eerikinpoika on viime vuosina ulkomailla yhä enemmän unhottanut
+lapsena oppimansa ruotsinkielen ja Kaarina-rouva ei osaa muuta kuin
+ruotsia ja suomea. Säälien läsnäolevat katselevat, kuinka äidin ja
+pojan täytyy tulkin avulla toisiaan puhutella, voimatta ilmaista
+tunteitaan suoraan sydämmestä sydämmeen ja voimatta kahdenkesken
+toisilleen kertoa kärsimyksiään ja huoliaan ja aikeitaan ja toiveitaan.
+
+Illan suussa lähtivät laivasta kaikki maihin. Kaarina sai oleskella
+kaupungissa poikansa luona ja Fleming asettui perheineen Räävelin
+vanhaan linnaan, jonne hän kutsutti kokoon lähiseudun aateliset,
+neuvotellakseen heidän kanssaan ajan polttavista kysymyksistä. Hän
+tahtoi näet saada selville, millä kannalla Viron aatelisto oli siinä
+kuninkaan ja herttuan välisessä riidassa, joka jo koko valtakunnassa
+oli ilmeinen ja joka piankin oli huippuunsa kehittyvä. Hän huomasi,
+että Viron herroilla ei vielä ollut aivan tarkkoja tietoja uuden
+emämaansa oloista ja että he yleensä pysyivät kuninkaalle uskollisella
+kannalla; vaan oli joukossa niitäkin, joissa jo selvästi oli
+havaittavana samoja tuumia, samoja epäilyksiä Juhana-kuninkaan sukua
+kohtaan, jotka jo Ruotsissa alkoivat olla yleisiä. Marski vainusi tässä
+Kaarlo Hornin vaikutusta; tämä mies oli nyt puolen vuotta asunut täällä
+Virolaisten joukossa ja vapaasti heidän kanssaan seurustellut, vaikka
+hän kuninkaan käskystä oikeastaan olisi ollut pidettävä vankina niiden
+sanojen johdosta, joita hän Turun aatelistokokouksessa oli lausunut
+kuninkaallisesta majesteetista. Mutta Flemingille oli vastaisten
+tapausten varalta tärkeää, että Vironmaa joko oli täydellisesti hänen
+puolellaan taikka ainakin puolueettomana, ja siksi häntä suututti, että
+varsinkin Vironmaan käskynhaltija, Yrjö Boije, täydellisesti näytti
+antautuneen Kaarlo Hornin opetuslapseksi.
+
+Kohta aatelistokokouksen päätyttyä kutsutti marski senvuoksi Yrjö
+Boijen puheilleen ja varotti häntä varsin ankarasti ja uhkailemalla
+pysymään erillään herttuan ja Ruotsin neuvoston vehkeistä.
+
+-- Onhan teillä kuninkaalta selvä valtakirja, mitkään muut näkökohdat,
+mitkään muut käskyt, eivät tässä saa tulla kysymykseen. Mutta minä olen
+kuullut, että te ette vielä ole täyttänyt kuninkaan käskyä Kaarlo
+Henrikinpojankaan vangitsemisesta. Olette kai sen saanut?
+
+-- Olen, vaan olen vastaseksi odottanut tarkempia tietoja.
+
+-- Odottanut mitä? Kuningas käskee teidän pitää Kaarlo Horn täällä
+vankina, kunnes hän itse saapuu tutkimaan ja rankaisemaan niitä
+loukkauksia, joita hän on kuninkaallista majesteettia vastaan tehnyt.
+Mitä siinä on odottamista, miksi vitkastelette?
+
+-- Olen luottanut Kaarlo Henrikinpojan kunniasanaan, että hän pysyy
+täällä alallaan omilla tiluksillaan.
+
+-- Te luotatte hänen sanoihinsa liian paljo, kuuntelette kovin
+uskollisesti herttuan kätyreitä. Siitä varokaa itseänne itsennekin
+vuoksi, -- herttua kuuluu luopuneen hallituksesta, hän ei tule teitä
+puolustamaan. Mutta kuningas on kirjoittanut Kaarlo Hornin asiasta
+minullekin, ja siksi vaadin, että Kaarlo Henrikinpoika on vielä tänään
+tuotava eteemme tänne linnaan.
+
+Boije kumarsi kylmästi, mutta syvästi, niinkuin mahtavalle
+hallitsijalle, ja poistui täyttämään Flemingin käskyä. Vastenmielisesti
+hän sen teki, hän oli sydämmessään Hornin ihailijoita, mutta hän ei
+uskaltanut niskotella. Ja iltapäivällä jo tuotiinkin Kaarlo Horn
+sotilassaattueen seuraamana linnaan ja vietiin Klaus Flemingin eteen.
+
+Ylpeästi ja mahtavasti otti Fleming, lepotuolissaan istuen, vastaan
+vanhan kilpailijansa, jonka hän antoi seistä ovensuussa ja siitä
+vastata tekemiinsä kysymyksiin. Keskustelu oli muuten hyvin lyhyt ja
+virallinen. Fleming kysyi, oliko Horn sopivalla tavalla kääntynyt
+kuninkaan puoleen, pyytääkseen anteeksi sitä törkeää loukkausta, jonka
+hän koko Suomen aateliston läsnäollessa oli kuninkaasta lausunut, ja
+yleensä käytöstään Juhana-kuninkaan huonetta kohtaan. Horn vastasi
+sanojensa mainitussa tilaisuudessa ei tarkottaneen loukkausta
+kuningasta vastaan, -- sen hän oli valmis selittämään, mutta muuten hän
+ei voinut pyytää käytöstään anteeksi, koska hän ei tiennyt koskaan
+käyttäytyneensä rikollisesti kuningastaan eikä isänmaataan vastaan.
+
+-- Entä oletteko nyt luopunut kaikista Ruotsissa liikkuvista,
+esivallalle ja isänmaalle turmiollisista neuvoista, juonista ja
+vehkeistä?
+
+-- Valtiollisista toimista olen joutunut syrjään, kuten tiedätte, mutta
+juonista ja vehkeistä en ole voinut luopua, koska en sellaisissa
+koskaan ole ollut mukana.
+
+Klaus herra jäi hetkiseksi sanattomaksi. Hänen täytyi sydämmessään
+myöntää, että Hornilla oli syytä noin avoimin, rehellisin kasvoin
+tuolla tavoin vastata, hän oli tosiaankin ollut elämänsä pitkän
+vehkeistä vapaa. Vaan hän oli asettunut väärälle kannalle ja siksi oli
+hänen täytynyt kukistua.
+
+Verkalleen kääntyi Klaus-herra tuolillaan, otti pöydältään paperin, --
+sen saman, jonka he Gröningin kanssa olivat Suomen aateliston nimessä
+kirjoittaneet herttualle lähetettäväksi --, ojensi sen Hornille ja
+virkkoi:
+
+-- Tässä on lausunto, johon koko Suomen aatelisto yhtyy. Te olette myös
+suomalainen; allekirjoittakaa se, tulkaa Suomeen, yhtykää joukkoomme
+vilpittä laillisen kuninkaan puolta pitämään, -- teille on siihen vielä
+tilaisuus.
+
+Vaan Horn ei ottanut käteensä paperia, ei katsonut siihen. Hän virkkoi:
+
+-- Lukematta tunnen lausuntonne siksi, että tiedän, etten niihin voi
+yhtyä. Vakuutukseni isänmaamme, Ruotsin ja Suomen, onnesta on aina
+ollut toinen kuin Suomen aateliston enemmistöllä, sen te tiedätte, ja
+teidän pitäisi myös tietää, etten nyt vanhana enkä voitettunakaan tuota
+vakuutustani muuta, -- en teidän käskystä enkä uhkauksesta, enkä edes
+kuninkaankaan.
+
+Fleming karahti punaseksi kasvoiltaan, hypähti pystöön ja huudahti:
+
+-- Siis kumminkin tunnustatte vastustavanne laillista kuningasta ja
+vehkeilevänne hänen käskyjään vastaan.
+
+-- En. Maani ja kansani parasta olen aina vilpittömästi pitänyt
+silmällä ja niin teen nytkin; jos sitä sanotaan vehkeeksi kuningasta
+vastaan, niin sille en mitään voi.
+
+-- Enkä minäkään. Tässä on keskustelu tarpeeton.
+
+-- Niin minustakin.
+
+-- Hyvä. Ehkä suvaitsette niin ollen joksikin ajaksi asettua tähän
+linnaan, kunnes kuningas itse saapuu »vakuutuksianne» tutkimaan ja
+ratkaisemaan, -- se on hänen käskynsä. Jos teillä sitä ennen on
+kartanoissanne tai perheessänne jotakin tärkeää toimitettavaa, voitte
+käydä sen toimittamassa, vaan aamuksi toivon teidän ehtivän tänne
+takasin. Ratsuväen osasto tulee siihen asti teitä seuraamaan.
+
+Horn oli käynyt kalpeaksi, hän ei olisi kumminkaan uskonut Flemingin
+uskaltavan mennä noin pitkälle, varsinkaan täällä Vironmaalla, jonne
+hänen valtansa oikeastaan ei ulottunut. Mutta hän uskalsi, ja vielä
+kerran oli tuo mies siis sulkeva hänet vankilaan, -- ehkä vievä taas
+mestauslavalle saakka... Syvällä, syvällä ovat vihan juuret... Horn
+seisoi tuokion liikahtamatta, kumarsi sitten jäykästi ja poistui. Ja
+ratsujoukon saattamana lähti hän kohta ajamaan linnasta tiloilleen.
+
+Vaan hieman levottomana ja hajamielisenä astui marski perheensä luo,
+joka kylläkin tiesi, kuka vieras hänen luonaan oli ollut. Ebba-rouva ja
+Anna tiesivät näet marskilla olleen aikomuksen vangita Hornin, mutta
+olisivat hartaasti suoneet, ettei hän olisi tuohon tekoon ryhtynyt,
+jota koko valtakunnassa olisi paheksittu. Arastellen kysäsi Ebba-rouva:
+
+-- Matkustiko Kankaisten herra pois? Siis et tahtonut häntä kumminkaan
+sulkea vankilaan?
+
+-- Se ei ole sanottu, huomenna se nähtänee.
+
+Kuten tapansa oli, ollessaan kärtynen ja eperöivä, meni marski aikusin
+nukkumaan, -- uni hänelle aina epäilyttävät tuumat selventi ja vahvisti
+hänen tarmonsa, jos se rupesi horjumaan.
+
+Vaan aamulla herätti marskin ensimmäiseksi Suomen puolelta yötä myöten
+purjehtinut pikalähetti, joka toi hänelle sanoman, että Ruotsista
+kuuluu epäilyttäviä uutisia. Prinkkalan herra oli kohta marskin
+lähdettyä Turusta saanut Ruotsin saaristossa olevilta Flemingin
+vakoojilta viestin, että ruotsalainen laivasto teki liikkeitä Tukholman
+edustalla, valmiina lähtemään merelle, ja ne enteet olivat vanhasta
+linnanisännästä olleet siksi huolettavia, että hän lähetti siitä sanan
+Flemingille itselleen. Marski puisteli viestin saatuaan epäillen
+päätään, mietti kotvasen, mutta päätti sittenkin kohta palata Suomeen,
+hänkin laivastonsa luo... Turun edustallapa sitten yhdyttänee... Hän
+lähetti lähtökäskyn laivaansa, kaupunkiin majoitetulle miehistölleen
+sekä Kaarina-rouvalle, jonka siis piti vuorokautta aikusemmin kuin
+alkujaan oli sovittu katkasta yhtymisensä poikansa kanssa.
+
+Linnassa syntyi myös hälinää ja liikettä; marskilla oli vielä ennen
+lähtöään erinäisiä asioita toimitettavana ja hän käski perheensä
+odottaa lähtövalmiina, kunnes hän joutuisi. Siksi istuivat
+Ebba-rouva ja Anna sinä aamupäivänä matkapuvuissaan naistenhuoneen
+ikkunasyvennyksessä, josta näköala oli pihalle päin, katsellen kuinka
+linnaväki siellä kiireissään juoksenteli edestakasin marskin asioilla.
+
+Yhtäkkiä siellä avautuu linnanportti selälleen ja ratsujoukko ajaa
+pihalle. Ikkunassa olevat naiset vavahtavat, he tuntevat kohta nuo
+kaksi aatelisherraa, jotka huovien keskessä ratsastavat. Toinen on jo
+ikämies, kasvoiltaan kalpea, vaan ryhdiltään jäykkä, toinen on
+hoikkanen nuorukainen, jonka kasvoista ja vartalosta kuvastuu katkera
+suru. He laskeutuvat satulasta, seisattuvat pihalle: siinä on Kaarlo
+Horn, vankilaan suljettavaksi saapuneena, ja hänen poikansa Henrik,
+joka on lähtenyt saattamaan isäänsä tälle surulliselle matkalle.
+
+Yrjö Boije rientää heitä vastaanottamaan, tervehtii alakuloisesti ja
+lähtee heitä saattamaan pihan perälle. Vanha Horn kävelee varmoin
+askelin, ryhti suorana, vaan hänen poikansa askeleet tuntuvat
+horjahtavilta. Raskas rautaovi narahtaa saranoillaan, Kaarlo Horn
+kääntyy vielä poikansa puoleen, hyvästelee häntä hellästi, puhuu
+muutamia sanoja ja astuu sitten pää pystössä sisään vankilaan, jonne
+vartija hänet saattaa. Ovi suljetaan, -- raskasta näyttää Yrjö Boijen
+olevan vääntää kiinni tuota lukkoa, -- ja nuori Henrik Kaarlonpoika jää
+tuokioksi yksin seisomaan sen edustalle. Sitten hän kääntyy ja lähtee
+kävelemään portille päin. Mutta kulkiessaan sen ikkunan ohi, josta Ebba
+ja Anna Fleming tuota näytelmää seuraavat, osuu hän nostamaan maahan
+vaipuneen katseensa ylös ... hän pysähtyy, hän hytkähtää, melkein
+horjuu... Ja juosten kiirehtii hän siitä hevosensa luo, viskaupi
+satulaan, painaa kannukset ratsun kylkiin ja karauttaa ulos portista.
+
+Kyyneleet ovat kierähtäneet molempain ikkunassa istuvain naisten
+silmiin, he välttävät toistensa katseita ja Anna peittää kämmenellään
+silmänsä, nojaten päätään käsivartta vasten. Hänellä tuntuu ahdistavan
+rintaa, mieltä kaivaa soimaava tunne... Nuo repeytyneet Suomen
+molempain ensimmäisten sukujen välit olisi hän ehkä voinut korjata,
+olisi voinut lepyttää tuon karvaan katkeruuden, rakentaa sovinnon ja
+rauhan, ja elää sen rauhan ylläpitäjänä hänelle alttiin, häntä
+rakastavan nuorukaisen rinnalla. Vaan nyt: hän ei rakentanut rauhaa,
+hän kiihotti nousevaa myrskyä, ärsytti koston vihasia valtoja. Hän ei
+korjannut repeämiä, ei, hän tahtoi silpoa palasiksi kaikki, niistä
+pirstaleista sitten luodakseen itselleen oman pienen onnensa... Oi, se
+oli itsekästä, halpamaista, -- ja minne hän sen myrskyn mukana itsekin
+vihdoin joutuneekaan...? Vaan hän ei ole voinut muuta, ei voi nytkään,
+hänen täytyy seurata myrskyä...
+
+Kului hetkinen. Ebba-rouva virkkoi silloin hiljaa:
+
+-- Anna, paljo olisi toisin, jos vanhan Henrik Hornin tuumat olisivat
+toteutuneet, jos sinä et olisi hyljännyt Suomen jaloimman suvun
+kosintaa.
+
+Mutta Annan katseet olivat taas varmat ja piirteet tyyneet, kun hän
+nostaen käden kasvoiltaan vastasi:
+
+-- Niin täti, vaan minä en ole voinut tehdä muuta, kuin minkä olen
+tehnyt.
+
+Pitkään ja tutkivasti katsoi häntä silloin täti, puisteli epäillen
+päätään ja matki melkein ankarasti:
+
+-- Et olet voinut ... ja mitä olet nyt voittanut?
+
+Vaan samassa tuli Klaus-herra sisään hattu päässä ja väljissä
+ratsusaappaissa. Nähdessään naiset kyynelsilmäisinä, pysähtyi hän ja
+kysyi tyytymättömänä:
+
+-- No, mitä nyt?
+
+Ebba-rouva nousi ja astui hänen luokseen:
+
+-- Klaus, ne sulkivat kumminkin Kaarlo Hornin tuonne, -- vankilaan.
+
+-- Sulkivatko jo ... niin, niin, se oli tarkotuskin ... eikä meillä nyt
+ole aikaa siitä vetistelemään... Sulkivat sinne, -- no, miksi sitä
+itket, Ebba, on kai parempi, että siellä on Kaarlo Horn, kuin että
+siellä olisi Klaus Fleming?
+
+-- Parempi, niin, vaan miksi kumpanenkaan?
+
+-- Siksi, että meistä täytyi toisen kukistua. -- Ei, nyt laivaan ja
+kiireesti.
+
+Rannassa, satamalaiturin partaalla, seisoi Flemingin perheen sinne
+saapuessa Kaarina-rouva jo heittämässä viimeisiä jäähyväisiä pojalleen,
+jonka kanssa hänen seurustelunsa oli käynyt niin lyhyeksi. Ne olivat
+olleet nuo toista päivää kuin pieni ilon välähdys noiden herkkien,
+tunteellisten, toisiaan niin kaihoavasti ikävöiväin ihmisten elämässä,
+pikainen välähdys, joka nyt jo oli lopussa. Heidän oli taas erottava,
+luultavasti ijäkseen. Kaarina kaivoi vielä taskustaan ne viimeiset
+helmet ja kultakoristeet, jotka hänellä olivat säilyneet jälelle
+suistuneen loistonsa ajoilta, ja antoi ne pojalleen, -- ne vähät rahat,
+jotka hän Liuksialassa säästelemällä oli saanut kootuksi, oli hän jo
+ennen tälle antanut. Pitihän pojan taas yksin ja mierona lähteä
+vaeltamaan maailman kylmää, koditonta taivalta, maanpakolaisen ilotonta
+vaellusta, jossa hän sai puutetta kärsiä, hänen hyväkseen oli sureva
+äiti valmis uhraamaan kaikki... Ja taas he vaipuivat pitkään syleilyyn.
+
+Marski seisoi siinä vieressä ja antoi Yrjö Boijelle juuri viimeisiä
+käskyjä, kuinka hänen piti huolellisesti vartioida Hornia, kunnes
+kuningas saapuisi, sekä toimittaa Kustaa Eerikinpojan kohta taas
+Vironmaalta takasin Saksaan. Sitten astui hän venheeseen, johon hänen
+perheensä jo oli asettunut, istui siinä kärsimätönnä tuokion, odottaen
+Kaarina-rouvaa, ja virkkoi sitten, kun tämä ei tuntunut irtautuvankaan
+poikansa syleilystä, käskevästi:
+
+-- No, nyt se riittää, meillä on kiire Suomeen.
+
+Kuningatar nousi huoaten venheeseen ja yksin jäi kuninkaanpoika
+kaihoovin katsein viittomaan rannalle.
+
+Amiraalilaivan keula kääntyi pohjoista kohden, purjeet pullistuivat ja
+alus kiiti taas vinhaa vauhtia pois Viron rannalta, liian vinhaa sen
+surevan äidin mielestä, jonka silmistä yhä hämärämmäksi häipyi rannalla
+viittova olento, tuo yksinäinen, orpo ja turvaton...
+
+Illalla laski laiva jo Pikkalan lahteen, josta kajahti vastaan
+kirveiden kalske ja sahojen järinä, miesjoukon veistäessä Flemingille
+lisää laivastoa. Vasta siellä, laivasta noustaessa, huomasi Ebba-rouva,
+että yksi matkueesta oli kateessa. Elina Finckeä ei löytynyt laivasta
+mistään. Hän oli Räävelissäkin kulkenut omia teitään ja Ebba-rouva oli
+luullut hänen istuvan laivassa jossakin kannen alle piiloutuneena,
+haaveiluihinsa vaipuneena, kuten hänen tapansa oli. Kyseltiin: ei
+kukaan ollut häntä nähnyt, hän oli jäänyt Rääveliin. Anna Fleming yksin
+arvasi asian, mutta hänkään ei puhunut siitä mitään. Tavotelkoon
+Elinakin onneaan, niin hän ajatteli, kun muut hätäilivät ja kyselivät,
+tavotelkoon ja löytäköön, jos voi ja luokoon ehyeksi unelmainsa
+kuvan, -- jos voi. Olihan hän itse yhtäläisessä asemassa ja soi
+ystävättärelleen samaa, jota itselleen toivoi.
+
+Pikkalasta lähetettiin kyllä purjevene Rääveliin tiedustelemaan
+kadonnutta neitosta, vaan häntä ei sieltä enää löytynyt. Hän oli
+huvennut tietymättömiin, kadonnut pois samoihin aikoihin kuin Kustaa
+Eerikinpoika, joka äitinsä lähdettyä oli Virosta matkustanut Saksaan.
+
+-- Kumma juttu, tuumi marski usein rouvalleen, vaan ei ehtinyt siihen
+seikkaan sen enempää huomiota kiinnittää, -- hänellä oli taas suuremmat
+kysymykset ratkaistavina. Pikkalaan palattuaan oli marski pian saanut
+varmat tiedot, että Prinkkalan herran epäilykset olivat olleet turhat,
+vaan tuo viesti terästi häntä kumminkin yhä tarmokkaammaksi
+valmistamaan varustuksiaan.
+
+-- Vielä ei uskaltanut herttua liikahtaa, vaan sitä ei tiedä, millä
+hetkellä hän lähtee purjehtimaan. Tulkoon! Täällä tulee pian tuntumaan
+tuulta ja myrskyä; silmät auki nyt vain, jotta kohta keksitään, mistä
+se alkaa, ja siihen heti isketään tuikea vastamyrsky, -- tulkoon,
+tulkoon vain!
+
+
+
+
+XIII.
+
+Myrsky vinkumassa.
+
+
+Oikein oli Hieronymo syyskesällä 1596 ennustanut, kertoessaan
+kirjeessään tytölleen, että ensi suksikelillä oli Suomessa myrsky
+nouseva, jonka pauhu uhkaavana oli kajahtava Suomen mahtavan valtijan
+kuuluville. Joulu oli käsissä ja jo oli etäältä, ikäänkuin kaukaisesta
+metsästä, sen korkeimpain puiden latvoista, soinut syntyvän rajuilman
+kumeaa kohinaa, vaikka se ääni vielä pysytteli siellä aroilla ja
+louhikoissa.
+
+Myrskyä oli Turun linnassa pitkin syksyä odotettukin, odotettu sitä
+lännestä päin, Ahvenanmeren puolelta. Ruotsissa oli näet herttua
+ilmeisesti varustautunut toteuttaakseen uhkauksensa saapua asevoimalla
+kukistamaan Klaus Flemingin vallan Suomessa, ja siksi oli Turun linnan
+varustustöitä jatkettu myöhäseen syksyyn asti ja koottu sotaväkeä
+leiriin Turun edustalle. Mutta syksy oli mennyt ja tullut talvi,
+vakoojat olivat palanneet Ahvenanmaalta ilmoittaen, että Ruotsin
+puolelta ei ollut talven kuluessa enää mitään hyökkäystä peljättävissä.
+Silloin oli Flemingkin päästänyt laivastonsa, joka aina niihin asti oli
+varuillaan saaristossa luovinut, talvisatamaan, antanut sotaväelle
+loman talviharjoituksista ja itse päättänyt lähteä Viipuriin, johon
+häntä tärkeät asiat kutsuivat. Venäjän kanssa toista vuotta sitten
+tehdyn rauhan viimeinen ehto, Käkisalmen linnan luovuttaminen
+tsaarille, oli näet nyt täytettävä ja marskin täytyi sitävarten itsensä
+matkustaa Itä-Suomeen. Nyt juuri joulunaaton aatoksi oli matkapäivä
+päätetty.
+
+Hiukan huolestuneena hän tälle matkalle hankkiusi, -- myrskyn enteitä
+oli viime aikoina kuulunut sieltä ja täältä, Savossa olivat huovit ja
+talonpojat tapelleet ja Pohjanmaalla oli niinikään rytistetty; vaan
+marski arveli, että ainahan sitä sellaista pientä ryminää on, kyllä kai
+huovit itse puolensa nytkin pitävät. Ja niin oli hän tänä aamuna
+käskenyt vetää matkareet esiin ja niihin laitteli nyt aamuhämärän vielä
+vallitessa Anna Fleming linnanpihalla matkaeväitä sedälleen ja hänen
+seurueelleen, keskustellen siinä serkkunsa Olavin kanssa, joka oli
+määrätty marskia seuraavain huovien päälliköksi ja siinä virassa
+tarkasteli satuloita ja aseita.
+
+-- Entäpä jos täällä alkaa sota juuri teidän poissaollessa, virkkoi
+Anna. -- Pohjanmaalla jo on kahakoittu.
+
+-- Eivät uskalla käydä ilmikapinaan. Kyllä kai herttuan yllyttäjät
+siellä sitä varten parastaan ovat tehneet, vaan ole huoletta, ne
+kahakat päättyvät kuin entisetkin: tapellaan päivä, saadaan selkään ja
+taas ollaan kilttejä.
+
+-- Elä kehu, pohjolaiset ovat sitkeää väkeä.
+
+-- Ovat, vaan ovat kumminkin talonpoikia hekin, nuijapäitä, moukkia.
+
+-- Nepä ehkä juuri nuijia voivatkin. -- Vaan katso, kuinka kirkastuu
+taivaanranta.
+
+Marski itsekin oli juuri laskeutunut alas linnanhuoneista ja hän,
+samoin kuin kaikki muutkin pihalla olijat, huovit ja piijat, pysähtyi
+äkkiä katsomaan sitä outoa valoa, joka taivaalta leimahti. Siitä, mistä
+koillinen äsken oli kelmeästi sarastanut, paistoi nyt helakanpunerva
+rusko, ikäänkuin kaukaisen tulipalon heijastus. Se paloi tuokion ajan
+kirkkaasti ja uhkaavasti, koko talvinen luonto punerti sen valossa,
+muurit, katot, lumipeittoiset vuorenrinteet näyttivät olevan kuin
+tulessa. Huovit ja piijat huudahtivat peljästyneinä ja pakenivat
+seinämille ja itse marski seisoi ällistyneenä, sanattomana sitä
+katsellen. Valo leimahti vielä kerran, kelmeni vähitellen ja katosi. Ja
+taas oli taivas harmaja ja hämärä, kalpeana näkyi sarastus sen
+ranteelta.
+
+-- Se on veren ennettä, kuului pihalta säikähtyneitä huudahduksia.
+
+-- Se tietää tulta ja hävitystä.
+
+-- Se tietää Jumalan vihaa ja kostoa.
+
+-- Se ennustaa myrskyä ja rajuilmaa, nyt ei ole hyvä taipaleelle
+lähteä.
+
+Näin selitti taikauskoinen kansa taivaan ilmeen, pelotellen itseään
+vielä niillä ennustuksillaan, ja Anna, joka kalveten oli seisonut
+rekeen nojaten, hoki hänkin itsekseen: myrskyä ja tulta ja verta! Vaan
+niinkuin jäätyneenä paikalleen seisoi marski kauan yhdessä kohden,
+saamatta silmiään irti tuolta jo kelmenneeltä taivaalta. Hän oli
+taikauskoinen hänkin, kuten kaikki aikalaisensa, joksikin merkiksi
+hänkään ei voinut olla tuota näkyä käsittämättä ja syvästi se häneen
+oli vaikuttanut; hänenkin mielessään kajastivat nuo samat käsitteet,
+joita hän ympärillään kuuli tulkittavan sanoiksi: verta, tulta,
+hävitystä! Vaan mielensä jäntevyydellä tempasi hän itsensä tuosta
+loihtuvallasta irti ja virkkoi tyyneesti, melkein pilkallisesti:
+
+-- Loruja, se on nousevan päivän kajastusta, -- siinä koko juttu! Siitä
+tulee pakkaspäivä, pankaa vahvasti heiniä kallokkaisiinne, miehet.
+
+Ja ravistellen ruumistaan, ikäänkuin jo tuntien tuon pakkasen oireita,
+käveli marski takasin sisälle, käskien miesten joutua murkinoimaan,
+koska heti syötyä oli lähdettävä.
+
+Hetken kuluttua istui Flemingin perhe -- se oli, kuten tavallista,
+monilukuinen perhe, koska siihen kuului paljo vieraita, etupäässä
+Ruotsista tulleita pakolaisia -- linnan ruokahuoneessa aamiaispöydässä,
+kun yhtäkkiä ovi lennähtää auki ja luminen airut työntyy sisälle,
+kysellen marskia. Märäksi ajetulla hevosella on hän yötä myöten
+karauttanut pohjoisesta päin, koska hänellä on tärkeitä viestejä
+tuotavana Ulvilasta, Aksel Kurjelta, Anolan herralta, marskille.
+
+Äänettömyys vallitsee huoneessa. Marski nousee verkalleen pystöön ja
+kysyy:
+
+-- Mitä viestejä? Kerro!
+
+-- Pojanmaan rahvas kapinassa, monituhansinen talonpoikaisjoukko
+rientomarsseissa kulkemassa etelään päin, polttaen ja hävittäen, --
+niin kertoo airut hengästyneenä.
+
+Toisetkin karahtavat ruokapöydästä pystöön, miehet katselevat
+neuvottomina toisiaan ja naiset rupeavat uikuttamaan; Anna yksin jää
+istumaan paikoilleen, peittäen kämmenellään silmänsä. Vaan kylmänä ja
+varmana virkkoo marski hetkisen kuluttua:
+
+-- Se alkaa siis sieltä, Pohjanmaalta, no, sen jo saatoimme arvatakin.
+-- Olavi, laita leiriin sana, että tuhat ratsumiestä on tunnin perästä
+valmiina nousemaan satulaan. -- Eikö Aksel Kurki ole lipullisellaan
+marssinut talonpoikia vastaan? kysyy hän taas kääntyen airueen puoleen.
+
+-- Hän pelkää olevansa liian vähäväkinen ja aikoo odottaa Ulvilassa,
+saadakseen täältä apua ja lähempiä käskyjä.
+
+-- Aikoo odottaa, matkii marski ikäänkuin epäillen ja rypistelee
+kulmakarvojaan. -- Hm! Mistä teillä on tietonne, kuinka suuri on
+talonpoikaisjoukko ja kuka sitä johtaa?
+
+-- Pakolaiset, jotka pohjoisista pitäjistä kauhun valtaamina ovat
+saapuneet Ulvilaan, kertoivat kolmen Pohjanmaan pitäjän miesten olevan
+liikkeellä, heitä on tuhansia suksimiehiä. Joukon johtajiksi mainittiin
+kaksi talonpoikaa, Pentti Pouttu ja Martti Tommola, vaan sen
+varsinaisena päällikkönä lienee kumminkin eräs herttuan ruotsalainen
+kirjuri, joka on liikkunut Pohjanmaalla kansaa villitsemässä.
+
+-- Se on Birckholtz, se heittiö! huudahti marski nyt ensi kertaa
+kiivastuen, ja hänen nyrkkinsä puristuivat kokoon. Sitten hän seisoi
+hetkisen mietteissään, pää rintaa vasten vaipuneena, kunnes hän sen
+siitä verkalleen kohotti ja virkkoi: -- Vai niin, sulla on, herttua,
+siis todellakin ollut päätä sytyttää tuleen tämä rovio Suomen köyhän
+kansan keskessä, -- polttaaksesi meidät siihen! Hyvä, me tulemme sen
+rovion sammuttamaan verellä; mutta jos sen jälkeen ei koko laajalla
+Pohjanmaalla ole jälellä muuta kuin kekäleitä ja hyytynyttä hurmetta,
+niin vastaa siitä sinä Jumalan, kuninkaan ja kansan edessä, me teemme
+vain velvollisuutemme.
+
+Ja tyyneesti kysyi hän taas airueelta:
+
+-- Turkuunko talonpojat tähtäävät?
+
+-- Niin, kuuluvat vannoneen, että repivät vaikka hampain alas tämän
+linnan. Ja kaikki aateliskartanot he aikovat matkallaan polttaa, paitsi
+Kankaisten ja Liuksialan kartanoita.
+
+-- Vai Kankaisten ja Liuksialan, -- miksi säästävät juuri
+Liuksialankin? Mutta olkaa huoletta, niin kauas he eivät koskaan ehdi.
+-- Lepää mies ja syö!
+
+Pari kierrosta käveli marski lattialla, pysähtyi sitten ja virkkoi:
+
+-- Minä huomaan, että tsaarin on pakko vieläkin hetkisen odottaa
+Käkisalmea, minun täytyy itseni ensiksi lähteä tekemään puhdasta täällä
+kotona. No, matkarekenipä toki on valmisna.
+
+Hetkisen vallitsi linnassa yleinen hälinä ja hämminki, vaan
+varmalla, kovalla äänellä käski marski kaikkien rauhoittua ja antoi
+kylmäverisesti linnaan jääville tarkat määräykset, mitä heidän on
+tehtävä, varsinkin Prinkkalan herralle linnan vartioimisesta. Ja
+ennenkuin ratsuväki vielä oli leiriltä saapunut, seisoi hän jo turkit
+päällään maltitonna huoneessaan valmiina matkalle. Mutta sieltä se jo
+ratsuväki Olavin johdolla saapuikin; marski laskeusi linnanpihalle sitä
+vastaanottamaan ja tarkastamaan. Vaan hänen sitä tehdessään karauttaa
+toiselta taholta, Hämeen tieltä, kaksi ratsastajaa hiestyneillä
+hevosilla linnaan ja kysyvät hengästyneinä marskia.
+
+-- Tässä olen, mikä hätänä?
+
+-- Kapina maassa, talonpoikaisjoukkoja Pohjanmaalta ja Savosta tulvii
+Hämeeseen, ryöstäen aatelistaloja, nostattaen kansaa. Sotapäälliköt
+pyytävät kiireistä apua.
+
+Marski säpsähtää, kalpenee.
+
+-- Hä, kapina Hämeessäkin, kapina Savossa, kapina koko maassa?
+Kertokaa!
+
+Liikahtamatta seisoo marski matkarekensä vieressä ja kuuntelee
+palaviinsa ajaneiden airueiden viestejä. Huovit Pohjanmaalla ovat
+tapetut tai hajotetut, pakolaisia syöksyy Hämeeseen joka taholta,
+aateliskartanot palavat. Kapinallisten päälaumaa, Ilkkaisen johtamaa,
+joka on tulossa Hämeenkankaan poikki, sanotaan olevan kymmenentuhatta
+miestä, uusia parvia saapuu Savosta, kapinajoukko kasvaa joka päivä
+sitä mukaan kuin etenee. Ja talonpoikain joukossa on myöskin Kustaa
+Eerikinpoika mukana.
+
+Marski oli istahtanut reen laidalle, pannut kätensä ristiin rinnalleen
+ja kuunnellut kertaakaan keskeyttämättä airueita. Hän alkoi nyt vasta
+oikein oivaltaa koko sen myrskyn laajuutta ja voimaa, joka tuolta
+kaukaa Pohjanmaalta oli lähtenyt, koko sen suunnitelman avaruutta,
+jonka, siitä oli hän vakuutettu, Kaarlo-herttua Ruotsista oli pannut
+vireille ja jonka tarkotus nähtävästi ensiksikin oli kerrassaan
+kukistaa hänet, Klaus Flemingin, ja sitten... Pirullinen suunnitelma:
+ärsytetyt pohjolaiset nostavat aseisiin koko sisäisen Suomen rahvaan,
+joka sekin on kiukustunut ja kiusautunut, ja tämä lumivyörynä kasvava
+rahvaanjoukko syöstään sitten eri ryhmissä Turkua vastaan, jonne
+herttua meren auvettua kai itse laivastollaan saapuu. Tämä juoni on jo
+meneillään: villiytyneen kansan intohimot ovat lasketut irti ja niitä
+johtamassa on leppymättömän herttuan sitkeä tahto, -- siinä on edessä
+taistelu elämästä ja kuolemasta. Siinä on kestettävä tai kaaduttava!
+
+Niitä Klaus-herra mietti, mutta hänen ajatuksensa takertuivat varsinkin
+yhteen kohtaan, josta hän tuokion kuluttua uudelleen kysyi airueilta:
+
+-- Kustaa Eerikinpoikako mukana, sanotte te. Oletteko hänet nähnyt?
+
+-- Emme, vaan joukossa hän kuuluu kulkevan.
+
+Klaus epäili. Hänkö täällä kapinanjohtajana tuo hontelo uinailija,
+jonka hän pari kuukautta sitten lähetti Saksaan ... silloin kuin
+Fincken tytärkin hävisi hänen matkaansa...? Hä? Onko Kaarina-rouva
+näissä vehkeissä osallisena... Liuksialaa ei aijota polttaa? Ja onko
+herttua todellakin tehnyt niin uhkarohkean suunnitelman, että on
+kutsunut Eerik-kuninkaan varjon avukseen, syötiksi, kuvaksi,
+syöstäkseen hänet sitten taas takasin surkeuteensa, heti kun hän on
+tehnyt tehtävänsä, raivannut maan valmiiksi, -- se olisi todentotta
+vaarallista leikkiä! Mutta onhan tämä uhkapeliä kaikissa tapauksissa...
+
+Vielä tuokion seisoi marski reen perään nojautuneena ja hänen
+ajatuksensa näyttivät tekevän voimakkaasti työtä. Mutta kun hän siitä
+taas oikasihe suoraksi, oli hän jälleen entinen lujapiirteinen,
+rautatahtoinen, tarmokas marski, sama heltymätön Suomen karhu kuin
+ennenkin. Hän oli tehnyt päätöksensä: rahvaan kapina on kukistettava,
+kukistettava nopeasti ja rutosti, ankaruudella ja julmuudella; syttynyt
+tulipalo on joka kulmalta sammutettava, niin ettei kypenekään kykene
+kytemään, kun herttua kevään tullen aikoo saapua sen satoja niittämään,
+sammutettava koko maasta, vaikka siihen sitten vaadittakoonkin koko
+kansan veri. Kevyttä sen päätöksen teko marskille ei ollut -- niin
+paljo se vaati suomalaista verta! -- vaan siinä ei ollut muuta neuvoa.
+
+Kohta kutsui Klaus Fleming kaikki ratsu- ja jalkaväen päälliköt
+luokseen ja antoi heille kaikille valmiit, varmat käskyt.
+
+-- Koko väkemme täytyy nyt lähteä liikkeelle, nopeissa päivämarsseissa
+tulee meidän painua Hämeeseen tuota nuijajoukkoa vastaan, ja rutosti on
+meidän siihen iskettävä, iskettävä varmasti ja syvästi. Kansa on
+noussut kapinaan esivaltaa vastaan; sotaväen on tukahdutettava se
+kapina ja itseään sekä herttuaa syyttäkööt talonpojat siitä, jos se
+tapahtuu säälittä ja armotta! Miehet, meidän täytyy kohta olla
+lähtövalmiit.
+
+Koko pääjoukon aikoi marski itse johtaa Hämeeseen, josta hän huomasi
+vaarallisimman vihurin vingahtelevan, ainoastaan muutamia satoja
+huoveja päätti hän Olavin johdolla lähettää Ulvilaan, Aksel Kurjelle
+rohkasuksi ja avuksi. Kaikki kiireisesti annetut käskyt täytettiin
+nopeasti ja säntillisesti, marskin päättäväisyys ja kylmäverisyys
+vaikutti yleistä varmuutta ja tyyneyttä, -- jokainen totteli kokenutta
+päällikköä eikä epäillyt mitään.
+
+Mutta ehtiessään näistä puuhista ylös omiin huoneisiinsa, näytti
+marskista tuo mielenjäntevyys ja varmuus hetkeksi laukeavan ja hän
+istahti melkein masentuneena työpöytänsä ääreen. Hän oli jo yli
+kuudenkymmenen ikäinen ja isku kolahti tässä ankarasti iskun päälle. Ja
+hänen mieltään karvasteli varsinkin tuota kapinoivaa kansaa
+ajatellessaan: oliko hän todellakin kovuudellaan ja ankaruudellaan
+ajanut sen tuollaiseen epätoivoon, olisiko hän voinut sitä hellemmin
+kohdella, olisiko hän voinut tätä myrskyä välttää...?
+
+-- Mitä olisimmekaan voineet tehdä tuolla itsetietoisella, voimakkaalla
+Pohjanmaan kansalla, jos sen olisimme pitäneet puolellamme, virkkoi hän
+ääneensä Gröningille. -- Mutta nyt sen täytyy masentua!
+
+-- Eikö voi enää kansaa saada järkiinsä?
+
+-- Ei, se on tarttunut aseisiin, sen täytyy aseisiin hukkua. Sillä
+muuten se voi tarttua aseisiin toisenkin kerran ja kolmannen, ellei
+siltä isketä suonet tyhjiksi... Niin, se on julmaa, mutta se on
+pakosta...
+
+Marski saneli muutamia kiireisiä kirjeitä, jotka olivat lähetettävät
+kuninkaalle ja etäisempäin sotaväenosastojen päälliköille, antoi vielä
+Gröningille joukon käskyjä ja meni sitten vaimonsa puheille. Naiset
+istuivat siellä tyrmistyneinä saapuneista viesteistä, vaikkeivät vaaran
+koko laajuutta voineetkaan arvostella. Vaan kun Ebba-rouva näki
+miehensä tulevan jäähyväisille, silloin hän säikähti: Klaus oli tänä
+aamuna ikäänkuin äkkiä vanhennut ja silmässä oli sellainen omituinen,
+väsynyt, alakuloinen, melkein toivoton ilme, jota hän ei siinä koskaan
+ennen ollut nähnyt. Ja oudoilta soivat hänen sanansakin ja ääni oli
+harvinaisen pehmeä, kun hän virkkoi:
+
+-- Minä lähden nyt, Ebba, retkelle, joka oikeastaan kysyisi nuorempia
+voimia, ja me emme tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Ehkä emme näe
+toisiamme pitkään aikaan, ehkä on kotimme hajoitettu ja hävitetty, kun
+palaan, ehkä en palaakaan... Kaikissa tapauksissa, ole aina Klaus
+Flemingin puoliso, kuinka vaiheet kääntynevätkin. Meidän tekojamme
+tahdotaan mustata, meidän aikeitamme tullaan tulkitsemaan väärin, meitä
+syytetään monista rikoksista ja epärehellisistä tarkotuksista. Sinä
+tiedät tekomme ja tarkoituksemme; jos sinulle tilaisuutta ja ikää
+suodaan, käytä se paljastaaksesi panettelut ja puhdistaaksesi nimemme
+ja opeta lapsillemme samaa. Opeta heitä hetken vaihteista välittämättä
+pysymään uskollisina kuninkaalleen ja isänsä muistolle, opeta heitä
+olemaan suomalaisia, -- niin oli heidän isänsä aina. Hyvästi, Ebba...
+
+Outoina läksivät tällaiset sanat Klaus Flemingin suusta, ne soivat
+pahoilta ennustuksilta ja sulattivat Ebba-rouvan hillittömään itkuun.
+Vaan reippaampana kävi Klaus Fleming hyvästelemään lapsiaan, jotka
+eivät voineet käsittää syytä äitinsä kyyneleihin, -- lahtihan isä niin
+usein matkoille ja olihan Eenokki ja huovit mukana. Hellästi heitä
+Klaus syleili, kehotti Juhanaa, joka jo rupesi miehistymään, uutterasti
+harjoittamaan tieteitä mestari Samuelin johdolla, jotta hän sitten pian
+olisi kypsi aseharjoituksiin, ja tyttäriään käski näppärästi äitiään
+auttamaan. Vaan kun hän sitten tuli Annan luo, hytkähti hän melkein
+taaksepäin, sillä niin kummallinen, arka ja pelokas oli Annan katse, --
+tyttö näytti tahtovan vetäytyä syrjään koko tästä perhekohtauksesta.
+Marskin mieleen iski äkkiä muutamia muistoja ... aivan äsken oli
+mainittu Hieronymus Birckholtzin nimi ... oliko Annalla vielä yhteyttä
+tuon salakiihottajan kanssa, oliko hänellä mitään tietoja näistä
+tapauksista...? Mutta mitä hulluja, päätti marski samassa, sehän on
+mahdotonta, muuten lie tyttö vähän pökerryksissään. Ja naurahtaen
+epäilyksilleen syleili marski jäähyväisiksi Annaakin, joka vapisi kuin
+lehti hänen käsivarsissaan.
+
+Vaan ratsujen kaviot tömisivät jo kuin kärsimättöminä linnan pihalla,
+josta päällikköjen komentohuudot kajahtivat. Sinne täytyi jo marskin
+rientää perheensä luota eikä saanut pehmeyttä eikä epävarmuutta näkyä
+hänen piirteissään, kun hän väkensä eteen astui. Pikaisella,
+tottuneella silmäyksellä hän tarkasti joukkonsa ja antoi sille käskyn
+marssimaan. Itse hän istahti rekeensä, hän oli jo liian vanha
+ratsastamaan. Vaan sillalla ajoi Olavi, joka oli Ulvilaan määrätty,
+osastoineen hänen ohitseen. Hänet pysäytti marski vielä ja virkkoi:
+
+-- Sinä tiedät, Kurjilla on horjuva luonto, siihen elä luota, vaan
+toimi itse. Ja toinen asia: koeta saada herttuan kirjuri vangiksi jos
+millä keinoin, hän on paras todistuksemme siitä, että kapina on
+herttuan sytyttämä.
+
+-- Olen häntä kerran ennen pyydystänyt, -- nyt hän ei luista
+kynsistäni, kuten Hämeenlinnan edustalla.
+
+-- Niin, hän on tuottanut nimellemme paljo häpeää, tuo hänet elävänä
+jos voit.
+
+-- Isä, minä olen myöskin Fleming.
+
+-- Oikein. Ja jos kaikki hyvin käy, kiirehdi pääjoukon luo, siellä
+miehiä tarvitaan.
+
+Olavi karautti joukkoineen jään yli pohjoista valtatietä kohden ja
+marski ajoi pääjoukkonsa jälestä Hämeen tielle. Ja linnan ikkunoista,
+joista kyyneleiset katseet lähteviä seurasivat, ei kohta näkynyt
+joukosta jälkiä muuta, kuin pehmeäksi tallattu talvitie, jota alkava
+pakkastuisku jo rupesi tasottamaan.
+
+Äänetön hiljaisuus vallitsi linnassa; piha oli tyhjä, portit suljetut,
+vartijat astelivat vakavina valleilla. Ja samanlainen surunvoittoinen
+äänettömyys oli sisälläkin marskin huoneissa. Ebba-rouva istui
+liikahtamatta ikkunan pielessä, lapsillekaan eivät leikit maistaneet ja
+Anna, hän käveli levottomana, rauhattomana huoneesta huoneeseen, kuin
+vainottu kauris, pysähtyi hetkeksi miettimään ja siirtyi taas muualle,
+ikäänkuin etsien paikkaa, mihin kätkeä salaiset huolensa ja
+rikollisilta tuntuvat toivomuksensa.
+
+Tämänpäiväiset tapaukset olivat taas panneet hänen mielensä kuin
+kidutuslavalle. Myrsky, jota hän oli toivonut, oli puhennut,
+nythän hän saattoi odottaa sen keskestä pelastuksensa hetkeä. Vaan hän
+vavahti aina sitä ajatellessaan, ikäänkuin vielä tuntien setänsä
+jäähyväissyleilyn; -- millaista onnea oli hän toivottanut tälle ja koko
+lähtevälle sotajoukolle, miten jakoi hän perheensä, tätinsä ja
+serkkujensa surut ja huolet...? Ei, ei, hän ei voinut puhtain tuntein
+toivoa tuon ruhjovan myrskyn käyvän yli maan, -- ja kumminkin hänen
+täytyi sitä toivoa...
+
+Levottomuutensa viskelemänä koetti Anna mieltään viihdyttääkseen ruveta
+keskustelemaan nuorimman serkkunsa, herttaisen Heblan kanssa, vaan hän
+sekaantui siinäkin puheissaan, jäi hajamielisenä sanattomaksi.
+
+-- Pelkäätkö sinäkin, kuten äiti, isälle jotakin pahaa tapahtuvan,
+koska olet noin rauhaton, Anna? kysyi lapsi käyden entistään
+surullisemmaksi.
+
+-- Niin, pelkään ... eikähän toisakseen ole syytä peljätä, onhan isä
+niin voimakas ja mahtava. Mutta voi jos tietäisi, miten siellä käy!
+
+-- Niin, jos tietäisi ... jos me voisimme jotakin tehdä, voi, minä
+ajaisin metsään nuo kaikki häijyt talonpojat.
+
+-- Ja heidän johtajat, niinkö?
+
+-- Niin, nuo ilkiöt. Mutta tiedätkö Anna, jos me oikein rukoileisimme,
+että isä heidät voittaisi...?
+
+-- Rukoileisimme ... oi, ei, ei se auta... Anna melkein pakeni
+serkkunsa luota pois ja koetti hakea yksinäistä, häiritsemätöntä
+lymypaikkaa, jossa voisi käydä käräjiä ristiriitaisten tunteittensa
+kanssa. Päivä oli kulunut iltapuoleen, pimeäksi oli käynyt talvinen
+hämärä. Levotonna harhaillessaan oli Anna joutunut pieneen, pimeään
+umpihuoneeseen, jota ei nykyjään käytetty mihinkään, ja istahtanut
+sinne matalalle jakkaralle. Huone oli Katarina Jagellottaren entinen
+yksityinen rukouskappeli ja jakkara oli vanhan alttarin jalusta, jota
+ei vielä oltu korjattu pois. Siinä hän yksin pimeässä istui ja koetti
+tyynnyttää mieltään, koetti rukoilla, että Jumala johtaisi kaikki niin,
+kuin sen hän parhaaksi näki... Mutta hänen mielensä kapinoi tuotakin
+rukousta vastaan...
+
+Silloin kuuli hän oven hiljaa avautuvan ja joku astui huoneeseen.
+Tulijalla oli kynttilä kädessään, hän sytytti pienen lampun, joka
+riippui alttarin yläpuolella, vanhan, jo mustuneen, mutta aikoinaan
+nähtävästi kallisarvoisen jumalanäidin kuvan edessä, huomaamatta Annaa,
+joka istui matalalla seinän vieressä. Se oli mestari Samuel, Samuel
+Staben, lääketieteen ja filosofian tohtori, oppinut ja syväaatteinen
+mies, joka uskonsa takia Ruotsista karkotettuna oleskeli täällä Turun
+linnassa marskin vieraana, hänen kotilääkärinään ja hänen ainoan
+poikansa opettajana. Hän oli harras katooliuskoinen ja tänne
+hyljättyyn kappeliin hän lukutöittensä lomissa usein pistäysi
+yksinäisyydessä polvistumaan jumalanäidin kuvan edessä.
+
+Ruvetessaan nytkin laskeutumaan polvilleen alttarin eteen huomasi hän
+Annan siihen lyyhistyneenä.
+
+-- Mitä, lapseni, sinäkö täällä jumalanäidin jalkain juuressa? Onko hän
+siis saanut harhailevan karitsan kuljetetuksi kotiin?
+
+Mestari Samuel, samoin kuin useat muut Ruotsista karkotetut
+paavilaiset, sekä papit että maallikot, harjoitti hiljaisuudessa, mutta
+sitä kiihkeämmin, katoolista käännytystointa Suomen protestanttisten
+asukkaiden joukossa, ja oli hän Flemingin perheessäkin koettanut tehdä
+parastaan, vaikka Ebba rouva, joka oli kasvatettu luteeriseen uskoon ja
+samaan oppiin lapsiaankin kasvatteli, olikin sen kieltänyt, -- Klaus
+itse ei näihin asioihin puuttunut. Mutta Anna ei, omien mietteidensä
+valtaamana, kohta oikein käsittänyt tohtorin tarkoitusta, vaan vastasi
+hiljaa huoahtaen:
+
+-- Oi, minä etsin lohdutusta, neuvoa, selvyyttä, ja siksi olen paennut
+tänne yksinäisyyteen.
+
+-- Niin, etsi sitä täältä, tähän polvistu alttarille ja avaa sydämmesi,
+silloin löydät tasapainon ja selvyyden.
+
+Vaan Anna katseli viisasta tohtoria tuokion ääneti ja hänen ajatuksensa
+saivat omituisen suunnan ja muodon. Yhtäkkiä hän kysäsi:
+
+-- Kuulkaa tohtori! Jos omaiseni kaikki, vanhempani ja holhojani, ovat
+luterilaisia, jos minua on tähän uskoon kasvatettu ja opetettu ja minun
+siis oikeastaan pitäisi auttaa sen edistymistä, -- olisiko silloin
+rikollista, jos toivoisin katoolisen uskon voittoa ja työskenteleisin
+sen hyväksi?
+
+-- Ei suinkaan, se on päinvastoin velvollisuutesi, jos tämän uskonnon
+totuuksia olet päässyt rakastamaan.
+
+Anna oli hetkisen vaiti. Sitten hän alkoi taas:
+
+-- Vaan jos omaiseni lähtevät taisteluun vaarallista vihollista
+vastaan, taisteluun, joka on ratkaiseva onneksi tai turmioksi kaikkien
+niiden, jotka ovat tehneet mulle hyvää, onko silloin rikollista, jos
+toivon vihollisen voittavan?
+
+Mestari Samuel hymähti huomatessaan, miten oppimaton neitonen yritti
+kietoa hänet, tottuneen väittelijän, dialektiseen soppeen. Vaan samassa
+hän kävi vakavaksi ja kysyi:
+
+-- Ja miksi toivoisit vihollisen voittavan?
+
+-- Ei, en tiedä toivonko, vaan jos ... jos esimerkiksi olisin päässyt
+mielistymään johonkin viholliseen?
+
+Oppinut tohtori puisteli päätään:
+
+-- Puhut mulle arvoituksia, tyttöni, mitenpä olisit päässyt
+mielistymään johonkin nuijamiesten talonpoikaisjohtajista! Vaan huomaan
+kaikesta, että sydämmessäsi riehuu joku taistelu eri tunteiden välillä,
+joku velvollisuuksien ristiriita. En tahdo asiaasi udella, sellaisessa
+taistelussa eivät syrjäisen neuvot auta. Polvistu alttarille, rukoile,
+ano jumalanäidiltä selvitystä, hän sen sulle antaa. Polvistu, rukoile
+yksin...
+
+Tohtori poistui varpaillaan ja Anna polvistui kuin käskystä alttarille,
+rukoili, anoi jumalanäidin apua ja neuvoa. Ja hän lepäsi siinä kauan,
+hartaasti rukoillen. Vaan hän ei löytänyt selvyyttä, ei tyydytystä, ja
+hänen mielensä oli yhtä levoton, tunteensa yhtä ristiriitaiset, kun hän
+illan yöksi vaihtuessa vihdoin poistui Katarina Jagellottaren
+rukouskappelista ja laskeutui vuoteelleen.
+
+Hän oli väsynyt, hän nukkui kohta. Mutta kiihottunut mielikuvitus teki
+unissakin työtä. Hän näki sulhonsa talvisessa metsässä hiihtävän
+talonpoikaisjoukon etupäässä, voimakkaasti ponnistavan etelää kohden.
+Vaan silloin ryntää aseellinen sotaväenosasto heitä vastaan, hän tuntee
+siinä rautasen setänsä, joka kohottaa raskaan miekkansa, antaakseen
+hänen sulholleen auttamattoman surmaiskun. Hän on itse olevinaan siinä
+saapuvilla, hänen pitäisi juosta esiin, seisauttaa setänsä uhkaava
+käsi, syrjäyttää isku, vaan hän ei voi, ei pääse paikaltaan
+liikahtamaan... Ja raskas säilä laskeupi jo alaspäin... Anna parkasee,
+herää, tuskan hiki otsallaan...
+
+Hän ei ollut enää epätietoisuudessa, mitä hänen tuli toivoa, hän pani
+kätensä ristiin ja rukoili hiljaa: »Jumala, suojele sulhoani, hänelle
+voitto anna, johdata perille myrsky! Sääli rakkauttani, Jumala, sen
+takia olen jo niin paljo kärsinyt...»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vaan linnasta lähtenyt sotaväki kulki eteenpäin nopeissa
+rientomarsseissa.
+
+Sillävälin kuin Klaus Fleming itse johti hyvin varustettua ja
+harjoitettua pääjoukkoaan itään päin, Huittisten pitäjän kautta
+Pirkkalaa kohden, jossa talonpoikain päälauman luultiin yhtyneen,
+puotteli Olavi Klaunpoika keveällä ratsuväellään pohjoista valtatietä
+pitkin Ulvilaan päin, yhä kiirehtien, kuta enemmän taival katkesi.
+Matkalla tuli näet vastaan kuormittain aatelisrouvia ja perheitä, joita
+vietiin Turkuun hurjia talonpoikaisjoukkoja pakoon, ja nämä pakolaiset
+kertoivat nuijajoukon jo olevan leirissä Ulvilan kirkolla, jossa Aksel
+Kurki oli sen kanssa ruvennut neuvotteluihin. Ne viestit nuorta Olavia
+epäilyttivät, hänen täytyi joutua perille, pakottamaan Kurjen selvään
+peliin. Ja illalla myöhään jouluaattona Olavin huovilipullinen jo
+kuurasena ja märkänä ehtikin Anolaan, Kurjen tilalle, johon tämä jo oli
+omankin, komennossaan olevan, ratsuväkensä kerännyt.
+
+Klaus Fleming oli aavistanut oikein: talonpoikaisjohtajain tuumana oli
+ollut koettaa houkutella Aksel Kurki väkineen nuijamiesten puolelle ja
+siitä nyt neuvotteluja pidettiin, -- Anolassa oli parastaikaa
+talonpoikain lähettiläitä. Kurki kertoi Olavi Klaunpojalle ryhtyneensä
+näihin neuvotteluihin voittaakseen aikaa, pysäyttääkseen talonpojat ja
+kootakseen lipullisensa, vaan tätä väliaikaa olivat pohjolaisetkin
+omasta puolestaan käyttäneet hyväkseen, nostattaakseen Satakunnankin
+talonpojat heidän retkeensä yhtymään. Eikä Olavi ollut Kurjesta varma:
+Hän oli ainoastaan pakosta viime aikoina ruvennut Flemingin mieheksi;
+oliko hän nyt todella miettinyt asettua talonpoikain etupäähän,
+heidän avulla tullakseen Turkua piirittämään ja valloittamaan sen
+Kaarlo-herttuaa varten, jossa tapauksessa Suomen käskynhaltijanvirka
+herttuan ja kansan suosion nojalla olisi siirtynyt hänelle? Vai oliko
+hän tehnyt talonpoikain kanssa kauppoja ainoastaan pelastaakseen oman
+tilansa hävityksestä...? Miten tahansa, Olavin tulo katkasi nyt kaikki
+ne kaupat. Vaan vieläkään ei Kurki tahtonut antautua ilmitappeluun, hän
+tahtoi vielä tiedustella talonpoikain aikeita ja voimaa.
+
+Mutta nuori Olavi oli malttamaton ja paloi seikkailuintoa. Yön
+maattuaan Anolassa läksi hän jo aikusin joulupäivän aamuna pimeän vielä
+kestäessä pienen ratsujoukon seuraamana tarkastelemaan talonpoikain
+leiriä ja hankkimaan tietoja heidän lukumäärästään. He ajoivat
+valtatietä pitkin kirkolle päin. Vaan vähän oli nyt tänä jouluaamuna
+rahvasta matkalla kirkolle, monet arvelivat kai varovimmaksi näinä
+rauhattomina aikoina pysyä kotona, talotkin tien varrella olivat siitä
+syystä pimeät ja ikäänkuin väettömät. Lähempänä kylää näkyi kumminkin
+reki siellä, toinen täällä ajavan kirkolle päin, korkea tervassoihtu
+vanhan tavan mukaan reen sepipuoleen pistettynä tietä valaisemaan, ja
+kirkonmäen näkyviin saavuttuaan huomasivat ratsastajat jo tiheässä
+tällaisia soihtuja ja kirkon vieressä kinoksessa paloi niitä jo suuri
+rovio, -- siihen heittivät saapujat aina tervaksensa läjään. Näiden
+liehuvain tulien valossa kuumotti ja häilyi kirkonmäellä mustia varjoja
+ja etäämmälle metsänrintaan kuulivat ratsastajat puhetta ja äänten
+surinaa. Väistyttyään hiukan syrjään tieltä pysäytti Olavi joukkonsa
+siihen ja läksi itse parin miehen seuraamana jalan lähempää
+tarkastamaan, mitä siellä mäellä tapahtui. Pimeän suojassa pääsivät he
+aivan nuotion ympärille kertyneen väkijoukon keskelle.
+
+Kohta siinä Olavi älysi, mistä kysymys oli. Siellä toimittiin
+vilkkaassa värväystyössä. Joukko nuijamiehiä ja heidän johtajiaan
+koetti näet siellä yllyttää Ulvilan kirkkorahvasta nousemaan aseisiin
+Kuitian Klaus-herran sortovaltaa vastaan, yhtymään heihin ja yhdessä
+joukossa rientämään Turkua kohden. Siitä tarinoitiin yksityisestikin
+pienissä parvissa, vaan muuan pohjolaisten johtajista oli noussut
+kivelle tuohustulen partaalle ja piti siitä varsinaista puhetta
+kansalle. Hän oli puettu talonpoikaispukuun, niinkuin muutkin, turkkiin
+ja kallokkaisiin ja sompanen sauva oli hänellä kädessään. Vaan
+tavallinen talonpoika hän nähtävästi siltä ei ollut, siksi olivat hänen
+piirteensä liian hennot ja hänen liikkeensä liian vilkkaat ja hän mursi
+ruotsinvoittoisesti suomenkieltä puhuessaan. Olavi katseli häntä
+tuokion uteliaisuudella, mutta samassa hänessä muisto selveni ja hän
+virkahti tovereilleen:
+
+-- Siinä on miehemme!
+
+Puhuja oli Hieronymus Birckholtz. Hän oli nyt vuosikauden tässä
+ammatissa liikkunut Pohjanmaan kansan keskuudessa, oppinut sen kielen,
+perehtynyt sen ajatustapoihin ja osasi kosketella rahvasta sen arimpiin
+kohtiin. Yhä enemmän kansaa keräytyi hänen ympärilleen hänen puhuessaan
+ja hyväksymishuutoja kuului aina vähän päästä. Hän huitoi käsillään ja
+huusi:
+
+-- Onko aitoissanne varastoja, että jaksatte lapsinenne elää talven
+yli? Onko teillä rukiit pantuna ensi kesäksi, onko teillä siementä
+toukoviljaksi, onko teillä rahoja ruununveroihin? Ei, ei, vastaatte
+te. No, millä aijotte sitten maksaa ne uudet verot, joita Kuitian
+noki-Klaus myötään kirjoittaa ja joista hän ei koskaan tee tiliä
+kuninkaalle? Niin, kyllä kai vouti ne teiltä sittenkin perii, viepi
+keittokattilanne ja viimeisen hiehonne. Mutta millä te silloin ruokitte
+marskin huoveja -- ja ne eivät ruokkoaan rästiksi jätä!
+
+Kuului nurinaa joukosta. Vaan puhuja lietsoi yhä virittämäänsä tulta:
+
+-- Hä, sanokaa, onko teillä mahdollisuutta päästä hengissä talven yli
+ja maksaa voudille saatavansa?
+
+-- Ei, kirous ja kuolema, me emme tätä kestä, -- sellaisia ääniä rupesi
+jo kuulumaan kirkkorahvaasta.
+
+-- Niin, mekään emme sitä enää kestäneet siellä Pohjanmaalla ja siksi
+annoimme matkapassin voudeille ja huoveille ja lähdimme kysymään
+oikeuttamme. Mutta Klaus-herralta emme saa oikeutta, emme helpotusta,
+emme armoa, -- tyrmään hän valittajamme sulkee ja käskee ryttäriensä
+kiskoa kahta hurjemmin. Ainoa, joka meitä voi auttaa, on Kaarlo-herttua
+Ruotsissa, talonpoikain ystävä, kuningas Kustaan oma poika, -- hän on
+luvannut hankkia meille oikeutta, hän on luvannut päästää meidät
+linnaleiristä, hän vapauttaa meidät ryttäreistä, hän huojentaa veromme,
+-- jos me nimittäin itsekin autamme itseämme. Mutta sitävarten on
+Kuitian Klaun valta särjettävä, murrettava julmain, tylyjen herrain
+mahti, noiden aatelisherrain, jotka meitä ruoskivat ja ryöstävät...
+
+-- Herrat helvettiin, tuleen aateliskartanot, hirteen huovit! -- niin
+kiihkoili sekaan joku toinen nuijajoukon johtajista kansaa
+karastakseen.
+
+-- Aateliskartanot jo palavat, Hämeessä on kymmenentuhatta talonpoikaa
+kulkemassa Turkua kohden, ja me sinne syöksemme täältä rannan puolelta.
+Eikä pidä olla puutetta saaliista, ei leivästä eikä lihasta, vaan
+kullat ja hopeat kootaan aatelispesistä ja tuodaan kotiin, -- meiltähän
+ne ovat ryöstetytkin. Yhtykää joukkoomme, ja yhtykää heti, tuurat ja
+heinähangot aseiksi...
+
+-- Jo hitto, siihen leikkiin minäkin lähden!
+
+-- Ja minä, -- tässä on jo meidänkin aika päästä saaliinjaolle ja
+syömään herrain ruokia...!
+
+Vaan toiset vielä epäilivät, varsinkin naiset olivat arkoja ja
+varottelivat itkien miehiään ryhtymästä noihin hurjiin tuumiin, josta
+vain uusia kärsimyksiä lähtee. Siinä väiteltiin hämärällä hangella
+häilyväin tuohustulten valossa, kiisteltiin kiivaasti ja todisteltiin,
+huudettiin akkoja vaikenemaan ja varoteltiin hurjastelevia nuoria
+miehiä. Mutta puhuja kalliolta terästi vieläkin mielialaa:
+
+-- Yhtyköön joukkoomme kuka tahtoo, kuka haluaa, että herttua hänelle
+verot helpottaa ja hankkii siemenjyviä, kellä tekee mieli Turun
+linnasta tuoda talviruokiaan. Mutta kuka ei joukkoomme yhtyne, kuka
+herrojen puolta pitänee, se syyttäköön itseään, jos hänenkin talonsa
+höyrähtää tuleen, -- hakekoon sitten palovahinkoja Kuitian Klaulta, kun
+tämä roikkuu hirressä Turun portilla...
+
+Olavi oli kuullut kylliksi, hän vetäysi miehineen syrjään väkijoukosta,
+joka yhä kiivaampana jo vakuutteli lähtevänsä mukaan pohjolaisten
+retkelle. Kirkonmäeltä laskeuduttuaan kiirehti Olavi miehineen
+juoksujalassa metsän rintaan hevostensa luo. Kuohumaan oli tuo kohtaus
+ja nuo yllytyspuheet panneet Olavin nuoren veren eikä häntä nyt olisi
+mikään varovaisuus saanut palaamaan takasin Anolaan, kuuntelemaan
+Kurjen kuhnailevia metkuja ja odottamaan, kunnes koko Satakunnankin
+rahvas olisi kapinassa. Kiireesti komensi hän miehensä satulaan. Heitä
+oli vain piiskuinen joukko, muttei ollut aseellisia nuijamiehiäkään
+kirkonmäellä monta, rahvas oli aseetonta, pimeänpäässä se ei ollut
+kykenevä mihinkään vastarintaan. Äkkiryntäys siis kirkonmäelle --
+nähdäänpä, kellä kirkkoväestä vielä tekee mieli Turkuun tulla!
+
+-- Ja tuo, joka kivellä saarnaa, on juuri pyydettävämme otus, se
+nuoriin! Ja eteenpäin!
+
+Pyrynä karautti pieni ratsujoukko metsänrinnasta maantietä myöten
+kirkonmäelle ja päästi sen rinteellä, keskelle rahvasjoukkoa
+syöstessään, rämäkän huudon. Siinä syntyi tavaton sekasorto ja
+hämminki. Huovit niskassa, ratsuväki kintereillämme, nyt on surma
+käsissä! -- niin kiljasivat akat ja huudahtivat miehisetkin miehet. Ja
+peljästyneet rahvaanjoukot juoksivat hätääntyneinä suksilleen, naiset
+huusivat ja huppelehtivat kinoksessa, lankeillen hevosten jalkoihin;
+siinä töykittiin, juostiin toistansa päällitse, sysäyttiin toisinaan
+vastaan, -- pakoon, pakoon vain piti kaikkien päästä! Eikä ällistyneet
+pohjolaisetkaan ehtineet ruveta vastarintaan, he eivät käsittäneet mitä
+tapahtui ... oliko Kurki heidät pettänyt ... hekin typertyivät ja
+koettivat lymyillen pelastua kirkkorahvaan pakoonsyöksyvissä joukoissa.
+Vaan ratsumiehet iskivät kiinni niihin, joiden näkivät aseissa olevan,
+seivästivät toisia ja toisia vangitsivat.
+
+Mutta Olavi Klaunpoika oli kohastaan porhaltanut kivellä seisojan
+kimppuun, joka siitä vielä puhetta piti ja jonka hän hyvin tunsi
+murtavasta suomenkielestään. Vikkelästi ojensi nuorukainen
+keihäskärkisen sauvansa, vaan Olavin hevonen syöksi hänet samassa
+kumoon kinokseen ja tuossa tuokiossa oli Olavi jo itse Hieronymon
+kimpussa, karasten ilveksenä hänen kurkkuunsa.
+
+-- Nyt et livistäne kynsistäni ... tänne kalvosesi ... ne ovat
+pihdeissä...!
+
+Olavi painoi polvellaan nuorukaista hartioista kinokseen ja sitoi hänen
+kätensä lujasti, itsekseen sitä tehdessään jupisten:
+
+-- Hä, kuka se roikkuu hirressä Turun portin päällä...?
+
+Hieronymo tunsi olevansa avuton, hänen liittolaisensa, pohjolaiset,
+olivat haihtuneet kuin akanat tuuleen hänestä välittämättä eikä
+tervasrovion ääressä enää näkynyt ketään muuta kuin muutamia
+ratsumiehiä, jotka nauraa hohotellen palasivat peljästynyttä
+kirkkorahvasta takaa-ajamasta. Mutta hän ei tiennyt, kenen käsiin hän
+oli joutunut ja kysyi siksi sitojaltaan:
+
+-- Ja kuka olet sinä ... miksi minut sidot...?
+
+-- Minä olen Fleming -- eikö tunnu se jo kouristani?
+
+Ja silloin Hieronymo huoahti raskaasti:
+
+-- Ab ungve leonem, -- niin, niin, kynsistäänhän se jalopeuran suku
+tunnetaan. -- Siis lopussa sekin leikki! lisäsi hän hiljaa itsekseen.
+
+-- Lopussa se nyt on leikki! matki Olavi ivallisesti, nousten vankiaan
+sitomasta. -- Heh, kellippäs siinä, et taida enää usutella rahvasta
+Kuitian Klausta vastaan.
+
+Ja hän silmäili ylpeänä ympärilleen. Kirkonmäki oli autiona, rahvas oli
+säikähtyneenä paennut aamupimeään metsään, josta kukin koetti
+metsäteitä hiljaa hiipiä kotiinsa. Vaan pitäjän pappi kuului ajavan
+kylätieltä kirkolle, saapui kai jumalanpalvelusta alottamaan; hän
+pysäytti rekensä kirkon edustalle, katsoi kummissaan kirkkoon: se oli
+typötyhjä. Hän astui mäelle, jossa kansan ennen kirkonmenoa aina oli
+ollut tapana olla koossa kaupustelemassa ja tarinoimassa: sielläkin oli
+nyt ainoastaan kymmenkunta ratsumiestä ja muutamia vankeja, joita
+huovit parastaikaa sitoivat talutusköysiin. Ja ällistyneenä pappi
+soperteli:
+
+-- Mi-missä on seurakunta?
+
+-- Seurakunta on juossut metsään, selitti Olavi, -- parasta kun menet
+itse jälestä ja koetat sitä asettaa tyyneesti alallaan elämään,
+esivaltaa vastaan kapinoimatta. Mutta meidän joukko eteenpäin.
+
+Ratsastajat viskausivat satulaan ja lähtivät ajamaan takaisin Anolaan
+päin, vangit saivat köysiin sidottuina juosta perästä; ja yksin jäi
+pappi autiolle kirkkomäelle ihmettelemään outoa jouluaamumessua. Mutta
+rohkeana onnellisesta kaappauksestaan ja luottaen siihen pelkoon, jonka
+hän kansan mieleen oli iskenyt, vaati Olavi nyt Aksel Kurkea heti
+ratkaisevaan toimintaan ja tämä suostuikin vihdoin tekemään hyökkäyksen
+nuijamiesten leiriä vastaan. Heidän johtajiaan oli nyt useita vankeina,
+he olivat peljästyneet tuosta aamusesta kahakasta ja paikkakunnan
+rahvas ei nyt enää uskaltanut heihin yhtyä, -- hetki oli siis
+otollinen. Koko ratsuväellään ja Olavin osaston avustamana teki Kurki
+hyökkäyksen pohjolaisten leiriä vastaan, josta nämä lyhyen, joskin
+kiivaan ottelun jälkeen lähtivät pienissä joukoissa epäjärjestyksessä
+eri tahoille pakoon. Kurki ajoi nuijajoukkoa takaa Pohjanmaan rajalle
+saakka ja monet talonpojat saivat sillä pakomatkalla surmansa, joskin
+useimmat suksillaan pääsivät pelastumaan sydänmaille. Talonpoikain
+rannikkojoukko oli siten muutamissa päivissä kukistettu ja hajotettu,
+sen suunnitelma oli tehty mitättömäksi.
+
+Vaan viitsimättä pitkälle ajaa takaa pakenevia talonpoikia, palasi
+Olavi Klaunpoika miehineen Ulvilan kirkolle ja lähti sieltä viipymättä
+viemään isälleen tätä iloista sanomaa sekä yhtymään miehineen marskin
+pääjoukkoon. Vangitsemansa talonpoikaisjohtajat jätti hän Anolaan
+Kurjen huostaan, vaan Hieronymon otti hän mukaansa, -- se oli liian
+kallis otus tänne jäädäkseen, hän aikoi viedä herttuan kirjurin
+mukanaan isänsä luo. Ja siksi sai Hieronymus Flemingin huovien lomassa
+nyt ratsastaa nopeissa rientomarsseissa ja lumisia oijusteitä myöten
+kaakkoa kohti, tietämättä itse minne.
+
+Mutta yhdenkin vangin kuljetus ja vartioiminen hidasti nopeaa
+matkantekoa ja siksi päätti Olavi, kun hän miehineen ehti isänsä
+omistamaan Yläneen kartanoon Yläneen pitäjässä, jättää vankinsa sinne
+vartioittavaksi. Tähän syrjäiseen kartanoon Pyhäjärven rannalle, jonne
+kulkijoita harvoin poikkesi, kätki hän vankinsa niin salaa, että hänen
+omat huovinsakaan eivät tienneet, mihin mies oli joutunut. Yläneen
+kartanoa hoiti marskille eräs hänen vanha palvelija eukkoneen ja näiden
+käsiin uskoi hän vankinsa tarkoin tallennettavaksi, kunnes hän itse
+tulisi hänet sieltä noutamaan. Itse valitsi hän Hieronymolle
+vankityrmäksi pienen, melkein umpinaisen huoneen vanhassa, autiona
+olevassa ränstyneessä päärakennuksessa, haetti siihen kuvon olkia
+pahnoiksi, kytki vangin vitjoilla seinään ja lyötti puomin ovelle lukon
+vahvikkeeksi. Ja jättäessään Hieronymon siihen makaamaan, virkkoi hän
+pilkallisesti:
+
+-- No, nyt saat jäädä asumaan Flemingin kartanoon, olethan aina
+pyrkinytkin Flemingin kotivävyksi. Olit ehkä nytkin matkalla viettämään
+häitäsi serkkuni kanssa, -- no, nähdä hänetkin vielä saat, kun sinut
+täältä Turkuun vien, hänet, jonka kavalasti raiskasit... Mutta siihen
+asti suvainnee herra pysyä siivosti täällä.
+
+Ja kääntyen eukon puoleen, jonka toimeksi hän vangin vartioimisen
+erityisesti jätti, virkkoi hän ankarasti:
+
+-- Akka, se muista, jos tämä mies täältä häviää, häviät sinäkin elävien
+ilmoilta.
+
+Ja eukko ymmärsi, hän pani kätensä puuskaan ja vastasi:
+
+-- Hän pysyy.
+
+-- Siitä vastaat sinä ja miehesi.
+
+Suomatta joukolleen pitempää lepoa jatkoi Olavi yhtämittaa
+ratsastustaan Hämeeseen päin. Vaan nuori hovijunkkari, herttuan
+suosikki, äsken vielä niin virkeä ja reipas talonpoikain kiihottaja ja
+johtaja, jäi yksin makaamaan kylmään, kosteaan soppeensa, jonne valokin
+vain säästäin tunkeusi ylhäällä olevan ikkunakalvon kautta ja jossa
+hänellä vuoteenaan oli tukko homehtuneita olkia. Siinä hän siis oli
+tuomittu yksin päivänsä viettämään, näkemättä elävää olentoa muuta,
+kuin tuon ilkeän, viirusilmäisen akan, joka kerran päivässä toi hänelle
+vähän ruokaa ja vettä, ja joka aina lähtiessään niin varmasti salpasi
+ovet. Siinä hän makasi ja mietti; aluksi oli hän matkan rasituksista
+niin väsynytkin, että hän ei asemataan edes oikein voinut
+arvostellakaan, vaan kun hän nukuttuaan heräsi siihen kurjuuteensa,
+yritti hänen hilpeä luontonsa jo kokonaan lannistumaan.
+
+Näin katkerasti oli tämä viimeinen ja varminkin toivo hänet siis
+pettänyt. Hän oli ponnistellut niin toimekkaasti tuon myrskyn
+puhkeamista jouduttaakseen ja rohkeilla toiveilla, muita rohkasevalla
+reippaudella, oli hän itse yhtynyt johtajaksi siihen joukkoon, jonka
+ensimmäisenä piti ehtiä Turkua ahdistamaan. Niin varmaa hänestä oli
+ollut, että Klaus Fleming, jota koko kansa vihasi eikä sotaväkikään
+rakastanut, oli tähän myrskyyn suistuva, niin luonnolliselta oli
+hänestä tuntunut, että hän tuon suuren lankeemuksen hävityksestä
+korjaisi palkkansa, kuin kypsyneen hedelmän... Ja nyt! Hän ei ollut
+ehtinyt olla myrskyssä mukanakaan, jo ennen sen alkua hän kaatui
+pienessä vihurituulessa, kaatui toiveineen... Talonpoikain kesytön
+lauma oli peljästynyt ja paennut, ja vaikka pääjoukon onni olisikin
+parempi, oli hän itse kätketty, unhotettu vanki, tuomittu nääntymään
+tähän lokeroon, taikka kuolemaan häpeällä hirsipuussa, -- sehän on
+kapinankiihottajan varma palkka... Ja tyttö, joka Turussa häntä odotti
+myrskyn keskestä, odotti hartaasti ja ikävällä...! Tosiaankin, siinä
+oli vuosikautisten ponnistusten hedelmä...
+
+Mikähän oli näin muuttanut hänen entisen hyvän onnensa, sitä hän siinä
+ihmetteli. Miksi oli hän, tuo entinen, iloinen veitikka, ollenkaan
+antautunut näihin vaaroihin ja rasituksiin? Tuoko tyttö ... tuo, jota
+hän ensiksi piloillaan hienosteli ja sitten marskin kiusaksi rupesi
+omakseen vaatimaan ... tuoko tyttö hänet oli näin saattanut uhraamaan
+hauskan, huolettoman elämänsä ... toivehikkaan tulevaisuutensa,
+onnensa, vapautensa, henkensä, kaikki...?
+
+Jopa vierähti ensimmäisinä vankinaolon päivinä ja pitkinä, pimeinä öinä
+jokunen kuuma kyynel salaa kostealle olkivuoteelle. Vaan sitten hän
+tyyntyi, rupesi puhumaan itselleen järkeä. Mitäpä olikaan, kysyi hän
+itseltään, hänen elämänsä näinä viime vuosina ollut muuta kuin
+alituista kiertokulkua hirsipuun ympärillä, retkeä vaarasta vaaraan,
+seikkailusta seikkailuun, aina vain onnensa varassa. Ja se onnensa oli
+hänet näihin asti aina pelastanut ja auttanut ... ehkä se auttaa
+vieläkin, auttaa varmaan. Niinkauan kuin henkeä on, on aina toivoa,
+miksikäs onnen tähti hänet nyt juuri pettäisi...?
+
+Ja nuori junkkari tapasi jo taas jonkun iloisemman säveleen vanhoista
+varastoistaan, vihelteli sitä ensiksi hiljaa ja sitten kovemmin, niin
+että kajahti autio herraskartano, vaipui sekaan miettimään kohtalonsa
+ynseyttä ja vihelteli taas. -- -- --
+
+Vaan Olavi Klaunpoika, isänsä pienoiskuva, isänsä altis ihailija,
+ratsasti, saatuaan kalliin vankinsa varmaan säilöön, tuiskun ja
+pakkasen läpi pysähtelemättä Hämeeseen, pääleiriä kohden, ja läheni jo
+vanhan vuoden viimeisenä päivänä Pirkkalan pitäjää, jonka leveiksi
+poljetuilla talviteillä ehtimiseen eteensattuvat kuormastot,
+ratsuväenosastot ja pakolaisjoukot osottivat, että oltiin sotaisen
+leiripaikan seutuvilla. Pirkkalan kirkon tienoilla olivatkin jo
+molemmat viholliset leirit vastakkain; talonpojat Nokiassa, marskin
+joukot järven takana Pirkkalan kirkolla. Siinä selällä oli samana
+päivänä tapahtunut kahakka; marski oli tehnyt hyökkäyksen talonpojan
+leiriä vastaan, vaan huomannut sen vankemmaksi kuin oli luullutkaan ja
+sen jälkeen ruvennut heidän kanssaan hieromaan sovintoa, saadakseen jos
+mahdollista sodan verettömästi päättymään. Siksi vallitsi nyt aselepo
+järven molemmilla rannoilla, ja Olavin saapuessa Pirkkalan kirkonkylän
+taloihin makoili sotaväki siellä mukavasti pirteissä, ja päälliköt, eri
+tahoilta kokoonrientäneet suomalaiset aatelisherrat, pitivät kokousta
+pappilassa, nauttien terveydekseen, mitä talolla oli tarjottavana.
+Heihin Olavi yhtyi, kertoen uteliaille kuulijoille talonpoikain
+rannikkojoukon nopeasta kukistamisesta.
+
+Tämä sanoma rohkasi mieliä ja kiihotti toimintaan. Aina tulinen
+Särkilahti huudahti kohta tovereilleen:
+
+-- Niin pitäisi meidänkin täällä toimia, rutosti ja rivakasti!
+Talonpoikia täytyy säikyttää, silloin he hölmöstyvät ja ovat hukassa.
+
+-- Se olisi sitäkin tarpeellisempaa, kun kapinan laineet vyöryvät
+vastaamme sekä Savosta että Hämeestä, joten pohjalaisista olisi ensiksi
+selville päästävä, toisti Abraham Melkiorinpoika, joka, Pohjanmaalta
+myrskyä paennut vouti, nyt oli puuhakkaimpia miehiä marskin leirissä.
+
+-- Vaan marskillapa on toiset tuumat, hän tahtoo saada talonpojat
+sovinnolla palaamaan, hän vaatii ainoastaan heidän päällikkönsä; siitä
+olimme äsken Nokiassa neuvottelemassa, ehkäpä talonpojat siihen
+suostuvatkin.
+
+Niin puhui vanha Laukon herra, Knuutti Kurki, joka, oltuaan jo väkineen
+nuijalaumaa paossa, sittemmin oli yhtynyt marskin sotajoukkoon.
+
+-- Siitä ei tule mitään, eikä Klaus Fleming sitä tosissaan aijokaan,
+hän tahtoo vain saada selville, onko Kustaa Eerikinpoika todellakin
+nuijamiesten joukossa, vakuutti Särkilahti tietävästi. Ja keskustelu
+kääntyi nyt taas tuohon jännittävään kysymykseen, oliko Erik XIV:n
+poika kapinajoukossa vai eikö.
+
+Sitkeä, monipäinen, yhä uudistuva huhu tiesi näet vieläkin aina
+vain kertoa, että Kustaa Eerikinpoika, vaikkakin valepukeisena,
+oleskeli talonpoikain leirissä Nokialla. Hänen yhtymisestään
+talonpoikaisjoukkoon kerrottiin useita toisintoja. Toiset arvelivat,
+että Kaarlo-herttua muka jo edellisenä syksynä oli salaa tuottanut
+hänet Danzigista Ruotsiin ja sitten lähettänyt hänet Länsipohjan kautta
+Pohjanmaalle. Vaan toiset tiesivät maanpakolaisen kuninkaanpojan,
+saatuaan jonkun naisen kautta viestejä Suomen rahvaan kapina-aikeista,
+Viron ja Viipurin kautta saapuneen Savoon. Mutta kukaan ei ollut häntä
+nähnyt ja vangiksi otetuilta talonpojiltakin oli saatu varsin
+ristiriitaisia tietoja.
+
+Marski oli silloin päättänyt ottaa asiasta varman selon, -- se oli
+hänestä hyvinkin tärkeää. Jos näet Kustaa Eerikinpoika oli
+nuijajoukossa, oli kapinalla aivan toisenlainen, paljo laajempi
+merkitys, silloinhan se ei enää ollut rahvaan kapinaa yksityistä
+kuninkaan virkamiestä vastaan, vaan vehkeilevän puolueen yritys
+syrjäyttää Juhana-kuninkaan suku valtaistuimelta ja nostaa sinne
+toinen, Eerikin suku, tai -- Kaarlo-herttua. Jos talonpoikajoukko
+ominpäin kapinoi, oli se hajotettava ja rangaistava, jos kapinalla oli
+valtiollisia mullistusaikeita, oli hänen tärkeintä saada johtaja
+käsiinsä, -- siihenhän kapina silloin päättyisikin. Juuri siksi oli
+Klaus rauhanehdoksi pohjolaisille määrännyt, -- luvaten heille vapauden
+linnaleiristä --, että he jättäisivät johtajansa hänen käsiinsä. Vaan
+sitä ennen hän tahtoi saada varmuuden, oliko hänellä tuosta hinnasta
+todella mitään voitettavana.
+
+-- Mutta missä on isäni, missä? kysyi Olavi innolla, kun ei marskia
+alkanut kuulua herrojen kokoukseen.
+
+-- Hän lähti äsken ajamaan Liuksialaan, puhuttelemaan Kaarina-rouvaa ja
+kyselemään Kustaa Eerikinpojasta, -- kelläpä hänestä varmemmat tiedot
+olisi, kuin itse äidillä.
+
+-- Lähti itse sinne?
+
+-- Niin, hän tahtoo saada asiasta varmuuden, -- ottaa kai rouvan
+lujille.
+
+Olavi päätti silloin heti lähteä isänsä jälestä Liuksialaan, -- hänellä
+oli juuri varmat tiedot tuosta asiasta, jota hänen isänsä niin
+hartaasti tiedusteli.
+
+Hävityksen jälkiä näkyi kaikkialla tällä matkalla. Poltettuja
+aateliskartanoita, ryöstettyjä sotilasasuntoja tien varsilla, tiellä
+särkyneitä valjaita, rekiä ja tavara-arkkuja, joita pakenijat siihen
+olivat jättäneet, kun hädissään ja kiireissään olivat painuneet
+eteläänpäin. Aatelisten perheet ja muut herrasväet olivat äsken koko
+Hämeestä paenneet Hämeenlinnaan, sen muurien turviin, heidän miestensä
+rientäessä aseissa yhtymään sotajoukkoon. Koko Hämekin oli näet jo
+kiehumustilassa, senkin rahvas kohottelihe kapinaan. Mutta Liuksialasta
+eivät olleet väet paenneet, Kaarina-rouva oli turvallisesti jäänyt
+kartanoonsa, hän oli saanut nuijamiehiltä varmat viestit, että häneen
+ja hänen omaisuuteensa ei ole kukaan uskaltava koskea.
+
+Marski oli saapunut Liuksialaan vasta vähää ennen kuin hänen poikansa.
+Hän oli matkapuvussaan, turkeissa ja kallokkaissa, astunut suoraan ja
+ankarana Kaarina-rouvan eteen ja kysynyt:
+
+-- Missä on poikanne, Kaarina Maunontytär? Mitä tiedätte hänestä?
+
+Rouva oli säpsähtänyt ja kalvennut.
+
+-- Poikani, se onneton, onko hän sitten todellakin näissä kauheissa
+meteleissä mukana? Onko hän täällä?
+
+-- Siitäpä on kysymys, kuka sen paremmin voisi tietää kuin te.
+Tunnustakaa! -- Marskin ääni jyrisi uhkaavana. -- Viisaasti teette, jos
+ilmoitatte kohta kaikki, kaikki mitä tiedätte. Minä en enää tahtoisi
+kuljettaa kuningas Eerikin puolisoa vankilaan.
+
+Itkien vakuutti rouva täydellisen tietämättömyytensä. Hän ei ollut
+saanut pojaltaan mitään viestejä, sittenkuin he kesällä olivat
+tavanneet toisensa Räävelissä. Huhuna oli hän kuullut, että hänen
+poikansa sanottiin olevan kapinajoukossa, vaan ei sitä uskonut.
+
+-- Se on mahdotonta, hän on siksi liian heikko, liian horjuva ja
+päättämätön.
+
+-- Niin minustakin, todisti marski hieman pilkallisesti, vaan kävi taas
+vakavammaksi. -- Mutta sittenkin, voisihan olla mahdollisuuksia... Te
+ette siis ole täällä nähnyt poikaanne?
+
+-- En, en koskaan.
+
+-- Ettekä tiedä huhujen syntymisestäkään mitään?
+
+-- En mitään.
+
+Marski oli jo rauhottunut, mutta vieläkin eräs epäilys kalvoi hänen
+mieltään. Hän astui Liuksialan rouvan eteen ja virkkoi:
+
+-- Ja sittenkin tiedätte jotakin. Minä autan muistoanne. Kun me
+palattiin Räävelistä poikaanne tapaamasta, jäi sinne eräs nuori
+neitonen, joka ei ole vieläkään kotiinsa palannut. Mitävarten jäi hän
+sinne?
+
+Kuningatar joutui hämilleen, tuota kysymystä hän ei ollut odottanut.
+Hänellä oli kyllä tieto Elinan rohkeista aikeista ja unelmista, --
+tyttö ei ollut malttanut olla niistä hänelle kertomatta --, eikä hän
+ollut hennonut eikä tahtonutkaan niitä vastustaa. Mutta hän ei ollut
+uskonut, että kukaan muu olisi niistä mitään aavistanut, ja siksi
+marskin kysymys häntä pelotti.
+
+-- Niin, minä tiedän sen. Hän on haaveksiva tyttö, hän aikoi uhrautua
+sairaloiselle pojalleni hoitajattareksi, tahtoi viihdyttää hänen
+kaihojaan ja rohkaista hänen lannistunutta mieltään.
+
+-- Ja taivuttaa hänet tulemaan Suomeen, jossa kapinan kiihko kansassa
+kiehui, -- eikö niin?
+
+Kaarina-rouva huoahti:
+
+-- Niin, hänellä oli suuria unelmia, uhkarohkeita haavekuvia, mutta, te
+tiedätte sen, -- turhia unelmia. Heikko poikani ei rohkeneisi käydä
+niitä toteuttamaan, vaikkapa hänellä olisi voimakkaampikin tuki, kuin
+yksinäinen, köyhä, haaveileva tyttö.
+
+Marski oli käynyt miettiväksi, käveli pari kierrosta lattialla ja
+puisti päätään epäilevästi:
+
+-- Puhutte ehkä totta; jos poikanne olisi täällä, olisi hän
+voimakkaamman avulla tänne saatu. Mutta sittenkin ... tuo sitkeä huhu,
+josta kapinoitsijat elävät ... ei, minun täytyy saada varmuus: onko
+Kustaa Eerikinpoika täällä vai eikö?
+
+Sillä hetkellä astui Olavi Klaunpoika huoneeseen, käveli suoraan isänsä
+luo ja ojensi hänelle erään paperin. Marski katsoi kummastuen
+poikaansa, silmäili paperia ja luki puoliääneen:
+
+    »... Teidän ruhtinaallisen armonne lie huvittava kuulla, että
+    sekä kapinaväessä että yleensä koko maassa kerrotaan suurella
+    varmuudella Kustaa Eerikinpojan olevan talonpoikain joukossa,
+    heidän johtajiaan. Mistä juttu on alkunsa saanut, sitä en tiedä,
+    vaan innokkaasti olemme me puolestamme sitä levitelleet, koska
+    se kiihottaa talonpoikain rohkeutta ja vaikuttaa huolettavasti
+    vastustajiin. Mutta juttu on tietysti aivan perätön, teidän
+    ruhtinaallinen armonne tietää, että Kustaa Eerikinpoika ei ole
+    Suomessa...»
+
+-- Mistä sinulla on tämä kirje, kysyi marski pojaltaan, kirjeen
+luettuaan.
+
+-- Hieronymus Birckholtzin taskusta, -- tuossa on hänen nimensä alla.
+Kirje on tarkotettu Södermanlannin herttualle, mutta jäi lähettämättä.
+
+-- Birckholtzilta, mutta sitten siihen voi luottaa. Milloin olet hänen
+taskussaan käynyt, Olavi?
+
+-- Kuusi päivää sitten Ulvilan kirkolla.
+
+-- Hän on vankina, niinkö, missä?
+
+-- Yläneen kartanossa.
+
+-- Ja talonpoikain rannikkojoukko?
+
+-- Hajotettu, kukistettu; Aksel Kurki on ajamassa sen tähteitä
+Pohjanmaalle.
+
+Innostuneena astui marski askeleen lähemmäs, huudahtaen:
+
+-- Hei, Olavi, sinussa on Flemingin verta, sinä ansaitset kantaa
+nimeni. Ja Birckholtz, onko hän varmassa tallessa?
+
+-- Varmassa.
+
+Klaus Fleming seisoi hetkisen sanaa puhumatta, mutta hänen äsken vielä
+ankarat, huolestuneet kasvonsa sulivat iloiseen, tyytyväiseen,
+puolittain ilkkuvaan hymyyn. Hän kääntyi Kaarina-rouvan puoleen ja
+virkkoi:
+
+-- Kiittäkää onneanne, rouva, poikanne ei ole Suomessa, muuten hän
+olisi tuottanut suuria ikävyyksiä sekä teille että meille. Meidän
+uinaileva, maanpakolaisia prinssejä haaveksiva sukulaisemme, Elina
+Fincke, on todellakin haaveksinut turhaan, -- onneksi hänellekin!
+
+Ja marski vetäsi vyön, jonka hän äsken puhuessaan oli irrottanut, taas
+kiinteämmin turkkinsa ympärille, pujotti lammasnahkaiset rukkaset
+käsiinsä ja lausui:
+
+-- Me voimme lähteä, Olavi, -- jääkää hyvästi armollinen rouva! Vyyhti
+rupee selvenemään. Myrsky vinkuu, vaan vinkuu turhaan, nyt vain sitä
+asettamaan.
+
+Nyt ei enää neuvotella, ei tingitä eikä lupailla, -- nyt tapellaan!
+
+Marski istahti rekeen, Olavi ratsasti hänen rinnallaan, saattojoukko
+seurasi perästä ja kiireesti niin painettiin takasin Pirkkalan kirkolle
+päin. Iltayö oli pimeä ja kylmä, revontulia vain liekihti taivaalla.
+Tunti oli niin ajettu, kun marski virkkoi pojalleen:
+
+-- Muistatko tuota tulen hohdetta, joka tässä aatonaattona leimahti
+taivaalla, kun me teimme Turusta lähtöä Viipuriin? Sen sanottiin
+tietävän tulta ja verta, -- se tiesikin todella tulta ja verta. Vielä
+tänä yönä hyökkäämme me Nokialle.
+
+
+
+
+XIV.
+
+Pakolaiset.
+
+
+Joka aamupäivä, kierroksen tehtyään Turun linnan varustuksilla ja
+vartiopaikoissa, kiipeää vanha Prinkkalan herra Ebba-rouvan huoneisiin
+ja jää sinne tunnin ajaksi istumaan, kertoen päivän kuulumisia, noita
+jännittäviä ja huolettavia, ja juoden haarikon kuumaa, vankkaa olutta,
+-- kaksi haarikkoa, jos kuulumiset ovat oikein hyviä. Oluttaan
+odotellessaan virkkoo silloin Prinkkalan poika tavallisesti:
+
+-- Peijakkaan pakkastalvi tämä nykynen talvi! Ja hän ravistelee
+ruumistaan, siten hienosti viitaten, että se kuuma olut saisi tulla
+keittiöstä heti.
+
+-- Niin, ajatellappa silloin niitä, joiden täytyy tämmöisillä säillä
+retkeillä siellä autioilla erämailla vihamielisen kansan keskuudessa,
+huoahtaa rouva vastaan.
+
+-- No, niillä on toki siellä ruumiinliikettä sekaan, aina kun tappelu
+syntyy, ja tarvittaessa sytyttävät he lämpimikseen aimo nuotion, --
+joukon kapinallisten taloja!
+
+Ebba-rouva pui sormeaan närkästyneen näköisenä pilapuheiselle
+vanhukselle:
+
+-- Hannu Eerikinpoika, hyi, kuka laskee leikkiä noin vakavista
+asioista! -- Mutta katsoppas Anna, missä se olut viipyy.
+
+Prinkkalan herra saa oluensa, juo sen pitkissä kulauksissa. Ja nyt
+vasta tekee Ebba-rouva sen kysymyksensä, joka koko ajan on kuumana
+poltellut hänen kielellään:
+
+-- No, mitä kuuluu taistelutantereelta, onko saapunut mitään viestejä
+sitten eilisen?
+
+Silloin vanha linnanisäntä kertoo kaikki ne uudet uutiset, joita
+taistelupaikoilta on kuulunut, joko saapuneilta airueilta tai
+pakolaisilta, taikkapa vain kulkevina huhuina. Ebba-rouva ja Anna,
+jotka istuvat ikkunasyvennyksessä käsitöittensä ääressä, antavat
+neuleiden vaipua syliin ja kuuntelevat toinen toistaan suuremmalla
+jännityksellä kertomuksia noista vaihtelevista tapauksista, joista tämä
+talvi on ollut niin rikas.
+
+Myrsky on käynyt yli Suomenmaan, tärisyttävänä ja yhä uusiutuvana,
+laskeutunut pohjoisesta ja idästä sisäiseen Suomeen, riehunut siellä
+kovimmillaan, talttunut ja virinnyt, vetäytynyt laidoille ja
+syöksähtänyt taas keskemmäs. Siten olivat uutiset olleet Ebba-rouvalle
+vuoroin rohkaisevia, vuoroin masentavia ja pelvolla ja tuskalla oli hän
+joka päivä odottanut Prinkkalan herran saapumista. Eikä ollut Anna
+Flemingin mieli suinkaan ollut vähemmässä jännityksessä, vaikka hänen
+täytyi salata huolensa ja levottomuutensa. Mutta omituinen oli noiden
+saapuneiden viestien vaikutus ollut näihin molempiin odottaviin
+naisiin: Se, mikä rohkasi Ebba-rouvan mieltä ja vahvisti hänen
+luottamustaan, se oli Annan mieltä masentanut ja riistänyt häneltä
+palan palalta hänen toiveitaan; ja jos taas joku uutinen oli Annan
+toiveita rohkaissut, oli se Ebba-rouvalta vienyt rauhan ja unen. Mutta
+enimmät uutiset olivat kumminkin olleet Ebba-rouvalle mieleiset ja
+hiertäneet Annan unelmat ohkasiksi ja ontoiksi, -- useampana päivänä
+oli Prinkkalan herra saanut kaksi haarikkoa kuumaa olutta. Ensiksikin
+oli jo, muuatta viikkoa sotajoukon lähdettyä Turusta, saapunut
+Ulvilasta tieto talonpoikain rannikkojoukon palauttamisesta ja
+hajoittamisesta. Se oli Turun linnassa oleville ollut iso lohdutus,
+sillä olihan juuri tämä joukko ensimmäisenä linnaa uhannut. Vaan Anna,
+joka tiesi sulhonsa juuri tuossa joukossa kulkeneen, oli huolestuneena
+kysynyt itseltään: Mihin joutui noutajani, kaatuiko vai pakeni? Mutta
+hän ei saanut mitään vastausta, Hieronymon kohtaloa ei linnassa
+tunnettu eikä siitä puhuttu.
+
+Kohta uudella vuodella oli Ebba saanut toisen ilosanoman, tällä kertaa
+Pirkkalasta: marski oli ratkaisevasti voittanut kapinoitsijain
+pääjoukon Nokialla ja ajanut nuijamiesten sirotetut tähteet
+Hämeenkankaan yli kotiinsa. Anna oli silloin kalveten ja yhä
+huolestuneempana vetäytynyt varjoon istumaan ja hänen sydämmensä oli
+ruvennut valtaamaan kylmä toivottomuus. Vaan Prinkkalan herra joi
+tänään kolme haarikkaa olutta ja söi päivällisensä Ebba-rouvan
+pöydässä.
+
+Sitten seuraavina viikkoina saapui sisämaasta vähäväliä tietoja uusien
+kapinain syttymisestä Savossa ja Hämeessä ja aina hiukkasta niiden
+jälessä toisia, jotka kertoivat näiden kapinayritysten verisestä
+kukistamisesta. Monipäisenä ja turmiota syösten nousi nuijakapina Klaus
+Flemingiä vastaan, vaan aina missä pää uhkaavana kohosi, siellä löivät
+marskin huovit sen armotta maahan, joten jälelle jäi verinen jälki.
+
+Helmikuulla vihdoin saapui Turkuun tietoja pohjolaisten uudesta
+kapinasta, tuosta yleisestä, vaarallisesta, hurjistuneesta; marskin,
+jota jo oli alettu odottaa kotiin, oli täytynyt suin päin kiirehtiä
+sinne kauas Pohjanmaalle tätä koston kuohua asettamaan, ja pitkän ajan
+vallitsi sen jälkeen uhkaava äänettömyys. Nämä seikat taas Ebba-rouvaa
+pahasti huolettivat: moiselle vaivaloiselle matkalle, kauas tuon
+ärtyneen kansan keskuuteen, kiihotetun noitajoukon loukkuihin, oli
+Klaun siis täytynyt lähteä vanhalla ijällään ... hän ei odottanut siitä
+retkestä mitään hyvää. Vaan Annassa virkistyi toivon sammuva kipinä:
+onko Hieronymo nyt siellä uusia myrskyjä lietsomassa, saako hän ne
+vielä voimakkaiksi ja voittoisiksi...?
+
+Ne niukat kuulumiset, joita näihin saakka oli saapunut Pohjanmaan
+viimeisistä tapahtumista, eivät kumminkaan olleet omiaan Annan
+vironneita toiveita vahvistamaan. Varmoja tietoja ei tosin ollut
+tullut, vaan humuna oli kulkenut huhuja verisistä tappeluista,
+joukkomurhista, hävityksistä, paloista ... epätietoista vielä oli,
+mihin huhuun sai luottaa, mihin ei, vaan yleensä nämä kulkupuheet
+kaikki olivat tietäneet talonpoikain tappioista, nuijajoukon tuhosta ja
+häviöstä ja Flemingin säälimättömästä kostosta.
+
+Näistä seikoista olisivat Ebba-rouva ja Anna nyt tänäänkin, eräänä
+kylmänkirkkaana maaliskuun päivänä 1597, niin hartaasti tahtoneet
+kuulla lähempiä tietoja, vaan Prinkkalan herra ei osannut kertoa paljo
+mitään varmaa.
+
+Ei ollut viikkokauteen saapunut viestejä marskilta eikä ollut kaikkiin
+kulkupuheisiin uskomista.
+
+-- Ettekö sitten tiedä minkäänlaista uutta? kysyi Ebba-rouva pettyneenä
+ja kärsimätönnä.
+
+-- En sanaksi asti. Johan pari päivää sitten kerroin, että Ilmajoella
+on ollut suuri tappelu, jossa paljo talonpoikia on kaatunut, mutta sitä
+en vieläkään tiedä, onko tämä taistelu ollut ratkaiseva ja onko koko
+retki siihen päättynyt.
+
+-- Mutta miehestäni, ettekö hänestä tiedä mitään. Missä hän on, onko
+hän tervennä vai sairaana?
+
+-- Tervennä kai. Viimeiset kuulumiset hänestä kertoivat, että hän
+poltatti Kyrön pappilan, rangaistakseen pappia, joka oli ollut
+kapinoitsijain puolella. Useita nuijamiesten johtajia hän siellä myös
+hirtätti.
+
+-- Poltatti ja hirtätti ... ettekö tiedä muuta kuin noita
+kauhistuksia ... ei, tänään ette saa toista haarikkaa olutta.
+
+Olisihan Prinkkalan herra tiennyt yhtä ja toista muutakin, jota lentävä
+maine jo Turun seuduilla kauhulla kuljetti mökistä mökkiin ja suusta
+suuhun, kertomuksia nuijakapinan verisistä vaiheista. Vapisuttaen ja
+peljättäen kulki näet maassa kuvauksia myrskyn riehunnasta ja
+tuhotöistä. Veritöitä olivat sekä kapinoitsijat että kapinan kukistajat
+harjoittaneet. Avantoihin olivat talonpojat upotelleet vangittuja
+huoveja ja aateliskartanoissa raa'asti raiskanneet turvatonta väkeä.
+Vaan huovien kosto oli ollut vielä julmempaa. Juuri Kyröstä kertoi
+nytkin äsken saapunut sanoma kamaloita juttuja, kertoi, kuinka marskin
+omain silmäin edessä voitettuja ja heidän omaisiaan oli silvottu,
+kuinka eräänkin kapinanjohtajan raskaana oleva vaimo oli viilletty
+palasiksi, niin että sikiö oli lähtenyt ryömimään ulos, ja kuinka
+lapsia oli vartaaseen seivästetty. Ilmajoella oli pappeja kolhittu
+kuoliaiksi kirkonavaimilla ja jo haudattujen nuijapäällikköjen ruumiita
+oli kaivettu haudoista ja vedetty hirsipuuhun... Savon puolelta saapui
+sanomia, miten marskin huovit esim. olivat saaneet saarroksiin pienen
+kapinajoukon ja erään kosken rannalla sitten ruvenneet yksitellen
+telottamaan talonpoikia, toisten sitä katsellessa. Vaan kun telottaja
+kyllästyi ja rupesi niskoittelemaan, hakkautti huovipäällikkö hänetkin
+viideksi kappaleeksi ja pakotti sitten vangitut talonpojat mestaamaan
+toinen toisensa, kunnes yksi ainoa jäi jälelle...
+
+Näitä tällaisia kauhukertomuksia kulki jo viljalti yli maan, ja paljo
+niistä olisi Prinkkalan herrakin tiennyt kertoa, vaan hän ei tahtonut
+peljättää huolestuneita naisia. Häntä itseäänkin miltei puistatti niitä
+ajatellessaan, ja siinä istuessaan muisti hän niin selvästi marskin
+uhkaavat jäähyväissanat: »syyttäkööt itseään, jos se tapahtuu säälittä
+ja armotta», -- hän näyttää nyt todellakin iskeneen suonta syvälle.
+Hetken näin mietteissään ääneti viivyttyään ja haarikkansa pohjaan
+juotuaan nousi vanha linnanpäällikkö ja virkkoi:
+
+-- Mitähän koirat nyt niin äkäsesti kaupungilla haukkunevat, täytyy
+mennä tähystämään, saapuuko ketään.
+
+Ebba-rouva ja Anna jäivät taas kahden vastakkain istumaan
+ikkunasyvennykseen ja rupesivat jatkamaan käsitöitään. Vaan hetken
+kuluttua vajosi taas neule Annan syliin ja hän huoahti melkein
+tuskalla:
+
+-- Oi jos saataisiin edes joitakin tarkkoja viestejä, tämä epävarmuus
+on kuolettava!
+
+-- Niin, kun saataisiin! toisti Ebba-rouvakin, kääntäen katseensa
+ikkunasta, jonne se oli ollut kiinnitetty. Vaan hetken kuluttua hän
+jatkoi: -- Noinko suurella jännityksellä odotat sinäkin, Anna, tietoja
+miestemme kohtalosta? Niin, niin, aika on täperä, sotajoukon täytyy
+välttämättä palata, ennenkuin vedet aukiavat, sillä silloin voi herttua
+minä päivänä tahansa olla täällä linnan edustalla.
+
+Anna ei vastannut. Hänen ajatuksensa, nuo levottomat ja toivottomat,
+kulkivat omaa uraansa, päinvastaiseen suuntaan kuin Ebba-rouvan, eikä
+hän niitä voinut tädilleen ilmaista. Ja siitä juuri hänen
+levottomuutensa aina yhä kasvoikin, kun hän ei koskaan voinut kellekään
+paljastaa sydämmensä risteileviä mietteitä, huolia ja pelkoja, kun
+hänen täytyi ne huolellisesti itsekseen kätkeä, voimatta kertaakaan
+keventää mieltään. Ne tiedot, joita hän ikävöi, olivat niin aivan
+toiset kuin Ebba-rouvan; hänen pelastumisentoivonsa oli taas suistunut,
+siitä ei ollut enää epäilystä, vaan miten oli käynyt hänen sulhonsa? --
+siitä Anna niin ikävällä sanomia odotti. Oliko hengissä vielä vai
+kaatunutko oli, oliko päässyt pakenemaan vai kiinnikö joutunut,
+hurjistuneiden voittajien vangiksi...? Löytyneekö koskaan enää?
+
+Vaan Ebba-rouva jatkoi äskeistä ajatustaan ääneen, kuvasi, kuinka
+haikealla ikävällä, melkein tuskalla, hän miestään odotti; ei koskaan
+nuorena morsiamena ollut hän sellaisella jännityksellä sulhoaan
+odottanut, kuin nyt tuota vanhaa ukkoa, joka jo olisi tarvinnut lepoa
+ja hoitoa. Hän kukistuisi ikäväänsä, kertoi hän, ellei toki varma toivo
+häntä virittäisi. Vaan Anna ajatteli itsekseen: voi, jospa minun toivon
+kivenkään vielä koskaan virkistäisi!
+
+Silloin juoksee yhtäkkiä nuori Juhana lumisena ja pohteessaan sisälle
+ja ryntää äitinsä luo:
+
+-- Maantieltä saapuu mustanaan väkeä, ratsuväkeä ja jalkaväkeä.
+Katsokaa äiti, jo tähän näkyy etujoukko ... noin, äiti, kuin ratsut
+korskuvat.
+
+Ebba-rouva oli ensi hetkessä lennähtänyt kalpeaksi: oliko joku uusi
+nuijajoukko sotaväen poissaollessa marskin selän takana kokoontunut ja
+nyt jo hyökkäämässä linnaa vastaan? Vaan samassa hänet taas valtasi
+rohkea, ilonen luottamus: ei, se on tietysti Klaus, joka palaa, sehän
+täytyy olla hän! Tosiaankin, omaa väkeähän siinä on, -- tutut ovat
+marskin huovit leveistä hirvennahkavöistään ja pitkistä miekoistaan...
+Noin, laskusilta putoo alas, käydä linnaan omain miesten.
+
+Ilon valtaamana juoksi Ebba-rouva portaita alas. Siinä oli tuttu
+saanireki, josta kookas vanhus nousee ... tuokion kuluttua lepäsi Ebba
+jo miehensä syleilyssä ja poissa oli pelko ja ikävä ja kalvava huoli.
+
+Klaus Fleming oli palannut etujoukkoineen kukistamasta nuijakapinan,
+sammuttamasta sen rovion, joka lähes kolme kuukautta sitten, joulun
+alla, niin uhkaavana oli leimahtanut yhtaikaa monelta suunnalta.
+Etujoukko oli rientomarsseissa palannut rantateitä myöten Turkuun ja
+siksi sen tulosta ei ollut viestejäkään linnaan ehtinyt. Ja siksipä
+tuntuikin nyt niin oudolta, kun taas Turun linnan rakennukset yhtäkkiä
+täytenään kuhisivat isoäänistä, huutelevaa sotaväkeä, joka sinne
+majoittui lepäämään ja juhlimaan onnistuneen retkensä palkaksi. Vaan
+Klaus-herra kutsui voittoisat päälliköt ylös linnan juhlasuojiin ja
+astui itse vaimonsa taluttamana yksityisiin huoneihinsa perhettään
+tervehtimään.
+
+Aivan entisellään ei Klaus Fleming kuitenkaan palannut. Matkan vaivat
+ja mielen jännitykset olivat kyntäneet vakoja tämän rautasen miehen
+kasvonpiirteisiin ja siltä näytti, kun hän portaita ylös nousi, että
+hänen täytyi ponnistaa, kantaakseen vartalonsa yhtä suorana ja jäykkänä
+kuin ennen. Tuo sankka tukka, joka näihin asti oli ainoastaan hienosti
+harmahtanut, oli nyt käynyt melkein valkeaksi ja matkapukua mieheltään
+riisuessa huomasi Ebba-rouva hänen katseessaan yhä selvemmin tuon
+melkein kaihoavan ilmeen, jonka hän ensi kerran oli nähnyt, kun Klaus
+lausui jäähyväisensä, lähtiessään kukistamaan talonpoikain kapinaa.
+
+-- Rasittunut olet, ukkoseni, vaan jumalankiitos, sinä olet toki
+palannut tervennä kapinan kukistettuasi, puhui Ebba-rouva hellyydellä.
+
+-- Niin, me olemme palanneet, me olemme tehneet velvollisuutemme,
+vastasi marski, asetellen aseitaan seinälle paikoilleen. Ja istahtaessa
+sitten vanhalle paikalleen pöydän päähän jatkoi hän melkein suruisella
+äänellä: -- Mutta soisinpa kernaasti, että tämä retki olisi tekemättä,
+ettei sitä olisi koskaan tarvinnut tehdä!
+
+-- Kuka sitä ei soisi. Vaan nythän on toki rauha palautettu, nythän
+saat sinäkin levätä.
+
+-- Ei, Ebbaseni, ei tule mulle lepoa eikä rauhaa, ennenkuin haudassa.
+Se tulipalo, joka nyt sammutettiin, oli vain sivulieska, joskin
+vaarallinen; päärovio ei ole vielä syttynytkään, vaan se syttyy pian.
+Ja meidän täytyy kyetä sammuttamaan sekin.
+
+Tervehtiessään lapsiaan, viiväytti hän kauan aikaa poikansa Juhanan
+kättä omassaan ja virkkoi puolittain kuin itsekseen:
+
+-- Sinä poikani ehkä saat nähdä sen haavan kasvaneen umpeen, jonka nyt
+olemme kansaan iskeneet, -- minä en sitä enää saa. Ja kumminkin olisin
+niin hartaasti suonut näkeväni Suomen kansan kasvavan terveeksi ja
+voimakkaaksi.
+
+Hetkisen siinä levättyään läksi marski ruhtinaansaliin, jossa Suomen
+aatelisherrat, jotka olivat yhtyneet marskiin hänen retkellään ja
+palanneet hänen mukanaan Turkuun, jo olivat koossa. Siellä vallitsi
+ehyt ja sopusointuinen mieliala heidän keskuudessaan, veljeys
+sovinnollisempi kuin ennen koskaan. Kaikki entiset epäilykset ja
+arvelut olivat tänä talvena haihtuneet. Herttuan nostattama vaarallinen
+kapina, joka yhtä turmiollisesti oli uhannut heitä kaikkia ja jota
+yhdessä kukistamasta he nyt palasivat, oli ikäänkuin sulattanut eri
+ryhmäin miehet toisiinsa ja tuota sulautumista olivat Ruotsista juuri
+saapuneet viestit vielä omiaan vahvistamaan. Herttua oli viime aikoina
+vieraantunut Ruotsinkin aatelistosta, jopa koko valtioneuvostosta, jota
+hän jo vainosi, -- ei, nyt ei ollut enää epäilystä siitä, kenen puolta
+tulisi pitää! Sama herttua varustaa parastaikaa laivastoa ja armeijaa,
+tullakseen muutamain kuukausien perästä Suomeen heitä asevoimalla
+kukistamaan. Tulkoon, tuumivat Suomen herrat äskeisten voittojensa
+rohkaisemina, yhtenä miehenä aikoivat he Klaus-herran johdolla
+viimeisiin asti häntä vastustaa ja jos mahdollista kuumilla
+tervehdyksillä saatella hänet Ruotsiin takasin... He tunsivat nyt
+vihdoinkin olevansa yhden pesän poikuetta, yksiä suomalaisia
+aatelismiehiä.
+
+Tällainen vahva toverimieli vallitsi ruhtinaansalissa marskin sinne
+saapuessa ja osaksi innostuneina, osaksi leikillisinä, tarinoivat
+herrat siellä päättyneen retken muistoista, kertoen toisilleen kaskuja
+ja vaihdellen tekemiään havaintoja. Viinikippoja oli jo kannettu esiin,
+kotiintulon maljoja juotiin.
+
+-- Terveydeksenne, Suomen miehet! virkkoi marski maljaansa tarttuen. --
+Jokainen on tehnyt velvollisuutensa ja tehnyt sen hyvästi, me voimme
+luottamuksella katsoa tulevaisuuteen. Juokaa, iloitkaa tänä iltana, sen
+te olette ansainneet!
+
+-- Terve! rautamarskin malja, Suomen karhun malja! kuului huutoja
+vastaukseksi ja tiheään tyhjenivät tinaiset pikarit. Mutta raakoja
+pilkkapuheitakin kuului joukosta, vahingonilon töykeitä huutoja:
+
+-- Ilkan malja, huusi yksi, hänen, joka nyt pelottelee variksia
+Ilmajoen pelloilta!
+
+-- Ja »talonpoikaiskuninkaan» malja, hänen, joka meille koko nämä
+lystit laittoi. Olkoon nyt tervetullut Turkuun!
+
+-- Ja Kustaa Eerikinpojan malja, -- hänhän se on haahmollaan koko
+kapinaa johtanut!
+
+Toiset nauroivat ja tähän iloseen tapaan jatkettiin tarinoita
+ehtimiseen. Vaan marski istui ääneti pöydän päässä leukaansa
+käsivarteensa nojaten. Hän hymähti, kun kuuli jonkun sattuvan
+sukkeluuden, vaan kävi kohta taas vakavaksi ja miettiväksi. Eikä hänen
+maljansa tyhjennyt tiheään kuin ennen. Anna Fleming, joka emännän
+apulaisena kulki pöydän ympärillä täytellen maljoja, viivähti usein
+ihmeissään setänsä takana, kun tämän maljaan ei enää syvennytkään
+täyttämisen lovea.
+
+Anna viivähti siinä miesten juomapöydän seutuvilla tosin muistakin
+syistä. Emäntätoimissa touhutessaan seurasi hän suurimmalla
+jännityksellä herrojen puheita ja varsinkin heidän kaskujaan
+talonpoikaisjohtajista ja näiden kohtaloista. Siinä puhuttiinkin niistä
+paljo, puhuttiin Ilkasta, Poutusta, Krankasta ja muista, kerrottiin
+pilajuttu toisensa perästä, vaan sitä nimeä, josta hän niin hartaasti
+olisi halunnut kuulla, ei mainittukaan. Näytti aivan siltä, kuin hänen
+sulhonsa ei olisi ollutkaan mukana kapinijoukossa ... taikka oliko hän
+niin aivan huomaamattomana kaatunut ja huvennut, ettei kukaan ollut
+välittänyt hänen kohtalostaan ottaa selkoa? Ja kumminkin tiesi hän
+Hieronymus Birckholtzin nimen kapinan alussa merkinneen hyvinkin
+paljon.
+
+Anna teki taas kierroksen pöydän ympäri ja saapui marskin istuimen taa,
+ruveten täyttämään hänen maljaansa.
+
+-- Ei mulle enää, tyttöni, minä olen väsynyt...
+
+-- Taasko tuntuu Plissovan haava? kysyi Anna sedältään.
+
+-- Ei enää Plissovan haava, muut haavat ovat jo pahemmat.
+
+Ja marski viittasi Olavin luokseen:
+
+-- Ole sinä isäntänä täällä, minä olen vanha, tarvitsen jo päästä
+levolle.
+
+Hän rupesi jo nousemaan pöydästä. Vaan samassa tuli vanginvartija
+sisään tiedustelemaan marskilta, miten tuodut vangit olivat linnaan
+sijoitettavat, -- niitä oli tutkittavaksi tuotu koko joukko, jotta
+selvä saataisiin kapinan todellisista syistä. Anna kuunteli sitä
+jännityksellä, henkeään pidätellen ... vaan ei nytkään mainittu hänen
+sulhonsa nimeä... Marski antoi määräyksensä ja vartija poistui. Mutta
+samassa käännähti marski Olavin puoleen:
+
+-- Entä sinun Ulvilasta tuotu vankisi, onko hän jo täällä?
+
+-- Birckholtzko, -- ei, hänhän on Yläneellä, jonne hänet joulunpyhinä
+jätin.
+
+-- Liekö se niin varma säilytyspaikka, tuo vanha huuhkaimenpesä. Hae
+mies sieltä jonakin päivänä tänne talteen, me tarvitsemme hänet
+kumminkin, kun tästä kuulustelu alkaa.
+
+Varkain ja epätäydellisesti kuuli Anna nämä sanat, joita isä ja poika
+hiljaa olivat vaihtaneet, vaan tuo lyhyt keskustelu ilmaisi hänelle jo
+kaikki, mitä hän niin kauan ja kiihkeästi oli halunnut tietää. Hänen
+sulhonsa oli siis vankina, oli ollut jo joulusta saakka hänen siitä
+tietämättä, suljettu yksin sinne vanhaan maahoviin kuin elävältä
+haudattuna. Tuohon tyrmään olikin siis päättynyt hänen toivorikas
+retkensä, -- näin kauan oli hänkin toivonut ja odottanut turhaan. Mutta
+Anna ihmetteli itse, että tämä sanoma nyt ei häntä masentanut eikä
+lannistanut, hänessä päinvastoin kasvoi siitä omituinen, ennen
+tuntumaton, tarmo ja päättäväisyys ja kun hän siirtyi pois siitä pöydän
+kulmalta, johon hän hetkeksi oli jäänyt mietteihinsä seisomaan, hoki
+hän jo hiljaa itsekseen:
+
+-- Hän on pelastettava, ja se on minun tehtävä!
+
+Kaiken sen iloisen ja rattoisan mielialan keskessä, joka tänään
+vallitsi Turun linnan sekä vallashuoneissa että huovien tuvissa, kulki
+Anna yksin miettiväisenä ja huolekkaana huoneesta toiseen, yhä harkiten
+sitä yhtä ainoata kysymystään: vanki Yläneeltä on vapautettava,
+vapautettava nyt, ennenkuin hän tuodaan Turkuun, mutta miten? Mistä saa
+hän apulaisia, mistä saa hän neuvoja, kenelle voi hän uskoa
+salaisuutensa? Ei ketään ole hänellä uskottua ystävää ... oi jos Elina
+edes olisi täällä ... oi, jospa hänellä olisi orpanansa toimintavoima
+ja päättäväisyys! Ja vielä vuoteellaan maatessaan ja kuullessaan, aina
+kun ovissa käytiin, ruhtinaansalista juhlivain äänekkäitä puheita ja
+iloisia lauluja, toisteli hän hiljaa mielessään: sen täytyy tapahtua,
+mutta miten, miten? -- --
+
+Marski viipyi nyt retkeltään palattuaan ainoastaan pari päivää Turun
+linnassa ja lähti sitten perheensä seurassa Kuitiaan, siellä hiukan
+levätäkseen ja jatkaakseen sieltä vielä rekikelillä matkaansa
+Uudellemaalle, Pikkalalaan, -- vielä kerran tahtoi hän tarkastaa
+laivastonsa, johon hän alkavassa ottelussa niin paljo luotti --; ensi
+avovedellä täytyi hänen taas olla Turussa, valppaana ja varmana
+vastaanottamassa sitä hyökkäystä, joka tulossa oli. Vaan Anna ei
+tahtonut, ei voinut seurata setänsä perhettä Kuitiaan, hän tekeysi
+lähtöpäivänä sairaaksi ... hän olikin melkein sairas.
+
+-- Mikä sinua näihin aikoihin oikein vaivaa, Anna, kysyi marski
+kummissaan. -- Oletko kysynyt tohtori Samuelilta neuvoa?
+
+-- Oi en, niin sairas en ole, olen vain vähän väsynyt. Tulen hiukan
+myöhemmin Kuitiaan.
+
+-- No, jää sitten lepäämään; voit tulla Kuitiaan muutamain päiväin
+perästä Gröningin kanssa, joka tänne vielä jääpi kirjeitämme
+valmistamaan, -- hän seuraa sitten minua Pikkalaan.
+
+Ebba-rouva suostui vastenmielisesti tuohon tuumaan, hänestäkin oli
+Annan käytös viime aikoina ollut niin kummallinen; vaan Anna oli tällä
+kertaa päätöksessään hievahtamaton. Hän tunsi välttämättömän pakon
+toimittaa jotakin suurta, tärkeätä, ratkaisevaa, ja vaikkei hänellä
+vielä ollut aavistustakaan, miten hän sen suorittaisi, oivalsi hän,
+että nyt hän ei täältä voinut lähteä. Ja kohta marskin matkustettua
+perheineen linnasta ryhtyi hän tuumiaan toteuttamaan. Hän aikoi ensiksi
+epätoivossaan uskoa huolensa Gröningille ... olihan tämä Hieronymon
+lanko ja olihan hän aikoinaan melkein ollut heidän liittolaisena.
+Kautta rantain hän senvuoksi kerran Gröningiltä kyseli Hieronymosta,
+vaan hän huomasi heti, ettei hänen ollut tämän eikä kenenkään muunkaan
+apuun luottamista.
+
+-- Sääli iloista miestä, lankoni hän on ja paljo hänestä aikoinaan
+pidin. Mutta syyttäköön itseään ... hän lähti alunpitäin väärälle
+tolalle -- siitä häntä varotin -- ja rupesi vaaralliseen peliin, --
+siitä hän nyt palkkansa saa.
+
+-- Ja mikä se palkka on, -- hirttoköysi?
+
+-- Niin, kapinankiihottajan palkka, -- sääli hilpeää miestä...
+
+Anna vetäytyi lohdutonna yksinäisyyteensä miettimään. Silloin kuuli hän
+eräänä aamuna Olavin kertovan Prinkkalan herralle, että hän, koska keli
+rupee huononemaan, huomenna lähtee pienellä huovijoukolla noutamaan
+Yläneeltä erään kalliin vangin Turkuun ... valmistettakoon sille
+otukselle varma paikka asunnoksi. Tuskan hiki nousi Annan ohimoille ja
+hän virkahti puoliääneensä: nyt, taikka se on myöhää!
+
+Viipymättä käski hän valjastaa hevosen, -- sanoi Olaville lähtevänsä
+virkistyksekseen ajelemaan -- ja ajajakseen hän valitsi tuhmimman ja
+juopoimman rengin, minkä linnassa tunsi. Pienen mytyn hän varusti
+rekeensä ja lähti niin enempää ilmoittamatta ajamaan ulos kaupungista.
+Hän ei enää osannut arastella mitään, omituinen pakko ikäänkuin
+ehdottomasti ajoi häntä toimimaan... Eikä hänellä kumminkaan ollut
+vielä ensinkään selvillä, miten hän oli suorittava tehtävänsä, hän
+tiesi vain, että nyt se on suoritettava; Yläneellä on hänen sulhonsa
+vankina, sinne hänen on päästävä häntä vapauttamaan... Hepo juoksi,
+neljänneksiä kului; ajaja kääntyi aina toisinaan kysyvin katsein
+neitoseen päin, vaan tämä ei virkkanut mitään. Vihdoin mies kysyi:
+
+-- Minne asti sitä ajetaan?
+
+-- Yläneen kartanoon.
+
+-- Yläneelle asti ... eikä otettu appeita hevoselle!
+
+-- Sieltä saadaan, aja vain...
+
+Mies nyökkyi unisena reen keulalla, vaan sitä jännittyneempänä istui
+reen perässä neitonen, rauhatonna käännyskellen vällyjen välissä; hänen
+jäntereensä olivat pingoittuneet, hänen hermonsa tuntuivat polttavan,
+sitä enemmän, kuta lähemmäs saavuttiin vanhaa herraskartanoa.
+Iltapuoleen oltiin vihdoin perillä... Anna antoi ajajalleen pari
+vaskikolikkoa, käski hänen ostaa itselleen olutta ja viettää iltansa
+miten parhaiten osasi. Ja niin tämä siitä luvasta riemastui, että
+tuskin hevosen malttoi valjaista päästää.
+
+Oudoksuen ja ihmetellen, mutta samalla liehakoitsevana, otti kartanon
+viirusilmä emäntä vastaan harvinaisen vieraan; vuosikausiin ei ollut
+sitä kummaa sattunut, että isäntäväen, Flemingin, perheestä ketään oli
+käynyt tätä syrjäistä kartanoa katsomassa, ja siksi tahtoi emännöitsijä
+esiintyä niin edukseen kuin mahdollista.
+
+-- Eikö sieltä muita tule, kun kerran lähdettiin, kyseli hän
+tutkistelevasti Annalta.
+
+-- Tulee, huomenna tulee toisiakin. Meidän on täällä katsastettava,
+voidaanko näitä huoneita vielä panna asuttavaan kuntoon, sillä marski
+tuumaa lähettää perheensä tänne sisämaahan kesäksi, koska se ei näinä
+sotaisina aikoina ole rannikolla turvassa.
+
+Anna lausui tämän hätävalheen, joka juuri siinä tuokiossa hänen
+päähänsä lensi, sellaisella varmuudella, ettei akka osannut siitä
+mitään epäillä, vähän vain ihmetteli, miksi armollinen neiti näin yksin
+ennakolta oli tälle asialle lähtenyt. Mutta hänen huomionsa kiintyi
+kumminkin kokonaan siihen mahdollisuuteen, että Yläneen kartanokin
+kerran saisi marskin perheen luokseen. Ja hän rupesi Annalle kertomaan,
+kuinka herrasväet Eerik vainajan, marskin isän, aikana usein olivat
+täällä Pyhäjärven rannoilla rakastaneet asua, ja muistelemaan, ketkä
+Flemingit juuri täällä olivat syntyneetkin.
+
+Vaan Anna ei kuullut hänen kertomuksiaan; hän seurasi melkein
+vaistomaisesti eukkoa sisälle vanhaan, ränstyneeseen päärakennukseen,
+oli tarkastelevinaan sen seiniä ja kattoja, mutta hänen ajatuksissaan
+pyöri koko ajan yksi ainoa selvä mielle: täällä hän on, täältä hän on
+pelastettava!
+
+-- Armollinen neiti kai jääpi yöksi, on ehkä pantava joku huone
+lämmitä, kysyi akka paapatustensa sekaan.
+
+-- Niin yöksi ... tietysti on huone pantava lämmitä...
+
+He kulkivat siten huoneesta huoneeseen, eukon kertoessa niiden ikää ja
+merkillisyyksiä, ja tulivat vihdoin eräälle ovelle, jonka edessä oli
+luja munalukko ja paksu puomi. Anna säpsähti; hän arvasi kohta, mikä
+huone siinä oli, arvasi, että siellä, honkasen loukun takana, oli hänen
+sulhonsa vangittuna, ja hänen täytyi koota kaiken malttinsa, voidakseen
+välinpitämättömällä äänellä kysyä:
+
+-- Mitä teillä tuossa huoneessa on?
+
+-- Siinähän se on vielä se talvella tuotu vanki; Olavi-herra sitä käski
+pitää täällä, kunnes hän tulisi noutamaan, mutta eipä häntä ole
+kuulunut. Tahtooko armollinen neiti katsoa sitäkin huonetta?
+
+-- Oh, en välitä, -- taikka ehkä kumminkin. -- Anna tunsi polvensa
+notkahtavan ... hänen äänensäkin varmaankin värähti ... vaan hän
+pakotti sen taas vakavaksi, kun hän, eukon selitellessä avainkimppua
+vyöltään, jatkoi:
+
+-- Olavi lienee unhottanut vangin tänne, nythän on kapina jo aikoja
+sitten lopussa.
+
+Puomi putosi alas, rautanen telje narahti ja ovi käännähti
+saranoillaan. Annalla melkein päätä pyörrytti, hän tunsi jalkansa
+horjuvan ja pelkäsi, ettei hän voisi mielensä malttamattomuutta
+hillitä. Ja siksi hän oven auetessa vetäysi silmänräpäykseksi pielen
+suojaan; vaan jo seuraavassa tuokiossa astui hän esiin, painaen sormen
+suulleen äänettömyyden merkiksi.
+
+Raskas, ummehtunut, kostea ilma tulvahti vastaan puolipimeästä
+huoneesta, eikä Anna ensi silmäyksellä voinut erottaa muuta, kuin
+joukon olkipahnoja nurkassa ja niillä lepäävän ryysykasan. Vasta silmän
+totuttua huoneen hämärään näki hän kalvakan, kuihtuneen miehen nousevan
+seisalleen vuoteelta, laihat raajat, kuopille painuneet, likaset kasvot
+ja omituisesti syvältä kiiltävät silmät, -- vaivoin tunsi hän iloisen,
+verevän, reippaan sulhonsa piirteet. Kovasti hän puristi kädellään
+ovenpieltä, johon hän nojausi, eikä puhunut kotvaan aikaan mitään. Ja
+kalvakka nuorukainen, jonka kasvoille ensiksi niin vilkas ilme oli
+välähtänyt, huomasi myöskin heti hillitä itsensä ja seisoi siinä pää
+kumarassa, äänetönnä ja nöyränä. Vaan Annan silmä tarkasti huoneessa
+olevaa siivottomuutta ja ryysyjen likaisuutta, hän kauhistui
+ajatellessaan, että ihmisen oli tuossa kopissa kuukausia täytynyt virua
+ja, kääntyen eukon puoleen, lausui hän suuttuneen kiivaudella:
+
+-- Onko Olavi käskenyt kiduttaa vankia tällaisessa liassa ... ei, sitä
+hän ei ole tehnyt. Hyi, miksi ette ole ihmisiksi hoitanut vankianne?
+
+Eukko säikähti tuota ankaraa, nuhtelevaa ääntä, -- moisia nuhteita hän
+ei ollut odottanut, päinvastoin kiitosta Olavilta. Ja hän rupesi nyt
+anteeksipyytävänä selittämään:
+
+-- Olavi-herra käski niin tarkoin vartioida vankia, ettei ole
+uskallettu päästää häntä ulos. Ja joka päivä on odotettu, että joku
+tulisi vankia noutamaan.
+
+Anna huomasi eukon peljästyneen ja sen hän samassa oivalsi keinoksi
+pelastaa onneton nuorukainen. Hän oli nyt vankemmalla puolella, oli
+käskijä, -- ja siitä tuokiosta hänen ohjelmansa olikin valmis. Varmalla
+ja ankaralla äänellä, jota hän itsekin ihmetteli, nuhteli hän eukkoa:
+
+-- Teidän ei ole käsketty harjoittaa täällä ihmisrääkkäystä, varokaa
+vain, etten anna teidän siitä marskin edessä vastata. Nyt on vanki heti
+siirrettävä toiseen huoneeseen, hänelle on annettava vettä
+peseytyäkseen ja puhtaat vaatteet, minä käsken sen Klaus Flemingin
+nimessä. Tällä tavalla te tapatte vangin, joka on marskille niin
+kallisarvoinen. No, käskyni ovat heti täytettävät!
+
+Ja hän käännähti inholla vankihuoneen ovelta, ikäänkuin hän itse tuosta
+ryysysestä miehestä ei vähääkään välittäisi, -- mutta hän oli jo nähnyt
+nuorukaisen silmästä, että tämä oli hänen tarkotuksensa oivaltanut.
+Vaan eukko juoksi hätääntyneenä hakemaan miehensä avukseen, vanki
+siirrettiin toiseen, suurempaan huoneeseen, jonka ovella ei ollut
+telkeitä, ja hänen päälleen puettiin vuokraajan omat juhlavaatteet; ja
+kahle, jolla hän komerossaan oli ollut seinään kytketty, jäi siihen,
+joten Hieronymo pääsi vapaana liikkumaan uudessa huoneessaan. Pönkän
+varasi eukko lähtiessään huoneen ovelle lukon vahvikkeeksi, kun ei
+ehtinyt siihen saada puomia sovitetuksi.
+
+Anna ei ollut näitä puuhia enää huomaavinaankaan, hän hankkiusi muka jo
+itse levolle huoneessaan rakennuksen toisessa päässä, vaan hän seurasi
+kumminkin tarkoin kaikkia talonväen toimia ja harkitsi sillaikaa
+mielessään suunnitelmansa yksityiskohtia myöten valmiiksi. Hänen
+sielunsa oli kuin äärimmilleen pingoitettu, jokainen risaus pani hänet
+hypähtämään. Ja tuskalla hän odotti, että joutuisi yö, -- yö, pimeä ja
+hiljaisuus.
+
+Ilta tuli, huhtikuun leppeä, kuutamaton ilta ja Anna sulkeusi hänelle
+valmistettuun vierashuoneeseen, sammutti tulet ja odotti. Vaan
+makuulleen hän ei ruvennut ... hän istui ja kuunteli, hänen
+kuuloaistinsa tuntui yhtäkkiä kehittyneen äärettömän teräväksi, hän
+kuuli etäältäkin pienimmänkin liikauksen. Tuvasta hän kuuli
+oluttajuovain miesten sekavaa porinaa, kuuli, kuinka siellä sitten
+vähitellen kaikki kävi hiljaiseksi. Tallista hän kuuli hevosten
+kavioiden kopsetta, vaan sekin vaikeni, eikä kohta enää kuulunut muuta,
+kuin joskus päärakennuksen toisesta päästä joku pehmyt, varovainen
+askel. Silloin Anna hiljaa puki päälleen mukanaan tuomansa
+palvelustytön puvun, hiipi kuin kissa varpaillaan ulos ja seisoi kauan
+liikahtamatta kinoksessa. Ei tuulenkaan henkäystä kuulunut. Hän terästi
+mielensä, meni talliin, riisui tiuvut längistä, valjasti hevosen, --
+siihen hän oli toki lapsena oppinut, mutta ihmeteltävällä varmuudella
+ja taitavuudella hän sen nyt suoritti --, ajoi sen hiljaa tielle ja
+kiirehti takasin sisään... Hän toimi kuin varas, nopeasti, päättävästi,
+varman suunnitelman mukaan, ja kumminkin hän mielestään toimi kuin
+unessa, vaistomaisesti, jonkin välttämättömän pakon ajamana...
+
+Jo seisoi hän pönkitetyn oven takana, tarttui pönkkäpuuhun...
+Siltapalkki narahti... Anna hytkähti, oli pudottaa romauttaa raskaan
+malon lattialle. Vaan hän keräsi vielä kerran kaiken malttinsa ja
+voimansa. Lukko risahti, ovi aukeni pimeään huoneeseen, -- vaan samassa
+Anna tunsi käsivarsiparin syleilevän itseään ja vetävän häntä varovasti
+ulos...
+
+Paluutie oli vapaa, ei ollut hetkeäkään hukata. He oikasivat hangen yli
+maantietä kohden, juoksivat kuin vainotut; siinä tie, siinä reki, sen
+perässä he jo istuvat ja hepo lähtee hölkkäämään eteenpäin, Hieronymon
+vielä hakiessa ohjaksia käsiinsä. Hän tempoo suitsista, virkku juoksija
+parantaa vauhtinsa. Vaan Anna ei tätä enää huomaakaan, hänen voimansa,
+hänen neuvokkuutensa on lopussa, hän makaa siinä kuin tiedotonna ja
+avutonna. Mutta yhtäkkiä hän havahtuu:
+
+-- Minne päin?
+
+-- Länteen, länteen, pois Suomen mantereelta. Meidän on ennen aamun
+valkenemista oltava merellä.
+
+Ja Hieronymo kiirehtii yhä hevostaan, joka jo panee parastaan. Keli on
+pehmyt, kevät on jo pitkälle ehtinyt ja sää on suojanen. Lauhkea on yö,
+metsä pimiä ja äänetön ja äänetönnä rekikin edelleen vierii.
+
+Reessä istujatkaan eivät katkase sitä äänettömyyttä, he eivät ensi
+aluksi puhu toisilleen mitään, sana ei lähde suusta, he vain katselevat
+pimeään, pilviseen yöhön. Mutta yhtäkkiä Hieronymo kohoo reessä,
+käännähtää tyttönsä puoleen ja päästää hiljasen naurun:
+
+-- Tottatosiaan, kuiskaa hän, sinä olet soma talontytön puvussa, Anna.
+Entä minä, vuokraajan väljissä juhlavaatteissa ja ilman lakkia, --
+minkälainen olen minä?
+
+Tosiaankin, mies oli ilman lakkia. Sitä ei ollut eukko hänelle uuteen
+huoneeseensa hankkinut eikä ollut Annakaan sitä arvannut mukaansa
+varata. Tuo hullunkurinen havainto yhtäkkiä vapautti heidät siitä
+jännittyneestä mielentilasta ja juhlallisesta hiljaisuudesta, jossa he
+näihin asti olivat kulkeneet, ja he ratkesivat molemmat lapselliseen,
+herttaseen, helpottavaan nauruun, joka kuin taikavoima tuntui
+sulattavan heidän mielensä hilpeään, keveään iloon. Olipa kuin kaikki
+muut huolet, kärsimykset, pelot ja jännitykset olisivat yhtäkkiä
+karanneet, eivätkä he sillä hetkellä näyttäneet muistavan enää muuta,
+kuin että nuorukainen ajoi avopäin, ilman lakkia, keväisessä yössä.
+
+-- Missä lakkisi ... avopäin ... sinähän vilustut, puhui Anna naurunsa
+sekaan.
+
+-- Siitä ei hätää ole, yö on lauha ja mulla on vielä vankka tukka,
+vaikka sitä kyllä jäikin Yläneelle. Ja sitäpaitsi, saadaanhan me
+lakkikin ... noin, tietysti ukolla on äimä peräsimineen takkinsa
+liepeessä ja olisipa kumma, ellei reen pohjalta löytyisi kirvestä, --
+sehän on aina mukana.
+
+-- Lakki äimästä ja kirveestä...?
+
+-- Niin, pidä suitsia tuokion, tyttöni, aja nopeasti.
+
+Hieronymo löysikin kirveen reen pohjalta. Hän kohotti esiin
+karhuntaljan lievettä, jolla he istuivat, iski siitä kirveellä irti
+tarpeellisen viipaleen karvaista nahkaa ja istui sitten rauhallisesti
+pimeän päässä ompelemaan itselleen lakkia. Ja lakki siitä syntyi, tosin
+ei mitään hienoa tekoa, vaan tarkotuksensa täysin vastaava.
+
+Tuo pieni juttu oli katkaissut pakotunteen kahlehtivan lumousvoiman ja
+siitä pitäin lähti tarina kepeästi luistamaan reen perällä, sitä
+vilkkaammin, kuta enemmän matka kului ja kuta kauemmas jäi Yläneen
+kartano. He pääsivät reippaalle, rohkealle tuulelle, Hieronymo
+varsinkin oli vallaton kuin poika. Tuo terve, raitis ilma, jota hän nyt
+ensi kerran hengitti kolmeen kuukauteen, nousi hänelle kuin päähän, tuo
+vapauden helpottava tunne, jota hän niin kauan oli kaivannut, hänet
+hurmasi ja huumasi. Ja Annassakin oli tuo riuhtova mielen jännitys, tuo
+sielun hätä ja tuska, muuttunut autuaaksi tunteeksi siitä, että hän
+sittenkin, kaikista vaikeuksista huolimatta, oli löytänyt pitkällisten
+unelmainsa päämäärän, elämänsä kaihotun onnen. Ja siksi tuntui tämä yö
+molemmista kuin onnen ja autuuden yöltä.
+
+Vaan sen tunteen seassa piili vielä pelkoakin, joka vähäväliä pulpahti
+esiin.
+
+-- Olemmeko turvassa, jos takaa-ajajilta pääsemmekin merelle asti?
+kysyi Anna huolissaan.
+
+-- Me olemme nyt jo turvassa. Sinä olet paljo minun vuokseni
+uskaltanut, Anna, se, mikä on jälellä, se on vain leikkiä.
+
+-- Sinä tiedät, mikä minulle on voimaa antanut, niin, se antaa sitä
+kyllä vieläkin.
+
+-- Sitä pidä vireillä, se meidät auttaa perille.
+
+Ja he kertoivat toisilleen vaiheitaan ja taisteluitaan ja mieltensä
+toivottomia ponnistuksia koko siltä pitkältä ajalta, jonka he olivat
+erossa olleet, aina siitä elokuun illasta asti, jolloin he Kastelholman
+edustaisella luodolla olivat kauaksi unhottuneet jäähyväissyleilyynsä.
+Pienin paloin, yksityisin piirtein he tarinoivat merkillisimpiä
+muistojaan, -- muistoja, jotka melkein kaikki olivat katkerat ja
+synkät. Mutta monta yötä he tuntuivat tarvitsevan, ennenkuin ehtisivät
+kertoa toisilleen kaikki.
+
+-- Mutta nyt hiiteen mustat muistot ja raskaat mietteet! huudahti
+Hieronymo äkkiä, teivien tyttöään vyötäreiltä. -- Hei, Anna, me ollaan
+taas vapaita, olkoon mielemmekin kepeä kuin lentävän linnun. Sarastavan
+toivomme valossa kalpenevat pian vaivojemme muistot, -- olemmehan taas
+yhdessä. Ajatelkaamme tulevaisuutta, suunnitelkaamme se armaaksi ja
+kauniiksi, -- noin, sinä hymyilet, sinä luotat jo onneemme sinäkin.
+
+Riemu täytti todella Annankin mielen ja innolla hänkin antautui noita
+tulevaisuuden tuumia suunnittelemaan.
+
+Mutta tunteja kului, aamu jo sarasti ja taas palasi huoli neitosen
+mieleen:
+
+-- Oi, minne ajamme, missä voimme piillä setäni vihaa? Huovit ovat jo
+ehkä kintereillämme!
+
+-- Ei vielä, ei hetikään, lohdutti häntä nuorukainen. -- Onni on, ettei
+marski itse ole Turussa. Ja meillä on nyt voitettuna yö ja ehkä
+päiväkin, -- minun viirusilmä emäntäni ja sinun juoppo renkisi tuskin
+niin väleen toipuvat hämmästyksestään. Sillaikaa me ajamme kauas,
+ajamme Ahvenaan saakka, jossa jo olemme puoleksi turvassa, ja sieltä
+Ruotsiin.
+
+-- Vaan luuletko jäitten kestävän, kevät on pitkälle ehtinyt, ilma on
+leuto?
+
+Tätä seikkaa oli Hieronymo jo itsekseen huolehtinut. Hän vaikeni
+hetkeksi ja virkkoi sitten:
+
+-- Juuri siksi meidän on merelle riennettävä. Vielä kestää jää
+lähimmässä saaristossa, ajetaan, niin pitkälle kuin ehditään,
+kävellään, jos ei ajaa voi, -- aina olemme turvallisempia siellä kuin
+mantereella. Ja kun kerran saaristossa olemme, loppukoon kernaasti
+keli; jos se estää meitä kulkemasta, estää se myös hakijoitamme. Mutta
+katsoppas tuossa, siinä on jo meri edessämme, taaksemme jää Suomen
+manner.
+
+He olivat ajaneet oijusteitä rannikolle Maskun pitäjän kautta,
+pohjoispuolitse Naantalin vanhan luostarikylän, ja laskivat nyt aamun
+vaietessa salmen yli Merimaskuun, -- hyvin tunsi Hieronymo monilta
+retkiltään nämä tiet ja osasi vältellä valtamaanteitä. Eikä heitä
+kyläpaikoissakaan ollut kukaan huomannut, ihmiset nukkuivat vielä ja
+elävää näkemättä he pääsivät aavemmankin meren partaalle. Mutta siellä
+täytyi jo lepuuttaa hevosta, joka rupesi uupumaan. Saariniityn ladosta
+haki Hieronymo heinäsylen, antoi hevosen haukata hetkisen, -- kauan ei
+maltettu. Ja taas he painoivat länttä kohden. Keli kesti, saaret
+siirtyivät jälelle ja näkymättömiin häipyi manner. Päivemmällä
+tapasivat he tiellään useita suuria railoja ja iltapuoleen heidän
+täytyi poiketa muutamaan taloon Velkuan saaristossa, tiedustelemaan
+matkan turvallisuutta, syöttämään hevosta ja itsekin ravintoa saamaan.
+
+-- Minne vieraat kulkevat? -- siihen tavalliseen kysymykseen, joka aina
+ja harvoin kuljetuilla teillä varsinkin on matkustajaa vastassa, saivat
+pakolaisemmekin nyt vastata ja Hieronymo oli jo edeltäkäsin
+varustautunut siihen rauhallisesti vastaamaan:
+
+-- Kotiin Ahvenaan, -- niinkauan kuin tässä vielä keliä riittää. -- Ja
+hän koetti olla hyvin kodikkaana Yläneen vuokraajan väljässä
+juhlapuvussa, vaan Annan oli oudompikin liikkua lainamekossaan.
+
+-- Vai ahvenalaisia, mistä sieltä?
+
+-- Kastelholmasta, leskikuningattaren kartanoväkeä. Palaan Suomesta,
+naimasta.
+
+-- Hoo, siinähän onkin näppärä nuorikko!
+
+-- Pitäspä sen olla, ettekö tunne Kankaisten sievimpiä tyttöjä?
+
+-- Eipä ole nyt äsken käyty Kankaisissa. Milloin te jo tästä sinne
+matkustitte?
+
+-- Johan siitä on toista viikkoa ... kulin Turun kautta silloin ...
+vaan nyt täytyy kiirehtiä suorinta tietä kotiin, kun kevät rupesi näin
+joutumaan.
+
+Saaristolaiset eivät epäilleet mitään, kulkihan siitä aina meren poikki
+kaikenlaista väkeä, mikä milläkin asioilla, Hevonen sai ruokaa,
+matkustajat myöskin, ja illan suussa hankkiusivat nämä taas
+taipaleelle. Jäitten kestävyyttä saaristolaiset kyllä epäilivät, mutta
+olihan siitä eilen vielä kulkenut Turusta palaavia ulkosaaristolaisia
+ja tyyni oli ollut ilma... Iniön aukko oli ainakin vielä kuljettavassa
+kunnossa.
+
+-- Koettaa täytyy ainakin, tuumi Hieronymo, -- mikä siinä on muu kuin
+palaaminen, jos meri aukiaa vastaan.
+
+Vaan palata hän ei aikonut missään tapauksessa ja arvelematta he
+ajoivat edelleen, aina vain länttä kohden, -- tuonne etäältä
+kuumottaviin saariin heidän ainakin täytyi yöksi päästä ja ne
+lähenivätkin jo lähenemistään. Mutta railoja vilkkui myös jo aivan
+läheltä tietä ja vaivoin he muutamain ylitse pääsivät. Tuuli virisi
+illan kuluessa ja pari tuntia ajettuaan kuulivat reessä istujat
+yhtäkkiä hulahduksen ... jää oli erään halkeiman reunassa murtunut
+hevosen alta ja tämä upposi korskahdellen siihen aventoon, vetäen rekeä
+perässään. Nuolena lennähti silloin nuorukainen jään reunalle, tempasi
+tytön syliinsä reestä, joka jo sekin oli veteen vaipumassa, ja kantoi
+kiinteälle jäälle. Sitten koetti hän auttaa hevosta ylös, vaan siihen
+hänen voimansa eivät riittäneet; hevonen kangistui kylmässä vedessä,
+vaipunut reki veti sitä alaspäin, se painui, ponnisti vielä -- ja
+katosi.
+
+-- Hukkui tuo kelpo eläin, pelastajamme!
+
+-- Rauha sen haudalle. Vaan meillä on nyt itsellämme tosi kysymyksessä.
+Pimeä ehtii, tuuli kiihtyy, railoja aukenee, -- kiirehdittävä on meidän
+maata kohden, tuonne lähimmälle rannalle. Kestävyyttä, Anna, rohkeutta,
+-- tänne kätesi!
+
+Ja reippaasti kävellen lähtivät he taivaltamaan maata kohden. Päivä
+pimeni, yö tapasi, pitkäksi kävi taival ja Anna yritti väsymään.
+Leveitä railoja oli kierrettävä, uusia syntyi myötään. Tuuli näet
+kiihtyi kiihtymistään, vinkui pitkin aavikkoa ja rynnisti jäitä
+vastakkain; kaamealta kuului kumea kohina ulohtaalta auvenneelta
+selältä ja jään pauke oli pelottava. Vaan sitä vinhemmin he
+puolijuoksussa ponnistivat maata kohden ja siinä olikin edessä jo tumma
+piiru, kallioinen rannikko. Sinne he syöksivät ja heidän saaren alle
+saapuessaan tuntui jo jää alla notkuvan ja heiluvan...
+
+Vaan he olivat maissa, joskin väsyneinä ja märkinä, ja kappaleen rantaa
+kuljettuaan he löysivät kalastajamökin ja pääsivät sisälle lämpimään.
+Saari oli pieni pirstale Iniön saariryhmää, jossa näihin aikoihin
+pelkkiä kalastajia asui, eikä tällä saarella ollut kalastajamökkejäkään
+kuin kaksi. Ystävällisesti otti mökin väki pakenijat vastaan,
+osanotolla kuunnellen heidän kertomusta vaarallisesta seikkailustaan
+halkeilevalla jäätiköllä. He saivat ruokaa ja yösijaa ja nukkuivat
+kohta uupuneen syvää unta.
+
+Mutta kun pakolaiset aamulla herättyään kävelivät rantaan, oli öinen
+myrsky jo tehnyt ihmeitä; heidän tiensä, jota he olivat tulleet, oli
+kateissa, laajoja jäälauttoja ja korkealle kasaantuneita jäävuoria
+uiskenteli vaahtopäisten laineiden lomassa ja aallokko repi parhaallaan
+auki etäämmällä olevan, vielä kiinteän jään reunaa. He olivat saapuneet
+viime hetkessä, muutamia tunteja myöhemmin olisivat he saaneet jakaa
+hevosensa kohtalon.
+
+Nyt he olivat taas vankina, mutta se ei heitä pelottanut; he olivat
+armeliaan luonnon vankeja, vankeja yhdessä, vankeja vapaudessa. Ja
+turvassa he myös tiesivät olevansa. Mökin väki kohteli heitä hyvin, ja
+rauhallisesti he siis asettuivat odottamaan meren lopullista
+aukenemista, päästäkseen sitten johonkin laivaan, joka heidät veisi
+suoraan Ruotsin rannalle.
+
+Vaan verkkaseen aukeni meri, etäältä kuultava sisäsaaristo näkyi vielä
+kauan olevan jään peitossa, ja koko sen ajan oli kaikki liike katkaistu
+Iniön saariin. Kului viikko, kului toinen, -- vaan ikäviksi ne eivät
+pakolaisille käyneet. He viettivät täällä kuin kuherruskuukausiaan,
+seuraten keväiseltään heräävää luontoa ja kävellen saaren louhisilla
+rannoilla. Alusta ei näkynyt tulevaksi Suomesta päin, jolla he olisivat
+päässeet meren yli. Vihdoin he eräänä päivänä näkivät ulompana merellä
+purjeveneen, joka näytti luovivan Ahvenaan päin. Hieronymon pyynnöstä
+läksi kalastaja soutamaan sen luoville ja kysymään, ottaisiko
+purjehtija kahta matkustajaa mukaansa. Kalastaja palasi, purjehtija
+jatkoi luoviaan.
+
+-- Hän siis ei ottanut pysähtyäkseen? Kuka se oli?
+
+-- Se oli sananviejä, joka kertoi matkansa kiirehtivän, hänellä oli
+vietävänä tärkeitä viestejä Ruotsiin.
+
+-- Mitä tärkeitä viestejä?
+
+-- Semmoisia, että Klaus Fleming on kuollut...
+
+Nuoret pakolaiset hytkähtivät, he eivät voineet pidättää hämmästyksen
+huudahdusta. Kalastaja katseli aivan kummissaan, kuinka valtavan
+vaikutuksen tämä uutinen teki noihin talonpoikasiin ihmisiin, -- sehän
+näytti heihin aivan mieskohtaisesti koskevan. Mutta mitäpä se häneen
+kuului, hän rupesi korjaamaan venettään rannalla. Kauan pysyivät
+pakolaiset ääneti, Anna istuen rantakivellä, leuka käteen nojauneena,
+Hieronymo vieressä seisten ja miettiväisenä katsellen ulapalle. Vihdoin
+nuorukainen virkkoi:
+
+-- Anna, nyt me lähdemme Turkuun, meillä on siellä asioita ajettava,
+ennenkuin Ruotsiin joudamme.
+
+-- Turkuun, kuinka uskaltaisimme?
+
+-- Turvallisesti voimme sinne nyt lähteä, saatamme huoletta riisua
+valepuvutkin pois, mutta voimmehan ne varoiksi pitääkin. Klaus Fleming
+on kuollut, runko on taittunut, koko maa on neuvotonna ja päätönnä, --
+meitä ei nyt kukaan ahdistele, ei kenkään uskalla enää nostaa kättään
+herttuan airutta vastaan. Niin, me lähdemme Turkuun, minun täytyy
+sieltä herttualle viedä tästä merkkitapauksesta tarkemmat viestit ja
+Turustahan pääsemme parhaiten ruotsalaiseen laivaan.
+
+Ja kääntyen kalastajan puoleen, joka siinä syrjemmässä venheensä
+ääressä puuhasi, virkkoi Hieronymo:
+
+-- No, nyt lähdette meitä viemään Turkuun, ei täältä muuten näy
+pääsevän Ahvenaan. Ja onhan sieltä jo teidänkin tuotava suolat ja
+jauhot.
+
+Se oli totta sekin, kalastaja suostui ehdotukseen. Ja hän rupesi kohta
+panemaan suurta silakkavenettään kuntoon Turkuun lähteäkseen.
+
+
+
+
+XV.
+
+Tammi kaatuu, oksat varisevat.
+
+
+Verkkasesti ajoi yksinäinen ratsastaja keväiseltään jo
+sulautumistilassa olevain maisemain läpi iltahämärissä Perniöstä
+etelään päin Pohjan pitäjää kohden. Tie, jota hän ajoi, oli musta ja
+lionnut, hevosen oli siitä vaikea illan pimetessä löytää kovinta kohtaa
+ja usein sillä upottikin jalka, taikka yritti se kompastumaan
+kaljamalla. Mutta ratsastaja kiirehti sitä siltä yhä parantamaan
+vauhtiaan.
+
+-- Hölkkää pois, taival on pitkä...!
+
+Tämä yksinäinen ratsastaja, joka siten usein kohottausi hevostaan
+kannustamaan, oli Kaspar Gröning. Mutta sillävälin hän ratsasti pää
+kumarassa ja hervotonna suitsia pidellen, ikäänkuin vaipuneena raskaita
+mietteitä hautomaan. Ei hän oikeastaan tiennyt, miksi hänen mielessään
+risteili niin synkkiä aavistuksia eikä mistä ne mustat mietteet nyt
+olivat kotosin. Vaikuttiko siihen tuo illan yksinäinen, jylhä
+hiljaisuus, jonka keskestä ainoastaan joskus kuului huokauksentapaista
+huminaa, kun tuuli heilautti metsän mustina seisovain puiden latvoja,
+vai syntyivätkö nuo tuumat niistä tapauksista, joiden vaikutuksesta hän
+näin yksin oli tälle öiselle matkalle joutunut...? Niin, ne olivat
+varmaankin lainamietteitä, tarttuneita Ebba-rouvan huolista ja
+epäilyksistä ... hänen emäntäänsä olivat koko päivän synkät aavistukset
+vaivanneet.
+
+-- Pysy tiellä, ruuna, elä nuku!
+
+Tälle yksinäiselle ratsastukselle oli Klaus Flemingin kirjuri äsken
+lähtenyt Perniön kuninkaankartanosta, johon he samana päivänä
+Ebba-rouvan kanssa reellä olivat saapuneet Kuitiasta. Marski, joka oli
+ollut Pikkalassa, oli näet erityisen sanantuojan kautta kutsunut
+vaimonsa ja kirjurinsa vastaansa tuohon Perniön kuninkaankartanoon,
+jossa hän lupasi heitä odottaa. He olivat kohta lähteneet matkalle,
+Ebba-rouva aivan hätääntyneenä tuosta oudosta kutsusta, ja
+kärsimätönnä oli hän ikävöinyt perillepääsön hetkeä tavatakseen
+miehensä. Mutta kun he, kelirikon vuoksi myöhemmin kuin oli sovittu,
+saapuivat Perniöön, ei marski siellä vielä ollutkaan. Silloin oli
+Ebba-rouvan levottomuus kiihtynyt äärimmilleen, hän oli itse aikonut
+lähteä yötä myöten jatkamaan matkaansa vaikkapa Pikkalaan asti, kunnes
+miehensä tapaisi. Vaan sellainen ponnistus olisi toki tällaisella
+kelillä ollut hänelle liian rasittava ja siksi oli Gröning tarjoutunut
+yksin yön läpi edellä ratsastamaan marskia vastaan, hankkiakseen
+tietoja hänen viipymisensä syistä...
+
+-- No, välemmin ruuna, meidän täytyy joutua...!
+
+Ruuna paransi vähän vauhtiaan kun ehti aavikolle, missä tienpaikan
+paremmin näki, mutta hiljenti taas, kun metsään tultiin. Ja mies
+selässä jatkoi ääneti mietteitään.
+
+Kummallinen se oli ollutkin tämä marskin kutsu, koskaan ennen ei hän
+ollut tällä tavoin pyytänyt Ebba-rouvaa vastaansa ... mistä tämä
+hellyys ja ikävä nyt yhtäkkiä oli kotosin...? Aina Pohjanmaanretkeltään
+palattuaan oli marski ollut omituisen hiljainen ja talttunut, ikäänkuin
+luontonsa olisi pehmennyt. Tuo kapina oli häneen syvästi koskenut ja
+tuntuipa aivan siltä, kuin hänkin olisi jotakin varonut...? Mitävarten
+hän yksin oli sinne Pikkalaan lähtenytkin, ei malttanut odottaa, kunnes
+hän, Gröning, olisi Turusta mukaan ehtinyt ... ja olisihan hän hyvästi
+ehtinytkin, ellei se tyttö silloin juuri olisi ottanut kadotakseen...
+Kummia kujeita ... ai, ai, sinä lankomies...! Siellä se nyt marski
+viipyy, mikä lie syynä...
+
+Ilta kului, verkkaaseen edistyi matka. Hevonen oli väsynyt ja uupumus
+rupesi yön lähetessä voittamaan miehenkin. Mutta ei siinä auttanut
+säästää kumpastakaan, Gröning vain kiirehti ratsuaan. Lepäämättä hän
+aikoi läpi yön kulkea, kunnes yhyttäisi isäntänsä, aikoi vain Pohjan
+kievarista vaihtaa vereksen hevosen alleen. Marski oli hänetkin
+kutsunut luokseen, siksi täytyi joutua, ja Ebba-rouvalle piti myös
+viipymättä saada laitetuksi lohduttava sana ... jos mahdollista
+lohduttava...
+
+Jo aukeni vihdoin kylänpaikka esiin, siinä oli Pohjan pitäjän kirkko,
+ja Gröning kannusti ratsuaan, ajaen pyrynä kievarin pihalle. Vaan
+täällä hän, äkkiä pysähdyttyään, vielä tuokioksi jäi satulaan
+istumaan ... hän oli tuntenut marskin matkareen pihalla. Kohta siihen
+ilmestyi marskin seurassa olleita huovejakin, vanha Eenokki etupäässä
+käveli verkalleen hänen luokseen.
+
+-- Marski on siis yöpynyt tähän? kysyi Gröning kummastuneena, sillä
+marskin ei ollut juuri tapana näillä matkoilla yöpyä, hän nukkui reessä
+ja ajoi yhteen pohteeseen.
+
+Eenokki nyökäytti päätään mitään vastaamatta. Gröning hyppäsi satulasta
+ja uteli levottomampana:
+
+-- Onko hän sairas, hä, mikset vastaa?
+
+-- Hän makaa tuolla tuvassa.
+
+Vanhan huovipäällikön ääni oli alakuloinen ja melkein kuin toivoton.
+Hän, itse rautamarski, oli jäänyt sairaana makaamaan kievarin
+vuoteelle, johan se tuntui kovin oudolta ja avuttomalta. Tämä ei
+Klaus-herran karaistujen huovien mielestä tiennyt mitään hyvää ja siksi
+he kuin turvattomina astelivat pihalla ja pirtissä, toisiaankaan paljo
+puhuttelematta.
+
+-- Milloin hän sairastui? kyseli Gröning vielä.
+
+-- Hän oli pahoinvoipa jo Pikkalasta lähdettäissä, vaan tahtoi
+kumminkin joutua rouvaansa vastaan. Mutta täältä hän ei jaksanut enää
+eteenpäin.
+
+Gröning kiirehti sisään matkustajatupaan. Huone oli puolipimeä. Lieden
+ääressä, sitä pimentäen, seisoi mestari Markkus, jonka Ebba-rouva oli
+Kuitiasta, huolissaan miehensä terveydestä, laittanut Klaun mukaan,
+seisoi siinä kattilaa hämmentäen, nähtävästi keittäen potilaalle
+joitakin lääkkeitä. Varjossa, karsinanurkassa, oli suuri vuode ja siinä
+makasi Suomen mahtava marski kalpeana ja äänetönnä, silmät
+miettiväisinä kattoon päin tähdättyinä. Gröning astui lähemmäs ja
+silloin marski hänet huomasi; hän vilkastui kohta ja virkkoi iloisella
+äänellä:
+
+-- Olipa hyvä, poikani, että saavuit. Makasin tässä juuri ja mietin,
+ehtisitkö tulla, -- sen arvasin, ettei Ebba tänne tällä kelillä joudu.
+
+-- Hän on Perniössä, hän pyysi kohta lähettämään sanan terveydestänne.
+
+-- Ei huolita häntä huolettaa ... ehkä jo aamulla jaksammekin jatkaa
+matkaa. Taikka ellemme... No niin, istu tähän tarinoimaan, tahdon
+tietää kuulumisia ... en voi kumminkaan nukkua.
+
+Marskin ääni oli melkein kuiskaava ja siksi Gröning istahti aivan hänen
+päänalusensa viereen, jotta sairaan ei puhuessaan tarvitseisi rasittaa
+ääntään. Hän kertoi lyhyesti uusimpia kuulumisia Turusta ja koko
+maasta: kapinan laineet näyttävät kokonaan laskeutuneen, hyvillä
+toiveilla Turussa odotettiin meren aukenemista... Niitä kertoessaan hän
+miltei säälien katseli, kuinka lauenneilta nyt näyttivät marskin ennen
+niin voimakkaat piirteet ja kuinka syvän varjon tuuheat kulmakarvat
+loivat kalvenneille kasvoille. Vaan marski viskasi peiton syrjälle
+rinnaltaan, jota se tuntui ahdistavan, ja jatkoi:
+
+-- Niin, kevät kiirehtii, meri aukiaa, meidän täytyy pian joutua
+Turkuun. Onko saapunut vereksiä tietoja herttuan hommista?
+
+-- Kelirikko on katkassut kaiken liikkeen meren yli...
+
+-- Niin, hän voi siellä nyt salaisuudessa varustaida matkalleen. Entä
+Puolasta, eikö sieltäkään kuulu mitään?
+
+-- Ei mitään,
+
+-- Rex crastinus! Ja kumminkin pitäisi Sigismundon juuri nyt, ei
+ainoastaan julistaa saapumisestaan Suomeen, vaan myöskin saapua. Juuri
+nyt! Hetki käy ratkaisevaksi. Herttuan vallanhimo, kaikki hänen salaset
+hankkeensa olisivat juuri nyt muserrettavat, muuten katsokoon kuningas
+valtaistuintaan. Olemme siitä hänelle selvästi kirjoittaneet. Vaan hän
+ei tule ... ei saa lähdetyksi...
+
+Marski makasi hetkisen ääneti, ja suonet hänen ohimoillaan näyttivät
+pingoittuvan. Mestari Markkus tarjosi hänelle maljan höyryävää
+keitostaan ja varotti häntä puhumalla kiihottamasta mieltään ja
+rasittamasta voimiaan. Vaan marski viittasi häntä laskemaan syrjään
+maljan.
+
+-- Tunti sitten join kauhallisen keitostasi, kelpo Markkus. En hikoile,
+en nuku. Rohtosi ovat ehkä hyvät, vaan minussa täytyy luonnon voittaa,
+voittaa tai taittua.
+
+Ja haavurin varoituksista huolimatta jatkoi hän puhettaan:
+
+-- Vai ei mitään Puolasta ... no, ehkä emme häntä täällä tarvitsekaan.
+Laivasto on ensi avovedellä valmis purjehtimaan Pikkalasta ja se onkin
+nyt kelpo kunnossa. Ja Turun linnaa kestää herttuan hyvän aikaa
+paukuttaa... Vaan jos kuningas nyt saapuisi, emme me täällä herttuaa
+odottaisikaan. Me purjehtisimme kohastaan Tukholmaan, keräisimme
+Ruotsin tyytymättömät joukkoomme ja ajaisimme parissa päivässä Kaarlon
+herttuakuntaansa, -- kiittäköön onneaan, jos saa pysyä siellä. Ja
+hallitus Ruotsissa uudelle kannalle...
+
+-- Jäisittekö itse sinne? kysyi Gröning, hänkin jo marskin kuvauksista
+innostuneena.
+
+-- Minä, en, en koskaan, ei meillä ole sitä kunnianhimoa. Ei, Suomeen
+me palaisimme, meillä on täällä paljo toimitettavaa ja tämän maan
+hallintoon tahtoisimme käyttää viimeiset vuotemme. Näihin asti
+on hallintomme Suomessa ollut kuin sotakomentoa, raudankovaa ja
+armotonta ... niin, niin, se on ollut liian kovaa, vaan se on ollut
+pakosta. Mutta sitten, rauhan palattua, tahtoisimme vielä katsoa, mitä
+voitaisiin tehdä tämän kiusaantuneen kansan hyväksi...
+
+Heikolla äänellä, mutta innostuneena ja tuumiinsa kiintyneenä marski
+näitä kuvaili. Hän oli vilkastunut, kääntelihe vuoteellaan, poskille
+kohosi veri ja silmissä paloi kuuma hehku. Vaan usein hänen täytyi
+levätä väliin, henki kulki raskaanlaisesti, tuntui kuumentavan ja
+ahdistavan, -- hän oli niin tottumaton tautivuoteessa makaamaan.
+Turhaan mestari Markkus kehotti häntä vaikenemaan ja voimiaan
+säästämään, turhaan myöskin Gröning tarjoutui poistumaan, jättääkseen
+isäntänsä lepäämään. Marski viittasi kädellään häntä viipymään. Ja
+hetken ääneti maattuaan hän kysyi:
+
+-- Kuitiassako lapset ovat kaikki? Anna kai on niille siellä
+emännöitsemässä, kun Ebba tuli Perniöön?
+
+Gröning kävi vähän hämilleen tuosta äkillisestä kysymyksestä, hän
+vitkasteli hetkisen ja vastasi sitten vältellen:
+
+-- Niin, Kuitiassa ovat lapsenne, terveinä ja reippaina.
+
+Vaan marski oli jo huomannut hänen äänessään jotakin epävarmaa; hän
+käännähti päin, loi kirjuriinsa terävän katseen ja uteli:
+
+-- Entä Anna, jäikö hän vielä Turkuun? Mitä, mikset vastaa, onko hän
+vielä sairaana?
+
+-- Ei, kyllä hän on jo terve, hän toipui kohta...
+
+-- Mutta mitä? -- Marski kohottausi yhtäkkiä ryntäilleen vuoteellaan.
+-- Mitä, onko hän kadonnut? Onko herttuan kirottu kätyri hänet
+löytänyt? Ovatko he paenneet yhdessä?
+
+Turhaan koettivat Markkus ja Gröning rauhottaa marskia ja Gröning
+soimasi ankarasti itseään, ettei hän suoralla valheella ollut pitänyt
+salassa noita Yläneen tapahtumia, -- tiesihän hän, millä kiihkolla
+Klaus Fleming vihasi Hieronymoa, joka oli häväissyt hänen nimensä ja
+tuottanut hänelle niin paljo ikävyyksiä, ja kuinka intohimoisesti hän
+oli vastustanut Annan joutumista tuon miehen kynsiin. Mutta nyt oli jo
+liian myöhää sekottaa pois asia, marski oli jälillä ja uteli
+käskevällä, kiihkeällä äänellä:
+
+-- Kerro kaikki, minä tahdon kuulla kaikki. He ovat siis paenneet
+yhdessä. Mistä? Onko Olavi pidellyt vankiaan liian höllästi, häntä
+Yläneeltä tuodessaan? Kerro!
+
+Gröningin ei auttanut muu kuin kertoa koko tapaus, kuinka Anna oli
+jäänyt kateisiin ajomatkalleen ja kuinka Olavi, seuraavana päivänä
+saapuessaan Yläneen kartanoon, oli huomannut linnun lentäneeksi
+tiehensä, vangin paenneen Flemingin neitosen seurassa. Oli lähetetty
+huoveja hakemaan pakolaisia, vaan paikkakuntalaiset eivät olleet heitä
+nähneet eikä ollut vihoissaan riehuva Olavi saanut Yläneen
+typertyneiltä vuokraajiltakaan mitään osviittoja.
+
+-- Mutta pakolaiset ovat otettavat kiinni, maksoi mitä maksoi, tuhat
+huovia heidän jälilleen joka taholle! huusi marski nyt vihan
+koventamalla äänellä ja hyppäsi kiihkoisena vuoteeltaan, asettuen
+ylisillään uhkaavan näköisenä lattialle seisomaan. -- Me tarvitsemme
+tuon miehen, ainoastaan hän voi meille todistaa herttuan syyllisyyden
+kapinaan ... hän on vangittava...! Ja Anna ... ei, herttua ei saa
+tuntea sitä tyydytystä, että hänen elkeensä, naittaa neitonen Flemingin
+suvusta orjalleen, onnistuisi ... ei saa...!
+
+Marski astui pari askelta eteenpäin, horjahti, pysähtyi, ojensi kätensä
+tavattomalla kiukulla ja puhui kähisten:
+
+-- Anna, Anna, sinussa oli liiaksi äitisi halpaa verta, sinä et
+tuntenut nimesi arvoa!
+
+Kauhuissaan seisoi siinä mestari Markkus katsellen riehuvaa
+potilastaan, ja vaivoin sai Gröning lempeällä pakolla kiihkonsa
+jännittämän, mutta kumminkin heikkouttaan huojuvan vanhuksen
+laskeutumaan takasin vuoteelleen. Hän koetti marskia lohduttaa
+vakuuttamalla, että Olavi, joka huovijoukolla oli pakolaisia
+takaa-ajamassa, kyllä heidät tapaisi ja toisi takasin talteen Turun
+linnaan.
+
+-- Ei hän tuo, väitti marski vastaan, nyt jo talttuneemmalla,
+vaimenneella äänellä. -- He ovat päässeet pakoon, he hiipivät herttuan
+turviin ja hän on sittekin voittanut ... hän on nöyryyttänyt meidät,
+hän on vielä kerran häpäissyt Flemingin nimen. -- Ja hiljaa,
+murtuneella äänellä hän jatkoi, sammuvat katseet kattoon luotuina: --
+Me olemme siis pelimme tapanneet, olemme masennetut, herttua vei
+voiton...
+
+Hetkisen hän siten hervotonna makasi, ikäänkuin masentuneen mielensä
+voittamana. Vaan se häiriö, jonka tuo äkillinen mielenliikutus ja
+liikanainen sielun ja ruumiin ponnistus oli vaikuttanut heikkoon
+potilaaseen, näkyi pian seurauksista. Kuume kiihtyi, tuokion kuluttua
+oli hän houreissa. Mutta siinäkin tilassa jatkoi sairas ja kiihtynyt
+mielikuvitus vielä äskeistä kulkuaan. Säihkyvin silmin ja hosuvin käsin
+oli hän ajavinaan pakenevia takaa, huudellen huovejaan kiirehtimään...
+Ja hän oli näkevinään Kaarlo-herttuan ilkeän hymyn ja hän haastoi
+juhlallisesti ja kovasti herttuaa kaksintaisteluun, vaati häntä
+kiihkein, loukkaavin sanoin miekkasille... Hän nauraa vain pirullisesti
+vastaan -- ooh! -- Marski kääntelihe vuoteellaan kuin poltteissa. Mutta
+ikäänkuin voitettuna hän taas vaipui alalleen, kylpien kylmässä hiessä.
+
+-- Ei, se on turhaa, he pääsivät sittenkin pakenemaan, kuiskaili hän.
+-- Kaikki on lopussa, kaikki ponnistukset rauenneet... Ja Suomen
+herrat, raukat ... mihin helkkariin te juoksette, miksi te aina
+kyhmitte ruotsalaisten jälissä, te meltomielet... Ja miksi sitä muuria
+revitte, jonka olen rakentanut Suomen turvaksi ... te petturit ...
+te ... te ... limannuolijaiset...! Missä huovini ... minä opetan
+teidät ... missä laivastoni, laivastoni! Oh, kaikki poissa; ne ovat
+hukkuneet Pohjanmaalle, hukkuneet nuijamiesten kanssa samaan
+avantoon...
+
+Huolestuneina seisoivat mestari Markkus ja Gröning vuoteen ääressä,
+katsellen tuota taudin äkillistä, vaarallista käännettä ja kuunnellen
+hourijan katkonaisia lauseita. Turhaan koetti haavuri saada
+Klaus-herraa nielemään hänen rauhoittavia rohtojaan ja syvästi katui
+nuori kirjuri, että hän oli antanut aiheen tähän ärsyttävään
+kohtaukseen. Vihdoin marski kumminkin rauhoittui, hourekuvat näkyivät
+väistyvän pois ja potilas näytti vaipuvan virkistävään uneen.
+Virkoavilla toiveilla vartijat sitä seurasivat henkeään pidätellen.
+
+Vaan jo tuokion kuluttua avasi marski silmänsä ja katseli levollisesti
+vuoteen vieressä seisovia. Mutta voimat olivat äärettömästi
+heikentyneet, hän tuskin jaksoi päätään kääntää, virkkoessaan
+Gröningille:
+
+-- Voimani ovat lopussa, hetkeni on tullut ... niin, niin, minä tunnen
+sen, enkä valita...
+
+-- Lähetämmekö hakemaan Ebba-rouvaa? Hän voi olla jo aamulla täällä.
+
+-- Aamulla ... se on myöhää. Ja hyvähän on näinkin, rauhallisesti
+kuolen... Ja hyvällä omallatunnolla.
+
+Tuskin hengähdystäkään kuului tuvassa noiden heikkojen kuiskeiden
+välillä. Vielä loi potilas raukenevan katseensa kirjuriinsa ja puhui
+verkalleen:
+
+-- Minua sanotaan vallanhimoiseksi ja itsekkääksi ja julmaksi, -- eikö
+totta...? Niin, minä olen ollut julma, mutta käsivarteni ei ole saanut
+olla pehmyt. Tarkotukseni tunnet ja vaikuttimeni ... sinä olet myöskin
+suomalainen... Olemme koettaneet toimia niin, että tämäkin maakunta
+kerran voisi, kuninkaalleen uskollisena, seistä omilla jaloillaan ja
+omain miestensä varassa varttua... Suomalaiset eivät ole meitä
+ymmärtäneet ... ei kansa eikä aatelisto ... ja siksi on rakennuksemme
+kaatunut ... kaatunut...
+
+Sanat tulivat katkonaisesti, vaan hyvin ne Gröning ymmärsi, -- hän
+ymmärsi, että kaikki on lopussa. Siinä makaa rautanen mies, jonka
+tarmoa ei mikään maailmassa ole jaksanut lannistaa ja joka
+tahdonvoimallaan on hallinnut tuhansia ... makaa siinä yksin ja
+avutonna, kuin rakennuksensa raunioilla, ja tekee itselleen elämänsä
+viimeistä tiliä, -- maailmalle hän sitä ei tee.
+
+-- Minä tiedän sen, jatkoi potilas vielä, -- herttua on voittava ...
+niin, hän on jo voittanut... Suomen aatelisto on suuteleva
+ruoskaansa... Ja syy on ehkä meidän ... me pakotimme heidät
+mukaamme ... se perustus ei kestänyt ... uskoimme liiaksi olevamme
+suomalaisia...
+
+Hän vaikeni, makasi hiljaa. Yön hetket kuluivat, tuvassa ei kuulunut
+muuta kuin potilaan hiljainen hengitys, joka sekin toisinaan aivan
+kuulumattomiin vaimeni. Vartijat tarkkasivat, pääsisikö potilas uneen,
+mutta ei, hän lepäsi silmät auki, valvovana. Vihdoin hän taas kerran
+virkahti:
+
+-- Miksi olette niin ääneti, ystävät? Markkus, lue meille kappale
+hartauskirjastasi, joka on laukussasi.
+
+Markkus meni hakemaan laukkuaan. Sillävälin kuiskasi marski hiljaa
+Gröningille:
+
+-- Tuota kirjaa kuulen kernaasti; en tiedä, onko se luterilainen vai
+katoolinen, mutta se on koruton ja harras, ja minä uskon, että se on
+otollinen Jumalalle... Lue, mestari, kappale...
+
+Mestari luki. Yksitoikkoisella, laulavalla äänellä hän laski tulemaan
+sivun ja toisen ja Klaus-herra näytti rauhallisesti kuuntelevan,
+maatessaan siinä silmä raollaan, hengitys tuskin tuntuvana. Markkus
+luki, luki edelleen... Vaan hänen lukiessaan nousi Gröning hiljaa,
+tarttui marskin peitolla lepäävään käteen: Se oli kankea.
+
+-- Mestari, sinä olet lukenut kylliksi, saneli hän harvakseen, laskien
+kankean käden vuoteelle.
+
+Markkus laski kirjansa alas, koetteli vuoteella makaajan sydäntä, ja
+toisti hiljaa:
+
+-- Klaus Fleming on kuollut! -- -- --
+
+Aamun sarastaissa, -- huhtikuun 13 päivänä 1597 -- ajoi taas yksinäinen
+ratsastaja samaa mustunutta talvitietä, jota hän edellisenäkin iltana
+oli kulkenut, vaan tällä kertaa Pohjan pitäjästä Perniöön päin. Matkan
+teko tuntui nyt vielä paljo raskaammalta kuin eilen. Keli oli tosin yön
+aikana kovennut ja aamun koetteessa löysi hevonen paremmin tiepaikan,
+vaan itse ratsastajalla oli taakka raskaampi. Hän oli nyt kuljettamassa
+sanomaa, ensiksi Perniön kuninkaankartanossa odottavalle, levottomalle
+rouvalle, sitten edelleen läpi maan Turkuun asti, että Viikin
+vapaaherra, Suomen käskynhaltija, valtakunnan neuvos, marski ja
+amiraali Klaus Eerikinpoika Fleming oli kuollut. Ja sen sanoman
+kuljetus oli raskasta ratsastajalle, Kaspar Gröningille.
+
+Vaan hän teki tehtävänsä, kertoi sanomansa ja kulon nopeudella lähti se
+leviämään yli Suomen niemen, syöksähti aateliskartanoihin, pistihe
+mökkeihin ja muonamiesten majoihin, kaikkialle iskien kuin odottamaton
+ukkosen salama, kaikkialla herättäen hämmästystä ja monia mietteitä.
+
+-- Klaus Fleming on kuollut!
+
+Noihin sanoihin sisältyi niin paljo, sisältyi levottomuutta ja toivoa,
+surua ja iloa, epävarmuutta ja helpotuksen tunnetta. Ihmisten oli
+vaikea kohta oivaltaa tätä sanomaa. Myrsky oli käynyt yli koko maan,
+jaksamatta kukistaa rautatammea. Kukaan ei tiennyt, että tammi siinä
+myrskyssä oli saanut vamman, johon se tyyneen tultua itsekseen taittui.
+Se oli ollut niin voimakas ja kova, se oli yksin hallinnut kaikki ja
+tuntunut kukistumattomalta. Ja siksi loivat ihmiset, niin ystävät kuin
+viholliset, tämän sanoman saapuessa katseensa alas ja hokivat
+itsekseen:
+
+-- Klaus Fleming on kuollut!
+
+Ja näitä sanoja seurasi tavallisesti kysymys:
+
+-- Mikä kaatoi mahtavan miehen?
+
+Taikausko loi siitä kohta omat selityksensä. Pohjanmaan noidat,
+nuijamiesten vihan perijät, olivat muka kostaneet Nokian ja
+Santavuoren. Herttuan myrkynsekottajat olivat raivanneet pois tuon
+sitkeän esteen. Vaan se, joka kuolonsanomaa kuljetti, hymähti näille
+taikatuumille; hän arvasi syyt syvemmät, mutta maailmalle hän ei niitä
+selittämään käynyt.
+
+-- Klaus Fleming on kuollut! Mitä tapahtuu nyt?
+
+Sitä ei kukaan osannut ennustella. Ihmiset katselivat huolestuneina ja
+arastellen toisiaan ja puistelivat miettiväisinä päätään.
+
+Vaan kuolon sanoman kuljettaja jatkoi matkaansa, saapui Turkuun. Mutta
+kauaksi hän ei sinne jäänyt, jo viiden päivän perästä oli hän palannut
+takasin Pohjan pitäjän nimismiehentaloon, vanhan Prinkkalan herran ja
+muutamain muiden suomalaisten aatelismiesten kanssa noutamaan Turkuun
+vainajan ruumista. Keli oli nyt aivan lopullaan, kun tämä saattokulkue
+teki matkaa Turkuun päin. Paksuun, mustaan harsoon kietoutuneena ajoi
+Ebba Fleming ruumisreen takana syvän surunsa masentamana, Gröning
+ratsasti ääneti ja miettiväisnä siinä vieressä ja vakavina seurasivat
+aatelisherrat perästä. Raskasta oli kelitön kulku, raskaita saattajain
+mielet ja mietteet. Vaan jäykkänä ja kankeana istui vanha Eenokki
+etummaisen reen ajolaudalla, kyyditen herraansa, kuten niin monasti
+ennen. Vaan hän tiesi tekevänsä sen nyt viimeisen kerran ja kunnialla
+ja huolella hän sen tehdä tahtoi, -- sittenhän hänellä ei ollutkaan
+enää virkaa maailmassa.
+
+Eräänä lauvantaina huhtikuun lopulla saapui saattokulkue vihdoin
+Turkuun ja kulki verkalleen melkein lumetonta rantakatua myöten
+kaupungin läpi linnaan päin. Mustaa lippua kantava airut ratsasti
+edellä ja julisti hautasaaton saapumisesta kansalle. Kuolinkellot
+soivat kaupungin ja linnan kirkoissa -- ne olivat jo yhtämittaa soineet
+viikon -- ja sotaväki, joka kadulla seisoi kunniavahtina, oli vakavaa
+ja juhlallista.
+
+Äänetönnä seisoi väkijoukko. Siellä täällä paljastui pää ruumisreen
+ohimennessä, vaan yleensä oli vastaanotto kylmää ja tunteetonta.
+Miettiväisnä Gröning katseli tuota tiheää laumaa, joka rantakadun
+täytti, -- Turkuun oli juuri näinä päivinä meren auettua saapunut
+ensimmäinen ryhmä saaristolaisia kevätkauppojaan tekemään, olipa jo
+etäisempiä aluksiakin satamaan saapunut ja toisia siitä valmistautui
+lähtemään; ja siksi oli sataman partaalla Turun oloihin nähden
+harvinainen väenpaljous, joka nyt seisoi ääneti ja jäykkänä, mutta
+kumminkin kunnioittaen, tiepuolissa ruumissaattoa katsellen. Tuo kansa
+ei ole tässä vietävää vainajata koskaan rakastanut, ajatteli Gröning,
+-- ei, vihannut se häntä on, mutta se kunnioittaa kumminkin sitä
+rautavoimaa, jonka se ei luullut katkeavankaan...
+
+Yhtäkkiä Gröning ikäänkuin havahtui näistä mietteistään. Hän oli tuossa
+saaristolaisjoukossa ollut vilaukselta tuntevinaan omituisesti tuttavat
+kasvot ... niin siinä ne taas olivat nuo silmät, jotka hänelle
+veitikkamaisesti tervehdykseksi iskevät. Se on nuori saaristolainen,
+vieressään talonpoikaistyttö... Kuka voisi se olla...? Gröning katsoo
+vielä kerran ja tuntee ... sehän on Birckholtz, hänen rakas lankonsa,
+tottatosiaan, se parantumaton veitikka... Gröning nyökäyttää hänelle
+vastaukseksi päätään ja ilosesti viittaa nuori saaristolainen laivaan
+päin, jossa juuri nostetaan purjeita. Nyt Gröning ymmärtää asian, nyt
+hän arvaa jo senkin, kuka tuo tyttö tuossa vieressä on.
+
+Ruumisreki vierii verkalleen sataman ohi pitkin lumetonta katua. Vaan
+kun saapuu seuraava reki, jossa Ebba-rouva istuu, vaaleana ja syvän
+surun ilmeet kasvoillaan, mutta siltä suorana ja arvokkaana, ja hänen
+vieressään nuori Juhana Klaunpoika kalvakkana ja vakavana, silloin
+tarttuu talonpoikaispukuun puettu tyttö suonenvedontapaisesti
+vieressään seisovan nuorukaisen käsivarteen, ikäänkuin turvautuen
+siihen, ja silmille vedetyn huivin alta näkyy kyyneleitä vierähtävän
+hienoselle poskelle. Se tunteiden ristiriita, joka niin monesti oli
+Anna Flemingin mielessä riehunut, on taas saanut hänessä vallan. Tuota
+vanhusta, joka nyt kylmänä makaa arkussaan, on hän ihaillut, jopa
+rakastanutkin, tuossa surevassa perheessä on hän lapsuutensa ja
+nuoruutensa viettänyt ja sen ilot ja surut ovat olleet hänen omiaan.
+Hän on siinä kärsinyt, vaan se on siltä ollut hänen kotinsa... Tuossa
+pitäisi hänen nyt olla, lohduttamassa isättömiksi jääneitä ja
+lieventämässä lesken surua. Vaan sen sijaan hän kiittämättömänä
+karkurina seisoo siinä kylmäin syrjästäkatsojain riveissä, tuotettuaan
+tällä paollaan taaskin vereksen lisäsurun omaisilleen...
+
+Annassa herää hetkeksi halu juosta esiin siitä väkijoukosta, viskautua
+tätinsä eteen rekeen ja huudahtaa: tässä olen, rangaiskaa minut...!
+Vaan hän säikähtää sitä ajatustaan, tarttuu sulhonsa käsivarteen...
+
+-- Miksi vapiset, tyttöni? kysyy Hieronymo. -- Ja kyyneleitä! -- tuossa
+perheessä olet luullakseni jo itkenyt kylliksi.
+
+-- Olen, vaan he olivat kumminkin kasvattajani, ja huonosti heitä
+palkitsen.
+
+-- Huonostiko, -- no, pesäero on nyt kerran tapahtunut; päämies on
+kuollut, ja siitä kuolemasta meidän elämä alkaa. Heitä viimeiset
+jäähyväiset, Anna, nyt Klaus Flemingin perheelle, ja sitten laivaan...!
+
+Laiva, jossa tuo nuori saaristolaispari oli varannut itselleen paikat
+Ruotsiin matkustaakseen, olikin jo purjehduskunnossa, valmiina
+lähtemään joensuusta merelle, ja hautasaaton ohimentyä talutti
+Hieronymo morsiamensa sen kannelle. Hetken kuluttua ruvettiin siinä jo
+köysiä maista irrottamaan ja kääntämään alusta laiturista. Vaan se ei
+päässyt kumminkaan vielä kääntymään, eräs toinen laiva, lyypekkiläinen
+kauppalaiva, joka juuri saapui satamaan ja pyrki laituriin, oli sen
+edessä ahtaalla joella, ja siinä syntyi, laivoja köysin hinattaessa,
+vielä hetkisen viivykki. Anna Fleming seisoi joenpuoleiseen kaidepuuhun
+nojauneena ja katseli, kuinka saksalaisessa laivassa miehet köysillä
+varppailivat. Mutta yhtäkkiä hän näkee tuon laivan kannella tutut
+kasvot ... hän ei voi olla hiljakseen huudahtamatta, sillä sehän on
+Elina Fincke tuo, joka maston juurella noin pää kumarassa seisoo...
+Tämä kuulee myös tutun äänen, kohottaa päänsä, tulee lähemmäs ja niin
+kauan erossa olleet serkukset tervehtivät yhtäkkiä toisiaan ilostunein
+kasvoin ja vilkkain liikkein sen kapean juovan yli, joka erottaa laivat
+toisistaan. Tuokion he ääneti seisovat, ikäänkuin tapaillen sanoja ja
+hämmästyneinä odottamattomasta tapaamisesta, vaan samassa heille
+molemmille asema selviää. Ja hymy kangistuu heidän huulilleen.
+
+-- Sinä olet matkalla toteuttamaan unelmaisi onnea, Anna, lausuu Elina
+miltei katkerasti. Hän on käynyt kasvoiltaan kalvakaksi, hän on tänä
+yhtenä vuonna paljo vanhennut ja hänen silmissään on raukea pettymyksen
+ilme.
+
+-- Niin, minä olen sen saavuttanut, -- vihdoinkin. Vaan sinä, -- sinä
+palaat yksin?
+
+-- Minun unelmani on särkynyt, kaikki on lopussa.
+
+-- Et saanut häntä Suomeen?
+
+-- Hän ei luottanut itseensä, ei tulevaisuuteensa, hän pakenee
+kutsumustaan, pakenee minua...
+
+-- Siis hyljätty -- serkku parka! Unelmasi kai oli, Elina, liian suuri.
+
+-- Niin, minä haaveksin suuruutta, mainetta, tapailin liian korkealle,
+siksi olen pudonnut alas. Sinä, Anna, haaveksit pikkusta onnea ja
+taistelit sen puolesta, -- olkoon se sulle täyteläinen!
+
+Annan silmään kierähtää kyynele, hän ei saa sanaa suustaan; häntä niin
+säälittää serkkunsa pettymys ja suru, joka hänen koko käytöksestään,
+jopa äänen värähdyksestäkin, ilmenee, ja hän sille surulle kyllä arvon
+osaa antaa. Vaan hän ei löydä sanoja tulkitakseen tunteitaan. Hänen
+tekisi mieli omaa onneaan valaa lääkkeeksi ystävättärensä kirvelevään
+haavaan, vaan hän tietää, että siihen ei lääke tepsi...
+
+Jo on laituriin saatu vapaa kohta, lyypekkiläistä laivaa ruvetaan
+hinaamaan sinne ja matka serkusten välillä pitenee. Silloin kysyy vielä
+Anna:
+
+-- Ja mitä aijot nyt, Elina?
+
+-- Hämeenlinnaan, vankina elämään, ja muistelemaan unelmaini
+kaatumista, -- ijäksi. Jää hyvästi!
+
+Laivat ovat jo etäällä toisistaan, purjeita laskeutuu väliin,
+orpanukset eivät näe enää toisiaan. Anna vetäytyy kyynel silmässään
+pois kaidepuun vierestä; serkulla vankeus, hänellä vapaus edessään ...
+liian puolueellinen oli sittenkin kohtalo! Vaan muuttaa sitä ei voi,
+seurata vain sen johtoa! -- Siinä heidän laivaa juuri loitonnetaan
+laiturista ... ja siinä hänen sulhonsa... Hieronymo seisoo
+rannanpuoleiseen kaidepuuhun nojaten keskustelussa jonkun rannalla
+seisovan tuttavan kanssa ... niin, sehän on Gröning, joka linnasta on
+kiirehtinyt takasin rantaan lankomiestään tapaamaan. Anna kuulee vain
+viimeiset lauseet siitä heidän hiljaisesta keskustelustaan.
+
+-- Sinä olit väärällä puolella, lankomies, sitähän sulle aina sanoin,
+väitti Hieronymo. -- Näet nyt!
+
+-- En tiedä, olinko väärällä, vaan minun täytyi olla sillä puolella.
+
+-- Miksi täytyi?
+
+-- Sitä et ehkä sinä ymmärrä. Mutta katsos, minä olen suomalainen...
+
+Laiva loittoni rannasta, purjeet alkoivat saada tuulta ja hiljaa lipui
+alus joen suuta kohden. Kaupunki häipyi näkyvistä saarten taa,
+joiden rantametsä jo kainosti vihannoi hienolla hiirenkorvalla ja
+joissa nurmi pälvipaikoissa, nietosten lomissa, teki ensimmäistä
+nukkaa. Ja vähän ulompana selällä näkyi taas hienoja utuaaltoja
+liitelevän vedenpinnalla, kun keväinen aurinko lämmitteli talviseltaan
+kylmiä syvänteitä. Sitä sumukon hilpeää tanssia katseli kauan laivan
+kaidepuuhun nojautuva tyttö. Hänen mieleensä palasi niin elävästi eräs
+keväinen veneretki, jolloin kaksi neitosta oli tuon utuaallokon
+heiluvasta hypystä ennustellut vastaisia vaiheitaan ja suunnelmoinut
+tulevaisuutensa unelmia ja toiveita. Ja hän tunsi kiitollisuutta
+sydämmessään, noita kevään kepeitä hengettäriä katsellessaan, niin
+syvää kiitollisuutta: sillä hänelle ne olivat hänen pienen onnensa
+taikoneet...
+
+Vaan etäämpää rannan puolelta näkyivät vielä Turun linnan ja kirkkojen
+tornit, ja kirkoista kumahteli myötätuuleen kellojen soitto. Siellä
+hautakelloja soitettiin.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Anna Fleming, by Santeri Ivalo
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 42697 ***
diff --git a/42697-8.txt b/42697-8.txt
deleted file mode 100644
index 4830cbf..0000000
--- a/42697-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,13721 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Anna Fleming, by Santeri Ivalo
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org
-
-
-Title: Anna Fleming
-       Historiallinen romaani
-
-Author: Santeri Ivalo
-
-Release Date: May 12, 2013 [EBook #42697]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ANNA FLEMING ***
-
-
-
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-ANNA FLEMING
-
-Historiallinen romaani
-
-
-Kirj.
-
-SANTERI INGMAN [IVALO]
-
-
-
-Werner Söderström, Porvoo, 1898.
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-    I. Keväinen veneretki.
-   II. Häät Vääksyssä.
-  III. Kaksi viestintuojaa.
-   IV. Helsingissä vuonna 1593.
-    V. »Tyttö on minun.»
-   VI. Kruunausjuhla Upsalassa.
-  VII. Meren hengessä.
- VIII. Talvitunteita Kuitiassa.
-   IX. Talvisia retkiä.
-    X. Keskeytetty ulkomaanmatka.
-   XI. Aateliston kokous Turussa vuonna 1596.
-  XII. Klaus Fleming mahtavuudessaan.
- XIII. Myrsky vinkumassa.
-  XIV. Pakolaiset.
-   XV. Tammi kaatuu, oksat varisevat.
-
-
-
-I.
-
-Keväinen veneretki.
-
-
-Liukkaasti halkoi kepeä soutovene tyyneitä salmivesiä. Jo ehti se
-salmen suuhun, josta avarampi selkä avausi eteen, ja siihen se hetkeksi
-pysähtyi. Soutaja lepuutti airojaan ja jäi, samoin kuin perässä istuja,
-ääneti katselemaan auvenneen ulapan selälle.
-
-Meri näytti siellä ikäänkuin höyryävän. Hienoa huurua liiteli
-vedenpinnan tasalla, hyppeli kuin kepeä utuaallokko hilpeässä
-karkelossa meren tyynellä selällä. Ne leijailivat nuo aallot parin
-vaaksan verran vettä korkeammas ja hälvenivät siitä päivän kuumentamaan
-ilmaan. Joskus vain, kun hieno maatuuli hengähti ulapalla, kohosi huuru
-autereisena hattarapilvenä taivasta kohden, jättäen puhtaaksi meren
-kiiltävän kalvon.
-
-Se oli voittoisan kevään taistelua taittunutta talvea vastaan, joka
-kumminkin vielä syvässä merivedessä sitkeästi piti puoliaan. Olihan
-vielä moniaita viikkoja sitten raskaita jäätelejä uiskennellut
-ulappavesillä ja niiden välissä värisevä, kylmä aalto oli saanut
-syleillä lumista ahdetta. Vaan keväinen, paahtava helle oli sitten
-muutamissa päivissä loihtinut vapaaksi meren ja suliksi rannat;
-ainoastaan syvällä pinnan alla oli vesi vielä talvisen kylmää, ja siksi
-se huurusi, kun sitä päivän säteet kuumensivat.
-
-Tyttö, joka perässä istui, suojasi kauan aikaa kämmenellään silmiään,
-ihaillessaan noita sumulaineikon hilpeitä hyppyjä, jotka ikäänkuin
-eläväksi loihtivat aution selän. Sitten hän yhtäkkiä käänsi nuorteat,
-verevät kasvonsa toverinsa puoleen, niin äkkiä, että hänen tuuhea,
-hartioille valloillaan riippuva tukkansa heilahti kullalta välähdellen.
-
--- Katso, Elina, virkkoi hän, eivätkö olekin nuo kuin ketteriä kevään
-hengettäriä, jotka iloissaan tanssivat ja muodoltaan myötään
-vaihtelevat?
-
--- Taikka talven pakenevia peikkoja, vastasi toinen, soutoteljolla
-istuva solakka tyttö, vetäen hienon harsohuivin syvemmälle varjostamaan
-tummahtavia silmiään. -- Muuten sinä voit vilkkaalla mielikuvituksella
-nähdä tuossa sumustossa mitä tahdot.
-
--- Niin voinkin, katso, nyt se on aivan kuin komea ratsujoukko, joka
-täydessä laukassa laskettaa rantaa kohden. -- Valkotukkainen tyttö
-viittasi innostuneena kädellään, osottaen kuinka tuo ratsastava joukko
-muka tahdikkaasti notkui. Hänen toverinsa naurahti veitikkamaisesti ja
-virkkoi:
-
--- Aivan oikein, tuossa ratsastaa töyhtöpäinen ritari ylinnä. Minussapa
-onkin vähän noidan vikaa, näenpä selvästi, että siinä ajaa kosijoita
-Kuitiaan, jotka tulevat pyytämään jalosukuista neitoa Anna Flemingiä
-avioon. Vaan vielä en varmasti tunne kuka tuo komea ritari on, onko se
-joku Horn, vai Kurki, vai Särkilahti...
-
--- Ei, Elina, sinun noitasilmäsi näkevät väärin. Töyhtöpäiset
-ritarithan ajavat poispäin Kuitiasta, ne tietävät, että orpotyttö
-siellä ei heitä odotakaan. Ne ratsastavat luultavasti Suomenlahden
-rannalle, Peipotin hoville, siellähän neiti Elina Fincke uneksii
-korkeita sulhasia, komeutta ja mainetta.
-
-Keulateljolla istuva tyttö käännähti silloin päin toveriinsa, hänen
-silmänsä säkenehtivät ja hänen lujapiirteisillä kasvoillaan kuvastui
-intohimoa. Vilkkaasti hän virkkoi:
-
--- Niin se uneksiikin, korkeutta, voimaa, mainetta, tulkoonpa se sitten
-sulhasen muodossa taikka muuten. Joutukaa te keveät ratsastajat, ajakaa
-välemmin minun apujoukokseni! Minä tahtosin päästä tilaisuuteen
-tekemään jotakin suurta ja tavatonta, jotakin, josta kaikki ihmetellen
-kertoisivat ja jota jälkimaailmakin vielä ihaileisi.
-
-Vaan peränpitäjä puisteli päätään.
-
--- Suuruutta, mainetta, ihailua, niitä sinä Elina haaveksit, -- mitäpä
-voittaisit, jos niitä saavuttaisitkin. Olisit kunnianhimoinen ja ylpeä,
-janoisit lisää, aina lisää, etkä saisi kumminkaan koskaan kyllältäsi;
-et olisi koskaan onnellinen.
-
--- Onnellinen! -- mitä sellaisesta pikkuonnesta, olisinpa toki tehnyt
-jotakin. -- Elina viskausi selälleen keulateljolle ja katseli ylös
-taivasta kohden, jonka sineä ei hattarakaan häirinnyt. -- Minä voisin
-tehdä vaikka mitä, vaikka kuinka hurjaa ja vaarallistakin, kunhan se
-vain olisi suurta ja mainehikasta.
-
-Hänen toverinsa ei vastannut siihen mitään ja hetkisen vallitsi
-äänettömyys ominvalloin kelluvassa venheessä. Vaan tuo hoikkasempi,
-tummahtava tyttö oikasi hentoset käsivartensa kuin rukoukseen taivasta
-kohden ja jatkoi:
-
--- Luin eilen Ebba-tädin kirjastosta tuon ranskalaisen kirjan, sinä
-tiedät, kertomuksen Orleansin neitsyestä ja hänen matkastaan
-vapauttamaan kuningastaan ja maataan. Ah, se olisi jotakin minun
-unelmaini tapaista, -- vaan meikäläisillehän ei ilmesty enkeleitä
-unissakaan. Mutta olisipa mullakin unelmissani valtakuntia, joita
-tahtosin vapauttaa, kruunuja, joita tahtoisin kukistaa ja pystyttää,
-kuninkaita, joita tahtosin suistaa ja asettaa, -- oi, Anna, jospa
-olisin minäkin sellainen suuri, historian järjestäjä Johanna!
-
-Anna hymähti, merelle viitaten:
-
--- Siispä kuuluvat sinun unelmiisi nuo ratsut, jotka korskuvat ja
-höyhentöyhdöt, jotka liehuvat. Ja pidä ne, Elina, en niitä sulta
-kadehdi, kokonaan toista olisi se, jota minä tahtosin unelmoida, mutta
-kumminkin paljo ihanampaa ja jalompaa.
-
-Keulateljolla lepäävä tyttö hyppäsi pystyyn, siirtyi venheen perään
-ystävättärensä viereen, kierasi kätensä hänen vyötäreilleen ja kysäsi
-veitikkamaisesti:
-
--- Ja minkälainen olisi se unelma, jonka Anna Fleming toivoisi
-toteutuvan?
-
-Anna istui kauan aikaa vastaamatta, katsellen venheen laidan yli
-kirkkaaseen kalvoon, johon kuvastui tuo sama taivas, jonka sineä Elina
-oli ylöspäin ihaillut. Ja hän näki siinä oman kuvansakin, joka seurasi
-mukana, venheen hiljaa keinuessa eteenpäin: näki kahdenkymmenvuotiset
-tytönkasvot, joita tuuhea tukka seppelöi, näki korkean otsan ja
-hienosti punehtivat posket. Mutta kuvastuipa ikäänkuin pieni
-surunvoittoinen varjo suun tienovilla, joka oli vakava ja suljettu, ja
-silmistä säteili kuin hillittyä kaihoa ja tyydyttämätöntä kaipausta. --
-Elina kumartui myös tuota kuvaa katsomaan ja virkkoi viitaten siihen
-sormellaan:
-
--- Jotakin Annakin kaipaa, kaipaa hartaasti ja syvästi. Mutta mitä?
-
-Anna katseli yhä alas vesikuvastimeensa ja vastasi siitä melkein kuin
-itselleen:
-
--- Hartaasti ja syvästi, se on totta. Ja kumminkin minä tyytyisin niin
-vähään, niin vaatimattomaan, kunhan sitä vain saisin vilpitöntä ja
-puhdasta.
-
--- Ja mitä se olisi?
-
-Anna ujosteli hiukan ja lausui verkalleen:
-
--- Se olisi kipene hellyyttä, rakkautta, -- muuta en mitään vaatisi
-elämältä. Mutta juuri sitä olen ikäni saanut kaivata ja kaihoilla ja
-saan ehkä kaihoilla aina.
-
-Ikäänkuin pettyneenä siirrähti Elina taas toverinsa vierestä ja virkkoi
-melkein ilkkuen:
-
--- Vähäänpä tyydyt, pikkusielu! -- »Kipene rakkautta», -- niin
-mitätöntä, niin imelää! Vaan on kai onnellista, kun vaatii vähän, sen
-toki saapi tyydytetyksi.
-
--- Ja kuitenkin se on minulle kaikki. Tuota »mitätöntä» olen
-lapsuudestani asti unelmoinut ja aina olen sitä ollut vailla. Vaan jos
-kerran löydän ihmisen, johon täydellisesti luottaa voin, niin minä en
-häntä enää laske, en koskaan, oi, en mistään hinnasta. Minä riipun
-hänestä hellittämättä kiinni, sillä minä tahdon toteuttaa elämäni
-unelman, toteuttaa täydelleen, juoda pitkissä siemauksissa polttavaan
-janooni. Oi, te kevään hennot hengettäret, taikokaa mulle tuo pikkuinen
-onneni!
-
--- Kas, voithan sinäkin Anna olla intohimonen, huudahti Elina nousten
-pystöön venheessä. -- Se on oikein, silloin pääset kyllä toiveesi
-perille. Vaan katsoppas tuonne selälle, siellä näet jo onnen linnasi
-liehumassa, jatkoi hän viitaten ulapalle, jossa leppeä maatuulen
-hengähdys taas oli hetkeksi kohottanut pinnalla liitelevät huurut,
-jotka nyt paksuna usvana kohosivat taivaalle muodostaen häilyviä
-harjoja ja torneja.
-
--- Linna tai tölli, sama se, kunhan siinä on onnea, vastasi Anna ja
-rupesi, asettuen taas suorana istumaan perään, melomaan venettä
-eteenpäin. -- Mutta aamupäivä kuluu ja me unehdumme tähän haaveilemaan.
-Souda vielä hetkinen, Elina, että ehditään kirkkorantaan, ja minä saan
-viedä kukkaseni äitini haudalle.
-
-Elina istui soutamaan ja voimakkaasti hänen hentoset, mutta jäntevät
-kätensä vetivätkin, joten venhe nopeasti kiiti niemien ohi ja siitä
-laajenevan lahden pohjaa kohden. Perässä istuva tyttö katseli uinaillen
-tuota ohiliitelevää rantaa, jossa luonto keväiseltään heräili.
-Vesirajassa kasvavat lepät tekivät parhaallaan lehteä, vaan koivikko
-ylempänä törmällä helotti jo vihannalta isolla hiirenkorvalla. Ja
-rinteellä oli nurmikko nuorella nukalla ja rannan valkonen hiedikko
-näytti ikäänkuin hekkumoiden kylpevän päivän kuumentavassa paahteessa.
-Niin kirkas, niin iloisa oli tuo rannan valoisa väri ja veden kiiltävä
-kalvo, jotta neitonen sitä melkein kadehtien katseli. Noin paljo valoa
-ja lämpöä oli kumminkin maailmassa, ah, miksi piti kuitenkin hänelle
-yksin elämän olla näin ilotonta ja lämmötöntä ja valotonta! Yksi säde
-vain hänellekin tuota luonnon lämmittävää, virkistävää lempeä, ja hän
-tunsi, että hänenkin sydämmessään voisi vallita tuollainen valoa ja
-voimaa uhkuva kevät.
-
-Jo kääntyi venhe viimeisen niemen kärjestä ja siinä olikin korkealla
-rantaäyräällä edessä Paraisten vanha, valkeaseinäinen kivikirkko, jonka
-pienet, värikkäät lasit kimaltelivat kirjavina päiväpaisteessa.
-Neitoset nykäsivät venheensä hiedikolle ja nousivat törmälle. Kirkko
-oli vielä, kuten oli tapana ollut katoolisajalla, arkisinkin auki
-kaikkien käytäväksi, joten tytöt suorastaan astuivat sisälle, kävelivät
-alttarin luo ja polvistuivat hetkeksi sen eteen. Se oli pieni, vanha
-saaristolaiskirkko, vanhimpia Suomessa, ulkoapäin karkean näköinen,
-vaan sisästä se oli kaunis; seinät olivat täynnänsä maalauksia ja
-katoolisaikaisia veistokuvia, joita ei tästä kirkosta vielä oltu
-riistetty, katosta riippui kullattuja ruunuja, kimaltelevia olivat
-kynttilänjalat alttarilla ja kirjatut ompeleet koristivat seinällä
-riippuvia messupukuja, -- niitä olivat kirkon ylhäiset suosijat sille
-lahjoittaneet.
-
-Alttarin molemmilla puolilla oli useita hautakumpuja, koristeinaan
-raskaat kiviarkut. Elina-neiti, joka ensi kertaa oli käymässä Paraisten
-kirkossa, katseli uteliaisuudella näitä vanhoja muistomerkkejä,
-sillävälin kuin Anna laski mukanaan tuomiaan tuoreita seppeleitä
-kahdelle vierekkäin olevalle kummulle. Toisen ääressä niistä hän viipyi
-polvistuneena kauan ja Elina seisoi syrjemmässä ääneti, sillä hän
-tiesi, että orpana lepäsi siinä äitinsä haudalla.
-
--- Ovatko nämä kaikki esivanhempaisi hautoja? kysyi hän vihdoin, kun
-Anna astui hänen luokseen peremmäs kuoriin.
-
--- Kaikki Flemingejä. Ne ovat isäni jälleen kuntoonpanemat, sittenkuin
-kirkko hautakammioineen kauan oli ollut tanskalaisten hävityksen
-jäliltä rappeutuneena.
-
-Ja Anna kertoi orpanalleen kuka kussakin haudassa lepäsi, tulkiten
-niiden latinaisia hautakirjoituksia.
-
-Perimmäinen hautakumpu alttarin kupeella oli vanhan laamannin Jaakkima
-Heikinpoika Flemingin, joka oli perustanut suvun tilukset ja vallan
-Suomessa ja kuollut Paraisissa Sturein hallituksen levottomina aikoina
-15-sataluvun alulla. Hänen vieressään makasivat hänen kuuluisat
-poikansa, Eerik ja Ivar Jaakkimanpojat, joista edellinen oli Annan
-isänisä, yhtä kunnioitettu sotasankarina ja Suomen vapauttajana
-tanskalaisten ikeestä, kuin peljätty alustalaistensa rasittajana. Hänen
-hautakummussaan luettiin sanat: »Flos et columna Finlandiae», Suomen
-kaunistus ja tuki, kuollut Kuitiassa 1548. Paljo vereksempi hautakumpu
-oli hänen rinnalleen pystytetty hänen vaimolleen, Hebla Sparrelle, joka
-ankarana emäntänä oli Suomessa Flemingin tiloja hallinnut
-kolmattakymmentä vuotta miehensä kuoleman jälkeen. Eerik ja Hebla
-Flemingin kaksi poikaa lepäsi myöskin jo Paraisten kirkossa; toinen,
-Filippa, Annan setä, ja toinen hänen isänsä Jaakkima. Tässä viivähti
-Anna taas hetken: tuota isäänsä hän ei ensinkään muistanut, hän oli
-ollut aivan pieni tämän kuollessa. Vaan sitä, joka siinä viereisessä
-haudassa lepäsi, Jaakkiman puolisoa, äitiään, Agda Pietarintytärtä,
-Anna vielä vähän muisti niinkuin herttaista, suloista unelmaa
-lapsuutensa ajoilta. Juuri tätä hautaa hän vielä vuosittain, äitinsä
-kuolinpäivänä keväillä, kävi kukkasilla koristamassa, viettäen hetken
-siinä lapsuutensa muistoissa. Olihan hänelle kuin vuotuinen juhlapäivä
-tämä, jolloin hän aina souti Paraisten vanhaan kirkkoon Kuitiasta,
-jossa hänellä oli kotinsa Klaus Flemingin perheessä. Tällä kertaa oli
-hänellä nyt tällä matkallaan mukanaan sukulaisensa ja ystävättärensä
-Elina Fincke, Peipotin herran Sten Fincken tytär, joka äitinsä puolelta
-oli hänkin Fleming sukua ja tänä kevännä oli vieraillut Kuitiassa
-mahtavan Klaus herran ja hänen yhtä mahtavan vaimonsa, Ebba Stenbockin,
-perheessä.
-
-Tyttöjen seistessä siinä vanhojen hautakumpujen vieressä kuului
-yhtäkkiä etempää kirkosta vanha, ystävällinen ääni:
-
--- Kukkasia kirkossa, kukkia haudoilla ja hautain vieressä!
-
-Tytöt kääntyivät ympäri ja Anna tunsi Paraisten vanhan kirkkoherran,
-Maunu Gröningin, joka oli nähnyt Kuitian venheen laskevan kirkkorantaan
-ja nyt tuli tervehtimään isäntänsä väkeä. Klaus Flemingillä oli näet
-hallussaan melkein koko Paraisten pitäjä ja oli Maunu-herra siis
-hänestä suuressa määrin riippuvainen.
-
--- Niin, nythän on taas rakkaan Agda-rouvan kuolinpäivä, Jumala
-siunatkoon sen lempeän rouvan muistoa, puhui pappi tyttöjä
-tervehdittyään. Hän oli Annan erityinen suosija ja ystävä ja hänen
-luokseen pistäysi Anna mielellään keskustelemaan äidistään, jonka nimeä
-Klaus herran ylhäisessä perheessä harvoin mainittiin. Tässä suvussa,
-joka oli maansa ensimmäisiä ja jossa emännöitsi Kustaa Vaasan kolmannen
-puolison, Katarina Stenbockin sisar, katsottiin näet Jaakkima-vainajan
-käyneen suvulleen ja nimelleen arvottomaan liittoon, kun nai
-porvaristyttären, eikä asiata arveltu parantavan senkään seikan, että
-hän oli tehnyt sen korkean suosijansa Eerikki XIV:nen nimenomaisesta
-tahdosta. Anna itse oli usein setänsä perheessä saanut tuntea tuon
-äidinpuoleisen syntyperänsä halpuutta, joskaan hänelle ei oltu koskaan
-tehty täyttä selkoa äitinsä aikusemmista vaiheista. Mutta siksi hänessä
-kytikin harras halu saada siitä selkoa, ja hän oli nyt kerrankin
-päättänyt kirkkoherralta, tuolta vanhempainsa luotettavalta ystävältä,
-pyytää tarkempia tietoja äidistään ja suvustaan.
-
-Anna ja kirkkoherra astuivat rinnakkain ulos kirkosta, mutta Elina
-viivähti siellä vielä katsellen noita vanhoja seinäkuvia. Törmälle,
-venheen kohdalle, ehdittyään istahti Anna nurmikolle, viittasi
-vanhuksen viereensä ja kysäsi häneltä äkkiä:
-
--- Mistä ajasta asti tunsitte, Maunu-isä, äitini?
-
--- Äitisi, Anna, oi siitä on jo kauan, vastasi kirkkoherra, istuen
-hänkin ruohoselle rinteelle ja kooten muistojaan, -- kauan lapseni, yli
-neljäkymmentä vuotta, yli koko joukon. Minä olin siihen aikaan Turun
-koulussa ja monta ateriaa söi köyhä teini Pietari-porvarin, äidinisäsi,
-varakkaassa talossa. Agda, äitisi, oli siihen aikaan vielä pieni tyttö,
-5-6 vuotias, kirkassilmäinen, kultatukkainen. Monesti keinutin, ateriaa
-odotellessani, häntä näillä polvillani, kerroin hänelle satuja ja
-lauloin vanhoja lauluja, joita hän halulla opetteli.
-
--- Vaan sitten muutti äidinisäni Tukholmaan?
-
--- Sinne muutti perheineen, liikkeineen. Olot olivat silloin
-venäläis-sodan aikana levottomat ja epävarmat täällä Suomessa. Vaan
-kerran tapasin vanhan hyväntekijäni Pietarin Tukholmassakin, kävin
-hänen talossaankin, ollessani saaristolaisten kanssa maalaistavaroita
-kaupalla. Hänen talonsa oli siellä pohjoisen tulliportin vieressä ja
-siksi äidinisääsi siellä kutsuttiinkin Portin Pietariksi, -- hänellä
-oli siellä arvokas sija porvariston joukossa.
-
--- Oliko äitini silloin jo ... oliko hän silloin vielä kotonaan? kysyi
-Anna ikäänkuin arastellen. Mutta kirkkoherra ei tuota arkuutta
-huomannut, hän oli aivan vaipunut omiin muistoihinsa.
-
--- Kotonaan oli, vastasi hän, oli nuoruutensa tuoreimmassa
-kukoistuksessa, kaunis, viehkeä neito, joka kuului panneen kaikkien
-nuorten porvarispoikain päät pyörälle. Vielä hän tunsi minutkin, laihan
-kappalaisen, kuten hän sanoi, ja muisti vielä opettamiani suomalaisia
-lauluja.
-
--- Vaan mitenkä joutui äitini sitten ylimyspiireihin, niin, Maunu-isä,
-tiedänhän minä sen, mutta kuinka saattoi suomalainen porvaristyttö
-joutua kuninkaan hoviin?
-
-Tästä juuri oli Anna niin kauan halunnut lähempiä tietoja ja odotti nyt
-jännityksellä vastausta. Vanha pappi viivähti hetkisen.
-
--- Niin, mitenkä, puhui hän sitten verkalleen, -- äitisi oli nuori ja
-perintöprinssi Eerik Kustaanpoika oli pulska ritari; hänen uinailevat
-silmänsä lumosivat useamman kuin yhden nuoren neitosen, sekä ylhäisen
-että alhaisen. Prinssi oli pohjoisportilla usein nähnyt kauniin tytön
-ja iskenyt silmänsä häneen; ja prinssistä tuli kuningas ja kuninkaan
-mieltyminen kävi nuorelle tytölle vaaralliseksi. Agda joutui hoviin.
-Eerik kuninkaan hovissa oli paljo naisia, eri säätyä ja syntyperää, eri
-asemassa ja arvossa, vaan korkeinna kuninkaan suosiossa oli niistä
-Agda, »Caritas», lempeys, joksi kuningas häntä lempinimellä kutsui.
-Kerrottiin Eerik kuninkaalla olleen aikomuksen tehdä suomalaisesta
-porvaristyttärestä Ruotsin kuningattaren, vaan se kunniapaikka jäi
-kuitenkin ruotsalaiselle soturintyttärelle... Hän oli sillävälin
-Tukholman torilla nähnyt Kaarina Maununtyttären, joka uuteen liekkiin
-sytytti hänen levottoman lempensä ja intohimonsa.
-
--- Hän hylkäsi äitini? kysyi Anna kuiskaten.
-
--- Niin. Vaan hänen suosionsa tätä entistä »lempeyttään» kohtaan säilyi
-sittenkin. Agda Pietarintytär ei jäänyt elämään siihen hyljättyjen
-hovinaisten joukkoon, joka yhä edelleen Tukholman linnassa kuninkaan
-ympärillä liehui, piti juominkeja ja vietti iloista elämää. Isäsi oli
-myöskin siihen aikaan Tukholman hovissa, kuninkaan hovijunkkarina, ja
-hän oli jo aikusin oppinut pitämään arvossa Agdan kainoa mieltä.
-Kuninkaan suostumuksella ja välityksellä he menivät naimisiin ja
-Agdasta tuli siten Fleming-suvun vanhimman haaran emäntä.
-
--- Ja silloinko isäni muutti takasin Suomeen?
-
--- Ei heti. Ne olivat levottomia aikoja, Eerik kuningas kävi synkäksi
-ja hurjaksi, useimmat hänen kannattajansa luopuivat hänestä ja menivät
-hänen veljiensä puolelle. Vaan Jaakkima Fleming pysyi uskollisesti
-kuninkaan luona, -- kunnes tämä kukistui. Juhanan tullessa hallitukseen
-laskeusi Eerikin viimeisiltä ystäviltä suosion päivä, isäsi muutti
-tänne Kuitiaan äitisi kanssa ja tänne hän pian kuolikin, samoihin
-aikoihin kuin sinä synnyit.
-
-Elina oli tämän keskustelun ajalla tullut kirkosta, vaan pysähtynyt,
-huomatessaan mistä toiset puhuivat, syrjemmäs, vuokkosia poimimaan.
-Nyt, kun keskustelijat näkyivät istuvan äänettöminä, tuli hän kumminkin
-lähemmäs ja ehdotti Annalle, että he lähtisivät paluumatkalle. Oli
-alkanut puhaltaa selällä ja Elina oli levoton saadakseen nostaa purjeen
-ja ohjata tuulessa köykästä alusta.
-
-Anna nousikin lähteäkseen, vaan vielä hän kumminkin kirkkoherralle
-jäähyväisiä heittäessään pysähtyi ja kysyi:
-
--- Tapasitteko usein äitiäni täällä Suomessa?
-
--- Usein. Kuitian emäntänä voitti hän kohta meidän, kaikkien
-alustalaistensa, vilpittömän rakkauden; hän oli niin ystävällinen
-kaikille, niin armelias... Niin, niin, se ei ole Fleming-suvun tapoja,
-eikä äitiäsikään suku suosinut ja itse hän sitä vältti, niinkuin
-aatelistoa yleensä, -- hän oli saanut sen puolelta kokea paljo
-nöyryytystä ja pilkkaa; -- ja senkin vuoksi hän antautui seurustelemaan
-meidän alhaisten ihmisten kanssa... Valitettavasti saimme pitää häntä
-täällä niin lyhyen ajan, -- seitsemästoista kevät kuluu jo siitä, kuin
-tässä kirkossa siunasin hänen ruumiinsa.
-
--- Silloin olin minä neljännellä vuodellani, vaan vielä sen muistan.
-
--- Pikkunen käärö olit, kun ankara Hebla-rouva, isoäitisi, vei sinut
-täältä kotiinsa Siuntioon.
-
--- Se oli lemmetön aika se Hebla-rouvan aika -- ja sitä se on sittenkin
-ollut. Vaan se on mennyt. Kiitos kirkkoherra, että äitiäni hellyydellä
-muistelette, -- niin ei tehdä Kuitiassa.
-
-Elina oli jo venheessä nostanut purjeen pystöön ja kohta kun Anna
-siihen astui, lähti kevyt alus maatuulen kiidättämänä sukkelasti
-soljumaan selälle päin. Elina istui varmana perässä; purjehtiminen,
-niinkuin soutaminen ja ratsastaminen, oli tämän pirteän immen
-mielityötä. Taitavasti hän viiletti niemien ohi ja käytti hyväkseen
-joka salmen suusta tulevia vihureita, ollen siihen toimeensa kokonaan
-kiintynyt. Vaan Anna istui ääneti purjeen alla keskiteljolla,
-mielessään yhä hautoen tuota äitinsä elämäntarinaa. Ilotonta oli äidin
-elämä ollut Flemingin korskeassa perheessä ja itse hän oli sen saman
-ilottomuuden ikäänkuin äidiltään perinyt: ilman hellyyttä, ilman
-rakkautta oli hänen nuoruutensa kulunut ja äitinsä muistokin oli
-hänelle melkein kuin rikokseksi luettu. Hän oli nyt, isoäitinsä
-kuoltua, elänyt kymmenen vuotta Klaus Flemingin ja Ebba Stenbockin
-perheessä. Nuo vuodet olivat painaneet hänen luonteeseensa ankaruutta
-ja jäykkyyttä, ne olivat virittäneet siinä arkuutta ja salattua kaihoa,
-josta hän jo nuorena oli käynyt suljetuksi ja kylmäksi. Ja siitä hän
-itse kärsi.
-
-Näin äänettöminä purjehtien olivat neitoset jo ehtineet takasin tuolle
-väljemmälle selälle, jossa aamulla olivat meriusvan leikkejä
-selitelleet, ja täällä taas talttui tuo hieno maatuuli. Venhe kulki
-aivan hiljaa eteenpäin, Elina heittäytyi takanojoon istumaan perään,
-viilettäen veltosti, ja siitä hän kysyi:
-
--- Te keskustelitte äidistäsi äsken kirkkoherran kanssa. Hän kuuluu
-olleen niin lempeä ja hyvä.
-
--- Hän oli porvaristyttö. Minäpä uskon, että noilla halvoilla
-aatelittomilla yleensä on enemmän tunnetta, enemmän sydäntä, kuin
-meillä jalosukuisilla, jotka jo syntyperä ja arvonsa alituinen
-tunteminen tekee kylmiksi ja tylyiksi -- ikäänkuin viran puolesta.
-Mutta minussakin on porvarisverta ja siksi mahdan niin hartaasti
-kaihotakin elämältä lämpöä.
-
-Elina loi serkkuunsa tutkivan katseen; hän tarkasteli, kuinka kauniit
-ja pehmeät nuo kasvojen piirteet olivat ja hän tuli ajatelleeksi, että
-nekin kai ovat perintöjä hänen äidiltään. Ja hän virkkoi naurahdellen:
-
--- Äitisi kuuluu myöskin olleen hyvin kaunis ja sinä olet perinyt häntä
-siinäkin kohden. Mutta isäsi oli Fleming -- kylläpä tulet huomaamaan,
-että on sitä aatelistossakin vielä lämpöä ja hellyyttä.
-
--- Oi, minä soisin, että isänikin olisi ollut porvarispoika, taikka
-talonpoika tai laivuri, sama se, mutta äitini veroinen. Silloin olisi
-toki olemukseni ehyt ja asemani maailmassa selvä.
-
--- Vielä se selvenee, maitahan vain!
-
--- Sinulla on veitikka silmässäsi, Elina! Mutta usko pois, tuon
-pikkuonnen vuoksi vaihtaisin kernaasti aatelislinnan laivurin matalaan
-majaan.
-
-Päivä oli korkeimmillaan ja tuuli oli jo aivan tyyntynyt. Se oli
-verkalleen tuonut heidät selän poikki, mutta kapeneville salmensuille
-päästyä loppui se kokonaan ja purje lepatti höllänä venheen keinuessa
-laskeutuvilla laineilla. Elina rupesi ajan kuluksi viskaamaan vettä
-venheen pohjalta, vaan Anna istui suojassa purjeen takana ääneti
-katsellen näitä kauniita salmivesiä. Silloin näki hän yhtäkkiä edessä
-olevan saaren takaa laivan huippupurjeiden kuvastuvan sinertävää
-taivaanlakea vastaan. Se läheni tuo laiva, korkeammalla ilmassa
-liikkuva tuulenhenki puhalsi vielä sen ylempiin purjeisiin ja työnsi
-sitä verkalleen ja ääneti eteenpäin. Nyt se jo lipui esiin erään
-lehtevän niemen kupeitse; ensiksi tuli keulapurje ja etumasto näkyviin
-ja vähitellen koko kaunis, täysissä purjeissa oleva alus.
-
-Se kulki hiljaa kuin varjo sen salmen poikki, jossa tyttöjen venhe
-kellui. Koko tuo laivan ilmestyminen oli ollut niin salaperäistä, että
-Anna melkein kuin silmät lumottuina sitä katseli virkkamatta sanaakaan
-toverilleen. Se mahtaa olla joku ruotsalainen laiva, joka siinä
-hienossa vastatuulessa luoviessaan Turkuun päin on sortunut tänne asti,
-päätteli hän, sillä oman puolen laivat hän jotenkin tarkalleen tunsi.
-Helteisesti paahtava päivä näytti uuvuttaneen nukuksiin laivan koko
-miehistön, koska ei kannella näkynyt muita ketään, kuin ruoripuuhun
-nojautuva perämies. Laivan alimmat purjeet lepattivat hervottomina,
-peittäen keskikannen näkymättömiin; mutta yhtäkkiä heilautti pieni
-vihuri suurpurjetta syrjään laidan yli ja sen takaa ilmestyi nyt
-näkyviin toinenkin elävä olento: nuorukainen, joka seisoi
-laitapuitteisiin nojautuneena ja liikahtamatta katseli kelluvaa ruuhta.
-Hän ei ollut merimiehen näköinen; ruskeaan, leveähiaiseen
-samettitakkiin oli hän puettu niinkuin aatelisjunkkari ja päässä oli
-hänellä laajalierinen, sulkaniekka huopahattu, jonka alta lainehti
-esiin ruskeakiharainen tukka, valahtaen valkoselta kimaltavalle,
-väljälle kaulustalle.
-
-Uteliaana häntä Anna katseli, laivan lipuessa viistoon salmen poikki,
-pyrkien toisen saaren taa. Hatun liepeen alta näki hän nuorteat,
-hymyilevät kasvot, ilosesti vilkkuvat silmät, jotka veitikkamaisesti
-häntä katselivat. Ja ikäänkuin vastaukseksi nuorukaisen avomieliseen
-katseeseen sulivat Annankin äsken vielä surumieliset kasvot
-ystävälliseen hymyyn. Olipa, kuin olisivat he siinä vanhoina tuttavina
-ääneti vaihtaneet tervehdyksiä.
-
-Jo soljui laiva etemmäs, välimatka piteni ja laivan keula rupesi jo
-kätkeytymään toisella puolella olevan saaren rantaleppäin taakse.
-Silloin oikasihe nuorukainen laivan kannella suoraksi, tempasi hatun
-päästään ja heilautti sitä iloisesti korkealla ilmassa. Se vaikutti
-kuin taikatemppu ruuhessa purjeen takana istuvaan neitoseen, hänkin
-tempasi hurmaantuneena käteensä olallaan olevan, valkosen liinan ja
-heilutti sitä vastaukseksi.
-
-Se oli kaikki tapahtunut yhdessä tuokiossa, seuraavassa oli laiva jo
-häviämässä näkyvistä pois.
-
--- Mitä sinä nyt, kelle sinä huiskit, kysyi Elina kummissaan
-kohottautuen työstään ja syrjäyttäen kädellään edessään olevaa
-purjetta. Mutta laiva oli silloin jo niin peittynyt saaren taa, että
-ainoastaan sen perä ja ylimmät purjeet olivat näkyvissä. -- Tuolle
-laivalleko ja sen uniselle perämiehelle?
-
--- Huiskin huvikseni vain, sallithan minulle niin pienen huvin, vastasi
-Anna, mutta hänen äänessään oli nyt sellaista harvinaista iloa ja
-keveää kaikua, että Elina tarkemmin tarttui asiaan.
-
--- Hä, Anna, Anna, siellä oli varmaankin joku kannella. Kuka?
-
--- En tiedä, outo laiva, joka tämän kautta luovii Airiston selälle.
-
--- Ja johon sinun silmäsi sellaisella riemulla luovivat, -- joku
-salaperäinen »laivuri» sulla siellä oli.
-
-Anna ei vastannut, ilosesti vain nauroi ja istui kohta airoihin
-soutaakseen Kuitiaa kohden. Vaan hänen käsivartensa tempoivat nyt kuin
-riemulla ja hänen kasvoillaan viipyi vielä kauan tuo iloinen,
-onnellinen ilme, jota hänen orpanansa ihmetellen katseli, ymmärtämättä
-sen lähdettä.
-
-Ennen pitkää kääntyi jo venhe niemen kärjestä kapeaan salmeen, jonka
-rannalta levisi esiin pienonen satama ja sen varrella kylän tapainen
-rakennusryhmä. Vaan ylempää törmältä näkyivät rantaan korkean,
-harmaakivisen linnan muuriseinät, joiden keskellä kohosi pieni, pyöreä
-torni. Se oli Kuitia, Flemingein sukukartano ja jo silloin sadan vuoden
-vanha linna, jossa Suomen maaherra Klaus Fleming enimmäkseen rakasti
-asua. Linna oli umpinainen, keskiajan tapaan rakennettu pienillä
-ikkunoilla ja tykinsuuaukoilla. Vanha laamanni Fleming oli sen siihen
-aikoinaan rakentanut ja varustanut tanskalaisten merirosvojen
-hyökkäysten varalle ja sitä säilytettiin yhä edelleen entisessä
-kunnossaan ja entisissä varusteissaan. Satamassa, laiturin vieressä,
-kelluili joukko aluksia, suurempia ja pienempiä, ja niiden lomitse
-laskivat tytöt purtensa venhevalkamaan. Samassa juoksi törmältä alas
-rantaan hoikkanen, noin 15-vuotias poika, joka jo etäämmältä huusi:
-
--- Joudu, Anna, meidän on jo tänään lähdettävä äitiä vastaan, joka
-tulee Siuntiosta, ja sitten hänen seurassaan Vääksyyn, häihin.
-
--- Vääksyyn häihin, matki Anna ihmeissään. -- Mutta sinnehän ei oltu
-aijottu lähteäkään.
-
--- Ei, vaan nyt on isä päättänyt, että sittenkin lähdetään, aivan jo
-kohta.
-
--- Onko setä jo palannut hylkeenpyyntimatkaltaan?
-
--- On. Ja hänelle on tullut vieraita.
-
-Kun tytöt nousivat törmälle ja lähestyivät harmaakivistä
-linnarakennusta, näkyi sen kiviseinään avatulla portilla seisovan
-kookasryhtinen mies, puettuna karkeaan sarkatakkiin ja pitkävartisiin
-kalastajasaappaisiin, -- hän oli nähtävästi vasta palannut
-pyyntimatkalta. Hän seisoi siinä avopäin, hiukan jo harmajalta
-kajastava tukka vastoin ajan tapoja lyhyeksi leikattuna, mutta sitä
-pitemmät olivat tuuheat viikset ja sankka, tasalatvainen pukinparta.
-Kasvot olivat ankarannäköiset, karkeapiirteiset, värähtämättömät, ja
-silmät, joita paksut kulmakarvat varjostivat, kertoivat vakavuutta ja
-luonteen lujuutta. Se oli Kuitian isäntä, Viikin vapaaherra,
-valtioneuvos, valtakunnan marski ja amiraali Klaus Eerikinpoika
-Fleming.
-
-Tytöt tervehtivät häntä kunnioittaen ja Anna kysyi hiukan tutkivasti:
-
--- Setä on sittenkin päättänyt lähteä Kustaa Stenbockin häihin?
-
--- Niin, lankoni oli täällä vastassani, hän on jo viisastunut. Sinä
-matkustat Erkin ja Elinan kanssa Hämeenlinnaan, jossa tapaatte
-Ebba-rouvan ja tulette sitten yhdessä Vääksyyn. Eenokki ja kymmenen
-ratsumiestä seuraa mukananne. Minä lähden jo kohta edeltäkäsin
-lankomiehen seurassa matkalle.
-
-Anna katseli setäänsä vieläkin vähän kummeksuen. Hän älysi, että
-jotakin oli tapahtunut, koska setä nyt oli päättänyt lähteä Stenbockin
-häihin tämän seurassa -- äsken juuri olivat langosten välit olleet
-hyvin kireät. Vaan siinä ei ollut tilaisuutta enempiin kyselemisiin,
-täytyi kiirehtiä matkalle. Ja viipymättä riensivät tytöt linnan tukevia
-rappusia myöten ylös naisten huoneisiin valmistautumaan tuolle pitkälle
-retkelle. Elinakin toivoi Hämeenlinnassa tapaavansa Uudeltamaalta
-tulevat omaisensa, heidän kanssa yhdessä matkustaakseen häätaloon.
-Iloisina he pukeusivat matkatamineihinsa. Anna varsinkin, joka
-tavallisesti oli vakava ja tasainen, lenteli nyt melkein tanssien
-kivitettyjä siltoja pitkin ja hyräili vallatonna reippaita säveleitä;
-näin ilonen hän ei muistanut olleensa vuosikausiin ja hän ihmetteli
-sitä itsekin, sillä ainoastaan häämatka siihen ei ollut syynä.
-
-Se oli toukokuussa vuonna 1593.
-
-
-
-
-II.
-
-Häät Vääksyssä.
-
-
-Uteliasta kylänväkeä aherteli ja tungeskeli niiden puisevain, jykeäin
-vaunujen ympärillä, jotka ilman etupyöriä keulallaan kehottivat tien
-varrella erään Pirkkalassa, Pyhäjärven rannalla, olevan talon kohdalla.
-Useimmat noista maalaispojista ja eukoista näkivät nyt ensi kerran
-pyörillä kulkevat ajopelit ja ihmettelivät sen vuoksi suuresti niiden
-rakennetta, niiden valjaita ja niiden mukavuutta. Mutta mitään neuvoa
-tapahtuneen tapaturman auttamiseksi he eivät osanneet antaa, särkyneitä
-ajopelejä ei sanottu voitavan korjata.
-
-Käsittämättöminä ja neuvottomina seisoivat matkustajat vähän
-syrjemmässä tien varrella. Ebba rouva, -- tuo vanhempi,
-lihavanpuoleinen, kookas nainen, joka seisoi siinä ojan partaalla
-jäykkänä kankeassa pystykaulustassa ja ruumiinmukaisessa umpipuvussa,
-jonka pussihihat palloina pullottivat, oli näet Ebba Fleming, --
-katseli jommoisellakin levottomuudella tuota kihisevää väkijoukkoa,
-jonka pakinoista hän oli ymmärtävinään huonosti peitettyjä
-pistopuheita, ja huovien ja talonpoikain välillä vaihdetut
-kiihkeänlaiset sanansutkaukset tekivät hänet vieläkin rauhattomammaksi.
-Hän tiesi etteivät talonpojat lempeillä silmäyksillä katselleet Klaus
-Flemingin perhettä eikä huoveja. Ja suutuksissaan hän sen vuoksi
-lohdutuksekseen toruskeli vanhaa, uskollista Eenokkia, joka kyllä oli
-viaton sattuneeseen tapaturmaan, mutta joka ei hänkään keksinyt, miten
-tästä nyt olisi matkaa jatkettava.
-
--- Minä varotin jo lähdettäessä, -- niin puolusteli vanha
-huovipäällikkö itseään --, näillä raivaamattomilla, kuoppaisilla
-teillä tuskin lie ennen koskaan muuta pyöräpeliä kulkenut kuin
-sotilaskuormastoja. Niinpähän viskasi nyt tuossa mäessä eräs kannon
-kärki etuakselin poikki.
-
--- Niin, niin, vaan meidän täytyy päästä matkaa jatkamaan, emmehän me
-tänne voi jäädä noiden pahansuopain talonpoikain luo, riiteli
-Ebba-rouva. -- Ja Vääksyssä alkavat häät huomenna, meillä on sinne
-vielä kolme peninkulmaa, sinne meidän täytyy tänä iltana ehtiä vaikka
-miten.
-
-Kuitian mahtava emäntä, joka muuten ei ollut niitä naisia, jotka
-vähällä joutuvat neuvottomiksi, tunsi nyt olevansa ikävässä pälkäässä.
-Hän oli kiukuissaan itselleen siitä, että hän, kun ratsastaminen oli
-hänen ijälleen ja lihavuudelleen jo työlästä, oli vastoin vanhan
-palvelijansa neuvoa lähtenyt matkalle vaunuillaan, joilla hän
-tavallisesti kulki Turun ja vapaaherrakuntansa väliä. Mutta vahinko
-oli nyt kerran tapahtunut...
-
--- Jos teidän armonne suvaitseisi nousta ratsun selkään, olisi täällä
-yksi vanha, puinen naissatula, -- se oli Eenokin ainoa neuvo.
-
--- Yksi vanha puinen! -- ja miten Anna sitten kulkee, miehen
-satulassako? Ja mistä otat ratsuhevoisia, näilläkö talonpoikain
-laiskoilla koneilla minun pitäisi lähteä ajamaan, vaiko huovien
-hurjilla hevosilla? Olisipa sekin arvokas tapa Klaus Flemingin puolison
-saapua veljensä häihin.
-
-Ebba-rouva oli selvillään siitä, että hänen tuli esiintyä kaikella
-sillä arvokkuudella, jonka hänen miehensä asema Suomen käskynhaltijana
-vaati, nyt varsinkin enemmän kuin koskaan. Juonia oli vireillä, joilla
-tahdottiin syrjäyttää Klaus Fleming hänen asemastaan Suomesta, niitä
-viritettiin Kaarlo-herttuan, kuninkaan sedän, toimesta Ruotsista päin
-myötään, olipa herttua aivan äsken määrännyt hänen oman veljensä,
-Kustaa Stenbockin, Klaus herran sijaiseksi, eikä Ebba vielä tiennyt,
-miten tämä riita oli sovittu. Ja talonpojissa kiehui kiehumistaan
-tyytymättömyyttä marskin ankaruuden takia. Näihin asti oli Klaus
-Fleming jäntevyydellään ja kuningas Sigismundon suosioon nojaten
-hajottanut nuo vehkeet, mutta juuri sen vuoksi täytyi sekä aatelisiin
-että talonpoikiin arvokkuudella vaikuttaa, sen Ebba-rouva hyvin
-oivalsi.
-
--- Sinäkin Anna istut siinä niin tyyneesti, kuin ei mistään olisi
-kysymys, pauhasi rouva kääntyen neitosen puoleen, joka oli istahtanut
-ojan reunalle odottamaan. -- Etkö ole kysellyt noilta ihmisiltä neuvoa,
-sinä, joka heidän kieltään puhut? -- Anna näet osasi paremmin suomea
-kuin Ebba-rouva, joka oli Ruotsista kotosin.
-
--- Olen. He sanovat, että osan taipaleesta pääsisi venheelläkin, vaan
-sitten on taas maamatkaa.
-
--- Venheellä ja maitse, -- siitä ei tule mitään.
-
--- Täytyy kai sitte jäädä tänne odottamaan.
-
--- Tänne odottamaan, sehän se juuri on mahdotonta. Täällä ei ole meidän
-turvallistakaan kauan viipyä, etkö tiedä, että talonpojat ovat
-vihamielisiä meille. -- Ebba-rouva tunsi, kuinka kovasti kansa kärsi
-hänen miehensä määräämän sotaväenmajoituksen takia, tiesi sen siis
-syystäkin napisevan, ja siksi vielä soimaava omatuntokin lisäsi hänen
-kärsimättömyyttään ajatellessaan, että hänen täytyisi vuorokausiksi
-jäädä tänne tuon kansan armoille. Hän polki jalkaa vihasena ja kääntyi
-taas Eenokkia torumaan.
-
-Pari tuntia oli niin jo neuvottomina tuumailtu sinne ja tänne, kun taas
-kylän pojat, jotka olivat keräytyneet siihen töllistelemään vieraita ja
-heidän ajopelejään, yhtäkkiä päästivät uuden ihmettelyn huudahduksen.
-Tien käänteestä näkyivät näet ajavan toiset samanlaiset parihevosten
-vetämät vaunut ja se oli jo jotakin kovin merkillistä näillä mailla.
-Väkijoukko syöksähti uusia tulokkaita vastaan, jotka myös pysähtyivät
-talon kohdalle, ja uteliaina katselivat heitä Flemingin vaunujen
-matkustajatkin, arvaten, että siinäkin tuli muitakin Vääksyyn
-menijöitä, vaan ketä?
-
-Äkkiä kävivät Ebba-rouvan katseet, jotka saapuvan avun toivosta jo
-olivat vilkastuneet, taas kylmiksi ja ankaroiksi ja hänen vartalonsa
-oikeni entistään jäykemmäksi. Hän oli tuntenut Kankaisten kilven
-vaunujen kyljessä; saapujat olivat siis Horneja, tuota Fleming-suvun
-kilpailijaa, mahtavaa heimoa, jonka kanssa Klaus herra jo kauan oli
-ollut katkerassa riidassa. Siltä taholta ei Klaus Flemingin puolison
-sovi pyytää mitään apua, se oli Ebba-rouvan ensimmäinen päätös. --
-Vaunuista hyppäsi niiden pysähdyttyä ensiksi noin 20-vuotias
-nuorukainen, joka auttoi alas valkohapsisen, kumaraselkäisen miehen, ja
-kuin kevät ja syksy seisoivat he siinä tuokion rinnakkain, isänisä ja
-pojanpoika, toinen isä, toinen poika sen miehen, Kaarlo Hornin, joka
-Suomen aatelisista oli Klaus Flemingin vaarallisin valtiollinen
-vastustaja, Kaarlo-herttuan uskollisin kannattaja.
-
-Liikahtamatta seisoi Ebba-rouva paikoillaan, kun molemmat tulokkaat
-kävivät häntä tervehtimään, ja kankeasti, kaavamaisesti kumartaen
-vastasi hän heidän tervehdykseensä. Vaan siitä huolimatta istahti
-vanhus, Henrik Klaunpoika Horn, hänen viereensä pölkylle tarinoimaan ja
-pojanpoika, nuori Henrik, Henrik Kaarlonpoika, joka jo kohta oli saanut
-tiedon Flemingin matkueelle sattuneesta tapaturmasta, rupesi heti
-innokkaasti ehdottelemaan, miten matkaa yhdessä olisi jatkettava.
-Tällainen ystävällisyys tuntui Kuitian rouvasta ensiksi rasittavalta
-eikä hän saanut mielestään karkotetuksi kiusallista tunnetta, että tuo
-puuhaava nuorukainen tuossa oli sen miehen poika, joka Klaus Flemingin
-toimesta oli vuosikausia istunut vankikopissa, jopa käynyt
-mestauslavallakin. Vaan pula ja pakko sulattelivat vähitellen Viikin
-ankaran vapaaherrattaren mielen ja ennen pitkää oli jo sovittu, että
-Ebba-rouva nousisi vanhan Henrikin viereen Hornein vaunuihin,
-jotavastoin nuoret, Anna ja Erik Fleming sekä nuori Horn, kulkisivat
-ratsastamalla.
-
--- Siis on tehty välirauha, rouva Ebba, virkkoi vanhus leikillisesti,
-kävellen Flemingin puolison rinnalla vaunujensa luo.
-
--- Niin, minun on ollut pakko suostua ehtoihin, vaan te olettekin
-jalomielisesti laatineet ne mulle varsin edulliseksi, vastasi
-Ebba-rouva samaan leikilliseen tapaan.
-
--- Ja sotilakon aikana lepää taistelu kokonaan, eikö niin?
-
--- Se on sovittu. Ja noiden nuorten siitä tuskin tarvinnee sopiakaan.
-
-Matkueen etupäässä ratsastavista nuorista oli tämä matkavaihtelu näet
-hyvin mieleenkin ja rattoisaksi heidän seurustelunsa kävi jo kohta
-alussa. Anna oli saanut tuon ainoan naissatulan ja ohjasi nyt kulkueen
-etupäässä varmalla kädellä outoa ratsuaan. Pienuudesta pitäin olivat
-siihen aikaan kaikki aateliset, niin pojat kuin tytötkin, harjautuneet
-ratsastamaan, koska se vielä oli kesäisin maalla matkustettaessa miltei
-ainoa kulkuneuvo ja Anna Flemingikin oli täydellisesti tämän taidon
-omistanut; sulavasti ja notkeasti hän satulassa istui. Nuori Henrik
-Kaarlonpoika, joka itse enemmän oli kiintynyt kirjallisiin
-harrastuksiin kuin urheiluihin, -- hänen kotiin jääneen nuoremman
-veljensä Evertin laita oli aivan toinen, -- katseli ihaillen neidon
-notkeaa ratsastusta ja rupesi siitä yhä suuremmalla mielihyvällä itse
-neitostakin katselemaan. Annan rinnalla ratsastaen pani hän pian alulle
-hienostelevan keskustelun Tukholmassa oppimaansa ajan kaavamaiseen
-tapaan. Ja Anna itse oli parhaalla tuulellaan, virkistävä ratsastus ja
-sydänmaan vapaa luonto irroittivat hänet kokonaan hänen tavallisesta
-ujosta äänettömyydestään ja häntä huvitti tahallaan kiertää nuoren
-aatelisherran pikkuisen pihteihin.
-
--- Ja nyt pieni kilpa-ajo tuonne järven rantaan, virkkoi Anna, kun he
-tulivat aukealle, hienosti luisuvalle kankaalle, jonka takaa pienen
-lammen silmä siinsi, ja samassa hän nykäsi hevosensa menemään täyttä
-neliä. Somer soi ja risut raskuivat kavioiden alla.
-
-Nuori Horn nelisti jälestä ja ponnistamista hänellä oli perässä
-pysyäkseen; neidon hevonen pölisti hiekkaa vasten hänen silmiään, joten
-hän tuskin mitään näkikään, -- täytyi laskettaa vaan. Vaan rannalle
-tultaessa pysäytti Anna yhtäkkiä hevosensa ja antoi sen sitten kahlata
-lammikkoon juomaan. Nuorukainen karauttaa perästä ja hevonen kiitää
-yhtä kyytiä aina veteen saakka eikä puutu paljoa, ettei ratsastaja
-singahda hevosen pään yli satulasta alas liejakkoon, kun vauhti
-yhtäkkiä pysähtyy.
-
-Neito heläytti helakan naurun. Vaan nuorukainen virkkoi hiukan
-häpeissään, juottaen hevostaan hänkin:
-
--- Jospa tiesin teidät matkalla tapaavani, niin jo totta tosiaan
-harjoittelinkin itseni vielä taitavammaksi ratsastajaksi, kuin on
-nuorempi veljeni.
-
--- Olisitte tulleet Kuitiaan sopimaan matkatoveruudesta.
-
--- Kautta kunniani, enpä ole tiennyt Kuitiassa teidänlaista impeä
-olevankaan, muuten kyllä olisin tullut.
-
--- Hm ... ettekö tiedä, että Kankaisista Kuitiaan on sangen pitkä ja
-vaikea matka?
-
--- Vaikka olisi vielä vaikeampi. Meillä on Maskussakin kepeitä
-purjeita. Ja tokkohan Kuitiaa kumminkaan olisi tarvinnut piirittää?
-
--- Ehkä, se on linnoitettu.
-
--- No hyvä, minä tahdon sen valloittaa, vaikka ammattini ei olekaan
-soturin.
-
--- Koettakaa, löydettävissä se on. Oma syynne, jos pommitatte turhaan.
-
--- Ei hätää: minä olen sitkeä suomalainen.
-
--- Niinpä olen minäkin, vastasi Anna veitikkamaisesti, kääntäen
-hevosensa tielle, johon juuri vaunutkin myötämaata saapuivat. Ja matkaa
-jatkettiin entiseen tapaan.
-
-Vaan vaunuissa olijat katselivat hymysuin nuorten elkeitä, eivätkä
-voineet välttää katseitaan tapaamasta toisiaankin. Olihan tuo kisailu
-tuossa niin omituista: nuo hilpeät ratsastajat edustivat hekin
-Flemingejä ja Horneja, jyrkästi toisistaan eroavia puolueita, vaan
-hyvin he siltä näyttivät sopivan. Ja vaunuissa istujat tulivat
-tuumineeksi, että ehkä olisi terveellistä hyvälle naapurisovulle, jos
-varsinaisetkin edustajat näistä molemmista suvuista voisivat näin
-sovinnossa rinnakkain kulkea. Ja kuinka olikaan, nopeasti kului matka
-vaunuissakin. Vanha Henrikki herra, joka oli paljo maailmaa kokenut,
-osasi keveillä pakinoillaan pitää vierustoverinsa hilpeällä tuulella ja
-olivatpa he jo kuin hyvät ystävykset, kun Kangasalan kauniit vesistöt
-aukenivat esiin ja he ajelivat sen korkeita harjuja ja lehteviä
-laaksoja pitkin Vesijärven rannalle.
-
-Vaan vanha Eenokki, joka herrasväkensä jälestä huovien päällikkönä
-ratsasti ja näiden tuumia seurasi, puisteli päätään ja virkkoi:
-
--- Ovatpa hyvillään nyt nuo kaikki kärryjen pyöräin särkymisestä, vaan
-mitähän Klaus herra sanoo?
-
--- Mitäpä hän noista pyöristä paljo välittäisi, tuumi toinen huovi.
-
--- Ka sitä et sinä ymmärrä. Vaan minäpä luulen, että jos mieli
-Kankaisten ja Kuitian väen välien pysyä näin hyvinä, täytyisi särkeä
-paljo pyöriä, hyvin paljo pyöriä, veljeni. Vaan sitä nyt et sinä
-ymmärrä.
-
-Iltapäivä ei ollut vielä pitkälle ehtinyt, kun matkue saapui Huutjoen
-rannalle, jossa metsästä aukeni viljelty kylä ja tuokion kuluttua
-oltiin jo häätalossa, Vääksyssä, joka sijaitsi rannalla tuuhean puiston
-keskellä ja joka juhlan kunniaksi oli lehvillä ja köynnöksillä
-vihannaksi puettu. Portin pielistä kohosi kaksi korkeaa juhlariukua ja
-niiden välitse ajoi matkue väljälle pihalle.
-
-Siellä oli pihoilla ja kuisteilla jo suurin osa häävieraista koolla
-ja nämä nyt saapuivat uusia tulokkaita vastaanottamaan, useat
-kumminkin oudoksuen ja ihmetellen, miten tämä riitaisten sukujen
-yhteensulautuminen oli ollut mahdollista. Ensiksi saapuu tänne
-Klaus-herra Stenbockin kanssa ja sitten Ebba-rouva Hornein seurassa,
-mitähän tämä tietää...? Muiden jälestä asteli sieltä saapuneiden
-vaunujen luo Klaus Fleming itsekin hiukan rypistellen kulmakarvojaan.
-Hän oli nyt juhlapuvussaan, päässä sulkaniekka hattu ja vyöllä leveä
-hirvennahkainen vyö, josta raskas miekka riippui; väljät ratsusaappaat
-ja takki, joka teki hartiat tavattoman leveän näköisiksi, suurentivat
-vielä hänen mahtavaa varttaan. Kun Ebba-rouva kiirehti häntä
-tervehtimään, kysyi hän hiljaa:
-
--- Mitä tämä on, Ebba?
-
--- Niin, katsos, minäkin olen ruvennut toimimaan valtiollisella alalla,
-kuiskasi Ebba-rouva leikillisesti, yhä vieläkin äskeisen hilpeän
-mielialansa vallassa.
-
--- Ne eivät ole naisten toimia ne, -- kunhan sinä et tee erehdyksiä,
-vastasi marski nyt leppeämmin.
-
--- En minä, -- jos eivät muut, lisäsi rouva vilkasten syrjäsilmällä
-ratsuiltaan nousseiden nuorten puoleen, jotka lämpimissään ja
-vallattomina siinä vielä hevosiaan taputtelivat. Klaus Fleming siirsi
-myös katseensa sinne päin ja se viivähti siellä kotvasen aikaa,
-sillävälin kuin Ebba-rouva kertoi hänelle Pyhäjärvellä sattuneesta
-vaunutapaturmasta. Mutta sanaakaan virkkamatta marski sitten kääntyi
-pois ja astui takasin rakennuksen väljälle kuistille, jossa joukko
-muita suomalaisia aatelisherroja istui.
-
-Vaan Vääksyn toimekas emäntä oli jo myöskin taloustoimistaan ehättänyt
-vieraita vastaan ja saatteli Ebba-rouvan lepäämään talon väljään
-vierastupaan. Huoneet kuhisivat siellä täynnänsä väkeä, palvelijoita
-juoksi edestakasin ja tottuneen emännän silmällä katseli Ebba-rouva
-mielihyvällä, kuinka ketterästi ja tarkasti Vääksyn emäntä, Kaarina
-Hannuntytär, itse valvoi ja järjesti kaikkia moninaisia häävarustuksia.
-Hän oli jo yli 50-vuotias nainen, vaan vielä komea ja ryhdikäs, ja
-aivan ihmetellen näkivät vieraat, etteivät ne monet, kirjavat
-elämänvaiheet, joiden läpi tämä nainen oli kulkenut, olleet riistäneet
-hänen kasvoiltaankaan niiden entistä, nuorteaa suloa.
-
-Kaarina Hannuntytär, Vääksyn toimekas emäntä, oli aatelitonta
-alkujuurta, papin tytär Tukholmasta, joskin äitinsä puolesta mahtavaa
-ja sitten onnetonta Sturen sukua. Hän oli aikoinaan elänyt
-hovipiireissä hänkin ja jo aivan nuorena synnyttänyt kolme lasta,
-joiden isä oli Kustaa Vaasan toinen poika, Suomen herttua Juhana.
-Rikkaana ylhäisen rakastajansa suosiosta oli hän Juhanan loistoaikoina
-Turussa mennyt naimisiin Juhanan hovipalvelijan Klaus Vestgöthen
-kanssa, joka oli suomalaista aatelia, ja elänyt hänen puolisonaan pari
-onnellista vuotta Suomen herttuan iloisessa hovissa Turussa. Vaan Eerik
-kuninkaan kukistettua veljensä loppui se onnellinen elämä; Turun
-valloituksen jälkeen v. 1563 mestattiin Klaus Vestgöthe Juhanan
-kannattajana ja Kaarina rouvan koko omaisuus, kalleudet, vaatteet,
-kaikki, ryöstettiin niin puhtaiksi, ettei hänelle jäänyt riepua, mihin
-kääriä silloin vastasyntyneen tyttärensä Birgitta Vestgöthen, vaan
-täytyi hänen esiliinaan kapaloituna kantaa pois pienokaisen isävainajan
-kodista. Köyhyydessä ja puutteissa eli Suomen vangitun herttuan entinen
-lemmikki senjälkeen seitsemän pitkää vuotta työllään elättäen lapsiaan,
-kunnes hän, Juhanan noustua valtaistuimelle, sai tältä eläkkeekseen
-Vääksyn kartanon Kangasalla. Täällä oli hän mennyt toisiin naimisiin
-kuninkaan voudin ja läänitysmiehen Lauri Hordellin kanssa, joka nyt
-kumminkin muutamia vuosia sitten hänkin oli kuollut. Tämä näin monien
-vaiheiden läpikäynyt Vääksyn rouva naitti nyt pois tuon äskenmainitun,
-avioliitostaan Vestgöthen kanssa syntyneen tyttärensä Birgitan, jonka
-oli puolisokseen pyytänyt nuorin mahtavaa Stenbock sukua, Kustaa,
-leskikuningatar Katarinan ja Ebba Flemingin veli. Se oli ylhäinen
-liitto ja siksi olivat häät Vääksyssä päätetyt vietettäviksi kaikella
-ajanmukaisella komeudella ja siksi oli sinne Suomen aatelisto niin
-lukuisasti kutsuttu ja saapunut.
-
-Väsymättömänä hyöri nyt toimekas emäntä viimeisissä varustuksissa
-käyttäen häävieraiksi saapuneita naisia apunaan.
-
--- Elina, lapseni, vartioi sinä tätä hillokeittoa, sillaikaa kuin minä
-pidän seuraa viimeksi tulleille vieraille, kuiskasi hän Elina
-Finckelle, joka jo edellisenä päivänä oli saapunut häätaloon,
-tavattuaan vanhempansa Hämeenlinnassa.
-
--- Oi, Elina tarvittaisiin täällä, hän on niin taitava seppeleen
-punoja. Ehkä voi Sigrid paremmin hoitaa hillokeittoa.
-
-Se, joka näin puuttui puheesen, oli arvokkaan näköinen, keski-ikäinen
-rouva, joka naisten huoneessa johti nuorten neitosten iloista parvea,
-kun se siellä viimeisteli morsiamen hääkoristeita.
-
--- Kiitos, kaimaseni, kiitos, vastasi Vääksyn emäntä sydämmellisesti.
--- Käytä sinä vain nuoria apulaisiamme mihin he parhaiten sopivat. Ah,
-kuinka sinä Kaarina meitä paljo autat!
-
--- Siitä elä puhu, naapuri, sinä autoit meitä Sigridin häiden aikana
-Liuksialassa paljo enemmän.
-
-Liuksialan emäntä oli näet tämä puhuja, Vääksyn läheinen naapuri,
-Ruotsin kruunattu kuningatar, onnettoman Eerik XIV:nen leski. Kaarina
-Maununtytär oli jo lähes 16 vuotta sen jälkeen, kuin hänen
-kuninkaallinen puolisonsa oli syönyt kuolettavaa hernerokkaa Örbyhusin
-linnassa, asunut syrjäisenä ja unhotettuna täällä Liuksialan
-kartanossa, jonka Juhana kuningas oli hänelle eläkkeeksi antanut. Vaan
-vieläkin oli hän kuningattaren näköinen: pystössä kantoi hän solakan
-vartalonsa, jonka pehmoisesti peitti musta samettipuku, -- hän kulki
-aina mustiin puettuna ja sitä vastaan kuvastuikin vielä hienonen hipiä
-sitä valkosemmalta ja katseen surumielisyys sai sitä syvemmän ilmeen.
-Vaatimattomana, mutta samalla arvonsa tuntevana, liikkui hän siellä
-aatelisrouvain parissa.
-
-Omituinen sattuma oli tuonut nämä kuningasveljesten nuoruudenlemmet
-molemmat tänne vierekkäin Suomen sydänmaalle. Heidän välinsä oli kauan
-ollut kylmä ja kireä -- kiinnittiväthän heitä heidän tunteensa niin
-vastakkaisille tahoille, -- vaan yhteinen syrjäytyminen, yhteinen
-kohtalo, on omiaan lähentämään sydämmiä ja niin olivat molemmat
-Kangasalan Kaarinat vähitellen sulaneet hyviksi naapureiksi ja nyt oli
-jo, sittenkuin kumpastenkin kuninkaalliset suosijat olivat kuolleet,
-herttainen ystävyys heidän välillään solmiutunut.
-
--- Sigrid, vaihda paikkaa Elinan kanssa, virkkoi Liuksialan emäntä
-vieressään olevalle tyttärelleen. Tämä kuninkaantytär oli nykyjään
-Kirkniemen emäntä, sillä jo kuusi vuotta sitten oli Sigrid Vaasa mennyt
-naimisiin silloin 18-vuotiaan suomalaisen aatelismiehen, Kirkniemen
-herran, Henrik Tottin kanssa.
-
--- Meillä on harso valmis, huutelivat nuoret äänet pöydän toisesta
-päästä. -- Mihin me nyt ryhdymme?
-
--- Seppeleitä sulhaspojille, -- se kai lie teille mieluinen tehtävä.
-
--- Niin, vaan se työ on tehtävä ummessa silmin, -- peitot silmillenne
-tytöt!
-
-Hilpeä parvi siellä niin iloisena kuhisi Kaarina-rouvan ympärillä
-naurellen ja ilkamoiden hupaisessa työssään. Tämmöiset hääpidot ne
-olivat juhlahetkiä varsinkin aateliston nuoremmille jäsenille, jotka
-niissä saivat tavata toisensa ja pitkän yksitoikkoisuuden lomaan
-viettää muutamia rattoisia päiviä yhdessä. Vaikka näet tässäkin
-neitosten parvessa useat olivat sukujakin toisilleen, tapasivat he nyt
-täällä vasta ensi kerran toisensa, -- siksi hajaallaan asui aatelisto
-ympäri laajan Suomenniemen ja hankalat kulkuneuvot tekivät matkat
-vaikeiksi. Siksi olikin tällaisten hääpitojen merkitys heille sitä
-suurempi. -- Vaan pojat ja nuoret miehet, jotka pihalla ja törmällä
-odottelivat kauan sisässä viipyviä neitosia, kurkistivat toisinaan
-sisään oven raosta ja silloin kirkasivat peittosilmäiset neitoset
-juosten ovea sulkemaan, -- ei ollut lupa epäpyhäin katseiden nähdä tätä
-neitseellistä työtä.
-
-Taas komenti Kaarina-rouva nuoret apulaisensa viimeiseen tärkeään
-työhön, morsiuskruunua sitomaan, ja kuin pääskysparvi kuhahti naurava
-lauma hänen ympärilleen iloiten ja viserrellen. Niin jatkettiin
-kukkaista työtä. Vaan tuota nuorten iloa katsellessaan kävi
-Kaarina-rouva itse hetkeksi surumieliseksi ja hänen täytyi väliin
-nuorten ilottelijain huomaamatta pyyhkästä kyyneleen pois
-silmäkulmastaan. Yksi neitosista sen kumminkin huomasi, tummasilmäinen
-tuttavamme Paraisten selältä, joka hänen vieressään istui. Elina Fincke
-oli nyt ensi kerran tutustunut Ruotsin entiseen kuningattareen, jonka
-vaihtelevat vaiheet niin usein olivat hänen mieltään jännittäneet, ja
-tutkien olivat hänen katseensa nyt Kaarina-rouvaa tarkanneet. Tuossa
-oli siis se nainen, joka katukauppiaasta oli kohonnut kuningattareksi
-ja siitä taas suistuttuaan ajautunut Suomen sydänmaiden kätköön, --
-Elinan mainetta ja seikkailuja intoileva mieli ei voinut tuosta
-ajatuksesta irtautua. Ja kun hän nyt näki kyyneleen kuningattaren
-silmässä aavisti hän sillekin syvemmän lähteen.
-
--- Miksi pyrkii kyynel silmäänne, täti? kysyi hän hiljaa, kun toiset
-tytöt olivat vetäytyneet kauemmas supattelemaan ja nauramaan.
-
--- Oi, se on vain karkulainen, siitä elä välitä lapseni. Muistot
-viettelevät toisinaan mielen pois keskellä ilojakin.
-
-Vaan Elina ei tyytynyt tuohon ylimalkaiseen selitykseen, hän tarttui
-Kaarina-rouvan käteen, katsoi hänen silmäänsä ja kuiskasi:
-
--- Te muistelitte poikaanne, täti, eikö totta?
-
--- Luethan ajatuksiani, lapseni, vastasi Kaarina ihmetellen. -- Niin,
-häntä muistelen; kun näen neitosten sitovan kukkia sulhaspojilleen, kun
-näen ympärilläni nuoruutta ja iloa, en voi olla muistelematta häntä,
-joka ei koskaan ole saanut nauttia nuorison iloista eikä tuntea
-perhejuhlain hauskuutta, -- ja hänkin on vasta 24-vuotias! -- Rouva
-huoahti, vaan jatkoi sitten: -- Mutta kuinka tulit sinä häntä
-ajatelleeksi, Elina?
-
--- Ajattelen häntä usein, tahtosin hänet kerran nähdä. Milloin olette
-te hänet viimeksi nähnyt?
-
--- Hän oli kuusivuotias silloin, kun hän eräänä yönä vietiin luotani
-Turusta. Niin, niin, minä olen paljo kokenut, vaan kaikki tahtosin
-kokea, jos saisin lapseni luokseni. Vaan minä en saa: hän on
-kuninkaanpoika, hän ei saa tuntea iloa eikä onnea ... eikä edes
-äitiäänkään. -- Kaarina-rouva kätki hetkeksi kasvonsa käteensä, vaan
-oikasihe sitten taas suoraksi ja virkkoi reippaasti, varoen ettei hänen
-mielialansa tarttuisi neitosiinkin: -- Vaan minun muistoni eivät saa
-ilojanne häiritä. Kuinka joutuu morsiuskruunu?
-
--- Se on kohta valmis, kas siinä, kuului iloisia ääniä vastaan.
-Eikä Elinakaan nyt rohennut Kaarinalta enempää kysellä tuosta
-maanpakolaisena kiertelevästä Kustaa Eerikinpojasta, joka kerran oli
-ristitty Ruotsin kruunua varten ja Ruotsin toivoksi ja jonka kohtalo
-niin usein oli pyörinyt hänen mielessään. Vaan hän päätti käyttää ensi
-tilaisuuden puhuakseen äidin kanssa enemmän tuosta kovaonnisesta
-nuorukaisesta. Nyt hän yhtyi neitosten joukkoon, joka työnsä
-lopetettuaan oventäydeltä syöksähti pihalle ja törmille jatkamaan
-keskeytettyjä karkeloita siellä odottavain kanssa. Vaan Anna Fleming,
-joka hänkin vielä matkalta perityllä rattoisuudellaan oli yhtynyt
-toisiin aatelisneitosiin, tarttui käsipuolesta serkkuunsa, joka siinä
-ääneti ja ajatuksissaan kulki, ja virkkoi:
-
--- Sinä olet niin miettiväinen tänään, Elina. Ethän vain ole keksinyt
-unelmiesi ruhtinasta?
-
--- Eipä tiedä. Vaan sinä ... taisit tuoda hänet mukanasi. Katsoppas
-tuossa!
-
-Siinä kulki nuori Henrikki Horn hakevin katsein, eikä ollut vaikea
-arvata, ketä hän tyttölaumasta haki. Vaan Anna teivasi serkkuaan
-vyötäreiltä ja juoksutti hänet jo edeltä törmälle, kuiskaten:
-
--- Erehdys, Elina. Vaan tule, ollaan iloisia tänään! Ja ilon ääni
-kajahti kohta heleänä Huutjoen vihannalta törmältä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Vaan sillävälin kuin Vääksyssä hääaattona emännät taloushommissaan
-touhusivat ja nuoret rakensivat tuttavuuksia, istuivat häihin saapuneet
-suomalaiset aatelisherrat päärakennuksen väljällä kuistilla tarinoiden
-niistä hetken valtiollisista tapauksista, jotka pitivät heidän kaikkien
-mieliä vireillä ja pakostakin joutuivat puheeksi, missä vain kaksi tai
-kolme sattui yhteen. Aika oli epävakava ja levoton, ei kukaan tiennyt,
-minnepäin suunnat lähtisivät ohjautumaan; tärkeitä käänteitä saattoi
-tapahtua minä hetkenä tahansa. Ruotsin kuningas, jesuiittain lankoihin
-kietoutunut, heikko Sigismund, oleskeli kaukana vaalivaltakunnassaan
-Puolassa, mutta häntä odotettiin perintövaltakuntaansa, järjestämään
-sen, isänsä jo lähes vuosi sitten tapahtuneen kuoleman kautta,
-varsinaista päätä vaille jäänyttä hallitusta. Yhä suuremmalla
-päättäväisyydellä kokosi Ruotsissa kuninkaan setä, Södermanlannin
-herttua Kaarlo, ohjaksia käsiinsä ja moni aavisti jo tapahtuvaa
-räjähdystä tämän tarmokkaan protestanttisen ruhtinaan ja kavalan
-katoolisen kuninkaan välillä. Vaan syrjässä Ruotsin hallituksen
-vaikutuksesta, omilla hoteillaan, alkoi jo olla Suomi, jota isännöivä
-kuninkaan käskynhaltija Klaus Fleming totteli ainoastaan niitä
-suoranaisia käskyjä, joita hän sai Puolasta. Klaus Flemingin anastama
-itsenäinen asema Suomessa epäilytti kumminkin vielä monta eikä Suomen
-aatelistokaan tahtonut uskaltaa häntä seurata. Tosin oli Klaun asema
-entisestään vakaantunut äsken Venäjälle tekemänsä onnellisen sotaretken
-ja solmimansa edullisen välirauhan kautta, vaan Suomen aatelisto tiesi
-myös, että syvällä kansassa kyti synkkää katkeruutta marskia vastaan
-juuri sen sotaväen vuoksi, johon hän valtansa rakensi.
-
-Vähän kaartelemalla kävi senvuoksi aluksi keskustelu Vääksyn kuistilla;
-Suomen aateliset lausuivat varoskellen arvostelujaan hetken
-tapahtumista, joista he eivät niin tarkoin tunteneet toistensa mieltä.
-Fleming oli itse saapuvilla, vaan olihan siellä myöskin Horn-vanhus,
-Kaarlon isä, ja sitäpaitse Stenbock...
-
-Varsinkin eräs merkillinen seikka kummastutti näet Suomen herroja.
-
--- Miten on oikeastaan selitettävä, että Klaus herra on saapunut näihin
-Stenbockin häihin? -- se kysymys kulki kuiskeena miehestä mieheen ja
-kaikki puistelivat päätään.
-
--- Onko lankomies peräytynyt, vai aikoisiko marski todellakin
-taipua...?
-
-Kaikki näet tiesivät, että Stenbockilla oli Suomeen tullessaan ollut
-herttualta nimenomainen käsky erottaa Klaus Fleming kaikista hänen
-viroistaan ja arvoistaan Suomessa ja itse ruveta armeijan ja laivaston
-päälliköksi. Ja nyt...! Aksel Kurki, Anolan herra, arvossaan ylimpiä
-Suomen aatelisista, päätti vihdoin kautta rantain tiedustella
-sulhasmieheltä itseltään tuota asiaa. Silloin Kustaa Stenbock katsoi
-parhaaksi suoraan ja julkisesti selittää koko jutun.
-
--- Minä olen tullut Suomeen häitäni viettämään ja tahdon viettää ne
-sovinnossa ja rauhassa sukulaisten kanssa, sanoi hän. -- Minulle
-annettiin lähtiessäni toimeksi ottaa haltuuni Suomen sotaväki ja Suomen
-laivasto. Minä tulin tänne, tapasin ne virat miehen käsissä, jolle
-kuningas ne itse on uskonut ja joka niitä ymmärtää paremmin kuin minä,
--- minä olen tottumaton tämän maan oloihin. Siksi minä vietän täällä
-hääni ja palaan takasin tiloilleni Ruotsiin.
-
-Suomen herrat ymmärsivät yskän: ei ollut Stenbockissa ollut miestä
-riistämään Suomea Klaus Flemingin käsistä. Mutta vähän hämillään kysyi
-Anolan herra vielä:
-
--- Entä herttua?
-
--- Hän kyllä käsittää aseman, -- tulkoonpa itse ottamaan ne virat!
-
-Suomen herrat eivät voineet olla ääneen hymähtämättä tälle selitykselle
-ja Klaus Fleming, joka oli syrjästä kuunnellut keskustelua, päästi
-rämäkän naurun ja astui lankonsa luo taputtaen häntä olalle:
-
--- Siinä teet viisaimmin, lankomies, vietät hääsi ja palaat kauniin
-Birgittasi kanssa kuhertamaan Ruotsiin. Koetammehan me täällä sinun
-avuttasikin hoitaa Suomen asiat, sano niin herttualle, -- vai miten
-Suomen herrat?
-
-Mutta Suomen herrat eivät vastanneet mitään, eivät nauraneetkaan enää
-tuolle leikinlaskulle, joka heistä tuntui vaaralliseltakin. Stenbock
-itse käveli jo poispäin herrain seurasta naisten joukkoon, jossa hän
-näki morsiamensa. Vaan Klaus herrakin vilkasi nurkkasilmällä vanhan
-Hornin puoleen, joka siinä rappusilla ääneti istui, ja jatkoi nyt
-vakavalla äänellä:
-
--- Niin, leikittä puhuen, meidän tulee täällä pysyttää olot aivan
-ennallaan ja odottaa kuninkaan kotiintuloa, siitä en minä peräydy. Hän
-on täällä parin kuukauden perästä ja hänen, eikä kenenkään muun, on
-määrättävä valtakuntansa viroista. Sillä hänelle olemme me kaikki
-valamme vannoneet.
-
-Marski vaikeni, eikä kokoontuneilla herroillakaan ollut siihen mitään
-sanomista. Vaan portailla istunut Horn-vanhus nousi ja lähti sauvansa
-nojassa hiljaa köpittämään pihamaan poikki törmälle, josta kajahti
-nuorison iloinen ääni. Jonkinlainen painostava mieliala vallitsi
-portailla eikä Fleming voinut olla huomaamatta, kuinka Suomen herroja
-epäilytti hänen niskottelunsa herttuaa vastaan. Tuokion vaijettuaan hän
-senvuoksi vielä jatkoi:
-
--- Pienimmätkin mullistukset olisivat juuri tähän aikaan sitä
-vaarallisemmat, kuin kaikenlaisia huhuja ja vehkeitä maassa on pantu
-vireille. Hämeenlinnassa kerrottiin, että muka Kustaa Eerikinpoika
-olisi täällä Suomessa.
-
--- Hän Suomessa? Ja missä tarkotuksessa?
-
-Kaikki katsoivat kysyvin silmin nuorta Henrik Tottia, joka äänettömänä
-istui seurassa. Hänhän oli naimisissa maanpakolaisen prinssin sisaren
-kanssa, -- oliko hänellä tietoa tällaisista uhkarohkeista tuumista?
-Tott kalpeni ja näytti peljästyvän, mutta vakuutti, että Kirkniemessä
-ei ainakaan tietty siitä mitään eikä hän sitä uskonut.
-
--- Hm! -- Marski käännähti vähän epäilevänä. -- Tuollaiset pelkät
-huhutkin ovat omiaan herättämään kansassa vääriä, haitallisia
-käsitteitä, jotka lankeavat sitä hedelmällisempään maahan, kun tänne
-saapuu käskyjä oikealta ja vasemmalta.
-
-Hän käveli pitkillä askelilla edestakasin kuistia pitkin ja
-kokoontuneet herrat katselivat äänettöminä, kuinka synkkänä varjo
-kuvastui hänen tuuheista kulmakarvoistaan. Silloin Sten Fincke,
-Peipotin herra, muuten Klaus-herran uskollinen kannattaja, lausui
-ikäänkuin kaikkien yhteisenä huokauksena:
-
--- Kunpa kuningas tulisi pian! -- Hän siemasi haarikasta kulauksen
-olutta ja kääntyi sitten Flemingin puoleen. -- Mutta tuskalliselta
-sekin tuntuu, kun noita jesuiittoja taas rupee maassa liehumaan.
-
-Klaus-herra huiskasi kärsimättömänä kädellään, -- häntä kiusasi aina,
-kun noita uskon asioita sotkettiin hetken valtiollisiin kysymyksiin.
-
--- Ole hupsimatta jesuiitoista, virkkoi hän, tännehän ne nyt tulevat
-meidän rämeitä kääntämään! Noista opin asioista vastatkoon muuten hänen
-kunnia-arvoisuutensa piispa Ericus, eikä hän teitä jesuiitoilla uhanne.
-
-Ja kääntäen keskustelun taas toisille tahoille, kertoi marski jo
-muutamain viikkojen perästä lähtevänsä laivastollaan, jota parastaikaa
-varustettiin Pikkalassa, Uudellamaalla, noutamaan kuningasta
-Danzigista.
-
--- Sinä kai seuraat mukana, Ivar, virkkoi hän kääntyen nuoren, pulskan
-ritarin puoleen, joka sattui hänen rinnalleen. Se oli Ivar Tavast,
-Viipurin linnapäällikön Arvid Tavastin poika, reipas soturi, jonka
-marski tiesi uskolliseksi kannattajakseen. Hän oli naimisissa Sten
-Fincken vanhimman tyttären Katariinan kanssa, Elinan sisaren, ja kuului
-siten hiukan Flemingin heimoonkin.
-
--- Lähdenpä tietysti, kun vain tietäisin, mihin saan sijoitetuksi
-kaiken sen sotaväen, jota tuolta Venäjän rajalta tulvii ja jolla ei ole
-elatusta.
-
--- Mitä, etkö vielä ole majoittanut osastoasi talonpoikain luo, kuten
-olen käskenyt?
-
--- Olen oman osastoni, vaan noita pohjolaisia ja ruotsalaisia
-ratsumiehiä ei saa mihinkään mahtumaan, talonpojat eivät enää enempiä
-jaksa elättää.
-
-Marskin silmä salamahti taas ja hänen kasvonsa värähtivät, -- hänen
-nuori ystävänsä oli juuri arimpaan kohtaan koskenut.
-
--- Mutta heidän täytyy, huudahti hän ankaralla äänellä, -- sotaväen
-täytyy saada elatuksensa!
-
--- Tiukalle ottaa, väitti vanha Knuutti Kurki, Laukon herra, Akselin
-veli, puheeseen puuttuen. -- Talonpojat ajavat korennoilla huoveja
-pellolle.
-
--- Ole huoletta, kyllä huovit aina talonpojista suoriutuvat. -- Ja mitä
-on meidän tekeminen? Linnaleiriä täytyy kestää, se on kuninkaan käsky.
-
-Marski tahtoi päättää tämän keskustelun siihen, sitä oli hyödytön
-jatkaa, se kiihotti vain mieliä. Hän tiesi, kuinka Suomen aatelisetkin
-yleensä säälivät noita sotilasmajoituksen tuottamia suuria rasituksia,
-jotka tekivät rahvaan tilan aivan sietämättömäksi, mutta helpottaahan
-sitä ei voinut, hänen täytyi pitää sotaväen koolla Suomessa, maksoi
-mitä maksoi. Sen Suomen herratkin oivalsivat, eivätkä tahtoneet äkästä
-marskia enää ärsyttää. Aksel Kurki, Anolan herra, vain virkkoi
-huoahtaen:
-
--- Se on kuninkaan käsky, vaan Jumala auttakoon Suomea sitä kestämään.
-Se voi nääntyä tämäkin kansa.
-
--- Se ei näänny, on se kummempiakin kokenut, vakuutti marski. -- Ja
-sitäpaitse: meillä ei ole valitsemisen varaa!
-
--- Niin, niin, sepä ehkä juuri onkin pahinta. -- Ja Anolan herrakin
-laskeusi portaita alas, kävellen törmälle keräytyneiden rouvien luo,
-jonne toisetkin vanhemmat herrat äänettöminä vetäysivät. Vaan Klaus
-Fleming jäi kuistille seisomaan synkästi silmäillen eteensä. Hän tunsi,
-että tuossa talonpoikain rasituksessa se oli hänen valtansa heikoin
-kohta, se se siirsi Suomessa suosion Horneille ja herttualle ja
-kaiversi ontoksi hänen asemansa. Mutta ei auta, kansan täytyy kärsiä.
-Rautaa, enemmän rautaa, hänen täytyy olla kovan, kovan kuin isänsä,
-kovan kuin oman maineensa!
-
-Vaan muutamat nuoremmat, kuistille jääneet aatelismiehet olivat
-sillävälin keskenään tarttuneet vilkkaaseen keskusteluun ja ennen
-pitkää kääntyi marskinkin huomio heidän tuumiaan kuulemaan. Siinä oli
-Ivar Tavast, Maunu Iivarinpoika Särkilahti (Stiernkors) ja muutamia
-muita, kaikki marskin innokkaita kannattajia. Se oli Särkilahti, pitkä,
-vankka, tulinen nuorukainen, joka enin oli äänessä ja marski kuuli,
-kuinka hän tovereilleen soimasi Kurkien ja noiden muiden epäilyksiä ja
-huokauksia raukkamaisuudeksi ja pelkuruudeksi.
-
--- Mitäs jesuiitat ja talonpoikain ruikutukset tällaisen kysymyksen
-rinnalla merkitsevät. Tässähän on kysymys siitä, pitääkö meidän
-suomalaisten ijänkaiken tahdottomina kulkea Ruotsin herrain
-talutusnuorassa, vai uskallammeko joskus astua omaa tietämme. Hitto
-soi, emmekö me ole yhtä hyviä aatelismiehiä kuin nuo Ruotsissa,
-pitääkö meidän aina virua heidän vanavedessään, vaikkapa itse
-kuningastakin vastaan! Ei, nyt se on valittava.
-
-Klaus Flemingiä tuo keskustelu huvitti, hänestä oli hauska nähdä, että
-olipa niitä sentään uskaltajiakin jos oli arkojakin. Ja noissa
-nuorukaisten puheissa tuntui piilevän tuumia, joista hänen teki mieli
-tietää, mitenkä he niitä oikeastaan olivat ajatelleet. Sen vuoksi hän
-yhtäkkiä kääntyi nuorukaisten puoleen ja kysyi hymähdellen:
-
--- Omaa tietä, sanot sinä Särkilahti. Oletko ajatellut, minnekkä se
-veisi?
-
-Nuorukainen kävi ensiksi vähän hämilleen tästä mahtavan marskin
-kysymyksestä, mutta varsin reippaasti ja avomielisesti hän sitten
-vastasi:
-
--- Olisihan se tie suora ja selvä. Olemmehan me suomalaiset yhtä hyviä
-kuninkaan alamaisia kuin ruotsalaisetkin. Mutta kuningas, laillinen
-hallitus, on Puolassa, -- sieltä asti ei meitä kumpiakaan voida
-suorastaan hallita. Olkoon hallitus Ruotsissa, mutta olkoon
-samanarvoinen myöskin Suomessa -- kuningas yhteinen.
-
--- Ja minkälainen olisi Ruotsin ja Suomen väli?
-
--- Kuin kahden vapaan aatelismiehen. Omin voimimmehan meidän kuitenkin
-täytyy täällä tulla toimeen ja me tulemme, -- yhteinen mieli vain ja
-voimakas johto, niin me voimme olla Ruotsista riippumattomia
-suomalaisia!
-
-Klaus Flemingin kasvot olivat nuorukaisen selityksen aikana käyneet
-vakaviksi ja kun Särkilahti lopetti, seisoi hän hetkisen äänettömänä.
-
--- Riippumattomia suomalaisia, matki hän sitten, -- te käytätte uusia,
-koreita sanoja, vaan onko niillä vastakohtaa todellisuudessa? Kuka on
-suomalainen? Nuo herrat tuossako? Vaiko tuo napiseva kansa? Ei, sinä
-haaveksit, Särkilahti, ja meidän ei pidä koskaan haaveksia, ainoastaan
-toimia. Mutta toimia miehinä.
-
--- Ja suomalaisina miehinä! lisäsi Särkilahti.
-
--- Hm, oletko sinä varma, että me olemme edes ensi kädessä suomalaisia?
-
--- Mutta mitä me sitten olisimme?
-
-Marski ei vastannut, seisoi vaan siinä ja naputti sormellaan kuistin
-kaidepuuhun. Hän oli aavistanut tuollaisia tuumia liikkuvan Suomen
-nuorimpain aatelismiesten joukossa, eikä hän ollut niistä
-pahoillaankaan, mutta aivan yleiseen huutoon ei hän kumminkaan tahtonut
-noiden tuumain leviävän. »Ruotsista riippumattomia suomalaisia», tuo
-ajatus ei ollut niinkään uusi, kuin marski oli sanonut noille nuorille,
-huimapäille aatelismiehille, sen käsitteen ilmauksia oli jo kuluneina
-aikoina Suomessa joskus pilkistänyt. Marski muisti, kuinka hänen
-isänsä, Eerik Fleming, aikoinaan, jouduttuaan Kustaa Vaasan
-epäsuosioon, oli ollut kirjeenvaihdossa Preussin herttuan Albertin
-kanssa, joka oli koettanut saada Suomen johtavia miehiä tähän
-ajatukseen mieltymään. Ja Juhana herttuan itsenäinen hallitus Suomessa,
-hänen 7-vuotias hovinpitonsa Turun linnassa, olihan sekin ollut omiaan
-tuota samaa käsitettä suomalaisille tutustuttamaan. Entä hänen oma
-hallitusaikansa Suomessa... »Yhteinen mieli ja voimakas johto», oli
-nuori innottelija sanonut... Vaan marski katkasi tuon ajatuksensa: ei
-saa haaveksia, ainoastaan toimia...
-
-Ilta oli tullut, nuorison leikki törmällä oli valjennut ja Vääksyn
-lukuisat vieraat olivat ruvenneet keräytymään talon suureen
-ruokahuoneeseen, johon illallinen oli katettu. Klaun vanhin poika, tuo
-hoikkanen ja hento Eerik, juoksi pihan poikki ilmottamaan isälleen,
-että Vääksyn emäntä kutsui häntä illalliselle. Marski, tuo voimakas,
-roteva, rautanen mies, katseli melkein säälien hentoa poikaansa, jonka
-poskille leikki ja juoksu oli nostanut kelmeät ruusut, ja taas eräs
-ajatus, joka oli lähtösin nuoren Särkilahden sanoista, vilahti hänen
-mieleensä. Vaan hän karkotti sen, siveli poikansa pehmyttä tukkaa ja
-virkkoi leikillisesti, ikäänkuin jatkoksi edelliseen keskusteluun:
-
--- Mitä arvelet sinä, Erkki, asiasta? Olemmeko me suomalaisia?
-
--- Mutta mitä me sitten olisimme, isä?
-
--- Kas, jo toinen tekee saman kysymyksen. No, olkaamme sitten
-suomalaisia!
-
-Hän käveli poikansa rinnalla pihan poikki ruokahuoneeseen, jossa toiset
-vieraat jo häntä odottivat, -- sillä niin epäilevällä kannalla kuin
-Suomen aatelisto vielä olikin seuratessaan marskin tuumia, tunnusti se
-kumminkin empimättä hänet ensimmäiseksi joukostaan. Kunniapaikalle,
-pöydän päähän, oli hänelle sija varattu. Vaan siinä vieressä istui jo
-Henrik Horn, Kankaisten herra -- Horneilla oli aina yhä sijansa
-Flemingein rinnalla.
-
-
-
-
-III.
-
-Kaksi viestintuojaa.
-
-
-Häitä Vääksyssä kesti ajan tavan mukaan katkeamatta kolme päivää.
-Toisena hääpäivänä tapahtuivat vihkiäiset. Koko juhlayleisö lähti
-saattokulussa Kangasalan kirkkoon, joka oli lehväsillä vihannaksi
-puettu ja johon seudun koko rahvas oli näitä muhkeita juhlamenoja
-saapunut katsomaan. Tämä rahvas ruokittiin sitten vihkiäisten päätyttyä
-häätalossa; kuka tahtoi, oli sinne tervetullut eikä loppunut kesken
-olut eikä lihakeitto, joita Vääksyn pihoilla runsaissa mitoissa
-tarjottiin. Vaan sisässä väljissä asuinhuoneissa tanssivat
-morsiuspiijat ja rengit taidokasta, siroa häätanssia, huilut soivat ja
-häälaulut kaikuivat. Morsiamen ja sulhasen, jotka puoliväkisin vietiin
-rinnakkain istumaan häävuoteelle, oli siinä koko vierasjoukon edessä
-yhteisestä hopeasarvesta juotava häämalja, jolloin Kangasalan
-kirkkoherra, »isoherra», Georgius Henrici, luki sepittämänsä
-latinalaisen häärunon vastanaineiden kunniaksi. Näitä häätemppuja,
-joissa osaksi oli iloista ilvettä, osaksi vakavaa uskonnollista
-vivahdusta, kesti iltaan saakka, jolloin morsiuspari laululla ja
-soitolla saatettiin makuuhuoneeseensa. Sillävälin olivat vanhemmat ja
-sukulaiset tehneet lopulliset sopimukset myötäjäisistä ja
-huomenlahjoista ja Kustaa Stenbockin oli ollut nimitettävä, mitkä hänen
-tiloistaan olivat hänen vaimonsa omiksi luettavat.
-
-Tanssin hyörinässä ja talon vankkoja varusteita kulutettaessa oli niin
-jo päästy kolmannen hääpäivän iltapuoleen saakka ja seuraavana aamuna
-piti sekä nuoren pariskunnan että häävieraiden lähteä Vääksystä.
-Kesäinen ilta oli herttaisimmillaan ja ikäänkuin oikein uhasta
-käyttääkseen hyväkseen yhdessäolon viimeisiä hetkiä jatkoi nuoriso
-karkeloimistaan entistään suuremmalla innolla. Ja nuorten ilot olivat
-vanhoissakin herättäneet haihtuvia muistoja heidän nuoruudestaan
-raikkaina henkiin ja hekin nauttivat kasvavan polven leikkejä
-katsellessaan.
-
-Siinä lähti taaskin muuan pari nuorten piiristä juoksemaan pitkin
-laajaa pihanurmea. Nuoren Henrik Hornin oli pyydettävä kiinni karkuun
-päässyt tyttönsä ja hän pani ilmeisesti parastaan tavatakseen edessään
-nopeana lentelevän Anna Flemingin. Tyttö mutkitteli sukkelana ja
-pyytäjäänsä hilpeästi härnäillen tikapuiden takana ja vinttikaivon
-ympärillä, oli monasti ansaan joutumaisillaan, vaan väisti kumminkin
-aina notkealla liikkeellä tavottelijansa. Hänellekin näytti jo käyneen
-kunnia-asiaksi olla kiinni joutumatta, sillä koko hääyleisö, sekä
-nuoret että vanhat, olivat tuota juoksua kääntyneet katsomaan.
-Läähättäen paransi nuori Horn vauhtiaan.
-
--- Kas noin, nyt hän on vangittu, virkkoi Ebba-rouva vanhalle Hornille,
-joka siinä hänen vieressään istui sukkeluuksillaan naisväkeä
-naurattamassa.
-
--- Ei vielä, Ebba-rouva, näettekös, hän väisti. Kumpasellakin on
-tahtonsa, voitto riippuu lopuksikin sitkeydestä.
-
--- Sitkeys on naisissa harvinainen avu, ei se Annassakaan kauan kestä.
-
--- Vaan kun naisella on oikkunsa, ei hän siitä vähällä luovu. Toivon
-toki pojanpoikani voittavan, hänellä näkyy olevan halu harras.
-
--- Ja vastarinta näennäinen. Noin ... no nyt...
-
--- Eipä sittenkään, siinä lentää tyttö vapaana.
-
--- Ihme kyllä. Mutta saatte pian nähdä.
-
-Vaikka palavissaan ja väsyneenä oli Anna vielä kerran luiskahtanut
-pyytäjänsä käsistä. Nuorukainen ponnisteli hänen kintereillään.
-Ratkaiseva hetki oli lähellä, Anna oli juuri pääsemäisillään sovittuun
-suojapaikkaan, jännityksellä kaikki tulosta odottivat. Silloin pysähtyi
-neitonen yhtäkkiä, veräjän ohi juuri juostessaan, kuin kivettyneenä ja
-jäi seisomaan paikalleen tuijottaen kujatielle, väistämättä enää
-ensinkään tavottelevaa nuorukaista.
-
--- Mitä minä sanoin, -- hän antautui, kehui Ebba-rouva hymyillen
-Horn-ukolle.
-
--- Nyt on minun vuoroni ihmetellä. Mutta sanokaapa, miksi hän yhtäkkiä
-pysähtyi?
-
--- Siksi, että hän on nainen. Ettekö ole tyytyväinen tulokseen? -- Sitä
-sanoessaan vilkasi Ebba-rouva hiukan arasti miehensä puoleen, joka
-istui hänen takanaan.
-
--- Olen kyllä, jos sitä oikein uskoisin, vastasi Horn päätään
-puistellen.
-
-Mutta kaikkien katseet kääntyivät nyt tähystämään sinne veräjälle päin,
-jonne Anna yhä liikahtamatta seisoen katseli. Sieltä maantieltä oli hän
-nähnyt jotakin, joka hänet oli pysäyttänyt ja ennen pitkää sen näkivät
-muutkin. Taloa kohden ajoi sieltä pölynen, hiestynyt ratsastaja, vaan
-jo kujalta oli Annan katse tarttunut noihin kasvoihin, jotka hän
-joskus, mutta melkein kuin unessa, muisti nähneensä. Vaan tuo silmien
-hilpeä hymy oli niin painunut hänen mieleensä, että kun hän sen taas
-yhtäkkiä näki ilmielävänä edessään, hän aivan säpsähti ja pysähtyi,
-koettaen mielessään selittää, miksi nuo kasvot häneen niin vaikuttivat.
-
-Vaan ratsastaja saapui pihalle, viskausi veräjällä hevosensa seljästä,
-sitasi sen suitsista patsaaseen kiinni ja käveli nopeasti kokoontunutta
-häärahvasta kohden. Leikki oli pysähtynyt, kaikkien huomio kiintyi
-airueeseen, joka virallisena virkkoi:
-
--- Haen marski Klaus Flemingiä, Viikin vapaaherraa, jolle mulla on
-kirjeitä.
-
-Äänettömyys vallitsi koko hääjoukossa, josta marski rivakasti astui
-esiin.
-
--- Minulleko kirjeitä. Mistä?
-
--- Ruotsista, hänen ruhtinaalliselta armoltaan Södermanlannin
-herttualta.
-
--- Seuratkaa minua.
-
-Nopein askelin astui marski päärakennukseen ja salpausi sinne
-huoneeseensa sanantuojan kanssa. Pihalle jääneet seisoivat supatellen
-pienissä parvissa ja uteliaina he tarkastelivat sanantuojaa, kun tämä
-kotvasen kuluttua astui ulos marskin luota, ja talonväki kiirehti
-toimittamaan hänelle ja hänen hevoselleen ruokaa ja hoitoa. Vaan marski
-itse viipyi vielä huoneessa, ikkunasta vain nähtiin hänen kävelevän
-ankarannäköisenä edestakasin lattiata pitkin, niin että siltapalkit
-soivat hänen askeleinsa alla. Mitähän on tapahtunut, minkälaisia
-viestejä on marski herttualta saanut? Kyselevinä katselivat Suomen
-herrat toisiaan ja eräs joukosta virkkoi hiukan ivallisesti:
-
--- Eikö tee kenenkään mieli lähteä kyselemään marskilta Ruotsin
-kuulumisia?
-
-Toiset hymähtivät. Suomen karhu näytti olevan vihassa, ei ollut sinne
-nyt lysti mennä.
-
--- Näyttää siltä, kuin herttua ei olisi aivan leppoisia terveisiä
-Suomeen laittanut, jatkoi tuo sama veistelijä. Mutta yleensä eivät
-mielet olleet leikinlaskuunkaan taipuvaisia, epävarma jännitys rasitti
-kaikkia, tuntui kuin ukkosta olisi ollut ilmassa.
-
-Mutta hetken kuluttua näkyi toinen pölypilvi tuprahtavan maantieltä ja
-häärahvas kiirehti veräjälle kummeksuen katsomaan, kun jo toinen
-ratsastaja täyttä neliä lasketti pihalle, ja kysyi, ennenkuin
-satulastakaan nousi, oliko marski vielä Vääksyssä.
-
--- Tulen Puolasta, tuon kirjeitä kuninkaalta.
-
-Suoraa päätä vietiin tämäkin airut marskin luo ja hän viipyikin siellä
-pitemmän hetken. Äänettöminä katselivat nyt toisiaan pihalla olijat
-Suomen herrat, nyt ei enää supateltukaan, kukaan ei osannut arveluita
-laskea. Saattoihan otaksua mitä tahansa: viestit herttualta, viestit
-kuninkaalta samalla tunnilla -- mitähän myrskyä tämä taas tiesikään?
-Mutta marski viipyi yhä huoneessaan eikä Suomen herrain uteliaisuus
-tuntikausiin tullut tyydytetyksi.
-
-Vaan kun myöhemmin tullut sanantuoja saapui ulos ja vietiin aterialle
-samaan huoneeseen, jossa edellinen sitä jo lopetteli, jäivät nämä
-tuokioksi sanattomina toisiaan katsomaan ja purskahtivat sitten
-nauramaan.
-
--- Mitä hittoja, sinäkö täällä, lankomies? Mistä sinä tulet ja kenen
-asioilla?
-
--- Ruotsista, herttuaallisena sanansaattajana. Vaan entäs sinä, mistä
-sinä tänne lennät?
-
--- Puolasta, airueena kuninkaan luota. Vaan hittosoi, sinunhan pitäisi
-olla kotonasi Saksassa opettelemassa papiksi -- ja nyt ratsastelet
-täällä herttuan käskyläisenä.
-
--- Kuten näet. Vaan kuka opettaa nyt Turun pojille latinaa, teetkö sen
-sinä ratsastusmatkojesi välillä?
-
--- Minä veisasin viisi latinalle ja olen nyt Flemingin väkeä, kuten
-näet.
-
--- Väärällä tolalla, sen pahempi. Vaan eipä siitä riitaa.
-
--- Eipä riitaa mitään. Vaan sinä Suomessa herttuan asioissa, -- ai, ai,
-lankomies: vaarallisella tiellä!
-
-Talonväki kuunteli kummissaan ja ymmärtämättä paljo mitään nuorten
-sanansaattajain keskenäisiä pakinoita ja kauan saivat nämä
-toisilleenkin selitellä, ennenkuin pääsivät asemasta aivan selville. He
-olivat todellakin ystävykset ja langokset, vaikka eri maista kotosin ja
-nyt niin eri asioilla. Ensiksi tullut heistä, tuo hymykatseinen
-nuorukainen, jonka tulo oli pysäyttänyt Anna Flemingin hänen
-juoksussaan, oli syntyjään saksalainen, vaan oli kolmisen vuotta sitten
-sattumalta tullut Suomeen ja löytänyt työalansa Ruotsista -- nimeltään
-hän oli Hieronymus Birckholtz. Hänen ylioppilasaikanaan Heidelbergissa
-oli sinne näet tullut nuori suomalainen opiskelija Kaspar
-Gröning, papin poika Paraisista, joka oli osunut asumaan hänen
-vanhempainsa kotiin. Gröning, tuo myöhemmin tullut sanantuoja, oli
-yliopistovuosinaan niin tutustunut Birckholtzin perheeseen, että oli
-sieltä lähtiessään tuonut vaimonaan mukaansa Suomeen Hieronymon
-sisaren, ja olipa silloin nuori, seikkailuhaluinen Hieronymus itsekin
-lyypekkiläisellä kauppalaivalla seurannut lankomiestään tämän
-kaukaiseen maahan. Siellä talven viivyttyään ja maan kieliä jo vähän
-opittuaan oli hän Ruotsin kautta lähtenyt paluumatkalle kotimaahansa,
-vaan jäänytkin Tukholmaan, jossa Kaarlo-herttua juuri silloin tarvitsi
-kielentaitoisen airueen ja kirjurin. Gröning taas oli kyllästynyt
-latinan opettamiseen, johon hän ensiksi ulkomailta palattuaan Turun
-lukiossa ryhtyi, ja kun Klaus Fleming, joka itse ei ollut mikään
-kynämies, halusi taitavan ja luotettavan sihteerin, oli hän isänsä
-välityksellä tullut siihen toimeen ja matkusteli väliin tärkeissä
-asioissa marskin airueenakin.
-
--- Ja mitäs uusia sinä nyt Ruotsista tuot? Paljo vehkeitä tekeillä, vai
-miten?
-
--- Niitä varokaa! Vielä joudutte herrasi kanssa lujille, minä tuon
-sellaisia terveisiä. -- Entä Puolassa -- siellä kai torkutaan?
-
--- Elkää luottako siihen, siellä pian herätään teidän tuumia
-tarkastelemaan. -- Vaan mitäs me molemmat niistä! Tässä on satuttu
-häätaloon, tule, käydään hääiloa katsomaan.
-
-Hilpeällä mielellä astuvat airueet pihalle, jossa Suomen herrat yhä
-kasvavalla jännityksellä ja epävarmoina odottelivat tietoja niistä
-molemmista kirjeistä, jotka äsken olivat saapuneet. Mutta Fleming
-viipyi kauan huoneessaan. Kun hän vihdoin astui sieltä ulos, oli hän
-kylmän tyyneen ja ankaran näköinen, niinkuin ainakin, vaan siltä
-näytti, että hänellä, aatelisherrain joukkoon kuistille kävellessään,
-oli pää tavallista pystömmässä ja varressa vielä entistä enemmän
-arvokkuutta. Hän istahti rauhallisesti portaille ja piirteli ääneti
-miekkansa huotralla kuvioita hiedikkoon. Ei kukaan virkkanut sanaakaan.
-Vihdoin käännähti marski katsomaan kokoontuneita herroja ja naurahti:
-
--- Te olette uteliaita tietämään mitä maailmalle kuuluu, eikö niin? No,
-kuulumiset eivät ole mitään odottamattomia, mutta siltä varsin
-hauskoja. -- Marski viivähti hetkisen, ikäänkuin tahallaan vielä
-kiduttaakseen odottavia herroja, ja otti sitten poveltaan kaksi
-paperikääröä. -- Tässä on kirjeitä kahdelta taholta. Lukekaa itse,
-hyvät herrat, tämä mytty on Ruotsista, tämä Puolasta. Lukekaa, me emme
-tahdo salata mitään.
-
-Hän avasi paperikääröt, ojensi ne herroille ja laskeusi itse mukavasti
-selkänojoon tarkastamaan, minkä vaikutuksen kumpanenkin kirje, kiertäen
-kädestä käteen, teki ahmiiviin lukijoihin.
-
-Herttuan kirjeessä vilisi uhkauksia ja syytöksiä ja haukkumasanoja,
-eikä ainoastaan Flemingiä, vaan koko Suomen aatelistoa kohtaan, joka ei
-ollut yhtynyt hänen Upsalan kokouksessa teettämiinsä päätöksiin, vaan
-lykännyt kaikki valtakunnan hallintoa ja maan uskontoa koskevat asiat
-kuninkaan kotiintultua ratkaistaviksi. Klaus herraa herttua vaati --
-arvaten, ettei Stenbock ollut kyennyt vaikeaa tehtäväänsä suorittamaan,
--- luopumaan kaikista viroistaan ja vallastaan Suomessa ja »heti
-paikalla saapumaan Ruotsiin vastaamaan teoistaan».
-
-Tämä kirje pani Vääksyn vieraat miettiväisiksi. Toiset näyttivät
-loukkautuneilta, varsinkin kun herttua kutsui Suomen aatelisia nimellä
-»rebelles», kapinoitsijat, vaan toiset teki kirjeen jyrkkä, uhkaava
-muoto aroiksi. Tuli sitten toisen kirjeen vuoro. Kuningas Sigismund
-kiitti Suomen aatelisia, jotka olivat kieltäytyneet yhtymästä mihinkään
-kuninkaan oikeuksia rajoittaviin toimiin ja yleensä vastustaneet
-Ruotsista häntä vastaan viritettyjä juonia. Syyskesällä hän lupasi
-tulla perintövaltakuntaansa itse järjestämään sen hallintoa ja kutsui
-Flemingin laivastolla häntä noutamaan. Klaus herralle hän oli vielä
-erityisesti suosiollinen, vahvisti hänet uudella valtakirjalla kaikkiin
-hänen virkoihinsa Suomessa, käskien hänen siellä pitää sotaväkensä
-koossa ja totella ainoastaan kuninkaalta suorastaan tulevia käskyjä.
-
-Äänettöminä laskivat aatelismiehet, yksi toisensa perästä, nuo kirjeet
-käsistään. He olivat ymmärtäneet niiden sisällön, vaan heidän oli
-vaikea käsittää, miten ne olivat sovellettavat toisiinsa.
-
--- No, mitäs arvelette? kysyi Klaus herra hiukan pirullisesti kääntyen
-Kurki-veljesten puoleen. -- Ne ovat hieman vastakkaisia nuo kirjeet. Te
-näette, molempia emme voi totella, täytynee kai siis valita.
-
-Neuvottomilta näyttivät aatelismiehet ja surumielisesti vastasi vanha
-Laukon herra:
-
--- Kiista on kehittynyt liian pitkälle, voineeko siitä enää sopua
-syntyäkään kuninkaan ja herttuan välillä.
-
-Marski käännähti kärsimätönnä:
-
--- Mitä se meihin kuuluu. Mutta meidän on toteltava toista tai toista.
-Kumpaako?
-
--- Siitä ei liene epäilystä, virkkoi Sten Fincke, Peipotin herra, joka
-nyt katsoi turvallisesti voivansa täydelleen kannattaa marskia. --
-Kuninkaan tahtohan on selvä.
-
--- Selvä on, selvä, matki mietteissään Anolan herra.
-
--- Ja selvä on herttuankin kirje.
-
--- Siitä herttua itse vastatkoon, väitti Sten herra -- Mutta me olemme
-liian halpoja kuninkaan käskyjä vastustaaksemme.
-
-Se näytti olevan yleinen vaikutus saapuneista viesteistä ja, vaikka
-tämä ristiriita muutamia hyvinkin arvelutti, olivat kaikki valmiit
-tunnustamaan, että Klaus herraa heidän nyt ainakin vastaiseksi on
-seurattava -- ei ole siinä valitsemisen varaa. Mutta ne nuoremmat
-miehet, joista kaikkien suomalaisten kannan olisi pitänyt jo ennakolta
-olla niin selvänä, olivat ihastuksissaan tästä uudesta käänteestä.
-
--- Olisipa sekin, jos me suomalaiset vasten kuninkaan nimenomaista
-käskyä lähtisimme ruotsalaisten perässä juoksemaan, intoili Särkilahti
-nuoremmille tovereilleen. -- He vastatkoot teoistaan, me olemme
-valinneet, me olemme heistä irti!
-
-Mutta yksin syrjässä istui sanaa puhumatta vanha Kankaisten herra
-kuunnelleen näitä uutisia ja arvosteluja. Siinä oli nyt Suomen
-aatelisto väistymässä yhä edemmäs siltä kannalta, joka oli hänen
-sukunsa oma. Ukko tunsi, että tapaukset valmistivat ja kehittivät
-mieliä Suomessa yhä enemmän Flemingin eduksi, hänen asemansa vahvistui,
-hän oli nousemassa itsevaltiaaksi Suomessa, ja Kankaisten suvun
-merkitys siitä samaa rintaa laskeusi. -- Mutta tämä käänne voi olla
-hetkellinen, tuumi ukko toisakseen, pian saattaa taas tuulla
-Flemingillekin vastaan. Suomikaan ei ole yksinomaa Suomen aatelisto, --
-vielä ei ole Klaus-herran asema varma... Olipa koko joukko uhkaa ukon
-varressa, kun hän nousi ja, eroten toisista herroista, yksin käveli
-kuistilta pois.
-
-Tuota katseli Klaus Fleming ja siitä taas synkistyi hänen äsken niin
-kirkastunut muotonsa. Tuossa on vielä paha kanto kaatamatta; niinkauan
-kuin Hornin suku on vastassa, on Flemingein valta Suomessa epävarma.
-Tuo sitkeä suku täytyy kukistaa ... ellei sitä ehkä voisi voittaa
-hyvällä...
-
-Koko suureen häärahvaaseen olivat nämä äsken saapuneet uutiset, jotka
-nopeasti suusta suuhun levisivät, yleensä varsin rauhoittavasti ja
-rohkaisevasti vaikuttaneet. Mieliala, joka tietoja odotettaessa oli
-ollut alakuloinen ja raskas, virkistyi ja keveni, kun taas tiettiin,
-että kuningas oli yhä edelleen uskonut tämän maan johdon ja heidän
-kaikkien turvallisuuden Klaus Flemingin varmoihin käsiin. Rauhoittava
-ratkaisun tunne vallitsi siis Vääksyn vieraissa, kun illan suussa vielä
-lähdettiin yhteiselle kävelymatkalle kappaleen matkan päässä talosta
-olevalle kauniille Sarsakoskelle, jota myöten Längelmävesi vielä siihen
-aikaan laski vetensä Roineeseen -- vasta ykstoista vuotta myöhemmin
-»ilkeä Iharinkoski saattoi Sarsan vaivaiseksi».
-
-Nuorten mieliä vain näytti jonkinlainen kaipuu painavan lähellä olevan
-eron johdosta; nämä iloiset yhdessäolon päivät olivat liian nopeasti
-kuluneet, ne tuttavuuden liitot, joita oli solmittu, katkaistiin nyt
-taas tiesi kuinka pitkiksi ajoiksi. Sarsakosken rannalla levättäessä
-haki siis kukin toverikseen sen, johon hänen mielensä näinä lyhyvinä
-juhlapäivinä syvimmin oli kiintynyt, ja niinpä istuttiin enimmäkseen
-parittaisin siellä kosken kuohuja ihailemassa. Nuori Hornkin lenteli
-yhä vain perhosena Anna Flemingin ympärillä, kakskymmenvuotiaan
-avomielisyydellä salaamatta mieltymystään ja lämmenneitä tunteitaan.
-Vaan senkäänvertaista myötätuntoisuutta, jota hän edellisinä päivinä
-oli luullut tytön puolelta tapaavansa, ei hän enää löytänyt. Annasta
-oli taas hilpeys ja vallattomuus poissa, hän oli jälleen suljettu ja
-kylmä, ja vastaili seuralaiselleen hajamielisesti, ikäänkuin omain
-mietteidensä keskeltä. Nuori Henrikki ei voinut käsittää, mikä hänet
-nyt äkkiä oli muuttanut, vaan, ryhtymättä sitä aprikoimaankaan,
-rakenteli hän itse yhä vain suunnitelmia, miten hän kotiin tultuaan
-asettaisi asiat niin, että Kankaisten ja Kuitian väet vielä tapaisivat
-toisensa.
-
--- Monenko viikon perästä olette te Kuitiassa? kysyi hän
-harvasanaiselta neitoselta, jota hän ei oikein saanut mukaan tuumiinsa.
-
--- Tuskinpa tänä kesänä ollenkaan. Me matkustamme sedän mukana syksyllä
-Ruotsiin, kuninkaan kruunajaisiin.
-
--- Oh, sepä vahinko, olin jo pian aikonut purjehtia veljieni kanssa
-Paraisiin. Vaan sama se, me tavataan Ruotsissa, minä tulen myös
-syksyllä sinne, isäni luo.
-
--- Tavataanko? Missä?
-
--- Missä tahansa. Ei Tukholma niin suuri ole, ettei siellä toisiaan
-löytäisi, jos tahtoo.
-
--- Niin, olette oikeassa, tässä maailmassa kyllä löytää sen, jonka
-tahtoo.
-
-Anna lausui sen entistä vilkkaammin, mutta nuoresta Hornista tuntui
-sittenkin, ettei se ollut hänelle oikein rohkaisuksi sanottu. Näytti
-siltä, kuin Annan silmät olisivat jotakin hakeneet, ja ensimmäisten
-parvessa lähtikin hän jo paluumatkalle Sarsakoskelta, yhtyen Elina
-Fincken seuraan.
-
-Vaan Ebba-rouva, joka miehensä rinnalla siinä takana asteli, virkkoi
-veitikkamaisesti tälle:
-
--- No, mitä arvelet noista valtiollisista vehkeistä?
-
--- Hm, lasten ilveitä. Eikä Anna näytä liioin rohkaisevan
-liehakoitsijaansa.
-
--- Kas, sinä et tunne kaikkia naisten metkuja.
-
-Kävelyretkeltä palattua lausuttiin jo yleiset jäähyväiset; marskin
-perheineen piti näet jo aamun koitteessa lähteä matkalle laivastonsa
-luo, jonka kuntoonpanoa nyt täytyi kiirehtiä, ja toisten etelään päin,
-Hämeenlinnaan ja Helsinkiin matkustajain, kuten Finckein ja Tottien,
-tuli seurata heitä. Turkuun päin kulkijat aikoivat äskenvihityn
-pariskunnan seurassa lähteä päivemmällä. Aikusin hankkiusi siis tänä
-iltana koko Vääksyn hääseura levolle, kukin hänelle määrättyyn
-suojaansa.
-
-Anna ja Elina sanoivat myös jäähyväiset häävieraille ja astelivat
-yhdessä pihan poikki siihen suureen vaateaittaan, jossa yhteinen
-sisarvuode oli laitettu kaikille morsiustytöille. Vaan tällä lyhyellä
-taipaleella heille molemmille vielä ehti jotakin merkillistä tapahtua.
-Pihalla tulivat näet ensiksi vastaan molemmat päivällä saapuneet
-airueet ja näistä toinen tervehti heitä kohteliaasti, toivottaen hyvää
-yötä armollisille neitosille. Eihän siinä mitään outoa ollut, vaan
-Annan poskille se tervehdys kumminkin nosti helakan punan eikä hän sitä
-kätkiessään voinut vastata mitään. Vaan Elina vastasi ystävällisesti:
-
--- Hyvää yötä teillekin. Joko huomenna matkustatte takasin Ruotsiin?
-
--- En. Marski on käskenyt minun seurata mukanaan, saadakseni
-vastauksen.
-
--- Tervetullut siis matkatoveriksi.
-
--- Niin, tervetullut matkatoveriksi! sai nyt Annakin sanotuksi,
-silmäillen vielä taakseen, kun Elina jo oli kääntynyt poispäin. Vaan
-hänen äänessään oli tavallista hellempi kaiku, joten Elinakin kääntyi
-ympäri katsomaan, ja näki nyt veren liekkivän serkkunsa poskilla ja
-veitikan näki hymyilevän tervehtivän nuorukaisen silmästä.
-
--- Mitä, tunsitko sinä entuudestaan tuon airueen? Mikä on hänen
-nimensä?
-
--- En tiedä, en tosiaankaan...
-
--- Vaan sinä tunsit hänet kumminkin, tunnusta pois.
-
--- Tunsin ja en. Kerran olen hänet nähnyt, silloinkin kaukaa. Ensi
-kerran hän nyt minua puhutteli.
-
--- Ja kumminkin...! Osaako vakava Anna Flemingkin seikkailla? Vai mitä?
-
--- Elä kysy, Elina, en tiedä mitään, en ainakaan vielä. Tule!
-
-Hän juoksi edeltä aittaan, -- eikä Elina tullutkaan jälestä. Anna näki
-Liuksialan rouvan tarttuvan toverinsa käteen ja taluttavan hänet
-keskustellen rannalle päin. Ja kauan viipyi Elina poissa yhteiseltä
-sisarvuoteelta. Siellä nuoret tytöt vallattomina vielä hetken
-pelihtivät ja kertoivat toisilleen naureskellen pikkusalaisuuksiaan,
-kunnes yksi toisensa perästä vaikeni ja hymy huulillaan vielä nauruunsa
-nukahti. Vaan Anna makasi valveilla odotellen serkkuaan rinnalleen ja
-mielessään uudistellen sitä sanatonta, salaista tarinaa, joka
-hänelläkin oli muistonaan vietävänä näistä upeista Vääksyn häistä.
-
-Vihdoin saapui Elinakin sisarvuoteelle, hiipi hiljaa Annan viereen.
-Vaan nyt paloivat hänelläkin posket kuten äsken Annalla ja hänen
-äänensä värähti kuiskatessaan serkkunsa korvaan:
-
--- Anna, nyt olen keksinyt unelmaini ruhtinaan. Nyt on minulla
-tilaisuus tehdä jotakin suurta ja sankarillista...!
-
--- Ja mitä sitten?
-
--- Se on salaisuus, suuri salaisuus, suurin maailmassa. Mutta tehkäämme
-eräs luja liitto, Anna, ... sinulla on myös salaisuutesi ... onhan?
-
--- Salaisuusko -- en tiedä. Vaan tehdään liitto.
-
--- Liitto, että säilytämme toistemme salaisuudet kuin omamme --
-tehdäänkö?
-
--- Ja autamme toisiamme, -- tehdään, Elina.
-
-Peiton alla puristivat serkukset toistensa kättä. Vaan vielä kauan
-makasi Elina valveilla, ajatellen suurta salaisuuttaan, ja hänen
-rinnallaan lepäsi Anna omaan pikku salaisuuteensa vaipuneena, -- muut
-aatelisneitoset uinuivat jo aikoja sitten sisarvuoteella vaateaitassa
-nuoruuden tervettä unta, hääilojen muistoja uneksuen.
-
-Yön hiljaisuus vallitsi pian suuressa häätalossa. Vielä kuului
-kumminkin askeleita päärakennuksen suurimmasta vierashuoneesta, johon
-Klaus Fleming puolisoineen oli sijoitettu. Ebba-rouva oli jo käynyt
-vuoteelle, vaan marski mitteli vielä pitkin askelin lattiata, pysähtyi
-väliin, virkkoi jonkun sanan itsekseen ja käveli taas. Kulunut päivä
-oli ollut hänelle tärkeä päivä, hänen asiansa oli harpannut reippaammin
-eteenpäin, kuin hän koskaan oli voinut aavistaakaan. Herttuan ja
-kuninkaan kirjeiden saapuminen yhteen aikaan oli ollut onnen oikku,
-mutta hänelle erittäin edullinen, varsinkin siksi, että hän
-kokoontuneelle aatelistolle oli saattanut näyttää nuo molemmat kirjeet.
-Asema oli selvennyt, ohjakset kokoontuivat yhä kiinteämmin hänen
-käsiinsä, eikä Suomen aatelisto pian voinut muuta, kuin seurata häntä.
-Muutamat tosin vielä epäilivät ... yksi on paha solmu -- Hornin suku.
-Sillä on vielä paljo vaikutusta aatelistoon, sillä on kansan suosio ja
-se käyttää vaikutuksensa aina Flemingejä vastaan... Marski pysähtyi
-tuokioksi, nosti käden otsalleen, -- mutta riuhtasi seuraavassa
-tuokiossa taas käsivartensa suoraksi... Se on ruhjottava tuo suku, sen
-täytyy taipua, lisää rautaa vain...!
-
-Vaan sittenkin -- marski seisattui taas, -- voisiko sen sovinnolla
-suosittaa? Viha on vanha, katkera ja syvä. Vaan jos se suku tahtoo
-pysyä suomalaisena, on sen käytävä toisten kanssa sovintoon... Marski
-sukasi pari kertaa levottomasti sormillaan sankkaa, harmahtavaa
-tukkaansa ja seisattui sitten yhtäkkiä rouvansa eteen vuoteen reunalle:
-
--- Arveletko todellakin, Ebba, että naimisliittoa voisi syntyä Annan ja
-Kankaisten pojan välillä?
-
--- Kas noin, johan olet sinäkin kääntänyt huomiosi tuohon minun
-valtioviisauteeni. Päivällä vielä puistelit päätäsi.
-
--- Niin, katsos, sillä voisi olla merkityksensä. Tuo suku tulisi sen
-kautta meitä lähemmäs, ikäänkuin sidotuksi ... ainakin näennäisesti ...
-olisi häitä ja sukulaispitoja ... muuta ei paljoa tarvittaisikaan.
-
--- Ja Anna on järkevä tyttö, -- kunhan vain suostunee, lisäsi
-Ebba-rouva, nyt hän vuorostaan vähän epäillen.
-
--- Jos minä tahdon, täytyy hänen suostua. Minä tarvitsen Hornit, niiden
-täytyy joko olla puolellani taikka kukistua.
-
--- Tahdotko siis, että puhun asiasta Annalle?
-
--- Ei sanaakaan, ei kellekään, muista se, Ebba, huudahti marski melkein
-kiivastuen. -- Antaa asian kehittyä, -- enkä ole vielä varma, olisiko
-se edes viisasta. Ja nyt on meillä ensiksi suuremmat tuumat
-kysymyksessä; ensiksi on kiirehdittävä laivaston luo Uudellemaalle,
-sieltä kuningasta vastaanottamaan ja sitten Ruotsiin... Niin,
-Ruotsissa, siellä tulee vielä kuumasti oteltavaksi, oteltavaksi
-tuimasti ... mutta malttia vain, me ollaan sitkeitä suomalaisia.
-
-Näin monenlaiset mietteet ja suunnitelmat päässään laskeutui marskikin
-vihdoin vuoteelleen.
-
-Vaan sittenkin vielä kuului Vääksyssä ääniä, kuului ullakkokamarista
-juuri marskin huoneen yläpuolelta. Airueille oli sinne laitettu yösijat
-ja nämä, jotka jo iltapäivällä olivat ensi väsymykseensä ottaneet
-pienet unet, keskustelivat siellä nyt vuoteillaan yhteisistä
-muistoistaan.
-
--- Etkö käynyt tullessasi meillä Paraisissa sisartasi tapaamassa? kysyi
-Gröning.
-
--- Sekös hitto olisi joutanut, vastasi Birckholtz. -- Tyyneet ilmat
-pidättivät laivaamme monta päivää siellä saaristossa ja kun vihdoin
-Turkuun päästiin, kuulin, että marski jo oli matkoilla. Mutta sitä ei
-kukaan uskonut, että hän täällä olisi, Stenbockin häissä. Vihdoin sain
-siitä toki varmuuden ja silloin ei muu auttanut, kuin nouse hevosen
-selkään ja aja synkimpään Hämeeseen. Vaan niitä matkavaivojani en enää
-kadu, kuuletko lankomies, en kadu...
-
--- Kunhan ei vielä sittenkin tule katuminen, -- ajelet herttuan
-asioilla Suomessa! Etkö sinä huomaa, että herttua turhaan niskottelee
-laillista kuningasta vastaan; me pidämme kuninkaan puolta ja meidänhän
-siis täytyy voittaa. Tule pois Suomeen, taikka matkusta kotiisi
-Saksaan!
-
--- En tee kumpastakaan, olen päässyt onneni kynnykselle ja nyt multa
-kaikki luistaa kuin lipeässä. -- Ja »tekö» muka voitatte ... teillä ne
-juuri ovat yritykset vaaralliset. Olette nyt kuninkaan puolella, vaan
-luulenpa, että »te» puuhailette päästäksenne irti ensiksi yhdestä ja
-sitten toisesta, -- tiedättehän »tekin», että laillinen kuningas voi
-pian olla perintömaastaan varsin löyhässä... No niin, mutta samahan se
-meille on, ollaan ystävykset siltä ja langokset. Minä tulen usein
-Suomeen, siihen päätökseen olen nyt tullut, olen keksinyt täällä
-mainion aarteen ja se on oleva minun, minun, minun...
-
--- Minkä aarteen? Elä sinä vain vehkeile täällä meidän selän takana,
-vähemmästä tässä maassa on aatelismiehiäkin hirtetty.
-
--- Ei meitä niinkään hirtetä, meillä on täällä hyviä puolustajia ... on
-meillä...
-
-Nyt Gröning vasta keksi, mitä hänen lankonsa tarkotti. Olihan hän
-nähnyt, kuinka Anna oli Birckholtzin tervehtiessä punastunut, vaikkei
-ollut siihen silloin suurempaa merkitystä pannut. Mutta nyt hän
-puolittain halveksuen, puolittain säälien naurahti.
-
--- Voi poika parka, miten haaveksitkaan, yhteen silmäniskuun rakennat
-kokonaisia ilmalinnoja ja kuvittelet mahdottomuuksia. Varo vain, ettet
-vedä päällesi marskin vihoja.
-
--- Ehei, lankomies, meistä tulee marskin kanssa hyvät tuttavat ja ehkä
-vielä muutakin, -- ehei, lankomies! Mutta se mulle lupaa: elä käy ennen
-aikojasi kieliä kantelemaan, jos mitä huomaatkin.
-
--- Minä en lupaa mitään, mutta sinä hupsit, lankomies, vai unissasiko
-puhut?
-
--- Perästä kuuluu, miten minä hupsin. Meidän pojilla on suuret aikeet
-ja hyvät toiveet. Vaan ei nyt puhuta -- nyt nukutaan.
-
--- Nuku pois houreet päästäsi, lankomies, parasta on.
-
-Niin vaipuivat viimeisetkin valvojat Vääksyssä uneen.
-
-
-
-
-IV.
-
-Helsingissä vuonna 1593.
-
-
-Suomen nykyisen pääkaupungin paikka eli n.s. Estnäsin niemi oli vielä
-kolmisen vuosisataa sitten autio, jylhä, karu kivikkokangas, jossa
-kallioisten vuorten rinteillä kasvoi harvaa, huonoa näreikköä ja jossa
-kukkulain välisissä laaksoissa olevain lampien matalat, liejuiset
-savikkorannat vieroittivat asutusta luotaan. Meren lahtien varsilla,
-siellä, missä ystävällisempi ruohokkoranta katkasi tylyn ja kylmän
-kivikko-ahteen, samoin kuin suuremmissa saarissa, oli siellä täällä
-kalastajain mökkejä, vaan ei ollut siihen aikaan vielä kukaan
-ajatellut kaupungin rakentamista näille niemekkeille eikä mikään
-tähtienlukijakaan ollut ennustanut sinne Suomen vastaista pääkaupunkia.
-Asutus keskittyi yleensä noihin aikoihin jokisuihin ja jokivarsille ja
-niinpä oli Vantaanjoen suistokin jo vanhastaan seutunsa asutuksen
-keskustana, kaupan ja liikkeen välityskohtana. Ja siellä se oli
-kertomuksemme aikoina jo nelisenkymmentä vuotta sijainnut se
-kaupungintapainen, joka siihen aikaan kantoi Helsingin nimeä.
-
-Kustaa Vaasa se oli aikoinaan tämän kaupungin sinne perustanut ja
-koettanut väkisinkin luoda siitä vahvaa kauppapaikkaa, vaan Helsingillä
-ei ollut Vantaan suussa minkäänlaisia edellytyksiä paisuakseen
-merkittäväksi kauppakaupungiksi. Joen matala, soinen ranta ei
-houkutellut asukkaita luokseen, satama joen suussa oli matala, suojaton
-ja huono, etäisemmät kauppalaivat sinne harvoin uskalsivat eikä
-kaupungin harvalukuisella porvaristolla ollut laajaa maakuntaakaan
-kauppa-alanaan, niinkuin maan muilla kaupungeilla. Toiselta puolelta
-näet Porvoo, vanha, suosittu kauppapaikka, ja toiselta Tammisaari
-tunkivat sen ahtaalle alalle. Kustaa Vaasa oli tosin, tavallisen
-käskijäluonteensa mukaisesti, Helsinkiä perustaessaan antanut
-määräyksen, että Porvoon ja Tammisaaren asukkaiden pitäisi muuttaa
-tähän uuteen kaupunkiin, jolle aijottiin suoda laajempia etuoikeuksia,
-ja jotkut tammisaarelaiset olivat sen tuhmuuden tehneetkin, muuttaneet
-Helsinkiin. Vaan nuo molemmat vanhemmat kaupungit pysyivät kumminkin,
-kuninkaallisesta kuolinkäskystä huolimatta, pystössä ja Helsinki
-riutui. Ruunun viranomaisetkin olivat jo ruvenneet huomaamaan, että
-koko kaupunki oli sopimattomalla paikalla ja että se olisi siirrettävä
-kauemmas merelle päin, -- olipa ehdotettu m.m. Sandön saarta nykyisen
-Helsingin edustalla uudeksi kaupunkipaikaksi --, vaan vielä ei niistä
-tuumista mitään tullut ja Helsingin siirtäminen lykkäytyi vielä
-puolensataa vuotta tuonnemmaksi kreivi Pietari Brahen aikoihin.
-Ensimmäinen Helsinki siis elää kitkutti edelleen siellä Vantaa-joen
-varrella, joka nykysille pääkaupunkilaisille on tunnettu
-Vanhankaupungin nimellä, mutta jossa tuskin muuta kuin muutamia
-muinaisen kirkon perustusraunioita enää on vanhaa kaupunkia
-muistuttamassa.
-
-Kosken yläpuolella, kaupungin ainoan kadun varrella, kohosi tähän
-aikaan komeimpana talona kaupungin yhdistetty raatihuone ja kievari, ja
-tämän talon pihalla nähtiin eräänä kesäpäivänä 1593 Ebba Flemingin
-raskaat, viime tapaturman jälkeen jo korjatut vaunut. Marski Klaus
-Fleming oli näet perheineen, huoveineen, pari päivää sitten saapunut
-tänne Vääksyn häistä, jatkaakseen Helsingistä vesitse matkaansa
-Pikkalan satamaan, joka oli hänen oman vapaaherrakuntansa aluetta ja
-jossa hänellä oli valtakunnan laivasto koolla. Marskin perhe ja huovit
-olivatkin vielä Helsingissä, itse oli hänen täytynyt kiirehtiä edeltä
-laivastoonsa.
-
-Kohta hänen Helsinkiin tullessaan oli marskilla näet ollut pahoja
-viestejä vastassaan. Hänen poikansa Olavi, Olavi Klaunpoika, ennen
-hänen Ebba Stenbockin kanssa solmittua avioliittoaan aviottomasti
-syntynyt, mutta hänen kodissaan siltä kasvatettu nuorukainen, oli näet
-Pikkalasta rientänyt isäänsä vastaan kertomaan, että laivastossa
-liikkui Kaarlo-herttuan Ruotsista laittamia lähettiläitä, jotka
-koettivat houkutella laivojen päälliköitä luopumaan Flemingistä,
-lähtemään Suomen rannikolta ja purjehtimaan Tukholmaan. Eikä ollut
-päällikköihin paljokaan luottamista, kapina saattoi puheta minä hetkenä
-tahansa.
-
--- Vai sellaiset vehkeet! huudahti marski synkästi kirasten tuon
-viestin kuultuaan. -- Ja eikö sulla ollut laivastossa riittävästi
-köyttä hirttääksesi niitä roistoja?
-
--- Sitä vaadin, isä, vaan mieliala on laivastossa semmoinen, etten
-voinut mitään tehdä. Lähettiläillä oli turvakirjeet herttualta ja
-sitäpaitse käskykirjeet tuoda laivasto Tukholmaan, josta sen muka
-pitäisi lähteä kuningasta vastaanottamaan.
-
--- Mutta olenhan siitä minä antanut laivastolle selvät määräykset.
-
--- Vielä on toinenkin seikka. Laivaväki ei ole saanut palkkaansa...
-
--- Kyllin, minä riennän sinne itse. Vai veisit multa laivani, herttua,
-parhaan tukeni, oho! On kai laivasto nyt vielä Pikkalassa?
-
--- Toivottavasti, jos sinne pian ehdimme.
-
-Hätimittäin ehti marski rannalta lähettää Ebba-rouvalle terveiset, että
-perhe odottaisi häntä Helsingissä, kunnes hän laivoilla tulisi heitä
-noutamaan, sekä käskyn huoveille ehtimiseen ratsastella ympäristössä ja
-vangita kaikki epäilyttävät kulkijat, -- marski näet tiesi, että paitsi
-näitä laivaston viettelijöitä herttuan lähettiläitä oli muutenkin
-maassa liikkeellä kiihottamassa kansaa häntä vastaan. Samassa hän jo
-istui venheessä, soutajat kiskoivat kolmessa hangassa ja venhe kiiti
-hyvää vauhtia länttä kohden.
-
-Tällä matkallaan hän jo oli viipynyt kaksi päivää ja perhe oli
-sillaikaa odottanut Helsingissä. Mutta kaikille perheen jäsenille ei
-tuo odotusaika ollut käynyt kovinkaan pitkäksi. Elina Fincke, joka
-vielä sai oleskella marskin perheessä kunnes tämä matkustaisi Ruotsiin,
-käytti hurmaantuneena tätä joutoaikaa hyväkseen, saadakseen harjoittaa
-mielityötään, ratsastella vanhan Eenokin mukana maita ja mantereita
-pitkin huovien hurjimmilla hevosilla, ja hän panikin toimeen siellä
-sellaisia kilparatsastuksia, että pienen Helsingin porvarit sitä
-kummissaan katselivat. Ja Anna Fleming taas, hän säilytti nämä
-Helsingin päivät kauan mielessään herttasimpina muistoina ilottoman
-nuoruutensa ajoilta.
-
-Jo matkalla Hämeestä Helsinkiin oli sitä pikaista tuttavuutta, minkä
-hän Vääksyn pihalla oli tehnyt herttuan sanansaattajan, nuoren
-Hieronymon kanssa, salasesti jatkettu ja Annan herkkä mieli, joka
-Paraisten selällä kerran oli nuorukaisen hymyileviin katseisiin niin
-omituisesti kiintynyt, oli sen jälkeen yhä lämmennyt ja sulamistaan
-sulanut. Hieronymus Birckholtz oli aikansa oloihin nähden ja varsinkin
-Suomen puolisivistyneeseen aatelistoon verraten oppinut ja hieno mies,
-oli saanut kotonaan huolellisen kasvatuksen ja oli itse maailman
-koulussa, pitkillä matkoillaan ja seikkailuillaan, oppinut tuntemaan
-ihmisiä ja kohtelemaan heitä. Hänen isänsä oli oppinut mies,
-lakitieteen tohtori Heidelbergin yliopistossa ja oli antanut pojalleen
-huolellisen kasvatuksen. Suvun sanottiin kuuluvan johonkin sivuhaaraan
-Meklemburgilaista aatelistoa, mutta vanha Hieronymus oli siirtyessään
-yliopiston opettajaksi toiseen valtioon tiedemiehen halveksumisella
-laiminlyönyt valvomasta aatelisoikeuksiaan Brandenburgin
-vaaliruhtinaskunnassa, ja siksi ei nuorella Hieronymollakaan ollut
-aateliskilpeä. Mutta miellyttävällä persoonallisuudellaan ja runsailla
-lahjoillaan oli Hieronymo Ruotsissa pian osannut voittaa ylhäistenkin
-suosion ja hän nautti jo Kaarlo-herttuan erityistä luottamusta, ollen
-hänen kamaripalvelijansa. Hänellä oli hyvä pää ja iloinen mieli, kaksi
-ominaisuutta, joita herttua piti suuressa arvossa, hän oli sukkela ja
-leikillinen ja valloitti niillä avuillaan helposti ihmisten suosion.
-Niillä hän pian oli voittanut Anna Fleminginkin taipuvan mielen ja,
-huomatessaan tehneensä neitoseen tavallista syvemmän vaikutuksen, pani
-hän parastaan sitä vaikutusta yhä vahvistaakseen. Se huvitti hänen
-seikkailijaluonnettaan ja hilpeästi virkkoi hän Gröningille, joka
-väliin varottaen puisteli hänelle sormeaan:
-
--- Miksi emme valloitteleisi aatelisneitosia, onhan se niin hauskaa
-ajanvietettä ikävillä pikaratsastusmatkoilla ja viatontahan se myöskin
-on.
-
--- Viatonta -- panna hulluja tuumia neitosten päähän.
-
--- Mitä hulluja, mulla on rehelliset aikeet!
-
--- Sinun aikeesi...!
-
-Mutta leikin sekaan tuli Hieronymon mieleen pian todempiakin tuumia;
-nuori seikkailija rupesi miettimään valloitustaan ja ne mietteet
-valtasivatkin hänen mielensä. Odotuspäiviään Helsingissä käytti hän
-tavatakseen neitosen niin usein kuin suinkin, eikä se vaikeata
-ollutkaan. Annan serkku, nuori Eerikki, oli vähän sairaana ja
-Ebba-rouva oleskeli siis enimmäkseen huoneessa häntä hoitelemassa.
-Sillävälin tapasivat aatelisneito ja nuori airut usein toisensa
-Vantaajoen varsilla ja kävelivät ahdetta myöten pitkiä matkoja
-keskustellen ja leikkiä laskien. Hieronymo esiintyi koko ajan
-käytökseltään nöyränä, alamaisena ja kunnioittavana, niinkuin vennon
-ylioppilaan sopi ylhäistä aatelisneitoa kohtaan, kertoili hauskasti
-matkoistaan ja seikkailuistaan ja kuvaili sattuvasti valtiollisia
-henkilöitä ja luonteita, jotka hän jo pohjoismaissa tunsi melkein
-kaikki. Ja aina väliin levättiin törmillä, piirrettiin nimiä koivun
-runkoihin ja ihailtiin sydänkesän kauneutta.
-
--- Ettekö tunne ikävätä kotimaahanne, kysyi Anna eräänä iltapäivänä,
-kun he yhdessä olivat istahtaneet joen rannalle pienen putouksen
-kohdalle katselemaan veden vaahtoavia leikkejä, saman putouksen, jonka
-viattomia kevättulvia katsomaan sen jälkeen niin monet sukupolvet
-helsinkiläistä nuorisoa on kokoontunut.
-
--- En. Jos minua koti-ikävä vaivaisi, en olisikaan se mikä olen, vapaa
-ja huoleton luonnonlapsi, aina ilonen ja tyytyväinen missä olenkaan.
-Luulenpa, että voisin elää ikäni aivan yhtä onnellisena Suomessa kuin
-Saksassa, -- niin, ehkä paljo onnellisempanakin.
-
--- Viihdytte siis meidän kylmässä maassamme?
-
--- Ei ole kylmä -- nuorukainen kuivasi hattuaan, joka äskeisellä
-kävelyllä oli hiestynyt -- enkä muuten tiedä, viihdynkö erityisesti
-täälläkään. Kun ensi kerran tänne tulin, tuntui siltä, että johan
-joutunenkin jäisten peikkojen maahan. Vaan täällä olen tavannut
-parhaita ystäviäni; -- eihän onnellisuus riipu paikasta, vaan siitä
-mitä siellä löytää, niistä vaikutuksista, niistä ihmisistä, joita
-kussakin paikassa tapaa. Ja minä olen varma, että mulle olisi
-onnenmaani Suomi...
-
--- Josta ehkä huomenna lähdette, tuskin koskaan enää palataksenne.
-
--- Monasti, neitiseni, monasti palaan vielä. Tännepäin on aina asioita
-ja onneni on, että ne asiat tavallisesti koskevat marski Klaus
-Flemingiä. Ja sitäpaitse...
-
-Nuorukainen keskeytti lauseensa, hiukan epävarmana, uskaltaisiko hän
-sitä jatkaa siihen suuntaan, johon oli aikonut. Vaan neitosessa ei
-näkynyt minkäänlaista suuttumuksen eikä vierottavaisuuden merkkiä. Hän
-siis jatkoi rohkeasti:
-
--- Ja sitäpaitse: tehän seuraatte marskin mukana Ruotsiin,
-kruunausjuhliin, eikö niin?
-
--- Niin on aikomus.
-
--- Silloinhan en tarvitse Suomeen tullakaan... Ei, elkää suuttuko
-suoruuttani, korkea-arvoisa neiti. Mutta sen luvan minä pyydän, että
-saan nähdä teidät sielläkin.
-
-Anna loi auki suuret, vakavat silmänsä.
-
--- Miksi suuttuisin, te sillä minulle ilon teette.
-
--- Hei, tuohon käteen: me olemme ystävät sielläkin, niinkö?
-
--- Niin...
-
-Poski hehkui jo nuoren neitosen ja povi kohoili, vaan hän ei
-tahtonutkaan sitä salata eikä peitellä, avonaisesti hän katsoi
-nuorukaista silmiin ja nautti siitä, että sai antaa tunteensa rentonaan
-valloilleen. Hän ei ajatellut, miten muut aatelisneitoset hänen
-sijassaan olisivat tehneet, miten he olisivat nousseet loukkautuneina
-pystöön ja sanaa puhumatta jättäneet tuon röyhkeän muukalaisen. Ei, hän
-ei liikahtanut paikoiltaan, ei sysännyt syrjään tarjottua kättä. Miksi
-olisi hän omaa onnen tunnettaan kahlehtinut? Olihan hän aina saanut
-kätkeä kaihonsa ja tunteensa, saanut kokea kylmyyttä ja tylyyttä ja
-löytänyt myötätuntoisuutta ainoastaan kuin armosta... Ei, hän ei
-tahtonut karkottaa lämpöä, kun se kerran vilpittömänä ja suorana, kuten
-hän luuli, lehahti häntä vastaan, hän tahtoi siitä nauttia, vaikkapa se
-tulisikin halpasyntyisen pikaratsastajan taholta.
-
-Keskustelu taukosi hetkeksi. Maantieltä kuului kavion kopsetta ja he
-irroittivat kätensä, jotka tuokion olivat toisiaan puristaneet. Samassa
-he näkivät Elinan täyttä laukkaa karauttavan vaahtoavan ratsun selässä
-kaupungista päin. Elina huomasi heidät myöskin, pysäytti vauhdin ja
-ajoi huolestuneena kohti.
-
--- Oletteko nähnyt Eenokkia, oi, teidän täytyy tulla auttamaan minua,
-muuten tapahtuu suuri onnettomuus.
-
-Anna ja hänen toverinsa kiirehtivät hätääntyneinä Elinan luo.
-
--- Mitä on tapahtunut, mikä hätänä?
-
--- Niin, kun huovit ovat vanginneet erään miehen, luullen häntä
-ruotsalaiseksi kiihottajaksi. Vaan hän on viaton, minä tunnen hänet,
-hän on viaton, hän on ulkomaalainen.
-
--- Mitä ihmeitä tarinoit, Elina? kysyi Anna, voimatta ymmärtää
-serkkunsa hätääntyneitä selityksiä. -- Ovatko huovit vanginneet jonkun
-sinun tuttaviasi? Ja mistä tiedät, että hän on viaton?
-
--- Minä tiedän... Oi, elä kysele, minä kerron sitten myöhemmin. Hän on
-vapautettava, vaan huovit eivät laske häntä minun pyynnöstäni vapaaksi.
-Anna, tule sinä puhuttelemaan Eenokkia.
-
-Anna arvaili nyt ystävättärensä salaperäisyyden olevan yhteydessä juuri
-tuon Elinan Vääksyssä mainitseman »suuren salaisuuden» kanssa, eikä sen
-vuoksi kysellyt enempää. He lähtivät hakemaan Eenokkia ja löysivätkin
-hänet nukkumasta muutaman pensaan juurelta joen rannalla, -- ukko oli
-väsähtänyt ja antoi nuorempain huovien ratsastella maanteitä myöten
-itse nauttien pitkiä ettoneita.
-
-Vaan kun ukko sai tiedon, mistä oli kysymys, ei hän enää ollutkaan
-uninen.
-
--- Hä, mieskö vangittu, huudahti hän hypähtäen pystöön ja puisteli
-päätään, kun Anna pyysi häntä vangittua päästämään. Eenokki, marskin
-huovien päällikkö, oli harmahtunut Flemingin palveluksessa, kuului
-Kuitian vanhoihin alustalaisiin ja oli erityisesti kiintynyt
-Flemingsuvun varsinkin nuorempiin jäseniin, jotka siellä ikäänkuin
-hänen suojeluksessaan olivat syntyneet ja kasvaneet. Kuitia oli
-aikoinaan ollut Annan isän, Jaakkiman, oma ja oli Eenokki siis ollut
-tämänkin palvelija ja muisti erityisellä hellyydellä Annan äitiä,
-lempeää Agda-rouvaa. Ja Annaa itseä, joka orpona oli siellä kasvanut
-ankaran marskin perheessä, oli hän lempilapsenaan suosinut eikä
-raskinut hänen pyyntöjään kauan vastustaa. Vaan nyt: asia oli arka ja
-arveluttava.
-
--- Mutta tässä on tullut erehdys, koetti Anna selittää, -- vangittu
-mies on eräs Elina-neiden tuttava, ulkomaalainen herra eikä mikään
-vehkeilijä.
-
-Vaan ukko katseli epäillen Elinan levottomuutta ja virkkoi hiukan
-pistelijäästi:
-
--- So, so, tästä täytyy ottaa selko. Vai armollisen neiden ystävä ja
-ulkomaalainen herra eikä vehkeilijä, -- mikähän otus se oikeastaan
-onkaan?
-
-Mutta Elina ei huomannutkaan pistoksia vanhuksen puheissa, hän pyysi
-vain yhä hartaammin:
-
--- Oi, hän on vapautettava, ennenkuin marski palaa ... muuten siitä
-selkkauksia sukeutuu.
-
--- Vai juuri ennen -- sehän tässä onkin arin kohta! Katsotaan,
-tutkitaan!
-
-He saapuivat kievariin, jossa huovit olivat lukinneet mukanaan tuomansa
-miehen erääseen aittaan. Huovit kertoivat hänet tavanneensa Porvoon
-tieltä, hänen pukunsa oli heitä epäilyttänyt ja sitten hän vielä oli
-lähtenyt tiepuoleen lymyilemään. Ja kun hän ei osannut tehdä selkoa,
-mikä hän oli ja minne hän kulki, olivat he nipistäneet pojan kiinni ja
-tuoneet tänne, vaikka kyllä Elina-neiti vastaan tullessaan oli
-rukoillut häntä vapaaksi.
-
--- Hyvä on, katsotaan, kenties tässä on tullut erehdys, puhui Eenokki,
-ottaen huoveilta aitan avaimet.
-
-Siellä istui kumotun nelikon päällä pitkä, kalvakka, synkkäkatseinen
-mies. Hänen kasvonsa, vaikka väriltään kellertävät, olivat piirteiltään
-kauniit, mutta niistä kuvastui kärsimystä ja veltostumista, ja hänen
-katseensa, kun hän ne maasta verkalleen kohotti oven avaajiin, olivat
-väsyneet ja välinpitämättömät. Samaa raukeata väsymystä kertoi koko
-hänen kokoonpainunut vartalonsakin: kädet lepäsivät hervottomina
-polvilla, kylki nojasi hinkalon laitaan ja pää retkotti veltosti
-sisäänvaipunutta rintaa vastaan.
-
--- Vai tämä tässä, virkkoi Eenokki hiukan halveksuen neitosille,
-astuessaan aittaan tutkimaan vankia. Hän kyseli suomeksi, kyseli
-ruotsiksi, vaan ei saanut vangilta ymmärrettävää vastausta; mies puhui
-hänelle outoja kieliä, eikä näyttänyt hänen puheestaan tajuavan muuta
-kuin muutamia ruotsalaisia sanoja.
-
--- Mikä perhana olet sinä miehiäsi, oletko ruotsalainen
-kansanyllyttäjä, hä?
-
-Vanki puisti päätään ja viittasi kädellään meren puolelle.
-
--- Vai Vironmaalta. Mitä sinä täällä sitten kuljeskelet? Tunnetko tätä
-neitosta?
-
-Eenokki viittasi Elinaa. Vanki puisteli päätään.
-
--- Hä, etkö tunne? Mutta hän tuntee sinut. Vai... Ukko katseli hyvin
-epäilevästi Elinaa, -- vai mitä hittoja tämä on? Teettekö te tässä
-minusta ilmeistä pilkkaa?
-
--- Ei, hyvä Eenokki! Tämä mies on virolainen aatelismies, joka on
-käynyt isäni kodissa Peipotissa, muttei muista enää minua. Saanko
-kysellä häneltä saksaksi?
-
-Fincken perheessä, kuten muutamissa muissa suomalaisissakin
-aatelisperheissä, annettiin jo tähän aikaan tyttärillekin jonkunlainen
-kasvatus. Elinan vanhempi sisar Katarina, joka nyt oli naimisissa Ivar
-Tavastin kanssa, oli varsin oppinut nainen ja Elinakin oli etenkin
-kieliä saanut oppia.
-
--- Hitto ties, te ehkä vehkeleitte tässä, tuumi Eenokki, voimatta
-käsittää, mitä varten neitoset niin harrastivat juuri tämän vangin
-vapauttamista. -- Vai häh...? Olisiko sattunut siipeen ... pulska,
-nuori mies ... hm ... vaikka vähän laiha ja laiska. Puhutelkaa häntä
-vain, ei tuo mikään kansanvillitsijä voi olla, siksi hän on liian
-tyhmä, eikähän tuo osaa meidän kieliäkään.
-
-Elina ilmoitti silloin vangille niin tyynellä äänellä kuin saattoi
-tuntevansa hänet ja tahtovansa pelastaa hänet, vaan kehotti nuorukaista
-heti sen jälkeen palaamaan takasin meren yli, koska hänen nykyhetkenä
-on vaarallista oleskella Suomessa.
-
--- Mutta kuinka te...?
-
--- Elkää kyselkö, sittemmin ilmotan. Sanokaa vain olevanne virolainen
-kuljeskelija.
-
-Vanki nyökäytti ihmettelevän näköisenä päätään; hänen vetelään
-vartaloonsa tuli toki pikkusen pirteyttä ja sameaan silmään hiukkasen
-kiiltoa, kun hän puhutteli outoa, ystävällistä neitosta.
-
--- Niin, häntä odottaa venhe Porvoossa, hän tahtoo heti purjehtia
-takasin kotiinsa, -- siten oli Elina tulkitsevinaan keskustelun
-Eenokille. -- Laskettehan hänet, Eenokki?
-
--- Hm, mikä lie veitikka. Vaarallinen tuo ei näy olevan -- virkkoi
-vanha palvelija aitasta ulos astuessaan kovemmalla äänellä huovienkin
-kuullen --, vaan olkoon siellä tallessa, kunnes marski palaa.
-
-Ja hän väänsi oven lukkoon. Vaan Elina hätäysi ja kävi toivottomaksi.
-
--- Ettekö siis tosiaankaan laske häntä?
-
--- En minä, jos eivät muut... Sen hän oli sanovinaan hyvinkin
-päättäväisesti, vaan vilkasi samalla veitikkamaisesti ylöspäin ja
-köpitti sitten avaimineen tiehensä. Anna tunsi vanhuksen elkeet,
-seurasi hänen katsettaan ja -- ymmärsi. Heti kahden jäätyään kertoi hän
-kovin levottomalle serkulleen havaintonsa, palauttaen Elinassa taas
-uuden toivon. Annakaan ei tosin ymmärtänyt, mistä syystä Elina niin oli
-kiintynyt tuon oudon ulkomaisen kohtaloon, vaan hänestä oli aivan
-luonnollista, että hänen piti auttaa ystävätärtään. Mutta kiitollisena
-kuiskasi Elina Annan korvaan: »Sittemmin kerron sulle kaikki, -- se on
-nyt se suuri salaisuus!» Ja hän oli melkein ylpeän näköinen sitä
-sanoessaan.
-
-Ilta oli käsissä. Päivän ratsastuksesta väsyneet huovit laskeusivat
-ennen pitkää huolettomina levolle, välittämättä vangistaan, joka ei
-kuulunut olevan vaarallinenkaan, ja itse Eenokki jatkoi pian äskeistä
-kuorsaamistaan. Tytöt olivat myös käyneet makuuhuoneeseensa,
-kievariraatihuone lepäsi ennen puoltayötä sikeimmässä unessaan, kuten
-koko silloinen piiskuinen Helsinkikin; ainoastaan Vantaan putouksen
-hiljainen lorina ja kesannolla märehtiväin kaupungin lehmäin kellojen
-kalke katkoili kesäyön täydellistä hiljaisuutta.
-
-Mutta juuri yön pimeimmillään ollessa hiipi Elina majatalosta ulos ja
-Anna seurasi häntä jälempänä pihalle asti, vähän huolestuneena
-serkkunsa rohkeista tuumista. Ketteränä kiipesi Elina ulkoapäin
-noustavia pystyportaita myöten aitan parvelle, josta ullakon ovi oli
-salvalla avattavissa, katosi hetkeksi sinne sisälle, vaan tuli jo
-tuokion kuluttua sieltä ulos taluttaen käsipuolesta alas tuon
-salaperäisen vangin. Se oli kaikki hiukan hullunkurisenkin näköistä
-eikä Anna voinut pidättää pientä hymyilyä, kun näki nuoren, hentosen
-Elinan taluttavan katveita myöten kadulle tuon pitkän miehenroikaleen,
-joka seurasi mukana kiltisti kuin lapsi. Mutta Elinalla oli siinä
-työssään täysi tosi ja hän huoahti helpommin, kun he olivat ehtineet
-rakennusten edustaiselle törmälle.
-
--- Mitä syytä teillä, neitonen, on näin armahtaen kohdella minua,
-ventovierasta? kysyi siellä kuiskaten lukon takaa päässyt mies.
-
--- Minä tunnen teidät, minulla on kuvanne.
-
--- Minun kuvani?
-
--- Niin, olen saanut sen äidiltänne. Hän tiesi teidän piiloilevan isäni
-tilan läheisyydessä täällä Lahen ja Löfkosken kartanoissa, oli saanut
-viestinne ja uskoi mulle koko salaisuuden. Nyt ette voi tavata täällä
-äitiänne, se maksaisi vapautenne, ehkä henkenne, eikä siskonnekaan
-Kirkniemellä uskalla ottaa teitä suojelukseensa. Koko maa vilisee
-täynnä Flemingin huoveja ja hänellä on vihiä teidän olostanne Suomessa.
-Palatkaa Saksaan ja odottakaa otollisempaa hetkeä, -- ehkä äitinne voi
-kuninkaalta hankkia teille luvan tulla Suomeen.
-
-Aivan hengästyneenä kertoi tyttö näitä nuorukaiselle heidän nopeasti
-kävellessä sillalle päin, -- häntä pelotti, hän tahtoi kiirehtiä vankia
-pois. Mutta tämä seisattui ja kyseli:
-
--- Te olette tavannut äitini?
-
--- Muutamia päiviä sitten ... tuossa teille häneltä kirje... Hän itkee
-kohtaloanne, vaan luottakaa te itse siihen, silloin se paranee, olkaa
-rohkea!
-
--- Minun kohtaloni on tähdissä kirjoitettu.
-
--- Ei, te erehdytte, lukekaa ne uudelleen. Vaan rientäkää, koettakaa jo
-tänä yönä päästä Suomenlahden toiselle puolelle.
-
--- Siis äitiäni tapaamatta... Ja te neiti, kuka olette te...?
-
--- Sitä ei teidän ole tarvis tietää. Rientäkää ja luottakaa onneenne,
-se on välttämätöntä, sillä teillä on vielä maailmassa paljo tekemistä.
-Ja teillä on ystäviä, muistakaa se.
-
-Nuorukainen olisi vielä tahtonut kysellä ja tiedustella, vaan Elina
-melkein työnsi hänet sille kapealle hirsisillalle, joka siihen aikaan
-vei Vantaajoen poikki. Siinä kiitollinen nuorukainen tarttui Elinan
-käteen, vaan tämä riuhtasi sen melkein säikähtyneenä pois, kuiskaten:
-
--- Ei, ei, rientäkää, pelastukaa! -- Ja hän lähti juoksemaan takasin,
-mutta pysähtyi vielä kerran, katsellen kuinka kalpea varjo joen
-toisella puolella vähitellen häipyi öiseen kuusikkoon. Hänen rintansa
-aaltoili mielenliikutuksesta ja hänen suonensa tykytti melkein
-kuultavasti. Olihan hän astunut ensimmäisen askeleensa suuren
-elämänkutsumuksensa alalla; varmaan oli sallima hankkiva hänelle
-vastakin tilaisuutta vielä vaikuttavammin puuttumaan tuon heikon
-nuorukaisen kohtaloon ja auttamaan häntä sorrosta ja alennuksesta
-kunniaan. Hän luotti onneensa -- kunpa tuo toinenkin tekisi samoin!
-
-Päättäväisenä ja voitonvarmana astui hän portilla odottavan Annan luo,
-tempasi hänet vyötäreiltä ja vei niin sanaa puhumatta makuuhuoneeseen.
-Vaan tyttöjen mentyä hiipi vieläkin eräs varjo esiin vaunujen takaa
-kievarin pimeältä pihamaalta, pysähtyi siihen tuokioksi miettimään,
-naurahti ja virkkoi itsekseen:
-
--- Rohkeita neitosia, toinen vehkeilee päivillä, toinen öillä. No, se
-on kaikki hyvä tietää, jos tässä maassa joskus kiikkiin jouduttaisiin.
-Mutta kukas hitto oli tuo mies, oliko se todellakin ... ja noinko
-mitätön...?
-
-Tuo tuumija oli Hieronymus Birckholtz, joka oli neitosten kujeita
-huomatessaan hiipinyt ulos niitä tarkastamaan, vaan vielä ei ollut
-niistä selvillä, ei ainakaan kuin puoleksi.
-
-Hiljaa vihellellen meni hänkin makuutilalleen. --
-
-Seuraavana aamuna saapui Helsingin satamaan marski Klaus Fleming
-takasin Pikkalasta kolmella pulskimmalla laivallaan noutamaan
-perhettään vapaaherrakuntaansa. Hän oli ajoissa ehtinyt laivastonsa
-luo, herttuan ruotsalaiset viekottelijat olivat heti marskin
-soutuveneen ilmestyttyä selälle hävinneet kuin tuhka tuuleen ja
-laivastossa vallitsi kohta taas vanha järjestys, kuuliaisuus ja kova
-komento. Fleming piti tarkastuksen laivastossa, nuhteli epäileviä
-päällikköjä ja rankaisi syyllisimpiä. Mutta muuten oli hän laivastoonsa
-tyytyväinen. Siinä oli nyt kohta valmiina 30 laivaa, kokonainen
-suomalainen armada, jolla hän aikoi parin viikon perästä lähteä
-kuningasta Puolasta noutamaan, -- laivaväkeä oli nyt vain saatava
-riittävästi kokoon niihin kaikkiin. Ja tyytyväisenä hän palasi
-perhettään Helsingistä noutamaan.
-
-Helsingin satamassa siirrätti marski kohta perheensä laivoihin, vaan
-muutamain kirjeiden kirjoittaminen ja asiamiesten kulku viivytti häntä
-itseään vielä koko aamupäivän majatalossa. Hän käveli siellä
-edestakasin huoneessaan ja saneli kirjeitä, -- paitsi Gröningiä oli
-hänellä nyt, kuten usein ennenkin, apunaan kirjurina myöskin Anna, joka
-marskia itseään varten teki muistiinpanoja sitä myöten kuin tämä
-määräsi. Kirjeiden saneleminen näytti olevan marskille varsin
-vaivaloista työtä, usein hän peruutti jo kirjotetut sanat ja käänsi
-lauseen toiselle uralle. Lauseista tuli siten usein mutkikkaita ja
-hajanaisia, ne olivat tarpeettoman laajoja ja sanarikkaita ja monasti
-sekaantui hän joutaviin sivuasioihin kuin umpimutkaan. Mutta sisältö
-noissa kirjeissä oli siltä aina hyvin mietittyä, varovaista ja
-viisasta, samalla kuin se oli ytimekästä ja varmaa. Ulkopinta rosonen,
-vaan ydin terästä, niinkuin marskissa itsessäänkin. Suutuksissaan
-marski aina oli, kun häntä näissä kirjotustöissään häirittiin, vaan nyt
-varsinkin juoksi hänen luonaan asiamiehiä ehtimiseen, kun oli tieto
-levinnyt, että maaherra oleskeli paikkakunnalla, mutta aikomuksessa
-lähteä pitemmäksi ajaksi koko maasta pois.
-
--- Kuka siellä nyt taas on? huusi Klaus-herra keskellä sanelemisiaan,
-kun Eenokin harmahtava pää pilkisti sisään oven raosta.
-
--- Täällä on miehiä Savon puolelta, jotka ovat tulleet valittamaan.
-
--- Valittamaan ja valittamaan! Vieköön hitto heidät valituksineen.
-Tekisivät työtä kotonaan, se olisi heille paljo hyödyllisempää, kuin
-tärvellä aikaansa näillä turhilla valitusretkillä. No, käske heidät
-sisälle pian.
-
-Huoneeseen astui vitkastellen mutta päättäväisesti neljä talonpoikaa;
-he tekivät kömpelön kumarruksen ja pysähtyivät lakit kourassa
-ovensuuhun. Vähän arkoja ja epävarmoja he näyttivät olevan, miten
-esittäisivät asiansa, vaan heidän innokkaat katseensa ja värähtelevät
-kasvonpiirteensä osottivat, että heillä oli tuo ajettavansa asia
-raskaana sydämmellään.
-
--- No, miehet, mitäpä kuuluu itämaille? Kaunis kesä. Ruis heilimöipi
-parhaallaan, vai miten?
-
--- Heilimöipihän sillä ruis, ken viime syyssä, sodan jaloissa, sai sen
-pannuksi ja keneltä se sotaväen marssiessa jäi polkematta. Mutta siitä
-on pelko, ettei jää syksyyn asti eläjiä, jotka sen korjaavat, sillä
-meillä ei ole mistä elää, sotaväki ryöstää kaiken, minkä päiväksemme
-jaksamme ruoaksi saada.
-
-Miehet rupesivat sitten tarkemmin kuvaamaan kansan avutonta tilaa.
-Linnaleiriin majoitetut ratsumiehet eivät välitä mistään heille
-säädetyistä mitoista eikä määristä, vaan ottavat väkisin kaikki, mitä
-taloista irti saavat. Ja lisää ratsuväkeä tulvii myötään. Kun kansalla
-ei ole itsellään mistä elää, on se aivan epätoivon partaalla.
-
--- Ja mitä te sitten tahdotte? kysyi vihdoin marski noita kaikkia
-valituksia ääneti ja miettiväisnä kuunneltuaan.
-
--- Että linnaleiriä helpotettaisiin, että vieras sotaväki
-siirrettäisiin pois.
-
-Klaus Fleming, jonka kasvot olivat talonpoikain puhuessa sulaneet vähän
-lempeämmiksi, kävi taas ankaraksi ja kovaksi.
-
--- Se pyyntönne on mahdoton, ainakin tällä kertaa, kuningas on itse
-käskenyt kotiintuloonsa asti pitää sotaväen Suomessa. Mutta hän palaa
-nyt aivan kohta kotimaahansa, olen juuri lähdössä häntä noutamaan. Ja
-silloin hän määrää kaikki, säätää, miten sotaväkikin on sijoitettava.
-
--- Vaan mepä tarvitseisimme helpotusta heti, me emme kestä enää. Siihen
-kurki kuolee, kuin suo sulaa.
-
-Tuosta rohkeudesta marski jo närkästyi:
-
--- Puhukaa oudommille, kuolematta te olette kummempiakin kestäneet. --
-Vaan vielä heltyi hänen äänensä vähän lempeämmäksi, jatkaessaan: --
-Tiedänhän minä, että tämä rasitus teitä kovasti painaa, vaan minkä minä
-sille teen. Mihin panen tuon sotaväen, jota taas tarvitaan, kun
-välirauha Venäjän kanssa loppuu. Teidän täytyy kärsiä vielä vähän
-aikaa, muutamia kuukausia, muuta neuvoa en voi teille antaa. Menkää,
-lohduttakaa naapureitanne sillä tiedolla, että kuningas kohta palaa
-maahansa.
-
-Masentuneina ja toivottomina lähtivät talonpojat, eikä marskikaan
-voinut sitä surkeilematta katsella: tuo lohdutus, jonka hän oli heille
-antanut, oli sekin niin tuiki ontto. Hän käveli rauhatonna hetkisen
-huoneessaan itsekseen puhisten ja kiukutellen.
-
--- Sotaväkeä ei voi hajoittaa, me tarvitsemme sen täällä, sillä se on
-meidän voimamme. Kansan täytyy kärsiä. -- Vai pitäisi meidän lähettää
-Ruotsiin sotaväkemme, kylläpä silloin olisi herttualla valta komennella
-sekä meitä että kuningasta! Ehei, kansan täytyy kärsiä, sitä on
-pakotettava siihen.
-
-Tuokion niin itsekseen tarinoituaan ryhtyi marski taas jatkamaan
-kirjeensä sanelua. Vaan kauan ei hän ollut saanut tätä työtä tehdä, kun
-Eenokki taas pisti pörröisen päänsä sisään ovesta.
-
--- Joko taas, sinä vanha konna! huudahti Klaus kiivastuneena. -- Kuka
-lurjus siellä uskaltaa häiritä meitä?
-
--- Se on eräs pappi.
-
--- Pappi! Lähetä pappi alimmaisen hel--tiin, meillä ei ole hänen
-kanssaan aikaa tarinoida.
-
-Eenokki peräysi juhlallisesti ikäänkuin sanain mukaan täyttämään
-herransa käskyä, vaan sillävälin ennätti jo pappi oven raosta
-luiskahtaa sisälle ja alkoi kohta surkealla ja liukkaalla äänellä
-ruikuttaa niin vikkelästi, ettei siihen toinen ehtinyt saada sanaakaan
-rakoon:
-
--- Suomen kirkon seurakunnissa vallitsee sekasorto ja epävarmuus ja me
-papit emme tiedä, mitä me kansalle opettaisimme. Meidän korkea-arvoinen
-piispamme Ericus Erici on käskenyt meidän Lutheruksen opin mukaan
-poistaa kaikki paavilaiset kuvat ja menot kirkoistamme, mutta nyt
-liikkuu seurakunnissamme miehiä, omankin maan poikia, jotka tahtovat
-tuoda kaikki roomalaiset kuvat ja väärät liturgiiat takasin
-kirkkoihimme, ja sanovat teidän armonne sen sallivan. Ja kansa itse
-suosii noita paavilaisia menoja, teidän armonne, ja Ruotsista meille
-lähetetään Upsalan kokouksen päätökset allekirjoitettaviksi. Mitä pitää
-meidän tekemän?
-
-Marski oli kärsivällisyydellä, jota Gröning ja Anna suuresti
-ihmettelivät, kuunnellut tätä sanatulvaa, mutta nyt se kärsivällisyys
-jo olikin lopussa ja hän pani jyrkän sulun tuolle tulvalle.
-
--- Jo riittää, jo riittää, jo tuhattulimmainen riittääkin! No kanan
-villat! Pitäisikö meidän tässä vielä puuttua neuvomaan, mitä kuvia te
-saatte pitää kirkoissanne ja mitä ette. Jos ette siitä muuten pääse
-selville, kantakaa aina joka toiseksi pyhäksi kuvat kirkosta ulos ja
-joka toiseksi taas sisään. Ja minun puolestani saarnatkaa mitä oppia
-tahdotte, Saksan tai Rooman, sama se, mutta niihin elkää koskeko, jotka
-toista saarnaavat, sen minä vaadin.
-
--- Mutta siitä syntyy omientuntojen ristiriita.
-
--- Ei sanaakaan enää! Opettakaa kuvilla taikka kuvitta, mutta jättäkää
-omattunnot rauhaan! Menkää!
-
-Eenokki autteli vähän pappia, joka vieläkin vitkasteli ja marski jäi
-taas tapansa mukaan hetkeksi itsekseen porisemaan:
-
--- Papitkin tässä! Itse eivät tiedä tämäntaivaallista erotusta tämän
-taikka tuon opin välillä, vaan heitä Ruotsista lusikalla syötetään,
-heitä ärsytetään ja heidän kauttaan kansaa meitä vastaan. Mutta vielä
-minä niille liturgiiat laitan... Niin, mihin me jäimmekään tässä
-kirjoituksessamme, Kaspar Gröning?
-
-Taas jatkettiin kirjettä kotvanen aikaa, kunnes oven takaa jälleen
-kuului ääniä ja väittelyä. Eenokki ei nähtävästi tahtonut laskea sisään
-uusia pyrkijöitä. Vaan nuo äänet kiusasivat marskia, hän tyrkkäsi oven
-auki ja huusi:
-
--- Ketä siellä taas on?
-
--- Pohjolaisia valittamassa samasta asiasta kuin äsken savolaiset,
-selitti Eenokki. Vaan yksi miehistä, joita hän hääteli ulos, huusi
-ääneensä:
-
--- Meidän kuninkaan turvaamia oikeuksia loukataan, kun laitetaan
-majotusväkeä Pohjanmaalle.
-
-Marski oli nyt kiukusta kiivaana:
-
--- Vai valittamassa taas tekin Pohjanmaan miehet, Pohjanmaan, jota aina
-on lellitellen kohdeltu ja jolle aina on erityisiä vapauksia muiden
-rinnalla suotu! Ja aina te kumminkin olette kärkkäimpiä juoksemaan
-valitusretkillä. Mutta nyt se laupeus onkin jo lopussa; viisisataa
-ratsumiestä lisää minä teille lähetän, sen te tarvitsette, sillä te
-olette paljo helpommalla kuin muut ja teidän niskanne ovat liian
-jäykät. Juoskaa sitten taas ruikuttamaan herttualle Ruotsiin!
-
-Marski löi äkäsesti oven kiinni ja ryhtyi heti taas
-sanelemaan kirjettä. Nyt se olikin käsillä viimeinen kirje, kirje
-Kaarlo-herttualle, äkänen ja pureva vastaus tämän vihaseen kirjeeseen.
-Marski saneli vielä loppulauseen ja otti itse kynän allekirjoittaakseen
-ja sinetillään varustaakseen kirjeen.
-
--- Kutsukaa sisälle herttuan lähettiläs!
-
-Anna säpsähti ja painoi päänsä papereihinsa, sillävälin kuin Hieronymo
-tuotiin sisälle. Marski katseli hetkisen äänettömänä nuorta
-lähettilästä. Tämä teki häneen sen vaikutuksen, että siinä on liukas ja
-epäiltävä mies, joka tietää asioita enemmän kuin tavalliset
-pikaratsastajat, ehkä liiankin paljo. Marski tuli ajatelleeksi niitä
-kiihottajia, joita laivastossa oli liikkunut ja sitä vankia, jonka oli
-täältä yön aikana kerrottu karanneen, -- kunhan ei tällä veitikalla
-olisi osaa noissa elkeissä.
-
--- Mitä tehtäviä on herttua määrännyt sinun Suomessa suorittamaan?
-kysyi hän kylmästi Hieronymolta.
-
--- Viemään kirjeen teidän armollenne ja tuomaan vastauksen takasin.
-
--- Eikä mitään muuta? Etkö tunne niitä miehiä, jotka ovat laivaväkeämme
-olleet yllyttämässä kapinaan? Etkö sattumalta tiedä, millä tavalla
-meidän huovien vangitsema maankulkija on yön aikaan päässyt pakenemaan
-lukitusta aitasta, etkä mihinkä hän on joutunut?
-
-Veitikka kimalsi nuoren lähettilään silmässä; hän tiesi tosin
-»sattumalta» vähän tuosta karanneesta vangista ja arvasi loput ja hänen
-kieltään kutkutti tehdäkseen jurosta marskista vähän pilkkaa. Vaan hän
-katsahti samassa Annaan ja vaikeni, puistellen vain päätään. Marskista
-tuossa kumminkin oli jotakin epäilyttävää ja hän lausui ankarasti:
-
--- Te herttuan kätyrit vehkeilette ja kiihotatte täällä ymmärtämätöntä
-kansaa laillista esivaltaa vastaan, -- kuka siitä sitten vastaa, jos
-onnettomuus tapahtuu. -- Tuossa, vie tämä vastaus herrallesi. Mutta jos
-sinut tavataan tällä puolen meren kansaa tai sotaväkeä yllyttämässä,
-niin muista, että nikamat ovat niskassasi löyhät.
-
-Nuorukainen kumarsi ääneti ja kääntyi poispäin, mutta nurkkasilmällä
-hän heitti vielä pöydän ääressä punehtivalle tytölle hymyilevät
-hyvästit.
-
-Samassa teki marskikin lähtöä laivoihinsa. Kansaa oli runsaasti
-keräytynyt Vantaan varrelle katsomaan, kun tämä mahtava ja peljätty
-mies käveli rantaan; siellä olivat nuo kansan lähettämät
-valittajamiehetkin, eivätkä he leppein silmin Suomen karhua katselleet.
-Vaan otsa pystössä, vartalo suorana, päätään pitempänä kaikkea muuta
-kansaa käveli marski väkijoukon lävitse venheelleen, joka odotti
-putouksen alla, viedäkseen matkustajat ulompana satamassa oleviin
-laivoihin, jotka jo levottomina pullistivat purjeitaan. Ennen pitkään
-niistä ankkurit nostettiin ja laivat lähtivät soljumaan aavalle
-merelle.
-
-Johtajalaivan kannella seisoi Anna Fleming kauan katsellen rannalle,
-josta väkijoukko jo oli harvennut ja huvennut. Vaan vielä viipyi siellä
-törmällä eräs nuorukainen, joka aina toisinaan heilautti
-sulkaniekkahattua. Ja tyttö laivan kannelta vastasi varkain viuhkaansa
-heilauttamalla. Elina Fincke, joka seisoi taaempana maston luona,
-huomasi sen kyllä, vaan ei siitä huolinut, hänellä oli omia mietteitään
-kyllältä. Vasta kun manner katosi saarien suojaan ja Helsingin pienen
-kirkon tornikin häipyi näkymättömiin, astui hän orpanansa luo ja
-virkkoi:
-
--- Sinnekö jäi Flemingin Annan ihanne? Vai liekin se vain hetken
-unelma: aateliton, aseeton, outo muukalainen!
-
--- Ei ole hetken unelma, vastasi Anna melkein loukkautuneena. -- Mitä
-minä aatelisista ja aseista, niitä olen tavannut usein ja kyllältä;
-minä janoon tunnetta ja lämpöä ja onnea, ja sen olen tavannut vasta
-nyt.
-
-Tuota Elina tuskin kuunteli, hänen ajatuksensa kulkivat omaa uraansa ja
-hän virkkoi:
-
--- Niin, Anna, olet oikeassa, -- raivatkaamme onni itsellemme kukin
-omalla tahollamme. Katsos tuota venhettä tuossa, taikka tuota
-etäisempää purjetta, joka pyrkii Viron rannalle. Kenties
-jommassakummassa niistä matkustaa minun »suuri salaisuuteni»
-tuntematonna, piilotettuna, syrjäytettynä ja halveksittuna. Vaan minä
-paljastan kerran maailmalle sen salaisuuden, minä nostan sen kunniaan
-ja korkeuteen ja voitan päämääräni. Sillä minäkin luotan onneeni.
-
--- Ja tuon »suuren salaisuutesi», joko nyt sen mulle uskallat ilmaista?
-
--- Sulle uskallan, muille en. -- Elina oikasihe suoraksi ja virkkoi
-juhlallisesti: -- Se on Kustaa Eerikinpoika Vaasa.
-
--- Nuorukainen, joka oli vankina kievarin aitassa?
-
--- Se oli kuninkaaksi syntynyt nuorukainen, Eerik XIV:nen ja hänen
-kruununsa laillinen perillinen, Vaasasuvun päämies, Ruotsin toivo.
-
--- Onneton prinssi! Mistä sinä tunsit hänet?
-
--- Tuosta.
-
-Elina veti poveltaan pienen luuhun piirretyn muotokuvan, joka
-silkkirihmasta riippui hänen kaulassaan. Se oli nuorukaisen kuva,
-muutamia vuosia nuoremman näköisen kuin tuo väsynyt mies, jonka Anna
-oli aitassa nähnyt istuvan nelikon pohjalla hinkaloon nojaten, vaan
-silmistä ja kasvojen piirteistä saattoi siltä erehtymättä tuntea miehen
-samaksi.
-
--- Sinä sait tuon kuvan Vääksyssä?
-
--- Ruotsin entiseltä kuningattarelta.
-
-Ja siinä laivan kannella, istuen vierekkäin laivatykin jalustalla,
-kertoi Elina, hienon maatuulen kulettaessa laivaa länteen päin,
-orpanalleen kuiskien sen »suuren salaisuuden», joka viime päivinä oli
-niin kokonaan hänen mielensä täyttänyt ja, kuten hän sanoi, muuttunut
-hänen elämänsä päämääräksi.
-
-Huomatessaan Vääksyssä Elinan erityisellä myötätuntoisuudella seuraavan
-hänen onnettoman poikansa kohtaloa, oli Liuksialan emännässä, Kaarina
-Maununtyttäressä, herännyt halu hänen kauttaan lähettää viestin
-pojalleen, jonka hän tiesi samana kevännä tulleen Saksasta Viroon ja
-sieltä Suomenlahden yli Porvoon tienoille. Jo pari vuotta aikasemmin
-oli Kaarina pyytänyt Juhana-kuninkaalta lupaa pojalleen, joka
-kiihkeästi ikävöitsi äitiään tervehtimään, tulla Suomeen, vaan kuningas
-oli silloin jyrkästi kieltänyt. Valepuvussakaan ei Kustaa siitä syystä
-uskaltanut lähteä Liuksialaan asti, vaan toivoi äitinsä tulevan
-tapaamaan häntä Porvoon tienoille; kirjoittaessaan äidilleen siitä
-Virosta oli hän ehdottanut Löfkosken kartanon Porneesin pitäjässä
-yhtymäpaikaksi. Vaan Kaarina ei, poikansa henkeä ja vapautta peljäten,
-uskaltanut tälle retkelle lähteä; hän tiesi, että häntä pidettiin
-tarkoin silmällä ja varsinkin Vääksyn häissä oli hän huomannut Klaus
-Flemingin, joka oli Juhana-kuninkaan suvun uskollinen puoltaja,
-epäluulolla varovan kaikellaisia vehkeitä Eerikin perillisten ja
-ystäväin taholta. Nyt matkusti tuo ankara marski huoveineen juuri
-samoille seuduille, jossa hänen onneton poikansa piiloili, -- häntä
-piti siis varottaa, vaan Kaarina-rouvalla ei ollut luotettavaa,
-kielentaitoista miestä lähettää tälle matkalle, -- Kustaa Eerikinpoika
-oli jesuiittikoulussa oppinut kuutta kieltä, vaan unhottanut
-kotikielensä, ruotsin ja suomen. Silloin turvautui hän Elinaan, jonka
-isän koti, Peipotin kartano, oli juuri niillä tienoin. Pikemmin kuin
-luulikaan, oli Elina nyt ollut tilaisuudessa tapaamaan valepukuisen
-prinssinsä ja pelastamaan hänet joutumasta Flemingin vangiksi.
-
--- Mitä luulisit tapahtuneen, jos sinä et ajoissa olisi häntä tavannut?
-kysyi Anna.
-
--- Hän olisi kai saanut kuolla tyrmään kuten hänen isänsäkin. Vaan
-minun täytyy tavata hänet vieläkin, minun täytyy antaa hänelle elämän
-rohkeutta, sillä sitä häneltä puuttuu, sen ovat tahallaan häneltä
-riistäneet.
-
-Ja Elina kertoi vielä, kerran alkuun päästyään, serkulleen piirteitä
-onnettoman kuninkaanpojan elämänvaiheista, joista oli hänen äidiltään
-kuullut. Kaksikymmentä vuotta sitten oli pieni Kustaa määrätty
-katoamaan ihmisten ilmoilta, mutta helläsydämminen aatelismies, kreivi
-Eerik Sparre, jonka hoidossa hän silloin oli, pelasti hänet varkain ja
-omalla uhallaan Saksaan, jossa poika pantiin jesuiittikouluun.
-Varattomana jätettiin hän sinne oman onnensa nojaan ja kuninkaanpoika
-sai kouluaikanaan henkensä pitimeksi öisin harjata matkustajain kenkiä
-ja ruokkia heidän hevosiaan. Luostarissa ollessaan harjaantui hän jo
-myöskin alkkemiaan, tuohon aikansa suosittuun, salaperäiseen
-tieteeseen, ja se oli hänen suurin onnettomuutensa, koska hän oli
-tähdistä lukevinaan ilottoman ja maineettoman kohtalonsa ja senvuoksi
-menetti kaiken luottamuksensa elämäänsä ja onneensa ja lankesi synkkään
-alakuloisuuteen, joka jo oli muuttunut hänen luonteensa pääpiirteeksi.
-Mielipiteiltään hän oli ankara katoolinen, tavoiltaan puhdas, mutta
-häneltä puuttui yritteliäisyyttä ja uskallusta. Hänen tarkotuksensa oli
-ollut saada joku hengellinen virka jossakin katoolisessa maassa ja sitä
-varten oli hän kuusi vuotta sitten käynyt toivioretkeilijän puvussa
-Roomassa. Jesuiittakolleegion suurmestari Claudius Aqvaviva olisikin
-hänelle sellaisen viran antanut, vaan Ruotsin kuninkaan Juhanan kiellon
-vuoksi ei hän uskaltanut ja Ruotsin lähettilään vaatimuksesta
-karkotettiin Kustaa Eerikinpoika pois koko Roomasta. Kerjäläisen
-puvussa oli hän seuraavana vuonna saapuvilla, kun hänen serkkuaan
-Sigismundoa, Puolan kuninkaaksi valittuna, juhlallisesti
-vastaanotettiin Krakovaan. Hänen sisarensa Sigrid Vaasa, joka prinsessa
-Annan hovinaisena oli juhlallisuuksissa saapuvilla, tunsi hänet silloin
-ja toimitti hänelle Sigismundolta rahoja ja vaatteita. Sen jälkeen eli
-Kustaa muutamia vuosia itävallan keisarin Rudolfin vieraana, joka myös
-oli taipuvainen alkkemismiin. Mutta sitten valtasi hänet voittamaton
-halu tavata äitiään. Turhaan koetettuaan luvallisilla keinoilla päästä
-tämän luo oli hän nyt koettanut sitä varkain, mutta nytkin -- turhaan.
-
-Elina vaikeni. Hän oli puhunut itsensä aivan lämpimäksi, niin syvästi
-oli hän kiintynyt tähän »suureen salaisuuteensa». Hän huoahti kerran,
-vaan virkkoi sitten toivehikkaasti ja päättävästi:
-
--- Vaan tuon synkän katseen pitää vielä kirkastua ja nuo väsyneet
-piirteet elpyvät, sinä saat sen nähdä, Anna!
-
-Anna, joka oli ääneti kuunnellut serkkuaan, katsellen alas meren
-loivasti loiskivaan aallokkoon, nosti nyt päänsä ja virkkoi:
-
--- Toivon luottamuksesi kestävän, toivon onnistuvasi. Se on suuri
-tehtävä ja kaunis ja sinulle se sopii. Mutta jos onnistutkin, en
-koskaan sinun unelmaasi kadehdi, enkä tahtoisi vaihtaa omaani siihen.
-
--- Me emme toisiamme kadehdi emmekä vastusta. Vääksyssä tekemämme
-liitto on luja.
-
--- Luja, luja.
-
-Laivat olivat jo ehtineet ohi puolen matkan, Porkkalan kalliosärkät
-kuumottivat jo edestäpäin ja ne suuret purjeet, jotka sieltä täältä
-näkyivät Porkkalan selältä, olivat Flemingin komennossa olevan Suomen
-laivaston purjeita.
-
-
-
-
-V.
-
-»Tyttö on minun.»
-
-
-Suurin osa Suomen aatelistoa vietti syksyn ja talven 1593-94 Ruotsissa,
-jonne kuningas Sigismund, Flemingin laivastollaan saattamana,
-vihdoinkin syyskuussa oli saapunut vastaanottamaan perintövaltakuntansa
-kruunua. Olipa Klaus Fleming erityisesti kehottanutkin Suomen aatelisia
-perheineen saapumaan »juhlapukimissa ja muuten juhlavarusteissa» näihin
-moninkertaisiin juhlallisuuksiin, -- samoihin aikoihin olivat näet
-Upsalassa, vanhassa kuningaskaupungissa, vietettävät Juhana-vainajan
-viralliset hautajaiset ja Sigismundon kruunajaiset. Ja omastakin
-halustaan pyrkivät toki monet tähän aikaan olemaan läsnä niissä
-tapauksissa, joiden kautta niin tärkeitä maata, sen hallintoa ja
-uskontoa koskevia asioita oli ratkaistava; olihan sitäpaitse hyvä pysyä
-nuoren hallitsijan muistossa, aina joku virka, läänitys tai muu lahja
-saattoi juhlan yhteydessä tipahtaa hallitsijan armosta saapuvilla
-olevalle.
-
-Moni oli ehkä odottanut myöskin iloista hovielämää ja rattoisaa
-seurustelua nuoren hallitsijaparin ympärillä, vaan siinä oli kumminkin
-kerrassaan petytty. Raskas mieliala oli koko syksyn vallinnut
-Tukholmassa, epäluuloja, epävarmuutta ja levottomuutta oli kestänyt
-lakkaamatta ja valtiolliset ja uskonnolliset puolueet olivat käyneet
-arveluttavan kireiksi ja vihasiksi. Valtiolliset ja uskonnolliset
-puoluekysymykset, kuninkaan ja herttuan puolueet, katooliset ja
-protestanttiset puolueet, riehuivat aateliston keskuudessa ja olivat jo
-kiihottavina tunkeutuneet porvaristoon, sotaväkeen ja talonpoikiinkin
-ja kun näitä arvostelukyvyttömiä ihmisiä eri tahoilta koetettiin
-imarrella ja houkutella, törmäsivät erisuuntaiset joukot usein
-vastakkain; tapahtui tappeluita, katukahakoita ja öisiä
-rauhattomuuksia. Olipa vaarallista johtavain miesten ja heidän
-perheiden liikkua Tukholman kaduillakin, sillä kansan suosio ja
-epäsuosio vaihteli tiheämmin kuin tuuli suuntaansa.
-
-Tämä yleinen epävarmuus virisi ylhäältä päin ja kehittyi alaspäin.
-Hallitsija oli päätöksissään häilyvä ja muutteleva eikä voitu luottaa
-mihinkään hänen lupauksiinsa. Samoin eivät alamaiset luottaneet
-toisiinsakaan, kukaan ei uskonut toistaan, tuskin parasta ystäväänsä;
-ei milloinkaan tietty missä oltiin ja minnepäin olot olivat
-kehittymässä, -- mieliala oli sietämättömän painostava. Muutamat Suomen
-herrat olivat siitä syystä jo syksyllä avoveden aikaan lähteneet pois
-koko juhlapaikoilta taikka lähettäneet ainakin perheensä kaukaisten
-kotien turvaan.
-
-Yleinen kiukku oli kääntynyt kuninkaan lähimpiä neuvonantajia kohtaan,
-joita syytettiin näistä alituisista vehkeilyistä ja juonista, ja Klaus
-Fleming, joka tiettävästi oli vaikuttavin mies kuninkaan yksityisissä
-neuvotteluissa, oli vihamiestensä värittelyjen avulla varsinkin
-joutunut yleisen mielipiteen vesikiveksi. Hänen sanottiin kannattavan,
-jopa kiihottavan, kuninkaan paavilaisia pyrintöjä ja yleensä, maan
-eduista välittämättä, tahtovan ajaa yksityisiä harrastuksiaan ja
-etujaan; ja varsinkin sen jälkeen kuin Kaarlo-herttua, johon kansa
-luotti, oli joulun alla vehkeisiin kyllästyneenä vetäytynyt
-pääkaupungista herttuakuntaansa, oli mieliala Klaus-herraa vastaan
-vihanen. Kun marski sotavoimalla esiintyi hillitsemässä katukahakoita,
-kun hän toimitteli kuninkaallisia julistuksia kansalle taikka muissa
-virkatoimissa liikkui, huudettiin hänelle haukkumasanoja vasten silmiä.
-Hän oli tosiaankin näihin aikoihin vihatuin mies valtakunnassa ja hän
-tiesi sen itse.
-
-Mutta tuo tieto ei olisi paljokaan lamauttanut rautasen marskin mieltä,
-ellei olisi ollut olemassa vielä toinen seikka, mikä teki hänen
-asemansa hänelle itselleen sietämättömäksi. Se hänet pani raivostumaan
-ja synkeästi itsekseen kiroilemaan eräänäkin pakkaspäivänä
-uudellavuodella 1594, astuessaan alas Tukholman linnasta ja ajaessaan
-huovijoukon saattamana asuntoonsa saarikaupungin etelärannalle.
-
--- Niin, tietääpä sen mitä siitä voisi syntyä, jutteli hän puoliääneen,
--- kun mies on akka ja nahjus akaksikin. Ei jaksa pitää yhtä päätöstä
-kahta päivää, vaan peruuttaa ja peruuttaa ja taas peruuttaa. Ja tästä
-kaikesta huutaa kansa minua valtakunnan petturiksi. Sama se! Vaan kun
-minut vielä pakotetaan liehakoimaan ja pyytämään anteeksi, niin -- hyi
-hitto!
-
-Marski siirrähteli suuttuneena reessään.
-
--- Mutta mitäs tuo taas on, huusi hän äkkiä kovemmalla äänellä
-ajajalleen, kun reki ehti torin laitaan ja siellä väkitungos näytti
-sulkevan tien. Sieltä kuului huutoja ja tappelua, kadun viereiset
-portit ja myymälät suljettiin kiireesti, akkoja juoksi hiukset
-hajallaan marskin rekeä vastaan huutaen »verta» ja »murhaa»! Klaus
-pysäytti hevosensa.
-
--- Mikä perhana siellä on?
-
--- Se kuuluu olevan jatkoa tuosta toisöisestä metelistä, ilmoitti eräs
-marskia seuraavista huoveista, joka muutamalla portilla oli puhutellut
-porvareita. -- Paavilaiset tahtoivat juhlasaatossa viedä silloin
-tapetun papin vihitylle hautausmaalle, vaan kansa on noussut sitä
-estämään.
-
--- Kyllä minä näytän niille molemmille vihityt paikat! Ajetaan
-ratsuväen luo.
-
-Koko viikon oli Tukholmassa taas ollut melskeitä ja levottomuutta ja
-riita eri uskontojen välillä, joka näihin aikoihin niin tulisesti
-mieliä kiihotti, oli siihen taas syynä. Sigismundon mukanaan tuomat
-johtavat katooliset, kuten paavin lähettiläs Malaspina, eivät
-Tukholmassa uskaltaneet saarnata katoolista oppia muualla kuin
-linnankirkossa ja Katariina Jagellottaren kappelissa, vaan silloin
-tällöin esiintyi kuitenkin joitakin nuorempia, intoilevia katoolisia
-pappeja, jotka ikäänkuin uhalla käyttivät kuninkaan Tukholmassa-oloa
-hyväkseen taas levittääkseen Ruotsissa paavilaista oppia, vaikka sillä
-vain ärsyttivät kansaa. Niin oli äskenkin eräs Justus-niminen pappi
-Ritariholman kirkossa todistellut Luteruksen oppia harhaopiksi.
-Tukholman luterilainen pappi, intohimoinen Eerik Schepperus, piti sen
-johdosta sarjan vastasaarnoja. Tässä riidassa ei suinkaan mahtisanoja
-säästetty vastapuolueen maalaamiseksi ja kansan kiihkon yllyttimeksi.
-Katooliset, joita Tukholmassa oli, paitsi kuninkaan ulkomaista
-seuruetta, vielä paljo ruotsalaisiakin, suuttuivat niin pappi
-Schepperuksen haukkumisista, että kerran kirkossa tekivät väkirynnäkön
-ja kiskoivat hänet saarnastuolista alas. Tämä oli luterilaisista
-tietysti ääretön häväistys, rikos, kansa nousi ilmi kapinaan, eikä
-katoolisten ollut enää ollenkaan liikkumista kaduilla. Heidän papit ja
-jesuiitat varsinkaan eivät uskaltaneet näyttäytyä kansalle, joka olisi
-repinyt heidät palasiksi. Yleistä kurittomuutta käytti roistoväki
-hyväkseen panemalla toimeen aiheettomiakin katukahakoita, sekasorron
-aikana ryöstääkseen porvarien myymälöitä. Ja tämän kaiken kestäessä
-kuningas, uskaltamatta antaa ankaraa järjestyskäskyä, lymyili
-linnassaan puolalaisen vartioväkensä turvissa ja harjoitti siellä
-kaikenmoisia katoolisia temppuja, pesi m.m. eräänä päivänä 12:den
-palvelijansa jalat, -- hyi hitto, kuinka Fleming sydämmessään halveksi
-tuollaista kyvyttömyyttä!
-
-Kuninkaan omia pappejakin kiihtynyt kansa niin ahdisteli, että näiden
-täytyi valepuvussa kulkea linnaankin. Niin oli sinne pari päivää sitten
-eräs pappi koettanut puikahtaa hovisoittokunnan joukossa soittajan
-pukuun puettuna. Vaan hänet tunnettiin, hurjistunut kansa paljasti
-valepukuisen papin ja siitä syntyneessä metelissä sai tuo pappi
-surmansa. Nyt vaativat katooliset toki jotakin toimenpidettä kuninkaan
-puolelta, vaan ei mitään kuulunut. Mielenosoitukseksi panivat silloin
-kaikki kaupungissa olleet paavilaiset toimeen saattokulkueen kaupungin
-kaduilla viedessään murhattua pappia hautaan. Protestanttinen väestö
-piti tätä tietysti ärsytyksenä ja taas syntyi uusi kahakka, jonka alkua
-Tukholman torilla Fleming nyt reestään oli nähnyt. Saattokulkueessa
-olevat aseelliset vetivät miekkansa ja porvarit juoksivat kotiinsa
-hakemaan aseita. Ilmi tappelu oli kohta valmis.
-
--- Vaan vielä sinne kerkeän minäkin, tuumi marski ajaessaan
-ratsuväkensä luo, jota hänellä oli kaupungin laidassa varalla
-kaikenmoisia odottamattomia tapauksia varten. Heti olivatkin huovit
-satulassa ja niiden etupäässä karautti nyt Fleming itse puhdistamaan
-katuja. Niin protestantit kuin katooliset saivat rinnan kiltisti
-väistyä ja hajaantua ja kun torilla ei sittenkään tahtonut tulla
-puhdasta, komensi Fleming väkensä hyökkäykseen. Ei armoa suotu
-kummallekaan puolelle, porvareilta riistettiin aseet, katooliset
-ruumissaattajat saivat laputtaa jalkoihinsa ja ennen pitkää oli rauha
-palautettu. Ruumisreki lähetettiin muutamain huovien seuraamana
-kaikessa siivoudessa hautuumaalle. Vaan kansan viha kääntyi taas
-Flemingiä kohtaan, portinraoista ja ikkunoista huudettiin hänelle
-haukkumasanoja ja soimattiin häntä paavin kätyriksi ja isänmaan
-petturiksi.
-
--- Siitä viisi, tuumi Fleming, ajaessaan asuntoonsa. -- Mutta
-tämmöisinään eivät olot voi kauan jatkua, tästä ei tule koskaan mitään
-selvyyttä. Kun ei kuninkaaseen voi luottaa, täytynee tässä hieroa sopua
-herttuan ja Hornin kanssa, vaikka se selitettäisiinkin peräytymiseksi.
-Muuten on kapina maassa yleinen.
-
-Asuntoonsa tultuaan käski marski heti panna matkareen kuntoon sekä
-kutsui Gröningin puheilleen. Hänen perheensä ei ollut kotosalla, se
-oleskeli Ebba-rouvan sisaren, leskikuningatar Katariinan luona
-Strömsholman linnassa, jossa tämä Kustaa Vaasan kolmas puoliso piti
-leskihovia ja jonne marski itsekin nyt muutamiksi päiviksi lähti, --
-hän ei ollut joulupyhiksikään joutanut sinne kuninkaan luota.
-
--- Sinun täytyy Gröning seurata minua Strömsholmaan, jonne nyt lähden
-häärääpijäisiin, virkkoi marski kirjurilleen. -- Meidän täytyy siellä
-panna kokoon eräs sangen vaikea kirje, arvaappas kenelle?
-
--- Luultavasti Södermanlannin herttualle.
-
--- Niinkö luulet? Niin arvelin itsekin ensin, vaan annan kumminkin
-kuninkaan itsensä kirjoittaa hänelle. Mutta meidän täytyy kirjoittaa
-ystävällinen ja kohtelias kirje Kaarlo Hornille, -- rakentaa ystävyyttä
-senkin kautta.
-
--- Syntyyköhän siitä pysyvää sopua?
-
--- Niin, epäilyttää minuakin. Vaan tässä ei nyt muu auta; ellei
-herttuaa saada lepytetyksi, ei tule mitään hautajaisista eikä
-kruunajaisista eikä valtakunnan hallinnosta, ei tule tästä muuta kuin
-yleinen kapina. Kuninkaalla ei ole tarmoa käskeä, hän epäilee ja
-peräytyy ehtimiseen. Herttua täytyy siis saada suositetuksi ja
-saapumaan Upsalaan ja siihen häntä tuskin kukaan paremmin voi taivuttaa
-kuin Horn.
-
--- Niin, vaan...
-
--- Vaan mitä?
-
--- Eiköhän herttua silloin anasta ohjaksia yksinomaa omiin käsiinsä?
-
-Marski istui kotvasen ääneti. Tuo kysymys ei näyttänyt olleen hänelle
-vieras, hän oli sitä ajatellut paljokin. Hän tarkasteli kirjuriaan
-kauan ja virkkoi sitten verkalleen:
-
--- Se on luultavaa, se on varmaakin. Hän anastaa vaikutusvallan,
-pakottaa veljensäpojan itseään tottelemaan, esiintyy mahtavana
-majordomuksena. Me kai tulemme syrjäytetyiksi, ainakin joksikin ajaksi,
-eikä herttua tule sitä tilaisuutta laiminlyömään kootakseen
-vastaseksikin kaiken vallan Ruotsissa omiin käsiinsä ja masentaakseen
-meidät Suomessakin. Niin, niin. Jos kuninkaalla olisi selkärankaa,
-antaisimme herttuan paikata mökönturkkia Söderköpingissä, viettäisimme
-kruunajaiset ja järjestäisimme hallituksen. Vaan hän ei uskalla ...
-päättää ja peräypi!
-
-Marski mietti taas hetkisen ja jatkoi sitten:
-
--- Ja meidän on suostuttava peräytymiseen, -- herttua saakoon vallan --
-ajakseen. Kauaksi ei hän sitä saa, siksi häilyviä ollaan tuolla
-kivilinnassa, ettei siellä antauduta täydellisesti peräytymäänkään.
-Kuinka tahansa, tällä hetkellä on herttua lepytettävä ja Horn myös.
-
-Klaus-herra rupesi pukeutumaan matkapukuunsa ja Gröning riensi
-niinikään matkalle varustautumaan. Silloin tultiin ilmoittamaan, että
-eräs nuori herra pyrkii sisälle. Kärsimätönnä käski Fleming päästää
-sisään tuon »nulikan» ja jatkoi yhä matkapukuun pukeutumistaan.
-
-Sisäänastuja oli nuori Henrik Horn. Marski katsoi pitkään ja aluksi
-epäillen nuorukaista, joka siinä seisoi ujona ja osaamatta heti tehdä
-selkoa asiastaan. Hänen ensi ajatuksensa oli, että tässä on joku
-viekkaus tekeillä, että poika kulkee isänsä ja herttuan asioilla. Mutta
-mitä varten herttua lähettäisi hänen luokseen tuollaisen puhumattoman
-penikan, jos vakavat asiat olisivat kysymyksessä? Klaus-herra ei tullut
-ajatelleeksi Vääksyn tapahtumia, vaan jo nuorukaisen ensimmäisistä,
-katkonaisista selityksistä pääsi hän jälille, mistä oli kysymys.
-
-Henrik Horn kertoi juurikään tulleensa jäiden yli Suomesta
-kruunausjuhliin, joihin isänsä oli hänet vaatinut. Vaan isä oli tällä
-hetkellä Södermanlannissa, herttuan luona, hänellä, Henrikillä, oli
-vähän tuttavia Tukholmassa.
-
--- Ja Vääksyssä ollessamme lupasin käydä Tukholmassa tervehtimässä
-armollista rouva Ebbaa ja hänen perhettään, joiden seurassa minulla oli
-onni tehdä niin hauska ratsastusmatka.
-
-Ahaa! ei mitään valtiollista, poika kulkee ilmeisesti lemmentuumissa
-isänsä tietämättä, päätteli marski, ja se oli hänestä niin
-hullunkurista, että häneltä ensiksi pääsi nauru, vetäessään
-siinä poronnahkaisia kallokkaita jalkoihinsa. Mutta sitten,
-huomatessaan pojan käyvän yhä enemmän hämilleen, herkesi hän melkein
-ystävälliseksikin, kyseli miten jäät kestävät Ahvenanmeren yli ja
-minkälainen sato Suomessa oli viime syksynä saatu. Jäät olivat tällä
-hetkellä hyvät meren poikki, kertoi Horn. Vaan sato Suomessa oli tullut
-huono, enimmissä osissa maata täysi kato. Niin, niin, siitä oli marski
-kuullut kerrottavan, ajat eivät ole siellä iloiset.
-
-Sillävälin oli marski jo saanut turkitkin päälleen ja seisattui nyt,
-vyötä kiinnittäessään, tutkivin katsein nuorukaisen eteen.
-
--- Minun on nyt lähdettävä Strömsholmaan, jossa rouvani ja perheeni on,
-joten en voi pyytää teitä jäämään taloon. Mutta... Hm, te olette tullut
-tervehtimään minua ja perhettäni, vaikka tiedätte, että Hornein ja
-Flemingein välit eivät ole hyvät.
-
--- Olen uskaltanut, rouvanne lupaukseen luottaen. Enkä käsitä,
-mikseivät välit voisi vielä muuttua...
-
--- Ja ainakin toisessa polvessa parata, niin, niin, tapahtuuhan
-semmoista, varsinkin jos on pieni lemmenjuttu välissä. Vaan te ette ole
-puhuneet käynnistänne isällenne mitään, ettehän?
-
--- En ole tavannut häntä pitkiin aikoihin.
-
--- No hyvä. Matkustakaa te isänne luo Södermanlantiin ja kertokaa
-hänelle suoraan käyneenne täällä. Ja jos hän teille luvan antaa, niin
-en kiellä minä teitä vastakin käymästä veljentytärtäni tervehtimässä.
-Hyvästi, nuori mies.
-
-Henrik Horn punastui ja kalpeni, kun marski noin suoraan paljasti hänen
-asiansa. Hän näytti vieläkin tahtovan jotakin selittää, vaan silloin
-oli marski jo ulkona, istui matkareessään, johon otti Gröningin
-viereensä ja ajaa karautti nyt aivan tyheiden katujen lävitse
-kaupungista alas Mälarille, jota myöten talvitie vei Strömsholman
-linnaan.
-
-Kustaa Vaasa oli lähes 60-vuotiaana vielä mennyt kolmannen kerran
-naimisiin, ottanut puolisokseen nuoren neitosen eräästä maansa
-vanhimmasta ylimyssuvusta, ja tämä leskikuningatar Katariina Stenbock
-eli vielä 62 vuotta puolisonsa vuonna 1560 tapahtuneen kuoleman
-jälkeen, nähden monenlaisten vaiheiden ja käänteiden pilkkovan ja taas
-vahvistavan puolisonsa perustamaa Vaasan kuningassukua. Hän ei ollut
-nyt vielä viidenkymmenen ikäinen, pitäessään talvisin Strömsholmassa --
-kesät vietti hän Kastelholmassa, Ahvenanmaalla, joka myös oli hänelle
-läänitetty -- muhkeaa hovia, missä ylhäisiä vieraita, puolueisiin ja
-suuntiin katsomatta, usein vieraili hänen luonaan. Tänä uudenvuoden
-aikana oli Strömsholmassa varsinkin ollut paljo vieraita, -- olihan
-siellä kaikilla ajan ja arvon mukaisilla juhlallisuuksilla vietetty
-komeita tupaantulijaisia.
-
-Eräs leskikuningattaren suosikki, Saksasta syntyperäisin oleva, vaan
-parhaan ikänsä Ruotsissa ja Suomessa elänyt ylhäinen aatelismies,
-Kristoffer Schenck, oli näet nyt joulun aikana mennyt naimisiin
-valtioneuvoksen Pietari Brahen tyttären Katariinan kanssa ja upeat,
-pitkälliset, loistavat häät oli ensiksi vietetty Visingsborgissa,
-Brahen sukutilalla, ja sieltä oli koko komea hääseurue siirtynyt
-Strömsholman linnaan, jossa Schenck korkean suosijansa luona asui ja
-jossa leskikuningatar vietti taloontulijaiset. Vieraiden joukossa oli,
-paitsi lukuisasti Ruotsin ja Suomen aatelisia, virallisia edustajia
-myöskin itse kuninkaan ja herttua Kaarlon puolesta, jotka eivät itse
-olleet voineet häihin saapua. Tämä avioliitto oli näet varsin ylhäinen,
-Schenck oli saksalaista suuraatelia, joka kehui sukujuurensa ulottuvan
-aina muinoisen Rooman ylimyssukuihin saakka, ja morsian taas Brahen
-vanhaa, suurta, kuulua perettä.
-
-Näiden häiden »rääpiäisiin» nyt marski Tukholmasta matkusti, lähinnä
-kumminkin tervehtimään Strömsholmassa olevaa perhettään.
-
-Kuten muu hääväki oli näet Ebba-rouva perheineen ollut saapuvilla
-myöskin itse häissä Visingsborgissa ja saattanut vastavihityn
-pariskunnan sieltä Strömsholmaan. Ja Anna Flemingille oli näillä
-hääpyörteillä ollut aivan erityistä, hurmaavaa merkitystä.
-Ilosiksi olivat hänen kasvonsa kirkastuneet, kun hän tätinsä
-seurassa Visingsborgiin tullessaan oli aivan oudossa häärahvaassa,
-Kaarlo-herttuan edustajain joukossa, tuntenut sen hilpeän nuorukaisen
-piirteet, jotka keväästä asti alinomaa olivat olleet hänen mielessään.
-Hän arvasi, ettei tuo yhtyminen ollut niin aivan satunnaistakaan ja
-käytyään arkailematta Hieronymus Birckholtzia tervehtimään olikin tämä
-ihastuneena hänelle kertonut erityisesti herttualta hankkineensa luvan
-päästä näihin häihin, joissa hän tiesi tapaavansa marski Flemingin
-perheen. Usein he sitten hyöriväin hääpitojen aikana olivat olleet
-tilaisuudessa tapaamaan toisensa ja Birckholtz oli, samoin kuin suuri
-osa muuta hääjoukkoa, seurannut vastavihittyä pariskuntaa myöskin
-Strömsholmaan, jossa jo pari päivää oli iloisia juhlia jatkettu.
-
-Näitä päiviä käytti nuori junkkari monella tavalla hyväkseen. Hän
-lujitti yhä niitä siteitä, joilla hän Suomen-retkellään oli saanut Anna
-Flemingin niin helposti verkkoihinsa käärityksi, ja hän oli nyt jo
-varma, että saalis pysyi. Mutta uutterasti ja toimekkaasti puuhasi hän
-myöskin valmistaakseen maaperää hyvällä alulla olevan yrityksensä
-perilleviemiseksi. Iloisella luonteellaan ja hauskoilla pakinoillaan
-suositti hän häissä olevia aatelisherroja puolelleen ja erityisesti oli
-hänen onnistunut hierautua ylhäisen sulhasen, Kristoffer Schenckin,
-suosioon. Tämä saksalainen tunsi kai jo maamiehenä myötätuntoisuutta
-herttuan iloista palvelijaa kohtaan ja ennen pitkää hän, samoin kuin
-monet muut häävieraista, rupesi huomaamaan nuoren seikkailijan
-lemmenvehkeitä Anna Flemingin kanssa.
-
--- Sinä veitikka olet kiertänyt neitosen pään pyörälle, virkkoi hän
-Hieronymolle eräänä päivänä naureskellen. -- Aijotko pyytää häntä
-avioksi?
-
--- Jos uskaltaisin. Vaan mulla on vähän suosijoita ja marski on ankara
-herra.
-
--- Tarvitset puhemiestä. No hyvä, minä rupean puhemieheksesi marskin
-luona, -- tytön kanssa näyt itse sopivan parhaiten. Koetan taivuttaa
-marskia myöntymään, hän kuuluu pian saapuvan tänne.
-
-Huolissaan Hieronymo oli tuon tuuman onnistumisesta, vaan kiitollisena
-hän kumminkin vastaanotti ylhäisen herran ystävällisen tarjouksen, --
-täytyihän siinä koettaa onneaan! Vaan sillävälin olivat Hieronymon ja
-Annan väliset suhteet ruvenneet herättämään yhä enemmän huomiota
-häärahvaassa, -- Anna salasi mieltymyksensä huonosti ja liian usein
-nähtiin heidän kuhertavan yhdessä, milloin linnan syrjähuoneissa,
-milloin kävelyretkillä Mälarin jäällä, milloin nuorten iloisissa
-mäenlaskuissa, joita ajanvietteeksi pantiin toimeen. Aatelisherrat,
-jotka Hieronymus hilpeillä jutuillaan oli voittanut puolelleen, sille
-hymähtelivät, toiset ilkkuen, toiset päätään puistellen, muistaen
-kuinka arka Suomen ankara marski on ylhäisestä nimestään. Vaan
-aatelisrouvat pyörittelivät silmiään ja supattelivat syrjässä, -- tuo
-oli heistä jo liian julkeata ja ajan ahtaita, kaavamaisia muotoja
-loukkaavaa. Ennen pitkää saapuivat supatukset Ebba-rouvankin
-kuuluville; hän rupesi tarkkaamaan nuoren sukulaisensa käytöstä ja
-huolestui kohta huomatessaan, kuinka peittelemättä tämä ilmaisi
-mieltymyksensä liehakoivaan junkkariin. Hän päätti viipymättä nuhdella
-ja varottaa Annaa, ettei toki mitään puheita enää kuuluisi, kun marski,
-kuten oli luvannut, ehkä jo samana iltana saapuisi Strömsholmaan.
-
-Taas oli nuoriso huvittelemassa kelkkamäessä ja ilo raikui sieltä ylös
-linnaan asti, jonka ikkunasta Ebba-rouva yhä ärtyvin mielin katseli
-nuorten elkeitä. Anna, joka kotonaan tavallisesti oli suljettu ja
-hiljainen, liehui siellä iloa hehkuvana ja reippaana toisten joukossa,
-ja häikäilemättä hän aina istahti sen kelkan keulalle, jota herttuan
-junkkari ohjasi alas, -- he näyttivät aivan kuin yhteen kuuluvilta.
-Ebba-rouvan katse synkistyi, hän ei voinut käsittää, kuinka hän ei
-ennen ollut huomannut tuota vaarallista peliä. Heti lähetti hän
-kutsumaan Annan sisälle puheilleen.
-
--- Anna, virkkoi hän holhokilleen, kun tämä punakkana ja vielä iloisen
-mielialansa vallassa istahti hänen viereensä, -- minä olen sinulle
-nuoruudestasi pitäin opettanut, että aatelisneiden ensimmäinen
-velvollisuus on olla arka nimestään, kunniastaan ja arvostaan, sillä
-hän ei omista sitä yksin, se on hänelle yhteistä sukunsa ja säätynsä
-kanssa. Ei leikilläkään hän saa unhottaa aateliuttaan, tieto
-syntyperästään pitää hänellä olla veressään -- enkö ole sitä sulle
-opettanut?
-
--- Olette täti, vastasi Anna hiljaa, säikähtäen tätä ripitystä. Hän ei,
-antautuneena uuden ihastuksensa valtaan, ollut tullut ajatelleeksikaan,
-että häntä jo niin vähästä moitittaisiin.
-
--- Ja sinun nimesi on Fleming, jatkoi Ebba-rouva, -- kuulut maasi
-ensimmäiseen sukuun. Sinä ymmärrät minut. Täällä kuuluu kuiskeita,
-että Anna Fleming on nähty sopimattoman tuttavallisesti seurustelevan
-jonkun herttuan kamaripalvelijan kanssa, jonka syntyperästä ja
-maineesta ei ole tietoa, tuntemattoman ulkomaalaisen onnenonkijan
-kanssa. Minä uskon, että se on ollut vallattomuutta ja hetkellistä
-ajattelemattomuutta, mutta siltä minua surettaa, että joku perheeni
-jäseniä on voinut piloillaankaan unhottaa, mitä Flemingin nimi
-merkitsee.
-
-Annalla tuota kuullessaan ikäänkuin silmät aukenivat, hän tuli nyt
-vasta ymmärtämään, minkälaiset vaikeudet hänellä tulisi olemaan
-saavuttaa sen onnen, jonka hän jo mielessään oli omakseen kuvaillut.
-Hän ei ollut näihin asti, antautuen rentonaan hänelle niin uuden
-ilon-tunteen valtaan, vielä tarkemmin ajatellut, miten olot lähtisivät
-edelleen kehittymään; nuorukaisen kanssa ei siitä ollut vielä koskaan
-ollut puhetta, heidän seurustelunsa oli kyllä ollut tuttavallista ja
-kuin sovittua, vaan tulevaisuudestaan he eivät olleet puhuneet. Nyt
-Anna käsitti, että aika on käsissä juuri sitä ajatella ja että hänen
-alun pitäin on paras asettua varmalle ja päättäväiselle kannalle,
-tulkoon vastamyrsky kuinka tuimana tahansa. Ja siinä tuokiossa hän
-ikäänkuin vakaantui ja kypsyi ja tyynesti hän Ebba-rouvalle vastasi:
-
--- Ei se ole vallattomuutta, täti, eikä pilaakaan.
-
--- No mitä se sitten on? kysyi Ebba-rouva ankarammin. -- Sinä päästät
-oudon miehen puheillesi ja osotat hänelle huomattavaa suosiota, --
-siten tietämättäsikin ehkä kasvatat hänessä mielikuvia, jotka eivät
-kumminkaan koskaan voi eikä saa toteutua.
-
-Nyt Annankin varsi oikeni suoremmaksi ja hänen ääneensä tuli terästä,
-kun hän vastasi:
-
--- En ole seurustellut tuon miehen kanssa salaa, vaan kaikkien
-nähtävästi. Enkä tiedä, mitä mielikuvia olen hänessä herättänyt, en
-ainakaan sopimattomia.
-
--- Koko seurustelu on ollut sopimaton, enkä voi antaa itselleni
-anteeksi, etten jo ennen ole sitä huomannut ja estänyt. Mutta nyt sen
-tuttavuuden tuon keinottelijan kanssa pitää ollakin lopussa!
-
-Tyyneesti mutta varmasti Ebba-rouva tämän lausui, vaan Annassa nousi
-kuin luonto kapinaan tuota solvausta vastaan ja miltei kiihkosesti hän
-vastasi:
-
--- Hän ei ole keinottelija, vaan rehellinen, kelpo nuorukainen.
-
--- Mitä? Aivanhan minua säikytät. Käy toisten aatelisneitosten pariin
-ja käyttäydy niinkuin he... No, mitä viivyttelet?
-
--- Täti, minä en voi luvata, etten enää seurustele herra Hieronymon
-kanssa.
-
--- Herra Hieronymon ... mutta minä voin luvata. On parasta että istut
-tänne käsitöihisi, minä tahdon katsoa, eikö tuon nuoren herran tehtävä
-tässä talossa jo ole päättynyt.
-
-Ebba-rouva meni päättävin askelin ulos ja sulki oven takanaan. Anna
-ymmärsi, että hän nyt oli vankina siksi, ettei saisi nuorta junkkaria
-tavata, ja että hän itse varomattomuudellaan oli tämän aikaansaanut,
-mutta hän ei saanut vieläkään oikein ajatuksiaan tottumaan siihen, että
-häneltä todellakin tahdottiin riistää tuo hänen uusi ja kaivattu
-onnensa. Niin rutosti oli tullut tuo kolaus sulosen innostuksen
-keskeen, ettei Anna ollut sitä arvannut varoakaan.
-
-Vaan Ebba-rouva ei sentään vieläkään pitänyt tätä pientä lemmenjuttua
-niin varsin vaarallisena. Ainahan nuorten päähän tuollaisia pieniä
-elkeitä ja unelmia pääsee pälkähtelemään, jotka hetken hurmaavat ja
-sitten unehtuvat ja haihtuvat. Eikähän niitä sentään niin kovin
-ankarastikaan tuomita. Itsehän prinsessa Anna, kuninkaan sisar,
-Stegeborgissa panee huvikseen toimeen pikkuromaaneja hoviherrainsa ja
-neitostensa kanssa; niille pudistetaan ensiksi arveluttavasti päätä,
-mutta sitten niille nauretaan... Vaan Klaus herra ei ymmärrä leikkiä ja
-siitä syystä on tämä juttu hänen veljensätyttären ja herttuan
-palvelijan välillä tukahdutettava alkuunsa.
-
-Siltä kannalta kuvaili Ebba sisarelleenkin tätä ikävää tapausta,
-vaatien, että herttuan puolesta tullut lähetyskunta sopivalla tavalla
-laitettaisiin linnasta pois. Vaan leskikuningattaresta asia ei ollut
-niinkään yksinkertainen. Eihän herttuan lähettilästä muitta mutkitta
-voida karkottaa talosta, väitti hän, hän on täällä kutsutun
-aatelisherran arvossa ja sitäpaitse herra Schenckin erityisessä
-suosiossa. Ja voikohan tämä asia muuten enää aivan suorituksetta
-päättyäkään, nuo nuoret näyttävät jo liiaksi päässeen kiintymään
-toisiinsa.
-
--- Mitä tarkotat? Juuri senvuoksihan he ovat heti toisistaan
-erotettavat.
-
--- Kuinka tahansa, asia on kai ajettava jonkunlaiseen loppuun. Herttuan
-lähettiläs aikoo ehkä pyytää Annaa avioksi.
-
--- Avioksi ... mitä hulluja, siitä ei saa koskaan tulla puhetta,
-onneksi Annakaan ei salli asian toki niin pitkälle menevän.
-
--- Tiedätkö sen? Ja sitäpaitse: olisiko se niin suuri onnettomuus? Mies
-on herttuan suosikki, tuntuu toimekkaalta ja kyvykkäältä ja nousee
-epäilemättä vielä korkeallekin...
-
-Nyt Ebba-rouva vasta oikein hätäysi. Tuollaista hurjuutta hän ei toki
-ollut ajatellutkaan. Sehän olisi häpeä koko suvulle ja sitäpaitse ...
-olihan Annalle jo katsottu aviomies, maansa parasta sukua; pitikö tämän
-lemmenjuonen nyt tulla sotkemaan sitä liittoa Flemingein ja Hornein
-välillä, jonka Klaus-herrakin oli suotavaksi katsonut. Ei koskaan, --
-vaan miten on juttu nyt ehkäistävä? -- Ebba-rouva asteli levottomana
-huoneesta huoneeseen, hän olisi heti lähtenyt pois koko Strömsholmasta,
-matkustanut perheineen Tukholmaan, ellei Klaus-herraa nyt juuri olisi
-odotettu linnaan saapuvaksi.
-
-Vaan nuori Hieronymus Birckholtz seurasi katseillaan Ebba-rouvan retkiä
-ja hänen levottomuuttaan melkein yhtä suurella levottomuudella. Kohta
-kun Anna oli kutsuttu kelkkamäestä pois, oli hän aavistanut, että nyt
-ollaan merrassa, nyt on juttu julkinen. Ja huomatessaan tyttönsä
-katoavan sisähuoneisiin ja rouvain supattavan sivummassa, tunsi hän
-ukkosta ilmassa. Hän oli kyllä itse sitä valmistellut, vaan ilma oli
-lämmennyt pikemmin kuin hän luuli, ratkaisu läheni liian rutosti. Hän
-ei ollut vielä valmis sitä kestämään ... eräs seikka hänet varsinkin
-teki huolestuneeksi: hän ei ollut vielä neidolle mitään lopullista
-puhunut, ei ollut kosinut Anna Flemingiä.
-
-Tosin oli hän jo kauan ollut varma neiden suostumuksesta, mutta hän oli
-itse tahallaan esiintynyt näin hienotunteisesti ja varovasti. Hän
-tiesi, että hänellä tytön omaisten taholta tulisi olemaan suuriakin
-vaikeuksia, siksi täytyi alunpitäin notkeasti luovia. Ja vielä oli
-siihen toinenkin syy, joka Hieronymoa sekä suututti että nauratti,
-mutta jolle hän ei voinut mitään, ja se juuri sekotti hänen selvän
-ohjelmansa ja lamautti hänen toimintakykynsä.
-
-Nuori saksalainen oli aluksi pitänyt koko tätä lemmenjuttua leikkinä,
-huvituksena, vaihteluna, -- kuten monta muutakin. Mutta pian siihen oli
-punoutunut mietteitä ja laskuja; miehelle hänen asemassaan olisi
-avioliitto maan miltei ylhäisimmän aatelisperheen kanssa mahtava porras
-ylöspäin ja eteenpäin, temppu, jota ei voinut jättää koettamatta,
-vaikka se uskalias olisikin; -- mitäpä hän menetti, tyhjänä
-ylioppilaana oli hän lähtenyt maailman seikkailuihin, vähät hän tappasi
-jos tappasikin, vaan voitti paljo jos voitti! Vaan nämä laskutkin
-sotkeutuivat. Seurustellessaan tuon kainon ja luonnonpuhtaan neidon
-kanssa, oli hänen oma mielensäkin, niin kevyt kuin se olikin ja
-huikenteleva, kietoutunut samoihin pauloihin, joilla hän Annan oli
-vanginnut. Neidosta lähtevä lemmen tuoksahdus kasvatti hänessä
-itsessään sellaista ujoutta, ettei hän enää itseään ymmärtänyt.
-»Minustahan on tulemassa rakastunut narri, joka en uskalla tuumiani
-toteuttaa», niin oli hän usein puolipilkalla hokenut itselleen, vaan ei
-siitäkään lähtenyt apua.
-
-Ja nyt hän tarkalla vaistollaan huomasi, että ratkaisu läheni, ja nyt
-juuri Annaa ei näkynyt missään, nyt, jolloin kallista hetkeä olisi
-ollut käytettävä.
-
-Näissä mietteissä asteli nuori junkkari linnan huoneissa tavatakseen
-Anna Flemingin, vaan turhaan, -- lopuksi hän arvasi, että Ebba-rouva
-oli kai hänet salvannut lukkojen taa. Ja taas hän meni istumaan suureen
-arkitupaan muitten junkkarien joukkoon, jutteli ja laski leikkiä ja
-vihelteli sekaan iloisia säveleitä. Siellä kerrottiin, että marskia
-odotettiin illaksi linnaan. Siitä poika kävi yhä levottomammaksi. Jos
-hän saa vihiä asiasta ja puuttuu siihen, silloin... Hehei! Hän
-vihelteli taas ja nauratti toisia ja lohdutti sekaan levotonta mieltään
-sillä ajatuksella, että eiköhän se onni taas auta suosikkiaan!
-
-Ja päivä kului iltaan saakka.
-
-Pihalta rupesi silloin äkkiä kuulumaan kulkusten kilinää, linnassa
-syntyi hälinää, isäntäväki riensi vierasta vastaanottamaan, --
-tiettiinhän mahtavan marski Flemingin sieltä tulevan. Silloin rupesivat
-Hieronymon silmät taas pälyilemään ja hän teki uuden retken
-sisähuoneisiin: olisipa ihme, ellei tämän hälinän aikana saisi
-silmänräpäykseltä edes nähdä neitostaan. Ja aivan oikein, eräässä
-käytävässä tulee Anna Fleming arkaillen häntä vastaan, hänkin hakevin
-katsein ja huolestuneen näköisenä.
-
--- He tahtovat lähettää teidät täältä pois, kuiskasi Anna
-hätääntyneenä.
-
--- Ei siitä hätää. Mutta totta on, meidät tahdotaan erottaa, ratkaiseva
-hetki on käsissä.
-
-Ja nuorukainen, jossa uhkaava vastus ja hetken tärkeys viroitti
-valveille kaiken hänen tavallisen toimintatarmonsa, tempasi tytön
-käsipuolesta mukaansa yläkertaan vievään porraskäytävään ja virkkoi
-siellä pitemmittä valmistuksitta:
-
--- Hetki on kiireellinen ja teidän tähänastinen ystävyytenne antaa
-mulle rohkeutta. Uskallatteko ruveta halvan ulkolaisen puolisoksi?
-
--- Te kysytte sitä, minkä tiedätte. Tunteeni mulle vakuuttaa, että
-olemme määrätyt toisillemme, ja siksi uskallan.
-
--- Mutta minä olen aateliton, tuntematon ulkomaalainen.
-
--- Minä tiedän sen.
-
--- Ja te olette mahtavan marski Flemingin ylpeää, ylhäistä sukua.
-
--- Mutta minun äitini oli porvaristyttö.
-
--- Minä olen herttuan väkeä, sukunne vastustajan palveluksessa.
-
--- Minä en anna puolueiden määrätä onneani.
-
--- Vaan teitä tahdotaan naittaa toiselle.
-
--- Minä en suostu, sillä -- sydämmeni on valinnut.
-
--- Te sanotte sen. Silloin olette minun, vaikka teidät teljettäisiin
-vuorien onkaloon!
-
-Kättä kerkesivät nuoret kerran puristaa kiireisen liittonsa
-vahvikkeeksi, muuta eivät ehtineet, sillä samassa kuului askeleita
-alhaalta ja heidän oli erottava. Mutta ennenkuin he ehtivät alas
-eteiseen, seisoi jo turkkipäällinen mies heidän edessään. He
-säpsähtivät molemmat, pysähtyivät, luullen hämärissä tapaavansa jo itse
-marskin. Vaan nuortealla, veitikkamaisella äänellä virkahti tulija:
-
--- Joko taas, -- noin teidät viimeksikin näin yhdessä. Ai, ai,
-vaarallista leikkiä, marski tulee.
-
--- Sinäkö Gröning, terve lankomies, huudahti Hieronymus iloisena, Annan
-rientäessä takasin naisten huoneisiin. -- Tulkoon nyt vaikka itse
-pääpiru, tyttö on minun!
-
--- So, so, hiljemmin ja varovammin.
-
--- Ei tarvis. Vaan mistä hitosta sinä taas lennät tänne minun
-matkoilleni?
-
--- Herrani kumppalina tulen, -- hänen miehenään pitäisi minun
-oikeastaan ilmiantaa sinut, joka tunkeudut meidän alueelle
-vaarallisissa vehkeissä.
-
--- Ole huoletta, asia kyllä itsensä ilmiantaa. Jo tänä iltana, ellen
-erehdy, tulee siitä tulinen tora, kirousta ja kauhistusta, vaan minä
-olen valmis kaikkeen, marskisi ei voi mulle mitään.
-
--- Köykänen olet Klaus-herran käsissä, lankomies. Sitäpaitse, tyttöä
-hommataan luullakseni jo kihlata toiselle, siellä kävi meillä jo
-kosijoita Tukholmassa.
-
--- Ketä, -- Horneja?
-
--- Niin, nuori, ylhäinen aatelismies.
-
--- Sitä olen varonut, vaan nyt se on myöhää; tulkoon vaikka viisi
-sarvipäätä, mulla on vankat varusteet, sillä tyttö on minun, kuuletko,
-minun.
-
--- Kuulen, kuulen, vaan elä nuolase ennenkuin tipahtaa. Ja näytä mulle
-nyt se huone yläkerrassa, johon minut käskettiin asumaan, -- totta lie
-marskin kirjurille laitettu parhaita huoneita.
-
--- Sama kuin muillekin, kuin herttuan edustajalle. Tule, nouse.
-
-He nousivat sinne nuorille miehille varattuun makuuhuoneeseen molemmat
-ja jatkoivat tarinoimistaan. Hieronymus oli reippaimmalla ja
-vallattomimmalla tuulellaan, mutta aina toisinaan palasi kumminkin
-mieleen muisto siitä myrskystä, jonka hän itse oli ennustanut vielä
-samana iltana ilmipuhkeavan. Eikä hän ollutkaan ennustanut väärin.
-Tuskin tunnin ajan oli hän jutellut lankomiehensä kanssa, kun hänelle
-tuotiin sana, että marski Klaus Fleming kutsuu hänet puheilleen.
-
--- Ka niin, tässä sitä nyt ollaan, virkahti hän langolleen hieman
-kalveten. -- Puhemies on esittänyt asian ja nyt on sulhasen itsensä
-käytävä tuleen.
-
--- Poika parka, enpä tahtoisi olla housuissasi, vastasi Gröning melkein
-säälien. Mutta sitä ei nuori saksalainen enää kuullut, hän oli nopeasti
-sukassut tukkansa ja lähtenyt laskeutumaan alas portaita linnan suureen
-juhlatupaan, niin reippaana kuin voi. --
-
-Marski Klaus Fleming oli saapunut linnaan. Hän oli tullessaan ollut
-harvinaisen hilpeällä mielellä. Olihan hän nyt muutamiksikaan päiviksi
-päässyt irti noista tuskastuttavista valtiollisista vehkeistä ja
-loppumattomista neuvotteluista, päässyt pakoon pääkaupungin
-katukahakoita, vastustajain pilkkapistoksia ja roistoväen
-sadatushuutoja. Hän, tuo ankara, juro, jäykkä mies, joka pelkillä
-silmäkulmillaan saattoi pelottaa väriseväksi miehisenkin miehen, hän
-oli kotioloissaan, perheensä ja lastensa keskuudessa, usein lempeä ja
-leikkisä isä, joka saattoi pitkät puhteet istua kertomassa kaskuja
-taikka leikkimässä lastensa kanssa. Häntä sanoivat hänen vihamiehensä
-raa'aksi, jopa epäsiistiksi, ja totta olikin, ettei Klaus Fleming,
-kuten useat muut aikalaisensa aateliset, ollut nuoruudessaan tullut
-omistaneeksi silloisia puolihienostuneita ulkonaisia käytöstapoja eikä
-sievisteleviä puheenparsia. Hän oli kasvanut Suomessa maalla, ankaran
-isänsä Eerik Jaakkimanpojan sotaisessa komennossa, ja hänen seuranaan
-olivat olleet huovit ja suksimiehet ja hylkeenpyytäjät. Siksi hän
-kaikenlaisia muotoseikkoja ja temppuja halveksi eikä häikäillyt
-jossakin hienossa aatelisseurassa julkisesti loukata niitä. Niin
-saattoi hän käyttää saapasvarsiaan nenäliinanaan ja kun hän joltakin
-ankaralta ratsastusmatkaltaan tomusena saapui hyvästi katetun
-ruokapöydän ääreen, ei hän salannut ruokahaluaan, vaan ahmi
-arastelematta vatsansa täyteen. Ebba-rouva torui häntä väliin tuosta
-hänen käytöksestään, vaan teki sen enemmän leikillä kuin tosissaan,
-sillä hän kyllä tiesi, että Klaus-herra kaiken karkeutensa ja
-maalaismaisuutensa ohessa osasi olla lempeäkin ja sävyisä.
-
-Nytkin marski nälkäisenä matkalta saavuttuaan ahmasi linnassa vankan
-aterian ja rupesi sen jälkeen tarinoimaan lastensa kanssa, joita hän ei
-ollut pitkiin aikoihin nähnyt ja jotka tapansa mukaan keräytyivät hänen
-ympärilleen. Siinä oli, paitsi hänen vanhinta poikaansa Eerikkiä, joka
-oli kalpea ja sairaloisen näköinen, hänen toinen poikansa Juhana,
-14-vuotias, terve, reipas poika, isänsä ylpeys ja toivo, sekä molemmat
-tyttäret, Katariina ja Hebla, jotka olivat Juhanaa nuoremmat. Iloisina
-tavatessaan isänsä niin pitkästä ajasta kietoutuivat nämä Klaus-herran
-ympärille ja tämä kertoi heille tarinoita alkavista komeista
-kruunausjuhlista, joita jo valmisteltiin, sekä tapahtumista Suomesta,
-josta hän oli saanut terveisiä. Mutta yhtäkkiä kääntyi Klaus
-Ebba-rouvan puoleen ja kysäsi:
-
--- Missä on Anna, häntähän en vielä ole nähnytkään ja hänelle mulla
-juuri on tuoreita terveisiä?
-
-Seurassa istujat, joita oli, paitsi leskikuningatar ja herra Schenck
-nuorikoineen, vielä muutamia aatelisherroja ja rouvia, kävivät nyt
-varsin tarkkaaviksi ja Ebba-rouva säpsähti ilmeisesti. Häneltä oli
-tyttö lemmenvehkeineen jo hetkeksi unhottunut ja nyt häntä pelotti,
-että marski saisi linnassa liikkuneista puheista tiedon. Hän koetti
-kumminkin vastata varsin tyyneesti:
-
--- Anna lienee jäänyt naisten huoneeseen, hän ei tainnut olla oikein
-terve ... tulee kai kohta sinua tervehtimään.
-
-Mutta siksiverran taisi Ebba-rouva kumminkin sekaantua sanoissaan, että
-marski jäi häntä epäillen katsomaan ja kysyi:
-
--- Mitä, eikö terve, ja mulle ei puhuta mitään. Taikka mitä sinä
-sotket, Ebba?
-
-Silloin puuttui sulhasmies, herra Schenck, puheeseen, käveli marskin
-luo ja virkkoi hänelle puolittain leikillä, puolittain juhlallisesti:
-
--- Tässä taitaakin nyt olla minun vuoroni selittää, koska olen siihen
-toimeen pyydetty ja asia nyt joutuu puheeksi. Eihän se parane
-viivyttämällä. Niin, marski Klaus Fleming, sinä olet veljesityttären,
-Anna Jaakkimantyttären, holhooja. Häntä pyydetään sulta nyt
-avioliittoon ja minä olen saanut toimekseni esittää sinulle tämän
-pyynnön, virallisesti ja juhlallisesti. Minä olen puhemies ja kosin
-neitosta.
-
-Klaus Fleming hämmästyi ensiksi, vaan vastasi sitten samaan
-puolileikilliseen tapaan:
-
--- Äsken olet oman onnesi löytänyt, Schenck, ja tahdot nyt jo toimittaa
-toisille samaa, -- kyllä ymmärrän, että olet valmis puhemieheksi. Ja
-Annasta näkyy tulleen hyvin haluttu tavara. Mutta nimitä toki kosija,
-vai oletko niin kiihkoinen, että tahtosit minun umpisilmin myövän
-holhokkini. Täällä on saapuvilla useita jaloja aatelismiehiä, kenet
-heistä on Annamme täällä sinun ilopäivinäsi kietonut lemmen pauloihin?
-
--- Tuttavuus on jo tätä juhlaamme vanhempi. Nuoren miehen, joka nyt
-holhokkiasi vaimokseen pyytää, olet Suomessa nähnyt; hän on lupaava,
-kelpo mies, vaikka kuuluukin herttuan väkeen.
-
-Marski katseli epäillen puhemiestä ja rouvaansa. Oliko tässä kysymys
-nuoresta Hornista, niin, tottakai hänestä, vaikkei marski oikein
-ymmärtänyt, miten se oli mahdollista.
-
--- Mitä, Ebba, onko hän ollut jo täälläkin? Hän kävi luonamme
-Tukholmassa juuri lähtiessäni, syvästi rakastuneena.
-
--- Mutta täällähän hän on ollut jo monta päivää ... eli kenestä puhut?
-kyseli Schenck vähän ällistyneenä. Vaan Ebba-rouva istui siinä aivan
-hätääntyneenä kuin tulisilla hiilillä, hän oivalsi nyt vasta oikein,
-kuinka pitkälle asia oli mennyt. Schenckin kosinta tuli kuin iskuna
-hänellekin ja hän arvasi, miten marski siitä kiivastuisi. Levottomana
-hän vastasi:
-
--- Täällä näkyy olleen ikäviä salajuonia tekeillä.
-
-Vaan marski, joka ei vielä ollenkaan älynnyt, mistä oli kysymys,
-kiivastui ja lennähti pystöön.
-
--- Mitä hittoja, tehän laskettelette minulle arvoituksia ja ongelmoita.
-Niistä en huoli, suorat ja selvät puheet, se on tunnussanani. Schenck,
-kuka on aatelismies, jonka puolesta kosit?
-
--- Hänen sukunsa on kyllä aatelista, joskaan hän ei itse tällä hetkellä
-kanna kilpeä ... niin alkoi puhemies.
-
-Vaan Klaus-herra kävi yhä maltittomammaksi ja tarttui Schenckin
-käsivarteen:
-
--- Kuka on mies, vastaa suoraan?
-
--- Se on herttua Kaarlon kamariherra ja edustaja näissä häissäni,
-Hieronymus Birckholtz. Ulkomainen syntyjään, niinkuin olen itsekin,
-vaan maahan jo perehtynyt, kyvykäs nuorukainen.
-
--- Jo riittää, minä ymmärrän, virkkoi marski ja katseli tuokion ajan
-puhemiestä tutkivasti, syvän äänettömyyden vallitessa huoneessa. --
-Kutsutko sinä Schenck, jota aina Juhana-herttuan ajoilta Suomesta olen
-pitänyt ystävänäni, minut häihisi tehdäksesi minusta pilkkaa,
-kosiaksesi holhokkiani herttuan halpasyntyiselle palvelijalle?
-Unhotatko, että hänenkin nimensä on Fleming?
-
-Schenck herra hölmöstyi tästä hiukan, hän ei ollut ajatellut marskin
-käsittävän asiaa toki noin ankaralta kannalta. Ja menettelyään
-puolustaakseen rupesi hän selittämään, kuinka Birckholtzin etevä suku
-oli Saksassa aateloittu ja kuinka Kaarlo-herttuakin epäilemättä oli
-suosikilleen kilven hankkiva. Liitto ei siis ollut hänen mielestään
-niinkään päätön, Hieronymon isänkoti ei ole hetikään varaton, hän voi
-helposti hankkia 10,000 talaria huomenlahjaksi...
-
--- Onpa hän sinuun juttuja syöttänyt tuo vehkeilijä; kylläpä
-taitaisivat hänen huomenlahjansa supistua kymmeneen talariin ja
-aateliskilpi samaan arvoon, vastasi marski vihaisena ja halveksuen. --
-Missä on Anna, miten ovat nämä vehkeet päässeet vireille? Kuinka olet
-sinäkin, Ebba, voinut päästää tämän häväistysjutun näin pitkälle?
-
-Turhaan koettivat leskikuningatar ja saapuvilla olevat aatelismiehet
-lauhduttaa marskia, kuvaten kuinka lemmenliitto oli nuorten kesken
-salaa syttynyt ja kehuen kosijan hyviä puolia. Marskista oli leikki ja
-hilpeys poissa ja ankarasti käski hän kutsua Annan eteensä.
-
--- Sinä olet holhokkini, Anna, lausui hän tyynesti, mutta
-päättäväisesti, -- ja minulla on oikeus vaatia, että minua isänä
-tottelet. Eikä ole vaatimukseni liikanainen kun käsken, että sinä tästä
-hetkestä luovut kaikista lemmenvehkeistä tuntemattoman saksalaisen
-seikkailijan kanssa. Sinä olet ymmärtänyt minut.
-
-Vapisevana oli Anna leskikuningattaren saattamana astunut sisään, koska
-hän arvasi ukonilman puhenneen, ja kainosti ja arasti oli hän luonut
-silmänsä alas, kun setänsä häntä terävillä katseillaan tarkasti. Hän
-oli odottanut pitempää tutkimista ja tunnustusta. Vaan setänsä lyhyet,
-päättäväiset sanat ikäänkuin palauttivat rohkeuden hänen mieleensä ja
-varma, peloton oli taas hänen silmänsä, kun hän sen loi auki ja hiljaa
-virkkoi:
-
--- Sitä en voi, setä.
-
--- Voit, minä tahdon. -- Hetkisen salamahti marskin silmä. -- Vai
-aijotko vastustaa minun tahtoani: muista, että minä olen musertanut
-voimakkaampiakin tahtoja kuin sinun!
-
-Anna älysi, että tässä oli turha vastustella mahtavan sedän käskyä ja
-vetäysi äänetönnä pois naisten huoneisiin. Raskas ja alakuloinen oli
-hänen mielensä, vaan hänen silmänsä ei vuotanut kyyneliä eikä hänen
-tahtonsa ollut masennettu. Tuo isku oli ollut ankara, vaan hänen
-unelmaansa se ei jaksanut musertaa.
-
-Annan mentyä kutsutti marski heti Hieronymus Birckholtzin eteensä.
-Huoneessa olijat katsoivat vähän rauhattomina toisiaan, peljäten, että
-suuttuneen marskin kiivaus herttuan edustajaa kohtaan menisi
-liikanaisuuksiin. Uhkaavan ja synkän näköiset olivatkin hänen kasvonsa,
-kun hän näki edessään tuon viekkaannäköisen nuorukaisen, jota hän jo
-kerran Suomessa muisti epäilleensä, -- vaikkei hän silloin osannut
-epäillä häntä tällaisista vehkeistä. Vaan hän nähtävästi hääseurueen
-vuoksi ja arvokkuuttaan ylläpitääkseen koetti hillitä kiihkonsa ja
-virkkoi verrattain tyynesti kalvakalle nuorukaiselle:
-
--- Te ette ole voineet olla oivaltamatta, että avioliitto teidän ja
-minun veljenityttären välillä on mahdoton. Kuinka olette niin ollen
-uskaltaneet minun poissaollessani panna toimeen sellaisen juonen, josta
-minulle täällä tänä iltana on kerrottu?
-
-Hieronymo vastasi avonaisesti ja varmasti:
-
--- Minun juoneni ei ole tavattomampi kuin kahden nuoren ihmisen
-molemminpuolinen mieltymys yleensä. Ja jos nykyinen asemani estäisi
-minua saamasta tätä jalosyntyistä neitosta omakseni, tahdon asettaa
-niin, että minulla on aateliskilpi ja riittävät huomenlahjat tullessani
-häntä pyytämään.
-
-Marski naurahti ivallisesti.
-
--- Niin, sitten kuin aateliskilpi ja huomenlahjat ovat hankitut, olisi
-aika ollut pyytää herra Schenckiä puhemieheksi. Mutta siihen taitaa
-kyllä kulua aikaa ja silloinkin on herttuan palvelijan kosinta
-Flemingin nimelle häpeäksi. Painakaa mieleenne nuori mies: minä en anna
-häväistä nimeäni, ja jos vielä teette yrityksenkin siihen, suuntaan, on
-se oleva teille kallis.
-
-Marski käveli pari kertaa lattian poikki, aikoi nähtävästi vielä sanoa
-jotakin jyrisevää, vaan hillitsi mielensä, leväytti seposeljälleen sen
-väljän oven, joka vei suureen arkihuoneeseen, missä palvelijat hyörivät
-puuhissaan ja nuoret aatelisherrat nauttivat linnan olutvaroja. Hän
-viittasi sinnepäin ja virkkoi:
-
--- Tätä tietä, kosija! -- Ja kun Hieronymo vielä vitkasteli, teki
-marski uhkaavan liikkeen jalallaan, huudahtaen: -- Tätä tietä!
-
-Etuhuoneessa remahti äänekäs nauru, kun Hieronymo sellaisilla eväillä
-sieltä laputti ulos. Vaan marski sulki oven paukkeella ja virkkoi
-salissa ääneti istuvalle häärahvaalle:
-
--- No, nyt se juttu on selvä. Nyt on aika mennä levolle, aamulla täytyy
-kääntää huomio tärkeämpiin asioihin. -- Ja hiljaisuudessa, ikäänkuin
-helpotuksen tunteella, hajausi Strömsholman juhlasalissa istunut
-häärahvas makuuhuoneisiin. Vaan nuoren Hieronymon korvissa soi tuo
-ilkkuva nauru lakkaamatta hänen kiirehtiessään takasin yläkertaan;
-hänen vertansa kuumenti ja hänen jäsenensä värähtelivät. Eikä hän,
-astuttuaan Gröningin luo, pitkiin aikoihin saanut sanaa suustaan.
-Marski oli palvelusväen edessä häntä pilkannut ja häväissyt, -- sitä
-hän ei ollut suotta tehnyt, sen pilkan hän vielä oli itse syövä, oli
-tottatotisesti, niin vannoi kiihtynyt nuorukainen. -- Tuo ivallinen
-nauru! -- kaikkea muuta hän olisi voinut sietää, sitä ei.
-
--- No, sinä lensit korkeammas kuin siipesi kantoivat, eikö niin? kysyi
-Gröning mielenliikutuksessa olevalta langoltaan. -- Olisit pysynyt
-maaperässä.
-
-Hieronymo istui vielä hetken puhumattomana, vaan lennähti sitten
-pystöön ja virkkoi:
-
--- Mutta ne siivet kasvavat, usko pois, lankomies, ne kasvavat vielä.
-Ei, sinä kopea marski, ei me vielä viime kertaa toisiamme tavattu, ei
-hetikään. Sinä häpäsit minut palvelijaisi edessä, hyvä, katsotaanpa,
-kuka tässä vielä viimeksi nauraa. Sillä tyttö on minun -- ymmärrätkö,
-mitä se merkitsee?
-
-Gröning katseli hymyillen lankomiehensä kiukkua ja virkkoi:
-
--- Herkeä pois, enhän sinua enää tunnekaan vanhaksi, iloiseksi
-velikullaksi. Kun et saanut tyttöä Flemingin suvusta, niin viisi siitä,
-eihän sulla ole tytöistä ennen ollut puutetta.
-
--- Eipä siltä, vaan juuri se tyttö minun täytyy saada, ja minä otan
-hänet, saatpa nähdä. Vaan olet oikeassa, minun täytyy taas ruveta
-iloiseksi ja reippaaksi ja nauraa naurulle, muu ei auta. Tule,
-lähdetään alas arkitupaan.
-
-Siksi oli kumminkin nuorelta lähettiläältä luonto lamautunut, että hän
-käski kohta valjastaa hevosensa, päätti vielä tänä yönä ajaa pois koko
-Strömsholman linnasta. Vaan sillävälin oli hän taas iloinen ja vallaton
-nuorten aatelisherrain seurassa arkituvassa, jossa nämä vielä
-olutmaljojen ääressä viettivät iltayötä, ja vastasi leikillä heidän
-pilkkaansa, joten hän kohta taas oli voittanut heidät puolelleen.
-
--- Ei tainnut olla lysti karhun kynsissä. Kiitä onneasi että sillä
-kunnialla pääsit, jos tyttösi menetitkin, veisteli eräs pilkkakirves
-joukosta.
-
--- Mitä menetin, kysyi Hieronymo kummissaan. -- Päinvastoinhan karhu
-mulle lupasi holhokkinsa, kunhan tulen aateliskilpi toisessa ja
-huomenlahjapussi toisessa kourassa kosimaan. Silloin saa Schenck tehdä
-uuden yrityksen.
-
--- Schenck tuskin siihen kauppaan toista kertaa käypi, hän lie jo
-vahingosta viisastunut.
-
--- No, silloin otetaan joku vielä mahtavampi puhemies, sama se. Marski
-ujostelee muka kutsua minua vävykseen, mutta kyllähän minä varsinaiset
-syyt tiedän: hänen veljensä, Jaakkimavainajan, omaisuus, jonka perijä
-tyttöni on, taitaa olla tilittämättä ja siksi hän tahtoisi jättää tytön
-kyöpeliin; mutta olisihan vahinko noin verevää impeä. Ja vielä me ne
-tilitkin tehdään, tehdään ne, näettepähän.
-
--- Elä uhkaile, Fleming on arvostaan ylpeä.
-
--- Ylpeä, niin, hänen ylhäisyytensä dominus admirabilis, hän on ylpeä.
-Hieno aatelisherra, joka ei kuukausiin pese silmiään ja jolle jo
-talonpojatkin ovat antaneet nimeksi »nokinokka». Suoraan sanoen, minua
-vähän ilettääkin joutua hänen sukuunsa, sillä rakkaalla appiukollani
-ovat tavallisesti kasvot ja vaatteet sellaisessa siivossa, että hänen
-rouvansakaan ei laske häntä luokseen kuin kerran viikossa,
-lauvantaisin, ja silloinkin lähettää hän miehensä ensiksi saunaan.
-Mutta tytön vuoksi tuohon sukulaisuuteen vielä täytynee suostua,
-uhrautua kaikkeen, sillä tyttö on nyt kerran minun.
-
-Herrat purskahtivat nauramaan näille nuoren veitikan selityksille ja
-joivat kaikin »dominus admirabiliksen» maljan. Tämä oli marskilla
-tunnettu liikanimi, hänen töykeän ja karkean käytöksen vuoksi olivat
-puolalaiset hovimiehet, hänen Puolassa käydessään, antaneet hänelle
-tämän nimen (ihmeteltävä herra), kun muuten olisi ollut sanottava
-»dominus admiralis», herra amiraali.
-
--- Ja sinun maljasi myöskin, iloinen veitikka, jonka mieli ei masennu,
-ehdotti eräs. -- Olkoon vain tyttö kerran vielä omasi!
-
--- Mutta hänhän on omani, tyttö on minun.
-
-Kotvanen jatkettiin yöhetkien kuluessa tätä iloista, huoletonta
-seurustelua ja Hieronymo piti sukkeluuksillaan koko seuran parhaalla
-tuulella. Mutta hänen sisässään kävi aallokko hyrskyten, kiukku ja suru
-siellä kamppailivat keskenään ja haikeasti hän ajatteli, että hänen nyt
-tällaisissa oloissa oli jätettävä tyttönsä, jätettävä jäähyväisittä, --
-milloin tavanneekin hänet taas? Ja kun hetken kuluttua tultiin
-ilmoittamaan, että hänen hevosensa oli valjaissa, käveli hän varsin
-masentuneena pukeutumaan matkapukuunsa ja hiipi sitten hiljaa portaita
-alas pihalle. Vaan ajaessaan erään linnan päätypuolessa olevan tuttavan
-ikkunan ohi, josta vielä tuli loisti, reipastui hänen mielensä vielä
-kerran ja hän huudahti aivan ääneensä:
-
--- Tyttö on minun, ijäti minun!
-
-
-
-
-VI.
-
-Kruunausjuhla Upsalassa.
-
-
-Fyris-joen törmällä, vähän ulkopuolella Upsalan vanhaa
-kuningaskaupunkia, keskellä rauhaisaa sisämaan maakuntaa, oli
-suurenlainen sotaleiri. Kylän talot olivat kaikki ahdetut täyteen
-majoitettua ratsuväkeä ja kun se ei kaikki niihin sittenkään sopinut,
-oli hangelle pitkin jokivartta pystytetty telttoja, joiden edustalla
-nuotiot paloivat tupruttaen savua talviseen ilmaan. Sinne oli
-majoitettu Södermanlannin herttuan Kaarlon yksityinen ratsuväki, jonka
-hän oli tuonut mukanaan herttuakunnastaan, saapuessaan veljensäpojan,
-kuningas Sigismundon kruunausjuhlaan.
-
-Nähdessään, ettei hän vakuutuksen tietä eikä järkisyillä voinut
-taivuttaa kuningasta myöntymään niihin ehtoihin ja sitoumuksiin, joita
-Ruotsin kansa hänen kauttaan vaati hallitsijaltaan uskontonsa ja
-vapautensa turvaksi, oli herttua päättänyt esiintyä uhkaajana ja
-pelottelijana viimeisen kerran esittäessään kuninkaalle ja
-valtioneuvostolle vaatimuksensa valtakunnan vastaisesta hoidosta. Ja
-Ruotsin säädyt, jotka kruunauksen johdosta olivat kutsutut kokoon,
-olivat kieltäytyneet vannomasta uskollisuudenvalaa kuninkaalle, ellei
-tämä hyväksyisi herttuan vaatimuksia. Se oli vihdoinkin tepsinyt.
-
-Muutamia päiviä sitten oli ratkaiseva ottelu tapahtunut Upsalan
-kuninkaallisessa linnassa. Herttua oli siellä tehnyt julkisen kanteen
-kuninkaan neuvonantajaa, Klaus Flemingiä, vastaan, vaatien häntä
-säätyjen tuomittavaksi hänen huonoista neuvoistaan. Kuninkaan
-puoluelaiset olivat silloin koettaneet Flemingiä puolustaa, vaan
-herttua ärjäsi heille, käskien heidän olla vaiti. Mieliala yltyi,
-väittely oli kiivasta: eräs kuninkaan puoluelaisista oli väittelyn
-kuumuudessa tarttunut vihasta riehuvan herttuan käsivarteen ja siitä
-tämä niin tulistui, että uhkasi kutsua henkivartijansa pihalta sisälle.
-Olipa ilmi tappelu syntymässä ja silloin oli vihdoinkin kuningas,
-tuntien valtaistuimen heiluvan allaan, peräytynyt. Hän oli suostunut
-allekirjoittamaan herttuan esittämät ehdot ja Fleming oli saanut
-nöyrtyä ja pyytää herttualta vastarintaansa anteeksi, -- hän, marski
-Klaus Fleming, oli pyytänyt anteeksi koko neuvoston läsnäollessa, se
-oli nöyryytys, jota Kaarlo-herttuakaan tuskin oli voinut toivoa.
-
-Siten oli herttua nyt ehdottomasti voitolla, ja johti näihin
-juhla-aikoihin kaikki asiat Upsalassa; kuningas häntä totteli, ei
-vakuutuksesta, vaan pakosta. Paavin lähettiläs Malaspina oli karkotettu
-juhlain ajaksi Upsalasta, Sigismundon inhoama Ruotsin arkkipiispa oli
-määrätty kruunajaisia toimittamaan ja Klaus Flemingiltä, vaikka hän oli
-valtakunnan marski, kiellettiin oikeus kantaa valtakunnan miekkaa
-Juhana-kuninkaan äsken tapahtuneissa hautajaisissa.
-
-Mutta tuon näennäisen myöntymisen ohessa kiehuivat mielet katoolisten
-taholla vihaisina ja siellä haudottiin kostoa. Kohta kuninkaan
-peräytymisen jälkeen oli laskiaista vietetty näytelmällä linnassa,
-jossa herttuakin oli ollut saapuvilla, ja tämä sai vasta jälestäkäsin
-tiedon, että katooliset olivat tässä tilaisuudessa aikoneet raivata
-hänet tieltä pois, vaikka salamurhaajat sitten viime hetkessä jostakin
-syystä olivat tulleet estetyiksi. Ja vielä samana yönä olivat
-katooliset aikoneet ottaa herttuan vangiksi hänen kotonaan, -- hän asui
-silloin vielä kaupungissa, linnan vieressä. Siitä vihin saatuaan
-herttua yhtäkkiä yöllä nousi satulaan ja ajoi ratsuväkensä luo: siellä
-hän nyt asui puolisoineen ja komeine seurueineen kylässä olevassa
-kuninkaankartanossa uskollisen väkensä keskuudessa, johtaen sieltä
-valtakunnan hallintoa.
-
-Täällä nousi herttua aikusin kuten ainakin eräänä aamuna maaliskuussa
-1594 vuoteeltaan ja tapansa mukaan oli hän kutsunut kirjurinsa ja
-kamaripalvelijansa Hieronymus Birckholtzin makuuhuoneeseensa. Aamusin,
-verkalleen pukeutuessaan, oli näet herttua aina pirteimmällä päällään
-ja ne hetket käytti hän suunnitellakseen uusia tuumiaan ja
-järjestääkseen vastaisen toimintansa. Hän istuskeli puolipuettuna
-lepotuolissaan, mietti ja jutteli itsekseen, aina toisinaan ikäänkuin
-piloillaan kysästen kirjurinsa mieltä jostakin tuumastaan. Ja kun
-suunnitelma oli valmis, sai kirjuri panna sen paperille. Södermanlannin
-herttua Kaarlo oli kookas, romuluinen mies, kaljupää, kalvakkaihonen ja
-lihavanläntä; hän ei ollut kasvoiltaan niin kaunis eikä vartaloltaan
-niin siro, kuin olivat olleet molemmat hänen vanhemmat veljensä, vaan
-koko hänen olentonsa osotti voimaa ja hänen miettivät silmänsä
-kuvastivat terävää, kylmästi punnitsevaa järkeä. Tarkasti hän harkitsi
-kaikkia asianhaaroja johonkin toimenpiteeseen ryhtyessään ja sitä
-tehdessään hän usein varsin avomielisesti keskusteli kirjurinsa kanssa
-aikeistaan.
-
--- Klaus Fleming on nyt nöyrtynyt ja pyytänyt anteeksi... Me olemme
-lykänneet vastaseksi aikeemme syyttää häntä säätyjen edessä. Mutta
-mitähän, jos lähettäisimme koko otuksen samalla tavalla kuin Malaspinan
-pois kaikista näistä juhlista... Tiedätkö, miten me lopullisesti
-nöyryytimme tuon kopean marskin?
-
--- Kansa kertoo Sigismundon säikähtäneen sitä veripeitettä, joka
-Juhana-kuninkaan hautajaisten jälkeisenä yönä oli näkynyt hänen
-hautapatsaallaan, ja siksi peräytyneen. Ja silloin kai hän luopui
-kannattamasta Flemingiäkin.
-
--- Niin, kuningas säikähti uhkaavaa verta, mutta kyllä hän sen jo
-lähempänä näki kuin isänsä hautapatsaalla, -- se kuva ilmestyi hänelle
-meidän ratsuväkemme muodossa. Mutta Flemingille annoin viime sysäyksen
-itse.
-
--- Tuolla kanne-uhalla?
-
--- Jo sitä ennen. Kopeana kuin ruhtinas tuli hän sinäkin aamuna ajaen
-linnaan, reessään pyssyjä, joukko suomalaisia huoveja ympärillään.
-Samalla hetkellä satuin minä ajamaan puolisoni kanssa linnaan ja tuo
-marskin mahtavoitseminen minua jo suututti. Pysäytin hevoseni, komensin
-hänet ylös reestä ja uhkasin erottaa hänet sekä henkivartioistaan että
-hengestään, koska tuollainen saattoseurue kuuluu ainoastaan
-ruhtinaallisille henkilöille. Kansaa keräysi ympärillemme siihen
-kadulle ja se olisi ollut valmis pienimmästä viittauksestani repimään
-Suomen karhun kappaleiksi. Siinä seisoi kopea marski edessäni kilttinä
-ja äänettömänä, uskaltamatta vastata sanaakaan, vaikka kyllä parran
-vinkeistä näin, että hänellä mieli teki. Uhkasin valittaa tästäkin
-kuninkaalle; ja niin siinä luonto läksi Kuitian Klaulta, että hän, kun
-vähää myöhemmin tavattiin kuninkaan luona, jo oli kypsä tunnustamaan
-syntinsä, -- sitä oli iloisa nähdä.
-
--- Pyysi anteeksi koko neuvoston edessä?
-
--- Niin, se oli pakosta. Mutta hänen nöyrtymiseensä en luota; kun hän
-kerran on tämän verran voinut hillitä itseään, osaa hän nähtävästi
-viekastella. Olenpa ruvennut ajattelemaan, eikö olisi parasta laittaa
-mies ajoissa täältä kotiinsa Suomeen, -- silloin on hän lopussa. Mitä
-siitä arvelet?
-
--- Ei ainakaan minua marskin nöyryyttäminen sureta, me ei olla liian
-hyviä ystäviä, vastasi nuori kirjuri, tahallaan vetäen oman asiansa
-mukaan keskusteluun.
-
--- Vai ei sureta sinuakaan...! Herttua katseli kotvasen aikaa
-veitikkamaisesti kirjuriaan ja remahti sitten nauramaan. -- Luuletko,
-etten ole kuullut tuosta yhtymisestänne Strömsholmassa, -- sehän oli
-lysti juttu. Sinä olit liehakoinut itsellesi marskin veljentyttären
-suosion ja rakkauden ja aijoit muitta mutkitta siepata hänet
-aviosiipaksesi, eikö niin? Eipä huonosti ajateltu. Mutta rukkaset tuli
-niin että helähti.
-
--- Niin, marski kohteli minua siten, ettei mulla ole syytä hänelle
-iloja toivotella.
-
--- Hän ei kärsi sinua siksi, että olet minun palvelijoitani. Häpäsikö
-hän sinut?
-
--- Kuin koiran.
-
--- Yhyy, marski, niinkö minun edustajaani kohtelet, pannaanpa muistiin
-sekin. Vaan elähän hätäile sinä, mulle johtuu jotakin mieleeni. Marski
-on kopea nimestään ja sinä olet vailla aateliskilpeä ja minun
-palvelijani, -- kyllä ymmärrän... Herttua vaikeni tuokioksi, näytti
-miettivän, napsautti sitten sormiaan ja virkkoi: -- Minä hankin
-sinulle tuon tytön marskin kiukusta huolimattakin ja juuri häntä
-kiukuttaakseni, hankinpa kautta kunniani. Schenck oli huono puhemies,
-minä olen oleva kaunopuheliaampi.
-
-Nuori kirjuri nousi syvästi kiitollisena paikaltaan ja näytti olevan
-aivan typertynyt siitä suunnattomasta suosiosta. Ja ujostellen hän
-sammalsi:
-
--- Mutta minulla ei ole huomenlahjoja...
-
--- Niitä sulla ei pidä ollakaan, -- jos tarvitaan, kyllä niitäkin
-saadaan. Mutta marskin holhokki minun palvelijani vaimoksi, -- se on
-mainio tuuma, siitä näkyy arvon erotus. Onko tyttö sulle ehdottomasti
-uskollinen?
-
--- Siitä olen varma. Häntä tahdotaan kyllä naittaa toiselle, nuorelle
-Henrik Kaarlonpojalle Kankaisista...
-
-Tässä herttua yhtäkkiä heristi korviaan ja hypähti pystöön kysymään:
-
--- Mitä? Kankaisten Horneille, Kaarlo Henrikinpojan pojalle? Avioliitto
-Flemingein ja Hornein välillä, onko sellainen tekeillä?
-
--- Se kuuluu olevan marskin puolison lempiajatus, kenties marskinkin.
-
-Herttua tähysti tiukasti lähettilästään.
-
--- Vai niin, -- minä rupean ymmärtämään. Hän koettaa liittää kaikki
-suomalaiset yhteen vyyhteen, voittaa Hornitkin puolelleen. Ja sitten
-hän aikoo hankkia vankat valtakirjat ja hallita Suomessa kuin ruhtinas
-uskollisten alamaistensa joukossa, -- rohkeat tuumat tosiaankin. Vaan
-niitä tahdomme vähän lähempää tarkastella... Tietääkö Kaarlo Horn
-tuosta naimishommasta?
-
--- Luultavasti, poika kuuluu jo kerran yrittäneen kosioretkellekin.
-
--- Yhy! -- Herttua vihelteli hetkisen, katsoen ulos talviseen luontoon.
-Hän oli käynyt tavallista miettivämmäksi, näytti punnitsevan päässään
-jotakin mietettä, jota hän ei tahtonut suosikilleenkaan ilmaista.
-Kotvasen kuluttua virkkoi hän sitten tälle äskeiseen, leikilliseen,
-välinpitämättömään tapaansa: -- Entä sinä, miten olet sinä aikonut
-pitää puolesi tuossa epätasaisessa kilpailussa?
-
--- Olen aikonut odottaa vastaseksi ja antaa asian kypsyä. Ebba-rouvaa
-koetan kerran vielä kauniisti puhutella, ja jos hän on yhtä äkänen kuin
-miehensä, -- sitten viimeinen keino.
-
--- Ja mikä se on?
-
--- Hm, en tiedä itsekään, mutta tyttö on puolellani.
-
-Herttua nauroi.
-
--- Sinä vanha veitikka! Vaan koeta sinä keinosi kaikki, kyllä minä
-puhemieheksesi rupean ja Flemingin neiden sulle hankin, ole siitä
-varma. -- Vaan nytpä on jo aika ryhtyä vakavampiinkin tuumiin. Kutsu
-sisään Horn.
-
-Hieronymus lähti ja ilmeinen mielihyvä säteili hänen kasvoiltaan, kun
-hän etuhuoneeseen astui. Hän oli toivonut ja valmistellut tällaista
-käännettä, herttua hänen täytyi saada avukseen, sen hän oli jo aikoja
-päättänyt, mutta nyt tämä itse tuli pyytämättä häntä vastaan, olipa
-vielä kiitollinen kun sai auttaa. Ähäs, Fleming, vielä me toisemme
-tavataan, vielä tulen sulta tyttöä kysymään ja sappeasi koettamaan...
-Hän napsautti ilosta sormiaan, niin että Kaarlo Horn, joka
-etuhuoneessa odotti, sitä aivan ihmeissään katseli, käydessään nuoren
-kamaripalvelijan ohi herttuan huoneeseen.
-
-Tavallisuuden mukaan meni näet Horn ensimmäiseksi ja yksin yksityiseen
-aamuneuvotteluun herttuan luo, kun tämä vielä makuuhuoneessaan viipyi.
-Horn oli ikäänkuin herttuan omatunto ja valpas, puolueeton arvostelu,
-herttua kuulusteli melkein aina, ennenkuin teki vähänkään tärkeämmän
-päätöksen, tämän sivistyneen, kokeneen, selväjärkisen ja ehdottomasti
-oikeamielisen miehen mieltä ja kysyi hänen neuvoaan tuumistaan ja
-suunnitelmistaan. Kaarlo Horn oli näihin aikoihin tuskin 50:nen ikäinen
-mies, mutta paljon vanhemman näköinen; monet elämän kokemukset ja
-kärsimykset olivat hänestä aikusin harmajan tehneet. Kasvojenpiirteet
-olivat hienot ja kauniit ja jonkinlaista leppeää hellyyttä osotti koko
-hänen olentonsa. Lahjomattoman oikeudentuntonsa vuoksi pitivät häntä
-kaikki, yksin pahimmat vastustajansakin, suuressa kunniassa.
-Hän oli se mies, joka kerran Juhana-kuninkaan aikana syytettynä
-valtionkavalluksesta, -- kun oli venäläisille menettänyt muutamia
-Inkerinmaan linnoja, -- mieluummin tahtoi kuolla, kuin sietää
-tuollaista syytöstä; siksi hän jo oli mestauslavalla seisonutkin.
-Herttuan puoluelaisista oli hänellä kansan joukossa enin luottamusta ja
-hän ansaitsikin täydellisesti »rehellisen suomalaisen» nimen.
-
--- No, Horn, asiat käyvät hyvin, me voimme turvallisesti käydä
-kruunausjuhlaan tänään. Onko linnasta kuulunut mitään?
-
--- Klaus Fleming oli siellä illalla useita tunteja yksityisessä
-neuvottelussa.
-
--- Sepä ei ole mikään hyvä enne, -- mitähän juonia siellä taas
-punotaan! Se mies täytyy meidän lähettää siksi kauas, että hänen kavala
-äänensä ei pääse kuuluville, muuten ei työmme koskaan jää pysyväksi.
-
-Kaarlo Horn seisoi hetkisen ääneti tarkastellen kiukustunutta herttuaa
-miettivin katsein. Herttua tunsi tuon katseen ja tiesi, että »omatunto»
-ei ollut hänen kanssaan samaa mieltä. Hän jatkoi:
-
--- No, mikä sinua siinä epäilyttää? Sinulla on hieno järki, mutta
-rohkeutta puuttuu.
-
--- Teidän armonne, vastasi Horn, minun arveluni Flemingistä eroaa
-tosiaankin jonkunverran teidän käsityksestänne hänestä. Vehkeilyssä tai
-viekkaudessa sitä miestä ei liene vaikea voittaa eikä ole kavaluus
-hänen vankimpia puoliaan. Hän on siinä suhteessa suomalainen hänkin...
-
-Niin vihamielisellä kannalla kuin Hornit ja Flemingit olivatkin
-toisiaan vastaan, tunnusti Kaarlo Horn aina vastustajansa ansiot.
-Erittäinkin näissä Ruotsin viimeaikaisissa tapauksissa oli marski
-osottanut taipumusta rakentamaan rauhaa, -- olihan Hornilla tallessa se
-kirje, jonka hän Strömsholmasta oli Klaulta saanut ja joka, joskaan se
-ei ollut voinut johtaa mihinkään tuloksiin, kumminkin oli ollut hyvän
-tahdon selvä merkki.
-
--- Hm. Mitä tarkotat? kysyi herttua.
-
--- Ettei meidän ole tarvis Klaus Flemingiä peljätä niinpaljo
-koukuttelijana, kuin itsepäisenä jurottajana ja tarmokkaana isäntänsä
-palvelijana. Hänellä on omat tuumansa, mutta katooliset vehkeet ovat
-hänelle sivuseikkana ja senvuoksi minusta on hyvä merkki, että juuri
-hän eilen oli kutsuttu linnaan.
-
-Herttua seisoi Horniin selin ja katseli miettiväisnä ulos ikkunasta.
-Joku epäilys näytti häntä rasittavan ja hän virkkoi melkein ilkkuen:
-
--- Sinä puhut tänään niin kauniisti Klaus Flemingistä.
-
-Horn ei välittänyt ollenkaan pilkallisesta piirteestä herttuan äänessä,
-vaan vastasi vakavasti:
-
--- Sen teen syystä, että me ehkä yleensä olemme yksipuolisesti asioita
-arvostelleet, häntä liiaksi ja muita liian vähän.
-
--- Hm, tarkotat kai, että on tärkeätä aina olla selvillä siitä, missä
-mikin vastus on ja minkäarvoinen se en, -- sillä voi olla puolensa.
-Pitäisit siis epäviisaana, jos lähettäisimme Klaus-herran Suomeen?
-
--- Epäilemättä, -- Suomesta hän juuri olisi poissa pidettävä.
-
-Kaarlo-herttua pyörähti päin. Hän näytti ymmärtävän neuvonantajansa
-ajatuksenjuoksun.
-
--- Niinkö luulet? Niin, niin, sinne sen miehen silmät tähtäävät. Taitaa
-olla sittenkin parasta leikkiä sovintoa vastaseksi Klaus Flemingin
-kanssa ja pitää silmällä kuningasta. -- Herttua istahti nojatuoliinsa,
-lepäsi hetken mietteissään ja nosti sitten yhtäkkiä päänsä ylös
-virkkoen Hornille: -- Vaan asiasta toiseen: Sinun poikasihan kuuluu
-kosivan Klaus Flemingin veljentytärtä?
-
-Horn hyrähti nauramaan tämän oudon, odottamattoman kysymyksen
-kuullessaan.
-
--- Teidän armonne tietää minun poikanaskalini lemmenunelmista, jopa
-enemmän kuin hän itse uskaltaa uneksiakaan. Hän on vasta
-kahdenkymmenenvuotias ja vielä vuosikseenkin nuori.
-
--- Mutta on kumminkin olemassa joitakin lemmenvehkeitä Hornein ja
-Flemingein välillä? kysyi herttua vielä tiukemmin.
-
-Horn ei voinut pidättää uutta hymyilyä, tuntui niin hullulta, kun
-herttua aivan tosissaan näytti kiinnittäneen huomion moiseen
-lapsellisuuteen. Sen verran mitä hän itse asiasta oli poikansa puheista
-ymmärtänyt, oli koko juttu lapsellista haaveilua, -- hänen vanhin
-poikansa tuumi ja haaveksi kaikenmoisia asioita.
-
--- Tämähän kuulostaa siltä, kuin olisi kysymyksessä aivan valtiollisia
-yrityksiä. Nuo lemmenvehkeet supistunevat kumminkin siihen, että nuoret
-ovat tavanneet toisensa joissakin häissä sisä-Suomessa ja siellä
-leikkineet, kuten nuorten on tapana.
-
--- Mutta nuorten on myöskin tapana mennä naimisiin, kaiveli herttua
-vielä.
-
--- Siitä ei minulla ole tietoa. Mutta poikani Henrik on tuolla ulkona,
-seuratakseen minua kruunausjuhlaan, vastatkoon itse tuumistaan, jos
-teidän armonne niille todella antaa sellaisen merkityksen.
-
-Horn lausui tämän närkästyneenä siitä, että herttua näytti olettavan
-miltei salavehkeitä olevan tekeillä, ja hän luuli tämän nyt toki
-huomaavan asian joutavuuden ja jättävän sen sikseen. Vaan herttua
-tarttui vilkkaasti tähän ehdotukseen kiinni:
-
--- Niin, niin, kutsuppas sisään se poikasi, en ole häntä vielä
-nähnytkään, pitäähän minun toki tuntea, minkälaisia vesoja sieltä nyt
-Kankaisten mailta on kasvamassa.
-
-Vähän loukkautuneena poistui Horn huoneesta ja hetken kuluttua hänen
-seurassaan astui hoikka nuorukainen ujostellen voimakkaan herttuan
-eteen, aivan ihmeissään, kun hänet sinne kutsuttiin. Syvän kumarruksen
-tehtyään jäi hän katseet alasluotuina seisomaan ovensuuhun. Hän näytti
-todellakin, kuten isänsä oli sanonut, vuosikseenkin vielä hennolta ja
-kehittymättömältä; ja kun hän ei kantanut miekkaa, kuten muuten
-tavallisesti hänen ikäisensä aatelisnuorukaiset, vaan oli puettuna
-yksinkertaiseen, mustaan lukumiehen pukuun, näytti hän melkein
-tyttömäiseltä esiintymisessään.
-
--- Sinä olet kaksikymmenvuotias etkä kanna miekkaa, lausui herttua ensi
-sanoikseen.
-
-Nuorukainen ei tiennyt mitä vastata näihin moitteelta tuntuviin
-sanoihin, joten hänen isänsä virkkoi:
-
--- Vanhin poikani on mieltynyt kirjoihin ja tieteisiin ja olisi muuten
-ruumiiltaankin heikko miekan mittelöihin; hänen nuoremmat veljensä
-sitävastoin kasvavat pyssyjen, miekkain ja hevosten seurassa.
-
--- En sitä moiti, me tarvitsemme aatelistomme joukossa yhtä hyvin
-kirjamiehiä kuin miekkamiehiä. -- Ja nytkö aijot mennä naimisiin
-aatelisneitosen Anna Flemingin kanssa?
-
-Nuorukainen loi kysyvän katseen isäänsä, hämmästyen tätä omituista
-kysymystä. Sitäkö varten oli hän kutsuttu tänne? Mitä hänestä siis
-tahdottiin? -- Hän ei saanut sanaakaan herttualle vastatuksi, ennenkuin
-isänsä vielä rohkasi häntä, hiukan leikkisästi virkkoen:
-
--- Kerro vain avomielisesti, mitä suuria tuumia sulla on tekeillä,
-herttuaa huvittavat sinun naimisaikeesi. -- Kaarlo Horn oli varma, että
-hänen poikansa väittäisi leikiksi koko lemmenunelmansa ja kummastui sen
-vuoksi suuresti, kun nuori Henrik nyt rohkeasti nosti päänsä pystöön ja
-virkkoi:
-
--- Toivoni olisi todellakin saada omakseni tämä nuori neitonen ja, jos
-isäni antaa luvan, olen koettava onneani.
-
-Herttua katseli voitonvarmana Kaarlo Hornin hämmästystä.
-
--- Kuten näet, poikasi aikoo mennä naimisiin, ja juuri neiti Flemingin
-kanssa, lausui hän Hornille. -- Ja minkälaiset sulla on toiveet? kysyi
-hän taas nuorukaiselta.
-
--- Niin, minä tiedän, että toiveeni eivät ole suuret, vastasi Henrik
-hiukan surumielisesti.
-
-Herttua hymähti ystävällisesti:
-
--- Vai tiedät sen, tuli ja vesi ei sula helposti yhteen. No hyvä.
-Haaveksi sinä vain ja koeta onneasi, vaan jos se pettää, hae lohdutusta
-kirjoistasi. Jos miekkamies olisit, tarjoisimme sulle paikan
-vartioväessämme, vaan nyt odotamme siksi, kunnes sinusta kasvaa apumies
-ajattelemisessa, kuten isästäsi. Hyvästi nuori mies.
-
-Nuorukainen poistui vielä hämmästyksensä vallassa, ja hänen mentyään
-virkkoi herttua Kaarlo Hornille, ikäänkuin leikkipuheen jälkeen
-kääntyen tosiasioihin.
-
--- Ja nyt, Horn, luokaamme vielä silmäys tämän päivän tapahtumiin, niin
-ettei meitä millään odottamattomuudella hämmästytetä. Meidän on
-pidettävä huoli, että kaikki tekevät velvollisuutensa, -- rakas
-veljenpoikamme etupäässä.
-
-Sittenkuin kuningas vihdoinkin oli ilmoittanut suostuvansa säätyjen ja
-herttuan kaikkiin vaatimuksiin, olivat hänen kruunajaisensa nyt tänään
-määrätyt pidettäviksi Upsalan tuomiokirkossa; -- kuninkaan oli
-vannottava valansa ja kansan tunnustettava hänet hallitsijakseen. Vaan
-kun Sigismund niin kauan oli vetänyt vastaköyttä, koettaen avata
-perintövaltakunnassaan väyliä katooliselle uskolle ja paavin
-vaikutukselle, jonka harras tunnustaja hän itse oli, oli peljättävä,
-että hän vielä viime hetkessä koettaisi joillakin verukkeilla peräytyä.
-Huhuja siitä oli myös ollut liikkeellä. Mutta herttualla oli nyt valta
-käsissään ja hän päätti tarkasti valvoa, että kaikki lupaukset
-tulisivat täydellisesti täytetyiksi. Kuninkaan oli ne valallaan
-vahvistettava, sitten hänellä ja kansalla oli jotakin, mistä kiinni
-pitää. Hornin neuvosta päätti hän nyt myös antaa Flemingin edelleen
-esiintyä kaikessa arvossaan kruunausjuhlassa kuninkaan lähimpänä
-miehenä, koska hänen vaikutuksensa sentään oli vaarattomampi kuin
-kuninkaan katoolisten seuralaisten. Suunniteltuaan tarkalleen kaikki
-antoi herttua käskyn koko suurelle seurueelleen valmistautua
-loistavassa saattokulussa ajamaan kaupunkiin, ensiksi linnaan ja sieltä
-saattamaan kuningasta kirkkoon.
-
-Tunnin kuluttua herttuan seurue jo olikin matkalla kaupunkiin. Runsas
-varustusväki seurasi edessä ja takana ja komeana ajoi herttua
-puolisonsa rinnalla muhkeassa reessä saaton etupäässä. Vaan seuraavassa
-reessä istui Kaarlo Horn nuoren poikansa rinnalla ja tässä reessä
-jatkettiin nyt isän ja pojan välillä keskustelua siitä nuorukaisen
-lemmentuumasta, jonka herttuan käsky nyt äsken vasta oli isällekin
-oikein ilmeiseksi paljastanut. He olivat kotvasen aikaa ajaneet ääneti,
-kun Kaarlo Horn virkkoi pojalleen:
-
--- Sinä olet kiinnittänyt ajatuksesi nuoreen neiti Flemingiin
-vakavammin kuin minä olin luullutkaan. Etkö ole ajatellut, että
-tällaisen liiton aikaansaaminen on tuiki vaikea sukujemme suhteisiin
-nähden?
-
--- Olen sitä ajatellut, isä, vaan en ole pitänyt esteitä
-voittamattomina, vastasi nuorukainen hiljaa. -- Mutta herttua, --
-tahtooko hän estää minua saamasta Anna Flemingiä omakseni, vai miksi
-hän minulta asiaa kyseli?
-
--- Herttua katselee asiata omalta kannaltaan, valtiolliselta, pelkää
-Hornein ja Flemingein lähestyvän toisiaan. Se pelko on turha: mikään
-ystävyys tai liitto ei solmiunnu koskaan meidän sukujen kesken. Eikä
-herttua sentään luullakseni tule suoranaisesti asiaan puuttumaan. Mutta
-sinä olet nuori, et tunne mitä on tapahtunut minun ja Klaus-herran
-välillä, et, kuinka vanhat ja syvät ovat riitamme juuret, -- taikka
-olet unhottanut, mitä olet tuntenut. Ja ehkä on se sulle onnellista.
-Vaan sittenkin, -- vaikka tyttö onkin vain Klaun veljentytär,
-voitaisiin tuollaista liittoa pitää meidän nimelle nöyryyttävänä.
-
-Nuori Horn oli hetkisen ääneti isänsä lopetettuaan lauseensa. Hänen
-päässään liikkui tuumia, joiden esittämistä hän vielä epäili. Ja
-varovasti hän virkkoi:
-
--- Pahoin on hän teitä kohdellut, isä, tiedän sen, ja tiedän myös, että
-meidän sukumme käyvät eri uria. Vaan sittenkin, isä, eikö tuollainen
-lähestyminen voisi olla hyödyllinenkin, -- ovathan molemmat suvut
-suomalaisia...?
-
-Kaarlo Horn käännähti hiukan reessä ja katsoi kummastuneena poikaansa.
-Suomalaisia ... mistä hän sen sanan oli saanut suuhunsa? Hän on ollut
-siellä kotona suomalaisten seurassa, -- liikkuuko siellä nykyjään
-sellaisia mielikuvia...? Suomalaisia, -- mutta sittenkin, poika on
-oikeassa, suomalaisiahan he olivat molemmat. Ja epäilemättä olisi
-olojen varmistumiselle ja rauhalliselle kehitykselle eduksi, jos he
-suomalaiset edes voisivat lähestyä toisiaan ja ymmärtää toisiaan. Vaan
-olisiko se mahdollista?
-
-Niitä hän mietti katsellen tutkivasti poikansa silmiin, jotka olivat
-niin vakavat ja pyytävät. Ja hän virkkoi:
-
--- Se voisi olla hyödyllistäkin, epäilemättä, -- jos se olisi
-mahdollista. Vaan jos minäkin voisin unhottaa entisyyden, olisi
-sellainen yritys luultavasti turha.
-
-Nuorukaisen katse kävi alakuloiseksi.
-
--- Ettekö siis, isä, voi tehdä mitään minun onneni eduksi?
-
--- Onnesi, poikani, kaikkihan tahtoisin sen eduksi tehdä, enkä suinkaan
-kiellä sinua tavottelemasta Anna Jaakkimantytärtä omaksesi. Mutta
-suoranaisesti en voi minä esittää asiaasi Flemingille, -- minun täytyy
-jättää sinut yksin onneasi tavottelemaan. Jos onnistut, olen valmis
-puristamaan marskin kättä sukulaisena, ystäviä meistä ei koskaan tule.
-
--- Mutta te annatte suostumuksenne, isä? kyseli nuorukainen nyt
-rohkaistuna.
-
--- En kiellä sinua, mutta muistutan vielä, että vaikeudet ovat sulla
-monet. Herttuakaan ei tuota liittoa suosi, se on huono enne sekin. Entä
-marski? Vaan koeta onneasi, poikani, hetki voi nykyjään olla
-edullisempi kuin muulloin, jätän sulle täyden vapauden.
-
-Saattoseurue oli jo saapunut kaupunkiin ja ajoi kunnaalla olevaa
-kuninkaallista linnaa kohden, jonka edustalla jo ääretön ihmisjoukko
-tunkeili juhlallisuuksien alkua odottamassa, ja jonka ympärillä,
-linnamäellä, koko kuninkaan ja herttuan kaupungissa oleva sotaväki oli
-riviin asetettuna. Ruhtinaalliset henkilöt ja aatelisherrat nousivat
-reistään, astuivat satulaan ja lähtivät ylös linnaan, asettuakseen
-siellä kukin hänelle määrättyyn paikkaan kuninkaan seurueessa, vaan
-nuoriso ja naiset jäivät ulkopuolelle ja saivat ainoastaan etäämmältä
-katsella kruunajaisiin lähtevää komeaa juhlasaattuetta. Siinä erosi
-Hornkin pojastaan, joka jäi väkijoukkoon seisomaan syvälle mietteihinsä
-vaipuneena. Hän tunsi, että hänen täytyi nyt kohta toimia, toimia
-itsenäisenä ja omin päin ja se häntä huoletti, mutta samalla se häntä
-rohkasikin. Hänen täytyi esiintyä miehenä ja tahtoi olla mies...
-
-Vaan linnan pihalta kuului jo soiton säveleitä ja kohta lähti sen
-väljästä portista komea saattoseurue lappamaan ulos kadulle, joka
-linnasta aina tuomiokirkkoon asti oli havunoksilla peitetty.
-Ensimmäisenä ratsasti osasto kuninkaan komeinta, puolalaista
-henkivartioväkeä, pulskia miehiä, kookkaita hevosia, tehden tilaa
-tungeskelevassa väkijoukossa, jota tien varrella riviin asetettu
-jalkaväki ei jaksanut pitää alallaan. Jalan astuen, muhkeissa
-pukimissa, tulivat sen jälkeen valtioneuvoston jäsenet yksitellen ja
-perättäin kantaen silkkipatjoilla kuninkuuden ulkonaisia arvomerkkejä:
-kruunua, valtikasta ja valtaomenaa. Mutta juuri kuninkaan edessä, hänen
-lähimpänä miehenään, asteli Klaus Fleming, valtakunnan marski, kantaen
-kultaista valtakunnan miekkaa korkealla näkyvissä.
-
-Väljään, valkoseen vaippaan puettuna ratsasti kuningas kullatulla
-loimella peitetyllä ratsulla henkivartio-osaston seuraamana. Hän koetti
-istua siinä jäykän ja varman näköisenä ja huolettomana katsoa ympärillä
-aaltoilevaa väkijoukkoa, mutta hänen elottomat kasvonsa olivat
-tavallistakin kalpeamman näköiset ja hänen silmänsä pälyilivät
-ehtimiseen rauhattomina ympärilleen. Sigismund teki tuossa sen
-vaikutuksen, kuin hän epäillen olisi lähtenyt ottamaan päähänsä
-perintövaltakuntansa kruunua. Hänen jälessään ajoi kuningatar vaunuissa
-hovinaistensa seuraamana, -- he näyttivät kaikki viluisilta ja
-turvattomilta tässä pohjolan talvisessa kylmyydessä.
-
-Mutta sitten tuli Kaarlo-herttua seurueineen ja tämä ryhmä teki paljo
-muhkeamman vaikutuksen kuin itse kuningas lähimmässä ympäristössään.
-Herttua ratsasti valkosella ratsulla, jota hän ohjasi kultasilla
-suitsilla ja itse oli hän puettu punaiseen vaippaan, joka oli edestä
-auki, jättäen näkyviin valkoisen ihopuvun. Hänen joukossaan olivat myös
-ulkomailta kruunajaisiin tulleet ruhtinaalliset henkilöt ja
-taajalukuinen hovikunta päätti saattokulkueen.
-
-Verkkasessa marssissa kuljettiin niin tuomiokirkkoon saakka. Sen
-portilla auttoi Klaus Fleming kuninkaan alas satulasta. Vaan kuningas
-piti vielä hetken marskin kättä omassaan ja katsoi häntä melkein
-hätääntyneenä.
-
--- Sinä puolustat siis ehdottomasti, että minun on vannottava kaikki,
-kuiskasi hän marskille.
-
--- Kaikki.
-
--- Vaan ... vaan minä en voi sitä valaa pitää.
-
--- Teidän majesteettinne on annettava ja pidettävä valansa, se on
-yksinkertainen neuvoni.
-
-Levottomana seisoi siinä heikko kuningas, koettaen turhaan saada tuolta
-voimakkaalta apulaiseltaan tukea tuumalleen vieläkin peräytyä
-tekemistään lupauksista. Häntä olivat katooliset neuvonantajansa
-kehottaneet vielä viime hetkessä jättämään muutamia kohtia
-valankaavasta pois ja siltä varalta, että hänen sittenkin pakosta
-täytyisi vannoa kaikki, oli paavin lähettiläs jo ennakolta päästänyt
-hänet tuosta valastaan ja vannottanut hänellä katoolisten edessä uuden
-valan, että hän avaisi valtakuntaansa tien paavin uskolle. Tässä tunsi
-heikko kuningas, joka kumminkin totuutta tavotteli, olevansa vaikeassa
-välikädessä: hänen täytyi tehdä aivan ristiriitaiset valat, tehdä väärä
-vala kumminpuolin tahansa, joko kansalle taikka uskonheimolaisilleen.
-Hän oli itse antautunut tuohon umpimutkaan, vaan kärsi siitä nyt
-äärettömästi. Eikä mitään keinoa ollut päästä siitä vapaaksi; turhaan
-hän viime hetkessä vielä kääntyi luotettavimman tukensa, Klaus
-Flemingin, puoleen. Tämäkin oli järkähtämätön. Klaus Fleming tunsi
-kyllä katoolisten vehkeet, edellisenä iltana oli kuningas hänelle
-paljastanut koko levottomuutensa, kaikki Malaspinan temput. Niitä ei
-Fleming voinut hyväksyä: joko vastarinta tai myöntyminen, oli hän
-sanonut, mutta selvä peli, muuten menettää kansa kaiken luottamuksensa
-kuninkaaseen ja kuningas menettää parhaimpain miestensä kannatuksen.
-Mutta niin oli heikko kuningas kietoutunut vehkeileväin ulkolaisten
-pauloihin, että hänen oli niistä enää mahdoton päästä irti.
-
-Toiset valtaneuvokset saapuivat jo saattamaan kuningasta paikalleen
-tuomiokirkkoon, jossa arkkipiispa kohta alotti kruunaussaarnansa, ja
-kuninkaan täytyi heitä seurata. Saarnan päätyttyä astui Sigismund
-alttarin luo, valtaneuvokset asettuivat hänen ympärilleen ja herttua
-seisoi sivummalla hänen edessään. Kovalla äänellä kysyi vanhin
-valtaneuvoksista, Eerik Sparre, tahtoiko kuningas vannoa sen valan,
-jonka hän nyt koko kansan kuullen oli julkilukeva. Kuningas nyökäytti
-myöntyvästi päätään ja nosti, Sparren käydessä sanelemaan valankaavaa,
-oikean kätensä pystöön. Heikolla, epävarmalla äänellä toisti kuningas
-jälestä valan ja hänen pystöön nostettu kätensä näytti vapisevan. Ja
-kun tultiin siihen kohtaan, jossa kuninkaan oli vannottava sulkevansa
-kaikki Ruotsin kirkot paavin uskolta, aleni hänen äänensä melkein
-kuulumattomaksi ja hänen käsivartensa vaipui alaspäin. Sen huomasi
-herttua, astui askeleen lähemmäs ja virkkoi:
-
--- Käsi pystöön, teidän majesteettinne!
-
-Ja Sigismund kohotti taas ikäänkuin suurella ponnistuksella
-käsivartensa ylemmäs ja saneli valan loppuun. Ja hikipisarat pursusivat
-hänen otsaltaan, vaikka talvinen päivä oli kylmä ja yleisö taaempana
-kirkossa viluissaan taputti jalkojaan jäiseen kivilattiaan. Klaus
-Fleming astui nyt esiin ja luki suomeksi kovalla äänellä kuninkaan
-valan; vielä senkin ajan täytyi Sigismundon pitää kätensä kohotettuna
-ja raskaana putosi se alaspäin, kun vala vihdoin oli lopussa.
-
-Kruunaus toimitettiin kohta sen jälkeen tavallisilla menoilla; mutta
-melkein kuin avuttomana ja tietämättä, mitä tapahtui, lepäsi kuningas
-jakkaralla polvillaan, sillaikaa kuin arkkipiispa laski kruunun hänen
-päähänsä, ja Klaus Flemingin täytyi auttaa kuningasta käsipuolesta
-ylös, kun kuningattaren tuli vuoro astua alttarille. Menojen päätyttyä
-tulivat ruhtinaalliset ja ylimmät aateliset henkilöt puristamaan
-Sigismundon kättä, toivottaen hänelle onnea, ja joku pappi luki
-ääneensä sepittämiään onnentoivotusrunoja. Vaan niitä ei kuningas
-kuullut, häntä tuntui painostavan tuossa täpötäydessä kirkossa, tuntui
-vaikealta hengittää, ja kohta kun tärkeimmät juhlallisuudet oli saatu
-loppuun, kiirehti hän ulos ja ajoi henkivartiainsa seuraamana linnaan.
-
-Linnaan lähti myöskin koko juhlayleisö, ylhäisimmille henkilöille oli
-siellä komea juhla-ateria valmistettu, päivä oli näet yhtenä juhlana
-vietettävä iltaan saakka. Vaan sillävälin kuin toiset lappoivat sisään
-linnaan, erosi Klaus Fleming saattoseurueesta, haki rekensä ja istui
-siihen ajaakseen kotiinsa. Hän oli jo väsynyt ja kyllästynyt tähän
-narripeliin, hän tahtoi hetkeksikään paeta tuota hajanaista
-juhlajoukkoa, tahtoi levätä kotvasen kotonaan.
-
-Mutta juuri hänen rekeen istuessaan kulki Turun piispa, Eerik
-Eerikinpoika Sorolainen, siitä ohi, tervehti marskia ja astui sangen
-juhlallisesti aivan hänen viereensä, virkkoen soimaavalla, nuhtelevalla
-äänellä:
-
--- Kuningas on vannonut, mutta, Klaus Fleming, pitääkö kuningas myös
-valansa?
-
--- Pitää, jos seuraa minun neuvoani, vastasi Klaus tyyneesti.
-
--- Teidän neuvojanne, -- juuri niistä tahtosin omaltatunnoltanne
-kysellä. Voitteko vastata siitä, jos kuningas on vannonut väärin, jos
-kansa puolestansa, huomatessaan pettyneensä, rikkoo valansa?
-
--- Herra piispa, minulla on vastaamista paljosta, ja minä aijon siinä
-suhteessa täyttää velvollisuuteni. Hyvästi, herra piispa!
-
--- Hyvästi. Vaan muistakaa, mikä rangaistus kohtaa sitä, joka
-hallitsijaansa väärin neuvoo.
-
-Marski ei tuota enää kuunnellut, hän ajoi kotiinsa, heitti väsyneenä
-päältään kankeat juhlavaatteet ja viskausi työhuoneessaan patjarahille
-puoleksi makaavaan asentoon, vedättäen palvelijallaan saappaat
-jalastaan. Kuten tavallisesti hänen väsyksissään ollessaan, rupesi näet
-hänen jalkaansa, johon hän Plissovan tappelussa oli saanut haavan,
-kolottamaan. Ja hän tunsi mielensäkin niin sanomattoman väsyneeksi; hän
-oli ollut masentuneena jo monta päivää, aina siitä saakka, kuin
-kuningas oli pakottanut hänet kumartumaan herttuan edessä ja pyytämään
-anteeksi, -- se nöyryytys oli marskin ylpeään, jäykkään mieleen tehnyt
-syvän haavan. Vaan nyt nuo viimeiset neuvottelut kuninkaan kanssa, nuo
-katoolisten jatkuvat vehkeilyt ja kuninkaan tavaton horjuvaisuus ja
-epävarmuus, ne kaikki olivat vielä kerrassaan hänet kyllästyttäneet;
-parastaan hän oli koettanut ja kumminkin juuri häntä epäiltiin... Hänen
-muuten niin tarmokkaat kasvonpiirteensäkin olivat tällä hetkellä
-veltostuneet ja hänen silmänsä olivat puoliummessa. Hetkisen levättyään
-kutsutti hän Gröningin luokseen.
-
--- Mitä uusia, poikaseni?
-
--- Posti Suomesta.
-
--- En jaksa ruveta sitä nyt lukemaan. Onko siinä mitään erityistä?
-
--- Pohjanmaan vouti Erkki Olavinpoika valittaa, että pohjolaiset eivät
-tahdo kärsiä linnaleiriä.
-
--- Sehän on tavallista. Muuta?
-
--- Kirje Sten Finckeltä Peipotista. Pyytää suositustanne saadakseen
-Hämeenlinnan komentajan viran.
-
--- Kirjoita hänelle ja käske hänen itsensä tulla Ruotsiin. Tätänykyä
-minä en suosita ketään. Muuta?
-
--- Käkisalmen linnan isäntä valittaa, että venäläiset käyvät
-levottomiksi, -- rauhaa olisi kiirehdittävä.
-
--- Niin, Käkisalmi, Karjala, se lienee meiltä mennyttä! Ja se on Suomea
-sekin... Siihenkö loppui posti?
-
--- Ulvilassa ovat talonpojat puolikapinassa, kun papit kieltävät heitä
-kirkossa polttamasta kynttilöitä messun aikana. He väittävät siitä
-rangaistukseksi nälän ja kaikkinaisten rasitusten vaivaavan maata.
-
--- Niin, sitä ne saavat nuo papit aikaan uskonkiihkollaan ja karsimalla
-kaikkia vanhoja menoja, joihin kansa on tottunut. Mutta se asia ei
-kuulu meihin, pitäköön Ericus Erici siitä huolen, -- vaan hänkin
-rakastaa virua täällä Ruotsissa huutamassa sutten kanssa ja syyttämässä
-meitä isänmaan pettureiksi! -- Marski lepäsi hetkisen silmät ummessa ja
-virkkoi taas tyyneemmin: -- Kuule, minkälainen on jääkeli nykyjään
-Suomeen?
-
--- Railoja oli ollut Ahvenanmerellä, jalan ja venheitten avulla oli
-sanantuoja kumminkin päässyt tänne.
-
-Kotvasen vielä mietittyään saneli marski verkkaan:
-
--- Mitä sanoisit siitä, jos me tehtäisiin herttualle eräs hyvin suuri
-palvelus ... jos lopetettaisiin nämä juhlat täällä ja matkustettaisiin
-kotiin Suomeen? Mitäs arveleisit? Sukset vain joka miehelle, naiset
-vedetään reessä... Hä, mikset vastaa?
-
-Gröning oli tutkiskellen tarkastanut isäntäänsä tämän verkalleen näitä
-puhuessa. Oli jotain tuiki outoa tuossa äänenpainossa ja itse tuumassa
-vielä enemmän.
-
--- Ja kuka silloin järjestäisi valtakunnan hallitusasiat kuninkaan
-poissaoloajaksi? kysyi hän vihdoin.
-
--- Järjestäkööt ... kuningas itse ja Kaarlo-herttua ja Malaspina ja
-Horn, -- siitä kai syntyy ehyt ja ihana hallitus. Miks'emme voisi
-sieltä kotoa, rauhallisesta Kuitiasta, katsella kuinka mainiosti kaikki
-tämä järjestyy.
-
--- Kuningas ei varmaankaan laskisikaan...?
-
--- Kuninkaalla ei ole valtaa meitä pidättää, jos me olemme vanha ja
-väsynyt ja vehkeisiin kyllästynyt. Nythän me olemme nöyrtyneet ja
-saaneet armon, -- nythän sopii vetäytyä syrjään. Meitä syytetään
-valtionkavaltajaksi, me muutumme ehkä sellaiseksi, jos meidän kauan
-täytyy tällaisissa oloissa olla kuninkaan neuvonantajana. Nyt jo tahtoo
-herttua jättää meidät kätyriensä tuomittavaksi, s.o. hirsipuuhun, ja
-meidän oma piispamme uhkaa meitä helvetin rangaistuksella. Ja entä
-kuningas-raukka? Herttua ja säädyt kirjoittavat hänelle ehtoja ja
-pykäliä hyväksyttäviksi ja pakottavat häntä uhkauksilla niitä
-allekirjoittamaan. Ja kuningas kirjoittaa alle ja panee samalla
-vastalauseen omaa allekirjoitustaan vastaan, hän vannoo ja vakuuttaa
-kansalle kirkossa, ja paavin lähettiläs vapauttaa hänet jo ennakolta
-valastaan ja teettää hänellä linnan salasopukoissa vastakkaiset valat
-paaville... Tämähän on narripeliä -- ja meitä pakotetaan siinä
-ilveilemään mukana!
-
-Marski oli kiihtyneenä omista puheistaan noussut istumaan, vaan
-laskeutui nyt taas makuulleen, painaen päänsä patjoihin. Nuori kirjuri
-seisoi hetken miettiväisenä vieressä, vaan virkkoi sitten hiljaa:
-
--- Vaan kuinka käy silloin Suomen?
-
-Marski nosti päänsä patjoista:
-
--- Suomen, sanot. Noiden talonpoikain, jotka valittavat ja kapinoivat
-ja haukkuvat meitä nokinenäksi ja läskinvarkaaksi, vai noidenko
-suomalaisten aatelismiesten, jotka vaanivat, mikä puolue kulloinkin on
-voiton puolella, rientääkseen sille »hyvää» huutamaan, -- hyi hitto! --
-Vaan ... vaan sinä olet ehkä sittenkin oikeassa; kaikista huolimatta on
-meidän ajateltava Suomea... Ei, nyt minä olen väsynyt, -- viskaa nuo
-vällyt minun päälleni, nyt tahdon nukkua, tuumitaan sitten levänneinä
-mielinä. Mutta siihen asti ei sanaakaan koko asiasta.
-
-Gröning lähti varpaillaan ja kunnioittaen poistumaan huoneesta, vaan
-kääntyi kumminkin ovella vielä kerran katselemaan makaavaa herraansa.
-Näin masentuneena ja väsyneenä ei hän ollut häntä koskaan nähnyt,
-nukkuessaankin oli hän tavallisesti varman ja voimakkaan näköinen,
-ikäänkuin hänellä unissaankin olisi elänyt sama luja usko ohjelmaansa,
-joka johti hänen toimintansa ja määräsi hänen kantansa. Paremmin kuin
-kukaan muu, paremmin kuin itse Ebba-rouva, tunsi tämän ohjelman
-Gröning, jonka seurassa marski niin usein oli tarinoinut tuumistaan.
-»Meidän on sittenkin muistettava Suomea», niihin sanoihin sen ohjelman
-ydin jo sisältyikin; vaikka kaikki muu väsyttäisi ja tympäseisi, sitä
-ohjelmaa ajaessaan ei hän kesken taitu...
-
-Gröning ei ollut vielä ehtinyt ulos ovesta, kun tämä aukeni ja Anna
-Fleming astui huolestuneen näköisenä sisään häntä vastaan ja kysyi,
-oliko marski jo kotona. Gröning viittasi makaavaan vanhukseen.
-
--- On, vaan hän on väsynyt.
-
--- Väsynyt, setäkö väsynyt? kysyi Anna kummissaan. Silloin liikahti
-marski vuoteellaan, syrjäytti vällyn lievettä ja virkkoi hieman
-naurahtaen:
-
--- Tuleppas tänne, tyttöni. Olisiko se niin kummallista, jos setäkin
-kerran olisi väsynyt? Vaan sinä itse, miksi noin olet huolestuneen
-näkönen?
-
--- Niin, setä, kun siellä on vieras!
-
--- Vieras? Kysyykö hän minua?
-
--- Ei, vaan, vaan...
-
--- Vaan sinua, ahaa, ja siitä olet hätäissäsi. Kuka se on?
-
--- Oi setä, mitä on tämä, minä en ymmärrä. Se on Kankaisten nuori
-herra, hän on Ebba-tädin luona ja puhuu minusta.
-
--- Hän on tullut kosimaan, niinkö luulet?
-
--- Setä, setä, onko se teidän tahdostanne, onko siitä mitään päätetty?
-
-Marski katseli pitkään ja miettiväisenä veljentytärtään. Vaikka Annan
-ja hänen kasvatusvanhempainsa välit yleensä olivat olleet kylmänlaiset,
-olivat marski ja hänen veljentyttärensä kumminkin oppineet hyvin
-ymmärtämään toisiaan; Anna oli aina ihaillut tuota voimakasta setäänsä
-ja väliin saanut syvemmältäkin silmäillä hänen tuumiaan ja hän tunsi
-hyvin, kuinka katkera viha oli vallinnut Kankaisten ja Kuitian sukujen
-välillä. Kun nyt kasvava vesainen Kankaisista lähenteli Flemingin
-sukua, ei se voinut tapahtua muuta kuin marskin suostumuksella, --
-Klaus Fleming luki tytön huolestuneista silmistä hänen tehneen
-tällaisen johtopäätöksen. Mutta hänen omissa mietteissään risteili
-joukko mielikuvia, jotka niissä ennenkin joskus olivat pistäytyneet ja
-häntä miellyttäneet, ja hän viivytti niitä punnitessaan kauan aikaa
-vastaustaan.
-
--- Minunko tahdostani? Tiedäthän lapseni, ettemme me Hornin kanssa
-liikoja neuvottele ja tiedät kai paremmin kuin minä, mistä on lähtösin
-Kankaisten nuoren herran käynti luonamme. Vaan jos ajattelet, voit
-toiselta puolen oivaltaa, että minulla ei ole syytä ajaa häntä
-talostani; tuo lähenteleminen voi päinvastoin olla meille suomalaisille
-eduksikin. Meidän asema on tukala, on viime aikoina ollut kireämpi kuin
-luuletkaan. Vaan Hornit ovat myöskin suomalaisia: me olisimme
-vankemmat, ellemme vetäisi aina aivan eri tahoille.
-
--- Kuuluuko tämä käynti todellakin siihen? kuiskasi Anna hiljaa.
-
--- Kuuluu ja ei, -- sinä kyllä ymmärrät minut. Hornein täytyy joko
-tulla puolelleni, taikka kukistua, taikka... No niin, ehkä on tämä
-kaikki turhaa kuvittelua, satua... Vaan miksi noin vapiset, etkö suosi
-nuorta Hornia, vai ... vai...? Niin, sen ikävän jutun, joka
-Strömsholmassa tapahtui, se on sinun jo täytynyt unhottaa?
-
-Anna ei vastannut mitään, hän seisoi uunin kupeeseen nojautuneena
-setänsä vieressä ja katseli tätä aivan säikähtyneillä silmillä. Vaan
-marski painautui takasin makuulleen ja jatkoi välinpitämättömämmin:
-
--- Niin, minun kantani nyt tunnet, asiaan en sekaannu. Mene sinä
-vieraasi luokse ja kohtele häntä niinkuin sinun tulee. Minä tahdon
-levätä, iltapuolella meidän kaikkien taas täytyy olla linnassa
-juhlimassa.
-
-Ukko vetäsi vällyt korvilleen ja nukkui jo tuokion kuluttua. Anna hiipi
-verkalleen ja hiljaa pois setänsä huoneesta mennäkseen suureen
-arkihuoneeseen, jossa Ebba-rouva piti seuraa vieraalle. Vaan eteisessä
-hän pysähtyi, hän ei voinut mennä sisälle, hänen täytyi koota
-ajatuksensa, valmistautua ehkäisemään sen vaaran, joka uhkasi turmella
-hänen onnensa. Oliko tämä tosiaankin mahdollista, hän ei sitä vieläkään
-voinut ymmärtää: liittyvätkö toisilleen vihamielisimmätkin harrastukset
-yhteen, ruhjoakseen hänen unelmansa pirstaleiksi? Ja pitikö hänen
-uhrata oma onnensa tuota liittymistä palvellakseen -- ei, tässä on joku
-erehdys, tämän asian täytyy luonnollista tietä selvetä. Nuoren Hornin
-täytyy tulla huomaamaan, että hän juoksee sopimattomilla asioilla...
-Vaan miten? Oi, jospa hän saisi tavata sulhonsa, jota hän ei ollut
-sittenkuin Strömsholmassa nähnyt. Mutta siihen asti: täytyy olla luja!
-
-Vieras viipyi kauan Ebba-rouvan luona ja ahdistetuin mielin odotti Anna
-etuhuoneessa. Oven takaa hän kuuli kappaleita sisällä olevain
-keskustelusta. Ebba-rouva kuului siellä selittävän, että
-kysymyksenalainen asia on tavallisuuden mukaan omaisten ja holhoojain
-kesken sovittava, mutta hän ei uskonut, että Klaus-herra puolestaan
-panisi vastaan, jos Anna itse suostuisi.
-
--- Te epäilette sitä? kuului nuorukainen kysyvän.
-
--- En tiedä, nuorilla on usein omia tuumiaan ja on niitä ollut
-Annallakin.
-
--- Ah, hänellä on siis...?
-
--- Vaan ne ovat mahdottomia tuumia ja sellaiset ovat tavallisesti
-helposti mielestä huuhdottavissa. Valloittakaa hänet, voittakaa hänet,
-se on varmin keino, -- ja tuskin vaikeakaan...
-
-Anna kuuli tuon keskustelun ja se häntä melkein rohkaisi, -- hän
-vannoi, että se tie tulisi Hornille olemaan vaikea ja mahdoton. Vaan
-vieras teki jo lähtöä, Ebba-rouva saattoi häntä eteiseen, jossa he
-tapasivat Annan.
-
--- Tämä jalosukuinen nuorukainen on tehnyt sinulle, Anna, hyvin
-kunnioittavan tarjouksen, virkkoi silloin Ebba-rouva. -- Hän pyytää
-sinua puolisokseen, -- saat nyt miettiä tätä ehdotusta. Kenties käy
-kumminkin niin, ettei täällä Ruotsissa, näinä levottomina aikoina,
-ehditä mitään lopullista päättää, vaan onpa teillä molemmilla aikaa
-odottaa, kunnes taas Suomeen saavutaan.
-
-Siinä seisoivat molemmat nuoret vastakkain, niin sanattomina, niin
-ujoina kumpanenkin, vaan aivan erilaiset mietteet risteilivät heidän
-mielissään; molemmilla tykytti sydän valtavasti, vaan eri
-vaikuttimista, vastakkaisista toiveista. Nuori Horn, johon aamunen
-keskustelu herttuan ja isänsä kanssa oli ajanut uuden innon ja
-toimintatarmon, oli tehnyt rohkean päätöksen viivyttelemättä ilmaista
-Flemingin perheelle aikeensa; ja nähdessään marskin ajavan
-kruunauskirkosta kotiinsa, oli hän karaissut luontonsa ja kävellyt
-jälestä -- kosimaan. Nyt oli hän jo puhuttavansa puhunut, ujona ja
-hämillään oli hän asiansa Ebba-rouvalle esittänyt, ja kun hän nyt oli
-lähdössä Flemingin asunnosta, oli hänellä mielestään hyvät toiveet
-mukanaan vietävänä. Vanhempain taholta ei tarvinnut kieltoa peljätä ja
-tuon tytön, sen hän oli voittava ja valloittava, siitä hän oli varma.
-Hän sopersi jotakin toivovansa, ettei Annakaan ollut unhottanut sitä
-tuttavuutta, jonka he Suomessa olivat tehneet.
-
-Vaan Anna oli aivan kuin hätääntyneenä, hänen olisi tehnyt mieli juosta
-nuorukaisen luo ja huudahtaa: luopukaa tuumastanne, joka ei voi
-toteutua, unhottakaa minut, poistukaa!... Vaan hän ei uskaltanut, sana
-ei lähtenyt suusta, hän seisoi siinä ääneti tuskissaan. Ebba-rouva
-virkkoi silloin lähtevälle nuorukaiselle:
-
--- Tarjouksenne oli Annalle kovin odottamaton, hänen täytyy sitä
-miettiä. Mutta teillä tulee kyllä olemaan tilaisuus häneltä siitä
-lähemmin kysellä. Hyvästi, Henrik Kaarlonpoika, hyvästi!
-
-Vieras lähti ja Ebba-rouva saatteli hänet ovelle, vaan Anna jäi vielä
-seisomaan paikalleen, katseet maahan luotuina, syvä soimaus sydämmessä:
-hän ei ollut tehnyt, mitä hänen olisi pitänyt, hän oli raukkana
-jättänyt nuorukaisen mieleen turhia toiveita. Vaan Ebba-rouva tarttui
-lempeästi hänen käsipuoleensa ja talutti hänet sisälle.
-
--- No, sinä olet niin miettiväinen, Anna. Miksi? Onhan kunniakas
-sinulle tämä tarjous, on monta syytä siihen suostua.
-
--- Ei täti, ei siitä voi koskaan tulla mitään.
-
--- Emme tiedä vielä, se riippuu siitä, miten setäsi voi sopia
-Kankaisten isäntäin kanssa. Meidän naisten täytyy alistua ja tyytyä, se
-on ollut meidän vanhempain laki, sen olet sinäkin Anna kyllä vielä
-parhaaksi huomaava. Mutta sitä sulla on vielä aikaa miettiä. Nyt on
-riennettävä pukeutumaan, meidän on ajoissa jouduttava linnaan, ensiksi
-turnajaisiin ja sitten tanssiaisiin. Kas niin, iloiset kasvot nyt vain
-tyttöni!
-
-Pukuhuoneeseen meni Anna, valikoi esille niitä hienoja juhlavaatteita,
-joita hänellekin erityisesti näitä kruunausjuhlia varten oli teetetty,
-ja ryhtyi pukeutumaan. Vaan sitä tehdessään unhottui hän usein pitkäksi
-hetkeksi mietteihinsä istumaan, kädet syliin vaipuneina. Sitä hän siinä
-mietti, missähän lie se hilpeäkatseinen nuorukainen, jolle hän niin
-täydellä innolla ja lämpösellä kädellä oli sydämmensä luvannut. Ei hän
-epäillyt itseään, ei hetkeäkään, vaan sitä hän surumielin ajatteli,
-minkälaisiin ikävyyksiin ja nöyryytyksiin tapausten kehitys hänet vielä
-vieneekin, ennenkuin hän vihdoinkin onnensa tapaa. Olihan hän tyytynyt
-niin vähään, ainoastaan kipenettä rakkautta hän elämältä vaati, vaan
-juuri hänelle piti tämänkin vähän, jota hän niin hartaasti ikävöi, olla
-niin lujassa ja maksaa niin paljo.
-
--- Vaan maksakoon vaikka mitä, minä tahdon sen itselleni voittaa,
-virkkoi hän vihdoin ryhtyessään päättävästi viimeistämään pukuaan, --
-minä olen myöskin Flemingin sitkeää sukua!
-
-Kohta olivatkin marskin hevoset odottamassa portaitten edessä ja Klaus
-ajoi ennen pitkää perheineen linnaan, jonne kaikki juhlassa olevat
-Ruotsin ja Suomen aateliset, hengelliset mahtimiehet ja aatelittomain
-säätyjen edustajat olivat kutsutut katsomaan turnajaisia, joita
-kruunauksen johdosta vanhaan keskiaikaiseen malliin oli toimeenpantu
-linnan väljällä pihalla. Vaikka ruudin käytäntööntulon jälkeen raskaat
-rautavarustukset ja niiden mukaiset aseharjoitukset jo olivat joutuneet
-käytännöstä pois, vietettiin kumminkin vielä silloin tällöin suurten
-juhlain aikana vanhalta muistilta tuollaisia keskiaikaisia leikkisotia,
-joissa aseiden loisto, kilpien kiilto ja kypärätöyhtöjen huojunta
-viehätti silmää, ja sellaista oli nyt Upsalan linnanpihallakin
-nähtävänä. Ruotsissa ei tällaisia leikkisotia kumminkaan pitkiin
-aikoihin oltu pantu toimeen, itse turnaustaitokin oli jo unhottunut ja
-olivat nyt turnaajat tätä juhlaa varten olleet erityisesti
-harjoitettavat; mutta sittenkään niistä ei oltu saatu aivan taitavia
-ammatissaan. Sitävastoin oli turnajaisiin ilmoittautunut eräs
-puolalainen ratsumies, joka jo nuorena oli tämän taidon oppinut, ja
-vaikeudetta hän siis voitti ruotsalaisia turnareita toisen toisensa
-perästä. Siitä kävi taistelu jännittäväksi ja mielet kiihtyivät
-katsojain parvilla. Ruotsalaiset pitivät häpeänä ja loukkauksena, että
-kaikki palkinnot lankesivat tuolle yhdelle puolalaiselle, joka aina,
-sysättyään uuden vastustajan satulasta, itserakkaana astui katsojain
-parven edustalle kumartamaan ja vastaanottamaan hovinaisilta
-seppeleitään. Saapuvillaolevat puolalaiset sitävastoin olivat
-innoissaan ja laskettelivat ääneensä pistosanoja ruotsalaisista.
-
-Mieliala kiihtyi, kuta useammat parit esiintyivät areenalla. Aina kun
-uusi pari ratsasti esiin ja asettui taisteluasentoon, hyökkäsi parvella
-oleva yleisö lähemmäs reunaa paremmin nähdäkseen. Istuinpaikkoja ei
-riittänyt kaikille, toiset, varsinkin nuoremmat miehet, tungeskelivat
-käytävillä ja penkkien välissä. Kun uudet turnarit siis hyökkäsivät
-vastakkain, syntyi parvella liikettä ja hälinää, jota aina, kun
-puolalainen oli suistanut uuden vastustajan, seurasi nurinaa ja
-vihellystä toisilta, ja hyvähuutoja toisilta tahoilta.
-
-Metelöiväin nuorten ruotsalaisten junkkarien joukossa tungeskeli siellä
-parvella myöskin herttuan kamaripalvelija Hieronymus Birckholtz, joka
-oli seurannut herraansa näihin juhliin. Mutta hän ei tällä kertaa
-paljoa välittänyt turnajaisten menosta, hänellä oli toiset metkut
-mielessään hyöriessään siellä toisten joukossa. Jo alussa oli hänen
-hakeva silmänsä erään etupenkin päästä keksinyt Anna Jaakkimantyttären,
-jota hän ei ollut tavannut sittenkuin Strömsholman pidoissa, ja hänen
-pyrintönsä oli nyt koettaa väkijoukossa päästä tuon penkinpään
-tienoille, edes ohimennen ja varkain saadakseen suihkasta pari sanaa
-kaipaamalleen neitoselle. Näissä pyrinnöissään hän ennen pitkää
-onnistuikin -- koko yleisön huomio oli kiintynyt areenalle -- ja sai
-salavihkaisella merkillä heitetyksi tervehdyksen tytölleen, jonka
-silmät siitä kirkastuivat. Kohta seisoi hän turnajaisista jännittyneen
-yleisön keskessä Anna Flemingin selän takana ja sai kuiskatuksi:
-
--- Me voimme huoletta hetkisen tarinoida, kukaan ei meitä huomaa. Nyt
-ovat toiveemme taas paranneet, mulla on mahtava puhemies, herttua aikoo
-puoltaa liittoamme.
-
--- Oi jospa se auttaisi, vaan isosti sitä epäilen. Meillä on käynyt
-vieraita juuri tänään.
-
--- Ketä? Nuori Horn -- ahaa, hän on saanut asiasta vihiä...
-
-Vaan keskustelu katkesi siihen, kun parvelta taas rupesi kuulumaan
-kiihkeitä, äänekkäitä huutoja: »Hän härnää meitä, tuo konna!», huusivat
-ruotsalaiset, ja puolalaiset kiljuivat: »oikein, suista vielä yksi!»
-Puolalainen turnari oli näet areenalla suistanut viimeisen ruotsalaisen
-vastustajansa ja astui taas komeillen esiin haastamaan ottosille ketä
-tahansa vielä haluttaisi hänen kanssaan kamppailla. Ei tullut ketään ja
-parvella kävi ruotsalaisten nurina ja puolalaisten ilkunta yhä
-äänekkäämmäksi. Vaan yhtäkkiä suhahti sitten kuin humina yli katsojain
-rivien ja täydellinen äänettömyys vallitsi samasta tuokiosta parvella.
-Uusi turnari oli totellut puolalaisen haastetta ja ratsastanut aituuden
-sisäpuolelle. Suurimmassa jännityksessä tarkastelivat kaikki katsojat
-alas hiedikolle: tämä uusi turnari oli aivan outo henkilö, ei kuulunut
-niihin, joita turnajaisia varten erityisesti oli harjoitettu. Kukahan
-oli tuo outo, rohkea mies ja mitenkähän hän mahtoi onnistua? --
-heikolta ja hintelolta hän näytti! Halveksuen kohotti voittoisa
-puolalainen hänelle olkapäitään, asettui välinpitämättömänä
-hyökkäysasentoon ja ojensi peitsensä. Katsojat pidättivät hengitystään,
-niin jännittävä oli hetki.
-
-Vaan nuori junkkari, joka tytön selän takana oli saanut paikan, ei
-katsellut areenalle päinkään, hän nojautui alaspäin ja kuiskasi:
-
--- Ja minkälaisen vastauksen sai Henrik Kaarlonpoika käydessään
-Flemingin perheessä?
-
--- Häntä ilmeisesti suositaan, siinä on kai valtiollisia harrastuksia
-mukana. Setääni hän ei tosin tavannut, vaan jommoisillakin toiveilla
-hän läksi, enkä saanut minäkään niitä häneltä riistetyksi.
-
--- Hm, tosiaankin, puhemieheni täytyy nähtävästi viipymättä ryhtyä
-toimeensa. Vielä kai ei mitään varmaa ole päätetty?
-
--- Ei, asia on lykätty, kunnes tullaan Suomeen.
-
--- Hyvä, siksi ehtii paljo tapahtua.
-
-Taas liikahti jännityksessä odottanut katsojajoukko parvella ja sen
-joukosta kuului hämmästyshuutoja ja kehotuksia. Ratsastajat olivat
-peitset ojossa karauttaneet vastakkain; puolalaisella oli tulinen
-vauhti ja siltä näytti, että tuo hento vastustaja jo sillä ensi
-yrityksellä oli tuomittu kaatumaan. Vaan juuri kun hyökkääjän peitsi
-oli hänet tapaamassa, sujautti hän notkealla liikkeellä vartalonsa
-syrjään ja puolalainen oli iskeä keihäänsä vastassa olevaan
-rakennukseen. Tämä jo ruotsalaisia innosti ja he huusivat
-kehotushuutoja notkealle turnarille. Uusi asento, uusi hyökkäys. Nyt on
-oudolla turnarillakin täysi vauhti; hän nojautuu eteenpäin satulassa,
-niin että puolalaisen peitsi ainoastaan hipasee hänen olkapäätään, vaan
-hänen oma sysäyksensä sattuu puolalaista niin taitavasti kylkeen, että
-tämä horjahtaa, on menettää peitsensä ja sitä tapaillessaan suistuu
-suulleen satulasta.
-
-Ääretön riemuhuuto kajahtaa ruotsalaisten taholta katsojain parvelta,
-käsiä taputetaan, »Victoriaa» huudetaan: ylpeä puolalainen on sittenkin
-nolattu, siellä hän seisoo maassa tavotellen hevostaan, hennon
-vastustajan tanakasti istuessa satulassa. Kuka on tuo voittaja, miksei
-hän riisu kypäriään eikä ratsasta esiin saamaan palkintoansa? Hän
-lähtee jo peitettynä ratsastamaan aituuksesta ulos, -- ei, ei, sitä
-eivät ruotsalaiset salli, »kypäri pois!» ulvovat he parvelta ja
-vartijat areenan portilla palauttavat turnarin takasin pihalle.
-
-Vaan tämän äänekkään metelin aikana jatkuu kuiskaileva keskustelu
-kenenkään huomaamatta tuossa penkin päässä; nuorukainen koettaa siellä
-rohkasta neidon lannistuvia toiveita.
-
--- Ei ole mitään syytä epätoivoon. Nuori Horn tekee yrityksensä ja kun
-hän huomaa sen turhaksi, luopuu hän siitä. Ja olot voivat pian muuttua
-meidän eduksi; kun herttua esiintyy minun puolestani, niin marski
-tuskin uskaltaa aivan sitkeästi vastustaa, -- hänelle kyllä hankitaan
-muuta ajattelemista.
-
--- Vaan minä jään taas yksin sinne kauas Suomeen, kuinka jaksan siellä
-vastustaa ankaran setäni käskyjä?
-
--- Rohkeutta vain tyttöni, ajat paranevat. Minä tulen itse pian Suomeen
-varustettuna aateliskirjalla ja myötäjäisillä...
-
--- Oi, te ette tunne setääni.
-
--- Tunnen tarpeeksi; jos en voita häntä muussa, niin voitan
-viekkaudessa. Koko elämäni olen pyhittänyt voittaakseni teidät, minä
-tunnen siinä onnistuvani, minun täytyy onnistua! Luottamusta, tyttöni,
-sitä vain tarvitaan ja reipas mieli! Haen pian taas tilaisuuden teitä
-tavata, -- nyt on aika vetäytyä syrjään.
-
-Väkijoukko rupesi nousemaan paikoiltaan kiihkeämpänä ja äänekkäämpänä
-kuin koskaan; sadatushuudot kuuluivat nyt puolalaisten taholta ja
-ilkkumiset ruotsalaisten. Tuntematon, voittoisa turnari oli vihdoinkin
-ratsastanut keskelle areenaa ja silpassut kypärän päästään. Yleinen
-hämmästyshuuto oli silloin katsojajoukosta kajahtanut: kypärin alta
-ilmestyivät nuorteat neidon kasvot ja pitkä naistukka hulmahti esiin
-valahtaen haarniskoiduille olkapäille. Ruotsalainen nainen oli siis
-voittanut puolalaisten sankarin, -- mikä häväistys näille
-jälkimmäisille, mikä tyydytys edellisille! Uteliaina kaikki kyselivät:
-kuka oli tuo reipas tyttö? Ei kukaan tiennyt; hän oli jo ratsastanut
-areenalta pois ja hävinnyt.
-
-Vaan aika oli kiirehtiä sisälle linnaan, jossa juhlallinen illanvietto
-oli toimeenpantu; juhlasaatossa lappoi jo yleisö sinne. Annakin löysi
-Ebba-rouvan ja setänsä, joista hän turnajaisiin tullessaan oli jäänyt
-vähän syrjemmäs istumaan, ja heidän rinnalla hän käveli linnan suureen
-saliin, jossa itse kuningas Södermanlannin herttuattaren kanssa juuri
-alotti illanvieton hienolla, tasaisella ja hyvin aistikkaalla
-puolalaisella tanssilla, jommoiset jo siihen aikaan alkoivat tulla
-tavallisiksi Ruotsinkin ylimmissä piireissä. Ja toiset, ruhtinaalliset
-henkilöt ensiksi, sitten muut, seurasivat jälestä juhlallisesti,
-kaavamaisesti, äänettömästi.
-
-Täysi sovinto tuntui taas vallitsevan kuninkaan ja hänen setänsä
-välillä ja siltä näytti, että he sydämmellisellä seurustelullaan nyt
-oikein tahtoivat osottaa, kuinka valtakunta taas pitkistä ajoista oli
-saanut ehyen hallituksen ja kuinka riitaisista kysymyksistä ja
-väittelyistä lopuksikin oli päästy hyvään ja kaikkien toivomaan sopuun.
-Mutta myöskin linnan sivuhuoneissa, jonne aateliset ja muut ylhäiset
-vieraat, molempiin puolueisiin kuuluvaiset, olivat sijoitetut, vallitsi
-tavallista sovinnollisempi mieliala, jopa hyvinä ystävinä keskustelivat
-siellä toistensa kanssa nuo vastakkaisten puolueiden miehet, jotka
-vielä muutamia päiviä ennen olivat olleet valmiit miekka kädessä
-hyökkäämään toisiaan vastaan. Tosin juteltiin vähäpätöisistä
-arkiasioista, arkoja kohtia varoskeltiin, mutta salaviittauksia ja
-ivallisia letkauksia, jotka noina valtiollisten kinastusten aikoina
-olivat niin tavallisia, ei tänään kuulunut. Yhteisiä maljoja juotiin,
-ja niihin ottivat kaikki osaa, niin vanhukset, jotka istuivat pitkäin
-pöytäin ääressä, kuin nuoremmat, jotka seisoivat seinänvierustoilla ja
-ovipielissä. Oli kuin yhteisestä sopimuksesta olisi päätetty ainakin
-tämän juhlan ajaksi unhottaa vanhat kinat ja riidat.
-
-Joukko Suomen herroja oli siten keräytynyt tarinoimaan erään erityisen
-pöydän ympärille ja siinä olivat samaan seuraan joutuneet Klaus Fleming
-ja Kaarlo Horn. Kauan siitä oli aikaa, kuin nämä Suomen mahtavimpain
-sukujen päämiehet näin olivat yhdessä istuneet sovinnollisessa
-seurustelussa. Usein he kyllä hovissa ja kuninkaan neuvotteluissa
-olivat tavanneet toisensa, mutta silloin aina seisoneet vastakkain ja
-vihamiehinä, milloin toistensa syyttäjinä, millon kilpailijoina; eipä
-ollut siitä vielä monta viikkoa, kuin Kaarlo Horn oli herttuan ja
-kuninkaan edessä julistanut, että kansa vaatii Klaus Flemingiä
-tuomittavaksi valtionkavaltajana, -- samaa Flemingiä, joka 4 vuotta
-aikusemmin oli Hornille valmistanut teloituslavan. Mutta nämäkin vihan
-syyt näkyivät nyt hetkeksi unhottuneen, he mahtuivat nyt hekin samassa
-seurassa keskustelemaan.
-
-Oikeastaan olivat Suomen herrat ryhmittyneet Klaus Flemingin ympärille,
-ja se oli hetken merkkiä sekin. Näinä vehkeilyjen aikoina olivat he
-näet olleet varsin epävarmalla kannalla, tietämättä kenen joukkoon
-olisi liityttävä, ja Flemingiä olivat useimmat kartelleet -- olihan hän
-niin yleiseen vihattu. Vaan nyt olivat herttua ja Fleming sopineet ja
-taas uskalsivat suomalaiset tunnustaa Klaus-herran johtajakseen ja
-luottamuksella kokoontua hänen ympärilleen. Olihan sitäpaitse yksi ja
-toinen juhlan yhteydessä saanut läänityksen taikka viran ja tiesi, että
-hänen oli siitä Flemingiä kiittäminen. Tulipa Turun piispakin, joka
-päivällä vielä antoi Klaulle niin ankaran varotuksen, hänelle
-ystävällisesti kättä paiskaamaan, -- hän oli juuri äsken Sigismundolta
-saanut vahvistuskirjan Suomen molempain hiippakuntain piispanvirkaan ja
-Ericus Erici osasi panna arvoa hyvän viran varmaan omistamiseen.
-
--- Teidän korkea-arvoisuutenne ei minua siitä tuomitse? kysyi Fleming
-vähän pisteliäästi.
-
--- Ei tule tuomita ketään. Iloni on, kun vanhat olot jälleen rupeavat
-vakaantumaan.
-
-Muuten keskustelivat Suomen herrat kotimaansa oloista, kovasta talvesta
-ja riehuvasta eläinrutosta, joka siellä näytti hätää asukkaille,
-venäläisten partioretkeilijäin hyökkäyksistä, -- kukin kertoi
-kuulumisia omalta kulmaltaan. Venäläiset olivat ruvenneet esiintymään
-uhkaavina; välirauhaa kesti tosin vielä, vaan se loppui ensi kesänä ja
-kaikki olivat sitä mieltä, että se oli muutettava vakinaiseksi
-rauhaksi, -- se oli Suomelle aivan välttämätöntä.
-
--- Ja raja on silloin käytävä täsmällinen ja varma, että noista
-ainaisista rajarettelöistä vihdoinkin päästään, virkkoi Tavast, joka
-kotipuolestaan Karjalasta tiesi, kuinka harmillista tuo rajojen
-sekavuus oli.
-
--- Niin, Karjalasta ja Käkisalmesta siinä tulee riita, huomautti
-Fleming päätään puistellen, -- pelkäänpä, että meidän sittenkin täytyy
-siitä luopua, vaikka se vaikeaa on. Se on pitkän sodan miltei ainoa
-valloitus ja on yhtä Suomea sekin.
-
-Nyt puuttui Hornkin puheeseen.
-
--- Luovutaan siitä, heitetään herran nimessä tuo köyhä
-raakalaismaakunta, jotta vihdoinkin valtakunnalle saadaan pysyvä rauha.
-
--- Niin, köyhä on Karjala, niinhän on koko Suomi. Mutta täytynee uhrata
-tämä osa Suomea, jotta muu Suomi taas pääsisi kostumaan.
-
-Siitä punousi ensin sovinnollinen keskustelu Flemingin ja Hornin
-välillä. Jälkimmäinen myönsi, että oli viime aikoina vieraantunut
-kotimaansa oloista, vaan aikoi nyt pian taas tulla Kankaisiin, jota hän
-ei niin pitkiin aikoihin ollut nähnyt. Fleming puolestaan väitti jo
-tänä yhtenä talvena saaneensa Ruotsista enemmän kuin tarpeeksi ja
-hartaasti odottavansa vesien aukenemista, päästäkseen taas laivastoonsa
-ja kotiinsa, -- hylkeitä pyytämään ja syömään talkkunaa! Täällä hän
-tunsi vanhenevansa ja väsyvänsä.
-
--- Sinne se vetää luonto, niinkuin tikan puuhun, jatkoi Fleming sitten
-puhettaan suomeksi. Keskustelu oli näihin asti käynyt ruotsiksi, vaan
-tuntuipa nyt siltä, kuin olisi jouduttu tutummille, kodikkaammille
-aloille, kun taas kaikui oman maan kieli.
-
--- Ja kaikkihan me ollaan suomalaisia, jos meitä tuuli missä
-väliaikoina ajellee, lisäsi Horn hiukan surunvoittoisesti, muistellen,
-kuinka hän tavallaan oli viime aikoina joutunut maamiestensä piirien
-ulkopuolelle.
-
--- Niin, siitä ei päästä mihinkään, se on veressä. Oli kuin joku
-salainen tunne olisi pakottanut nuo vastaisten leirien miehet tällä
-hetkellä ystävällisiksi toisilleen ja se teki erittäin hyvän ja
-rauhoittavan vaikutuksen läsnäoleviin aatelismiehiin. Juotiin maljat
-kotiseudulle ja kun siitä hetken kuluttua taas noustiin jalottelemaan,
-kävelivät Horn ja Fleming vielä yhdessä linnan suureen saliin, jossa
-tanssia jatkettiin, yhä suomeksi sovinnollisesti keskustellen. Fleming
-mainitsi kotitalonsa, Kuitian, nimen ja siihen virkkoi Horn:
-
--- Olen vähän unhottanut matkat ja reitit siellä kotona, vaan vanhin
-poikani sanoo tehneensä sellaisen havainnon, ettei matka olekaan kovin
-pitkä Kankaisista Kuitiaan.
-
-Fleming katseli hiukan tutkivasti vanhaa vihamiestään ja tämä, sen
-huomattuaan, naurahti ja viittasi, selittääkseen sanojaan, saliin,
-jossa nuori Horn parhaallaan tanssi Anna Flemingin kanssa.
-
--- Kas tuossa!
-
--- Niin, sillä tavalla voi taival käydä lyhyeksi, vastasi Klaus-herra
-samoin leikillisesti. Näytti siltä, kuin olisi molemmilla tehnyt mieli
-sitä keskustelua jatkaa pitemmältikin, vaan luonto ei kumminkaan
-sallinut niin paljo heltyä. Hetken he seisoivat ääneti tanssia
-katsellen; tuo pari, jota he molemmat silmillään seurasivat, pysähtyi
-hetkeksi huokasemaan, vaan lähti kohta taas uudelleen lattialle.
-Silloin Klaus-herra virkkoi:
-
--- Taas alusta ... olin aikonut jo lähteä kotiin, vaan seurueeni näkyy
-olevan kiinni.
-
--- Niin näkyy, -- minun laitani on sama. Vaan olkoon meidänkin vuoro
-kerran totella nuorisoa.
-
-Ja vielä kotvasen he siinä ääneti rinnakkain seisoivat. He eivät
-huomanneet, kuinka salin alapäästä, ovensuusta, palava silmäpari
-vihaten katseli vuoroin heitä, vuoroin lattialla tanssivaa nuorta
-paria. Siellä seisoi Hieronymus Birckholtz, tehden havaintojaan ja
-punniten niitä. Se, minkä hän näki, oli omiaan lannistamaan hänen
-mieltään ja pilkkomaan hänen toiveitaan. Säihkyvänä hänen katseensa
-seurasivat sillalla tanssivaa paria, vaan vielä vihasemmin ne
-leimahtivat, kun oven puoleen kääntyivät: tuo Flemingin ja Hornin
-ystävällinen seurustelu häntä varsinkin arvelutti ja hampaitaan purren
-murisi hän itsekseen:
-
--- Tuo vielä puuttuisi ... silloin olisi kaikki hukassa! Vaan ei toki,
-se ystävyys ei kestä, siitä minä pidän huolen, pidän kautta kunniani.
-Pikkusen uutta myrkkyä maljaan, -- ja sitä kyllä saadaan, sitä valuu
-itsestään. Kun vain neitosessa sitkeys kestäisi...
-
-Vaan hetken kuluttua Klaus Fleming jo näkyi kävelevän hakemaan rouvansa
-ja Annan ja he lähtivät ajamaan kotiinsa. Heitä Hieronymon katseet
-seurasivat. --
-
-Vaan marskin kasvoilta oli äskeinen väsymyksen piirre jo aivan poissa,
-kun hän huoneeseensa astui, jossa Gröning kirjeitään kirjoitti, ja
-reippaasti hän tälle virkkoi:
-
--- Ei, Gröning, me emme lähdekään talvikelillä Suomeen.
-
--- Sitähän minäkin. Jäät ovat heikot.
-
--- Niin, ja meillä on tässä maassa vielä jotakin tekemistä. Jo taas
-näyttää siltä, kuin Suomen herrat vielä olisivat suomalaisia.
-
--- Joko uskaltavat?
-
--- Jo. Ja kunhan tässä minä saan käteni vähän vapaammaksi, niin minä
-heidät kyllä pidänkin suomalaisina... Hornkin ... hän on suomalainen
-oikeastaan hänkin.
-
--- Kaarlo Henrikinpoika?
-
--- Niin, taikka hänestä pitäisi tehdä suomalainen! Jos voisi unhottaa
-kaikki vanhat ... ei, ei, se on mahdotonta...! -- Marski mietti
-hetkisen aikaa ja virkkoi sitten: -- Mitäs siitä ... onhan keinoja!
-Enemmän terästä!... Gröning, meidän täytyy Suomessa sotaväkemme
-tarpeiksi ottaa pieni apuvero. Kirjoita jo kohta kiertokirje Suomen
-voudeille.
-
--- Uusi apuvero -- ominpäinkö?
-
--- Niin, tietysti, kenen se olisi tehtävä. Kirjoita sinä vain.
-»Kiertokirje...»
-
-Marski saneli illan kuluessa ja yön jo alkaessa vielä useampia
-kirjeitä, antaen taas uudella tarmolla määräyksiä Suomen hallinnosta,
-esiintyen sen hoitajana ja isäntänä. Hän oli taas entinen, jäntevä,
-toimikykyinen Suomen Klaus Fleming.
-
-Vaan seinän takana, naisten makuuhuoneessa, istui Anna Fleming kauan
-vuoteensa reunalla, ja hänen mietteensä olivat, päinvastoin kuin
-setänsä seinän takana, alakuloiset ja masentuneet. Hän oli hänkin
-huomannut setänsä ja Hornin ystävällisen keskustelun ja suuresti oli se
-häntä huolettanut. Puhuttiinko siinä hänestä, päätettiinkö siinä
-hänestä, päätettiinkö, ja mitä? Ja linnasta lähtiessään oli hän
-väljässä käytävässä nähnyt eräät kasvot, jotka muuten tavallisesti
-olivat iloa säteilevät ja rohkasevat, nyt surumielisinä ja synkkinä ja
-hän oli jäähyväisiksi saanut katseen, jossa oli, paitsi huolta,
-soimausta ja epäilystä. Oi, kuinka hänen olisi tehnyt mieli juosta tuon
-syrjästä tervehtijän luo, sivellä pois pilven hänen otsaltaan ja nyt
-vuorostaan valaa häneen rohkeutta ja luottamusta... Miksei ollut hän
-sitä tehnyt? Niin, hän oli liian heikko ja kykenemätön, hänessä ei
-ollut terästä taistellakseen onnensa puolesta, jota nyt kaikki vallat
-liittyivät ruhjomaan; -- pitikö hänen siten sittenkin menettää elämänsä
-kaihotun unelman...?
-
-Ja hän painoi päänsä patjaa vastaan ja kyyneleet, joiden tulvaa
-ahdistetun mielen tokeet koko päivän olivat teljenneet, lähtivät
-ensiksi verkalleen ja sitten yhä rajummin virtaamaan yön yksinäisessä
-hiljaisuudessa.
-
-
-
-
-VII.
-
-Meren hengessä.
-
-
-Eräänä helteisenä kesäpäivänä elokuun alussa pyrki keveännäköinen
-soutuvene sitkeästi vastaseen ulos merellepäin Tukholman
-ulkosaaristossa. Soutajat kiskoivat kiinteästi kahdessa hangassa ja
-perämies avitti huopaamalla, mutta hitaasti edistyi taival, sillä tuuli
-vastasi vinhasti ja mereltä tuleva korkea laineikko puski voimakkaasti
-takasinpäin. Peräpuolella venhettä joutilaana istuva, nuori herrasmies
-käännähteli väliin kärsimättömänä istuinlaudalla ja rypisteli
-kulmakarvojaan; hänellä ei näyttänyt olevan halua eikä malttia kiintyä
-ihailemaan saaristoluonnon kauneutta eikä läheisten vesakkorantain
-viehkeyttä, hän vain kiukutteli matkan hitaisuutta. Kiire olisi hänellä
-ollut, oli epävarmaa, tapaisiko hän enää ollenkaan niitä, joita
-tavotteli... Käsi siirrähti toisinaan vaistomaisesti povelle ja samalla
-hänellä ruumistakin hiukan puistatti: ehkäpä hän ennätti hyvinkin
-ajoissa tuohon kohtaukseen, joka häntä odotti ja arvelutti... Hui,
-siitä tulee kai taas ankara raekuuro ja ukkonen... Mutta tulkoon,
-rajuilmaa kestää tuokion, sen kyllä jaksaa kärsiä, ja tulos sen
-korvaa... Korvaako? No, pian kai se näkyy...! Nuorukainen hyrähti
-viheltelemään jotakin iloista, yliopistoajoiltaan muistiin jäänyttä
-säveltä, ja kun eivät ajatukset sittenkään vapautuneet noista
-huolekkaista mietteistä, heläytti hän täydeksi lauluksi: »Gaudeamus
-igitur, juvenes dum su-u-mus».
-
-Tämä laulelija oli iloinen tuttavamme Hieronymus Birckholtz. Hän oli
-taaskin isäntänsä, Kaarlo-herttuan, lähettämänä viemässä kirjeitä
-kuninkaalle ja hänen läheisyydessään oleville herroille ja oli äsken
-ratsastanut Södermanlannista Tukholmaan, josta hän nyt venheellä jatkoi
-matkaansa saaristoon, missä kuningas, lähdettyään jo muutamia viikkoja
-sitten Flemingin kuljettamalla laivastolla Ruotsin pääkaupungista
-purjehtiakseen Puolaan, vielä viipyi. Sanottiin, että vastatuulet ja
-tyynet ilmat viivyttivät kuninkaan laivastoa täällä saaristossa, mutta
-arvattiinpa siihen viipymiseen toisetkin syyt.
-
-Heikon ja horjuvan Sigismundon päivät eivät yleensä olleet kovinkaan
-iloiset, niin kuningas kuin hän olikin kahden suuren valtakunnan.
-Puolassa hänellä alinomaa oli kestettävänään vaihemielisen ylimystön ja
-myrskyisten valtiopäiväin häilyviä, vastakkaisia virtauksia, joita
-hänen täytyi noudattaa, jos mieli säilyttää vaalista riippuvaa
-kruunuaan, ja miltei vankina eli hän siellä komeihin linnoihinsa
-suljettuna levottoman ja vehkeilevän aateliston keskuudessa. Sieltä hän
-vuosi sitten oli tullut perintövaltakuntaansa Ruotsiin, tuohon
-tyyneeseen, pohjoiseen maahan ja kuninkaalleen vanhastaan uskollisen
-kansan keskuuteen, vaan samanlaisiin vehkeisiin, levottomuuksiin ja
-nöyryytyksiin oli hän joutunut sielläkin, -- oli väsynyt ja tympeynyt.
-Ja nyt oli hän taas matkalla myrskyiseen Puolaan. Eipä ihme, jos hänen
-tällävälin oli tehnyt mieli hetkisen vapaudessa hengähtää, syrjässä
-juonista ja huolettomana monenlaisista vastustajistaan. Sitävarten oli
-hän ankkuroinut laivastonsa Ruotsin ulkosaaristoon, jossa hänellä oli
-uskolliset joukkonsa ympärillään ja vapaa meri hengitettävänään. Täältä
-hän myöskin saattoi helpommin kuin Tukholmasta, jossa häntä häiritsivät
-neuvoskunnan pykälät, herttuan ehdot ja katurahvaan rähinä, säätää
-määräyksiä perintövaltakuntansa hallinnosta poissaolonsa ajaksi.
-
-Kaarlo-herttua ei ollut täällä hänen luonaan, -- hän oli jo keväillä
-vetäytynyt herttuakuntaansa huomatessaan, ettei hän kaikilla
-kruunausjuhlan aikuisilla ponnistuksillaan ollut saanut mitään
-pysyväistä aikaan, katoolisten verkoissa oleva kuningas kun valoistaan
-huolimatta kohta taas oli langennut vanhoihin vehkeisiinsä ja
-peruutteluihinsa. Mutta herttuakunnastaan pommitti Kaarlo ehtimiseen
-kuningasta, neuvostoa ja Flemingiä jyrkillä kirjeillään, varotuksillaan
-ja uhkauksillaan, ja hän tiesi, että hänen äänensä etempääkin kuului.
-
-Tällaisia kirjeitä se oli Birckholtz nytkin viemässä. Venheessä
-joutilaana istuessaan otti hän varovasti poveltaan pienen salkun, johon
-nuo kirjeet olivat käärityt. Hän tiesi jotenkin tarkalleen, mitä niistä
-kukin sisälsi. Tuo suuri kirje kuninkaalle merkitsi sitä, että jos
-Sigismund matkustaa Ruotsin rajojen ulkopuolelle, määräämättä setäänsä
-valtionhoitajaksi riittävällä valtuudella, ei herttua vastaa
-seurauksista. Kirjeessä Kaarlo Hornille, joka myös oleskeli laivastossa
-matkalla kotiinsa Kankaisiin, oli käsky seurata tarkoin hovipiirien
-vehkeitä ja erittäinkin, mitä toimia ja valtuutta Flemingille Suomen
-suhteen annettiin. Ja Klaus Flemingille itselleen oli vietävänä kaksi
-kirjettä, suuri ja pieni. Edellisessä oli ankaroita varoituksia ja
-uhkaavia kysymyksiä, mitä varten marski oli omin uhin ruvennut
-varustamaan Turun linnaa ja ottamaan uusia sotilasveroja, -- sen
-kirjeen tarkotus oli pelottaa Klaus-herraa rupeamasta kovin
-itsenäiseksi Suomessa. Vaan se toinen kirje, se pienempi, niin, se se
-oli se vihanen kipinä, joka poltteli nuoren lähettilään käsiä.
-
-»Gaudeamus igitur...» lauleli hän taas, mutta mietti sillävälin
-käännellessään kirjettä kämmenissään: siitä se on leikki kaukana!
-»Juvenes dum su-u-mus...» Hyhym! Oikeastaanhan minun tästä pitäisi olla
-iloissani kuin varsan, puhui hän itselleen, sillä minuahan tämä kirje
-koskee, koskee tavattoman suosiollisesti ja armollisesti. Herttuallinen
-kosimakirje hovipalvelijansa puolesta, mainiot puoltolauseet ja
-todisteet, -- mitä muuta voisi toivoa onnensa portaaksi, hitto soi! Ja
-nyt olen jo aatelismies niinkuin toinenkin, voin näyttää kilpikirjani
-koska tahansa, Flemingin pitäisi olla iloissaan, kun minut vävykseen
-saa... Mutta sittenkin: ne marskin kasvot, kun hän tämän lukee...!
-»Post jucundam juventutem, post honestam senectutem...» Ne marskin
-vihaset silmät, -- tuntuupa kuin selkäpiitäni karmisi...! »Nos habebit
-hu-u-u-mus».
-
-Nuorukainen pisti salkun taas povelleen ja koetti tyynnyttää ja
-varmistaa mielensä. Miksipä marski tässä asiassa yrittäisikään
-vastustaa herttuan tahtoa, liehän tuo toki siksi viisas, että
-tärkeämpäin pyrintöjensä vuoksi myöntyy pikkuasioissa. Onhan asema nyt
-aivan toinen kuin Strömsholmassa. Hänen isänsä, vanha Hieronymo, oli
-noussut viroissa ja arvoissa, Brandenburgin vaaliruhtinas oli
-aateloinut hänet ja hänen sukunsa, jopa kutsunut hänet lakitietoisena
-miehenä hallitusneuvostoonsa jäseneksi, -- nuori lähettiläskään ei
-ollut enää mikään ulkomainen seikkailija, vaan aatelismies,
-ruhtinaallisen neuvonantajan poika, itse ruhtinaan suosikki. Ja
-puhemiehenä mahtava herttua!
-
--- Ja sitäpaitse, tyttö on minun! hoki hän itsekseen varmuuden vuoksi.
--- Mutta hänet minun täytyy tavata, ennenkuin marskin luo menen, sillä
-ei tässä hitto tiedä vielä mitä tapahtuu. No, ehkäpä siihenkin keinot
-keksitään.
-
-Jo pääsi venhe soutamaan erästä suojarantaa pitkin ja siinä sujui matka
-sukkelammin. Kun niemen kären ohi päästiin, levisi esiin tyyneempi
-salmi ja sen edustalla pienonen selkä, jossa laivasto makasi
-ankkurissa, mikä alus levitellen purjeitaan kuivamaan, mikä purjeetonna
-keinuen aallokossa. Siinä oli Sigismundon lepopaikka valtiollisten
-vehkeiden väliajoilla. Salmen suussa, suojarannalla, kelluili muita
-suurempi ja komeampi alus, hollantilainen laiva, joka kuningasta
-kuljettamaan oli erityisesti vuokrattu. Siihen antoi Hieronymo ensiksi
-ohjata purtensa.
-
-Tuon suuren kirjeen jättäminen oli helppo tehtävä, ja kohta oli
-kirjeentuoja valmis lähtemään kuninkaan laivasta. Vaan hän viivähti
-hetkisen, ennenkuin lähti siitä edelleen soutamaan Flemingin
-amiraalilaivaan, jonka hän tunsi ulompana selällä. Hän oli jo
-tullessaan nähnyt erään niemen liepeellä kirjavia naispukuja ja tähysti
-nyt tarkemmin sinnepäin. Aivan oikein, siellä vilahteli pensaiden
-välissä neitoparvi, nähtävästi laivastoon kuuluva, joka sinne oli
-lähtenyt marjoja poimimaan tai kukkasia keräämään. Hieronymo tiesi,
-että kuninkaan mukana laivastossa oli melkein yksinomaa suomalaisia,
-koko Suomen aatelisto oli Ruotsista palatessaan perheineen seurannut
-Sigismundoa tänne saaristoon ja viipynyt siellä hänen luonaan, ja
-hauskasti se kuului aikansa siellä viettäneenkin. Oli pidetty pitoja,
-pantu toimeen metsästysretkiä ja huvimatkoja, ikävän talven jälkeen oli
-siellä oikein uhasta huviteltu laivoissa ja saarten rannoilla. Joku
-sellainen retki kai oli nyt tuollakin, siellä kai saa tyttönsä ensiksi
-tavata... Hieronymo istahti itse peräsimeen ja ohjasi venheensä niemen
-rantaa kohden.
-
-Uteliaana pyrähti neitoparvi rannalle katsomaan, kuka sinne soutava
-junkkari mahtoi ollakaan, -- ei tunnettu oman joukon väeksi. Vaan
-nuorukainen kiepsahti maihin ja rupesi neitosten kanssa pitämään
-hilpeää pakinaa. Hän jutteli muka olevansa merirosvo, joka oli tullut
-sinne neitosta saaliikseen ryöstämään, mutta sanoi joutuvansa ymmälle,
-kenen hän veisi, kun oli noin monta valita, monta kaunista ja viehkeää.
-Tytöt nauraa kikattivat ja liehuivat perhosina nuorukaisen ympärillä.
-Vaan Hieronymo teki mahtavan liikkeen:
-
--- Ei, nyt minun on valittava. Yks, kaks...
-
-Neitoparvi juoksi nauraen ja ilkamoiden pakoon, mutta yksi jäi
-kumminkin seisomaan nuorukaisen luo levottomasti läähättäen ja kysyvin
-katsein astuen häntä vastaan. Ja häntä kohtaan Hieronymo kiirehti.
-
-Vaan tyttöparvi, joka hetkeksi oli lennähtänyt hajaalleen, rupesi heti
-taas keräytymään rannalle uteliaasti tirkistellen, kuinka Anna Fleming
-oli jäänyt outoa tulokasta puhuttelemaan. Joku tunsikin Hieronymon,
-muisti Strömsholman tarinan, ja supatusta rupesi kuulumaan neitosten
-laumassa. Vaan nuorukainen nauratti heitä vielä uusilla sukkeluuksilla,
-miettiessään keinoa miten saisi kahden puhutella tyttöään. Mutta
-samassa ilmestyivät sisempää metsästä pensaan takaa näkyviin ankarat,
-närkästyneet kasvot ja vanhanpuoleinen rouva seisoi yht'äkkiä
-hihittävän tyttöparven keskessä. Tytöt pyrähtivät taas pakoon ja
-nuorukaisenkin sydän hytkähti vähän säikähtyneenä: se oli Ebba Fleming,
-joka, ollen mukana neitosiaan kaitsemassa, nyt kiirehti ottamaan
-selkoa, mikä susi hänen karitsainsa joukkoon oli hiipinyt. Kohta hän
-Hieronymon tunsi ja antaen ankaran katseen Annalle, joka melkein kuin
-jähmettyneenä oli jäänyt yhteen kohti seisomaan, viittasi hän häntäkin
-poistumaan toisten tyttöjen jälestä. Sitten astui hän uhkaavana nuoren
-Birckholtzin eteen, lausuen:
-
--- Kuinka on teillä uskallusta lähennellä holhokkiani kaiken sen
-jälkeen, mitä on tapahtunut. Eikö ollut Strömsholman häväistys
-riittävä, vieläkö hiivitte sala-ampujana hänen ympärillään? Mikä on
-tarkotuksenne?
-
-Hieronymo oli pian toipunut ensi hämmästyksestään ja oli nyt miltei
-hyvilläänkin, että oli päässyt kahden Kuitian rouvan puheille. Hän
-toivoi toki naistunteiden kieliä väräyttelemällä voivansa hellyttää
-Flemingin puolison mieltä suopeammaksi heidän liittoaan kohtaan. Ja
-nöyränä, mutta suoraan ja avomielisesti hän vastasi:
-
--- Tarkotukseni, se on saada tämä nuori neitonen omakseni. Enkä hiivi
-sala-ampujana, rehellisillä keinoilla tahdon häntä tavotella, -- sitä
-varten aijon tänään käydä marski Klaus Flemingin puheilla, esittäen ne
-suositukset, joita mulla on mukanani.
-
--- Mitkä suositukset? Nuori mies, teidän olisi viisainta olla Klaus
-Flemingin luo menemättä. Mitä aijotte hänelle sanoa?
-
--- Aijon sanoa, että minusta on nyt, sen jälkeen kuin Strömsholmassa
-tavattiin, tullut aatelismies, minulla on jo huomenlahjakin
-morsiamelleni tarjottavana ja hänen ruhtinaallinen korkeutensa
-Södermanlannin herttua itse pyytää minulle tätä nuorta neitosta, jonka
-suostumuksen jo kauan sitten olen saavuttanut, -- armollinen rouva,
-minä astun luottamuksella ja rohkealla mielellä teidän ja marski Klaus
-Flemingin eteen.
-
-Nuorukaisen reipas, avonainen käytös teki Ebba-rouvaan edullisen
-vaikutuksen ja ellei samalla muisto Hornein kanssa solmittavasta
-liitosta olisi palannut hänen mieleensä, olisi hänen vastauksensa
-Hieronymolle ehkä ollut lauhkeampi. Nyt hän vain nuorukaisen sitkeää
-itsepäisyyttä ihmetellen vastasi:
-
--- Te jatkatte yritystänne -- ettekä käsitä, että se ei ole ainoastaan
-mahdoton, vaan sen lisäksi uhkarohkeakin.
-
--- En, armollinen rouva, enkä sitä ajattelekaan. Miksi mahdoton? Teillä
-on sydän teilläkin, teidän täytyy ymmärtää asemanne. Mitä sillä
-voittaisitte, jos väkisin onnemme estätte? Katsokaa tuota viehkeää
-kukkasta, se on vielä niin tuores ja raikas. Miksi soisitte sen
-kuihtuvan ja kuoleutuvan -- se kuihtuu, jos siirrätte hennon taimen
-maaperään, jota se ei kärsi ja jossa se ei viihdy. Ei, te sen
-ymmärrätte, rouva Ebba, kuinka kauniina taimemme kukoistaisi, jos se
-saisi vapaasti versoa niin, kuin luonto sen on kasvamaan asettanut.
-
-Nuorukainen puhui lämmöllä, puhui taivuttavalla, hellyttävällä äänellä,
-eikä Ebba-rouva voinut olla häntä mielihyvällä kuuntelematta.
-Tosiaankin, hänellä teki mieli tarjota äidillinen, anteeksiantava
-kämmen tuolle hehkuvalle puhujalle. Mutta ei, hän ei unhottanut
-asemaansa eikä velvollisuuttaan ja hän vastasi kylmästi:
-
--- Holhokkini on määrätty toiselle, te häntä ette koskaan voi saada. Ja
-minä olen tekevä tehtäväni katsoakseni, ett'ette myöskään pääse
-tilaisuuteen ajamaan hänen päähänsä turhia korupuheitanne. Niin --
-toivon teidän poistuvan täältä.
-
-Veri nuorukaisessa kuohahti, -- hän oli toki luullut voivansa vähän
-sulattaa tuota jäätä, hän oli edes rouvassa odottanut tunnetta ja
-armahtavaisuutta. Tuo kylmyys häntä ärsytti, hän ei voinut hillitä
-kiukkuaan ja koko tulistuneen mielensä kiivaudella hän huudahti:
-
--- Hän ei joudu toiselle, se uskokaa, sillä hän on minun!
-
-Ebba-rouva viittasi kädellään häntä poistumaan. Nuorukainen astuikin
-venheensä luo, vaan siinä hän vielä ikäänkuin uhaten kääntyi ympäri ja
-vakuutti:
-
--- Vaikka virittäisitte kaikki elkeenne, vaikka itse pyhä Pietari ja
-paholainen liittyisivät vastaamme, hän on oleva minun!
-
-Niin huudahdettuaan hän hyppäsi venheeseen, heilautti hattuaan
-Flemingin ylpeälle rouvalle, joka siinä rannalla vielä liikahtamatta ja
-ikäänkuin mietteihinsä vaipuneena seisoi. Oliko tuossa katseessa
-sittenkin jotakin peräytymistä, jotakin toivoa antavaa? Ei, kasvot
-olivat kankeat ja kylmät. Ja nuorukainen virkahti soutajilleen:
-
--- Ja nyt amiraalilaivaan, nyt Suomen karhun pakinoille! -- Sinne kiiti
-venhe nopeasti ja tuokion kuluttua seisoi nuori sanankuljettaja jo
-ankaran Klaus Flemingin edessä.
-
-Virallisena ja värähtämättömin kasvoin hän siinä seisoi sanaakaan
-virkkamatta, silmiään räpäyttämättä, sillaikaa kuin marski itsekseen
-hienosittain kiroillen luki tuon herttuan ensimmäisen, äkäsen kirjeen.
-Kun marski sitten mursi auki toisen, pienemmän kirjeen, vavahti hän
-vähän, vaan terästi luontonsa kovaksi. Marski musteni kasvoiltaan tuota
-kirjettä lukiessaan ja pari kertaa hänen katseensa jo kirjeestä
-kohosivat ja salama singahti niistä nuorukaista kohden. Ja kun hän ehti
-erääseen kohtaan, jossa herttua pyysi Flemingiä lähettämään
-veljensätyttären hänen puolisonsa Kristiinan hovinaiseksi ja
-holhokiksi, silloin pääsi marskilta huudahdus:
-
--- Niinkö luulet, parittaja!
-
-Vaan kirjeen loppuun luettuaan seisoi marski hetkisen ääneti ja vaipui
-sitten varsin tyynesti lepotuoliinsa istumaan, heilauttaen kirjettä
-kädessään. Sitä vihanmyrskyä, jota Hieronymo oli odottanut, ei
-kuulunutkaan ja hän rupesi jo toivomaan, että herttuan puoltosana ja
-hänen nuori aateliskilpensä olivat lopuksikin tehneet marskiin
-edullisen, vakuuttavan vaikutuksen. Kotvasen kuluttua virkkoi Klaus
-Fleming:
-
--- Mistä syystä luulet herttuan oikeastaan puuttuneen tähän sinun
-kosintahommaasi?
-
--- Hänen ruhtinaallinen armonsa kai tarkottaa sekä nuoren neitosen että
-minun parasta, vastasi Hieronymo reippaasti.
-
--- Ole ilveilemättä, tokasi marski kärtysästi, -- hänkö suotta
-puuttuisi meltomielisiin lemmenjuttuihin! Me ymmärrämme kyllä
-tarkotuksen, sinä olet ainoastaan välikappale. Vaan sittenkin, sulla on
-rohkeutta astua toisen kerran eteeni samalla asialla, -- etkö uskonut
-ensi kerralla?
-
-Marski istui tyyneenä, vaan hänen kulmakarvansa loivat tavallista
-paksumman varjon hänen kasvoilleen ja kiihkoa näytti asuvan ankarassa
-katseessa. Hieronymo koetti yhä pysyä reippaana vastatessaan:
-
--- Teidän armonne lupasi minun tulla, kun olen varustettu
-aateliskilvellä ja huomenlahjoilla. Ja suosituksiini luottaen...
-
--- Sinä ilveilet liian rohkeasti, nulikka! Jos sinulla olisikin kaikki
-muut edut päästäksesi Flemingin vävyksi, pelkkä se seikka, että herttua
-puolestasi kosii, tekee sinut mahdottomaksi, -- sitä etkö älyä? Vaan
-sinä olet halpa välikappale, mitätön syötti, -- sinuun ei kannata
-kiivastua. -- Marski vaipui taas silmäilemään herttuan kirjettä, hänen
-nyrkkinsä puristui, hän rutisti sen kokoon. Ja huomatessaan nuorukaisen
-vielä seisovat edessään, huudahti hän: -- Mitä viivyt?
-
--- Mikä vastaus on minun vietävä herttualle?
-
-Marski nousi pystöön.
-
--- Hänelle vastaan itse. Vaan sinä, herttuan kätyreistä halvin, pane
-mieleesi: minun talostani et koskaan naista saa, et orjatartakaan,
-niinkauan kuin tämä käsi jaksaa ojentua!
-
-Nuorukainen näki vihan laineiden olevan nousemassa Suomen marskissa,
-eikä tahtonut odottaa, kunnes ne purkautuisivat esiin. Hyrskyten
-lainehti hänen omakin povensa ja terävä vastaus pyöri hänen huulillaan.
-Vaan hän nielasi sen, kumarsi jäykästi ja lähti nousemaan kannelle.
-Marski seurasi häntä tuokion kuluttua, ja kun Hieronymo jo istui
-venheessään, huusi tämä vielä kannelta:
-
--- Ilmota herrallesi, että hän valitkoon toisen lähettilään, kun
-minulle asiata lie, sinua en enää tahdo edessäni nähdä.
-
-Vaan nuorukaisessakin purkausi silloin jo kiukku esiin ja hän huudahti
-vastaan:
-
--- Vielä tulen minä sittenkin kolmannen kerran, enkä odota niinkään
-kauan, kunnes kätenne on kangistunut.
-
-Tuulelta ei enää kuulunut, mitä marski siihen vastaan karjasi, vaan
-kiivaana hän käsiään huitoi. Mutta syttä ja sappea oli venheessä
-istujankin mieli. Olihan hän tosin aavistellut, marskin vihaa varoen,
-että sieltä tulisi rukkaset, yhtä komeat kuin ensi kerralla. Vaan tuo
-pöyhkeä, tuo nöyryyttävä käytös kohotteli koston kuohuja hänen
-mielessään ja säihkyvin katsein silmäili hän vielä kerran taakseen
-amiraalilaivaan, jonka kannella marski vielä käveli edestakaisin.
-
--- Ehei, sinä kopea marski, nyt on kirjeiden ja kauniiden puheiden aika
-mennyt, näistä puolin ryhdytään totisempiin toimiin. Vielä olet sinä
-kuuleva puhuttavan Hieronymus Birckholtzista -- enemmän kuin
-tuuletkaan!
-
-Viimeinen kirje oli lähettiläällä vielä viemättä ja sitävarten hän
-ohjasi venheensä Kaarlo Hornin laivaan, joka kelluili kauempana
-toisella rannalla. Sinnehän hän oikeastaan tuli niinkuin ystävälliselle
-alueelle, vaan kumminkin, sielläkin hän tiesi erään häntä katkeralla
-mielellä katselevan, -- olihan nuori Henrik Horn hänen kilpakosijansa.
-Vaikka he usein olivat tavanneetkin toisensa Kaarlo-herttuan
-hovipiireissä, ei heidän välillään näihin asti ollut koskaan ollut
-sanaakaan puhetta, ei viittaustakaan, suhteestaan nuoreen Flemingin
-neitoseen. Itse hän oli välttänyt siihen koskemasta, oli toivonut
-nuoren Hornin, huomatessaan, ettei tyttö häntä suosi, muitta mutkitta
-vetäytyvän syrjään. Vaan nyt hänen teki mieli puhua pari sanaa tuon
-pojan kanssa, -- hän arvasi, että Flemingit nyt herttuan puututtua
-asiaan, vielä kiihkeämmin tuota heille mieleistä liittoa kiirehtisivät.
-
-Siitä syystä hän, jätettyään kirjeen Kaarlo Hornille, etsi tilaisuutta
-puhellakseen kahdenkesken Henrik Kaarlonpojan kanssa, eikä hänen kauan
-tarvinnut tällaista tilaisuutta hakeakaan. Nuorella Hornilla oli
-nähtävästi sama tarkotus ja hän se juuri viittasikin lähettilään
-syrjään muusta laivaväestä keulakannelle.
-
-Täällä saaristossa Henrik Kaarlonpojalle vasta oikein oli selvinnyt
-asemansa Anna Flemingiin ja syyt siihen arkuuteen, jopa kylmyyteen,
-jolla neitonen häntä kohteli. Laivaston mukana oleva suomalainen
-aatelisnuoriso oli näinä viikkoina, kuninkaan lähtöä odotellessaan,
-viettänyt monta hauskaa, iloista päivää yhdessä, yhteisillä
-huvimatkoilla ja metsästysmatkoilla saaristossa, taikka vierailuilla
-toistensa luona laivoissa. Nuori Henrik oli siellä pannut parastaan
-totellakseen Ebba-rouvan neuvoa: voittaakseen, valloittaakseen tuon
-tytön, johon hän jo vuosi sitten Vääksyssä oli silmänsä iskenyt.
-Vaan hän oli huomannut ponnistelevansa turhaan: neitonen vetäytyi
-pois hänen seurastaan, oli raskasmielinen, kylmä ja arka. Nuori Horn
-sitä suri, käsittämättä syitä siihen. Vaan sitten hän toisilta
-aatelisnuorukaisilta sai kuulla kertomuksen Strömsholman tapahtumista
-ja hän ymmärsi: Anna Flemingin tunteet olivat kiinnitetyt toiseen,
-muukalaiseen mieheen, joka palvelijan asemassa oleskeli herttuan
-seurueessa.
-
-Siitä rupesi mustasukkaisuuden myrkky kalvamaan nuorukaisen sydäntä ja
-ennen tuntumaton katkeruus täytti hänen mielensä. Hän rupesi
-hiljaisissa mietteissään vihaamaan tuota miestä, jonka kanssa hän ennen
-usein ja kernaastikin oli seurustellut herttuan hovissa, vaan jonka hän
-nyt huomasi astuneen tielleen. Ja kun hän nyt yhtäkkiä näki tuon
-kilpailijansa astuvan isänsä laivaan, kuohahti kätketty kiihko taas
-hänen mielessään ja hän päätti puhutella Hieronymus Birckholtzia, jonka
-vilpittömiä tarkotuksia Anna Flemingin suhteen hän epäili.
-
--- Minä tiedän, että te olette onnistuneet saavuttamaan erään
-aatelisneitosen suosion, joka minullekin on kallisarvoinen.
-Valloituksenne on ollut helppo, vaan oletteko ajatelleet, että leikitte
-neitoseen nähden arveluttavaa leikkiä?
-
-Kas siinä vielä yksi, joka tarkotuksiani pitää vallattomana, päättömänä
-pilana! ajatteli nuori lähettiläs, kuunnellessaan kuinka Henrik Horn
-loukkautuneen kiivaudella häntä nuhteli. Tekipä hänenkin jo mieli
-vastata samalla mitalla, mutta hillitsemiskyky on suuri kyky, ajatteli
-hän, ja lausui tyynesti:
-
--- Leikkiä, sanotte te, jalosukuinen ritari. Miksi leikkiä? Te tunnette
-ehkä minut luonteeltani kevyeksi ja vallattomaksi, ja olenkihan minä
-halpa ulkomaalainen, köyhä junkkari teidän rinnallanne. Vaan
-sellainenkin voi joskus löytää murun, joka on hänelle henkeäänkin
-kalliimpi ja josta hän ei luovu, vaikka sydän kiskottaisiin povesta.
-Sellaisen helmen olen minä löytänyt ja sitä olen säilyttävä.
-
--- Mutta te tiedätte, että se on mahdotonta, Anna Flemingiä ette voi
-saada puolisoksenne, häntä suotta turhilla toivomuksilla kahlehditte,
-puhui nuori Horn kiivaasti. -- Jos olette jalo nuorukainen, luovutte
-yrityksestänne ajoissa, -- niin minä tekisin.
-
--- Te, Henrik Horn, saatte valita Suomen aatelistosta neitosen minkä
-tahansa, kaikki teille lähtevät, sillä te olette Kankaisten suurta
-sukua. Minulla on yksi ainoa aarre, vaan se on mulle sitä kalliimpi.
-Tyttö on itse mulle sydämmensä antanut, -- kumman meistä on
-syrjäydyttävä?
-
-Nuori Horn ei voinut kieltää, että hänen kilpailijansa todistelussa oli
-perää, ja masentuneena loi hän katseensa alas laivan laidan yli
-leikkivään aallokkoon. Niin, niin, neitosen sydän on valinnut, jalointa
-olisi alistua sen vaalin alle, syrjäytyä, luopua koko rakkaaksi
-käyneestä unelmasta... Mutta sittenkin, nuori Horn ei tahtonut heretä
-taistelusta, jossa hän mielestään taisteli tyttönsäkin onnen puolesta.
-Ja hetken kuluttua hän virkkoi:
-
--- Te teette onnettomaksi sen neitosen, joka mulle on rakas, teidän
-pelinne ei ole puhdasta. Vaan minä olen elkeitänne seuraava, ja
-muistakaa, minä voin käyttää miekkaanikin, vaikka en ole soturi, jos
-hänen onnensa taikka kunniansa puolesta tarvitsen taistella.
-
-Katkerasti hymähti nuori lähettiläs:
-
--- Taistellaan vain, valmis olen siihen minäkin, tähän taisteluun
-kaikki pyrintöni kohdistuvatkin. Vaan se tietäkää: jos taistelu mulle
-on vaikea, on se teille toivoton, sillä neitonen on minun!
-
-Uhkausta oli molempain kilpailijain sanoissa, jopa liikkeissäkin, kun
-he näin erosivat, heittäen toisilleen leppymättömän jäähyväiskatseen.
-Vaan nuori sanantuoja laskeusi venheeseensä ja istahti keskiteljolle
-miettimään, venheen kulkiessa salmen suuta kohden. Tottatosiaan, tämä
-päivä oli jättänyt hänelle sangen vähän toiveita jälelle. Joka taholla
-kiivas, vihanen vastarinta, taistelua kaikkialla, minne hän vain
-kääntyikin, taistelua, jossa hän ymmärsi olevansa heikommalla,
-huonommalla puolella ja johon hänen kävi vaaralliseksi pitemmältä
-puuttua... Ja mitä varten hän oikeastaan tätä toivotonta sotaa kävi,
-miksi potki hän tutkainta vastaan, hän, joka aina oli tottunut
-sukkelalla käännöksellä väistämään vastuksia ja huuhtomaan ikävyydet
-mielestään uusilla ilveillä ja hauskuuksilla? Miksei hän nytkin
-pyörähtänyt tieltä, hyljännyt koko hommaa ja hakenut uutta,
-kiitollisempaa seikkailua muilta markkinoilta? Niin, miksei?
-
-Turhaan hän sitä kyseli, vastausta ei hän löytänyt, hän vain tunsi,
-ettei hänellä nyt, kuten ennen, ollut valitsemisen varaa. Venhe
-souti juuri sen niemen ohi, jossa hän pari tuntia sitten oli
-tyttöään puhutellut; vielä olivat siellä venheet rannassa, ehkei
-huviretkeilijöitä näkynyt. Vaan nuorukainen näki sittenkin kuten äsken
-edessään tuon neitosen niin hellänä, niin huolestuneena, niin
-rakastavana, melkein kuin rukoilevana lapsena... Se rukous kohdistui
-häneen ja suli yhteen hänen omain mielikuvainsa kanssa.
-
--- Soudetaanko vielä tänä iltana kaupunkiin takasin? kysyivät soutajat,
-kun pienen kalastajakylän ohi lähdettiin kulkemaan aavemmalle selälle.
-
-Nuorukainen heräsi. Kaupunkiin? Tukholmaan, mitä hänellä oli siellä
-tekemistä? Ei, sotaa on jatkettava, suunnitelma laadittava, tässä ei
-ole aikaa hukata. Ja hän virkkoi päättävästi soutajille:
-
--- Ei, laskekaa tuohon kylän rantaan, minä jään tänne te, saatte palata
-milloin tahdotte. -- --
-
-Seuraavana päivänä oli aamusta asti liikettä ja hyörinää kuninkaan
-merileirissä Tukholman ulkosaaristossa. Laivoja asetettiin lähtökuntoon
-ja laivavenheet soutelivat ehtimiseen aluksesta toiseen toimittelemassa
-asioita eron edellä. Kuninkaan laivasto oli näet saanut käskyn
-päivällisen aikaan nostaa ankkurit lähteäkseen purjehtimaan edelleen ja
-Suomen aatelisto, joka täällä jo viikkokausia oli viipynyt kuninkaan
-luona, valmistautui sekin jo vihdoinkin purjehtimaan Ahvenanmeren yli
-kotiin Suomeen. Mutta useiden Suomen aatelisherrain piti vieläkin Klaus
-Flemingin mukana seurata kuningasta Puolaan saakka ja heittivät he siis
-nyt täällä jäähyväisiä omaisilleen ja maamiehilleen.
-
-Suomeen lähtijät kävivät juhlallisilla jäähyväistervehdyksillä myöskin
-kuninkaan luona ja hyvillä mielin, kuninkaalleen kiitollisina ja
-kuninkaan miehinä he sieltä palasivat; mikä oli saanut uuden
-läänityksen, mikä viran taikka lahjan, -- ilman ei sieltä palannut
-kukaan, yksin Kaarlo Hornkin sai täällä uusia läänityksiä. Tämä oli
-kaikki Klaus Flemingin vaikutusta, hän tahtoi kiinnittää suomalaiset
-yhä lujemmin kuninkaaseen ja sen kautta itseensä ja hän osasi
-käyttää vaikutustaan jalomielisestikin. Iloisia jäähyväis- ja
-onnentoivotushuutoja kaikui siitä syystä kaikkialta aluksista ja niiden
-lomissa puikkelehtavista laivavenheistä.
-
-Klaus Flemingin amiraalilaivassa oli myöskin eron hetki käsissä,
-Kuitian perheen piti näet matkustaa kotiin Suomeen, marskin itsensä
-jäädessä seuraamaan kuningasta Puolaan. Vaan siellä ei ollut mieliala
-iloinen, tuo herttualta eilen saapunut pieni kirje oli myrryttänyt
-marskin mielen ja jättänyt myrskyn enteitä ilmaan. Aamusella jo oli
-marskilla ollut pitkä, yksityinen keskustelu rouvansa kanssa ja Anna
-Fleming oli oivaltanut, että tämä keskustelu oli koskenut häntä. Ja nyt
-kutsuttiin Anna itse setänsä luo kuulemaan päätöksistä.
-
-Arkaellen astui Anna setänsä eteen, mutta samalla hän tunsi
-tyynnyttävää varmuuttakin mielessään. Hän oli eilisestä saakka, jolloin
-hän niin odottamatta oli sulhasensa tavannut, ollut omituisen
-vaihtelevassa mielentilassa. Nuorukaisen reipas, luottava katse oli
-valanut iloa ja rohkeutta hänen mieleensä, vaan uusia huolia oli siitä
-yhtymisestä myös hänen mieleensä tunkeutunut. Hän tunsi setänsä
-järkähtämättömyyden pienimmissä asioissakin ja pelkäsi varsinkin tuota
-herttuan puoltosanaa, jonka hän arvasi setänsä mieltä ärsyttäneen.
-
-Tavallista kiivaammassa mielentilassa Klaus-herra olikin, kun hän
-holhokilleen virkkoi:
-
--- Sinä et ole totellut minua, Anna, vastoin kieltoani olet tavannut
-tuon vehkeilijän, jolle jo Strömsholmassa annoin matkapassin, niin,
-niin, minä tiedän sen, muuten hän ei olisi uskaltanut toista kertaa
-eteeni tulla. Sano, mikä sulla on tarkotus, aijotko todellakin
-vastustella _minua_?
-
-Anna ei osannut vastata mitään, hän katsoi kysyen Ebba-rouvaan, joka
-siinä miehensä vieressä istui, keksiäkseen hänen katseistaan jotakin,
-joka hänelle selvittäisi mihin nyt oikeastaan pyrittiin. Vaan
-Ebba-rouva oli itsekin ikäänkuin murheellinen ja levoton, näytti siltä,
-kuin aviopuolisojenkin kesken äsken olisi joku erimielisyys ollut
-olemassa. Klaus-herra jatkoi:
-
--- Sinua on kosinut jalosukuinen nuorukainen Henrik Horn. Hänelle et
-aijo mennä avioksi -- niinkö?
-
-Niin ankarasti tähysti marski Annaa silmiin, että häneltä väkisinkin
-laskeusi katse alaspäin. Vaan hän kohotti sen taas ja päättävästi
-nyökäytti hän päätään.
-
--- Se on vallassasi, siihen en puutu, vaikka voisinkin muitta mutkitta
-sulle aviomiehen määrätä, virkkoi marski kohauttaen olkapäätään. --
-Vaan minä olen sulle ilmoittanut, että tuon herttuan rengin puolisoksi
-et myöskään joudu, niinkauan kuin minun kädessäni on vaikkua, ja sinä
-tiedät, että minä en riko sanojani.
-
-Marski käveli pariin kertaan yli laivahuoneen lattian ja pysähtyi taas
-Annan eteen:
-
--- Sinulla on huonoja taipumuksia, sinä olet perinyt äitisi aatelitonta
-verta ja hänen kevytmielistä luonnettaan. Isäsi teki häpeällisen
-naimiskaupan, joka sukumme nimeä halvensi, vaan ole varma, minä olen
-pitävä huolta, ettet sinä pääse tilaisuuteen tätä häväistystä
-uudistamaan. Minä pidän siitä huolen, kuuletko...
-
-Niin uhkaavana, niin ankarana hän seisoi siinä tuo kookas,
-teräväkatseinen mies, -- ei ollut epäilystäkään, ettei hänen sanansa
-olleet järkähtämättömät. Hän oli yhtä hievahtamaton, olipa kysymyksessä
-pienet asiat tai suuret. Sen Anna oivalsi, ja vaikka hän koetti karasta
-luontonsa, ei hän voinut estää kyyneleitä virtaamasta esiin, -- olihan
-viimeinen toivo, että hän saisi holhoojansa suostumuksen haluamalleen
-avioliitolle, nyt mennyt. Ja Ebba-rouvakin suojasi silmiään
-kämmenellään, näytti siltä, kuin hänelläkin olisi kyynel pyrkinyt
-esiin. Sitä marski katsoi ja rypisti kulmakarvojaan tyytymättömänä.
-
--- Te tiedätte, että minä en pidä vetistelemisestä, kyyneleet eivät
-koskaan päätöksiini vaikuta. Me eroamme nyt, te matkustatte ensiksi
-Kastelholmaan ja Anna jää sinne niinkauaksi, kuin minä sen
-tarpeelliseksi katson. Leskikuningatar tulee sinua siellä pitämään
-silmällä. Vaan se muista, jos kuulen vielä hiiskahdustakaan uusista
-lemmenvehkeistä tuon herttuan kätyrin kanssa, toimitan sinut vielä
-turvallisempaan paikkaan, luostariin sinut salpaan tai rautaristikkojen
-taa. Sillä tässä on Flemingin nimi kysymyksessä, perheeni arvo, ja sitä
-et tahraa, sen vannon... Saat mennä.
-
-Vaan Anna ei lähtenyt, hänen ruumiinsa vapisi, hänen polvensa
-notkistuivat ja kuin rukoillen vaipui hän polvilleen ankaran setänsä
-eteen. Oliko kaikki noin lopussa, eikö armon kiventä ollut tuossa
-muuten niin jalossa miehessä, oi, osaahan hänkin toki sääliä... Ja
-hiljaa Anna nyyhkytti:
-
--- Setä, setä, antakaa pieni toivon murunen.
-
--- Ei sanaakaan enää. Saat mennä.
-
-Silloin nousi Ebba-rouva, astui miehensä luo, laski kätensä hänen
-olalleen ja kuiskasi, häntä silmiin katsoen:
-
--- Klaus, tästä ei tule mitään hyvää. Olen ollut kanssasi samaa mieltä,
-vaan nyt, minä pelkään...
-
-Vaan Klaus-herra nykäsi itsensä kärsimättömänä irti ja katkasi rouvansa
-lauseen:
-
--- Te matkustatte Kastelholmaan ja tottelette käskyjäni.
-
-Anna oli jo noussut. Hänen vartalonsa oli taas suora ja hänen kasvonsa
-tyyneet, kun hän poistui. Hänenkin sydämmensä oli nyt tehnyt valan,
-hiljaisen, äänettömän valan, vaan yhtä järkähtämättömän kuin se, jonka
-hänen setänsä oli vannonut. Hän oli voittava onnensa, voittava sen
-kaikesta huolimatta, vaikkapa hän vetäisikin päälleen setänsä vihan ja
-vaikka hänen nuoruutensa kulukoon sitä odotellessaan.
-
-Tunnin kuluttua oli Suomeen lähtevä laivasto jo liikkeellä, ja
-kuninkaankin laivastossa nostettiin ankkurit samaan aikaan. Tämän
-jälkimmäisen sanottiin nyt vihdoinkin vievän kuninkaan Puolaan; vaan
-vieläkin se, muutamia tunteja purjehdittuaan, pysähtyi ja jäi ankkuriin
-makaamaan -- pariksi viikoksi. Kuningas tahtoi vielä nauttia vapauttaan
-meren hengessä. Mutta suomalainen laivasto painoi yhtämittaa itää
-kohden ja oli jo ennen illan tuloa Ahvenan saaristossa.
-
-Siinä erosi yksi laiva toisten joukosta; Ebba Fleming perheineen laski
-näet Kastelholmaa kohden, vieraillakseen tässä pienessä, vanhassa
-linnassa muutamia päiviä sisarensa, leskikuningattaren luona.
-
-Vanha oli näet silloin jo tuo korkea, pyöreänmuotoinen, umpinainen
-kivilinna, joka sijaitsi Ahvenan mantereen itäisellä rannalla, pitkän,
-kapeanlaisen salmen partaalla. Jo yli kaksisataa vuotta sitten oli
-mahtava Bo Juhonpoika Grip tässä linnassa toisinaan asuskellut ja oli
-se siitä pitäin aina ollut varustettuna ja sisältänyt pienen
-vartioväen, mutta harvoin sitä vihollisen lauma oli lähestynyt; linnan
-ainoita merkkihetkiä oli ollut se, kun Juho Folkenpoika v. 1434
-Engelbrektin kapinan aikana sen valloitti tanskalaisilta. Nyt siellä
-isännöitsi leskikuningatar Katariina Stenbockin vouti muutamain
-palvelijain kanssa, ja kuningatar itsekin asusti siellä usein suviset
-ajat. Ja niinkuin linnassa ainakin pidettiin Kastelholmassa portit
-visusti suljettuina, muurin rinteillä olevat vanhat tykit olivat
-käyttökunnossa ja yöt päivät kuljeskeli vartijoita valleilla ja
-tornissa linnan turvallisuutta vartioimassa. Metsä linnan ympäriltä oli
-raivattu pois laajalta alalta ja ainoastaan salmen toisella puolen
-näkyi kyliä ja ihmisasuntoja.
-
-Ebba-rouva viipyi linnassa ainoastaan muutamia päiviä, vaan Anna jäi
-hänestä sinne jälelle Klaus-herran määräysten mukaan. Silloin huomasi
-Anna olevansa vankina. Hän oli saanut asunnokseen saman pienen,
-ristikko-ikkunoilla varustetun huoneen, jossa kuningas Eerik XIV:ttä
-23 vuotta sitten oli veljensä käskystä pidetty vankina, ja hänen
-liikkeitään linnan alueella ja sen lähimmässä ympäristössä pidettiin
-silmällä. Ilottomat, yksitoikkoiset ajat hänelle nyt alkoivat;
-leskikuningatar ja palvelusväki vartioitsi sekä häntä että kaikkia
-linnaan tulijoita ja tuskallinen, painostava tunne siitä syystä Annaa
-rasitti, missä hän vain liikkuikaan. Siksi istui hän enimmäkseen yksin
-huoneessaan, silmäillen sen ikkunasta yli salmen ja läheisen rannikon,
-jonka takaa Sundin pitäjän korkean kivikirkon tornit yli metsän
-kuumottivat. Hän oli kohta älynnyt, että täällä linnassa ei hän saisi
-sulhoaan tavata, jos tämä hänen olinpaikastaan tiedon saatuaankin hänen
-puheilleen pyrkisi, ja turhaan hän mietti, miten hän saisi
-nuorukaiselle viestin laitetuksi. Ja viikkoja kului, illat pimenivät,
-syksy oli käsissä.
-
-Oih, niin ikävä oli Annan olla, niin toivotonta, niin yksinäistä; ei
-ketään ollut, jolle hän olisi voinut kertoa huoliaan ja risteileviä
-tunteitaan. Yksin hän käveli usein pitkät ajat linnan vallilla,
-katsellen kaunista salmimaisemaa edessään, ja hänen silmänsä
-tähystelivät ja hakivat niin hartaasti siitä ympäröivästä luonnosta
-jotakin, jota eivät löytäneet. Venheitä purjehti linnan edustalla ja
-ruuhia souti ohi -- oi, eikö niissä missään ole se hymykatseinen
-nuorukainen, jota hänen sydämmensä niin hartaasti kaipasi? Ei tullut
-viestiä vastaan.
-
-Mutta yksi noista venheistä rupesi kumminkin herättämään hänen
-huomiotaan. Se ei ollut oikein kalastajavenheen näköinen, tyhjiltään se
-aamusin kulki merelle päin, yksi mies vain perässä, ja tyhjiltään se
-taas iltasin palasi. Ja kun se salmen suussa olevan luodon taa ehti,
-katosi purje ja venhe, -- näytti siltä, kuin purjehtija olisi tuolle
-luodolle laskenut. Tuota venhettä hän rupesi masentumaisillaan jo
-olevan mielensä koko kiinnolla tarkkaamaan ja ensimmäiset, arat toiveet
-kasvoivat vähitellen varmuudeksi. Eikö viittonut tuo venhemies
-purjeensa alta kädellään juuri hänelle, eikö purjehtinut hän joka päivä
-juuri häntä varten siitä ohi? Varmaankin, tuossa venheessä istui hänen
-sulhonsa, joka purjehti autiolle luodolle salmen suuhun tyttöään
-puheilleen odottamaan.
-
-Silloin rupesi Annakin keksimään keinoja vesille päästäkseen. Hän oli
-jo ennen usein linnan valkamassa istunut venheen perässä onkivapa
-kädessä tuntikausia synkissä mietteissään, oli joskus työntänyt venheen
-uloskin rannasta ja soutanut salmelle -- se huvitus oli toki vangille
-suotu. Vaan nyt hänestä tuli aivan uuttera onkija, hän souti joka päivä
-rantoja pitkin linnan näkyvissä kaislikon rinnasta toiseen, ja palasi
-aina tunnin tai puolen perästä takasin, joten näitä kalamatkoja ei
-kukaan epäillyt eikä kieltänyt. Vaan eräänä päivänä, jolloin hän linnan
-vallilta taas oli nähnyt purjevenheen viilettävän luodolle, meloi hän
-ohi viimeisenkin linnaan näkyvän kaislikon, kierrätti pienen
-niemenkärjen ja rupesi sen suojaan päästyään voimansa takaa soutamaan
-salmen suuta kohden. Hänen voimansa kasvoivat moninkertaisiksi,
-käsivarret olivat jäntevät kuin rauta, kuohuna kohisi vesi keulan
-edessä. Oliko hänen aavistuksensa ollut oikea, nyt se oli näkyvä.
-Tuossa luoto, pieni, lepikköä kasvava -- autiolta se näytti. Jo törmäsi
-venhe hiekkaselle ahteelle, soutaja nousi pystöön venheessään.
-
-Vaan samassa oli jo siimeksestä juossut nuorukainen tempaissut venheen
-maalle ja tytön syliinsä, -- ensi kerran lepäsi Anna Fleming sen miehen
-käsivarrella, jolle hän hehkuvan lempensä oli antanut ja jonka
-morsiameksi hän itsensä oli vannonut, ensi kerran hipasi tuo kihara
-hänen poskeaan ja ensi kertaa tunsi hän noiden hymyileväin huulien
-hakevan omiaan... Se oli kaikki käynyt silmänräpäyksessä, ei ajatusta
-ollut Anna ehtinyt ajatella. Hänen sielunsa, tuo kauan kiusautunut ja
-kärsinyt, tunsi vihdoinkin kerran elävän onnen lehahtavan lävitseen ja
-uhkuva riemu pulpahti kerrankin hänen lempeä niin kauan kaihonneeseen
-sydämmeensä. Ja hän nautti siitä täysin siemauksin, sulhonsa sylissä
-nyt hervotonna leväten, ja sulaneen kaihon kyyneleitä olivat ne, joita
-nuorukainen hänen poskeltaan suuteli.
-
-Siihen he istahtivat rinnakkain kallion kielekkeelle lepikon
-siimekseen, katselivat toisiaan silmiin ja kertoivat katkonaisin sanoin
-yhteisistä vaikeuksistaan, aikeistaan ja toiveistaan, -- tuhansia
-heillä tuntui olevan asioita toisilleen tarinoitavana. Nuorukainen
-kertoi jo viikon väärällä nimellä viipyneensä Ahvenassa, jonne hän,
-saatuaan vihiä Annan olosta siellä, oli tullut suomalaisessa laivassa,
-ja Sundin kirkolla asuen yrittäneensä jos jotakin tavatakseen
-lemmittyään. Turhaksi oli hän huomannut linnaan pääsemisen, siellä oli
-vastassa portit ja vallit ja vahtimiehet, mahdottomaksi myös löytää
-yhtymäpaikkaa kylässä tai maan puolella. Silloin oli hän päättänyt
-piirittää meren puolelta, ja se olikin onnistunut. Hän oli valloittanut
-linnan ja löytänyt aarteensa, jota häneltä tahdottiin riistää. Ja hän
-oli löytävä sen vielä vastakin.
-
--- Ole varma, Anna, viekkaus voittaa väkevyyden. Vielä minä sinut
-omakseni osaan saada, osaan pakottaa mahtavan marskinkin!
-
--- Oi, ei, ei, hän on rautanen, hän uhkaa lähettää minut luostariin,
-hän panettaisi minut kahleisiin, jos tietäisi minun luonasi olevan.
-Vaan nyt olet sinä tuossa vieressäni, -- muuta en ajattelekaan!
-
--- Niin olen, ja voimattomiksi käyvät lopuksi marskinkin vihat, sen
-saat nähdä. Jos en sinua marskin suosiolla saa, otan väkisin.
-
--- Mitä tarkotat ... karkaammeko?
-
--- Miksemme voisi sitäkin tehdä? Tuolla on venhe rannassa, me
-purjehtisimme meren yli, rientäisimme herttuan luo, sinne ei marskin
-viha ulotu... Vaan ei vielä, lemmittyni, vielä on meillä muitakin
-keinoja, ehkä kääntyvät olot piankin meille suosiollisiksi. Herttua ei
-aijo suvaita setäsi valtaa Suomessa, hän kukistaa hänet ja meidät hän
-jo on luvannut toisillemme. Malttia vain ja rohkeutta!
-
--- Rohkeutta, sitä saan aina, kun luonasi olen, vaan yksin ollessani se
-pettää.
-
--- Siksipä olenkin usein luonasi...
-
-Vilahtamalla kului tällaisissa tarinoissa tuntinen ja Annan täytyi
-kiirehtiä takasin; sydän palpattaen juoksi hän venheelleen ja pikaisten
-jäähyväisten jälkeen oli hän taas soutamassa linnaan päin. Vaan iloa
-säteilivät samalla hänen kasvonsa ja mieli oli taas kevyt kuin linnun.
-Hän oli saanut tavata sulhonsa, sai tavata vielä vastakin, -- laulellen
-nousi hän törmälle. Ja hänen mielensä oli sitä onnellisempi, kun hän
-linnassa huomasi, että hänen poissaoloaan ei siellä ensinkään epäilty.
-Eikä hänen venheretkiään seuraavinakaan päivinä huomattu, kun hän
-onkivapa mukanaan souti selälle päin ja sitten pistäysi autioon luotoon
-Ahvenanmaan kallioisen rannan kätkössä. Ne olivat Annalle onnen päiviä,
-hän eli kuin huumauksessa, siunaten setänsä päätöstä jättää hänet
-Kastelholmaan vangiksi.
-
-Vaan niitä onnenpäiviä ei kestänyt kauan. Hieronymo ei voinut
-epäluuloja herättämättä kauemmin viipyä Sundin pitäjässä; hän oli
-sanonut siellä odottavansa erästä Suomesta tulevaa laivaa,
-matkustaakseen takasin Tukholmaan, ja nyt se oli tullut. Hänen oli
-vielä tänä iltana matkustettava Ruotsiin, palatakseen herttuan
-palvelukseen. Sen tiesi Anna ja raskaalla mielellä hän siitä syystä
-tänään souti tuohon rakkaaseen yhtymäpaikkaan jäähyväisiä sulholleen
-sanomaan. Kävi kovanlainen tuuli, mereltä nousi salmensuuta kohden
-korkea laine, taivas oli harmajissa pilvissä. Työlästä oli sounti
-tänään ja aivan lämmenneenä ja hengästyneenä saapui Anna vihdoin luodon
-rannalle.
-
-Nuorukainen oli siellä taas häntä vastassa, mutta hiukan kalvakka ja
-levoton oli hänkin tänään, hänenkin reippaan ja iloisen mielen oli kai
-eron ikävä himmentänyt ja omituisen hermostuneesti puristi hän Annan
-kättä, kun tämä sen hänelle venheestä tervehdykseksi ojensi. Anna
-huomasi kohta nuorukaisen katseesta tuon rauhattomuuden ja hänen kävi
-poika parkaa sääli; omista kaihoistaan huolimatta rupesi hän nyt
-vuorostaan sulhoaan lohduttamaan ja hälventämään pilveä hänen
-otsaltaan.
-
-Niin he istuivat vierekkäin sammalpeittoisella penkereellä, vaan tarina
-luisti vaikeasti tänään, oli kuin jokin sulku olisi estänyt heitä
-sanoin tulkitsemasta toisilleen sitä, mitä tunsivat. Ilmakin oli
-hiottavan lämmin ja ikäänkuin painostava tuossa heidän kätketyssä
-notkossa, johon ei tuuli ulottunut, sekin tuntui heidän mieliään yhä
-matalammas masentavan. Hetkisen ääneti istuttuaan ja katseet maahan
-luotuina virkkoi nuorukainen yhtäkkiä:
-
--- Jos ei sittenkään erottaisikaan, Anna. Miksi eroaisimme, miksi
-antautuisimme taas tämän kaihon ja ikävän valtaan, joka meitä molempia
-näin rasittaa. Laivassa on tilaa meille molemmillekin, soudetaanko
-siihen?
-
-Anna nojausi melkein ilolla nuorukaisen olkapäätä vastaan ja kuiskasi:
-
--- Jos tahdot, minä olen valmis. Sinuun luotan.
-
-Vaan nuorukainen mietti taas ääneti hetkisen, hänessä näytti
-jonkunlainen taistelu riehuvan, tunne ja järki kamppailevan keskenään.
-Ja rohkeampana hän taas nosti päänsä pystöön.
-
--- Ei, meidän on sittenkin erottava, erottava vielä kerran, muuten
-turmelemme yrityksemme ja onnemme. Ollaan järkeviä; mutta vaikeaa on
-olla järkevä, kun sinusta on erottava.
-
-Ja taas he istuivat sanaa puhumatta rinnakkain, ikäänkuin masentuneina
-siitä päätöksestä, johon olivat tulleet. Lepän lehti lepatti tuulessa
-ja lepän takana kuului meren loiva laine raskaasti loiskahtavan
-rantaan, muuten oli kaikki luonnossakin äänetöntä, ikäänkuin
-alakuloiseen hiljaisuuteen vaipunutta. Tuo alakuloisuus heitä molempia
-rasitti, he olisivat tahtoneet sen keskustelulla katkaista, vaan eivät
-raskineet, sehän olisi ollut kuin jäähyväisten merkki ja niitä he eivät
-tahtoneet kiirehtää. Ja siksi he vaikenevina istuivat, melkein
-toistensa katseitakin karttaen, ja kuuntelivat, kuinka meri raskaasti
-huokui, ikäänkuin jäähyväishenkäystään sekin.
-
-Vihdoin Anna mietteistään heräten säpsähti, nousi, ja ojensi kätensä
-nuorukaiselle mitään virkkamatta.
-
--- Nytkö jo?
-
--- Olen jo viipynyt liian kauan.
-
--- Ei, vielä hetkinen, viivy, vielä viimeinen haihtuva hetkinen!
-
-Ja hän veti tytön polvelleen ja katsoi häntä suoraan silmiin. Tuossa
-katseessa oli jotakin niin tulista, niin intohimoista, niin
-hekkumallista, Anna sitä melkein pelkäsi, vaan siitä samalla
-sanomattomasti nauttikin. Ja hän jäi siihen sulhonsa syleilyyn
-istumaan, antautuen hänkin koko rakastavan sydämmensä kiihkolla
-nauttimaan tuon viimeisen jäähyväishetken suloutta ja katkeruutta. Hän
-tiesi, että tuo viipyminen oli vaarallista, että häntä jo linnassa
-kaivattiin, ehkä pian käytiin hakemaan, ja tiesi myös, mikä seuraus
-siitä oli. Vaan hän ei siitä välittänyt, hän unhotti kaikki pelot ja
-vaarat: kahlehtikoot hänet sitten vaikka rautoihin, sulkekoot
-luostariin, -- vielä tuokion hän tahtoi autuaana elää, vielä muutamia
-siemauksia juoda sitä onnea, jota häneltä niin ahnaasti koetettiin
-kieltää. Hän viipyi.
-
-Vaan raskaasti huokui meri ulapalla ja tasasesti loiskahti sen loiva
-laine luodon kallioiseen rantaan.
-
-
-
-
-VIII.
-
-Talvitunteita Kuitiassa.
-
-
-Sodan pelko oli koko syystalven ja joulunajan vuona 1594 pitänyt
-Suomessa mieliä jännityksissä ja kaikkia oloja ja toimia epävarmalla
-kannalla. Varsinkin olivat rajanpuolelaiset olleet huolissaan, minä
-päivänä tahansa saattoi odottaa aseellista, hävittävää hyökkäystä
-Venäjän taholta. Välirauha oli näet loppunut ja hyvin epävarmalta
-näytti, saataisiinko se muutetuksi vakinaiseksi rauhaksi, sillä
-rauhanehdoista oli tuiki vaikea sopia. Ruotsalaiset eivät olisi
-suostuneet luopumaan valloittamastaan Karjalasta, venäläiset taas eivät
-muulla ehdolla tahtoneet rauhasta puhuakaan, vaan uhkasivat tarttua
-uudelleen aseisiin. Siitä syystä oli sotaväki Suomessakin ollut taas
-kiireen vilkkaa asetettava sotajalalle ja muutenkin varustauduttava
-vihollista vastaanottamaan.
-
-Niissä hommissa oli marski Klaus Fleming, palattuaan syyskuussa
-kuningasta Puolaan viemästä, ehtimiseen ja väsymättä matkustellut
-paikasta toiseen, laivastonsa luota Pikkalasta Viipuriin, sieltä
-Narvaan, jossa rauhanneuvotteluja pidettiin, taas Turkuun ja
-Hämeenlinnaan, -- kelittömät ja kelilliset ajat hän matkusteli ja
-puuhaili, kokosi sotaväkeä, antoi käskyjä ja hankki varoja. Hänen
-hoteillaan yksin oli huolenpito Suomen asioista, ja hän tahtoikin ne
-yksin pitää käsissään.
-
-Jouluakaan hän ei ollut ehtinyt viettää kotonaan perheensä helmassa,
-hänen toimensa kun pidättivät häntä rajan puolella. Ja kesken näitä
-moninaisia huolia, jotka toiselle hänen ikäiselleen miehelle olisivat
-olleet aivan liian rasittavia, saapui hänelle kotoa Kuitiasta
-vähänväliä ikäviä ja masentavia uutisia. Hänen vanhin poikansa oli
-sairastanut koko syyskauden ja viimeisten tietojen mukaan käynyt hyvin
-huonoksi, jopa hänen vaimonsa, Ebba-rouvakin, oli tautivuoteen ääressä
-niin rasittunut, että hänkin oli ollut vuoteen omana, ja Anna oli siitä
-syystä ollut kutsuttava viimeisellä avovedellä Kastelholmasta kotiin.
-Eikä muut kuulumisetkaan olleet sen hauskempia. Ruotsista pommitti
-Kaarlo-herttua häntä alinomaa törkeäsanaisilla kirjeillä, haukkuen
-häntä valtionkavaltajaksi ja kapinoitsijaksi, kun muka vastusti ja
-viivytti rauhantekoa, voidakseen sitä paremmalla syyllä pitää sotaväen
-koolla Suomessa. Ja kuninkaan luota Puolasta lähetettiin Suomeen
-jesuiittoja, jotka tahtoivat käyttää Sigismundon vaikutusta
-käännyttääkseen suomalaiset takaisin paavin uskoon, mutta jotka sitä
-tehdessään saivat aikaan häiriöitä ja siten nostattivat maassa
-tyytymättömyyttä marskia vastaan.
-
-Helmikuulla 1595 oli marski vihdoin matkalla kotiinsa päin Viipurista,
-järjestettyään asiat rajalla parhaalla tavalla. Rauhankeskustelut
-Inkerissä olivat nyt nekin hyvällä tolalla sittenkuin ruotsalaiset
-valtuutetut, joiden johtajana oli Arvid Ståhlarm, olivat saaneet luvan
-luopua Käkisalmesta. Hyvillään voitetuista vaikeuksista ja
-odotettavissa olevasta levon ajasta kiirehti nyt Klaus Fleming kotiinsa
-päin, jossa aikoi kevättalven viipyä ja jonne hän jo hartaasti ikävöi.
-Mutta matka oli pitkä ja tiet huonot. Myöhään eräänä iltana saapui hän
-päivän ajettuaan väsyneenä ja nälistyneenä Marttilan kievariin,
-jossa aikoi maata yön, ajaakseen seuraavana päivänä Kuitiaan.
-Nimismiestalossa käski hän kiireesti valmistaa iltasen ja vuoteen ja
-meni, sillaikaa kuin Gröning siitä piti huolta, itse vierastupaan.
-Mutta täällä hän tapasi muitakin matkustajia. Turun piispa Ericus
-Erici, joka kulki tarkastusmatkoillaan, astui siellä häntä vastaan ja
-iloisesti häntä marski tervehti, hyvillään kun sai illan ratoksi jonkun
-tarinatoverikseen, -- he eivät olleet tavanneetkaan toisiaan sittenkuin
-Upsalassa. Näiden Suomen molempain mahtavimpain hallitusmiesten välit
-eivät olleet erittäin hyvät; vaikka toisella vain olikin maan maallinen
-hallinto huolenpitonaan, toisella sen hengellinen, joutuivat heidän
-harrastuksensa usein ristiriitaan. Vaan hyvin he sillä toistensa
-seurassa tulivat toimeen, joskin aina toisinaan pieniä sivupistoksia
-punoutui pakinaan.
-
--- No, kuinka rupeavat ihmiset tyytymään siihen, etteivät saa polttaa
-kynttilöitä kirkossa messun aikana? Kuulin matkoillani pahaa nurinaa
-siitäkin, kun ei kirkkoon otettavia vaimoja enää pueta valkoisiin
-pukuihin, ja paholaisen manausta ihmiset myöskin hyvin ikävöivät?
-
-Riisuessaan raskaita matkavaatteitaan ja asettuen rahille lepäämään
-jutteli marski näinikään Suomen kirkon ylipaimenelle. Vaan piispa ei
-nyt tapansa mukaan vastapistoksella vastannut näihin marskin puheisiin,
-joiden kärjen hän kyllä oivalsi.
-
--- Niin, vanhoja tapoja on vaikea saada karsituksi, huoahti hän vain
-hiljaa ja melkein kuin hajamielisesti. Vaan marski jatkoi äskeiseen
-leikilliseen nuottiinsa:
-
--- Ja omaintuntojen sanotaan seurakunnissa olevan pahasti huolestuneina
-siitä, kun pyhä Yrjö ja pyhä Nikolai ja pyhä Henrik ovat siirretyt
-kirkoista ullakoihin.
-
-Tästä asiasta he usein olivat kiivaastikin väitelleet sekä leikillä
-että todella, vaan tällä kertaa ei piispa puuttunut väittelyyn. Näytti
-siltä, kuin jokin erityinen seikka tänään olisi hajoittanut hänen
-ajatuksiaan. Marskikin käänsi silloin puheen toisille aloille ja rupesi
-kyselemään kotipuolen kuulumisia, lähinnä omista kotioloistaan, joista
-hänellä ei taas ollut pitkiin aikoihin ollut tietoja. Piispa tiesikin
-kertoa, että Klaun puoliso, Ebba-rouva, oli, toivuttuaan taudistaan ja
-kun hänen sairas poikakin näytti rupeavan kostumaan, joulun jälestä
-matkustanut vapaaherrakuntaansa sen taloudesta huolta pitämään. Vaan
-sittemmin oli nuoren Eerik Klaunpojan tila taas huonontunut. Niin,
-Klaus-herralle se tieto ei ollut odottamaton, siksi hän juuri niin
-hartaasti halusikin päästä kotiinsa, vielä esikoistaan hengissä
-tavatakseen ja viettääkseen levon aikaa perheensä keskuudessa.
-
-Vaan vielä muuta näytti piispalla olevan kerrottavana. Marskille oli jo
-iltaruoka tuotu pöydälle, vankka ateria, ja nälistyneenä hän innolla
-sen kimppuun oli käynyt. Silloin piispa hänen luokseen astui ja virkkoi
-vakavasti ja hiljaisella äänellä:
-
--- On minulla teille eräät erityisetkin terveiset tuotavana, vaikka jo
-tässä tuumiskelin, etten koko asiaan puuttuisi. Muutamia päiviä ennen
-Turusta lähtöäni sain Ruotsista, Kaarlo-herttualta, kirjeen, jossa hän
-pyysi minua keskustelemaan teidän kanssanne eräästä asiasta, joka
-läheisesti koskee perhettänne ja sen kunniaa, -- te epäilemättä
-arvaatte mistä.
-
-Marskilla unehtui pala pureskelematta suuhun, kun hän ällistyneenä ja
-kysyvin kasvoin kuunteli piispan salaperäistä puhetta.
-
--- En, en hitto soi arvaakaan, vastasi hän päätään puistellen. --
-Perheeni kunniaa, sanotte ... herttua kirjoittaa...? Hä, tässä on
-varmaankin taas joitakin uusia vehkeitä tekeillä herttuan taholta,
-mutta mitä? Mitä hän sitten kirjoittaa?
-
-Piispa mietti kotvasen.
-
--- Niin, lyhyesti sanoen, hän vaatii minua kehottamaan teitä
-oman arvonne vuoksi vihdoinkin suostumaan siihen avioliittoon
-veljentyttärenne ja erään hänen hovijunkkarinsa välillä, josta hän jo
-ennen on teille puhunut.
-
--- Mutta, tuhat tulimaista, minä olen mielestäni kyllin selvästi
-hänelle vastannut, että juuri nimeni arvon vuoksi en siihen koskaan
-suostu, kuuletteko, en koskaan!
-
-Marski viilsi vihastuneena hyvän viipaleen siankyljestä, haukkasi sen
-ja joi olutta päälle, käännähtäen poispäin piispasta, ikäänkuin aivan
-lopettaakseen koko keskustelun siitä asiasta. Vaan piispa jatkoi
-marskin kiivaudesta välittämättä.
-
--- Minä ymmärrän. Nähtävästi ette kumminkaan erästä seikkaa tunne.
-Laita veljentyttärenne kuuluu olevan sellainen, että ellei pikaista
-avioliittoa saada aikaan, asia kääntyy häväistykseksi sekä neitoselle
-että nimellenne.
-
-Marskilla oli veitsi pysähtynyt leipään, josta hän juuri oli palaa
-leikkaamassa ja hän tuijotti hetkisen ääneti puhujaa. Sitten hän
-virkkoi:
-
--- Mitä hittoja? Herra piispa, me emme ole erinomaisia ystäviä, mutta
-siltä toivon, ett'ette laske leikkiä nimeni kunniasta -- herttuankaan
-käskystä.
-
--- En ole herttuan suosikki enemmän kuin teidänkään ja syy, miksi
-ollenkaan teille tätä asiaa esitän, on pelkkä sääli -- neitosta
-kohtaan. Hänen sulhasensa...
-
-Marski hurjistui.
-
--- Sulhanen, -- kirottu viettelijä hän on, kavala luikertelija,
-hirtehinen...!
-
--- Kuinka tahdotte, hän on nyt kaikissa tapauksissa Turussa, on tullut
-sinne vasiten häitään viettämään, mukanaan seurue, herttualta
-huomenlahjat. Minun suora neuvoni on, että kiirehditte häitä, kaikki
-päättyy silloin vielä hyvin.
-
-Marski oli kavahtanut pystöön, jättäen juuri alotetun ateriansa kesken.
-
--- Kiitos neuvostanne, minä olen pitävä huolta nimeni kunniasta!
-virkkoi hän piispalle ja huusi samalla ovelta: -- Eenokki, hevoset heti
-valjaisiin ja huovit satulaan...! Kyllä minä tässä häävuoteet
-valmistan!
-
-Äkäsin askelin käveli marski sitten edestakasin lattiata pitkin,
-kysellen piispalta lähempiä tietoja tuosta häväistysjutusta. Muuta ei
-piispa osannut selittää, kuin että marskin veljentytär oli mahtanut
-kirjeessä sulholleen kertoa tilastaan ja pyytää tältä apua, ja herttua
-oli sen johdosta nyt varustanut nuoren junkkarin häämatkalle.
-Samanlaisia kirjeitä, joissa herttua kehotti taivuttamaan marskia
-myöntyväisyyteen, kuuluvat muutamat muutkin ylhäiset henkilöt Suomessa
-saaneen, ja itsellään oli marskilla useita kirjeitä vastassaan.
-
--- Se on ilmeistä, tarkotettua häväistystä, herttua koettaa masentaa
-minut, äyväsi marski.
-
-Vaan hän sai samalla kuulla piispalta vielä merkillisimpiä asioita.
-Samassa seurassa, kuin Hieronymus Birckholtz, oli Turkuun saapunut
-herttuan laittama lähetystö, jolla oli toimeenpantavanaan uusia
-määräyksiä Suomen hallinnosta. Valtioneuvosto oli muitta mutkitta
-määrännyt Suomessa olevan sotaväen päälliköksi Flemingin sialle Kaarlo
-Hornin, taikka, jos ei tämä siihen suostuisi, jonkun muun Suomen
-herroista, ja muutenkin tuli lähetyskunnan tarkastaa Flemingin toimia
-Suomessa. Näiden määräysten johdosta vallitsi suuri levottomuus Suomen
-aateliston joukossa ja lähiseudun aatelismiehiä oli siitä syystä
-rientänyt Turun linnaan neuvottelemaan. Marskin poissaolo oli siellä
-kaiken lisäksi vaikuttanut aivan yleistä epävarmuutta.
-
-Marski oli näitä kuunnellessaan taas käynyt kylmäksi ja varmaksi:
-
--- Ja tämä kaikki vastoin kuninkaan nimenomaista käskyä ja sodan
-uhatessa rajalla, virkkoi hän hiljaa ja puolittain kuin itsekseen.
-
--- Niin, ajat ovat levottomat, minä en sekaannu näihin vehkeisiin,
-joita en ymmärrä, huoahti piispa. -- Minun työni on rauhan työtä ja
-sitä aijon harjoittaa, pysyen uskollisena valtakunnan uskonnolle ja
-hallitsijalle.
-
-Fleming istui kotvasen ääneti, kävi sitten vielä kiirehtimässä Eenokkia
-ja Gröningiä matkalle ja rupesi itse taas pukeutumaan noihin
-matkapukimiinsa, jotka hän äsken juuri oli viskannut päältään. Hän oli
-kalpea, hänessä näkyi vielä väsymyksen jälkiä ja turkin vyötä
-kiinnittäessään virkkoi hän hieman katkerasti:
-
--- Olinpa toivonut saavani maata rauhassa yöni, minä olin väsynyt; olin
-myös toivonut saavani levätä jonkun ajan häiritsemättömänä kotonani.
-Vaan minä näen, että huolta on pidetty siitä, että leponi ei saa olla
-pitkä. No, olkoon menneeksi, minä en väsy kesken. Malttakaahan te
-herrat siellä Turussa, kyllä minä päästän teidät levottomuudestanne,
-minä tahdon hittosoi myöskin vähän neuvotella! Hyvästi herra piispa.
-
-Hevoset olivat jo valjaissa ja päivän ratsastuksesta väsyneet huovit,
-jotka myös kesken ateriansa olivat ajetut ulos, satuloitsivat
-parhaallaan vähän tyytymättöminä ratsujaan. Marski istui rekeen ja
-käski ajaa hevosia säästämättä.
-
--- Me ajamme ensiksi Kuitiaan, virkkoi hän Eenokille, kun tielle oli
-päästy, ja lisäsi puolittain itsekseen: -- siellähän on herttuan
-käskystä häitä kiirehdittävä! -- Klaus-herran ensi ajatus oli ollut
-ajaa suoraan Turkuun ja huojentaa siellä Suomen herrain huolet, vaan
-hän huomasi sittenkin, että häntä ensiksi tarvitaan Kuitiassa, --
-perheen kunnia oli kaikista arin. Pakkaslumi kitisi jalasten alla ja
-napsahteli omituisesti takana ajavain huovihevosten kavioissa. Ja kun
-jäälle ajettiin, josta oikonen viittatie lähti viemään Paraisiin,
-vongahteli aavikko kaameasti, jää paukahteli ja halkeili ja hevoset
-huuriusivat yltänään kovassa ajossa. Vaan eteenpäin kävi matka
-lepäämättä läpi yön, tuo mies, joka reen perällä istui, oli käskenyt
-ajaa hevosia säälimättä, ja Eenokki tiesi, että silloin oli tosi
-edessä. Ja vielä oli Kuitia kaukana. -- --
-
-Iloton joulujuhla oli tänä vuonna vietetty Kuitian vanhassa,
-harmaakivisessä linnassa. Isäntä oli poissa, kaksi tautivuodetta oli
-ollut hoidettavana ja hoitajainkin mielet olivat apeat. Kun Ebba-rouva
-syksyllä oli sairastanut, oli Anna viimeisen laivaliikkeen aikana
-joulun alla tuotettu kotiin Kastelholmasta ja hänen tehtävänsä oli nyt
-Kuitiassa ollut valvoa kituvan ja vähitellen näivettyvän serkkunsa
-tautivuoteella. Ebba-rouvan lähdettyä vapaaherrakuntaan oli se
-sairaanhoito jäänyt yksinomaan hänen huolekseen. Siellä hän oli
-tautivuoteen ääressä valvonut, vaan oikein valveillaan hän ei
-enimmäkseen ollut näyttänyt olevan. Tuskin sanaakaan palvelusväki oli
-päiväkausiin hänen huuliltaan kuullut; potilaan toivomukset ja hoidon
-hän huolellisesti täytti, mutta teki sen koneellisesti, melkein; kuin
-unissaan ja sillävälin oli hän ääneti istunut eteensä tuijottaen.
-Päätään puistelivat sille talon vanhat palvelijat ja ennen pitkää
-rupesi heidän joukossaan kuisketta kulkemaan. Anna ei liikkunut ulkona,
-ei näyttäynyt missään; ainoastaan silloin, kun hän kuuli jonkun Turkuun
-lähtevän, elpyi hän virkeäksi: hänellä oli aina kirjeitä laitettava
-Turkuun, talvipostilla Ruotsiin lähetettäviksi. Ja kun sanomia saapui
-Turusta, silloin hän aina kiirehti kuulostamaan, olisiko hänelle
-mitään. Vaan ei ollut mitään, ei koskaan. Ja taas hän vetäysi
-sairashuoneeseen, poski kalpeana ja silmä kävi kuopille. Ja toisinaan
-öisin kuului sairashuoneesta valittavaa nyyhkintää, josta talonväki ei
-varmaan tiennyt, lähtikö se potilaasta vaiko hoitajasta.
-
-Annan apuna potilasta hoitamassa oli vanha mestari Markkus, talon
-vanhoja uskollisia palvelijoita hänkin. Mestari Markkus oli aikoinaan
-palvellut sotaväessä haavansitojana, barbeerarina, ja pitkäaikaisen
-kokemuksen kautta saavuttanut jonkunverran tietoja ja harjautumista
-lääkintötaidon muissakin haaroissa. Nämä haavurit ne olivatkin tämän
-ajan ainoita lääkäreitä Suomessa, varsinaista lääkäriä ei löytynyt
-Suomessa vielä yhtään. Parastaan oli Markkus mestari koettanut,
-saadakseen mahtavan isäntänsä esikoisen toipumaan taudistaan, vaan
-hänen yrttisekotuksensa ja keitoksensa eivät tepsineet auttamaan sitä
-hiljaista riutumusta, joka vähitellen hierti voimat nuorelta Eerik
-Klaunpojalta. Tämän tila oli nyt viimeisinä viikkoina huomattavasti
-huonontunut, henki hänessä jo heikkona liekkinä läähätti ja uhkasi
-sammua. Oli siitä syystä lähetetty sana Ebba-rouvalle Siuntioon ja
-kutsuttu häntä rientämään takaisin poikansa kuolinvuoteelle, ja nyt
-odotettiin joka päivä hänen saapuvan Kuitiaan. Marskia niinikään jo
-odoteltiin kotiin, vaan yhä epävarmemmalta näytti, ehtisikö
-kumpanenkaan saapua, ennenkuin liekki oli kokonaan sammunut.
-
-Samana iltana, jolloin marski saapui Marttilan kievariin, seisoivat
-mestari Markkus ja Anna nojautuneina Eerik Klaunpoika Flemingin vuoteen
-ylitse, ääneti katsellen, loppuisiko se liekki jo aivan siihen. Mestari
-koetti valtasuonta: sitä tuskin ollenkaan tuntui. Ja se käsi, joka
-lepäsi hänen kourassaan, oli kuin kuolleen lapsen kätönen, niin hento
-ja läpikuultava. Potilas makasi jonkunlaisessa unenhorroksessa:
-hengitystä ei kuulunut, jalat olivat kylmät, kaikki näytti olevan
-loppumaisillaan. Markkus laski varovasti hennon käsivarren peitolle,
-virkkoen alakuloisesti:
-
--- Siinä vanhin vesa Flemingin suurta sukua! Tarvitaanpa marskin koko
-tarmo, ettei hän tästä kolauksesta taitu.
-
-Anna istahti jakkaralle vuoteen viereen, tuijotti kauan kelmeää
-serkkuaan ja huoahti sitten yhtäkkiä hiljaa, melkein kuin itsekseen:
-
--- Oi, jospa voisin minä vaihtaa paikkaa sinun kanssasi, Eerik!
-
-Mestari Markkus, minkä vähän hän ihmisruumiista tunsikin, tunsi vielä
-vähemmin ihmissielun syvempiä väreilyjä. Hän kääntyi aivan kauhulla
-Annan puoleen kysyen:
-
--- Mitä? Tekö tahtoisitte kuolla?
-
-Anna säpsähti, hän huomasi nyt vasta, että tuo huoahdus oli häneltä
-tietämättään ja varkain päässyt. Vaan hän ei voinut sitä huokaustaan
-kahlehtia, tuskan ryöppy syöksähti tuon Markkuksen kysymyksen johdosta
-aivan valtoinaan esiin.
-
--- Oi niin, mestari, minä tahtoisin maata tuossa noin kylmenevänä
-taikka jo kylmänä, tunnotonna ja tiedotonna, noinikään tahtoisin nukkua
-pois, nukkua jo kohta ja ainaiseksi, -- oi, se olisi niin helpottavaa,
-niin autuasta!
-
-Mestari Markkus loi häneen nyt terävän, tutkivan katseen ja hänen
-kasvonsa kävivät yhä suruvoittoisemmiksi, kuta kauemmin hän neitosta
-tarkasteli. Vaan tämä jatkoi vielä äskeisellä kiihkollaan:
-
--- Miksi olisi rikos toivoa jonkun kurjan kitujan kärsimysten loppua?
-Miksei saisi helpottaa ja jouduttaa sitä, minkä kumminkin kerran täytyy
-tapahtua. Miksei olisi ihminen henkensä herra, kuka sen omistaisi,
-ellei hän?
-
-Mestari Markkus nousi aivan kauhistuneena pystöön.
-
--- Te olette väsynyt, te uneksitte, armollinen neiti.
-
--- Jospa se olisikin unta, jos olisi kaikki ollut unta! Enkä kumminkaan
-sitä soisi, ei se on todellisuutta, mutta sitä on jo kylläksi...
-Lupaisitteko olla vaiti, mestari, jos huomaisitte lääkelaatikostanne
-jonkun pienen pullon kadonneen, pienen vain, -- se ei olisi tuottanut
-kellekään vahinkoa, kellekään surua tai häpeää...
-
-Markkus huomasi aavistuksissaan olevan perää, -- vielä uusi suru tässä
-perheessä, entisiä masettavampi, nöyryyttävämpi. Sitä surua ja häpeää
-olisi neito nyt tahtonut välttää, -- kunpa ei olisi sekin jo myöhää.
-Säälien hän laski kätensä Annan olkapäille.
-
--- Tyttö parka, kuinka suuri tuskasi lieneekin, sinä haaveksit
-mahdottomia. Elämän ja kuoleman raja on korkeampi, kuin että sen yli
-niin helposti hyppää, sen olet huomaava. Tällä puolen sen rajan ovat
-tänne kuuluvat kaihot kärsittävät. Vaan sinä olet sairas, tyttöni,
-tässä olet potilasta hoitanut, itse tarvitset hoitoa.
-
--- Ei, ei, mestari, en tarvitse, huudahti Anna säikähtyneenä. -- Te
-olette oikeassa, olen valvonut liiaksi, olen väsynyt, minä uneksin. Ei,
-vielähän tahdon minäkin elää, rakastaa, nauttia ja tehdä
-velvollisuuteni...! Kas noin, serkkunikin elpyy taas.
-
-Kalpean potilaan hipeälle oli kuume taas ajanut hienon punan. Laiha
-käsivarsi liikahti peitolla ja harhaileva katse näytti etsivän jotakin.
-Anna kostutti hiukan potevan huulia, korjasi peitettä ja istahti taas
-jakkaralle vartiopaikkaansa, virkahtaen vähän reippaammin:
-
--- Kas näin, nyt olen taas valmis serkkuani vaalimaan. Hyvää yötä,
-mestari.
-
-Mestari puisteli päätään, katsellen vuoroin hoitajaa ja vuoroin
-potilasta. Vaan Annan äänessä oli ollut jotakin käskevää, jota hän ei
-voinut olla tottelematta.
-
--- Hyvää yötä, lapseni, herätä minut, kun tarvitaan tai kun itse väsyt.
--- Vaan vielä hän ovella pysähtyi tautivuodetta katsomaan, tuumien
-itsekseen: Kunhan tuottaisi toisen vaaliminen edes hoivaa omille
-tuskille! Ja ääneen hän virkkoi:
-
--- Elä valvo liiaksi, tyttöni, tauti voi tarttua sinuunkin.
-
--- Ei ole hätää, mestari, kyllä minä jaksan, vastasi Anna
-rauhoittavalla äänellä, mutta itsekseen hän lisäsi mestarin mentyä: --
-Kunpa tarttuisi, kunpa tarttuisi pian!
-
-Yön istui Anna ja vartioitsi potilastaan, joka hiljaa kuin nukkuen
-siinä makasi, vaan aamupuoleen yötä voitti väsymys; hoitajattaren pää
-vaipui vuoteen reunaa vastaan ja hän nukkui hetkisen siinä istuvallaan.
-Säpsähtäen hän siitä heräsi ja katsoi serkkuaan. Tämä makasi nyt silmät
-auki ja katseli häntä kysyvin silmin, joissa jo oli outo kiilto; käsi
-näytti tapailevan jotakin ja huuli liikahti hiljaa. Vaan samassa vaipui
-käsi alas peitolle, silmän kiilto kävi raukeaksi, himmeäksi, tummeni,
-sammui pois. Heikko henki oli lähtenyt.
-
-Vartija oli myös jo tehnyt tehtävänsä, hän oli vapaa. Hetkisen vielä
-ikäänkuin kadehtien katsottuaan vuoteella lepäävää siirtyi Anna
-viereiseen huoneeseen, istahti sen ikkunan ääreen ja katseli
-liikahtamatta ulos autioon luontoon, jossa aamun ensi sarastus hyvin
-verkalleen hälventi öistä pimeyttä. Vaan tuskan voima siinä voitti
-hänen rauenneen mielen.
-
-Jännitys tautivuoteen ääressä ja kuoleman kanssa taistelevan sairaan
-vaaliminen olivat jonkunverran viihdyttäneet hänen omia ajatuksiaan,
-vaan nyt ne oman mielen mustat mietteet uudella voimalla hänessä
-heräsivät vireille ja lohduton epätoivo hänet valtasi. Näihin asti oli
-hän askareidensa seassa vielä hiukan toivonut sulhonsa saapuvan häntä
-pelastamaan, ennenkuin setä ja täti joutuisivat kotiin, hän oli
-haaveksinut vapautumista, unhotusta. Toivo oli nyt mennyt, -- ei
-pelastusta, ei lohdutusta nähnyt hän millään taholla.
-
-Niissä mietteissä hänet mestari Markkus tapasi, kun vähän myöhemmin,
-tautivuoteesta vainajan löydettyään, huolestuneena lähti hoitajaa
-hakemaan. Hän neuvoi Annalle lepoa, käski kumminkin hänen sitä ennen
-käydä ulkona kävelemässä, saamassa raitista ilmaa, sillävälin kuin
-palvelusväki kuolinhuoneessa suoritti ensimmäisen surullisen
-palveluksen.
-
-Ulos, lumiseen, vapaaseen luontoon, hiihtämään puhtoselle hangelle! --
-se ajatus viehätti hetkisen Annan rauennutta mieltä ja hän tarttui
-siihen kiinni kuin viihdyttävään pelastuskeinoon. Ulos hän kiirehti,
-haki pihalta nuoremman serkkunsa liukkaat sukset ja jo seuraavassa
-tuokiossa hän viiletti loivaa rinnettä alas selälle. Jäälle
-hiihtäessään kuuli hän syrjemmältä talvitieltä tutun kulkusen kilinän,
--- Ebba-rouva palasi sieltä nyt Kuitiaan. Vaan Anna ei kääntynyt
-takasin häntä vastaanottamaan, ei pyörähtänyt katsomaankaan, hiihti
-vain edelleen. Hän oli saanut päähänsä uuden mielenjohdon, joka häntä
-piti vireillä: hän tahtoi hiihtää Paraisten kirkolle asti, vanhan
-Maunupapin luo, joka oli ollut hänen äitinsä ystävä ja jolla varmaankin
-olisi joku lohdutuksen sana hänellekin hänen suuressa tuskassaan. Niin,
-varmaankin oli hän sieltä saava neuvoa ja lohdutusta...
-
-Tuo ajatus virkisti hänen mieltään ja raitis talvinen ilma, jota hän
-nyt pitkästä ajasta hengitti, vaikutti kuin huumausjuoma hänen
-rauenneisiin jäseniinsä, työntäen niissä hyytyneen veren vilkkaampaan
-kulkuun. Hän kuvaili elävänsä vielä lapsuutensa huoletonta aikaa,
-hiihtelevänsä hankea pitkin lapsen keveydellä ja hilpeällä mielellä.
-Eteenpäin, eteenpäin, vapauteen, mielen tyyneyteen, pakoon tuskia ja
-toivottomuutta!
-
-Pysähtelemättä hän hiihti edelleen. Vaan kun hän oli saapunut
-salmentakaiselle mantereelle, rupesivat talviluonnon hetkeksi
-terästämät voimat raukenemaan, hiihto kävi raskaammaksi ja samalla nuo
-tuokioksi unhottuneet mustat mietteet palasivat uudella voimalla
-takasin. Hän huomasi, ettei hän jaksanutkaan hiihtää Paraisten kirkolle
-asti, että hänen täytyisi palata kotiin Kuitiaan, jonne Ebba-rouva jo
-oli saapunut ja marskiakin odotettiin... Ja silloin viimeinenkin
-oljenkorsi katkesi ja katosi.
-
-Väsähtäneenä hän vaipui istumaan rantakivelle pienen koivun kupeelle,
-molemmin käsin sauvaansa nojaten. Vähän alempana jäällä kulki Turusta
-tuleva talvitie. Hetkisen kuluttua rupesi sieltäpäin kuulumaan
-aisakellon helinää, joka kasvoi ja koveni. Kukahan sieltä ajaa
-Kuitiaan? se ajatus herätti Annan taas mietteistään ja hytkäytti hänen
-mieltään. Saapuuko sieltä marski nyt Turun kautta kotiinsa? Vai,
-vai ... onko se hänen odotettunsa, hänen pelastuksensa, onnensa...?
-
-Monta kirjettä oli Anna kirjoittanut sulholleen Ruotsiin ja pyytänyt
-häntä tulemaan Kuitiaan vapauttamaan hänet tavalla taikka toisella. Hän
-oli kirjoittanut, että hän on valmis pakenemaan setänsä kodista ja
-seuraamaan Ruotsiin... Vastausta ei ollut tullut, vaikka hän oli sitä
-toivonut viimeisiin asti. Nytkö aivan viime hetkessä toteutuisi
-todellakin tuo toivo ... niin, varmaankin hän saapuu nyt juuri tuossa.
-Anna kuvaili, kuinka hän istuisi tuohon rekeen sulhonsa viereen ja
-sitten he ajaisivat pois, pois, kauas, ei kukaan tietäisi minne, ei
-kukaan osaisi hakea heitä mistään, hän olisi hävinnyt maailmasta,
-unhottunut vähitellen, vaan nauttisi itse kätkössä täysin mitoin
-unhotustaan ja kauvan kaivattuaan onnea... Kavion kopse kuului jo
-läheltä. Anna nousi jännityksissä pystöön katsomaan. Tuolta hän ajaa
-niemen kärjestä, yksin ajaa virkkua juoksijaa... Ja kas, hän pysäyttää
-hevosen, katsoo, katsoo pitkään törmälle päin... Jo nousee reestä,
-sitasee suitset jalaksen nokkaan ja lähtee kahlaamaan törmälle, -- se
-on hän, -- onko? -- -- Ah, ei, ei, se on se toinen... Anna hervahti
-taas takasin istumaan lumiselle kalliolle.
-
-Ajaja, joka Anna Flemingiä kohden astui, oli nuori Henrik Horn
-Kankaisista. Hän oli tuntenut törmällä istuvan tytön, ja tuli häntä
-tervehtimään ja puhuttelemaan, koska hänen asiansa Paraisten puolelle
-koski juuri häntä. Kesästä asti oli nuori Henrik viipynyt isänsä mukana
-Kankaisissa, vaan nyt oli hän lähdössä pitemmäksi ajaksi Ruotsiin,
-jatkamaan opintojaan ja harjaantumaan isänsä johdolla valtiotaitoon.
-Sitä ennen oli hän kumminkin tahtonut käydä Kuitiassa, saamassa varman
-vastauksen siihen kysymykseen, jonka hän jo vuosi sitten Upsalassa oli
-tehnyt.
-
-Näitä hän siinä neitosen edessä hangella seistessään tälle lyhyesti ja
-ujosti kertoi ja lisäsi sitten rohkeammin ja päättävämmin:
-
--- Suora kysymys ansaitsee suoran vastauksen, ja siksi tahdon vielä
-kerran esittää asiani marski Flemingille ja hänen rouvalleen. Mutta
-minä tiedän, että lopullinen päätös kumminkin riippuu teistä, neitini,
-ja siksi pyydän teiltä itseltänne ensiksi kuulla tuomioni.
-
-Anna kuunteli nuoren Hornin puhetta ikäänkuin aivan outoa, taikka
-äärettömän kaukaista ja jo mennyttä asiaa, eikä hän ensiksi oikein
-jaksanut käsittää, mistä kysymys olikaan. Mutta kuta pitemmin
-nuorukainen puhui, sitä enemmän tuo asia rupesi häntä pelottamaan ja
-huolettamaan. Hän kuiskasi läähättäen:
-
--- Ei, jalo nuori herra, elkää menkö Kuitiaan. Tarjouksenne on mulle
-kunniaksi, vaan se on mahdoton.
-
-Nuorukaiselle ei tämä vastaus näyttänyt olevan odottamaton. Hän jatkoi:
-
--- Olen tullut huomaamaan, että en ole teidän suosiotanne onnistunut
-voittamaan eikä ole minulle tietämätöntä sekään, että eräs toinen on
-ollut minua onnellisempi. Vaan kumminkin: minun täytyy, ennen Suomesta
-lähtöäni, vielä esittää teille asiani. Sydämmenne valitsemaa ei teille
-sukunne anna; minun silmämääräni olisi tehdä teidät onnelliseksi.
-Ettekö voi antaa mulle vastaiseksikaan toiveita?
-
-Neitosta puistatti, tämä kohtaus talvisella hangella oli tapahtunut
-niin odottamatta, hänen kiihotetun mielensä ollessa aivan toisaalle
-kiinnitettynä. Vaivoin hän itselleen sai asian selvitetyksi.
-
--- Se on totta, sopersi hän vastaan, minä uskon teitä, te olette
-jalomielinen ja hyvä, vaan se on sittenkin kaikki mahdotonta, kaikki...
-Minä kuulun toiselle ja sitäpaitse ... niin, te tulette sen huomaamaan,
--- ei, elkää menkö Kuitiaan. Oi, minä pyydän teitä, jos olen ollut
-teille jonkunarvoinen, elkää menkö!
-
--- Neiti Fleming, minulla on asiaa Kuitiaan ei ainoastaan itseni vaan
-isänikin puolesta, vastasi nuorukainen hetkisen kaihomielellä neidon
-kiihkoa tarkastettuaan. -- Minun on siellä ilmoitettava, että isäni ei
-suostu ottamaan vastaan sitä ylipäällikkyyttä Suomessa, jonka
-Kaarlo-herttua tahtoo riistää marski Flemingilta ja tarjoo isälleni.
-Tämä päätös merkitsee sitä, että Kankaisissa ei tahdota asettua
-leppymättömälle riitakannalle Kuitiaa vastaan, että isäni suostuu
-unhottamaan, rakastaa rauhaa...
-
--- Minä ymmärrän ... vaan...
-
--- Vaan kiellätte minua menemästä Kuitiaan?
-
--- Oi, te olette tehneet niin paljon minun arvottoman vuoksi. Mutta
-säälikää minua, minä rukoilen teitä, armahtakaa minua, sillä minä olen
-onneton!
-
-Nuorukainen näki sen tuskan, mikä kuvastui neidon rukoilevista
-katseista ja oivalsi, että tässä on tosi kysymyksessä. Hän on onneton,
-hän kärsii, -- sen tunteen edestä oli hän valmis väistymään. Ja
-sanaakaan lisäämättä aikoi hän poistua, kumarsi jo jäähyväisiksi ja
-astui pari askelta, vaan pysähtyi kumminkin vielä ja virkkoi:
-
--- Surunne on haikea, sen näen, ja siksi teitä tottelen, -- vaan
-keveällä mielellä en lähde kotimaastani. Hyvästi, neiti Fleming. Jos
-joskus mielenne tyynnyttyä, olojen muututtua, kaipaatte ystävän neuvoa
-tai apua, löydätte aina minusta ystävän, vaikka vielä mitä tapahtukoon.
-
-Kiilsipä kuin kiitollinen vilaus Annan rauenneessa katseessa, hänen
-jäähyväisiksi nyökäyttäessään päätään lähtevälle, mutta se katse vaipui
-taas alas, eikä kotvaseen kohonnut. Hän kuuli, kuinka taas kavioiden
-kopse lähti loittonemaan samalle taholle, josta se äsken oli
-lähestynyt, kuuli vielä hetken aisakellon helinää ja taas oli kaikki
-äänetöntä talvisessa luonnossa. Anna nojasi päänsä koivun kylmää kylkeä
-vastaan ja koetti itkeä, vaan kyyneleet eivät juosseet. Hän ajatteli
-tuota äkillistä, lyhyttä kohtausta hangella, joka sekin vielä oli
-lisännyt hänen mielensä kaihoa. Hän oli karkottanut tuon kelpo
-nuorukaisen... Kuinka huolettoman elon ja rauhaisan kodin hän olisi
-voinut hänen rinnallaan saada, suruista vapaan; siinä hän olisi voinut
-vaikuttaa muidenkin onneksi, yhdistää maansa molemmat mahtavat suvut ja
-aikaansaada sopua ja rauhaa. Hän olisi ollut rakastettu ja
-arvossapidetty... Kaikki hän oli menettänyt, kaikki mestannut
-tavotellessaan tuota pikkuista onneaan, jota hän ei kumminkaan
-tavannut. Mitä oli hänellä siitä jälellä: muisto keltakiharaisesta
-nuorukaisesta, joka ehkä ei ollut häntä koskaan todenperäisesti
-rakastanut, muisto hymyilevistä huulista, joiden petolliset valat
-olivat syösseet hänet häpeään, -- sen hän oli unelmillaan
-saavuttanut!... Mutta sittenkin! Jos tuossa tulisi ajaen se solakka
-poika, tempaisi häntä käsipuolesta ja lähtisi viemään: oi, oi, millä
-innolla ja kiitollisuudella hän tarttuisi tuohon käsivarteen, riippuisi
-siitä hellittämättä kiinni -- ja kaikki oli sovitettu, kärsimys ja
-häpeä... Vaan se on kaikki turhaa, ei ole toivoa enää, ei rahtuakaan.
-Anna puristi suonenvedontapaisesti koivun hoikkasta runkoa ja jäi sen
-varaan rauenneena makaamaan.
-
-Hän istui siinä liikahtamatta niin kauan, kunnes kylmän väreet
-rupesivat hänen ruumiistaan puistattamaan. Silloin hän nousi ja käänsi
-suksensa taas Kuitiaan päin. Kotiin, sinne harmajalinnaiseen vankilaan,
-odottamaan mitä tuleva oli, -- kohtalonsa varaan oli hänen
-antauduttava, muuta neuvoa ei enää ollut. Vaan niin raskaasti lipuivat
-nyt sukset salmen tasaista pintaa pitkin ja niin pystyltä tuntui tuo
-loiva rinne kotisaaren rannan noustessa Kuitian kohdalla. -- --
-
-Marski Klaus Fleming oli, yötämyöten ajettuaan Marttilan kievarista,
-saapunut kotiinsa muuatta tuntia myöhemmin kuin hänen rouvansa
-Siuntiosta. Pihalla vastaansa rientäviltä nuoremmilta lapsiltaan oli
-hän jo kuullut vanhimman poikansa kuolemasta ja kaihomielellä oli hän
-rientänyt sairashuoneeseen, missä hän tapasi vaimonsa itkemässä nuoren
-vainajan vuoteella. Pää kumarassa, väsymyksestä rauenneet kasvot
-kalpeina oli hän kauan seisonut siinä Ebba-rouvan rinnalla nuorukaisen
-kuihtuneen ruumiin vieressä, ja siltä oli hetkisen näyttänyt, että
-hänenkin partanen leukansa vähän oli väkättänyt. Vaan sitten oli hän
-vetänyt palttinan poikansa kasvoille, kääntynyt ja lähtenyt
-työhuoneesensa, jossa hänellä oli vastassaan monen viikon kirjeet ja
-postit. Tyyneesti oli hän siellä työskennellyt, rauhallisesti antanut
-Gröningille käskyjä, mitä erinäisten, kiireellisimpäin asiain johdosta
-heti olisi tehtävä, olipa itsekin kirjoittanut muutamia lyhyviä
-vastauksia. Viimeksi ryhtyi hän tuohon herttualta äsken tulleeseen
-postiin, jota avatessaan hänen kätensä vihasta vavahtivat. Ja sen
-luettuaan jäi hän pitkäksi ajaksi kirje kädessään istumaan ja
-miettimään.
-
-Vihdoin näkyi hän tehneen päätöksensä. Hän kutsui mestari Markkuksen
-puheilleen ja lähti, tuokion neuvoteltuaan hänen kanssaan, ulos
-työhuoneestaan. Kirjeiden joukossa oli ollut myöskin eräs kirje
-Ebba-rouvalle tämän sisarelta, leskikuningattarelta, joka
-Kaarlo-herttuan käskystä hänkin oli kirjoittanut Annan asiasta ja
-vilkkaasti kehotti sisartaan suostumaan Annan avioliittoon herttuan
-kamarijunkkarin kanssa, sekä taivuttamaan miestäänkin siihen. Klaus
-meni Ebba-rouvan huoneeseen, ojensi hänelle tämän kirjeen ja istui
-ääneti vieressä katsellen vaimonsa hämmästystä hänen näitä uutisia
-lukiessa.
-
--- Ja mitä nyt arvelet? kysyi hän hiljaa rouvaltaan, joka, ollen
-äskeisen, haikean surunsa valtaamana, ei vielä oikein voinut toipua
-käsittämään tuon lukemansa kirjeen sisältöä.
-
--- Mitä, onko tämä totta? Tämäkö suru vielä äskeisen lisäksi, sopersi
-kyyneleitään kuivaava rouva.
-
--- Me emme saa menettää malttiamme, -- tosia kirjeessä kerrotaan. Nyt
-on vain päätettävä, mitä on tehtävä, päätettävä heti.
-
--- Päätettävä, -- onko neuvottelemisen tilaisuutta? Annan täytyy
-tietysti heti mennä naimisiin, -- oi, jo syksyllä aavistin minä pahaa.
-Vaan sinä et silloin tahtonut taipua; nyt on suostuminen välttämätön.
-
-Marskin silmässä leimahti kuin salama ja hänen nyrkkinsä kohosi
-pystöön. Häntä tahdotaan pakottaa syömään sanansa, tuo ajatus saattoi
-hänet hurjistumaan. Herttua oli yhdessä liitossa tuon kurjan
-viettelijän kanssa, ja nyt he olivat ilkeydessään vieneet asian niin
-pitkälle, että hänen, marski Flemingin, joko muitta mutkitta oli
-suostuttava tuohon vihaamaansa avioliittoon, joka ei ollut hänen
-nimelleen arvokas, taikka vedettävä nimelleen ja suvulleen vielä
-suurempi, ilmeinen häpeä. Suo siellä, vetelä täällä. Ah, kuinka herttua
-nyt mahtoi nauttia siitä pulasta, johon hän marskin oli saattanut,
-nöyryyttääkseen hänet tässäkin kohden, marski saattoi kuvailla
-mielessään, kuinka hän siitä itsekseen ilkkui. Vaan malta, herttua,
-hoki hän sapekkaassa mielessään, vielä ei ole asia päättynyt sinun
-mielesi mukaan, -- ei hetikään!
-
--- Ja siinä arvelet siis, että me täällä rupeamme valmistamaan häitä,
-pakosta ja herttuan käskystä?
-
--- Niin, -- näin kohta poikamme kuoleman jälkeen, se ei ole hauskaa.
-Vaan mihinkä siitä pääsemme, onhan tehtävä, mitä häpeän estämiseksi
-voi. Taikka lähetämmekö Annan vihittäväksi Strömsholmaan, kuten
-sisareni ehdottaa?
-
-Marski nousi kalpeana ja päättäväisenä pystöön. Hän oli itse jo aikoja
-sitten tehnyt päätöksensä.
-
--- Ei koskaan. Sitä nautintoa emme herttualle suo. Jos olisi kysymys
-mistä muusta tahansa, niin minä suostuisin, vaan tässä on herttualla
-tarkotus persoonallisesti nöyryyttää minut, ja silloin olen minä
-rautanen.
-
--- Suostut mieluummin häpeään. Vaan ajattele toki, miten siitä Anna
-kärsii, emme ainoastaan me. Klaus, sinun rautatahtoasi olen aina
-ihaillut, nyt sitä pelkään, -- sinä olet julma!
-
--- Minä olen julma, minut pakotetaan sellaiseksi. Mitä häpeän
-salaamiseksi tehdä voi, siitä olen huolta pitävä, ja viettelijän
-kurittamisesta myös, -- muusta ei ole puhumistakaan.
-
-Vaan Ebba-rouva rukoili aivan kiihkeästi:
-
--- Ei, ei, Klaus, asia siitä vain pahenee. Taipukaamme tämä ainoa
-kerta, eihän tämä pieni nöyryytys toki paljoa merkitse.
-
--- Se merkitsee kaikki, -- elä pyydä, Ebba, nyt vain toimiin ryhtymään.
-
-Ja kuuntelematta edes mitään enempää lähti marski rouvansa luota,
-kutsui Eenokin puheilleen ja antoi hänelle muutamia käskyjä, varottaen
-häntä tarkasti ja huolellisesti niitä tottelemaan. Silloin juuri palasi
-Anna hiihtomatkaltaan ja pysähtyi, kohdatessaan eteisessä setänsä,
-liikahtamatta paikoilleen. Siinä vaihdettiin vaan yksi silmäys sedän ja
-veljentyttären välillä, vaan se silmäys sanoi kaikki. Tervehtimättä
-neitosta, tutkimatta ja nuhtelematta häntä, virkkoi marski kylmästi ja
-varmasti:
-
--- Sinä pukeudut Anna heti matkapukuun, Eenokki tulee sinua saattamaan.
-Ennen puolen tunnin kuluttua täytyy sinun olla matkalla.
-
-Anna kuunteli tuota ääneti kuin tuomiotaan ja totteli. Hän ei tiennyt
-minne hänen tuli matkustaa, ei mikä marskilla oli mielessä, vaan hän ei
-kysellyt, se olisi ollut tarpeetonta. Ja hiljaa hän lähti matkalle
-varustautumaan. Vaan marski itse antoi palvelusväelle joukon
-määräyksiä. Nuoren Eerikin hautajaiset olivat lykättävät siksi, kunnes
-hän joutui takasin matkoiltaan, joille hän taas lähti. Huovit olivat
-vaihdettavat, vereksiä miehiä hän käski varustaa kolmekymmentä
-seuralaisikseen, Eenokin piti ottaa mukaansa viisi huovia. Ja
-viipymättä piti kaiken olla valmisna.
-
-Nämä määräykset annettuaan meni marski taas työhuoneeseensa, jossa
-Gröning työskenteli kirjeiden ääressä, viskautui patjarahille
-makaamaan, ja virkkoi:
-
--- Jaksatko lähteä matkalle taas, poikani? Ota nuo työsi mukaasi, Turun
-linnassa voit niitä valmistella.
-
-Gröning katseli säälien, vaan samalla ihaillen, isäntäänsä. Surut ja
-vastukset lisäsivät vain hänen tarmoaan ja voimaansa, eikä hän
-väsymykselle antanut valtaa. Sellainen luja päättäväisyys ja
-toimintavoima kuvastui nytkin hänen kasvoiltaan, ettei olisi luullut
-häntä kuuskymmenvuotiseksi mieheksi, joka juurikaan oli pitkältä,
-rasittavalta matkalta palannut.
-
--- Minä olen nuori, vastasi kirjuri, vaan te rasitatte itseänne
-liiaksi. Ettekö suo itsellenne päivän lepoa?
-
--- Muut eivät suo mulle, eivät anna aikaa suremaan poikaani eikä
-nukkumaan kotonani. Vaan niin on ehkä parasta, siten viihtyy mieli. Käy
-aterialle poikani, hevoset ovat heti valjaissa.
-
-Tuokion kuluttua ajoikin kaksi rekeä linnan portaitten alle.
-Ensimmäinen oli kuomureki, jonka ajajanlaudalla Eenokki tyyneenä ja
-vakavana istui; siihen tuotiin Anna Fleming, peitettiin vällyihin ja
-kuomun uutimet laskettiin eteen. Ei kukaan tiennyt, minne se reki oli
-määrätty lähtemään. Marski oli näet jo Marttilassa arvannut, että
-herttuan junkkarilla ehkä oli aikomus, jos ei hän sittenkään saisi
-tyttöä mielisuosiolla, koettaa viedä hänet varkain Ruotsiin, eikä hän
-Annaan siinä suhteessa ensinkään luottanut; ja siksi hän näin
-salaperäisesti lähetti tytön pois Kuitiasta. Eenokki yksin tiesi, minne
-tyttö oli vietävä, mutta syitä ei tiennyt hänkään. Vaan jotakin
-omituista hänestä tässä kyydissä oli. Monta kertaa oli hän tätä samaa
-tyttöä ollut saattamassa, mutta niin hänestä tuntui, kun hän hiukan
-unisena ja väsyneenä ohjasi hevosiaan ulos linnanportista, että
-tällaisella asialla hän ei ennen ollut Flemingin neitosta kyydinnyt.
-
-Heti jälestä lähti toinenkin reki liikkeelle. Siinä istui marski ja
-hänen rinnallaan Gröning, joka hänkin, samoinkuin koko talonväki,
-ihmetteli, mikähän tuon ensi reen päämäärä mahtoi olla. Hän oli tosin
-marskin käytöksestä ja puheista ruvennut aavistelemaan, että hänen
-lankomiehensä ja aatelisneiden välit olivat kääntyneet hullulle
-tolalle, vaan koko asianlaitaa ei hän vielä älynnyt. Kotvasen ajoivat
-molemmat reet peräkkäin, vaan kun ehtivät tienhaaraan, mistä talvitie
-vei suoraan Turkuun, näki Gröning kuomureen kääntyvän mantereelle päin,
-sille tielle, jota he juuri äsken marskin kanssa olivat tulleet. Siihen
-asti oli marskikin ääneti istunut. Nyt hän asettui makaavaan asentoon
-reessään, ja virkkoi:
-
--- Pidä huoli, Gröning, että vauhti pysyy hyvänä, minä tahdon nukkua
-hetkisen. Turussa emme heti jouda nukkumaan, siellä kuuluvat Suomen
-herrat neuvottelevan, kuka on tuleva Suomen käskynhaltijaksi, ja me
-tahdomme siitä myös jonkun sanan sanoa.
-
--- Siksi siis on näin kiire Turkuun?
-
--- Vielä muistakin syistä on kiire, poikani. Meidän täytyy siellä vielä
-tavata eräs sulhasmies, joka komeasti kuuluu seurueineen asuvan Turun
-linnassa, täytyy pitää huolta, ettei hänen kesken sieltä tarvitse
-lähteä. Vaan nyt me nukumme.
-
-Marski painautui turkkeihinsa reen pohjalle ja kuorsasi jo hetkisen
-kuluttua. Vaan nuori kirjuri oli hänen puheistaan ymmärtänyt sen, minkä
-jo oli ennakolta melkein aavistanut. Ja hän mietti itsekseen, siinä
-ulappain jäitä pitkin ajellessaan:
-
--- Ai, ai, lankomies, sinä et taida olla omalla asiallasi, kun »me»
-Turkuun ehdimme. Oma syysi, et uskonut kun sanoin: väärällä tolalla!
-Vaan sääli sinua on, jos nyt jo hirteen joudut, sääli hilpeää miestä!
-
-Ja hän mietti siinä kauan itsekseen, tekisikö hän rikoksen isäntäänsä
-vastaan, jos antaisi pienen viittauksen ja varotuksen lankomiehelleen
-ja lähettäisi hänet kiireimmän kautta Ruotsiin takaisin. Olisikohan
-siitä jälestäkäsin omatunto paha?
-
--- Hm, mitä se tämä kaikki minuun kuuluu, pelastakoon mies niskansa
-miten voi, päätteli hän vihdoin. -- Vaan jos paikalle satun, niin
-senverran toki sukulaisuuden vuoksi hänelle sanonen, että: nyt luiki
-jalkoihisi ja pysy kaukana tästä maasta!
-
-
-
-
-IX.
-
-Talvisia retkiä.
-
-
-Turun linnassa oli näinä päivinä monenlaisia vieraita. Ruotsalaiset
-lähetyskunnat seurueineen, jotka täällä herttuan valtuuttamina
-vierailivat, olivat sijoitetut ulompaan, n.s. uuteen linnaan,
-suomalaiset aatelisherrat taas, jotka olivat saapuneet Turkuun maansa
-hallinnon järjestämisestä neuvottelemaan, olivat saaneet asuinpaikkansa
-vanhan linnan suojissa. Mutta olipa Turun linnassa tilaa vaikka vielä
-useammillekin vieraille; se oli näihin aikoihin hyvässä hoidossa ja sen
-kaikki rakennukset olivat asuttavassa kunnossa.
-
-Juhanan, Suomen herttuan, isännöidessä kolmisenkymmentä vuotta sitten
-Turun linnassa ja siellä nuoren puolisonsa kanssa pitäessä upeaa hovia,
-olivat näet vanhan Turun linnan rakennukset kaikki korjatut ja
-siistityt sisästä ja ulkoa ja senkin jälkeen oli sen rakennustöitä
-myötään pidetty vireillä, sen varustuksia lisätty, sen asumuksia
-laajennettu. Linna sijaitsi siihen aikaan oikeastaan saaressa, sillä
-Aurajoen suun ja Linna-aukon lahden välinen niemeke oli katkastu
-laajalla, vedellä täytetyllä vallihaudalla, jonka yli laskusilta johti;
-aallot lainehtivat siihen aikaan vielä ympäri linnan aina muureihin
-saakka, joiden juurella nyt on kuiva maa. Laskusillan ja pääportin
-kautta maanpuolelta linnaan tultaessa saavuttiin ensiksi tuohon »uuteen
-linnaan», jota sillä nimellä kutsuttiin, koska se oli myöhemmin
-rakennettu kuin linnan sisempi, harmaakivinen, vanha osa, jonka
-alkujuuria tuskin enää tunnettiinkaan. Vanhan ja uuden linnan välissä
-oli korkea valli, joten linnassa oli kaksi linnapihaa. Tornit olivat
-vanhassa linnassa, sen itäisessä ja läntisessä päässä. Tuossa
-sisemmässä linnassa olivat myöskin kaikki linnan juhlasuojat ja
-vallashuoneet, siellä oli Klaus Flemingillä oma huoneustonsa Turun
-linnassa oleskellessaan ja sinne saapuneet vieraatkin majoitettiin. Oli
-kumminkin uudessakin linnassa muutamia huoneita matkustajia varten
-varattu ja täällä se nyt nuori hovijunkkari Hieronymus Birckholtz jo
-viikon päivät oli seurueineen majaillut, viettäen uhkeata elämätä ja
-kopeana nauttien hyväkseen, mitä linnalla oli tarjottavana.
-
-Herttuan hovijunkkari esiintyi näet tällä matkallaan Suomessa aivan
-toisella tavalla kuin tavallisilla pikaratsastusmatkoillaan, ja se oli
-kaikki herttuan ansiota. Tämä tarmokas ruhtinas, joka suurten, laajain
-suunnitelmainsa ohella oli sattumalta ja aluksi piloillaan, mutta
-tavallisella kiihkollaan ja sitkeydellään, kiinnittänyt huomionsa
-nuoren mielijunkkarinsa naimiskauppoihin marskin veljentyttären kanssa,
-tahtoi myöskin voimalla ja arvolla ajaa ne perille. Hän ei unhottanut
-sitä, että Klaus-herra tylysti ja kopeasti oli hyljännyt hänen
-kosintansa suosikkinsa puolesta, se häntä ärsytti, hän tahtoi pakottaa
-marskin myöntymään. Ja kun hän nyt oli Hieronymolta kuullut, millä
-kannalla asiat olivat, oli hän hykeltänyt käsiään ja ilkkuen nauranut:
-ahas, sinä Kuitian kopea herra, se temppu vetää, holhokkisi joutuu
-sittenkin palvelijani vaimoksi ja unelmasi liitosta Hornin suvun kanssa
-ovat mennyttä kalua!
-
-Olipa vielä eräs erityinen syy, miksi herttua tuota naimiskauppaa niin
-innolla harrasti. Fleming-suvun vallan ja mahtavuuden perusteina ja
-tukena Suomessa olivat hänen laajat maatiluksensa, jotka Klaus-herra
-osaksi oli perinyt, osaksi itse ansainnut. Mutta perittyjen joukossa
-olivat myöskin ne tilukset, jotka hänen veljensä Jaakkiman kuoltua
-olivat hänen käsiinsä joutuneet, vaikka ne oikeastaan kuuluivat
-Jaakkiman ainoalle tyttärelle, Annalle. Jos nyt Anna saisi uuden,
-herttualle uskollisen, holhoojan, joutuisi iso osa marskin tiloista ja
-alustalaisista pois hänen välittömästä vaikutuksestaan, ja ainahan
-sekin vähän hänen mahtavuuttaan masentaisi.
-
-Siksi varusti herttua mitä komeimmalla ja arvokkaimmalla tavalla
-hovijunkkarinsa, tämän nyt lähtiessä melkein kuin pakolla vaatimaan
-omakseen marskin veljentytärtä. Hieronymo sai seurueekseen viisi nuorta
-junkkaria, joille kaikille herttuan kustannuksella teetettiin uudet,
-loistavat puvut ja annettiin upeat ratsut ja kiiltävät aseet. Vielä
-antoi herttua Hieronymolle, paitsi uutta suosituskirjettä, erityisen
-turvakirjan, vaatien siinä kaikkia avustamaan junkkaria tämän matkalla
-ja uhaten vihallaan ja kostollaan jokaista, joka uskaltaisi jollakin
-tavoin häntä ehkäistä taikka ahdistella. Turun linnan päällikkö, vanha
-Hannu Eerikinpoika Prinkkalan herra, sai käskyn valmistaa Turun
-linnassa asunnon ja ravinnon Hieronymolle ja hänen seurueelleen, ja
-useita vaikuttavia henkilöitä pyysi herttua vielä erityisesti
-avustamaan suosikkiaan tämän yksityisissä yrityksissä.
-
-Vanha Prinkkalan herra, Turun linnan tarkka isäntä, marskin innokas
-kannattaja ja ystävä, oli varsin tyytymätön noihin herttuan käskyihin
-ja hän olisi mielellään ajanut ruotsalaiset junkkarit pellolle
-linnastaan mässäämästä, jos vaan olisi uskaltanut niin jyrkästi
-vastustella herttuan nimenomaista käskyä. Vaan Hieronymo miehineen
-osasi taas puolestaan komeasti ja korskeasti komennella esiin mitä
-parasta linnassa lie ollut syötävää taikka juotavaa. Ei siinä säästetty
-linnan varoja, ei viinejä, ei oluvia eikä muita herkkuja, ja linnan
-palvelijat saivat kuin orjat juosta heidän käskyläisinään ja seistä
-heidän juomanlaskijoinaan. Kestejä pidettiin myöhään ja varhain ja
-monta yötä läpeensä olivat nuoret kosioretkeläiset siten jo hummanneet
-linnan vanhoilla viinivaroilla ja vankoilla olutpanoksilla. Näitä
-kuluttamaan olivat nuoret hurjastelijat toisinaan kutsuneet vieraikseen
-ketä kaupungilla tapasivat, hulivilipäitä aatelisnuorukaisia,
-porvareita, lukiolaisia ja sällejä, -- ei siinä valikoitu eikä ikävää
-kärsitty.
-
-Taaskin tänä iltana olivat häämatkalaiset koossa uuden linnan alakerran
-suuressa holvisalissa ja joukko nuoria turkulaisia vietti iltaa siellä
-heidän hauskassa, vallattomassa ja vieraanvaraisessa seurassaan. He
-olivat tällä kertaa komentaneet ylös kellarista kokonaisen oluttynnyrin
-ja istuivat nyt jakkaroilla sen ympärillä vuoron päältä vääntäen kranaa
-ja laskien tinaisiin maljoihin tuota vaahtoavaa, vankkaa juomaa.
-Seuraansa hauskuuttamaan olivat he laskeneet sisälle ovensuuhun
-muutamia kierteleviä laulajia, jotka olutpalkoista kitaran säestyksellä
-vetelivät iloisia lauluja, joihin juhlajuojatkin usein yhtyivät. Ja
-tarina luisti sillävälin kepeästi ja vallattomasti, huoli ei näyttänyt
-painavan ketään.
-
--- Mutta kuinka kauan näitä juhlia jatketaan? kysäsi kumminkin laulujen
-ja pilajuttujen lomaan eräs Ruotsista tulleista junkkareista,
-kohentaessaan ilosesti roimuavaa takkavalkeaa.
-
--- Mikäs jatkaessa, eikö sinun ole täällä hyvä olla? vastasi Hieronymo
-huolettomasti. -- Lisää olutta, -- juo!
-
--- Eipä siltä, terve, veli, vaan joku päähän näilläkin menoilla täytyy
-olla --, olisipa hauska tietää, minkälainen pää se on.
-
--- Hyvä pää, iloiset lopettajaiset, vakuutti Hieronymo toverilleen
-häntä olalle taputtaen. -- Pidetään kestejä tässä linnassa, kunnes
-hedelmä on kypsynyt putoamaan puusta, kunnes Kuitian herra on valmis
-laittamaan häitä. Vielä hän ei ole tullut kotiinkaan, meillä ei ole
-kiirettä. Ja sittenkin tarvitsee hän kai muutamia päiviä saadakseen
-kiroilla ja sadatella, -- miksikä häntä hätäyttelisimme! Odotetaan
-rauhassa, kunnes herttuan ja leskikuningattaren kirjeet, tytön ja
-rouvan kyyneleet ja välttämätön pakko ovat tehneet vaikutuksensa.
-Silloin vasta iskemme käsiksi, silloin vietetään häät ja juodaan
-Kuitiassa Flemingin olusia, -- hei vain!
-
-Vaan tuo nuori ruotsalainen oli vieläkin hiukan epäilijä.
-
--- Noinko varmaan uskot marskin sulle nyt tytön antavan? kysyi hän. --
-Muista, miten itse olet häntä sydämmiköksi kuvannut.
-
--- Olkoon sydämmikkö, hänen täytyy taipua, katsos, mullahan ne ovatkin
-nyt nuorat käsissäni. Vai luuletko hänen mieluummin häpäsevän nimensä
-ja sukunsa, -- ei, poikani, maltahan vielä hetkinen, kunnes Flemingin
-talossa rupee kiire tulemaan ja hänen nimensä juorujutuissa kulkee läpi
-maailman, -- hän tulee itse häitä tarjoamaan!
-
-Koko maailma oli muuten jo hyvällä alulla puhumaan tuosta jutusta,
-johon Flemingin nimi sekaantui, sen tiesi Hieronymo ja hän piti kyllä
-itsekin huolta, että maine levisi. Aina uudessa seurassa oli hän valmis
-kertomaan, millä asioilla hän täällä liikkui ja kuinka hänellä oli
-varmat toiveet, eikä hän vähän tuttavallisemmassa piirissä pitänyt
-tarpeellisena salata, »kuinka hullusti se oli sattunut käymään».
-Sitenpä jo kuiskuttiinkin Flemingin neiden asiasta aatelispiireissä,
-siksi sille nauroivat porvarit ja palkolliset sille hihittivät. Tämä ei
-voi olla asian ratkaisuun vaikuttamatta, hedelmä on kypsymässä.
-
--- Entäpä jos marski pakottaa tytön kieltämään kaikki, jos sinun
-oikeutesi väitetään valheeksi?
-
-Puoleksi piloillaan tuo epäilevä nuorukainen näin vielä kiusasi
-Hieronymoa. Vaan tämä remahti nauramaan.
-
--- Ei, kuule veli, pakollakin on rajansa. Kuitian Klaus voi riehua ja
-raivoilla, voi syöstä sappea ja myrkkyä, vaan tehtyä hän ei saa
-tekemättömäksi, vaikka kiukkuunsa kuolisi. Mutta sekään ei olisi
-hänelle terveellistä. Ja sitäpaitse, tyttö ei ole ainoastaan
-vallassani, hän on puolellani.
-
--- Heijaa siis, sen tytön kunniaksi juokaamme!
-
--- Ja kaikkien tyttöjen, -- nyt lauluksi pojat:
-
-    »In salutem virginum -- bibas!
-    Absentium, presentium,
-    Et qvotqvot venientium, -- bibas!»
-
-Reippaasti remahti laulu hilpeässä juomaseurassa. Vaan kun laulu oli
-lopussa ja sen jälkeen hetkisen äänettömyys vallitsi, silloin virkkoi
-aivan vakavasti ja varmasti eräs seurassa olevista suomalaisista
-Hieronymolle:
-
--- Oikein on, että otat asian iloiselta kannalta, vaan mikäli marskin
-tunnen, en usko hänen taipuvan tuumiisi sittenkään. Miten silloin
-häittesi käy?
-
-Hieronymokin kävi tuosta tuokioksi vakavaksi ja viivähti kotvasen,
-ennenkuin vastasi:
-
--- Sekin tapaus on otettu huomioon, silloin katkastaan juhlat hetkeksi
-ja käydään toiseen leikkiin. Talven pimeimpänä yönä ajetaan Kuitiaan ja
-viedään sieltä morsian holhoojan luvatta ja varkain, -- tyttö itse ei
-muuta toivokaan, ensi viittauksestani on hän valmis rientämään
-vastaamme. Ja häät vietetään silloin Tukholmassa tai Strömsholmassa tai
-marskin tiloilla Uplannissa, komeita juhlia voidaan pitää sielläkin.
-
-Näin Hieronymus aikeitaan kuvaili, koettaen heittäytyä leikilliseksi,
-vaan näkyipä sentään, että asia ei hänestä pelkkää leikkiä ollut. Ja
-tulisesti hän tovereilleen jatkoi:
-
--- Mutta sinä yönä täytyy ratsujemme osottaa, mihin kykenevät eikä saa
-silloin miehetkään säikkyä pieniä railoja Ahvenanmerellä. Kuinka
-tahansa: tyttö on tuleva täältä mukaani Ruotsiin tavalla tai toisella,
-sillä hän on minun!
-
--- Oikein. Anna Flemingin malja!
-
--- Ja onnellisen sulhasen malja!
-
--- Ja marski Flemingin malja!
-
-Ja taas pistettiin lauluksi. Raikkaasti kajahti linnan korkea holvi kun
-nuorukaiset, yhä yltyen innossaan, vetelivät täysistä kurkuista
-reippaita juomalaulujaan. Ja tinaiset maljat kalahtivat vastakkain ja
-kumeasti vastasi korkea holvi:
-
--- Bibas!
-
-Vaan ylhäällä vanhan linnan puolella kiukutteli vanha, ahnas ja tarkka
-Hannu Eerikinpoika tuota rähinää kuullessaan ja kiroili, kun hänen
-vähäväliä täytyi hellittää kellarin avaimia lähettääkseen herttuan
-suosittamille vieraille uusia herkkuja. Päätään puistelivat tälle
-kaikelle ne toisetkin suomalaiset aatelisherrat, jotka näinä päivinä
-oleskelivat Turun linnassa, sinne kokoontuneina herttualta äsken
-saapuneiden, merkillisten kirjeiden johdosta. He olivat hyvin
-epäilevällä kannalla siitä, mitähän noista herttuan hommista mahtoi
-syntyä, niin toisesta kuin toisestakin, ja mitä tuloksia linnassa
-viipyvät lähetyskunnat lopuksikin saanevat toimeen. Herttua oli
-määrännyt Kaarlo Hornin Suomen sotaväen päälliköksi Flemingin sijaan,
-taikka, ellei Horn siihen rupeaisi, Aksel Kurjen tai jonkun muun. Horn,
-joka tämän asian vuoksi oli Kankaisista kävässyt Turussa, oli
-ehdottomasti kieltäytynyt ja lähtenyt takasin kotiinsa, sieltä pian
-matkustaakseen Ruotsiin. Ja Kurki, joka vielä oli Turussa, ei
-uskaltanut hänkään ryhtyä sellaiseen toimeen vastoin Flemingin tahtoa,
--- vaikka mieli olisi tehnytkin. Toiset aateliset taas vetäysivät
-toistensa selän taa syrjään, nähdäkseen, miten asiat kehittyivät. He
-olivat epävarmoja, marskin poissaollessa eivät he tahtoneet päättää
-mitään ratkaisevaa ja niin oli asia yhä auki, vaikka herttuan
-lähettiläät myötään jotakin ratkaisevaa vaativat. Ja marski viipyi
-poissa. Kuinka Suomen herrat siellä Turun linnan juhlahuoneissa
-neuvottelivatkaan, aina he tulivat siihen johtopäätökseen, että ilman
-Klaus Flemingiä he eivät kykene mihinkään.
-
-Heidän siitä juuri neuvotellessa kaikui äkkiä kavioiden kopsetta
-sillalta, suurenlainen huovijoukko kuului sieltä ratsastavan linnaan.
-Vanha Prinkkalan herra heristi hetkisen korviaan, kuunteli uteliaasti
-ja tuntijan tavoin ja sitä tehdessään hänellä kasvot kirkastumistaan
-kirkastuivat ja veitikka leikki hänen silmässään, kun hän
-neuvotteleville herroille virkkoi:
-
--- Minä luulen, että asiat pian selvenevät. Odottakaahan hetkinen.
-
-Ja avopäin juoksi vanhus ulos vastaanottamaan tulijoita. Vaan
-kokoontuneet aatelisherrat istuivat ääneti ja katselivat toisiaan.
-Tuliko taas uusi käänne ja mihin suuntaan kävi se?
-
-Tuokion kuluttua aukeni ovi taas ja Hannu Eerikinpojan saattamana astui
-marski Klaus Fleming huoneeseen. Valo häikäsi hetkeksi hänen pimeään
-tottuneita silmiään, joten hän pysähtyi keskelle lattiata, heti
-tuntematta, ketä huoneessa oli. Vaan vielä turkit päällään, lakki
-päässä, astui hän peremmäs ja kysyi jyrisevällä äänellä, tervehtimättä
-yksityisesti ketään:
-
--- Kuka se herroista on, joka täällä on asetettu sotaväkemme komentoon
-ja Suomen käskynhaltijaksi?
-
-Ei kuulunut hiiskahdustakaan. Marski seisoi hetkisen paikoillaan,
-leväytti sitten turkkinsa auki, pani kädet lanteille ja virkkoi
-ystävällisemmin:
-
--- Minähän näen tässä vain tuttua väkeä. Sanokaa pois, kellä on nyt
-komento Suomessa?
-
-Ei kuulunut vieläkään vastausta salin perällä istuvain herrain
-joukosta. Silloin virkahti vanha Prinkkalan herra koruttomasti:
-
--- Eiköhän komento lie sillä, jolle kuningas sen on uskonut.
-
-Ja Kurkikin, joka oli noussut ja käynyt marskia vastaan, ehätti nyt
-todistamaan:
-
--- Siitä ei lie epäilystä.
-
--- No, se on totta puhuen minunkin käsitykseni asiasta, lausui marski,
-viskatessaan turkit päältään. Hän tervehti nyt aatelisherroja
-yksitellen, jatkaen puhettaan: -- Terveeksi miehet, joka mies. Minä
-olen jo vanha ja olen paljo mukana ollut, enkä viitsi koristella
-tuumiani. Tässä maassa en ole mihinkään komentoon pyrkinyt enkä sitä
-rukoillut, vaan on sen kuningas mulle tehtäväksi antanut. Ja niin kauan
-kun hän mulle vallan tässä maassa uskoo, en siitä luovu, eikä sitä
-multa riistetä, ellei ase kädessä. Te olette täällä kuulemma jo kauan
-neuvotelleet ja vaivanneet päitänne. Se on ollut turhaa. Meidän ei pidä
-neuvotella, meidän ei pidä hapuilla, meidän pitää vain jokaisen täyttää
-velvollisuutemme ja horjahtamatta totella laillista esivaltaamme.
-Meidän pitää olla suomalaisia!
-
-Ne miehevät sanat olivat jo Suomen herroista riistäneet kaiken
-epäilyksen. Hyväksyviä ääniä kuului joukosta:
-
--- Se on miehen puhetta!
-
--- Muuhun päätökseen emme ole mekään voineet tulla.
-
-Ja Aksel Kurki lisäsi:
-
--- Niin, täällä herttuan lähetyskunta odottaa vastausta. Vaan teidän
-asia on, ei meidän, vastata herttualle.
-
--- Me vastaamme kaikesta, meillä on se raskas velvollisuus ja siihen
-olemme jo tottuneet, puhui marski istahtaen pöydän ääreen lepäämään. --
-Herttua tahtoo meidät pois, koska olemme esteenä hänen tuumilleen.
-Mihin asti nuo tuumat tähtäävät, sitä ei ole meidän arvosteltava eikä
-se meidän menettelyämme muuta, vaikka ne tähtäisivät itse Ruotsin
-kruunua. Me pysymme paikoillamme. Ja me vastaamme hänelle kaikesta,
-kunnioittaen ja siivosti vastaamme, mutta järkähtämättömästi,
-poikkeamatta hiuskarvaa siitä, mitä oikeaksi katsomme ja mitä kuningas
-on käskenyt. Te olkaa huoleti!
-
-Eikä ollut Suomen herroilla siihen mitään väittämistä. Hetkinen siinä
-vain keskusteltiin vielä asiasta, ja täysi selvyys oli taas palautettu.
-Silloin kääntyi marski vanhan linnanpäällikön puoleen:
-
--- No, sinä ahnas Prinkkalan poika, itseäsi et ole koskaan
-säästänyt, mutta linnan kellareita säästät aina niin tarkasti, kuin ei
-viini olisikaan juotavaksi luotu. Vieläkö sulla on jälellä sitä
-Juhana-herttuan aikuista hyvää espanjalaista?
-
--- Vielä on tynnyri koskematonna tallessa, en ole sitä antanut, vaikka
-tässä viime päivinä kyllä korkeammat käskyt ovatkin kellareitamme
-komentaneet ja tyhjennelleet.
-
--- Mitkä hiton korkeammat käskyt?
-
--- Herttuan käskyt, lähettiläät, ja ... ja sitten, vielä nuo kirotut
-kosiomiehet, jotka ovat matkalla Kuitiaan.
-
-Marski kävi yhtäkkiä vakavaksi ja hänellä oikesi vartalo suoraksi.
-Tuokioksi oli hän unhottanut tuon toisen osan matkansa tarkotuksesta,
-vaan nyt hän olikin heti valmis siihen puuttumaan. Ankarasti hän lausui
-Prinkkalan herralle:
-
--- Tuota heti tänne se viheliäinen vehkeilijä ... no, etkö ymmärrä, se
-herttuan kätyri, joka täällä linnassa kuuluu rehmivän. Heti! Vaan
-malta: kenen luvalla olet täällä majoittanut ja kestinnyt tuota
-rosvojoukkoa?
-
--- Vastahakoisesti sen olen tehnyt, vaan heillä on herttualta sekä
-turvakirjat että nimenomaiset käskyt.
-
--- Hannu Eerikinpoika, sinä olet hyvä soturi, vaan sinä ajattelet
-lyhyeen. Sinun ei tule ottaa vastaan käskyjä keltään muulta kuin
-kuninkaalta tai minulta. -- Tuo tänne se heittiö!
-
-Prinkkalan herra meni, vaan palasi hetken kuluttua tyhmistyneenä ja
-hätääntyneenä ilmoittamaan, että linnut olivat lähteneet lentoon.
-Ruotsalaiset vieraat, jotka äsken vielä niin äänekkäästi hoilasivat
-uudessa linnassa, olivat kohta marskin saavuttua nousseet satulaan ja
-ratsastaneet linnasta ulos.
-
--- Ahaa, hän pelkää jo, hän pakenee, raukka, huudahti marski puolittain
-ilkkuen, puolittain kiivastuen. -- Vaan me palautamme hänet takasin
-Turun linnan kesteihin, vaikkapa vasten tahtoaankin, sen lupaan.
-
-Ja itse laskeusi marski linnanpihalle, jossa hänen huovinsa parhaallaan
-harjasivat ja apettivat hiestyneitä ratsujaan, ja huusi kovalla
-äänellä:
-
--- Hei, huovini, satulaan teitä heti kymmenen miestä. Sinä Olavi saat
-lähteä johtajaksi, osota nyt olevasi nopsa ja taitava.
-
-Nämä viimeiset sanat virkkoi hän huovien joukossa olevalle
-nuorukaiselle, äpäräpojalleen Olavi Klaunpojalle, joka näihin aikoihin
-oleskeli Turun linnassa aseharjoituksia suorittamassa ja nuoren
-hurjastelijan innolla paloi halusta päästä juuri tällaisille
-seikkailuratsastuksille. Tuossa tuokiossa oli Olavi taluttanut ratsunsa
-linnantallista ja kiipesi satulaan. Vaan marski antoi hänelle vielä
-muutamia neuvoja ja osviittoja. Pakoonlähteneiden jälille piti Olavin
-miehineen rientää ja tuoda heidät linnaan takasin jos mahdollista
-hengissä. Sitä varten tuli hänen ensin kaupungissa ja sitten matkan
-varrella tiedustella, mitä tietä junkkarit olivat ajaneet, ja viilettää
-perästä, vaikka pitäisi viikon ratsastaa. Parilla sanalla hän vielä
-viittasi, mistä syystä hän niin hartaasti halusi Birckholtzin käsiinsä
-ja tämä viittaus yhä kiihotti nuorukaisen intoa.
-
-Taas tömisi piha ja laskusilta, kun kymmenen huovia karautti sen poikki
-kaupunkiin päin, ja marski nousi takasin linnan juhlasuojiin jatkamaan
-seurusteluaan Suomen herrain kanssa, varmana ennen pitkää saavansa tuon
-vihaamansa junkkarin tutkittavakseen. Olavi oli kyllä tekevä parastaan,
-sen hän tiesi.
-
-Tältä kumminkin vierähti kaupungissa kappale kallista aikaa, ennenkuin
-hän sai varmat tiedot, että junkkarit olivat ajaneet Hämeen tietä
-sisämaahan päin. Silloin hän karautti jälestä minkä huovien väsyneet
-ratsut jaksoivat. Mutta ruotsalaiset junkkarit olivat jo päässeet hyvän
-matkan edelle ja heillä oli levänneet, nopsat hevoset.
-
-Se sama kavioiden kopina, joka oli pannut Prinkkalan herran heristämään
-korviaan, oli näet jo ensiksi kuulunut uuden, portinpuoleisen linnan
-suureen holviin, jossa Hieronymo toveriensa kanssa oli iloinnut ja
-juopotellut. Mutta hän oli juhlahuumauksessakin aina varovainen ja
-tarkka ja kohta hän, aavistaen marskin tulevan, oli kiirehtinyt ulos
-tietoja urkkimaan. Hän näki marskin nousevan reestä, tunsi Gröningin
-hänen rinnallaan ja riensi kohta hälinän kestäessä tätä kuiskien
-puhuttelemaan. Gröning se hänelle ensiksi hätäillen virkkoikin:
-
--- Nyt, lankomies, kiirehdi Ruotsiin, ellet erityisesti rakasta
-hirttonuoraa.
-
--- Enkä rakasta ensinkään, vaan onko tosiaankin ukko niin vihassa? No,
-onhan mulla herttuan turvakirja.
-
--- Se ei auta, tällaisena en ole ukkoa ennen koskaan nähnyt. Eikäpä tuo
-ole kummakaan...
-
--- So, so lankomies. Siinä tapauksessa ajan minä Kuitiaan, sehän sopii
-hyvin, kun karhu on pesästään poissa.
-
--- Sieltä et mitään löydä, aja vain suorinta tietä Ruotsiin.
-
--- Mitä, onko Anna lähetetty pois? Minne, minne?
-
--- Sitä ei kukaan tiedä, sisämaahan päin häntä kuljetettiin samalla
-kuin me Kuitiasta lähdimme, ehkä matkalla Viipuriin, ehkä Vironmaalle,
-ehkä Puolaan...
-
--- Hyvästi, lankomies, tyttö on minun!
-
-Enempää ei häntä Gröning ehtinyt varottaa, sillä poika oli jo
-pyörähtänyt tiehensä, juuri samassa kuin marski nousi rappusia myöten
-ylös linnanpäällikön huoneisiin. Hän oli komentanut juhlivat toverinsa
-kaikessa hiljaisuudessa satulaan ja itse oli hän eellimmäisenä
-ratsastanut kaupungin läpi Hämeen tielle. Hänen kasvoillaan oli ollut
-hiukan ilkkuva piirre; hän oli todellakin toivonut, että marski olisi
-olojen pakosta taipunut, vaan huomatessaan lankonsa säikäyksen, oli hän
-oivaltanut, että niin ei ollut laita. Ja silloin oli hän päättänyt
-ryhtyä toiseen keinoon, -- sama se, kunhan hän tytön omakseen saa, ja
-sen hän saa ja marskin hän nolaa, -- siitä hän itsekseen ilkkui. Mutta
-sitten oli hän taas käynyt vakavaksi muistaessaan, että marski häntä
-luultavasti pian ajattaisi takaa ja hän oli kannustanut ratsunsa hyvään
-vauhtiin, vaatien tovereitaan tekemään samoin. Nämä seurasivat sangen
-kummastuneina mukana ja hiukan tyytymättöminäkin, kun iloiset pidot
-noin äkkiä oli pitänyt keskeyttää, ja he utelivat pisteliäästi
-Hieronymolta, mitä tämä öinen huviratsastus nyt merkitsi.
-
--- Tätä huviratsastusta tulee ehkä jatkettavaksi vielä päivälläkin,
-seuratkaahan mukana vain, kehotti Hieronymo.
-
--- Ja minne asti sitä sitten ajetaan?
-
--- Sitä emme vielä tiedä. Mutta parantakaa vauhtia, meillä on kiire
-monesta syystä.
-
-Hieronymolle oli kohta lankonsa puheista selvinnyt, että hänen täytyi
-kiireesti liikkua tavatakseen tyttönsä, jota nähtävästi oltiin johonkin
-piilopaikkaan viemässä, -- sitä ennen oli hän pelastettava ja vietävä
-turvaan, joko Viroon tai Ruotsiin. Aikaa ei ollut hukata ja siksi piti
-viipymättä ponnistaa. Onneksi hän jo tunsi tiet ja seudut Suomessa,
-eikä hänellä siitä syystä pimeässäkään ollut epäilystäkään matkan
-suunnasta, ajaessaan Hämeen valtatietä eteenpäin minkä vain ratsut
-pääsivät lumisella maantiellä.
-
-Turun-Hämeen vanhan valtatien varrella asuvat ihmiset olivat näihin
-aikoihin usein tottuneet näkemään suurempia ja pienempiä ratsujoukkoja
-niin talvella kuin kesälläkin kulkevan tätä tietä edestakaisin, heillä
-oli monasti liiankin paljo tietoa ja kokemusta noista vallattomista,
-kurittomista huovijoukoista, jotka matkoillaan talonpoikain tuvissa
-kestityttivät itseään ja ottivat eväikseen ruokia ja juomia, mitä vain
-irti saivat. Mutta ihmetellen katselivat nyt kumminkin tienvartelaiset,
-jotka seuraavana aamuna seurasivat maantieliikettä, niitä
-ratsastusseurueita, jotka peräkkäin heidän ohitseen vilahtelivat.
-Aikusin aamulla tuli rannikon taholta ensiksi umpinainen kuomureki
-puolenkymmenen huovin seuraamana, pyrkien hyvää vauhtia itään päin.
-Tämän matkueen kulku oli kumminkin paljo hitaampaa kuin sitä seuraavan,
-joka päivemmällä vilisti ohi, ja tämä seurue se juuri talonpoikiin
-tekikin oudon vaikutuksen. Nämä ratsastajat eivät näet olleet
-varsinaisia huoveja, vaan hienopukuisia herrasmiehiä, jotka siroilla
-ratsuillaan ja ohkasissa asuissaan näyttivät varsin köykäsiltä tuossa
-kylmässä, lumisessa talviluonnossa. Päitset olivat kullatut, ohjasten
-helat välähtelivät ja korskuen polkivat ratsut pehmyttä lunta, vaan
-raskasta se näytti olevan. Vielä tuntia, toista, jälemmin karautti
-samaa maantietä pitkin parvi karkeapartaisia, lyhyviin turkkeihin
-puettuja ratsastajia, joilla oli pienet, märiksi ajetut hevoset ja
-jotka paikkakuntalaiset kohta tunsivat Flemingin huoveiksi. Ja he
-olisivat oivaltaneet nämä eri matkueet tavalla tai toisella toisiinsa
-kuuluviksi, joskaan eivät ratsastajat aina kylän paikoilla olisi
-pysähtyneet kyselemään, toinen parvi, oliko ensimmäinen siitä
-kulkenut ohi, ja kolmas, oliko ja milloin toisen parven näköistä
-ratsastajajoukkoa huomattu.
-
-Lyhyviä levähdyshetkiä pitäen kulkivat matkueet siten eteenpäin koko
-päivän, yhä lähennellen toisiaan, eivätkä malttaneet kauaksi
-yölepoonkaan jäädä. Ja kun seuraava iltapäivä rupesi hämärtämään, ei
-montakaan neljännestä enää ollut niiden väliä. Silloin oltiinkin jo
-Hämeen sydämmessä, lähellä tuota Birger Jarlin vanhaa linnaa, joka jo
-ammoisista ajoista oli ollut sisä-Suomen keskustana, sen hallinnon, sen
-sotaväen ja sen kaiken toimeliaisuuden keräyspaikkana. Tätä linnaa
-kohden ohjasi ensimmäinen matkue kulkunsa ja sen jälestä toiset, yhä
-parannellen vauhtiaan. Hieronymo näet rupesi arvaamaan, että marskilla
-oli aikomus tänne sisämaan linnaan kätkeä ja haudata veljentyttärensä
-ja tahtoi siis kaikin mokomin saavuttaa kuomureen, ennenkuin se ehtisi
-linnan muurien sisäpuolelle, jossa Sten Fincke, jonka Sigismund vuosi
-sitten oli määrännyt Hämeenlinnan päälliköksi, marskia miellyttääkseen
-kyllä tulisi tyttöä tarkoin vartioimaan. Hevoset olivat väsyneet ja
-kompastelivat lumessa ja liian vähän levänneet ajajatkin uupuivat niin,
-että väliin torkahtelivat satulassa. Vaan ei auttanut, junkkarein
-johtaja kannusti hevostaan ja toisten täytyi seurata perästä.
-Takaa-ajajista he sitävastoin luulivat olevansa turvassa, niin vinha
-oli ollut heidän vauhti.
-
-Jo kuumottivat, heidän harjua ajaessaan, etäältä Hämeenlinnan pyöreät
-tornit illan harmajaa taivasta vastaan ja se kiihotti Hieronymoa yhä
-vieläkin. Ilta pimeni, esineet kävivät epäselviksi. Vaan eräässä
-alamäessä oli hän näkevinään jotakin liikettä edessään, ja aivan
-oikein, tuokion kuluttua hän jo tunsikin kuomureen ja sen ympärillä
-viisi huovia. Vaan jo oltiinkin aivan linnaa ympäröivän metsättömän
-aukon partaalla. Silloin hän pani kiirettä tovereihinsa; yhdellä,
-äkkiarvaamattomalla hyökkäyksellä hän tahtoi hajoittaa huovit ja
-anastaa kuomun haltuunsa. Siinä olivatkin jo kaikki toverit koossa.
-
--- Nyt myrskynä eteenpäin! komensi Hieronymo.
-
--- Vaan takaakin kuuluu kavioiden kopsetta, huomautti yksi jälempänä
-tulleista.
-
--- Kuulukoon mitä tahansa. Tuiskuna kuomun kimppuun, se otetaan mukaan
-ja yhtä höyryä porhalletaan siitä Vanajaveden jäälle ja sitten
-eteenpäin Helsinkiin.
-
-Pyrynä laskettikin junkkariparvi myötämaata edellä kulkevan joukon
-niskaan, juuri kun se oli ehtimässä metsästä aavikolle. Kuomua
-seuraavat huovit kuulivat kummissaan kumua takanaan, vaan kun he
-kääntyivät katsomaan, oli jo parvi outoja ratsastajia heidän
-kimpussaan. Yksi niistä tarttui rekeä vetävän hevosen kuolaimiin,
-toinen tyrkkäsi Eenokin päistikkaa reestä kinokseen ja muut häätivät
-huoveja tieltä pois syvään hankeen, jonne näiden säikähtyneet hevoset
-selkää myöten hulahtivat. Huovit koettivat kiroillen ja sadatellen
-saada ratsujaan sieltä ylös tielle ja ne, joille se onnistui,
-ryntäsivät paljastetuin asein muukalaisten kimppuun, jotka jo olivat
-ruvenneet ajamaan rekeä eteenpäin. Ankara kahakka syttyi siinä
-ahtaalla, pimeällä tiellä; siinä lasketettiin peräkkäin, sysäyttiin
-vastakkain, iskuja vaihdettiin, huutoja kuului ja kirouksia.
-
-Mutta samalla kajahti se kavioiden kopse, joka yhä selvemmin takaapäin
-oli kuulunut, nyt aivan viereisestä näreiköstä ja tuossa tuokiossa
-pyrähti kymmenkunta uutta ratsastajaa mellastuspaikalle. Olavi
-Flemingin huovit olivat viime hetkessä tavanneet takaa-ajettavansa ja
-ryntäsivät vimmastuneina joukkoon. Nytkö siinä vasta syntyi hämmennys
-ja sekasorto. Kuomua saattamassa olleet huovit eivät ensiksi pimeän
-päässä tunteneet omia tovereitaan, vaan rupesivat heitäkin mukiloimaan,
-ja junkkarit yrittivät jo päästä pakoon luiskahtamaan. Vaan pian sai
-Olavi aseman selvitetyksi ja kaikin käytiin nyt noiden hienopukuisten
-herrain kimppuun, joita heidän oli määrä jos mahdollista elävinä saada
-pyydystetyksi. Kuomikin pysäytettiin, vanha Eenokki, joka jo oli
-ryöminyt esiin kinoksesta, juoksi rekensä keulalle, tarttui suitsiin ja
-ajaa karautti nyt täyttä neliä linnaan. Ratsastajain välistä taistelua
-kesti vielä hetkisen pahaksi tallatulla talvitiellä, vaan pian olivat
-junkkarit voimattomina. Huovit sitoivat heidät heidän omiin
-ohjasvarsiinsa ja lähtivät viemään poikia, joista millä oli pää
-verestävänä, millä muut luut kolhittuina, talteen linnaan, jonne ei
-enää ollutkaan kuin neljännestunnin ratsastus.
-
-Vaan kun Olavi vihdoin linnaan saavuttuaan rupesi vankejaan lukemaan ja
-tarkastamaan, huomattiinkin, että yksi otuksista oli kateissa, vieläpä
-paras saalis, juuri se, jota hän oli ollut pyydystämässä. Nuorukainen
-kiroili ja sadatteli, voimatta käsittää, miten tämä oli tapahtunut.
-Palattiin tappelupaikallekin, jossa kaatuneita hevosia, aseita,
-satuloita, saappaita ja lakkeja virui hujanhajan poljetulla hangella,
-vaan ei löytynyt kadonnutta sieltäkään. Oliko Hieronymus Birckholtz
-kaatunut kahakassa ja uponnut hankeen tai polkeutunut kinokseen, oliko
-päässyt pakenemaan rähinän aikana, -- siitä ei saatu selvää. Sulhasen
-saattoseurueen vain saattoi Olavi viedä isälleen vankina, itse
-seikkaileva sulhanen oli hävinnyt.
-
-Mutta sillävälin oli linnan pihalla umpinaisesta kuomureestä nostettu
-matkavaatteihin kääritty, puolipyörtynyt ja pelosta aivan typertynyt
-tyttö, joka melkein kantamalla oli ollut ylös linnaan saatettava. Anna
-Fleming ei, kahakan syttyessä maantiellä, ollut aluksi voinut käsittää,
-mitä siellä tapahtui. Hän oli kuullut huutoja ja kirouksia, hän oli
-tuntenut rekeään vuoroin pysäytettävän ja vuoroin taas ajettavan
-eteenpäin, aseiden kalsketta ja ratsujen töminää oli hänen ympärillään
-kaikunut ja silloin hän oli älynnyt, että joku mahtoi koettaa ryöstää
-juuri hänet saattajain käsistä. Ja hänen sydämmensä oli siitä
-sykähdellyt toivon ja pelon vaiheilla. Oliko siellä hänen sulhonsa,
-joka koetti häntä vapauttaa, onnistuuko se hänelle vai joutuuko hän
-alakynteen, vangiksi, ehkä kaatuu kahakassa? Hän oli suuressa
-levottomuudessaan koettanut pyrkiä pois kuomista, vaan se oli suljettu,
-hän ei päässyt. Ja kun kahakka kiihtyi, kun hän huomasi uusien
-tulokkaiden saapuvan otteluun, oli hän niin kiihkeästi rukoillut, että
-hänen vapauttajilleen suotaisiin voitto ja hän oli jo ollut varma, että
-hänen rukouksensa oli toteutunut. Huutojen joukosta oli hän ollut
-tuntevinaan tuttuja ääniä, sulhonsa äänen, Olavin äänen ja vanhan
-Eenokin äänen, vaan kun rekeä taas ruvettiin ajamaan eteenpäin, ei hän
-tiennyt, kuka niistä oli perinyt voiton, kenen hallussa hän nyt kulki.
-Reki pysähtyi, kului tuokio. Joku saapui avaamaan kuomun esivaatetta...
-Oliko se hänen sulhonsa, oliko hän pelastettu...?
-
-Ei, outoja kasvoja ilmestyi hänen eteensä, hän saatettiin korkeita,
-kosteita kivirappusia myöten ylös johonkin outoon linnaan ja oudot
-kädet rupesivat siellä hänen matkapukujaan riisumaan. Missä hän oli,
-kenen hoteilla? Hän ei sitä tiennyt, mutta ei voinut myöskään kysyä,
-istui vain äänettömänä ja melkein kuin tylsänä jakkaralla takkavalkean
-ääressä, johon hänet oli saatettu istumaan. Vihdoin aukeni ovi ja
-sisään astui Sten Fincke varsin kummastuneen näköisenä ja virkkoi
-Annalle, äsken avattu kirje kädessään:
-
--- Setäsi on lähettänyt sinut, Anna, tänne meidän huostaan, kätköön
-maailmalta. Tässä linnassa on siis kotisi nyt vastaseksi oleva, täällä
-valmistamme sulle hiljaisen sopukan, jossa saat rauhassa, kenenkään
-häiritsemättä elää.
-
--- Vankina? kysäsi Anna kuiskaten.
-
--- Niin, minulla on käsky sinua vartioida. Vaan pidä linnaamme
-kotonasi, silloin et tunne itseäsi vangiksi.
-
-Ja hän käski palvelusväen saattaa Annan siihen huoneeseen, joka oli
-tuleva hänen asunnokseen ja vankilakseen. Vaan kun hän siellä vuoteensa
-reunalla yksin istui ja tuijotti eteensä, aukesi ovi hiljaa ja joku
-hiipi huoneeseen. Anna kääntyi päin: se oli hänen ystävättärensä Elina,
-joka heittäytyi hänen kaulaansa ja painoi kasvonsa hänen rinnalleen.
-Pitkään aikaan he eivät sanaakaan vaihtaneet, istuivat vain sylikkäin
-ja ääneti, kunnes hieno nyyhkytys kohosi kumpasenkin rinnasta ja hiljaa
-virtaamaan lähteneet kyyneleet sulivat yhteen vastakkain painuneilla
-poskilla.
-
-
-
-
-X.
-
-Keskeytetty ulkomaanmatka.
-
-
-Södermanlannin herttua Kaarlo oli syksyllä 1595 lähtenyt eräällä
-uudella laivallaan Tukholmasta pienelle huvimatkalle ja, kerran vesille
-jouduttuaan, purjehtinutkin Itämeren yli aina Rääveliin saakka,
-nauttien täten muutamain päiväin lomaa raskaista hallitushuolistaan,
-jotka olivat sitä rasittavampia ja tukalampia, kun hänen asemansa
-valtakunnassa olevana korkeimpana hallitusmiehenä, kuninkaan
-epäluuloisuuden ja hallitusneuvosten horjuvaisuuden vuoksi, oli kovin
-rajotettu ja epävarma. Hän oli matkustanut aivan yksityisesti, mutta
-kumminkin melkoisen henkivartiojoukon saattamana, ja vieraili nyt
-päivän vanhan tuttavansa ja sotatoverinsa, virolaisen aatelismiehen
-Fitinghoffin kartanossa hiukan ulkopuolella Räävelin kaupunkia. Täällä
-lepäillessään olisi hän nyt hetkeksi tahtonut päästä aivan vapaaksi
-kaikista valtakuntaa koskevista ajatuksistakin, vaan eihän se hänelle
-onnistunut. Loikoessaan ulkona nurmikolla puiston viileässä siimeksessä
-kiertelivät hänen mietteensä yhä vain niissä hankkeissa ja tuumissa,
-joita hänellä oli mielessään, vakaannuttaakseen asemansa ja
-saattaakseen Ruotsin hallitusmuodon taas varmalle ja tukevalle
-kannalle. Hän oli vielä täksi syksyksi omin uhin kutsunut valtakunnan
-säädyt kokoon, kukistaakseen niiden avulla noiden melkein rajattomalla
-vallalla varustettujen maaherrain merkityksen, joita Sigismund oli
-hänen vastapainokseen joka maakuntaan asettanut ja joista Klaus Fleming
-Suomessa oli mahtavin. Ja vasten tahtoaan hän siinä nytkin mielessään
-harkitsi, minkälaisia edellytyksiä hänellä mahtoi olla onnistuakseen
-noissa yrityksissään, miten hän aatelittomain säätyjen avulla jaksaisi
-taistella kuningasta ja uppiniskaista ylhäisaatelistoa vastaan. Niitä
-miettiessään olivat hänen kasvonsa käyneet vakaviksi ja ankaroiksi ja
-hänen katseensa tuijotti täältä ylängöltä terävänä alas lakeikolle,
-jonka takaa aamupäivän paisteessa siinsi Suomenlahden laaja ulappa.
-
-Vaan noiden valtiollisten mietteiden sekaan pujahti aina väliin eräs
-aivan erityinenkin, uusi ja varsin kummallinen mielikuva, joka häntä
-joka kerralta melkein hytkäytti ja väkisinkin sitoi hänen ajatuksensa.
-Hän oli yöllä nähnyt pahan unen, joka ei lähtenyt hänen mielestään;
-aika oli taikauskoinen, eikä ollut tämäkään muuten ennakkoluuloton ja
-tarmokas ruhtinas kokonaan siitä viasta vapaa. Tuo uni häntä kiusasi ja
-vihdoin hän nousi suuttuneena ylös ja huusi mukanaan olevan
-kamariherransa, Lubert Kauerin, luokseen:
-
--- Sinähän kehut osaavasi selittää unia, virkkoi hän tälle. -- Pane nyt
-parastasi ja tulkitse mulle yksi heti paikalla.
-
-Liehakoiva kamariherra lupasi koettaa ja herttua kertoi hänelle nyt
-tuon viime yöstä mieleen painuneen unikuvansa. Hän oli ollut olevinaan
-joissakin komeissa pidoissa, istuvinaan ruokapöydässä, ja silloin oli
-joku ylhäinen herra, arvatenkin herra Fitinghoff, yhtäkkiä astunut
-sisään ja kantanut hänen eteensä kaksi suurta maljaa. Toisessa oli
-ollut Ruotsin valtakunnan vaakuna, toisessa pääkallo ja paljo
-ihmisenluita. Näiden herkkujen merkitystä tahtoi nyt herttua tietää.
-
-Tämän unen kuultuaan kamariherra vähän ällistyi: sitäpä tosiaankaan ei
-ollut vaikea selittää ymmärrettäväksi ennustukseksi, herttuan
-vihamiehet selittivät nyt jo unista huolimattakin herttuan menettelyn
-tähtäävän juuri tuohon suuntaan. Vaan siksipä olikin kamariherra
-epävarmana, uskaltaisiko hän heidän tapaansa tulkita herttuan unta,
-ainakin se piti tehdä sopivassa muodossa; ja sitä hän siinä kotvasen
-mietti. Vaan levottomasti heilautti herttua silloin kättään ja katkasi
-rutosti tietoherran mietteet:
-
--- Nyt sinä mietit jotakin hyvin yksinkertaista ja tyhmää, sen näen jo
-päältäsikin. Sinä tahdot selittää uneni merkitsevän, että valtakunnan
-vaakuna kerran joutuu mulle, mutta että siihen vaaditaan paljo
-vainajia. Se on tyhmää. Keksi parempi selitys, taitavampi.
-
-Imarteleva kamariherra oivalsi, että tässä täytyy keksiä joku selitys,
-joka on herttualle mieliksi. Ja hän luuli sellaisen keksineensä:
-
--- Teidän ruhtinaallinen armonne on itse keksinyt selityksen ja voi sen
-arvon myös itse parhaiten punnita. Vaan oliko vaakuna niin varmasti
-Ruotsin vaakuna, eiköhän se olisi voinut olla Suomen nuori
-herttuallinen vaakuna ja pääkallo...
-
--- Klaus Flemingin pääkallo, -- niinkö? Ei hyvä ystävä, hän on liian
-halpa, että me hänestä unia näkisimme. Parempi selitys, luonnollisempi!
-
-Nyt unenlukija älysi, että tässä olikin varminta turvautua kaikkein
-luonnollisimpaan selitykseen.
-
--- No, luonnollisin selitys on se, että teidän ruhtinaallinen armonne
-eilen illalla söi tavallista vankemman aterian, jonka kuluessa
-juteltiin vanhoja sotamuistoja ja juotiin vanhoja viinejä. Uni oli
-rauhaton ja mielikuvitus kiihotettu.
-
-Tällä hetkellä astui puistikkoon kartanon isäntä, herra Fitinghoff
-parin aatelismiehen seurassa, ja herttua, nähtävästi viimeiseen
-selitykseen tytyväisenä, huudahti kohta Fitinghoff'ille:
-
--- Kuules isäntä, minä olen saanut selville, että sinun on vikasi,
-miksi minä viime yönä olen nähnyt pahoja unia, -- olet syöttänyt
-minulle liian rasvasta lampaanpaistia! -- Näin leikillisesti virkkaen
-nousi herttua ja tunsi nyt vasta, astuessaan lähemmäs isäntäänsä, ne
-miehet, jotka olivat tämän seurassa. Silloin hän huudahti: -- Mutta
-mitä minä näen, siinähän on Arvid Eerikinpoika, tottatosiaan, ja Yrjö
-Boije, no kuka siellä Inkerissä nyt rajoja käypi, kun te täällä
-virnailette?
-
-Edellinen näistä miehistä, Arvid Ståhlarm, oli näihin aikoihin Narvan
-päällikkö, urhea ja taitava soturi. Yrjö Boije taas oli Vironmaan
-käskynhaltija. Molemmat olivat suomalaisia, vaikka olivatkin nyt viime
-aikoina, asuen ja toimien kotimaansa rajojen ulkopuolella, joutuneet
-hiukan syrjään sen riennoista ja puolueista. Jälkimmäinen näistä
-vastasi:
-
--- Tulemme Suomesta, Kankaisista, jossa kävimme vanhan Henrik-herran
-hautajaisissa, ja olemme nyt juuri matkalla rajankäyntiin.
-
--- Vai Suomesta! Niin, niin, vanha Hornkin on nyt lähtenyt manan
-majoille, viimeisiä kunnon miehiä, joita siellä Suomessa enää on, -- --
-no, no, olettehan tekin oikeastaan suomalaisia, mutta tällä kertaa
-virolaisia. Mitä nyt Suomeen kuuluu, kuinka elää siellä kansa?
-
--- Köyhyydessä, teidän ruhtinaallinen armonne, Suomen kansa kärsii
-nykyjään kovia, selitti Arvid Ståhlarm liikutetulla äänellä. -- Kuinka
-lie kesään asti elää retostettukin, vaan tänä suvena ei ollut monella
-siementä kaskeen panna, pellot ovat kesantona, karja lopullaan. Ja
-siksi usein tapahtuukin, että kun ratsumiehet tulevat taloista
-linnaleiriään perimään, tapaavat he talot autioina, ihmiset ovat
-paenneet salolle.
-
-Herttua rypisti synkkänä kulmakarvojaan. -- Siihen ovat siis Flemingin
-elkeet jo vieneet. Vaan eiköhän niistä pian tule loppu! Tapasitteko
-Flemingin Suomessa?
-
--- Emme. Hänen perheessään on Kuitiassa tänä syksynä ollut samanlainen
-surujuhla kuin Kankaisissa. Hänen jo viime talvena kuolleen poikansa
-hautajaiset ovat näet nyt vasta vietetyt, koska hän itse on koko kevään
-ja kesän ollut matkoilla.
-
--- Niin, hänhän kuuluu tehneen siellä Suomessa oikeita
-kuninkaanmatkoja, ottaneen uusia veroja ja pitäneen kuninkaankäräjiä,
--- hän esiintyy siellä kuin itsevaltias jumalan armosta! -- Herttua
-vaikeni hetkeksi hilliten esiinpursuavaa kiihkoaan ja virkkoi sitten
-taas tyyneemmin: -- No, valmistautuvatko suomalaiset miehissä
-valtiopäiville?
-
-Suomesta tulleet herrat katsahtivat hiukan epävarmoina toisiaan; näille
-valtiopäiville, jotka eivät olleet kuninkaan, vaan herttuan yksin,
-kokoonkutsumat, suomalaiset tuskin miehissä tulevat lähtemään, sen he
-tiesivät, ja olivatpa omastakin puolestaan varsia epäileviä, olisiko
-sinne lähdettäväkään. Yrjö Boije vastasi sen vuoksi hiukan vältellen:
-
--- Kankaisissa puhui Kaarlo Horn näistä valtiopäivistä, mutta muuten
-näytti niistä suomalaisilla olevan hyvin vähän tietoja.
-
--- Vai vähän tietoja, -- siitä kai Fleming pitää huolen, virkkoi
-herttua synkästi. -- Mutta saammepa nähdä, uskaltavatko suomalaiset
-tosiaankin erota valtakunnan yhteisistä toimista, -- sen saamme pian
-nähdä!
-
-Keskustelu taukosi hetkeksi. Se oli livahtanut varsin aralle kohdalle
-ja kun herttua ei ollut varma, millä kannalla nämä Virossa olevat
-aateliset olivat tämän Suomen kysymyksen suhteen, oli hänestä
-varovaisinta hillitä kiukkuaan. Arvid Ståhlarm varsinkin oli näihin
-aikoihin jo ruvennut kallistumaan maamiestensä puolelle, joskin herttua
-tiesi hänen yleensä vielä olevan hiukan hapuilevalla kannalla; Yrjö
-Boijen laita oli melkein sama, vaikkakaan hän, Hornien sukulaisena, ei
-Flemingiä suosinut. Hetken kuluttua herttua kumminkin aivan äkkiä
-kysäsi:
-
--- Mitä aikovat suomalaiset oikeastaan, kun he meitä vastustavat? Niin,
-teidän kai on siihen vaikea vastata. Minä olen lähettänyt useita
-lähetyskuntia Suomeen, vaatimaan sieltä tietoja ja selvityksiä, ja ne
-palaavat aina tyhjin toimin, taikka häväistyinä, sieltä takaisin. Mihin
-tämä viepi? Minulla on nytkin Turussa lähettiläitä vaatimassa
-selvitystä siitä uudesta verosta, jonka Fleming omin päinsä on Suomessa
-ottanut. Tapasitteko näitä ja kuulitteko heidän asiansa menestymisestä?
-
-Yrjö Boije oli puhutellut lähettiläitä Turussa. Nämä eivät olleet
-tavanneet Flemingiä ollenkaan eivätkä yleensä olleet saaneet mitään
-aikaan. Mutta joitakin ikäviä selkkauksia oli tapahtunut heidän ja
-sotaväen välillä.
-
--- Mitä selkkauksia? Kerro!
-
--- Sotaväki kuuluu vihaavan näitä lähettiläitä sen vuoksi, että se
-pelkää heidän vievän Ruotsiin ne varat, joita sotaväen tarpeeksi on
-koottu. Kuuluipa sotaväki jo väliin ahdistelleen heitä heidän
-asunnossaankin ja he olivat siitä syystä varsin toivottomia.
-
-Unhottaen varovaisuutensa nousi herttua tuota kuullessaan pystöön ja
-pui nyrkkiään ilmassa, käheästi puhuen.
-
--- Ah, minä näen tässäkin taas Klaus-herran vehkeet, hän tekee tyhjäksi
-joka-ainoan meidän määräyksemme, hän pilkkaa meitä, hän kapinoipi
-julkisesti, ja hallitsee itse Suomea kuin omaa valtakuntaansa! Ja mekö
-emme jaksaisi häntä nöyryyttää, -- ei, tässä täytyy tapahtua jotakin,
-jotakin ratkaisevaa, vaikka sitten vaadittaisiin vertakin ja ihmisen
-luita! Tottatosiaan, mulle rupee asema selvenemään. Vielä koetan
-minä rauhan tietä, vielä toivon alkavain valtiopäiväin tekevän
-velvollisuutensa, vaan ellei se tepsi, niin tiedänpä, hitto soi, mikä
-tepsii!
-
-Herttua käveli vihasta punakkana puistokäytävää edestakaisin, vaan
-huomasi kumminkin samassa puhuneensa jo liikojakin. Hän koetti
-tyynnyttää mielensä, istahti taas puistopenkille ja virkkoi
-rauhallisemmin, ikäänkuin selittääkseen vihaansa:
-
--- Meidän arvomme ei voi sallia, että hän rankaisematta vastustelee
-Ruotsin hallitusta ja pahoinpitelee lähettiläitämme Suomessa, kuten nyt
-on jo tapahtunut toisen ja kolmannen kerran. Eräs meidän yksityinenkin
-palvelijamme on sinne kadonnut, murhattuna tai vankina, minkä lopun
-lieneekin Hieronymus Birckholtz saanut hänen kavalista vehkeistään.
-
-Tähän seikkaan tiesi Arvid Ståhlarm kertoa, ettei Suomessa luultu
-Hieronymon olevan marskin hallussa; hän oli matkallaan kuullut, että
-marski oli usein ja katkerasti pahoitellut sitä, että tuo mies viime
-talvena pääsi hänen kynsistään pakenemaan taikka kaatumaan pienessä
-kahakassa. Marskin huovit saivat tosin kiinni Hieronymon viisi toveria,
-vaan itse sulhasmies jäi kadoksiin.
-
--- Sulhasmies, matki herttua hiukan pirullisesti, -- tanakat sillä
-pojalla oli yritykset, vaan merkillisesti tuo Suomen karhu kosijoitakin
-kohtelee. Entä tyttö, missä on hän?
-
--- Sitäkään ei tiedetä. Joulun jälestä lienee hän oleskellut
-Hämeenlinnassa, vaan sittemmin luullaan marskin lähettäneen
-veljentyttärensä Puolaan.
-
--- Hänellä on paljo liikettä sinne Puolaan, virkkoi herttua taas
-kulmiaan rypistäen, ja käänsi sitten puheen toisaalle. Kotvasen
-keskustelivat vielä Suomen herrat herttuan kanssa, jota olivat
-ohikulkiessaan tulleet tervehtimään, ja tekivät sitten lähtöä matkaansa
-jatkaakseen. Jäähyväisiä sanoessaan varotti herttua heitä vielä
-saapumaan Söderköpingin valtiopäiville, vaan hiukan kierrellen
-suomalaiset vastasivat:
-
--- Jos suinkin rajankäynnistä pääsemme.
-
-Herttua huomasi sen epäilyksen, joka näissäkin sanoissa piili, ja istui
-taas miesten mentyä hyvän hetken totisena mietteihinsä vaipuneena. Vaan
-sitten hän, ikäänkuin pakottamalla vapautuakseen noista mietteistään ja
-ajatellakseen muuta, virkkoi iloisemmin seuralaisilleen:
-
--- Sukkela veitikka se Hieronymus kaikissa tapauksissa oli, olisi
-vahinko, jos hänen luunsa nyt jo märkäneisivät jossakin Suomen
-suomaalla. Ja tuolla lystikkäällä kosintahommallaankin hän ainakin teki
-tyhjäksi kaikki naimiskaupat Hornein ja Flemingein välillä. Mutta jos
-hän hengissä on, kuten Ståhlarm luulee, niin missä hiidessä se mies
-piilee, -- tahtoisimmepa vielä nähdä sen iloisen veitikan.
-
-Silloin astui kamariherra Lubert Kauer taas esiin ja kertoi jonkun
-herttuan henkivartioista maininneen tavanneensa Hieronymon aivan näinä
-päivinä juuri Räävelissä. Siitä tiedosta herttua ikihyväksi ihastui ja
-käski kohta ottaa selon, mitä perää noissa puheissa mahtoi olla ja jos
-mahdollista hakea ja tuoda luokseen tuon kadonneen suosikin. Melkein
-levottomana hän sitten noiden tiedustelujen tuloksia odotti ja kysyi
-moneen kertaan päivän kuluessa, eikö Hieronymoa jo ollut löytynyt.
-Mutta iltapäivällä hän vihdoin sai hyviä tietoja: Hieronymo oli
-todellakin tavattu Räävelissä ja hetken kuluttua hän jo itse
-ilmielävänä, tervennä ja reippaana, saapuikin Fitinghoffin hoville ja
-tuotiin herttuan huoneeseen. Hän pysähtyi ikäänkuin hiukan katuvan,
-vaan samalla veitikkamaisen näköisenä ovensuuhun kumartaen herttualle,
-jonka kasvot hänet nähdessään kirkastuivat ja joka iloisena, vaikkakin
-muka nuhdellen, virkahti:
-
--- No vihdoinkin, sinä uskoton ja kiittämätön palvelija! Minä varustin
-ja lähetin sinut häämatkalle ja nyt olet yli puolen vuotta ollut
-karussa, -- luulinpa sinun jo kerrassaan kavaltaneen herrasi. Millä
-puolustat itseäsi ja viipymisiäsi?
-
-Hieronymo vastasi nöyrästi ja katuvaiseksi tekeytyen:
-
--- Teidän ruhtinaallinen armonne, koko ajan olen työskennellyt sen
-tarkotuksen saavuttamiseksi, jota varten viime talvena sain loman ja
-matkustin Suomeen: jouduttaakseni häitäni ja mennäkseni naimisiin, vaan
-siinä on ollut niin monenlaisia pikkuesteitä ja vaikeuksia.
-
-Herttua hymähti:
-
--- Pikkuesteitä! -- ethän sinä kuulu päässeen mihinkään alkuunkaan. Ei,
-poikani, nyt loppuu lomasi, sillä jos tätä menoa jatkat, saat
-viisikymmentä vuotta puuhata avioliittoasi ja kumminkin kuolet
-naimatonna. Mitä sinä nytkin täällä Räävelissä teet ja mistä tulet?
-
--- Suomesta, toissapäivänä saavuin tänne.
-
--- Ja poikamiehenä. Ei, tästä hetkestä alkaa palveluksesi taas!
-
-Vaan nuori suosikki pyysi nöyrällä äänellä:
-
--- Vielä yhden päivän lomaa pyydän, teidän ruhtinaallinen armonne,
-yhden päivän vain ja yön, ja silloin on koko tarkotukseni saavutettu.
-
--- Mitä, tarkotuksesi? kysyi herttua kummissaan. -- Oletko menettänyt
-järkesikin, tyttösi ainakin olet menettänyt, hänhän on Puolassa,
-luostariin suljettuna.
-
--- Menettänyt ... Puolassa ... luostarissa, minunko tyttöni, -- eikö
-helkkarissa!
-
-Herttua huomasi suosikkinsa kasvonilmeistä, että tämä tiesi asiasta
-enemmän, ja kysyi:
-
--- Hä, miten on sitten neiti Flemingin laita, miten on juonesi
-onnistunut!
-
--- Huonosti ja hyvästi. Häntä on vankina pidetty kevään ja kesän
-Hämeenlinnassa, jossa ... niin, jossa meidän rakkautemme hedelmä nyt
-turpeen alla lepää. Vaan hän on siltä minun, huomenna viimeistään hän
-istuu näillä polvillani.
-
--- Sinähän puhut sekasin. Onko hän täällä, Räävelissä?
-
--- Ei, vaan ... vaan minä kuiskaan hiljaa: Marski Klaus Fleming
-lähettää hänet juuri tänään tänne minun luokseni. Ja sitten vietetään
-heti iloiset häät.
-
-Herttua katseli epäillen suosikkiaan. Hän tunsi kyllä Hieronymon
-leikkisän, veitikkamaisen esitystavan ja tiesi myös hänen kykenevän jos
-joihinkin kujeisiin. Vaan tätä hän ei käsittänyt.
-
--- Fleming lähettää! -- teetkö sinä minusta pilaa?
-
--- En, herra nähköön. Vaan te tulette huomaamaan minun olevan oikeassa,
-minä olen ollut Suomessa ja oppinut taikomaan! Vielä tänä iltana saatte
-nähdä tuolta selältä laivan purjehtivan laitatuulta suoraan Pikkalasta
-Rääveliin. Siinä tuodaan mulle morsiameni.
-
-Vaan herttua kävi kärtysäksi.
-
--- Ei, nyt sinä laskettelet mulle arvoituksia taikka ilmeisiä valheita.
-Sinun täytyy puhua suoraan ja puhua totta. Rangaistukseksi kaikista
-laiminlyömisistäsi tulee sinun nyt tuossa paikassa valehtelematta ja
-tarkalleen kertoa kaikki retkesi ja vehkeesi siitä hetkestä saakka,
-jolloin katosit, aina siihen asti, kuin nyt jälleen löysin sinut, --
-saamme sitten nähdä, voimmeko antaa sulle anteeksi. Istu tuohon
-jakkaralle, me ryhmitymme tähän pöydän ympärille.
-
-Ja herttua, Fitinghoff sekä pari herttuan uskotuinta miestä istahti
-pöydän ympärille, johon isännän käskystä tuotiin viinimaljat ja
-tupakkavehkeetkin. Herttua oli keveällä, hilpeällä tuulella, ja
-uteliaana hän, lepäillen rahipatjalla, seinään nojaten odotti
-junkkarinsa kertomusta. Mutta tämä vähän vitkasteli:
-
--- Teidän ruhtinaallinen armonne, minun täytyy Aeneaan tavoin huokasta:
-Infandum dux care jubes renovare dolorem! -- ne kaikki muistot eivät
-ole niinkään suloisia.
-
--- Ole ilveilemättä latinaksi, kyllä minä sinun tuskasi tunnen,
-koiransilmän. Anna tulla vain!
-
-Ja nuorukainen alkoi:
-
--- Turkuun tultuani sain selville, että marskin veljentytärtä en
-kaikista huolimatta voisi saada hyvällä omakseni, vaan että mulla sen
-sijaan oli tarjona joko hirttonuora tai vankityrmä. Kun kumminkin,
-enemmän kuin noita kumpaakaan, rakastin hempeää impeäni, nousin
-toverineni eräänä iltana Turussa satulaan, viedäksemme omin lupimme
-morsiamen mukanamme. Hämeenlinnan edustalla olikin tyttö jo melkein
-sylissäni, ainakin syleilin jo sitä kuomurekeä, jossa häntä vankeuteen
-kuljetettiin, pitelin ohjaksia ja olin valmis ryömimään kuomuun hänen
-viereensä. Vaan silloin piti juuri marskin äpäräpojan ehtiä huoveineen
-niskaamme. Meitä oli kuusi, heitä toistakymmentä. Ennen pitkää olivat
-toverini vankina, multa ammuttiin hevonen altani, -- kaikeksi onneksi,
-sillä siinä keikauksessa jouduin itse hevoseni alle kinokseen, taikka
-oikeammin, minä ryömin sinne itse aivan umpisukkeloon. Asemani ei ollut
-juuri iloinen: tyttöni olin menettänyt, itse makasin hevosraatoni alla
-ja pelkäsin, että minut sieltä keksittäisiin. Vaivoin pääsin, huovien
-lähdettyä kahakkapaikalta, sieltä esiin; valtatietä en uskaltanut
-kulkea, käännyin yöpimeässä kylätielle jäälle ja juoksin, sekä
-lämpimikseni että joutuakseni, tietämättä minne.
-
-No, ainahan sitä johonkin osuu. Erään halkokuorman päällä pääsin
-seuraavana aamuna muutamaan kylään, kievarista sain kyydin ja mahtavain
-suositusteni varassa ajoin pulskasti Helsinkiin. Aikomukseni oli sieltä
-pyrkiä suoraan meren yli Viroon, vaan jäät eivät olleet silloin
-kuljettavassa kunnossa ja siksi paneusin Helsingin majatalossa
-rauhallisesti nukkumaan, -- kolmeen vuorokauteen en ollut paljo
-silmiäni ummistanut. Nukuin kokonaisen vuorokauden, ja ensimmäinen
-esine, joka herättyäni pisti silmääni, oli erään jesuiitan
-matkakauhtana. Näitä elukoita liikkui silloin ja liikkuu yhä
-tuhkatiheään Suomessa, -- he luottavat Flemingin suojelukseen --
-ja kun minä kievarista läksin, olin puettu jesuiitan kaapuun, --
-lämpimiksenikin sen tarvitsin.
-
-Eteläänpäin en päässyt, länteenpäin en uskaltanut lähteä, siksi ajoin
-itäänpäin ja tulin Viipuriin. Mutta ne helmikuun päivät olivat
-tulipalopakkasia, jesuiitan, kehnon, vaippa oli ohut ja kulunut,
-vilustuin pahanpäiväisesti reessä, ja Viipurissa sain maata kuumeessa
-kuukauden vuoteen omana erään kuppariämmän luona, jolle maksoin
-elatuksestani muutamia kolikoita ja lopusta posmitin vähän
-munkkilatinaa, jonka hän nähtävästi käytti sielunsa ravinnoksi. Tämä
-lepoaika saattoi olla hyväkin, se pani vainoojani uskomaan, että
-todella olin kaatunut ja siinä uskossa lienevät vieläkin. Viipurissa
-ollessani kävi marski itse siellä parikin kertaa ja olisi luultavasti
-kiirehtinyt tautiani, jos olisi tiennyt minun siellä olevan.
-Vuoteellani oli mulla muuten aikaa miettiä vastaista suunnitelmaani, ja
-niin päätin parattuani tehdä pikaisen matkan kotiini, Saksaan. Isäni
-oli siellä Heidelbergissa kuollut ja aikomukseni oli kerätä sieltä ne
-isänperinnöt, mitä minun osalleni oli tullut, voidakseni rennommin ja
-varakkaana miehenä ajaa kosimapuuhiani, -- tuleva appeni panee suuren
-arvon maalliseen tavaraan. Vaan mitäs hittoja, -- muut perilliset
-olivat siellä jo pitäneet pesäjaon ja jakaneet minunkin osuuden,
-hädintuskin sain heiltä kokoonraapituksi muutamia satoja talareita,
-joilla nyt senjälkeen olen herrastellut.
-
-Aikomukseni oli palata Ruotsiin, vaan tuntuipa hiukan nololta tulla
-sinne toimien noin myttyyn mentyä ja siksi päätin käyttää lomaani ja
-vainajanoikeuksiani pistäytyäkseni vielä Suomessa. Tällä retkellä sain
-matkatoverikseni erään omituisen miehen, joka mulle avasi sekavan
-sydämmensä, -- tässä kertoja hiukan seisattui, katsahti tutkiskellen
-ympärillään olevaa seuraa, ja jatkoi: -- vaan se nyt ei kuulu tähän.
-Toista kuukautta sitten saavuin Saksasta takasin tänne Vironmaalle,
-vedin taas esille talvella käyttämäni jesuiitankaapun ja matkustin
-saaristolaisvenheessä Suomen puolelle.
-
-Siellä oli yleinen usko se, että morsiameni oli lähetetty Puolaan, --
-toiset tiesivät, että Ebba-rouva oli antanut pohjolaisten poppamiesten
-noitua hänet kerrassaan kadoksiin, jonnekin kauas Jäämeren rannoille.
-Vaan minä tutkin asiaa tarkemmin ja aivan oikein: tyttöni oli vielä
-Hämeenlinnassa, jossa Sten Fincke häntä niin huolellisesti vartioitsi,
-ettei kukaan saanut vihiäkään hänen siellä olostaan. Verukesyillä
-pääsin käymään linnassa, annoin siellä runsaasti lohdutusta eräälle
-kuolevalle, paavin uskoon kuuluvalle eukolle, ja tarjousin
-sielunpaimenena lohduttamaan tuota langennutta lastakin. Ja luvan
-siihen sainkin, vaan tyttö, höperö, ei itse tahtonut minua luokseen.
-Hänelle oli kerrottu, että hänen sulhonsa oli kaatunut, eikä hän
-syvässä surussaan tahtonut tavata ketään, ei edes omaa sulhoaankaan --
-munkinpuvussa.
-
-Linnassa sain urkituksi, että nyt syksyllä todellakin oli aikomus
-lähettää Anna Fleming Puolaan ja, vaikka hunnutettuna, olikin hän
-mukana, kun Fincken perhe tässä pari, kolme viikkoa sitten matkusti
-Hämeenlinnasta Kuitiaan, ollakseen Paraisten kirkossa läsnä Flemingin
-vanhimman pojan juhlallisissa hautajaisissa. Koetin matkalla ja koetin
-siellä perillä tavata tyttöäni, yhä pysyen hänen läheisyydessään, vaan
-turhaan, ja Flemingin huovit rupesivat minua jo läheltä katselemaan, --
-ne peijakkaat eivät kunnioita enemmän paavin kuin herttuankaan
-lähettiläitä. Heti hautajaisten perästä matkusti Flemingin perhe
-laivalla Pikkalaan, ja minullekos tuli kiire. Mahtoi se olla näökästä,
-kun minä jesuiitan puvussa ajaa karauttelin hiestyneillä hevosilla
-maanteitä pitkin, niin että liepeet liehuivat ja hiekka pölisi, ja
-öiseen aikaan, kun hevonen uupui, ei sittenkään auttanut muu, kuin
-vaihtaa tiepuolista, aituuksista, alle talonpoikain levänneitä
-työhepoja. Vaan ajoissa ennätin Pikkalaan, heittäysin ystäväksi
-palvelustyttöjen kanssa ja sain heiltä ongituksi varmat tiedot, että
-marski juuri tänään lähettää veljensätyttären Sten Fincken tyttären
-seurassa Räävelin kautta Puolaan, jossa kuuluu olevan aikomus saada
-Annalle paikka hovissa, -- he kai luottavat siihen, että koko
-viimetalvinen juttu on hautautunut unhotuksiin. Hyvä, arvelin minä, kun
-kerran Suomesta tulet, niin oletkin minun! Vuokrasin ensimmäisen
-joutilaan kalastajavenheen, ehtiäkseni vastaanottamaan morsiantani
-Vironmaalle, jonka rannassa taas pulpahdin nuorena junkkarina esiin
-jesuiitankuorestani. Ja tässä olen nyt teidän ruhtinaallisen armonne
-palvelukseksi, -- ainoastaan yhden lomapäivän pyydän vielä.
-
--- Ja tuolta kai jo tulee morsiamesi, huudahti Fitinghoff, joka yhtä
-suurella hauskuudella ja mielenkiinnolla kuin herttua oli kuunnellut
-nuoren seikkailijan kertomusta ja nyt oli noussut katsomaan ulos
-ikkunasta. Toisetkin syöksähtivät siihen hänen luokseen. Kaukaa
-ulapalta näkyikin sieltä valkonen purje, joka näytti lähestyvän Suomen
-puolelta päin. Herttua, jonka mielenraskaus oli tykkänään huvennut
-Hieronymon iloiseen kertomukseen, taputti reippaasti suosikkiaan
-olalle, lupasi täyden anteeksiannon ja vielä kahden päivän loman, --
-enempää ei.
-
--- Mutta miten nyt täällä aijot saada tytön käsiisi? Häntä luultavasti
-ei lähetetä Puolaan ilman jommoistakin saattoväkeä?
-
-Hieronymo huiskautti veitikkamaisena kättään:
-
--- Siitä on kaikesta huoli pidetty. Metsikössä, kaksi neljännestä
-täältä, on tarvittavana hetkenä oleva kätkössä toistakymmentä rotevaa
-miestä, jotka ovat vannoneet, etteivät laske neitosia ohi. Ja minä olen
-myös jotakin vannonut, -- tällä kertaa ei loukkuni petä.
-
--- Ja mistä hiidestä sinä täällä vieraalla seudulla olet yhtäkkiä
-löytänyt niin monta uskollista ja altista miestä?
-
--- Teidän ruhtinaallisen armonne henkivartioväestä.
-
-Nuori junkkari ei voinut olla hymähtämättä eikä herttuakaan päässyt
-oikein ankaran näköiseksi, vaikka kyllä parastaan koetti ja varotellen
-puisti sormeaan Hieronymolle:
-
--- Mitä, sinä uskallat vietellä minun henkivartioitani omiin
-koirankujeihisi, -- varo nahkaasi! Ja sinä siis tiesit minun olevan
-täällä, etkä tullut kohta ilmoittamaan itseäsi.
-
--- Tiesin, vaan en tahtonut tulla teidän ruhtinaallisen armonne eteen
-muuta kuin morsiameni seurassa, -- huomenna olisin jo tullut. Vaan
-Räävelin kadulla tapasin muutamia södermanlantisia henkivartioita,
-vanhoja tuttaviani, hyviä tovereitani. Vein heidät muutamaan tavernaan,
-siihen tuli heitä pian useampia, juotiin olutta ja minä kerroin heille
-asiani ja tarpeeni. Ja he olivat heti innostuneet auttamaan minua, --
-luotin teidän ruhtinaallisen armonne anteeksiantavaisuuteen.
-
--- Hm, sinä luotat siihen paljo, vaan olkoon menneeksi. Ota
-henkivartioitani kuinka monta tahdot, -- tottatosiaan, onhan meidän
-pidettävä huolta, ettei lintu tällä kertaa lennä kynsistämme. --
-Herttua käveli pari kierrosta mietteissään lattialla, pysähtyi sitten
-ikkunan eteen ja virkahti: -- Mutta kas, laiva lähenee jo nopeasti,
-sinun on riennettävä vartiopaikallesi.
-
--- Ei ole kiirettä, Flemingin äpärä, joka on saattamassa neitosia, on
-kyllä siksi viekas, ettei hän yötä vasten lähde oudoille taipaleille.
-Mutta aamun sarastaessa täytyy kumminkin olla paikalla, joten lie paras
-joutua valmistautumaan.
-
-Herttua teki myöskin lähtöä Fitinghoffin hovilta, sanoi tahtovansa
-maata tämän yön laivassaan, koska viime yönä maissa oli nähnyt pahoja
-unia. Hetken kuluttua siis koko seurue nousi satulaan ja lähti
-verkkasesti ratsastamaan ylängöltä, jossa kartano sijaitsi, alas
-laaksoon, jonka peitti tiheä metsä. Ääneti ratsastettiin alkutaival,
-herttua näytti olevan mietteihinsä vaipuneena eikä seuralaisetkaan
-silloin tohtineet häntä lörpötyksillä häiritä. Vaan siellä metsätiellä
-kutsui herttua Hieronymon rinnalleen ja virkkoi, kun he vähän olivat
-erottautuneet muusta joukosta:
-
--- Katkasit äsken kertomuksesi puhuessasi siitä matkatoverista, joka
-sinua seurasi Saksasta. Kuka oli tuo liian avomielinen mies?
-
--- Teidän ruhtinaallisen armonne läheinen sukulainen, vastasi Hieronymo
-hymähdellen.
-
--- Sen jo arvasin, Kustaa Eerikinpoika siis. Onko tuolla heikolla,
-haaveilijalla veljenpojallani todellakin joitakin tuumia?
-
--- Sekavia ne ainakin ovat ja niiden pääponsi tuntuu olevan, että
-hänellä on ääretön halu ja ikävä takasin kotimaahansa ja äitinsä luo.
-Suomeen hän siis kaikin neuvoin pyrkii. Olenpa jo pari vuotta sitten
-hänet Suomessa tavannutkin valepukuisena, vaan silloin oli hänen
-kiireesti paettava pois maasta Flemingin huoveja, ainoastaan
-naisjuonilla pääsi hän vapauteen.
-
--- Hänellä on siis suosijoita Suomessa. Äitinsä?
-
--- Ehkä muitakin. Nytkin on häntä nähtävästi yllytetty käyttämään
-hyväkseen kotimaansa hajanaisia, levottomia oloja, saadakseen päähänsä
-isänsä kruunun, mutta häneltä puuttuu itseltään rohkeutta ja
-yrittelijäisyyttä sellaisiin toimiin.
-
-Herttua vaipui taas hetkeksi mietteisiin, hän näytti mielessään
-harkitsevan tuota mahdollisuutta, että Eerik-kuninkaan puolue vielä
-kohottaisi päänsä lisäämään valtakunnassa vallitsevaa yleistä
-hämminkiä. Mutta tuo mahdollisuus ei näyttänyt häntä pelottavan,
-puolittain leikillisesti hän virkkoi:
-
--- Kunpa koettaisi, minä en sitä panisi pahakseni, jos vain kujeet
-Suomeen kohdistuisivat. Saisipa Fleming muutakin ajattelemista, kuin
-meidän vallan vastustamista. Ja toista veljenpoikaani se pakottaisi
-ryhtymään johonkin edes ratkaisevaan. Puolan kuninkaan täytyisi joko
-antaa meille täyden vallan, taikka...
-
-Herttua katkasi lauseensa, ratsasti hetkisen ääneti ja virkkoi taas:
-
--- Ketä hänellä voi olla apumiehiä, keneen hän luottaa? Ja missä hän
-on?
-
--- Minusta hän jäi Riikaan, heikkona ja kivuloisena ja raskasmielisenä.
-Enkä luule hänellä olevan mahtavampia auttajia ketään. Hänelle on
-nähtävästi kerrottu siitä yleisestä, usein jo ilmikapinaan puhenneesta
-tyytymättömyydestä, joka Suomen rahvaassa ja varsinkin Pohjanmaalla
-vallitsee Flemingin valtaa ja koko nykyistä hallitusta vastaan ja josta
-kyllä helposti voisi sytyttää aimo rovion. Häntä on kehotettu tulemaan
-Suomeen, kulkemaan kuin isänisänsä aikoinaan rahvaan joukossa sitä
-aseisiin yllyttämässä, nostattamaan koko kansan ja sen etupäässä
-laskeutumaan rannikolle kukistamaan nykyiset vallanpitäjät ja
-anastamaan hallitusohjat käsiinsä ensiksi Suomessa ja sitten Ruotsissa.
-Eikä se tuuma kenties mahdoton olisikaan, jos olisi miestä sen
-tekijäksi. Vaan Kustaa Eerikinpoika epäilee itseään ja onneaan,
-ruikuttaa vain kohtaloaan ja itkee, kykenemätönnä tekemään varmaa
-päätöstä ja ryhtymään toimintaan.
-
--- Onpa pilautunut polvi isämme ajoilta, virkahti herttua melkein
-huoahtaen. Nämä mietteet eivät olleet hänellekään niin aivan vieraita,
-Kustaa Eerikinpoika oli hänenkin mielikuvituksessaan useinkin pyörinyt.
-Hän oli tuuminut, olisiko parempi siirtää Ruotsin kruunu kokonaan pois
-Juhanan epäluotettavalta, vehkeilevältä suvulta ja antaa se takasin
-Kustaa Vaasan vanhimmalle perijälle, vaikka tämä olisikin niin heikko
-ja saamaton ruhtinas, kuin Eerik XIV:nen poika oli. Kylläpä valtakunta
-siltä tulisi hoidetuksi niinkuin nytkin, niin, paremmin, varmemmin.
-Vaan hän oli karkottanut ne mietteet mielestään ja muisteli niitä nyt
-siinä ratsastellessaan ainoastaan menneinä, hyljättyinä tuumina. Vielä
-hän kysyi Hieronymolta:
-
--- Mutta hän aikoo siis Suomeen?
-
--- Aikoo, mielensä palaa sinne, vaan hän ei uskalla. Hän aikoo
-kaikenmoista, -- hän aikoo Ruotsiinkin.
-
-Hieronymo katsoi tuota sanoessaan tutkivasti ja hiukan veitikkamaisesti
-herttuan kasvoihin. Mutta nuo sanat eivät niihin tehneet juuri mitään
-vaikutusta, herttua loi vain terävän katseen suosikkiinsa ja kohautti
-olkapäitään:
-
--- Mitä sillä tarkotat?
-
--- Minä, en mitään. Mutta hän kenties haaveksii, että ehkä häntä ei
-Ruotsista ajettaisikaan pois niin vihasesti kuin Suomesta.
-
-Herttua hymähti.
-
--- Kyllä sinut ymmärrän, veitikan. Vaan sinä erehdyt: me emme katso
-syytä olevan vaihtaa yhtä heikkoa herraa toiseen, meillä ei ole halua
-ruveta Kustaa Eerikinpojan majordomukseksi. Metelöiköön Suomessa, sama
-se, hänen kohtaloonsa emme puutu, meidän on valvottava Ruotsin
-valtakunnan parasta -- ja omaamme. Enkä oikeastaan tiedä, olisiko
-suotava hänen tulevan Suomeenkaan. Jos Pohjanmaan reipas kansa kerran
-nousee Flemingin sortovaltaa vastaan, miksi pitäisi noiden kelpo
-miesten vuodattaa verensä tuon heikon, saamattoman ruhtinaanpojan
-puolesta, joka ei kumminkaan kykeneisi heidän etujaan eikä oikeuksiaan
-puolustamaan. Miksi juuri hänen hyväkseen...?
-
-Tämän viimeisen lausui herttua melkein kuin itsekseen, mutta huomasi
-samalla, että hän sen oli suosikilleen ääneen puhunut. Silloin hän,
-ravistaen varovaiset mietteet päältään, reippaammin jatkoi:
-
--- Minulla pyörii vielä mielessäni tuo uni, jonka viime yönä näin.
-Mutta jos tässä joutuvat vaakunat heilumaan ja ihmisluut valkenemaan,
-ei niin ainakaan tule tapahtumaan Kustaa Eerikinpojan hyväksi, siitä
-minä vastaan.
-
-Oli jo ratsastettu tuon pienen metsän läpi ja saavuttiin juuri sen
-aavikon reunalle, joka oli Räävelin vanhan, muuritetun kaupungin
-edustalla ja jonka halki tie vei tulliportille. Siihen seisattui seurue
-hetkeksi katsomaan kaunista rannikkomaisemaa, satamaa, jossa joukko
-aluksia kelluili ja sen takana leviävää, aavaa ulappaa. Tuolta ulapalta
-laski juuri se laiva, joka hyvää laitatuulta oli tullut Suomen
-puolelta, satamaan, -- saattoi nähdä, kuinka laivaväki kokoili purjeita
-ja selitteli ankkurin vitjoja. Se oli Flemingin laivoja, Hieronymo
-tunsi sen nyt varmasti ja tiesi samalla, että siinä nyt oli hänen
-morsiamensa. Ja innossaan hän huudahti:
-
--- Siinä saaliini, siinä hempeä neitoni. Yökausi vielä, ja hän on
-omani, ikipäiviksi!
-
-Vaan herttua katseli mielihyvällä reippaan nuorukaisen iloa, tuumi
-tuokion ja virkkoi:
-
--- Miksi yökausi, miksei jo heti? Meillä on riittävästi miehistöä
-mukanamme, me miehitämme Flemingin laivan ja otamme sen mukaamme
-Ruotsiin. Se on valtakunnan laivoja, joita Klaus herra omin lupinsa ja
-vastoin kieltoani pitää Suomessa, käyttäen niitä omiin tarkotuksiinsa,
-meidän on velvollisuuskin ottaa se talteemme. Ja laivaväestä otamme
-mukaamme ketä tahdomme.
-
--- Ainakin neitosista toisen. Vaan eihän teidän ruhtinaallinen armonne
-tee minusta pilaa?
-
--- En, se on päätetty, seuraa sinä vain mukana. Vielä tänä iltana
-tahdon laivassani viettää sinun kuuliaisesi ja vahvistaa teidän
-yhteenmenonne. Nyt vain työhön!
-
-Seurue ratsasti kaupunkiin ja herttua antoi henkivartiainsa päällikölle
-muutamia käskyjä. Kaupungissa viivyttiin hetkinen, otettiin mukaan
-herttuan matkatarpeiksi varatut eväät ja sinne jääneet henkivartijat ja
-ajettiin sitten tuon keskiaikaisen, tiilikattoisen kaupungin kapeita,
-mutkittelevia katuja myöten rantaan päin. Kaupungin asukkaat, jotka
-olivat asunnoistaan syösseet ulos katsomaan tuota komeata seuruetta,
-tungeskelivat ahtailla kaduilla ja hidastivat vähän kulkua, joten
-tunnin aika ehti livahtaa, ennenkuin saavuttiin kaupungin
-rantaportille, josta oli muutamain minuuttien matka alas satamaan. Vaan
-portin läpi tultuaan seurue yhtäkkiä hämmästyneenä pysähtyi kuin
-yhteisestä käskystä ja kaikki katsoivat ihmeissään ulapalle päin.
-
-Tuo laiva, joka äsken jo oli laskenut ankkurinsa ja riisunut purjeensa,
-liiteli nyt sataman ulkopuolella purjeet pystössä vankassa tuulessa
-merelle päin ja laivaväki näkyi siinä yhä lisäävän purjeita. Nuorelta
-junkkarilta pääsi kirmas huudahdus: hän katsoi laivaa, katsoi herttuaa,
-osaamatta sanoa mitään. Vaan herttuankin äsken niin kirkas otsa
-synkistyi ja häneltä pääsi vihanen kirous.
-
--- Niille on haiskahtanut käry, heittiöille, ne livistävät taas
-kynsistämme, -- kirous ja kuolema! Poika parka, kaikki ponnistuksesi
-olivat siis taaskin turhat!
-
---Sotivatko kaikki manalan vallat vastaani, virkkoi Hieronymo
-masentuneena. -- Ja kuka on ilmaissut juoneni Olavi Klaunpojalle?
-
--- Ah, hän on Flemingejä hänkin, varova ja liukas. Mutta maltahan
-vielä!
-
-Herttua tuumi hetkisen lähettää oman, nopeakulkuisen laivansa pyytämään
-kiinni pakenevaa alusta, vaan laivan päällikkö vakuutti, että se olisi
-turha yritys. Laivan purjeet olivat koossa, ankkuri pohjassa, iso osa
-miehistöä maissa, -- ja Flemingin laiva pyyhki jo yhä paranevaa vauhtia
-aavalla merellä. Ei siinä auttanut nuorukaisen muu kuin talttua ja
-alistua kohtaloonsa. Mutta surkutellen katseli herttua nuorta
-suosikkiaan, tuota äsken vielä niin hilpeämielistä, vallatonta,
-luottamusta täyteläistä veitikkaa; hän oli nyt aivan kukistettu, näin
-nolostuneena ja masentuneena ei herttua ollut häntä ennen koskaan
-nähnyt. Ja tuohon sääliin sekaantui oma kiukkukin; olihan herttua jo
-mielessään niin nauttinut Flemingin nolaamisesta. Hän seisoi hetkisen
-luoden uhkaavia silmäyksiä etenevään laivaan ja virkkoi sitten
-ikäänkuin lohdutellen suosikkiaan:
-
--- Sulla on naimayrityksissäsi huono onni, ja niin on mullakin
-puhemiehenä. Vaan ole huoletta, tässä ryhdytään pian toisiin
-taivutuskeinoihin. Kärsivällisyyttä ja rohkeutta, poikani! -- ole
-varma, me pakotamme Flemingin mielisuosiolla antamaan sulle morsiamesi.
-Sillä me tahdomme kukistaa hänet, meillä on tuumat vireillä ja jos
-nekään eivät auta, niin jo perhana tiedänkin mikä auttaa: nuijat ja
-tykinkuulat! Hänen täytyy kukistua, me sytytämme sellaisen rovion, että
-hän palaa omaan pesäänsä, -- Pohjanmaalla on tervaksia tarpeeksi!
-Malttia vielä vähän. Sinä seuraat nyt mukanani Ruotsiin, jossa annan
-sulle mielesi viihdykkeeksi sopivia toimia, kunnes hetki on tullut. Ja
-nyt: alas laivaan!
-
-Seurue laskeutui rantaan, jossa venheet olivat valmiit viemään
-matkustajat alukseen. Vaan yksin, viimeisenä ja sanattomana kulki
-Hieronymo pää kumarassa ja jäsenet rauenneina. Hänen sisässään taisteli
-taas suru ja kiukku, kiivaina ja tulisina molemmat. Taas oli hänellä
-ollut tyttönsä tuossa juuri kuin kämmentensä välissä, silmukka oli
-ollut niin tarkka ja luja, -- ja tuolla loittoni laiva Suomen rannalle
-päin! Pitikö hänen nyt jättää kaikki ja seurata herttuata Ruotsiin, --
-se oli lannistavaa, se oli toivotonta! Ja siksi jäi Hieronymo, kun
-toiset jo olivat nousseet venheisiin, vielä yksin epävarmana laiturille
-seisomaan.
-
--- No, mitä mietit, virkkoi herttua. -- Astu venheeseen vain, ei nyt
-ole muuta neuvoa.
-
-Hieronymo läheni venhettä, vaan virkkoi vielä ennen siihen
-nousemistaan:
-
--- Mutta yhden suosion pyydän vielä teidän ruhtinaalliselta armoltanne.
-
--- No pyydä pois, kai sen myönnämme suuren surusi takia. Mikä on
-mielessäsi?
-
--- Että saan edelleen Ruotsissakin nauttia niitä oikeuksia olla
-vainajain kirjoissa, joista mulla Suomessa on ollut niin paljo hyötyä.
-
--- Ole kirjoissa missä tahansa ja minkänimisenä haluat, käytä
-valetukkaa ja vaikka naamaria, siitä en välitä, kunhan luonani olet. Ka
-niin, venheeseen nyt!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Räävelin satamasta lähtenyt laiva kiiti hyvää laitatuulta Suomen
-rannikkoa kohden. Sen perässä, ruorimiehen vieressä, seisoi nuori mies,
-joka loi ivallisia katseita loittonevalle rannalle, jonne hän näki
-suurenlaisen, komean seurueen kaupungista laskeutuvan. Nuorukainen oli
-Olavi Klaunpoika ja hän arvasi, että tuo seurue oli Södermanlannin
-herttuan matkuetta. Ja hän puhui siinä puoleksi itsekseen, puoleksi
-ruorimiehelle:
-
--- Ehei, herttua kulta, ei Flemingin laivoja niinkään kaapata, --
-tuleppas ja ota, jos ylettyy käsivartesi! Pikkalasta et taida
-kumminkaan tulla laivaamme hakemaan.
-
-Hän käveli sitten keskikannelle ja käski laivamiesten vielä lisätä
-muutaman välipurjeen, jotta vauhti yhä siitäkin paraneisi; hän näet
-vielä vähän varoi, että herttua uudella laivallaan koettaisi ajaa häntä
-takaa. Mutta samalla hän huomasi, että se pelko oli turha; Räävelin
-satamassa makaavassa laivassa ei nostettu purjeitakaan. Tultuaan siitä
-vakuutetuksi, siirtyi Olavi puhuttelemaan kahta neitosta, jotka
-kaidepuihin nojaten surumielisesti katselivat loittonevaa rannikkoa.
-
--- Elkää surko nyt enää tytöt, hiiteen happamet kasvot! Pääsettehän te
-tästä Suomenlahden yli toisen kerran, minä päivänä tahansa, kunhan
-valitaan sopivampi hetki. Nyt on laiva vietävä turvaan Pikkalaan, eihän
-siitä pääse mihinkään.
-
--- Voi jos olisit laskenut meidät maihin, Olavi, meidät yksin! Kyllä me
-rantaan olisimme päässeet ja ominpäin jatkaneet matkaa, miksi kuljetat
-meidät Suomeen takasin? -- Niin virkkoi harmistuneena ja silmät
-säkenöivinä pienempi, vikkelämpi tytöistä ja käännähti samalla
-suuttuneena selin Olaviin.
-
--- Olethan järjetön, orpana, teidätkö olisin yksin jättänyt sinne
-kulkemaan vieraita maita. Olisittehan jo heti joutuneet herttuan ja
-hänen miestensä kynsiin.
-
--- Siitä me kyllä olisimme suoriutuneet, laivasi olisit saanut viedä,
-koska siitä noin turhanpäiten olet arka.
-
--- Ei, Elina, juuri teidänkin vuoksi on tärkeää, että kiirehdimme
-Pikkalaan. Tiedäthän, kuinka halukkaasti herttua laivojamme himoitsee,
-mutta yhtä kärkäs olisi hän epäilemättä viemään Annan mukanaan
-Ruotsiin, sellaisia vehkeitä hänellä jo kauan on ollut mielessään.
-Mutta pitkän nenän hän tällä kertaa sai. Ja te, tytöt, kyllä te vielä
-ennätätte sinne Varsovaan Puolan herrain hienosteltaviksi, kiirehditään
-nyt vain aamiaiselle kotiin.
-
-Tyttöjen oli tyytyminen, vaikka se vaikeaa olikin, Elinasta varsinkin.
-Tätä matkaa oli hän jo kauan suunnitellut ja siihen niin paljo
-rakentanut. Ja hän oli jo mielestään ollut kuin tarkotuksensa perillä,
-kun laiva oli asettunut ankkuriin Räävelin satamassa. Vaan siellä oli
-Olavi, joka jo kohta oli epäillen katsellut erästä satamassa olevaa,
-uutta ja komeaa alusta, ensiksi itse soutanut maihin ja hetken kuluttua
-palannut sieltä antamaan kiireistä käskyä paluumatkalle lähdöstä. Hän
-oli näet rannassa kuullut Kaarlo-herttuan olevan Räävelissä ja silloin
-hän kohta vainusi pahaa: Flemingin laivaa ei ole turvallista jättää
-noin lähelle herttuan miehitettyä alusta, paras siis kiirehtiä Suomeen
-takasin. Ja siitä se oli riippunut, että neitosten ulkomaanmatka jo
-Räävelin rannassa oli keskeytynyt.
-
-Aamun valjetessa laski laiva jo Pikkalan lahteen ja suuntasi sen väljää
-satamaa kohden. Siellä oli pitkin väylän vartta ja saarien lomissa
-laivoja ankkurissa, suuria ja pieniä, ja satamaan tultua näkyi pitkin
-rannikkoa vilkasta toimeliaisuutta ja liikettä; keskentekoisia
-laivankehiä kohosi telakkapuilla toinen toisensa vieressä ja niiden
-reunoilla ja korkeiden kaaripuiden välissä kuhisi kuin muurahaisia
-uutteroita kirvesmiehiä, joiden veistäntä kajahti laajalti yli
-lahdelman. Korkeita kasoja erämaan vankkoja petäjiä oli sinne
-rakennusaineiksi vedätetty ja lauttamiehet varppasivat uusia lauttoja
-selältä. Siinä oli Klaus Flemingin laivaveistämö, jossa rantamaan
-taitavat laivanrakentajat ehtimiseen hänelle uusia laivoja veistivät ja
-vanhoja korjailivat. Rannalle tämän laivatelakan ympärille oli syntynyt
-kokonainen kylä pieniä työväenmökkejä, vaan vähän etempänä maan
-puolella, kauniin metsikön keskellä, oli marskilla itsellään suuri,
-komea asuinrakennus, jossa hän, näitä rakennustöitä valvoessaan,
-mielellään majaili laivastonsa luona, joka oli hänen, vanhan amiraalin,
-mielikkilaitos.
-
-Tänne päärakennukseen nousivat tytöt verkkaan ja vitkastellen rannasta
-ja Olavi kiirehti sinne myös tekemään isälleen selkoa, mikä hänet oli
-pakottanut kesken katkasemaan matkansa. Mutta marski ei nyt ehtinyt
-koko tälle seikalle suurta huomiota osottaa, hänellä oli taas niin
-monet raudat tulessa; lähettiläitä, jotka olivat tuoneet viestejä
-taikka odottivat sellaisia, lennättääkseen niitä ympäri maan, istui
-rivittäin hänen eteisessään ja itse hän heille jakeli käskyjä ja saneli
-sekaan kirjeitä Gröningille, jonka hanhensulka sai tavallista vinhempää
-vauhtia riipostella karkeita papereita. Hiukan hajamielisenä kuunteli
-hän Olavin kertomusta ja hyväksyi hänen toimenpiteensä täydelleen.
-
--- Vaan herttuan viipyminen Räävelissä ei tule olemaan pitkäaikainen,
-selitti Olavi. -- Tuleeko minun siis muutamain päiväin perästä taas
-lähteä saattamaan tyttöjä matkalle?
-
--- Eikö mitä, jätetään koko matka, mitäpä ne tytöt oikeastaan siellä
-Puolassa tekevätkään, puhui marski puuhainsa lomaan. -- Annan mieli
-tasautuu kyllä täällä kotonakin ja minä olen pitävä huolta, että tuo
-pieni törkyjuttu unhottuu, -- arveluttavampikin olisi hänen olonsa
-heikkoine taipumuksineen siellä ventojen parissa. Ja sitäpaitsi, meillä
-ei ole nyt aikaa sellaisiin tuumiin, meidän täytyy nyt taas aivan pian
-palata Kuitiaan, voidaksemme lähempää seurata ja johtaa näitä hetken
-tärkeitä asioita, ja silloin tarvitsen minä sekä sinut että laivasi.
-Tytöt saavat kiltisti seurata mukana sinne.
-
-Ja marski kiintyi taas noihin moniin touhuihinsa, jotka häntä tällä
-hetkellä innostivat. Hänelle oli aivan äsken saapunut sekä Ruotsista
-että Suomesta kuulumisia, jotka vaativat koko hänen huomionsa. Herttua
-puuhasi Ruotsissa, ilman kuninkaan lupaa, valtiopäiviä, joiden
-tarkotuksen marski vallan hyvin oivalsi suunnatuksi suorastaan itseään
-vastaan, hänen valtansa kukistamiseksi, ja näille valtiopäiville koetti
-herttua tietysti houkutella niin paljo suomalaisiakin kuin mahdollista.
-Kaarlo Horn oli isänsä hautajaisissa ollessaan kehottanut Suomen
-aatelisia saapumaan Söderköpingiin ja herttuan yksityisiä lähettiläitä
-liikkui samaa tarkotusta varten Suomessa. Nyt piti marskin
-saada vastavirran toimeen, hänen täytyi panna liikkeelle koko
-vaikutusvoimansa, estääkseen suomalaisia lähtemästä Ruotsiin, jossa
-olisivat joutuneet antamaan kannatustaan herttuan vehkeille.
-
--- Saadaanpa nähdä, moniko Suomen herroista Ruotsiin matkustaa, virkkoi
-hän ilosella varmuudella pojalleen, palatessaan huoneeseensa
-lähettämästä taas erään viestinviejän matkoille. Sitten hän istahti
-hetkeksi lepäämään ja jatkoi: -- Ne aikovat panna meidät
-kanteenalaiseksi säätyjen edessä Ruotsissa ja tuomita meidät, muitta
-mutkitta, hirteen, -- ei niillä olekaan pienet aikeet!
-
--- Tuomita, vastoin kuninkaan lupaa? -- kysyi nuorukainen ihmeissään.
-
--- Ovatko he näihinkään asti kuunnelleet kuningasta? Siitä ilveilystä,
-jota nyt pitkät ajat on näytelty, täytyy kumminkin kerran tulla loppu
-enkä pane minä pahakseni, että herttua nyt kerrankin osottaa, millä
-kannalla välit oikeastaan ovat. Mutta mikä siitä on oleva seuraus?
-
-Marski käveli pari kierrosta huoneessaan ja lihakset hänen kasvoissaan
-näyttivät pingoittuvan lujasta päättäväisyydestä. Hän oli kevätkesällä,
-ollessaan laivastollaan liikkeessä Viipurin puolessa, sairastellut ja
-muutenkin ollut mieleltään hiukan masentunut, vaan nyt hän oli taas
-täydessä jäntevyydessään ja voimassaan, väsymätön puuhissaan ja
-ponnistuksissaan ja mieli pirteä ja tarmokas. Asiat kehittyivät
-ratkaisuaan kohden ja silloin oli hän oleva mies paikallaan. Ja hän
-jatkoi:
-
--- Olivatpa seuraukset minkälaiset tahansa, valmistautumattomina ne
-eivät tule meitä kohtaamaan eikä äkkiarvaamatta typerryttämään!
-
-Ja taas ryhtyi marski töihinsä, tällä kertaa valmistamaan käskyä
-kaikkien Suomen linnojen päälliköille tarkasti valvomaan, että
-varustukset ovat hyvässä kunnossa ja ettei keitään epäiltäviä
-henkilöitä pääse niihin nuuskimaan. -- --
-
-Vaan neitoset, joiden matka ulkomaille nyt oli kokonaan kuivunut,
-istuivat alakuloisina kahden kuusikon katveessa erään läheisen
-kallioniemen käressä, josta saarien lomitse Suomenlahden aava ulappa
-siinti, ja tarinoivat siinä surunvoittoisesti katkenneesta matkastaan
-ja muista kaatuneista toiveistaan. Anna istui tyyneempänä sammaleisella
-kalliolla, nojaten päätään käsivarteensa, eikä hänen kasvoistaan
-ilmennyt niinkään paljo pettymystä, kuin raukeaa väsymystä. Kulunut
-vuosi oli jättänyt syviä jälkiä hänen kasvoihinsa, ne olivat nyt
-kalvakat ja jäykät ja teräväksi oli käynyt tuo piiru suun kupeella. Ja
-mieleltäänkin hän oli ikäänkuin taittunut; hän askaroitsi niinkuin
-ennenkin, oli nöyrä ja tottelevainen, vaan teki sen kaiken ikäänkuin
-vaistomaisesti, puolella tajunnalla. Kun hän Hämeenlinnassa oli
-kuullut, että hänen setänsä oli päättänyt lähettää hänet Puolaan, oli
-hän vastaansanomatta siihen suostunut, mutta iloitsematta siitä
-erityisesti. Hän oli vain käynyt jättämässä jäähyväiset pienelle
-hautakummulle linnan hautuumaalla, oli itkenyt siinä syksyisen illan,
-eikä senjälkeen ollut itkenytkään. Ja kun hänelle nyt taas
-ilmoitettiin, että tuo matka oli peruutettu, tyytyi hän nurkumatta
-siihenkin. Joskin hän tuolta matkalta oli toivonut jonkunverran
-viihdytystä, niin olihan hänelle oikeastaan yhdentekevää, missä hän
-oli: hänen sulhonsa oli kuollut, hänen rakkautensa kuollut, hänen
-unelmansa kuollut, itse oli hän jälellä kuin varjo entisyydestään, kuin
-kesän alussa kellastunut koivu, jonka lehdet hervottomina lepattavat ja
-vähitellen tippuvat pois.
-
-Vaan Elinan mieli oli kuohuksissaan tuon rauenneen matkan johdosta. Hän
-säilytti vielä oman unelmansa ehyenä ja kirkkaana ja sitä
-toteuttaakseen hän juuri olikin pikkuvehkeillään punonut koko
-matkasuunnitelman kokoon. Sydänkesällä oli Liuksialan rouva eräänä
-päivänä käynyt Hämeenlinnassa, matkalla tyttärensä luo Kirkniemeen, ja
-pitkä, yksityinen keskustelu oli taas ollut hänen ja Elinan välillä.
-Elina oli saanut kuulla, että Kustaa Eerikinpoika, jonka kohtaloita
-hänen mielensä niin kiihkeästi oli takertunut seuraamaan, taas oli
-matkalla Saksasta kotiinsa päin, ja olipa Kaarina-rouva uskotulleen
-kertonut niistäkin rohkeammista tulevaisuuden suunnitelmista, joita
-tällä haavaa pyöri hänen maanpakolaisen poikansa päässä. Eerik XIV:nen
-poika oli vihdoinkin päättänyt lähemmältä ruveta seuraamaan tapausten
-vaihteita isänsä valtakunnassa, mutta hän oli niin heikko, valitti
-äiti, niin horjuva, niin vailla selkärankaa ja itsensä luottamusta, ja
-etupäässä vailla uskottua auttajaa ja rohkaisijaa...
-
-Nuo tiedot olivat taas sytyttäneet ilmituleen Elinan vilkkaassa
-mielikuvituksessa jo kauan kyteneitä tuumia. Hän päätti hakea käsiinsä
-tuon nuoren miehen, puhutella häntä, virittää hänessä uutta rohkeutta
-ja jäädä hänen auttajakseen. Vaan sitävarten täytyi hänen päästä
-ulkomaille, siksi oli hän houkutellut ankaran Klaus-herran lähettämään
-veljensätyttären Puolaan ja isänsä laskemaan hänet itsensä mukaan.
-Kaikki oli jo ollut valmiiksi harkittua ja aivan toteutumaisillaan, kun
-sattuma näin katkasi hänen tuumansa.
-
--- Oi kuitenkin, kun tässä täytyy olla nainen, tällainen heikko, avuton
-aatelisneiti! -- niin tuskitteli hän siinä rantakalliolla, luoden
-ahnaita silmäyksiä ulos syksyseltään aaltoilevalle ulapalle ja takoen
-kiukustuneena kivellä kallion harmajata kylkeä. -- Jospa olisin mies,
-kylläpä tietäisin tempun! Ensimmäisen purjeveneen päästäsin valkamasta,
-nostasin purjeen ja viilettäisin Viron rannalle. Ja sieltä hakisin tuon
-heikon ruhtinaanpojan ja omalla käsivarrellani hänet auttaisin
-kunniaan, -- sen tottatosiaan tekisin!
-
--- Jos olisit mies, et olisi noin uhraavainen.
-
--- Uhraavainen, en tiedä olenko uhraavainen. Omaa kunniaani siinä
-tavottelen, omat intohimoni minua kannustavat, oma kuolemattomuuteni.
-Unelmani esineenä ei ole itse mies, enhän ihaile tuota heikkoa raukkaa,
-näen hänessä ainoastaan kuninkaanpojan, jonka juuri minun pitäisi
-nostaa loasta, kuuletko minun, -- sitten hän saisi hyljätä minut, sama
-se, minä olisin kumminkin tehnyt jotakin suurta ja mainiota!
-
--- Ja mitä nyt aijot, -- luopuako unelmastasi sinäkin?
-
--- En koskaan. Vahdin ensi tilaisuutta päästäkseni Riikaan. Ja minä
-pääsen hänen luokseen, ole varma siitä, ja viritän uudelleen hänen
-lannistuneet toiveensa, -- mulla on hyviä uutisia hänelle vietävänä. Ja
-minä matkustan vaikka ympäri mannermaan keräämään hänelle auttajia ja
-varoja, minä pakotan hänet itsensä taivuttamaan ruhtinaita puolelleen.
-Ja ennen kaikkia, minä puhallan häneen uskoa itseensä, kuninkaalliseen
-syntyperäänsä, korkeaan kutsumukseensa... Oi, en tiedä, mitä kaikkia
-tekisin, vaan minä uskon, että onnistuisin, -- ja minun täytyy
-onnistua.
-
-Anna istui liikahtamatta nojaten päätään käsivarteensa ja kuunnellen
-ystävättärensä luottamusta ja rohkeutta uhkuvaa sanatulvaa; hän ihaili
-tuota kukistumatonta toivoa, vaan ihmetteli samalla itsekseen, että
-joku vielä saattoi odottaa elämältä noin paljoa, odottaa edes jotakin.
-Hänen katseensa harhaili kauas ulapalle ja kotvasen äänettömyyden
-jälkeen virkahti hän hiljaa:
-
--- Onnellinen sinä!
-
-Elina käännähti kummastuneena hänen puoleensa.
-
--- Miksi onnellinen, kun tuumani taas meni myttyyn?
-
--- Onnellinen siksi, että vielä rohkenet toivoa ja suunnitella
-tulevaisuuden kuvia; onnellinen siksi, että sulla edes unelmissasi
-vielä on tulevaisuutta, -- minulla ei ole enää.
-
-Elina hypähti paikoiltaan ja hiipi istumaan aivan Annan viereen,
-teivien häntä vyötäreiltä.
-
--- Niin, serkku, minä olen todellakin onnellinen, sillä minä tunnen
-itsessäni voimaa toteuttaa toiveeni. Ja minä teen sen ja tempaan sitten
-sinutkin mukaani tuohon uhkuvaan onneeni ja kunniaani.
-
--- Minua et, sillä multa on usko kuollut. Vaan sinä, Elina, toivo,
-toivo, niinkauan kuin vielä voit...!
-
-Annan sanoissa ja koko käytöksessä oli jotakin niin syvästi kaihoavaa
-kajannetta, että Elinakin oivalsi, että siihen on kaikki lohdutus
-tehoton. Ja siksi hän jäi ääneti istumaan, katsellen tuonne saarien
-lomitse aukenevalle, rajattomalle selälle, jonka etäisyydessä taas eräs
-purje näkyi, laivan luoviessa vastaseen, luodetta kohden, Ruotsin
-rantaan päin. Niinkauan kuin se näköpiirissä pysyi, olivat Annankin
-katseet siihen kiintyneet, vaikkei hän tiennytkään, että juuri tuo
-laiva kätki hänen toivonsa ja rohkeutensa ja elämänsä, jotka hän jo
-luuli hukkuneiksi, että juuri tuon purjeen alla matkusti hänen
-kuolleeksi luultu sulhonsa Kaarlo-herttuan seurueessa Räävelistä
-Tukholmaan.
-
-
-
-
-XI.
-
-Aateliston kokous Turussa vuonna 1596.
-
-
-Kylmä ja myrskyinen oli uudenvuodenpäivä vuonna 1596. Talvi oli tänä
-vuonna tullut aikasin, sitä oli jo kestänyt toista kuukautta, lumi
-peitti paksuna maat ja manteret ja koko laaja Ahvenanmeri oli jo kauan
-ollut vankassa jäässä. Vaan nyt oli meri auki. Vähän ennen joulua
-olivat rajut koillismyrskyt repineet rikki aavikon vankan jääpeiton ja
-vapaana lainehti nyt meri hyisiä rantoja vastaan. Huih! -- jääkylmä,
-suolanen vesi ja luminen ranta, -- se on niin viluttavaa, niin
-kangistavaa. Tuuli kuljettaa kaukaisilta rannoilta irtirevittyjä telejä
-ja jysäyttää niitä laivan laitoihin, taikka pinoo korkeiksi kasoiksi
-tuonne etemmäs lumipeittoisen saaren kallioiselle rannalle. Ja kallion
-kylkeen väsymättä loiskahteleva aalto hivelee siihen hienosen kuoren;
-jokainen pisara, joka aallosta hangelle räiskähtää, jäätyy siihen kohta
-ja siksi kimaltelee rantakinos pitkin pituuttaan tuhansista kirkkaista
-kiteistä. Ja myrsky vongahtelee, meri kohisee. Läpi turkkien ja
-takkien, läpi luiden ja ytimien tunkee tuulen jäätävä viima; ja kun
-vasten tuulta katselee kuohuvalle merelle, näyttää tuo luonnonvoima
-ärtyneeltä, uhkaavalta, epätoivoiselta. Se on niin musta ja synkkä, se
-ikäänkuin suree ja valittaa tuota raskasta velvollisuuttaan, kun sen
-täytyy siinä sulana lakkaamatta lainehtia, vaikka jo olisi aika senkin
-päästä laskeutumaan lepoon, nukkumaan tasasen jääpeiton alle ja siellä
-odottamaan kevään lauhkeaa, herättävää tuulahdusta.
-
-Verkkasesti luovii purjealus siinä vinhassa vastatuulessa, kaartelee
-kaukaa ulkomeren ahtojäärantaisia luotoja. Paksu jääkerros peittää
-laivan kannen ja kyljet, köydet, mastot ja raakapuut, tuo jäinen
-koriste on niin raskas, että se painaa laivan syvälle ja uhkaa kaataa
-sen; yksin purjeetkin, joihin jääkylmä vesi roiskuu, ovat kankeat ja
-siksi niitä vain harvoja uskalletaankin pitää pystössä. Ja siksi käy
-kulku hitaasti yli myrskymustan Kihtiselän, jonka takaa kaukaisena
-paistaa Rymättylän valkonen rannikko. Sinne laiva pyrkii, vaan pitkältä
-on sinne vielä luovimista ajelehtivain jäiden ja lumisten luotojen
-lomitse.
-
-Kaksi turkkipäällistä miestä seisoo laivan kannella mastoon nojaten. He
-ovat kannen alta hetkeksi nousseet hengittämään raitista ilmaa ja
-katsomaan matkan verkkasta edistymistä. Kauan he seisovat ääneti,
-silmät luotuina kaukaa kuumottavaan, lumiseen rannikkoon. Vihdoin
-virkkoo nuorempi:
-
--- Niin tylyltä, niin epäystävälliseltä näyttää nyt kotimaan rannikko,
-isä. Hui, jääkylmä aalto syleilee kuollutta, lumista rantaa!
-
--- Tylyltä näyttää, poikani, kylmältä, kolkolta, vastaa vanhempi,
-turkkiaan tiukemmalle käärästen. -- Ja minä luulen, ettei se meille
-aivan ystävällinen olekaan, -- on ehkä ennen pitkää aivan
-vihamielinenkin. Me vieraannumme siitä, se sysää meidät luotaan.
-
--- Ei, isä, eihän se ole totta. Eihän meitä Suomi ole sysännyt luotaan,
-olemmehan yhtä hyviä suomalaisia kuin kuka tahansa.
-
-Kului hetkinen. Vanhempi miehistä katseli ääneti meren levotonta
-laineikkoa ja puhui sitten hiljemmin:
-
--- Niin, tavallaan. Sydämmestähän olemme hyviä suomalaisia, sen maata
-ja kansaa rakastamme ja tahdomme vilpittömästi sen parasta. Eikähän se
-meitä sysääkään luotaan, sen tekevät ainoastaan sen nykyiset valtijat.
-Mutta sittenkin, me olemme siitä loitonneet. Kesällä isäni
-hautajaisissa huomasin jo, kuinka Suomen aateliset, joihin kumminkin
-kuulumme, pitivät minua vieraana. Olosuhteet ovat kääntäneet meidät
-maamiehiämme vastaan, ja totta tosiaan, haikeasti tunnen itse
-toisinaan, että minä todellisuudessa kannan kilpeä synnyinmaatani
-vastaan. Niin ovat olot kehittyneet. Olisiko meidän pitänyt seurata
-tuon kehityksen mukana, olisiko pitänyt yhdessä heidän kanssaan ryhtyä
-pelaamaan tuota korkeata peliä, -- sitä en tiedä, meidän suunta käy nyt
-vain aivan vastakkaiselle taholle kuin enimpäin kansalaistemme.
-
--- Mutta olisiko sitten sovitteleminen ollut mahdotonta?
-
--- Se oli isäni unelma, hän ei hyväksynyt, että erosin suomalaisista ja
-jäin Ruotsiin ja paljo on niitä tuumia ollut itsellänikin, sinä tiedät,
-vielä toissa talvena Upsalassa... Vaan sukuviha, perintökatkeruus, --
-se oli mahdotonta! Ja nyt, isäni kuoltua, on enää niin vähän, mikä
-yhdistää meitä Suomeen, minua ainakin, ja -- niin lie sinunkin laitasi,
-poikani.
-
-Isä katsahti hiukan tutkivasti poikaansa, jonka hennonnäköisille
-kasvoille laskeusi tumma varjo hänen viimeisiä sanojaan sanoessaan.
-Nuorukainen käänsi kasvonsa poispäin, vaan isä jatkoi vielä hellästi ja
-melkein säälivästi:
-
--- Olenhan huomannut, Henrik, että mielessäsi vielä kytee muisto siitä
-nuoresta immestä, johon kerran olit päässyt mielistymään. Sinä tiedät,
-että minä en olisi tahtonut tehdä tyhjäksi tuota liittoa, olot sen
-tekivät. Ja nyt, kaiken sen jälkeen, mitä on tapahtunut, on kai
-sinustakin jo muistokin käynyt kelmeäksi.
-
-Nuorukainen käännähti päin.
-
--- Mitä on sitten tapahtunut, -- juttuja, juorupuheita, sydämmettömän
-saksalaisen valheita, siinä kaikki. Mutta oli muistoni kelmeämpi tai
-kirkkaampi, tyttöni on kadonnut, ei kukaan tiedä missä hän on, -- niin,
-tosiaankaan ei ole paljoa, mikä minuakaan enää Suomeen vetää.
-
--- Ja jos hänet vielä löytäisit...?
-
--- Isä, minä en ole herennyt häntä rakastamasta. Mutta ei puhuta
-hänestä.
-
--- Niin, Flemingillä on ehkä ollut monta syytä lähettää
-veljensätyttären Puolaan, sinä teet epäilemättä viisaimmin, kun et
-häntä enää ajattelekaan. Me olemme nyt siinä missä olemme ja siitä
-meidän on taivalta jatkettava. Flemingeistä meillä ei ole mitään
-ystävyyttä toivottavana; se tehtävä, joka meille tällä matkalla on
-Suomessa uskottu, tekee välit entistä kireämmiksi, meillä tulee ehkä
-olemaan suuriakin vaikeuksia voitettavana.
-
-Nuorukainenkin, tahtoen katkasta edellisen keskustelun, puuttui nyt
-tähän kysymykseen ja uteli isältään:
-
--- Isä, miksemme purjehdi suoraan Turkuun ja äkkipikaa, antamatta
-vastustajillemme valmistusaikaa, käy suorittamaan säätyjen meille
-uskomaa tointa? Miksi menemme ensiksi Kankaisiin?
-
--- Sitä olen itsekin ajatellut, siten kai paremmin onnistuisimme. Mutta
-emmehän toki tule Suomeen valloittajina emmekä anastajina, tulemmehan
-sinne Ruotsin kansan lähettäminä tuomareina, joiden on käytävä käräjiä
-niin ystäväin kuin vihamiesten kanssa. Meidän on kutsuttava Suomen
-aatelisto kokoon Turkuun, sille esitettävä asiamme, kuunneltava sen
-puolustusta ja koetettava johtaa se oikealle tolalle. Vasta sitten
-saamme langettaa tuomion niistä, jotka sen ansaitsevat, -- jos voimme.
--- Vaan tule, päivä rupee hämärtämään, lähdetään kannen alle lämpimään.
-Vielä saamme luovia yöhön asti, ennenkuin Rymättylän rannalle ehdimme.
-
-Nämä molemmat keskustelijat on lukija jo varmaankin tuntenut Horneiksi,
-isäksi ja pojaksi. He olivat nyt matkalla synnyinmaahansa vaikeata
-tehtävätä täyttämään. Herttua Kaarlon syksyllä ominpäinsä
-toimeenpanemat Söderköpingin valtiopäivät olivat taipuneet kannattamaan
-herttuan pyrintöä särkeä itsenäisten maaherrain vallan Ruotsissa ja
-etupäässä Klaus Flemingin mahtavuuden Suomessa. Tästä maasta ei noille
-valtiopäiville ollut saapunut ketään muuta aatelista kuin Ruotsissa
-oleskeleva Kaarlo Horn ja sen lisäksi Turun porvariston edustaja, ja
-vaikeudetta oli siellä siis saatu toimeen päätös, ettei missään
-valtakunnan osassa saisi toimeenpanna mitään, johon ei herttua,
-valtakunnanhoitajana, ollut antanut käskyään tai suostumustaan; jos ken
-ei tätä tottele, häntä pidetään kapinoitsijana ja isänmaan vihollisena.
-Toisin sanoen: Suomen erikoisasema on kukistettava, Fleming
-kannattajineen pantava kanteen alaiseksi. Ja tähän päätökseen yhtymään,
-tätä päätöstä tottelemaan, oli Ruotsista nyt pahimmalla talvikelillä
-lähetetyn lähetyskunnan, johon paitsi Hornia kuului pari ylhäistä
-ruotsalaista aatelismiestä, pakotettava Suomen aatelisto.
-
-Vaikea tehtävä monessakin suhteessa. Oli otaksuttava, että maan
-laillinen kuningas oli julistava koko valtiopäivät mitättömiksi. Miten
-saattoi näin ollen toivoa suomalaisten suostuvan sellaiseen päätökseen,
-joka langettaisi tuomion ei ainoastaan Suomen mahtavasta marskista,
-vaan ehkä useammistakin suomalaisista? Ja päävaikeus: mitä sanoo Klaus
-Fleming itse?
-
-Niin, mitä sanoo tästä Klaus Fleming, mitä hän tekee? se kysymys pyöri
-alinomaa Kaarlo Hornin päässä, hänen maatessaan kannen alla keinuvassa
-laivassa, siihen kysymykseen hän heräsi, kun laiva törmätessään
-jääteliä vastaan pahasti notkahteli ja siihen hän taas kulun
-tasasemmaksi käytyä nukahti. Lähin tulevaisuus kai oli antava
-vastauksen tähän kysymykseen.
-
-Yöllä tulivat laivamiehet herättämään matkustajia. Oli saavuttu
-Ominaisten selälle ja kiinteä jäänrinta oli nyt kaikkialla vastassa
-pitkin rannikkoa. Laivalla ei enää päässyt etemmäs, se oli
-kiinnitettävä jäänreunaan ja aamun sarastaessa oli matkueen noustava
-hangelle ja lähdettävä jalan pyrkimään autiota jäätikköä myöten
-rannikolle päin. Ilma oli hyytävän kylmä, sakea usva peitti laajan
-jäätantereen, jonka yli retkikunta, harhaillen eri suunnille ja
-kierrellen railoja, koetti pyrkiä maihin päin. Iltapäivällä vihdoin
-saavuttiin Rymättylän asuttuihin seutuihin, saatiin hevoset ja ajettiin
-mannerta kohden. Kankaisissa, Hornein vanhassa sukukartanossa Maskussa,
-jonne toisena uudenvuodenpäivänä illalla vihdoin saavuttiin, piti
-retkikunnan ensiksi viipyä jonkun ajan ja sieltä ilmoittaa Suomen
-herroille tulostaan ja tulonsa tarkoituksista. Marski Klaus Flemingiä
-se ensiksi pyysi Turkuun puheilleen.
-
-Virallisena ja kylmänä olikin Klaus Fleming viikon perästä lähettiläitä
-vastassa Turun linnassa, otti tarkastaakseen heidän tuomat säätyjen
-päätökset ja herttuan vaatimukset ja käski heidän sitten odottaa siksi,
-kunnes hän oli ehtinyt kutsua Suomen aateliset kokoon Turkuun,
-laatimaan yhteisen vastauksen. Horn arvasi kyllä, että marski tulisi
-tätä väliaikaa käyttämään hyväkseen, mutta hän ei suinkaan ollut siltä
-toivoton matkansa tuloksista. Aateliston joukossa oli paljo sellaisia,
-jotka eivät sokeasti totelleet marskia. Uskalsivatko nämä nyt jyrkästi
-nousta vastustamaan Ruotsin säätyjen ja hallituksen käskyä? Uskalsiko
-sitä edes Klaus Fleming itse ja hänen luotettavimmat miehensä? Sitä
-Horn vielä epäili. Kaikissa tapauksissa oli hänen tehtävä
-velvollisuutensa ja tehtävä se niin vaikuttavasti kuin voi.
-
-Tässä vakuutuksessa ajoi hän eräänä aamuna tammikuun lopulla molempain
-vanhimpain poikainsa seurassa Maskusta Turkuun, poiketen ensiksi
-toisten lähettilästoverien luo, joilla oli majatalo kaupungissa, ja
-jatkaen sitten matkaansa linnaan. Täksi päiväksi oli näet Fleming
-vihdoinkin määrännyt aateliston kokouksen Turussa.
-
-Monelta taholta oli näinä päivinä ajanut rekiä Turkuun; Suomen
-aateliset olivat kaikilta suunnilta, idästä, etelästä ja pohjoisesta,
-sinne saapuneet, useat jo monta päivää aikusemmin, ja nämä kaukaiset
-vieraat olivat kaikki saaneet majatalonsa Turun linnassa, jossa
-Klaus Fleming perheineen nyt itse isäntänä oli, pitäen hallussaan
-Juhana-herttuan ja Katariina Jagellottaren entisiä, komeita
-huoneustoja, joissa vielä oli jälellä tähteitä kuluneesta loistosta,
-vaikkakin kalliimmat esineet, huonekalut, seinäkoristeet, taulut,
-kynttiläkruunut y.m. olivat Juhanan vangiksi jouduttua siirretyt
-Ruotsiin. Näissä huoneissa hyöri nyt Ebba-rouva toimekkaana emäntänä
-hoidellen lukuisia vieraitaan, joista monet olivat perheineen tähän
-kokoukseen saapuneet ja joille osittain linnan, osittain Flemingin
-yksityisistä varoista tarjottiin ruoat ja juomiset.
-
-Vanhan linnan pääosassa, linnan molempain kirkkojen (uuden ja vanhan)
-yläpuolella olevassa suuressa kuninkaansalissa, joka oli holvattu huone
-kymmenellä ikkunalla ja jonka seiniä Ruotsin ja Suomen vaakunat ja
-lukuisat aateliskilvet sekä teräsvarustukset koristivat, käveli Klaus
-Fleming samana aamuna vakavamietteisenä edestakaisin, pysähtyen aina
-toisinaan ikkunan ääreen luomaan silmäyksen yli laajalta näkyvän,
-talvisen maiseman. Siinä linnan juurella lepäsi matalana
-lumipeittoisessa puvussaan Suomen silloinen, pienoinen pääkaupunki.
-Turun kaupunki oli jo siihen aikaan levinnyt kahden puolen Aurajokea,
-jonka molempia rantoja yhdisti yksi ainoa puinen silta. Eteläisempi
-puoli, jossa oli tuomiokirkko ja raastupa sekä muut julkisemmat
-rakennukset, oli n.s. suuri puoli, jotavastoin pohjoisella rannalla,
-Aningaisten korttelissa, asui kaupungin köyhempi väestö. Vaan kovin
-suuri ei ollut Turku vielä suurella puolellakaan, se mahtui kokonaan
-Mätäjärven, kirkon ja luostarin kortteleihin ja ulottui ainoastaan
-pienen kappaleen jokea ylöspäin. Tämäkin kaupunginosa oli rakenteeltaan
-vielä hyvin epäsäännöllinen, pääkadutkin mutkikkaat, ulkohuoneet
-pistivät siellä täällä kauas kadulle, viljelyksiä ja puutarhoja oli
-matalain talojen välissä, jotka tälläkin puolella vielä suurimmaksi
-osaksi olivat sisäänlämpiäviä tupia ja joiden ikkunoissa vielä nahkaset
-kalvot olivat yleisiä, lasit harvinaista korutavaraa. Tuulimyllyjä oli
-kymmenittäin kaupunkia ympäröivillä kukkuloilla ja joenrannan peittivät
-rumat, aina vesirajaan asti rakennetut tavara-aitat. Tätä talvipukuun
-peittynyttä pikkukaupunkia Klaus Fleming, mietteihinsä vaipuneena, tänä
-aamuna kauan katseli linnan kuninkaansalin ikkunasta ja hän havahtui
-mietteistään vasta, kun näki kaupungista linnaan vievää autiota,
-kallioidenvälistä tietä myöten muutamain rekien jo ajavan linnaan päin.
-
-Silloin hän astui viereiseen huoneeseen, jota hän käytti omana
-työhuoneenaan, ja jossa muutamia hänen uskotuimpia kannattajiaan, kuten
-Tavast, Särkilahti, Sten Fincke ja Hannu Eerikinpoika Prinkkalan herra,
-istui tutkien joitakin papereita ja niistä väitellen. Heille hän
-virkkoi:
-
--- Lopettakaa jo, nyt meidän täytyy olla valmiit, lähettiläät saapuvat
-jo linnaan.
-
-Varmalla ja käskevällä äänellä hän sen virkkoi, vaan hänen kasvonsa
-olivat kumminkin miltei huolestuneen näköset ja hiukan levoton ilme
-vilahteli silmässä. Edellisenä päivänä oli marski jo Suomen aatelisille
-esittänyt sen vastausehdotuksen, jonka hän aikoi Ruotsin säätyjen
-lähettiläille antaa ja hän oli koettanut karaista heidät kestäviksi ja
-jyrkiksi. Useimpiin hän luottikin, vaan oli joukossa niitäkin, jotka
-epäilivät, ja tämän teki vielä arveluttavammaksi se seikka, että
-lähettiläiden joukossa oli se ainoa mies, joka herttuan taholta vielä
-saattoi Suomen herroihin jotakin vaikuttaa, Kankaisten suvun päämies.
-Juuri äskenkin oli marski siitä syystä miltei katuen muistellut, ettei
-hän sittenkin ollut aikonaan koettanut kaikkea, sitoakseen tämän suvun
-puolelleen, sillä nyt oltiin siinä, että toisen taikka toisen täytyi
-kukistua. Tämän hetken ratkaisevan merkityksen oivalsivat täydelleen
-nuo hänen uskollisimmat kannattajansakin, ja he olivat siitä syystä
-siinä viime hetkessä vielä koettaneet neuvotella, olisiko mahdollista
-jollakin tavoin lieventää tuota marskin jyrkkää vastausta, joka
-merkitsi melkein täydellistä pesäeroa Ruotsin ja Suomen välillä.
-
--- Jos sittenkin muodostaisimme vastauksemme siihen muotoon, että
-lykkäämme asian kokonaan kuninkaan ratkaistavaksi, ehdotti vielä vanha,
-varova Prinkkalan herra, huomauttaen, että sitten siihen paremmin
-kaikki epäröivätkin suomalaiset, kuten Boijet, Louhisaaren Flemingit
-y.m., voisivat yhtyä.
-
--- Minkä me olemme kirjoittaneet, sen me olemme kirjoittaneet, vastasi
-Fleming päättävästi, kooten paperit pöydältä. Ja aina tulinen
-Särkilahti lisäsi:
-
--- Ratkaisuunhan meidän tästä kumminkin täytyy päästä, parasta puhua
-suu puhtaaksi!
-
--- Niin, me olemme nyt sillä paikalla, josta on myöhäistä peräytyä. Ja
-voi niitä Suomen herroja, jotka eivät tähän vastaukseemme yhdy, --
-sillä piilosilla-olo on nyt loppunut!
-
--- Vaan Horn? -- hän on myös suomalainen, virkkoi Prinkkalan herra
-hiljaa, vielä päätään puistaen.
-
--- Niin Horn, hänen täytyy kukistua. Taikka kukistun minä, -- taikka me
-molemmat. Nyt se on ratkaistava. Käydään kokoussaliin, miehet!
-
-Suuri kuninkaansali oli kohta täynnä aseellisia, juhlapukuisia miehiä,
-sillä Suomen aateliset olivat lukuisasti tähän kokoukseen saapuneet ja
-paitsi heitä oli Fleming sinne kutsuttanut myöskin aatelittomat
-sotapäälliköt. Fleming tervehti kaikkia, koetti laskea sukkeluuksia ja
-leikillistä pilaa, vaan hän tunsi itsensä epävarmaksi. Hänestä tuntui,
-että hän mieluummin kuin tähän otteluun olisi käynyt miekka kädessä
-vaikka kolmivertaista moskovalaislaumaa vastaan, eikä hän kumminkaan
-ollut sanaotteluissakaan suinkaan kokematon.
-
-Mutta siitä ensimmäisen päivän kokouksesta ei kumminkaan tullut mitään
-ratkaisevaa. Marski otti ensiksi arvostellakseen säätyjen päätöstä ja
-valtioneuvoston vaatimuksia ja tekikin sen niin perinpohjin, ettei koko
-päätöskirjoitukseen jäänyt yhtään repelöimätöntä paikkaa. Hän todisti,
-että juuri säätyjen päätös, eikä suinkaan suomalaisten esiintyminen,
-oli kapinallista kuningasta vastaan. Lähettiläiden kävi vaikeaksi pitää
-puoliaan. Mutta kumminkin pysyivät enimmät Suomen herrat ääneti, eivät
-uskaltaneet asettua kummallekaan puolelle. Ja kun iltapuoli oli
-käsissä, kuului vaatimuksia:
-
--- Mietitään vielä huomiseen.
-
--- Huomenna ratkaistakoon asia!
-
-Ja huomiseen se jäi; mahdoton oli tietää, kummalle puolelle voitto
-kallistuisi. Pienissä ryhmissä, empivinä ja epävarmoina, hajausivat
-neuvottelijat makuuhuoneihinsa. Tyytymättömänä ja väsyneenä käveli
-Flemingkin linnanpihan poikki omiin huoneihinsa.
-
-Silloin kuuli hän vallilta nuorten iloisia ääniä ja käveli lähemmäs
-katsomaan. Siellä oli hänen poikansa Juhana, 15-vuotias nuorukainen,
-leikkimässä muutamain muitten ikäistensä aatelisnuorukaisten kanssa,
-joista vilkkain ja puuhakkain oli Evert Horn, Kaarlon toinen poika.
-Nuorisoon eivät isäin riidat olleet paljo tuntuneet; vanhempainsa
-seurassa Turkuun saapuneet aatelisimmet olivat linnan arkisuojissa
-olleet iloisissa kisoissa Flemingin nuorten neitosten, Katariinan ja
-Heblan, kanssa, ja aatelisnuorukaiset pelihtivät ulkona reippaan,
-terveen Juhana Flemingin seurassa. Tämä siitä poikajoukosta hypähtikin
-isäänsä vastaan, joka kysyi:
-
--- Mitä te telmitte täällä, pojat?
-
--- Me tähtäämme tykeillä. Isä, saammeko ampua yhden laukauksen?
-
--- Ampua, -- tekö nalikat!
-
--- Niin, isä, minä kyllä osaan ja Evert myöskin! Marski katseli
-mielihyvällä reippaita poikia ja samalla näytti hänelle tuuma
-tupsahtavan mieleen:
-
--- Huomenna, pojat, huomenna saatte ehkä ampua, vaikka kaksikin
-laukausta, oikein kunnialaukausta, -- jos täällä juhlat saadaan.
-
--- Hei, huomenna ammutaan!
-
-Vaan samassa saapui siihen Kaarlo Horn, joka teki poislähtöä
-majataloonsa ja kyseli molempia poikiaan, jotka olivat saaneet seurata
-häntä linnaan. Sieltä tulikin Evert iloisena ja reippaana ja kertoi
-kohta isälleen, kuinka he huomenna saavat tykeillä ampua. Isät
-katselivat hymyillen reippaita poikaan, katselivat sitten toisiaan, ja
-hymy katosi molempain kasvoilta. Klaus-herra kääntyi kävelemään linnaan
-päin ja Horn virkkoi pojalleen:
-
--- Huomenna se nähtänee, joudu nyt vain rekeen. Missä on Henrik?
-
--- Hän on tuolla sisällä naisten seurassa, siellähän hän parhaiten
-viihtyy.
-
--- Jossa sinä et. Vaan kutsu hänet ulos.
-
-Samassa sieltä nuori Henrik laskeusikin portaita alas, itse Ebba-rouva
-kuului saattelevan häntä portaille ja siellä virkkovan;
-
--- Niin, kuten sanoin, ehkä huomenna...
-
-Vieraat läksivät ajamaan pimeältä pihalta ja Klaus-herra astui
-väsyneenä ja kärtyisenä Ebba-rouvan huoneeseen, jossa hän viskausi
-pitkälleen penkille. Päivä oli ollut hänelle rasittava, eikä hän
-sittenkään ollut voittanut mitään, päinvastoin tuntui siltä, että Horn
-pelkällä läsnäolollaan sai Suomen aateliset tavallistakin varovammiksi.
-Ja hän ajatteli sitä huomispäivää, ratkaisupäivää... Huomenna,
-huomenna, ne sanat oli hän kuullut niin monelta taholta, kaiken
-ratkaisevan piti siis tapahtua huomenna.
-
-Yhtäkkiä kysäsi marski rouvaltaan:
-
--- Mitä sinä huomiseksi lupasit Hornin pojalle?
-
-Ebba-rouva pysähtyi touhuistaan miestään puhuttelemaan:
-
--- Niin, se on juttu sekin. Nuori Henrik kertoi nyt vasta saaneensa
-tietää, että Anna oleskeleekin täällä kotona, ja kysyi, saisiko hän
-tavata häntä, -- sinä muistat nuo Upsalanaikuiset tapaukset.
-
--- Hm, tuoko poika ... loruja! Etkö sinä sanonut hänelle, että hän on
-hullu? Ja eikö hän tiedä, millä kannalla asiat ovat?
-
--- Tuntui tietävän, sadatteli saksalaista veijaria, uhaten kostaa sen,
-että tämä kehtasi väärinkäyttää tytön luottamusta ja herkkyyttä...
-
--- Koira...! Mutta tämäkin toinen, maitomieli, taikinapää, -- eikö hän
-älyä, että se on kaikki mahdotonta. Itsekö hän tuli siitä puhumaan?
-
--- Itse. Kertoi olleensa vuoden Suomesta poissa ja sanoi haluavansa
-tavata Annan, jos mitenkin olisivat asiat.
-
-Fleming rupesi hankkiutumaan vuoteelle, riisui takin päältään, vaan jäi
-sitten taas hetkeksi mietteihinsä istumaan.
-
--- Tuuma ei olisi ollut tuhma, siitä olisi voinut aikoinaan suurtakin
-sukeutua ... oli tosiaan vahinko, että se meni myttyyn. Vaan nyt se on
-myöhästä, poika hourii turhia!
-
-Mutta Ebba-rouva ei ollut siitä vielä aivan vakuutettu ja
-taloustoimistaan päästyään meni hän vielä iltamyöhällä tyttöjen
-makuuhuoneeseen. Hänen molemmat omat tyttärensä nukkuivat siellä jo
-sikeästi päivän leikeistä väsyneinä, vaan Anna valvoi vielä
-vuoteellaan. Siihen vuoteen reunalle istahti Ebba-rouva, ruveten Annaa
-ystävällisesti puhuttelemaan. Anna katsoi kummissaan tätiään, hän
-arvasi, että jotakin uutta, häntä koskevaa oli tekeillä ja siitä hänen
-mielensä huolestui.
-
-Anna oleskeli näet tavallisesti hyvin paljo yksin ja hänen omaisensa
-antoivat hänen niin olla. Hän puuhasi taloustoimissa palvelusväen
-seurassa, neuloi vaatteita serkuilleen ja ohjasi näiden opintoja. Vaan
-vieraille hän ei koskaan näyttäytynyt, ulkonakin liikkui hän hyvin
-harvoin ja siksi eivät useimmat, jotka Flemingin perheessä kävivät,
-tienneet hänen olevankaan kotosalla. Viimetalviset, häntä koskevat
-puheet, olivat vähitellen vaijenneet, hän oli itse jo kokonaan kuin
-unehtunut ihmisten mielistä. Mitähän hänestä siis nyt vielä tahdottiin?
-
-Aluksi peitellen, sitten aivan avonaisesti kertoi hänelle Ebba-rouva
-nuoren Hornin pyynnöstä. Vaikkei Horn siitä mitään ollut puhunut, sanoi
-hän olevansa vakuutettu, että tämä jalo nuorukainen, uskollisena
-entiselle rakkaudelleen, tahtoi kaikista huolimatta vielä pyytää Annaa
-puolisokseen, -- sitä varten hän halusi tavata Annan. Tahtoiko Anna nyt
-kohdata tuon nuorukaisen vai eikö? -- Omasta puolestaan ei Ebba-rouva
-kehottanut eikä kieltänyt, hän sanoi vain haluavansa, että Anna saisi
-ajoissa punnita asemaansa ja tunteitaan.
-
-Anna makasi kauan ääneti katsellen tätiään suurilla, hämmästyneillä
-silmillään. Koko tämä puhe oli hänelle niin vierasta, oli kuin viestiä
-jostakin kaukaisesta maasta, jonka hän jo aikoja sitten oli unhottanut.
-Vaan vähitellen kävi levottomaksi silmän tyyni katse ja Anna tarttui
-miltei hätääntyneenä tätinsä käteen:
-
--- Oi täti, minussa oli jo vakaantunut se käsitys, että olin elänyt
-elämäni ja kärsinyt kärsittäväni ja päässyt rauhaan, piiloon
-maailmalta. Pitäisikö minun taas astua sieltä esiin, ryhtyä elämään,
-alkaa alusta kaikki huolet ja pettymykset, -- täti, multa ovat
-kyyneleet kuivuneet.
-
--- Niin, kärsinyt olet, lapseni, enkä tahdo minä sulle uusia huolia
-valmistaa. Sinä tiedät, että tämä liitto on ollut mieliajatukseni.
-Kankaisten vanhan Henrikin kanssa me toivoimme siitä niin paljo
-hyvää... Vaan ajat ovat muuttuneet, -- monella tavalla.
-
--- Vaan täti, te soisitte sen -- ja setäkö myös?
-
--- Niin, lapseni, liitosta voisi olla laajempaa merkitystä vieläkin.
-Vaan etupäässä ajattelen kumminkin sinun onneasi; asemasi ei ole
-iloinen. Mutta tee tahtosi lapseni, mieti ja päätä huomiseksi. Hyvää
-yötä.
-
-Ebba-rouva sipsutti kynttilä kädessä hiljaa pois huoneesta ja yksin jäi
-Anna yöpimeässä miettimään sitä uutta käännettä, joka vieläkin, vastoin
-kaikkea mitä hän oli ajatellut, saattoi hänelle tarjoutua. Hän oli
-koettanut taistella sen puolesta, jota hän kerran oli onnekseen
-käsittänyt, oli vannonut valansa sen perille päästäkseen ja pitänyt
-valansa. Se oli nyt kaikki hukkunut, oli lopussa, piste oli pantu sen
-tarinan perään; hänen sulhonsa oli kuollut, kuollut tai muuten
-kadonnut, hänen unelmansa päättynyt. Itselleen ei hänelle enää ollut
-elämästä iloa, vaan voisiko hän vielä olla hyödyksi muille, voisiko hän
-sovittaa sen häpeän ja harmin, jonka hän omaisilleenkin oli tuottanut,
-voisiko edistää sopua ja rauhaa kansalaistensa kesken...? Oi, hän ei
-sitä uskonut, hän tunsi itsensä niin karreksi palaneeksi. Vaan
-semmoisenakin, miksei hän voisi tyyneellä mielellä tavata tuon kelpo
-nuorukaisen...?
-
-Niitä hän maatessaan mietti, eikä hän varmaan päätökseen päässyt.
-Ratkaiskoon sallima hänen kohtalonsa, siihen hän aina lopuksi pysähtyi,
-hän tahtoi jättää kaikki huomiseen ja rauhallisena odottaa, mitä se toi
-mukanaan.
-
-Huomiseen -- --.
-
-Huomispäivä, tammikuun 31:nen päivä 1596, sarasti kylmänä, sumuisena,
-raskaana talvipäivänä. Melkein puolille päivin täytyi aatelisherrain
-kokoushuoneessakin polttaa käryäviä talikynttilöitä ja pystyvalkea
-loimusi pitkin päivää linnan suojien kookkaissa, avonaisissa uuneissa.
-Raskaasti ja kaartelemalla sujuivat Suomen herrain keskustelutkin,
-käsittelyt edistyivät hitaasti ja vaivaloisesti kuin kelirikkotiellä,
-kun siinä koetettiin laatia yhteistä vastausta valtiopäiväin ja
-herttuan vaatimuksiin. Laajasanaisesti ja pitkissä puheissa puolusteli
-Klaus Fleming sitä jyrkkää ja päättäväistä vastausta, jonka hän jo
-ennakolla oli Suomen herroille esittänyt, vaan nämä sitä epäilivät ja
-jarruttivat vastaan. Toisena hetkenä kannattivat he kyllä Klaus-herraa
-vakuuttaen, että he eivät voineet ryhtyä säätämään rajoituksia
-kuninkaan eikä hänen valtuutettujensa toimivallalle, vaan toisena
-jo taas yhtyivät Horniin, joka tasasella ja tyyneellä käytöksellään
-ja muodollisestikin kauniilla esiintymisellään vaikutti heihin
-syvemmin kuin Fleming kiivaudellaan ja pitkillä, syrjäseikkoihin
-uppoavilla selityksillään. Asema rupesi Flemingistä tuntumaan yhä
-tuskallisemmalta, vaatimuksistaan hänen näytti kaikissa tapauksissa
-pitävän peräytyä, ja jos tätä menoa jatkui, istui hän piankin
-syytettyjen penkillä. Tuo huomio Klaus-herraa yhä enemmän kiukustutti
-ja kuta pitemmälle päivä kului, sitä kuumemmiksi ja kärtysemmiksi
-kävivät väittelyt. Ankaroita sanoja ja teräviä pistoksia singahteli
-vastakkain ja päivällisajan lähetessä oli mieliala jo aivan täyteen
-liekkiin tulistunut, ilmeinen rikkoutuminen näytti olevan välttämätön.
-
-Silloin saapui kutsu päivällisille, jotka Ebba-rouva taas oli
-valmistanut maukkaat ja komeat linnan ruhtinaansalissa, ja se kutsu
-saapuikin oikeaan aikaan, ennenkuin kiihtyneessä mielentilassa
-mihinkään ratkaisevaan ryhdyttiin. Pienissä ryhmissä, posket
-punasina ja silmät palavina, laskeusivat herrat yhä keskustellen
-ruokahuoneeseen. Boijen veljekset ja Louhisaaren Flemingit, joilla oli
-vanhaa kaunaa mahtavampaa Fleming-haaraa vastaan, kiistelivät siinä
-Knuutti Kurjen kanssa, joka vielä tahtoi välittää, ja vanha Prinkkalan
-herra koetti todistaa Särkilahdelle, Tavastille ja Finckelle, että nyt
-ovat asiat hukassa, ellei peräydytä. Ja noista väittelyistä välähti
-päivällisen kestäessä äänekkäämminkin muutamia pirstaleita esiin. Niin
-huudahti kerran Särkilahti viinimaljaan tarttuessaan:
-
--- Hei, kaikkien niiden suomalaisten malja, jotka vielä ovat
-kuninkaalleen uskollisia ja uskaltavat tunnustaa itsensä suomalaisiksi!
-
-Tämä malja lensi kuin kipuna kiihtyneisiin mieliin; toiset sen hurraten
-joivat pohjaan, toiset viskasivat nuristen pikarit syrjälle. Ja tuokion
-kuluttua kohotti toinen Kaarlo Hornin mukana oleva, Ruotsista saapunut
-lähettiläs, Erik Ribbing, pilkallisesti ja selvällä voitonvarmuudella
-äänensä, virkkoen:
-
--- Juon kaikkien niiden maljan, joille vielä isänmaa ja sen eheys on
-jostakin arvosta, -- muut sen jättäkööt juomatta!
-
-Nämä ristiriitaiset maljat antoivat aihetta vielä useammille
-maljapuheille. Miesjoukosta kuului huudahduksia:
-
--- Kuka ei juo hänen majesteettinsa kuningas Sigismundon maljaa ja
-niiden miesten, joille hän on valtakunnassaan vallan antanut?
-
-Ja taas toisia:
-
--- Kuka ei juo valtakunnan hoitajan, herttua Kaarlon maljaa ja Ruotsin
-säätyjen maljaa?
-
-Vaan syrjemmässä näistä kiihkoisista ryhmistä istuivat marski Klaus
-Fleming ja Kaarlo Horn kumpainenkin omassa päässään suurta ruokapöytää
-äänettöminä ja rauhallisen näköisinä, mutta siltä jännityksellä
-seuraten noita mielipiteiden leimahduksia. Aterian kuluessa mieliala
-kumminkin jonkunverran tyyntyi ja tasaantui ja siinä ruokapöydän
-keskikohdalla muodostui vähitellen kummaltakin taholta tulleista
-miehistä pieni keskusryhmä, joka näytti intohimottomasti ja vakavasti
-harkitsevan uutta ehdotusta aseman selvittämiseksi. Siinä olivat
-Knuutti ja Aksel Kurki, Savonlinnan viisas ja viekas päällikkö, rampa
-Götrik Fincke, Sten Fincken veli, ahnas ja viekasteleva Pentti
-Syöringinpoika Juusten sekä Henrik Tott, joka kumminkin, keskusteluihin
-puuttumatta, vain kuunteli valmista. Nämä herrat keskustelivat siinä
-supattaen kauan ja tulivat vihdoin siihen johtopäätökseen, että oli
-vielä yksityisesti koetettava järkisyillä sovittaa noita molempia
-jyrkimpiä ryhmiä ja varsinkin kehotettava niiden edustajia, Hornia ja
-Fiemingiä, kumpastakin taholtaan, suostumaan myönnytyksiin. Sillä
-ilmeistä, lopullista hajaannusta suomalaisten kesken nämä sovinnon
-miehet toki vielä tahtoivat välttää.
-
-Ensiksi ne puhuttelivat Kaarlo Hornia, joka vähän syrjällä muista
-pöydän päässä oli yksityisessä keskustelussa vanhimman poikansa kanssa
-ja joka erityisesti näytti tahtovan osottaa, että hänen tyyntä mieltään
-toisten mielialan kiivaus ei voinut järkyttää, mutta joka siltä hänkin
-oli silminnähtävästi hajamielinen ja levoton. Horn kuunteli
-ilmeisellä mielihyvällä sovittajamiehiä ja sanoi puolestaan olevansa
-myöntyväisyyteen kernas, niin pitkälle kun hänen valtakirjansa ulottui,
-vieläpä etemmäskin, sillä syvästi häntä suretti, kertoi hän, että suuri
-osa hänen maamiehistään oli aivan erkanemaisillaan yhteistoiminnassa
-muun valtakunnan kanssa ja että hänen täytyi ruveta heidän
-päällekantajakseen. Sillä hän oli jo varma siitä, että tämä tulisi
-olemaan käsittelyjen tulos ja niiden jälkeen hänen raskas
-velvollisuutensa.
-
-Fleming sitävastoin, istuessaan siellä pöydän toisessa päässä
-sapekkaana ja synkkänä, otti varsin pilkallisesti ja katkerasti vastaan
-välittävät herrat. Hän oli toki toivonut tässä tilaisuudessa saavansa
-repästyksi rikki ne näennäiset siteet, jotka vielä alistivat Suomen
-Ruotsin valtioneuvoston alle, eikä hän voinut salata kiukkuaan siitä,
-että Suomen herrat näin raukkamaisesti tahtoivat jättää hänet herttuan
-kateille alttiiksi ja tehdä tyhjäksi hänen monivuotisen työnsä.
-
--- Peräytymään, myöntymään, sanotte te, -- mitä te olette koskaan
-tehneet muuta kuin peräytyneet ja myöntyneet, aina sen edestä, jonka
-kullakin hetkellä arvostelette väkevimmäksi? Ja nyt te vaaditte
-minuakin luikertelemaan ja matelemaan.
-
--- Mutta ajattelehan toki itseäsikin, huomautti Anolan vanha herra
-toverillisesti, -- mitä hyötyä sulle siitä lähtee, että pingoitat
-jousen kireämmälle, kuin sen selkä kestää. Ja kenelle teette te, sinä
-ja miehesi, itsepäisyydellänne palveluksen, kenelle vahingon?
-
--- Te ette tiedä, kuinka paljo jousenselkä kestää, kun se on oikean
-miehen jousi, vastasi Klaus uhkaavalla äänellä. -- Ja oletteko te
-näihin asti näin osaaottavasti huolehtineet, missä minulle tulee
-vahinkoa, missä ei? Koko käytöksenne tässäkin kokouksessa osottaa, että
-kernaasti soisitte minun joutuvan herttuan tuomittavaksi. Vaan jos
-tällä hetkellä sattuisi saapumaan Puolasta se sanantuoja, jota odotan
-ja joka epäilemättä ilmoittaa, että kuningas on julistanut koko
-Söderköpingin valtiopäivät laittomiksi, silloin taitaisi jo tulla
-toiset äänet torviin ja kuulua toisia välitystuumia. Vaan me emme
-antaudu tuulten viskeltäviksi, vielä on meillä maata jalkojen alla.
-Eikä ole meidän pakko säikkyä sitä, jos muutamat Suomen herrat ovat
-raukkoja, -- tuomarina olo jää kyllä taas meidän tehtäväksi, meidän,
-joista nyt tahdotaan tehdä tuomittavia, -- ja katsokoot silloin
-kiemurtelijat eteensä! Kaarlo Horn ei ole vielä langettanut meistä
-tuomiotaan, vielä vähemmin saanut sen käytäntöön.
-
-Vaan näin pelotellessaan välittäviä herroja tunsi Fleming kumminkin
-koko ajan maan pettävän jalkainsa alla ja hän vainusi, että jos hän ei
-suostuisi myönnytyksiin, olisivat enimmät suomalaiset jo kohta herttuan
-puolella. Ja vaikka hän luonteeltaan ei voinut kärsiä häilyväisyyttä
-eikä epävarmuutta, oli hän kumminkin pitkällä valtiollisella
-taipaleellaan oppinut edulliseksi arvostelemaan sen saman keinon, jota
-hän hylkeitä viskinkeihäällä pyytäessään Itämeren autioilta luodoilta
-oli tottunut käyttämään: kun vastarinta kävi kovin sitkeäksi, oli paras
-antaa köyden juosta kelalta, jotta otollisella hetkellä sitä vinhemmin
-saisi lapetuksi simaa venheeseen. Ja hän vastasi Kurjelle, kun tämä
-lähemmin rupesi selittämään välitysehdotustaan:
-
--- No, laatikaa ehdotus, saammehan sitten nähdä, mikä siitä kelpaa.
-Asia on kaikissa tapauksissa alistettava kuninkaan lopullisesti
-ratkaistavaksi, omasta puolestani koetan myöntyä niin pitkälle kuin
-asemani sallii.
-
-Useat lähellä olevat herrat olivat jännityksellä seuranneet tätä
-keskustelua ja jonkunlainen helpotuksen tunne heidät valtasi,
-kun he kuulivat marskin lopuksikin taipuvan tekemään myönnytyksiä.
-Ebba-rouvakin oli emäntätouhuistaan hetkeksi pysähtynyt miehensä
-viereen hänen loppuvastaustaan kuulemaan. Naisten puolella
-arkihuoneissa olivat näet nämä miesten tärkeät käsittelyt myös olleet
-keskustelunalaisina ja eri mielipideryhmät olivat sielläkin
-jysähdelleet vastakkain ja kangistaneet mielialat. Jännitys koko
-linnassa oli yleinen, jonkunlaista räjähdystä varottiin. Varsinkin oli
-Ebba-rouva, joka muutenkin tarkoin seurasi hetken valtiollisia
-vaihteita ja tunsi tarkalleen olot ja asemat, ollut pitkin päivää
-huolissaan ja jonkunlaisella kiitollisella hyväksymisellä taputti hän
-nyt senvuoksi, välittäjäherrain poistuttua, miestään olalle, virkkoen:
-
--- Kiitos, Klaus, oletpa järkevä taas. -- Ja hän kuiskasi lisäksi: --
-Minä tiedän myös jotakin, joka ehkä lieventää katkeruuden.
-
-Vaan kylmästi, päätään puistaen, vastasi marski:
-
--- Ei, Ebba, nyt et ole oikeilla jälillä. Näistä ei tule mitään,
-toisenlainen on ratkaisu oleva, sen olet pian näkevä. Meidän täytyy
-kestää tai taittua.
-
-Ja päättäväisin askelin hän lähti kävelemään kokoushuoneeseen, johon
-enimmät herrat, aterian päätyttyä, jo olivat menneet. Täällä alkoivat
-käsittelyt nyt aluksi paljo tyyneemmin ja sovinnollisemmin. Kurki
-esitti hätimittäin laatimansa välitysehdotuksen Suomen herrain
-vastaukseksi, ja sen alkupuolisko, jossa kiivaimpia kiistakohtia
-vältettiin, hyväksyttiin kohta kohdalta suuremmitta vaikeuksitta,
-Flemingin tai Hornin ollenkaan puuttumatta keskusteluun. Tultiin niin
-herttuan ja valtiopäiväin vaatimukseen, että korkein vetoomispaikka
-tuomioasioissa koko valtakunnassa olisi valtioneuvosto Ruotsissa eikä
-enää kuningas Puolassa. Tässä katkasi Fleming äänettömyytensä. Tämä
-kohta oli ilmeinen hyökkäys juuri hänen omaa turvallisuuttaan vastaan,
-sitä hän ei voinut hyväksyä, ellei mieli kierasta silmukkaa omaan
-kaulaansa. Purevasti hän tätä salasilmukkaa arvosteli, syyttäen ankarin
-sanoin niitä, jotka täten tahtoivat käydä rajoittamaan laillisen,
-voidellun kuninkaan oikeuksia.
-
--- Tekö herrat Kurjet ja Hornit ja Boijet katsotte olevanne jättiläisiä
-riistämään kansalta sen ikivanhan oikeuden kääntyä kuninkaansa puoleen
-ja kuninkaalta hänen yhtä vanhan oikeutensa ylimmäisenä tuomarina
-ratkaista alamaistensa asioita, armahtaa ja vapauttaa heitä harkintansa
-mukaan, -- ei, siihen te olette kääpiöitä. Ruotsin vanhaa lakia,
-kuninkaan ja kansalaisten kalliinta oikeutta, ei niinkään rikota eikä
-poljeta; sitä tulen ainakin minä puolustamaan, jos vaaditaan, vaikka
-viimeiseen veripisaraani.
-
-Tämä kohta oli arka muillekin kuin Flemingille, kaikki suomalaiset,
-halvasta talonpojasta ylimpään aatelisherraan asti, olivat vanhastaan
-tottuneet pitämään kalliimpana oikeutenaan viime tingassa kääntyä
-valituksineen tai armonanomuksineen suoraan kuninkaan puoleen, kun
-oikeuden laita alemmilla asteilla useinkin oli niin ja näin. Syystäpä
-tässä kohden Suomen aatelisto kokonaisuudessaan olikin Flemingin
-puolella, yksin Kurkikin nousi kohta ja ilmoitti, ettei hän tässä voi
-kannattaa lähettilästen vaatimusta, ja Horn jäi sitä yksin
-puolustamaan. Mutta tämä sama kohta oli hänellekin aivan ratkaisevasti
-tärkeä ja arka, juuri tästä seikasta oli herttua mitä sitkeimmin
-pitänyt kiinni ja hän muisti omastakin kohtalostaan, kuinka kuninkaan
-mielivalta voi viedä viattomankin miehen vaikka mestauslavalle, silloin
-kuin tämä ei satu olemaan kuninkaan suosiossa. Hän koetti siis
-puolustaa herttuan vaatimusta, huomauttaen kuinka vaikea Puolassa
-olevan kuninkaan oli seurata ja tuomita kaukaisen kotimaansa asioita.
-Vaan hän ei saanut keneltään kannatusta, hän näki, kuinka Fleming sai
-tästä sivujoesta viljalti vettä myllyynsä ja se häntä suututti; ja ensi
-kerran nyt koko kokouksen aikana tyyni ja varova Kaarlo Horn menetti
-malttinsa, joka oli ollut hänen paras apuneuvonsa. Keskustelun kuluessa
-hän Flemingin pistoksista kuumeni ja kuvaili varsin terävästi ja
-räikeästi, kuinka marski tässä muka omaa nahkaansa ajattelee. Ei apua,
-ei kannatusta keltään. Silloin hän tulistui ja jatkoi:
-
--- Te olette sokeat, miehet. Kuinka voitte ajatellakaan kuningas
-Sigismundon, ollessaan puolalaisten neuvonantajainsa kynsissä, voivan
-oikein arvostella niitä kaukaisia asioita, joita hänen olisi
-tuomittava; siinä ei ole muuta mahdollisuutta, kuin että hän tuomitsee
-ne väärin. Ja onhan se nähty; syyttömät ovat joutuneet mestauslavalle
-ja syylliset saavat läänityksiä. Niin on käynyt nykysen kuninkaan
-aikana, niin on käynyt edellisen, niin tulee käymään vastakin, kun
-kansalaisten omaisuus ja maine ja henki lie kuninkaan oikun ja
-mielivallan, satunnaisen suosion tai vihan, vallassa!
-
-Tämän kiivaan lausunnon lopussa, jonka kuluessa useat Hornin
-kannattajat olivat kalvenneet, oli Klaus Fleming jo karahtanut pystöön
-ja tulipunaisena hän siinä tuokion seisoi tapaillen turhaan sanoja.
-Hänen Juhana-kuninkaan huoneelle uskollista mieltään loukkasi tuo
-syytös kovasti ja samalla hän kohta oivalsi, että Horn oli
-kiivaudessaan lausunut suuren varomattomuuden, jota hän nyt saattoi
-käyttää hyväkseen, ruhjoakseen perinpohjin vastustajansa. Ja
-jyrähtävällä, vapisevalla äänellä hän puhui:
-
--- Kylliksi, kylliksi jo solvausta maan laillista kuningasta ja
-kuningasvainajan muistoa vastaan. Ei sanaakaan enää, Kaarlo
-Henrikinpoika, tässä linnassa, joka vielä vastaseksi on minun,
-kuninkaan määräämän käskynhaltijan, hoidossa. Sen vallan ja valtuuden
-nojassa, jonka kuningas Sigismund on minulle tässä maassa uskonut ja
-jonka olen kuninkaan, enkä kenenkään muun, käsiin jättävä, kiellän minä
-juhlallisesti ja järkähtämättä Kaarlo Hornia enää näihin neuvotteluihin
-osaaottamasta. Kaikki ovat siitä todistajina, hän on itse itseltään sen
-oikeuden riistänyt. Te olette, hyvät herrat, kuulleet hänen törkeän
-syytöksensä kuninkaallista majesteettia vastaan; jos teidän joukossanne
-on yhtään, joka vielä kauemmin tahtoo neuvotella Kaarlo Hornin kanssa,
-olen pakotettu heti lopettamaan tämän kokouksen.
-
-Syvä, uhkaava äänettömyys vallitsi suuressa kuninkaansalissa, kukaan ei
-puhetta pyytänyt, ei rykässyt, ei jalkaansa liikauttanut. Ja, seisten
-siinä voimakkaana, säihkyvänä, hallitsevana, antoi Klaus Fleming tuon
-hautamaisen hiljaisuuden jatkua pitkän ajan, ennenkuin taas itse
-matalammalla äänellä ja tyyneemmin, mutta samalla käskevällä
-päättäväisyydellä, virkkoi:
-
--- Pöytäkirja tästä kokouksesta on heti laadittava ja tarkastettava. Se
-lähetetään kuninkaalle, loukkaus on häntä vastaan julkisessa
-kokouksessa tapahtunut, hänen siitä on tuomittava, me olemme siihen
-liian halpoja. Vaan me vaadimme Kaarlo Henrikinpojan kohta poistumaan
-tästä kokouksesta ja tästä kuninkaallisesta linnasta, kuninkaan
-uskollisilla alamaisilla ei ole hänen kanssaan mitään neuvottelemista.
-
-Ei kukaan virkkanut sanaakaan vastaan. Kaarlo Horn, tyynyttyään ensi
-typerryksestään, yritti selittämään sanojaan, vaan Fleming kielsi
-sen Suomen aateliston nimessä, eikä hänen Ruotsista tulleet
-lähettilästoverinsakaan uskaltaneet häntä puolustaa. Kului vielä tuokio
-hiljaisuudessa. Kaarlo Horn seisoi kalpeana paikoillaan katsellen
-ympärilleen. Kaikki välttivät hänen katsettaan, kaikkien kasvot olivat
-värähtämättömät. Silloin hän kylmästi kumarsi, kääntyi oveen päin ja
-poistui verkalleen ja arvokkaasti kansalaistensa joukosta, joista ei
-yksikään noussut hänelle jäähyväisiä sanomaan.
-
-Fleming oli voittanut, voittanut pienellä, yksinkertaisella kepposella,
-vaan voittanut perinpohjin. Hän olisi nyt huoletta voinut sanella
-kokoukselle sen päätökset, vaan varovaisena ja viisaana antoi hän yhä
-edelleen Suomen herrain keskustella, vaatimatta enää ehdottomasti
-alkuperäistä, jyrkkää vastaustaan hyväksyttäväksi. Siten tuli, asiasta
-suuressa ruhtinaansalissa edelleen tasaisessa hiljaisuudessa
-keskusteltaessa, vähitellen hyväksytyksi sellainen ylimalkainen
-lausunto, joka jätti kaikki Söderköpingin valtiopäiväin päätökset
-kuninkaan ratkaistaviksi. Ja Klaus Fleming tyytyi siihen. Sillä hän oli
-keikauksellaan saavuttanut paljo suuremman, varmemman edun: Suomen
-aatelisto oli taas kokonaisuudessaan hänelle kuuliaana ja hänen
-johdettavanaan, se oli jälleen hänelle varmana selkätukena,
-taistellessaan edelleen sen suomalaisen kannan toteuttamiseksi, johon
-hänen ohjelmansa tähtäsi. Vaarallinen vastustaja, joka jo oli yrittänyt
-sysätä hänet syytettyjen istuimelle, oli nyt itse tähän asemaan
-joutunut ja varmana ja turvallisena saattoi hän taas lujalla kädellä
-hoitaa Suomen ohjaksia.
-
-Vaan Kaarlo Hornin puoluelaiset vetäysivät allapäin kokoussalin
-soppeen, siellä hiljaa supatellen. He olivat vielä aivan hölmöstyneitä
-äskeisestä äkkikäänteestä.
-
--- Herttua on taas nolattu. Mikä on tästä kaikesta lopuksi tuleva,
-kysyi Boije päätään puistellen.
-
--- Tästä tulee lopuksi -- sota, vastasi Louhisaaren Fleming, katsahtaen
-arasti voittoisaan orpanaansa.
-
-Ja Erik Ribbing lisäsi:
-
--- Niin, siitä ei päästä mihinkään, tästä koituu sota.
-
-Vaan syvälle mietteihinsä vaipuneena, yhä itsekin ihmetellen sitä
-varomattomuuttaan, joka oli antanut hänen muuten kömpelölle
-vastustajalleen tilaisuuden viskata hänet kerrassaan alakynteen, oli
-Horn verkalleen laskeutunut kokoushuoneesta alas, tietämättä oikeastaan
-minne hänen oli mentävä ja mitä hänen oli tehtävä. Hänen luottamuksensa
-maamiestensä joukossa oli lopussa, hänen jo varma voittonsa kumossa,
-itseään häntä luultavasti odotti herttuan epäsuosio Ruotsissa tai ehkä
--- vankityrmä Suomessa....
-
-Näissä mietteissään kerroksen laskeuduttuaan pysähtyi hän hetkeksi
-porraskäytävältä, vanhan kirkon edustalta, ulkonevalle pienelle
-parvekkeelle, siinä ikäänkuin selvittääkseen ajatuksiaan. Alhaalta
-linnanpihalta kuului kavion kopsetta ja ääniä; joku airut näytti
-juurikään saapuneen linnaan ja Hornista kuulosti, että se kyseli juuri
-häntä; aivan oikein, airut lähti jo kohta nousemaan portaita ylös
-suureen kuningassaliin, jossa Hornin oli kerrottu olevan. Horn säpsähti
-ja astui airutta vastaan, pysäyttäen hänet siihen ja kysellen hänen
-asiaansa. Airut oli tullut Ruotsista, tuonut hänelle kirjeen
-Kaarlo-herttualta. Kiireesti riuhtasi Horn kirjeen auki ja rupesi
-lukemaan sitä siinä puolipimeällä parvella. Mutta sen sisällys oli niin
-merkillistä, hän silmäili uudelleen sen läpi, vaan ei voinut sitä kohta
-tajuta. Ja tarkemmin lukeakseen kirjettään kiirehti hän lähimpään
-huoneeseen, missä näki tulta olevan, ja asettui, tarkastamatta ketä
-huoneessa oli, uunissa roimuavan takkavalkean ääreen ahmimaan herttuan
-viestiä. Hän luki sen kahteenkin kertaan ja jäi sitten vielä äskeistä
-kalpeampana seisomaan yhteen kohti, tuijottaen kädessään olevaan
-paperiin.
-
-Kuului silloin pimennosta, ikkunansyvennyksen luota huoneen perältä,
-hämmästynyt huudahdus:
-
--- Isäni!
-
-Horn kääntyi katsomaan ja näkikin nyt vasta poikansa Henrikin seisovan
-siellä nojallaan tuolin selkään, jolla tuolilla istui nuori neitonen,
-kalvakka ja solakka, jota hän ei ensiksi tuntenutkaan. Hän astui
-lähemmäs ja silloin hänelle asema rupesi selvenemään: tuolilla istuja
-oli neiti Fleming, Anna Jaakkimantytär, jonka hän viimeksi pari vuotta
-sitten oli Upsalassa nähnyt, silloin vielä kukoistavana ja verevänä.
-Tämän neitosen kättä piti nuori Henrik omassaan, piteli sitä varmasti,
-vaikka neitonen puolittain näytti tahtovan vetää sen pois.
-
--- Sinäkö poikani täällä! Tule, meidän täytyy nyt heti rientää linnasta
-pois ja Kankaisiin.
-
-Vaan nuorukainen viittasi isälleen hymyillen neitosta, joka hänen
-edessään istui, ja virkkoi:
-
--- Ei, isä, ei nyt vielä pois. Te näette, minä en voi lähteä.
-
-Melkein säikähtyneenä vilkasi isä poikaansa, joka siinä niin
-hymyilevänä ja onnellisen näköisenä seisoi, ja hän jäi tuokioksi
-sanattomana katsomaan tuota kohtausta.
-
-Nuori Henrik oli vihdoin päivällisen jälkeen tässä huoneessa tavannut
-Annan ja saanut hänen kanssaan kahdenkesken keskustella. Siinä
-ikkunasyvennyksessä hän oli kertonut neitoselle, ettei hän pitkällä
-eroajalla, ei koettelemalla, ei taistelemallakaan, ollut saanut hänen
-kuvaa mielestään. Ja niinkuin hän vuosi sitten oli luvannut Paraisten
-rannalla, kun neitonen kiihtyneessä mielentilassa oli kieltänyt häntä
-Kuitiaan menemästä, niin tahtoi hän nyt neitoselle uudistaa silloin
-tekemänsä kysymyksen. Menneisyys oli, sanoi hän, haudattava unhotuksiin
-ja alettava uusi elämä uudella pohjalla ja uudella rohkeudella.
-
--- Matkustakaamme Suomesta pois, asettukaamme isäni tiloille
-Vironmaalle, jossa uudessa ympäristössä, uusissa oloissa, entiset surut
-kyllä häipyvät, -- siellä voitte vielä elää tyytyväisenä, ehkä
-onnellisnakin. Minulle ainakin siellä onnen taivas aukeaisi.
-
-Anna ei ollut vastannut mitään, vaan nuorukaisen lempeät sanat ja hänen
-luottamusta-antava ystävällisyytensä oli ikäänkuin tuudittaen ja
-tyynnyttäen häneen vaikuttanut. Tuntui, kuin olisi jostakin kaukaa
-lehahtanut lauhkea, tuorentava tuulahdus pitkän tyyneen ja kuivuuden
-perästä ja se kyynel, joka salaa hänen silmästään vierähti, tuntui
-kepenevän kaihon kyyneleeltä. Vaan samalla ahdisti rintaa, tuntui
-syyttävä poltto sydämmessä ja ääni hänessä kuului huutavan: ei, ei, ei,
-se olisi petosta, se olisi valan rikkomista... Hellästi ja lämpösästi
-tarttui nuorukainen hänen käteensä ja piti sitä omassaan; neitonen
-tunsi, että hänen täytyi se vetää siitä pois, mutta hän ei voinut sitä
-rajusti riuhtaista, vaikka hänet valtasikin tuskallinen tunne, kun se
-siinä lepäsi. Kiivaana kävi taistelu hänen sisässään; hän tiesi, että
-hänen elämänsä oli autio korpi, vaan hänestä tuntui, ettei hänellä
-ollut oikeutta sitä enää viljellä. Vaan nuori Henrik, jonka mielessä
-tuo sanaton suostumus kypsytti kauan kyteneitä toiveita, osotti
-hurmaantuneena isälleen sitä kättä, josta hän yhä vielä piteli kiinni.
-
-Mutta Kaarlo Hornille oli asema kohta selvänä: tämä liitto on nyt
-mahdoton, mahdottomampi kuin koskaan. Nythän hänen oli lähdettävä
-karkotettuna linnasta pois, rikollisena ja häväistynä sieltä paettava,
-ja hänen poikansa täytyi seurata häntä, täytyi katkasta kaikki siteensä
-Flemingin perheestä -- se oli pakosta. Vielä tunti sitten olisi asia
-voinut olla aivan toisin, -- nyt oli Hornin nimi tahrattu, nyt olisi
-tuo kosinta ollut matelevaisen nöyryytystä.
-
--- Mahdotonta, poikani, -- se on liian myöhää. Meidän täytyy jo tänä
-iltana olla poissa Turusta ja niinpian kuin mahdollista poissa koko
-Suomestakin. Tule!
-
-Anna Fleming oli, tämän keskustelun kautta ikäänkuin havahtuneena
-jostakin kiduttavasta unesta, äkkiä vetäytynyt nuorukaisen vierestä
-syrjään ja Henrikin oli täytynyt hellittää se kätönen, jota hän jo
-omanaan oli pitänyt. Hämmästyneenä kysyi hän isältään:
-
--- Miksi, isä, mitä on tapahtunut?
-
--- Paljokin, poikani. Pääasia: me olemme karkotetut tästä linnasta,
-nimemme arvo vaatii meidät kohta poistumaan.
-
-Vaan nuorukainen katsahti siimekseen vetäytynyttä neitosta, astui
-askeleen häntä lähemmäs ja virkkoi:
-
--- Isäni, oli tapahtunut mitä tahansa, minä jään, sillä minua ei ole
-karkotettu.
-
--- Ja kumminkin seuraat minua.
-
-Varmana asiastaan katseli isä nyt säälien poikaansa ja tunsi samalla
-soimuuta sydämmessään. Nuo muutamat varomattomat sanat, jotka hän
-kiivastuneena oli päästänyt huuliltaan, olivat siis musertaneet hänen
-poikansakin kauan kaihotun onnen ja särkeneet sen liiton, jota hän
-itsekin aikoinaan oli toivonut. Ilman noita sanoja olisi kaikki voinut
-olla toisin, kiistojen jälkeen olisi ehkä saatu sointuisa sovintojuhla,
-hän olisi voittajan oikeudella voinut osottaa Flemingille suosiota. Hän
-olisi rakentanut rauhan kansalaistensa kesken ja uudella liitolla
-vahvistanut sen, välittämättä herttuan rankaisemiskäskyistä ja
-siitäkin, mitä hän nyt vielä tässä äsken tulleessa kirjeessään
-kirjoitti...
-
-Niin, tuo kirje, se oli tuokioksi hänen mielestään unehtunut, vaikka se
-vielä oli auki hänen kädessään. Sitä muistaessaan hän nyt säpsähti,
-riensi ovelle ja kutsui hätääntyneellä äänellä airueen sisään.
-
-Se oli näet vaarallinen kirje tuo, jota hän vieläkin kuin peljästyneenä
-silmäili. Herttua käski siinä Kaarlo Hornin kohta, jos osakaan Suomen
-herroista olisi Flemingiä vastaan, ripeällä kaappauksella vangita
-marskin ja ottaa linna haltuunsa herttuaa varten... Tuo käsky jos
-joutuisi marskin tietoon, olisivat he surman omia kaikki, ja siksi tuo
-kirje hänen kynsissään niin poltteli.
-
--- Tunnetteko tämän kirjeen sisällön? kysyi hän airueelta, joka oli
-jäänyt ovensuuhun seisomaan.
-
-Lähettiläs nyökäytti päätään.
-
--- Siitä ääneti kuin kivi, jos henkenne on teillekin kallis! -- Näin
-sanoessaan viskasi Horn kirjeen roimuavaan takkavalkeaan, jossa se
-kohta hiiltyi.
-
--- Mitä, käyvätkö täällä niinpäin asiat?
-
--- Niinpäin, -- pelastakoon itsensä ken voi.
-
-Lähettiläs oli astunut askeleen lähemmäs, joten heijastus
-takkavalkeasta sattui hänen nuorteaan vartaloonsa, joka omituisen
-levottomasti värähti, kuin hän pettymystä kertovalla äänellä virkkoi:
-
--- Siis taas kaikki kumossa! Viimeinen keino on enää jälellä,
-tiedättekö sen?
-
-Horn ei ehtinyt tähän airueen salaperäiseen kysymykseen vastata, sillä
-pimennosta, ikkunasyvennyksestä kuului hiljainen kirkaus ja neitonen,
-joka siellä koko ajan ääneti oli istunut, syöksähti esiin takkatulen
-valoon, huudahtaen:
-
--- Hän elää, se on hän...!
-
-Ja hän tarttui intohimoisesti ja voimakkaasti nuoren airueen
-käsivarteen, katsoi tutkivasti hänen silmiinsä ja jatkoi iloa
-uhkuvalla, raikkaalla äänellä:
-
--- Sinä elät, olet täällä!
-
-Ja airut viskasi syrjään tuuhean, mustan tekotukan, jolla hän oli
-peittänyt keltaset kiharansa, korkean otsansa ja kasvonsakin osaksi,
-tarttui neitosen ojennettuihin käsiin ja vastasi hilpeästi:
-
--- Elän, jumalankiitos, elän, elän yksinomaan sinua varten ja sinun
-vuoksesi olen täälläkin.
-
-Hornit, isä ja poika, seisoivat sanattomina ääressä aluksi
-oivaltamatta, mikä neitoseen oli lentänyt. Vaan tekotukan alta tunsivat
-hekin kohta airueen, -- se oli Hieronymus Birckholtz -- ja silloin
-hekin ymmärsivät, mikä neitosen oli vienyt äsken tulleen airueen syliin
-ja miksi hän siinä niin autuaana huoahti:
-
--- Jumalankiitos, siis elän minäkin!
-
-Vaan Kankaisten nuoressa herrassa kuohautti tämä näky äsken vielä niin
-sopusointuisia tunteita; hän kalpeni tuokioksi, vaan sitten syöksähti
-veri kuumana hänen kasvoihinsa ja hän tunsi luontonsa hurjistuvan.
-Näkihän hän tuossa edessään sen kelvottoman keinottelijan, joka oli
-kietonut verkkoihinsa hänen nuoruutensa lemmikin ja unelmainsa immen,
-joka oli väärinkäyttänyt neidolta saavuttamansa luottamuksen ja sitten
-katalana paennut ... näkihän hän hänen siinä edessään nytkin syleilevän
-tuota neitosta, jonka hän itse juuri ikään luuli vihdoinkin omakseen
-voittaneensa ja morsiamekseen kihlanneensa... Hänen nuori verensä
-kuohahti ja hänen mielensä raivostui; hän astui uhkaavana esiin ja
-paljasti vimmastuneena miekkansa. Airut syrjäytyi askeleen, laski
-neidon kädestään ja tapaili hänkin miekkansa kahvaa...
-
-Vaan Kaarlo Horn oli siinä samassa saapuvilla, tarttui lujasti poikansa
-ojennettuun käsivarteen ja virkkoi ankarasti:
-
--- Onneton, sinä seuraat minua, ja heti! Taistella et täällä saa, sulla
-ei ole syytä taistella eikä oikeutta. Miekkasi tuppeen!
-
-Nuori Henrik seisoi siinä toivottomana ja epävarmana, katseli
-hehkuvilla silmillään vuoroin isäänsä, vuoroin airutta. Vaan tämä
-jälkimmäinen astui tyynesti ja kunnioittaen Hornien eteen ja virkkoi
-reippaasti ja vakavasti:
-
--- Monasti on henkeni tämän neitosen vuoksi jo ollut alttiina ja
-monasti se on niin oleva vieläkin, enkä sitä karta, sillä hän on
-morsiameni, hän on puolisoni, hän on kaikista huolimatta oleva vihitty
-vaimoni. Katsokaa häntä, jalosukuinen nuorukainen, ja te huomaatte
-viisaammaksi seurata isäänne. Sillä tottatosiaan, tässä ei ole
-kaksintaistelupaikka eikä meidän kahden varsinkaan ole tässä
-taisteltava.
-
-Nuori Henrik katsahti Annaa, jonka silmät niin palavina olivat
-airueeseen kiintyneet, ja hän ymmärsi, että hän tosiaankin tässä oli
-joutilas. Vaan se tuntui niin raskaalta, hän ei voinut olla kysymättä:
-
--- Poisko ... ijäksi...?
-
--- Pois, poikani, pois ijäksi, vastasi isä taluttaen nuorukaista ovea
-kohden. Ja tämä seurasi mukana, saamatta jäähyväiskatsetta neitoselta,
-laskeusi pihalle, astui isänsä rinnalla rekeä kohden. Pihalla leikki
-hänen veljensä Evert iloisena ikäistensä äänekkäässä parvessa. Kaarlo
-Horn kutsui hänetkin sieltä pois ja hämmästyneenä, tyytymättömänä erosi
-Evert ilosesta leikistä ja kysyi kummissaan isältään:
-
--- Kotiinko jo, isä; mutta meidänhän piti tänä iltana saada ampua
-tykeillä?
-
--- Suokoon taivas, etteivät tykit täällä pian todenperästä rupeaisi
-paukkumaan, vastasi isä miettiväisenä, rekeen istuessaan. Ja samassa
-ajoikin jo Hornein perhe laskusillan yli pois Turun linnasta.
-
-Hetkisen viivähti sisälle jäänyt airut siellä vielä, mutta kauan ei
-ollut hänenkään siellä turvallista viipyä. Jos hänet tässä linnassa
-olisi tunnettu, olisi hirsipuu varmaan ollut hänelle varattu, sen hän
-tiesi ja siksi hän huolellisesti taas peitti kasvonsa. Neitonen seisoi
-vielä sanatonna siinä uuniin nojautuneena, johon airut hänet äsken oli
-jättänyt, seisoi siinä liikahtamatta, kasvot nuorukaiseen kiintyneinä,
-puolittain ilosina, puolittain syyttävästi kysyvinä. Hieronymo tarttui
-hänen käteensä ja virkkoi:
-
--- Meillä olisi paljo puhumista, mutta tässä ei ole tilaisuutta
-selityksiin. Meidän on ollut taisteltava voimia vastaan, jotka ovat
-olleet meitä väkevämmät. Mutta ratkaisun hetki lähenee, minä olen
-matkalla sitä valmistamaan. Rohkeutta, Anna, kestävyyttä, me löydämme
-vielä onnen, joka kärsimyksemme korvaa.
-
--- Erotaanko taas? kysyi neitonen arasti.
-
--- Vaan ainoastaan hetkeksi. Huomaa: kun myrsky rupee pauhaamaan,
-silloin olen minä jo lähelläsi. Vaan nyt hyvästi!
-
-Yksi syleily, yksi kädenpuristus, ja nuori airut syöksi Hornein jälestä
-alas linnanpihalle ja kiirehti rekeensä. Jo olikin aika, askeleita
-kuului jo portaissa, Suomen herrat laskeusivat jo alas kokoushuoneesta,
-ja juuri kun Hieronymo ajoi ulos linnan portista, kuuli hän äänen,
-jonka hän liiankin hyvin tunsi ja jossa oli korskeaa kajannetta,
-huutavan:
-
--- No, nyt saatte kohta ampua, pojat, nyt on hetki tullut. Ja
-liukkaasti liikkeelle kaikki linnan naiset, sillä tänään tässä talossa
-juhlitaan!
-
-Pian kohisikin taas liikettä linnan juhlasuojissa, palvelijat juoksivat
-edestakaisin juhlan valmistustouhuissa ja vieraat ryhmittyivät suureen
-ruhtinaansaliin täytettyjen maljojen ääreen. Vaan tuota vilkasta touhua
-huomaamatta, kuulematta, kuinka ovet paukkuivat ja askeleet narskuivat
-portaissa ja käytävissä, seisoi Anna Fleming vielä kauan paikoillaan
-uunin katveessa sen kylkeen nojautuneena, silmässä riemuava, vilkas
-loiste ja kasvoilla onnellinen hymy.
-
-Olihan hänelle tuo äskeinen tapaus kaikkine vaiheineen vielä kokonaan
-kuin unta, kuin pikaisesti ohilentänyt häilyvä unelma, alusta niin
-painostava ja synkkä ja sitten niin kirkas ja kevyt kuin kesäinen
-päivä. Hän eli, hän toivoi vielä... Kuinka olisi hän sitä voinut
-vielä äsken uskoa, kun hän murtuneen mielensä heikkoudessa taisteli
-siitä, minkä muodon hänen oli annettava vastaisille, ilottomille
-kohtaloilleen. Silloin leimahti salama ... kuului ääni, joka kajahti
-tutulta, josta oli mahdoton erehtyä, ja tuossa seisoi se iloinen poika,
-joka oli tuottanut hänelle niin paljo kaihoa ja kyyneleitä, mutta joka
-ainoa saattoi puhaltaa henkeä hänen jo riutuneeseen elämäänsä. Hän eli,
-hän rakasti, hän valmisti väsymättä heidän yhteistä onneaan, -- oi,
-muuta ei Anna tarvinnutkaan tietää, siitä hetkestä hänkin jälleen eli
-ja toivoi. Hän oli levännyt siunatun silmäyksen sulhonsa sylissä -- ja
-»rohkeutta, kestävyyttä!» sitä ei häneltä nyt tullut puuttumaan.
-
-Näitä Anna nauttien muisteli, yhä vielä seistessään silmät kirkkaina ja
-povi aaltoilevana hiiltyvän takkatulen ääressä uunin reunukseen
-nojautuneena. Siitä hänet Ebba-rouva taloustoimissa juostessaan tapasi
-ja tuli uteliaana puhuttelemaan:
-
--- No, Anna, sinä näytät virkulta tänään. Miten päättyi yhtymisenne
-nuoren Hornin kanssa?
-
--- Hornin, hänenkö...? -- Tämä nuorukainen oli jo melkein joutunut
-unhotuksiin Annan muistoista ja tädin kysymys herätti hänet nyt
-muistamaan tuota äskeistä kohtausta kuin jotakin hyvin kaukaista
-asiata. -- Hornin, niin, hänen isänsä pakotti hänet lähtemään pois.
-
--- Siis liian myöhään, eilen olisi kaikki vielä voinut käydä toisin.
-Mutta nyt, -- niin, tosiaankin mahdotonta. Ja sinä näytät siitä
-päätöksestä olevan iloinen, ehkäpä se siis parasta olikin, -- kunhan
-vain aina olisit tähän tulokseen yhtä tyytyväinen!
-
--- Olen, täti, olen aina...
-
--- No hyvä, hyvä, ei puhuta siitä enää. Joudu sinäkin nyt meitä
-auttamaan, täällä tulee tänään suuret juhlat, kokous on päättynyt ja
-päättynyt hyvin, setäsi on saavuttanut loistavan voiton. Tule!
-
-Annan täytyi melkein ravistaa ruumistaan, päästäkseen palaamaan
-muistoistaan ja mietteistään arkielämän todellisuuteen. Vaan kun hän
-sitten taloustoimiin ryhtyi, sujuivat ne häneltä keveästi ja hilpeästi,
-hän heläytti laulunkin lomaan, joten palvelusväki, joka oli tottunut
-näkemään hänen liikkuvan kuin aaveen ääneti ja hiljaa, sitä aivan
-ihmeissään katseli.
-
-Samallainen reipas, kahleistaan vapautunut, hilpeä mieliala vallitsi
-tänään yleensäkin linnassa, jossa juhlamaljat tiheään kiertelivät ja
-juhlakulut kajahtivat, sekä ylhäällä linnan herrashuoneissa että
-alhaalla linnueen asunnoissa. Tulia sytytettiin illan kuluessa tornien
-huippuihin palamaan ja juhlalaukauksia ammuttiin valleilta. -- --
-
-Vaan niissä kahdessa reessä, jotka tänä iltana peräkkäin ajoivat Turun
-linnasta valtatietä myöten pahjoiseen päin, oli mieliala vakava ja
-huolekas. Edellisessä näistä, jossa kaksi henkeä perällä istui ja
-ohjaksissa nuori poikanen, ei koko matkalla puhuttu mitään, ennenkuin
-Maskussa käännyttiin valtatieltä rannikolle vievälle poikkitielle, joka
-ohjasi Kankaisten tilalle. Tässä vasta lausui vanhempi reen perällä
-istuvista:
-
--- Niin, poikani, epäystävälliseltä näytti kotimaan rannikko meidän
-tänne tullessamme. Sinä näet, se sysää meidät sittenkin luotaan.
-
-Ja nuorempi lisäsi huoahtaen:
-
--- Niin, isä, se sysää meidät luotaan. Siksi siitä pois, pois...!
-
-Ja taas ajettiin hetkinen syvässä äänettömyydessä läpi lumisen
-talviluonnon. Silloin tärähti yhtäkkiä hienosti jäinen maa,
-lumihiutaleita putosi puiden oksilta ja kaukainen, kumea jysähdys
-kuului. Reen ajolaudalla istuva poikanen heristi tuota kuullessaan
-korviaan, käännähti vilkkaasti päin reessä istuvain puoleen ja huudahti
-innostuneena:
-
--- Isä, isä, nyt ne ampuvat linnassa tykeillä. Nyt ne paukkuvat
-ilolaukaukset.
-
--- Niin, kai siellä on syytä iloon. Mitä se laukaus sitten
-ennustaneekin! -- Mutta kiirehdi hevosta, Evert, kiirehdi! -- --
-
-Jälempänä ajavassa reessä, joka jatkoi matkaansa suoraan pohjoiseen
-päin Poria kohden, istui perällä yksinäinen nuorukainen, joka usein sai
-neuvoa kulkua ajajalle, joka näytti olevan outo näillä mailla. Tässä
-reessä ajava nuori airut oli jo kulkenut pitkän matkan ja suorittanut
-jo tärkeän ja vaarallisen tehtävän, vaan vielä pitempi matka hänellä
-oli edessään, tehtävä vielä tärkeämpi ja vaarallisempi. Hän oli
-henkensä kaupalla ajanut talvikelillä Ahvenanmeren poikki Turkuun,
-viedäkseen säätyjen lähettiläille herttuan käskyä muitta mutkitta
-vangita Klaus Fleming ja lähettää hänet Ruotsiin. Herttua oli tahtonut
-tehdä jutun uppiniskaisen marskin kanssa niin lyhyeksi kuin mahdollista
-ja katkasta äkkikaappauksella kaikki pitkät neuvottelut. Siihen hän oli
-tarvinnut taitavan airueen. Ja vaikka tämä toimi erityisesti Hieronymo
-Birckholtzille, jota marski niin kiihkeästi vihasi, olikin hyvin
-vaarallinen, oli tämä mielellään sen ottanut vastaan, -- hän tahtoi
-olla saapuvilla, jos kepponen onnistuisi, samalla kaapatakseen
-Flemingin pesäjaosta omankin osuutensa, morsiamensa.
-
-Vaan kepponen ei ollut onnistunut, herttua oli laskenut väärin,
-luottanut liiaksi Hornin vaikutusvaltaan, joka tosin oli ollut suuri,
-mutta joka silloin juuri pahimmoilleen oli saanut kuolonkolahduksen.
-Mutta siltäkin varalta, että näin tulisi käymään, oli herttua uskonut
-airueelle tärkeitä toimia. Hänen oli siinä tapauksessa, että lähetystö
-ei voisi kukistaa Flemingiä Suomessa, matkustettava Satakunnan ja
-Pohjanmaan läpi aina Peräpohjaan saakka ja matkallaan lietsottava sitä
-tulta, jonka herttua tiesi siellä jo kytevän. Katkera viha vallitsi
-koko Suomessa ja varsinkin Pohjanmaalla Flemingin rautaista hallitusta
-vastaan, talonpojat miettivät kostoa. Kaatukoon Fleming siihen omaan
-kasvattamaansa katkeruuteen, ellei häntä muuten saada kaadetuksi, --
-niin oli herttua arvellut --, sytytetään kipuna, lasketaan kosto
-valloilleen. Sitä valmistaakseen oli nyt herttuan airueen käytävä
-talonpoikain luona, poikettava talosta taloon, puhuteltava,
-neuvottava...
-
-Se ei ollut leikin retki, sen tiesi se nuorukainen, joka yksin ajeli
-valtatietä Turusta pohjoiseen päin, hän tiesi, ettei hänen henkensä
-maksanut paljoa, jos hänet ja hänen asiansa keksittäisiin. Vaara siihen
-oli myötään tarjona, kun hänen tuli tällaisia asioita ajaa maakunnassa,
-jossa jo ilmeinen sotakanta vallitsi rahvaan ja majotetun sotaväen
-välillä, jossa jokainen ratsumies oli oikeutettu ja halukas pistämään
-vartaaseen salakulkijan, joka yllytti kansaa kieltämään ratsuväeltä
-ruoan ja asunnon, ja jossa sen lisäksi Flemingin käskyläiset, voudit ja
-kirjurit, erityisesti pitivät epäiltäviä matkustajia silmällä. Ja
-hirttonuora olisi ollut hyvin ikävä kapine juuri nyt, jolloin onnen
-ratas vihdoinkin oli kääntymässä...
-
-Vaan eipä siitä surua -- liukkaasti vain ja vikkelästi, se oli
-Hieronymon tunnussanana, ainahan vikkelä mies nahkansa pelastaa. Ja hän
-vihelteli reessä iloisia säveleitä, muistellessaan tyttöään, jonka hän
-äsken oli tavannut, vaipui sitten taas miettimään tehtäväänsä,
-miettimään sitä roviota, jota hän oli lähdössä sytyttämään ja sitä
-palkkiota, minkä hän siitä itse oli saava. Hänen mielensä painui aina
-vakavaksi, kun hän ajatteli tuota veristä kylvöä, jota hän oli
-kylvämässä, -- mutta sitten hän taas ajatteli satoa, ja taas hän
-vihelteli iloisia säveleitä, yhä matkatessaan pohjoiseen päin.
-
-
-
-
-XII.
-
-Klaus Fleming mahtavuudessaan.
-
-
-Kesäinen aamuaurinko, joka lämpösästi paahteli rantakallioita ja
-kirkkaana pälyili veden pinnalla, leikki iloisena kullahtavissa
-kiharoissa sen nuoren neitosen, joka Turun linnan alla, Linna-aukon
-äyräällä, istui vesikivellä, syvälle painautuneena paperilehden yli,
-joka oli hänen sylissään. Hänen kasvonsa kuvastuivat veden kalvoon,
-johon hän aina toisinaan pitkään katsoi, kohautellen silmiään
-paperistaan. Nuo kasvot eivät enää olleet samat pyöreähköt,
-helakkaväriset immen kasvot, joihin tutustuimme, kun eräänä
-kevätpäivänä saattelimme Anna Flemingiä Paraisten kirkkoon, mutta ne
-eivät myöskään olleet samat harmahtavat, pettymystä ja kaihoa kertovat
-naiskasvot, jotka Pikkalan rantatörmältä eräänä syyspäivänä näimme
-väsyneinä tähtäävän meren autiolle ulapalle. Ne olivat kalpeat vielä
-nuo kasvot, ja ohimoilla lepäsi hieno varjo, vaan samalla ne olivat
-ikäänkuin kehittyneet ja hienonneet piirteiltään; niistä kuvastui
-kestettyjen taistelujen jälkiä, vaan samalla luottavaa varmuutta ja
-toivoa. Ja suunpielissä värähteli yhä uudistuva, nuortea, ilonen hymy,
-niin raikas kuin tuo vihanta nurmiranta siinä lahden takana, ja silmät,
-jotka ahmivat paperilehden tiheitä rivejä, säteilivät riemua ja
-kiitollisuutta.
-
-Hän oli saanut kirjeen sulholtaan, ensi kirjeen koko pitkänä
-kihla-aikanaan, ja siinä oli riemun lähde. Olihan tosin niitä kirjeitä
-ollut hänelle ennenkin tulossa, vaan ne olivat jääneet matkalle,
-pysähtyneet pidättäjäin kouriin ehtimättä perille asti. Tämä oli nyt
-päässyt perille. Kun Anna tänään aamusella oli lähtenyt linnasta
-tavalliselle aamukävelylleen, oli sillankorvassa seisonut kolme miestä,
-joista yksi oli häntä hyvin tyystin tarkastellut ja vihdoin tullut
-kysymään, oliko hän marskin veljentytär, neiti Anna Fleming. Kun tyttö
-kummastuneena oli myöntäen vastannut, oli talonpoika kaivanut poveltaan
-pienen paperikäärön ja antanut sen hänelle. Mies sanoi saaneensa sen
-kotonaan Pohjanmaalla itse lähettäjältä, joka oli hänelle neuvonut
-keinot ja tuntomerkit, joiden mukaan hän osaisi antaa kirjeen suoraan
-neitoselle. Samalla mies kertoi, että he, kolme pohjolaista, olivat
-purjehtineet kotipitäjistään Turkuun vielä kerran pyytämään marskilta
-joitakuita huojennuksia ratsuväen kovista rasituksista, ja että he
-kohta linnassa käytyään aikoivat lähteä paluumatkalle, jolloin he
-voisivat viedä vastauksenkin sille iloiselle nuorelle herralle, joka
-sitä siellä kaukana Pohjanmaalla odotti.
-
-Kiitollisena tuomisista oli Anna rientänyt alas rantatörmälle siellä
-yksinään, rauhassa ja piilossa, kirjettään lukemaan. Siellä hän sen jo
-oli lukenut kertaan ja toiseen ja yhä vielä oli se hänelle yhtä tuores
-ja rakas. Hänen sulhonsa kertoi siinä hilpeästi ja hauskasti matkastaan
-Pohjanmaalle, jossa vaaroja ei ollut puuttunut, mutta jossa hänen
-toimensa jo olivat hyvällä tolalla. Kertoi, kuinka hän tällä matkallaan
-pitkin talvea ja kevättä juuri oli valmistellut heidän kauan kaivattua
-yhteistä onneaan, kuinka valoisilta tulevaisuuden toiveet nyt jo
-näyttivät ja kuinka varma hän oli aikeidensa onnistumisesta. Ja näin
-hän reippaasti ja luottamuksella kirjoitti kirjeensä lopussa:
-
-    »Syksy on pian käsissä, pian peittää lumi maan ja suksikeli
-    on parhaillaan. Silloin saatte te siellä Turussa kuulla uutisia
-    täältä Pohjanmaalta, silloin saat, Anna, sinäkin minusta kuulla
-    ja silloin ei kulu enää kauaa, ennenkuin olen luonasi. Samoihin
-    aikoihin sinne kuulunee paljo muutakin ryskettä, kuuluu myrskyn
-    ja vihurin ääniä, jotka lähtevät vinkumaan kaikilta suunnilta.
-    Mutta niitä elä sinä tyttöni säiky, ne ovat kaikki meille hyvän
-    enteitä, onnen merkkejä. Saatpa nähdä, kuinka minä sen myrskyn
-    keskestä kuin tuulispää pyrähdän viereesi ja vien vihdoinkin
-    omani omakseni. Monasti meitä ovat toiveemme pettäneet ja rauenneet
-    ovat parhaat yritykseni; vaan nyt olen onnistumisestani varma,
-    yritys on siksi voimakas, ettei se petä. Siis vielä muutamia
-    kuukausia eroa ja sitten minä olen koettava palkita sen kaiken,
-    mitä minun vuokseni olet uhrannut ja kärsinyt...»
-
-Näin hän kirjoitti ja koko tuosta kirjeestä huokui Annaa vastaan
-sellaista varmuutta, luottamusta ja lämpöä, että hän aivan kuin
-onneensa sulaneena siinä istui, hänkin jo mielessään varmana unelmainsa
-lopullisesta toteutumisesta.
-
-Ylemmäs taivaalle noussut päivä paistoi jo kuumasti hänen selkäänsä,
-mutta ei sekään tuntunut rasittavalta eikä hän hakenut siimestä.
-Tuntuihan luonto ja ympäristökin tänään niin kauniilta ja
-sopusuhtaiselta ja hän katseli iloisena, kuinka tuulimyllyjen siivet
-Kakolan mäellä rattoisasti pyörivät ja kuinka lystikkään pienen
-näköisinä muurarit Korpolaisvuorella rimpuilivat sinne rakentamansa
-uuden varustuksen seinämillä ja keikkuivat sen tornissa. Eikä hän olisi
-tältä rauhaisalta juhlapaikaltaan, jossa hänellä oli ollut niin
-herttanen hetki, ollenkaan malttanut lähteäkään pois, vaan hän muisti
-samalla, että hänen setänsä oli juuri tänä päivänä määrännyt perheensä
-lähtemään Turun linnasta, jossa se talvesta saakka nyt yhtämittaa oli
-asunut, Uudellemaalle, Pikkalaan ja Siuntioon, jonne laivasto kutsui
-marskin ja taloudenhoito hänen rouvansa. Piti siis lähteä matkalle
-varustautumaan. Anna nousi melkein vastenmielisesti vesikiveltään ja
-rupesi astumaan kallioista rantaa myöten valtatielle päin.
-
-Silloin hän yhtäkkiä pysähtyi. Hän näki linnasta päin vastaansa tulevan
-neitosen, joka hänelle liinalla vilkkaasti viuhtoi ja jonka hän kohta
-tunsi Elina-serkukseen. Juoksujalassa oli Elina pian hänen luonaan.
-
--- Elina, sinäkö täällä? Milloin olet tullut?
-
--- Illalla tulin kaupunkiin Liuksialan Kaarina-rouvan kanssa. Saavuimme
-äsken linnaan, vaan sieltä sinua turhaan etsin, -- mitä täällä
-lymyilet?
-
--- Lymyilen todellakin, minullakin on näet Elina taas salaisuuksia.
-Vaan istutaan vielä hetkeksi tähän kalliolle tarinoimaan, oi, niin
-paljo, paljo on mulla sulle nyt kerrottavana.
-
--- Entä mulla sitten! Kas noin, pääsi nojaa syliini niinkuin ennen...
-Vaan kerrohan sinä ensin; näytäs, sinähän olet ilonen kuin varsa, mitä,
-Anna, onko sulhosi löytynyt?
-
--- On löytynyt, olen tavannut hänet ja tapaan pian taas. Vaan kuulehan!
-
-Ja pakina alkoi.
-
-Serkukset eivät olleet taas vuoteen toisiaan tavanneet, eivät
-senjälkeen kuin Pikkalassa erosivat tuon keskeytetyn ulkomaanmatkan
-jälkeen. Silloin olivat molemmat olleet synkällä, masentuneella
-mielellä, Anna surren kaatunutta unelmaansa ja Elina rohkeiden
-tuumainsa keskeytymistä. Nyt olivat molemmilla toiveet taas rohkeammat
-ja Anna varsinkin kertoi riemastuksella serkulleen onnensa
-odottamattomasta käänteestä. Nyt se ei enää ollutkaan kaukana, se
-pitkäaikaisten unelmain päämaali, -- muutamia kuukausia vain ja
-_hän_ on täällä! Ja uhkuvalla ilolla vilautti hän Elinalle äsken
-saamaansa kirjettä.
-
--- Mutta millä keinoilla hän tulee, mikä on hänen suunnitelmansa? kysyi
-Elina epäillen.
-
--- Hän tulee, se on pääasia, ja se on varma. Näin hän kirjoittaa: »Sen
-myrskyn keskestä minä kuin tuulispää pyrähdän viereesi ja vien
-vihdoinkin omani omakseni». Hän tulee!
-
-Vaan Elina kävi yhtäkkiä tarkkaavaksi.
-
--- Myrskyn keskestä, kirjoittaako hän niin?
-
--- Niin, niin, kuten kuulit.
-
--- Hm, silloin aavistan, mitä hän tarkottaa. Hän luottaa rajuilmaan, ja
-aikoo käyttää sitä hyväkseen, -- ahaa! Sen oireita tuntuu kyllä
-muuallakin ja sen aikana voi paljo tapahtua, -- siihen luotan minäkin.
-Mutta se on vaarallista peliä.
-
-Anna ei ollut ilonsa keskessä vielä tullut ajatelleeksikaan, mitä hänen
-sulhonsa oikeastaan tuolla myrskyllä oli tarkottanut ja nyt Elinan
-sanat hänet melkein säpsäyttivät.
-
--- Mitä, peljätäänkö sotaa?
-
--- Peljätään ja toivotaan, minä puolestani toivon, ja toivottava sitä
-on sinunkin. Mutta -- katsoppas noita linnoitystöitä tuolla
-Korpolaisvuorella --, täällä varustaudutaan myös, sitä ei vielä tiedä,
-kuka sitä myrskyä tulee johtamaan.
-
-Anna oli hetkeksi käynyt miettiväksi. Hänelle rupesi nyt vasta oikein
-selvenemään, että hänen pelastuksensa ja onnensa riippuikin alkavasta
-sodasta, sodasta hänen omaa setäänsä vastaan, ja sen onnistumisesta. Ja
-hän virkkoi hiljaa:
-
--- Pitääkö siis välttämättä vuotaa verta?
-
--- Sitä et voine sinä estää jos tahtositkin, vastasi Elina. -- Eikä
-sitä ole meidän syytä kammolla ajatella, sillä siihen meidän molempain
-menestys liittyy. Kuules, Anna, näistäpuolin meidän toiveemme ja
-halumme käyvät samaan suuntaan, tiet rinnakkain, päämäärät, -- niin, ne
-ovat vielä kaukana. Vaan ne lähenevät, ne toteutuvat!
-
-Tuo reipas luottamus tempasi Annankin taas mukaansa. Niin, käyköön
-miten tahansa, sodassa tai rauhassa, tyyneessä tai myrskyssä, --
-päämäärä toteutuu, sulho saapuu, se on kaikki! Ja hän rupesi nyt
-vuorostaan kyselemään Elinalta tämän matkoja ja tuumia.
-
-Elina oli kotoaan Hämeenlinnasta, jonne Liuksialan rouva pari viikkoa
-sitten oli saapunut, lähtenyt tämän mukaan matkoille. Kaarina-rouvan
-tarkotus oli pyytää marskilta lupaa saada kävästä edes Räävelissä
-tervehtimässä onnetonta poikaansa, joka ei saanut tulla Suomeen edes
-äitiään näkemään. Kustaa Eerikinpoika, jonka hänen palava koti-ikävänsä
-jo vuosi sitten oli vetänyt Itämeren maakuntiin, oli viettänyt Riiassa
-surkean talven köyhänä, sairaana ja avutonna, turhaan odottaen
-pyytämäänsä lupaa saada käydä Suomessa. Tänä kesänä oli hän vihdoin
-taas rohkassut mielensä ja lähtenyt luvatta tulemaan Suomenlahden yli.
-Mutta Fleming, jolle oli annettu asiasta tieto, lähetti Pikkalasta
-laivoja vastaan ja palautti kovaosaisen kuninkaanpojan takasin
-Rääveliin. Sieltä oli tämä kirjoittanut äidilleen Liuksialaan ja
-pyytänyt Kaarina-rouvaa sinne puheilleen. Kohta olikin rouva lähtenyt
-matkoille ja tullut Hämeenlinnan kautta Turkuun, rukoillakseen
-marskilta lupaa tuohon yhtymiseen.
-
--- Miksei häntä lasketa kotimaahansa? kysyi Anna ihmetellen, sillä
-hänestä oli tuo heikko, surunvoittoinen mies viattomin ja vaarattomin
-ihminen maailmassa.
-
--- Hän on kuninkaanpoika, hän on oikeutettu istumaan Ruotsin
-valta-istuimella, ja siksi häntä peljätään ja vainotaan. Vaan hän tulee
-kyllä tänne, ole siitä varma; sen myrskyn aikana, josta sulhosikin
-kirjoittaa, tulet, toivon ma, kuulemaan korkeimpana mainittavan Kustaa
-Eerikinpojan nimen.
-
--- Mitä, aikooko Kustaa Eerikinpoika nousta kapinaan, -- ja ketä
-vastaan?
-
--- Hiljaa, hiljaa, me emme vielä tiedä, mitä hän aikoo. Mutta hänelle
-on annettava aikeita, toimivoimaa, rohkeutta...!
-
--- Sitäkövarten matkustaa rouva Rääveliin?
-
--- Ei rouva, hän tuskin tietääkään mistään aikeista, hän pelkää liiaksi
-poikaansa...
-
--- Vaan sinä, matkustatko sinäkin Rääveliin? Häntäkö tapaamaan?
-
-Elina oli noussut pystöön ja seisoi suorana, juhlallisena, melkein
-uhkaavan näköisenä siinä rantakalliolla, silmässä palava kiilto ja
-käsivarsi ojennettuna suoraksi.
-
--- Niin, minä lähden noutamaan häntä Suomeen, minä tuon hänet tänne
-sitä rajuilmaa johtamaan, joka puhkeava on, ja sen keskestä olen
-kohottava hänet kunniaansa. Minussa on voimaa ja hänen pitää saada sitä
-myöskin.
-
-Anna katsoi ihaillen serkkuaan:
-
--- Oi, jos olisi minussakin tuollainen into ja tuollainen voima. Vaan
-yksin, Elina, heikko tyttö --, mitä voit sinäkään? Onko sulla auttajia?
-
--- Koko Suomen kansa, sen saat nähdä. Vaan muista: ei sanaakaan näistä,
-ei hiiskahdustakaan!
-
-Hetken viivähtivät tytöt vielä supatellen siinä rantakalliolla, kunnes
-Anna nousi, tarttui serkkuaan käsivarresta ja lähti taluttamaan linnaan
-päin. Hänenhän oli kiirehdittävä valmistamaan kirjettä sulholleen,
-saadakseen sen annetuksi Pohjanmaan lähettiläille, kun nämä, marskin
-puheilla käytyään, lähtisivät linnasta. Pitkästi hän kirjoitti,
-toivehikkaasti, luottavasti; kertoi huoltensa huojentumisesta, mielensä
-reipastumisesta, kertoi rohkeana odottavansa sitä myrskyä, jonka
-keskestä heidän onnensa oli sukeutuva. Ja kirjeensä valmiiksi
-saatuaan lähti hän ulos pihalle odottamaan lähettiläitä, jotka vielä
-olivat marskin puheilla. Ne viipyivät siellä kauan, Anna nousi
-porraskäytävään, odottamaan oven takana. Vaan siitä hän äkkiä
-peljästyneenä väistyi pois ja pakeni takasin alas linnan pihalle sen
-pieneen puistikkoon.
-
-Sisältä huoneesta oli näet kuulunut marskin ääni niin ankarana ja
-vihaisena, ettei hän sitä sellaisena vielä ollut kuullut koskaan; jalka
-oli tömissyt kiviseen lattiaan ja nyrkki paukkunut pöydän laitaan. Ja
-sekaan oli kuulunut myöskin talonpoikain vakavia vastaväitteitä. Anna
-arvasi, että lähettiläät olivat liikanaisella suorapuheisuudella
-suututtaneet marskin noin äkäseksi ja toivoi nyt vain, että he pian
-lähtisivät, ennenkuin setä vimmoissaan ryhtyisi väkivaltaisuuksiin, --
-hän oli vihassaan niin peljättävä. Tuokion kuluttua narahtikin ovi,
-askeleita kuului käytävästä, lähettiläät tulivat ulos, ja Anna rupesi
-jo kävelemään sillalle päin heitä tavatakseen. Vaan lähettiläät eivät
-menneetkään porttia kohden eivätkä sillalle, marskin huovit saattelivat
-heitä pihan poikki erästä alakerran ovea kohti, jonka Anna tiesi vievän
-vankityrmään. Raskas rautaovi vingahti valittavasti ja sulkeutui taas
-salvaten miehet sisäpuolelleen.
-
-Surumielin ja miettiväisnä sitä Anna katseli. Hän kyllä tiesi, että
-katkera viha oli jo vuosikausia ollut vallitsemassa Pohjanmaan miesten
-ja Klaus-herran välillä -- olipa se jo toisinaan väkivaltaisuuksiinkin
-puhennut -- ja marskin oli hän monasti kuullut tuimasti sadattelevan
-Pohjolaisten valitusretkiä Ruotsiin ja heidän niskottelemistaan hänen
-virkamiehiään vastaan. Mutta miksi oli tuo viha nyt noin kiihtynyt,
-miksi hänen miehekäs setänsä noin ahdisteli noita turvattomia
-talonpoikia? Ja tuostako katkerasta vihasta hänen onnensa piti
-sukeutua?
-
-Erityisesti huolissaan siitä, että hänen kirjeensä nyt tuojain
-vangittua jäisi lähettämättä, päätti Anna mennä marskin huoneeseen
-saadakseen lähemmät tiedot asioista. Annan ja hänen setänsä vanhastaan
-hyvät välit olivat taas vähitellen korjautuneet entiselleen,
-Klaus-herra käytti vieläkin toisinaan Annaa apunaan ja tällä oli aina
-oikeus mennä setänsä työhuoneeseen istumaan.
-
-Marski käveli siellä, kuten hänen tapansa oli, ollessaan kiihtyneessä
-mielentilassa tai erityisesti harkitessaan jotakin suunnitelmaa,
-nytkin pitkillä askelilla lattiata edestakasin ja puhui, osaksi
-itsekseen, osaksi kirjurilleen Gröningille, joka taas oli hänen
-luonaan, palattuaan talvisen aateliskokouksen jälkeen tekemältään
-Puolanmatkalta. Äskeisen myrskyn laineet olivat jo osaksi laskeutuneet,
-vaan maininki kävi vielä korkeana.
-
--- Ei niillä ole pää tuohesta, puhisi marski siinä kiukuissaan. --
-Tulevat tänne varottamaan ja uhkaamaan, ikäänkuin me emme entuudestaan
-tuntisi heidän vehkeitään ja kapinahommiaan. Siellä he Pohjanmaalla
-vangitsevat meidän virkamiehiämme ja pieksävät huovejamme... Eikä se
-vielä mitään olisi, jos he olisivat omilla asioillaan, vaan nyt he
-juoksevat toisen kätyreinä...
-
-Marski pysähtyi hetkeksi miettimään ja jatkoi sitten:
-
--- He ovat reipasta väkeä, nuo pohjolaiset, mukiloivat venäläisiä kuin
-vietävät eivätkä pelkää pirujakaan. Vaan hitonko me nyt teemme heidän
-»oikeuksilleen». Eikö heillä ole lievemmät rasitukset kuin muilla
-maakunnilla, täytyyhän heidänkin elättää omat huovinsa? Mutta nämä vain
-uhkailemaan, -- ah kyllä minä ne nuijapäät tunnen, he ovat herttuan
-verkoissa kaikki tyynni. Täältä he tietysti olisivat taas purjehtineet
-suoraan Tukholmaan valittamaan meidän ankaruuttamme neuvostolle ja
-valamaan vettä herttuan myllyyn. Vai mitä varten he tulivat tänne, hä,
-Gröning?
-
--- Sanoivathan tahtovansa vielä kerran kuulla, onko mitään helpotuksia
-toivottavissa, koska muuten eivät tiedä mitä tapahtuu.
-
--- Niin, sinäpä sen sanoit, -- »mitä tapahtuu» -- ilmeinen kapina-uhka.
-Sitävarten siellä herttuan kätyrit ovatkin kulkeneet kiihottamassa
-kansaa, -- kirottua, etteivät huovit saaneet kiinni sitä erästäkin
-hirtehistä, jota lähetin heidät takaa-ajamaan -- hän on vanha kettu...!
-Vaan koettakootpa pohjolaiset ... me muserramme heidät! Nostakoot
-päänsä laillista esivaltaa vastaan, ja siitä syntyy verilöyly, jota
-heidän jälkeläisensä vielä kymmenennessä polvessa hirmustuvat, -- jos
-heiltä yleensä jää jälkeläisiä! Silloin ei ole armoa, sillä se kapina
-ei ole ainoastaan meitä vastaan tähdätty, sen tarkotus on siirtää ruunu
-pois Juhana-kuninkaan suvulta ... ah, kyllä minä sinun kavaluutesi
-käsitän, sinä Södermanlannin vallanhimoinen herttua! Vaan Suomi on
-oleva sulle sitkeä pala, sen minä takaan.
-
-Marski istahti hetkeksi selkänojaan pöytäänsä vastaan, käännähti sitten
-ja pyysi Gröningiltä sitä kirjettä, jonka he äsken Suomen aateliston
-nimessä olivat Ruotsin valtioneuvostolle -- taikka oikeastaan yksin
-herttualle -- lähetettäväksi kirjoittaneet. Hän silmäili sen läpi, veti
-ristin sen yli ja virkkoi:
-
--- Tämä on liian imelätä, liian nöyrää. Meidän pitää kirjoittaa samalla
-tavalla kuin he meille, tässä ei ole tarvis luikerrella. Kirjoita näin:
-Me tunnemme kyllä ne monenlaiset, valtakunnan sisälliselle rauhalle
-vaaralliset vehkeet, joita te tässä maassa, Suomessa, harjoitatte;
-mutta tietäkää, me tulemme olemaan varuillamme vastataksemme samalla
-mitalla. Suomen on kuningas meidän käsiimme uskonut ja teidän
-vehkeitänne täällä tulemme siis kohtelemaan kapinayrityksinä kuningasta
-ja esivaltaa vastaan, jommoisia ne ovatkin...
-
-Gröning pysäytti epäillen kynänsä, vaan marski tiuskasi hänelle:
-
--- Mikset kirjota? Mitä mietit?
-
--- Minä mietin, että tämä merkitsee sotaa.
-
-Fleming nousi taas kävelemään.
-
--- Sotaa, niin, mitä se muuta merkitseisi? Mitä tämä on ollut viime
-talvesta saakka muuta kuin sotaa? Herttua varusteleikse Ruotsissa
-valloitusretkelle Suomeen ja yllyttää Suomen ymmärtämätöntä rahvasta
-kapinaan, me varustaudumme täällä suistamaan kumoon niin toisen kuin
-toisenkin yrityksen. Se on sotaa. Vai suottako luulet meidän keräävän
-väkemme leiriin tänne Turun edustalle ja suottako veistetään
-sotalaivoja Pikkalassa...? Se on sotaa, tässä on turha leikkiä
-piilosilla. Kirjota! -- Vaan jos eivät Suomen herrat kirjota alle?
-
--- He kirjoittavat nykyjään jo minkä alle tahansa. Sinä palasit
-otolliseen aikaan Puolasta, tuoden kuninkaan kirjeet, -- hän lupaa itse
-tulla Suomeen ja antaa meille siihen asti täyden valtuuden. Kukapa
-uskaltaisi nyt enää niskotella: Kurjet tottelevat pakosta, Hornit ovat
-kukistetut... Kuule, tapasitko Viron kautta tullessasi Kaarlo Hornin?
-
--- En, hän kuuluu asustavan tiloillaan, Boije on määrännyt hänet
-jonkinlaiseen kotiarestiin.
-
--- Miksei Boije ole sulkenut häntä vankeuteen, kuten kuningas on
-käskenyt? Ne vehkeilevät siellä, nuo herrat... Ei, meidän täytyy
-itsemme poiketa Pikkalanmatkaltamme Rääveliin ja järjestää tuo asia.
-
-Gröning kirjoitti kirjeen valmiiksi ja ojensi sen marskille. Klaus
-Fleming ei kumminkaan siihen nyt enää katsonutkaan, hän näytti
-vaipuneen muihin mietteisiin. Ja äkkiä hän terästäen katseensa
-Gröningiin virkkoi:
-
--- Kuningas lupaa tulla tänä syksynä valtakuntaansa, ensin Suomeen,
-niin hän kirjoittaa, niin kerrot sinä. Mitä luulet? Tuleeko hän...?
-Niin, niin, tietysti sinulle Varsovassa on virallisesti ilmoitettu,
-että hän tulee ja me toitotamme sitä kyllä koko maailmalle, -- luulet
-itse, yksityisesti?
-
-Hymy leikki Gröningin suupielissä, hän ymmärsi niin hyvin, mitä hänen
-herransa tarkotti, ja hän vastasi ainoastaan kaksi sanaa:
-
--- Rex crastinus.
-
-Fleming rupesi taas kävelemään.
-
--- Niin, niin huomispäivän kuningas, aina vastaseksi lykkäävä, aina
-aikaansaamaton, aina sama Sigismund. Hänen lupauksiinsa emme saa
-luottaa, emme saa yleensä luottaa mihinkään muuhun kuin omaan
-voimaamme, meidän täytyy yksin olla varustettu ja kaikkea kestämään. Ja
-se onkin varminta... Eenokki, kutsuppas sisään Prinkkalan herra.
-
-Vanha linnanisäntä saapui kohta tehden marskille nöyrän kumarruksen, --
-Suomen aatelit olivat tänä talvena ruvenneet häntä yhä suuremmalla
-kunnioituksella kohtelemaan. Mutta marski talutti vanhuksen
-ystävällisesti istumaan ja kertoi vielä samana iltana aikovansa lähteä
-laivoillaan Pikkalaan, valvomaan laivaston varustamista. Linnan hoito,
-sen korjaus- ja varustustyöt, jäivät nyt siitä syystä Prinkkalan herran
-huoleksi, joka tehtävä näihin aikoihin oli tavallista vastuurikkaampi.
-Marski kehotti ukkoa pitämään kiirettä, hankkimaan lisää muurareita,
-lisää tykinvalajia, mutta erityisesti pitämään silmällä, ettei ketään
-asiaankuulumatonta pääse linnaan. Ja vielä hän jätti vanhalle
-linnanpäällikölle erityiseksi toimeksi valvoa, ettei ketään
-kansankiihottajaa Ruotsista pääse Suomeen eikä suomalaisia valittamaan
-Ruotsiin, -- kaikki tuollaiset retkeläiset ovat otettavat kiinni ja
-pantavat talteen.
-
--- Parastani koetan, vastasi Prinkkalan herra, -- mutta valitusretkillä
-kulkijoista käy pian mahdottomaksi pitää lukua. Taas äsken ovat
-saaristovartijat ottaneet kiinni erään jahdin, joka syrjäväyliä oli
-pyrkimässä Ruotsiin.
-
--- Hyvä, pistäkää vain valittajat tyrmään tyyntymään.
-
--- Vaan se on pian täynnä talonpoikia.
-
--- Täynnä ... sulloutukoot ahtaammalle! Oma syynsä, miksi vehkeilevät
-esivaltaa vastaan; niitä täytyy rautakourin kohdella, ei auta...
-
-Marskin otsalle oli laskeutunut tumma varjo ja hän seisoi tuokion
-rypistellen tuuheita kulmakarvojaan. Vaan sitten hän huiskasi
-kädellään, antoi vanhalle linnanpäällikölle merkin, että hän saisi
-lähteä ja virkkoi Eenokille:
-
--- Ketä siellä on tänään odottamassa puheilleni pääsöä? Otamme heidät
-kaikki vastaan nyt heti, koska iltapuoleen jo matkustamme pois, mutta
-käske heidän puhua asiansa lyhyeen.
-
-Paljo niitä oli taas asiamiehiä, -- ensimmäisenä tuli lähetyskunta
-hämäläisiä talonpoikia valittamaan veroista ja linnaleiristä. Nämä
-asiamiehet olivat nyt vuosikausia olleet melkein jokapäiväisiä, vaan
-viime aikoina olivat ne käyneet harvinaisemmiksi, -- talonpojat olivat,
-turhaan käytyään marskin puheilla, ruvenneet salaa marskin vartijoilta
-puikahtelemaan herttuan puheille Ruotsiin, saamaan sieltä lohdutusta,
-vaikka Fleming olikin ankarasti kieltänyt nämä tällaiset retket. Marski
-kyllä oivalsi, että rasitukset kävivät kansalle sitä raskaammiksi, kun
-katokin nyt kolmena, neljänä vuonna peräseltään oli maata vaivannut, ja
-hän tiesi, että puute ja kurjuus oli ajanut kansan aivan epätoivon
-partaalle. Vaan hän ei voinut helpottaa rasituksia. Jos hän edellisinä
-vuosina vielä oli koettanut joskus edes tasotella ja keventää taakkoja,
-oli se nyt, kun sodan uhka oli edessä, mahdottomampaa kuin koskaan, --
-täytyihän päinvastoin varustuksiin ja sotaväen jalkeillepanoon
-kirjoittaa yhä uusia veroja.
-
--- Kuningas on sen määrännyt, sotaväen täytyy saada elatuksensa, --
-tähän masentavaan, apua lupaamattomaan selitykseen hänen vastauksensa
-nytkin, kuten lukemattomia kertoja ennen, supistui. Vaan nyt hän
-kumminkin, ikäänkuin lohduttavammin, lisäsi: -- Mutta kuningas tulee
-nyt itse tänne Suomeen, me olemme juuri äsken saaneet häneltä siitä
-varmat lupaukset; parin, kolmen kuukauden perästä on hän täällä. Hän
-sitten toivottavasti helpottaa, missä helpottaa voi, siihen asti
-koettakaa kärsiä, -- kääntykää sitten hänen itsensä puoleen.
-
-Marski tiesi, että tämäkin lohdutus oli ontto ja perätön, ja hänen
-suoraa luonnettaan karmasi, kun hän sitä kansalle toitotti. Ja hän
-huomasi kyllä, että avunhakijatkaan eivät tuollaisesta lupauksesta
-ottaneet kostuakseen: he seisoivat siinä yhtä lohduttomina ja
-sopersivat:
-
--- Meillä ovat pellot kesantona, lapsemme kuolevat nälkään, millä
-ruokimme enää kaksikaan kuukautta ruunun ryttäreitä?
-
--- Ruokkikaa millä tahdotte, ratsuväen täytyy elää. Menkää!
-
-Mutta hämäläisten talonpoikain poistuttua, päät retkottavina ja
-toivottomin katsein, jäi marski pitkäksi ajaksi seisomaan pienen
-kulma-ikkunan ääreen katsellen ulos ulapalle. Huoneessa vallitsi
-täydellinen äänettömyys, uhkaava ja painostava, joka Annankin
-mieleen aivan lamauttavasti vaikutti. Hän aikoi jo, katkastakseen
-äänettömyyden, kysyä sedältään jotakin, vaan tämä kääntyi, ikäänkuin
-arvaten hänen ajatuksensa, hänen puoleensa, ja virkkoi:
-
--- Kansa kiusautuu äärimmilleen, se ärtyy meitä vastaan, mutta ei auta.
-Tiedätkö mitä me tarvitseisimme, ollaksemme mahtava ja kukistumaton
-Suomessa, -- hä?
-
--- Kansan suosiota, vastasi Anna hiljaa.
-
--- Ei, sitä me emme tarvitse, emme välitä siitä! Vaan varoja, täydet
-varastot ja rikkaita alamaisia, viljaa ja vaskea, niitä me
-tarvitseisimme. Mikä mahti uskaltaisi meitä vastustaa, jos meillä olisi
-rahaa, -- silloin me kyllä olisimme kansan suosiossakin. Vaan meillä ei
-ole varoja olla kansan suosiossa; maa on köyhä, varastot tyhjät, meidän
-täytyy olla ilman rahvaan suosiota, täytyy verottaa sen köyhyyttä ja
-niittää sen katkeruutta ja tulla toimeen sittenkin. Ja siksi meidän
-täytyy olla rautasia ja taas rautasia...! -- Eenokki, kutsu sisään
-seuraava.
-
-Sieltä saapui Turun porvariston lähetyskunta ilmoittamaan Flemingille,
-nyt erottaneensa virastaan sen pormestarinsa, joka, ollen porvariston
-edustajana Söderköpingin valtiopäivillä, oli allekirjoittanut näiden
-päätökset. Lähettiläät pyysivät alamaisesti ja nöyrästi Flemingiltä
-anteeksi, että he ymmärtämättömyydessään ollenkaan olivat lähettäneet
-edustajan noille valtiopäiville, -- olivat valmiit sopivalla tavalla
-korvaamaan tuon erehdyksen.
-
-Fleming kohteli lähetyskuntaa kopeasti, nuhteli porvareita, jotka
-olivat kuunnelleet muiden kuin kuninkaan ja hänen käskyjään, ja vaati
-jonkunlaiseksi rangaistukseksi Turun porvaristoa luovuttamaan kaikki
-laivansa hänen käytettävikseen, koska hän niitä tarvitsi lähtiessään
-kuningasta vastaanottamaan. Nöyrästi lähetyskunta sen lupasi ja poistui
-alamaisesti kumarrellen.
-
--- He ovat nyt niin nöyriä, etten heihin ollenkaan luota, virkkoi
-marski porvarien lähdettyä, -- moiset kumaraniskat voivat pian olla
-käppyrässä toisenkin edessä. Ja laivat ovat pantavat talteen, ne he
-muuten sopivassa hetkessä voisivat antaa herttuan käsiin, -- heitä ei
-osaa taata. -- Marski naurahti: -- Hm ... varsin lempeänä
-anteeksiantajana he eivät minua pitäne, vaan sama se ... oderi ...
-kuules Gröning, miten se olikaan tuo lauseparsi, sinä vanha
-koulumestarihan osaat latinaa.
-
--- Oderint dum metuant, -- sitäkö tarkotatte?
-
--- Sitä. Vihatkoot vain, kyllä me pidämme huolen, että he meitä myöskin
-pelkäävät.
-
-Eenokki tuli nyt ilmoittamaan, että hänen korkea-arvoisuutensa, piispa
-Ericus, tahtoi tavata marskin. Silloin Klaus-herra hiukan ivallisen
-näköisenä sukasi sormin tukkansa ja partansa, korjasi vyönsä kohalleen
-ja oikasi lyttyyn painuneet saapasvartensa suoriksi.
-
--- Soo, meillä tulee siis taas pieni uskonnollinen keskustelu opeista
-ja harhaopeista ja kirkon kynttilöistä ja kuvista. Antaapa tulla vain.
-
-Piispa valitti, eikä se tapahtunut ensi kertaa, että hänen oli vaikea
-saada kansaa tottumaan luterilaisiin kirkonmenoihin ja Upsalan
-kokouksen säätämiin kirkkotapoihin, niinkauan kuin Fleming salli
-kaikenmoisten Ruotsista paenneiden katoolilaisten ja jesuiittain kulkea
-maassa saarnaamassa. Niin oli kansa äskenkin eräässä seurakunnassa,
-jonka papisto oli poistanut katooliset kirkonmenot, siitä kiukustuneena
-ja nähtävästi jonkun salakulkijan jesuiitan kiihottamana, viskannut
-luteerilaisen papin alas kirkon aidan yli.
-
-Fleming naurahti;
-
--- No voi veitikat ... vai viskanneet papin aidan taa! Mutta siihen en
-tiedä muuta neuvoa, kuin että hän viskataan takasin ja vielä
-voimakkaammin.
-
-Totuudessaan toimivan, hurskaan ja hartaan piispan haahmo muuttui,
-tuota pilaa kuullessaan, harmajaksi ja silmä muljahti pahasti. Vaan
-Fleming ehätti nyt kirkonruhtinaalle vakavampana ja tyynnyttävällä
-äänellä selittämään:
-
--- Teidän korkea-arvoisuutenne, te tunnette periaatteeni: hoitakaa te
-paimenenne ja karjanne, hoitakaa oppi- ja menoasianne miten parhaaksi
-näette, minä en tahdo niihin puuttua. Te riistätte kuvat kirkoista ja
-kynttilät ja poistatte vanhat kirkonmenot, joihin rahvas on tottunut,
--- no, hyvä, todistakaa kansalle, että nuo kuvat ja menot ovat
-kerettiläisiä, ovat vääriä, -- minä tottatosiaan en rupea siitä asiasta
-vakuuttamaan kenellekään sitä enkä tätä.
-
--- Sitä en pyydäkään. Pyydän vain, että kieltäisitte katoolisten
-liikkumasta maassa. Mutta nyt suositte niitä omassa perheessännekin,
-mestari Samuel, kotilääkärinne, on tunnettu paavin asiamies...
-
-Fleming kävi kärsimättömäksi.
-
--- Herra piispa, täällä Suomessa on koko teidän pappilaumaanne vastassa
-muutamia pakolaisraukkoja, jotka ovat joutuneet tänne siitä syystä,
-että heitä herttua Ruotsissa heidän uskonsa takia vainoo. Jos te ette
-pappinenne jaksa vakuuttaa kansalle enemmän kuin nuo harvat
-ulkomaalaiset pakolaiset, niin, tottatosiaan, minä en sitä voi auttaa.
-
--- Te siis suoraan tahdotte kannattaa katoolilaisten kiihotusta
-Suomessa?
-
--- En. Meidän, teidän ja minun, alamme ovat aivan syrjässä toisistaan.
-Te pidätte huolta sielunhoidosta maassa, minä sen valtiollisesta ja
-taloudellisesta hallinnosta. Tehkäämme, Ericus Erici, sellainen
-sopimus, ettemme tunkeudu toistemme toimialoille, -- tehdäänkö?
-
--- Minulla on kirkollinen elämä ainoana toimialana.
-
--- Hyvä, siihen minä en tahdo tunkeutua enkä luule tehneeni sitä
-näihinkään asti. Minä en ole rakastanut enkä vihannut ketään hänen
-uskonsa takia ja yksityinen asiani on, ketä pidän perhelääkärinäni.
-Teidän pappinne sitävastoin, varsinkin Pohjanmaalla, tunkeutuvat minun
-alueelleni, he harjoittavat valtiollista yllytystä ja ärsyttävät kansaa
-minua ja laillista esivaltaa vastaan. En usko, että se tapahtuu teidän
-käskystänne, sillä teillä ei pitäisi olla mitään erityistä syytä juosta
-Södermanlannin kalvinistisen herttuan asioilla, vaan varottakaa
-pappejanne, herra piispa, varottakaa ajoissa, sillä muuten voi
-tapahtua, että ei ainoastaan yksi pappi lennä aidan taa, -- muuten
-täytyy minunkin puuttua teidän toimialaanne. -- Niin, kiitos
-käymästänne herra piispa, minä puolestani olen ilonen, että tämä asia
-tuli selville...
-
-Piispa läksi, ja seuraava asiamies, joka astui sisään, oli Liuksialan
-emäntä, Kaarina Maununtytär. Hän astui hiljaisena ja nöyränä, mutta
-samalla kuningattaren arvokkuudella Suomen mahtavan käskynhaltijan
-eteen esittämään pyyntöään. Viimeiset vuodet, senjälkeen kuin hänet
-näimme Vääksyn häissä, olivat varistaneet hopeaa hänen tukkaansa ja
-hänen silmistäänkin olivat onnettoman pojan vuoksi vuodatetut kyyneleet
-himmentäneet osan niiden entistä kiiltoa. Vaan hänen vartalonsa oli
-vieläkin suora ja juhlallinen eikä ollut ijän hammas kyennyt hänen
-kasvoiltaan riistämään kaikkea niiden entistä kauneutta.
-
--- Te tahdotte tavata poikanne Räävelissä, armollinen rouva, virkkoi
-Fleming käyden kuningatarta vastaan, -- kuulin siitä jo vaimoltani. Sen
-suon teille mielelläni; jos haluatte, saatan teidät omalla laivallani
-Rääveliin, koska juuri olen lähdössä purjehtimaan sinne päin.
-
--- Siitä olen kiitollinen, koska ei onneton poikani kumminkaan saane
-palata kotimaahansa.
-
--- Niin, sitä meidän on mahdoton sallia. Ei senvuoksi, että pelkäisimme
-hänen puoleltaan, taikka teidän, mitään yritystä laillista kuningasta
-vastaan. Vaan hän on kumminkin Eerik-kuninkaan poika ja näinä
-levottomina aikoina voisi hänen oleskelunsa maassa synnyttää
-ymmärtämättömissä ihmisissä hulluja mielikuvia, pelkoa ja epäilystä.
-Siksi täytyi meidän palauttaa hänet mereltä, kun hän kuukausi sitten
-oli tulossa Suomeen, ja te teette viisaasti, jos tavatessanne hänet
-Räävelissä kehotatte hänet luopumaan kaikista sellaisista yrityksistä.
-
--- Hän on siis ijäkseen tuomittu maanpakolaisuuteen?
-
--- Niin, vaan se on hänellekin varminta. Siellä hän voi elää
-turvallisna, synnyinmaassaan häntä uhkaa vaara aina.... Siis
-iltapäivällä tavataan amiraalilaivassa.
-
-Ikävöivä äiti vastaanotti kernaasti tämän marskin kutsun, vaikka hän
-kyllä oivalsikin, että marski, itse häntä Rääveliin saattaessaan,
-tahtoi pitää tuota yhtymystä silmällä. Kaarina-rouvan poistuessa käski
-Klaus Annan saattaa hänet vaimonsa luo ja siellä varustautua matkalle,
-hän oli itse, sanoi hän, jo kohta töistään vapaa.
-
-Saatettuaan tämän viimeisen asiamiehen ulos, vaipui marski tavallista
-syvempiin mietteisiin. Häntä jo hiukan väsytti ja tuo kukistunut
-kuningatar oli käynnillään herättänyt hänessä vireille niin monta
-puoleksi jo hälvennyttä muistoa. Hänelle palasi niin selvästi mieleen,
-kuinka hän kolmisenkymmentä vuotta sitten oli Tukholman linnassa nähnyt
-tämän saman naisen nuoruutensa vehmaimmassa kukoistuksessa, rikkaana
-kuninkaan suosiosta, lempeänä ja onnellisena; palasi mieleen, kuinka
-hän oli seisonut kunniavahtina ritariholman kirkossa, kun Kaarina
-Maununtytär upeilla juhlallisuuksilla ja komean seurueen saattamana
-kruunattiin Ruotsin kuningattareksi. Vaan monta toisenkinlaista muistoa
-virisi senjälkeiseltä ajalta hänen mieleensä, -- omituisesti sattuma
-aina olikin johtanut juuri hänet vaikuttamaan tämän vaiheiden
-viskelemän naisen kohtaloihin. Hän näki vielä selvästi kuin edessään
-sen suistetun kuningattaren, joka tässä samassa Turun linnassa koetti
-lempeydellään ja lauluillaan viihdyttää vangittua, raskasmielisyyteensä
-vaipunutta puolisoaan, näki hänet vaalivana vaimona seuraavan miestään
-Turun linnasta Kastelholmaan ja Gripsholmaan, jonne hänen, Klaun, oli
-käsky siirtää Eerik XIV; näki hänet taas tuona hetkenä, jolloin hän
-polvilleen vaipuneena ja kyynelissään kylpien turhaan rukoili
-saadakseen seurata synkkämielistä miestään, kun hänen, Klaun, jälleen
-oli kuljetettava Eerik XIV Gripsholmasta Örbyhusiin, josta tämän ei
-enää tarvinnut siirtyä. Ja selvimmin hän muisti, kuinka syvä ja haikea
-tuon kuningattaren suru oli ollut, kun hän, Klaus, Juhana-kuninkaan
-käskystä taas oli ollut pakotettu riistämään silloin 5-vuotisen
-kuninkaanpojan äitinsä hoidosta ja läheisyydestä. Juuri tuota
-kuninkaanpoikaa he nyt siis olivat lähdössä tervehtimään, -- ja taas
-oli hänen, Klaun, tehtävä kuljettaa Kaarina Maununtytärtä tälläkin
-matkalla.
-
-Näissä muistoissa marski kauan liikahtamatta viipyi. Gröning, joka
-syrjässä pöydän takana istui, katsoi häntä siihen useita kertoja
-tutkiskelevasti, -- hän luuli Flemingin ajatusten suuntautuvan
-eteenpäin, uusiin suunnitelmiin, eikä taaksepäin, vanhoihin muistoihin.
-Ja hän virkahti kysyvästi:
-
--- Te mietitte jotakin, marski?
-
--- Niin, muistelin jotakin, vastasi marski havahtuen, ja kääntäen
-kasvonsa kirjuriinsa päin. Silloin hän huomasi Gröningin katseissa
-ilmeen, joka hänet pani puoleksi naurahtaen huudahtamaan: -- Vaan mitä,
--- ei poikani, nyt sinä olet aivan erehdyksissä, ei me niitä mietitty,
-ei ensinkään. Sinä luulit minun miettivän, pitäisikö meidän sittenkin
-ottaa kuningas Eerikin poika armoihin, kutsua hänet tänne Suomeen
-vastaisten tapausten varalle, -- etkö arvellutkin niin, tunnusta pois?
-
-Gröning nyökäytti melkein häpeissään päätään.
-
--- Ei, ei, jatkoi marski vakuuttavasti. -- Joskus se ajatus ehkä on
-lentänyt minunkin pääni läpi, tässä takavuosina, kun asema oli
-kireimmillään eikä kuninkaasta pitkiin aikoihin mitään kuulunut. Vaan
-se olisi hulluutta, järjettömyyttä. Meillä on kuningas, Juhanan sukua,
-häntä meidän on puolustettava, vaikka hän olkoonkin kaukainen ja
-huomispäiväinen. Ja vaikka vielä miten käyköön, se vain on varma, että
-kyllä Eerikin äpärä saa ikänsä tyhjäntoimittajana virua vieraalla
-maalla, ellei Kaarlo-herttua ota häntä armoihinsa, -- jota hänkään ei
-tee, koska se olisi tuhmuutta.
-
-Mutta Gröningillä pyöri vielä äskeinen ajatuksensa mielessään.
-
--- Vaan entä jos joskus asiat kääntyisivät niin, että kuningas
-Sigismund ei voisi säilyttää perintövaltakuntansa kruunua päässään?
-
--- Ja sen tulisi siirtyä Vaasan suvun toisille haaroille, niinkö? Me
-emme sittenkään kutsuisi Suomeen Eerikin poikaa, yhtävähän kuin
-Södermanlannin herttuaa, -- tulkootpa ja ottakoot tämän maan!
-
--- Vaan jos Sigismund ei voisi eikä tahtoisi pitää Suomeakaan, vaikka
-se hänelle säilytettäisiinkin?
-
--- Sinä otaksut liian paljo. Vaan sittenkin, -- tulkoonpa Kaarlo ja
-ottakoon tämän maan! Ja Kustaa Eerikinpoika, -- ei koskaan! Mitä varten
-tarvitseisimme tänne jonkun tyhjän nuken, heikkomielisen haaveilijan,
-pelkän varjon Vaasan sukua, kun niin kauan olemme tulleet toimeen ilman
-sellaistakin? -- Mutta mitäs niistä, kuningas elää ja hänelle meidän on
-säilytettävä hänen valtansa ja kruununsa ja varustauduttava siihen.
-Käy, anna käsky, että amiraalilaivassa nostetaan purjeet, me olemme
-valmiit lähtemään.
-
-Osa Suomen laivastoa makasi ankkurissa Auran suulla Turun linnan
-edustalla, erityisesti sinne saapuneena noutamaan amiraalia
-Uudellemaalle. Ennen pitkää levittivät nämä laivat jo valkosia
-purjeitaan ja nykkivät levottomina luovien ankkurivitjojaan, ikäänkuin
-ikävöiden merelle. Vaan komeimpana kellui siinä korkea amiraalilaiva,
-jonka suurmaston huippuun juuri vaakunalippua nostettiin merkiksi, että
-amiraali itse tuli kulkemaan laivassa. Matkatavaroita kuljetettiin
-venheillä linnan meriportista laivaan ja marski seisoi itse jo
-lähtövalmiina linnan pihalla antamassa viimeisiä määräyksiään
-jatkuvista varustuksista ja sotaväen elatuksesta, sekä odotellen
-perhettään, jonka piti lähteä mukaan.
-
-Sieltä tulikin jo Ebba-rouva alas naisten puolelta ja käveli vakavan
-näköisenä suoraan miehensä luo. Hänen luonaan oli taas käynyt itkeviä
-ja armoa pyytäviä naisia, joiden asioita hänen oli ankaralle miehelleen
-esitettävä. Lempeästi laski hän kätensä Klaun olkapäälle ja virkkoi
-rukoilevasti:
-
--- Hennommeko tästä linnasta lähtiessämme jättää vankilan tyrmiin
-nääntymään niin monta suomalaista talonpoikaa, joiden rikos kumminkaan
-ei ole ollut sen suurempi, kuin että ovat koettaneet hankkia lievitystä
-omiin ja naapuriensa tukaliin oloihin?
-
-Klaus-herran silmäkulmat rypistyivät, -- hän ei pitänyt siitä, että
-naisväki sekaantui hänen hallitustoimiinsa, ja vaikka hän rouvansa
-esirukouksista oli taipunut moniin anteeksiantoihin ja moniin
-helpotuksiin, tapahtui se aina murahtelemalla. Nytkin hän vastasi
-varsin äkäsesti:
-
--- Joko sinulle taas on käyty vetistelemässä? Sinä tiedät, että
-asemamme ja olot vaativat meiltä ankaruutta. Kelle nyt olisi armoa
-tarvis?
-
--- Noille Pohjanmaan miehille, joihin aamulla pääsit suuttumaan...
-
--- Ja jotka uhkaavat nostaa meitä vastaan kapinan, -- kauniita
-suosikkeja sulla tosiaankin on!
-
--- Heillä on vaimonsa mukanaan, jotka venheissään epätoivoisina
-odottavat linnaan jääneitä miehiään. Pohjolaiset ovat rohkeilla
-puheillaan sinua ärsyttäneet, vaan ajattele: heidän perheensä
-tarvitsevat kyllä tukensa kotonaan, hankkimaan elatusta näinä ahtaina
-aikoina. Menettäisimmekö mitään, jos laskisit heidät vapaiksi?
-
--- Hm, menettäisimmekö! Ehkä menettäisimme vähän sitä pelkoa, jota tuon
-uppiniskaisen kansan täytyy tuntea valtaamme kohtaan.
-
--- Vaan ehkä voittaisimme sijaan kiitollisuutta, kenties hiukan
-suosiotakin.
-
--- Ei, sitä emme voita emmekä sitä tarvitse, -- huonosti osottavat he
-meille kiitollisuuttaan, jos heidät vapaiksi laskemme, sen tiedän.
-Tuota kansaa täytyy teräspihdeillä pidellä, jos sen mieli pysyä
-alallaan ... ja se kapinoipi sittenkin. Vaan me emme pelkää sen
-vihoja, -- tapahtukoon tahtosi, -- Eenokki, laske irti vangitut
-pohjolaiset lähettiläät! Menkööt matkoihinsa, menkööt valittamaan
-Ruotsiin ja joutukoot sieltä kotiinsa kapinaa valmistamaan, -- sitä
-pikemminpä solmu selviää ja ratkaisu lähenee! -- Tule, Ebba, riennetään
-laivaan!
-
-Lempeän kiitollisuuden katseen sai marski rouvaltaan heidän rinnakkain
-astuessa linnan rantaporttia kohden, jossa riviin asetettu vartioväki
-teki marskille kunniaa. Vaan Anna Fleming, joka edellisen keskustelun
-aikana oli seisonut tätinsä rinnalla, jättäysi jälemmäs ja odotti,
-kunnes vangitut pohjolaiset olivat kiivenneet esiin linnankellarin
-pimeistä, kosteista vankityrmistä, jonne jo olivat luulleet olevansa
-ijäkseen haudatut. Kiireesti he astuivat vapauttaan kohden, linnan
-sillalle päin. Vaan kun vanhin joukosta meni Annan ohi, pisti tämä
-salaa pienen kirjekäärön hänen kouraansa, kuiskaten ohimennen lämpöset
-terveiset. Mies nyökäytti hymyillen päätään ja samalla Anna tunsi
-punastuvansa, arasteli linnan pihalla seisovaa miehistöä ja juoksi
-hänkin kiireesti rantaan, portin pielessä jo odottavaan venheeseen.
-Tuokion kuluttua oli amiraalilaivan ankkuri jo nostettu ja se lipui
-hiljaa Ruissalon rantaa pitkin merelle päin.
-
-Tätä ohiliitelevää rannikkoa katsellen istui Anna kauan yksin
-mietteissään, joissa toisen vuoron liiteli iloisia kuvia ja raikkaita
-toiveita, vaan jotka taas toisena hetkenä painuivat vakaviksi ja
-huolekkaiksi. Kulunut päivä oli hänelle opettanut paljo ja varsinkin
-setänsä huoneessa oli hänelle monta ennen outoa asiaa selvennyt. Hän
-käsitti nyt, kuinka jyrkässä ristiriidassa kaikki hänen toiveensa ja
-pyrintönsä olivat hänen tarmokkaan setänsä ja koko hänen sukunsa ja
-koko Suomen aateliston harrastusten kanssa, ja se häntä suretti ja
-huoletti. Jos se myrsky, jonka keskestä Hieronymo oli luvannut vihurina
-syöksähtää, oli kyllin voimakas kumoamaan marskin vallan, silloin
-kykeni se myös valmistamaan hänelle kauan kaihotun onnen, -- vaan
-silloin suistui Flemingin mahti Suomesta ja Suomen merkitys itsenäisenä
-osana Ruotsin rinnalla. Mutta marski toivoi myöskin tuon myrskyn
-joutuvan, oli vakuutettu jaksavansa masentaa nousevat laineet, hajottaa
-hyrskyjen syöksyt, voidakseen sitten niille kukistetun rajuilman
-raunioille luoda vallan, lujan kuin paaden, horjumattoman kuin vuoren.
-Ja hän on terästä... Mutta silloin olivat mytyssä Annan onnen toiveet,
-hänen vapautensa, hänen elämänsä, hänen pitkä-aikaisten ikäväinsä
-unelmat... Oi, eikö ole mitään välitystietä, eikö ole muullainen
-ratkaisu mahdollinen...? Hän oli pienuudestaan pitäin niin innoten
-ihaillut tuon voimakkaan, miehevän setänsä rautaista tarmoa, hänen
-tointensa varmuutta ja tahtonsa lujuutta; nytkö täytyi hänen toivoa
-tuon tahdon taittumista, tuon voiman murtumista...? Taikka omanko onnen
-suistumista...? Oi, ei, myrskyn voittoa hänen tuli toivoa, sen
-rajuutta, sen kukistusvoimaa, vaikka se haudatkoonkin kaikki alleen,
-sillä siitä hänen onnensa riippui, tuo monasti pettänyt; hän oli jo
-kärsinyt liiaksi, hänellä ei ollut enää varaa uhrata unelmainsa
-toteutumisesta mitään...
-
-Mietteet vierivät kiertokulussaan, eri vaikuttimet syöksähtivät esiin
-toisiaan voimakkaampina ja taas toistensa tieltä väistyen, vaan tähän
-pohjukkeeseen ne aina ajausivat. Ja siksi hän melkein arasti ja
-soimaavalla omallatunnolla katseli setäänsä, joka juhlallisena siinä
-pitkin askelin käveli laivansa kannella, ja nuoria serkkujaan, jotka
-siellä suurmaston juurella hilpeästi leikkivät. Vaan laivan
-vastapäisellä laidalla istuivat Kaarina-rouva ja Elina Fincke
-liikahtamatta yhdessä supatellen ja Anna arvasi, että heidän pakinansa
-koskivat samoja ristiriitoja, joita hänen ajatuksensa aprikoi. Ja niin
-kului myöhäseen kesäinen ilta, päivä kätkeysi piiloon laineiden taa ja
-sen helakka ruskotus läntisellä taivaalla tuntui ennustavan verta ja
-myrskyä.
-
-Navakka merituuli kesti läpi koko yön ja seuraavana iltapäivänä
-rupesivat jo Räävelin korkeat kirkontapulit ja vanhat linnoitustornit
-etelästä päin kuumottamaan harmahtavaa taivaanrantaa vastaan. Kauan
-kyteneen kaipuun intohimolla katseli niitä Liuksialan Kaarina-rouva,
-katseli levottomuudella ja toivolla. Nuo tornit lähenivät niin
-verkalleen, rannikko pysyi kuin kiusalla niin kauan näkymättömissä, ja
-nuo viimeiset tunnit, ennenkuin satamaan saavuttiin, tuntuivat hänestä
-sietämättömän pitkiltä, loppumattomilta. Vihoviimeinkin näkyivät
-sentään Räävelin muurit ja katonharjat ja siinä oli edessä satama
-laitureineen ja ranta-aittoineen.
-
-Oli sovittu, että Kaarina-rouva saisi viettää kaksi kokonaista päivää
-poikansa seurassa, mutta kolmantena päivänä tahtoi marski jo joutua
-paluumatkalle ja Kaarinan täytyi silloin seurata mukana Suomeen.
-Tarkoin tahtoi ikävöivä äiti käyttää nuo kalliit hetket ja siksi hän
-vielä sataman lähetessä toivoi, että tuuli olisi myrskyn tuimuudella
-puhaltanut purjeisiin ja nuolena kiidättänyt laivan rannalle.
-
-Jo nirskuivat ankkurivitjat ja purjeita ruvettiin korjaamaan, ja
-samassa souti venhe maihin noutamaan Kustaa Eerikinpoikaa äitinsä
-puheille. Kauan ne kaipaavan rouvan mielestä hakijatkin viipyivät
-tuolla matkallaan, vaan kun he vihdoin kaupungista palasivat, nähtiin
-heidän mukanaan olevan pitkän, hoikkasen miehen, joka keinuvin, melkein
-horjuvin askelin astui rantaan päin. Kun venhe laski rannasta laivaa
-kohden, seisoi odottava äiti jo kädet ojossa laivan sivulle laskettujen
-köysiportaiden vieressä vastaanottamassa poikaansa.
-
-Jonkinlainen juhlallinen äänettömyys vallitsi laivassa, jossa
-matkustajat olivat mikä minnekin vähän syrjään vetäytyneet.
-Peräkannella seisoi Klaus Fleming ja katseli uteliaisuudella saapuvaa
-vierasta: tuossako siis oli se kuninkaanpoika, jota hän, samoin kuin
-koko Ruotsin ja Suomen kansa, kerran oli määrätty tottelemaan ja
-palvelemaan, vaan joka nyt hänen, Klaun, armosta sai hetkeksi pistäytyä
-suomalaiseen laivaan. Mutta kohtalo on varmankin tässä kohden osunut
-oikeaan, päätteli marski tarkastustaan jatkaessaan. Se syrjäytti
-näyttämöltä pois tämän heikon vesan Vaasan sukua, eihän tuossa
-vetelässä varressa, tuossa rauenneessa katseessa, tuossa läpeensä
-väsyneessä miehessä, varmaankaan olisi ollutkaan sitä terästä, jota
-kansojen johtajilta kysytään, -- jos ei liikoja lie silläkään, jonka
-sama kohtalo on hänen paikalleen nostanut. Ei, entistään varmempi oli
-marski, että Eerik-kuninkaan suku ei tule koskaan enää Ruotsin kruunua
-kantamaan.
-
-Vielä kolmas silmäpari seurasi erityisellä jännityksellä ja intohimolla
-syrjästä laivan kannelta nuoren ruhtinaanpojan tuloa. Ne silmät olivat
-Elina Fincken. Hän näki jo etäältä, että tämän, hänen unelmainsa
-nuorukaisen, kasvot olivat vielä kalpeammat, silmät vielä sameammat ja
-varsi vielä kumarampi kuin kolme vuotta sitten, hänen päästessä
-vapaaksi Helsingin majatalon aitasta. Vaan tuo näky ei häntä
-masentanut, se häntä päinvastoin vahvisti ja terästi: nyt hän juuri
-aikoi saada tuon heikon miehen kokonaan vaikutuksensa alaiseksi, nyt
-juuri opettaa häntä luottamaan itseensä ja kutsumukseensa, nyt juuri se
-hänelle oli onnistuva. Elina seisoi syrjässä, näkymättömänä, mutta
-hänellä oli ohjelmansa valmis: Hän ei tahtonut tavatakaan
-kuninkaanpoikaa muiden läsnäollessa eikä niinkauan kuin äiti oli
-Räävelissä. Vasta sitten, kun Flemingin laiva oli lähtenyt, kun
-nuorukainen taas oli yksin, turvatonna ja surevana ja ikävöivänä, vasta
-silloin alkaisi hänen tehtävänsä, hänen suuri sankarityönsä...
-
-Jo lepäsi maanpakolainen kuninkaanpoika äitinsä, syrjäytetyn
-kuningattaren, sylissä ja hiljaisuudessa katseli kannella seisova
-saattojoukko tuota pitkää, harrasta syleilyä, johon tuntuivat
-sulautuvan yli kahdenkymmenen vuotisen, raskaan eron, kaipausten ja
-kärsimysten, haikeat tuskat. Se oli sanaton tervehdys, niin syvä, niin
-sisältörikas. Vaan äkkiä äiti hetkeksi irtautuu syleilystä, katsoo
-poikaansa, katsoo pitkään silmiin, peljästyy, peräytyy hän ei tunne
-enää lapsuuden muistoilta noita kasvoja, hänellä on mielessään pyöreät,
-pehmeät lapsen piirteet, nuo kalpeat kasvot tuossa, nuo väsyneet
-piirteet, ovat niin oudot, niin vennot. Ja melkein hätääntyneenä
-kääräsee hän kaulustan auki nuorukaisen kaulalta, hakee ja löytää:
-siinä on syntymämerkki, pettämätön merkki, jonka hän niin hyvästi
-muistaa. Nuorukainen hymähtää sille ja nyt tuntee äitikin tuon
-surumielisen hymyilyn, tuntee siitä ja silmän synkästä kiillosta Eerik
-XIV:n kaihoavan, raskasmielisen katseen. Ja taas he painuvat uuteen
-syleilyyn. Se on ollut näihin asti äänetöntä tervehdystä. Vaan kun he
-rupeavat sitä sanoin tulkitsemaan, kohtaa heitä outo este: äiti ja
-poika eivät ymmärrä toisiaan, eivät saa selvää toistensa puheesta.
-Kustaa Eerikinpoika on viime vuosina ulkomailla yhä enemmän unhottanut
-lapsena oppimansa ruotsinkielen ja Kaarina-rouva ei osaa muuta kuin
-ruotsia ja suomea. Säälien läsnäolevat katselevat, kuinka äidin ja
-pojan täytyy tulkin avulla toisiaan puhutella, voimatta ilmaista
-tunteitaan suoraan sydämmestä sydämmeen ja voimatta kahdenkesken
-toisilleen kertoa kärsimyksiään ja huoliaan ja aikeitaan ja toiveitaan.
-
-Illan suussa lähtivät laivasta kaikki maihin. Kaarina sai oleskella
-kaupungissa poikansa luona ja Fleming asettui perheineen Räävelin
-vanhaan linnaan, jonne hän kutsutti kokoon lähiseudun aateliset,
-neuvotellakseen heidän kanssaan ajan polttavista kysymyksistä. Hän
-tahtoi näet saada selville, millä kannalla Viron aatelisto oli siinä
-kuninkaan ja herttuan välisessä riidassa, joka jo koko valtakunnassa
-oli ilmeinen ja joka piankin oli huippuunsa kehittyvä. Hän huomasi,
-että Viron herroilla ei vielä ollut aivan tarkkoja tietoja uuden
-emämaansa oloista ja että he yleensä pysyivät kuninkaalle uskollisella
-kannalla; vaan oli joukossa niitäkin, joissa jo selvästi oli
-havaittavana samoja tuumia, samoja epäilyksiä Juhana-kuninkaan sukua
-kohtaan, jotka jo Ruotsissa alkoivat olla yleisiä. Marski vainusi tässä
-Kaarlo Hornin vaikutusta; tämä mies oli nyt puolen vuotta asunut täällä
-Virolaisten joukossa ja vapaasti heidän kanssaan seurustellut, vaikka
-hän kuninkaan käskystä oikeastaan olisi ollut pidettävä vankina niiden
-sanojen johdosta, joita hän Turun aatelistokokouksessa oli lausunut
-kuninkaallisesta majesteetista. Mutta Flemingille oli vastaisten
-tapausten varalta tärkeää, että Vironmaa joko oli täydellisesti hänen
-puolellaan taikka ainakin puolueettomana, ja siksi häntä suututti, että
-varsinkin Vironmaan käskynhaltija, Yrjö Boije, täydellisesti näytti
-antautuneen Kaarlo Hornin opetuslapseksi.
-
-Kohta aatelistokokouksen päätyttyä kutsutti marski senvuoksi Yrjö
-Boijen puheilleen ja varotti häntä varsin ankarasti ja uhkailemalla
-pysymään erillään herttuan ja Ruotsin neuvoston vehkeistä.
-
--- Onhan teillä kuninkaalta selvä valtakirja, mitkään muut näkökohdat,
-mitkään muut käskyt, eivät tässä saa tulla kysymykseen. Mutta minä olen
-kuullut, että te ette vielä ole täyttänyt kuninkaan käskyä Kaarlo
-Henrikinpojankaan vangitsemisesta. Olette kai sen saanut?
-
--- Olen, vaan olen vastaseksi odottanut tarkempia tietoja.
-
--- Odottanut mitä? Kuningas käskee teidän pitää Kaarlo Horn täällä
-vankina, kunnes hän itse saapuu tutkimaan ja rankaisemaan niitä
-loukkauksia, joita hän on kuninkaallista majesteettia vastaan tehnyt.
-Mitä siinä on odottamista, miksi vitkastelette?
-
--- Olen luottanut Kaarlo Henrikinpojan kunniasanaan, että hän pysyy
-täällä alallaan omilla tiluksillaan.
-
--- Te luotatte hänen sanoihinsa liian paljo, kuuntelette kovin
-uskollisesti herttuan kätyreitä. Siitä varokaa itseänne itsennekin
-vuoksi, -- herttua kuuluu luopuneen hallituksesta, hän ei tule teitä
-puolustamaan. Mutta kuningas on kirjoittanut Kaarlo Hornin asiasta
-minullekin, ja siksi vaadin, että Kaarlo Henrikinpoika on vielä tänään
-tuotava eteemme tänne linnaan.
-
-Boije kumarsi kylmästi, mutta syvästi, niinkuin mahtavalle
-hallitsijalle, ja poistui täyttämään Flemingin käskyä. Vastenmielisesti
-hän sen teki, hän oli sydämmessään Hornin ihailijoita, mutta hän ei
-uskaltanut niskotella. Ja iltapäivällä jo tuotiinkin Kaarlo Horn
-sotilassaattueen seuraamana linnaan ja vietiin Klaus Flemingin eteen.
-
-Ylpeästi ja mahtavasti otti Fleming, lepotuolissaan istuen, vastaan
-vanhan kilpailijansa, jonka hän antoi seistä ovensuussa ja siitä
-vastata tekemiinsä kysymyksiin. Keskustelu oli muuten hyvin lyhyt ja
-virallinen. Fleming kysyi, oliko Horn sopivalla tavalla kääntynyt
-kuninkaan puoleen, pyytääkseen anteeksi sitä törkeää loukkausta, jonka
-hän koko Suomen aateliston läsnäollessa oli kuninkaasta lausunut, ja
-yleensä käytöstään Juhana-kuninkaan huonetta kohtaan. Horn vastasi
-sanojensa mainitussa tilaisuudessa ei tarkottaneen loukkausta
-kuningasta vastaan, -- sen hän oli valmis selittämään, mutta muuten hän
-ei voinut pyytää käytöstään anteeksi, koska hän ei tiennyt koskaan
-käyttäytyneensä rikollisesti kuningastaan eikä isänmaataan vastaan.
-
--- Entä oletteko nyt luopunut kaikista Ruotsissa liikkuvista,
-esivallalle ja isänmaalle turmiollisista neuvoista, juonista ja
-vehkeistä?
-
--- Valtiollisista toimista olen joutunut syrjään, kuten tiedätte, mutta
-juonista ja vehkeistä en ole voinut luopua, koska en sellaisissa
-koskaan ole ollut mukana.
-
-Klaus herra jäi hetkiseksi sanattomaksi. Hänen täytyi sydämmessään
-myöntää, että Hornilla oli syytä noin avoimin, rehellisin kasvoin
-tuolla tavoin vastata, hän oli tosiaankin ollut elämänsä pitkän
-vehkeistä vapaa. Vaan hän oli asettunut väärälle kannalle ja siksi oli
-hänen täytynyt kukistua.
-
-Verkalleen kääntyi Klaus-herra tuolillaan, otti pöydältään paperin, --
-sen saman, jonka he Gröningin kanssa olivat Suomen aateliston nimessä
-kirjoittaneet herttualle lähetettäväksi --, ojensi sen Hornille ja
-virkkoi:
-
--- Tässä on lausunto, johon koko Suomen aatelisto yhtyy. Te olette myös
-suomalainen; allekirjoittakaa se, tulkaa Suomeen, yhtykää joukkoomme
-vilpittä laillisen kuninkaan puolta pitämään, -- teille on siihen vielä
-tilaisuus.
-
-Vaan Horn ei ottanut käteensä paperia, ei katsonut siihen. Hän virkkoi:
-
--- Lukematta tunnen lausuntonne siksi, että tiedän, etten niihin voi
-yhtyä. Vakuutukseni isänmaamme, Ruotsin ja Suomen, onnesta on aina
-ollut toinen kuin Suomen aateliston enemmistöllä, sen te tiedätte, ja
-teidän pitäisi myös tietää, etten nyt vanhana enkä voitettunakaan tuota
-vakuutustani muuta, -- en teidän käskystä enkä uhkauksesta, enkä edes
-kuninkaankaan.
-
-Fleming karahti punaseksi kasvoiltaan, hypähti pystöön ja huudahti:
-
--- Siis kumminkin tunnustatte vastustavanne laillista kuningasta ja
-vehkeilevänne hänen käskyjään vastaan.
-
--- En. Maani ja kansani parasta olen aina vilpittömästi pitänyt
-silmällä ja niin teen nytkin; jos sitä sanotaan vehkeeksi kuningasta
-vastaan, niin sille en mitään voi.
-
--- Enkä minäkään. Tässä on keskustelu tarpeeton.
-
--- Niin minustakin.
-
--- Hyvä. Ehkä suvaitsette niin ollen joksikin ajaksi asettua tähän
-linnaan, kunnes kuningas itse saapuu »vakuutuksianne» tutkimaan ja
-ratkaisemaan, -- se on hänen käskynsä. Jos teillä sitä ennen on
-kartanoissanne tai perheessänne jotakin tärkeää toimitettavaa, voitte
-käydä sen toimittamassa, vaan aamuksi toivon teidän ehtivän tänne
-takasin. Ratsuväen osasto tulee siihen asti teitä seuraamaan.
-
-Horn oli käynyt kalpeaksi, hän ei olisi kumminkaan uskonut Flemingin
-uskaltavan mennä noin pitkälle, varsinkaan täällä Vironmaalla, jonne
-hänen valtansa oikeastaan ei ulottunut. Mutta hän uskalsi, ja vielä
-kerran oli tuo mies siis sulkeva hänet vankilaan, -- ehkä vievä taas
-mestauslavalle saakka... Syvällä, syvällä ovat vihan juuret... Horn
-seisoi tuokion liikahtamatta, kumarsi sitten jäykästi ja poistui. Ja
-ratsujoukon saattamana lähti hän kohta ajamaan linnasta tiloilleen.
-
-Vaan hieman levottomana ja hajamielisenä astui marski perheensä luo,
-joka kylläkin tiesi, kuka vieras hänen luonaan oli ollut. Ebba-rouva ja
-Anna tiesivät näet marskilla olleen aikomuksen vangita Hornin, mutta
-olisivat hartaasti suoneet, ettei hän olisi tuohon tekoon ryhtynyt,
-jota koko valtakunnassa olisi paheksittu. Arastellen kysäsi Ebba-rouva:
-
--- Matkustiko Kankaisten herra pois? Siis et tahtonut häntä kumminkaan
-sulkea vankilaan?
-
--- Se ei ole sanottu, huomenna se nähtänee.
-
-Kuten tapansa oli, ollessaan kärtynen ja eperöivä, meni marski aikusin
-nukkumaan, -- uni hänelle aina epäilyttävät tuumat selventi ja vahvisti
-hänen tarmonsa, jos se rupesi horjumaan.
-
-Vaan aamulla herätti marskin ensimmäiseksi Suomen puolelta yötä myöten
-purjehtinut pikalähetti, joka toi hänelle sanoman, että Ruotsista
-kuuluu epäilyttäviä uutisia. Prinkkalan herra oli kohta marskin
-lähdettyä Turusta saanut Ruotsin saaristossa olevilta Flemingin
-vakoojilta viestin, että ruotsalainen laivasto teki liikkeitä Tukholman
-edustalla, valmiina lähtemään merelle, ja ne enteet olivat vanhasta
-linnanisännästä olleet siksi huolettavia, että hän lähetti siitä sanan
-Flemingille itselleen. Marski puisteli viestin saatuaan epäillen
-päätään, mietti kotvasen, mutta päätti sittenkin kohta palata Suomeen,
-hänkin laivastonsa luo... Turun edustallapa sitten yhdyttänee... Hän
-lähetti lähtökäskyn laivaansa, kaupunkiin majoitetulle miehistölleen
-sekä Kaarina-rouvalle, jonka siis piti vuorokautta aikusemmin kuin
-alkujaan oli sovittu katkasta yhtymisensä poikansa kanssa.
-
-Linnassa syntyi myös hälinää ja liikettä; marskilla oli vielä ennen
-lähtöään erinäisiä asioita toimitettavana ja hän käski perheensä
-odottaa lähtövalmiina, kunnes hän joutuisi. Siksi istuivat
-Ebba-rouva ja Anna sinä aamupäivänä matkapuvuissaan naistenhuoneen
-ikkunasyvennyksessä, josta näköala oli pihalle päin, katsellen kuinka
-linnaväki siellä kiireissään juoksenteli edestakasin marskin asioilla.
-
-Yhtäkkiä siellä avautuu linnanportti selälleen ja ratsujoukko ajaa
-pihalle. Ikkunassa olevat naiset vavahtavat, he tuntevat kohta nuo
-kaksi aatelisherraa, jotka huovien keskessä ratsastavat. Toinen on jo
-ikämies, kasvoiltaan kalpea, vaan ryhdiltään jäykkä, toinen on
-hoikkanen nuorukainen, jonka kasvoista ja vartalosta kuvastuu katkera
-suru. He laskeutuvat satulasta, seisattuvat pihalle: siinä on Kaarlo
-Horn, vankilaan suljettavaksi saapuneena, ja hänen poikansa Henrik,
-joka on lähtenyt saattamaan isäänsä tälle surulliselle matkalle.
-
-Yrjö Boije rientää heitä vastaanottamaan, tervehtii alakuloisesti ja
-lähtee heitä saattamaan pihan perälle. Vanha Horn kävelee varmoin
-askelin, ryhti suorana, vaan hänen poikansa askeleet tuntuvat
-horjahtavilta. Raskas rautaovi narahtaa saranoillaan, Kaarlo Horn
-kääntyy vielä poikansa puoleen, hyvästelee häntä hellästi, puhuu
-muutamia sanoja ja astuu sitten pää pystössä sisään vankilaan, jonne
-vartija hänet saattaa. Ovi suljetaan, -- raskasta näyttää Yrjö Boijen
-olevan vääntää kiinni tuota lukkoa, -- ja nuori Henrik Kaarlonpoika jää
-tuokioksi yksin seisomaan sen edustalle. Sitten hän kääntyy ja lähtee
-kävelemään portille päin. Mutta kulkiessaan sen ikkunan ohi, josta Ebba
-ja Anna Fleming tuota näytelmää seuraavat, osuu hän nostamaan maahan
-vaipuneen katseensa ylös ... hän pysähtyy, hän hytkähtää, melkein
-horjuu... Ja juosten kiirehtii hän siitä hevosensa luo, viskaupi
-satulaan, painaa kannukset ratsun kylkiin ja karauttaa ulos portista.
-
-Kyyneleet ovat kierähtäneet molempain ikkunassa istuvain naisten
-silmiin, he välttävät toistensa katseita ja Anna peittää kämmenellään
-silmänsä, nojaten päätään käsivartta vasten. Hänellä tuntuu ahdistavan
-rintaa, mieltä kaivaa soimaava tunne... Nuo repeytyneet Suomen
-molempain ensimmäisten sukujen välit olisi hän ehkä voinut korjata,
-olisi voinut lepyttää tuon karvaan katkeruuden, rakentaa sovinnon ja
-rauhan, ja elää sen rauhan ylläpitäjänä hänelle alttiin, häntä
-rakastavan nuorukaisen rinnalla. Vaan nyt: hän ei rakentanut rauhaa,
-hän kiihotti nousevaa myrskyä, ärsytti koston vihasia valtoja. Hän ei
-korjannut repeämiä, ei, hän tahtoi silpoa palasiksi kaikki, niistä
-pirstaleista sitten luodakseen itselleen oman pienen onnensa... Oi, se
-oli itsekästä, halpamaista, -- ja minne hän sen myrskyn mukana itsekin
-vihdoin joutuneekaan...? Vaan hän ei ole voinut muuta, ei voi nytkään,
-hänen täytyy seurata myrskyä...
-
-Kului hetkinen. Ebba-rouva virkkoi silloin hiljaa:
-
--- Anna, paljo olisi toisin, jos vanhan Henrik Hornin tuumat olisivat
-toteutuneet, jos sinä et olisi hyljännyt Suomen jaloimman suvun
-kosintaa.
-
-Mutta Annan katseet olivat taas varmat ja piirteet tyyneet, kun hän
-nostaen käden kasvoiltaan vastasi:
-
--- Niin täti, vaan minä en ole voinut tehdä muuta, kuin minkä olen
-tehnyt.
-
-Pitkään ja tutkivasti katsoi häntä silloin täti, puisteli epäillen
-päätään ja matki melkein ankarasti:
-
--- Et olet voinut ... ja mitä olet nyt voittanut?
-
-Vaan samassa tuli Klaus-herra sisään hattu päässä ja väljissä
-ratsusaappaissa. Nähdessään naiset kyynelsilmäisinä, pysähtyi hän ja
-kysyi tyytymättömänä:
-
--- No, mitä nyt?
-
-Ebba-rouva nousi ja astui hänen luokseen:
-
--- Klaus, ne sulkivat kumminkin Kaarlo Hornin tuonne, -- vankilaan.
-
--- Sulkivatko jo ... niin, niin, se oli tarkotuskin ... eikä meillä nyt
-ole aikaa siitä vetistelemään... Sulkivat sinne, -- no, miksi sitä
-itket, Ebba, on kai parempi, että siellä on Kaarlo Horn, kuin että
-siellä olisi Klaus Fleming?
-
--- Parempi, niin, vaan miksi kumpanenkaan?
-
--- Siksi, että meistä täytyi toisen kukistua. -- Ei, nyt laivaan ja
-kiireesti.
-
-Rannassa, satamalaiturin partaalla, seisoi Flemingin perheen sinne
-saapuessa Kaarina-rouva jo heittämässä viimeisiä jäähyväisiä pojalleen,
-jonka kanssa hänen seurustelunsa oli käynyt niin lyhyeksi. Ne olivat
-olleet nuo toista päivää kuin pieni ilon välähdys noiden herkkien,
-tunteellisten, toisiaan niin kaihoavasti ikävöiväin ihmisten elämässä,
-pikainen välähdys, joka nyt jo oli lopussa. Heidän oli taas erottava,
-luultavasti ijäkseen. Kaarina kaivoi vielä taskustaan ne viimeiset
-helmet ja kultakoristeet, jotka hänellä olivat säilyneet jälelle
-suistuneen loistonsa ajoilta, ja antoi ne pojalleen, -- ne vähät rahat,
-jotka hän Liuksialassa säästelemällä oli saanut kootuksi, oli hän jo
-ennen tälle antanut. Pitihän pojan taas yksin ja mierona lähteä
-vaeltamaan maailman kylmää, koditonta taivalta, maanpakolaisen ilotonta
-vaellusta, jossa hän sai puutetta kärsiä, hänen hyväkseen oli sureva
-äiti valmis uhraamaan kaikki... Ja taas he vaipuivat pitkään syleilyyn.
-
-Marski seisoi siinä vieressä ja antoi Yrjö Boijelle juuri viimeisiä
-käskyjä, kuinka hänen piti huolellisesti vartioida Hornia, kunnes
-kuningas saapuisi, sekä toimittaa Kustaa Eerikinpojan kohta taas
-Vironmaalta takasin Saksaan. Sitten astui hän venheeseen, johon hänen
-perheensä jo oli asettunut, istui siinä kärsimätönnä tuokion, odottaen
-Kaarina-rouvaa, ja virkkoi sitten, kun tämä ei tuntunut irtautuvankaan
-poikansa syleilystä, käskevästi:
-
--- No, nyt se riittää, meillä on kiire Suomeen.
-
-Kuningatar nousi huoaten venheeseen ja yksin jäi kuninkaanpoika
-kaihoovin katsein viittomaan rannalle.
-
-Amiraalilaivan keula kääntyi pohjoista kohden, purjeet pullistuivat ja
-alus kiiti taas vinhaa vauhtia pois Viron rannalta, liian vinhaa sen
-surevan äidin mielestä, jonka silmistä yhä hämärämmäksi häipyi rannalla
-viittova olento, tuo yksinäinen, orpo ja turvaton...
-
-Illalla laski laiva jo Pikkalan lahteen, josta kajahti vastaan
-kirveiden kalske ja sahojen järinä, miesjoukon veistäessä Flemingille
-lisää laivastoa. Vasta siellä, laivasta noustaessa, huomasi Ebba-rouva,
-että yksi matkueesta oli kateessa. Elina Finckeä ei löytynyt laivasta
-mistään. Hän oli Räävelissäkin kulkenut omia teitään ja Ebba-rouva oli
-luullut hänen istuvan laivassa jossakin kannen alle piiloutuneena,
-haaveiluihinsa vaipuneena, kuten hänen tapansa oli. Kyseltiin: ei
-kukaan ollut häntä nähnyt, hän oli jäänyt Rääveliin. Anna Fleming yksin
-arvasi asian, mutta hänkään ei puhunut siitä mitään. Tavotelkoon
-Elinakin onneaan, niin hän ajatteli, kun muut hätäilivät ja kyselivät,
-tavotelkoon ja löytäköön, jos voi ja luokoon ehyeksi unelmainsa
-kuvan, -- jos voi. Olihan hän itse yhtäläisessä asemassa ja soi
-ystävättärelleen samaa, jota itselleen toivoi.
-
-Pikkalasta lähetettiin kyllä purjevene Rääveliin tiedustelemaan
-kadonnutta neitosta, vaan häntä ei sieltä enää löytynyt. Hän oli
-huvennut tietymättömiin, kadonnut pois samoihin aikoihin kuin Kustaa
-Eerikinpoika, joka äitinsä lähdettyä oli Virosta matkustanut Saksaan.
-
--- Kumma juttu, tuumi marski usein rouvalleen, vaan ei ehtinyt siihen
-seikkaan sen enempää huomiota kiinnittää, -- hänellä oli taas suuremmat
-kysymykset ratkaistavina. Pikkalaan palattuaan oli marski pian saanut
-varmat tiedot, että Prinkkalan herran epäilykset olivat olleet turhat,
-vaan tuo viesti terästi häntä kumminkin yhä tarmokkaammaksi
-valmistamaan varustuksiaan.
-
--- Vielä ei uskaltanut herttua liikahtaa, vaan sitä ei tiedä, millä
-hetkellä hän lähtee purjehtimaan. Tulkoon! Täällä tulee pian tuntumaan
-tuulta ja myrskyä; silmät auki nyt vain, jotta kohta keksitään, mistä
-se alkaa, ja siihen heti isketään tuikea vastamyrsky, -- tulkoon,
-tulkoon vain!
-
-
-
-
-XIII.
-
-Myrsky vinkumassa.
-
-
-Oikein oli Hieronymo syyskesällä 1596 ennustanut, kertoessaan
-kirjeessään tytölleen, että ensi suksikelillä oli Suomessa myrsky
-nouseva, jonka pauhu uhkaavana oli kajahtava Suomen mahtavan valtijan
-kuuluville. Joulu oli käsissä ja jo oli etäältä, ikäänkuin kaukaisesta
-metsästä, sen korkeimpain puiden latvoista, soinut syntyvän rajuilman
-kumeaa kohinaa, vaikka se ääni vielä pysytteli siellä aroilla ja
-louhikoissa.
-
-Myrskyä oli Turun linnassa pitkin syksyä odotettukin, odotettu sitä
-lännestä päin, Ahvenanmeren puolelta. Ruotsissa oli näet herttua
-ilmeisesti varustautunut toteuttaakseen uhkauksensa saapua asevoimalla
-kukistamaan Klaus Flemingin vallan Suomessa, ja siksi oli Turun linnan
-varustustöitä jatkettu myöhäseen syksyyn asti ja koottu sotaväkeä
-leiriin Turun edustalle. Mutta syksy oli mennyt ja tullut talvi,
-vakoojat olivat palanneet Ahvenanmaalta ilmoittaen, että Ruotsin
-puolelta ei ollut talven kuluessa enää mitään hyökkäystä peljättävissä.
-Silloin oli Flemingkin päästänyt laivastonsa, joka aina niihin asti oli
-varuillaan saaristossa luovinut, talvisatamaan, antanut sotaväelle
-loman talviharjoituksista ja itse päättänyt lähteä Viipuriin, johon
-häntä tärkeät asiat kutsuivat. Venäjän kanssa toista vuotta sitten
-tehdyn rauhan viimeinen ehto, Käkisalmen linnan luovuttaminen
-tsaarille, oli näet nyt täytettävä ja marskin täytyi sitävarten itsensä
-matkustaa Itä-Suomeen. Nyt juuri joulunaaton aatoksi oli matkapäivä
-päätetty.
-
-Hiukan huolestuneena hän tälle matkalle hankkiusi, -- myrskyn enteitä
-oli viime aikoina kuulunut sieltä ja täältä, Savossa olivat huovit ja
-talonpojat tapelleet ja Pohjanmaalla oli niinikään rytistetty; vaan
-marski arveli, että ainahan sitä sellaista pientä ryminää on, kyllä kai
-huovit itse puolensa nytkin pitävät. Ja niin oli hän tänä aamuna
-käskenyt vetää matkareet esiin ja niihin laitteli nyt aamuhämärän vielä
-vallitessa Anna Fleming linnanpihalla matkaeväitä sedälleen ja hänen
-seurueelleen, keskustellen siinä serkkunsa Olavin kanssa, joka oli
-määrätty marskia seuraavain huovien päälliköksi ja siinä virassa
-tarkasteli satuloita ja aseita.
-
--- Entäpä jos täällä alkaa sota juuri teidän poissaollessa, virkkoi
-Anna. -- Pohjanmaalla jo on kahakoittu.
-
--- Eivät uskalla käydä ilmikapinaan. Kyllä kai herttuan yllyttäjät
-siellä sitä varten parastaan ovat tehneet, vaan ole huoletta, ne
-kahakat päättyvät kuin entisetkin: tapellaan päivä, saadaan selkään ja
-taas ollaan kilttejä.
-
--- Elä kehu, pohjolaiset ovat sitkeää väkeä.
-
--- Ovat, vaan ovat kumminkin talonpoikia hekin, nuijapäitä, moukkia.
-
--- Nepä ehkä juuri nuijia voivatkin. -- Vaan katso, kuinka kirkastuu
-taivaanranta.
-
-Marski itsekin oli juuri laskeutunut alas linnanhuoneista ja hän,
-samoin kuin kaikki muutkin pihalla olijat, huovit ja piijat, pysähtyi
-äkkiä katsomaan sitä outoa valoa, joka taivaalta leimahti. Siitä, mistä
-koillinen äsken oli kelmeästi sarastanut, paistoi nyt helakanpunerva
-rusko, ikäänkuin kaukaisen tulipalon heijastus. Se paloi tuokion ajan
-kirkkaasti ja uhkaavasti, koko talvinen luonto punerti sen valossa,
-muurit, katot, lumipeittoiset vuorenrinteet näyttivät olevan kuin
-tulessa. Huovit ja piijat huudahtivat peljästyneinä ja pakenivat
-seinämille ja itse marski seisoi ällistyneenä, sanattomana sitä
-katsellen. Valo leimahti vielä kerran, kelmeni vähitellen ja katosi. Ja
-taas oli taivas harmaja ja hämärä, kalpeana näkyi sarastus sen
-ranteelta.
-
--- Se on veren ennettä, kuului pihalta säikähtyneitä huudahduksia.
-
--- Se tietää tulta ja hävitystä.
-
--- Se tietää Jumalan vihaa ja kostoa.
-
--- Se ennustaa myrskyä ja rajuilmaa, nyt ei ole hyvä taipaleelle
-lähteä.
-
-Näin selitti taikauskoinen kansa taivaan ilmeen, pelotellen itseään
-vielä niillä ennustuksillaan, ja Anna, joka kalveten oli seisonut
-rekeen nojaten, hoki hänkin itsekseen: myrskyä ja tulta ja verta! Vaan
-niinkuin jäätyneenä paikalleen seisoi marski kauan yhdessä kohden,
-saamatta silmiään irti tuolta jo kelmenneeltä taivaalta. Hän oli
-taikauskoinen hänkin, kuten kaikki aikalaisensa, joksikin merkiksi
-hänkään ei voinut olla tuota näkyä käsittämättä ja syvästi se häneen
-oli vaikuttanut; hänenkin mielessään kajastivat nuo samat käsitteet,
-joita hän ympärillään kuuli tulkittavan sanoiksi: verta, tulta,
-hävitystä! Vaan mielensä jäntevyydellä tempasi hän itsensä tuosta
-loihtuvallasta irti ja virkkoi tyyneesti, melkein pilkallisesti:
-
--- Loruja, se on nousevan päivän kajastusta, -- siinä koko juttu! Siitä
-tulee pakkaspäivä, pankaa vahvasti heiniä kallokkaisiinne, miehet.
-
-Ja ravistellen ruumistaan, ikäänkuin jo tuntien tuon pakkasen oireita,
-käveli marski takasin sisälle, käskien miesten joutua murkinoimaan,
-koska heti syötyä oli lähdettävä.
-
-Hetken kuluttua istui Flemingin perhe -- se oli, kuten tavallista,
-monilukuinen perhe, koska siihen kuului paljo vieraita, etupäässä
-Ruotsista tulleita pakolaisia -- linnan ruokahuoneessa aamiaispöydässä,
-kun yhtäkkiä ovi lennähtää auki ja luminen airut työntyy sisälle,
-kysellen marskia. Märäksi ajetulla hevosella on hän yötä myöten
-karauttanut pohjoisesta päin, koska hänellä on tärkeitä viestejä
-tuotavana Ulvilasta, Aksel Kurjelta, Anolan herralta, marskille.
-
-Äänettömyys vallitsee huoneessa. Marski nousee verkalleen pystöön ja
-kysyy:
-
--- Mitä viestejä? Kerro!
-
--- Pojanmaan rahvas kapinassa, monituhansinen talonpoikaisjoukko
-rientomarsseissa kulkemassa etelään päin, polttaen ja hävittäen, --
-niin kertoo airut hengästyneenä.
-
-Toisetkin karahtavat ruokapöydästä pystöön, miehet katselevat
-neuvottomina toisiaan ja naiset rupeavat uikuttamaan; Anna yksin jää
-istumaan paikoilleen, peittäen kämmenellään silmänsä. Vaan kylmänä ja
-varmana virkkoo marski hetkisen kuluttua:
-
--- Se alkaa siis sieltä, Pohjanmaalta, no, sen jo saatoimme arvatakin.
--- Olavi, laita leiriin sana, että tuhat ratsumiestä on tunnin perästä
-valmiina nousemaan satulaan. -- Eikö Aksel Kurki ole lipullisellaan
-marssinut talonpoikia vastaan? kysyy hän taas kääntyen airueen puoleen.
-
--- Hän pelkää olevansa liian vähäväkinen ja aikoo odottaa Ulvilassa,
-saadakseen täältä apua ja lähempiä käskyjä.
-
--- Aikoo odottaa, matkii marski ikäänkuin epäillen ja rypistelee
-kulmakarvojaan. -- Hm! Mistä teillä on tietonne, kuinka suuri on
-talonpoikaisjoukko ja kuka sitä johtaa?
-
--- Pakolaiset, jotka pohjoisista pitäjistä kauhun valtaamina ovat
-saapuneet Ulvilaan, kertoivat kolmen Pohjanmaan pitäjän miesten olevan
-liikkeellä, heitä on tuhansia suksimiehiä. Joukon johtajiksi mainittiin
-kaksi talonpoikaa, Pentti Pouttu ja Martti Tommola, vaan sen
-varsinaisena päällikkönä lienee kumminkin eräs herttuan ruotsalainen
-kirjuri, joka on liikkunut Pohjanmaalla kansaa villitsemässä.
-
--- Se on Birckholtz, se heittiö! huudahti marski nyt ensi kertaa
-kiivastuen, ja hänen nyrkkinsä puristuivat kokoon. Sitten hän seisoi
-hetkisen mietteissään, pää rintaa vasten vaipuneena, kunnes hän sen
-siitä verkalleen kohotti ja virkkoi: -- Vai niin, sulla on, herttua,
-siis todellakin ollut päätä sytyttää tuleen tämä rovio Suomen köyhän
-kansan keskessä, -- polttaaksesi meidät siihen! Hyvä, me tulemme sen
-rovion sammuttamaan verellä; mutta jos sen jälkeen ei koko laajalla
-Pohjanmaalla ole jälellä muuta kuin kekäleitä ja hyytynyttä hurmetta,
-niin vastaa siitä sinä Jumalan, kuninkaan ja kansan edessä, me teemme
-vain velvollisuutemme.
-
-Ja tyyneesti kysyi hän taas airueelta:
-
--- Turkuunko talonpojat tähtäävät?
-
--- Niin, kuuluvat vannoneen, että repivät vaikka hampain alas tämän
-linnan. Ja kaikki aateliskartanot he aikovat matkallaan polttaa, paitsi
-Kankaisten ja Liuksialan kartanoita.
-
--- Vai Kankaisten ja Liuksialan, -- miksi säästävät juuri
-Liuksialankin? Mutta olkaa huoletta, niin kauas he eivät koskaan ehdi.
--- Lepää mies ja syö!
-
-Pari kierrosta käveli marski lattialla, pysähtyi sitten ja virkkoi:
-
--- Minä huomaan, että tsaarin on pakko vieläkin hetkisen odottaa
-Käkisalmea, minun täytyy itseni ensiksi lähteä tekemään puhdasta täällä
-kotona. No, matkarekenipä toki on valmisna.
-
-Hetkisen vallitsi linnassa yleinen hälinä ja hämminki, vaan
-varmalla, kovalla äänellä käski marski kaikkien rauhoittua ja antoi
-kylmäverisesti linnaan jääville tarkat määräykset, mitä heidän on
-tehtävä, varsinkin Prinkkalan herralle linnan vartioimisesta. Ja
-ennenkuin ratsuväki vielä oli leiriltä saapunut, seisoi hän jo turkit
-päällään maltitonna huoneessaan valmiina matkalle. Mutta sieltä se jo
-ratsuväki Olavin johdolla saapuikin; marski laskeusi linnanpihalle sitä
-vastaanottamaan ja tarkastamaan. Vaan hänen sitä tehdessään karauttaa
-toiselta taholta, Hämeen tieltä, kaksi ratsastajaa hiestyneillä
-hevosilla linnaan ja kysyvät hengästyneinä marskia.
-
--- Tässä olen, mikä hätänä?
-
--- Kapina maassa, talonpoikaisjoukkoja Pohjanmaalta ja Savosta tulvii
-Hämeeseen, ryöstäen aatelistaloja, nostattaen kansaa. Sotapäälliköt
-pyytävät kiireistä apua.
-
-Marski säpsähtää, kalpenee.
-
--- Hä, kapina Hämeessäkin, kapina Savossa, kapina koko maassa?
-Kertokaa!
-
-Liikahtamatta seisoo marski matkarekensä vieressä ja kuuntelee
-palaviinsa ajaneiden airueiden viestejä. Huovit Pohjanmaalla ovat
-tapetut tai hajotetut, pakolaisia syöksyy Hämeeseen joka taholta,
-aateliskartanot palavat. Kapinallisten päälaumaa, Ilkkaisen johtamaa,
-joka on tulossa Hämeenkankaan poikki, sanotaan olevan kymmenentuhatta
-miestä, uusia parvia saapuu Savosta, kapinajoukko kasvaa joka päivä
-sitä mukaan kuin etenee. Ja talonpoikain joukossa on myöskin Kustaa
-Eerikinpoika mukana.
-
-Marski oli istahtanut reen laidalle, pannut kätensä ristiin rinnalleen
-ja kuunnellut kertaakaan keskeyttämättä airueita. Hän alkoi nyt vasta
-oikein oivaltaa koko sen myrskyn laajuutta ja voimaa, joka tuolta
-kaukaa Pohjanmaalta oli lähtenyt, koko sen suunnitelman avaruutta,
-jonka, siitä oli hän vakuutettu, Kaarlo-herttua Ruotsista oli pannut
-vireille ja jonka tarkotus nähtävästi ensiksikin oli kerrassaan
-kukistaa hänet, Klaus Flemingin, ja sitten... Pirullinen suunnitelma:
-ärsytetyt pohjolaiset nostavat aseisiin koko sisäisen Suomen rahvaan,
-joka sekin on kiukustunut ja kiusautunut, ja tämä lumivyörynä kasvava
-rahvaanjoukko syöstään sitten eri ryhmissä Turkua vastaan, jonne
-herttua meren auvettua kai itse laivastollaan saapuu. Tämä juoni on jo
-meneillään: villiytyneen kansan intohimot ovat lasketut irti ja niitä
-johtamassa on leppymättömän herttuan sitkeä tahto, -- siinä on edessä
-taistelu elämästä ja kuolemasta. Siinä on kestettävä tai kaaduttava!
-
-Niitä Klaus-herra mietti, mutta hänen ajatuksensa takertuivat varsinkin
-yhteen kohtaan, josta hän tuokion kuluttua uudelleen kysyi airueilta:
-
--- Kustaa Eerikinpoikako mukana, sanotte te. Oletteko hänet nähnyt?
-
--- Emme, vaan joukossa hän kuuluu kulkevan.
-
-Klaus epäili. Hänkö täällä kapinanjohtajana tuo hontelo uinailija,
-jonka hän pari kuukautta sitten lähetti Saksaan ... silloin kuin
-Fincken tytärkin hävisi hänen matkaansa...? Hä? Onko Kaarina-rouva
-näissä vehkeissä osallisena... Liuksialaa ei aijota polttaa? Ja onko
-herttua todellakin tehnyt niin uhkarohkean suunnitelman, että on
-kutsunut Eerik-kuninkaan varjon avukseen, syötiksi, kuvaksi,
-syöstäkseen hänet sitten taas takasin surkeuteensa, heti kun hän on
-tehnyt tehtävänsä, raivannut maan valmiiksi, -- se olisi todentotta
-vaarallista leikkiä! Mutta onhan tämä uhkapeliä kaikissa tapauksissa...
-
-Vielä tuokion seisoi marski reen perään nojautuneena ja hänen
-ajatuksensa näyttivät tekevän voimakkaasti työtä. Mutta kun hän siitä
-taas oikasihe suoraksi, oli hän jälleen entinen lujapiirteinen,
-rautatahtoinen, tarmokas marski, sama heltymätön Suomen karhu kuin
-ennenkin. Hän oli tehnyt päätöksensä: rahvaan kapina on kukistettava,
-kukistettava nopeasti ja rutosti, ankaruudella ja julmuudella; syttynyt
-tulipalo on joka kulmalta sammutettava, niin ettei kypenekään kykene
-kytemään, kun herttua kevään tullen aikoo saapua sen satoja niittämään,
-sammutettava koko maasta, vaikka siihen sitten vaadittakoonkin koko
-kansan veri. Kevyttä sen päätöksen teko marskille ei ollut -- niin
-paljo se vaati suomalaista verta! -- vaan siinä ei ollut muuta neuvoa.
-
-Kohta kutsui Klaus Fleming kaikki ratsu- ja jalkaväen päälliköt
-luokseen ja antoi heille kaikille valmiit, varmat käskyt.
-
--- Koko väkemme täytyy nyt lähteä liikkeelle, nopeissa päivämarsseissa
-tulee meidän painua Hämeeseen tuota nuijajoukkoa vastaan, ja rutosti on
-meidän siihen iskettävä, iskettävä varmasti ja syvästi. Kansa on
-noussut kapinaan esivaltaa vastaan; sotaväen on tukahdutettava se
-kapina ja itseään sekä herttuaa syyttäkööt talonpojat siitä, jos se
-tapahtuu säälittä ja armotta! Miehet, meidän täytyy kohta olla
-lähtövalmiit.
-
-Koko pääjoukon aikoi marski itse johtaa Hämeeseen, josta hän huomasi
-vaarallisimman vihurin vingahtelevan, ainoastaan muutamia satoja
-huoveja päätti hän Olavin johdolla lähettää Ulvilaan, Aksel Kurjelle
-rohkasuksi ja avuksi. Kaikki kiireisesti annetut käskyt täytettiin
-nopeasti ja säntillisesti, marskin päättäväisyys ja kylmäverisyys
-vaikutti yleistä varmuutta ja tyyneyttä, -- jokainen totteli kokenutta
-päällikköä eikä epäillyt mitään.
-
-Mutta ehtiessään näistä puuhista ylös omiin huoneisiinsa, näytti
-marskista tuo mielenjäntevyys ja varmuus hetkeksi laukeavan ja hän
-istahti melkein masentuneena työpöytänsä ääreen. Hän oli jo yli
-kuudenkymmenen ikäinen ja isku kolahti tässä ankarasti iskun päälle. Ja
-hänen mieltään karvasteli varsinkin tuota kapinoivaa kansaa
-ajatellessaan: oliko hän todellakin kovuudellaan ja ankaruudellaan
-ajanut sen tuollaiseen epätoivoon, olisiko hän voinut sitä hellemmin
-kohdella, olisiko hän voinut tätä myrskyä välttää...?
-
--- Mitä olisimmekaan voineet tehdä tuolla itsetietoisella, voimakkaalla
-Pohjanmaan kansalla, jos sen olisimme pitäneet puolellamme, virkkoi hän
-ääneensä Gröningille. -- Mutta nyt sen täytyy masentua!
-
--- Eikö voi enää kansaa saada järkiinsä?
-
--- Ei, se on tarttunut aseisiin, sen täytyy aseisiin hukkua. Sillä
-muuten se voi tarttua aseisiin toisenkin kerran ja kolmannen, ellei
-siltä isketä suonet tyhjiksi... Niin, se on julmaa, mutta se on
-pakosta...
-
-Marski saneli muutamia kiireisiä kirjeitä, jotka olivat lähetettävät
-kuninkaalle ja etäisempäin sotaväenosastojen päälliköille, antoi vielä
-Gröningille joukon käskyjä ja meni sitten vaimonsa puheille. Naiset
-istuivat siellä tyrmistyneinä saapuneista viesteistä, vaikkeivät vaaran
-koko laajuutta voineetkaan arvostella. Vaan kun Ebba-rouva näki
-miehensä tulevan jäähyväisille, silloin hän säikähti: Klaus oli tänä
-aamuna ikäänkuin äkkiä vanhennut ja silmässä oli sellainen omituinen,
-väsynyt, alakuloinen, melkein toivoton ilme, jota hän ei siinä koskaan
-ennen ollut nähnyt. Ja oudoilta soivat hänen sanansakin ja ääni oli
-harvinaisen pehmeä, kun hän virkkoi:
-
--- Minä lähden nyt, Ebba, retkelle, joka oikeastaan kysyisi nuorempia
-voimia, ja me emme tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Ehkä emme näe
-toisiamme pitkään aikaan, ehkä on kotimme hajoitettu ja hävitetty, kun
-palaan, ehkä en palaakaan... Kaikissa tapauksissa, ole aina Klaus
-Flemingin puoliso, kuinka vaiheet kääntynevätkin. Meidän tekojamme
-tahdotaan mustata, meidän aikeitamme tullaan tulkitsemaan väärin, meitä
-syytetään monista rikoksista ja epärehellisistä tarkotuksista. Sinä
-tiedät tekomme ja tarkoituksemme; jos sinulle tilaisuutta ja ikää
-suodaan, käytä se paljastaaksesi panettelut ja puhdistaaksesi nimemme
-ja opeta lapsillemme samaa. Opeta heitä hetken vaihteista välittämättä
-pysymään uskollisina kuninkaalleen ja isänsä muistolle, opeta heitä
-olemaan suomalaisia, -- niin oli heidän isänsä aina. Hyvästi, Ebba...
-
-Outoina läksivät tällaiset sanat Klaus Flemingin suusta, ne soivat
-pahoilta ennustuksilta ja sulattivat Ebba-rouvan hillittömään itkuun.
-Vaan reippaampana kävi Klaus Fleming hyvästelemään lapsiaan, jotka
-eivät voineet käsittää syytä äitinsä kyyneleihin, -- lahtihan isä niin
-usein matkoille ja olihan Eenokki ja huovit mukana. Hellästi heitä
-Klaus syleili, kehotti Juhanaa, joka jo rupesi miehistymään, uutterasti
-harjoittamaan tieteitä mestari Samuelin johdolla, jotta hän sitten pian
-olisi kypsi aseharjoituksiin, ja tyttäriään käski näppärästi äitiään
-auttamaan. Vaan kun hän sitten tuli Annan luo, hytkähti hän melkein
-taaksepäin, sillä niin kummallinen, arka ja pelokas oli Annan katse, --
-tyttö näytti tahtovan vetäytyä syrjään koko tästä perhekohtauksesta.
-Marskin mieleen iski äkkiä muutamia muistoja ... aivan äsken oli
-mainittu Hieronymus Birckholtzin nimi ... oliko Annalla vielä yhteyttä
-tuon salakiihottajan kanssa, oliko hänellä mitään tietoja näistä
-tapauksista...? Mutta mitä hulluja, päätti marski samassa, sehän on
-mahdotonta, muuten lie tyttö vähän pökerryksissään. Ja naurahtaen
-epäilyksilleen syleili marski jäähyväisiksi Annaakin, joka vapisi kuin
-lehti hänen käsivarsissaan.
-
-Vaan ratsujen kaviot tömisivät jo kuin kärsimättöminä linnan pihalla,
-josta päällikköjen komentohuudot kajahtivat. Sinne täytyi jo marskin
-rientää perheensä luota eikä saanut pehmeyttä eikä epävarmuutta näkyä
-hänen piirteissään, kun hän väkensä eteen astui. Pikaisella,
-tottuneella silmäyksellä hän tarkasti joukkonsa ja antoi sille käskyn
-marssimaan. Itse hän istahti rekeensä, hän oli jo liian vanha
-ratsastamaan. Vaan sillalla ajoi Olavi, joka oli Ulvilaan määrätty,
-osastoineen hänen ohitseen. Hänet pysäytti marski vielä ja virkkoi:
-
--- Sinä tiedät, Kurjilla on horjuva luonto, siihen elä luota, vaan
-toimi itse. Ja toinen asia: koeta saada herttuan kirjuri vangiksi jos
-millä keinoin, hän on paras todistuksemme siitä, että kapina on
-herttuan sytyttämä.
-
--- Olen häntä kerran ennen pyydystänyt, -- nyt hän ei luista
-kynsistäni, kuten Hämeenlinnan edustalla.
-
--- Niin, hän on tuottanut nimellemme paljo häpeää, tuo hänet elävänä
-jos voit.
-
--- Isä, minä olen myöskin Fleming.
-
--- Oikein. Ja jos kaikki hyvin käy, kiirehdi pääjoukon luo, siellä
-miehiä tarvitaan.
-
-Olavi karautti joukkoineen jään yli pohjoista valtatietä kohden ja
-marski ajoi pääjoukkonsa jälestä Hämeen tielle. Ja linnan ikkunoista,
-joista kyyneleiset katseet lähteviä seurasivat, ei kohta näkynyt
-joukosta jälkiä muuta, kuin pehmeäksi tallattu talvitie, jota alkava
-pakkastuisku jo rupesi tasottamaan.
-
-Äänetön hiljaisuus vallitsi linnassa; piha oli tyhjä, portit suljetut,
-vartijat astelivat vakavina valleilla. Ja samanlainen surunvoittoinen
-äänettömyys oli sisälläkin marskin huoneissa. Ebba-rouva istui
-liikahtamatta ikkunan pielessä, lapsillekaan eivät leikit maistaneet ja
-Anna, hän käveli levottomana, rauhattomana huoneesta huoneeseen, kuin
-vainottu kauris, pysähtyi hetkeksi miettimään ja siirtyi taas muualle,
-ikäänkuin etsien paikkaa, mihin kätkeä salaiset huolensa ja
-rikollisilta tuntuvat toivomuksensa.
-
-Tämänpäiväiset tapaukset olivat taas panneet hänen mielensä kuin
-kidutuslavalle. Myrsky, jota hän oli toivonut, oli puhennut,
-nythän hän saattoi odottaa sen keskestä pelastuksensa hetkeä. Vaan hän
-vavahti aina sitä ajatellessaan, ikäänkuin vielä tuntien setänsä
-jäähyväissyleilyn; -- millaista onnea oli hän toivottanut tälle ja koko
-lähtevälle sotajoukolle, miten jakoi hän perheensä, tätinsä ja
-serkkujensa surut ja huolet...? Ei, ei, hän ei voinut puhtain tuntein
-toivoa tuon ruhjovan myrskyn käyvän yli maan, -- ja kumminkin hänen
-täytyi sitä toivoa...
-
-Levottomuutensa viskelemänä koetti Anna mieltään viihdyttääkseen ruveta
-keskustelemaan nuorimman serkkunsa, herttaisen Heblan kanssa, vaan hän
-sekaantui siinäkin puheissaan, jäi hajamielisenä sanattomaksi.
-
--- Pelkäätkö sinäkin, kuten äiti, isälle jotakin pahaa tapahtuvan,
-koska olet noin rauhaton, Anna? kysyi lapsi käyden entistään
-surullisemmaksi.
-
--- Niin, pelkään ... eikähän toisakseen ole syytä peljätä, onhan isä
-niin voimakas ja mahtava. Mutta voi jos tietäisi, miten siellä käy!
-
--- Niin, jos tietäisi ... jos me voisimme jotakin tehdä, voi, minä
-ajaisin metsään nuo kaikki häijyt talonpojat.
-
--- Ja heidän johtajat, niinkö?
-
--- Niin, nuo ilkiöt. Mutta tiedätkö Anna, jos me oikein rukoileisimme,
-että isä heidät voittaisi...?
-
--- Rukoileisimme ... oi, ei, ei se auta... Anna melkein pakeni
-serkkunsa luota pois ja koetti hakea yksinäistä, häiritsemätöntä
-lymypaikkaa, jossa voisi käydä käräjiä ristiriitaisten tunteittensa
-kanssa. Päivä oli kulunut iltapuoleen, pimeäksi oli käynyt talvinen
-hämärä. Levotonna harhaillessaan oli Anna joutunut pieneen, pimeään
-umpihuoneeseen, jota ei nykyjään käytetty mihinkään, ja istahtanut
-sinne matalalle jakkaralle. Huone oli Katarina Jagellottaren entinen
-yksityinen rukouskappeli ja jakkara oli vanhan alttarin jalusta, jota
-ei vielä oltu korjattu pois. Siinä hän yksin pimeässä istui ja koetti
-tyynnyttää mieltään, koetti rukoilla, että Jumala johtaisi kaikki niin,
-kuin sen hän parhaaksi näki... Mutta hänen mielensä kapinoi tuotakin
-rukousta vastaan...
-
-Silloin kuuli hän oven hiljaa avautuvan ja joku astui huoneeseen.
-Tulijalla oli kynttilä kädessään, hän sytytti pienen lampun, joka
-riippui alttarin yläpuolella, vanhan, jo mustuneen, mutta aikoinaan
-nähtävästi kallisarvoisen jumalanäidin kuvan edessä, huomaamatta Annaa,
-joka istui matalalla seinän vieressä. Se oli mestari Samuel, Samuel
-Staben, lääketieteen ja filosofian tohtori, oppinut ja syväaatteinen
-mies, joka uskonsa takia Ruotsista karkotettuna oleskeli täällä Turun
-linnassa marskin vieraana, hänen kotilääkärinään ja hänen ainoan
-poikansa opettajana. Hän oli harras katooliuskoinen ja tänne
-hyljättyyn kappeliin hän lukutöittensä lomissa usein pistäysi
-yksinäisyydessä polvistumaan jumalanäidin kuvan edessä.
-
-Ruvetessaan nytkin laskeutumaan polvilleen alttarin eteen huomasi hän
-Annan siihen lyyhistyneenä.
-
--- Mitä, lapseni, sinäkö täällä jumalanäidin jalkain juuressa? Onko hän
-siis saanut harhailevan karitsan kuljetetuksi kotiin?
-
-Mestari Samuel, samoin kuin useat muut Ruotsista karkotetut
-paavilaiset, sekä papit että maallikot, harjoitti hiljaisuudessa, mutta
-sitä kiihkeämmin, katoolista käännytystointa Suomen protestanttisten
-asukkaiden joukossa, ja oli hän Flemingin perheessäkin koettanut tehdä
-parastaan, vaikka Ebba rouva, joka oli kasvatettu luteeriseen uskoon ja
-samaan oppiin lapsiaankin kasvatteli, olikin sen kieltänyt, -- Klaus
-itse ei näihin asioihin puuttunut. Mutta Anna ei, omien mietteidensä
-valtaamana, kohta oikein käsittänyt tohtorin tarkoitusta, vaan vastasi
-hiljaa huoahtaen:
-
--- Oi, minä etsin lohdutusta, neuvoa, selvyyttä, ja siksi olen paennut
-tänne yksinäisyyteen.
-
--- Niin, etsi sitä täältä, tähän polvistu alttarille ja avaa sydämmesi,
-silloin löydät tasapainon ja selvyyden.
-
-Vaan Anna katseli viisasta tohtoria tuokion ääneti ja hänen ajatuksensa
-saivat omituisen suunnan ja muodon. Yhtäkkiä hän kysäsi:
-
--- Kuulkaa tohtori! Jos omaiseni kaikki, vanhempani ja holhojani, ovat
-luterilaisia, jos minua on tähän uskoon kasvatettu ja opetettu ja minun
-siis oikeastaan pitäisi auttaa sen edistymistä, -- olisiko silloin
-rikollista, jos toivoisin katoolisen uskon voittoa ja työskenteleisin
-sen hyväksi?
-
--- Ei suinkaan, se on päinvastoin velvollisuutesi, jos tämän uskonnon
-totuuksia olet päässyt rakastamaan.
-
-Anna oli hetkisen vaiti. Sitten hän alkoi taas:
-
--- Vaan jos omaiseni lähtevät taisteluun vaarallista vihollista
-vastaan, taisteluun, joka on ratkaiseva onneksi tai turmioksi kaikkien
-niiden, jotka ovat tehneet mulle hyvää, onko silloin rikollista, jos
-toivon vihollisen voittavan?
-
-Mestari Samuel hymähti huomatessaan, miten oppimaton neitonen yritti
-kietoa hänet, tottuneen väittelijän, dialektiseen soppeen. Vaan samassa
-hän kävi vakavaksi ja kysyi:
-
--- Ja miksi toivoisit vihollisen voittavan?
-
--- Ei, en tiedä toivonko, vaan jos ... jos esimerkiksi olisin päässyt
-mielistymään johonkin viholliseen?
-
-Oppinut tohtori puisteli päätään:
-
--- Puhut mulle arvoituksia, tyttöni, mitenpä olisit päässyt
-mielistymään johonkin nuijamiesten talonpoikaisjohtajista! Vaan huomaan
-kaikesta, että sydämmessäsi riehuu joku taistelu eri tunteiden välillä,
-joku velvollisuuksien ristiriita. En tahdo asiaasi udella, sellaisessa
-taistelussa eivät syrjäisen neuvot auta. Polvistu alttarille, rukoile,
-ano jumalanäidiltä selvitystä, hän sen sulle antaa. Polvistu, rukoile
-yksin...
-
-Tohtori poistui varpaillaan ja Anna polvistui kuin käskystä alttarille,
-rukoili, anoi jumalanäidin apua ja neuvoa. Ja hän lepäsi siinä kauan,
-hartaasti rukoillen. Vaan hän ei löytänyt selvyyttä, ei tyydytystä, ja
-hänen mielensä oli yhtä levoton, tunteensa yhtä ristiriitaiset, kun hän
-illan yöksi vaihtuessa vihdoin poistui Katarina Jagellottaren
-rukouskappelista ja laskeutui vuoteelleen.
-
-Hän oli väsynyt, hän nukkui kohta. Mutta kiihottunut mielikuvitus teki
-unissakin työtä. Hän näki sulhonsa talvisessa metsässä hiihtävän
-talonpoikaisjoukon etupäässä, voimakkaasti ponnistavan etelää kohden.
-Vaan silloin ryntää aseellinen sotaväenosasto heitä vastaan, hän tuntee
-siinä rautasen setänsä, joka kohottaa raskaan miekkansa, antaakseen
-hänen sulholleen auttamattoman surmaiskun. Hän on itse olevinaan siinä
-saapuvilla, hänen pitäisi juosta esiin, seisauttaa setänsä uhkaava
-käsi, syrjäyttää isku, vaan hän ei voi, ei pääse paikaltaan
-liikahtamaan... Ja raskas säilä laskeupi jo alaspäin... Anna parkasee,
-herää, tuskan hiki otsallaan...
-
-Hän ei ollut enää epätietoisuudessa, mitä hänen tuli toivoa, hän pani
-kätensä ristiin ja rukoili hiljaa: »Jumala, suojele sulhoani, hänelle
-voitto anna, johdata perille myrsky! Sääli rakkauttani, Jumala, sen
-takia olen jo niin paljo kärsinyt...»
-
-       *       *       *       *       *
-
-Vaan linnasta lähtenyt sotaväki kulki eteenpäin nopeissa
-rientomarsseissa.
-
-Sillävälin kuin Klaus Fleming itse johti hyvin varustettua ja
-harjoitettua pääjoukkoaan itään päin, Huittisten pitäjän kautta
-Pirkkalaa kohden, jossa talonpoikain päälauman luultiin yhtyneen,
-puotteli Olavi Klaunpoika keveällä ratsuväellään pohjoista valtatietä
-pitkin Ulvilaan päin, yhä kiirehtien, kuta enemmän taival katkesi.
-Matkalla tuli näet vastaan kuormittain aatelisrouvia ja perheitä, joita
-vietiin Turkuun hurjia talonpoikaisjoukkoja pakoon, ja nämä pakolaiset
-kertoivat nuijajoukon jo olevan leirissä Ulvilan kirkolla, jossa Aksel
-Kurki oli sen kanssa ruvennut neuvotteluihin. Ne viestit nuorta Olavia
-epäilyttivät, hänen täytyi joutua perille, pakottamaan Kurjen selvään
-peliin. Ja illalla myöhään jouluaattona Olavin huovilipullinen jo
-kuurasena ja märkänä ehtikin Anolaan, Kurjen tilalle, johon tämä jo oli
-omankin, komennossaan olevan, ratsuväkensä kerännyt.
-
-Klaus Fleming oli aavistanut oikein: talonpoikaisjohtajain tuumana oli
-ollut koettaa houkutella Aksel Kurki väkineen nuijamiesten puolelle ja
-siitä nyt neuvotteluja pidettiin, -- Anolassa oli parastaikaa
-talonpoikain lähettiläitä. Kurki kertoi Olavi Klaunpojalle ryhtyneensä
-näihin neuvotteluihin voittaakseen aikaa, pysäyttääkseen talonpojat ja
-kootakseen lipullisensa, vaan tätä väliaikaa olivat pohjolaisetkin
-omasta puolestaan käyttäneet hyväkseen, nostattaakseen Satakunnankin
-talonpojat heidän retkeensä yhtymään. Eikä Olavi ollut Kurjesta varma:
-Hän oli ainoastaan pakosta viime aikoina ruvennut Flemingin mieheksi;
-oliko hän nyt todella miettinyt asettua talonpoikain etupäähän,
-heidän avulla tullakseen Turkua piirittämään ja valloittamaan sen
-Kaarlo-herttuaa varten, jossa tapauksessa Suomen käskynhaltijanvirka
-herttuan ja kansan suosion nojalla olisi siirtynyt hänelle? Vai oliko
-hän tehnyt talonpoikain kanssa kauppoja ainoastaan pelastaakseen oman
-tilansa hävityksestä...? Miten tahansa, Olavin tulo katkasi nyt kaikki
-ne kaupat. Vaan vieläkään ei Kurki tahtonut antautua ilmitappeluun, hän
-tahtoi vielä tiedustella talonpoikain aikeita ja voimaa.
-
-Mutta nuori Olavi oli malttamaton ja paloi seikkailuintoa. Yön
-maattuaan Anolassa läksi hän jo aikusin joulupäivän aamuna pimeän vielä
-kestäessä pienen ratsujoukon seuraamana tarkastelemaan talonpoikain
-leiriä ja hankkimaan tietoja heidän lukumäärästään. He ajoivat
-valtatietä pitkin kirkolle päin. Vaan vähän oli nyt tänä jouluaamuna
-rahvasta matkalla kirkolle, monet arvelivat kai varovimmaksi näinä
-rauhattomina aikoina pysyä kotona, talotkin tien varrella olivat siitä
-syystä pimeät ja ikäänkuin väettömät. Lähempänä kylää näkyi kumminkin
-reki siellä, toinen täällä ajavan kirkolle päin, korkea tervassoihtu
-vanhan tavan mukaan reen sepipuoleen pistettynä tietä valaisemaan, ja
-kirkonmäen näkyviin saavuttuaan huomasivat ratsastajat jo tiheässä
-tällaisia soihtuja ja kirkon vieressä kinoksessa paloi niitä jo suuri
-rovio, -- siihen heittivät saapujat aina tervaksensa läjään. Näiden
-liehuvain tulien valossa kuumotti ja häilyi kirkonmäellä mustia varjoja
-ja etäämmälle metsänrintaan kuulivat ratsastajat puhetta ja äänten
-surinaa. Väistyttyään hiukan syrjään tieltä pysäytti Olavi joukkonsa
-siihen ja läksi itse parin miehen seuraamana jalan lähempää
-tarkastamaan, mitä siellä mäellä tapahtui. Pimeän suojassa pääsivät he
-aivan nuotion ympärille kertyneen väkijoukon keskelle.
-
-Kohta siinä Olavi älysi, mistä kysymys oli. Siellä toimittiin
-vilkkaassa värväystyössä. Joukko nuijamiehiä ja heidän johtajiaan
-koetti näet siellä yllyttää Ulvilan kirkkorahvasta nousemaan aseisiin
-Kuitian Klaus-herran sortovaltaa vastaan, yhtymään heihin ja yhdessä
-joukossa rientämään Turkua kohden. Siitä tarinoitiin yksityisestikin
-pienissä parvissa, vaan muuan pohjolaisten johtajista oli noussut
-kivelle tuohustulen partaalle ja piti siitä varsinaista puhetta
-kansalle. Hän oli puettu talonpoikaispukuun, niinkuin muutkin, turkkiin
-ja kallokkaisiin ja sompanen sauva oli hänellä kädessään. Vaan
-tavallinen talonpoika hän nähtävästi siltä ei ollut, siksi olivat hänen
-piirteensä liian hennot ja hänen liikkeensä liian vilkkaat ja hän mursi
-ruotsinvoittoisesti suomenkieltä puhuessaan. Olavi katseli häntä
-tuokion uteliaisuudella, mutta samassa hänessä muisto selveni ja hän
-virkahti tovereilleen:
-
--- Siinä on miehemme!
-
-Puhuja oli Hieronymus Birckholtz. Hän oli nyt vuosikauden tässä
-ammatissa liikkunut Pohjanmaan kansan keskuudessa, oppinut sen kielen,
-perehtynyt sen ajatustapoihin ja osasi kosketella rahvasta sen arimpiin
-kohtiin. Yhä enemmän kansaa keräytyi hänen ympärilleen hänen puhuessaan
-ja hyväksymishuutoja kuului aina vähän päästä. Hän huitoi käsillään ja
-huusi:
-
--- Onko aitoissanne varastoja, että jaksatte lapsinenne elää talven
-yli? Onko teillä rukiit pantuna ensi kesäksi, onko teillä siementä
-toukoviljaksi, onko teillä rahoja ruununveroihin? Ei, ei, vastaatte
-te. No, millä aijotte sitten maksaa ne uudet verot, joita Kuitian
-noki-Klaus myötään kirjoittaa ja joista hän ei koskaan tee tiliä
-kuninkaalle? Niin, kyllä kai vouti ne teiltä sittenkin perii, viepi
-keittokattilanne ja viimeisen hiehonne. Mutta millä te silloin ruokitte
-marskin huoveja -- ja ne eivät ruokkoaan rästiksi jätä!
-
-Kuului nurinaa joukosta. Vaan puhuja lietsoi yhä virittämäänsä tulta:
-
--- Hä, sanokaa, onko teillä mahdollisuutta päästä hengissä talven yli
-ja maksaa voudille saatavansa?
-
--- Ei, kirous ja kuolema, me emme tätä kestä, -- sellaisia ääniä rupesi
-jo kuulumaan kirkkorahvaasta.
-
--- Niin, mekään emme sitä enää kestäneet siellä Pohjanmaalla ja siksi
-annoimme matkapassin voudeille ja huoveille ja lähdimme kysymään
-oikeuttamme. Mutta Klaus-herralta emme saa oikeutta, emme helpotusta,
-emme armoa, -- tyrmään hän valittajamme sulkee ja käskee ryttäriensä
-kiskoa kahta hurjemmin. Ainoa, joka meitä voi auttaa, on Kaarlo-herttua
-Ruotsissa, talonpoikain ystävä, kuningas Kustaan oma poika, -- hän on
-luvannut hankkia meille oikeutta, hän on luvannut päästää meidät
-linnaleiristä, hän vapauttaa meidät ryttäreistä, hän huojentaa veromme,
--- jos me nimittäin itsekin autamme itseämme. Mutta sitävarten on
-Kuitian Klaun valta särjettävä, murrettava julmain, tylyjen herrain
-mahti, noiden aatelisherrain, jotka meitä ruoskivat ja ryöstävät...
-
--- Herrat helvettiin, tuleen aateliskartanot, hirteen huovit! -- niin
-kiihkoili sekaan joku toinen nuijajoukon johtajista kansaa
-karastakseen.
-
--- Aateliskartanot jo palavat, Hämeessä on kymmenentuhatta talonpoikaa
-kulkemassa Turkua kohden, ja me sinne syöksemme täältä rannan puolelta.
-Eikä pidä olla puutetta saaliista, ei leivästä eikä lihasta, vaan
-kullat ja hopeat kootaan aatelispesistä ja tuodaan kotiin, -- meiltähän
-ne ovat ryöstetytkin. Yhtykää joukkoomme, ja yhtykää heti, tuurat ja
-heinähangot aseiksi...
-
--- Jo hitto, siihen leikkiin minäkin lähden!
-
--- Ja minä, -- tässä on jo meidänkin aika päästä saaliinjaolle ja
-syömään herrain ruokia...!
-
-Vaan toiset vielä epäilivät, varsinkin naiset olivat arkoja ja
-varottelivat itkien miehiään ryhtymästä noihin hurjiin tuumiin, josta
-vain uusia kärsimyksiä lähtee. Siinä väiteltiin hämärällä hangella
-häilyväin tuohustulten valossa, kiisteltiin kiivaasti ja todisteltiin,
-huudettiin akkoja vaikenemaan ja varoteltiin hurjastelevia nuoria
-miehiä. Mutta puhuja kalliolta terästi vieläkin mielialaa:
-
--- Yhtyköön joukkoomme kuka tahtoo, kuka haluaa, että herttua hänelle
-verot helpottaa ja hankkii siemenjyviä, kellä tekee mieli Turun
-linnasta tuoda talviruokiaan. Mutta kuka ei joukkoomme yhtyne, kuka
-herrojen puolta pitänee, se syyttäköön itseään, jos hänenkin talonsa
-höyrähtää tuleen, -- hakekoon sitten palovahinkoja Kuitian Klaulta, kun
-tämä roikkuu hirressä Turun portilla...
-
-Olavi oli kuullut kylliksi, hän vetäysi miehineen syrjään väkijoukosta,
-joka yhä kiivaampana jo vakuutteli lähtevänsä mukaan pohjolaisten
-retkelle. Kirkonmäeltä laskeuduttuaan kiirehti Olavi miehineen
-juoksujalassa metsän rintaan hevostensa luo. Kuohumaan oli tuo kohtaus
-ja nuo yllytyspuheet panneet Olavin nuoren veren eikä häntä nyt olisi
-mikään varovaisuus saanut palaamaan takasin Anolaan, kuuntelemaan
-Kurjen kuhnailevia metkuja ja odottamaan, kunnes koko Satakunnankin
-rahvas olisi kapinassa. Kiireesti komensi hän miehensä satulaan. Heitä
-oli vain piiskuinen joukko, muttei ollut aseellisia nuijamiehiäkään
-kirkonmäellä monta, rahvas oli aseetonta, pimeänpäässä se ei ollut
-kykenevä mihinkään vastarintaan. Äkkiryntäys siis kirkonmäelle --
-nähdäänpä, kellä kirkkoväestä vielä tekee mieli Turkuun tulla!
-
--- Ja tuo, joka kivellä saarnaa, on juuri pyydettävämme otus, se
-nuoriin! Ja eteenpäin!
-
-Pyrynä karautti pieni ratsujoukko metsänrinnasta maantietä myöten
-kirkonmäelle ja päästi sen rinteellä, keskelle rahvasjoukkoa
-syöstessään, rämäkän huudon. Siinä syntyi tavaton sekasorto ja
-hämminki. Huovit niskassa, ratsuväki kintereillämme, nyt on surma
-käsissä! -- niin kiljasivat akat ja huudahtivat miehisetkin miehet. Ja
-peljästyneet rahvaanjoukot juoksivat hätääntyneinä suksilleen, naiset
-huusivat ja huppelehtivat kinoksessa, lankeillen hevosten jalkoihin;
-siinä töykittiin, juostiin toistansa päällitse, sysäyttiin toisinaan
-vastaan, -- pakoon, pakoon vain piti kaikkien päästä! Eikä ällistyneet
-pohjolaisetkaan ehtineet ruveta vastarintaan, he eivät käsittäneet mitä
-tapahtui ... oliko Kurki heidät pettänyt ... hekin typertyivät ja
-koettivat lymyillen pelastua kirkkorahvaan pakoonsyöksyvissä joukoissa.
-Vaan ratsumiehet iskivät kiinni niihin, joiden näkivät aseissa olevan,
-seivästivät toisia ja toisia vangitsivat.
-
-Mutta Olavi Klaunpoika oli kohastaan porhaltanut kivellä seisojan
-kimppuun, joka siitä vielä puhetta piti ja jonka hän hyvin tunsi
-murtavasta suomenkielestään. Vikkelästi ojensi nuorukainen
-keihäskärkisen sauvansa, vaan Olavin hevonen syöksi hänet samassa
-kumoon kinokseen ja tuossa tuokiossa oli Olavi jo itse Hieronymon
-kimpussa, karasten ilveksenä hänen kurkkuunsa.
-
--- Nyt et livistäne kynsistäni ... tänne kalvosesi ... ne ovat
-pihdeissä...!
-
-Olavi painoi polvellaan nuorukaista hartioista kinokseen ja sitoi hänen
-kätensä lujasti, itsekseen sitä tehdessään jupisten:
-
--- Hä, kuka se roikkuu hirressä Turun portin päällä...?
-
-Hieronymo tunsi olevansa avuton, hänen liittolaisensa, pohjolaiset,
-olivat haihtuneet kuin akanat tuuleen hänestä välittämättä eikä
-tervasrovion ääressä enää näkynyt ketään muuta kuin muutamia
-ratsumiehiä, jotka nauraa hohotellen palasivat peljästynyttä
-kirkkorahvasta takaa-ajamasta. Mutta hän ei tiennyt, kenen käsiin hän
-oli joutunut ja kysyi siksi sitojaltaan:
-
--- Ja kuka olet sinä ... miksi minut sidot...?
-
--- Minä olen Fleming -- eikö tunnu se jo kouristani?
-
-Ja silloin Hieronymo huoahti raskaasti:
-
--- Ab ungve leonem, -- niin, niin, kynsistäänhän se jalopeuran suku
-tunnetaan. -- Siis lopussa sekin leikki! lisäsi hän hiljaa itsekseen.
-
--- Lopussa se nyt on leikki! matki Olavi ivallisesti, nousten vankiaan
-sitomasta. -- Heh, kellippäs siinä, et taida enää usutella rahvasta
-Kuitian Klausta vastaan.
-
-Ja hän silmäili ylpeänä ympärilleen. Kirkonmäki oli autiona, rahvas oli
-säikähtyneenä paennut aamupimeään metsään, josta kukin koetti
-metsäteitä hiljaa hiipiä kotiinsa. Vaan pitäjän pappi kuului ajavan
-kylätieltä kirkolle, saapui kai jumalanpalvelusta alottamaan; hän
-pysäytti rekensä kirkon edustalle, katsoi kummissaan kirkkoon: se oli
-typötyhjä. Hän astui mäelle, jossa kansan ennen kirkonmenoa aina oli
-ollut tapana olla koossa kaupustelemassa ja tarinoimassa: sielläkin oli
-nyt ainoastaan kymmenkunta ratsumiestä ja muutamia vankeja, joita
-huovit parastaikaa sitoivat talutusköysiin. Ja ällistyneenä pappi
-soperteli:
-
--- Mi-missä on seurakunta?
-
--- Seurakunta on juossut metsään, selitti Olavi, -- parasta kun menet
-itse jälestä ja koetat sitä asettaa tyyneesti alallaan elämään,
-esivaltaa vastaan kapinoimatta. Mutta meidän joukko eteenpäin.
-
-Ratsastajat viskausivat satulaan ja lähtivät ajamaan takaisin Anolaan
-päin, vangit saivat köysiin sidottuina juosta perästä; ja yksin jäi
-pappi autiolle kirkkomäelle ihmettelemään outoa jouluaamumessua. Mutta
-rohkeana onnellisesta kaappauksestaan ja luottaen siihen pelkoon, jonka
-hän kansan mieleen oli iskenyt, vaati Olavi nyt Aksel Kurkea heti
-ratkaisevaan toimintaan ja tämä suostuikin vihdoin tekemään hyökkäyksen
-nuijamiesten leiriä vastaan. Heidän johtajiaan oli nyt useita vankeina,
-he olivat peljästyneet tuosta aamusesta kahakasta ja paikkakunnan
-rahvas ei nyt enää uskaltanut heihin yhtyä, -- hetki oli siis
-otollinen. Koko ratsuväellään ja Olavin osaston avustamana teki Kurki
-hyökkäyksen pohjolaisten leiriä vastaan, josta nämä lyhyen, joskin
-kiivaan ottelun jälkeen lähtivät pienissä joukoissa epäjärjestyksessä
-eri tahoille pakoon. Kurki ajoi nuijajoukkoa takaa Pohjanmaan rajalle
-saakka ja monet talonpojat saivat sillä pakomatkalla surmansa, joskin
-useimmat suksillaan pääsivät pelastumaan sydänmaille. Talonpoikain
-rannikkojoukko oli siten muutamissa päivissä kukistettu ja hajotettu,
-sen suunnitelma oli tehty mitättömäksi.
-
-Vaan viitsimättä pitkälle ajaa takaa pakenevia talonpoikia, palasi
-Olavi Klaunpoika miehineen Ulvilan kirkolle ja lähti sieltä viipymättä
-viemään isälleen tätä iloista sanomaa sekä yhtymään miehineen marskin
-pääjoukkoon. Vangitsemansa talonpoikaisjohtajat jätti hän Anolaan
-Kurjen huostaan, vaan Hieronymon otti hän mukaansa, -- se oli liian
-kallis otus tänne jäädäkseen, hän aikoi viedä herttuan kirjurin
-mukanaan isänsä luo. Ja siksi sai Hieronymus Flemingin huovien lomassa
-nyt ratsastaa nopeissa rientomarsseissa ja lumisia oijusteitä myöten
-kaakkoa kohti, tietämättä itse minne.
-
-Mutta yhdenkin vangin kuljetus ja vartioiminen hidasti nopeaa
-matkantekoa ja siksi päätti Olavi, kun hän miehineen ehti isänsä
-omistamaan Yläneen kartanoon Yläneen pitäjässä, jättää vankinsa sinne
-vartioittavaksi. Tähän syrjäiseen kartanoon Pyhäjärven rannalle, jonne
-kulkijoita harvoin poikkesi, kätki hän vankinsa niin salaa, että hänen
-omat huovinsakaan eivät tienneet, mihin mies oli joutunut. Yläneen
-kartanoa hoiti marskille eräs hänen vanha palvelija eukkoneen ja näiden
-käsiin uskoi hän vankinsa tarkoin tallennettavaksi, kunnes hän itse
-tulisi hänet sieltä noutamaan. Itse valitsi hän Hieronymolle
-vankityrmäksi pienen, melkein umpinaisen huoneen vanhassa, autiona
-olevassa ränstyneessä päärakennuksessa, haetti siihen kuvon olkia
-pahnoiksi, kytki vangin vitjoilla seinään ja lyötti puomin ovelle lukon
-vahvikkeeksi. Ja jättäessään Hieronymon siihen makaamaan, virkkoi hän
-pilkallisesti:
-
--- No, nyt saat jäädä asumaan Flemingin kartanoon, olethan aina
-pyrkinytkin Flemingin kotivävyksi. Olit ehkä nytkin matkalla viettämään
-häitäsi serkkuni kanssa, -- no, nähdä hänetkin vielä saat, kun sinut
-täältä Turkuun vien, hänet, jonka kavalasti raiskasit... Mutta siihen
-asti suvainnee herra pysyä siivosti täällä.
-
-Ja kääntyen eukon puoleen, jonka toimeksi hän vangin vartioimisen
-erityisesti jätti, virkkoi hän ankarasti:
-
--- Akka, se muista, jos tämä mies täältä häviää, häviät sinäkin elävien
-ilmoilta.
-
-Ja eukko ymmärsi, hän pani kätensä puuskaan ja vastasi:
-
--- Hän pysyy.
-
--- Siitä vastaat sinä ja miehesi.
-
-Suomatta joukolleen pitempää lepoa jatkoi Olavi yhtämittaa
-ratsastustaan Hämeeseen päin. Vaan nuori hovijunkkari, herttuan
-suosikki, äsken vielä niin virkeä ja reipas talonpoikain kiihottaja ja
-johtaja, jäi yksin makaamaan kylmään, kosteaan soppeensa, jonne valokin
-vain säästäin tunkeusi ylhäällä olevan ikkunakalvon kautta ja jossa
-hänellä vuoteenaan oli tukko homehtuneita olkia. Siinä hän siis oli
-tuomittu yksin päivänsä viettämään, näkemättä elävää olentoa muuta,
-kuin tuon ilkeän, viirusilmäisen akan, joka kerran päivässä toi hänelle
-vähän ruokaa ja vettä, ja joka aina lähtiessään niin varmasti salpasi
-ovet. Siinä hän makasi ja mietti; aluksi oli hän matkan rasituksista
-niin väsynytkin, että hän ei asemataan edes oikein voinut
-arvostellakaan, vaan kun hän nukuttuaan heräsi siihen kurjuuteensa,
-yritti hänen hilpeä luontonsa jo kokonaan lannistumaan.
-
-Näin katkerasti oli tämä viimeinen ja varminkin toivo hänet siis
-pettänyt. Hän oli ponnistellut niin toimekkaasti tuon myrskyn
-puhkeamista jouduttaakseen ja rohkeilla toiveilla, muita rohkasevalla
-reippaudella, oli hän itse yhtynyt johtajaksi siihen joukkoon, jonka
-ensimmäisenä piti ehtiä Turkua ahdistamaan. Niin varmaa hänestä oli
-ollut, että Klaus Fleming, jota koko kansa vihasi eikä sotaväkikään
-rakastanut, oli tähän myrskyyn suistuva, niin luonnolliselta oli
-hänestä tuntunut, että hän tuon suuren lankeemuksen hävityksestä
-korjaisi palkkansa, kuin kypsyneen hedelmän... Ja nyt! Hän ei ollut
-ehtinyt olla myrskyssä mukanakaan, jo ennen sen alkua hän kaatui
-pienessä vihurituulessa, kaatui toiveineen... Talonpoikain kesytön
-lauma oli peljästynyt ja paennut, ja vaikka pääjoukon onni olisikin
-parempi, oli hän itse kätketty, unhotettu vanki, tuomittu nääntymään
-tähän lokeroon, taikka kuolemaan häpeällä hirsipuussa, -- sehän on
-kapinankiihottajan varma palkka... Ja tyttö, joka Turussa häntä odotti
-myrskyn keskestä, odotti hartaasti ja ikävällä...! Tosiaankin, siinä
-oli vuosikautisten ponnistusten hedelmä...
-
-Mikähän oli näin muuttanut hänen entisen hyvän onnensa, sitä hän siinä
-ihmetteli. Miksi oli hän, tuo entinen, iloinen veitikka, ollenkaan
-antautunut näihin vaaroihin ja rasituksiin? Tuoko tyttö ... tuo, jota
-hän ensiksi piloillaan hienosteli ja sitten marskin kiusaksi rupesi
-omakseen vaatimaan ... tuoko tyttö hänet oli näin saattanut uhraamaan
-hauskan, huolettoman elämänsä ... toivehikkaan tulevaisuutensa,
-onnensa, vapautensa, henkensä, kaikki...?
-
-Jopa vierähti ensimmäisinä vankinaolon päivinä ja pitkinä, pimeinä öinä
-jokunen kuuma kyynel salaa kostealle olkivuoteelle. Vaan sitten hän
-tyyntyi, rupesi puhumaan itselleen järkeä. Mitäpä olikaan, kysyi hän
-itseltään, hänen elämänsä näinä viime vuosina ollut muuta kuin
-alituista kiertokulkua hirsipuun ympärillä, retkeä vaarasta vaaraan,
-seikkailusta seikkailuun, aina vain onnensa varassa. Ja se onnensa oli
-hänet näihin asti aina pelastanut ja auttanut ... ehkä se auttaa
-vieläkin, auttaa varmaan. Niinkauan kuin henkeä on, on aina toivoa,
-miksikäs onnen tähti hänet nyt juuri pettäisi...?
-
-Ja nuori junkkari tapasi jo taas jonkun iloisemman säveleen vanhoista
-varastoistaan, vihelteli sitä ensiksi hiljaa ja sitten kovemmin, niin
-että kajahti autio herraskartano, vaipui sekaan miettimään kohtalonsa
-ynseyttä ja vihelteli taas. -- -- --
-
-Vaan Olavi Klaunpoika, isänsä pienoiskuva, isänsä altis ihailija,
-ratsasti, saatuaan kalliin vankinsa varmaan säilöön, tuiskun ja
-pakkasen läpi pysähtelemättä Hämeeseen, pääleiriä kohden, ja läheni jo
-vanhan vuoden viimeisenä päivänä Pirkkalan pitäjää, jonka leveiksi
-poljetuilla talviteillä ehtimiseen eteensattuvat kuormastot,
-ratsuväenosastot ja pakolaisjoukot osottivat, että oltiin sotaisen
-leiripaikan seutuvilla. Pirkkalan kirkon tienoilla olivatkin jo
-molemmat viholliset leirit vastakkain; talonpojat Nokiassa, marskin
-joukot järven takana Pirkkalan kirkolla. Siinä selällä oli samana
-päivänä tapahtunut kahakka; marski oli tehnyt hyökkäyksen talonpojan
-leiriä vastaan, vaan huomannut sen vankemmaksi kuin oli luullutkaan ja
-sen jälkeen ruvennut heidän kanssaan hieromaan sovintoa, saadakseen jos
-mahdollista sodan verettömästi päättymään. Siksi vallitsi nyt aselepo
-järven molemmilla rannoilla, ja Olavin saapuessa Pirkkalan kirkonkylän
-taloihin makoili sotaväki siellä mukavasti pirteissä, ja päälliköt, eri
-tahoilta kokoonrientäneet suomalaiset aatelisherrat, pitivät kokousta
-pappilassa, nauttien terveydekseen, mitä talolla oli tarjottavana.
-Heihin Olavi yhtyi, kertoen uteliaille kuulijoille talonpoikain
-rannikkojoukon nopeasta kukistamisesta.
-
-Tämä sanoma rohkasi mieliä ja kiihotti toimintaan. Aina tulinen
-Särkilahti huudahti kohta tovereilleen:
-
--- Niin pitäisi meidänkin täällä toimia, rutosti ja rivakasti!
-Talonpoikia täytyy säikyttää, silloin he hölmöstyvät ja ovat hukassa.
-
--- Se olisi sitäkin tarpeellisempaa, kun kapinan laineet vyöryvät
-vastaamme sekä Savosta että Hämeestä, joten pohjalaisista olisi ensiksi
-selville päästävä, toisti Abraham Melkiorinpoika, joka, Pohjanmaalta
-myrskyä paennut vouti, nyt oli puuhakkaimpia miehiä marskin leirissä.
-
--- Vaan marskillapa on toiset tuumat, hän tahtoo saada talonpojat
-sovinnolla palaamaan, hän vaatii ainoastaan heidän päällikkönsä; siitä
-olimme äsken Nokiassa neuvottelemassa, ehkäpä talonpojat siihen
-suostuvatkin.
-
-Niin puhui vanha Laukon herra, Knuutti Kurki, joka, oltuaan jo väkineen
-nuijalaumaa paossa, sittemmin oli yhtynyt marskin sotajoukkoon.
-
--- Siitä ei tule mitään, eikä Klaus Fleming sitä tosissaan aijokaan,
-hän tahtoo vain saada selville, onko Kustaa Eerikinpoika todellakin
-nuijamiesten joukossa, vakuutti Särkilahti tietävästi. Ja keskustelu
-kääntyi nyt taas tuohon jännittävään kysymykseen, oliko Erik XIV:n
-poika kapinajoukossa vai eikö.
-
-Sitkeä, monipäinen, yhä uudistuva huhu tiesi näet vieläkin aina
-vain kertoa, että Kustaa Eerikinpoika, vaikkakin valepukeisena,
-oleskeli talonpoikain leirissä Nokialla. Hänen yhtymisestään
-talonpoikaisjoukkoon kerrottiin useita toisintoja. Toiset arvelivat,
-että Kaarlo-herttua muka jo edellisenä syksynä oli salaa tuottanut
-hänet Danzigista Ruotsiin ja sitten lähettänyt hänet Länsipohjan kautta
-Pohjanmaalle. Vaan toiset tiesivät maanpakolaisen kuninkaanpojan,
-saatuaan jonkun naisen kautta viestejä Suomen rahvaan kapina-aikeista,
-Viron ja Viipurin kautta saapuneen Savoon. Mutta kukaan ei ollut häntä
-nähnyt ja vangiksi otetuilta talonpojiltakin oli saatu varsin
-ristiriitaisia tietoja.
-
-Marski oli silloin päättänyt ottaa asiasta varman selon, -- se oli
-hänestä hyvinkin tärkeää. Jos näet Kustaa Eerikinpoika oli
-nuijajoukossa, oli kapinalla aivan toisenlainen, paljo laajempi
-merkitys, silloinhan se ei enää ollut rahvaan kapinaa yksityistä
-kuninkaan virkamiestä vastaan, vaan vehkeilevän puolueen yritys
-syrjäyttää Juhana-kuninkaan suku valtaistuimelta ja nostaa sinne
-toinen, Eerikin suku, tai -- Kaarlo-herttua. Jos talonpoikajoukko
-ominpäin kapinoi, oli se hajotettava ja rangaistava, jos kapinalla oli
-valtiollisia mullistusaikeita, oli hänen tärkeintä saada johtaja
-käsiinsä, -- siihenhän kapina silloin päättyisikin. Juuri siksi oli
-Klaus rauhanehdoksi pohjolaisille määrännyt, -- luvaten heille vapauden
-linnaleiristä --, että he jättäisivät johtajansa hänen käsiinsä. Vaan
-sitä ennen hän tahtoi saada varmuuden, oliko hänellä tuosta hinnasta
-todella mitään voitettavana.
-
--- Mutta missä on isäni, missä? kysyi Olavi innolla, kun ei marskia
-alkanut kuulua herrojen kokoukseen.
-
--- Hän lähti äsken ajamaan Liuksialaan, puhuttelemaan Kaarina-rouvaa ja
-kyselemään Kustaa Eerikinpojasta, -- kelläpä hänestä varmemmat tiedot
-olisi, kuin itse äidillä.
-
--- Lähti itse sinne?
-
--- Niin, hän tahtoo saada asiasta varmuuden, -- ottaa kai rouvan
-lujille.
-
-Olavi päätti silloin heti lähteä isänsä jälestä Liuksialaan, -- hänellä
-oli juuri varmat tiedot tuosta asiasta, jota hänen isänsä niin
-hartaasti tiedusteli.
-
-Hävityksen jälkiä näkyi kaikkialla tällä matkalla. Poltettuja
-aateliskartanoita, ryöstettyjä sotilasasuntoja tien varsilla, tiellä
-särkyneitä valjaita, rekiä ja tavara-arkkuja, joita pakenijat siihen
-olivat jättäneet, kun hädissään ja kiireissään olivat painuneet
-eteläänpäin. Aatelisten perheet ja muut herrasväet olivat äsken koko
-Hämeestä paenneet Hämeenlinnaan, sen muurien turviin, heidän miestensä
-rientäessä aseissa yhtymään sotajoukkoon. Koko Hämekin oli näet jo
-kiehumustilassa, senkin rahvas kohottelihe kapinaan. Mutta Liuksialasta
-eivät olleet väet paenneet, Kaarina-rouva oli turvallisesti jäänyt
-kartanoonsa, hän oli saanut nuijamiehiltä varmat viestit, että häneen
-ja hänen omaisuuteensa ei ole kukaan uskaltava koskea.
-
-Marski oli saapunut Liuksialaan vasta vähää ennen kuin hänen poikansa.
-Hän oli matkapuvussaan, turkeissa ja kallokkaissa, astunut suoraan ja
-ankarana Kaarina-rouvan eteen ja kysynyt:
-
--- Missä on poikanne, Kaarina Maunontytär? Mitä tiedätte hänestä?
-
-Rouva oli säpsähtänyt ja kalvennut.
-
--- Poikani, se onneton, onko hän sitten todellakin näissä kauheissa
-meteleissä mukana? Onko hän täällä?
-
--- Siitäpä on kysymys, kuka sen paremmin voisi tietää kuin te.
-Tunnustakaa! -- Marskin ääni jyrisi uhkaavana. -- Viisaasti teette, jos
-ilmoitatte kohta kaikki, kaikki mitä tiedätte. Minä en enää tahtoisi
-kuljettaa kuningas Eerikin puolisoa vankilaan.
-
-Itkien vakuutti rouva täydellisen tietämättömyytensä. Hän ei ollut
-saanut pojaltaan mitään viestejä, sittenkuin he kesällä olivat
-tavanneet toisensa Räävelissä. Huhuna oli hän kuullut, että hänen
-poikansa sanottiin olevan kapinajoukossa, vaan ei sitä uskonut.
-
--- Se on mahdotonta, hän on siksi liian heikko, liian horjuva ja
-päättämätön.
-
--- Niin minustakin, todisti marski hieman pilkallisesti, vaan kävi taas
-vakavammaksi. -- Mutta sittenkin, voisihan olla mahdollisuuksia... Te
-ette siis ole täällä nähnyt poikaanne?
-
--- En, en koskaan.
-
--- Ettekä tiedä huhujen syntymisestäkään mitään?
-
--- En mitään.
-
-Marski oli jo rauhottunut, mutta vieläkin eräs epäilys kalvoi hänen
-mieltään. Hän astui Liuksialan rouvan eteen ja virkkoi:
-
--- Ja sittenkin tiedätte jotakin. Minä autan muistoanne. Kun me
-palattiin Räävelistä poikaanne tapaamasta, jäi sinne eräs nuori
-neitonen, joka ei ole vieläkään kotiinsa palannut. Mitävarten jäi hän
-sinne?
-
-Kuningatar joutui hämilleen, tuota kysymystä hän ei ollut odottanut.
-Hänellä oli kyllä tieto Elinan rohkeista aikeista ja unelmista, --
-tyttö ei ollut malttanut olla niistä hänelle kertomatta --, eikä hän
-ollut hennonut eikä tahtonutkaan niitä vastustaa. Mutta hän ei ollut
-uskonut, että kukaan muu olisi niistä mitään aavistanut, ja siksi
-marskin kysymys häntä pelotti.
-
--- Niin, minä tiedän sen. Hän on haaveksiva tyttö, hän aikoi uhrautua
-sairaloiselle pojalleni hoitajattareksi, tahtoi viihdyttää hänen
-kaihojaan ja rohkaista hänen lannistunutta mieltään.
-
--- Ja taivuttaa hänet tulemaan Suomeen, jossa kapinan kiihko kansassa
-kiehui, -- eikö niin?
-
-Kaarina-rouva huoahti:
-
--- Niin, hänellä oli suuria unelmia, uhkarohkeita haavekuvia, mutta, te
-tiedätte sen, -- turhia unelmia. Heikko poikani ei rohkeneisi käydä
-niitä toteuttamaan, vaikkapa hänellä olisi voimakkaampikin tuki, kuin
-yksinäinen, köyhä, haaveileva tyttö.
-
-Marski oli käynyt miettiväksi, käveli pari kierrosta lattialla ja
-puisti päätään epäilevästi:
-
--- Puhutte ehkä totta; jos poikanne olisi täällä, olisi hän
-voimakkaamman avulla tänne saatu. Mutta sittenkin ... tuo sitkeä huhu,
-josta kapinoitsijat elävät ... ei, minun täytyy saada varmuus: onko
-Kustaa Eerikinpoika täällä vai eikö?
-
-Sillä hetkellä astui Olavi Klaunpoika huoneeseen, käveli suoraan isänsä
-luo ja ojensi hänelle erään paperin. Marski katsoi kummastuen
-poikaansa, silmäili paperia ja luki puoliääneen:
-
-    »... Teidän ruhtinaallisen armonne lie huvittava kuulla, että
-    sekä kapinaväessä että yleensä koko maassa kerrotaan suurella
-    varmuudella Kustaa Eerikinpojan olevan talonpoikain joukossa,
-    heidän johtajiaan. Mistä juttu on alkunsa saanut, sitä en tiedä,
-    vaan innokkaasti olemme me puolestamme sitä levitelleet, koska
-    se kiihottaa talonpoikain rohkeutta ja vaikuttaa huolettavasti
-    vastustajiin. Mutta juttu on tietysti aivan perätön, teidän
-    ruhtinaallinen armonne tietää, että Kustaa Eerikinpoika ei ole
-    Suomessa...»
-
--- Mistä sinulla on tämä kirje, kysyi marski pojaltaan, kirjeen
-luettuaan.
-
--- Hieronymus Birckholtzin taskusta, -- tuossa on hänen nimensä alla.
-Kirje on tarkotettu Södermanlannin herttualle, mutta jäi lähettämättä.
-
--- Birckholtzilta, mutta sitten siihen voi luottaa. Milloin olet hänen
-taskussaan käynyt, Olavi?
-
--- Kuusi päivää sitten Ulvilan kirkolla.
-
--- Hän on vankina, niinkö, missä?
-
--- Yläneen kartanossa.
-
--- Ja talonpoikain rannikkojoukko?
-
--- Hajotettu, kukistettu; Aksel Kurki on ajamassa sen tähteitä
-Pohjanmaalle.
-
-Innostuneena astui marski askeleen lähemmäs, huudahtaen:
-
--- Hei, Olavi, sinussa on Flemingin verta, sinä ansaitset kantaa
-nimeni. Ja Birckholtz, onko hän varmassa tallessa?
-
--- Varmassa.
-
-Klaus Fleming seisoi hetkisen sanaa puhumatta, mutta hänen äsken vielä
-ankarat, huolestuneet kasvonsa sulivat iloiseen, tyytyväiseen,
-puolittain ilkkuvaan hymyyn. Hän kääntyi Kaarina-rouvan puoleen ja
-virkkoi:
-
--- Kiittäkää onneanne, rouva, poikanne ei ole Suomessa, muuten hän
-olisi tuottanut suuria ikävyyksiä sekä teille että meille. Meidän
-uinaileva, maanpakolaisia prinssejä haaveksiva sukulaisemme, Elina
-Fincke, on todellakin haaveksinut turhaan, -- onneksi hänellekin!
-
-Ja marski vetäsi vyön, jonka hän äsken puhuessaan oli irrottanut, taas
-kiinteämmin turkkinsa ympärille, pujotti lammasnahkaiset rukkaset
-käsiinsä ja lausui:
-
--- Me voimme lähteä, Olavi, -- jääkää hyvästi armollinen rouva! Vyyhti
-rupee selvenemään. Myrsky vinkuu, vaan vinkuu turhaan, nyt vain sitä
-asettamaan.
-
-Nyt ei enää neuvotella, ei tingitä eikä lupailla, -- nyt tapellaan!
-
-Marski istahti rekeen, Olavi ratsasti hänen rinnallaan, saattojoukko
-seurasi perästä ja kiireesti niin painettiin takasin Pirkkalan kirkolle
-päin. Iltayö oli pimeä ja kylmä, revontulia vain liekihti taivaalla.
-Tunti oli niin ajettu, kun marski virkkoi pojalleen:
-
--- Muistatko tuota tulen hohdetta, joka tässä aatonaattona leimahti
-taivaalla, kun me teimme Turusta lähtöä Viipuriin? Sen sanottiin
-tietävän tulta ja verta, -- se tiesikin todella tulta ja verta. Vielä
-tänä yönä hyökkäämme me Nokialle.
-
-
-
-
-XIV.
-
-Pakolaiset.
-
-
-Joka aamupäivä, kierroksen tehtyään Turun linnan varustuksilla ja
-vartiopaikoissa, kiipeää vanha Prinkkalan herra Ebba-rouvan huoneisiin
-ja jää sinne tunnin ajaksi istumaan, kertoen päivän kuulumisia, noita
-jännittäviä ja huolettavia, ja juoden haarikon kuumaa, vankkaa olutta,
--- kaksi haarikkoa, jos kuulumiset ovat oikein hyviä. Oluttaan
-odotellessaan virkkoo silloin Prinkkalan poika tavallisesti:
-
--- Peijakkaan pakkastalvi tämä nykynen talvi! Ja hän ravistelee
-ruumistaan, siten hienosti viitaten, että se kuuma olut saisi tulla
-keittiöstä heti.
-
--- Niin, ajatellappa silloin niitä, joiden täytyy tämmöisillä säillä
-retkeillä siellä autioilla erämailla vihamielisen kansan keskuudessa,
-huoahtaa rouva vastaan.
-
--- No, niillä on toki siellä ruumiinliikettä sekaan, aina kun tappelu
-syntyy, ja tarvittaessa sytyttävät he lämpimikseen aimo nuotion, --
-joukon kapinallisten taloja!
-
-Ebba-rouva pui sormeaan närkästyneen näköisenä pilapuheiselle
-vanhukselle:
-
--- Hannu Eerikinpoika, hyi, kuka laskee leikkiä noin vakavista
-asioista! -- Mutta katsoppas Anna, missä se olut viipyy.
-
-Prinkkalan herra saa oluensa, juo sen pitkissä kulauksissa. Ja nyt
-vasta tekee Ebba-rouva sen kysymyksensä, joka koko ajan on kuumana
-poltellut hänen kielellään:
-
--- No, mitä kuuluu taistelutantereelta, onko saapunut mitään viestejä
-sitten eilisen?
-
-Silloin vanha linnanisäntä kertoo kaikki ne uudet uutiset, joita
-taistelupaikoilta on kuulunut, joko saapuneilta airueilta tai
-pakolaisilta, taikkapa vain kulkevina huhuina. Ebba-rouva ja Anna,
-jotka istuvat ikkunasyvennyksessä käsitöittensä ääressä, antavat
-neuleiden vaipua syliin ja kuuntelevat toinen toistaan suuremmalla
-jännityksellä kertomuksia noista vaihtelevista tapauksista, joista tämä
-talvi on ollut niin rikas.
-
-Myrsky on käynyt yli Suomenmaan, tärisyttävänä ja yhä uusiutuvana,
-laskeutunut pohjoisesta ja idästä sisäiseen Suomeen, riehunut siellä
-kovimmillaan, talttunut ja virinnyt, vetäytynyt laidoille ja
-syöksähtänyt taas keskemmäs. Siten olivat uutiset olleet Ebba-rouvalle
-vuoroin rohkaisevia, vuoroin masentavia ja pelvolla ja tuskalla oli hän
-joka päivä odottanut Prinkkalan herran saapumista. Eikä ollut Anna
-Flemingin mieli suinkaan ollut vähemmässä jännityksessä, vaikka hänen
-täytyi salata huolensa ja levottomuutensa. Mutta omituinen oli noiden
-saapuneiden viestien vaikutus ollut näihin molempiin odottaviin
-naisiin: Se, mikä rohkasi Ebba-rouvan mieltä ja vahvisti hänen
-luottamustaan, se oli Annan mieltä masentanut ja riistänyt häneltä
-palan palalta hänen toiveitaan; ja jos taas joku uutinen oli Annan
-toiveita rohkaissut, oli se Ebba-rouvalta vienyt rauhan ja unen. Mutta
-enimmät uutiset olivat kumminkin olleet Ebba-rouvalle mieleiset ja
-hiertäneet Annan unelmat ohkasiksi ja ontoiksi, -- useampana päivänä
-oli Prinkkalan herra saanut kaksi haarikkoa kuumaa olutta. Ensiksikin
-oli jo, muuatta viikkoa sotajoukon lähdettyä Turusta, saapunut
-Ulvilasta tieto talonpoikain rannikkojoukon palauttamisesta ja
-hajoittamisesta. Se oli Turun linnassa oleville ollut iso lohdutus,
-sillä olihan juuri tämä joukko ensimmäisenä linnaa uhannut. Vaan Anna,
-joka tiesi sulhonsa juuri tuossa joukossa kulkeneen, oli huolestuneena
-kysynyt itseltään: Mihin joutui noutajani, kaatuiko vai pakeni? Mutta
-hän ei saanut mitään vastausta, Hieronymon kohtaloa ei linnassa
-tunnettu eikä siitä puhuttu.
-
-Kohta uudella vuodella oli Ebba saanut toisen ilosanoman, tällä kertaa
-Pirkkalasta: marski oli ratkaisevasti voittanut kapinoitsijain
-pääjoukon Nokialla ja ajanut nuijamiesten sirotetut tähteet
-Hämeenkankaan yli kotiinsa. Anna oli silloin kalveten ja yhä
-huolestuneempana vetäytynyt varjoon istumaan ja hänen sydämmensä oli
-ruvennut valtaamaan kylmä toivottomuus. Vaan Prinkkalan herra joi
-tänään kolme haarikkaa olutta ja söi päivällisensä Ebba-rouvan
-pöydässä.
-
-Sitten seuraavina viikkoina saapui sisämaasta vähäväliä tietoja uusien
-kapinain syttymisestä Savossa ja Hämeessä ja aina hiukkasta niiden
-jälessä toisia, jotka kertoivat näiden kapinayritysten verisestä
-kukistamisesta. Monipäisenä ja turmiota syösten nousi nuijakapina Klaus
-Flemingiä vastaan, vaan aina missä pää uhkaavana kohosi, siellä löivät
-marskin huovit sen armotta maahan, joten jälelle jäi verinen jälki.
-
-Helmikuulla vihdoin saapui Turkuun tietoja pohjolaisten uudesta
-kapinasta, tuosta yleisestä, vaarallisesta, hurjistuneesta; marskin,
-jota jo oli alettu odottaa kotiin, oli täytynyt suin päin kiirehtiä
-sinne kauas Pohjanmaalle tätä koston kuohua asettamaan, ja pitkän ajan
-vallitsi sen jälkeen uhkaava äänettömyys. Nämä seikat taas Ebba-rouvaa
-pahasti huolettivat: moiselle vaivaloiselle matkalle, kauas tuon
-ärtyneen kansan keskuuteen, kiihotetun noitajoukon loukkuihin, oli
-Klaun siis täytynyt lähteä vanhalla ijällään ... hän ei odottanut siitä
-retkestä mitään hyvää. Vaan Annassa virkistyi toivon sammuva kipinä:
-onko Hieronymo nyt siellä uusia myrskyjä lietsomassa, saako hän ne
-vielä voimakkaiksi ja voittoisiksi...?
-
-Ne niukat kuulumiset, joita näihin saakka oli saapunut Pohjanmaan
-viimeisistä tapahtumista, eivät kumminkaan olleet omiaan Annan
-vironneita toiveita vahvistamaan. Varmoja tietoja ei tosin ollut
-tullut, vaan humuna oli kulkenut huhuja verisistä tappeluista,
-joukkomurhista, hävityksistä, paloista ... epätietoista vielä oli,
-mihin huhuun sai luottaa, mihin ei, vaan yleensä nämä kulkupuheet
-kaikki olivat tietäneet talonpoikain tappioista, nuijajoukon tuhosta ja
-häviöstä ja Flemingin säälimättömästä kostosta.
-
-Näistä seikoista olisivat Ebba-rouva ja Anna nyt tänäänkin, eräänä
-kylmänkirkkaana maaliskuun päivänä 1597, niin hartaasti tahtoneet
-kuulla lähempiä tietoja, vaan Prinkkalan herra ei osannut kertoa paljo
-mitään varmaa.
-
-Ei ollut viikkokauteen saapunut viestejä marskilta eikä ollut kaikkiin
-kulkupuheisiin uskomista.
-
--- Ettekö sitten tiedä minkäänlaista uutta? kysyi Ebba-rouva pettyneenä
-ja kärsimätönnä.
-
--- En sanaksi asti. Johan pari päivää sitten kerroin, että Ilmajoella
-on ollut suuri tappelu, jossa paljo talonpoikia on kaatunut, mutta sitä
-en vieläkään tiedä, onko tämä taistelu ollut ratkaiseva ja onko koko
-retki siihen päättynyt.
-
--- Mutta miehestäni, ettekö hänestä tiedä mitään. Missä hän on, onko
-hän tervennä vai sairaana?
-
--- Tervennä kai. Viimeiset kuulumiset hänestä kertoivat, että hän
-poltatti Kyrön pappilan, rangaistakseen pappia, joka oli ollut
-kapinoitsijain puolella. Useita nuijamiesten johtajia hän siellä myös
-hirtätti.
-
--- Poltatti ja hirtätti ... ettekö tiedä muuta kuin noita
-kauhistuksia ... ei, tänään ette saa toista haarikkaa olutta.
-
-Olisihan Prinkkalan herra tiennyt yhtä ja toista muutakin, jota lentävä
-maine jo Turun seuduilla kauhulla kuljetti mökistä mökkiin ja suusta
-suuhun, kertomuksia nuijakapinan verisistä vaiheista. Vapisuttaen ja
-peljättäen kulki näet maassa kuvauksia myrskyn riehunnasta ja
-tuhotöistä. Veritöitä olivat sekä kapinoitsijat että kapinan kukistajat
-harjoittaneet. Avantoihin olivat talonpojat upotelleet vangittuja
-huoveja ja aateliskartanoissa raa'asti raiskanneet turvatonta väkeä.
-Vaan huovien kosto oli ollut vielä julmempaa. Juuri Kyröstä kertoi
-nytkin äsken saapunut sanoma kamaloita juttuja, kertoi, kuinka marskin
-omain silmäin edessä voitettuja ja heidän omaisiaan oli silvottu,
-kuinka eräänkin kapinanjohtajan raskaana oleva vaimo oli viilletty
-palasiksi, niin että sikiö oli lähtenyt ryömimään ulos, ja kuinka
-lapsia oli vartaaseen seivästetty. Ilmajoella oli pappeja kolhittu
-kuoliaiksi kirkonavaimilla ja jo haudattujen nuijapäällikköjen ruumiita
-oli kaivettu haudoista ja vedetty hirsipuuhun... Savon puolelta saapui
-sanomia, miten marskin huovit esim. olivat saaneet saarroksiin pienen
-kapinajoukon ja erään kosken rannalla sitten ruvenneet yksitellen
-telottamaan talonpoikia, toisten sitä katsellessa. Vaan kun telottaja
-kyllästyi ja rupesi niskoittelemaan, hakkautti huovipäällikkö hänetkin
-viideksi kappaleeksi ja pakotti sitten vangitut talonpojat mestaamaan
-toinen toisensa, kunnes yksi ainoa jäi jälelle...
-
-Näitä tällaisia kauhukertomuksia kulki jo viljalti yli maan, ja paljo
-niistä olisi Prinkkalan herrakin tiennyt kertoa, vaan hän ei tahtonut
-peljättää huolestuneita naisia. Häntä itseäänkin miltei puistatti niitä
-ajatellessaan, ja siinä istuessaan muisti hän niin selvästi marskin
-uhkaavat jäähyväissanat: »syyttäkööt itseään, jos se tapahtuu säälittä
-ja armotta», -- hän näyttää nyt todellakin iskeneen suonta syvälle.
-Hetken näin mietteissään ääneti viivyttyään ja haarikkansa pohjaan
-juotuaan nousi vanha linnanpäällikkö ja virkkoi:
-
--- Mitähän koirat nyt niin äkäsesti kaupungilla haukkunevat, täytyy
-mennä tähystämään, saapuuko ketään.
-
-Ebba-rouva ja Anna jäivät taas kahden vastakkain istumaan
-ikkunasyvennykseen ja rupesivat jatkamaan käsitöitään. Vaan hetken
-kuluttua vajosi taas neule Annan syliin ja hän huoahti melkein
-tuskalla:
-
--- Oi jos saataisiin edes joitakin tarkkoja viestejä, tämä epävarmuus
-on kuolettava!
-
--- Niin, kun saataisiin! toisti Ebba-rouvakin, kääntäen katseensa
-ikkunasta, jonne se oli ollut kiinnitetty. Vaan hetken kuluttua hän
-jatkoi: -- Noinko suurella jännityksellä odotat sinäkin, Anna, tietoja
-miestemme kohtalosta? Niin, niin, aika on täperä, sotajoukon täytyy
-välttämättä palata, ennenkuin vedet aukiavat, sillä silloin voi herttua
-minä päivänä tahansa olla täällä linnan edustalla.
-
-Anna ei vastannut. Hänen ajatuksensa, nuo levottomat ja toivottomat,
-kulkivat omaa uraansa, päinvastaiseen suuntaan kuin Ebba-rouvan, eikä
-hän niitä voinut tädilleen ilmaista. Ja siitä juuri hänen
-levottomuutensa aina yhä kasvoikin, kun hän ei koskaan voinut kellekään
-paljastaa sydämmensä risteileviä mietteitä, huolia ja pelkoja, kun
-hänen täytyi ne huolellisesti itsekseen kätkeä, voimatta kertaakaan
-keventää mieltään. Ne tiedot, joita hän ikävöi, olivat niin aivan
-toiset kuin Ebba-rouvan; hänen pelastumisentoivonsa oli taas suistunut,
-siitä ei ollut enää epäilystä, vaan miten oli käynyt hänen sulhonsa? --
-siitä Anna niin ikävällä sanomia odotti. Oliko hengissä vielä vai
-kaatunutko oli, oliko päässyt pakenemaan vai kiinnikö joutunut,
-hurjistuneiden voittajien vangiksi...? Löytyneekö koskaan enää?
-
-Vaan Ebba-rouva jatkoi äskeistä ajatustaan ääneen, kuvasi, kuinka
-haikealla ikävällä, melkein tuskalla, hän miestään odotti; ei koskaan
-nuorena morsiamena ollut hän sellaisella jännityksellä sulhoaan
-odottanut, kuin nyt tuota vanhaa ukkoa, joka jo olisi tarvinnut lepoa
-ja hoitoa. Hän kukistuisi ikäväänsä, kertoi hän, ellei toki varma toivo
-häntä virittäisi. Vaan Anna ajatteli itsekseen: voi, jospa minun toivon
-kivenkään vielä koskaan virkistäisi!
-
-Silloin juoksee yhtäkkiä nuori Juhana lumisena ja pohteessaan sisälle
-ja ryntää äitinsä luo:
-
--- Maantieltä saapuu mustanaan väkeä, ratsuväkeä ja jalkaväkeä.
-Katsokaa äiti, jo tähän näkyy etujoukko ... noin, äiti, kuin ratsut
-korskuvat.
-
-Ebba-rouva oli ensi hetkessä lennähtänyt kalpeaksi: oliko joku uusi
-nuijajoukko sotaväen poissaollessa marskin selän takana kokoontunut ja
-nyt jo hyökkäämässä linnaa vastaan? Vaan samassa hänet taas valtasi
-rohkea, ilonen luottamus: ei, se on tietysti Klaus, joka palaa, sehän
-täytyy olla hän! Tosiaankin, omaa väkeähän siinä on, -- tutut ovat
-marskin huovit leveistä hirvennahkavöistään ja pitkistä miekoistaan...
-Noin, laskusilta putoo alas, käydä linnaan omain miesten.
-
-Ilon valtaamana juoksi Ebba-rouva portaita alas. Siinä oli tuttu
-saanireki, josta kookas vanhus nousee ... tuokion kuluttua lepäsi Ebba
-jo miehensä syleilyssä ja poissa oli pelko ja ikävä ja kalvava huoli.
-
-Klaus Fleming oli palannut etujoukkoineen kukistamasta nuijakapinan,
-sammuttamasta sen rovion, joka lähes kolme kuukautta sitten, joulun
-alla, niin uhkaavana oli leimahtanut yhtaikaa monelta suunnalta.
-Etujoukko oli rientomarsseissa palannut rantateitä myöten Turkuun ja
-siksi sen tulosta ei ollut viestejäkään linnaan ehtinyt. Ja siksipä
-tuntuikin nyt niin oudolta, kun taas Turun linnan rakennukset yhtäkkiä
-täytenään kuhisivat isoäänistä, huutelevaa sotaväkeä, joka sinne
-majoittui lepäämään ja juhlimaan onnistuneen retkensä palkaksi. Vaan
-Klaus-herra kutsui voittoisat päälliköt ylös linnan juhlasuojiin ja
-astui itse vaimonsa taluttamana yksityisiin huoneihinsa perhettään
-tervehtimään.
-
-Aivan entisellään ei Klaus Fleming kuitenkaan palannut. Matkan vaivat
-ja mielen jännitykset olivat kyntäneet vakoja tämän rautasen miehen
-kasvonpiirteisiin ja siltä näytti, kun hän portaita ylös nousi, että
-hänen täytyi ponnistaa, kantaakseen vartalonsa yhtä suorana ja jäykkänä
-kuin ennen. Tuo sankka tukka, joka näihin asti oli ainoastaan hienosti
-harmahtanut, oli nyt käynyt melkein valkeaksi ja matkapukua mieheltään
-riisuessa huomasi Ebba-rouva hänen katseessaan yhä selvemmin tuon
-melkein kaihoavan ilmeen, jonka hän ensi kerran oli nähnyt, kun Klaus
-lausui jäähyväisensä, lähtiessään kukistamaan talonpoikain kapinaa.
-
--- Rasittunut olet, ukkoseni, vaan jumalankiitos, sinä olet toki
-palannut tervennä kapinan kukistettuasi, puhui Ebba-rouva hellyydellä.
-
--- Niin, me olemme palanneet, me olemme tehneet velvollisuutemme,
-vastasi marski, asetellen aseitaan seinälle paikoilleen. Ja istahtaessa
-sitten vanhalle paikalleen pöydän päähän jatkoi hän melkein suruisella
-äänellä: -- Mutta soisinpa kernaasti, että tämä retki olisi tekemättä,
-ettei sitä olisi koskaan tarvinnut tehdä!
-
--- Kuka sitä ei soisi. Vaan nythän on toki rauha palautettu, nythän
-saat sinäkin levätä.
-
--- Ei, Ebbaseni, ei tule mulle lepoa eikä rauhaa, ennenkuin haudassa.
-Se tulipalo, joka nyt sammutettiin, oli vain sivulieska, joskin
-vaarallinen; päärovio ei ole vielä syttynytkään, vaan se syttyy pian.
-Ja meidän täytyy kyetä sammuttamaan sekin.
-
-Tervehtiessään lapsiaan, viiväytti hän kauan aikaa poikansa Juhanan
-kättä omassaan ja virkkoi puolittain kuin itsekseen:
-
--- Sinä poikani ehkä saat nähdä sen haavan kasvaneen umpeen, jonka nyt
-olemme kansaan iskeneet, -- minä en sitä enää saa. Ja kumminkin olisin
-niin hartaasti suonut näkeväni Suomen kansan kasvavan terveeksi ja
-voimakkaaksi.
-
-Hetkisen siinä levättyään läksi marski ruhtinaansaliin, jossa Suomen
-aatelisherrat, jotka olivat yhtyneet marskiin hänen retkellään ja
-palanneet hänen mukanaan Turkuun, jo olivat koossa. Siellä vallitsi
-ehyt ja sopusointuinen mieliala heidän keskuudessaan, veljeys
-sovinnollisempi kuin ennen koskaan. Kaikki entiset epäilykset ja
-arvelut olivat tänä talvena haihtuneet. Herttuan nostattama vaarallinen
-kapina, joka yhtä turmiollisesti oli uhannut heitä kaikkia ja jota
-yhdessä kukistamasta he nyt palasivat, oli ikäänkuin sulattanut eri
-ryhmäin miehet toisiinsa ja tuota sulautumista olivat Ruotsista juuri
-saapuneet viestit vielä omiaan vahvistamaan. Herttua oli viime aikoina
-vieraantunut Ruotsinkin aatelistosta, jopa koko valtioneuvostosta, jota
-hän jo vainosi, -- ei, nyt ei ollut enää epäilystä siitä, kenen puolta
-tulisi pitää! Sama herttua varustaa parastaikaa laivastoa ja armeijaa,
-tullakseen muutamain kuukausien perästä Suomeen heitä asevoimalla
-kukistamaan. Tulkoon, tuumivat Suomen herrat äskeisten voittojensa
-rohkaisemina, yhtenä miehenä aikoivat he Klaus-herran johdolla
-viimeisiin asti häntä vastustaa ja jos mahdollista kuumilla
-tervehdyksillä saatella hänet Ruotsiin takasin... He tunsivat nyt
-vihdoinkin olevansa yhden pesän poikuetta, yksiä suomalaisia
-aatelismiehiä.
-
-Tällainen vahva toverimieli vallitsi ruhtinaansalissa marskin sinne
-saapuessa ja osaksi innostuneina, osaksi leikillisinä, tarinoivat
-herrat siellä päättyneen retken muistoista, kertoen toisilleen kaskuja
-ja vaihdellen tekemiään havaintoja. Viinikippoja oli jo kannettu esiin,
-kotiintulon maljoja juotiin.
-
--- Terveydeksenne, Suomen miehet! virkkoi marski maljaansa tarttuen. --
-Jokainen on tehnyt velvollisuutensa ja tehnyt sen hyvästi, me voimme
-luottamuksella katsoa tulevaisuuteen. Juokaa, iloitkaa tänä iltana, sen
-te olette ansainneet!
-
--- Terve! rautamarskin malja, Suomen karhun malja! kuului huutoja
-vastaukseksi ja tiheään tyhjenivät tinaiset pikarit. Mutta raakoja
-pilkkapuheitakin kuului joukosta, vahingonilon töykeitä huutoja:
-
--- Ilkan malja, huusi yksi, hänen, joka nyt pelottelee variksia
-Ilmajoen pelloilta!
-
--- Ja »talonpoikaiskuninkaan» malja, hänen, joka meille koko nämä
-lystit laittoi. Olkoon nyt tervetullut Turkuun!
-
--- Ja Kustaa Eerikinpojan malja, -- hänhän se on haahmollaan koko
-kapinaa johtanut!
-
-Toiset nauroivat ja tähän iloseen tapaan jatkettiin tarinoita
-ehtimiseen. Vaan marski istui ääneti pöydän päässä leukaansa
-käsivarteensa nojaten. Hän hymähti, kun kuuli jonkun sattuvan
-sukkeluuden, vaan kävi kohta taas vakavaksi ja miettiväksi. Eikä hänen
-maljansa tyhjennyt tiheään kuin ennen. Anna Fleming, joka emännän
-apulaisena kulki pöydän ympärillä täytellen maljoja, viivähti usein
-ihmeissään setänsä takana, kun tämän maljaan ei enää syvennytkään
-täyttämisen lovea.
-
-Anna viivähti siinä miesten juomapöydän seutuvilla tosin muistakin
-syistä. Emäntätoimissa touhutessaan seurasi hän suurimmalla
-jännityksellä herrojen puheita ja varsinkin heidän kaskujaan
-talonpoikaisjohtajista ja näiden kohtaloista. Siinä puhuttiinkin niistä
-paljo, puhuttiin Ilkasta, Poutusta, Krankasta ja muista, kerrottiin
-pilajuttu toisensa perästä, vaan sitä nimeä, josta hän niin hartaasti
-olisi halunnut kuulla, ei mainittukaan. Näytti aivan siltä, kuin hänen
-sulhonsa ei olisi ollutkaan mukana kapinijoukossa ... taikka oliko hän
-niin aivan huomaamattomana kaatunut ja huvennut, ettei kukaan ollut
-välittänyt hänen kohtalostaan ottaa selkoa? Ja kumminkin tiesi hän
-Hieronymus Birckholtzin nimen kapinan alussa merkinneen hyvinkin
-paljon.
-
-Anna teki taas kierroksen pöydän ympäri ja saapui marskin istuimen taa,
-ruveten täyttämään hänen maljaansa.
-
--- Ei mulle enää, tyttöni, minä olen väsynyt...
-
--- Taasko tuntuu Plissovan haava? kysyi Anna sedältään.
-
--- Ei enää Plissovan haava, muut haavat ovat jo pahemmat.
-
-Ja marski viittasi Olavin luokseen:
-
--- Ole sinä isäntänä täällä, minä olen vanha, tarvitsen jo päästä
-levolle.
-
-Hän rupesi jo nousemaan pöydästä. Vaan samassa tuli vanginvartija
-sisään tiedustelemaan marskilta, miten tuodut vangit olivat linnaan
-sijoitettavat, -- niitä oli tutkittavaksi tuotu koko joukko, jotta
-selvä saataisiin kapinan todellisista syistä. Anna kuunteli sitä
-jännityksellä, henkeään pidätellen ... vaan ei nytkään mainittu hänen
-sulhonsa nimeä... Marski antoi määräyksensä ja vartija poistui. Mutta
-samassa käännähti marski Olavin puoleen:
-
--- Entä sinun Ulvilasta tuotu vankisi, onko hän jo täällä?
-
--- Birckholtzko, -- ei, hänhän on Yläneellä, jonne hänet joulunpyhinä
-jätin.
-
--- Liekö se niin varma säilytyspaikka, tuo vanha huuhkaimenpesä. Hae
-mies sieltä jonakin päivänä tänne talteen, me tarvitsemme hänet
-kumminkin, kun tästä kuulustelu alkaa.
-
-Varkain ja epätäydellisesti kuuli Anna nämä sanat, joita isä ja poika
-hiljaa olivat vaihtaneet, vaan tuo lyhyt keskustelu ilmaisi hänelle jo
-kaikki, mitä hän niin kauan ja kiihkeästi oli halunnut tietää. Hänen
-sulhonsa oli siis vankina, oli ollut jo joulusta saakka hänen siitä
-tietämättä, suljettu yksin sinne vanhaan maahoviin kuin elävältä
-haudattuna. Tuohon tyrmään olikin siis päättynyt hänen toivorikas
-retkensä, -- näin kauan oli hänkin toivonut ja odottanut turhaan. Mutta
-Anna ihmetteli itse, että tämä sanoma nyt ei häntä masentanut eikä
-lannistanut, hänessä päinvastoin kasvoi siitä omituinen, ennen
-tuntumaton, tarmo ja päättäväisyys ja kun hän siirtyi pois siitä pöydän
-kulmalta, johon hän hetkeksi oli jäänyt mietteihinsä seisomaan, hoki
-hän jo hiljaa itsekseen:
-
--- Hän on pelastettava, ja se on minun tehtävä!
-
-Kaiken sen iloisen ja rattoisan mielialan keskessä, joka tänään
-vallitsi Turun linnan sekä vallashuoneissa että huovien tuvissa, kulki
-Anna yksin miettiväisenä ja huolekkaana huoneesta toiseen, yhä harkiten
-sitä yhtä ainoata kysymystään: vanki Yläneeltä on vapautettava,
-vapautettava nyt, ennenkuin hän tuodaan Turkuun, mutta miten? Mistä saa
-hän apulaisia, mistä saa hän neuvoja, kenelle voi hän uskoa
-salaisuutensa? Ei ketään ole hänellä uskottua ystävää ... oi jos Elina
-edes olisi täällä ... oi, jospa hänellä olisi orpanansa toimintavoima
-ja päättäväisyys! Ja vielä vuoteellaan maatessaan ja kuullessaan, aina
-kun ovissa käytiin, ruhtinaansalista juhlivain äänekkäitä puheita ja
-iloisia lauluja, toisteli hän hiljaa mielessään: sen täytyy tapahtua,
-mutta miten, miten? -- --
-
-Marski viipyi nyt retkeltään palattuaan ainoastaan pari päivää Turun
-linnassa ja lähti sitten perheensä seurassa Kuitiaan, siellä hiukan
-levätäkseen ja jatkaakseen sieltä vielä rekikelillä matkaansa
-Uudellemaalle, Pikkalalaan, -- vielä kerran tahtoi hän tarkastaa
-laivastonsa, johon hän alkavassa ottelussa niin paljo luotti --; ensi
-avovedellä täytyi hänen taas olla Turussa, valppaana ja varmana
-vastaanottamassa sitä hyökkäystä, joka tulossa oli. Vaan Anna ei
-tahtonut, ei voinut seurata setänsä perhettä Kuitiaan, hän tekeysi
-lähtöpäivänä sairaaksi ... hän olikin melkein sairas.
-
--- Mikä sinua näihin aikoihin oikein vaivaa, Anna, kysyi marski
-kummissaan. -- Oletko kysynyt tohtori Samuelilta neuvoa?
-
--- Oi en, niin sairas en ole, olen vain vähän väsynyt. Tulen hiukan
-myöhemmin Kuitiaan.
-
--- No, jää sitten lepäämään; voit tulla Kuitiaan muutamain päiväin
-perästä Gröningin kanssa, joka tänne vielä jääpi kirjeitämme
-valmistamaan, -- hän seuraa sitten minua Pikkalaan.
-
-Ebba-rouva suostui vastenmielisesti tuohon tuumaan, hänestäkin oli
-Annan käytös viime aikoina ollut niin kummallinen; vaan Anna oli tällä
-kertaa päätöksessään hievahtamaton. Hän tunsi välttämättömän pakon
-toimittaa jotakin suurta, tärkeätä, ratkaisevaa, ja vaikkei hänellä
-vielä ollut aavistustakaan, miten hän sen suorittaisi, oivalsi hän,
-että nyt hän ei täältä voinut lähteä. Ja kohta marskin matkustettua
-perheineen linnasta ryhtyi hän tuumiaan toteuttamaan. Hän aikoi ensiksi
-epätoivossaan uskoa huolensa Gröningille ... olihan tämä Hieronymon
-lanko ja olihan hän aikoinaan melkein ollut heidän liittolaisena.
-Kautta rantain hän senvuoksi kerran Gröningiltä kyseli Hieronymosta,
-vaan hän huomasi heti, ettei hänen ollut tämän eikä kenenkään muunkaan
-apuun luottamista.
-
--- Sääli iloista miestä, lankoni hän on ja paljo hänestä aikoinaan
-pidin. Mutta syyttäköön itseään ... hän lähti alunpitäin väärälle
-tolalle -- siitä häntä varotin -- ja rupesi vaaralliseen peliin, --
-siitä hän nyt palkkansa saa.
-
--- Ja mikä se palkka on, -- hirttoköysi?
-
--- Niin, kapinankiihottajan palkka, -- sääli hilpeää miestä...
-
-Anna vetäytyi lohdutonna yksinäisyyteensä miettimään. Silloin kuuli hän
-eräänä aamuna Olavin kertovan Prinkkalan herralle, että hän, koska keli
-rupee huononemaan, huomenna lähtee pienellä huovijoukolla noutamaan
-Yläneeltä erään kalliin vangin Turkuun ... valmistettakoon sille
-otukselle varma paikka asunnoksi. Tuskan hiki nousi Annan ohimoille ja
-hän virkahti puoliääneensä: nyt, taikka se on myöhää!
-
-Viipymättä käski hän valjastaa hevosen, -- sanoi Olaville lähtevänsä
-virkistyksekseen ajelemaan -- ja ajajakseen hän valitsi tuhmimman ja
-juopoimman rengin, minkä linnassa tunsi. Pienen mytyn hän varusti
-rekeensä ja lähti niin enempää ilmoittamatta ajamaan ulos kaupungista.
-Hän ei enää osannut arastella mitään, omituinen pakko ikäänkuin
-ehdottomasti ajoi häntä toimimaan... Eikä hänellä kumminkaan ollut
-vielä ensinkään selvillä, miten hän oli suorittava tehtävänsä, hän
-tiesi vain, että nyt se on suoritettava; Yläneellä on hänen sulhonsa
-vankina, sinne hänen on päästävä häntä vapauttamaan... Hepo juoksi,
-neljänneksiä kului; ajaja kääntyi aina toisinaan kysyvin katsein
-neitoseen päin, vaan tämä ei virkkanut mitään. Vihdoin mies kysyi:
-
--- Minne asti sitä ajetaan?
-
--- Yläneen kartanoon.
-
--- Yläneelle asti ... eikä otettu appeita hevoselle!
-
--- Sieltä saadaan, aja vain...
-
-Mies nyökkyi unisena reen keulalla, vaan sitä jännittyneempänä istui
-reen perässä neitonen, rauhatonna käännyskellen vällyjen välissä; hänen
-jäntereensä olivat pingoittuneet, hänen hermonsa tuntuivat polttavan,
-sitä enemmän, kuta lähemmäs saavuttiin vanhaa herraskartanoa.
-Iltapuoleen oltiin vihdoin perillä... Anna antoi ajajalleen pari
-vaskikolikkoa, käski hänen ostaa itselleen olutta ja viettää iltansa
-miten parhaiten osasi. Ja niin tämä siitä luvasta riemastui, että
-tuskin hevosen malttoi valjaista päästää.
-
-Oudoksuen ja ihmetellen, mutta samalla liehakoitsevana, otti kartanon
-viirusilmä emäntä vastaan harvinaisen vieraan; vuosikausiin ei ollut
-sitä kummaa sattunut, että isäntäväen, Flemingin, perheestä ketään oli
-käynyt tätä syrjäistä kartanoa katsomassa, ja siksi tahtoi emännöitsijä
-esiintyä niin edukseen kuin mahdollista.
-
--- Eikö sieltä muita tule, kun kerran lähdettiin, kyseli hän
-tutkistelevasti Annalta.
-
--- Tulee, huomenna tulee toisiakin. Meidän on täällä katsastettava,
-voidaanko näitä huoneita vielä panna asuttavaan kuntoon, sillä marski
-tuumaa lähettää perheensä tänne sisämaahan kesäksi, koska se ei näinä
-sotaisina aikoina ole rannikolla turvassa.
-
-Anna lausui tämän hätävalheen, joka juuri siinä tuokiossa hänen
-päähänsä lensi, sellaisella varmuudella, ettei akka osannut siitä
-mitään epäillä, vähän vain ihmetteli, miksi armollinen neiti näin yksin
-ennakolta oli tälle asialle lähtenyt. Mutta hänen huomionsa kiintyi
-kumminkin kokonaan siihen mahdollisuuteen, että Yläneen kartanokin
-kerran saisi marskin perheen luokseen. Ja hän rupesi Annalle kertomaan,
-kuinka herrasväet Eerik vainajan, marskin isän, aikana usein olivat
-täällä Pyhäjärven rannoilla rakastaneet asua, ja muistelemaan, ketkä
-Flemingit juuri täällä olivat syntyneetkin.
-
-Vaan Anna ei kuullut hänen kertomuksiaan; hän seurasi melkein
-vaistomaisesti eukkoa sisälle vanhaan, ränstyneeseen päärakennukseen,
-oli tarkastelevinaan sen seiniä ja kattoja, mutta hänen ajatuksissaan
-pyöri koko ajan yksi ainoa selvä mielle: täällä hän on, täältä hän on
-pelastettava!
-
--- Armollinen neiti kai jääpi yöksi, on ehkä pantava joku huone
-lämmitä, kysyi akka paapatustensa sekaan.
-
--- Niin yöksi ... tietysti on huone pantava lämmitä...
-
-He kulkivat siten huoneesta huoneeseen, eukon kertoessa niiden ikää ja
-merkillisyyksiä, ja tulivat vihdoin eräälle ovelle, jonka edessä oli
-luja munalukko ja paksu puomi. Anna säpsähti; hän arvasi kohta, mikä
-huone siinä oli, arvasi, että siellä, honkasen loukun takana, oli hänen
-sulhonsa vangittuna, ja hänen täytyi koota kaiken malttinsa, voidakseen
-välinpitämättömällä äänellä kysyä:
-
--- Mitä teillä tuossa huoneessa on?
-
--- Siinähän se on vielä se talvella tuotu vanki; Olavi-herra sitä käski
-pitää täällä, kunnes hän tulisi noutamaan, mutta eipä häntä ole
-kuulunut. Tahtooko armollinen neiti katsoa sitäkin huonetta?
-
--- Oh, en välitä, -- taikka ehkä kumminkin. -- Anna tunsi polvensa
-notkahtavan ... hänen äänensäkin varmaankin värähti ... vaan hän
-pakotti sen taas vakavaksi, kun hän, eukon selitellessä avainkimppua
-vyöltään, jatkoi:
-
--- Olavi lienee unhottanut vangin tänne, nythän on kapina jo aikoja
-sitten lopussa.
-
-Puomi putosi alas, rautanen telje narahti ja ovi käännähti
-saranoillaan. Annalla melkein päätä pyörrytti, hän tunsi jalkansa
-horjuvan ja pelkäsi, ettei hän voisi mielensä malttamattomuutta
-hillitä. Ja siksi hän oven auetessa vetäysi silmänräpäykseksi pielen
-suojaan; vaan jo seuraavassa tuokiossa astui hän esiin, painaen sormen
-suulleen äänettömyyden merkiksi.
-
-Raskas, ummehtunut, kostea ilma tulvahti vastaan puolipimeästä
-huoneesta, eikä Anna ensi silmäyksellä voinut erottaa muuta, kuin
-joukon olkipahnoja nurkassa ja niillä lepäävän ryysykasan. Vasta silmän
-totuttua huoneen hämärään näki hän kalvakan, kuihtuneen miehen nousevan
-seisalleen vuoteelta, laihat raajat, kuopille painuneet, likaset kasvot
-ja omituisesti syvältä kiiltävät silmät, -- vaivoin tunsi hän iloisen,
-verevän, reippaan sulhonsa piirteet. Kovasti hän puristi kädellään
-ovenpieltä, johon hän nojausi, eikä puhunut kotvaan aikaan mitään. Ja
-kalvakka nuorukainen, jonka kasvoille ensiksi niin vilkas ilme oli
-välähtänyt, huomasi myöskin heti hillitä itsensä ja seisoi siinä pää
-kumarassa, äänetönnä ja nöyränä. Vaan Annan silmä tarkasti huoneessa
-olevaa siivottomuutta ja ryysyjen likaisuutta, hän kauhistui
-ajatellessaan, että ihmisen oli tuossa kopissa kuukausia täytynyt virua
-ja, kääntyen eukon puoleen, lausui hän suuttuneen kiivaudella:
-
--- Onko Olavi käskenyt kiduttaa vankia tällaisessa liassa ... ei, sitä
-hän ei ole tehnyt. Hyi, miksi ette ole ihmisiksi hoitanut vankianne?
-
-Eukko säikähti tuota ankaraa, nuhtelevaa ääntä, -- moisia nuhteita hän
-ei ollut odottanut, päinvastoin kiitosta Olavilta. Ja hän rupesi nyt
-anteeksipyytävänä selittämään:
-
--- Olavi-herra käski niin tarkoin vartioida vankia, ettei ole
-uskallettu päästää häntä ulos. Ja joka päivä on odotettu, että joku
-tulisi vankia noutamaan.
-
-Anna huomasi eukon peljästyneen ja sen hän samassa oivalsi keinoksi
-pelastaa onneton nuorukainen. Hän oli nyt vankemmalla puolella, oli
-käskijä, -- ja siitä tuokiosta hänen ohjelmansa olikin valmis. Varmalla
-ja ankaralla äänellä, jota hän itsekin ihmetteli, nuhteli hän eukkoa:
-
--- Teidän ei ole käsketty harjoittaa täällä ihmisrääkkäystä, varokaa
-vain, etten anna teidän siitä marskin edessä vastata. Nyt on vanki heti
-siirrettävä toiseen huoneeseen, hänelle on annettava vettä
-peseytyäkseen ja puhtaat vaatteet, minä käsken sen Klaus Flemingin
-nimessä. Tällä tavalla te tapatte vangin, joka on marskille niin
-kallisarvoinen. No, käskyni ovat heti täytettävät!
-
-Ja hän käännähti inholla vankihuoneen ovelta, ikäänkuin hän itse tuosta
-ryysysestä miehestä ei vähääkään välittäisi, -- mutta hän oli jo nähnyt
-nuorukaisen silmästä, että tämä oli hänen tarkotuksensa oivaltanut.
-Vaan eukko juoksi hätääntyneenä hakemaan miehensä avukseen, vanki
-siirrettiin toiseen, suurempaan huoneeseen, jonka ovella ei ollut
-telkeitä, ja hänen päälleen puettiin vuokraajan omat juhlavaatteet; ja
-kahle, jolla hän komerossaan oli ollut seinään kytketty, jäi siihen,
-joten Hieronymo pääsi vapaana liikkumaan uudessa huoneessaan. Pönkän
-varasi eukko lähtiessään huoneen ovelle lukon vahvikkeeksi, kun ei
-ehtinyt siihen saada puomia sovitetuksi.
-
-Anna ei ollut näitä puuhia enää huomaavinaankaan, hän hankkiusi muka jo
-itse levolle huoneessaan rakennuksen toisessa päässä, vaan hän seurasi
-kumminkin tarkoin kaikkia talonväen toimia ja harkitsi sillaikaa
-mielessään suunnitelmansa yksityiskohtia myöten valmiiksi. Hänen
-sielunsa oli kuin äärimmilleen pingoitettu, jokainen risaus pani hänet
-hypähtämään. Ja tuskalla hän odotti, että joutuisi yö, -- yö, pimeä ja
-hiljaisuus.
-
-Ilta tuli, huhtikuun leppeä, kuutamaton ilta ja Anna sulkeusi hänelle
-valmistettuun vierashuoneeseen, sammutti tulet ja odotti. Vaan
-makuulleen hän ei ruvennut ... hän istui ja kuunteli, hänen
-kuuloaistinsa tuntui yhtäkkiä kehittyneen äärettömän teräväksi, hän
-kuuli etäältäkin pienimmänkin liikauksen. Tuvasta hän kuuli
-oluttajuovain miesten sekavaa porinaa, kuuli, kuinka siellä sitten
-vähitellen kaikki kävi hiljaiseksi. Tallista hän kuuli hevosten
-kavioiden kopsetta, vaan sekin vaikeni, eikä kohta enää kuulunut muuta,
-kuin joskus päärakennuksen toisesta päästä joku pehmyt, varovainen
-askel. Silloin Anna hiljaa puki päälleen mukanaan tuomansa
-palvelustytön puvun, hiipi kuin kissa varpaillaan ulos ja seisoi kauan
-liikahtamatta kinoksessa. Ei tuulenkaan henkäystä kuulunut. Hän terästi
-mielensä, meni talliin, riisui tiuvut längistä, valjasti hevosen, --
-siihen hän oli toki lapsena oppinut, mutta ihmeteltävällä varmuudella
-ja taitavuudella hän sen nyt suoritti --, ajoi sen hiljaa tielle ja
-kiirehti takasin sisään... Hän toimi kuin varas, nopeasti, päättävästi,
-varman suunnitelman mukaan, ja kumminkin hän mielestään toimi kuin
-unessa, vaistomaisesti, jonkin välttämättömän pakon ajamana...
-
-Jo seisoi hän pönkitetyn oven takana, tarttui pönkkäpuuhun...
-Siltapalkki narahti... Anna hytkähti, oli pudottaa romauttaa raskaan
-malon lattialle. Vaan hän keräsi vielä kerran kaiken malttinsa ja
-voimansa. Lukko risahti, ovi aukeni pimeään huoneeseen, -- vaan samassa
-Anna tunsi käsivarsiparin syleilevän itseään ja vetävän häntä varovasti
-ulos...
-
-Paluutie oli vapaa, ei ollut hetkeäkään hukata. He oikasivat hangen yli
-maantietä kohden, juoksivat kuin vainotut; siinä tie, siinä reki, sen
-perässä he jo istuvat ja hepo lähtee hölkkäämään eteenpäin, Hieronymon
-vielä hakiessa ohjaksia käsiinsä. Hän tempoo suitsista, virkku juoksija
-parantaa vauhtinsa. Vaan Anna ei tätä enää huomaakaan, hänen voimansa,
-hänen neuvokkuutensa on lopussa, hän makaa siinä kuin tiedotonna ja
-avutonna. Mutta yhtäkkiä hän havahtuu:
-
--- Minne päin?
-
--- Länteen, länteen, pois Suomen mantereelta. Meidän on ennen aamun
-valkenemista oltava merellä.
-
-Ja Hieronymo kiirehtii yhä hevostaan, joka jo panee parastaan. Keli on
-pehmyt, kevät on jo pitkälle ehtinyt ja sää on suojanen. Lauhkea on yö,
-metsä pimiä ja äänetön ja äänetönnä rekikin edelleen vierii.
-
-Reessä istujatkaan eivät katkase sitä äänettömyyttä, he eivät ensi
-aluksi puhu toisilleen mitään, sana ei lähde suusta, he vain katselevat
-pimeään, pilviseen yöhön. Mutta yhtäkkiä Hieronymo kohoo reessä,
-käännähtää tyttönsä puoleen ja päästää hiljasen naurun:
-
--- Tottatosiaan, kuiskaa hän, sinä olet soma talontytön puvussa, Anna.
-Entä minä, vuokraajan väljissä juhlavaatteissa ja ilman lakkia, --
-minkälainen olen minä?
-
-Tosiaankin, mies oli ilman lakkia. Sitä ei ollut eukko hänelle uuteen
-huoneeseensa hankkinut eikä ollut Annakaan sitä arvannut mukaansa
-varata. Tuo hullunkurinen havainto yhtäkkiä vapautti heidät siitä
-jännittyneestä mielentilasta ja juhlallisesta hiljaisuudesta, jossa he
-näihin asti olivat kulkeneet, ja he ratkesivat molemmat lapselliseen,
-herttaseen, helpottavaan nauruun, joka kuin taikavoima tuntui
-sulattavan heidän mielensä hilpeään, keveään iloon. Olipa kuin kaikki
-muut huolet, kärsimykset, pelot ja jännitykset olisivat yhtäkkiä
-karanneet, eivätkä he sillä hetkellä näyttäneet muistavan enää muuta,
-kuin että nuorukainen ajoi avopäin, ilman lakkia, keväisessä yössä.
-
--- Missä lakkisi ... avopäin ... sinähän vilustut, puhui Anna naurunsa
-sekaan.
-
--- Siitä ei hätää ole, yö on lauha ja mulla on vielä vankka tukka,
-vaikka sitä kyllä jäikin Yläneelle. Ja sitäpaitsi, saadaanhan me
-lakkikin ... noin, tietysti ukolla on äimä peräsimineen takkinsa
-liepeessä ja olisipa kumma, ellei reen pohjalta löytyisi kirvestä, --
-sehän on aina mukana.
-
--- Lakki äimästä ja kirveestä...?
-
--- Niin, pidä suitsia tuokion, tyttöni, aja nopeasti.
-
-Hieronymo löysikin kirveen reen pohjalta. Hän kohotti esiin
-karhuntaljan lievettä, jolla he istuivat, iski siitä kirveellä irti
-tarpeellisen viipaleen karvaista nahkaa ja istui sitten rauhallisesti
-pimeän päässä ompelemaan itselleen lakkia. Ja lakki siitä syntyi, tosin
-ei mitään hienoa tekoa, vaan tarkotuksensa täysin vastaava.
-
-Tuo pieni juttu oli katkaissut pakotunteen kahlehtivan lumousvoiman ja
-siitä pitäin lähti tarina kepeästi luistamaan reen perällä, sitä
-vilkkaammin, kuta enemmän matka kului ja kuta kauemmas jäi Yläneen
-kartano. He pääsivät reippaalle, rohkealle tuulelle, Hieronymo
-varsinkin oli vallaton kuin poika. Tuo terve, raitis ilma, jota hän nyt
-ensi kerran hengitti kolmeen kuukauteen, nousi hänelle kuin päähän, tuo
-vapauden helpottava tunne, jota hän niin kauan oli kaivannut, hänet
-hurmasi ja huumasi. Ja Annassakin oli tuo riuhtova mielen jännitys, tuo
-sielun hätä ja tuska, muuttunut autuaaksi tunteeksi siitä, että hän
-sittenkin, kaikista vaikeuksista huolimatta, oli löytänyt pitkällisten
-unelmainsa päämäärän, elämänsä kaihotun onnen. Ja siksi tuntui tämä yö
-molemmista kuin onnen ja autuuden yöltä.
-
-Vaan sen tunteen seassa piili vielä pelkoakin, joka vähäväliä pulpahti
-esiin.
-
--- Olemmeko turvassa, jos takaa-ajajilta pääsemmekin merelle asti?
-kysyi Anna huolissaan.
-
--- Me olemme nyt jo turvassa. Sinä olet paljo minun vuokseni
-uskaltanut, Anna, se, mikä on jälellä, se on vain leikkiä.
-
--- Sinä tiedät, mikä minulle on voimaa antanut, niin, se antaa sitä
-kyllä vieläkin.
-
--- Sitä pidä vireillä, se meidät auttaa perille.
-
-Ja he kertoivat toisilleen vaiheitaan ja taisteluitaan ja mieltensä
-toivottomia ponnistuksia koko siltä pitkältä ajalta, jonka he olivat
-erossa olleet, aina siitä elokuun illasta asti, jolloin he Kastelholman
-edustaisella luodolla olivat kauaksi unhottuneet jäähyväissyleilyynsä.
-Pienin paloin, yksityisin piirtein he tarinoivat merkillisimpiä
-muistojaan, -- muistoja, jotka melkein kaikki olivat katkerat ja
-synkät. Mutta monta yötä he tuntuivat tarvitsevan, ennenkuin ehtisivät
-kertoa toisilleen kaikki.
-
--- Mutta nyt hiiteen mustat muistot ja raskaat mietteet! huudahti
-Hieronymo äkkiä, teivien tyttöään vyötäreiltä. -- Hei, Anna, me ollaan
-taas vapaita, olkoon mielemmekin kepeä kuin lentävän linnun. Sarastavan
-toivomme valossa kalpenevat pian vaivojemme muistot, -- olemmehan taas
-yhdessä. Ajatelkaamme tulevaisuutta, suunnitelkaamme se armaaksi ja
-kauniiksi, -- noin, sinä hymyilet, sinä luotat jo onneemme sinäkin.
-
-Riemu täytti todella Annankin mielen ja innolla hänkin antautui noita
-tulevaisuuden tuumia suunnittelemaan.
-
-Mutta tunteja kului, aamu jo sarasti ja taas palasi huoli neitosen
-mieleen:
-
--- Oi, minne ajamme, missä voimme piillä setäni vihaa? Huovit ovat jo
-ehkä kintereillämme!
-
--- Ei vielä, ei hetikään, lohdutti häntä nuorukainen. -- Onni on, ettei
-marski itse ole Turussa. Ja meillä on nyt voitettuna yö ja ehkä
-päiväkin, -- minun viirusilmä emäntäni ja sinun juoppo renkisi tuskin
-niin väleen toipuvat hämmästyksestään. Sillaikaa me ajamme kauas,
-ajamme Ahvenaan saakka, jossa jo olemme puoleksi turvassa, ja sieltä
-Ruotsiin.
-
--- Vaan luuletko jäitten kestävän, kevät on pitkälle ehtinyt, ilma on
-leuto?
-
-Tätä seikkaa oli Hieronymo jo itsekseen huolehtinut. Hän vaikeni
-hetkeksi ja virkkoi sitten:
-
--- Juuri siksi meidän on merelle riennettävä. Vielä kestää jää
-lähimmässä saaristossa, ajetaan, niin pitkälle kuin ehditään,
-kävellään, jos ei ajaa voi, -- aina olemme turvallisempia siellä kuin
-mantereella. Ja kun kerran saaristossa olemme, loppukoon kernaasti
-keli; jos se estää meitä kulkemasta, estää se myös hakijoitamme. Mutta
-katsoppas tuossa, siinä on jo meri edessämme, taaksemme jää Suomen
-manner.
-
-He olivat ajaneet oijusteitä rannikolle Maskun pitäjän kautta,
-pohjoispuolitse Naantalin vanhan luostarikylän, ja laskivat nyt aamun
-vaietessa salmen yli Merimaskuun, -- hyvin tunsi Hieronymo monilta
-retkiltään nämä tiet ja osasi vältellä valtamaanteitä. Eikä heitä
-kyläpaikoissakaan ollut kukaan huomannut, ihmiset nukkuivat vielä ja
-elävää näkemättä he pääsivät aavemmankin meren partaalle. Mutta siellä
-täytyi jo lepuuttaa hevosta, joka rupesi uupumaan. Saariniityn ladosta
-haki Hieronymo heinäsylen, antoi hevosen haukata hetkisen, -- kauan ei
-maltettu. Ja taas he painoivat länttä kohden. Keli kesti, saaret
-siirtyivät jälelle ja näkymättömiin häipyi manner. Päivemmällä
-tapasivat he tiellään useita suuria railoja ja iltapuoleen heidän
-täytyi poiketa muutamaan taloon Velkuan saaristossa, tiedustelemaan
-matkan turvallisuutta, syöttämään hevosta ja itsekin ravintoa saamaan.
-
--- Minne vieraat kulkevat? -- siihen tavalliseen kysymykseen, joka aina
-ja harvoin kuljetuilla teillä varsinkin on matkustajaa vastassa, saivat
-pakolaisemmekin nyt vastata ja Hieronymo oli jo edeltäkäsin
-varustautunut siihen rauhallisesti vastaamaan:
-
--- Kotiin Ahvenaan, -- niinkauan kuin tässä vielä keliä riittää. -- Ja
-hän koetti olla hyvin kodikkaana Yläneen vuokraajan väljässä
-juhlapuvussa, vaan Annan oli oudompikin liikkua lainamekossaan.
-
--- Vai ahvenalaisia, mistä sieltä?
-
--- Kastelholmasta, leskikuningattaren kartanoväkeä. Palaan Suomesta,
-naimasta.
-
--- Hoo, siinähän onkin näppärä nuorikko!
-
--- Pitäspä sen olla, ettekö tunne Kankaisten sievimpiä tyttöjä?
-
--- Eipä ole nyt äsken käyty Kankaisissa. Milloin te jo tästä sinne
-matkustitte?
-
--- Johan siitä on toista viikkoa ... kulin Turun kautta silloin ...
-vaan nyt täytyy kiirehtiä suorinta tietä kotiin, kun kevät rupesi näin
-joutumaan.
-
-Saaristolaiset eivät epäilleet mitään, kulkihan siitä aina meren poikki
-kaikenlaista väkeä, mikä milläkin asioilla, Hevonen sai ruokaa,
-matkustajat myöskin, ja illan suussa hankkiusivat nämä taas
-taipaleelle. Jäitten kestävyyttä saaristolaiset kyllä epäilivät, mutta
-olihan siitä eilen vielä kulkenut Turusta palaavia ulkosaaristolaisia
-ja tyyni oli ollut ilma... Iniön aukko oli ainakin vielä kuljettavassa
-kunnossa.
-
--- Koettaa täytyy ainakin, tuumi Hieronymo, -- mikä siinä on muu kuin
-palaaminen, jos meri aukiaa vastaan.
-
-Vaan palata hän ei aikonut missään tapauksessa ja arvelematta he
-ajoivat edelleen, aina vain länttä kohden, -- tuonne etäältä
-kuumottaviin saariin heidän ainakin täytyi yöksi päästä ja ne
-lähenivätkin jo lähenemistään. Mutta railoja vilkkui myös jo aivan
-läheltä tietä ja vaivoin he muutamain ylitse pääsivät. Tuuli virisi
-illan kuluessa ja pari tuntia ajettuaan kuulivat reessä istujat
-yhtäkkiä hulahduksen ... jää oli erään halkeiman reunassa murtunut
-hevosen alta ja tämä upposi korskahdellen siihen aventoon, vetäen rekeä
-perässään. Nuolena lennähti silloin nuorukainen jään reunalle, tempasi
-tytön syliinsä reestä, joka jo sekin oli veteen vaipumassa, ja kantoi
-kiinteälle jäälle. Sitten koetti hän auttaa hevosta ylös, vaan siihen
-hänen voimansa eivät riittäneet; hevonen kangistui kylmässä vedessä,
-vaipunut reki veti sitä alaspäin, se painui, ponnisti vielä -- ja
-katosi.
-
--- Hukkui tuo kelpo eläin, pelastajamme!
-
--- Rauha sen haudalle. Vaan meillä on nyt itsellämme tosi kysymyksessä.
-Pimeä ehtii, tuuli kiihtyy, railoja aukenee, -- kiirehdittävä on meidän
-maata kohden, tuonne lähimmälle rannalle. Kestävyyttä, Anna, rohkeutta,
--- tänne kätesi!
-
-Ja reippaasti kävellen lähtivät he taivaltamaan maata kohden. Päivä
-pimeni, yö tapasi, pitkäksi kävi taival ja Anna yritti väsymään.
-Leveitä railoja oli kierrettävä, uusia syntyi myötään. Tuuli näet
-kiihtyi kiihtymistään, vinkui pitkin aavikkoa ja rynnisti jäitä
-vastakkain; kaamealta kuului kumea kohina ulohtaalta auvenneelta
-selältä ja jään pauke oli pelottava. Vaan sitä vinhemmin he
-puolijuoksussa ponnistivat maata kohden ja siinä olikin edessä jo tumma
-piiru, kallioinen rannikko. Sinne he syöksivät ja heidän saaren alle
-saapuessaan tuntui jo jää alla notkuvan ja heiluvan...
-
-Vaan he olivat maissa, joskin väsyneinä ja märkinä, ja kappaleen rantaa
-kuljettuaan he löysivät kalastajamökin ja pääsivät sisälle lämpimään.
-Saari oli pieni pirstale Iniön saariryhmää, jossa näihin aikoihin
-pelkkiä kalastajia asui, eikä tällä saarella ollut kalastajamökkejäkään
-kuin kaksi. Ystävällisesti otti mökin väki pakenijat vastaan,
-osanotolla kuunnellen heidän kertomusta vaarallisesta seikkailustaan
-halkeilevalla jäätiköllä. He saivat ruokaa ja yösijaa ja nukkuivat
-kohta uupuneen syvää unta.
-
-Mutta kun pakolaiset aamulla herättyään kävelivät rantaan, oli öinen
-myrsky jo tehnyt ihmeitä; heidän tiensä, jota he olivat tulleet, oli
-kateissa, laajoja jäälauttoja ja korkealle kasaantuneita jäävuoria
-uiskenteli vaahtopäisten laineiden lomassa ja aallokko repi parhaallaan
-auki etäämmällä olevan, vielä kiinteän jään reunaa. He olivat saapuneet
-viime hetkessä, muutamia tunteja myöhemmin olisivat he saaneet jakaa
-hevosensa kohtalon.
-
-Nyt he olivat taas vankina, mutta se ei heitä pelottanut; he olivat
-armeliaan luonnon vankeja, vankeja yhdessä, vankeja vapaudessa. Ja
-turvassa he myös tiesivät olevansa. Mökin väki kohteli heitä hyvin, ja
-rauhallisesti he siis asettuivat odottamaan meren lopullista
-aukenemista, päästäkseen sitten johonkin laivaan, joka heidät veisi
-suoraan Ruotsin rannalle.
-
-Vaan verkkaseen aukeni meri, etäältä kuultava sisäsaaristo näkyi vielä
-kauan olevan jään peitossa, ja koko sen ajan oli kaikki liike katkaistu
-Iniön saariin. Kului viikko, kului toinen, -- vaan ikäviksi ne eivät
-pakolaisille käyneet. He viettivät täällä kuin kuherruskuukausiaan,
-seuraten keväiseltään heräävää luontoa ja kävellen saaren louhisilla
-rannoilla. Alusta ei näkynyt tulevaksi Suomesta päin, jolla he olisivat
-päässeet meren yli. Vihdoin he eräänä päivänä näkivät ulompana merellä
-purjeveneen, joka näytti luovivan Ahvenaan päin. Hieronymon pyynnöstä
-läksi kalastaja soutamaan sen luoville ja kysymään, ottaisiko
-purjehtija kahta matkustajaa mukaansa. Kalastaja palasi, purjehtija
-jatkoi luoviaan.
-
--- Hän siis ei ottanut pysähtyäkseen? Kuka se oli?
-
--- Se oli sananviejä, joka kertoi matkansa kiirehtivän, hänellä oli
-vietävänä tärkeitä viestejä Ruotsiin.
-
--- Mitä tärkeitä viestejä?
-
--- Semmoisia, että Klaus Fleming on kuollut...
-
-Nuoret pakolaiset hytkähtivät, he eivät voineet pidättää hämmästyksen
-huudahdusta. Kalastaja katseli aivan kummissaan, kuinka valtavan
-vaikutuksen tämä uutinen teki noihin talonpoikasiin ihmisiin, -- sehän
-näytti heihin aivan mieskohtaisesti koskevan. Mutta mitäpä se häneen
-kuului, hän rupesi korjaamaan venettään rannalla. Kauan pysyivät
-pakolaiset ääneti, Anna istuen rantakivellä, leuka käteen nojauneena,
-Hieronymo vieressä seisten ja miettiväisenä katsellen ulapalle. Vihdoin
-nuorukainen virkkoi:
-
--- Anna, nyt me lähdemme Turkuun, meillä on siellä asioita ajettava,
-ennenkuin Ruotsiin joudamme.
-
--- Turkuun, kuinka uskaltaisimme?
-
--- Turvallisesti voimme sinne nyt lähteä, saatamme huoletta riisua
-valepuvutkin pois, mutta voimmehan ne varoiksi pitääkin. Klaus Fleming
-on kuollut, runko on taittunut, koko maa on neuvotonna ja päätönnä, --
-meitä ei nyt kukaan ahdistele, ei kenkään uskalla enää nostaa kättään
-herttuan airutta vastaan. Niin, me lähdemme Turkuun, minun täytyy
-sieltä herttualle viedä tästä merkkitapauksesta tarkemmat viestit ja
-Turustahan pääsemme parhaiten ruotsalaiseen laivaan.
-
-Ja kääntyen kalastajan puoleen, joka siinä syrjemmässä venheensä
-ääressä puuhasi, virkkoi Hieronymo:
-
--- No, nyt lähdette meitä viemään Turkuun, ei täältä muuten näy
-pääsevän Ahvenaan. Ja onhan sieltä jo teidänkin tuotava suolat ja
-jauhot.
-
-Se oli totta sekin, kalastaja suostui ehdotukseen. Ja hän rupesi kohta
-panemaan suurta silakkavenettään kuntoon Turkuun lähteäkseen.
-
-
-
-
-XV.
-
-Tammi kaatuu, oksat varisevat.
-
-
-Verkkasesti ajoi yksinäinen ratsastaja keväiseltään jo
-sulautumistilassa olevain maisemain läpi iltahämärissä Perniöstä
-etelään päin Pohjan pitäjää kohden. Tie, jota hän ajoi, oli musta ja
-lionnut, hevosen oli siitä vaikea illan pimetessä löytää kovinta kohtaa
-ja usein sillä upottikin jalka, taikka yritti se kompastumaan
-kaljamalla. Mutta ratsastaja kiirehti sitä siltä yhä parantamaan
-vauhtiaan.
-
--- Hölkkää pois, taival on pitkä...!
-
-Tämä yksinäinen ratsastaja, joka siten usein kohottausi hevostaan
-kannustamaan, oli Kaspar Gröning. Mutta sillävälin hän ratsasti pää
-kumarassa ja hervotonna suitsia pidellen, ikäänkuin vaipuneena raskaita
-mietteitä hautomaan. Ei hän oikeastaan tiennyt, miksi hänen mielessään
-risteili niin synkkiä aavistuksia eikä mistä ne mustat mietteet nyt
-olivat kotosin. Vaikuttiko siihen tuo illan yksinäinen, jylhä
-hiljaisuus, jonka keskestä ainoastaan joskus kuului huokauksentapaista
-huminaa, kun tuuli heilautti metsän mustina seisovain puiden latvoja,
-vai syntyivätkö nuo tuumat niistä tapauksista, joiden vaikutuksesta hän
-näin yksin oli tälle öiselle matkalle joutunut...? Niin, ne olivat
-varmaankin lainamietteitä, tarttuneita Ebba-rouvan huolista ja
-epäilyksistä ... hänen emäntäänsä olivat koko päivän synkät aavistukset
-vaivanneet.
-
--- Pysy tiellä, ruuna, elä nuku!
-
-Tälle yksinäiselle ratsastukselle oli Klaus Flemingin kirjuri äsken
-lähtenyt Perniön kuninkaankartanosta, johon he samana päivänä
-Ebba-rouvan kanssa reellä olivat saapuneet Kuitiasta. Marski, joka oli
-ollut Pikkalassa, oli näet erityisen sanantuojan kautta kutsunut
-vaimonsa ja kirjurinsa vastaansa tuohon Perniön kuninkaankartanoon,
-jossa hän lupasi heitä odottaa. He olivat kohta lähteneet matkalle,
-Ebba-rouva aivan hätääntyneenä tuosta oudosta kutsusta, ja
-kärsimätönnä oli hän ikävöinyt perillepääsön hetkeä tavatakseen
-miehensä. Mutta kun he, kelirikon vuoksi myöhemmin kuin oli sovittu,
-saapuivat Perniöön, ei marski siellä vielä ollutkaan. Silloin oli
-Ebba-rouvan levottomuus kiihtynyt äärimmilleen, hän oli itse aikonut
-lähteä yötä myöten jatkamaan matkaansa vaikkapa Pikkalaan asti, kunnes
-miehensä tapaisi. Vaan sellainen ponnistus olisi toki tällaisella
-kelillä ollut hänelle liian rasittava ja siksi oli Gröning tarjoutunut
-yksin yön läpi edellä ratsastamaan marskia vastaan, hankkiakseen
-tietoja hänen viipymisensä syistä...
-
--- No, välemmin ruuna, meidän täytyy joutua...!
-
-Ruuna paransi vähän vauhtiaan kun ehti aavikolle, missä tienpaikan
-paremmin näki, mutta hiljenti taas, kun metsään tultiin. Ja mies
-selässä jatkoi ääneti mietteitään.
-
-Kummallinen se oli ollutkin tämä marskin kutsu, koskaan ennen ei hän
-ollut tällä tavoin pyytänyt Ebba-rouvaa vastaansa ... mistä tämä
-hellyys ja ikävä nyt yhtäkkiä oli kotosin...? Aina Pohjanmaanretkeltään
-palattuaan oli marski ollut omituisen hiljainen ja talttunut, ikäänkuin
-luontonsa olisi pehmennyt. Tuo kapina oli häneen syvästi koskenut ja
-tuntuipa aivan siltä, kuin hänkin olisi jotakin varonut...? Mitävarten
-hän yksin oli sinne Pikkalaan lähtenytkin, ei malttanut odottaa, kunnes
-hän, Gröning, olisi Turusta mukaan ehtinyt ... ja olisihan hän hyvästi
-ehtinytkin, ellei se tyttö silloin juuri olisi ottanut kadotakseen...
-Kummia kujeita ... ai, ai, sinä lankomies...! Siellä se nyt marski
-viipyy, mikä lie syynä...
-
-Ilta kului, verkkaaseen edistyi matka. Hevonen oli väsynyt ja uupumus
-rupesi yön lähetessä voittamaan miehenkin. Mutta ei siinä auttanut
-säästää kumpastakaan, Gröning vain kiirehti ratsuaan. Lepäämättä hän
-aikoi läpi yön kulkea, kunnes yhyttäisi isäntänsä, aikoi vain Pohjan
-kievarista vaihtaa vereksen hevosen alleen. Marski oli hänetkin
-kutsunut luokseen, siksi täytyi joutua, ja Ebba-rouvalle piti myös
-viipymättä saada laitetuksi lohduttava sana ... jos mahdollista
-lohduttava...
-
-Jo aukeni vihdoin kylänpaikka esiin, siinä oli Pohjan pitäjän kirkko,
-ja Gröning kannusti ratsuaan, ajaen pyrynä kievarin pihalle. Vaan
-täällä hän, äkkiä pysähdyttyään, vielä tuokioksi jäi satulaan
-istumaan ... hän oli tuntenut marskin matkareen pihalla. Kohta siihen
-ilmestyi marskin seurassa olleita huovejakin, vanha Eenokki etupäässä
-käveli verkalleen hänen luokseen.
-
--- Marski on siis yöpynyt tähän? kysyi Gröning kummastuneena, sillä
-marskin ei ollut juuri tapana näillä matkoilla yöpyä, hän nukkui reessä
-ja ajoi yhteen pohteeseen.
-
-Eenokki nyökäytti päätään mitään vastaamatta. Gröning hyppäsi satulasta
-ja uteli levottomampana:
-
--- Onko hän sairas, hä, mikset vastaa?
-
--- Hän makaa tuolla tuvassa.
-
-Vanhan huovipäällikön ääni oli alakuloinen ja melkein kuin toivoton.
-Hän, itse rautamarski, oli jäänyt sairaana makaamaan kievarin
-vuoteelle, johan se tuntui kovin oudolta ja avuttomalta. Tämä ei
-Klaus-herran karaistujen huovien mielestä tiennyt mitään hyvää ja siksi
-he kuin turvattomina astelivat pihalla ja pirtissä, toisiaankaan paljo
-puhuttelematta.
-
--- Milloin hän sairastui? kyseli Gröning vielä.
-
--- Hän oli pahoinvoipa jo Pikkalasta lähdettäissä, vaan tahtoi
-kumminkin joutua rouvaansa vastaan. Mutta täältä hän ei jaksanut enää
-eteenpäin.
-
-Gröning kiirehti sisään matkustajatupaan. Huone oli puolipimeä. Lieden
-ääressä, sitä pimentäen, seisoi mestari Markkus, jonka Ebba-rouva oli
-Kuitiasta, huolissaan miehensä terveydestä, laittanut Klaun mukaan,
-seisoi siinä kattilaa hämmentäen, nähtävästi keittäen potilaalle
-joitakin lääkkeitä. Varjossa, karsinanurkassa, oli suuri vuode ja siinä
-makasi Suomen mahtava marski kalpeana ja äänetönnä, silmät
-miettiväisinä kattoon päin tähdättyinä. Gröning astui lähemmäs ja
-silloin marski hänet huomasi; hän vilkastui kohta ja virkkoi iloisella
-äänellä:
-
--- Olipa hyvä, poikani, että saavuit. Makasin tässä juuri ja mietin,
-ehtisitkö tulla, -- sen arvasin, ettei Ebba tänne tällä kelillä joudu.
-
--- Hän on Perniössä, hän pyysi kohta lähettämään sanan terveydestänne.
-
--- Ei huolita häntä huolettaa ... ehkä jo aamulla jaksammekin jatkaa
-matkaa. Taikka ellemme... No niin, istu tähän tarinoimaan, tahdon
-tietää kuulumisia ... en voi kumminkaan nukkua.
-
-Marskin ääni oli melkein kuiskaava ja siksi Gröning istahti aivan hänen
-päänalusensa viereen, jotta sairaan ei puhuessaan tarvitseisi rasittaa
-ääntään. Hän kertoi lyhyesti uusimpia kuulumisia Turusta ja koko
-maasta: kapinan laineet näyttävät kokonaan laskeutuneen, hyvillä
-toiveilla Turussa odotettiin meren aukenemista... Niitä kertoessaan hän
-miltei säälien katseli, kuinka lauenneilta nyt näyttivät marskin ennen
-niin voimakkaat piirteet ja kuinka syvän varjon tuuheat kulmakarvat
-loivat kalvenneille kasvoille. Vaan marski viskasi peiton syrjälle
-rinnaltaan, jota se tuntui ahdistavan, ja jatkoi:
-
--- Niin, kevät kiirehtii, meri aukiaa, meidän täytyy pian joutua
-Turkuun. Onko saapunut vereksiä tietoja herttuan hommista?
-
--- Kelirikko on katkassut kaiken liikkeen meren yli...
-
--- Niin, hän voi siellä nyt salaisuudessa varustaida matkalleen. Entä
-Puolasta, eikö sieltäkään kuulu mitään?
-
--- Ei mitään,
-
--- Rex crastinus! Ja kumminkin pitäisi Sigismundon juuri nyt, ei
-ainoastaan julistaa saapumisestaan Suomeen, vaan myöskin saapua. Juuri
-nyt! Hetki käy ratkaisevaksi. Herttuan vallanhimo, kaikki hänen salaset
-hankkeensa olisivat juuri nyt muserrettavat, muuten katsokoon kuningas
-valtaistuintaan. Olemme siitä hänelle selvästi kirjoittaneet. Vaan hän
-ei tule ... ei saa lähdetyksi...
-
-Marski makasi hetkisen ääneti, ja suonet hänen ohimoillaan näyttivät
-pingoittuvan. Mestari Markkus tarjosi hänelle maljan höyryävää
-keitostaan ja varotti häntä puhumalla kiihottamasta mieltään ja
-rasittamasta voimiaan. Vaan marski viittasi häntä laskemaan syrjään
-maljan.
-
--- Tunti sitten join kauhallisen keitostasi, kelpo Markkus. En hikoile,
-en nuku. Rohtosi ovat ehkä hyvät, vaan minussa täytyy luonnon voittaa,
-voittaa tai taittua.
-
-Ja haavurin varoituksista huolimatta jatkoi hän puhettaan:
-
--- Vai ei mitään Puolasta ... no, ehkä emme häntä täällä tarvitsekaan.
-Laivasto on ensi avovedellä valmis purjehtimaan Pikkalasta ja se onkin
-nyt kelpo kunnossa. Ja Turun linnaa kestää herttuan hyvän aikaa
-paukuttaa... Vaan jos kuningas nyt saapuisi, emme me täällä herttuaa
-odottaisikaan. Me purjehtisimme kohastaan Tukholmaan, keräisimme
-Ruotsin tyytymättömät joukkoomme ja ajaisimme parissa päivässä Kaarlon
-herttuakuntaansa, -- kiittäköön onneaan, jos saa pysyä siellä. Ja
-hallitus Ruotsissa uudelle kannalle...
-
--- Jäisittekö itse sinne? kysyi Gröning, hänkin jo marskin kuvauksista
-innostuneena.
-
--- Minä, en, en koskaan, ei meillä ole sitä kunnianhimoa. Ei, Suomeen
-me palaisimme, meillä on täällä paljo toimitettavaa ja tämän maan
-hallintoon tahtoisimme käyttää viimeiset vuotemme. Näihin asti
-on hallintomme Suomessa ollut kuin sotakomentoa, raudankovaa ja
-armotonta ... niin, niin, se on ollut liian kovaa, vaan se on ollut
-pakosta. Mutta sitten, rauhan palattua, tahtoisimme vielä katsoa, mitä
-voitaisiin tehdä tämän kiusaantuneen kansan hyväksi...
-
-Heikolla äänellä, mutta innostuneena ja tuumiinsa kiintyneenä marski
-näitä kuvaili. Hän oli vilkastunut, kääntelihe vuoteellaan, poskille
-kohosi veri ja silmissä paloi kuuma hehku. Vaan usein hänen täytyi
-levätä väliin, henki kulki raskaanlaisesti, tuntui kuumentavan ja
-ahdistavan, -- hän oli niin tottumaton tautivuoteessa makaamaan.
-Turhaan mestari Markkus kehotti häntä vaikenemaan ja voimiaan
-säästämään, turhaan myöskin Gröning tarjoutui poistumaan, jättääkseen
-isäntänsä lepäämään. Marski viittasi kädellään häntä viipymään. Ja
-hetken ääneti maattuaan hän kysyi:
-
--- Kuitiassako lapset ovat kaikki? Anna kai on niille siellä
-emännöitsemässä, kun Ebba tuli Perniöön?
-
-Gröning kävi vähän hämilleen tuosta äkillisestä kysymyksestä, hän
-vitkasteli hetkisen ja vastasi sitten vältellen:
-
--- Niin, Kuitiassa ovat lapsenne, terveinä ja reippaina.
-
-Vaan marski oli jo huomannut hänen äänessään jotakin epävarmaa; hän
-käännähti päin, loi kirjuriinsa terävän katseen ja uteli:
-
--- Entä Anna, jäikö hän vielä Turkuun? Mitä, mikset vastaa, onko hän
-vielä sairaana?
-
--- Ei, kyllä hän on jo terve, hän toipui kohta...
-
--- Mutta mitä? -- Marski kohottausi yhtäkkiä ryntäilleen vuoteellaan.
--- Mitä, onko hän kadonnut? Onko herttuan kirottu kätyri hänet
-löytänyt? Ovatko he paenneet yhdessä?
-
-Turhaan koettivat Markkus ja Gröning rauhottaa marskia ja Gröning
-soimasi ankarasti itseään, ettei hän suoralla valheella ollut pitänyt
-salassa noita Yläneen tapahtumia, -- tiesihän hän, millä kiihkolla
-Klaus Fleming vihasi Hieronymoa, joka oli häväissyt hänen nimensä ja
-tuottanut hänelle niin paljo ikävyyksiä, ja kuinka intohimoisesti hän
-oli vastustanut Annan joutumista tuon miehen kynsiin. Mutta nyt oli jo
-liian myöhää sekottaa pois asia, marski oli jälillä ja uteli
-käskevällä, kiihkeällä äänellä:
-
--- Kerro kaikki, minä tahdon kuulla kaikki. He ovat siis paenneet
-yhdessä. Mistä? Onko Olavi pidellyt vankiaan liian höllästi, häntä
-Yläneeltä tuodessaan? Kerro!
-
-Gröningin ei auttanut muu kuin kertoa koko tapaus, kuinka Anna oli
-jäänyt kateisiin ajomatkalleen ja kuinka Olavi, seuraavana päivänä
-saapuessaan Yläneen kartanoon, oli huomannut linnun lentäneeksi
-tiehensä, vangin paenneen Flemingin neitosen seurassa. Oli lähetetty
-huoveja hakemaan pakolaisia, vaan paikkakuntalaiset eivät olleet heitä
-nähneet eikä ollut vihoissaan riehuva Olavi saanut Yläneen
-typertyneiltä vuokraajiltakaan mitään osviittoja.
-
--- Mutta pakolaiset ovat otettavat kiinni, maksoi mitä maksoi, tuhat
-huovia heidän jälilleen joka taholle! huusi marski nyt vihan
-koventamalla äänellä ja hyppäsi kiihkoisena vuoteeltaan, asettuen
-ylisillään uhkaavan näköisenä lattialle seisomaan. -- Me tarvitsemme
-tuon miehen, ainoastaan hän voi meille todistaa herttuan syyllisyyden
-kapinaan ... hän on vangittava...! Ja Anna ... ei, herttua ei saa
-tuntea sitä tyydytystä, että hänen elkeensä, naittaa neitonen Flemingin
-suvusta orjalleen, onnistuisi ... ei saa...!
-
-Marski astui pari askelta eteenpäin, horjahti, pysähtyi, ojensi kätensä
-tavattomalla kiukulla ja puhui kähisten:
-
--- Anna, Anna, sinussa oli liiaksi äitisi halpaa verta, sinä et
-tuntenut nimesi arvoa!
-
-Kauhuissaan seisoi siinä mestari Markkus katsellen riehuvaa
-potilastaan, ja vaivoin sai Gröning lempeällä pakolla kiihkonsa
-jännittämän, mutta kumminkin heikkouttaan huojuvan vanhuksen
-laskeutumaan takasin vuoteelleen. Hän koetti marskia lohduttaa
-vakuuttamalla, että Olavi, joka huovijoukolla oli pakolaisia
-takaa-ajamassa, kyllä heidät tapaisi ja toisi takasin talteen Turun
-linnaan.
-
--- Ei hän tuo, väitti marski vastaan, nyt jo talttuneemmalla,
-vaimenneella äänellä. -- He ovat päässeet pakoon, he hiipivät herttuan
-turviin ja hän on sittekin voittanut ... hän on nöyryyttänyt meidät,
-hän on vielä kerran häpäissyt Flemingin nimen. -- Ja hiljaa,
-murtuneella äänellä hän jatkoi, sammuvat katseet kattoon luotuina: --
-Me olemme siis pelimme tapanneet, olemme masennetut, herttua vei
-voiton...
-
-Hetkisen hän siten hervotonna makasi, ikäänkuin masentuneen mielensä
-voittamana. Vaan se häiriö, jonka tuo äkillinen mielenliikutus ja
-liikanainen sielun ja ruumiin ponnistus oli vaikuttanut heikkoon
-potilaaseen, näkyi pian seurauksista. Kuume kiihtyi, tuokion kuluttua
-oli hän houreissa. Mutta siinäkin tilassa jatkoi sairas ja kiihtynyt
-mielikuvitus vielä äskeistä kulkuaan. Säihkyvin silmin ja hosuvin käsin
-oli hän ajavinaan pakenevia takaa, huudellen huovejaan kiirehtimään...
-Ja hän oli näkevinään Kaarlo-herttuan ilkeän hymyn ja hän haastoi
-juhlallisesti ja kovasti herttuaa kaksintaisteluun, vaati häntä
-kiihkein, loukkaavin sanoin miekkasille... Hän nauraa vain pirullisesti
-vastaan -- ooh! -- Marski kääntelihe vuoteellaan kuin poltteissa. Mutta
-ikäänkuin voitettuna hän taas vaipui alalleen, kylpien kylmässä hiessä.
-
--- Ei, se on turhaa, he pääsivät sittenkin pakenemaan, kuiskaili hän.
--- Kaikki on lopussa, kaikki ponnistukset rauenneet... Ja Suomen
-herrat, raukat ... mihin helkkariin te juoksette, miksi te aina
-kyhmitte ruotsalaisten jälissä, te meltomielet... Ja miksi sitä muuria
-revitte, jonka olen rakentanut Suomen turvaksi ... te petturit ...
-te ... te ... limannuolijaiset...! Missä huovini ... minä opetan
-teidät ... missä laivastoni, laivastoni! Oh, kaikki poissa; ne ovat
-hukkuneet Pohjanmaalle, hukkuneet nuijamiesten kanssa samaan
-avantoon...
-
-Huolestuneina seisoivat mestari Markkus ja Gröning vuoteen ääressä,
-katsellen tuota taudin äkillistä, vaarallista käännettä ja kuunnellen
-hourijan katkonaisia lauseita. Turhaan koetti haavuri saada
-Klaus-herraa nielemään hänen rauhoittavia rohtojaan ja syvästi katui
-nuori kirjuri, että hän oli antanut aiheen tähän ärsyttävään
-kohtaukseen. Vihdoin marski kumminkin rauhoittui, hourekuvat näkyivät
-väistyvän pois ja potilas näytti vaipuvan virkistävään uneen.
-Virkoavilla toiveilla vartijat sitä seurasivat henkeään pidätellen.
-
-Vaan jo tuokion kuluttua avasi marski silmänsä ja katseli levollisesti
-vuoteen vieressä seisovia. Mutta voimat olivat äärettömästi
-heikentyneet, hän tuskin jaksoi päätään kääntää, virkkoessaan
-Gröningille:
-
--- Voimani ovat lopussa, hetkeni on tullut ... niin, niin, minä tunnen
-sen, enkä valita...
-
--- Lähetämmekö hakemaan Ebba-rouvaa? Hän voi olla jo aamulla täällä.
-
--- Aamulla ... se on myöhää. Ja hyvähän on näinkin, rauhallisesti
-kuolen... Ja hyvällä omallatunnolla.
-
-Tuskin hengähdystäkään kuului tuvassa noiden heikkojen kuiskeiden
-välillä. Vielä loi potilas raukenevan katseensa kirjuriinsa ja puhui
-verkalleen:
-
--- Minua sanotaan vallanhimoiseksi ja itsekkääksi ja julmaksi, -- eikö
-totta...? Niin, minä olen ollut julma, mutta käsivarteni ei ole saanut
-olla pehmyt. Tarkotukseni tunnet ja vaikuttimeni ... sinä olet myöskin
-suomalainen... Olemme koettaneet toimia niin, että tämäkin maakunta
-kerran voisi, kuninkaalleen uskollisena, seistä omilla jaloillaan ja
-omain miestensä varassa varttua... Suomalaiset eivät ole meitä
-ymmärtäneet ... ei kansa eikä aatelisto ... ja siksi on rakennuksemme
-kaatunut ... kaatunut...
-
-Sanat tulivat katkonaisesti, vaan hyvin ne Gröning ymmärsi, -- hän
-ymmärsi, että kaikki on lopussa. Siinä makaa rautanen mies, jonka
-tarmoa ei mikään maailmassa ole jaksanut lannistaa ja joka
-tahdonvoimallaan on hallinnut tuhansia ... makaa siinä yksin ja
-avutonna, kuin rakennuksensa raunioilla, ja tekee itselleen elämänsä
-viimeistä tiliä, -- maailmalle hän sitä ei tee.
-
--- Minä tiedän sen, jatkoi potilas vielä, -- herttua on voittava ...
-niin, hän on jo voittanut... Suomen aatelisto on suuteleva
-ruoskaansa... Ja syy on ehkä meidän ... me pakotimme heidät
-mukaamme ... se perustus ei kestänyt ... uskoimme liiaksi olevamme
-suomalaisia...
-
-Hän vaikeni, makasi hiljaa. Yön hetket kuluivat, tuvassa ei kuulunut
-muuta kuin potilaan hiljainen hengitys, joka sekin toisinaan aivan
-kuulumattomiin vaimeni. Vartijat tarkkasivat, pääsisikö potilas uneen,
-mutta ei, hän lepäsi silmät auki, valvovana. Vihdoin hän taas kerran
-virkahti:
-
--- Miksi olette niin ääneti, ystävät? Markkus, lue meille kappale
-hartauskirjastasi, joka on laukussasi.
-
-Markkus meni hakemaan laukkuaan. Sillävälin kuiskasi marski hiljaa
-Gröningille:
-
--- Tuota kirjaa kuulen kernaasti; en tiedä, onko se luterilainen vai
-katoolinen, mutta se on koruton ja harras, ja minä uskon, että se on
-otollinen Jumalalle... Lue, mestari, kappale...
-
-Mestari luki. Yksitoikkoisella, laulavalla äänellä hän laski tulemaan
-sivun ja toisen ja Klaus-herra näytti rauhallisesti kuuntelevan,
-maatessaan siinä silmä raollaan, hengitys tuskin tuntuvana. Markkus
-luki, luki edelleen... Vaan hänen lukiessaan nousi Gröning hiljaa,
-tarttui marskin peitolla lepäävään käteen: Se oli kankea.
-
--- Mestari, sinä olet lukenut kylliksi, saneli hän harvakseen, laskien
-kankean käden vuoteelle.
-
-Markkus laski kirjansa alas, koetteli vuoteella makaajan sydäntä, ja
-toisti hiljaa:
-
--- Klaus Fleming on kuollut! -- -- --
-
-Aamun sarastaissa, -- huhtikuun 13 päivänä 1597 -- ajoi taas yksinäinen
-ratsastaja samaa mustunutta talvitietä, jota hän edellisenäkin iltana
-oli kulkenut, vaan tällä kertaa Pohjan pitäjästä Perniöön päin. Matkan
-teko tuntui nyt vielä paljo raskaammalta kuin eilen. Keli oli tosin yön
-aikana kovennut ja aamun koetteessa löysi hevonen paremmin tiepaikan,
-vaan itse ratsastajalla oli taakka raskaampi. Hän oli nyt kuljettamassa
-sanomaa, ensiksi Perniön kuninkaankartanossa odottavalle, levottomalle
-rouvalle, sitten edelleen läpi maan Turkuun asti, että Viikin
-vapaaherra, Suomen käskynhaltija, valtakunnan neuvos, marski ja
-amiraali Klaus Eerikinpoika Fleming oli kuollut. Ja sen sanoman
-kuljetus oli raskasta ratsastajalle, Kaspar Gröningille.
-
-Vaan hän teki tehtävänsä, kertoi sanomansa ja kulon nopeudella lähti se
-leviämään yli Suomen niemen, syöksähti aateliskartanoihin, pistihe
-mökkeihin ja muonamiesten majoihin, kaikkialle iskien kuin odottamaton
-ukkosen salama, kaikkialla herättäen hämmästystä ja monia mietteitä.
-
--- Klaus Fleming on kuollut!
-
-Noihin sanoihin sisältyi niin paljo, sisältyi levottomuutta ja toivoa,
-surua ja iloa, epävarmuutta ja helpotuksen tunnetta. Ihmisten oli
-vaikea kohta oivaltaa tätä sanomaa. Myrsky oli käynyt yli koko maan,
-jaksamatta kukistaa rautatammea. Kukaan ei tiennyt, että tammi siinä
-myrskyssä oli saanut vamman, johon se tyyneen tultua itsekseen taittui.
-Se oli ollut niin voimakas ja kova, se oli yksin hallinnut kaikki ja
-tuntunut kukistumattomalta. Ja siksi loivat ihmiset, niin ystävät kuin
-viholliset, tämän sanoman saapuessa katseensa alas ja hokivat
-itsekseen:
-
--- Klaus Fleming on kuollut!
-
-Ja näitä sanoja seurasi tavallisesti kysymys:
-
--- Mikä kaatoi mahtavan miehen?
-
-Taikausko loi siitä kohta omat selityksensä. Pohjanmaan noidat,
-nuijamiesten vihan perijät, olivat muka kostaneet Nokian ja
-Santavuoren. Herttuan myrkynsekottajat olivat raivanneet pois tuon
-sitkeän esteen. Vaan se, joka kuolonsanomaa kuljetti, hymähti näille
-taikatuumille; hän arvasi syyt syvemmät, mutta maailmalle hän ei niitä
-selittämään käynyt.
-
--- Klaus Fleming on kuollut! Mitä tapahtuu nyt?
-
-Sitä ei kukaan osannut ennustella. Ihmiset katselivat huolestuneina ja
-arastellen toisiaan ja puistelivat miettiväisinä päätään.
-
-Vaan kuolon sanoman kuljettaja jatkoi matkaansa, saapui Turkuun. Mutta
-kauaksi hän ei sinne jäänyt, jo viiden päivän perästä oli hän palannut
-takasin Pohjan pitäjän nimismiehentaloon, vanhan Prinkkalan herran ja
-muutamain muiden suomalaisten aatelismiesten kanssa noutamaan Turkuun
-vainajan ruumista. Keli oli nyt aivan lopullaan, kun tämä saattokulkue
-teki matkaa Turkuun päin. Paksuun, mustaan harsoon kietoutuneena ajoi
-Ebba Fleming ruumisreen takana syvän surunsa masentamana, Gröning
-ratsasti ääneti ja miettiväisnä siinä vieressä ja vakavina seurasivat
-aatelisherrat perästä. Raskasta oli kelitön kulku, raskaita saattajain
-mielet ja mietteet. Vaan jäykkänä ja kankeana istui vanha Eenokki
-etummaisen reen ajolaudalla, kyyditen herraansa, kuten niin monasti
-ennen. Vaan hän tiesi tekevänsä sen nyt viimeisen kerran ja kunnialla
-ja huolella hän sen tehdä tahtoi, -- sittenhän hänellä ei ollutkaan
-enää virkaa maailmassa.
-
-Eräänä lauvantaina huhtikuun lopulla saapui saattokulkue vihdoin
-Turkuun ja kulki verkalleen melkein lumetonta rantakatua myöten
-kaupungin läpi linnaan päin. Mustaa lippua kantava airut ratsasti
-edellä ja julisti hautasaaton saapumisesta kansalle. Kuolinkellot
-soivat kaupungin ja linnan kirkoissa -- ne olivat jo yhtämittaa soineet
-viikon -- ja sotaväki, joka kadulla seisoi kunniavahtina, oli vakavaa
-ja juhlallista.
-
-Äänetönnä seisoi väkijoukko. Siellä täällä paljastui pää ruumisreen
-ohimennessä, vaan yleensä oli vastaanotto kylmää ja tunteetonta.
-Miettiväisnä Gröning katseli tuota tiheää laumaa, joka rantakadun
-täytti, -- Turkuun oli juuri näinä päivinä meren auettua saapunut
-ensimmäinen ryhmä saaristolaisia kevätkauppojaan tekemään, olipa jo
-etäisempiä aluksiakin satamaan saapunut ja toisia siitä valmistautui
-lähtemään; ja siksi oli sataman partaalla Turun oloihin nähden
-harvinainen väenpaljous, joka nyt seisoi ääneti ja jäykkänä, mutta
-kumminkin kunnioittaen, tiepuolissa ruumissaattoa katsellen. Tuo kansa
-ei ole tässä vietävää vainajata koskaan rakastanut, ajatteli Gröning,
--- ei, vihannut se häntä on, mutta se kunnioittaa kumminkin sitä
-rautavoimaa, jonka se ei luullut katkeavankaan...
-
-Yhtäkkiä Gröning ikäänkuin havahtui näistä mietteistään. Hän oli tuossa
-saaristolaisjoukossa ollut vilaukselta tuntevinaan omituisesti tuttavat
-kasvot ... niin siinä ne taas olivat nuo silmät, jotka hänelle
-veitikkamaisesti tervehdykseksi iskevät. Se on nuori saaristolainen,
-vieressään talonpoikaistyttö... Kuka voisi se olla...? Gröning katsoo
-vielä kerran ja tuntee ... sehän on Birckholtz, hänen rakas lankonsa,
-tottatosiaan, se parantumaton veitikka... Gröning nyökäyttää hänelle
-vastaukseksi päätään ja ilosesti viittaa nuori saaristolainen laivaan
-päin, jossa juuri nostetaan purjeita. Nyt Gröning ymmärtää asian, nyt
-hän arvaa jo senkin, kuka tuo tyttö tuossa vieressä on.
-
-Ruumisreki vierii verkalleen sataman ohi pitkin lumetonta katua. Vaan
-kun saapuu seuraava reki, jossa Ebba-rouva istuu, vaaleana ja syvän
-surun ilmeet kasvoillaan, mutta siltä suorana ja arvokkaana, ja hänen
-vieressään nuori Juhana Klaunpoika kalvakkana ja vakavana, silloin
-tarttuu talonpoikaispukuun puettu tyttö suonenvedontapaisesti
-vieressään seisovan nuorukaisen käsivarteen, ikäänkuin turvautuen
-siihen, ja silmille vedetyn huivin alta näkyy kyyneleitä vierähtävän
-hienoselle poskelle. Se tunteiden ristiriita, joka niin monesti oli
-Anna Flemingin mielessä riehunut, on taas saanut hänessä vallan. Tuota
-vanhusta, joka nyt kylmänä makaa arkussaan, on hän ihaillut, jopa
-rakastanutkin, tuossa surevassa perheessä on hän lapsuutensa ja
-nuoruutensa viettänyt ja sen ilot ja surut ovat olleet hänen omiaan.
-Hän on siinä kärsinyt, vaan se on siltä ollut hänen kotinsa... Tuossa
-pitäisi hänen nyt olla, lohduttamassa isättömiksi jääneitä ja
-lieventämässä lesken surua. Vaan sen sijaan hän kiittämättömänä
-karkurina seisoo siinä kylmäin syrjästäkatsojain riveissä, tuotettuaan
-tällä paollaan taaskin vereksen lisäsurun omaisilleen...
-
-Annassa herää hetkeksi halu juosta esiin siitä väkijoukosta, viskautua
-tätinsä eteen rekeen ja huudahtaa: tässä olen, rangaiskaa minut...!
-Vaan hän säikähtää sitä ajatustaan, tarttuu sulhonsa käsivarteen...
-
--- Miksi vapiset, tyttöni? kysyy Hieronymo. -- Ja kyyneleitä! -- tuossa
-perheessä olet luullakseni jo itkenyt kylliksi.
-
--- Olen, vaan he olivat kumminkin kasvattajani, ja huonosti heitä
-palkitsen.
-
--- Huonostiko, -- no, pesäero on nyt kerran tapahtunut; päämies on
-kuollut, ja siitä kuolemasta meidän elämä alkaa. Heitä viimeiset
-jäähyväiset, Anna, nyt Klaus Flemingin perheelle, ja sitten laivaan...!
-
-Laiva, jossa tuo nuori saaristolaispari oli varannut itselleen paikat
-Ruotsiin matkustaakseen, olikin jo purjehduskunnossa, valmiina
-lähtemään joensuusta merelle, ja hautasaaton ohimentyä talutti
-Hieronymo morsiamensa sen kannelle. Hetken kuluttua ruvettiin siinä jo
-köysiä maista irrottamaan ja kääntämään alusta laiturista. Vaan se ei
-päässyt kumminkaan vielä kääntymään, eräs toinen laiva, lyypekkiläinen
-kauppalaiva, joka juuri saapui satamaan ja pyrki laituriin, oli sen
-edessä ahtaalla joella, ja siinä syntyi, laivoja köysin hinattaessa,
-vielä hetkisen viivykki. Anna Fleming seisoi joenpuoleiseen kaidepuuhun
-nojauneena ja katseli, kuinka saksalaisessa laivassa miehet köysillä
-varppailivat. Mutta yhtäkkiä hän näkee tuon laivan kannella tutut
-kasvot ... hän ei voi olla hiljakseen huudahtamatta, sillä sehän on
-Elina Fincke tuo, joka maston juurella noin pää kumarassa seisoo...
-Tämä kuulee myös tutun äänen, kohottaa päänsä, tulee lähemmäs ja niin
-kauan erossa olleet serkukset tervehtivät yhtäkkiä toisiaan ilostunein
-kasvoin ja vilkkain liikkein sen kapean juovan yli, joka erottaa laivat
-toisistaan. Tuokion he ääneti seisovat, ikäänkuin tapaillen sanoja ja
-hämmästyneinä odottamattomasta tapaamisesta, vaan samassa heille
-molemmille asema selviää. Ja hymy kangistuu heidän huulilleen.
-
--- Sinä olet matkalla toteuttamaan unelmaisi onnea, Anna, lausuu Elina
-miltei katkerasti. Hän on käynyt kasvoiltaan kalvakaksi, hän on tänä
-yhtenä vuonna paljo vanhennut ja hänen silmissään on raukea pettymyksen
-ilme.
-
--- Niin, minä olen sen saavuttanut, -- vihdoinkin. Vaan sinä, -- sinä
-palaat yksin?
-
--- Minun unelmani on särkynyt, kaikki on lopussa.
-
--- Et saanut häntä Suomeen?
-
--- Hän ei luottanut itseensä, ei tulevaisuuteensa, hän pakenee
-kutsumustaan, pakenee minua...
-
--- Siis hyljätty -- serkku parka! Unelmasi kai oli, Elina, liian suuri.
-
--- Niin, minä haaveksin suuruutta, mainetta, tapailin liian korkealle,
-siksi olen pudonnut alas. Sinä, Anna, haaveksit pikkusta onnea ja
-taistelit sen puolesta, -- olkoon se sulle täyteläinen!
-
-Annan silmään kierähtää kyynele, hän ei saa sanaa suustaan; häntä niin
-säälittää serkkunsa pettymys ja suru, joka hänen koko käytöksestään,
-jopa äänen värähdyksestäkin, ilmenee, ja hän sille surulle kyllä arvon
-osaa antaa. Vaan hän ei löydä sanoja tulkitakseen tunteitaan. Hänen
-tekisi mieli omaa onneaan valaa lääkkeeksi ystävättärensä kirvelevään
-haavaan, vaan hän tietää, että siihen ei lääke tepsi...
-
-Jo on laituriin saatu vapaa kohta, lyypekkiläistä laivaa ruvetaan
-hinaamaan sinne ja matka serkusten välillä pitenee. Silloin kysyy vielä
-Anna:
-
--- Ja mitä aijot nyt, Elina?
-
--- Hämeenlinnaan, vankina elämään, ja muistelemaan unelmaini
-kaatumista, -- ijäksi. Jää hyvästi!
-
-Laivat ovat jo etäällä toisistaan, purjeita laskeutuu väliin,
-orpanukset eivät näe enää toisiaan. Anna vetäytyy kyynel silmässään
-pois kaidepuun vierestä; serkulla vankeus, hänellä vapaus edessään ...
-liian puolueellinen oli sittenkin kohtalo! Vaan muuttaa sitä ei voi,
-seurata vain sen johtoa! -- Siinä heidän laivaa juuri loitonnetaan
-laiturista ... ja siinä hänen sulhonsa... Hieronymo seisoo
-rannanpuoleiseen kaidepuuhun nojaten keskustelussa jonkun rannalla
-seisovan tuttavan kanssa ... niin, sehän on Gröning, joka linnasta on
-kiirehtinyt takasin rantaan lankomiestään tapaamaan. Anna kuulee vain
-viimeiset lauseet siitä heidän hiljaisesta keskustelustaan.
-
--- Sinä olit väärällä puolella, lankomies, sitähän sulle aina sanoin,
-väitti Hieronymo. -- Näet nyt!
-
--- En tiedä, olinko väärällä, vaan minun täytyi olla sillä puolella.
-
--- Miksi täytyi?
-
--- Sitä et ehkä sinä ymmärrä. Mutta katsos, minä olen suomalainen...
-
-Laiva loittoni rannasta, purjeet alkoivat saada tuulta ja hiljaa lipui
-alus joen suuta kohden. Kaupunki häipyi näkyvistä saarten taa,
-joiden rantametsä jo kainosti vihannoi hienolla hiirenkorvalla ja
-joissa nurmi pälvipaikoissa, nietosten lomissa, teki ensimmäistä
-nukkaa. Ja vähän ulompana selällä näkyi taas hienoja utuaaltoja
-liitelevän vedenpinnalla, kun keväinen aurinko lämmitteli talviseltaan
-kylmiä syvänteitä. Sitä sumukon hilpeää tanssia katseli kauan laivan
-kaidepuuhun nojautuva tyttö. Hänen mieleensä palasi niin elävästi eräs
-keväinen veneretki, jolloin kaksi neitosta oli tuon utuaallokon
-heiluvasta hypystä ennustellut vastaisia vaiheitaan ja suunnelmoinut
-tulevaisuutensa unelmia ja toiveita. Ja hän tunsi kiitollisuutta
-sydämmessään, noita kevään kepeitä hengettäriä katsellessaan, niin
-syvää kiitollisuutta: sillä hänelle ne olivat hänen pienen onnensa
-taikoneet...
-
-Vaan etäämpää rannan puolelta näkyivät vielä Turun linnan ja kirkkojen
-tornit, ja kirkoista kumahteli myötätuuleen kellojen soitto. Siellä
-hautakelloja soitettiin.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Anna Fleming, by Santeri Ivalo
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ANNA FLEMING ***
-
-***** This file should be named 42697-8.txt or 42697-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/4/2/6/9/42697/
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License available with this file or online at
-  www.gutenberg.org/license.
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation information page at www.gutenberg.org
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at 809
-North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887.  Email
-contact links and up to date contact information can be found at the
-Foundation's web site and official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit:  www.gutenberg.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For forty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/42697-8.zip b/42697-8.zip
deleted file mode 100644
index 8fe740e..0000000
--- a/42697-8.zip
+++ /dev/null