Add files from ibiblio as of 2025-03-08 00:37:48HEADmain

3 files changed, 1225 insertions, 1607 deletions

diff --git a/42470-0.txt b/42470-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..d6cb27c
--- /dev/null
+++ b/42470-0.txt
@@ -0,0 +1,1225 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 42470 ***
+
+KUUN TARINOITA
+
+Kertoeli
+
+Julius Krohn
+
+
+
+Viipurissa,
+Clouberg ja Kumpp.
+1889.
+
+SSK:n kirjapainossa.
+
+
+
+
+JOHDATUS.
+
+
+Yhtenä iltana sattui käteeni Tanskan sulosuisen tarinoitsijan,
+Andersen'in, kirja "_Billedbog uden billeder_". Mä ihastuin jo
+ensisivuihin, ja mitä edemmä pääsin, sitä enemmän se minua miellytti.
+Jo oli myöhää, kun kirjan sain loppuhun. -- Mutta en vielä maata
+pannut; kauan istuin vielä ikkunan edessä, muistossa uudestaan ihaellen
+noita utuisia, puolihämäräisiä piirroksia, jotka häämöittävät kuin
+ihana seutu kuutamossa, puoleksi valaistuna, puoleksi pimeyden
+peitossa. Mitä ei selitä silmä, sitä mieli kuvaelee, kenties paljon
+kauniimmaksi, viehättävämmäksi kuin todella onkaan.
+
+Näin istuessani juohtui minulle mieleen, että kummahan se on, kun ei
+meillä kuu kelienkään ole ruvennut tarinoimaan näkemiänsä. --
+Kumottaahan meillä sama kuu kuin Tanskassakin! -- lieneekö näillä
+poloisilla Pohjanmailla pakkanen häneltä suun hyytänyt kiinni? Vai
+onkos kuu siitä äissään, kun kesän kaunehimpana ollessa ei auringon
+valolta pääse ensinkään näkyviin. -- Vai pitäneekö hänkin Suomen
+kieliraukkaa niin halpana, ett'ei sillä huoli huuliaan pilata? --
+
+Näissä miettein kohotin silmäni taivaalle, johon kuu paraillaan oli
+noussut. En tiedä, lieneekö ollut mielihairaus vai totta, -- -- vaan
+minusta oli ikäänkuin olisi kuu nyykäyttänyt päätään minulle ja samassa
+vieno ääni kuiskahtanut korviini: "Nuorukainen! Kerkeät olette aina, te
+ihmiset, muita moittimaan, kun itse olette syypäät. En ole mä
+pakkasesta mykkä, enkä kateudesta ääneti. Ja ihan olet väärässä kun
+minun luulet kieltänne halveksivan. Tiedä, että minä maan kiertelijä,
+joka kaikki maat ja manteret olen nähnyt ja kaikkein kansojen murteita
+kuullut, tuskin tunnen yhtään sen vertaista rikkaudessa ja
+suloisuudessa. Josko sen onkin kauan täytynyt korvissa kuhnustella
+kaukana mahtavien saleista ja oppineiden kammareista, niin muista että
+kultakin aikoja venyy maan mustassa povessa ennenkuin ilmi saatetaan
+ihmisten ihanteheksi. -- Teissä itsessänne vaan on syy, jos ei se vielä
+väkikoskena kohise ja lempilauluna helise! -- Teissä on syy, jos ei
+maailma vielä tiedä, mitä Suomenniemellä on ihanaa, on suloista ja
+jaloa. Teillä on korvat ja ette kuule, teillä on silmät ja ette näe,
+teillä on ääni ja ette laula!"
+
+Näin lausui kuu innossaan ja peittäysi sitten pilven taa. Mutta
+seuraavana iltana, kun näki hartaan haluni hänen tarinoitansa
+kuulemaan, se leppyi. Se on siitä päivin usein käynyt minulle
+juttelemassa, mitä retkillänsä on nähnyt, milloin äsköisiä tapauksia,
+milloin muistelmia muinaisista, jo kauan unhoitetuista ajoista. Mitä
+kuu kertoo, sen panen paperille. Kuun omia sanoja en kerkiäkään
+tarkalleen panna; kyhäänpä miten paraiten muistan ja osaan. Mutta jos
+ei lukija tällä tavoin saakaan näitä kertomuksia niin viehättävässä
+muodossa kuin ne kuun omasta suusta kuuluvat, niin se kuitenkin on
+lohdutuksenani, että "kun ei muut lihavat laula, minä laulan, laiha
+lapsi". Tulkoon toinen tarkempi korva ja suloisempi kieli! Kyllä kuulla
+on tarinoita, kun vaan olis kuultelijoita.
+
+
+
+Ensimmäinen ilta.
+
+
+Sovittuaan minun kanssani alkoi kuu tarinoida: Mennä yönä luikertelin
+äärettömän valtameren ylitse; aalloilla keikkui, yleten aleten, suuri
+laiva. Se pöyhkeili valkeissa purjeissaan ja iloisesti liehui lippu
+maston huipussa. Kansi oli täynnä ihmisiä: vanhoja, nuoria, miehiä,
+naisia; kaikkein silmistä loisti iloa ja toivoa. -- Erillään muista
+seisoivat nuorukainen ja neitonen käsi kädessä; nuorukainen painoi
+palavan suukkosen armahansa huulille ja lausui: "huomenna olemme
+Amerikassa! Siellä saamme rauhassa elää; siellä ei meitä tunne kukaan.
+Minä olen köyhän miehen poika, sinä mahtavan kreivin tytär; vaan siellä
+me vaan olemme mies ja vaimo. Jumala on siunaava kättemme työtä!" --
+Toisessa paikassa istui vaimo, polvillaan pieni lapsi; kaksi suurempaa
+seisoi vieressä. Vähän matkaa siitä istui hopeatukka vanhus; hänen
+edessään verevä mies. Mies virkkoi: "Huomenna olemme Amerikassa;
+huomenna olemme perillä! Siellä on työllä palkkansa; siellä saattaa
+köyhäkin elää, kun vaan on ahkera. Voi niitä onnen päiviä!" Vaimo nosti
+vetiset silmänsä luottamuksella häneen, joka niin puhui; lapset
+karskuttivat kovaa leipäkannikkataan, toisillensa kuiskuttaen:
+"huomenna saamme vehnästä". Ja ukko pani kätensä ristiin sanoen: "Amen,
+suokoon meille Jumala siellä parempaa onnea!"
+
+Aivan kokkapuun nenähän oli kiivennyt yksi nuorukainen ja katseli
+sieltä länteen päin, eiköhän jo rupeaisi näkymään mannerta. --
+"Huomenna olemme Amerikassa!" huusi hän riemuiten. "Terve, tuhannen
+terve, sä vapauden kultainen koti! Toista on siellä elää kuin vanhassa,
+elähtäneessä Euroopassa; siellä saa kenenkään estämättä käyttää
+voimiaan ihmisveljien hyväksi! Siellä ei sanota kapinoitsijaksi, ken
+yrittää vääriä lakeja kumota; siellä ei ole hallitsijata, joka kansan
+vapautta pelkäisi kuin omaa surmaansa. Terve, sä toivoni maa!" --
+Pimeässä nurkassa seisoi synkeän näköinen mies; hän huokasi syvään ja
+ojensi itsensä suoraksi: "Huomenna olemme Amerikassa! Siellä ei tunne
+kukaan minua eikä rikostani. Kotimaassa pääsin vankeudesta vapaaksi,
+vaan kaikki minua kammoivat; eihän kukaan tahtonut palvelukseensa
+murhaajaa! -- -- Ja kuitenkin olen niin syvään katunut mitä vimmassa
+tein! -- Siellä saan ruveta uuteen parempaan elämään. Jumala on antanut
+anteeksi rikokseni; ihmiset sitä siellä eivät tunne!"
+
+Niin kuulin toivon ja riemun sanoja joka paikasta. Yö kun tuli puoleen,
+alkoi väki kannelta vähetä; toinen toisensa perään meni kannen alle
+makuusijalleen. Kohta oli kansi tyhjä; ainoasti peränpitäjä ja muut
+yövartiat olivat enää valveella. -- Kaikkea tätä katsellessa en ollut
+älynnytkään mustaa pilveä, joka alkoi nousta itäiseltä taivaan
+rannalta; se kasvoi kasvamistansa kunne viimein peitti koko taivaan ja
+esti minunkin näkemästä. Hirmuisesti rajusi myrsky niin kuin niissä
+seuduin tavallisesti tekee; salamoita leimahteli yhtenään ja ukkonen
+jyräeli kuin olis taivas ollut puhkeamassa. Sitä kesti kaiken yötä; ei
+ilma asettunut eikä taivas seljinnyt jälleen ennen kuin aamua vastaan,
+koska jo olin alas menemäisilläni. Minä heti katsahdin merelle:
+taannoista laivaa ei näkynyt enää! Se jo on tainnut kerjitä satamaan,
+arvelin mä, ja loin silmäni rannalle. Siellä, missä Amerikka ylpeästi
+kohottaa kivirintaansa valtameren hyrskyä vastaan, näin jotain mustaa
+aalloilla keinuvan; mä katsahdin tarkkaan -- se oli laivan hylky;
+mastot poikki, kansi tyhjä, runko yhä syvemmälle aaltoihin vajoamassa;
+ei kaukana siitä ui parsi, parressa vaate, -- se oli laivani lippu!
+
+Huomeis-aamu oli tullut, jota odottivat, toivottelivat; he olivat
+päässeet toivonsa perille: -- he olivat siellä, missä ei ole eroa, ei
+köyhyyttä, ei väkivaltaa, ei katuvalle armottomuutta.
+
+
+
+Toinen ilta.
+
+
+Kuu nousi tavalliseen aikaansa, tervehytti minua ja jutteli sitten:
+
+Kerran tulin yksinäisellä matkallani perimmäisehen Pohjaan, siihen
+maahan, jonka paljas nimi jo hirvittää -- Siperiaan. Mä näin
+Obi-virran viertelevän mutaisia vesiään ja rientävän Jäämeren kylmään
+povehen, jossa häntä odotteli kuolema. Rannalla seisoi yksinäinen
+Samojedilaiskota eli jurtta, puoleksi maahan uponneena. Koko seutu oli
+kolkko ja kuollut. Surkeille puuttomille soille ja kanervikoille oli
+lumi levittänyt valkoisen peitteensä, ja leikitteli, pyrytteli Pohjan
+tuulessa. Elävää ei näkynyt, ei kuulunut; yksin vaan nälkäisen suden
+ulvonta yhdistyi pohjoistuulen valitusvirsiin. -- Tässä oli kuoleman ja
+yön valta. Aurinko oli jo aikoja sitten paennut paremmille maille.
+Pimeä olis ollut alinomaa, jos en minä olisi välistä käynyt
+kumoittamassa ja revontulet toisinansa välähytelleet monivärisiä
+säteinään.
+
+Mä katsahdin kotaan, josta valkeata välkkyi: lampun himeässä valossa
+istui, pää käden nojassa, pöydän ääressä nuori kalvakka mies. Kasvonsa
+olivat laihat, otsahan oli liika työ ja vaiva piirtänyt syviä kurttuja.
+Silmissä paloi taudin tuli ja siuhoten kulki henki vaikeasti hänen
+kipeässä rinnassaan. Hän kohotti päätään ja tarttui taas kynään. Mä
+vaan vilaukselta näin hänen silmänsä, vaan kuitenkin johtui heti
+mieleeni, että hänet ennenkin joskus olin nähnyt. -- Mutta se oli
+kaukana tästä, se oli Suomen pääkaupungissa, Helsingissä. Matalasta
+katon-alaisesta kammarista silloin loisti kirkas valo, ja riemu kaikui
+ulos kadulle. Minä tirkistämään sisälle. Kammari oli täynnä iloisia
+nuorukaisia; loistavin silmin ja hehkuvin poskin he puhuivat armahasta
+kotimaasta, toivoistaan ja riennoistansa. Kättä kätehen lyöden vahvaksi
+liitoksi he lupasivat kukin tavallaan uhrata elämänsä Suomen
+edistymiselle, kukoistamiselle, eikä vaivoja, ei kuolemaakaan pelätä,
+kun vaan olis Suomen onneksi, Suomen kunniaksi. Sen tehtyään he
+lähtivät, mutta kammarissa asuja seisoi vielä kauan ikkunan vieressä;
+hänen huuliltaan kuului rukous: "Anna, Jumala, voimaa täyttämään mitä
+olemme luvanneet!"
+
+Minä silloin näin lupauksen, -- nyt se oli täytetty. Se rakkauden
+kipinä, jonka silloin olin nähnyt syttyvän, oli kasvanut
+sammumattomaksi tuleksi; se hänet oli vienyt kauas kotomaasta
+ventovierasten majoille; se hänet oli tuonut tähän vihattuun,
+kammottuun maahan Suomen kunniaa enentämään. -- Ulkona oli kylmä talvi
+ja pimeä yö; hänen sydämessään suloinen suvi ja valoisa päivä! -- Sinä
+jo arvannet ken se oli! -- Ympäri maailman maine kannattaa, kotimaa
+lukee parasten poikainsa joukkoon nimen -- Castrén.
+
+
+
+Kolmas ilta.
+
+
+Tänä iltana, sanoi kuu, en ole mitään erinomaista nähnyt; mutta
+muistooni johtui yksi yö, jota en milloinkaan tule unhoittamaan. Se oli
+vuonna 1415. Mä kuljin Kostmitz'in ijäti muistettavan kaupungin ylitse.
+-- Yö oli lopussaan, vaan päivän koite ei vielä ollut ajanut pimeyttä
+pakoon. Bodenjärven rannalla näin vanhan tornin; sen seinässä vanhoja
+ikkunareikiä, rautaristikko edessä. Yhdestä niistä pujahutin säteeni
+tiedustelemaan mitä sisällä oli. Pienessä kammiossa makasi mies
+huonolla olkivuoteella. Päällänsä oli hänellä munkkipuku; näkönsä oli
+kalvakka; vaivat ja rasitukset oli posken vaalentaneet; mutta hänen
+unensa oli rauhallinen niinkuin sen, jonka omatunto ei viasta tiedä.
+
+Oven saranat ulvahtivat; makaaja heräsi. Sisään astui kolme miestä:
+kaksi rautapaidassa, keihäs kädessä, kolmas mustassa munkkikaapussa,
+mutta päässä punainen kardinali-hattu. -- Kardinali lausui vangille:
+"Pyhä pappi-kokous on asiasi päättänyt; tuomios on langennut. Mutta
+pyhä kirkko on hellä äiti; se ei tahdo lastensa kadotusta; se vielä
+viimeisen kerran tarjoo sinulle armoa, jos väärästä uskostas luovut!"
+
+Hiljaisella, vaan lujalla äänellä vastasi vanki: "Minä uskostani en
+taida luopua, sillä se on tosi!" -- Vihan leimaus välähti toisen
+silmistä, vaan ei hän virkkanut muuta kuin: "katso!" ja viittasi
+sormellaan ulos ikkunasta. Vanki katsoi ulos. -- Torilla oli näin
+aikaiseksi tavaton liike. Väkeä siinä vilskui; mitkä kantoivat
+keskitorille halkoja, mitkä ne latoivat röykkiöön; kaikki olivat niin
+ahkerana, niin innoissaan. Ja syrjempänä näkyi vielä paljon muuta
+joutilasta väkeä; ne puhelivat, haastelivat keskenänsä uutteraan ja
+viittaelivat milloin rÖykkiölle, milloin tornille päin. -- "Tiedätkö
+mitä tuo merkitsee?" kysyi kardinali ja katsoi vankia tuikeasti
+silmiin. Vaan ei siinä näkynyt pelkoa! Puna kohosi poskiin, joista
+kauan oli paossa ollut; silmissä paloi taivaallinen tuli ja vanki
+huusi: "Hanhen[9] te poltatte, mutta katsokaa, tuossa jo leutävi,
+rientävi joutsen, ja sitä ette saa kynsiinne raadeltavaksi! Väkevä
+siipensä sujahtaa, ja komeat linnanne, kirkkonne rojahtavat
+raunioiksi!"
+
+Heidän näitä puhuessaan oli päivä valjennut valkenemistaan. Taivaan
+itäinen ranta rusoitti ja hehkui, kuin olisi ollut veressä ja tulessa.
+Yht'äkkiä välähti kultainen säde, sitten toinen; aamuruskon veristä ja
+tulesta kohosi päivä kirkkaudessaan ja yön viimeiset hämärät pakenivat
+sen tieltä. -- Muuta en sillä kertaa nähnyt, sillä matkani oli
+loppunut.
+
+
+
+Neljäs ilta.
+
+
+Epäilemättä, virkkoi kuu taas eräänä iltana, olet lukenut Cooperin
+tarinoita Amerikan uudis-talolaisista. Sinä olet mielessäs seurannut
+heitä kaikkiin elämänsä vaiheisin; milloin peltoa korpeen raivatessa
+heidän väsyneet kätensä vaipuivat, olet heitä surkutellut; sinä olet
+vavissut, milloin Indianin hirveä sotakarjunta heidät unesta herätti;
+heidän tuskansa ja huolensa ovat silmihisi vieretelleet katkeroita
+kyyneleitä; heidän ilonsa, heidän riemunsa ovat sykähyttäneet sinunkin
+sydäntäsi. -- Mutta tiedätkös että omassa kotimaassas, ehkä omassa
+pitäjässäskin, eletään samanlaatuista elämää ja nähdään yhtä suuria
+vaivoja, koetaan yhtä kovia tuskia, kuin noissa Amerikan takasolissa?
+Vaan mistähän sen tietäisit; eihän siitä Cooper ole virkkanut
+sanaakaan!
+
+Kuule nyt mitä minä olen nähnyt. Se oli kesällä 1857. Yö oli kirkas ja
+valoisa, niin ettei minun vaaleata valoani tarvittu; mutta omaksi
+huvikseni kuljin näkymätönnäkin yhtä hyvin tavallista matkaani. Mä
+satuin Karjalaan, Höytiäisen tienoille. Siihen aikaan ei ollut vielä
+tää Suomen kirkkain järvi ahtaana mutalampena lietereunojen sisällä.
+Peninkulmien avaralle ulottui vielä valtansa, ja pitkät, tasaiset
+lainehensa roiskuivat korkeita, metsäisiä rantoja vastaan. -- Tänä yön
+hetkenä se kuitenkaan ei ajatellut aaltoja, vaan lepäsi äärettömänä,
+sileänä peilinä. Välistä vaan kävi yön henki piirtelemässä hienoja
+väreitä hänen tyyneen pintahansa. Usein olin ennenkin käynyt tätä
+ihanata seutua ihaelemassa, ja silloin olivat silmäni aina pysähtyneet
+eräälle korkealle vaaralle. Siihen ne kääntyivät nytkin. Ylt'ympärillä,
+niin kauas kuin silmä kannatti, vaaroilla, laaksoissa, seisoi vielä
+männikkö, kuusikko alkuperäisessä synkässä jaloudessaan. Mutta tämä
+vaara oli erinäköinen. Paikoittain rehoitteli sen kupeilla nuorta
+koivikkoa paikoittain punerteli, sinerteli aho marjoineen, kukkineen;
+tässä näkyi äsken poltettu musta kaski ruskein reunoinensa; tuossa
+heristeli jo kellertäväisiä tähkiä kantojen välistä. Harvoja ne kyllä
+olivat ja huonoja, mutta salolaisen sydän olisi niitä nähdessä
+kuitenkin iloisesti sykähtänyt; sillä tässä toki oli toivoa. Vaaran
+niskoilla seisoi mökki. Se oli niin huono ja pieni, että sinä,
+kaupungin komeihin kartanoihin tottunut, sitä tuskin olisit uskonutkaan
+ihmisen asunnoksi. Vuolemattomista hirsistä kyhätyt seinät tukien
+nojassa; katto hajallinen: turpeiden lomista pyrki ilmi pitkiä valkeita
+tuohikaistaleita, niinkuin kerjäläisen mekkorepaleesta paitaryysyt.
+Mutta mustennut savupiippu ja seinää vasten asetetut työkalut
+todistivat, että tässäkin elettiin ja vaivoja nähtiin. Kenties kävi
+ilokin toisinaan vieraana tässä ahtahassa asunnossa ja oli
+ylevimmilläkin tunteilla sijaa tämän matalan katoksen alla! Vaan päätä
+itse!
+
+Minä jo olen kauan tuntenut tätä mökkiä. Silloin kun sen ensikerran
+näin, noin kymmenen vuotta takaperin, se oli vastarakettu. Hänessä asui
+mies ja vaimo. He olivat nuoria; verevässä ruumiissa ilmoittihe voimaa
+ja terveyttä. Mies oli kotitalossa nuorempana veljenä elellyt; mutta
+naitua läksi hän vaimonsa keralla salolle ja rupesi omaa tilaa
+raivaamaan. Ensi kesän he asuivat majassa; seuraavana tässä jo mökki
+kohosi, huononlainen kyllä -- eihän sitä suuremmaksi ja tarkemmaksi
+kerjitty eikä kyetty saamaan -- vaan oltiinhan siinä kuitenkin oman
+katon alla. Männikkö näkyi tätä outoa rakennusta kammoavan ja pakeni
+yhä loitommalle. Hänen sijaansa siirtyi kirjavaa nurmea ja viherjää
+orasta. Metsässä yhdistyi lehmäkelloin tiukunta lintujen lauluihin, ja
+mökissä karttui vuosi vuodelta pieniä ihmisvesoja emäpuiden ympärille.
+
+Vaan nyt ei enään ollut niinkuin ennen. Mennä kesänä oli kontio
+kaatanut kaksi talon lehmää, siitä äissään kun kutsumatta kuljeskelivat
+hänen kankaitansa; viime talvena oli täytynyt myödä ainoa jäljelle
+jäänyt lehmä kaupunkiin, koska halla oli syksyllä viljan vienyt. Lehmän
+hinnasta saadut jauhot oli petäisellä sekoitettu, eikä sittenkään
+riittänyt aina. Minä kun nyt mökin ikkunasta katsoin sisään, näin siinä
+kalpeita kasvoja, laihtuneita ruumiita; mutta kuitenkin makasivat
+kaikki rauhallista unta, ja| huolettomuutta, melkein ilollisuutta
+ilmoittihe heidän näössään. Johan alkoi vilja kellertää ja kohta
+päästiin uutiseen. Paitsi talonväkeä näin tuvassa kaksi vierasta lasta;
+he olivat orpolapsia. Isän ja äidin oli heiltä tauti tänä kesänä
+ryöstänyt. Lapset olivat nyt mieron armoilla.
+
+Näitä katsellessani alkoi näköni himmetä. Mikä siihen oli syynä? --
+Suon myrkkyhenki ei tänäkään yön hetkenä saanut unta. Hän nousi
+lietevuoteeltaan, kulki hiljaa hiipien maita myöten ja levitti koko
+seudulle valkean sumu-peitteen. Hän sen kääri joka kukkaseen, joka
+tähkään, niin huolellisesti kuin hellä äiti sairasta sydänkäpyänsä
+peittelee. Vaan tämä peite ei lämmittänyt, ei varjellut; se jäädytti,
+se kuoletti.
+
+Aamulla varhain heräsi mökissä mies. Hän meni ulos viljaansa
+ihaelemaan. -- Kalpeat kasvonsa vaalenivat vieläkin kalpeammaksi;
+päänsä painui rinnalle; mielenliikutus näkyi häntä tukahuttavan, mutta
+viimein sydämen syvimmästä pohjasta pääsi julma huuto. Mitä silmänsä
+oli nähneet? -- Koko pelto oli valkoisena, ja koittavan auringon
+säteissä kimaltelivat tähkäpäät niin iloisesti, kuin olisi niissä paha
+henki itse ollut irvistelemässä.
+
+Huuto oli vaimonkin herättänyt; hän tuli ulos ... kauan aikaa ei
+kuulunut muuta kuin raskaita huokauksia, ja katkeroita kyyneleitä
+virtaeli pitkin poskia. Mutta sitten miehen näkö kirkastui; hän pani
+kätensä ristiin ja sanoi vakavalla äänellä: "Herra on antanut, Herra on
+ottanut, ylistetty olkoon nimensä ijankaikkisesti!" "Amen!" sanoi vaimo
+kyyneleensä pyyhkien. Ja vakaalla, rauhallisella mielellä menivät he
+takaisin tupaan. Siinä olivat lapset jo hereillä. "Isä, meillä on
+nälkä!" huusivat he vanhemmille vastaan. Tuska väänti hetkeksi isän
+suuta; mutta hän hillitsi itsensä. Vakaasti otti hän kaapista viimeisen
+leivän ja leikkasi jokaiselle lapselle palasen. Kerjäläiset seisoivat
+syrjempänä, vaan katselivat tätä halullisilla silmillä. Mies epäili
+hetken, vaan sitten leikkasi leivästä vielä kaksi palasta ja antoi ne
+heille. Sen tehtyään kääntyi hän vaimoonsa ja virkkoi: "Huomenna täytyy
+meidän lähteä muualta työtä etsimään; tässä ei ole pysymistämme enää!"
+
+
+
+Viides ilta.[10]
+
+
+Siitä jo on kauan aikaa, jutteli kuu, mutta vieläkin hirvittää minua
+sitä muistellessa. Kristikunta silloin luki 1589:nnen vuoden siitä kun
+rakkauden opin saarnaaja syntyi tähän maailmaan. Mä katselin
+Vienanmeren rantoja, siellä, missä se on kaivanut Kannanlahden syvälle
+Suomen maan povehen. Rannalla näkyi ja näkyy nytkin kylä, jolla on
+nimenä Kannanlahti. -- Kesä oli kauneimmillaan; sydän-yölläkin paistoi
+ja lämmitteli päivä. -- Pietarin juhlaa oltiin viettämässä. Tasaisella
+tantereella kylän edustalla olivat asukkaat kaikki koolla. Nuoret
+pitivät iloista kisaa. Neidot tanhuta tepastelivat ringissä; pojat
+koettelivat voimiaan. Voi miekkoista sitä, ken voittajaksi pääsi!
+Hurraa huusivat hänelle kumppalit, ja neitosetkin kisansa kesken
+heittäen, lähettivät pulskalle pojalle suloisimpia silmän-luontejaan.
+Vanhat, hongikon suojassa istuen, katselivat tätä menoa ja muistelivat
+muinaisia päiviänsä, jolloin jalka juosta jaksoi, polvi norja
+notkutella. -- Vihdoin uupuivat nuoretkin voimat ja lähdettiin levolle.
+
+Kun ei tanterella enää näkynyt ketään, nousi hongan juuren alta mies,
+joka siinä oli piilossa ollut. Hän oli sotapuvussa ja aseissa. Hän
+naurahti julmasti itsekseen ja vihelti metsään. Silloin näytti kuin
+olisi metsä eläväksi tullut; honkien latvoista ja juurista ilmestyi
+miehiä, julmannäköisiä kuin edellinenkin, miekka vyöllä, keihäs
+kädessä. Hiljaa hiipien he lähenivät kylää; kohta leimahti joka
+kulmassa huoneita ilmituleen ja hirveä sotakarjunta herätti asukkaat.
+Palavista huoneista karkasi puoli-alastomia ihmisiä pelosta hurjana;
+vaan minne pakenivat? Takana oli tuli, edessä vihollinen, joka ei
+säästänyt, ei armahtanut; miekkansa tappoi, raateli, kunne kädet
+väsyivät. Uusi aurinko ei vielä kerjinnyt nousemaan, kun somien
+asuntojen sijassa näkyi vaan tuhkaa ja kyteviä kekäleitä, kekäleiden
+seassa kärvennettyjä, raadeltuja ruumiita. Rantaa myöten souteli
+venheitä täynnä verisiä sotilaita, täynnä itkeviä vankeja, täynnä
+ryöstettyä saalista. -- Ja kuka se vihollinen oli, joka niin
+armottomasti oli menetellyt? Kuule, ja hirmu on jäykistyttävä jäsenesi!
+-- -- Mä kuulin voitto- ja riemuhuudot -- ne oli Suomen kieltä; mä
+kuulin kuolevien viime huokauksen, mä kuulin vankien parkunaa -- se oli
+Suomea! Voi hirveätä ja onnettomuutta! Veljet veljiä raatelee! Eri-usko
+ja erivaltaajat ovat heidät niin vierastuttaneet, ett'eivät tunne
+toisiansa. -- Kuinka taitaa ihminen eroittaa, minkä Jumala on yhteen
+luonut!
+
+
+
+Kuudes ilta.
+
+
+Mä äsken kuljin Viipurin ylitse, sanoi kerran kuu, ja silloin johtui
+muistooni, mitä nyt sinulle tahdon kertoella. Se oli Syyskuulla,
+illalla myöhään, mutta ilma oli vielä niin kesäinen ja lämmin, että
+olis luullut etelämpänä, Saksassa, olevansa.
+
+Eikä ollut muutenkaan Viipurin kaupunki tavallisessa asussaan. Kadut,
+pitkä silta ja Torkelin vanha torni olivat valaistuna. Joka paikassa
+vilskui tunkien ja rähisten ihmisjoukkoja. Veden pinta oli ihan
+peitetty laivoilla ja veneillä, joiden mastoissa liehui lukemattomia
+kirjavia lakuja; maalta ja mereltä kaikui riemuhuutoja, naurua ja
+iloista puhetta; maalla ja merellä kumpueli loppumaton viinan lähde ja
+pamahutteli sampanja korkkejansa ilmahan.
+
+Viipuri sinä iltana ei ollut entisellään; se oli juhlapuvussaan; se oli
+helppo nähdä. Min' en kaupunkia olisi tuntenutkaan Viipuriksi
+ensinkään, jos ei Torkelin torni olis seista törröttänyt entisellä
+asemallaan. Vaan sekin oli valaistuna: ikkunoista ja ampumareijistä
+liehuivat ja paistoivat kynttilät niin kirkkahasti, että näytti kuin
+olisi torni sadoin silmin katsellut tuota outoa menoa kaupungissa. --
+Semmoista ei ollut torni nähnyt pitkään aikaan. Näin oli muinoin ollut,
+koska Viipuri Karjalan ruhtinaana hallitsi. Siihen aikaan näkyi usein
+suuria ihmisjoukkoja koossa sen ympärillä. Pieliseltä ja Saimaalta,
+Vuokselta ja Laatokalta riensi tänne Karjalan uljaita uroita. Miekat
+välkkyi, keihäät haristi, rautapaidat kiilsi ja päälliköt kallehissa
+vaatteissa kävelivät joukosta joukkoon miehiä tappeluun kehoittamassa.
+
+Se aika oli jo ammoin kadonnut; sota oli kaatanut Karjalan urohot, itse
+ruhtinas vangiksi viety. Siitä päivin oli Torkelin torni ikävissään ja
+suruissaan seisonut. --
+
+Taas oli aika nyt muuttunut; taas oli Viipuri tullut Karjalan
+ruhtinahaksi; taas kulki Pieliseltä sekä Saimaalta, Vuokselta sekä
+Laatokalta uroita sen luoksi; ei enää rautapaidoissa, sota mielessä,
+vaan rauhan askareissa, maansa lahjoja ulkolaisen tuomisihin
+vaihtamaan. Nyt juuri vietettiin Viipurin kruunausjuhlaa, Saimaan
+kaivannon avausjuhlaa.
+
+Ja Torkelin torni oli pitkällisestä unestaan herännyt; se näki entisen
+ajan palauneen: ilo loisti yhä kirkkaammin, -- yht'äkkiä se leimahti
+ulos, -- torni oli ilmitulessa! Korkealle ilmahan kohosi leimu,
+avaralle sinkoeli kipunoita, ilmoittaen maille, maailmoille, että
+Viipuria taas kruunattiin Karjalan ruhtinahaksi!
+
+
+
+Seitsemäs ilta.[11]
+
+
+Mä tulen Vienan vienoilta vesiltä, sanoi kuu. Siinä, missä Tundran
+tytär Pinega lankeaa Vienanvirran sylihin, näin rantatörmällä
+hautakummun. Maantie kulkee kummun sivuitse. Sitä katsellessani, tulla
+siihen karahutti uhkea troika. Aisahevonen tepasteli ylpeästi, pää
+pystyssä, ja syytähän sen olikin ylpeillä, kun sen kannettavaksi oli
+uskottu korkea vemmel, jossa iso kello kululle rämpätteli tahtia.
+Kadesilmin katselivat tätä kunniata sivuhevoset; he laukkaelivat kaikin
+voiminsa ponnistaen, ja pyrkivät aisahevosesta edelle; vaan mikä
+auttoi, se yhä vaan pysyi rinnalla. He välistä haukahtelivat sitä
+kaulaan puremaan, vaan silloin partasuu kyytimies aina tempaili
+ohjakset tiukemmaksi ja siimansa huiskautteli katehia selkään. -- Reen
+kuomussa istui herra; kumpua kun tultiin lähemmäksi, hän katsahti ulos
+ja kysyi mitä tuo olisi. -- "Kah se on kurgan, herraseni", vastasi
+kyytimies. "Se on niitä Tshudihautoja. Näissä maissa, näet, muinoin
+asui rikas ja mahtava Tshudin kansa, jolla oli kultia, hopeita aitat
+täynnä, ja mammontia, sopulia karjana. Iso äiti Novgorod kun tänne
+alkoi levittää valtaansa ja pyhää uskoamme, he ylpeät pakanat eivät
+ruvenneetkaan niskojansa notkistamaan vieraan vallan alle, vaan
+vetäysivät aarteineen päivineen maan alle asumaan. Siinä elävät vielä
+nytkin. -- Jos isäseni, päivällä tämmöistä kurgania kaivelisit, et
+löytäisi mitään; mutta tulepas tänne yöllä, varsinkin Juhannus-aattona,
+niin palaa kummun päässä sininen liekki, ja jos raosta uskallat
+tirkistellä sisään, niin he ovat siinä pöydän ääressä pikaria
+kallistamassa. -- Näin vanhat ainakin haastavat; minä en sitä ole
+nähnyt eikä kukaan nykyisestä miespolvesta! Yrittihän kerran
+Pietarilainen yöllä mennä heiltä aarteita anastamaan; vaan mitenkäs
+hänen kävi? Hän löydettiin aamulla tundralta nurinniskoin. Se on ihan
+tosi, ukko-vainaa sen meille lapsille aina jutteli!"
+
+Ja ikään kuin peläten että puheensa olisi saattanut herättää jotakuta
+näistä Tshudi-haahmoista, kyytimies risti silmiään ja sivalsi
+troikkaansa siimalla. Hevoset karahtivat neliseen, ja nuolena katosi
+reki metsään.
+
+Mutta kyytimiehen tarina oli minussa muistoja herättänyt. Ammoisten
+aikain haahmoja alkoi häämöitellä silmäini edessä. Olinhan tässä ennen
+käynyt, käynyt silloin koska Tshudi vielä oli tämän maan ainoana
+haltijana. -- Eräänä yönä näin rannassa ison veneen, joka köydellä oli
+kiinnitetty honkaan. Tavaroita siinä mahtoi olla paljon ja kalleita,
+sillä vene oli melkein laitoja myöten vedessä, ja teljoilla näkyi
+joutsia, miekkoja varalla, jos vihollinen tulisi ryöstämään. Veneessä
+makasi muutamia miehiä, toisia rannalla. He olivat kaupparetkeltä
+tulevia Tshudeja, jotka tässä pitivät viimeistä yölepoa; huomenna piti
+heidän olla kotona, huomenna piti heidän Jumalan temppelissä
+kiitosuhria teurastaa. Kaikki uinaelivat sikeätä unta; ei vartijatkaan
+enää olleet valvehilla; he olivat päivän soudusta väsyksissä, ja mikä
+hätä nyt enää voi tulla, kun jo melkein kotirannassa oltiin! -- Muu
+väki makasi taivaan kannen alla, mutta nuorella päälliköllä oli suojana
+lämmin, puna-kirjoilla koristettu huopateltta, itäisen ruhtinaan lahja.
+Siinä hän lepäsi; suunsa myhäeli niin autuaallisesti. Mitä hän unessa
+näki? Hän näki naapurin ihanata tytärtä, joka hänen sydämeensä oli
+semmoisen tulen sytyttänyt, ett'ei sitä olis saattanut sammuttaa
+Jäämeren jäät eikä Pohjoistuulen viluinen viima. -- Hänen kotinsa oli
+köyhä; hän ei jaksanut suorittaa isän vaatimaa naimishintaa. Sentähden
+oli
+
+    Vierryt maille vierahille,
+    Kulkenunna kaukaisille
+    Hopeiden helisevien,
+    Kullan kiiltävän hakohon.
+
+Nyt hän oli paluumatkallaan itämaista, vene täynnä kultaa, täynnä
+kallista tavaraa. Unessa hän jo armahansa näki -- se hänelle kavahti
+kaulaan -- se huusi hänen nimeään -- hän heräsi. -- -- Ei häntä armaan
+käsi likistänyt, ei armaan ääni kutsunut -- se oli vanhan uskollisen
+palvelijan kova käsi, äreä ääni, joka hänet unesta herätti. "Ylös
+isäntä! Turjalainen on päällämme!" -- Nuori päällikkö kavahti
+jaloilleen ja töytäisi teltasta ulos. Siellä jo riehui taistelu
+tuimimmillaan. -- Vartiat kun nukkuivat, oli Turjan vikingejä kenenkään
+älyämättä karannut päälle. -- Ensisäikähdyksestä toinnuttua Bjarmit
+tekivät kuitenkin lujaa vastarintaa. Vikingein etupäässä tappeli nuori
+uros, rautaverkko ryntäillään, kiiltävä kypäri päässä. Mihin tapparansa
+iski, siihen kaatui mies kuin honka ukkosen nuolesta. -- Häntä vastaan
+riensi Bjarmein päällikkö; kohta he seisoivat vastakkain. Bjarmin
+miekka välähti ilmassa, -- mutta rauta-verkkohon kilahti kappaleiksi.
+-- "Ei auta Bjarmin taika hyvää terästä vastaan!" huusi vikingi.
+Tapparansa viuhahti ja halkaisi Bjarmin pään kaulaa myöten. Tässä on
+hänen hautakumpunsa. Monta yötä näin sitten siinä itkevän neidon. Vaan
+hänen kyynel-lähtehensä on jo kauan kuivana ollut! -- Koko Bjarmin
+kansa on jo ammoin rauennut, kadonnut! Se elää vaan valloittajainsa
+muistossa, tarinoissa!
+
+
+
+Kahdeksas ilta.
+
+
+Kuu jutteli: Helsingin kaupungissa on mereen ulos pistävä niemi,
+nimeltä Katajanokka. Talot siinä ovat huonoja rähjiä vaan ja asukkaat
+köyhää työväkeä. Yöllä ei siihen jokainen uskaltaisikaan mennä, sillä
+kummia hoetaan olosta ja elämästä siellä. Minunpa pisti mieleen tuota
+kerran käydä katsomassa. -- Oli kirkas talvi-ilta. Tarkastellessani
+kaikkia keksin pikkuisen puoli-hajonneen mökin ikkunasta valoa.
+Ikkunalasihin oli pakkanen kuvannut monenmuotoisia eriskummaisia
+kukkia, vaan oli sija kuitenkin läpi-tirkistelläkseni mitä sisällä
+tapahtui. -- Jos oli huone ulkonäöltään huono, niin eipä ollut
+sisuskaan parempi! Seinät noessa, lattia likainen, nurkassa pieni
+kirstu, kolmijalkaisella tuolilla vaaterepaleita, ja matalalla
+vuotehella makasi tyttö, joka ei suinkaan vielä tainnut vanha olla,
+mutta taudista ja kurjuudesta oli niin laiha ja rypistynyt, että oli
+sääli nähdä. -- Vuoteen vieressä seisoi pappi; minä hänet tunsin: hän
+on perin oppinut mies ja saarnataidoltaan kuulu. -- Hän näytti
+kuolevaiselle kuinka tämä synnillään oli ikuisen kadotuksen ansainnut
+ja kuinka katumalla vieläkin voisi päästä armoon. Hän puhui, ja koreina
+kukkaisina kumpueli lausehet hänen huuliltaan, mutta mielensä oli
+kaukana -- hän olis suonut jo pääsevänsä tästä synnin ja kurjuuden
+pesästä kotiin, missä nuori rouvansa häntä ikävöitsi tulevaksi. Sairas
+kuulteli puhetta, mutta levottomasti vilkkuivat silmät sinne tänne, ja
+jääkukkaset ikkunassa kimaltelivat valossani niin eriskummallisesti,
+kasvaen hirveän suuriksi! -- Työnsä tehtyään pappi läksi pois, ja kohta
+sen jälkeen astui sisään vanha, nähtävästi köyhä akka. Tullessaan hän
+lempeästi tervehti sairasta. Sitten istausi hän vuoteen viereen, juuri
+siihen, missä pappikin oli seisonut, ja alkoi puhua sairaalle. Hän
+puhui samaa kuin pappi, vaikk'ei niin koreilla lauseilla, -- mistäs
+köyhä, oppimaton akka net olis saanut, -- puhuipa sydämensä tunnosta,
+vakaasti ja lempeästi katsoen sairaan silmihin. Ja tämä kuulteli
+hartaasti; kyyneleitä herui silmistä, mutta muotonsa kirkastui yhä
+rauhallisemmaksi...
+
+Ikkunalla oli avattu kirja. -- Mä katsahdin ja luin: Jos ihmisten ja
+enkelein kielillä puhuisin eikä olisi minulla rakkautta, niin olisin
+kuin helisevä vaski ja kilisevä kulkuinen! --
+
+Ja jos prohveteerata taitaisin ja tietäisin kaikki salaisuudet ja
+minulla olisi kaikki usko, niin että vuoret siirtäisin, vaan ei olisi
+minulla rakkautta, niin en mitään olisi!
+
+
+
+Yhdeksäs ilta.[12]
+
+
+Oli joulukuu. Muutaman päivän perästä piti minun mennä omaisten
+seurassa joulua viettämään. Mä istuin kirja kädessä. -- Mä sen viskasin
+pöydälle ja otin toisen, vaan ei sekään ollut minulle mieleen. --
+Ajatukseni ei pysyneet luonani; ne riensivät edelle kotihin, armaasen
+kotihin. --
+
+Mä herkesin lukemasta ja katsahdin vanhaan ystävääni kuuhun, arvellen
+eikö hän rupeaisi tarinoilla lievittämään ikävääni. Kuu heti arvasikin
+mitä minulla oli mielessä, ja alkoi tarinoida:
+
+Mä tulen Pohjanmeren sopukasta, siitä, missä mutainen Elbe-virta tulee
+meren kirkkaita, viherjäisiä aaltoja sokaisemaan. -- Tuuli oli kauan
+maalle päin ollut, vaan äsken kääntynyt luoteiseksi, ja kymmenittäin
+rienteli nyt laivoja Elben suuhun päin. -- Minä rupesin yhtä
+katselemaan. Mastot olivat huipulle asti valkeissa vaattehissa; kokka
+hyrskien halkaisi aaltoja, ja pitkä vako vaahtoeli laivan jäljessä. --
+Puoli väkeä oli kannella vahdissa. Nojassa kokkapuuta vastaan seisoi
+nuori merimies. Haljetaksehen täytyi ja kohoeli rintansa toivosta;
+silmänsä paloivat ja katselivat vilkahtamatta eteen päin. Siinä
+häämöitteli jo taivaan äärellä matala rannikko. Se kohoeli, se läheni;
+mutta nuorukaisesta näkyi laivan joutuisa juoksu olevan etanan
+matelemista. Hänen ajatuksensa olivat lentäneet, kiitäneet edelle; ne
+jo olivat ennättäneet siihen matalaan hiekkaluotoon, jossa hän oli
+syntynyt, kasvanut. Hän mielessään jo näki hietikossa heiluvaa
+rantakauraa; hän näki lampaat pienoisella nurmikedolla; hän näki
+potaattimaan, jonka kukkaisia hän lasna oli maailman kaunehimpina
+pitänyt. Tuossa oli hänen isänsä mökki, seinät särkynein laivain
+jäännöksistä kyhätyt; tässä musta, tuossa punainen lauta; oven päällä
+paistoi kullattu onnen jumalatar entinen, kokkakuva, jota hän lasna oli
+ihmetellyt kuinka se taisi seisoa ympyriäisellä pallollaan. Tuossa oli
+ranta, jossa hän oli keräellyt kirjavia hauroja ja näkinkenkiä. Tuossa
+vene, jossa isän kanssa usein oli mäkeä laskenut lainehia myöten. --
+
+Mä tunsin nuorukaisen kodin. Noin kaksi kuukautta takaperin,
+syyspäivätasauksen aikana, olin siellä käynyt. Kauhea myrsky raivosi
+silloin; Jäämerestä asti samosi tuulen tuima henki, sutena ulvoen.
+Hurjana pakenivat sen edessä taivaan mustat lampahat, peloissaan
+milloin hajoten, milloin pakkautuen suuriin laumoihin. Niiden lomista
+pääsivät säteeni tirkistelemään mitä alaalla tapahtui. -- Koko meren
+väki oli noussut sotaan. Pitkissä riveissä ryntäelivät aallot rantaa
+vastaan; ensimmäiset murtuivat ja vaipuivat; mutta toisia yhä tuli
+jäljestä; kaatuneitten hartioille nousten ne ryntäsivät edelle. -- Jo
+olivat voittamassa; -- jo koputtelivat mökin oveen; jo tärähyttelivät
+ikkunain luukkuja. -- Luukun raosta katsoin sisään. Pöydän ääressä
+istui vanhanlainen, vakaan-näköinen mies, lasisilmät nenällä, ja luki
+ääneen kokolehti-raamatusta. Pöydän toisella puolella istui vaimo,
+lapsi sylissään, toinen vieressä. -- Entisiä suurempi laine kohahti
+seinää vastaan ja tärähytti koko mökin. -- Vaimon kasvot vaalenivat ja
+lapset säikähdyksissään vavisten peittivät kasvonsa äidin syliin. Mies
+herkesi lukemasta ja lausui: "Älkäät, armaani, pelätkö! Me olemme
+Jumalan kädessä! Hänen tahdottaan ei taida hiuskarvakaan päästämme
+karista. -- Ja sitten", lisäsi hän hymyellen, "olemme ennenkin
+tämmöisiä öitä nähneet, ja aina on myrsky viihtynyt ja aallot
+asettuneet jälleen".
+
+Mä jatkoin matkaani. Kolme päivää rajuttuaan, myrsky viihtyi, niinkuin
+vanhus oli vakuuttanut. Mä tulin katsomaan miten luodolla jaksettiin.
+-- -- -- Poika raukka! Kun kotiasi tulet hakemaan, niin näet meren
+lainehtivan sen sijassa! Monta aaltoa kumpuna kohoaa, vaan mikä niistä
+on vanhempais, sisareis hautakumpu? --
+
+
+
+Kymmenes ilta.
+
+
+Oli Toukokuun alku. Talvi jo oli muuttanut pois majoiltamme, mutta
+meri, manner oli vielä romua, roskaa täynnä, niinkuin muuttajilta aina
+jääpi.
+
+Uusi asukas, kevät, oli vasta tullut eikä vielä ollut kerjinnyt
+huoneitansa siivoamaan. Pölyisinä hämähäkin verkkoina roikkui vielä
+harmaita pilviä laessa; särkyneitä jääsirpaleita ajeli aalloilla;
+nurmipermanto oli vielä lakaisematta; ei ollut vielä kulo peitetty
+kirjavalla kukkasmatolla; lehdettömät puut näyttivät kuin ikkunan
+pielet, joista kartiinit on pois otettu. Kevät ei huonettaan vielä
+oikein saanut lämmittäneeksikään; ilma oli semmoinen, josta Virolainen
+sanoo: suven silmät, talven hampaat.
+
+Illalla tuli kuu taas puheilleni. Ohoh, sanoi hän, myöhäiset tässä
+ollaan. Toista on tuossa ikuisen kevähän kodissa. Ihana, sanomattoman
+ihana on Italia! Mitäs on tää vaalea hursti, joka teillä kesällä laeksi
+on levitetty, Italian tummansinisen taivahan verralla. Tässä ei tähtiä
+näy ollenkaan ja minäkin töin tuskin pääsen näkyviin. Toista on siellä.
+-- Kuu oli nähtävästi pahalla tuulellaan; se oli tainnut matkalla
+vilustua. Se vaikeni ja oli äkäisen näköinen. Mutta kohta se taas
+selkeni ja virkkoi: Niin, niin; kyllä on Etelä ihana; mutta miksi
+kääntyy maneetin silmä aina Pohjoseen päin; miksi
+
+    -- syksylinnun lähtevän
+    On sävel niin surullinen?
+    Keväillä mielimaillehen
+    Se rientää riemuiten!
+
+Vaan mitäs mä tyhjiä rupatan; parempi olis jotain ruveta tarinoimaan.
+Ja koska Italiaa mainitsin, juttelen sinulle siitä.
+
+Mä kerran luikertelin Nizzan yli. Teillä oli vielä tuima talvi, siellä
+oli suloinen suvi. --
+
+Meren maininki kohoeli hiljalleen niinkuin makaajan rinta. Ilma oli
+lämmin ja täynnä tuoksua. Sitruuna- ja pomeransipuut olivat valkeilla
+kukkakinoksilla peitetyt; tuossa taivaan äärellä näkyivät korkeat
+Alpit, jotka ovat tämän paratiisin vartiat Pohjan pahoja peikkoja
+vastaan. Ja meren, mantereen ylitse kaarrutteli Etelän taivas, jonka
+pimeässä pohjassa tähdet välkkyivät niinkuin kultakirjat kuningattaren
+morsiuspeitossa. --
+
+Meren aalloissa keinui pienoinen vene; kaksi soutajaa sitä välistä
+kiidätteli kulkemaan; kultaisena kuohui silloin laine kokassa ja
+airoista tippueli kultapisaroita; välistä soutajat levähtivät ja vene
+luikerteli hiljaa itsekseen. Perässä istui neito: se nähtävästi oli
+Italian ihana tytär. Mustana kuin yö liehuivat pitkät suortuvansa
+tuulessa ja silmät tuikkivat kuin tähtien tulet. Hänen vieressään istui
+nuorukainen. Keltakähärät, sinisilmät ja punaiset ruusut valkeilla
+poskilla ilmoittivat Pohjan poikaa. He istuivat käsityksin, ja huulet
+kuiskaeli suloisia sanoja. He katsahtivat ylös taivaasen. Joutsenjoukko
+lensi heidän ylitsensä. Siivet suhahteli, heillä oli niin kiire;
+riemuhuuto kajahti; he olivat matkalla Pohjoseen. -- Nuorukaisen sydän
+sykähti, silmäin kirkkaus sokaistui, hän vaikeni ja istui synkkänä.
+
+"Mikäs sinun taas on, armas Antonio; jokos pilvi taas on peittänyt
+Pohjantähteni loisteen? Mitäs sinä suret, kun koko luonto autuaana
+riemuitsee?" -- Nuorukainen viittasi joutsenia ja virkkoi: "Katso
+noita; he rientävät Pohjaan, ja minäkin olen Pohjan lapsi". "Pohja,
+Pohja", huokasi neito. "Mikä lumous Pohjassa on? Tässä on paratiisi,
+siellä yön ja pakkasen valta: tässä olet terveyden jällehen saanut,
+siellä sinut kohtaisi kuolema. Tässä on sinulla lempi ja siellä..."
+Nuorukainen huusi: "Siellä on syntymämaa!"
+
+
+
+Yhdestoista ilta.
+
+
+Kuu haastoi: Mä mielelläni käyn lasten makuukammareita katselemassa. He
+lepäävät niin rauhallisesti, he hymyelevät unissaan niin autuaallisesti
+kuin lampi salon suojassa, jota ei tuuli koskaan pääse vellottamaan.
+
+Kuule mitä kerran näin: ikkunan edessä oli kartiinit, mutta niillä ei
+ollut kylläksi leveyttä; niiden välille jäi pieni rako ja siitä
+tirkistelin sisään. -- Lyhyisessä sängyssään istui paitasillaan pieni
+poika. Silmänsä loisti, suu hymyili, posket hehkui. Hän oli niin
+autuaan näköinen. Kädessä oli hänellä hopeamarkka, ja sitä hän
+käänteli, katseli. -- Se oli ensimmäinen raha, jonka omalla työllä oli
+ansainnut. Ryytimaassa oli rikkaruohoa. Isä oli sanonut: "Ilmari,
+kitkepäs tämä kukkaslava hyvin puhtaaksi, niin annan sulle markan!" --
+Ja pikku Ilmari oli heti ryhtynyt työhön, koko iltapuolen oli hän lavan
+vieressä kykkinyt ja rikkaruohoa nyhdellyt, kitkellyt. Työnsä tehtyään
+oli hän isältä saanut markan, uuden uutukaisen hopeamarkan. Se
+kiilteli, kimalteli niin kirkkaasti, ett'ei sitä Ilmari kyllikseen
+saanut ihaelleeksi. Ei hän siitä maata pannessakaan hennonut luopua;
+yhä vielä hän istui sängyssä, markka kädessä. Mitä jos äiti olis nähnyt
+että Ilmari vielä oli valveilla? Uni jo vihdoin alkoi painaa
+silmäluomia, näkö himmeni, pää hiljaa vaipui tyynylle, -- Ilmari
+nukkui. Vaan markastaan hän ei luopunut sittenkään; sitä hän piti
+puristeli sormissaan, ikään kuin peläten että häneltä aarteensa
+ryöstettäisiin. -- Hän makasi lieheellä suin. Mitä hän unissaan näki?
+Hän luultavasti ajatteli, mitä hänen piti mahdottomalla rikkaudellansa
+tehdä. Huulensa liikkuivat, hän sanoi: "He, Edvard raukka, osta sillä
+leipää itsellesi" Hän ojensi kätensä: hopeamarkka kilahti sormista
+lattialle.
+
+Voi lapsen tyytyväistä ja turmelematonta mieltä! Kenties tulee Ilmari
+kerran rikkahaksi, kenties mahdottoman rikkaaksi. Vaan nostanevatko
+hänessä tuhannet koskaan enää niin viatonta iloa, kuin tämä yksi
+hopeamarkka? -- Ilmari kenties tulee anteliaaksi ihmis-ystäväksi; hän
+kenties on tuhansia uhraava ihmisveljiensä hyödyksi. Mutta saaneeko hän
+milloinkaan enää sitä autuutta maistaa, kuin koska ainoan roponsa
+päätti antaa köyhälle? --
+
+
+
+Kahdestoista ilta.
+
+
+Ma tulen kosken rannalta, sanoi kuu synkeänä syysiltana: ilma oli
+hirveä. Tuuli viuhaeli surkeasti ja ajeli mustia pilvirepaleita
+taivasta myöten. Kesän viimeiset lehdet karisivat kellastuneena puista
+ja lentelivät rauhatonna. Milloin vettä hetkeksi herkesi satamasta,
+tuli lumiräntää. Paisunut koski möyryeli kauheasti ja nieli vyöryviä,
+mutaisia laineita kitaansa. -- Kosken rannalla seisoi nuorukainen. --
+
+Mä olin hänet tässä paikassa jo ennenkin kerran nähnyt. Silloin ei
+rajunnut myrsky; silloin oli tyyni suvi-yö. Hänen vieressään seisoi
+silloin neito. Nuorukainen lausui: "Hurjaksi minua ihmiset sanovat ja
+hurja minä olenkin! Kuin tuo koski kalliota vastaan kuohuu myös
+mieleni; koskeksi olen luotu, en taida tyynenä lampena levätä! -- Mutta
+katso, tuossa kosken pyörtehessä on ihana saari. Joka paikasta näissä
+seuduin on ihmisen armoton käsi koivikot hävittänyt ja kaatanut
+kaskeksi. Tuo saari vaan rehoittaa pyhänä, koskematonna. Kosken
+vihainen virta sitä varjelee. -- Ole sä saareni, mä koskena ympärilläsi
+kuohun, käteni sinua halaavat, ja ei mikään voi rauhaas häiritä!"
+
+He olivat viimeisen illan yhdessä; eron hetki joutui. Nuorukaisen oli
+maailmalle lähteminen. Koskina hän kuohui maille kaukaisille; hän vieri
+yhä kauemmaksi. Hän kävi ihanoita rantoja, hän kierteli suloisia saaria
+-- ja mielestänsä haihtui se saari, jota oli luvannut varjella. --
+
+Monta vuotta oli kulunut. Nuorukainen oli sattumalta tullut entisille
+tienoille. Hänen mieleensä johtuivat entiset ajat. Hän tiedusteli
+entistä kultaansa. -- Jo oli rakas riutunut, lintu kuollut liikaan
+huoleen! --
+
+Nyt seisoi nuorukainen yksinänsä kosken rannalla. Tuuli repieli,
+hajoitteli hänen tukkaansa; kylmää lunta satoi paljaalle rinnalle; hän
+ei siitä huolinut, ei tietänyt; -- hän vaan seisoi ja katseli koskeen.
+-- Mitä hän myrskystä huoli -- hänen sydäntänsä vihlaili, repieli
+omantunnon myrsky; hän ei lumista, ei jäistä tiennyt -- hänen
+sydämessään oli kylmempi jää; hän ei yön pimeyttä huomannut -- hänen
+sydämessään oli epätoivon synkeä yö; hän ei älynyt karisevia lehtiä --
+hänen sydämessään lenteli miettehet yhtä rauhatonna. Hän vaan katseli
+koskeen. -- Lainehet kohoelivat kuin pehmeät polstarit, kuohu lenteli
+valkoisina höyheninä. -- Nuorukaisen silmät loisti: "Kas tuossa ma saan
+lepoa, rauhaa!" Hän katosi kosken kuohuvaan kitaan.
+
+
+
+Kolmastoista ilta.
+
+
+Paljon, virkkoi kuu, olen kuullut kehuttavan ruusuin kauneutta, ja
+varsinkin sanotaan niiden kaunehimpana olevan, koska kasteen pisara
+heissä kiiltelee kuin timantti morsiamen otsassa. Näitä kuullessa on
+useinkin mieleni tehnyt sitä näkemään; vaan juuri silloin, kun päivän
+koittaessa kaste kukkihin laskeutuu, täytyy minun aina pois lähteä
+piilemään.
+
+Kerran olen kuitenkin nähnyt koko kedon täynnä ihanimpia ruusuja ja
+yhdessä niistä kastepisaran, kalliimman ja kirkkaamman kuin ne, joista
+te ihmiset kehutte.
+
+Oli vielä talvi, mä kuljin lakean kankahan yli. Päivällä oli siinä
+ollut vilkasta elämää; nyt se oli autiona; -- päivällä oli kuulunut
+tykkien pauhina, voittohuutoja ja kaatuneiden valitus; nyt oli kaikki
+ääneti. Se oli Siikajoen tanner. Palavalla innolla oli tässä Suomen
+joukko tapellut kotimaan puolesta. Se rakkauden liekki oli talven
+nietoksetkin saattanut kukkimaan; -- mihin vaan silmänsä loi, paistoi
+valkoiselta lumelta punaisia veriruusuja. -- Tätä katsellessani läheni
+neitonen tappelustannerta; hän asteli kuolleiden seassa; hän katseli,
+etsiskeli jotain -- ja viimein lankesi polvilleen nuoren kaatuneen
+sotilaan viereen. Sen kupehesta oli punaisia ruusuja valunut lumelle.
+-- Neito häntä katseli ja hänen silmistään herui kyynelpisara; se
+tipahti veri-ruusulle lumella. -- Kah se oli kallehin kaste
+kaunehimmassa ruusussa.
+
+
+
+Neljästoista ilta.
+
+
+Silmäni kohosivat taivaasen vanhaa ystävääni katselemaan. Hän jo oli
+noussut, vaan ei kumottanut kirkkahasti. Taivas oli täynnä
+pilvenmöyhiä, jotka kyllä ei häntä tainneet kokonaan peittää, vaan
+kuitenkin himmensivät hänen valonsa. Minusta näytti kuin olis kuu
+niistä pyrkinyt selvälle; se yritteli, se ponnisteli. Se yritteli
+minulle iloisesti hymyellä, se yritti lempeästi puhua, vaan pilviä aina
+tuli väliin ja hymynsä vääntyi surkeaksi irvistelyksi, puheensa
+katkaantui huokaukseksi. Viimein tuli suuri, paksu pilvi ja peitti kuun
+kokonaan.
+
+Ystävä parka, arvelin siihen, samaten kuin sinun käypi myös monen
+ihmisraukan. Se hartaasti haluaisi olla kaikille veljilleen lempeä;
+mutta kun synkät pilvet hänen sydäntänsä pimittää, niin vääntyy
+hänenkin hymynsä ja katkaantuu hänenkin puheensa. -- Eheä sydän on
+sileä, sit' on hyvä kätellä; mutta särkynehen sydämen sirpaleilla on
+terävät reunat, pistäväiset kärjet, -- ken voipi estää ett'ei ne joskus
+sen kättä leikkaa, joka siihen koskee!
+
+
+
+Viidestoista ilta.
+
+
+Kuu jutteli: Sen harjun niskoilla, joka Taunus nimisenä, Reinvirran
+rannoilta lähtien seurustelee Mainvirran pohjaisvartta, näkyy
+puolihajonneita muureja, huoneitten raunioita, hautakiviä latinaisin
+kirjoituksineen j.n.e. Jos kysyt mitä se on ollut, niin kuuluu vastaus:
+se on Romalaisleiri. Ikään kuin hautakivi säilyttää nurmen alla
+nukkuvan miehen muistoa, niin nämät jäännöksetkin johtavat mieleen sen
+ajan, jolloin Roman maailmanvalta ulottui tähän saakka.
+
+Minä hyvinkin muistan kuinka tässä oli Augustus keisarin aikoina.
+Silloin kävi Romalaisvallan raja Taunusharjua pitkin, ja tämä leiri oli
+rakettu esteeksi Germanian metsäläisten ryöstöretkille. Kaksi legionaa
+oli tässä majassa. Vahvat vallit sulkivat sisällensä avaran
+neliskulman, joka kartanoineen, katuineen näytti pieneltä kaupungilta.
+Sotaväen majat olivat savesta, mutta päälliköt asuivat komeissa
+kivikartanoissa.
+
+Isoimmasta ja komeimmasta kuului riemullista hälinää. Ma katsahdin
+sisään. Siihen astuttua ei olis suinkaan luullut olevansa metsäläisten
+maassa aivan silloisen "maailman" rajoilla. Siinä huikaisi silmiä
+romalaisen sivistyksen koko komeus ja koreus: marmoripielet laen
+kannattimena, mosaikkia seinissä ja permannossa, ihanoita veistokuvia
+joka nurkassa. Pöytä oli täynnä herkkuja kaikilta maailman ääriltä ja
+Falernon viini vaahtoeli taiteella valetuissa amforissa; penkit pöydän
+ympärillä olivat peitetyt kalleilla purppurakankailla. Kullakin
+penkillä loikui, pää vasemman käden nojassa, kolme miestä. Korvia
+miellytti suloinen soitto ja silmiä ihastutti ihanain impien hempeä
+tanssi.
+
+Ylipäälliköllä oli pidot äsken päätetyn onnellisen sotaretken vuoksi.
+-- Hän nyt kohosi penkiltään, täytätti maljansa uudestaan ja lausui:
+
+-- "Kasvakoon ja kukoistakoon Roma ijästä ikään! Hallitkoon armollinen
+Augustomme onnella alamaisiansa, joita on enemmän kuin hiekkaa
+rannoilla ja kuin lainehia meressä. Valtansa on jo nytkin ääretön:
+tuskin alenee aurinko sen länsi-rajoille, niin jo jälleen alkaa nousta
+itä-ääreltä. Herkuleen pielihin saakka, missä maailman rajana Okeanos
+virtaa, -- Indusvirtaan, josta uljaan Aleksanterinkin täytyi kääntyä
+jäljilleen, -- Aetiopian tulikuumiin hietiköihin saakka -- on pian koko
+maailma Roman käskyjä kuulemassa. Ainoasti tää kurja Germanian korpi
+eroittaa meidät Pohjan äärimmäisistä peristä, joissa hyytyvän meren
+aallot verkalleen loiskivat Thulen jäisiä kallioita vastaan. Mutta
+kerran on Roma paisuva koko maailman valtiaaksi! Pian on tämä
+korpikin kukistettu jalkojemme juureen! Pian saavat sen kesyttömät
+metsäläisetkin maistaa, kuinka Romalaisen ruoska orjan selkälihaa
+hyväelee! Nuot kurjat, jotka eivät miesvoimalla yksinään kykene
+maatansa varjelemaan, vaan vievät naisiakin tappeluun! -- Olettekos",
+lisäsi hän kumppaniensa puoleen kääntyen, "olettekos, veljet, nähneet
+sitä hurjaa naisleijonaa, mikä muiden joukossa on joutunut vangiksi? Se
+pitää haettaa tänne, että saisimme vertaella Pohjan karhuttaren
+kontastelemista näiden gazellisääristen Idän keijukaisten tepasteluun".
+
+Samassa taputti hän käsiään orjalle merkiksi ja käski hänen noutaa
+se vangittu neito. -- Pian talutettiinkin sisään jalon- vaan
+huimannäköinen neito: hiukset valuivat hajallaan olkapäille, vaatteet
+riippuivat repaleina rinnoilta, kädet olivat selän taa sidottuna;
+silmiä vaivutti enimmiten häpy maahan, mutta välistä ne kohosivat
+salamana välkähytellen ympäri seuraa. Siinä leimauksessa paloi
+epätoivoa, paloi vihaa ja kesytöntä huimuutta.
+
+"No, hempukkani, Brunhilda, Gunilda tai mikä nimesi lieneekin", sanoi
+ylipäällikkö, "etkös minun ja näiden korkeasukuisten herrain
+ihastukseksi tahtoisi meille näyttää kuinka karhuttarenne polvia
+notkuttelevat?"
+
+Vanki ei ymmärtänyt puoliakaan sanoja, vaan suun irvistys kyllä
+ilmoitti hänelle, että se oli häväistystä. Koko ruumiinsa sävähti ja
+entisiä huimempi silmän isku säihkysi ripsien alta. Arvaamattomalla
+voimain jännityksellä katkaisi hän siteensä ja seisoi vapaana, Furian
+elävänä kuvana, säikähtyneiden, miekkojansa tapailevien Romalaisten
+edessä. Mutta hän ei karannut kenenkään päälle; hän vaan nosti kädet ja
+silmät taivaasen päin ja lausui haltioissaan:
+
+"Silmäni sumun puhkaisevi, joka peittää tulevat ajat! Kah
+
+    "Tuho mahtavan tulevi,
+    Kurjan koittaa kostopäivä.
+
+"Ma näen -- -- ma näen -- -- Roman muurit murtuu -- -- hurja vihollinen
+vyöryy sisään -- komeat kartanot ovat ilmitulessa -- aarteet
+ryöstetään, riistetään -- miehet vaipuvat veriinsä -- vaimot ja lapset
+viedään orjuuteen! Kadonnut on Roman komeus ja valtansa vyöryy kuni
+nietos vuorelta vyöryy laaksoon sulamaan! -- Ja Germania riemuitsee
+vapaana, se loistaa Roman voittajana!"
+
+Sen sanottua neito ikään kuin heräsi unen horroksista ja lausui:
+"Germanian vapaata tytärtä ei saa häväistä kuni halpaa orjaa. Kun ei
+muu auta, niin auttaa rauta!" Samassa tempasi hän, ennenkuin kenkään
+kerkesi estämään, tikarin lähimmän miehen vyöltä ja pisti sen syvälle
+rintaansa.
+
+Hämmästyksissään seisoivat Romalaiset kaatuneen ympärillä. Riemu oli
+paennut sydämistä ja synkkä aavistus painoi mieltä. Germanian naiset
+olivat mainiot ennustaidoltaan. Mitä jos tämä olikin tulevan ajan
+salaisuudet ilmoittanut? Mitä jos Roman tuhohetki todellakin oli
+lähenemässä?
+
+
+
+Kuudestoista ilta.
+
+
+"Oletkos", sanoi kuu, "käynyt muutamassa noita ikivanhoja kaupunkeja
+Saksanmaalla. Uusi kaupunki levein katuineen ja komein kartanoineen
+loistaa sinulle, ensin sisään tullessas, joka haaralta vastaan; mutta
+menepäs kerta kaupungin sydänpaikkoihin, niin luulet itses muutetuksi
+muutamia vuosisatoja taemmaksi. Uusi kaupunki vaan ympäröipi ja peittää
+vanhan niinkuin puleeraus vanhoja huonekaluja. Kummastuksella katselet
+noita kapeita katuja, noita supeita solia monimutkaisin loukeroineen,
+noita kartanoita, joiden joka ylikerros aina kurkistelee vähän
+ulommaksi kadulle päin kuin alempansa, niin että paikoittain melkein
+kaartuvat katoksi kadun yli, ja asujat milt'eivät aamusilla voi
+tervehtiä naapuriansa käsiä yhteen lyömällä.
+
+"Mutta on monessa näitä kaupunkeja eräs osa, jossa tämä vanhan-aikuinen
+luonne on vielä näkyvämpi, -- se on Juutalaisten kortteeri. Siinä ovat
+kadut vielä kapeammat, solat vielä supeammat, ylikerrokset ovat
+kurottuneet niin likelle toisiansa, että melkein kokonaan estävät
+päivän paistamasta. Näillä likaisilla kaduilla tuskin pääset
+liikkumaan, niin täynnä ovat kaluja ja ramua, niin täynnä tunkevia,
+rähiseviä, kaupittelevia ihmisiä.
+
+"Tämmöiseen Juutalais-kortteeriin Frankfurtin kaupungissa uskalsin
+kuitenkin pistäytä vuonna 1196. Muualta kaupungista kuului vielä kansan
+hälinää ja rähinää, mutta Juutalais-kortteerissa oli hiljaa kuin
+haudassa. Tuskin näkyikään ketään liikkuvan kaduilla, joiden suut
+vahvoilla rautakahleilla olivat suljetut. Kulkiessaan erästä huoneriviä
+myöten, seisahtui silmäni kurjannäköisen kivihuoneen eteen, joka
+vanhuuttansa jo oli aivan kallellaan. Ikkunaluukut olivat tiiviisti
+kiinni pantuna, niin että tavallisen silmän olis ollut vaikea edes
+huomata valoa niiden sisältä: mutta mistä raosta ei säteeni suikahda!
+-- Sisällä oli aivan toisellainen näkö kuin ulkona. Jos huone ulkoa oli
+kurja, niin sisältä oli mitä komein. Lattialla pehmoisia mattoja,
+ylt'ympäri seinien kalliilla kankaalla verhotut sohvat, laesta riippui
+kultavitjoissa lamppu, jonka hyvänhajuinen öljy valaisi koko kammarin.
+Perhe oli ruoalla. Paraalla istuimella istui vanha mies mustassa
+samettikauhtanassa, kaulassa raskaat kultavitjat; molemmin puolin
+istuivat lapset pitkässä sarjassa; vereviä nuorukaisia ja kauniita
+naisia, hekin kaikki koreissa puvuissa. Kultavadeista ja ruukuista
+syötiin ja juotiin herkullisesti.
+
+"Vanhuksen mustat silmät loistivat; hän lausui ylpeästi: 'Anna noiden
+Nazarilaisten haukkua ja halveksia meitä; me olemme kuitenkin Jumalan
+oma kansa, jota hän yli muiden rakastaa, jota hän kaitsee ja ravitsee.
+Josko isällinen kätensä meitä välin rankaiseekin ja antaa vihollisten
+kouriin, niin on hän meidät kuitenkin viimein johdattava voitolle ja
+kukistava viholliset astinlaudaksemme. Jerusalem, oi pyhä kaupunki!
+Sinä kyllä olet hävitettynä, ett'ei kiveä ole jäänyt kiven päälle ja
+kansas ompi hajallaan vainolaisten maissa. Mutta samatenkuin Jumala
+salli että Jooseppi myötiin orjaksi Egyptiin, siks että siellä tulis
+Pharaonin sijaiseksi, niin piti koko kansammekin hävityksen kautta
+tulla hajoitetuksi ympäri maailman äärten, juuri sen vuoksi että
+kohoaisi kaikkein muiden herraksi ja hallitsijaksi. -- Mitäs noista
+Nazarilaisista, noista ylpeistä papeista, noista uhkeista ritareista,
+noista maan matelijoista, heidän talonpojistaan -- kaikkihan ne jo
+nytkin ovat meillä käskyläisinä, meillä orjina! Rahattamme ei ne pääsis
+liikahtamaan mihinkään. Ja siitä täytyy heidän antaa pantiksi viljavat
+vainionsa ja viinamäkensä, antaa komeat linnansa, jopa halvat ruumiinsa
+ja sielunsakin. Kaikki, kaikki on meidän omamme, ja Israeli
+orjuudessaan, kurjuudessaan polkee maan mahtavien päätä!" Vanhuksen
+silmät, hänen niin puhuessaan, paloivat tuimalla tulella ja tulta
+säihkyivät kuulijoidenkin silmät. Ukko jatkoi: "Nyt juuri suoriuvat he
+menemään Mahomedin uskolaisia vastaan, joiden saastuttavissa käsissä on
+lupauksen maa. Anna niiden mennä, anna koirain veren vuotaa virtana!
+Sitten kun orjat työn ovat tehneet, tulee herra hyödyn perimään. -- Ja
+kerran kun ikävöitty Messiaamme joutuu taivaallisin sotajoukkoineen,
+silloin Israelin kansa heittää päältään tämän halvan puvun, jolla se
+kuninkuuttansa peittelee, -- silloin koittaa koston päivä!' -- -- --
+
+"Vanhuksen viime sanat näkyivät herättäneen koston peikot unestaan. --
+Kadulta kuului meteliä, tuhansin äänin karjuttiin: 'Kuolemaa
+Juutalaisille! Kuolemaa Vapahtajan murhaajille! Murhaa kristityn hien
+imijöille! Murhaa niille, jotka lapsiamme varastavat ja teurastavat
+pääsiäislampaiksi! Tappakaa, polttakaa! Älkää armahtako lastakaan
+äitinsä kohdussa!'
+
+"Vaalistunein kasvoin kavahtivat kaikki istuimiltaan; lapset ja vaimot
+parkumaan, nuoret miehet aseisin; mutta ukko lausui: 'Israelin Jumala
+kansaansa vielä kerran koettelee; aikamme ei vielä ole tullut;
+paetkaamme pakanoita!'
+
+"Niin sanoen tempasi hän seinän komerosta lippaan kalleimmin aarteineen
+ja sitten riennettiin salaportaita alas Mainjoen rantaan, missä heillä
+oli vene. -- Mutta autioksi jääneesen kammariin tunkeusi väkijoukko,
+kaikki raastettiin, haaskattiin ja hakattiin. -- Ja kun aamupuolella
+jätin Juutalais-kortteerille jäähyväiset, ei siinä näkynyt muuta kuin
+tuhkaa ja raunioita ja verta. Se oli niinkuin prohveetta Esaias sanoi:
+Maanne on kylmillä, kaupunkinne tulella poltettu; muukalaiset syövät
+peltojanne omain silmäinne edessä ja ne ovat autiona kuin vihollisten
+hävittämät. Mutta mitä vielä on jäljellä Zion-tyttärestä, on niinkuin
+maja viinamäessä, kuin vartian majanen pellolla."
+
+
+
+Seitsemästoista ilta.
+
+
+Ma tulen Delawarejoen rannalta, sanoi kuu. Siellä seisoo tuuhean
+vaahteralehdon suojassa soma talo. Se on tiileistä rakennettu ja seiniä
+myöten kasvaa murattiköynnöksiä niin tiheään, että niiden peitosta
+ikkunat vaan pilkistelevät niinkuin silmät naamuksesta. Talon ympärillä
+on kukkaslavoja ja etempänä kauniit pellot ja niityt pensas-aitoineen.
+-- Kas semmoista on amerikalainen farm. Se on toista kuin teidän maanne
+hirsihökkelöt ja seiväs-aidat.
+
+Vähän matkaa asumahuoneista seisoo vanha aitta. Se on pölkyistä
+kyhätty, ja turtaunut, mustennut muotonsa osoittaa selvästi sen olevan
+perintöä niiltä ajoilta, kun ensimmäiset uudisasukkaat tänne
+asettausivat. Sen yliselle on talon väki korjannut vanhaa ramua pois
+jaloista. Minä sitä rupesin tarkastelemaan, ja mitä virkat, jos sanon
+että muun seassa keksin vanhan kanteleen, missä kuitenkin vielä näkyi
+pari katkennutta vaskikieltä. -- Kanteleenko! huutanet naurussa suin,
+kaikkia tuon vanhuksen heikot silmät ovatkin näkevinänsä! kuinka olis
+Suomen kantele joutunut amerikalaiseen taloon? -- Olipa kuitenkin, ja
+siitä vaan näkyy, että maassa, maailmassa on paljon teihin koskevia
+asioita, joista ei teidän Suomalaisten filosofia vielä ole saanut
+vihiä.
+
+Minä, näet, olen tässä samassa paikassa käynyt 200 vuotta takaperin.
+Silloin oli nykyinen vanha aitta korkeammassa virassa, se oli
+uudisasukasten asumahuoneena. Siihen aikaan peitti korpi vielä
+suurimman osan nykyistä viljavaa laaksoa. Yhdessä kohdin oli kuitenkin
+jo metsä kaadettu. Siinä näkyi sakeassa savussa liikkuvia olentoja.
+Mustuneena, hiestyneenä he viertelivät suuria, kyteviä pölkkyjä maata
+myöten. Ja kummastuksella katselivat sitä outoa menoa heidän
+hollantilaiset naapurinsa.
+
+Talon vanhaa ukkoa näissä töissä et olisi nähnyt; hän niihin ei enää
+kyennyt. Päivät pitkät istuskeli vanhus ruuhessaan järven tyynöisellä
+lahdella; hän oli onkivinansa, mutta saalista ei sattunut paljon. Ukko
+kökötti syvissä mietteissänsä eikä huomannutkaan, kuinka kalat
+nykielivät syöttiä. Miettehensä oli kaukana, aivan toisella puolella
+avaraa valtamerta, noissa Savon synkissä saloissa, missä hän oli
+syntynyt ja toivonut saavansa levätä viimeistä lepoa. Koska Kristiina
+kuningattaren kehoituksesta hänen lapsensa muuttivat, oli hänkin heitä
+seurannut tähän onnen luvattuun maahan, mutta vanhaa honkaa ei käy
+siirtäminen niinkuin nuorta vesaa; monta sydänjuurta katkeaa, ja se
+uudessa paikassa kituu kitumistaan kunne kuivuu.
+
+Pyhä-iltana tässä talossa oli iloista melua. Likeisistä ruotsalaisista
+ja hollantilaisista taloista kävi usein nuorisoa vanhan "Finnin"
+farmilla, missä aina oli vieraan varaa. Talon sinisilmät eivät suotta
+olleet Suomen sukuperää; ne olivat suloudellaan kokonaan lumonneet
+nuorten miesten sydämet. -- Siinä soitettiin, siinä tanssittiin, siinä
+riemasteltiin kaikella tavalla. Mutta ukkoa ei nähty yhteisissä iloissa
+sen enempää kuin töissäkään. Hänestä oli kaikki outoa siinä menossa:
+vieras mieli, vieras kieli. Hän vaan istui yksinänsä saunakodassa ja
+lauleli itseksensä noita kansansa ikirunoja, joita oli kuullut
+kotimaassa:
+
+    Piimäsuuna pikkaraisna,
+    Maitopartana pahaisna.
+
+Kolmas vuosisata jo vieree vanhuksen haudan ylitse; hänen lapsensa
+muukalaisten joukossa unhoittivat kotikielensä; lasten lapset sitä
+tuskin olivat tunteneetkaan. He muuttuivat Ruotsalaisiksi, sitten
+Hollantilaisiksi, viimein Englantilaisiksi, ja nykyinen polvi ei
+muistakaan enää mistä alkuperästä ovat lähteneet. Mutta ukon kannel
+säilyy vielä unhoitettuna, tuntematonna muun ramun seassa vanhan aitan
+pölyisessä nurkassa.
+
+
+
+Kahdeksastoista ilta.
+
+
+Kuu yhtenä iltana oli syvissä mieliliikutuksissa; minä luulen kyynel
+kiilteli sen silmässä; se lausui:
+
+Nuorien rakkautta ovat teidän runoniekkojenne laulut täynnä; sitä
+ylistellään, sitä ihaellaan, sitä kuvataan kaikkein ihanimmilla
+vertauksilla. Silloin muka veri suonissa kuohuu väkevästi kuin keväinen
+puro, silloin sydän on lauluja ja kukkia täynnä niinkuin keväinen
+lehto. -- Mutta vanhojen rakkaudesta eivät ne tiedä laulaa sanaakaan,
+taikka jos sen tekevät, niin se on pilkkaamalla. Minä usein olen
+arvellut mikä siihen lienee syynä. Nyt sen luulen käsittäneeni;
+runoilijat ottavat vertaus-kuvansa luonnosta, he pukevat ajatuksensa ja
+tunteensa mitä suloisimpaan maalliseen muotoon. Mutta vanhan avioparin
+rakkaus ei ole enää "tästä maailmasta", siinä jo on alku sitä perin
+puhdasta, hiljaista lempeä, jolla autuaat taivaassa toisiansa
+kohtelevat. Ja sentähden ei sille runoniekka löydäkään sopivaa
+vertauskuvaa luonnosta. Vanhuuden lumiset hiukset ja lakastuneet posket
+kuuluvat syksyyn, mutta hiljainen ja kuitenkin väkevä lemmen liekki
+niiden rinnassa, sitä ei luonto taidakaan kuvata.
+
+Kuule nyt mitä juttelen: Pappilassa oli ollut suuri melu ja hälinä. Oli
+vietetty vanhan kirkkoherran ja hänen rouvansa kultahäitä. Lapset ja
+lasten lapset olivat tietysti tässä juhlassa kaikki olleet koolla, ja
+niitä oli, tiedät, jommoinenkin joukko; sen lisäksi oli likeltä ja
+kaukaa ystäviä tullut vanhan oivan kirkkoherran kunniaksi, ja piha oli
+ollut täpötäynnä seurakuntalaisia, jotka rakkaalle sielunpaimenelle
+tahtoivat onnea toivottaa. Nyt, puoli-yön aikana oli hälinä hälvennyt
+ja vieraat eronneet, varoen ett'ei kovin pitkällä valvottamisella
+väsytettäisi vanhaa pariskuntaa. Nyt istuivat vanhukset kammarissaan
+kahden kesken, ja silmistä loisti hiljainen autuus.
+
+"Viisikymmentä vuotta!" lausui hiljaisella äänellä kirkkoherra,
+"viisikymmentä vuotta! Pitkältä se aika näyttää matkaan lähtiessä,
+mutta perille päässeestä on se niinkuin yksi hetki. Viisikymmentä
+vuotta on nyt kulunut siitä päivästä, jona Herralta rukoilimme
+siunausta liittoomme, -- ja siunaustansa Hän on runsaasti vuodattanut
+päällemme. -- Välin suoden pilveä, välin päivänpaistetta, on Hän meitä
+armon kädellä taluttanut näille päivin asti. -- Muistatkos vielä, armas
+toveri, kuinka vaivoja ja puutetta pelkäämättä, tulit köyhän
+kappalaisen matalahan majahan?" -- "Eipäs siinä matalassa majassa
+tuntunutkaan puutetta", vastas rouva, miehensä kättä puristellen, "kun
+lempeillä sanankuulijoilla kirkolle tullessaan aina oli tuomisia
+rakkaalle sielunpaimenelleen". -- "Ja muistatkos kuinka sitten Jumala
+liittoamme siunasi ja millä ilolla otimme esikoisemme vastaan?" -- "Ja
+sitten kuinka noiden armaitten pienten leipähiirten karttuissa leipä
+toisinaan kuitenkin kovin hupeni korista, ja kuin monta yötä valvoimme
+neuvoa pitäen, kuinka ne kaikki saisi koulutetuksi ja kasvatetuksi". --
+"Mutta kuinka", kerkesi kirkkoherra kesken puheen, "hädän juuri
+pahimmallaan ollessa, kappelimme lohkaistiin eripitäjäksi ja minä
+pääsin sen ensimmäiseksi kirkkoherraksi". -- "Ja siitä seurakunnasta et
+sitten ole tahtonut luopua, vaikka sinua on tahdottu paljon
+runsaammille leipäpaloille". -- "Olihan minulla tässäkin tarpeeksi, ja
+olisko lisätty palkka voinut minulle palkita sen rakkauden, jolla
+vanhuudesta tutut seurakuntalaiset minua ovat kohdelleet? -- Niin,
+niin. Runsas on Herran armo ollut meille ja elämämme on ollut
+rauhallinen ja suloinen kuin sunnuntai-aamu. Mutta niinkuin lapsi
+pehmoisestakin kätkyestä pyrkii hellän äitinsä helmaan, niin sielumme
+jo tästä halavoipi Luojansa luoksi, ikävöitsee Isän kotihin". --
+
+Vanhukset sitten laskivat levolle ja minä läksin edelleni. --
+Seuraavana iltana kuljin taas pappilan sivuitse. -- Ikkunat olivat
+valkeilla hursteilla peitetyt. Ma tirkistin sisään. Vuoteella makasi
+vanha pariskunta liikkumatonna, kalpeissa kasvoissaan Jumalassa
+nukkuneen rauhallinen näkö. Oi autuas elämä, autuas kuolo!
+
+
+
+Yhdeksästoista ilta.
+
+
+Eilen oli Dresden'in teateri ollut täpötäynnään, kaikki istumasijat
+olivat edeltäkäsin olleet tilatut ja kenen ei semmoista ollut
+onnistunut saada, oli edes pyrkinyt seinävieressä seisomaan. Sillä
+mainio Pohjan satakielinen, Jenny Lind, oli taas kerran luvannut
+laulaa. Kun hän sitten oli tullut laulamaan, olivat kaikki pidättäneet
+henkeänsäkin, ett'ei haihtuisi pienintäkään säveltä, ja laulun perästä
+oli käsiä niin taputeltu ja bravoa huudettu, että seinät tärisivät.
+
+Jennyn huulilta sinä iltana ei kuitenkaan kuulunutkaan noita kouluissa
+opittuja rallatuksia ja monimutkaisia liverryksiä, jotka muulloin aina
+teateri-yleisöä ihastuttavat. Hänen laulunsa oli ollut yksinkertainen
+kehtolaulu, jommoisia joka talonpojankin vaimo osaa laulaa lapselleen.
+Vaan kuitenkaan ei ollut Jennyn laululla koskaan ennen ollut sitä
+lumousvoimaa. Kaikki nuot koreat ryökynät ja pöyhkeät rouvat, nuot
+pönäkät upseerit ja läpiviisaat oppineet tunsivat sydämessään niin
+ihmeellisen tunteen, jota eivät ymmärtäneetkään mitä se oli. Ryökynät
+unhoittivat ihanat poskensa, rouvat naapuriensa vaatteet, upseerit
+lornjettinsa ja oppineet suuren viisautensa. Kaikista tuntui sinä
+hetkenä ikään kuin eivät olisikaan sitä perin sivistynyttä, sitä
+"fiiniä", korkeasukuista herrasväkeä, mitä olivat, vaan ainoastaan
+ihmisiä eikä mitään muuta, semmoisia säädyttömiä, arvottomia
+ihmis-sieluja, kuin äidin polvilla olivat olleet. Tarkemmin tutkien
+olisi kenties havainnut että monelta oli kokonaan unhottunut olevansa
+luonnon herrakin, olevansa kaikki punnitsevalla ja tutkivalla järjellä
+varustettu ihminen, vaan että sydämessä tuntui ikään kuin olisi vaan
+ollut pikku lintunen lehdossa, joka ei osaa muuta kuin nöyrästi nauttia
+Luojansa lahjoja ja niistä kiitosvirsiä viserrellä.
+
+Laulu loppui, esirippu lankes, kuulijat vähitellen tulivat jälleen
+koreiksi ryökynöiksi, pöyhkeiksi rouviksi, pönäköiksi upseereiksi ja
+läpiviisaiksi oppineiksi. He läksivät kotiin, ihmetellen mielessään,
+mikä siinä laulussa niin oli voinut heidät lumota.
+
+Mutta minä sen tiesin. Usein olin ennenkin kuullut tätä samaa laulua
+Jenny Lind'in huulilta. Minä olin nähnyt hänen liekuttavan lastansa, ma
+olin nähnyt kuinka pikku poika suurin silmin katseli äitiänsä ja sille
+ojenteli käsiänsä: ma olin nähnyt ilon loistavan äidin silmistä ja
+äidin rinnan kohoelevan puhtaimmasta tunteesta. -- Eilen teaterissa hän
+oli muistanut pientä poikaansa, sille oli hän laulanut, sille
+ruikutellut, ja se ihmeellinen lumousvoima, minkä kuulijat olivat
+tunteneet, vaan jota eivät ymmärtäneet, -- oli ollut äidin rakkaus,
+kaikesta maallisesta rakkaudesta ylin ja pyhin.
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Kuun tarinoita, by Julius Krohn
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 42470 ***
diff --git a/42470-8.txt b/42470-8.txt
deleted file mode 100644
index 617ddcc..0000000
--- a/42470-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,1607 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Kuun tarinoita, by Julius Krohn
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org
-
-
-Title: Kuun tarinoita
-
-Author: Julius Krohn
-
-Release Date: April 6, 2013 [EBook #42470]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KUUN TARINOITA ***
-
-
-
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-KUUN TARINOITA
-
-Kertoeli
-
-Julius Krohn
-
-
-
-Viipurissa,
-Clouberg ja Kumpp.
-1889.
-
-SSK:n kirjapainossa.
-
-
-
-
-JOHDATUS.
-
-
-Yhtenä iltana sattui käteeni Tanskan sulosuisen tarinoitsijan,
-Andersen'in, kirja "_Billedbog uden billeder_". Mä ihastuin jo
-ensisivuihin, ja mitä edemmä pääsin, sitä enemmän se minua miellytti.
-Jo oli myöhää, kun kirjan sain loppuhun. -- Mutta en vielä maata
-pannut; kauan istuin vielä ikkunan edessä, muistossa uudestaan ihaellen
-noita utuisia, puolihämäräisiä piirroksia, jotka häämöittävät kuin
-ihana seutu kuutamossa, puoleksi valaistuna, puoleksi pimeyden
-peitossa. Mitä ei selitä silmä, sitä mieli kuvaelee, kenties paljon
-kauniimmaksi, viehättävämmäksi kuin todella onkaan.
-
-Näin istuessani juohtui minulle mieleen, että kummahan se on, kun ei
-meillä kuu kelienkään ole ruvennut tarinoimaan näkemiänsä. --
-Kumottaahan meillä sama kuu kuin Tanskassakin! -- lieneekö näillä
-poloisilla Pohjanmailla pakkanen häneltä suun hyytänyt kiinni? Vai
-onkos kuu siitä äissään, kun kesän kaunehimpana ollessa ei auringon
-valolta pääse ensinkään näkyviin. -- Vai pitäneekö hänkin Suomen
-kieliraukkaa niin halpana, ett'ei sillä huoli huuliaan pilata? --
-
-Näissä miettein kohotin silmäni taivaalle, johon kuu paraillaan oli
-noussut. En tiedä, lieneekö ollut mielihairaus vai totta, -- -- vaan
-minusta oli ikäänkuin olisi kuu nyykäyttänyt päätään minulle ja samassa
-vieno ääni kuiskahtanut korviini: "Nuorukainen! Kerkeät olette aina, te
-ihmiset, muita moittimaan, kun itse olette syypäät. En ole mä
-pakkasesta mykkä, enkä kateudesta ääneti. Ja ihan olet väärässä kun
-minun luulet kieltänne halveksivan. Tiedä, että minä maan kiertelijä,
-joka kaikki maat ja manteret olen nähnyt ja kaikkein kansojen murteita
-kuullut, tuskin tunnen yhtään sen vertaista rikkaudessa ja
-suloisuudessa. Josko sen onkin kauan täytynyt korvissa kuhnustella
-kaukana mahtavien saleista ja oppineiden kammareista, niin muista että
-kultakin aikoja venyy maan mustassa povessa ennenkuin ilmi saatetaan
-ihmisten ihanteheksi. -- Teissä itsessänne vaan on syy, jos ei se vielä
-väkikoskena kohise ja lempilauluna helise! -- Teissä on syy, jos ei
-maailma vielä tiedä, mitä Suomenniemellä on ihanaa, on suloista ja
-jaloa. Teillä on korvat ja ette kuule, teillä on silmät ja ette näe,
-teillä on ääni ja ette laula!"
-
-Näin lausui kuu innossaan ja peittäysi sitten pilven taa. Mutta
-seuraavana iltana, kun näki hartaan haluni hänen tarinoitansa
-kuulemaan, se leppyi. Se on siitä päivin usein käynyt minulle
-juttelemassa, mitä retkillänsä on nähnyt, milloin äsköisiä tapauksia,
-milloin muistelmia muinaisista, jo kauan unhoitetuista ajoista. Mitä
-kuu kertoo, sen panen paperille. Kuun omia sanoja en kerkiäkään
-tarkalleen panna; kyhäänpä miten paraiten muistan ja osaan. Mutta jos
-ei lukija tällä tavoin saakaan näitä kertomuksia niin viehättävässä
-muodossa kuin ne kuun omasta suusta kuuluvat, niin se kuitenkin on
-lohdutuksenani, että "kun ei muut lihavat laula, minä laulan, laiha
-lapsi". Tulkoon toinen tarkempi korva ja suloisempi kieli! Kyllä kuulla
-on tarinoita, kun vaan olis kuultelijoita.
-
-
-
-Ensimmäinen ilta.
-
-
-Sovittuaan minun kanssani alkoi kuu tarinoida: Mennä yönä luikertelin
-äärettömän valtameren ylitse; aalloilla keikkui, yleten aleten, suuri
-laiva. Se pöyhkeili valkeissa purjeissaan ja iloisesti liehui lippu
-maston huipussa. Kansi oli täynnä ihmisiä: vanhoja, nuoria, miehiä,
-naisia; kaikkein silmistä loisti iloa ja toivoa. -- Erillään muista
-seisoivat nuorukainen ja neitonen käsi kädessä; nuorukainen painoi
-palavan suukkosen armahansa huulille ja lausui: "huomenna olemme
-Amerikassa! Siellä saamme rauhassa elää; siellä ei meitä tunne kukaan.
-Minä olen köyhän miehen poika, sinä mahtavan kreivin tytär; vaan siellä
-me vaan olemme mies ja vaimo. Jumala on siunaava kättemme työtä!" --
-Toisessa paikassa istui vaimo, polvillaan pieni lapsi; kaksi suurempaa
-seisoi vieressä. Vähän matkaa siitä istui hopeatukka vanhus; hänen
-edessään verevä mies. Mies virkkoi: "Huomenna olemme Amerikassa;
-huomenna olemme perillä! Siellä on työllä palkkansa; siellä saattaa
-köyhäkin elää, kun vaan on ahkera. Voi niitä onnen päiviä!" Vaimo nosti
-vetiset silmänsä luottamuksella häneen, joka niin puhui; lapset
-karskuttivat kovaa leipäkannikkataan, toisillensa kuiskuttaen:
-"huomenna saamme vehnästä". Ja ukko pani kätensä ristiin sanoen: "Amen,
-suokoon meille Jumala siellä parempaa onnea!"
-
-Aivan kokkapuun nenähän oli kiivennyt yksi nuorukainen ja katseli
-sieltä länteen päin, eiköhän jo rupeaisi näkymään mannerta. --
-"Huomenna olemme Amerikassa!" huusi hän riemuiten. "Terve, tuhannen
-terve, sä vapauden kultainen koti! Toista on siellä elää kuin vanhassa,
-elähtäneessä Euroopassa; siellä saa kenenkään estämättä käyttää
-voimiaan ihmisveljien hyväksi! Siellä ei sanota kapinoitsijaksi, ken
-yrittää vääriä lakeja kumota; siellä ei ole hallitsijata, joka kansan
-vapautta pelkäisi kuin omaa surmaansa. Terve, sä toivoni maa!" --
-Pimeässä nurkassa seisoi synkeän näköinen mies; hän huokasi syvään ja
-ojensi itsensä suoraksi: "Huomenna olemme Amerikassa! Siellä ei tunne
-kukaan minua eikä rikostani. Kotimaassa pääsin vankeudesta vapaaksi,
-vaan kaikki minua kammoivat; eihän kukaan tahtonut palvelukseensa
-murhaajaa! -- -- Ja kuitenkin olen niin syvään katunut mitä vimmassa
-tein! -- Siellä saan ruveta uuteen parempaan elämään. Jumala on antanut
-anteeksi rikokseni; ihmiset sitä siellä eivät tunne!"
-
-Niin kuulin toivon ja riemun sanoja joka paikasta. Yö kun tuli puoleen,
-alkoi väki kannelta vähetä; toinen toisensa perään meni kannen alle
-makuusijalleen. Kohta oli kansi tyhjä; ainoasti peränpitäjä ja muut
-yövartiat olivat enää valveella. -- Kaikkea tätä katsellessa en ollut
-älynnytkään mustaa pilveä, joka alkoi nousta itäiseltä taivaan
-rannalta; se kasvoi kasvamistansa kunne viimein peitti koko taivaan ja
-esti minunkin näkemästä. Hirmuisesti rajusi myrsky niin kuin niissä
-seuduin tavallisesti tekee; salamoita leimahteli yhtenään ja ukkonen
-jyräeli kuin olis taivas ollut puhkeamassa. Sitä kesti kaiken yötä; ei
-ilma asettunut eikä taivas seljinnyt jälleen ennen kuin aamua vastaan,
-koska jo olin alas menemäisilläni. Minä heti katsahdin merelle:
-taannoista laivaa ei näkynyt enää! Se jo on tainnut kerjitä satamaan,
-arvelin mä, ja loin silmäni rannalle. Siellä, missä Amerikka ylpeästi
-kohottaa kivirintaansa valtameren hyrskyä vastaan, näin jotain mustaa
-aalloilla keinuvan; mä katsahdin tarkkaan -- se oli laivan hylky;
-mastot poikki, kansi tyhjä, runko yhä syvemmälle aaltoihin vajoamassa;
-ei kaukana siitä ui parsi, parressa vaate, -- se oli laivani lippu!
-
-Huomeis-aamu oli tullut, jota odottivat, toivottelivat; he olivat
-päässeet toivonsa perille: -- he olivat siellä, missä ei ole eroa, ei
-köyhyyttä, ei väkivaltaa, ei katuvalle armottomuutta.
-
-
-
-Toinen ilta.
-
-
-Kuu nousi tavalliseen aikaansa, tervehytti minua ja jutteli sitten:
-
-Kerran tulin yksinäisellä matkallani perimmäisehen Pohjaan, siihen
-maahan, jonka paljas nimi jo hirvittää -- Siperiaan. Mä näin
-Obi-virran viertelevän mutaisia vesiään ja rientävän Jäämeren kylmään
-povehen, jossa häntä odotteli kuolema. Rannalla seisoi yksinäinen
-Samojedilaiskota eli jurtta, puoleksi maahan uponneena. Koko seutu oli
-kolkko ja kuollut. Surkeille puuttomille soille ja kanervikoille oli
-lumi levittänyt valkoisen peitteensä, ja leikitteli, pyrytteli Pohjan
-tuulessa. Elävää ei näkynyt, ei kuulunut; yksin vaan nälkäisen suden
-ulvonta yhdistyi pohjoistuulen valitusvirsiin. -- Tässä oli kuoleman ja
-yön valta. Aurinko oli jo aikoja sitten paennut paremmille maille.
-Pimeä olis ollut alinomaa, jos en minä olisi välistä käynyt
-kumoittamassa ja revontulet toisinansa välähytelleet monivärisiä
-säteinään.
-
-Mä katsahdin kotaan, josta valkeata välkkyi: lampun himeässä valossa
-istui, pää käden nojassa, pöydän ääressä nuori kalvakka mies. Kasvonsa
-olivat laihat, otsahan oli liika työ ja vaiva piirtänyt syviä kurttuja.
-Silmissä paloi taudin tuli ja siuhoten kulki henki vaikeasti hänen
-kipeässä rinnassaan. Hän kohotti päätään ja tarttui taas kynään. Mä
-vaan vilaukselta näin hänen silmänsä, vaan kuitenkin johtui heti
-mieleeni, että hänet ennenkin joskus olin nähnyt. -- Mutta se oli
-kaukana tästä, se oli Suomen pääkaupungissa, Helsingissä. Matalasta
-katon-alaisesta kammarista silloin loisti kirkas valo, ja riemu kaikui
-ulos kadulle. Minä tirkistämään sisälle. Kammari oli täynnä iloisia
-nuorukaisia; loistavin silmin ja hehkuvin poskin he puhuivat armahasta
-kotimaasta, toivoistaan ja riennoistansa. Kättä kätehen lyöden vahvaksi
-liitoksi he lupasivat kukin tavallaan uhrata elämänsä Suomen
-edistymiselle, kukoistamiselle, eikä vaivoja, ei kuolemaakaan pelätä,
-kun vaan olis Suomen onneksi, Suomen kunniaksi. Sen tehtyään he
-lähtivät, mutta kammarissa asuja seisoi vielä kauan ikkunan vieressä;
-hänen huuliltaan kuului rukous: "Anna, Jumala, voimaa täyttämään mitä
-olemme luvanneet!"
-
-Minä silloin näin lupauksen, -- nyt se oli täytetty. Se rakkauden
-kipinä, jonka silloin olin nähnyt syttyvän, oli kasvanut
-sammumattomaksi tuleksi; se hänet oli vienyt kauas kotomaasta
-ventovierasten majoille; se hänet oli tuonut tähän vihattuun,
-kammottuun maahan Suomen kunniaa enentämään. -- Ulkona oli kylmä talvi
-ja pimeä yö; hänen sydämessään suloinen suvi ja valoisa päivä! -- Sinä
-jo arvannet ken se oli! -- Ympäri maailman maine kannattaa, kotimaa
-lukee parasten poikainsa joukkoon nimen -- Castrén.
-
-
-
-Kolmas ilta.
-
-
-Tänä iltana, sanoi kuu, en ole mitään erinomaista nähnyt; mutta
-muistooni johtui yksi yö, jota en milloinkaan tule unhoittamaan. Se oli
-vuonna 1415. Mä kuljin Kostmitz'in ijäti muistettavan kaupungin ylitse.
--- Yö oli lopussaan, vaan päivän koite ei vielä ollut ajanut pimeyttä
-pakoon. Bodenjärven rannalla näin vanhan tornin; sen seinässä vanhoja
-ikkunareikiä, rautaristikko edessä. Yhdestä niistä pujahutin säteeni
-tiedustelemaan mitä sisällä oli. Pienessä kammiossa makasi mies
-huonolla olkivuoteella. Päällänsä oli hänellä munkkipuku; näkönsä oli
-kalvakka; vaivat ja rasitukset oli posken vaalentaneet; mutta hänen
-unensa oli rauhallinen niinkuin sen, jonka omatunto ei viasta tiedä.
-
-Oven saranat ulvahtivat; makaaja heräsi. Sisään astui kolme miestä:
-kaksi rautapaidassa, keihäs kädessä, kolmas mustassa munkkikaapussa,
-mutta päässä punainen kardinali-hattu. -- Kardinali lausui vangille:
-"Pyhä pappi-kokous on asiasi päättänyt; tuomios on langennut. Mutta
-pyhä kirkko on hellä äiti; se ei tahdo lastensa kadotusta; se vielä
-viimeisen kerran tarjoo sinulle armoa, jos väärästä uskostas luovut!"
-
-Hiljaisella, vaan lujalla äänellä vastasi vanki: "Minä uskostani en
-taida luopua, sillä se on tosi!" -- Vihan leimaus välähti toisen
-silmistä, vaan ei hän virkkanut muuta kuin: "katso!" ja viittasi
-sormellaan ulos ikkunasta. Vanki katsoi ulos. -- Torilla oli näin
-aikaiseksi tavaton liike. Väkeä siinä vilskui; mitkä kantoivat
-keskitorille halkoja, mitkä ne latoivat röykkiöön; kaikki olivat niin
-ahkerana, niin innoissaan. Ja syrjempänä näkyi vielä paljon muuta
-joutilasta väkeä; ne puhelivat, haastelivat keskenänsä uutteraan ja
-viittaelivat milloin rÖykkiölle, milloin tornille päin. -- "Tiedätkö
-mitä tuo merkitsee?" kysyi kardinali ja katsoi vankia tuikeasti
-silmiin. Vaan ei siinä näkynyt pelkoa! Puna kohosi poskiin, joista
-kauan oli paossa ollut; silmissä paloi taivaallinen tuli ja vanki
-huusi: "Hanhen[9] te poltatte, mutta katsokaa, tuossa jo leutävi,
-rientävi joutsen, ja sitä ette saa kynsiinne raadeltavaksi! Väkevä
-siipensä sujahtaa, ja komeat linnanne, kirkkonne rojahtavat
-raunioiksi!"
-
-Heidän näitä puhuessaan oli päivä valjennut valkenemistaan. Taivaan
-itäinen ranta rusoitti ja hehkui, kuin olisi ollut veressä ja tulessa.
-Yht'äkkiä välähti kultainen säde, sitten toinen; aamuruskon veristä ja
-tulesta kohosi päivä kirkkaudessaan ja yön viimeiset hämärät pakenivat
-sen tieltä. -- Muuta en sillä kertaa nähnyt, sillä matkani oli
-loppunut.
-
-
-
-Neljäs ilta.
-
-
-Epäilemättä, virkkoi kuu taas eräänä iltana, olet lukenut Cooperin
-tarinoita Amerikan uudis-talolaisista. Sinä olet mielessäs seurannut
-heitä kaikkiin elämänsä vaiheisin; milloin peltoa korpeen raivatessa
-heidän väsyneet kätensä vaipuivat, olet heitä surkutellut; sinä olet
-vavissut, milloin Indianin hirveä sotakarjunta heidät unesta herätti;
-heidän tuskansa ja huolensa ovat silmihisi vieretelleet katkeroita
-kyyneleitä; heidän ilonsa, heidän riemunsa ovat sykähyttäneet sinunkin
-sydäntäsi. -- Mutta tiedätkös että omassa kotimaassas, ehkä omassa
-pitäjässäskin, eletään samanlaatuista elämää ja nähdään yhtä suuria
-vaivoja, koetaan yhtä kovia tuskia, kuin noissa Amerikan takasolissa?
-Vaan mistähän sen tietäisit; eihän siitä Cooper ole virkkanut
-sanaakaan!
-
-Kuule nyt mitä minä olen nähnyt. Se oli kesällä 1857. Yö oli kirkas ja
-valoisa, niin ettei minun vaaleata valoani tarvittu; mutta omaksi
-huvikseni kuljin näkymätönnäkin yhtä hyvin tavallista matkaani. Mä
-satuin Karjalaan, Höytiäisen tienoille. Siihen aikaan ei ollut vielä
-tää Suomen kirkkain järvi ahtaana mutalampena lietereunojen sisällä.
-Peninkulmien avaralle ulottui vielä valtansa, ja pitkät, tasaiset
-lainehensa roiskuivat korkeita, metsäisiä rantoja vastaan. -- Tänä yön
-hetkenä se kuitenkaan ei ajatellut aaltoja, vaan lepäsi äärettömänä,
-sileänä peilinä. Välistä vaan kävi yön henki piirtelemässä hienoja
-väreitä hänen tyyneen pintahansa. Usein olin ennenkin käynyt tätä
-ihanata seutua ihaelemassa, ja silloin olivat silmäni aina pysähtyneet
-eräälle korkealle vaaralle. Siihen ne kääntyivät nytkin. Ylt'ympärillä,
-niin kauas kuin silmä kannatti, vaaroilla, laaksoissa, seisoi vielä
-männikkö, kuusikko alkuperäisessä synkässä jaloudessaan. Mutta tämä
-vaara oli erinäköinen. Paikoittain rehoitteli sen kupeilla nuorta
-koivikkoa paikoittain punerteli, sinerteli aho marjoineen, kukkineen;
-tässä näkyi äsken poltettu musta kaski ruskein reunoinensa; tuossa
-heristeli jo kellertäväisiä tähkiä kantojen välistä. Harvoja ne kyllä
-olivat ja huonoja, mutta salolaisen sydän olisi niitä nähdessä
-kuitenkin iloisesti sykähtänyt; sillä tässä toki oli toivoa. Vaaran
-niskoilla seisoi mökki. Se oli niin huono ja pieni, että sinä,
-kaupungin komeihin kartanoihin tottunut, sitä tuskin olisit uskonutkaan
-ihmisen asunnoksi. Vuolemattomista hirsistä kyhätyt seinät tukien
-nojassa; katto hajallinen: turpeiden lomista pyrki ilmi pitkiä valkeita
-tuohikaistaleita, niinkuin kerjäläisen mekkorepaleesta paitaryysyt.
-Mutta mustennut savupiippu ja seinää vasten asetetut työkalut
-todistivat, että tässäkin elettiin ja vaivoja nähtiin. Kenties kävi
-ilokin toisinaan vieraana tässä ahtahassa asunnossa ja oli
-ylevimmilläkin tunteilla sijaa tämän matalan katoksen alla! Vaan päätä
-itse!
-
-Minä jo olen kauan tuntenut tätä mökkiä. Silloin kun sen ensikerran
-näin, noin kymmenen vuotta takaperin, se oli vastarakettu. Hänessä asui
-mies ja vaimo. He olivat nuoria; verevässä ruumiissa ilmoittihe voimaa
-ja terveyttä. Mies oli kotitalossa nuorempana veljenä elellyt; mutta
-naitua läksi hän vaimonsa keralla salolle ja rupesi omaa tilaa
-raivaamaan. Ensi kesän he asuivat majassa; seuraavana tässä jo mökki
-kohosi, huononlainen kyllä -- eihän sitä suuremmaksi ja tarkemmaksi
-kerjitty eikä kyetty saamaan -- vaan oltiinhan siinä kuitenkin oman
-katon alla. Männikkö näkyi tätä outoa rakennusta kammoavan ja pakeni
-yhä loitommalle. Hänen sijaansa siirtyi kirjavaa nurmea ja viherjää
-orasta. Metsässä yhdistyi lehmäkelloin tiukunta lintujen lauluihin, ja
-mökissä karttui vuosi vuodelta pieniä ihmisvesoja emäpuiden ympärille.
-
-Vaan nyt ei enään ollut niinkuin ennen. Mennä kesänä oli kontio
-kaatanut kaksi talon lehmää, siitä äissään kun kutsumatta kuljeskelivat
-hänen kankaitansa; viime talvena oli täytynyt myödä ainoa jäljelle
-jäänyt lehmä kaupunkiin, koska halla oli syksyllä viljan vienyt. Lehmän
-hinnasta saadut jauhot oli petäisellä sekoitettu, eikä sittenkään
-riittänyt aina. Minä kun nyt mökin ikkunasta katsoin sisään, näin siinä
-kalpeita kasvoja, laihtuneita ruumiita; mutta kuitenkin makasivat
-kaikki rauhallista unta, ja| huolettomuutta, melkein ilollisuutta
-ilmoittihe heidän näössään. Johan alkoi vilja kellertää ja kohta
-päästiin uutiseen. Paitsi talonväkeä näin tuvassa kaksi vierasta lasta;
-he olivat orpolapsia. Isän ja äidin oli heiltä tauti tänä kesänä
-ryöstänyt. Lapset olivat nyt mieron armoilla.
-
-Näitä katsellessani alkoi näköni himmetä. Mikä siihen oli syynä? --
-Suon myrkkyhenki ei tänäkään yön hetkenä saanut unta. Hän nousi
-lietevuoteeltaan, kulki hiljaa hiipien maita myöten ja levitti koko
-seudulle valkean sumu-peitteen. Hän sen kääri joka kukkaseen, joka
-tähkään, niin huolellisesti kuin hellä äiti sairasta sydänkäpyänsä
-peittelee. Vaan tämä peite ei lämmittänyt, ei varjellut; se jäädytti,
-se kuoletti.
-
-Aamulla varhain heräsi mökissä mies. Hän meni ulos viljaansa
-ihaelemaan. -- Kalpeat kasvonsa vaalenivat vieläkin kalpeammaksi;
-päänsä painui rinnalle; mielenliikutus näkyi häntä tukahuttavan, mutta
-viimein sydämen syvimmästä pohjasta pääsi julma huuto. Mitä silmänsä
-oli nähneet? -- Koko pelto oli valkoisena, ja koittavan auringon
-säteissä kimaltelivat tähkäpäät niin iloisesti, kuin olisi niissä paha
-henki itse ollut irvistelemässä.
-
-Huuto oli vaimonkin herättänyt; hän tuli ulos ... kauan aikaa ei
-kuulunut muuta kuin raskaita huokauksia, ja katkeroita kyyneleitä
-virtaeli pitkin poskia. Mutta sitten miehen näkö kirkastui; hän pani
-kätensä ristiin ja sanoi vakavalla äänellä: "Herra on antanut, Herra on
-ottanut, ylistetty olkoon nimensä ijankaikkisesti!" "Amen!" sanoi vaimo
-kyyneleensä pyyhkien. Ja vakaalla, rauhallisella mielellä menivät he
-takaisin tupaan. Siinä olivat lapset jo hereillä. "Isä, meillä on
-nälkä!" huusivat he vanhemmille vastaan. Tuska väänti hetkeksi isän
-suuta; mutta hän hillitsi itsensä. Vakaasti otti hän kaapista viimeisen
-leivän ja leikkasi jokaiselle lapselle palasen. Kerjäläiset seisoivat
-syrjempänä, vaan katselivat tätä halullisilla silmillä. Mies epäili
-hetken, vaan sitten leikkasi leivästä vielä kaksi palasta ja antoi ne
-heille. Sen tehtyään kääntyi hän vaimoonsa ja virkkoi: "Huomenna täytyy
-meidän lähteä muualta työtä etsimään; tässä ei ole pysymistämme enää!"
-
-
-
-Viides ilta.[10]
-
-
-Siitä jo on kauan aikaa, jutteli kuu, mutta vieläkin hirvittää minua
-sitä muistellessa. Kristikunta silloin luki 1589:nnen vuoden siitä kun
-rakkauden opin saarnaaja syntyi tähän maailmaan. Mä katselin
-Vienanmeren rantoja, siellä, missä se on kaivanut Kannanlahden syvälle
-Suomen maan povehen. Rannalla näkyi ja näkyy nytkin kylä, jolla on
-nimenä Kannanlahti. -- Kesä oli kauneimmillaan; sydän-yölläkin paistoi
-ja lämmitteli päivä. -- Pietarin juhlaa oltiin viettämässä. Tasaisella
-tantereella kylän edustalla olivat asukkaat kaikki koolla. Nuoret
-pitivät iloista kisaa. Neidot tanhuta tepastelivat ringissä; pojat
-koettelivat voimiaan. Voi miekkoista sitä, ken voittajaksi pääsi!
-Hurraa huusivat hänelle kumppalit, ja neitosetkin kisansa kesken
-heittäen, lähettivät pulskalle pojalle suloisimpia silmän-luontejaan.
-Vanhat, hongikon suojassa istuen, katselivat tätä menoa ja muistelivat
-muinaisia päiviänsä, jolloin jalka juosta jaksoi, polvi norja
-notkutella. -- Vihdoin uupuivat nuoretkin voimat ja lähdettiin levolle.
-
-Kun ei tanterella enää näkynyt ketään, nousi hongan juuren alta mies,
-joka siinä oli piilossa ollut. Hän oli sotapuvussa ja aseissa. Hän
-naurahti julmasti itsekseen ja vihelti metsään. Silloin näytti kuin
-olisi metsä eläväksi tullut; honkien latvoista ja juurista ilmestyi
-miehiä, julmannäköisiä kuin edellinenkin, miekka vyöllä, keihäs
-kädessä. Hiljaa hiipien he lähenivät kylää; kohta leimahti joka
-kulmassa huoneita ilmituleen ja hirveä sotakarjunta herätti asukkaat.
-Palavista huoneista karkasi puoli-alastomia ihmisiä pelosta hurjana;
-vaan minne pakenivat? Takana oli tuli, edessä vihollinen, joka ei
-säästänyt, ei armahtanut; miekkansa tappoi, raateli, kunne kädet
-väsyivät. Uusi aurinko ei vielä kerjinnyt nousemaan, kun somien
-asuntojen sijassa näkyi vaan tuhkaa ja kyteviä kekäleitä, kekäleiden
-seassa kärvennettyjä, raadeltuja ruumiita. Rantaa myöten souteli
-venheitä täynnä verisiä sotilaita, täynnä itkeviä vankeja, täynnä
-ryöstettyä saalista. -- Ja kuka se vihollinen oli, joka niin
-armottomasti oli menetellyt? Kuule, ja hirmu on jäykistyttävä jäsenesi!
--- -- Mä kuulin voitto- ja riemuhuudot -- ne oli Suomen kieltä; mä
-kuulin kuolevien viime huokauksen, mä kuulin vankien parkunaa -- se oli
-Suomea! Voi hirveätä ja onnettomuutta! Veljet veljiä raatelee! Eri-usko
-ja erivaltaajat ovat heidät niin vierastuttaneet, ett'eivät tunne
-toisiansa. -- Kuinka taitaa ihminen eroittaa, minkä Jumala on yhteen
-luonut!
-
-
-
-Kuudes ilta.
-
-
-Mä äsken kuljin Viipurin ylitse, sanoi kerran kuu, ja silloin johtui
-muistooni, mitä nyt sinulle tahdon kertoella. Se oli Syyskuulla,
-illalla myöhään, mutta ilma oli vielä niin kesäinen ja lämmin, että
-olis luullut etelämpänä, Saksassa, olevansa.
-
-Eikä ollut muutenkaan Viipurin kaupunki tavallisessa asussaan. Kadut,
-pitkä silta ja Torkelin vanha torni olivat valaistuna. Joka paikassa
-vilskui tunkien ja rähisten ihmisjoukkoja. Veden pinta oli ihan
-peitetty laivoilla ja veneillä, joiden mastoissa liehui lukemattomia
-kirjavia lakuja; maalta ja mereltä kaikui riemuhuutoja, naurua ja
-iloista puhetta; maalla ja merellä kumpueli loppumaton viinan lähde ja
-pamahutteli sampanja korkkejansa ilmahan.
-
-Viipuri sinä iltana ei ollut entisellään; se oli juhlapuvussaan; se oli
-helppo nähdä. Min' en kaupunkia olisi tuntenutkaan Viipuriksi
-ensinkään, jos ei Torkelin torni olis seista törröttänyt entisellä
-asemallaan. Vaan sekin oli valaistuna: ikkunoista ja ampumareijistä
-liehuivat ja paistoivat kynttilät niin kirkkahasti, että näytti kuin
-olisi torni sadoin silmin katsellut tuota outoa menoa kaupungissa. --
-Semmoista ei ollut torni nähnyt pitkään aikaan. Näin oli muinoin ollut,
-koska Viipuri Karjalan ruhtinaana hallitsi. Siihen aikaan näkyi usein
-suuria ihmisjoukkoja koossa sen ympärillä. Pieliseltä ja Saimaalta,
-Vuokselta ja Laatokalta riensi tänne Karjalan uljaita uroita. Miekat
-välkkyi, keihäät haristi, rautapaidat kiilsi ja päälliköt kallehissa
-vaatteissa kävelivät joukosta joukkoon miehiä tappeluun kehoittamassa.
-
-Se aika oli jo ammoin kadonnut; sota oli kaatanut Karjalan urohot, itse
-ruhtinas vangiksi viety. Siitä päivin oli Torkelin torni ikävissään ja
-suruissaan seisonut. --
-
-Taas oli aika nyt muuttunut; taas oli Viipuri tullut Karjalan
-ruhtinahaksi; taas kulki Pieliseltä sekä Saimaalta, Vuokselta sekä
-Laatokalta uroita sen luoksi; ei enää rautapaidoissa, sota mielessä,
-vaan rauhan askareissa, maansa lahjoja ulkolaisen tuomisihin
-vaihtamaan. Nyt juuri vietettiin Viipurin kruunausjuhlaa, Saimaan
-kaivannon avausjuhlaa.
-
-Ja Torkelin torni oli pitkällisestä unestaan herännyt; se näki entisen
-ajan palauneen: ilo loisti yhä kirkkaammin, -- yht'äkkiä se leimahti
-ulos, -- torni oli ilmitulessa! Korkealle ilmahan kohosi leimu,
-avaralle sinkoeli kipunoita, ilmoittaen maille, maailmoille, että
-Viipuria taas kruunattiin Karjalan ruhtinahaksi!
-
-
-
-Seitsemäs ilta.[11]
-
-
-Mä tulen Vienan vienoilta vesiltä, sanoi kuu. Siinä, missä Tundran
-tytär Pinega lankeaa Vienanvirran sylihin, näin rantatörmällä
-hautakummun. Maantie kulkee kummun sivuitse. Sitä katsellessani, tulla
-siihen karahutti uhkea troika. Aisahevonen tepasteli ylpeästi, pää
-pystyssä, ja syytähän sen olikin ylpeillä, kun sen kannettavaksi oli
-uskottu korkea vemmel, jossa iso kello kululle rämpätteli tahtia.
-Kadesilmin katselivat tätä kunniata sivuhevoset; he laukkaelivat kaikin
-voiminsa ponnistaen, ja pyrkivät aisahevosesta edelle; vaan mikä
-auttoi, se yhä vaan pysyi rinnalla. He välistä haukahtelivat sitä
-kaulaan puremaan, vaan silloin partasuu kyytimies aina tempaili
-ohjakset tiukemmaksi ja siimansa huiskautteli katehia selkään. -- Reen
-kuomussa istui herra; kumpua kun tultiin lähemmäksi, hän katsahti ulos
-ja kysyi mitä tuo olisi. -- "Kah se on kurgan, herraseni", vastasi
-kyytimies. "Se on niitä Tshudihautoja. Näissä maissa, näet, muinoin
-asui rikas ja mahtava Tshudin kansa, jolla oli kultia, hopeita aitat
-täynnä, ja mammontia, sopulia karjana. Iso äiti Novgorod kun tänne
-alkoi levittää valtaansa ja pyhää uskoamme, he ylpeät pakanat eivät
-ruvenneetkaan niskojansa notkistamaan vieraan vallan alle, vaan
-vetäysivät aarteineen päivineen maan alle asumaan. Siinä elävät vielä
-nytkin. -- Jos isäseni, päivällä tämmöistä kurgania kaivelisit, et
-löytäisi mitään; mutta tulepas tänne yöllä, varsinkin Juhannus-aattona,
-niin palaa kummun päässä sininen liekki, ja jos raosta uskallat
-tirkistellä sisään, niin he ovat siinä pöydän ääressä pikaria
-kallistamassa. -- Näin vanhat ainakin haastavat; minä en sitä ole
-nähnyt eikä kukaan nykyisestä miespolvesta! Yrittihän kerran
-Pietarilainen yöllä mennä heiltä aarteita anastamaan; vaan mitenkäs
-hänen kävi? Hän löydettiin aamulla tundralta nurinniskoin. Se on ihan
-tosi, ukko-vainaa sen meille lapsille aina jutteli!"
-
-Ja ikään kuin peläten että puheensa olisi saattanut herättää jotakuta
-näistä Tshudi-haahmoista, kyytimies risti silmiään ja sivalsi
-troikkaansa siimalla. Hevoset karahtivat neliseen, ja nuolena katosi
-reki metsään.
-
-Mutta kyytimiehen tarina oli minussa muistoja herättänyt. Ammoisten
-aikain haahmoja alkoi häämöitellä silmäini edessä. Olinhan tässä ennen
-käynyt, käynyt silloin koska Tshudi vielä oli tämän maan ainoana
-haltijana. -- Eräänä yönä näin rannassa ison veneen, joka köydellä oli
-kiinnitetty honkaan. Tavaroita siinä mahtoi olla paljon ja kalleita,
-sillä vene oli melkein laitoja myöten vedessä, ja teljoilla näkyi
-joutsia, miekkoja varalla, jos vihollinen tulisi ryöstämään. Veneessä
-makasi muutamia miehiä, toisia rannalla. He olivat kaupparetkeltä
-tulevia Tshudeja, jotka tässä pitivät viimeistä yölepoa; huomenna piti
-heidän olla kotona, huomenna piti heidän Jumalan temppelissä
-kiitosuhria teurastaa. Kaikki uinaelivat sikeätä unta; ei vartijatkaan
-enää olleet valvehilla; he olivat päivän soudusta väsyksissä, ja mikä
-hätä nyt enää voi tulla, kun jo melkein kotirannassa oltiin! -- Muu
-väki makasi taivaan kannen alla, mutta nuorella päälliköllä oli suojana
-lämmin, puna-kirjoilla koristettu huopateltta, itäisen ruhtinaan lahja.
-Siinä hän lepäsi; suunsa myhäeli niin autuaallisesti. Mitä hän unessa
-näki? Hän näki naapurin ihanata tytärtä, joka hänen sydämeensä oli
-semmoisen tulen sytyttänyt, ett'ei sitä olis saattanut sammuttaa
-Jäämeren jäät eikä Pohjoistuulen viluinen viima. -- Hänen kotinsa oli
-köyhä; hän ei jaksanut suorittaa isän vaatimaa naimishintaa. Sentähden
-oli
-
-    Vierryt maille vierahille,
-    Kulkenunna kaukaisille
-    Hopeiden helisevien,
-    Kullan kiiltävän hakohon.
-
-Nyt hän oli paluumatkallaan itämaista, vene täynnä kultaa, täynnä
-kallista tavaraa. Unessa hän jo armahansa näki -- se hänelle kavahti
-kaulaan -- se huusi hänen nimeään -- hän heräsi. -- -- Ei häntä armaan
-käsi likistänyt, ei armaan ääni kutsunut -- se oli vanhan uskollisen
-palvelijan kova käsi, äreä ääni, joka hänet unesta herätti. "Ylös
-isäntä! Turjalainen on päällämme!" -- Nuori päällikkö kavahti
-jaloilleen ja töytäisi teltasta ulos. Siellä jo riehui taistelu
-tuimimmillaan. -- Vartiat kun nukkuivat, oli Turjan vikingejä kenenkään
-älyämättä karannut päälle. -- Ensisäikähdyksestä toinnuttua Bjarmit
-tekivät kuitenkin lujaa vastarintaa. Vikingein etupäässä tappeli nuori
-uros, rautaverkko ryntäillään, kiiltävä kypäri päässä. Mihin tapparansa
-iski, siihen kaatui mies kuin honka ukkosen nuolesta. -- Häntä vastaan
-riensi Bjarmein päällikkö; kohta he seisoivat vastakkain. Bjarmin
-miekka välähti ilmassa, -- mutta rauta-verkkohon kilahti kappaleiksi.
--- "Ei auta Bjarmin taika hyvää terästä vastaan!" huusi vikingi.
-Tapparansa viuhahti ja halkaisi Bjarmin pään kaulaa myöten. Tässä on
-hänen hautakumpunsa. Monta yötä näin sitten siinä itkevän neidon. Vaan
-hänen kyynel-lähtehensä on jo kauan kuivana ollut! -- Koko Bjarmin
-kansa on jo ammoin rauennut, kadonnut! Se elää vaan valloittajainsa
-muistossa, tarinoissa!
-
-
-
-Kahdeksas ilta.
-
-
-Kuu jutteli: Helsingin kaupungissa on mereen ulos pistävä niemi,
-nimeltä Katajanokka. Talot siinä ovat huonoja rähjiä vaan ja asukkaat
-köyhää työväkeä. Yöllä ei siihen jokainen uskaltaisikaan mennä, sillä
-kummia hoetaan olosta ja elämästä siellä. Minunpa pisti mieleen tuota
-kerran käydä katsomassa. -- Oli kirkas talvi-ilta. Tarkastellessani
-kaikkia keksin pikkuisen puoli-hajonneen mökin ikkunasta valoa.
-Ikkunalasihin oli pakkanen kuvannut monenmuotoisia eriskummaisia
-kukkia, vaan oli sija kuitenkin läpi-tirkistelläkseni mitä sisällä
-tapahtui. -- Jos oli huone ulkonäöltään huono, niin eipä ollut
-sisuskaan parempi! Seinät noessa, lattia likainen, nurkassa pieni
-kirstu, kolmijalkaisella tuolilla vaaterepaleita, ja matalalla
-vuotehella makasi tyttö, joka ei suinkaan vielä tainnut vanha olla,
-mutta taudista ja kurjuudesta oli niin laiha ja rypistynyt, että oli
-sääli nähdä. -- Vuoteen vieressä seisoi pappi; minä hänet tunsin: hän
-on perin oppinut mies ja saarnataidoltaan kuulu. -- Hän näytti
-kuolevaiselle kuinka tämä synnillään oli ikuisen kadotuksen ansainnut
-ja kuinka katumalla vieläkin voisi päästä armoon. Hän puhui, ja koreina
-kukkaisina kumpueli lausehet hänen huuliltaan, mutta mielensä oli
-kaukana -- hän olis suonut jo pääsevänsä tästä synnin ja kurjuuden
-pesästä kotiin, missä nuori rouvansa häntä ikävöitsi tulevaksi. Sairas
-kuulteli puhetta, mutta levottomasti vilkkuivat silmät sinne tänne, ja
-jääkukkaset ikkunassa kimaltelivat valossani niin eriskummallisesti,
-kasvaen hirveän suuriksi! -- Työnsä tehtyään pappi läksi pois, ja kohta
-sen jälkeen astui sisään vanha, nähtävästi köyhä akka. Tullessaan hän
-lempeästi tervehti sairasta. Sitten istausi hän vuoteen viereen, juuri
-siihen, missä pappikin oli seisonut, ja alkoi puhua sairaalle. Hän
-puhui samaa kuin pappi, vaikk'ei niin koreilla lauseilla, -- mistäs
-köyhä, oppimaton akka net olis saanut, -- puhuipa sydämensä tunnosta,
-vakaasti ja lempeästi katsoen sairaan silmihin. Ja tämä kuulteli
-hartaasti; kyyneleitä herui silmistä, mutta muotonsa kirkastui yhä
-rauhallisemmaksi...
-
-Ikkunalla oli avattu kirja. -- Mä katsahdin ja luin: Jos ihmisten ja
-enkelein kielillä puhuisin eikä olisi minulla rakkautta, niin olisin
-kuin helisevä vaski ja kilisevä kulkuinen! --
-
-Ja jos prohveteerata taitaisin ja tietäisin kaikki salaisuudet ja
-minulla olisi kaikki usko, niin että vuoret siirtäisin, vaan ei olisi
-minulla rakkautta, niin en mitään olisi!
-
-
-
-Yhdeksäs ilta.[12]
-
-
-Oli joulukuu. Muutaman päivän perästä piti minun mennä omaisten
-seurassa joulua viettämään. Mä istuin kirja kädessä. -- Mä sen viskasin
-pöydälle ja otin toisen, vaan ei sekään ollut minulle mieleen. --
-Ajatukseni ei pysyneet luonani; ne riensivät edelle kotihin, armaasen
-kotihin. --
-
-Mä herkesin lukemasta ja katsahdin vanhaan ystävääni kuuhun, arvellen
-eikö hän rupeaisi tarinoilla lievittämään ikävääni. Kuu heti arvasikin
-mitä minulla oli mielessä, ja alkoi tarinoida:
-
-Mä tulen Pohjanmeren sopukasta, siitä, missä mutainen Elbe-virta tulee
-meren kirkkaita, viherjäisiä aaltoja sokaisemaan. -- Tuuli oli kauan
-maalle päin ollut, vaan äsken kääntynyt luoteiseksi, ja kymmenittäin
-rienteli nyt laivoja Elben suuhun päin. -- Minä rupesin yhtä
-katselemaan. Mastot olivat huipulle asti valkeissa vaattehissa; kokka
-hyrskien halkaisi aaltoja, ja pitkä vako vaahtoeli laivan jäljessä. --
-Puoli väkeä oli kannella vahdissa. Nojassa kokkapuuta vastaan seisoi
-nuori merimies. Haljetaksehen täytyi ja kohoeli rintansa toivosta;
-silmänsä paloivat ja katselivat vilkahtamatta eteen päin. Siinä
-häämöitteli jo taivaan äärellä matala rannikko. Se kohoeli, se läheni;
-mutta nuorukaisesta näkyi laivan joutuisa juoksu olevan etanan
-matelemista. Hänen ajatuksensa olivat lentäneet, kiitäneet edelle; ne
-jo olivat ennättäneet siihen matalaan hiekkaluotoon, jossa hän oli
-syntynyt, kasvanut. Hän mielessään jo näki hietikossa heiluvaa
-rantakauraa; hän näki lampaat pienoisella nurmikedolla; hän näki
-potaattimaan, jonka kukkaisia hän lasna oli maailman kaunehimpina
-pitänyt. Tuossa oli hänen isänsä mökki, seinät särkynein laivain
-jäännöksistä kyhätyt; tässä musta, tuossa punainen lauta; oven päällä
-paistoi kullattu onnen jumalatar entinen, kokkakuva, jota hän lasna oli
-ihmetellyt kuinka se taisi seisoa ympyriäisellä pallollaan. Tuossa oli
-ranta, jossa hän oli keräellyt kirjavia hauroja ja näkinkenkiä. Tuossa
-vene, jossa isän kanssa usein oli mäkeä laskenut lainehia myöten. --
-
-Mä tunsin nuorukaisen kodin. Noin kaksi kuukautta takaperin,
-syyspäivätasauksen aikana, olin siellä käynyt. Kauhea myrsky raivosi
-silloin; Jäämerestä asti samosi tuulen tuima henki, sutena ulvoen.
-Hurjana pakenivat sen edessä taivaan mustat lampahat, peloissaan
-milloin hajoten, milloin pakkautuen suuriin laumoihin. Niiden lomista
-pääsivät säteeni tirkistelemään mitä alaalla tapahtui. -- Koko meren
-väki oli noussut sotaan. Pitkissä riveissä ryntäelivät aallot rantaa
-vastaan; ensimmäiset murtuivat ja vaipuivat; mutta toisia yhä tuli
-jäljestä; kaatuneitten hartioille nousten ne ryntäsivät edelle. -- Jo
-olivat voittamassa; -- jo koputtelivat mökin oveen; jo tärähyttelivät
-ikkunain luukkuja. -- Luukun raosta katsoin sisään. Pöydän ääressä
-istui vanhanlainen, vakaan-näköinen mies, lasisilmät nenällä, ja luki
-ääneen kokolehti-raamatusta. Pöydän toisella puolella istui vaimo,
-lapsi sylissään, toinen vieressä. -- Entisiä suurempi laine kohahti
-seinää vastaan ja tärähytti koko mökin. -- Vaimon kasvot vaalenivat ja
-lapset säikähdyksissään vavisten peittivät kasvonsa äidin syliin. Mies
-herkesi lukemasta ja lausui: "Älkäät, armaani, pelätkö! Me olemme
-Jumalan kädessä! Hänen tahdottaan ei taida hiuskarvakaan päästämme
-karista. -- Ja sitten", lisäsi hän hymyellen, "olemme ennenkin
-tämmöisiä öitä nähneet, ja aina on myrsky viihtynyt ja aallot
-asettuneet jälleen".
-
-Mä jatkoin matkaani. Kolme päivää rajuttuaan, myrsky viihtyi, niinkuin
-vanhus oli vakuuttanut. Mä tulin katsomaan miten luodolla jaksettiin.
--- -- -- Poika raukka! Kun kotiasi tulet hakemaan, niin näet meren
-lainehtivan sen sijassa! Monta aaltoa kumpuna kohoaa, vaan mikä niistä
-on vanhempais, sisareis hautakumpu? --
-
-
-
-Kymmenes ilta.
-
-
-Oli Toukokuun alku. Talvi jo oli muuttanut pois majoiltamme, mutta
-meri, manner oli vielä romua, roskaa täynnä, niinkuin muuttajilta aina
-jääpi.
-
-Uusi asukas, kevät, oli vasta tullut eikä vielä ollut kerjinnyt
-huoneitansa siivoamaan. Pölyisinä hämähäkin verkkoina roikkui vielä
-harmaita pilviä laessa; särkyneitä jääsirpaleita ajeli aalloilla;
-nurmipermanto oli vielä lakaisematta; ei ollut vielä kulo peitetty
-kirjavalla kukkasmatolla; lehdettömät puut näyttivät kuin ikkunan
-pielet, joista kartiinit on pois otettu. Kevät ei huonettaan vielä
-oikein saanut lämmittäneeksikään; ilma oli semmoinen, josta Virolainen
-sanoo: suven silmät, talven hampaat.
-
-Illalla tuli kuu taas puheilleni. Ohoh, sanoi hän, myöhäiset tässä
-ollaan. Toista on tuossa ikuisen kevähän kodissa. Ihana, sanomattoman
-ihana on Italia! Mitäs on tää vaalea hursti, joka teillä kesällä laeksi
-on levitetty, Italian tummansinisen taivahan verralla. Tässä ei tähtiä
-näy ollenkaan ja minäkin töin tuskin pääsen näkyviin. Toista on siellä.
--- Kuu oli nähtävästi pahalla tuulellaan; se oli tainnut matkalla
-vilustua. Se vaikeni ja oli äkäisen näköinen. Mutta kohta se taas
-selkeni ja virkkoi: Niin, niin; kyllä on Etelä ihana; mutta miksi
-kääntyy maneetin silmä aina Pohjoseen päin; miksi
-
-    -- syksylinnun lähtevän
-    On sävel niin surullinen?
-    Keväillä mielimaillehen
-    Se rientää riemuiten!
-
-Vaan mitäs mä tyhjiä rupatan; parempi olis jotain ruveta tarinoimaan.
-Ja koska Italiaa mainitsin, juttelen sinulle siitä.
-
-Mä kerran luikertelin Nizzan yli. Teillä oli vielä tuima talvi, siellä
-oli suloinen suvi. --
-
-Meren maininki kohoeli hiljalleen niinkuin makaajan rinta. Ilma oli
-lämmin ja täynnä tuoksua. Sitruuna- ja pomeransipuut olivat valkeilla
-kukkakinoksilla peitetyt; tuossa taivaan äärellä näkyivät korkeat
-Alpit, jotka ovat tämän paratiisin vartiat Pohjan pahoja peikkoja
-vastaan. Ja meren, mantereen ylitse kaarrutteli Etelän taivas, jonka
-pimeässä pohjassa tähdet välkkyivät niinkuin kultakirjat kuningattaren
-morsiuspeitossa. --
-
-Meren aalloissa keinui pienoinen vene; kaksi soutajaa sitä välistä
-kiidätteli kulkemaan; kultaisena kuohui silloin laine kokassa ja
-airoista tippueli kultapisaroita; välistä soutajat levähtivät ja vene
-luikerteli hiljaa itsekseen. Perässä istui neito: se nähtävästi oli
-Italian ihana tytär. Mustana kuin yö liehuivat pitkät suortuvansa
-tuulessa ja silmät tuikkivat kuin tähtien tulet. Hänen vieressään istui
-nuorukainen. Keltakähärät, sinisilmät ja punaiset ruusut valkeilla
-poskilla ilmoittivat Pohjan poikaa. He istuivat käsityksin, ja huulet
-kuiskaeli suloisia sanoja. He katsahtivat ylös taivaasen. Joutsenjoukko
-lensi heidän ylitsensä. Siivet suhahteli, heillä oli niin kiire;
-riemuhuuto kajahti; he olivat matkalla Pohjoseen. -- Nuorukaisen sydän
-sykähti, silmäin kirkkaus sokaistui, hän vaikeni ja istui synkkänä.
-
-"Mikäs sinun taas on, armas Antonio; jokos pilvi taas on peittänyt
-Pohjantähteni loisteen? Mitäs sinä suret, kun koko luonto autuaana
-riemuitsee?" -- Nuorukainen viittasi joutsenia ja virkkoi: "Katso
-noita; he rientävät Pohjaan, ja minäkin olen Pohjan lapsi". "Pohja,
-Pohja", huokasi neito. "Mikä lumous Pohjassa on? Tässä on paratiisi,
-siellä yön ja pakkasen valta: tässä olet terveyden jällehen saanut,
-siellä sinut kohtaisi kuolema. Tässä on sinulla lempi ja siellä..."
-Nuorukainen huusi: "Siellä on syntymämaa!"
-
-
-
-Yhdestoista ilta.
-
-
-Kuu haastoi: Mä mielelläni käyn lasten makuukammareita katselemassa. He
-lepäävät niin rauhallisesti, he hymyelevät unissaan niin autuaallisesti
-kuin lampi salon suojassa, jota ei tuuli koskaan pääse vellottamaan.
-
-Kuule mitä kerran näin: ikkunan edessä oli kartiinit, mutta niillä ei
-ollut kylläksi leveyttä; niiden välille jäi pieni rako ja siitä
-tirkistelin sisään. -- Lyhyisessä sängyssään istui paitasillaan pieni
-poika. Silmänsä loisti, suu hymyili, posket hehkui. Hän oli niin
-autuaan näköinen. Kädessä oli hänellä hopeamarkka, ja sitä hän
-käänteli, katseli. -- Se oli ensimmäinen raha, jonka omalla työllä oli
-ansainnut. Ryytimaassa oli rikkaruohoa. Isä oli sanonut: "Ilmari,
-kitkepäs tämä kukkaslava hyvin puhtaaksi, niin annan sulle markan!" --
-Ja pikku Ilmari oli heti ryhtynyt työhön, koko iltapuolen oli hän lavan
-vieressä kykkinyt ja rikkaruohoa nyhdellyt, kitkellyt. Työnsä tehtyään
-oli hän isältä saanut markan, uuden uutukaisen hopeamarkan. Se
-kiilteli, kimalteli niin kirkkaasti, ett'ei sitä Ilmari kyllikseen
-saanut ihaelleeksi. Ei hän siitä maata pannessakaan hennonut luopua;
-yhä vielä hän istui sängyssä, markka kädessä. Mitä jos äiti olis nähnyt
-että Ilmari vielä oli valveilla? Uni jo vihdoin alkoi painaa
-silmäluomia, näkö himmeni, pää hiljaa vaipui tyynylle, -- Ilmari
-nukkui. Vaan markastaan hän ei luopunut sittenkään; sitä hän piti
-puristeli sormissaan, ikään kuin peläten että häneltä aarteensa
-ryöstettäisiin. -- Hän makasi lieheellä suin. Mitä hän unissaan näki?
-Hän luultavasti ajatteli, mitä hänen piti mahdottomalla rikkaudellansa
-tehdä. Huulensa liikkuivat, hän sanoi: "He, Edvard raukka, osta sillä
-leipää itsellesi" Hän ojensi kätensä: hopeamarkka kilahti sormista
-lattialle.
-
-Voi lapsen tyytyväistä ja turmelematonta mieltä! Kenties tulee Ilmari
-kerran rikkahaksi, kenties mahdottoman rikkaaksi. Vaan nostanevatko
-hänessä tuhannet koskaan enää niin viatonta iloa, kuin tämä yksi
-hopeamarkka? -- Ilmari kenties tulee anteliaaksi ihmis-ystäväksi; hän
-kenties on tuhansia uhraava ihmisveljiensä hyödyksi. Mutta saaneeko hän
-milloinkaan enää sitä autuutta maistaa, kuin koska ainoan roponsa
-päätti antaa köyhälle? --
-
-
-
-Kahdestoista ilta.
-
-
-Ma tulen kosken rannalta, sanoi kuu synkeänä syysiltana: ilma oli
-hirveä. Tuuli viuhaeli surkeasti ja ajeli mustia pilvirepaleita
-taivasta myöten. Kesän viimeiset lehdet karisivat kellastuneena puista
-ja lentelivät rauhatonna. Milloin vettä hetkeksi herkesi satamasta,
-tuli lumiräntää. Paisunut koski möyryeli kauheasti ja nieli vyöryviä,
-mutaisia laineita kitaansa. -- Kosken rannalla seisoi nuorukainen. --
-
-Mä olin hänet tässä paikassa jo ennenkin kerran nähnyt. Silloin ei
-rajunnut myrsky; silloin oli tyyni suvi-yö. Hänen vieressään seisoi
-silloin neito. Nuorukainen lausui: "Hurjaksi minua ihmiset sanovat ja
-hurja minä olenkin! Kuin tuo koski kalliota vastaan kuohuu myös
-mieleni; koskeksi olen luotu, en taida tyynenä lampena levätä! -- Mutta
-katso, tuossa kosken pyörtehessä on ihana saari. Joka paikasta näissä
-seuduin on ihmisen armoton käsi koivikot hävittänyt ja kaatanut
-kaskeksi. Tuo saari vaan rehoittaa pyhänä, koskematonna. Kosken
-vihainen virta sitä varjelee. -- Ole sä saareni, mä koskena ympärilläsi
-kuohun, käteni sinua halaavat, ja ei mikään voi rauhaas häiritä!"
-
-He olivat viimeisen illan yhdessä; eron hetki joutui. Nuorukaisen oli
-maailmalle lähteminen. Koskina hän kuohui maille kaukaisille; hän vieri
-yhä kauemmaksi. Hän kävi ihanoita rantoja, hän kierteli suloisia saaria
--- ja mielestänsä haihtui se saari, jota oli luvannut varjella. --
-
-Monta vuotta oli kulunut. Nuorukainen oli sattumalta tullut entisille
-tienoille. Hänen mieleensä johtuivat entiset ajat. Hän tiedusteli
-entistä kultaansa. -- Jo oli rakas riutunut, lintu kuollut liikaan
-huoleen! --
-
-Nyt seisoi nuorukainen yksinänsä kosken rannalla. Tuuli repieli,
-hajoitteli hänen tukkaansa; kylmää lunta satoi paljaalle rinnalle; hän
-ei siitä huolinut, ei tietänyt; -- hän vaan seisoi ja katseli koskeen.
--- Mitä hän myrskystä huoli -- hänen sydäntänsä vihlaili, repieli
-omantunnon myrsky; hän ei lumista, ei jäistä tiennyt -- hänen
-sydämessään oli kylmempi jää; hän ei yön pimeyttä huomannut -- hänen
-sydämessään oli epätoivon synkeä yö; hän ei älynyt karisevia lehtiä --
-hänen sydämessään lenteli miettehet yhtä rauhatonna. Hän vaan katseli
-koskeen. -- Lainehet kohoelivat kuin pehmeät polstarit, kuohu lenteli
-valkoisina höyheninä. -- Nuorukaisen silmät loisti: "Kas tuossa ma saan
-lepoa, rauhaa!" Hän katosi kosken kuohuvaan kitaan.
-
-
-
-Kolmastoista ilta.
-
-
-Paljon, virkkoi kuu, olen kuullut kehuttavan ruusuin kauneutta, ja
-varsinkin sanotaan niiden kaunehimpana olevan, koska kasteen pisara
-heissä kiiltelee kuin timantti morsiamen otsassa. Näitä kuullessa on
-useinkin mieleni tehnyt sitä näkemään; vaan juuri silloin, kun päivän
-koittaessa kaste kukkihin laskeutuu, täytyy minun aina pois lähteä
-piilemään.
-
-Kerran olen kuitenkin nähnyt koko kedon täynnä ihanimpia ruusuja ja
-yhdessä niistä kastepisaran, kalliimman ja kirkkaamman kuin ne, joista
-te ihmiset kehutte.
-
-Oli vielä talvi, mä kuljin lakean kankahan yli. Päivällä oli siinä
-ollut vilkasta elämää; nyt se oli autiona; -- päivällä oli kuulunut
-tykkien pauhina, voittohuutoja ja kaatuneiden valitus; nyt oli kaikki
-ääneti. Se oli Siikajoen tanner. Palavalla innolla oli tässä Suomen
-joukko tapellut kotimaan puolesta. Se rakkauden liekki oli talven
-nietoksetkin saattanut kukkimaan; -- mihin vaan silmänsä loi, paistoi
-valkoiselta lumelta punaisia veriruusuja. -- Tätä katsellessani läheni
-neitonen tappelustannerta; hän asteli kuolleiden seassa; hän katseli,
-etsiskeli jotain -- ja viimein lankesi polvilleen nuoren kaatuneen
-sotilaan viereen. Sen kupehesta oli punaisia ruusuja valunut lumelle.
--- Neito häntä katseli ja hänen silmistään herui kyynelpisara; se
-tipahti veri-ruusulle lumella. -- Kah se oli kallehin kaste
-kaunehimmassa ruusussa.
-
-
-
-Neljästoista ilta.
-
-
-Silmäni kohosivat taivaasen vanhaa ystävääni katselemaan. Hän jo oli
-noussut, vaan ei kumottanut kirkkahasti. Taivas oli täynnä
-pilvenmöyhiä, jotka kyllä ei häntä tainneet kokonaan peittää, vaan
-kuitenkin himmensivät hänen valonsa. Minusta näytti kuin olis kuu
-niistä pyrkinyt selvälle; se yritteli, se ponnisteli. Se yritteli
-minulle iloisesti hymyellä, se yritti lempeästi puhua, vaan pilviä aina
-tuli väliin ja hymynsä vääntyi surkeaksi irvistelyksi, puheensa
-katkaantui huokaukseksi. Viimein tuli suuri, paksu pilvi ja peitti kuun
-kokonaan.
-
-Ystävä parka, arvelin siihen, samaten kuin sinun käypi myös monen
-ihmisraukan. Se hartaasti haluaisi olla kaikille veljilleen lempeä;
-mutta kun synkät pilvet hänen sydäntänsä pimittää, niin vääntyy
-hänenkin hymynsä ja katkaantuu hänenkin puheensa. -- Eheä sydän on
-sileä, sit' on hyvä kätellä; mutta särkynehen sydämen sirpaleilla on
-terävät reunat, pistäväiset kärjet, -- ken voipi estää ett'ei ne joskus
-sen kättä leikkaa, joka siihen koskee!
-
-
-
-Viidestoista ilta.
-
-
-Kuu jutteli: Sen harjun niskoilla, joka Taunus nimisenä, Reinvirran
-rannoilta lähtien seurustelee Mainvirran pohjaisvartta, näkyy
-puolihajonneita muureja, huoneitten raunioita, hautakiviä latinaisin
-kirjoituksineen j.n.e. Jos kysyt mitä se on ollut, niin kuuluu vastaus:
-se on Romalaisleiri. Ikään kuin hautakivi säilyttää nurmen alla
-nukkuvan miehen muistoa, niin nämät jäännöksetkin johtavat mieleen sen
-ajan, jolloin Roman maailmanvalta ulottui tähän saakka.
-
-Minä hyvinkin muistan kuinka tässä oli Augustus keisarin aikoina.
-Silloin kävi Romalaisvallan raja Taunusharjua pitkin, ja tämä leiri oli
-rakettu esteeksi Germanian metsäläisten ryöstöretkille. Kaksi legionaa
-oli tässä majassa. Vahvat vallit sulkivat sisällensä avaran
-neliskulman, joka kartanoineen, katuineen näytti pieneltä kaupungilta.
-Sotaväen majat olivat savesta, mutta päälliköt asuivat komeissa
-kivikartanoissa.
-
-Isoimmasta ja komeimmasta kuului riemullista hälinää. Ma katsahdin
-sisään. Siihen astuttua ei olis suinkaan luullut olevansa metsäläisten
-maassa aivan silloisen "maailman" rajoilla. Siinä huikaisi silmiä
-romalaisen sivistyksen koko komeus ja koreus: marmoripielet laen
-kannattimena, mosaikkia seinissä ja permannossa, ihanoita veistokuvia
-joka nurkassa. Pöytä oli täynnä herkkuja kaikilta maailman ääriltä ja
-Falernon viini vaahtoeli taiteella valetuissa amforissa; penkit pöydän
-ympärillä olivat peitetyt kalleilla purppurakankailla. Kullakin
-penkillä loikui, pää vasemman käden nojassa, kolme miestä. Korvia
-miellytti suloinen soitto ja silmiä ihastutti ihanain impien hempeä
-tanssi.
-
-Ylipäälliköllä oli pidot äsken päätetyn onnellisen sotaretken vuoksi.
--- Hän nyt kohosi penkiltään, täytätti maljansa uudestaan ja lausui:
-
--- "Kasvakoon ja kukoistakoon Roma ijästä ikään! Hallitkoon armollinen
-Augustomme onnella alamaisiansa, joita on enemmän kuin hiekkaa
-rannoilla ja kuin lainehia meressä. Valtansa on jo nytkin ääretön:
-tuskin alenee aurinko sen länsi-rajoille, niin jo jälleen alkaa nousta
-itä-ääreltä. Herkuleen pielihin saakka, missä maailman rajana Okeanos
-virtaa, -- Indusvirtaan, josta uljaan Aleksanterinkin täytyi kääntyä
-jäljilleen, -- Aetiopian tulikuumiin hietiköihin saakka -- on pian koko
-maailma Roman käskyjä kuulemassa. Ainoasti tää kurja Germanian korpi
-eroittaa meidät Pohjan äärimmäisistä peristä, joissa hyytyvän meren
-aallot verkalleen loiskivat Thulen jäisiä kallioita vastaan. Mutta
-kerran on Roma paisuva koko maailman valtiaaksi! Pian on tämä
-korpikin kukistettu jalkojemme juureen! Pian saavat sen kesyttömät
-metsäläisetkin maistaa, kuinka Romalaisen ruoska orjan selkälihaa
-hyväelee! Nuot kurjat, jotka eivät miesvoimalla yksinään kykene
-maatansa varjelemaan, vaan vievät naisiakin tappeluun! -- Olettekos",
-lisäsi hän kumppaniensa puoleen kääntyen, "olettekos, veljet, nähneet
-sitä hurjaa naisleijonaa, mikä muiden joukossa on joutunut vangiksi? Se
-pitää haettaa tänne, että saisimme vertaella Pohjan karhuttaren
-kontastelemista näiden gazellisääristen Idän keijukaisten tepasteluun".
-
-Samassa taputti hän käsiään orjalle merkiksi ja käski hänen noutaa
-se vangittu neito. -- Pian talutettiinkin sisään jalon- vaan
-huimannäköinen neito: hiukset valuivat hajallaan olkapäille, vaatteet
-riippuivat repaleina rinnoilta, kädet olivat selän taa sidottuna;
-silmiä vaivutti enimmiten häpy maahan, mutta välistä ne kohosivat
-salamana välkähytellen ympäri seuraa. Siinä leimauksessa paloi
-epätoivoa, paloi vihaa ja kesytöntä huimuutta.
-
-"No, hempukkani, Brunhilda, Gunilda tai mikä nimesi lieneekin", sanoi
-ylipäällikkö, "etkös minun ja näiden korkeasukuisten herrain
-ihastukseksi tahtoisi meille näyttää kuinka karhuttarenne polvia
-notkuttelevat?"
-
-Vanki ei ymmärtänyt puoliakaan sanoja, vaan suun irvistys kyllä
-ilmoitti hänelle, että se oli häväistystä. Koko ruumiinsa sävähti ja
-entisiä huimempi silmän isku säihkysi ripsien alta. Arvaamattomalla
-voimain jännityksellä katkaisi hän siteensä ja seisoi vapaana, Furian
-elävänä kuvana, säikähtyneiden, miekkojansa tapailevien Romalaisten
-edessä. Mutta hän ei karannut kenenkään päälle; hän vaan nosti kädet ja
-silmät taivaasen päin ja lausui haltioissaan:
-
-"Silmäni sumun puhkaisevi, joka peittää tulevat ajat! Kah
-
-    "Tuho mahtavan tulevi,
-    Kurjan koittaa kostopäivä.
-
-"Ma näen -- -- ma näen -- -- Roman muurit murtuu -- -- hurja vihollinen
-vyöryy sisään -- komeat kartanot ovat ilmitulessa -- aarteet
-ryöstetään, riistetään -- miehet vaipuvat veriinsä -- vaimot ja lapset
-viedään orjuuteen! Kadonnut on Roman komeus ja valtansa vyöryy kuni
-nietos vuorelta vyöryy laaksoon sulamaan! -- Ja Germania riemuitsee
-vapaana, se loistaa Roman voittajana!"
-
-Sen sanottua neito ikään kuin heräsi unen horroksista ja lausui:
-"Germanian vapaata tytärtä ei saa häväistä kuni halpaa orjaa. Kun ei
-muu auta, niin auttaa rauta!" Samassa tempasi hän, ennenkuin kenkään
-kerkesi estämään, tikarin lähimmän miehen vyöltä ja pisti sen syvälle
-rintaansa.
-
-Hämmästyksissään seisoivat Romalaiset kaatuneen ympärillä. Riemu oli
-paennut sydämistä ja synkkä aavistus painoi mieltä. Germanian naiset
-olivat mainiot ennustaidoltaan. Mitä jos tämä olikin tulevan ajan
-salaisuudet ilmoittanut? Mitä jos Roman tuhohetki todellakin oli
-lähenemässä?
-
-
-
-Kuudestoista ilta.
-
-
-"Oletkos", sanoi kuu, "käynyt muutamassa noita ikivanhoja kaupunkeja
-Saksanmaalla. Uusi kaupunki levein katuineen ja komein kartanoineen
-loistaa sinulle, ensin sisään tullessas, joka haaralta vastaan; mutta
-menepäs kerta kaupungin sydänpaikkoihin, niin luulet itses muutetuksi
-muutamia vuosisatoja taemmaksi. Uusi kaupunki vaan ympäröipi ja peittää
-vanhan niinkuin puleeraus vanhoja huonekaluja. Kummastuksella katselet
-noita kapeita katuja, noita supeita solia monimutkaisin loukeroineen,
-noita kartanoita, joiden joka ylikerros aina kurkistelee vähän
-ulommaksi kadulle päin kuin alempansa, niin että paikoittain melkein
-kaartuvat katoksi kadun yli, ja asujat milt'eivät aamusilla voi
-tervehtiä naapuriansa käsiä yhteen lyömällä.
-
-"Mutta on monessa näitä kaupunkeja eräs osa, jossa tämä vanhan-aikuinen
-luonne on vielä näkyvämpi, -- se on Juutalaisten kortteeri. Siinä ovat
-kadut vielä kapeammat, solat vielä supeammat, ylikerrokset ovat
-kurottuneet niin likelle toisiansa, että melkein kokonaan estävät
-päivän paistamasta. Näillä likaisilla kaduilla tuskin pääset
-liikkumaan, niin täynnä ovat kaluja ja ramua, niin täynnä tunkevia,
-rähiseviä, kaupittelevia ihmisiä.
-
-"Tämmöiseen Juutalais-kortteeriin Frankfurtin kaupungissa uskalsin
-kuitenkin pistäytä vuonna 1196. Muualta kaupungista kuului vielä kansan
-hälinää ja rähinää, mutta Juutalais-kortteerissa oli hiljaa kuin
-haudassa. Tuskin näkyikään ketään liikkuvan kaduilla, joiden suut
-vahvoilla rautakahleilla olivat suljetut. Kulkiessaan erästä huoneriviä
-myöten, seisahtui silmäni kurjannäköisen kivihuoneen eteen, joka
-vanhuuttansa jo oli aivan kallellaan. Ikkunaluukut olivat tiiviisti
-kiinni pantuna, niin että tavallisen silmän olis ollut vaikea edes
-huomata valoa niiden sisältä: mutta mistä raosta ei säteeni suikahda!
--- Sisällä oli aivan toisellainen näkö kuin ulkona. Jos huone ulkoa oli
-kurja, niin sisältä oli mitä komein. Lattialla pehmoisia mattoja,
-ylt'ympäri seinien kalliilla kankaalla verhotut sohvat, laesta riippui
-kultavitjoissa lamppu, jonka hyvänhajuinen öljy valaisi koko kammarin.
-Perhe oli ruoalla. Paraalla istuimella istui vanha mies mustassa
-samettikauhtanassa, kaulassa raskaat kultavitjat; molemmin puolin
-istuivat lapset pitkässä sarjassa; vereviä nuorukaisia ja kauniita
-naisia, hekin kaikki koreissa puvuissa. Kultavadeista ja ruukuista
-syötiin ja juotiin herkullisesti.
-
-"Vanhuksen mustat silmät loistivat; hän lausui ylpeästi: 'Anna noiden
-Nazarilaisten haukkua ja halveksia meitä; me olemme kuitenkin Jumalan
-oma kansa, jota hän yli muiden rakastaa, jota hän kaitsee ja ravitsee.
-Josko isällinen kätensä meitä välin rankaiseekin ja antaa vihollisten
-kouriin, niin on hän meidät kuitenkin viimein johdattava voitolle ja
-kukistava viholliset astinlaudaksemme. Jerusalem, oi pyhä kaupunki!
-Sinä kyllä olet hävitettynä, ett'ei kiveä ole jäänyt kiven päälle ja
-kansas ompi hajallaan vainolaisten maissa. Mutta samatenkuin Jumala
-salli että Jooseppi myötiin orjaksi Egyptiin, siks että siellä tulis
-Pharaonin sijaiseksi, niin piti koko kansammekin hävityksen kautta
-tulla hajoitetuksi ympäri maailman äärten, juuri sen vuoksi että
-kohoaisi kaikkein muiden herraksi ja hallitsijaksi. -- Mitäs noista
-Nazarilaisista, noista ylpeistä papeista, noista uhkeista ritareista,
-noista maan matelijoista, heidän talonpojistaan -- kaikkihan ne jo
-nytkin ovat meillä käskyläisinä, meillä orjina! Rahattamme ei ne pääsis
-liikahtamaan mihinkään. Ja siitä täytyy heidän antaa pantiksi viljavat
-vainionsa ja viinamäkensä, antaa komeat linnansa, jopa halvat ruumiinsa
-ja sielunsakin. Kaikki, kaikki on meidän omamme, ja Israeli
-orjuudessaan, kurjuudessaan polkee maan mahtavien päätä!" Vanhuksen
-silmät, hänen niin puhuessaan, paloivat tuimalla tulella ja tulta
-säihkyivät kuulijoidenkin silmät. Ukko jatkoi: "Nyt juuri suoriuvat he
-menemään Mahomedin uskolaisia vastaan, joiden saastuttavissa käsissä on
-lupauksen maa. Anna niiden mennä, anna koirain veren vuotaa virtana!
-Sitten kun orjat työn ovat tehneet, tulee herra hyödyn perimään. -- Ja
-kerran kun ikävöitty Messiaamme joutuu taivaallisin sotajoukkoineen,
-silloin Israelin kansa heittää päältään tämän halvan puvun, jolla se
-kuninkuuttansa peittelee, -- silloin koittaa koston päivä!' -- -- --
-
-"Vanhuksen viime sanat näkyivät herättäneen koston peikot unestaan. --
-Kadulta kuului meteliä, tuhansin äänin karjuttiin: 'Kuolemaa
-Juutalaisille! Kuolemaa Vapahtajan murhaajille! Murhaa kristityn hien
-imijöille! Murhaa niille, jotka lapsiamme varastavat ja teurastavat
-pääsiäislampaiksi! Tappakaa, polttakaa! Älkää armahtako lastakaan
-äitinsä kohdussa!'
-
-"Vaalistunein kasvoin kavahtivat kaikki istuimiltaan; lapset ja vaimot
-parkumaan, nuoret miehet aseisin; mutta ukko lausui: 'Israelin Jumala
-kansaansa vielä kerran koettelee; aikamme ei vielä ole tullut;
-paetkaamme pakanoita!'
-
-"Niin sanoen tempasi hän seinän komerosta lippaan kalleimmin aarteineen
-ja sitten riennettiin salaportaita alas Mainjoen rantaan, missä heillä
-oli vene. -- Mutta autioksi jääneesen kammariin tunkeusi väkijoukko,
-kaikki raastettiin, haaskattiin ja hakattiin. -- Ja kun aamupuolella
-jätin Juutalais-kortteerille jäähyväiset, ei siinä näkynyt muuta kuin
-tuhkaa ja raunioita ja verta. Se oli niinkuin prohveetta Esaias sanoi:
-Maanne on kylmillä, kaupunkinne tulella poltettu; muukalaiset syövät
-peltojanne omain silmäinne edessä ja ne ovat autiona kuin vihollisten
-hävittämät. Mutta mitä vielä on jäljellä Zion-tyttärestä, on niinkuin
-maja viinamäessä, kuin vartian majanen pellolla."
-
-
-
-Seitsemästoista ilta.
-
-
-Ma tulen Delawarejoen rannalta, sanoi kuu. Siellä seisoo tuuhean
-vaahteralehdon suojassa soma talo. Se on tiileistä rakennettu ja seiniä
-myöten kasvaa murattiköynnöksiä niin tiheään, että niiden peitosta
-ikkunat vaan pilkistelevät niinkuin silmät naamuksesta. Talon ympärillä
-on kukkaslavoja ja etempänä kauniit pellot ja niityt pensas-aitoineen.
--- Kas semmoista on amerikalainen farm. Se on toista kuin teidän maanne
-hirsihökkelöt ja seiväs-aidat.
-
-Vähän matkaa asumahuoneista seisoo vanha aitta. Se on pölkyistä
-kyhätty, ja turtaunut, mustennut muotonsa osoittaa selvästi sen olevan
-perintöä niiltä ajoilta, kun ensimmäiset uudisasukkaat tänne
-asettausivat. Sen yliselle on talon väki korjannut vanhaa ramua pois
-jaloista. Minä sitä rupesin tarkastelemaan, ja mitä virkat, jos sanon
-että muun seassa keksin vanhan kanteleen, missä kuitenkin vielä näkyi
-pari katkennutta vaskikieltä. -- Kanteleenko! huutanet naurussa suin,
-kaikkia tuon vanhuksen heikot silmät ovatkin näkevinänsä! kuinka olis
-Suomen kantele joutunut amerikalaiseen taloon? -- Olipa kuitenkin, ja
-siitä vaan näkyy, että maassa, maailmassa on paljon teihin koskevia
-asioita, joista ei teidän Suomalaisten filosofia vielä ole saanut
-vihiä.
-
-Minä, näet, olen tässä samassa paikassa käynyt 200 vuotta takaperin.
-Silloin oli nykyinen vanha aitta korkeammassa virassa, se oli
-uudisasukasten asumahuoneena. Siihen aikaan peitti korpi vielä
-suurimman osan nykyistä viljavaa laaksoa. Yhdessä kohdin oli kuitenkin
-jo metsä kaadettu. Siinä näkyi sakeassa savussa liikkuvia olentoja.
-Mustuneena, hiestyneenä he viertelivät suuria, kyteviä pölkkyjä maata
-myöten. Ja kummastuksella katselivat sitä outoa menoa heidän
-hollantilaiset naapurinsa.
-
-Talon vanhaa ukkoa näissä töissä et olisi nähnyt; hän niihin ei enää
-kyennyt. Päivät pitkät istuskeli vanhus ruuhessaan järven tyynöisellä
-lahdella; hän oli onkivinansa, mutta saalista ei sattunut paljon. Ukko
-kökötti syvissä mietteissänsä eikä huomannutkaan, kuinka kalat
-nykielivät syöttiä. Miettehensä oli kaukana, aivan toisella puolella
-avaraa valtamerta, noissa Savon synkissä saloissa, missä hän oli
-syntynyt ja toivonut saavansa levätä viimeistä lepoa. Koska Kristiina
-kuningattaren kehoituksesta hänen lapsensa muuttivat, oli hänkin heitä
-seurannut tähän onnen luvattuun maahan, mutta vanhaa honkaa ei käy
-siirtäminen niinkuin nuorta vesaa; monta sydänjuurta katkeaa, ja se
-uudessa paikassa kituu kitumistaan kunne kuivuu.
-
-Pyhä-iltana tässä talossa oli iloista melua. Likeisistä ruotsalaisista
-ja hollantilaisista taloista kävi usein nuorisoa vanhan "Finnin"
-farmilla, missä aina oli vieraan varaa. Talon sinisilmät eivät suotta
-olleet Suomen sukuperää; ne olivat suloudellaan kokonaan lumonneet
-nuorten miesten sydämet. -- Siinä soitettiin, siinä tanssittiin, siinä
-riemasteltiin kaikella tavalla. Mutta ukkoa ei nähty yhteisissä iloissa
-sen enempää kuin töissäkään. Hänestä oli kaikki outoa siinä menossa:
-vieras mieli, vieras kieli. Hän vaan istui yksinänsä saunakodassa ja
-lauleli itseksensä noita kansansa ikirunoja, joita oli kuullut
-kotimaassa:
-
-    Piimäsuuna pikkaraisna,
-    Maitopartana pahaisna.
-
-Kolmas vuosisata jo vieree vanhuksen haudan ylitse; hänen lapsensa
-muukalaisten joukossa unhoittivat kotikielensä; lasten lapset sitä
-tuskin olivat tunteneetkaan. He muuttuivat Ruotsalaisiksi, sitten
-Hollantilaisiksi, viimein Englantilaisiksi, ja nykyinen polvi ei
-muistakaan enää mistä alkuperästä ovat lähteneet. Mutta ukon kannel
-säilyy vielä unhoitettuna, tuntematonna muun ramun seassa vanhan aitan
-pölyisessä nurkassa.
-
-
-
-Kahdeksastoista ilta.
-
-
-Kuu yhtenä iltana oli syvissä mieliliikutuksissa; minä luulen kyynel
-kiilteli sen silmässä; se lausui:
-
-Nuorien rakkautta ovat teidän runoniekkojenne laulut täynnä; sitä
-ylistellään, sitä ihaellaan, sitä kuvataan kaikkein ihanimmilla
-vertauksilla. Silloin muka veri suonissa kuohuu väkevästi kuin keväinen
-puro, silloin sydän on lauluja ja kukkia täynnä niinkuin keväinen
-lehto. -- Mutta vanhojen rakkaudesta eivät ne tiedä laulaa sanaakaan,
-taikka jos sen tekevät, niin se on pilkkaamalla. Minä usein olen
-arvellut mikä siihen lienee syynä. Nyt sen luulen käsittäneeni;
-runoilijat ottavat vertaus-kuvansa luonnosta, he pukevat ajatuksensa ja
-tunteensa mitä suloisimpaan maalliseen muotoon. Mutta vanhan avioparin
-rakkaus ei ole enää "tästä maailmasta", siinä jo on alku sitä perin
-puhdasta, hiljaista lempeä, jolla autuaat taivaassa toisiansa
-kohtelevat. Ja sentähden ei sille runoniekka löydäkään sopivaa
-vertauskuvaa luonnosta. Vanhuuden lumiset hiukset ja lakastuneet posket
-kuuluvat syksyyn, mutta hiljainen ja kuitenkin väkevä lemmen liekki
-niiden rinnassa, sitä ei luonto taidakaan kuvata.
-
-Kuule nyt mitä juttelen: Pappilassa oli ollut suuri melu ja hälinä. Oli
-vietetty vanhan kirkkoherran ja hänen rouvansa kultahäitä. Lapset ja
-lasten lapset olivat tietysti tässä juhlassa kaikki olleet koolla, ja
-niitä oli, tiedät, jommoinenkin joukko; sen lisäksi oli likeltä ja
-kaukaa ystäviä tullut vanhan oivan kirkkoherran kunniaksi, ja piha oli
-ollut täpötäynnä seurakuntalaisia, jotka rakkaalle sielunpaimenelle
-tahtoivat onnea toivottaa. Nyt, puoli-yön aikana oli hälinä hälvennyt
-ja vieraat eronneet, varoen ett'ei kovin pitkällä valvottamisella
-väsytettäisi vanhaa pariskuntaa. Nyt istuivat vanhukset kammarissaan
-kahden kesken, ja silmistä loisti hiljainen autuus.
-
-"Viisikymmentä vuotta!" lausui hiljaisella äänellä kirkkoherra,
-"viisikymmentä vuotta! Pitkältä se aika näyttää matkaan lähtiessä,
-mutta perille päässeestä on se niinkuin yksi hetki. Viisikymmentä
-vuotta on nyt kulunut siitä päivästä, jona Herralta rukoilimme
-siunausta liittoomme, -- ja siunaustansa Hän on runsaasti vuodattanut
-päällemme. -- Välin suoden pilveä, välin päivänpaistetta, on Hän meitä
-armon kädellä taluttanut näille päivin asti. -- Muistatkos vielä, armas
-toveri, kuinka vaivoja ja puutetta pelkäämättä, tulit köyhän
-kappalaisen matalahan majahan?" -- "Eipäs siinä matalassa majassa
-tuntunutkaan puutetta", vastas rouva, miehensä kättä puristellen, "kun
-lempeillä sanankuulijoilla kirkolle tullessaan aina oli tuomisia
-rakkaalle sielunpaimenelleen". -- "Ja muistatkos kuinka sitten Jumala
-liittoamme siunasi ja millä ilolla otimme esikoisemme vastaan?" -- "Ja
-sitten kuinka noiden armaitten pienten leipähiirten karttuissa leipä
-toisinaan kuitenkin kovin hupeni korista, ja kuin monta yötä valvoimme
-neuvoa pitäen, kuinka ne kaikki saisi koulutetuksi ja kasvatetuksi". --
-"Mutta kuinka", kerkesi kirkkoherra kesken puheen, "hädän juuri
-pahimmallaan ollessa, kappelimme lohkaistiin eripitäjäksi ja minä
-pääsin sen ensimmäiseksi kirkkoherraksi". -- "Ja siitä seurakunnasta et
-sitten ole tahtonut luopua, vaikka sinua on tahdottu paljon
-runsaammille leipäpaloille". -- "Olihan minulla tässäkin tarpeeksi, ja
-olisko lisätty palkka voinut minulle palkita sen rakkauden, jolla
-vanhuudesta tutut seurakuntalaiset minua ovat kohdelleet? -- Niin,
-niin. Runsas on Herran armo ollut meille ja elämämme on ollut
-rauhallinen ja suloinen kuin sunnuntai-aamu. Mutta niinkuin lapsi
-pehmoisestakin kätkyestä pyrkii hellän äitinsä helmaan, niin sielumme
-jo tästä halavoipi Luojansa luoksi, ikävöitsee Isän kotihin". --
-
-Vanhukset sitten laskivat levolle ja minä läksin edelleni. --
-Seuraavana iltana kuljin taas pappilan sivuitse. -- Ikkunat olivat
-valkeilla hursteilla peitetyt. Ma tirkistin sisään. Vuoteella makasi
-vanha pariskunta liikkumatonna, kalpeissa kasvoissaan Jumalassa
-nukkuneen rauhallinen näkö. Oi autuas elämä, autuas kuolo!
-
-
-
-Yhdeksästoista ilta.
-
-
-Eilen oli Dresden'in teateri ollut täpötäynnään, kaikki istumasijat
-olivat edeltäkäsin olleet tilatut ja kenen ei semmoista ollut
-onnistunut saada, oli edes pyrkinyt seinävieressä seisomaan. Sillä
-mainio Pohjan satakielinen, Jenny Lind, oli taas kerran luvannut
-laulaa. Kun hän sitten oli tullut laulamaan, olivat kaikki pidättäneet
-henkeänsäkin, ett'ei haihtuisi pienintäkään säveltä, ja laulun perästä
-oli käsiä niin taputeltu ja bravoa huudettu, että seinät tärisivät.
-
-Jennyn huulilta sinä iltana ei kuitenkaan kuulunutkaan noita kouluissa
-opittuja rallatuksia ja monimutkaisia liverryksiä, jotka muulloin aina
-teateri-yleisöä ihastuttavat. Hänen laulunsa oli ollut yksinkertainen
-kehtolaulu, jommoisia joka talonpojankin vaimo osaa laulaa lapselleen.
-Vaan kuitenkaan ei ollut Jennyn laululla koskaan ennen ollut sitä
-lumousvoimaa. Kaikki nuot koreat ryökynät ja pöyhkeät rouvat, nuot
-pönäkät upseerit ja läpiviisaat oppineet tunsivat sydämessään niin
-ihmeellisen tunteen, jota eivät ymmärtäneetkään mitä se oli. Ryökynät
-unhoittivat ihanat poskensa, rouvat naapuriensa vaatteet, upseerit
-lornjettinsa ja oppineet suuren viisautensa. Kaikista tuntui sinä
-hetkenä ikään kuin eivät olisikaan sitä perin sivistynyttä, sitä
-"fiiniä", korkeasukuista herrasväkeä, mitä olivat, vaan ainoastaan
-ihmisiä eikä mitään muuta, semmoisia säädyttömiä, arvottomia
-ihmis-sieluja, kuin äidin polvilla olivat olleet. Tarkemmin tutkien
-olisi kenties havainnut että monelta oli kokonaan unhottunut olevansa
-luonnon herrakin, olevansa kaikki punnitsevalla ja tutkivalla järjellä
-varustettu ihminen, vaan että sydämessä tuntui ikään kuin olisi vaan
-ollut pikku lintunen lehdossa, joka ei osaa muuta kuin nöyrästi nauttia
-Luojansa lahjoja ja niistä kiitosvirsiä viserrellä.
-
-Laulu loppui, esirippu lankes, kuulijat vähitellen tulivat jälleen
-koreiksi ryökynöiksi, pöyhkeiksi rouviksi, pönäköiksi upseereiksi ja
-läpiviisaiksi oppineiksi. He läksivät kotiin, ihmetellen mielessään,
-mikä siinä laulussa niin oli voinut heidät lumota.
-
-Mutta minä sen tiesin. Usein olin ennenkin kuullut tätä samaa laulua
-Jenny Lind'in huulilta. Minä olin nähnyt hänen liekuttavan lastansa, ma
-olin nähnyt kuinka pikku poika suurin silmin katseli äitiänsä ja sille
-ojenteli käsiänsä: ma olin nähnyt ilon loistavan äidin silmistä ja
-äidin rinnan kohoelevan puhtaimmasta tunteesta. -- Eilen teaterissa hän
-oli muistanut pientä poikaansa, sille oli hän laulanut, sille
-ruikutellut, ja se ihmeellinen lumousvoima, minkä kuulijat olivat
-tunteneet, vaan jota eivät ymmärtäneet, -- oli ollut äidin rakkaus,
-kaikesta maallisesta rakkaudesta ylin ja pyhin.
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Kuun tarinoita, by Julius Krohn
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KUUN TARINOITA ***
-
-***** This file should be named 42470-8.txt or 42470-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/4/2/4/7/42470/
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License available with this file or online at
-  www.gutenberg.org/license.
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation information page at www.gutenberg.org
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at 809
-North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887.  Email
-contact links and up to date contact information can be found at the
-Foundation's web site and official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit:  www.gutenberg.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For forty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/42470-8.zip b/42470-8.zip
deleted file mode 100644
index 53205d7..0000000
--- a/42470-8.zip
+++ /dev/null