diff options
Diffstat (limited to '41626-8.txt')
| -rw-r--r-- | 41626-8.txt | 6400 |
1 files changed, 0 insertions, 6400 deletions
diff --git a/41626-8.txt b/41626-8.txt deleted file mode 100644 index e0dfdbc..0000000 --- a/41626-8.txt +++ /dev/null @@ -1,6400 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Tukkijunkkari, by Jac. Ahrenberg - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Tukkijunkkari - Kertomus Karjalasta - -Author: Jac. Ahrenberg - -Release Date: December 15, 2012 [EBook #41626] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TUKKIJUNKKARI *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - -TUKKIJUNKKARI - -Kertomus Karjalasta - - -Kirj. - -JAC. AHRENBERG - - -Suomennos - - - -Churberg ja Kumpp., Wiipuri, 1894. - -Lappeenraannan Kirjapainossa. - - - - - - Kenraali Julius af Lindfors. - - R. Y. - - Vastaanota nämät lehdet kiitollisuuden osoitteeksi monivuotisesta - ystävyydestä. - - J. A:lta. - - - - - - -I. - - -Keisarikatua myöten Viipurissa vieri verkalleen ja arvokkaasti mustan -hevosparin vetämät kuomivaunut. Hevoset olivat vanhoja, uskollisia ja -yhdessä hölkyttelemään, vanhoihin vaunuihinsa sekä ijäkkääseen -ajuriinsa tottuneita palvelijoita. Nuo kolme, hevoset, vaunut ja -ajaja, näyttivät kaikki hiukan kuluneilta, mutta kokonaisuudessaan -tekivät ne kumminkin arvokkaan vaikutuksen. Talutellen saapuivat -vaunut tuolle aukolle noissa vanhoissa valleissa, jonka tsaari Pietari -kerran sata kuusikymmentä vuotta sitte ammutti, ja josta hän kulki -sisään tuohon antautuneeseen kaupunkiin. Täällä kääntyivät vaunut -laivasillalle vasemmalle. - -Sirosti, viimeisen lyypekiläisen kuosin mukaan puettu konttoriherra -riensi avaamaan vaununovea ja auttoi maahan astumaan ensin nuorta, -sievän, mutta jäykän ja tylyn näköistä naista ja sitte vanhempaa -lihavaa naista, jotka kumpikin olivat syvässä surupuvussa. Vanha -pullea nainen nojausi tuon hienon herrasmiehen käsivarteen. - --- Herra Schönfeld, kysyi hän saksankielellä, joko laiva näkyy? - --- Valitettavasti ei, rouva kauppaneuvoksetar, mutta jo se on kulkenut -Uuraan ohi, -- vastasi puhuteltu melkein nöyrästi. -- Tahtooko rouva -kauppaneuvoksetar istahtaa tuonne penkille? - -Puhuteltu ei väitellyt tätä ehdotusta vastaan, ja herra Schönfeld, -kauppahuone Blumen ensimmäinen kirjanpitäjä vei vanhan naisen tyhjälle -penkille; hänen nuorempi seuraajansa neiti Helene Blume seurasi heitä. -Missä nuo kolme kulkivat, vetäytyi tiheä, odottava ihmisjoukko -kunnioittavasti syrjään. Olihan kauppaneuvoksetar Blume kaupungin -mahtavimpia rouvia, ja surupuku, jossa hän sekä hänen tyttärensä, -korkeasti kunnioitetun, neljä päivää sitten kuolleen perheenisän -vuoksi kävivät, vaikutti, että yleisö, ahdingosta huolimatta, oli -tavallista alttiimpi tilaa antamaan. - -Naiset kävivät matalalle penkille istumaan ja ympäristöstään -huolimatta alkoivat he puhella matalaäänisesti saksankielellä. - --- Kauvanko nyt siitä on, kun Emil viimeksi matkusti ulkomaille, kysyi -äiti. Sehän oli samaan aikaan kuin nytkin, kesäkuulla, vuonna... - --- Etkö sitä muista, äiti. Sehän oli heti tädin kuoleman jälkeen, -syksyllä tulee neljä ja puoli vuotta siitä. - --- Oh, joko siitä on niin pitkä aika kulunut, kas, miten sukkelaan -vuodet kuluvat. Olisin toivonut tuon rakkaan pojan kotiin tulevan -iloisempiin ja onnellisempiin oloihin kuin hautajaisiin. Ja -kauppaneuvoksetar painoi nenäliinansa kyyneltyviin silmiinsä. -- Ja -isä raukka, joka ei saanut nähdä... - --- Kas niin, äiti kulta, älä nyt puhu siitä asiasta, hillitse itseäsi -nyt siksi, ole niin hyvä. Sinun ei olisi pitänyt tulla tänäpäivänä -tänne. Muuten olisi Emilin pitänyt hiukan kiirehtiä. Kaksi vuotta -yhtenänsä on hän luvannut palata kotio, eikä hänen viipymistään nyt -voi puolustaa. - --- Mutta, Lilli, miten voit noin puhua ainoasta veljestäsi? keskeytti -rouva Blume tytärtään. - --- Jo näkyy laiva, sanoi herra Schönfeld, kiirehtien naisten luo. -- -Se on jo Keihäsniemen kohdalla. - --- Ja onko herra Schönfeld aivan varma siitä, että Emil herra on -mukana? - --- Aivan varma. Emil herra pyysi sähkötietä rahoja ja sanoi lähtevänsä -Hampurista viime tiistaina, matkustavansa ensimäisessä laivassa -Lyypekiin, eikä ole epäilemistäkään, että hän nyt vihdoinkin palaa -kotio. - -Sana "vihdoinkin" vaikutti pahasti rouva Blumeen. Hän käänsi kalpeat, -täyteläiset kasvonsa tyttärensä puoleen ja sanoi niin ääneen, että -herra Schönfeldkin saattoi sitä kuulla: - --- Jos Emil olisi kuinkin kiirehtinyt, niin, tiedäthän sen, ei hän -mitenkään olisi ehtinyt kotiin ennenkuin loppu tuli. Paitsi sitä -viipyi hän ulkomailla rakkaan isänsä luvalla. - -Herra Schönfeld ymmärsi yskän ja vetäytyi syrjälle. Neiti Helenen -jäykät piirteet jäykkenivät vielä enemmän; hän näytti silmänräpäyksen -taistelevan sisällistä taistelua, tuliko hänen ruveta tuohon arkaan -asiaan, puhelemaan veljestänsä, vai eikö -- hän piti parempana olla -vaiti. - -Oltuansa kauan aikaa vaiti rupesi rouva Blume jälleen puhumaan -pojastaan. Harrasta lempeyttä ja myötätuntoisuutta osoittavalla -äänellä sanoi hän: tiedätkö että Emil kuuluu suuresti muuttuneen viime -vuosina, niin sanoo ainakin Doris Hanemann, joka hiljakkoin näki hänet -Hampurissa. - --- Niin, hän kuuluu todellakin suuresti muuttuneen. Tiedäthän, äiti, -että hän muun muassa on kovin laihtunut ja menettänyt muhkean -tukkansa. - --- Niin, hänen tukkansa on aina ollut heikkokasvuinen, ja mitä siihen -tulee, että hän on laiha, niin... - -Nyt vihelsi höyrylaiva. Syntyi kova liike väkijoukossa, joka tunkeutui -sille kohdalle, missä höyrylaiva tavallisesti laski rantalaudat. Parin -minuutin perästä läheni tuo iso höyrylaiva verkkaan ja mahtavasti. -Katteinin käskysanat, koneen pörinä, potkuri, joka loiskutteli virran -vettä, ja höyry, joka sihisten hyökkäsi ulos, voittivat rantajätkien -huudot ja vilkkaan puhelun, johon laivan matkustajat ja yleisö -rannalla ryhtyivät. Rantalaudat laskettiin, ja odotteleva yleisö -valloitti laivan, kuni piiritetyn kaupungin. - -Rouva Blume ja hänen tyttärensä istuivat vielä rahilla odottamassa, -kunnes nuori, varreltaan naisentapainen, vaalakka ja laiha mies, jonka -kaunismuotoisiin kasvoihin elämänkyllästys oli piirtänyt jälkiään, -tuli rantalaudalle ja epäröiden katseli ympärilleen. Nyt juoksi herra -Schönfeld esille, vapautti kumarrellen ja tervehtien nuoren miehen -hänen matkakamsuistaan ja osoitti näytännöllisellä liikehdyksellä -noita kahta naista. - -Herra Emil, sillä hän se oli, kiirehti sinne, sulki ensin äitinsä ja -sitten sisarensa syliinsä. Molemmat naiset hillitsivät uljaasti -liikutuksensa. Herra Emil näytti vaivatulta ja raukealta; hän antoi -käsivartensa äidilleen ja vei hänet vaunuille, auttoi häntä siihen, -nousi itse sisään ja nyökäten hyvää päivää Antti ajajalle käski hän -tämän kiireesti ajaa kotiinpäin. - -Kun vaunun ovi oli suljettu, purskahtivat molemmat naiset äkkiä -itkuun. - --- Isä sanoi terveisiä, kuiskasi äiti. Huomenna on hautajaiset. - -Herra Emil oli kuin tulisilla hiilillä. Hän puristi naisten käsiä -lausumatta sanaakaan. Tuo hillitön itku, nuo kasvot, jotka hän nyt -näki muuttuneina monen vuoden vaikutuksesta ja tempovaisen itkun -vääntäminä, tekivät häneen ikävän vaikutuksen, joka poisti hänen -surunsa, - -Blumen talo mustaveljesmunkkien kadun varrella oli vanha, ruma -kaksikertainen kivirakennus. Alikerta, joka oli rakennettu -hakkaamattomista harmaakivijärkäleistä ja sisustettu kellareiksi ja -varastohuoneiksi, oli varustettu ainoastaan parilla ristikollisella -aukolla kadulle päin sekä suurella holvikkaalla, melkein aina -suljetulla portilla. Ihan portin viereen oli joku Blumen pohattasuvun -jäsen asettanut vankan tammioven, jossa oli suuressa messinkilevyssä -kauppahuoneen nimi. Kokonaisuudessaan muodosti kaikki tämä -rakennustaiteellisen osaseikan, joka oli mitä jyrkimmässä -ristiriidassa rakennuksen ruman etusivun kanssa. Ylikerrassa, joka oli -tiilistä ja huonosti kalkittu, olivat asuin- ja konttorisuojat. Tässä -huoneessa oli Blumen suku polvi polvelta elänyt ja asunut melkein sata -vuotta. - -Nyt aukeni raskas portti narisevilla sarannoillaan, ja vanhan, kavioin -kopseesta ja vaunujen ratinasta humisevan portin läpi ajoi Blumen -perhe pihalle. Jos kadunpuolinen rakennus oli kolkko, mitätön ja ruma, -niin oli piha sitävastoin päiväpaisteinen ja mieluinen paikka. Se -kohosi pengerrellen korkealle, niin että rakennus pihanpuolelta oli -ainoastaan yksinkertainen. Taimpana korkeimmalla penkereellä kasvoi -kymmenkunta ikivanhoja vaahteria ja lehmuksia vanhanaikuisen -patsas-sivustaisen paviljongin ympärillä. Siellä täällä -seisoi pihamaalla joukko mitä erilaisimpia puu-, irtokivi- ja -tiili-ulkohuoneita ilman järjestyksettä ja erisuuntaisia, joitten -jyrkät päädyt kohosivat rehevien selja-, sireeni- ja akaasiapuitten -sekä muutamien koivujen väliltä. - -Blumen perheeläiset astuivat sisään vanhaan asuntoonsa. Herra Emil -katsoi ympärilleen. Kaikki oli näissä suojissa näköisensä, jommoisina -hän ne lapsuudestaan saakka oli nähnyt, valkoiset seinäverhot, -jouhivaatteella päällystetyt mahonkihuonekalut, Liverpoolin kello -yksitoikkoisine soittokoneineen ja vanhat perhekuvat kapeissa, melkein -pyöreissä kehyksissään. Ikkunain välillä oli pandanus-kasvi, johon -hänen mielestään ei ollut kasvanut lehteäkään lisää, siitä kuin sen -lehtioat häntä poikana pistivät. Ja hänen äitinsä ja sisarensa -muuttumattomina, kuten kaikki elostelevat ihmiset, kuten kaikki, jotka -kuluttavat aikaansa pianon ja koruompeluksen ääressä, joitten -pontevuutta ei milloinkaan ole tarvittu koetella, ja jotka eivät -koskaan ole tunteneet täydellistä kärsimystä eivätkä täydellistä iloa. - -Yksi ainoa oli muuttunut, ja tämä oli hän itse. Valtaavan ahdistuksen -ja alakuloisuuden tunteen alaisena, joka tunne ei antanut vähintäkään -tilaa sille surulle, jota, kuten hän kyllä tajusi, hänen olisi pitänyt -tuntea isänsä äsken tapahtuneen kuoleman johdosta, ajatteli hän -tulevaisuutta, elämää tässä vanhanaikuisessa rumassa kodissa, tässä -pienessä yksitoikkoisessa kaupungissa. Hän ajatteli vaivaa, huolta ja -taistelua tämän ijäkkään kauppahuoneen puolesta, joka oli elänyt -melkein sata vuotta ja joka nyt taisteli suuria vaikeuksia vastaan, -jotka hänen tuli selvittää. - -Suuressa vierashuoneessa makasi vanha Blume ruumiinarkussaan, jonka -ympärillä seisoi kaksi riviä suoria, tummia kypressejä; arkun -jalkopäässä oli komea parvi valkoisia jaapanin liljoja, joitten tuoksu -taisteli voittoisaa taistelua kalmanhajua vastaan. Blumen perhe astui -sisään sanoaksensa vielä kerran viimeiset jäähyväisensä vainajalle. -Tuolla lepäsi vanhus, katoavaisuuden leima vielä voimakkaissa ja -päättäväisissä kasvoissaan. Se kovuus, joka hänen eläessänsä oli -leimannut hänen kasvonsa, oli haihtunut, ja tavaton suopeuden sävy -painoi niihin melkein oudon ilmeen. - -Kauppaneuvoksen puoliso seisoi poikansa vieressä. Ei ole mahdollista -kertoa sitä sanatonta levottomuutta ja hellyyttä, jolla hän katseli -poikansa kasvoja, jotka, vieläpä kuolleenkin rinnalla näyttivät -hivuneilta ja kuihtuneilta. - -Emil katseli isäänsä unessakävijän tavalla, tuntematta alussa mitään -varsinaista tunnetta. - -Vanha Liverpoolin kello tuolla kakluunin sivulla alkoi soida -määräperäisiä lyöntejään: yksi -- kaksi -- kolme -- neljä -- viisi -luki hän koneentapaisesti. Hän muisteli mitenkä hänen isänsä oli -tapana täsmälleen viiden lyönnillä sanoa: "kas niin, poikani, nyt -menemme konttoriin", ja tätä sanoessaan hymyili hän ystävällisesti ja -kehoittavaisesti. Ei isä nyt milloinkaan enää hymyilisi hänelle eikä -laskisi kättänsä hänen olalleen. - -Tämä kellonlyönti ja tämä muisto herättivät äkkiä Emilin hänen -unteluudestaan. Raju epätoivo hänet äkiltä yllätti. Hän heittäysi -kuolleen viimeisen vuoteen viereen; kyyneleet virtasivat hillittömästi -hänen silmistään. Yhdessä silmänräpäyksessä näki hän selvästi sielunsa -sisuksen; häntä huimasi nähdessään pohjattomuutta siellä. Hän suri -yhtä paljon itseään kuin kuollutta vanhusta. - -Herra Emil oli hekumoitsija taipumuksen, kasvatuksen ja miettimisen -kautta. Itsekkäänä synnyltään, kuten me kaikki, äitinsä -hemmottelemana, opettajansa hempimänä, naisten ihailemana ja ankaran -isänsä erillään pidättämänä kaikesta varsinaisesta osanotosta -kauppa-asioihin, ei hän koskaan ollut oppinut vakaisesti -ponnistelemaan, todellisesti taistelemaan taipumuksiaan ja halujaan -vastaan. Hänelle olivat huvit aikaiseen tulleet elämän määräpääksi. Ja -kun raihnas ruumis, riutunut hermosto eivät enää sallineet elämän -kiehuvien nestetten helmeillä ja vaahdota hänen sisässään, oli hän -koettanut keinollisesti verestää unteluuttaan ja tylsyyttään. Askel -askelelta oli hän joutunut viimeisen ja kavalimman ystävän, morfiinin, -haltuun. Jo aikoja sitten oli hänelle tullut se hetki, jolloin -huvitusten varasto oli loppuneena ja ilon loriseva puro kuivuneena. -Pitomalja oli tyhjennetty pohjaan, ja nyt oli hänen ympärillään -jälellä ainoastaan tuo määrätön tyhjyys, joka on itsekkäisyyden -rangaistus -- tuo tyhjyys, joka on elämänkyllästyksen ja inhon äiti, -tuon epikuurolaisuuden pohjalla aina olevan elämänhaluttomuuden ja -kuolonhaluisuuden äiti. Tuosta määrättömästä tyhjyydestä ympärillänsä -näki hän yhden ainoan tien -- kuoleman -- kuoleman, sen oven, joka -aina on peräytymistä varten niille avoinna, jotka tahtovat välttää -elämän ikävyydet ja sen kärsimykset. - -Ja Emil katseli ihmetellen, liikutettuna, kauhistuneena, mutta -salaisen huumauksen valtaamana kuolleen rauhallisia piirteitä. - -Tuo hiljainen nukkuminen, tuo rauha, joka kuvautui tuossa -kangistuneitten piirteitten onnellisessa hymyilyssä, olihan -se kuolema, tuo suuri tuntematon, joka vapauttaa meidät -katumuksesta ja tuskista, elämän inhosta, sen kyllästyksestä ja -sen yksitoikkoisuudesta. - -Häntä huimasi, sillä tuo suuri hävintö kuvastui hänen eteensä -houkuttelevin valoin. Tämä kaikki ei haamottanut hänen sielunsa -silmissä ajatuksen loogillisen johdonmukaisuuden muodossa, ei, vaan -tuskin tajuttuna sisällisenä silmäilynä, kuten aavistuksen -kuvalaitelma, valtasivat hänet menneisyys ja se, mikä oli tulossa. - --- Emil, Emil, sanoi hänen äitinsä kovasti liikutettuna, mutta -onnellisena siitä mielen syvyydestä ja siitä voimakkaasta tunteesta -kuollutta kohtaan, jotka hänen poikansa silminnähtävästi osoitti. -- -Emil, hillitse kyyneleesi. Sinä olet väsyksissä matkasta; tule, -poikani, astu vierashuoneeseen. Kas tässä, lasi vettä. Helene, joudu, -joudu, anna veljellesi lasi vettä! - -Ja rakkaalla väkivallalla vei hän poikansa pois huoneesta. - -Helene teki, niinkuin äiti oli sanonut, luoden samalla kummastelevan -katseen veljeensä. Hän oli kasvanut hänen kanssansa lapsesta alkain, -hän oli tuntenut itsensä syrjään sysätyksi kodissa, hän tunsi veljensä -perinpohjin; hän ei ollut odottanut tätä ankaraa surun puuskaa. Hän -tiesi isän ja pojan välin jo monta vuotta olleen kalsea, ja että tämä -keskinäinen kalseus ei perustunut satunnaiseen tyytymättömyyteen -toisen tahi toisen menetykseen, vaan syvälle käypiin syihin, -erilaiseen elämänkäsitykseen ja elämänmäärään. - -Vähitellen hillitsi Emil itsensä; hän istuutui äitinsä ja sisarensa -väliin. Hetki hetken perästä kului hiljaiseen puheluun vainajasta, -hänen viimeisistä sanoistaan, mistä hän oli puhunut, ja mikä oli -kiinnittänyt hänen mielensä viimeisinä aikoina, hänen tautinsa kulusta -ja siitä myötätuntoisuudesta, jota perheen ystävät olivat osoittaneet -heille kaikille. - -Täällä mainittiin nimiä, jotka Emil herrassa herättivät muistoja -aikoja sitten kuluneista onnellisista päivistä, -- nimiä, jotka soivat -kuin hiljainen, suloinen laulu kaukaisessa, ihanassa etäisyydessä. -Vähitellen, lempeästi ja hiljaisesti solmeusivat uudestaan ne siteet, -jotka ennen olivat sitoneet Emil herraa tähän kotiin, tähän maahan, -jota hän ei ollut moneen aikaan nähnyt. Kuinka oli hän voinut itsensä -niistä irroittaa, kuinka vuosikausia elää kaukana suuressa mailmassa? -Mitä oli hän siellä käynyt etsimässä ja mitä oli hän löytänyt, joka ei -hänellä jo ollut? Oliko siellä käsi, joka yhtä hellästi pusersi hänen -kättänsä, kuin näitten kahden? - -Ja kesän hämy laskeutui, ja lehmukset tuolla penkereellä hajoittelivat -suloisimpia tuoksujaan ja täyttivät huoneen hyvällä hajulla. Ulkona -ikkunapeltillä kuhersivat vielä kyyhkyset. Kaukana kohosi Pyhän Olavin -torni ruskottavaa taivasta kohti, kuten jättiläinen satujen maasta. -Puheet ja kyyneleet, itkut ja huokaukset vajosivat luonnon suureen, -hiljaiseen pyhään rauhaan ja vienot muistot muinaisista päivistä -nousivat vanhan kodin jokaisesta nurkasta. - -Ei se nyt enää ollut kylmää ja rumaa, ei, se oli kaunista ja rikasta, -täynnänsä lapsuuden ja nuoruuden muistoja, unelmia ja toiveita. Monen -vuoden perästä oli Emil jälleen viruttanut sielunsa kotimaan ilmassa, -puhdistanut ajatuksensa kodin ilmanalassa. Ja sanottuaan viimein hyvää -yötä äidilleen ja sisarelleen ja tultuansa ylös huoneeseensa, tuohon -huoneeseen, missä hän oli elänyt onnellisimmat päivänsä, tunsi hän -olevansa parempi, vahvempi, onnellisempi, tunsi elämänhalua ja -uljuutta värehtivän väsyneessä sielussansa. - -Hän teki mitä parhaimmat päätökset, hän tahtoi tarmolla ryhtyä työhön. -Hän havaitsi edenneensä vartiopaikalle, jota hänen isänsä -kolmekymmentä vuotta oli uskollisesti puolustanut, jonka hänen -isänisänsä ja isänisän isänsä kukin vuorostaan olivat jättäneet -perinnöksi vanhimmalle pojallensa. - -Nyt oli hänen vuoronsa tullut. Hän oli kaikkea elämässä koettanut -paitsi työntekoa. Entä jos työnteko vapauttaisi hänet väsymyksestä ja -elämänhaluttomuudesta. Hän nousi päättäväisesti ja otti esille -kalukotelonsa, haki siitä ja tapasi pienen pullosen. Senjälkeen -astuskeli hän viivyttelevin askelein ikkunalle, avasi sen -arvelevaisesti ja vastahakoisesti. Epäröiden viimeiseen saakka, päästi -hän pullosen kädestään, se putosi kilisten katuojalle tuolla alhaalla -ja kilahti tuhansiin palasiin. Hän vetäisi huojennus-henkäyksen ja -tuijotti alas hämärään syvyyteen. - -Minun täytyy koettaa, ajatteli hän. Ja sitte hän tähysteli ruusuista -iltataivasta, jossa jokunen linnapääsky vielä lenteli vanhan linnan -ympärillä pyytäessään hyttysiä ja hyönteisiä. Tummansininen viiru -taivaanrannalla ennusti myrskyisää päivää, mutta Emil herra ajatteli: -tulkoon myrsky, työ minua auttaa. - -Silloin liikkuivat äkkiä hänen sieraimensa, hänen poskilihaksensa -vavahtivat, hän alkoi haistella, hieno, mutta läpitunkeva haju nousi -alhaalta; sekoittuen lehmuksen tuoksuun se tunkeusi iltatuulen -siivillä sisään huoneeseen. Oh, miten hyvin hän tunsi tuon viettelevän -hajun! Kiivaasti sulki hän ikkunan ja pakeni, mutta hänen kaunis -unelmansa oli jo vaalennut, ja hänen lujimmat päätöksensä tuntuivat -hänestä jo järkähtyvän. - - - - -II. - - -Pari kuukautta sen jälkeen, kuin Emil herra oli isänsä liikkeen hoidon -ottanut haltuunsa, makasi kauppahuone Blumen Vellamo niminen proomu -Viipurin sisemmän rantasillan kyljellä vastapäätä vanhaa linnaa. -Proomu oli paluumatkalla Uuraasta, jätettyään Blumen "lapaaseen" -(varastoon) kallisarvoisen kantamuksensa leveitä honkalankkuja. - -Kastarissa taisteli aluksen päällikkö tilasta ja unesta, tilasta, -sillä kastari oli ahdas, ja Matti oli jättiläiskokoinen mies, jolla -oli suhteettoman iso pää ja jykeät raajat. Nämät eivät millään muotoa -tahtoneet ottaa mahtuakseen kojuun, joka oli rakennettu tavalliselle -kuuden jalan pituiselle miehelle; unesta, sillä hänellä oli paljon -miettimistä, mutta ajatteleminen ei juuri ollut hänen asiansa. -Sentähden hän olikin nainut koulutetun naisen Virolahdesta, joka -ajatteli, luki, kirjoitti, jopa puhuikin hänen, hänen poikansa Antin -ja hänen pienen tyttärensä Ellin puolesta. Nyt oli, paha kyllä, hänen -vaimonsa "yhdeksän järven ja yhdeksän virran takana", heidän -vähäisellä tilallaan Korpilanjoen varrella Pielisjärven takana, ja -siitäpä syystä täytyi Matin ajatella itse --tahi kääntyä kojutoverinsa -Israeli Veikkoliinin puoleen. Mutta sitä hän ei tahtonut. Hän kyllä -taisi puhua hänen kanssansa, mutta ei noudattaa hänen neuvoansa; ei, -parempaahan sitte oli tässä asiassa olla häntä kuulemattakin, niin oli -hänen vaimonsa Maija sanonut -- ja hänpä oli viisas nainen, vaikka -olikin nainen vain. - -Asia oli näet se, että Matti aikoi ruveta kauppoihin, myydä metsää, ja -Veikkoliini, joka oli sukkela peijakas, oikea tukkijunkkari, aikoi -ostaa sitä. Jos Veikkoliini tarjosi kaksi markkaa puulta, luuli Matti -pitävänsä pyytää neljä markkaa, jos Veikkoliini olisi tarjennut neljä -markkaa, olisi Matti luullut pitävänsä vaatia vähintäkin viisi -markkaa. Sillä varmana hän piti, että häntä joka tapauksessa -peijattaisiin. Ja kauanpa oli tätä kauppaa hierottukin: viikkokausia; -saattavathan vähemmätkin puuhat ihmisen päätä pyörryttää. Näin olivat -Matin asiat tätä nykyä. - -Oliko siis kummaa, että hänen oli vaikea nukkua lyhyessä kojussaan, -kuumassa kastarissaan, joka oli täynnänsä vihaisia kärpäsiä, jotka -eivät ottaneet tyytyäksensä Matin ja Veikkoliinin halvan illallisen -tähteisiin, vaan uskalsivat käydä itse katteinin ja hänen toverinsa -kimppuun. Matti nousi istualleen kojussa, ja hänen rehellisissä -ruskettuneissa viilikehlon levyisillä kasvoillaan oli kuin pilvi -murheita ja levottomuutta. Miten helkkari hän tästä pulmasta -suoriutuisi? - -Tuo kuuden jalan ja kahdeksan tuuman pituinen kolho oikasihe koko -pitkään pituuteensa, työntäen noustessaan kastarin luukkua päällään, -niin että se vauhdilla ammahti auki. Raitis aamu-ilma vilvoitti hänen -kuuman päänsä; hän päätti nousta kannelle. Vaivalla hän sinne pääsi, -sillä mies oli pyöreä, ja aukko oli neliskulmainen ja ahdas. - -Tuolla ulkona peitti maidonkarvainen, käärinvaatteiden pehmuinen sumu -sataman ja kaupungin. Aamuaurinko säteili sumun läpi himmeällä -valolla. Linnan mahtavat muurit, vanhat kaupungin vallit ja alukset -Pitkänsillan varrella näkyivät epäselvinä piirteinä. Jotkut -satamajätkät seisoivat hajareisin rannalla, sanoivat silloin tällöin -jonkun sanan, jotka vahingotta olisivat saattaneet jäädä sanomatta, ja -syljeskelivät välillä virtaan. Satama oli, kuten aina sumun -vallitessa, hiljaisena ja äänetönnä; tuskin kuultiin lainetten -loiskinaa Vellamon leveätä keulankylkeä vasten. - -Matti käyskeli ahtaalla kannellaan. Jotain pyrki hänen aivoissaan -pukeutumaan selvään muotoon, aate, ajatus, joka hänen mielestään tuli -ylhäältä, valon kodista tahi hänen vaimonsa terävästä päästä. Se aate -hänet valtasi oikein väkisin. Hän meni kastarin aukolle ja kumartui -sen yli. - --- Veikkoliini, huusi hän; Veikkoliini, tule tänne, minulla on ajatus. - --- Ei muuta, eikö sinulla ole kahvia, se olisi paljoa parempaa, -vastasi ääni, joka oli tarmokas ja sointuva kuin torventoitotus. - --- Tule ylös, Veikkoliini! Nyt minulla metsäkauppa on selvillä. - --- Empä sitä viitsi enää kuullakkaan, vastasi puhuteltu. Kahden -kuukauden aikaa olet vetänyt sitä köyden päätä, enkä vielä ole nähnyt -sitä sisään lapetuksi ja kapelkattiin vyhdityksi. - --- Tule nyt vain ylös, nyt on asia selvillä. Ja Matin ruskeihin -ahavoittuneihin kasvoihin levisi hymy, voittajan, keksijän oikeutettu, -itseensä tyytyväinen hymy. Hänen vaimonsa tyytyisi varmaankin häneen. - -Aukosta pyrki nyt äsken pesty, siro ja kovin laiha mies. Hän oli -puvultaan kuin herrasmies, paitsi että lakki oli maalaiskuosia, ja -housut olivat pitkävarsisissa saappaissa, Muutoin hänellä oli tärkätty -kaulus ja musta kaulahinen, kello, sateenvarjo ja kalossit -- -karjalaisen katsantotavan mukaan, keikarimaisuuden ja uhkeuden korkein -määrä. Merkillisin seikka oli kuitenkin miehen kasvot. Ne olivat kovin -laihat, vaikka terveennäköiset -- intohimot ja ponnistukset olivat -niihin jälkiään jättäneet. Posket olivat onttoja, niinkuin olisivat -takahampaat pudonneet pois; kaikki lihakset ja koko yhdyskudelma -näyttivät kuivettuneen. Sanalla sanoen, kasvot olivat semmoisia, että -niitten laihuuskin jo teki henkilön sielunliikutuksien ja intohimojen -selittämistä mahdottomaksi. Ja kun siihen lisäksi hänen silmänsä -olivat isot, mutta tottumuksesta aina tirkistivät, teki puheena oleva -henkilö sisäänpäin kääntyneen, varovaisen ja umpimielisen luonteen -vaikutuksen. Leuka oli luja ja isohko. - --- Noh, sanoi Veikkoliini haukotellen, -- mitä nyt! Mikä aate sinulla -on? - --- Minä puhun itse Blumen kanssa, sanoi Matti epäröiden. Minä tarjoon -metsän hänelle. - -Veikkoliinin viisas silmä säkenöitsi häijysti: - --- Metsän, josta minä olen hieronut kauppaa! -- tee niin, mutta älä -sitte turvaudu minuun tässä asiassa äläkä missään muussakaan. - --- Hm, hm, yski Matti hämillään. - --- Etkö älyä minun jäävän siten myymäprosenttiani saamatta, etkä sinä -siltä saa sen enempää. - --- Noh, katsokaa, sanoi Matti ujostellen, katsokaa, vaimoni tahtoo -asian ratkaistuksi, ja niin minä ajattelin, että hän olisi ikäänkuin -tyytyväisempi, jos hän saisi tietää puhuneeni Blumen kanssa itse. -Pitäähän hänen tietää säntilleen mitä puutavara tätä nykyä maksaa, -hänellä kun on sahamylly jokaisen sadan virstan päässä Iisalmen ja -Uuraan välillä, ja joka on niin rikas, että hänellä on kamari -täynnänsä hopearahoja ja toinen kuparirahoja. Ettehän te siltä jää -prosenttianne saamatta, ette suinkaan. - -Veikkoliini silitti kerta kerralta leukaansa, katsoi arvelevaisesti -eteensä ja sanoi viimein: Noh, Matti tietää että vanha Blume on -kuollut; miten tuo poikansa ymmärtää näitä asioita, en tiedä. Mutta -niinkuin tahdotte, olkoon menneeksi! Aion tänään tuonne konttoriin; -tulkaa silloin mukaani, mutta muistakaa, että minä se olen, joka myyn -metsän. - -Matti oli luullut ehdotuksensa hyvinkin sukkelaksi; vaan huomatessaan -että Veikkoliini noin ilman muuta siihen suostui, tuntui se hänestä -varsin typerältä. Hän koitti Veikkoliinin kasvoista urkkia mitä tämä -oikeastaan ajatteli asiasta. Mutta hän oli kuin kiinni pantu kirja, -hänen kasvojensa piirteet olivat kuin kiveen hakatut. Jos hän ei itse -siihen myöntynyt, ei kenkään osannut selittää ryppyjä hänen -kasvoissaan, ja kaikkein vähimmin Matti sitä osasi. - -Noitten kahden miehen Vellamo proomussa keskustellessa metsäkaupasta, -oli sumu harventunut. Aamutuuli oli herännyt, reväissyt sumun rikki ja -ajeli nyt viimeisiä ohuita hahtuvia kuni keveitä hattaroita veden -kalvoa myöten. Säteilevä syyskesän aurinko valaisi tuota kaunista -taulua. Kaukana rautatienpenkereen takaa kohosivat Myllysaaren lepät -näkyviin; vasemmalla näkyi Hiekan laivaveistämö ja pyhän Annan -linnoituksen ihantavat ja mustuneet muurit, oikealla vanhan -kauppakaupungin vanhimmat rakennukset. Pienet veneet ja höyryveneet -piirsivät milloin mustia, milloin valkoisia viiruja lahden veteen ja -kajavat liitelivät ilmassa välkkyvän valkoisilla siivillä kaikenlaisia -jätteitä haeskellessaan. - -Linna kuvastui virtaan, joka vipevän sinisen silkkinauhan näköisenä -välkkyi tummien muurien ja sataman rantalaiturin välillä. - -Veikkoliini ja Kiiskilän Matti keittivät sikurikahvinsa ruhvissa -syödessään aamiaistaan hitaasti ja ääneti, kuten kansan on tapana. - --- Noh, sanoi Matti, kun olivat lopettaneet, menemmekö nyt? - --- Minne siis? - --- Blumelle, tietysti. - --- Oletko järjeltäsi? Luuletko asiain nyt olevan niinkuin vanhan -herran eläessä. Eipähän, nuori herra Blume makaa vielä höyhenpatjoilla -silkkipeitteen alla. Hetken päästä juo hän kalliinta kahvia -jamaikarommeineen kultakupista. Etkö luule minun tuntevan, miten -herrain on tapana elää. Ohhoo, jos kello kahdeksan tahi puoliyhdeksän -saavumme sinne, niin tulemme kyllä aikaisin. Katsos, Amerikassa, -jatkoi Veikkoliini, siellä oli toista, siellä olivat herrasmiehet -ylhäällä jo kello kuusi aamulla ja täydessä työssä; katsos siellä, -sielläpä vasta osattiin rahoja ansaita. - --- Noh, minkätähden tulitte sitte kotiin, jos siellä oli niin hyvä -olla? - --- Se on minun oma asiani, se, sanoi Veikkoliini töykeästi. Pitkän -äänettömyyden jälkeen lisäsi hän: tahtoisitko, Matti, tietää, -minkätähden en viihtynyt tuolla, vai mitä? -- Aikaa meillä on -kyllältä. - -Matti nyökäytti myöntäen päätään. - -Veikkoliini tuijotti kolkosti veteen, joka pieninä pyörteinä nopeasti -juoksi mereenpäin, ja kertoi sitte lyhyin katkonaisin lausein -elämänkertansa. Alussa oli hänen kylmä, ikäänkuin murtunut puheensa -pontista ja harvaa, niinkuin hän olisi tahtonut tarkoin miettiä -sanojaan; mutta jota edemmäksi hän joutui, sitä enemmän suli jää hänen -sydämmensä ympäriltä, ja tuon umpimielisen, harvasanaisen miehen -suusta valui puheen virta ensikerran monen vuoden kuluessa lämpimänä -ja hehkuvana, - --- Vanhempani olivat kotoisin eräästä pitäjästä tuolla Pielisjärven -seudulla. Äitini oli Kiiskilän kylästä. Minä itse olen syntynyt täällä -kaupungissa. Vanhempani olivat köyhiä, ja varhain täytyi minun lähteä -ulos mailmaan omiin hoteisiini. Sain paikan Blumella, ensin täällä -kaupungissa, ja sitten Uuraassa heidän lautatarhoissaan. - --- Heidän kirjanpitäjänsä siellä oli nimeltään Luukkonen, tarkka mies, -kun häntä pidettiin kurissa, ja sitä kyllä vanha Blume ja hänen oma -vaimonsa tekivät. Ja olipa se akkaa, se. Hän lienee aikoinansa ollut -jotain tuommoista -- ennen. Hänellä oli hiukan rahaa, hän kävi -sormuksissa ja kultaisessa rintaneulassa, hatussa ja silkissä -arkipäivinkin, puhui Tukholman ruotsia, oli äreä kuin kissa, mutta -myöskin puhdas ja säällinen kuin se, paitsi kun hän juopotteli; sillä -näethän, sitä hänen oli tapana tehdä pari kertaa vuodessa, noin -syys- ja kevät-päiväntasauksen aikana. Silloin hän ryvetti itsensä kuin -sika, kirosi ja puhui rivoja, joita hän ei muutoin tahtonut kuulla -- -iski kuin haukka ihmisiin, tuttuihin ja tuntemattomiin, ja käänsi koko -entisen likaisen elämänsä nähtäväksi. Kun puuska oli ohi, oli hän yhtä -hieno, kiiltävä ja tärkätty kuin ennen, ja jumal'armahtakoon, jos joku -uskalsi sanallakaan viitata edellisen päivän tapahtumiin. - --- Luukkosella oli tytär, Emma, lieneekö vain ollut hänen omansa; en -luule sitä. Hän oli muukalaisnaisen näköinen, mustatukkainen ja -mustasilmäinen. Näin monta sellaista Amerikassa. Hän oli -lämminverinen, kuin hänen äitinsä, reipas ja kaunis. Noh, minäkin olin -siihen aikaan nuori. Kesäisin hän minua vaivasi rääkittämällä -englantia ja espanjaa kaikkien mustapintaisten ja punatukkaisten -katteinien kanssa, jotka toivat Uuraaseen suolaa ja kivihiiliä, -valkoista ja mustaa, kuten sanoimme. Mutta talvisin hänellä ei ollut -ketään muuta, kuin minä, jonka kanssa hän saisi puhella. Se oli minun -kesäni se, silloin paistoi minun päiväni, silloin elvyin minä eloon. -Hän opetti minua lukemaan ja kirjoittamaan, vähän ruotsia puhumaan, -mitä vain hän tahtoi. Hänen kietoessaan pyöreän käsivartensa niskani -ympäri, en voinut kieltää häneltä mitään. Olisin vaikka sytyttänyt -tuleen kaikki Blumen lankkuläjät, jos hän olisi sitä pyytänyt. - --- Tahdoin rehellisesti naida hänet, mutta äiti vastasi pyyntööni -lyönneillä ja iskuilla: -- hän oli rajulla tuulellaan. Hän uneksi -tyttärelleen rikkaita katteineja, kauniita perämiehiä. - --- Mutta sitten kävi siksi, että täytyi tulla häät. En eläessäni -unhota sitä suorituspäivää. Ei edes Luukkosen eukko, "rouva", joksi -hän vaati itseään kutsuttavan, kestänyt sitä, vaikka hän olikin yhteen -ja toiseen tottunut. Hän kuoli siihen paikkaan vihasta, konjakista ja -kiihtymyksestä. Ja sitte tulivat häät ja ristijäiset, ja poika -ristittiin Karl Oskariksi, muka Ruotsin kuninkaan jälkeen. - --- Vaimoni oli kelpo ihminen, oiva ihminen, sisimmältä sisukseltaan -hyvä ihminen. Niin, olihan oikein vaikeata käsittää että semmoinen -pääsky oli kasvanut pöllönpesässä. - --- Alussa menestyi kaikki hyvin. Mutta kun ei enää ollut pitkinä -talvina ketään appivaaria katsomassa, niin alkoi hänen käydä alaspäin. -Ja niin tapahtui eräänä päivänä, että täydellinen loppu tuli; hän meni -jäihin Uuraan ja Ravansaaren välillä. Jok'ainoan äyrin oli hän -tuhlannut. Noh, sattuipa amerikankulkija, petrolilaiva, olemaan -siellä. Miehet puhuivat Amerikasta, kuin kultamaasta. Me tahdoimme -joutua tuuleen mailmassa, tulla herrasväeksi, ja kotona kun olivat -ansiolähteet kuivillaan, niin päätimme, että menisin sinne, tuohon -uuteen maahan. Niin pian kuin voisin ansaita matkalipun hänelle ja -pojalle, piti heidän tulla perästä. - --- Olihan tuo hyvästijättö surullinen, ja surullinen oli matkakin. -Olin tuskin päässyt meren yli, kun sairastuin, minut otettiin -sairaalaan, jossa viikkokausia makasin tunnotonna, ja ennenkuin -saatoin kirjoittaa, oli puoli vuosi kulunut siitä, kuin läksin kotoa. -Omaisista en ollut kuullut mitään. Vielä heikkona ja kurjana sain -paikan ja ensimäisen dollarin kappaleen lähetin kotiin. Kuukauden -perästä saatoin jo lähettää kymmenen, sitte kaksikymmentä ja vieläkin -kolmekymmentä dollaria. Mutta vastausta ei kuultu. Kuinka odottelin -kirjettä, kuinka ikävöitsin ja kärsin tuolla kaukana uudisasukkaitten -mökissä äärettömissä metsissä maatessani tulen rätinää savipermannolla -ja myrskyn vinkua mahtavien honkien latvoissa kuuntelemassa, sitä en -voi kertoa. Luulinpa käyväni mielipuoleksi. - --- Viimeinkin tuli kirje Suomesta. Voi! tuossa oli viisidollarini, -joka palasi takaisin, taaskin kirje -- ja taaskin, niissä oli -kaksikymmentä-, kolmekymmentä-, ja satadollarini, jotka palasivat -Suomesta. Nuo kirotut rahat, ne polttivat sormiani, ne kertoivat minun -kadottaneen kaikki. Nyt en enää kestänyt, tunsin että kotimaa kyllä -voi olla ilman meitä, mutta ei kenkään meistä voi olla ilman -kotimaata. Kokosin omaisuuteni, eipä tuota ollut ihan vähän, ja läksin -kotiin. Kaksitoista vuotta on kulunut siitä, kun läksin Suomesta, -mutta ei ole vaimoani eikä lastani kuulunut. Alussa luulin hänen -muuttaneen Ruotsiin, mutta sitte sain tietää, että hän oli muuttanut -tuonne ylämaahan Kiiskilään, synnyinkotiini. Kävin siellä -pastorinvirastossa, ja selailipa pastori kaikkia kirjojansa -läpikotaisin. Turhaa! Ei hän niissä ollutkaan. Kirkkoherra sanoi -apumiehensä, erään Hultila nimisen herran, juopotelleen ja -hutiloineen, niin ettei viimevuotisiin kirjoihin ollut luottamista. -Varmaa vain on, että ne poissa ovat. - -Veikkoliini oli lopettanut surullisen kertomuksensa. Vellamo proomulla -syntyi hiljaisuus, hiljaisuus semmoinen, että kuultiin lainetten -loiskinaa sen kahnaantunutta keulalaitaa vasten. Veikkoliini tuijotti -luopumatta alas veteen; näytti siltä, kuin olisi koko hänen huomionsa -kääntynyt noihin rasvaisiin vaihteleviin koneöljyleveihin, jotka -pyörivät ja hyppelivät virrassa pysyen aina pinnalla, vaikka laineet -ja virta niitä kuljetti. Kovin liikutettuna istui Matti, nojaten -leveätä leukaansa takkuiseen isoon käteensä; hän oli kokonaan -unhottanut piippunysänsä. Hänen päätänsä painoi pohjalasti, joka ei -ollut tavallista -- ajatuksia. - --- Ota vastaan -- kuka perkele on aluksessa päällikkönä, ota vastaan, -saakelin myyrät, makaatko, huusi samassa käheä vihastunut ääni. Eräs -kanavahöyry oli juuri siltauntumaisillaan, ja virta ajoi sitä -alaspäin, Vellamon peräkeulaa kohti, vaikka kone pani takaperin täyttä -väkeänsä. Vaan nyt oli Matti varuillaan, otti mahtavilla kämmenillään -ja karhunvoimillaan vastaan höyrylaivan keulaa, niin että hänen -jäntevät pohkeensa vapisivat ja leveä selkänsä narskui, mutta höyry -seisahtui kuni käskystä ja Vellamo jäi vahingoittumatta. - --- Olipa tuo väkevä veikele, huusi katteinin käheä ääni -komennussillalta. Sepä miehen kouraus, semmoista voimannäytettä ei -usein nähdä. - -Veikkoliini istui ääneti ja umpinaisena, huolimatta parjauksista ja -kiitoksista. Kuten haukka iskee kyntensä kyyhkyseen, iski suru hänen -sydämmeensä joka kerta, kun hän tuli puhuneeksi menneestä elämästään. -Hän oli kadottanut poikansa ja vaimonsa, hän oli kovettunut elämän -koulussa, hän oli tullut synkkämieliseksi, tunteettomaksi, -itsekkääksi, mutta nyt hän taas monen vuoden perästä koki tuota -tunnetta, joka on kaikkia muita katkerampi, suru kadonneesta onnesta. -Mitä apua siitä, että hän pyrkii eteenpäin, ylöspäin. Hänen elämänsä -suuri tarkoitusperä, nousta herrassäätyyn, oli saavuttamatta. Ja -joskin hänen onnistui päästä tuohon huimaavaan korkeuteen, johon hän -lapsuudesta asti oli pyrkinyt, mitä se häntä nyt enään hyödyttäisi. -Jäisi hän sittekin yksinäiseksi. Ei kenkään perisi hänen vaivansa -palkkaa; perheetönnä, ystävätönnä vaeltaisi hän maailman läpi. Mutta -ei, vaikka veikatenkin! ja hän puri yhteen laihat poskipielensä. - --- Kas niin, menkäämme, Matti, sanoi hän ja nousi varovaisesti mutta -päättäväisesti seisaalle. - -Molemmat toverit kulkivat verkalleen Kalarantaa ylöspäin, kojujen ohi, -joissa riippui kaikenlaista kirjavaa tavaraa, kääntyivät sitte ylös -tuota ahdasta ja pimeätä Mustaveljesmunkkien katua myöten ja seisoivat -ennen pitkää tuon jykeän ja korean tammioven edessä. Suureen -messinkilevyyn oli koukeroisin gootilaisin kirjaimin piirretty: -Heinrich Friedrich Blume, kauppaneuvos. - -Ovi oli suljettu. Matti ja Veikkoliini vetäytyivät syrjään ja -istuutuivat liikakasvuisen ja huonossa hoidossa olevan puutarhan -aidakkeen jalustalle. Puoleksi kuihtunut seljapensas ulotti pisimmät -oksansa aidakkeen yli, levittäen kukkaisloistoaan kadun yleisölle, -kujan likaisille, isoäänisille lapsille. Toinen neljännestunti -toisensa perästä kului. Veikkoliini tuijotti äänetönnä eteensä, kuten -aamun yllättämä huuhkaaja. Mattia alkoi odottaminen väsyttää, hän -haukotteli vähän väliä ja ihmetteli, kuinka herrasmiehet saattavat -vetää unta, vaikka aurinko jo on korkealla taivaan laella. - -Viimein herätti joku esine Matin huomiota. Seljapensaan oksissa oli -pieni risti-hämähäkki kutonut verkkonsa. Nyt se keskellä verkkoa, -pieneksi palleroksi kipertyneenä, istui odottamassa, eikö tuo -pitkäkoipinen, laiha vaaksiainen, joka lenteli hitaasti seljapensaan -lehtien ja hedelmäumppujen välillä, tarttuisi viritettyihin satimiin. -Matti seurasi tarkkaavaisesti vaaksiaisen liikkeitä. Eipäs aikaakaan, -kun se jo oli tarttunut verkkoon. Kuta enemmin se sätkytteli, sitä -pahemmin se seikkasi pitkät koipensa verkkoon. Hämähäkki oli -varuillaan hyökkäsi esille oikealla hetkellä, sitoi sitkeän, hienon -langan siellä, silmukan täällä, teki solmun toisessa paikassa, veti -lujemmaksi toisessa, ja sitte se rohkeasti hyökkäsi ison kömpelön -vastustajansa kimppuun. Ja vasta silloin kun vaaksiainen oli oikein -sidottu ja pauloitettu lopetti se hengen uhriltaan. - --- Kas niin, sanoi Veikkoliini, menkäämme sisään nyt, konsuli on -tullut. - - - - -III. - - -Molemmat asioitsijat astuivat etehiseen. Ilma siellä oli kaupungin -vanhassa osassa tavallisen Viipurin-ilman mehua. Haisi homeelle ja -kostealle, kuten ainakin kolmannentoista vuosisadan linnassa. Laveata, -kohtalaisen siistiä porraskäytävää myöten astuttiin ylös isoon -konttorisuojaan, jonka pitkäpuoli oli varustettu useilla ikkunoilla, -jotka kaikki kääntyivät pohjoiseen. Kuusi isoa kalttopöytää seisoi, -kuten percheron hevoset hinkaloissaan, suojan pitkällä seinällä, -kiilloitettujen mahonkipuisten ristikkojen välillä. Pöytien selkämät -olivat sanomalehtien ja lukemattomien kirjetten peittäminä. Jotkut -yksinäiset kärpäset huvensivat aikaansa ja karkoittivat nälänpuremat -surisemalla ja hyppimällä harsoverhoisesta kaasuvarresta riippuvan -paperipalasen ympärillä. - -Konttorihuoneisto oli tyhjä, paitsi prokuuran kirjoittajan sija. -Tuolla ylhäällä, korkealla istuimellaan ratsasti tuo väsymätön -laskukone Schönfeld, selaillen isoja mollinahkaan sidottuja -folianttejaan, verraten hintaluetteloja ja kirjeitä, huomioonsa -ottamatta noita kahta sisään astuvaa. Matti ja Veikkoliini saivat -häiritsemättä odottaa ovella hyvän aikaa. - -Viimein kuultiin askeleita, ja tuskin sai Veikkoliini sanotuksi: "hän -se on", ennenkuin ovi aukeni ja sisään astui Emil herra, laihana ja -kalpeana, puettuna siniseen "pitsakki" nuttuun, jonka povitaskusta -surureunainen nenäliina älykkäästi pisti ulos. Nyt karkasi herra -Schönfeld seisaalle, muodosti sileäksi ajetun naamansa simaiseen -hymyyn ja lausui murtevalla ruotsinkielellä: - --- Kuinka herra konsuli voi? - -Tuo niin sanottu konsuli näytti levottomalta. - --- Valitettavasti en oikein hyvin, vastasi hän. Mutta mitenkä on, -Schönfeld, oletteko ehtinyt katsella kirjoja, ja minkälainen on -tulos...? - --- Herra konsuli, tulos ei ole hyvä, vastasi toinen vakavasti ja -matalalla äänellä. Mutta täällä on ihmisiä konttorissa. - -Emil Blume käännähti itsensä. Hänen raukeat silmänsä ja veltot -piirteensä elehtyivät äkkiä. - --- Mitä miehiä nuo on? kysyi hän. - --- Toinen on meidän vanha asioimisystävämme, tukkienostelija -Veikkoliini, vastasi Schönfeld hymyillen ja pannen erityistä painoa -määräyssanalle. Toista en tunne. Parasta olisi kai, jos herra konsuli -itse puhuisi heidän kanssansa. - -Emil herra teki niinkuin neuvottiin. Hän puhutteli Veikkoliiniä -samalla alentuvaisesti ja ammattiveljellisesti, ojensipa vielä hänelle -valkoisen kapean kätensäkin. - --- Minä olen Emil Blume, uusi isäntä, koetan täyttää isäni sijan -asiain hoidossa. Se on kyllä vaikeata, mutta luotan hänen vanhoihin -apulaisiinsa. Kuinka Veikkoliini jaksaa, ja kuka on toverinne? - --- Kiitoksia kysymästä, kyllähän terveenä nyt ollaan; tämä täällä on -muutoin se Matti Kiiskilä Pielisjärveltä. - --- Mikä mies Kiiskilä on? kysyi herra Emil kääntyen jättiläisen -puoleen. - -Matti hämmästyi tämmöisestä kysymyksestä. Koko ikänsä oli hän ollut -Blumen väkeä. Neljätoista kesää oli hän kuljettanut Luumen, Pluumen -eli Spluumen --minkä nimisenä tämä kauppahuone oli tunnettu koko -Karjalassa -- neljätoista vuotta oli hän kuljettanut heidän lauttojaan -ja lossejaan, maksanut metsänmyyjille ja uittajille kauppahuoneen -rahoja kymmeniä tuhansia, nostanut palkkansa, ja nyt tämä herra Blume -ei tietänyt, kuka hän oli. - -Matin tätä itsekseen kummastellessa, vastasi Veikkoliini: - --- Hän on Vellamon kuljettaja. - --- Minkä Vellamon? - -Matin alaleuka painui velttona alas. Blume ei tuntenut omaa, tammista, -tasasaumaista, haaksirikkoutuneesta venäläisestä kruununaluksesta -rakennettua Vellamoaan. Paljaalta kummastukselta ei hän nytkään -ehtinyt vastata ennen Veikkoliiniä. - --- Vellamo on yksi teidän, kauppahuoneen losseja. Kiiskilä on -kuljettanut sen sekä tusinan muitakin lankuilla lastattuja losseja -Uuraaseen. Hän on nyt paluumatkalla Suikkilan sahalle. Hän se on, joka -ensi talvena tulee johtamaan tuota isoa metsänhakkausta Pallasvaaran -ja Naulamaan erämaissa. - --- Vai niin! Mitä muuta kuuluu sahalta, mitenkä metsänostot -sukeutuvat? - -Veikkoliinin laihat kasvot, jotka aamullisesta mielenliikutuksesta -saakka olivat näyttäneet väsyneiltä ja veltoilta, elehtyivät nyt, ja -valppaan tarkkaavaisuuden ilme kuvautui niihin. - --- Hinnat ovat nykyjään ulkomailla alhaalla, sanoi Veikkoliini -tutkien, mutta tietäähän herra, herra ... herra sen paremmin kuin -minä. - --- Niin, kyllä sen tiedän, sanoi nuori Blume miettiväisestä. Mutta -niiden ei pitäisi enään aleta, sanoo herra Schönfeld. Ja luoden apua -pyytävän katseen herra Schönfeldiin lisäsi hän: - --- Miten on, luulenpa uskaltavamme ostaa metsää taas, vai mitä -ajattelette, herra Schönfeld? Kruunu on hakattavaksi leimauttanut -kaksikymmentä tuhatta puuta jossain Pielisjärven takana; eikö -Veikkoliini tahtoisi tavallisesta palkkiosta ottaa selkoa, minkä -arvoinen se metsä on? - -Ennenkuin herra Schönfeld ehti sekaantua keskusteluun, sanoi -Veikkoliini: - --- Tämä mies on juuri siltä seudulta, missä metsähuutokauppa on -pidettävä; hänellä itselläänkin on vähäinen metsä tuolla Pielisjärven -seudulla, ja hän aikoo juuri kysyä, mitä herra Blume voisi siitä -tarjota. - --- Niin, herra Schönfeld, mitähän nyt sopii tarjota? kysyi nuori -Blume. - -Herra Schönfeld, kynä korvansa takana, tuli nyt aidakkeelle. Molemmat -herrat kumartuivat konttoripöytää vasten ja alkoivat ahkerasti -laskemaan, josta Veikkoliini saattoi päättää, että Schönfeld tahtoi -maksaa niin vähän, kuin suinkin oli mahdollista, tahi melkeinpä ei -mitään. Puutavaran hinnat olivat alenneet Englannissa, ruotsalaiset ja -norjalaiset tarjosivat kaikkien mahdollisten hintojen alle. - -Lopputuloksena oli se, että Veikkoliini otti tutkiaksensa minkälainen -metsän asema oli, minkä arvoinen metsä oli, ja lopullisesti -sopiaksensa hinnasta ei puulta vaan koko metsästä, ja sen mukaan -voitaisiin sitte toimia. - --- Onko Veikkoliinilla muuta sanottavaa? - --- Olisihan kyllä sitäkin, vastasi hän arvelevaisesti, silittäen kerta -kerralta leukaansa. Kysyisin nöyrimmästi, voinko saada mitä minulla on -Teiltä saatavana. - -Blume loi pikaisen levottoman silmäyksen herra Schönfeldiin. - -Veikkoliini huomasi hänen levottomuutensa, mutta näytti itse tyyneltä -ja selittämättömältä tavallisuutensa mukaan. - --- Katsokaa, sanoi hän, olen aikonut ostaa vähän maata nyt, kun hinnat -ovat halvat, ja tahtoisin sentähden -- -- -- - --- Niin, tietysti, herra Schönfeld -- ja nuori Blume kääntyi -ensimmäisen konttorimiehensä puoleen, -- laske selville Veikkoliinin -saatava. - -Veikkoliini otti esille kuluneen muistiinpanokirjansa. - --- Se on 7,800 markkaa, sanoi hän vitkaan, pannen korkoa summalle. - --- Niin, se käy yhteen, sanoi konttorinpäällikkö. Rahat ovat kyllä -pantuina liikkeeseemme ilman irtisanomisaikaa, mutta eihän suinkaan -Veikkoliini niitä heti tarvitse? - --- Kyllähän minä ne tarvitsisin niin pian kuin mahdollista. - --- No niin, siinä tapauksessa maksetaan ne teille kahden kuukauden -perästä, sanoi herra Schönfeld päättäväisesti. - -Veikkoliini näytti arvelevaiselta ja silitti taas leukaansa monta -kertaa. Hän oli nähtävästi kahdella päällä. - --- Vai niin, kahden kuukauden perästä siis. Maksetaanko rahat -Suikkilan sahalla, vai kuinka? - --- Tietysti Suikkilan sahalla, tahi missä vain tahdotte. Ja Blume -laski molemmat miehet menemään jotenkin jyrkästi hirsienostelijan -mielestä. - -Veikkoliini ja Kiiskilä menivät ulos. Kahta tuntia myöhemmin -lähdettiin matkalle pohjaanpäin. Mutta näinä kahtena tuntina -kuljeskeli Veikkoliini huolestuneena. Olisiko kuitenkin jotain perää -siinä, ettei kauppahuone Blume enään ollut niin vankka kuin ennen. -Varmistuakseen asiasta kävi hän etsimässä vanhaa ystäväänsä Sergei -Feodorovitschia, mutta tämä ei ollut kotona. - -Matka Kiiskilään oli pitkällinen. Saimaan kanavaa ylöspäin vetivät -hevoset heidän proomujaan. Avaroilla vesillä olivat kauppahuoneen -hinausvenheet käytettävinä, mutta ei aina. Suuria varastoja piti vielä -muutaman viikon kuluessa kuljetettaman alas Uuraaseen, ja höyryt -olivat alinomaisessa työssä. Paikoittain täytyi sentähden -varppaamalla, purjehtimalla tahi soutamalla päästä eteenpäin, taikka -maattiin paikoillaan. Tällä ajalla ei Veikkoliini sanallakaan kajonnut -metsäkauppaan. Ei Mattikaan puhunut asiasta, koska hän ei tahtonut -näyttää liian hetaalta; hän muisti vaimonsa neuvoa. - -Veikkoliini istui joka päivä tuntimääriä proomun ahtaassa kastarissa -laskemassa ja kirjoittamassa. - -Istuen oikein taidepajan valossa, joka kirkkaana ja puhtaana lankesi -hänen kasvoillensa, käsillensä, toimi- ja konttorikirjoihinsa, jättäen -muut esineet puolihämärään, olisi hän näin ollut oivallinen kaava -hollantilaiselle laatumaalarille. Hänen kovat, ikäänkuin vaskeen -piirretyt kasvonsa, vaaleat selittämättömät silmänsä, jäntevät -kätensä, kaikki esitti sisällisen voiman ja valppaan älyllisyyden -kuvan. Hän vertasi muistiinpanojaan, laski ja arvioitsi. Ja ennenkuin -sahalle tultiin, oli hänellä asia selvillä. Jos niitä hintoja, joita -nyt maksettiin Englannissa, Ranskassa ja Hollannissa, verrattiin -siihen, mitä kauppahuone Blume viime aikoina oli maksanut metsästään -ja sahoistaan, niin oli päivän selkeää, että liike ei voinut kauan -kannattaa. Ja jos hinnat ensi keväänä vielä enemmän alenisivat, piti -kauppahuoneen olla vankka pysyäksensä pystyssä. - -Mutta oliko kauppahuone vankka? Syitä oli kyllä vastata tähän -kysymykseen kieltämällä. Kun Veikkoliini liitti toisen toiseen ja -muistellessaan ettei hänen rahojaan heti hänelle maksettu, kävi hän -levottomaksi. Olivatko hänen työnsä hedelmät siis epävarmat? -- Mutta -toiselta puolelta, voisiko kauppahuone Blume olla epävakaa? Ei, se ei -voinut olla mahdollista, satavuotinen, vankka, arvossa pidetty, -luotettava kauppahuone -- ja kuitenkin? Mitenkä hän saisi varman -tiedon siitä, täydellisesti, selvästi, luotettavasti varman tiedon? -Hänen täytyi se saada, maksakoon mitä tahansa. - -Eräänä iltana, kun syksytuuli oli kovasti ravistellut proomua, sanoi -hän "Vahvalle Matille": tänä-yönä makaamme Puumalan kylässä, minä -tahdon nukkua kylläkseni yhden yön. En kauemmin kestä tätä jyskytystä -proomussa. - --- Niinkuin Veikkoliini tahtoo, vastasi Matti. - -Puumalassa laskettiin siis ankkuriin, ja matkustajat menivät maihin -levätäksensä ison kylän tilavassa keskievarissa. Veikkoliini käveli -synkkänä kylässä koittaen varovaisesti kylän kauppiailta ja -liikemiehiltä urkkia, olivatko hänen epäilyksensä mielikuvituksen -luomia, tyhjiä houreita, vai oliko niissä perää. Hänen kysymyksensä -olivat kuitenkin niin hienoja, ettei kenkään niitä käsittänytkään. Ja -koska tavallisesti on niin, että luulemme mitä mielellämme tahdomme -luulla, tunsi Veikkoliini itsensä levollisemmaksi, ja hiukan -häpeissään itsestään, epäilyksistään ja mielikuvituksistaan, meni hän -levolle. - -Hänen maattuaan sikeästi ja tuskaisia unia näkemättä, herätti hänet -auringon noustessa epäselvä, yksitoikkoinen jupina. Hän ei laisinkaan -muistanut missä hän oli, nosti varovaisesti päätään ja katseli -tähystellen ympärilleen. - -Ja katsos, ikkunan edessä, mihin aurinko heitti jyrkeäpiirteisen, -kellervän valoneliön tupaan, makasi mies kyykistyneenä vanhalla -kuluneella viheliäisellä matolla. Hänen vieressään oli laattialla -kirjaeltu lakki. Hän taivutteli kaljua päätään, joka oli paljaaksi -ajettu, niin että iho tummansinisenä näkyi, ja korvat loistivat -punaisina auringonvalossa, seitsemän kertaa laattialle, ja nousi sitte -taas aamun valon vallassa. Hänen mustat silmänsä tuijottivat itäänpäin -harrasta intoa hehkuvina. Näytti siltä, kuin katsoisivat ne kaukaiseen -etäisyyteen, sadan maan ja sadan järven taakse, missä onnen ja -autuuden kruunu oli saavutettavissa. Kummallisia sanoja, "Medsjid ei -kooran, Medinet en Neebe" läksi kuiskinana hänen terävähuulisesta -suustaan. - -Yhä nopeammin liikkui hänen huulensa, yhä innokkaammin mies kumarteli. -Nyt nosti hän kätensä, pani ne, täynnänsä kunnioitusta, rinnalleen, -seisoi hetkisen äänetönnä, loi silmänsä taivaaseen, niin että -silmänvalkeainen näkyi. Sen jälkeen otti hän laattialta pyöreän -lakkinsa, kääri yhteen viheliäisen mattonsa, pisti sen suureen -nahkapussiin ottaen samalla esille vähän sipulia, suolaa ja leipää -sekä alkoi aamustella. - -Nyt nousi Veikkoliini, haukotteli ja liikutti jäseniään; toinen ei -näyttänyt edes huomaavan häntä. - --- Hyvää huomenta, vieras, kuinka asiat käyvät? - --- Kiitoksi, vastasi tataarilainen, ei paljo hyvin. Olen tämä vuosi -lähteny liikkeelle aikaisemmin, kuin olisi pitäny. Sianteurastus ei -olla vielä alkanu, harjakset tahto pysyy korkeassa hinnassa. - --- Vai niin, te olette harjaksenostelija! Kuinka voitte saada kaikki -harjakset myydyiksi. Ompa teillä kauhea määrä niitä, kun ajatte niitä -haltuunne näin pitkin koko Karjalaa. Ja minkätähden ette osta -harjaksia Venäjällä. - --- Niin, jupisi tataarilainen, asia olla se, että kaikki tehtaat -Tallinnassa ja Pietarissa tahto suomalaisi harjaksi. Sergei -Feodorovitsch Viipuris osta minult kaikki harjakset. - --- Vai niin, te tunnette siis Sergei Feodorovitschin, kuinka hän -jaksaa? - --- Minu vanha ystävä ja tuttava Sergei Feodorovitsch voi hyvin, olla -vain levoton, ku minä viime kerta näin häne; olla kaupas nuore Blume -kans, se olla huono kauppa, Blumen kauppa. - -Veikkoliini karkasi äkisti seisaalle. Hän ei voinut hillitä itseään, -vaan vaaleni kovasti. Siis hänkin, Sergei Feodorovitschkin aavisti -pahaa. Ja Sergei Feodorovitschilla oli hyvät haistimet, hän vainusi -paremmin kuin karhukoira. - --- Jäättekö kauaksi aikaa tänne, kysyi Veikkoliini nopeasti. - --- Minä mene pois tämä päivä, mutta tule takasi ensi viikko. - --- Kuulkaa, sanoi Veikkoliini epäillen ja kuiskaten, luotuansa -silmäyksen Mattiin, joka makasi rahilla; tahdotteko luvata minulle -yhden asian -- -- --olla puhumatta tuosta asiasta tänään tässä -kylässä, tarkoitan tuosta Blumesta. - -Tataarilainen näytti kummastuneelta. - --- Niin, ei minu tarvite puhu se, ei se minu koske, Jumala kiitos. - --- Kiitoksia, sanoi Veikkoliini, meni pois Matin luo, herätti hänet ja -sanoi: nouse heti ja lähtekäämme matkaan. - -Matti heräsi, katsoi kummastuneena ympärilleen ja teki niinkuin -Veikkoliini oli sanonut. - -Veikkoliini meni suurimman levottomuuden vallassa alas proomulle. -Hänen täytyi olla yksin, ihan yksin saadaksensa miettiä tätä asiata. -Matin häärätessä köysien ja kaapelien kanssa meni Veikkoliini alas -ahtaaseen kastariin. Olihan siis perää kuitenkin siinä, ettei Blume -ollut luotettava, ja hän, hänpä oli pannut kaikki vaivalla ansaitut -rahansa siihen liikkeeseen! Hiki tihkui hänen otsallensa, koko hänen -sisuksensa hehkui, oli kapinassa. Hän ei tuntenut nälkää, hän ei -kuullut hinauslaivan räikeitä vihellyksiä, hän ei huomannut, että -proomu leiskui kuin täydessä myrskyssä, hän ei kuullut että sade -hakkasi proomun kantta. Mikä onneton kohtalo vainosi häntä? Pitikö -hänen siis menettää vaimonsa, lapsensa ja nyt omaisuutensa, kalliin -säästörahansa, kaikki mitä hän oli haalinut kokoon monen pitkän -vaivalloisen vuoden ajalla. - -Kun myrsky hänen sisässään viimein oli tyyntynyt, alkoi aprikoiminen -päästä oikeuteensa. Mitä tuli hänen tehdä? Ainoastaan yksi keino -tarjountui. Mutta oliko oikeaa, oliko kunnollista valita se? Hän -ikäänkuin tunsi, että se päätös, jonka hän oli tekevä, jo valmiina -asui hänen sisässään. Se oli siinä siemenenä, se paisui, itui, kehitti -lehtensä, ja oli kyllä aikanansa puhkeava kukkaan, toimeen, toimeen, -joka hänet pelastaisi. - -Mutta hän ei tahtonut jouduttaa tätä päätöstä, sen piti tulla noin -itsestään, hänen tahtomattaan, hän oli toimiva ikäänkuin -tarkoittamatta. Jos siis se, mitä hän oli tekevä, olisi pahaa, niin -oli siinä puolustusta itse tapauksessa. Ken ei ole hairahduksen ja -pikaistumisen alainen! Hän mietti miettimistään, ja jota enemmän hän -mietti, sitä vahvemmaksi ja päättäväisemmäksi hän tunsi itsensä. -Viimein sai hän kiinni oikeasta näkökohdasta. Olihan hänen -velvollisuutensa pelastaa omansa, valvoa omia etujansa; hänen piti -niin tehdä. Ja sen hän olikin tekevä. Jos siksi tuli, niin kyllähän -hän pelastuisi kuivalle maalle; kuinka toisten kävi, niin, se oli -heidän asiansa. - -Tätä hän istui hautomassa monta tuntia. Vihdoin viimeinkin, kun jo -alkoi olla iltapuoli, nousi hän kannelle. Oli nyt tultu Pyhäselän yli -ja lähestyttiin verraten tasaista maata. Tuolla vasemmalla oli Joensuu -vinoine taloineen, mataloine aidakkeineen, jotka kävivät aaltoihin, -kaupunki kun on rakennettu ohuelle maakerrokselle, jonka alla on -kahdenkymmenen jalan paksuinen liejupohja. - -Hinausvene vihelsi. Pielisen kanavan sulku avasi mustan, mahtavan -kitansa ja nielaisi hämärään pimeyteensä sekä Vellamon että sen -hinaajan. Nyt nousi vedenpinta tuossa mustassa syvyydessä. Sulun ovet -avattiin, ja höyryvene oli jälleen vapaa. - -Joensuussa oli Veikkoliiniä odottamassa sähkösanoma, joka peräytti -aiotun metsäkaupan. Hän tuli iloiselle mielelle, sillä tämä helpotti -suuresti hänen omia tuumiansa. - -Seuraavana päivänä jatkettiin matkaa pitkin kanavoitettua jokea, -kolkkojen vesiperäisten nevojen ja autioiden hietakankaitten välillä. -Kun yö saavutti, loikoi proomu ankkurissa syvässä lahdessa korkeain -Kolinvuorien jyrkkien haaraketten välillä. - -Oli tultu mahtavalle Pielisjärvelle, joka seuraten harjujen suuntaa -luoteesta kaakkoon levittää vesipintaansa kymmenen peninkulman -pituuteen. Ankara länsimyrsky vinkui ja raivosi ylhäällä ilmassa, -mutta vedenpinta oli verraten tyyni. Matkustajat höyrysivät näet -eteenpäin niitten valtavien vuorien ja harjujen suojassa, jotka -kohoavat järven länsipuolella jopa kahdeksansadan viidenkymmenen jalan -korkeuteen vedenpinnasta. Vasta silloin, kun oli sivuttu Marttilan -niemeke, alettiin tuntea Pielisjärven huikentelevaa vettä, sillä tähän -päättyivät harjut. Ja nyt, nyt nuokkui ja survoi proomu, kuten lastu -vedellä. Ja kuitenkin, sanoi Matti, ei tämä ole mitään verrattuna -siihen, kun myrsky tulee pohjasta tahi etelästä puuskuen pitkin koko -pitkää järveä saarien ja rannan harjujen välitse. Jumal'armahtakoon -sitä lauttaajaa, joka silloin ei suojaan sopivaan paikkaan ehdi. -Myrsky repii hänen lauttansa rikki ja hän itse musertuu pirstaleitten -välille. - - - - -IV. - - -Seuraavana päivänä, eräänä pimeänä syksypäivänä, myrskyn vielä -vinkuessa ja sateen vihaisena iskiessä kastarin pieniä ikkunoita, -tulivat matkustajat myöhään illalla porille. Oli vaarallista kulkua -tämä, sillä väylä ei ollut viitattuna, mutta Matin paikantunto auttoi -häntä saarilla ja luodoilla palavien tulien avulla löytämään tietä; -hän sai nyt olla höyryaluksen oppaana. - -Näitä tulia, jotka valaisivat heidän tietänsä, polttivat kalastajat. -Syksymyöhällä, kun myrsky vyöryy, kun luonto vanhana, väsyneenä -kuolemantautia sairastaa, silloin herää rakkaudenvietti muikussa, -Pielisjärven aarteessa, silloin se viettyy kutemaan raskaissa -harmaissa aalloissa vaahtovien rantojen likellä. Ja silloin jättävät -kalastajat kotinsa maatakseen vuorokausittain tuolla ulkona autioilla -saarilla ja luodoilla, laskeakseen pyydyksiänsä ja suolatakseen -saaliistaan. Näitten tulien avulla päästiin saarien, luotojen ja -karien välitse perille kylän satamapaikkaan. - -Kiiskilän kylä sijaitsee joen varrella, joka Suomen rajan takana -olevasta järvestä lampien ja soitten läpi pyrkii Pielisjärveen. -Pantuaan proomun ankkuriin joen suuhun ja tarkoin lukittuaan kastarin -oven, astui Matti maalle. Tyytyväisyyttä ilmaiseva hymy levisi hänen -leveille uskollisille kasvoillensa hänen ajatellessaan, että hän nyt, -oltuaan poissa koko pitkän kuukauden, saisi jälleen nähdä kotinsa ja -omaisensa. - -Äänetönnä meni hän Veikkoliinin kanssa keskievariin, hankki tälle -asunnon ja pestasi jotenkin renttumaisen näköisen mieshenkilön, -Iisakki Hultilan, joka yksin tylsänä istui tyhjässä huoneessa -kaljahaarikan ääressä, seuraavana päivänä saattamaan metsänostajaa -Kiiskilän metsään. Sitte sanottiin toisilleen hyvästi pariksi -päiväksi, jonka ajan kuluttua Matti saisi tiedot metsästään ja sen -hinnasta. - -Herätessään varhain seuraavana aamuna, katsoi Veikkoliini ulos -keskievarin pienistä akkunoista. Hän oli ennen ollut näillä seuduilla, -mutta silloin toisissa asioissa ja ajatuksissa. Nyt kääntyi hänen -tähystelevä silmänsä ensin metsään. Tuolla se seisoi kauimpana -taivaanrannalla, kuten avaran ja valoisan taulun loistava, siintävä -kehys. Avara oli taulu, sillä keskievari sijaitsi ylhäällä -Lieksavaaran viimeisellä mäenkunnaalla Pielisjärven rannalla, ja -valoisa se oli, sillä rajuilma oli tauonnut ja syksyinen aurinko vielä -kerran noussut taivaalle säteilevän kirkkaana, niinkuin ei sumua eikä -pilviä milloinkaan olisi ollut. - -Veikkoliini katseli seutua, joka näytti hyvin viljellyltä. Ompa se -onni, ajatteli hän itseksensä, saahan työvoimia täältä, joilla hongat -kaadetaan; jos vain metsä kelpaa, kyllä täällä on käsivarsia ja -kirveitä. Hän pukeutui nopeasti, sytytti piippunsa ja meni etehiseen -kestikievarilta tiedustelemaan, oliko hänen oppaansa jo valmis. -Hultila istui etehis-kuistissa laukku selässä, pitkävartiset, -nahkahihnoilla sidotut pieksusaappaat jalassa ja sauva kädessä, -valmiina milloin hyvänsä ottamaan osaa retkeen. Hänen ulkoasunsa oli -hiukan siistitty, hän ei näyttänyt tänään niin täydellisesti -kurjuuteen vajonneelta kuin eilen. - --- Kaikki on valmiina, sanoi hän tervehtien. Emäntä on laittanut -evään, tässä se on, ja viinaa on hän myöskin pannut mukaan. - -Viinaa mainitessa ilmaantui hetkeksi miehen vaaleille elottomille -kasvoille elonväre, joka tavallansa kuvasi tuota suloista sanaa, -Veikkoliini tätä huomatessaan, katsoi terävästi Hultilaan ja sanoi: - --- Vai niin, onko viinaa mukana, siinä tapauksessa lienee parasta, -että minä itse otan purakon hoitaakseni. - -Puolen tunnin kuluttua olivat matkamiehemme matkalla. Ensin kulkivat -he kylän läpi, joka oli oikeata karjalaismallia. Rakennukset, jotka -kuuluivat yhdelle perheelle ja suvulle, olivat rakennetut kunnaiden -kukkuloille yhteen kasaan pienin ryhmin. Metsä oli hakattu pois. -Ainoastaan muutama niveräpahkojen vaivaama koivu tahi joku vanha -pihlaja näkyi aittojen ja ulkohuoneitten ahtaissa lomissa. Pellot -ympäröivät taloja. Lähinnä navettaa, maanviljelyksen emoa, kaiken -kasvuvoiman antajaa, sijaitsi se vähäinen peltopala, jossa pellava -kesällä kasvoi pitkänä, sinisilmäisenä ja nuorteana, jossa lantut ja -muutamat tupakanvarret, ylellisyys-kasveja talonpojan talossa, imivät -maan hienointa mehua. - -Kun kulkijamme olivat kulkeneet talojen ja peltojen ohitse, saapuivat -he yhteiseen hakaan. Kaikkialta kuului kulkusten ja kellojen ääntä; -kyläkunnan karja kävi täällä leppien ja pihlajien, koivujen ja pajujen -alla laitumella, etsien viimeisiä, pehmeitä heinänkorsia, joita kesän -aurinko ei vielä ollut kellastanut ja kovettanut. - -Ha'an sivuttuaan tulivat he metsään, joka tällä kohdalla viettää -itäänpäin; kauempana oli suo, jonka kautta joki juoksi; lavean, hallaa -synnyttävän ja viljelykseen kelpaamattoman suon takana, alkaa -uudestaan metsä, jatkuen luullakseni -- Arkankeliin saakka! Täällä -jossain, pari peninkulmaa etäämmällä kulkenee tsaarinmaan raja. -Nähkääs, tämä on juuri satujen seitsenpeninkulmainen metsä. - -Ja nyt mentiin yhä edelleen. Kestävyydellä, joka ei näyttänyt tietävän -mistään väsymyksestä, ravinnokseen käyttäen vettä, suolattuja muikkuja -ja leipää, kulkivat nämä kaksi miestä kompassin avulla metsän läpi. - -Yöllä lepäsivät he jonkun kaatuneen kuusen alla tahi jossakin -rappeutuneessa ladossa autiolla rohkalla. Kolme vuorokautta ristiin -rastiin metsää kaikille suunnille kuljettuansa, saatiin työ vihdoinkin -valmiiksi; metsä oli erinomaista ja, mikä oli vielä tärkeämpää, se -sijaitsi hyvin. - -Kolmantena päivänä saapuivat miehet takaisin kylään, menivät -keskievariin, tilasivat saunan, lämmittivät kylmettyneet ja jäykenneet -jäsenensä ja istuivat nyt iltasilla keskievarissa höyryävän rommitodin -ääressä. - -Puheltaessa kysyi Veikkoliini Iisakki Hultilalta, miten hän niin hyvin -tunsi metsän ja seudun. - -Tämä ei kumminkaan näyttänyt kuulevan tahi käsittävän koko kysymystä. -Hänen ajatuksensa olivat muualla. Hänen silmänsä loistivat ja -välkkyivät, hänen sieraintensa laiteet liikkuivat ja hänen veltot -kasvonsa kokonaan olivat saaneet ryhtiä ja eloa, Hän näet rakensi -uutta totia, ja tätä toimittaessaan ei hänellä ollut aikaa, halua eikä -mieltä mihinkään muuhun. Kun hän oli saanut väkevän laitoksensa -valmiiksi, tyhjensi hän sen yhdellä kertaa ja sekotti taaskin toisen. -Sen hän vei mukaansa takkavalkean ääreen, joka iloisesti leimusi -suuressa pesässään, niin että tervaskannot ratisivat ja paukkuivat. -Hän istuutui niin lähelle tulta kuin mahdollista, hieroi jänteisiä, -laihoja jäseniänsä ja nautti, nautti tulesta kuin märkä koira, -lämpimästä alkoholista kuin nuori jumala. -- Veikkoliinin uudestaan -kysymättä sanoi hän vähän ajan kuluttua: - --- Niin, nähkääs, minä olen syntynyt täällä. Puhun kaikki teille. -- -Sitten vaikeni hän. - --- En ole milloinkaan puhunut elämästäni kenellekään. Taaskin pitkä -äänettömyys. Tehkää hyvin, istukaa tähän, tässä tulen ääressä on niin -hyvä, tässä on sijaa. Olkaa niin hyvä, mutta maljanne ensiksi, -maljanne! - --- Nähkääs, olen ollut ylioppilaanakin ja vieläpä papinsällinä. Te -ihmettelette, miten olen joutunut siksi, mitä olen, sikunasihteeriksi, -maamittarin-apulaiseksi, kylänkirjuriksi, niin -- minä kerron sen -teille. Se on oma vikani, ihan kokonansa minun oma vikani. Ja vikani! --- niin! Sen voin teille kertoa, sillä nähkääs, te ymmärrätte minua. - --- Nähkääs, ei pidä milloinkaan muuttaa säätyänsä, ei milloinkaan -pyrkiä toiseen säätyyn. - -Veikkoliini kääntyi puhujaan päin: - --- Mitä sanotte? - --- Ei milloinkaan saa muuttaa säätyänsä, toisti hän uudestaan. - --- Eikö parempaankaan? - --- Ei milloinkaan! Se ei ole koskaan onneksi. Silloin pukeudutaan -uuteen pukuun, joka ei sovellu, sillä se on joko liian laaja tahi -liian ahdas. - -Veikkoliini katsoi toveriinsa, joka oli kovin kumarruksissaan; -kyynärpäät lepäsivät polvilla ja leuka oli vaipunut käsien nojaan. -Kuparipuna valaisi hänen kasvojansa. Hän katsoi suoraan tuleen ja -näytti kuuntelevan hiilten rätinätä ja luikertamista yhteen kasaan. -Hän näytti niin vanhalta, väsyneeltä ja kuluneelta. - --- Nähkääs, alotti hän vähän ajan kuluttua, näettekö miten ututuhka -lankeaa hehkuville hiilille, ensin kepeästi kuin untuva, sitten yhä -raskaampana kunnes vihdoin hiilet, jotka vielä silloin tällöin -kipenöivät ja liekehtivät, ovat melkein peittyneet utuisen, harmaan -peitteen alle, nähkääs, tuo on minun kuvani. Minäkin olen kerran -räiskynyt ja leimunnut. Ne olivat hauskoja liekkejä, jotka nousivat -korkealle ja jotka tahtoivat lämmittää ja valaista. Mutta sitten -vaihdoin kaiken tuon pois, josta jo olen sanonut, ettei saa sitä -vaihtaa pois, ja siitä pitäin sammun minä itse aina yhä enemmän, -ututuhka lankeaa yhä raskaampana päälleni. - --- Niin, katsokaas, minä olen talonpoikaissukua. Minusta piti tulla, -jumala paratkoon, jotain parempaa, sillä lukeminen kävi kuin huihai. -Äiti työnsi ja isä auttoi, sisar ja veli kantoivat minua käsillään. -Pappi ja ruununvouti ottivat minun huostaansa. Olin pitäjän kunnia ja -ylpeys. Isä puhui kaikissa kokouksissa, että luin latinata. Äiti laski -ja tuumi, kuinka paljon ansaitsen, kuin kerran pääsen rovastiksi. -Veljeni ja sisareni kunnioittivat oppiani siihen määrään, että he -sanoivat minua "herraksi." - --- Puutteita kärsittyäni pääsin kuin pääsinkin ylioppilaaksi. Nyt olin -vaihtanut talonpoikaissäätyni herrasmiehen säätyyn. Olin jättänyt -lämpöisen, vahvan takin ja ottanut ylleni avaran, mutta jäykän puvun, -joka minua kylmi. Olin kasvanut pois omaisteni piiristä, sydämmestä ja -rakkaudesta. He eivät minua enää ymmärtäneet, minua ihmeteltiin -ainoastaan. Toinen, jonka jätin pois, oli äidinkieleni. Oli niinkuin -pienen kultaisen pikarin vaihtaminen isoon kullattuun haarikkaan. Ja -kuitenkaan en oppinut ruotsia niin, että olisin voinut sitä -virheettömästi puhua. Mutta kaikkein hulluimmasti kävi, kun rupesin -vaihtamaan perittyjä talonpojan mielipiteitäni. - -Hän joi loppuun, teki uutta totia ja ottaessaan kulauksen toisen -perästä, jatkoi hän puhettansa. - --- Nähkääs, kun tulin yliopistoon, hyökyi vapamielisyys korkeana -aallokkona, pitkältä oli maihin, ja taivas oli kirkas. Koko mailma oli -vapaamielinen. Minun talonpoikais-vanhoillisuuteni suori tiehensä ja -sen seurassa viimeinen ankkuri, joka minua vielä pidätti. Nyt oli -kaikki ulkoa opittua, ei mitään elämästä saatua, kaikki siteet minun -ja omaisten välillä olivat katkaistut. Ja nyt piti minun lukea -papiksi. - -Hän vaikeni. - -Halot olivat nyt hajonneet pieniksi, punaisiksi, hehkuviksi -palasiksi, jotka tasaisesti ja kuumasti valaisivat ilman liekkiä, -yhtämittaisesti. Pimeä ja hiljaisuus täyttivät ison huoneen, joka -epävarmassa valossaan näytti vielä suuremmalta ja kolkommalta. -Hulttila istui piirtelemässä sormellaan kuvioita ilmaan. Veikkoliini -luuli hänen näkevän näkyjä. Mutta kohta alkoi tuo entinen ylioppilas -taaskin kertomuksensa. Vaikka hän välillä sokkaroi, piti hän -ajatuksensa kuitenkin hyvin ko'olla. - --- Kun ajattelen että tämä kaikki on tapahtunut kahdenkymmenen vuoden -kuluessa, niin näyttää se minusta käsittämättömältä. Tuntuu kuin -olisin Metusalemin ikäinen ja kuin vuosisatoja olisi jo kulunut siitä, -kuin ajattelin niitä asioita, joista teille olen kertonut. Tunnen -itseni niin vanhaksi ja tyhjäksi kuin tyhjä näkinkenkä järven -rannalla. Nähkääs, asianlaita on se, että olen oikeastaan lakannut jo -aikoja sitten elämästä, kaikesta olen nykyjään välinpitämätön, elän -vanhasta tottumuksesta, samoin kuin juonkin. Nähkääs, oikeastaan ei -juominen enää minusta maista. Mutta mitä minun piti puhuakaan, ja hän -alkoi änkyttää. Niin, miten minä luin papiksi. Aloin jumaluusopintoni -vapaamielisestä päästä. Tutkinnossa huomattiin että osasin paremmin -uskonnon vastustamista kuin kristinuskon puolustusoppia, olin lukenut -noita vapaamielisiä kirjoja ihan liiaksi. Ja siten sain kerta toisensa -perästä siipeeni, sillä huomattiin minut sudeksi lammasten vaatteissa, -palkkapaimeneksi, valkoiseksi maalatuksi haudaksi. Sitä paitse, totta -puhuakseni, join jo silloin. Ja niin jouduin köyhyyteen ja kurjuuteen, -nälkään ja likaan sekä kylmään. Eräänä päivänä yksin istuessani, -kurjassa majassani Punavuorilla Helsingissä, tuli luokseni eräs -toveri. - --- Nyt on minulla jotain sinulle, sanoi hän. Nouse ylös, vanha poika! -Sinä saat taaskin maata haahkan-untuvissa, syödä ruokaa joka päivä ja -tuntea itsesi ihmiseksi. Sinä tulet suomalaiseksi painoasiamieheksi -Viipuriin. Lukea sanomalehtiä, ainoastaan lukea, kuuletko, ja nostaa -2000 markkaa vuodessa. Tule huomenna luokseni. Saat lainaksi takkini -ja saapas-parin. Sitten menet painoasiain Ylihallitukseen ja sitten on -asia valmis, sitäpaitsi kaikki on jo päätetty. Minä tulen itse sinua -hakemaan, kuuletko. Niinhän se on, tätä teikäläiset ette kyllä -ymmärrä, mutta yhdentekevähän se on. - --- En muista enää mitä toverilleni vastasin, mutta senlaiseksi en -vielä ollut muuttunut, että olisin suostunut ehdotukseen. Minä -pakenin. - --- Seuraavana päivänä olin höyryn voimalla matkalla ja neljäntoista -päivän perästä olin kotona. Isä, äiti, sisar, veli, pappi ja -ruununvouti saivat ainoastaan häpeätä kaikesta toimestaan. Ja minä -sain kalliisti maksaa perustuslain mukaisesti määrätyn uskon -epäilemistä. Sen jälkeen olen elänyt kauheita vuosia. Jokaisesta -syömästäni leipäpalasta sain tietää, mitä se oli maksanut. Kaikki, -joka ennen oli ollut minulle ja omilleni kunniaksi, muuttui minulle ja -heille häpeäksi. Siitä ajasta saakka kannan nimeä, jonka jokainen -henkilö pitäjässä tuntee; olette varmaankin kuullut että minua -kutsutaan lutikaksi. Vietin surkeata elämää. Häpesin kerjätä ja ojaa -kaivaa en jaksanut. Elin jonkun aikaa papin kirjojen pitämisellä, -mutta... - -Ja Hultilan mieliala pikaisesti muuttui; vakavasta muuttui hän -yht'äkkiä lystilliseksi ja nauraa kikersi. - --- Sittenkuin huomattiin, että kirjoista olin jättänyt pois kauhean -joukon lapsia, antanut poikain muuttua tytöiksi ja päinvastoin, -sallinut muutamain elää toista sataa vuotta ja toisten kuolla liian -aikaiseen, niin sain eron myöskin siitä toimesta. - --- Monta vuotta on nyt kulunut siitä ajasta, vanhempani ovat menneet -manalan majoille. - -Hänen puheensa kävi yhä heikommaksi ja hitaammaksi sekä sekavammaksi, -sanat olivat kuin tervassa, ja pikaisesti, niinkuin vanhain juoppoin -käy, sai humala vallan. - --- Jos minä olisin jäänyt talonpojaksi. -- Jääkää talonpojaksi, -Veikkoliini, jääkää siksi mitä olette, on samaa kuin vaihtaa kultainen -pikari. --- -- --Nähkääs, ruotsalaiset sanovat: talonpoika ei lähde -kolmannessa polvessa --nähkääs, jos teillä olisi poika, no no, niin -- -nyt kaula sanoi seis, ja hän vaikeni äkkiä, hänen jänteensä tulivat -veltoiksi. Onnellisena ja tyytyväisenä vaipui hän sijallensa, hän oli -saavuttanut tarkoituksensa, humalan unohduksen. - -Veikkoliini katseli häntä. - --- Hänen ei ole onnistunut, sentähden on hän katkeramielinen. Ja -sitäpaitsi hän valehtelee, kaikki juopot valehtelevat. Jokin syy -surmalla pitää olla. Aina on se jokin muu, vaan ei milloinkaan viina. --- Turhaa puhetta se on, ainoastaan lorua. - - - - -V. - - -Seuraavana päivänä tapasivat Veikkoliini ja Matti toisensa sopimuksen -mukaan Kiiskilän keskievarissa. - -Veikkoliini oli levoton; hän oli pyytänyt Hultilaa olemaan -kiijoitusmiehenä ja todistajana. Toinen vierasmies oli Jaakko Trast, -vanha kaartilainen, Vahvan Matin hyvä ystävä ja nykyinen ammattiveli. -Mutta toistaiseksi ainoastaan vanha sotamies oli saapunut. Veikkoliini -oli päättänyt tänään tehdä kaupan lopullisesti millä keinolla hyvänsä. -Ja vaikka Matti rapisteli kuin kala Veikkoliinin nuotassa ja vieläpä -lisäksi kuin vaikeasti suomustettava kala, niin veti Veikkoliini -saaliinsa lopulta maihin, ja paljoa ennen, kuin Matti itse -huomasikaan, olivat kaikki määräykset välikirjassa selvillä. - -Yhdessä asiassa oli Matti kuitenkin peräytymätön. Veikkoliini tahtoi -että jättiläinen ottaisi koko hakkauksen ja tukkien kulettamisen -Veikkoliinin puolesta. Mutta Matti oli luvannut kuolleelle Blumelle -hoitaa kauppahuoneen metsän hakkausta, joka oli ainoastaan muutaman -peninkulman päässä pohjoiseen päin tästä; hän oli luvannut vielä -enemmänkin: kaikki tukit uitettaisiin hänen omalla peräänkatsannollaan -Pielisjärveä ja virtaista Pielisjokea myöten Suikkilan sahalle. - --- Ja sen käsitätte, Veikkoliini, sanoi hän, että kun on luvannut niin -täytyy pitää -- "sanasta miestä, sarvesta härkää". - --- Mutta, intti Veikkoliini, vanha Blumehan on kuollut ja... - --- Niin on, mutta minä elän, vastasi Matti vihaisesti, ja minä pidän -mitä olen luvannut. - -Veikkoliini ei uskaltanut kauvemmin pysyä ehdotuksessaan, peläten -menettävänsä kaikki. Tässä jättiläisessä löytyi omituinen sekoitus; -kesyttämätöntä voimaa ja taipuvaista lapsellisuutta, joka näyttäytyi -arvostelemattomassa luottamuksessa ja myöntyväisyydessä. Tämä -myöntyväisyys saattoi kuitenkin, sen tiesi Veikkoliini, joskus loppua, -etenkin jos Matti oli tyhjentänyt muutamia laseja liiaksi tahi tullut -suututetuksi. Ja pikaisesti, ennenkuin aavistikaan, saattoi tuo -myöntyväinen mielenlaatu kääntyä vastustavaksi yksipäisyydeksi, jota -ei kukaan, ei edes Matin vaimokaan, joka muutoin kääri hänet sormensa -ympärille, saanut taipumaan. - -Veikkoliini antoi sentähden, viisaasti kyllä, viimeisen ehdotuksensa -raueta, ollen tyytyväinen siihen, mitä hän oli voittanut. Kun hän -kerran saisi metsänoston päätetyksi, niin kyllä hän saisi miehiä puita -kaatamaan ja kuljettamaan. Ehkä Jaakko Trastin voisi taivuttaa siihen. - -Jaakko Trast oli tavattoman ruma mies, mutta vartaloltaan oikea -sotilas. Monta vuotta oli hän ollut sotamiehenä Suomen kaartissa, -ollut Bulgarian vapauttamis-sodassa, ottanut osaa moniin tappeluihin, -tullut haavoitetuksi Filippopolin luona ja maannut San Stefanon -lasaretissa pitkiä kuukausia sen jälkeen, kuin pataljoona oli palannut -isänmaahan. Mies, jonka nom de guerre oli Trast --oikeastaan -nimeltänsä Torvikoski -- oli pitkäkasvuinen vartaloltaan, varustettuna -hyvin kippuralla nenällä, älykkäillä, harmailla silmillä ja pitkillä, -riippuvilla, mongolilaisilla viiksillä, joiden väliin piippunykä oli -kasvettunut ikuisiksi ajoiksi. Vaikeata oli ollut harjoitussääntöjen -opettaminen hänelle, mutta sittenkuin hän ne kerran oli oppinut, niin -ne olivat, samoin kuin piippukin, kasvettuneet häneen koko ijäksi. -Sotilasmaisuus oli muuttunut hänen toiseksi luonteekseen. Hän liikkui -itseliikkujan säntillisyydellä, niinkuin plutoona komennon mukaan. -Sopivassa ja sopimattomassa tilaisuudessa käytti hän "smirnaansa" ja -tervehti, niinkuin ihmiset sanoivat, paljaasta kopeudesta -sotilastavalla, kättä nostaen lakin laitaan. Lakki taaskin oli aina -vanha väritön, vaalennut kappale, joka, ostipa hän sen sitte mistä -tahansa, pian sai jonkunlaisen sotilasmaisen muodon. - -Kaikki Veikkoliinin esitykset ja lupaukset Trastille olivat kuitenkin -turhat. - --- Sotamies ei jätä toveriansa milloinkaan pulaan, oli hänen -säännönmukainen vastauksensa kaikkiin Veikkoliinin loistaviin -tarjouksiin. Matti ja minä olemme vanhoja tovereita, hän tarvitsee -minua nyt, oli kaikki, mitä Veikkoliini sai vastaukseksi. - -Aamiaisenaika oli jo kumminkin aikoja sitten mennyt ohi; ei Hultilaa -eikä todistajaa vieläkään kuulunut. Veikkoliini oli kuin kuumilla -kivillä. Kunhan ei vaan jotain tapahtuisi ja koko asia raukeaisi -taaskin. Hänen levottomuuttaan lisäsi vielä keskievarin yhtämittainen -vaatiminen, että vieraiden piti mennä pois. Puolen tunnin kuluttua -kokoontuu köyhäinhoidon johtokunta, johon kuuluu pappi ja siltavouti. -Ja sitä ennen pitäisi kaupan olla päätetty; muutoin voisivat molemmat, -siltavouti ja kirkkoherra sekaantua asiaan, ja kirkkoherran kanssa ei -ollut leikittelemistä. Jumala tiesi miten vielä koko oston käyneekään. - -Ja taaskin tuli keskievari muistuttamaan, että toimitus alkaa kohta. - -Näitä kolmea vierasta ei ollutkaan niin helppo lähettää pois. Jaakko -Trast ja Matti olivat tulleet keskievariin liikutettuina ja iloisella -tuulella ja siitä asti nauttineet Veikkoliinin laskuun koko joukon -olutta ja rommia. Nyt istuivat he penkillä ja istuivat lujina. Etenkin -jättiläiskokoinen Matti näytti olevan oikein kiinnikasvettuneena. Hän -piti nyrkkinsä, raskaat kuin paljat, pöydällä. Kun hän tahtoi -vahvistaa puhettaan, löi hän pöydän honkalautaan niin että haarikat ja -kipat tanssivat ja hyppivät. Räätäliukko ja hänen muorinsa, jotka -pitivät keskievaria, hypähtivät pelosta joka lyönniltä. - -Paitsi kestikievarin isäntää ja emäntää sekä mainittua kolmea vierasta -istui loitompana takan vierellä valko-ihoinen poika, jolla oli kaksi -niin suurta, pyöreätä ja kirkasta silmää, että jokaisen täytyi hänet -huomata. Hän kuunteli erinomaisen ahmivalla halulla vieraiden koko -joukon liioiteltua keskustelua sodasta ja urostöistä, metsistä ja -metsänostoista, kävelymatkoista ja metsästyksistä suurissa erämaissa, -tukkilautoista kovasti virtaavissa jokiloissa ja kuohuvissa koskissa, -aavoilla selillä myrskyssä, sumussa ja tyynessä; metsänostoista, -joilla tuhansia ja monia tuhansia markkoja oli ansaittu; metsän -ostajista, jotka olivat alkaneet uransa köyhinä kuin lappalainen ja -nyt elelivät Helsingissä kauppaneuvoksina, kassakaapit täynnä. - -Keskievaria ei näyttänyt ollenkaan miellyttävän että poika kuunteli -keskustelua. Aika-ajoin torui hän poikaa ja lähetti hänet ulos milloin -millekin asialle. Näytti siltä, kuin hän ei olisi tahtonut näyttää -poikaa kenellekään. - -Kello oli jo lähes kaksitoista, Hultila ei tullut. Veikkoliini ei -voinut nyt enää hillitä itseänsä, vaan nousi istualtaan ja läksi -etsimään luotettavaa kirjuria. Keskievari ja hänen vaimonsa tulivat -yhä levottomammiksi. Trast oli äsken jutellut jättiläiselle -kertomuksen, miten hän oli peijannut erään turkkilaisen etuvartijan -Pinskin vuorella Bulgariassa, kun keskievari-räätäli tuli jättiläisen -luo, asetti Matin lakin hänen viereensä ja liehakkaasti ja -mairittelevasti hymyillen kehoitti häntä ajattelemaan vaimoansa ja -lapsiansa, sillä päivällisaika oli jo aikoja sitten tullut. - -Vahva Matti ei antanut itseänsä häiritä, hän työnsi räätälin -sävyisästi pois vasemmalla kädellään, samalla hartaasti kuunnellen -Jaakko Trastin jutelman loppua. Mutta kun räätäli rupesi häntä yhä -kiihkeämmin muistuttamaan, suuttui Matti, löi nyrkkiään pöytään, niin -että kaikki mitä honkalaudalla oli, lensi lattialle. Ja kääntyen -rauhanhäiritsijään, sanoi hän maltittomasti: - --- Onko tämä keskievari, vai onko se sinun räätäliverstaasi? - --- Keskievari luonnollisesti, sanoi räätäli pahoin peljästyneenä, - --- Mene hiiteen sitte! Minä istun täällä niin kauan kuin tahdon. Kerää -ylös lekkeet laattialta. Köyhäinhoitohallitusta en tule häiritsemään. -Tahdon olla läsnä huutokaupassa. Siihenhän saanen luvan? - --- Kyllä varmaan, lisäsi Trast säistäen, luoden kiusaavan silmäyksen -keskievariin. Huutokauppa on julkisesti pidettävä, niin on laissa -määrätty. - -Jättiläinen tuli taas hyvälle tuulelle ja nauroi niin, että valkoiset -hampaat kiilsivät. - -Samassa astuivat, siltavouti etunenässä, huutolaiset horjuvin askelin -korkean kynnyksen yli tupaan. Siinä oli vanhuksia, voimattomia miehiä -sauvansa nojassa, jotka taistellessaan henkensä elättämiseksi olivat -käyneet kumaraisiksi, köyhiä raukkoja ilman muuta suojatta kuin se, -minkä köyhäinhoito saattoi tarjota. Siinä oli pieniä lapsia, -puolikasvuisia poikia ja tyttöjä, jotka olivat jääneet turvattomiksi, -hoidottomiksi mailmaan. Kaikki nämät olivat annetavat huutokaupassa -vähimmän vaativalle, joka sitountuisi pienimmästä kunnan maksusta -elättämään ja vaatettamaan heitä. - -Tuolla poikien joukossa seisoi nyt myöskin tuo isoilla, kirkkailla -silmillä varustettu poika, jota keskievari oli yhtämittaa ajanut pois -tuvasta. - -Vahva Matti, joka tovereinensa oli vetäyntynyt ison tuvan nurkkaan, -oli huomannut pojan. Hän tuijotti poikaan siksi kunnes, väkijuomien -huumaamana, liikutettuna ja hellänä, luuli tuntevansa nuo silmät. -Olihan se ihan kuin hänen oma Erikkinsä, joka neljä vuotta takaperin, -kun Vahva Matti kuljetti tuota suurta tukkilauttaa Pielisjokea myöten, -putosi hirsilautan tukkien väliin, ja jonka virta vei alas kuohuvaan -koskeen. - --- Kuules Jaakko, sanoi hän vihdoinkin änkyttäen ja liikutettuna. -Näetkö tuota poikaa tuolla ... häntä, jolla on nuo silmät? - --- Kjllähän minä pojan näen. Hän on varmaankin herrassukua -- -tuonlainen hieno, valkoinen iho ja tuollaiset mustat silmät eivät tule -talonpoikaisverestä. - --- Minä luulen että hän olisi hyödyksi tuolla kaukana metsässä, jos -kaupat syntyy Veikkoliinin kanssa. - --- Mitä hän siellä voisi toimittaa? - --- Kantaa ruokaa tukinhakkaajille, katsoa hevosia ruoka-aikana ja -sitten olla kokkipoikana tukkilautalla. - --- Hän näyttää liian heikolta niihin toimiin... Ehken, jos sinä -kunnollisesti vaatetat ja hyvin hoidat poikaa. Mutta mitä vaimosi -sanoo? Hän ei varmaankaan ole tyytyväinen, jos sinä otat pojan ilman -hänen tietämättään. - --- Hm, mutisi jättiläinen miettiväisesti. Kyllä siinä oli perää. Hän -raapi päätänsä, sylkäisi miettiväisesti ja oli nähtävästi -ristiriidassa itsensä kanssa. - --- Kenen tuo poika lienee? Myytäneenkö hänkin huutokaupalla? - --- En tiedä, mutta sopiihan kysyä häneltä. - -Trast viittasi poikaa luoksensa; punastuen ja empien sekä päätänsä -heittäen, poistaaksensa pitkät hiuksensa silmiltänsä, meni poika sille -puolelle tupaa, jossa vieraat istuivat. - --- Myydäänkö sinutkin tänään? - --- Kyllä, myydään -- luullakseni. - --- Oliko hyvä olla entisessä paikassa? - --- Eihän, vastasi poika arasti. - --- Mitä tointa sinulla siellä oli? - --- Katsoa lapsia. - -Keskievari, joka levottomuudella oli seurannut keskustelua, tunkeutui -esille köyhäin joukon lävitse. Hän koetti näyttää välinpitämättömältä, -mutta ei voinut vanhalta sotamieheltä salata kiihoitettua -mielentilaansa. - --- Älkää, Vahva Matti, välittäkö tuosta lurjuksesta. Hän ei kelpaa -juuri mihinkään. Katsokaa miten luisut hänen olkapäänsä ovat, rinnan -kohdalta on hän yhtä paksu kuin kananpoika, ja miten paljon hän -kuluttaa vaatteita, se on kokonaan käsittämätöntä. Työtä ei hän jaksa -tehdä ja heikko on hän ymmärryksenkin puolesta... - --- Luisut olkapäät hänellä todella on, mutta hän on varmaankin saanut -kantaa entisessä paikassa kaikki lapset järjestään -- se kyllä tuntuu -tuollaiselle. --Niin, ja huonolla ruualla on hän myöskin ollut, lisäsi -Vahva Matti, katsoen samalla viattomasti räätäliin. Koettele -käsivarsia, senlaiset tikut, oikein kurjat tikut... - -Keskievari hillitsi vihaansa, mutta hänen vaimonsa turmeli kaikkityyni -puuttumalla pikaisesti Matin puheeseen. - --- Huonolla ruualla -- siitä minä kiitän. Minä manuutan teidät -herjauksesta. Huonolla ruualla, kun hän on ollut minun itseni luona ja -syönyt samaa ruokaa kuin me muutkin. - --- No no, jos se on sillä tavalla, räätäli, niin sitä en tietänyt -ollenkaan. Vai niin, hän ei siis kelpaa mihinkään. Noh, siinä -tapauksessa otan minä hänet, niin pääsette te siitä kelvottomasta, -sanoi jättiläinen. - -Ilon leimaus loisti lapsen silmissä hänen näitä sanoja kuullessaan, -leimaus, joka ei jäänyt huomaamatta väkevän Matin talittuneilta -silmiltä. - --- Vai niin, te tahdotte ottaa hänet. Täällä ei oteta ketään, täällä -tarjotaan puhdasta rahaa, ja minä aion pitää pojan, väitti suuttunut -keskievari. - --- Kuule nyt Jaakko, sanoi Matti, räätäliä kuulematta. Minä tarvitsen -aina jonkun, joka voi täyttää päivätyölistat, minä olen huono -kirjoittamisessa, ja jos poika osaisi kirjoittaa, niin... - --- Kyllä minä osaan kirjoittaa ja laskea myöskin, sanoi poika -innokkaasti. - -Mutta nyt tuli räätäli oikein vihaiseksi. - --- Kirjoittaa, niin, sinä osaat kirjoittaa kuin varis, mene tiehesi. -Minä opetan sinua puhumaan vanhojen ihmisten läsnäollessa... Ja hän -nosti kätensä läimäyttääksensä poikaa, mutta Vahva Matti otti kiinni -räätälin nyrkistä niin että rystyset rutisivat ja niiden omistaja -vaaleni tuskasta. - -Enempää väittelemistä eivät vastustajat ehtineet vaihtaa, sillä nyt -tulivat sisään köyhäinhoitohallituksen jäsenet. Etunenässä astui -pastori; - --- "Smirna", sanoi Jaakko Trast, nousi ylös ja teki kunniaa papille. -Vahva Matti nousi myöskin seisomaan ja tervehti kunnioituksella. -Molemmat vetäysivät syrjäisemmälle puolelle tupaa. - -Köyhäinhoitolautakunnan puheenjohtaja, eräs maakauppias ja jotkut -pitäjän luottamusmiehistä tulivat esille ja istuutuivat kaikki pöydän -ääreen, jossa Vahva Matti ja hänen toverinsa äskettäin olivat -istuneet. Suuri vihko papereita ja pöytäkirjoja pantiin pöydälle. -Puheenjohtaja alkoi selailla luetteloita, silloin tällöin kuiskaten -pari sanaa pastorille, ja niin tapahtui huuto. Siltavouti hoiti -vasarata. - -Ensin myytiin vanha Leena. Hän nousi kalliiksi, häntä ei enää voitu -käytti niinkuin ennen, kylän lasten kaitsijaksi. - -Vielä kalliimmaksi nousi eräs vanha suutari, sillä vanha mummo saattaa -monessa kohdassa olla hyödyksi, mutta vanha mies ei kelpaa muuhun, -kuin nuuskaamaan ja polttamaan tupakkaa. - -Niin menivät suuret ja pienet sekaisin, hinnat olivat ylipäätään -alhaammalla, kuin edellisenä vuotena. Pastori sovitteli niin paljon -kuin voi, että jokainen köyhä sai jäädä vanhaan paikkaan, jos hän -siinä viihtyi. - -Nyt tuli kirkassilmäisen pojan vuoro. Rukoilevasti katsoi hän -nurkkaan, jossa Vahva Matti istui. Oi! Vahva Matti oli nukkunut, ja -pää riippui niin, että niska oli sijoiltansa pois mennä. Siltavouti -huusi: kuinka paljon tahdotaan? Keskievari sanoi matalalla äänellä -hintansa, ettei herättäisi vastustajaansa. - --- Ensimäinen kerta, 60 markkaa. Eikö kukaan tarjoo vähempää? Toinen -kerta, 60 markkaa. - -Kolmas kerta, ja hän korotti äänensä ja odotti hetkisen. - -Räätäli seisoi kuin neulojen kärjillä. - -Nyt heräsi Vahva Matti syntyneestä hiljaisuudesta, katsahti -ympärillensä sekä poikaan, joka vaaleana ja pelästyneenä seisoi esinnä -rivissä. - --- Tuon pojan, sanoi hän, mennen pikaisesti yli laattian, niin että -laattiapalkit notkuivat; hänen otan minä -- ilmaiseksi. Lyökää -pöytään, siltavouti, kuuletteko, ilmaiseksi, -- kolmas kerta, - --- Ilmaiseksi, huusi keskievari. Hän on hullu, hän on juovuksissa, -minulla on poika ollut kaksi vuotta, olen pitänyt häntä kansakoulussa, -elättänyt häntä ja vaatettanut häntä ja, ja... - --- Ole vaiti, keskievari, sanoi pappi. Elättämisestä ja vaatteista en -tahdo kanssasi riidellä, ne ovat maksetut, ja ne olisivat voineet olla -paremmat, mutta katsokaa, mitä kansakouluun tulee, niin kyllä minä se -olin, joka pakotin sinua poikaa sinne lähettämään. - -Ja kääntyen jättiläiseen, lisäsi hän: Mitä Matti Kiiskilä pojalla -tekee, sinullahan on lapsia kylläksi, sinä muutat talveksi salolle, -tulet karhun hyyryläiseksi ja suden huonetoveriksi. - -Matti seisoi pönäkkänä pöydän ääressä. - --- Eiköhän hänestä liene jotakin hyötyä! Kerrotaan hänen osaavan sekä -kirjoittaa että laskea. - -Samassa huomasi hän keskievarin, joka seisoi siinä kuin elävä -kysymysmerkki. - --- Eihän keskievarin sovi sanoa, että minä olen juovuksissa, kun olen -juonut hänen omaa rommiansa. Olen kyllä hieman iloinen, niin olenkin, -mutta sitäpaitsi meneväthän siltavouti ja Trast minua takaamaan, vai -kuinka? - --- Kyllä, kyllä, vastasivat molemmat. - -Asia oli selvä, eikä ollut mitään syytä tehdä vastaväitteitä. - - * * * * * - -Kun kello lähestyi 8, tuli Matti Kiiskilä, syyspimeässä astuen -kotiansa päin. Hänen jälestään tallusteli äsken huutamansa poika, joka -niinmuodoin jätti räätälin talon. Matilla oli aavistus, että hän -kenties oli tehnyt tyhmyyden, vaikka ei voinut itse sitä selvittää, -missä se oli. Että hänen vaimonsa ottaisi asian käsitelläkseen ja -laskisi mitä poika maksoi ja minkä arvoinen hän oli, sitä ei hän -hetkeäkään epäillyt; hänellä oli sokea luottamus vaimonsa hyvään -päähän. Jos hän nyt olisikin pannut maata! Vaan niin hyvin se ei -kaiketi ollut. Ja niinkuin rikoksellinen koulupoika tuli Matti -vitkastellen kotia päin. Pelännyt hän tosin ei, mutta vastenmielistä -se oli kaikessa tapauksessa. Vihdoin viimeinkin saavutti hän tupansa, -aukasi oven varovasti, köyristyi ja astui sisään. Hän hengitti -helpommin, vaimo ei ollut kotona, tilinteon hetki oli toistaiseksi -lykätty. - --- No niin, jahah, pane maata, vetäydy tilallesi tuolla ja nuku niin -pian kuin voit. - -Kymmenen minuttia sen jälkeen makasi poika penkillä lammasnahkaturkin -päällä suloisimmassa unessa. Poissa olivat kaikki räätälin likaiset -lapset, kirkuna ja nariseva kehto olivat vaienneet, hän sai maata -yönsä rauhassa. Ohitse oli tuo ikävystyttävä elämä räätälin pöydän -ääressä, neuloineen vahoineen, rihmoineen ja saksineen. Hän uneksi -paremmista ajoista, uusi päivä koitti pirteine oloineen vapaassa -metsässä. Siellä hän Vahvan Matin kanssa, joka oli seudun väkevin -mies, virittäisi ketunrautoja ja pyytäisi ansoilla metsäkanoja, -metsästäisi suksilla ja taistelisi karhun taljasta sekä suden turkista -niin että valkoinen lumi tupruaisi tummien honkien juurella. - - - - -VI. - - -Vahva Matti istui tuvassansa sangen miettiväisenä pöydän ääressä. Mitä -hän oli tehnyt, mitä herran nimessä hän vastaa, kun vaimonsa kysyy -häneltä, miksikä hän oli myönyt metsän ja lisännyt perheen vielä -yhdellä kuluttavalla jäsenellä. Ja mitenkähän mahtaneekaan vaimo -kysymyksensä asettaa. Jospahan edes tietäisi aavistaakkaan sinnepäin, -niin... - -Kun hänen suuressa epäselvässä päässänsä pyörivät nämä arveluttavat -kysymykset, ja juuri kun hän haeskeli sovelijasta vastausta niihin, -astui hänen vaimonsa Maija ravakkana ja vakavana sisään. Hän oli -soreakasvuinen, sinisilmäinen nainen, miellyttävällä ulkomuodolla. -Hänen äänessänsä oli miellyttävä alttosointu. Tarkkaavaisesti silmäten -miestänsä, sanoi hän: "hyvää iltaa, sinä olet kauan ollut -huutokaupassa", jonka jälkeen hän ääneti astui lieden ääreen ja alkoi -askaroida. - -Maija oli aikoinansa käynyt tulen ja veden lävitse, kokenut hyvää ja -pahaa, myötä- ja vastoinkäymistä, ja näytti kaikki yhtä helposti -läpikäyneen, niin helposti kuin pääskynen lentää läikkyvän lammen tahi -löyhkyävän lammikon ylitse. Syntyisin Suursaarelta periköyhästä -kalastajakodista, oli hänet kahdentoista vanhana ottanut huostaansa -eräs hyvinvoipa merikatteini, joka kantoi Virolahdessa tavallista, -vaan merimiehelle vallan sopimatonta Kyckling-nimeä. Alussa oli tämä -kaunis lapsi, lähinnä koiraa ja kissaa, lapsittomalle herrasväelle -rakkaimpana leluna. Tyttö sai oppia kaikkea, joka oli hänen -asemallensa elämässä turhaa. Siten kasvoi hän ja tuli kauniiksi -immeksi, pää terävä kuin partaveitsi, näppäräsorminen, työtelijäs, -selvä ja piti hyvän järjestyksen kaikessa, jota hän toimitteli. - -Kun katteenin rouva, joka oli kapteenia kymmenen vuotta vanhempi, -eräänä päivänä jätti tämän maallisen elämän, jäi Maria, tuskin -kaksikymmenvuotiaana talon hallitsijattareksi, rajattomalla vallalla -hallitsemaan aittoja ja ruokakammioita, sekä sukulaisten suureksi -harmiksi, itse katteeniakin; mutta hän hallitsi hyvin. Katteeni oli -hänelle tiheään tehnyt naimatarjouksia, mutta Maria oli aina asian -toistaiseksi lykännyt, vastaamatta suoraan "jaa" tahi "ei". Ja niin se -yhä jäi tekemättä vuosi vuodelta, huolimatta katteini Kycklingin -uutterista rakkauden ilmoituksista ja naapurien panettelusta. - -Tultuansa katteinin talon emännäksi, heitti tyttö pois huivin ja -esiliinan, pukeutui hattuun ja käyttäytyi niinkuin hän koko elämänsä -ajan olisi kuulunut siihen luokkaan, johonka hän niin säännöttömästi -oli tullut. Sanalla sanoen, hän oli kuin kala vedessä. Hän tuli -kauniimmaksi päivä päivältä, hänen ihonsa tuli maitovalkeaksi ja hänen -kasvonsa kuin kiulakan kukka. - -Pari vuotta kesti tämä autuaallisuus; silloin se sai katalan lopun. -Katteini Kycklingillä oli eräs hyvä ystävä, joka oli katteini hänkin. -Pienellä likaisella Toivo-soimallansa palasi hän eräänä syyspäivänä -Cagliarista, jossa hän oli ottanut sisään suolaa. Hän laski ankkuriin -ulkopuolelle Haminan satamansuuta. Mukanansa hänellä oli kahviruskeata -malagaa, keltaista xeresiä ja veripunaista portviiniä useampaa lajia, -ja hän pyysi Kycklingin alukseensa viiniä maistelemaan. Sen tekikin -katteini Kyckling niin perinpohjaisesti, että hän kotimatkallansa -purjehti kumoon ja katosi ikipäiviksi. - -Testamenttia ei ollut; Kycklingin sukulaiset ottivat siis kaikki -haltuunsa, Nyt tuli tilinteon päivä, vaan tämänkin kohtalon iskun -kesti Maria. Hän pani syrjään "hatun ja laahusvaatteet", pukeutui -uudestaan huiviin ja talonpoikais-vaatteisiin, sekä nurisematta otti -vastaan sallimuksen kaikki iskut. Koska hän tunsi katteinin kaikki -asiat, tiesi osakkeiden arvon, tiesi paljonko mikin kappale oli -maksanut, oli pitänyt katteinin kirjoja, niin saattoi hän tarkoin ja -rehellisesti antaa kaikki tarpeelliset tiedot pesän varoista. -Selvitysmiehet ja sukulaiset, jotka olivat odottaneet toisenlaista -käytöstä hänen puoleltaan, eivät voineet olla häntä ihmettelemättä ja -tahtoivat nyt tietysti näyttää kiitollisuuttaan. Hän ei kuitenkaan -pyytänyt mitään itsellensä. Köyhänä, kuin oli tullut, oli hän valmis -jättämään kaikki. Sukulaiset, jotka todellisuudessa olivat -hyväsydämmisiä ihmisiä ja, kuten tavallisesti ne, jotka odottamatta -rikastuvat, antelijaita, heittivät sotakantansa ja antoivat hänelle -kunnon hyväntekijäiset. - -Hän sai muutamia tuhansia markkoja sekä kolme neljä naimatarjousta; -hän otti vastaan rahat, mutta hylkäsi jälkimäiset. - -Nämät tuhannet markat, ruotsinkielen taito ja "matamin" arvonimi oli -kaikki, mitä hän oli tämän ajan kuluessa saavuttanut. Hän palveli nyt -suurissa aateliskartanoissa ja Kymin sahoilla. Siellä hän ensikerran -näki Matti Kiiskilän, joka jo silloin oli Blumen palveluksessa. -Jättiläiskokoisena ja ketteränä, kuin orava, pysyi hän tasapainossa -tukeilla, joita uitettiin jokea alas, heilutti lakkiaan kylän -nuorisolle, hurrasi ja huusi "antaa mennä vaan" kun hän huristi -kallioisten rantain ohitse. Uskalijaana, pelkäämättömänä ja varmana, -hyppeli hän pyörivillä puilla, milloin oli hän keskellä koskea, jossa -vaahdot tyrskyivät hänen vyötäisilleen saakka, milloin rannan -kallioilla. Usein seurasivat häntä Marian ihailevat silmäykset. -Ihailusta rakkauteen on askel pian otettu, ja eräänä päivänä menivät -he naimisiin ja vetäysivät kauvas Karjalaan, jossa he Matin -naimattomalta veljeltä olivat perineet pienen tilan, joka oli kulkenut -Matin suvussa monta miespolvea. - -Ihmiset kyllä ihmettelivät, että Maria oli ottanut senlaisen miehen. -Mutta naisilla on omat kummalliset tuumansa ja kukapa tiesi, joshan -vaan ei se vaahto, johon koski kääri Matin jättiläisvartalon, Mariassa -herättänyt mielikuvia, jotka hänelle epäselvästi muistuttivat -lapsuuden runollista mailmaa, Suursaaren vaahtoverhoisia kallioita, -synnyinkotia meren partaalla; vai tunsiko hän ehkä vaistomaisesti, -että tässä olisi hänellä tilaisuus ilman vastustusta käyttää rikkaita -luonnonlahjojaan johtamaan ja järjestämään, vallitsemaan ja -hallitsemaan hyvin. - -Kun Matti kahdeksankymmenen markan palkasta kuukaudelta kesällä uitti -kauppahuone Blumen tukkeja ja talvella hoiti hakkausta kauppahuoneen -metsissä, hoiti Maria maanviljelystä. - -Näin oli hän joutunut Karjalaan ja oli täällä ainoa matamin niminen -sekä, paitse tytärtänsä ja papin perhettä, ainoa ruotsia puhuva -henkilö koko paikkakunnalla. Kolme lasta oli heillä ollut: poika -Eerikki, joka neljä vuotta sitten oli hukkunut koskimatkalla, -kivuloinen, mutta aikaiseen kehittynyt tyttö Elli ja poika Antti. - -Maria käveli ääneti edestakaisin huoneessa ja toimitti iltaruuan -pöydälle. Jos hän olisi sanonut jotain, vaikkapa riidellä pauhannut, -jota hän kuitenkaan ei milloinkaan tehnyt, olisi se Matista kuitenkin -ollut parempi, kuin tämä hiljaisuus, joka häntä vaivasi kuin -painajainen; se kuristi hänen omaa kurkkuansa niin, ettei hän luullut -voivansa sanaakaan sanoa. - -Vihdoin oli ruoka valmis, ja nyt vasta näki Maria hyväksi alkaa -keskustelun. - --- Noh, sinä olet myynyt metsän? - --- Niin, sen olen. - --- No, sait hyvän hinnan? - --- Eiköhän. Tiedäthän että Blume peruutti kaupan viimeisellä hetkellä. -Puutavarain hinnat taitavat aleta taaskin, sanotaan. -- Tulleehan -siitä kaikessa tapauksessa ainakin tuhat markkaa. - --- No niin, se ei ehken ollut vallan hullua, mutta sen sijaan olet -tehnyt suuren tyhmyyden. - -Matti söi ja nieli, voimatta sanaakaan sanoa. - --- Minkä linnun sinä taaskin olet saanut, mikä on pojan nimi? - --- Hm, virkkoi Matti kummastellen. Niin hän aina teki, kun hänen -vaimonsa asettautui korkeammalle kannalle. Mikä hänen nimensä on! -Niin, kukapa muistaisi kaikkien mailman poikien nimet? - --- Niin, mutta minä tiedän, hänen nimensä on Bergelin. - --- No kaikkea muuta, sehän on oikein herrasväen nimi. - --- Niin, kenenkä on poika sitten? - --- Kenenkä! Kenenkä hän nyt olisi, minun, sinun... - --- Ei, kiitoksia paljon, sitä hän ei toki ole. Meillä on lapsia -kylläksi. Ei, hänen äitinsä hukutti itsensä yhdeksän, kymmenen vuotta -sitten. - --- Herra varjelkoon meitä, sanoi jättiläinen, ihmisraukka, mikä -hänelle tuli. - --- Hän ei liene ollut naimisissa, hänen oli vaikea, ja niin... - --- No kaikkia nyt saa kuullakkin. Vaan mitä se tähän kuuluu ja kuinka -sinä tiedät kaiken tuon? Pidäthän sinä kumminkin pojan? - --- Maksuttako, en kiitoksia... Huomenna otat pojan mukaasi -vaivaishoitohallitukseen ja sanot: kiitoksia paljon, mutta meille hän -ei sovellu. - -Matti sylki ja raapi päätänsä. Asia oli kääntynyt huonoon päin. Tuhat -tulimmaista, mikä hänen oli ollut, kun hän noin hankki itsellensä -ventovieraan lapsen. Myöntäisikö hän nyt keskievarille tehneensä -tyhmyyden? ei koskaan. Hän oli juuri ennättänyt sävyisästi lausua: -niin, mutta käyneekö se päinsä, kun ovi avautui ja Veikkoliini astui -sisään. - -Vaimon kasvot synkistyivät, hänen viisaat siniset silmänsä alkoivat -säkenöidä, hänen pieni vartalonsa suoristautui. - -Vastoin kansan tapaa, ensin pitää pitempi sovelijas vaitiolo, sanoi -hän lyhyesti ja karkeasti: - --- Mitä tahdotte? Tänään on jo kylläksi juotu. - --- Niin, emäntä, todella sekä kylläksi että liiankin, vastasi -Veikkoliini, samalla astuen rohkeasti ja ujostelematta sisään -huoneeseen. Älkää muutoin pahaksi panko, että tulen näin myöhään, -puoli yhdeksän iltasella, mutta minulla on tärkeä asia, joka ei salli -lykkäystä, ja minun täytyy matkustaa viimeistään huomisiltana. Olen -saanut toimekseni ostaa muutaman kymmenen tuhatta kuutiojalkaa -tukkeja, jotka kruunu täällä Rakkolan kylässä myy, ja sinne täytyy -minun matkustaa. - --- No, mikä asiana? - --- Eikö miehenne ole teille kertonut haluavani ostaa teidän tilaanne? - --- Mitä! meidän osuutemme täällä kylässä? Ei, sitä hän ei ole sanonut! - ---- Jahah, hän lupasi minulle puhua teille asiasta, ja minä aivan -mielelläni tahtoisin saada vastauksen huomenna. - -Veikkoliini pani tupakkaa piippuunsa, otti paljaalla kädellä hiilen -uunin liedeltä, sytytti piipun, istuutui pöydän ääreen ja alkoi -esittää kaupan kaikki erikoiskohdat, Maria kuunteli tarkkaavaisesti, -kyseli, aprikoitsi, punnitsi kaupan kaikki hyvät ja huonot puolet, -mahdolliset edut ja tappiot. Veikkoliini huomasi pian ihmeekseen ja -ihastuksekseen, miten selvä ja tarkka hän oli. Tässä oli parasta -menetellä niin suoraan kuin asianhaarat myönnyttivät; muutoin hän -varoisi petosta, ja kauppa jäisi kesken. Ihastuksissaan emännän -terävästä mielestä löi hän molemmilla käsillään polviansa, ajatellen -itsekseen, että tuommoinen vaimo olisi hänelle sopinut -- jospa olisin -tietänyt emännän ymmärtävän kauppoja, en suinkaan olisi kuluttanut -aikaani kapakassa. Ja Veikkoliini esitti kaupan mehuvin häivein, -huomauttaen myymisen kaikki edut. - --- Talo on hinnoitettu kuuteentuhanteen kahdeksaansataan, minä annan -tuhat enemmin, jos asia tulee selville pian. Tuonne naapurin koskeen -rakennan sahan, ja Matti jää asumaan tähän tupaan ja hoitamaan sahaa -kaikeksi ijäkseen, lopetti hän ehdotuksensa. - -Emäntä katsoi mieheensä, vaan Matilla ei ollut mitään sanomista. - --- Niin, katsokaa, sanoi hän epäillen, asia on se, että hänen on -hiukan vaikea laskea lukua ja hoitaa päivätyölistoja ja semmoista, -niin etten tiedä, voiko hän hoitaa sahaa. - --- Mutta te sitte! Varmaan luette kuin pappi ja laskette lukua kuin -ruununvouti, sanoi Veikkoliini. Ja jollette te jouda, lisäsi hän, niin -tuo poika tuossa, jonka Matti siepasi itselleen, kuuluu olevan oikea -"tsjotta lauta". - --- Kuules Matti, sanoi Maria, tunnethan koko tämän kaupan nyt. - --- Sen tunnen, sanoi Matti. - --- No niin, olet varmaan tänään saanut enemmän kuin hyvin jaksat -kantaa, paneppas sinä nyt maata, niin minä puhun Veikkoliinin kanssa, -kuulen hänen ehdotuksensa, ja huomenna saat sitte itse määrätä, miten -tahdot. - -Ja Matti peräytyi, sotakunnia säilytettynä. Hänhän se kumminkin oli, -joka asian ratkaisi. Sen vaan sanon, lisäsi hän, Blumesta en eroa, -ennenkuin viimeinen hirsi on uitettu Suikkilaan. - --- No niin, onhan siis asia selvillä, sanoi Veikkoliini, ja hänen -äänensä värähteli. - --- Niin, tietysti, jos Matti... - --- Matti! Veikkoliini hymyili, Matti, niin tietysti, niin!... Muutoin -olisi tämä asia paperille pantava, ja sitten olisi kauppasopimuskirja -kaikista, talosta metsineen, tehtävä. - -Nyt syntyi kaupanhieronta ja tinkiminen, joka kesti tuntimääriä. -Veikkoliini tarjosi seitsemäntuhatta kahdeksansataa markkaa koko -talosta: kolmesataa puhdasta rahaa, loput ostosummasta jäisivät vielä -kuukaudeksi Blumelle ja kulkisivat viiden prosentin korolla. - --- Eipä, puhdasta rahaa pitää olla, sanoi emäntä. - --- Ottakaa toki syitä korviinne, emäntä; kysykää Matilta, itse hän -kuuli, kun nuori Blume määräsi ajan, jolloin rahat maksetaan, ja tässä -näette talletuskuitin, ja povitaskusta haki hän esille saksankielisen -talletuskirjan. - --- Kuinka on, Matti, kuulitko? sanoi emäntä kääntyen tupaan päin. Ei -sentähden, lisäsi hän puolustellen, etten uskoisi Veikkoliiniä. - --- Kuulin kuin kuulinkin, vakuutti Matti unisena, mutta juhlallisena. -Ja Suikkilan konttorista olivat rahat maksettavat, se on aivan oikein. - -Mutta varovainen Maria ei niin hevillä antautunut, hän teki uuden -kysymyksen, joka enensi Veikkoliinin ihastuksen häneen vielä enemmän, -kysymyksen, joka häntä melkein hämmästytti ja ällistytti. - --- Noh, luuletteko myöskin rahain olevan hyvässä säilyssä Blumella? - -Matti, joka vielä istui sängyn laidalla, näytti ensi kerran; eläessään -hävehtyneeltä vaimonsa puolesta. - -Veikkoliini katsahti ylös, punehtui hiukan eikä vastannut muuta kuin: -säilyssä Blumella! No vielä hän kysyy! - -Emäntäkin punehtui. Niin, niin, semmoista on kyllä kuultu ennen -mailmassa, sanoi hän. - -Veikkoliini katsoi nyt kaupan melkein tehdyksi. Vitkaan hän nousi, -pudisti emännän kättä ja meni. Seuraavana päivänä oli sopimuskirja -allekirjoitettava. - -Unehtumattoman muiston tästä kaupanteosta otti Veikkoliini mukaansa: -vilpittömän ihastuksen Matin vaimoon. Olipa hänellä selvin, tarkin ja -terävin pää, mitä hän oli tavannut. Kysyä, josko Blume oli luotettava, -sekin jo osoitti suuren määrän arvostelukykyä ja ymmärrystä, ja sitte -vielä tuo uutteruus ja ulkomuoto. Tosin kyllä hän ei ollut semmoinen -kuin hänen surtunsa kerran, mutta herra jumala... Ihan semmoisen -vaimon, kuin Maria, tarvitsisi hän. - -Jos jotain tapahtuisi Blumelle, niin olisihan se todellakin ikävä -emännän tähden. Mutta muutoin, ehkä hän oli väärin laskenut, ehkä sekä -tataarilainen että Feodor Sergejevitsch erehtyvät. Tuon puheen Blumen -epäluotettavaisuudesta ovat ehkä kauppahuoneen kilpailijat keksineet -ja levittäneet. Kun kaikki selvenee, on ehkä Blume yhtä vankka kuin -ennen. Se vaara, joka hänestä näytti niin uhkaavalta, niin lähellä -olevalta, kun hänen omaa nahkaansa kysyttiin, se eteni nyt kaukaiseen -etäisyyteen, haihtui ja himmentyi, niinkuin hän oli nähnyt höyryn -höyrylaivan torvesta haihtuvan mitättömiin. Kihisevän kuumana nousi -höyry vinkuen kattilahuoneen synkästä, pimeästä sisuksesta, se uhkasi -polttaa, hävittää ja kaltata kaikki edessään, vaan tuskin ehti se -piirtäytyä selkeää sinitaivasta vasten, ennenkuin se jo oli poissa, -haihtuneena, tyhjän avaruuden imemällä. Ihan niin saattoi olla tuon -huhun kanssa Blumen huonosta varain tilasta. - - - - -VII. - - -Seuraavana päivänä tulivat Veikkoliini ja Hultila, joka näytti -uniselta, ja sumuiselta, ja heidän seurassaan vielä kolmaskin henkilö. -Nyt oli kauppa Matin kanssa tehtävä. - -Maria oli siivonnut tupansa. Kahvipannu savusi ja porisi. Hän itse -käveli totisena ja suopeana askareissaan. Elli tytär, pieni, solakka, -tavattoman henkevännäköinen olento, juoksi edestakaisin tuvan ja aitan -välillä. Matti itse istui pöydän ääressä perä-istuimella, edessään -karttoja, saantikirjoja, jakokirjoja, kihlakunnanoikeuden päätöksiä -y.m., näyttäen kovin miettiväiseltä. Hänen vieressään istui hänen -ystävänsä Jaakko Trast. - -Veikkoliini ja hänen apulaisensa astuivat tupaan; heidän -tervehtiessään isäntää ja emäntää, haisteli tarkoin heitä -kiperähäntäinen karhukoira Halli. Käytiin istumaan, juotiin kahvia ja -juteltiin muista asioista, niinkuin kohtelijaisuus vaati, vaan ei -siitä, jota kaikki kuitenkin enimmän ajattelivat. Vasta sitten, kun -oli puhuttu korjuusta ja kalastuksesta, johti Veikkoliini puheen -kauppa-asiaan. Tätä oli kumminkin perhe jo kuukausia keskustellut, -kylässä sitä oli käännelty ja väännelty, moitittu ja kehuttu, niin -ettei siihen ollut paljon lisäämistä; siitä syystä saatiinkin kauppa -nyt verraten lyhyessä ajassa valmiiksi. Tunnin kuluttua oli kaikki -selvillä. - -Seitsemällätuhannella kahdeksallasadalla markalla saisi Veikkoliini -koko talon metsineen lainoineen. Rahat jäisivät kauppahuone Blumen -haltuun, paitsi kolmesataa markkaa, mikä summa oli maksettava -puhtaassa rahassa. Matti ja hänen perheensä saisivat toistaiseksi -jäädä asumaan vanhassa asunnossaan. Nuo olivat kaupan pääpykälät. - -Hultila luki ääneen kauppakirjan hitaalla, pitkäveteisellä ja -tekopyhällä äänellä, joka siihen määrään Matin mieleen muistutti -kirkkoa ja lukusia, että hän tahtomatta, tietämättä pani kädet ristiin -ja alkoi haukotella. - --- Hm, sanoi hän, kun lukeminen oli loppunut; kyllähän ne rahat ovat -ihmeellisiä kalusia. Tuollahan ne nyt loikovat Blumen arkussa -sikiämässä. - --- Niin, kyllähän se niin on, arveli Veikkoliini. Ja nyt olette -herrasväen kaltaisia, asutte ilmaiseksi, juotte kahvia joka päivä, -elätte kuin taivaan linnut kesäpäivänä, iloisina, kylvämättä, -kyntämättä. Kahdesti vuoteensa lentävät rahat Viipurista taskuunne; ja -suopeimmalla äänellään lisäsi hän: no, kirjoita alle nyt vain. - -Matti otti kynän, kasti sen musteastiaan ja pusersi sen sormiensa -lomaan, niin että kynnet valkenivat, mutta juuri kun hän oli nimensä -kirjoittamaisillaan, sillä sen hän osasi kirjoittaa, sanoi "matami" -äkkiä: ei kaikki vielä ole selvillä. - -Veikkoliinin koko ruumista vihlaisutti, oliko vieläkin joku este? - --- No, mitä sitte? sanoivat hän ja Matti yhtä haavaa. - --- Erikoisoikeus! Niin, erikoisoikeus! sanoi emäntä. Katsokaa, -Veikkoliini, Matilla on isänäidin äiti, hän on niin vanha, ettei -kenkään enää tiedä, milloin hän on syntynyt, hän on varmaankin jo sata -vuotta. Hänellä on erikoisoikeus talossa. Aina kun talo on ostettu, on -se pysynyt voimassa, ja se on nytkin huomioon otettava ja -noudatettava. Hän asuu tuolla niityn äärellä saunassa, joka on yhtä -vanha kuin hän itsekin. Muutoin on hän vielä kepeä ja reipas iäkseen, -itse hän kävelee, pitää huolta omastaan ja muistaa kaikki, mitä -tapahtui kaksikymmentä tahi kolmekymmentä vuotta sitte. Hänelle pitää -asia ilmoittaa, nuo hänen ehtonsa täytyy panna kirjaan. - --- Kuules, Elli, mene sinä vanhuksen luo, te olette hyviä ystäviä, ja -kysy häneltä, tahtoisiko hän tulla tänne, vai tulemmeko me sinne -keskustelemaan asiasta. - -Elli meni, nopeana kuin västäräkki, vanhuksen luo. -- Luulempa -parhaaksi, että ilmoitan hänelle, mikä on puheena, sanoi tyttö -nokkaviisaasti, muutoin hän suuttuu. - -Veikkoliini istuutui taas, sytytti tupakkansa ja odotti. - --- Mikä on mummon nimi, onko hänen kanssansa vaikea tulla toimeen? - --- Kaisu on hänen nimensä, kyllä hän vaikea on, tuskin hän ketään -muuta, kuin Elliä, pihalla kärsii. Elliä mummo rakastaa silmittömästi, -kuten narttu penikkaansa. Se ei ole minulle mieleen tuo, hän opettaa -tytölle kaikenlaiset jumalattomat loihturunonsa ja kertomuksensa -Väinämöisestä ja kaikki nuot. - --- Loihtiiko hän? - --- Sitäkin hän tekee. Hänen saunassaan käy vähintäkin seitsemän -pitäjän ihmisiä; loihduillaan hän poistaa taudit. Mutta vait, -tuossahan he tulevat.. - -Kuultiin vanhuksen sauvan polunmukaisesti kolkkuvan lattiaan. Nyt -avasi tyttö oven, tuki vanhusta, kun tämä vaivalla kapusi korkean -kynnyksen yli. Hän kävi kumarassa, kasvot olivat mullankarvaisia, iho -leuan alla riippui tuhatkurttuisena. Hänen pienet vetiset silmänsä -katsoivat häijysti ympärilleen. Vuodet olivat hänestä mehun ja voiman -imeneet, näytti siltä kuin peittäisi iho ainoastaan luurangon. Ei hän -paljon viimeisinä vuosina ollut puhunut. Sitä aikaa, jossa hän nyt -eli, ei hän ymmärtänyt, hänen päässänsä pyöri puoliselviä ajatuksia, -hämäriä unia elämästä, joka oli eletty jo ennenkuin se sukupolvi, joka -nyt oli toiminnassa, oli syntynyt. - -Kun Matin vaimo ja Elli olivat saaneet hänelle selitetyksi, mikä oli -puheena, syttyi hän yhtä järjettömään kuin ankaraan vihaan. Tämä viha -leimahti kuni liekki hiilissä, jotka hänen sisuksessaan eivät vielä -olleet sammuksiin palaneet. Hän avasi hampaattoman suunsa, josta -pulppusi vihaisia, kiukkuisia sanoja, sanoja, jotka tulivat -puuskittain, ajatuksia, jotka olivat särkyneet ja murtuneet, ennenkuin -ne sydämmen pohjasta ja aivojen kätköltä ehtivät sammaltavalle -kielelle ja vapiseville suupielille. Mutta mikäli viha lämmitti hänen -turtunutta sieluansa, heräsivät muistot jälleen, ja jotain, jota hän -kauvan oli hautonut, -- jotain, jota hän nuorena oli runona kuullut, --- sillä toinen sana oli ikäänkuin kasvettunut toiseen, kun toinen -suusta suoltui, seurasi toinen mukaan, kuni rengas ketjuissa -- kasvoi -hänen puheestaan. - --- Sinä olet metsän myynyt, sanoi hän, olet myynyt, olet myynyt... - - Turvan parhaan talokkahan, - Linnan lujan meikäläisten, - Talon suojan voimakkahan - Kodin vahvan varjeluksen. - Miksi niitty, miksi laidun, - Miksi pellot, vainiotkin, - Jollei kasva honka hoikka, - Kohoavi kuusi kaunis? - Mistä suoja jyväselle, - Varjo, veikko, kultaselle, - Tähässä kun piilelevi, - Viherjänä lymyilevi? - Metsä ompi viljan suoja, - Metsä hallan tuhot torjuu, - Metsä lämmön pidättävi, - Kätköissänsä säilyttävi. - Jospa halla kaikitenkin - Kauniit laihot hävittäisi, - Pellon lahjat turmelisi, - Elon ehdot tuhoaisi, - Mistä silloin pettu saadaan, - Leivän sijainempa syntyy? - Metsä antaa kaskimaita, - Missä ohra kaunis kasvaa, - Tuhassapa tuleentuvi. - Metsä asunnonkin antaa, - Varjon kesän helteheltä, - Suojan talven pakkaselta. - Metsässä on hauska hiihtää, - Suksin salolla sujahtaa - Ilvestä ajettaessa, - Pesää karhun etsiessä, - Kutsuu tetren seuratessa. - Laulun sulon, marjain mehun, - Männyn mäihän, koivun mahlan, - Kaikki meille metsä antaa, - Ilmaiseksi tarjoavi. - Metsä ompi turvapaikka, - Lymypaikka sodan tullen, - Kumpa ryssä partasuinen, - Vihollinen julki julma, - Lähestyvi taloamme. - - Metsättä ei taida kenkään - Suomessamme eleskellä. - Joka metsän hongat myypi, - Kuuset kaikki luovuttavi, - Mi kaiken tavaransa, - Luopuu ihan onnestansa, - Hävittävä rikkautensa. - -Hän löi sauvansa laattiaan, ikäänkuin runon poljennon ilmoittamisella -teroittaakseen sen sanoja kuulijainsa mieleen oikein vahvasti. -Hävittävi rikkautensa -- rikkautensa -- rikkautensa. Mutta -satavuotiaan muisti petti hänet runon loppuessa. Sanat olivat -kannattaneet ajatukset, kun sanat ja poljento loppuivat, loppuivat -ajatuksetkin. Hän ei enää tietänyt, minkä tähden hän täällä seisoi, -kuten houkkio näitten kaikkien vierasten ihmisten keskellä, jotka -eivät olleet vielä syntyneinäkään, kun hän jo oli vanha kulunut eukko, -hän katsoi harhailevin silmin ympärillensä, avuttomuuden ja -kummastuksen ilme kuvastuneena tuhatkurttuisissa kasvoissansa. -Hitaasti hän kääntyi, ja sauvansa sekä Ellin käden nojalla läksi hän -taas horjuvin askelin ulos tuvasta. - -Kun hän oli joutunut kynnykselle, lienee hänessä herännyt joku muisto -siitä, minkätähden hän oli täällä, sillä äkkiä kääntyi hän taas tupaan -päin ja kolahutti voimakkaasti sauvansa kynnykseen. -- Minä en koskaan -tästä talosta lähde, en koskaan -- sanoi hän sähisevällä äänellä. - --- Eihän teidän tarvitsekaan lähteä talosta, vastasi Veikkoliini -kärsimättömänä. Vanha mummo on täällä pysyvä kaikessa hyvässään -täydellisesti, kuten ennen, niin totta kuin nimeni on Veikkoliini. - -Vanhus näytti taaskin käsittävän, mitä hän sanoi. -- Minä en koskaan -lähde, sanoi hän vieläkin kerran, ollen jo ulkona pihalla. - -Matti, joka kaiken tämän tapahtuessa oli seisonut pöydän takana, ja -joka syvästi kunnioitti esi-isien syntysanoja ja hämärästi pelkäsi -runojen loihtuvoimaa, kuunteli vavisten hänen puhettaan. Hänen otsansa -oli hiessä, tuskauttava ahdistus valtasi hänen mielensä, ja -kuiskaavalla äänellä sanoi hän vaimolleen: vanhus oli ehkä sittenkin -oikeassa. - -Veikkoliini oli istunut, tyynenä, kuten näytti, piippuansa imemässä. -Silloin tällöin sylki hän tarkkana kuni oravanampuja oksanreikään, -joka oli laattiassa noin puulentoista sylen päässä hänestä. Mielessään -hän kuitenkin oli yhtä kauhistuneena kuin Matti, hänen paha -omatuntonsa soimasi häntä, mutta hän käsitti tilaisuuden tärkeyden. -Yksi ainoa silmäys Mattiin oli hänelle ilmoittanut kaiken taas -riippuvan hiuskarvasta. Istuessaan, onneksi hänelle, selkä vasten -päivää, niin ettei kasvoja selvästi voitu erottaa, sanoi hän lyhyesti -ja mahtavasti: - --- Mitäs vielä, ämmäin loruja, semmoisia miehiä me emme ole, että -meitä ämmäin lörpötys pelottaisi purkamaan sanamme ja lupauksemme. Nyt -menemme ryyppyä ottamaan kaupantekijäisiksi, vai kuinka Matti? Ja -verkalleen hän rupesi kokoamaan kaikki kapineensa, kartat, -saantikirjat, piippunsa ja kirjoitusvehkeensä. - --- No, kirjoitatteko alle, vai ettekö kirjoita? sanoi hän -välinpitämättömällä äänellä. - -Jos Matin vaimo nyt olisi lausunut yhden ainoan sanan, niin on hyvin -mahdollista, että Matti olisi purkanut koko kaupan. Mutta edelliseen, -joka ei voinut tuota vanhaa häijyä "noita-akkaa", joksi hän häntä -sanoi, kärsiä, ei tuo kohtaus ollut vaikuttanut melkein mitään, -erittäin kun hän ei täysin käsittänyt runon sisällystä, ja paitsi sitä -oli hän luonteeltaan epärunollinen, kuten usein on niitten laita, -jotka ovat eläneet monenlaisissa sivistysoloissa. Vanhuksen -itsepintaisuus ainoastaan suututti häntä, ja tämä suuttumus kuten -myöskin hänen miehensä liikutus, jota hän piti heikkoutena, viekotteli -häntä lausumaan: - --- Veikkoliini puhuu kuin mies. - -Veikkoliinin silmät säkenöitsivät, hän katseli kaunista, vielä -nuorekasta naista. Tämän rohkeus, hänen selvyytensä herätti hänessä -ihmettelyä, oikeammin, hän oli semmoisen tunteen vallassa, että mitä -tahansa Maria nyt olisi sanonut, olisi se hänessä ihastusta -herättänyt. - -Matti kirjoitti alle, otti talletuskirjan vastaan, kuittasi -ostosumman, sai kolmesataa markkaa ja kauppa oli selvillä. Ei, ei -aivan selvillä vielä, sillä juuri nyt tuli Matin poika Antti ja -vaivaishoitopoika Kaarlo sisään. Kun Antti sai kuulla, että talo oli -myyty, päästi hän kovan vaikerruksen. Kyllähän isä ja äiti saivat -myydä, mitä vain tahtoivat, mutta Hurjaa eivät, se oli hänen -hevosensa, sen hän jo pienenä poikapätkänä oli isältään saanut, eikä -Hurjaa saatu myydä, ei milloinkaan eläessään, ei milloinkaan! - -Niin syvä oli pojan suru, niin äänekäs hänen vastalauseensa ja -voivotuksensa, että Veikkoliini palauttaaksensa rauhaa perheesen, -suostui vähästä korvauksesta, josta heti sovittiin, antamaan Hurjan -takaisin nuorelle isännälleen. Nyt pyhki Antti pois kyyneleensä ja -meni tyytyväisenä talliin, viettääksensä, vaitelijaana kuin ainakin, -aikansa nelijalkaisen toverinsa kanssa. - -Vasta nyt oli kauppa selvillä. - - * * * * * - -Kun Elli vanhuksen kanssa meni pihan yli eukon saunaan, seisahti -runonlaulajatar äkkiä. - --- Kuuleppas, Elli, kuinka hän sanoi nimensä olevankaan, tuo mies -tuolla. - --- Veikkoliini! - --- Jahah, niin se oli, Veikkoliini. Näytti siltä, kuin olisi hänen -hitaissa aivoissaan muodostunut ammoisten aikojen kuvia ja nimiä. Hän -puhui itseksensä jotakin punakeltaisesta silkkiliinasta. Useampia -kertoja mainitsi hän Veikkoliinin nimeä. Näytti siltä, kuin joku -muisto muinaisuudesta olisi pujahtanut esille. Äkkiä sanoi hän -saattajalleen: - --- Muistatko Elli, mikä se olikaan sen naisen nimi, joka eräänä -päivänä kevät-talvella, koivun jo mahlalla ollessa, ja mustan kanan jo -munia aloiteltua, tavattiin poikinensa tuolla avannolla? Hän -kannettiin minun luokseni. Hänelle luin luvut kylmän vikoja vastaan -ja... - --- En, mummo, siitä en koskaan ole kuullut puhuttavankaan. - --- Etkö sinä muista sitä, sanoi vanhus. Hänellä oli kolmivuotias poika -mukanaan, josta oli semmoinen puuha, ei kukaan tahtonut poikaa, kun -hän oli ulkopitäjäläinen. Se oli mennä vuonna, tahi ehken se oli -ennen. - --- Ei, mummo, ei tässä talossa ole kenkään kuollut, niin kauan kuin -minä muistan, vastasi tyttö. Eerikki, hän putosi lautalta ja hukkui -koskeen. - -Samassa huomasi vanhus emäsian, joka oli tunkeutunut hänen asuntoonsa. -Eukko kiukustui, hoiperteli ovelle, herjaili, rähisi ja hosui -sauvallansa ympärilleen. Se pikainen mielikuva, joka hänen muistissaan -oli herännyt eloon, oli haihtunut pois. - -Kun Elli palasi tupaan, oli Veikkoliini mennyt. - - - - -VIII. - - -Veikkoliinista tuntui, ikäänkuin olisi leivonen ollut suljettuna hänen -rintaansa, suljettuna pieneen ahtaaseen häkkiin, jossa se ei voinut -liikuttaa siipiänsä, eikä päästää riemuääntä. Hänen täytyi hakea -yksinäisyyttä oikein antaaksensa vapautta ilollensa, aukaista leivon -häkkiä. Hän oli pelastettu, pelastettu joka tapauksessa, tuon suuren -romauksen tapahtuessa, jos se tapahtuisi, oli hän pinnalla uiva. Niin, -kukatiesi ... ja aavistavalla ilolla katsoi hän kauas tulevaisuuteen. -Tuo pelätty rojahdus toisi ehkä mukanaan hänen onnensa ja -menestyksensä. Kun kaikki hajoaisi ja menisi palasiksi, olisi -helpompaa poimia yksi ja toinen herkkupala, kuin nyt, kun -kauppahuonetta vielä pidettiin vankkana ja kaikkein kohtausten -tapaamattomana. - -Hän käveli niin kiiruusti, kuin hän sen suinkin sovelijaaksi katsoi, -keskievariin, otti vielä kerran tuon kallisarvoisen paperin -tarkastettavakseen ja luki sitä tarkkaavaisesti. Entäs jos siinä -olisikin joku aukko. Ei, paperi oli oikea; ehyt oli verkko, jolla hän -saaliinsa aikanansa vetäisi maalle. - -Hänen iloonsa sekaantui kumminkin jonkinlainen katkera sivumaku. Jos -jotakin tapahtuisi kauppahuoneelle, niin olisi kaikessa tapauksessa -sääli Mattia; se tahtoo sanoa hänen vaimoaan. Hän se oli nainen, jolla -oli pää oikealla paikallaan, ja niin sievä hän oli. Sen minä -mielelläni naisin. Hän punastui hieman ja hymyili itse omille -sanoilleen ja unelmilleen voimatta kumminkaan niitä karkoittaa. - -Siten istui hän kauan vajonneena ajatuksiinsa. Vihdoinkin malttoi hän -mielensä, kääri kokoon paperinsa ja istuutui kirjoittamaan valtakirjaa -Hultilalle, hankkimaan ensi viikolla oikeudessa laillisen vahvistuksen -kaupalle. - -Nyt alkoi Veikkoliinille työn ja ponnistusten aika. Tämä oli semmoinen -aika, josta hän saattoi sanoa: silloin kun se parhaana ollut on, on se -työtä ja vaivaa ollut. Hän oli alituiseen matkoilla Kiiskilän kylän ja -Saimaan rannoilla olevien kaupunkien välillä. Hän oli ryhtynyt suureen -tuumaan, tuumaan, jota hän kauan oli miettinyt, hän aikoi ruveta -sahan-isännäksi. Etempänä Kiiskilän kylässä oli koski, ja siinä vanha -ravistunut mylly. Halvalla hinnalla oli hän ostanut koko romun. -Vedenvoima, putouksen korkeus ja myllynratas eivät olleet missään -sopivassa suhteessa myllynkiviin ja rakennukseen, jossa ne olivat. -Veikkoliinin kokenut ja käytännöllinen järki heti huomasi, että tässä -oli sovelijas sahan paikka. Ja sen hän aikoi rakentaa, ja sen avulla -vaihtuisi hänen harhaileva, epävarma elämäntapansa pysyväiseksi, -varmaksi ja tuottavaiseksi. Hän tulisi tukkijunkkarista patruunaksi, -sahan-isännäksi, liikemieheksi sanan täydessä ja todellisessa -mielessä. - -Sitkeällä kestäväisyydellään ja erään kokeneen rakentelijan avulla, -joka oli ollut entisessä tie- ja vesirakennusten koulussa, sai hän -sahansa lyhyessä ajassa valmiiksi. Vähitellen oli hän hankkinut -itsellensä melkein koko kylän ulkopalstat, sillä kun Matti Kiiskilä -oli myynyt tilansa ja kylässä tuli tunnetuksi, minkä suunnattoman -summan hän oli saanut tilastansa, valtasi myyntikiihko talonpojat. -Tuli muotiasiaksi, taloudelliseksi opiksi, josta kaikki olivat -yksimieliset, että parasta, minkä talonomistaja Kiiskilässä saattoi -tehdä, oli myydä vähintäkin metsänsä ja aloittaa maakauppa tahi -pahimmassa tapauksessa panna rahansa pankkiin ja itse antautua -tukinhakkaajaksi, uittajaksi ja sahantyömieheksi. Onneksi olivat ajat -yhäti vielä huonot, kylä loittona ja melkein huomaamaton; muutoin -olisi useampi kuin yksi myynyt tilansa polkuhintaan. Veikkoliini oli -kuitenkin ruvennut aavistamaan seudun tilaa, hän tiesi mitä hänellä -oli tehtävänä. Hätäilemättä ja kiirettä tekemättä osti hän mitä -hänelle tarjottiin, hän antoi hedelmän pudota ales valmiina ja -kypsenä, ravistamatta puuta. Ei vielä ollut montakaan kuukautta -kulunut, kun hän jo oli anastanut itsellensä kaikki, mitä hän voi, -ennenkuin joku toinen ennätti tulla tähän kultalaan, jossa jokainen -tuntui olevan valmis häntä auttamaan perustuksen laskemisessa hänen -uneksitulle varallisuudellensa, hänen toivettensa kultalinnaan. - -Kun rahat loppuivat, rupesi hän yhteyteen erään sisämaankaupungin -kauppiaan kanssa. Kiiskilän kosken läheisyyteen rakennettiin nyt -suurimmalla kiireellä uusi tupa. Siinä avasi yhtiö maakaupan ja -olutmyymälän. Mitä hän maksoi metsästä sekä työpalkoista sahalla, sen -hän otti puodilla ja kapakalla takasin. Veikkoliini antoi työtä -puolelle kylän väelle, korjautti teitä ja rumpuja tulevia -tukinkuljetuksia varten ja antoi vielä samana syksynä puhdistaa jokea, -joka juoksi metsän ja suon välillä. Hän mietti kaikkea, ennätti joka -paikkaan, vaan sitä paitsi oli hänellä aikaa tuntikausittain istua -Matin tuvassa ihmettelemässä ja ihaelemassa hänen komeata vaimoansa, -kuuntelemassa emännän viisaita neuvoja, kyselemässä häneltä neuvoa ja -hän löysi huonosti peitetyllä ihastuksella tässä voimakkaassa ja -viisaassa naisessa itsellensä sisaren sielun; yhden, joka antoi kaiun -hänen puheelleen, antoi selvyyden hänen ajatuksilleen, synnytti uusia -ajatuksia hänen sielussansa, antoi hänelle rohkeutta, kun hän oli -pelkuri, varoitti häntä, kun hän oli liian rohkea. Sanalla sanoen, hän -huomasi nyt, että hän vähitellen unhotti surunsa, kadonneen onnensa, -niin, vieläpä poikansakin, ja lopuksi täytyi hänen myöntää itsellensä -rakastavansa Matin vaimoa. - -Rakkaus on tauti, ovat filosofit sanoneet, omituinen sairaallinen tila -ruumiissa ja sielussa. Se iskee uhriinsa niinkuin haukka kananpoikaan, -sitä vastaan ei ole muuta parannetta kuin aika, eikä edes aikakaan ole -ehdoton parannuskeino. Runoilijat ovat profeetoita ja totuuden -julistajia; he ovat verranneet rakkauden kahleeksi. Ja kahle se onkin. -Rakkaudessa on toinen orjana, toinen käskijänä, rakkaus on kahle, ja -nelikymmenvuotiaalle kaikista raskain. Sen tunti nyt Veikkoliini. -Huolimatta hänen ponnistuksistansa sitä vastaan ... se hänet mukanaan -tempasi kuin mahtava aalto. Hän luonnollisesti ei ollut rakastunut, -kuten koulupoika, hän ei ollut hurmaantunut muutamiin heikkoihin -mielenliikutuksiin; hän tiesi täysin, mitä hän tahtoi ja mihin hän -pyrki. Mutta saada se esiin, ilmaista tunteensa, siihen tarvittiin -rohkeutta. - -Paitsi Marian kirkkaita silmiä, jotka eivät koskaan antaneet -pienintäkään aihetta otaksumaan, että tämä tiesi, mitä liikkui hänen -sisällään, oli vielä pari silmiä, jotka ihmeellisellä, miltei -hirveällä selvänäköisyydellä tarkkailivat häntä. Ne olivat pikku Ellin -silmät. - -Niinkuin rinnehorsma kylvettää hyvinmuodostunutta punaista -kukkakruunuaan auringonvalossa, samalla kun se osa vartta ja lehtiä, -joka tunkeutuu esiin mustaksipalaneista kannoista ja kivistä, on -keltainen, sairaalloinen ja lakastunut, niin oli Ellin hennossa, -sairaalloisessa, huonosti kasvaneessa ruumiissa miellyttävät, -sielukkaat kasvot suurine, verhottuine silmineen, joiden lämmin, -tietoinen ja viisas ilme oli peräisin äidiltä. Lapsuudessaan oli Elli -useita vuosia ollut sängyn oma. Sairaus, lukeminen, mielikuvat ja -unelmat, keskustelut ja vanhemmat henkilöt, etenkin runo- ja -loihtutaitoinen isänäidin äiti, olivat jo aikaisin saaneet hänen -ymmärryksensä kypsymään, ja vaikka vielä vain viisitoistavuotias, -tiesi ja ymmärsi hän paljon enemmän kuin seudun nuoret tytöt. - -Kerran oli piirilääkäri käynyt kylässä. Hän oli hyväntahtoinen ja -hieman kyyninen herra, joka oli oppinut ensin kirjoistaan ja sitten -talonpojilta kutsumaan kaikkia asioita niiden oikealla nimellä. Hän -oli tutkinut Ellin, ja paljon muun kirjoitettavaksi sopimattoman -ohella sanonut: kunhan tyttö vain menee naimisiin, niin tulee hän -kyllä terveeksi. Eloisa ja mielikuvitusrikas, kuten Elli oli, oli hän -kovin punastunut tällaisesta puheesta. Ja nyt hän piti kiinni koko -sairaan tytön haaveilulla siitä, mikä oli voimakasta, tervettä ja -raikasta, ja odotti sitä, joka tarjoaisi hänelle sydämmensä ja -kätensä. - -Siitä päivästä, jolloin vaivaishoitopoika Kaarlo terveine, punaisine -poskineen ja vilkkaine liikkeineen tuli taloon ja katseli Elliä, -lähetti hänen katseensa välittömästi lämpöisen verivirran Ellin -sydämeen. Siitä päivästä alkaen oli hän satujen maailmassa, jossa -lempi oli yhtä luonnollinen kuin aallon kuohu ja lintujen laulu; siitä -päivästä ilmestyi hänen silmiinsä syvempi loiste, hän näytti kasvavan, -ja hänen pieni, hauras ruumiinsa ei näyttänyt niin kuihtuneelta ja -surkealta kuin ennen. - -Pikku Elli arvasi enemmän kuin tiesi, enemmän aavisti kuin ymmärsi, -mitä liikkui Veikkoliinin sielussa. Utelijaisuuden huomaavaisuudella -ihmetellen ja udellen, tutki hän tietämättänsä nelikymmenvuotiaassa, -mitä liikkui hänen omassa sydämmessään. Sentähden olikin Veikkoliini -varma siitä, että hän puhuessaan Marian kanssa, aina löysi kiiltävän -avonaisen silmäparin, joka, hänen korottaessaan ääntään, hänen -liikkuessaan tahi kysyessään jotain Marialta, silmäili häntä -eriskummallisella, kysyväisellä ilmeellä, ilmeellä, joka -huutolaispojan sisääntullessa, pikaisesti muuttui lempeäksi, -naisellisen hienoksi hymyksi. - -Eräänä päivänä istui Veikkoliini, niinkuin hänen tapansa oli, tuvassa, -äänetönnä ja umpimielisenä. Hän mietti katkeruudella, kuinka väärin -elämän osat jakauntuvat, kuinka toisenlaista kaikki olisi, jos hän, -joka paremmin kuin hänen miehensä, ymmärsi ja arvosteli Mariaa, jos -hän olisi saanut hänet vaimoksensa. Eikö hänen olisi ollut paljoa -helpompaa Marian sivulla taistella kohotaksensa? Hän oli niin -kummallisessa kahtalaisessa, onnen ja apeuden, ilon ja levottomuuden -mielentilassa, hän tunsi surumielisyyttä ja vihaa kohtaloa vastaan, -joka oli niin julmasti häntä kohdellut. Vähinkin ulkonainen syy olisi -nyt saattanut sysätä hänet mielenmaltistansa, ja tuo kauan sulkeissa -ollut hellyyden ja lempeyden, halun ja toiveitten kevättulva olisi -päässyt paisumaan äyräittensä yli. - -Veikkoliinin mietteet keskeytti emännän kirkas, tyyni ääni. - --- Tahtooko Veikkoliini kupin kahvia, kysyi hän. - --- Tahdon, vastasi hän semmoisella äänen ilmeellä ja intohimolla, kuin -olisi Maria kysynyt, tahtooko hän hänen silmänsä. - -Mitä Veikkoliinin sisällä liikkui, ymmärsi Maria liiankin hyvin. -Veikkoliinin ihailu miellytti häntä, eikä hän edes voinut olla tätä -kehoittamatta. Niin, vielä enemmänkin, Maria vertaili mielessään -Mattia ja tätä ihailijaa toisiinsa, ja tämä vertailu ei aina päättynyt -Matin eduksi. - -Veikkoliinin intoinen vastaus ja palava katse peloitti häntä -kumminkin. Hän pelästyi omasta puolestaan ja sanoi äkkiä ja painolla: - --- No, tänään tulee Matti kotio, hän on ollut Suikkilassa Blumelta -rahoja perimässä. - -Tätä nimeä mainittaessa selvisi Veikkoliini heti huimauksestansa. -Rahat, niin, nyt sitä ratkaistiin, kykenikö kauppahuone maksamaan -summan vai ei. Kyllä kai, miksikä se ei kykenisi, ahtaassa tilassa se -kyllä oli, sen tiesi hän nyt melkein varmaan, mutta joka tapauksessa, -8,000 markkaa... - --- Kuules nyt, Maria, sanoi hän, mitä Matti tekee niin paljolla -rahalla, eikö hän voisi lainata sitä minulle? - -Ennenkuin Maria ennätti vastata, kuului Ellin ääni, joka tuolla -valittavalla äänensävyllä, jolla kansa tavallisesti lukee jumalisia -kirjoja, jupisi erästä kertomusta piplian historiasta. - -"Huomeneltain kirjoitti David Joabille kirjan ja lähetti sen Urian -mukana. Ja hän kirjoitti kirjaan sanoen: pankaa Uria kovimpaan -sotarintaan, ja kääntykää hänen tyköänsä takaperin, että hän -lyötäisiin ja kuolisi. - -"Koska Joab oli kaupungin edessä, asetti hän Urian siihen paikkaan, -kussa mieshukka oli suurin. Ja Uria kaatui, ja David otti Batseban -emännäksensä". - -Tämä ilkeä kertomus vanhasta testamentista teki kummallisen -vaikutuksen Veikkoliiniin. Hänen sydämmensä alkoi ankarasti tykyttää. -Hänen ja Marian silmät kohtasivat toisensa, ja ällistyneenä kysäsi -Veikkoliini: - --- Mitä tuossa luet, tyttö? - --- Jumalan sanaa, vastasi Elli viattomasti ja luottavaisesti. - --- Jumalan sanaa, niin, ompa tuokin Jumalan sanaa, ja päästäen kovan, -ilkeän ivanaurun katsoi Veikkoliini Mariaan, joka, kuten hänestä -näytti, kovasti punastui. Hän nousi nopeasti, pisti piippunsa -saapasvarteen, jätti kahvinsa juomatta ja meni alas koskelle, jossa -työskenneltiin aika vauhtia. Mutta siitä päivästä alkaen ei hän voinut -unhottaa kuningas Davidin tekoa. - -Sehän oli ihan niin, kuin jos Matti olisi ollut hänen palveluksessaan, -ja hän itse olisi käskenyt häntä seisomaan alhaalla kallion partaalla -koskessa juuri siinä, jossa osaksi jäiset tukit tanssien tulivat alas -ruskeassa, jymisevässä suovedessä, ja niin luiskahtaisi Matti kerran, -yhden ainoan kerran, tukkien väliin, kun hän pitäisi väylää selvänä, -siellä -- kuinka sitä nyt sanottiin? --"jossa mieshukka oli suurin", -ja silloin, -- mutta hän ei uskaltanut ajatella ajatustaan loppuun, se -oli liian houkutteleva. Ja kumminkin toiselta puolen, kun onnettomuus -oli tapahtunut ilman hänen syyttään. Ah! hän tunsi sydämmensä -laajenevan ... tuntui ikäänkuin esirippu olisi nostettu hänen -silmiensä edestä ja etäältä olisi näkynyt säteileviä kuvia. Ei -auttanut taistella näitä mielikuvituksen ilvekuvia vastaan; ne tulivat -uudestaan ja uudestaan, vaikka kuinkakin hän koetti niitä vastustaa. - -Niin, hän huomasi nyt kummastuksekseen, että vaikka hän oli useita -kertoja käynyt kirkonkylässä, ei hän ollenkaan, niinkuin hänen -aikomuksensa alkujaan oli ollut, kysynyt sukulaisiansa eikä edes -koettanutkaan ottaa selkoa pojastansa ja vaimostansa. Mikä syy tähän -välinpitämättömyyteen? Lymyilikö hänen sydämmessään joku ennen tehty -päätös, jotakin, joka aikanansa toteutuisi? Hän rupesi pelkäämään -itseäänkin. Ei, pois tämmöiset unelmat, oliko hänellä aikaa ja varaa -uneksia rakkautta ja perhettä? Hänellä, jolla juuri nyt oli niin -paljon työtä, niin paljon rahoja liikkeessä, hänellä, jonka täytyi -pitää silmällä koko liikkeensä, katsoa ettei mikään rengas hänen -laskujensa pitkässä ketjussa heikontuisi tahi katkeaisi. Ei, hänellä -ei saisi olla enempää kuin yksi rauta kerrassaan ahjossa. Tästä täytyi -tulla loppu. - -Eräänä päivänä, kun hän istui kosken partaalla työtä katselemassa, -hautoen ajatuksiansa ja suunnitelmiansa, kuuli hän hyvin tutun -piipittävän äänen päänsä päällä. Hän kääntyi ympäri ja näki, kuinka -joukko pihlajia hänen vierellänsä oli tilhiparven ympäröimänä. Nämä -pienet, ahmivaiset, koreahöyheniset eläimet olivat laskeutuneet -punaisille marjoille. -- Ahah, ovatko ne jo täällä, nyt on meillä -talvi jo oven edessä. - -Mutta hän tuli nähneeksi enemmän kuin nuo koreat, tyhmät linnut. -Pihlajan alla seisoivat Elli ja Kaarlo, heillä oli juoksusolmu vavan -nenässä; mutta nähtävästi vapa ei ylettynyt lintujen vangitsemiseen, -vaikka kuinka ne molemmat nuorukaiset kurottautuivatkin. Nyt -kuiskasivat he jotakin hiljaa toinen toisellensa, sitte otti poika -Ellistä kiinni ja nosti hänet varovasti ylös. Nojautuen pihlajaan, -kiipesi Elli pojan olkapäälle, ja nyt piti pyytämisen alkaa. Tuo -hento, kivulloinen tyttö syvine, selittämättömine silmineen näytti -itse pieneltä linnunpojalta, joka oli pudonnut pesästänsä isokasvuisen -pojan käsiin. - -Ja nuo silmät, ne eivät enää etsineet noita kirjavia lintuja, niitä -vangitaksensa, ne pyrkivät suorastaan Kaarlon sydämmeen. Ja ne -löysivätkin tien sinne. Kaarlo heitti vapansa ja unhotti koko pyynnin -tytön tähden. - -Nyt kävi Veikkoliinille liian vaikeaksi. Kuinka rikkaita, kuinka -onnellisia ne olivat nuo kaksi, mitä kaikkea he omasivatkin, jonka hän -oli kadottanut jo kauan aikaa sitten. - -Pikaisesti kääntyi hänen huomionsa pojan säihkyviin silmiin. Missä -herran nimessä oli hän nähnyt nämä mustat silmät; sillä hän oli ne -nähnyt. Ei, hän ei voinut kärsiä näitä tuskauttavia ajatuksia, hänen -täytyi tehdä loppu niistä. Hän nousi pikaisesti. Tilhit, Elli ja -huutolaispoika, jotka kaikki huomasivat hänet samalla kertaa, olivat -nyt pakosalla ja pois näköpiiristä. - -Ja Veikkoliini meni pois, huoaten jo helpommin, sahallensa katsomaan -mitenkä työ joutui. Mutta ensikerran oli hän nyt välinpitämätön -työstä. Hän näki, kuinka tuo suuri vesiratas liikkui eteenpäin, kuinka -vesirattaan siivet väistyivät valkean vaahdon ja mustan veden tieltä, -kuinka nuo pienet rattaat pantiin yhä kiivaampaan liikkeeseen ja -surisivat ja lopottivat kuin nopeat, puhuvat kielet, ja joka pyörä -kuiskasi hänelle: ensi vuonna me jauhamme sinulle kultaa, rahoja, -paljon rahoja, Ja hän hymyili itseänsä, surumielisen hymyn, hän, joka -seisoi täällä kuuntelemassa tätä aaltojen ja koneiden melua. -Ensikerran monen ajan perästä oli perussävelenä hänen mielialassaan ja -hänen ajatuksissaan toistakin, kuin ansio ja voitto. - -Mitä minua tämä hyödyttää, minullahan ei ole ketään, jollenka kokoan, -sanoi hän itseksensä. Yö tuli jo, kun hän alakuloisena vihdoinkin meni -tupaan. - -Hän astui kylmästä ja pimeästä lämpimään ja valoon, tervehti ja -istuutui yksinään ja äänetönnä huoneen perälle akkunan viereen, -syrjäisimpään nurkkaan. Kaikki muut, yksin Halli-koirakin, etsivät -valoa ja liikkuivat suuressa huoneessa lähempänä tuli-sijaa, jossa iso -mäntyvalkea räiski ja valaisi. - -Katkera tunne valtasi Veikkoliinin; hän yksinään oli täällä vieraana. -Hänestä tuntui, kuin seisoisi hän ulkopuolella syyspimeässä ja -katsoisi tänne sisään. Hänestä näytti niin valoisalta ja iloisalta -siellä sisällä. Liedellä paloi iloinen tuli, joka selvästi valaisi -Mariaa, Elliä, joka puoliääneen luki kirjaansa, ja poikia, jotka -liehuvan päretulen valossa kiskoivat päreitä, Hänen muistinsa -menneiden vuosien onnesta ja rakkaudesta, joille tunteille aika antoi -uuden kiillon ja värin, valtasi hänet raivolla. Hän ikävöitsi sitä -nuoruuden aikaa takaisin, joka oli ollut, sitä onnea, joka oli mennyt. -Samanlainen onni houkutteli häntä juuri täällä sisässä jälleen, siinä -lämpimässä valoisassa huoneessa ja kumminkin -- hän seisoi -ulkopuolella syksyisessä pimeässä. - -Hän meni alakuloisena huoneeseensa, joka oli toisella puolella -porstuata, kömpi tilallensa ja nukkui. Hänen unestansa tuli jatkoa -hänen ajatuksillensa: hän luuli olevansa mahtava kuningas; edessään -näki hän kuningattaren, joka oli puettu kuten piplian naiset -pitkäliepeiseen hameeseen. Se oli Batseba. Hän seisoi valoisalla -peräalalla ja käänti kasvonsa pois. Hän näki ne ainoastaan puoliskona, -niinkuin hän äsken oli nähnyt Marian tulen luona uunin edessä. Hän -kulki vitkalleen tietä myöten, joka oli vievinään sisään -äärettömyyteen. Hän tahtoi seurata sitä, vaan niinkuin usein unissa, -oli tämä nyt hänellekin mahdotonta, hän oli ikäänkuin juurtuneena -maahan. Hän rukoili, hän tahtoi toiselle huomauttaa läsnäolonsa, mutta -mikään ei auttanut. Eipäs ollakaan, kun jo Matti seisoi siellä -kirveinensä hakkaamassa pilvienkorkuista honkaa, joka jyskien kaatui -molempain päälle. Veikkoliini havahtui, märkänä hiestä, ja näki -iloksensa aamun valon pilkistävän tummien, pitkien, juovukkaiden -pilvien välistä. - - - - -IX. - - -Syksyn loppu läheni. Tilhi oli saapunut, hävittänyt pihlajan marjat ja -mennyt takaisin erämaahan. Harakka oli palannut kesäiseltä -huvimatkaltaan ja korppi ryöstöretkiltään. Kumpikin haki nyt, kun -talvi oli tulemaisillaan, ihmisasuntojen läheisyyttä, samoin kuin -köyhät nälkävuosina menevät kaupunkeihin. Varikset pitivät käräjöitä -aumojen päällä ja miettivät, mitä pitäisi nyt tehdä, kun vesi jäätyi -pellon vakoloissa, etanat olivat kuin jääpalaset, kastemadot -piilountuivat maan sisään ja kaikki lyhteet olivat aumassa. Eräs vanha -viisas varis, jonka päälaen höyhenet olivat harvenneet ja -kaulahöyhenet olivat pörröllään, ja joka oli nähnyt mailmata, ratkaisi -asian. Pari kertaa se vaakkahutti, kuin poika äänenmurroksen aikana; -luultavasti kertoi hän, että muikkujen kalastus Pielisjärven rannoilla -saatettiin pitää alkaneena. Sillä ei aikaakaan, niin läksivät kaikki -varikset riemuvaakunnalla lentoon mennäkseen tuulen auttamina -matkoihinsa, verkkaisesti, mutta varmasti lentäen lounasta kohti, -järven toiselle rannalle. - -Israel Veikkoliini seisoi sahassaan ja katseli luukusta seutua, pannen -erinäistä huomiota varisten toimiin. Kun varisparvi näytti pieniltä -mustilta pilkuilta ilmassa, kääntyi hän pois luukulta miettien: -peijakkaan viisaita lintuja nuo varikset. Minun pitäisi tehdä samoin -kuin ne, mennä tieheni. - -Israel Veikkoliinissa asui kaksi yhtä väkevätä voimaa, jotka kumpikin -veti eri suunnalle. Toinen niistä, rakkaus Matin vaimoon, käski häntä -jäämään; toinen, hänen halunsa päästä eteenpäin mailmassa, käski häntä -matkustamaan. Kun hän, niinkuin usein on intohimoisten luonnetten -tapa, oli kylmäverinen ja lisäksi viisas, oli hän tarkoin miettinyt -asiata ja tullut samaan johtopäätökseen kuin varikset. Paras, mitä hän -saattoi tehdä, oli lähteä tiehensä. Hän ei tahtonut jättää kumpaakaan -päämäärää tekemättä; hänen piti odottaa. Kärsivällisyys voittaa -kaikki. - -Tähän lisäksi tuli vielä kaksi asianhaaraa, Matti oli piakkoin -palaava, ja jos hän ei olisi saanut rahoja Suikkilan sahalta, niin -siinä tapauksessa olisi parasta olla perhettä näkemättä joksikin -ajaksi. Ei, hänen täytyi ensi tilaisuudessa mennä Joensuuhun. - -Toinen syy oli, että metsänhakkauksen piti hyvinkin pian alkaa. Mutta -minne hän lähettäisi puutavaransa? Tätä rengasta vielä puuttui siitä -pitkästä ketjusta, joka nostaisi hänen kultaisen aarteensa metsän -syvyydestä. Kun hän oli päässyt asiasta täysin selville, tuntui lähtö -vastahakoiselta, mutta pois täytyi hänen mennä. Ja hän matkusti vielä -samana päivänä. - -Näytti siltä, kuin olisi tämä viisas päätös itse itsensä palkinnut. -Kun Veikkoliini saapui Joensuuhun, tapasi hän erään henkilön, -joka turhaan oli tarjonnut palvelustaan yhdelle ja toiselle -tukkipatruunalle; turhaan, sillä ajat olivat huonoja. Siten saapui hän -myöskin Veikkoliinin luo, ja nyt oli hänellä kaikki, mitä hän -tarvitsi, yhdistysside itsensä ja ulkomailman välillä. Miehellä oli -ollut paikka kauppahuone Blumella, mutta kun kauppahuone nyt alkoi -hiljaisuudessa vähentää menojansa, oli hän saanut mennä pois. Hän joi -jotenkin paljon, oli silloin raju ja puhelijas ja puhui entisistä -isännistänsä pahaa, mutta hän tunsi englantilaiset kauppahuoneet, -joilla oli tapana ostaa tavaransa Suomesta, ja niin sai epätasainen -käydä tasaisesta. - -Uudelta kirjanpitäjältään sai Veikkoliini tietää että Blumen -kauppahuoneella oli vaikeuksia. Ei edes Matti Kiiskilä olisi voinut -saamistansa päivälleen saada, jos hän sitä olisi vaatinut. Mutta -onneksi oli Matti sokeassa luottamuksessaan, vaikeuksia tekemättä, -suostunut jättämään rahansa kauppahuoneelle. Tätä kuullessansa henkäsi -Veikkoliini syvään. Hän oli nähnyt selvästi tulevaisuuteen, hän oli -arvostellut asioita oikein, ja nyt täytti tyytyväisyyden tunne koko -hänen olentonsa. Nyt oli ensimmäinen ansa koettu. Hän saattoi nyt -lähteä takaisin kotia virittämään toisia pauloja. Ja niin hän teki. -Mutta kun hän saapui kotia, niin tuo suuri työ odotti häntä. Vielä -kerran oli hän pakoitettu elämään koko talven metsässä, elämään siellä -yötä ja päivää, kuin villipeto kurjan pesänsä pohjassa; mutta sitten, -sitten loppuisi se ainaiseksi, sitten saattoi hän palkata toisen -henkilön sijaansa. Nyt, kun kaikki riippui hiuskarvasta, ei hän voinut -luottaa kehenkään muuhun kuin itseensä, sillä itsehän sitä on paras -renki. - -Matti oli Jaakko Trastin ja tavallisen metsänhakkaajajoukkonsa kanssa -matkustanut Blumen metsiin. - -Kaarlo oli jäänyt kotio vaimoväen avuksi. Joulun jälkeen vaihtaisi hän -Antin kanssa, joka nyt oli seurannut isäänsä. - -Maria oli paljon muuttunut. Ennen oli hän sillä ihailun saavuttamisen -halulla, joka on naisellisen kauneuden ominaisuutena, ilman muuta -vastaanottanut Veikkoliinin selvästi osoitetun ihailemisen, hänen -maalaismaisen kohtelijaisuutensa. Mutta nyt hän häntä silminnähtävästi -karttoi. Veikkoliinillä taaskin oli paljon toimittamista; hänellä ei -ollut aikaa mietiskellä syytä tähän muutokseen. Hiljaisuudessa oli hän -kuitenkin hyvillään siitä. Hän päätti siitä, ett'ei Maria ollut -välinpitämätön hänestä; sentähden pelkäsi Maria häntä. Veikkoliini -tunsi itsensä kymmenen vuotta nuoremmaksi, veri virtasi nopeammin kuin -moneen vuoteen hänen suonissansa, hänet valtasi nuorellinen halu -tarttua vaikeimpiin tehtäviin, hän muuttui rohkeammaksi ja -yritteleväisemmäksi kuin ennen. Innolla ja halulla alotti hän suurta -tehtävätään. Ja sittenkuin hänen väkensä, niinkuin tavallista on ennen -metsätyön alkua, olivat käynyt ripillä, lähti hän kaikkine miehinensä -metsään, ikäänkuin juhlaan. - -Tukinhakkaaja viettää metsän sydämmessä koiran elämätä. Aikaiseen -aamulla on hän ylhäällä, lumessa ja pakkasessa. Hongat kaadetaan, -karsitaan, ja pienet villakarvaiset hevoset vetävät ne tapulipaikoille -joen rantaan. Lumi pyryää miesten ja hevosten ympärillä, hiki valuu -kädestä tuossa raskaassa työssä. Vähän kylmää ruokaa ja kuppi kuumaa -kahvia, ei muuta. Jos onni on myötäinen, ja jos niin toimitetaan, että -joku entinen kokkipoika tahi joku asevelvollinen, joka on palvellut -kyökki-osastossa, on työmiesten joukossa, voi kuuma soppa silloin -tällöin keskeyttää tuota yksitoikkoista ruokajärjestystä. Ja illan -tullen viedään hevoset jonkun pilviä tavoittelevan kuusen alle, siellä -seisovat ne taajassa niin, että lämmittävät toisiansa, ja saavat -yöruokansa ja loimensa, kun miehet kömpivät kojuunsa nukkumaan. - -Kolmella seinällä ja vesikatolla varustetussa kojussa makaavat -tukkimiehet lavoilla, jalat kojun neljättä avonaista sivua kohti. -Kojun ulkopuolella leimuaa tuli, joka palaa koko yön, osaksi petojen -hätäämistä, osaksi miesten jalkojen lämpiminä pitämistä varten. -Vesisateessa, leutoilmassa, kun lumipyry riehuu honkien oksissa, kun -pakkanen on niin tuima, että pikkulinnut putoavat kuolleina -oksiltansa, kun revontulet leimuavat, tähdet säkenöivät ja linnunradan -miljoonat tähtiä kiiluvat, on tämä koju kaikki kaikessaan, mitä metsän -ravakkaat pojat tarvitsevat, voidaksensa levätä päivän tallaamisesta -kyynäränkorkuisessa lumessa ja monesta sadasta kirveeniskusta hongan -kovaan puuhun. - -Jos matka kotiin on, niinkuin nyt, useita peninkulmia, niin -rajoittuvat kotonakäynnit mahdollisimman harvoiksi, pari kertaa -kuukaudessa, ja nekin vasta sitten kun lunta on tullut ja suksimies -voi oikaista soiden ja rahkojen yli. - -Paljon ei puhuta metsässä työnaikana. Kirveeniskujen kaikuessa, -kaatuvien runkojen jyskyessä kuulee tuskin muuta kuin äänekkäästi -lausuttu: "pois tieltä". Aamukylmä ajaa työhön, illan pimeä ja väsymys -päivän vaivoista nukkumaan. - -Talvipakkasen tuimuuden, kyynärän paksuisen lumen, myrskytuulen -huminan metsässä, päivän lyhyyden ja hämäryyden, yön pituuden ja -kylmyyden -- kaikki nämät kärsii tukinhakkaaja tyynellä mielin. Mutta -on jotakin, joka tekee hänen elämänsä vaikeaksi, mielen raskaaksi, vie -häneltä halun ja terveyden. Se on vesisade. Sade on hänen pahin -vihollisensa, vetinen syksy ja sateinen kevät on hänelle sama, kuin -ukonilma kalastajalle ja halla maanviljelijälle, se on hänen häviönsä. - -Veikkoliini oli työssä aamusta iltaan. Tunteille ja unelmille ei ollut -hänellä paljon aikaa. Missä karhu makaa pesässään, siinä ilmaisee -ainoastaan kellahtava värinvivahdus lumessa, että omituinen elo, joka -elää itsestänsä, piilee lumipeitteen alla. Samoin oli Veikkoliininkin -laita. - -Ainoastaan silloin tällöin heräsi hänen kuvittelunsa eloon. Ainoastaan -harvoin näki hän unta kauniista Batsebasta ja hänen kuninkaallisesta -rakastajastaan. Silloin hänen, työväkensä ihmeeksi, oli tapana -kuleksia muutamia tunteja vaaleana ja synkkänä; mutta sitten työ taas -pääsi voitolle. Hän tunsi, että tämä kaikki lepäisi kätkettynä -kevääseen saakka hänessä itsessään, kuin siemen jyvämaassa, että -kaikki heräisi uudestaan kesän auringon lämmössä eloon ja voimaan, ja -silloin selvenisi kaikki tämä, joka nyt oli sekaannuksiin joutunut. - -Miten tuo tulisi suoriutumaan, sitä hän ei tiennyt, eikä hän huolinut -sitä tutkia -- "se on sallittu". Tämä tuon suuren luontaisuskonnon -ilmaus, jota uskontoa kaikissa mailman kansoissa useimmat tunnustavat, -on se, joka antaa kestämisvoimaa itämaan fellahille yhtä hyvin kuin -turkkilaiselle talonpojalle heidän työskennellessään polttavassa -auringonpaahteessa, veronkiskojan ruoska päänsä päällä; venäläiselle, -joka viljelee maatansa toivottomassa yhteisviljelyksessä; köyhälle -maanviljelijälle, joka pohjolassa taistelee yöhallain hävityksiä -vastaan, se antaa kaikille tuon kaikkivoittavan henkisen sitkeyden, -alistuvaisen uskalluksen. Toivoton uskallus. Tämä: "se on sallittu", -tuo roomalaisten fatum, "se on sanottu", ja kreikkalaisten -traagillinen sallimus on tulos mailmankatsannosta, joka ilmaisee -alemman kehitysasteen, ahtaamman ilmeitten käsittämisen, mutta joka ei -siltä estä tämän opin tunnustajia osoittamasta urhollisuutta, joka -mailmaa useamman kuin yhden kerran on ihmetyttänyt. - -Nyt oltiin jo koko joukko maaliskuussa. Päivät pitenivät, aurinko -hehkui aamuin ja illoin honkien mustuneiden runkojen lävitse. Lumi -kimalteli, niinkuin olisi tuhansia pieniä tähtiä satanut sen pinnalle. - -Tukinhakkaajan työ kävi raskaammaksi. Kun kirves isku iskulta sattui -vapisevaan runkoon, karisi lunta ja vettä oksilta, karisi työmiesten -päähän ja niskaan ja tunkeutui vaatteiden läpi, olipa ne sitten -minkälaisia hyvänsä. Itse työkin muuttui vaikeammaksi, sillä kun joka -kirveenisku talvikuukausien aikana kärkkyi helposti petäjän kovaan, -mutta hauraaseen kylkeen, paneutui nyt keväällä puu ikäänkuin -vastarintaan teräkselle. Puu oli muuttunut sitkeäksi ja kimmoavaksi, -sen kuuli jo iskujen äänestäkin. - -Ja eräänä kirkkaana, kauniina maaliskuun päivänä, kun lumikiteet -kimaltelivat, kuni pienet välkkyvät tähdet, kun koirasteerit olivat -kokoontuneet aukeaksi hakatulle paikalle, ja luikersivat kauniimmat -kevätlaulunsa ihastuneille kuunteleville naarasteerille, komensi -Israel Veikkoliini "seis". Hakkaus oli loppunut täksi vuodeksi. Talvi -oli mennyt. Syvällä lumen ja roudan alla olivat salatut voimat -alkaneet liikkua. Ne nousivat yhä ylemmäksi puun ja kuoren välisiä -hienoja syitä myöten puun soluihin ja suoniin. Nyt ei puu kelvannut -enää ainepuuksi, sillä vetelät nesteet rupeavat pian happanemaan. Puu -mätänee pian, on vähemmin pysyväinen eikä kestä pitkää uittamista -vedessä, vaan painuu pohjaan matkalla jokiloissa ja järvissä. - -Mutta nyt tuli tukinuittajille kiire. Viimeisellä lumella täytyi tukit -vetää aarniometsän sydämmestä lähimpään jokeen, sitä myöten -kuljetettavaksi sahalle. Tämä oli raskasta työtä miehille ja -hevosille. Tukkien molemmat päät sidottiin pienille, lyhyille -kelkoille, jotka olivat niin korkeat, että jalasten upotessa tukki ei -kuitenkaan koskenut nietokseen. Jokaisen kelkkaparin eteen -valjastettiin yksi tahi kaksi hevosta, aina tien hyvyyden tahi -huonouden mukaan. - -Koko päivät vetivät hevoset läähöttäen metsästä mäkien ja -lumikinosten, risujen ja oksien ylitse, rytöjen ja kantojen välitse -tukkeja, toisen toisensa perästä. Mahtavia honkia, jotka olivat -seisoneet vuosisatoja, kuljetettiin pois metsästänsä, metsästä, johon -ihmisjalka ei ollut milloinkaan astunut ainoatakaan jälkeä, ei lumeen -eikä sammaleeseen; nuo pienet, mutta väkevät ja kestävät hevoset -vetivät, miesten iloisesti hoilatessa ja kehoittavasti huutaessa, -metsän jättiläiset sen pienen ojan partaalle, joka vielä jään ja lumen -peittämänä juoksi Kiiskilän kylän ohitse Pielisjärveen. - -Eikä sittenkään, kun lämpö sulatti nietokset, ja kaikki purot -paisuivat yli äyräittensä ja joet muuttuivat kiitäviksi virroiksi, kun -tukit huimaavalla nopeudella riensivät järviä kohti, ei silloinkaan -työ käynyt helpommaksi. Kylpy virran pyörteissä jäälohkareiden välissä -ei ollut niin erittäin harvinaista. Sillä nyt, juuri nyt, tällä -lyhyellä vaihdeajalla, jolloin pohjolan talvi muuttuu pohjolan -kevääksi, oli mahdollisen suurin määrä työtä suoritettava mahdollisen -lyhyimmässä ajassa. - -Veikkoliini oli nyt oikein oleissansa, hän pakotti, hän kiihotti -työhön. Mutta hänen parhaassa vauhdissa ollessaan, toi sanansaattaja -soiden ja rahkojen yli hänelle merkillisen kirjeen Blumen -kauppahuoneelta. Hän jätti kaikki erään luotettavan miehen haltuun ja -matkusti vielä samana päivänä. - - - - -X. - - -Kevät oli. Leivo oli ensimmäisenä tuonut tämän sanoman, sitten oli -västäräkki saapunut ja antanut todisteensa samasta asiasta, ja nyt -meni pääsky takaukseen, että niin todellakin oli, ja kuitenkin oli -vaikea sitä uskoa ja siitä vakuuttua. Kevät, jolla ei ollut aurinkoa, -vaan ainoastaan harmaita sumuja, jotka kastelivat ja lokasivat kaikki, -laskematta lämpöä maahan, tämä ei ollut mikään todellinen kevät. -Kaikki näytti kolkolta ja synkältä. Pajupensaissa ja ojan laiteissa -lepäsi lumi likaisena ja vetisenä; niityillä oli vielä routaa, joka -kylmän peitteensä lävitse päästi ainoastaan voikukan ja koiranputken -nousemaan. Lämpöä ei ollut vielä tullut, höyryä ei ollut vielä -tarpeeksi, luonto työskenteli puolella höyryllä. - -Suikkilan iso saha, kauppahuone Blumen suurin laitos, työskenteli -sekin puolella voimalla. Vaikka sahanterät joka päivä surisivat ja -vinkuivat, kuin vihoissaan ja raivoissaan, repivät hirsien syyt -esille, tekivät sahajauhoja, pintalautoja ja lankkuja kosolta, huomasi -jokainen kuitenkin työn käyvän ponnetta ja vauhditta. - -Tuo edeltäpäin tietämätön jokin, jota kutsutaan mailmanmarkkinoiksi, -oli lamassa. Minkätähden ja kuinka kauvaksi, sitä ei voinut kukaan -tietää. Mutta että se oli lamassa, sen huomasi parhaiten noista -mahtavista varastoista, joita oli ylt'yleensä. Tapulit ulottuivat -kaikkialle, pihamaalta ja ojanlaiteilta muratille ja pelloille. Ne -kasvoivat teiden varsille korkeiksi rakennuksiksi, muodostivat katuja, -kujia ja kortteleja tuohon elottomaan ja liikkeettömään -tapulikaupunkiin, kaupunkiin, missä ei kukaan asunut noissa -täyteläisissä huoneissa, eikä kukaan liikkunut ahtailla kaduilla, ei -mitään jyskettä kuulunut noilta pieniltä aukeilta paikoilta, eikä -vaunuja kulkea suristanut raitioteillä, jotka puoleksi sahajauhojen ja -nokkoisten peittäminä luikkivat autioita katuja myöten. - -Saha työskenteli puolella voimalla, sen huomasi myöskin nuorisosta. -Tuolla 6X1 tuumaisten tapulien välissä seisoi vanha naarmuinen ja -haavallinen pihlaja melkein kantona. Se oli kuitenkin kiiruhtanut -koristautumaan lehdillä ja nupuilla, vielä kerran, ennenkuin sen -päivät olivat loppuneet, viettääksensä nuoren kevään leikkejä. Sen -oksilla lauleli leppälintupari, eikä tarvinnut, kuni Bagdadin kaliifi, -seitsemää vuotta tutkia lintujen kieltä, ymmärtääksensä että -onnellisen rakkauden kieltä ne visertelivät nuo kaksi. Pihlajan -juurella istui nuori tyttö ja nuori mies. Mitä leppälintu lauloi -allegrossa, sen puhui mies adagiossa; voi, ei mitään työtä sahalla, ei -omaa kotia eikä häitä! Kainot unelmat uudesta onnesta ja nuoresta -rakkaudesta hukkuivat kyyneliin ja tukahtuivat huokauksiin. - -Sen huomasi vanhoissakin. Tapuloitsija Mäkelä seisoi siinä -korttelissa, josta 3X9 tuumaiset alkoivat, käsivarret ristissä -rinnalla. Vastapäätä katua hienoimmassa korttelissa, jossa 3X12 -tuumaiset olivat lateissa, istui kirjakaupustelija Johansson -koettamassa hengen innolla ja uskon voimalla hankkia itsellensä ja -raittiudelle käännykkäitä. Leveällä, lempeällä, jumalisella katseella -toisteli hän toistelemistaan autuuttamisen toivoa ja elämän kruunua. -"Herra vihaa mahtavia, Israelin ylimmäisiä, ja niitä, jotka -ylvästelevät, hän vihaa ylpeitä ja kopeat kiihoittavat hänen -vihaansa". - -Ja Antti Mäkelä katseli synkästi edessään olevaan 3X12 tuuman tapuliin -ja ajatteli himmeitä, epäselviä ajatuksia kaikkien katoavaisuudesta ja -pysymättömyydestä. Kun ei nyt enää Blumeen, ei edes tuohon rikkaaseen -Blumeen, jota hän oli koko elinaikansa palvellut, ollut luottamista, -kun tämä jätti työmiehensä maksamatta neljäksitoista päiväksi, niin -silloin täytyi alkaa hakea turvaa kauppahuoneen ulkopuolelta, ja -Johansson oli ehkä oikeassa: paloviina ja herrain ylpeys oli Jumalalle -vastenmielistä. - -Sitä huomattiin kirkossakin, jossa optimistit, helposti liikutettuina -ja herkkäverisinä, rakensivat toivonsa rukoukseen ja avuksihuutamiseen -tällä hädän ajalla. Sitä huomasi pienissä työmieskodeissakin, jossa -pessimistit istuivat alakuloisina ja synkkinä, kun äiti varpaisillaan -käveli askareissaan ja lapset arkoina hiipivät köyhän kodin -ulkokulmilla. - -Sitä huomattiin kapakassa, jossa opportunistit istuivat hyväksensä ja -huviksensa käyttämässä odottamatonta joutilaisuuttaan, kuiskaamalla -esittäen yhteiskuntaa parantavia oppejaan ja ratkaisemassa -työväenkysymyksen kuin sirkkeli tasoittaa lankun päät. Mutta kauempana -huoneessa, myymispöydän takana, meluttiin kovalla äänellä. Siihen -olivat nuorimmat rauhanhäiritsijät asettautuneet, ja samoin kuin -ensimmäiset lumihiuteet pyörivät ja lentelevät vielä kylmenemättömässä -syysilmassa, samaten kuultiin kapakkatuvan kuumassa ilmassa suuria -sanoja ja hurjia kirouksia satelevan, törmäävän yhteen tunkeilevan -tilasta, sanoja, jotka uhkasivat Suikkilan sahalle ja sen ympäristölle -tulta ja hävitystä. - -Melun siinä sisällä ylimmillään ollessa, aukeni ovi ja sisään astui -kiiruusti vanha tapuloitsija naisen seuraamana. Heillä näkyi olevan -jotain tärkeää ilmoitettavana, sen huomasi heti. Lähinnä seisovat -vaikenivatkin heti; huoneessa syntyi ikäänkuin ontto eli aukko -keskelle, johon hälinä kukistui, ja noin minuutin kuluttua kuultiin -ainoastaan yksityisiä: noh! noh! mikä nyt on? Tapuloitsija ilmoitti -höyrylaivan äskettäin laskeneen laituriin, ja että herra Emil Blume -oli laivassa. - --- Hän sen penikka, joka on syypää kaikkeen tähän kurjuuteen, kuultiin -nyt joukosta. Hän, joka muutamia vuosia sitten loikoi täällä koko -kesän riippakoikussa eikä edes viitsinyt päätänsä nostaa, jos ei joku -naisihminen kulkenut sivutse. - --- Menkäämme hänen luoksensa ja kysykäämme, aikooko hän maksaa -työmiehillensä vai ei. - -Syntyi yleinen meteli kapakassa. - --- Ei, seis nyt! odottakaa vähäsen, huusi nyt tapuloitsija hälinän -voittavalla äänellä, hän ei ole yksinään. Veikkoliini on hänen -kanssansa, Israel Veikkoliini. - -Nyt kääntyi puhe toisaanne. Tuo äsken niin synkkä ja kiihottunut -mieliala muuttui päinvastaiseksi. -- Vai hän. Niin, jos joku voipi -tässä auttaa, niin ei sitä tee englantilainen eikä ranskalainen, vaan -kyllä Veikkoliini se on, joka sen tekee. Se on mies se, joka on -pitänyt huolta itsestään, hänellä on rahaa, Kiiskilässä saha ja metsiä -vielä. Me menemme miehissä konttoriin. - -Ja synkimmästä epätoivosta ja toivottomasta alakuloisuudesta muuttui -mieliala pikaisesti toivorikkaaksi parempien aikojen odottamiseksi, -aiheettomaksi luottamukseksi kauppahuoneen maksukykyisyyteen. - -Kiireimmiten maksettiin ryypyt ja olutpuolikkaat, ja nyt -lähti liikkeelle tänä kevätiltana pitkä epäsäännöllinen jono -konttorirakennukselle. - -Tämä sijaitsi alhaalla kosken partaalla, niin lähellä putousta, että -tyrsky joskus räiskyi sen huvisillalle. Rakennusta ympäröitsi kaunis, -hyvin hoidettu puutarha, jossa kevättyöt nyt tehtiin suurella -uutteruudella. Rappujen edessä olevalla suurella kukkaispenkereellä -kukoisti lukemattomia punasinerviä crocus'ia ja muita valkoisia ja -kirjavia kukkia, ja siellä täällä loisti tulpaani kuin punainen -veripilkku mustalla mullalla. Aurikkelit olivat nupulla, ja punaisiksi -paleltunein sormin kömpivät pioonit ylös maasta. - -Nuori suoravartaloinen nainen, jolla oli pieni, kaunis pää ja -raskasmielinen, älykäs sävy somamuotoisissa kasvoissaan, työskenteli -muutamien äsken paljastettujen ruusupensaiden ruokkimisessa ja -ampelopsis-köynnösten sitomisessa verannan ristikon ympärille. Kun hän -kuuli raskasta nassuttavaa astumista märällä tiellä, katsahti hän -pikaisesti ylös. Hänen kasvonsa vaalenivat, ja säikähtyneenä katsoi -hän ympärilleen. Sitten kääri hän nopeasti helmansa ja juoksi keveästi -kuin hirvi konttoriin. Silmänräpäyksen perästä tuli hän ulos miehensä -kanssa, joka oli sahanhoitaja Paulsson. Tämä oli voimakas, -lyhyenvanttera henkilö, jonka silmät katselivat terävästi, pistävästi. -Miehellä oli revolveri kädessään. Tuo kaunis rouva koetti hillitä -levottomuuttaan ja kuiskasi: Kaarlo, älä pikaistu, Kaarlo, Kaarlo. Nyt -seisoivat työmiehet jo pnutarhanaidakkeen sisäpuolella. - --- Mitä te tahdotte? sanoi Paulsson vihaisesti. - -Yleinen hiljaisuus. - --- Mitä te tahdotte? kysyi sahanhoitaja korkealla äänellä. - --- Puhua herra Blumen ja Veikkoliinin kanssa, vastasivat pari -rohkeinta. - --- He eivät ole vielä täällä, vastasi sahanhoitaja karmeasti. Olenhan -sen jo sanonut; ja nyt te jätätte heti puutarhan. Mutta heti ... -kuuletteko te -- ja nuo terävät silmät alkoivat säihkyä. - -Yleinen liike syntyi nyt työmiesten joukossa. - --- He ovat tulleet ... he ovat täällä, vastasivat muutamat. - --- Niin, täällä minä olen, vastasi nyt eräs ääni, ja polulla alhaalta -kosken luota tuli herra Emil ylös puutarhaan. Veikkoliini on vielä -tuolla alhaalla, laiturilla. -- Onko jo tultu näin pitkälle, sanoi hän -kuiskaten Paulssonille? Hän oli vaalennut nähdessään levottoman -ihmisjoukon puutarhassa. - --- Täällä me olemme, sanoi hän jälleen, kääntyen joukkoon päin. Hyvää -iltaa, hyvää iltaa, menkää nyt kukin kotiinsa. Tunnin perästä saamme -puhua ja selvittää koko asian. - -Lakit lensivät pois kansan päästä. Eräs vanha mies astui esille, -pudisti Emil herran kättä ja sanoi nöyränä: -- Älkää pahaks' panko, -älkää pahaks' panko, nuori herra, minä olen ollut täällä aina Teidän -isänisänne ajoilta, ollaan vähän niinkuin levottomia täällä tehtaassa, -älkää pahaks' panko, -- ja niin vetäyntyi joukko hiljakseen -puutarhasta. - -Herra Paulsson ja hänen isäntänsä menivät verannalle päin. Emil herra -tervehti kohtelijaasti tuota kaunista rouvaa, jonka kasvoille -pikaisesti ilmauntui polttava punehdus, punehdus, joka peitti hänen -poskensa, otsansa ja kaulansa, punehdus, joka tuotti uhkaavan ilmeen -sahanhoitajan teräviin silmiin, joka muutti hänen piirteensä vielä -tuimemmaksi ja ihonsa vielä keltaisemmaksi. Tuskin yhtäkään lausetta -nämä kolme toisillensa lausui. Ujostuksissaan astuttiin -konttori-rakennukseen. Sahanhoitaja pani revolverin kirjoituspöydälle. -Rouva Paulsson katosi äkisti sisähuoneisiin teetä laittamaan. Myöskin -Paulsson oli mennyt ulos huoneesta, ja hetkiseksi jätettiin herra Emil -yksikseen. - -Oli aikoja kulunut siitä -- kohta Paulssonin tultua sahan hoitajaksi --- kun herra Emil oli tässä huoneessa, joka ennen oli ollut salonkina -hänen vanhempiensa kesäasunnossa; silloin se oli koristettu kukilla ja -vanhoilla perhemuotokuvilla. Nyt se oli alennettu konttorihuoneeksi ja -täynnänsä näytteitä reunuspuista ja läpileikkauksista, hintaluetteloja -kaikkialla, seinillä ja katossakin. - -Ei, ei kaikkialla, eräs suuri valokuva vanhanaikuisine aaltomaisine -puitteineen riippui huoneen yhdessä nurkassa. Se oli hänen ja -sahanhoitajan, hänen, nuoruutensa ystävän, valokuva. Kuinka hyvin hän -muistikin sitä hauskaa juomapäivää, jolloin he molemmat ylioppilaina, -molemmat laulajoita, valokuvattiin tämä malja välillänsä. Oi, paljon -oli senjälkeen tapahtunut, joka oli toisistaan eroittanut nämät -molemmat ystävät. Vuosia oli kulunut siitä ajasta, ja kumminkin puhui -tuon kauniin rouvan polttava punehdus herra Emilin nuoruuden -urostöistä. Paulsson, ystävä Kokko, joksi häntä sanottiin, oli saanut -sahanhoitajan paikan, palkan ja asunnon kauppahuoneelta sekä vielä -lahjojakin. Mutta siitä ajasta alkaen oli Kokon entiset pyöreät, -avonaiset ja iloiset silmät muuttuneet noiksi pistäviksi, teräviksi, -jotka nyt herättivät pelkoa työmiehissä. - -Herra Emil ei ennättänyt kumminkaan, onneksi kyllä, vaipua -ylioppilasmuistoihin; ovi aukeni ja sisään astui Paulsson ja -Veikkoliini. Näytti siltä, kun Paulsson ei tahtoisi olla yksinänsä -herra Emilin kanssa, ja jonkinmoisella innolla ryhdyttiin -liikeasioihin, ikäänkuin ainoalle puolueettomalle alueelle, jolla -voitiin yhtyä. - -Herra Emil veti esille Schönfeldin siististi kuni kaunokirjoittajan -kädellä kirjoitettuja ja viivattuja tapelleja, hänen anomuksensa -ulkomaalaisille saamamiehille maksuajan pidentämisestä, esitti asian -semmoisena, kuin hän itse Schönfeldin innostuttamana sen käsitti, ja -niinkuin kirjeessä Paulssonille oli ilmoitettu. - -Herra Emil oli synnynnäisen hyvän älynsä, rikkaan kuvitusvoimansa -avulla melkoisesti kehittänyt asioimis-älynsä. Joll'eivät ajat olisi -olleet niin huonoja, jollei hän olisi koko aikaa työskennellyt -edellisen velkakuorman raskauttamana, melkein ilman toivoa ja -luottamusta, niin olisi hän ehken työskennellyt voimalla ja innolla. -Blumen kauppahuoneelle oli se välttämättömänä elinehtona, Paulssonille -suureksi eduksi, jos Schönfeldin tekemä ehdotus voisi mennä lävitse, -ja tämä ehdotus oli se, että muodostettaisiin yhtiö, niin että muun -muassa Paulsson, joka perinpohjin tunsi liikkeen, ja Veikkoliini, joka -omasi halpahintaisia metsiä, yhtyisi kauppahuoneeseen. Herra Emil -esitti kaikki edut tästä loistavalla todistusvoimalla. Edut olivat -kieltämättömiä, vaikeudet tosin melkoisia, mutta tiettyjä ja -mahdollisia voittaa. - -Veikkoliini kuunteli suurimmalla tarkkuudella. Kaksi punaista, -jyrkkäpiirteistä pilkkua ilmauntni hänen laihoille poskillensa, kun -tämä ehdotus hänelle tehtiin. Hänen muutoin umpinainen luonteensa, -joka tuon jonkin takana, jota me sanomme talonpojan levollisuudeksi -- -kansassa kasvatuksen kautta saavutettu arvokkaisuus, eikä mikään -luonnonlahja -- kätki koko mailman ajatuksia ja tunteita, jätti hänen -hetkiseksi. Hän hymyili niin, että lukemattomia ryppyjä muodostui -tuolle ruskealle iholle. Hänen silmänsä loistivat siitä -tyytyväisyydestä, jota hän tunsi. Hänen koko olentonsa ikäänkuin -laajentui, hän tunsi nousevansa ylöspäin, tunsi että hän oli -saavuttamaisillaan päämaalia, joka kauan unissa oli hänelle -kangastanut. - -Paulsson'in terävä silmä huomasi voiton, hän nousi ylös hillitäksensä -oman mielenliikutuksensa. - --- Minä tuon sisään vähän konjakkia ja vettä, sanoi hän, ja hieno hymy -kohosi hänen omiin suupieliinsä mutta katosi samassa, Tämä oli jotakin -niin tavatonta hänen katkerissa kasvoissaan ja muutti siihen määrään -koko niiden mielenilmeen, että Veikkoliini havahtui humauksestansa ja -heti jälleen tunsi seisovansa lujalla maalla. - --- Me olemme aikoneet muuttaa firman nimen "Blume et Komp'ksi", sanoi -herra Emil pitkäveteisesti ja katsoi tarkastaen Veikkoliiniin. -Veikkoliini hymyili hiljaisen pidätetyn hymyn, kumartui syvään ales -paperien yli salataksensa mielenliikutustansa, selaili niitä ja sanoi -päättävästi: - --- Minunhan kumminkin ensin pitää saada osa näistä asiakirjoista -täällä. - --- Kyllä, ne te saatte Paulssonin tahi hänen konttoriapulaisensa -kanssa tutkia täällä konttorissa tänä iltana. Huomenna pitäisi minun -saada teidän vastauksenne. Se on hyvä tarjous, jonka teille teen, -siitä voitte olla vakuutettu. Ja herra Emil antoi Veikkoliinille -johtavan katsauksen kaikkiin tapelleihin ja papereihin. - -Nyt tuli Paulsson tuoden konjakkia ja vettä. Juotiin "saat täst", ja -päätettiin, että sillä aikaa kuin Veikkoliini tutkii tapelleja, ne -toiset kaksi menevät alas sahalle maksamaan työmiehille, sillä Blume -oli tuonut rahoja mukanaan. - -Veikkoliini jäi yksikseen huoneeseen. Hän tirkisteli varovasti -kummastakin akkunasta, heittäytyi hillitönnä konttorituolille, ja -antaen vapautta riemuitsevalle ilollensa, joka täytti hänen -sydämmensä, päästi hän lyhyen röhänaurun. Hän levitti käsivartensa, -huitoi niillä; hän tunsi ikäänkuin hän olisi vuosimääriä istunut -vankeudessa ja nyt, nyt ensikerran äkisti saanut vapauden. Hän muisti -kuinka hän kerran Viipurissa oli nähnyt erään vangitun mustalaisen -päästettävän lääninvankilasta, kuinka tämä rajattomasta vapaudenilosta -oli laskeutunut maahan, suudellut sitä ja vannonut, että hän ei -koskaan enää, vaikka mitä rikosta hyvänsä tulisikin tekemään, elävänä -antautuisi vangiksi. - -Vapisevin käsin tarttui Veikkoliini papereihin ja hillitsi ilonsa, -kuten olisi siinä ollut vaara. Hän muisti ne tuskalliset tunnit, jotka -hän joku aika sitten oli viettänyt proomu Vellamon kastarissa, kun hän -ensikerran sai kuulla kauppahuone Blumen rappiotilan; hän muisti -kauheat päivät, pelvon ja toivon päivät, ja epäilyksen, ennättäisikö -hän ostaa Matti Kiiskilän talon ja metsän, ennenkuin tuo odotettu -mullistus tapahtuisi. Toista kertaa ei hän tahtonut tulla samaan -tilaan, ja hän muuttui äkisti kovaksi kuin valurauta -- hän karkoitti -kaiken turhamielisyyden, kaikki tyhjät unelmat, kaiken laupeuden, -kaikki; --ainoastaan hänen järkensä, hänen vaaran teroittama -arvostelukykynsä, hänen peruuttamattomasti päättäväinen tahtonsa -ratkaisisi tuon suuren kysymyksen: herrako -- vai palvelija? - -Hän tutki esillä olevia tapelleja tarkkaan, ajattelevaisesti. Kului -tunti tunnilta -- sitten kutsuttiin hän illalliselle. - -Iltaruokaa syötäessä oli mieliala raskaana. Veikkoliini ei vielä -tahtonut antaa ratkaisevaa vastausta asiasta. Rouvaa ei näkynyt, -Paulsson ja Blume eivät tahtoneet puhua ruotsia, jota Veikkoliini -huonosti ymmärsi, jott'eivät herättäisi hänessä epäluuloa, ja kun he -puhuivat huonosti suomea, ei siinä tullut paljon puhutuksi. - -Illallisen kestäessä muuttui Blume äkisti huomattavan levottomaksi. -Hän tuskin saattoi pakottaa itseänsä istumaan hiljaa, hänen salainen -paheensa alkoi häntä muistuttaa läsnäolostansa, noita veltostuneita -piirteitä nytkäytti, huulet vapisivat silloin tällöin vavahtaen, -silmäterät laajenivat, hän nähtävästi näki kaksia, sillä aika-ajoin -tavoitti hän sivuin niitä esineitä, joita hän tahtoi ottaa. - -Kun illallinen vihdoinkin oli lopussa, kiiruhti hän huoneeseensa, -mutta siellä oli talon naisväki vielä parhaillaan siivoamassa, -vuoteita tekemässä ja lämmittämässä. Puoli-vimmoissaan juoksi hän ulos -kevätyöhön ja käveli edestakaisin puistossa ja pihalla. Hän otti -liivintaskusta erään pienen kotelon, jota hän hermostuneena aukaisi -kerta toisensa perästä. - -Ilma oli muuttunut, sumu ja kosteus oli poissa, tuo raaka kevättuuli -oli lauhkea ja lämpöinen, taivas kirkas, kuu valaisi seutua. Koivu -levitti tuoksuansa, koski pauhasi ja heitti pisaroita ympärillensä, -jotka muodostivat liikkuvia, monivärisiä vesikaaria yli tuon valkoisen -vaahdon. Ilma oli lieveä, pikkulinnut sirisivät silloin tällöin -pesissänsä, ruisrääkkä antoi kuulla narskutustansa, luonto varustautui -auringonpaisteiseen ja lämpimään päivään, juhlaan ja iloon. - -Mutta niinkuin kirottu samoili herra Emil puutarhan käytävillä -tuskallisesti odottaen, että hänen huoneensa tulisi kuntoon. -Vihdoinkin, vihdoinkin katosivat valot tuolta ylhäältä, hän riemuitsi -tuskissansa, riensi ylös, sytytti vapisevilla käsillä kynttilänsä, -kiskoi auki soman, englantilaisen matkalaukkunsa ja etsi kaikista sen -koloista ja säilyistä tuota huumaavaa myrkkyä, ikäänkuin hän olisi -etsinyt sielunsa autuutta. Hän ei löytänyt sitä. Mahdotonta! Hän oli -kuitenkin kätkenyt sen huolellisesti siihen. Hän malttoi äkisti -mielensä, vaistomaisesti, voidaksensa ajatella, kuinka se oli -hävinnyt, minnekä hän oli sen pannut, ja oliko hän sen matkalla -kätkenyt. Jahah, nyt muisti hän sen, hän oli pannut sen -matkalaukkuunsa. Hänen huulensa vetäyntyivät kankeaan -suonenvedontapaiseen hymyyn, hän ikäänkuin havaitsi jotakin kiiltävää -punaista, jota hän mielessään kuvaili edessänsä; hiki juoksi hänen -otsastansa. Se lievensi hänen tuskansa ja taistelemalla saavutetulla -levollisuudella, vakavuuden ja varmuuden tunteella meni hän alas -konttoriin tuodaksensa sieltä matkalaukkunsa. - -Pimeässä korridoorissa kuuli hän hiljaisen soinnukkaan äänen; "Emil, -seisahdu, Emil minä pyydän", hän tunsi pehmeän pienoisen käden, mutta -hän meni muissa ajatuksissa, toisessa teossa. Hän oli hurjimman halun -painon alaisena. Törkeästi huutaen: "pois tieltä", meni hän eteenpäin -rappuja myöten ja astui konttoriin. Hän ei edes huomannut nyyhkimisen -ääntä, joka kuului rappusista. - -Konttorissa oli pimeä, hän sytytti kynttilän, silloin näki hän erään -paperin pöydällä, johonka oli jotakin kirjoitettu suurilla, jäykillä -kirjaimilla. Hän haki ensiksi matkalaukkunsa ja aukaisi sen -pikaisesti. Täällä, täällä sisässä se oli, tuo tuskallisesti etsitty, -eräässä sievässä kristallipullossa. Taaskin vilahti värinläike hänen -silmiensä edessä. Noh, nyt saattoi hän heittää pikaisen silmäyksen -paperiin. Mitähän se mahtoi sisältää? Hän luki koneellisesti seuraavat -sanat suomeksi: - - "En koskaan yhdy kauppahuoneeseen. - - "Israel Veikkoliini." - -Herra Emil vavahti. Kristallipullo putosi kilisten muutamille -rautanäytteille, jotka olivat laattialla, ja meni tuhanneksi muruksi. - -Hämmästyneenä tuijotti hän laattiaan. - -Nyt valtasi hänet raivo ja epätoivo. Yhdessä sekunnissa selvisi kaikki -hänelle: että hän tuolla ulkona jälleen luotansa oli sysännyt -pehmoisen, sievän käden, lämpöisen, rakastavan sydämmen; että -Veikkoliini oli jättänyt hänet pulaan; että kauppahuone oli joutunut -häviöön ja, mikä oli kauheinta kaikista, että pullo makasi särkyneenä, -hänen jalkansa juuressa, levittäen hienoa karvasmantelin tuoksua -ympärillensä. - -Melkein tunnotonna tuskasta hapuili hän tulta. Hän tapasi jotain -kovaa, kylmää, kiiltävää, katsoi lähemmin sitä, ymmärtämättä ensin -mitä se oli. Häntä värisytti, se oli Paulssonin revolveri. - --- Oikein, sanoi hän, se tulee kuin kutsuttu. - -Kuului muutamia napsauksia ... laukaus, ja kauppahuone Blumen -viimeinen edustaja oli mennyt tuntemattomiin. - - - - -XI. - - -Kun Veikkoliini oli lopettanut herra Emilin tapellien tarkastamisen, -pakeni hän huoneesta. Hän pakeni itseänsä. Kunnia kuulua Blumen -kauppahuoneeseen oli hänelle liian houkutteleva. Jos herra Emil olisi -vielä kerran asettanut hänen eteensä tämän loistavan numerosarjakuvan, -joka alkoi muutamalla pennillä kuutiojalalta ja loppui miljoonilla, -komeilla kuvilla koreista arvopapereista paksuina tukkuina, -kultaläjistä ja ennen kaikkea yrityksistä, suurista yrityksistä: -tuhansittain työmiehiä pantaisiin liikkeelle pitkin koko Karjalan -vesistöä, satoja hevosia ja höyrykoneita pakotettaisiin kuljettamaan -tavaroita kauppahuoneen mahtavaan varastoon, joukottain ostajia ja -turvatteja, liikeystäviä, asiamiehiä tulisi alituiseen tuomaan uusia -tilauksia, toisi sterlinkipuntia, frangeja ja guldenia noihin tilaviin -kassaholveihin -- kuka tiesi, ehkä hän lopulta olisi antanut -houkutella itsensä kauppahuoneeseen, ja se olisi ollut tyhmää, -varsinkin, kuten hän nyt asian käsitti. Ja hänen käsityksensä oli -varmaankin oikea, sen hän tunsi, sen hän tiesi. Sentähden tahtoi hän -ennen paeta kuin huonosti vastustaa. Ei, herra Emil, ei! Oljet voivat -kyllä olla pehmeitä, mutta niistä tulee kova vuode. - -Veikkoliini luuli itse, sen loppupäätöksen jälkeen, jonka hän oli -saanut herra Emilin laskuista, ja sen päätöksen jälkeen, jonka hän oli -tehnyt, oppineensa enemmän kuin ennen vuosikausiin. Hän oli tullut -tarkkanäköiseksi, oli oppinut tuntemaan itsensä. Hän luuli -näköpiirinsä tästä hetkestä laajentuneen entistään paljoa laveammaksi. - -Aamulla heräsi Veikkoliini aikaisemmin, kuin tavallisesti, juuri kun -höyrylaiva vihelsi ensikerran. Kooten pikaisesti kapineensa hiipi hän -kesäpäivän auringon valaiseman verannan ohi, tulpaanien ohi, jotka -sadoittain loistivat, kuin veripisarat, tuolla mustalla mullalla, alas -rantaan, tuolle pienelle höyryvenheelle. Peläten tulevansa huomatuksi -ja että herra Emil tavoittaisi häntä, kiiruhti hän huomaamatta -rantaan. Hän astui laivaan, ja nyt hengitti hän jo helpommin. Vasta -sittenkuin propelli oli alkanut pyöriä, säikäyttäen salakat, jotka -leikkivät auringonpaisteessa, tunsi hän itsensä varmaksi ja -levolliseksi, ja mielihyvällä nautti hän nyt tuosta ihanasta -kesä-ilmasta, sillä kesä oli tullut, lämpimänä ja toivorikkaana, -äkillisesti, odottamatta, kerrassaan. - -Aurinko lähetti valoansa sisäjärvien selille, niemille ja saarille. -Leppä oli vielä ruskea, ikäänkuin pakkanen olisi polttanut sen lehdet. -Haapa oli jo ennättänyt askeleen edemmäksi, sen lehdet välähtelivät -kauneimmassa kullanpunaisessa värissä, ja koivun hiirenkorvat -näyttivät matkan päähän hienosti vivahtavalta harsolta, joka verhosi -lehdot ja metsäkielekkeet. Lahtiloissa rääkitti tavi, ja raskaana -lenteli kuikka selkien yli hakiessaan alituisesti huutavien, -alituisesti nälkäisten lokkien ja tiirojen hävityksiltä suojeltua -soidinpaikkaa. - -Veikkoliini, ollen ainoa matkustaja, heittäytyi pitkälleen eräälle -laivankannella olevalle sohvalle ja katseli ajatuksissaan miettivänä -ääretöntä sinistä taivasta. Tuo määrätön, tuo muodoton, ilman tukea -silmälle, tämä taivaan avaruus ja kauneus tekivät häneen syvän -vaikutuksen, hän tuli surumieliseksi. Oh, nuo kirotut numerot, niitä -oli hän eilen laskenut tuntimäärin. Voitto tuntui olevan häntä niin -lähellä, niin tiettyä, onni niin varma. Hän kuuli jo sen siipien -suhinaa. Se oli hänen päällänsä, hänen ympärillänsä, hänen luonansa, -ja juuri kuin hänen piti se tavoittaa, silloin se pakeni. Muutaman -silmänräpäyksen oli hän luullut jättäneensä kauas taaksensa entisen -halvan itsensä, olevansa kauppahuone Blumen jäsenenä, rikkaana ja -riippumatonna. Ja kuitenkin, tämä viimeinen vuosi, minkälaista oli se -ollut? joka päivä lupauksia, lupauksia, lupauksia, hämäriä unelmia -onnellisuudesta, joka kangasti, ja joka päivä täytyi hänen kuitenkin -antaa itsellensä se neuvo -- odota. Oliko hänellä aikaa odottaa, hän, -joka oli ennättänyt elämän keskipäivänhetkelle? Kuinka hän vihasikaan -tuota sanaa: odota. - -Tavallisella itsepäisyydellään ei hän huomannut, että hän jo kauan -sitten oli saavuttanut rohkeimpienkin toiveittensa määrän, semmoisina -kuin ne olivat olleet pari vuotta sitten. Hän ei huomannut tahi ei -tahtonut huomata, että hän alati oli jännittänyt jousen kireemmälle ja -alati asettanut määräpään kauemmaksi, pyytänyt enemmän ja enemmän. -Sittenkuin hän oli pelastanut säästönsä Blumelta, olihan hänestä -tullut kauneimpien metsien omaaja, hän oli saanut kumppanin ja -rakentanut sahan, sahan, joka nyt jo tänä kevännä alottaisi tehdä -työtä. - -Perhettänsä ei hän tosin ollut löytänyt takaisin, mutta oliko hän edes -kertaakaan todenperään sitä etsinyt? Ei, päinvastoin oli häntä -useammin kuin kerran viehättänyt toivo, että... - -Mutta se oli asia, joka ei koskenut häneen. Hän ei ollut -huomaavinansa, että, jollei kaikki menisi nurin ja ihan vastoin -odottamista, olisi hän muutaman vuoden kuluttua rikas mies, ei yhtä -rikas, kuin Blume oli ollut, mutta kuitenkin... - -Niin, Blume, ja ajatukset kääntyivät toiselle suunnalle. -- Nyt se -rymähtää, ja Matti ja Maria, mitähän he sanovat, kun kaikki heidän -omaisuutensa menee mukana. -- Niin, hänen vikansa se todellakaan ei -ollut. -- Matti olisi voinut ottaa rahansa pois Blumelta, ja -kuitenkin, hänen omatuntonsa ei antanut hänelle rauhaa. Hänen täytyi -myöntää, että oli tapahtunut juuri niin, kuin hän oli laskenut ja -toivonut. Rauhoittaakseen itseänsä ja omaatuntoansa päätti hän nyt -tulevaisuudessa, kun kaikki välttämättömät tapahtumat olivat -tapahtuneet, ottaa nuo hyvät ihmiset palvelukseensa. Hänen sahallaan -löytyisi kyllä työtä, ja hyvin hän heille maksaisi -- ja kuitenkin, -ehkä olisi parasta jättää heidät oman onnensa nojaan. Tuo Batseban -juttu ei milloinkaan tulisi tapahtumaan. Mutta olihan lapsellista -ajatella sitä, eihän se milloinkaan voisi tapahtua todellisuudessa, ei -voisi milloinkaan tapahtua, ei, ei milloinkaan elettäessä. - -Sitä paitse, mitä hänellä oli katumista? Jos hän ei olisi ajoissa -kiiruhtanut, niin olisi hänelle itsellensä käynyt samoin kuin Matille -nyt. Ja hänen omatuntonsa paatui, hänen sydämensä kylmeni. Ei, -rahojansa hän ei milloinkaan heittäisi. Hän luuli seisovansa -vihollisten keskellä, jotka tahtoivat häneltä riistää hänen kultansa, -ja hän tappeli ja varjeli itseänsä vimmatusti. Oli onnettomuus, että -tuo kohtasi Vahvaa Mattia ja hänen kaunista vaimoansa, mutta hänen -vikansa se ei ollut, onnettomuus se oli. - -Ehkä olisi parasta aluksi matkustaa pois, kunnes hurjin myrsky olisi -ehtinyt lakata raivoamasta. Kunhan sitten tulisi takaisin, olisi asia -tunnettu, keskusteltu ja pahin aika ohitse. - -Veikkoliinin näitä mietteitä hautoessa, kulki höyrylaiva Saimaan -autioilla vesillä harmaiden, kallioisten, aaltojen sylistä kohoavien -saarien ohitse, joilla laihoja mäntyjä kasvoi. - -Ei missään näkynyt aaltoilevata peltoa, viheliäistä niittyä: raskas, -synkkä, kolkko luonto, peninkulmittain joka suunnalle. Ainoastaan -siellä täällä loitommalla ilmaisi muutamista kaukana olevista tuvista -suoraan sinistä kevättaivasta kohti valkoisena nouseva savu, että -täälläkin asui ihmisiä. - -Äkisti, jyrkässä käänteessä niemen ympäri näkyi erämaan keskeltä -kallioiden ja mäntyjen välistä kolme mahtavaa keskiajan tornia, joita -toisiinsa yhdisti paksu muuri. Se oli vanha Olavinlinna, jonka -ijäkkäät kiviläjät kohosivat kallioluodolta keskellä nopeasti -rientävää virtaa. Pikku höyry kulki vauhdilla salmea ihan linnan -vieritse, teki äkkikäänteen oikealle ja laski pian Savonlinnan -laituriin. Rannalla oli tavaton liike. Miten ovat asiat Suikkilassa, -oli ensimmäinen kysymys, jonka kymmenkunta henkilöä teki höyryn -katteinille ja sen ainoalle matkustajalle Veikkoliinille. - --- Suikkilassa? Suikkilassa? Mitäs siellä olisi tapahtunut? Siellä oli -kuin tavallisesti. - -Kaikki näyttivät hämmästyneiltä ja ihmetteleviltä. -- No, mutta Blume, -Emil herra, ettekö ole kuulleet, että Emil herra on kuollut? Hän on -ampunut itsensä. -- Ja nyt sai Veikkoliini tietää, että kun herra -Paulsson saman päivän aamuna tuli konttoriin ja toi sähkösanoman -Englannista, joka ilmoitti että maksunlykkäys oli myönnetty, että -englantilainen kauppahuone lähetti kokeneen henkilön avuksi -selvittämään asioita, makasi Emil herra verissään konttorin -laattialla, - -Nuolen nopeudella, höyryn ja sähkön avulla, oli tuo synkkä sanoma Emil -herran kuolemasta levinnyt yli koko Suomen. - -Emil herra oli tosin vielä nuori ja vähemmän tunnettu, häntä ei niin -paljon ajateltu. Mutta kauppahuone, tuo vanha kauppahuone, joka -miespolvia oli hallinnut Karjalan taloudellista elämää, ja jota -pidettiin niin varmana, niin pysyväisenä, tuo komea rakennus, joka, -kuni Pyhän Olavin linna tuolla kohosi monien satojen pienien -kauppahuoneiden ja toiminimien yli, jotka kaikki viettivät enemmän -tahi vähemmän kituvaista elämätä, pitäisikö senkin maksaa veronsa -huonoille ajoille. Kukahan nyt olikaan varma, kysyttiin joka paikassa, -minne surusanoma saapui. Ja tunteelliset ihmiset ajattelivat kaikkia -niitä päivätyömiehiä, tukkijunkkareita ja sahatyömiehiä, joita -satamäärin oli kauppahuoneen palveluksessa, kaikkia köyhiä, joilla oli -panoksia kauppahuoneen tallella. Ja sitten nuo isot saamamiehet ... -kuinka monta heistä voisi pystyssä pysyä? - -Tieto Emil herran kuolemasta tuli Veikkoliinille odottamatta, ja teki -se häneen syvän vaikutuksen. Kun hän oli saanut ajatuksensa -selvitetyksi, nousi hänessä vihan vimma kuollutta kohtaan. Vielä eilen -oli hän kuvaillut kaikki niin valoisaksi ja toivokkaaksi, oli -kauniilla puheella houkutellut Veikkoliiniä panemaan alttiiksi -tuskalla ja levottomuudella ansaitut omaisuutensa ja rahansa, ja heti -sen jälkeen on hän epätoivossa aseman pysymättömyyden tähden tehnyt -lopputilin elämän kanssa. Mutta hänen katseensa selkeni uudestaan, ja -hän ajatteli itseksensä: Israel Veikkoliini oli heitä viisaampi, häntä -ei kukaan enää petä, hän tietää olla varoillansa. Ja nyt oli Blume -poissa, hävinnyt maan päältä. No, kun se kerran oli tapahtunut, niin -olihan parasta, niinkuin oli. Kilpailija, joka on pakotettu myymään -mihin hintaan tahansa, on ikävä toveri, joka ainoastaan tuottaa -onnettomuutta. - -Ei, tuo Blumen juttu, se oli kuin ukkosilma, se puhdistaa ilman. Vielä -pari senlaista seikkaa, ja nuoret, jotka ovat alhaalla laaksossa -olleet varjossa eivätkä milloinkaan ole saaneet suoranaista -valonsädettä kultaisesta auringosta, ne tulevat nyt nousemaan. Nyt on -nuorien kevät. Veikkoliinista tuntui ikäänkuin hän olisi vapautettu -jostakin painajaisesta, joka oli häntä kauan vaivannut ja usein -estänyt hengittämästä. Hän tunsi itsensä vapautuneeksi, tunsi että hän -kohosi entisestä yhteiskunnallisesta asemastaan, kohosi ylemmäksi, -tuli herrasmieheksi. - -Ei, pois nyt epäilykset, loppurohjaus oli niin mahtava, niin suuri, -ettei hänen tarvinnut pelätä kotiintuloa. - -Hän otti siis ensiluokan piletin laivassa, ensi kerran eläessään, -astui laivaan koko rohkeasti ja koetti olla koteutuneena muiden -matkustajain, matkustavien liikemiesten, matkailijain ja ylioppilaiden -seurassa. Mutta vaikka hän koettikin liikkua ujostelematta toisten -joukossa, tunsi hän kuitenkin juovan olevan itsensä ja heidän -välillänsä. Hän meni salonkiin, pani oven tarkasti kiinni ja alkoi -vetää housunsa lahkeet saappaanvarsista. Tämä olisi viimeinen muutos -hänen kanssaan, ennenkuin hän kotelosta lentäisi, niinkuin perhonen, -säteilevään päivänvaloon. Suorat, tasaiset, pitkät housut olisivat -todistuksena, että hän oli jättänyt aliluokan, että hänellä oli sija -ja äänivalta noiden kymmenentuhannen yliluokkalaisen joukossa. Mutta -vaikka miten hän olisi oikonut housujansa, jotka olivat kaiket päivät -rypistyneet saappaanvarsissa, niin ei hän niille mahtanut mitään. -Hänen terve järkensä sanoi hänelle, että ne, senlaisina kuin nyt, -eivät soveltuneet aiottuun muutokseen. Vähän häpeissään ja -alakuloisena pani hän lahkeet takaisin varsiin ja meni kannelle. - -Mikä ihana kevätkesäpäivä! Virta paisui, aallot kohisivat. Pyhän -Olavin tornien ja viirujen ympärillä kirkuivat naakat. Hanhikki ja -voikukka kukkivat rauniolinnan onkaloissa ja sorassa, kalalokki -leijaili linnoituksen ympäri, ja auringon valaisemien vallien laiteita -pitkin kiiti tornipääskynen nuolen nopeudella. - -Auringonvalo, kesänlämpö ja joutenolo vaikuttivat, että Veikkoliini -oli onnellinen, niin onnellinen, että hän unohti pukeutumisharminsa ja -tuon Mattia koskevan... - -Mutta kun hän muutamien päivien perästä oli saapunut Kiiskilään, oli -hänen onnensa loppunut. Vasta illan tullen saapui Veikkoliini omaan, -entiseen Matin tupaan. Aurinko oli laskeutunut pari tuntia sitten, -kesäyön vaalea pimeä levittäysi seudun yli, ja nyt tulivat nuo synkät -ajatukset takaisin. Veikkoliinista tuntui raskaalta mennä vastamäkeä -tupaan. Miten alottaisi hän puheensa, miten sovitteleisi hän sanomansa -Blumen konkurssista? Miten tuoda esille tuo asia? Eivätköhän he jo -koko asiata tietäne? Ja Maria, tuo viisas, selväpäinen Maria, kun hän -kirkkailla silmillään katsoisi häneen miellyttävästi ja liikuttavalla -äänellä alkaisi tiedustella asiasta, miten hän suoriutusi? Ja tuo -kummallinen tyttö sitten ja hänen isot käsittämättömät silmänsä, jotka -näkevät suorastaan ihmisen läpi? Parasta on mennä nyt hämärässä sinne -ja heti kertoa kaikki, niinkuin se paraiten soveltuisi. - -Mutta epäilemättä tiesivät he jo, ettei heillä nyt enää ollut muuta -kuin Hurja hevonen, kirves ja omat työvoimansa. Miten muutoin tämä -äänettömyys, tämä kamala hiljaisuus talon ympärillä? Talo oli kuin -kuollut. -- Hallin iloista haukuntaa, joka aina iltasilla auringon -laskun jälkeen houkutteli naapurien koirat haukkumaan tuntikausittain, -ei kuulunut. Hurja ei kuopinut tallissa, kanat olivat hävinneet. -Anttia ja huutolaispoikaa, joilla oli tapana joka ilta pelata ainaista -"linnaansa", ei näkynyt. Ei mitään kissaa rappusilla, ja kuitenkin oli -ovi auki. - -Samassa lensi yöleilakka suristen, kuni juovuksissa, ihan Veikkoliinin -ohitse. Hän säpsähti tuota onnettomuutta ennustavaa lintua ... ja -silloin juolahti mieleen: ehkä joku onnettomuus... Ei, hän ei voinut -kestää tätä epätietoisuutta, ja loppumatkan astui hän päättäväisenä, -kylmänä ja päättämällä uskalijaana kiiruusti ylös rakennusta kohti. - -Nyt oli hän perillä, hän aukaisi tuvan oven. Tupa oli tyhjä. Hän -kuunteli, ei mitään ääntä, ei mitään liikettä. Hän henkäsi syvään ja -meni epäröiden ovelle, joka vei perimmäiseen huoneesen. Siellä oli -melkein pimeä, yhdessä nurkassa näki hän erään henkilön, joka -käsivarret hajallaan istui pää kumartuneena pöydälle, ikään kuin -kuollut... - -Veikkoliini ravisteli häntä, se oli Lutikka, joka yksinään ja -juovuksissa istui siinä, olut- ja viinapulloja ympärillään. - --- Missä ovat muut, missä on Matti, Maria ja lapset? - --- Poissa! - --- Poissa, missä, missä? Vastaa kuitenkin, ihminen! - --- Poissa tietääkseni, ja Hultilan pää painui taaskin raskaasti -pöydälle. Hän nukkui sikeään uneensa. Oli mahdotonta saada enää -sanaakaan häneltä... - -Veikkoliini tiesi tarpeeksi. Hän taaskin jäisi yksikseen, -kotiliedettömäksi, yksin itseksensä, puuhiensa, toimiensa ja, kun -päivä oli päätynyt, pahan omantuntonsa kanssa uneksimaan kuningas -Taavetista ja Batsebasta. Hän huokasi syvään ja meni. - - - - -XII. - - -Seuraavana päivänä -- se oli sunnuntai -- satoi aikaisesta aamusta -myöhäiseen iltaan. Satoi rajusti kuin kaatamalla, taivas lepäsi -umpiharmaana ja raskaana maan yli. Kun Veikkoliini nousi ylös aamulla, -oli talo tyhjä. Ei mitään tulta pesässä, ei kukaan häärinyt lieden -ääressä, ei mitään kahvia valmista. Alhaalla olevasta ikkunasta tuli -valoa sisään, vaaleana ja väritönnä, näyttäen Veikkoliinille tuvan -kaikessa alastomuudessaan. Katon mustuneet hirret olivat tyhjinä, -kaikki talouskapineet olivat poissa. Liesi, kodin alttari, joka näytti -niin miellyttävältä ja puoleensa vetävältä, kun sitä talon naiset -ympäröivät, kun tuli sen arinalla iloisesti leimusi, seisoi siinä nyt -isona, jönkeänä, mustuneena ja kylmänä, täynnänsä halkeamia, jotka -kätkivät mustaan varjoonsa muistoja synkistä päivistä, surullisista, -yksinäisistä hetkistä, pitkistä, pimeistä talvi-illoista. -Veikkoliinista tuntui kolkolta ja vastenmieliseltä, yksinäisyys ja -äänettömyys kiusasivat häntä. Hän aikoi juuri lähteä ulos Hultilaa -etsimään, kun joku huoneessa liikahtamisellaan häiritsi häntä. Nyt hän -pimeässä näki erään haamun epäselvät piirteet. Oven suussa ikkunan -pielisen varjossa istui Hultila, vaaleankeltaisena kuin valo ulkona, -unen pöppelössä, ränstyneen näköisenä. Veikkoliini tuli iloiseksi, -joksi hän ei ollut uskonut milloinkaan tulevansa, tavatessaan tuota -surkeata olentoa. - --- No, tuollahan oletkin. Kun sutta ajattelee, on se jo etehisessä! - -Ei mitään vastausta. - --- Missä on väki? Täällähän on autiota, kuin kirkossa arkena. Mitä -teet yksin täällä koko talossa? Missä on väki? - -Korisevalla ja käheällä äänellä vastasi Hultila pimeästä: - --- Lautalla tietääkseni, Blumen lautalla. He tulevat muuttamaan -Suikkilan sahalle. He ovat pyytäneet minua jäämään tänne katsomaan -taloa ja vanhusta saunassa. - -Niin, nyt muisti Veikkoliini Vahvan Matin tuumat. Hän muuttaisi -Suikkilan sahalle perheinensä ja tavaroinensa: siellä tulisi Matista -tapuloitsija, ja hän menisi ainaiseksi Blumen palvelukseen, ja Maria -saisi tyttärensä koulutetuksi ja tehtaan lääkärin hoidettavaksi. -Blumen kuolemasta ja siitä, mitä tapahtunut oli, eivät he siis -tienneet mitään... Se oli hänelle epäsuotuista. Mitä ennemmin he siitä -saisivat tiedon, sitä parempi. Silloin ei tarvitsisi hänen itsensä -puhua asiasta. - -Veikkoliini istui ikkunan luona, tupakkaa polttelemassa ja -katselemassa miten vesi lätisten putosi pihalle ja juoksi leveinä -puroina mukulakiven lohkareiden välitse viettomaata alas. Hänet -yllätti syvä raskasmielisyys yksinäisyyden tähden. Hän tahtoi -tarkoittaa tätä ikävän ja väsymyksen tunnetta ajattelemalla -liikeasioitaan. Ajatteleminen yhä kasvavaa omaisuuttaan, eteenpäin -menevätä sahaliikettään, oli aina ollut hänelle lohdutuksen ja ilon -lähteenä. - -Tänään ei kuitenkaan mikään auttanut. Pyhäpäivän hiljaisuus ja -yksinäisyys ahdistivat häntä. Näiden mukana tulivat hänelle surulliset -ajatukset ja huolet. Mitä hyötyä hänen työstään? Kenelle kokosi hän? -Hänellä ei ollut vaimoa eikä yhtään lasta! Viime aikoina oli hänen -vaimonsa kuvan hävittänyt eräs toinen... Mutta poika, poikani, sen hän -katsoi taivaan velkapääksi hänelle takaisin antamaan. Kokoaminen, -hankkimishalu saisivat vasta silloin oikean arvonsa, kun hän tietäisi, -ett'eivät vieraat ihmiset jonakuna päivänä veisi kaikkea sitä, mitä -hän jättäisi jälkeensä, kun löytyisi joku, joka ottaisi kiinni siitä, -mihin hän itse lopettaisi, ja joka yhäti lisäisi kulta-aarretta, alati -veisi taloa eteenpäin. Mutta hän ... niin, hän oli lapseton... Hän -huokasi ääneensä ja syvään. - -Hultila seurasi raukeilla silmillään Veikkoliinin liikkeitä, näki -miten tupakan savu pyörehtien nousi hänen piipustansa, näki hänen -surullisen, alakuloisen katseensa ja, niinkuin hän olisi huomannut -hänen ajatuksensa, sanoi hän äkisti korpin-äänellänsä: - --- Veikkoliinin pitäisi mennä naimisiin. - -Veikkoliini ei pitänyt siitä, että joku luki hänen ajatuksiansa. Hän -tunsi tuon nenäkkään neuvon tavanneen häntä, ilkeästi koskeneen -häneen. Hän otti piipun suustansa pikaisesti, sylkäsi tarmokkaasti ja -vastasi kuivasti: - --- No, mutta jos minulla jo olisi vaimo. - -Tähän odottamattomaan vastaukseen, jonka olisi pitänyt hämmästyttää -Lutikkaa, ei hän vastannut mitään. Taaskin seurasi pitkä äänettömyys, -kuului ainoastaan sateen lotina katolta ja ikkunasta. - -Tämä äänettömyys suututti Veikkoliiniä. - --- Saanen kiittää juuri Teitä siitä ett'ei kukaan tiedä missä vaimoni -nyt on, sanoi hän pikaisesti. - -Hän tunsi tarpeen purkaa sisuansa, tunteaksensa, että hän eli ja että -elämätä oli hänen ympärillään. - --- Minua, kuinka niin? - --- Niin, juuri Teitä ja Teidän hutiloimallanne tehtyjä kirkonkirjoja. -Kappalainen on sanonut Teidän toimittaneen kauniin sekasotkun tässä -pitäjässä. - -Kun tuli puheeksi kirkonkirjat, valtasi tuon kurjan Lutikan -vastustamaton naurunhalu. Luoja tiesi, minkä ajatusyhdistyksen lienee -tämä keskustelu herättänyt hänen tylsissä aivoissaan, mutta jotakin -hauskaa ja naurettavaa oli hänestä aina tämä asia. Nytkään hän ei -voinut pidättäytyä, istuessaan yksin tuolla pimeässä, hänen suunsa -vetäytyi hymyyn ja hän nauraa kikotti ääneensä. - -Mutta nyt suuttui Veikkoliini todentekoon. Hän ei ollut syönyt koko -päivään, hän oli ollut monenmoisissa tunnevirtauksissa, ja nyt hän -näki lisäksi itsensä tarkoin oivalletuksi. Hän kirosi ja melusi ja -käski Lutikan hävetä ja olla vaiti seinänraossaan tahi mennä niin -kauvas kuin tietä riittää. Mutta eivät mitkään uhkaukset vaikuttaneet -Hultilaan mitään, hän antoi haukkumisen mennä menojaan. Kun -Veikkoliini vihdoin lopetti vastasi hän niinkuin ei mitään pahaa sanaa -heidän välillänsä olisi vaihdettu: - --- Minä neuvon teitä puhumaan tuon noitanaisen kanssa, hän voi varmaan -antaa teille hyvän neuvon. Hän tuntee kaikki suvut pitäjässä; kaikki -mitä hän on kuullut kaksikymmentä vuotta sitten, muistaa hän vielä. -Kun vanha pastori tahtoo jotain tietoa perhesuhteista eikä saa selvää -kirkonkirjoista, niin menee hän puhumaan mummon kanssa... - -Veikkoliini kuunteli hänen puhettaan ja meni suurilla askeleilla -tuvasta, samalla sulkien oven perästään, niin että nurkat tärisivät. - --- Hm ... sanoi hän itseksensä, Lutikka saattaa olla oikeassa. - -Hän meni sahallensa, se oli tyhjä. - -Tuskin yhtään sielua näkyi kylässä. Niin monta kuin voivat, olivat -menneet kirkkoon. Veikkoliini koetti kuluttaa päiväänsä parhaansa -mukaan, mutta se tuntui hänestä kärsimättömältä ja loppumattomalta. -Vihdoin päätti hän seurata annettua neuvoa. - -Rahvaalla ei ole monta terveysopillista sääntöä, mutta yksi niistä, -jota Hankoniemestä Lappiin saakka seurataan poikkeamatta, on metsän -kaataminen ihmisasuntojen läheisyydestä. Puut tuottavat varjoa ja -epäterveyttä huoneisiin, sanotaan. Kun siis joku asunto on puiden -ympäröimänä, on se tavallisesti rappiolla ja melkein aina asumaton. - -Niin ei kuitenkaan nyt ollut. Monihaaraisten kukkivien pihlajain ja -kauniin, huolellisesti hoidetun humaliston puoleksi peittämässä -vanhassa tuvassa, asui vanhus, Noita-Kaisun nimellä koko -paikkakunnassa tunnettu nainen. Pitkä horsma, joka ei ollut vielä -avannut nuppujaan, ja koiranputki, joka kasvoi miehen korkuisena -valkoisine haaraisine kukkineen huoneen ympärillä, suojelivat -sisäänkäytävää. Pieni kaita käytävä oli tallattuna korkeaan heinään, -ja se johti tupaan, joka näytti erittäin rappeutuneelta. -Ammattimiehenä huomasi Veikkoliini heti, että saunan seinähirret, -jotka olivat pyöreät ja ristikko-nurkilla, olivat viidestätoista -kahteenkymmeneen tuumaisia läpimitaten. Hirret olivat mustuneet -auringon paahteesta, pihkasta ja vanhuuttaan, mutta näyttivät -kuitenkin tervesisuisilta. Katto oli taidokkaasti yhteenliitetty: -tuohet ilman ainoatakaan naulaa, käyräksi kasvaneet parrut, jotka -pitivät kattolaudat, ja tuet, joiden päät pistivät koko joukon -katonharjaa ylemmäksi, niin että tupa kokonaisuudessaan näytti -siililtä, kun se pörröttää piikkisen turkkinsa. - -Kun Veikkoliini aikoi aukaista oven, kummastui hän huomatessaan sen -lukituksi, sillä tämä ei ole tavallista näillä seuduilla. Hän kolkutti -kuitenkin ja odotti sateessa kärsimättömyydellä oven aukaisemista. -Vihdoin kuuli hän vanhuksen hoipertelevat askeleet ja miten hän löi -sauvallansa laattiaan. Ovi aukeni selkoselälleen. - -Veikkoliini astui sisään. Hän tuli pieneen etehiseen, jonka laattia -oli tehty kolhituista hirsistä. Hirsikerroksen korkuinen aukko ja -ransean lieden tuli valaisivat huoneen pikimustia seiniä. Vanhusta -harmaissa riekaleissaan tuskin näkyi, kun hän kävellä lyllersi -hämärässä. - --- Hyvä päivä, alotti Veikkoliini. - --- Jumala antakoon. - --- Vanha äitiseni tarvitsisi uuden tuvan, sanoi Veikkoliini katsellen -huonossa kunnossa olevaa huonetta. - --- Onko nyt tähän aikaan tavallista, että vieras, kynnyksen yli -tultuaan, moittii isännän taloa ja kotoa, häh? vastasi vanhus. - --- Anteeksi, anteeksi, mutta minä ajattelin, että... - --- Minä ajattelen, että kun olen asunut tässä kolmekymmentä vuotta, -talvea ja kesää, niin kyllä kestän myöskin loppuikäni. -- Mitä muutoin -käyntinne tarkoittaa, oletteko kipeä? - --- En, Jumalan kiitos, kipeä en ole. - -Vanhus istuutui penkille, aukon viereen. Kun Veikkoliini nyt näki nuo -tuhatryppyiset kasvot, nuo punaiset, vesiset silmät tylsine -katseineen, ajatteli hän: tuo saakelin Lutikka, mitä minulla on täällä -tekemistä, mitä hän tietää, tuo vanha noita, mutta kun kerran täällä -olen, täytyyhän minun... - --- No, suoraan sanoakseni. -- Ja Veikkoliini kertoi koko perheensä -historian, senlaisena kuin sen olemme jo kuulleet, ja lopetti -pyytämällä vanhukselta tietoja, josko hän jotain tiesi noista -kadonneista. - -Vanhus kuunteli tarkkavaisesti Veikkoliiniä. - --- Josko tunnen ketään Veikkoliiniä, sanoi hän, tarkasti miettien ja -näyttäen haeskelevan muistonsa piilopaikoista. Tunsin monta sen -nimellistä. - -Ja Kaisu luetteli kaikki Veikkolaisen perheen jäsenet, milloin he -olivat eläneet ja kenen kanssa he olivat olleet naimisissa. Ja nyt, -lopetti hän, ei ole yhtään, ei koko kylässä eikä koko pitäjässä -sennimellistä. Viimeinen Malakias niminen muutti nimensä -Veikkoliiniksi ja muutti Viipuriin. He olivat väkeä, jolla oli tulta -veressä, he eivät kauan pysyneet yhdessä paikassa. - --- Niin, kaiken tuon tiedän, sanoi Veikkoliini melkein maltittomasti, -mutta ettekö muista erästä mustaveristä vaimoa ja erästä pientä lasta, -sennimistä poikaa. He läksivät Viipurista noin kymmenen vuotta sitten; -heitä lienee nähty tällä paikkakunnalla. - -Vanhus iski silmänsä Veikkoliiniin, hänen lauhtuneet kasvonsa -välähtivät, samoin kuin auringonvilahdus lentää kanervikon yli. - --- Tule saunaan, tule saunaan, sanoi hän innokkaasti. Hän nousi -vaivalla penkiltänsä, aukaisi pienen oven ja meni korkean kynnyksen -yli sisään saunaan. Tämä oli savutuvan aikainen huone, vaikka reppana -oli vaihdettu savettuun puutorveen. Vanhus ryömi lavan alle, toimi -siellä pimeässä, jumala tiesi mitä, ja tuli hetkisen perästä sieltä -pois. - --- Katsokaa tänne, sanoi eukko, minun käteni vapisevat, mutta ottakaa -te ja asettakaa vati penkille tänne ikkunan viereen ja kaatakaa siihen -yksi jumpru paloviinaa. Lyökää sitten rikki tämä muna, ja -räiskyttämättä tippaakaan valkuaisesta pitää teidän kaataa se -paloviinaan, otettuanne ensin ruskuaisen pois. - -Veikkoliini teki niin, kuin eukko sanoi. - -Nyt nojasi vanhus ruskeat ryppyiset kätensä vasten penkkiä ja katsahti -tuohon kirkkaaseen nesteeseen, joka poreillen levisi vadissa. Ämmä -yski, pyyhki silmiänsä huivinsa nipukalla. - --- Älä minua nyt keskeytä, sen sanon sinulle! - -Sitten mumisi ämmä pitkän manauksen vadin yli ja pitkän hiljaisuuden -perästä alkoi hän kuiskata: - --- Näen tuon saksalaisen kaupungin, suuri kaupunki se onkin satoine -huoneineen, torneineen, kultaisine lipputankoineen ja lippuineen. Näen -suuria aluksia ja paljon ihmisiä; on talvi, lumi on likaista, ja -raskasta on siinä astua. Kaupungin pohjoisesta portista astuu -ruskeasilmäinen nainen, hän taluttaa kädestä pientä poikaa, hän kantaa -keltaiseen ja tummanpunaiseen, monilla kummallisilla eläimillä ja -kuvilla koristettuun huiviin käärittyä myttyä. - -Veikkoliini vaaleni kovin. -- Se on hän, se on hän, kuiskasi hän -puoliääneen, sen silkkihuivin sai hän espanjalaiselta katteinilta. Oh, -kuinka minä riitelinkään hänen kanssansa, raukan, kun hän otti sen -vastaan. Minkä näköinen hän on? - --- Olkaa ääneti, älkääkä keskeyttäkö minua -- kuvat sekoittuvat -- -hänellä on tummat silmät ja melkein musta tukka; sievä ja hoikka hän -on, mutta vahvalta hän semminkin näyttää. Hän astuu hangella kantaen -lastansa käsivarrella. - --- Oi, se on hän, se on hän, sanoi Veikkoliini itseksensä. - -Ja kaikki mitä hän pitkänä elinaikanaan sekä kotimaassaan että -Amerikassa oli oppinut noituuden ja taikauskon vääryydestä, kaikki -epäilys, kaikki mitä pappi oli opettanut ja mitä hän itse oli -ajatellut siitä asiasta, masentui. Hän alkoi pelätä tuota akkaa, ja -hänen lapsuutensa usko loihturunojen voimaan heräsi hetkiseksi jälleen -eloon. Hän uskoi; tällä hetkellä olisi hän uskonut mitä hyvänsä, -tietäjiä, loihtijoita, niitä, jotka näkivät kauas menneisyyteen ja -vielä kauemmaksi tulevaisuuteen. - --- Nyt näen pitkän, suoran tien, jatkoi vanhus matalalla äänellä, tien -lumessa ja kinoksissa, lehdettömien puiden ja tummien honkien välitse. -Armelijaat ihmiset ovat korjanneet vaimon ja lapsen, he ajavat -kiireesti pohjantähden seutuja kohden. - --- Nyt käy tie jäätä myöten, sataa lumiräntää, lumi on nuoskea, ja -raskasta on astuminen siinä. Taaskin kulkee hän lapsi povella. Tuo -pienoinen itkee, on väsynyt ja nälkäinen, tie on pitkä, taivas -pimenee, tähdet sammuvat, raskas, kostea etelämyrsky yllättää heidät. -Hän tupertuu tuohon märkään lumeen, hän rukoilee ja itkee. Susi ulvoo -kevätyönä, hän pelkää, hän nousee jälleen ylös, koettaa astua, mutta -voimat pettävät, vaivaloisesti laahaa hän itseänsä eteenpäin -viimevuotisessa ruohostossa, joka hauraana ja heikkona seisoo selän -rannan edessä. - --- Hän haluaa kylään tuolla mäellä, se on Kiiskilän kylä. Valo -kimaltelee jo ikkunassa, koiran haukunta kuuluu vallan läheltä; mutta -nyt hän vaipuu alas kinokselle, hän ei jaksa enempää. - -Hengetönnä tuskasta kuunteli Veikkoliini tätä puhetta. Pari raskasta -kyyneltä vierähti hänen ahavoittuneille kasvoilleen. - --- Onko hän kuollut? - --- Vaiti, sanon minä, sähisi eukko ankaralla äänellä. Älä mua -keskeytä, kuvat pimenevät ja samenevat. Päivä valkenee, on kirkas -maaliskuun päivä. Eräs vanha vaimo menee alas rantaan avannolle, hän -löytää nuo onnettomat. Väkeä tulee avuksi. Heidät viedään saunaan, -luetaan loihtuja heidän puolestaan, heille annetaan lämmintä -juotavaksi. Nainen avaa silmänsä, hän puhuu, hän kertoo pitkän ja -surullisen jutun. Viikon kuluttua on hän kuollut. - -Veikkoliini kuiskasi: -- ja poika, kuinka on pojan laita? - --- No niin, nyt sinä keskeytit minua kolmannen kerran, nyt ovat kuvat -juosseet yhteen, minä en enää näe mitään. - --- Mutta poika, poika, sano mitä hänestä tuli, sanoi Veikkoliini -suurimman jännityksen vallassa. - --- Niin, mitä pojasta tuli, kysy papilta. Pitäjälle tulevat semmoiset -lapset, vastasi eukko hajamielisenä; tylsyys ja väsymys alkoivat -taaskin saada häntä valtoihinsa. Hän oli sanonut kaikki, mitä hän -tiesi, ja vajosi jälleen entiseen välinpitämättömyyteensä. - --- Pitäjälle, niin... Ja Veikkoliini nousi pikaisesti ylös, hän oli -kovin liikutettu. -- Pitäjälle joutuvat ne, ja niin heidät jätetään -sille, joka vähimmän vaatii heidän elatuksestansa. Ja mitään muuta te -ette voi minulle sanoa? - --- En mitään muuta, sanoi vanhus. Tehän itse keskeytitte minua, vaikka -minä teitä varoitin. - -Veikkoliini jätti hyvästi, antoi akalle viiden markan setelin, ja, -vaikka vielä oli rankkasade, hankki hän kylästä hevosen ja rattaat -matkustaaksensa kirkolle. Hän oli saanut alun, mistä lähteä, nyt -tahtoi hän ajaa asiansa perille. - -Hän tapasi kappalaisen, tuon vanhan, hyväntahtoisen ja puhelijaan -miehen, esitti vielä kerran asiansa, kertoi mitä hän oli kuullut, -ilmoittamatta kumminkaan lähdettä. - -Ja vihdoinkin, monivuotisen etsimisen perästä sai hän varmuutta. -Kansliassa oli hyvin kääritty mytty, mytyssä oli vanha ruotsalainen -virsikirja, siinä oli tuo punakeltainen silkkihuivikin ja -muutamia kuluneita lapsenvaatteita; kaikki tämä oli varustettu -päällekirjoituksella, joka ilmoitti minkä asianhaarain ollessa tavarat -oli löydetty. Tärkein kaikista oli se, että virsikirjassa oli hänen -vaimonsa tyttönimi, Emilia Bergelin, ja tämän nimiseksi oli Hultila -todellakin merkinnyt vaimon ja hänen poikansa kirkonkirjoihin, niin, -olipa vielä kirjoittanut muistiin tapaukset ja päivät niin, kuin tuo -vanhus oli ne kertonut. - -Kaikki kävi nyt yhteen. Asia oli selvä. Heti saatuansa täyden -varmuuden, matkusti Veikkoliini kotiansa. Hänen näin sateessa ajaa -täristessään, antaen ajatuksiensa vapaasti liidellä, välähti äkisti -kuva hänen sielunsa silmälle. Hän näki pihlajaa Kiiskilän pihalla, -jossa oli parvi ahmivia tilhejä, näki Ellin ja Kaarlon, joka -palavalla, intohimoisella silmäyksellä katseli ylöspäin. Nuo tummat -silmät sinertävine valkuaisineen, ne olivat hänen vaimonsa silmät. -Kummaa, kun hän ei niitä heti tuntenut? Noh, sen hän kyllä tiesi, hän -tiesi missä hänen muistinsa ja ajatuksensa olivat olleet... - -Huutolaispoika, jonka hän oli luullut Matin rengiksi, ja jonka hän -ainoastaan silloin tällöin oli nähnyt talossa, se oli hänen poikansa, -siitä ei ollut enää epäilemistäkään. - - - - -XIII. - - -Pääkonttorista Viipurissa oli talven ja kesän kuluessa tullut sanoma -sanoman perästä Vahvalle Matille käskien häntä koettamaan parastaan -saadaksensa tukkilautan perille kuljetetuksi. Kauppahuone oli näet -vastaanottanut melkoisia tilauksia hollannin hirsiä hankittavakseen -ennen syksyä. Tämä hirsivarasto oli vielä pinoissa Pielisjärven -rannalla, kun tilaus tehtiin. Kovalle otti, jos tahdottiin ennen -syksyä ehtiä kuljettaa nämät hirret alas Uuraansalmelle. - -Vahva Matti ei saanut aikaa pannakseen kunnollista lauttaa kokoon. -Semmoisen tekeminen oli paitsi sitä vaikeata, sillä vesi täällä joen -suulla virtasi kovasti, ja hirret olisi sitä varten pitänyt ensin -viedä syvemmälle vedelle. - -Pitempiä matkoja ja syvää vettä varten pannaan lautta tavallisesti -siten kokoon, että hirret pannaan ristiin päälletysten. Koko lautta -näyttää silloin suunnattomalta halstariraudalta. Jos vesi on syvä ja -matka pitkä, niin ett'ei lauttaa tarvitse purkaa kapeitten salmien, -virtojen ja koskien tähden, voipi tämmöinen lautta olla jopa -kuusikerroksinenkin. Siinä, missä hirret ovat ristissä toistensa -päällä, sidotaan ne yhteen köydellä sillä tavoin, että mitä nopeammin -lauttaa vetää eteenpäin höyry tahi miehet köydellä, sitä tiukemmalle -köysi vetäyntyy. Tavallisinta ja mukavinta on kuitenkin kuljettaa -hirsiä n.s. puomilautassa, s.o. useista toisiinsa yhdistetyistä -hirsistä muodostetaan sulku, jonka sisällä hirret vapaasti kelluvat. -Semmoista lauttaa voidaan salmissa kaventaa, tarvitsematta sitä -hajoittaa, voidaan virroissa ja koskissa helposti purkaa, laskea alas -ja taaskin ko'ota. Sitä vastoin oli sillä vähäinen vastustusvoima -myrskyä ja aaltoja vastaan. Syvillä vesillä ja avaroilla selillä -käytetään tätä tapaa ainoastaan silloin, kun ilma on pysyväisesti -kaunis, matkat lyhyet, ja kun kuljetusolot muutoin ovat suotuisia. - -Matti tunsi Pielisjärven epävakaan veden perinpohjin. Hän tiesi, minä -aikoina tuuli tavallisesti käy etelästä tai pohjoisesta. Hän tunsi -virrat ja vedet, luodot ja karit. Kaikki Pielisen oikut ja temput oli -hän kokenut. Hän oli mitannut sen syvyyden ja tiesi, missä pohja oli -liejuinen tahi sorainen. Sumussa, myrskyssä, tyynessä oli hän kulkenut -sitä myöten venheellä, lautalla ja proomulla. Sentähden pelkäsi hän -tätä järveä. - -Se oli arvaamaton, kuni oikullinen nainen. Kuten leikkivä lapsi lepäsi -se tuolla auringon paisteessa pehmoisena kuin niittyvilla, -aamunkoitteessa ruusuisena, teräskiiltoisena päivän kuluessa, -iltasella tutkimaton kuin kuvastimen pinta, ja yht'äkkiä vääntyivät -sen armaat kasvot. Tuo pieni jokeltava lapsi muuttui vihastuneeksi -jättiläisimmeksi, joka ympärinsä löi, löi ilman tarkoitusta, -hillittömän vihaisena. Sokeassa raivossaan ruhjoi se venheitä, repi -lauttoja rikki, musersi miehiä. Niin, Pielinen oli petollinen ja -julma. Matti ei luottanut siihen enemmän kuin yksiöiseen jäähän. - -Ja kumminkin täytyi hänen nyt, ehtiäkseen perille, vastatakseen -kauppahuoneen monivuotista luottamusta, juuri nyt, kun näytti niin -tärkeältä, täytyi hänen uskaltaa sulkulauttana kuljettaa nuo -neljäkymmentä tuhatta hirttä perille, ainakin tuolle suurelle selälle -saakka, jossa kauppahuoneen hinaajahöyryn piti tulla vastaan. Hän -yhdisti siis hirtensä kolmeen pienempään lauttaan; yhteen lauttaan -pani hän kaikki ne hirret, jotka saatettiin katsoa kelvollisiksi -hollannin hirsiksi, ja sitä hän itse johti. Kuhunkin lauttaan oli hän -kumminkin laittanut tukevamman keskuksen hirsistä, jotka hän oli -pannut päälletysten ja sidottanut nuorilla, vitjoiksi väännetyillä -kuusilla. - -Joka lautalle pantiin lautoja permannoksi ja rakennettiin koju -ruokatavarasäiliöksi ja makuusuojaksi väelle. Vanha haljennut, -isonlainen pata toimitti tulisijan virkaa. Vintturi, neljä miestä ja -kaksi hevosta pantiin joka lautalle, ja niin oltiin valmiina tuohon -kuukausia kestävään matkaan. - -Oli sateinen toukokuun päivä, kun Vahva Matti ensikerran viritti -köytensä suurine, raskaine ankkureineen. Kun tämä köysi koko -pituudelleen oli ojaistu, valjasti Antti ja Kaarlo vanhan Hurjan ja -toisen vinosilmäisen, mustan, Lento nimisen hevosen, vintturin eteen. -Köysi kelattiin ylös natisevan akselinsa ympäri, ja lautta lähti -matkalle hitaasti ja verkalleen tuota kaukaista määräpäätänsä kohden. -Laivaksi se oli raskas; se oli jykevä ja kömpelö, sen kuljetusvoima -heikko: kaksi hevosvoimaa sanan varsinaisessa mielessä. Ja kumminkin -oli lautan matka sata peninkulmaa pitkä, täynnänsä vaiheita, vaaroja. -Mutta ne henkiset voimat, jotka ohjasivat sen kulkua ja johtivat sen -tietä, olivat sitkeitä, kulumattomia, taipumattomia: tuo suomalaisen -uskollisuus, tuo suomalaisen kärsivällisyys. Niin kauan kuin nämät -voimat olivat lautalla, ei Blumen kauppahuoneen tarvinnut pelätä sitä, -ettei lautta aikanansa saapuisi Suikkilan sahan satamaan. - -Viikkokausi oli kulunut eikä Matti vieläkään ollut kauas ennättänyt, -sillä herkeämättömät etelätuulet vaikuttivat sen, että matka kävi -tavallista hitaammin. Noin kesäkuun keskipalkoilla oli Vahva Matti -ennättänyt Kiiskilän kylän kohdalle; mutta hinaaja-alusta hän ei vielä -ollut nähnyt. Hän ei saanut käsitetyksi, mitä asiain johtajat -ajattelivatkaan. - -Täällä lepäsivät lautat pari päivää; sillä Maria ja Elli talon -tärkeimpien irtonaisten tavarain kanssa muuttivat nyt lautoille; nyt -toteuntuisi tuo aiottu suuri muutos Suikkilan sahalle. Marian seurassa -tuli eräs nilkka suutari pikineen ja nastoineen, kaikkine -työkapineineen. Hän aikoi matkan aikana tehdä uittomiehille työtä. Ja -niin lähdettiin. - -Tällä lautalla elettiin erillänsä maailman puuhista ja turhuudesta. -Mitä mailmassa muualla tapahtui, siitä ei tiedetty täällä mitään. -Ainoastaan jonkun kalastajan laskiessa venheensä lautan laidalle, -antaaksensa sen kulkea lautan mukana, tahi kun pojat lähetettiin -lähimpään kylään hankkimaan hevosille ruokaa, saattoi yksi tahi toinen -huhu ulkomailmasta saapua tälle lelluvalle saarelle. - -Kun auringonvalo säteli taivaalta ja heijasti järven pinnalta, niin -että silmiä pakoitti, vaikka kuinkakin tirrotti ja väänti heidän -kasvonsa ryppyihin, kuin kuivunut omena, kun aurinko poltti niin, että -se veti rakoille ja näppylöille lasten ja naisten ranteet ja ahvetutti -miehet mustiksi kuin murjaanit, kun kuivuus aivoja huimasi, niin ei -ollut muuta suojaa, kuin tuo pieni hökkeli lautalla. Kun yötuuli -kylmänä ja jähmettävänä toi kostean vilun, kun sade virtasi alas, kun -sumu, pehmeänä, valkoisena ja kauniina petti silmät, muuttaen kaikki -muodot ja etäisyydet, niin koju oli ainoa suojelus, mitä Matti saattoi -tarjota perheellensä ja väellensä. Mutta älköön kumminkaan luultako -että Matti tahi väki olisivat siitä olleet murheissaan. - -Ei, vanhoilla uittomiehillä on tapana sanoa, että mieli virkistyy ja -sielu ilostuu ajateltaessa hillitöntä elämää tukkilautoilla. Matin -miehet olivat, paitsi Jaakko Trast, nuorta väkeä parhaassa ijässään. -He olivat kuleksineet kaikkia Suomen vesistöjä; ei mikään -kouluvoimistelija voinut jälitellä heidän temppujansa, kun he -jäntevillä ja tottelevilla, ikäänkuin vaskesta valetuilla jäsenillään, -mennä pyyhkisivät riemuitsevaa vauhtia alas koskista parin pyöreän -hirren päällä. Ja kun hirsi keikkui vaahdossa, niin että kylän tytöt -ja pesijämuijat rannalla pelosta kauhistuen päästivät hätähuudon, -silloin nauttivat koskenlaskijat oikein sydämmensä pohjasta. Seudun -nuorison hyväksyvän hymyn edestä leikkivät he rajusti sillä reunalla, -joka on elämän rajana, missä kuolema aukaisee sylensä. Niinkuin -kaikki, jotka joka päivä heittävät arpaa elämästä, elivät he -hauskasti, melkein raivoisasti. Paloviina ja korttipeli, tanssit ja -pojankujeet, sukkelat pilapuheet, jotka eivät aina olleet ihan -säädyllisiä, helpottivat raskasta työtä ja niukkaa unta. Matin koko -velvollisuudentunne, hänen jättiläisvoimansa ja isäntävaltansa olivat -kyllä tarpeen pitääksensä väkeä sopivien rajojen sisällä, kun veri -oikein kuohui. - -Ja pitkinä kesä-iltoina, kun varpattiin lautalla, silloin laulettiin -lauluja ja kerrottiin satuja ja tarinoita kaikilta Suomen seuduilta. -Niin, Puolasta ja Krimistäkin, sillä Jaakko Trast, joka oli -ensimmäinen mies lautalla lähinnä Mattia, osasi kertoa tarinoita -loppumattomiin, vaikka hän muutoin olikin vähäsanainen ja -harvapuheinen. - -Ei, tukkipojan elämä, se on ihanaa, viikkokausittain laiskurin työtä -ja sitten, kun on kyllikseen levätty ja ollaan väsyksissään paljaasta -joutenolosta, ylimääräistä ponnistusta ja hengenvaaraa. - -Oli ilta heinäkuun alussa. Oli sivuttu Korkiavaaran suuri tunnushonka, -oli ennätetty Pallasmaan saarien ohitse ja suoritettu osa -Ristisaartakin, ja edessä oli yksi Pielisjärven suurimpia selkiä. - -Kesäyön taivas purppurapunaisena lännessä, vaaleine tähtineen, -keveine, äärettömyydessä häilyvine pilvineen kuvastui selän -hopea-häiveiseen pintaan, ja kehyksenä seisoivat rannan lepät, kummut -ja kukkulat ylösalasin käännettyinä sen ympärillä. Oli kuin mahtava, -ääretön pallo, jonka keskessä lautta, jumala ties minkä voiman -kannattamana, häilyi tuossa äärettömyydessä syvyyden ja korkeuden -välillä. Silloin tällöin kajahutti huiluäänensä joku valvova -laulurastas, joka ei vielä ollut kevätlaulujansa unhottanut, ja -sävelaallot toi laulun järven yli. - -Illan suloisuus ja hiljaisuus sekä luonnon kauneus olivat saattaneet -lautan koko väestön ylevään mielentilaan. - -Vahva Matti istui vaimonsa kanssa kojun vieressä puhuen matalalla -äänellä ja pitkäveteisesti siitä onnesta ja huolettomasta -tulevaisuudesta, joka heitä odotti. - -Suutari ratkaisi ajatuksissansa kristillis-yhteiskunnallisia -kysymyksiä ja hyräili sillä aikaa Sankeyn riemuvirsiä uskovaisten -autuuden toivosta. - -Jaakko Trast, sotilas, ja Nestor Rönni loikoivat selällään lautalla, -vetivät iltasavujaan, nauttivat viileydestä ja katselivat -tupakansavua, kun se tuprusi ylös ja katosi illan utupilviä kohti. - -Kojun takana istui Halli koira, kieli riipuksissa ja häntä vedessä. -Hänen vierellään istuivat Elli ja Kaarlo keskellä elämän onnea ja -iloa, Elli ruusunpunaisena, Kaarlo kovin kalpeana. Ellin terveet -huulet olivat puoleksi auki, hänen silmänsä haaveksivat. Katseella, -joka ilmaisi sekä lapsellista turvattomuutta että itsetietoista -neitsyllisyyttä katseli hän Kaarloa silmiin. Oli noissa hänen -silmäyksissänsä kainoutta ja iloa, oli mitä hellinti lempeyttä. Kaikki -sanoivat nuot nuoret toisillensa, suullista sanaakaan lausumatta. -Heidän sydämmensä kohtasivat toisensa ja sulivat yhteen, kuten -salaiset lähteet, näkymättömästi, hiljaisuudessa, vastustamattomasti. -Ja Kaarlon tarttuessa Ellin hentoon käteen, jonka hieno rakennus ja -kalpea iho ilmaisivat pitkällistä sairautta, vavahutti näitten -molempain nuorten ruumiita suloinen tuska, joka seisatti heidän -sydämmensä tykytystä. Enkeli paljaine lyövine miekkoineen oli jättänyt -vartiopaikkansa paratiisin portilla; he olivat astuneet sisään -ensimäisen rakkauden pyhään puistoon. - -Hiljaisuus, juhlallinen mieliala ja tuo nuoren rakkauden onni olisivat -kyllä vielä kauemmin kestäneet, joll'ei Antti, joka monta tuntia oli -istunut onkimassa, yht'äkkiä olisi tuntenut itseänsä nälkäiseksi ja -pyytänyt ruokaa. Maria pani ruuan esille. Päivän sietämättömän -kuumuuden perästä virvottiin jälleen uuteen eloon. Ruokahalu oli hyvä, -ja nuoriso kyllä piti siitä huolta, että keskustelu pysyi vireillä. -Puhuttiin sitä ja tätä. - --- Puhu jotakin, Nestor Rönni, sanoi Antti, sinä olet jo kauan sitten -luvannut kertoa meille jonkun sadun. - --- Minä kerron sadun, sanoi suutari, jonka minä olen itse tänään -sepittänyt. - --- Älkää te, kertokoon Rönni, sanoi Antti, hän osaa niin hyviä -tarinoita kertoa. - --- Annetaan nyt suutarin kertoa, sovitti Maria, koska hän itse on -sepittänyt satunsa. - -Ja suutari alkoi pitkällä johdatuksella, kuinka hän oli ollut -herännäinen, baptilainen, metodilainen ja kaikkia mahdollisia -laisia, -jälleen yhtynyt valtiokirkkoon, ja nyt, naulatessaan ja naputtaessaan, -pijetessään ja vetäessään, oli alkanut miettiä joitakuita tärkeitä -opin pykäliä, muun muassa helvetin oppia. Hän ei ollut saavuttanut -rauhaa eikä lujaa ja varmaa vakaumusta, jonka tähden hän oli ko'onnut -kaiken omaisuutensa ja oli nyt matkalla erään suuren hihhulipapin ja -profeetan luokse Rantasalmelle keskustellaksensa tästä tärkeästä -asiasta. - --- Niin, mutta kertomus, satu, sanoivat toiset. - --- Kyllä, näin se kuulun, se kertoo tekopyhästä räätälistä: - --- Oli kerran räätäli, joka oli kaikkien muitten räätälien kaltainen: -vaikka hänelle olisi antanut kymmenen kyynärää sarkaa pukuun, aina -leikkasi hän sen niin, että vaate juuri hädin tuskin riitti, eikä -mitään jäänyt liikaa omaajalle. Sitä paitsi eli hän salassa syntistä -elämää, mutta oli niin tekopyhä, ett'ei pappi eikä lukkarikaan voinut -häntä läpikatsoa, vaan luulivat kaiken olevan niinkuin olla pitikin. - --- No niin, eräänä päivänä kuoli hän, ja hänen sielunsa yritti sisään -taivaaseen. - --- Kuka sinä olet, sanoi Pietari, joka seisoi taivaan valtakunnan -ovella. - --- Minä olon räätäli, minä, ja tahtoisin taivaan valtakuntaan. - --- Vai niin, odota vähän, odota vähän. - --- Hyvä herra apostoli, sanoi räätäli levottomasti, älkää olko ankara -minulle, en minä ole toisiakaan räätäleitä huonompi, sen minä voin -vakuuttaa, ja kaikkia suutareita paljoa parempi. - --- No, no, mene siis sisään. - -Pietari raotti ovea ja räätäli luikahti taivaan valtakuntaan. - -Ja tyytyväinen hän nyt oli. Hän ihmetteli kuinka niin helposti -ylipäänsä kävi kirkkauden valtakuntaan pääseminen. - -Ja kuinka kaunis tämä taivas oli, johon hän oli tullut, ja kuinka -säteilevä valo täällä olikin, ja mikä kaunis soitto sitten, ja kaikki -kulkivat autuaina loistavissa valkeissa vaatteissaan. - -Vaan ei aikaakaan, niin alkoi jo räätälistä täällä sisällä tuntua -liian valoisalta; hänen silmiänsä häikäisi, ja soiton helinä vaivasi -hänen korviansa. Urhollisesti kesti hän kumminkin hetkisen koettaen -olla onnellinen, kuni toisetkin. Lopuksi tunsi hän kumminkin, että -hänen kävi mahdottomaksi tätä kärsiä. Hänen aivoissaan suhisi ja hänen -silmiään pakotti. Ei käynyt, hänen täytyi päästä pois täältä, täällä -ei hän voinut kestää. - --- Räätäli kulta, sanoi Pietari, sinä näytät taivaaseen -kelpaamattomalta, sinä. Kuinka on laitasi? Pysy hiljaa ja ole -tyytyväinen täällä. - -Mutta räätäli seisoi oven pielessä Pietaria kurnuttamassa, -rakoilemassa ja kiusaamassa: -- laske minut pois täältä, tämä on -minulle mahdotonta kärsiä. - -Viimein, kun Pietari ei enää edes vastannutkaan hänen rukouksiinsa, -kuiskasi hän hiljaa: minä olen syntinen, vaivainen, viheliäinen -räätäli, olen petoksella tunkeutunut taivaaseen. En minä sovellu -tähän, täällä kärsin kauheaa tuskaa; päästä minut sinne, jonnekka -kuulun. - --- Minnekkä sitten, sanoi Pietari? - --- Sinne, oi, sinne, sinä tiedät, ja sana ei tahtonut tulla hänen -huuliltansa; sinne helvettiin, sai hän vihdoinkin kuiskatuksi. - --- Räätäli parka, sanoi Pietari, minun käy sääliksi sinua, mutta -mitään semmoista paikkaa ei olekkaan. Taivas itse on sinun helvettisi. -Hurskaat ovat täällä autuaat, pahat saavat täällä kärsiä tuskaa, -Semmoinen on tekopyhän rangaistus. - --- Oi, herra jumala, huusi räätäli. Se on kauheinta, mitä koskaan olen -kuullut. - -Hänen huutonsa, hänen huokauksensa, hänen valituksensa ja itkunsa, ne -kaikuivat sekaantuessaan autuaitten ylistysvirsiin juuri niin, kuin -niiden piti kaikua. Miljooniin toisiin ääniin sointuivat ne yhteen -sopusoinnuksi, karitsan ylistykseksi, ja ijankaikkisesti tulisi autuus -olemaan hänen rangaistuksenansa, ja hänen valitushuutonsa tulisi -Herran ylistykseksi. - - * * * * * - -Kun satu oli lopussa, sanoi Maria: -- Hyi, tuo on ilkeä satu, mitäs -kristillisyyttä se olisi, että ei olisi helvettiä. -- Ei tuo sovi -lapsille, mene sinä, Elli, sisään, sinä: yökylmä alkaa jo tulla, olit -kipeä eilen. - -Ei, hän, hän oli terve, mikäs häntä vaivaisi. Ja todellakin, tämä -hento vartalo ei näyttänyt koskaan väsyvän, ei koskaan vilustuvan, -hänen sisällinen elämänsä oli niin keskeyntynyt, niin vahva, että hän -kesti siinä, missä moni vahvempi olisi vikaantunut ainaiseksi. - --- En, minä tahdon kuulla Rönnin sadun Uukuniemen pajarista. Enkö -pääse menemästä tuohon kuumaan kojuun? - -Elli ei vielä ollut milloinkaan rukousta tehnyt, jonka hänen äitinsä -olisi jättänyt kuulematta. Nytkin sai hän tahtonsa täytetyksi. - -Kesäyön hämärässä painui Elli lähemmäksi Kaarloa, otti salassa hänen -kätensä omaansa ja kuunteli suurimmalla tarkkaavaisuudella Rönnin -satua. - -Ja Rönni, jonka puhe tavallisesti kuului kuin oven narina, muuttui -nyt, kun hän kertoi satua, kaunopuheiseksi. Hänessä oli vähän -runoilijaa, hänen puheensa juoksi selvänä ja poljennollisena kuin -varstan iskut riihessä. Kuten jokainen varstan isku irroittaa -kultaisen jyvän ruumenista ja oljista, niin antoi jokainen Rönnin sana -oikean kuvan ja teki oikean vaikutuksen kuulijoihin. - --- Näin kuuluu satu Uukuniemen pajarista: - -Oli kerran, kauan, kauan aikaa sitten, rikas pajari, jolla oli kaunis -tytär, vaikka hän itse oli kovin ilkeä ja ruma. Pajari asui komeassa -hovissaan Hoviharjun selänteellä Pyhäjärven rannalla; hän oli varsin -mahtava ja rikas. Hän omasi koko Sortavalan, Ruskealan ja Jaakkiman -pitäjät läänityksenä Pihkovan ruhtinaalta, joka oli Moskovan tsaarin, -Ivana julman läänitysmies. - -Pajari kiusasi ja rääkkäsi talonpoikiansa monella tavalla, niin että -häntä koko seudussa sanottiin talonpojanrääkkääjäksi. Julmuuden -harjoittaminen oli hänen huvinsa ja ajanviettonsa. - -Siihen aikaan olivat tämän seudun asukkaat venäjän uskontoa. Heidän -pappinsa ja lukkarinsa tulivat kaikki Valamon luostarista. Pajarin ja -luostarin välillä oli alituinen riita, sillä papit ottivat -suojellakseen kansaa hänen omavaltaisilta teoiltaan ja nuhtelivat -häntä hänen julmuudestaan. - -Pajari vaati talonpojilta korkeita veroja ja kaksinkertaisia -päivätöitä sekä pakotti heitä juhtien puutteessa vetämään auraa. Tätä -he kärsivät napisematta; mutta kun hän omatekoisten oikeuksiensa -perusteella, pitäjien omaajana ja kansan herrana, rupesi vaatimaan, -että joka morsian vihkimisen jälkeen palvelisi kolme päivää ja kolme -yötä hänen talossansa, silloin talonpojat vimmastuivat. - -Ja pyhän Vapun päivänä kokountuivat he hiljaisuudessa eräälle -korkealle vuorelle, jossa he valittivat ja vaikeroivat niin, että -vuorta vielä tänäkin päivänä sanotaan Itkevien kallioksi; täällä he -sopivat, ett'eivät enää kauemman kärsisi pajarin sortoa ja julmuutta. - -He valitsivat sentähden kolme kertaa kolme viisasta ja kokenutta -miestä puhumaan puolestansa. - -Kolme miestä sai tehtäväksensä viedä lahjoja ja antimia mahtavalle -ruotsalaiselle herralle, joka hallitsi Inkerinmaata, ja jonka nimi oli -Jaakko Pontus de la Gardie. Hänelle piti heidän antaa 12 mustaa ahman -nahkaa, sillä hän söi ja kalusi ympäriltään kuin ahma, valloitti -kaupunkeja, kyliä ja pitäjiä, toisen toisensa perästä, vaan ei -kuitenkaan koskaan ollut tyytyväinen siihen, mitä hän jo oli -anastanut. - --- Herra ja kreivi! Tule tänne meidän luoksemme, piti heidän sanoa -hänelle, auta meitä rankaisemaan sitä jumalatonta pajaria, ja me -tottelemme sinua ja maksamme sinulle veroa, niin kauan kuin sinä -sallit meidän uhrata pyhälle Hermanille ja annat meidän tyttäriemme -olla rauhassa. - -Kolmen miehen piti mennä Pihkovan ruhtinaan luo, antaa hänelle -kaksikymmentä punaista ketunnahkaa, sillä hän oli viekas ja -pelkurimainen kuin kettu, ja sanoa hänelle: - --- Herra ja ruhtinas, tule meitä auttamaan sitä jumalatonta pajaria -vastaan, ja me tottelemme sinua ja maksamme sinulle veroa, niin kauan -kuin sallit meidän uhrata pyhälle Antrealle, kaikkien slavilaisten ja -karjalaisten suojeluspyhimykselle, ja niin kauan kuin varjelet -tyttäriemme kunniaa. - -Kolmen miehen tuli mennä suureen Moskovan kaupunkiin tsaarin luokse, -antaa hänelle kolme kertaa 24 kärpännahkaa lahjaksi, sillä hän oli -herra ja hallitsija, ja heidän tuli hänelle sanoa: - --- Tsaari ja itsevaltijas, auta meitä sitä kunniapattoista pajaria -vastaan, sillä hän pilaa kaikki meidän nuoret naisemme. - -Ja nuo kolme ensimäistä menivät Käkisalmeen. Siellä he tapasivat tuon -suuren ruotsalaisen Pontus kreivin; hänellä oli tuhatmiehinen -sotajoukko ja talonpoikia ympärillänsä, ja ne kaikki rakensivat teitä -ja siltoja eri suunnille; sentähden nimitetään vieläkin metsäpolkuja -ja telasiltoja itä-Suomessa "ponnuksiksi". Nuo kolme kokenutta miestä -esittivät asiansa kreiville. Näin vastasi tuo suuri kreivi Jaakko -Pontus de la Gardie: - --- Menkäät ja sanokaat talonpojille teidän kotiseudullanne, että kun -tie Vuokselta Pyhäjärvelle valmistuu, niin minä tulen hirttämään -pajarin hirsipuuhun, joka on yhtä korkea, kuin Hamanin hirsipuu. - -Ja ne toiset kolme menivät Pihkovaan ja tapasivat Pihkovan ruhtinaan, -joka oli villisikoja metsästämässä. Heidän annettuaan lahjansa ja -esitettyään asiansa, vastasi ruhtinas: - --- Menkäät ja sanokaat niille, jotka ovat teidät lähettäneet, että -voitettuani ruotsalaiset ja valloitettuani Marianlinnan, tulen minä -luoksenne ja elävältä poltan pajarin. - -Ja kun ne viimeiset kolme tulivat Moskovaan ja oprinnikit [tsaari -Ivana III:nen henkivartijat] eivät tahtoneet laskea heitä sisään Ivana -julman luokse, niin saivat he kauan odottaa Kremlinin porttien -ulkopuolella. Mutta eräänä päivänä kun tsaari oli kipeä, eikä kukaan, -ei edes hänen italialainen lääkärinsä, voinut häntä auttaa, muistuivat -eräälle hovimiehelle nuo Suomen noitamiehet mieleen, sillä semmoisia -heidän luultiin olevan. Hän puhui itsevaltiaalle heistä, ja he tuotiin -tuon julman tsaarin luokse. - -Tsaari Ivana makasi kultaisessa vuoteessaan, tsaarikruunu vieressänsä -ja valtikka kuumeenkipeässä, vapisevassa kädessään. Hänen ympärillänsä -seisoi hänen henkivartijansa ja useita mahtavia pajareja. Nuo kolme -lähettilästä tarjosivat lahjansa ja esittivät pyyntönsä. - --- Menkäät, vastasi tsaari Ivana, sanokaat niille, jotka teidät -lähettivät, että tultuani terveeksi, tulen minä Karjalaan, ja pajari -on, sakramentitonna ja voitelematonna, saapa semmoisen kuoleman, jota -eivät koskaan pajarini unhota. - -Mutta vanhin lähettilästen joukosta katsoi häntä pelkäämättä silmiin -ja sanoi: - --- Herra ja tsaari, minä näen sinun silmistäsi, että sinä et enää -koskaan parane; kolmen päivän perästä olet sinä kuoleman oma; anna -meille itsellemme oikeus rangaista naisten ryövääjää. - -[Tämän tapauksen on suuri historiamaalari Jacoby kuvannut "suomalaiset -noidat ennustavat tsaarin kuoleman" nimisessä taulussaan.] - -Silloin putosi valtikka tsaarin kädestä, hänen huulensa vapisivat. - --- Menkäät jumalan haltuun, sanoi hän, ja hakekaat itse oikeutta -itsellenne. - -Nuo kolme lähettilästä menivät kotiansa, mutta tuskin oli kolme päivää -kulunut, ennenkuin tsaari kuoli, niinkuin Suomen noidat olivat -ennustaneet. - -Niukkilan kylässä Pyhäjärven rannalla oli siihen aikaan tyttö, jonka -nimi oli Maria. Hänen hiuksensa olivat keltaiset, kuin kypsynyt olki, -ja silmänsä elävät ja mustat, kuin oravan. Hoikka ja soreakasvuinon, -kaunis ja hyvä hän oli; ei hänen vertaistansa koko Karjalassa ollut. - -Kauan oli jo pajari maltitonna odottanut hänen hääpäiväänsä. Mutta -kaunis Maria oli aina toistaiseksi lykännyt myöntäväisen vastauksen -antamisen kenellekään monesta kosijoistansa; hän odotti noitten kolmen -kolmemiehisen lähettiläskunnan sanomaa. - -Vihdoinkin palasivat nuo lähettiläät kotia. He kutsuivat heti kaikki -talonpojat Itkevien vuorelle ja esittivät jokainen vuorostaan ne -vastaukset, jotka he olivat saaneet. Kun talonpojat kuulivat tsaarin -vastauksen, tulivat he iloisiksi ja päättivät kostaa pajarille mutta -säästää hänen tytärtänsä, joka oli hyvä ja jalo neiti. - -Pyhän Antrean päivänä, kun viljat olivat kootut ja kirkko oli -koristettu lehdillä ja kukilla, kun pappi messusi ja Sortavalan -luostarin laulajat lauloivat pyhiä laulujansa, tuli pajari ratsastaen -mustalla hevosellaan, kymmenen hurjan arokoiran ja monen jääkärin -kanssa, kirkkoon, niinkuin hänen tapansa oli, katsomaan vihittäisiinkö -sinä päivänä joitakuita morsiuspareja. - -Hän jätti hevosensa erään sotamiehen hoidettavaksi ja astui itse -sisään Herran huoneeseen. Hän oli puettu nahkareunaiseen silkkipukuun -ja kupeellansa oli hänellä kultaisessa kantimessa pitkä, paljas -miekka. Nähdessään tuon kauniin Marian vihdoinkin seisovan morsiamena -kirkossa, kävi hän iloiseksi. Hän oli julmannäköinen, kun nuo lihavat -kasvot pienine, pirullisine silmineen ja tuo iso suu hymyilivät -tyytyväisyydestä. Mutta mitä iloisemmaksi pajari tuli, mitä enemmän -hän hymyili, sitä katkerammaksi tuli Marian suru. - -Pajari aikoi juuri antaa käskyn jääkäreillensä tarkasti vartioitsemaan -kirkon ovea, että ei kukaan morsian pääsisi ulos, kun papit ja nuo -kolme lähettilästä, jotka olivat käyneet tsaarin luona Moskovassa, -tulivat sisään siitä ovesta, joka vei kaikkein pyhimpään. - --- Katsokaa tuolla, huusi pappi niin kovasti, että koko seurakunta sen -kuuli, tuolla on pajari, se Belialinmies, vaatikaa oikeuttanne, -talonpojat, niin sanoo Moskovan tsaari teille. - -Nyt pääsi meteli valloilleeen. Talonpojat hyökkäsivät kiusaajansa ja -hänen sotamiestensä kimppuun. Sotamiehet ennättivät tuskin nousta -vastarintaan, ennenkuin he tapettiin, mutta pajari ennätti paeta -kirkosta, hypätä hevosen selkään ja ratsastaa pois hurjinta vauhtia, -talonpoikien häntä takaa ajaessa. - -Koko päivän ratsasti pajari mitä hevonen jaksoi. Iltapuoleen saavutti -hän erään niemen, joka kuusi- ja mäntymetsää kasvavana pistäiksen -Pyhäjärveen. Pajarin hevonen oli väsynyt tuosta tulisesta -ratsastuksesta; se puhalsi ja pärskyi kovasti. Hän pelkäsi, että hänen -takaa-ajajansa huomaisivat häntä, ja kun hän ei voinut edemmäksi -paeta, pisti hän miekalla kuolijaaksi hevosensa, väänsi sen järveen ja -kätkeytyi itse erääseen ketunluolaan. Tuskin oli hän ehtinyt ryömiä -kivien alle, ennenkuin vainoojat jo olivat paikalla. Vaikka -talonpojat, jotka olivat nähneet hänen ratsastavan niemelle, etsivät -koko illan, eivät he voineet pajaria löytää. - -Kaunis Maria, joka myöskin oli niiden joukossa, jotka etsivät tuota -julmuria, oli väsynyt ja istahtui nyt kivelle levätäksensä. - -Marian istuessa siellä katselemassa kuinka kuuvalo kimalteli vedessä, -huomasi hän sen kiven, jonka päällä hän istui, liikkuvan, ikäänkuin -joku olisi hiljaan takonut sitä; se oli pajarin sydän, joka kovasti -tykki pelosta, sillä juuri sen kiven alla hän makasi luolaan -kätkeytyneenä. Hän kumartui alas nähdäksensä, mitä siellä mahtoi olla, -joka kolkutti kiveen. Silloin näki hän kuuvalossa pajarin ilkeäin -silmäin kiiluvan ja loistavan pimeässä, kuten pöllön silmät syksyllä. -Maria kutsui sinne talonpojat, jotka miehissä tulivatkin. Nähdessään, -että siellä oli heidän vihollisensa, kiljuivat he vihasta ja mättivät -kiviä luolan suulle, niin että siihen syntyi suuri kiviraunio, ja -asettivat vartion raunion luokse, ettei kukaan voisi auttaa pajaria. -Neljä vuorokautta kuultiin pajarin valittavan ja vaikeroivan luolassa; -sitten hän vihdoinkin kuoli. Kiviraunio seisoo siellä vielä tänäänkin -koskematta. Mutta se niemi, jonne pajarin hevonen uupui, nimitettiin -sitten Uupuniemeksi, ja siitä sai koko pitäjä nimensä, Uupuniemen -pitäjä; tämän nimen ovat sittemmin ruotsalaiset ja venäläiset herrat -vääntäneet Uukuniemeksi. - -[Eräs toisinto tästä kansansadusta sanoo "pajarin" kuolleen -Kuolemajärveen, josta sen pitäjän nimi olisi alkujaan.] - - * * * * * - --- Noh, virkkoi sotilas Trast tulisesti. Noh, jumalan kiitos, nyt -meillä on toiset ajat Suomessa, ei mikään pajari uskalla nyt -hiiskuakaan meillä, sillä kaikki ovat lain alaisina ja sille, joka nyt -koskettaa talonpojan oikeutta, huutaa se semmoista "smirnaa", ett'ei -sen kanssa ole leikkimistä. - --- Niin, niin, se on kyllä totta, sanoi Vahva Matti. Laki on meidän -herramme ja turvamme. Mutta nyt me mennään sisään ja pannaan maata. -Kuuleppas, Jaakko Trast, me olemme keskellä kulkuväylää. Yö on kyllä -valoisa, mutta siitä huolimatta, menepäs nostamaan lyhty mastoon. - -Trast nousi ylös ja teki niinkuin käsketty oli. Sillä aikaa kuin hän -työskenteli lyhdyn kanssa, joka ei millään tavalla tahtonut ottaa -pysyäkseen paikoillansa tuolla ylhäällä väliaikaisessa mastossa, -huolimatta Trastin alituisista venäläisistä komentosanoista, kuuli hän -pienen höyryvenheen nopeita potkuriniskuja, joka halkaisten sisäjärven -läikkyvää pintaa, suhisi lautan ohitse. Hän tirkisti kesäyön hämärässä -ja näki järvellä lepäävän kaskensavun läpi pienen höyryn piirteet, -joka hänestä tuntui olevan Blumen "Leimu". - --- Wer da? (kuka siellä) huusi hän sotilaan tavalla. Silloin näki hän -tuossa eteenpäin rientävässä höyrylaivassa haamun, joka kumartuen -laivanpartaan yli, asetti kätensä suunsa ympäri ja päästi yöhön -huudon: "kauppahuone Blume on joutunut vararikkoon". - -Trast päästi kädestään lyhdyn, joka putosi tukkien väliin, sihahti ja -katosi syvyyteen. Samassa astuivat Matti ja hänen vaimonsa ulos -kojusta. - -Maria oli vaalea ja kauhistuksissaan. Matti sanoi hillityllä äänellä: -Kuka se oli, mitä herran nimessä hän jutteli? - --- Kyllä kaiketi isäntä kuuli, mitä hän sanoi, vastasi Jaakko Trast -vakavasti. - -Höyryvenhe oli kadonnut, potkuriniskut olivat vaijenneet, kesäyön -rauha levisi yli seudun, ainoastaan aaltojen loiskeen kuultiin -polisevan ja läiskyvän vasten lautan laitoja. Kesäkuun hämärä oli -tullut. - - - - -XIV. - - -Vahva Matti ja hänen vaimonsa menivät kojuun ja panivat maata -tuoreista vastaniitetyistä heinistä tehdylle vuoteellensa sanaakaan -toisillensa virkkamatta. - -Tämä ääni, joka samoin kuin myrskylinnun huuto aaltojen yli ilmoitti -onnettomuutta, tämä ääni, joka yön pimeydestä lähetti sanoja, jotka -heidät pelvolla ja tuskalla masensi, mistä se tuli, kenenkä se oli? -Blume on tehnyt vararikon, Blume on mennyt kumoon, oli se sanonut; -mutta sehän oli mahdotonta. Tuo rikas Blume... Ei, se oli ilkeää ivaa. -Ja kumminkin, jos se olikin totta! - -Matin aivot, jotka työskentelivät hitaasti, alkoivat tehdä -johtopäätöksiä näistä sanoista, ja kun hän oli ne saanut selville, oli -kuin salaman pimeänä yönä äkisti valaistessa isoja aloja. Silloin näki -hän yhdellä silmäyksellä kauas tulevaisuuteen, näki itsensä koditonna, -majatonna, ja kaikki rakkaat omaisensa riippuvaisina hänen, -päivämiehen työstä. Hän oli ollut itsenäisenä talonpoikana lähes -kaksikymmentä vuotta. Hän oli eläessään nähnyt kylläksi tietääksensä, -miltä tuntui riippuminen jokapäiväisestä työstä. Matti oli vahva mies, -vakava mies, ja hänen hermonsa eivät olleet vielä koskaan pettäneet -häntä, mutta nyt, tämä kuva silmäinsä edessä, hän vapisi. Sama -ahdistus, joka valtasi hänet vanhuksen laulaessa: - - Metsättä ei taida kenkään - Suomessamme eleskellä. - Joka metsän hongat myypi, - Kuuset kaikki luovuttavi, - Myypi kaiken tavaransa - Luopuu ihan onnestansa, - Hävittävi rikkautensa. - -Sama ahdistus valtasi hänet nytkin kaikella epäilyksen voimalla. Nuo -karvaiset kädet, muodottomat kuin taiteilijan ensimäinen suunnitelma, -puristuivat hänen tahtomattansa ristiin tuon leveän rinnan yli. -Taistelussaan hän ne kovasti painoi yhteen, silloin tunsi hän -yht'äkkiä -- lompakon, kauppahuoneen rahat. Vielä oli hänellä -neljätuhatta markkaa luonansa, melkein sama summa, jonka hän oli -saanut nyt autiona olevasta kodistaan, ja tuskin puolet siitä -summasta, joka hänellä oli saatavana Blumen pesästä. - -Mitä minulla luonani on, on minun, minun rahojani, äjähti hänen -päähänsä. Ota ne, pidä ne, älä anna niitä pois kenellekään, pidä ne, -ja taaskin voit sinä saada talon, kodin, laihoja leikattavaksi ja -riihen, jossa puidaan. Nuot omaisesi eivät tule sysätyiksi mieron -tielle, ja Elli, tuo hento, kivulloinen, hieno olento, joka ilman -hoidotta kalpenisi ja kuihtuisi, tulee pelastetuksi. - -Hetken, yhden hetken vain ajatteli Matti tällä tavoin. Mutta hetken -perästä oli kaikki ohitse. Eikö hän ollut luvannut vanhalle Blumelle, -jota hän koko ikänsä oli palvellut, eikö hän ollut luvannut suorittaa -maksua näistä tarvepuista, viedä Suikkilaan tätä lauttaa, josta hän -erittäinkin oli huolta pitänyt, mikäli vain hänen voimassaan oli. Ja -nyt, kun kauppahuone oli hädässä, nyt hän vielä varastaisi sen -rahoja... Ei, ei koskaan! Ja sanat: "älä johdata meitä kiusaukseen, -vaan päästä meitä pahasta" nousivat voimallisina ja lämpiminä hänen -tuskanalaisesta rinnastaan. - -Maria, joka heti oli käsittänyt aseman, ei katsonut eteenpäin, vaan -taappäin. Tämä äkillinen huuto tuolla ulkona yöllä, tällä oli oma -historiansa ja sen perille hän tahtoi päästä. Kauppahuoneen asema oli -varmaankin jo kauan ollut heikolla ja horjuvalla kannalla, sillä -sellaistahan ei voi niinkään äkisti tulla. Ei, ja hän muisti -kaupanteon. Hän muisti myös Veikkoliinin innon ja väsymättömyyden, -hänen ehdottoman vaatimuksensa, että kauppahinta suoritettaisiin -talletustodistuksella. Hän arveli yhtä ja toista, mutta vihdoinkin -selveni hänelle, että Veikkoliini oli ainakin aavistanut sen -loppurohjauksen, joka nyt oli tapahtunut. - -Niin, hän ei ainoastaan päässyt sen asian perille, hän sai avaimen -tähän umpinaiseen luonteeseen. Ja hänen puheensa, hänen sanansa, hänen -katseensa. Hän oli liiaksi nainen, ett'ei hän jo kauan sitte olisi -ymmärtänyt, mitä ne sisälsivät. Niin, jos hän oikein tutki itseään, -niin... Hän häpesi niin, että hän tunsi kuinka hän punastui pimeässä. -hänen korvanlehtiänsä poltti ja hänen ohimojaan survoi. Hän muisti -Veikkoliinin rakastuneet silmäykset, hänen syvän, yhäti ilmestyvän -ihailunsa. - -Ja, jos hän vielä syvemmin tutkisteli itseään niin ... mikä -ilkeäjuoninen kappale ihmissydän on! Hän ei suinkaan ollut sitä -ajatellut, se oli lentänyt hänen aivojensa läpi, ikäänkuin pienen -linnun lentäessä pimeydestä pimeyteen valaistun huoneen läpi. Se -näyttää siellä hetkisen räpistelevän, peläten että sitä nähdään, ja -niin on se jälleen ainaiseksi kadonnut. -- Kuka voi torjua luotansa -ajatuksiansa. Mutta kun Elli tyttö tuolla Kiiskilässä oli lukenut -kertomuksen kuningas Taavetista ja Uriasta, niin -- ei auttanut, hän -oli ajatellut samaa, kuin tuo Veikkoliini, hetkisen vain. Ja hän tiesi -sen, tuo Veikkoliini ... ja tämä oli melkein kauheinta kaikista. Hän -joutui vastustamattoman tuskan valtaan. - -Silloin kuulee hän äkkiä Matin rukoilevan vapisevalla äänellä: "älä -johdata meitä kiusaukseen, vaan päästä meitä pahasta." Ja ääneen -nyyhkien heittäysi hän hänen rinnallensa yhtyen hänen rukoukseensa. - -Joskin elämän surut kaikkine katkeruuksineen ja kipuineen asettuivat -Matin ja hänen vaimonsa vuoteen ympärille, niin toi onni kaikki -lahjansa Ellille, vieden hänet autuuden seitsemänteen taivaaseen. Hän -ei katsonut eteenpäin eikä taakseppäin, hän eli nykyisyydessä, nautti -unissaan niitä iloja, joita hän päivällä oli kokenut. Hän näki Kaarlon -ruskeain silmien liekkivän lämpöä, tunsi hänen äskeisten suuteloinsa -polttavan tulisia huuliaan. Hän luuli olevansa pulpukka, joka syvyyden -liejusta oli noussut lammen tummalle, himmeälle pinnalle. Se oli niin -loistavan valkoinen ja kaunis. Sen näköisenä olisi hänkin, kun hän -kerran seisoisi morsiamena. Vaan uni muuttui. Hän tuli yhdeksi noista -vedenneidoista, joista isoäidin äidillä oli tapana puhua, yhdeksi -noista, joita nuorukainen voi houkutella esiin kosken kuohuista, jos -hän piti pientä punaista, kosken sydämenmuotoiseksi tahkoamaa kiveä -suussaan ja lauloi: - - Impi armas, veden neito, - Haltijatar rannan kaunis, - Kiharasi tummat näytä, - Silmäsi aalloista kohota, - Mustat kuni uuninliesi, - Kuumat kuni hehkuhiili. - Tullos pojan ainaiseksi - Ystäväksi mieluiseksi. - Lepää liki sydäntäni, - Vakavalla rinnallani, - Käyös elinkumppaniksi, - Kodin sulokaunisteeksi. - -Ja kun tahdottiin päästä tuosta kauniista vedenneidosta, viskattiin -punainen kivi olkapään yli ja sanottiin nopeasti: "siinä saat minun -petollisen sydämmeni." Silloin katosi neito ainaiseksi koskeen, -muuttui vaahdoksi ja loisti kuin sateenkaari kosken päällä. Ja Kaarlo -seisoi joen rannalla houkuttelemassa häntä loihtusanoillaan. Ja sanat -vetivät hänet puoleensa, mutta hän ei voinut liikahtaa paikaltaan, -hänen suonensa tykyttivät, ja veri virtasi kuumana, kuin tuli, hänen -suonissaan. - -Nyt hän herää -- ja kuulee kuinka Kaarlo, joka makaa heinissä vähän -matkan päässä hänestä, hiljaan kuiskaten suloisimmalla äänellään -houkuttelee häntä luoksensa. Hänen sydämmensä sykkii kiivaasti. -Pitäisikö hänen mennä, vai ei? Silloin tulevat isä ja äiti sisään, -kaikki on nyt hiljaista. Kaarlon rukoukset sammuvat huokaukseen. -Samassa kuulee hän isänsä äänen: "ja älä johdata meitä kiusaukseen, -vaan päästä meitä pahasta." Hän kuulee äitinsä itkun, ja hän itkee -muassa, josko onnesta, häpeästä, ikävöitsemisestä vai lausumattomasta -hellyydestä, sitä hän ei itsekään tiedä. - -Myöhään päästiin nukuksiin sinä yönä Blumen hollanninhirsilautalla. - - * * * * * - -Aurinko oli jo useita tunteja lämmitellyt ja valaissut, niin että -pihka juoksi pitkin kojun seiniä ja seinän ohuimmat oksaisimmat paikat -loistivat läpikuultavina ja punaisina kuin tiili. Väki heräsi. Tuntui -että kuumuus jo oli painava, vaikka katkera kaskensavu, joka tähän -vuoden aikaan on niin omituinen Karjalalle, peitti auringon kehän -opaalinkarvaisella vaipalla. - -Oltiin nyt myötäisten tuulien avulla ehditty jotensakin pitkälle -eteenpäin. Tuulen puolella oli vielä suuren Palosaaren viimeinen -kärki. Tämä saari on suurin Pielisjärvessä. Vasemmalla puolen näkyi -Ristisaaren takaa Vedenselän maa tummine leppineen. Kauimpana keulan -puolella olisi, jos vaan savu ei olisi estänyt, voinut nähdä -Kolivuorien mahtavat, synkät möhkäleet. Lautan edessä oli Pielisjärven -suurin ja syvin selkä. Täällä viimeinkin olisi hinaajahöyryn pitänyt -näkyä. Mutta ei! - -Mitä edemmäksi päivä kului, sitä lämpimämmäksi se tuli, vesi oli -haaleaa ja raskasta, mieliala nulo ja painuksissa. Antti, Elli ja -Kaarlo istuivat purjeen varjossa, jalat vedessä. Kaksi heistä onki -vuorottain, sillä aikaa kuin kolmas pitkällä pihlajavavalla muistutti -vanhaa Hurjaa sen velvollisuudesta vivuta ylös hinausköyttä. Hurja -kävi loppumatonta kiertokulkuaan. Silloin tällöin se pysähtyi, mutta, -viisaasti kyllä, niin pitkän matkan päähän ukittajastaan, että se -näistä nuorukaisista, jonka vuoro oli pitää konetta käymässä, ei -voinut tavata sitä vavalla, nousematta seisomaan ja joutumatta -paahtavaan auringonpaisteesen. Kun kukin vältti tätä, sai vanha Hurja -sinä päivänä useasti pitkiä ylimääräisiä levähdyksiä hyväkseen, ja -tämä tietysti hidastutti lautan eteenpäin kulkemista. - -Mutta vielä enemmän kuin kuumuus kiusasi väkeä järven heijastus. -Samoinkuin hylkeenpyytäjät Pohjanlahdella eivät tunne pahempaa -vihollista, kuin kevät-jään lumenkiiltoa, joka, jos he eivät siltä -suojele itseään, saattaa heidän silmänsä verittyneiksi ja tuottaa -heille kovia kärsimyksiä, samoin on uittoväenkin laita. Suurilla -selillä kiduttaa heitä tyvenellä ja auringonvalossa se kiiltävä -loiste, joka taivaalta, valkoisista pilvistä ja järvestä säteillen -heitä joka puolelta ympäröitsee. - -Matille oli aamupuolen kuluessa juolahtanut päähän ajatus: entäs jos -kaikki tämä, mitä tuo ääni oli yöllä huutanut ja mikä oli tuskauttanut -ja kiusannut heitä, ei olisikaan totta. Hän ilmoitti epäilyksensä -vaimolleen ja he tulivat siihen päätökseen, että Maria ja Elli, joka -oli hyvin alakuloinen ja savun sekä kuumuuden kiduttamana, lähtisivät -Nestori Rönnin kanssa erääseen kylään Ristisaarella. Siellä asui -paljon ihmisiä, jotka olivat asioissa Blumen kanssa. Siellä ehkä -tiedettiin jotain varmaa asiasta, joka nyt heidät kaikki teki -levottomiksi. Siellä asui myös eräs kauppahuoneen saarnamies, eräs -metsänostelija ja maakauppias. Hänelle piti nyt Marin viedä pari -tuhatta markkaa, jotka hänen miehensä kaiveli esille monella nyörillä -ja nauhalla huolellisesti kääritystä lompakosta, jota hän alinomaa -kantoi riippuvana kaulastaan. - -Kun naiset olivat lähteneet matkalle, niin Matti ja Jaakko istuutuivat -kojun suojaan selkä järveä kohti, täyttivät piippunsa ja tupakoivat -hartaasti, ahkerasti ja hiljaisina. - --- No, mitä luulet, Jaakko, tästä vararikosta, luuletko siinä olevan -perää, sanoi Matti vihdoin. - -Jaakko veteli pitkiä viiksiään, sanoi hm, sylkäsi ja vastasi vihdoin: - --- Muistatteko, Matti, tuota Nisulainen nimistä leipuria Joensuussa, -häntä, joka sanottiin olevan niin rikas, jolla oli kaksi taloa ja -puotia täynnä tavaroita, osa myllyssä ja jumala tiesi mitä... No, mitä -hänellä sitte lopulla oli? Ei niin mitään. Kuka sen tietää mitä -kauppiailla onkaan? - --- Minä luulen, sanoi Matti, puheen todeksi, Jaakko. Sillä muutoin -meitä ei olisi jätetty Pielisjärvelle neljänkymmenen tuhannen hirren -kanssa ilman hinaajahöyryä. Jotain on joutunut epäkuntoon -kauppahuoneen asioissa. - -Keskustelu päättyi tähän. Lauttamiehet torkkuivat lämpimässä. -Yht'äkkiä hyppäsi Trast seisaalle: "smirnaa"! huusi hän, piru on -merrassa. Lokit ja pääskyset ovat vaijenneet. - --- Missä nyt olemme? - --- Pikkusyrjän ja Ahvenan karien välillä. - --- Onko köysi pitkä, pojat, kysyi Matti. - --- Se on järvessä koko köysi, vastasi Kaarlo. - --- Pentele, jos tästä tulee raju-ilma, niin heilumme nyt pitkästä -köydestä luotojen välillä, juuri niin kuin lossi Leppävirroilla. -Jumalan kiitos, että naisväki on poissa... - -Samassa kuului tohiseva suhina, joka karttumistansa karttui. Mahdoton -kuumuus ja tyyni olivat jo viikkokausia täyttäneet ilmaa sähköllä. -Auteren ja kaskensavun yli kohosi tummia sinipunervareunaisia -pilvijoukkoja; ne kohosivat keskitaivasta kohden mahtaviksi pyöreiksi -joukoiksi, kun alempi osa taas yhtyi kellervänpunaiseen savuun. - -Ja taas kuului tohiseva suhina kaukaisuudesta siltä suunnalta, jossa -Kolivuoret kohoutuivat, ja Juukaan metsäisiltä harjanteilta. Tuon -tuostakin tuli pyöriellen yksinäisiä tuulenpuuskia, jotka -laikahuttivat veden pieniin, vaahtoisiin, vallattomiin laineisiin. - -Sitte tyyntyi järvi taas muutamaksi silmänräpäykseksi, -- syntyi -odottava äänettömyys. - -Kuni avaruudesta singahutettuina ilmestyivät äkkiä, myrskyn -sanansaattajina, lokit ja tiirat, lentää liehaten pitkänä jonona -aaltojen huippuja myöten. Ne riensivät pakoon tuolla vesilintujen -omituisella tuskanilmeisellä, pahaenteisellä huudolla. Ja heti heitä -seurasikin myrsky suhisevin siivin kaikessa raivossaan. Hurjana -hyökkäsivät aallot lauttaa vasten, lakaisten jo ensi hyökkäyksellä -mukanansa kaikki, mikä kannella irtonaista oli. Kuni lukemattomat -pedot häkeissään kohottivat hirret selkänsä, jyskyttivät puomia, -repivät ja kiskoivat sulkuaan; näytti siltä, kuin olisi äkkiä vapauden -vimma heidät vallannut, kuin olisivat he väkisinkin vaatineet päästä -ulos avaraan mailmaan. - --- Miehet kaikki keulapuolelle, jossa hevoset ovat, huusi Matti -myrskyn keskeltä. -- Hakkaa sulkupuut irti, Jaakko Trast, köysi -katkeaa muuten. Naisväki on, Jumalan kiitos, poissa. - -Kolmella kirveeniskulla teki Trast tehtävänsä. Sulkupuut aukenivat, ja -tuhansittain syöksyi hirsiä vapauteen, kuin olisivat ne tahtoneet -palata takaisin metsiinsä. - -Tuo äsken piukea köysi heltyi hiukan ja nyt jyski ja heilui tuo -huolellisemmin rakennettu lautan keskus aalloissa. Silmänräpäykseksi -oltiin pelastuneet. - --- Ompa noitten kaikkien kokoilemisessa työtä, sanoi Matti. - --- No niin, ainahan se parempaa on, kuin ajautua karille ja musertua -hirsien väliin, vastasi Jaakko Trast. - -Sillä välin hämärtyi hämärtymistään, ukkospilvet ajoivat tykistönsä -esille, ja nyt paukahti. Huikaiseva salama halkaisi taivaankannen -kahtia ja tätä seurasi välittömästi huumaava ukkosenpauke. - -Kun aallot alkoivat hyökätä lautan permannon ylitse, valtasi kauhu -suutarin, joka aina myrskyn puhkeamisesta saakka oli polvillaan -hartaasti rukoillut, ja kömpyräjalastaan huolimatta syöksyi hän -ainoaan heillä olevaan veneeseen, joka vihaisesti kiskoi pestiään. - --- Varo itseäsi, suutari, huusivat miehet lautalla. - -Mutta suutari syöksyi päistikkaa ulos vaahtopäisiin laineisiin. Miehet -näkivät salaman leimauksessa, miten hän taisteli myrskyä vastaan. - --- Jumala armahtakoon hänen syntistä sieluaan, sanoi Jaakko Trast. -Tämä on pahempaa, kuin Gornii Dubniakissa. - -Suutari oli kuoleman oma: parin sylen päässä lautasta hyökkäsivät -irtanaiset hirret hänen veneensä kimppuun, joka silmänräpäyksessä -musertui, ja epätoivon huudolla vajosi suutari syvyyteen hakeakseen -tuolta puolen vastausta niihin kysymyksiin, jotka olivat hänen -sieluaan vaivanneet. - -Kun sulkuhirret olivat päässeet irti, heilui lautta pitkästä -köydestään, kuni kellonheiluri, tuulen puuskien ajelemana molempain -karien, Ahvenan ja Pikkusyrjän välillä, josta laivat kulkivat. Alussa -eivät miehet eivätkä pojat huomanneet, että kalliot kiskoivat -alimmaiset hirsikerrokset irti toisen toisensa jälestä. Mutta pian -kyllä he käsittivät, mitä tapahtui, sillä lautta vajosi nähtävästi -vähitellen. Ja yhäti vain tuuli vihaisin siivin raivosi. Lauttamiehet -huomasivat jo siitäkin sen kiihtyneen, että se vei mukanaan lehdet ja -oksat, karkoitti siellä täällä pesistään pikkulinnut, jotka ruikuttaen -vietiin sen mukana, ja siitäkin, että laineet alkoivat kohota yhä -korkeammalle lautan yli. - -Hevoset tömistivät levottomasti ja pöristelivät. Kaarlo piteli vanhaa -Hurjaa kaulasta ja vuodatti kyyneleitä sen vanukkeiseen harjaan. Antti -seisoi vieressä ja pyyhki kyyneleet pois nutunhihalla, ja Halli koira, -jonka rypistynyt naama ilmaisi pelkoa, kuunteli tarkkaan ihmisten -puhetta. Matti ja Jaakko Trast seisoivat äänettöminä, kuni -vartijajoukko tuonelan portilla, kummallakin keksi kädessään. -Ainoastaan silloin tällöin, kun joku mahtava aalto löi valtavasti -kojua vasten, huusi Jaakko Trast ikuista "smirnaansa". - -Äkkiä syöksyi yksi hevosista järveen. Hurja seurasi heti jälestä ja -veti äkisti mukaansa Kaarlonkin, joka suonenvedontapaisesti riippui -kiinni hevosen harjasta. Nyt Hallikin pakeni. Näytti siltä kuin -olisivat elukat aavistaneet onnettomuutta, sillä tuskin nähtiin niiden -kuorskuen uiskentelevan, turpa korkealla aaltojen yli, ennenkuin -lautta romahti kahtia. - -Matti ja hänen poikansa painuivat vaistomaisesti toisiinsa. Tuolla, -lautan toisessa päässä nähtiin vanhan sotamiehen kunniaa tekevän. -Jäykkänä, suorana ja koreana, kuten ennen paraateissa ja -tappotantereella, seisoi hän siinä heiluvilla hirsillä, valmiina -odottaen viimeistä. - -Nyt kadotti hän jalansijansa. Käsi ei ollut enään lakilla, mutta -"kuoleman kunniaksi" kaikui hänen äänensä, kuin ukkosen jyrinä -aaltojen kuohussa, ja tuossa tuokiossa vajosi hän syvyyteen. Aallot -sulkivat voimalla kiinni hänen lepokammionsa, tuuli soitteli -mahtavin sävelin hänen kuolinvirttänsä, ukkosen jyrinä suoritti -kunnialaukauksen, ja muistosanana urhollisen miehen haudalla oli Matin -sydämmestä lähtevä "Jumala siunatkoon sinua, Jaakko Trast". Vanha -urho, Jaakko Trast, oli päästetty vartiolta, hän oli mennyt ystäviensä -luo, jotka kerran tykkien pauhatessa ja kivärien leimahtaessa, eivät -räpyttäneet silmiään kuoleman edessä enemmän kuin hänkään. - -Koko tuosta suuresta lautasta oli tuskin jälkeäkään jälellä, ja nyt -kysyttiin, miten voitaisiin pitää koossa sitä, mikä vielä, ikäänkuin -sattumalta, pysyi yhdessä. Matti kietoi mahtavat käpälänsä hirsitukun -ympäri, jota, lähinnä sitä paikkaa, missä vipusin vielä seisoi, piti -koossa hevoskulkua varten kyhätty lattia. Hän aikoi viskata nuoran -hirsien ympäri, voidaksensa, sen tehtyään, hakata köyden poikki, jotta -myrsky saisi ajella häntä lähimmäiseen rantaan. - -Siinä nyt syntyi raju taistelu jättiläisen ja vapauteen pyrkivien, -vastarintaa tekevien hirsien välillä. Tässä taistelussa menivät hänen -vaatteensa repaleiksi, hänen jäsenensä hieraantuivat verille, -jäntereet pöhöttyivät, ja tukka riippui hassallaan hänen kasvoillaan. -Mutta voittajana hän taistelusta suoriutui. Hän sai nuoran kiedotuksi -hirsien ympäri; hän oli pelastettu. - -Silloin kuului läpi aaltojen loiskeen ja myrskyn pauhinan, -pitkäveteinen, kimakka vihellys. Kuni höyhen kavahti Matti pystyyn ja -huusi yli järven: Tänne! Avuksi! - - * * * * * - -Israel Veikkoliinin halu saada tavata poikaansa kiihtyi samojen lakien -mukaan kuin esineen putoomisnopeus. Oli kulunut aikoja, ennenkuin hän -oli saanut kaikki ne asiapaperit, jotka täydellisesti todistivat pojan -oikeaksi, ja nyt, kuta likemmäksi päämäärää hän joutui, sitä enemmän -kiihtyi hänen halunsa. Hän oli, saadakseen takaisin poikaansa Matilta, -matkustanut pohjoiseenpäin, sillä hän ei saattanut uskoa, että Vahva -Matti parin kuukauden ajalla olisi ennättänyt ohi Palosaaren. Siellä -kuuli hän, että lautta aikoja sitte oli kulkenut ohi. Hän palasi nyt -takaisin Blumen hinauslaivassa, Leimussa, joka vihdoin viimeinkin oli -valmis hinaamaan tuota isoa tukkilauttaa. Siinä häntä sitte yllätti -tuo äkillinen hirmumyrsky. - -Nyt kävi Veikkoliini levottomaksi. Kun hän mielenkuohuksissaan seisoi -siinä pystyssä pysytteleimässä aaltojen heiluttelemassa höyryssä tutki -hän itseänsä, ja hänen täytyi myöntää, että, jos hän nyt liian myöhään -saapuisi lapsensa luo, oli se hänen oma vikansa. Hän oli vältellyt -tapaamasta Mattia ja hänen vaimoaan; hän tahtoi odottaa viimeiseen, -kunnekka hän saattoi otaksua heidän jo tuntevan onnettomuutensa. - -Kuta enemmän myrsky kiihtyi, sitä levottomammaksi hän kävi, ja kun -höyry törmäsi vasten ensimäisiä irtonaisia hirsiä, oli hän -kadottamaisillaan kaiken kylmäverisyytensä, joka ei muuten milloinkaan -häntä pettänyt. Hän malttoi kuitenkin mieltänsä ja käski -koneenkäyttäjän lisätä höyryä, vauhdin enentämiseksi. Itse meni hän -laivan keulaan, siinä hän seisoi, kuni merikotka kallion-niemekkeellä, -tähystämässä ympärilleen. Hän rupesi höyryn oppaaksi. Perämies totteli -hänen kätensä pienintäkin viittausta. Hän ohjasi Leimun kulkua ja -määräsi sen vauhtia. Kaikki hänen elonsa näytti keskeyntyneen silmiin, -jotka terävinä ja selki seljällänsä koettivat tunkea tuon valkoisen -hämärän läpi. Mutta nähtyään särkyneen veneromun aaltojen ajelemana, -oli hän joutua epätoivoon. Nuot laihat kasvot vavahtivat -mielenliikutuksesta. Hän horjui; tuntui siltä, kuin menisi hän -tainnuksiin. Samassa kuului kirkunaa ja huutoa läpi myrskyn. Uudelleen -elpyi hän toivoon. - --- Hiljennä vauhtia, komensi hän. Vene. yksi noita pitkiä, tanakoita -kirkkoveneitä, jotka sunnuntaisin höyryveneen nopeudella halkaisevat -vesiämme, sukelsi kuohuista esiin. Siinä oli Maria, joka veneellä oli -lähtenyt etsimään omiaan. - --- Onko Kaarlo siellä? Ovatko Matti ja Antti siellä? kysyttiin -toisesta ja toisesta aluksesta. - -"On" ja "ei" kuului heti perätysten, toista seurasi huojennuksen -huokaus, aivan kun olisi taakka rinnasta vieritetty, toiseen liittyi -surun huokaus, aivan kuin olisi tämä taakka pudonnut toisen rinnalle. - -Nähdessään myrskyn olevan tulossa, oli Maria, Rönnin ja Ellin, sekä -muutaman Ristisaarelaisen kanssa, kiirehtinyt rannalle. Yksi noita -isoja kirkkoveneitä työnnettiin vesille, ja murhaavan levottomuuden ja -tuskan valtaamina sousivat he Ahvenankarille. Myrskyssä, vastatuulessa -ja pimeässä oli menty harhaan, jouduttu pakenevain hirsien väliin ja -taaskin päästy vapaiksi, mutta missä oltiin, sitä ei yksikään -varmuudella saattanut sanoa. Soudettuaan edes takaisin, ristiin -rastiin, tavattiin korskuva Hurja Kaarlo poika riippuvana harjasta. -Kaarlo otettiin veneeseen, ja sitte taaskin soudettiin, kunnekka -höyryvene tavattiin. - -Ainoastaan suurimmalla hankaluudella saatiin laivaan Maria, -väsymyksestä puolikuollut Kaarlo, Elli ja Rönni. Kun Veikkoliini sai -läpikastuneen ja värisevän poikansa höyryveneeseen, vei hän hänet -konekoppiin ja jätti hänet lämmittäjän huostaan. - -Maria katseli inholla hänen hoitavan poikaa, ja vaati ankarasti, että -riennettäisiin hänen miehelleen ja pojalleen avuksi. Ja taaskin seisoi -Veikkoliini höyryveneen keulassa, taaskin alkoi myrsky hänen -sielussaan... Jospa he tulisivatkin myöhään, jospa Matti olisi -sortunut, kuten Uria taistelussa, silloin olisi Maria vapaa. Silloin -ei mikään Natan saattaisi häntä nuhdella. Hänen syynsä se ei silloin -olisi. Hän antaisi Marialle takaisin kaikki, mitä he olivat -kadottaneet. Tätä miettiessään valtasi hänet hurja päättäväisyys, -hänestä tuntui, kun olisi se myrsky, jota hän nyt kesti järvellä, -oikeastaan raivonnut hänessä itsessään. Hänessä pauhasivat intohimojen -hyökylaineet, hänessä leimahtivat ajatukset; hän se oli, joka -eteenpäin syöksyi kohti määrättyä määräpäätä, jota hän ei tahtonut, -jota hänen ei tarvinnut nimittää eikä ajatella, mutta jota hän kauan -oli hautonut, ja jonka hän hämärästi tunsi toteuntuvan tavalla tai -toisella. - -Kylmänä ja tyynenä seisoi hän siinä, taaskin tähysteli ja etsi hänen -silmänsä. Hän tunsi olevansa ikäänkuin onneansa takaa ajamassa. Hän -oli sen nyt löytänyt, eikä kenkään voisi sitä häneltä riistää, -henkensä kaupalla olisi hän puolustava sitä -- kunhan vain ei kukaan -sekoittaisi hänen peliään. - -Äkkiä värähti koko hänen ruumiinsa; aivan kuin jännitetty kieli, jota -kosketetaan. Suunnattoman levottomuuden valtaamana oli Maria tarttunut -höyryviheltimeen, joka päästi kimeän huudon. - -Veikkoliinin veri kuohahti vihasta; hän tunsi äkillisen halun väkisin -karkoittaa Marian höyrytorven luota. Mikä oikeus hänellä oli -asettautua, juuri nyt, hänen ja tuon ratkaisevan silmänräpäyksen -väliin? Keskellä näitä epäselviä, hämäriä ajatuksia, näitä -vaihtelevaisia onnen, ikävöimisen ja raivoisan vihan tunteita, -keskellä tätä kaksinaista elämää, myrskyä ulkona ja myrskyä sisällä, -hillitsi hän kuitenkin ulkonaisesti itsensä. - -Hän kuuli selvästi avunhuudon, hän näki matkan päässä, jonka pituutta -hän ei kuitenkaan räiskeeltä ja rankkasateelta saattanut tarkoin -arvostella, jättiläishaamun, joka vaahdon ja aaltojen keskellä -heilutti käsivarsiaan. Laiva ohjasi kulkuaan suoraan haaksirikkoisia -kohti. Veikkoliini tunsi, että hänen velvollisuutensa oli varoittaa -perämiestä. Mutta joko hän nyt jo oli liian lähellä, taikka kadotti -hän mielenmalttinsa, hänen kielensä ja käsivartensa olivat kuni -rampaantuneet. - -Ensi silmäyksessä jo ryskähti, hän näki kuin unessa, mitenkä Matti -vajosi alas syvyyteen. - -Mikä oli hervaissut Veikkoliinin tahdon? Eläessänsä hän ei voinut -ratkaista, josko ja mihin määrin hänen tahtonsa oli syynä siihen, mikä -tapahtui. - -Ja mikä tapahtui ja tapahtui salaman nopeudella, oli se, että laiva -silmänräpäyksessä musersi jätteet siitä lautasta, joka Matin oli -onnistunut viimeisillä voimillaan sitoa kokoon. Nyt komennettiin seis -ja takaperin, köysiä viskattiin ulos. Laivan partaan yli ojennettiin -jänteviä, auttavaisia käsivarsia apuaan tarjoomaan. Mutta raukean, -vertavuotavan nuorukaisen solakka ruumis oli kaikki, mikä käsiin -saatiin. - -Vahva Matti ei milloinkaan ollut itseään asettanut etusijalle. Aina -oli hän ajatellut muita, hänen viimeinen taistelunsa elämässä ei ollut -itsensä, vaan poikansa edestä. Ja kun tämä viimeinkin oli pelastettu, -lepäsi jo Matin voimakas ruumis raadeltuna ja muserrettuna syvällä -Pielisjärven vihaisten aaltojen alla. - -Leimu kierteli vielä hetken turmapaikkaa, kuten lokki kuohujen yli, -mutta täällä ei enään ollut mitään tehtävää. Kun Antti jälleen tointui -tainnuksistaan ja Rönni häneltä kysyi suutaria ja Jaakko Trastia, -vastasi hän ainoastaan: Tuolla alhaalla isäni kanssa! Laiva kääntyi -takaisin pohjoiseenpäin. - -Marian siinä ääneensä nyyhkiessä poikansa vieressä, kuuli hän tämän -surullisen vastauksen. Hän katsahti ylös ja hänen silmänsä kohtasivat -sattumalta Veikkoliinin silmiä, jotka lakkaamatta olivat häneen -kiintyneinä. - -Syvemmin loukkaantuneena tästä katseesta, kuin röyhkeimmästä -puhuttelusta, kävi Maria kalpeaksi, pyyhki äkkiä kyyneleet silmistään, -astui hitaasti pari askeletta Veikkoliiniä kohti, ja luoden häneen -kylmän, murhaavan katseen, sanoi hän hiljaan: - --- Taavetti olet sinä, etkä Israel. - -Veikkoliini peräytyi taakseppäin. Hän oli neljänkymmenen vuoden -vanhana jälleen alkanut kuunnella noita säveleitä, jotka tavallisesti -ainoastaan kerran ihmiselämässä kajahtavat. Hän oli uneksinut ja niin -paljon ajatellut tätä Mariata. Maria, hän lahjoittaisi hänelle jälleen -ne monet vuodet, jotka hän oli elänyt kesättä ja keväättä, hän -lahjoittaisi ne jälleen päivänpaisteisina ja kukkaisina. Oi, kuinka -paljon hän olikaan valmis uhraamaan tälle unelmalle. Ja nyt... -Olivatko nuo myrkylliset katseet, nuo onnettomuudesta ja tuskasta -vanhentuneet ja kuihtuneet kasvot vastauksina hänen unelmilleen? Tätä -vastaustako saadakseen olivat hänen ajatuksensa herkutelleet -luvattomia, hänen sielunsa koskettanut rikosta? Oliko Maria sitte -syytön? Ja hänen sydämmessään tuntui kuin jos, lumen sataessa palavaan -koskeen, liikkuva vesi äkkiä muuttuisi lujaksi jääksi; hän aavisti, -että kaikki, mitä hän nyt oli kokenut, oli muuttava hänen rakkautensa -ikuiseksi vihaksi. Maria taaskin, hän tiesi, että Veikkoliini oli -heiltä ryöstänyt kaikki, ja uskoi, tahi tahtoi uskoa, että äskeinen -tapaus oli enemmän kuin onnettomuuden kohtaus. Siitä päivästä alkaen -oli näiden molempain välillä salainen, mutta leppymätön viha. - -Maria meni lastensa ja Kaarlon kanssa keulaan lämmittäjän luokse, hän -istuutui siihen ja alkoi hoidella poikansa haavaa ja kuivata hänen -vaatteitaan. Hänen sydämmensä oli niin täynnänsä surua ja katkeruutta, -vihaa ja inhoa Veikkoliiniin, että hän ei löytänyt sanoja -tunteillensa. Hän ei pudottanut kyyneleitä, hän ei raivonnut eikä -itkenyt, mutta Veikkoliinin puheesta ja kysymyksistä ei hän pitänyt -lukua, vielä vähemmän vastasi hän niihin. Epävarmaa oli, kuuliko Maria -ensinkään, mitä hän puhui. - -Syvästi loukkauntuneena ja kiihtyneenä istuutui Veikkoliini syrjälle, -niin että hän näkymättömänä saattoi katsella poikaansa, joka piteli -Elliä kädestä ja lämmitteli tulen ääressä. Helakka valkean valo antoi -pojan kalpeille kasvoille raittiin, punakan värin, ja Veikkoliini -tunsi yhä karttuvalla liikutuksella joka piirteen näissä nuorissa -kasvoissa.. Hän käsitti kuitenkin, että oli parasta olla vaiti tänä -iltana, jott'ei hän joutuisi pahaan valoon poikansa silmissä, sillä -Maria, sen hän näki, oli semmoisessa mielentilassa, ettei ollut -mahdollista edeltäkäsin arvata, mitä hän saattoi tehdä, ja Jumala -tiesi, mitä tämä olisi sanonut, jos hän olisi tahtonut poikaansa -vaatia takaisin. - -Vähitellen hiljeni myrsky, sade taukosi, pilvet pakenivat. Kesäyön -tähdet pilkistivät unisesti. Taivaan rannalla kumotti kuu isona, -levittäen loisteensa selän maininkien yli. Pielinen oli nyt laannut -raivoamasta ja lepäsi taas tyynenä pohjolan yön salaperäisessä -valossa, Hinausvenhe oli laskenut ankkuriin lähelle noita kahta muuta -lauttaa, jotka olivat Ristisaaren salmessa. Saarien ja luotojen -suojassa ollen eivät nämät tietäneet paljon mitään aaltojen pauhusta -ja myrskyn raivosta. - -Seuraavana päivänä löydettiin uutterasti etsittyä Matin ja Jaakon -ruumiit. Molemmat kuolleet lepäsivät melkein vedenpinnan tasalla -Ahvenankarin litteiden paasien välillä. - -Kun Maria palasi surullisen kuormansa kanssa hinauslaivalle, oli -Veikkoliini poikineen jättänyt sen. Yksi lautan miehistä oli veneellä -vienyt heidät sille laivalle, joka kulki Nurmeksen ja Joensuun -välillä. Kaarlo oli itkenyt ja vastustellut viimeiseen asti, Elli oli -surusta kuin lamaantuneena. Enkeli paljaine lyövine miekkoinensa -seisoi taas vartiolla karkoitettuaan nuoret paratiisista. - -Neljätoista päivää myöhemmin oli Nestor Rönni lujaksi lautaksi koonnut -kaikille selän rannoille hajalleen ajautuneet hirret, ja hinausvenheen -avulla vietiin ne jälleen määräpäätänsä kohti. - -Maria muutti tyttärensä Ellin kanssa Joensuuhun, mutta Antti jatkoi -Nestor Rönnin johdolla isältään perittyä ammattia. - - - - -XV. - - -Kun maalla käy jonkun virkamiehen puheilla, ruununvoudin, nimismiehen, -henkikirjurin tai lääkärin, niin saattaa jo edeltäpäin jotakuinkin -hyvin arvata, miten hän kotonansa elelee; mutta millainen -maalaispappila on, sitä ei koskaan voi edeltäpäin tietää. - -Rovastin ympärillä saattaa pyöriskellä tyttäriä, jotka asiantuntijoina -puhuvat viimeisestä ranskalaisesta romaanista, järjestelevät -pronssimaljakkoja, tauluja ja mattoja kodissa, jossa pitäjän -herrasväet liikkuvat kuin kotonaan, mutta talonpoika pysytteleikse -kansliahuoneessa lähellä ovensuuta. Saatamme tavata pappilan, jossa -tyttäret tunnetuissa puuvillapuvuissaan rientävät maitokamarin ja -kyökin väliä, jossa puhtaus ja hauska kodikkaisuus joka paikassa -pistävät esiin, jossa Martti Luteruksen tai ristinnaulitun -öljypainokuva tahikka "mater dolorosa" ovat ainoana seinäkoristeena, -mutta jossa kaikkia vieraita muotoon katsomatta kohdellaan samalla -tavalla. - -Saatamme tavata herra pastorin, joka, ollen omaa juurtaan talonpoika, -on nainut arvokkaamman talonpoikaistytön ja joka ei koskaan ole -ajatellut komeampata kotia kuin entisen ylioppilasasuntonsa -- eikä -hän enempiä mukavuuksia tarvitse eikä niihin mielellään -heittäytyisikään, mutta tekee sen kumminkin kunnioituksesta omaa -säätyään kohtaan. Huoneet hänen kotonaan ovat autioita, näivettyneitä -draseenoja ikkunoissa, kaikkialla tupakansavua, huonekalut eri mallia -ja eri ikää, nyt kohtalon yhteen heittäminä, ikäänkuin puusta -pudonneina ja häveten toisiansa, kuten tavallista sekalaisissa -seuroissa. - -Ja syy tähän papillisten kotien suureen erilaisuuteen on se, että -kaikki muut virkamiesluokat maassamme ovat enemmän yhtäsäätyisiä, kuin -pappisluokka. Pappisvirkoihin astuu alituisesti uusia miehiä syvistä -riveistä, mutta muilla viroilla on niin sanoaksemme sukutilan luonto, -ne kun ovat kautta vuosisatojen olleet saman säädyn hallussa. - -Kun astui kirkkoherra Emanuel Högfeltin luo, jonka seurakuntaan -Kiiskilän kylä kuului, niin kohtasi tulijaa odottamaton hauskuus. -Kodikkaisuus ja ilo asustivat pappilan matalain huoneitten joka -kolkassa. Kanarianlintu viserteli keskellä kukkivia ruusuja auringon -valaisemassa akkunassa sydämmen pohjasta iloisimpia liverryksiään. -Lapset heläyttivät sekaköörissä "Mä oksalla ylimmällä oon Harjulan -selänteen" ja lastenlapset, tallustellen nukkinensa lattialla, -jokeltivat Z. Topeliuksen lastensatuja ja lauluja. Kieli, jota -puhuttiin, oli puhdasta ruotsia, ilman murteellisuuksia ja tupasanoja. - -Valkeat vanhanaikaiset huonekalut sileine raitaisine -päällysvaatteineen, pitkät ikivanhat kaistasohvat, pyöreä -hoikkajalkainen salinpöytä, seinillä lyyrynmuotoiset lamput ja -kirkkoherran isän isoisän muotokuva mahtava käherretty valetukka -päässä ja solmuhuivi kaulassa, kaikki tämä antoi salille -muinaisaikaisen leiman, joka hyvin oli sopusoinnussa talon asukkaitten -yksinkertaisten tapojen ja sydämmellisen ystävyyden kanssa. - -Sillekin, joka ei voisikaan ymmärtää äänetöntä runoutta ja sopusointua -noissa huoneissa ja lasten viatonta leikkiä, sille jäisi kumminkin -pastorin rouva lempeine kasvoinpiirteineen, lämpimine katseineen ja -harmahtavine hapsineen kotoisen onnen ja pyhyyden eläväksi kuvaksi. - -Ja kirkkoherran omassa huoneessa, siellä istuttiin niin mukavasti -vanhanaikaisella nahkasohvalla sileiksi kuluneine messinkiheloineen. -Jos olit alakuloisena, niin pastori kyllä osasi panna sydämmesi kielet -sopusointuun. Ja jos mitä taipumusta ihmisessä oli, niin siitä kyllä -kirkkoherra otti selon. Hänen käsissään juroinkin, ikävinkin jöröttäjä -muuttui ihmiseksi. Hän oli sen ajan innostuksen lapsia, jota suuret -nimet kannattivat, nimet joita me kaikki kunnioituksella mainitsemme. -Hän oli ollut Lönnrotin ystävä, oli tuntenut Runebergin, torannut -Snellmanin kanssa, ja Paciuksen kanssa hän oli veli. Vielä hänen -elämänsä ehtoollakin huomattiin hänessä tuulonen tuota hänen aikansa -jaloutta ja suuruutta, -- tuota elämänhalua ja leikillistä luonnetta. - -Hän oli 40-luvun täysin kypsää henkistä satoa, joka aina, missä vain -näemme siitä jäännöksenkään maassamme, herättää meissä turvallisuuden -ja luottamuksen tunteen ja johduttaa mieleen runoilijan ennustuksen: -"Viel' koittaa päivä, viel' poistuu yö". Kirkkoherran isoisä, joka -17:nen vuosisadan keskipaikoilla muutti Suomeen, oli ollut -ruotsalainen ja aatelismies, mutta se ei suinkaan estänyt pojanpoikaa -olemasta puhdasrotuinen suomalainen kansanvaltalainen ja -suomenmielinen, vaikkakin vähän maltillinen. Pastori Emanuel Högfeldt -piti fysiikkaa ja luonnontietoa lähinnä jumaluusoppia pääaineenaan; -hänellä oli tapana kehua itseään Hällströmin oppilaaksi, ja vielä 74 -vuoden vanhanakin hän tutki innokkaasti näitä aineita käsitteleviä -teoksia ja oli nyt lähes 20 vuotta valmistellut kirjoitusta metsien -arvosta ilmastolle. - -Tänään oli juhla pappilassa. Lämmin syyskesä oli houkutellut näkyviin -tuhansittain sieniä, maaemon viimeisiä monivärisiä lahjoja, joita se -jakaa, ennenkuin se talveksi levolle rupeaa. Nyt piti miltei joka -kynnen talosta lähteä metsään, sieneen. Se oli oleva kesän viimeinen -huviretki, sillä seuraavana päivänä piti poikain, miniän ja tytärten, -lasten ja lastenlasten taas lähteä mailmalle, kunkin toimialalleen. -Hetken huvilla ja ilolla oli sen tähden alustanaan alakuloisuus ja -kaipaus: syksyn alakuloisuus. Lähestyvä ero antoi ilolle erityisen -lisän lämpöä, jokainen ystävällinen sana, joka lausuttiin, olit kuin -alleviivattu, jokaista pikkupalvelusta seurasi kaksinkertainen -vastapalvelus. - -Neljät rattaat, niin yksinkertaiset kuin vain maalla voi olla, olivat -tulleet pihalle. Nauraen ja melakoiden asettuivat vanhemmat niihin -niin hyvin, kuin osasivat; lapset pistettiin väliin. Ukko tuli itse -mukaan pyssy kädessä. Kukaan ei kyllä muistanut hänen ampuneen -sorkkaakaan moneen vuoteen, mutta tapa nyt oli semmoinen, että pyssyn -piti olla mukana. - -Isoäiti jäi kotiin pienimpien kuopuksien kanssa. Ja niin sitä -lähdettiin, naurettiin niin, että helisi paikat, vanhoja talviteitä, -hakoja ja takamaita metsään. Rattaat tärisivät kauheasti, olivat -toisinaan kaatuakin, Lento ja Liina, Hellä ja Ruuna eivät välistä -tienneet minne kavionsa painoivat mättäiden, kivien ja rytöjen väliin. -Mutta perille tultiin tunnin ajettua loistavalla tuulella, koivuharjun -juurella olevaan viidakkoon. Siellä hevoset riisuttiin valjaista, -vasut otettiin rattaista, ja niinkuin teeren poikue vähimmänkin vaaran -uhatessa hajoaa ja piiloittuu uskomattoman kiireesti risujen ja -lehtien sekaan, niin lapset hajosivat mikä minnekin. - -Miten kaunis päivä oli täällä syyskesän kirjavaan ja komeaan pukuun -verhottujen puiden juurella. Tikka pärrytteli kuivan hongan runkoa, -orava maiskutteli käpyjään, tuuli kahisi risuissa ja lehdissä, -viimeinen mehiläinen lenteli huristen syksyn niukassa kukistossa. -Metsän humina oli tuota pitkäveteistä, surunvoittoista, joka ilmoittaa -syksyn tuloa, eikä kesätuulen kevyttä, leikkivää suhinaa lehdissä ja -havuissa. Ja kaiken tämän yllä syystaivas niin äärettömän korkealla ja -niin kirkkaana. - -Kuivain kellastuneiden koivulehtien seasta, jotka kahisivat jalan -alla, poimivat pikkuset ahkerat lapsenkädet valkoisia, herkullisia -voiteroisia, kauniita pehmiätakkuisia karvalaukkuja. Punamaitoisia -lepperoisia etsittiin sananjalkain mustuneiden ja taittuneitten -lehvien seasta, ja karun kallion niukasta maaperästä poimittiin -tummankeltasia, suppilomaisia rouskuja. Yhtäkkiä kirkaisi joku, joka -oli säikähtänyt pakoon pujahtavaa sisiliskoa tahi tarhakäärmettä, -sitten taas kaikki oli hiljaa, kunnes kimakka lapsen ääni huusi -"isoisä hoo-oi" niin että metsä kaikui. Isoisän syvä basso, -tenoriäänen säestämänä, sopraano ja äänenmurros, kaikki huhui sekaisin -läpi metsän. Tiettiin oltavan lähellä toisiaan, tiettiin ettei kukaan -ollut eksyksissä, ja sitten sienen etsintä taas alkoi. - -Haapasieni sai harmaan sinertävine lakkineen tulla mukaan, mutta -korallinpunainen, valkotäpläinen kärpässieni sai pieneltä -nykerökengältä potkun, niin että sen kirjava koristus lensi ilmaan -kuin räjähtävä pommi. Kun koppa vihdoin oli täynnä, tuijoteltiin alas, -katseltiin keltasia lehtiä, punaisia puolukoita, monivärisiä sieniä, -niin että silmät alkoivat valehdella, ja viimain luuli näkevänsä -sieniä joka paikassa. Ja sitten taas kaikui "isoisä hoo-oi", ja metso -luuli hurjan ajon alkaneen ja pakeni suhajavin siivin. Niin juostiin -sitten variksenmarikkoa ja kanervikkoa, yli pursujen ja kastikasten -vanhuksen luo, sillä isoisän talteen kopan aarre tyhjennettiin. - -Mutta yhtäkkiä kuului läpi metsän kummastuksen ja levottomuuden huuto -ja sitten taas uudestaan ja uudestaan. Dondo oli joutunut särkän -harjalle, huusi Bibiä ja Vevaa, Mettaa ja Tittiä, äitiä ja isää, ja -"isoisä" kaikui nyt yhteen ääneen metsässä. Kun vanhus vihdoin pahan -louhikon kautta pääsi särkän harjalle, sai hän nähdä metsän notkossa -palavan. - -Hongissa humisi onnettomuutta ennustavalla tavalla, risut ja oksat -ratisivat. Hyvänkin kilometrin levyisenä kulo läheni hurjaa vauhtia, -Milloin kohosi liekki patsaana ilmaan, milloin se kyyristyi kuin salaa -väijyvä peto sammalikkoon, toisen kerran se puhalsiin tuliliekin -nuolemaan puiden partaa, toisen kerran taas näytti tyyten sammuvan -seuraavassa silmänräpäyksessä uhatakseen kaikkea, mitä edessä oli. -Ilman huoku työnsi tervassavua loitolle ja kiidätti kipunoita kauvas. -Pikku linnut karkasivat pelästyneinä edestä ja miljoonittain -hyönteisiä syöksyi tuleen, tuulen kuljettamina. - -Jumala armahtakoon! Tuli on päässyt valloilleen tässä kuivuudessa! -sanoi vanhus. Ja taas kaikuivat hooi-huudot pelon ja kiireen -värähdyttäminä läpi metsän. Äsken niin iloisa joukko riensi nopein -askelin, äänetönnä ja alakuloisena viidakkoon, jossa hevoset -odottivat. Kiireesti kuljettiin kotia kohti. Kaikki se, mikä metsään -mennessä oli niin sanomattomasti ilahuttanut, se ei ollut enää -huvittavaa, sillä isoisän kasvot olivat hyvin huolestuneet. Ja niin -tultiin kotiin, ja väki soitettiin kokoon. Miehet tulivat tuoden -kirveitä ja lapioita, sankkoja ja kuokkia, ja lähetettiin metsään -poikain johdolla hakkaamaan paloteitä ja kaivamaan ojia -kaikenhävittäjän kukistamiseksi. Ennenkuin kaikki viimeinkin oli -valmiina, alkoi jo hämärtää. - --- Rakas Emanuel, mene lepäämään huoneeseesi; siellä on muuten kaksi -miestä odottamassa sinua, sanoi kirkkoherran rouva miehelleen, -levottomana tämän innosta ja rauhattomuudesta. - -Kirkkoherra meni kamariinsa. Siellä istui ovensuussa keski-ikäinen -mies, ja poika seisoi oven pieleen nojaten ja hypisteli hattuaan. Mies -nousi, kun pastori astui sisään. - --- Kuka olette, mitä teillä on asiata, hän kysyi odottajilta, lamppua -sytyttäessään. - --- Nimeni on Israel Veikkoliini; tämä on minun poikani Kalle Oskar. - -Pastorin kasvot synkistyivät kovasti. -- Vai niin. Teidän poikanne. -Niin, minä olen jo kappalaiselta kuullut sen merkillisen jutun -pojastanne. Mitäs teillä muuten on asiaa. - --- Minä en olisi vaivannut kirkkoherraa näin myöhään, mutta -kappalainen on kinkereillä ja minun asiani on vähän kiireenlainen eikä -siedä pitkää viivytystä. Minä tahtoisin saada pojan paperit selviksi. -Aijon asettua Joensuuhun. Tässä on kaikki ne paperit, jotka -kappalainen oli käskenyt hankkia. - -Kirkkoherra meni lampun ääreen ja silmäsi papereita. - --- Kaikki näyttää olevan hyvin. No niin, muutamain päiväin päästä saa -Veikkoliini hakea paperinsa. Vai tahdotteko että ne lähetetään suoraan -Joensuuhun? - --- Olisihan se minulle parasta. - -Emanuel Högfeldt kääntyi sitte poikaan, katseli häntä tarkkaan ja -sanoi: - --- Kuuleppas poika, ensiksi minä toivotan sinulle onnea, että olet -isäsi löytänyt. Ole hänelle aina hyvä poika, niinkuin neljännessä -käskyssä sanotaan. Sitten minä pyydän sinua menemään ulos ja -odottamaan eteisessä, minulla on vähän puhuttavaa isäsi kanssa kahden -kesken. - -Poika meni kumarrettuaan monta kertaa. Huoneessa oltiin ääneti. -Högfeldt käveli pari kertaa huoneen päästä päähän. - --- Niin, -- hän alotti -- niin, minun pitäisi oikeastaan --, minun on -vain kiitettävä, kiitettävä teitä. - --- Minua, sanoi Veikkoliini kummissaan. - --- Niin, teitä juuri. Kun vuoden toisensa perästä tekee työtä Herran -viinamäessä, niinkuin minä nyt olen tehnyt kunnollisten virkatovereini -avulla, eikä vuosikausiin tapahdu mitään, jota voisi pitää -todistuksena siitä, että vihollinen on kylvänyt rikkaruohoa -viinamäkeen, te ymmärrätte mitä minä tarkoitan, että se seurakunta, -jonka Herra on uskonut minun hoitooni, olisi alhaisella siveellisellä -kannalla, niin tulee itsekylläiseksi. Jumalan avulla, sanoo silloin -itselleen, olen voinut jotakuinkin pitää tämän lauman niiden rajain -sisällä kuin oikeata on. Luulee tehneensä jotakin, voittaneensa -jotakin, ollaan valmiit arvaamaan itseänsä liian korkealle. - -No niin, niin oli minunkin laitani. Tuomitkaa itse. Minkälainen tämä -seurakunta oli vielä vuosi sitten? Muistatteko minkänäköinen Kiiskilän -kylä oli, kun te vuosi takaperin tulitte tänne. Valtava metsä ympäröi -kylää, kuin vihreä muuri, ja eroitti sen muusta mailmasta. No niin, te -tunnette sen metsän muuten paremmin kuin minä. Ja miten siellä itse -kylässä elettiin, ääneti ja hiljaan, jokainen oli osaansa tyytyväinen. - -Mutta miltä siellä nyt näyttää? Te tulitte tänne omine rahoinenne ja -muiden, noin vuosi sitten luullakseni. Metsä on hakattu pois, oksia, -latvuksia ja tuulenkaatoja on virstottain ympärillä. Kolme -vuorokautta, sanottiin minulle äsken, on jo tuli tehnyt tuhojaan -kuivissa jätteissä ja polttaa kamaraa myöten kaiken ruokamullan. -Katsokaa itse! - -Ja hän näytti ulos, missä kamala punainen loimu valaisi öisen taivaan -rannan. Mustia savupilviä kohosi raskaasti taivaalle ja kätki sen -tähdet mustaan suruharsoon. - --- Ja näin on käynyt yhdessä vuodessa. Mitenhän sitten vastedes? Kun -metsä on poissa, hävittää yöhalla armotta kaikki kylän pellot. Sillä -te tiedätte hyvin, että metsän takana on suuri Nälkäsuo, josta nousee -pakkasta ja sumua ylt'ympäri. - -Veikkoliinin kasvot kovettuivat kovettumistaan, uhkamielisen näköisenä -hän istautui lähimmälle tuolille, kyynärpäät polvissa. Vanhus käveli -edestakaisin huoneessa. Hän puhui nähtävästi kauvan kyteneitä tuumia, -hän innostui. - --- Kun metsä on hävitetty, ovat kylän tilukset pilalla koko -miesijäksi, ja mistä syystä. Te olette antanut talonpojille -luultavasti hyvinkin vähät rahat ja nekin te olette ottanut taas pois. -Puodissa, joka väärin kantaa tätä nimeä, sillä oikeastaan se on -kapakka, olette viinalla houkutellut pois ne rahat, jotka olette -maksanut puista. Harvat ihmiset osaavat oikein käyttää yht'äkkiä -saatuja rikkauksia. Tämän kylän ihmiset ovat isoja lapsia; he eivät -ole panneet rahoja mihinkään, joka korvaisi sellaisen hävityksen, -eivät parempaan karjastoon, niityn-viljelykseen, ojitukseen, parempiin -maanviljelyskaluihin. Eivät, vaan kahvia, sokeria ja, ennen kaikkea, -rommia he ovat hankkineet; sinne ne ovat menneet. Ymmärrättekö te, -mitä olette tehnyt! Te olette raa'asti tehneet väkivaltaa äidillenne, -Suomen maalle, ja kansan puhtaille tavoille. - -Veikkoliini liikahti äkisti ja virkkoi kiivaasti: "ja siitä -kirkkoherra kiittää minua." - --- Odottakaa, odottakaa vähän. Kun sanomista luin niistä suurista -synneistä, juoppoudesta, haureudesta, petoksista, tapoista ja -murhista, joita tavan takaa, surkeata kyllä, tehdään maassamme, -ajattelin: no jumalan kiitos, täällä tämän puhtaan, ja hurskaan väen -keskuudessa sellaista tuskin voisi tapahtua. Minua hävettää, kun -täytyy tunnustaa nämät itserakkaat ajatukseni. Ihmisen ei pidä -kerskata. Kaikki mitä en ole luullut mahdolliseksi täällä, on -tapahtunut yhden ainoan vuoden kuluessa. Vaikka kuinka olisin puhunut -ja varoittanut, opettanut ja rukoillut, ovat rahanne kuitenkin -voittaneet. Te olette antanut minun itsekylläisyydelleni, minun -henkiselle ylpeydelleni hyvästi ansaitut nuhteet. Sentähden minä -kiitän teitä, Veikkoliini. - -Hän vaikeni ja seisattui tukkijunkkarin eteen. - -Veikkoliini ei ollut niitä miehiä, jotka kiivastuvat. Hän oli elämän -kovassa koulussa oppinut pidättämään turhan itsepuolustuksen, puremaan -hammasta ja kärsimään loukkauksiakin. Mutta nyt hän ei jaksanut -hallita itseänsä. - -Hän ponnahti tuoliltaan ja korotti äänensä. - ---- Minä olen rehellisesti maksanut rahat. Minä olen... - --- Kuka tässä puhuu rehellisyydestä -- ja 74 vuotensa, hopeanharmaiden -hiustensa ja moitteettoman elämänsä koko painolla kirkkoherra kääntyi -Veikkoliinin puoleen. Hänen olentonsa laajeni, tuli mahtavaksi. - --- Mitä Vahvan Matin leski on saanut kodistaan, raiskatusta -onnestaan ... ja muut sitten? Te olette tukkimies, kukaan ei voi -paremmin kuin te vastata siihen kysymykseen: ovatko he kaikki saaneet -tavarastaan kohtuullisen palkinnon? Vastatkaa omantunnon mukaan, mies! - -Hän seisoi siinä mahtavana ja käskevänä, viisaat silmät tuuheain -valkoisten kulmakarvain alta katsoivat terävästi ja tutkien -Veikkoliiniä. - -Veikkoliinin huulet värähtelivät, hän tahtoi vastata, mutta ääntä ei -lähtenyt. Sanaakaan virkkamatta kumarsi hän papille ja lähti hitaasti -pois. - -Kirkkoherra meni kirjoituspöytänsä ääreen, huokasi syvään ja etsi -paksun käsikirjoituksensa, jossa puhuttiin metsäin vaikutuksesta -ilmanalaan. Hän tuskin kerkesi syventyä työhönsä, ennenkuin jo lapset -ja lapsenlapset tulivat sisään. - --- Sataa, sataa kuin korvosta kaataen, huusi iloinen joukko; ja -ukkonen jyrisee. Kyllä kulo nyt sammuu. Nyt pitää isoisän tulla -iloiseksi, pyysi Dondo. -- Ja täällä on sanomalehtiä, aivan tuoreita -sanomalehtiä, sanoi valkoverinen Bibi. --Saamme sienipaistia ja -hapanta kermaa, huusi herkkusuinen Veevi, pieni lihava nelivuotias, -jolla aina oli erinomainen ruokahalu. - -Mutta isoisä oli murheissaan. Eräs elämän suuria kysymyksiä, joka -hänen mielestään oli äärettömän tärkeä ja painava tälle maalle, jota -hän, koskaan pettämättä, rakasti, oli yht'äkkiä taas tunkeutunut hänen -ajatustensa etunenään. Hänen paha tuulensa oli kaikille selvä. - --- Rakas isoisä, sanoi vanhin miniä, jota perheen piirissä pidettiin -hänen suosikkinaan, metsäkö se taas teitä vaivaa? Olkaa nyt iloinen, -siihen kyllä kasvaa uusi sijaan! - --- Kasvaa uusi! sanoi vanhus miettiväisesti. Rakas lapsi, Lapin -harjanteilla on aikoinaan ollut mahtava metsä. Milloinka se on -hävitetty, ei tiedetä, vaan jättiläishonkien kantoja on siellä -vieläkin sammaleen ja peuranjäkälän peitossa. Juutinmaan arot ovat -vielä historian aikana olleet komeiden tammimetsäin varjostamina. -Hiekasta löytyy vielä nytkin niiden puisevia vahvoja juuria. Ihmiskäsi -ja ajattelematon haaskaus ovat ne hävittäneet. Nyt siellä kasvaa -tammien haudalla miehen korkuinen kanervikko. Lüneburgin nummi, -Landesin aavikot Ranskan lounaisosassa, Peloponneesoksen ja Itaalian -vuoret, kaikki ovat ennen olleet metsän peitossa, jota huolimattomasti -on raiskattu. Ja nyt, nyt menee miespolvien työ ja miljoonia markkoja, -ennenkuin metsä taas juurtuu noihin nummiin, eikä koko maailman -kullalla saada kasvamaan metsää kerran hävitetyille vuorille ja -tuntureille, ei Hellaaseen eikä Lapinmaahan. Kun luonnollinen metsän -ja viljelemättömän metsättömän maan välinen suhde on hävitetty, on -tehty väkivaltaa luonnolle, väkivaltaa, joka kostaa vuorostaan. - --- Mutta rakas isoisä, mitäpä sille nyt voi, ettehän tahtone kieltää -yksityisiä hakkaamasta metsäänsä oman halunsa mukaan? - ---- Juuri sitä minä tahdon, ja tahdon sitä ennenkuin vielä on liian -myöhä. -- Ja asialla on vielä toinenkin puoli. 30,000 henkeä, -suojattomampina kuin taivaan linnut, ilman omaa kotia ja asuntoa -kiertää mieroa Karjalassa. Viiden vuoden päästä siihen joukkoon -liittyy kolme neljännestä Kiiskilän kyläläisistä, velkaista ja -tavoiltaan turmeltunutta sekin. - -Silloin talon emäntä soitti ruokasalissa, illallinen oli valmis. -Lapset työntyivät sinne, nuori väki pani pois sanomalehdet, ja -patriarkan tavoin vanha Emanuel Högfeldt istuutui isännän paikalle -pöydän päähän lastensa ja lastenlastensa joukkoon ja oli osallisena -vaihtelevassa keskustelussa. Puheltiin kesän menneistä iloista ja -tuumailtiin toisia tulevaksi talveksi. Vasta myöhään sammutettiin -kynttilät ja vielä kotvan sen perästä, kun toiset jo olivat menneet -levolle, vanhus istui kirjoittamassa teostaan metsien merkityksestä -maan ilmanalaan. - - - - -XV. - - -Atkinilaiset olivat Jaavan pääkaupungin Surabajan läheisillä vesillä -upottaneet hollantilaisen fregatin ja tappaneet laivaväen, joka -veneillä koetti pelastua maihin. Hollannin kunnia oli loukattu ja -loppumattomasti huutaen: "Eläköön kuningas, eläköön Hollanti," -myönnytti kamari keskustelematta kaksi miljoonaa dukaattia uusien -pansarilaivain rakentamiseen Jaavan huimien asukasten kurittamista -varten. - -Tonkinilaiset merirosvot olivat hallituksensa suosiollisella luvalla -polttaneet ranskalaisia lähetysasemia ja viimeiseen mieheen tappaneet -ranskalaisen komppanian. Myrskyisillä huudoilla: "Vive la republique" -(eläköön tasavalta) myönnytti edustajakamari useita miljoonia frankia, -merirosvojen kukistamista ja Tonkinin valloittamista varten. - -Loordi Randolph Churchill oli alihuoneessa pitänyt pauhaavan puheen -Englannin laivaston rappiotilasta, puheen, joka oli höystetty -pistävillä viittauksilla amiraaliviraston hallintotoimiin. John Bull -oli herännyt unestaan, ja "cheers" (eläköön) sekä "England for ever" -(Englanti ainaiseksi) huutojen kaikuessa annettiin 20 miljoonaa puntaa -Britannian laivaston vahvistamiseksi. - -Newyorkissa oli rohkea pörssiperkele hajoittanut hopearenkaan, -tuhansittain ihmisiä oli joutunut häviöön, mutta kullanvirta juoksi -jälleen vapaana maailmaan, Amsterdamista, Parisista, Lontoosta ja -Newyorkista. Se juoksi eteenpäin tuo välkkyvä kultainen virta, ottaen -haaroja vastaan kaikista pienistä pörsseistä ja pankkilaitoksista, -jotka nyt kaikki pelasivat "haussea" (kohottivat hinnat); virta paisui -reunoihin saakka. - -Ja mihin vain ojanne tästä virrasta saapui, siellä vaikutti kultainen -metalli kuten verenruiskutus verettömään ihmiseen, kuten rauta -kälvetystautiseen. Sydän sykki voimakkaasti, valtimot paisuivat, -sairas elpyi uuteen eloon ja uuteen rohkeuteen. Skotlannin ja Belgian -kivihiilikaivoksissa kaikuivat jälleen kaivosmiesten vasaraniskut, ja -narisevat koneet vipusivat siteissä olevan lämmön mustina kiiltävinä -kappaleina maan syvyydestä; sulatusuunien sisus hehkui ja rauta kitisi -levyiksi valssattaessa. - -Norjan tunturilaaksoissa, Ruotsin jokien varsilla ja Suomen järvien -rannoilla hakkasi kirves jälleen voimakkaita iskuja. Metsien -sydämmessä jyrisi ja ryskyi, karhu pakeni unen horroksessa -talvipesästään, ja kettu pyrki pelonalaisena luolaansa, honkien -kaatuessa puunhakkaajien kirveestä. Höyrysaha leikkasi vinkuen -pihkaisia hirsiä, ja Uuraan, Kotkan, Turun ja Oulun satamilla kuultiin -laivansälyttäjien iloista puhetta ja huutoa heidän kantaessaan -notkuvia taakkojaan suurien höyrylaivojen kyljelle, jotka tarumaisen -hornansuun tavalla nielivät harjujemme kaunistuksen, salojemme ytimen, -yhäti viheriät metsämme. - -Patruunat, nuot vanhat, jotka olivat pysyneet pystyssä myrskyssä, -oikaisivat itsensä, sillä nyt oli kova aika mennyt ohitse. Uskalluksen -henki valtasi kaikki, konttorin päälliköstä alkaen nuorimpaan -harjoittelijaan saakka, kaikki he luottamuksella uskoivat -kauppahuoneensa vakavuutta ja tulevaisuutta. Ja uudet, tuntemattomat -kauppanimet asettivat siniset ja kultaiset toimikilpensä nähtäväksi, -uusia miehiä, joista ei kenkään ollut kuullut puhuttavan, tunkeutui -esille siinä, missä vanhat raihnaat olivat kumoutuneet. - -Uusia sahoja rakennettiin, ja tukkijunkkarit matkustelivat ristiin -rastiin Karjalan metsiä, ja kaikki, jotka olivat tehneet arvionsa -baissen (sortohintojen) nojalla, olivat kuin poispyyhityt. Nyt oli -vuoksi, nyt oli hausse. Europan mahtavasta kultavirrasta oli pieni -ojanne ylettynyt tänne saakka. - -Joka kovan ajan kuluessa oli ostellut metsiä, joskin ne sijaitsivat -kovin sopimattomasti, joka oli jaksanut jatkaa vekselihuijausta -toivottomasta tilastaan huolimatta, joka vielä eilen oli köyhä raukka, -hän oli tänään pelastunut, hän oli varakas mies, ja huomenna saattoi -hän ehkä kuulua ylimpään tuhatlukuun. - -Tällä iloisten toiveitten ja kultaisten lupausten ajalla pani -Veikkoliini toimituskilpensä ylös. Hän oli asettautunut kauppamieheksi -pieneen Joensuuhun, noitten Karjalan kahden suuren järven välisen -kulkuväylän varrelle. - -Israel Veikkoliini, niin oli suurilla kultaisilla kirjaimilla maalattu -uuteen välkkyvään kilpeen. Veikkoliini oli elänyt odotuksen, -jännityksen ja levottomuuden ajalla. Hänen hermonsa olivat tämän ajan -kestäessä olleet kiihotuksen alaisina, hän oli ollut liiallisen työn -rasittamana ja oli sentähden pysynyt laihana. Nyt olivat elämän -päivänpaisteiset päivät tulleet hänellekin. Olisi luullut, että se -intohimo, joka häntä oli vallassaan pitänyt, ajan kuluessa malttuisi, -tasoittuisi, mutta niin ei käynyt; päinvastoin, hän oli ottanut -ensimäisen suuren askeleen: toisesta säätyluokasta oli hän -järkähtämättömän pontevuutensa avulla noussut korkeampaan säätyyn. Hän -oli seisoessaan tuolla alhaalla tuhansien tuntemattomien joukossa -luullut saavuttavansa kaikki, jos hän vain pääsisi sille kukkulalle, -joka oli häntä likinnä. Nyt hän oli sille päässyt, ja sinne tultuaan -näki hän edessään laveita näköaloja, toisia saavutettavia kukkuloita. - -Ja hän yritti niille nousemaan, se on, hän oli siihen pakotettu. Hän -ei ollut enään omassa vallassaan. Ne voimat, jotka hän oli pannut -liikkeelle, nostivat häntä vastustamattomasti mukanansa. - -Semmoisissakin henkilöissä, jotka ovat aikansa tietojen ja sivistyksen -kukkuloilla, ja jotka nopeasti ovat nousseet onnen hohtavaa uraa -myöten, huomataan pian, että he ovat muuttuneet, he eivät enää ole -samat kuin ennen. Ja vielä paljoa enemmän huomattiin tätä tässä -nousukkaassa, joka tosin oli runsaslahjainen, mutta kuitenkin oli -kaikkien nousukkaan vikojen alaisena. Hän oli suuressa määrin -rahanhimoinen, hän oli kovettunut taistelussa kultamarkan edestä. -Henkisessä elämässä on yhtä vähän seisahdusta kuin ruumiillisessakin. -Veikkoliini ei ollut mennyt eteenpäin, hän oli sentähden ruvennut -soljumaan alaspäin. Luonnollista oli, että hän piti itsensä suuressa -arvossa. Mistä hänen tulikaan kiittää entisyyttä? Eikö hän ollut itse -taistelemalla saavuttanut sitä, mikä hänellä nyt oli? Että lait olivat -tehneet hänet vapaaksi mieheksi ja suojelleet hänen oikeuttansa, että -vallassa olevat säädyt olivat monta kovaa ottelua kestäneet hänen -valtiollisen oikeutensa puolesta, että herrasmiehet ja ainoastaan -herrasmiehet olivat taistelleet hänen kielensä ja sivistyksensä -puolesta, kaikki tämä oli tosiasia, joka, joskin hän joskus sen -huomasi, pysyi epäselvänä ja sen sanomalehdistön sanatulvan -peitteessä, joka työskenteli hänen etujensa puolesta. - -Tätä hän ei paljon ymmärtänyt, mutta selvästi hän ymmärsi sen, että -hän itse oli kohonnut näkymättömistä. Hän oli siellä ylhäällä monen -vanhan kauppahuoneen harmiksi ja ihmeeksi, hän oli tullut -kaupallisvallaksi, jota täytyi ottaa lukuun. Ja ketä hänen oli siitä -kiittäminen? Itseään, sanoi hän oikeutetulla ylpeydellä. - -Nyt istui hän konttorissaan tutkimassa kauppakirjojaan. Syysaurinko -vilkaisi silloin tällöin isoista akuttimettomista ikkunoista, pari -alakuloista kärpästä surisi ruudulla pyrkien ulos vaaleaan -päivänpaisteeseen. Hän oli kuin kärpäset, hänkin tahtoi ulos, mutta -vähäinen tapaturma lautatarhassa pakotti häntä pysymään sisällä. Hän -oli edellisenä päivänä vahingoittanut jalkaansa ja oli nyt potilaana. -Ja tuo juuri tänään, juuri tänään, jolloin hän halusi olla vapaana ja -terveenä, jos milloinkaan. - -Tänään oli pormestari lausunut hänelle pari tärkeätä sanaa; -kaupungissa ei ollut kauppaneuvosta, oli hän lausunut. - -Tänään piti hänen poikansa, oltuaan kolme vuotta Englannissa, tulla -kotiin, tulla tänään viimeisellä höyrylaivalla, joka vielä uskalsi -kulkea syyskylmästä ja pimeydestä huolimatta. Ikkunastaan hän saattoi -nähdä höyrylaivan, oman höyrylaivansa, kun se kiersi niemen, jolla -valkoinen merimerkki seisoi, kun se täydellä höyryllä ponnisteli -virtaa vastaan, kuinka se läheni rantaa. Siellä, rannassa, estivät -valitettavasti tavara-aitat häntä näkemästä laivan valia; ainoastaan -mastot ja tupruttava savutorvi näkyivät. - -Herra Veikkoliini katsoi kelloaan, hänen laskunsa mukaan pitäisi hänen -Kaarlo Oskarinsa neljänneksen kuluessa ehtiä tulla hänen luoksensa. -Mielessään kuvaili hän pojan kuvaa. Lieneekö hän vielä äitinsä -näköinen. - -Neljännestunti kului, toinenkin neljännestunti, mutta Kaarlo Oskaria -ei näkynyt, ei kuulunut. Veikkoliiniä alkoi huolestuttaa. Olisiko -jotain tapahtunut. Hän nousi kiivaasti seisaalleen mennäkseen ulos, -mutta tuska jalassa pidätti hänet. Silloin kuului nopeita askeleita -portailta. Siinä hän on! Ja tuska poistui, hän hymyili jo edeltäkäsin, -ovi avautui, ja sisään astui herra Clarke, hänen englantilainen -konttorimiehensä. - --- Oliko poikani höyrylaivassa, mr Lark, kysyi Veikkoliini pakotetulla -mielenmaltilla. - --- Yes, sir. [Oli, herra.] - --- Onko hän terve? Miltä hän näytti? - --- Very english [kovin englantilaiselta], sanoi mr Clarke hymyillen ja -vedellen hyvin hoidettujen lampaankotlettien näköisiä poskipartojaan. - --- Mistä syystä hän ei tule ylös tänne? - -Mr Clarke nosti silmänsä, katsoi kelloa, loi silmänsä höyrylaivaan -päin... - --- Niin, mistä syystä hän ei tule ylös tänne, toisti hän ihmeissään. - --- Tehkää hyvin ja hakekaa hänet, sanoi Veikkoliini kärsimättömänä. - --- Yes, sir, vastasi englantilainen ja meni. - -Taas kului puolen tuntia. Mitä tuskallisimman levottomuuden alaisena -makasi Veikkoliini sohvallaan. Hän ei ollut ainoastaan levoton, hän -oli pahastunut, sydämmessään kovasti loukkauntunut siitä -epäkunnioituksesta, jolla hänen poikansa häntä kohteli. Olihan se -kuulumatonta, kolme vuotta oli hän ollut poissa kotoa, ja nyt kotiin -tultuaan hän ei kiirehtinyt isänsä luo. - - * * * * * - -Tuon suuren kovan onnen kohtauksen jälkeen oli Maria Kiiskilä ihan -tyhjänä leskenä muuttanut Joensuuhun. Alussa täytyi hänen taistella -kovimpia vaikeuksia vastaan. Hänen tavaransa menivät toinen toisensa -perästä teille tietymättömille; pian hän sairaine masentuneine -tyttärineen seisoi siinä välttämättömimmänkin puutteessa. Hän taisteli -toivotonta, hurjaa taistelua olemassa-olostaan. - -Viimein hänellekin päivä alkoi valjeta, vaan ainoastaan vähitellen. - -Hän sai paikan erään kaupungin paremman leipurin luona. Kun tämä -kuului niinsanottuihin heränneisiin, niin perheenemäntä, jonka -suosiota Maria mitä suurimmassa määrässä oli saavuttanut, suositteli -häntä muille uskonsisarilleen, niin että Maria tietämättään, -huomaamattaan joutui pyhien yhteyteen. Hän kävi yhtäläisissä -vaatteissa, kuin hekin, tuossa koko Karjalassa tunnetussa tummassa -kerettiläispuvussa, ja otti osaa heränneitten kokouksiin. - -Tuo kova onnettomuus, joka oli kohdannut Mariaa, oli hänet masentanut, -mutta siitäkin huolimatta oli hän taipunut heränneitten oppiin ja -elämään. Hän veisasi kokouksissa ja kuunteli veljien ja sisarien -puheita antautuen kaikenlaisten mielenliikutusten valtaan. Mutta kun -piti antaa vihamiehillensä ja velallisillensa anteeksi, silloin hän ei -enää ollut mukana. Syvällä hänen sydämmessään oli haava, paranematon -haava, ja sen oli Veikkoliini iskenyt. - -Hän taisi kyllä kaikille muille antaa anteeksi, mutta hänelle ei. -Hänen suhteensa hän teki poikkeuksen, ja kaikki hänen vihansa -kohdistui häneen. Tämä oli häntä pettänyt, riistänyt häneltä kaikki, -hän oli -- ja hän tiesi kyllä mistä syystä -- purjehtinut hänen -miehensä upoksiin, ja nämät kaikki oli hän tieten taiten -tehnyt, se oli Marian varma luulo. Hän oli heiltä ottanut pois -vaivaishuonelaisen, Kaarlo pojan, hän oli jyrkästi kieltänyt häntä -käymästä heidän luonaan, ja kun tämä ei auttanut, oli hän lähettänyt -poikansa Englantiin. Hän oli tehnyt kaikki katkeroittaakseen Marian -tyttären, hänen Ellinsä elämää. - -Eikä siinäkään ollut kaikki: Kiiskilän kylässä, jossa hänen sukunsa ja -tuttavansa elivät, oli jokainen talollinen velkaa hänelle; hän oli -oikea verenimijä; missä hän vaan liikkui, siellä talonpojat ensiksi -velkaantuivat, sitte joutuivat kodittomiksi ja viskattiin, kuten Maria -itse, pois oikealta uraltaan avaraan mailmaan. -- Tällekö miehelle -pitäisi hänen antaa anteeksi! Ei, Jumalan täytyi olla armollinen -hänelle, niin itsensäkieltäväinen hän ei voinut olla. - -Ja Elli sitten... Kun hän ensin erkani Kaarlosta, oli hän kuin -kivettynyt. Hänelle oli naiminen yhtä kuin terveys, niin, yhtä kuin -elämä, niinhän lääkäri oli lausunut. Ja totta se olikin, sen hän itse -tunsi. Tämän rakkauden helmassa oli hän kehittynyt, tämän tunteen -avulla oli hän ruumiillisesti pysynyt vahvan, liian aikaisin kypsyneen -henkensä rinnalla. Joka tämän rakkauden häneltä otti, hän otti hänen -henkensä. Siitä tuo tuska, nuot vaivat, jotka hänen kurkkunsa yhteen -puristivat, niin ettei ainoakaan huokaus päässyt hänen huuliltaan, -jotka sulkivat hänen kyyneltulvansa, niin ettei ainoakaan pisara -päässyt hänen silmäluomiensa alta. Vaaleana, melkein liikkumattomana -oli hän jäänyt lautalle seisomaan, kun hänen Kaarlonsa häneltä pois -otettiin. - -Tämän kohtauksen jälkeen hän sairastui, joutui vuoteen omaksi. Se oli -tahdon, sielun sairautta; hän makasi vuoteellaan kuumeetonna, -tuskatonna, liikkumatonna ja halutonna. - -Joensuussa ottivat heränneet hartaasti osaa nuoren, melkein -hervottoman naisen kohtaloon. "Veljet" lukivat ja rukoilivat hänen -puolestansa. "Sisaret" kertoivat hänelle hengellisestä kokemuksestaan, -vanhimmat tahtoivat parantaa häntä rukouksilla ja käsien -päällepanemisella. Kaikki oli turhaa. Lempeänä, hurskaana, surullisena -ja, ennen kaikkea, kauniina makasi hän vuoteellaan päivän toisensa -perästä kellekään uskoutumatta. Kun "veljet" luulivat hänen tummien -verhottujen silmäinsä katselevan Herran autuuteen, uneksi hän -Kaarlosta; kun hän makasi hiljaa liikuttaen ainoastaan huuliaan, -luulivat "veljet" hänen rukoilevan. Mutta hän haaveksi, sepitti omia -runojaan tahi kertasi runoja ja lauluja, joita isoäiti oli lukenut, -runoja ja lauluja, joittenka pääaineksena ja loppusävelenä rakkaus -oli. Äänettömin äänin, kuten kaislakerttu virran rannalla, lauleli hän -rakkautensa korkeata veisua. Kun hänen kyyneleensä valituksitta, -huokauksitta, nyyhkytyksittä juoksivat hänen vaaleita poskiansa -myöten, silloin luulivat "sisaret" hänen makaavan koetusten alaisena: -hän vain suri sydämmensä ystävää. - -Mutta eräänä päivänä tapahtui jotain merkillistä, jotain oikein -ihmeellistä. Yksi "veljistä" oli Marian luona pitänyt kokousta; siellä -kuultiin rukouksia ja avuksihuutoja, virrenveisuuta ja herätyshuutoja; -sairas oli maannut äänetönnä ja hiljaisena sekä kiittänyt tavallista -suuremmalla lempeydellä ja ystävällisyydellä heitä kaikkia, kun he -hämärässä poistuivat vahvistettuina ja iloisina siitä, mitä olivat -sanoneet ja kuulleet. - -Seuraavana päivänä levisi kuni kulovalkea uskovaisten riveissä puhe, -että Elli oli noussut tautivuoteeltaan, oli itse äitiinsä nojautuen -kävellyt huoneessa. Ja veljien ja sisarten ilo oli suuri. Tuo lempeä, -kaunis nainen oli voittanut kaikkien sydämmet. Mitä oli sitte -tapahtunut siellä, Marian luona? - -Veikkoliini oli muuttanut kaupunkiin, ja hänen poikansa oli edellisenä -iltana, äidin poissa ollessa, hiipinyt sairaan luo. Kaikki, mikä oli -jäänyt sanomatta kevään ja kesän onnellisina päivinä, se puhkesi nyt -äkkiä, syyshämärässä ilmi, niin monen surun ja kaipauksen jälestä. -Kaarlo oli vakuuttanut, että, vaikka hänen isänsä sanoisi mitä -tahansa, niin hän, Elli, eikä milloinkaan, ei milloinkaan kukaan muu -tulisi hänen omaksensa. - -Siitä päivästä oli tyttö muuttunut. Kalpeissa kasvoissa alkoi veri -liikkua, silmät loistivat, huulet tulivat punaisiksi, hiljainen onni -ja alttius loisti hänen silmistään. Koko talven kulkivat nuoret -autuuden huumeessa, enkeli paratiisin portilla oli nukahtanut, he -olivat taaskin hänen huvitarhassaan. - -Mutta keväällä Veikkoliini urkki selville poikansa salaisuuden ja -lähetti hänet äkkiä ensimmäisen konttorimiehensä, erään nuoren -englantilaisen kanssa, Englantiin. Siellä oli hän kolme vuotta. Mutta, -joka kerralta kuin isä sai yhden kuivan, lyhyen, liikemiehentapaisen -kirjeen, oli Elli saanut kolme. Ja nyt, monivuotisen odottamisen -jälestä oli aika tullut; hän oli palannut. - -Laiva "Yrjö Koskinen" laski Joensuun laivasillan kylkeen. Kaarlo Oskar -Veikkoliini, varsin komeannäköisenä, puettuna englantilaiseen kuosiin, -jakaus niskassa, meloninmuotoinen hattu päässä, ryhmysauva, keltaiset -hansikkaat kädessä, kirjava puku yllänsä, astui maalle, ihmeissään, -kun ei tavannut isäänsä alhaalla venheessä. Hän katsoi sen Luojan -viittaukseksi ja läksi semmoisenaan, niin nopeasti kuin vain saattoi, -rakasta, tunnettua tietä pieneen yksinkertaiseen kotiin. - -Ellin ilo ei ollut meluava eikä myrskyisä. Tuo hiljainen, nöyrä ja -vähäpuheinen Elli oli onnessaan sama kuin surun aikana. Silmissä oli -vain lämpöisempi loiste; veri virtaili nopeammin poskissa. - -Kaarlo yksin ymmärsi, miten iloinen hän oli. - - * * * * * - -Ulkona oli syysaurinko piiloutunut tummien, hajanaisten pilvien -taakse, jotka toivat pakkasta, lunta ja epähauskuutta muassaan. -Kärpäset olivat laanneet surisemasta Israel Veikkoliinin ikkunaruutuja -vasten. Hän itse istui synkkämielisenä odottamassa. Kolmeneljännestä -oli jo kulunut siitä, kuin laiva oli laskenut sillalle, eikä Kaarlo -Oskaria näkynyt vielä. - -Mutta vait! Nyt kuulee hän portailla tassuttelevia askeleita. Jospa se -olisi hän. - -Ovi aukeni ja sisään astui Kaarlo Oskari koko englantilaisessa -loistossaan taluttaen kädestä tyttöä valkeassa ja indigosinisessä -herännäispuvussa. - -Veikkoliinin ennen niin sapekas mieli kuohahti reunojensa yli tästä -näöstä. - -Kiivaasti sanoi hän: mitä tämä merkitsee, missä olet viipynyt? - --- Jos sanon sinulle, että tyttö tässä on Elli, niin tulisi sinun, -rakas isä, kyllä käsittää, missä olen ollut, ja mitä tämä merkitsee. - -Veikkoliini oli vaiti hillitäkseen vihaansa. Kiiskilän Marian Elli, -tuon Marian tytär, sen, jota hän kerran oli ihaillut ja rakastanut ja -nyt vihasi, sen Marian, joka kosti hänen vihansa kaksinkertaisesti, -hänen, joka oli vieroittanut hänen poikansa sydämmen isästään, joka -häntä, Veikkoliiniä, oli panetellut Kaarlo Oskarille, joka kalvoi -hänen maineensa juuria, joka hänestä juoruili ja puheli kaikissa -hartauskokouksissa, hänenkö tytär tulisi hänen poikansa vaimoksi. -Oliko tuossa tytössä sopiva naimiskauppa hänen pojalleen, -Veikkoliinille, joka oli tuleva kaupungin rikkaimmaksi mieheksi. - --- Vie kotiin tyttö tuossa, sanoi hän karkeasti, ja tule sitte tiliä -tekemään itsestäsi. - -Epäilemättä olisi Kaarlo Oskar tehnyt viisaammin noudattamalla isänsä -neuvoa, vaikka se annettiinkin sekä tuimalla että epäkohtelijaalla -äänellä. Mutta Kaarlo oli vasta täyttänyt kaksikymmentä yksi vuotta, -oli oppinut kolmessa vuodessa englantilaista itsenäisyyttä ja nyt -tunsi hän sekä rakkautensa että arvonsa loukatuksi Ellin läsnäollessa. -Hän punastui ja vastasi kiivaasti: Sinä et siis tahdo tietää mitään -Ellistä, minun...? - --- En. - --- Hyvä, sitte sanon sinulle jäähyväiset. - -Ja hän läksi. Vuosia vieri, ennenkuin hän palasi siihen taloon... -Mutta mitenkä Kaarlon ja Ellin naimisasian kävi, ei kuulu -tukkijunkkarin historiaan. - - * * * * * - -Veikkoliini istui taaskin yksin, ja katkera hymy levisi hänen -kasvoilleen. Se poika, jota hän niin kauan oli kaivannut, jonka hän -vihdoinkin oli löytänyt, ja johon hän oli suuresti kiintynyt, kuinka -kylmäksi, vieläpä vihamieliseksi olikaan se poika aina osottautunut -isäänsä kohtaan. Ja nyt, nyt oli hän jättänyt hänet, jättänyt isänsä -kodin, vastaisen suuren perintönsä, jättänyt toimensa tässä -loistavassa liikkeessä, kaikki, ja minkä tähden? Tuon tytön tähden. - -Hän tunsi, että jotain ikäänkuin kuoli pois hänessä, jotain, joka oli -itänyt ja kasvanut, mutta joka ei milloinkaan päässyt kukoistukseen; -tuntui kun olisi mahdollisuus johonkin parempaan ja korkeampaan -hänessä hävinnyt. Hän kärsi siitä tätä nykyä, aivan kuin haavasta -kärsitään -- mutta haava oli arvettuva ja arpi koveneva. Ja hän vannoi -itselleen valan, että tämä olisi hänen viimeinen hairahduksensa. Ei -kukaan olisi enää koskettava hänen sydämmensä kieliä, ei kukaan tuleva -osalliseksi hänen hellyydestään ja rakkaudestaan, hän oli oleva -kylläksi itselleen. - -Kiihtyneenä ja synkkänä meni Veikkoliini vaivoin ikkunalle, katseli -ulos autiolle kadulle, jossa syystuuli ajeli joukottain edellänsä -haapain kuihtuneita lehtiä kaupungin istutuksessa. Silloin luuli hän -kuulevansa askeleita ulkoa. - -Entä jos Kaarlo Oskar olisi malttanut mielensä ja kääntynyt takaisin. -Mutta ei, hän lienee erehtynyt, ei ainoatakaan ihmistä näkynyt siellä. -Veikkoliini seisoi kauan ikkunan luona, rummutteli ikkunanruutua, ja -tuijotti ulos, milloin alas likaiseen katuun, milloin ylös tummaan -taivaaseen. Hajanaiset pilvet levenivät yhä vain laajemmiksi, ja kun -ne vihdoin peittivät suurimman osan taivasta, alkoi lumi pudota -raskaina, leveinä jääkristalleina, ensiksi yksinäisinä hiuteina, sitte -yhä tiheämpinä parvina. - -Kylmä tunne valtasi Israel Veikkoliinin, häntä vilutti, vilutti aina -ytimiin asti. Hitaasti vetäytyi hän takaisin paikoillensa, soitti -kärsimättömänä kelloa ja käski sisääntulijan, vanhan palvelijattaren -tehdä tulta huoneeseen. - --- Niin, nyt tulee kylmä, sanoi vanhus, tehdessään tulta. Metsähanhi -on muuttanut, talitijanen on tullut, talvi pakkasineen, pimeyksineen -on saavuttanut meidät. - --- Ja yksinäisyyksineen, lisäsi Veikkoliini syvästi huoahtaen. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Tukkijunkkari, by Jac. Ahrenberg - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TUKKIJUNKKARI *** - -***** This file should be named 41626-8.txt or 41626-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/4/1/6/2/41626/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. |