diff options
Diffstat (limited to '41626-0.txt')
| -rw-r--r-- | 41626-0.txt | 6013 |
1 files changed, 6013 insertions, 0 deletions
diff --git a/41626-0.txt b/41626-0.txt new file mode 100644 index 0000000..c5a039f --- /dev/null +++ b/41626-0.txt @@ -0,0 +1,6013 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 41626 *** + +TUKKIJUNKKARI + +Kertomus Karjalasta + + +Kirj. + +JAC. AHRENBERG + + +Suomennos + + + +Churberg ja Kumpp., Wiipuri, 1894. + +Lappeenraannan Kirjapainossa. + + + + + + Kenraali Julius af Lindfors. + + R. Y. + + Vastaanota nämät lehdet kiitollisuuden osoitteeksi monivuotisesta + ystävyydestä. + + J. A:lta. + + + + + + +I. + + +Keisarikatua myöten Viipurissa vieri verkalleen ja arvokkaasti mustan +hevosparin vetämät kuomivaunut. Hevoset olivat vanhoja, uskollisia ja +yhdessä hölkyttelemään, vanhoihin vaunuihinsa sekä ijäkkääseen +ajuriinsa tottuneita palvelijoita. Nuo kolme, hevoset, vaunut ja +ajaja, näyttivät kaikki hiukan kuluneilta, mutta kokonaisuudessaan +tekivät ne kumminkin arvokkaan vaikutuksen. Talutellen saapuivat +vaunut tuolle aukolle noissa vanhoissa valleissa, jonka tsaari Pietari +kerran sata kuusikymmentä vuotta sitte ammutti, ja josta hän kulki +sisään tuohon antautuneeseen kaupunkiin. Täällä kääntyivät vaunut +laivasillalle vasemmalle. + +Sirosti, viimeisen lyypekiläisen kuosin mukaan puettu konttoriherra +riensi avaamaan vaununovea ja auttoi maahan astumaan ensin nuorta, +sievän, mutta jäykän ja tylyn näköistä naista ja sitte vanhempaa +lihavaa naista, jotka kumpikin olivat syvässä surupuvussa. Vanha +pullea nainen nojausi tuon hienon herrasmiehen käsivarteen. + +-- Herra Schönfeld, kysyi hän saksankielellä, joko laiva näkyy? + +-- Valitettavasti ei, rouva kauppaneuvoksetar, mutta jo se on kulkenut +Uuraan ohi, -- vastasi puhuteltu melkein nöyrästi. -- Tahtooko rouva +kauppaneuvoksetar istahtaa tuonne penkille? + +Puhuteltu ei väitellyt tätä ehdotusta vastaan, ja herra Schönfeld, +kauppahuone Blumen ensimmäinen kirjanpitäjä vei vanhan naisen tyhjälle +penkille; hänen nuorempi seuraajansa neiti Helene Blume seurasi heitä. +Missä nuo kolme kulkivat, vetäytyi tiheä, odottava ihmisjoukko +kunnioittavasti syrjään. Olihan kauppaneuvoksetar Blume kaupungin +mahtavimpia rouvia, ja surupuku, jossa hän sekä hänen tyttärensä, +korkeasti kunnioitetun, neljä päivää sitten kuolleen perheenisän +vuoksi kävivät, vaikutti, että yleisö, ahdingosta huolimatta, oli +tavallista alttiimpi tilaa antamaan. + +Naiset kävivät matalalle penkille istumaan ja ympäristöstään +huolimatta alkoivat he puhella matalaäänisesti saksankielellä. + +-- Kauvanko nyt siitä on, kun Emil viimeksi matkusti ulkomaille, kysyi +äiti. Sehän oli samaan aikaan kuin nytkin, kesäkuulla, vuonna... + +-- Etkö sitä muista, äiti. Sehän oli heti tädin kuoleman jälkeen, +syksyllä tulee neljä ja puoli vuotta siitä. + +-- Oh, joko siitä on niin pitkä aika kulunut, kas, miten sukkelaan +vuodet kuluvat. Olisin toivonut tuon rakkaan pojan kotiin tulevan +iloisempiin ja onnellisempiin oloihin kuin hautajaisiin. Ja +kauppaneuvoksetar painoi nenäliinansa kyyneltyviin silmiinsä. -- Ja +isä raukka, joka ei saanut nähdä... + +-- Kas niin, äiti kulta, älä nyt puhu siitä asiasta, hillitse itseäsi +nyt siksi, ole niin hyvä. Sinun ei olisi pitänyt tulla tänäpäivänä +tänne. Muuten olisi Emilin pitänyt hiukan kiirehtiä. Kaksi vuotta +yhtenänsä on hän luvannut palata kotio, eikä hänen viipymistään nyt +voi puolustaa. + +-- Mutta, Lilli, miten voit noin puhua ainoasta veljestäsi? keskeytti +rouva Blume tytärtään. + +-- Jo näkyy laiva, sanoi herra Schönfeld, kiirehtien naisten luo. -- +Se on jo Keihäsniemen kohdalla. + +-- Ja onko herra Schönfeld aivan varma siitä, että Emil herra on +mukana? + +-- Aivan varma. Emil herra pyysi sähkötietä rahoja ja sanoi lähtevänsä +Hampurista viime tiistaina, matkustavansa ensimäisessä laivassa +Lyypekiin, eikä ole epäilemistäkään, että hän nyt vihdoinkin palaa +kotio. + +Sana "vihdoinkin" vaikutti pahasti rouva Blumeen. Hän käänsi kalpeat, +täyteläiset kasvonsa tyttärensä puoleen ja sanoi niin ääneen, että +herra Schönfeldkin saattoi sitä kuulla: + +-- Jos Emil olisi kuinkin kiirehtinyt, niin, tiedäthän sen, ei hän +mitenkään olisi ehtinyt kotiin ennenkuin loppu tuli. Paitsi sitä +viipyi hän ulkomailla rakkaan isänsä luvalla. + +Herra Schönfeld ymmärsi yskän ja vetäytyi syrjälle. Neiti Helenen +jäykät piirteet jäykkenivät vielä enemmän; hän näytti silmänräpäyksen +taistelevan sisällistä taistelua, tuliko hänen ruveta tuohon arkaan +asiaan, puhelemaan veljestänsä, vai eikö -- hän piti parempana olla +vaiti. + +Oltuansa kauan aikaa vaiti rupesi rouva Blume jälleen puhumaan +pojastaan. Harrasta lempeyttä ja myötätuntoisuutta osoittavalla +äänellä sanoi hän: tiedätkö että Emil kuuluu suuresti muuttuneen viime +vuosina, niin sanoo ainakin Doris Hanemann, joka hiljakkoin näki hänet +Hampurissa. + +-- Niin, hän kuuluu todellakin suuresti muuttuneen. Tiedäthän, äiti, +että hän muun muassa on kovin laihtunut ja menettänyt muhkean +tukkansa. + +-- Niin, hänen tukkansa on aina ollut heikkokasvuinen, ja mitä siihen +tulee, että hän on laiha, niin... + +Nyt vihelsi höyrylaiva. Syntyi kova liike väkijoukossa, joka tunkeutui +sille kohdalle, missä höyrylaiva tavallisesti laski rantalaudat. Parin +minuutin perästä läheni tuo iso höyrylaiva verkkaan ja mahtavasti. +Katteinin käskysanat, koneen pörinä, potkuri, joka loiskutteli virran +vettä, ja höyry, joka sihisten hyökkäsi ulos, voittivat rantajätkien +huudot ja vilkkaan puhelun, johon laivan matkustajat ja yleisö +rannalla ryhtyivät. Rantalaudat laskettiin, ja odotteleva yleisö +valloitti laivan, kuni piiritetyn kaupungin. + +Rouva Blume ja hänen tyttärensä istuivat vielä rahilla odottamassa, +kunnes nuori, varreltaan naisentapainen, vaalakka ja laiha mies, jonka +kaunismuotoisiin kasvoihin elämänkyllästys oli piirtänyt jälkiään, +tuli rantalaudalle ja epäröiden katseli ympärilleen. Nyt juoksi herra +Schönfeld esille, vapautti kumarrellen ja tervehtien nuoren miehen +hänen matkakamsuistaan ja osoitti näytännöllisellä liikehdyksellä +noita kahta naista. + +Herra Emil, sillä hän se oli, kiirehti sinne, sulki ensin äitinsä ja +sitten sisarensa syliinsä. Molemmat naiset hillitsivät uljaasti +liikutuksensa. Herra Emil näytti vaivatulta ja raukealta; hän antoi +käsivartensa äidilleen ja vei hänet vaunuille, auttoi häntä siihen, +nousi itse sisään ja nyökäten hyvää päivää Antti ajajalle käski hän +tämän kiireesti ajaa kotiinpäin. + +Kun vaunun ovi oli suljettu, purskahtivat molemmat naiset äkkiä +itkuun. + +-- Isä sanoi terveisiä, kuiskasi äiti. Huomenna on hautajaiset. + +Herra Emil oli kuin tulisilla hiilillä. Hän puristi naisten käsiä +lausumatta sanaakaan. Tuo hillitön itku, nuo kasvot, jotka hän nyt +näki muuttuneina monen vuoden vaikutuksesta ja tempovaisen itkun +vääntäminä, tekivät häneen ikävän vaikutuksen, joka poisti hänen +surunsa, + +Blumen talo mustaveljesmunkkien kadun varrella oli vanha, ruma +kaksikertainen kivirakennus. Alikerta, joka oli rakennettu +hakkaamattomista harmaakivijärkäleistä ja sisustettu kellareiksi ja +varastohuoneiksi, oli varustettu ainoastaan parilla ristikollisella +aukolla kadulle päin sekä suurella holvikkaalla, melkein aina +suljetulla portilla. Ihan portin viereen oli joku Blumen pohattasuvun +jäsen asettanut vankan tammioven, jossa oli suuressa messinkilevyssä +kauppahuoneen nimi. Kokonaisuudessaan muodosti kaikki tämä +rakennustaiteellisen osaseikan, joka oli mitä jyrkimmässä +ristiriidassa rakennuksen ruman etusivun kanssa. Ylikerrassa, joka oli +tiilistä ja huonosti kalkittu, olivat asuin- ja konttorisuojat. Tässä +huoneessa oli Blumen suku polvi polvelta elänyt ja asunut melkein sata +vuotta. + +Nyt aukeni raskas portti narisevilla sarannoillaan, ja vanhan, kavioin +kopseesta ja vaunujen ratinasta humisevan portin läpi ajoi Blumen +perhe pihalle. Jos kadunpuolinen rakennus oli kolkko, mitätön ja ruma, +niin oli piha sitävastoin päiväpaisteinen ja mieluinen paikka. Se +kohosi pengerrellen korkealle, niin että rakennus pihanpuolelta oli +ainoastaan yksinkertainen. Taimpana korkeimmalla penkereellä kasvoi +kymmenkunta ikivanhoja vaahteria ja lehmuksia vanhanaikuisen +patsas-sivustaisen paviljongin ympärillä. Siellä täällä +seisoi pihamaalla joukko mitä erilaisimpia puu-, irtokivi- ja +tiili-ulkohuoneita ilman järjestyksettä ja erisuuntaisia, joitten +jyrkät päädyt kohosivat rehevien selja-, sireeni- ja akaasiapuitten +sekä muutamien koivujen väliltä. + +Blumen perheeläiset astuivat sisään vanhaan asuntoonsa. Herra Emil +katsoi ympärilleen. Kaikki oli näissä suojissa näköisensä, jommoisina +hän ne lapsuudestaan saakka oli nähnyt, valkoiset seinäverhot, +jouhivaatteella päällystetyt mahonkihuonekalut, Liverpoolin kello +yksitoikkoisine soittokoneineen ja vanhat perhekuvat kapeissa, melkein +pyöreissä kehyksissään. Ikkunain välillä oli pandanus-kasvi, johon +hänen mielestään ei ollut kasvanut lehteäkään lisää, siitä kuin sen +lehtioat häntä poikana pistivät. Ja hänen äitinsä ja sisarensa +muuttumattomina, kuten kaikki elostelevat ihmiset, kuten kaikki, jotka +kuluttavat aikaansa pianon ja koruompeluksen ääressä, joitten +pontevuutta ei milloinkaan ole tarvittu koetella, ja jotka eivät +koskaan ole tunteneet täydellistä kärsimystä eivätkä täydellistä iloa. + +Yksi ainoa oli muuttunut, ja tämä oli hän itse. Valtaavan ahdistuksen +ja alakuloisuuden tunteen alaisena, joka tunne ei antanut vähintäkään +tilaa sille surulle, jota, kuten hän kyllä tajusi, hänen olisi pitänyt +tuntea isänsä äsken tapahtuneen kuoleman johdosta, ajatteli hän +tulevaisuutta, elämää tässä vanhanaikuisessa rumassa kodissa, tässä +pienessä yksitoikkoisessa kaupungissa. Hän ajatteli vaivaa, huolta ja +taistelua tämän ijäkkään kauppahuoneen puolesta, joka oli elänyt +melkein sata vuotta ja joka nyt taisteli suuria vaikeuksia vastaan, +jotka hänen tuli selvittää. + +Suuressa vierashuoneessa makasi vanha Blume ruumiinarkussaan, jonka +ympärillä seisoi kaksi riviä suoria, tummia kypressejä; arkun +jalkopäässä oli komea parvi valkoisia jaapanin liljoja, joitten tuoksu +taisteli voittoisaa taistelua kalmanhajua vastaan. Blumen perhe astui +sisään sanoaksensa vielä kerran viimeiset jäähyväisensä vainajalle. +Tuolla lepäsi vanhus, katoavaisuuden leima vielä voimakkaissa ja +päättäväisissä kasvoissaan. Se kovuus, joka hänen eläessänsä oli +leimannut hänen kasvonsa, oli haihtunut, ja tavaton suopeuden sävy +painoi niihin melkein oudon ilmeen. + +Kauppaneuvoksen puoliso seisoi poikansa vieressä. Ei ole mahdollista +kertoa sitä sanatonta levottomuutta ja hellyyttä, jolla hän katseli +poikansa kasvoja, jotka, vieläpä kuolleenkin rinnalla näyttivät +hivuneilta ja kuihtuneilta. + +Emil katseli isäänsä unessakävijän tavalla, tuntematta alussa mitään +varsinaista tunnetta. + +Vanha Liverpoolin kello tuolla kakluunin sivulla alkoi soida +määräperäisiä lyöntejään: yksi -- kaksi -- kolme -- neljä -- viisi +luki hän koneentapaisesti. Hän muisteli mitenkä hänen isänsä oli +tapana täsmälleen viiden lyönnillä sanoa: "kas niin, poikani, nyt +menemme konttoriin", ja tätä sanoessaan hymyili hän ystävällisesti ja +kehoittavaisesti. Ei isä nyt milloinkaan enää hymyilisi hänelle eikä +laskisi kättänsä hänen olalleen. + +Tämä kellonlyönti ja tämä muisto herättivät äkkiä Emilin hänen +unteluudestaan. Raju epätoivo hänet äkiltä yllätti. Hän heittäysi +kuolleen viimeisen vuoteen viereen; kyyneleet virtasivat hillittömästi +hänen silmistään. Yhdessä silmänräpäyksessä näki hän selvästi sielunsa +sisuksen; häntä huimasi nähdessään pohjattomuutta siellä. Hän suri +yhtä paljon itseään kuin kuollutta vanhusta. + +Herra Emil oli hekumoitsija taipumuksen, kasvatuksen ja miettimisen +kautta. Itsekkäänä synnyltään, kuten me kaikki, äitinsä +hemmottelemana, opettajansa hempimänä, naisten ihailemana ja ankaran +isänsä erillään pidättämänä kaikesta varsinaisesta osanotosta +kauppa-asioihin, ei hän koskaan ollut oppinut vakaisesti +ponnistelemaan, todellisesti taistelemaan taipumuksiaan ja halujaan +vastaan. Hänelle olivat huvit aikaiseen tulleet elämän määräpääksi. Ja +kun raihnas ruumis, riutunut hermosto eivät enää sallineet elämän +kiehuvien nestetten helmeillä ja vaahdota hänen sisässään, oli hän +koettanut keinollisesti verestää unteluuttaan ja tylsyyttään. Askel +askelelta oli hän joutunut viimeisen ja kavalimman ystävän, morfiinin, +haltuun. Jo aikoja sitten oli hänelle tullut se hetki, jolloin +huvitusten varasto oli loppuneena ja ilon loriseva puro kuivuneena. +Pitomalja oli tyhjennetty pohjaan, ja nyt oli hänen ympärillään +jälellä ainoastaan tuo määrätön tyhjyys, joka on itsekkäisyyden +rangaistus -- tuo tyhjyys, joka on elämänkyllästyksen ja inhon äiti, +tuon epikuurolaisuuden pohjalla aina olevan elämänhaluttomuuden ja +kuolonhaluisuuden äiti. Tuosta määrättömästä tyhjyydestä ympärillänsä +näki hän yhden ainoan tien -- kuoleman -- kuoleman, sen oven, joka +aina on peräytymistä varten niille avoinna, jotka tahtovat välttää +elämän ikävyydet ja sen kärsimykset. + +Ja Emil katseli ihmetellen, liikutettuna, kauhistuneena, mutta +salaisen huumauksen valtaamana kuolleen rauhallisia piirteitä. + +Tuo hiljainen nukkuminen, tuo rauha, joka kuvautui tuossa +kangistuneitten piirteitten onnellisessa hymyilyssä, olihan +se kuolema, tuo suuri tuntematon, joka vapauttaa meidät +katumuksesta ja tuskista, elämän inhosta, sen kyllästyksestä ja +sen yksitoikkoisuudesta. + +Häntä huimasi, sillä tuo suuri hävintö kuvastui hänen eteensä +houkuttelevin valoin. Tämä kaikki ei haamottanut hänen sielunsa +silmissä ajatuksen loogillisen johdonmukaisuuden muodossa, ei, vaan +tuskin tajuttuna sisällisenä silmäilynä, kuten aavistuksen +kuvalaitelma, valtasivat hänet menneisyys ja se, mikä oli tulossa. + +-- Emil, Emil, sanoi hänen äitinsä kovasti liikutettuna, mutta +onnellisena siitä mielen syvyydestä ja siitä voimakkaasta tunteesta +kuollutta kohtaan, jotka hänen poikansa silminnähtävästi osoitti. -- +Emil, hillitse kyyneleesi. Sinä olet väsyksissä matkasta; tule, +poikani, astu vierashuoneeseen. Kas tässä, lasi vettä. Helene, joudu, +joudu, anna veljellesi lasi vettä! + +Ja rakkaalla väkivallalla vei hän poikansa pois huoneesta. + +Helene teki, niinkuin äiti oli sanonut, luoden samalla kummastelevan +katseen veljeensä. Hän oli kasvanut hänen kanssansa lapsesta alkain, +hän oli tuntenut itsensä syrjään sysätyksi kodissa, hän tunsi veljensä +perinpohjin; hän ei ollut odottanut tätä ankaraa surun puuskaa. Hän +tiesi isän ja pojan välin jo monta vuotta olleen kalsea, ja että tämä +keskinäinen kalseus ei perustunut satunnaiseen tyytymättömyyteen +toisen tahi toisen menetykseen, vaan syvälle käypiin syihin, +erilaiseen elämänkäsitykseen ja elämänmäärään. + +Vähitellen hillitsi Emil itsensä; hän istuutui äitinsä ja sisarensa +väliin. Hetki hetken perästä kului hiljaiseen puheluun vainajasta, +hänen viimeisistä sanoistaan, mistä hän oli puhunut, ja mikä oli +kiinnittänyt hänen mielensä viimeisinä aikoina, hänen tautinsa kulusta +ja siitä myötätuntoisuudesta, jota perheen ystävät olivat osoittaneet +heille kaikille. + +Täällä mainittiin nimiä, jotka Emil herrassa herättivät muistoja +aikoja sitten kuluneista onnellisista päivistä, -- nimiä, jotka soivat +kuin hiljainen, suloinen laulu kaukaisessa, ihanassa etäisyydessä. +Vähitellen, lempeästi ja hiljaisesti solmeusivat uudestaan ne siteet, +jotka ennen olivat sitoneet Emil herraa tähän kotiin, tähän maahan, +jota hän ei ollut moneen aikaan nähnyt. Kuinka oli hän voinut itsensä +niistä irroittaa, kuinka vuosikausia elää kaukana suuressa mailmassa? +Mitä oli hän siellä käynyt etsimässä ja mitä oli hän löytänyt, joka ei +hänellä jo ollut? Oliko siellä käsi, joka yhtä hellästi pusersi hänen +kättänsä, kuin näitten kahden? + +Ja kesän hämy laskeutui, ja lehmukset tuolla penkereellä hajoittelivat +suloisimpia tuoksujaan ja täyttivät huoneen hyvällä hajulla. Ulkona +ikkunapeltillä kuhersivat vielä kyyhkyset. Kaukana kohosi Pyhän Olavin +torni ruskottavaa taivasta kohti, kuten jättiläinen satujen maasta. +Puheet ja kyyneleet, itkut ja huokaukset vajosivat luonnon suureen, +hiljaiseen pyhään rauhaan ja vienot muistot muinaisista päivistä +nousivat vanhan kodin jokaisesta nurkasta. + +Ei se nyt enää ollut kylmää ja rumaa, ei, se oli kaunista ja rikasta, +täynnänsä lapsuuden ja nuoruuden muistoja, unelmia ja toiveita. Monen +vuoden perästä oli Emil jälleen viruttanut sielunsa kotimaan ilmassa, +puhdistanut ajatuksensa kodin ilmanalassa. Ja sanottuaan viimein hyvää +yötä äidilleen ja sisarelleen ja tultuansa ylös huoneeseensa, tuohon +huoneeseen, missä hän oli elänyt onnellisimmat päivänsä, tunsi hän +olevansa parempi, vahvempi, onnellisempi, tunsi elämänhalua ja +uljuutta värehtivän väsyneessä sielussansa. + +Hän teki mitä parhaimmat päätökset, hän tahtoi tarmolla ryhtyä työhön. +Hän havaitsi edenneensä vartiopaikalle, jota hänen isänsä +kolmekymmentä vuotta oli uskollisesti puolustanut, jonka hänen +isänisänsä ja isänisän isänsä kukin vuorostaan olivat jättäneet +perinnöksi vanhimmalle pojallensa. + +Nyt oli hänen vuoronsa tullut. Hän oli kaikkea elämässä koettanut +paitsi työntekoa. Entä jos työnteko vapauttaisi hänet väsymyksestä ja +elämänhaluttomuudesta. Hän nousi päättäväisesti ja otti esille +kalukotelonsa, haki siitä ja tapasi pienen pullosen. Senjälkeen +astuskeli hän viivyttelevin askelein ikkunalle, avasi sen +arvelevaisesti ja vastahakoisesti. Epäröiden viimeiseen saakka, päästi +hän pullosen kädestään, se putosi kilisten katuojalle tuolla alhaalla +ja kilahti tuhansiin palasiin. Hän vetäisi huojennus-henkäyksen ja +tuijotti alas hämärään syvyyteen. + +Minun täytyy koettaa, ajatteli hän. Ja sitte hän tähysteli ruusuista +iltataivasta, jossa jokunen linnapääsky vielä lenteli vanhan linnan +ympärillä pyytäessään hyttysiä ja hyönteisiä. Tummansininen viiru +taivaanrannalla ennusti myrskyisää päivää, mutta Emil herra ajatteli: +tulkoon myrsky, työ minua auttaa. + +Silloin liikkuivat äkkiä hänen sieraimensa, hänen poskilihaksensa +vavahtivat, hän alkoi haistella, hieno, mutta läpitunkeva haju nousi +alhaalta; sekoittuen lehmuksen tuoksuun se tunkeusi iltatuulen +siivillä sisään huoneeseen. Oh, miten hyvin hän tunsi tuon viettelevän +hajun! Kiivaasti sulki hän ikkunan ja pakeni, mutta hänen kaunis +unelmansa oli jo vaalennut, ja hänen lujimmat päätöksensä tuntuivat +hänestä jo järkähtyvän. + + + + +II. + + +Pari kuukautta sen jälkeen, kuin Emil herra oli isänsä liikkeen hoidon +ottanut haltuunsa, makasi kauppahuone Blumen Vellamo niminen proomu +Viipurin sisemmän rantasillan kyljellä vastapäätä vanhaa linnaa. +Proomu oli paluumatkalla Uuraasta, jätettyään Blumen "lapaaseen" +(varastoon) kallisarvoisen kantamuksensa leveitä honkalankkuja. + +Kastarissa taisteli aluksen päällikkö tilasta ja unesta, tilasta, +sillä kastari oli ahdas, ja Matti oli jättiläiskokoinen mies, jolla +oli suhteettoman iso pää ja jykeät raajat. Nämät eivät millään muotoa +tahtoneet ottaa mahtuakseen kojuun, joka oli rakennettu tavalliselle +kuuden jalan pituiselle miehelle; unesta, sillä hänellä oli paljon +miettimistä, mutta ajatteleminen ei juuri ollut hänen asiansa. +Sentähden hän olikin nainut koulutetun naisen Virolahdesta, joka +ajatteli, luki, kirjoitti, jopa puhuikin hänen, hänen poikansa Antin +ja hänen pienen tyttärensä Ellin puolesta. Nyt oli, paha kyllä, hänen +vaimonsa "yhdeksän järven ja yhdeksän virran takana", heidän +vähäisellä tilallaan Korpilanjoen varrella Pielisjärven takana, ja +siitäpä syystä täytyi Matin ajatella itse --tahi kääntyä kojutoverinsa +Israeli Veikkoliinin puoleen. Mutta sitä hän ei tahtonut. Hän kyllä +taisi puhua hänen kanssansa, mutta ei noudattaa hänen neuvoansa; ei, +parempaahan sitte oli tässä asiassa olla häntä kuulemattakin, niin oli +hänen vaimonsa Maija sanonut -- ja hänpä oli viisas nainen, vaikka +olikin nainen vain. + +Asia oli näet se, että Matti aikoi ruveta kauppoihin, myydä metsää, ja +Veikkoliini, joka oli sukkela peijakas, oikea tukkijunkkari, aikoi +ostaa sitä. Jos Veikkoliini tarjosi kaksi markkaa puulta, luuli Matti +pitävänsä pyytää neljä markkaa, jos Veikkoliini olisi tarjennut neljä +markkaa, olisi Matti luullut pitävänsä vaatia vähintäkin viisi +markkaa. Sillä varmana hän piti, että häntä joka tapauksessa +peijattaisiin. Ja kauanpa oli tätä kauppaa hierottukin: viikkokausia; +saattavathan vähemmätkin puuhat ihmisen päätä pyörryttää. Näin olivat +Matin asiat tätä nykyä. + +Oliko siis kummaa, että hänen oli vaikea nukkua lyhyessä kojussaan, +kuumassa kastarissaan, joka oli täynnänsä vihaisia kärpäsiä, jotka +eivät ottaneet tyytyäksensä Matin ja Veikkoliinin halvan illallisen +tähteisiin, vaan uskalsivat käydä itse katteinin ja hänen toverinsa +kimppuun. Matti nousi istualleen kojussa, ja hänen rehellisissä +ruskettuneissa viilikehlon levyisillä kasvoillaan oli kuin pilvi +murheita ja levottomuutta. Miten helkkari hän tästä pulmasta +suoriutuisi? + +Tuo kuuden jalan ja kahdeksan tuuman pituinen kolho oikasihe koko +pitkään pituuteensa, työntäen noustessaan kastarin luukkua päällään, +niin että se vauhdilla ammahti auki. Raitis aamu-ilma vilvoitti hänen +kuuman päänsä; hän päätti nousta kannelle. Vaivalla hän sinne pääsi, +sillä mies oli pyöreä, ja aukko oli neliskulmainen ja ahdas. + +Tuolla ulkona peitti maidonkarvainen, käärinvaatteiden pehmuinen sumu +sataman ja kaupungin. Aamuaurinko säteili sumun läpi himmeällä +valolla. Linnan mahtavat muurit, vanhat kaupungin vallit ja alukset +Pitkänsillan varrella näkyivät epäselvinä piirteinä. Jotkut +satamajätkät seisoivat hajareisin rannalla, sanoivat silloin tällöin +jonkun sanan, jotka vahingotta olisivat saattaneet jäädä sanomatta, ja +syljeskelivät välillä virtaan. Satama oli, kuten aina sumun +vallitessa, hiljaisena ja äänetönnä; tuskin kuultiin lainetten +loiskinaa Vellamon leveätä keulankylkeä vasten. + +Matti käyskeli ahtaalla kannellaan. Jotain pyrki hänen aivoissaan +pukeutumaan selvään muotoon, aate, ajatus, joka hänen mielestään tuli +ylhäältä, valon kodista tahi hänen vaimonsa terävästä päästä. Se aate +hänet valtasi oikein väkisin. Hän meni kastarin aukolle ja kumartui +sen yli. + +-- Veikkoliini, huusi hän; Veikkoliini, tule tänne, minulla on ajatus. + +-- Ei muuta, eikö sinulla ole kahvia, se olisi paljoa parempaa, +vastasi ääni, joka oli tarmokas ja sointuva kuin torventoitotus. + +-- Tule ylös, Veikkoliini! Nyt minulla metsäkauppa on selvillä. + +-- Empä sitä viitsi enää kuullakkaan, vastasi puhuteltu. Kahden +kuukauden aikaa olet vetänyt sitä köyden päätä, enkä vielä ole nähnyt +sitä sisään lapetuksi ja kapelkattiin vyhdityksi. + +-- Tule nyt vain ylös, nyt on asia selvillä. Ja Matin ruskeihin +ahavoittuneihin kasvoihin levisi hymy, voittajan, keksijän oikeutettu, +itseensä tyytyväinen hymy. Hänen vaimonsa tyytyisi varmaankin häneen. + +Aukosta pyrki nyt äsken pesty, siro ja kovin laiha mies. Hän oli +puvultaan kuin herrasmies, paitsi että lakki oli maalaiskuosia, ja +housut olivat pitkävarsisissa saappaissa, Muutoin hänellä oli tärkätty +kaulus ja musta kaulahinen, kello, sateenvarjo ja kalossit -- +karjalaisen katsantotavan mukaan, keikarimaisuuden ja uhkeuden korkein +määrä. Merkillisin seikka oli kuitenkin miehen kasvot. Ne olivat kovin +laihat, vaikka terveennäköiset -- intohimot ja ponnistukset olivat +niihin jälkiään jättäneet. Posket olivat onttoja, niinkuin olisivat +takahampaat pudonneet pois; kaikki lihakset ja koko yhdyskudelma +näyttivät kuivettuneen. Sanalla sanoen, kasvot olivat semmoisia, että +niitten laihuuskin jo teki henkilön sielunliikutuksien ja intohimojen +selittämistä mahdottomaksi. Ja kun siihen lisäksi hänen silmänsä +olivat isot, mutta tottumuksesta aina tirkistivät, teki puheena oleva +henkilö sisäänpäin kääntyneen, varovaisen ja umpimielisen luonteen +vaikutuksen. Leuka oli luja ja isohko. + +-- Noh, sanoi Veikkoliini haukotellen, -- mitä nyt! Mikä aate sinulla +on? + +-- Minä puhun itse Blumen kanssa, sanoi Matti epäröiden. Minä tarjoon +metsän hänelle. + +Veikkoliinin viisas silmä säkenöitsi häijysti: + +-- Metsän, josta minä olen hieronut kauppaa! -- tee niin, mutta älä +sitte turvaudu minuun tässä asiassa äläkä missään muussakaan. + +-- Hm, hm, yski Matti hämillään. + +-- Etkö älyä minun jäävän siten myymäprosenttiani saamatta, etkä sinä +siltä saa sen enempää. + +-- Noh, katsokaa, sanoi Matti ujostellen, katsokaa, vaimoni tahtoo +asian ratkaistuksi, ja niin minä ajattelin, että hän olisi ikäänkuin +tyytyväisempi, jos hän saisi tietää puhuneeni Blumen kanssa itse. +Pitäähän hänen tietää säntilleen mitä puutavara tätä nykyä maksaa, +hänellä kun on sahamylly jokaisen sadan virstan päässä Iisalmen ja +Uuraan välillä, ja joka on niin rikas, että hänellä on kamari +täynnänsä hopearahoja ja toinen kuparirahoja. Ettehän te siltä jää +prosenttianne saamatta, ette suinkaan. + +Veikkoliini silitti kerta kerralta leukaansa, katsoi arvelevaisesti +eteensä ja sanoi viimein: Noh, Matti tietää että vanha Blume on +kuollut; miten tuo poikansa ymmärtää näitä asioita, en tiedä. Mutta +niinkuin tahdotte, olkoon menneeksi! Aion tänään tuonne konttoriin; +tulkaa silloin mukaani, mutta muistakaa, että minä se olen, joka myyn +metsän. + +Matti oli luullut ehdotuksensa hyvinkin sukkelaksi; vaan huomatessaan +että Veikkoliini noin ilman muuta siihen suostui, tuntui se hänestä +varsin typerältä. Hän koitti Veikkoliinin kasvoista urkkia mitä tämä +oikeastaan ajatteli asiasta. Mutta hän oli kuin kiinni pantu kirja, +hänen kasvojensa piirteet olivat kuin kiveen hakatut. Jos hän ei itse +siihen myöntynyt, ei kenkään osannut selittää ryppyjä hänen +kasvoissaan, ja kaikkein vähimmin Matti sitä osasi. + +Noitten kahden miehen Vellamo proomussa keskustellessa metsäkaupasta, +oli sumu harventunut. Aamutuuli oli herännyt, reväissyt sumun rikki ja +ajeli nyt viimeisiä ohuita hahtuvia kuni keveitä hattaroita veden +kalvoa myöten. Säteilevä syyskesän aurinko valaisi tuota kaunista +taulua. Kaukana rautatienpenkereen takaa kohosivat Myllysaaren lepät +näkyviin; vasemmalla näkyi Hiekan laivaveistämö ja pyhän Annan +linnoituksen ihantavat ja mustuneet muurit, oikealla vanhan +kauppakaupungin vanhimmat rakennukset. Pienet veneet ja höyryveneet +piirsivät milloin mustia, milloin valkoisia viiruja lahden veteen ja +kajavat liitelivät ilmassa välkkyvän valkoisilla siivillä kaikenlaisia +jätteitä haeskellessaan. + +Linna kuvastui virtaan, joka vipevän sinisen silkkinauhan näköisenä +välkkyi tummien muurien ja sataman rantalaiturin välillä. + +Veikkoliini ja Kiiskilän Matti keittivät sikurikahvinsa ruhvissa +syödessään aamiaistaan hitaasti ja ääneti, kuten kansan on tapana. + +-- Noh, sanoi Matti, kun olivat lopettaneet, menemmekö nyt? + +-- Minne siis? + +-- Blumelle, tietysti. + +-- Oletko järjeltäsi? Luuletko asiain nyt olevan niinkuin vanhan +herran eläessä. Eipähän, nuori herra Blume makaa vielä höyhenpatjoilla +silkkipeitteen alla. Hetken päästä juo hän kalliinta kahvia +jamaikarommeineen kultakupista. Etkö luule minun tuntevan, miten +herrain on tapana elää. Ohhoo, jos kello kahdeksan tahi puoliyhdeksän +saavumme sinne, niin tulemme kyllä aikaisin. Katsos, Amerikassa, +jatkoi Veikkoliini, siellä oli toista, siellä olivat herrasmiehet +ylhäällä jo kello kuusi aamulla ja täydessä työssä; katsos siellä, +sielläpä vasta osattiin rahoja ansaita. + +-- Noh, minkätähden tulitte sitte kotiin, jos siellä oli niin hyvä +olla? + +-- Se on minun oma asiani, se, sanoi Veikkoliini töykeästi. Pitkän +äänettömyyden jälkeen lisäsi hän: tahtoisitko, Matti, tietää, +minkätähden en viihtynyt tuolla, vai mitä? -- Aikaa meillä on +kyllältä. + +Matti nyökäytti myöntäen päätään. + +Veikkoliini tuijotti kolkosti veteen, joka pieninä pyörteinä nopeasti +juoksi mereenpäin, ja kertoi sitte lyhyin katkonaisin lausein +elämänkertansa. Alussa oli hänen kylmä, ikäänkuin murtunut puheensa +pontista ja harvaa, niinkuin hän olisi tahtonut tarkoin miettiä +sanojaan; mutta jota edemmäksi hän joutui, sitä enemmän suli jää hänen +sydämmensä ympäriltä, ja tuon umpimielisen, harvasanaisen miehen +suusta valui puheen virta ensikerran monen vuoden kuluessa lämpimänä +ja hehkuvana, + +-- Vanhempani olivat kotoisin eräästä pitäjästä tuolla Pielisjärven +seudulla. Äitini oli Kiiskilän kylästä. Minä itse olen syntynyt täällä +kaupungissa. Vanhempani olivat köyhiä, ja varhain täytyi minun lähteä +ulos mailmaan omiin hoteisiini. Sain paikan Blumella, ensin täällä +kaupungissa, ja sitten Uuraassa heidän lautatarhoissaan. + +-- Heidän kirjanpitäjänsä siellä oli nimeltään Luukkonen, tarkka mies, +kun häntä pidettiin kurissa, ja sitä kyllä vanha Blume ja hänen oma +vaimonsa tekivät. Ja olipa se akkaa, se. Hän lienee aikoinansa ollut +jotain tuommoista -- ennen. Hänellä oli hiukan rahaa, hän kävi +sormuksissa ja kultaisessa rintaneulassa, hatussa ja silkissä +arkipäivinkin, puhui Tukholman ruotsia, oli äreä kuin kissa, mutta +myöskin puhdas ja säällinen kuin se, paitsi kun hän juopotteli; sillä +näethän, sitä hänen oli tapana tehdä pari kertaa vuodessa, noin +syys- ja kevät-päiväntasauksen aikana. Silloin hän ryvetti itsensä kuin +sika, kirosi ja puhui rivoja, joita hän ei muutoin tahtonut kuulla -- +iski kuin haukka ihmisiin, tuttuihin ja tuntemattomiin, ja käänsi koko +entisen likaisen elämänsä nähtäväksi. Kun puuska oli ohi, oli hän yhtä +hieno, kiiltävä ja tärkätty kuin ennen, ja jumal'armahtakoon, jos joku +uskalsi sanallakaan viitata edellisen päivän tapahtumiin. + +-- Luukkosella oli tytär, Emma, lieneekö vain ollut hänen omansa; en +luule sitä. Hän oli muukalaisnaisen näköinen, mustatukkainen ja +mustasilmäinen. Näin monta sellaista Amerikassa. Hän oli +lämminverinen, kuin hänen äitinsä, reipas ja kaunis. Noh, minäkin olin +siihen aikaan nuori. Kesäisin hän minua vaivasi rääkittämällä +englantia ja espanjaa kaikkien mustapintaisten ja punatukkaisten +katteinien kanssa, jotka toivat Uuraaseen suolaa ja kivihiiliä, +valkoista ja mustaa, kuten sanoimme. Mutta talvisin hänellä ei ollut +ketään muuta, kuin minä, jonka kanssa hän saisi puhella. Se oli minun +kesäni se, silloin paistoi minun päiväni, silloin elvyin minä eloon. +Hän opetti minua lukemaan ja kirjoittamaan, vähän ruotsia puhumaan, +mitä vain hän tahtoi. Hänen kietoessaan pyöreän käsivartensa niskani +ympäri, en voinut kieltää häneltä mitään. Olisin vaikka sytyttänyt +tuleen kaikki Blumen lankkuläjät, jos hän olisi sitä pyytänyt. + +-- Tahdoin rehellisesti naida hänet, mutta äiti vastasi pyyntööni +lyönneillä ja iskuilla: -- hän oli rajulla tuulellaan. Hän uneksi +tyttärelleen rikkaita katteineja, kauniita perämiehiä. + +-- Mutta sitten kävi siksi, että täytyi tulla häät. En eläessäni +unhota sitä suorituspäivää. Ei edes Luukkosen eukko, "rouva", joksi +hän vaati itseään kutsuttavan, kestänyt sitä, vaikka hän olikin yhteen +ja toiseen tottunut. Hän kuoli siihen paikkaan vihasta, konjakista ja +kiihtymyksestä. Ja sitte tulivat häät ja ristijäiset, ja poika +ristittiin Karl Oskariksi, muka Ruotsin kuninkaan jälkeen. + +-- Vaimoni oli kelpo ihminen, oiva ihminen, sisimmältä sisukseltaan +hyvä ihminen. Niin, olihan oikein vaikeata käsittää että semmoinen +pääsky oli kasvanut pöllönpesässä. + +-- Alussa menestyi kaikki hyvin. Mutta kun ei enää ollut pitkinä +talvina ketään appivaaria katsomassa, niin alkoi hänen käydä alaspäin. +Ja niin tapahtui eräänä päivänä, että täydellinen loppu tuli; hän meni +jäihin Uuraan ja Ravansaaren välillä. Jok'ainoan äyrin oli hän +tuhlannut. Noh, sattuipa amerikankulkija, petrolilaiva, olemaan +siellä. Miehet puhuivat Amerikasta, kuin kultamaasta. Me tahdoimme +joutua tuuleen mailmassa, tulla herrasväeksi, ja kotona kun olivat +ansiolähteet kuivillaan, niin päätimme, että menisin sinne, tuohon +uuteen maahan. Niin pian kuin voisin ansaita matkalipun hänelle ja +pojalle, piti heidän tulla perästä. + +-- Olihan tuo hyvästijättö surullinen, ja surullinen oli matkakin. +Olin tuskin päässyt meren yli, kun sairastuin, minut otettiin +sairaalaan, jossa viikkokausia makasin tunnotonna, ja ennenkuin +saatoin kirjoittaa, oli puoli vuosi kulunut siitä, kuin läksin kotoa. +Omaisista en ollut kuullut mitään. Vielä heikkona ja kurjana sain +paikan ja ensimäisen dollarin kappaleen lähetin kotiin. Kuukauden +perästä saatoin jo lähettää kymmenen, sitte kaksikymmentä ja vieläkin +kolmekymmentä dollaria. Mutta vastausta ei kuultu. Kuinka odottelin +kirjettä, kuinka ikävöitsin ja kärsin tuolla kaukana uudisasukkaitten +mökissä äärettömissä metsissä maatessani tulen rätinää savipermannolla +ja myrskyn vinkua mahtavien honkien latvoissa kuuntelemassa, sitä en +voi kertoa. Luulinpa käyväni mielipuoleksi. + +-- Viimeinkin tuli kirje Suomesta. Voi! tuossa oli viisidollarini, +joka palasi takaisin, taaskin kirje -- ja taaskin, niissä oli +kaksikymmentä-, kolmekymmentä-, ja satadollarini, jotka palasivat +Suomesta. Nuo kirotut rahat, ne polttivat sormiani, ne kertoivat minun +kadottaneen kaikki. Nyt en enää kestänyt, tunsin että kotimaa kyllä +voi olla ilman meitä, mutta ei kenkään meistä voi olla ilman +kotimaata. Kokosin omaisuuteni, eipä tuota ollut ihan vähän, ja läksin +kotiin. Kaksitoista vuotta on kulunut siitä, kun läksin Suomesta, +mutta ei ole vaimoani eikä lastani kuulunut. Alussa luulin hänen +muuttaneen Ruotsiin, mutta sitte sain tietää, että hän oli muuttanut +tuonne ylämaahan Kiiskilään, synnyinkotiini. Kävin siellä +pastorinvirastossa, ja selailipa pastori kaikkia kirjojansa +läpikotaisin. Turhaa! Ei hän niissä ollutkaan. Kirkkoherra sanoi +apumiehensä, erään Hultila nimisen herran, juopotelleen ja +hutiloineen, niin ettei viimevuotisiin kirjoihin ollut luottamista. +Varmaa vain on, että ne poissa ovat. + +Veikkoliini oli lopettanut surullisen kertomuksensa. Vellamo proomulla +syntyi hiljaisuus, hiljaisuus semmoinen, että kuultiin lainetten +loiskinaa sen kahnaantunutta keulalaitaa vasten. Veikkoliini tuijotti +luopumatta alas veteen; näytti siltä, kuin olisi koko hänen huomionsa +kääntynyt noihin rasvaisiin vaihteleviin koneöljyleveihin, jotka +pyörivät ja hyppelivät virrassa pysyen aina pinnalla, vaikka laineet +ja virta niitä kuljetti. Kovin liikutettuna istui Matti, nojaten +leveätä leukaansa takkuiseen isoon käteensä; hän oli kokonaan +unhottanut piippunysänsä. Hänen päätänsä painoi pohjalasti, joka ei +ollut tavallista -- ajatuksia. + +-- Ota vastaan -- kuka perkele on aluksessa päällikkönä, ota vastaan, +saakelin myyrät, makaatko, huusi samassa käheä vihastunut ääni. Eräs +kanavahöyry oli juuri siltauntumaisillaan, ja virta ajoi sitä +alaspäin, Vellamon peräkeulaa kohti, vaikka kone pani takaperin täyttä +väkeänsä. Vaan nyt oli Matti varuillaan, otti mahtavilla kämmenillään +ja karhunvoimillaan vastaan höyrylaivan keulaa, niin että hänen +jäntevät pohkeensa vapisivat ja leveä selkänsä narskui, mutta höyry +seisahtui kuni käskystä ja Vellamo jäi vahingoittumatta. + +-- Olipa tuo väkevä veikele, huusi katteinin käheä ääni +komennussillalta. Sepä miehen kouraus, semmoista voimannäytettä ei +usein nähdä. + +Veikkoliini istui ääneti ja umpinaisena, huolimatta parjauksista ja +kiitoksista. Kuten haukka iskee kyntensä kyyhkyseen, iski suru hänen +sydämmeensä joka kerta, kun hän tuli puhuneeksi menneestä elämästään. +Hän oli kadottanut poikansa ja vaimonsa, hän oli kovettunut elämän +koulussa, hän oli tullut synkkämieliseksi, tunteettomaksi, +itsekkääksi, mutta nyt hän taas monen vuoden perästä koki tuota +tunnetta, joka on kaikkia muita katkerampi, suru kadonneesta onnesta. +Mitä apua siitä, että hän pyrkii eteenpäin, ylöspäin. Hänen elämänsä +suuri tarkoitusperä, nousta herrassäätyyn, oli saavuttamatta. Ja +joskin hänen onnistui päästä tuohon huimaavaan korkeuteen, johon hän +lapsuudesta asti oli pyrkinyt, mitä se häntä nyt enään hyödyttäisi. +Jäisi hän sittekin yksinäiseksi. Ei kenkään perisi hänen vaivansa +palkkaa; perheetönnä, ystävätönnä vaeltaisi hän maailman läpi. Mutta +ei, vaikka veikatenkin! ja hän puri yhteen laihat poskipielensä. + +-- Kas niin, menkäämme, Matti, sanoi hän ja nousi varovaisesti mutta +päättäväisesti seisaalle. + +Molemmat toverit kulkivat verkalleen Kalarantaa ylöspäin, kojujen ohi, +joissa riippui kaikenlaista kirjavaa tavaraa, kääntyivät sitte ylös +tuota ahdasta ja pimeätä Mustaveljesmunkkien katua myöten ja seisoivat +ennen pitkää tuon jykeän ja korean tammioven edessä. Suureen +messinkilevyyn oli koukeroisin gootilaisin kirjaimin piirretty: +Heinrich Friedrich Blume, kauppaneuvos. + +Ovi oli suljettu. Matti ja Veikkoliini vetäytyivät syrjään ja +istuutuivat liikakasvuisen ja huonossa hoidossa olevan puutarhan +aidakkeen jalustalle. Puoleksi kuihtunut seljapensas ulotti pisimmät +oksansa aidakkeen yli, levittäen kukkaisloistoaan kadun yleisölle, +kujan likaisille, isoäänisille lapsille. Toinen neljännestunti +toisensa perästä kului. Veikkoliini tuijotti äänetönnä eteensä, kuten +aamun yllättämä huuhkaaja. Mattia alkoi odottaminen väsyttää, hän +haukotteli vähän väliä ja ihmetteli, kuinka herrasmiehet saattavat +vetää unta, vaikka aurinko jo on korkealla taivaan laella. + +Viimein herätti joku esine Matin huomiota. Seljapensaan oksissa oli +pieni risti-hämähäkki kutonut verkkonsa. Nyt se keskellä verkkoa, +pieneksi palleroksi kipertyneenä, istui odottamassa, eikö tuo +pitkäkoipinen, laiha vaaksiainen, joka lenteli hitaasti seljapensaan +lehtien ja hedelmäumppujen välillä, tarttuisi viritettyihin satimiin. +Matti seurasi tarkkaavaisesti vaaksiaisen liikkeitä. Eipäs aikaakaan, +kun se jo oli tarttunut verkkoon. Kuta enemmin se sätkytteli, sitä +pahemmin se seikkasi pitkät koipensa verkkoon. Hämähäkki oli +varuillaan hyökkäsi esille oikealla hetkellä, sitoi sitkeän, hienon +langan siellä, silmukan täällä, teki solmun toisessa paikassa, veti +lujemmaksi toisessa, ja sitte se rohkeasti hyökkäsi ison kömpelön +vastustajansa kimppuun. Ja vasta silloin kun vaaksiainen oli oikein +sidottu ja pauloitettu lopetti se hengen uhriltaan. + +-- Kas niin, sanoi Veikkoliini, menkäämme sisään nyt, konsuli on +tullut. + + + + +III. + + +Molemmat asioitsijat astuivat etehiseen. Ilma siellä oli kaupungin +vanhassa osassa tavallisen Viipurin-ilman mehua. Haisi homeelle ja +kostealle, kuten ainakin kolmannentoista vuosisadan linnassa. Laveata, +kohtalaisen siistiä porraskäytävää myöten astuttiin ylös isoon +konttorisuojaan, jonka pitkäpuoli oli varustettu useilla ikkunoilla, +jotka kaikki kääntyivät pohjoiseen. Kuusi isoa kalttopöytää seisoi, +kuten percheron hevoset hinkaloissaan, suojan pitkällä seinällä, +kiilloitettujen mahonkipuisten ristikkojen välillä. Pöytien selkämät +olivat sanomalehtien ja lukemattomien kirjetten peittäminä. Jotkut +yksinäiset kärpäset huvensivat aikaansa ja karkoittivat nälänpuremat +surisemalla ja hyppimällä harsoverhoisesta kaasuvarresta riippuvan +paperipalasen ympärillä. + +Konttorihuoneisto oli tyhjä, paitsi prokuuran kirjoittajan sija. +Tuolla ylhäällä, korkealla istuimellaan ratsasti tuo väsymätön +laskukone Schönfeld, selaillen isoja mollinahkaan sidottuja +folianttejaan, verraten hintaluetteloja ja kirjeitä, huomioonsa +ottamatta noita kahta sisään astuvaa. Matti ja Veikkoliini saivat +häiritsemättä odottaa ovella hyvän aikaa. + +Viimein kuultiin askeleita, ja tuskin sai Veikkoliini sanotuksi: "hän +se on", ennenkuin ovi aukeni ja sisään astui Emil herra, laihana ja +kalpeana, puettuna siniseen "pitsakki" nuttuun, jonka povitaskusta +surureunainen nenäliina älykkäästi pisti ulos. Nyt karkasi herra +Schönfeld seisaalle, muodosti sileäksi ajetun naamansa simaiseen +hymyyn ja lausui murtevalla ruotsinkielellä: + +-- Kuinka herra konsuli voi? + +Tuo niin sanottu konsuli näytti levottomalta. + +-- Valitettavasti en oikein hyvin, vastasi hän. Mutta mitenkä on, +Schönfeld, oletteko ehtinyt katsella kirjoja, ja minkälainen on +tulos...? + +-- Herra konsuli, tulos ei ole hyvä, vastasi toinen vakavasti ja +matalalla äänellä. Mutta täällä on ihmisiä konttorissa. + +Emil Blume käännähti itsensä. Hänen raukeat silmänsä ja veltot +piirteensä elehtyivät äkkiä. + +-- Mitä miehiä nuo on? kysyi hän. + +-- Toinen on meidän vanha asioimisystävämme, tukkienostelija +Veikkoliini, vastasi Schönfeld hymyillen ja pannen erityistä painoa +määräyssanalle. Toista en tunne. Parasta olisi kai, jos herra konsuli +itse puhuisi heidän kanssansa. + +Emil herra teki niinkuin neuvottiin. Hän puhutteli Veikkoliiniä +samalla alentuvaisesti ja ammattiveljellisesti, ojensipa vielä hänelle +valkoisen kapean kätensäkin. + +-- Minä olen Emil Blume, uusi isäntä, koetan täyttää isäni sijan +asiain hoidossa. Se on kyllä vaikeata, mutta luotan hänen vanhoihin +apulaisiinsa. Kuinka Veikkoliini jaksaa, ja kuka on toverinne? + +-- Kiitoksia kysymästä, kyllähän terveenä nyt ollaan; tämä täällä on +muutoin se Matti Kiiskilä Pielisjärveltä. + +-- Mikä mies Kiiskilä on? kysyi herra Emil kääntyen jättiläisen +puoleen. + +Matti hämmästyi tämmöisestä kysymyksestä. Koko ikänsä oli hän ollut +Blumen väkeä. Neljätoista kesää oli hän kuljettanut Luumen, Pluumen +eli Spluumen --minkä nimisenä tämä kauppahuone oli tunnettu koko +Karjalassa -- neljätoista vuotta oli hän kuljettanut heidän lauttojaan +ja lossejaan, maksanut metsänmyyjille ja uittajille kauppahuoneen +rahoja kymmeniä tuhansia, nostanut palkkansa, ja nyt tämä herra Blume +ei tietänyt, kuka hän oli. + +Matin tätä itsekseen kummastellessa, vastasi Veikkoliini: + +-- Hän on Vellamon kuljettaja. + +-- Minkä Vellamon? + +Matin alaleuka painui velttona alas. Blume ei tuntenut omaa, tammista, +tasasaumaista, haaksirikkoutuneesta venäläisestä kruununaluksesta +rakennettua Vellamoaan. Paljaalta kummastukselta ei hän nytkään +ehtinyt vastata ennen Veikkoliiniä. + +-- Vellamo on yksi teidän, kauppahuoneen losseja. Kiiskilä on +kuljettanut sen sekä tusinan muitakin lankuilla lastattuja losseja +Uuraaseen. Hän on nyt paluumatkalla Suikkilan sahalle. Hän se on, joka +ensi talvena tulee johtamaan tuota isoa metsänhakkausta Pallasvaaran +ja Naulamaan erämaissa. + +-- Vai niin! Mitä muuta kuuluu sahalta, mitenkä metsänostot +sukeutuvat? + +Veikkoliinin laihat kasvot, jotka aamullisesta mielenliikutuksesta +saakka olivat näyttäneet väsyneiltä ja veltoilta, elehtyivät nyt, ja +valppaan tarkkaavaisuuden ilme kuvautui niihin. + +-- Hinnat ovat nykyjään ulkomailla alhaalla, sanoi Veikkoliini +tutkien, mutta tietäähän herra, herra ... herra sen paremmin kuin +minä. + +-- Niin, kyllä sen tiedän, sanoi nuori Blume miettiväisestä. Mutta +niiden ei pitäisi enään aleta, sanoo herra Schönfeld. Ja luoden apua +pyytävän katseen herra Schönfeldiin lisäsi hän: + +-- Miten on, luulenpa uskaltavamme ostaa metsää taas, vai mitä +ajattelette, herra Schönfeld? Kruunu on hakattavaksi leimauttanut +kaksikymmentä tuhatta puuta jossain Pielisjärven takana; eikö +Veikkoliini tahtoisi tavallisesta palkkiosta ottaa selkoa, minkä +arvoinen se metsä on? + +Ennenkuin herra Schönfeld ehti sekaantua keskusteluun, sanoi +Veikkoliini: + +-- Tämä mies on juuri siltä seudulta, missä metsähuutokauppa on +pidettävä; hänellä itselläänkin on vähäinen metsä tuolla Pielisjärven +seudulla, ja hän aikoo juuri kysyä, mitä herra Blume voisi siitä +tarjota. + +-- Niin, herra Schönfeld, mitähän nyt sopii tarjota? kysyi nuori +Blume. + +Herra Schönfeld, kynä korvansa takana, tuli nyt aidakkeelle. Molemmat +herrat kumartuivat konttoripöytää vasten ja alkoivat ahkerasti +laskemaan, josta Veikkoliini saattoi päättää, että Schönfeld tahtoi +maksaa niin vähän, kuin suinkin oli mahdollista, tahi melkeinpä ei +mitään. Puutavaran hinnat olivat alenneet Englannissa, ruotsalaiset ja +norjalaiset tarjosivat kaikkien mahdollisten hintojen alle. + +Lopputuloksena oli se, että Veikkoliini otti tutkiaksensa minkälainen +metsän asema oli, minkä arvoinen metsä oli, ja lopullisesti +sopiaksensa hinnasta ei puulta vaan koko metsästä, ja sen mukaan +voitaisiin sitte toimia. + +-- Onko Veikkoliinilla muuta sanottavaa? + +-- Olisihan kyllä sitäkin, vastasi hän arvelevaisesti, silittäen kerta +kerralta leukaansa. Kysyisin nöyrimmästi, voinko saada mitä minulla on +Teiltä saatavana. + +Blume loi pikaisen levottoman silmäyksen herra Schönfeldiin. + +Veikkoliini huomasi hänen levottomuutensa, mutta näytti itse tyyneltä +ja selittämättömältä tavallisuutensa mukaan. + +-- Katsokaa, sanoi hän, olen aikonut ostaa vähän maata nyt, kun hinnat +ovat halvat, ja tahtoisin sentähden -- -- -- + +-- Niin, tietysti, herra Schönfeld -- ja nuori Blume kääntyi +ensimmäisen konttorimiehensä puoleen, -- laske selville Veikkoliinin +saatava. + +Veikkoliini otti esille kuluneen muistiinpanokirjansa. + +-- Se on 7,800 markkaa, sanoi hän vitkaan, pannen korkoa summalle. + +-- Niin, se käy yhteen, sanoi konttorinpäällikkö. Rahat ovat kyllä +pantuina liikkeeseemme ilman irtisanomisaikaa, mutta eihän suinkaan +Veikkoliini niitä heti tarvitse? + +-- Kyllähän minä ne tarvitsisin niin pian kuin mahdollista. + +-- No niin, siinä tapauksessa maksetaan ne teille kahden kuukauden +perästä, sanoi herra Schönfeld päättäväisesti. + +Veikkoliini näytti arvelevaiselta ja silitti taas leukaansa monta +kertaa. Hän oli nähtävästi kahdella päällä. + +-- Vai niin, kahden kuukauden perästä siis. Maksetaanko rahat +Suikkilan sahalla, vai kuinka? + +-- Tietysti Suikkilan sahalla, tahi missä vain tahdotte. Ja Blume +laski molemmat miehet menemään jotenkin jyrkästi hirsienostelijan +mielestä. + +Veikkoliini ja Kiiskilä menivät ulos. Kahta tuntia myöhemmin +lähdettiin matkalle pohjaanpäin. Mutta näinä kahtena tuntina +kuljeskeli Veikkoliini huolestuneena. Olisiko kuitenkin jotain perää +siinä, ettei kauppahuone Blume enään ollut niin vankka kuin ennen. +Varmistuakseen asiasta kävi hän etsimässä vanhaa ystäväänsä Sergei +Feodorovitschia, mutta tämä ei ollut kotona. + +Matka Kiiskilään oli pitkällinen. Saimaan kanavaa ylöspäin vetivät +hevoset heidän proomujaan. Avaroilla vesillä olivat kauppahuoneen +hinausvenheet käytettävinä, mutta ei aina. Suuria varastoja piti vielä +muutaman viikon kuluessa kuljetettaman alas Uuraaseen, ja höyryt +olivat alinomaisessa työssä. Paikoittain täytyi sentähden +varppaamalla, purjehtimalla tahi soutamalla päästä eteenpäin, taikka +maattiin paikoillaan. Tällä ajalla ei Veikkoliini sanallakaan kajonnut +metsäkauppaan. Ei Mattikaan puhunut asiasta, koska hän ei tahtonut +näyttää liian hetaalta; hän muisti vaimonsa neuvoa. + +Veikkoliini istui joka päivä tuntimääriä proomun ahtaassa kastarissa +laskemassa ja kirjoittamassa. + +Istuen oikein taidepajan valossa, joka kirkkaana ja puhtaana lankesi +hänen kasvoillensa, käsillensä, toimi- ja konttorikirjoihinsa, jättäen +muut esineet puolihämärään, olisi hän näin ollut oivallinen kaava +hollantilaiselle laatumaalarille. Hänen kovat, ikäänkuin vaskeen +piirretyt kasvonsa, vaaleat selittämättömät silmänsä, jäntevät +kätensä, kaikki esitti sisällisen voiman ja valppaan älyllisyyden +kuvan. Hän vertasi muistiinpanojaan, laski ja arvioitsi. Ja ennenkuin +sahalle tultiin, oli hänellä asia selvillä. Jos niitä hintoja, joita +nyt maksettiin Englannissa, Ranskassa ja Hollannissa, verrattiin +siihen, mitä kauppahuone Blume viime aikoina oli maksanut metsästään +ja sahoistaan, niin oli päivän selkeää, että liike ei voinut kauan +kannattaa. Ja jos hinnat ensi keväänä vielä enemmän alenisivat, piti +kauppahuoneen olla vankka pysyäksensä pystyssä. + +Mutta oliko kauppahuone vankka? Syitä oli kyllä vastata tähän +kysymykseen kieltämällä. Kun Veikkoliini liitti toisen toiseen ja +muistellessaan ettei hänen rahojaan heti hänelle maksettu, kävi hän +levottomaksi. Olivatko hänen työnsä hedelmät siis epävarmat? -- Mutta +toiselta puolelta, voisiko kauppahuone Blume olla epävakaa? Ei, se ei +voinut olla mahdollista, satavuotinen, vankka, arvossa pidetty, +luotettava kauppahuone -- ja kuitenkin? Mitenkä hän saisi varman +tiedon siitä, täydellisesti, selvästi, luotettavasti varman tiedon? +Hänen täytyi se saada, maksakoon mitä tahansa. + +Eräänä iltana, kun syksytuuli oli kovasti ravistellut proomua, sanoi +hän "Vahvalle Matille": tänä-yönä makaamme Puumalan kylässä, minä +tahdon nukkua kylläkseni yhden yön. En kauemmin kestä tätä jyskytystä +proomussa. + +-- Niinkuin Veikkoliini tahtoo, vastasi Matti. + +Puumalassa laskettiin siis ankkuriin, ja matkustajat menivät maihin +levätäksensä ison kylän tilavassa keskievarissa. Veikkoliini käveli +synkkänä kylässä koittaen varovaisesti kylän kauppiailta ja +liikemiehiltä urkkia, olivatko hänen epäilyksensä mielikuvituksen +luomia, tyhjiä houreita, vai oliko niissä perää. Hänen kysymyksensä +olivat kuitenkin niin hienoja, ettei kenkään niitä käsittänytkään. Ja +koska tavallisesti on niin, että luulemme mitä mielellämme tahdomme +luulla, tunsi Veikkoliini itsensä levollisemmaksi, ja hiukan +häpeissään itsestään, epäilyksistään ja mielikuvituksistaan, meni hän +levolle. + +Hänen maattuaan sikeästi ja tuskaisia unia näkemättä, herätti hänet +auringon noustessa epäselvä, yksitoikkoinen jupina. Hän ei laisinkaan +muistanut missä hän oli, nosti varovaisesti päätään ja katseli +tähystellen ympärilleen. + +Ja katsos, ikkunan edessä, mihin aurinko heitti jyrkeäpiirteisen, +kellervän valoneliön tupaan, makasi mies kyykistyneenä vanhalla +kuluneella viheliäisellä matolla. Hänen vieressään oli laattialla +kirjaeltu lakki. Hän taivutteli kaljua päätään, joka oli paljaaksi +ajettu, niin että iho tummansinisenä näkyi, ja korvat loistivat +punaisina auringonvalossa, seitsemän kertaa laattialle, ja nousi sitte +taas aamun valon vallassa. Hänen mustat silmänsä tuijottivat itäänpäin +harrasta intoa hehkuvina. Näytti siltä, kuin katsoisivat ne kaukaiseen +etäisyyteen, sadan maan ja sadan järven taakse, missä onnen ja +autuuden kruunu oli saavutettavissa. Kummallisia sanoja, "Medsjid ei +kooran, Medinet en Neebe" läksi kuiskinana hänen terävähuulisesta +suustaan. + +Yhä nopeammin liikkui hänen huulensa, yhä innokkaammin mies kumarteli. +Nyt nosti hän kätensä, pani ne, täynnänsä kunnioitusta, rinnalleen, +seisoi hetkisen äänetönnä, loi silmänsä taivaaseen, niin että +silmänvalkeainen näkyi. Sen jälkeen otti hän laattialta pyöreän +lakkinsa, kääri yhteen viheliäisen mattonsa, pisti sen suureen +nahkapussiin ottaen samalla esille vähän sipulia, suolaa ja leipää +sekä alkoi aamustella. + +Nyt nousi Veikkoliini, haukotteli ja liikutti jäseniään; toinen ei +näyttänyt edes huomaavan häntä. + +-- Hyvää huomenta, vieras, kuinka asiat käyvät? + +-- Kiitoksi, vastasi tataarilainen, ei paljo hyvin. Olen tämä vuosi +lähteny liikkeelle aikaisemmin, kuin olisi pitäny. Sianteurastus ei +olla vielä alkanu, harjakset tahto pysyy korkeassa hinnassa. + +-- Vai niin, te olette harjaksenostelija! Kuinka voitte saada kaikki +harjakset myydyiksi. Ompa teillä kauhea määrä niitä, kun ajatte niitä +haltuunne näin pitkin koko Karjalaa. Ja minkätähden ette osta +harjaksia Venäjällä. + +-- Niin, jupisi tataarilainen, asia olla se, että kaikki tehtaat +Tallinnassa ja Pietarissa tahto suomalaisi harjaksi. Sergei +Feodorovitsch Viipuris osta minult kaikki harjakset. + +-- Vai niin, te tunnette siis Sergei Feodorovitschin, kuinka hän +jaksaa? + +-- Minu vanha ystävä ja tuttava Sergei Feodorovitsch voi hyvin, olla +vain levoton, ku minä viime kerta näin häne; olla kaupas nuore Blume +kans, se olla huono kauppa, Blumen kauppa. + +Veikkoliini karkasi äkisti seisaalle. Hän ei voinut hillitä itseään, +vaan vaaleni kovasti. Siis hänkin, Sergei Feodorovitschkin aavisti +pahaa. Ja Sergei Feodorovitschilla oli hyvät haistimet, hän vainusi +paremmin kuin karhukoira. + +-- Jäättekö kauaksi aikaa tänne, kysyi Veikkoliini nopeasti. + +-- Minä mene pois tämä päivä, mutta tule takasi ensi viikko. + +-- Kuulkaa, sanoi Veikkoliini epäillen ja kuiskaten, luotuansa +silmäyksen Mattiin, joka makasi rahilla; tahdotteko luvata minulle +yhden asian -- -- --olla puhumatta tuosta asiasta tänään tässä +kylässä, tarkoitan tuosta Blumesta. + +Tataarilainen näytti kummastuneelta. + +-- Niin, ei minu tarvite puhu se, ei se minu koske, Jumala kiitos. + +-- Kiitoksia, sanoi Veikkoliini, meni pois Matin luo, herätti hänet ja +sanoi: nouse heti ja lähtekäämme matkaan. + +Matti heräsi, katsoi kummastuneena ympärilleen ja teki niinkuin +Veikkoliini oli sanonut. + +Veikkoliini meni suurimman levottomuuden vallassa alas proomulle. +Hänen täytyi olla yksin, ihan yksin saadaksensa miettiä tätä asiata. +Matin häärätessä köysien ja kaapelien kanssa meni Veikkoliini alas +ahtaaseen kastariin. Olihan siis perää kuitenkin siinä, ettei Blume +ollut luotettava, ja hän, hänpä oli pannut kaikki vaivalla ansaitut +rahansa siihen liikkeeseen! Hiki tihkui hänen otsallensa, koko hänen +sisuksensa hehkui, oli kapinassa. Hän ei tuntenut nälkää, hän ei +kuullut hinauslaivan räikeitä vihellyksiä, hän ei huomannut, että +proomu leiskui kuin täydessä myrskyssä, hän ei kuullut että sade +hakkasi proomun kantta. Mikä onneton kohtalo vainosi häntä? Pitikö +hänen siis menettää vaimonsa, lapsensa ja nyt omaisuutensa, kalliin +säästörahansa, kaikki mitä hän oli haalinut kokoon monen pitkän +vaivalloisen vuoden ajalla. + +Kun myrsky hänen sisässään viimein oli tyyntynyt, alkoi aprikoiminen +päästä oikeuteensa. Mitä tuli hänen tehdä? Ainoastaan yksi keino +tarjountui. Mutta oliko oikeaa, oliko kunnollista valita se? Hän +ikäänkuin tunsi, että se päätös, jonka hän oli tekevä, jo valmiina +asui hänen sisässään. Se oli siinä siemenenä, se paisui, itui, kehitti +lehtensä, ja oli kyllä aikanansa puhkeava kukkaan, toimeen, toimeen, +joka hänet pelastaisi. + +Mutta hän ei tahtonut jouduttaa tätä päätöstä, sen piti tulla noin +itsestään, hänen tahtomattaan, hän oli toimiva ikäänkuin +tarkoittamatta. Jos siis se, mitä hän oli tekevä, olisi pahaa, niin +oli siinä puolustusta itse tapauksessa. Ken ei ole hairahduksen ja +pikaistumisen alainen! Hän mietti miettimistään, ja jota enemmän hän +mietti, sitä vahvemmaksi ja päättäväisemmäksi hän tunsi itsensä. +Viimein sai hän kiinni oikeasta näkökohdasta. Olihan hänen +velvollisuutensa pelastaa omansa, valvoa omia etujansa; hänen piti +niin tehdä. Ja sen hän olikin tekevä. Jos siksi tuli, niin kyllähän +hän pelastuisi kuivalle maalle; kuinka toisten kävi, niin, se oli +heidän asiansa. + +Tätä hän istui hautomassa monta tuntia. Vihdoin viimeinkin, kun jo +alkoi olla iltapuoli, nousi hän kannelle. Oli nyt tultu Pyhäselän yli +ja lähestyttiin verraten tasaista maata. Tuolla vasemmalla oli Joensuu +vinoine taloineen, mataloine aidakkeineen, jotka kävivät aaltoihin, +kaupunki kun on rakennettu ohuelle maakerrokselle, jonka alla on +kahdenkymmenen jalan paksuinen liejupohja. + +Hinausvene vihelsi. Pielisen kanavan sulku avasi mustan, mahtavan +kitansa ja nielaisi hämärään pimeyteensä sekä Vellamon että sen +hinaajan. Nyt nousi vedenpinta tuossa mustassa syvyydessä. Sulun ovet +avattiin, ja höyryvene oli jälleen vapaa. + +Joensuussa oli Veikkoliiniä odottamassa sähkösanoma, joka peräytti +aiotun metsäkaupan. Hän tuli iloiselle mielelle, sillä tämä helpotti +suuresti hänen omia tuumiansa. + +Seuraavana päivänä jatkettiin matkaa pitkin kanavoitettua jokea, +kolkkojen vesiperäisten nevojen ja autioiden hietakankaitten välillä. +Kun yö saavutti, loikoi proomu ankkurissa syvässä lahdessa korkeain +Kolinvuorien jyrkkien haaraketten välillä. + +Oli tultu mahtavalle Pielisjärvelle, joka seuraten harjujen suuntaa +luoteesta kaakkoon levittää vesipintaansa kymmenen peninkulman +pituuteen. Ankara länsimyrsky vinkui ja raivosi ylhäällä ilmassa, +mutta vedenpinta oli verraten tyyni. Matkustajat höyrysivät näet +eteenpäin niitten valtavien vuorien ja harjujen suojassa, jotka +kohoavat järven länsipuolella jopa kahdeksansadan viidenkymmenen jalan +korkeuteen vedenpinnasta. Vasta silloin, kun oli sivuttu Marttilan +niemeke, alettiin tuntea Pielisjärven huikentelevaa vettä, sillä tähän +päättyivät harjut. Ja nyt, nyt nuokkui ja survoi proomu, kuten lastu +vedellä. Ja kuitenkin, sanoi Matti, ei tämä ole mitään verrattuna +siihen, kun myrsky tulee pohjasta tahi etelästä puuskuen pitkin koko +pitkää järveä saarien ja rannan harjujen välitse. Jumal'armahtakoon +sitä lauttaajaa, joka silloin ei suojaan sopivaan paikkaan ehdi. +Myrsky repii hänen lauttansa rikki ja hän itse musertuu pirstaleitten +välille. + + + + +IV. + + +Seuraavana päivänä, eräänä pimeänä syksypäivänä, myrskyn vielä +vinkuessa ja sateen vihaisena iskiessä kastarin pieniä ikkunoita, +tulivat matkustajat myöhään illalla porille. Oli vaarallista kulkua +tämä, sillä väylä ei ollut viitattuna, mutta Matin paikantunto auttoi +häntä saarilla ja luodoilla palavien tulien avulla löytämään tietä; +hän sai nyt olla höyryaluksen oppaana. + +Näitä tulia, jotka valaisivat heidän tietänsä, polttivat kalastajat. +Syksymyöhällä, kun myrsky vyöryy, kun luonto vanhana, väsyneenä +kuolemantautia sairastaa, silloin herää rakkaudenvietti muikussa, +Pielisjärven aarteessa, silloin se viettyy kutemaan raskaissa +harmaissa aalloissa vaahtovien rantojen likellä. Ja silloin jättävät +kalastajat kotinsa maatakseen vuorokausittain tuolla ulkona autioilla +saarilla ja luodoilla, laskeakseen pyydyksiänsä ja suolatakseen +saaliistaan. Näitten tulien avulla päästiin saarien, luotojen ja +karien välitse perille kylän satamapaikkaan. + +Kiiskilän kylä sijaitsee joen varrella, joka Suomen rajan takana +olevasta järvestä lampien ja soitten läpi pyrkii Pielisjärveen. +Pantuaan proomun ankkuriin joen suuhun ja tarkoin lukittuaan kastarin +oven, astui Matti maalle. Tyytyväisyyttä ilmaiseva hymy levisi hänen +leveille uskollisille kasvoillensa hänen ajatellessaan, että hän nyt, +oltuaan poissa koko pitkän kuukauden, saisi jälleen nähdä kotinsa ja +omaisensa. + +Äänetönnä meni hän Veikkoliinin kanssa keskievariin, hankki tälle +asunnon ja pestasi jotenkin renttumaisen näköisen mieshenkilön, +Iisakki Hultilan, joka yksin tylsänä istui tyhjässä huoneessa +kaljahaarikan ääressä, seuraavana päivänä saattamaan metsänostajaa +Kiiskilän metsään. Sitte sanottiin toisilleen hyvästi pariksi +päiväksi, jonka ajan kuluttua Matti saisi tiedot metsästään ja sen +hinnasta. + +Herätessään varhain seuraavana aamuna, katsoi Veikkoliini ulos +keskievarin pienistä akkunoista. Hän oli ennen ollut näillä seuduilla, +mutta silloin toisissa asioissa ja ajatuksissa. Nyt kääntyi hänen +tähystelevä silmänsä ensin metsään. Tuolla se seisoi kauimpana +taivaanrannalla, kuten avaran ja valoisan taulun loistava, siintävä +kehys. Avara oli taulu, sillä keskievari sijaitsi ylhäällä +Lieksavaaran viimeisellä mäenkunnaalla Pielisjärven rannalla, ja +valoisa se oli, sillä rajuilma oli tauonnut ja syksyinen aurinko vielä +kerran noussut taivaalle säteilevän kirkkaana, niinkuin ei sumua eikä +pilviä milloinkaan olisi ollut. + +Veikkoliini katseli seutua, joka näytti hyvin viljellyltä. Ompa se +onni, ajatteli hän itseksensä, saahan työvoimia täältä, joilla hongat +kaadetaan; jos vain metsä kelpaa, kyllä täällä on käsivarsia ja +kirveitä. Hän pukeutui nopeasti, sytytti piippunsa ja meni etehiseen +kestikievarilta tiedustelemaan, oliko hänen oppaansa jo valmis. +Hultila istui etehis-kuistissa laukku selässä, pitkävartiset, +nahkahihnoilla sidotut pieksusaappaat jalassa ja sauva kädessä, +valmiina milloin hyvänsä ottamaan osaa retkeen. Hänen ulkoasunsa oli +hiukan siistitty, hän ei näyttänyt tänään niin täydellisesti +kurjuuteen vajonneelta kuin eilen. + +-- Kaikki on valmiina, sanoi hän tervehtien. Emäntä on laittanut +evään, tässä se on, ja viinaa on hän myöskin pannut mukaan. + +Viinaa mainitessa ilmaantui hetkeksi miehen vaaleille elottomille +kasvoille elonväre, joka tavallansa kuvasi tuota suloista sanaa, +Veikkoliini tätä huomatessaan, katsoi terävästi Hultilaan ja sanoi: + +-- Vai niin, onko viinaa mukana, siinä tapauksessa lienee parasta, +että minä itse otan purakon hoitaakseni. + +Puolen tunnin kuluttua olivat matkamiehemme matkalla. Ensin kulkivat +he kylän läpi, joka oli oikeata karjalaismallia. Rakennukset, jotka +kuuluivat yhdelle perheelle ja suvulle, olivat rakennetut kunnaiden +kukkuloille yhteen kasaan pienin ryhmin. Metsä oli hakattu pois. +Ainoastaan muutama niveräpahkojen vaivaama koivu tahi joku vanha +pihlaja näkyi aittojen ja ulkohuoneitten ahtaissa lomissa. Pellot +ympäröivät taloja. Lähinnä navettaa, maanviljelyksen emoa, kaiken +kasvuvoiman antajaa, sijaitsi se vähäinen peltopala, jossa pellava +kesällä kasvoi pitkänä, sinisilmäisenä ja nuorteana, jossa lantut ja +muutamat tupakanvarret, ylellisyys-kasveja talonpojan talossa, imivät +maan hienointa mehua. + +Kun kulkijamme olivat kulkeneet talojen ja peltojen ohitse, saapuivat +he yhteiseen hakaan. Kaikkialta kuului kulkusten ja kellojen ääntä; +kyläkunnan karja kävi täällä leppien ja pihlajien, koivujen ja pajujen +alla laitumella, etsien viimeisiä, pehmeitä heinänkorsia, joita kesän +aurinko ei vielä ollut kellastanut ja kovettanut. + +Ha'an sivuttuaan tulivat he metsään, joka tällä kohdalla viettää +itäänpäin; kauempana oli suo, jonka kautta joki juoksi; lavean, hallaa +synnyttävän ja viljelykseen kelpaamattoman suon takana, alkaa +uudestaan metsä, jatkuen luullakseni -- Arkankeliin saakka! Täällä +jossain, pari peninkulmaa etäämmällä kulkenee tsaarinmaan raja. +Nähkääs, tämä on juuri satujen seitsenpeninkulmainen metsä. + +Ja nyt mentiin yhä edelleen. Kestävyydellä, joka ei näyttänyt tietävän +mistään väsymyksestä, ravinnokseen käyttäen vettä, suolattuja muikkuja +ja leipää, kulkivat nämä kaksi miestä kompassin avulla metsän läpi. + +Yöllä lepäsivät he jonkun kaatuneen kuusen alla tahi jossakin +rappeutuneessa ladossa autiolla rohkalla. Kolme vuorokautta ristiin +rastiin metsää kaikille suunnille kuljettuansa, saatiin työ vihdoinkin +valmiiksi; metsä oli erinomaista ja, mikä oli vielä tärkeämpää, se +sijaitsi hyvin. + +Kolmantena päivänä saapuivat miehet takaisin kylään, menivät +keskievariin, tilasivat saunan, lämmittivät kylmettyneet ja jäykenneet +jäsenensä ja istuivat nyt iltasilla keskievarissa höyryävän rommitodin +ääressä. + +Puheltaessa kysyi Veikkoliini Iisakki Hultilalta, miten hän niin hyvin +tunsi metsän ja seudun. + +Tämä ei kumminkaan näyttänyt kuulevan tahi käsittävän koko kysymystä. +Hänen ajatuksensa olivat muualla. Hänen silmänsä loistivat ja +välkkyivät, hänen sieraintensa laiteet liikkuivat ja hänen veltot +kasvonsa kokonaan olivat saaneet ryhtiä ja eloa, Hän näet rakensi +uutta totia, ja tätä toimittaessaan ei hänellä ollut aikaa, halua eikä +mieltä mihinkään muuhun. Kun hän oli saanut väkevän laitoksensa +valmiiksi, tyhjensi hän sen yhdellä kertaa ja sekotti taaskin toisen. +Sen hän vei mukaansa takkavalkean ääreen, joka iloisesti leimusi +suuressa pesässään, niin että tervaskannot ratisivat ja paukkuivat. +Hän istuutui niin lähelle tulta kuin mahdollista, hieroi jänteisiä, +laihoja jäseniänsä ja nautti, nautti tulesta kuin märkä koira, +lämpimästä alkoholista kuin nuori jumala. -- Veikkoliinin uudestaan +kysymättä sanoi hän vähän ajan kuluttua: + +-- Niin, nähkääs, minä olen syntynyt täällä. Puhun kaikki teille. -- +Sitten vaikeni hän. + +-- En ole milloinkaan puhunut elämästäni kenellekään. Taaskin pitkä +äänettömyys. Tehkää hyvin, istukaa tähän, tässä tulen ääressä on niin +hyvä, tässä on sijaa. Olkaa niin hyvä, mutta maljanne ensiksi, +maljanne! + +-- Nähkääs, olen ollut ylioppilaanakin ja vieläpä papinsällinä. Te +ihmettelette, miten olen joutunut siksi, mitä olen, sikunasihteeriksi, +maamittarin-apulaiseksi, kylänkirjuriksi, niin -- minä kerron sen +teille. Se on oma vikani, ihan kokonansa minun oma vikani. Ja vikani! +-- niin! Sen voin teille kertoa, sillä nähkääs, te ymmärrätte minua. + +-- Nähkääs, ei pidä milloinkaan muuttaa säätyänsä, ei milloinkaan +pyrkiä toiseen säätyyn. + +Veikkoliini kääntyi puhujaan päin: + +-- Mitä sanotte? + +-- Ei milloinkaan saa muuttaa säätyänsä, toisti hän uudestaan. + +-- Eikö parempaankaan? + +-- Ei milloinkaan! Se ei ole koskaan onneksi. Silloin pukeudutaan +uuteen pukuun, joka ei sovellu, sillä se on joko liian laaja tahi +liian ahdas. + +Veikkoliini katsoi toveriinsa, joka oli kovin kumarruksissaan; +kyynärpäät lepäsivät polvilla ja leuka oli vaipunut käsien nojaan. +Kuparipuna valaisi hänen kasvojansa. Hän katsoi suoraan tuleen ja +näytti kuuntelevan hiilten rätinätä ja luikertamista yhteen kasaan. +Hän näytti niin vanhalta, väsyneeltä ja kuluneelta. + +-- Nähkääs, alotti hän vähän ajan kuluttua, näettekö miten ututuhka +lankeaa hehkuville hiilille, ensin kepeästi kuin untuva, sitten yhä +raskaampana kunnes vihdoin hiilet, jotka vielä silloin tällöin +kipenöivät ja liekehtivät, ovat melkein peittyneet utuisen, harmaan +peitteen alle, nähkääs, tuo on minun kuvani. Minäkin olen kerran +räiskynyt ja leimunnut. Ne olivat hauskoja liekkejä, jotka nousivat +korkealle ja jotka tahtoivat lämmittää ja valaista. Mutta sitten +vaihdoin kaiken tuon pois, josta jo olen sanonut, ettei saa sitä +vaihtaa pois, ja siitä pitäin sammun minä itse aina yhä enemmän, +ututuhka lankeaa yhä raskaampana päälleni. + +-- Niin, katsokaas, minä olen talonpoikaissukua. Minusta piti tulla, +jumala paratkoon, jotain parempaa, sillä lukeminen kävi kuin huihai. +Äiti työnsi ja isä auttoi, sisar ja veli kantoivat minua käsillään. +Pappi ja ruununvouti ottivat minun huostaansa. Olin pitäjän kunnia ja +ylpeys. Isä puhui kaikissa kokouksissa, että luin latinata. Äiti laski +ja tuumi, kuinka paljon ansaitsen, kuin kerran pääsen rovastiksi. +Veljeni ja sisareni kunnioittivat oppiani siihen määrään, että he +sanoivat minua "herraksi." + +-- Puutteita kärsittyäni pääsin kuin pääsinkin ylioppilaaksi. Nyt olin +vaihtanut talonpoikaissäätyni herrasmiehen säätyyn. Olin jättänyt +lämpöisen, vahvan takin ja ottanut ylleni avaran, mutta jäykän puvun, +joka minua kylmi. Olin kasvanut pois omaisteni piiristä, sydämmestä ja +rakkaudesta. He eivät minua enää ymmärtäneet, minua ihmeteltiin +ainoastaan. Toinen, jonka jätin pois, oli äidinkieleni. Oli niinkuin +pienen kultaisen pikarin vaihtaminen isoon kullattuun haarikkaan. Ja +kuitenkaan en oppinut ruotsia niin, että olisin voinut sitä +virheettömästi puhua. Mutta kaikkein hulluimmasti kävi, kun rupesin +vaihtamaan perittyjä talonpojan mielipiteitäni. + +Hän joi loppuun, teki uutta totia ja ottaessaan kulauksen toisen +perästä, jatkoi hän puhettansa. + +-- Nähkääs, kun tulin yliopistoon, hyökyi vapamielisyys korkeana +aallokkona, pitkältä oli maihin, ja taivas oli kirkas. Koko mailma oli +vapaamielinen. Minun talonpoikais-vanhoillisuuteni suori tiehensä ja +sen seurassa viimeinen ankkuri, joka minua vielä pidätti. Nyt oli +kaikki ulkoa opittua, ei mitään elämästä saatua, kaikki siteet minun +ja omaisten välillä olivat katkaistut. Ja nyt piti minun lukea +papiksi. + +Hän vaikeni. + +Halot olivat nyt hajonneet pieniksi, punaisiksi, hehkuviksi +palasiksi, jotka tasaisesti ja kuumasti valaisivat ilman liekkiä, +yhtämittaisesti. Pimeä ja hiljaisuus täyttivät ison huoneen, joka +epävarmassa valossaan näytti vielä suuremmalta ja kolkommalta. +Hulttila istui piirtelemässä sormellaan kuvioita ilmaan. Veikkoliini +luuli hänen näkevän näkyjä. Mutta kohta alkoi tuo entinen ylioppilas +taaskin kertomuksensa. Vaikka hän välillä sokkaroi, piti hän +ajatuksensa kuitenkin hyvin ko'olla. + +-- Kun ajattelen että tämä kaikki on tapahtunut kahdenkymmenen vuoden +kuluessa, niin näyttää se minusta käsittämättömältä. Tuntuu kuin +olisin Metusalemin ikäinen ja kuin vuosisatoja olisi jo kulunut siitä, +kuin ajattelin niitä asioita, joista teille olen kertonut. Tunnen +itseni niin vanhaksi ja tyhjäksi kuin tyhjä näkinkenkä järven +rannalla. Nähkääs, asianlaita on se, että olen oikeastaan lakannut jo +aikoja sitten elämästä, kaikesta olen nykyjään välinpitämätön, elän +vanhasta tottumuksesta, samoin kuin juonkin. Nähkääs, oikeastaan ei +juominen enää minusta maista. Mutta mitä minun piti puhuakaan, ja hän +alkoi änkyttää. Niin, miten minä luin papiksi. Aloin jumaluusopintoni +vapaamielisestä päästä. Tutkinnossa huomattiin että osasin paremmin +uskonnon vastustamista kuin kristinuskon puolustusoppia, olin lukenut +noita vapaamielisiä kirjoja ihan liiaksi. Ja siten sain kerta toisensa +perästä siipeeni, sillä huomattiin minut sudeksi lammasten vaatteissa, +palkkapaimeneksi, valkoiseksi maalatuksi haudaksi. Sitä paitse, totta +puhuakseni, join jo silloin. Ja niin jouduin köyhyyteen ja kurjuuteen, +nälkään ja likaan sekä kylmään. Eräänä päivänä yksin istuessani, +kurjassa majassani Punavuorilla Helsingissä, tuli luokseni eräs +toveri. + +-- Nyt on minulla jotain sinulle, sanoi hän. Nouse ylös, vanha poika! +Sinä saat taaskin maata haahkan-untuvissa, syödä ruokaa joka päivä ja +tuntea itsesi ihmiseksi. Sinä tulet suomalaiseksi painoasiamieheksi +Viipuriin. Lukea sanomalehtiä, ainoastaan lukea, kuuletko, ja nostaa +2000 markkaa vuodessa. Tule huomenna luokseni. Saat lainaksi takkini +ja saapas-parin. Sitten menet painoasiain Ylihallitukseen ja sitten on +asia valmis, sitäpaitsi kaikki on jo päätetty. Minä tulen itse sinua +hakemaan, kuuletko. Niinhän se on, tätä teikäläiset ette kyllä +ymmärrä, mutta yhdentekevähän se on. + +-- En muista enää mitä toverilleni vastasin, mutta senlaiseksi en +vielä ollut muuttunut, että olisin suostunut ehdotukseen. Minä +pakenin. + +-- Seuraavana päivänä olin höyryn voimalla matkalla ja neljäntoista +päivän perästä olin kotona. Isä, äiti, sisar, veli, pappi ja +ruununvouti saivat ainoastaan häpeätä kaikesta toimestaan. Ja minä +sain kalliisti maksaa perustuslain mukaisesti määrätyn uskon +epäilemistä. Sen jälkeen olen elänyt kauheita vuosia. Jokaisesta +syömästäni leipäpalasta sain tietää, mitä se oli maksanut. Kaikki, +joka ennen oli ollut minulle ja omilleni kunniaksi, muuttui minulle ja +heille häpeäksi. Siitä ajasta saakka kannan nimeä, jonka jokainen +henkilö pitäjässä tuntee; olette varmaankin kuullut että minua +kutsutaan lutikaksi. Vietin surkeata elämää. Häpesin kerjätä ja ojaa +kaivaa en jaksanut. Elin jonkun aikaa papin kirjojen pitämisellä, +mutta... + +Ja Hultilan mieliala pikaisesti muuttui; vakavasta muuttui hän +yht'äkkiä lystilliseksi ja nauraa kikersi. + +-- Sittenkuin huomattiin, että kirjoista olin jättänyt pois kauhean +joukon lapsia, antanut poikain muuttua tytöiksi ja päinvastoin, +sallinut muutamain elää toista sataa vuotta ja toisten kuolla liian +aikaiseen, niin sain eron myöskin siitä toimesta. + +-- Monta vuotta on nyt kulunut siitä ajasta, vanhempani ovat menneet +manalan majoille. + +Hänen puheensa kävi yhä heikommaksi ja hitaammaksi sekä sekavammaksi, +sanat olivat kuin tervassa, ja pikaisesti, niinkuin vanhain juoppoin +käy, sai humala vallan. + +-- Jos minä olisin jäänyt talonpojaksi. -- Jääkää talonpojaksi, +Veikkoliini, jääkää siksi mitä olette, on samaa kuin vaihtaa kultainen +pikari. --- -- --Nähkääs, ruotsalaiset sanovat: talonpoika ei lähde +kolmannessa polvessa --nähkääs, jos teillä olisi poika, no no, niin -- +nyt kaula sanoi seis, ja hän vaikeni äkkiä, hänen jänteensä tulivat +veltoiksi. Onnellisena ja tyytyväisenä vaipui hän sijallensa, hän oli +saavuttanut tarkoituksensa, humalan unohduksen. + +Veikkoliini katseli häntä. + +-- Hänen ei ole onnistunut, sentähden on hän katkeramielinen. Ja +sitäpaitsi hän valehtelee, kaikki juopot valehtelevat. Jokin syy +surmalla pitää olla. Aina on se jokin muu, vaan ei milloinkaan viina. +-- Turhaa puhetta se on, ainoastaan lorua. + + + + +V. + + +Seuraavana päivänä tapasivat Veikkoliini ja Matti toisensa sopimuksen +mukaan Kiiskilän keskievarissa. + +Veikkoliini oli levoton; hän oli pyytänyt Hultilaa olemaan +kiijoitusmiehenä ja todistajana. Toinen vierasmies oli Jaakko Trast, +vanha kaartilainen, Vahvan Matin hyvä ystävä ja nykyinen ammattiveli. +Mutta toistaiseksi ainoastaan vanha sotamies oli saapunut. Veikkoliini +oli päättänyt tänään tehdä kaupan lopullisesti millä keinolla hyvänsä. +Ja vaikka Matti rapisteli kuin kala Veikkoliinin nuotassa ja vieläpä +lisäksi kuin vaikeasti suomustettava kala, niin veti Veikkoliini +saaliinsa lopulta maihin, ja paljoa ennen, kuin Matti itse +huomasikaan, olivat kaikki määräykset välikirjassa selvillä. + +Yhdessä asiassa oli Matti kuitenkin peräytymätön. Veikkoliini tahtoi +että jättiläinen ottaisi koko hakkauksen ja tukkien kulettamisen +Veikkoliinin puolesta. Mutta Matti oli luvannut kuolleelle Blumelle +hoitaa kauppahuoneen metsän hakkausta, joka oli ainoastaan muutaman +peninkulman päässä pohjoiseen päin tästä; hän oli luvannut vielä +enemmänkin: kaikki tukit uitettaisiin hänen omalla peräänkatsannollaan +Pielisjärveä ja virtaista Pielisjokea myöten Suikkilan sahalle. + +-- Ja sen käsitätte, Veikkoliini, sanoi hän, että kun on luvannut niin +täytyy pitää -- "sanasta miestä, sarvesta härkää". + +-- Mutta, intti Veikkoliini, vanha Blumehan on kuollut ja... + +-- Niin on, mutta minä elän, vastasi Matti vihaisesti, ja minä pidän +mitä olen luvannut. + +Veikkoliini ei uskaltanut kauvemmin pysyä ehdotuksessaan, peläten +menettävänsä kaikki. Tässä jättiläisessä löytyi omituinen sekoitus; +kesyttämätöntä voimaa ja taipuvaista lapsellisuutta, joka näyttäytyi +arvostelemattomassa luottamuksessa ja myöntyväisyydessä. Tämä +myöntyväisyys saattoi kuitenkin, sen tiesi Veikkoliini, joskus loppua, +etenkin jos Matti oli tyhjentänyt muutamia laseja liiaksi tahi tullut +suututetuksi. Ja pikaisesti, ennenkuin aavistikaan, saattoi tuo +myöntyväinen mielenlaatu kääntyä vastustavaksi yksipäisyydeksi, jota +ei kukaan, ei edes Matin vaimokaan, joka muutoin kääri hänet sormensa +ympärille, saanut taipumaan. + +Veikkoliini antoi sentähden, viisaasti kyllä, viimeisen ehdotuksensa +raueta, ollen tyytyväinen siihen, mitä hän oli voittanut. Kun hän +kerran saisi metsänoston päätetyksi, niin kyllä hän saisi miehiä puita +kaatamaan ja kuljettamaan. Ehkä Jaakko Trastin voisi taivuttaa siihen. + +Jaakko Trast oli tavattoman ruma mies, mutta vartaloltaan oikea +sotilas. Monta vuotta oli hän ollut sotamiehenä Suomen kaartissa, +ollut Bulgarian vapauttamis-sodassa, ottanut osaa moniin tappeluihin, +tullut haavoitetuksi Filippopolin luona ja maannut San Stefanon +lasaretissa pitkiä kuukausia sen jälkeen, kuin pataljoona oli palannut +isänmaahan. Mies, jonka nom de guerre oli Trast --oikeastaan +nimeltänsä Torvikoski -- oli pitkäkasvuinen vartaloltaan, varustettuna +hyvin kippuralla nenällä, älykkäillä, harmailla silmillä ja pitkillä, +riippuvilla, mongolilaisilla viiksillä, joiden väliin piippunykä oli +kasvettunut ikuisiksi ajoiksi. Vaikeata oli ollut harjoitussääntöjen +opettaminen hänelle, mutta sittenkuin hän ne kerran oli oppinut, niin +ne olivat, samoin kuin piippukin, kasvettuneet häneen koko ijäksi. +Sotilasmaisuus oli muuttunut hänen toiseksi luonteekseen. Hän liikkui +itseliikkujan säntillisyydellä, niinkuin plutoona komennon mukaan. +Sopivassa ja sopimattomassa tilaisuudessa käytti hän "smirnaansa" ja +tervehti, niinkuin ihmiset sanoivat, paljaasta kopeudesta +sotilastavalla, kättä nostaen lakin laitaan. Lakki taaskin oli aina +vanha väritön, vaalennut kappale, joka, ostipa hän sen sitte mistä +tahansa, pian sai jonkunlaisen sotilasmaisen muodon. + +Kaikki Veikkoliinin esitykset ja lupaukset Trastille olivat kuitenkin +turhat. + +-- Sotamies ei jätä toveriansa milloinkaan pulaan, oli hänen +säännönmukainen vastauksensa kaikkiin Veikkoliinin loistaviin +tarjouksiin. Matti ja minä olemme vanhoja tovereita, hän tarvitsee +minua nyt, oli kaikki, mitä Veikkoliini sai vastaukseksi. + +Aamiaisenaika oli jo kumminkin aikoja sitten mennyt ohi; ei Hultilaa +eikä todistajaa vieläkään kuulunut. Veikkoliini oli kuin kuumilla +kivillä. Kunhan ei vaan jotain tapahtuisi ja koko asia raukeaisi +taaskin. Hänen levottomuuttaan lisäsi vielä keskievarin yhtämittainen +vaatiminen, että vieraiden piti mennä pois. Puolen tunnin kuluttua +kokoontuu köyhäinhoidon johtokunta, johon kuuluu pappi ja siltavouti. +Ja sitä ennen pitäisi kaupan olla päätetty; muutoin voisivat molemmat, +siltavouti ja kirkkoherra sekaantua asiaan, ja kirkkoherran kanssa ei +ollut leikittelemistä. Jumala tiesi miten vielä koko oston käyneekään. + +Ja taaskin tuli keskievari muistuttamaan, että toimitus alkaa kohta. + +Näitä kolmea vierasta ei ollutkaan niin helppo lähettää pois. Jaakko +Trast ja Matti olivat tulleet keskievariin liikutettuina ja iloisella +tuulella ja siitä asti nauttineet Veikkoliinin laskuun koko joukon +olutta ja rommia. Nyt istuivat he penkillä ja istuivat lujina. Etenkin +jättiläiskokoinen Matti näytti olevan oikein kiinnikasvettuneena. Hän +piti nyrkkinsä, raskaat kuin paljat, pöydällä. Kun hän tahtoi +vahvistaa puhettaan, löi hän pöydän honkalautaan niin että haarikat ja +kipat tanssivat ja hyppivät. Räätäliukko ja hänen muorinsa, jotka +pitivät keskievaria, hypähtivät pelosta joka lyönniltä. + +Paitsi kestikievarin isäntää ja emäntää sekä mainittua kolmea vierasta +istui loitompana takan vierellä valko-ihoinen poika, jolla oli kaksi +niin suurta, pyöreätä ja kirkasta silmää, että jokaisen täytyi hänet +huomata. Hän kuunteli erinomaisen ahmivalla halulla vieraiden koko +joukon liioiteltua keskustelua sodasta ja urostöistä, metsistä ja +metsänostoista, kävelymatkoista ja metsästyksistä suurissa erämaissa, +tukkilautoista kovasti virtaavissa jokiloissa ja kuohuvissa koskissa, +aavoilla selillä myrskyssä, sumussa ja tyynessä; metsänostoista, +joilla tuhansia ja monia tuhansia markkoja oli ansaittu; metsän +ostajista, jotka olivat alkaneet uransa köyhinä kuin lappalainen ja +nyt elelivät Helsingissä kauppaneuvoksina, kassakaapit täynnä. + +Keskievaria ei näyttänyt ollenkaan miellyttävän että poika kuunteli +keskustelua. Aika-ajoin torui hän poikaa ja lähetti hänet ulos milloin +millekin asialle. Näytti siltä, kuin hän ei olisi tahtonut näyttää +poikaa kenellekään. + +Kello oli jo lähes kaksitoista, Hultila ei tullut. Veikkoliini ei +voinut nyt enää hillitä itseänsä, vaan nousi istualtaan ja läksi +etsimään luotettavaa kirjuria. Keskievari ja hänen vaimonsa tulivat +yhä levottomammiksi. Trast oli äsken jutellut jättiläiselle +kertomuksen, miten hän oli peijannut erään turkkilaisen etuvartijan +Pinskin vuorella Bulgariassa, kun keskievari-räätäli tuli jättiläisen +luo, asetti Matin lakin hänen viereensä ja liehakkaasti ja +mairittelevasti hymyillen kehoitti häntä ajattelemaan vaimoansa ja +lapsiansa, sillä päivällisaika oli jo aikoja sitten tullut. + +Vahva Matti ei antanut itseänsä häiritä, hän työnsi räätälin +sävyisästi pois vasemmalla kädellään, samalla hartaasti kuunnellen +Jaakko Trastin jutelman loppua. Mutta kun räätäli rupesi häntä yhä +kiihkeämmin muistuttamaan, suuttui Matti, löi nyrkkiään pöytään, niin +että kaikki mitä honkalaudalla oli, lensi lattialle. Ja kääntyen +rauhanhäiritsijään, sanoi hän maltittomasti: + +-- Onko tämä keskievari, vai onko se sinun räätäliverstaasi? + +-- Keskievari luonnollisesti, sanoi räätäli pahoin peljästyneenä, + +-- Mene hiiteen sitte! Minä istun täällä niin kauan kuin tahdon. Kerää +ylös lekkeet laattialta. Köyhäinhoitohallitusta en tule häiritsemään. +Tahdon olla läsnä huutokaupassa. Siihenhän saanen luvan? + +-- Kyllä varmaan, lisäsi Trast säistäen, luoden kiusaavan silmäyksen +keskievariin. Huutokauppa on julkisesti pidettävä, niin on laissa +määrätty. + +Jättiläinen tuli taas hyvälle tuulelle ja nauroi niin, että valkoiset +hampaat kiilsivät. + +Samassa astuivat, siltavouti etunenässä, huutolaiset horjuvin askelin +korkean kynnyksen yli tupaan. Siinä oli vanhuksia, voimattomia miehiä +sauvansa nojassa, jotka taistellessaan henkensä elättämiseksi olivat +käyneet kumaraisiksi, köyhiä raukkoja ilman muuta suojatta kuin se, +minkä köyhäinhoito saattoi tarjota. Siinä oli pieniä lapsia, +puolikasvuisia poikia ja tyttöjä, jotka olivat jääneet turvattomiksi, +hoidottomiksi mailmaan. Kaikki nämät olivat annetavat huutokaupassa +vähimmän vaativalle, joka sitountuisi pienimmästä kunnan maksusta +elättämään ja vaatettamaan heitä. + +Tuolla poikien joukossa seisoi nyt myöskin tuo isoilla, kirkkailla +silmillä varustettu poika, jota keskievari oli yhtämittaa ajanut pois +tuvasta. + +Vahva Matti, joka tovereinensa oli vetäyntynyt ison tuvan nurkkaan, +oli huomannut pojan. Hän tuijotti poikaan siksi kunnes, väkijuomien +huumaamana, liikutettuna ja hellänä, luuli tuntevansa nuo silmät. +Olihan se ihan kuin hänen oma Erikkinsä, joka neljä vuotta takaperin, +kun Vahva Matti kuljetti tuota suurta tukkilauttaa Pielisjokea myöten, +putosi hirsilautan tukkien väliin, ja jonka virta vei alas kuohuvaan +koskeen. + +-- Kuules Jaakko, sanoi hän vihdoinkin änkyttäen ja liikutettuna. +Näetkö tuota poikaa tuolla ... häntä, jolla on nuo silmät? + +-- Kjllähän minä pojan näen. Hän on varmaankin herrassukua -- +tuonlainen hieno, valkoinen iho ja tuollaiset mustat silmät eivät tule +talonpoikaisverestä. + +-- Minä luulen että hän olisi hyödyksi tuolla kaukana metsässä, jos +kaupat syntyy Veikkoliinin kanssa. + +-- Mitä hän siellä voisi toimittaa? + +-- Kantaa ruokaa tukinhakkaajille, katsoa hevosia ruoka-aikana ja +sitten olla kokkipoikana tukkilautalla. + +-- Hän näyttää liian heikolta niihin toimiin... Ehken, jos sinä +kunnollisesti vaatetat ja hyvin hoidat poikaa. Mutta mitä vaimosi +sanoo? Hän ei varmaankaan ole tyytyväinen, jos sinä otat pojan ilman +hänen tietämättään. + +-- Hm, mutisi jättiläinen miettiväisesti. Kyllä siinä oli perää. Hän +raapi päätänsä, sylkäisi miettiväisesti ja oli nähtävästi +ristiriidassa itsensä kanssa. + +-- Kenen tuo poika lienee? Myytäneenkö hänkin huutokaupalla? + +-- En tiedä, mutta sopiihan kysyä häneltä. + +Trast viittasi poikaa luoksensa; punastuen ja empien sekä päätänsä +heittäen, poistaaksensa pitkät hiuksensa silmiltänsä, meni poika sille +puolelle tupaa, jossa vieraat istuivat. + +-- Myydäänkö sinutkin tänään? + +-- Kyllä, myydään -- luullakseni. + +-- Oliko hyvä olla entisessä paikassa? + +-- Eihän, vastasi poika arasti. + +-- Mitä tointa sinulla siellä oli? + +-- Katsoa lapsia. + +Keskievari, joka levottomuudella oli seurannut keskustelua, tunkeutui +esille köyhäin joukon lävitse. Hän koetti näyttää välinpitämättömältä, +mutta ei voinut vanhalta sotamieheltä salata kiihoitettua +mielentilaansa. + +-- Älkää, Vahva Matti, välittäkö tuosta lurjuksesta. Hän ei kelpaa +juuri mihinkään. Katsokaa miten luisut hänen olkapäänsä ovat, rinnan +kohdalta on hän yhtä paksu kuin kananpoika, ja miten paljon hän +kuluttaa vaatteita, se on kokonaan käsittämätöntä. Työtä ei hän jaksa +tehdä ja heikko on hän ymmärryksenkin puolesta... + +-- Luisut olkapäät hänellä todella on, mutta hän on varmaankin saanut +kantaa entisessä paikassa kaikki lapset järjestään -- se kyllä tuntuu +tuollaiselle. --Niin, ja huonolla ruualla on hän myöskin ollut, lisäsi +Vahva Matti, katsoen samalla viattomasti räätäliin. Koettele +käsivarsia, senlaiset tikut, oikein kurjat tikut... + +Keskievari hillitsi vihaansa, mutta hänen vaimonsa turmeli kaikkityyni +puuttumalla pikaisesti Matin puheeseen. + +-- Huonolla ruualla -- siitä minä kiitän. Minä manuutan teidät +herjauksesta. Huonolla ruualla, kun hän on ollut minun itseni luona ja +syönyt samaa ruokaa kuin me muutkin. + +-- No no, jos se on sillä tavalla, räätäli, niin sitä en tietänyt +ollenkaan. Vai niin, hän ei siis kelpaa mihinkään. Noh, siinä +tapauksessa otan minä hänet, niin pääsette te siitä kelvottomasta, +sanoi jättiläinen. + +Ilon leimaus loisti lapsen silmissä hänen näitä sanoja kuullessaan, +leimaus, joka ei jäänyt huomaamatta väkevän Matin talittuneilta +silmiltä. + +-- Vai niin, te tahdotte ottaa hänet. Täällä ei oteta ketään, täällä +tarjotaan puhdasta rahaa, ja minä aion pitää pojan, väitti suuttunut +keskievari. + +-- Kuule nyt Jaakko, sanoi Matti, räätäliä kuulematta. Minä tarvitsen +aina jonkun, joka voi täyttää päivätyölistat, minä olen huono +kirjoittamisessa, ja jos poika osaisi kirjoittaa, niin... + +-- Kyllä minä osaan kirjoittaa ja laskea myöskin, sanoi poika +innokkaasti. + +Mutta nyt tuli räätäli oikein vihaiseksi. + +-- Kirjoittaa, niin, sinä osaat kirjoittaa kuin varis, mene tiehesi. +Minä opetan sinua puhumaan vanhojen ihmisten läsnäollessa... Ja hän +nosti kätensä läimäyttääksensä poikaa, mutta Vahva Matti otti kiinni +räätälin nyrkistä niin että rystyset rutisivat ja niiden omistaja +vaaleni tuskasta. + +Enempää väittelemistä eivät vastustajat ehtineet vaihtaa, sillä nyt +tulivat sisään köyhäinhoitohallituksen jäsenet. Etunenässä astui +pastori; + +-- "Smirna", sanoi Jaakko Trast, nousi ylös ja teki kunniaa papille. +Vahva Matti nousi myöskin seisomaan ja tervehti kunnioituksella. +Molemmat vetäysivät syrjäisemmälle puolelle tupaa. + +Köyhäinhoitolautakunnan puheenjohtaja, eräs maakauppias ja jotkut +pitäjän luottamusmiehistä tulivat esille ja istuutuivat kaikki pöydän +ääreen, jossa Vahva Matti ja hänen toverinsa äskettäin olivat +istuneet. Suuri vihko papereita ja pöytäkirjoja pantiin pöydälle. +Puheenjohtaja alkoi selailla luetteloita, silloin tällöin kuiskaten +pari sanaa pastorille, ja niin tapahtui huuto. Siltavouti hoiti +vasarata. + +Ensin myytiin vanha Leena. Hän nousi kalliiksi, häntä ei enää voitu +käytti niinkuin ennen, kylän lasten kaitsijaksi. + +Vielä kalliimmaksi nousi eräs vanha suutari, sillä vanha mummo saattaa +monessa kohdassa olla hyödyksi, mutta vanha mies ei kelpaa muuhun, +kuin nuuskaamaan ja polttamaan tupakkaa. + +Niin menivät suuret ja pienet sekaisin, hinnat olivat ylipäätään +alhaammalla, kuin edellisenä vuotena. Pastori sovitteli niin paljon +kuin voi, että jokainen köyhä sai jäädä vanhaan paikkaan, jos hän +siinä viihtyi. + +Nyt tuli kirkassilmäisen pojan vuoro. Rukoilevasti katsoi hän +nurkkaan, jossa Vahva Matti istui. Oi! Vahva Matti oli nukkunut, ja +pää riippui niin, että niska oli sijoiltansa pois mennä. Siltavouti +huusi: kuinka paljon tahdotaan? Keskievari sanoi matalalla äänellä +hintansa, ettei herättäisi vastustajaansa. + +-- Ensimäinen kerta, 60 markkaa. Eikö kukaan tarjoo vähempää? Toinen +kerta, 60 markkaa. + +Kolmas kerta, ja hän korotti äänensä ja odotti hetkisen. + +Räätäli seisoi kuin neulojen kärjillä. + +Nyt heräsi Vahva Matti syntyneestä hiljaisuudesta, katsahti +ympärillensä sekä poikaan, joka vaaleana ja pelästyneenä seisoi esinnä +rivissä. + +-- Tuon pojan, sanoi hän, mennen pikaisesti yli laattian, niin että +laattiapalkit notkuivat; hänen otan minä -- ilmaiseksi. Lyökää +pöytään, siltavouti, kuuletteko, ilmaiseksi, -- kolmas kerta, + +-- Ilmaiseksi, huusi keskievari. Hän on hullu, hän on juovuksissa, +minulla on poika ollut kaksi vuotta, olen pitänyt häntä kansakoulussa, +elättänyt häntä ja vaatettanut häntä ja, ja... + +-- Ole vaiti, keskievari, sanoi pappi. Elättämisestä ja vaatteista en +tahdo kanssasi riidellä, ne ovat maksetut, ja ne olisivat voineet olla +paremmat, mutta katsokaa, mitä kansakouluun tulee, niin kyllä minä se +olin, joka pakotin sinua poikaa sinne lähettämään. + +Ja kääntyen jättiläiseen, lisäsi hän: Mitä Matti Kiiskilä pojalla +tekee, sinullahan on lapsia kylläksi, sinä muutat talveksi salolle, +tulet karhun hyyryläiseksi ja suden huonetoveriksi. + +Matti seisoi pönäkkänä pöydän ääressä. + +-- Eiköhän hänestä liene jotakin hyötyä! Kerrotaan hänen osaavan sekä +kirjoittaa että laskea. + +Samassa huomasi hän keskievarin, joka seisoi siinä kuin elävä +kysymysmerkki. + +-- Eihän keskievarin sovi sanoa, että minä olen juovuksissa, kun olen +juonut hänen omaa rommiansa. Olen kyllä hieman iloinen, niin olenkin, +mutta sitäpaitsi meneväthän siltavouti ja Trast minua takaamaan, vai +kuinka? + +-- Kyllä, kyllä, vastasivat molemmat. + +Asia oli selvä, eikä ollut mitään syytä tehdä vastaväitteitä. + + * * * * * + +Kun kello lähestyi 8, tuli Matti Kiiskilä, syyspimeässä astuen +kotiansa päin. Hänen jälestään tallusteli äsken huutamansa poika, joka +niinmuodoin jätti räätälin talon. Matilla oli aavistus, että hän +kenties oli tehnyt tyhmyyden, vaikka ei voinut itse sitä selvittää, +missä se oli. Että hänen vaimonsa ottaisi asian käsitelläkseen ja +laskisi mitä poika maksoi ja minkä arvoinen hän oli, sitä ei hän +hetkeäkään epäillyt; hänellä oli sokea luottamus vaimonsa hyvään +päähän. Jos hän nyt olisikin pannut maata! Vaan niin hyvin se ei +kaiketi ollut. Ja niinkuin rikoksellinen koulupoika tuli Matti +vitkastellen kotia päin. Pelännyt hän tosin ei, mutta vastenmielistä +se oli kaikessa tapauksessa. Vihdoin viimeinkin saavutti hän tupansa, +aukasi oven varovasti, köyristyi ja astui sisään. Hän hengitti +helpommin, vaimo ei ollut kotona, tilinteon hetki oli toistaiseksi +lykätty. + +-- No niin, jahah, pane maata, vetäydy tilallesi tuolla ja nuku niin +pian kuin voit. + +Kymmenen minuttia sen jälkeen makasi poika penkillä lammasnahkaturkin +päällä suloisimmassa unessa. Poissa olivat kaikki räätälin likaiset +lapset, kirkuna ja nariseva kehto olivat vaienneet, hän sai maata +yönsä rauhassa. Ohitse oli tuo ikävystyttävä elämä räätälin pöydän +ääressä, neuloineen vahoineen, rihmoineen ja saksineen. Hän uneksi +paremmista ajoista, uusi päivä koitti pirteine oloineen vapaassa +metsässä. Siellä hän Vahvan Matin kanssa, joka oli seudun väkevin +mies, virittäisi ketunrautoja ja pyytäisi ansoilla metsäkanoja, +metsästäisi suksilla ja taistelisi karhun taljasta sekä suden turkista +niin että valkoinen lumi tupruaisi tummien honkien juurella. + + + + +VI. + + +Vahva Matti istui tuvassansa sangen miettiväisenä pöydän ääressä. Mitä +hän oli tehnyt, mitä herran nimessä hän vastaa, kun vaimonsa kysyy +häneltä, miksikä hän oli myönyt metsän ja lisännyt perheen vielä +yhdellä kuluttavalla jäsenellä. Ja mitenkähän mahtaneekaan vaimo +kysymyksensä asettaa. Jospahan edes tietäisi aavistaakkaan sinnepäin, +niin... + +Kun hänen suuressa epäselvässä päässänsä pyörivät nämä arveluttavat +kysymykset, ja juuri kun hän haeskeli sovelijasta vastausta niihin, +astui hänen vaimonsa Maija ravakkana ja vakavana sisään. Hän oli +soreakasvuinen, sinisilmäinen nainen, miellyttävällä ulkomuodolla. +Hänen äänessänsä oli miellyttävä alttosointu. Tarkkaavaisesti silmäten +miestänsä, sanoi hän: "hyvää iltaa, sinä olet kauan ollut +huutokaupassa", jonka jälkeen hän ääneti astui lieden ääreen ja alkoi +askaroida. + +Maija oli aikoinansa käynyt tulen ja veden lävitse, kokenut hyvää ja +pahaa, myötä- ja vastoinkäymistä, ja näytti kaikki yhtä helposti +läpikäyneen, niin helposti kuin pääskynen lentää läikkyvän lammen tahi +löyhkyävän lammikon ylitse. Syntyisin Suursaarelta periköyhästä +kalastajakodista, oli hänet kahdentoista vanhana ottanut huostaansa +eräs hyvinvoipa merikatteini, joka kantoi Virolahdessa tavallista, +vaan merimiehelle vallan sopimatonta Kyckling-nimeä. Alussa oli tämä +kaunis lapsi, lähinnä koiraa ja kissaa, lapsittomalle herrasväelle +rakkaimpana leluna. Tyttö sai oppia kaikkea, joka oli hänen +asemallensa elämässä turhaa. Siten kasvoi hän ja tuli kauniiksi +immeksi, pää terävä kuin partaveitsi, näppäräsorminen, työtelijäs, +selvä ja piti hyvän järjestyksen kaikessa, jota hän toimitteli. + +Kun katteenin rouva, joka oli kapteenia kymmenen vuotta vanhempi, +eräänä päivänä jätti tämän maallisen elämän, jäi Maria, tuskin +kaksikymmenvuotiaana talon hallitsijattareksi, rajattomalla vallalla +hallitsemaan aittoja ja ruokakammioita, sekä sukulaisten suureksi +harmiksi, itse katteeniakin; mutta hän hallitsi hyvin. Katteeni oli +hänelle tiheään tehnyt naimatarjouksia, mutta Maria oli aina asian +toistaiseksi lykännyt, vastaamatta suoraan "jaa" tahi "ei". Ja niin se +yhä jäi tekemättä vuosi vuodelta, huolimatta katteini Kycklingin +uutterista rakkauden ilmoituksista ja naapurien panettelusta. + +Tultuansa katteinin talon emännäksi, heitti tyttö pois huivin ja +esiliinan, pukeutui hattuun ja käyttäytyi niinkuin hän koko elämänsä +ajan olisi kuulunut siihen luokkaan, johonka hän niin säännöttömästi +oli tullut. Sanalla sanoen, hän oli kuin kala vedessä. Hän tuli +kauniimmaksi päivä päivältä, hänen ihonsa tuli maitovalkeaksi ja hänen +kasvonsa kuin kiulakan kukka. + +Pari vuotta kesti tämä autuaallisuus; silloin se sai katalan lopun. +Katteini Kycklingillä oli eräs hyvä ystävä, joka oli katteini hänkin. +Pienellä likaisella Toivo-soimallansa palasi hän eräänä syyspäivänä +Cagliarista, jossa hän oli ottanut sisään suolaa. Hän laski ankkuriin +ulkopuolelle Haminan satamansuuta. Mukanansa hänellä oli kahviruskeata +malagaa, keltaista xeresiä ja veripunaista portviiniä useampaa lajia, +ja hän pyysi Kycklingin alukseensa viiniä maistelemaan. Sen tekikin +katteini Kyckling niin perinpohjaisesti, että hän kotimatkallansa +purjehti kumoon ja katosi ikipäiviksi. + +Testamenttia ei ollut; Kycklingin sukulaiset ottivat siis kaikki +haltuunsa, Nyt tuli tilinteon päivä, vaan tämänkin kohtalon iskun +kesti Maria. Hän pani syrjään "hatun ja laahusvaatteet", pukeutui +uudestaan huiviin ja talonpoikais-vaatteisiin, sekä nurisematta otti +vastaan sallimuksen kaikki iskut. Koska hän tunsi katteinin kaikki +asiat, tiesi osakkeiden arvon, tiesi paljonko mikin kappale oli +maksanut, oli pitänyt katteinin kirjoja, niin saattoi hän tarkoin ja +rehellisesti antaa kaikki tarpeelliset tiedot pesän varoista. +Selvitysmiehet ja sukulaiset, jotka olivat odottaneet toisenlaista +käytöstä hänen puoleltaan, eivät voineet olla häntä ihmettelemättä ja +tahtoivat nyt tietysti näyttää kiitollisuuttaan. Hän ei kuitenkaan +pyytänyt mitään itsellensä. Köyhänä, kuin oli tullut, oli hän valmis +jättämään kaikki. Sukulaiset, jotka todellisuudessa olivat +hyväsydämmisiä ihmisiä ja, kuten tavallisesti ne, jotka odottamatta +rikastuvat, antelijaita, heittivät sotakantansa ja antoivat hänelle +kunnon hyväntekijäiset. + +Hän sai muutamia tuhansia markkoja sekä kolme neljä naimatarjousta; +hän otti vastaan rahat, mutta hylkäsi jälkimäiset. + +Nämät tuhannet markat, ruotsinkielen taito ja "matamin" arvonimi oli +kaikki, mitä hän oli tämän ajan kuluessa saavuttanut. Hän palveli nyt +suurissa aateliskartanoissa ja Kymin sahoilla. Siellä hän ensikerran +näki Matti Kiiskilän, joka jo silloin oli Blumen palveluksessa. +Jättiläiskokoisena ja ketteränä, kuin orava, pysyi hän tasapainossa +tukeilla, joita uitettiin jokea alas, heilutti lakkiaan kylän +nuorisolle, hurrasi ja huusi "antaa mennä vaan" kun hän huristi +kallioisten rantain ohitse. Uskalijaana, pelkäämättömänä ja varmana, +hyppeli hän pyörivillä puilla, milloin oli hän keskellä koskea, jossa +vaahdot tyrskyivät hänen vyötäisilleen saakka, milloin rannan +kallioilla. Usein seurasivat häntä Marian ihailevat silmäykset. +Ihailusta rakkauteen on askel pian otettu, ja eräänä päivänä menivät +he naimisiin ja vetäysivät kauvas Karjalaan, jossa he Matin +naimattomalta veljeltä olivat perineet pienen tilan, joka oli kulkenut +Matin suvussa monta miespolvea. + +Ihmiset kyllä ihmettelivät, että Maria oli ottanut senlaisen miehen. +Mutta naisilla on omat kummalliset tuumansa ja kukapa tiesi, joshan +vaan ei se vaahto, johon koski kääri Matin jättiläisvartalon, Mariassa +herättänyt mielikuvia, jotka hänelle epäselvästi muistuttivat +lapsuuden runollista mailmaa, Suursaaren vaahtoverhoisia kallioita, +synnyinkotia meren partaalla; vai tunsiko hän ehkä vaistomaisesti, +että tässä olisi hänellä tilaisuus ilman vastustusta käyttää rikkaita +luonnonlahjojaan johtamaan ja järjestämään, vallitsemaan ja +hallitsemaan hyvin. + +Kun Matti kahdeksankymmenen markan palkasta kuukaudelta kesällä uitti +kauppahuone Blumen tukkeja ja talvella hoiti hakkausta kauppahuoneen +metsissä, hoiti Maria maanviljelystä. + +Näin oli hän joutunut Karjalaan ja oli täällä ainoa matamin niminen +sekä, paitse tytärtänsä ja papin perhettä, ainoa ruotsia puhuva +henkilö koko paikkakunnalla. Kolme lasta oli heillä ollut: poika +Eerikki, joka neljä vuotta sitten oli hukkunut koskimatkalla, +kivuloinen, mutta aikaiseen kehittynyt tyttö Elli ja poika Antti. + +Maria käveli ääneti edestakaisin huoneessa ja toimitti iltaruuan +pöydälle. Jos hän olisi sanonut jotain, vaikkapa riidellä pauhannut, +jota hän kuitenkaan ei milloinkaan tehnyt, olisi se Matista kuitenkin +ollut parempi, kuin tämä hiljaisuus, joka häntä vaivasi kuin +painajainen; se kuristi hänen omaa kurkkuansa niin, ettei hän luullut +voivansa sanaakaan sanoa. + +Vihdoin oli ruoka valmis, ja nyt vasta näki Maria hyväksi alkaa +keskustelun. + +-- Noh, sinä olet myynyt metsän? + +-- Niin, sen olen. + +-- No, sait hyvän hinnan? + +-- Eiköhän. Tiedäthän että Blume peruutti kaupan viimeisellä hetkellä. +Puutavarain hinnat taitavat aleta taaskin, sanotaan. -- Tulleehan +siitä kaikessa tapauksessa ainakin tuhat markkaa. + +-- No niin, se ei ehken ollut vallan hullua, mutta sen sijaan olet +tehnyt suuren tyhmyyden. + +Matti söi ja nieli, voimatta sanaakaan sanoa. + +-- Minkä linnun sinä taaskin olet saanut, mikä on pojan nimi? + +-- Hm, virkkoi Matti kummastellen. Niin hän aina teki, kun hänen +vaimonsa asettautui korkeammalle kannalle. Mikä hänen nimensä on! +Niin, kukapa muistaisi kaikkien mailman poikien nimet? + +-- Niin, mutta minä tiedän, hänen nimensä on Bergelin. + +-- No kaikkea muuta, sehän on oikein herrasväen nimi. + +-- Niin, kenenkä on poika sitten? + +-- Kenenkä! Kenenkä hän nyt olisi, minun, sinun... + +-- Ei, kiitoksia paljon, sitä hän ei toki ole. Meillä on lapsia +kylläksi. Ei, hänen äitinsä hukutti itsensä yhdeksän, kymmenen vuotta +sitten. + +-- Herra varjelkoon meitä, sanoi jättiläinen, ihmisraukka, mikä +hänelle tuli. + +-- Hän ei liene ollut naimisissa, hänen oli vaikea, ja niin... + +-- No kaikkia nyt saa kuullakkin. Vaan mitä se tähän kuuluu ja kuinka +sinä tiedät kaiken tuon? Pidäthän sinä kumminkin pojan? + +-- Maksuttako, en kiitoksia... Huomenna otat pojan mukaasi +vaivaishoitohallitukseen ja sanot: kiitoksia paljon, mutta meille hän +ei sovellu. + +Matti sylki ja raapi päätänsä. Asia oli kääntynyt huonoon päin. Tuhat +tulimmaista, mikä hänen oli ollut, kun hän noin hankki itsellensä +ventovieraan lapsen. Myöntäisikö hän nyt keskievarille tehneensä +tyhmyyden? ei koskaan. Hän oli juuri ennättänyt sävyisästi lausua: +niin, mutta käyneekö se päinsä, kun ovi avautui ja Veikkoliini astui +sisään. + +Vaimon kasvot synkistyivät, hänen viisaat siniset silmänsä alkoivat +säkenöidä, hänen pieni vartalonsa suoristautui. + +Vastoin kansan tapaa, ensin pitää pitempi sovelijas vaitiolo, sanoi +hän lyhyesti ja karkeasti: + +-- Mitä tahdotte? Tänään on jo kylläksi juotu. + +-- Niin, emäntä, todella sekä kylläksi että liiankin, vastasi +Veikkoliini, samalla astuen rohkeasti ja ujostelematta sisään +huoneeseen. Älkää muutoin pahaksi panko, että tulen näin myöhään, +puoli yhdeksän iltasella, mutta minulla on tärkeä asia, joka ei salli +lykkäystä, ja minun täytyy matkustaa viimeistään huomisiltana. Olen +saanut toimekseni ostaa muutaman kymmenen tuhatta kuutiojalkaa +tukkeja, jotka kruunu täällä Rakkolan kylässä myy, ja sinne täytyy +minun matkustaa. + +-- No, mikä asiana? + +-- Eikö miehenne ole teille kertonut haluavani ostaa teidän tilaanne? + +-- Mitä! meidän osuutemme täällä kylässä? Ei, sitä hän ei ole sanonut! + +--- Jahah, hän lupasi minulle puhua teille asiasta, ja minä aivan +mielelläni tahtoisin saada vastauksen huomenna. + +Veikkoliini pani tupakkaa piippuunsa, otti paljaalla kädellä hiilen +uunin liedeltä, sytytti piipun, istuutui pöydän ääreen ja alkoi +esittää kaupan kaikki erikoiskohdat, Maria kuunteli tarkkaavaisesti, +kyseli, aprikoitsi, punnitsi kaupan kaikki hyvät ja huonot puolet, +mahdolliset edut ja tappiot. Veikkoliini huomasi pian ihmeekseen ja +ihastuksekseen, miten selvä ja tarkka hän oli. Tässä oli parasta +menetellä niin suoraan kuin asianhaarat myönnyttivät; muutoin hän +varoisi petosta, ja kauppa jäisi kesken. Ihastuksissaan emännän +terävästä mielestä löi hän molemmilla käsillään polviansa, ajatellen +itsekseen, että tuommoinen vaimo olisi hänelle sopinut -- jospa olisin +tietänyt emännän ymmärtävän kauppoja, en suinkaan olisi kuluttanut +aikaani kapakassa. Ja Veikkoliini esitti kaupan mehuvin häivein, +huomauttaen myymisen kaikki edut. + +-- Talo on hinnoitettu kuuteentuhanteen kahdeksaansataan, minä annan +tuhat enemmin, jos asia tulee selville pian. Tuonne naapurin koskeen +rakennan sahan, ja Matti jää asumaan tähän tupaan ja hoitamaan sahaa +kaikeksi ijäkseen, lopetti hän ehdotuksensa. + +Emäntä katsoi mieheensä, vaan Matilla ei ollut mitään sanomista. + +-- Niin, katsokaa, sanoi hän epäillen, asia on se, että hänen on +hiukan vaikea laskea lukua ja hoitaa päivätyölistoja ja semmoista, +niin etten tiedä, voiko hän hoitaa sahaa. + +-- Mutta te sitte! Varmaan luette kuin pappi ja laskette lukua kuin +ruununvouti, sanoi Veikkoliini. Ja jollette te jouda, lisäsi hän, niin +tuo poika tuossa, jonka Matti siepasi itselleen, kuuluu olevan oikea +"tsjotta lauta". + +-- Kuules Matti, sanoi Maria, tunnethan koko tämän kaupan nyt. + +-- Sen tunnen, sanoi Matti. + +-- No niin, olet varmaan tänään saanut enemmän kuin hyvin jaksat +kantaa, paneppas sinä nyt maata, niin minä puhun Veikkoliinin kanssa, +kuulen hänen ehdotuksensa, ja huomenna saat sitte itse määrätä, miten +tahdot. + +Ja Matti peräytyi, sotakunnia säilytettynä. Hänhän se kumminkin oli, +joka asian ratkaisi. Sen vaan sanon, lisäsi hän, Blumesta en eroa, +ennenkuin viimeinen hirsi on uitettu Suikkilaan. + +-- No niin, onhan siis asia selvillä, sanoi Veikkoliini, ja hänen +äänensä värähteli. + +-- Niin, tietysti, jos Matti... + +-- Matti! Veikkoliini hymyili, Matti, niin tietysti, niin!... Muutoin +olisi tämä asia paperille pantava, ja sitten olisi kauppasopimuskirja +kaikista, talosta metsineen, tehtävä. + +Nyt syntyi kaupanhieronta ja tinkiminen, joka kesti tuntimääriä. +Veikkoliini tarjosi seitsemäntuhatta kahdeksansataa markkaa koko +talosta: kolmesataa puhdasta rahaa, loput ostosummasta jäisivät vielä +kuukaudeksi Blumelle ja kulkisivat viiden prosentin korolla. + +-- Eipä, puhdasta rahaa pitää olla, sanoi emäntä. + +-- Ottakaa toki syitä korviinne, emäntä; kysykää Matilta, itse hän +kuuli, kun nuori Blume määräsi ajan, jolloin rahat maksetaan, ja tässä +näette talletuskuitin, ja povitaskusta haki hän esille saksankielisen +talletuskirjan. + +-- Kuinka on, Matti, kuulitko? sanoi emäntä kääntyen tupaan päin. Ei +sentähden, lisäsi hän puolustellen, etten uskoisi Veikkoliiniä. + +-- Kuulin kuin kuulinkin, vakuutti Matti unisena, mutta juhlallisena. +Ja Suikkilan konttorista olivat rahat maksettavat, se on aivan oikein. + +Mutta varovainen Maria ei niin hevillä antautunut, hän teki uuden +kysymyksen, joka enensi Veikkoliinin ihastuksen häneen vielä enemmän, +kysymyksen, joka häntä melkein hämmästytti ja ällistytti. + +-- Noh, luuletteko myöskin rahain olevan hyvässä säilyssä Blumella? + +Matti, joka vielä istui sängyn laidalla, näytti ensi kerran; eläessään +hävehtyneeltä vaimonsa puolesta. + +Veikkoliini katsahti ylös, punehtui hiukan eikä vastannut muuta kuin: +säilyssä Blumella! No vielä hän kysyy! + +Emäntäkin punehtui. Niin, niin, semmoista on kyllä kuultu ennen +mailmassa, sanoi hän. + +Veikkoliini katsoi nyt kaupan melkein tehdyksi. Vitkaan hän nousi, +pudisti emännän kättä ja meni. Seuraavana päivänä oli sopimuskirja +allekirjoitettava. + +Unehtumattoman muiston tästä kaupanteosta otti Veikkoliini mukaansa: +vilpittömän ihastuksen Matin vaimoon. Olipa hänellä selvin, tarkin ja +terävin pää, mitä hän oli tavannut. Kysyä, josko Blume oli luotettava, +sekin jo osoitti suuren määrän arvostelukykyä ja ymmärrystä, ja sitte +vielä tuo uutteruus ja ulkomuoto. Tosin kyllä hän ei ollut semmoinen +kuin hänen surtunsa kerran, mutta herra jumala... Ihan semmoisen +vaimon, kuin Maria, tarvitsisi hän. + +Jos jotain tapahtuisi Blumelle, niin olisihan se todellakin ikävä +emännän tähden. Mutta muutoin, ehkä hän oli väärin laskenut, ehkä sekä +tataarilainen että Feodor Sergejevitsch erehtyvät. Tuon puheen Blumen +epäluotettavaisuudesta ovat ehkä kauppahuoneen kilpailijat keksineet +ja levittäneet. Kun kaikki selvenee, on ehkä Blume yhtä vankka kuin +ennen. Se vaara, joka hänestä näytti niin uhkaavalta, niin lähellä +olevalta, kun hänen omaa nahkaansa kysyttiin, se eteni nyt kaukaiseen +etäisyyteen, haihtui ja himmentyi, niinkuin hän oli nähnyt höyryn +höyrylaivan torvesta haihtuvan mitättömiin. Kihisevän kuumana nousi +höyry vinkuen kattilahuoneen synkästä, pimeästä sisuksesta, se uhkasi +polttaa, hävittää ja kaltata kaikki edessään, vaan tuskin ehti se +piirtäytyä selkeää sinitaivasta vasten, ennenkuin se jo oli poissa, +haihtuneena, tyhjän avaruuden imemällä. Ihan niin saattoi olla tuon +huhun kanssa Blumen huonosta varain tilasta. + + + + +VII. + + +Seuraavana päivänä tulivat Veikkoliini ja Hultila, joka näytti +uniselta, ja sumuiselta, ja heidän seurassaan vielä kolmaskin henkilö. +Nyt oli kauppa Matin kanssa tehtävä. + +Maria oli siivonnut tupansa. Kahvipannu savusi ja porisi. Hän itse +käveli totisena ja suopeana askareissaan. Elli tytär, pieni, solakka, +tavattoman henkevännäköinen olento, juoksi edestakaisin tuvan ja aitan +välillä. Matti itse istui pöydän ääressä perä-istuimella, edessään +karttoja, saantikirjoja, jakokirjoja, kihlakunnanoikeuden päätöksiä +y.m., näyttäen kovin miettiväiseltä. Hänen vieressään istui hänen +ystävänsä Jaakko Trast. + +Veikkoliini ja hänen apulaisensa astuivat tupaan; heidän +tervehtiessään isäntää ja emäntää, haisteli tarkoin heitä +kiperähäntäinen karhukoira Halli. Käytiin istumaan, juotiin kahvia ja +juteltiin muista asioista, niinkuin kohtelijaisuus vaati, vaan ei +siitä, jota kaikki kuitenkin enimmän ajattelivat. Vasta sitten, kun +oli puhuttu korjuusta ja kalastuksesta, johti Veikkoliini puheen +kauppa-asiaan. Tätä oli kumminkin perhe jo kuukausia keskustellut, +kylässä sitä oli käännelty ja väännelty, moitittu ja kehuttu, niin +ettei siihen ollut paljon lisäämistä; siitä syystä saatiinkin kauppa +nyt verraten lyhyessä ajassa valmiiksi. Tunnin kuluttua oli kaikki +selvillä. + +Seitsemällätuhannella kahdeksallasadalla markalla saisi Veikkoliini +koko talon metsineen lainoineen. Rahat jäisivät kauppahuone Blumen +haltuun, paitsi kolmesataa markkaa, mikä summa oli maksettava +puhtaassa rahassa. Matti ja hänen perheensä saisivat toistaiseksi +jäädä asumaan vanhassa asunnossaan. Nuo olivat kaupan pääpykälät. + +Hultila luki ääneen kauppakirjan hitaalla, pitkäveteisellä ja +tekopyhällä äänellä, joka siihen määrään Matin mieleen muistutti +kirkkoa ja lukusia, että hän tahtomatta, tietämättä pani kädet ristiin +ja alkoi haukotella. + +-- Hm, sanoi hän, kun lukeminen oli loppunut; kyllähän ne rahat ovat +ihmeellisiä kalusia. Tuollahan ne nyt loikovat Blumen arkussa +sikiämässä. + +-- Niin, kyllähän se niin on, arveli Veikkoliini. Ja nyt olette +herrasväen kaltaisia, asutte ilmaiseksi, juotte kahvia joka päivä, +elätte kuin taivaan linnut kesäpäivänä, iloisina, kylvämättä, +kyntämättä. Kahdesti vuoteensa lentävät rahat Viipurista taskuunne; ja +suopeimmalla äänellään lisäsi hän: no, kirjoita alle nyt vain. + +Matti otti kynän, kasti sen musteastiaan ja pusersi sen sormiensa +lomaan, niin että kynnet valkenivat, mutta juuri kun hän oli nimensä +kirjoittamaisillaan, sillä sen hän osasi kirjoittaa, sanoi "matami" +äkkiä: ei kaikki vielä ole selvillä. + +Veikkoliinin koko ruumista vihlaisutti, oliko vieläkin joku este? + +-- No, mitä sitte? sanoivat hän ja Matti yhtä haavaa. + +-- Erikoisoikeus! Niin, erikoisoikeus! sanoi emäntä. Katsokaa, +Veikkoliini, Matilla on isänäidin äiti, hän on niin vanha, ettei +kenkään enää tiedä, milloin hän on syntynyt, hän on varmaankin jo sata +vuotta. Hänellä on erikoisoikeus talossa. Aina kun talo on ostettu, on +se pysynyt voimassa, ja se on nytkin huomioon otettava ja +noudatettava. Hän asuu tuolla niityn äärellä saunassa, joka on yhtä +vanha kuin hän itsekin. Muutoin on hän vielä kepeä ja reipas iäkseen, +itse hän kävelee, pitää huolta omastaan ja muistaa kaikki, mitä +tapahtui kaksikymmentä tahi kolmekymmentä vuotta sitte. Hänelle pitää +asia ilmoittaa, nuo hänen ehtonsa täytyy panna kirjaan. + +-- Kuules, Elli, mene sinä vanhuksen luo, te olette hyviä ystäviä, ja +kysy häneltä, tahtoisiko hän tulla tänne, vai tulemmeko me sinne +keskustelemaan asiasta. + +Elli meni, nopeana kuin västäräkki, vanhuksen luo. -- Luulempa +parhaaksi, että ilmoitan hänelle, mikä on puheena, sanoi tyttö +nokkaviisaasti, muutoin hän suuttuu. + +Veikkoliini istuutui taas, sytytti tupakkansa ja odotti. + +-- Mikä on mummon nimi, onko hänen kanssansa vaikea tulla toimeen? + +-- Kaisu on hänen nimensä, kyllä hän vaikea on, tuskin hän ketään +muuta, kuin Elliä, pihalla kärsii. Elliä mummo rakastaa silmittömästi, +kuten narttu penikkaansa. Se ei ole minulle mieleen tuo, hän opettaa +tytölle kaikenlaiset jumalattomat loihturunonsa ja kertomuksensa +Väinämöisestä ja kaikki nuot. + +-- Loihtiiko hän? + +-- Sitäkin hän tekee. Hänen saunassaan käy vähintäkin seitsemän +pitäjän ihmisiä; loihduillaan hän poistaa taudit. Mutta vait, +tuossahan he tulevat.. + +Kuultiin vanhuksen sauvan polunmukaisesti kolkkuvan lattiaan. Nyt +avasi tyttö oven, tuki vanhusta, kun tämä vaivalla kapusi korkean +kynnyksen yli. Hän kävi kumarassa, kasvot olivat mullankarvaisia, iho +leuan alla riippui tuhatkurttuisena. Hänen pienet vetiset silmänsä +katsoivat häijysti ympärilleen. Vuodet olivat hänestä mehun ja voiman +imeneet, näytti siltä kuin peittäisi iho ainoastaan luurangon. Ei hän +paljon viimeisinä vuosina ollut puhunut. Sitä aikaa, jossa hän nyt +eli, ei hän ymmärtänyt, hänen päässänsä pyöri puoliselviä ajatuksia, +hämäriä unia elämästä, joka oli eletty jo ennenkuin se sukupolvi, joka +nyt oli toiminnassa, oli syntynyt. + +Kun Matin vaimo ja Elli olivat saaneet hänelle selitetyksi, mikä oli +puheena, syttyi hän yhtä järjettömään kuin ankaraan vihaan. Tämä viha +leimahti kuni liekki hiilissä, jotka hänen sisuksessaan eivät vielä +olleet sammuksiin palaneet. Hän avasi hampaattoman suunsa, josta +pulppusi vihaisia, kiukkuisia sanoja, sanoja, jotka tulivat +puuskittain, ajatuksia, jotka olivat särkyneet ja murtuneet, ennenkuin +ne sydämmen pohjasta ja aivojen kätköltä ehtivät sammaltavalle +kielelle ja vapiseville suupielille. Mutta mikäli viha lämmitti hänen +turtunutta sieluansa, heräsivät muistot jälleen, ja jotain, jota hän +kauvan oli hautonut, -- jotain, jota hän nuorena oli runona kuullut, +-- sillä toinen sana oli ikäänkuin kasvettunut toiseen, kun toinen +suusta suoltui, seurasi toinen mukaan, kuni rengas ketjuissa -- kasvoi +hänen puheestaan. + +-- Sinä olet metsän myynyt, sanoi hän, olet myynyt, olet myynyt... + + Turvan parhaan talokkahan, + Linnan lujan meikäläisten, + Talon suojan voimakkahan + Kodin vahvan varjeluksen. + Miksi niitty, miksi laidun, + Miksi pellot, vainiotkin, + Jollei kasva honka hoikka, + Kohoavi kuusi kaunis? + Mistä suoja jyväselle, + Varjo, veikko, kultaselle, + Tähässä kun piilelevi, + Viherjänä lymyilevi? + Metsä ompi viljan suoja, + Metsä hallan tuhot torjuu, + Metsä lämmön pidättävi, + Kätköissänsä säilyttävi. + Jospa halla kaikitenkin + Kauniit laihot hävittäisi, + Pellon lahjat turmelisi, + Elon ehdot tuhoaisi, + Mistä silloin pettu saadaan, + Leivän sijainempa syntyy? + Metsä antaa kaskimaita, + Missä ohra kaunis kasvaa, + Tuhassapa tuleentuvi. + Metsä asunnonkin antaa, + Varjon kesän helteheltä, + Suojan talven pakkaselta. + Metsässä on hauska hiihtää, + Suksin salolla sujahtaa + Ilvestä ajettaessa, + Pesää karhun etsiessä, + Kutsuu tetren seuratessa. + Laulun sulon, marjain mehun, + Männyn mäihän, koivun mahlan, + Kaikki meille metsä antaa, + Ilmaiseksi tarjoavi. + Metsä ompi turvapaikka, + Lymypaikka sodan tullen, + Kumpa ryssä partasuinen, + Vihollinen julki julma, + Lähestyvi taloamme. + + Metsättä ei taida kenkään + Suomessamme eleskellä. + Joka metsän hongat myypi, + Kuuset kaikki luovuttavi, + Mi kaiken tavaransa, + Luopuu ihan onnestansa, + Hävittävä rikkautensa. + +Hän löi sauvansa laattiaan, ikäänkuin runon poljennon ilmoittamisella +teroittaakseen sen sanoja kuulijainsa mieleen oikein vahvasti. +Hävittävi rikkautensa -- rikkautensa -- rikkautensa. Mutta +satavuotiaan muisti petti hänet runon loppuessa. Sanat olivat +kannattaneet ajatukset, kun sanat ja poljento loppuivat, loppuivat +ajatuksetkin. Hän ei enää tietänyt, minkä tähden hän täällä seisoi, +kuten houkkio näitten kaikkien vierasten ihmisten keskellä, jotka +eivät olleet vielä syntyneinäkään, kun hän jo oli vanha kulunut eukko, +hän katsoi harhailevin silmin ympärillensä, avuttomuuden ja +kummastuksen ilme kuvastuneena tuhatkurttuisissa kasvoissansa. +Hitaasti hän kääntyi, ja sauvansa sekä Ellin käden nojalla läksi hän +taas horjuvin askelin ulos tuvasta. + +Kun hän oli joutunut kynnykselle, lienee hänessä herännyt joku muisto +siitä, minkätähden hän oli täällä, sillä äkkiä kääntyi hän taas tupaan +päin ja kolahutti voimakkaasti sauvansa kynnykseen. -- Minä en koskaan +tästä talosta lähde, en koskaan -- sanoi hän sähisevällä äänellä. + +-- Eihän teidän tarvitsekaan lähteä talosta, vastasi Veikkoliini +kärsimättömänä. Vanha mummo on täällä pysyvä kaikessa hyvässään +täydellisesti, kuten ennen, niin totta kuin nimeni on Veikkoliini. + +Vanhus näytti taaskin käsittävän, mitä hän sanoi. -- Minä en koskaan +lähde, sanoi hän vieläkin kerran, ollen jo ulkona pihalla. + +Matti, joka kaiken tämän tapahtuessa oli seisonut pöydän takana, ja +joka syvästi kunnioitti esi-isien syntysanoja ja hämärästi pelkäsi +runojen loihtuvoimaa, kuunteli vavisten hänen puhettaan. Hänen otsansa +oli hiessä, tuskauttava ahdistus valtasi hänen mielensä, ja +kuiskaavalla äänellä sanoi hän vaimolleen: vanhus oli ehkä sittenkin +oikeassa. + +Veikkoliini oli istunut, tyynenä, kuten näytti, piippuansa imemässä. +Silloin tällöin sylki hän tarkkana kuni oravanampuja oksanreikään, +joka oli laattiassa noin puulentoista sylen päässä hänestä. Mielessään +hän kuitenkin oli yhtä kauhistuneena kuin Matti, hänen paha +omatuntonsa soimasi häntä, mutta hän käsitti tilaisuuden tärkeyden. +Yksi ainoa silmäys Mattiin oli hänelle ilmoittanut kaiken taas +riippuvan hiuskarvasta. Istuessaan, onneksi hänelle, selkä vasten +päivää, niin ettei kasvoja selvästi voitu erottaa, sanoi hän lyhyesti +ja mahtavasti: + +-- Mitäs vielä, ämmäin loruja, semmoisia miehiä me emme ole, että +meitä ämmäin lörpötys pelottaisi purkamaan sanamme ja lupauksemme. Nyt +menemme ryyppyä ottamaan kaupantekijäisiksi, vai kuinka Matti? Ja +verkalleen hän rupesi kokoamaan kaikki kapineensa, kartat, +saantikirjat, piippunsa ja kirjoitusvehkeensä. + +-- No, kirjoitatteko alle, vai ettekö kirjoita? sanoi hän +välinpitämättömällä äänellä. + +Jos Matin vaimo nyt olisi lausunut yhden ainoan sanan, niin on hyvin +mahdollista, että Matti olisi purkanut koko kaupan. Mutta edelliseen, +joka ei voinut tuota vanhaa häijyä "noita-akkaa", joksi hän häntä +sanoi, kärsiä, ei tuo kohtaus ollut vaikuttanut melkein mitään, +erittäin kun hän ei täysin käsittänyt runon sisällystä, ja paitsi sitä +oli hän luonteeltaan epärunollinen, kuten usein on niitten laita, +jotka ovat eläneet monenlaisissa sivistysoloissa. Vanhuksen +itsepintaisuus ainoastaan suututti häntä, ja tämä suuttumus kuten +myöskin hänen miehensä liikutus, jota hän piti heikkoutena, viekotteli +häntä lausumaan: + +-- Veikkoliini puhuu kuin mies. + +Veikkoliinin silmät säkenöitsivät, hän katseli kaunista, vielä +nuorekasta naista. Tämän rohkeus, hänen selvyytensä herätti hänessä +ihmettelyä, oikeammin, hän oli semmoisen tunteen vallassa, että mitä +tahansa Maria nyt olisi sanonut, olisi se hänessä ihastusta +herättänyt. + +Matti kirjoitti alle, otti talletuskirjan vastaan, kuittasi +ostosumman, sai kolmesataa markkaa ja kauppa oli selvillä. Ei, ei +aivan selvillä vielä, sillä juuri nyt tuli Matin poika Antti ja +vaivaishoitopoika Kaarlo sisään. Kun Antti sai kuulla, että talo oli +myyty, päästi hän kovan vaikerruksen. Kyllähän isä ja äiti saivat +myydä, mitä vain tahtoivat, mutta Hurjaa eivät, se oli hänen +hevosensa, sen hän jo pienenä poikapätkänä oli isältään saanut, eikä +Hurjaa saatu myydä, ei milloinkaan eläessään, ei milloinkaan! + +Niin syvä oli pojan suru, niin äänekäs hänen vastalauseensa ja +voivotuksensa, että Veikkoliini palauttaaksensa rauhaa perheesen, +suostui vähästä korvauksesta, josta heti sovittiin, antamaan Hurjan +takaisin nuorelle isännälleen. Nyt pyhki Antti pois kyyneleensä ja +meni tyytyväisenä talliin, viettääksensä, vaitelijaana kuin ainakin, +aikansa nelijalkaisen toverinsa kanssa. + +Vasta nyt oli kauppa selvillä. + + * * * * * + +Kun Elli vanhuksen kanssa meni pihan yli eukon saunaan, seisahti +runonlaulajatar äkkiä. + +-- Kuuleppas, Elli, kuinka hän sanoi nimensä olevankaan, tuo mies +tuolla. + +-- Veikkoliini! + +-- Jahah, niin se oli, Veikkoliini. Näytti siltä, kuin olisi hänen +hitaissa aivoissaan muodostunut ammoisten aikojen kuvia ja nimiä. Hän +puhui itseksensä jotakin punakeltaisesta silkkiliinasta. Useampia +kertoja mainitsi hän Veikkoliinin nimeä. Näytti siltä, kuin joku +muisto muinaisuudesta olisi pujahtanut esille. Äkkiä sanoi hän +saattajalleen: + +-- Muistatko Elli, mikä se olikaan sen naisen nimi, joka eräänä +päivänä kevät-talvella, koivun jo mahlalla ollessa, ja mustan kanan jo +munia aloiteltua, tavattiin poikinensa tuolla avannolla? Hän +kannettiin minun luokseni. Hänelle luin luvut kylmän vikoja vastaan +ja... + +-- En, mummo, siitä en koskaan ole kuullut puhuttavankaan. + +-- Etkö sinä muista sitä, sanoi vanhus. Hänellä oli kolmivuotias poika +mukanaan, josta oli semmoinen puuha, ei kukaan tahtonut poikaa, kun +hän oli ulkopitäjäläinen. Se oli mennä vuonna, tahi ehken se oli +ennen. + +-- Ei, mummo, ei tässä talossa ole kenkään kuollut, niin kauan kuin +minä muistan, vastasi tyttö. Eerikki, hän putosi lautalta ja hukkui +koskeen. + +Samassa huomasi vanhus emäsian, joka oli tunkeutunut hänen asuntoonsa. +Eukko kiukustui, hoiperteli ovelle, herjaili, rähisi ja hosui +sauvallansa ympärilleen. Se pikainen mielikuva, joka hänen muistissaan +oli herännyt eloon, oli haihtunut pois. + +Kun Elli palasi tupaan, oli Veikkoliini mennyt. + + + + +VIII. + + +Veikkoliinista tuntui, ikäänkuin olisi leivonen ollut suljettuna hänen +rintaansa, suljettuna pieneen ahtaaseen häkkiin, jossa se ei voinut +liikuttaa siipiänsä, eikä päästää riemuääntä. Hänen täytyi hakea +yksinäisyyttä oikein antaaksensa vapautta ilollensa, aukaista leivon +häkkiä. Hän oli pelastettu, pelastettu joka tapauksessa, tuon suuren +romauksen tapahtuessa, jos se tapahtuisi, oli hän pinnalla uiva. Niin, +kukatiesi ... ja aavistavalla ilolla katsoi hän kauas tulevaisuuteen. +Tuo pelätty rojahdus toisi ehkä mukanaan hänen onnensa ja +menestyksensä. Kun kaikki hajoaisi ja menisi palasiksi, olisi +helpompaa poimia yksi ja toinen herkkupala, kuin nyt, kun +kauppahuonetta vielä pidettiin vankkana ja kaikkein kohtausten +tapaamattomana. + +Hän käveli niin kiiruusti, kuin hän sen suinkin sovelijaaksi katsoi, +keskievariin, otti vielä kerran tuon kallisarvoisen paperin +tarkastettavakseen ja luki sitä tarkkaavaisesti. Entäs jos siinä +olisikin joku aukko. Ei, paperi oli oikea; ehyt oli verkko, jolla hän +saaliinsa aikanansa vetäisi maalle. + +Hänen iloonsa sekaantui kumminkin jonkinlainen katkera sivumaku. Jos +jotakin tapahtuisi kauppahuoneelle, niin olisi kaikessa tapauksessa +sääli Mattia; se tahtoo sanoa hänen vaimoaan. Hän se oli nainen, jolla +oli pää oikealla paikallaan, ja niin sievä hän oli. Sen minä +mielelläni naisin. Hän punastui hieman ja hymyili itse omille +sanoilleen ja unelmilleen voimatta kumminkaan niitä karkoittaa. + +Siten istui hän kauan vajonneena ajatuksiinsa. Vihdoinkin malttoi hän +mielensä, kääri kokoon paperinsa ja istuutui kirjoittamaan valtakirjaa +Hultilalle, hankkimaan ensi viikolla oikeudessa laillisen vahvistuksen +kaupalle. + +Nyt alkoi Veikkoliinille työn ja ponnistusten aika. Tämä oli semmoinen +aika, josta hän saattoi sanoa: silloin kun se parhaana ollut on, on se +työtä ja vaivaa ollut. Hän oli alituiseen matkoilla Kiiskilän kylän ja +Saimaan rannoilla olevien kaupunkien välillä. Hän oli ryhtynyt suureen +tuumaan, tuumaan, jota hän kauan oli miettinyt, hän aikoi ruveta +sahan-isännäksi. Etempänä Kiiskilän kylässä oli koski, ja siinä vanha +ravistunut mylly. Halvalla hinnalla oli hän ostanut koko romun. +Vedenvoima, putouksen korkeus ja myllynratas eivät olleet missään +sopivassa suhteessa myllynkiviin ja rakennukseen, jossa ne olivat. +Veikkoliinin kokenut ja käytännöllinen järki heti huomasi, että tässä +oli sovelijas sahan paikka. Ja sen hän aikoi rakentaa, ja sen avulla +vaihtuisi hänen harhaileva, epävarma elämäntapansa pysyväiseksi, +varmaksi ja tuottavaiseksi. Hän tulisi tukkijunkkarista patruunaksi, +sahan-isännäksi, liikemieheksi sanan täydessä ja todellisessa +mielessä. + +Sitkeällä kestäväisyydellään ja erään kokeneen rakentelijan avulla, +joka oli ollut entisessä tie- ja vesirakennusten koulussa, sai hän +sahansa lyhyessä ajassa valmiiksi. Vähitellen oli hän hankkinut +itsellensä melkein koko kylän ulkopalstat, sillä kun Matti Kiiskilä +oli myynyt tilansa ja kylässä tuli tunnetuksi, minkä suunnattoman +summan hän oli saanut tilastansa, valtasi myyntikiihko talonpojat. +Tuli muotiasiaksi, taloudelliseksi opiksi, josta kaikki olivat +yksimieliset, että parasta, minkä talonomistaja Kiiskilässä saattoi +tehdä, oli myydä vähintäkin metsänsä ja aloittaa maakauppa tahi +pahimmassa tapauksessa panna rahansa pankkiin ja itse antautua +tukinhakkaajaksi, uittajaksi ja sahantyömieheksi. Onneksi olivat ajat +yhäti vielä huonot, kylä loittona ja melkein huomaamaton; muutoin +olisi useampi kuin yksi myynyt tilansa polkuhintaan. Veikkoliini oli +kuitenkin ruvennut aavistamaan seudun tilaa, hän tiesi mitä hänellä +oli tehtävänä. Hätäilemättä ja kiirettä tekemättä osti hän mitä +hänelle tarjottiin, hän antoi hedelmän pudota ales valmiina ja +kypsenä, ravistamatta puuta. Ei vielä ollut montakaan kuukautta +kulunut, kun hän jo oli anastanut itsellensä kaikki, mitä hän voi, +ennenkuin joku toinen ennätti tulla tähän kultalaan, jossa jokainen +tuntui olevan valmis häntä auttamaan perustuksen laskemisessa hänen +uneksitulle varallisuudellensa, hänen toivettensa kultalinnaan. + +Kun rahat loppuivat, rupesi hän yhteyteen erään sisämaankaupungin +kauppiaan kanssa. Kiiskilän kosken läheisyyteen rakennettiin nyt +suurimmalla kiireellä uusi tupa. Siinä avasi yhtiö maakaupan ja +olutmyymälän. Mitä hän maksoi metsästä sekä työpalkoista sahalla, sen +hän otti puodilla ja kapakalla takasin. Veikkoliini antoi työtä +puolelle kylän väelle, korjautti teitä ja rumpuja tulevia +tukinkuljetuksia varten ja antoi vielä samana syksynä puhdistaa jokea, +joka juoksi metsän ja suon välillä. Hän mietti kaikkea, ennätti joka +paikkaan, vaan sitä paitsi oli hänellä aikaa tuntikausittain istua +Matin tuvassa ihmettelemässä ja ihaelemassa hänen komeata vaimoansa, +kuuntelemassa emännän viisaita neuvoja, kyselemässä häneltä neuvoa ja +hän löysi huonosti peitetyllä ihastuksella tässä voimakkaassa ja +viisaassa naisessa itsellensä sisaren sielun; yhden, joka antoi kaiun +hänen puheelleen, antoi selvyyden hänen ajatuksilleen, synnytti uusia +ajatuksia hänen sielussansa, antoi hänelle rohkeutta, kun hän oli +pelkuri, varoitti häntä, kun hän oli liian rohkea. Sanalla sanoen, hän +huomasi nyt, että hän vähitellen unhotti surunsa, kadonneen onnensa, +niin, vieläpä poikansakin, ja lopuksi täytyi hänen myöntää itsellensä +rakastavansa Matin vaimoa. + +Rakkaus on tauti, ovat filosofit sanoneet, omituinen sairaallinen tila +ruumiissa ja sielussa. Se iskee uhriinsa niinkuin haukka kananpoikaan, +sitä vastaan ei ole muuta parannetta kuin aika, eikä edes aikakaan ole +ehdoton parannuskeino. Runoilijat ovat profeetoita ja totuuden +julistajia; he ovat verranneet rakkauden kahleeksi. Ja kahle se onkin. +Rakkaudessa on toinen orjana, toinen käskijänä, rakkaus on kahle, ja +nelikymmenvuotiaalle kaikista raskain. Sen tunti nyt Veikkoliini. +Huolimatta hänen ponnistuksistansa sitä vastaan ... se hänet mukanaan +tempasi kuin mahtava aalto. Hän luonnollisesti ei ollut rakastunut, +kuten koulupoika, hän ei ollut hurmaantunut muutamiin heikkoihin +mielenliikutuksiin; hän tiesi täysin, mitä hän tahtoi ja mihin hän +pyrki. Mutta saada se esiin, ilmaista tunteensa, siihen tarvittiin +rohkeutta. + +Paitsi Marian kirkkaita silmiä, jotka eivät koskaan antaneet +pienintäkään aihetta otaksumaan, että tämä tiesi, mitä liikkui hänen +sisällään, oli vielä pari silmiä, jotka ihmeellisellä, miltei +hirveällä selvänäköisyydellä tarkkailivat häntä. Ne olivat pikku Ellin +silmät. + +Niinkuin rinnehorsma kylvettää hyvinmuodostunutta punaista +kukkakruunuaan auringonvalossa, samalla kun se osa vartta ja lehtiä, +joka tunkeutuu esiin mustaksipalaneista kannoista ja kivistä, on +keltainen, sairaalloinen ja lakastunut, niin oli Ellin hennossa, +sairaalloisessa, huonosti kasvaneessa ruumiissa miellyttävät, +sielukkaat kasvot suurine, verhottuine silmineen, joiden lämmin, +tietoinen ja viisas ilme oli peräisin äidiltä. Lapsuudessaan oli Elli +useita vuosia ollut sängyn oma. Sairaus, lukeminen, mielikuvat ja +unelmat, keskustelut ja vanhemmat henkilöt, etenkin runo- ja +loihtutaitoinen isänäidin äiti, olivat jo aikaisin saaneet hänen +ymmärryksensä kypsymään, ja vaikka vielä vain viisitoistavuotias, +tiesi ja ymmärsi hän paljon enemmän kuin seudun nuoret tytöt. + +Kerran oli piirilääkäri käynyt kylässä. Hän oli hyväntahtoinen ja +hieman kyyninen herra, joka oli oppinut ensin kirjoistaan ja sitten +talonpojilta kutsumaan kaikkia asioita niiden oikealla nimellä. Hän +oli tutkinut Ellin, ja paljon muun kirjoitettavaksi sopimattoman +ohella sanonut: kunhan tyttö vain menee naimisiin, niin tulee hän +kyllä terveeksi. Eloisa ja mielikuvitusrikas, kuten Elli oli, oli hän +kovin punastunut tällaisesta puheesta. Ja nyt hän piti kiinni koko +sairaan tytön haaveilulla siitä, mikä oli voimakasta, tervettä ja +raikasta, ja odotti sitä, joka tarjoaisi hänelle sydämmensä ja +kätensä. + +Siitä päivästä, jolloin vaivaishoitopoika Kaarlo terveine, punaisine +poskineen ja vilkkaine liikkeineen tuli taloon ja katseli Elliä, +lähetti hänen katseensa välittömästi lämpöisen verivirran Ellin +sydämeen. Siitä päivästä alkaen oli hän satujen maailmassa, jossa +lempi oli yhtä luonnollinen kuin aallon kuohu ja lintujen laulu; siitä +päivästä ilmestyi hänen silmiinsä syvempi loiste, hän näytti kasvavan, +ja hänen pieni, hauras ruumiinsa ei näyttänyt niin kuihtuneelta ja +surkealta kuin ennen. + +Pikku Elli arvasi enemmän kuin tiesi, enemmän aavisti kuin ymmärsi, +mitä liikkui Veikkoliinin sielussa. Utelijaisuuden huomaavaisuudella +ihmetellen ja udellen, tutki hän tietämättänsä nelikymmenvuotiaassa, +mitä liikkui hänen omassa sydämmessään. Sentähden olikin Veikkoliini +varma siitä, että hän puhuessaan Marian kanssa, aina löysi kiiltävän +avonaisen silmäparin, joka, hänen korottaessaan ääntään, hänen +liikkuessaan tahi kysyessään jotain Marialta, silmäili häntä +eriskummallisella, kysyväisellä ilmeellä, ilmeellä, joka +huutolaispojan sisääntullessa, pikaisesti muuttui lempeäksi, +naisellisen hienoksi hymyksi. + +Eräänä päivänä istui Veikkoliini, niinkuin hänen tapansa oli, tuvassa, +äänetönnä ja umpimielisenä. Hän mietti katkeruudella, kuinka väärin +elämän osat jakauntuvat, kuinka toisenlaista kaikki olisi, jos hän, +joka paremmin kuin hänen miehensä, ymmärsi ja arvosteli Mariaa, jos +hän olisi saanut hänet vaimoksensa. Eikö hänen olisi ollut paljoa +helpompaa Marian sivulla taistella kohotaksensa? Hän oli niin +kummallisessa kahtalaisessa, onnen ja apeuden, ilon ja levottomuuden +mielentilassa, hän tunsi surumielisyyttä ja vihaa kohtaloa vastaan, +joka oli niin julmasti häntä kohdellut. Vähinkin ulkonainen syy olisi +nyt saattanut sysätä hänet mielenmaltistansa, ja tuo kauan sulkeissa +ollut hellyyden ja lempeyden, halun ja toiveitten kevättulva olisi +päässyt paisumaan äyräittensä yli. + +Veikkoliinin mietteet keskeytti emännän kirkas, tyyni ääni. + +-- Tahtooko Veikkoliini kupin kahvia, kysyi hän. + +-- Tahdon, vastasi hän semmoisella äänen ilmeellä ja intohimolla, kuin +olisi Maria kysynyt, tahtooko hän hänen silmänsä. + +Mitä Veikkoliinin sisällä liikkui, ymmärsi Maria liiankin hyvin. +Veikkoliinin ihailu miellytti häntä, eikä hän edes voinut olla tätä +kehoittamatta. Niin, vielä enemmänkin, Maria vertaili mielessään +Mattia ja tätä ihailijaa toisiinsa, ja tämä vertailu ei aina päättynyt +Matin eduksi. + +Veikkoliinin intoinen vastaus ja palava katse peloitti häntä +kumminkin. Hän pelästyi omasta puolestaan ja sanoi äkkiä ja painolla: + +-- No, tänään tulee Matti kotio, hän on ollut Suikkilassa Blumelta +rahoja perimässä. + +Tätä nimeä mainittaessa selvisi Veikkoliini heti huimauksestansa. +Rahat, niin, nyt sitä ratkaistiin, kykenikö kauppahuone maksamaan +summan vai ei. Kyllä kai, miksikä se ei kykenisi, ahtaassa tilassa se +kyllä oli, sen tiesi hän nyt melkein varmaan, mutta joka tapauksessa, +8,000 markkaa... + +-- Kuules nyt, Maria, sanoi hän, mitä Matti tekee niin paljolla +rahalla, eikö hän voisi lainata sitä minulle? + +Ennenkuin Maria ennätti vastata, kuului Ellin ääni, joka tuolla +valittavalla äänensävyllä, jolla kansa tavallisesti lukee jumalisia +kirjoja, jupisi erästä kertomusta piplian historiasta. + +"Huomeneltain kirjoitti David Joabille kirjan ja lähetti sen Urian +mukana. Ja hän kirjoitti kirjaan sanoen: pankaa Uria kovimpaan +sotarintaan, ja kääntykää hänen tyköänsä takaperin, että hän +lyötäisiin ja kuolisi. + +"Koska Joab oli kaupungin edessä, asetti hän Urian siihen paikkaan, +kussa mieshukka oli suurin. Ja Uria kaatui, ja David otti Batseban +emännäksensä". + +Tämä ilkeä kertomus vanhasta testamentista teki kummallisen +vaikutuksen Veikkoliiniin. Hänen sydämmensä alkoi ankarasti tykyttää. +Hänen ja Marian silmät kohtasivat toisensa, ja ällistyneenä kysäsi +Veikkoliini: + +-- Mitä tuossa luet, tyttö? + +-- Jumalan sanaa, vastasi Elli viattomasti ja luottavaisesti. + +-- Jumalan sanaa, niin, ompa tuokin Jumalan sanaa, ja päästäen kovan, +ilkeän ivanaurun katsoi Veikkoliini Mariaan, joka, kuten hänestä +näytti, kovasti punastui. Hän nousi nopeasti, pisti piippunsa +saapasvarteen, jätti kahvinsa juomatta ja meni alas koskelle, jossa +työskenneltiin aika vauhtia. Mutta siitä päivästä alkaen ei hän voinut +unhottaa kuningas Davidin tekoa. + +Sehän oli ihan niin, kuin jos Matti olisi ollut hänen palveluksessaan, +ja hän itse olisi käskenyt häntä seisomaan alhaalla kallion partaalla +koskessa juuri siinä, jossa osaksi jäiset tukit tanssien tulivat alas +ruskeassa, jymisevässä suovedessä, ja niin luiskahtaisi Matti kerran, +yhden ainoan kerran, tukkien väliin, kun hän pitäisi väylää selvänä, +siellä -- kuinka sitä nyt sanottiin? --"jossa mieshukka oli suurin", +ja silloin, -- mutta hän ei uskaltanut ajatella ajatustaan loppuun, se +oli liian houkutteleva. Ja kumminkin toiselta puolen, kun onnettomuus +oli tapahtunut ilman hänen syyttään. Ah! hän tunsi sydämmensä +laajenevan ... tuntui ikäänkuin esirippu olisi nostettu hänen +silmiensä edestä ja etäältä olisi näkynyt säteileviä kuvia. Ei +auttanut taistella näitä mielikuvituksen ilvekuvia vastaan; ne tulivat +uudestaan ja uudestaan, vaikka kuinkakin hän koetti niitä vastustaa. + +Niin, hän huomasi nyt kummastuksekseen, että vaikka hän oli useita +kertoja käynyt kirkonkylässä, ei hän ollenkaan, niinkuin hänen +aikomuksensa alkujaan oli ollut, kysynyt sukulaisiansa eikä edes +koettanutkaan ottaa selkoa pojastansa ja vaimostansa. Mikä syy tähän +välinpitämättömyyteen? Lymyilikö hänen sydämmessään joku ennen tehty +päätös, jotakin, joka aikanansa toteutuisi? Hän rupesi pelkäämään +itseäänkin. Ei, pois tämmöiset unelmat, oliko hänellä aikaa ja varaa +uneksia rakkautta ja perhettä? Hänellä, jolla juuri nyt oli niin +paljon työtä, niin paljon rahoja liikkeessä, hänellä, jonka täytyi +pitää silmällä koko liikkeensä, katsoa ettei mikään rengas hänen +laskujensa pitkässä ketjussa heikontuisi tahi katkeaisi. Ei, hänellä +ei saisi olla enempää kuin yksi rauta kerrassaan ahjossa. Tästä täytyi +tulla loppu. + +Eräänä päivänä, kun hän istui kosken partaalla työtä katselemassa, +hautoen ajatuksiansa ja suunnitelmiansa, kuuli hän hyvin tutun +piipittävän äänen päänsä päällä. Hän kääntyi ympäri ja näki, kuinka +joukko pihlajia hänen vierellänsä oli tilhiparven ympäröimänä. Nämä +pienet, ahmivaiset, koreahöyheniset eläimet olivat laskeutuneet +punaisille marjoille. -- Ahah, ovatko ne jo täällä, nyt on meillä +talvi jo oven edessä. + +Mutta hän tuli nähneeksi enemmän kuin nuo koreat, tyhmät linnut. +Pihlajan alla seisoivat Elli ja Kaarlo, heillä oli juoksusolmu vavan +nenässä; mutta nähtävästi vapa ei ylettynyt lintujen vangitsemiseen, +vaikka kuinka ne molemmat nuorukaiset kurottautuivatkin. Nyt +kuiskasivat he jotakin hiljaa toinen toisellensa, sitte otti poika +Ellistä kiinni ja nosti hänet varovasti ylös. Nojautuen pihlajaan, +kiipesi Elli pojan olkapäälle, ja nyt piti pyytämisen alkaa. Tuo +hento, kivulloinen tyttö syvine, selittämättömine silmineen näytti +itse pieneltä linnunpojalta, joka oli pudonnut pesästänsä isokasvuisen +pojan käsiin. + +Ja nuo silmät, ne eivät enää etsineet noita kirjavia lintuja, niitä +vangitaksensa, ne pyrkivät suorastaan Kaarlon sydämmeen. Ja ne +löysivätkin tien sinne. Kaarlo heitti vapansa ja unhotti koko pyynnin +tytön tähden. + +Nyt kävi Veikkoliinille liian vaikeaksi. Kuinka rikkaita, kuinka +onnellisia ne olivat nuo kaksi, mitä kaikkea he omasivatkin, jonka hän +oli kadottanut jo kauan aikaa sitten. + +Pikaisesti kääntyi hänen huomionsa pojan säihkyviin silmiin. Missä +herran nimessä oli hän nähnyt nämä mustat silmät; sillä hän oli ne +nähnyt. Ei, hän ei voinut kärsiä näitä tuskauttavia ajatuksia, hänen +täytyi tehdä loppu niistä. Hän nousi pikaisesti. Tilhit, Elli ja +huutolaispoika, jotka kaikki huomasivat hänet samalla kertaa, olivat +nyt pakosalla ja pois näköpiiristä. + +Ja Veikkoliini meni pois, huoaten jo helpommin, sahallensa katsomaan +mitenkä työ joutui. Mutta ensikerran oli hän nyt välinpitämätön +työstä. Hän näki, kuinka tuo suuri vesiratas liikkui eteenpäin, kuinka +vesirattaan siivet väistyivät valkean vaahdon ja mustan veden tieltä, +kuinka nuo pienet rattaat pantiin yhä kiivaampaan liikkeeseen ja +surisivat ja lopottivat kuin nopeat, puhuvat kielet, ja joka pyörä +kuiskasi hänelle: ensi vuonna me jauhamme sinulle kultaa, rahoja, +paljon rahoja, Ja hän hymyili itseänsä, surumielisen hymyn, hän, joka +seisoi täällä kuuntelemassa tätä aaltojen ja koneiden melua. +Ensikerran monen ajan perästä oli perussävelenä hänen mielialassaan ja +hänen ajatuksissaan toistakin, kuin ansio ja voitto. + +Mitä minua tämä hyödyttää, minullahan ei ole ketään, jollenka kokoan, +sanoi hän itseksensä. Yö tuli jo, kun hän alakuloisena vihdoinkin meni +tupaan. + +Hän astui kylmästä ja pimeästä lämpimään ja valoon, tervehti ja +istuutui yksinään ja äänetönnä huoneen perälle akkunan viereen, +syrjäisimpään nurkkaan. Kaikki muut, yksin Halli-koirakin, etsivät +valoa ja liikkuivat suuressa huoneessa lähempänä tuli-sijaa, jossa iso +mäntyvalkea räiski ja valaisi. + +Katkera tunne valtasi Veikkoliinin; hän yksinään oli täällä vieraana. +Hänestä tuntui, kuin seisoisi hän ulkopuolella syyspimeässä ja +katsoisi tänne sisään. Hänestä näytti niin valoisalta ja iloisalta +siellä sisällä. Liedellä paloi iloinen tuli, joka selvästi valaisi +Mariaa, Elliä, joka puoliääneen luki kirjaansa, ja poikia, jotka +liehuvan päretulen valossa kiskoivat päreitä, Hänen muistinsa +menneiden vuosien onnesta ja rakkaudesta, joille tunteille aika antoi +uuden kiillon ja värin, valtasi hänet raivolla. Hän ikävöitsi sitä +nuoruuden aikaa takaisin, joka oli ollut, sitä onnea, joka oli mennyt. +Samanlainen onni houkutteli häntä juuri täällä sisässä jälleen, siinä +lämpimässä valoisassa huoneessa ja kumminkin -- hän seisoi +ulkopuolella syksyisessä pimeässä. + +Hän meni alakuloisena huoneeseensa, joka oli toisella puolella +porstuata, kömpi tilallensa ja nukkui. Hänen unestansa tuli jatkoa +hänen ajatuksillensa: hän luuli olevansa mahtava kuningas; edessään +näki hän kuningattaren, joka oli puettu kuten piplian naiset +pitkäliepeiseen hameeseen. Se oli Batseba. Hän seisoi valoisalla +peräalalla ja käänti kasvonsa pois. Hän näki ne ainoastaan puoliskona, +niinkuin hän äsken oli nähnyt Marian tulen luona uunin edessä. Hän +kulki vitkalleen tietä myöten, joka oli vievinään sisään +äärettömyyteen. Hän tahtoi seurata sitä, vaan niinkuin usein unissa, +oli tämä nyt hänellekin mahdotonta, hän oli ikäänkuin juurtuneena +maahan. Hän rukoili, hän tahtoi toiselle huomauttaa läsnäolonsa, mutta +mikään ei auttanut. Eipäs ollakaan, kun jo Matti seisoi siellä +kirveinensä hakkaamassa pilvienkorkuista honkaa, joka jyskien kaatui +molempain päälle. Veikkoliini havahtui, märkänä hiestä, ja näki +iloksensa aamun valon pilkistävän tummien, pitkien, juovukkaiden +pilvien välistä. + + + + +IX. + + +Syksyn loppu läheni. Tilhi oli saapunut, hävittänyt pihlajan marjat ja +mennyt takaisin erämaahan. Harakka oli palannut kesäiseltä +huvimatkaltaan ja korppi ryöstöretkiltään. Kumpikin haki nyt, kun +talvi oli tulemaisillaan, ihmisasuntojen läheisyyttä, samoin kuin +köyhät nälkävuosina menevät kaupunkeihin. Varikset pitivät käräjöitä +aumojen päällä ja miettivät, mitä pitäisi nyt tehdä, kun vesi jäätyi +pellon vakoloissa, etanat olivat kuin jääpalaset, kastemadot +piilountuivat maan sisään ja kaikki lyhteet olivat aumassa. Eräs vanha +viisas varis, jonka päälaen höyhenet olivat harvenneet ja +kaulahöyhenet olivat pörröllään, ja joka oli nähnyt mailmata, ratkaisi +asian. Pari kertaa se vaakkahutti, kuin poika äänenmurroksen aikana; +luultavasti kertoi hän, että muikkujen kalastus Pielisjärven rannoilla +saatettiin pitää alkaneena. Sillä ei aikaakaan, niin läksivät kaikki +varikset riemuvaakunnalla lentoon mennäkseen tuulen auttamina +matkoihinsa, verkkaisesti, mutta varmasti lentäen lounasta kohti, +järven toiselle rannalle. + +Israel Veikkoliini seisoi sahassaan ja katseli luukusta seutua, pannen +erinäistä huomiota varisten toimiin. Kun varisparvi näytti pieniltä +mustilta pilkuilta ilmassa, kääntyi hän pois luukulta miettien: +peijakkaan viisaita lintuja nuo varikset. Minun pitäisi tehdä samoin +kuin ne, mennä tieheni. + +Israel Veikkoliinissa asui kaksi yhtä väkevätä voimaa, jotka kumpikin +veti eri suunnalle. Toinen niistä, rakkaus Matin vaimoon, käski häntä +jäämään; toinen, hänen halunsa päästä eteenpäin mailmassa, käski häntä +matkustamaan. Kun hän, niinkuin usein on intohimoisten luonnetten +tapa, oli kylmäverinen ja lisäksi viisas, oli hän tarkoin miettinyt +asiata ja tullut samaan johtopäätökseen kuin varikset. Paras, mitä hän +saattoi tehdä, oli lähteä tiehensä. Hän ei tahtonut jättää kumpaakaan +päämäärää tekemättä; hänen piti odottaa. Kärsivällisyys voittaa +kaikki. + +Tähän lisäksi tuli vielä kaksi asianhaaraa, Matti oli piakkoin +palaava, ja jos hän ei olisi saanut rahoja Suikkilan sahalta, niin +siinä tapauksessa olisi parasta olla perhettä näkemättä joksikin +ajaksi. Ei, hänen täytyi ensi tilaisuudessa mennä Joensuuhun. + +Toinen syy oli, että metsänhakkauksen piti hyvinkin pian alkaa. Mutta +minne hän lähettäisi puutavaransa? Tätä rengasta vielä puuttui siitä +pitkästä ketjusta, joka nostaisi hänen kultaisen aarteensa metsän +syvyydestä. Kun hän oli päässyt asiasta täysin selville, tuntui lähtö +vastahakoiselta, mutta pois täytyi hänen mennä. Ja hän matkusti vielä +samana päivänä. + +Näytti siltä, kuin olisi tämä viisas päätös itse itsensä palkinnut. +Kun Veikkoliini saapui Joensuuhun, tapasi hän erään henkilön, +joka turhaan oli tarjonnut palvelustaan yhdelle ja toiselle +tukkipatruunalle; turhaan, sillä ajat olivat huonoja. Siten saapui hän +myöskin Veikkoliinin luo, ja nyt oli hänellä kaikki, mitä hän +tarvitsi, yhdistysside itsensä ja ulkomailman välillä. Miehellä oli +ollut paikka kauppahuone Blumella, mutta kun kauppahuone nyt alkoi +hiljaisuudessa vähentää menojansa, oli hän saanut mennä pois. Hän joi +jotenkin paljon, oli silloin raju ja puhelijas ja puhui entisistä +isännistänsä pahaa, mutta hän tunsi englantilaiset kauppahuoneet, +joilla oli tapana ostaa tavaransa Suomesta, ja niin sai epätasainen +käydä tasaisesta. + +Uudelta kirjanpitäjältään sai Veikkoliini tietää että Blumen +kauppahuoneella oli vaikeuksia. Ei edes Matti Kiiskilä olisi voinut +saamistansa päivälleen saada, jos hän sitä olisi vaatinut. Mutta +onneksi oli Matti sokeassa luottamuksessaan, vaikeuksia tekemättä, +suostunut jättämään rahansa kauppahuoneelle. Tätä kuullessansa henkäsi +Veikkoliini syvään. Hän oli nähnyt selvästi tulevaisuuteen, hän oli +arvostellut asioita oikein, ja nyt täytti tyytyväisyyden tunne koko +hänen olentonsa. Nyt oli ensimmäinen ansa koettu. Hän saattoi nyt +lähteä takaisin kotia virittämään toisia pauloja. Ja niin hän teki. +Mutta kun hän saapui kotia, niin tuo suuri työ odotti häntä. Vielä +kerran oli hän pakoitettu elämään koko talven metsässä, elämään siellä +yötä ja päivää, kuin villipeto kurjan pesänsä pohjassa; mutta sitten, +sitten loppuisi se ainaiseksi, sitten saattoi hän palkata toisen +henkilön sijaansa. Nyt, kun kaikki riippui hiuskarvasta, ei hän voinut +luottaa kehenkään muuhun kuin itseensä, sillä itsehän sitä on paras +renki. + +Matti oli Jaakko Trastin ja tavallisen metsänhakkaajajoukkonsa kanssa +matkustanut Blumen metsiin. + +Kaarlo oli jäänyt kotio vaimoväen avuksi. Joulun jälkeen vaihtaisi hän +Antin kanssa, joka nyt oli seurannut isäänsä. + +Maria oli paljon muuttunut. Ennen oli hän sillä ihailun saavuttamisen +halulla, joka on naisellisen kauneuden ominaisuutena, ilman muuta +vastaanottanut Veikkoliinin selvästi osoitetun ihailemisen, hänen +maalaismaisen kohtelijaisuutensa. Mutta nyt hän häntä silminnähtävästi +karttoi. Veikkoliinillä taaskin oli paljon toimittamista; hänellä ei +ollut aikaa mietiskellä syytä tähän muutokseen. Hiljaisuudessa oli hän +kuitenkin hyvillään siitä. Hän päätti siitä, ett'ei Maria ollut +välinpitämätön hänestä; sentähden pelkäsi Maria häntä. Veikkoliini +tunsi itsensä kymmenen vuotta nuoremmaksi, veri virtasi nopeammin kuin +moneen vuoteen hänen suonissansa, hänet valtasi nuorellinen halu +tarttua vaikeimpiin tehtäviin, hän muuttui rohkeammaksi ja +yritteleväisemmäksi kuin ennen. Innolla ja halulla alotti hän suurta +tehtävätään. Ja sittenkuin hänen väkensä, niinkuin tavallista on ennen +metsätyön alkua, olivat käynyt ripillä, lähti hän kaikkine miehinensä +metsään, ikäänkuin juhlaan. + +Tukinhakkaaja viettää metsän sydämmessä koiran elämätä. Aikaiseen +aamulla on hän ylhäällä, lumessa ja pakkasessa. Hongat kaadetaan, +karsitaan, ja pienet villakarvaiset hevoset vetävät ne tapulipaikoille +joen rantaan. Lumi pyryää miesten ja hevosten ympärillä, hiki valuu +kädestä tuossa raskaassa työssä. Vähän kylmää ruokaa ja kuppi kuumaa +kahvia, ei muuta. Jos onni on myötäinen, ja jos niin toimitetaan, että +joku entinen kokkipoika tahi joku asevelvollinen, joka on palvellut +kyökki-osastossa, on työmiesten joukossa, voi kuuma soppa silloin +tällöin keskeyttää tuota yksitoikkoista ruokajärjestystä. Ja illan +tullen viedään hevoset jonkun pilviä tavoittelevan kuusen alle, siellä +seisovat ne taajassa niin, että lämmittävät toisiansa, ja saavat +yöruokansa ja loimensa, kun miehet kömpivät kojuunsa nukkumaan. + +Kolmella seinällä ja vesikatolla varustetussa kojussa makaavat +tukkimiehet lavoilla, jalat kojun neljättä avonaista sivua kohti. +Kojun ulkopuolella leimuaa tuli, joka palaa koko yön, osaksi petojen +hätäämistä, osaksi miesten jalkojen lämpiminä pitämistä varten. +Vesisateessa, leutoilmassa, kun lumipyry riehuu honkien oksissa, kun +pakkanen on niin tuima, että pikkulinnut putoavat kuolleina +oksiltansa, kun revontulet leimuavat, tähdet säkenöivät ja linnunradan +miljoonat tähtiä kiiluvat, on tämä koju kaikki kaikessaan, mitä metsän +ravakkaat pojat tarvitsevat, voidaksensa levätä päivän tallaamisesta +kyynäränkorkuisessa lumessa ja monesta sadasta kirveeniskusta hongan +kovaan puuhun. + +Jos matka kotiin on, niinkuin nyt, useita peninkulmia, niin +rajoittuvat kotonakäynnit mahdollisimman harvoiksi, pari kertaa +kuukaudessa, ja nekin vasta sitten kun lunta on tullut ja suksimies +voi oikaista soiden ja rahkojen yli. + +Paljon ei puhuta metsässä työnaikana. Kirveeniskujen kaikuessa, +kaatuvien runkojen jyskyessä kuulee tuskin muuta kuin äänekkäästi +lausuttu: "pois tieltä". Aamukylmä ajaa työhön, illan pimeä ja väsymys +päivän vaivoista nukkumaan. + +Talvipakkasen tuimuuden, kyynärän paksuisen lumen, myrskytuulen +huminan metsässä, päivän lyhyyden ja hämäryyden, yön pituuden ja +kylmyyden -- kaikki nämät kärsii tukinhakkaaja tyynellä mielin. Mutta +on jotakin, joka tekee hänen elämänsä vaikeaksi, mielen raskaaksi, vie +häneltä halun ja terveyden. Se on vesisade. Sade on hänen pahin +vihollisensa, vetinen syksy ja sateinen kevät on hänelle sama, kuin +ukonilma kalastajalle ja halla maanviljelijälle, se on hänen häviönsä. + +Veikkoliini oli työssä aamusta iltaan. Tunteille ja unelmille ei ollut +hänellä paljon aikaa. Missä karhu makaa pesässään, siinä ilmaisee +ainoastaan kellahtava värinvivahdus lumessa, että omituinen elo, joka +elää itsestänsä, piilee lumipeitteen alla. Samoin oli Veikkoliininkin +laita. + +Ainoastaan silloin tällöin heräsi hänen kuvittelunsa eloon. Ainoastaan +harvoin näki hän unta kauniista Batsebasta ja hänen kuninkaallisesta +rakastajastaan. Silloin hänen, työväkensä ihmeeksi, oli tapana +kuleksia muutamia tunteja vaaleana ja synkkänä; mutta sitten työ taas +pääsi voitolle. Hän tunsi, että tämä kaikki lepäisi kätkettynä +kevääseen saakka hänessä itsessään, kuin siemen jyvämaassa, että +kaikki heräisi uudestaan kesän auringon lämmössä eloon ja voimaan, ja +silloin selvenisi kaikki tämä, joka nyt oli sekaannuksiin joutunut. + +Miten tuo tulisi suoriutumaan, sitä hän ei tiennyt, eikä hän huolinut +sitä tutkia -- "se on sallittu". Tämä tuon suuren luontaisuskonnon +ilmaus, jota uskontoa kaikissa mailman kansoissa useimmat tunnustavat, +on se, joka antaa kestämisvoimaa itämaan fellahille yhtä hyvin kuin +turkkilaiselle talonpojalle heidän työskennellessään polttavassa +auringonpaahteessa, veronkiskojan ruoska päänsä päällä; venäläiselle, +joka viljelee maatansa toivottomassa yhteisviljelyksessä; köyhälle +maanviljelijälle, joka pohjolassa taistelee yöhallain hävityksiä +vastaan, se antaa kaikille tuon kaikkivoittavan henkisen sitkeyden, +alistuvaisen uskalluksen. Toivoton uskallus. Tämä: "se on sallittu", +tuo roomalaisten fatum, "se on sanottu", ja kreikkalaisten +traagillinen sallimus on tulos mailmankatsannosta, joka ilmaisee +alemman kehitysasteen, ahtaamman ilmeitten käsittämisen, mutta joka ei +siltä estä tämän opin tunnustajia osoittamasta urhollisuutta, joka +mailmaa useamman kuin yhden kerran on ihmetyttänyt. + +Nyt oltiin jo koko joukko maaliskuussa. Päivät pitenivät, aurinko +hehkui aamuin ja illoin honkien mustuneiden runkojen lävitse. Lumi +kimalteli, niinkuin olisi tuhansia pieniä tähtiä satanut sen pinnalle. + +Tukinhakkaajan työ kävi raskaammaksi. Kun kirves isku iskulta sattui +vapisevaan runkoon, karisi lunta ja vettä oksilta, karisi työmiesten +päähän ja niskaan ja tunkeutui vaatteiden läpi, olipa ne sitten +minkälaisia hyvänsä. Itse työkin muuttui vaikeammaksi, sillä kun joka +kirveenisku talvikuukausien aikana kärkkyi helposti petäjän kovaan, +mutta hauraaseen kylkeen, paneutui nyt keväällä puu ikäänkuin +vastarintaan teräkselle. Puu oli muuttunut sitkeäksi ja kimmoavaksi, +sen kuuli jo iskujen äänestäkin. + +Ja eräänä kirkkaana, kauniina maaliskuun päivänä, kun lumikiteet +kimaltelivat, kuni pienet välkkyvät tähdet, kun koirasteerit olivat +kokoontuneet aukeaksi hakatulle paikalle, ja luikersivat kauniimmat +kevätlaulunsa ihastuneille kuunteleville naarasteerille, komensi +Israel Veikkoliini "seis". Hakkaus oli loppunut täksi vuodeksi. Talvi +oli mennyt. Syvällä lumen ja roudan alla olivat salatut voimat +alkaneet liikkua. Ne nousivat yhä ylemmäksi puun ja kuoren välisiä +hienoja syitä myöten puun soluihin ja suoniin. Nyt ei puu kelvannut +enää ainepuuksi, sillä vetelät nesteet rupeavat pian happanemaan. Puu +mätänee pian, on vähemmin pysyväinen eikä kestä pitkää uittamista +vedessä, vaan painuu pohjaan matkalla jokiloissa ja järvissä. + +Mutta nyt tuli tukinuittajille kiire. Viimeisellä lumella täytyi tukit +vetää aarniometsän sydämmestä lähimpään jokeen, sitä myöten +kuljetettavaksi sahalle. Tämä oli raskasta työtä miehille ja +hevosille. Tukkien molemmat päät sidottiin pienille, lyhyille +kelkoille, jotka olivat niin korkeat, että jalasten upotessa tukki ei +kuitenkaan koskenut nietokseen. Jokaisen kelkkaparin eteen +valjastettiin yksi tahi kaksi hevosta, aina tien hyvyyden tahi +huonouden mukaan. + +Koko päivät vetivät hevoset läähöttäen metsästä mäkien ja +lumikinosten, risujen ja oksien ylitse, rytöjen ja kantojen välitse +tukkeja, toisen toisensa perästä. Mahtavia honkia, jotka olivat +seisoneet vuosisatoja, kuljetettiin pois metsästänsä, metsästä, johon +ihmisjalka ei ollut milloinkaan astunut ainoatakaan jälkeä, ei lumeen +eikä sammaleeseen; nuo pienet, mutta väkevät ja kestävät hevoset +vetivät, miesten iloisesti hoilatessa ja kehoittavasti huutaessa, +metsän jättiläiset sen pienen ojan partaalle, joka vielä jään ja lumen +peittämänä juoksi Kiiskilän kylän ohitse Pielisjärveen. + +Eikä sittenkään, kun lämpö sulatti nietokset, ja kaikki purot +paisuivat yli äyräittensä ja joet muuttuivat kiitäviksi virroiksi, kun +tukit huimaavalla nopeudella riensivät järviä kohti, ei silloinkaan +työ käynyt helpommaksi. Kylpy virran pyörteissä jäälohkareiden välissä +ei ollut niin erittäin harvinaista. Sillä nyt, juuri nyt, tällä +lyhyellä vaihdeajalla, jolloin pohjolan talvi muuttuu pohjolan +kevääksi, oli mahdollisen suurin määrä työtä suoritettava mahdollisen +lyhyimmässä ajassa. + +Veikkoliini oli nyt oikein oleissansa, hän pakotti, hän kiihotti +työhön. Mutta hänen parhaassa vauhdissa ollessaan, toi sanansaattaja +soiden ja rahkojen yli hänelle merkillisen kirjeen Blumen +kauppahuoneelta. Hän jätti kaikki erään luotettavan miehen haltuun ja +matkusti vielä samana päivänä. + + + + +X. + + +Kevät oli. Leivo oli ensimmäisenä tuonut tämän sanoman, sitten oli +västäräkki saapunut ja antanut todisteensa samasta asiasta, ja nyt +meni pääsky takaukseen, että niin todellakin oli, ja kuitenkin oli +vaikea sitä uskoa ja siitä vakuuttua. Kevät, jolla ei ollut aurinkoa, +vaan ainoastaan harmaita sumuja, jotka kastelivat ja lokasivat kaikki, +laskematta lämpöä maahan, tämä ei ollut mikään todellinen kevät. +Kaikki näytti kolkolta ja synkältä. Pajupensaissa ja ojan laiteissa +lepäsi lumi likaisena ja vetisenä; niityillä oli vielä routaa, joka +kylmän peitteensä lävitse päästi ainoastaan voikukan ja koiranputken +nousemaan. Lämpöä ei ollut vielä tullut, höyryä ei ollut vielä +tarpeeksi, luonto työskenteli puolella höyryllä. + +Suikkilan iso saha, kauppahuone Blumen suurin laitos, työskenteli +sekin puolella voimalla. Vaikka sahanterät joka päivä surisivat ja +vinkuivat, kuin vihoissaan ja raivoissaan, repivät hirsien syyt +esille, tekivät sahajauhoja, pintalautoja ja lankkuja kosolta, huomasi +jokainen kuitenkin työn käyvän ponnetta ja vauhditta. + +Tuo edeltäpäin tietämätön jokin, jota kutsutaan mailmanmarkkinoiksi, +oli lamassa. Minkätähden ja kuinka kauvaksi, sitä ei voinut kukaan +tietää. Mutta että se oli lamassa, sen huomasi parhaiten noista +mahtavista varastoista, joita oli ylt'yleensä. Tapulit ulottuivat +kaikkialle, pihamaalta ja ojanlaiteilta muratille ja pelloille. Ne +kasvoivat teiden varsille korkeiksi rakennuksiksi, muodostivat katuja, +kujia ja kortteleja tuohon elottomaan ja liikkeettömään +tapulikaupunkiin, kaupunkiin, missä ei kukaan asunut noissa +täyteläisissä huoneissa, eikä kukaan liikkunut ahtailla kaduilla, ei +mitään jyskettä kuulunut noilta pieniltä aukeilta paikoilta, eikä +vaunuja kulkea suristanut raitioteillä, jotka puoleksi sahajauhojen ja +nokkoisten peittäminä luikkivat autioita katuja myöten. + +Saha työskenteli puolella voimalla, sen huomasi myöskin nuorisosta. +Tuolla 6X1 tuumaisten tapulien välissä seisoi vanha naarmuinen ja +haavallinen pihlaja melkein kantona. Se oli kuitenkin kiiruhtanut +koristautumaan lehdillä ja nupuilla, vielä kerran, ennenkuin sen +päivät olivat loppuneet, viettääksensä nuoren kevään leikkejä. Sen +oksilla lauleli leppälintupari, eikä tarvinnut, kuni Bagdadin kaliifi, +seitsemää vuotta tutkia lintujen kieltä, ymmärtääksensä että +onnellisen rakkauden kieltä ne visertelivät nuo kaksi. Pihlajan +juurella istui nuori tyttö ja nuori mies. Mitä leppälintu lauloi +allegrossa, sen puhui mies adagiossa; voi, ei mitään työtä sahalla, ei +omaa kotia eikä häitä! Kainot unelmat uudesta onnesta ja nuoresta +rakkaudesta hukkuivat kyyneliin ja tukahtuivat huokauksiin. + +Sen huomasi vanhoissakin. Tapuloitsija Mäkelä seisoi siinä +korttelissa, josta 3X9 tuumaiset alkoivat, käsivarret ristissä +rinnalla. Vastapäätä katua hienoimmassa korttelissa, jossa 3X12 +tuumaiset olivat lateissa, istui kirjakaupustelija Johansson +koettamassa hengen innolla ja uskon voimalla hankkia itsellensä ja +raittiudelle käännykkäitä. Leveällä, lempeällä, jumalisella katseella +toisteli hän toistelemistaan autuuttamisen toivoa ja elämän kruunua. +"Herra vihaa mahtavia, Israelin ylimmäisiä, ja niitä, jotka +ylvästelevät, hän vihaa ylpeitä ja kopeat kiihoittavat hänen +vihaansa". + +Ja Antti Mäkelä katseli synkästi edessään olevaan 3X12 tuuman tapuliin +ja ajatteli himmeitä, epäselviä ajatuksia kaikkien katoavaisuudesta ja +pysymättömyydestä. Kun ei nyt enää Blumeen, ei edes tuohon rikkaaseen +Blumeen, jota hän oli koko elinaikansa palvellut, ollut luottamista, +kun tämä jätti työmiehensä maksamatta neljäksitoista päiväksi, niin +silloin täytyi alkaa hakea turvaa kauppahuoneen ulkopuolelta, ja +Johansson oli ehkä oikeassa: paloviina ja herrain ylpeys oli Jumalalle +vastenmielistä. + +Sitä huomattiin kirkossakin, jossa optimistit, helposti liikutettuina +ja herkkäverisinä, rakensivat toivonsa rukoukseen ja avuksihuutamiseen +tällä hädän ajalla. Sitä huomasi pienissä työmieskodeissakin, jossa +pessimistit istuivat alakuloisina ja synkkinä, kun äiti varpaisillaan +käveli askareissaan ja lapset arkoina hiipivät köyhän kodin +ulkokulmilla. + +Sitä huomattiin kapakassa, jossa opportunistit istuivat hyväksensä ja +huviksensa käyttämässä odottamatonta joutilaisuuttaan, kuiskaamalla +esittäen yhteiskuntaa parantavia oppejaan ja ratkaisemassa +työväenkysymyksen kuin sirkkeli tasoittaa lankun päät. Mutta kauempana +huoneessa, myymispöydän takana, meluttiin kovalla äänellä. Siihen +olivat nuorimmat rauhanhäiritsijät asettautuneet, ja samoin kuin +ensimmäiset lumihiuteet pyörivät ja lentelevät vielä kylmenemättömässä +syysilmassa, samaten kuultiin kapakkatuvan kuumassa ilmassa suuria +sanoja ja hurjia kirouksia satelevan, törmäävän yhteen tunkeilevan +tilasta, sanoja, jotka uhkasivat Suikkilan sahalle ja sen ympäristölle +tulta ja hävitystä. + +Melun siinä sisällä ylimmillään ollessa, aukeni ovi ja sisään astui +kiiruusti vanha tapuloitsija naisen seuraamana. Heillä näkyi olevan +jotain tärkeää ilmoitettavana, sen huomasi heti. Lähinnä seisovat +vaikenivatkin heti; huoneessa syntyi ikäänkuin ontto eli aukko +keskelle, johon hälinä kukistui, ja noin minuutin kuluttua kuultiin +ainoastaan yksityisiä: noh! noh! mikä nyt on? Tapuloitsija ilmoitti +höyrylaivan äskettäin laskeneen laituriin, ja että herra Emil Blume +oli laivassa. + +-- Hän sen penikka, joka on syypää kaikkeen tähän kurjuuteen, kuultiin +nyt joukosta. Hän, joka muutamia vuosia sitten loikoi täällä koko +kesän riippakoikussa eikä edes viitsinyt päätänsä nostaa, jos ei joku +naisihminen kulkenut sivutse. + +-- Menkäämme hänen luoksensa ja kysykäämme, aikooko hän maksaa +työmiehillensä vai ei. + +Syntyi yleinen meteli kapakassa. + +-- Ei, seis nyt! odottakaa vähäsen, huusi nyt tapuloitsija hälinän +voittavalla äänellä, hän ei ole yksinään. Veikkoliini on hänen +kanssansa, Israel Veikkoliini. + +Nyt kääntyi puhe toisaanne. Tuo äsken niin synkkä ja kiihottunut +mieliala muuttui päinvastaiseksi. -- Vai hän. Niin, jos joku voipi +tässä auttaa, niin ei sitä tee englantilainen eikä ranskalainen, vaan +kyllä Veikkoliini se on, joka sen tekee. Se on mies se, joka on +pitänyt huolta itsestään, hänellä on rahaa, Kiiskilässä saha ja metsiä +vielä. Me menemme miehissä konttoriin. + +Ja synkimmästä epätoivosta ja toivottomasta alakuloisuudesta muuttui +mieliala pikaisesti toivorikkaaksi parempien aikojen odottamiseksi, +aiheettomaksi luottamukseksi kauppahuoneen maksukykyisyyteen. + +Kiireimmiten maksettiin ryypyt ja olutpuolikkaat, ja nyt +lähti liikkeelle tänä kevätiltana pitkä epäsäännöllinen jono +konttorirakennukselle. + +Tämä sijaitsi alhaalla kosken partaalla, niin lähellä putousta, että +tyrsky joskus räiskyi sen huvisillalle. Rakennusta ympäröitsi kaunis, +hyvin hoidettu puutarha, jossa kevättyöt nyt tehtiin suurella +uutteruudella. Rappujen edessä olevalla suurella kukkaispenkereellä +kukoisti lukemattomia punasinerviä crocus'ia ja muita valkoisia ja +kirjavia kukkia, ja siellä täällä loisti tulpaani kuin punainen +veripilkku mustalla mullalla. Aurikkelit olivat nupulla, ja punaisiksi +paleltunein sormin kömpivät pioonit ylös maasta. + +Nuori suoravartaloinen nainen, jolla oli pieni, kaunis pää ja +raskasmielinen, älykäs sävy somamuotoisissa kasvoissaan, työskenteli +muutamien äsken paljastettujen ruusupensaiden ruokkimisessa ja +ampelopsis-köynnösten sitomisessa verannan ristikon ympärille. Kun hän +kuuli raskasta nassuttavaa astumista märällä tiellä, katsahti hän +pikaisesti ylös. Hänen kasvonsa vaalenivat, ja säikähtyneenä katsoi +hän ympärilleen. Sitten kääri hän nopeasti helmansa ja juoksi keveästi +kuin hirvi konttoriin. Silmänräpäyksen perästä tuli hän ulos miehensä +kanssa, joka oli sahanhoitaja Paulsson. Tämä oli voimakas, +lyhyenvanttera henkilö, jonka silmät katselivat terävästi, pistävästi. +Miehellä oli revolveri kädessään. Tuo kaunis rouva koetti hillitä +levottomuuttaan ja kuiskasi: Kaarlo, älä pikaistu, Kaarlo, Kaarlo. Nyt +seisoivat työmiehet jo pnutarhanaidakkeen sisäpuolella. + +-- Mitä te tahdotte? sanoi Paulsson vihaisesti. + +Yleinen hiljaisuus. + +-- Mitä te tahdotte? kysyi sahanhoitaja korkealla äänellä. + +-- Puhua herra Blumen ja Veikkoliinin kanssa, vastasivat pari +rohkeinta. + +-- He eivät ole vielä täällä, vastasi sahanhoitaja karmeasti. Olenhan +sen jo sanonut; ja nyt te jätätte heti puutarhan. Mutta heti ... +kuuletteko te -- ja nuo terävät silmät alkoivat säihkyä. + +Yleinen liike syntyi nyt työmiesten joukossa. + +-- He ovat tulleet ... he ovat täällä, vastasivat muutamat. + +-- Niin, täällä minä olen, vastasi nyt eräs ääni, ja polulla alhaalta +kosken luota tuli herra Emil ylös puutarhaan. Veikkoliini on vielä +tuolla alhaalla, laiturilla. -- Onko jo tultu näin pitkälle, sanoi hän +kuiskaten Paulssonille? Hän oli vaalennut nähdessään levottoman +ihmisjoukon puutarhassa. + +-- Täällä me olemme, sanoi hän jälleen, kääntyen joukkoon päin. Hyvää +iltaa, hyvää iltaa, menkää nyt kukin kotiinsa. Tunnin perästä saamme +puhua ja selvittää koko asian. + +Lakit lensivät pois kansan päästä. Eräs vanha mies astui esille, +pudisti Emil herran kättä ja sanoi nöyränä: -- Älkää pahaks' panko, +älkää pahaks' panko, nuori herra, minä olen ollut täällä aina Teidän +isänisänne ajoilta, ollaan vähän niinkuin levottomia täällä tehtaassa, +älkää pahaks' panko, -- ja niin vetäyntyi joukko hiljakseen +puutarhasta. + +Herra Paulsson ja hänen isäntänsä menivät verannalle päin. Emil herra +tervehti kohtelijaasti tuota kaunista rouvaa, jonka kasvoille +pikaisesti ilmauntui polttava punehdus, punehdus, joka peitti hänen +poskensa, otsansa ja kaulansa, punehdus, joka tuotti uhkaavan ilmeen +sahanhoitajan teräviin silmiin, joka muutti hänen piirteensä vielä +tuimemmaksi ja ihonsa vielä keltaisemmaksi. Tuskin yhtäkään lausetta +nämä kolme toisillensa lausui. Ujostuksissaan astuttiin +konttori-rakennukseen. Sahanhoitaja pani revolverin kirjoituspöydälle. +Rouva Paulsson katosi äkisti sisähuoneisiin teetä laittamaan. Myöskin +Paulsson oli mennyt ulos huoneesta, ja hetkiseksi jätettiin herra Emil +yksikseen. + +Oli aikoja kulunut siitä -- kohta Paulssonin tultua sahan hoitajaksi +-- kun herra Emil oli tässä huoneessa, joka ennen oli ollut salonkina +hänen vanhempiensa kesäasunnossa; silloin se oli koristettu kukilla ja +vanhoilla perhemuotokuvilla. Nyt se oli alennettu konttorihuoneeksi ja +täynnänsä näytteitä reunuspuista ja läpileikkauksista, hintaluetteloja +kaikkialla, seinillä ja katossakin. + +Ei, ei kaikkialla, eräs suuri valokuva vanhanaikuisine aaltomaisine +puitteineen riippui huoneen yhdessä nurkassa. Se oli hänen ja +sahanhoitajan, hänen, nuoruutensa ystävän, valokuva. Kuinka hyvin hän +muistikin sitä hauskaa juomapäivää, jolloin he molemmat ylioppilaina, +molemmat laulajoita, valokuvattiin tämä malja välillänsä. Oi, paljon +oli senjälkeen tapahtunut, joka oli toisistaan eroittanut nämät +molemmat ystävät. Vuosia oli kulunut siitä ajasta, ja kumminkin puhui +tuon kauniin rouvan polttava punehdus herra Emilin nuoruuden +urostöistä. Paulsson, ystävä Kokko, joksi häntä sanottiin, oli saanut +sahanhoitajan paikan, palkan ja asunnon kauppahuoneelta sekä vielä +lahjojakin. Mutta siitä ajasta alkaen oli Kokon entiset pyöreät, +avonaiset ja iloiset silmät muuttuneet noiksi pistäviksi, teräviksi, +jotka nyt herättivät pelkoa työmiehissä. + +Herra Emil ei ennättänyt kumminkaan, onneksi kyllä, vaipua +ylioppilasmuistoihin; ovi aukeni ja sisään astui Paulsson ja +Veikkoliini. Näytti siltä, kun Paulsson ei tahtoisi olla yksinänsä +herra Emilin kanssa, ja jonkinmoisella innolla ryhdyttiin +liikeasioihin, ikäänkuin ainoalle puolueettomalle alueelle, jolla +voitiin yhtyä. + +Herra Emil veti esille Schönfeldin siististi kuni kaunokirjoittajan +kädellä kirjoitettuja ja viivattuja tapelleja, hänen anomuksensa +ulkomaalaisille saamamiehille maksuajan pidentämisestä, esitti asian +semmoisena, kuin hän itse Schönfeldin innostuttamana sen käsitti, ja +niinkuin kirjeessä Paulssonille oli ilmoitettu. + +Herra Emil oli synnynnäisen hyvän älynsä, rikkaan kuvitusvoimansa +avulla melkoisesti kehittänyt asioimis-älynsä. Joll'eivät ajat olisi +olleet niin huonoja, jollei hän olisi koko aikaa työskennellyt +edellisen velkakuorman raskauttamana, melkein ilman toivoa ja +luottamusta, niin olisi hän ehken työskennellyt voimalla ja innolla. +Blumen kauppahuoneelle oli se välttämättömänä elinehtona, Paulssonille +suureksi eduksi, jos Schönfeldin tekemä ehdotus voisi mennä lävitse, +ja tämä ehdotus oli se, että muodostettaisiin yhtiö, niin että muun +muassa Paulsson, joka perinpohjin tunsi liikkeen, ja Veikkoliini, joka +omasi halpahintaisia metsiä, yhtyisi kauppahuoneeseen. Herra Emil +esitti kaikki edut tästä loistavalla todistusvoimalla. Edut olivat +kieltämättömiä, vaikeudet tosin melkoisia, mutta tiettyjä ja +mahdollisia voittaa. + +Veikkoliini kuunteli suurimmalla tarkkuudella. Kaksi punaista, +jyrkkäpiirteistä pilkkua ilmauntni hänen laihoille poskillensa, kun +tämä ehdotus hänelle tehtiin. Hänen muutoin umpinainen luonteensa, +joka tuon jonkin takana, jota me sanomme talonpojan levollisuudeksi -- +kansassa kasvatuksen kautta saavutettu arvokkaisuus, eikä mikään +luonnonlahja -- kätki koko mailman ajatuksia ja tunteita, jätti hänen +hetkiseksi. Hän hymyili niin, että lukemattomia ryppyjä muodostui +tuolle ruskealle iholle. Hänen silmänsä loistivat siitä +tyytyväisyydestä, jota hän tunsi. Hänen koko olentonsa ikäänkuin +laajentui, hän tunsi nousevansa ylöspäin, tunsi että hän oli +saavuttamaisillaan päämaalia, joka kauan unissa oli hänelle +kangastanut. + +Paulsson'in terävä silmä huomasi voiton, hän nousi ylös hillitäksensä +oman mielenliikutuksensa. + +-- Minä tuon sisään vähän konjakkia ja vettä, sanoi hän, ja hieno hymy +kohosi hänen omiin suupieliinsä mutta katosi samassa, Tämä oli jotakin +niin tavatonta hänen katkerissa kasvoissaan ja muutti siihen määrään +koko niiden mielenilmeen, että Veikkoliini havahtui humauksestansa ja +heti jälleen tunsi seisovansa lujalla maalla. + +-- Me olemme aikoneet muuttaa firman nimen "Blume et Komp'ksi", sanoi +herra Emil pitkäveteisesti ja katsoi tarkastaen Veikkoliiniin. +Veikkoliini hymyili hiljaisen pidätetyn hymyn, kumartui syvään ales +paperien yli salataksensa mielenliikutustansa, selaili niitä ja sanoi +päättävästi: + +-- Minunhan kumminkin ensin pitää saada osa näistä asiakirjoista +täällä. + +-- Kyllä, ne te saatte Paulssonin tahi hänen konttoriapulaisensa +kanssa tutkia täällä konttorissa tänä iltana. Huomenna pitäisi minun +saada teidän vastauksenne. Se on hyvä tarjous, jonka teille teen, +siitä voitte olla vakuutettu. Ja herra Emil antoi Veikkoliinille +johtavan katsauksen kaikkiin tapelleihin ja papereihin. + +Nyt tuli Paulsson tuoden konjakkia ja vettä. Juotiin "saat täst", ja +päätettiin, että sillä aikaa kuin Veikkoliini tutkii tapelleja, ne +toiset kaksi menevät alas sahalle maksamaan työmiehille, sillä Blume +oli tuonut rahoja mukanaan. + +Veikkoliini jäi yksikseen huoneeseen. Hän tirkisteli varovasti +kummastakin akkunasta, heittäytyi hillitönnä konttorituolille, ja +antaen vapautta riemuitsevalle ilollensa, joka täytti hänen +sydämmensä, päästi hän lyhyen röhänaurun. Hän levitti käsivartensa, +huitoi niillä; hän tunsi ikäänkuin hän olisi vuosimääriä istunut +vankeudessa ja nyt, nyt ensikerran äkisti saanut vapauden. Hän muisti +kuinka hän kerran Viipurissa oli nähnyt erään vangitun mustalaisen +päästettävän lääninvankilasta, kuinka tämä rajattomasta vapaudenilosta +oli laskeutunut maahan, suudellut sitä ja vannonut, että hän ei +koskaan enää, vaikka mitä rikosta hyvänsä tulisikin tekemään, elävänä +antautuisi vangiksi. + +Vapisevin käsin tarttui Veikkoliini papereihin ja hillitsi ilonsa, +kuten olisi siinä ollut vaara. Hän muisti ne tuskalliset tunnit, jotka +hän joku aika sitten oli viettänyt proomu Vellamon kastarissa, kun hän +ensikerran sai kuulla kauppahuone Blumen rappiotilan; hän muisti +kauheat päivät, pelvon ja toivon päivät, ja epäilyksen, ennättäisikö +hän ostaa Matti Kiiskilän talon ja metsän, ennenkuin tuo odotettu +mullistus tapahtuisi. Toista kertaa ei hän tahtonut tulla samaan +tilaan, ja hän muuttui äkisti kovaksi kuin valurauta -- hän karkoitti +kaiken turhamielisyyden, kaikki tyhjät unelmat, kaiken laupeuden, +kaikki; --ainoastaan hänen järkensä, hänen vaaran teroittama +arvostelukykynsä, hänen peruuttamattomasti päättäväinen tahtonsa +ratkaisisi tuon suuren kysymyksen: herrako -- vai palvelija? + +Hän tutki esillä olevia tapelleja tarkkaan, ajattelevaisesti. Kului +tunti tunnilta -- sitten kutsuttiin hän illalliselle. + +Iltaruokaa syötäessä oli mieliala raskaana. Veikkoliini ei vielä +tahtonut antaa ratkaisevaa vastausta asiasta. Rouvaa ei näkynyt, +Paulsson ja Blume eivät tahtoneet puhua ruotsia, jota Veikkoliini +huonosti ymmärsi, jott'eivät herättäisi hänessä epäluuloa, ja kun he +puhuivat huonosti suomea, ei siinä tullut paljon puhutuksi. + +Illallisen kestäessä muuttui Blume äkisti huomattavan levottomaksi. +Hän tuskin saattoi pakottaa itseänsä istumaan hiljaa, hänen salainen +paheensa alkoi häntä muistuttaa läsnäolostansa, noita veltostuneita +piirteitä nytkäytti, huulet vapisivat silloin tällöin vavahtaen, +silmäterät laajenivat, hän nähtävästi näki kaksia, sillä aika-ajoin +tavoitti hän sivuin niitä esineitä, joita hän tahtoi ottaa. + +Kun illallinen vihdoinkin oli lopussa, kiiruhti hän huoneeseensa, +mutta siellä oli talon naisväki vielä parhaillaan siivoamassa, +vuoteita tekemässä ja lämmittämässä. Puoli-vimmoissaan juoksi hän ulos +kevätyöhön ja käveli edestakaisin puistossa ja pihalla. Hän otti +liivintaskusta erään pienen kotelon, jota hän hermostuneena aukaisi +kerta toisensa perästä. + +Ilma oli muuttunut, sumu ja kosteus oli poissa, tuo raaka kevättuuli +oli lauhkea ja lämpöinen, taivas kirkas, kuu valaisi seutua. Koivu +levitti tuoksuansa, koski pauhasi ja heitti pisaroita ympärillensä, +jotka muodostivat liikkuvia, monivärisiä vesikaaria yli tuon valkoisen +vaahdon. Ilma oli lieveä, pikkulinnut sirisivät silloin tällöin +pesissänsä, ruisrääkkä antoi kuulla narskutustansa, luonto varustautui +auringonpaisteiseen ja lämpimään päivään, juhlaan ja iloon. + +Mutta niinkuin kirottu samoili herra Emil puutarhan käytävillä +tuskallisesti odottaen, että hänen huoneensa tulisi kuntoon. +Vihdoinkin, vihdoinkin katosivat valot tuolta ylhäältä, hän riemuitsi +tuskissansa, riensi ylös, sytytti vapisevilla käsillä kynttilänsä, +kiskoi auki soman, englantilaisen matkalaukkunsa ja etsi kaikista sen +koloista ja säilyistä tuota huumaavaa myrkkyä, ikäänkuin hän olisi +etsinyt sielunsa autuutta. Hän ei löytänyt sitä. Mahdotonta! Hän oli +kuitenkin kätkenyt sen huolellisesti siihen. Hän malttoi äkisti +mielensä, vaistomaisesti, voidaksensa ajatella, kuinka se oli +hävinnyt, minnekä hän oli sen pannut, ja oliko hän sen matkalla +kätkenyt. Jahah, nyt muisti hän sen, hän oli pannut sen +matkalaukkuunsa. Hänen huulensa vetäyntyivät kankeaan +suonenvedontapaiseen hymyyn, hän ikäänkuin havaitsi jotakin kiiltävää +punaista, jota hän mielessään kuvaili edessänsä; hiki juoksi hänen +otsastansa. Se lievensi hänen tuskansa ja taistelemalla saavutetulla +levollisuudella, vakavuuden ja varmuuden tunteella meni hän alas +konttoriin tuodaksensa sieltä matkalaukkunsa. + +Pimeässä korridoorissa kuuli hän hiljaisen soinnukkaan äänen; "Emil, +seisahdu, Emil minä pyydän", hän tunsi pehmeän pienoisen käden, mutta +hän meni muissa ajatuksissa, toisessa teossa. Hän oli hurjimman halun +painon alaisena. Törkeästi huutaen: "pois tieltä", meni hän eteenpäin +rappuja myöten ja astui konttoriin. Hän ei edes huomannut nyyhkimisen +ääntä, joka kuului rappusista. + +Konttorissa oli pimeä, hän sytytti kynttilän, silloin näki hän erään +paperin pöydällä, johonka oli jotakin kirjoitettu suurilla, jäykillä +kirjaimilla. Hän haki ensiksi matkalaukkunsa ja aukaisi sen +pikaisesti. Täällä, täällä sisässä se oli, tuo tuskallisesti etsitty, +eräässä sievässä kristallipullossa. Taaskin vilahti värinläike hänen +silmiensä edessä. Noh, nyt saattoi hän heittää pikaisen silmäyksen +paperiin. Mitähän se mahtoi sisältää? Hän luki koneellisesti seuraavat +sanat suomeksi: + + "En koskaan yhdy kauppahuoneeseen. + + "Israel Veikkoliini." + +Herra Emil vavahti. Kristallipullo putosi kilisten muutamille +rautanäytteille, jotka olivat laattialla, ja meni tuhanneksi muruksi. + +Hämmästyneenä tuijotti hän laattiaan. + +Nyt valtasi hänet raivo ja epätoivo. Yhdessä sekunnissa selvisi kaikki +hänelle: että hän tuolla ulkona jälleen luotansa oli sysännyt +pehmoisen, sievän käden, lämpöisen, rakastavan sydämmen; että +Veikkoliini oli jättänyt hänet pulaan; että kauppahuone oli joutunut +häviöön ja, mikä oli kauheinta kaikista, että pullo makasi särkyneenä, +hänen jalkansa juuressa, levittäen hienoa karvasmantelin tuoksua +ympärillensä. + +Melkein tunnotonna tuskasta hapuili hän tulta. Hän tapasi jotain +kovaa, kylmää, kiiltävää, katsoi lähemmin sitä, ymmärtämättä ensin +mitä se oli. Häntä värisytti, se oli Paulssonin revolveri. + +-- Oikein, sanoi hän, se tulee kuin kutsuttu. + +Kuului muutamia napsauksia ... laukaus, ja kauppahuone Blumen +viimeinen edustaja oli mennyt tuntemattomiin. + + + + +XI. + + +Kun Veikkoliini oli lopettanut herra Emilin tapellien tarkastamisen, +pakeni hän huoneesta. Hän pakeni itseänsä. Kunnia kuulua Blumen +kauppahuoneeseen oli hänelle liian houkutteleva. Jos herra Emil olisi +vielä kerran asettanut hänen eteensä tämän loistavan numerosarjakuvan, +joka alkoi muutamalla pennillä kuutiojalalta ja loppui miljoonilla, +komeilla kuvilla koreista arvopapereista paksuina tukkuina, +kultaläjistä ja ennen kaikkea yrityksistä, suurista yrityksistä: +tuhansittain työmiehiä pantaisiin liikkeelle pitkin koko Karjalan +vesistöä, satoja hevosia ja höyrykoneita pakotettaisiin kuljettamaan +tavaroita kauppahuoneen mahtavaan varastoon, joukottain ostajia ja +turvatteja, liikeystäviä, asiamiehiä tulisi alituiseen tuomaan uusia +tilauksia, toisi sterlinkipuntia, frangeja ja guldenia noihin tilaviin +kassaholveihin -- kuka tiesi, ehkä hän lopulta olisi antanut +houkutella itsensä kauppahuoneeseen, ja se olisi ollut tyhmää, +varsinkin, kuten hän nyt asian käsitti. Ja hänen käsityksensä oli +varmaankin oikea, sen hän tunsi, sen hän tiesi. Sentähden tahtoi hän +ennen paeta kuin huonosti vastustaa. Ei, herra Emil, ei! Oljet voivat +kyllä olla pehmeitä, mutta niistä tulee kova vuode. + +Veikkoliini luuli itse, sen loppupäätöksen jälkeen, jonka hän oli +saanut herra Emilin laskuista, ja sen päätöksen jälkeen, jonka hän oli +tehnyt, oppineensa enemmän kuin ennen vuosikausiin. Hän oli tullut +tarkkanäköiseksi, oli oppinut tuntemaan itsensä. Hän luuli +näköpiirinsä tästä hetkestä laajentuneen entistään paljoa laveammaksi. + +Aamulla heräsi Veikkoliini aikaisemmin, kuin tavallisesti, juuri kun +höyrylaiva vihelsi ensikerran. Kooten pikaisesti kapineensa hiipi hän +kesäpäivän auringon valaiseman verannan ohi, tulpaanien ohi, jotka +sadoittain loistivat, kuin veripisarat, tuolla mustalla mullalla, alas +rantaan, tuolle pienelle höyryvenheelle. Peläten tulevansa huomatuksi +ja että herra Emil tavoittaisi häntä, kiiruhti hän huomaamatta +rantaan. Hän astui laivaan, ja nyt hengitti hän jo helpommin. Vasta +sittenkuin propelli oli alkanut pyöriä, säikäyttäen salakat, jotka +leikkivät auringonpaisteessa, tunsi hän itsensä varmaksi ja +levolliseksi, ja mielihyvällä nautti hän nyt tuosta ihanasta +kesä-ilmasta, sillä kesä oli tullut, lämpimänä ja toivorikkaana, +äkillisesti, odottamatta, kerrassaan. + +Aurinko lähetti valoansa sisäjärvien selille, niemille ja saarille. +Leppä oli vielä ruskea, ikäänkuin pakkanen olisi polttanut sen lehdet. +Haapa oli jo ennättänyt askeleen edemmäksi, sen lehdet välähtelivät +kauneimmassa kullanpunaisessa värissä, ja koivun hiirenkorvat +näyttivät matkan päähän hienosti vivahtavalta harsolta, joka verhosi +lehdot ja metsäkielekkeet. Lahtiloissa rääkitti tavi, ja raskaana +lenteli kuikka selkien yli hakiessaan alituisesti huutavien, +alituisesti nälkäisten lokkien ja tiirojen hävityksiltä suojeltua +soidinpaikkaa. + +Veikkoliini, ollen ainoa matkustaja, heittäytyi pitkälleen eräälle +laivankannella olevalle sohvalle ja katseli ajatuksissaan miettivänä +ääretöntä sinistä taivasta. Tuo määrätön, tuo muodoton, ilman tukea +silmälle, tämä taivaan avaruus ja kauneus tekivät häneen syvän +vaikutuksen, hän tuli surumieliseksi. Oh, nuo kirotut numerot, niitä +oli hän eilen laskenut tuntimäärin. Voitto tuntui olevan häntä niin +lähellä, niin tiettyä, onni niin varma. Hän kuuli jo sen siipien +suhinaa. Se oli hänen päällänsä, hänen ympärillänsä, hänen luonansa, +ja juuri kuin hänen piti se tavoittaa, silloin se pakeni. Muutaman +silmänräpäyksen oli hän luullut jättäneensä kauas taaksensa entisen +halvan itsensä, olevansa kauppahuone Blumen jäsenenä, rikkaana ja +riippumatonna. Ja kuitenkin, tämä viimeinen vuosi, minkälaista oli se +ollut? joka päivä lupauksia, lupauksia, lupauksia, hämäriä unelmia +onnellisuudesta, joka kangasti, ja joka päivä täytyi hänen kuitenkin +antaa itsellensä se neuvo -- odota. Oliko hänellä aikaa odottaa, hän, +joka oli ennättänyt elämän keskipäivänhetkelle? Kuinka hän vihasikaan +tuota sanaa: odota. + +Tavallisella itsepäisyydellään ei hän huomannut, että hän jo kauan +sitten oli saavuttanut rohkeimpienkin toiveittensa määrän, semmoisina +kuin ne olivat olleet pari vuotta sitten. Hän ei huomannut tahi ei +tahtonut huomata, että hän alati oli jännittänyt jousen kireemmälle ja +alati asettanut määräpään kauemmaksi, pyytänyt enemmän ja enemmän. +Sittenkuin hän oli pelastanut säästönsä Blumelta, olihan hänestä +tullut kauneimpien metsien omaaja, hän oli saanut kumppanin ja +rakentanut sahan, sahan, joka nyt jo tänä kevännä alottaisi tehdä +työtä. + +Perhettänsä ei hän tosin ollut löytänyt takaisin, mutta oliko hän edes +kertaakaan todenperään sitä etsinyt? Ei, päinvastoin oli häntä +useammin kuin kerran viehättänyt toivo, että... + +Mutta se oli asia, joka ei koskenut häneen. Hän ei ollut +huomaavinansa, että, jollei kaikki menisi nurin ja ihan vastoin +odottamista, olisi hän muutaman vuoden kuluttua rikas mies, ei yhtä +rikas, kuin Blume oli ollut, mutta kuitenkin... + +Niin, Blume, ja ajatukset kääntyivät toiselle suunnalle. -- Nyt se +rymähtää, ja Matti ja Maria, mitähän he sanovat, kun kaikki heidän +omaisuutensa menee mukana. -- Niin, hänen vikansa se todellakaan ei +ollut. -- Matti olisi voinut ottaa rahansa pois Blumelta, ja +kuitenkin, hänen omatuntonsa ei antanut hänelle rauhaa. Hänen täytyi +myöntää, että oli tapahtunut juuri niin, kuin hän oli laskenut ja +toivonut. Rauhoittaakseen itseänsä ja omaatuntoansa päätti hän nyt +tulevaisuudessa, kun kaikki välttämättömät tapahtumat olivat +tapahtuneet, ottaa nuo hyvät ihmiset palvelukseensa. Hänen sahallaan +löytyisi kyllä työtä, ja hyvin hän heille maksaisi -- ja kuitenkin, +ehkä olisi parasta jättää heidät oman onnensa nojaan. Tuo Batseban +juttu ei milloinkaan tulisi tapahtumaan. Mutta olihan lapsellista +ajatella sitä, eihän se milloinkaan voisi tapahtua todellisuudessa, ei +voisi milloinkaan tapahtua, ei, ei milloinkaan elettäessä. + +Sitä paitse, mitä hänellä oli katumista? Jos hän ei olisi ajoissa +kiiruhtanut, niin olisi hänelle itsellensä käynyt samoin kuin Matille +nyt. Ja hänen omatuntonsa paatui, hänen sydämensä kylmeni. Ei, +rahojansa hän ei milloinkaan heittäisi. Hän luuli seisovansa +vihollisten keskellä, jotka tahtoivat häneltä riistää hänen kultansa, +ja hän tappeli ja varjeli itseänsä vimmatusti. Oli onnettomuus, että +tuo kohtasi Vahvaa Mattia ja hänen kaunista vaimoansa, mutta hänen +vikansa se ei ollut, onnettomuus se oli. + +Ehkä olisi parasta aluksi matkustaa pois, kunnes hurjin myrsky olisi +ehtinyt lakata raivoamasta. Kunhan sitten tulisi takaisin, olisi asia +tunnettu, keskusteltu ja pahin aika ohitse. + +Veikkoliinin näitä mietteitä hautoessa, kulki höyrylaiva Saimaan +autioilla vesillä harmaiden, kallioisten, aaltojen sylistä kohoavien +saarien ohitse, joilla laihoja mäntyjä kasvoi. + +Ei missään näkynyt aaltoilevata peltoa, viheliäistä niittyä: raskas, +synkkä, kolkko luonto, peninkulmittain joka suunnalle. Ainoastaan +siellä täällä loitommalla ilmaisi muutamista kaukana olevista tuvista +suoraan sinistä kevättaivasta kohti valkoisena nouseva savu, että +täälläkin asui ihmisiä. + +Äkisti, jyrkässä käänteessä niemen ympäri näkyi erämaan keskeltä +kallioiden ja mäntyjen välistä kolme mahtavaa keskiajan tornia, joita +toisiinsa yhdisti paksu muuri. Se oli vanha Olavinlinna, jonka +ijäkkäät kiviläjät kohosivat kallioluodolta keskellä nopeasti +rientävää virtaa. Pikku höyry kulki vauhdilla salmea ihan linnan +vieritse, teki äkkikäänteen oikealle ja laski pian Savonlinnan +laituriin. Rannalla oli tavaton liike. Miten ovat asiat Suikkilassa, +oli ensimmäinen kysymys, jonka kymmenkunta henkilöä teki höyryn +katteinille ja sen ainoalle matkustajalle Veikkoliinille. + +-- Suikkilassa? Suikkilassa? Mitäs siellä olisi tapahtunut? Siellä oli +kuin tavallisesti. + +Kaikki näyttivät hämmästyneiltä ja ihmetteleviltä. -- No, mutta Blume, +Emil herra, ettekö ole kuulleet, että Emil herra on kuollut? Hän on +ampunut itsensä. -- Ja nyt sai Veikkoliini tietää, että kun herra +Paulsson saman päivän aamuna tuli konttoriin ja toi sähkösanoman +Englannista, joka ilmoitti että maksunlykkäys oli myönnetty, että +englantilainen kauppahuone lähetti kokeneen henkilön avuksi +selvittämään asioita, makasi Emil herra verissään konttorin +laattialla, + +Nuolen nopeudella, höyryn ja sähkön avulla, oli tuo synkkä sanoma Emil +herran kuolemasta levinnyt yli koko Suomen. + +Emil herra oli tosin vielä nuori ja vähemmän tunnettu, häntä ei niin +paljon ajateltu. Mutta kauppahuone, tuo vanha kauppahuone, joka +miespolvia oli hallinnut Karjalan taloudellista elämää, ja jota +pidettiin niin varmana, niin pysyväisenä, tuo komea rakennus, joka, +kuni Pyhän Olavin linna tuolla kohosi monien satojen pienien +kauppahuoneiden ja toiminimien yli, jotka kaikki viettivät enemmän +tahi vähemmän kituvaista elämätä, pitäisikö senkin maksaa veronsa +huonoille ajoille. Kukahan nyt olikaan varma, kysyttiin joka paikassa, +minne surusanoma saapui. Ja tunteelliset ihmiset ajattelivat kaikkia +niitä päivätyömiehiä, tukkijunkkareita ja sahatyömiehiä, joita +satamäärin oli kauppahuoneen palveluksessa, kaikkia köyhiä, joilla oli +panoksia kauppahuoneen tallella. Ja sitten nuo isot saamamiehet ... +kuinka monta heistä voisi pystyssä pysyä? + +Tieto Emil herran kuolemasta tuli Veikkoliinille odottamatta, ja teki +se häneen syvän vaikutuksen. Kun hän oli saanut ajatuksensa +selvitetyksi, nousi hänessä vihan vimma kuollutta kohtaan. Vielä eilen +oli hän kuvaillut kaikki niin valoisaksi ja toivokkaaksi, oli +kauniilla puheella houkutellut Veikkoliiniä panemaan alttiiksi +tuskalla ja levottomuudella ansaitut omaisuutensa ja rahansa, ja heti +sen jälkeen on hän epätoivossa aseman pysymättömyyden tähden tehnyt +lopputilin elämän kanssa. Mutta hänen katseensa selkeni uudestaan, ja +hän ajatteli itseksensä: Israel Veikkoliini oli heitä viisaampi, häntä +ei kukaan enää petä, hän tietää olla varoillansa. Ja nyt oli Blume +poissa, hävinnyt maan päältä. No, kun se kerran oli tapahtunut, niin +olihan parasta, niinkuin oli. Kilpailija, joka on pakotettu myymään +mihin hintaan tahansa, on ikävä toveri, joka ainoastaan tuottaa +onnettomuutta. + +Ei, tuo Blumen juttu, se oli kuin ukkosilma, se puhdistaa ilman. Vielä +pari senlaista seikkaa, ja nuoret, jotka ovat alhaalla laaksossa +olleet varjossa eivätkä milloinkaan ole saaneet suoranaista +valonsädettä kultaisesta auringosta, ne tulevat nyt nousemaan. Nyt on +nuorien kevät. Veikkoliinista tuntui ikäänkuin hän olisi vapautettu +jostakin painajaisesta, joka oli häntä kauan vaivannut ja usein +estänyt hengittämästä. Hän tunsi itsensä vapautuneeksi, tunsi että hän +kohosi entisestä yhteiskunnallisesta asemastaan, kohosi ylemmäksi, +tuli herrasmieheksi. + +Ei, pois nyt epäilykset, loppurohjaus oli niin mahtava, niin suuri, +ettei hänen tarvinnut pelätä kotiintuloa. + +Hän otti siis ensiluokan piletin laivassa, ensi kerran eläessään, +astui laivaan koko rohkeasti ja koetti olla koteutuneena muiden +matkustajain, matkustavien liikemiesten, matkailijain ja ylioppilaiden +seurassa. Mutta vaikka hän koettikin liikkua ujostelematta toisten +joukossa, tunsi hän kuitenkin juovan olevan itsensä ja heidän +välillänsä. Hän meni salonkiin, pani oven tarkasti kiinni ja alkoi +vetää housunsa lahkeet saappaanvarsista. Tämä olisi viimeinen muutos +hänen kanssaan, ennenkuin hän kotelosta lentäisi, niinkuin perhonen, +säteilevään päivänvaloon. Suorat, tasaiset, pitkät housut olisivat +todistuksena, että hän oli jättänyt aliluokan, että hänellä oli sija +ja äänivalta noiden kymmenentuhannen yliluokkalaisen joukossa. Mutta +vaikka miten hän olisi oikonut housujansa, jotka olivat kaiket päivät +rypistyneet saappaanvarsissa, niin ei hän niille mahtanut mitään. +Hänen terve järkensä sanoi hänelle, että ne, senlaisina kuin nyt, +eivät soveltuneet aiottuun muutokseen. Vähän häpeissään ja +alakuloisena pani hän lahkeet takaisin varsiin ja meni kannelle. + +Mikä ihana kevätkesäpäivä! Virta paisui, aallot kohisivat. Pyhän +Olavin tornien ja viirujen ympärillä kirkuivat naakat. Hanhikki ja +voikukka kukkivat rauniolinnan onkaloissa ja sorassa, kalalokki +leijaili linnoituksen ympäri, ja auringon valaisemien vallien laiteita +pitkin kiiti tornipääskynen nuolen nopeudella. + +Auringonvalo, kesänlämpö ja joutenolo vaikuttivat, että Veikkoliini +oli onnellinen, niin onnellinen, että hän unohti pukeutumisharminsa ja +tuon Mattia koskevan... + +Mutta kun hän muutamien päivien perästä oli saapunut Kiiskilään, oli +hänen onnensa loppunut. Vasta illan tullen saapui Veikkoliini omaan, +entiseen Matin tupaan. Aurinko oli laskeutunut pari tuntia sitten, +kesäyön vaalea pimeä levittäysi seudun yli, ja nyt tulivat nuo synkät +ajatukset takaisin. Veikkoliinista tuntui raskaalta mennä vastamäkeä +tupaan. Miten alottaisi hän puheensa, miten sovitteleisi hän sanomansa +Blumen konkurssista? Miten tuoda esille tuo asia? Eivätköhän he jo +koko asiata tietäne? Ja Maria, tuo viisas, selväpäinen Maria, kun hän +kirkkailla silmillään katsoisi häneen miellyttävästi ja liikuttavalla +äänellä alkaisi tiedustella asiasta, miten hän suoriutusi? Ja tuo +kummallinen tyttö sitten ja hänen isot käsittämättömät silmänsä, jotka +näkevät suorastaan ihmisen läpi? Parasta on mennä nyt hämärässä sinne +ja heti kertoa kaikki, niinkuin se paraiten soveltuisi. + +Mutta epäilemättä tiesivät he jo, ettei heillä nyt enää ollut muuta +kuin Hurja hevonen, kirves ja omat työvoimansa. Miten muutoin tämä +äänettömyys, tämä kamala hiljaisuus talon ympärillä? Talo oli kuin +kuollut. -- Hallin iloista haukuntaa, joka aina iltasilla auringon +laskun jälkeen houkutteli naapurien koirat haukkumaan tuntikausittain, +ei kuulunut. Hurja ei kuopinut tallissa, kanat olivat hävinneet. +Anttia ja huutolaispoikaa, joilla oli tapana joka ilta pelata ainaista +"linnaansa", ei näkynyt. Ei mitään kissaa rappusilla, ja kuitenkin oli +ovi auki. + +Samassa lensi yöleilakka suristen, kuni juovuksissa, ihan Veikkoliinin +ohitse. Hän säpsähti tuota onnettomuutta ennustavaa lintua ... ja +silloin juolahti mieleen: ehkä joku onnettomuus... Ei, hän ei voinut +kestää tätä epätietoisuutta, ja loppumatkan astui hän päättäväisenä, +kylmänä ja päättämällä uskalijaana kiiruusti ylös rakennusta kohti. + +Nyt oli hän perillä, hän aukaisi tuvan oven. Tupa oli tyhjä. Hän +kuunteli, ei mitään ääntä, ei mitään liikettä. Hän henkäsi syvään ja +meni epäröiden ovelle, joka vei perimmäiseen huoneesen. Siellä oli +melkein pimeä, yhdessä nurkassa näki hän erään henkilön, joka +käsivarret hajallaan istui pää kumartuneena pöydälle, ikään kuin +kuollut... + +Veikkoliini ravisteli häntä, se oli Lutikka, joka yksinään ja +juovuksissa istui siinä, olut- ja viinapulloja ympärillään. + +-- Missä ovat muut, missä on Matti, Maria ja lapset? + +-- Poissa! + +-- Poissa, missä, missä? Vastaa kuitenkin, ihminen! + +-- Poissa tietääkseni, ja Hultilan pää painui taaskin raskaasti +pöydälle. Hän nukkui sikeään uneensa. Oli mahdotonta saada enää +sanaakaan häneltä... + +Veikkoliini tiesi tarpeeksi. Hän taaskin jäisi yksikseen, +kotiliedettömäksi, yksin itseksensä, puuhiensa, toimiensa ja, kun +päivä oli päätynyt, pahan omantuntonsa kanssa uneksimaan kuningas +Taavetista ja Batsebasta. Hän huokasi syvään ja meni. + + + + +XII. + + +Seuraavana päivänä -- se oli sunnuntai -- satoi aikaisesta aamusta +myöhäiseen iltaan. Satoi rajusti kuin kaatamalla, taivas lepäsi +umpiharmaana ja raskaana maan yli. Kun Veikkoliini nousi ylös aamulla, +oli talo tyhjä. Ei mitään tulta pesässä, ei kukaan häärinyt lieden +ääressä, ei mitään kahvia valmista. Alhaalla olevasta ikkunasta tuli +valoa sisään, vaaleana ja väritönnä, näyttäen Veikkoliinille tuvan +kaikessa alastomuudessaan. Katon mustuneet hirret olivat tyhjinä, +kaikki talouskapineet olivat poissa. Liesi, kodin alttari, joka näytti +niin miellyttävältä ja puoleensa vetävältä, kun sitä talon naiset +ympäröivät, kun tuli sen arinalla iloisesti leimusi, seisoi siinä nyt +isona, jönkeänä, mustuneena ja kylmänä, täynnänsä halkeamia, jotka +kätkivät mustaan varjoonsa muistoja synkistä päivistä, surullisista, +yksinäisistä hetkistä, pitkistä, pimeistä talvi-illoista. +Veikkoliinista tuntui kolkolta ja vastenmieliseltä, yksinäisyys ja +äänettömyys kiusasivat häntä. Hän aikoi juuri lähteä ulos Hultilaa +etsimään, kun joku huoneessa liikahtamisellaan häiritsi häntä. Nyt hän +pimeässä näki erään haamun epäselvät piirteet. Oven suussa ikkunan +pielisen varjossa istui Hultila, vaaleankeltaisena kuin valo ulkona, +unen pöppelössä, ränstyneen näköisenä. Veikkoliini tuli iloiseksi, +joksi hän ei ollut uskonut milloinkaan tulevansa, tavatessaan tuota +surkeata olentoa. + +-- No, tuollahan oletkin. Kun sutta ajattelee, on se jo etehisessä! + +Ei mitään vastausta. + +-- Missä on väki? Täällähän on autiota, kuin kirkossa arkena. Mitä +teet yksin täällä koko talossa? Missä on väki? + +Korisevalla ja käheällä äänellä vastasi Hultila pimeästä: + +-- Lautalla tietääkseni, Blumen lautalla. He tulevat muuttamaan +Suikkilan sahalle. He ovat pyytäneet minua jäämään tänne katsomaan +taloa ja vanhusta saunassa. + +Niin, nyt muisti Veikkoliini Vahvan Matin tuumat. Hän muuttaisi +Suikkilan sahalle perheinensä ja tavaroinensa: siellä tulisi Matista +tapuloitsija, ja hän menisi ainaiseksi Blumen palvelukseen, ja Maria +saisi tyttärensä koulutetuksi ja tehtaan lääkärin hoidettavaksi. +Blumen kuolemasta ja siitä, mitä tapahtunut oli, eivät he siis +tienneet mitään... Se oli hänelle epäsuotuista. Mitä ennemmin he siitä +saisivat tiedon, sitä parempi. Silloin ei tarvitsisi hänen itsensä +puhua asiasta. + +Veikkoliini istui ikkunan luona, tupakkaa polttelemassa ja +katselemassa miten vesi lätisten putosi pihalle ja juoksi leveinä +puroina mukulakiven lohkareiden välitse viettomaata alas. Hänet +yllätti syvä raskasmielisyys yksinäisyyden tähden. Hän tahtoi +tarkoittaa tätä ikävän ja väsymyksen tunnetta ajattelemalla +liikeasioitaan. Ajatteleminen yhä kasvavaa omaisuuttaan, eteenpäin +menevätä sahaliikettään, oli aina ollut hänelle lohdutuksen ja ilon +lähteenä. + +Tänään ei kuitenkaan mikään auttanut. Pyhäpäivän hiljaisuus ja +yksinäisyys ahdistivat häntä. Näiden mukana tulivat hänelle surulliset +ajatukset ja huolet. Mitä hyötyä hänen työstään? Kenelle kokosi hän? +Hänellä ei ollut vaimoa eikä yhtään lasta! Viime aikoina oli hänen +vaimonsa kuvan hävittänyt eräs toinen... Mutta poika, poikani, sen hän +katsoi taivaan velkapääksi hänelle takaisin antamaan. Kokoaminen, +hankkimishalu saisivat vasta silloin oikean arvonsa, kun hän tietäisi, +ett'eivät vieraat ihmiset jonakuna päivänä veisi kaikkea sitä, mitä +hän jättäisi jälkeensä, kun löytyisi joku, joka ottaisi kiinni siitä, +mihin hän itse lopettaisi, ja joka yhäti lisäisi kulta-aarretta, alati +veisi taloa eteenpäin. Mutta hän ... niin, hän oli lapseton... Hän +huokasi ääneensä ja syvään. + +Hultila seurasi raukeilla silmillään Veikkoliinin liikkeitä, näki +miten tupakan savu pyörehtien nousi hänen piipustansa, näki hänen +surullisen, alakuloisen katseensa ja, niinkuin hän olisi huomannut +hänen ajatuksensa, sanoi hän äkisti korpin-äänellänsä: + +-- Veikkoliinin pitäisi mennä naimisiin. + +Veikkoliini ei pitänyt siitä, että joku luki hänen ajatuksiansa. Hän +tunsi tuon nenäkkään neuvon tavanneen häntä, ilkeästi koskeneen +häneen. Hän otti piipun suustansa pikaisesti, sylkäsi tarmokkaasti ja +vastasi kuivasti: + +-- No, mutta jos minulla jo olisi vaimo. + +Tähän odottamattomaan vastaukseen, jonka olisi pitänyt hämmästyttää +Lutikkaa, ei hän vastannut mitään. Taaskin seurasi pitkä äänettömyys, +kuului ainoastaan sateen lotina katolta ja ikkunasta. + +Tämä äänettömyys suututti Veikkoliiniä. + +-- Saanen kiittää juuri Teitä siitä ett'ei kukaan tiedä missä vaimoni +nyt on, sanoi hän pikaisesti. + +Hän tunsi tarpeen purkaa sisuansa, tunteaksensa, että hän eli ja että +elämätä oli hänen ympärillään. + +-- Minua, kuinka niin? + +-- Niin, juuri Teitä ja Teidän hutiloimallanne tehtyjä kirkonkirjoja. +Kappalainen on sanonut Teidän toimittaneen kauniin sekasotkun tässä +pitäjässä. + +Kun tuli puheeksi kirkonkirjat, valtasi tuon kurjan Lutikan +vastustamaton naurunhalu. Luoja tiesi, minkä ajatusyhdistyksen lienee +tämä keskustelu herättänyt hänen tylsissä aivoissaan, mutta jotakin +hauskaa ja naurettavaa oli hänestä aina tämä asia. Nytkään hän ei +voinut pidättäytyä, istuessaan yksin tuolla pimeässä, hänen suunsa +vetäytyi hymyyn ja hän nauraa kikotti ääneensä. + +Mutta nyt suuttui Veikkoliini todentekoon. Hän ei ollut syönyt koko +päivään, hän oli ollut monenmoisissa tunnevirtauksissa, ja nyt hän +näki lisäksi itsensä tarkoin oivalletuksi. Hän kirosi ja melusi ja +käski Lutikan hävetä ja olla vaiti seinänraossaan tahi mennä niin +kauvas kuin tietä riittää. Mutta eivät mitkään uhkaukset vaikuttaneet +Hultilaan mitään, hän antoi haukkumisen mennä menojaan. Kun +Veikkoliini vihdoin lopetti vastasi hän niinkuin ei mitään pahaa sanaa +heidän välillänsä olisi vaihdettu: + +-- Minä neuvon teitä puhumaan tuon noitanaisen kanssa, hän voi varmaan +antaa teille hyvän neuvon. Hän tuntee kaikki suvut pitäjässä; kaikki +mitä hän on kuullut kaksikymmentä vuotta sitten, muistaa hän vielä. +Kun vanha pastori tahtoo jotain tietoa perhesuhteista eikä saa selvää +kirkonkirjoista, niin menee hän puhumaan mummon kanssa... + +Veikkoliini kuunteli hänen puhettaan ja meni suurilla askeleilla +tuvasta, samalla sulkien oven perästään, niin että nurkat tärisivät. + +-- Hm ... sanoi hän itseksensä, Lutikka saattaa olla oikeassa. + +Hän meni sahallensa, se oli tyhjä. + +Tuskin yhtään sielua näkyi kylässä. Niin monta kuin voivat, olivat +menneet kirkkoon. Veikkoliini koetti kuluttaa päiväänsä parhaansa +mukaan, mutta se tuntui hänestä kärsimättömältä ja loppumattomalta. +Vihdoin päätti hän seurata annettua neuvoa. + +Rahvaalla ei ole monta terveysopillista sääntöä, mutta yksi niistä, +jota Hankoniemestä Lappiin saakka seurataan poikkeamatta, on metsän +kaataminen ihmisasuntojen läheisyydestä. Puut tuottavat varjoa ja +epäterveyttä huoneisiin, sanotaan. Kun siis joku asunto on puiden +ympäröimänä, on se tavallisesti rappiolla ja melkein aina asumaton. + +Niin ei kuitenkaan nyt ollut. Monihaaraisten kukkivien pihlajain ja +kauniin, huolellisesti hoidetun humaliston puoleksi peittämässä +vanhassa tuvassa, asui vanhus, Noita-Kaisun nimellä koko +paikkakunnassa tunnettu nainen. Pitkä horsma, joka ei ollut vielä +avannut nuppujaan, ja koiranputki, joka kasvoi miehen korkuisena +valkoisine haaraisine kukkineen huoneen ympärillä, suojelivat +sisäänkäytävää. Pieni kaita käytävä oli tallattuna korkeaan heinään, +ja se johti tupaan, joka näytti erittäin rappeutuneelta. +Ammattimiehenä huomasi Veikkoliini heti, että saunan seinähirret, +jotka olivat pyöreät ja ristikko-nurkilla, olivat viidestätoista +kahteenkymmeneen tuumaisia läpimitaten. Hirret olivat mustuneet +auringon paahteesta, pihkasta ja vanhuuttaan, mutta näyttivät +kuitenkin tervesisuisilta. Katto oli taidokkaasti yhteenliitetty: +tuohet ilman ainoatakaan naulaa, käyräksi kasvaneet parrut, jotka +pitivät kattolaudat, ja tuet, joiden päät pistivät koko joukon +katonharjaa ylemmäksi, niin että tupa kokonaisuudessaan näytti +siililtä, kun se pörröttää piikkisen turkkinsa. + +Kun Veikkoliini aikoi aukaista oven, kummastui hän huomatessaan sen +lukituksi, sillä tämä ei ole tavallista näillä seuduilla. Hän kolkutti +kuitenkin ja odotti sateessa kärsimättömyydellä oven aukaisemista. +Vihdoin kuuli hän vanhuksen hoipertelevat askeleet ja miten hän löi +sauvallansa laattiaan. Ovi aukeni selkoselälleen. + +Veikkoliini astui sisään. Hän tuli pieneen etehiseen, jonka laattia +oli tehty kolhituista hirsistä. Hirsikerroksen korkuinen aukko ja +ransean lieden tuli valaisivat huoneen pikimustia seiniä. Vanhusta +harmaissa riekaleissaan tuskin näkyi, kun hän kävellä lyllersi +hämärässä. + +-- Hyvä päivä, alotti Veikkoliini. + +-- Jumala antakoon. + +-- Vanha äitiseni tarvitsisi uuden tuvan, sanoi Veikkoliini katsellen +huonossa kunnossa olevaa huonetta. + +-- Onko nyt tähän aikaan tavallista, että vieras, kynnyksen yli +tultuaan, moittii isännän taloa ja kotoa, häh? vastasi vanhus. + +-- Anteeksi, anteeksi, mutta minä ajattelin, että... + +-- Minä ajattelen, että kun olen asunut tässä kolmekymmentä vuotta, +talvea ja kesää, niin kyllä kestän myöskin loppuikäni. -- Mitä muutoin +käyntinne tarkoittaa, oletteko kipeä? + +-- En, Jumalan kiitos, kipeä en ole. + +Vanhus istuutui penkille, aukon viereen. Kun Veikkoliini nyt näki nuo +tuhatryppyiset kasvot, nuo punaiset, vesiset silmät tylsine +katseineen, ajatteli hän: tuo saakelin Lutikka, mitä minulla on täällä +tekemistä, mitä hän tietää, tuo vanha noita, mutta kun kerran täällä +olen, täytyyhän minun... + +-- No, suoraan sanoakseni. -- Ja Veikkoliini kertoi koko perheensä +historian, senlaisena kuin sen olemme jo kuulleet, ja lopetti +pyytämällä vanhukselta tietoja, josko hän jotain tiesi noista +kadonneista. + +Vanhus kuunteli tarkkavaisesti Veikkoliiniä. + +-- Josko tunnen ketään Veikkoliiniä, sanoi hän, tarkasti miettien ja +näyttäen haeskelevan muistonsa piilopaikoista. Tunsin monta sen +nimellistä. + +Ja Kaisu luetteli kaikki Veikkolaisen perheen jäsenet, milloin he +olivat eläneet ja kenen kanssa he olivat olleet naimisissa. Ja nyt, +lopetti hän, ei ole yhtään, ei koko kylässä eikä koko pitäjässä +sennimellistä. Viimeinen Malakias niminen muutti nimensä +Veikkoliiniksi ja muutti Viipuriin. He olivat väkeä, jolla oli tulta +veressä, he eivät kauan pysyneet yhdessä paikassa. + +-- Niin, kaiken tuon tiedän, sanoi Veikkoliini melkein maltittomasti, +mutta ettekö muista erästä mustaveristä vaimoa ja erästä pientä lasta, +sennimistä poikaa. He läksivät Viipurista noin kymmenen vuotta sitten; +heitä lienee nähty tällä paikkakunnalla. + +Vanhus iski silmänsä Veikkoliiniin, hänen lauhtuneet kasvonsa +välähtivät, samoin kuin auringonvilahdus lentää kanervikon yli. + +-- Tule saunaan, tule saunaan, sanoi hän innokkaasti. Hän nousi +vaivalla penkiltänsä, aukaisi pienen oven ja meni korkean kynnyksen +yli sisään saunaan. Tämä oli savutuvan aikainen huone, vaikka reppana +oli vaihdettu savettuun puutorveen. Vanhus ryömi lavan alle, toimi +siellä pimeässä, jumala tiesi mitä, ja tuli hetkisen perästä sieltä +pois. + +-- Katsokaa tänne, sanoi eukko, minun käteni vapisevat, mutta ottakaa +te ja asettakaa vati penkille tänne ikkunan viereen ja kaatakaa siihen +yksi jumpru paloviinaa. Lyökää sitten rikki tämä muna, ja +räiskyttämättä tippaakaan valkuaisesta pitää teidän kaataa se +paloviinaan, otettuanne ensin ruskuaisen pois. + +Veikkoliini teki niin, kuin eukko sanoi. + +Nyt nojasi vanhus ruskeat ryppyiset kätensä vasten penkkiä ja katsahti +tuohon kirkkaaseen nesteeseen, joka poreillen levisi vadissa. Ämmä +yski, pyyhki silmiänsä huivinsa nipukalla. + +-- Älä minua nyt keskeytä, sen sanon sinulle! + +Sitten mumisi ämmä pitkän manauksen vadin yli ja pitkän hiljaisuuden +perästä alkoi hän kuiskata: + +-- Näen tuon saksalaisen kaupungin, suuri kaupunki se onkin satoine +huoneineen, torneineen, kultaisine lipputankoineen ja lippuineen. Näen +suuria aluksia ja paljon ihmisiä; on talvi, lumi on likaista, ja +raskasta on siinä astua. Kaupungin pohjoisesta portista astuu +ruskeasilmäinen nainen, hän taluttaa kädestä pientä poikaa, hän kantaa +keltaiseen ja tummanpunaiseen, monilla kummallisilla eläimillä ja +kuvilla koristettuun huiviin käärittyä myttyä. + +Veikkoliini vaaleni kovin. -- Se on hän, se on hän, kuiskasi hän +puoliääneen, sen silkkihuivin sai hän espanjalaiselta katteinilta. Oh, +kuinka minä riitelinkään hänen kanssansa, raukan, kun hän otti sen +vastaan. Minkä näköinen hän on? + +-- Olkaa ääneti, älkääkä keskeyttäkö minua -- kuvat sekoittuvat -- +hänellä on tummat silmät ja melkein musta tukka; sievä ja hoikka hän +on, mutta vahvalta hän semminkin näyttää. Hän astuu hangella kantaen +lastansa käsivarrella. + +-- Oi, se on hän, se on hän, sanoi Veikkoliini itseksensä. + +Ja kaikki mitä hän pitkänä elinaikanaan sekä kotimaassaan että +Amerikassa oli oppinut noituuden ja taikauskon vääryydestä, kaikki +epäilys, kaikki mitä pappi oli opettanut ja mitä hän itse oli +ajatellut siitä asiasta, masentui. Hän alkoi pelätä tuota akkaa, ja +hänen lapsuutensa usko loihturunojen voimaan heräsi hetkiseksi jälleen +eloon. Hän uskoi; tällä hetkellä olisi hän uskonut mitä hyvänsä, +tietäjiä, loihtijoita, niitä, jotka näkivät kauas menneisyyteen ja +vielä kauemmaksi tulevaisuuteen. + +-- Nyt näen pitkän, suoran tien, jatkoi vanhus matalalla äänellä, tien +lumessa ja kinoksissa, lehdettömien puiden ja tummien honkien välitse. +Armelijaat ihmiset ovat korjanneet vaimon ja lapsen, he ajavat +kiireesti pohjantähden seutuja kohden. + +-- Nyt käy tie jäätä myöten, sataa lumiräntää, lumi on nuoskea, ja +raskasta on astuminen siinä. Taaskin kulkee hän lapsi povella. Tuo +pienoinen itkee, on väsynyt ja nälkäinen, tie on pitkä, taivas +pimenee, tähdet sammuvat, raskas, kostea etelämyrsky yllättää heidät. +Hän tupertuu tuohon märkään lumeen, hän rukoilee ja itkee. Susi ulvoo +kevätyönä, hän pelkää, hän nousee jälleen ylös, koettaa astua, mutta +voimat pettävät, vaivaloisesti laahaa hän itseänsä eteenpäin +viimevuotisessa ruohostossa, joka hauraana ja heikkona seisoo selän +rannan edessä. + +-- Hän haluaa kylään tuolla mäellä, se on Kiiskilän kylä. Valo +kimaltelee jo ikkunassa, koiran haukunta kuuluu vallan läheltä; mutta +nyt hän vaipuu alas kinokselle, hän ei jaksa enempää. + +Hengetönnä tuskasta kuunteli Veikkoliini tätä puhetta. Pari raskasta +kyyneltä vierähti hänen ahavoittuneille kasvoilleen. + +-- Onko hän kuollut? + +-- Vaiti, sanon minä, sähisi eukko ankaralla äänellä. Älä mua +keskeytä, kuvat pimenevät ja samenevat. Päivä valkenee, on kirkas +maaliskuun päivä. Eräs vanha vaimo menee alas rantaan avannolle, hän +löytää nuo onnettomat. Väkeä tulee avuksi. Heidät viedään saunaan, +luetaan loihtuja heidän puolestaan, heille annetaan lämmintä +juotavaksi. Nainen avaa silmänsä, hän puhuu, hän kertoo pitkän ja +surullisen jutun. Viikon kuluttua on hän kuollut. + +Veikkoliini kuiskasi: -- ja poika, kuinka on pojan laita? + +-- No niin, nyt sinä keskeytit minua kolmannen kerran, nyt ovat kuvat +juosseet yhteen, minä en enää näe mitään. + +-- Mutta poika, poika, sano mitä hänestä tuli, sanoi Veikkoliini +suurimman jännityksen vallassa. + +-- Niin, mitä pojasta tuli, kysy papilta. Pitäjälle tulevat semmoiset +lapset, vastasi eukko hajamielisenä; tylsyys ja väsymys alkoivat +taaskin saada häntä valtoihinsa. Hän oli sanonut kaikki, mitä hän +tiesi, ja vajosi jälleen entiseen välinpitämättömyyteensä. + +-- Pitäjälle, niin... Ja Veikkoliini nousi pikaisesti ylös, hän oli +kovin liikutettu. -- Pitäjälle joutuvat ne, ja niin heidät jätetään +sille, joka vähimmän vaatii heidän elatuksestansa. Ja mitään muuta te +ette voi minulle sanoa? + +-- En mitään muuta, sanoi vanhus. Tehän itse keskeytitte minua, vaikka +minä teitä varoitin. + +Veikkoliini jätti hyvästi, antoi akalle viiden markan setelin, ja, +vaikka vielä oli rankkasade, hankki hän kylästä hevosen ja rattaat +matkustaaksensa kirkolle. Hän oli saanut alun, mistä lähteä, nyt +tahtoi hän ajaa asiansa perille. + +Hän tapasi kappalaisen, tuon vanhan, hyväntahtoisen ja puhelijaan +miehen, esitti vielä kerran asiansa, kertoi mitä hän oli kuullut, +ilmoittamatta kumminkaan lähdettä. + +Ja vihdoinkin, monivuotisen etsimisen perästä sai hän varmuutta. +Kansliassa oli hyvin kääritty mytty, mytyssä oli vanha ruotsalainen +virsikirja, siinä oli tuo punakeltainen silkkihuivikin ja +muutamia kuluneita lapsenvaatteita; kaikki tämä oli varustettu +päällekirjoituksella, joka ilmoitti minkä asianhaarain ollessa tavarat +oli löydetty. Tärkein kaikista oli se, että virsikirjassa oli hänen +vaimonsa tyttönimi, Emilia Bergelin, ja tämän nimiseksi oli Hultila +todellakin merkinnyt vaimon ja hänen poikansa kirkonkirjoihin, niin, +olipa vielä kirjoittanut muistiin tapaukset ja päivät niin, kuin tuo +vanhus oli ne kertonut. + +Kaikki kävi nyt yhteen. Asia oli selvä. Heti saatuansa täyden +varmuuden, matkusti Veikkoliini kotiansa. Hänen näin sateessa ajaa +täristessään, antaen ajatuksiensa vapaasti liidellä, välähti äkisti +kuva hänen sielunsa silmälle. Hän näki pihlajaa Kiiskilän pihalla, +jossa oli parvi ahmivia tilhejä, näki Ellin ja Kaarlon, joka +palavalla, intohimoisella silmäyksellä katseli ylöspäin. Nuo tummat +silmät sinertävine valkuaisineen, ne olivat hänen vaimonsa silmät. +Kummaa, kun hän ei niitä heti tuntenut? Noh, sen hän kyllä tiesi, hän +tiesi missä hänen muistinsa ja ajatuksensa olivat olleet... + +Huutolaispoika, jonka hän oli luullut Matin rengiksi, ja jonka hän +ainoastaan silloin tällöin oli nähnyt talossa, se oli hänen poikansa, +siitä ei ollut enää epäilemistäkään. + + + + +XIII. + + +Pääkonttorista Viipurissa oli talven ja kesän kuluessa tullut sanoma +sanoman perästä Vahvalle Matille käskien häntä koettamaan parastaan +saadaksensa tukkilautan perille kuljetetuksi. Kauppahuone oli näet +vastaanottanut melkoisia tilauksia hollannin hirsiä hankittavakseen +ennen syksyä. Tämä hirsivarasto oli vielä pinoissa Pielisjärven +rannalla, kun tilaus tehtiin. Kovalle otti, jos tahdottiin ennen +syksyä ehtiä kuljettaa nämät hirret alas Uuraansalmelle. + +Vahva Matti ei saanut aikaa pannakseen kunnollista lauttaa kokoon. +Semmoisen tekeminen oli paitsi sitä vaikeata, sillä vesi täällä joen +suulla virtasi kovasti, ja hirret olisi sitä varten pitänyt ensin +viedä syvemmälle vedelle. + +Pitempiä matkoja ja syvää vettä varten pannaan lautta tavallisesti +siten kokoon, että hirret pannaan ristiin päälletysten. Koko lautta +näyttää silloin suunnattomalta halstariraudalta. Jos vesi on syvä ja +matka pitkä, niin ett'ei lauttaa tarvitse purkaa kapeitten salmien, +virtojen ja koskien tähden, voipi tämmöinen lautta olla jopa +kuusikerroksinenkin. Siinä, missä hirret ovat ristissä toistensa +päällä, sidotaan ne yhteen köydellä sillä tavoin, että mitä nopeammin +lauttaa vetää eteenpäin höyry tahi miehet köydellä, sitä tiukemmalle +köysi vetäyntyy. Tavallisinta ja mukavinta on kuitenkin kuljettaa +hirsiä n.s. puomilautassa, s.o. useista toisiinsa yhdistetyistä +hirsistä muodostetaan sulku, jonka sisällä hirret vapaasti kelluvat. +Semmoista lauttaa voidaan salmissa kaventaa, tarvitsematta sitä +hajoittaa, voidaan virroissa ja koskissa helposti purkaa, laskea alas +ja taaskin ko'ota. Sitä vastoin oli sillä vähäinen vastustusvoima +myrskyä ja aaltoja vastaan. Syvillä vesillä ja avaroilla selillä +käytetään tätä tapaa ainoastaan silloin, kun ilma on pysyväisesti +kaunis, matkat lyhyet, ja kun kuljetusolot muutoin ovat suotuisia. + +Matti tunsi Pielisjärven epävakaan veden perinpohjin. Hän tiesi, minä +aikoina tuuli tavallisesti käy etelästä tai pohjoisesta. Hän tunsi +virrat ja vedet, luodot ja karit. Kaikki Pielisen oikut ja temput oli +hän kokenut. Hän oli mitannut sen syvyyden ja tiesi, missä pohja oli +liejuinen tahi sorainen. Sumussa, myrskyssä, tyynessä oli hän kulkenut +sitä myöten venheellä, lautalla ja proomulla. Sentähden pelkäsi hän +tätä järveä. + +Se oli arvaamaton, kuni oikullinen nainen. Kuten leikkivä lapsi lepäsi +se tuolla auringon paisteessa pehmoisena kuin niittyvilla, +aamunkoitteessa ruusuisena, teräskiiltoisena päivän kuluessa, +iltasella tutkimaton kuin kuvastimen pinta, ja yht'äkkiä vääntyivät +sen armaat kasvot. Tuo pieni jokeltava lapsi muuttui vihastuneeksi +jättiläisimmeksi, joka ympärinsä löi, löi ilman tarkoitusta, +hillittömän vihaisena. Sokeassa raivossaan ruhjoi se venheitä, repi +lauttoja rikki, musersi miehiä. Niin, Pielinen oli petollinen ja +julma. Matti ei luottanut siihen enemmän kuin yksiöiseen jäähän. + +Ja kumminkin täytyi hänen nyt, ehtiäkseen perille, vastatakseen +kauppahuoneen monivuotista luottamusta, juuri nyt, kun näytti niin +tärkeältä, täytyi hänen uskaltaa sulkulauttana kuljettaa nuo +neljäkymmentä tuhatta hirttä perille, ainakin tuolle suurelle selälle +saakka, jossa kauppahuoneen hinaajahöyryn piti tulla vastaan. Hän +yhdisti siis hirtensä kolmeen pienempään lauttaan; yhteen lauttaan +pani hän kaikki ne hirret, jotka saatettiin katsoa kelvollisiksi +hollannin hirsiksi, ja sitä hän itse johti. Kuhunkin lauttaan oli hän +kumminkin laittanut tukevamman keskuksen hirsistä, jotka hän oli +pannut päälletysten ja sidottanut nuorilla, vitjoiksi väännetyillä +kuusilla. + +Joka lautalle pantiin lautoja permannoksi ja rakennettiin koju +ruokatavarasäiliöksi ja makuusuojaksi väelle. Vanha haljennut, +isonlainen pata toimitti tulisijan virkaa. Vintturi, neljä miestä ja +kaksi hevosta pantiin joka lautalle, ja niin oltiin valmiina tuohon +kuukausia kestävään matkaan. + +Oli sateinen toukokuun päivä, kun Vahva Matti ensikerran viritti +köytensä suurine, raskaine ankkureineen. Kun tämä köysi koko +pituudelleen oli ojaistu, valjasti Antti ja Kaarlo vanhan Hurjan ja +toisen vinosilmäisen, mustan, Lento nimisen hevosen, vintturin eteen. +Köysi kelattiin ylös natisevan akselinsa ympäri, ja lautta lähti +matkalle hitaasti ja verkalleen tuota kaukaista määräpäätänsä kohden. +Laivaksi se oli raskas; se oli jykevä ja kömpelö, sen kuljetusvoima +heikko: kaksi hevosvoimaa sanan varsinaisessa mielessä. Ja kumminkin +oli lautan matka sata peninkulmaa pitkä, täynnänsä vaiheita, vaaroja. +Mutta ne henkiset voimat, jotka ohjasivat sen kulkua ja johtivat sen +tietä, olivat sitkeitä, kulumattomia, taipumattomia: tuo suomalaisen +uskollisuus, tuo suomalaisen kärsivällisyys. Niin kauan kuin nämät +voimat olivat lautalla, ei Blumen kauppahuoneen tarvinnut pelätä sitä, +ettei lautta aikanansa saapuisi Suikkilan sahan satamaan. + +Viikkokausi oli kulunut eikä Matti vieläkään ollut kauas ennättänyt, +sillä herkeämättömät etelätuulet vaikuttivat sen, että matka kävi +tavallista hitaammin. Noin kesäkuun keskipalkoilla oli Vahva Matti +ennättänyt Kiiskilän kylän kohdalle; mutta hinaaja-alusta hän ei vielä +ollut nähnyt. Hän ei saanut käsitetyksi, mitä asiain johtajat +ajattelivatkaan. + +Täällä lepäsivät lautat pari päivää; sillä Maria ja Elli talon +tärkeimpien irtonaisten tavarain kanssa muuttivat nyt lautoille; nyt +toteuntuisi tuo aiottu suuri muutos Suikkilan sahalle. Marian seurassa +tuli eräs nilkka suutari pikineen ja nastoineen, kaikkine +työkapineineen. Hän aikoi matkan aikana tehdä uittomiehille työtä. Ja +niin lähdettiin. + +Tällä lautalla elettiin erillänsä maailman puuhista ja turhuudesta. +Mitä mailmassa muualla tapahtui, siitä ei tiedetty täällä mitään. +Ainoastaan jonkun kalastajan laskiessa venheensä lautan laidalle, +antaaksensa sen kulkea lautan mukana, tahi kun pojat lähetettiin +lähimpään kylään hankkimaan hevosille ruokaa, saattoi yksi tahi toinen +huhu ulkomailmasta saapua tälle lelluvalle saarelle. + +Kun auringonvalo säteli taivaalta ja heijasti järven pinnalta, niin +että silmiä pakoitti, vaikka kuinkakin tirrotti ja väänti heidän +kasvonsa ryppyihin, kuin kuivunut omena, kun aurinko poltti niin, että +se veti rakoille ja näppylöille lasten ja naisten ranteet ja ahvetutti +miehet mustiksi kuin murjaanit, kun kuivuus aivoja huimasi, niin ei +ollut muuta suojaa, kuin tuo pieni hökkeli lautalla. Kun yötuuli +kylmänä ja jähmettävänä toi kostean vilun, kun sade virtasi alas, kun +sumu, pehmeänä, valkoisena ja kauniina petti silmät, muuttaen kaikki +muodot ja etäisyydet, niin koju oli ainoa suojelus, mitä Matti saattoi +tarjota perheellensä ja väellensä. Mutta älköön kumminkaan luultako +että Matti tahi väki olisivat siitä olleet murheissaan. + +Ei, vanhoilla uittomiehillä on tapana sanoa, että mieli virkistyy ja +sielu ilostuu ajateltaessa hillitöntä elämää tukkilautoilla. Matin +miehet olivat, paitsi Jaakko Trast, nuorta väkeä parhaassa ijässään. +He olivat kuleksineet kaikkia Suomen vesistöjä; ei mikään +kouluvoimistelija voinut jälitellä heidän temppujansa, kun he +jäntevillä ja tottelevilla, ikäänkuin vaskesta valetuilla jäsenillään, +mennä pyyhkisivät riemuitsevaa vauhtia alas koskista parin pyöreän +hirren päällä. Ja kun hirsi keikkui vaahdossa, niin että kylän tytöt +ja pesijämuijat rannalla pelosta kauhistuen päästivät hätähuudon, +silloin nauttivat koskenlaskijat oikein sydämmensä pohjasta. Seudun +nuorison hyväksyvän hymyn edestä leikkivät he rajusti sillä reunalla, +joka on elämän rajana, missä kuolema aukaisee sylensä. Niinkuin +kaikki, jotka joka päivä heittävät arpaa elämästä, elivät he +hauskasti, melkein raivoisasti. Paloviina ja korttipeli, tanssit ja +pojankujeet, sukkelat pilapuheet, jotka eivät aina olleet ihan +säädyllisiä, helpottivat raskasta työtä ja niukkaa unta. Matin koko +velvollisuudentunne, hänen jättiläisvoimansa ja isäntävaltansa olivat +kyllä tarpeen pitääksensä väkeä sopivien rajojen sisällä, kun veri +oikein kuohui. + +Ja pitkinä kesä-iltoina, kun varpattiin lautalla, silloin laulettiin +lauluja ja kerrottiin satuja ja tarinoita kaikilta Suomen seuduilta. +Niin, Puolasta ja Krimistäkin, sillä Jaakko Trast, joka oli +ensimmäinen mies lautalla lähinnä Mattia, osasi kertoa tarinoita +loppumattomiin, vaikka hän muutoin olikin vähäsanainen ja +harvapuheinen. + +Ei, tukkipojan elämä, se on ihanaa, viikkokausittain laiskurin työtä +ja sitten, kun on kyllikseen levätty ja ollaan väsyksissään paljaasta +joutenolosta, ylimääräistä ponnistusta ja hengenvaaraa. + +Oli ilta heinäkuun alussa. Oli sivuttu Korkiavaaran suuri tunnushonka, +oli ennätetty Pallasmaan saarien ohitse ja suoritettu osa +Ristisaartakin, ja edessä oli yksi Pielisjärven suurimpia selkiä. + +Kesäyön taivas purppurapunaisena lännessä, vaaleine tähtineen, +keveine, äärettömyydessä häilyvine pilvineen kuvastui selän +hopea-häiveiseen pintaan, ja kehyksenä seisoivat rannan lepät, kummut +ja kukkulat ylösalasin käännettyinä sen ympärillä. Oli kuin mahtava, +ääretön pallo, jonka keskessä lautta, jumala ties minkä voiman +kannattamana, häilyi tuossa äärettömyydessä syvyyden ja korkeuden +välillä. Silloin tällöin kajahutti huiluäänensä joku valvova +laulurastas, joka ei vielä ollut kevätlaulujansa unhottanut, ja +sävelaallot toi laulun järven yli. + +Illan suloisuus ja hiljaisuus sekä luonnon kauneus olivat saattaneet +lautan koko väestön ylevään mielentilaan. + +Vahva Matti istui vaimonsa kanssa kojun vieressä puhuen matalalla +äänellä ja pitkäveteisesti siitä onnesta ja huolettomasta +tulevaisuudesta, joka heitä odotti. + +Suutari ratkaisi ajatuksissansa kristillis-yhteiskunnallisia +kysymyksiä ja hyräili sillä aikaa Sankeyn riemuvirsiä uskovaisten +autuuden toivosta. + +Jaakko Trast, sotilas, ja Nestor Rönni loikoivat selällään lautalla, +vetivät iltasavujaan, nauttivat viileydestä ja katselivat +tupakansavua, kun se tuprusi ylös ja katosi illan utupilviä kohti. + +Kojun takana istui Halli koira, kieli riipuksissa ja häntä vedessä. +Hänen vierellään istuivat Elli ja Kaarlo keskellä elämän onnea ja +iloa, Elli ruusunpunaisena, Kaarlo kovin kalpeana. Ellin terveet +huulet olivat puoleksi auki, hänen silmänsä haaveksivat. Katseella, +joka ilmaisi sekä lapsellista turvattomuutta että itsetietoista +neitsyllisyyttä katseli hän Kaarloa silmiin. Oli noissa hänen +silmäyksissänsä kainoutta ja iloa, oli mitä hellinti lempeyttä. Kaikki +sanoivat nuot nuoret toisillensa, suullista sanaakaan lausumatta. +Heidän sydämmensä kohtasivat toisensa ja sulivat yhteen, kuten +salaiset lähteet, näkymättömästi, hiljaisuudessa, vastustamattomasti. +Ja Kaarlon tarttuessa Ellin hentoon käteen, jonka hieno rakennus ja +kalpea iho ilmaisivat pitkällistä sairautta, vavahutti näitten +molempain nuorten ruumiita suloinen tuska, joka seisatti heidän +sydämmensä tykytystä. Enkeli paljaine lyövine miekkoineen oli jättänyt +vartiopaikkansa paratiisin portilla; he olivat astuneet sisään +ensimäisen rakkauden pyhään puistoon. + +Hiljaisuus, juhlallinen mieliala ja tuo nuoren rakkauden onni olisivat +kyllä vielä kauemmin kestäneet, joll'ei Antti, joka monta tuntia oli +istunut onkimassa, yht'äkkiä olisi tuntenut itseänsä nälkäiseksi ja +pyytänyt ruokaa. Maria pani ruuan esille. Päivän sietämättömän +kuumuuden perästä virvottiin jälleen uuteen eloon. Ruokahalu oli hyvä, +ja nuoriso kyllä piti siitä huolta, että keskustelu pysyi vireillä. +Puhuttiin sitä ja tätä. + +-- Puhu jotakin, Nestor Rönni, sanoi Antti, sinä olet jo kauan sitten +luvannut kertoa meille jonkun sadun. + +-- Minä kerron sadun, sanoi suutari, jonka minä olen itse tänään +sepittänyt. + +-- Älkää te, kertokoon Rönni, sanoi Antti, hän osaa niin hyviä +tarinoita kertoa. + +-- Annetaan nyt suutarin kertoa, sovitti Maria, koska hän itse on +sepittänyt satunsa. + +Ja suutari alkoi pitkällä johdatuksella, kuinka hän oli ollut +herännäinen, baptilainen, metodilainen ja kaikkia mahdollisia -laisia, +jälleen yhtynyt valtiokirkkoon, ja nyt, naulatessaan ja naputtaessaan, +pijetessään ja vetäessään, oli alkanut miettiä joitakuita tärkeitä +opin pykäliä, muun muassa helvetin oppia. Hän ei ollut saavuttanut +rauhaa eikä lujaa ja varmaa vakaumusta, jonka tähden hän oli ko'onnut +kaiken omaisuutensa ja oli nyt matkalla erään suuren hihhulipapin ja +profeetan luokse Rantasalmelle keskustellaksensa tästä tärkeästä +asiasta. + +-- Niin, mutta kertomus, satu, sanoivat toiset. + +-- Kyllä, näin se kuulun, se kertoo tekopyhästä räätälistä: + +-- Oli kerran räätäli, joka oli kaikkien muitten räätälien kaltainen: +vaikka hänelle olisi antanut kymmenen kyynärää sarkaa pukuun, aina +leikkasi hän sen niin, että vaate juuri hädin tuskin riitti, eikä +mitään jäänyt liikaa omaajalle. Sitä paitsi eli hän salassa syntistä +elämää, mutta oli niin tekopyhä, ett'ei pappi eikä lukkarikaan voinut +häntä läpikatsoa, vaan luulivat kaiken olevan niinkuin olla pitikin. + +-- No niin, eräänä päivänä kuoli hän, ja hänen sielunsa yritti sisään +taivaaseen. + +-- Kuka sinä olet, sanoi Pietari, joka seisoi taivaan valtakunnan +ovella. + +-- Minä olon räätäli, minä, ja tahtoisin taivaan valtakuntaan. + +-- Vai niin, odota vähän, odota vähän. + +-- Hyvä herra apostoli, sanoi räätäli levottomasti, älkää olko ankara +minulle, en minä ole toisiakaan räätäleitä huonompi, sen minä voin +vakuuttaa, ja kaikkia suutareita paljoa parempi. + +-- No, no, mene siis sisään. + +Pietari raotti ovea ja räätäli luikahti taivaan valtakuntaan. + +Ja tyytyväinen hän nyt oli. Hän ihmetteli kuinka niin helposti +ylipäänsä kävi kirkkauden valtakuntaan pääseminen. + +Ja kuinka kaunis tämä taivas oli, johon hän oli tullut, ja kuinka +säteilevä valo täällä olikin, ja mikä kaunis soitto sitten, ja kaikki +kulkivat autuaina loistavissa valkeissa vaatteissaan. + +Vaan ei aikaakaan, niin alkoi jo räätälistä täällä sisällä tuntua +liian valoisalta; hänen silmiänsä häikäisi, ja soiton helinä vaivasi +hänen korviansa. Urhollisesti kesti hän kumminkin hetkisen koettaen +olla onnellinen, kuni toisetkin. Lopuksi tunsi hän kumminkin, että +hänen kävi mahdottomaksi tätä kärsiä. Hänen aivoissaan suhisi ja hänen +silmiään pakotti. Ei käynyt, hänen täytyi päästä pois täältä, täällä +ei hän voinut kestää. + +-- Räätäli kulta, sanoi Pietari, sinä näytät taivaaseen +kelpaamattomalta, sinä. Kuinka on laitasi? Pysy hiljaa ja ole +tyytyväinen täällä. + +Mutta räätäli seisoi oven pielessä Pietaria kurnuttamassa, +rakoilemassa ja kiusaamassa: -- laske minut pois täältä, tämä on +minulle mahdotonta kärsiä. + +Viimein, kun Pietari ei enää edes vastannutkaan hänen rukouksiinsa, +kuiskasi hän hiljaa: minä olen syntinen, vaivainen, viheliäinen +räätäli, olen petoksella tunkeutunut taivaaseen. En minä sovellu +tähän, täällä kärsin kauheaa tuskaa; päästä minut sinne, jonnekka +kuulun. + +-- Minnekkä sitten, sanoi Pietari? + +-- Sinne, oi, sinne, sinä tiedät, ja sana ei tahtonut tulla hänen +huuliltansa; sinne helvettiin, sai hän vihdoinkin kuiskatuksi. + +-- Räätäli parka, sanoi Pietari, minun käy sääliksi sinua, mutta +mitään semmoista paikkaa ei olekkaan. Taivas itse on sinun helvettisi. +Hurskaat ovat täällä autuaat, pahat saavat täällä kärsiä tuskaa, +Semmoinen on tekopyhän rangaistus. + +-- Oi, herra jumala, huusi räätäli. Se on kauheinta, mitä koskaan olen +kuullut. + +Hänen huutonsa, hänen huokauksensa, hänen valituksensa ja itkunsa, ne +kaikuivat sekaantuessaan autuaitten ylistysvirsiin juuri niin, kuin +niiden piti kaikua. Miljooniin toisiin ääniin sointuivat ne yhteen +sopusoinnuksi, karitsan ylistykseksi, ja ijankaikkisesti tulisi autuus +olemaan hänen rangaistuksenansa, ja hänen valitushuutonsa tulisi +Herran ylistykseksi. + + * * * * * + +Kun satu oli lopussa, sanoi Maria: -- Hyi, tuo on ilkeä satu, mitäs +kristillisyyttä se olisi, että ei olisi helvettiä. -- Ei tuo sovi +lapsille, mene sinä, Elli, sisään, sinä: yökylmä alkaa jo tulla, olit +kipeä eilen. + +Ei, hän, hän oli terve, mikäs häntä vaivaisi. Ja todellakin, tämä +hento vartalo ei näyttänyt koskaan väsyvän, ei koskaan vilustuvan, +hänen sisällinen elämänsä oli niin keskeyntynyt, niin vahva, että hän +kesti siinä, missä moni vahvempi olisi vikaantunut ainaiseksi. + +-- En, minä tahdon kuulla Rönnin sadun Uukuniemen pajarista. Enkö +pääse menemästä tuohon kuumaan kojuun? + +Elli ei vielä ollut milloinkaan rukousta tehnyt, jonka hänen äitinsä +olisi jättänyt kuulematta. Nytkin sai hän tahtonsa täytetyksi. + +Kesäyön hämärässä painui Elli lähemmäksi Kaarloa, otti salassa hänen +kätensä omaansa ja kuunteli suurimmalla tarkkaavaisuudella Rönnin +satua. + +Ja Rönni, jonka puhe tavallisesti kuului kuin oven narina, muuttui +nyt, kun hän kertoi satua, kaunopuheiseksi. Hänessä oli vähän +runoilijaa, hänen puheensa juoksi selvänä ja poljennollisena kuin +varstan iskut riihessä. Kuten jokainen varstan isku irroittaa +kultaisen jyvän ruumenista ja oljista, niin antoi jokainen Rönnin sana +oikean kuvan ja teki oikean vaikutuksen kuulijoihin. + +-- Näin kuuluu satu Uukuniemen pajarista: + +Oli kerran, kauan, kauan aikaa sitten, rikas pajari, jolla oli kaunis +tytär, vaikka hän itse oli kovin ilkeä ja ruma. Pajari asui komeassa +hovissaan Hoviharjun selänteellä Pyhäjärven rannalla; hän oli varsin +mahtava ja rikas. Hän omasi koko Sortavalan, Ruskealan ja Jaakkiman +pitäjät läänityksenä Pihkovan ruhtinaalta, joka oli Moskovan tsaarin, +Ivana julman läänitysmies. + +Pajari kiusasi ja rääkkäsi talonpoikiansa monella tavalla, niin että +häntä koko seudussa sanottiin talonpojanrääkkääjäksi. Julmuuden +harjoittaminen oli hänen huvinsa ja ajanviettonsa. + +Siihen aikaan olivat tämän seudun asukkaat venäjän uskontoa. Heidän +pappinsa ja lukkarinsa tulivat kaikki Valamon luostarista. Pajarin ja +luostarin välillä oli alituinen riita, sillä papit ottivat +suojellakseen kansaa hänen omavaltaisilta teoiltaan ja nuhtelivat +häntä hänen julmuudestaan. + +Pajari vaati talonpojilta korkeita veroja ja kaksinkertaisia +päivätöitä sekä pakotti heitä juhtien puutteessa vetämään auraa. Tätä +he kärsivät napisematta; mutta kun hän omatekoisten oikeuksiensa +perusteella, pitäjien omaajana ja kansan herrana, rupesi vaatimaan, +että joka morsian vihkimisen jälkeen palvelisi kolme päivää ja kolme +yötä hänen talossansa, silloin talonpojat vimmastuivat. + +Ja pyhän Vapun päivänä kokountuivat he hiljaisuudessa eräälle +korkealle vuorelle, jossa he valittivat ja vaikeroivat niin, että +vuorta vielä tänäkin päivänä sanotaan Itkevien kallioksi; täällä he +sopivat, ett'eivät enää kauemman kärsisi pajarin sortoa ja julmuutta. + +He valitsivat sentähden kolme kertaa kolme viisasta ja kokenutta +miestä puhumaan puolestansa. + +Kolme miestä sai tehtäväksensä viedä lahjoja ja antimia mahtavalle +ruotsalaiselle herralle, joka hallitsi Inkerinmaata, ja jonka nimi oli +Jaakko Pontus de la Gardie. Hänelle piti heidän antaa 12 mustaa ahman +nahkaa, sillä hän söi ja kalusi ympäriltään kuin ahma, valloitti +kaupunkeja, kyliä ja pitäjiä, toisen toisensa perästä, vaan ei +kuitenkaan koskaan ollut tyytyväinen siihen, mitä hän jo oli +anastanut. + +-- Herra ja kreivi! Tule tänne meidän luoksemme, piti heidän sanoa +hänelle, auta meitä rankaisemaan sitä jumalatonta pajaria, ja me +tottelemme sinua ja maksamme sinulle veroa, niin kauan kuin sinä +sallit meidän uhrata pyhälle Hermanille ja annat meidän tyttäriemme +olla rauhassa. + +Kolmen miehen piti mennä Pihkovan ruhtinaan luo, antaa hänelle +kaksikymmentä punaista ketunnahkaa, sillä hän oli viekas ja +pelkurimainen kuin kettu, ja sanoa hänelle: + +-- Herra ja ruhtinas, tule meitä auttamaan sitä jumalatonta pajaria +vastaan, ja me tottelemme sinua ja maksamme sinulle veroa, niin kauan +kuin sallit meidän uhrata pyhälle Antrealle, kaikkien slavilaisten ja +karjalaisten suojeluspyhimykselle, ja niin kauan kuin varjelet +tyttäriemme kunniaa. + +Kolmen miehen tuli mennä suureen Moskovan kaupunkiin tsaarin luokse, +antaa hänelle kolme kertaa 24 kärpännahkaa lahjaksi, sillä hän oli +herra ja hallitsija, ja heidän tuli hänelle sanoa: + +-- Tsaari ja itsevaltijas, auta meitä sitä kunniapattoista pajaria +vastaan, sillä hän pilaa kaikki meidän nuoret naisemme. + +Ja nuo kolme ensimäistä menivät Käkisalmeen. Siellä he tapasivat tuon +suuren ruotsalaisen Pontus kreivin; hänellä oli tuhatmiehinen +sotajoukko ja talonpoikia ympärillänsä, ja ne kaikki rakensivat teitä +ja siltoja eri suunnille; sentähden nimitetään vieläkin metsäpolkuja +ja telasiltoja itä-Suomessa "ponnuksiksi". Nuo kolme kokenutta miestä +esittivät asiansa kreiville. Näin vastasi tuo suuri kreivi Jaakko +Pontus de la Gardie: + +-- Menkäät ja sanokaat talonpojille teidän kotiseudullanne, että kun +tie Vuokselta Pyhäjärvelle valmistuu, niin minä tulen hirttämään +pajarin hirsipuuhun, joka on yhtä korkea, kuin Hamanin hirsipuu. + +Ja ne toiset kolme menivät Pihkovaan ja tapasivat Pihkovan ruhtinaan, +joka oli villisikoja metsästämässä. Heidän annettuaan lahjansa ja +esitettyään asiansa, vastasi ruhtinas: + +-- Menkäät ja sanokaat niille, jotka ovat teidät lähettäneet, että +voitettuani ruotsalaiset ja valloitettuani Marianlinnan, tulen minä +luoksenne ja elävältä poltan pajarin. + +Ja kun ne viimeiset kolme tulivat Moskovaan ja oprinnikit [tsaari +Ivana III:nen henkivartijat] eivät tahtoneet laskea heitä sisään Ivana +julman luokse, niin saivat he kauan odottaa Kremlinin porttien +ulkopuolella. Mutta eräänä päivänä kun tsaari oli kipeä, eikä kukaan, +ei edes hänen italialainen lääkärinsä, voinut häntä auttaa, muistuivat +eräälle hovimiehelle nuo Suomen noitamiehet mieleen, sillä semmoisia +heidän luultiin olevan. Hän puhui itsevaltiaalle heistä, ja he tuotiin +tuon julman tsaarin luokse. + +Tsaari Ivana makasi kultaisessa vuoteessaan, tsaarikruunu vieressänsä +ja valtikka kuumeenkipeässä, vapisevassa kädessään. Hänen ympärillänsä +seisoi hänen henkivartijansa ja useita mahtavia pajareja. Nuo kolme +lähettilästä tarjosivat lahjansa ja esittivät pyyntönsä. + +-- Menkäät, vastasi tsaari Ivana, sanokaat niille, jotka teidät +lähettivät, että tultuani terveeksi, tulen minä Karjalaan, ja pajari +on, sakramentitonna ja voitelematonna, saapa semmoisen kuoleman, jota +eivät koskaan pajarini unhota. + +Mutta vanhin lähettilästen joukosta katsoi häntä pelkäämättä silmiin +ja sanoi: + +-- Herra ja tsaari, minä näen sinun silmistäsi, että sinä et enää +koskaan parane; kolmen päivän perästä olet sinä kuoleman oma; anna +meille itsellemme oikeus rangaista naisten ryövääjää. + +[Tämän tapauksen on suuri historiamaalari Jacoby kuvannut "suomalaiset +noidat ennustavat tsaarin kuoleman" nimisessä taulussaan.] + +Silloin putosi valtikka tsaarin kädestä, hänen huulensa vapisivat. + +-- Menkäät jumalan haltuun, sanoi hän, ja hakekaat itse oikeutta +itsellenne. + +Nuo kolme lähettilästä menivät kotiansa, mutta tuskin oli kolme päivää +kulunut, ennenkuin tsaari kuoli, niinkuin Suomen noidat olivat +ennustaneet. + +Niukkilan kylässä Pyhäjärven rannalla oli siihen aikaan tyttö, jonka +nimi oli Maria. Hänen hiuksensa olivat keltaiset, kuin kypsynyt olki, +ja silmänsä elävät ja mustat, kuin oravan. Hoikka ja soreakasvuinon, +kaunis ja hyvä hän oli; ei hänen vertaistansa koko Karjalassa ollut. + +Kauan oli jo pajari maltitonna odottanut hänen hääpäiväänsä. Mutta +kaunis Maria oli aina toistaiseksi lykännyt myöntäväisen vastauksen +antamisen kenellekään monesta kosijoistansa; hän odotti noitten kolmen +kolmemiehisen lähettiläskunnan sanomaa. + +Vihdoinkin palasivat nuo lähettiläät kotia. He kutsuivat heti kaikki +talonpojat Itkevien vuorelle ja esittivät jokainen vuorostaan ne +vastaukset, jotka he olivat saaneet. Kun talonpojat kuulivat tsaarin +vastauksen, tulivat he iloisiksi ja päättivät kostaa pajarille mutta +säästää hänen tytärtänsä, joka oli hyvä ja jalo neiti. + +Pyhän Antrean päivänä, kun viljat olivat kootut ja kirkko oli +koristettu lehdillä ja kukilla, kun pappi messusi ja Sortavalan +luostarin laulajat lauloivat pyhiä laulujansa, tuli pajari ratsastaen +mustalla hevosellaan, kymmenen hurjan arokoiran ja monen jääkärin +kanssa, kirkkoon, niinkuin hänen tapansa oli, katsomaan vihittäisiinkö +sinä päivänä joitakuita morsiuspareja. + +Hän jätti hevosensa erään sotamiehen hoidettavaksi ja astui itse +sisään Herran huoneeseen. Hän oli puettu nahkareunaiseen silkkipukuun +ja kupeellansa oli hänellä kultaisessa kantimessa pitkä, paljas +miekka. Nähdessään tuon kauniin Marian vihdoinkin seisovan morsiamena +kirkossa, kävi hän iloiseksi. Hän oli julmannäköinen, kun nuo lihavat +kasvot pienine, pirullisine silmineen ja tuo iso suu hymyilivät +tyytyväisyydestä. Mutta mitä iloisemmaksi pajari tuli, mitä enemmän +hän hymyili, sitä katkerammaksi tuli Marian suru. + +Pajari aikoi juuri antaa käskyn jääkäreillensä tarkasti vartioitsemaan +kirkon ovea, että ei kukaan morsian pääsisi ulos, kun papit ja nuo +kolme lähettilästä, jotka olivat käyneet tsaarin luona Moskovassa, +tulivat sisään siitä ovesta, joka vei kaikkein pyhimpään. + +-- Katsokaa tuolla, huusi pappi niin kovasti, että koko seurakunta sen +kuuli, tuolla on pajari, se Belialinmies, vaatikaa oikeuttanne, +talonpojat, niin sanoo Moskovan tsaari teille. + +Nyt pääsi meteli valloilleeen. Talonpojat hyökkäsivät kiusaajansa ja +hänen sotamiestensä kimppuun. Sotamiehet ennättivät tuskin nousta +vastarintaan, ennenkuin he tapettiin, mutta pajari ennätti paeta +kirkosta, hypätä hevosen selkään ja ratsastaa pois hurjinta vauhtia, +talonpoikien häntä takaa ajaessa. + +Koko päivän ratsasti pajari mitä hevonen jaksoi. Iltapuoleen saavutti +hän erään niemen, joka kuusi- ja mäntymetsää kasvavana pistäiksen +Pyhäjärveen. Pajarin hevonen oli väsynyt tuosta tulisesta +ratsastuksesta; se puhalsi ja pärskyi kovasti. Hän pelkäsi, että hänen +takaa-ajajansa huomaisivat häntä, ja kun hän ei voinut edemmäksi +paeta, pisti hän miekalla kuolijaaksi hevosensa, väänsi sen järveen ja +kätkeytyi itse erääseen ketunluolaan. Tuskin oli hän ehtinyt ryömiä +kivien alle, ennenkuin vainoojat jo olivat paikalla. Vaikka +talonpojat, jotka olivat nähneet hänen ratsastavan niemelle, etsivät +koko illan, eivät he voineet pajaria löytää. + +Kaunis Maria, joka myöskin oli niiden joukossa, jotka etsivät tuota +julmuria, oli väsynyt ja istahtui nyt kivelle levätäksensä. + +Marian istuessa siellä katselemassa kuinka kuuvalo kimalteli vedessä, +huomasi hän sen kiven, jonka päällä hän istui, liikkuvan, ikäänkuin +joku olisi hiljaan takonut sitä; se oli pajarin sydän, joka kovasti +tykki pelosta, sillä juuri sen kiven alla hän makasi luolaan +kätkeytyneenä. Hän kumartui alas nähdäksensä, mitä siellä mahtoi olla, +joka kolkutti kiveen. Silloin näki hän kuuvalossa pajarin ilkeäin +silmäin kiiluvan ja loistavan pimeässä, kuten pöllön silmät syksyllä. +Maria kutsui sinne talonpojat, jotka miehissä tulivatkin. Nähdessään, +että siellä oli heidän vihollisensa, kiljuivat he vihasta ja mättivät +kiviä luolan suulle, niin että siihen syntyi suuri kiviraunio, ja +asettivat vartion raunion luokse, ettei kukaan voisi auttaa pajaria. +Neljä vuorokautta kuultiin pajarin valittavan ja vaikeroivan luolassa; +sitten hän vihdoinkin kuoli. Kiviraunio seisoo siellä vielä tänäänkin +koskematta. Mutta se niemi, jonne pajarin hevonen uupui, nimitettiin +sitten Uupuniemeksi, ja siitä sai koko pitäjä nimensä, Uupuniemen +pitäjä; tämän nimen ovat sittemmin ruotsalaiset ja venäläiset herrat +vääntäneet Uukuniemeksi. + +[Eräs toisinto tästä kansansadusta sanoo "pajarin" kuolleen +Kuolemajärveen, josta sen pitäjän nimi olisi alkujaan.] + + * * * * * + +-- Noh, virkkoi sotilas Trast tulisesti. Noh, jumalan kiitos, nyt +meillä on toiset ajat Suomessa, ei mikään pajari uskalla nyt +hiiskuakaan meillä, sillä kaikki ovat lain alaisina ja sille, joka nyt +koskettaa talonpojan oikeutta, huutaa se semmoista "smirnaa", ett'ei +sen kanssa ole leikkimistä. + +-- Niin, niin, se on kyllä totta, sanoi Vahva Matti. Laki on meidän +herramme ja turvamme. Mutta nyt me mennään sisään ja pannaan maata. +Kuuleppas, Jaakko Trast, me olemme keskellä kulkuväylää. Yö on kyllä +valoisa, mutta siitä huolimatta, menepäs nostamaan lyhty mastoon. + +Trast nousi ylös ja teki niinkuin käsketty oli. Sillä aikaa kuin hän +työskenteli lyhdyn kanssa, joka ei millään tavalla tahtonut ottaa +pysyäkseen paikoillansa tuolla ylhäällä väliaikaisessa mastossa, +huolimatta Trastin alituisista venäläisistä komentosanoista, kuuli hän +pienen höyryvenheen nopeita potkuriniskuja, joka halkaisten sisäjärven +läikkyvää pintaa, suhisi lautan ohitse. Hän tirkisti kesäyön hämärässä +ja näki järvellä lepäävän kaskensavun läpi pienen höyryn piirteet, +joka hänestä tuntui olevan Blumen "Leimu". + +-- Wer da? (kuka siellä) huusi hän sotilaan tavalla. Silloin näki hän +tuossa eteenpäin rientävässä höyrylaivassa haamun, joka kumartuen +laivanpartaan yli, asetti kätensä suunsa ympäri ja päästi yöhön +huudon: "kauppahuone Blume on joutunut vararikkoon". + +Trast päästi kädestään lyhdyn, joka putosi tukkien väliin, sihahti ja +katosi syvyyteen. Samassa astuivat Matti ja hänen vaimonsa ulos +kojusta. + +Maria oli vaalea ja kauhistuksissaan. Matti sanoi hillityllä äänellä: +Kuka se oli, mitä herran nimessä hän jutteli? + +-- Kyllä kaiketi isäntä kuuli, mitä hän sanoi, vastasi Jaakko Trast +vakavasti. + +Höyryvenhe oli kadonnut, potkuriniskut olivat vaijenneet, kesäyön +rauha levisi yli seudun, ainoastaan aaltojen loiskeen kuultiin +polisevan ja läiskyvän vasten lautan laitoja. Kesäkuun hämärä oli +tullut. + + + + +XIV. + + +Vahva Matti ja hänen vaimonsa menivät kojuun ja panivat maata +tuoreista vastaniitetyistä heinistä tehdylle vuoteellensa sanaakaan +toisillensa virkkamatta. + +Tämä ääni, joka samoin kuin myrskylinnun huuto aaltojen yli ilmoitti +onnettomuutta, tämä ääni, joka yön pimeydestä lähetti sanoja, jotka +heidät pelvolla ja tuskalla masensi, mistä se tuli, kenenkä se oli? +Blume on tehnyt vararikon, Blume on mennyt kumoon, oli se sanonut; +mutta sehän oli mahdotonta. Tuo rikas Blume... Ei, se oli ilkeää ivaa. +Ja kumminkin, jos se olikin totta! + +Matin aivot, jotka työskentelivät hitaasti, alkoivat tehdä +johtopäätöksiä näistä sanoista, ja kun hän oli ne saanut selville, oli +kuin salaman pimeänä yönä äkisti valaistessa isoja aloja. Silloin näki +hän yhdellä silmäyksellä kauas tulevaisuuteen, näki itsensä koditonna, +majatonna, ja kaikki rakkaat omaisensa riippuvaisina hänen, +päivämiehen työstä. Hän oli ollut itsenäisenä talonpoikana lähes +kaksikymmentä vuotta. Hän oli eläessään nähnyt kylläksi tietääksensä, +miltä tuntui riippuminen jokapäiväisestä työstä. Matti oli vahva mies, +vakava mies, ja hänen hermonsa eivät olleet vielä koskaan pettäneet +häntä, mutta nyt, tämä kuva silmäinsä edessä, hän vapisi. Sama +ahdistus, joka valtasi hänet vanhuksen laulaessa: + + Metsättä ei taida kenkään + Suomessamme eleskellä. + Joka metsän hongat myypi, + Kuuset kaikki luovuttavi, + Myypi kaiken tavaransa + Luopuu ihan onnestansa, + Hävittävi rikkautensa. + +Sama ahdistus valtasi hänet nytkin kaikella epäilyksen voimalla. Nuo +karvaiset kädet, muodottomat kuin taiteilijan ensimäinen suunnitelma, +puristuivat hänen tahtomattansa ristiin tuon leveän rinnan yli. +Taistelussaan hän ne kovasti painoi yhteen, silloin tunsi hän +yht'äkkiä -- lompakon, kauppahuoneen rahat. Vielä oli hänellä +neljätuhatta markkaa luonansa, melkein sama summa, jonka hän oli +saanut nyt autiona olevasta kodistaan, ja tuskin puolet siitä +summasta, joka hänellä oli saatavana Blumen pesästä. + +Mitä minulla luonani on, on minun, minun rahojani, äjähti hänen +päähänsä. Ota ne, pidä ne, älä anna niitä pois kenellekään, pidä ne, +ja taaskin voit sinä saada talon, kodin, laihoja leikattavaksi ja +riihen, jossa puidaan. Nuot omaisesi eivät tule sysätyiksi mieron +tielle, ja Elli, tuo hento, kivulloinen, hieno olento, joka ilman +hoidotta kalpenisi ja kuihtuisi, tulee pelastetuksi. + +Hetken, yhden hetken vain ajatteli Matti tällä tavoin. Mutta hetken +perästä oli kaikki ohitse. Eikö hän ollut luvannut vanhalle Blumelle, +jota hän koko ikänsä oli palvellut, eikö hän ollut luvannut suorittaa +maksua näistä tarvepuista, viedä Suikkilaan tätä lauttaa, josta hän +erittäinkin oli huolta pitänyt, mikäli vain hänen voimassaan oli. Ja +nyt, kun kauppahuone oli hädässä, nyt hän vielä varastaisi sen +rahoja... Ei, ei koskaan! Ja sanat: "älä johdata meitä kiusaukseen, +vaan päästä meitä pahasta" nousivat voimallisina ja lämpiminä hänen +tuskanalaisesta rinnastaan. + +Maria, joka heti oli käsittänyt aseman, ei katsonut eteenpäin, vaan +taappäin. Tämä äkillinen huuto tuolla ulkona yöllä, tällä oli oma +historiansa ja sen perille hän tahtoi päästä. Kauppahuoneen asema oli +varmaankin jo kauan ollut heikolla ja horjuvalla kannalla, sillä +sellaistahan ei voi niinkään äkisti tulla. Ei, ja hän muisti +kaupanteon. Hän muisti myös Veikkoliinin innon ja väsymättömyyden, +hänen ehdottoman vaatimuksensa, että kauppahinta suoritettaisiin +talletustodistuksella. Hän arveli yhtä ja toista, mutta vihdoinkin +selveni hänelle, että Veikkoliini oli ainakin aavistanut sen +loppurohjauksen, joka nyt oli tapahtunut. + +Niin, hän ei ainoastaan päässyt sen asian perille, hän sai avaimen +tähän umpinaiseen luonteeseen. Ja hänen puheensa, hänen sanansa, hänen +katseensa. Hän oli liiaksi nainen, ett'ei hän jo kauan sitte olisi +ymmärtänyt, mitä ne sisälsivät. Niin, jos hän oikein tutki itseään, +niin... Hän häpesi niin, että hän tunsi kuinka hän punastui pimeässä. +hänen korvanlehtiänsä poltti ja hänen ohimojaan survoi. Hän muisti +Veikkoliinin rakastuneet silmäykset, hänen syvän, yhäti ilmestyvän +ihailunsa. + +Ja, jos hän vielä syvemmin tutkisteli itseään niin ... mikä +ilkeäjuoninen kappale ihmissydän on! Hän ei suinkaan ollut sitä +ajatellut, se oli lentänyt hänen aivojensa läpi, ikäänkuin pienen +linnun lentäessä pimeydestä pimeyteen valaistun huoneen läpi. Se +näyttää siellä hetkisen räpistelevän, peläten että sitä nähdään, ja +niin on se jälleen ainaiseksi kadonnut. -- Kuka voi torjua luotansa +ajatuksiansa. Mutta kun Elli tyttö tuolla Kiiskilässä oli lukenut +kertomuksen kuningas Taavetista ja Uriasta, niin -- ei auttanut, hän +oli ajatellut samaa, kuin tuo Veikkoliini, hetkisen vain. Ja hän tiesi +sen, tuo Veikkoliini ... ja tämä oli melkein kauheinta kaikista. Hän +joutui vastustamattoman tuskan valtaan. + +Silloin kuulee hän äkkiä Matin rukoilevan vapisevalla äänellä: "älä +johdata meitä kiusaukseen, vaan päästä meitä pahasta." Ja ääneen +nyyhkien heittäysi hän hänen rinnallensa yhtyen hänen rukoukseensa. + +Joskin elämän surut kaikkine katkeruuksineen ja kipuineen asettuivat +Matin ja hänen vaimonsa vuoteen ympärille, niin toi onni kaikki +lahjansa Ellille, vieden hänet autuuden seitsemänteen taivaaseen. Hän +ei katsonut eteenpäin eikä taakseppäin, hän eli nykyisyydessä, nautti +unissaan niitä iloja, joita hän päivällä oli kokenut. Hän näki Kaarlon +ruskeain silmien liekkivän lämpöä, tunsi hänen äskeisten suuteloinsa +polttavan tulisia huuliaan. Hän luuli olevansa pulpukka, joka syvyyden +liejusta oli noussut lammen tummalle, himmeälle pinnalle. Se oli niin +loistavan valkoinen ja kaunis. Sen näköisenä olisi hänkin, kun hän +kerran seisoisi morsiamena. Vaan uni muuttui. Hän tuli yhdeksi noista +vedenneidoista, joista isoäidin äidillä oli tapana puhua, yhdeksi +noista, joita nuorukainen voi houkutella esiin kosken kuohuista, jos +hän piti pientä punaista, kosken sydämenmuotoiseksi tahkoamaa kiveä +suussaan ja lauloi: + + Impi armas, veden neito, + Haltijatar rannan kaunis, + Kiharasi tummat näytä, + Silmäsi aalloista kohota, + Mustat kuni uuninliesi, + Kuumat kuni hehkuhiili. + Tullos pojan ainaiseksi + Ystäväksi mieluiseksi. + Lepää liki sydäntäni, + Vakavalla rinnallani, + Käyös elinkumppaniksi, + Kodin sulokaunisteeksi. + +Ja kun tahdottiin päästä tuosta kauniista vedenneidosta, viskattiin +punainen kivi olkapään yli ja sanottiin nopeasti: "siinä saat minun +petollisen sydämmeni." Silloin katosi neito ainaiseksi koskeen, +muuttui vaahdoksi ja loisti kuin sateenkaari kosken päällä. Ja Kaarlo +seisoi joen rannalla houkuttelemassa häntä loihtusanoillaan. Ja sanat +vetivät hänet puoleensa, mutta hän ei voinut liikahtaa paikaltaan, +hänen suonensa tykyttivät, ja veri virtasi kuumana, kuin tuli, hänen +suonissaan. + +Nyt hän herää -- ja kuulee kuinka Kaarlo, joka makaa heinissä vähän +matkan päässä hänestä, hiljaan kuiskaten suloisimmalla äänellään +houkuttelee häntä luoksensa. Hänen sydämmensä sykkii kiivaasti. +Pitäisikö hänen mennä, vai ei? Silloin tulevat isä ja äiti sisään, +kaikki on nyt hiljaista. Kaarlon rukoukset sammuvat huokaukseen. +Samassa kuulee hän isänsä äänen: "ja älä johdata meitä kiusaukseen, +vaan päästä meitä pahasta." Hän kuulee äitinsä itkun, ja hän itkee +muassa, josko onnesta, häpeästä, ikävöitsemisestä vai lausumattomasta +hellyydestä, sitä hän ei itsekään tiedä. + +Myöhään päästiin nukuksiin sinä yönä Blumen hollanninhirsilautalla. + + * * * * * + +Aurinko oli jo useita tunteja lämmitellyt ja valaissut, niin että +pihka juoksi pitkin kojun seiniä ja seinän ohuimmat oksaisimmat paikat +loistivat läpikuultavina ja punaisina kuin tiili. Väki heräsi. Tuntui +että kuumuus jo oli painava, vaikka katkera kaskensavu, joka tähän +vuoden aikaan on niin omituinen Karjalalle, peitti auringon kehän +opaalinkarvaisella vaipalla. + +Oltiin nyt myötäisten tuulien avulla ehditty jotensakin pitkälle +eteenpäin. Tuulen puolella oli vielä suuren Palosaaren viimeinen +kärki. Tämä saari on suurin Pielisjärvessä. Vasemmalla puolen näkyi +Ristisaaren takaa Vedenselän maa tummine leppineen. Kauimpana keulan +puolella olisi, jos vaan savu ei olisi estänyt, voinut nähdä +Kolivuorien mahtavat, synkät möhkäleet. Lautan edessä oli Pielisjärven +suurin ja syvin selkä. Täällä viimeinkin olisi hinaajahöyryn pitänyt +näkyä. Mutta ei! + +Mitä edemmäksi päivä kului, sitä lämpimämmäksi se tuli, vesi oli +haaleaa ja raskasta, mieliala nulo ja painuksissa. Antti, Elli ja +Kaarlo istuivat purjeen varjossa, jalat vedessä. Kaksi heistä onki +vuorottain, sillä aikaa kuin kolmas pitkällä pihlajavavalla muistutti +vanhaa Hurjaa sen velvollisuudesta vivuta ylös hinausköyttä. Hurja +kävi loppumatonta kiertokulkuaan. Silloin tällöin se pysähtyi, mutta, +viisaasti kyllä, niin pitkän matkan päähän ukittajastaan, että se +näistä nuorukaisista, jonka vuoro oli pitää konetta käymässä, ei +voinut tavata sitä vavalla, nousematta seisomaan ja joutumatta +paahtavaan auringonpaisteesen. Kun kukin vältti tätä, sai vanha Hurja +sinä päivänä useasti pitkiä ylimääräisiä levähdyksiä hyväkseen, ja +tämä tietysti hidastutti lautan eteenpäin kulkemista. + +Mutta vielä enemmän kuin kuumuus kiusasi väkeä järven heijastus. +Samoinkuin hylkeenpyytäjät Pohjanlahdella eivät tunne pahempaa +vihollista, kuin kevät-jään lumenkiiltoa, joka, jos he eivät siltä +suojele itseään, saattaa heidän silmänsä verittyneiksi ja tuottaa +heille kovia kärsimyksiä, samoin on uittoväenkin laita. Suurilla +selillä kiduttaa heitä tyvenellä ja auringonvalossa se kiiltävä +loiste, joka taivaalta, valkoisista pilvistä ja järvestä säteillen +heitä joka puolelta ympäröitsee. + +Matille oli aamupuolen kuluessa juolahtanut päähän ajatus: entäs jos +kaikki tämä, mitä tuo ääni oli yöllä huutanut ja mikä oli tuskauttanut +ja kiusannut heitä, ei olisikaan totta. Hän ilmoitti epäilyksensä +vaimolleen ja he tulivat siihen päätökseen, että Maria ja Elli, joka +oli hyvin alakuloinen ja savun sekä kuumuuden kiduttamana, lähtisivät +Nestori Rönnin kanssa erääseen kylään Ristisaarella. Siellä asui +paljon ihmisiä, jotka olivat asioissa Blumen kanssa. Siellä ehkä +tiedettiin jotain varmaa asiasta, joka nyt heidät kaikki teki +levottomiksi. Siellä asui myös eräs kauppahuoneen saarnamies, eräs +metsänostelija ja maakauppias. Hänelle piti nyt Marin viedä pari +tuhatta markkaa, jotka hänen miehensä kaiveli esille monella nyörillä +ja nauhalla huolellisesti kääritystä lompakosta, jota hän alinomaa +kantoi riippuvana kaulastaan. + +Kun naiset olivat lähteneet matkalle, niin Matti ja Jaakko istuutuivat +kojun suojaan selkä järveä kohti, täyttivät piippunsa ja tupakoivat +hartaasti, ahkerasti ja hiljaisina. + +-- No, mitä luulet, Jaakko, tästä vararikosta, luuletko siinä olevan +perää, sanoi Matti vihdoin. + +Jaakko veteli pitkiä viiksiään, sanoi hm, sylkäsi ja vastasi vihdoin: + +-- Muistatteko, Matti, tuota Nisulainen nimistä leipuria Joensuussa, +häntä, joka sanottiin olevan niin rikas, jolla oli kaksi taloa ja +puotia täynnä tavaroita, osa myllyssä ja jumala tiesi mitä... No, mitä +hänellä sitte lopulla oli? Ei niin mitään. Kuka sen tietää mitä +kauppiailla onkaan? + +-- Minä luulen, sanoi Matti, puheen todeksi, Jaakko. Sillä muutoin +meitä ei olisi jätetty Pielisjärvelle neljänkymmenen tuhannen hirren +kanssa ilman hinaajahöyryä. Jotain on joutunut epäkuntoon +kauppahuoneen asioissa. + +Keskustelu päättyi tähän. Lauttamiehet torkkuivat lämpimässä. +Yht'äkkiä hyppäsi Trast seisaalle: "smirnaa"! huusi hän, piru on +merrassa. Lokit ja pääskyset ovat vaijenneet. + +-- Missä nyt olemme? + +-- Pikkusyrjän ja Ahvenan karien välillä. + +-- Onko köysi pitkä, pojat, kysyi Matti. + +-- Se on järvessä koko köysi, vastasi Kaarlo. + +-- Pentele, jos tästä tulee raju-ilma, niin heilumme nyt pitkästä +köydestä luotojen välillä, juuri niin kuin lossi Leppävirroilla. +Jumalan kiitos, että naisväki on poissa... + +Samassa kuului tohiseva suhina, joka karttumistansa karttui. Mahdoton +kuumuus ja tyyni olivat jo viikkokausia täyttäneet ilmaa sähköllä. +Auteren ja kaskensavun yli kohosi tummia sinipunervareunaisia +pilvijoukkoja; ne kohosivat keskitaivasta kohden mahtaviksi pyöreiksi +joukoiksi, kun alempi osa taas yhtyi kellervänpunaiseen savuun. + +Ja taas kuului tohiseva suhina kaukaisuudesta siltä suunnalta, jossa +Kolivuoret kohoutuivat, ja Juukaan metsäisiltä harjanteilta. Tuon +tuostakin tuli pyöriellen yksinäisiä tuulenpuuskia, jotka +laikahuttivat veden pieniin, vaahtoisiin, vallattomiin laineisiin. + +Sitte tyyntyi järvi taas muutamaksi silmänräpäykseksi, -- syntyi +odottava äänettömyys. + +Kuni avaruudesta singahutettuina ilmestyivät äkkiä, myrskyn +sanansaattajina, lokit ja tiirat, lentää liehaten pitkänä jonona +aaltojen huippuja myöten. Ne riensivät pakoon tuolla vesilintujen +omituisella tuskanilmeisellä, pahaenteisellä huudolla. Ja heti heitä +seurasikin myrsky suhisevin siivin kaikessa raivossaan. Hurjana +hyökkäsivät aallot lauttaa vasten, lakaisten jo ensi hyökkäyksellä +mukanansa kaikki, mikä kannella irtonaista oli. Kuni lukemattomat +pedot häkeissään kohottivat hirret selkänsä, jyskyttivät puomia, +repivät ja kiskoivat sulkuaan; näytti siltä, kuin olisi äkkiä vapauden +vimma heidät vallannut, kuin olisivat he väkisinkin vaatineet päästä +ulos avaraan mailmaan. + +-- Miehet kaikki keulapuolelle, jossa hevoset ovat, huusi Matti +myrskyn keskeltä. -- Hakkaa sulkupuut irti, Jaakko Trast, köysi +katkeaa muuten. Naisväki on, Jumalan kiitos, poissa. + +Kolmella kirveeniskulla teki Trast tehtävänsä. Sulkupuut aukenivat, ja +tuhansittain syöksyi hirsiä vapauteen, kuin olisivat ne tahtoneet +palata takaisin metsiinsä. + +Tuo äsken piukea köysi heltyi hiukan ja nyt jyski ja heilui tuo +huolellisemmin rakennettu lautan keskus aalloissa. Silmänräpäykseksi +oltiin pelastuneet. + +-- Ompa noitten kaikkien kokoilemisessa työtä, sanoi Matti. + +-- No niin, ainahan se parempaa on, kuin ajautua karille ja musertua +hirsien väliin, vastasi Jaakko Trast. + +Sillä välin hämärtyi hämärtymistään, ukkospilvet ajoivat tykistönsä +esille, ja nyt paukahti. Huikaiseva salama halkaisi taivaankannen +kahtia ja tätä seurasi välittömästi huumaava ukkosenpauke. + +Kun aallot alkoivat hyökätä lautan permannon ylitse, valtasi kauhu +suutarin, joka aina myrskyn puhkeamisesta saakka oli polvillaan +hartaasti rukoillut, ja kömpyräjalastaan huolimatta syöksyi hän +ainoaan heillä olevaan veneeseen, joka vihaisesti kiskoi pestiään. + +-- Varo itseäsi, suutari, huusivat miehet lautalla. + +Mutta suutari syöksyi päistikkaa ulos vaahtopäisiin laineisiin. Miehet +näkivät salaman leimauksessa, miten hän taisteli myrskyä vastaan. + +-- Jumala armahtakoon hänen syntistä sieluaan, sanoi Jaakko Trast. +Tämä on pahempaa, kuin Gornii Dubniakissa. + +Suutari oli kuoleman oma: parin sylen päässä lautasta hyökkäsivät +irtanaiset hirret hänen veneensä kimppuun, joka silmänräpäyksessä +musertui, ja epätoivon huudolla vajosi suutari syvyyteen hakeakseen +tuolta puolen vastausta niihin kysymyksiin, jotka olivat hänen +sieluaan vaivanneet. + +Kun sulkuhirret olivat päässeet irti, heilui lautta pitkästä +köydestään, kuni kellonheiluri, tuulen puuskien ajelemana molempain +karien, Ahvenan ja Pikkusyrjän välillä, josta laivat kulkivat. Alussa +eivät miehet eivätkä pojat huomanneet, että kalliot kiskoivat +alimmaiset hirsikerrokset irti toisen toisensa jälestä. Mutta pian +kyllä he käsittivät, mitä tapahtui, sillä lautta vajosi nähtävästi +vähitellen. Ja yhäti vain tuuli vihaisin siivin raivosi. Lauttamiehet +huomasivat jo siitäkin sen kiihtyneen, että se vei mukanaan lehdet ja +oksat, karkoitti siellä täällä pesistään pikkulinnut, jotka ruikuttaen +vietiin sen mukana, ja siitäkin, että laineet alkoivat kohota yhä +korkeammalle lautan yli. + +Hevoset tömistivät levottomasti ja pöristelivät. Kaarlo piteli vanhaa +Hurjaa kaulasta ja vuodatti kyyneleitä sen vanukkeiseen harjaan. Antti +seisoi vieressä ja pyyhki kyyneleet pois nutunhihalla, ja Halli koira, +jonka rypistynyt naama ilmaisi pelkoa, kuunteli tarkkaan ihmisten +puhetta. Matti ja Jaakko Trast seisoivat äänettöminä, kuni +vartijajoukko tuonelan portilla, kummallakin keksi kädessään. +Ainoastaan silloin tällöin, kun joku mahtava aalto löi valtavasti +kojua vasten, huusi Jaakko Trast ikuista "smirnaansa". + +Äkkiä syöksyi yksi hevosista järveen. Hurja seurasi heti jälestä ja +veti äkisti mukaansa Kaarlonkin, joka suonenvedontapaisesti riippui +kiinni hevosen harjasta. Nyt Hallikin pakeni. Näytti siltä kuin +olisivat elukat aavistaneet onnettomuutta, sillä tuskin nähtiin niiden +kuorskuen uiskentelevan, turpa korkealla aaltojen yli, ennenkuin +lautta romahti kahtia. + +Matti ja hänen poikansa painuivat vaistomaisesti toisiinsa. Tuolla, +lautan toisessa päässä nähtiin vanhan sotamiehen kunniaa tekevän. +Jäykkänä, suorana ja koreana, kuten ennen paraateissa ja +tappotantereella, seisoi hän siinä heiluvilla hirsillä, valmiina +odottaen viimeistä. + +Nyt kadotti hän jalansijansa. Käsi ei ollut enään lakilla, mutta +"kuoleman kunniaksi" kaikui hänen äänensä, kuin ukkosen jyrinä +aaltojen kuohussa, ja tuossa tuokiossa vajosi hän syvyyteen. Aallot +sulkivat voimalla kiinni hänen lepokammionsa, tuuli soitteli +mahtavin sävelin hänen kuolinvirttänsä, ukkosen jyrinä suoritti +kunnialaukauksen, ja muistosanana urhollisen miehen haudalla oli Matin +sydämmestä lähtevä "Jumala siunatkoon sinua, Jaakko Trast". Vanha +urho, Jaakko Trast, oli päästetty vartiolta, hän oli mennyt ystäviensä +luo, jotka kerran tykkien pauhatessa ja kivärien leimahtaessa, eivät +räpyttäneet silmiään kuoleman edessä enemmän kuin hänkään. + +Koko tuosta suuresta lautasta oli tuskin jälkeäkään jälellä, ja nyt +kysyttiin, miten voitaisiin pitää koossa sitä, mikä vielä, ikäänkuin +sattumalta, pysyi yhdessä. Matti kietoi mahtavat käpälänsä hirsitukun +ympäri, jota, lähinnä sitä paikkaa, missä vipusin vielä seisoi, piti +koossa hevoskulkua varten kyhätty lattia. Hän aikoi viskata nuoran +hirsien ympäri, voidaksensa, sen tehtyään, hakata köyden poikki, jotta +myrsky saisi ajella häntä lähimmäiseen rantaan. + +Siinä nyt syntyi raju taistelu jättiläisen ja vapauteen pyrkivien, +vastarintaa tekevien hirsien välillä. Tässä taistelussa menivät hänen +vaatteensa repaleiksi, hänen jäsenensä hieraantuivat verille, +jäntereet pöhöttyivät, ja tukka riippui hassallaan hänen kasvoillaan. +Mutta voittajana hän taistelusta suoriutui. Hän sai nuoran kiedotuksi +hirsien ympäri; hän oli pelastettu. + +Silloin kuului läpi aaltojen loiskeen ja myrskyn pauhinan, +pitkäveteinen, kimakka vihellys. Kuni höyhen kavahti Matti pystyyn ja +huusi yli järven: Tänne! Avuksi! + + * * * * * + +Israel Veikkoliinin halu saada tavata poikaansa kiihtyi samojen lakien +mukaan kuin esineen putoomisnopeus. Oli kulunut aikoja, ennenkuin hän +oli saanut kaikki ne asiapaperit, jotka täydellisesti todistivat pojan +oikeaksi, ja nyt, kuta likemmäksi päämäärää hän joutui, sitä enemmän +kiihtyi hänen halunsa. Hän oli, saadakseen takaisin poikaansa Matilta, +matkustanut pohjoiseenpäin, sillä hän ei saattanut uskoa, että Vahva +Matti parin kuukauden ajalla olisi ennättänyt ohi Palosaaren. Siellä +kuuli hän, että lautta aikoja sitte oli kulkenut ohi. Hän palasi nyt +takaisin Blumen hinauslaivassa, Leimussa, joka vihdoin viimeinkin oli +valmis hinaamaan tuota isoa tukkilauttaa. Siinä häntä sitte yllätti +tuo äkillinen hirmumyrsky. + +Nyt kävi Veikkoliini levottomaksi. Kun hän mielenkuohuksissaan seisoi +siinä pystyssä pysytteleimässä aaltojen heiluttelemassa höyryssä tutki +hän itseänsä, ja hänen täytyi myöntää, että, jos hän nyt liian myöhään +saapuisi lapsensa luo, oli se hänen oma vikansa. Hän oli vältellyt +tapaamasta Mattia ja hänen vaimoaan; hän tahtoi odottaa viimeiseen, +kunnekka hän saattoi otaksua heidän jo tuntevan onnettomuutensa. + +Kuta enemmän myrsky kiihtyi, sitä levottomammaksi hän kävi, ja kun +höyry törmäsi vasten ensimäisiä irtonaisia hirsiä, oli hän +kadottamaisillaan kaiken kylmäverisyytensä, joka ei muuten milloinkaan +häntä pettänyt. Hän malttoi kuitenkin mieltänsä ja käski +koneenkäyttäjän lisätä höyryä, vauhdin enentämiseksi. Itse meni hän +laivan keulaan, siinä hän seisoi, kuni merikotka kallion-niemekkeellä, +tähystämässä ympärilleen. Hän rupesi höyryn oppaaksi. Perämies totteli +hänen kätensä pienintäkin viittausta. Hän ohjasi Leimun kulkua ja +määräsi sen vauhtia. Kaikki hänen elonsa näytti keskeyntyneen silmiin, +jotka terävinä ja selki seljällänsä koettivat tunkea tuon valkoisen +hämärän läpi. Mutta nähtyään särkyneen veneromun aaltojen ajelemana, +oli hän joutua epätoivoon. Nuot laihat kasvot vavahtivat +mielenliikutuksesta. Hän horjui; tuntui siltä, kuin menisi hän +tainnuksiin. Samassa kuului kirkunaa ja huutoa läpi myrskyn. Uudelleen +elpyi hän toivoon. + +-- Hiljennä vauhtia, komensi hän. Vene. yksi noita pitkiä, tanakoita +kirkkoveneitä, jotka sunnuntaisin höyryveneen nopeudella halkaisevat +vesiämme, sukelsi kuohuista esiin. Siinä oli Maria, joka veneellä oli +lähtenyt etsimään omiaan. + +-- Onko Kaarlo siellä? Ovatko Matti ja Antti siellä? kysyttiin +toisesta ja toisesta aluksesta. + +"On" ja "ei" kuului heti perätysten, toista seurasi huojennuksen +huokaus, aivan kun olisi taakka rinnasta vieritetty, toiseen liittyi +surun huokaus, aivan kuin olisi tämä taakka pudonnut toisen rinnalle. + +Nähdessään myrskyn olevan tulossa, oli Maria, Rönnin ja Ellin, sekä +muutaman Ristisaarelaisen kanssa, kiirehtinyt rannalle. Yksi noita +isoja kirkkoveneitä työnnettiin vesille, ja murhaavan levottomuuden ja +tuskan valtaamina sousivat he Ahvenankarille. Myrskyssä, vastatuulessa +ja pimeässä oli menty harhaan, jouduttu pakenevain hirsien väliin ja +taaskin päästy vapaiksi, mutta missä oltiin, sitä ei yksikään +varmuudella saattanut sanoa. Soudettuaan edes takaisin, ristiin +rastiin, tavattiin korskuva Hurja Kaarlo poika riippuvana harjasta. +Kaarlo otettiin veneeseen, ja sitte taaskin soudettiin, kunnekka +höyryvene tavattiin. + +Ainoastaan suurimmalla hankaluudella saatiin laivaan Maria, +väsymyksestä puolikuollut Kaarlo, Elli ja Rönni. Kun Veikkoliini sai +läpikastuneen ja värisevän poikansa höyryveneeseen, vei hän hänet +konekoppiin ja jätti hänet lämmittäjän huostaan. + +Maria katseli inholla hänen hoitavan poikaa, ja vaati ankarasti, että +riennettäisiin hänen miehelleen ja pojalleen avuksi. Ja taaskin seisoi +Veikkoliini höyryveneen keulassa, taaskin alkoi myrsky hänen +sielussaan... Jospa he tulisivatkin myöhään, jospa Matti olisi +sortunut, kuten Uria taistelussa, silloin olisi Maria vapaa. Silloin +ei mikään Natan saattaisi häntä nuhdella. Hänen syynsä se ei silloin +olisi. Hän antaisi Marialle takaisin kaikki, mitä he olivat +kadottaneet. Tätä miettiessään valtasi hänet hurja päättäväisyys, +hänestä tuntui, kun olisi se myrsky, jota hän nyt kesti järvellä, +oikeastaan raivonnut hänessä itsessään. Hänessä pauhasivat intohimojen +hyökylaineet, hänessä leimahtivat ajatukset; hän se oli, joka +eteenpäin syöksyi kohti määrättyä määräpäätä, jota hän ei tahtonut, +jota hänen ei tarvinnut nimittää eikä ajatella, mutta jota hän kauan +oli hautonut, ja jonka hän hämärästi tunsi toteuntuvan tavalla tai +toisella. + +Kylmänä ja tyynenä seisoi hän siinä, taaskin tähysteli ja etsi hänen +silmänsä. Hän tunsi olevansa ikäänkuin onneansa takaa ajamassa. Hän +oli sen nyt löytänyt, eikä kenkään voisi sitä häneltä riistää, +henkensä kaupalla olisi hän puolustava sitä -- kunhan vain ei kukaan +sekoittaisi hänen peliään. + +Äkkiä värähti koko hänen ruumiinsa; aivan kuin jännitetty kieli, jota +kosketetaan. Suunnattoman levottomuuden valtaamana oli Maria tarttunut +höyryviheltimeen, joka päästi kimeän huudon. + +Veikkoliinin veri kuohahti vihasta; hän tunsi äkillisen halun väkisin +karkoittaa Marian höyrytorven luota. Mikä oikeus hänellä oli +asettautua, juuri nyt, hänen ja tuon ratkaisevan silmänräpäyksen +väliin? Keskellä näitä epäselviä, hämäriä ajatuksia, näitä +vaihtelevaisia onnen, ikävöimisen ja raivoisan vihan tunteita, +keskellä tätä kaksinaista elämää, myrskyä ulkona ja myrskyä sisällä, +hillitsi hän kuitenkin ulkonaisesti itsensä. + +Hän kuuli selvästi avunhuudon, hän näki matkan päässä, jonka pituutta +hän ei kuitenkaan räiskeeltä ja rankkasateelta saattanut tarkoin +arvostella, jättiläishaamun, joka vaahdon ja aaltojen keskellä +heilutti käsivarsiaan. Laiva ohjasi kulkuaan suoraan haaksirikkoisia +kohti. Veikkoliini tunsi, että hänen velvollisuutensa oli varoittaa +perämiestä. Mutta joko hän nyt jo oli liian lähellä, taikka kadotti +hän mielenmalttinsa, hänen kielensä ja käsivartensa olivat kuni +rampaantuneet. + +Ensi silmäyksessä jo ryskähti, hän näki kuin unessa, mitenkä Matti +vajosi alas syvyyteen. + +Mikä oli hervaissut Veikkoliinin tahdon? Eläessänsä hän ei voinut +ratkaista, josko ja mihin määrin hänen tahtonsa oli syynä siihen, mikä +tapahtui. + +Ja mikä tapahtui ja tapahtui salaman nopeudella, oli se, että laiva +silmänräpäyksessä musersi jätteet siitä lautasta, joka Matin oli +onnistunut viimeisillä voimillaan sitoa kokoon. Nyt komennettiin seis +ja takaperin, köysiä viskattiin ulos. Laivan partaan yli ojennettiin +jänteviä, auttavaisia käsivarsia apuaan tarjoomaan. Mutta raukean, +vertavuotavan nuorukaisen solakka ruumis oli kaikki, mikä käsiin +saatiin. + +Vahva Matti ei milloinkaan ollut itseään asettanut etusijalle. Aina +oli hän ajatellut muita, hänen viimeinen taistelunsa elämässä ei ollut +itsensä, vaan poikansa edestä. Ja kun tämä viimeinkin oli pelastettu, +lepäsi jo Matin voimakas ruumis raadeltuna ja muserrettuna syvällä +Pielisjärven vihaisten aaltojen alla. + +Leimu kierteli vielä hetken turmapaikkaa, kuten lokki kuohujen yli, +mutta täällä ei enään ollut mitään tehtävää. Kun Antti jälleen tointui +tainnuksistaan ja Rönni häneltä kysyi suutaria ja Jaakko Trastia, +vastasi hän ainoastaan: Tuolla alhaalla isäni kanssa! Laiva kääntyi +takaisin pohjoiseenpäin. + +Marian siinä ääneensä nyyhkiessä poikansa vieressä, kuuli hän tämän +surullisen vastauksen. Hän katsahti ylös ja hänen silmänsä kohtasivat +sattumalta Veikkoliinin silmiä, jotka lakkaamatta olivat häneen +kiintyneinä. + +Syvemmin loukkaantuneena tästä katseesta, kuin röyhkeimmästä +puhuttelusta, kävi Maria kalpeaksi, pyyhki äkkiä kyyneleet silmistään, +astui hitaasti pari askeletta Veikkoliiniä kohti, ja luoden häneen +kylmän, murhaavan katseen, sanoi hän hiljaan: + +-- Taavetti olet sinä, etkä Israel. + +Veikkoliini peräytyi taakseppäin. Hän oli neljänkymmenen vuoden +vanhana jälleen alkanut kuunnella noita säveleitä, jotka tavallisesti +ainoastaan kerran ihmiselämässä kajahtavat. Hän oli uneksinut ja niin +paljon ajatellut tätä Mariata. Maria, hän lahjoittaisi hänelle jälleen +ne monet vuodet, jotka hän oli elänyt kesättä ja keväättä, hän +lahjoittaisi ne jälleen päivänpaisteisina ja kukkaisina. Oi, kuinka +paljon hän olikaan valmis uhraamaan tälle unelmalle. Ja nyt... +Olivatko nuo myrkylliset katseet, nuo onnettomuudesta ja tuskasta +vanhentuneet ja kuihtuneet kasvot vastauksina hänen unelmilleen? Tätä +vastaustako saadakseen olivat hänen ajatuksensa herkutelleet +luvattomia, hänen sielunsa koskettanut rikosta? Oliko Maria sitte +syytön? Ja hänen sydämmessään tuntui kuin jos, lumen sataessa palavaan +koskeen, liikkuva vesi äkkiä muuttuisi lujaksi jääksi; hän aavisti, +että kaikki, mitä hän nyt oli kokenut, oli muuttava hänen rakkautensa +ikuiseksi vihaksi. Maria taaskin, hän tiesi, että Veikkoliini oli +heiltä ryöstänyt kaikki, ja uskoi, tahi tahtoi uskoa, että äskeinen +tapaus oli enemmän kuin onnettomuuden kohtaus. Siitä päivästä alkaen +oli näiden molempain välillä salainen, mutta leppymätön viha. + +Maria meni lastensa ja Kaarlon kanssa keulaan lämmittäjän luokse, hän +istuutui siihen ja alkoi hoidella poikansa haavaa ja kuivata hänen +vaatteitaan. Hänen sydämmensä oli niin täynnänsä surua ja katkeruutta, +vihaa ja inhoa Veikkoliiniin, että hän ei löytänyt sanoja +tunteillensa. Hän ei pudottanut kyyneleitä, hän ei raivonnut eikä +itkenyt, mutta Veikkoliinin puheesta ja kysymyksistä ei hän pitänyt +lukua, vielä vähemmän vastasi hän niihin. Epävarmaa oli, kuuliko Maria +ensinkään, mitä hän puhui. + +Syvästi loukkauntuneena ja kiihtyneenä istuutui Veikkoliini syrjälle, +niin että hän näkymättömänä saattoi katsella poikaansa, joka piteli +Elliä kädestä ja lämmitteli tulen ääressä. Helakka valkean valo antoi +pojan kalpeille kasvoille raittiin, punakan värin, ja Veikkoliini +tunsi yhä karttuvalla liikutuksella joka piirteen näissä nuorissa +kasvoissa.. Hän käsitti kuitenkin, että oli parasta olla vaiti tänä +iltana, jott'ei hän joutuisi pahaan valoon poikansa silmissä, sillä +Maria, sen hän näki, oli semmoisessa mielentilassa, ettei ollut +mahdollista edeltäkäsin arvata, mitä hän saattoi tehdä, ja Jumala +tiesi, mitä tämä olisi sanonut, jos hän olisi tahtonut poikaansa +vaatia takaisin. + +Vähitellen hiljeni myrsky, sade taukosi, pilvet pakenivat. Kesäyön +tähdet pilkistivät unisesti. Taivaan rannalla kumotti kuu isona, +levittäen loisteensa selän maininkien yli. Pielinen oli nyt laannut +raivoamasta ja lepäsi taas tyynenä pohjolan yön salaperäisessä +valossa, Hinausvenhe oli laskenut ankkuriin lähelle noita kahta muuta +lauttaa, jotka olivat Ristisaaren salmessa. Saarien ja luotojen +suojassa ollen eivät nämät tietäneet paljon mitään aaltojen pauhusta +ja myrskyn raivosta. + +Seuraavana päivänä löydettiin uutterasti etsittyä Matin ja Jaakon +ruumiit. Molemmat kuolleet lepäsivät melkein vedenpinnan tasalla +Ahvenankarin litteiden paasien välillä. + +Kun Maria palasi surullisen kuormansa kanssa hinauslaivalle, oli +Veikkoliini poikineen jättänyt sen. Yksi lautan miehistä oli veneellä +vienyt heidät sille laivalle, joka kulki Nurmeksen ja Joensuun +välillä. Kaarlo oli itkenyt ja vastustellut viimeiseen asti, Elli oli +surusta kuin lamaantuneena. Enkeli paljaine lyövine miekkoinensa +seisoi taas vartiolla karkoitettuaan nuoret paratiisista. + +Neljätoista päivää myöhemmin oli Nestor Rönni lujaksi lautaksi koonnut +kaikille selän rannoille hajalleen ajautuneet hirret, ja hinausvenheen +avulla vietiin ne jälleen määräpäätänsä kohti. + +Maria muutti tyttärensä Ellin kanssa Joensuuhun, mutta Antti jatkoi +Nestor Rönnin johdolla isältään perittyä ammattia. + + + + +XV. + + +Kun maalla käy jonkun virkamiehen puheilla, ruununvoudin, nimismiehen, +henkikirjurin tai lääkärin, niin saattaa jo edeltäpäin jotakuinkin +hyvin arvata, miten hän kotonansa elelee; mutta millainen +maalaispappila on, sitä ei koskaan voi edeltäpäin tietää. + +Rovastin ympärillä saattaa pyöriskellä tyttäriä, jotka asiantuntijoina +puhuvat viimeisestä ranskalaisesta romaanista, järjestelevät +pronssimaljakkoja, tauluja ja mattoja kodissa, jossa pitäjän +herrasväet liikkuvat kuin kotonaan, mutta talonpoika pysytteleikse +kansliahuoneessa lähellä ovensuuta. Saatamme tavata pappilan, jossa +tyttäret tunnetuissa puuvillapuvuissaan rientävät maitokamarin ja +kyökin väliä, jossa puhtaus ja hauska kodikkaisuus joka paikassa +pistävät esiin, jossa Martti Luteruksen tai ristinnaulitun +öljypainokuva tahikka "mater dolorosa" ovat ainoana seinäkoristeena, +mutta jossa kaikkia vieraita muotoon katsomatta kohdellaan samalla +tavalla. + +Saatamme tavata herra pastorin, joka, ollen omaa juurtaan talonpoika, +on nainut arvokkaamman talonpoikaistytön ja joka ei koskaan ole +ajatellut komeampata kotia kuin entisen ylioppilasasuntonsa -- eikä +hän enempiä mukavuuksia tarvitse eikä niihin mielellään +heittäytyisikään, mutta tekee sen kumminkin kunnioituksesta omaa +säätyään kohtaan. Huoneet hänen kotonaan ovat autioita, näivettyneitä +draseenoja ikkunoissa, kaikkialla tupakansavua, huonekalut eri mallia +ja eri ikää, nyt kohtalon yhteen heittäminä, ikäänkuin puusta +pudonneina ja häveten toisiansa, kuten tavallista sekalaisissa +seuroissa. + +Ja syy tähän papillisten kotien suureen erilaisuuteen on se, että +kaikki muut virkamiesluokat maassamme ovat enemmän yhtäsäätyisiä, kuin +pappisluokka. Pappisvirkoihin astuu alituisesti uusia miehiä syvistä +riveistä, mutta muilla viroilla on niin sanoaksemme sukutilan luonto, +ne kun ovat kautta vuosisatojen olleet saman säädyn hallussa. + +Kun astui kirkkoherra Emanuel Högfeltin luo, jonka seurakuntaan +Kiiskilän kylä kuului, niin kohtasi tulijaa odottamaton hauskuus. +Kodikkaisuus ja ilo asustivat pappilan matalain huoneitten joka +kolkassa. Kanarianlintu viserteli keskellä kukkivia ruusuja auringon +valaisemassa akkunassa sydämmen pohjasta iloisimpia liverryksiään. +Lapset heläyttivät sekaköörissä "Mä oksalla ylimmällä oon Harjulan +selänteen" ja lastenlapset, tallustellen nukkinensa lattialla, +jokeltivat Z. Topeliuksen lastensatuja ja lauluja. Kieli, jota +puhuttiin, oli puhdasta ruotsia, ilman murteellisuuksia ja tupasanoja. + +Valkeat vanhanaikaiset huonekalut sileine raitaisine +päällysvaatteineen, pitkät ikivanhat kaistasohvat, pyöreä +hoikkajalkainen salinpöytä, seinillä lyyrynmuotoiset lamput ja +kirkkoherran isän isoisän muotokuva mahtava käherretty valetukka +päässä ja solmuhuivi kaulassa, kaikki tämä antoi salille +muinaisaikaisen leiman, joka hyvin oli sopusoinnussa talon asukkaitten +yksinkertaisten tapojen ja sydämmellisen ystävyyden kanssa. + +Sillekin, joka ei voisikaan ymmärtää äänetöntä runoutta ja sopusointua +noissa huoneissa ja lasten viatonta leikkiä, sille jäisi kumminkin +pastorin rouva lempeine kasvoinpiirteineen, lämpimine katseineen ja +harmahtavine hapsineen kotoisen onnen ja pyhyyden eläväksi kuvaksi. + +Ja kirkkoherran omassa huoneessa, siellä istuttiin niin mukavasti +vanhanaikaisella nahkasohvalla sileiksi kuluneine messinkiheloineen. +Jos olit alakuloisena, niin pastori kyllä osasi panna sydämmesi kielet +sopusointuun. Ja jos mitä taipumusta ihmisessä oli, niin siitä kyllä +kirkkoherra otti selon. Hänen käsissään juroinkin, ikävinkin jöröttäjä +muuttui ihmiseksi. Hän oli sen ajan innostuksen lapsia, jota suuret +nimet kannattivat, nimet joita me kaikki kunnioituksella mainitsemme. +Hän oli ollut Lönnrotin ystävä, oli tuntenut Runebergin, torannut +Snellmanin kanssa, ja Paciuksen kanssa hän oli veli. Vielä hänen +elämänsä ehtoollakin huomattiin hänessä tuulonen tuota hänen aikansa +jaloutta ja suuruutta, -- tuota elämänhalua ja leikillistä luonnetta. + +Hän oli 40-luvun täysin kypsää henkistä satoa, joka aina, missä vain +näemme siitä jäännöksenkään maassamme, herättää meissä turvallisuuden +ja luottamuksen tunteen ja johduttaa mieleen runoilijan ennustuksen: +"Viel' koittaa päivä, viel' poistuu yö". Kirkkoherran isoisä, joka +17:nen vuosisadan keskipaikoilla muutti Suomeen, oli ollut +ruotsalainen ja aatelismies, mutta se ei suinkaan estänyt pojanpoikaa +olemasta puhdasrotuinen suomalainen kansanvaltalainen ja +suomenmielinen, vaikkakin vähän maltillinen. Pastori Emanuel Högfeldt +piti fysiikkaa ja luonnontietoa lähinnä jumaluusoppia pääaineenaan; +hänellä oli tapana kehua itseään Hällströmin oppilaaksi, ja vielä 74 +vuoden vanhanakin hän tutki innokkaasti näitä aineita käsitteleviä +teoksia ja oli nyt lähes 20 vuotta valmistellut kirjoitusta metsien +arvosta ilmastolle. + +Tänään oli juhla pappilassa. Lämmin syyskesä oli houkutellut näkyviin +tuhansittain sieniä, maaemon viimeisiä monivärisiä lahjoja, joita se +jakaa, ennenkuin se talveksi levolle rupeaa. Nyt piti miltei joka +kynnen talosta lähteä metsään, sieneen. Se oli oleva kesän viimeinen +huviretki, sillä seuraavana päivänä piti poikain, miniän ja tytärten, +lasten ja lastenlasten taas lähteä mailmalle, kunkin toimialalleen. +Hetken huvilla ja ilolla oli sen tähden alustanaan alakuloisuus ja +kaipaus: syksyn alakuloisuus. Lähestyvä ero antoi ilolle erityisen +lisän lämpöä, jokainen ystävällinen sana, joka lausuttiin, olit kuin +alleviivattu, jokaista pikkupalvelusta seurasi kaksinkertainen +vastapalvelus. + +Neljät rattaat, niin yksinkertaiset kuin vain maalla voi olla, olivat +tulleet pihalle. Nauraen ja melakoiden asettuivat vanhemmat niihin +niin hyvin, kuin osasivat; lapset pistettiin väliin. Ukko tuli itse +mukaan pyssy kädessä. Kukaan ei kyllä muistanut hänen ampuneen +sorkkaakaan moneen vuoteen, mutta tapa nyt oli semmoinen, että pyssyn +piti olla mukana. + +Isoäiti jäi kotiin pienimpien kuopuksien kanssa. Ja niin sitä +lähdettiin, naurettiin niin, että helisi paikat, vanhoja talviteitä, +hakoja ja takamaita metsään. Rattaat tärisivät kauheasti, olivat +toisinaan kaatuakin, Lento ja Liina, Hellä ja Ruuna eivät välistä +tienneet minne kavionsa painoivat mättäiden, kivien ja rytöjen väliin. +Mutta perille tultiin tunnin ajettua loistavalla tuulella, koivuharjun +juurella olevaan viidakkoon. Siellä hevoset riisuttiin valjaista, +vasut otettiin rattaista, ja niinkuin teeren poikue vähimmänkin vaaran +uhatessa hajoaa ja piiloittuu uskomattoman kiireesti risujen ja +lehtien sekaan, niin lapset hajosivat mikä minnekin. + +Miten kaunis päivä oli täällä syyskesän kirjavaan ja komeaan pukuun +verhottujen puiden juurella. Tikka pärrytteli kuivan hongan runkoa, +orava maiskutteli käpyjään, tuuli kahisi risuissa ja lehdissä, +viimeinen mehiläinen lenteli huristen syksyn niukassa kukistossa. +Metsän humina oli tuota pitkäveteistä, surunvoittoista, joka ilmoittaa +syksyn tuloa, eikä kesätuulen kevyttä, leikkivää suhinaa lehdissä ja +havuissa. Ja kaiken tämän yllä syystaivas niin äärettömän korkealla ja +niin kirkkaana. + +Kuivain kellastuneiden koivulehtien seasta, jotka kahisivat jalan +alla, poimivat pikkuset ahkerat lapsenkädet valkoisia, herkullisia +voiteroisia, kauniita pehmiätakkuisia karvalaukkuja. Punamaitoisia +lepperoisia etsittiin sananjalkain mustuneiden ja taittuneitten +lehvien seasta, ja karun kallion niukasta maaperästä poimittiin +tummankeltasia, suppilomaisia rouskuja. Yhtäkkiä kirkaisi joku, joka +oli säikähtänyt pakoon pujahtavaa sisiliskoa tahi tarhakäärmettä, +sitten taas kaikki oli hiljaa, kunnes kimakka lapsen ääni huusi +"isoisä hoo-oi" niin että metsä kaikui. Isoisän syvä basso, +tenoriäänen säestämänä, sopraano ja äänenmurros, kaikki huhui sekaisin +läpi metsän. Tiettiin oltavan lähellä toisiaan, tiettiin ettei kukaan +ollut eksyksissä, ja sitten sienen etsintä taas alkoi. + +Haapasieni sai harmaan sinertävine lakkineen tulla mukaan, mutta +korallinpunainen, valkotäpläinen kärpässieni sai pieneltä +nykerökengältä potkun, niin että sen kirjava koristus lensi ilmaan +kuin räjähtävä pommi. Kun koppa vihdoin oli täynnä, tuijoteltiin alas, +katseltiin keltasia lehtiä, punaisia puolukoita, monivärisiä sieniä, +niin että silmät alkoivat valehdella, ja viimain luuli näkevänsä +sieniä joka paikassa. Ja sitten taas kaikui "isoisä hoo-oi", ja metso +luuli hurjan ajon alkaneen ja pakeni suhajavin siivin. Niin juostiin +sitten variksenmarikkoa ja kanervikkoa, yli pursujen ja kastikasten +vanhuksen luo, sillä isoisän talteen kopan aarre tyhjennettiin. + +Mutta yhtäkkiä kuului läpi metsän kummastuksen ja levottomuuden huuto +ja sitten taas uudestaan ja uudestaan. Dondo oli joutunut särkän +harjalle, huusi Bibiä ja Vevaa, Mettaa ja Tittiä, äitiä ja isää, ja +"isoisä" kaikui nyt yhteen ääneen metsässä. Kun vanhus vihdoin pahan +louhikon kautta pääsi särkän harjalle, sai hän nähdä metsän notkossa +palavan. + +Hongissa humisi onnettomuutta ennustavalla tavalla, risut ja oksat +ratisivat. Hyvänkin kilometrin levyisenä kulo läheni hurjaa vauhtia, +Milloin kohosi liekki patsaana ilmaan, milloin se kyyristyi kuin salaa +väijyvä peto sammalikkoon, toisen kerran se puhalsiin tuliliekin +nuolemaan puiden partaa, toisen kerran taas näytti tyyten sammuvan +seuraavassa silmänräpäyksessä uhatakseen kaikkea, mitä edessä oli. +Ilman huoku työnsi tervassavua loitolle ja kiidätti kipunoita kauvas. +Pikku linnut karkasivat pelästyneinä edestä ja miljoonittain +hyönteisiä syöksyi tuleen, tuulen kuljettamina. + +Jumala armahtakoon! Tuli on päässyt valloilleen tässä kuivuudessa! +sanoi vanhus. Ja taas kaikuivat hooi-huudot pelon ja kiireen +värähdyttäminä läpi metsän. Äsken niin iloisa joukko riensi nopein +askelin, äänetönnä ja alakuloisena viidakkoon, jossa hevoset +odottivat. Kiireesti kuljettiin kotia kohti. Kaikki se, mikä metsään +mennessä oli niin sanomattomasti ilahuttanut, se ei ollut enää +huvittavaa, sillä isoisän kasvot olivat hyvin huolestuneet. Ja niin +tultiin kotiin, ja väki soitettiin kokoon. Miehet tulivat tuoden +kirveitä ja lapioita, sankkoja ja kuokkia, ja lähetettiin metsään +poikain johdolla hakkaamaan paloteitä ja kaivamaan ojia +kaikenhävittäjän kukistamiseksi. Ennenkuin kaikki viimeinkin oli +valmiina, alkoi jo hämärtää. + +-- Rakas Emanuel, mene lepäämään huoneeseesi; siellä on muuten kaksi +miestä odottamassa sinua, sanoi kirkkoherran rouva miehelleen, +levottomana tämän innosta ja rauhattomuudesta. + +Kirkkoherra meni kamariinsa. Siellä istui ovensuussa keski-ikäinen +mies, ja poika seisoi oven pieleen nojaten ja hypisteli hattuaan. Mies +nousi, kun pastori astui sisään. + +-- Kuka olette, mitä teillä on asiata, hän kysyi odottajilta, lamppua +sytyttäessään. + +-- Nimeni on Israel Veikkoliini; tämä on minun poikani Kalle Oskar. + +Pastorin kasvot synkistyivät kovasti. -- Vai niin. Teidän poikanne. +Niin, minä olen jo kappalaiselta kuullut sen merkillisen jutun +pojastanne. Mitäs teillä muuten on asiaa. + +-- Minä en olisi vaivannut kirkkoherraa näin myöhään, mutta +kappalainen on kinkereillä ja minun asiani on vähän kiireenlainen eikä +siedä pitkää viivytystä. Minä tahtoisin saada pojan paperit selviksi. +Aijon asettua Joensuuhun. Tässä on kaikki ne paperit, jotka +kappalainen oli käskenyt hankkia. + +Kirkkoherra meni lampun ääreen ja silmäsi papereita. + +-- Kaikki näyttää olevan hyvin. No niin, muutamain päiväin päästä saa +Veikkoliini hakea paperinsa. Vai tahdotteko että ne lähetetään suoraan +Joensuuhun? + +-- Olisihan se minulle parasta. + +Emanuel Högfeldt kääntyi sitte poikaan, katseli häntä tarkkaan ja +sanoi: + +-- Kuuleppas poika, ensiksi minä toivotan sinulle onnea, että olet +isäsi löytänyt. Ole hänelle aina hyvä poika, niinkuin neljännessä +käskyssä sanotaan. Sitten minä pyydän sinua menemään ulos ja +odottamaan eteisessä, minulla on vähän puhuttavaa isäsi kanssa kahden +kesken. + +Poika meni kumarrettuaan monta kertaa. Huoneessa oltiin ääneti. +Högfeldt käveli pari kertaa huoneen päästä päähän. + +-- Niin, -- hän alotti -- niin, minun pitäisi oikeastaan --, minun on +vain kiitettävä, kiitettävä teitä. + +-- Minua, sanoi Veikkoliini kummissaan. + +-- Niin, teitä juuri. Kun vuoden toisensa perästä tekee työtä Herran +viinamäessä, niinkuin minä nyt olen tehnyt kunnollisten virkatovereini +avulla, eikä vuosikausiin tapahdu mitään, jota voisi pitää +todistuksena siitä, että vihollinen on kylvänyt rikkaruohoa +viinamäkeen, te ymmärrätte mitä minä tarkoitan, että se seurakunta, +jonka Herra on uskonut minun hoitooni, olisi alhaisella siveellisellä +kannalla, niin tulee itsekylläiseksi. Jumalan avulla, sanoo silloin +itselleen, olen voinut jotakuinkin pitää tämän lauman niiden rajain +sisällä kuin oikeata on. Luulee tehneensä jotakin, voittaneensa +jotakin, ollaan valmiit arvaamaan itseänsä liian korkealle. + +No niin, niin oli minunkin laitani. Tuomitkaa itse. Minkälainen tämä +seurakunta oli vielä vuosi sitten? Muistatteko minkänäköinen Kiiskilän +kylä oli, kun te vuosi takaperin tulitte tänne. Valtava metsä ympäröi +kylää, kuin vihreä muuri, ja eroitti sen muusta mailmasta. No niin, te +tunnette sen metsän muuten paremmin kuin minä. Ja miten siellä itse +kylässä elettiin, ääneti ja hiljaan, jokainen oli osaansa tyytyväinen. + +Mutta miltä siellä nyt näyttää? Te tulitte tänne omine rahoinenne ja +muiden, noin vuosi sitten luullakseni. Metsä on hakattu pois, oksia, +latvuksia ja tuulenkaatoja on virstottain ympärillä. Kolme +vuorokautta, sanottiin minulle äsken, on jo tuli tehnyt tuhojaan +kuivissa jätteissä ja polttaa kamaraa myöten kaiken ruokamullan. +Katsokaa itse! + +Ja hän näytti ulos, missä kamala punainen loimu valaisi öisen taivaan +rannan. Mustia savupilviä kohosi raskaasti taivaalle ja kätki sen +tähdet mustaan suruharsoon. + +-- Ja näin on käynyt yhdessä vuodessa. Mitenhän sitten vastedes? Kun +metsä on poissa, hävittää yöhalla armotta kaikki kylän pellot. Sillä +te tiedätte hyvin, että metsän takana on suuri Nälkäsuo, josta nousee +pakkasta ja sumua ylt'ympäri. + +Veikkoliinin kasvot kovettuivat kovettumistaan, uhkamielisen näköisenä +hän istautui lähimmälle tuolille, kyynärpäät polvissa. Vanhus käveli +edestakaisin huoneessa. Hän puhui nähtävästi kauvan kyteneitä tuumia, +hän innostui. + +-- Kun metsä on hävitetty, ovat kylän tilukset pilalla koko +miesijäksi, ja mistä syystä. Te olette antanut talonpojille +luultavasti hyvinkin vähät rahat ja nekin te olette ottanut taas pois. +Puodissa, joka väärin kantaa tätä nimeä, sillä oikeastaan se on +kapakka, olette viinalla houkutellut pois ne rahat, jotka olette +maksanut puista. Harvat ihmiset osaavat oikein käyttää yht'äkkiä +saatuja rikkauksia. Tämän kylän ihmiset ovat isoja lapsia; he eivät +ole panneet rahoja mihinkään, joka korvaisi sellaisen hävityksen, +eivät parempaan karjastoon, niityn-viljelykseen, ojitukseen, parempiin +maanviljelyskaluihin. Eivät, vaan kahvia, sokeria ja, ennen kaikkea, +rommia he ovat hankkineet; sinne ne ovat menneet. Ymmärrättekö te, +mitä olette tehnyt! Te olette raa'asti tehneet väkivaltaa äidillenne, +Suomen maalle, ja kansan puhtaille tavoille. + +Veikkoliini liikahti äkisti ja virkkoi kiivaasti: "ja siitä +kirkkoherra kiittää minua." + +-- Odottakaa, odottakaa vähän. Kun sanomista luin niistä suurista +synneistä, juoppoudesta, haureudesta, petoksista, tapoista ja +murhista, joita tavan takaa, surkeata kyllä, tehdään maassamme, +ajattelin: no jumalan kiitos, täällä tämän puhtaan, ja hurskaan väen +keskuudessa sellaista tuskin voisi tapahtua. Minua hävettää, kun +täytyy tunnustaa nämät itserakkaat ajatukseni. Ihmisen ei pidä +kerskata. Kaikki mitä en ole luullut mahdolliseksi täällä, on +tapahtunut yhden ainoan vuoden kuluessa. Vaikka kuinka olisin puhunut +ja varoittanut, opettanut ja rukoillut, ovat rahanne kuitenkin +voittaneet. Te olette antanut minun itsekylläisyydelleni, minun +henkiselle ylpeydelleni hyvästi ansaitut nuhteet. Sentähden minä +kiitän teitä, Veikkoliini. + +Hän vaikeni ja seisattui tukkijunkkarin eteen. + +Veikkoliini ei ollut niitä miehiä, jotka kiivastuvat. Hän oli elämän +kovassa koulussa oppinut pidättämään turhan itsepuolustuksen, puremaan +hammasta ja kärsimään loukkauksiakin. Mutta nyt hän ei jaksanut +hallita itseänsä. + +Hän ponnahti tuoliltaan ja korotti äänensä. + +--- Minä olen rehellisesti maksanut rahat. Minä olen... + +-- Kuka tässä puhuu rehellisyydestä -- ja 74 vuotensa, hopeanharmaiden +hiustensa ja moitteettoman elämänsä koko painolla kirkkoherra kääntyi +Veikkoliinin puoleen. Hänen olentonsa laajeni, tuli mahtavaksi. + +-- Mitä Vahvan Matin leski on saanut kodistaan, raiskatusta +onnestaan ... ja muut sitten? Te olette tukkimies, kukaan ei voi +paremmin kuin te vastata siihen kysymykseen: ovatko he kaikki saaneet +tavarastaan kohtuullisen palkinnon? Vastatkaa omantunnon mukaan, mies! + +Hän seisoi siinä mahtavana ja käskevänä, viisaat silmät tuuheain +valkoisten kulmakarvain alta katsoivat terävästi ja tutkien +Veikkoliiniä. + +Veikkoliinin huulet värähtelivät, hän tahtoi vastata, mutta ääntä ei +lähtenyt. Sanaakaan virkkamatta kumarsi hän papille ja lähti hitaasti +pois. + +Kirkkoherra meni kirjoituspöytänsä ääreen, huokasi syvään ja etsi +paksun käsikirjoituksensa, jossa puhuttiin metsäin vaikutuksesta +ilmanalaan. Hän tuskin kerkesi syventyä työhönsä, ennenkuin jo lapset +ja lapsenlapset tulivat sisään. + +-- Sataa, sataa kuin korvosta kaataen, huusi iloinen joukko; ja +ukkonen jyrisee. Kyllä kulo nyt sammuu. Nyt pitää isoisän tulla +iloiseksi, pyysi Dondo. -- Ja täällä on sanomalehtiä, aivan tuoreita +sanomalehtiä, sanoi valkoverinen Bibi. --Saamme sienipaistia ja +hapanta kermaa, huusi herkkusuinen Veevi, pieni lihava nelivuotias, +jolla aina oli erinomainen ruokahalu. + +Mutta isoisä oli murheissaan. Eräs elämän suuria kysymyksiä, joka +hänen mielestään oli äärettömän tärkeä ja painava tälle maalle, jota +hän, koskaan pettämättä, rakasti, oli yht'äkkiä taas tunkeutunut hänen +ajatustensa etunenään. Hänen paha tuulensa oli kaikille selvä. + +-- Rakas isoisä, sanoi vanhin miniä, jota perheen piirissä pidettiin +hänen suosikkinaan, metsäkö se taas teitä vaivaa? Olkaa nyt iloinen, +siihen kyllä kasvaa uusi sijaan! + +-- Kasvaa uusi! sanoi vanhus miettiväisesti. Rakas lapsi, Lapin +harjanteilla on aikoinaan ollut mahtava metsä. Milloinka se on +hävitetty, ei tiedetä, vaan jättiläishonkien kantoja on siellä +vieläkin sammaleen ja peuranjäkälän peitossa. Juutinmaan arot ovat +vielä historian aikana olleet komeiden tammimetsäin varjostamina. +Hiekasta löytyy vielä nytkin niiden puisevia vahvoja juuria. Ihmiskäsi +ja ajattelematon haaskaus ovat ne hävittäneet. Nyt siellä kasvaa +tammien haudalla miehen korkuinen kanervikko. Lüneburgin nummi, +Landesin aavikot Ranskan lounaisosassa, Peloponneesoksen ja Itaalian +vuoret, kaikki ovat ennen olleet metsän peitossa, jota huolimattomasti +on raiskattu. Ja nyt, nyt menee miespolvien työ ja miljoonia markkoja, +ennenkuin metsä taas juurtuu noihin nummiin, eikä koko maailman +kullalla saada kasvamaan metsää kerran hävitetyille vuorille ja +tuntureille, ei Hellaaseen eikä Lapinmaahan. Kun luonnollinen metsän +ja viljelemättömän metsättömän maan välinen suhde on hävitetty, on +tehty väkivaltaa luonnolle, väkivaltaa, joka kostaa vuorostaan. + +-- Mutta rakas isoisä, mitäpä sille nyt voi, ettehän tahtone kieltää +yksityisiä hakkaamasta metsäänsä oman halunsa mukaan? + +--- Juuri sitä minä tahdon, ja tahdon sitä ennenkuin vielä on liian +myöhä. -- Ja asialla on vielä toinenkin puoli. 30,000 henkeä, +suojattomampina kuin taivaan linnut, ilman omaa kotia ja asuntoa +kiertää mieroa Karjalassa. Viiden vuoden päästä siihen joukkoon +liittyy kolme neljännestä Kiiskilän kyläläisistä, velkaista ja +tavoiltaan turmeltunutta sekin. + +Silloin talon emäntä soitti ruokasalissa, illallinen oli valmis. +Lapset työntyivät sinne, nuori väki pani pois sanomalehdet, ja +patriarkan tavoin vanha Emanuel Högfeldt istuutui isännän paikalle +pöydän päähän lastensa ja lastenlastensa joukkoon ja oli osallisena +vaihtelevassa keskustelussa. Puheltiin kesän menneistä iloista ja +tuumailtiin toisia tulevaksi talveksi. Vasta myöhään sammutettiin +kynttilät ja vielä kotvan sen perästä, kun toiset jo olivat menneet +levolle, vanhus istui kirjoittamassa teostaan metsien merkityksestä +maan ilmanalaan. + + + + +XV. + + +Atkinilaiset olivat Jaavan pääkaupungin Surabajan läheisillä vesillä +upottaneet hollantilaisen fregatin ja tappaneet laivaväen, joka +veneillä koetti pelastua maihin. Hollannin kunnia oli loukattu ja +loppumattomasti huutaen: "Eläköön kuningas, eläköön Hollanti," +myönnytti kamari keskustelematta kaksi miljoonaa dukaattia uusien +pansarilaivain rakentamiseen Jaavan huimien asukasten kurittamista +varten. + +Tonkinilaiset merirosvot olivat hallituksensa suosiollisella luvalla +polttaneet ranskalaisia lähetysasemia ja viimeiseen mieheen tappaneet +ranskalaisen komppanian. Myrskyisillä huudoilla: "Vive la republique" +(eläköön tasavalta) myönnytti edustajakamari useita miljoonia frankia, +merirosvojen kukistamista ja Tonkinin valloittamista varten. + +Loordi Randolph Churchill oli alihuoneessa pitänyt pauhaavan puheen +Englannin laivaston rappiotilasta, puheen, joka oli höystetty +pistävillä viittauksilla amiraaliviraston hallintotoimiin. John Bull +oli herännyt unestaan, ja "cheers" (eläköön) sekä "England for ever" +(Englanti ainaiseksi) huutojen kaikuessa annettiin 20 miljoonaa puntaa +Britannian laivaston vahvistamiseksi. + +Newyorkissa oli rohkea pörssiperkele hajoittanut hopearenkaan, +tuhansittain ihmisiä oli joutunut häviöön, mutta kullanvirta juoksi +jälleen vapaana maailmaan, Amsterdamista, Parisista, Lontoosta ja +Newyorkista. Se juoksi eteenpäin tuo välkkyvä kultainen virta, ottaen +haaroja vastaan kaikista pienistä pörsseistä ja pankkilaitoksista, +jotka nyt kaikki pelasivat "haussea" (kohottivat hinnat); virta paisui +reunoihin saakka. + +Ja mihin vain ojanne tästä virrasta saapui, siellä vaikutti kultainen +metalli kuten verenruiskutus verettömään ihmiseen, kuten rauta +kälvetystautiseen. Sydän sykki voimakkaasti, valtimot paisuivat, +sairas elpyi uuteen eloon ja uuteen rohkeuteen. Skotlannin ja Belgian +kivihiilikaivoksissa kaikuivat jälleen kaivosmiesten vasaraniskut, ja +narisevat koneet vipusivat siteissä olevan lämmön mustina kiiltävinä +kappaleina maan syvyydestä; sulatusuunien sisus hehkui ja rauta kitisi +levyiksi valssattaessa. + +Norjan tunturilaaksoissa, Ruotsin jokien varsilla ja Suomen järvien +rannoilla hakkasi kirves jälleen voimakkaita iskuja. Metsien +sydämmessä jyrisi ja ryskyi, karhu pakeni unen horroksessa +talvipesästään, ja kettu pyrki pelonalaisena luolaansa, honkien +kaatuessa puunhakkaajien kirveestä. Höyrysaha leikkasi vinkuen +pihkaisia hirsiä, ja Uuraan, Kotkan, Turun ja Oulun satamilla kuultiin +laivansälyttäjien iloista puhetta ja huutoa heidän kantaessaan +notkuvia taakkojaan suurien höyrylaivojen kyljelle, jotka tarumaisen +hornansuun tavalla nielivät harjujemme kaunistuksen, salojemme ytimen, +yhäti viheriät metsämme. + +Patruunat, nuot vanhat, jotka olivat pysyneet pystyssä myrskyssä, +oikaisivat itsensä, sillä nyt oli kova aika mennyt ohitse. Uskalluksen +henki valtasi kaikki, konttorin päälliköstä alkaen nuorimpaan +harjoittelijaan saakka, kaikki he luottamuksella uskoivat +kauppahuoneensa vakavuutta ja tulevaisuutta. Ja uudet, tuntemattomat +kauppanimet asettivat siniset ja kultaiset toimikilpensä nähtäväksi, +uusia miehiä, joista ei kenkään ollut kuullut puhuttavan, tunkeutui +esille siinä, missä vanhat raihnaat olivat kumoutuneet. + +Uusia sahoja rakennettiin, ja tukkijunkkarit matkustelivat ristiin +rastiin Karjalan metsiä, ja kaikki, jotka olivat tehneet arvionsa +baissen (sortohintojen) nojalla, olivat kuin poispyyhityt. Nyt oli +vuoksi, nyt oli hausse. Europan mahtavasta kultavirrasta oli pieni +ojanne ylettynyt tänne saakka. + +Joka kovan ajan kuluessa oli ostellut metsiä, joskin ne sijaitsivat +kovin sopimattomasti, joka oli jaksanut jatkaa vekselihuijausta +toivottomasta tilastaan huolimatta, joka vielä eilen oli köyhä raukka, +hän oli tänään pelastunut, hän oli varakas mies, ja huomenna saattoi +hän ehkä kuulua ylimpään tuhatlukuun. + +Tällä iloisten toiveitten ja kultaisten lupausten ajalla pani +Veikkoliini toimituskilpensä ylös. Hän oli asettautunut kauppamieheksi +pieneen Joensuuhun, noitten Karjalan kahden suuren järven välisen +kulkuväylän varrelle. + +Israel Veikkoliini, niin oli suurilla kultaisilla kirjaimilla maalattu +uuteen välkkyvään kilpeen. Veikkoliini oli elänyt odotuksen, +jännityksen ja levottomuuden ajalla. Hänen hermonsa olivat tämän ajan +kestäessä olleet kiihotuksen alaisina, hän oli ollut liiallisen työn +rasittamana ja oli sentähden pysynyt laihana. Nyt olivat elämän +päivänpaisteiset päivät tulleet hänellekin. Olisi luullut, että se +intohimo, joka häntä oli vallassaan pitänyt, ajan kuluessa malttuisi, +tasoittuisi, mutta niin ei käynyt; päinvastoin, hän oli ottanut +ensimäisen suuren askeleen: toisesta säätyluokasta oli hän +järkähtämättömän pontevuutensa avulla noussut korkeampaan säätyyn. Hän +oli seisoessaan tuolla alhaalla tuhansien tuntemattomien joukossa +luullut saavuttavansa kaikki, jos hän vain pääsisi sille kukkulalle, +joka oli häntä likinnä. Nyt hän oli sille päässyt, ja sinne tultuaan +näki hän edessään laveita näköaloja, toisia saavutettavia kukkuloita. + +Ja hän yritti niille nousemaan, se on, hän oli siihen pakotettu. Hän +ei ollut enään omassa vallassaan. Ne voimat, jotka hän oli pannut +liikkeelle, nostivat häntä vastustamattomasti mukanansa. + +Semmoisissakin henkilöissä, jotka ovat aikansa tietojen ja sivistyksen +kukkuloilla, ja jotka nopeasti ovat nousseet onnen hohtavaa uraa +myöten, huomataan pian, että he ovat muuttuneet, he eivät enää ole +samat kuin ennen. Ja vielä paljoa enemmän huomattiin tätä tässä +nousukkaassa, joka tosin oli runsaslahjainen, mutta kuitenkin oli +kaikkien nousukkaan vikojen alaisena. Hän oli suuressa määrin +rahanhimoinen, hän oli kovettunut taistelussa kultamarkan edestä. +Henkisessä elämässä on yhtä vähän seisahdusta kuin ruumiillisessakin. +Veikkoliini ei ollut mennyt eteenpäin, hän oli sentähden ruvennut +soljumaan alaspäin. Luonnollista oli, että hän piti itsensä suuressa +arvossa. Mistä hänen tulikaan kiittää entisyyttä? Eikö hän ollut itse +taistelemalla saavuttanut sitä, mikä hänellä nyt oli? Että lait olivat +tehneet hänet vapaaksi mieheksi ja suojelleet hänen oikeuttansa, että +vallassa olevat säädyt olivat monta kovaa ottelua kestäneet hänen +valtiollisen oikeutensa puolesta, että herrasmiehet ja ainoastaan +herrasmiehet olivat taistelleet hänen kielensä ja sivistyksensä +puolesta, kaikki tämä oli tosiasia, joka, joskin hän joskus sen +huomasi, pysyi epäselvänä ja sen sanomalehdistön sanatulvan +peitteessä, joka työskenteli hänen etujensa puolesta. + +Tätä hän ei paljon ymmärtänyt, mutta selvästi hän ymmärsi sen, että +hän itse oli kohonnut näkymättömistä. Hän oli siellä ylhäällä monen +vanhan kauppahuoneen harmiksi ja ihmeeksi, hän oli tullut +kaupallisvallaksi, jota täytyi ottaa lukuun. Ja ketä hänen oli siitä +kiittäminen? Itseään, sanoi hän oikeutetulla ylpeydellä. + +Nyt istui hän konttorissaan tutkimassa kauppakirjojaan. Syysaurinko +vilkaisi silloin tällöin isoista akuttimettomista ikkunoista, pari +alakuloista kärpästä surisi ruudulla pyrkien ulos vaaleaan +päivänpaisteeseen. Hän oli kuin kärpäset, hänkin tahtoi ulos, mutta +vähäinen tapaturma lautatarhassa pakotti häntä pysymään sisällä. Hän +oli edellisenä päivänä vahingoittanut jalkaansa ja oli nyt potilaana. +Ja tuo juuri tänään, juuri tänään, jolloin hän halusi olla vapaana ja +terveenä, jos milloinkaan. + +Tänään oli pormestari lausunut hänelle pari tärkeätä sanaa; +kaupungissa ei ollut kauppaneuvosta, oli hän lausunut. + +Tänään piti hänen poikansa, oltuaan kolme vuotta Englannissa, tulla +kotiin, tulla tänään viimeisellä höyrylaivalla, joka vielä uskalsi +kulkea syyskylmästä ja pimeydestä huolimatta. Ikkunastaan hän saattoi +nähdä höyrylaivan, oman höyrylaivansa, kun se kiersi niemen, jolla +valkoinen merimerkki seisoi, kun se täydellä höyryllä ponnisteli +virtaa vastaan, kuinka se läheni rantaa. Siellä, rannassa, estivät +valitettavasti tavara-aitat häntä näkemästä laivan valia; ainoastaan +mastot ja tupruttava savutorvi näkyivät. + +Herra Veikkoliini katsoi kelloaan, hänen laskunsa mukaan pitäisi hänen +Kaarlo Oskarinsa neljänneksen kuluessa ehtiä tulla hänen luoksensa. +Mielessään kuvaili hän pojan kuvaa. Lieneekö hän vielä äitinsä +näköinen. + +Neljännestunti kului, toinenkin neljännestunti, mutta Kaarlo Oskaria +ei näkynyt, ei kuulunut. Veikkoliiniä alkoi huolestuttaa. Olisiko +jotain tapahtunut. Hän nousi kiivaasti seisaalleen mennäkseen ulos, +mutta tuska jalassa pidätti hänet. Silloin kuului nopeita askeleita +portailta. Siinä hän on! Ja tuska poistui, hän hymyili jo edeltäkäsin, +ovi avautui, ja sisään astui herra Clarke, hänen englantilainen +konttorimiehensä. + +-- Oliko poikani höyrylaivassa, mr Lark, kysyi Veikkoliini pakotetulla +mielenmaltilla. + +-- Yes, sir. [Oli, herra.] + +-- Onko hän terve? Miltä hän näytti? + +-- Very english [kovin englantilaiselta], sanoi mr Clarke hymyillen ja +vedellen hyvin hoidettujen lampaankotlettien näköisiä poskipartojaan. + +-- Mistä syystä hän ei tule ylös tänne? + +Mr Clarke nosti silmänsä, katsoi kelloa, loi silmänsä höyrylaivaan +päin... + +-- Niin, mistä syystä hän ei tule ylös tänne, toisti hän ihmeissään. + +-- Tehkää hyvin ja hakekaa hänet, sanoi Veikkoliini kärsimättömänä. + +-- Yes, sir, vastasi englantilainen ja meni. + +Taas kului puolen tuntia. Mitä tuskallisimman levottomuuden alaisena +makasi Veikkoliini sohvallaan. Hän ei ollut ainoastaan levoton, hän +oli pahastunut, sydämmessään kovasti loukkauntunut siitä +epäkunnioituksesta, jolla hänen poikansa häntä kohteli. Olihan se +kuulumatonta, kolme vuotta oli hän ollut poissa kotoa, ja nyt kotiin +tultuaan hän ei kiirehtinyt isänsä luo. + + * * * * * + +Tuon suuren kovan onnen kohtauksen jälkeen oli Maria Kiiskilä ihan +tyhjänä leskenä muuttanut Joensuuhun. Alussa täytyi hänen taistella +kovimpia vaikeuksia vastaan. Hänen tavaransa menivät toinen toisensa +perästä teille tietymättömille; pian hän sairaine masentuneine +tyttärineen seisoi siinä välttämättömimmänkin puutteessa. Hän taisteli +toivotonta, hurjaa taistelua olemassa-olostaan. + +Viimein hänellekin päivä alkoi valjeta, vaan ainoastaan vähitellen. + +Hän sai paikan erään kaupungin paremman leipurin luona. Kun tämä +kuului niinsanottuihin heränneisiin, niin perheenemäntä, jonka +suosiota Maria mitä suurimmassa määrässä oli saavuttanut, suositteli +häntä muille uskonsisarilleen, niin että Maria tietämättään, +huomaamattaan joutui pyhien yhteyteen. Hän kävi yhtäläisissä +vaatteissa, kuin hekin, tuossa koko Karjalassa tunnetussa tummassa +kerettiläispuvussa, ja otti osaa heränneitten kokouksiin. + +Tuo kova onnettomuus, joka oli kohdannut Mariaa, oli hänet masentanut, +mutta siitäkin huolimatta oli hän taipunut heränneitten oppiin ja +elämään. Hän veisasi kokouksissa ja kuunteli veljien ja sisarien +puheita antautuen kaikenlaisten mielenliikutusten valtaan. Mutta kun +piti antaa vihamiehillensä ja velallisillensa anteeksi, silloin hän ei +enää ollut mukana. Syvällä hänen sydämmessään oli haava, paranematon +haava, ja sen oli Veikkoliini iskenyt. + +Hän taisi kyllä kaikille muille antaa anteeksi, mutta hänelle ei. +Hänen suhteensa hän teki poikkeuksen, ja kaikki hänen vihansa +kohdistui häneen. Tämä oli häntä pettänyt, riistänyt häneltä kaikki, +hän oli -- ja hän tiesi kyllä mistä syystä -- purjehtinut hänen +miehensä upoksiin, ja nämät kaikki oli hän tieten taiten +tehnyt, se oli Marian varma luulo. Hän oli heiltä ottanut pois +vaivaishuonelaisen, Kaarlo pojan, hän oli jyrkästi kieltänyt häntä +käymästä heidän luonaan, ja kun tämä ei auttanut, oli hän lähettänyt +poikansa Englantiin. Hän oli tehnyt kaikki katkeroittaakseen Marian +tyttären, hänen Ellinsä elämää. + +Eikä siinäkään ollut kaikki: Kiiskilän kylässä, jossa hänen sukunsa ja +tuttavansa elivät, oli jokainen talollinen velkaa hänelle; hän oli +oikea verenimijä; missä hän vaan liikkui, siellä talonpojat ensiksi +velkaantuivat, sitte joutuivat kodittomiksi ja viskattiin, kuten Maria +itse, pois oikealta uraltaan avaraan mailmaan. -- Tällekö miehelle +pitäisi hänen antaa anteeksi! Ei, Jumalan täytyi olla armollinen +hänelle, niin itsensäkieltäväinen hän ei voinut olla. + +Ja Elli sitten... Kun hän ensin erkani Kaarlosta, oli hän kuin +kivettynyt. Hänelle oli naiminen yhtä kuin terveys, niin, yhtä kuin +elämä, niinhän lääkäri oli lausunut. Ja totta se olikin, sen hän itse +tunsi. Tämän rakkauden helmassa oli hän kehittynyt, tämän tunteen +avulla oli hän ruumiillisesti pysynyt vahvan, liian aikaisin kypsyneen +henkensä rinnalla. Joka tämän rakkauden häneltä otti, hän otti hänen +henkensä. Siitä tuo tuska, nuot vaivat, jotka hänen kurkkunsa yhteen +puristivat, niin ettei ainoakaan huokaus päässyt hänen huuliltaan, +jotka sulkivat hänen kyyneltulvansa, niin ettei ainoakaan pisara +päässyt hänen silmäluomiensa alta. Vaaleana, melkein liikkumattomana +oli hän jäänyt lautalle seisomaan, kun hänen Kaarlonsa häneltä pois +otettiin. + +Tämän kohtauksen jälkeen hän sairastui, joutui vuoteen omaksi. Se oli +tahdon, sielun sairautta; hän makasi vuoteellaan kuumeetonna, +tuskatonna, liikkumatonna ja halutonna. + +Joensuussa ottivat heränneet hartaasti osaa nuoren, melkein +hervottoman naisen kohtaloon. "Veljet" lukivat ja rukoilivat hänen +puolestansa. "Sisaret" kertoivat hänelle hengellisestä kokemuksestaan, +vanhimmat tahtoivat parantaa häntä rukouksilla ja käsien +päällepanemisella. Kaikki oli turhaa. Lempeänä, hurskaana, surullisena +ja, ennen kaikkea, kauniina makasi hän vuoteellaan päivän toisensa +perästä kellekään uskoutumatta. Kun "veljet" luulivat hänen tummien +verhottujen silmäinsä katselevan Herran autuuteen, uneksi hän +Kaarlosta; kun hän makasi hiljaa liikuttaen ainoastaan huuliaan, +luulivat "veljet" hänen rukoilevan. Mutta hän haaveksi, sepitti omia +runojaan tahi kertasi runoja ja lauluja, joita isoäiti oli lukenut, +runoja ja lauluja, joittenka pääaineksena ja loppusävelenä rakkaus +oli. Äänettömin äänin, kuten kaislakerttu virran rannalla, lauleli hän +rakkautensa korkeata veisua. Kun hänen kyyneleensä valituksitta, +huokauksitta, nyyhkytyksittä juoksivat hänen vaaleita poskiansa +myöten, silloin luulivat "sisaret" hänen makaavan koetusten alaisena: +hän vain suri sydämmensä ystävää. + +Mutta eräänä päivänä tapahtui jotain merkillistä, jotain oikein +ihmeellistä. Yksi "veljistä" oli Marian luona pitänyt kokousta; siellä +kuultiin rukouksia ja avuksihuutoja, virrenveisuuta ja herätyshuutoja; +sairas oli maannut äänetönnä ja hiljaisena sekä kiittänyt tavallista +suuremmalla lempeydellä ja ystävällisyydellä heitä kaikkia, kun he +hämärässä poistuivat vahvistettuina ja iloisina siitä, mitä olivat +sanoneet ja kuulleet. + +Seuraavana päivänä levisi kuni kulovalkea uskovaisten riveissä puhe, +että Elli oli noussut tautivuoteeltaan, oli itse äitiinsä nojautuen +kävellyt huoneessa. Ja veljien ja sisarten ilo oli suuri. Tuo lempeä, +kaunis nainen oli voittanut kaikkien sydämmet. Mitä oli sitte +tapahtunut siellä, Marian luona? + +Veikkoliini oli muuttanut kaupunkiin, ja hänen poikansa oli edellisenä +iltana, äidin poissa ollessa, hiipinyt sairaan luo. Kaikki, mikä oli +jäänyt sanomatta kevään ja kesän onnellisina päivinä, se puhkesi nyt +äkkiä, syyshämärässä ilmi, niin monen surun ja kaipauksen jälestä. +Kaarlo oli vakuuttanut, että, vaikka hänen isänsä sanoisi mitä +tahansa, niin hän, Elli, eikä milloinkaan, ei milloinkaan kukaan muu +tulisi hänen omaksensa. + +Siitä päivästä oli tyttö muuttunut. Kalpeissa kasvoissa alkoi veri +liikkua, silmät loistivat, huulet tulivat punaisiksi, hiljainen onni +ja alttius loisti hänen silmistään. Koko talven kulkivat nuoret +autuuden huumeessa, enkeli paratiisin portilla oli nukahtanut, he +olivat taaskin hänen huvitarhassaan. + +Mutta keväällä Veikkoliini urkki selville poikansa salaisuuden ja +lähetti hänet äkkiä ensimmäisen konttorimiehensä, erään nuoren +englantilaisen kanssa, Englantiin. Siellä oli hän kolme vuotta. Mutta, +joka kerralta kuin isä sai yhden kuivan, lyhyen, liikemiehentapaisen +kirjeen, oli Elli saanut kolme. Ja nyt, monivuotisen odottamisen +jälestä oli aika tullut; hän oli palannut. + +Laiva "Yrjö Koskinen" laski Joensuun laivasillan kylkeen. Kaarlo Oskar +Veikkoliini, varsin komeannäköisenä, puettuna englantilaiseen kuosiin, +jakaus niskassa, meloninmuotoinen hattu päässä, ryhmysauva, keltaiset +hansikkaat kädessä, kirjava puku yllänsä, astui maalle, ihmeissään, +kun ei tavannut isäänsä alhaalla venheessä. Hän katsoi sen Luojan +viittaukseksi ja läksi semmoisenaan, niin nopeasti kuin vain saattoi, +rakasta, tunnettua tietä pieneen yksinkertaiseen kotiin. + +Ellin ilo ei ollut meluava eikä myrskyisä. Tuo hiljainen, nöyrä ja +vähäpuheinen Elli oli onnessaan sama kuin surun aikana. Silmissä oli +vain lämpöisempi loiste; veri virtaili nopeammin poskissa. + +Kaarlo yksin ymmärsi, miten iloinen hän oli. + + * * * * * + +Ulkona oli syysaurinko piiloutunut tummien, hajanaisten pilvien +taakse, jotka toivat pakkasta, lunta ja epähauskuutta muassaan. +Kärpäset olivat laanneet surisemasta Israel Veikkoliinin ikkunaruutuja +vasten. Hän itse istui synkkämielisenä odottamassa. Kolmeneljännestä +oli jo kulunut siitä, kuin laiva oli laskenut sillalle, eikä Kaarlo +Oskaria näkynyt vielä. + +Mutta vait! Nyt kuulee hän portailla tassuttelevia askeleita. Jospa se +olisi hän. + +Ovi aukeni ja sisään astui Kaarlo Oskari koko englantilaisessa +loistossaan taluttaen kädestä tyttöä valkeassa ja indigosinisessä +herännäispuvussa. + +Veikkoliinin ennen niin sapekas mieli kuohahti reunojensa yli tästä +näöstä. + +Kiivaasti sanoi hän: mitä tämä merkitsee, missä olet viipynyt? + +-- Jos sanon sinulle, että tyttö tässä on Elli, niin tulisi sinun, +rakas isä, kyllä käsittää, missä olen ollut, ja mitä tämä merkitsee. + +Veikkoliini oli vaiti hillitäkseen vihaansa. Kiiskilän Marian Elli, +tuon Marian tytär, sen, jota hän kerran oli ihaillut ja rakastanut ja +nyt vihasi, sen Marian, joka kosti hänen vihansa kaksinkertaisesti, +hänen, joka oli vieroittanut hänen poikansa sydämmen isästään, joka +häntä, Veikkoliiniä, oli panetellut Kaarlo Oskarille, joka kalvoi +hänen maineensa juuria, joka hänestä juoruili ja puheli kaikissa +hartauskokouksissa, hänenkö tytär tulisi hänen poikansa vaimoksi. +Oliko tuossa tytössä sopiva naimiskauppa hänen pojalleen, +Veikkoliinille, joka oli tuleva kaupungin rikkaimmaksi mieheksi. + +-- Vie kotiin tyttö tuossa, sanoi hän karkeasti, ja tule sitte tiliä +tekemään itsestäsi. + +Epäilemättä olisi Kaarlo Oskar tehnyt viisaammin noudattamalla isänsä +neuvoa, vaikka se annettiinkin sekä tuimalla että epäkohtelijaalla +äänellä. Mutta Kaarlo oli vasta täyttänyt kaksikymmentä yksi vuotta, +oli oppinut kolmessa vuodessa englantilaista itsenäisyyttä ja nyt +tunsi hän sekä rakkautensa että arvonsa loukatuksi Ellin läsnäollessa. +Hän punastui ja vastasi kiivaasti: Sinä et siis tahdo tietää mitään +Ellistä, minun...? + +-- En. + +-- Hyvä, sitte sanon sinulle jäähyväiset. + +Ja hän läksi. Vuosia vieri, ennenkuin hän palasi siihen taloon... +Mutta mitenkä Kaarlon ja Ellin naimisasian kävi, ei kuulu +tukkijunkkarin historiaan. + + * * * * * + +Veikkoliini istui taaskin yksin, ja katkera hymy levisi hänen +kasvoilleen. Se poika, jota hän niin kauan oli kaivannut, jonka hän +vihdoinkin oli löytänyt, ja johon hän oli suuresti kiintynyt, kuinka +kylmäksi, vieläpä vihamieliseksi olikaan se poika aina osottautunut +isäänsä kohtaan. Ja nyt, nyt oli hän jättänyt hänet, jättänyt isänsä +kodin, vastaisen suuren perintönsä, jättänyt toimensa tässä +loistavassa liikkeessä, kaikki, ja minkä tähden? Tuon tytön tähden. + +Hän tunsi, että jotain ikäänkuin kuoli pois hänessä, jotain, joka oli +itänyt ja kasvanut, mutta joka ei milloinkaan päässyt kukoistukseen; +tuntui kun olisi mahdollisuus johonkin parempaan ja korkeampaan +hänessä hävinnyt. Hän kärsi siitä tätä nykyä, aivan kuin haavasta +kärsitään -- mutta haava oli arvettuva ja arpi koveneva. Ja hän vannoi +itselleen valan, että tämä olisi hänen viimeinen hairahduksensa. Ei +kukaan olisi enää koskettava hänen sydämmensä kieliä, ei kukaan tuleva +osalliseksi hänen hellyydestään ja rakkaudestaan, hän oli oleva +kylläksi itselleen. + +Kiihtyneenä ja synkkänä meni Veikkoliini vaivoin ikkunalle, katseli +ulos autiolle kadulle, jossa syystuuli ajeli joukottain edellänsä +haapain kuihtuneita lehtiä kaupungin istutuksessa. Silloin luuli hän +kuulevansa askeleita ulkoa. + +Entä jos Kaarlo Oskar olisi malttanut mielensä ja kääntynyt takaisin. +Mutta ei, hän lienee erehtynyt, ei ainoatakaan ihmistä näkynyt siellä. +Veikkoliini seisoi kauan ikkunan luona, rummutteli ikkunanruutua, ja +tuijotti ulos, milloin alas likaiseen katuun, milloin ylös tummaan +taivaaseen. Hajanaiset pilvet levenivät yhä vain laajemmiksi, ja kun +ne vihdoin peittivät suurimman osan taivasta, alkoi lumi pudota +raskaina, leveinä jääkristalleina, ensiksi yksinäisinä hiuteina, sitte +yhä tiheämpinä parvina. + +Kylmä tunne valtasi Israel Veikkoliinin, häntä vilutti, vilutti aina +ytimiin asti. Hitaasti vetäytyi hän takaisin paikoillensa, soitti +kärsimättömänä kelloa ja käski sisääntulijan, vanhan palvelijattaren +tehdä tulta huoneeseen. + +-- Niin, nyt tulee kylmä, sanoi vanhus, tehdessään tulta. Metsähanhi +on muuttanut, talitijanen on tullut, talvi pakkasineen, pimeyksineen +on saavuttanut meidät. + +-- Ja yksinäisyyksineen, lisäsi Veikkoliini syvästi huoahtaen. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Tukkijunkkari, by Jac. Ahrenberg + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 41626 *** |