diff options
| -rw-r--r-- | 41294-0.txt | 20882 | ||||
| -rw-r--r-- | 41294-8.txt | 21263 | ||||
| -rw-r--r-- | 41294-8.zip | bin | 422170 -> 0 bytes |
3 files changed, 20882 insertions, 21263 deletions
diff --git a/41294-0.txt b/41294-0.txt new file mode 100644 index 0000000..87ce8a2 --- /dev/null +++ b/41294-0.txt @@ -0,0 +1,20882 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 41294 *** + +SOTA + +Kirj. + +Émile Zola + + +Suomennos. + + +Päivälehden Novellikokoelma. + + + +Helsingissä, +Päivälehden kirjapainossa, +1892. + + + + + + +ENSIMMÄINEN OSA. + + + + +I. + + +Keskelle hedelmällistä tasankoa, neljänneksen verran Mülhausenista +Reiniin päin, oli leiri pystytetty. Rivittään seisoivat teltat +peltomaalla, kivääriryhmät välkkyivät säännöllisen välimatkan päässä +toisistaan lippujen edessä ja leirin yli kohosi matala, pilvinen +elokuuillan taivas. Kiväärit ladattuina seisoivat liikkumattomat +vartiosoturit, -- heidän silmänsä tähystivät kaukaista näköpiiriä +kohti, jossa siintävät usvat kohosivat suuresta virrasta. + +He olivat tulleet Belfort'ista viiden ajoissa; nyt oli kello kahdeksan +ja he olivat juuri illastaneet. Mutta puita ei ollut löytynyt mistään. +Eivät saaneet valkeata syttymään eikä ruokaa keitetyksi. Heidän täytyi +tyytyä kuivaan leipäpalaseen, jonka huuhtoivat alas viinalla, ja se ei +ollut paljon pitkän marssin perästä. Aseryhmäin takana koetti kaksi +sotamiestä kaikin voimin saada tuoreita puunoksia palamaan, joita juuri +olivat käyneet katkomassa pistimillään, mutta viheriäiset lehvät eivät +tahtoneet syttyä ja paksu, musta savu nousi hitaasti, sanomattoman +surumielisesti iltataivasta kohti. + +Heitä oli noin 12,000 miestä -- kaikki, mitä kenraali Felix Douay'lla +oli muassaan seitsemättä armeijaosastoa. Ensimmäinen divisioona oli +marssinut edellisenä päivänä Fröschwilleriin, kolmas oleksi vielä +Lyonissa ja kenraali oli päättänyt lähteä Belfort'ista ja kulkea +edelleen toisella divisioonalla, tykkiväkireservillä ja vajanaisella +ratsuväki-osastolla. + +Oli ilmoitettu, että Lorrachissa oli nähty leirivalkeita. Oli tullut +sanoma, että vihollinen aikoi mennä Reinin yli Markorlsheimin luona. +Kenraali, joka tunsi olevansa kovin erillään niin kaukana idässäpäin +toisista osastoista, ilman yhteyttä niiden kanssa, kiirehti marssia +rajalle päin, vallankin kun oli edellisenä päivänä saanut tiedon +onnettomasta hyökkäyksestä Weissenburgin luona. Jos ei hän itse +tunkisikaan vihollista takasin, saattoi hän kumminkin joka tunti +odottaa käskyä tulla tukemaan ensimmäistä osastoa. Tänä iltana, tänä +levottomana myrskypäivän iltana, lauvantaina 6 päivänä elokuuta, lienee +taisteltu jossain Fröschwillerin puolella: sen huomasi kummallisen +raskaasta ilmasta, jossa tuntui värähdyksiä ikäänkuin kylmiä, +voimakkaita tuulenpuuskia. Kahtena viimeisenä päivänä oli osasto +luullut käyvänsä taistelua kohti. Sotamiehet arvelivat, että +kuljettuaan rientomarssissa Mülhauseniin he ovat preussilaisten +kohdalla. + +Pimeä tuli ja eräästä leirin etäisimmästä kulmasta kuului rummunpärinää +ja torventoitotusta, hiljaa vielä. Ja Jean Macquart, joka parhaallaan +pystytti telttapaalujaan maahan, oikasihe kumarasta asemastaan. + +Ensimäiset sotahuhut kuultuaan hän oli jättänyt kotipuolen, sydän vielä +kirvelevänä siitä onnettomuudesta, joka häntä oli kohdannut: hän oli +menettänyt vaimonsa ja maan, jonka vaimo oli hänelle myötäjäisinä +tuonut. Ja nyt hän oli, kolmenkymmenen ja yhdeksän vuoden vanhana, +mennyt uudelleen palvelukseen ja päässyt 106:teen linjarykmenttiin, +jonka kantaväestöä lisättiin, sekä saanut korpraalin nauhat. + +Väliin häntä ihmetytti se, että oli jälleen joutunut vanhaan +sotilaspukuunsa, hän, joka oli sellaisella riemulla jättänyt sotajoukon +Solferinon jälkeen; että hän niin välttämättömästi tahtoi kuljeksia ase +olalla ihmis-surmaajan virassa. Mutta minkäpä voi? Kun ei ole mitään +vakituista ammattia, eikä vaimoa, eikä kotia, eikä taloa, ja sydän on +täynnä surua ja harmia. Ja jos ei enää saanut muokata synnyinmaansa +vanhaa maata, saattoi hän ainakin käyttää voimiaan sen puolustamiseen! + +Jean seisoi ja katseli tasankoa pitkin. Merkkipuhallus oli saanut +henkeä väkeen. Muutamat lähtivät juoksemaan, -- toiset, jotka jo olivat +puolinukuksissa, liikahtivat ja venyttelivät jäseniään väsyneinä ja +äreinä. Hän seisoi kärsivällisenä ja odotti katselmusta, levollisena ja +sävyisänä, aina tasapainossa, jonka tähden hän olikin mainio sotamies. + +Toverit sanoivat aina, että hänestä olisi voinut tulla jotain, jos vain +olisi saanut vähän enemmän oppia. + +Mutta savuava rovio veti hänen huomiotaan puoleensa ja hän huusi +sotamiehille, Loubet'ille ja Lapoullelle, jotka molemmat kuuluivat +hänen osastoonsa: + +-- Lopettakaa jo tuo peli. Te tapatte meidät savuun. + +Irvihammas Loubet nauroi koko leveillä, laihoilla kasvoillaan. + +-- Kyllä se menee, korpraali, menee ihan mainiosti ... kuule, sinä +siinä, tule puhaltamaan! + +Hän nykäsi Lapoullea, joka posket pullollaan, tulipunasena ja silmät +päästä putoamaisillaan puhalsi kuin rajutuuli kosteiden puiden väliin. + +Kaksi muuta sotamiestä samasta osastosta -- Chouteau ja Pache --, +joista toinen vetelänä ja unisena kellotti selällään ja toinen täydessä +toimessa ompeli kiinni repeämää housun lahkeessa, rähähtivät nauramaan +Lapoullen pullistuneille poskille. + +Jean antoi heidän nauraa. Hänen mielestään he kyllä saattoivat pitää +hauskaa -- silloin kun oli syytä. Eipä heillä usein ollutkaan. + +Mutta nyt hän kääntyi toisen ryhmän puoleen. Yksi hänen miehistään, +Maurice Levasseur, oli jo kohta seisonut tunnin ajan jutellen erään +noin 30 vuotiaan vaalean siviilimiehen kanssa, jolla oli siivot +koirankasvot ja suuret siniset mulkosilmät, oikein likinäköiset silmät, +joiden tähden hänet oli hyljätty syynissä. Kolmantena oli eräs +reservitykkimies, vahtimestari, jolla oli lihavat, rohkeat kasvot ja +ruskea leukaparta, ja he juttelivat siinä ikäänkuin olisivat istuneet +kotona perheen keskuudessa. + +Jean tahtoi säästää heitä nuhteista ja sanoi hyväntahtoisesti: + +-- Taitaisi olla aika erota, -- nyt on iltahuuto ja jos luutnantti +näkee teidät... + +Maurice keskeytti hänet: + +-- Ei tarvitse mennä, Weiss. + +Ja sanoi korpraalille lyhyesti: + +-- Tämä herra on minun lankoni. Hänellä on lupa överstiltä, joka tuntee +hänet. + +Mitä se häneen kuului, tuohon talonpoikaiskorpraaliin? Maurice oli +suorittanut oikeustutkintonsa, lähtenyt vapaaehtoisena mukaan ja +pistettiin -- kun sattui ennestään överstin tuntemaan -- heti 106 +rykmenttiin; jaksoihan sentään sotamiestakkia kantaa, mutta totella +tuota sivistymätöntä... + +-- Hyvä on, vastasi Jean levollisesti, oma asianne. + +Hän käänsi heille selkänsä ja sai pian nähdä että Maurice oli puhunut +totta, sillä nyt meni översti ohitse ja tervehti hymyllä Weissiä. + +Översti Vineuil oli pitkä komea mies, jolla oli arvokkaat, soikeat, +kellahtavan valjakat kasvot ja tuuhea, valkonen leukaparta, -- hän +astui rivakkaasti taloa kohti, joka kuumotti oikealla luumupuuryhmän +takana pari sataa askelta leiristä ja johon päällikkökunta oli +majoitettu. + +Ei tiedetty, oliko komentava kenraali juuri nyt siellä. Häntä oli +kohdannut kauhea suru, hänen veljensä oli kaatunut Weissenburgin luona. +Mutta varmasti oleksi prikaattikenraali -- Bourgain-Desfeuilles -- +talossa; äänekkäänä ja meluavana, kuten tavallisesti, kasvot +tulipunasena, suopean näköisenä ja ymmärrys niin ja näin, kellutteli +hän suhteettoman lyhyillä jaloillaan paikasta toiseen. + +Talossa vilkastui elämä ehtimiseen: sanansaattajia tuli ja meni joka +hetki, kaikki olivat tuskallisessa jännityksessä, kaikki odottivat +tietoja suuresta taistelusta -- aamusta varhain kulkivat kaikki +odotuksen kiihkossa, ratkaseva hetki _on_ lähellä. + +Missä lienee tärkeä taistelu ollut ja miten siellä oli käynyt? + +Sitä mukaan kun ilta pimeni, kasvoi ahdistus ja pelko, se levisi kuin +varjomeri hedelmäpuiden, tallien, heinäsuovien ja pielesten ympärille. + +Kerrottiinpa myös, että jälleen oli nipistetty vakooja, joka oli +hiiviskellyt leirin ympärillä, ja viety pääkortteeriin kenraalin +tutkittavaksi. Ehken oli översti Vineuil saanut jonkun sanoman, koska +hänellä oli sellainen kiire. + +Weiss seisoi yhä jutellen lankonsa ja serkkunsa vahtimestari Honoré +Fouchardin kanssa. + +Yhä selvemmin kuului iltapuhallus, nyt se oli kohdalla, toitottaen ja +päristen hämärän surumielisessä hiljaisuudessa; he eivät näyttäneet +sitä huomaavan. + +Mauricen isoisä oli "suuren armeijan" soturiurhoja, hänen isänsä ei +ollut antautunut sotilasuralle, vaan oli tyytynyt huonoon +ylöskantomiehen virkaan. + +Talonpoikaisista vanhemmista syntynyt äitinsä oli kuollut silloin kun +hän ja kaksois-sisarensa Henriette näkivät päivän valon. Ja nyt hän oli +mennyt vapaaehtoisena sotaväkeen, -- huimaa elämää elettyään; nyt hän +sai sotamiehen elämällä maksaa kaikki mielettömyydet, joita oli tehnyt. +Hän oli heikko ja kevytmielinen. Oli kylvänyt rahoja molemmin käsin kun +perhe suurilla uhrauksilla oli lähettänyt hänet Pariisiin lakitiedettä +tutkimaan. Isä oli kuollut, sisar oli luovuttanut koko perintöosansa +hänelle, vaan oli myötäjäisittäkin päässyt hyviin naimisiin ja saanut +toimeliaan ja kelpo miehen. Tämä -- Weiss -- oli elsassilainen +Mülhausenista, joka oli ollut kauvan aikaa kirjanpitäjänä eräässä +suuressa sokeritehtaassa; nyt hän palveli Delaherchea, jolla oli +verkatehtaita Sedanissa. + +Ja Maurice luotti täydellä todella kääntymykseensä, vilkas kun oli, +kärkäs epätoivoon ja yhtä kärkäs taasen toivomaan, avomielinen ja +innokas, mutta ilman vakavuutta, valmis joka tuulen mukaan kääntymään. +Hän oli pieni ja vaaleatukkainen, otsa iso ja korkea, nenä sekä leuka +pieni ja hieno, -- lempeät harmaat silmät, jotka joskus voivat näyttää +tuimiltakin. + +Weiss oli rientänyt Mülhauseniin juuri ennen sodan alkua järjestämään +jotain perheasiaa ja saadakseen samalla tavata lankoansa oli hän +käyttänyt hyväkseen tuttavuuttaan översti Vineuil'in kanssa, joka oli +hänen isäntänsä vaimon eno, jonka taasen Maurice ja Henriette tunsivat +lapsuuden ajoilta, sillä he olivat aikonaan olleet naapuria. Sitäpaitse +oli Weiss tavannut leirissä kapteeni Beaudoinin, joka myöskin oli rouva +Delaherchen tuttavia. + +-- Tervehdi Henrietteä paljon minulta, uudisti Maurice vielä kerran, +sillä hän rakasti sydämmellisesti sisartansa. -- Sano hänelle, että on +vaan levollinen, että kyllä minä vielä tuotan hänelle kunniaa. + +Silmänsä vettyivät kun hän muisteli kaikkia tekemiään hulluuksia. Lanko +tuli myös liikutetuksi; keskeytti puheen ja kääntyi Honoré Fouchardiin. + +-- Ja kun minä tulen Rémillyyn, niin pistäydyn eno Fouchardin luo ja +kerron, että näin sinut ja että voit hyvin. + +Eno Fouchard oli talonpoika, joka omisti jonkun verran maata ja +ansaitsi koko joukon teurastajan toimella. Hän asui neljänneksen verran +Sedanista, Rémillyn mäkiseudussa. + +Nyt syntyi liikettä talon luona; portista tuli ulos ennen mainittu +maankulkija, hän oli vapaa, yksi ainoa upseeri vain kulki jälessä. Hän +oli osannut puhua itsensä puhtaaksi, oli keksinyt jonkun jutun, ja +hänet oli ajettu ulos leiristä. + +Niin pitkän matkan päästä ei voinut hämärässä selvästi eroittaa; mutta +pitkä hän oli, hartiakas ja punapäinen. Mauricelta pääsi kumminkin +huuto. + +-- Honoré, katso tuota... Juuri kuin se "preussilainen", -- tiedäthän, +se Goliath! + +Tykkimies oikasi itsensä. Hän jäi tuijottamaan maankuljeksijan jälkeen. +Goliath Sternberg, teurastajan renki, se mieskö, joka oli kylvänyt +riitaa hänen ja isän välille, joka oli ottanut häneltä Siloinen, -- +koko tuo inhoittava juttu, kaikki vastenmielinen ilkeys, josta hän +vieläkin kärsi. Hän olisi syössyt jälkeen, käsin kiinni vihamieheensä. +Mutta tämä oli jo aseryhmäin takana, ja hävisi illan pimeään. + +-- Aa, Goliath! mukisi hän, mahdotonta! Hänhän on tuolla, -- toisten +puolella. -- Vaan jos minä kerran saisin sinut käsiini!... + +Hän pui nyrkkiään itään päin, mustan sinistä pimeyttä kohti, jossa +arveli vihollisen olevan. Sitten oli ihan hiljaista, kuului uudelleen +iltahuuto, kaukaa leirin toisesta päästä, vähitellen vaijeten, häipyen +puiden ja telttien väliin, joita jo syleili musta yö. + +-- Peijakas! murahti Honoré, nyt ei hyvä seuraa, ellen jo lähde. +Hyvästi, ja voikaa hyvin, kaikki! + +Hän puristi Weissin kättä ja lähti pitkin askelin mäen nystyrälle, +jossa reservitykistö oli -- lähettämättä tervehdystä isälleen, +mainitsematta Siloinea, jonka nimi poltti hänen huulillaan. + +Jälleen kului muutamia minuuttia. Vasemmalla, toisen prikaatin luona +puhallettiin huuto, -- toinen torvi vastasi lähempänä, kolmas hyvin +kaukaa. Sitten puhalsivat kaikki yhteen ääneen ja silloin päätti +kaartin komppanian puhaltaja vihdoin täräyttää kaikista voimistaan. Hän +oli pitkä, parraton poika, alakuloinen ja melkein mykkä, jonka +merkkipuhallukset tulivat kuin tuuliaispää. + +Nyt alkoi kersantti Sapin, pieni jäykkä mies, jolla oli suuret, +sumuiset silmät, huutaa. Ohut äänensä nakkeli nimiä tiuhaan ja +sotamiehet, jotka tulivat paikalle, vastailivat kaikilla mahdollisilla +äänillä, violonsellon karkeasta huilun kimakkaimpaan. Yhtäkkiä taukosi +huuto. + +-- Lapoulle! huusi kersantti uudelleen. + +Ei kuulunut vastausta. Jeanin täytyi juosta savuavan nuotion luo, jota +Lapoulle, toverien yllyttämänä, koetti sytyttää. Hän makasi vatsallaan +ja puhalsi kasvot tulipunasena maata myöten mustan, nokisen savupilven. + +-- No mutta taukoa jo, perhanaksi, huusi Jean. Etkö sinä osaa vastata +huutoon! + +Lapoulle kohotti päätään, katsoi kysyvänä, hoksasi, mistä oli kysymys, +ja mölähti: täällä! semmoisella voimalla, että Loubet heittäytyi maahan +nauramaan. Pache, joka juuri oli lopettanut housunkorjuun, vastasi +hiljaa ja epäselvästi, ikäänkuin olisi mutissut rukousta. Chouteau ei +ruvennut nousemaan ylös, huusi pilkallisesti sanansa ja kääntyi +mukavammin makaamaan. + +Virkaatekevä luutnantti, Rochas, seisoi liikahtamatta parin askeleen +päässä. Kun huuto oli päättynyt ja Sapin ilmoitti, ettei kukaan ollut +poissa, mutisi hän partaansa päätään nyökäyttäen Weissiin päin, joka +yhä jutteli Mauricen kanssa: + +-- Ei, pikemminkin yksi liikaa; mitä tuo täällä seisoo ja vainuaa? + +-- Överstiltä lupa, herra luutnantti, piti Jean velvollisuutenaan +ilmoittaa. + +Rochas kohotti äkäsesti olkapäitään ja rupesi sanaakaan sanomatta +kävelemään edes takasin pitkin telttiriviä, mutta Jean, jonka sääret +olivat marssista kovin väsyneet ja hellät, istahti parin askeleen +päähän Mauricesta ja Weissistä. Näiden puhe otti hänen korvaansa, ensin +epäselvänä mukinana, jota hän ei tarkannut, itsekkin kun oli vaipunut +synkkiin ajatuksiin. + +Maurice puolusti sotia. Ne olivat hänen mielestään välttämättömiä +kansallisuuksien olemassa olon tähden. Tämä oli selvinnyt hänelle +sitten kun hän alkoi tutustua kehitysoppiin, joka siihen aikaan pani +sivistyneen nuorison mielet liikkeelle. Eikös elämäkin ole +yhtämittaista taistelua joka päivä ja joka hetki? Eikös luonnossakin +taistella lakkaamatonta taistelua, jossa ansiokkain vie voiton, jossa +elämä alituisesti syntyy kuolemasta ja kukoistaa loppumattomasti? Ja +hän muisti millä kiihkolla hän oli tarttunut ajatukseen ruveta +sotamieheksi, saada tapella, puolustaa isänmaan rajoja hyökkäävää +vihollista vastaan, ja siten sovittaa nuoruutensa hulluudet. Alhaiso +ehken halusi rauhaa, mutta keisarilla oli valta tehdä niinkuin tahtoi. +Kahdeksan päivää ennen sodan julistamista oli keisari itsekkin sitä +sanonut tyhmäksi uhkarohkeaksi yritykseksi. + +Joka paikassa keskusteltiin Saksan prinssistä ja hänen vaatimuksestaan +Espanjan valtaistuimeen; sekasorrossa, joka vähitellen syntyi ja +kasvoi, näytti siltä kuin kaikki olisivat olleet väärässä; lopulta ei +tiedetty, kuka eripuraisuudet oli alottanut, ja ainoa, josta vielä +oltiin selvillä, oli tuo turmiollinen laki, joka määrätyllä hetkellä +paiskaa kaksi kansakuntaa toisiansa vastaan. Mutta Pariisi oli +vavahdellut odotuksen toivossa. Hän näki bulevardien kiehuvan ihmisiä, +miehiä kulki suurissa parvissa heiluttaen leimuavia soihtuja ja huutaen: +Berliiniin, Berliiniin! Niinkuin eilen hän kuuli marseljääsin kaikuvan +korvissaan; sinä iltana sitä lauloi ihana nainen, joka seisoi +tikapuilla raatihuoneen edustalla ja jonka kuninkaallinen profiili +kohosi kolmevärisen lipun yli, jonka poimuihin hän oli kietoutunut. +Oliko se kaikki petosta, eikö Pariisin sydän silloin sykähdellytkään? + +Ja sitten, innostuksen laimettua, oli hänelle käynyt kuten +tavallisesti: iloa ja mielenlentoa oli seurannut epäilys ja inho; hän +saapui kasarmille, kersantti otti vastaan ja antoi pukimet, hän näki +haisevan, pelottavan likasen suojan, ja entä uusien toverien raakuus, +ja harjotukset...! Mutta innostus oli jälleen palannut kun hän +vihdoinkin sai lähteä Belfortiin. + +Ensimäisestä päivästä saakka oli Maurice ollut voitosta varma. Hänen +mielestään oli keisarin suunnitelma kyllin selvä: lähettää 400,000 +miestä Reinvirralle, mennä yli, ennenkun vihollinen ennättää +varustautua, erottaa Pohjoissaksa Eteläsaksasta ja pakoittaa parilla +loistavalla voitolla Itävalta ja Italia liittymään Ranskaan. Olihan +huhuna kerrottu, että seitsemäs osasto, sama, johon hänenkin +rykmenttinsä kuului, astuisi Brestissä laivaan ja tekisi sitten +hyökkäyksen, joka kerrassa jakaisi vihollisten voimat ja tekisi yhden +preussilaisen sotajoukon liikkeet mahdottomiksi! Joka puolella +tehtäisiin äkkiarvaamattomia hyökkäyksiä, hämmästytettäisiin, +muserrettaisiin parissa viikossa. Riemuretki Strassburgista +Berliiniin! -- + +Vaan Belfortiin tultua oli hänessä herännyt epäilyksiä. Seitsemäs +osasto, jonka piti vartioida Schwartswaldin solaa, saapui +määräpaikkaansa sanomattomassa sekasorrossa, vajanaisena, kaikki +epäjärjestyksessä. Italiasta odotettiin kolmatta divisioonaa; toisen +ratsuväki-prikaatin täytyi jäädä Lyoniin asettamaan mahdollisesti +tapahtuvia levottomuuksia; ja kolme patteriiaa oli teillä +tietämättömillä. Sitäpaitse oli puute kaikesta; Belfortin varastot, +joista oli määrä saada, mitä tarvitsivat, olivatkin aivan tyhjät; ei +ollut telttoja, ei patoja, ei villavaatteita eikä lääkkeitä, ei rautaa +eikä hevosenkenkiä. Ei löytynyt ainoatakaan sairaanhoitajaa, ei ainoata +käsityöläistä, joka olisi tyydyttänyt sotajoukon tarpeet. Viime hetkenä +puuttui vielä lisäksi 30,000 aivan välttämätöntä varaosaa kivääreihin; +eräs upseeri lähti noutamaan Pariisista ja tuli ja toi 5,000 +kappaletta, jotka oli saanut hädin tuskin kerätyksi. + +Toiselta puolen häntä huolestutti pitkällinen toimettomuus. Nyt he +olivat jo olleet täällä kaksi viikkoa, -- miksi eivät voineet marssia +eteenpäin? Hänestä tuntui, että jokainen päivä, jonka täällä turhaan +kuluttivat, oli parantamaton virhe, yksi voiton mahdollisuus vähemmän. +Ja hänen kuvittelemansa sotasuunnitelman eteen asettui surullinen +todellisuus, jonka hän myöhemmin vasta tulisi kokonaisuudessaan +tuntemaan, vaan jota jo aavisti ja pelkäsi: seitsemässä +armeijakunnassa, jotka oli hajotettu rajalle Metzistä Bitcheen ja +Bitchestä Belfortiin. ei ollut ainoassakaan kantaväestö täysi; 430,000 +miehen sijasta löytyi korkeintaan 230,000; kenraalit kadehtivat +toisiaan, halusivat itsekukin hankkia marsalkansauvan, eivätkä +tahtoneet auttaa naapuria; suurin varomattomuus, anteeksiantamattomin +huolimattomuus joukkoa liikekannalle asettaessa; ja nyt näytti kaikki +olevan lamassa; keisari oli sairas, kykenemätön mitään päättämään, +väsynyt ja tylsä; hänestä levisi kummallinen uneliaisuus sotajoukkoon, +joka varmaankin hajoittaa ja hävittää sen, saattaakseen sen lopulta +tuhansiin onnettomuuksiin. Ja kuitenkin, -- odotusajan epävarmuudessa +ja tietämättömyydessäkään ei vielä kukaan epäillyt voitosta! + +Yhtäkkiä -- kolmantena päivänä elokuuta -- tuli sanoma voitosta +Saarbrückin luona, joka oli saatu edellisenä päivänä. Suuri, loistava +voitto. Sanomalehdet olivat ääriään myöten innostusta täynnä; nyt oli +tie auki Saksanmaalle, se oli ensi askel sotajoukon riemukulussa, ja +keisariprinssi, joka oli levollisesti ottanut käteensä kiväärinkuulan +taistelutantereelta, oli päivän sankari! + +Kaksi päivää myöhemmin saatiin tieto Weissenburgin tappiosta ja +jokaisen huulilta pääsi tuskan huuto. 5,000 miestä oli joutunut +väijyävän vihollisen saaliiksi ja he olivat kuitenkin sitä ennen +pitäneet puoliaan kymmenen tuntia 35,000 preussiläistä vastaan, Se oli +kostettava, -- niin pian kuin mahdollista. Tietysti oli syy +päällikkökunnassa; heidän olisi pitänyt arvata ja torjua sellainen +onnettomuus. Mutta se oli korvattava vielä. Mac-Mahon oli kutsunut +seitsemännen osaston ensimmäistä divisioonaa, ensimmäisellä osastolla +on tukena viides; preussiläiset olivat jo kaiketi työnnetyt takasin +Reinin yli. Aavistus verisestä tappelusta, joka juuri oli tapahtunut, +jännitys ja odotus levisi ja kasvoi joka hetki. + +Ja Maurice jatkoi Weissin puoleen kääntyneenä: + +-- Niin, -- siitä voit olla varma! Kyllä me olemme tänään niitä +löylyyttäneet! + +Mitään vastaamatta pudisti lanko huolestuneen näkösenä päätään. +Hänenkin katseensa kääntyi itään, Reiniin päin, jossa jo oli aivan +pimeä, jossa musta salaperäinen seinä peitti kaikki. Kun viimeiset +torvenäänet olivat valjenneet, vaipui koko leiri hiljaisuuteen, jonka +silloin tällöin katkasi myöhästyneen sotamiehen askeleet eli +vaihdettiin siellä täällä pari sanaa. Nyt sytytettiin kyntteli, pieni +tuikkiva tähti, kartanon vierastuvassa, jossa päällikkökunta valvoi ja +odotti sähkösanomia; niitä tuli joka tunti, vaan tuomatta ratkaisevaa +sanomaa. Ja Lapoullen nuotio oli jäänyt yksin ja unhotuksiin, -- paksu +savupilvi kohosi taivasta kohti ja levitti likasen harmaan huntunsa +ensimmäisten tähtien eteen. + +-- Löylyyttäneet! sanoi Weiss hetken perästä, -- Jumala suokoon, että +niin olisi. + +Jean, joka istui lähellä, alkoi kuulostaa lankojen keskustelua ja +luutnantti Rochas pysähtyi; hänkin oli kuullut viimeiset sanat +lausuttavan jokseenkin epäilevällä äänellä. + +-- Mitä! huudahti Maurice, oletko sinä todellakin huolissasi! Luuletko, +että me voisimme joutua tappiolle? + +Langon kasvot kävivät hyvin kalpeiksi, hän keskeytti kädenliikkeellä +Mauricen ja vastasi värähtelevällä äänellä: + +-- Tappiolle, -- taivas varjelkoon!... Tiedäthän että minä olen +syntynyt näillä seuduin; isoisän ja isoäidin surmasivat kasakat 1814; +ja kun ajattelen, että vihollinen asettuisi maahan, olen joutua +mielettömäksi! Minä ottaisin pyssyn olalle ja lähtisin paikalla teidän +mukaanne!... Tappiolle, -- ei, ei -- sitä en tahdo uskoa! + +Sitten hän tuli tyynemmäksi ja kohautti olkapäitään toivottomalla +liikkeellä. + +-- Mutta, -- mitäpä voi! En ole levollinenkaan, kaukana siitä... Minä +tunnen synnyinmaani, tämän Elsassini; -- olen matkustellut ympäri +toimissani; ja me muut, me kyllä huomaamme sen, jota kenraalimme eivät +näe... Sota Preussiä vastaan, -- sitä me emme vastusta, päinvastoin; +olemme jo kauvan toivoneet, että kerran tulisi loppu tästä vanhasta +jutusta ja ainaisesta torasta ja riidasta; mutta me tahdomme kumminkin +pysyä sovussa naapurien, Badenin ja Baijerin kanssa, -- meillä on +jokaikisellä sukulaisia tuolla puolen Reinin. Luulimme, että ne ovat +yksimielisiä meidän kanssa ja tahtovat kurittaa noita sietämättömän +kopeita preussiläisiä... Me, elsassilaiset, olemme tosin järkeviä ja +hyväluontoisia ihmisiä, -- mutta kahden viimeisen viikon kuluessa +olemme olleet pakahtumaisillamme, -- sillä mitä näemme? Yhä kurjempaa +ja kurjempaa! Siitä päivästä kun sota julistettiin ovat viholliset +ratsumiehet kierrelleet maassa, säikytelleet väestöä, vakoilleet, +katkoneet sähkölennätinlangat, -- eikä kukaan ole pannut tikkuakaan +heidän tielleen! Baden ja Baijeri tarttuvat aseisiin, Pfaltsissa +liikkuu tavattomia sotajoukkoja, joka paikasta tulee tietoja, että raja +on uhattu; -- ja kun asukkaat säikähdyksissään kysyvät neuvoa +ohikulkevilta upseereilta -- kohottavat he vain olkapäitään: turhia +luuloja, -- konnankoukkuja -- vihollinen -- aa, hän on kaukana! -- +Onhan ihan surkeata maata tässä joutilaana, kun joka tunti, joka +minuutti on kallis! Mitä me odotamme? Pitääkö koko Saksan tulla +kimppuumme, ennenkuin tahdomme ryhtyä toimeen? + +Hän puhui matalalla äänellä, surumielisesti, ikäänkuin olisi itsekseen +kertaillut asioita, joita jo oli kauan aikaa miettinyt. + +-- Niin, -- ja entä Saksa, ja saksalaiset! Ne minä myös tunnen; ja +pahinta on, että te tyydytte olemaan yhtä tietämättömiä heidän +ajatustavoistaan ja oloistaan kuin kiinalaisten... Muistatko sinä, +Maurice, minun serkkuani Güntheriä, joka toissa vuonna kävi meillä +Sedanissa? Hänen äitinsä, minun tätini, on naimisissa Berliinissä; -- +ja Günther on perinpohjin preussiläinen; -- vihaa koko sielustaan +Ranskaa. Nyt hän on kapteeni Preussin kaartissa. Kun erosimme silloin, +toissa vuonna, sanoi hän minulle -- ooh -- minä muistan vielä hänen +karkean äänensä: jos Ranska julistaa meille sodan, -- niin, te saatte +selkäänne! + +Nyt tarttui luutnantti Rochas asiaan, -- vihan vimmassa. Hän oli +viidenkymmenen paikoilla ja hänellä oli kaidat laihat kasvot, suuri +kyömänenä, joka koukistui leveän, suopean suun yli ja tuuhea, karhea, +harmahtava poskiparta. Hänen äänensä jyrisi huutaessaan: + +-- Mitä saatanata te siinä seisotte ja pelottelette minun väkeäni! + +Riitaan yhtymättä oli Jean yhtä mieltä kuin päällysmiehensä. Tosin +oli hänkin jo vähin alkanut kyllästyä pitkäpiimäisyyteen ja +epäjärjestykseen, mutta sydämmessään hän oli vakuutettu, että +vihollinen vielä sittenkin tulee saamaan selkäänsä. Minkätähden he +muuten olisivat tänne lähteneet? + +-- Mutta, hra luutnantti, vastasi Weiss hämillään, minä en todellakaan +tarkoittanut, en minä tahdo ottaa rohkeutta miehistä -- päinvastoin, -- +minä vain tahtoisin, että te tuntisitte asiat yhtä hyvin kuin minä, +niin voisitte paremmin sekä kuulla että nähdä ... ja, kuulkaapas ... +saksalaiset... + +Hän puhui järkevällä tavallaan, selitti, mitä hän pelkäsi; +puhui Preussin kasvavasta mahdista, ja miten sen valta oli noussut +Sadovan jälkeen, suuresta valtakunnasta, joka siellä muodostui, +innostuksesta ja vastustamattomasta nuoruudenvoimasta, joka kiihoitti +yksimielisyyteen; yleisestä asevelvollisuudesta, joka kasvatti kuriin +tottunutta, voimakasta sotaväkeä, joka vielä oli innostunut ja ylpeä +loistavasta retkestä Itävaltaa vastaan; tämän joukon siveellisestä +kunnosta, nuorista komentajista, jotka tottelivat vanhaa ikuisesti +nuorta kenraalia, jonka taito käsittää olosuhteita ja nähdä kauvas +eteenpäin ei koskaan pettänyt. + +Ja tämän vihollisen edessä seisoi Ranska. + +Keisarikunta oli vanhettunut, sen perustus oli ontto, -- vapaudentunne +ja isänmaanrakkaus oli sammunut eli heikontunut; -- nyt se oli +herännyt, mutta liian myöhään! Vapaamielinen puolue seisoi valmiina +kukistamaan hallituksen, kun ei tämä enää voinut tyydyttää huvituksen +himoa, jonka se itse oli herättänyt. Sotajoukko oli tietysti +urhoollinen kyllä; -- se riemuitsi vielä Krimillä ja Italiassa +voittamistaan laakereista, -- mutta se oli kuitenkin osaksi turmeltunut +Afrikan sodissa; -- oltiin liian varmoja voitosta, ei tahdottu koettaa +mitään uutta järjestelmää, -- ja päälliköt sitten -- useimmat +keskinkertaisia; kateellisia ja mustasukkaisia kauheassa määrässä, +sitäpaitsi oppimattomia, ja keisari vihdoin! Sairaana ja epäröivänä, +tuntematta todellisia oloja ja ilman tietoja seisoi hän tämän suuren +vastuunalaisen yrityksen etunenässä, tämän yrityksen, jossa kaikki +kulkivat silmät ummessa, ilman vakavia valmistuksia, epäjärjestyksessä +ja sekasorrossa, niinkuin lammaslauma, jota ajetaan teurastettavaksi. + +Rochas seisoi suu auki ja silmät selällään. Tuuheiden kulmien väliin +ilmestyi syvä kurttu. Mutta yhtäkkiä hän otti asian siltä kannalta, +että purskahti homerolaiseen nauruun, joka pakoitti leveän suun +tavoittelemaan kiinni korvia. + +-- Mitä tulimmaista lörpötystä tuo on! Mitä te tarkoitatte noilla +hullutuksilla?... Eihän siinä ole tervettä järkeä hitustakaan, tuossa +kaikessa. Menkäät te saarnaamaan nahkapojille, elkääkä jutelko +tuollaista minulle, -- joka jo olen ollut palveluksessa 27 vuotta. + +Ja hän löi rintaansa. Hän oli muurarin poika, syntynyt Pariisissa, +isän ammatti ei miellyttänyt, vaan hän rupesi sotamieheksi +kahdeksantoista vuotiaana. Afrikassa hän oli kohonnut korpraaliksi, +luutnantiksi Solferinon jälkeen; -- viisitoista vuotta hän oli +osottanut urhoollisuutta, mutta kapteeniksi hän ei voinut päästä -- +hänellä oli liian vähän tietoja. + +-- Te, -- mies hyvä, joka olette niin viisas, -- te ette tiedä tätä. +Niin, silloin kun oltiin Mazagranin luona, -- silloin minä olin juuri +täyttänyt yhdeksäntoista, -- siellä me 123 miestä pidimme puoliamme +12,000 arapialaista vastaan ja pidimme vuosikausia, -- Mascaran, +Biskran, Dellyn luona; ja sittemmin kabyylejä vastaan; -- jos olisitte +siellä olleet, olisitte nähneet niiden mustien petojen otattavan kuin +jänikset heti kuu meidät näkivät... Ja Sevastopolissa! -- Se ei ollut +leikintekoa, sen vakuutan. Tuuli, niin että hiukset lensivät päästä ja +kylmä oli, että natisi; olimme aina jalkeella, ja sitten ne riiviöt +lopuksi räjäyttivät koko komeuden ilmaan! -- Noo, -- me kumminkin +voitolla olimme. Solferinon tappelussa -- ette te taitanut sielläkään +olla? -- noo, mitä te sitten tulette tänne juttelemaan? Niin, -- siellä +oli kuuma kuin pätsissä, vaikka tuli vettä niin etten ole elämän +päivinä nähnyt semmoista! Naa, siellä saivat itävaltalaiset +housuilleen. Olisittepa nähneet kun ne laputtivat jalkoihinsa, toinen +oli kaatua toisen kintuille, ihan kuin olisi ollut tulta takana! + +Luutnantti nauroi taas, vanha ranskalainen iloisuus puhkesi esille +voiton riemussa. Se oli satu ranskalaisesta sotamiehestä, joka kulki +ympäri maailman tyttöneen ja pikarineen ja valloitti koko maan iloista +laulua laulaen. Korpraali ja neljä miestä hätyyttivät lukemattomia +laumoja. + +-- Ranska... Tappio ... preussiläisetkö, senkin riiviöt, antasivat +_meille_ selkään! + +Hän meni lähemmä Weissiä, tarttui hänen kaulukseensa. Koko tuo korkea +Don Quichoteolento ilmaisi sanomatonta halveksimista vihollista +kohtaan, olipa vihollinen kuka tahansa ja missä tahansa. + +-- Kulkaapas nyt, hyvä herra! ... jos he uskaltavat näyttäytyä, ne +preussiläiskoirat nimittäin, niin me olemme niitä miehiä, että +kyyditsemme heidät kotiin parilla kelpo potkulla, -- en sano mille +kohti! -- ja ihan Berliinin portille! + +Hän ojensi kätensä uhkamielisesti kuin lapsi, jolla on viattomuuden +varma luottamus ja järkähtämätön usko. + +-- Niin se on eikä muuksi muutu! + +Weiss oli hyvin hämmästynyt, hän selitti kiiresti, että hän mielellään +tahtoi uskoa luutnanttia. Maurice, joka ei uskaltanut vastustaa +päällysmiestään, nauroi myöntävästi; se saakelin poika, -- jota hän +muuten piti ihan sikana -- osasi kuitenkin saada sydämmen lämpiämään. +Rochasin puhuessa nyökäytteli Jean myöntävästi päätään. Hänkin oli +ollut Solferinossa mukana silloin kun niin kovasti satoi. Luutnantti +osasi puhua, totta totisesti. Jos kaikki esimiehet puhuisivat sillä +lailla, ei suuresti välitettäisi villavaatteista ja padoista. + +Yö oli aikoja tullut, ja Rochas yhä viittoili puolipimeässä. Hän oli +nykyisin tavaillut läpi Napoleonin historian, jonka oli kerran löytänyt +kuljeksivalta viisunkauppiaalta. Ja nyt hän ei malttanut olla vaiti, +nyt täytyi hänen ladella viisauttaan noille nuorille ihmisille. + +-- Itävalta saa selkäänsä Castiglionessa, Marengossa, Wagramissa! +Preussi Eylaun, Jenan, Lützenin luona, Venäjä Friedlandissa, +Smolenskissa, Moskovassa! Espanja, Englanti! Selkäänsä saavat kaikki! +Koko maailma saa selkäänsä, -- pitkittäin ja poikittain, ylhäältä +alapäähän! ... ja nyt annettaisiin meitä selkään! Olisiko siis maailma +kääntynyt nurin narin? + +Hän oikasihe, nosti käsivartensa pystyyn kuin lipputangon. + +-- Nähkääs nyt! Tänään on taisteltu, -- me odotamme tietoja! vaan minä +voin sanoa teille, mitä sähkösanomissa tulee seisomaan. Me olemme +opettaneet preussiläisiä! Niin, opettaneet niitä, voidelleet, hakanneet +ne säpäleiksi! + +Silloin kuului kaukaa valittava huuto. Olisiko se tarhapöllö? Vai +lieneekö ollut joku salaperäinen ääni, joka itki yön pimeässä? Koko +leirin läpi kävi vavistus, ja ahdistava jännitys, kuumeentapainen kaiho +saada varmuutta lisääntyi. Pääkortteerissa leimahti valkea +kirkkaammaksi ja valaisi väsyneiden, levottomien upseerien kasvot. + +Kello oli jo kymmenen. Gaude tuli ja puhalsi ensiksi merkkinsä, sitten +kajahtivat muut torvet pitkin leiriä ja loppuivat uneliaaseen +toitotukseen. Ja Weiss, joka ei ollut muistanut lähteä pois, puristi +lämpimästi Mauricen kättä toivottaen hänelle onnea ja kunniaa. Hän +kyllä vie terveiset Henriettelle ja pilkistää joskus eno Fouchardin +luo. + +Mutta juuri kun hän oli lähtemäisillään, syntyi liikettä; -- joka mies +heräsi, salaman nopeudella lensi tieto ympäri leiriä, että marsalkka +Mac-Mahon oli voittanut suuren voiton: Preussin kruununprinssi ja +25,000 miestä oli joutunut vangiksi, vihollisen sotajoukko oli +karkotettu, hävitetty, jättänyt kanuunansa ja kuormaston oman onnensa +nojaan. + +-- Siinä näette nyt, huusi Rochas ukkosen äänellään. Ja hän riensi +Weissin jälkeen, joka lähti iloisesti astumaan Mülhauseniin päin. + +-- Kuuletteko, -- me kyyditsemme heidät kotiin ja kelpo potkuilla, -- +en sano minne! + +Neljännestunnin kuluttua tuli toinen sähkösanoma ilmoittaen, että +sotajoukon oli täytynyt lähteä Wörthistä ja vetäytyä takasin. Voi +jumala! Mikä yö! Rochas ei jaksanut pysyä valveillaan, hän veti +raskaita unia vaippaansa kääriytyneenä paljaalla maalla, niinkuin oli +usein ennenkin tehnyt. Maurice ja Jean olivat puikahtaneet telttiin, +jossa Loubet, Chouteau ja Lapoulle jo makasivat yhdessä kasassa. Hädin +tuskin sinne mahtui kuusi. Ensin oli Loubet toisia naurattanut ja +kertonut -- niin että valahti vesi suuhun -- Lapoullelle, että huomenna +saadaan lintupaistia; -- nyt he makasivat kuorsaten toistensa suuhun; +Preussiläiset saivat tulla, jos halutti. Siunaaman aikaa makasi Jean +aivan hiljaa, lähellä Mauricea, mutta hän ei voinut nukkua, Mülhausenin +herran puhe kierteli hänen päässään; -- eikä vierustoverikaan näkynyt +saavan lepoa, ajatteli kai samoja asioita. Äkkiä väistäytyi Maurice +vähän kiukkuisesti ja Jean arvasi, että hän oli mennyt liian lähelle. +Sivistyneen miehen ja talonpojan välillä vallitsi vaistomainen +vihamielisyys, ehdoton vastenmielisyys, joka oli kuin ruumiillinen +kipu. Jean tuli alakuloiseksi, kyyristyi kokoon ja tunsi itsensä +pieneksi. Mauricen ylenkatse painoi häntä. Yö oli kylmä, mutta teltissä +oli kumminkin kauhean kuuma. Maurice ei tullut toimeen huonossa +ilmassa, hän hyppäsi ylös, meni ulos ja heittäytyi pitkälleen parin +askeleen päähän. Jean oli varsin hurja ja vaipui levottomaan uneen; +häntä kiusasi se, että tiesi olevansa halveksittu ja samalla häntä +vaivasi aavistus tulevasta onnettomuudesta; puolinukuksissa hän oli +kuulevinansa sen tulevan, oli kuulevinaan kavion kopinaa kaukana... + +Ja tunnit kuluivat, leirissä oli hiljaista, liikkumatonta, ikäänkuin +sen olisi lyönyt tunnottomaksi jokin kauhea, jolla ei vielä ollut +nimeä. Varjomerestä kuului silloin tällöin huokaus, näkymättömästä +teltasta rasahdus ja monta muuta ääntä, joiden synty oli tuntematon; +joskus katkasi hiljaisuuden hevosen päristys, sapelin kilinä, +pakenevien askeleiden kaiku, hiljainen mukina, joka pelotti yön +pimeydessä. Mutta äkkiä loisti kirkas tulenhohde ravintopaikan luota. +Leirin etusyrjä näkyi selvään, kivääriryhmät seisoivat rivissä; -- valo +lankesi kiiltäville pyssynpiipuille, jotka hohtivat punaselta, +ikäänkuin olisivat olleet veressä, ja vartiosoturien kasvoille. Oliko +se ehkä vihollinen, jota upseerit jo olivat kaksi päivää odottaneet, ja +jonka jälessä oli juostu Belfortista Mülhauseniin? Nyt purskahti +kipinätulva ilmaan, ja sitten sammui valo. Se oli vain Loubetin ja +Lapoullen nuotio, jossa valkea oli kytenyt tuntimääriä ennenkun +leimahti ilmituleen. Jean säikähti kirkasta hohdetta, hän juoksi ulos +ja oli vähällä kompastua Mauriceen, joka kyynäspään varassa sitä +katseli. Valkean sammuttua jäivät molemmat miehet makaamaan muutaman +askeleen päässä toisistaan. Läpitunkemattomassa pimeydessä heidän +edessään näkyi enää ainoastaan pieni tuikkiva valo pääkortterissa. +Mitähän kello mahtoi olla? Päällystö oli valvonut koko yön. Nyt kuului +kenraali Bourgain-Desfeuillesin ääni, hän kiroili yön pituutta, kun ei +ollut sikaria eikä totia, joilla olisi virkistyttänyt itseään. Uusia +tiedonantoja saapui, mutta hyviä tietoja ne eivät suinkaan tuoneet; +sanansaattajat nelistivät ulos ja sisään portista. Kuului kavioiden +kopina, kirouksia, jotain, joka oli kuin hillitty kuolonhuuto, jota +seurasi syvä, kammottava hiljaisuus. Mikä se oli? -- Jäädyttävä +tuulahdus pyyhkäsi leiriä, joka makasi hervotonna unessa ja +ahdistavassa pelossa. + +Ja nyt huomasivat Jean ja Maurice översti Vineuilin, joka nopeasti +kulki ohitse. Hänen seurassaan oli joku, taisi olla rykmenttilääkäri +Bouroch. He juttelivat innokkaasti, keskeytetyissä lauseissa, puoleksi +kuiskien, niinkuin puhutaan unissa kun nähdään pahaa unta. + +-- Se on Baselista ... ensimmäinen divisioona hajallaan ... kakstoista +tuntia kestänyt taistelu ... koko armeija peräytyy. + +Översti pysähtyi, kutsui erästä haamua, joka riensi hänen luokseen, +kevyesti, sievästi, säntillisesti. + +-- Tekö se olette, Beaudoin? + +-- Niin, hra översti! + +-- Aa, -- rakas ystävä! Mac-Mahon on lyöty Fröschwillerin luona, Frossard +Spichernissä ja de Failly puristettu niiden väliin ... Fröschwillerin +luona, -- yksi ainoa osasto kokonaista armeijaa vastassa ... urhouden +sankaria! Ja kaikki mennyttä, tappio, mieletön pelko vallalla, -- +Ranska avoinna viholliselle...! + +Kyyneleet tukahduttivat hänen äänensä; ei voinut enää kuulla, mitä hän +puhui, kolme herraa katosi kuin varjot yön pimeyteen. + +Maurice hyppäsi ylös, koko ruumiinsa vapisi. + +-- Armias Jumala! + +Muuta hän ei voinut sanoa. Kuolema sydämmessä ähkyi Jean: + +-- Niinkö piti käydä... Hän oli sittenkin oikeassa, teidän lankonne, +hän sanoi, että preussiläiset ovat väkevämmät. + +Maurice raivostui; hän olisi voinut kuristaa Jeanin. Ovatko +preussiläiset väkevämmät? Tämä ajatus loukkasi syvästi hänen +ylpeyttään. Mutta talonpoikaispoika pitkitti levollisesti ja vakavasti: + +-- Noo, emmehän tuosta kumminkaan kuole! Ei ole tarvis heti riisua +aseita, jos selkäänsä saa... Meidän täytyy antaa takasin, mitäpä +muutakaan voisi tehdä. + +Heidän eteensä ilmestyi korkea olento. Se oli Rochas, jolla vielä oli +vaippa hartioillaan ja jonka oli unesta ajanut aavistus jostain +onnettomuudesta. Hän kysyi heiltä, hän tahtoi tietää. + +Kun hän -- suurella vaivalla -- vihdoin ymmärsi, kuvautui hänen +kasvoillaan ja lapsensilmissään rajaton hämmästys. Enemmän kuin +kymmenen kertaa hän toisti: + +-- Lyöty! -- lyöty! Mitä te sanotte? Lyöty? -- Minkätähden? Lyöty? + +Yö oli tuskallinen ja synkkiä aavistuksia täynnä. + +Idässä alkoi valjeta. Päivä tuli; harmaa, sanomattoman surullinen päivä +koitti nukkuvan leirin yli; -- saattoi jo eroittaa eräässä teltoista +Loubetin ja Lapoullen, Pachen ja Chouteaun, jotka makasivat suu auki ja +kuorsasivat kaikista voimista. Surun aamurusko kohosi näköpiirin +reunalle ja valaisi usvajoukot, jotka leijailivat kaukana virran +kohdalla. + + + + +II. + + +Kahdeksan vaiheilla hajoitti aurinko raskaat pilvet ja elokuunpäivän +kirkas valo säteili Mülhausenin laajojen, hedelmällisten vainioiden +yli. Leirissä oli elämä vilkasta, ja kaikissa seudun kirkoissa +kajahtelivat sunnuntaikellot. Kamala onnettomuuden päivä loisti +ihanassa juhlavalaistuksessa. + +Äkkiä kuului Gauden puhallus, joka kutsui muonan jakoon. Loubet +hämmästyi kovasti. Mitä nyt? Mitä se tietää? Saadaanko todellakin +kananpaistia niinkuin Lapoulle oli luvannut? Loubet oli syntynyt +Cassanneriekadun varrella lähellä Pariisin suurta sentraali-hallia, +hänen äidillään oli pieni kyökkikasvikauppa; -- itse hän oli lähtenyt +mukaan "parin killingin tähden," kuten sanoi. Hän olikin jo päivinään +koettanut yhtä ja toista ja oli oikea herkkusuu, joka aina koetti +nuuskia jotain syötävää. Senpätahden hän nytkin lähti urkkimaan, vaan +Chouteau jäi ilveilemään Pachen kanssa, jota hän kauheasti pilkkasi, +sillä hän oli keksinyt poikaparan polvillaan rukoilemassa muutaman +teltan takana. Chouteau oli jotain taiteilijan tapaista, -- +koristemaalari Montmartresta, kaunis, pulskavartaloinen poika, joka +suosi kaikenmoisia vallankumouksellisia aatteita ja kirosi sitä, että +hänet oli kutsuttu palvelukseen ennen aikaa. Hän ei suinkaan säästänyt +Pachea. + +-- Kas tuota tekopyhää veitikkaa. Rukoilisi ennemmin 100,000 frangia +vuotuista palkkaa Herralta! -- Mutta pieni, hiljanen Pache antoi hänen +pilkkailla minkä jaksoi, silmiään räpäyttämättä vain kuunteli, sillä +hän oli siihen tottunut. Hän oli nimittäin komppanian syntipukki, hän +ja Lapoulle, joka oli niin tietämätön, että oli kysynyt saako hän nähdä +kuninkaan ensimmäisenä päivänä kun oli palveluksessa. Ja vaikka kaikki +puhuivat Fröschwillerin tappiosta, nauroivat nämä neljä ja laskivat +leikkiä tavallisille toimilleen mennessä. + +Mutta nyt kuului tyytyväistä mukinaa ja heidän kasvoillaan kuvastui +iloinen hämmästys. Jean palasi Mauricen kanssa, joka kantoi +puusylyystä. Viimeinkin he voivat saada valkeata ja hiukka lämmintä +ruokaa vatsaan! Tämä oli ainoastaan kahdentoista tunnin lykkäys, ei +ollut syytä valittaa! + +-- Eläköön ylihoitaja! huusi Chouteau. + +-- Ääneti siellä! vastasi Loubet, ja odottakaa kauniisti, niin minä +laitan teille sopan, joka maittaa! + +Hän otti tavallisesti niskoilleen ruuan valmistuksen ja se oli toisille +mieliin, sillä hän oli mainio kokki. Mutta hän oli aina melkein tappaa +Lapoullen lähettämällä hänet kovin uskomattomille asioille. + +-- Noo, -- tuo nyt tänne samppanja, -- ja etkö sinä jo joudu tryffeliä +hakemaan, kollo! + +Häntä halutti narrata hiukan suurta tyhmeliiniäkin, Lapoullea, ja hän +mölisi: + +-- Hei, halloo, Lapoulle, miten sen kana-jutun on? + +-- Minkä kanan? + +-- Tuon, pöllöpää, tuossahan se on aivan nenäsi alla... Lupasinhan +sinulle eilen kananpaistia, etkö muista? Äskenhän sen korpraali tänne +toi! + +Ja hän osoitti suurta valkoista kiveä, joka oli heidän jaloissaan, +osoitti sellaisella vakuutuksella, että Lapoulle vihdoin otti sen +käteensä ja katseli sitä joka puolelta. + +-- Noo, -- siinä näet, -- on sinulla toki silmät päässä! Pese se nyt +joutuin ja polttele perhanan moista kyytiä! Pese kynnet, huuhdo kaula, +-- naa, -- ei sinun tarvitse vettä säästää! Sen tyhjäntoimittaja! + +Ja saadakseen heidät nauramaan, sillä hän oli iloinen tietäessään pian +saavansa ruokaa, paiskasi hän kiven sotamiesten pataan. + +-- Se antaa ihmeen hienon maun! Noo, -- vai et sinä sitä tietänyt; -- +mutta mitäpä sinä tiedät, hölmö! Sinä saat peräpuolen ja muistakkin +sanoa minulle, oliko se kypsä. + +Komppania väänteli itseään naurusta katsellessaan Lapoullea, joka jo +lipoi kieltään. Peijakkaan Loubet, -- aina hän keksii jotain hauskaa! +Ja kun valkea alkoi oikein leimuta, -- kun padasta kuului sihisevää +ääntä, keräytyivät he kaikki ympärille katsomaan, miten liha hyppi ylös +ja alas, ja vetämään nenäänsä suloista hajua, joka sieltä nousi +nälkäisiä vastaan, -- sillä nälkäisiä he olivat, nälkiintyneitä peräti +eilisestä saakka. Ja kun he ajattelivat, että kohta tulee ruokaa, +unohtuivat kaikki huolet. Selkään oli tosin saatu, mutta syötämän +sentään piti! Ympäri leiriä leimusivat keittotulet ja padat porisivat, +sotamiehet olivat iloisia odottaessaan, ja kirkonkellot soivat +vieläkin. + +Kello oli melkein yhdeksän kun leirissä syntyi tavaton levottomuus. +Upseerit kiitivät edes takasin ja nyt tuli luutnantti Rochas, joka oli +saanut käskyn kapteeni Beaudoinilta, komppanian luo. + +-- Soo, -- alkakaa panna kokoon, nyt lähdetään. + +-- Mutta ruoka, hra luutnantti! + +-- Ruokaa toiste! Nyt marssimaan! Heti! + +Gaude puhalsi lähtömerkin, ja väessä kuohui hämmästys ja salattu harmi. +Soo! Marssimaan ennenkun saivat suupalankaan ruokaa! Eikö ollut yhtä +hyvä odottaa sen verran, että ruoka olisi joutunut! Komppania tahtoi +kuitenkin saada hiukan lämmintä sisäänsä, he maistelivat keittoa, -- +mutta se oli vain haaleata vettä, ja liha oli sitkeää kuin kengänpohja. +Chouteau kiehui, vaan ei uskaltanut vielä puhua. Jeanin täytyi +kiirehtiä väkeään. Mitä oli tulossa? Mitä tämä kiire merkitsi? Tuskin +annettiin enää rauhassa henkeä vetää? Ja kun joku Mauricen lähellä +sanoi, että nyt mennään vihollista vastaan, kohotti hän epäilevänä +olkapäitään. Vähemmässä kuin neljännestunnissa jouduttiin lähtökuntoon, + +Teltit purettiin ja köytettiin rensselien päälle: miehet ottivat +aseensa ja paljaalle maalle ei jäänyt muuta kuin keittovalkeat, jotka +jo olivat sammumaisillaan. + +Hyvin vakavat olivat ne syyt, joiden nojalla kenraali Douay oli +päättänyt peräytyä. Schlestadtin voudilta tulleet tiedot -- jotka nyt +olivat kolmen päivän vanhoja -- olivat täyttä totta. Uusi sähkösanoma +kertoi, että vihollinen uhkasi Markarlsheimiä, ja muualta ilmoitettiin, +että vihollinen armeijakunta oli mennyt Reinin yli Huningenin luona. Ja +alati saapui uusia tiedonantoja, luotettavia, lukuisia: oli nähty sekä +hevosväkeä että tykistöä; joukkoja liikkui joka paikassa yhteistä +kokouspistettä kohti. Jos viivytteli, niin saattoi pian tapahtua, että +tie Belfortiin tuli katkastuksi. Muista erotettuna, aivan lähellä +etujoukkoa, ei kenraali Fröschwillerin tappion ja Weissenburgin +päällehyökkäyksen jälkeen voinut olla peräytymättä, vallankin kun tämän +aamuiset tiedot olivat yhä huolestuttavampia. + +Päällikkökunta oli jo poissa; he olivat ratsastaneet kovasti; he +pelkäsivät, että preussiläiset ennättäisivät ennen ja ottaisivat +haltuunsa Altkirchin. Kenraali Bourgain-Desfeuilles oli mennyt +Mülhausenin kautta, jossa söi hyvän aamiaisen, ja torui ja noitui yhtä +mittaa mokomaa "kilpajuoksua". + +Mülhausen oli epätoivossa upseerien lähdöstä; kun tieto peräytymisestä +levisi, keräytyivät asukkaat kaduille vaikeroiden ja valittaen; he +olivat niin hartaasti rukoilleet suojelusta ja nyt heidät kuitenkin +jätettiin onnensa nojaan; suuret tavaravarastot asemahuoneella joutuvat +vihollisten käsiin; ennen iltaa oli ehken jo koko kylä preussiläisten +hallussa. Ja pitkin tietä, kaikissa kylissä, joiden ohi sotajoukko +kulki, seisoivat asukkaat kotinsa ovella hämmästyneen, tuskastuneen +näköisinä. Mitä? + +Samat rykmentit, jotka eilen marssivat eteenpäin, vetäytyivät nyt +takaperin, pakenivat laukaustakaan ampumatta! + +Komentajat olivat synkkiä ja alakuloisia, kannustivat hevosiaan eivätkä +vastanneet kun heiltä jotain kysyttiin, ikäänkuin onnettomuus olisi +heitä ajanut takaa. + +Se oli siis kuitenkin totta, että sotajoukko oli hajoitettu, koska +ranskalaiset tulvahtivat joka haaralta kuin virta, joka paisuu +äyräittensä yli. Ja peljästynyt väestö oli ihan pyörällä päästä, +luulivat jo kuulevansa preussiläisten joukkojen kohisten tulevan; +huonekalut ja makuuvaatteet kannettiin ulos ja köytettiin rattaille, +talot jäivät autioiksi, kokonaiset perheet pakenivat, pitkin tietä +riensi ihmisjoukkoja pelon valtaamina. + +Kului kaksi tuntia; liikkumatonna odotti 106:s rykmentti loppumattoman +tulvan takana, joka sulki heiltä tien. + +Väki, joka seisoi polttavassa auringonpaahteessa täydessä varustuksessa +ja kivääri jalalla, alkoi napista. + +-- Näyttää siltä, että me teemme takaperua, sanoi Loubet ivallisesti. + +-- Pilkatakseenkohan ne paistattavat meitä omassa rasvassamme? Meidän, +jotka tulimme ensimmäiseksi, täytyy täällä seista viimeisinä. + +He saattoivat nähdä yli koko laajan hedelmällisen tasangon, jossa +humalistot ja keltaset vainiot reunustivat samaa tietä, jota myöten he +olivat eilen kulkeneet, vaikka päinvastaiseen suuntaan. + +Ja he alkoivat purkaa sappeaan, nauroivat ja ilkkuivat. + +-- Niin, kyllä on kiire, jatkoi Chouteau. Kaunista on tämä niiden +marssi vihollista vastaan, jota ovat toitottaneet korviimme +eilisaamusta asti... On totta tosiaan aika sotaretki... Tässä seistään +ja lähdetään sitten taas höyläämään eteenpäin saamatta yhtä +lusikallista lämmintä ruokaa vatsaan. + +Toiset nauroivat, ja Mauricen, joka seisoi heti vieressä, täytyi +myöntää, että hän oli oikeassa. + +Miksi he eivät saaneet syödä rauhassa tänä aamuna, kun nyt kumminkin +täytyi tässä seista mulkoilemassa? + +Nälkä alkoi taas kiusata ja he ajattelivat aamullisia keittopatoja, +jotka jo olivat kiehuneet ja sitten kaadettu kumoon, eivätkä he voineet +ymmärtää mitä hyötyä sellaisesta hätäilemisestä oli. Ei, se oli typerä +ja pelkurimainen teko. Kun kovalle ottaa, ovat koko miehet urhoollinen +lauma jäniksiä! + +Luutnantti Rochas tuli ja nuhteli kersantti Sapiniä väen huonosta +ryhdistä. Kapteeni Beaudoin kuuli sen ja lähestyi, jäykkänä ja +säntillisenä. + +-- Hiljaa rivissä! + +Jean seisoi ääneti ja jäykkänä kuin vanha sotamies ja katseli Mauricea, +joka nauroi Chouteaun kiukulle; häntä ihmetytti, että nuori sivistynyt +ihminen saattaa nauraa sellaiselle: totta se kyllä oli, mutta parasta +on pitää suu kiinni. Jos kaikki miehet rupeaisivat haukkumaan +päälliköitä, niin ei suinkaan pitkälle päästäisi, se on varma, se. + +Vihdoinkin, tunnin ajan vielä odotettuaan, sai rykmentti käskyn lähteä +liikkeelle. Mutta silta oli vielä niin täynnä kuormastoa, että syntyi +kauhea tungos. + +Monta rykmenttiä sekaantui; muutamat komppaniat syöksivät eteenpäin +huimaa vauhtia, jota vastoin toiset sysättiin syrjään, niin että +miesten täytyi marssia paikallaan. Ja päälliseksi joutui vielä +ratsuväki eskadroona jalkaväen sekaan, _tahtoi_ päästä eteenpäin +ja tunki ilmankin monilukuiset jälkeenjääneet läheisille pelloille. + +Tunnin marssittua oli jo näitä jälkeenjääneitä kokonainen lauma, joka +suurimmassa epäjärjestyksessä laahusti eteenpäin ja tuskin viitsi +vaivata itseään perässä pysymään. + +Jeankin jäi jälkijoukkoon ja eksyi osastoineen muutamaan solakkoon. +Koko 106:des rykmentti oli poissa, he eivät nähneet ainoatakaan miestä, +ainoatakaan siihen kuuluvaa upseeria. Sotamiehiä kulki ohi, +kaikellaista väkeä, joita hän ei tuntenut, väkeä, jotka jo alkujaankin +olivat uupuneita, ja rentostivat eteenpäin miten kukin parhaiten pääsi. +Aurinko paahtoi kauheasti ja raskas rensseli rasitti kovin +tottumattomia sotamiehiä. Paksu nuttukin, joka oli jäykkä ja raskas +kuin lyijytaakka, vaivasi heitä. Eräs pieni kalpea mies jäi äkkiä +seisomaan, katsahti rajusti ympärilleen ja viskasi rensselinsä ojaan, +huoaten niin raskaasti ja syvästi kuin olisi herännyt pitkästä +pyörtymyksestä. + +-- Hän teki oikein, mutisi Chouteau. + +Mutta hän marssi sentään edelleen selkä kumarassa raskaasta taakasta; +vähän ajan perästä heitti taas kaksi miestä kannettavansa tielle ja +sitten ei Chouteau enää malttanut olla. + +-- Hiiteen kaikki tyyni! + +Vai puolisataa naulaa olalla? Siitä hän jo oli saanut tarpeensa! +Olivatko he mitä juhtia, että jaksoivat semmoisia kuormia vetää? Loubet +seurasi melkein heti esimerkkiä ja pakoitti Lapoullen tekemään samoin, +Pache teki ristinmerkin, avasi remmit ja laski koko komeuden hyvin +varovaisesti matalan muurin juureen, ikäänkuin aikoisi tilaisuuden +sattuessa sen siitä korjata. Maurice oli ainoa, joka vielä kesti, kun +Jean kääntyi ja näki väkensä ilman rensseliä. + +-- Rensselit selkään, muuten minä saan nuhteita! + +Mutta miehet astuivat eteenpäin aivan korpraalin kintereillä, häntä +melkein ajaen edellään kapealla tiellä. + +-- Tahdotteko totella, muuten käyn ilmoittamassa! + +Nämä sanat ottivat Mauriceen niinkuin piiskanhujaus. + +Tuo talonpoika tolvana uhkasi mennä kantelemaan siitä syystä, etteivät +he ruvenneet raastaman itseään kuoliaaksi. Ja aivan vimmastuneena hän +kiskasi hihnat auki ja pudotti rensselinsä tielle katsoen korpraalia +kasvoihin. + +-- Hyvä! sanoi tämä tyynellä tavallaan, -- hän näki, ettei sillä +hetkellä voinut mitään toimittaa -- se asia kyllä iltasella korjaantuu. + +Mauricen jalkoja kivisti kauheasti. Paksut karkeat kengät, joihin hän +ei ollut tottunut, olivat vallan tärvänneet hänet. Ei ollut enää +voimia, selkää poltti ja kirveli ikäänkuin rensseli olisi hangannut +sen nahattomaksi ja kivääri, jota hän alinomaa muutteli yhdeltä +olalta toiselle, painoi niin ettei hän voinut hengittää. Mutta +ruumiillinen kipu ei ollut mitään alakuloisuuteen verraten, joka oli +saattamaisillaan hänet epätoivoon. Äkkiä, ilman että hän voi sitä +vastustaa, kukistui kaikki hänen tahdonvoimansa; huonot taipumukset +heräsivät; hän ei voinut enää pysyä pystyssä ja hän olisi saattanut +itkeä häpeästä. + +Kaikki mielettömät tekonsa Pariisissa hän aina luki "sen toisen" +syyksi, kuten hän sanoi huimapäätä tahdotonta osaa itsessään, joka +saattoi joskus tehdä vaikka mitä. + +Ja siitä pitäin kun hän oli lähtenyt laahustamaan tässä polttavassa +helteessä, tälle paon tapaiselle palausretkelle, oli hän mielestään +kuin eksynyt lammas, joka ei tiedä mitä tehdä, minne mennä. Se oli +tappion jälkivaikutusta; salama oli iskenyt maahan kaukana muualla ja +ukkosen jyrähdykset kuuluivat nyt näiden ihmisten takana, jotka pelko +oli vallannut ja jotka pakenivat vihollista näkemättä. Mitäpä enää +saattoi toivoa? Kaikki oli hukassa. Sotajoukko voitettu ja karkoitettu, +mitäpä muuta kun paneutua maahan ja kuolla kaikki tyyni. + +-- Mutta miten tämä oikeastaan onkaan, kuului Loubetin naurunhaluinen +katupojan ääni sanovan, me emme taida enää muistaakaan, että meidän +piti matkustaa Berliiniin! + +Berliiniin! Berliiniin! Mauricen korvissa soi vilisevän ihmisjoukon +huuto sinä innostuksen yönä, jolloin hän päätti ruveta vapaaehtoiseksi; +nyt puhalsi tuuli ihan toiselta suunnalta! + +-- Ah. tuo pirun kanuuna nylkee pian nahan sormistani! jatkoi Loubet ja +muutti kiväärin toiselle olalleen, on tämä aika sievä huilu kanneksia +edestakasin! -- + +Viitaten siihen summaan, jonka oli saanut kun lähti toisen sijaiseksi, +hän sanoi: + +-- Viisitoista sataa nappia tämmösestä työstä, kyllä se on aika +petosta!... Piippu suussa hän nyt istuu siellä, se lihava jätkä, joka +rahalla maksoi, ja minut hakataan täällä säpäleiksi! + +-- Noo, -- entä minä sitten? mutisi Chouteau. minä olisin jo päässyt +koko roskasta; -- olisin lähtenyt kotiin ... se vasta onnettomuus +on ... tulla työnnetyksi tällaiseen kirottuun sikamaisuuteen, sen +per...! + +Ja hän heilutti raivostuneena kivääriään ja lennätti sitten aidan taa. + +-- Helvettiin koko kone! + +Kivääri pyörähti kahdesti ilmassa ja putosi sitten pellonvakoon, johon +se jäi makaamaan kuin kuollut. + +Useita muita lensi perässä, koko keto oli pian täynnä aseita, jotka +kummallisen hyljätyn näköisinä viruivat päivänpaahteessa. + +Ja väestössä tarttui miehestä mieheen raivoisa viha; he olivat +nälkiintyneitä, kipeäjalkaisia, ylen tyrmistyneitä odottamattomasta +tappiosta. + +He eivät toivoneet enää, he näkivät päällysmiesten horjuvan; +muonavarastoa vietiin vähän matkaa edellä ja täällä he kituivat +nälässä; he olivat jo niin uupuneita, etteivät jaksaneet enää pinnistää +voimiaan. Ja sitten, niin, menköön kivääri samaa tietä kuin +rensselikin, sitten siitä pääsi. + +Ja heidän nauraessa kuin lauma hulluinhuoneen asukkaita, joilla on +hauskaa, sinkoilivat pyssyt tienpuoleen, kahden puolen pitkää +jälkeenjääneiden jonoa, joka rentosti tietä pitkin. + +Ennenkuin Loubet viskasi aseensa heilautti hän sitä pari kertaa ilmassa +ikäänkuin se olisi ollut rummuttajan kapula. Lapoulle teki niinkuin +näki toveriensa tekevän, ehkä hän luuli että se kuului asiaan; mutta +Pache, jonka jumalisuus oli säilyttänyt hänessä vielä hiukan +velvollisuuden tunnetta, ei totellut Chouteauta, vaikka tämä ammensi +hänen ylitsensä kaikenmoisia törkeyksiä. + +-- Kas tuota tekopyhää lurjusta! Kun hän muka on riippunut vanhan +löylynlyömän talonpoikaisjankuttajan perässä joka pyhä kirkossa! Olisit +ennen ruvennut kuoripojaksi, sillä kovin inhottavaa on tahtoa olla +toveriaan parempi! + +Maurice kulki äänetönnä, pää kumarassa polttavassa paahteessa. Hän +kulki unissaan, kauhean väsyneenä, hänen silmissään heilui maailma, +hänestä tuntui kuin olisi joka askeleella vajonnut pohjattomaan +kuiluun. Mitä hyötyä oli nyt sivistyksestä ja tiedoista, -- hän ei +ollut yhtään parempi niitä kurjia ihmisiä, jotka kävelivät hänen +ympärillään. + +-- Kuulkaa, sanoi hän äkkipäätä Chouteaulle. -- Te olette oikeassa. + +Ja hän laski jo kiväärinsä rauniolle tien vieressä kun Jean, joka oli +moneen kertaan turhaan varoittanut miehiä luopumasta aseistaan, näki +mitä Mauricella oli mielessä. + +Hän hyökkäsi lähelle. + +-- Ottakaa paikalla ylös pyssynne, kuuletteko, heti, heti paikalla. + +Kiehuva viha ajoi veren hänen kasvoihinsa, silmät leimusivat. Hän, joka +muulloin oli niin tyyni ja sovinnollinen, puhui nyt kovalla ja +käskevällä äänellä. + +Osastonsa ei ollut vielä milloinkaan nähnyt häntä sellaisena, he +seisahtuivat ja jäivät hämmästyneinä katsomaan. + +-- Otatteko pyssynne siitä, -- vai tahdotteko saada minun kanssani +tekemistä. + +Maurice vapisi sisällisestä kiukusta, hän vastasi yhden ainoan sanan +sanomattoman halveksivalla äänenpainolla: + +-- Moukka! + +-- Niin juuri, -- minä olen vain moukka ja te hieno herra! -- Ja siksi +te olette sika, -- kuuletteko, -- aika sika, -- ja minä uskallan sanoa +sen teille vasten silmiänne. + +Miehistä rupesivat muutamat viheltämään ja meluamaan, mutta korpraali +jatkoi vastustamattomalla mahtipontisuudella: + +-- Kun on kerran sivistynyt mies, niin pitäisi sitä osoittaakin. Me +muut olemme kolloja ja talonpoikia ja teidän pitäisi antaa meille hyvä +esimerkki, koska te olette niin viisaita... Otatteko nyt pyssynne +tuosta eli minä ammutan teidät ensimmäisessä lepopaikassa. + +Maurice oli lannistettu, hän otti kiväärinsä sanaakaan sanomatta. Mutta +vihan kyyneleet samensivat hänen silmiänsä. Hän marssi edelleen +niinkuin juopunut keskellä toverijoukkoa, joka teki hänestä pilkkaa sen +tähden että hänen oli täytynyt antautua. + +Aa, -- sitä Jeania! Hän vihasi ja inhosi häntä elämänsä ijän! Vihasi +häntä -- juuri siksi että hänen oli täytynyt tunnustaa Jeanin olleen +oikeassa. + +Ja kun Chouteau murahti, että kun on saatu senlaatuisia korpraaleja, +niin ehken vielä sattuu tilaisuutta antaa niille luoti otsaan, -- niin +näki Maurice punaista. Hän oli varma siitä, että hänen vielä joskus +_täytyy_ musertaa Jeanin pääkallo. + +Vaan nyt he saivat muuta ajattelemista; Loubet keksi yhtäkkiä, että +siivo Pache oli hiljaa salakähmässä, sillä välin kun toiset pieksivät +suutaan, asettanut pyssynsä ojan reunalle, ja käveli nyt käsivarret +kupeilla roikkumassa ja kasvoilla hyvin tyytyväinen ja hiukan +hämillinen ilme, niinkuin koulupojalla, joka ei tykönään kadu pahaa +tekoaan. Ja he marssivat yhä eteenpäin loppumatonta polttavaa tietä, +joutuneiden viljapeltojen ja humalikkojen välitse. Heillä ei ollut +kantokuormaa eikä aseita, he kulkivat sekasin kuin karjalauma, milloin +toistensa sivulla milloin takana, kuin joukko maankuleksijoita ja +joutilaita, -- ja kun he vaelsivat kylien ohitse, suljettiin portit ja +ovet visusti. + +Mutta silloin tapahtui jotain, joka tyyten masensi Mauricen rohkeuden, +Etäällä kuuluu kumea jyrinä ja reservitykistö, joka oli viimeksi +liikkeelle lähtenyt ja jonka etupää nyt kääntyi eräältä syrjätieltä, +tunki eteenpäin niin nopeasti, että jälkeenjääneiden täytyi hypätä ojan +yli peltomaalle. + +Se kulki yksinkertaisessa kolonnassa, riensi ohi kauniissa ravissa ja +täydellisessä järjestyksessä, koko kuuden patteriian rykmentti, +upseerit olivat paikoillaan, översti ratsasti ensimmäisenä rivien +edessä. Kanuunat jyrisivät ohitse säännöllisen matkan päässä +toisistaan, jokaisella omat hevosensa ja miehistönsä. Ja viidennessä +patteriassa huomasi Maurice heti Honorén, serkkunsa, joka istui +komeasti hevosensa selässä vasemmalla eturatsastajasta, Adolfista, joka +oli pitkä, vaaleatukkainen poika, ja jonka ratsu, vankka raudikko, +kulki mainiosti varahevosen kanssa. Palvelusväestössä, jotka istuivat +kaksittain lavettiarkuilla, oli Ludvig, Adolfin toveri; he muodostivat +parin ohjesääntöjen mukaan, jotka aina asettavat ratsastajan ja +konstaapelin yhteen. + +Maurice oli tutustunut heihin leirissä ja nyt he olivat hänen +mielestään tulleet suuremmiksi; ja kanuuna hevosineen ja +etulaitoksineen näytti hänestä kiiltävältä kuin aurinko, niin hyvin +hoidetulta ja puhtaalta ja kaikki sen ihmiset ja eläimet rakastivat +sitä ja puolustivat sitä niinkuin kelpo perheen jäsenet, jossa +tottelevaisuus ja rakkaus vallitsee. Häntä kiusasi sanomattomasti +Honorén pilkallinen katse, jonka hän heitti heihin, -- ja sitten hänen +hämmästyksensä kun näki sukulaisensa jälkeenjääneiden laumassa. Mutta +patteriiat olivat jo vierineet ohi, nyt tulivat varusvaunut, ahjot ja +viimeksi tomupilvessä reservimiehistö ja hevoset. He katosivat tien +käänteessä ja pian ei kuulunut enää muuta kuin rattaiden jyrinä ja +hevosten töminä ja hetken kuluttua ei kuulunut sitäkään enää. + +-- Kyllä, -- ne peevelit osaavat kyllä olla olevinaan kun on hevoset ja +vaunut! selitti Loubet. + +Kun päällystö saapui Altkirchiin ei siellä ollut yhtään preussiläistä. +Ja yhä peljäten että ne saattavat mikä silmänräpäys tahansa olla +kintereillä, kulki kenraali Douay Donnemarieen saakka, johon +ensimmäiset tulivat kello viisi iltapäivällä ja kello oli jo kahdeksan +ja jokseenkin pimeä ennenkun saatiin kuntoon leiripaikkoja. Miehet +olivat niin uupuneita ja voimattomia nälästä ja ponnistuksista, että +tuskin jaksoivat pysyä pystyssä. + +Kello kymmeneen saakka saapui harhailevia sotamiehiä, toiset yksin, +toiset pienissä joukkioissa, ja hakivat komppaniojaan, se oli koko se +pitkä häntä uppiniskaista ja eksynyttä väkeä, jotka oli nähty pitkin +tien vieruksia. + +Niin pian kun se kävi päinsä lähti Jean etsimään luutnantti Rochasta. +Hän löysikin sekä hänet että kapteeni Beaudoinin ja överstin +juttelemassa erään pienen kapakan ovella. Kaikki kolme olivat hyvin +huolissaan iltahuudosta, he eivät tietäneet, oliko kaikki väki +tallella. + +Heti kun korpraali alkoi puhua sekaantui översti Vineuil keskusteluun +ja pakoitti hänen tuomaan esille kaikki. Hänen kapeat keltaset +kasvonsa, joita ympäröi paksu valkonen tukka ja parta, ja sysimustat +silmänsä ilmaisivat ääretöntä mykkää epätoivoa. + +-- Hra översti, puhkesi kapteeni Beaudoin sanomaan odottamatta +esimiehensä lausuntoa, nyt pitää meidän antaa niille varoittava +esimerkki, ainakin puoli kymmentä roistoa on ammuttava. + +Ja luutnantti nyökäytti myöntävästi. Mutta översti viittasi kädellään +ja sanoi: + +-- Niitä on liian paljon! Mitä on meidän tehtävä? Joku seitsemän sataa +ehkä... Emmehän voi niitä kaikkia ampua. Ja sitten ... kenraali! Hän on +patriarkka. Afrikassa hän ei koskaan rangaissut miehistöään ... minä -- +ei -- en minä voi ryhtyä tähän asiaan. -- Se on kauheata! + +Ja kapteeni uudisti + +-- Kauheata!... Mitäpä me siinä tapauksessa voimme tehdä! + +Poismennessään kuuli Jean rykmenttilääkärin, tohtori Bourochen, joka +seisoi lähellä toisia, pauhaavan: + +-- Kuri menee aivan päin hiiteen! Ei mitään rangaistusta! Ennenkun +kahdeksan päivää on kulunut saavat kai päällysmiehet vasten turpaa +miehistöltä! Jos olisivat heti paikalla antaneet parille konnalle aimo +lähdön, niin malttasivat ehkä toiset mielensä ennenkun ryhtysivät +sellaiseen leikkiin. + +Kaikki pääsivät rangaistuksetta. Jälkijoukon upseerit olivat olleet +niin viisaita, että antoivat miestensä koota pyssyt ja rensselit +tiepuolista. Ei puuttunut kuin joitakuita ja uppiniskaiset saivat +päivän valjetessa kaikessa hiljaisuudessa aseensa takasin. + +Kello viideksi oli lähtö määrätty, mutta tuskin se oli vielä neljääkään +kun sotamiehet herätettiin. Kiire oli taas joutua lähtemään, takasin +Belfortiin, sillä ei tiedetty varmuudella olivatko preussiläiset +etempänä kuin puolitoista peninkulmaa ehken. Miehistö ei ollut paljoa +virkistynyt lyhyestä ja levottomasta unesta; saamatta lämmintä ruokaa, +joka olisi vähänkin voimistanut, täytyi heidän jälleen lähteä +marssimaan semmoisella kiireellä, että rivit tuskin pysyivät +järjestyksessä. + +Tänään kävi vielä hullummin; mieliala oli synkkä ja surullinen. + +Maisema muuttui toisellaiseksi, vuoriseksi ja vaivaloisemmaksi, milloin +he saivat kavuta jyrkkiä kallion rinteitä ylös, milloin taas alas +ahtaisiin laaksoihin kullankeltaisten kukkien ylitse. Mutta säteilevän +maiseman kautta, kirkkaassa päiväpaisteessa puhalsi pelon tuuli, +joka alati kasvoi. Pitäjänvoudeille oli tullut käsky, että he +kehoittaisivat maakansaa piiloittamaan kalleutensa ja mitä heillä oli +arvokasta, ja siitä nousi ahdistus ylimmilleen, Vihollinen oli siis +tullut? Ja oliko enää aikaa paeta? Kaikkien korvissa kaikui sodan +pauhina, joka lähestyi onnettomuutta uhkaavalla kohinalla, kuin virta, +joka tunkee reunojensa yli; joka kylässä yltyi kauhistus, joka talosta +kuului itkua ja valitusta. + +Maurice marssi eteenpäin kuin unissakävijä, jalat verissä, ja +nääntymäisillään kiväärin ja rensselin painosta. Hänen ajatuksensa +olivat pysähtyneet, kaikki mitä hän näki, olivat hänestä kauheita +kummituksia; hän ei kuullut enää kumppaniensa askeleita ympärillään, +tunsi vain, että Jean kulki hänen rinnallaan yhtä väsyneenä ja yhtä +epätoivoisena uin hänkin. + +Surkeata surkeampaa oli vaeltaa kylien läpi. Sydäntä vihloi kun katseli +sitä kurjuutta, joka niissä vallitsi. Niin pian kun he huomasivat +sotajoukot, jotka uupuneina laahusivat eteenpäin, koettivat he kaikin +voimin jouduttaa lähtöään. Neljätoista päivää takaperin oli kaikkialla +ollut niin rauhallista, hymyillen oli Elsass ajatellut sotaa, -- +olivathan kaikki varmoja voitosta, varmoja, että Saksa tulisi olemaan +taistelutantereena. Ja nyt tunkikin vihollinen Ranskanmaahan, levisi +kaikkialle, heidän ylitsensä, heidän pelloilleen, tuli kuin rajuilma +kauhealla raesateella, joka voi hävittää parissa tunnissa koko seudun. + +Talojen edessä laittoivat miehet sanomattomassa sekasorrossa kuormia, +syytivät irtaimistoaan sellaisella hädällä rattaille, että enin osa +särkyi ja ruhjoutui. Naiset heittelivät ikkunoista tyynyjä ja patjoja. +Kätkyt, johon lapsikin oli unohtua, köytettiin kuorman päälle pöytien +ja tuolinjalkojen väliin. Toisten kuormavaunujen taakse oli isoisä +köysillä sidottu kuin elävä vaatekaappi, jota lähdettiin kuljettamaan. +Ja sitten ne, joilla ei ollut ajopeliä eikä hevosia. He saivat tyytyä +käsikärryihin; muutamilla oli nyytti kainalossa. Toiset olivat vain +tulleet pelastaneeksi seinäkellon, jota painoivat rintaansa tuskassa ja +hämmingissä. Kaikkia ei voitu saada mukaan, seinienvierissä ja +pihamailla makasi huonekaluja ja suuria vaatemyttyjä. Muutamissa kohden +olivat ikkunat ja ovet suljetut ja lukitut, niin että talot näyttivät +kuin niistä olisi kuollut joka sielu, mutta useimmat sen unhottivat +kiireessään ja hädässään ja jättivät kaikki selki selälleen. Ja +kaikista surkeimmilta näyttivät nuo tyhjät suojat autioissa taloissa, +ne muistuttivat elävästi vihollisen valloittamaa kylää, josta pelko ja +kauhu on ajanut asukkaat tiehensä, josta yksin kissatkin ovat paenneet +lähestyvän maanvaivan edessä. + +Joka maakylässä, jonka läpi he kulkivat, eneni yhä hämmennys ja +hämmästys, pakenevien ja muuttavien luku lisääntyi, kaikkialla oli +tungosta, kaikkialla kuului kirouksia ja sadatusta, parkua ja +voivotusta. + +Kuta enemmän Maurice näki tätä elämää, sitä enemmän sai suru hänessä +vallan. Pitkin leveää maantietä, peltojen ja niittyjen poikki riensivät +pakenevat laumat ja kuta lähemmä Belfortia tultiin, sitä tiheämmäksi +kävi pitkä loppumaton jono. Ihmisraukat, he luulivat löytävänsä turvaa +linnan muurien sisällä! Mies löi hevoskaakkia, vaimo kulki kuorman +jälessä taluttaen lapsia. Koko perhe pyrki eteenpäin ähkyen raskaiden +taakkojen alla, pienokaiset eivät tahtoneet pysyä mukana, vaivaloista +oli kulku polttavalla maantiellä silmiä sokaisevissa tomupilvissä. + +Moni oli riisunut sukat ja kengät, avojaloin oli helpompi astua. Ja +moni äiti riensi tietä pitkin nuttu auki, imettäen itkevää rintalastaan. +Joka silmänräpäys kääntyivät he silmät säikähtyneinä katsomaan +taakseen, viuhtoivat käsillään, ikäänkuin olisivat tahtoneet ajaa pois +sen, jota pelkäsivät. Ja kauhu ajoi heitä yhä eteenpäin ja epätoivon +myrskytuuli pieksi heidän vaaterepaleitaan ja repi palmikolta heidän +kiireessä suitut hiuksensa. Toiset taas, talonomistajat ja lampuodit, +pakenivat väkineen suoraan peltojen yli ajaen edellään karjalaumojansa, +lehmiä ja lampaita, härkiä ja hevosia, jotka he olivat kepillä ajaneet +ulos tallista ja navetoista, He kulkivat hiljaisten metsien läpi ja +harjuja pitkin, ja heidän mukanaan kulkivat paksut tomupilvet niinkuin +ennen vanhaan, jolloin kansakunnat väistyivät ahdistavien +barbaarilaumojen tieltä. He aikoivat elää paimentolaisina jossakin +kalliolaaksossa, niin kaukana valtatieltä, ettei yksikään vihollinen +uskaltaisi heidän luo. + +Ja liikkuva tomupilvi katosi tummaan kuusikkoon, määkiminen ja +ammuminen herkesi kuulumasta, mutta vaunuja romisi yhä tien täydeltä ja +jalkamiesten luku karttui. Belfortin lähellä täytyi joukkojen usein +pysähtyä, kun tie oli niin täynnä väkeä. + +Eräässä seisahduspaikassa näki Maurice kohtauksen, joka ikipäiviksi +painui hänen mieleensä kuin läimäys vasten kasvoja. Tien vieressä oli +yksinäinen rakennus, köyhä mökki, ja sen takana kaistale laihaa peltoa. +Omistaja ei ollut voinut erota kodistaan, hän oli kovin syvästi +juurtunut vähäväkiseen maahansa; hän istui matalassa tuvassaan, +masentuneena ja toivottomana, seuraten katseellaan sotamiesten kulkua. +Nuori vaimo seisoi vieressä, toinen lapsi käsivarrella ja toinen hänen +hameeseensa puristautuneena. He nyyhkyttivät ja vaikeroivat. + +Mutta äkkiä temmaistiin tuvan ovi auki ja kynnykselle ilmestyi isoäiti, +pitkä ikäkulu vaimo, joka viuhtoi pitkillä laihoilla käsillään. Harmaa +tukka riippui suortuvissa päähineen alta ja liehui luisevien +teräväpiirteisten kasvojen ympärillä. Ja hänen kiukkunsa oli niin +rajaton, ettei hän tahtonut saada ääneen. Sotamiehet nauroivat ensin, +siinäpä vasta eukko oli! Mutta sitten alkoivat hänen sanansa kuulua; +hän änkytti: + +-- Roistot, ryövärit, pelkurit koirat! + +Yhä kimakammalla äänellä hän huusi heille vasten silmiä vihansa ja +ylenkatseensa. + +Ja nauru vaikeni, heitä puistatti, he painoivat päänsä alas ja +katsoivat muuanne. + +-- Pelkurimaiset koirat, -- ryövärit, -- roistot! + +Äkkiä hän oikasi itsensä, kohotti suurenmoisella traagillisella +liikkeellä laihat kätensä ja huusi viitaten idästä länteen: + +-- Katsokaa, katsokaa taaksenne! Tuolla virtaa Rein, eikä tuolla! +Kääntykää katsomaan taaksenne, te koirat, pelkurit koirat! + +He marssivat yhä eteenpäin. Maurice katsahti Jeaniin ja tämän silmät +täyttyivät vähitellen kyyneleistä. Se koski häneen ja hänen kurjuutensa +lisääntyi ajatellessa, että nämä talonpojatkin kärsivät ylenkatseesta, +jota eivät olleet ansainneet ja jota heidän kumminkin täytyi sietää. +Hänen pakottavassa päärukassaan eivät ajatukset enää pysyneet koossa, +kaikki meni sekasin; jälestäpäin hän ei koskaan voinut juohtaa +mieleensä, miten oli kestänyt loppumatkan ja mitä sillä oli tapahtunut. + +Koko päivän oli seitsemäs osasto ollut tiellä, kuuden peninkulman +matkalla Dannemariesta Belfortiin; -- oli jo myöhäinen, yö oli tulossa, +kun joukot vihdoinkin saivat kuntoon leiritulensa linnoituksen muurin +juurella, juuri samalla paikalla, jonka olivat neljä päivää sitten +jättäneet. + +Pimeydestä ja väsymyksestä huolimatta tahtoivat sotamiehet saada tulta +ja jotain keitetyksi. Sillä siitä pitäin kun olivat samalta paikalta +lähteneet, eivät he olleet maistaneet lämmintä ruokaa. Ja pian he +istuivat nuotioidensa ympärillä nenät lähellä keittokattiloita, kun +ihmeellinen huhu levisi leirissä ja herätti suurinta kummastusta: kaksi +sähkösanomaa oli tullut päälletysten, -- preussiläiset eivät olleet +menneet Reinin yli Markarlsheimin luona, -- Huninguessa ei löytynyt +ainoatakaan vihollista. Koko juttu lauttasillasta ja sähkövalosta, +leiritulista y.m. olivat pelkkiä näkyjä, Schlestadtin voudin +keksinnöitä. Ja tuo niin suureksi huudettu schwartzwaldilainen +armeijaosasto, joka oli pannut koko Elsassin tärisemään, supistui +vähäiseksi würtembergiläiseksi joukoksi -- kaksi pataljoonaa ja yksi +eskadroona --, joka oli mainioilla liikkeillään, marsseillaan ja +kaikkialla läsnäolollaan säikähdyttänyt väestöä ja saanut siihen +uskoon, että heitä oli 30-40,000 miestä. + +Ja samana aamuna he olivat ajatelleet räjähyttää ilmaan tunnelin +Dannemarien luona! Kyllä olivat herkkäuskoisia houkkoja! Mielettömin +pelko oli hävittänyt hedelmällistä maata kymmenen peninkulman alalla ja +karkoittanut asukkaat heidän kodeistaan. Ja sotamiehet raivostuivat ja +lausuivat katkeroita sanoja muistellessaan kaikkea sitä kurjuutta, jota +olivat marssillaan nähneet. + +-- Ei, totta vieköön, melusi Loubet suu täynnä ja heilutti lusikkaansa, +-- mitähän tästä lopuksi tullee? Vihollisen perässäkö me nyt olemme +juosseet? Kuusi peninkulmaa sinne ja kuusi takasin eikä ainoatakaan +päätä, jonka otsaluun olisi saanut musertaa! Ja kaikki vain siksi, että +saisimme juoksennella jäniksinä paikasta toiseen. + +Chouteau raapi kupin pohjaa niin että karina kävi, jyrisi vihasta ja +sadatteli päälliköitä nimiä mainitsematta. + +-- Aika roistojoukkoa, aika elukoita! Semmoisia pässinpäitä! Kyllä +meillä onkin ollut onni saada koko poikia käsiimme! Koska he tällä +tavoin luimivat pakoon häntä koipien välissä _ennen_ kun ovat +nähneet vihollisen, niin jumala varjelkoon, miten silloin käy kun kelpo +sotajoukko seisoo vastassa! + +He olivat viskanneet halkosylyyksen nuotioon, ilman aikojaan huvikseen, +ja Loubet, joka parhaallaan lämmitteli sääriään hyvin tyytyväisen +näköisenä, remahti suureen nauruun, kun Jean, joka alussa ei ollut +kuulevinaan heidän puhettaan, tarttui asiaan. + +-- Noo, pitäkää nyt suunne pienemmällä! -- Jos joku sattuisi kuulemaan, +niin taitaisipa tuo puhe pian käydä nahallenne! + +Jeaninkin pitkämielinen talonpoikaisjärki nousi jo kapinaan +päällysmiesten narrimaisuutta vastaan, mutta hänethän oli asetettu +vartioimaan, ettei mitään kurittomuuksia tapahtuisi, ja kun Chouteau +yhä jatkoi keskeytti hän tuimasti: + +-- Soo, -- nyt riittää!... Tuolla tulee luutnantti, voittehan kääntyä +hänen puoleensa jos teillä on jotain sanottavaa. + +Maurice istui erikseen, hän katseli maahan. + +Oo, -- armias taivas! Nythän oli kaikki lopussa! Tuskin olivat alkaneet +kun kaikki tyyni jo sortui. Ensimmäisen vastoinkäymisen kohdatessa +puhkesi miehistössä kapina ja levottomuuksia; -- mikä on oleva +sellaisen sotajoukon kohtalo, jossa ei löydy kuria eikä yhteishenkeä, +-- sehän on kypsä tappioon ja häviöön. Täällä he makasivat jälleen +Belfortin muurien juurella, -- eivät olleet nähneet ainoatakaan +preussiläistä, -- ja olivat kuitenkin voitetut! + +Seuraavien päivien yksitoikkoisuus oli täynnä tuskallista odotusta ja +pelkoa. Jotta miehistöllä olisi jotain tehtävää, antoi kenraali Douay +heidän parannella linnoitusta, joka oli hyvin huonossa kunnossa. He +kaivoivat ja kuokkivat maata kuin raivostuneet ihmiset. Mutta mitään +tietoja ei vaan kuulunut. Missä oli Mac-Mahon joukkoineen? Mitä +tapahtui Metzin luona? + +Uskomattomia huhuja oli liikkeessä ja ne muutamat sanomalehdet, joita +Pariisista saatiin, pahensivat vain asiaa ristiriitaisilla +ilmoituksillaan. Kahdesti oli kenraali sähköittänyt ja pyytänyt +määräyksiä, -- mutta vastausta ei ollut vieläkään kuulunut. Viimeinkin, +12 päivänä elokuuta, tuli osasto lisätyksi; kolmas divisioona, joka +saapui Italiasta, yhtyi siihen, -- mutta sittenkään ei heitä ollut +vielä kuin kaksi divisioonaa, ensimmäinen oli taistellut Fröschwillerin +luona ja tullut hajoitetuksi eikä tiedetty vielä minne virta oli +saattanut sen viedä. Ja viikon siinä maattuaan, erillään muusta +sotajoukosta, saivat he viimein käskyn lähteä liikkeelle. Leirissä +syntyi iloa ja riemua, -- ennen vaikka mitä kuin tämmöistä epätietoista +odotusta. Ja lähtöä varustellessa kertoivat miehet toisilleen +arveluitaan. Kukaan ei tietänyt, mihin suuntaan nyt lähdetään, -- +muutamat tuumivat, että ehkä on Strassburgin puolustaminen +kysymyksessä, jota vastoin toiset puhuivat pikaisesta hyökkäyksestä +Schwartswaldiin sulkemaan viholliselta palausretki. + +Aikaseen seuraavana aamuna lähti 106:s ensimmäisinä liikkeelle ja +sullottuina eläinvaunuihin he saivat jatkaa matkaa. Varsinkin oli se +vaunu, johon Jean oli miehineen joutunut, täyteen ahdettu; he seisoivat +niin lähettäin, ettei mahtunut aivastelemaan, kuten Loubet sanoi. +Muonanjako oli taaskin tapahtunut suurimmassa epäjärjestyksessä, +ruokavarojen sijasta olivat miehet saaneet viinaa, -- ja olivat +luonnollisesti nyt juovuksissa, lauloivat ja loilottivat sopimattomia +lauluja. + +Juna kiiti jyristen eteenpäin. Vaunuissa ei nähnyt muuta kuin +piipunsavua; -- ilma oli kamalan huono ja joka paikasta kuului +noitumista ja niin äänekästä rähinää että se tukahdutti veturin puhinan +ja pyöräin jyryn kiskoilla. Ja vasta Langresiin tultua äkkäsivät +miehet, että heitä kuljetettiin Pariisiin. + +-- No so ... tuhannen tulimainen helvetti! noitui Chouteau itsekseen, +-- kaiketi meidät nyt asetetaan Charentonneauhon vahtimaan, ettei +Bismarck pääse keisarin sänkyyn Tuileriassa! + +Toiset nauroivat niin että vääntelivät itseään. Kaikki eivät edes +tietäneet, mille naurettiin, vaan nauraa piti. He huusivat ja luikkivat +kuin hullut talonpojille, jotka seisoivat tien varrella ja katsoivat +tuskastuneina ohitse kiitävän junan jälkeen. Ja joka asemalla seisoi +suuria ihmisjoukkoja, jotka toivoivat saavansa jotain tietoja, mutta +veturi kiiti ähkyen ohi ja he eivät kuulleet muuta kuin laulua ja +ulinaa ja rähinätä savusta ja tomusta, kanuunan ruuan seasta, jota +kuljetettiin pikajunalla. Eräällä isommalla asemalla, jossa juna +viivähti, tuli kolme hyvästi puettua naista, kolme varakasta kauppiaan +rouvaa, asemasillalle ja he jakoivat lämmintä lihakeittoa sotamiehille, +jotka itkivät ja suutelivat heidän käsiään. Mutta vähän matkaa +kuljettua alkoivat he taas hoilottaa ja laulaa törkeitä laulujaan. + +Chaumontin lähellä sivuutti juna toisen, joka vei tykistöä Metziin. +Tykkimiehet olivat vielä hullummin juovuksissa. Puiden nyrkkiään he +kumartuivat ulos vaunujen ikkunoista ja huusivat raivostuneina: + +-- Teurastettavaksi, teurastettavaksi, teurastettavaksi! + +Se oli kuin henkäys haudasta; miehiä värisytti kamala kuoleman kylmyys. + +Keskellä tavatonta äänettömyyttä kuului Loubet sanovan: + +-- Ne eivät ole kovin iloisia, nuo! + +-- Mutta he ovat oikeassa, sanoi Chouteau, kyllä on jumaliste ilettävää +kun he kehtaavat lähettää tällaiset laumat kelpo poikia helvettiin +_heidän_ roskajuttujensa tähden. + +Ja Chouteau jatkoi saarnaansa. Hän oli turmeleva aines, vetelä +pääkaupunki-käsityöläinen, maalarinsälli, joka ei ollut ymmärtänyt eli +jaksanut sulattaa niitä puheita, joita oli kuullut kokouksissa ja +yhdistyksissä, ja joka sotki kaikenmoisia tuhmuuksia korulauseihinsa +vapaudesta ja yhdenvertaisuudesta. Hän tiesi kaikki, opetti +kumppaniaan, varsinkin Lapoullea, josta hän arveli vielä tulevan +saakulinmoisen sankarin. + +-- Näetkös, vanha poika, koko asiassa ei ole järkeä tippaakaan... Jos +Badinguet [Napoleon kolmannen haukkumanimi] ja Bismarck ryykäävät +toistensa tukkaan, niin selvittäkööt itse asiansa, voivat antaa +toisilleen pari läiskäystä vasten kuonoa, -- ei heidän tarvitse ajaa +satoja tuhansia kunnon poikia tappelemaan semmoisen asian tähden. Me +annamme hittoa heidän riidoilleen, eikä meitä ensinkään huvita tulla +hakatuksi mäsäksi ja moskaksi. + +Koko vaunu nauroi, heillä oli ihmeen hupaista, ja Lapoulle, joka ei +tietänyt Badinguetistä eikä Bismarckista niin mitään, joka tuskin +pystyi sanomaan, tappeliko hän kuninkaan vai keisarin puolesta, sanoi +vakuutuksella: + +-- Niin se on, on. Pari läiskäystä vasten kuonoa, -- niin me teemme ja +olemme yhtä hyviä ystäviä. + +Mutta nyt kääntyi Chouteau Pacheen ja tarttui häneen: + +-- Samallainen olet sinäkin ja sinun herra jumalasi. Hän on kieltänyt +tappelemasta, eikö ole?... Noo, tuhma-jussi, mitä sinä sitten täällä +istut? + +-- Minäkö? vastasi Pache ällistyen, -- elä luule, että minä täällä olen +huvikseni ... mutta ... poliisit ... santarmit. + +-- Santarmit, -- roskaa! -- Puhaltaa pois semmoiset miehet! Tiedättekö, +mitä meidän olisi tehtävä, meidän, jotka olemme kunniallista väkeä? Kun +ne nyt pysähdyttävät ja päästävät ulos, -- -- niin pitäisi meidän +lähteä tiehemme -- niin, -- aivan levollisesti lähteä tiehemme -- ja +jättää se Badinguet sika ja hänen läskipuotinsa eli toisin sanoen +pöllöt kenraalinsa selviytymään preussiläisroistoistaan miten parhaiten +voisivat! + +Joka puolelta kuului hyvähuutoja; puhe teki vaikutuksen ja hän katsahti +ylpeästi ympärilleen ladellen yhä päätelmiään, joiden sekavassa +virrassa tasavalta ja ihmisoikeudet pyörivät rinnatusten ja niitä +seurasi rajuja hyökkäyksiä keisarikuntaa ja sen mädännäisyyttä vastaan +ja sitten päällysmiesten petoksesta, -- sillä tunnettuahan oli, että +joka ainoa kenraali oli saanut miljoonan, että möisivät Ranskanmaan +viholliselle. Hän oli vallankumouksen miehiä, toiset eivät tietäneet, +olivatko he tasavaltalaisia eli mitä heidän pitäisi tehdä kuuluakseen +mainittuun puolueeseen -- paitsi Loubet, joka aina veti sen kanssa yhtä +köyttä, joka hankki hänelle jotain suuhun pistettävää. Kaikki olivat +kuitenkin kuin yksi mies hänen puolellaan, morkkasivat keisaria ja +päälliköitä, koko senkin läskiseuruetta, jota he kyyditsevät vähän +matkaa, ellei pian tule toinen ääni kelloon. + +Ja Chouteau puhalteli valkeaan ja vilkasi nurkkasilmällään Mauriceen, +joka naurahteli. Hän oli ylpeä siitä, että tämä lukenut herra kannatti +hänen mielipiteitään, -- hän tahtoi olla oikein mieliksi hänelle ja +tuumasi että olisi kenties paikallaan antaa Jeanille pieni sivuisku. + +Korpraali istui väliäpitämättömänä, silmät puoleksi ummessa eikä +sanonut niin eikä näin heidän jutuillensa. Chouteausta olisi ollut +hupaista saada heidät törmäämään yhteen ja sanoi uhkaavalla äänellä: + +-- Entäs sekin, kun muutamat täällä uhkaavat ammuttaa meidät. +Siansorkat -- kohtelevat toista niinkuin hän olisi rapakkoa heidän +jalkainsa alla eivätkä saa pässinpäihinsä mahtumaan, että me olemme +saaneet tarpeemme sekä pyssyistä että muusta komennosta... Ne me +heitämme -- hih -- peltomaille nähdäksemme kasvavatko ne siellä... +Kuulkaapas, miehet, minkähänlaisiksi niiden naamat venyisivät, jos me +ottasimme kerran -- hyvän tilaisuuden sattuessa -- ja paiskaisimme +vähäksi aikaa suulleen, koetteeksi vain... Mitäs sanotte?... Ainakin he +silloin näkisivät, että me olemme kyllästyneet heidän kirottuihin +sotapuuhiinsa. Alas Badinguet ja hänen hännänkantajansa. Alas lautasen +nuolijat ja petturit, jotka ajavat meitä surman suuhun! + +Veri oli kohonnut Jeanin kasvoihin, -- hän tuskin näki, hän oli +tukehtua kiukkuunsa kuten aina silloin kun hänen intohimonsa +herätettiin. Vaikka hän istui niin ahtaalla, että hätäisesti sai sormea +liikutetuksi, pääsi hän kuitenkin kimmahtamaan pystyyn ja ojensi niin +tuimasti nyrkkinsä Chouteaun nenän alle, että tämä kalpeni. + +-- Tukitko suusi, sen aasi! -- Nyt minä olen jo tarpeeksi asti +kuunnellut sinun porinatasi ja vahinko on ettei täällä ole yhtään +upseeria läsnä enkä minä nyt voi saada sinua arestiinkaan. Sillä se +olisi koko rykmentille hyvä työ, jos saisi pois semmoisen konnan kuin +sinä olet... Mutta kuule nyt mitä minä sanon ja pane korvasi taakse, +että jos täällä vain syntyy vähänkään rähinää niin sinä saat minun +kanssani tekemistä. Tässä ei enää puhukaan korpraali, vaan kunnon mies, +joka ei enää rupea sinua kuuntelemaan ja joka kyllä saa sinun suusi +tukituksi, ymmärrätkö? -- Tuollainen lurjus, joka ei tahdo taistella, +ja kylvää pahuutta toisiin! Uskalla sinä vielä tuoda esille niitä +pirullisia viisauksiasi, niin saat tuntea, mistä minä olen kotoisin. + +Ja heti oli Jean rohkealla käytöksellään vetänyt melkein kaikki miehet +puolelleen. Chouteau änkytti ja koki päästä etemmäksi Jeanin +vaarallisista nyrkeistä. + +-- Ja minä olen halukas puhaltamaan Badinguetin yhtä kauvas kuin +sinäkin, jos tietää tahdot... Politiikasta ja tasavallasta ja +keisarikunnasta ja muusta sellaisesta en _minä_ tiedä mitään, +minulla ei ole ollut aikaa niihin sekaantua, mutta ennen ja nyt ja aina +minä tahdon puoltaa järjestystä ja hyvää sopua... Noo, se on +luonnollista, ettei meitä iloita lähteä sotaan. Mutta ne roistot, jotka +tulevat tänne miehiä yllyttelemään, ne ovat ammuttavat niinkuin koirat, +sillä meillä on kyllin tekemistä, että voisimme jotakuinkin +kelvollisesti käyttäytyä. Kuulkaa, toverit, olettehan te yksimielisiä +minun kanssani siitä, että seisoman meidän pitää, ja kun kuulette +preussiläisten tulleen maahan, niin voitteko sitä kärsiä, ja +tahdottehan olla mukana ajamassa niitä suorinta tietä pois? + +Nopeudella, joka on omituinen rahvaan mielenmuutoksille, kallistuivat +heti taas kaikki korpraalin puolelle ja hän vannoi vieläkin kerran +halkasevansa kallon jokaiselta, joka kehtaa puhua, ettei hän muka tahdo +tapella. + +Eläköön korpraali, -- niin, -- nyt olivat kaikki halukkaita antamaan +Bismarckille kyytiä! + +Ja mieltymyshuutojen vielä kaikuessa kääntyi Jean kohteliaasti +Mauriceen, ikäänkuin hän ei olisi kuulunutkaan muuhun joukkoon, ja +sanoi: + +-- Te ette suinkaan voi olla yhtä mieltä näiden lurjusten kanssa, -- +sillä emmehän me vielä ole hukassa ja minä luulen, ettei sekään päivä +ole kaukana kun me taivutamme preussiläisten niskan! + +Mauricesta tuntui niinkuin olisi hänen sydämmeensä tunkenut lämmin +auringon säde. Ja hän tuli hämilleen ja nöyräksi. Miten? Olihan tuo +talonpoika rehellinen, kelpo mies. Ja hänen mieleensä juolahti miten +katkerasti hän oli vihannut Jeania sinä päivänä, jolloin hän +epätoivoissaan heitti kiväärinsä maahan; mutta hän muisti senkin, miten +syvän vaikutuksen se häneen teki kun näki suurten vesikarpaloiden +juoksevan korpraalin silmistä silloin kun se vanha isoäiti häpäsi ohi +kulkevia sotamiehiä ja näytti missä päin Reinvirta juoksee. Yhdessä +kärsityt tuskat ja vaivatko ne olivat sulattaneet kaiken hänen vihansa? +Hän, bonapartilaisen poika, olikin oikeastaan aina pitänyt tasavaltaa +mahdottomuutena; hän oli pohjaltaan taipuvainen pitämään keisarin +puolta, ja sodat olivat hänestä suorastaan kansojen elämänehto. + +Ja äkkiä heräsi hänessä taas toivo, -- hänhän oli niin herkkämielinen +-- ja sama voiton varmuus, joka kerran, houkutteli hänet rupeamaan +vapaaehtoiseksi, se täytti taasen hänen rintansa. + +-- Niin kyllä, korpraali, vastasi hän iloisesti ja luottamuksella, +kyllä me vielä taivutamme preussiläiset! + +Juna kiiti, kiiti yhä vieden ihmislastiaan ja piipun savun täyttämistä, +ummehtuneista vaunuista kuului alati huutoa ja rähinää ja loilotusta. +Talonpojat, jotka seisoivat rautatien varrella ja asemilla, kuuntelivat +sitä sydän ahdistusta täynnä ja katsoivat pitkään poistuvien vaunujen +perään. + +20 päivänä elokuuta tultiin Pariisiin, Pantinin asemalle; ja samana +iltana jatkettiin matkaa. Seuraavana päivänä olivat joukot Reimsissä ja +sieltä oli aikomus lähteä Châloniin. + + + + +III. + + +Suureksi hämmästyksekseen huomasi Maurice, että Reimsissä annettiin +pysähdyskäsky. He eivät siis tulekaan yhtymään muuhun sotajoukkoon +Châlonin luona? Ja hän hämmästyi vieläkin enemmän kun kaksi tuntia +myöhemmin asetettua aseet ryhmiin puoli peninkulmaa kaupungista, +Courcellen luo, suurelle tasangolle Aisnekanavan varrella, kuuli että +kaikki joukot, jotka olivat olleet Châlonissa, vetäytyivät takasin ja +sijoittuvat leiriin samalle paikalle kuin hekin. Ja aivan oikein! +Yltympäri, Saint-Thierryyn ja La Meuvilletteen saakka, tuolla puolen +Laonin tietä, rajoittivat näköpiiriä telttarivit ja leimusivat pimeän +tultua leirivalkeat. Nähtävästi oli päätetty asettua Pariisin ympärille +ja siellä odottaa preussiläisten tuloa. Ja hän oli hyvin tyytyväinen +mielessään. Se mahtoikin olla viisain sotasuunnitelma. + +21:nen päivän iltapuolen Maurice kuljeksi leirissä kuullakseen jotain +uutta. Miehet saivat tehdä melkein mitä itse halusivat, kurinpito +näytti yhä hölliintyvän. Hän saattoi huoletta lähteä Reimsiin nostamaan +postista 100 frangia, jotka sisar oli lähettänyt. Palatessa hän +poikkesi kahvilaan ja kuuli siellä erään kersantin puhelevan pitkiä +juttuja huonosta hengestä kahdeksassa Seinedepartementin liikkuvan +kaartin pataljoonassa: ne oli lähetetty takasin Pariisiin, 6:des +pataljoona oli vähällä ollut tappaa upseerinsa. Jokapäiväinen ilmiö +oli, että sotamiehet pilkkasivat ja häväisivät kenraalia, Fröschwillerin +jälkeen eivät he enää tehneet kunniaa Mac-Mahonille. Kahvilavieraiden +kesken syntyi väittely, rauhalliset porvarit kiistelivät tulisesti +marsalkan joukon lukumäärästä. Joku puhui 300,000, sehän oli suoraa +hulluutta. Toinen järkevämpi luetteli kaikki neljä osastoa: +_kahdestoista_ oli hädin tuskin saatu täydennetyksi useiden +rykmenttien ja yhden meritykistö-divisioonan avulla; _ensimmäinen_ +oli ollut melkein hajoitettu 14 päivästä asti ja jonka keskustaa +koetettiin niin hyvin kuin mahdollista saada täysilukuiseksi; sitten +_viides_, joka oli silvottu ennenkun ehti tulessa käydäkään ja +viimeksi _seitsemäs_, juuri saapunut osasto, -- sekin surkeassa +tilassa, ilman ensimmäistä divisioonaa, jonka löysivät täällä palasina +ja pätkinä. Kaikkiaan ehkä saattoi olla 100,000 miestä, siihen luettuna +reservi-ratsuväestö, divisioonat Bonnemain ja Margueritte. Mutta nyt +sekaantui kersantti heidän jupakkaansa ja puhui sellaisella +ylenkatseella sotajoukosta, sanoen sitä kurjan kurjemmasta miehistöstä +kokoonhaalituksi nautalaumaksi, jota heikkojärkiset johtajat +kuljettivat teurastettavaksi, -- että porvarit pelkäsivät siitä +seuraavan jotain ikävyyksiä ja hiipivät kaikessa hiljaisuudessa +tiehensä. + +Kahvilasta lähdettyään koetti Maurice saada käsiinsä sanomalehtiä. Hän +pisti kaikki kun löysi taskuihinsa ja luki niitä leiriin mennessä, +astellessaan leveätä maantietä suurten puiden suojassa, jotka +reunustavat uhkeata viertotietä kaupungin laidassa. + +Missä mahtoivat vihollisten joukot olla? Näytti siltä kuin ne olisivat +tyyten kadonneet. Epäilemättä oli kaksi Metzin läheisyydessä; +ensimmäinen, kenraali Steinmetzin johtama, vartioi linnoitusta ja +toinen koetti prinssi Fredrik Kaarlen komennolla tunkea eteenpäin +Mostelin itäistä rantaa eroittaakseen Bazainen Pariisista. Vaan entä +kolmas? Missä oli perintöprinssin voittoisa joukko, se joukko, joka oli +kunnostanut itsensä Weissenburgissa ja Fröschwillerissä ja joka ajoi +takaa ensimmäistä ja viidettä osastoa? Kovin olivat vastakkaisia +lehtien antamat tiedot; niistä ei voinut päästä asian perille. + +Olikohan se vielä Nancyssa? Tahi kulkikohan se Châlonia kohti, koska +ranskalaiset olivat rientäneet tänne sellaisella kiireellä, sytyttäneet +makasiininsa, vaatetus- ja muonavarastonsa, jättäneet sellaiset +tavarapaikat liekkien uhriksi. + +Vasta nyt sai Maurice, joka oli elänyt viime ajat ikäänkuin +ulkopuolella maailmaa, tietää, mitä Pariisissa oli tapahtunut. Tappion +sanoma oli iskenyt kuin ukkonen voitosta varmaan kansaan. Kaduilla oli +vallinnut rajaton kiihtymys, vapaamielinen ministeristö oli luopunut, +keisarilta otettu ylipäällikön arvonimi ja Bazaine nimitetty hänen +sijaansa. 16:ta päivästä saakka oli keisari ollut leirissä Châlonin +luona, kaikki lehdet puhuivat suuresta sotaneuvottelusta 17 päivänä, +jossa prinssi Napoleon ja kaikki kenraalit olivat olleet läsnä, mutta +kukaan ei tietänyt sen enempää, mitä siellä oli päätetty. Myöhemmistä +tapahtumista oltiin paremmin selvillä. Kenraali Trochu oli nimitetty +kaupunginpäälliköksi Pariisissa, Mac-Mahon komentavaksi kenraaliksi +Châlonin leiriin. Keisarilla ei siis ollut mitään sanomista, hän oli +vetäytynyt pois kaikesta toiminnasta. Tuntui siltä kuin kaikki olisi +horjunut, ei tiedetty oikein sitä eikä tätä, tehtiin päätöksiä ja +suunnitelmia ja hyljättiin jälleen heti paikalla. Ja vähä väliä +uudistui kysymys: missä ovat saksalaiset joukot? Ketkä olivat oikeassa, +nekö, jotka sanoivat Bazainen vetäytyvän pohjoseenpäin eli ne, jotka +arvelivat, että hän on jo suljettu Metziin. Lakkaamatta kuului huhuja +suurista tappeluista, urhoollisista otteluista 14:nen ja 20:nen päivän +välillä, mutta ilman muuta tulosta kuin kaukaista jatkuvaa +aseenkalsketta. + +Maurice oli niin väsyksissä, etteivät tahtoneet jalat kannattaa, ja hän +istautui lepäämään penkille tien vieressä. Yltäympäri oli rauhallista, +kaikki näytti elävän tavallista arkielämäänsä: suurten puiden alla +leikittelivät pikku lapset hoitajineen ja porvarit olivat tavallisella +iltakävelyllään. Hän silmäili uudelleen lehtiään ja nyt sattui hänen +silmiinsä eräs artikkeli, jota hän ei ollut ennen huomannut, -- +kirjoitus eräässä tasavaltaisen vastustuspuolueen äänenkannattajassa. + +Ja yhtäkkiä hänelle selvisi kaikki. Lehden kertomuksen mukaan oli +sotaneuvottelussa 17 päivänä päätetty vetäytyä takasin pääkaupunkiin ja +kenraali Trochun nimittäminen kaupunginpäälliköksi oli tapahtunut +keisarin palaamisen vuoksi. Vaan lehti lisäsi, että keisarinna ja uusi +ministeristö vastustivat jyrkästi tätä päätöstä. Keisarinna oli sitä +mieltä, että keisarin takasin tulo matkaansaattaa vallankumouksen. +Kerrottiin hänen lausuneen, että keisari ei ole pääsevä elävänä +Tuilerian linnaan. Sentähden hän vaatikin jyrkästi eteenpäin +marssimista ja joukkojen yhtymistä Metzin luona olevaan osastoon ja +häntä kannatti sotaministeri kenraali Palikao. Hänellä oli valmiina +eräs suunnitelma, voittoisa rientomarssi, joka yhdistäisi keisarin ja +Bazainen armeijat. + +Lehti putosi Mauricen kädestä, hän istui hajamielisesti katsellen +eteensä, nyt hän taisi ymmärtää kaikki: molemmat vastakkaiset +ehdotukset, miksi Mac-Mahon viivytteli vaarallisen kylkiliikkeen +toimeenpanemista, kiireelliset, yhä kärsimättömämmät käskyt Pariisista, +jotka vaativat marsalkkaa heittäytymään sotamiehineen niin ylen +tuhmanrohkeaan yritykseen. Ja tämän traagillisen taistelun keskellä +näki hänen sisällinen silmänsä surkuteltavan näyn: keisarin, joka oli +laskenut valtansa keisarinnan käsiin, jonka ylipäällikön arvo oli +joutunut Bazainelle, ja joka ei enää ollut kuin varjokuningas, +pikkuherra, tarpeeton kappale, jolla ei tehnyt mitään ja joka oli +kaikkialla tiellä; Pariisista hänet oli sysätty pois, sotajoukossa ei +hänellä ollut paikkaa sen jälkeen kun oli sitoutunut olla +kirjoittamatta määräysten alle. + +Seuraavana aamuna, vietettyään myrskyisen yön teltan ulkopuolella +maaten paljaalla tantereella peitteiseen kääriytyneenä, kuuli Maurice, +että oli vihdoinkin päätetty vetäytyä Pariisiin. Edellisenä iltana oli +ollut uusi sotaneuvottelu, johon oli ottanut osaa entinen sijaiskeisari +Rouhet, keisarinnan lähettämänä, kiirehtien marssia Verdunia kohti. +Mutta marsalkka näytti saaneen hänet luopumaan tuumastaan osoittamalla +sen monia vaaroja ja tukaluuksia. Lieneekö tullut huonoja uutisia +Bazainelta? Mitään ei tiedetty varmuudella. Mutta juuri tuo tietojen +puute oli painava ja kaikki jotakuinkin järkevät upseerit puolsivat +Pariisin läheisyyteen asettumista, jotta voitaisiin hätätilassa sitä +puolustaa. + +Ja vakuutettuna siitä, että huommenna jo ollaan liikkeellä pääkaupunkia +kohti, tahtoi Maurice ennen lähtöä täyttää lapsellisen halunsa saada +vielä kerran syödä katetun pöydän ääressä, oikein lautaselta, veitsellä +ja kahveilla, jota hän ei ollut pitkään aikaan saanut, ja päästä +kerrankin ainaisesta sotamiehen ravinnosta. Rahaa hänellä oli ja hän +hiipi ulos leiristä sydän levottomasti lyöden niinkuin olisi lähtenyt +jollekin poikamaiselle ilkityölle. + +Kanavan toisella puolella oli Courcellen kylään mennessä paikka, jossa +saattoi syödä aamiaista. Eilen oli joku sanonut, että keisari asuu +rikkaan kauppiaan talossa Courcellessa ja hän oli uteliaisuudesta +kävellessään siellä ristiin rastiin huomannut pienen ravintolan, jonka +kuisti oli viiniköynnösten peittämä, joiden tummien lehtien välissä +riippui kypsiä, kuultavia rypäleitä. Tämän ihanan katoksen alla oli +viheliäiseksi maalatuita pöytiä ja avonaisesta ovesta näki keittiöön, +jossa tavattoman paksu emäntä puuhasi ja kiirehti tyttöjä ja +kokkipoikaa. Lehtimajan takana oli keilirata ja koko taloa ympäröi +sellainen oikein vanhanaikainen iloisuuden ja tyytyväisyyden leima. + +Kaunis, muhkearintainen palvelustyttö tuli Mauricen luo ja kysyi +valkosia hampaitaan näyttäen: + +-- Haluaako herra aamiaista? + +-- Haluan kyllä!... Tuokaa minulle munia, kotletti, juustoa ... ja +pullonen valkoista viiniä! + +Ja kun tyttö lähti, kutsui hän häntä jälleen takaisin. + +-- Kuulkaas, asuuhan keisari jossain täällä, ehkä noissa taloissa +tuossa? + +-- Niin juuri, tuossa, vastapäätä... Rakennusta te ette voi nähdä, sen +peittää tuo muuri, jonka yli korkeat puut kasvavat. + +Maurice irroitti vyönsä ja istui kuistille erään pöydän ääreen, jolle +aurinko, tunkien viinilehvien välitse, loi kirkkaita lämyjä ja +koukeroita. Hän katseli koko ajan keltaista korkeata muuria, joka kätki +keisarin asunnon. Niin, kätkössä se todellakin oli, ei näkynyt +kattokaan edes kadun puolelle. Sisäänkäytävä oli toiselle kadulle päin, +pienelle autiolle kadulle, jossa ei näkynyt ainoatakaan puotia, ei edes +ikkunaakaan, ei muuta kuin valkosia eli keltasia puutarhamuuria. +Ympäröivien rakennusten keskelle muodosti pieni puisto "keisarin" +muurin takana viheriäisen saaren tuuheista latvoistaan. Ja nyt vasta +huomasi Maurice toisella puolen tietä, laajalla pihamaalla joukon +ajopeliä ja tavaravaunuja, niiden välissä hevosia ja miehiä, jotka +kiireellä juoksentelivat edestakasin. + +-- Ovatko nuo kaikki keisaria varten, kysyi Maurice leikillisesti +tytöltä tämän asettaessa puhdasta liinaa pöydälle. + +-- Ovat, jokikinen! vastasi tyttö ja hymyili taas, onnellisena, kun sai +näyttää valkosia hampaitaan. + +Ja hän tunsi hyvänlaisesti olot siellä muurin takana, sillä tallirengit +olivat pistäytyneet usein ravintolassa jotain suuhunsa saamassa; hän +luetteli: ensiksikin siellä nyt oli päällystö, 25 upseeria, 60 miestä +sota-kaartista, vartijakunta, jonka muodosti osasto ratsuväkeä, ja +kuusi ratsastavaa poliisia; -- sitten tuli keisarin talous, johon +kuului 73 henkeä, kamariherroja, lakeijoja, kamaripalvelijoita, kokki +ja hänen käskyläisensä; neljä ratsua ja kahdet vaunut keisarille, +kymmenen hevosta tallimestariloille, kahdeksan ratsurengeille ja +sitäpaitse 40 postihevosta; ja vielä yhdet suuret juhlavaunut ja 12 +kuormarattaat, joista kahdet kokkien käytettävänä, ja niitä vasta oli +ihmetelty, täpösen täynnä kiiltäviä kyökkikaluja ja keittoastioita, +kaikki mainiossa järjestyksessä. + +-- Voi hyvä herra, te ette voi aavistaa, millaisia kastrulleja! Ne +kiilsivät kuin aurinko ... ja kaikenmoisia vatia ja ruukkuja ja +vehkeitä, joita ei meikäläinen tiedä mitä ne ovatkaan... Ja viinit! +bordeuxta, bourgognea, sampanjaa semmoiset määrät, että niistäkös olisi +kelvannut pitää komeat häät! + +Iloisena valkosesta pöytäliinasta ja kullankeltasesta viinistä söi +Maurice kananmunia yhden toisensa perästä sellaisella ahneudella, että +se hämmästytti häntä itseäänkin. + +Jos hän käänsi päätään, näkyi vasemmalla laaja tasanko telttiä +täynnänsä, viervierettäin kuin suuri kyläkunta, joka oli ykskaks +kohonnut maasta olkikattoisten talojen ympärille kanavan ja Reimsin +välillä. Ainoastaan siellä ja täällä oli muutamia harvoja puuryhmiä, +jotka muodostivat pieniä viheliäisiä pilkkuja telttien väliin. Kolme +myllyä ojensi laihat käsivartensa ilmaan. Mutta kaupungin epäselvästi +häämöittävien kattojen ja kastanjapuiden tummien latvojen yli kohosi +Reimsin tuomiokirkko sinistä taivasta vasten mahtavana kuin jättiläinen +mataloiden talojen keskeltä. Ja hänen mieleensä juolahti muistoja +kouluajoilta, aineita ja runoja, joita oli täytynyt opetella ja lausua, +kuningasten kruunaukset ja pyhät voitelemiset, Clowis, Jeanne d'Arc, +koko muinais Ranskan kunniakas historia. + +Jälleen kääntyivät Mauricen ajatukset keisariin tuossa hiljasessa +kauppiaan talossa, jonka ovet olivat niin huolellisesti suljetut, ja +hänen katseensa siirtyi taas keltaista muuria tarkastamaan. Ja +hämmästyksekseen hän siinä luki törkeiden kuvien ja ruokottomuuksien +rinnalla hiilellä kirjoitettuna: "Eläköön Napoleon!" Sadevesi oli +puoleksi kuluttanut suuret kömpelöt kirjaimet, lieneepä aikoja siitä, +kun ne keltaselle muurille piirrettiin! Kovin kummalliselta ne siinä +näyttivät ja varmaankin tarkoitti tuo vanha sotaisen innostuksen ilmaus +setää, suurta Napoleonia, eikä tätä veljenpoikaa. + +Mauricen ajatukset siirtyivät taas muinaisuuteen ja hän +muisteli lapsuutensa aikoja, jolloin isoisä oli kertonut hänelle +voittaja-keisarin suuresta sotajoukosta. Kätkyestä saakka oli häntä +kasvatettu näillä sotaisilla tarinoilla ja ne olivat liittyneet yhteen +jokaiseen muistoon kodista siellä kaukana Chêne-Papuleussa. + +Äiti ei elänyt enää ja suuren häviön jälkeen, joka kohtasi heidän +perhettään keisarikunnan kukistuttua, oli isän täytynyt vastaanottaa +pieni vähäpalkkanen virka. Isoisä asui heillä mitättömällä eläkkeellään +ja hänen ainoa ilonsa ja lohdutuksensa oli kertoa lapsenlapsilleen +Napoleonin voitoista. Hän nosti valkotukkaset kaksoset syliinsä, +Mauricen vasemmalle polvelle ja Henrietten oikealle, -- ja sitten hän +saattoi istua tuntikausia kertoen homerolaisista taisteluista, joissa +hänkin oli ollut mukana. + +Eli ajat sulivat yhteen, tapaukset olivat ikäänkuin irtautuneet +historiallisista kehyksistään, se oli kauhea yhteentörmäys kansakuntien +välillä. Englantilaiset, itävaltalaiset, preussiläiset ja venäläiset +riensivät ohitse, erikseen eli kaikki yhdessä, ja mahdotonta oli +tietää, miksi he oikeastaan sotivat. Mutta loppu oli aina sama: +yleinen, hirveä tappio, neron ja urhoollisuuden rajutuuli puhalsi ne +kaikki tiehensä kuin kourallisen akanoita. + +Siinä oli Marengo, taistelujen esikuva, suuremmoiset, viisaasti +mietityt liikkeet, moitteeton peräytyminen pataljoonilla, jotka ääneti +ja järkähtämättä marssivat tuleen, tuo taistelu, jossa saatiin selkään +kolme tuntia ja annettiin selkään kuusi, jossa kahdeksansataa +krenatyöriä torjui itävaltalaisen ratsuväestön hyökkäyksen, jossa +Desaix löysi kuolemansa muutettuaan tappion unhottumattomaksi voitoksi. +Sitten oli Austerlitz, sen talvipäivä ja säteilevä aurinko! Austerlitz, +jolloin valloitettiin Pratzenin ylänkö, jolloin kokonainen venäläinen +armeijaosasto vajosi jäähän -- ihmiset, hevoset, kaikki ja puolijumala +Napoleon, joka nähtävästi oli aavistanut, että niin tulee käymään, +antoi kanuunansa lopettaa hävityksen työn. Ja Jena, Preussin +mahtavuuden hauta! Ensin tiraljööritulet keskellä lokakuun päivää, Neyn +maltittomuus, joka saattaa hänet pulaan, josta pelastuu Augeraux'n +avulla, raju hyökkäys, joka puhkasee vihollisen keskustan ja saattaa ne +kaikki pelon vimmaan, etummaisen ratsujoukon mieletön pako, suin päin, +minne sattui, jotavastoin meidän husaarit kaatoivat miestä kuin +kypsynyttä kauraa, täyttivät viehättävän laakson hevosten ja ihmisten +raadoilla. Sitten Eylaun kamala teurastus, verisin kaikista +tappeluista, -- kasottain raadeltuja ja silvottuja ruumiita, -- +veripunanen Eylau lumipyryn vallitessa, hiljainen hautausmaa, joka +vapisi, kun Muratin 80 eskadroonaa hyökkäsi esille ja tunki kuin +salamoiva ukkonen venäläisen armeijan läpi jättäen jälkeensä niin +paljon kuolleita, että Napoleoninkin silmät vettyivät. Friedland, jossa +venäläiset jälleen menivät satimeen kuin hämmentynyt hiirilauma, -- tuo +kaikkivoivan, kaikkitietävän keisarin sotataidon mestariteos! Vasen +siipi seisoi kuin muuri, sillä välin kun Ney katu kadulta valloitti +kylän, hävitti sillat, jonka jälkeen se vasta heittäytyi vihollisen +oikean siiven yli, ajoi sen virtaa vasten ja muserti ahdingossa niin +perin pohjin, ettei kymmenen aikaan iltasella vielä oltu ehditty hakata +kaikkia maahan. Entä Wagram, missä itävaltalaiset yrittivät eroittaa +meidät Tonavasta ja alati vahvistivat vasenta siipeään, jotta olisivat +voittaneet Massénan, joka pahasti haavoitettuna komensi avonaisista +kalessivaunuista, mutta Napoleon seisoi levollisena kuin luminen +jättiläinen ja antoi heidän ponnistaa voimiaan kunnes äkkipäätä tähtäsi +sata kanuunaa heidän keskustaansa kohti hajoittaen ja työntäen sen +neljänneksen takaperin. Ja silloin täytyi vasemman siiven -- jäätyään +yksin ja ilman tukea -- väistyä Massénan osaston tieltä, joka ajoi kuin +valtava vuo loput vihollisen joukosta hujan hajan pakosalle. Ja vihdoin +Moskova, jossa Austerlitzin voitonaurinko viimeisen kerran loisti, -- +kamala ottelu, jossa vilisevässä sekasorrossa, kiväärien lakkaamatta +paukkuessa, järkähtämättömällä rohkeudella hyökättiin kukkuloille ja +otettiin paljaalla miekalla vallitukset, -- jokainen jalansija +valloitettiin ja menetettiin moneen kertaan, jossa venäläinen kaarti +osoitti sellaista urhoollisuutta, että voitto olisi meiltä mennyt ilman +Muratin hurjaa hyökkäystä, kolmensadan kanuunan laukasemista samalla +kertaa ja Neyn verratonta rohkeutta! + +Ja vaikka päivä olisi ollut kuinka verinen ja taistelu ankara, aina +liehuivat voittoon vihityt liput yhtä ylpeästi iltatuulessa, aina +kuului sama huuto: eläköön Napoleon! kun sytytettiin leiritulia +kalliisti ostetulle taistelutantereelle, -- Ranska oli kaikkialla +kotonaan, sen kukistamattomat kotkat liitelivät näkymättöminä koko +Euroopan ylitse ja kun ne laskeutuivat jonkun kuningaskunnan laiteelle, +mateli kansa maassa kesytettynä ja nöyränä! + +Maurice oli syönyt kotlettinsa, hän oli vähemmin huumautunut +kuultavasta viinistä kuin ylpeistä muistoista, jotka olivat hänen +mielessään soineet, -- kun huomasi kaksi likaista ia repaleista +sotamiestä, jotka tiedustelivat ravintolatytöltä, mihin mikin rykmentti +oli sijoitettu pitkin kanavan vartta. + +Hän viittasi miehille. + +-- Hei toverit, tulkaapa tänne!... Tehän kuulutte seitsemänteen +osastoon? + +-- Kuulutaan niinkin, ensimmäiseen divisioonaan ... hitto vieköön... +Minä olin esimerkiksi mukana Fröschwillerissä, jossa ei joutanut +palelemaan, sen takaan, ja hän tuossa, toverini, hän oli myös +Weissenburgissa -- eikä ollut leikintekoa sekään! + +Ja he kertoivat kerrottavansa, kertoivat tappioista ja paosta ja +pelosta, molemmat olivat haavoitetut, olivat maanneet nälinkuoliaina +eräässä kuopassa ja olivat viimein lähteneet rentostamaan sotajoukon +jälkeen, olivat levänneet kylissä, kun kuume kovin vaivasi, ja olivat +nyt vihdoinkin päässeet perille. + +Surukseen huomasi Maurice, miten ahnaasti heidän silmänsä seurasivat +hänen jokaista suupalaansa ja hän huusi tytölle: + +-- Kuulkaapas, pikku neiti! Tuokaa vielä leipää ja juustoa ja pullo +viiniä... Eikö totta, pojat, me juomme yhdessä lasin ja haukkaamme +päälle! Minä tarjoan! + +Iloisesti istuivat likaiset miesparat pöytään ja Mauricen sydäntä +kirveli katsellessaan kuinka huonoilta ja kurjilta he näyttivät +resuisissa punaisissa housuissaan ja napittomissa takeissaan, jotka +olivat niin täynnä erilaisia paikkoja, ettei heitä olisi voinut luulla +sotamiehiksi, vaan varkaiksi eli ryöväreiksi, jotka olivat ryöstäneet +jonkun kaatuneen soturin ja vetäneet päälleen hänen vaatteensa. + +-- Niin, hitto vieköön, jatkoi pitempi heistä suu täynnä, siellä ei +ollut hauskaa, siellä ... kerro sinä Coutard! + +Ja pienempi kertoi, viittilöiden kädellään, jossa piteli leipäpalasta: + +-- Minä olin juuri pesemässä paitaani, sillä välin kun toiset +keittivät... Kuvitelkaa itsellenne likanen kolo, oikea ratti, tiheää +metsää ympärillä, niin ettei kissakaan olisi kuullut kun ne saatanan +preussiläiset tulivat... Ja yht'äkkiä, kello seitsemän, alkavat +kranaatit tippua meidän keittopatoihimme, me ryntäämme ottamaan pyssyt +ja kello yhteentoista asti me olimme siinä autuaassa uskossa että oli +annettu preussiläisille kelpo löylytys... Mutta tietäkääs, että meitä +ei ollut kuin 5,000 ja niitä juhtia tuli ja tuli yhä. Minä makasin +mäellä pensaan suojassa ja näin kun he tulivat, oikealta, vasemmalta, +joka paikasta! Oh, niitä tuli kuin muurahaisia, suuria mustia +muurahaisia, eivätkä ollenkaan herenneetkään tulemasta. No se on nyt se +sama, mutta me arvelimme, me sotamiehet, että upseerit olivat olleet +koko kolloja, kun antoivat houkutella itsensä sellaiseen ampiaispesään, +kauvas tovereista, jotka eivät voineet tulla avuksi... Noo, ja sitten +tapahtui, että kenraaliparka, hän, Douay, joka ei muuten ollut mikään +ilkiö eikä konnakaan, saa luodin lyijyä vatsaansa ja kääntää sorkkansa +taivasta kohti. Hän oli mennyttä kalua. Vaan se ei tehnyt mitään, me +kestimme vielä vähän aikaa, kunnes täytyi lähteä, niitä piruja oli +liian monta. Sitten tapeltiin jossain aituuksessa, me puolustamme +asemataloa sellaisessa mellakassa, ettei voinut kuulla eikä nähdä... Ja +sitten ... en minä tiedä enää. Ne lienevät ottaneet kylän, me olimme +vuorella -- Geissbergiksi taisivat sanoa -- ja jouduimme suureen +herraskartanoon eli linnaan, jossa tapettiin kauhea joukko niitä +roistoja! Ne lensivät ilmaan ja oikeimpa oli hupaista katsella kun he +putosivat nenälleen eivätkä muistaneetkaan enää nousta ylös... Mutta +vähämpä se auttoi! Niitä tuli yhä uusia ja aina uusia, kymmenen yhtä +vastaan, ja kanuunia sama määrä. Mitäpä siellä olisi urhoollisuus +auttanut, ei mitään auttanut, maahan meidän kuitenkin täytyi tupertua. +No niin, meidät hakattiin moskaksi ja täytyi, joka pääsi, puikahtaa +tiehensä. Mutta se minun täytyy sanoa, että vaikka meidän upseerit +olivat aika pässinpäitä, olivat ne kuitenkin peevelin poikia +tappelemaan, vai mitä, Picot? + +Picot ryyppäsi lasinsa pohjaan ja pyyhkäsi suutaan käsiselällä. + +-- Olivat kyllä! Ja ihan samanlaista oli Fröschwillerissä; täytyy olla +peto, että saattaa tapella sellaisissa oloissa. Niin sanoi meidän +kapteenikin, pieni mukava mies ... vaan minä arvelen, etteivät he +tietäneet miten asia oli. Kokonainen armeija hyökkää meidän niskaamme, +ja meitä oli tuskin 40,000. Me emme sinä päivänä ajatelleetkaan sotaa, +taistelu alkoi vähitellen, niin että päälliköt eivät näyttäneet +tietävän mitään... Niin no, minä en tietysti nähnyt koko hommaa. Mutta +sen minä vain tiedän, että aikasesta aamusta sitä kesti iltamyöhään, ja +kun me luulemme kaiken olevan lopussa, alkaakin vasta leikki! Ensin +Wörthin luona, kaunis pieni kaupunki, jossa oli omituinen kirkontorni, +juuri kuin mikähäs kakluuni. Minä en hitto vieköön vaan ymmärrä, +minkätähden meidät samana aamuna komennettiin sieltä pois, kun +kuitenkin sitten jälestäpäin täytyi tapella kuin riivatut päästäksemme +kaupunkiin, -- johon emme sittenkään päässeet. Voi, lapsukaiset, miten +siellä tapeltiin ja raastettiin, muserrettiin pääkalloja ja ratkottiin +ihmisten vatsoja. Se oli kauheata!... Sitten oteltiin toisen maakylän +ympärillä, Elsasshausenin, -- saakelin pitkä nimi! Meitä ammuskeltiin +kanuunilla eräältä kummulta, jonka myös olimme aamulla jättäneet. Ja +siellä minä näin omin silmin kyrassierien hyökkäyksen. Kyllä tulivat +ukkorukat silvotuiksi! Enkä minä ymmärrä, miten he saattoivatkaan +lähettää hevoset ja miehet sellaiseen paikkaan, jyrkälle rinteelle, +joka oli täynnä pensaita ja kiviä ja ristiin rastiin halkeamain +viileksimä. Ja kun siitä sitten olisi ollut jotain hyötyä!... No, +komealta se kaikessa tapauksessa näytti... Sen jälkeenhän me mietimme +hiukan levähtää. Koko kylä paloi ilmitulessa, baadenilaiset, +württembergiläiset, preussiläiset, koko rosvojoukko, yli 120,000 miestä +-- kuten jälestäpäin saimme tietää -- olivat piirittäneet meidät. Vai +levähtää! Nyt vasta alkoikin leikki Fröschwillerin luona! Sillä, se on +totinen tosi, jos ei Mac-Mahon olekkaan mikään ruudin keksijä, niin ei +hän ole mikään pelkurikaan. Istui vain suuren hevosensa selässä, vaikka +kranaatit suhisivat ympärillä. Joku toinen olisi jo lähtenyt +käpälämäkeen, sillä ei suinkaan kenenkään ihmisen ole pakko tapella +semmoista ylivoimaa vastaan, vai mitä? Mutta hän, hän ei vaan tahtonut +hellittää kun kerran oli alottanut! Se oli julmaa teurastamista... +Niin, jumala paratkoon, Fröschwillerissä he eivät enää olleet ihmisiä, +vaan metsänpetoja, jotka raatelivat toinen toistaan. Enemmän kuin kaksi +tuntia lainehti tanner verta ... mutta viimeinkin ... niin, lopuksi +täytyi meidän sittenkin laputtaa jalkoihimme. Ja sitten saimme kuulla, +että vasen siipi oli vääntänyt nurin narin baijerilaiset! Jospa +meitäkin, saakeli vieköön, olisi ollut 120,000 miestä ja vähänkin +kelvollisemmat upseerit! + +Ja tomuissaan ja ryysyissään hyökkäsivät Coutard ja Picot leivän +kimppuun ja pureksivat sitä suun täydeltä kertoessaan kauheita +muistojaan tuossa somassa rauhallisessa lehtimajassa, jossa kypsät +viinirypäleet kuulsivat auringon valossa. + +Nyt he olivat joutuneet kauheaan pakoon tappelujen jälkeen: hajanaisia +rykmenttiä, jotka nälkiintyneinä, väsyksissä ja ilman minkäänlaista +johdantoa vyöryivät peltojen yli, metsien kautta, pitkin maantietä, +sekava virta ihmisiä, hevosia, kanuunia, vaunuja koko armeija, jota +ajoi eteenpäin pelon vastustamaton puhuri. Koska he eivät olleet +voineet suorittaa järjestettyä peräytymistä eikä suojella Vogesien +solia, jossa 10,000 miestä olisi voinut estää 100,000 eteenpäin +pääsemästä, olisi heidän ainakin pitänyt hävittää tunnelit ja sillat. +Mutta kenraalit laukkasivat eteenpäin, mielettöminä pelosta, ja siellä +vallitsi voittajien ja voitettujen joukossa sellainen sekasorto, että +molemmat sotajoukot sekaantuivat kerran toisiinsa niinkuin olisivat +olleet sokkoja. Mac-Mahon ajoi Lunevilleen päin ja Preussin +perintöprinssi haeskeli häntä Vogesien seuduilta. + +Seitsemäntenä päivänä kulki ensimäinen divisioona Savernen kautta +niinkuin tulvehtiva virta, jonka savisessa vedessä keinuu kaikenlaista +törkyä. Kahdeksantena yhdyttiin Saarburgissa viidenteen osastoon, joka +oli hajotettu ilman vastarintaa ja joka nyt oli pakosalla komentajineen +päivineen. Komentaja, surkea kenraali de Failly, oli aivan menettää +järkensä kun lykättiin koko tappio hänen hitautensa ja toimettomuutensa +syyksi. Yhdeksäs ja kymmenes päivä -- yhäti pakoa, huimaa karkua +suoraan eteenpäin katsomatta oikealle eli vasemmalle. Yhdentenätoista +riennettiin rankkasateessa Bayoniin päin, sillä oli kierrettävä Nancy, +perättömän huhun johdosta, että se muka oli vihollisen käsissä. +Kahdentenatoista levättiin Harouéessa, kolmantenatoista Vichereussa ja +neljäntenätoista tultiin Neufchâteauhon, jossa laumat sullottiin +rautatievaunuihin ja kuljetettiin kolmena päivänä peräkkäin Châloniin. +Neljäkolmatta tuntia viimeisen junan lähdettyä tulivat preussiläiset. + +-- Ah, sinä kaikkivaltias, huokasi Picot, kyllä saivat pojat liikutella +jalkojaan!... Ja me makasimme sairaalassa! + +Coutard kaatoi viimeisen viinipisaran lasiinsa. + +-- Niin, ja sitten lähdimme mekin vaeltamaan ja olemme vielä sillä +tiellä... No, meillä ei ole juuri valittamisen syytä kun istumme täällä +jotakuinkin ehjin luin ja saamme juoda lasin niiden onneksi, jotka +pelastuivat siitä perhanan mylläkästä. + +Nyt oli Maurice asian perillä. Typerän hyökkäyksen jälkeen +Weissenburgin luona tuli Fröschwillerin tappio kuin ukkosen isku, jonka +tuhoatuottavat salamat valaisivat kamalan totuuden. Me olimme huonosti +varustetut, meidän tykistömme ja miehistömme ja päällikkömme olivat +keskentekoisia, eivät olleet vielä valmiita astumaan vihollista +vastaan, tuota vihollista, josta oli niin halveksivaisesti puhuttu, +mutta joka nyt seisoi edessä järkähtämättömänä, lukemattomana, +erinomaiseen kuriin opetettuna sotajoukkona. Se oli tunkenut kuin kolme +mahtavaa kiilaa meidän Metzin ja Strassburgin välille hajoitetuihin +seitsemään osastoon ja pirstonut ne. Ja nyt me seisoimme yksin saamatta +mistään apua, ei Italialta eikä liioin Itävallaltakaan, keisarin tuuma +oli mennyt myttyyn liikkeiden hitauden ja komentajien kunnottomuuden +tähden. Onnikin näytti kääntäneen meille selkänsä, kokonainen sarja +vastoinkäymisiä, ikäviä sattumia tuli preussiläisille avuksi ja +helpoitti heidän salaista aijettaan jakaa meidän joukkomme kahtia, ajaa +toinen osa Metzin alle, eroittaa se Ranskasta ja marssia toisen joukon +hävitettyä Pariisia kohti. Nyt jo näytti päivän selvältä, että +ranskalaiset tulevat lyödyiksi, onhan johdonmukaista, että järjetön +urhoollisuus joutuu alakynteen kylmää miettimistä ja suurta ylivoimaa +vastaan. Mitäpä enää hyödytti siitä asiasta puhella, loppu on kuitenkin +kaikista huolimatta oleva sama niiden lakien mukaan, jotka johtavat +maailman kulkua. + +Mauricen uneksiva katse sattui parhaaksi mustiin kirjaimiin keltasen +muurin syrjässä. Eläköön Napoleon! Sanomaton surumielisyys valtasi +hänet, hänen sydäntään ahdisti ja poltti. Se oli siis totta, että hänen +synnyinmaansa, jonka joukot olivat ennen marssineet riemukulussa +Euroopan läpi, oli kärsinyt korvaamattoman tappion kurjaa, halveksittua +kansaa vastaan taistellessaan! Puolessa vuosisadassa oli maailma +muuttunut, entisten voittajien täytyi nyt totuttautua tappioihinkin! +Hän muisti, mitä lankonsa Weiss oli sanonut Mülhausenin luona. Niin, +lanko oli oikeassa, hän oli nähnyt, mikä se oli, joka hitaasti ja +näkymättömästi oli murtanut meidän voimamme, hän oli tuntenut raittiin +tuulahduksen Saksanmaalta. Olikohan tämä yhden sotaisan ajanjakson alku +ja toisen loppu? Voi sitä onnetonta, joka jää paikalleen seisomaan +kansojen eteenpäin pyrkivässä riennossa: voitto on sen, joka kulkee +etummaisena, joka on viisain ja tervein ja voimakkain! + +Silloin kuului keittiöstä huudahdus ja heleää naurua ja Maurice näki +luutnantti Rochasin koettavan suudella kaunista palvelustyttöä +vanhanaikaisella sotilasmaisella tavallaan. Kun ei se oikein +onnistunut, tuli hän kuistille istumaan ja tyttö kantoi +kahvitarjottimen jälessä. Hän sattui kuulemaan sotamiesten viimeiset +sanat ja huudahti iloisesti: + +-- Voi, lapsukaiseni, tuo ei merkitse niin mitään! Se on aina semmoista +tanssin alussa, mutta kohta tässä tulee toinen ääni kelloon!... Eihän +ollut ihmekään, että siellä kävi hullusti, kun oli viisi yhtä vastaan. +Vaan pian tulevat asiat olemaan toisella kannalla, siitä voitte olla +varmat! Meitä on täällä kolmesataatuhatta miestä. Ja kaikki meidän +liikkeet, joita ei kukaan ymmärrä, tarkoittavat preussiläisten +houkuttelemista tänne päin, että Bazaine, joka pitää heitä silmällä, +pääsisi puskemaan takaapäin ... ja silloin me muserramme heidät, +läiskis! niinkuin tuon kärpäsen! + +Hän oli lyönyt aimo läimäyksellä kärpäsen littoseksi käsiensä väliin ja +nauroi kohti kulkkuaan, -- niin varma hän oli tietämättömyydessään ja +uskossaan voittamattomaan urhoollisuuteen siitä, että tuo +yksinkertainen suunnitelma onnistuu. Ja hän neuvoi hyvin kohteliaasti +Coutardille ja Picotille, missä heidän rykmenttinsä ovat, sekä istahti +sitten tyytyväisen näköisenä ja sikari suussa kahvinsa ääreen. + +-- Hyvästi toverit ja kiitosta itse! vastasi Maurice sotamiehille, +jotka häntä lähtiessään kostelivat ja kiittelivät. + +Hänkin oli tilannut kupin kahvia ja katseli nyt luutnanttia, jonka hyvä +tuuli oli hiukan haihduttanut hänenkin alakuloisuuttaan, ja mietti, +mitä hänen kolmesataatuhatta miestään oikein merkitsivät, kun ei heitä +kuitenkaan _ollut_ enempää kuin satatuhatta. Ja epäilytti häntä +vähän se mainio suunnitelmakin, jonka mukaan preussiläiset +puserrettaisiin, kuin kärpänen äsken, Châlonin sotajoukon ja Bazainen +armeijan väliin. Mutta kaihosihan hän itsekin koko sydämmestään jotain, +joka voisi lohduttaa! Miksei hän siis uskoisi noita unelmia, miksei hän +toivoisi, kun niin loistava menneisyys lauloi hänelle alati muistojaan? +Vanha puutarha oli niin valoisa, aurinko loi lämpimiä säteitä +Ranskanmaan kuultaville rypäleille. Jälleen heräsi hänessä vähäksi +aikaa luottamus ja toivo sai vallan raskaasta surumielisyydestä, joka +oli vähitellen syöpynyt häneen. + +Maurice oli seurannut hetken aikaa silmillään erästä upseeria, +afrikkalaista jääkäriä, joka ratsasti ordonnanssi perässä huimaa +vauhtia tietä pitkin ja katosi juuri suuren keltasen muurin taakse. +Parin minuutin kuluttua palasi ordonnanssi yksin taluttaen molempia +hevosia ja tuli ravintolan pihaan. + +-- Prosper! huudahti Maurice hämmästyneenä, -- sinäkö se olet? Minä +luulin, että te vielä olitte Metzissä! + +Häneen oli Maurice tutustunut enonsa luona Rémillyssä ja oli hyvin +iloinen kun tapasi hänet taas pitkästä ajasta. Prosper oli nimittäin +ollut kolme vuotta Afrikassa ja vasta sodan sytyttyä palannut Ranskaan; +ja hän näytti omituiselta ja hauskalta taivaansinisessä liivissään ja +leveissä punasissa housuissa, joita kannatti pitkä tupsupää vyö. + +-- Eihän mitä! Maurice Levasseur ... tämäpä oli hauska sattuma! + +Mutta hän ei joutanut pitkälti puhelemaan, kävi ensin viemässä +höyryävät hevoset talliin, silmäillen isällisellä hellyydellä omaansa. +Hän oli talonpojan poika ja oli jo lapsuudesta tottunut hevosiin ja +oppinut niitä rakastamaan ja sentähden kaiketi ruvennut ratsumieheksi. + +-- Me olemme tulleet yhtä kyytiä Monthoista, yli viiden peninkulman +syöttämättä, selitti hän palattuaan, -- ja Zephir tarvitsi jo vähän +ruokaa! + +Zephir oli hänen hevosensa. Itse hän ei tahtonut mitään syömistä, +ainoastaan kupin kahvia. Hän odotti upseeria, joka meni keisarin +puheille, ja se voi olla tehty viidessä minuutissa, vaikka voi se taas +kestää kaksi tuntiakin. Niin oli upseeri sanonut ja käski viedä hevoset +jonnekin suojaan. Ja kun Maurice rupesi utelemaan, teki hän +epämääräisen liikkeen ja sanoi: + +-- En tiedä ... viestiä ... eli mitä lienee paperia jätettävänä! + +Mutta Rochas'n silmä seurasi hartaudella jääkäriä, jonka puku herätti +hänessä rakkaita muistoja Afrikka-ajoilta, + +-- Kuulkaapas, missä paikoin te siellä olitte, siellä kaukana? + +-- Medeahissa, herra luutnantti. + +-- Medeahissa! + +Ja heti oli tuttavuus tehty, luutnantin arvosta huolimatta, ja he +alkoivat innokkaasti jutella. Prosper oli tottunut tuohon elämään +hevosen seljässä, alati satulassa, lähtien taisteluun ikäänkuin +olisivat vain lähteneet metsästysretkelle, -- arapialaisia pyytämään. +Kuudella miehellä oli aina yhteinen ruokakuppi, ja ne kuusi elivät +todellista perhe-elämää, yksi valmisti ruoan, toinen pesi astiat, joku +pystytti teltat ja toiset ruokkivat hevosia. Ja aina he saivat olla +valmiita hyppäämään hevosen selkään, niin ilta- kuin aamupäivälläkin +polttavaan helteesen. Ja iltasilla sytytettiin valkeita moskiitojen +tähden ja sitten he istuivat kaikki ympärille laulellen kotipuolen +lauluja. Usein täytyi yösydännä nousta ylös ja lähteä tähtien valossa +eroittamaan hevosia, jotka olivat repineet itsensä irti ja pureksivat +ja potkivat toisiaan. Entäs kahvi, joka oli hyvin tärkeä asia, se +makuisa kahvi! He jauhoivat pavut ruokakupissa ja siilasivat punasella +univormuvyöllä. Mutta olipa pimeitäkin päiviä, ja ne eivät olleet +kovinkaan rattosia, -- kun täytyi tapella kaukana autiossa erämaassa, +vihollisten keskellä. Usein sai kärsiä nälkää ja janoa ja vielä +useammin valvoa monta yötä peräkkäin nukkumatta silmän täyttä. Silloin +ei ollut kahvia eikä lystikkäitä lauluja! Mutta se elämä viehätti +kuitenkin, sen seikkailut, sen kahakat, joissa jokainen oli +tilaisuudessa osoittamaan rohkeuttaan, ratsastukset, jolloin he +kiidättivät tuulen nopeudella innosta hehkuvilla hevosillaan ja pienet +rosvoretket sitten! Ne olivat jotain, ja niistä kerrottiin niin +hauskoja kaskuja, että kenraalitkin nauroivat. + +-- Niin, herra luutnantti, sanoi Prosper ja tuli äkkiä vakaseksi, -- +siten elettiin Afrikassa, mutta täällä on toista. Täällä tapellaan +toisella tavalla! + +Ja kun Maurice jälleen uteli häneltä, niin kertoi hän maalle noususta +Toulonissa, pitkästä vaivaloisesta matkasta Lunevilleen, jossa he +olivat saaneet tiedon tapahtumista Weissenburgissa ja Fröschwillerissä. +Hän ei muistanut paikkain nimiä, vaan sotki kaikki sekasin: Nancysta +Saint-Mihieliin ja Saint-Mihielistä Metziin. 14 päivänä oli varmaankin +ollut jossain ankara taistelu, taivaanranta oli ollut veripunanen, vaan +itse hän ei ollut nähnyt kuin pari ulaania. 16:na olivat kanuunat +jyrisseet kello kuudesta aamulla ja 18:na oli kuten hänelle oli +kerrottu, taistelu ollut tulisimmillaan. Sillä jääkärit eivät olleet +mukana. 16:na, kun he juuri Gravelotten luona odottivat, että heidät +vietäisiin tuleen, oli keisari tullut kalessissaan ja ottanut heidät +vartijajoukokseen. Sekös hauskaa -- totta totisesti -- ajaa kahdeksan +runsasta peninkulmaa täyttä karkua Verduniin asti ja koko ajan +hirveässä pelossa, että preussiläiset sulkisivat tien. + +-- Ja Bazaine? kysyi Rochas. + +-- Bazaine? Oh, ne sanovat hänen olevan hyvinkin mielissään kun pääsi +keisarista eroon. + +Mutta luutnantti tahtoi tietää, koska Bazaine tulee. + +Ja Prosper teki taas epämääräisen liikkeensä: kukapa sitä voi sanoa? +Jääkärit olivat 16 päivästä asti marssineet edestakasin rankkasateessa, +etujoukkona, ja vakoilleet, vaan he eivät olleet nähneet yhtään +vihollista. Nyt he kuuluivat Châlonin armeijaan. Hänen rykmenttinsä, +kaksi muuta jääkärirykmenttiä ja yksi husaarirykmentti muodostivat +yhden reserviratsujoukkodivisioonan ja sitä johti kenraali Margueritte, +josta hän puhui suurimmalla ihastuksella. + +-- Niin, siinä vasta mies on! Mutta mitäpä se hyödyttää kun ei meidän +kumminkaan anneta muuta tehdä kuin tallustella tomussa ja pölyssä. + +Hän vaikeni. Sitten jutteli Maurice vähän aikaa eno Fouchardista ja +Rémillystä; Prosper oli pahoillaan, ettei saanut tavata Honoréta, jonka +patteria oli ainakin puoli peninkulmaa etempänä toisella puolen Laonin +tietä. Mutta nyt kuului tallista hevosten hirnuminen ja hän nousi ylös +ja kiiruhti sinne katsomaan ettei Zephiriltä puuttuisi mitään. + +Vähä väliä saapui kaiken arvoisia ja kaikkiin aselajiin kuuluvia +sotilaita, pian olivat kaikki pöydät täynnä ja auringon valaiseman +viinilehväkatoksen alla säteili kirjava joukko erivärisiä univormuja. +Tohtori Bouroche oli juuri istahtanut luutnantti Rochasin luo kun Jean +tuli käskyä tuomaan. + +-- Herra luutnantti, kapteeni käskee sanomaan, että hän tahtoisi tavata +teitä kello kolme. + +Rochas nyökäytti päätään, hän on totteleva käskyä, ja Jean lähti +tiehensä katsahdettuaan hymyillen Mauriceen, joka sytytteli sikariaan. +Sitten kohtauksen rautatievaunussa oli heidän välillään vallinnut +sanaton aselepo, he tarkastelivat toinen toistaan ja tulivat vähin erin +yhä suopeammaksi toisilleen. + +Prosper palasi tallista, hän alkoi käydä maltittomaksi. + +-- Voinhan syödäkin täällä samalla, koska kapteeni jäi tuonne +hökkeliin ... perhana... keisari saattaa viipyä poissa vaikka iltaan +asti. + +-- Kuule, sanoi Maurice, jonka uteliaisuus taas heräsi, ehkä te toitte +hyviäkin tietoja Bazainelta? + +-- Paljon mahdollista! Semmoista ne juttelivat sielläkin, Monthoissa. + +Yhtäkkiä syntyi vilkasta liikettä. Ja Jean, joka seisoi ovella, kääntyi +sukkelasti ja sanoi: + +-- Keisari! + +Kaikki hyppäsivät pystyyn. Poppelien reunustamalla leveällä maantiellä +näkyi osasto sata-kaartia komeissa, vielä ehjissä puvuissaan, kirkkaat +haarniskat välkkyen auringon säteissä. Heidän jälessään tuli keisari +esikuntansa seuraamana ja sitten jälleen osasto sata-kaartia. + +Lakit livahtivat pois päästä, kuului joku eläköönhuuto. Ja keisari +kohotti ohi ratsastaessaan päätään, hän oli hyvin kalpea, piirteet +veltot ja väsyneet, silmät kosteat ja katse harhaileva, arka. Näytti +siltä kuin hän olisi havahtunut unesta, hymyili hiukan nähdessään +valoisan pienen ravintolan ja vastasi tervehdykseen. + +Silloin kuulivat Maurice ja Jean vanhan Bourochen, jonka silmä oli +tarkkaavasti seurannut keisaria, murahtavan takanaan: + +-- Sen miehen on huonosti asiat. + +Ja sitten hän päätti tarkastelunsa lyhyellä: + +-- Lopussa! + +Jean puisteli päätään, levollisesti ja taitavasti, niinkuin hänen +tapansa oli: onnetonta tosiaankin, kun sotajoukolle sattuu sellainen +komentaja! Ja kun Maurice lähti hetken perästä tyytyväisenä hyvästä +aamiaisesta astelemaan leirille päin, ajatteli hän koko ajan tuota +keisaria, jonka oli nähnyt kalpeana ja väsyneenä hiljalleen ratsastavan +ohitse. Siinä oli salaliittojen mies, uneksija, jolta puuttui +ratkaisevana hetkenä voimaa ja rohkeutta. Hänen sanottiin olevan hyvän, +jaloaatteisen ja pitävän lujasti kiinni hiljaisista päätöksistään; +urhoollinen hän myös oli, halveksi vaaroja turkkilais-uskossaan +ennakkosallimuksesta, jota ei voi välttää. Mutta kun oli suuri +käännekohta edessä, kun oli ryhdyttävä tuuman toteuttamiseen näytti +hänen tahtonsa lamautuvan, hänellä ei ollut päättäväisyyttä tarttua +onnen rattaasen ja pyöräyttää sitä silloin kun olisi ollut +tilaisuutta. Ja Mauricen mieleen juolahti, että keisarin kivulloisuus, +joka niin selvästi kuvastui hänen väsyneillä, kelmeillä kasvoillaan, +ehkä oli syynä hänen horjuvaisuuteensa, tuohon ainaiseen toimintakyvyn +puutteesen, jota hän oli osottanut sotaretken alusta asti. Niin se +mahtoi olla. Hiukka soraa yhdessä ihmisruumiissa voi vaikuttaa sen, +että keisarikunnat sortuvat. + +Iltasella oli leirissä taas liikettä. Upseerit juoksivat käskyineen +edes takasin, huomen aamulla kello viisi piti sotajoukon lähteä +liikkeelle. Maurice hämmästyi kuullessaan, miten kaikki jälleen oli +muutettu; ei lähdettykään takasin Pariisiin, vaan Verduniin, jossa +yhdytään Bazainen joukkoon. Leirissä kerrottiin aamupuolella tulleen +sähkösanoman, että Bazainekin peräytyi, ja Maurice arveli Prosperin, +joka oli tullut Monthoista, juuri olleen sanoman tuojan. Keisarinna ja +ministerineuvosto olivat siis jälleen saaneet tahtonsa täytetyksi, +peljäten keisarin takasin tuloa Pariisiin ajoivat he sotajoukon +eteenpäin, että jos siten voisivat mahdollisesti pysyttää Bonapartet +valtaistuimella. Ja tämä kurja keisari, tämä mies parka, jolle ei enää +ollut tilaa valtakunnassaan, jota kuljetettiin kuormaston mukana kuin +mitäkin hyödytöntä kappaletta, joka aina oli vastuksena, hän oli +tuomittu vetämään mukanaan suuren keisaritaloutensa, häntä ympäröi, +ikäänkuin pilkalla, sata-kaarti ja talliväestö, kokit ja keittäjät, +hopeakattilat, samppanjaviinit, koko hoviloisto ja -- tappion ja paon +veritahra. + +Yö oli jo puolessa eikä Maurice vieläkään saanut unta silmäänsä. Hänen +oli mahdotonta olla teltassa, kuumeentapainen unettomuus vaivasi häntä +ja jos hän hiukan nukahti, olivat kamalat unet heti esillä. Hän lähti +ulos hengittämään raitista ilmaa. Yö oli kylmä ja tuulinen. Taivasta +peittivät mustat pilvet, oli pilkkosen pimeä, sanomattoman synkkä +pimeys, jossa viimeiset sammuvat leiritulet tuikkivat kuin pienet +punaset tähdet. Ja tässä pimeässä, painavassa hiljaisuudessa tuntui +satojen tuhansien ihmisten levollinen hengitys. + +Maurice seisoi yksin ja kuunteli. Kummallinen rauha valtasi hänet ja +sielunsa täyttyi veljellisellä rakkaudella kaikkia näitä nukkuvia +kohtaan, joista tuhannet pian saavat nukahtaa ikuiseen uneen. +Urhoollisia kelpo miehiä he olivat kaikki, vaikka tosin eivät +ymmärtäneet kurista ja järjestyksestä mitään. Miten paljon he olivat +saaneet kärsiä ja miten paljon heille täytyi antaa anteeksi +hetkellä, jolloin koko kansa kukistui. Sevastopolin ja Solferinon +sotilasvanhuksia ei löytynyt enää monta tässä nuoressa laumassa, joka +ei voinut kauvan kestää. Nämä neljä kiireessä koottua ja muodostettua +osastoa ilman lujaa keskenäistä yhteyttä, nehän olivat epätoivon +sotajoukko, lauma syntisparkoja, joka ajettiin korpeen lepyttämään +kohtalon vihaa. Sen täytyi nousta Golgatalleen ja maksaa sydänverellään +kaikki synnit ja yksin tappion kauheuskin oli antava sille epätoivoisen +suuruuden leiman. + +Ja sillä hetkellä käsitti Maurice, mikä heitä odotti. Ei ollut enää +luottaminen loistaviin unelmiin entisten voittojen uudistamisesta. Tämä +marssi Verduniin oli marssi varmaan kuolemaan ja hän alistui kohtalon +alle, alistui levollisella, vakaalla mielellä, koska kuolema kerran oli +välttämätön! + + + + +IV. + + +Tiistaina 23 päivänä elokuuta, kello kuusi aamulla, lähti joukko +liikkeelle. Niinkuin ääretön ihmisvirta, joka on hetkeksi pysähtynyt ja +levinnyt järveksi ja jälleen vetäytyy uomaansa, kulki 100,000 miestä +eteenpäin ja vaikka jo edellisenä päivänä oli kuultu huhuja marssin +suunnasta oli hämmästys kuitenkin yleinen kun käännyttiin selin +Pariisiin ja lähdettiin itää kohti, ei kukaan tietänyt minne. + +Kello viiden aikaan ei seitsemännelle osastolle vielä oltu jaettu +patroonia. Kaksi päivää olivat tykkimiehet heiluneet hiessä päin +rautatieasemalla hevosten ja tavaroiden keskellä, joita lakkaamatta +saapui Metzistä. Ja vasta yhdennellätoista hetkellä keksittiin +patroonavaunu junien vilinässä ja siihen määrätty komppania, johon +Jeankin kuului, sai vihdoin kannetuksi 240,000 kiireessä tilatuille +rattaille. Hädin tuskin ennätti Jean jakaa määrätyt 100 patroonaa +miehilleen kun Gaude puhalsi lähtömerkin. + +106 rykmentti ei tulisikaan kulkemaan Reimsin kautta, sen oli määrä +kiertää kaupungin laitaa viertotielle. Mutta nyt oli taaskin jäänyt +määräämättä joukoille eri lähtöajat, kaikki neljä osastoa tunkivat +yhdellä haavaa maantielle ja siitä syntyi tietysti kauhea mylläkkä. +Joka silmänräpäys eroittivat ratsumiehet ja tykistö jalkamiesten rivit. +Kokonaisten prikaatien täytyi seista tuntimääriä ase jalalla ja odottaa +tiepuolessa kunnes toiset kulkivat ohi. Ja sen lisäksi puhkesi vielä +kova rajuilma, tunnin ajan tuli vettä virtanaan, joten miehet astuivat +ruumista myöten ja heidän kannettavansa ja takkinsa kävivät raskaiksi +kuin lyijy. 106:des pääsi kuitenkin heti sateen tauottua lähtemään +liikkeelle, mutta zouavit, jotka vielä jäivät seisomaan läheiselle +pellolle, rupesivat ajan kuluksi heittelemään toisiaan märillä +multapaakeilla ja nauroivat kohti kulkkua kun ne läiskähtelivät heidän +kosteisiin vaatteihinsa. + +Hetken perästä vierähti aurinko paksujen pilvien takaa näkyviin, oikein +säteilevä, lämmin elokuuaamun aurinko. Ja iloisuus palasi jälleen +miesten mieliin, he höyrysivät kuin pesuvaatteet, joita kuivataan +päivänpaisteessa, ja nauroivat murapilkuille ja paakeille, jotka +kuivivat ykskaks ja kaunistivat heidän punasia housunlahkeitaan. +Jokaisessa tienristeyksessä täytyi pysähtyä. Reimsin ulommaisessa +laidassa tehtiin viimeinen seisahdus pienen kapakan kohdalla, jossa +miehet kävivät hankkimassa itselleen ryyppyjä, ja siinä pisti Mauricen +päähän tarjota kumppaneilleen ja juoda heidän kanssaan lasi yhteiseksi +onneksi. + +-- Korpraali, saanko luvan... + +Hetken aprikoituaan otti Jeankin naukun. Siinä olivat Loubet ja +Chouteau, joka oli ollut sen jälkeen kun korpraali näytti nyrkkiään +hyvinkin nöyrä ja mateleva, siinä olivat Lapoulle ja Pache, kelpo +poikia kun ei kenkään heitä yllyttänyt pahaan. + +-- Terveydeksenne, korpraali! sanoi Chouteau imelästi. + +-- Ja teidän samoin, miehet! vastasi Jean, ja koettakaa nyt katsoa että +teillä on kotiin palatessa pää ja jalat tallella! + +Miehet nauroivat. + +Mutta nyt oli lähdettävä, kapteeni Beaudoin lähestyi närkästyneen +näkösenä, vaan luutnantti Rochas oli katselevinaan muuanne -- hän +tahtoi antaa anteeksi miesten janon. Ja sitten lähdettiin astumaan +viertotietä, joka pitkänä valkosena juovana kulki laajan tasangon +poikki ja jonka molemmin puolin kasvoi rivi puita. Lakeudella näkyi +heinäsuovia ja haasioita ja pyöriviä tuulimyllyjä. Pohjosempana +osottivat sähkölennätinpylväät toisia teitä, joilla liikkui tummia +sotajoukkoryhmiä, muutamat marssivat suoraan peltojen yli ja yksi +ratsuväkiprikaatti ravasi vasemmalla kirkkaassa päiväpaisteessa. Autio +näköpiiri sai eloa ja vilkkautta näistä ihmisvirroista, jotka vyöryivät +joka tietä pitkin kuin lukematon joukko muurahaisia jättiläiskeon +ympärillä. + +Yhdeksän vaiheilla kääntyi 106:s Châlonin tieltä vasemmalle Suippeen +vievälle, joka myös oli leveä ja aivan mutkaton. Väestö marssi kahdessa +rivissä molempaa reunaa ja upseerit keskellä tietä. Maurice teki sen +huomion, että he olivat järjestään alakuloisen näköisiä, jotavastoin +miehistö oli hyvällä tuulella ja meluavan iloisena siitä, että +vihdoinkin olivat päässeet liikkeelle. + +He olivat lähellä jonon etupäätä ja hän saattoi nähdä översti Vineuilin +korkean jäykän vartalon keinuvan hevosen liikkeiden mukaan ja hän +näytti huomattavan surulliselta. + +Jälempänä tuli soittokunta ja kenttäravintola. Ja divisioonan perässä +ambulanssi ja ääretön kuormasto: rehu- ja muonavaunuja, tavarakärryjä, +yli puolen peninkulman pitkä jono, jonka saattoi nähdä koko +pituudessaan kun tie joskus teki mutkan. Kuormaston jälkeen tulivat +vihdoin elukat, lauma suuria härkiä paksun tomupilven sisässä, +soppaliha, jota ajettiin eteenpäin piiskalla, ikäänkuin olisi joku +sotaisa paimentolaiskansa ollut liikkeellä. + +Lapoulle kohenteli vähä väliä taakkaansa, hän kun oli väkevin, niin +täytyi kantaa keittoastioita y.m. Ja nyt oli hänet vielä päälliseksi +pantu kantamaan lapiotakin selityksellä että sen kantaminen on +kunniatoimi. Ja hän ei valittanut, nauroi vaan muiden muassa Loubetin +laukulle. Loubetilla oli mainio laukku, se sisälsi paitsi määrätyitä +ruokavaroja liinavaatteita, jalkineita, ompelutarpeita, harjoja, +suklaata, veitsen, lusikan ja pienen maljan, ja sitäpaitsi siellä vielä +oli patroonat, peite, teltta ja telttakapulat ja ne eivät painaneet +juuri mitään, ei mitään, niin hyvästi hän taisi -- oman puheensa mukaan +-- järjestää tavarat laukkuun. + +-- Perhanan rumia seutuja! huokasi Chouteau silloin tällöin katsellen +ympärilleen ja heittäen halveksuvia silmäyksiä synkän autioille +tasangoille, joilla on nimenä "syöpäläis Champagne". + +Joka puolelle levisi laajoja aloja liituperäistä maata. Ei näkynyt +ainoatakaan taloa, ei ainoatakaan ihmistä, harmaata yksitoikkoisuutta +keskeyttivät ainoastaan suuret korppiparvet. Kaukana, vasemmalla, näkyi +tumma kuusimetsä kuin kruunu aaltomaisten harjujen yläpuolella, jotka +peittivät taivaanrannan; oikealla osotti puujono vesien juoksua. Ja +kaukana, kukkuloiden takaa, kohosi paksu savupatsas, joka näytti +ilkeältä ja pahaenteiseltä kuin murhapolton haiku. + +-- Mitähän savua tuo mahtaa olla? kyseltiin joka puolelta. + +Ja selitys kulki miehestä mieheen kolonnan toisesta päästä toiseen. Se +oli Châlonin leirin savua, se oli jo palanut kaksi päivää, keisarin +käskystä, sanottiin, -- etteivät sinne kootut rikkaudet joutuisi +preussiläisten käsiin. Jälkijoukon ratsumiehet olivat saaneet +tehtäväkseen sytyttää tuleen suuri parakki keltanen makasiini nimeltä, +joka oli täynnä telttoja, tankoja, mattoja, ja uusi makasiini, sekin +suunnattoman suuri rakennus, jossa oli löytynyt ruoka-astioita, +jalkineita, peitteitä suuret kasat, ainakin 100,000 miehelle. +Rehupielekset leimusivat kuin äärettömän suuret soihdut. Ja +katsellessaan tulipatsaita, jotka kohosivat kaukaisten kukkuloiden +takaa, ja mustia savupilviä, jotka levisivät kuin suruharso taivaalle, +kävivät sotamiehet sanattomiksi ja marssivat äänetönnä laajalla +surullisella tasangolla. Auringon alla ei kuulunut muuta kuin heidän +säännöllinen astuntansa, kaikki päät kääntyivät ehdottomasti alati +kasvaviin savupilviin päin, jotka seurasivat sotajoukkoa kuin aaveet +vielä puolen peninkulman matkan. + +Iloisuus palasi vasta ensimmäisessä levähdyspaikassa, jossa miehistö +sai istahtaa repuilleen ja syödä pari korppua. Isoja neliskulmaisia +korppuja käytettiin lihaliemen kanssa, mutta pienemmät, pyöreät, olivat +miehistä oikein herkkua ja niillä oli ainoastaan se vika, että +rupesivat kovin janottamaan. Pache lauloi pyynnöstä virren, johon +toiset sitten kuorossa yhtyivät. Jean hymyili suopeasti ja Mauricekin +tuli vähän keveämmälle mielelle kun näki toiset niin huolettomina ja +ajatteli että koko päivän oli väestössä vallinnut erinomainen +järjestys. Ja yhtä onnellisesti suoritettiin loppupuoli marssia, +ainoastaan viimeinen peninkulma tuntui pitkänlaiselta. He olivat +jättäneet oikealle pienen kyläkunnan, Prosnen, ja kääntyneet pois +valtatieltä. Oli kuljettava viljelemätöntä hietakangasta, jonne oli +sinne tänne istutettu havupuita, ja koko divisioona kahlasi nilkkaa +myöten hiekassa näreikkömetsää ja sitä seurasi äärettömän pitkä +kuormasto. Erämaa laajeni ja synkistyi, ei näkynyt muuta kuin laiha +lammaslauma, jota vartioi musta paimenkoira. + +Vihdoinkin pysähtyi 106:s Dontrienin luona. Se on pieni kylä +Suippevirran varrella, jota sillä kohti reunustavat kauniit metsiköt. +Vanha kirkko on keskellä hautausmaata, jossa kasvaa tavattoman suuri +siimekäs kastanjapuu. Ja virran vasemmanpuoliselle viettävälle rannalle +pystytti rykmentti telttansa. Upseerit sanoivat että kaikki neljä +osastoa tulevat sinä iltana sytyttelemään tuliaan pitkin joen vartta, +Auberivestä Heutrégivilleen, puolen kolmatta peninkulman matkalle, +jossa on kolme kylää: Dontrien, Bethiniville ja Pont-Faverger. + +Gaude antoi heti muonanjakomerkin ja Jean lähti juoksemaan. Hän oli +aina valpas ja koetti pitää huolta miehistään. Lapoulle sai lähteä +mukaan ja puolen tunnin kuluttua he palasivat kantaen suurta +häränlihapalaa ja polttopuita. Rykmentin teurastaja oli jo ennättänyt +lopettaa ja nylkeä ja palotella kolme härkää. Nyt lähetettiin Lapoulle +leipää hakemaan. Sitä oli leivottu päivällisistä saakka kaikissa +Dontrienin paistinuuneissa. + +Ensimmäisenä marssipäivänä oli yllin kyllin joka laatua, paitsi viinaa +ja tupakkaa, jota ei sitäpaitsi koskaan pitänytkään jakaa sotamiehille. + +Kun Jean palasi pystyttivät Chouteau ja Pache juuri telttaa. Hän +katseli heitä vähän aikaa, hänhän oli kokenut kuin vanha sotilas +ainakin, ja hänen mielestään ei heidän työnsä ollut viiden pennin +veroista. + +-- Tänä yönä tuo ehkä kestää kun on niin kaunis ilma, vaan jos +vähänkään rupeaisi tuulemaan, niin me luistaisimme ykskaks virtaan. +Ehkä minä neuvon, miten tuo on tehtävä. + +Hän aikoi lähettää Mauricen noutamaan vettä heidän suurella kannullaan, +vaan tämä istui maassa ja tarkasteli paljasta jalkaansa. + +-- No, mikä siihen on tullut? + +-- Kenkä on hangannut nahan toisesta kantapäästä, Minä ostin nämä +Reimsistä, kun entiset olivat rikki ja nämä kävivät niin hyvästi +jalkaan, vaan minun olisikin pitänyt ostaa toisellaiset. + +Jean heittäytyi polvilleen ja otti käsiinsä Mauricen jalan, +varovaisesti ja hellästi niinkuin olisi kosketellut lapsen jalkaa ja +sanoi päätään puistellen: + +-- Tiedättekös, tämä näyttää ilkeältä... Kun sotamiehen jalat tulevat +kipeäksi, ei hänestä ole enää mihinkään. Meidän kapteeni siellä +Italiassa sanoi aina että pitää seista tanakasti jaloillaan jos aikoo +voittoja voittaa. + +Ja hän määräsi Pachen vettä tuomaan. Sillä välin oli Loubet laittanut +valkean kuopuraan, jonka oli kaivanut maahan, ja asettanut suuren +keittopadan tulelle. Kaikki miehet keräytyivät kuten tavallisesti +ympärille katsomaan, miten liha pyöri kiehuvassa vedessä. He +heittäytyivät pitkälleen nurmikkoon ja seurasivat huvitettuina Loubetin +liikkeitä, joka heilui suuri kapusta kädessä. He olivat kuin lapsia eli +villejä; heillä oli tärkeimpänä ajatuksena syöminen ja makaaminen, +vaikka olivat matkalla tuntemattomuutta kohti, tietämättä, elivätkö +enää huomenna. + +Maurice kaivoi laukustaan Reimsissä ostetun sanomalehden ja Chouteau +kysyi heti: + +-- Onko siinä mitään uutta preussiläisistä? Lukekaa se meille! + +He olivat hyviä ystäviä ja varsin tyynimielisiä Jeanin kasvavan vallan +alla. Maurice suostui kohteliaasti ja Pache, heidän ompelijattarensa, +korjasi sillä aikaa hänen takkiaan ja Loubet puhdisti hänen kivääriään. +Ensin hän luki Bazainen suuresta voitosta, preussiläinen armeijaosasto +oli tykkönään hajoitettu Jaumontin kivilouhoksen luona, ja tämä +keksitty juttu oli höystetty jännittävillä yksityisseikoilla: miehiä ja +hevosia musertui kallioiden väliin, kauhea teurastus, ruumiit niin +silvottuina, ettei tahtonut saattaa haudata. Sitten seurasi kyynärän +pituisia kuvauksia vihollisen sotajoukon kehnoudesta ja surkeasta +tilasta: sotamiehet nälkiintyneitä ja puolialastomia, niitä kuoli kuin +kärpäsiä pitkin tien varsia inhottaviin tauteihin. Toisessa +kirjoituksessa kerrottiin, että Preussin kuninkaalla oli vatsatauti ja +että Bismarck oli taittanut jalkansa hypätessään erään ravintolan +ikkunasta ulos, ettei joutuisi zouavien käsiin. Mainiota! Lapoulle +nauroi suu korvia myöten, mutta Loubet ja ne toiset arvelivat +hetkeäkään epäilemättä kertomuksen todenperäisyyttä, että he ehkä pian +saavat nitistellä preussiläisiä hengiltä kuin varpusia viljapellolta +sateen jälkeen. Ja Bismarckin kuperkeikka! Sen hassumpaa ei ole +maailmassa kuultu! Niin, zouavit ja turkokset ovat yksiä peevelin +poikia, -- sitä he ovat aina sanoneet! Heistä kulki jos jonkinlaisia +juttuja, saksalaiset pelkäsivät ja vapisivat vaikka he olivat +sanovinaan, että sivistyneelle kansalle on häpeäksi pitää sellaisia +villipetoja itseään puolustamassa. Vaikka heitä oli kaatunut paljon +Fröschwillerissä, niin olivatpa sittenkin vielä voittamattomat! + +Kello löi kuusi Dontrienin pienessä kirkontornissa ja samassa huusi +Loubet: + +-- No, aterialle kaikki miehet! + +Juhlallisesti istui Jeanin osasto piiriin ruokien ympärille. +Viimeisellä hetkellä oli Loubet käynyt hankkimassa likeisestä talosta +maustinkasvia, porkkanoita ja ruoholyökkiä, ja kylläpä tuoksusi nyt +keitto ja lipui alas sulavasti. Lusikat heiluivat kuppiloissa ja +Jeanin, joka jakoi kullekin osansa, oli jaettava liha tarkasti, ettei +toinen saanut enemmän kuin toinenkaan, sillä muuten olisi tänään +varmaan syntynyt melua. He söivät keiton viimeseen tippaan ja olivat +täysiä kuin pavut. + +-- No, nyt se on tehty, sanoi Chouteau lopetettuaan ja kellahti +selälleen, tämä on suloisempaa kuin potku -- en sano mille kohti! + +Ja Maurice oli tyytyväinen niinkuin kaikki muutkin eikä enää +muistanutkaan kipua jalassaan. Häntä ei vaivannut enää toverien +raakuus, jokapäiväisen yhdyselämän samallaiset tarpeet olivat +synnyttäneet yhtäläisyyttä ja veljellisyyttä heidän välilleen. Yönsä +hän lepäsi rauhallisesti toisten kanssa teltassa, missä he kyyröttivät +vieretysten, tyytyväisinä lämpimästä kylmän yön aikana. Sitäpaitse oli +Loubet haetuttanut Lapoullella pari sylillistä heiniä, luvattomasta +paikasta tosin, läheisestä ladosta, mutta hyvä niissä kuitenkin oli +maata, pehmeä kuin höyhenissä. + +Hymyilevä Suippe lipui hiljaa pajupehkojen välitse ja pitkin sen rantaa +loisti kirkkaana elokuunyönä leiritulia kuin jono kiiluvia tähtiä. + +Auringon noustessa keitettiin seuraavana aamuna, kahvipavut jauhettiin +pyssynperällä keittokupissa, kaadettiin kiehuvaa vettä päälle ja +selvitettiin kylmällä. Päivän tähti nousi kuninkaallisen loistavana +purppuraisesta pilvimerestä, mutta ei edes Mauricekaan huomannut enää +luonnon ihanuuksia! ainoastaan Jean, järkevä talonpoika, katseli +levottomana punaista taivaanrantaa, joka ennusti sadetta. Ja lähtiessä +hän torui aika lailla Loubetia ja Pachea, jotka olivat kumpikin saaneet +kolme pitkää vasta leivottua leipää ja sitoneet ne reppujensa päälle. +Vaan teltat olivat jo käärityt kokoon ja remmit kiinnitetyt ja he eivät +ruvenneet enää purkamaan. + +Juuri kun kello heläytteli kuutta kirkontornista lähtivät joukot taas +uudistetuilla voimilla alottamaan päivän marssia, 106:s poikkesi +melkein heti eräälle syrjäpolulle päästäkseen Reimsistä Vouzieriin +vievälle valtamaantielle, astui tunnin ajan suoraan sänkipeltojen yli. +Pohjosessa päin näkyi puiden välistä Bethiniville, jossa keisarin +sanottiin viettäneen yönsä. Ja kun he pääsivät Vouzierin tielle oli +samallaista alavaa maata edessä kuin eilenkin, Champagnen autiot seudut +levisivät niin kauvas kuin silmä kantoi joka taholle. Vasemmalla juoksi +Arne, surkea pieni puro ja oikealla näkyi muutama matala harjanne +venyttävän yksitoikkoisia rajaviivojaan loppumattomiin. Tie kulki +useiden maakylien ohi, joissa ovet ja ikkunat olivat sisästäpäin +pönkitetyt, ja kymmenen aikaan levättiin Saint-Etiennessä ja siellä +löysivät sotamiehet suureksi ilokseen vielä tupakkaakin. + +Seitsemäs osasto oli jaettu useaan kolonnaan; 106:s rykmentti marssi +yksin, sen jälessä oli ainoastaan yksi jääkäripataljoona ja +reservitykistö, ja Maurice kääntyi useita kertoja katsomaan suurta +kuormastoa, joka eilen oli heitä seurannut, mutta nyt oli härkälauma +poissa. Kanuunat siellä vain vierivät tasaisella tiellä kuin tummat +pitkäsääriset heinäsirkat. + +Mutta Saint-Etiennen toisella puolella muuttui tie kurjan kurjaksi. +Nousten ja laskien aaltomaisesti matalien mäkien yli kiemurteli se +hedelmätöntä tasankoa, jossa siellä ja täällä ijankaikkisten +havupuu-istutusten synkän tumma väri erosi valkosen harmaasta maasta. +Hän ei ollut koskaan nähnyt niin kurjaa tietä, huonosti kivitetty, +eilinen rankkasade oli sen pehmittänyt tykältään, ja jalat vajosivat +saviliejuun, joka tarttui kenkiin kuin pihka. Ja jälleen alkoi sataa, +suuria herneenkokoisia pisaroita. Tykistö ei tahtonut päästä minnekään, +pyörät upposivat melkein akselia myöten syviin jälkiin. + +Chouteau oli aivan hengästynyt. Hän kantoi komennon riisivarastoa ja +kun luuli, ettei kukaan huomannut, viskasi hän pussin tien viereen. +Mutta Loubet olikin nähnyt. + +-- Häpeä nyt! Mitä sinä luulet meidän syövän kun viskaat ruuan tielle, +kuuletko? + +-- Roskaa! vastasi Chouteau, onhan niillä joka laatua. Antakoot meille +jotain muuta, elköötkä panko tuollaisia kuormia kantamaan. + +Ja nämä sanat tekivät sellaisen vaikutuksen Loubetiin, joka kantoi +läskiä, että hän pudotti sen tielle. + +Mauricen kantapäätä oli jälleen ruvennut polttamaan. Hän tuskin kärsi +astua kipeälle jalalleen ja liikkasi niin pahasti, että Jeanin kävi +sääliksi. + +-- No, yhäkö sitä vielä pakottaa, sitä kantapäätä? + +Ja kun kohta jälkeen levättiin muutama minuutti antoi hän hyvän neuvon: + +-- Riisukaa kengät ja sukat pois ja kulkekaa avojaloin, niin kostea +savi lieventää kipua. + +Maurice seurasi neuvoa ja siten hänen oli todellakin paljon helpompi +astua, ja hän tunsi syvää kiitollisuutta korpraalia kohtaan. Onneksi +heille oli sattunut sellainen mies, joka ymmärsi asiansa, tiesi aina +mitä oli tehtävä ja oli aina neuvokas. Hän ei tosin ollut muuta kuin +pelkkä talonpoika, vaan kuitenkin kerrassa kelpo mies. + +Oli jo myöhä kun he saapuivat Contreuveen, johon oli päätetty pysähtyä +yöksi. Seudut olivat muuttuneet toisellaisiksi, nyt oltiin Ardenneissa. +Suurilta, alastomilta harjuilta, joille seitsemäs osasto sijoittui +leiriin, oli laaja näköala Aisnelaaksoon päin. + +Kuuden aikaan ei Gaude vielä ollut kutsunut ruokavarojen jakoon ja Jean +lähti katsomaan soveliasta paikkaa teltalle, hän arveli tuulen +kiihtyvän yöllä. Miehiä neuvottiin valitsemaan hiukan viettävä paikka, +pystyttämään paalut kallelleen ja kaivamaan teltan ympäri pieni vako, +jota myöten sadevesi pääsisi juoksemaan. Mauricen ei tarvinnut ottaa +osaa näihin ylimääräisiin töihin, koska hänen jalkansa oli niin kipeä, +ja hän katseli kummastuksella, miten kätevä ja nerokas heidän +kömpelön näköinen talonpoikais-korpraalinsa oli. _Hän_ oli +menehtymäisillään väsymyksestä, mutta muuten hyvällä mielellä ja sydän +toivoa täynnä, Reimsistä saakka he olivat tulleet hyvää kyytiä, +yhdeksän peninkulmaa kahdessa marssissa. Jos he jatkoivat sillä tapaa, +ei ollut epäilemistäkään etteivät he pian saisi lyödyksi toista +saksalaista armeijaa ja yhtyisivät Bazaineen ennenkun kolmas, joka oli +Vitry-le-Français'n luona ja jota kruununprinssi johti, ennätti tunkea +Verduniin. + +-- Mutta, -- mitä tämä tietää? Ei suinkaan meillä ole aikomus kuolla +nälkään? kysyi Chouteau, joka yhtäkkiä havaitsi kellon jo käyvän +seitsemättä eikä kukaan puhunut ruuasta sanaakaan. + +Jean oli jo laitattanut Loubetilla tulet ja asettanut vesikattilan +kiehumaan ja kun ei heillä ollut puita oli hänestä parasta heittäytyä +tietämättömäksi kun miehet kiskoivat lautoja lähellä olevasta +puutarhanaidasta. Vaan kun hän alkoi puhua sianlihakeitosta täytyi +heidän tunnustaa, että niin hyvin läski kuin ryynitkin olivat jääneet +maantieliejuun Saint-Etiennen tiellä. Chouteau valhetteli kuin mies ja +vannoi, että kääry oli irtautunut hänen laukkunsa päältä ja pudonnut +tielle niin ettei hänellä ollut aavistustakaan koko asiasta ennenkuin +täällä perillä vasta huomasi, että se oli poissa. + +-- Te siat, tiuskasi Jean vimmastuneena, menette ja heitätte jumalan +viljan tielle ettekä ajattele, että niin monta henkeä olisi niistä +saanut täyteen tyhjän vatsansa! + +Yhtä hullusti oli leiville käynyt. Ne olivat olleet reppujen päällä, +kastuneet sateessa ja menneet sellaiseksi mäskiksi, että oli mahdoton +suuhun pistää. + +-- No, nyt ovat asiat hyvästi, jatkoi Jean, meillä oli kaikki, mitä +tarvittiin ja nyt ei meillä ole kuivaa leipäpalaakaan pureksia... +Sanokaa, ettekö te ole aika porsaita! + +Nyt puhallettiin kersanttia käskyä ottamaan ja vähän ajan perästä tuli +surumielinen, hienopiirteinen Sapin ja ilmoitti, että oli mahdotonta +nyt jakaa ruokavaroja, jonka tähden väkien täytyi tyytyä niihin ruokiin +kuin itsekukin kantoivat. Kuormasto oli jäänyt huonon tien tähden +jälelle. Ja härkälauma oli mennyt ihan väärälle suunnalle, kuljettajat +olivat saaneet vastakkaisia käskyjä. Myöhemmin kerrottiin viidennen ja +kahdennentoista osaston kulkeneen samana päivänä Retheliin päin, jossa +pääkortteeri tulisi olemaan, ja sentähden olivat kaikki ruokavarat ja +ihmiset virranneet sinne, kaikki halusivat nähdä keisarin, -- ja +sentähden oli joka paikassa, mihin seitsemäs osasto tuli typötyhjää: ei +teuraseläintä, ei leipää, ei ihmisiä. Ja muun hyvän päälliseksi oli +muonamestarin tavarat viety erehdyksestä Chêne-Papuleux'hön. Koko sodan +ajan olivat nuo alituiset erhetykset ja väärinkäsitykset tuottaneet +monta harmia muonaston hoitajille, joita miehistön kiukku ja syytökset +aina kohtasivat ja jotka useimmiten eivät olleet muuta virhettä tehneet +kuin sen, että tottelivat käskyä ja kiiruhtivat määräajalla määrättyyn +paikkaan, jonne ei sotajoukkoa kuulunutkaan. + +-- Syyttäkää itseänne, sen laiskurit! huusi Jean vihoissaan. -- +Te ette totta totisesti ansaitse, että minä lähden etsimään kulkkuunne +jotain syömistä! Vaan minä teenkin sen vain siksi, että pidän +velvollisuutenani katsoa, ettette kuole nälkään! + +Ja hän lähti etsimäretkelle, niinkuin jokaisen kelpo korpraalin tulee +tehdä, ja otti Pachen mukaansa, sillä hän piti paljon tuosta +hiljaisesta hyväluontoisesta miehestä. + +Mutta sillä välin huomasi Loubet parin sadan askeleen päässä yksinäisen +talon ja hänen ovelaan päähänsä pisti, että eiköhän siellä löydy jotain +ottamista. Hän viittasi Chouteaun ja Lapoullen mukaansa ja pyysi +Mauricen välistä vilkasemaan, ettei valkea sammu padan alta. + +Maurice istui peitollaan kipeä jalka paljaana. Hän istui katsellen +leiriä, jossa oli syntynyt liikettä ja melua kuultua, ettei tänään +jaetakaan mitään muonavaroja. Ja hän tuli ajatelleeksi, että onni ja +onnettomuus oli täällä heidänkin keskuudessaan jaettu hyvin eri +tavalla, -- toisilla oli yltä kyllin joka laatua ja toisilla ei ollut +kuivaa leipääkään, aina sen mukaan, mimmoinen korpraali heillä oli. Hän +näki sotamiehiä, joilla ei vielä ollut teltta pystyssä eikä +valkeatakaan, toiset makasivat pitkällään heinikossa ja olivat surkean +näköisiä, jota vastoin toiset istuivat aterioimassa -- mitähän sitten +lienevät syöneet, vaan hyvältä se näytti maistuvan. Sitten hän katseli +mielihyvällä reservitykistön oivaa järjestystä. Se oli asetettu vähän +ylemmä mäen rinteelle ja laskevan auringon viimeiset säteet hyväilivät +kanuunaputkia, joita miehet jo parhaallaan puhdistivat tomusta ja +liasta. + +Samaan pieneen taloon, jonka Loubet oli kylän laidalla huomannut, oli +heidän kenraalinsa Bourgain-Desfeuilles majoittunut jokseenkin +mukavasti. Hän oli saanut pehmosen vuoteen ja istui juuri ruualla, +munakakku ja paistettu kana edessä, ja oli mainiolla tuulella. Översti +Vineuil oli sattunut tulemaan hänen luokseen virka-asioissa ja kenraali +pyysi häntä pöytätoverikseen. Heitä palveli pitkä ja jäntevä, +vaaleaverinen mies, joka oli otettu kolme päivää takaperin rengiksi +taloon. Sanoi olevansa elsassilainen ja paenneensa kotoaan Fröschwillerin +tappelun jälkeen. Kenraali jutteli yhtä mittaa välittämättä miehestä, +joka tuli ja meni, lausui ajatuksensa sotajoukon marssista, tiedusteli +teitä ja kyliä ja välimatkoja, eikä ensinkään ottanut huomioon, että +poika ei ollut niiltä tienoin kotosin. Kenraalin tietämättömyys kiusasi +överstiä. Hän oli suorittanut lomapalveluksensa Mezièressä, antoi +tyydyttäviä vastauksia, joihin kenraali Bourgain-Desfeuilles huudahti: + +-- Se on sikamaista kaikki tyyni! Miten me voimme käydä sotaa alalla, +jota emme tunne vähääkään! + +Översti teki toivottoman liikkeen. Hän tiesi, että sodan alussa oli +jaettu kaikille ranskalaisille upseereille tarkkoja karttoja +Saksanmaasta, mutta vallan harvalla taisi olla karttaa omasta maasta. +Hän oli joutua epätoivoon siitä, mitä oli viimeisenä kuukautena nähnyt. +Hänellä ei ollut muuta tarjottavaa kuin urhoutensa, hän oli päällikkönä +heikonpuoleinen eikä suinkaan mikään nero, jota miehet enemmän +rakastivat kuin pelkäsivät. + +-- Ei nyt totta totisesti enää saa ruokarauhaa! huusi kenraali +kiivaasti. Mitä ihmettä siellä ulkona melutaan? Mene sinä, +elsassilainen, katsomaan, mitä se nyt on. + +Mutta silloin tuli talon omistaja sisään kovasti suuttuneena, hosui +käsillään ja hihkui, että ne ovat ryöstäneet hänet puhtaaksi, jääkärit +ja zouaavit ovat vieneet kaikki, ryöväsivät ja varastivat kuin korpit. +Hän oli ollut ensin niin tuhma, että möi heille munia, perunoita ja +kaniinia, hän kun oli ainoa koko kylässä, jolla oli jotain. Eikä hän +liioin nylkenyt, pisti rahat taskuun ja antoi annettavansa, mutta niitä +tuli yhä uusia, veivät väkisin, tunkivat hänen päälleen, riistivät +itselleen mitä saivat, juoksivat tiehensä -- ja jättivät maksamatta. +Kun talonpojat sodan aikana kätkivät omaisuutensa ja tavaransa eivätkä +usein antaneet sotamiehille juomavettäkään, tekivät he sen pelosta, +ettei heiltä vietäisi kaikkia ja ajettaisi pellolle omista huoneistaan. + +-- No no, jättäkää meidät nyt rauhaan, vastasi kenraali lyhyesti. Jos +me olisimme niin ankaroita, täytyisi niitä veitikoita ampua tusina +päivässä. Ja sehän on mahdotonta! + +Hän lukitsi oven, ettei tarvitsisi puuttua asiaan, överstin +selittäessä, että miehille ei voitu jakaa ruokavaroja ja he siis olivat +nälistyneitä. + +Mutta Loubet oli löytänyt talon perunapellon ja ryhtynyt Lapoullen +kanssa aika vauhdilla kaivamaan molemmin käsin perunoita ja tukkineet +taskunsa täyteen. Chouteau seisoi varpaillaan kurkottaen korkean +lauta-aidan yli, siellä käyskenteli pienessä tarhassa hanhiparvi, puoli +tusinaa komeita lihavia hanhia. Hän viittasi toisille ja vähän +neuvoteltua houkuteltiin Lapoulle kiipeämään aidan yli. Taistelu oli +ankara. Hanhi oli vähällä viedä häneltä nenän ja repi ja raapi +vahvoilla jaloillaan hänen vatsaansa ja reisiä. Hänen täytyi musertaa +sen pää nyrkillään ja lähti sitten juoksemaan koko hanhiparvi jälessä, +ja ne rääkyivät ja tökkivät hänen housunlahkeitaan. -- + +Kun nämä kolme palasivat leiriin lintu ja perunat säkissä, tapasivat he +Jeanin ja Pachen, joilla myöskin oli ollut hyvä onni, olivat saaneet +ostaa eräältä vanhalta vaimolta neljä vastaleivottua leipää ja juuston. + +-- Vesi jo kiehuu ja nyt keitetään kahvia! sanoi korpraali. Tässä on +juustoa ja leipää, oikeinpa meillä on juhla tänään! + +Silloin hän huomasi hanhen jaloissaan eikä voinut olla nauramatta. Hän +koetteli sitä tuntijan tarkkuudella ja puhkesi ihmettelyyn: + +-- No, mutta tämäpä vasta... Enpä ole nähnyt pitkään aikaan noin +kaunista hanhea, kyllä se ainakin kaksikymmentä naulaa painaa. + +-- Tämä lintu tuli meitä vastaan tuolla talon luona, ja sillä näytti +olevan hyvä halu lähteä meidän matkaan! selitti Loubet virnastellen. + +Jean ei välittänyt sen enempää. Totta kaiketi miesten täytyi saada +ruokaa. Ja, Herrajumala, kuka olisi hennonut kiiltää poikaparoilta tuon +herkkupalan, eivät olleetkaan pitkään aikaan taitaneet saada +hanhipaistia. + +Loubet hankki enemmän puita ja laittoi hyvän valkean, Pache ja Lapoulle +kynivät linnun kiireimmän kautta. Chouteau juoksi lainaamassa +tykkimiehiltä pätkän purjelankaa, ripusti hanhen kahden pajunetin +väliin, jotka asetettiin valkean eteen ja Maurice sai tehtäväkseen +käännellä paistia, että siitä tulisi oikein kypsää. Ja alle pantiin +ruokakuppi, johon rasva pian alkoi tippua. Se oli jotain! Paistinhaju +houkutteli koko rykmentin liikkeelle ja he seisoivat ihaillen piirissä +hanhen ympärillä. Sinä päivänä ei käynyt valittaminen! Hanhipaistia ja +perunoita, juustoa ja leipää ja kahvia. Jean oli emäntänä ja miehet +söivät minkä jaksoivat. Ja tykkimiehillekin vietiin pala nuoran +vuorosta. + +Mutta upseerit saivat sinä iltana kilistää suolivyötään, +kenttäravintola oli ajanut samaa tietä kuin kuormasto. Kun tapahtui +ettei muonavaroja voitu jakaa, keksi väestö aina jonkun keinon, +auttoivat toisiaan ja jakoivat mitä heillä oli, vaan upseerien täytyi, +silloin kun kenttäravintola ei ollut kunnossa, nähdä nälkää. + +Sentähden hymyili Chouteau itsekseen, kun kuuli kapteeni Beaudoinin +meluavan huonosta järjestyksestä ja järsi levollisesti hanhenluuta +suupielet rasvassa. Hän iski silmää toisille kapteenin ohi astuessa ja +sanoi pilkallisesti: + +-- Vilkaiskaapa tuota jäykkäsäärtä! Kyllä mahtaa paistinhaju kutkuttaa +nenää! Mitähän tuo antaisi hanhen hännästä? + +Kovin olikin kapteeni nälkäisen näkönen ja se nauratti miehiä, sillä he +eivät pitäneet kapteeni Beaudoinista. Liian nuori ja liian äkänen ja +kopea! Näytti siltä kuin hän olisi aikonut nuhdella miehiä tuosta +sopimattomasta iloisuudesta, vaan hän malttoi mielensä, pelkäsi +sotamiesten huomaavan, miten nälkä hänellä oli, ja astui ohitse +ylpeästi, selkä suorana. + +Luutnantti Rochas, joka ei ollut saanut enemmän ruokaa kuin +kapteenikaan, sattui myös tulemaan lähelle onnellisia paistinsyöjiä. +Hän rakasti väkeään, ensiksikin siksi, että hän niin hyvin käsitti +heidän vastenmielisyytensä kapteeni Beaudoinia, tuota itserakasta +lurjusta, upseerikoulusta lähtenyttä keikaria kohtaan, ja toiseksi +sentähden, että oli itsekin kulkenut reppu selässä. + +Jean iski silmää kumppaneilleen ja meni luutnantin jälessä teltan taa. + +-- Suvaitsetteko, herra luutnantti! Jos te ette pane pahaksi niin me +kernaasti... + +Ja hän tarjosi luutnantille astian, jossa oli hyvä pala hanhipaistia, +kuusi perunata ja leipää. + +Kyllä maistui uni tänäkin yönä. Jeanin miehet nukkuivat heti kylelle +käännyttyään. Ja heidän täytyi kehua korpraaliaan, joka oli neuvonut +heitä teltan pystyttämisessä, sillä kahden aikaan yöllä nousi rajuilma, +tuuli ja satoi ankarasti. Monta telttaa kaatui ja miehet juoksentelivat +läpimärkinä etsimässä jotain suojapaikkaa, vaan heidän telttansa pysyi +pystyssä ja vesi juoksi pois pientä ojaa myöten, jonka Jean oli +kaivatuttanut sen ympärille. + +Päivän valjetessa heräsi Maurice ja koska heidän oli määrä lähteä vasta +kahdeksan aikana, päätti hän nousta mäelle, missä reservitykistö oli, +tervehtimään Honoré serkkuaan. Jalkakaan ei ollut enää niin kipeä, hän +saattoi jo varata siihen. Täällä oli hänellä taas ihmettelemisen +aihetta. Tykistö seisoi loistavassa järjestyksessä, kuusi patteriaa +suorassa linjassa, sitten ruuti- ja rehukärryt, ahjot, ja vähän +kauvempana hirnuivat hevoset nousevaan aurinkoon päin. Hän löysi +helposti Honorén teltan, sillä teltat olivat asetetut riveihin joka +kanuunan viereen, joten heti näki miten monta patteriaa siinä oli. + +Kun Maurice tuli, olivat tykkimiehet parhaallaan kahvia juomassa ja +kahden miehen, eturatsastaja Adolfin ja konstaapeli Ludvigin, välillä +oli syntynyt riitaa. He olivat jo kolme vuotta palvelleet yhdessä ja +tulleet jotenkin hyvin toimeen, ruoka-aikoina vain tahtoi sopu loppua. +Ludvig oli hyväpäisempi ja sivistyneempi kuin Adolf ja otti kuitenkin +totellakseen tätä, tapa kun oli semmonen, että se, joka ratsasti, +komensi sitä, joka astui jalan. Ludvig teki kaikki liikatyöt, pystytti +teltan, piti huolta ruuasta, mutta Adolf ei tehnyt muuta kuin hoiti +molemmat hevosensa ja oli isäntänä talossa. Onnettomuudeksi oli +laihalla mustaverisellä Ludvigilla kova ruokahalu ja suuttui +silmittömäksi, kun hänen pitkä, vaaleatukkainen ja suuriviiksinen +toverinsa aina ensimmäiseksi iski ruokiin kiinni. Kiivaasti väittelivät +nytkin; Ludvig oli valmistanut kahvin ja Adolf kaatoi sisäänsä, +niinkuin ei olisi aikonut jättää toverilleen tippaakaan. Toisten täytyi +mennä väliin ja eroittaa riitatoverit. + +Honoré meni aina heti herättyään tykkinsä luo ja kuivasi sen +huolellisesti kasteesta, niinkuin se olisi ollut jalorotuinen eläin, +joka saattoi vilustua. Hän seisoi nytkin ja katseli ihastunein silmin +sen aamuvalossa kiiltäviä kupeita kun näki Mauricen tulevan mäkeä ylös. + +-- Kas, sinäkö! Minä tiesin, että sinun rykmenttisi on täällä lähellä +ja aijoin tulla sinne, sain eilen kirjeen Rémillystä... Tule, niin +mennään juomaan lasi valkoista viiniä! + +Saadakseen olla kahdenkesken serkkunsa kanssa, vei Honoré hänet samaan +pieneen taloon, josta sotamiehet olivat eilen ruokia ryöstäneet. +Isäntä, joka oli hyvin ahnas rahalle, oli avannut pienen viinikellarin +ja seisoi laudalla oven edessä laskien tynnyristä valkoista viiniä, +jota möi kahdellakymmenellä centimillä lasin, -- ja häntä auttoi uusi +renkinsä, pitkä valkoverinen elsassilainen. + +Honoré oli juuri kilistämässä Mauricen kanssa kun sattui katsahtamaan +renkiin. Hän tuijotti häneen hetken tyrmistyneenä, ja päästi sitten +kauhean kirouksen. + +-- Goliath! + +Hän syöksi miehen luo aikoen kuristaa hänet, mutta isäntä, joka luuli +eilisten rosvojen häntä taas hätyyttävän, veti elsassilaisen muassaan +ovesta sisään ja pönkitti sen lujasti. Sotamiehet hyppäsivät +hämmästyneinä kysymään melun syytä ja Honoré paukutti kuin vimmattu +ovelle ja huusi: + +-- Avaa, avaa sen paksupää piru! Se on vakooja, minä sanon, että se +mies on saksalainen vakooja. + +Nyt uskoi Mauricekin, että serkku oli edellisellä kerralla nähnyt +oikein. Hän tunsi rengin samaksi mieheksi, joka oli Mülhausenin luona +päästetty irti kun ei löytynyt sitovia todistuksia, ja tämä mies oli +Goliath, isä Fouchardin entinen renki. Kun isäntä viimeinkin rohkeni +avata oven, etsittiin talon joka sopukka, vaan turhaan. Mies oli +luultavasti karannut eräästä ikkunasta, joka oli selko selällään, ja +vaikka häntä etsittiin joka taholta, ei näkynyt jälkeäkään +elsassilaisesta, jonka kuullen kenraali Bourgain-Desfeuilles niin +suoraan oli tunnustanut tietämättömyytensä. + +Maurice vei puoleksi väkisin Honorén pois, sillä hän pelkäsi, että +serkku epätoivoissaan kertoo miehistölle surullisen historiansa. + +-- Pirun piru ... minä olisin kuristanut sen roiston! Sisuni on +kiehunut eilisestä, kun sain sen kirjeen sieltä kotoa... + +He olivat kävelleet talon taakse pientarelle, ja istuivat kivelle. +Honoré otti esille kirjeensä ja antoi Mauricelle. + +Honoré Fouchardin ja Silvine Morangen rakkaudentarina oli tavallista +laatua. Silvine oli kaunis mustasilmäinen tyttö, joka oli aivan pienenä +kadottanut äitinsä, hairahtuneen naisen, joka työskenteli Rancoutrin +tehtaassa. Ja tohtori Dalichamp, joka oli hyväsydäminen mies ja aina +valmis auttamaan niitä onnettomia, joiden pariin hän virkatoimissaan +joutui, otti tytön huostaansa ja toimitti hänet palvelukseen ukko +Fouchardin taloon. Tosin oli ukko kauhean äreä ja toisinaan ilkeäkin, +mutta siellä pidettiin tyttöä silmällä ja hänellä oli kaikki mitä +tarvitsi, jos vain tahtoi tehdä työtä. Ja olihan ainakin suojattu +niiltä kiusauksilta, jotka ympäröivät tehdastyttöjä. Talon poika +rakastui tietysti lempeäsilmäiseen tyttöön ja tyttö häneen. Ja kun he +täyttivät, toinen kaksikymmentä ja toinen kuusitoista ja Honoré pääsi +vapaaksi arvannostossa, tahtoi hän naida tytön. Mutta ukko ei +suostunutkaan, hän vimmastui ja vannoi ja noitui, ettei se saa tapahtua +niin kauvan kun hänen päänsä on pystyssä, -- sekä piti tytön vieläkin +palveluksessaan siinä salaisessa toivossa, että poika viettelee hänet +ja jättää naimispuuhat sikseen. Kaksi vuotta odottivat nuoret rakastaen +toisiaan niinkuin ennenkin, mutta sitten ei poika enää jaksanut, hänen +ja isän välillä tapahtui kiivas väittely, -- ja poika lähti pois +kotoaan, tarjoutui vapaaehtoiseksi ja lähetettiin Afrikkaan. Ukko piti +yhä Silvinen luonaan, hän oli kaikinpuolin tyytyväinen häneen, ei vain +tahtonut miniäkseen mokomaa kerjäläistä. + +Ja silloin se kauhea tapahtui. Silvine oli luvannut odottaa Honoréta, +oli vannonut uskollisesti odottavansa, ja antautui kuitenkin melkein +heti Honorén lähdettyä Goliath Steinbergille, preussiläiselle, kuten +häntä nimitettiin. Tämä hymyilevä, suuritekoinen, vaaleatukkainen +ja punertavaihoinen mies oli palvellut ukko Fouchardia noin +neljännesvuoden ja ollut Honorén toveri ja uskottu ystävä. Oliko se +vanhan kavalan isännän juonia, oliko hän houkutellut preussiläisen +viettelemään ystävänsä kihlatun, oliko Silvine suostunut heikkoudesta +vai oliko hänet otettu puolittain väkivallalla kun hän oli surusta +menehtymäisillään ja ikävöi armastansa? Hän ei käsittänyt itsekään, +miten se oli tapahtunut, hän kulki kuin unessa, pahassa, ilkeässä +unessa, ja tyytyi välttämättömyyteen, avioliittoon Goliathin kanssa. +Tämä oli aina yhtä ystävällinen ja hymyilevä, vaan arveli, että on +parasta lykätä vihkiäiset siksi kun lapsi on syntynyt. Ja vähää ennen +lapsen syntymistä katosi mies eikä nähty enää Rémillyssä. Ihmiset +tiesivät hänen ruvenneen rengiksi erääsen taloon Beaumontin puolessa. +Siitä oli jo kolme vuotta ja nyt puhuttiin yleisesti, että pulska +naurusuu Goliath oli yksi niistä preussiläisistä nuuskijoista, jotka +olivat viime vuosina liikkuneet itäisissä maakunnissa. + +Kun Honoré sai tietää, mitä kotona oli tapahtunut, sairastui hän ja +makasi kolme kuukautta sairaalassa. Siellä luultiin, että hän ei +sietänyt Afrikan polttavaa aurinkoa ja ehdoteltiin että hän palaisi +kotimaahan, vaan hän kieltäytyi jyrkästi, hän ei tahtonut kotiin, hän +ei sietänyt ajatustakaan, että näkisi Silvinen toisen miehen lapsi +käsivarrella. + +Honorén kädet vapisivat serkun kirjettä lukiessa, sehän oli Silvineltä, +ensimmäinen, ainoa kirje Silvineltä itseltään. Mikä saattoi nyt, +vuosien kuluttua, tuon nöyrän, hiljaisen naisen purkamaan sydäntänsä? +Honoré ajatteli ja muisteli hänen suuria, mustia, lempeitä silmiään, +joissa joskus ilmaantui omituinen lujamielisyys, vaikka tyttöparka oli +elämän ikänsä orjuutta kokenut. Hän kirjoitti yksinkertaisesti, että +tiesi Honorén olevan sodassa ja hän ei voinut antaa hänen kuolla siinä +luulossa, että hänet oli unhotettu. Ei, hän rakasti häntä vieläkin, +niinkuin oli joka päivä rakastanut, hän ei ollut koskaan ajatellut +ketään muuta koko maailmassa ja tahtoi rakastaa kuolemaansa saakka. Ja +tätä hän vakuutti neljällä sivulla, -- samat sanat, samat käänteet +uudistuivat moneen kertaan, -- hän ei yrittänytkään puolustautumaan, ei +koettanut mitenkään selittää tapahtunutta hairahdustaan. Ja lasta hän +ei maininnut sanallakaan! kirje oli vain hyvästijättö, ääretöntä +rakkautta uhkuva hyvästi. + +Mauricen silmät vettyivät, ennen muinoin oli serkku usein kertonut +hänelle huoliaan. Hän katsahti ylös ja kohtasi Honorén kyyneleiset +silmät ja sulki hänet syliinsä. + +-- Poika parka! + +Mutta tykkimies sai pian hillityksi liikutuksensa. Hän kätki +huolellisesti kirjeen ja sanoi tavallisella, reippaalla tavallaan. + +-- Niin, kyllä saattaa jo vähemmästäkin turmeltua ihmisen elämä!... Se +roisto, se roisto, jos minä olisin saanut hänet käsiini ... vaan, +ehkäpä me vielä tavataan! + +Nyt kuului merkki-puhalluksia ja serkukset erosivat ja lähtivät +nopeasti astumaan, kukin omalle teltalleen. Sinä aamuna ei kumminkaan +päästy heti lähtemään, vaan sotajoukot seisoivat rivissä kello +yhdeksään asti. Johtajat epäröivät taas, eilinen reippaus ja +päättäväisyys oli tyyten poissa. Ja miehet kuulivat kummallisia huhuja: +kolme osastoa marssi pohjoista kohti, ensimmäinen Junivilleen, 5:s ja +12:es Retheliin. Mitä se merkitsi? Ehken oli se toimeenpantu +muonavarojen ottamista varten... Nyt ei siis enää marssittukaan +Verduniin? Mitä varten oli tuhlattu kokonainen päivä? Ja mikä pahinta, +nyt ei vihollinen enää voinut olla kaukana, sillä upseerit olivat +kehoittaneet miehiä rientämään, muuten voisivat jälkimmäiset joutua +vihollisen ratsuväen vakoilijapatrullin kynsiin. + +Silloin oli 25 päivä elokuuta ja Maurice tuli jälkeenpäin ajatelleeksi, +että sinä päivänähän Goliathkin katosi. Varmaan hän oli rientänyt +saksalaisten luo antamaan tietoja Châlonin joukon marssista, sillä +juuri seuraavana päivänä kruununprinssi jätti Revignyn ja liikunto +alkoi. + +Preussiläinen sotajoukko kiersi ranskalaiset erinomaisen nopeilla +rientomarsseillaan -- 6 peninkulmaa päivässä -- täydellisessä +järjestyksessä, Champagnen ja Ardennien läpi. Sillä aikaa kun +ranskalaiset epäröivinä ja horjuvina tallustelivat melkein paikallaan, +tunkivat preussiläiset heidät rajamaiden metsiä kohti. + +Vihdoinkin lähdettiin ja sinä päivänä pyörähti armeija vasemman siiven +ympäri; seitsemäs osasto kulki parin peninkulman matkan Contreuvestä +Vouziersiin, viides ja kahdestoista jäivät paikalleen Rethelin luo ja +ensimmäinen pysähtyi Attignyyn. + +Contreuvestä lähdettyä oli alaston tasanko jälleen edessä, Vouziersin +tienoilla kuljettiin harmaiden hedelmättömien mäkien yli, ei näkynyt +puuta, ei ihmisasuntoa, kaikkialla sama surumielinen yksitoikkoisuus. +Ja miehet olivat ikäänkuin väsähtäneitä, vaikka marssi oli niin lyhyt +tuntui se sanomattoman pitkältä. + +Kello kaksitoista levähdettiin Aisnen vasemmanpuolisella rannalla, +autiolla seudulla, jonka korkeammilta paikoilta näki laakson ja hyvän +matkan Monthoisin tietä, joka kulkee pitkin joen vartta ja jota myöten +vihollisen luultiin tulevan. + +Mutta suureksi ihmeekseen näkikin Maurice samaa Monthoisin tietä +myöten Margueritten divisioonan lähestyvän. Siinä olikin koko +reserviratsuväestö, jonka piti tukea 7:ttä osastoa! Sanottiin olevan +matkalla Chêne-Papuleux'hön. Mutta minkä ihmeen vuoksi paljastettiin +ainoa uhattu kohta? Miksi lähetettiin nämä 2,000 ratsumiestä +keskustaan, jossa ei niitä tarvittu? Miksi eivät saaneet kulkea +jalkaväen edellä vakoillen seutuja? Ja nyt he vielä sattuivat keskelle +7:nen osaston liikettä, sotkivat rivit, ja siinä syntyi kauhea +epäjärjestys, miehet, hevoset ja kanuunat sekasin. Kaksi pitkää tuntia +saivat afrikkalaiset jääkärit odottaa Vouziersin luona. + +Sattumalta tapasi Maurice Prosperin, joka oli juottamassa hevostaan +pienen lammikon rannalla; ja he juttelivat hetken aikaa. Jääkäri oli +ihan hämmennyksissä, hän ei tietänyt mitään eikä käsittänyt, mitä +Reimsistä lähdettyä oli tapahtunut; niin, olipa tosiaan nähnyt kaksi +ulaania ja ne pirut olivat tulleet ja hävinneet yhtä nopeasti, eikä +yksikään sielu voinut ymmärtää mihin ne joutuivat. Joka paikassa +kerrottiin ihmeitä noista ratsumiehistä, neljä ulaania oli nelistänyt +ladatut revolverit kädessä erään kylän läpi, puolentoista peninkulman +päässä heidän osastostaan. Siellä, täällä, kaikkialla niitä nähtiin, +ratsastivat kolonnain edessä kuin mehiläisparvi eli liikkuva verho, +jonka takana jalkaväki levollisesti astuskeli, niinkuin ei olisi ollut +sodasta tietoakaan. Ja Maurice kävi jälleen alakuloiseksi, hän katseli +surullisesti tielle, jossa husaarit ja jääkärit tunkivat yhdessä +mylläkässä, vähääkään hyötyä tuottamatta. + +-- No, hyvästi siis, Prosper, sanoi hän puristaen jääkärin kättä. Ehken +teitä vielä tarvitaankin siellä ylhäällä. + +Prosper kohotti olkapäitään, hän oli kyllästynyt koko komentoon, ja +silitteli väsyneesti Zephirin kaulaa. + +-- Vielä mitä! Hevoset täällä kyllä saavat olla liikkeessä, mutta +miehillä ei ole mitään tekemistä. Harmillista! + +Kun Maurice sinä iltana riisui sukan jalastaan katsoakseen kantapäätä, +jota taas oli kauheasti kirvellyt, lähti nahka irti ja veri purskahti +esille. Jean kuuli hänen voihkahtamisensa ja tuli levottoman näkösenä +katsomaan. + +-- Mitä tämä on? Ei, antakaa nyt minun hoitaa tuota jalkaa, muuten voi +tapahtua, että jäätte meistä jonnekin makaamaan, ja se olisi surkeata! + +Hän istahti maahan ja pesi haavan kylmällä vedellä sekä sitoi +liinarievuilla, joita kaivoi laukustaan. Hän piteli hiljaa ja hellästi, +melkein äidillisesti kipeää jalkaa, paksut sormet osasivat olla +tarvittaessa näppärät ja sujuvat. + +Maurice tuli kummallisesti liikutetuksi, hänen silmänsä täyttyivät +kyynelistä, ja hän katsoi, sydämmestään kaihoten veljellistä rakkautta, +lempeästi talonpoikaan, jota oli ensin vihannut ja halveksinut. + +-- Sinä olet kelpo mies, Jean... Kiitos nyt, vanhus! + +Ja onnellinen hymy vakavilla kasvoillaan sinutteli Jeankin toveriaan. + +-- Ei mitään kiittämistä, pikku ystävä!... Minulla on täällä tupakkaa, +tahdotko sikarin? + + + + +V. + + +Herätessään seuraavana aamuna tunsi Maurice kipua olkapäässään ja +jäsenet olivat tuiki hellät. Hän ei ollut vielä tottunut makaamaan +paljaalla maalla ja kun ei saanut riisua sukkia ja kenkiä pois enää +senjälkeen kuu kersantti oli käynyt tarkastus-retkellään teltoissa, oli +jalkakin taas pahempi, puhumattakaan sääristä, jotka olivat aivan +jäykistyneet. Hän oli varomattomuudessaan ojentanut jalkansa ulos +teltan reunan alaitse kun ei enää jaksanut maata koukkusissaan. + +Jean sanoi heti: + +-- Kuules, hyvä ystävä, jos lähdemme marssimaan tänään on parasta +näyttää tuota jalkaa tohtorille ja toimittaa, että pääset jonkun +kuorman päälle. + +Vaan kukapa siitä selvän sai, yksi tiesi sitä, toinen tätä. Kerran jo +luultiin, että oli aikomus lähteä, koko armeija teki liikkeen +Vouziersiin päin, ei jätetty kuin yksi prikaatti toisesta divisioonasta +vartioimaan Monthoisin tietä. Mutta yhtäkkiä pysähdyttiinkin joen +oikeanpuoliselle rannalle; kiväärit asetettiin tavanmukaisiin ryhmiin +niitylle, joka on molemmin puolin Grand-Prén tietä. Silloin saivat +husaarit lähtökäskyn ja heidän marssinsa antoi aihetta monenlaisiin +arveluihin. + +-- Jos me jäämme tähän makaamaan, niin minä en menekään tohtorin luo, +sanoi Maurice, jota sairasvaunut kammottivat. + +Ja kohta saatiinkin tietää, että kenraali Douaylla oli aikomus täällä +odottaa varmoja tietoja vihollisen liikkeistä. Sillä hänen +levottomuutensa kasvoi tunti tunnilta sen jälkeen kun oli eilen nähnyt +Margueritten divisioonan kulkevan ohitse; hän tiesi olevansa suojatonna, +tiesi, ett'ei ainoakaan sielu vartioinut Argonnen solia ja että hänen +niskaansa voitiin hyökätä mikä silmänräpäys tahansa. Ja hän oli +lähettänyt neljännen husaarirykmentin tiedustelemaan, tuomaan vaikka +millä hinnalla tietoja vihollisen asemasta. + +Vouziersin pormestarin toimesta oli miehistölle voitu jakaa leipää, +lihaa ja hevosen ruokia ja kahden aikaan he saivat panna keittopadat +tulelle. Vaan silloin heitä jälleen säikähdytti uusi marssiin lähtö, +Bordasin prikaatti teki käänteen ja meni samaa tietä kuin neljäs +husaari-rykmentti. No, mitä se taas oli? Joko heidät jälleen ajetaan +pois ruokakipenen äärestä juuri kun padat ovat kiehumaisillaan? Mutta +upseerit selittivät, että Bordasin prikaatilla oli käsky miehittää +Buzancy, joka oli neljänneksen verran ylempänä. Toiset koettivat +uskotella, että husaarit olivat tavanneet lukuisan vihollisen +sotajoukon ja että prikaatti oli lähetetty heille avuksi. + +Maurice sai nyt levätä pari tuntia. Hän heittäytyi mäen rinteelle +nojosiinsa ja katseli puoleksi horroksissa vihannoivaa Aisnelaaksoa, +reheviä niittyjä ja puuryhmiä, joiden välissä joki hiljalleen virtasi. +Etempänä, sillan luona, nousi haiku korkeista tehtaantorvista ja +laakson suun sulki pieni kylä, joka oli pengermäisesti rakennettu mäen +rinteelle; kattojen yli kohotti kirkko kupulakensa ja neljä torniaan. +Ja kun hän väsyneenä katseli tuota kaunista pientä kylää vihannoivassa +ympäristössä, heräsi hänessä monta suloista muistoa; hän oli olevinaan +lapsi vielä ja teki uudelleen pienet retkensä Vouzieriin, kuten muinoin +asuessaan syntymäkylässään Chêne-Papuleux'ssä. Tuntiin hän ei muistanut +huoliaan, vaan lepäsi unelmiin vaipuneena. + +Keitto oli jo aikoja keitetty ja syöty ja sotajoukko odotti yhä. Vasta +kahden tienoissa syntyi liikettä, joka vähitellen levisi koko leiriin. +Jaettiin käskyjä, kaikki joukot asetettiin ylängöille Chestresin ja +Falaisin kylien välille. Insinöörit alottivat juoksuhautoja ja +rintavarustuksia, reservitykistö sijoittui korkealle mäelle. Ja huhu +tiesi kertoa kenraali Bordasin lähettäneen sanantuojan ilmoittamaan, +että hän oli kohdannut Grand-Prén luona suuren preussiläisen armeijan +ja täytynyt vetäytyä takasin Buzancyyn, ja peljättävissä oli että hänen +palausretkensä Vouziersiin tulee katkaistuksi. Ylipäällikkö antoikin +käskyn seitsemännelle osastolle asettautua taisteluasentoon, hän luuli +päällekarkauksen olevan hyvinkin lähellä ja tahtoi olla valmiina +torjumaan ensimmäisen hyökkäyksen, kunnes ehtisi saada apua ja +ajutantti lähetettiin viemään tietoa marsalkalle ja pyytämään +lisäväkeä. Kuormasto ja muonavaunut, jotka olivat saapuneet yöllä, +laitettiin arviolta Chagnyyn päin, kenraali pelkäsi pitkän jonon +estävän sotajoukon liikkeitä kahakan syntyessä. + +-- Taitaa tulla taistelusta tosi tällä kertaa, herra luutnantti? +uskalsi Maurice kysyä Rochasilta. + +--- Se on varma, vastasi luutnantti, ja saatte nähdä, että tässä +syntyykin aika kahakka! + +Väki riemuitsi; sitä mukaa kun he asettuivat Chestresin ja Falaisin +välille kasvoi innostus joukossa; jo saavat vihdoinkin nähdä +preussiläisiä, joista oli niin paljon kerrottu lehdissä, saavat nähdä, +miten kurjia ja nälistyneitä ja resuisia ne ovat. Kaikki odottivat +kärsimättömästi sitä hetkeä, sillä helppohan semmosia raukkoja on +hengiltä nitistää. Huokean voiton toivo rohkaisi sotamiehiä. + +-- No, jo onkin aika, että tässä tosi tulee, tuumaili Jean. Kyllä on jo +tarpeeksi leikitty piilosilla sen jälkeen kun sivuutimme heidät +rajalla, sen jälkeen kun olivat voittonsa voittaneet... Mutta, tietääkö +kukaan, ovatko nämä niitä, jotka löivät Mac-Mahonin? + +Maurice ei tietänyt sanoa, mutta sanomalehdistä päättäen tuntui hänestä +mahdottomalta, että kolmas sotajoukko, jota kruununprinssi johti ja +joka kaksi päivää sitten oli ollut Vitry-le-Françaisin luona, nyt jo +olisi ehtinyt tänne Vouziersiin. Oli tosin puhuttu neljännestä +sotajoukosta, jota Sachsin prinssi johti ja jonka tulisi toimia Maasin +luona, mutta mahtoikohan tämä olla se? Nopeasti olisivat siirtyneet +Grand-Préhen! Vaan nyt kuuli Maurice jotain niin hämmästyttävää, että +hän tuli aivan pyörälle päästä: kenraali Bourgain-Desfeuilles +kysyi eräältä Falaisen talonpojalta, juokseeko Maas Buzancyn ohi +ja onko siellä kestäviä siltoja. Tietämättömyyden levollisuudella +selitti kenraali, että odotettiin 100,000 miehen hyökkäystä +Grand-Préstä päin ja että toinen 60,000 miehinen armeija oli +tulossa Saint-Menehouldista. + +-- Entä jalka? kysyi Jean. + +-- Ei sitä nyt kivistä! vastasi Maurice naurahtaen. Kun saadaan +tapella, unohtuvat sellaiset. + +Ja totta olikin. Hän oli niin kiihoittunut, että tuskin tunsi maassa +liikkuvansa. Eikä ihme, -- kun ei ollut vielä koko sotaretken aikana +käyttänyt ainoatakaan patroonaa! Hän oli ollut rajalla, oli viettänyt +sen kauhean yön Mülhausenin luona, vaan näkemättä yhtä preussiläistä, +laukasematta yhtä laukausta; sitten he olivat peräytyneet aina +Belfortiin, aina Reimsiin saakka ja nyt marssineet viisi päivää +vihollista vastaan -- mutta ruudinhajua ei oltu vieläkään saatu +haistaa. Kuusi viikkoa takaperin hän oli innostuksesta hehkuvana +lähtenyt sotaan, oli uneksinut heti paikalla pääsevänsä taistelemaan ja +voittamaan, mutta miten oli käynyt! jalkaparat kuluivat nahattomiksi +juoksennellessa syrjässä, kaukana vihollisesta ja taistelukentästä. +Sentähdenpä hän olikin kärsimättömin kaikista kärsimättömistä, jotka +seisoivat tähystellen pitkin Grand-Prén loppumattomiin jatkuvaa suoraa +tietä. Alhaalla levisi laakso, Aisne välkkyi kuin hopeanauha molemmin +puolin viheriä raita-, salava- ja poppelipuita, -- mutta hänen +katseensa kääntyi ehdottomasti tielle. + +Neljän aikaan syntyi hälinää. Neljäs husaarirykmentti palasi tehtyään +pitkän mutkan. Suusta suuhun kulki huhu kahakasta ulaanien kanssa, +kaikki vahvisti miehissä uskoa, että ratkaiseva hetki lähestyi. Kaksi +tuntia myöhemmin tuli nuori sanansaattaja kertoen vapisten ja täristen, +että kenraali Bordas ei uskaltanut lähteä Grand-Préstä, sillä hän oli +vakuutettu Vouziersin tien olevan tukossa, joka ei tietysti ollut +asianlaita, koska lähetti oli ehjin nahoin päässyt perille. Mutta se +saattoi pian tapahtua, ja kenraali Douay ratsasti divisioonansa +etunenässä toiselle prikaatilleen avuksi; ja kauvan aikaa saattoi silmä +seurata eteneviä joukkoja ennenkun ne hävisivät illan hämärään. + +Översti Vineuil teki kiertoretken nähdäkseen, olivatko joukot +tarpeellisessa kunnossa yöksi. Hän kummeksi, että kapteeni Beaudoin ei +ollut paikallaan, ja kun tämä juuri samalla hetkellä tuli ja selitti, +että hän oli ollut aamiaisella paronitar Ladicourin luona, antoi +översti hänelle kunnon ripityksen. + +-- Pojat, sanoi översti käyskennellessään miesten joukossa, tänä yönä +tapahtuu luultavasti päällehyökkäys, eli aivan varmaan huomenna päivän +koitteessa... Olkaa varuillanne ja muistakaa, että 106:s rykmentti ei +ole koskaan vielä kääntänyt viholliselle selkäänsä. + +Miehet hurrasivat, kaikki toivoivat yksimielisesti, että saisivat +vihdoinkin "iskeä kiinni", kaikki olivat kyllästyneet sinne tänne +juoksemiseen ja epävarmuuteen. Nyt saivat miehet tyytyä kahviin ja +korppuihin, sillä aamupäivällä oli ollut keittoruokaa. Makuulle ei +saanut kukaan ruveta. Tuhannen kyynärän päähän asetettiin etuvartioita +ja vahtisoturijono ulottui Aisnen rantaan asti. Upseerit valvoivat +leiritulilla. Ja erään matalan muurin ohi kiiti silloin tällöin häilyvä +varjo ja välähti leiritulen epävarmassa valossa sapelin kahva eli +kullattu pukunauha: esikuntaupseerit ja ylipäällikkö riensivät tielle +tuijottamaan pimeään yöhön ja kuuntelemaan, sillä he olivat kovasti +huolissaan kolmannen divisioonan kohtalosta. + +Yhden aikana asetettiin Maurice vartiosoturiksi etäiselle ja +vaaralliselle paikalle, erään hedelmäpuutarhan laitaan joen ja tien +välillä. Yö oli sysimusta. Ja jäätyään yksin nukkuvan maiseman +hiljaisuuteen alkoi pelko häntä ahdistaa, outo pelko, jommoista ei +ollut vielä koskaan tuntenut, joka tunki luihin ja ytimiin ja tärisytti +koko ruumista kuin viha ja häpeä. Hän kääntyi katsomaan vahtitulia, +mutta ne olivat puiden suojassa, hänen takanaan levisi pimeän yön +synkkyys, -- vasta hyvin kaukana, Vouziersissä, pilkotti pieni valkea, +asukkaat olivat kuulleet läheisestä taistelusta eivätkä uskaltaneet +mennä levolle. Maurice oli menettää järkensä kun huomasi, ettei hän +nostettuaan pyssynsä olalle, voinut eroittaa jyväsintä, niin oli pimeä! +Ja nyt alkoi kauhea odotusaika: hän jännitti aistinsa kuullakseen +pienimmänkin risahduksen niin että korvat lopulta valehtelivat. Kun +lehti rasahti, kastepisara tipahti puusta, eli joku pikku eläin juoksi +nurmikossa, kaikui se hänen korvissaan kuin ukkosen jyrinä. Mitä, eikö +nyt kuulunut kaukaa oikealta kavioiden kopinaa ja tykistön jyrisevä +ääni? Ja vasemmalla kuiskailtiin pimeässä, mitä se oli? -- varovaista +supinaa, etuvartija, joka tulee hiipien yön varjossa ja hyökkää hänen +niskaansa? Kolmasti hän nosti pyssyn olalle ja aikoi lauvaista, mutta +hän pelkäsi erehtyvänsä, joutuvansa naurun alaiseksi, se pidätti hänen +kättään, vaan lisäsi samalla kurjuuttaan. Hän oli laskeutunut +polvilleen ja nojasi olkapäällään puuhun, hän luuli seisoneensa +vartioimassa tuntikausia ja alkoi jo uskoa, että hänet oli unhotettu ja +jätetty yksinään... Vaan yhtäkkiä hävisi kaikki pelko, hän eroitti +tieltä, jonka tiesi olevan kolmensadan kyynärän päässä, tahdinmukaisia +askeleita ja hän oli varma, että siellä lähestyivät odotetut joukot, +kenraali Douay ja Bordasin prikaatti. Ja samassa tulikin vapautus, +vahtivuoro, määrätty tunti oli kulunut loppuun. + +Aivan oikein! Kolmas divisioona palasi leiriin rauhoittaen +huolestuneita päälliköitä. Mutta varailla oli kumminkin oltava, sillä +kaikki tiedot varmensivat uskoa, että yhteentörmäys on tapahtuva +piakkoin. Heillä oli muassaan muutamia vankeja, synkkiä ulaaneja, jotka +istuivat mykkinä ja jäykkinä punasiin nuttuihinsa kääriytyneinä, +eivätkä puhuneet halaistua sanaa. + +Ja päivä tuli, sateinen harmaa aamu koitti odottavan leirin yli. Miehet +seisoivat yhä täysissä tamineissa, vaan he näyttivät väsyneiltä, +ijankaikkinen odotus alkoi veltostuttaa mieliä. Neljätoista tuntia oli +valvottu yhtä mittaa. -- Kello seitsemän tuli luutnantti Rochas +ilmoittamaan, että Mac-Mahon saapuu kohta joukkoineen. Kenraali Douay +oli saanut vastaukseksi eiliseen ilmoitukseensa tapahtuvasta +yhteentörmäyksestä kirjeen Mac-Mahonilta, jossa häntä kehoitetaan +pitämään puoliaan, kunnes ennätetään lähettää apua: eteenpäin liike oli +pysäytetty, ensimmäinen osasto marssi Terroniin, viides Buzancyyn, vaan +kahdestoista jää toiseen linjaan Chêne-Papuleux'ssä. Ja vielä kerran +alkoi odotus, nyt ei enää puhuttu yhteentörmäyksestä vihollisen kanssa, +nyt valmisteltiin suurta ratkaisevaa taistelua; koko sotajoukko +vetäytyi Maasin luota etelään päin, Aisnelaakson puoleen; ja tänäänkin +saivat miehet tyytyä kahviin ja korppuihin, ei uskallettu antaa ruveta +keittämään, sillä varmasti ennen päivällistä saadaan "iskeä kiinni", -- +niin sanoivat kaikki, vaikka ei kukaan tietänyt miksi. Mac-Mahonin luo +lähetettiin ajutantti kiirehtimään lähtöä, sillä uusia varmoja tietoja +tuli yhä, että molemmat saksalaiset armeijat lähestyivät, ja kolme +tuntia myöhemmin ratsasti toinen upseeri täyttä karkua Chêneen, +pääkortteriin, noutamaan käskyjä. Levottomuuteen antoi aihetta erään +seudun pitäjänvoudin ilmoitus kenraali Douaylle, että Grand-Préssä oli +nähty satoja tuhansia miehiä ja että toinen yhtä suuri lauma lähestyi +Buzancya. + +Kello lähestyi kahtatoista, eikä vieläkään näkynyt preussiläisiä. Yksi, +kaksi, ei mitään. Väsymys ja epäilykset saivat taas jalansijaa. +Miehistö pilkkasi kenraaleja. Ehken olivat sattuneet näkemään oman +varjonsa, parasta on, että vastaisuudessa käyttävät kiikaria. Kyllä +ovat kauniita poikia, nostavat saakulinmoisen melun tyhjän tähden ja +tekevät niitä valmistuksiaan! Joku pilkkakirves huusi: + +-- Tämä on siis samanlaista kuin Mülhausenin luona! + +Mauricea värisytti kuullessaan nuo sanat. Hän muisti hurjan paon, +mielettömän kauhun, joka ajoi seitsemättä osastoa eteenpäin kuin lehteä +tuulessa, vaikka ei kukaan ollut nähnyt viiden peninkulman alalla +saksalaisen jälkeäkään. Koska vihollinen ei ollut vielä hätyyttänyt, +kaksikymmentä neljä tuntia Grand-Prén kahakan jälkeen, lienee neljäs +husaarirykmentti kohdannut jonkun vakoilijapatrullin. Sotajoukko oli +ehkä vielä kaukana, parin päivän marssin päässä, arveltiin. Miehet +kauhistuivat ajatellessaan kallista aikaa, joka taas oli hukkaan +kulutettu. Kolmen päivän osaksi ei oltu kuljettu kuin yksi peninkulma, +Contreuvestä Vouziersiin. 25 päivänä olivat toiset osastot marssineet +pohjoseen päin muonavaroja ottamaan; nyt, 26:na, he palasivat ollakseen +vihollista vastassa, vaan sitä ei kuulunutkaan. Argonnen solien luona +oli Bordas luulotellut olevansa suuressakin vaarassa, koko divisioona +oli rientänyt avuksi, ja sitten oli ilman aikojaan peloteltu +seitsemättä osastoa ja koko sotajoukkoa. Ja Maurice ajatteli, miten +kallis joka ainoa hetki oli kun muka oli aikomus panna toimeen +sellainen tuuma, että yhtyä Bazaineen, tuuma, jonka toteuttamiseen +tarvittiin nerokas päällikkö ja erinomaiset joukot, jotka kiitivät +rientomarssissa suoraan eteenpäin kaikista esteistä huolimatta. + +-- Ei, tämä vie suoraan helvettiin! huudahti hän epätoivossaan +Jeanille, kun asia hänelle äkkiä selvisi. Ja hän jatkoi matalalla +äänellä, sillä korpraali ei näyttänyt käsittävän, mitä hän tarkoitti: + +-- Eivät ne ole niinkään häijyjä, mutta tuhmia ne ovat. Ja heitä ei +onnesta milloinkaan. Eivät tiedä mitään, eivät näe nenäänsä etemmäksi. +Eikä heillä ole mitään määrättyä suunnitelmaa eikä kykyä mihinkään, +samanlaisia kaikki päälliköt... Ja sitten ei heillä ole onnea +milloinkaan, kaikki on vastassa ja kaikki menee päin helvettiin! + +Sama toivottomuus, jota Maurice, sivistynyt mies, tunsi ja ymmärsi, +levisi miehistöön kuin raskas paino. Vaan heidän oli seistävä yhä, +liikahtamatta, seista ja odottaa. Epäilys, synkkä aavistus asiain +todellisesta tilasta, alkoi herätä paksuimmissakin päissä ja pitkissä +riveissä ei löytynyt kohta yhtä miestä, joka ei olisi ollut huolissaan +huonojen päälliköiden tähden ja surrut, mihin sellainen hitaus ja +toimettomuus heidät lopulta saattaa. Mitä he, taivaan nimessä, +odottivat, koska ei kuulunut ainoatakaan preussiläistä? He tahtoivat +joko tapella, ja heti, eli saada maata yönsä rauhassa ja syödä joskus! +Kyllä tätä jo osattiin! Viimesen ajutantin lähdettyä yltyi levottomuus +joka hetki, miehet keräytyivät ryhmiin, puhuivat kiivaasti ja +viittilöivät käsillään. Kiihtymys tarttui upseereihin, he eivät +osanneet vastata paljon mitään sotamiehille, jotka rohkenivat tuoda +esille kysymyksiään. Ja kun viiden ajoissa saatiin tietää, että oli +aikomus peräytyä, herätti se leirissä suurinta iloa, joka rinnasta +pääsi helpotuksen huokaus. + +No, vihdoinkin siis järki pääsi voitolle! Keisari ja Mac-Mahon, jotka +olivat aina vastustaneet tätä marssia Montmédyyn ja olivat peloissaan +kun heidät jälleen oli kaarrettu ja joutuneet Sachsin ja Preussin +kruununprinssien sotajoukkojen eteen, luopuivat mahdottomasta tuumasta +yhtyä Bazaineen ja vetäytyivät takasin Pohjois-Ranskan linnoitusten +kautta Pariisin ympärille. Seitsemäs osasto tulisi marssimaan Chênen +kautta Chagnyyn, viides Poixiin, ensimmäinen ja kahdestoista +Vendresseen. Mutta koska heidän nyt kuitenkin lopulta täytyi peräytyä, +niin minkä ihmeen tähden heidät oli kuljetettu aina Aisnelaaksoon +saakka, miksi oli tuhlattu niin monta päivää, kärsitty niin monta +vaivaa, kun luonnollisinta ja johdonmukaisinta olisi ollut miehittää +Reimsistä Marnelaakson suuret linnoitukset. Ei siis löytynyt +kelvollista johtoa eikä sotataitoa eli edes tavallista tervettä järkeä! +Vaan nyt ei kukaan muistanut turhia kysellä, kaikki riemuitsivat +viimesestä järkevästä päätöksestä, että vihdoinkin ryhdyttiin ainoaan +keinoon, joka saattoi pelastaa sotajoukon siitä ampiaispesästä, mihin +se oli joutunut. Kenraaleista alimpaan sotamieheen olivat kaikki +vakuutetut, että Pariisin muurien alla puhaltaa sotajoukkoon entinen +voitonhenki, että ne vielä kerran osottautuvat voittamattomiksi, ja +että siellä annetaan preussiläisiä selkään. Mutta huomenaamuna olikin +lähdettävä jo päivänkoitteessa, muuten se voisi olla liian myöhäistä -- +ja sentähden syntyi leirissä heti kihinää, merkkipuhallukset +kajahtelivat, käskyjä annettiin joka taholla, tavaravaunut ja kuormasto +lähetettiin heti tielle, ett'eivät olisi estämässä jälkijoukon +liikkeitä. + +Maurice oli innoissaan. Vaan juuri kun hän aikoi selittää Jeanille +peräytymisen tärkeyttä, pääsi häneltä tuskanhuuto. Jalkaan koski +kauheasti, se oli raskas kuin kivi, sitä tuskin kärsi paikaltaan +hievauttaa. + +-- No, mikäs nyt? Jalkako se taas? kysyi korpraali pahoillaan. + +Ja hän keksi jälleen keinon. + +-- Kuule, sanoithan sinä, että sinulla on tuttavia Chênessä? Pyydä nyt +lupaa välskäriltä ja aja heidän luokseen, niin saat maata tarpeeksesi +kunnon vuoteella ja lepuuttaa jalkaasi. Ja jos huomenna olet terve, +niin lähdet mukaan kun siitä kautta kuljetaan... Vai mitä? + +Falaisessa tapasi Maurice erään isänsä tuttavan, joka aikoi juuri +lähteä viemään tytärtään Chêneen ja joka mielellään lupasi ottaa +Mauricen rattailleen. + +Mutta tohtori Bouroche sattui olemaan erittäin huonolla päällä ja +hihkasi kuin jalopeura jalkaa katsottuaan: + +-- Ajakaa vaikka hiiteen tuollaiset hienonahat ja hellähousut! Meillä +on niitä täällä leirissä ihan tarpeeksi. Vaikka olisitte jo aikoja +päiviä lähtenyt...! + +Kun Jean oli auttanut Mauricen rattaille, kääntyi tämä ja puristi hänet +syliinsä niinkuin olisivat eronneet ikipäiviksi. Ja kukapa voi tietää, +mitä palausretkellä saattoi tapahtua! Maurice melkein hämmästyi +huomatessaan, kuinka syvästi hän jo oli kiintynyt korpraaliin. Hän +katsoi jälelleen ja katsoi vielä toisen kerran viitaten viimeisen +hyvästin, eikä huomannutkaan kun jo olivat leirin ulkopuolella. Siellä +laiteltiin parhaallaan suuria nuotioita, että saksalaiset luulisivat +heidän olevan alallaan, ja he saavat lähteä hiljaa huomaamatta päivän +koittaessa marssimaan. + +Koko matkan voivotteli maalainen sodan kauheutta. Hän ei ollut +uskaltanut jäädä Falaiseen ja nyt katui, että oli lähtenyt talostaan, +sillä jos vihollinen pistää sen tuleen, joutuu hän kerrassa +kerjäläiseksi. Tyttö itki koko ajan. Ja Maurice antoi ukon puhua, hän +ei jaksanut vastata niin eikä näin ja vähän matkaa ajettua nukahti +poika kuin tuutuun. Hevonen oli sukkela jaloiltaan ja puolessatoista +tunnissa kuljettiin kahden peninkulman taival Vouziersista Chêneen. + +Ilta alkoi juuri pimitä kun Maurice hämmästyneenä ja kylmästä väristen +laskeutui alas kärryistä ja huomasi olevansa pienellä torilla sillan +vieressä, vähäsen keltasen talon edustalla, saman talon, jossa hän oli +viettänyt ensimmäiset kaksikymmentä ikävuottansa. Ja hän astui vanhan +tavan mukaan ovelle, vaikka tiesi, että talo oli jo puolitoista vuotta +takaperin myyty eläinlääkärille. Eräs mies tuli kysymään, ketä hän +etsii, vaan hän vastasi osaavansa joka paikkaan kylässä ja kiitteli +tuhannesti miestä hänen avuliaisuudestaan. + +Vaan kun hän taas seisoi keskellä pientä kolmikulmaista toria, petti +hänen muistinsa yhtäkkiä ja hän ei tietänyt, minne oikeastaan tahtoi. +Minne ihmeelle se oli? Samassa juolahti hänen mieleensä prokuraattori, +niin, sinnehän hänen pitikin, Desrochesien luo, jotka olivat olleet +heidän likimmäiset naapurinsa. Vanha rouva, prokuraattorin äiti, oli +ollut hänen äitinsä paras ystävä ja hemmotellut häntä aika lailla kun +hän oli pieni poikanulikka. Mutta nyt oli kaikki niin ihmeesti +muuttunutta, rauhallinen pieni kylä oli käännetty nurin narin, sotainen +mieslauma asusti sen ahtaissa sopukoissa; kadut vilisivät upseeria, +sanantuojia, joutilaita ja vetelehtijöitä jos jonkin lajisia. Tuolla +oli kanava, joka jakoi kahtia pikku kylän, ja kapea kivisilta; sen +toisella puolella sammaltunut tapuli ja Berondkatu vasemmalla, Sedanin +tie oikealla. Mutta tällä puolen tuntui kaikki ventovieraalta, +Vouzierskatu oli niin kummallinen kun sen näki liikkuvia täynnä, hänen +täytyi kääntyä katsomaan, oliko Desrochesin talo vielä paikoillaan ja +raatihuone siinä missä ennen. Ja tuoko oli pieni rauhallinen ravintola, +jonka pihamaalla hän lapsena oli niin usein lyönyt sirua? Se oli täynnä +väkeä ja hänestä näytti kuin kadulta olisi koetettu ajaa pois +uteliaita. Ja kaivon takana hän huomasi ihmeekseen monia kymmeniä +vaunuja ja kärryjä ja nelipyöräisiä ajopeliä, jotka näyttivät +kummallisen tuttavilta. + +Maurice seisoi miettiväisenä ympärilleen katsellen, kun eräs +vanhemmanpuoleinen nainen, joka oli häntä hetken aikaa tarkastanut, +huudahti: + +-- Mitä, voiko se olla mahdollista? Nuori Levasseur! + +Nyt Mauricekin tunsi hänet, se oli rouva Combette, apteekkarin vaimo, +ja kun hän selitti aikovansa mennä Desrochesen luo yösijaa pyytämään, +tarttui rouva hänen käsivarteensa ja sanoi hätäisesti: + +-- Ei ei, elkää millään muotoa! Meillä on tilaa... Kuulkaahan, mitä +minä kerron! + +Ja suljettuaan huolellisesti apteekin oven, jatkoi rouva: + +-- Ajatelkaas, hyvä ystävä, keisari asuu prokuraattorilla... Koko talo +on täynnä väkeä ja minä luulen, että he eivät ole laisinkaan mielissään +siitä kunniasta. Ajatelkaa, kun vanhan rouvarukankin on täytynyt antaa +huoneensa niille ja muuttaa vinnille. Eikä ole hauska kivuta sellaisia +jyrkkiä portaita, kun on yli kuudenkymmenen!... Katsokaas tuonne, +näettekö, nuo ovat kaikki keisarin, nuo kirstut, vai miksi niitä +sanotaan. + +Tosiaankin, siinä olivat juuri samat vaunut ja ajopelit, joita hän oli +Reimsissä ihaillut. + +-- Voi rakkahin lapsi, te ette saata aavistaa, mitä kaikkia siellä on. +Hopeavatia ja viinipulloja ja suuria vasuja herkkuja täynnä, ja +pellavaisia pöytäliinoja ja kaikkia kuin ihminen ajatella voi. Kaksi +tuntia purettiin kuormia, ja minä en ymmärrä, mihin ne kaikki mahtuvat, +sillä talo ei ole suuri... Katsokaapa, mimmonen haiku nytkin piipusta +nousee... Siellä paistetaan! + +Maurice katseli pientä valkoista kaksikerroksista taloa torin ja +Vouziersinkadun kulmassa. Se oli hiljaisen ja rauhallisen näkönen ja +hän muisti, niinkuin olisi eilen viimeksi nähnyt, käytävän ja neljä +huonetta kummassakin kerroksessa. Yläkerran kulmahuone oli valaistu ja +apteekkarin rouva tiesi, että se juuri oli keisarin suoja. Vaan, kuten +rouva oli sanonut, keittiö se oli, joka suurimman huomion herätti. Sen +vertaista ei oltu tässä kaupungissa ennen nähty; Vouziersinkatu oli +täynnä utelijaita, jotka koettivat nähdä vilaukseltakaan keisarin +suuhun meneviä paistia ja liemiä. Ilman-vaihdon vuoksi oli kokki +avannut molemmat ikkunat. Kolme henkeä hääri lumivalkosissa takeissaan +suurten paistinvartaiden ympärillä ja hämmentelivät kullankiiltäviä +kastrullia. Ja vanhat ihmiset vakuuttivat, että he eivät olleet +elämänpäivänä, ei suurissa häissäkään "Hopealeijonassa", nähneet niin +paljon ruokaa yhdellä haavaa. + +Nyt tuli apteekkari kotiin. Hän oli pieni, kuiva, liikkuva mies ja +kauhean kiukuissaan. Kaupungin valtuusmiehenä oli hänellä oikeus saada +tietää yhtä ja toista sotasalaisuuksista. Puoli neljän aikaan oli +Mac-Mahon sähköittänyt Bazainelle, että hän oli kruununprinssin +tulon tähden Châloniin pakoitettu vetäytymään linnoituksiin +Pohjois-Ranskassa. Sotaministerille lähetettiin toinen sähkösanoma, +jossa ilmoitettiin peräytymisestä ja missä suuressa vaarassa sotajoukko +oli ollut. Sama jos eivät olisi lähettäneetkään Bazainen sähkösanomaa, +sillä yhteys Metzin kanssa oli jo luultavasti monta päivää takaperin +katkaistu! Mutta toinen sanoma oli vaarallisempikin! Ja apteekkari +lisäsi hiljemmällä äänellä, että hän oli kuullut erään esikuntaupseerin +sanovan: "Jos tämä tulee tiedoksi Pariisissa, on parasta että taas +pistämme pillit pussiin!" Kaikki tiesivät, miten kiihkeästi keisarinna +vaati eteenpäin marssimista. Sitäpaitsi kasvoi kiihtymys joka hetki, +vihollisen armeijan marssista saapui ihmeellisiä tietoja. Preussin +kruununprinssi Châlonissa! Oliko se mahdollista? Mitä joukkoja +seitsemäs osasto sitten oli kohdannut Argonnen solissa? + +-- Esikunta ei tiedä niin mitään, selitti Combette ja levitti +epätoivoisella liikkeellä kätensä. -- Kamalaa sekasotkua!... Noo, jos +armeija vetäytyy takaisin heti, voi kaikki vielä olla pelastettu! + +Sitten hän muisti jalan. + +-- No, tulkaa nyt tänne, niin sidon tuon, ja sitten syömme päivällistä, +ja te menette ylös proviisorin kamariin nukkumaan. Hän on tipahtanut +tiehensä. + +Vaan Mauricella ei ollut rauhaa ennenkun sai nähdä ja kuulla, hän +halusi ennen kaikkia käydä tervehtimässä vanhaa ystäväänsä, rouva +Desrochesea. Ja hän hämmästyi suuresti kun pääsi sisälle ilman mitään, +ovella ei ollut vahtisotamiestä, se ei ollut edes lukittukaan. + +Siellä oli kiirettä, upseeria, lakeijoja juoksenteli edestakasin; +näytti siltä kuin keittopuuhat olisivat panneet koko talon liikkeelle. +Mutta portaissa ei ollut mitään valaistusta, Maurice hapuili pimeässä +vanhalta muistilta. Toisessa kerrassa hän pysähtyi henkeään pidättäen +keisarin oven kohdalla, mutta sieltä ei kuulunut mitään, siellä +vallitsi haudan hiljaisuus. Ullakkokamariin osattuaan oli Maurice +säikähdyttää hengiltä vanhan rouvan, joka siellä yksinäisyydessä istui. +Kun hän viimeinkin tunsi entisen suosikkinsa, huudahti hän: + +-- Voi rakas lapsi, millä surun hetkellä meidän pitää tavata +toisemme!... Minä olisin ilomielellä antanut keisarille taloni, mutta +sinä et voi käsittää, miten hävyttömiä hänen palvelijansa ovat! He +kääntävät nurin joka paikan, ja voi sitä elämää keittiössä! Kyllä he +vielä sytyttävät tuleen koko talon... Ja keisari, mies parka, hän on +kuin haudasta kaivettu, -- ja niin murheellinen aina! Miesparka! + +Mauricen poislähtiessä saattoi vanha rouva hänet ulos ja suhahti +kumartuen porraskaiteen yli: + +-- Katso, tästä voit nähdä hänet... Niin, jumala paratkoon, mikähän +meidän kaikkien eteen tulee!... Hyvästi, rakas lapsi! + +Maurice jäi seisomaan kuin kivettyneenä pimeille portaille; pienestä +lasiruudusta keisarin ovessa hän näki näyn, joka painui ikipäiviksi +mieleen. + +Koruttomassa, kolkon näköisessä suojassa istui keisari pienen +ruokapöydän ääressä, kynttelit kahdenpuolen lautasta. Huoneen perällä +seisoi kaksi ajutanttia liikkumattomina ja äänettöminä ja pöydän +vieressä odottava pöydänkattaja. Ja lasi oli tyhjä, leipään ei oltu +koskettu, keskellä lautasta kylmeni kananpaisti. Keisari istui +hievahtamatta, silmät pöytäliinaan luotuina, katse epävarma, kostea, +niinkuin se jo oli Reimsissä. Vaan nyt hän näytti vieläkin +väsyneemmältä ja kun oli viimein, ikäänkuin väkinäisesti, pistänyt pari +lihapalasta suuhunsa, työnsi hän lautasen pois. Hän oli syönyt. Salatut +kärsimykset olivat painaneet leimansa kalpeille kasvoille ja hänen +huulensa värähtelivät. + +Kun Maurice astui alakerran eteisen läpi, avattiin juuri ruokasalin +ovea ja hän näki komean pöydän, jossa monenlaiset herkut höyrysivät ja +jota valaisi pari korkeaa haarukkajalkaa. Tallimestarit, kamariherrat, +ajutantit olivat täydessä toimessa pöydän ympärillä, tyhjentäen +keisarillisen viinikellarin pulloja ja pistellen kokkien keittämiä +herkkuja. Ja sieltä kuului äänekästä ja vilkasta puhetta ja astioiden +kilinää. Kaikki olivat tyytyväisiä nyt kun tiesivät pääsevänsä takasin +Pariisiin, marsalkan sähkösanoma oli mennyt, nyt oli asia varma. +Kahdeksan päivää korkeintaan, niin saivat vihdoin pitkästä ajasta maata +oikealla vuoteella! + +Maurice tunsi yhtäkkiä kauheaa väsymystä: varmaa oli, sotajoukko +vetäytyi takasin, hän saattoi levollisesti paneutua maata ja nukkua +kunnes 106:s huomenna saapuu Chêneen. Hän astui torin poikki +apteekille, jossa söi, ikäänkuin unessa, päivällisensä. Sitten +taidettiin sitoa kipeä jalka ja hän joutui jollain tavalla proviisorin +sänkyyn. Ja sen jälkeen hän ei enää tietänyt mitään, pimeys ympäröi +häntä. Hän nukkui kuin kivi. Mutta maattuaan jonkun aikaa täydellisessä +unhotuksen tilassa heräsi hän tietämättä oliko maannut tuntia vai +vuosikymmeniä, ja kavahti istumaan sängyssä. Missä hän oli? Mikä rumina +ja jyrinä hänet herätti? Hän hypähti ikkunan luo katsomaan. Ja siellä +näkyi pienellä torilla, joka aina muulloin oli niin autio ja tyhjä +yönaikaan, koko tykistö, loppumaton jono hevosia ja miehiä, kanuunia ja +vaunuja riensi ohitse. Pienet rakennukset tärisivät, ikkunat +helähtelivät. Maurice tunsi ahdistavaa pelkoa. Mitähän kello lienee, +kun ne noin rientävät? Raatihuoneen kello löi neljä. Hän koetti olla +levollinen, ajatteli, että peräytyminen nyt alkaa, ensimmäiset osastot +ovat lähteneet Pariisia kohti. Mutta hän sattui kääntämään päätään ja +näki jotain, joka enensi levottomuuttaan: prokuraattorin talossa loisti +yhä tulet kulma-huoneen ikkunoista ja keisarin varjo kuvautui silloin +tällöin uutimelle. + +Maurice sieppasi housunsa, hän aikoi mennä alas kadulle, vaan samassa +avasi Combette huoneen oven ja astui kyntteli kädessä sisään. + +-- Näin teidät ikkunassa kun palasin raastuvalta ja tulin kertomaan ... +ajatelkaas, minä en ole saanut nukkua koko yönä, olemme istuneet työssä +kaksi tuntia, pormestari ja minä, kirjoittaneet uusia määräyksiä +sotamiesten ottoa varten... Niin, nyt on taas kaikki muutettu, taasen +muutettu. Oli kuin olikin oikeassa se upseeri, joka nauroi, ettei olisi +pitänyt sähköittää Pariisiin! + +Hän puhui kauvan aikaa ja Maurice kuunteli levottomana katkonaisia +lauseita. Kello kaksitoista oli sotaministeriltä tullut vastin +ennenmainittuun sähkösanomaan, tarkkaan ei sisältöä tunnettu, vaan eräs +upseeri oli sanonut raatihuoneella, että keisarinna ja ministeristö +pelkäsivät vallankumousta, jos keisari tulee Pariisiin ja jättää +Bazainen oman onnensa nojaan. Vastaus, joka ei tuntenut preussiläisen +sotajoukon todellista asemaa ja nähtävästi luuli, että Châlonin armeija +oli sen edellä, vaati tavattoman kiivaasti eteenpäin marssia. + +-- Keisari haetutti marsalkan luokseen, jatkoi apteekkari, he olivat +lukon takana melkein tunnin ajan. Minä en tietysti voi sanoa, mitä he +keskustelivat, mutta upseerit ovat tietävinään, että peräytymisestä ei +tule mitään, nyt käännytään taas Maasiin päin... Me olemme juuri ikään +antaneet käskyn, että kaikki leipomauunit ovat ensimmäisen osaston +käytettävinä. Se saapuu aikaseen huomen aamulla kahdennentoista +jälkeen, jonka tykistö, kuten ikkunasta näitte, parhaallaan on menossa +Besaceen... Nyt tulee tosi, nyt aijotaan tapella! + +Hän vaikeni ja pysähtyi ikkunan eteen, ja hänenkin katseensa etsi +valaistua ikkunaa prokuraattorin talossa. Sitten mukisi hän hiljaa, +niinkuin itsekseen puhuen: + +-- Herra tietänee, mitä siellä keskusteltiin!... Kummallista, +kummallista tämä vain on, kello kuusi käännytään pakoon niinkuin +suurenkin vaaran uhatessa ja puolenyön aikaan ollaan taas valmiit +hyökkäämään suin päin eteenpäin, -- vaikka asiat ovat juuri samalla +kannalla! + +Maurice kuuli yhä tykistön jyrisevän epätasaisella kivisillalla; pienen +pimeyteen vaipuneen kylän kautta kulki loppumaton jono ihmisiä ja +eläimiä, ne kulkivat Maasiin päin, huomispäivän tuntemattomia kauhuja +kohti. + +Ja pienillä halvoilla uutimilla näkyi tuon tuostakin keisarin varjo. +Hän oli sairas, ei saanut unta, käveli edestakasin tuskiaan +huojentaakseen, ja sotamiesten astunta, hevosten töminä ja raskaiden +kuormien synnyttämä yhtämittainen tärinä vaivasi häntä; hänhän tiesi +lähettävänsä kaikki nämä elävät olennot kuolemaan. Parissa tunnissa oli +hänet taas saatu mieltä muuttamaan, oli pakotettu saattamaan itsensä ja +muut onnettomuuteen. Mitähän heillä mahtoi olla toisilleen sanomista, +tällä keisarilla ja tällä marsalkalla, jotka molemmat selvään näkivät, +mikä miehistöä odotti? Iltasella he olivat yksimielisesti päättäneet, +että tappio oli varma, jos nykyisissä oloissa antautuivat taisteluun, +-- miten he siis voivat päivänkoitteessa muuttaa mielipidettä, vaikka +vaara joka hetki suureni? Kenraali Palikaon suunnitelma, lentomarssi +Montmédyyn, oli jo 23 päivänä uskallettu, mainiolla sotajoukolla ja +nerokkaalla johtajalla kenties vielä mahdollinen 25:nä, vaan 27:nä se +oli suoraa hulluutta. Jos nämä molemmat, keisari ja Mac-Mahon, +selvästi käsittivät asian tilan, niin miksi antoivat he luonnottomien +käskyjen ajaa itseään eteenpäin? Marsalkka ehkä alistui sotilaan +tottelevaisuudella ja itsensäunhotuksella. Ja keisari, jolla ei enää +ollut käskyvaltaa, pani kätensä ristiin ja odotti kohtaloaan. He saivat +käskyn uhrata itsensä, uhrata sotajoukko, ja he tottelivat. Tämä yö oli +rikosten yö, koko kansakunta surmattiin, sillä tästä hetkestä lähtien +kulki sotajoukko varmaa kuolemaa kohti, 100,000 miestä lähetettiin +kanuunan kitaan. + +Murheen ja epätoivon ajatuksiaan ajatellen seurasi Maurice silmillään +varjoa, joka liikkui rouva Desrochesen sievillä uutimilla, levotonta +varjoa, joka kulki edestakasin kuumeentapaisella kiiruulla, jota +ahdisti Pariisista tullut kumoamaton käsky. Lieneekö keisarinna +ajatellut sinä yönä, että hän uhraa isän valmistaakseen pojalle tilaa +valtaistuimella? Eteenpäin, eteenpäin, taaksesi katsomatta, sateessa ja +loassa, kuolemaan ja kadotukseen. Tottele, tottele käskyä, se on +riutuvan keisarikunnan viimeinen valtti! Eteenpäin, kuole kuin sankari +viimeiseksi, kun sotilaasi jo lepäävät raatoina, pakota maailma +ihailemaan urhoollisuuttasi, jotta kansasi unhottaisi eikä kostaisi +pojallesi sinun rikostasi! Ja epäilemättä keisari tiesi, että hän +vaelsi kuolemaa kohti. Keittiössä eivät enää leimunneet liekit, +tallimestarit, ajutantit, kamariherrat vetivät vanhurskaan unta, koko +talo oli pimeä ja lukittu; yksinäinen varjo vain liikkui edestakasin, +edestakasin, -- uhri oli uhrattava, hän alistui kohtalonsa alle. Ja +kadulta tunki yhä uhkaava, korviasärkevä jyrinä, 12:nen osaston tykistö +vieri yössä ja pimeässä tuntemattomuutta kohti. + +Yhtäkkiä muisti Maurice, että jos oli jälleen päätetty marssia +eteenpäin, ei seitsemäs osasto tulekaan kulkemaan Chênen kautta. Ja hän +ei ole rykmenttinsä luona, on jättänyt paikkansa rivissä! Jalka ei +tuntunut enää kipeältä, voiteet ja muutaman tunnin levollinen uni +olivat tehneet ihmeitä. Saatuaan apteekkarilta parin vankkoja, sopivia +kenkiä, tahtoi Maurice heti lähteä, toivoen kohtaavansa 106:nen tiellä +Chênen ja Vouziersin väliltä. Turhaan koki apteekkari houkutella häntä +jäämään ja lupasi lähteä itse kyyditsemään, mutta Maurice ei saanut +rauhaa, hänen täytyi päästä heti pimeän yön selkään etsimään +rykmenttiään. Combette valjastutti hevosensa ja Ferdinand, proviisori, +kelmeä, ilkeän-näköinen poika, joka juuri oli ilmestynyt kotiin, lähti +kyyditsemään. Oli pimeä kuin säkissä, vettä satoi taivaan täydeltä ja +vaunulyhtyjen niukka valo ei kyennyt tunkemaan märän tienkään yli. Joka +silmänräpäys kuului outoja ääniä, heidän täytyi vähä väliä pysähtyä +luullen, että sotajoukko sulki tien. + +Ei ollut Jeankaan paljoa nukkunut sinä yönä. Kuultuaan Mauricelta, että +ainoa pelastuksen mahdollisuus oli nopea peräytyminen, koetti hän olla +tavallista huolellisempi ja pitää silmällä miehiä, että he eivät +päässeet kauvas poistumaan, odottaen lähtökäskyjä, joka saattoi tulla +milloin tahansa. Kahden ajoissa kuului pilkko pimeältä tieltä hevosten +töminää: ratsuväki tunki etujoukkona Ballayta ja Quatre-Champsia kohti +vartioidakseen Boult-aux-Boisin ja Croix-aux-Boisin teitä. Tuntia +myöhemmin lähti jalkaväki ja tykistö liikkeelle, jättäen varustukset +Falaisen ja Chestresin välillä, joita he olivat suojelleet kaksi päivää +näkymättömältä viholliselta. Taivas oli paksussa pilvessä ja rykmentit +poistuivat toinen toisensa jälkeen äänettöminä ja hiljaa kuin joukko +varjoja, jotka hävisivät pimeyteen. Vaan jokaisen sydän sykki ilosta, +ikäänkuin he olisivat päässeet vapaaksi jostain paulasta, ikäänkuin jo +olisivat olleet Pariisin muurien alla koston hetkeä odottamassa. + +Jean tuijotti pimeyteen. Molemmin puolin tietä kasvoi puita ja se +näytti kulkevan laajojen niittyjen poikki; sitten muuttui maa +mäkiseksi. Joukot saapuivat pieneen kylään, Balayhin kaiketi, ja +silloin alkoi sataa vettä taivaan täydeltä, vaan miehet olivat jo niin +tottuneita sateesen, etteivät hiiskuneet mitään, ja marssivat edelleen +niskat kumarassa. Pian jäi Balay kauvas jälelle ja lähestyessä +Quatre-Champsia alkoi tuntua kovia tuulenpuuskia, jotka vähitellen +yltyivät ja kasvoivat kiihkeäksi rajuilmaksi ennenkun he ennättivät +Noirvalin harjulle. Toisella puolen Quatre-Champsia annettiin +seisahduskäsky, ja rykmentit pysähtyivät toinen toisensa jälkeen. Koko +seitsemäs osasto, 30,000 miestä, seisoi täysilukuisena ase jalalla kun +päivä koitti, pilvinen harmaa päivä, sadekuurojen maahan ravistessa. +Mitä nyt oli tekeillä? Mitä tämä seisahdus merkitsi? Miehet kävivät +levottomiksi, jotkut tiesivät, että marssin suunta taas muutetaan, +mutta varmasti ei tiedetty muuta kuin että tässä seistiin asejalalla +eikä saatu istua eikä lähteä rivistä. Tuuli pieksi rajusti, heidän +täytyi nojautua toisiinsa, ett'eivät kaatuisi. Vedentulva sokaisi +heitä, kasteli läpimäriksi ja juoksi jäisinä virtoina pitkin selkää. +Siinä seistiin kaksi tuntia, kaksi sanomattoman pitkää tuntia, ja +odotettiin, ei kukaan tietänyt mitä. + +Päivän vähitellen valjetessa alkoi Jean tarkastella seutuja. Hän tiesi +että Chênen tie kulki luoteesen, toisella puolen Quatre-Champsia. Mutta +minkä tähden he olivat kääntyneet oikealle, minkätähden? Sen jälkeen +hän tarkasteli esikuntaa, joka oli sijoittunut isoon taloon harjun +rinteellä. Upseerit näyttivät rauhattomilta, juoksentelivat edestakasin +ja puhuivat kiihkeästi. Eikä kuulunut käskyjä, mitä kummia siellä taas +odotettiin? Ympärillä levisi joka puolelle sänkipeltoja, pohjoisessa ja +idässä näkyi metsäisiä mäkiä, kaukana etelässä sakeaa metsää ja +lännessä kuumotti Aisnelaakso ja Vouziersin valkoset talot. Harjun +rinteessä olevan talon alapuolella näkyi Quatre-Champsin kellotapuli +sadeverhon takaa, joka oli niin tiheä, että näytti tahtovan sulattaa +kylän matalat sammaltuneet kattorähjät. + +Sinne päin katsellessaan huomasi Jean tiellä pienet nelipyöräiset +vaunut, jotka lähestyivät hyvää vauhtia räiskivien vesilätäköiden yli. +Se oli Maurice, hän oli tienkäänteessä nähnyt 7:nen osaston ja hyppäsi +heti taloon päästyä vaunuista ja riensi rykmenttinsä luo. He olivat +ajelleet kaksi tuntia sinne tänne, sillä talonpoikien neuvoihin ei +ollut paljoa luottamista. + +Jean huusi hämmästyneenä: + +-- Mitä sinä tänne ajat? Mehän tulemme Chêneen ja olisit siellä +yhtynyt! + +Maurice teki kiukkuisen liikkeen. + +-- Ohoh! Vai Chêneen!... Ei, sitä tietä te ette mene, nyt lähdetään +taas päinvastaiseen suuntaan, tuonne, kuolemaan joka sorkka! + +-- Hyvä! sanoi toinen hetken perästä, -- hänen kasvonsa olivat aivan +kalpeat. -- Jos kuolla pitää, niin voimmehan ainakin kuolla kaikki +yhdessä. + +Ja he syleilivät toisiaan kuten erotessakin. Sateen yhä raivotessa +astui sotamies riviinsä ja korpraali asettui paikalleen, läpimärkänä, +vaan äänettömänä, moitteettomana, sanallakaan ilmaisematta +tyytymättömyyttään. + +Vähitellen levisi tieto marssisuunnan muutoksesta. Eräs ajutantti toi +seitsemännelle osastolle käskyn asettua leiriin Nouartin seuduille, +viides määrättiin Beauclairiin muodostamaan oikean siiven, ensimmäinen +vetäysi Chêneen kahdennentoista sijasta, joka marssi Besaceen ja tulisi +muodostamaan vasemman siiven. Suurin osa kuormastoa oli joutunut +harhateille, kaikki tykistön ahjot esimerkiksi olivat nyt tulossa +Terronista Vouziersin tietä, jossa ne varmaankin joutuvat vihollisten +käsiin. Epäjärjestys oli suurempi kuin koskaan ennen, pelko ja ahdistus +nousi ylimmilleen. + +Miehistöön levisi synkkä epätoivo. Muutamat viskasivat reppunsa maahan, +veteen ja likaan, ja istuivat niiden päälle. He tahtoivat kuolla +siihen, sateen taivaasta tulviessa. Toiset ilkkuivat ja haukkuivat +päälliköitä: mainioita olivat, aamusella kuljettivat länteen, illalla +itään. Kun ei vihollista näkynyt, näkivät he vihollisen haamuja, ja kun +ne todella tulivat, niin häntä koipien välissä pakoon! Joukot +kadottivat kaiken ryhdin ja rohkeuden, niistä oli tulemaisillaan kurja +kuriton joukko, jota ajamalla ajettiin teurastettavaksi. + +Vouziersistä päin kuului laukauksia, 7:nen osaston jälkijoukko oli +kohdannut saksalaisen armeijan etujoukon. Ja nyt kääntyivät kaikkien +katseet Aisnelaaksoon päin, josta nousi paksu musta haiku: ulaanit +olivat sytyttäneet Falaisen. Sotamiehet raivosivat. Mitä? Oliko +vihollinen nyt siellä! Kaksi päivää he olivat seisoneet ja odottaneet +ja antaneet preussiläisten rauhassa jatkaa kulkuaan. Ja sitten oli +puikittu pakoon! Kaikista typerimmätkin käsittivät harmilla ja +kiukulla, että tässä oli tehty parantamaton virhe, että tuo +ijankaikkinen vitkasteleminen oli saattanut heidät satimeen: neljännen +armeijan vakoilijapatrullit olivat säikytelleet Bordasin prikaattia ja +siten viivyttäneet koko Châlonin joukon liikettä, että kolmas, +kruununprinssin armeija, ennättäisi saapua. Ja niin olivat -- marsalkan +tietämättömyyden tähden vihollisen asemasta -- nuo kaksi saksalaista +sotajoukkoa saaneet levossa ja rauhassa yhtyä ja uhkasivat nyt +täydellisellä perikadolla viidettä ja seitsemättä osastoa. + +Maurice katseli punasen hohtavaa taivaanrantaa ja mustia savupatsaita, +siellä paloi Falaise... Hän katsahti Chênen tielle. Kuormasto, jonka jo +luultiin hukkaan joutuneen, lähestyi hitaasti, kaikeksi onneksi! Heti +senjälkeen, ensimmäisen divisioonan jäädessä Quatre-Champsiin +odottamaan ja suojelemaan pitkän jonon kulkua, lähti toinen liikkeelle, +marssimaan metsän kautta Boult-aux-Boisiin ja kolmas asetettiin +vasemmalle Bellevillen luo vartioimaan, ett'ei liikettä katkaista. Ja +kun 106:s alati kiihtyvässä sateessa aloitti pelottavan marssinsa +Maasia kohti, näki Maurice kuin unessa keisarin varjon vaeltavan +edestakasin, edestakasin, rouva Desrochesen valkoisten uutimien takana! +Voi jumala, surkeata oli nähdä tämän epätoivon sotajoukon lähtevän +kurjuuteen ja kuolemaan, että hallitsijasuku pelastuisi! Eteenpäin, +eteenpäin, eteenpäin, taaksesi katsahtamatta, sateesen ja myrskyyn, +likaan ja liejuun, eteenpäin varmaan perikatoon! + + + + +VI. + + +-- Soo, perhana, huusi Chouteau herätessään seuraavana aamuna +läpimärkänä ja kylmästä kontistuneena, nyt pitäisi olla lämmintä +lihalientä ja kappale hyvää lihaa! + +He eivät olleet saaneet edellisenä iltana kuin hiukan perunoita, +ruoanhoito kävi päivä päivältä epäsäännöllisemmäksi ja kurjemmaksi +alituisesti sinne tänne marssittaessa eikä saapunut enää koskaan +oikeassa ajassa perille. Kukaan ei tietänyt varmasti neuvoa, missä +harhailevat joukot milloinkin pysähtyivät, minne ne taas kääntyvät, -- +ja muonanjako oli huonolla kannalla. + +Loubet ojensi jäykkiä sääriään ja nauroi pilkallisesti. + +-- Eli ehken hanhipaistia ja perunoita! + +Joka mies oli ärtysellä päällä. Ei jaksa olla hyvällä tuulella kun +vatsa on tyhjä. Ja vettä satoi yhtä kyytiä, maa oli likomärkä eikä +ollut edes heiniäkään alla. + +Kun Pache teki ristinmerkin aamurukouksensa luettuaan, huusi Chouteau +äkäsesti: + +-- Rukoilisit sitä hyvää jumalaasi lähettämään meille muutamia +makkaroita ja puoli tuoppisen viinaa jokaiselle! + +-- Voi, sinä kaikkivaltias, kunpa olisi edes kuivaa leipää! huokasi +Lapoulle, joka tunsi nälän vaivoja pahemmin kuin muut. + +Luutnantti Rochas käski heidän tukkia suunsa. Hän ei ilennyt enää +kuulla aikamiesten naukuvan kuin pienet lapset ruokaa. Vetää +tiukemmalle vyötä -- sillähän siitä pääsee! + +Kun asiat alkoivat käydä oikein hullusti ja kiväärinlaukauksia kuului +joka silmänräpäys ympärillä, oli luutnantti Rochas saanut takasin +entisen varmuutensa. Koska preussiläiset olivat saapuneet, niin mikäs +hätä enää oli! Annetaan selkään! Ja hän kohautti halveksivasti +olkapäitään kapteeni Beaudoinin takana -- hienon herran, -- jota oli +kohdannut lohduton suru, vaatevarasto oli joutunut teille +tietämättömille. Ruoatta, sen aina jaksoi kärsiä, vaan kun ei saanut +muuttaa paitaa! + +Maurice oli aivan sairas. Jalassa ei ollut enää mitään vikaa, +apteekkarin voiteiden ja suuren kengän ansio, vaan vaatteensa olivat +olleet koko eilisen päivän märät ja hän oli kauheasti vilustunut. Koko +ruumis oli kipeä kuin ajos. Hän lähti noutamaan vettä ja katseli +purolle mennessään ympärillä olevaa tasankoa, jonka laidassa +Boult-aux-Bois sijaitsi. Pohjosessa ja lännessä oli suuria metsiä, +Bellevilleen saakka ulottui korkeanlaisia harjanneita, jotavastoin maa +Buzancyn puolessa, idässä siis, oli melkein yhtämittaista tasankoa, +jossa oli pieniä kyläkuntia siellä ja täällä. Missähän päin vihollista +aijotaan odottaa? Kun hän palasi vesikannuineen purolta, seisoi +muutaman talon ovella miehiä ja naisia. He kysyivät, jäävätkö +sotamiehet nyt niille seuduin puolustamaan talonpoikia, koska +saksalaiset kuuluvat olevan tulossa. Viides osasto oli jo kolmasti +marssinut ohitse ja eilen oli kuulunut kanuunan pauketta Barista päin. +Maurice vastasi, että seitsemäs osasto luultavasti myös tulee jatkamaan +matkaansa. Ja silloin syntyi itkua ja valitusta. Heidät jätetään siis +aivan turvattomiksi, sotamiehet eivät olekaan tulleet tappelemaan, vaan +juoksentelevat milloin yhdelle, milloin toiselle suunnalle ja pakenevat +kun kuulevat pyssynpaukkeen! + +-- Jos joku tahtoo sokeria, niin pistäköön peukalonsa kuppiin. Ehken se +sulaa! sanoi Loubet kahvia juotaessa. + +Vaan miehiä ei naurattanut. Ei ollut maukasta kahvi sokeritta, eikä +ollut korpun palaakaan. He olivat eilen, seistessään Quatre-Champsin +luona, nauttineet, mitä repuissa löytyi, ja saivat nyt olla ilman. Ei +löytynyt enää muuta kuin kymmenkunta perunaa, jotka jaettiin +rehellisesti. + +Mauricella oli kamalan nälkä. + +-- Jos olisin tietänyt tämän Chênessä, niin olisin ostanut leipää. + +Jean kuunteli ääneti miesten pakinaa. Hän oli suuttunut aamulla +Chouteauhon, joka ei lähtenyt puita noutamaan, vaan väitti ettei hänen +vuoronsa ollut. Korpraalia suretti nähdä kurin ja järjestyksen +höllenevän päivä päivältä, upseerit tuskin rohkenivat nuhdella väkeä. +Ja Jean käsitti, että hänen täytyi antaa perään, jos tahtoi ylläpitää +sovintoa. Sentähden hän ei ollut huomaavinaan koko asiaa, asettui aivan +toverin kannalle miehiinsä, joille hänen kokemuksensa ja huolenpitonsa +oli joka hetki hyödyksi. Ja vaikka hänen miehensä eivät saaneet enemmän +ravintoa kuin toisetkaan, eivät he kumminkaan näyttäneet niin +nälkäisiltä ja heikoilta. Mutta Mauricen kärsimykset viilsivät hänen +sydäntään. Hän näki, että tämän, liiallisiin ruumiinponnistuksiin +tottumattoman nuorukaisen voimat alkoivat vähetä, tarkasti häntä +levottomuudella ja pelkäsi joka hetki, ett'ei hän kestäisi loppuun. + +Kun Maurice valitti, ett'ei ollut ostanut Chênessä leipää, nousi Jean +ja meni reppunsa luo. Hän näytti etsivän sieltä jotain, tuli vähän ajan +perästä takasin ja pisti Mauricelle korpun. + +-- Syö tuo, vaan elä huoli näyttää muille. Minulla ei ole antaa +kaikille. + +-- Entä itse? Sinä jäät ilman? kysyi Maurice liikutettuna. + +-- Eikö mitä ... minulla on vielä kaksi kappaletta. + +Niin olikin; hän oli säästänyt kolme korppua taistelun hetkeä varten, +sillä hän tiesi kokemuksesta, että silloin saattaa tulla kovasti nälkä. + +Kello kymmenen lähti seitsemäs osasto liikkeelle. Ensin oli marsalkka +aikonut antaa käskyn marssia Buzancyn kautta Stenayiin ja mennä siellä +Maasin yli. Mutta preussiläiset riensivät Châlonin joukon kintereillä, +eivätkö jo liene olleet Stenayssa, kenties Buzancyssakin. Sentähden +lykättiin seitsemättä osastoa pohjoseen päin, komennettiin lähtemään +Besaceen, puolen kolmatta peninkulmaa Boult-aux-Boista, ja menemään +seuraavana aamuna Mouzonin luona Maas-virran ylitse. Väestö nurisi, he +olivat nälkäisiä ja viluisia, heikkoja ja uupuneita edellisten päiväin +vaivoista ja jännityksestä; upseerit olivat synkän näkösiä, heitä ei +ensinkään miellyttänyt tämä lähtö, heitä kyllästytti ainainen +käsittämätön vitkasteleminen ja toimettomuus. Miksi eivät saaneet mennä +Buzancyyn avuksi viidennelle osastolle, jonka kanuunat siellä olivat +paukkuneet? Mutta viides osasto sai myös käskyn marssia takasin +Nouartiin päin, kahdestoista komennettiin Besacesta Mouzoniin ja +ensimmäinen Raucourtiin. Koko liike muistutti koirain ahdistamaa +karjalaumaa, joka juoksentelee sekasin pienellä alalla ja päättää +vihdoin monien viivytysten ja arveluiden jälkeen rynnätä suoraan +eteenpäin. + +Kun 106:s ratsuväen ja tykistön jälkeen lähti Boult-aux-Boista ja +kolmen divisioonan mieslaumat peittivät tiet ja pellot, alkoi taivaalle +jälleen keräytyä suuria mustia pilviä, joka vielä enensi miesten +alakuloisuutta. Rykmentti kääntyi Buzancyyn vievälle valtatielle, jota +reunusti komeat poppelipuut. Germondin kylässä juoksivat naiset pihalle +ja ojensivat itkien rintalapsensa sotamiehiä kohti, ikäänkuin +suojelusta rukoillen. Koko kylästä ei voinut saada ainoatakaan perunata +eli leipäpalasta. Ja nyt sai 106:s, sen sijaan että olisi jatkanut +kulkuaan Buzancyyn, kääntyä vasemmalle, Autheen päin; ja kun miehet +mäen kukkulalta huomasivat Bellevillen, jonka ohi eilen olivat +marssineet, selvisi heille, että nyt oltiin taaskin palausretkellä. + +-- Nielköön heidät helvetti kitaansa! Luulevatko ne meitä hulluiksi kun +juoksettavat kuin vasikoita! huusi Chouteau hampaitaan kiristellen. + +Ja Loubet lisäsi: + +-- Tuollaiset komentajat pitäisi vetää hirteen... Edestakasin, +edestakasin! Jumala paratkoon, tämmöisten miesten sorkat eivät ole +heille suuresta arvosta! + +He olivat pakahtua harmista. Tasangolla marssittiin kahdessa +kolonnassa, upseerit keskessä, mutta nyt ei ollut niinkuin Reimsistä +Champagnen kautta marssiessa iloisia, laulelevia sotamiehiä, jotka +kantoivat kuin tyhjää raskaita reppujaan ja riemuitsivat mielessään +selkäsaunasta, jonka preussiläiset tulevat heiltä saamaan! nyt he +olivat mykkiä, otsat kurtussa, vetivät vastahakoisesti jalkojaan ja +noituivat kivääriään, joka hankasi olkapäätä, reppua, joka painoi +selässä. Heillä ei ollut enää luottamusta päälliköihin, olivat kokonaan +toivottomuuden vallassa ja astuskelivat eteenpäin ajettuna kuin +karjalauma. Onneton sotajoukko aloitti Golgata-retkensä. + +Mutta Maurice oli huomannut jotain. Vasemmalla, aaltomaisesti +muodostuneen tasangon laidassa ilmestyi metsästä ratsumies, pian +jälkeen toinen ja vielä kolmaskin. He pysähtyivät, näyttäen siellä +loitolla hyvin pieniltä, juuri kuin tinasotamiehiltä. Hän luuli niitä +omiksi vartiomiehiksi, husaariksi, kun jotain välähti heidän +olkapäillään, messinkipoletit luuli hän. + +-- Katso, katso tuonne! huusi hän nyäisten Jeania, joka seisoi hänen +rinnallaan. Ne ovat ulaania! + +Jean tuijotti metsän laitaan. + +-- Nuoko? + +Ne olivat todellakin ulaania, ensimmäiset, jotka 106:s rykmentti näki. +Vaikka he jo olivat olleet liikkeessä seitsemättä viikkoa, eivät he +olleet vielä nähneet silmäinsä edessä ainoatakaan vihollista, vielä +vähemmin saaneet nostaa pyssyn olalle ja lipsauttaa liipasinta. Joka +ikinen pää kääntyi katsomaan ja hämmästys veti vertoja uteliaisuudelle. +Oikeinhan ne olivat ihmisten näkösiä nuo! + +-- Yksi on erittäin hyvissä voimissa! huomautti Loubet. + +Vaan nyt ilmaantui metsikön vasemmalle puolelle koko eskadroona ja tämä +peloittava näky saattoi kolonnan pysähtymään. Jaeltiin käskyjä. 106:nen +tuli asettua muutamien puiden suojaan puron rannalle. Tykistö jo +nelisti takasin ja järjestyi pienelle kummulle. Ja siinä taas seistiin +kaksi runsasta tuntia, tuhlattiin kallista aikaa niin mitään +toimittamatta. Vihollisen ratsujoukko seisoi liikkumattomana kaukana +näköpiirin rajalla. Sinne tänne arveltuaan päättivät upseerit, ett'ei +siitä taida tulla entistä kummempaa, ja marssivat eteenpäin. + +-- Ei tullut vielä tälläkään kerralla totta! mutisi Jean alakuloisesti. + +Mauricenkin sormen päitä kutkutti halu päästä viimeinkin +paukauttelemaan. Hän ajatteli itsekseen, että osasto oli tehnyt eilen +suuren erehdyksen kun ei se rientänyt 5:lle avuksi. Koska ei vihollinen +tehnyt päällehyökkäystä, täytyi syyn olla siinä, että hänellä ei ollut +vielä tykistöä käytettävänään, ja ratsujoukon esiintyminen tarkoitti +ainoastaan osaston marssin hidastuttamista. Heitä oli siis jälleen +vedetty nenästä. Ja tosiaankin nähtiin ulaanit koko ajan milloin vain +päästiin jonkun mäen kukkulalle, he seurasivat jälessä ja olivat +valppaita, katosivat talojen taa ilmestyäkseen jälleen metsänrinteessä. + +Sotamiehistä tuntui pahalta, että heitä noin vartioitiin matkan takaa, +niinkuin olisivat olleet näkymättömässä lukinverkossa. + +-- Tätä ei kestä mikään, tuumailivat sotamiehet. Jos kuitenkin saisi +lennättää pari lyijypalasta tuonne, niin eivätköhän sieltä häviäisi? + +Mutta he marssivat ja marssivat yhä, vaikkakin hitaasti ja +vaivaloisesti. Ja he tunsivat, että vihollinen lähenee joka puolelta, +että heidän ylitsensä kokoontui kuin ukkosen ilma, jonka uhkaava paino +rasittaa jo kauvan edeltäpäin. Jälkijoukolle oli annettu ankaroita +käskyjä, nyt ei enää jäänyt jälkeen vitkastelijoita, sillä nythän +tiedettiin varmaan, että preussiläiset eivät voineet olla kaukana, ja +he kyllä keräävät jokaisen, jonka tieltään löytävät. Heidän tykistönsä +lähestyi salaman nopeudella, kulki enemmän kuin 5 peninkulmaa päivässä, +jotavastoin ranskalaiset väsyneinä ja ilman pontevuutta tallustelivat +samoja jälkiään. + +Autheen tultua selkeni taivas ja Maurice, tarkastaen auringon asemaa, +teki sen huomion, että he jo puolentoista peninkulman päässä Chênestä +alkoivat kääntyä itäänpäin, sen sijaan että olisivat kulkeneet suoraan +kylää kohti. Kello oli kaksi; parin päivän yhtämittaa märissä +vaatteissa olon jälkeen rasitti kuumuus tavattomasti miehiä. Pitkissä +mutkissa kierteli tie autiota kangasta. Ei näkynyt taloa, ei elävää +sielua, ainoastaan joku pieni puuryhmä siellä täällä; ja tuo elottomuus +ja tyhjyys vaikutti samanlaista mielialaa sotamiehissä, jotka hitaasti +liikkuivat eteenpäin, hiestyneinä ja päät nuukallaan. -- Jo tuli +vihdoin Saint-Pierremont näkyviin -- pari kolme tyhjää taloa mäen +nypykällä. He eivät marssineet kylän kautta, vaan kääntyivät oitis +vasemmalle, astuen jälleen suoraan pohjoseen Besacea kohti. Nyt käsitti +Maurice marssisuunnitelman tarkoituksen, he koettivat ennättää +Mouzoniin ennen preussiläisiä. Vaan voiko se olla mahdollista näillä +läpiuupuneilla joukoilla. Pierremontin luona näyttäytyivät ulaanit taas +kaukana erään Buzancyyn vievän tien käänteessä, ja kun jälkijoukko +kulki maakylän ohitse, paljastui eräs tykistöpatteri ja muutamia luotia +vingahteli ilmassa, kuitenkaan vahinkoa tuottamatta. Mutta niihin ei +vastattu, marssia vain jatkettiin yhä hitaammin ja vaivaloisemmin. + +Saint-Pierremontista on Besaceen runsaasti puolitoista peninkulmaa ja +Jean joutui aivan epätoivoon kun Maurice ilmoitti sen hänelle. Se oli +mahdottomuus, hän näki selvästi miesten väsyneistä katseista ja +hengityksestä, etteivät he jaksa niin pitkälti. Tie kulki yhä ylämäkeä +kahden harjun välissä, jotka vetäytyivät lähemmä ja lähemmä toisiaan. +Nyt täytyi levähtää. Vaan lyhyt pysähdys jäykistytti vaan enemmän +jäseniä ja lähtö oli varsin surkea. Rykmentit marssivat sanomattoman +vitkaan, silloin tällöin jäi joku kaatunut tielle. Maurice oli käynyt +kalman kalpeaksi ja kulki melkein tunnotonna silmäluomet ummessa. Jean +oli vastoin tavallisuutta puhelias, hän koetti pitää toisen mieltä +vireillä. + +-- Vai asuu sinun sisaresi Sedanissa, ehken tulemme kulkemaan siitä +kautta. + +-- Sedaniin! Ei ikään! Emme me tule ensinkään siihen suuntaan +kulkemaan, -- ne mahtavat olla hulluja... + +-- Onko sinun sisaresi nuori? + +-- Hänhän on päivän päälle yhtä vanha kuin minä, me olemme kaksoset. + +-- Ja hän on sinun näkösesi? + +-- On hyvin, hän on myös vaalea, kauniit, kiharat hiukset ... oi, niin +hienot ja pehmeät! Hyvin pienikasvuinen, kapeat kasvot, ja hiljainen +käytökseltään, niin hän on ... sisar Henriette! + +-- Kai pidät hänestä paljon! + +-- Tietysti, pidänhän toki... + +He kävelivät hetken ääneti. Vaan sitten vilkasi Jean häneen ja näki, +että hän oli aivan kaatumaisillaan. + +-- No no, mikäs nyt, poika parka?... Koeta vielä vähän matkaa... Minä +otan tuon pyssyn, että on helpompi. Jos totta totisesti tätä vielä +kauvan kestää, niin jää puolet miehistöstä maantieojaan! + +Suoraan edessäpäin oli Oches, jonka muutamat talot näkyivät mäen takaa; +keskellä pisti keltanen kirkko huippunsa viheriöiden puiden välistä. + +-- Tuohon saamme varmaan jäädä yöksi, arveli Jean. + +Oikein arvasi. Kenraali Douay oli huomannut, että miehet olivat +nääntymäisillään ja tarvitsivat lepoa, vaan tämän päätöksen vaikutti +etenkin kuormaston saapuminen, tuon kovanonnen kuormajonon, joka taas +sattui juuri osaston tielle viivyttämään kulkua. Quatre-Champsista se +oli komennettu ajamaan suoraan Saint-Pierremontiin; ja täällä se vasta +yhtyi sotajoukkoon niin kurjassa tilassa, että hevoset eivät tahtoneet +jaksaa vetää. Kello jo lähestyi viittä. Kun ei kenraali enää uskaltanut +lähteä Stonnen solaan, oli hänen mielestään parasta pysähtyä jo ennen +marsalkan määräämää paikkaa. Yksi divisioona jäi suojelemaan kuormastoa +alhaalla niityllä, tykistö sijoitettiin mäkilöille takapuolla ja se +prikaatti, joka tuli huomenna olemaan etujoukkona, asetettiin +harjulle Saint-Pierremontin lähellä. Eräs toinen divisioona, johon +Bourgain-Desfeuillesin prikaattikin kuului, pysähtyi kirkon taakse +laajanlaiselle tasangolle, jota rajoitti komea tammimetsä. + +Oli jo aivan pimeä, ennenkun 106:s oli järjestynyt metsän rintaan. + +-- Hiiteen kaikki muu, huusi Chouteau, nyt minä makaan... + +Ja se oli kaikkien ajatus. Useimmat eivät kyenneet telttaansakaan +pystyttämään, kaatuivat seisovilta jaloiltaan ja makasivat kuin pölkyt +taivasalla. Ja ne, jotka vielä sen verran jaksoivat, että saivat teltan +kuntoon, rupesivat syömättä levolle, sillä ruuan jakamisesta ei taas +ollut puhettakaan, kenttäravintola odotti seitsemättä osastoa Besacessa +eikä Ochesin luona. Tästä lähtien ei miehistölle enää koskaan jaettu +säännöllisesti elantotarpeita, sanottiin että he saavat tyytyä siihen, +mitä repuissa löytyy -- ja ne olivat tyhjät. Harvalla oli enää +tähteitäkään Vouziersin yltäkylläisyydestä. Kahvia kenties, vaan se +täytyi juoda sokeritta. + +Kun Jean aikoi jakaa Mauricelle osastaan, toisen jälellä olevista +korpuista, oli tämä jo vaipunut sikeään uneen. Hän mietti hetken aikaa, +herättäisikö poikaparan niukalle illalliselle, vaan kätki sitten +korppunsa, ikäänkuin ne olisivat olleet kultaa, reppunsa pohjalle ja +tyytyi kuten muutkin kahvipisaraan. Hän käski miesten pystyttämään +teltan ja he olivat jo käyneet levolle kun Loubet toi saaliinsa, +muutamia porkkanoita, jotka oli löytänyt läheiseltä pellolta. Mutta +missäpä ne sai keitetyksi? Parasta oli järsiä raakana, vaan se yhä +kiihoitti nälkää. Pache tuli kipeäksi. + +-- Ei, ei, anna hänen vain maata, sanoi Jean, kun Chouteau alkoi nykiä +Mauricea porkkanaosaansa saamaan. + +-- Huomenna toki saa Angoulêmessa leipää, sanoi Lapoulle. Minulla on +siellä serkku. Kelpo kylä se on... Angoulême... + +Miehet hämmästyivät. + +-- Angoulême? Mitä se pöllö nyt höpisee? Luulee, että me tulemme +Angoulêmeen! + +Mutta Lapoulle piti päänsä. Hän oli yhtä varma pääsevänsä kohta +serkkunsa luo Angoulêmeen kuin aamulla, että ulaanit kuuluivat Bazainen +armeijaan. + +Pimeys laskeutui leirin yli; se vaipui kuin kuoleman hiljaisuuteen. +Vaikka yö oli niin kylmä, oli kielletty tulia tekemästä. Preussiläiset +eivät saattaneet olla kaukana, täytyi olla niin hiljaa kuin +mahdollista, ettei herätettäisi heidän huomiotaan. Upseerit olivat +ilmoittaneet lähdettävän liikkeelle jo neljän aikaan, ja kaikki +kiiruhtivat käyttämään hyväkseen lyhyttä lepoaikaa. Sinne tänne +asetetuista teltoista ja niiden ympäriltä kohosi pimeyteen tuhansien +ihmisten hengitys, kuului kuin itse maa olisi vetänyt henkeä +keuhkoihinsa. + +Yhtäkkiä pamahti laukaus. Oli vielä aivan pimeä, tuskin lienee kello +ollut kolmeakaan. Joka ainoa mies hypähti pystyyn, he luulivat +vihollisen karkaavan niskaan. Ja sitten se olikin vain Loubet, jonka +päähän yöllä oli pistänyt lähteä metsään tarkastamaan, eikö sieltä +saisi kynsiinsä jotain jäniksen poikaa eli metsälintua. Olisipa aamulla +kelvannut tarjota toisille kunnon ateria ennen marssiin lähtöä! Vaan +etsiessään hyvää väijymäpaikkaa kuuli hän metsästä askelia, joku +hiiviskeli aivan lähellä, oksat rasahtelivat poikki. Hän otaksui sitä +tietysti viholliseksi ja laukasi. + +Kun Maurice, Jean ja pari muuta miestä juoksivat ääntä kohti, huusi +käheä ääni: + +-- Elä ammu, elä ammu, hullu! + +Metsän reunassa vilahti pitkä laiha olento. Hän lähestyi ja he näkivät +miehellä olevan paksun, pörhösen parran, harmaan nutun, joka oli +vyötetty kiinni punasella vaatteella, ja pyssy olalla. Hän selitti, +että oli ranskalainen, sala-ampuja, kersantti, ja että tuli parin +miehensä seuraamana Dieuletin metsästä antamaan tärkeitä tietoja +kenraalille. + +-- Hei pojat, Ducat, Cabasse! huusi mies metsään päin, -- hei, kyllä te +nyt jo uskallatte tulla! + +Metsästä tuli esille kaksi miestä, Ducat ensin, pieni pyylevä ukko, +kaljupäinen ja kelmeä, ja sitten Cabasse, joka oli pitkä ja laiha, +mustanpuhuva kasvoiltaan ja omisti tavattoman suuren nenän. + +Maurice tarkasti uteliaasti n.s. kersanttia ja kysäsi viimein +äkkipäätä: + +-- Mutta ettekös te ole Vilhelm Sambuc Rémillystä? + +Kun mies vähän hitailtuaan myönsi olevansa sama henkilö, astui Maurice +ehdottomasti hämmästyksestä askeleen etemmä, sillä tämä Sambuc oli +tunnettu veijari, huonomaineisen halonhakkaajaperheen ansiokas jäsen. +Isä oli ollut kauhea juomari ja tappelusankari, joka löydettiin eräänä +iltana kurkku poikki leikattuna metsässä, äiti ja sisaret kerjäsivät ja +varastivat, miten milloinkin sattui, ja viime vuosina ei heistä +tiedetty mitään, mutta luultavasti ne eivät olleet valinneet mitään +rehellistä elämänuraa. Vilhelm oli salametsästäjä ja tullivaras ja koko +sudenpesuudessa ei löytynyt kuin yksi ainoa rehellinen ihminen ja se +oli Prosper. Inhoten sitä elämää, jota kodissaan, metsämökissä, +vietettiin, hän oli ensin ruvennut rengiksi ja kuului nyt +afrikkalaisiin jääkäreihin ja oli hyvässä maineessa eskadroonassaan. + +-- Minä tapasin veljenne Reimsissä ja Vouziersissä, sanoi Maurice, ja +hän voi hyvin. + +Sambuc ei vastannut mitään. Asia ei näyttänyt häntä huvittavan. + +-- Viekää minut kenraalin luo. Sanokaa, että Dieuletin metsäsisseillä +on tärkeitä sanomia. + +Ja leirille astuessa ajatteli Maurice koko ajan näitä +partioretkeläisiä, joista oli niin suuria toivottu ja joista jo alkoi +kuulua valituksia joka suunnalta. He olivat muka vakoilevinaan ja +olivat luvanneet pitää silmällä, ettei ainoakaan vihollinen pääsisi +elävänä metsän kautta, mutta olivatkin sitä pahempi vain kauhistus +talonpojille, joiden maat he turmelivat, eivätkä suinkaan kyenneet +puolustamaan. Kaikellaiset roistot, jotka eivät muuta halunneet kuin +saada omin päin, kuritta ja järjestyksettä, heilua, yhtyivät näihin, ja +he elivät kuin metsävorot, makasivat taivasalla ja ottivat mitä eteen +sattui, keneltäkään lupaa kysymättä. + +-- Hei Ducat, hei Cabasse, huusi Sambuc yhtä mittaa, no joutukaa nyt +vähän paremmin! + +Hekin olivat aika veljeksiä. Pitkä laiha mies oli Toulonista, oli +palvellut eräässä ravintolassa Marseillessa, tullut sieltä muutamain +vähäpätöisten kauppahuoneiden asiamiehenä Sedaniin, jossa oli vähällä +joutua kiinni varkaudesta. Pieni ja paksu oli taas ollut asianajajana +Blainvillessä, vaan melkein ajamalla ajettu pois koko kaupungista +epäsiveellisen elämänsä tähden. Nyt hän oli kirjanpitäjänä muutamassa +tehtaassa Raucourtissa ja oli aivan nykysin ollut syytettynä +rumanlaisesta rikoksesta, vaan pääsi kuitenkin hädin tuskin vapaaksi. +Ducat viisasteli usein latinaisilla sanoilla ja lauseilla, jota vastoin +Cabasse ei osannut tavata omaa nimeäänkään; mutta hyvät toverit he +sentään olivat, pari oikeita rosvonaamoja. + +Jean ja Maurice saattoivat sissit kapteeni Beaudoinin luo, joka vei +heidät överstin puheille. Tämä alkoi tutkia miehiä, vaan Sambuc tahtoi +välttämättömästi tavata kenraalia itseään. Bourgain-Desfeuilles oli +viettänyt yön pappilassa, oli juuri päässyt ylös ja oli hyvin ärtysellä +tuulella kun täytyi nousta keskellä yötä ja lähteä taas lukemattomia +vaivoja ja ikävyyksiä kokemaan, ja hän purki heti vihaansa överstille, +joka kuljetti sissit pappilaan. + +-- Mistä ne tulevat?... Mitä niillä on tahtomista?... +Partioretkeläisiä! Oo, kyllä minä jo heidät tunnen, kuljeksijoita, +roistoja!-- Nälkäkös? + +Mutta Sambuc ei ottanut itseensä. + +-- Herra kenraali, me tulemme Dieuletin metsistä, minä ja minun +toverini... + +-- Dieulet?... Missä se on? + +-- Stenayn ja Mouzonin välillä, herra kenraali. + +-- Stenay? Mouzon? En tunne! Sula mahdottomuushan minun on muistaa +kaikkia outoja nimiä, joita täällä suhisee korvien ympärillä. + +Vähän häpeissään alkoi översti Vineuil selittää kenraalille, että +Stenay ja Mouzon olivat Maasin varrella, että saksalaiset olivat +ottaneet haltuunsa ensinmainitun ja että koetettiin päästä virran yli +jälkimmäisen siltoja myöten. + +-- Asia on se, että me olemme tulleet ilmoittamaan kenraalille, +että metsä vilisee preussiläisiä... Kuu viides osasto marssi eilen +Bois-aux-Damesta kohtasi se vihollisen Nouartin luona... + +-- Mitä? tapeltiinko eilen... + +-- Niin, herra kenraali, viides osasto oli kahakassa, vaan täytyi +peräytyä, eikö liene nyt Beaumontin luona... Ja sillä välin kun +muutamat meidän komppaniamme miehistä veivät viidennelle osastolle +tiedon vihollisen asemasta, tuumasimme, että on ehkä hyvä, että +kenraalikin saa tietää, mitä siellä tapahtui ja että viidennellä +osastolla on epäilemättä huomen aamulla aikaseen 60,000 saksalaista +niskassaan, ja ehkä tarvitseisivat apua... + +Bourgain-Desfeuilles kohotti olkapäitään. + +-- 60,000 miestä? Miksei 100,000! Te näette unta, mies parka, pelko on +saattanut teidät näkemään ihmeitä! Täällä ei millään muotoa saata olla +sellainen mieslauma niin lähellä, ilman että meillä olisi siitä +aavistustakaan! + +Ja hän piti päänsä, vaikka sekä Ducat että Cabasse vannoivat, että joka +ikinen sana oli totta. + +-- Me näimme tykitkin, vakuutti Cabasse, ja ne roistot mahtavat olla +rutihulluja kun uskaltavat lähteä vetelöille metsäteille, joihin uppoaa +polvea myöten. + +-- Heillä on johtajia, jotka tuntevat nämä seudut kuin viisi sormeaan, +selitti entinen asianajaja painolla. + +Kenraali ei välittänyt kuulla enempää ja hänestä oli myös turhaa +näyttää sissiä ylipäällikölle, jonka kanssa miehet luulivatkin +puhelleensa. Jos rupeaisi kuuntelemaan kaikkia talonpoikia ja +maankulkijoita, jotka juoksevat ilmoituksineen, niin kyllä silloin +olisi tallella. Hän käski kuitenkin sissien seuraamaan osastoa, koska +näyttivät tuntevan seutuja. + +-- He olivat sentään hyviä poikia kun tulivat kahden peninkulman matkan +meille tuota ilmoittamaan, sanoi Jean Mauricelle telttaa kokoon +kääriessään. + +Maurice tunsi myös paikat ja oli levottomuudella kuullut että Dieuletin +metsä oli täynnä preussiläisiä, jotka kiiruhtivat Beaumontia ja +Sommauthea kohti. Hän istui lepäämään, oli väsynyt jo ennen marssiin +lähtöä ja aavisti, että tänä päivänä voimia kysytään. + +Korpraali huomasi, että hän oli tavattoman kalpea, ja kysyi +isällisesti: + +-- Eivät taida olla asiat nyt oikein? Jalkako se taas vaivaa? + +Maurice puisteli päätään -- ei jalassa ollut mitään vikaa. + +-- Nälkäkös? + +Kun ei vastausta kuulunut, veti Jean laukustaan toisen korpuista. + +-- Tuossa on sinun osasi... Minä juuri äsken söin toisen. + +Päivä valkeni kun he lähtivät Ochesta ja marssivat Besacen kautta +Mouzoniin, jossa heidän käskyn mukaan olisi pitänyt viettää yö. +Kuormasto oli lähetetty ensin ja sitä suojelemaan ensimmäinen +divisioona. Toiset vaunut kulkivat hyvääkin vauhtia, vaan toiset +liikkuivat, varsinkin Stonnen solassa, tavattoman hitaasti. Siinä on +pitkä ylämäki, aina la Berliéren kylän toiselle puolelle, joka on +rakennettu pienten metsäisten harjujen väliin. + +Kello kahdeksan ajoissa, kun kaksi jälkimmäistä divisioonaa lähti +marssimaan, saapui marsalkka Mac-Mahon. Hän oli vimmoissaan kun löysi +täällä joukot, joiden jo aikaseen aamulla olisi pitänyt lähteä +Besacesta ja jo tähän aikaan olla Mouzonissa. Kenraali Douay selitti +marsalkalle tämän sangen ikävän viivytyksen syyt, ja silloin +päätettiin, että ensimmäinen divisioona ja kuormasto saisivat jatkaa +marssia Mouzoniin, jota vastoin toiset kaksi viipymättä lähtekööt +Raucourtin ja d'Autrecourtin kautta Villersiin, mennäkseen siitä kohti +Maasin yli. Jälleen kääntyi kulku pohjosempaan päin. Marsalkka tahtoi +välttämättömästi saada virran sotajoukkonsa ja vihollisen välille; +maksoi mitä maksoi, mutta hän tahtoi olla sinä iltana oikeanpuolisella +rannalla. Jälkijoukko ei ollut vielä saanut lähteneeksi Ochesista, kun +eräs vihollinen patteri alkoi kaukaselta mäeltä Pierremontin puolella +ammuskella joukkoja. Ensimmäisiin laukauksiin vastattiin, typerää +kyllä, vaan sitten vetäytyivät viimeiset rykmentit tulesta ja +seurasivat toisia. + +Kello yhteentoista saakka marssi 106:s verkalleen mäkistä Stonnen +solassa kiemurtelevaa tietä. Vasemmalla oli jyrkkä, alaston kallion +rinne, oikealla matalampia metsäisiä harjuja. Aurinko oli tullut +näkyviin ja ahtaassa solassa tuntui kuumuus ja hiljaisuus rasittavalta. +Tultua Berliérin ohi, missä suuri puuristi eräällä mäellä kohoaa synkän +näkösenä taivasta kohti, ei näkynyt yhtään taloa eikä ihmistä eli edes +eläintäkään. Ja miehet, jotka jo olivat eilen olleet uupumuksesta +nääntymäisillään ja tuskin nimeksikään saaneet ruokaa ja lepoa, +vetelivät väsyneesti jalkojaan ja kuohuivat katkeraa vihaa. + +Juuri kun pysähdyskäsky annettiin, kajahti oikealta kanuunan +laukauksia. Ne kuuluivat niin selvästi, että taistelupaikka ei +saattanut olla kuin ehkä peninkulman päässä ja vaikuttivat miehiin kuin +sähköisku. Kaikki hypähtivät pystyyn, väsymystä ei muistettu; +miks'eivät saaneet rientää sinne? He tahtoivat tapella, nyt hetikohta, +tahtoivat kuolla ennen kuin täten laukata paikasta paikkaan. + +Kenraali Bourgain-Desfeuilles ratsasti översti Vineuilin seurassa +seutua tarkastamaan. Miehistö näki heidän pysähtyvän mäen nystyrälle ja +kääntävän kiikarit tykin ääntä kohti. Nyt lähetettiin ajutantti sissiä +noutamaan; pari miestä, niiden joukossa Jean ja Maurice, saivat lähteä +mukaan. + +Kun he saapuivat päälliköiden luo, huusi kenraali heti Sambucille: + +-- Kauheata maata tää, mäkistä ja puita täynnä!... Kuulkaahan mies, +missä paikoin ne nyt tappelevat? + +Sambuc sekä kaksi toveriaan olivat jälleen tärkeän näköisiä, +kuuntelivat ja tähystelivät hetken aikaa kaukaisuuteen. Niinkauvas kuin +silmä kantoi vuoroittelivat mäet ja syvennykset kuin aaltoilevan järven +pinnalla. Tumman viheriät metsät erosivat jyrkästi keltasesta +maaperästä, etäiset harjut olivat kiedotut punertavaan huuruun, ja koko +maisema loisti säteilevän päivän valossa. Ja yhtämittaa jymisivät +kanuunat kuin kaukainen ukkosenilma, ei näkynyt vähintäkään valkoista +savupilveä. + +-- Täällä oikealla on Sommauthe ja vasemmalla Yoncq... Nyt taistellaan +Beaumontin luona, herra kenraali. + +-- Varnicourtin eli Beaumontin luona, vakuutti Ducatkin. + +Kenraali mutisi jotain partaansa. + +-- Beaumont, Beaumont, mikä hiisi ne kaikki tietää... Ja miten pitkälti +täältä on Beaumontiin? + +-- Runsas peninkulma, noin viisi neljännestä, kun mennään Chênen tietä. + +Kanuunan laukaukset kuuluivat yhä, jymisten oikealta vasemmalle. Ja +Sambuc jatkoi: + +-- Siellä tuntuu leikki yltyvän... Niin, sanoinhan jo aamulla +kenraalille; ne ovat tietysti samat patteriat, jotka näimme Dieuletin +metsässä. Nyt on varmaan viidennellä osastolla täysi työ kun kokonainen +armeija, se Buzancysta ja Beauclairesta tuleva, on niskassa. + +Laukaukset kajahtelivat yhtämittaisena paukkeena, kaukainen melu tuntui +yltyvän ja yltyvän. + +Maurice puri hampaansa yhteen, ett'ei huuto pääsisi. + +Minkätähden he eivät marssi tuossa tuokiossa sinne turhaa +jaarittelematta? Joka laukaus tärisytti häntä, hänen sydämmensä paisui +halusta päästä sinne toimimaan, taistelemaan. Vieläkö heitä nytkin +aijottiin juoksuttaa, aina vaan, eikä annettu pyssyä paukutella? +Vouziersissä he olivat _kuulleet_ jälkijoukon ampuvan. Ochessa +olivat vihollisen tykit jyrisseet takanapäin. Ja nyt heitä taas +lähdettiin ajamaan eteenpäin, eivät saaneet rientää tovereitaan +auttamaan. Maurice katsoi Jeaniin, ja hänkin oli hyvin kalpea ja silmät +paloivat. Heidän sydämmensä oli haljeta kuullessaan kanuunan kutsuvan +äänen, joka kaikui yhä ankarammin. + +Mutta he odottivat vieläkin. Pientä polkua myöten lähestyi eräs +kenraali esikuntineen. Se oli Douay, tuskastuneen ja rauhattoman +näkösenä. Hän kyseli partioretkeläisiltä asian laitaa eikä voinut enää +pidättää tuskanhuutoa. Vaikkapa olisikin jo aamulla kuullut heidän +kerrottavansa, ei hän kumminkaan olisi voinut tehdä mitään; hänellä ei +ollut valtaa, marsalkan määräys vaati rientämään Maasille, hän tahtoi +sinä iltana ylitse, tapahtukoon vaikka mitä. Ja mitenkäpä olisikaan nyt +yhtäkkiä saatu kerätyksi Raucourtiin marssivat joukot ja viedyksi +ajoissa Beaumontiin? Viideskin osasto vetäytyi luultavasti taistellen +Mouzoniin ja kanuunanpauke kuului selvästi siirtyvän itään päin. +Kenraali Douay nosti voimattomassa kiukussa ja epätoivossa kätensä ylös +metsäisten mäkien, peltojen ja laaksojen yli; sitten annettiin käsky +jatkaa marssia Raucourtiin. + +Taivas sitä marssia! Kun kuljettiin Stonnen ahtaassa solassa ja metsän +takana jyrisi yhtämittaa kanuunain kutsuva ääni! 106:nen rykmentin +etunenässä ratsasti översti Vineuil, jäykkänä kuten tavallisesti, vaan +kalpeana kuin ruumis, ripistellen silmiään ikäänkuin pidättääkseen +kyyneleitä. Kapteeni Beaudoin pureksi viiksiään äänetönnä ja +mietteissään, jota vastoin luutnantti koki purkaa kiukkuaan +haukkumasanoihin ja kiroili väliin itseään, väliin muita. Ja väestössä +levisi kaikista raukkamaisimpiinkin synkkä raivo ja into hyökätä +käsiksi johonkin eli ulvoa ääneen; he olivat tulla mielipuoliksi, he +eivät jaksaneet enää aina ja joka paikassa väistää taistelua, +astua juntata maita ja mantereita ja antaa noiden kirottujen +preussiläis-roistojen hakata mäsäksi toverit. + +Stonnen solasta päästyä aukesi taas eteen laajempi maisema; tie +kiemurteli kuin pitkä nauha peltojen ja pienten lehtojen ohi. + +106:s muodosti jälkijoukon ja Ochesta lähtien he odottivat joka +silmänräpäys päällekarkausta, sillä vihollinen seurasi kolonnaa askel +askeleelta, odottaen sopivaa tilaisuutta hyökätäkseen takaapäin sen +kimppuun, ja ratsuväestö koetti päästä metsien taitse rykmentin +sivulle. Kerrankin ilmestyi tiheästä lehdosta useita eskadroonia +preussiläistä kaartia, vaan pysähtyivät nähtyään husaarit, jotka +lähenivät tiellä. Siten jatkettiin peräytymistä hyvässä järjestyksessä +ja he olivat jo lähellä Raucourtia kun muuan tapaus vei viimeisenkin +rohkeuden miehiltä. + +Eräältä syrjätieltä syöksi suuri ihmislauma: haavotettuja upseeria, +aseettomia sotamiehiä, tavaravaunuja, nelistäviä hevosia, hurjassa +paossa rientäen kaikki minkä kykenivät eteenpäin. Ne olivat yhden +ensimmäisen divisioonan prikaatin tähteet, sen, joka suojeli kuormastoa +ja joka oli aamulla lähtenyt Besacen kautta Mouzoniin. He olivat +eksyneet väärälle tielle ja onnettomuudeksi oli prikaatti ja osa +kuormastoa kohdanneet viidennen osaston loput, jotka pakenivat hujan +hajan. Ja sitten tapahtui päällehyökkäys Varniforêtin luona, +monilukuinen vihollinen ahdisti sivulta, ei muuta kuin hurja pako +edessä. Verisinä, haavoitettuina, pelon vimmassa, he levittivät kauhua +ja epätoivoa ympärilleen. Heidän kertomuksensa riistivät viimesenkin +ryhdin kipenen tovereilta, ne olivat kuin jälkimaininkia kanuunan +ryskeestä, joka oli kello kahdestatoista saakka tärisyttänyt ilmaa. + +Raucourtiin marssiessa vallitsi miehistössä suurin levottomuus ja +pelko. Upseerit olivat neuvottomia. Olisikohan käännyttävä oikealle +Autrecourtiin päin vai menisivätkö Maasin yli Villersin luona, niinkuin +ensin oli käsketty. Kenraali Douay pelkäsi sillan jo olevan vihollisen +vallassa ja piti siitä syystä viisaampana marssia oikealle, +Haraucourtin solan kautta Rémillyyn. Mouzonin jälkeen tuli Villers ja +Villersin jälkeen Rémilly. siis aina vain pohjosempaan, ulaanit +kintereillä! Ei ollut enää kuin noin kolme neljännestä jälellä, mutta +kello oli jo viisi ja joka mies menehtymäisillään. Päivän valjetessa he +jo olivat olleet jalkeilla, marssineet kahdessatoista tunnissa -- kaksi +peninkulmaa, tallustelleet paikalla; odotus ja jännitys oli vienyt +viimeiset voimat, joita ei syömättömillä, valvoneilla raukoilla liikoja +ollutkaan. Jalat eivät tahtoneet kannattaa enää! + +Raucourt on pieni hyvinvoipa tehdaskaupunki; pääkatu suora ja leveä, +raatihuone uusi ja kirkko koko soma. + +Vaan se yö, jonka keisari ja marsalkka Mac-Mahon olivat seurueineen ja +keisarillisine talouksineen siellä viettäneet, tyhjensi myymälät ja +lihapuodit; ensimmäinen osasto marssi sitten kaupungin läpi, vei loput, +ja nyt ei siellä enää löytynyt jumalan jyvää ei leipurilla, ei +ruokatavaran kauppiaalla, ei puutarhurilla. Ei ollut leipää eikä +sokeria eikä viiniä! Eilisen päivän olivat kaupungin naiset jakaneet +sotamiehille viiniä ja lihalientä, vaan nyt olivat padat tyhjät ja +tynnyrien tapit auki. Ei löytynyt enää mitään, kaikki oli loppunut kun +seitsemännen osaston ensimmäiset rykmentit marssivat kylään. Mitä? Joko +se taas alkaa, eikö tulekkaan loppua noista kurjista, tomusista +miesparvista, jotka marssivat katua ylös puolikuolleina nälästä ja +janosta, eikä ole mitään antaa. Jotkut pysähtyivät, koputtivat oviin ja +ojensivat kätensä ikkunoita kohti rukoillen leipäpalasta. Ja naiset +itkivät ja nyyhkyttivät kun täytyi vastata, että he eivät voineet, +heillä ei ollut mitään antaa. + +Eräässä kadunkulmassa seisahtui Maurice, maailma musteni hänen +silmissään ja jalkansa horjahtelivat. Jean juoksi auttamaan. + +-- Ei ei, anna minun olla, väsyttää... Parempi on kuolla tähän! + +Hän vaipui katukivelle. Korpraali oli suuttuvinaan: + +-- Mitä hittoa! Koeta vain päästä jaloillesi vai tahdotko jäädä tähän +preussiläisten pieksettäväksi? Ylös vain ja paikalla! + +Mutta kun ei Maurice jaksanut vastata, vaan sulki silmänsä ja näytti +pyörtyvän, toisti Jean yhä, matalalla, säälivällä äänellä: + +-- Mitä hittoa! Mitä hittoa! + +Hän juoksi nopeasti kaivolle, toi vettä ruoka-astiallaan ja roiski +Mauricen kasvoille. Ja sitten hän veti peittelemättä viimeisen +korppunsa repusta, taitteli palasiksi ja pisti Mauricen suuhun. Hetken +perästä avasi tämä jo silmänsä ja söi halukkaasti loput muruset. + +-- Mutta sinä, kysyi Maurice äkkiä muistaen Jeanin korppuluvun, sinä et +ole siis syönytkään mitään? + +-- Minusta ei ole lukua, minä kyllä tällaiset kestän... Otan hyvän +kulauksen hanhenviinaa, niin kestänmähän taas jonkun matkaa! + +Hän täytti astiansa kaivosta, tyhjensi yhdellä kulauksella ja maiskutti +kieltään. + +Vaan ei ollut mies kovin reippaan näkönen itsekkään, kasvonsa olivat +verettömät ja kädet vapisivat. + +-- No, ylös nyt! Että pysytään toisten matkassa, poika! + +Ja Maurice nojasi häneen niinkuin olisi ollut lapsi ja hänestä ei ollut +vielä milloinkaan tuntunut naisen läheisyys niin suloiselta kuin +ystävän tukeva käsi sillä hetkellä. Häntä lohdutti ja kipujaan lievensi +kurjuuden ja kuoleman keskellä, kun tunsi Jeanin pitävän hänestä +huolta; ja ajatus, että tuo sydän, joka häntä niin hellästi rakasti, +oli vain yksinkertaisen, halvan talonpojan, enensi Jeanin ystävyyden +arvoa, vaikka häntä oli ensimmältä loukannutkin hänen arkailematon +suoruutensa. Tämähän oli samanlaista kuin ensimmäisten ihmisten +ystävyys, aikojen alussa, ennenkun sivistystä ja säätyerotusta oli +olemassa, tämä ystävyys kahden miehen välillä, jotka liittyvät yhteen +auttaakseen ja suojellakseen toisiaan yhteistä vihollista vastaan! +Maurice oli iloinen ja ylpeä voidessaan niin täydellisesti luottaa +Jeanin rohkeuteen ja voimaan, ja korpraali taas oli tyytyväinen, +syvemmin tutkimatta tunteitaan, kun sai suojella ystävänsä +hienontunutta heikkoutta, sivistystä ja ymmärrystä, jota hänessä ei +oltu ensinkään kehitetty. Kadotettuaan vaimonsa luuli Jean, että hänen +sydämmensä oli mennyt kuolleen muassa hautaan, ja hän oli päättänyt +pysyä erillään noista olennoista, joiden tähden mies saa niin +hirmuisesti kärsiä, vaikka ne eivät olisikaan ensinkään häijyjä. Ja nyt +hän antautui kokonaan ystävyyden valtaan; he eivät mitenkään hyväilleet +toisiaan, vaan käsittivät toisensa niin perin pohjin, vaikka olivatkin +aivan erilaisia luonteita; he ymmärsivät toistensa syvimmät tunteet ja +marssiessaan toisiinsa nojaten Rémillyn tietä he ikäänkuin sulautuivat +sääliin toistensa kärsimyksiä kohtaan. + +Kun jälkijoukko oli lähtenyt Raucourtista, marssivat saksalaiset +kaupunkiin. Kaksi patteriiaa asetettiin heti kukkuloille vasemmalla ja +ne alottivat oitis ampumisen. Sillä hetkellä oli 106:s rykmentti juuri +Emmanen kohdalla ja siis vihollisen ampumalinjassa. Eräs kranaatti +pirstosi poppelin joen reunalla ja toinen tunkeutui räjähtämättä +maahan aivan kapteeni Beaudoinin sivulla. Mutta tie kapeni yhä aina +Haraucourtiin saakka ja he marssivat korkeiden mäkien välissä, jotka +kasvoivat tiheää metsää; jos sillä kohti olisi ollut kourallinen +preussiläisiä väijyksissä, niin he olisivat voineet tehdä ihmeitä. +Kanuunat jyrähtelivät takana ja alituisesti peljäten hyökkäystä +oikealta eli vasemmalta koettivat joukot rientää pois vaaralliselta +tieltä. Väsyneimmätkin saivat uutta intoa. Samat miehet, jotka +Raucourtissa tuskin jaksoivat jalkojaan liikutella, marssivat +pitkillä, reippailla askelilla. Näytti siltä kuin hevosetkin olisivat +aavistaneet, että vähinkin viivytys saattoi tuottaa kaikille turmion. +Alkupää liene jo ollut Rémillyssä, marssia jatkettiin vauhdilla ja +innolla, kun -- täytyi pysähtyä. + +-- No perhana! kirosi Chouteau, tähänkö meidät nyt jätetäänkin? + +106:s ei ollut vielä Haraucourtissa ja kranaattia sateli yhtä mittaa. +Yksi räjähti aivan lähellä, oikealla, vaan ei haavoittanut sentään +ketään. + +Viisi minuuttia kului; he eivät hievahtaneetkaan paikaltaan. Varmaan +siellä edessäpäin oli jotain, joka tukkesi tien, muuri ehkä eli muu +ylipääsemätön este. Översti kohottautui seisomaan jalustimissa ja +kurkisti, mitä siellä takana oli tekeillä, pelkäsi miesten pelossaan +vielä vallattomuuksiin ryhtyvän. + +-- Tietäähän sen koko maailma, että me olemme myödyt preussiläisille! +huusi Chouteau rajusti. + +Riveistä alkoi kuulua uhkaavaa mukinata. Harmi ja kiukku kasvoivat +pelon lisääntyessä. Niin, niin se oli! Heidät oli laahattu tänne +viholliselle jätettäväksi. Nämä lyhytjärkiset olennot eivät voineet +mitenkään muuten selittää kaikkia vastoinkäymisiä ja turmiollisia +erehdyksiä ja päälliköiden vitkastelua. Myyty Saksan keisarille, +häpeällisesti petetty, kaikki tyyni! + +-- Myyty, petetty! huusivat tuskaiset äänet. + +-- Vaan minä luulen, että siellä on se pirun keisari tietä tukkimassa +kampsuineen ja kopsineen! arveli Loubet. + +Hänen sanansa kiitivät heti kuin kulovalkea suusta suuhun. Jo +tiedettiin varmasti vakuuttaa, että keisarillinen talous siellä oli +kolonnain tiellä. Ja nyt alkoi sadella kauheita haukkumasanoja keisarin +hännänkantajajoukosta ja heidän laitoksistaan ja ruokottomuudestaan, +miten he aina tukkiituivat sotajoukon eteen kaivelemaan ja näyttelemään +herkkujaan ja viinipullojaan ja hopea-astioitaan nälinkuoliaille +sotamiehille. Ja millainen keisari! Kurja raukka, jolla ei ollut +enemmän valtaa kuin valtaistuintakaan, hylkiö, jota vedettiin +kuormaston mukana paikasta paikkaan ja joka vielä säilytti, verisen +kohtalon ivana, hovimenonsa, satakaartinsa, tallinsa, kokkinsa, +astiansa ja kellarinsa, kaiken komeuden ja loiston, joka seurasi +keisarikruunua ja manttelia, tuota koreata manttelia, joka nyt laahusti +maantienloassa ja tahraantui tappion häpeässä! + +Melkein yhtaikaa tulla sävähti kaksi kranaattia. Sirpale repäsi lakin +luutnantti Rochasin päästä. Ja rivit tihenivät samassa, sotamiehet +työntäytyivät yhteen äkkinäisellä aaltoliikkeellä, jonka mainingit +tuntuivat etäälle. Jos sitä olisi kestänyt minuutinkaan vielä, niin +olisi voinut tapahtua jotain kauheata, sillä miehiä tuskin sai enää +hillityksi. + +Översti kääntyi kalman kalpeana heihin. + +-- Pojat, pojat, malttakaa nyt vähän aikaa. Minä lähetin katsomaan ... +heti paikalla lähdetään... + +Vaan he eivät lähteneet, ja joka minuutti tuntui vuoden pituiselta. + +Jean otti Mauricen käden käteensä ja puheli hiljaa, että hän koettaisi +olla levollinen, että jos toiset tunkevat päälle eli lähtevät +käpälämäkeen, mikä helposti saattaa tapahtua, niin he juoksevat yhdessä +vasemmalle ja kiipeävät metsäiselle rinteelle joen törmässä. Hän +haeskeli silmillään partioretkeläisiä, vaan heitä ei näkynytkään, joku +tiesi heidän hävinneen heti Raucourtista lähdettyä. + +Ja samassa lähdettiinkin, joukot marssivat rivakkaasti, jo päästiin +solasta, tie kääntyi oikealle, ja preussiläiset tykinluodit eivät +jaksaneet heitä saavuttaa enää. Jälestäpäin saatiin tietää, että +viivytyksen syynä oli Bonnemainin divisioona, neljä rykmenttiä +kyrassieria, jotka olivat rikkoneet seitsemännen osaston kolonnan ja +seisauttaneet marssin. + +Yö oli tulossa kun 106:s rykmentti kulki Angecourtin läpi. Oikealla +jatkui vielä metsäisiä ylänköjä, vaan sola laajeni vasemmalle kädelle; +etäällä siinti leveä laakso. Viho viimein saavuttiin Rémillyn harjulle, +ja sinne näkyi illan hämärässä kiiltävä hopeanauha, joka kiemurteli +laajojen niittyjen ja peltojen välitse. Se oli Maas, ikävöity Maas, +luvattu maa, jossa voitto näytti heitä odottavan. + +Ja Maurice osoitti kädellään pieniä valopilkkuja etäällä puiden +välissä, rehevässä laaksossa, joka näytti lumoavan kauniilta illan +hämärähunnussa. Hänen sydämmensä paisui ilosta kun katseli tuttuja, +rakkaita kotiseutujaan ja hän näytti niitä Jeanille melkein +lapsellisella ylpeydellä: -- Jean, Jean ... tuolla on Sedan! + + + + +VII. + + +Rémillyssä oli kauhea mylläkkä, sotamiehiä, hevosia, ajopeliä joka +paikka täynnä, viettävä katu, joka kulkee Maasin rantaan, oli melkein +kukkurillaan. Kirkon kohdalla, puolivälissä mäkeä, oli monta tykkiä +ajanut yhteen ja hevoset eivät saaneet niitä paikalta hievahtamaan, +vaikka satelemalla satoi ruoskaniskuja ja kirouksia. Etempänä oli +Emmanevirran rannalla, joka kohisten syöksee kivistä uomaansa, jono +ruutivaunuja sulkemassa kulkijoilta tien. Ja sotamiehiä keräytyi +keräytymistään "Maltan ristin" edustalle ja tappelemalla pyrkivät +täyteen ahdettuun kapakkasuojaan ryypylle. + +Ja samallainen vilinä ja ahdinko vallitsi kylän eteläiselläkin +laidalla, mihin insinöörit olivat rakennuttaneet lauttasillan virran +poikki. Kylän ja virran välillä oli pieni lehto ja oikealla näkyi +lauttamiehen valkonen tupa pensaikosta. Molemmille rannoille oli +laitettu suuria nuotioita, joiden liekit silloin tällöin leimahtivat +korkealle ilmaan ja levittivät punertavan hohteen rantamille sekä +virran läikkyvälle pinnalle. Silloin eroitti lukemattomat mieslaumat, +jotka seisoivat odottamassa. Kaidalle jalkamiesten sillalle ei mahtunut +kuin pari henkeä kerrallaan ja lauttasillan yli, joka oli niukasti +puolen viidettä kyynärän levyinen, kulki ratsuväki, tykistö ja +kuormavaunut niin hitaasti kuin ajatella saattaa. Sanoivat vielä olevan +ylipääsemättä yhden prikaatin ensimmäistä osastoa, ruutikuormaston ja +jo ennen mainitut neljä kyrassierirykmenttiä Bonnemainin divisioonasta. +Ja heidän takanaan seisoi koko seitsemäs osasto, enemmän kuin 30,000 +miestä, jotka luulivat vihollisen olevan kintereillään ja koettivat +tunkea kuumeentapaisella kiireellä eteenpäin, päästäkseen turvaan +vastaiselle rannalle. + +Kamalalta näytti! Mitä siitä olikaan lopuksi tuleva? Koko pitkän päivän +he olivat marssineet saamatta kuivaa eli kosteata suuhunsa, marssineet +kuin hurjat, koettaen päästä ehjin nahoin Haraucourtin solasta; ja tätä +vartenko he olivat riehuneet? Päästäänkö tästä ollenkaan eteenpäin vai +tässäkö seistään ylipääsemättömän muurin takana? Saa vain nähdä, niin +ei tästä hevillä lähdetä ja saksalaiset, jotka ehkä yöksi taukoavat +takaa-ajostaan, ovat taas päivän koittaessa liikkeellä! + +Kumminkin komennettiin miehet asettamaan kiväärit ryhmiin ja joukot +hajaantuivat metsättömille rinteille Mouzonin tien varsilla. +Reservitykistö sijoitettiin mäen harjalle, tykkien suut solaan päin, +valmiina laukasemaan, jos siellä ilmestyy jotain uhkaavaa. Ja +tuskallinen odotus alkoi jälleen. + +106:s rykmentti oli sijoittunut sänkipellolle yläpuolella tietä ja +sieltä näki koko laajan tasangon virran varrella. Miehet luopuivat +vastahakoisesti aseistaan, kääntyivät usein taakseen katsomaan, +odottivat joka hetki päällekarkausta. Joka silmä oli synkkä, ei +kuulunut mistään hauskaa juttelua, äänetöntä vihaa kuvastui niidenkin +kasvoilla, jotka eivät napisseet ja kiroilleet. + +Kello oli jo melkein yhdeksän, odotusta oli kestänyt kaksi tuntia, ja +vaikka olivat peräti uupuneita ei monikaan saanut unta, he venyivät +pitkällään maassa, vaan kimmahtivat pystyyn ja säpsähtivät +pienimmästäkin risauksesta. Eivät taistelleet enää nälkää vastaan, +virran yli päästyä heidän _täytyi_ saada ruokaa, ja jos ei ollut +muuta, niin olihan ainakin heiniä. Vaan tungos sillan luona pysyi +samalla asteella, upseerit, jotka kenraali Douay oli sinne asettanut, +toivat aina puolen tunnin päästä sanoman, että kestää vielä monta +tuntia, ennenkun heidän vuoronsa tulee. Vihdoin päätti kenraali itse +lähteä sillalle omin silmin tarkastamaan asiain tilaa ja sotamiehet +näkivät hänen tunkeutuvan joukon läpi, kehoitellen miehiä pysymään +levollisina ja jouduttaen ylimenoa. + +Maurice istui Jeanin kanssa ojan reunalla ja jatkoi pohjoseen viitaten: + +-- Niin. tuolla se on Sedan ja tuolla Bazeilles... Sitten on Douzy ja +sitten Carignan... Carignanissa meidän joukot luultavasti yhtyvät; jos +olisi päivä, näkisit, että siellä kyllä tilaa on. + +Hän osoitti laajaa laaksoa, jonka ylitse yön varjot laskeutuivat. +Eroitti vielä selvästi virran juoksun mustien niittyjen välissä, joille +puuryhmät muodostivat vielä tummempia kohtia. Poppelijonon haaveelliset +rajapiirteet kuvastuivat selvästi taivasta vastaan. Ja hyvin kaukana, +Sedanin takana, joka kimalteli pieniä valopilkkuja täynnä, oli tiheä +musta metsä, Ardennit näyttivät levittäneen siellä satavuotiset +tammensa maan peitoksi. + +Jeanin katse siirtyi taas sillalle. + +-- Katsoppas tuonne! Nyt menee kaikki helvettiin... Siitä sillasta me +emme elävinä pääse yli, e-i! + +Nuotiot kahdenpuolen virtaa leimahtelivat ylös ja alas ja niiden +valossa näki kamalan selvästi kaikki mitä sillalla tapahtui. Koko +päivän oli ratsuväkeä ja tykistöä kulkenut yli ja niiden painosta +aikovat palkit höltyä ja olivat jo vajonneet keskeltä pari tuumaa +vedenpinnan alle. Nyt ratsastivat kyrassieerit yli, kaksi miestä +rinnan, loppumattoman pitkässä jonossa. He ilmestyivät pimeydestä +toisella rannalla hävitäkseen taas pimeyteen toisella, siltaa ei enää +eroittanut, he näyttivät liikkuvan veden päällä, tummalla nuotioiden +valossa välkähtelevällä pinnalla. Jäykkinä istuen satulassa, ohjakset +kireällä, valkosen vaipan helmat hevosen lautasella ja kirkkaat kypärit +loistaen häilyvässä valossa he olivat aavesankarien kaltaisia, jotka +liehuvin hiuksia ratsastavat öiselle sotaretkelle. + +Jeanilta pääsi valitus: + +-- Voi jumala, miten minulla on nälkä! + +Heidän ympäriltään alkoi kuulua nukkuvain raskasta huokumista. Väsymys +vei voiton ahdistuksesta, silmät painuivat umpeen, he ojentautuivat +selälleen, unhottivat hetkeksi vaivat ja vaarat; odottavat joukot +vaipuivat lepoon. + +-- Voi jumala, minulla on niin nälkä, että syön kohta multaa! + +Jean se niin vaikeroi. Hän oli muuten kyllin sitkeä, vaan nyt ei enää +jaksanut, sillä hän ei ollut syönyt suun täyttä kuuteenneljättä +tuntiin. Maurice laski, että kestää vielä pari kolme tuntia ennenkun +heidän vuoronsa tulee, ja teki päätöksensä. + +-- Kuten tiedät on minulla eno täällä, eno Fouchard, olenhan kertonut +hänestä... Tuolla mäellä, ei sinne ole jos noin 7 sataa askelta, on +ukon talo. Minä en aikonut käydä siellä, vaan koska sinulla on niin +nälkä... Täytyneehän ukko nahjuksen antaa... + +Hän lähti astumaan ja Jean seurasi tahdottomasti. Ukko Fouchardin talo +oli aivan Haraucourtin solan suulla lähellä reservitykistön mäkeä. Se +oli matala rakennus monien ulkohuoneiden, ladon, navetan ja tallin +keskellä ja toisella puolen maantietä oli teurastuslaitos, jossa ukko +omakätisesti tappoi elukat, ja itse myös ajeli lihoja kaupitsemassa. +Maurice hämmästyi, talossa oli ihka pimeää eikä näkynyt ristinsielua +kartanolla. + +-- Kas tuota vanhaa saituria; hän on pönkittänyt ovensa eikä taida +hevillä avata! + +Hän hämmästyi vieläkin enemmän, tiellä oli puolikymmentä sotamiestä, +nälkiintyneitä raukkoja, jotka epäilemättä olivat ruoan etsinnässä. +Ensin olivat koputtaneet, sitten ärjyneet avaamaan, ja kuu ei sisältä +kuulunut liikahdustakaan alkaneet paukuttaa ovea pyssynperillä. Kaiketi +se ovi viimein antaa perään, saakeli, revitään maahan koko myösä, koska +ei siellä ihmisiä asu! + +Silloin avattiin vintinluukku ja miehet näkivät laihan pitkän ukon +sinisessä takissa ja avopäin, toisessa kädessä kyntteli, toisessa +pyssy. Paksu valkonen tukka ympäröi leveitä kulmikkaita kasvoja, nenä +oli suuri ja silmät suuret, harmaansiniset, leuka paksu, +hajamielisyyttä osottava. + +-- Mitä varkaita ja ryöväriä te olette, jotka tulette ja hävitätte +rauhallisten maalaisten asumukset? Mitä asiata teillä tänne on? huusi +ukko ankaralla äänellä. + +Sotamiehet katselivat häntä hämmästyneinä. + +-- Me olemme kuolla nälkään, tahdomme ruokaa! Ja sinulla on... + +-- Minulla ei ole, ei hituistakaan! Luuletteko te, että pienessä +talossa riittää ruokaa 100,000 miehelle?... Aamulla tästä vaelsi ohi +suuria joukkoja, niin niin, kenraali Ducrotin miehet, he söivät +suuhunsa kaikki, joka kipenen ... tässä talossa ei pidä löytymän yhtä +leivänkannikkaa! + +Miehet astuivat lähemmä, yksi toisensa perään. + +-- No, avaahan nyt kumminkin, niin levätään vähän aikaa ... ja ehkenpä +siellä löytyisi yhtä ja toista! + +He ryntäsivät ovea vastaan, ukko asetti kynttelin ikkunalaudalle ja +veti pyssynsä vireille. + +-- Niin totta kuin tämä kyntteli on tässä minä ammun jokaisen, joka +uskaltaa koskea minun oveeni. + +Sotamiehet alkoivat tulistua, haukkuivat ja kiroilivat, yksi jo huusi, +että he kyllä osaavat kurittaa sellaista petoa, joka ennen heittää +leipänsä kaivoon kuin antaa sotamiehen syödä. Ja he ojensivat pyssynsä +luukkua kohti, tähtäsivät, vaan ukko seisoi paikallaan kynttelin +valossa ja ärjyi: + +-- Ei leivänkannikkaa löydy tässä talossa, kuuletteko roistot; joka +suupalan ne toiset jo ovat ahmineet! + +Maurice säikähti kovasti kun näki miesten aikeet ja juoksi Jeanin +kanssa hätään. + +-- Toverit, toverit... + +Hän löi sotamiesten pyssyt alas ja huusi rukoillen ukolle: + +-- Olkaa nyt vähän ihmisellisempi toki... Ettekö te tunne, minähän se +olen? + +-- Mikä minä? + +-- Maurice Levasseur, vaimonne sisaren poika. + +Ukko otti kynttelin käteensä. Epäilemättä hän tunsi pojan, vaan ei +antanut perään, ei veden tippaakaan häneltä! + +-- Sisaren poika eli ei, mistä minä tiedän, pimeähän nyt on!... +Pötkikää vain tiehenne joka sorkka eli minä ammun. + +Ja sotamiesten uhkaillessa, että kyllä he pian savuuttavat sen vanhan +ketun pesästään, toisti ukko Fouchard pelkäämättä: + +-- Pötkikää, pötkikää vain tiehenne, eli minä ammun teidät! + +-- Minutkinko, isä? huusi tieltä voimakas ääni. + +Toiset vetäytyivät nopeasti syrjään, kun kynttelin valo lankesi +aliupseerin nauhoille. Se oli Honoré, jonka patteria sijaitsi parin +sadan askeleen päässä ja joka ei enää jaksanut vastustaa haluaan +kolkuttaa kotiovelle. Hän oli pyhästi vannonut, ett'ei elämän päivänä +astuisi isän kynnyksen yli ja hän ei ollut neljään vuoteen saanut eikä +lähettänyt kirjettä isälleen. Sotamiehet puhelivat hiljaa ja +neuvottelivat: parasta taisi olla lähteä pois, mitäpä täällä oli enää +toimittamista, koska talon poika, jolla oli nauhoja hihallaan, oli +saapunut paikalle. Ja he hävisivät kuin tuhka tuuleen. + +Havaittuaan vaaran olevan ohitse, sanoi Fouchard levollisesti, +ikäänkuin olisi eilen viimeksi tavannut poikaansa: + +-- Vai niin, sinäkö! No, odotahan hiukan, niin minä tulen. + +Ukko viipyi kauvan. He kuulivat hänen lukkoavan ovia, vääntävän avaimia +kuin olisi kätkenyt kaikki kätkettävät. Viimein hän tuli avaamaan, +mutta raolleen vain ja piteli tanakasti ovesta. + +-- Tule sinä, Honoré, vaan ei kukaan muu! + +Ei ukko sentään kehdannut sulkea oveaan sukulaiseltakaan, vaikka +kernaasti olisikin. + +-- No, tule sinäkin, Maurice, vaan joudu! + +Mutta Jean jätettiin säälimättä ulkopuolelle, vaikka Maurice rukoili +hänen puolestaan. Ei ei, hän ei tahtonut mitään tietää heidän +kumppaneistaan. Mitä varten hänen olisi pitänyt päästää tupansa täyteen +varkaita ja rosvoja, särkemään astioitaan ja huonekalujaan! Hänellä oli +vielä pyssy kourassa ja kun Honoré lopulta sai potkaistuksi oven +selälleen ja vedetyksi Jeanin eteiseen, pauhasi ukko aika lailla. Pyssy +yhä kädessä hän saattoi miehet tupaan, laski kynttelin pöydälle ja +istui penkille sanaakaan sanomatta. + +-- Isä! Me olemme puolikuolleita nälästä. Teidän täytyy antaa leipää ja +juustoa, isä! + +Vanhus ei ollut kuulevinaan pojan puhetta, kävi vähä väliä ikkunassa +katsomassa, vieläkö siellä nyt on sotamiehiä taloa piirittämässä. + +-- Eno, Jean on minun ystäväni! Hän antoi minulle viimeisen suupalansa +ja me olemme kärsineet kaikki yhdessä. + +Ukko palasi ikkunan luota ja istui penkille. Ei vastannut sitä eikä +tätä, ei katsonutkaan heihin päin. Hän mietti vähän aikaa ja otti +sitten äänettömästä päästä kynttelin pöydältä, jätti heidät pimeään ja +sulki oven jälkeensä, ett'eivät näkisi, mihin hän meni. Kellarin ovi +narahti. Mutta odottaville kävi aika pitkäksi, ennenkun ukko viimein +palasi, sulki oven huolellisesti ja asetti pöydälle suuren leivän sekä +juuston, -- sanaakaan virkkamatta. Vanha kettu muisti entiset torat, +eikä tahtonut sanoa ensi sanaa; hän ei ollut vihainen enää, vaan +ajatteli, että yhdestä sopimattomasta sanasta ne riidat saattavat +alkaa. Miehet hyökkäsivät kuin nälkäiset sudet ruokien kimppuun, yhtä +äänettöminä hekin, ja pureksivat kaikista voimistaan; tuvan +hiljaisuudessa ei kuulunut mitään muuta ääntä. + +Honoré nousi pöydästä ja otti kaapin päältä suuren vesituopin. + +-- Isä, hennottehan nyt antaa lasin viiniä mieheen. + +Nyt oli ukko levollinen. + +-- Viiniä! Minulla ei totta totisesti ole pisaraakaan... Ne toiset, ne +tämän aamuiset, veivät kaikki, söivät kaikki, mitä löytyi. Ei +tippaakaan... + +Hän valhetteli ja sen arvasi joka mies hätäisesti vilkkuvista silmistä. +Pari päivää sitten oli ukko lähettänyt kaikki elukat, lypsylehmänsä ja +mitä teuraskarjaa löytyi, kauvas sydänmaalle piiloon. Sitten oli +kätketty ruokavarat, yksin jauhot ja suolatkin; turhaan olisi saanut +hakea kaikki kaapit ja aitat. Ensimmäinen sotajoukko ei ollut saanut +enemmän kuin toinenkaan, ei rahalla eikä rukouksilla. Mistäpä sen +tiesi, eiköhän ollut parempi säästää tavaroitaan, tuonnempana niillä +vielä voi saada hyvät hyödyt. + +Maurice oli syönyt tarpeekseen ja aloitti keskustelun. + +-- Onko eno nähnyt Henrietteä nykysin? + +Vanhus käveli edestakasin vilkaisten aina syrjäsilmällä Jeaniin, jonka +suuhun katosi suunnattoman suuria leipäpalasia. + +-- Henrietteä! Näinhän minä hänet viime kuussa Sedanissa... Vaan +miehensä, Weissin, näin tänä aamuna. Hän oli isäntänsä, tehtailija +Delaherchen kanssa, ajoivat Mouzoniin katsomaan sotajoukon marssia -- +huvikseen tietysti. + +Pilkallinen ilme levisi vanhuksen umpimielisille kasvoille. + +-- Luulen heidän nähneen enemmän kuin halusivatkaan, ja hupi taisi +kuivaa hyvin vähään; sillä kolmesta saakka olivat tiet täynnä pakenevia +sotamiehiä! + +Samalla yksitoikkoisella ja välinpitämättömällä äänellä kertoi ukko +viidennen osaston tappiosta, että sen päälle oli hyökätty juuri +päivällispuuhissa ollessa, Beaumontissa näet, ja että baijerilaiset +olivat ajaneet ranskalaiset hujan hajan Mouzonin luo. Ne sotamiehet, +jotka pakenivat, niinkuin paholainen olisi ollut kintuilla, Rémillyn +kautta, huusivat, että de Failly oli kavaltanut heidät, myynyt, suoraan +sanoen, Bismarckille. + +Maurice muisti viime päivien hurjat marssit, marsalkan käskyn, joka +kiirehti peräytymistä, vaati vaikka mistä hinnasta Maasin yli menoa, +kiirehti, kiirehti; ja ensin oli aikaa tuhlata vaikka miten. Nyt oli +liian myöhäistä! Silloin kun Mac-Mahon vimmastui löytäessään +seitsemännen osaston Ochesissa kun sen olisi pitänyt olla Besacessa, +hän tietysti luuli, että viides osasto oli käskyä noudattaen +leiriytynyt Mouzonin luona kun se olikin hajoitettu ja lyöty +Beaumontissa. Vaan mitäpä saattoikaan pyytää kehnosti johdetuilta, +odotuksen, paon ja pelon heikontamilta, nälinkuoliailta joukoilta? + +Fouchard asettui Jeanin tuolin taakse -- hän ei käsittänyt moista +ruokahalua -- ja kysyi, leikillisesti muka: + +-- Noo, joko alkaa tuntua? + +Jean kohotti päätään ja vastasi tyynesti: + +-- Jopa alkaa, kiitosta vain! + +Honoré kuunteli levottomuudella pienintäkin liikettä toisista +huoneista. Hän oli vihdoin, monen taistelun jälkeen, päättänyt käydä +kotonaan ja se oli tapahtunut Silvinen tähden. Takin alla oli Silvinen +kirje, se Reimsissä saatu, se, jossa hän puhuu rakastavansa ainoastaan +häntä, ett'ei ole rakastanutkaan ketään muuta -- ja Honoré ajatteli +koko ajan Silvineä, ihmetteli, ett'ei häntä näkynyt, ja koetti salata +isältään levottomuuttaan. Viimein hän ei enää jaksanut hillitä +tunteitaan, vaan kysyi vapisevalla äänellä: + +-- Eikö Silvine enää olekaan teillä? + +Fouchard vilkasi poikaansa ja vastasi: + +-- On, on! + +Sitten hän ei taas puhunut mitään, syleksi ja kakisteli; tykkimiehen +täytyi kysyä: + +-- Onko hän jo makuulla? + +-- Ei, -- ei! + +Lopulta ukko alentui selittämään, että hän oli ajanut Silvinen kanssa +aamupuolella päivää Raucourtin torille. Sillä kyllähän nyt saattaa +kauppoja tehdä, sen tietää, kun mokomat mieslaumat ovat liikkeellä! Ja +hän olikin, niinkuin tavallisesti tiistaiaamuna, vienyt lampaan lihat +ja häränpuolikkaan Raucourtiin ja oli parhaiksi ennättänyt kaupata +lihat kun seitsemäs osasto oli tullut ja kääntänyt nurin narin kaikki +tyyni. Ihmiset juoksivat kuin hullut, survivat ja tyrkkivät vimmatusti. +Hän pelkäsi niiden vielä varastavan konit ja kärryt ja oli ajanut +kotiin. Ja Silvine jäi sinne, oli näet poikennut johonkuhun puotiin +ostoksille. + +-- Oo, tyttö on pian kotona! lopetti ukko levollisesti. -- Meni +tietysti tohtori Dalichampin, kumminsa luo... Silvine on reipas tyttö, +vaikka näyttää niin lauhkealta ... ei hän hopussa hätäänny... + +Tekikö hän pilkkaa vai tahtoiko selittää, minkätähden hän oli pitänyt +Silvinen palveluksessaan, sen jälkeen kun oli eroittanut heidät, ja +vaikka hän tahtoi pitää lapsen luonaan. -- Poika nukkuu tuolla +kamarissa ja varmaan on Silvinekin kohta kotona, on varmaan. + +Ukko katsahti jälleen poikaansa, pilkallinen hymy kapeilla huulilla. +Honorén kasvot värähtelivät ja hän heitti isäänsä läpitunkevan +silmäyksen ja -- vanhus alkoi taasen kävellä pöydän ja ikkunan väliä. +Honoré leikkasi leivästä palan ja pureskeli sitä äänetönnä. Kyynäspäät +pöydällä tarkasti Maurice vanhaa tupaa, suurta kaappia, seinäkelloa, ja +muisteli entisaikoja, kun hän ja sisar Henriette saivat viettää jonkun +lupapäivän Rémillyssä. Minuutit kuluivat, -- kello löi yksitoista. + +-- Ei, mutisi Maurice, toiset ehkä jättävät meidät! + +Hän avasi ikkunan ja nojautui laudalle; eteensä levisi tumma, hiljainen +yö. Vaan vähitellen tottuivat silmät pimeään, hän eroitti sillan ja +tulet molemmilla rannoilla. Kyrassieerit vaelsivat vieläkin, kuin +aaveritarit, valkosissa kauhtanoissaan sillan ylitse. Loppumattomalta +näytti veden pinnalla verkalleen liikkuva jono. Oikealla rannalla, +missä sotajoukko vielä sikeästi nukkui, vallitsi haudan hiljaisuus. + +-- Ohhoo, sanoi Maurice epätoivoisella äänellä, meidän menomme jää +huomisaamuun. + +Ikkuna jäi auki, ukko Fouchard sieppasi pyssynsä ja hypähti notkeasti +kuin nuori mies tielle. He kuulivat hänen kävelevän edestakasin kuin +vartiolla, -- sitten taukosivat askeleet, saattoi eroittaa kaukaista +humua sillalta. Vanhus oli istunut ojan reunalle: siinä oli sopiva +vartioida, ett'ei kukaan epäiltävä henkilö päässyt puikahtamaan taloon. + +Honoré tuli joka silmänräpäys levottomammaksi, katsoi vähä väliä kelloa, +kuunteli. Raucourtista ei ollut paljon yli kolmen neljänneksen +Rémillyyn. Sen matkan astui Silvine tunnissa, astui helpostikin. +Miks'ei häntä kuulunut, johan siitä oli useampiakin tuntia kun vanhus +ajoi tiehensä ja jätti hänet keskelle armeijaosastoa. Joku onnettomuus +oli varmaankin tapahtunut! Honoré näki hänet maassa makaavana, +ruhjottuna, hevosten polkemana, raskaat kuormat olivat vierineet hänen +ylitsensä! + +Kaikki kolme kimposivat yht'aikaa pystyyn. Tieltä kuului askeleita, ja +vanhus viritti pyssynsä hanan. + +-- Kuka se on? huusi ukko tuimasti. Silvinekö? + +Ei kuulunut mitään vastausta. Ukko uhkasi ampua ja uudisti +kysymyksensä. Silloin sanoi hengästynyt, läähättävä ääni: + +-- Minä, minä se olen. + +Ja heti taas: + +-- Entä poika? + +-- Poika makaa, on nukkunut aikoja. + +-- Jumalan kiitos! + +Nyt vasta hän jouti oikein henkeään vetämään, oikein syvän huokauksen, +jossa kaikki tuska ja väsymys pääsi ilmoille. + +-- Mene ikkunasta, sanoi ukko, siellä on vieraita, + +Silvine hyppäsi ikkunasta tupaan, vaan jäi kuin kivettyneenä seisomaan +miesten eteen ja seisoi siinä kynttelin hulmuavassa valossa tummana, +paksu musta tukka otsalle valuneena, suuret kauniit silmät -- joissa +yksistään olisi ollut kyllin ihanuutta -- soikeissa lempeissä +kasvoissa, ihmetellen vieraita katsoen. + +Silloin hän tunsi Honorén, ja kaikki veri syöksi sydämmestä kasvoihin +-- eikä hän kuitenkaan erittäin hämmästynyt että Honoré oli siinä, +sillä häntähän hän oli ajatellut koko matkan Raucourtista tullessaan. + +Honorén jalat vapisivat ja tuntui kuin rinnan päällä olisi ollut +rasittava paino, joka vei hengen. Hän ponnisti voimansa, sanoi +levollisesti: + +-- Hyvää iltaa, Silvine! + +-- Hyvää iltaa, Honoré! + +Silvine oli purskahtaa itkuun, käänsi sitä estääkseen päänsä pois ja +hymyili Mauricelle, joka myös oli tuttu. Hän ujosteli Jeania hiukan. +Hengitti kiivaasti, avasi kaulahuiviaan hiukan. + +Honoré jatkoi, sinuttelematta, kuten ennen maailmassa: + +-- Me olimme hyvin levottomia teidän tähtenne, Silvine, on jo niin +paljon preussiläisiä liikkeellä näillä tienoin. + +Silvine kävi valkoseksi kuin lakana ja heitti pikaisen, hätäisen +katseen kamariin päin, jossa lapsi nukkui, ja kohotti kätensä, +ikäänkuin olisi tahtonut karkoittaa luotaan jotain kauheata. + +-- Preussiläiset! Oo, minä olen nähnyt heidät! + +Hän vaipui tuolille istumaan, jalat eivät kannattaneet enää, ja kertoi, +että hän oli heti seitsemännen osaston kaupunkiin marssittua hakenut +suojaa kumminsa, tohtori Dalichampin, luona ja toivoi eno Fouchardin +noutavan hänet sieltä. Kadulla oli sellainen ahdinko, ett'ei koirakaan +olisi päässyt eteenpäin. Ja kello neljään hän oli kärsivällisesti +odottanut ja nykkinyt liinan-nukkaa rouvasväen kanssa, sillä tohtori +oli laittanut sairaalan raatihuoneen suureen saliin, arveli ehken +tuotavan haavoitettuja Metzistä eli Verdunistä. Sinne tuli ihmisiä, +jotka tiesivät sairaalata piankin tarvittavan ja aivan oikein, kello +kaksitoista jyrisivät jo tykit Beaumontin puolella. Mutta se oli +kaukana, eikä kukaan osannut vielä oikein peljätäkään, kun pommi +yht'äkkiä ryskien ja räiskien musersi erään naapuritalon katon, Se +tapahtui juuri silloin kun viimeiset ranskalaiset sotamiehet marssivat +pois Raucourtista. Vieläkin räjähti kaksi pommia, vihollinen patteria +ammuskeli seitsemännen osaston jälkijoukkoa. + +Haavoitettuja tuli Beaumontista, raatihuoneen sali oli pian täynnä. +Pelkäsivät, että sinnekin vielä putoaa joku pommi ja turmelee koko +sairaalan. Miesparat, jotka odottivat tohtoria haavojaan sitomaan, +olivat menehtyä kauhusta, moni kömpi vaivaisilla jäsenillään kellariin, +siellä oli hiukan turvallisempaa, + +-- Ja silloin, jatkoi Silvine, en tiedä mitä lienee tapahtunut, mutta +yht'äkkiä taukosi melu. Minä seisoin kadunpuoleisessa ikkunassa, josta +näkee maalle päin; ei näkynyt enää yhtään sotamiestä, ei ainoatakaan +punahousua, kun samassa kuulen raskaita askelia, joku huutaa, en +ymmärtänyt mitä lienee ollut, kymmeniä pyssynperiä kolahtaa yht'aikaa +kivisiltaan ... ja alhaalla kadulla seisoo koko lauma rumia, likasia, +mustia miehiä, joilla on suuret leveät päät ja kypärit, niinkuin +meidän palokuntalaisilla. Sanoivat, että ne olivat baijerilaisia +sotamiehiä ... ja tiellä, pelloilla, metsissä voi! joka paikassa kiehui +sadottain ja tuhansittain samanlaisia miehiä, suljetuissa, +loppumattomissa riveissä. Mustia, suurissa joukoissa, yhä enemmän ja +enemmän niitä tuli, juurikuin heinäsirkkalaumoja, jotka peittävät koko +maanpinnan. + +Häntä puistatti ja hän teki jälleen saman jotain kauheata karkoittavan +liikkeen. + +-- Ja sitten, te ette voi aavistaa, mitä sitten tapahtui. Nuo miehet +lienevät marssineet kolme päivää ja tapelleet vast'ikään kuin hurjat +Beaumontissa. He olivat sekasin nälästä ja vimmasta, silmät seisoivat +päässä ... he eivät tietäneet mitä tekivät... Ja upseerit eivät +koettaneetkaan estää kun he syöksivät taloihin, myymälöihin, särkivät +ovet ja ikkunat, murtivat auki kaapit, arkut, kaikki, jossa luulivat +ruokaa löytyvän, nielivät kaikki kuin eteen sattui! Ruokakauppiaan, +Simonnetin, puodissa, näin yhdenkin laskevan tynnyristä siirappia +kypäriinsä ja sitä juovan; toiset haukkasivat raakaa sianlihaa, toiset +söivät jauhoja. Kun he tulivat, sanottiin, että ruoka on lopussa, +neljäkymmentä kahdeksan tuntia olivat omat joukot kulkeneet kaupungin +läpi, vaan he löysivät kuitenkin aina jotain piilotettua, ja särkivät +sentähden kaikki paikat, luulivat, että me emme tahdo antaa heille +ruokaa. + +Vähemmässä kuin tunnissa olivat kaikki ruudut sirpaleina leipurilla, +teurastajalla, joka puodissa, vieläpä yksityistenkin asunnoissa; +kaapit, kellarit typö tyhjät... Tohtorilla -- semmoista en ole vielä +milloinkaan nähnyt -- söi eräs paksu mies saipuata! Vaan surkeinta oli +kumminkin kellarissa! Siellä he huusivat ja ärjyivät kuin paholaiset, +särkivät pullot, väänsivät tapit auki ja jättivät vuotamaan, pitkin, +pitkin permantoa läikkyivät viinit, elivät kuten ainakin kun ihmiset +heittäytyvät petojen kaltaisiksi. Tohtori ei saanut eräänkään mustan +miehen käsistä pois ooppiumipulloa, hän nosti sen huulilleen ja +kulautti tyhjäksi. Ehkenpä makaa mies jo kuolleena, kun lähdin, oli +hänellä kauheat tuskat! + +Hän peitti kasvonsa käsillään ja voihki surkeasti. + +-- Ei, ei! Se oli hirmuista! Minä en jaksa ajatella sitä enää! + +Ukko Fouchard, joka ei malttanut jättää vahtipaikkaansa, oli tullut +ikkunan luo kuuntelemaan ja kertomus peljästytti häntä hirmuisesti, Hän +oli aina kuullut sanottavan, että preussiläiset maksavat reilusti +kaikki, ja rosvoja ja varkaitako ne siis ovatkin? + +Maurice ja Jean kuuntelivat tarkasti kuvausta vihollisista, jotka tämä +tyttö oli nähnyt ja joita he eivät olleet kohdanneet, vaikka olivat +kierrelleet maita ja mantereita enemmän kuin kuukauden ajan. Honoré +istui ajatuksiin vaipuneena, tuskallinen piirre suun ympärillä, hän +ajatteli ainoastaan Silvineä ja sitä kauheata onnettomuutta, joka oli +heidät eroittanut. + +Vaan silloin avautui kamarin ovi ja pikku poika ilmestyi heidän +eteensä. Hän oli kuullut äitinsä äänen ja juoksi paitasillaan häntä +suutelemaan ja tervehtimään. Poika oli tavattoman iso ikäisekseen, iho +punertavaa, kiharainen tukka vaaleata, kellertävää ja silmät olivat +suuret, siniset. + +Silvine säpsähti lapsen nähdessään, ikäänkuin hämmästyen niitä +muistoja, joita se herätti. Eikö hän ollut tuntea ihailtua, rakastettua +lastaan, koska säikähti sitä kuin haamua? Hän purskahti itkuun. + +-- Lapsiraukka! + +Ja hän puristi poikaa rintaansa ja suuteli kyyneleiden vuotaessa pitkin +poskiaan. Honoré, melkein harmaana kasvoiltaan, tuijotti lapseen +hämmästyneenä, se oli liiaksikin Goliathin näköinen: sama leveä, vaalea +hiuksinen pää, samat silmät, tällä kauniilla, terveellä lapsella oli +kaikki germaanilaisen rodun tuntomerkit. Sehän oli preussiläisen poika! +Niin preussiläisen, jolla nimellä häntä kaikki Rémillyssä kutsuivat. Ja +tuossa hän riippui ranskalaisen äitinsä kaulassa, joka vielä vapisi, +jonka sydän vuoti verta näkemistään, vihollisen tuottamista kauhuista! + +-- Lapsiraukka, pikku poikaparkani! Ole nyt kiltti ja lähde pois +nukkumaan... Mennään nukkumaan, rakas pikku poikani! + +Hän kantoi lapsen kamariinsa ja palatessaan hän taas oli tyynen, +kärsivällisen ja järkevän näköinen. + +Honoré kysyi vapisevalla äänellä: + +-- Ja preussiläiset...? + +-- Niin, preussiläiset... He rikkoivat kaikki, söivät ja joivat kaikki. +Ottivat liinavaatteitakin, lakanoita ja pyyhinliinoja, uutimia, jotka +repivät kaistaleiksi ja käärivät kipeiden jalkojensa ympärille. +Eräänkin jalat olivat tykkänään nahattomat, niin oli ukkorähjä saanut +astua. Kadulla istui, tohtorin oven kohdalla, joukko miehiä riisumassa +jalkineita jaloistaan; yhdellä oli kaunis, pitsihelma paita, josta +kiskoi kappaleita ja sitoi kantapäänsä ympärille; he varastanut senkin +kauniilta rouva Lefèvreltä, tehtailijan vaimolta... + +Ja ryöväystä kesti koko illan, yöhön asti. Rakennuksissa ei ollut enää +ovia, avonaisina ammottivat suojat, rikkonaisia huonekaluja hujan hajan +lattialla; voi, se oli näky, joka pani lempeimmänkin raivosta +itkemään... Minä luulin tulevani hulluksi, minä en voinut olla siellä +kauvemmin; kyllä he houkuttelivat ja sanoivat kaikkien teiden olevan +vihollisia täynnä ja ett'en pääse elävänä kotiin, vaan siitä ei ollut +apua, minä lähdin juoksemaan suoraan peltojen poikki oikealle, heti kun +pääsin Raucourtin portista. + +Beaumontista tuli vaunuja ja kärryjä täynnä sekä ranskalaisia että +preussiläisiä haavoitettuja. Kahdet ajoivat aivan ohitseni pimeässä; +voi, voi sitä huutoa ja valitusta kuin niistä kuului! Minä riensin +eteenpäin niin nopeasti kuin pääsin, suoraan metsään, en tiedä enää +miltä paikoin, vaan kyllä taisin tehdä pitkän mutkan Villersiin päin... +Kolme kertaa täytyi piiloutua, kun luulin kuulevani sotamiesten melua. +Mutta minua vastaan ei tullut muita kuin eräs vaimo, joka pakeni +Beaumontista päin, ja hän kertoi asioita, jotka saivat hiukset +nousemaan pystyyn... Ja nyt minä olen täällä vihdoin ... ja niin +onneton, niin onneton! + +Kyyneleet tukahuttivat jälleen hänen äänensä. Vaan hän tahtoi kertoa +kaikista näkemistään ja kuulemistaan kauhuista, siitäkin, mitä +Beaumontin vaimo oli nähnyt. + +Tämä vaimo asui kylän pääkadun varrella ja oli iltamassa nähnyt +vihollisen tykistön rientävän ohi. Kummallakin puolen tietä seisoi rivi +sotamiehiä käsissä soihdut, joista levisi punanen tulipalon kaltainen +valo. Ja leimuavaa kujaa pitkin vieri hevosia, tykkiä, ruutivaunuja, +täyttä neliä, minkä kaviosta pääsivät. Se oli voitonriemun kiihkeätä +menoa, he tahtoivat saavuttaa ranskalaiset joukot, lyödä, musertaa +heidät tykältään! Ja he ajoivat kuin riivatut eteenpäin, esteet +heitettiin syrjään, mikään ei voinut heidän vauhtiaan pysähdyttää. Jos +hevonen kaatui eteen, vihlaistiin valjaat poikki ja raskaat leveät +pyörät vierähtivät eläimen ylitse, josta ei hetken perästä ollut muuta +jälellä kuin verisiä riekaleita. Sotamiehetkin, jotka sattuivat tielle, +kaadettiin kumoon ja silvottiin silmänräpäyksessä tuhansiksi +kappaleiksi. Hurjassa menossa eivät ajajat muistaneet eikä joutaneet +pysähtyä syömäänkään, vaikka olivat nälkäisiä kuin pedot, tarttuivat +leipään, joka heille viskattiin ja ahmivat lihapaloja, joita +soihdunkantajat heille ojensivat pistimen kärjellä. Ja samassa he taas +kannustivat hevosiaan niin, että ne kimmahtivat pystyyn ja hyökkäsivät +kuin kuoleman edestä pimenevään yöhön; ja raskaat patteriat vierivät +jälessä kolisten ja jyristen kuin mahtava ukkonen miesten hurjasti +huutaessa. + +Vaikka Maurice kuunteli tarkasti Silvinen kertomusta, eivät silmänsä +tahtoneet pysyä auki; nyt kun nälkä oli sammutettu, tuntui unen tarve +kahta voimakkaammin. Hänen päänsä vaipui pöydälle ja hetken kuluttua +hän jo nukkui. + +Jean taisteli vielä vähän aikaa, vaan ei kestänyt kauvan, niin hänkin +teki samoin. Ukko Fouchard käveli jälleen tiellä, ja Honoré oli yksin +Silvinen kanssa, joka istui äänetönnä penkillä ikkunaan luona. + +Aliupseeri nousi ylös ja katseli yön pimeyteen, josta kuului niin +kummallisia ääniä. Kyrassierit olivat jo päässeet ylitse, nyt vieri +tykistö, hitaasti, rämisten ja natisten, sillalla. Hevoset keikkuivat +pystyssä, eivät tahtoneet lähteä keinuvalle lautalle, monta kertaa +vierähti etulaitos syrjään ja täytyi jättää veteen. Ja katsellessaan +tätä hidasta, vaivaloista vaellusta yhdeltä virran partaalta toiselle, +jota oli kestänyt illasta eikä luultavasti päättynyt vielä aamuunkaan, +hän ajatteli toista tykistöä, sitä, jonka raju virta oli vierinyt +Beaumontin ylitse, kaataen kaikki esteet, musertaen ihmiset ja eläimet +päästäkseen nopeammin eteenpäin. + +Honoré läheni Silvineä ja kysyi hiljaa: + +-- Te olette onneton? + +-- Olen, voi! niin onneton! + +Hän aavisti, että Honoré aikoi puhua siitä kauheasta, joka oli +tapahtunut, ja painoi alas päänsä. + +-- Silvine, miten se saattoi tapahtua?... Minä tahdon tietää... + +Vaan hän ei saanut sanaa suustansa. + +-- Sano minulle, Silvine, tapahtuiko se sinun suostumuksellasi ... eli +käyttikö hän väkivaltaa? + +Silloin hän änkytti tuskin kuuluvasti: + +-- Jumala, minä en tiedä itsekään, minä en tiedä, sen vakuutan +sinulle... Mutta valehdella minä en tahdo, ja milläpä voisin puolustaa +itseäni... Sinä olit lähtenyt ja olin melkein hulluna surusta; voi +kuitenkin, minä en tiedä, en ollenkaan tiedä, miten se tapahtui... + +Hän nyyhkytti surkeasti voimatta enempää puhua ja Honoré seisoi +kalpeana, vavisten vieressä ja odotti. Häntä miellytti se, ettei tyttö +koettanut valehdella ja puolustaa itseään, vaan hän kyseli kuitenkin +vielä, tahtoi selitystä yhdestä ja toisesta, joka oli hänen mielestään +kummallista. + +-- Ja isä on pitänyt sinut koko ajan luonaan? + +Silvine istui yhä silmät maahan luotuina, vakava, ihmeellisen nöyrä +ilme kasvoillaan. + +-- Minä teen mitä ukko vaatii ja ruokani ei maksa paljoa. Ja kun lapsi +on täällä, on hän voinut vähentää palkkaa, tietäähän hän, että minun +täytyy olla... + +-- Minkätähden? + +Nyt hän nosti silmänsä ylös, hämmästyneenä. + +-- Minnekäs minä menisin? Täällähän meillä toki on ruokaa ja saadaan +pienosen kanssa olla rauhassa. + +He katselivat toisiaan silmästä silmään, ääneti ja vakavasti. Ulkoa, +yön pimeydestä, kuului tykkien kumea jyrinä, valittava huuto vihiäsi +äänettömyyttä ja tunki selvästi heidän korviinsa lauttasillalta, +täyttäen heidän sydämmensä sanomattomalla säälillä. + +-- Silvine, sanoi Honoré hitaasti, sinä kirjoitit minulle ja se tuotti +minulle suuren ilon... En olisi, en koskaan, astunut jalallani tähän +taloon ilman sitä kirjettä. Se on sanonut minulle jotain, jota en enää +uskonut todeksi... + +Silvine säikähti, kun kuuli kirjettä mainittavan. Honoré oli ehkä +vihanen, että hän rohkeni sitä lähettää. Mutta hänen puhuessaan kohosi +veri vähitellen jälleen kasvoihinsa. + +-- Minä tiedän, että sinä et tahdo valehdella minulle, sentähden +uskonkin kaikki, mitä minulle kirjoitit ... uskonpa nyt joka ainoan +sanan. Sinä arvasit oikein sanoessasi, että tiedät minun kuolevan +murheella sinua jälleen näkemättä; viime hengen vedossanikin minä +olisin surrut sinun uskottomuuttasi, että unhotit minut, et rakastanut +minua enää. Vaan koska sinä välitätkin vielä minusta, koska oletkin +aina ollut minun... + +Hän oli niin liikutettu, ettei tahtonut löytää sanoja. + +-- Kuule, Silvine, jos minä pääsen elävänä preussiläisten käsistä, niin +minä en jätä sinua; me menemme naimisiin heti kun pääsen palveluksesta +vapaaksi. + +Silvine hypähti seisomaan, katsoi vähän aikaa huumautuneena Honoréta ja +heittäytyi ilohuudolla hänen syliinsä. Hän ei voinut puhua, hän ei +tietänyt mitä sanoa. + +Honoré istui penkille ja veti hänet polvilleen. + +-- Minä olen ajatellut tätä kauvan ja sitä varten minä tulinkin +kotiin... Jos ei isä suostu, niin me menemme pois, Silvine. Maailma on +niin avara, kyllä mekin voimme löytää jonkun kolon, jossa asumme, +yhdessä me kaksi, Silvine... Ei, poika on kolmantena, emmehän voi +häntäkään jättää. Ehkä saamme toisia lisää ja sitten en minä pian enää +huomaakkaan, että siinä on vieraskin joukossa! + +Se oli täydellinen anteeksianto. Silvine ei tahtonut uskoa, että +semmonen onni oli mahdollinen, että hän sitä enää saavuttaisi, vaan +mutisi viimein liikutettuna: + +-- Ei, ei, se ei ole mahdollista, se on liian paljo! Ehkä vielä kadut +tätä... Honoré, sinä olet niin hyvä ja minä rakastan sinua koko +sielustani! + +Honoré suuteli hänen huuliaan ja hänellä ei ollut voimaa kieltäytyä +onnestaan, joka tuli niin odottamatta, kun hän jo oli luopunut kaikesta +toivosta. Hän kietoi sydämmellisen hellästi kätensä Honorén kaulaan ja +suuteli häntä ikäänkuin tukehtumaisillaan ilosta, että omisti sen, jota +oli rakastanut siitä hetkestä kun oppi rakkautta käsittämään ja josta +ei mikään maallinen voima enää voisi eroittaa. + +Samassa kuului ulkoa ääniä, käskyjä, puhallusmerkkiä kajahteli, kaikki +miehet heräsivät. Varjoja kohosi maasta, liittyivät yhteen, riensivät +suuren epäselvän virran tavoin maantielle. Tulet rantaäyräällä +leimahtivat viimesen kerran, suuria levottomia laumoja häämöitti +kaukana, mutta mahdotonta oli eroittaa mitä alhaalla laaksossa +tapahtui. Ukko Fouchard lähestyi ikkunaa ja huusi että sotajoukko +lähtee. Jean ja Maurice heräsivät lyhyestä unestaan, vaan olivat niin +hämmennyksissä, että tuskin ymmärsivät, mitä ukko tarkoitti. Honoré +puristi kiireesti Silvinen käsiä. + +-- Se on päätetty ... sinä odotat minua! + +Silvine ei osannut sanoa sanaakaan, vaan kaikki rakkautensa kuvastui +viimesessä pitkässä katseessa, jolla hän seurasi Honoréta, kun tämä +rivakkaasti heittäytyi ikkunasta tielle ja riensi paikalleen +patteriiassa. + +-- Hyvästi, isä! + +-- Hyvästi, poikani! + +Ja siinä kaikki, isä ja poika erosivat yhtä kylmästi kuin yhtyivätkin, +ilman lämmintä kädenlyöntiä. He saattoivat elää ilman toisiaan! + +Kun Maurice ja Jean olivat jättäneet talon, lähtivät he juoksemaan +jyrkkää mäen rinnettä alas tielle. He eivät löytäneet heti 106:tta +rykmenttiä, kaikki olivat jo lähteneet liikkeelle, ja he saivat juosta +kauvan aikaa sinne tänne ennenkun vihdoin sulasta sattumuksesta +kohtasivat oman komppaniiansa, jota luutnantti Rochas johti; +jotavastoin kapteeni Beaudoin ja muu osa rykmenttiä oli poissa. Ja +silloin huomasi Maurice suureksi ihmeekseen, että koko tämä lauma, +sotamiehiä, hevosia ja ajopeliä, ei ollutkaan aikeissa mennä Maasin +ylitse, vaan marssivat pohjoseen Rémillystä, suoraan Sedaniin päin. +Mitä, mitä tämä tietää? Oliko tapahtunut jotain? He eivät siis +menekkään virran yli, vaan vetäytyvät takasin pohjosta kohti. + +Aivan lähellä ratsasti afrikkalaisiin jääkäreihin kuuluva upseeri, -- +mitä varten lie siinä ratsastanut, -- ja hän sanoi aivan ääneen: + +-- Taivaan nimessä, eikö olisi ollut parempi pötkiä 28:na, jolloin +olimme Chênessä. + +Toiset koettivat selittää liikettä; oli tullut uusia tietoja. Kahden +aikaan yöllä oli eräs marsalkan ajutanteista tullut ratsastaen ja +tuonut kenraali Douaylle käskyn viipymättä vetäytyä Sedaniin, -- joka +silmänräpäys on kallis. + +Kenraali sattui olemaan juuri sillalla, alakuloisena katsellen hidasta +kulkua, vasta oli hänen kolmas divisioonansa päässyt yli. Kohta alkoi +jo päivä sarastaa, vihollinen saattoi joka silmänräpäys karata hänen +joukkonsa kimppuun: käski siis kiirehtiä marssia Sedaniin niin paljon +kuin mahdollista. Hän komensi miehiä purkamaan siltaa ja marssi itse +vasenta rantaa ensimmäisen divisioonan ja reservitykistön mukana, +jotavastoin kolmas seurasi virran oikeanpuolista rantaa ja se, joka +hajotettiin Beaumontissa, jatkoi pakoretkeään, -- minne lienee +jatkanut. Seitsemäs osasto, joka ei vielä ollut tulessa käynytkään, oli +silvottu ja revitty, kiiruhtaen eteenpäin pimeässä, yhdet siellä, +toiset täällä, miten mikin parhaiten pääsi. + +Kello ei ollut kolmea, oli vielä pimeä yö. Maurice, joka hyvin tunsi +paikat, ei tietänyt ensinkään, minne he kulkivat, ei voinut päästä +asian perille sekavassa laumassa, joka nelisti tiellä ja tien vierellä. +Monta Beaumontista pakenevaa rykmenttiä sotkeutui seitsemänteen +osastoon tartuttaen pelkoa ja kauhua miehistöön. Koko laakso oli täynnä +pakenevien ja eteenpäin rientävien joukkojen huutoa ja melua ja +töminätä. Ensimmäinen osasto tullen Carignanista ja Douzysta, +kahdestoista sekä viidennen tähteet Mouzonista, kaikki kurjassa +tilassa, reväistyt mukaan vastustamattomaan liikkeesen, joka 28:ta +päivästä lähtien oli ajanut koko sotajoukkoa pohjoseen päin ja nyt +tunki asemaan, josta ei löytynyt mitään pelastusta, jossa tappio ja +kuolema ja hävitys sitä odotti! + +Päivä alkoi juuri sarastaa kun komppaniia marssi Pont-Maugiesin läpi; +Maurice tunsi jo paikat, vasemmalla kädellä olivat Liryn ylängöt ja +oikealla Maas, jonka juoksua maantie seurasi. Harmaa aamuvalo heitti +surumielisen kajastuksen Bazeillesin ja Balanin yli, jotka näkyivät +sumumerestä suurten niittyjen takana. Ja kaukana näköpiirin rajalla +kuumotti Sedan ikäänkuin suruharsoon käärittynä metsien tummalla +taustalla. Ja kun joukot Vadelincourtin ohi päästyä viimeinkin +saapuivat Torcyportille keskusteltiin, rukoiltiin, kerjättiin, täytyipä +upseerien näyttää kynsiäänkin, sanalla sanoen piirittää linnoitusta, +ennenkun päällikkö taipui päästämään heidät kaupunkiin. + +Kello oli silloin viisi. Seitsemäs osasto saapui Sedaniin vilusta, +nälästä ja väsymyksestä nääntymäisillään. + + + + +VIII. + + +Torcyportilla, Vadelincourtintien päässä, eksyivät Maurice ja Jean +toisistaan ja Jean juoksenteli edestakasin hälinässä etsien Mauricea. +Tämähän oli paha sattuma, sillä Maurice oli luvannut viedä hänet +sisarensa luo, jossa olisivat saaneet levätä siistissä vuoteessa! Vaan +portilla oli tavaton mylläkkä, kaikki rykmentit sekaantuivat, +järjestystä ei ollut enemmän kuin järjestyksen ylläpitäjiäkään, miehet +saivat tehdä mitä halutti. Parasta oli levätä ensin pari tuntia ja +järjestää sitten joukot ja eri komppaniat. + +Jean oli tullut Torcyn rautatiesillan luo yläpuolella laajoja +niittymaita, jotka komentaja oli laskenut veden alle. Hän meni vielä +toisestakin portista sekä sillan yli ja vaikka aurinko jo kohosi ylemmä +taivaalle tuntui hänestä pieni, ikäänkuin kokoon puristettu kaupunki, +kapeine, kosteine katuineen ja korkeine vallineen pimeältä. Hän ei +voinut sillä hetkellä muistaa Mauricen langon nimeä, sen vain tiesi, +että sisaren nimi oli Henriette. Vaan siitä ei ollut suurta apua. Kuka +tietäisi ohjata häntä! Minne kääntyisi? Hän käveli eteenpäin tietämättä +minne aikoi ja minne meni, tuntien, että jos pysähtyy, hän nääntyy +siihen paikkaansa, sillä korvansa soivat ja suhisivat ja hän ei +jaksanut enää eroittaa ja tarkastaa eri kasvoja ihmisvirrassa, joka +tunki ohitsensa tai veti häntä mukanaan. Rémillyssä oli saatu ruokaa ja +sitä enemmän vaivasi nyt väsymys, hän oli joka askeleella tupertua +tielle. Ja yhtä uupuneina olivat kaikki sotamiehet, jotka horjuskellen +ja pienissä laumoissa kuljeksivat kapeita, kosteankylmiä katuja minne +sattui! Joka hetki näki jonkun miehen vaipuvan porttikäytäviin eli +portaille ja siihen jäävän. + +Kun Jean kohotti päätään, näki hän keskellä pientä puistoa jotenkin +suuren rakennuksen ja syrjemmällä muistopatsaan ja samassa hän huomasi +tutun näköisen afrikkalaisen jääkärin, joka seisoi allapäin, +surullisesti katsellen hevostansa. Se vapisi väsymyksestä ja järsi +kaula pitkällä ruutikärryjen laitaa, jotka olivat vedetyt +katukäytävälle puiston reunassa. Kahteen päivään ei oltu jaettu +hevosenruokaa, ja suuret hampaat järsivät järsimistään halukkaasti +puuta, vaan ratsastajan ruskettuneella poskella vieri kuumia +kyyneleitä. Eikös se ollut Prosper, jonka hän oli tavannut Mauricen +kanssa Vouziersissä? Jean meni ensin ohitse, vaan kääntyi vähän matkan +päästä takasin, hän muisti että ehkä Prosper voipi antaa tietoja +Mauricen sisaresta. Vaan silloin ei jääkäriä enää löytynytkään, hän oli +hävinnyt tungokseen. + +Jean ei tietänyt enää mitä tehdä, hän käveli arviolta toiselle puolen +pientä puistoa, muistopatsaan luo. Hän ihastui kun näki Turennen +patsaan juurella luutnantti Rochasin ja muutamia komppanian miehiä. +Ellei löytänyt ystävätään, niin olihan hänellä nyt kuitenkin toivoa +päästä rykmenttinsä luo ja telttaan nukkumaan. Kapteeni Beaudoin oli +vieläkin poissa ja luutnantti koetti saada väkeään kokoon ja kyseli +divisioonan leiripaikkaa. Vaan hänen joukkonsa ei ottanut +lisääntyäkseen, se päinvastoin pieneni ja pieneni. Eräs sotamies hävisi +kapakkaan, jossa näkyi reuhtovan käsillään kuin hullu ja sen jälkeen +eivät toverit häntä enää nähneet. Kolme muuta tarttuivat pienen puodin +ovelle, jossa muutamat zouaavit olivat omalla luvallaan puhkaisseet +viinalekkerin pohjan. Seinävierillä makasi jo monta, toiset kokivat +vielä hoiperrella eteenpäin, vaan ei kestänyt kauvan, ennenkun uupumus +teki tehtävänsä. Chouteau ja Loubet sattuivat yhteen kadun kulmassa, +katsoivat toisiinsa ja katsoivat ahnaasti lihavan matamin jälkeen, +jolla oli suuri leipä kainalossa, ja heille ilmestyi asiaa samaan +taloon, jossa eukko asui, ja pujahtivat huomaamatta ovesta pimeään +käytävään. Ja jälellä ei ollut enää kuin Pache ja Lapoulle ja +kymmenkunta muita miehiä. + +Luutnantti Rochas seisoi Turennen pronssisen muistopatsaan juurella, +jännittäen viimeset voimansa pitääkseen silmiään auki. Jeanin +nähdessään mutisi luutnantti: + +-- Aha, korpraaliko se on! No, missä miehet? + +Jean kohotti olkapäitään ja puisteli päätänsä, -- ei hän tietänyt. Vaan +Pache osotti Lapoullea ja vastasi itku kurkussa: + +-- Tässähän meitä on kaksi, mutta muut ovat poissa!... Ja Jumala +lohduttakoon meitä kaikkia, tämä on liian surkeata! + +Se toinen raukka, tunnettu mainiosta ruokahalustaan, katseli pettyneen +näköisenä Jeanin tyhjiä käsiä. Hän oli ehken luulotellut, että +korpraali oli ollut ruokaa hankkimassa. + +-- Vieköön heidät paholainen! Eikö meille vielä tänäänkään anneta +ruokaa? + +Gaude seisoi rauta-aidan varassa ja odotti käskyä puhaltaakseen miehet +kokoon, vaan tietämättään painuivatkin silmät kiinni, jalat luistivat +ja hän kaatui selälleen vaipuen syvään uneen. Väsymys valtasi kaikki, +pian kuului aidan ympäriltä raskasta korinata. Kersantti Sapin oli +ainoa, jonka silmät vielä olivat selällään ja hänen pienillä kalpeilla +kasvoillaan oli surullinen, synkkä ilme, ikäänkuin olisi nähnyt pelkkää +onnettomuutta kaukana taivaan rannalla. + +Sillä välin oli luutnantti Rochas istautunut maahan; hänen täytyi +hänenkin saada levätä hiukan. Ja istumaan päästyään hän aikoi antaa +Jeanille käskyn. + +-- Korpraali teidän täytyy... teidän täytyy... + +Hän hapuili sanoja, sopotti paksulla unisella kielellä jotain ja +kallistui vähitellen kylelleen, unen valtaamana. + +Jean pelkäsi itselleen käyvän samoin ja lähti pois; hän oli saanut +päähänsä että tahtoi maata oikealla vuoteella. Toisella puolella katua +oli suuri ravintola, "Kultainen risti" ja hän oli nähnyt ikkunassa +vilahduksen kenraali Bourgain-Desfeuillesistä, paitahihasillaan, maata +menossa. Mitä varten sotamiehen tarvitsi kiusata itseään kun suuretkin +ottivat asian niin levollisesti? Ja yht'äkkiä hän muisti, että langon +isäntä oli tehtailija Delaherche, niin juuri hänen nimensä oli. Ja hän +kääntyi oitis erään ohikulkijan puoleen. + +-- Tiedättekö missä verkatehtailija Delaherche asuu? + +-- Tiedän! Maquakatu, aivan Voikadun kulmassa, suuri, kaunis talo, +veistoksia portin päällä. + +Jean lähti astumaan, vaan muutaman askeleen kulottua juoksi mies hänen +jälkeensä. + +-- Kuulkaahan, oletteko te 106:sta? Jos etsitte rykmenttiänne, niin se +on marssinut linnan kautta, tuolta. Minä näin äsken överstinne, tunnen +hyvästi ennestään, kun hän oli Meziersissä. + +Vaan Jean kääntyi kärsimättömänä pois. Ei, ei! Nyt kun tiesi varmaan +löytävänsä Mauricen, niin nyt ei hän lähtenytkään heidän jälkeensä, +makaamaan maaperällä. Omatuntonsa soimasi häntä kuitenkin hiukan +muistaessaan översti Vineuilin, vanhan jäykän ukon, joka aina oli niin +kestävä eikä koskaan säästänyt itseään, makasi, vaikka jo oli vanha +mies, niinkuin sotamies teltassa. Muutaman minuutin kuluttua hän +kääntyi Suurellekadulle, keskelle vimmattua vilinätä ja kysyi eräältä +pieneltä pojalta Maquakatua. + +Suuren verkatehtaan oli nykyisen omistajan eno edellisellä vuosisadalla +rakennuttanut ja Delaherchet olivat sitä nyt jo hallinneet 150 vuotta. +Sedanissa löytyy useita tehtaita Ludvig viidennentoista ensimäiseltä +hallitusvuodelta, joiden pääsivut ovat komeat kuin kuninkaalliset +linnat. Maquakadun varrella sijaitseva tehdas oli kolmekerroksinen +rakennus ikkunat korkeat ja leveät, kauniilla ornamenteillä somistetut +rakennukset ympäröivät laajaa pihaa, jossa kasvoi vanhoja +jättiläispuita, tuuheita jalavia, joiden siimeksessä kolme sukupolvea +oli liikkunut, sillä ne olivat istutetut samaan aikaan kun tehtaan +peruskivi laskettiin. + +Juliuksen, nykyisen omistajan, isä oli sen perinyt eräältä +lapsettomalta serkultaan, joten nuorempi sukuhaara oli päässyt asumaan +vanhaan komeaan taloon. Tämän isä oli kartuttanut jo ennestäänkin +suurta omaisuutta, asettanut tehtaan kelpo kuntoon, vaan hän ei ollut +aivan moitteeton aviomiehenä ja vaimonsa oli ollut hyvin onneton. Kun +vaimo tuli leskeksi, koetti hän kaikin tavoin pidättää poikaa kotona, +oli vartioinut häntä ja kohdellut isoksi asti niinkuin lasta; sitten +hänet oli naitettu hiljaisen ja jumalisen tytön kanssa ja äiti toivoi, +että nyt oli poika suojattu niiltä viettelyksiltä, joihin isä oli +langennut. Vaan miniä kuoli kohta ja poika rakastui puolivälissä +kolmattakymmentä nuoreen leskeen Charlevillestä, kauniiseen rouva +Maginotiin, josta puheltiin yhtä ja toista ja nai hänet äidin kiellosta +huolimatta. Sedan on jäykkä vanhanaikuinen kaupunki ja se on aina +suuttumuksella katsellut Charlevillen vilkasta elämätä ja huvittelun +intoa. Koko avioliitosta ei olisi ehken kumminkaan tullut mitään ellei +Gilberte Maginot olisi ollut sukua översti Vineuilille, josta piakkoin +tulee kenraali ja verkatehtailija tahtoi kernaasti joutua niin hienoon +perheesen. Saman päivän aamuna, kun joukot saapuivat Sedaniin, oli +Delaherche ollut ajelemassa Weissin kanssa ja silloin oli ukko Fouchard +nähnyt heidät. + +Tehtailija oli pitkä, lihava mies, jolla oli suuri nenä ja paksut +huulet, hyvin puhelias ja alavainen, ja oli kuten ranskalaiset porvarit +ylipäätään utelias kaikesta, mikä koski sotajoukkoa. Mouzonin +apteekkari oli kertonut keisarin asuvan Baybelissa ja hän oli heti +rientänyt sinne, oli nähnyt majesteetin, olipa ollut vähällä päästä +puheisiinkin hänen armonsa kanssa, -- pitkä juttu, jota lakkaamatta +kertoi ajeluretkeltä palattuaan. Palausmatka oli ollut pelottava, +Beaumont oli kauhun valtaama, tie kihisi pakolaisia. Parikymmentä +kertaa olivat kärryt vierähtämäisillään ojaan ja vasta myöhään illalla +he ennättivät kotiin. Ja tämä huvimatka, tämä sotajoukko, jonka tähden +hän oli ajanut kaksi peninkulmaa, nähdäkseen sen marssivan hyvässä +järjestyksessä ja jonka olikin nähnyt paon sekasorrossa, koko tuo +aavistamaton surullinen todellisuus oli kääntänyt mullin mallin +tehtailijan käsitykset ja hän kertoi lakkaamatta kotiinpäin ajaessa: + +-- Minä luulin heidän marssivan Verduniin ja halusin nähdä, miten +meidän pojat menevät sotaan. Ja mitä minä näinkään! Surkeata kaikki +tyyni, ja mikä vieläkin surkeampaa niin minä aavistan saatavan Sedaniin +enemmän sotamiehiä kuin tahtoisimmekaan. + +Seuraavana aamuna, kun seitsemäs osasto marssi kaupunkiin, oli hän jo +viiden ajoissa pukeutunut ja rientänyt kadulle. Ensimmäinen sotilas, +jonka hän kohtasi Turennen puistossa, oli kapteeni Beaudoin, johon hän +oli tutustunut Charlevillessä, vaimonsa, silloisen rouva Maginotin +luona. Pahansuovat ihmiset kuiskailivat että kaunis leski ei voinut +kieltää kapteenilta mitään, vaan että tämä oli hienotunteisuudesta +vetäytynyt syrjään kun rikas verkatehtailija alkoi lähennellä rouvaa; +hän ei tahtonut estää ystävätärtään tekemästä niin edullista +naimakauppaa. + +-- Mitä ihmettä! Tekö se olette? huudahti Delaherche, mutta missä +tilassa! + +Kapteeni, hieno, siisti kapteeni, oli todellakin tänään pelottavan +näköinen, puku likainen, tomun vallassa kasvot mustana ja kädet vielä +mustempana. Hän oli saapunut Sedaniin Turkolais-rykmentin muassa eikä +tietänyt kuolemakseen, miten oli eksynyt pois 106:sta. Kuten kaikki +muut, oli hänkin nälkään nääntymäisillään, vaan sen hän kuitenkin olisi +jaksanut kestää. Hänet saattoi tasapainosta se likaisuus, jota oli +tuomittu kärsimään: Reimsistä lähdettyä ei ollut mies nähnytkään +puhdasta paitaa. + +-- Ajatelkaas, sanoi kapteeni, ne pöllöt ovat hävittäneet minun +tavarani Vouziersissä; minua harmittaa se niin, että tahtoisin vääntää +nurin niiden niskat!... Ei nenäliinaa, ei sukkapariakaan... Tulee ihan +hulluksi lopulta. + +Delaherche pyysi häntä innokkaasti kotiinsa, vaan Beaudoin ei tahtonut +millään muotoa. Ei, ei toki, hänhän ei ollut ihmisellisen näköinenkään, +vaan kuin joku linnunpelätin. Delaherche vakuuttamalla vakuutti, että +sekä vaimonsa että äitinsä nukkuivat vielä eivätkä suinkaan olisi +tilaisuudessa häntä säikkymään. Ja sitäpaitse! Löytyyhän talossa sekä +vettä että saippuata ja puhtaita alusvaatteita, sanalla sanoen kaikkea +mitä tarvitsee. + +Kello löi seitsemän, kun kapteeni Beaudoin pestynä ja harjattuna, +tehtailijan paita sotilaspuvun alla, ilmestyi korkeaan harmaalla +laudoituksella varustettuun ruokasaliin. Vanha rouva oli 78 +ikävuodestaan huolimatta jo saapuvilla. Hänen hiuksensa olivat aivan +valkeat, nenä oli käynyt vanhuuttaan teräväksi ja huulet unhoittaneet +hymyilytaidon, pitkät, kapeat kasvot olivat vakavat, melkein ankarat. +Hän nousi ylös, kohteli vierasta arvokkaalla ystävällisyydellä ja pyysi +pöytään, jolla oli kahvitarjotin. + +-- Kapteeni ehken tarvitsisi vahvempaa ruokaa ja lasin viiniä +vaivaloisen matkan jälkeen? + +Mutta hän tyytyi siihen mitä oli. + +-- Tuhat kiitosta rouva hyvä, luulenpa, että on parasta tyytyä kahviin, +maitoon ja voileipään. + +Silloin lensi ovi auki ja Gilberte astui kädet ojolla iloisena saliin. +Miehensä oli kaiketi ilmoittanut, kuka heillä oli, sillä rouva veteli +tavallisesti unia kello kymmeneen. Hän oli pitkä, terveen ja reippaan +näköinen, vartalo hoikka, notkea, kauniit mustat hiukset ja säteilevät +tummat silmät punoittavissa kasvoissa. Kenties hiukan kevytmielisen +näköinen, vaan muuten iloinen ja tyytyväinen, ilkeyttä ei löytynyt +hituistakaan vaalean ruskean helakan punaisilla ompeluilla koristetun +aamupuvun alla, joka oli tullut suoraa päätä Pariisista. + +-- Hyvää huomenta kapteeni, huudahti hän puristaen Beaudoinin kättä, te +vasta hyvä olitte, kun tulitte kerran tänne meidänkin maansopukkaan! + +Vaan samassa hän jo nauroi tuhmuuttaan. + +-- Mitä puhelenkaan tässä! Ettehän te omasta tahdostamme ole Sedaniin +tullut!... Mutta vaikka nykyiset olot eivät juuri hauskoja ole, on +minusta kumminkin hyvin hauskaa tavata teitä! + +Kauniit silmät lausuivat aivan samaa, ehkä vielä enemmänkin, ja vanha +rouva, joka kyllä oli kuullut pahoja huhuja kapteenista ja miniästään, +katseli heitä tutkivasti. Kapteeni oli koko ajan varovaisen kohtelias, +puhui kiitollisuudella vieraanvaraisuudesta, jota oli ennen vanhaan +rouvan kodissa nauttinut, vaan ei sen enempää. Murkinoidessa tuli +Delaherche tietysti maininneeksi eilisen ajeluretkensä eikä voinut +vastustaa halua kertoa kohtauksestaan keisarin kanssa. + +-- Tiedättehän, että minä näin keisarin Baybelissa? + +Ja nyt ei mikään pysähdyttänyt hänen sanatulvaansa. Baybelin kartano +oli iso nelikulmainen rakennus, ristikkoportti pihan edessä, ja se +sijaitsi korkealla mäellä, josta on näköala Mouzoniin päin, vasemmalla +puolen Carignanin tietä. Sitten hän puhui kahdennestatoista osastosta, +jonka leirin kautta hän oli kulkenut, -- komeita poikia, jotka +välkkyivät päivänpaisteessa ja täyttivät hänen sydämmensä ilolla ja +ylpeällä isänmaanrakkaudella. + +-- Siellä minä siis olin, kapteeni, kun keisari samassa astuu talon +portista, johon oli pysähtynyt aamiaiselle ja levähtämään hiukan. +Hänellä oli kenraalinpuku ja päällystakki, vaikka aurinko paistoi +lämpimästi. Palvelija kantoi jälessä puutarhatuolia... Ja hän oli hyvin +huonon näkönen, astui vaivalla ja selkä kumarassa, kasvot keltaset, hän +näytti hyvin sairaalta... Ja se ei hämmästyttänytkään minua, sillä +Mouzonin apteekkari, joka neuvoi meitä Baybeliin ajamaan, kertoi erään +ajutantin noutaneen lääkkeitä ... niin lääkkeitä... Tiedättehän, mikä +häntä vaivaa? + +Naisten läsnäolo esti laveammin kertomasta keisarin taudista, +verenvuodosta, joka oli häntä vaivannut Chênestä asti ja pakoittanut +viipymään taloloissa tien varrella. + +-- Niin, ja sitten asettaa palvelija tuolin ohrapellon pientarelle, +pienen metsikön laitaan, ja keisari istuu sille ... istuu aivan +liikkumattomana kuin vanha mies, joka lämmitteleikse päivänpaisteessa. +Synkkä silmänsä katselee laajaa maisemaa, Maaslaaksoa ja metsän +peittämiä harjuja sen takana, Dieuletin kukkulata vasemmalla ja +Sommauthen vihantaa kumpua oikealla... Useita ajutanttia ja +taapiupseeria seisoi ympärillä ja eräs rakuunaöversti, joka jo sitä +ennenkin kyseli minulta seutuja, viittaa, ett'en saisi vielä poistua, +kun ... yht'äkkiä... + +Delaherche nousi ylös, hän oli kertomuksensa jännittävimmässä kohdassa +ja tahtoi liikkeillä enentää sanojensa vaikutusta. + +-- Yht'äkkiä pamahtaa laukaus ja Dieuletin metsästä singahtaa pommi +suuressa kaaressa ja putoaa aivan lähelle... Se teki minuun, kunniani +kautta, saman vaikutuksen kuin ilotulitus keskellä päivää! Keisarin +ympärillä syntyi hälinää, huudettiin ja hätäiltiin. Rakuunaöversti +juoksee minun luokseni kysymään, missä paikoin tappelu on. Minä vastaan +heti, että tappelu on Beaumontissa, on varmasti. Hän palajaa keisarin +luo, jonka polvelle ajutantti levittää kartan. Keisari ei uskonut, että +se oli Beaumontin luona. No, eihän ollutkaan ihme, ett'ei hän luottanut +sanaani, varsinkin kun pommit näyttivät lähenevän, Mouzonin tieltä +päin... Ja sitten, yhtä selvästi kuin näen teidät, näin keisarin +kääntävän kelmeät kasvonsa minuun päin ja tunsin surumielisen, +epäilevän katseensa. Ja sitten hän taas painoi päänsä kartan yli ja +istui liikkumattomana. + +Delaherche oli aina ollut innokas bonapartelainen, vaan viime aikoina +hän oli huomannut keisarikunnan tehneen useita erehdyksiä; kumminkin +hän vielä puolusti hallitsijasukua ja surkutteli Napoleon kolmatta, +jota kaikki pettivät. Hänen mielestään oli sotajoukon kärsimistä +tappioista yksinomaittain syytettävä vastustuspuoluetta eduskunnassa, +sillä sehän oli kieltäytynyt äänestämästä tarvittavia lisäjoukkoja ja +varoja. + +-- Palasiko keisari taloon? kysyi Beaudoin. + +-- Sitä en tiedä, minä näin hänet vain siinä istumassa... Oli jo +päivällisaika, taistelu näytti lähenevän ja minun täytyi ajatella +paluumatkaa... Sen vain huomasin, että eräs kenraali, jolle näytin +Carignania takanamme lakeudella, hämmästyi tavattomasti, että Belgian +raja oli niin lähellä... Keisari parka, hän on todellakin surkuteltava, +sellaisia miehiä ympärillä! + +Gilberte oli iloinen ja vapaa kuten ennen leskenä ollessaan ja palveli +entistä koti-ystäväänsä, antoi milloin voita, milloin pannuleipiä. +Hän tahtoi, että kapteeni nukkuisi pois väsymyksensä heidän +vieraskamarissaan, vaan siihen ei Beaudoin suostunut, hän oli varsin +kiitollinen, jos sai heittäytyä pariksi tunniksi sohvalle Delaherchen +pukuhuoneessa; hänen täytyi mitä pikemmiten yhtyä rykmenttiinsä. Ja kun +nuori rouva tarjosi hänelle sokerirasian, yhtyivät heidän sormensa. +Vanha rouva tarkasti koko ajan miniätään ja ymmärsi että huhut olivat +puhuneet totta. + +Palvelustyttö tuli saliin. + +-- Täällä ulkona on sotamies, joka pyytää herra Weissin osotetta. + +Delaherche ei ollut ylpeä ensinkään, vaan jutteli kernaasti alhaison +kanssa, halusipa päästä heidän suosioonsakin. + +-- Weissinkö osotetta? Sehän merkillistä! Käske miehen tulla sisälle. + +Jean astui saliin; hän oli niin väsynyt, ett'ei tahtonut pysyä +pystyssä. Vaan huomattuaan kapteenin aamiaispöydässä, hämmästyi hän +niin, että oikasi ehdottomasti selkäänsä ja veti takasin kätensä, jolla +oli nojautumaisillaan tuolin selkään. Hän vastasi säntillisesti +tehtailijan kysymyksiin, selitti olevansa Mauricen ystävä ja syyn, +miksi häntä nyt etsi. + +-- Tämä korpraali on minun komppaniastani! huomautti Beaudoin +lopettaakseen pitkät puheet. Hän kysyi, missä rykmentti oli, ja kun +Jean ilmoitti överstin ratsastaneen 106:n tähteiden etunenässä +kaupungin kautta pohjospuolelle, unhotti Gilberte taasen asiain tilan +ja huudahti kaunottaren ajattelemattomuudella: + +-- Ai, eno, minkätähden hän ei tullut meille aamiaiselle! Se olisi +ollut niin hauskaa! Lähetetään noutamaan! + +Mutta vanha rouva teki kieltävän liikkeen. Hänen suonissaan liikkui +vanha porvariveri, hän tiesi, mitä upseeri oli velkapää tekemään sodan +ahtaina aikoina. + +-- Anna översti Vineuilin olla rauhassa, hän tekee velvollisuutensa. + +Läsnäolijat kävivät hämilleen. Delaherche vei kapteenin pukusuojaansa, +tahtoi itse näyttää mukavan lepopaikan, ja Gilberte lähti yhtä +huoletonna ulos, niinkuin lintu, joka iloisena päristelee siipiään kun +on heitetty vettä niskaan. Palvelustyttö saattoi Jeanin lukemattomien +käytävien, rakennusten ja rappujen kautta toiselle puolen pihaa. + +Weissit asuivat Voyardkadun puolella, vaan talo, joka myös oli +Delaherchen oma, oli yhdistetty tehdasrakennuksiin Maquakadun varrella. +Voyardkatu oli Sedanin kapeista kaduista kapein, pimeä ja märkä kuja, +kulkien pitkin vallin laitaa. Korkeiden talojen katot melkein ottivat +yhteen ja kadulle vievät ovet olivat mataloita kuin kellarinovet, +varsinkin siinä päässä katua, jossa latinakoulu sijaitsi. Weiss asui +kolmannessa kerrassa ja hänestä oli varsin mukavaa saada vapaa asunto +ja lämpö ja päästä sen enempää pukeutumatta konttorille ja sieltä +kotiin jälleen. Hän oli onnellinen mies saatuaan Henrietten vaimokseen, +sillä hän oli kauvan rakastanut Mauricen sisarta, melkein lapsesta +saakka, kun Henriette seitsenvuotiaana tyttösenä asui isänsä luona +Chênessä ja oli hänen ainoa ilonsa äidin kuoleman jälkeen. + +Siihen aikaan oli Weiss tavallinen sokeritehtaan työmies. Vaan hän oli +tavattoman ahkera ja kohosi vähitellen konttoriapulaiseksi. Ei hän +kenties kumminkaan olisi voinut toteuttaa unelmaansa, ellei Henrietten +isä kuollut ja Maurice käyttäytynyt kevytmielisesti Pariisissa. + +Henriette oli saanut pienestä asti näytellä tuhkimon osaa. Hän oli aina +palvellut isäänsä ja veljeään ja hänen etunsa syrjäytettiin aina, että +veli pääsisi kouluun ja saisi lukea. Isän kuoltua täytyi hänen myydä +talo ja kaikki irtaimisto Mauricen veloista, eivätkä ne tulleet +sittenkään maksetuiksi. Silloin tarjosi Weiss hänelle kaikki säästönsä, +sydämmensä rakkauden ja tukevat käsivartensa turvaksi; Henriette +suostui, liikutettuna hänen hyvyydestään ja kunnioitti syvästi +miestään, vaikk'eivät tyynen luonteensa tunteet olleetkaan samalla +asteella kuin Weissin lämmin rakkaus. Onni hymyili heille, Delaherche +mietti ottaa Weissin yhdyskumppanikseen liikkeessä, tulevaisuus oli +siis taattu ja heiltä ei puuttunut mitään muuta kuin -- lapsia. + +-- Varokaa nyt! sanoi palvelustyttö Jeanille, portaat ovat jyrkät. + +Ja Jean olikin kompastua pimeässä, vaan silloin avautui eräs ovi, +käytävään virtasi kirkasta valoa ja hän kuuli lempeän äänen sanovan: + +-- Nyt hän tulee! + +-- Rouva Weiss! huusi palvelustyttö, täällä on eräs sotamies, joka +kysyy teitä! + +Huoneesta kuului iloista puhetta ja lepponen ääni vastasi: + +-- Hyvä, hyvä! Kyllä minä tiedän, kuka se on! + +Ja kun Jean jäi hämillään kynnykselle seisomaan, lisäsi ääni: + +-- Tulkaa vain sisään, korpraali... Maurice ja me muut olemme jo +odottaneet yli kahden tunnin emmekä voineet ymmärtää, missä te niin +viivyitte! + +Jean astui lähemmä ja näki Henrietten, jonka heti tunsi veljensä +näöstä. He olivat niin yhden-näköiset kuin ainoastaan kaksoset +saattavat olla. Henriette oli vain pienempi, vieläkin hoikempi ja +sirompi, suu hiukan suuri ja somat pikkuruiset kasvot komean tukan +alla, joka oli vaaleata kuin joutunut kaura. Silmät olivat aivan +erilaiset kuin veljellä: harmaat, suuret, levolliset silmät, joissa +isoisän uljas sankarisielu kuvastui. Hän oli harvapuheinen ja +hiljainen, käyskenteli kevyesti ja hymyellen askareissaan, niin +suloisena koko olennoltaan, että hänen läheisyytensä vaikutti kuin +hyväily läsnä oleviin. + +-- Tulkaa tätä tietä, tulkaa nyt! Ihan kohta on kaikki valmiina. + +Jean oli niin liikutettu hänen ystävällisyydestään, ett'ei saanut +kiitossanaakaan lausutuksi. Sitäpaitse pyöri huone hänen silmissään, +luomet vaipuivat puoleksi umpeen, lattia tuntui keinuvan, hän kulki +kuin unessa. Ja eikös avulias nuori nainen hänen silmäinsä edessä, joka +katseli häntä teeskentelemättömällä ystävyydellä, eikö hän ollutkin +harhakuva? Ja nyt! Hän luuli tuntevansa pehmosen pienen käden tarttuvan +käteensä ja puristavan sitä sisarellisen hellästi. + +Sitten he taisivat mennä ruokasaliin. Jean käsitti hämärästi, että +pöydällä oli leipää ja lihaa, vaan hänellä ei ollut voimia nostaa +kättään niitä ottamaan. Eräällä tuolilla istui mies; se oli Mauricen +lanko, jonka hän oli nähnyt Mülhausenissa. Vaan hän ei käsittänyt +laisinkaan, mitä mies surullisella äänellä pakinoi. Maurice nukkui +sikeästi, kasvot liikkumattomana, telttasängyssä huoneen nurkassa. Ja +Henriette valmisti toista vuodetta sohvalle, kohenteli näppärästi ja +tottuneesti alusta ja tyynyjä ja levitti puhtaat, lumivalkoset lakanat +niiden yli. + +Jean ei nähnyt enää mitään muuta kuin valkoset houkuttelevat lakanat! +Hän ei ollut kuuteen viikkoon riisunut vaatteita yltään eikä maannut +oikealla vuoteella. Hän odotti kärsimättömällä kaiholla, että saisi +heittäytyä pehmosille patjoille, vajota valkoseen puhtauteen. Ja niin +pian kun toiset poistuivat huoneesta, pudotti hän vaatteet päältään, +kiskasi kengät jaloistaan ja vaipui sänkyyn helpotuksen huokauksella. +Aamuvalo kirkasti kodikasta suojaa ja kun hän kerran vielä, +puolinukuksisa, raotti silmiään näki hän jälleen Henrietten, melkein +yliluonnollisen suloisen ja siron Henrietten varpaillaan hiipivän +sisälle ja asettavan pöydälle juomavettä sekä lasin. Hän näytti +pysähtyvän silmänräpäykseksi ja katselevan heitä harmailla kirkkailla +silmillään hymyellen ystävällisesti. Sitten hän hävisi. Ja Jean nukkui +puhtaissa, tuoksuavissa lakanoissa! + +Tuntia -- vuosia kului! Jean ja Maurice makasivat mistään tietämättä, +mitään tuntematta. Kymmenen vuotta vai kymmenen minuuttiako, -- tunnit +ja hetket olivat kadottaneet merkityksensä; väsynyt ruumis vaati osansa +vaivuttaen heidät kuolemantapaiseen lepoon. Yht'äkkiä kavahtivat +molemmat istumaan. Mitä nyt? Mitä oli tapahtunut? Kuinka kauvan he +lienevätkään nukkuneet? Sama valju valo virtasi vieläkin korkeasta +ikkunasta. Jäsenet tuntuivat kipeiltä ja he olivat väsyneemmät kuin +levolle mennessä. Onneksi eivät toki liene nukkuneet, jos kenties +tunnin verran. Ja heitä ei hämmästyttänyt ensinkään, että Weiss istui +samalla tuolilla pöydän luona, alakuloisen ja synkän näkösenä odottaen +heidän heräämistään. + +-- Ohoo! änkytti Jean käheästi, ehken on jo aika nousta ylös; täytynee +joutua rykmentin luo ennen päivällistä. + +Hän hyppäsi ylös, vaan huudahti samassa tuskasta. Jalat olivat kovin +kipeät. + +-- Ennen päivällistä! matki Weiss, kello on seitsemän, -- te olette +nukkuneet yhtä mittaa kaksitoista tuntia. + +-- Seitsemän! + +He säikähtivät kovasti ja Jean oli ykskaks vaatteissa ja valmis +lähtemään, vaan Maurice ei kyennytkään jaloiltaan vuoteesta nousemaan. + +Mistä he nyt löytävät toverinsa? Rykmentti on jo ehkä lähtenyt +tiehensä! Ja molemmat miehet pitivät varsin pahana, ett'ei heitä oltu +herätetty ennen. + +Weiss teki toivottoman liikkeen. + +-- Ja mitä varten olisi pitänyt herättää? Te ette ole kadottaneet +mitään siinä maatessanne. + +Hän oli kierrellyt kaupunkia koko päivän ja oli juuri palannut kotiin. +Sotajoukko oli taaskin tuhlannut kallista aikaa mitään tekemättä, +mitään toimittamatta. Ja päälliköillä ei ollut muuta puolustusta kuin +joukkojen uupumus, että ne välttämättömästi kaipasivat lepoa. Vaan hän +ei voinut sittenkään käsittää, mitä varten kokonainen päivä oli +tuhlattu, olisivathan he voineet jatkaa peräytymistä pari tuntia +levättyään. + +-- Minä, jatkoi Weiss, en tietysti ole perehtynyt noihin asioihin, vaan +minulla on sellainen tunne, että sotajoukolla on huono asema täällä +Sedanissa... Kahdestoista osasto on Bazeillesissa, jossa aamulla oli +vähänen kahakkakin, ensimäinen pitkin Givonnea ja Moncellea Garennen +metsässä, jotavastoin seitsemäs on leiriytynyt Floingin harjulle ja +jäännökset viidennestä, joka kuten tiedätte on melkein hajallaan, +ryhmissä linnanmuurien ympärillä... Ja se on juuri tämä asento, joka +minua peloittaa; minusta on aivan hullusti tehty odottaa täällä noin +järjestyksessä preussiläisten hyökkäystä. Minä olisin marssinut, ja +kiireimmiten, Meziersiin. Tunnen nämä seudut ja se on ainoa avoin tie +tahi meidät työnnetään Belgian rajan yli... Pankaa mieleenne, mitä +sanon! Tulkaa, niin näette... + +Hän veti Jeanin ikkunaan. + +-- Katsokaahan tuonne, tuon mäen nystyrän ylitse! + +Vallien ja läheisten talojen yli näki kaupungin eteläosan sekä Maasin +laakson. Virta kierteli avaroiden niittyjen halki, Rémilly oli +vasemmalla, suoraan edessäpäin Pont-Maugis ja Vadelincourt, oikealla +Frenois. Etempänä kohosivat mäkien viheriät pyöreät kummut, ensin Liry, +sitten Marfée ja Croix-Piau metsineen. Laaja maisema hohti kirkkaana +kuin kristalli ilta-auringon suloisessa valossa. + +-- Ettekö näe, siellä aivan kaukana, mäen harjanteella, pitkiä mustia +juovia, jotka liikkuvat kuin muurahaisjonot? + +Jean tiirotti suojaten kädellä silmiään ja Maurice kurkotti kaulaansa +polvillaan sängyssä. + +-- On, on siellä! huusivat molemmat samalla kertaa. Tuolla on jono, ja +tuolla toinen, ja tuolla vielä! Paljon on! + +-- Niin on, vastasi Weiss, ja ne ovat preussiläisiä... Aamusta alkaen +minä olen niitä nähnyt, ja niitä on yhä ja yhä... Jos meikäläiset niitä +odottavat, ei heidän tarvitse kauvankaan odottaa! Ja kaupungin asukkaat +ovat heidät nähneet yhtä hyvin kuin minäkin, koko Sedan on nähnyt, +mutta kenraalit -- ei. Puhelin hetki sitten eräänkin kanssa, joka sanoi +marsalkan varmasti tietävän, ett'ei vihollisen armeija mitenkään nouse +enempään kuin 70,000 mieheen. Jumala suokoon, että niin olisi... Vaan +katsokaas tuonne, maa on mustanaan, niitä vilisee, mustia muurahaisia +tulee ja tulee! + +Maurice heittäytyi takasin vuoteelleen ääneen nyyhkyttäen. Henriette +oli juuri astunut huoneesen ja riensi levottomana veljensä luo. + +-- Mikä nyt on? + +Vaan Maurice työnsi hänet pois. + +-- Ei. ei! Mene pois, anna minun olla! Minä olen aina kiusannut +sinua ja saattanut sinulle pelkkää harmia ja surua. Kun ajattelen, että +sinä tuskin sait hametta päällesi ja minä kävin lyseota!... Ne rahat +olivat hukkaan heitetyt... Ja sitten minä olin saattaa häpeätä koko +perheelle ... voi, missähän olisinkaan nyt, ellet sinä riistänyt ja +raatanut minua pelastaaksesi. + +Henriette hymyili tyynesti. + +-- Kuule, hyvä Maurice! Huonolla tuulellahan sinä oletkin herännyt tänä +aamuna... Mikä nyt pisti päähäsi, kun rupesit kaivelemaan noita +vanhoja, unhotettuja juttuja?.. Mitä niistä! Nyt sinä olet mies ja +täytät velvollisuutesi isänmaata kohtaan. Ja tiedätkö, minä olen oikein +ylpeä kun minulla on veli vapaaehtoisissa. + +-- Ylpeä! Minustako ylpeä? huusi Maurice, pilkkaatko sinä minua? Kun on +kuukauden päivät juoksenneltu paikasta paikkaan kuin pelkurit raukat... + +-- Mutta sille me emme mitään voi, huomautti Jean. Tottahan täytyy +käskyä totella! + +Hänen sanansa kiihoittivat vielä enemmän Mauricea. + +-- Niin, juuri niin! Ja nyt minä olen siihen kyllästynyt!... Eikö +kannata itkeä verikyyneleitä, kun siten ajetaan kuin lammaslaumaa +kerittäväksi ja tapettavaksi ja päälliköt ovat kunnottomia raukkoja?... +Vaan nyt siitä tulee loppu, nyt nousi tie pystyyn. Näethän sinä, että +preussiläisiä tulee joka puolelta, ja ne musertavat meidät, koko +sotajoukko on hukassa!... Ei, ei! minä en lähde täältä, ampukoot vaikka +kuin karkulaisen... Mene sinä Jean! Vaan minä en tule, en voi, minä +jään tänne! + +Uusi kyyneltulva virtasi pään aluselle ja hartiat nytkähtelivät +tuskaisesti. Tämä oli hänen tavallisia mielenpurkauksiaan, jolloin hän +halveksi sekä itseään että koko maailmaa; Henriette ne kyllä tunsi +ennestään eikä menettänyt tyyntä malttiaan. + +-- Sehän olisi hyvin pahasti tehty, jos sinä, Maurice parka, pettäisit +lippusi vaaran hetkellä. + +Maurice kimmahti istualleen. + +-- No hyvä! Anna pyssy tänne, minä ammun itseni! Ja se onkin kaikista +parasta... + +Hän huitoi käsillään ja osotti lankoaan, joka istui ääneti, +surumielisesti häntä katsellen. + +-- Hän on ainoa, jolla on järkeä päässä, niin, ainoa, joka tiesi, miten +meille käy. Muistatko sinä, Jean, sen illan Mülhausenissa, no, ja +muistatko mitä hän silloin sanoi? + +-- Muistanhan sen! vastasi korpraali. Herra Weiss sanoi, että meitä +annetaan selkään. + +Ja hän juohti uudelleen mieleensä tuskallisen illan Mülhausenissa, +jolloin Fröschwillerin onnettomuus jo häilyi heidän ylitsensä ja jolloin +Weiss lausui mielipiteensä. Hän sanoi, että Saksa oli hyvästi +varustettu, sillä oli taitavia sotapäälliköitä, se hehkui innostunutta +isänmaanrakkautta, jotavastoin Ranska oli hätääntynyt, peljästynyt, +turmeltunut, ei sillä ollut johtajia, ei sotamiehiä, ei aseita! -- Ja +kamala ennustus oli toteutunut. + +Weiss kohotti vapisevat kätensä. Hyväntahtoiset koirankasvonsa +ilmaisivat syvintä surua. + +-- Jumala paratkoon! Minä en suinkaan ole ylpeä niistä ennustuksistani! +En ole viisas enkä oppinut, vaan sen voi jokainen päättää, joka +hiukankaan seuraa asioita... Ja jos me saammekin selkäämme, niin +lohduttaahan se toki hiukan, että tietää muutaman preussiläisenkin +tupertuvan. Minun vakuutukseni on, että tulemme kärsimään suuren +tappion, vaan kaatuu niitä miehiä vihollisenkin puolella, ja kuta +enemmän sitä parempi; kumpa peittäisivät koko maan pinnan! + +Hän oli noussut ylös, osoitti virtaa ja laaksoa ja suurissa +likinäkösissä silmissä hohti raju, sammumaton viha lähestyvää +vihollista kohtaan. + +-- Taivaan nimessä! minä en viivyttelisi hetkeäkään, jos olisin oma +herrani, vaan lähtisin heti taistelemaan. Kenties se on siksi, että +näen heidät täällä syntymäseudullani, näen heidän täällä herrastelevan, +näen heidän ajatuksissani murtautuvan taloihimme ja elävän niissä +isäntinä... Voi, minä tahtoisin mukaan, tahtoisin lyödä heitä +kappaleiksi!... Vaan minä en kelvannut palvelukseen, minua ei huolittu, +kun olen niin likinäkönen... + +Ja hetken kuluttua hän lisäsi: + +-- Vaan, kukapa tietää, miten lopulta käy! + +Toivo heräsi hänessä uudelleen; siitä on tarkkanäköisimmänkin niin +vaikea luopua. Ja Maurice kuunteli hartaasti hänen sanojaan, tarttui +kiinni pienimpäänkin viittaukseen onnellisesta tuloksesta. Niin, olihan +eilen kerrottu, että Bazaine oli Verdunissä. Eihän onni toki liene +tyyten kääntänyt selkäänsä maalle, joka aina ennen voittaen poistui +taistelukentältä? Henriette oli huomaamatta poistunut huoneesta ja kun +hän palasi, oli veljensä täydessä asussa, valmiina lähtemään. + +Hän oli valmistanut ruokaa ja tahtoi välttämättömästi molempia vieraita +syömään ja heidän täytyi istua pöydän ääreen, vaan palat tuntuivat +kasvavan suussa, ei maistanut ruoka pitkän unen jälkeen. Jean oli +kumminkin niin varovainen, että halkasi leivän kahtia ja pisti +puoliskot heidän reppuihinsa. Päivä alkoi pimitä ja heidän täytyi +lähteä. Henriette seisoi ikkunassa seuraten silmillään mustia +muurahaisia Marféen mäenharjalla, preussiläislaumoja, jotka vähitellen +hävisivät iltahämärään, ja hänen rinnastaan kohosi valittava huokaus. + +-- Kauhea, hirvittävä sota! + +Maurice otti vuorostaan asian leikilliseltä kannalta. + +-- Mitä sinä nyt haastelet, pikku sisko? Sinähän juuri tahdoit, että +pitää tapeltaman, ja nyt sinä kumminkin panettelet sotaa! + +Henriette kääntyi veljeen päin ja vastasi reippaasti: + +-- Niin, totta se on, minä vihaan sotaa, inhoan sotaa kenties siksi, +että olen nainen. Tällainen teurastus on kauheata ja se on suuri +vääryys. Miks'eivät ihmiset voi sopia asioitaan kaikessa rauhassa? + +Jean nyökäytti hyväksyvästi päätään. Hänestäkin oli varsin helppo ja +luonnollinen asia sopia kaikki riidat ja erimielisyydet esittämällä +molemmin puolin syyt ja oikeutetut vaatimukset. Maurice sitävastoin +piti sotaa aivan välttämättömänä, se vasta on elämää elämässä, se on +kumoamaton luonnonlaki. Ja eikös rauhan ja oikeuden aate olekin heikon +ihmisen keksintö, jotavastoin lahjomaton luonto on alituista taistelua +ja hävitystä? + +-- Elää sovinnossa! Ehken vuosisatojen kuluttua! Jos kaikki eri +kansallisuudet muodostaisivat yhden ainoan kansan, niin voisi kenties +ajatella mahdolliseksi sellaisen kultaisen ajan, vaan eiköhän sotien +loputtua ihmiskuntakin kävisi loppuaan kohti?... Minä olin suunniltani +äsken, tapella täytyy, koska sitä kerran luonto vaatii. + +Hän naurahti ja toisti Weissin sanat: + +-- Ja kukapa tietää, miten vielä voi käydä! + +Hermostuneessa mielikuvituksessaan leimahti toivo taas eleille, hänen +täytyi sulkea silmänsä epäilyksille, hän tarvitsi toivon rohkaisevaa +kipinätä. + +-- Vaan -- yhdestä toiseen -- missäs Günther serkku nyt mahtaa olla? + +-- Günther, vastasi Henriette, hänhän on Preussin kaartissa... Eikös +kaartikin ole täällä? + +Weiss puisteli päätään, ja toiset tekivät samoin. Mistäpä he tiesivät, +kun eivät kenraalitkaan olleet selvillä niistä asioista, ne olivat +toistaiseksi arvoituksia. + +-- Lähtekää nyt, minä tulen saattamaan, selitti Weiss. Satuin kuulemaan +päivällä, missä teidän rykmenttinne leiripaikka on. + +Ja hän ilmoitti vaimolleen viipyvänsä poissa koko yön, sillä hän aikoi +käydä Bazeillesissa, uutta kesähuvilaansa katsomassa. Se oli +Delaherchen värjäyslaitoksen vieressä ja heillä oli aikomus asua siellä +talveen saakka. Kellarissa löytyi muutamia säkkiä perunoita sekä +viiniastia ja hän oli vähän levoton niiden suhteen; joku maantierosvo +sattuu murtautumaan autioon huvilaan, vaan kun hän viettää siellä +yönsä, säilyvät tavarat varmaan. + +Henriette tarkasti levottomasti miehensä kasvoja. + +-- Elä sinä pelkää, lisäsi mies naurahtaen, minä vakuutan, ett'ei +minulla ole mitään sivuajatuksia, menen vain vartioimaan ett'eivät vie +minun tavaroitani. Ja lupaan heti tulla kotiin, jos preussiläiset +hätyyttävät Bazeillesia eli muuta vaaraa ilmaantuu. + +-- No mene, vaan jos et palaa huomenna, tulen minä sinua noutamaan. + +Hän syleili hellästi Mauricea ja puristi Jeanin kättä. + +-- Minä uskon veljeni teidän suojaanne... Hän kertoi minulle, miten +hyvä te olette aina ollut, ja minä pidän teistä paljon. + +Jean ei osannut vastata mitään, vaan puristi lämpimästi pientä kättä ja +vaaleahiuksinen nuori rouva teki häneen jälleen saman vaikutuksen kuin +ensi näkemälläkin, hän oli voimakas ja hyvä ja hänen läsnäolonsa oli +suloisen rauhoittavaa kuin äidin hyväily. + +Kaupunki oli yhtä synkkä ja surumielinen kuin aamullakin. Iltahämy +laskeutui kapeille kaduille, jotka vilisivät sotamiehiä. Useimmat +puodit olivat suljetut. Talot näyttivät autioilta ja asumattomilta, +vaikka katu oli niin täynnä väkeä, ett'ei tahtonut päästä eteenpäin. +Tuuppiloimalla pääsivät langokset sekä Jean vihdoin raatihuoneen luo ja +tapasivat siellä tehtailija Delaherchen, joka hauskuudekseen kuljeksi +väkijoukossa. Hän tunsi heti Mauricen, tervehti ystävällisesti ja +kertoi juuri saattaneensa kapteeni Beaudoinin Floingin luo, 106:s +rykmentti oli siellä; ja hän ihastui kuullessaan Weissin aikovan +Bazeillesiin, sillä häntäkin halutti käydä värjäyslaitostaan +katsomassa. + +-- Sittenhän meillä on sama matka. Vaan mennäänpäs täältä, ruununvoudin +talon ohi, niin saamme ehkä nähdä keisarin. + +Siitä lähtien kun hän oli Baybelissa päästä puheisiin keisarin kanssa, +ei Napoleon III mennyt hänen mielestään, ja nyt hän sai Jeanin ja +Mauricenkin mukaan vedetyksi. Ruununvoudin talon ympärillä oli paljon +väkeä ja he keskustelivat innokkaasti matalalla äänellä, vaan +vaikenivat aina kun joku sisään tahi ulos rientävä upseeri kulki +ohitse. Hämärän varjot peittivät jo puiden latvat ja virran kohina +kuului selvästi oikealta talojen takaa. Jotkut tiesivät, että keisari +oli hyvin vastahakoisesti lähtenyt Carignanista ja ett'ei hän tahtonut +kuulla puhuttavankaan Mezièresiin lähdöstä. Hän tahtoi olla siellä, +missä vaara uhkasi, ja arveli läsnäolonsa innostuttavan joukkoja. +Muutamat sanoivat keisarin jo aikoja paenneen etemmäksi, vaan että eräs +upseeri, joka oli tavattomasti keisarin näkönen, oli jäänyt Sedaniin +petkuttamaan ihmisiä. Toiset vakuuttivat valalla, että olivat nähneet +ajavan ruununvoudin puutarhaan vaunuja, jotka olivat täynnä uusia +kahdenkymmenen frangin kultarahoja. Voi, niitä oli satoja miljoonia +kappaleita ja ne olivat kaikki keisarin omia! Ja ne eivät +todellisuudessa olleetkaan muuta kuin tavallinen kuormasto, joka oli +koko ajan seurannut mukana, hovivaunut, kahdet kalessivaunut, 12 +tavararattaat, jotka olivat kaikkialla herättäneet niin suurta +huomiota. Sedanilaiset kuiskailivat, että vaunujono oli koko ajan +häirinnyt sotajoukon liikkeitä ja että se nyt oli ajettu ruununvoudin +syreenipensaiden taakse piiloon ihmisten silmiltä. + +Delaherchen vieressä, joka varpaillaan kurkisteli ikkunaan, oli vanha +köyhä muija, kurttunen ja vuosien koukistama, joka mutisi itsekseen: + +-- Keisari ... tahtoisinhan minä kernaasti ennen kuolemaani niin suuren +herran nähdä ... tahtoisinhan toki nähdä, minkälainen hän on... + +Delaherche tarttui äkkiä Mauricen käsivarteen ja kuiskasi: + +-- Nyt hän näkyy! Tuolla, tuolla, vasemmanpuoleisessa ikkunassa... Hän +se on, tunnen selvästi, seisoinhan eilen aivan vieressä... Hän nostaa +ikkunaverhoa, niin, kalpeat kasvot melkein kiinni ruudussa... + +Eukko kuunteli kaula kurkallaan, hämmästyneenä. Ikkunassa näkyi +tosiaankin keltasen kalvakka muoto. Piirteet olivat väsyneet, veltot, +silmät ikäänkuin kyynelten kuivaamat, viiksetkin yksin näyttivät +haalistuneilta. Eukko käänsi nopeasti selkänsä ikkunaan päin ja sanoi +ylenkatseellisesti: + +-- Keisari, tuoko!... No, eipä ole kovin komea! + +Eräs zouavi tunkeutui paikalle ja näki keisarin ikkunassa. Hän. +heilutti kivääriään ja sanoi jälessä tulevalle toverille: + +-- Odotahan... minä lähetän luodin keskelle naamaa! + +Delaherche soimasi häntä ankarasti. Ja kun jälleen katsahti ikkunaan, +olikin keisari jo poistunut. Virran kohina kuului selvemmin, +selittämätön surumielisyys oli levinnyt ympäristöön illan pimennon +mukana. Pariisista kaikuva käskykö oli ajanut keisarin tänne, ajanut +hänet loistavine seurueineen paon ja tappion ja häpeän teitä tähän +viimeiseen lymypaikkaan, josta oli mahdoton pelastua. Käskyn sanako, +pelottava eteenpäin, eteenpäin komentoko ahdisti hänet tänne, jossa +niin moni urhoollinen sotilas uhrasi henkensä hänen tähtensä. Raskas +oli se edesvastuun taakka, joka painoi sairasta miestä, umpimielistä, +tunteellista uneksijaa, joka ääneti ja valittamatta odotti kohtalon +viimeistä iskua! + +Weiss ja Delaherche saattoivat sotilaat Floingin mäelle. + +-- Hyvästi! sanoi Maurice lankoaan syleillen. + +-- Ei ei -- kyllähän me vielä tapaamme toisemme ja piankin ehkä! huusi +tehtailija iloisesti. + +Jean löysi heti rykmenttinsä, jonka teltat olivat riveissä +mäenrinteellä kirkkomaan takana. Sinne eroitti vielä kaupungin talojen +katot ja taaempata Balanin ja Bazeillesin, jonka niityt ulottuivat +Rémillyn harjuun, sekä vasemmalla Garennen metsien tumman peiton ja +Maasin vaalean, luikertelevan juovan, Maurice unohtui katselemaan +laajaa maisemaa, joka vähitellen painui öiseen pimeyteen. + +-- No, nyt tulee korpraali, huusi Chouteau, olitteko ruokaa hakemassa? + +Miehet riensivät hänen ympärilleen. He olivat kuljeksineet koko päivän +joukoissa eli yksitellen ja järjestyksestä ei ollut puhettakaan. +Upseerit olivat aivan neuvottomia, hyvä ett'eivät sanoneet suurta +kiitosta kun he viimeinkin saapuivat paikoilleen. + +Juuri äskettäin oli kapteeni Beaudoin tullut. Kello kaksi oli Rochas +saapunut keräämiensä miesten kanssa, ehken kaksi kolmatta osaa +komppaniasta. Nyt se jo alkoi olla täysilukuinen. Toiset olivat +humalassa ja toiset eivät olleet saaneet suuhunsa mitään, ruokaa ei +näytty nytkään jaettavan -- no, siihen oli jo totuttu! Loubet oli kyllä +ollut keittopuuhissa, oli siepannut naapurin pellosta muutamia +kaalinkupuja, vaan se keitto oli jokseenkin mautonta, ei ollut voita +eli muuta rasvaa eikä suolan raettakaan panna sekaan; suolet vonkuivat +tyhjyyttään. + +-- Korpraali, sanokaa nyt, te olette aina niin kekseliäs, jatkoi +Chouteau imarrellen. Vaikka en minä puolestani mitään kaipaa, Loubet ja +minä, hai, meillä on naistuttavia ja meillä on ollut hyvä aamu! + +Kaikki katsoivat odottaen Jeaniin, kaikkihan häneen luottivat. Lapoulle +ja Pache olivat varsinkin kurjan näkösiä, he eivät olleet saaneet suun +täyttä ruokaa koko päivänä ja olivat aina tottuneet luottamaan Jeaniin. +Eikä heidän luottamuksensa joutunut nytkään häpeään. Korpraalin sydäntä +kirveli sääli ja katumus, että oli jättänyt komantonsa, hän avasi +reppunsa ja jakoi miehille leivänpuolikkaan. + +-- Hyvää on, hyvää on, jupisi Lapoulle ahmien osaansa ja Chouteau teki +lukemattomia ristinmerkkiä sekä luki suu täynnä isämeidät ja +kiitosrukoukset. + +Gaude puhalsi räikyvän merkin, mutta leirin perältä ei kuulunut +vastausta, se vaipui kohta hiljaisuuteen. Kersantti Sapin katsahti, +oliko hänen mieslukunsa täysi, ja mutisi väsyneesti hymähtäen: + +-- Kaikki ovat, mutta huomenna ehken puuttuu muutamia joukosta. + +Jean katsoi pitkään hänen hienopiirteisiä kalvakkaita kasvojaan ja +silloin hän lisäsi tyynesti: + +-- Niin niin, huomen illalla ei minuakaan ole enää! + +Kello kävi kymmenettä. Yö tuntui muuttuvan kylmäksi, sillä virrasta +nousi sankka sumu ja peitti tähdet. Ja Maurice, joka makasi aivan +lähellä Jeania, tuumasi, että on parasta mennä telttaan suojaan. Mutta +vaikka heitä väsytti ja jäsenet olivat kipeät, ei uni kuitenkaan +tullut, ja he katselivat kateudella luutnanttia, joka maata koristi +viittaansa kääriytyneenä paljaalla maalla. + +Eräästä teltasta kiilui valkeata. Översti sekä muutamat upseerit +valvoivat. Översti Vineuil oli ollut koko iltapäivän hyvin levoton, ei +kuulunut käskyjä, rykmentin asento ei miellyttänyt häntä, vaikka olikin +jo ominpäin siirtynyt hiukan taaemma. Kenraali Bourgain-Desfeuilles +makasi sairaana, kuten sanottiin, "Kultaristissä" Sedanissa ja översti +päätti lähettää upseerin hänen puheilleen, sanomaan että uusi asento +oli hänen mielestään vaarallinen, seitsemäs osasto oli liiaksi +hajallaan ja sen puolustettavana aivan liian pitkä linja, virran +mutkasta Garennen metsään. + +Taistelu alkaa luultavasti heti päivän noustua, joten joukoilla on +hätäisesti seitsemän, kahdeksan tuntia lepoaikaa. + +Kun valopilkku överstin teltassa sammui, hämmästyi Maurice nähdessään +kapteeni Beaudoinin hiipivän heidän ohitsensa kaupunkiin päin. Yö +pimeni pimenemistään, virrasta nouseva sumu levisi kuin kostea huntu +leirin yli ja kätki kaikki. + +-- Jean, nukutko sinä? + +Jean nukkui ja Maurice oli yksin. Hän ei välittänyt lähteä toisten luo +telttaan, he korsasivat kaikki kilpaa luutnantin kanssa. Kun suuret +sotapäälliköt nukkuvat ratkaisevan taistelun edellä, on heidän +ruumiinsa luultavasti niin väsynyt, ettei levottomuuskaan voi pitää +heitä valveilla. Koko leiristä ei kuulunut muuta ääntä kuin sotamiesten +säännöllinen hengitys. Se kohosi hiljaa ja yksitoikkoisesti peittävään +sumumereen. Maurice tiesi viidennen osaston olevan aivan muurien alla, +ensimmäinen oli hajallaan Garennen metsän ja la Moncellen kylän välillä +ja kahdestoista puolusti Bazeillesia, joka oli toisella puolen Sedania. +Ja ensimmäisestä viimeiseen telttaan nukkuivat joka mies, puolen +peninkulman alalla kohoilivat hiljaiset hengenvedot kylmään yöilmaan. +Vaan Maurice oli kuulevinaan muutakin ääntä, se kuului kaukaa, hyvin +kaukaa, niin hiljaa, hiljempaa kuin Jeanin huokaus, hiljempaa tuulen +suhinata: ratsuväen töminää, ruutivaunujen tärinätä ja jalkamiesten, +tuhansien miesten, tahdikasta astuntaa. Se kuului sieltä kaukaa, +harjujen rinteiltä, missä mustat muurahaiset marssivat eteenpäin +pysähtymättä, levähtämättä, yönkään esteitä pelkäämättä. + +Ja laaksossa sammuivat tulet yht'äkkiä; silloin tällöin kuului +ikäänkuin huutoa; pimeydestä nousi kammottavia kuvituksia hänen +mieleensä täyttäen viimesen odotuksen yön pelolla ja ahdistuksella. + +Hän hapuili vavisten Jeanin kättä ja saatuaan sen omaansa viimein +nukahti. Ja sitten ei enää valvonut sieluakaan ranskalaisten leirissä, +ei kuulunut muuta ääntä kuin Sedanin kirkonkellosta, joka yksitellen +kajahutteli puoliyön lyöntejä. + + (_Ensi osan loppu_). + + + + + + +TOINEN OSA. + + + + +I. + + +Pieni pimeä huone Bazeillesissa tärähti äkkiä ja Weiss hypähti ylös +vuoteeltaan. Hän kuunteli, ne olivat kanuunanlaukauksia. Tulitikut +olivat vieressä pöydällä, hän sai sytytetyksi kynttelin ja katsoi +kelloaan. Se oli neljä, päivä alkoi juuri sarastaa. Hän pisti kiireesti +rillit nenälleen ja riensi ikkunaan, vaan paksu sumu esti näkemästä, +mitä pääkadulla, Douzyn tiellä, joka kulkee suoraan Bazeillesin kautta, +tapahtui. Toisen huoneen ikkunat olivat virralle ja niityille päin, +vaan sielläkin oli näköpiiriä rajoittamassa sakea valkonen savu. Weiss +huomasi sen olevan aamusumua. Huuroverhon takana, virran toisella +rannalla, jyrisivät tykit kiivaammin ja kiivaammin. Ja äkkiä laukasi +ranskalainen patteria vastauksensa niin lähellä ja kiukkuisesti, että +huvilan seinät tärisivät. + +Weissin talo oli keskikaupungilla, oikealla kädellä kirkkotorille +mennessä. Pääsivu oli kadulle päin muutaman askeleen päässä siitä ja +kolmen ikkunan yläpuolella olivat ullakkohuoneen pienet ruudut. Vaan +takapuolella oli suurenlainen puutarha, joka vietti niityille päin ja +johon kaikki kukkulat Rémillystä Frenoisiin saakka näkyivät. +Weiss oli, niinkuin kaikki muutkin, jotka vast'ikään ovat päässeet +talonomistajiksi, harras toimissaan ja oli vasta kahden tienoilla +aamulla käynyt levolle, kätkettyään tavaransa kellariin ja peiteltyään +huonekalunsa siltä varalta, että tykinluodit ehkä osuisivat hänen +taloonsa ja irroittaisivat jonkun kattopalkin. Hän pönkitti ovet ja +tukki ikkunat patjoilla; hän ei sietänyt ajatella, että preussiläiset +turmeleisivat tämän hänen talonsa, jota oli niin kauvan katsellut ja +viimein suurella vaivalla saanut itselleen eikä vielä nauttinut siitä +minkäänlaista iloa. + +Kadulla joku huusi häntä. + +-- Weiss, Weiss, kuuletteko ampumista? + +Se oli Delaherche, joka myös oli viettänyt yönsä Bazeillesissa, +värjäyslaitoksellaan, suuressa rakennuksessa Weissin huvilan vieressä. +Kaikki työmiehet olivat paenneet Belgian puolelle rajaa ja koko talossa +ei ollut muita jälellä kuin portinvartija, Françoise Quittard, pari +vuotta takaperin kuolleen muurarin leski. Hän oli menehtymäisillään +pelosta eikä olisi suinkaan hänkään jäänyt taloa vartioimaan, ellei +pieni poikansa olisi ollut huonona sairaana lavantaudissa. + +-- Kuuletteko, jatkoi Delaherche, hyvä on alku... Luulen että on +parasta pötkiä Sedaniin. + +Weiss oli antanut juhlallisen lupauksen vaimolleen lähteäkseen +Bazeillesista heti kun jotain uhkaavaa tapahtui ja hän aikoi pitääkin +lupauksensa. Vaan eihän vielä ollut mitään tapahtunut, tämä oli vain +tykistöottelu, pitkän matkan takaa, melkeenpä arviokaupalla +aamuhämärässä. + +-- Ei vielä, vastasi Weiss, mikäpä kiire meillä vielä on! + +Delaherchea ei ollut vaikea houkutella jäämään, uteliaisuutensa teki +hänet miltei rohkeaksi. Hänkin oli valvonut ja tarkastanut sotamiesten +valmistuksia. Kenraali Lebrun oli saanut tietää vihollisen aikovan +tehdä hyökkäyksen heti päivän valjettua ja hän oli rakennuttanut +varustuksia joka paikkaan, sillä Bazeilles ei saanut millään muotoa +joutua viholliselle. Katuja ja maantietä sulkivat vallit, joka talossa +oli pari sotilasta kahdennestatoista osastosta ja joka piha ja joka +puutarha oli muutettu linnoitukseksi. Kello kolme aamulla seisoivat jo +miehet paikallaan kiväärit latingissa ja määrätyt 90 patroonaa +laukussa. Sentähden ei kukaan hämmästynytkään kun saksalaisten tykit +alkoivat tulen ja ranskalaiset patteriat Balanin ja Bazeillesin välillä +vastasivat silmänräpäyksessä näyttääkseen, että valmiita olivat hekin, +sillä sumun tähden ei voinut suuria toimittaa, ei nähnyt tähdätä. + +-- Tiedättekö, että värjäyslaitosta puolustetaan oikein komeasti, sanoi +Delaherche, siellä on koko joukko miehiä... Tulkaa mukaan, katsomaan! + +Siellä olikin viidettäkymmentä merisotamiestä ja heitä komentamassa +pitkä, vaaleatukkanen luutnantti, jolla oli vakaat, pontevat kasvot. He +olivat jo ottaneet talon haltuunsa, kaivaneet ampumareikiä +ikkunapieliin kadunpuoleisessa salissa sekä muuriin pihamaan ympärillä. + +Muurin luona tapasivat Weiss ja Delaherche luutnantin, joka tarkasti +niittyä virran puolella. + +-- Kirottu sumu! mutisi luutnantti, eihän näkemättä voi ampua! + +Ja kysyi hetken perästä: + +-- Mikä päivä tänään on? + +-- Torstai: vastasi Weiss. + +-- Se on totta se, torstai! Nyt eletään tietämättä päivien lukua eli +nimeä, ikäänkuin aika olisi pysäyttänyt kulkunsa. + +Tykinpauke jatkui lakkaamatta ja nyt pamahti niityn reunassa, tuskin +kolmensadan askeleen päässä yhteislaukaus. Ja kuin taikakäskystä +tunkivat nousevan auringon säteet samassa sumumereen, joka alkoi +pitkissä suikaleissa virrata tasankoa pitkin ja hajosi näkymättömiin. +Sininen taivas kohosi pilvetönnä ja puhtaana kuin kesäsydännä. + +-- Kas! huusi Delaherche, nyt ne menee rautatiesillan yli, nähkääs, +tulevat linjaa pitkin... Mutta miksi, taivaan tähden, ei tuota siltaa +ole purettu? + +Luutnantti ei voinut vihaltaan puhua. Ruudit oli kaivettu maahan, +sytykkeet kunnossa, vaan kun silta eilen saatiin neljän tunnin tappelun +jälkeen takasin, ei enää muistettukaan pistää tulta sytykkeisiin. + +-- Niin meille aina käy! + +Weiss seisoi ajatuksiinsa vaipuneena, hän tahtoi päästä selville. +Bazeillesissa oli ranskalaisilla erittäin hyvä asema. Kylä, joka oli +rakennettu kahdenpuolen Douzyn tietä, oli aivan lakeuden reunassa. Ja +teitä ei ollut muita kuin tämä ainoa, joka vasemmalla puolen kulki +linnan ohi ja oikealla johti rautatiesillalle ja jakautui kirkon luona. +Saksalaisten täytyi siis marssia laajojen peltojen ja niittyjen kautta +virran ja rautatien varrella. He olivat siksi varovaisia, ett'eivät +suinkaan aikoneet siltä suunnalta päähyökkäystä! Mutta sillalle +keräytyi yhä suurempia joukkoja, vaikka kuularuiskut kylän päässä +tekivät tuhojaan, ja hajaantuivat heti sillan yli päästyä muutamien +salavien suojaan ja muodostivat vähän etempänä jälleen kolonnat ja +marssivat eteenpäin. Ja sieltä juuri olivat kiväärilaukaukset +kuuluneet. + +-- Ne ovat baijerilaisia nuo, sanoi Weiss; heillä on tuollaiset +tupsulakit. + +Mutta hän luuli huomaavansa toisiakin kolonnia, jotka puoleksi +junavallin peitossa marssivat oikealle, koettivat päästä muutamien +etempänä kasvavien puiden suojaan ja aikoivat kiertää toiselle puolelle +ja hyökätä Bazeillesiin. Jos se onnistui, jos he pääsivät +Montivilliersin puiston turviin, oli kaupunki valloitettu. Hän käsitti +sen silmänräpäyksessä, vaan unhotti jälleen kun hyökkäykset etupuolelta +kävivät yhä tulisemmiksi. + +Hän kääntyi Floingin harjuun päin, joka näkyi pohjoispuolella Sedania. +Sieltä aloitti eräs patteria ampumisen, savu nousta tuprusi selkeään +ilmaan, laukaukset pamahtelivat yksitellen ja erittäin selvästi. Kello +oli ehken silloin viiden paikoilla. + +-- Noo, mutisi Weiss, leikki on kohta täydessä vauhdissa. + +Luutnantti, joka katseli samalle suunnalle, nyökkäsi ja sanoi +päättävästi: + +-- Mutta Bazeilles on tärkein kohta. Täällä taistelun päätös +ratkaistaan! + +-- Luuletteko? huusi Weiss. + +-- Siitä ei ole vähintäkään epäilystä. Se on nähtävästi marsalkankin +tuuma. Hän lähetti yöllä käskyn, että puolustaisimme viimeseen mieheen +kylää. + +Weiss puisteli päätään ja sanoi viivytellen ja hiljaisella äänellä, +ikäänkuin itsekseen: + +-- Ei ei, ei siitä ole hyötyä, ei se pahinta ole!... Minä pelkään +jotain muuta, tuskin uskallan sitä sanoakaan... + +Hän levitti käsivartensa kuin ruuvipenkin pihdit ja sulki ne jälleen, +pohjoseen päin kääntyneenä, ikäänkuin pihdit olisi äkkiä väännetty +yhteen. + +Eilisestä saakka oli hänellä ollut tämä pelko; hän tunsi paikat ja hän +oli seurannut tarkasti molempain joukkojen marssia. Nyt lepäsi laaja +tasanko aamuauringon hohteessa ja hänen katseensa liiti sen ylitse +kukkuloille virran vasemmalla rannalla, jossa hän oli koko päivän ja +koko yön nähnyt mustien muurahaisten vilisevän. Vasemmalla Rémillystä +ammuskeli eräs patteria, mutta se, jonka kranaatit nyt alkoivat +lennellä, oli asettunut Pont-Maugisin luo, lähelle virtaa. Hän otti +rillit nenältään ja pani lasit päällettäin eroittaakseen selvemmin +metsäsen mäenrinteen; ja hän ei nähnyt muuta kuin pienet valkoset +savutöyhdöt joka kerran kun kanuuna lauaistiin: missä yhtyivät ne +monilukuiset mieslaumat, joiden hän oli nähnyt kulkevan ohi? Marféen +harjulla Noyersin ja Frenoisin yläpuolella vilkkui kuusimetsän reunassa +univormuja ja hevosia, epäilemättä joku esikunta. + +Ja kauempana lännessä teki virta mutkan ja sillä puolella ei löytynyt +kuin yksi kaita tie Mezièrsiin, joka kulki Saint-Albertin solan kautta +Ardennien ja virran välillä. Edellisenä päivänä hän oli sattunut +kohtaamaan erään kenraalin Givonnen laaksotiellä, (oli kuullut +jälestäpäin, että se oli kenraali Ducrot, joka komensi ensimmäistä +osastoa), ja oli hänelle huomauttanut tämän tien merkitystä; elleivät +joukot heti vetäydy takasin mainittua tietä myöten, vaan odottavat +kunnes vihollinen mentyään Maasin yli Doncheryn luona, sulkee heiltä +tämän ainoan tien, joutuvat ranskalaiset saarroksiin ja työnnetään +rajalle. Iltasella se jo oli liian myöhäistä, sanottiin ulaanien +ottaneen sillan haltuunsa, taaskin silta, joka oli jäänyt +räjäyttämättä, tällä erää syystä, ett'ei muistettu tuoda ruutia. Ja +Weiss ajatteli pelolla ja tuskalla, että mieslaumat, mustat +muurahaisjoukot kenties jo olivat Doncheryn aholla marssien +Saint-Albertin solaa kohti ja etujoukot luultavasti Saint-Mengesissä ja +Floingissä, jonne hän oli edellisenä päivänä saattanut Jeanin ja +Mauricen. Kirkkaassa päivänvalossa näkyi selvästi Floingin kirkontornin +hieno kiiltävä huippu. + +Ja toinen ruuvipenkin pihdin oli idässä. Pohjosessa, Illyn ja Floingin +harjuilla, hän näki seitsemännen osaston, jolla oli tukena aivan +Sedanin vallien alle sijoitettu viides osasto, vaan hän ei voinut +tietää mitä idän puolella tapahtui, pitkässä Givonnen laaksossa, jossa +ensimmäisen osaston linjat ulottuivat Garennen metsästä Daignyn +kauppalaan. Siltäkin suunnalta kuului tykinpauketta: taistelu oli +varmaankin täydessä voimassa Chevalierin metsässä lähellä kauppalaa. Ja +talonpojat olivat ilmoittaneet preussiläisten saapuneen Franchevaliin; +idänpuoleinen liike Doncheryn yli tapahtui siis samaan aikaan kun +Franchevaliin tulo ja ruuvipenkin pihdit yhtyvät nähtävästi pohjosessa +Illyn ristinpuun juurella, ellei tätä kaksinkertaista liikettä +ehkäistä. Ei hän tuntenut sotataidon salaisuuksia, hän kuunteli terveen +järkensä ääntä ja hikoili tuskasta katsellessaan suurta kolmikulmaa +edessään, jonka yhden sivun Maasjoki muodosti ja toiset, +pohjoispuolisen seitsemäs osasto ja itäisen ensimmäinen, sekä +kahdestoista äärimmäisen eteläisen huipun. Kaikki olivat selin +toisiinsa ja odottivat, tietämättä miksi eli miten, vihollista, joka +lähestyi joka puolelta. Ja keskellä, kuin padan pohjassa aivan, oli +Sedan, tykkineen, jotka eivät mihinkään kelvanneet, ilman ampuma- ja +ruokavaroja. + +-- Ettekö voi käsittää, sanoi Weiss levittäen toistamiseen kätensä ja +lyöden toistamiseen yhteen; että meille käy juuri tällä tavalla, +elleivät kenraalit ole varuillaan... Ne koettavat vain pysyttää teitä +Bazeillesissa ja eksyttää... + +Hän ei löytänyt oikein sopivia sanoja ja luutnantti, joka ei +tuntenut paikkoja, ei ymmärtänyt hänen ajatustaan, vaan kohotti +välinpitämättömästi hartioitaan; rillinokka siviilimies alkoi häntä +kiusoittaa, oli kovin viisas olevinaan, viisaampi kuin itse marsalkka. +Häntä harmitti, että Weiss sanoi hyökkäyksen Bazeillesiin tarkoittavan +vihollisen todellisten aikeiden peittämistä, ja tiuskasi äkäsesti: + +-- No mutta antakaa minun olla rauhassa!... Me ajamme pää edellä +virtaan ne teidän saksalaisenne, niin näkevät, miten me sellaisia +eksyttäjöitä kohtelemme! + +Vihollisen tiraljöörit tuntuivat lähestyvän, luodit napsahtelivat +värjäyslaitoksen seinään, ja pihamuurin suojasta vastasivat sotamiehet, +joka silmänräpäys paukahtelivat heidän kiväärinsä. + +-- Ajetaan virtaan, niin kyllä, mutisi Weiss, ja marssitaan sitte sen +yli takasin Carignaniin päin... Se olisi mainiota se! + +Hän kääntyi Delaherchen puoleen, joka seisoi kaivon suojassa. + +-- Parasta olisi kumminkin ollut väistyä eilen illalla Mezièrsiin... +Nyt täytyy taistella, täytyy, sillä peräytyminen on mahdotonta. + +-- Lähdettekö nyt? kysyi Delaherche, jonka muoto alkoi käydä kalpeaksi, +muuten emme enää pääsekään takasin Sedaniin. + +-- Kyllä, kyllä! Odottakaahan nyt yksi silmänräpäys! + +Vaikka luodit vinkuivat ympärillä seisoi Weiss muurin vieressä, hän +tahtoi nähdä, miten siellä alkoi käydä. + +Oikealla, Torcysta Balaniin, olivat niityt veden vallassa ja +suojelivat siltä puolen kaupunkia; liikkumaton kirkas pinta välkkyi +päiväpaisteessa. Mutta tien kohta oli kuivilla ja baijerilaiset olivat +varovaisesti tunkeutuneet lähemmä käyttäen joka puuta, joka pengertä +suojakseen. Nyt he olivat noin kahdeksansadan kyynärän päässä ja hän +ihmetteli, millä kärsivällisyydellä he odottivat sopivaa hetkeä +voittaakseen taas jonkun kymmenyksen syltä alaa paljastamatta itseään +kovin vihollisen luodeille. Paitsi sitä suojeli heitä mahtava tykistö. +Raittiissa aamuilmassa suhisivat kranaatit taukoamatta. Pont-Maugisin +patteria ei ollut ainoa, joka ammuskeli Bazeillesia, kaksi muuta +keskellä Liryn harjua jymäyttelivät kuuliaan kauppalaa kohti, +pyyhkäisten tasankoa etemmäkin aina Moncelleen, jossa kahdennentoista +osaston reservi oli, ja Daignyn metsäisille rinteille, joille yksi ensi +osaston divisioona oli sijoittunut. Vähin erin alkoi kuulua pauketta ja +lennellä luotia jokaikiseltä mäen törmältä vasemmalla rannalla. +Kanuunat näyttivät ikäänkuin kasvavan maasta, niiden muodostama vyö +virui ehtimiseen pitemmäksi: eräs patteria ampui Noyersista Balania, +toinen Vadelincourtista Sedania, ja Frennoissa, la Marféen alla, oli +komea patteria, jonka kranaatit sinkoilivat kauppalan yli ja putosivat +Floingin kukkuloille tuhoten seitsemättä osastoa. Tuo mäkijono, jota +Weiss oli niin suuresti rakastanut, pyöreät vihannat kummut, joita oli +aina ilolla katsellut, ne tuottivat hänelle nyt ahdistavan tuskan +tunteen, ne olivat muuttuneet pelottaviksi jättiläislinnoituksiksi, +jotka uhkasivat hajoittaa maan tasalle Sedanin mitättömät +suojelusmuurit. + +Hän kuuli huminaa ilmasta, kääntyi katsomaan ja näki tykinluodin +sipasevan ylimmäisen harjan huvilansa katosta. + +-- Kas niin, sekö nyt oli niiden roistojen tiellä! + +Ei ehtinyt enempää kun kuuli jälleen omituisen äänen takanaan. Hän +kääntyi nopeasti: sotamies makasi maassa selällään, kuula oli sattunut +sydämmeen, jalat koukistuivat pari kertaa suonenvedontapaisesti, vaan +nuorekkaat kasvot olivat tyynet, liikkumattomat ja -- jäivät siksi. Se +oli ensimmäinen kuollut ja Weissiä puistatti kiväärin helähdys kun se +pudotessaan raapasi katukiviä. + +-- Ei, nyt ei minussa ole miestä enää viipymään, sanoi tehtailija, +ellette nyt tule, Weiss, niin lähden yksin! + +Luutnantti soi kernaasti heidän lähtevän. + +-- Niin, kyllä on parasta, että herrat poistuvat täältä... Rynnäkkö voi +tapahtua tuossa tuokiossa... + +Heitettyään viimeisen silmäyksen tasangolle sekä lähestyviin +baijerilaisiin, kääntyi Weiss Delaherchen mukaan. Vaan kadun toiselle +puolen tultua hän päätti vielä kerran käydä katsomassa, olivatko kaikki +huvilan ovet lukitut, ja he aikoivat juuri tehtailijan kanssa kääntyä +portista sisään kun jäivät ikäänkuin kivettyneinä seisomaan. + +Kadun päässä, noin viisisataa askelta siitä paikasta, jossa seisoivat, +hyökkäsi Douzyn tieltä tuleva baijerilainen kolonna kirkkotorille. +Meriväki-rykmentti, joka oli asetettu sitä suojelemaan, näytti +hiljentävän ampumista ikäänkuin päästääkseen vihollisen lähemmä. Mutta +juuri silloin, kun baijerilaiset olivat kohdalla, he tekivät +äkkiarvaamattoman tempun, heittäytyivät toiset tiepuoliin ja toiset +pitkälleen maahan ja siten syntyneestä aukosta pyyhkivät kadun toiseen +päähän patteriaksi asetetut kuularuiskut baijerilaisten rivejä, jotka +kaatuivat kuin viitakkeen edessä. Sotamiehet hyppäsivät ylös ja +syöksivät painetit tanassa torille ja karkoittivat loput. Kahdesti +uudistettiin tämä temppu ja onnistui. Kadun kulmassa oli pienen talon +ikkunassa kolme naista; he nauroivat ja paukuttivat käsiään varsin +huvitettuina näytelmästä. + +-- Hitto vieköön! huudahti Weiss, kun jätinkin avaimen kellarin +oveen... Vartokaa pari minuuttia, vartokaa... + +Ensi hyökkäys oli torjuttu ja Delaherche, joka jo rauhoittui hiukan, +jäi katsomaan mitä sitten tapahtuu. Hän seisoi värjäystehtaansa +edustalla ja puheli portinvartijattaren kanssa, joka seisoi tuvan +ovella. + +-- Hyvänen aika, Françoise, kyllä teidän pitäisi lähteä meidän +mukaamme. Onhan yksinäisen naisihmisen kauhea olla täällä keskellä +taistelua! + +Françoise kohotti vapisevat kätensä. + +-- Voi hyvä herra, kyllähän minä kernaasti lähtisin täältä, jos ei +pikku Kalle olisi niin huono... Herra on hyvä ja käy sisälle, niin +näette itse... + +Delaherche ei astunut tupaan, vaan kurkisti ovelta ja puisteli päätään +nähdessään sairaan lapsen puhtaalla vuoteella, sillä oli kova kuume ja +se katseli, silmät taudin hehkusta loistavina, yhtä mittaa äitiään. + +-- Niin on, Françoise, vaan voisimmehan ottaa hänet mukaan ... meillä +olisi kyllä tilaa siellä... Käärikää lämmin peite pojan ympärille ja +lähtekää pois täältä! + +-- Ei, se on mahdottomuus! Lääkäri on kieltänyt häntä liikuttamasta, se +olisi hänen kuolemansa... Voi, jos isänsä eläisi vielä, vaan minulla ei +ole ketään muita kuin tämä poika, ja enhän tahtoisi häntä kadottaa... +Eivät suinkaan saksalaiset tee turvattomalle naiselle ja kuolevalle +lapsella mitään pahaa. + +Weiss palasi samassa tyytyväisenä, että kaikki oli lukon takana. + +-- No jos nyt pyrkivät tuonne, niin saavat särkeä lukot ja saranat... +Ja lähdetään nyt, taitaa olla kiire! Kuljetaan pitkin talojen +seinuksia, muuten voi käydä hullusti! + +Vihollinen valmisti näet uutta hyökkäystä, kranaattia sinkoili +tiuhemmin, kaksi oli jo räjähtänyt parin sadan askeleen päässä ja +kolmas hautautui erään puutarhan pehmeään maahan särkymättä. + +-- Kuulkaa Françoise, jatkoi Weiss, minä tulen katsomaan, miten poika +nyt voi ... no, eihän hän enää kovin huono olekaan, parin päivän +perästä on vaara ohi... Teillä ei ole mitään pelkäämistä, kun vain +muistatte pysyä tuvassa, elkää Herran nimessä lähtekö täältä +minnekkään! + +Hän lähti astumaan Sedaniin päin ja Delaherche seurasi jälessä. + +-- Hyvästi Françoise! + +-- Hyvästi! + +Vaan samassa kuului kauhea paukahdus. Kranaatti oli sivaissut +mennessään piipun Weissin huvilan katolta ja putosi katukäytävälle +räjähtäen sellaisella voimalla, että kaikki naapuritalojen ikkunat +särkyivät. Paksu savu ja tomupilvi esti ensin mitään näkemästä. Sitten +tuli talon pääsivu näkyviin, seinässä ammotti suuri kolo ja kynnyksellä +makasi Françoise selkä poikki ja pää mäsänä, yleensä veressä, +kuolleena. + +Weiss tuli kuin mielettömäksi nähtyään mitä oli tapahtunut, juoksi +ruumiin luo ja änkytti löytämättä muita sanoja kuin kirouksia: + +-- Eikös helvetissä, eikös helvetissä... + +Niin, Françoise oli kun olikin kuollut. Weiss kumartui runnellun +ruumiin ylitse, koetteli käsiä, ja kun hän jälleen oikasi itsensä, +sattui katseensa poikaan, joka oli kohottautunut hiukan sängyssä ja +katsoi äitiinsä. Hän ei huutanut, ei sanonut mitään, vaan suuret, +kuumeesta hehkuvat silmät aukenivat vieläkin suuremmiksi: hän ei +nähtävästi käsittänyt, mikä muodoton verinen kasa heidän kynnyksellään +oli. + +-- No so, helvetissä! Nyt tapetaan turvattomat naisetkin! + +Hän puhisi vihasta ja pudisti nyrkkiään baijerilaisille, joiden +tupsulakkia jälleen näkyi kirkon luona. Ja kun hän katsahti huvilaansa +päin, jonka katto oli revitty ja toinen piippu tykkänään poissa, ei hän +enää jaksanut vastustaa taisteluintoaan. + +-- Senkin roistot! Te surmaatte vaimoväkeä ja hävitätte kunniallisten +ihmisten asunnot! Odottakaahan! Ei, nyt minä en voi enempää, minä jään +tänne, minä tahdon kostaa sen heille! + +Hän hyökkäsi keskelle katua ja tuli yhdellä hyppäyksellä takasin, +kaatuneen sotamiehen kivääri ja patroonalaukku kädessä. Kun hänen +tarvitsi nähdä oikein tarkkaan, käytti hän rillien asemesta silmälasia, +jotka hänellä aina oli taskussaan, vaikkei jokapäiväisessä elämässä +niitä esille ottanut, ne kun olivat Henrietten mielestä kovin rumat. Ne +joutuivat kiireimmän kautta nenälle ja paksu konttoristi lyhyessä +takissaan, hyvänsävyiset kasvot vihasta punoittavina, oli samalla +naurettavan ja ihmeteltävän uljaan näkönen tähdätessään ja ampuessaan +baijerilaisiin kadun päässä. Se oli hänellä veressä, tuumi Weiss, hänen +hyppysiään oli jo kauvan aikaa kutkuttanut halu päästä pyssynperään +kiinni ja antaa muutamallekaan roistolle lähtöpassit, aina siitä saakka +kun oli lapsena kuullut kerrottavan kasakkien temmellyksistä Elsassissa +vuonna 1814. + +Ja hän latasi ja tähtäsi ja laukasi, ampui ampumasta päästyä keskelle +laumaa niin tiheään, että pyssyn piippu poltti sormia. + +Hyökkäys oli tulinen. Niityn puolelta ei kuulunut enää kiväärin +pauketta. Vihollinen oli saanut haltuunsa pienen puron, jonka reunat +kasvoivat salava- ja poppelipuita, ja baijerilaiset näyttivät +valmistavan hyökkäystä kirkkotoria ympäröiviin taloihin. Heidän +tiraljöörinsä olivat vetäytyneet takasin, auringon säteet saivat taas +vapaasti valaa kultahohdettaan niityn viheriälle nurmelle, jossa siellä +täällä oli tummempi laikka, jonkun kaatuneen sotilaan ruumis. + +Luutnantti poistui värjäyslaitoksen pihamaalta, jonne asetti +vahtisotamiehen; hän käsitti, että kadunpuoli tulisi vaatimaan kaiken +hänen huomionsa. Miehet asetettiin joutusasti katukäytävälle käskyllä +vetäytymään heti, jos vihollinen anastaa paikan, ensi kerrokseen, +pönkittää ovet ja puolustaa taloa viimeseen mieheen. He olivat +kyykyllään maassa, piiloutuen lyhtypatsaiden ja väistökivien taa, ja +laukasivat milloin parhaiten sopi. Leveätä auringon valaisemaa katua +pitkin lensi taukoamatta luotia ja keveät savupilvet ympäröivät taloja. +Nuori tyttö juoksi äkkiä aution kadun poikki ja hetken kuluttua lähti +vanha maalaisukko toiselta puolen kadun toiselle panemaan hevosensa +talliin, vaan ei ollut yhtä onnellinen, luoti osui keskelle miehen +otsaa ja hän lensi pitkälleen keskelle tietä. Eräs kranaatti muserti +kirkon katon, toinen sytytti läheisen talon ja se leimahti heti +kirkkaassa päiväpaisteessa ilmituleen rätisten ja paukkuen pelottavalla +tavalla. Françoise raukka, joka makasi ruhjottuna kuolevan lapsensa +vieressä, vanhan talonpojan ruumis, tulipalo ja kaikki kauheus, joka +heitä ympäröi, saattoi asukkaat suunniltaan; naiset itkivät ja +valittivat ääneen, vaan miehet, porvarit, käsityöläiset, hienoon +verkatakkiin ja puseroon puetut, alkoivat ampua ikkunoista vihollista. + +-- Katsokaa, katsokaa niitä roistoja! huusi Weiss. + +Tuolla ne nyt ovat toisella puolen kauppalaa! Sanoinhan sen, näin kun +hiipivät junavallin taitse!... Siellä he nyt ovat, ettekö kuule, +vasemmalla! + +Montivilliersin puiston takaa kuului todellakin kiväärinpauketta. Jos +vihollisen onnistui saada puisto valtaansa, oli Bazeilles hukassa, vaan +ampumisen kuvaus juuri todisti, että kahdennestoista osasto oli +arvannut vihollisen aikeet ja kaikin voimin piti puoltansa. + +-- Olkaa nyt vähän varovaisempi! tiuskasi luutnantti ja työnsi Weissin +muurin suojaan, muuten ne ampuvat teidät kahtia. + +Paksu silmälasi-herra alkoi miellyttää luutnanttia, hän ihmetteli +Weissin urhoollisuutta vaikka täytyikin naurahtaa itsekseen hänen +kaikkea muuta paitsi sotaisella ulkomuodollaan. Ja kun kranaatti tuli +suhisten ilman läpi, sysäsi hän hänet veljellisesti syrjään. Kranaatti +putosi puolenkymmenen askeleen päähän, räjähti ja peitti heidät +mullalla ja tiilikiven kappaleilla. Weiss seisoi pystyssä ilman +vähintäkään naarmua, vaan nuori luutnantti makasi jalat murskana +pitkällään katukäytävällä. + +-- Minähän siitä sainkin osani! + +Hän komensi sotamiehen kantamaan itsensä rakennuksen luo, johon hänet +asetettiin seinän varaan istumaan, ainoastaan parin askeleen päähän +kuolleesta portinvartijattaresta, ja nuorekkaat kelmeät kasvonsa +säilyttivät tuskista huolimatta pontevan leimansa. + +-- Ei se tee mitään, pojat, kuulkaahan vain, mitä nyt sanon: ampukaa, +vaan elkää hätäilkö, ei tässä ole mitään kiirettä! Minä kyllä sanon, +milloinka saatte hyökätä pistimellä. + +Ja hän pitkitti komentamista, istui pää pystyssä tarkastaen vihollisen +liikkeitä. Toinen talo aivan vastapäätä leimahti tuleen. Pyssyt +paukkuivat, kranaatit suhisivat ohi täyttäen ilman savulla ja pölyllä, +joka puolella kaatui sotamiehiä, yksitellen ja joukottain, tummia +verisiä kasoja oli pitkin katua ja joka puolelta kuului korvia särkevä +pelottava mellakka, tuhansien miesten uhkaushuuto, jotka hyökkäsivät +pienen kuolemaan tuomitun joukon kimppuun. + +Delaherche oli vähä väliä pyytänyt Weissiä lähtemään pois ja huusi +viimesen kerran: + +-- Tuletteko vai ettekö tule?... Nyt minä menen, hyvästi! + +Kello oli yli seitsemän, hän oli jo liiaksikin viipynyt. Hän lymyili +pitkin seinävieriä, juoksi ovien, porttien, nurkkien taa suojaan kun +kiväärin laukaus pamahti. Vielä milloinkaan hän ei ollut ollut niin +sukkelana jaloiltaan eikä luullut voivansa pujottautua kuin kissa +ahtaista koloista. Vaan Bazeillesista lähdettyä oli hänen rohkeutensa +loppua, oli nimittäin kuljettavana noin viidensadan kyynärän pituinen +matka leveätä avonaista tietä, jota Liryn patteria pyyhiskeli. Hän +vapisi kuin haavan lehti, vaikka hiki juoksi pitkin ruumista. Pää +hartioiden väliin painettuna hän hiipi muutaman minuutin ojassa, vaan +lähti sitten juoksemaan, juoksi minkä jaksoi suoraan eteenpäin, +katsomatta oikealle eli vasemmalle; hänen ympärillään suhisi ja kohisi +ja paukkui paukkumistaan, ikäänkuin salama olisi iskenyt maahan joka +silmänräpäys, ikäänkuin ankara ukkonen olisi purkanut vihansa hänen +ylitsensä. Silmiä poltti, tuntui kuin olisi juossut liekkimeressä. Eikö +siitä tulekkaan loppua? + +Silloin hän äkkäsi vasemmalla pienen talon: hän syöksi sinne piiloon +hengittäen tuskallisesti ja vavisten vieläkin enemmän. Siellä oli +väkeä, ihmisiä ja hevosia; ensin hän ei voinut eroittaa mitään, vaan +hämmästyi sitten hämmästymistään... + +Eikös se ollut keisari esikuntineen? Hän ei tietänyt varmaan, vaikka +oli monta kertaa vakuuttanut tuntevansa keisarin kuin oman veljensä, +sen jälkeen kuin oli Baybelissa päästä puheisiin hänen kanssaan. Hän +jäi hämmästyneenä tuijottamaan Napoleon kolmanteen, sillä hänhän se +todellakin oli, -- oli --, vaikka näytti nyt hevosen selässä istuen +paljoa isommalta ja ainakin kymmentä vuotta nuoremmalta, sillä hän oli +varmaankin maalauttanut kasvonsa ja partansa vahannut, että tekisi +paremman vaikutuksen sotajoukkoon. Jo viiden ajoissa oli hänelle tullut +tieto, että Bazeillesissa oli aljettu taistelu ja hän lähti +ratsastamaan sinne päin, hiljasena ja äänetönnä kuin haamu, posket +maalin punassa ja harmahtava parta kauniiksi mustattuna. + +Tien varrella oli tiilitehdas, jossa sopi hakea turvaa. Sen toista +sivua pieksi lakkaamatta kuulasade ja kranaattia tipahteli joka +silmänräpäys maantielle. Esikunta pysähtyi tehtaan luo. + +-- Teidän majesteettinne, mutisi joku joukosta, tämä alkaa olla +vaarallista. + +Keisari kääntyi satulassa ja viittasi heidän vetäytymään kapeaan solaan +tiilitehtaan kupeella; siellä olivat ratsut sekä ratsastajat turvassa. + +-- Teidän majesteettinne, tämä on suoraa hulluutta ... me rohkenemme +pyytää ... teidän majesteettianne... + +Hän viittasi jälleen ikäänkuin huomauttaakseen, että niin suuri joukko +sotilaspukuja avonaisella tiellä varmaankin herättää vasemmalta +rannalta ampuvain patteriain huomiota. Ja hän lähti yksin ratsastamaan +keskelle kuula- ja kranaattituiskua, ei pitänyt kiirettä, istui ääneti +ja levollisena ratsullaan sama välinpitämätön masentunut leima +kasvoillaan; ajoi kohtaloaan vastaan. Varmaan ahdisti jälleen takaapäin +kova käsky: "eteenpäin, eteenpäin, urhona kaatumaan ruumiskasalle, +kunniaa niittämään, että poikani sallittaisiin nousta Ranskan +valtaistuimelle!" + +Hän ratsasti hiljaista juoksua eteenpäin, pari sataa askelta vielä. +Sitten hän pysähtyi, odotti kuolemaa, jota oli lähtenyt hakemaan. +Luodit vinkuivat kuin tuuli päiväntasauksen aikana, kranaatti +murskautui aivan lähellä ja hänen päälleen räiski likaa ja savea. Vaan +hän odotti! Hevosen harja nousi pystyyn, joka jäsen vapisi, se väistyi +vaistomaisesti kuolemaa, joka kiiti joka silmänräpäys ohitse koskematta +ratsua eli ratsastajaa. Turhaan odotettuaan hetken aikaa käänsi keisari +levollisesti hevosensa ja ratsasti esikunnan luo, ikäänkuin olisi vain +tahtonut omin silmin katsella vihollisen patterian asentoa. + +-- Se on sankarin rohkeutta, teidän majesteettinne ... vaan elkää +taivaan nimessä enää lähtekö... + +Yhtä mykkänä hän viittasi jälleen esikuntaa ratsastamaan jälessä, ei +säälinyt heitä enemmän kuin itseäänkään, ja lähti ajamaan Rapaillen +ketojen ja peltojen poikki Moncellea kohti. Eräs kapteeni sai surmansa, +kaksi hevosta jäi sille tielle. Kahdestoista osasto, jonka rykmenttien +ohitse keisari ratsasti, katseli häntä sekä hänen esikuntaansa +tervehtimättä, sanaa sanomatta. + +Delaherche katseli heidän kulkuaan ja ajatteli kauhulla, että hänkin +joutuu kuulatuiskuun, jos uskaltaa lähteä tiilitehtaan muurien +suojasta. Hän viivytteli niin kauvan kuin mahdollista ja unohtui +kuuntelemaan upseerien puhetta, joiden alta hevoset oli ammuttu. + +-- Ei, kyllä se oli niin, hän meni kerrassa poikki, kuoli +silmänräpäyksessä. + +-- Ei suinkaan, minä näin kun hänet kannettiin pois... Pieni haava +reidessä, ei sen kummempaa... + +-- Mihin aikaan? + +-- Kuuden paikoilla, ei siitä ole kuin ehken tunnin verran... Tuolla +ylhäällä, Moncellen luona, kapealla solatiellä... + +-- Kaiketi hän lähti sitten Sedaniin? + +-- Tietysti hänet vietiin Sedaniin. + +Kenestä he puhuivat? Delaherche arvasi, että se mahtoi olla +Mac-Mahonista, joka oli haavoittunut eräässä etuvartijakahakassa. +Marsalkka oli siis haavoitettu! Ei heitä onnestanut, ei, niinkuin +meriväen luutnantti sanoi. Hän mietti onnettoman tapahtuman seurauksia +kun sanantuoja täyttä karkua nelisti ohitse huutaen toiselle +upseerille, jonka tunsi: + +-- Kenraali Ducrot on määrätty ylipäälliköksi! Koko armeija kokoontuu +Illyn luona peräytyäkseen Mezièrsiin! + +Samassa hän jo oli kaukana, ratsastaen Bazeillesiin kuulien ympärillä +vinkuessa ja Delaherche, pyörryksissä tärkeistä uutisista, jotka oli +niin päällekkäin kuullut, lähti juoksemaan niin paljon kuin jaksoi ja +saapui onnellisesti Balaniin sekä sieltä Sedaniin. + +Bazeillesissa nelisti sanansaattaja paikasta toiseen, etsi käsiinsä +upseerit ja antoi heille käskyt. Ja tuomansa tiedot kiitivät myös +paikasta toiseen: marsalkka oli haavoitettu, kenraali Ducrot +ylipäällikkönä, sotajoukko vetäytyy Illyyn. + +-- Mitä? Mitä ne sanovat? huusi Weiss, jonka kasvot jo olivat aivan +mustat ruudinsavusta. Nytkö vetäytyä takasin Mezièrsiin! Se on +mahdotonta, se tie on jo tukossa! + +Hän oli epätoivossaan ja katui, että oli eilen tätä neuvonut juuri +kenraali Ducrotille, joka nyt oli ylipäällikkönä. Niin, eilen se olisi +ollut mahdollinen, eilen hän tarkoittikin, Saint-Albertin solan kautta! +Mutta nyt oli tie ummessa, koko tuo suuren suuri muurahaislauma oli +vaeltanut Doncheryn kedolle. Ja kun kerran täytyi valita toinen +kahdesta hurjuudesta, oli parempi työntää baijerilaiset Maasiin ja +marssia Carignaniin; se oli yritys, joka vaati epätoivon rohkeutta, +vaan joka kenties vielä oli mahdollinen toteuttaa. + +Weiss, joka joka silmänräpäys kiivaasti sysäsi silmälasia ylemmä +nenälleen, selitti tätä luutnantille, joka vielä istui seinän varassa, +kellahtavana ja kuolemaisillaan veren vuodosta. + +-- Minä vakuutan, että olen oikeassa... Antakaa väellenne käsky +pitämään puoliaan. Näettehän itsekin, että me olemme voitolla, +näettehän. Tartutaan vielä kiinni kaikista voimista ja he ovat +Maasissa! + +Hän oli oikeassa, sillä baijerilaisten toinenkin hyökkäys oli torjuttu. +Kuularuiskut olivat puhdistaneet kirkkotorin, ruumiita oli läjittäin: +kaduilta ja kujilta ajettiin vihollinen pistimellä niityille, josta +vetäytyivät virralle päin, ja heidän pakonsa olisi varmaankin +muuttunut täydelliseksi tappioksi, jos olisi tullut uusia joukkoja +merisotamiesten avuksi, jotka jo olivat uupuneita ja kadottaneet monta +miestä. Sitäpaitse ei kiväärituli Montivilliersin puiston puolelta +tuntunut enää lähenevän, joka osoitti, että lisäväki oli silläkin +puolella raivannut metsän vihollisista. + +-- Antakaa väellenne käsky tarttua pistimeen, herra luutnantti! +Sallikaa heidän käyttää pistintä, herra luutnantti! + +Vahankarvasena, sortuvalla äänellä antoi luutnantti käskynsä: + +-- Kuulkaa pojat, eteenpäin, pistimet tanassa! + +Se oli hänen viimenen sanansa ja sen hän lausui pää pystyssä, tunnettu +ponteva ilmaus nuorekkailla kasvoillaan, tähystäen kuolevalla +katseellaan vihollisen liikkeitä. + +Kärpäset surisivat Françoisen muserretun pään ympärillä ja istautuivat +rauhalliselle aterialle verisille kasvoille, vaan pikku Kallea vaivasi +kova jano ja hän huusi lakkaamatta tohisevalla, rukoilevalla äänellä: + +-- Äiti, nouse ylös, herää nyt, äiti... Minulla on niin jano, kuule, +minua janottaa... + +Mutta ylipäällikön käskyä oli toteltava. Upseerien täytyi komentaa +joukkonsa vetäytymään takasin, vaikka olivat vimmoissaan etteivät +saaneet käyttää hyväkseen saavutettua voittoa. Kenraali Ducrot pelkäsi +nähtävästi vihollisen kiertävän heidät ja tahtoi uhrata kaikki +päästäkseen ulos satimesta. Kirkkotori paljastettiin, joukot +peräytyivät, katu kadulta, talo talolta, ja pian jäi tie tyhjäksi ja +autioksi. Vaimoväki itki ja parkui, miehet puivat kiroillen nyrkkiään +sotamiehille, jotka jättivät heidät pulaan. Toiset salpautuivat tupansa +ja päättivät puolustautua niin kauvan kun kykenivät henkeä vetämään. + +-- No hyvä! Vaan minä jään tänne, minä en rupeakkaan juoksemaan heidän +edessään, huusi Weiss rajusti. Niin suuresta arvosta ei minun nahkani +ole... Tulkoot, tulkoot vain rikkomaan huonekaluni ja juomaan viinini! + +Hän unohti kaikki vimmassaan, taistelun sammumattomassa raivossa, +ajatellessaan, että saksalaiset tulevat isännöimään hänen taloonsa, +istuvat hänen tuolilleen, juovat hänen viiniään. Koko hänen olentonsa +kutistui tuohon yhteen käsitykseen, hän ei muistanut mitään muuta, ei +Henrietteä, ei asioitaan, ei entistä varovaista ja levollista +elämätään. + +Hän juoksi talolleen, lukkosi oven kaksinkerroin ja pönkitti vielä, +kuljeksi ympäri huoneita kuin jalopeura häkissään, koetteli ovia ja +tukkesi, jos joku kolo oli jäänyt auki. Sitten hän laski patroonansa; +niitä oli vielä 40 kappaletta. Ja kun lähestyi ikkunaa katsoakseen, +ett'ei virran puolella ollut mitään uhkaavaa, jäi hän silmäilemään +vasemmanpuolisia harjuja. Valkoset savupilvet osottivat selvästi +vihollisten patterioiden asentoa. Ja Marféen harjulla Frenoisin +kammottavan patterin yläpuolella näkyi vielä metsän laidassa sama ryhmä +kiiltäviä sotilaspukuja, ehken oli enemmänkin nyt, ja ne loistivat +niin, että hän rilliensä avulla eroitti kullatut kypärit ja olkamerkit. + +-- Kirotut roistot! jupisi Weiss nyrkki koholla. + +Ylhäällä Marféen harjun nyppylällä seisoi kuningas Wilhelm esikuntansa +keskellä. Kello seitsemän hän jo oli tullut Vendressesta, jossa oli +viettänyt yönsä, ja katseli harjulta, jonka alla Maasin laakso levisi, +turvallisesti laajaa taistelutannerta jalkainsa juurella. Hän katseli +tuota näköpiirin toisesta reunasta toiseen ulottuvaa jättiläisnäyttämöä +kuin kuningas ainakin juhlaistuimeltaan. + +Ardennien metsien tummat puujoukot verhosivat taivaanrantaa kuin vanha +gobelinpeite ja sen tummalla taustalla pistivät jyrkästi näkyviin +Sedanin linnoitukset, joita idässä ja etelässä rajoitti virta ja veden +vallassa olevat niityt. Bazeillesissa leimahtivat talot toinen toisensa +jälkeen ilmituleen, paksu tomu- ja savupilvi leijaili tappelupaikan +kohdalla. Ja idässä, Moncellesta Givonneen, oli ainoastaan muutamia +rykmenttiä kahdennettatoista ja ensimäistä osastoa, jotka matelivat +kuin pienet kärpäisparvet sänkipellolla eli hävisivät kapeaan laaksoon. +Toisella puolella näkyi vaaleita peltoja, joiden keskelle Chevalierin +metsä muodosti suuren mustan lämyn. Vaan pohjoiseen päin oli varsinkin +erinomainen näköala seitsemännen osaston ylitse, jonka hallussa +Floingin mäet Garennen metsästä virran vihannalle partaalle saakka +olivat. Etempänä olivat vielä Saint-Menges, Fleigneux, Illy, -- +pikkuruisia kyläkuntia, jotka melkein hävisivät mäkien taa. Vasemmalla +teki Maas polvekkeen ja leveä virta, jonka pinta hohti kuin sulattu +hopea, juoksi verkalleen Igesin niemen ympäri sulkien Mezièrsiin vievän +tien Saint-Albertin solassa äärimmäisen partaansa ja läpitunkemattomien +metsien vähin. Tähän kolmikulmaan olivat siis ranskalaisten 100,000 +miestä ja 500 tykkiä ahdetut! + +Ja kun Preussin kuningas kääntyi länteen, näki hän edessään toisen +lakeuden, Doncheryn kedon, jonka aukeat harmaat, maat ulottuivat +Briancourtiin, Marancourtiin ja Vrignesaux-Boisiin, häikäisten silmää +kirkkaassa päiväpaisteessa. Ja kun hän kääntyi itään, oli sielläkin +yhteenpuristettujen ranskalaisten kolonnain takana aukeata maata, oli +vapaata alaa, jossa vilisi maakyliä. Siellä oli Douzy ja siellä +Carignan, sitten Rubécourt, Pourru-aux-Bois, Francheval, Villers-Cernay +ja rajalla la Chapelle. Niin pitkälti kuin silmä kantoi olivat paikat +hänen, hän saattoi komentaa 250,000 miestään, 800 kanuunaansa, mihin +halutti, hän saattoi yhdellä ainoalla silmäyksellä nähdä joukkonsa +kaikki liikkeet. + +Yhdellä puolella marssi jo hänen XI:s osastonsa Saint-Mengesiä kohti, +V:s oli asettanut Vrignes-aux-Boisiin ja würtembergiläinen divisioona +odotti Doncheryssä; ja toisella puolella, vaikka puut ja mäet tekivät +vähän haittaa, hän eroitti heidän liikkeensä, näki XII:n tunkeutuvan +Chevalierin metsään ja tiesi kaartin jo olevan Villers-Cernayssa. Siinä +olivat ruuvipenkin pihdit, -- perintöprinssin joukko vasemmalla, +Sachsin prinssin oikealla, -- jotka avautuivat avautumistaan ja +venyivät pitemmiksi sillä välin kun baijerilainen osasto heittäytyi +Bazeillesia hätyyttämään. + +Wilhelm kuninkaan jalkojen juuressa jyrisivät patteriat aina +Rémillystä Frennoisiin lakkaamatta, peittivät la Moncellen ja Daignyn +kranaateilla, jotka lensivät kaaressa Sedanin yli ja sinkoilivat +pohjosenpuolisille harjuille. Ja kello ei ollut vielä kahdeksaa. Hän +odotti taistelun päätöstä, katse kiinnitettynä äärettömään +shakkilautaan edessään, johtaen ylhäiseltä asemaltaan ihmispilviä, +noiden mustain pisteiden riehuntaa keskellä säteilevän luonnon +kuolematonta hymyilyä. + + + + +II. + + +Floingin harjulla puhalsi Gaude päivän koittaessa kaikista voimistaan +herätys-merkin sakeaan aamusumuun, vaan ilma oli niin täynnä kosteutta, +että iloinen toitotus milt'ei hukkui siihen. Ja miehet, jotka eivät +olleet edes pystyttäneet telttojaan, vaan makasivat vaatteisiinsa +kääriytyneinä murassa, eivät heränneet, nukkuivat yhtä sikeästi +liikuttamatta jäykkiä kasvojaan ikäänkuin henki jo olisi lähtenyt. +Heidät täytyi puistella hereille yksitellen ja he heittivät ympärilleen +rajuja katseita juurikuin olisivat todellakin kuolleista nousseet. + +Vihdoin sai Jean Mauricenkin jaloilleen. + +-- Mitä nyt? Missä me olemme? + +Hän katseli säikähtyneenä ympäröivää harmaata usvamerta, jossa toverit +liikkuivat kuin haamut. Ei nähnyt kymmentä kyynärää eteensä, oli aivan +mahdotonta tietää, missä päin Sedan oli. Vaan samassa jymähti kanuuna +jossain, hyvin kaukana. + +-- Niin, niin tosiaan, tänäänhän tapellaan...! Hyvä juttu, että tästä +toki kerran tulee loppu! + +Ympärillä toistettiin hänen sanojaan, synkkä tyytyväisyys vallitsi +väestössä, kaikki tahtoivat puistaa päältään tuon painajaisen, +tahtoivat kerrankin nähdä silmästä silmään vihollista, jota vastaan +olivat lähteneet ja jonka edellä olivat juosseet päiviä ja viikkoja. +Vihdoinkin saivat lennättää preussiläisiin muutamia ruutilatinkia, +olivatkin jo tarpeeksi kanneksineet 90 patroonaansa; hyvä, että niitä +viimeinkin tarvittiin! Ja nyt niitä tarvittiinkin -- sen tunsivat joka +mies. + +Mutta Bazeillesista alkoi taas selvemmin kuulua kanuunanpauke. Jean +kuunteli. + +-- Missä ne ampuvat? + +-- Luulisin, että se on virran luona, vastasi Maurice; vaan enpä totta +totisesti tiedä, missä oikeastaan olenkaan. + +-- Kuule, hyvä ystävä mitä puhun, sanoi korpraali, pysyttele nyt minun +läheisyydessäni, sillä, näetkös, täytyy hiukan tietää asioita, ett'ei +mitään hulluuksia tapahdu... Minä olen tällaista ennenkin nähnyt ja +koen pitää silmät selällään molempain edestä. + +Komanto napisi taasen ruuan puutetta! Ei saanut valkeata, ei voinut +löytää tikkuakaan kuivaa puuta moisella märällä ilmalla. Yksin +taisteluhetkelläkin tuntuivat vatsan vaatimukset yhtä jyrkkinä ja +kiusallisina kuin ennenkin. Sankaria he kenties voisivat olla, vaan +ruokaa piti olla! Ruoka oli tärkein asia; ilolla söivät, kulloin saivat +kupillisen hyvää keittoa, mutta suuttuivat silmittömiksi kun leipä +loppui. + +-- Joka ei saa syömistä, niin sen ei ole pakko tapellakaan! selitti +Chouteau. Vieköön minut vaikka mikä, jos panen nahkani alttiiksi tänä +päivänä! + +Suurikasvuinen maalarinsälli, vallankumouksen mies Montmartresta, +kapakkaseurain puheenjohtaja, sotki sekasin kaikki hyvät ja pahat kuin +oli kuullut. + +-- Ja sitäpaitse! Eivätkös ne ole valehdelleet, ajaneet täyteen meidät +niitä juttujaan, että preussiläiset ovat nälinkuoliaita ja kaatuilevat +pitkin tietä, ett'ei niillä ole paitaa päällä, että ne ovat ryysyissä +ja resusia ja taudin syömiä! + +Loubet remahti nauramaan irtonaista katupojan nauruaan. + +-- Ehei, mepä nyt olemmekin huonommalla puolella! Me olemme +nälinkuoliaita ja kuljeksimme kuin mitkä kerjäläiset varpaat pitkällä +kengistä ja pussi selässä!... Entäs ne suuret voitot! Suuria +valehtelijoita ovat eikä voittajia, että muka Bismarck on vangittu ja +koko sotajoukko ajettu mihinhän lie rotkoon. Miksi ne meitä +luulevatkaan, kun uskaltavat sillä tavalla pilkata! + +Pache ja Lapoulle kuuntelivat, puivat nyrkkiään ja kiristivät +hampaitaan. Kaikki muut olivat yhtä tuimina, sillä petolliset tiedot +vihollisesta ja sanomalehtien valheelliset kertomukset olivat +vaikuttaneet sanomattoman paljon pahaa miehistössä. Luottamus oli +poissa, he eivät uskoneet enää ketään eikä mitään. + +-- Ei, sitä ei ilkeä mikään nähdä! jatkoi Chouteau, myötyjähän me +olemme, se selittää koko menon ja sen tiedämme joka mies! + +Typeränsekainen Lapoulle hyppäsi pystyyn ja riehui kuin vimmattu: + +-- Myödyt, luuletko, onko niin? Ovatko ne roistot uskaltaneet... + +-- Myöneet meidät niinkuin Judas petti ja möi herransa ja mestarinsa! +mutisi Pache, joka aina toi esille vertauksia raamatusta. + +Chouteau katsahti ylpeästi ympärilleen. + +-- Vanha asiahan se on! Johan täällä puhuttiin, mitä ne itsekukin +saivatkin... Mac-Mahon pisti kolme miljoonaa taskuun ja toiset saivat +miljoonan mieheen, että houkuttelisivat meidät tähän ansaan... Viime +kevännähän kaupat tehtiin, Pariisissa, ja viime yönä ne ampuivat +raketin ilmaan, se oli merkki, että vihollinen hyökkäisi päällemme! + +Chouteaun hävytön juttu suututti Mauricea. Hän oli usein nauranut hänen +sukkeluuksilleen, vaan tämä oli liikaa, tämähän turmeli aivan miesten +mielet ja riisti heiltä rohkeuden juuri taisteluun lähtiessä. + +-- Miten te kehtaatte jutella tuollaisia tuhmuuksia! Tiedättehän +itsekin yhtä hyvin kuin minä, että ne ovat valhetta alusta loppuun! + +-- Mitä? Valhetta? Vai valhetta, että meidät on myöty! Kuule, pidä sinä +suutasi vähän pienemmällä, maitovarsa, ehkä kuulut itsekin siihen +roisto- ja petturijoukkoon, koska olet niin kärkäs niitä puoltamaan? + +Hän astui uhkaavasti Mauricen eteen. + +-- Tiedätkös, herra, että sinulle voi pian käydä hyvinkin pahasti, +ellei ystäväsi Bismarck tulee apuun! + +Toisetkin nurisivat, jonka tähden Jeanin täytyi käydä väliin. + +-- Hiljaa ja paikalla! Minä ilmoitan jokaisen, joka pitää vähänkään +ääntä! + +Vaan Chouteau nauroi ja vihelsi. Hän välitti viisi niistä ilmiannoista! +Jos hän tappeli eli oli tappelematta, niin eikös se ollut hänen oma +asiansa: ketä se koski, jos hän säästi yhden patroonan muidenkin +varalta kuin preussiläisten. Nyt, kun taistelu oli alkamaisillaan, +hävisi hänestä viimenenkin velvollisuuden tunto; ja minkäpä hänelle +teki! Hän lähti silloin kun halutti. Ja hän lateli taas törkeyksiään, +yllytti toisia korpraalia vastaan, joka ei pitänyt huolta, että he +saisivat edes ruokaa. Kenenkäs muun syy se oli kuin hänen, ett'eivät +olleet moneen Herran päivään saaneet sitä eli tätä suuhunsa. Muilla +komannoilla oli ollut sekä lihaa että lientä. Mutta herra korpraali ja +hänen ystävänsä, tämä toinen herra, olivat olleet tyttöpaikoissa +Sedanissa. Olipa nähty! + +-- Sinä olet tuhlannut komannon rahat, niin olet; koetappas tehdä +tyhjäksi jos voit, renttu! + +He raivostuivat yhä enemmän. Lapoulle pudisteli nyrkkiään Jeanin nenän +alla, hiljainen Pachekin oli niin hurjana nälästä, että vaati +selitystä. Loubet käyttäytyi kaikista järkevimmin, hän nauroi tapansa +mukaan ja arveli, että on sikamaista hyökätä omien kansalaisten niskaan +kun preussiläiset ovat ihan silmäin alla. Hän ei suvainnut tappelua +eikä rähinää ja vetosi rahasummaan, jonka oli saanut lähtiessään toisen +edestä palvelukseen. + +-- Jos luulette ett'ei minun nahkani ole minkään arvoinen, niin siinä +erehdytte!... Minä näytän teille vielä mihin kelpaan. + +Maurice ja Jean, joita heidän suunpieksämisensä alkoi kiukustuttaa, +vastasivat terävästi puolustaen itseään syytöksiltä, kun vahva ääni +huusi sumusta: + +-- Mitä se on? Mitä riitaa se on? Ketkä lurjukset siellä toisiaan +haukkuvat? + +Ja luutnantti Rochas ilmestyi, kepilakkinsa sateen ja päivän +haalistamana, nuttu napittomana, koko laiha pitkäsäärinen olento köyhän +ja kurjan näkösenä. Vaan silmät vilkkuivat kuitenkin taisteluintoa ja +viikset olivat pörhällään. + +-- Herra luutnantti, huusi Jean, nämä miehet tässä sanovat, että +me olemme petetyt ... että kenraalit ovat myöneet meidät +preussiläisille... + +Luutnantille ei tämä ajatus ollut aivan vieras, hänkin kaipasi +selitystä yhteen ja toiseen käsittämättömään tapahtumaan. + +-- No, no, mitä se teihin kuuluu?... Eihän se teidän asianne ole!... +Teidän asianne on totella ja tapella ja koska preussiläiset nyt ovat +täällä, niin annetaan heille kerrankin sellainen selkäsauna, että +muistavat pitemmän aikaa! + +Usvaverhon takana jymisivät Bazeillesin tykit. Rochas levitti kätensä. + +-- Kuuletteko, pojat! Siellä he nyt ovat!... Ja nyt me annamme heille +pyssynperästä, eikö niin, pojat? + +Kuultuaan tykinpauketta, ei luutnantti enää voinut muuta ajatella, ei +muistanut enää väsyttäviä marsseja, ei joukkojen kurjuutta, ei +Beaumontin tappiota eikä viimeistä surkeata matkaa Sedaniin. Nyt +loppuivat surut, nyt alkoi taistelu ja hän oli varma voitosta. Ei ollut +luutnantti oppinut mitään eikä mitään unhoittanut, hän halveksi +vieläkin koko sydämmestään "saksalaista", oli yhtä tietämätön kuin +ennenkin uudenaikaisesta sotataidosta ja luotti kuten sodan alkaessakin +järkäktämättömästi Ranskan onneen. Afrikassa, Krimillä, Italiassa, +kaikkialla olivat ranskalaiset joukot vieneet voiton, ja nytkö hän +epäilisi? Ei, siihen hän oli liian vanha! + +Hän remahti leveään nauruun. Hänet valtasi halu osoittaa +myötätuntoisuuttaan väelle, joka rakasti häntä kuin yksi mies, vaikka +välistä pelkäsikin. + +-- Kuulkaahan, lapset, ottaisitte ennen pienen naukun aamukylmään kuin +ilman aikojaan pärisette... Minä tarjoan, niin juotte minun +terveydekseni, eikö niin? + +Ja hän veti suuresta taskustaan esille viinapullon ylpeydellä mainiten, +että oli saanut sen naiselta. Edellisenä päivänä oli hänet nähty erään +ravintolan takakammarissa liehakoimassa bufettineitiä, jota istutti +polvellaan. Miehet nauroivat ja ottivat kernaasti kun luutnantti kaatoi +taskumatistaan itsekunkin keittokuppiin osansa. + +-- No, juokaa nyt pojat, juokaa tyttönne malja, jos teillä nimittäin +on, ja Ranskan kunniaksi. Olkaa iloisia pojat, niin olen minäkin! + +-- Siinä luutnantti on oikeassa; teidän maljanne, luutnantti, ja +kaikkien iloisten poikien malja! + +He kallistivat kuppia ja olivat tyytyväisen näkösiä. Pieni naukku oli +varsin paikallaan aamueineeksi, vihollista vastaan lähtiessä. Minkäpäs +tähden he eivät antaisi preussiläisiä selkään? Onhan onni ennenkin +äkkipäätä kääntynyt! Kertoihan luutnantti pahus Bazainen olevan +tulossa, että häntä odotetaan iltapuoleksi! Ja vaikka luutnantti sattui +innostuksessaan osoittamaan Belgiaan päin kun piti näyttää, mistä apua +tulee, toivoivat sekä Maurice että kaikki muut parasta. Ehken nyt +viimeinkin saavat korvata tappiot! + +-- Mutta mitä me oikeastaan odotamme, herra luutnantti, kysyi joku. +Miks'ei jo marssita? + +Rochas heilautti kättään, -- ei ollut saanut käskyä. + +-- Onko kukaan nähnyt kapteenia? kysyi hän hetken perästä. + +Jean muisti nähneensä hänen luikkivan yöllä Sedaniin päin, vaan järkevä +sotilas ei näe koskaan päällysmiehiään viran ulkopuolella. Hän ei siis +virkkanut mitään, vaan huomasikin kääntyessään varjon, joka lähestyi +aitoviertä. + +-- Tuolla hän juuri tulee! + +Kaikki hämmästyivät kapteenin siisteyttä: takki oli harjattu, saappaat +kiiltävän mustat ja hohtavan puhdas oli mies kiireestä kantapäähän, +toisen näkönen oli kuin luutnatti-parka. + +-- Kas vain! huusi Loubet, kapteeni on löytänyt tavaransa! + +Mutta miehet eivät vetäisseetkään suutansa nauruun, kapteeni Beaudoin +ei sietänyt leikkiä, hän oli hyvin arka arvostaan ja siitä syystä +melkein vihattu miehiltään. Ensimmäisestä tappiosta lähtien hän oli +aina äkäsen näkönen. Ollen innokas bonapartelainen ja suosittu +yläilmoissa toivoi hän suuria tulevaisuudelta, vaan huomasikin nyt maan +vapisevan jalkainsa alla ja lupaavan tulevaisuutensa tyhjään +raukeamaisillaan. Hänellä sanottiin olevan kauniin tenoorin, ja se oli +ollut usein suureksi hyödyksi, ja muutenkin hän oli lahjakkaanlainen +mies, vaikka ei välittänyt syvemmin tutustua sotataitoon; hän oli +parhaasta päästä seuramies ja rohkea myös kun tarvittiin, vaikka ei +liiaksi koskaan. + +-- Tavaton sumu, sanoi kapteeni tyytyväisenä kun oli jälleen keskellä +omaa komppaniaansa, jota oli hakenut puolen tuntia. + +Samassa tuli marssikäsky, pataljoona lähti liikkeelle. Virrasta mahtoi +nousta uusia sumuaaltoja, sillä he saivat melkein hapuilemalla pyrkiä +eteenpäin kosteassa valkosessa usvassa, joka tarttui vaatteisiin kuin +tihkusade. Ja eräässä tiehaarassa näki Maurice äkkiä översti Vineuilin +suorana ja jäykkänä hevosensa selässä, kalpeana kuin äänetön suru, +ratsun väristessä aamusumussa ja päristellen päätään käännellessä +tykinääntä kohti. Kymmenen askeleen päässä seurasi virkaatekevä +luutnantti rykmentin lippu kädessä. Se oli jo vapautettu kääreestään ja +liehui haaveellisesti ylhäällä huurusuikaleiden seassa kuin värähtelevä +voitonmerkki, joka on katoamaisillaan. Kultanen kotka oli vesimärkä, +kolmenvärinen silkkikangas muuttunut, ruudinsavun mustaama ja luotien +repimä; kunnialegioonan risti, joka oli sidottu tankoon kiinni, vain +välkytteli loistavia emaljihaarojaan. + +Lippu sekä översti katosivat uuteen usva-aaltoon ja pataljoona marssi +eteenpäin kuin kosteissa villoissa. Ensin kuljettiin alamäkeen, sitten +ylöspäin kapeata metsätietä. Sitten komennettiin: "Seis", ja joukot +jäivät seisomaan täysissä tamineissa, ase jalalla paikaltaan +liikahtamatta. He mahtoivat olla jollain harjulla, vaan ei nähnyt +vieläkään pariakymmentä askelta eteensä. Kello oli seitsemän, +tykinpauke kuului lähempää, Sedanin toisella puolella alkoivat uudet +patteriat ammunnan. + +-- Niin, sanoi kersantti Sapin Mauricelle, tämä on minun viimeinen +päiväni! + +Hän ei ollut avannut suutaan koko aamuna, kulki ajatuksiinsa +vaipuneena, tuijottaen lakkaamatta kauniilla puhuvilla silmillään +avaruuteen. + +-- Mitä joutavata te nyt haastelette! sanoi Jean, kukapa sitä edeltä +tietää!... Voi tämä olla viimeinen päivä meille jokaiselle, vaan voi +taas olla niinkin, että pääsemme kaikki ehjin nahoin! + +Sapin pudisti päätään. + +-- Ei, minä tiedän, puhukaapa mitä puhutte ... tänä päivänä Sapin +kuolee! + +Miehet kääntyivät katsomaan ja kysyivät, onko hän nähnyt sellaista +unta. Ei ollut, muuten tiesi ja tunsi. + +-- Ja harmittaapa se koko lailla, sillä minä aijoin viettää häitä heti +sodasta palattuani. + +Hän sulki silmänsä pariksi sekunniksi, ajatteli mennyttä elämätään. +Vanhemmillaan oli vähänen rihkamakauppa Lyonissa. Äiti oli lellitellyt +kaunista poikaansa, vaan isän kanssa hän ei sopinut ja jäi +sotapalvelukseen asevelvollisvuodet palveltuaan eikä tahtonut, +vallankin äidin kuoleman jälkeen, kuulla puhuttavankaan isän luo +palaamisesta. Kerran lupa-ajalla hän tutustui lähemmin erääsen +serkkuunsa Lyonissa, oppi rakastamaan häntä ja alkoi jälleen katsella +elämää valoisemmalta puolelta. Hän oli sopinut kihlattunsa kanssa avata +hänen myötäjäisvaroillaan pienen kaupan, sillä hän oli koko taitava +kirjoittaja ja luvunlaskija! Koko vuoden hän oli uneksinut pientä +kauppaansa ja pientä kotiaan. + +Häntä palelsi, hän puisteli itseään ikäänkuin olisi tahtonut karkoittaa +luotaan jotain tuskallista ja sanoi toistamiseen: + +-- Se on harmillista, vaan huomenna ei minua ole enää. + +Kukaan ei vastannut; he seisoivat odottaen tietämättä olivatko selin +vai kasvot viholliseen päin. Sumusta kuului aika ajoin melua, rattaiden +jyrinää, miesjoukkojen astuntaa, kaukaista kavionkopinaa. Ne olivat +joukkojen liikkeitä, jotka huuruharso peitti heidän silmiltään; +seitsemäs osasto asettui taisteluasentoon. Vaan nyt alkoi selvitä. +Harso kohottautui, repeytyi suuriin siekaleihin, välistä vilahti jo +puun latva, taivas näkyi, kirkkaana ja heleänsinisenä. Ennenkun sumu +oli tykkänään haihtunut kiitivät Margueritten divisioonaan kuuluvat +afrikkalaiset jääkärit ohitse. Istuen komeasti satulassa, lyhyissä +takeissaan ja punaset vyöt vyöllä he ratsastivat ketteröitä, +hoikkajäsenisiä hevosiaan, jotka melkein peittyivät sälystön alle. +Toinen eskadroona riensi ohi toisen perästä, ilmestyi sumusta ja +ratsasti sumuun ikäänkuin olisivat sulaneet tihkusateessa. He olivat +tiellä, heidät lähetettiin etemmä, -- ja siten heitä oli kyörätty koko +sodan ajan. Käytettiin siellä täällä joskus vakoilemassa, vaan kun +kahakka alkoi, lähetettiin heidät laaksosta toiseen kuin kalliit, +tarpeettomat korukalut. + +Maurice katseli heitä Prosperia ajatellen. + +-- Ehkä se on hän, tuo tuolla. + +-- Kuka? kysyi Jean. + +-- Se poika Rémillystä, se tiedäthän, jonka veljen tapasimme Ochesissa. + +Vaan jääkärit olivat jo kadonneet ja jälleen kuului kopsetta, joku +kenraaliesikunta ratsasti mäkeä alas. Jean tunsi prikaatikenraalin, +se oli Bourgain-Desfeuilles ja hän heilutti huimasti kättään. +Vastenmielistä oli ollut lähteä niin aikaseen ja luopua ravintolan +mukavuuksista. Sen näki jo kulmistakin. Äänensä kuului selvästi, kun +hän murahti toisille: + +-- Niin, perhana vieköön, tuo tuolla; Mosel eli Maas vai mikä se on! + +Silloin hälveni sumu. Se tapahtui äkkiä, aivan kuten Bazeillesissakin, +niinkuin olisi kohotettu esirippu näyttämöltä. Aurinko paistoi täydeltä +terältä ja Maurice tunsi heti paikat. + +-- No, nyt tiedän, sanoi hän Jeanille, me olemme Algierin harjulla... +Näetkös, tuolla vastapäätä on kylä, Floing, ja tuolla alhaalla, +etempänä, on Saint-Menges ja vielä kauempana Fleigneux... Ihan taivaan +rannalla, tuolla, näkyvät Ardennit ja nuo pitkät harvat puut, +eroitatko, kasvavat Belgian rajalla. + +Hän jatkoi selitystään viitoten kädellään. Algierin ylänkö oli viiden +tuhannen kyynärän pituinen tasainen vyö punertavaa maata, joka ulottui +Garennen metsästä Maasiin ja päättyi vasta niittyjen takana virran +rannalla. Seitsemännen osaston oli kenraali Douay asettanut tälle +harjulle ja surkutteli, ettei hänellä ollut enemmän miehiä, sillä nämä +eivät riittäneet puolustamaan niin pitkää linjaa ja ylläpitämään +yhteyttä ensimmäisen osaston kanssa, joka oli sijoittunut Givonnen +laaksoon Garennen metsästä Daignyyn. + +-- Mitä? Eikös ole alaa kyllin! + +Maurice pyöritti kättään etelästä länteen, taistelukentän yli, joka +näkyi koko laajuudessaan harjulle. Ensin oli Sedan, jonka linna kohosi +kaupungin kattojen yli, sitten Balan ja Bazeilles yhä sakenevien +savupilvien ympäröiminä, ja niiden takana mäet virran vasemmalla +rannalla, Liry, Marfée, Croix-Piau. Mutta etenkin Doncheryn puolelle +oli laaja näköala. Maasin sinertävä juova kiersi Igesin niemimaan, ja +harjulla näkyi Saint-Albertin tie, joka pujotteli virran partaan ja +korkean metsäisen rinteen välitse. Ylempänä yhtyi Vrignes-aux-Boista ja +Doncherysta tuleva tie tien risteykseen Maison-Rougen kohdalla. + +-- Näetkös, tuota tietä me voisimme peräytyä Mezièrsiin. + +Vaan juuri samassa jyrähti ensimmäinen tykinlaukaus Saint-Mengesistä. +Etempänä leijaili vielä muutamia sumupilviä, eikä voinut eroittaa muuta +kuin tumman lauman, joka liikkui Saint-Albertin solalle päin. + +-- Kas niin, siinä ne nyt ovat, jatkoi Maurice hiljempaa. Nyt ne +katkasevat meiltä tien, nyt olemme hukassa! + +Kello ei ollut vielä kahdeksaa. Tykit, jotka olivat jymähdelleet +Bazeillesista, alkoivat paukkaa idässäkin, Givonnen laaksossa, joka ei +näkynyt harjulle. Saksin perintöprinssi lähti juuri sillä hetkellä +liikkeelle ja törmäsi yhteen ensimmäisen osaston kanssa lähellä +Daignya, Chevalierin metsän laidassa. Ja kun XI:s preussiläinen osasto, +joka marssi Floingiin, samassa alkoi ampua kenraali Douayn joukkoja, +oli taistelu täydessä vauhdissa joka puolella, suuren taistelukentän, +monen peninkulman pituisen kentän, eteläpäästä pohjoseen. + +Maurice huomasi, että oli tehty parantamaton virhe kun ei edellisenä +yönä marssittu Mezièrsiin. Hän ei tietysti arvannut tämän virheen +seurauksia, vaan hän katseli kuitenkin synkillä aavistuksilla Algierin +ylänköä ympäröiviä harjuja ja mäkiä. Vaikka ei enää olisi ollutkaan +aikaa peräytyä Mezièrsiin, olisi kumminkin pitänyt miehittää mäet, että +olisi ollut tie auki rajalle. Olisivathan silloin hädän tullessa +voineet hakea suojaa Belgian puolella. Kaksi paikkaa näytti hänestä +etenkin vaaralliselta, Hattoyn mäki Floingin yläpuolella ja Illyn +rukouspaikka, suuri kiviristi kahden niinipuun välissä. Edellisenä +päivänä oli kenraali Douay sijoittanut yhden rykmentin Hattoyn mäelle, +mutta se oli jo päivän koitteessa vetäytynyt takasin. Ensimmäisen +osaston vasemman siiven tuli nyt puolustaa Illyn mäkeä. Sedanin ja +Ardennien metsän välillä oli suuria syvien laaksojen uurtamia alastomia +lakeuksia ja aseman tärkein kohta, avain, oli nähtävästi juuri Illyn +mäellä, ristin ja niinipuiden juurella, josta saattoi ampua joka +puolelle. + +Taas pamahti kaksi kanuunanlaukausta. Ja niitä seurasi useampia ja +useampia. Nyt nousi savu pienoselta mäeltä vasemmalla Saint-Mengesistä. + +-- Kas niin, sanoi Jean, nyt tulee meidän vuoromme. + +Vaan ei tullut sen kummempaa. Miehet seisoivat liikkumattomina, ase +jalalla, eikä heillä ollut mitään muuta huvitusta kuin katsella toisen +divisioonan komeaa ryhtiä. Se seisoi Floingin edustalla ja sen vasen +siipi muodosti rintaman virtaan päin, torjuakseen hyökkäykset siltä +suunnalta. Idässä päin oli kolmas divisioona hajaantunut Garennen +metsään saakka Illyn luona ja ensimmäinen, jota oli Beaumontissa +pahasti ruhjottu, seisoi toisessa linjassa. Insinöörit olivat olleet +koko yön työssä ja jatkoivat vielä vihollisen tulen alla juoksuhautojen +ja vallien valmistamista. + +Vaan nyt räjähti yhteislaukaus Floingin juurella ja kapteeni Beaudoinin +komppania sai käskyn peräytyä viisi sataa kyynärää. Silloin he tulivat +laajaan nelisnurkkaseen kaalipeltoon ja kapteeni komensi lyhyellä +tavallaan: + +-- Pitkälleen joka mies! + +Ja heidän täytyi laskeutua maahan. Kaalinkuvut olivat vielä kasteesta +märkinä, paksuilla viheriäisillä lehdillä kimalteli suuria pisaroita. + +-- Viidensadan kyynärän etäisyys! huusi kapteeni jälleen. + +Maurice asetti pyssynsä piipun kaalinpään varaan, vaan hän ei voinut +nähdä niin mitään. Hän nykäsi Jeania, joka oli oikealla puolellaan ja +kysyi, mitä kujeita se oli, ja kokenut korpraali osotti läheistä mäkeä, +jolle ranskalaiset parhaallaan asettivat patteriaa. Heidät oli +komennettu tänne tukemaan sen liikuntoja. Maurice nousi polvilleen +kurkistamaan, oliko siellä Honorén patteria, vaan reservitykistö oli +takapuolella, puuryhmän suojassa. + +-- Piru olkoon, ärjäsi Rochas, ettekö te saata pysyä pitkällänne! + +Ja tuskin oli Maurice painautunut kaalinkupujen väliin, kun kranaatti +tulla suhahti -- ja siitä hetkestä niitä tuli tuhka tiheään. Ensimmältä +tähtäsivät saksalaiset tykit huonosti, luodit putosivat kauvas +ranskalaisen patterian taakse, joka myös jo alkoi ampua. Paitsi sitä +tunkeutuivat toiset kranaatit syvälle kuohkeaan multaan, eivätkä +lauenneet, ja se antoi sotamiehille aihetta lasketella kokkapuheita +kaalinampujoista ja hapankaalin syöjistä. + +-- Olisihan tämä hyvä ilotulitus muuten, sanoi Loubet, mutta ovat +taitaneet aineet kastua. + +-- On taitanut kaatua olutta päälle, lisäsi Chouteau. + +Luutnantti Rochaskin yhtyi puheesen. + +-- Niin, johan sen sanoin, että ne ovat aika toskaria. + +Mutta silloinpa räjähti kranaatti viidentoista kyynärän päässä, +murapaakkia lenteli komppaniaan ja vaikka Loubet vähääkään ällistymättä +pyysi vaateharjaa, kävi useiden -- ja niiden joukossa oli suurisuinen +Chouteaukin -- nenänpäät valkosiksi. Hän ei ollut vielä, enemmän kuin +Lapoulle eli Pachekaan, ollut tulessa; Jean oli ainoa "vanha" koko +komannossa. He räpyttivät silmiään ja kävivät niin kummallisiksi, +puhuivat kimakkaasti ja vaikeasti, ikäänkuin heitä olisi kuristettu +kurkusta. Maurice oli jokseenkin levollinen; koetti kaikin voimin +hillitä itseään, vaikk'ei pelännytkään, sillä hän ei uskonut vaaran +vielä olevan lähellä. Sydänalassa vain tuntui vähän pahalta ja pää +ontolta, hän ei voinut mitenkään koota ajatuksiaan. Ja hänen +luottamuksensa kasvoi nähdessä, miten tyyniä miehet olivat; hän oli jo +ihan varma voitosta, kun vaan olisivat saaneet hyökätä pistimellä +vihollisen kimppuun. + +-- Mitä, onko täällä mehiläisiä? + +Hän oli jo kolmasti kuullut samanlaista surinaa korvissaan. + +-- Ei ole, nauroi Jean, ne ovat luotia. + +Pitkällään makaavien sotamiesten ylitse viuhkasi kuula kuulan perästä, +he käänsivät ehdottomasti päätään äänen mukaan, milloin oikealle, +milloin vasemmalle. + +-- Kuulehan Lapoulle, sanoi Loubet opettavaisesti, kun sinä nyt näet +kuulan tulevan, niin pane sormesi, näin, nenän eteen. Se halkasee ilman +ja kuula kääntyy oikealle eli vasemmalle. + +-- Mutta enhän minä niitä näe, sanoi Lapoulle. + +Koko komppania remahti nauramaan. + +-- Mikä pöllö sinä olet! No, aukase nyt silmäsi kerrankin selälleen ja +katso. Tuossa meni yksi, etkö nähnyt, ja tuossa... Ja tuossa taas... +No, tuon sinä näit, se oli vehriäinen. + +Lapoulle viritti silmänsä selälleen ja piti sormia nenän edessä, vaan +Pache hapuroi amulettia, joka riippui hänen rinnallaan, toivoen, että +se olisi ollut kymmeniä kertoja niin suuri ja suojellut häntä kuin +haarniska. + +Rochas oli jäänyt seisomaan vähän matkan päähän ja huusi leikillisesti +miehille: + +-- Lapset, kranaateille saatte tehdä kunniaa, jos haluttaa, mutta +luodeille ei tarvitse, niitä on liian paljon! + +Samassa musersi kranaatin kappale pään eräältä sotamieheltä ensi +rivissä. Hän ei joutanut huutamaankaan, veriset aivot räiskähtivät joka +taholle, ja kaikki oli lopussa. + +-- Poika-parka! mutisi kersantti Sapin kalveten, nyt on toisen vuoro! + +Vaan kohta ei kuullut enää mitään. Maurice kärsi kauheasti jyrinästä, +joka ei tauonnut silmänräpäykseksikään. Lähellä oleva patteria ampui +lakkaamatta, tykit jymisivät niin että maa tutisi ja kuularuiskujen +korviasärkevä pauke tärisytti ilmaa. Kauvankohan heidän täytyi siinä +kaalinpäiden välissä maata? He eivät tietäneet mitään, eivät nähneet +mitään! Oli kerrassa mahdotonta saada minkäänlaista käsitystä taistelun +kulusta. Ja taisteltiinkohan nyt sitten oikein toden perästä, olikohan +tämä ratkaseva tappelu? Paitsi edessä olevia sileitä peltoja ei Maurice +nähnyt muuta kuin Hattoy-mäen kukkulan, hyvin kaukana, ja sen +metsäisillä rinteillä hän ei huomannut mitään liikettä. Ei näkynyt +yhtään vihollista hänen näköpiirinsä rajain sisällä ja kun käänsi +päätään, näki hän suureksi ihmeekseen talonpojan kyntämässä peltoaan +kookkaalla valkosella hevosella. Mitä varten hän laiskottelisi? Jos +kohta tuossa mäen takana on tappelu, niin täytyy viljan kuitenkin +kasvaa ja ihmisten saada elämistä. + +Maurice ei malttanut enää olla paikoillaan. Hän nousi ylös, antoi +katseensa liitää Saint-Mengesiin, jossa tykit paukkuivat ruskeanpunasen +pilven keskellä, katsahti Saint-Albertin tielle, näki sen mustanaan +viliseviä joukkoja, preussiläisiä, jotka nopeasti marssivat eteenpäin. +Mutta silloin tarttui Jean hänen sääreensä ja veti kiivaasti alas. + +-- Hulluko sinä olet? Ammutat varsin itsesi! + +Ja luutnanttikin murahti: + +-- Pysykää pitkällänne, siellä! Mitä pässinpäitä te olette, jotka +tahdotte kuolla vaikka ei ole käskyäkään. + +-- Seisottehan tekin, herra luutnantti! + +-- Niin, se on eri asia. Minun täytyy tietää, mitä tapahtuu. + +Kapteeni seisoi myös ja katseli ympärilleen. Vaan hän ei avannut +suutaan, ei välittänyt virkkaa sanaakaan miehilleen, astuskeli pellon +toisesta päästä toiseen. + +He odottivat yhä, vaan ei kuulunut uutta käskyä. Maurice oli tukehtua +reppunsa alle, joka painoi raskaasti selkää siinä vatsalla maatessa, ja +heitä oli komennettu pitämään reput selässä niin kauvan kuin +mahdollista. + +-- Kuule, pitääköhän meidän maata näin koko päivä? kysyi Maurice +viimein Jeanilta. + +-- Ehken kyllä... Solferinossa makasimme samalla tavalla, nokka maassa, +eräässä porkkanapellossa viisi tuntia. + +Ja sitten hän lisäsi lohduttavasti: + +-- Mutta mitä sinä ruikutat? Ei tässä ole kovinkaan paha olla. Mitä +varten me ilman aikojaan tarjoutuisimme kuolemalle. Kyllä se vielä +meidänkin vuoro tulee. Ja jos kaikki jo alussa ammuttaisiin, niin mitäs +sitten loppuun jäisi! + +-- Kas perhana, keskeytti Maurice, nyt savuaa jo Hattoyn mäkikin... Nyt +ne ovat sen anastaneet ja nyt on leikki kaukana! + +Uteliaisuutensa heräsi sekä osaksi entinen ahdistava pelkokin ja hän +seurasi tarkkuudella tapahtumia vastapäätä olevalla pyöreällä +mäenkukkulalla, ainoalla kohopaikalla, jonka hän näki peltojen suoran +viivan yläpuolella. Hattoy oli siksi kaukana, ettei hän eroittanut +tykkiväkeä, vaan valkosen savun hän aina näki tupsahtavan pensaikosta, +jonka peitossa patteria oli. Maurice käsitti, että se oli tärkeä paikka +ja nyt se oli vihollisten käsissä, kenraali Douay oli heti aamulla +luopunut sen puolustamisesta. Hattoy kohosi kaikkien ympäröivien +kukkuloiden ylitse. Heti paikalla alkoivat patterit ampua seitsemännen +osaston toista divisioonaa ja harventi sitä kovasti. Ne tähtäsivät +tarkemmin ja ranskalainen patteria, jonka läheisyydessä kapteeni +Beaudoinin komppania oli, menetti perättäin kaksi konstaapelia. +Kranaatin sirpale haavoitti erästä komppanian väestä, vei vasemman +jalan kantapään, ja miesparka huusi kuin olisi äkkipäätä menettänyt +järkensä. + +-- No, pidä nyt pienempää ääntä, mies, huusi Rochas, onko tuo nyt +kaunista että tuolla tavalla ulista kun on sattunut hiukan jalkaan! + +Mies vaikeni kuin tuomittu, jäi istumaan kantapää kädessä eikä +liikahtanut enää. + +Ja nyt alkoi hirvittävä tykistöottelu, kranaatit lentelivät molemmilta +puolilta maassa makaavien sotamiesten ylitse pitkin tasaista kenttää, +jossa ei liikahtanut ristin sielua paahtavassa helteessä. Eikä kuulunut +muuta kuin tykkien kammottava jyrinä, hävityksen myrskytuuli, joka +räiskeellään häiritsi kesäpäivän rauhaa. Tunti vierähti tunnin jälkeen +ja ampuminen ei hiljennyt, vaan preussiläiset patteriat olivat jo +osottautuneet paljon paremmiksi ranskalaisia. Melkein joka ainoa heidän +perkussioonikranaattinsa räjähti oikealla ajalla, jotavastoin +ranskalaiset haupitsikranaatit, jotka eivät lentäneet läheskään niin +kauvas, enimmäkseen räjähtelivät ilmassa ennen päämäärään saapumista. +Ja kaalipellossa ei miehillä ollut muuta tekemistä kuin kyyristyä +kokoon kuopuraan, johon heidät oli komennettu. Eivät voineet lauvaista +ainoata latinkia, sillä kehen se lähetettäisiin? Heidän näkösällään ei +ollut ainoata vihollista. + +-- Milloinkahan _me_ tästä pääsemme? sanoi Maurice jälleen, hän +oli nääntyä kärsimättömyydestä. Minä antaisin viisi frangia joka +ainoasta preussiläisestä! Mikä tätä kestää, ammutaan mäsäksi pian eikä +saa antaa vastaan. + +-- Odota -- vielä sinunkin vuorosi tulee, vastasi Jean levollisesti. + +Vaan silloin kuului vasemmalta töminää ja joka pää kääntyi sinne päin. +Se oli kenraali Douay, joka ratsasti esikuntineen katsomaan, miten +joukot käyttäytyivät ankarassa tulessa. Hän näytti tyytyväiseltä, antoi +muutamia käskyjä, kun samassa kenraali Bourgain-Desfeuilleskin laukkasi +esille metsästä. Vaikka hän tosin oli paraatisotilas, ei hän näyttänyt +pelkäävän kuulatuiskua; eikä hän käsittänyt mitään koko sotakomennosta, +vaan käyttäytyi kuin olisi ollut Afrikassa beduiinien keskellä. Huusi +ja heilutti käsiään aivan kuin luutnantti Rochas. + +-- Nyt he tulevat, nyt he tulevat, ei kestä kauvan ennenkun ollaan +silmä vasten silmää. + +Hän huomasi kenraali Douayn ja huusi: + +-- Onko totta, että marsalkka on haavoitettu? + +-- On, sitä pahempi... Sain juuri pari sanaa Ducrotilta, ilmoitti, että +marsalkka on määrännyt hänen ylipäälliköksi. + +-- Vai Ducrot?... No, mitä hän sanoo? + +Kenraali kohautti olkapäätään. Hän oli eilisestä saakka tietänyt, miten +tulee käymään, oli turhaan inttänyt, että pitäisi ottaa huostaan +Saint-Mengesin ja Illyn mäet mahdollisen peräytymisen varalta. + +-- Ducrot hyväksyy meidän suunnitelmamme, kaikki joukot kokoutuvat +Illyn kukkuloille. + +Ja hän kohotti taas olkapäätään ja teki toivottoman liikkeen ikäänkuin +sanoakseen, että se oli nyt liian myöhäistä. + +Kanuunanpauke esti selvään kuulemasta hänen ääntänsä, vaan Maurice +ymmärsi tarpeeksi asti. Mitä? Mac-Mahon haavoitettu, Ducrot +ylipäällikkönä, ja armeija vetäytyy takasin Sedanin pohjoispuolitse. Ja +näistä tärkeistä tapahtumista ei väestö tietänyt mitään. Kurjat +miesraukat, jotka olivat alttiit uhraamaan henkensä ja jäsenensä, eivät +aavistaneet, että uusi oikku, uusi vaara uhkasi heitä. Hän tunsi, että +sotajoukko oli turmion ja tappion tiellä, ilman varmaa suunnitelmaa, +ilman päällikköä. Vaan saksalaiset, he marssivat varmuudella suoraan +päämääräänsä kohti! + +Kenraali Bourgain-Desfeuilles aikoi juuri ratsastaa tiehensä, kun +kenraali Douay, jolle tomunen ja hengästynyt husaari kiidätti uutta +ilmoitusta, huusi hänen jälkeensä niin korkealla äänellä, että se +kaikui jyrinänkin yli. + +-- Kenraali, kenraali, -- Ducrot ei olekkaan ylikomentaja, vaan +Wimpffen!... Niin hän saapui eilen keskellä Beaumontin pakoa de Faillyn +sijaan, joka komensi viidettä osastoa... Ja hän kirjoittaa tässä, että +hänellä on sotaministeristöltä käsky astua ylikomentajaksi, jos +marsalkalle tapahtuu jotain! Ja nyt ei peräydytäkään, nyt käsketään +anastaa takasin ja puolustaa ensimmäisiä asentojamme. + +Bourgain-Desfeuilles kuunteli silmät selällään. + +-- No, perhana... Jos tietäisi ... no, minulle se on yhdentekevää! + +Ja hän laukkasi tiehensä, hänelle oli todellakin yhdentekevää, +marssittiinko eteenpäin vai takasinko käännyttiin, hän oli toivonut +kohoavansa tässä sodassa jättiläisaskeleilla, vaan koska kaikki +näyttivät olevan tyytymättömiä, ei hänellä ollut kuin yksi toivo, että +sotaretki pian päättyisi. + +Kapteeni Beaudoinin komppania alkoi taas pilkata upseeria ja +päällystöä. Maurice ei hiiskunut mitään, vaan hänen mielestään +Loubetilla ja Chouteaulla oli täysi syy ivata ja herjata. Hei vain, +milloin eteenpäin milloin taakse. Kaikki ne päälliköksi kelpaavat! +Parempi olisi ollut nukkua kotona sängyssään kuin olla täällä +tuollaisten komennettavana! Kolme ylipäällikköä kahdessa tunnissa! Ja +kaikki yhtä viisaita ja eripuraisia, eivät tietäneet mitään eivätkä +sopineet mistään. Ei, ei sitä mikään kestä! Ja lopuksi tuli aina +petosjuttu, kyllä kai Ducrotille ja Wimpffenille kelpaa kolme miljoonaa +yhtä hyvin kuin Mac-Mahonillekin. + +Kenraali Douay istui hevosensa selässä esikuntansa keskellä ja katseli +preussiläisten asentoa; ajatuksensa eivät olleet iloisia. Kranaatit +sinkoilivat hänen ympärilleen ja hän katseli kauvan Hattoyn mäkeä, +josta niitä lakkaamatta sateli. Sitten hän kääntyi Illyyn päin, +viittasi erään upseerin luokseen viemään käskyä viidennen osaston +prikaatille, jonka oli edellisenä päivänä pyytänyt kenraali +Wimpffeniltä, se tulisi ylläpitämään yhteyttä kenraali Ducrotin +vasemman siiven kanssa. Ja miehet kuulivat hänen sanovan: + +-- Jos preussiläiset ottavat Illyn haltuunsa, emme kestä tässä +tuntiakaan, vaan tulemme työnnetyiksi Sedaniin. + +Hän ratsasti pois, hävisi esikuntineen metsätien mutkaan, ja ampuminen +kävi vielä kiivaammaksi. Varmaan oli vihollinen huomannut hänet, sillä +nyt alkoi tulla kranaattia ei ainoastaan vastapäätä olevasta patterista +vaan viistoon vasemmalta puolelta, Frenoisin patterioista, ja Igesin +niemeltä, josta ammuttiin ristiin Hattoyn mäeltä tulevien kranaattien +kanssa. Koko Algierin ylämaa oli luotien pyyhittävänä ja komppanian +asema alkoi käydä kauhistuttavaksi. Miehillä oli jo ollut täysi työ +vahtiessaan, mitä edessäpäin tapahtui, nyt heitä ahdistutti ampuminen +syrjiltäkin, eivät oikein tietäneet, mistä suurin vaara uhkasi. Aivan +perättäin kuoli kolme miestä, kaksi haavoitettuna voihki surkeasti. + +Nyt tuli kersantti Sapininkin vuoro. Hän oli kääntänyt päätään, näki +kranaatin tulevan, ei voinut väistyä sen tieltä, sanoi ainoastaan: + +-- Kas nyt! + +Hienopiirteiset kasvot suurine kauniine silmineen ilmaisivat syvää +surumieltä, vaan ei pelkoa. Kranaatinsirpale repäsi vatsan auki. + +-- Elkää jättäkö tähän; viekää, viekää ambulanssiin... Minä rukoilen +teitä, viekää pois täältä! + +Rochas aikoi kieltää häntä vaikeroimasta. Hän riensi kersantin luo +sanomaan, että kun on saanut sellaisen haavan on turhaa vaivata enää +ketään, vaan nähdessään miesparan tuskan ei hän voinut sitä tehdä. + +-- Odota vähän aikaa, Sapin raukka, niin ne tulevat noutamaan +paareilla. + +Mutta onneton vaikeroi ja itki, epätoivossa kun onnensa unelma haihtui +samalla kun veri juoksi kuiviin. + +-- Viekää pois, viekää pois... + +Ja kapteeni Beaudoin, jonka kiihoittuneet hermot eivät kestäneet hänen +valitustaan, komensi kaksi miestä kantamaan haavoitetun vieressä +olevaan lehtoon, jossa ambulanssi oli. Chouteau ja Loubet juoksivat +heti Sapinin luo, tarttuivat, toinen jalkoihin toinen hartioihin, ja +kantoivat juoksujalassa pois. Vaan tiellä he näkivät hänen ojentavan +itseään niin oudosti, vetävän viimesen hengenvetonsa. + +-- Kuule, hän on kuollut! sanoi Loubet, jätetään tähän. + +Chouteau suuttui. + +-- Tokko juokset, pöllö, ja parempaa kyytiä... Vai tähän, että huutavat +meidät takasin... + +He juoksivat metsään, johon jättivät ruumiin puun juurelle, ja +katosivat, eikä heitä nähty ennenkun illalla. + +Ampuminen kiihtyi, läheistä patteria lisättiin kahdella tykillä ja +korviasärkevässä yhä kasvavassa jyrinässä tunsi Maurice äkkiä +mieletöntä pelkoa. Häntä ei ollut värisyttänyt, ei vaivannut +tuskallinen painava tunne sydänalassa, niinkuin tavallisesti, eikä +häntä ensi alussa haluttanut suin päin paeta. Vaan nyt, nyt! Ja se oli +yksinkertaisesti mietinnän vaikutusta, jota usein tapaa hienontuneissa, +hermoheikoissa ihmisissä. Vaan Jean oli vieressä ja varuillaan, tarttui +lujasti kiinni ja painoi rinnalleen maahan, -- näki Mauricen silmistä, +mitä hänessä liikkui. Ja sitten hän alkoi häntä haukkua ja soimata, +tietäen että potku on monasti paras keino antamaan sotamiehelle +rohkeutta. Toiset vapisivat ja tärisivät. Pache oli vesissä silmin ja +vaikeroi kuin pieni lapsi, Lapoulle kiemurteli maassa kuin mato, hänen +vatsaansa puri kauheasti, ja hän irvisteli niin, että toisten täytyi +tuskissaankin nauraa ja pilkkailla häntä. + +-- Häpeä nyt, kuiskasi Jean Mauricelle; oletko sinä tuollainen kehno +raukka? Tahdotko joutua koko sotaväen pilkaksi niinkuin tuo paksu +moukka tuossa?... Minä annan korvillesi, jos et vain käyttäydy +siivosti! + +Senkaltaisilla kehoituksilla hän piti Mauricea lämpimänä kun huomasi +yht'äkkiä 6-700 kyynärän päässä, aivan vastapäätä, metsästä ilmestyvän +puoli tusinaa tummia sotilaspukuja. Ne olivat preussiläisiä, he +tunsivat heti huippulakista, että siinä nyt vihdoinkin preussiläiset +olivat, ensimmäiset pyssynkantomatkalla. Niitä tulikin useita komantoja +ja he näkivät kranaattien pommahtavan maahan heidän edessään ja +tupruuttavan lauetessaan tomupilven ilmaan. Siellä metsän laidassa he +näyttivät pieniltä tinasotamiehiltä, joita on järjestetty kauniisti +pöydälle. Vaan kun kranaatteja alkoi tuiskuamalla tuiskuta hävisivät he +jälleen puiden taa. + +Heti kun Beaudoinin komppania huomasi vihollisen, pamahtivat heidän +pyssynsä. Maurice ampui ensimmäiseksi, toiset seurasivat esimerkkiä. He +eivät olleet saaneet käskyä, kapteeni aikoi kieltää, vaan pidätti +itsensä kun näki luutnantin viittaavan. Täytyihän heidän viimenkin +saada ampua pari laukausta, polttaa muutamakaan patroonista, joita +olivat toista kuukautta muassaan kanneksineet. Maurice oli kaikista +innokkain; pelkonsa haihtui, hän tyyten unohti sen kuullessaan pyssynsä +paukahtavan. Mutta pian oli metsän rinta jälleen autio, ei hievahtanut +lehtikään, ei näkynyt ainoatakaan preussiläistä; ja he ampuivat yhä, +ampuivat innossaan liikkumattomia puunrunkoja. + +Kun Maurice kohotti päätään, huomasi hän hämmästyksekseen översti +Vineuilin parin askeleen päässä, liikkumattomana ratsullaan kuin +kivikuva, kasvot viholliseen päin käännettyinä, luotien ja kranaattien +putoillessa eteen ja taakse. Koko 106:s rykmentti mahtoi nyt olla +niillä seuduin, toiset komppaniat olivat sijoitetut ympärillä oleville +pelloille. Nyt hän näki lipunkin, jota aliluutnantti kantoi. Vaan se ei +ollutkaan enää aamullinen sumuun kiedottu riepu. Kirkkaassa, lämpimässä +päivänvalossa säteili kultainen kotka ja kolmevärinen liina välähteli, +vaikka siinä olikin joku reikä ja se oli mustunut voittoisien +taistelujen ruudinsavussa. Tykin paukkeessa liehui lippu sinistä +suvitaivasta vasten ylpeänä kuin voitonmerkki. + +Ja miksikäs he eivät voittaisi, koska kerran viimein saivat taistella? +Maurice ja hänen toverinsa kiihoittuivat kiihoittumistaan +ammuskellessaan hiljaista metsää, jossa tuli sateena maahan lehtiä ja +pieniä taittuneita puun oksia. + + + + +III. + + +Henriette ei ummistanut silmiään koko yönä. Hän ei voinut nukkua kun +tiesi miehensä olevan Bazeillesissa, lähellä vihollista. Turhaan hän +muistutteli itselleen, että Weiss lupasi palata kotiin heti vaaran +uhatessa, ja hän kavahti istualleen joka silmänräpäys, luullen +kuulevansa miehensä askeleet portaissa. + +Noin kymmenen aikaan hän ennen maata panoansa avasi ikkunan ja katseli +ajatuksiin vaipuneena pimeyteen. Tuskin eroitti enää kivitystä +Voyardkadulla, joka ammotti mustana korkeiden, vanhojen rakennusten +välissä. Kaukana, latinakoulun luona, paloi uninen kaasulyhty ja +kadulta nousi salpietarin sekanen kellarin haju; äkäsen kissan +naukuminen, jonkun sotamiehen raskaat askeleet häiritsivät +hiljaisuutta. Sitäpaitsi kuului tavatonta liikettä joka puolelta +kaupunkia, hevosella ajoa ja yhtämittaista jytinää, joka kammotti +häntä. Tykyttävällä sydämmellä hän odotti ja kuunteli, kuunteli turhaan +miehensä tuttuja askeleita, ei tullut, ei kuulunut kääntyväksi kadun +kulmasta. + +Tunnit lipuivat tiehensä, ja hän pelästyi kun näki äkkiä etäällä, +vallin toisella puolella, soihtuja ja valkeita. Oli pilkko pimeä, hän +ei tahtonut muistaa paikkoja. Laaja, välähtelevä pinta siellä alhaalla +oli varmaankin veden alle lasketut niityt. Mutta mitä tulia ne nuo +olivat, joita sytyteltiin ja sammuteltiin Marféen puolella? +Joka puolella niitä näkyi yössä tuikkimassa, Pont-Maugissa, Frenoissa, +Noyersissa vilkkuivat salaperäiset tulet ikäänkuin lukemattomien, +eteenpäin liikkuvien ihmisjoukkojen keskeltä. Ja oudot kammottavat +äänet kasvoivat, hän luuli kuulevansa hevosten päristämistä, aseitten +helinää, astuntaa, kuin mahtava ratsuseurue, kokonainen kansa olisi +lähtenyt vaeltamaan tässä tuonelan pimeydessä. Ja yht'äkkiä pamahti +tykinlaukaus, yksi ainoa, jyrähti ukkosen voimalla ja sitten seurasi +syvä hiljaisuus. Hän vavahti, tunsi verensä hyytyvän. Mitä se oli? +Merkkikö, että joku liike oli onnellisesti suoritettu, ilmoitus, että +kaikki oli valmiina, että aurinko saattoi nousta. + +Kello kaksi heittäytyi Henriette riisuutumatta vuoteelleen jättäen +ikkunan auki. Hän ei jaksanut enää olla pystyssä. Minkätähden hän +_nyt_ vapisi pelosta ja kauhusta, hän, joka aina oli niin +levollinen, joka tavallisesti tyyneydellä otti vastaan kaikki elämän +koetukset? Viimein hän vaipui levottomaan uneen tuntien koko ajan +onnettomuuden aavistuksen ahdistavan itseään kuin painajaisen. + +Jälleen pamahti tykinlaukaus, vaan tällä kertaa sitä seurasi toinen ja +sitten taas toisia yhtä mittaa. Hän nousi kylmästä väristen istualleen. +Missä hän oli? Hän ei tuntenut omaa makuusuojaansa, hän oli ikäänkuin +sankkaan sumuun kiedottuna. Ja sitten hänelle selvisi, että aamu-usva +oli tunkeunut avoimesta ikkunasta huoneesen. Joka silmänräpäys eneni +kanuunain jyske. Hän hyppäsi ylös ja juoksi ikkunan luo kuuntelemaan. +Silloin löi Sedanin kirkon kello neljä. + +Päivä sarasti, harmaana ja likasena punaseen vivahtavassa sumussa. Hän +ei eroittanut mitään, ei edes koulukartanoa, joka oli niin lähellä. +Taivaan Jumala, mistä, mistä se ampuminen kuului? Hän ajatteli +ensimmäiseksi veljeään, sillä pauke kuului nyt hiljempaa ja niinkuin +pohjosesta, kaupungin yläpuolelta. Vaan sitten se hänestä taas kuului +edestäpäin, Bazeillesista, ja hänen sydämmensä kutistui kokoon pelosta +miehensä tähden. Niin, varmaan nyt tapeltiin Bazeillesissa, varmaan! +Mutta hän rauhoittui jälleen, ääni tuntui tulevan enemmän oikealta. +Ehken he ottelivat Doncheryssä, muistaakseen oli silta jäänyt +purkamatta. Epätietoisuus vaivasi häntä; Bazeillesissa vai +Doncheryssäkö se oli? Voi, hänen oli mahdoton varmasti päättää -- +korvissaan humisi, kohisi, paukkui. Hän ei jaksanut enää sitä +kuunnella, hänen täytyi lähteä ulos, täytyi saada tietää. Ja +heitettyään huivin hartioilleen, hän riensi Voyardkadulle. + +Vaan ulos tultuaan täytyi hänen pysähtyä hetkeksi ennenkun uskalsi +lähteä eteenpäin, kaupunki ei ollut koskaan näyttänyt hänestä niin +peloittavalta, katu oli musta kuin hauta sakean sumun alla. Aamuhämärä +ei ollut vielä päässyt tunkemaan märille kiville saakka, vanhojen +savustuneiden talojen väliin. Voyardkatua astuessaan hän ei nähnyt +muuta kuin kaksi turkolais-sotilasta ja naisen, jotka istuivat syvällä, +kurjassa pienessä kapakassa unisen talikynttelin valossa. Maquakadulla +vasta oli hiukan liikettä, sotamiehiä hiipi porttikäytävissä, -- olivat +varmaan arkoja nahastaan ja etsivät lymypaikkaa --, täällä eräs +kyrassieeri etsi kapteeniaan ja paukutti kiroillen ja noituen oville, +tuolla kapusi koko perhekunta rattaille, hikoillen tuskasta ja pelosta, +että heidät vaara yllättää, ennenkun pääsevät Bouilloniin, Belgian +puolella, jonne toinen puoli Sedanin asukkaista oli kahtena viimesenä +päivänä paennut. + +Hän kääntyi ruununvoudin asunnolle; siellä varmastikin tiedetään, missä +taistelu on. Ja hänen päähänsä pisti oikaista pikkukatuja myöten, +joilla ei liikkunut niin paljon ihmisiä. Vaan Fourkatu ja Laboureurkatu +olivatkin täynnä kanuunia etulaitoksineen ja ruutivaunuineen, jotka oli +edellisenä päivänä tuotu ja sitten sinne sokkeloon unohtuneet. Siltä +ainakin näytti, sillä väkeä ei ollut missään. Ne olivat niin hyljätyn +näkösiä ja katu oli autio. Puistatti katsellessa sellaista joukkoa +hyödyttömiä ampumavehkeitä. Hänen täytyi siis kääntyä takasin ja mennä +latinakoulun ohi sekä Suurtakatua "Eurooppa" nimisen hotellin ohitse. +Portilla seisoi lähetti pidellen suitsista hevosia esikuntaupseereille, +joiden puhe kuului valaistusta ruokasalista. + +Turennen puistossa sekä Rivagetorilla oli vieläkin enemmän ihmisiä; +levottomia ryhmiä, joissa oli naisia ja lapsia, aaltoili sinne tänne +joka suunnalla. Ja siellä hän näki erään kenraalin tulevan kiroillen +"Kultarististä", nousevan ratsunsa selkään ja lähtevän nelistämään +ikäänkuin olisi tahtonut ajaa kumoon kaikki ihmiset. Hän aikoi ensin +mennä raatihuoneelle, vaan kääntyi sitten Siltakadulle ja lähti +ruununvoudin talolle. + +Ja Sedan ei ollut vielä milloinkaan ennen tehnyt häneen niin surullista +vaikutusta, se oli kuin onnettomuus jo olisi sen omakseen leimannut. +Talot näyttivät kuolleilta, toiset autioina ja tyhjinä, toisissa olivat +ikkunat sekä ovet tarkasti suljetut ja niiden takana valvoivat +unettomat tuskastuneet ihmiset ratkasevaa hetkeä odottaen. Kaikki +näytti niin viluiselta ra'assa aamuilmassa; kaduilla ei elämä vielä +ollut oikein herännyt, mutta joka paikassa näkyi jälkiä hämmennyksestä +ja pelosta ja paosta. Päivä valkeni valkenemistaan; kello oli puoli +kuusi ja tykinpauke kuului paljoa heikommin korkeiden mustien talojen +välissä. + +Henriette tunsi ruununvoudin portinvartijan tytön, pienen +vaaleatukkaisen, suloisen Rosen, joka kävi työssä Delaherchen +tehtaalla. Äitinsä ei ollut kotona, vaan Rose otti hänet hyvin +ystävällisesti vastaan. + +-- Voi, rakas rouva, me olemme nääntymäisillämme! Äiti laskeutui +hetkeksi pitkälleen, kun tuskin enää jaksoi seista. Hän on valvonut +koko yön, portti ei saa olla hetkeäkään kiinni tässä hujakassa. + +Ja ennenkun Henriette ennätti mitään kysyä, alkoi hän kertoa viime +päivien ihmeitä. + +-- Marsalkka nukkui hyvästi koko yön, vaan keisari parka! te ette voi +aavistaa, miten hän kärsii... Ajatelkaas, eilen kun minä olin siellä +auttamassa liinavaatteiden jakamisessa ja menin keisarin makuusuojan +ohi, niin kuului sieltä vaikeroimista, voi, te ette usko, ihan minun +sydäntäni repi se vaikeroiminen... Kyllä hänellä mahtaa olla kauheat +tuskat, koska täytyy sillä tavalla valittaa. Kun on ihmisiä läsnä, niin +hän koettaa hillitä itseään, vaan yksinään, hyvänen aika miten +surkeasti hän huutaa. Koko ruumistani vapisutti kun kuulin, kuka siellä +niin sairaana on. + +-- Missähän ne ovat koko aamun taistelleet, tietääkö Rose? kysyi +Henriette, vaan Rose ei antanut keskeyttää itseään. + +-- Arvaattehan, että minun on käynyt säälikseni keisariparkaa ja tänä +yönä olen ollut neljä viisi kertaa hänen ovensa takana kuuntelemassa... +Ja koko ajan hän vaikeroi ja valitti, ei suinkaan liene ummistanut +silmäänsä koko yönä, ei suinkaan. Ihan on kauheata, että hänen täytyy +kärsiä sellaista tuskaa ja miettiä sen lisäksi kaiken maailman asioita. +Sillä rouva ei saata aavistaa, mitä elämätä ne pitävät hänen +ympärillään. Minä luulen, että ne ovat kaikki päästä pilalla! Juoksevat +ulos ja sisään, paiskeloivat ovia, ja uusia tulee yhä; toiset itkevät, +toiset ovat vihasia, ja elävät itsekukin miten haluttaa. Koko talo on +mullin mallin! Upseerit latkivat sisäänsä pullon suusta kaikki viinit +ja paiskautuvat sänkyihin saappaat ja kannukset jalassa!... Keisarista +vaan ei ole paljoa vastusta eikä hän ota liikaa tilaa, -- kunhan on +nurkka, johon kyykähtää yksinään valittamaan! + +Henriette uudisti kysymyksensä. + +-- Missäkö tappelu on? Bazeillesissa, ja se alkoi jo varhain aamulla... +Sotamies ajoi tänne ja toi marsalkalle tiedon ja hän meni sitä heti +keisarille ilmoittamaan. Nyt on ehkä neljänneksen verran siitä, kun +marsalkka ratsasti pois, ja keisari taitaa myös lähteä, koska pukevat +parhaillaan. Äsken juuri näin, että laittoivat ja koristelivat hänen +kasvojaan kaikenmoisilla rasvoilla ja laitoksilla. + +Nyt tiesi Henriette tiettävänsä ja lähti pois. + +-- Hyvästi pikku Rose! Minun täytyy mennä. + +Ja tyttö saattoi hänet portille sanoen vielä viimeseksi: + +-- Jos mitä haluatte tietää, niin tulkaa vain tänne. Tiedänhän minä, +että teihin voi luottaa. + +Henriette palasi kiireesti kotiinsa. Hän toivoi varmasti että mies oli +tullut kotiin hänen poissaollessaan ja pelkäsi hänen olevan rauhatonna +kun koti on tyhjä. Tultuaan lähelle hän katsoi odottiko miehensä häntä +ikkunassa, vaan ei, se oli selki selällään eikä näkynyt ketään. Ja +tyhjät olivat suojatkin, joiden läpi hän kiiti hämmästyneenä ja +väristen ra'asta kosteudesta, joka oli tunkeunut asuntoon. Ampuminen +jatkui yhä. Hän meni ikkunan luo. Nyt hän tiesi, mitä halusi tietää, +taistelu oli Bazeillesissa ja hän värähteli joka kerran kun +kuularuiskut paukkaen laukesivat ja kanuunat jymähtivät. Niiden ääni +tuntui lähenevän, taistelu kiihtyi joka hetki. + +Minkätähden ei Weiss palannut? Olihan hän niin varmasti luvannut tulla +heti kotiin kun vihollinen ahdisti Bazeillesia! Hän tuli yhä +levottomammaksi, ajatteli kaikenmoisia esteitä, tie oli kenties tukossa +eli kranaattisade niin ankara, ettei hän tahtonut lähteä. Vai +olisikohan tapahtunut onnettomuus? Ei ei, sellaista hän ei tahtonut +ajatella, täytyi pitää kiinni toivosta, ett'ei kadottaisi rohkeuttaan. +Sitten hän mietti itse lähteä Bazeillesiin miestään vastaan, vaan +pelkäsi sivuuttavansa hänet tiellä ja mikä hänen eteensä silloin +tulisi! Weiss olisi jos kuinka levoton, jos ennättäisi ensin kotiin. +Sitäpaitsi oli sellainen yritys varsin tuhmanrohkea, oli; mutta vaikka +hän ei koskaan tahtonut pitää melua itsestään oli hänestä kumminkin +luonnollisinta, että mies ja vaimo ovat vaaran hetkellä yhdessä. + +Mutta samassa juolahti Delaherche hänen mieleensä. + +-- Sinne minun täytyykin mennä! + +Isäntähän oli myös ollut yötä Bazeillesissa ja tietää varmaan jotain +Weissistä. Hän riensi alas ja meni suoraan käytävän kautta, joka johti +heiltä tehdasrakennukseen. Tultuaan vanhaan puutarhaan, joka nyt oli +kivitetty ja josta ei enää ollut muuta jälellä kuin suuri viheriä +satavuotisten jalavien varjoama ympyrä, näki hän hämmästyksekseen +vahtisotamiehen vaunuliiterin ovella. Sitten hän muisti kuulleensa, +että seitsemännen osaston rahastoa säilytettiin täällä Delaherchen +tehtaalla ja hänestä tuntui kummalliselta ajatella, että täällä löytyi +niin paljon kultaa, monia miljoonia, sanottiin, ja vallien ulkopuolella +ihmiset tappelivat ja surmasivat toisiaan. Mutta juuri kun hän aikoi +nousta kyökinportaita ylös häntä kohtasi uusi ihme, jotain niin +tavatonta, että astui kolme neljä porrasta alas ja jäi miettimään, +tokko uskaltaakaan enää mennä Gilberten luo. Eräs sotilas, eräs +kapteeni livahti hänen ohitsensa, nopeasti ja äänettömästi kuin näky, +vaan hän ennätti kumminkin tuntea miehen samaksi, jonka oli usein +nähnyt Gilberten luona Charlevillessä. Hän palasi kartanolle ja vilkasi +makuusuojan korkeihin ikkunoihin, vaan uutimet olivat vielä kiinni. +Sitten hän teki äkkipäätöksen ja nousi rivakkaasti portaita ylös. + +Ensi kerroksessa hän aikoi lapsuuden toverin ja ystävättären oikeudella +koputtaa Gilberten pukuhuoneen ovelle; olihan hän usein ennenkin käynyt +täällä aamusilla juttelemassa. Vaan se olikin raollaan, ikäänkuin joku +olisi kiireessään unohtanut lukita sen, ja hän astui estämättä +pukusuojaan sekä siitä hiljaa makuuhuoneesen. Se oli hyvin korkea ja +katosta riippuivat syvissä poimuissa raskaat, punaset samettiverhot +leveän vuoteen edessä. Ei kuulunut muuta ääntä kuin hiljainen tasainen +hengitys, nukkuvan rauhallinen hengitys, ja suojan täytti vieno +syreenin tuoksu. + +-- Gilberte! kuiskasi Henriette. + +Vaan hän ei herännyt; ja punaisten uutimien raosta tunkevassa heikossa +valossa lepäsi soma pyöreä päänsä toisen käsivarren varassa kauniin +tumman tukan ympäröimänä. + +-- Gilberte! + +Hän liikahti, venyttelihe, silmiään avaamatta. + +-- Gilberte! + +Nyt hän nosti päätään ja tunsi Henrietten. + +-- Sinäkö se olet?... Mitähän kello lienee? + +Kuultuaan, että se oli kuusi hän tuli vähän hämilleen, vaan koetti +peittää sitä ja torui leikillisesti, että Henriette oli hänet niin +aikaseen herättänyt. + +Henriette kysyi Delaherchea ja hän vastasi nopeasti: + +-- Eihän hän vielä ole tullut; ehken vasta yhdeksän ajoissa... +Minkätähden hän olisi näin aikaseen palannut? + +Henrietten täytyi temmaista hänet onnellisesta huolettomuudestaan. + +-- Taivaan tähden, Gilberte, Bazeillessa on taisteltu aikasesta aamusta +ja minä pelkään niin kovin kun mieheni on siellä. + +-- Elä ensinkään pelkää!... Minun mieheni on niin varovainen, että hän +olisi aikoja palannut, jos siellä olisi ollut vähinkään vaara +tarjolla... Sinä saatat olla aivan huoleton niin kauvan kun hän on +poissa! + +Nämä sanat rauhoittivat Henrietteä. Niin, Delaherche ei todellakaan ole +se mies, joka suotta vaaraan antautuu. Hän tuli heti rohkeammalle +mielelle ja riensi avaamaan uutimet, että valo pääsi huoneesen. Toinen +ikkunan puolisko jäi auki ja ampuminen kuului selvästi täyttäen +jyminällään saman suojan, joka muutamia minuuttia takaperin lepäsi +rauhan ja onnellisen hiljaisuuden vallassa. + +Gilberte katseli silmät selällään selkeää aamutaivasta. + +-- Mitä? Joko taistelu on alkanut? + +Hänen paitansa lipui pois hienolta alastomalta olaltaan, joka näkyi +tumman tukan alta. + +-- Voi Jumala, joko he nyt tappelevat näin aikaseen aamulla!... Se on +niin kauheata kaikki, koko sota! + +Vaan Henrietten katse oli kiintynyt hansikkapariin pienellä pöydällä, +pariin valkosia sotilashansikkaita, ja hän peräytyi ehdottomasti +hämmästyksestä. Gilberte punastui ja veti hänet hämmentyneenä veltolla +liikkeellä vuoteen laidalle istumaan. + +-- Minä aavistin, että sinä olit nähnyt ja tiesit kaikki!... Elä, rakas +Henriette, tuomitse minua kovin... Hänhän oli vanha ystävä, kerroinhan +sinulle jo siellä kotona Charlevillessä, muistathan... + +Hän puhui hiljaa liikutetulla äänellä, vaan huulilla asui nauru. + +-- Ja eilen ... eilen hän pyysi niin kauniisti, ja me näimme toisemme +pitkän, pitkän ajan kuluttua... Ja ajatteles, että hänen täytyy +taistella tänään ja kaatuu ehkä ... kuinka olisin voinut kieltää? + +Henriette kuunteli miettiväisenä. Tämä kummastutti häntä, -- hän ei +pystynyt käsittämään Gilberteä. Varmaankin he olivat niin peräti +erilaiset. Hän ei ollut koko yönä eikä aamuna ajatellut muuta kuin +miestään sekä veljeään, jotka olivat hengenhädässä. Miten saattoi +ihminen, jonka lähimpiä kuolema joka silmänräpäys uhkasi, nukkua niin +makeasti ja näyttää iloiselta ja rakastuneelta? + +-- Vaan miehesi, Gilberte, ja -- se toinen ... eikö sinun sydäntäsi +kirvele, ett'et ole heidän luonansa nyt? Etkö ajattele, että he ovat +vaarassa, että heidät saatetaan kantaa tänne raajarikkoina, kuoliaina? + +Gilberte ojensi kauniit käsivartensa eteensä. + +-- Ei ei, älä puhu tuollaista! Miksi sinä peljästytät minua juuri kun +olen herännyt?... En minä tahdo sellaista ajatella, ei ei, se on kovin +kauheata! + +Ja Henrietten täytyi väkisinkin naurahtaa. Hänen mieleensä +muistui heidän lapsuutensa, jolloin Gilberten isä määrättiin +tullin tarkastajaksi Charlevilleen ja hän lähetti tyttärensä +Chêne-Papuleux'hön, kun hän oli ruvennut yskimään ja äitinsäkin oli +kuollut nuorena rintatautiin. Pikku Gilberte ei ollut kuin yhdeksän +vuoden vanha, vaan tavattoman vilkas jo ja mielistelevä, oli milloin +näyttelijätär, milloin kuningatar, koristeli itseään aina, säästi +kaikki hopeapaperit makeisista laittaakseen rannerenkaita ja +korvahetuloita. Ja samallaisena hän oli pysynyt, oli juuri sama iloinen +elämänhaluinen lapsi joutuessaan naimisiin metsävirkamies Maginotin +kanssa. Hän ei sietänyt Mezièresiä, joka oli ikäänkuin haudassa vallien +ja mäkien välissä, vaan jäi asumaan hauskaan Charlevilleen. Isä oli +kuollut ja hän eli aivan mielensä mukaan, sillä Maginot oli +hyväluontoinen, vähäpätöinen mies, joka ei koskaan sekaantunut vaimonsa +asioihin. Kaupungilla juteltiin paljon, vaan ei hänellä kumminkaan +ollut omallatunnollaan muuta vaarallisempaa kuin suhde kapteeni +Beaudoiniin, vaikka eli alituisessa upseeritulvassa, johon oli joutunut +översti Vineuilin kautta. Hän oli hyväsydämminen ja iloinen; halusi +olla ihailtu ja kaunis. + +-- Se oli kumminkin hyvin pahasti tehty, että sallit hänen tulla tänne, +sanoi Henriette viimein vakavasti. + +Gilberte laski hyväilevän pehmosen kätensä ystävättären huulille. + +-- Henriette kulta, enhän voinut olla suostumatta tämän ainoan, ainoan +kerran... Tiedäthän, etten minä tahdo pettää uutta miestäni! + +He eivät puhuneet enää mitään kumpikaan, vaan syleilivät toisiaan +hellästi. Hehän olivat lapsuuden ystäviä ja ymmärsivät, vaikka +olivatkin niin erilaiset, toistensa tunteet. + +-- Voi kauheata tuota ampumista! huudahti Gilberte ylös hypähtäen. +Minun täytyy sukkelasti pukeutua! + +Tykinpauke kuului taas kovemmin. Hän sieppasi vaatteensa ja puki +Henrietten avulla sukat ja kengät jalkaansa sekä otti kiireimmiten +aamutakin ylleen ollakseen valmis, jos tultiin alas käskemään. Juuri +kun hän oli kiertämässä hiuksiaan ylös kolkutettiin ovelle ja hän +riensi avaamaan. + +-- Tule, tule vaan, rakas äiti! + +Tavallisella ajattelemattomuudellaan hän laski anoppinsa huoneesen eikä +muistanut hansikkaita, jotka olivat vieläkin pöydällä. Henriette astui +pöydän luo ja koetti peittää niitä, vaan rouva Delaherche oli heti +sisään astuttuaan huomannut ne ja jäi kuin kivettyneenä ovelle +seisomaan. Sitten hän vilkasi ympärilleen ja katsoi pitkään leveätä +samettiverhojen kätkemää vuodetta. + +-- Rouva Weisskö täällä onkin!... Oletko todellakin voinut nukkua, +Gilberte? + +Nähtävästi hän olisi tahtonut sanoa vähän muutakin miniälleen. Voi tätä +avioliittoa, jota hän niin oli vastustanut, vaan jonka poikansa +vietettyään kaksikymmentä hiljaista vuotta mitättömän vaimon rinnalla, +solmi tuon nuoren, kevytmielisen naisen kanssa! Ja hän oli tehnyt +kaikki mitä oli voinut suojellakseen poikansa kunniaa pilkuttomana, -- +ja nyt alkoi Gilberten menneisyys jälleen kummitella! Ei, tämä oli +liikaa, hänen täytyi keskustella poikansa kanssa... Hän ei voinut +sietää, että vanha kunniallinen nimensä tahrattiin! + +Gilberte punastui kaulaa myöten ja sammalsi: + +-- Kyllä ... nukuin minä pari tuntia... Julius ei ole vielä kotona! + +Rouva Delaherche keskeytti hänet. Hän oli ollut koko aamun hyvin +levoton poikansa tähden, vaan hän oli vanhanaikainen, urhoollinen +nainen, joka ei suotta vaikeroinut. Ja nyt hän muisti, mitä varten oli +miniänsä luokse tullut. + +-- Enosi, översti Vineuil on lähettänyt ylilääkäri Bourochen pyytämään, +että saisivat asettaa tänne ambulanssin... Hän tiesi, että meillä on +tehtaassa kyllin tilaa ja minä lupasin jo heidän käytettäväkseen +kuivaus-salin... Vaan ehkä on parasta, että sinä menet heidän +puheilleen... + +-- Mennään, mennään heti, sanoi Henriette innostuneena. + +Gilberteäkin översti Vineuilin ehdotus huvitti. Hän sitasi kiireellä +mustan pitsiliinan päähänsä ja he lähtivät kolmen makuusuojasta. Vaan +porttiholviin tultua he näkivät kadulla suuren väkijoukon. Matalat, +yhden hevosen vetämät vaunut vierivät hitaasti eteenpäin, ajajana eräs +luutnantti, ja he luulivat ensimmäisten haavoitettujen jo saapuvan. + +-- Niin, niin, ajakaa vain pihaan... Täällä se on! + +Vaan he huomasivat erehtyneensä. Haavoitettu, joka lepäsi vaunujen +perällä, olikin marsalkka Mac-Mahon ja hänet vietiin ruununvoudin +taloon. Saatuaan vaarallisen lihahaavan ylhäälle reiteensä oli hän +pikipäin sidottanut sen pienessä puutarhurin majassa, kannatuttanut +itsensä vaunuihin ja käskenyt viedä Sedaniin. Hän oli avopäin, toinen +jalka paljaana, ja univormun kultanauhat liassa ja veressä. Mitään +puhumatta hän kohotti päätään, katsoi väsyneesti ympärilleen ja +huomattuaan portilla naiset, jotka kädet ristissä häntä katselivat ja +joiden kasvoilla kuvastui syvää murhetta armeijaa kohdanneesta +onnettomuudesta, hän nyökäytti tervehtien päätään huulilla +surumielinen, isällinen hymy. Katuvierillä seisoskelevat ihmiset +nostivat lakkiaan ja juttelivat innokkaasti tapauksesta. Toiset +tiesivät senkin, että kenraali Ducrot oli määrätty marsalkan +seuraajaksi. Kello oli silloin puoli kahdeksan. + +-- Entä keisari? kysyi Henriette kirjakauppiaalta, joka seisoi puotinsa +ovella. + +-- Hän lähti noin tunti sitten, vastasi naapuri. Minä seurasin häntä, +näin ratsastavan ulos Balanin portista... Sanovat, että kuula on +reväissyt hänen päänsä poikki. + +Vastapäätä asuva kauppias yhtyi puheesen. + +-- Ei ole hätää! Tuo on kaikki kulkupuhetta! Kylläpähän ne kuulatkaan +huolivat muita kuin kelpo miehiä! + +Marsalkan vaunut hävisivät ihmisjoukkoon, joka seisoi mustanaan +latinakoulun luona. Ja silloin hälveni sumu, aurinko heloitti +kirkkaasti ja lämpimästi kadulle. Vaan silloin huusi joku kovalla +äänellä: + +-- Hyvät naiset, mitä te siellä teette? Täällähän teitä tarvitaan. + +He kiiruhtivat sisälle ja näkivät edessään tohtori Bourochen, joka jo +oli viskannut virkapukunsa nurkkaan ja parhaallaan sitoi isoa, +valkoista esiliinaa vyötäisilleen. Hänen tavattoman suuri päänsä ja +voimakkaat jalopeurankasvonsa liekehtivät kiireestä ja toimihalusta +suuren lumivalkosen esiliinan yläpuolella, jossa ei vielä ollut +ainoatakaan veripilkkua. Ja hän näytti heidän mielestään niin +ankaralta, että olivat heti paikalla valmiit tottelemaan pienintä +viittaustaan ja olivat toisiinsa kompastua hänen asioitaan juostessaan. + +-- Meillä ei ole ei mitään... Tuokaa tänne riepuja, pellavaista se +pitää olla, vanhoja lakanoita ... ja harmaita matrassia ... ja +näyttäkää minun miehilleni missä kaivo on! + +He lensivät, nöyrempiä käskyläisiä hän ei olisi saanut mistään. + +Tehdas soveltui mainiosti sairaalaksi. Valoisa kuivaushuone oli etenkin +kuin sitä varten tehty, -- siihen mahtui noin sata vuodetta -- ja +vieressä oli pieni vaja, jossa sopi toimittaa leikkaukset. Sinne +kannettiin iso pöytä, kaivo oli kolmen askeleen päässä ja ne, jotka +eivät olleet kovin pahasti haavoitettuja, saattoivat odottaa vuoroaan +nurmikolla. Vanhojen jalavien suojassa oli viileätä ja varjoisaa. + +Bourochen mielestä oli viisainta heti asettautua Sedaniin; hän arvasi, +että joukot tulevat tungetuiksi linnan ympärille. Hän oli jättänyt +kaksi lentävää kenttäsairaalaa seitsemännen osaston luo Floingin +harjulle ja ne lähettivät, pikaisesti sidottuaan haavat, sairaat hänen +luokseen. Kaikki kantosotamiehet olivat liikkeellä, heidän tehtävänsä +oli kerätä haavoitetut kuulatuiskusta, ja sitäpaitsi siellä oli kaksi +reservilääkäriä. Muu väestö oli Bourochen muassa, kaksi osastolääkäriä +ja kolme alalääkäriä, jotka tarvittiin leikkauksissa auttamassa, kolme +apteekkaria ja tusina sairaanhoitajia. + +Ylilääkäri torui ja riiteli myötään, hän ei voinut koskaan olla +levollinen. + +-- Mitä pirua te siellä temmotte, ettekö te voi saada sitä alusta +siihen kunnollisesti?... Näyttäkää tänne!... Tuonne nurkkaan saattaa +kantaa olkia, jos eivät tilat riitä... + +Tykit paukkuivat, hän tiesi, että hetken perästä on työtä yllin kyllin +ja heilui hiki päässä ja komensi, että kaikki olisi valmiina kun +verisiä, silvotuita ihmisiä alkaa tulla vaunulastittain. Vajassakin oli +tehtävä valmistuksia, eräälle pöydälle hän asetti lääkearkkuja ja +kenttäapteekkia, jotka jo avasikin valmiiksi, liinannukkakääröjä, +siteitä, kangasta, lastoja, sekä toiselle kloroformipullon ja +rasvapurkin viereen kaikki leikkauskojeensa, koettimia, hohtimia, +veitsiä, saksia, sahoja, neuloja, joka laatua, mikä leikkaa, viiltää, +sahaa lihaa ja luuta. Mutta pesuastiata ei ollut. + +-- Lieneehän teillä toki savikuppia, pyttyjä, sankoja, patoja, mitä +tahaan... Jotain täällä olla pitää, emmehän me voi tonkia veressä ja +tahrautua leukaa myöten!... Ja pesusieniä, ymmärrättekö, hankkikaa +minulle pesusieniä! + +Rouva Delaherche riensi minkä kerkesi ja palasi heti kintereillä kolme +tyttöä, jotka kantoivat sylin täydeltä pesuastioita. Gilberte seisoi +leikkauspöydän luona. Hän viittasi Henrietten luokseen ja osoitti +puistatellen kiiltäviä teräsaseita. + +He tarttuivat toistensa käsiin ja katselivat toinen toistaan +pelokkaalla, säälivällä katseella. + +-- Hui, eikös olisi kauheata, jos leikattaisiin tuollaisella terävällä +veitsellä jalka eli käsi poikki! + +-- Ihmisparat! mutisi Henriette ja vedet nousivat hänen silmiinsä. + +Bouroche oli juuri asettanut pitkälle pöydälle patjan ja kiinnittänyt +vahakankaan sen päälle kun porttiholvista kuului kärryjen kolinata. +Ensimmäiset sairasvaunut ajoivat pihaan. Vaan ne toivat ainoastaan +kuusi helposti haavotettua, jotka istuivat vastatusten useimmilla käsi +siteissä tai päässä riepu. He pääsivät melkein omin voimin alas +vaunuista ja menivät tohtorin luo tarkastettavaksi. + +Kun Henriette hellästi auttoi aivan nuoren sotamiehen, jonka olkapään +kuula oli lävistänyt, päältä takkia sattui hänen silmänsä pojan +rykmentin-numeroon ja hän huudahti: + +-- Tehän kuulutte 106:n rykmenttiin! Oletteko Beaudoinin komppaniasta? + +Ei, hän kuului Ravaudin komppaniaan, mutta hän tunsi kyllä korpraalin, +Jean Macquartin ja luuli melkein varmasti, ett'ei hänen komantonsa +vielä ollut käynyt tulessa. Henriette tuli iloseksi: hänen veljensä eli +siis! Jos nyt vain olisi saanut jotain tietoja miehestään, jota odotti +joka silmänräpäys. + +Vaan samassa hän nosti päätään ja säpsähti hämmästyksestä. Delaherche +seisoi muutaman askeleen päässä keskellä miesryhmää ja kertoi +vaaroistaan ja vaivoistaan Bazeillesta palatessaan. Miten hän oli +tuohon ilmestynyt? Henriette ei ollut nähnyt portista tulevan. + +-- Eikö Weiss ole teidän kanssanne? + +Vaan Delaherche ei joutanut heti vastaamaan, hänen täytyi kertoa +Gilbertelle ja äitilleen, missä vaarassa hän oli ollut. + +-- Odottakaa, niin selitän! + +Ja hän jatkoi kertomustaan: + +-- Ainakin kaksikymmentä kertaa olin tulla ammutuksi tällä matkalla. +Luotia ja kranaattia lensi kuin rakeita... Ja siellä oli keisari ... +rohkea mies!... Ja kun viimein pääsin Balaniin, niin lähdin juoksemaan +ja juoksin... + +Henriette tarttui hänen käsivarteensa. + +-- Mutta minne minun mieheni jäi? + +-- Miehenne? Weiss, hän jäi sinne, hän! + +-- Miten? Sinne, Bazeillesiin? + +-- Niin, hän sai käteensä pyssyn, kaatuneen sotamiehen kiväärin, ja +ampuu... + +-- Ampuu! Ja miksi? + +-- Hän vimmastui niin ett'ei enää tietänyt mitä teki! Minä koetin +houkutella ja houkutella lähtemään, vaan kun ei tullut niin jätin -- +tietysti. + +Henriette tuijotti häneen silmiään räpäyttämättä. Kukaan ei puhunut +mitään. Hetken perästä Henriette sanoi levollisesti: + +-- No, niinpä menen minäkin! + +Hän Bazeillesiin? Millä ihmeen tavalla? Se oli kerrassa mahdotonta, +suurinta hulluutta maailmassa! Delaherche pelotteli luodeilla ja +kranaateilla, joita tuli satamalla, Gilberte piteli hänen käsistään +kiinni ja vanha rouvakin rukoili ja selitti, ett'ei hänen millään +muotoa pitäisi lähteä. Mutta hän vastasi hiljaa ja levollisesti: + +-- Elkää puhuko mitään, minun täytyy mennä! + +Ja hän pysyi päätöksessään, odotti vaan sen verran, että Gilberte solmi +mustan pitsiliinansa hänen päähänsä. Delaherche toivoi saavansa hänet +tieltä käännytetyksi ja sanoi lähtevänsä saattamaan ainakin Balanin +portille. Vaan silloin hän huomasi vahtisotamiehen, joka keskellä +lääkärien ja sairaanhoitajien kiirettä edestakasin käyskenteli +vaunuvajan ovella; ja hänen mieleensä juolahtivat seitsemännen osaston +miljoonat ja hänen täytyi hypätä katsomaan, olivatko ne vielä tallella. +Sillä välin Henriette jo ennätti portista ulos. + +-- Mutta odottakaa nyt taivaan nimessä! Te olette, niin totta kuin +elän, samanlainen huimapää kuin miehenne! + +Toiset sairasvaunut kääntyivät pihaan, Henrietten täytyi pysähtyä, +kunnes ne ajoivat portista. Nämä olivat paljon vaarallisemmin +haavotettuja ja heitä ei ollut kuin kaksi, pitkällään pienillä +lavoilla. Toiselta oli mennyt käsi tyyten mäsäksi ja kupeessa oli +reikä, toisella ei ollut jalkateriä enää. Tohtori Bouroche nostatti +hänet heti pöydälleen ja alotti ensimmäistä leikkausta apulaislääkärien +sekä sairaanhoitajien ympärillä häärätessä. Rouva Delaherche ja +Gilberte istuivat nurmella kääreitä leikellen. + +Tehtailija tavoitti pian Henrietten. + +-- Elkää nyt, hyvä rouva Weiss, tehkö sellaista mielettömyyttä!... +Miten te löydätte siellä Weissin? Eikähän se ole sanottu, että hän enää +perillä onkaan... Minä vakuutan teille, että nyt on aivan mahdotonta +päästä Bazeillesiin. + +Vaan Henriette ei kuunnellutkaan. Hän kiiruhti askeleitaan ja kääntyi +Ménilin kadulle päästääkseen suoraan Balanin tielle. Kello oli melkein +yhdeksän ja Sedania ei synkistänyt enää aamun harmaa väritys. Heleä +auringonvalo muodosti syviä varjoja talojen seinustalla, hätääntyneitä +ihmislaumoja tunkeili kaduilla, jossa ehtimiseen laukkasi sanantuojia +ja -viejiä. Muutamien aseettomien sotamiesten ympärille oli muodostunut +ryhmä. He olivat juuri saapuneet, toiset lievästi haavotettuina, toiset +ylen hermostuneina, huutaen ja viuhtoen käsillään. Eikä kaupunki olisi +sittenkään suuresti eronnut tavallisesta arkiolostaan, ell'eivät puodit +olisi olleet kiinni ja uutimet ikkunoita peittämässä. Ja lisäksi +alituinen tykinpauke, joka pani maan jalkojen alla, seinät, vieläpä +katotkin tärisemään. + +Delaherche riensi äänetönnä Henrietten rinnalla ristiriitaisten +ajatusten vallassa. Hänen velvollisuutensa olisi ollut seurata tätä +yksinäistä, turvatonta naista, vaan miten uskaltaa, hirvitä lähteä +jälleen kuulatuiskuun Bazeillesin tielle? Mutta Balanin portilla heidät +eroittikin toisistaan upseerijoukko, joka ratsasti kaupunkiin. Siinä +olikin kauhea tungos, kaikki olivat rientäneet sinne uutisia saamaan. +Delaherche juoksi vähän matkaa ja palasi taas ihmistungoksesta +etsimään; vaan ei, Henriette oli kadonnut, hän oli varmaankin jo +ennättänyt lähteä maantielle. Ja tehtailija luopui turhasta +etsimisestään. + +-- Sitä parempi! Mutta harmillista se sentään oli! + +Portilta hän palasi takasin kaupunkiin ja kuljeskeli katuja ylös ja +alas, ett'ei vain mikään nähtävä jäisi näkemättä, mutta häntä vaivasi +kumminkin yhä kasvava levottomuus. Mikä tästä lopuksi tulee? Ja jos +sotajoukko joutuu tappiolle, niin eikös kaupunki tule hirveästi +kärsimään? Vastaukset näihin kysymyksiin olivat epävarmat, ne +riippuivat kokonaan asiain kulusta. Mutta hän vapisi sentään pelosta +ajatellessa tehdastaan Maquakadun varrella, josta kaikki arvopaperit +kumminkin oli viety varmaan kätköön. Hän suuntasi askeleensa +raatihuoneelle, jossa kaupungin valtuusmiehet olivat koolla. Siellä hän +viipyi koko kauvan, muuta uutta kuulematta kuin että taistelu oli +kääntynyt huonolle puolelle. Armeija ei tietänyt enää ketä totella. +Kenraali Ducrot oli ollut kaksi tuntia ylipäällikkönä ja silloin se oli +peräytynyt, vaan kenraali Wimpffenin päästyä ohjaksiin sitä taas +ajettiin eteenpäin. Ja tämä käsittämätön häilyväisyys, asemain jälleen +valloittaminen, joista juuri oli luovuttu, velttous ja suunnitelman +puute jouduttivat tappiota. + +Delaherche astuskeli aina ruununvoudin talolle katsomaan, joko keisari +oli palannut. Mutta siellä hän ei kuullut muuta kuin että marsalkan +haava, joka juuri oli sidottu, ei ollut vaarallinen sekä että hän +nukkui levollisesti. Vaan tultuaan kello yksitoista kadulle jälleen oli +siellä vastassa pitkä jono pölyisiä ratsastajia, jotka ajoivat käyten, +ja heidän etunenässään keisari. Hän palasi oltuaan neljä tuntia +taistelukentällä, kuoleman kidassa, vaan kuolema ei ollut sittenkään +häntä huolinut. Tuskan hiki oli viruttanut pois maalin kasvoilta, +jäykistetyt ja mustatut viikset riippuivat veltosti suupielissä, +tuhanharmailla kasvoilla asui kuolemantuska. Eräs upseeri, joka jäi +Eurooppa nimisen majatalon luo, kertoi retkestä, sanoi, että he olivat +kulkeneet Moncellesta Givonneen pitkin kapeaa laaksoa ensimmäisen +osaston miesten keskessä, jotka saksilaiset olivat hätyyttäneet pienen +puron oikealle rannalle. Ja palanneet he olivat Givonnen tietä, jossa +vallitsi sellainen tungos, että jos keisari olisi vielä tahtonut +kääntyä takasin, se ainoastaan suurimmalla vaikeudella olisi +onnistunut. Ja mitäpä hyötyä siitä sitäpaitsi olisikaan ollut? + +Kun upseeri parhaallaan kertoi kertomustaan kuului peloittava rymähdys. +Kranaatti oli musertanut uuninpiipun Sainte Barben kadun varrella. +Siitäkös mylläkkä syntyi; joukosta kuului kimakoita naisten huutoja. +Delaherche painautui seinää vasten kun toinen rysäys kuului ja kaikki +ikkunanruudut läheisessä talossa murskautuivat pieniksi sirpaleiksi. +Mitä, jos he nyt rupeavat ampumaan Sedania! Hän hyökkäsi huimaa vauhtia +kotiinpäin. Hänen täytyi, täytyi paikalla saada varmuutta! Tehtaan +katolta näki laajalti kaupunkia sekä sen ympäristöjä. + +Hän kipusi katolle ja tyyntyi heti. Taistelu oli kaupungin yläpuolella, +luodit saksalaisten pattereista Marféen ja Frenoisin harjuilla eivät +voineet vahingoittaa kaupungin taloja, vaan putoilivat Algierin +ylängölle. Ensin hän arveli, että ne kranaatit, jotka olivat vast'ikään +kaupungissa räjähtäneet, olivat jotenkin sinne eksyneet, sillä Sedania +ei vielä pommitettu, vaan lähemmin tarkastettuaan hän tuli siihen +päätökseen, että ne oli lähetetty vastaukseksi muutamiin laukauksiin, +jotka oli ammuttu linnan tykistöstä. Hän kääntyi pohjoseen päin ja +katseli linnoitusta, tuota suurta mustunutta rakennus-sokkeloa, joka +näytti suuremmoiselta ja lapselliselta samalla. Hänen mielensä kävi +niin haikeaksi sitä katsellessa. Mitä hyötyä siitä nyt oli ja sen +kanuunoista, joiden luodit lentelivät helposti toisesta taivaan +reunasta toiseen? Se ei ollut valmistaunut taisteluun. Ei sillä ollut +aseita, ei ruutia, ei miehistöä. Tuskin kolme viikkoa takaperin oli +kuvernööri muodostanut pienen joukon hyväntahtoisista kaupunkilaisista +hoitamaan niitä muutamia tykkiä, jotka vielä olivat kunnossa. Ei ollut +kuin seitsemän eli korkeintaan kahdeksan latinkia joka tykin osalle ja +niitä täytyi pitää säästäin, ammuttiin vain pari kertaa tunnissa, +kunnian vuoksi, sillä luodit eivät lentäneet lähimainkaan perille, vaan +putoilivat vastapäätä oleville niityille. Viholliset patterit +vastasivatkin vain silloin tällöin, ikäänkuin olisivat tunteneet +ylenkatsetta ja sääliä. + +Nämä patterit vetivät ehdottomasti Delaherchen huomion puoleensa. Hän +tähysteli uteliaasti Marféen kumpuja kun muisti suuren kaukoputkensa, +jolla oli usein ympärystöjä katolta tarkastanut. Hän riensi sitä +noutamaan ja katseli palattuaan vainioita, puita, taloja sekä viimeksi +Frenoisin suurta patteria ja sen yläpuolella upseeriryhmää, jonka Weiss +oli Bazeillesista epäselvästi nähnyt. Mutta kiikarin avulla eroitti +Delaherche heidät aivan selvästi, näki kohta, että ne olivat ylempiä +upseereja ja arvasi johonkin esikuntaan kuuluviksi. Muutamia makasi +pitkällään nurmikossa, toiset seisoivat ryhmissä. Ja heidän edessään +seisoi eräs mies ypö yksinään. Hän näytti kuivalta ja laihalta sekä oli +puettu yksinkertaseen sotilaspukuun, joka kumminkin ilmaisi +hallitsijan. Aivan varmasti siinä oli Preussin kuningas, pikkusena kuin +pikkulilli, kuin tinasotamies hänen kaukoputkensa lasissa. Vähitellen +hän tuli aivan varmaksi että oli arvannut oikein, eikä voinut enää +kääntää silmiään pois tuosta sanomattoman pikkuruisesta miehestä, jonka +kasvot eivät näyttäneet suuremmilta kuin nuppineulan pää. + +Päivä ei ollut vielä puolessa ja kuningas seurasi armeijainsa +matemaattisesti tarkkaa, järkähtämätöntä marssia. Ne tunkivat eteenpäin +ennakolta määrätyitä teitään ja pitensivät yhä sotilas- ja tykkivyötä, +joka oli alkanut muodostua Sedanin ympärille. Vasen siipi, joka oli +tullut Doncheryn ketoa, jatkoi reittiään Saint-Albertin solalle +Saint-Mengesin ja Fleigneuxin ohi; ja hän näki selvästi XI:n +armeijaosaston takana, joka oli tulisessa taistelussa kenraali Douayn +joukkojen kanssa, V:n armeijaosaston metsän peitossa lähenevän Illyn +kiviristiä sillä välin kun patteriat vuorottelivat yhtä mittaa niin +että koko taivaan ranta näytti olevan yhtenä tulena. Oikea siipi otti +haltuunsa koko Givonnelaakson, XII:s osasto anasti Moncellen, kaarti +oli marssinut Daignyn kautta ja meni parhaallaan puron yli suunnaten +suoraan kiviristille, pakotettuaan kenraali Ducrotin vetäytymään +Garennen metsän taakse. Ponnistus vielä ja Preussin perintöprinssi +saattoi antaa kättä Saksin perintöprinssille aavalla tasangolla +Ardennin metsän laidassa. Kaupungin eteläpuolella ei näkynyt enää +Bazeilles, se peittyi tykkänään pölyyn ja savupilviin, joita tuprusi +palavista taloista. + +Ja kuningas seisoi levollisena katsoen ja odottaen. Tunti ehkä, eli +kaksi, kenties kolmekin, tässä oli ainoastaan kysymys ajasta; toinen +rattaan hammas liittyi toiseen, hävityskone oli pantu liikkeelle ja +teki tehtävänsä. Iloisen säteilevän taivaan alla supistui +taistelutanner supistumistaan, pienten mustien pisteiden vimmattu +vilinä vetäytyi lähemmä Sedania. Ikkunan ruudut välähtelivät +kaupungissa, näytti kuin joku talo vasemmalla, Cassinen etukaupungin +puolella, olisi ollut tulessa. Mutta etempänä, Doncheryn ja Carignanin +seutuvilla lepäsivät kentät jälleen autioina, siellä vallitsi lämmin, +säteilevä rauha; Maasin kirkas pinta, elämästään iloitsevat puut, +laajat hedelmälliset vainiot, viheriät niityt värähtelivät puolipäivän +helteessä. + +Kuningas kääntyi seurueensa puoleen kysyen jotain. Hän halusi tietää +kaikki, tuntea kaikki, olla elävässä yhteydessä noiden elävien +tomuhiukkasten kanssa, jotka hänen viittaustaan tottelivat. Oikealla +puolellaan liiteli ilmassa tykin pauketta pelästynyt pääskyparvi, yleni +korkealle ja katosi etelään päin. + + + + +IV. + + +Ensimmältä pääsi Henriette nopeasti rientämään Balanin tietä. Kello oli +vasta vähän yli yhdeksän ja talojen sekä puutarhojen reunustama tie oli +vielä melkein tyhjä, vaan kuta lähemmä kauppalaa hän tuli sitä +vaikeampi oli päästä eteenpäin. Hänen täytyi joka hetki väistyä +seinävierille marssivien joukkojen tahi pakolaisten tieltä ja pieni kun +oli, puettuna tummaan hameeseen, somat hienoset hiukset ja kalpeat +kasvot melkein pitsiliinan peitossa, ei häntä monikaan huomannut ja hän +sai häiritsemättä jatkaa kulkuaan. + +Mutta Balanissa tukkesi rykmentti merijalkaväkeä tien. Siinä seisoi +suurten puiden peitossa läpipääsemätön joukko miehiä, jotka odottivat +käskyä. Hän nousi varpailleen, loppumattoman pitkältä näytti jono! Ja +hän teki rohkean yrityksen, kyyristyi kokoon ja lähti pujottautumaan +miesten välitse. Häntä tyrkittiin kyynärpäillä, hän sai monta kolhausta +pyssynperistä ja päästyään parikymmentä askelta alkoi ympäriltä kuulua +kovaäänistä vastustusta. Kapteeni käänsi päätään ja suuttui. + +-- Mitä, nainen täällä? Hulluko te olette?... Minne teillä on matka? + +-- Bazeillesiin. + +-- Mitä? Bazeillesiin! + +Ympärillä olevat miehet purskahtivat nauruun, osottelivat häntä ja +kertoivat toisilleen, minne hän aikoi. Kapteenikin näytti huvitetulta +ja sanoi: + +-- Vai Bazeillesiin, tyttöseni? No, ottakaapa sitten meidät +mukaanne!... Olimme siellä äskettäin ja toivon, että pääsemme pian +jälleen, vaan sen voitte uskoa, että siellä ei ole kylmä nyt! + +-- Minun täytyy Bazeillesiin miestäni tapaamaan, selitti Henriette +lauhkealla äänellään sinisissä silmissä levollinen päättäväisyys. + +Nauru vaikeni, eräs vanha kersantti koetti antaa hänelle tietä ja +pakoitti kääntymään takasin. + +-- Lapsi parka, ettehän te voi mitenkään tästä päästä, näettehän sen +nyt... Eikä Bazeillesiinkaan ole naisilla nyt menemistä... Tapaattehan +te miehenne sittenkin! Elkää nyt olko mieletön, kuulkaa! + +Hänen täytyi antaa perään, täytyi luopua yrityksestään tunkeutua +miesten välitse Bazeillesiin, vaan hän jäi seisomaan lähelle, hän +tahtoi sittenkin täyttää aikomuksensa... Hän kuunteli miesten puhetta +ja pääsi sitten tutustumaan asioihin. Upseerit olivat katkeralla +mielellä peräytymiskäskyn johdosta, joka oli pakoittanut heidät +lähtemään Bazeillesista neljänneksen yli kahdeksan, silloin kun +kenraali Ducrot oli päässyt komentajaksi marsalkan jälkeen ja päättänyt +koota joukot Illyn harjanteelle. Ja pahinta kaikista, ensimmäinen +osasto oli peräytynyt liian äkkiä ja jättänyt Givonnen laakson +saksalaisille; ja kahdennentoista osaston, jonka rintamaa jo kovasti +ahdistettiin, vasen siipi tuli silloin kaarretuksi. Vaan nyt, kun +kenraali Wimpffen seurasi kenraali Ducrota, oli taas ensimmäistä +suunnitelmaa seurattava ja oli annettu käsky valloittaa Bazeilles +takasin, maksoi mitä maksoi, ja työntää baijerilaiset Maasiin. Eikös +ollut typerää typerämpää luopua asemasta, jota vähän ajan perästä sai +koettaa saada takasin ja vielä päälle päätteeksi vihollisen kynsistä? +He olivat kyllä valmiit kuolemaan, vaan eivät he tällaista leikkiä +käsittäneet! + +Miehistössä syntyi äkkiä kuhinata. Kenraali Wimpffen tuli +seuralaisineen. Hän nousi seisomaan jalustimissa ja huusi kasvot +innosta hehkuvina: + +-- Ystäväni, me emme voi vetäytyä takasin, me emme voi, sillä se olisi +kerrassa loppu... Jos meidän täytyy peräytyä, niin menemme Carignanin +tietä eikä Mezièresin... Mutta me tahdomme voittaa, te olette tänä +aamuna antaneet heitä selkään ja te tulette antamaan vieläkin! + +Ja hän nelisti eteenpäin Moncelleen vievää tietä. Miehestä mieheen +kulki huhu, että hänellä oli juuri ollut kiivas väittely kenraali +Ducrotin kanssa; kumpikin pysyi kiinni suunnitelmassaan ja moitti +toisen ehdotusta, toinen selitti, että peräytyminen Mezièresin kautta +ei ollut enää tänään mahdollinen, toinen ennusti sotajoukon ennen iltaa +joutuvan täydellisesti kaarretuksi, ellei se heti vetäytynyt Illyn +harjulle. Molemmin puolin sinkoili syytöksiä, ett'eivät he tunteneet +seutua eikä joukkojen todellista tilaa. Ja valitettavasti he olivat +molemmat oikeassa. + +Henriette unohti hetkeksi palavan halunsa päästä eteenpäin. Hän huomasi +vähän matkan päässä kadulla istumassa erään perheen Bazeillesta, köyhän +kankurin vaimoneen ja tyttöineen, joista vanhin oli ainoastaan yhdeksän +vuotta. + +He olivat niin uupuneita ja voimattomia ponnistuksista ja tuskasta että +olivat jalattomina siihen lyyhistyneet. + +-- Niin, rouva rakas, kertoi vaimo Henriettelle, meillä ei ole mitään +enää... Muistattehan rouva, meidän talomme oli kirkkotorin laidassa ja +kranaatti tulee ja sytyttää sen palamaan. Minä en ollenkaan ymmärrä, +miten me, lapset ja kaikki, pääsimme sieltä hengissä... + +Pikku tytöt purskahtivat jälleen itkuun ja äiti jatkoi rajusti +viittilöiden kertomustaan: + +-- Minä näin kangaspuiden palavan kuin kuivat katajat ... ja sängyn ja +huonekalut, kaikki ne menivät. Olkikupo ei sen sukkelampaan pala! Entäs +pöytäkello, jota minä en saanut pelastetuksi... + +-- Paholainen heidät nielköön, manasi mies vesissä silmin, mikä meidän +eteemme nyt tulee! + +Henrietten ääni värähteli hänen sanoessaan: + +-- Olettehan te kumminkin yhdessä molemmat, olette terveitä ja jaksatte +tehdä työtä. Ja pikku tyttönne ovat tallella. Mitäpä valittamista +teillä oikeastaan on! + +Sitten hän kyseli mitä Bazeillesissa oli tapahtunut, olivatko nähneet +hänen miestään, vieläkö huvila oli eheänä. Mutta he eivät +säikähdyksissään oikein tietäneet, vaan puhuivat ristiin. Eivät he +olleet nähneet herra Weissiä, ei kukaan. Vaan silloin huusi yksi +tytöistä, että hän oli nähnyt, pitkällään katukäytävällä suuri reikä +päässä. Saadakseen hänet vaikenemaan antoi isä tytölle läimäyksen, hän +tiesi varmasti, että se oli valhetta koko juttu. Ja mitä taloon tuli +seisoi se paikallaan vielä silloin kun he pakenivat; muistivat +huomanneensa senkin, että ovet ja ikkunat olivat tarkasti suljetut, +ikäänkuin siellä ei olisi ollut sisällä ketään. Mutta silloin ei +baijerilaisilla vielä ollutkaan hallussaan muuta kuin kirkkotori ja +heidän täytyi valloittaa kauppala katu kadulta ja talo talolta. Vaikka +on se mahtanut heille onnistua, koska koko Bazeilles kuului olevan +tulen vallassa. Ja ihmisraukat kertoivat kertomasta päästyään +näkemäänsä surkeutta, pelosta vielä vavisten, silmissä palavat talot, +virtanaan vuotava veri ja ruumiit, jotka peittivät maanpinnan. + +-- Entä mieheni? kysyi Henriette. + +He eivät vastanneet, eivät voineet enää puhua, vaan nyyhkivät kädet +kasvojen edessä. Ja hän jäi levollisena paikalleen seisomaan, vaikka +sydäntä kouri kauhea tuska, huulet vain värähtelivät. Mikä oli totta +mikä valhetta? Hän vakuutti itselleen, että tyttö oli erehtynyt, vaan +se ei auttanut, hän näki kuitenkin miehensä poikkipuolin kadulla +luodinläpi otsassa. Umpilukkoon suljettu talo häntä myös huolestutti: +mitä se tiesi? hän ei siis enää ollut siellä? Vakuutus, että miehensä +oli kuollut, hyhmetytti yhtäkkiä hänen verensä. Vaan kenties hän ei +ollutkaan kuin haavoitettu; ja halu rientää sinne tarttui häneen +sellaisella voimalla, että hän olisi uudelleen koettanut tunkeutua +rivien lävitse, ellei samassa olisi annettu lähtömerkkiä. + +Useimmat näistä nuorista sotilaista tulivat Toulonista, Rochefortista +eli Brestistä, he olivat tuskin vielä päässeet harjoituksista eivätkä +koskaan käyneet tulessa; ja he olivat kumminkin taistelleet aamusta +alkaen vanhain sotaurhojen rohkeudella ja kestäväisyydellä. Samat +miehet, jotka olivat olleet kaikista tottumattomimmat, kaikista +huonoimmat marssimaan Reimsistä Mouzoniin tullessa, osoittautuivat nyt +kuriin tottuneimmiksi, parhaiten koulituiksi kaikista, pysyivät +kiivaimmassa tulessa veljellisesti koossa itseuhraavaisuuden ja +velvollisuuden tunteen elähyttäminä. Merkin kajahdettua he palasivat +taisteluun ja uudistivat hyökkäyksen vaikka olivat pakahtua harmista. +Kolmasti oli luvattu divisioona avuksi; se oli vain kiihotusta, apua ei +kuulunutkaan. He tunsivat, että olivat hyljättyjä, että heidät +tahdottiin uhrata. Ja se oli heidän henkensä, jota vaadittiin nyt +Bazeillesiin takasin vietäessä. He tiesivät sen ja antoivat napisematta +henkensä, supistivat rivit ja lähtivät puiden suojasta avonaiselle +tielle kranaatti- ja kuulatuiskuun. + +Henrietteltä pääsi syvä helpottava huokaus. Vihdoinkin, he lähtivät +toki! Hän kulki perässä toivoen pääsevänsä heidän mukanaan +Bazeillesiin, altisna juoksemaankin, jos he juoksivat. Vaan eipä +kestänyt kauvan ennenkun sotamiehet pysähtyivät. Luotia satoi +satamalla; jos Bazeilles oli takasin otettava täytyi valloittaa joka +kyynärä maata, joka kuja, joka tupa, joka peltotilkka oikealla ja +vasemmalla puolella. Etumaiset rivit ampuivat, kulku oli sanomattoman +hidasta, joka silmänräpäys kohtasi esteitä. Sillä tavoin eihän ikään +tule perille, ei, jos jää siihen rivien taa odottamaan kunnes ne ovat +voittaneet. Hän teki nopean päätöksen ja kääntyi oikealle pienelle +polulle, joka johti niityille. + +Henrietten aikomus oli kiertää Bazeillesiin laajojen niittyjen kautta, +joita on pitkin Maasin vartta, vaan siinä hän pettyikin. Yhtäkkiä +loppui tie pieneen välkkyvään mereen; hänen mieleensä ei ollut +juolahtanut, että alavat niityt oli varovaisuudesta laskettu veden +alle. Hän aikoi ensin lähteä samaa tietä takasin, vaan muutti sitten +tuumansa ja astui niityn reunaa, vajoten nilkkaa myöten märkään +heinikkoon. Vaan parin sadan kyynärän päässä oli vastassa lauta-aita. +Sillä kohti aleni maanpinta, vettä oli puolentoista kyynärän syvältä ja +aidassa kiinni. Siitä ei voinut mitenkään päästä. Hän puristi kätensä +nyrkkiin ja ponnisti kaikki voimansa, ettei purskahtaisi itkuun. Ja +lähti, vähän aikaa itkun kanssa taisteltuaan, aitavartta ylöspäin +kulkemaan kunnes tuli pienelle polulle, joka vei hajallaan olevien +talojen luo. Ja silloin hän luuli päässeensä pahimmista vaikeuksista; +kaikki nämä lukemattomat pienet tiet ja polut, jotka johtivat +kauppalaan, olivat vanhoja tuttuja. + +Mutta siellä putoili kranaatteja. Henriette pysähtyi kauhistuneena kun +kuuli tärisyttävän räjähdyksen. Pommi oli lauennut ainoastaan muutaman +kyynärän päässä, hän tunsi ilmanpainonkin. Katsellen harjuja vasemmalla +puolen virtaa, jossa saksalaiset patterit savusivat, hän taas lähti +astumaan. Hän tahtoi pitää varuilla, milloin kranaatit tulivat, ja +juosta tieltä pois, sillä hän ei tahtonut kuolla; hän tahtoi löytää +miehensä, tuoda hänet pois sieltä surman suusta, elää hänen kanssaan +jälleen onnellista, onnellista elämää. Kranaattia tippui yhä, hän hiipi +aidan vierustaa ja haki suojaa joka puusta ja pensaasta. Vaan nyt oli +edessä avoin paikka, jolla kohti tie jo oli ihan täynnä kranaatin +sirpaleita. Hän odotti erään aitan nurkalla kun huomasi kuopasta tien +vieressä lapsenpään pistävän esille, joka uteliaasti kurkisteli +ympärilleen. Se oli kymmenvuotias paljaskoipinen pojan nulikka, pieni +kuljeksija, jolla ei ollut päällään muuta vaatetta kuin paita ja +hajalliset housut, vaan jolla kumminkin oli ihmeesti hauskaa ja vielä +taistelun johdosta. Pienet mustat silmänsä kiilsivät ja hän hypähteli +ilosta joka kerta kun pommi räjähti. + +-- Hih! kuinka lystiä... Elä tule, tuossa lentää vielä yksi!... Pomm! +osasipas peto paukahtaa!... Elä tule, elä tule nyt! + +Ja joka kerta kun kranaatti tuli sukelsi poika kuopuraansa, pisti taas +pörhöpäänsä näkyviin ja painautui samassa jälleen piiloon. Henriette +teki sen huomion, että kranaatit tulivat Lirystä ja että Pont-Maugisen +ja Noyersin patterit ammuskelivat Balania. Hän näki selvästi savun +ammuttaessa tuprahtavan ilmaan ja kuuli suhahduksen paukauksen jälkeen. +Vaan nyt tuntui ampuminen laimenevan, köykäset savuhattarat haihtuivat +hiljoilleen. + +-- Kas nyt niille varmaankin annetaan ryyppyjä, huusi poika, joutukaa +nyt! Antakaa kätenne tänne, niin juostaan!... + +Hän tarttui Henrietten käteen ja veti muassaan; ja he vilistivät niskat +kumarassa aukean paikan ohitse. Yli päästyä he seisahtuivat haasian taa +ja katsoivat jälelleen. Taasen tuli kranaatti lentäen ja paiskautui +aittaan, jonka viereltä he juuri olivat lähteneet. Pelottavalla +jyskeellä rämähti huone kasaan. + +Pojasta oli tämä niin hupaista, että hän tanssi ja pyöri +ihastuksissaan. + +-- Hyvä! Sepä vasta rytinätä oli!... Mutta paras oli, että laukkasimme +pois sieltä. + +Mutta Henriette kohtasi toistamiseen esteitä, jotka näyttivät +voittamattomilta, puutarha-aitoja ilman pienintäkään rakoa eli solaa, +josta olisi päässyt puikahtamaan. Pieni seuralaisensa nauroi yhtä +mittaa ja tuumasi, että kun päästä tahtoo niin pääseekin. Hän kipusi +aidan harjalle ja auttoi hänetkin sinne. Ja ykskaks he seisoivat +vähässä ruokakasvitarhassa herne- ja papupenkkien keskellä. Sitä +ympäröi joka puolella aita ja heidän täytyi mennä pienen +puutarhurinmajan kautta, että pääsivät sokkelosta ulos. + +Poika astui viheltäen edellä. Hän avasi oven ja he tulivat tyhjään +suojaan ja siitä toiseen, jossa näkivät vanhan vaimon, ainoa +luultavasti, joka oli kotona talon asukkaista. Hän seisoi pöydän +ääressä vallan tyrmistyneenä, katseli äänetönnä näitä kahta +tuntematonta ihmistä, jotka sanaakaan virkkamatta kulkivat hänen +talonsa kautta. Sen toisella puolella oli pieni katu, jota seurasivat +vähän matkaa, vaan sitten oli taas uusia esteitä edessä ja he saivat +kulkea pitkän matkan aitojen ja kaikenmoisten tukkeiden yli kipuamalla, +oikasivatpa tarpeen vaatiessa navettojen ja tallien kautta eli +puikahtivat ikkunoista, miten vain pääsivät. Koirat haukkuivat ja +kerran oli lehmä, joka pakeni häntä ojolla, puskea heidät kumoon. Mutta +nyt he eivät varmaankaan enää olleet kaukana Bazeillesista, sillä +nenään tuntui palaneen kärsky ja suuret punertavat pilvikasat +pimensivät vähä väliä auringon. + +Kulkupoika seisahtui äkkiä Henrietten eteen. + +-- Kuulkaas, mihin te oikeastaan olettekaan matkalla? + +-- Etkö sinä sitä tiedä, Bazeillesiin tietysti. + +Poika luirautti pitkän vihellyksen ja nauroi tyytyväisesti. + +-- Bazeillesiin... Ei kiitos, sinne en minä lähde, muuanne minä menen. +Hyvästi! + +Ja hän juoksi tiehensä, meni niinkuin oli tullutkin. + +Maantieltä kuopasta oli Henriette hänet löytänyt ja kadotti näkyvistään +aidan-nurkkaukseen eikä luultavasti tulisi häntä enään koskaan +näkemään. + +Yksin jäätyään alkoi Henrietteä pelottaa. Tuosta heikosta lapsesta ei +hänellä ollut mitään turvaa, mutta se oli kuitenkin viihdyttänyt häntä +lörpötyksillään. Nyt hän värisi, hän, joka luonteeltaan oli niin +rohkea. Kranaatteja ei enään pudonnut, saksalaiset olivat laanneet +ampumasta Bazeillesia epäilemättäkin pelosta että sattuisivat tappamaan +omiaan, jotka olivat herroina kylässä. Muutamia minuutteja sitten kuuli +luotien suhisevan kuin mehiläispesässä, josta hänelle oli kerrottu ja +jonka hän nyt tunsi. + +Kääntyessään erään talon kulmassa, kuuli Henriette korvansa juuressa +kumean äänen, ja kalkkikappaleet, jotka putosivat alas, panivat hänet +äkkiä pysähtymään: luoti oli sattunut rakennukseen; hän jäi kalpeana +seisomaan. + +Ennenkun hän sai selville olisiko kyllin rohkea jatkamaan matkaansa, +sai hän otsaansa lyönnin, niinkuin vasaralla; hän putosi +puolipyörtyneenä polvilleen. Toinen luoti, joka oli ponnahtanut maasta +takaisin, oli sattunut otsaan, vähän yläpuolelle vasenta silmää ja +jätti siihen suuren mustelman. Kun hän koetti otsaansa käsillään, +tulivat ne punaisiksi verestä. Mutta sormillaan tunsi hän, että päänsä +oli eheä ja vahingoittumaton; ja rohkaistakseen itseään, toisti hän +ääneen: + +-- Se ei tee mitään ... se ei tee mitään ... ei kerrassaan mitään... +No, minä en pelkää, e-en! minä en pelkää! + +Ja se olikin totta, hän nousi ylös ja meni eteenpäin väliäpitämättä +luodeista; ei hän enään ollut niitä muistaakseenkaan. Koettamatta +suojella itseään, käveli hän reippaasti, pää pystyssä, päästäkseen pian +määräpaikkaan. Luodit lentelivät yltympärillä, toistakymmentä kertaa +oli hän tulla tapetuksi, mutta eipä ollut sitä huomaavinaan. Vihdoin +oli hän lähellä Bazeillesia, hän astui ruohokentän yli tullakseen +tielle, joka meni läpi koko kylän. Saapuessaan tielle, näki hän +oikealla puolen, kahden sadan askeleen päässä oman talonsa ilmitulessa. +Auringon kirkkaan loisteen tähden ei näkynyt liekkiä, mutta katto oli +kuitenkin puoleksi sisäänpudonnut, ja ikkunoista tuprusi musta sakea +savu. Silloin alkoi hän voimiensa takaa kiiruhtaa eteenpäin. + +Kello 8:sta alkain oli Weiss ollut sisäänsuljettuna sinne, eroitettuna +joukoista, jotka olivat peräytyneet. Mahdotonta oli mennä Sedaniin, +sillä baijerilaiset, jotka olivat tunkeutuneet Montivilliers-puiston +lävitse, olivat sulkeneet pakotien. Hän oli yksin kiväärineen ja +patruunineen, jotka olivat hänelle jääneet. Yhtäkkiä huomasi hän ovensa +edustalla kymmenkunta sotilasta, jotka, kuten hänkin, oli eroitettu +tovereista; nämä katselivat ympärilleen etsien suojaa, jossa voisivat +myydä elämänsä niin kalliisti kuin mahdollista. Hän meni alas +päästämään heidät sisään ja nyt oli huoneessa täysi vartiajoukko: +kapteeni, korpraali ja kahdeksan miestä ja kaikki olivat päättäneet, +etteivät antautuisi. + +-- Mitä tämä on! Laurent, oletko sinä siellä? -- huudahti Weiss +hämmästyneenä nähdessään joukossa erään pitkän, laihan miehen, joka +piti kädessään kaatuneelta ottamaansa kivääriä. + +Laurent, joka oli puettu siniseen verkapukuun, oli noin 30-vuotias; hän +palveli nykyään puutarhurin luona, hiljan kadotettuaan äitinsä ja +puolisonsa, jotka molemmat kuolivat kovaan kuumeesen. + +-- Miksi en olisi? -- vastasi hän. -- Minulla ei ole muuta kuin oma +itseni, sen voin kyllä hyvästi antaa... Ja sitte, tiedättehän, että se +huvittaa minua. -- Minä sivumennen sanoen, en ammu huonosti ... ja +totta tosiaan ammun yhden näistä aaseista joka laukauksella! + +Sillä aikaa olivat kapteeni ja korpraali tarkastaneet huoneuksen. +Alakerrassa ei ollut mitään tekemistä; he olivat tyytyväiset +nostettuaan huonekalut ikkunoiden ja ovien eteen, koettaen siten tehdä +mahdollisesti lujimman salpauksen. Senjälkeen kapusivat he kolmeen +pieneen sokkeloon ensimmäisessä kerroksessa. Täältä ja ylhäältä +ullakosta tahtoivat he puolustaa itseänsä, samassa havaiten parhaaksi +Weissin varustukset, hän oli nimittäin patjoilla tukkinut ikkuna-aukot, +laittaen niihin taitavasti ampumareikiä. Kun kapteeni kumartui ulos, +tarkastaakseen ympäristöä, hämmästyi hän kuullessaan lapsen itkua. + +-- Mitä tämä on? ... kysyi hän. + +Samassa huomasi Weiss likeisessä värjäyslaitoksessa pienen sairaan +Charlen makaavan valkeiden raitien välissä, kasvot kuumeesta punottaen. +Janoaan sammuttaakseen huusi hän äitiään, mutta tämä makasi lattialla, +pää muserrettuna. + +Weiss vastasi surullisesti, osottaen lasta: + +-- Se on eräs lapsiraukka, jonka äidin kranaatti on tappanut; +senpätähden lapsi nyt itkee. + +-- Piru heidät vieköön, mutisi Laurent, sen he saavat maksaa. + +Weiss ja kapteeni, mukanaan puutarhuripoika ja kaksi miestä, olivat +menneet ullakkoon, voidakseen paremmin nähdä kadulle, jonka varrella +kirkkotori oli. Se oli nyt baijerilaisten vallassa. Mutta nämä kulkivat +eteenpäin suurella vaivalla ja varovaisuudella. Eräässä kadun kulmassa +pieni joukko jalkaväkeä hätyytti heitä melkein neljännestunnin verran +ja ottelu olikin niin ankara että kuolleita makasi läjittäin. Sitte +anastivat he erään talon toisessa kulmassa, ennenkun menivät edemmäksi. + +Yht'äkkiä nähtiin savun keskellä naisen eräästä ikkunasta ampuvan +kiväärillä. Se oli erään leipurin talo ja sielläkin oli sotilaita +muiden asukasten keskellä ja kun viholliset vihdoinkin olivat saaneet +tämän talon valtaansa, kuului sieltä kiljuntaa ja kauheata meteliä... +Ihmisjoukko, joiden seassa voi huomata nuoria ja vanhoja, miehiä ja +naisia, ajettiin toisella puolen katua olevan muurin luo -- senjälkeen +kuului kiväärin laukaus, verta purskahti aina kattoon asti. Saksalaiset +olivat taipumattomia. Kukin sotaväkeen kuulumaton, jolla tavattiin +aseita, ammuttiin paikalla syytettynä siitä että oli asettunut kansain +oikeuksien ulkopuolelle. Kiivas vastustus, jota kohtasivat kylässä, +saatti heidät raivostumaan ja suuret tappiot, joita olivat kärsineet +viimeisten viiden tunnin aikana, ärsytti heidät julmaan kostoon. +Katuojat valuivat verta, ruumiit sulkivat kadut, kaatuneet makasivat +suurissa läjissä, kuului ainoastaan korahduksia ja valittavia +huudahduksia. Joka rakennukseen, jonka viholliset anastivat, nähtiin +muutamien viskaavan palavia olkia, toisien sytyttävän valkeata +tulisoihduilla, vielä toisien valelevan muureille paloöljyä; ja kohta +olivat kadut yhtenä tulimerenä. + +Keskellä kylää oli Weissin talo lukituin ovin ja tukituin ikkunoin, +kuin varustettu linnoitus, joka odotti vihollista. + +-- Huomatkaa, tuossa he tulevat! huusi kapteeni. + +Ullakosta ja ensimmäisestä kerroksesta yht'aikaa ammuttu laukaus kaatoi +kolme baijerilaista, jotka hiljaa hiipivät muurien varjossa. Toiset +peräytyivät, peittäytyen rakennuksien suojaan; ja nyt alkoi piiritys; +sellainen kuulatuisku roiski muuria vastaan, että luuli olevan kovan +raesateen. Yli kymmenen minuutin ammuttiin täten aikaansaamatta +suurempaa vahinkoa kuin että kalkitus irtautui rakennuksista. + +Eräs mies, jonka kapteeni oli ottanut mukaansa ullakolle, oli +varomattomuudesta näyttäytynyt ikkunassa ja tuli tapetuksi paikalla; +kuula oli sattunut otsaan. + +-- Soo ... nyt on meitä yksi vähemmän, murisi kapteeni. Pitäkää toki +vaari itsestänne -- älkää antako ampua itseänne huvin vuoksi. + +Itse oli hän ottanut kiväärin, jolla ampui vihollista ikkunaverhon +suojaamana. Mutta Laurent, puutarhurin poika, herätti hänen +ihmettelyänsä. Tämä oli asettunut polvilleen ja piti pyssyn suuta +eräässä ampumareiässä eikä ampunut kertaakaan ohitse, vaan ilmoitti jo +edeltäpäin tuloksen. + +-- Kas niin, -- nyt tuo pieni sinipukuinen upseeri -- sydämmeen -- sen +jälkeen tuo pitkä, laiha -- ihan silmien väliin -- nyt sitten tuo +punaisella parralla, jota kauan olen katsellut -- häntä pitää ampua +vatsaan. Ja joka kerralla kaatui mies ammuttuna, niinkuin hän oli +ilmoittanut. Hän tähtäsi tarkkaan, eikä hätäillyt ensinkään, muuten +ajatteli tekevänsä tarpeeksi jos ampuu yhden kerrallaan nurin. + +-- Voi, jospa minulla vaan olisi hyvät silmät, huudahti Weiss +raivoisasti. + +Hän oli vast'ikään särkenyt silmälasinsa ja oli siitä nyt huolissaan. +Hänellä ei ollut enään muuta, kuin lornjettinsa, mutta oli aivan +mahdotonta saada niitä pysymään paikallaan, sillä hiki virtasi pitkin +hänen kasvojansa. Usein ampui hän umpimähkään ja tuskin voi pitää +pyssyä kädessään: niin kiihoittunut oli hän. Kaikki hänen tavallinen +iloisuutensa ja maltillisuutensa oli poissa, joka hetki tuli hän +kiivaammaksi. + +-- Älkää karehtiko, ei se mitään auta, sanoi Laurent. Malttakaappas, +tähdätkää hyvin huolellisesti tuota, joka on ilman kypäriä, -- tuota, +joka on höystekauppiaan talon nurkalla ... kas niin -- se oli hyvä -- +te ammuitte häneltä jalan, -- katsokaapas, kuinka hän potkielee +verissään. + +Weiss hiukan vaaleni ja murisi: + +-- Voi ... tappakaa hänet. + +-- Tuhlaisinko minun kuulani! En koskaan maailmassa! Ei! -- nyt otan +minä mieluummin toisen, tuo on jo kuitenkin kuoleman oma! + +Hyökkääjät olivat huomanneet että ullakon aukon luona oli joku +erinomainen ampuja. Ei kukaan ihminen voinut elävänä lähestyä taloa. +Sentähden komennettiinkin esille uusia, reippaita joukkoja, jotka +luodeillaan lävistivät katon liuskakivet, ikäänkuin ne olisivat olleet +ohutta paperia. Kuulat tunkeutuivat sisään joka paikkaan, suhisten kuin +mehiläisparvi. Joka silmänräpäys oli henki vaarassa. + +-- Menkäämme alas, sanoi kapteeni, me voimme vielä pysyttäytyä piilossa +ensimmäisessä kerroksessa. Mutta kun hän lähestyi rappusia, sattui +kuula hänen kylkeensä ja hän kaatui. + +-- Tuhat tulimmaista! + +Weiss ja Laurent sekä vielä elossa oleva sotamies tahtoivat raahata +hänet alas, vaikka hän pyysi etteivät hänestä huolehtisi. Hän oli +tehnyt tehtävänsä ja voi olla yhtä hyvin siellä kuin täällä. Kuitenkin +tahtoi hän johtaa puolustusta, kun he olivat vieneet hänet sänkyyn. + +-- Ampukaa joukkoon, älkää välittäkö seurauksista. Niin kauan kun +tulenne ei vähene, ovat he siksi varovaisia, etteivät tule lähemmä. + +Pienen talon piiritystä kesti yhä. Useasti näytti siltä kuin katto ja +seinät kaatuisivat ankarassa kuulatuiskussa, mutta kun laukaukset +hiukan harvenivat, kohosivat ne savupilvien keskeltä uudestaan. -- +Viholliset hurjistuivat kun kelvoton rakennus tuotti heille niin suurta +tappiota. + +Sotilaat kiroilivat ja ampuivat kaukaa uskaltamatta rynnätä lyömään +alikerran ovet ja ikkunat säpäleiksi. + +-- Malttakaa -- huusi korpraali -- kas tuolla ikkunaverhot putoavat +alas. + +Kuulatuisku oli temmannut ikkunaverhon paikoiltaan, mutta Weiss ryntäsi +esiin, työnsi aukkoon kaapin, jonka takaa Laurent voi jatkaa +puolustusta. + +Eräs sotilaista makasi vertansa vuodattaen hänen jaloissaan, leuat +murskana. Toinen sai kuulan kaulaan, vieri muuriin asti, jossa +taukoamatta korisi, ruumiinsa väristessä suonenvedon tapaisesti. Nyt +heitä oli vain kahdeksan, kapteenia lukuunottamatta, joka oli niin +heikko, ettei voinut puhua, mutta joka vielä kättenliikkeillä antoi +käskyjään istuen sängyssä. + +Kolmea alakerroksen huonetta alkoi olla mahdotonta puolustaa; kipsin +palasia putoeli välikatosta ja seinistä; tuolit ja kaapit särkyivät +kuin kirveen iskuista. Ja -- mikä pahinta -- ampumavarat olivat pian +loppumaisillaan. + +-- Sepä vahinko, murisi Laurent, nythän oli käydä niin mainiosti. + +Weissille juolahti äkkiä jotain mieleen. + +Hän muisti kuolleen sotilaan ylhäällä ullakossa, ja meni ottamaan hänen +patruunansa. Suuri palanen katosta oli revitty pois, hän näki kirkkaan +sinisen taivaan ja herttainen auringon paiste hämmästytti häntä. Ettei +tulisi tapetuksi, ryömi hän polvillaan ja löydettyään kolmekymmentä +patruunaa, kiirehti hän jälleen alas. + +Mutta alhaalla jaatessaan ne Laurentin kanssa kuuli hän kummallisen +huudon ja samassa kaatui eräs sotamies. Heitä ei ollut kuin 7; kohta +sen jälkeen ei muuta kuin kuusi, sillä korpraali sai kuulan vasempaan +silmäänsä ja kuoli paikalla. + +Tästä hetkestä alkain Weiss ainoastaan hämärästi muisti mitä tapahtui. +Hän ja nuo viisi jälelle jäänyttä puolustautuivat yhä kuten hullut, +ajattelematta että voisivat antautua. + +Noissa kolmessa pienessä huoneessa kohtasi tulijaa outo näky: +särkyneitä huonekaluja mullin mallin, kaatuneitten ruumiit sulkivat +tien, nurkassa makasi eräs haavoitettu valittaen kauheasti, lattia oli +täynnä hurmeista verta, rappusia myöten kulki verivirta. Siellä voi +ainoastaan vaivalla hengittää, sillä ilma oli raskas, sakea ja polttava +ruudinsavusta, katkera haju oli tukehuttava. Eikä voinut nähdäkkään, +oli synkkä yö, pimeässä välähtelivät vain punertavat, ampumisesta +syntyvät liekit. + +-- Saakeli soikoon -- huudahti Weiss, -- he tuovat kanuunoita. + +Hän oli oikeassa. Joutuen epätoivoon raivoisasta vastustuksesta, +tulivat baijerilaiset kanuunoineen ja alkoivat asettaa niitä kuntoon +kirkkotorin kulmassa. Ehkä he sitte pääsisivät ohi kun olisivat +hävittäneet talon perustuksiaan myöten. + +Mutta kunnioitus, jota viholliset osoittivat talon asukkaille, kanuuna, +joka kirkkotorilla tähdättiin heitä kohti, saatti harvenneen +sotilasrivin jäännöksen hyvälle tuulelle, jonka vuoksi vaan nauroivat +ja ilkkuivat baijerilaisia. Näyttipä vähän kummalta kun nuo +pelkurimaiset koirat tulivat tykistöineen kuutta miestä vastaan. + +Laurent tähtäsi huolellisesti tykkimiehistöön, ampuen joka kerta +laukasijan, ja niin hyvin että huoneiden piirityksestä ei voinut tulla +mitään; kului lähes viisi minuuttia ennen kun toiselta puolen ammuttiin +ensimmäinen laukaus, mutta se oli liian korkealle tähdätty, repi vain +palasen katosta. + +Leikin loppu läheni kuitenkin. Turhaan etsivät piiritetyt patruuneja +kaatuneiden taskuista. Uupuneina hapuilivat nuo kuusi etsien jotain +mitä voisivat viskata ikkunasta alas musertaakseen lähemmäksi +tunkeutuvia vihollisia. + +Eräs heistä, joka tuli näkyviin, kirkuen ja heiluttaen kivääriään, +joutui kuulien uhriksi. Nyt heitä oli vain viisi. Mitä oli tekeminen? +Tullako ulos, koettaa päästä alas takaoven kautta, paeta yli ketojen ja +kankaiden? + +Samassa kuului alhaalta meteliä, raivoava joukko astuu rappusia; ne +olivat baijerilaiset, jotka olivat piirittäneet talon, olivat särkeneet +takaoven ja nyt hyökkäsivät sisään. Tuima tappelu syntyi. Eräältä +sotamieheltä kuula lävisti rinnan, kaksi otettiin vangiksi, sillä aikaa +kun kapteeni, joka veti viimesiä hengenvetojaan, makasi sängyssä suu +auki, nostaen käsivarsiaan aivan kuin antaakseen käskyjä. + +Upseeri, joka komensi baijerilaisia, huomasi vihdoin Weissin ja +Laurentin. Mennen heidän luokseen, ärjäsi hän heille ranskaksi: + +-- Keitä olette? Mitä te täältä tahdotte? + +Tarkasteltuaan ja huomattuaan että he olivat savusta mustuneet, käsitti +hän kyllä. Hän haukkui heitä saksankielellä suut silmät täysi, raivosi, +että silmät päässä pyörivät. Hän nosti revolverinsa ampuakseen heidät, +kun sotamiehensä hyökkäsivät esiin, tarttuivat Weissiin ja Laurentiin, +jotka he raahasivat rappusista pihalle aina muuriin asti sellaisella +melulla ja elämällä että päällikköjen ääntä ei voinut kuulla. + +Muutaman minuutin jälkeen, kun tuo vaalea kookas upseeri koetti +tyynnyttää joukkoaan, voivat molemmat ranskalaiset nousta katselemaan +ympärilleen. + +Yhä useampia taloja sytytettiin palamaan. Bazeilles oli enään vaan +hiililäjä. Kirkon korkeista ikkunoista tuprusi liekki. Muutamat +sotamiehet, jotka olivat ajaneet erään vanhan naisen ulos huoneestaan, +pakottivat hänet antamaan heille tulitikkuja sytyttääkseen hänen +sänkynsä. Huoneisiin heitettyjen palavien olkitukkojen ja paloöljyn +tähden kiihtyi tulipalo kiihtymistään. Tämä oli hirveä näky. +Raivostuneet sotamiehet, jotka pitkällinen taistelu oli tehnyt +villipedoiksi, tahtoivat kostaa kuolleensa, joiden ylitse he huutaen ja +kirkuen marssivat. Joukko ulvoi savun ja säkenien seassa. Siellä +vallitsi ääretön hälinä, joka oli syntynyt kaikenlaisista äänistä, +kuolevien valituksista, tulen räiskynnästä ja rakennuksien +sortumisesta. Voi nähdä tuskin kyynärän vertaa eteensä. Suuria +lyijynvärisiä tomupilviä ajelehti ilmassa, kokonaan peittäen auringon; +katkera savun- ja verenhaju täytti ilman. Vielä tapeltiin kaikkialla, +joka nurkka hävitettiin perustuksiaan myöten, kaikki ihmisen villit +himot olivat hereillä; kuten verta janoovat eläimet ryntäsivät he +toistensa kimppuun. + +Jo näki Weisskin huoneensa palavan. Sotamiehet olivat saapuneet +tulisoihtuineen, toiset edistivät liekkien leviämistä särkemällä +huonekulut ja viskaamalla pirstaleet tuleen. + +Yht'äkkiä leimusi alakerta, savua tuprusi rakennuksen kaikista +halkeamista ja katosta. -- Viereinen värjäyslaitos syttyi palamaan; oi, +mikä surkeus! sydäntä kauhistutti kun liekkien keskeltä kuului pikku +Charlen ääni; hän makasi vuoteellaan houraillen kuumeessa; tuskissaan +huusi hän äitiänsä. + +-- Äiti, minun on jano -- äiti, anna minulle vettä. -- Liekit rätisivät +ja vinkuivat tukahuttaen valitukset; nyt kuului ainoastaan vihollisten +korvia särkevät hurraahuudot. + +Mutta yli liekkien äänen, yli kaiken rähinän kuului kauhea parahdus. Se +oli Henriette, joka tuli tavatakseen miestänsä. Hän näki miehensä +nojautuneena muuriin vastapäätä vihollisia, jotka latasivat pyssyjään. + +Hän juoksi miehensä luo. + +-- Oi Jumalani! Oi Jumalani! Mitä tämä on. Eivät he suinkaan aijo ampua +sinua. + +Weiss katsoi tylsistyneenä häneen. Henriette! Hänen vaimonsa, jota hän +niin kauan oli ikävöinyt, niin tulisesti rakastanut, jota hän oli +jumaloinut! + +Vavistus herätti hänet, hän oli kovin liikutettu. Mitä oli hän tehnyt? +Miksi oli hän jäänyt Bazeillesiin? Miksi olikaan hän ampunut vihollisia +sen sijaan että olisi mennyt vaimonsa luo niinkuin oli luvannut, niin, +mikä oli syynä siihen? + +Hän näki kadotetun onnensa, katkeran eron, välttämättömän kuoleman. +Nähdessään Henrietten otsan olevan verissä tuli hän vallan kalpeaksi ja +kysyi ajattelematta mitä sanoi: + +-- Oletko haavoitettu? -- Se oli mieletöntä tulla tänne -- -- --. + +Mutta Henriette keskeytti hänet, tehden kädellään liikkeen ja virkkoi: + +-- Ah, minulle -- ei se ole mitään ... pieni naarmu vaan... Mutta +sinä ... sinä --! miksi vartioitsevat he sinua?... Minä en tahdo, että +ampuvat sinut. + +Upseeri, joka seisoi keskellä tietä, käski joukkonsa peräytymään +muutamia askeleita, ja lähti itse Weissin ja Henrietten luo. Nähdessään +nuoren naisen riippuvan hänen vankinsa kaulassa, huusi hän vihaisesti +ranskankielellä: + +-- Noh! ... ei mitään tuhmuuksia ... ettekö kuule... Mistä olette? Mitä +te tahdotte? + +-- Tahdon mieheni. + +-- Teidän miehenne. Tuoko mies tuossa? Hän on kuolemaan tuomittu ja +tuomio on pantava täytäntöön. + +-- Tahdon mieheni. + +-- Malttakaa mielenne... Menkää tiehenne... Emme tahdo tehdä pahaa. + +-- Olkaa järkevä, lähtekää pois, me emme tee teille pahaa. + +-- Tahdon mieheni. + +Upseeri huomasi nyt, että Henriette ei huolinut kehoituksista, jonka +vuoksi antoi käskyn riistää hänet miehensä luota, ja panna tuomio +täytäntöön. Mutta Laurent, joka tähän asti ääneti oli seurannut +tapahtuman menoa, virkkoi: + +-- Kuulkaa, herra kapteeni, minä se olen, joka olen hävittänyt niin +paljo ihmisiä; minut voitte ampua, -- sehän on oikeus ja kohtuus --. +Sitäpaitsi ei minulla ole ketään, ei äitiä, ei vaimoa eikä lapsia, jota +vastoin tuo on nainut. Kuulkaahan, päästäkää hänet irti, niin voitte +minulle tehdä mitä tahdotte! -- + +Aivan mielettömänä huusi kapteeni: + +-- Mitä metkuja tämä on? Tehdäänkö minusta pilkkaa vasten silmiä. +Viekää hänet pois ja paikalla! + +Tämän käskyn lausui hän saksankielellä. Tanakka baijerilainen sotamies +astui esiin, suurine päineen, punaisine partoineen ja tukkineen. +Hänellä oli leveä tylppänenä ja suuret siniset silmät. Hän oli verissä +ja näytti pelottavalta karhulta, joka syödä rouskuttaa veristä +saalistaan. + +Henriette huusi epätoivossa: + +-- Tahdon mieheni! -- Antakaa hän minulle tahi tappakaa minut hänen +kanssaan! + +Upseeri löi nyrkillä rintaansa sanoen, ettei hän ole mikään pyöveli, +joka tappaa syyttömiä. Henriette ei ollut rikkonut mitään, jonka vuoksi +upseeri lupasi ennen lyödä kätensä poikki kuin koskea hiusta hänen +päässään. + +Kun baijerilainen lähestyi, kietoi Henriette kätensä Weissin ympäri: + +-- Oi oma ystäväni, minä pyydän sinua, minä rukoilen sinua, anna minun +kuolla kanssasi, älä heitä minua! + +Suuret kyyneleet vierivät miehen silmistä; mitään vastaamatta koetti +hän irroittaa olkapäiltä ja vyötäsiltä onnettoman vaimonsa kädet. + +-- Sinä et siis enään rakasta minua, koska tahdot kuolla ilman minua. +Pysy kiinni minussa, he eivät sitä kauan jaksa kärsiä, vaan ampuvat +meidät molemmat. + +Weiss irroitti tuon pienen käden, painoi sen huulilleen, suuteli sitä +koettaessaan saada toistakin irtautumaan. + +-- Ei, anna minun kuolla; en tahdo kauemmin elää!... + +Vihdoin oli Weissillä molemmat kädet omissaan. Tähän asti oli hän ollut +mykkänä, oli välttänyt puhua. Nyt kuiskasi hän hiljaa sydämmellisesti: + +-- Hyvästi Henriette! Hyvästi rakas vaimoni! -- + +Samassa työnsi hän Henrietten suuren punapartaisen sotamiehen luo, joka +vei hänet pois. Henriette taisteli vastaan ja huusi kauheasti, kun +sotamies, varmaankin rauhoittaakseen häntä, puhui käheällä äänellään. + +Viimeisiä voimiaan käyttäen nosti Henriette päätänsä, katsoi Weissiin +päin ja näki kaikki, mitä siellä tapahtui. + +Se kesti tuskin kolmea sekuntia. Lornjettinsa, joka +hyvästijättöhetkellä oli pudonnut, pani Weiss kiireesti nenälleen aivan +kuin voidakseen nähdä kuolemaa silmästä silmään. Hän astui pari askelta +taaksepäin, nojautui muuria vasten, pani kätensä ristiin rinnalle; -- +ja pyöreillä kasvoillaan loisti innostuksen tuli, joka antoi niille +ihailtavan heijastuksen ja rohkeuden. -- Hänen vieressään seisoi +Laurent kädet taskuissa. Häntä näytti tämä hirveä tapaus liikuttaneen, +nämä kurjat ihmiset, jotka hentoivat ampua miehen vaimon silmien +edessä. Hän ojentihe suoraksi ja lausui halveksien: + +-- Kirotut aasit! + +Mutta upseeri nosti miekkansa, molemmat kaatuivat: puutarhuripoika +kasvot maata vasten, toinen kylelleen. Weiss teki viimeisen +kuumeentapaisen liikkeen, vilkkui silmillään ja avasi suutaan +sanoakseen vielä jotain, -- ja niin oli kaikki lopussa. Saksalainen +upseeri meni hänen luokseen, potkasi häntä jalallaan nähdäkseen oliko +hän kuollut. + +Henriette oli nähnyt kaiken tämän, nähnyt kuolevan viime katseen +etsivän häntä, nähnyt onnettoman kuolemankamppailun, oli nähnyt suuren +saappaan potkivan ruumista. Hän ei enään huutanut, seisoi aivan ääneti +ajatuksiinsa vaipuneena. Äkkiä heräsi hän mietteistään, puri +raivoissaan kättä, jonka sai hampaihinsa. Baijerilainen päästi kimakan +tuskanhuudon -- kaatoi hänet -- Henriette tahtoi kuolla. Heidän +kasvonsa koskivat toisiaan eikä hän ikinä voinut unohtaa suuria +raivoavia silmiä, punasta partaa ja verin tahrattua tukkaa. + +Henriette ei muistanut mitä siellä myöhemmin tapahtui. Hän ei ajatellut +muuta kuin miten olisi voinut päästä kuolleen miehensä luo ja tuoda +hänen ruumiinsa mukanaan. Mutta kuten pahassa unessa tuli kaikenlaisia +esteitä, jotka pidättivät häntä joka askeleella. + +Taasen kuului pyssynlaukaus; liikettä syntyi vihollisten kesken; +merisotaväestö tuli näkyviin. Tappelu alkoi ja taisteltiin niin +rajusti, että nuori vaimo viskattiin kujaan keskelle hurjistuneita +sotilaita. Muuten tappelun tulos oli jo ennakolta varma, sillä oli +liian myöhästä nyt enään valloittaa kylää takaisin. + +Puolessa tunnissa lyötiin merisotaväestö. He puolustivat itseään +innokkaasti ja rohkeasti, mutta vihollinen sai lisäjoukkoja ja +karkoitti heidät kaikkialta, niityiltä, teiltä jopa Montivilliersin +puistostakin. + +Ei mikään voinut saada heitä pois kylästä, jonka olivat niin kalliisti +ostaneet, jossa useita tuhansia makasi savun, veren ja liekkien +keskellä. + +Nyt päättyi hävitys. -- Torilla makaavat kuolleiden ruumiit ja +hajanaiset jäsenet, kadun kulmissa savuavat läjät olivat todisteena +kauheasta turmiosta, joka oli kylää kohdannut. + +Bazeilles oli enään vaan verinen, savuava tulikenttä. + +Viimeisen kerran näki Henriette pienen talonsa, jonka katto ja seinät +syöksyivät alas räiskyvän kipinäpyörteen kohotessa ilmaan. -- Ja tuolla +muurin luona makasi hänen miehensä, kuolleena, vihollisen kuulan +surmaamana. + +Mutta jälleen temmattiin hän mukaan; peräytymistorvien äänet soivat +hänen korvissaan kuin tuomiopäivän pasuunat; hän joutui sotamiesten +joukkoon, jotka vetäytyivät takaisin. Hän oli kuin kuollut, kuin hylky, +joka ajelehtii sinne tänne voimatta vastustaa. + +Tietämättä miten hän tuli perille, joutui hän Balaniin, ventovierasten +ihmisten luo. Siellä hän eräässä keittiössä, pää pöytään nojautuneena, +itki katkerasti. + + + + +V. + + +Beaudoinin komppania makasi vielä kello kymmenen aikana Algierin +ylängöllä kaalimaassa, josta he eivät sitte aamun olleet liikkuneet. + +Hattoyn ja lähellä olevan Igesin saaren pattereista nouseva tuli oli +vienyt heiltä kaksi miestä eikä vielä tullut mitään käskyä. +Vietettäisiinkö koko päivä ilman että saisivat liikkua ja taistella? + +Miehillä ei enään ollut sitäkään huvia että olisivat silloin tällöin +saaneet ampua. Kapteeni Beaudoin oli näet kieltänyt tarpeettomasti +metsään ampumasta, siellä kun ei kuitenkaan ollut ainoatakaan +vihollista. + +Aurinko paahtoi ja he olivat melkein paistua sen helteessä. + +Jean kääntyi Mauriceen, joka makasi aivan hiljaan, poski aurinkoa +kohti, silmät ummessa, -- häntä pelotti ystävänsä kalpeus. + +-- No, mikä sinua vaivaa? + +Mutta Maurice oli vain nukahtanut. Väsymys oli masentanut hänet, vaikka +kuolema riehui kaikkialla hänen ympärillään. + +Hän heräsi äkkiä, avasi suuret silmänsä, joissa kuvastui ihmeellinen +surumielisyys. + +Hän ei tiennyt, miten kauan oli nukkunut; näytti siltä kuin hän olisi +nauttinut ikuista lepoa ja rauhaa. + +-- Mitä! Mitä tämä on? mutisi hän. Luulen totta tosiaan nukahtaneeni. +Oi, sepä vasta teki hyvää! + +Hän tunsi tuskan, joka hänet tähän saakka oli vallannut, melkein +hävinneen. Hän laski leikkiä Lapoullesta, joka oli levoton Chouteaun ja +Loubetin katoamisen tähden -- sanoi menevänsä heitä etsimään. + +Sehän oli hyvä tuuma. Siten sai pistää tupakaksi puun varjossa. + +Pache luuli että he olivat otetut sairashuoneesen, jossa tarvittiin +useampia paarienkantajia. + +Vaivaloista oli koota vihollisen tulen kesken haavoitettuja ja +kuolleita. Tätä hän ei mielellään olisi tahtonut, sillä taikauskoisena +luuli hän tuottavan onnettomuutta, kun ruumiisen koskee: siitä kuolee +itse. + +-- Olkaa vaiti, huusi luutnantti Rochas, siitäkö nyt kuolisi. + +Översti Vineuil käänsi päätään. Rochasin sanat saivat nuo vaaleat +surumieliset kasvot hymyilemään, -- ensi kerran tänään. + +Hän vaipui taasen ajatuksiinsa, seisoi liikkumattomana kasvot +vihollisiin päin, odottaen käskyjä. Mauricea huvitti paarinkantajien +tehtävät, hän seurasi heidän kulkujaan kaukaisimpiin paikkoihin asti. + +Erään tien päässä, kummun takana, kohtasivat he helposti siirrettävän +sotalasaretin, jonka miehistö tarkasteli ympäristöä. Nopeasti +pystytettiin teltta, sillä aikaa purettiin vankkureista kaikenlaisia +tarpeellisia aineksia: lääkärikoneistoita, kääreitä, ja muuta mitä +tarvittiin haavan sitomiseen, ennenkuin haavoitettuja lähetettiin +Sedaniin. Täällä annettiin ainoastaan ensimmäinen apu. + +Paarinkantajat näyttivät erittäinkin urhoollisuuttaan tässä +hiljaisessa, mutta vaarallisessa työssä. Heidät nähtiin, harmaissa +puvuissa, punainen risti kypärässä ja takin hiassa, kulkevan +rauhallisesti, huolimatta kuulista, sinne paikkaan, johon miehet olivat +kaatuneet. Muutamat näistä makasivat kasvot verilätäkössä, toiset pää +mullan peitossa, tuossa taas muutamia kädet ja jalat kokoon +koukistuneina. Varovaisesti tarkastettiin heidät. Ne, jotka vielä +olivat elossa, vietiin sairaalaan ja sidottiin niin hyvin kuin voitiin. + +Joka paarinkantajalla oli säiliössään vettä, jonka kanssa heidän täytyi +olla hyvin säästäväisiä. + +Useasti huomattiin heidän olevan polvillaan tarkastaakseen, josko +haavoitettu avasi silmänsä, siten näyttäen elonmerkkiä. + +Noin viidenkymmenen metrin päässä vasemmalla huomasi Maurice erään, +joka tunnusteli pienen kaatuneen sotilaan käsivartta, josta veri +hiljalleen juoksi. Tällä oli verenjuoksu, jonka haavuri lopetti +painamalla valtasuonta. + +Nämät kantajasotilaat toimittivat suurta tehtävää: he tukivat niitä, +jotka voivat kävellä, kantoivat toisia käsivarsillaan, niinkuin pieniä +lapsia; toiset riippuivat heidän selässään, käsivarret kiedottuina +heidän kaulansa ympäri, toisia taaskin kantoivat paareilla. Paitsi +oikeita paaria oli heillä vielä itse keksittyjä; he olivat nimittäin +sitoneet useita kiväärejä hihnoilla toisiinsa. + +Kaikkialla tasangolla, jonka kranaatit olivat ikäänkuin kyntäneet, +nähtiin heidät yksitellen tahi joukoissa käyvän varovaisesti +kantamuksineen, pää kumarruksissa, erinomaisella kärsivällisyydellä ja +ihmeteltävällä urhoollisuudella. + +Tuolla käveli pieni, laiha sotilaspoika kantaen selässään suurta, +painavaa kersanttia, -- Mauricesta näytti kuin olisi hän nähnyt pienen +muurahaisen, joka veti perässänsä suurta kortta, -- yht'äkkiä näki hän +heidän menevän nurin ja katoavan kranaatin räjähdyksestä. Kun savu oli +haihtunut, nähtiin kersantin makaavan maassa ilman mitään uutta haavaa, +mutta pieni paarinkantajasotilas oli kuollut. Ja sitten saapui toinen +sotilas, joka tarkasti, josko kumppaninsa oli kuollut ja huomattuaan +asian niin olevan otti hän kersantin selkäänsä, ja lähti eteenpäin. + +Maurice laski leikkiä Lapoullelle: + +-- Sanoppas, miellyttääkö sinua tämä toimi vielä, -- niin voithan mennä +tarjoomaan apuasi, sen he varmaankin ottavat kernaasti vastaan. + +Sillä aikaa ammuttiin Saint-Mengesin pattereista uudella vimmalla; +kuulien raesade lisääntyi; ja kapteeni Beaudoin, joka oli yhtämittaa +kävellyt komppaniansa edessä, meni nyt överstin luokse. Oli synti ja +häpeä antaa sotajoukon seisoa tuntikausia paikallaan tekemättä mitään +hyötyä. + +-- Minulla ei ole mitään käskyä antaa Teille, vastasi Översti +järkähtämättömästi. + +Nyt nähtiin kenraali Douayn ratsastavan ohitse seuralaisineen. Hän oli +juuri tavannut kenraali Wimpffenin, joka oli pyytänyt hänen pitämään +puoliaan. Tämän oli hän myös luvannut tehdä, jos vaan vihollinen ei +valloittaisi Illyn kumpua, silloin ei hän voisi vastata voitosta, -- +peräytyminen olisi silloin välttämätöntä. + +Kenraali Wimpffen julisti, että ensimmäisen rykmentin joukot menisivät +puolustamaan kumpua: ja todellakin nähtiin melkein kohta Zuavirykmentin +asettuvan sinne; kenraali Douay, tästä rohkaistuna, suostui lähettämään +Dumontin osaston auttamaan kahdettatoista rykmenttiä, joka oli sangen +vaarallisessa asemassa. + +Mutta neljännes tuntia myöhemmin, kun hän palasi takaisin katsoakseen +oliko vasen kylki vahva, suuttui hän nähdessään Illyn kummun olevan +aution; ei näkynyt ainoatakaan Zuavilaista; he olivat jättäneet kummun, +koska Fleigneuxin patterien uhkaava tuli oli tehnyt kaiken +puolustamisen mahdottomaksi. + +Epätoivoisena ja varmana tappiosta ratsasti hän täyttä vauhtia oikean +kyljen luo, jossa hän tapasi Dumontin osaston ja myöskin jäännökset +ensimmäisestä rykmentistä rajusti pakenevan. + +Ensimmäisen pakoliikkeen jälkeen oli heidän ollut mahdotonta saada +takaisin aamuista asemaansa. + +Daigny oli vihollisten XII osaston hallussa ja Gironne preussiläisen +kaartin; siis oli ensimmäisen komppanian pakko lähteä Garennen metsään, +johon viholliset ampuivat pattereistaan, joita olivat asettaneet +kaikille kukkuloille laakson toisesta päästä toiseen. + +Kauhistuttava tuli- ja rautakehys pieneni vähitellen, osa armeijasta +jatkoi kulkuaan Illylle, kiertäen rinteitä, samassa kun V:des osasto XI +takana yhä kiirehti eteenpäin, kulki Fleigneuxin ohitse, kantoi +kanuunansa enemmän esiin julkealla uhkarohkeudella niin varmana +ranskalaisten joukkojen tietämättömyydestä ja voimattomuudesta, että se +ei edes odottanut jalkaväestöäkään puolustamaan. + +Oli jo puolipäivä, koko näköpiiri oli savun ja tomun peitossa. Joka +puolelta ammuttiin ensimmäiseen ja seitsemänteen osastoon päin. + +Vihollisten armeijan tehdessä viimeisen ratkaisevan hyökkäyksen +valloittaakseen kumpua, päätti kenraali Douay aivan epätoivoissaan +koettaa anastaa tämän tärkeän aseman. Hän jakeli käskyjään, meni itse +Dumontin osaston pakenevien luo, onnistui saamaan kokoon pienen joukon +ja johti sen ylängölle. + +Muutamia minuutteja menestyi se hyvin. Mutta kuulat suhisivat niin +tiheään, kranaattipyörre pyyhkäsi kentät niin autioiksi ja tyhjiksi, +että kauhu valtasi ihmiset, jotka vyöryivät takasin kuin oljenkorret +tuulispäässä. Mutta kenraali ei vielä tahtonut luopua yrityksestään +vaan komensi uusia joukkoja esiin. + +Sananviejä ajoi täyttä laukkaa ohitse, huusi kovalla äänellä käskyn +översti Vineuille, joka samassa silmänräpäyksessä oli kasvot hehkuvina +satulassaan; hän heilutti miekkaansa ja viittasi Illyyn päin sanoen: + +-- Vihdoinkin, lapseni, on meidän vuoromme. Eteenpäin, eteenpäin, +tuonne ylös! + +Satakuudes rykmentti lähti liikkeelle. Miehet valittivat olevansa +homehtuneita, että heillä oli rautaa jaloissa -- olivat näet jäykät +pitkällisestä maassa istumisesta. + +He eivät olleet ottaneet montakaan askelta, ennenkun heidän täytyi +pyrkiä suojaan, niin kova oli tuli. -- Ja näin he, selkä kumarassa, +koettivat päästä eteenpäin. + +-- Ole varoillasi, ystäväni, sanoi Jean Mauricelle; tämä on täyttä +totta. Älä pistä nenääsi sinne, mistä ennemmin tahdot sen pelastaa; +pidä vaari jaloistasi muuten pääset niistä helposti. Sillä se on mies, +joka pääsee ehein nahoin. + +Metelin tähden voi Maurice vaivalla ja huonosti kuulla ystävän +huvittavia sanoja. Hän ei oikein tiennyt pelkäsikö hän, hän juoksi +toisten mukana ilman erityistä tahtoa, eikä ajatellut muuta kuin että +siitä tulisi loppu. Häntä pelotti kuten pisaraa purossa, tietäessään +vaistomaisesti liikuttavan taaksepäin. + +Useat kääntyivät takasin, tahtoivat paeta, kun översti hyökkäsi esiin: + +-- Lapset, lapset, älkää tehkö minulle noin suurta surua ja häpeätä. +Älkää käyttäytykö kuin pelkurit... Muistakaa että 106:des ei ole +koskaan peräytynyt. + +Hän kannusti hevostaan, sulki tien pakenevilta, sanoi sanan kullekin, +puhui Ranskasta kyynelien tukahuttamalla äänellä. + +Luutnantti Rochas tästä liikutettuna raivostui kovin, tempasi miekkansa +ja sivalsi sillä väkijoukkoon. + +-- Sen kirotut kelvottomat pelkurit! Minä autan teitä tuonne ylös. +Tahdotteko totella paikalla tai saatte maistaa saappaani korosta. + +Mutta översti ei kärsinyt että miehiä sillä lailla komennettiin tuleen. + +-- Ei, ei, herra luutnantti, he tahtovat mielellään seurata minua ... +eikö totta, pojat, ettehän tahdo saattaa vanhaa överstiänne pulaan kun +on kysymys Ranskan kunniasta ... ettehän anna minun yksin taistella +preussiläisiä vastaan... No, hyvä, eteenpäin siis, eteenpäin! + +Hän lähti täyttä laukkaa ajamaan ja kaikki seurasivat; niin isällisesti +oli hän heille puhunut. + +Hän yksin ratsasti korkealla hevosellaan suoraan lakean kentän yli. +Miehet hajaantuivat, etsivät suojaa joka mättäästä. Heidän täytyi +kulkea ainakin 500 metriä saloja ja kankaita ennenkuin tulivat perille. +Klassillisen, suorissa riveissä suoritetun hyökkäyksen sijasta, kuten +sotaharjoituksissa, nähtiin koukkuselkäisiä sotilaita, joko yksin tai +pienissä joukoissa, ryömien ja juosten, aivan kuin hyönteiset +käyttäessään tuntosarvia työhön ja saaliin etsintään. + +Vihollisten pattereista oli heidät varmaan huomattu, sillä kuulia tuli +tiheään; niiden ääni tukahutti kaiken metelin. Viisi miestä kaatui, +eräs luutnantti ammuttiin kahtia. + +Maurice ja Jean löysivät aidan, jonka suojassa he voivat pyrkiä +eteenpäin kenenkään näkemättä. Kuitenkin sattui kuula erään toverin +ohimoon surmaten hänet aivan heidän jalkoihinsa. Heidän täytyi potkia +hänet tieltä pois päästäkseen edemmäksi. Kuolleita ei enään säälitty, +niitä oli liian paljo. -- Taistelutantereen kauhu, haavoitettu, joka +valittaen piteli molemmin käsin sydäntään, hevonen, joka kuulan +satuttua takajalkaan, ontuen laahasi itseään eteenpäin, -- kaikki tämä +kuoleman kanssa kamppaileminen ei tehnyt heihin tällä hetkellä mitään +vaikutusta. Heitä rasitti ainoastaan hiottavan kuuma auringonpaiste, +joka poltti heidän selkäänsä niin että kirveli. + +-- Oi kuinka minua janottaa, sanoi Maurice. Tuntuu siltä kuin olisi +tulta kurkussa. -- Etkö tunne katkeraa käryn hajua? + +Jean pudisti päätään. "Tuollaiselta hajahti Solferinossakin ... ehkä se +on sodan hajua ... odota vähän, minulla on vielä tilkka viinaa, +otetaanpas ryyppy." + +He seisoivat hiljaa aidan takana; mutta viina, sen sijaan että olisi +sammuttanut heidän janonsa, lisäsi vain polttavaa tunnetta kurkussa. +Sitäpaitsi olivat he kuolla nälkään; he olisivat mielellään syöneet +palasen leivästä, joka Mauricella oli pussissa, mutta voivatko he edes +sitä tehdä? Takana tuli yhä uusia joukkoja, jotka työnsivät heidät +edemmäksi. Vihdoinkin he saapuivat viimeiselle kummulle, ristin +juurelle, joka seisoi sammaltuneena kahden harvan lehmuksen alla. + +-- Hurraa! Nyt olemme perillä, huusi Jean. Mutta ompa tämä paikka! + +Oikeassa hän olikin. Paikka ei ollut kehuttavan kaunis kuten Lapoulle +huomautti surkealla äänellä, joka huvitti suuresti komppaniaa. Kaikki +asettuivat kentälle, kolme miestä kaatui paikalla. -- Tuolla ylhäällä +raivosi oikea myrsky, kuulia tuli Saint-Mengesta, Fleigneuxista ja +Givonnesta niin lukuisasti että maa savusi niistä. Oli selvä että he +eivät voineet kauan pysyä tässä asemassa, jos ei tykistö tullut pian +auttamaan vaarassa olevia. + +Kenraali Douay oli kyllä käskenyt siirtää kaksi reserviosaston patteria +tänne ja miehet kääntyivät joka hetki nähdäkseen tokko kanuunoita jo +saapuisi. + +-- Se on naurettavaa, -- kerrassaan hävytöntä, sanoi kapteeni Beaudoin, +joka marssi hermostuneena edes takaisin miestensä edessä. + +Huomattuaan syvennyksen maassa, kääntyi hän Rochasin puoleen kysyen: + +-- Kuulkaa herra luutnantti, eiköhän komppania voisi piiloutua tuonne? + +Rochas seisoi paikallaan ja vastasi olkapäitään kohottaen: + +-- Voi, herra kapteeni, siellä tai täällä, no, leikki kun leikki; +parasta pysyä niin hyvällä tuulella kuin suinkin. + +Nyt oli kapteenin kärsivällisyys lopussa, hänen, joka muuten ei koskaan +kironnut: + +-- Hiiteen kaikki! Tällä tavalla ei ainoakaan meistä pääse täältä +elävänä takaisin. Tai onko tarkotus että meidät teurastetaan täällä +muitta mutkitta? + +Hän käveli sinne tänne löytääkseen paremman aseman komppanialle. Hän +oli ottanut tuskin kymmentä askelta kun katosi kovan pamauksen +kuuluessa, -- kranaatti oli sattunut hänen oikeaan jalkaansa. Hän +makasi selällään päästäen kimakan huudon. + +-- Se on totta, mutisi Rochas, ei hyödytä pitää sellaista kiirettä. +Sen, mitä haluaa, sen saa. + +Komppanian väestö, nähdessään kapteeninsa kaatuvan, nousi seisalleen; +-- ja kun hän pyysi heitä viemään häntä pois, menivät Jean ja Maurice +hänen luokseen. + +-- Oi, ystäväni -- taivaan nimessä -- älkää jättäkö minua, viekää minut +sairashuoneesen. + +-- Hyvänen aika -- herra kapteeni -- se ei ole niinkään helppoa, mutta +voihan aina toki koettaa. + +Keskustellessaan mitenkä paraiten täyttäisivät kapteenin pyynnön, +huomasivat he pensasaidan takana, joka heitä itseään suojeli, kaksi +paarinkantajaa, jotka odottivat, saadakseen jotain toimitettavaa. Nämä +he merkeillä viittasivat lähestymään. Jos he voisivat ilman vahinkoa +saapua sairashuoneesen, olisi pelastus mahdollinen. Mutta tie oli pitkä +ja kuulia putoeli tiheään. + +Kun paarinkantajat, sidottuaan kapteenin jalan, kantoivat hänet +taistelukentältä, kohtasivat he översti Vineuilin, joka kuultuaan tämän +surkean tapauksen, kiireesti ratsasti heidän luokseen. Hän tunsi +kapteeni Beaudoinin siitä asti kun tämä lähti Saint-Cyristä, oli +rakastanut häntä ja ollut ystävällinen häntä kohtaan. + +-- Rohkeutta, lapsi raukkani -- se ei ole niinkään vaarallista -- me +saamme teidät kohta taas terveeksi. + +Kapteeni teki helpotusta ja rohkeutta osoittavan liikkeen. + +-- Ei, ei herra översti -- kohta on loppu käsissä ja paljoa parempihan +se onkin. Se vaan suututtaa, että täytyy tuntikausia odottaa sitä, mitä +ei kuitenkaan voi välttää. + +He kantoivat hänet pois, käyden varovasti pitkin aidan vierustaa. +Översti, nähdessään heidän katoavan sen puuryhmän taakse, missä +sairashuone oli, päästi helpottavan huokauksen. + +-- Mutta, herra översti, te olette myöskin haavoitettu, huudahti +yht'äkkiä Maurice, pahasti haavoitettu. + +Hän oli huomannut päällikkönsä vasemman saappaan olevan verellä +tahratun. Korko oli irti kiskottu ja kappale saapasvarresta oli +tunkeutunut lihaan. Översti kumartui rauhallisesti sivulle, tarkasti +hetkisen jalkaansa, joka varmaan kovin kirveli ja painoi kuin lyijy. + +-- Niin, niin, sattui äsken juuri. Ei se tee mitään, voin kuitenkin +ratsastaa. + +Ja mennen paikalleen, lisäsi hän itsepäisellä päättäväisyydellä: + +-- Kun on hevosen selässä ja voi siinä pysyä, ei ole mitään hätää. + +Vihdoin saapui nuo kaksi odotettua patteria, suureksi rauhoitukseksi +hätääntyneille miehille, jotka arvelivat, että patterin kanuunat olivat +valli, -- vapahdus, -- se leimaus, joka saisi vihollisten patterit +vaikenemaan. + +Näytti komealta kun patterit ajettiin suoraan esille hyvässä +taistelujärjestyksessä; jokainen osasto seurasi ruutivaunujansa, joiden +etumaisilla hevosilla ratsasti eturatsastajat taluttaen ohjaksista +jälkimäisiä hevosia; kanuunamiehet istuivat vaunujen syrjillä ja +aliupseerit määrätyillä paikoillaan. + +Olisi luullut heidän menevän paraadiin, niin tyytyväisiltä näyttivät he +etempää katsoen, ajaessaan täyttä nelistä sänkipeltojen poikki, niin +että maa jyrisi raskasten vaunujen pyörien alla. + +Maurice, joka oli uudestaan heittäytynyt vakoon, katsoi ylös ja sanoi +liikutettuna Jeanille: + +-- Katso tuota tuolla vasemmalla, -- se on Honorén patteri -- minä +tunnen miehistön. + +Jean tuuppasi hänet nopeasti takaisin vaon pohjalle sanoen: + +-- Ole toki paikallasi, -- pistä pääsi piiloon. + +He seurasivat kuitenkin innolla patterien liikuntoa: heidän sydämmensä +sykki kovasti nähdessään näitten ihmisten toimellista ja tyyntä +miehuullisuutta. + +Yht'äkkiä seisahtuivat patterit eräälle huipulle vasemmalla puolella ja +silmänräpäyksessä olivat kanuunamiehet astuneet alas paikoiltaan -- +aukaisivat haat, sillä aikaa kuin eturatsastajat pysähdyttivät +osastonsa, tehden puolikäänteen hevosillaan, ja pidättivät ne noin +viisitoista metriä kanuunain takana, käännettynä vihollisiin päin. Nuo +kuusi kanuuna oli jo asetettu paikoilleen jaettuina kolmeen eri +osastoon, joita komensi luutnantit laihan ja pitkän kapteenin johdolla. +Tämä merkitsi paaluilla koko kummun. + +Nyt kuultiin kapteenin huutavan, tehtyään nopeasti laskunsa: + +-- Tuhannen kuudensadan metrin korkeudelle! + +Maalina oli preussiläinen patteri, joka oli asettunut vasemmalle +Fleigneuxistä, pensaston takana ja jonka tuli teki olon kummulla +mahdottomaksi. + +-- Näetkö, selitti Maurice Jeanille, Honorén kanuunat ovat +keskimäisessä osastossa. Nyt puhuu hän tykintähtääjän kanssa... Se on +pieni Louis, tuo tähtääjä: me joimme lasin hänen kanssaan Vouziersissa +-- etkö muista?... Ja tuo pitkä eturatsastaja vasemmalla, tuo, joka +suorana istuu hevosensa selässä -- se on Adolphe... + +Kanuunat sotamiehineen ja upseerineen, etäämpänä etuvartio hevosineen +ja sotilaineen, vielä kauempana ruutivaunut ja niiden kuusi hevosta ja +kolme eturatsastajaa, vielä kauempana muonavaunut ja aseet, -- koko +tämä pitkä rivi ihmisiä, eläimiä ja tavaroita oli asetettu suoraan +linjaan, noin sata metriä pitkä, laskemattakaan reservijoukkoa, heidän +vaunujaan, hevosiaan ja miehiään, jotka olivat määrätyt täyttämään +sotarinnan aukkoja ja jotka odottivat vähän oikealla, etteivät joutuisi +turhaan vihollisen ampumalinjaan. + +Nyt oli Honoré valmis lataamaan kanuunansa. Kaksi sotilasta toi jo +tykin patruunan ja pommin ruutivaunusta, jota valvoi korpraali; kaksi +muuta sotilasta asetti patruunan kanuunaan, tuuppaen sitä tölkällä, +samaten kranaatin. + +Tykintähtääjän apulainen, asettaen ensiksi ruudin paikalleen, pani +sytyttimen sankkireikään. Honoré, joka itse tahtoi tähdätä ensimmäisen +laukauksen, asettui pitkälleen, nähdäkseen tähtäämislinjan, ilmoitti +sitten sen sotilaalle, jonka tehtävänä oli suunnata kanuuna. + +-- Hyvä, sanoi Honoré ja nousi ylös. + +Kapteeni, pitkää ruumistaan taivuttaen molemmin puolin, tarkasti +asentoa. + +Joka kanuunan vieressä seisoi sotilas vetonuora kädessään, valmiina +laukaisemaan, saatuaan käskyn. Vihdoinkin kuului käsky: + +-- Ensimmäinen kanuuna, ampukaa!... Toinen kanuuna, ampukaa!... + +Kuusi laukausta kuului. Kanuunat hypähtivät laukastaessa taaksepäin, +vedettiin taaskin paikoilleen; sillä aikaa kävi selville että kuulat +eivät olleet jaksaneet perille. + +Alustaa kohotettiin, kaikki laitettiin uuteen järjestykseen ja +manööveri alkoi uudestaan. Tämä täsmällinen hitaus, tämä koneellinen ja +kylmän verinen toimitus piti miehet jännityksessä. Kanuuna, tämä +rakastettu kapine, kokosi ympärilleen pienen joukon, joka yhtyi +tekemään samaa tointa. + +Satakuudennesta rykmentistä kuului kaikuvia hyväksymishuutoja kuin +ensimmäiset laukaukset ammuttiin. Nyt saataisiin vihdoinkin noitten +kirottujen preussiläisten suut tukituksi. Mutta tuli yleinen hämmästys +ja paheksumishuutoja kuului, kun nähtiin ettei yksikään ammutuista +kranaateista saapunut päämaaliinsa; useimmat niistä räjähtivät ilmassa +ja ennenkuin ehtivät pensastoon tuolla alhaalla, jonka takana +vihollisten patteri oli. + +-- Honoré sanoo kanuunansa olevan parhaan -- niin! hän rakastaa +sitä ... virkkoi Maurice. -- Katso vaan tuonne, mitenkä hän koettelee +sitä, ettei se vaan olisi liian kuuma! + +Maurice löpisi Jeanin kanssa. He olivat hyvässä toivossa nähdessään +kanuunamiehistön suuren rohkeuden. + +Mutta saksalaiset patterit olivat jo löytäneet oikean tähtäysmatkan: +nyt putoilivat laukaukset niin suurella täsmällisyydellä, että +kranaatit joka kerralla sattuivat ranskalaisiin kanuunoihin, mutta +nämät, huolimatta kaikista koetuksista, eivät jaksaneet kyllin +pitkälle. + +Yksi Honorén sotilaista, se joka oli vasemman rivin päässä, tuli +tapetuksi. Ruumis tuupattiin vaan sivulle ja manööveriä jatkettiin +samalla kylmäverisyydellä kuin ennenkin. Joka suunnalta putoilivat +kuulat ja miehistö ei kuitenkaan siitä hätääntynyt. Patruunat ja +kranaatit pantiin sisään, kanuuna suunnattiin uudestaan, laukaus +kuului, kanuuna vedettiin uudestaan paikalleen, -- tämä koneellinen työ +piti miehistön niin jännityksessä, etteivät nähneet eivätkä kuulleet +mitä ympärillä tapahtui. + +Mutta mikä eninten hämmästytti Mauricea oli eturatsastajain ryhti, he +istuivat hevostensa seljässä suorina kuin puut noin viidentoista metrin +päässä kanuunan takana, kasvot käännettyinä vihollisiin päin. Siellä +seisoi myös leveärintainen Adolphe punaisine kasvoineen ja suurine +vaaleine viiksineen. + +Räpäyttämättä silmiään, näki hän kranaatin toisensa jälkeen eikä mikään +voinut johtaa hänen ajatuksiaan toisaalle. Kanuunamiehillä, jotka koko +ajan puuhasivat kanuunansa kanssa, pysyivät ajatukset työssään mutta +näitten toisten tuli seisoa paikallaan ja odottaa kuolemaa voimatta +liikuttaa sormiaankaan. + +Eräs mies sai päänsä rikkiruhjotuksi, kaksi hevosta kaatui, ja +vihollisen murhaava tuli ei heikentynyt, -- koko patterin täytyisi +piakkoin tulla hävitetyksi jos ei muutettaisi asemaa. + +Kapteeni ei enään epäillyt vaan huusi kaikuvalla äänellä: + +-- Hevoset valjaisiin! + +Se tehtiin kiireesti. Eturatsastajat kääntyivät ympäri ja kiinnittivät +valjaat kanuunoihin. Mutta tätä tehdessään muodostivat he lavean +rintaman, jota vihollinen heti käytti hyväkseen lisäten tultaan. + +Taas kaatui kolme miestä. + +Kovasti nelistäen teki patteri kierroksen ja asettui noin viisikymmentä +metriä oikealle, toiselle puolen 106 rykmenttiä. Kanuunat irroitettiin, +sotilaat asettuivat rintamaan vihollista vastaan, ja ampuminen alkoi +sellaisella voimalla, että koko maa tärisi patterin alla. + +Maurice päästi heikon huudahduksen. Preussiläisten pattereista oli +kranaatti pudonnut Honorén kanuunalle; he näkivät hänen hyppäävän +esille ja vapisevin käsin tutkivan vahinkoa; suuri pala pronssilla +silatusta suusta oli ammuttu pois. Mutta se voitiin vielä ladata, +ampuminen alkoi taas kun he olivat pyörästä raivanneet pois erään +sotilaan ruumiin, josta oli räiskynyt verta kanuunaankin. + +-- Ei se ollutkaan pikku Ludvig, joka kaatui, ajatteli Maurice ääneen. +Tuolla hän seiso ja tähtää, mutta taitaa kuitenkin olla haavoitettu, +koska käyttää vasenta kättään ... niin, pieni Ludvig tuli niin hyvin +toimeen Adolphin kanssa -- mutta hän taisi aina totella. + +Jean, joka vähän aikaa oli ollut ääneti, keskeytti ystävänsä: + +-- He eivät koskaan voi tätä kestää. -- + +Vähemmässä kuin viidessä minuutissa teki vihollisten ampuminen aseman +yhtä vaikeaksi kuin äsken. + +Kranaatti ruhjoi erään kanuunan palasiksi, tappoi kaksi miestä ja +luutnantin. Ei ainoatakaan laukausta ollut tyhjiin ammuttu; kuulat +sattuivat ihmeteltävällä tarkkuudella; jos he itsepäisesti jäivät +tähän, ei kohta olisi yhtään miestä eikä kanuunaa jälellä. Kaikki +ruhjottiin ja lakaistiin pois. + +Kapteenin komentava ääni kuului toisen kerran: + +-- Hevoset valjaisiin! + +Eturatsastajat kääntyivät ympäri, ja sotamiehet kiinnittivät kanuunat. +Mutta tällä kertaa sattui kranaatin sinkale pikku Ludvigia kaulaan; hän +kaatui poikkipuolin kanuunalle. Kun etuvartio ratsasti esiin ja +paljasti kylkensä, alkoi ankara ampuminen kaikista vihollisen tykeistä +yht'haavaa. Uusi kranaatti räjähti; Adolphe suistui hevosensa selästä +rinta lävistettynä, ojennetuin käsivarsin. Viimesessä hengenvedossa +kiersi hän käsivartensa Ludvigin ympäri -- he pysyivät kuollessa +yhdessä kuten eläissäkin olivat yhdessä kulkeneet. + +Huolimatta kaatuneista miehistä ja hevosista, huolimatta +epäjärjestyksestä, jonka vihollisten raivoova tuli aikaansai riveissä, +ajoi patteri ylös kummulle ja asettui enemmän eteen, muutaman metrin +päähän siitä, missä Maurice ja Jean makasivat. + +-- Loppu on käsissä, sanoi Maurice, jonka ääni töin tuskin kuului +melussa. + +Näytti todellakin kuin maa ja taivas olisivat sulaneet yhteen. +Kranaatit lennättivät ilmaan kiviä ja hiekkaa, sakea savu peitti +auringon. Keskellä tuota kauhistuttavaa, korvia särkevää hälinää +seisoivat hevoset uupuneina, tylsistyneinä, pää veltosti riippuen. Joka +paikassa nähtiin kapteenin liian korkea vartalo -- nyt revittiin hän +kahtia -- kaatui maahan kuin katkennut viirinsalko. + +Kuitenkin jatkettiin tointa Honorén kanuunan ympärillä. Asemastaan +huolimatta täytyi hänen tehdä kanuunamiehen työtä, sillä hänellä ei +ollut jälellä kuin kolme miestä... Hän tähtäsi, laukasi sill'aikaa kun +toiset menivät ruutivaunuille, latasivat, laittivat kuntoon tykin +pyyhkäisimen ja tölkin, jolla latinki työnnetään tykkiin. + +Reservimiehistö oli kutsuttu apuun kaatuneiden sijaan, mutta niitä +odotettaessa täytyi tulla toimeen miten vaan voitiin. + +Suututtavinta oli, että kuulat eivät sattuneet, vaan räjähtivät +useimmiten ilmassa tekemättä mitään vahinkoa vihollisten pattereille, +joiden tuli oli niin hävittävä. + +Äkkiä kuuli Maurice Honorén kiroilevan -- taivaan nimessä -- kanuunan +oikea pyörä oli särkynyt. Epätoivossa, viljavat kyyneleet silmissä meni +hän kanuunansa luo, koetti tukea sitä nostamalla ylös sen maahan +painuneen suun, aivan kuin olisi hän tahtonut saada sen pysymään +pystyssä hurjan rakkautensa ja hellyytensä varassa. + +Paras kanuuna! Ainoa, joka lennätti edes pari kranaattia tuonne ylös! +Hän päätti paikalla vihollisten tulen keskellä asettaa siihen uuden +pyörän. Vaarallinen yritys onnistui -- itse toi hän varapyörän +etuvartion kärryistä; ja kun alaalta tuli lisää miehistöä, sai hän +rakkaan kanuunansa taas kuntoon. + +Mutta se ilo ei kauvan kestänyt. Tykkien lavetit ammuttiin taas +pirstoiksi. Ei voitu urhoollista joukkoa pakottaa enään etemmäksi, +käskettiin siis peräytymään. + +-- Kiirehtikää, toverit, kehoitti Honoré. Otetaan tämä mukaan, etteivät +he sitä saa. + +Sitä hän yksinomaan ajatteli. Hän tahtoi pelastaa kanuunansa, kuten +muut pelastavat lippunsa. Hän ei ollut lopettanut vielä puhettaan +ennenkun kuula kaatoi hänet, temmaten irti oikean käsivarren ja +lävistäen rinnan. Hän kaatui kanuunansa päälle, jäi siihen pitkälleen +kuin sankarivuoteelle, pää pystyssä, kauniit vihasta hehkuvat kasvot +vihollisiin päin kääntyneinä. Rikkiammutusta takistaan putosi kirje, +jota hän kuollessaan hellästi puristi ja josta hurmeiset veripisarat +vieläkin vuotivat. + +Ainoa elossa oleva luutnantti komensi nyt: + +-- Hevoset valjaisiin! + +Ruutivaunu oli räjähtänyt ilmaan, jonka vuoksi täytyi valjastaa hevoset +toisien kärryjen eteen että olisi saatu pelastetuksi kanuuna, jonka +hevoset olivat kaatuneet. Ja viimeisen kerran eturatsastajien tehtyä +puolikäännös, kun neljä jälellä olevaa kanuunaa oli uudestaan +kiinnitetty, hevoset nelistivät pois eivätkä seisahtuneet ennenkuin +tuhannen metrin vaiheilla, Garennen metsän suussa. + +Maurice oli nähnyt kaiken tämän, oli ollut todistajana Honorén +kuolemaan. Pelosta vavisten sopersi hän: + +-- Oi poika parka! poika parka! + +Tämä suru lisäsi vain viiltävää, polttavaa tunnetta, joka häntä +vaivasi. Hurja eläimellisyytensä joutui raivoon; oi, hän ei jaksa +kauemmin kestää, on jo kuolla nälkään! Hänen silmiään huikasi, hän ei +muistanut enään vaaraa, joka ahdisti tovereita ja häntä siitä alkain +kun patterin täytyi vetäytyä takaisin. Nyt voivat viholliset minä +hetkenä tahansa anastaa kummun. + +-- Kuule -- sanoi hän Jeanille -- minun täytyy syödä... Samahan se on +minulle, vaikka tulenkin ammutuksi, -- mutta syödä tahdon ensin, sitte +tappakoot. + +Hän avasi säkkinsä, otti leivän vapisevin käsin ja alkoi sitä ahneesti +syödä. Kuulat suhisivat, kranaatit räjähtivät jonkun metrin päässä; +mutta hän ei siitä välittänyt; tahtoi vaan saada nälkänsä sammutetuksi. + +-- Tahdothan sinäkin palasen. + +Jean katseli häntä suurin silmin; hänkin oli aivan näännyksissä. + +-- Kyllä, anna minulle jotain, en jaksa muuten. + +He jakoivat leivän, söivät sen kiireesti välittämättä mistään muusta, +ja vasta syötyään huomasivat he överstinsä, joka istui satulassaan, +saapas veressä. Rykmenttiä ahdistettiin joka puolelta. Useat komppaniat +olivat paenneet ja nyt heidän täytyi seurata joukkoa. Översti nosti +miekkansa ja komensi kyynelsilmin: + +-- Tulkaa lapset Herran nimessä. Jumala ei ole huolinut meistä tällä +kertaa. + +Pakenevat kerääntyivät hänen ympärilleen kadoten kaikki hetken kuluttua +syvennykseen maassa. + +Tietämättään miten olivat Jean ja Maurice taas joutuneet pensasaidan +taa. Tähän pysähtyi noin 40 miestä, joita luutnantti Rochas oli +komentanut peräytymään. Heillä oli lippu mukanaan; aliluutnantti, joka +kantoi sitä, oli kiertänyt sen tangon ympärille, koettaen, jos suinkin +mahdollista, sitä pelastaa. + +He ryömivät pitkin aidan vierustaa aina päähän asti, asettuen sitten +pienten puitten suojaan mäenrinteelle, jossa Rochas komensi ampumaan. +Täällä puitten suojassa miehet voivat pitää puoliaan semminkin kun +lukuisa ratsastusjoukko teki liikkeen oikealla puolella ja useita +rykmenttejä jalkaväkeä tuotiin sen avuksi. + +Maurice käsitti selvään vihollisten kiertävät liikkeet, -- käsitti, +että piiriä supistettiin joka puolelta. Aamulla oli hän nähnyt +preussiläisten samoavan Saint-Albertin vuorensolasta, kulkevan pitkin +Saint-Mengesea ja Fleigneuxta; nyt kuuli hän kaartin kanuunoiden +jymisevän Garennen metsän takana, huomasi toisia saksalaisia tulevan +Givonnen laaksosta. + +Vielä hetkinen ja ranskalaista armeijaa piirittäisi elävä muuri. Kaarti +yhtyisi V:teen osastoon, kauhistavan tykistön heitä joka kukkulalta +auttaessa. Luultavasti koetettiin viimeistä epätoivoista ponnistusta +saada tuo muuri murretuksi, kun Margueritten osasto kokoontui erääsen +syvennykseen, valmiina ryntäämään -- mutta se oli toivoton hyökkäys -- +he menivät kuolemaan Ranskan kunnian puolesta. -- Maurice, joka +ajatteli Prosperia, oli näkemässä tätä hirveää verinäytelmää. + +Varhain aamusesta oli Prosper ratsastanut edes takaisin Illyn +ylängöllä, päästä toiseen. Hänen eskadroonansa miehet kerättiin päivän +noustessa ilman torventoitotusta, ja kahvia keittäessä ripustivat he +takkinsa valkean eteen, etteivät herättäisi preussiläisten huomiota. +Sitte he eivät tienneet enään mitään, kuulivat kanuunan laukauksia, +näkivät etäällä savua ja jalkaväestöä, mutta mitään aavistusta heillä +ei ollut tappelusta, ei sen tärkeydestä eikä päättymisestä, sillä +kenraalit pitivät heitä aivan toimettomina erillään kaikesta. + +Prosper oli tykkönään nukkua. Eniten häntä vaivasivat levottomat yöt ja +väsymys alituisesta ratsastamisesta. + +Hän houraili, luuli makaavansa paljaalla kentällä, joskus pehmeällä +siistillä vuoteella. Silloin tällöin nukahti hän satulassa. Useat +tovereista putosivat satulasta, ho olivat niin uuvuksissa, etteivät +heränneet torventoitotuksista, heitä täytyi ravistaa, potkiakin jotta +saataisiin hereille. + +-- Mutta mitä mielettömyyttä tämä on? Miksi meitä pitää ajettaman tällä +tavalla ilman lepoa ja rauhaa, metelöi Prosper karkoittaakseen +vastustamattoman uneliaisuutensa. + +Kanuunat olivat paukkuneet kuudesta asti. Kummulle mentäessä oli +kranaatti tappanut kaksi toveria hänen vieressään. Vähän kauempana +kolme muuta kaatui jo. + +Tuo paraatiratsastus tappelukentällä oli sietämätöntä, vaarallista ja +hyödytöntä. Yhden aikana käsitti hän että osasto valmistautui +tehdäkseen täydellä todella hyökkäyksen, kuollakseen mainehikkaan +kuoleman. Syvennyksessä vähän yläpuolella Ristikko-kumpua vasemmalla +puolella tiestä yhtyivät Margueritten osasto, kolme afrikkalaista +rykmenttiä ja rykmentti ranskalaisia jääkäreitä ja yksi +husaarirykmentti. + +Torven toitotus kajahti: alas ratsulta! + +Ja upseerit komensivat: Tarkastakaa hevosenne! Kiinnittäkää +tavarastonne! + +Prosper hyppäsi alas satulasta, ojenteli itseään, taputteli Zepfiriä +kaulalle: + +Zepfir raukka! Se oli yhtä uuvuksissa kuin herransakin kärsien +elämästä, jota viime aikoina olivat viettäneet. Sitäpaitsi oli sälyytys +raskas: liinavaatteet satulan lippaassa, takki kierrettynä ympäri, +rensseli tallitamineineen satulan takana ja vielä muonasäkki +puhumattakaan pukinnahkaisesta juomapullosta ja ruoka-astioista. +Ratsastajan sydän sykki säälistä samassa kun hän tarkasti oliko kaikki +kunnossa. + +Prosper ei ollut muita pelkurimaisempi, mutta kuitenkin oli suunsa +pelosta niin kuiva, että täytyi pistää tupakaksi. Kun tehdään hyökkäys +voi kukin sanoa itselleen: Tällä kertaa on minun vuoroni. + +Kului viisi tai kuusi minuuttia; kerrottiin kenraali Margueritten +ratsastaneen edeltäpäin tutustuakseen seutuun. Miehet odottivat yhä. +Viisi rykmenttiä muodosti kolme joukkoa, kussakin joukossa oli +seitsemän eskadroonaa -- olihan siinä kanuunan ruokaa kyllin. + +Äkkiä torvet toitottivat: + +-- Satulaan! + +Ja melkein samassa kuului: + +-- Miekat käteen! + +Kunkin rykmentin översti oli jo asettunut paikoilleen, seisoen +kahdenkymmenenviiden metrin päässä rykmentistään. Ratsumestarit olivat +väkensä etunenässä. Ja nyt odottivat he jälleen: täydellinen +kuolonhiljaisuus vallitsi, ei kuulunut hiiskausta, ei hengähdystäkään. +Sydän se vaan sykähteli. Vielä käsky -- viimeinen -- ja joukko lähtisi +liikkeelle rynnäten ukkos-ilman tavoin. + +Mutta silloin näkyi vuoren harjanteella upseeri hevosineen -- hän +mahtoi olla vaarallisesti haavoittunut, koska kaksi miestä oli +tukemassa. Ensin ei voitu tuntea kuka se oli. Riveissä syntyi haikea +valitus, jota seurasi äänekkäät tuskanhuudot: + +Kenraali Margueritte makasi haavoitettuna; kuula oli lävistänyt häneltä +molemmat posket. Hän ei voinut puhua, riuhtoi käsillään viitaten +viholliseen päin. + +Vaikerrus eneni yhä: + +-- Meidän kenraalimme! Kostakaamme, kostakaamme! + +Etummaisin översti heilutti miekkaansa ilmassa ja huusi: + +-- Eteenpäin! + +Torvet toitottivat. Joukko lähti liikkeelle alussa tasajuoksua. Prosper +oli ensimmäisessä rivissä mutta melkein syrjimmäisin oikealla. Vaara on +aina suurin keskellä mihin vihollisten tuli itsestään keskittyy. + +Kun he olivat tulleet Risti-kummulle ja alkoivat ratsastaa alas toista +syrjää myöten lakeaa kenttää päin, huomasi hän tuhannen metrin päässä +preussiläisten neliöt, joita vastaan he viskattiin. Muuten oli hänen +mielensä kevyt kuin olisi hän unessa liidellyt, tunsi päänsä niin typö +tyhjäksi, ettei voinut saada ainoatakaan ajatusta kokoon. Sitä mukaan +kuin hiljainen juoksu kiihtyi kovaksi nelistämiseksi, huusivat +afrikkalaiset jääkärit arapialaisten tavoin hurjasti siten kiihoittaen +hevosiansa. Olisi luullut paholaisten olevan liikkeellä, joitten +hirveää ulvontaa ja korvia viiltävää kiljuntaa säesti kuulien suhina, +kranaattien räjähdykset ja aseitten kalske; -- maa tärisi kavioitten +kopseesta ja taivasta kohden nousi katkera käryn ja hien haju. + +Viiden sadan metrin päästä putosi Prosper ratsultaan kovassa +yhteentörmäyksessä. Hän tarttui Zepfirin harjaan päästäkseen jälleen +satulaan. Keskus väistyi, molemmat siivet kääntyivät, vetäytyivät +takaisin jälleen rynnätäkseen. + +Ensimmäinen eskadroona työnnettiin takasin, -- mutta -- sitähän voitiin +odottaakin. Kaatuneet hevoset tukkivat tien, toiset makasivat +kuolleina, toiset potkivat kuolontuskissaan jaloillaan ilmassa; siellä +täällä juoksi ratsastaja minkä jaloistaan pääsi, etsien itselleen +hevosta. Kuolleita makasi sullottuna kentällä, monta herratonta hevosta +juoksi vielä ja haki paikkaansa rivissä. Hyökkäys uudistettiin -- +toinen eskadroona ryntäsi raivostuneena esiin, miekka kädessä valmiina +sivaltamaan. + +Jälleen pääsivät he pari sataa askelta eteenpäin kauheassa melussa. +Mutta taaskin keskus väistyi, miehet suistuivat hevoisineen surman +suuhun; hyökkäyksen päätyttyä makasi ruumiita ja kaatuneita kaikkialla. +Toinenkin eskadroona niitettiin vuorostaan kuten ensimmäinen! + +Kolmannen hyökkäyksen aikana Prosper oli joutunut ranskalaisten +husaarien joukkoon. Rykmentit lyöttäytyivät yhteen; se näytti suurelta +aallolta, joka vyöryy eteenpäin niellen mukanaan kaikki mitä vain +näkee. + +Hän ei käsittänyt enään mitään; hän ei välittänyt suitsista vaan heitti +ne irralleen. Uljas Zepfir, jota hän niin sanomattomasti rakasti, kulki +eteenpäin, mutta tappelussa saatuaan haavan korvaansa oli se tavallista +rajumpi. Ylt'ympärillä nousivat hevoset pystyyn ja kaatuivat +ratsastajineen. Miehiä kaatui kuin kortta korren viereen. Jotkut +istuivat mulkoilevin silmin jäykkinä satulassa hevosten rynnätessä +vihollisia vastaan. + +Parin sadan metrin alalla oli maa täynnä kuolleita ja kuolevia. +Muutamat makasivat pää ruohoon vaipuneena, toiset selällään, suuret +pelästyneet silmät luotuina taivasta kohden. + +Tuolla makasi hirveässä tuskassa, kupeet auki, suuri musta hevonen, +turhaan koetti se nousta ylös: etujalat olivat takertuneet suoliin. + +Vihollisten tulen yltyessä tekivät siivet käännöksen, vetäytyivät +takaisin uudestaan entistä raivoisammin hyökätäkseen. + +Viimein oli tullut neljännen eskadroonan vuoro rynnätä preussiläisiä +vastaan. Prosper sivalsi miekallaan kypäreihin ja tummiin univormuihin, +joita hämärässä eroitti. Verta vuodatettiin; hän huomasi Zepfirin suun +olevan veressä, mutta luuli sen purreen preussiläisiä. + +Melu kasvoi niin suureksi, ettei hän voinut kuulla omaa ääntänsä vaikka +huusi täyttä kurkkua, jonka vuoksi äänensä pian oli painuksissa. Mutta +ensimmäisen vihollisrivin takana seisoi toinen, sen takana taas toinen +ja taas toinen. + +Tässä ei rohkeus ja urhoollisuus mitään voinut: taajat rivit olivat +kuin korkeata heinää, jonka taakse hevoset ja ratsastajat katosivat. + +Tuli oli niin kova, että univormut syttyivät tuleen. Yhtämittaa kaatui +miehiä, rinta lävistettynä, pääkallot murskana. + +Kaksi kolmatta osaa rykmentistä sortui kentälle eikä tästä +mainehikkaasta hyökkäyksestä ollut muuta jälellä kuin muisto +ranskalaisten urhoollisuudesta. + +Pian kaatui Zepfir ruhjoten alleen Prosperin oikean jalan. Ratsastaja +kadotti mielensä, -- niin kova oli suru, joka häntä kohtasi. + +Maurice ja Jean, jotka olivat jännityksellä seuranneet eskadroonan +sankarimaista rynnäkköä, virkkoivat: + +-- Taivaan nimessä! Mitä tässä urhoollisuus auttaa! + +Ja he jatkoivat ampumistaan kyyristyneinä pensastojen taakse, jotka +ympäröivät erästä pientä kumpua. Rochaskin, joka oli siepannut käteensä +pyssyn, ampui laukauksen toisensa jälkeen. Mutta he eivät voineet +kuitenkaan puolustaa Illyn kumpua, se joutui pian vihollisten valtaan, +jotka ympäröivät sitä joka haaralta. Kello oli noin 2 paikoilla, viides +osasto ja kaarti yhdistyivät sulkien täten ranskalaiset keskelleen. + +Yht'äkkiä Jean kaatui. + +-- Tuossapa sain jotakin, joka hyödyttää minua, änkytti hän. + +Hän oli saanut kovan iskun päähänsä ja lakkinsa makasi revittynä hänen +takanaan. Ensiksi luuli hän pääkallonsa särkyneen ja että aivot +olisivat näkyvissä. Muutaman sekunnin kuluessa ei hän uskaltanut koskea +siihen kädellään, peläten että löytäisi reijän; mutta sattumalta +menivät hänen sormensa päätä kohden ja ottaessaan ne pois olivat ne +aivan punaset verestä. Tämä teki häneen niin syvän vaikutuksen että hän +pyörtyi. + +Samassa silmänräpäyksessä käski Rochas heidät peräytymään. Eräs +preussiläinen komppania ei ollut enään heistä kauempana kuin noin kaksi +tai kolme sataa askelta. Pian olisivat he kukistetut, jos he jäivät +paikoilleen. + +-- Älkää kiirehtikö, kääntykää ja ampukaa tuon tuostakin. Yhdymme sitte +tuolla alhaalla, pienen muurin takana. + +Mutta Maurice oli epätoivoissaan. + +-- Herra luutnantti, älkäämme jättäkö korpraaliamme tänne. + +-- Jos hän on kaatunut, niin mitäpä me voimme? + +-- Ei, ei, hän hengittää vielä... Viekäämme hänet mukaamme! + +Rochas kohotti olkapäitään, nähtävästi sanoakseen että he eivät +voineet niille mitään, jotka eivät omin jaloin voineet seurata. +Taistelutantereella ei pidetä väliä haavoitetuista. Sentähden kääntyi +Maurice Pachen ja Lapoullen puoleen. + +-- Kuulkaapas, tulkaahan minulle avuksi. En voi yksinäni häntä kantaa, +olen liian heikko! + +Mutta he eivät kuulleet, -- eivätkä välittäneet mistään -- he eivät +ajatelleet muuta kuin itseään, seuraten itsensä suojelemisviettiä. Kas, +nyt he ryömivät tiehensä, pää kumarassa, kadoten kohta pienen muurin +taakse. Preussiläiset eivät olleet enään kuin puolentoista sadan +askeleen päässä. + +Maurice, joka melkein itki kiukusta, otti pyörtyneen Jeanin, jonka +kanssa hän oli yksinään jäänyt, syliinsä aikoen kantaa hänet pois. +Mutta, todellakin, hän oli liian heikko, väsymyksestä ja tuskasta +uupunut. Hän horjui ja kaatui heti raskaan taakkansa kanssa. Kunpa hän +vaan huomaisi jonkun paarinkantajan! Hän katseli hurjin katsein +ympärilleen ja viittoi pakenevia luokseen, -- mutta kukaan ei +vastannut, ei ketään tullut. Nyt kokosi hän viimeiset voimansa, tarttui +jälleen Jeaniin, ja onnistui pääsemään noin kolmekymmentä askelta +eteenpäin, -- silloin räjähti kranaatti; -- hän luuli että kaikki olisi +lopussa, ja kaatui suruissaan kumppaninsa ruumiin viereen. + +Hitaasti ja varovasti koetti hän nousta, selvittyään ensi +säikähdyksestään. Hän tutki itseään ja tuli siihen vakuutukseen, ettei +ollut saanut mitään vammaa. Mutta minkätähden ei hän sitte paennut? +Olihan vielä aikaa, -- parilla hyppäyksellä ennättäisi hän muurin luo, +-- ja niin olisi hän pelastettu. Tuska valtasi hänet uudestaan. Hän +aikoi jo lähteä, mutta tunne, valtaavampi kuin pelko, pidätti hänet. Ei +-- oli mahdotonta jättää Jeania! Hänen sydämmensä vuosi verta, ystävyys +tätä toveriansa kohtaan oli liian syvään juurtunut häneen. Tuntui tällä +hetkellä, että oli ainoastaan kaksi ihmistä maailmassa; hänen oli aivan +mahdoton elää ilman Jeania! + +Peräytymisen suunnasta ei ollut mitään tarkempaa päätetty, sitä +tapausta varten, että taistelu päättyisi onnettomasti. Jokainen +kenraali sai pitää huolta omistaan, ja tämä huolenpidon puute aikaan +sai että kaikki suurimmassa epäjärjestyksessä ja sekasorrossa +tungettiin Sedania kohden voittavien vihollisten vastustamattomasta +painosta. + +Toisen divisioonan peräytyminen kävi jotakuinkin säännöllisesti, jota +vastoin toiset sekaantuivat ensimmäisen osaston jäännöksiin ja +vyöryivät Sedania kohden vihan ja hävityksen myrskynä, vieden mukanaan +ihmisiä ja eläimiä. + +Tällä hetkellä sai Maurice ilokseen nähdä Jeanin aukaisevan silmänsä; +ja kun hän juoksi eräälle purolle noutamaan vettä haavoittuneelle, +hämmästyi hän suuresti nähdessään oikealla puolella olevassa laaksossa +talonpojan, jonka hän oli aamulla huomannut. Tämä kynti rauhallisesti +aurallaan, jonka eteen oli valkoinen hevonen valjastettu. Miksi +tuhlaisi hän päivän? Vaikkakin ympärillä taisteltiin, täytyi maata +kyntää ja kylvää siihen siementä, -- muutenhan ei kansa saisi leipää. + + + + +VI. + + +Korkealta parvelta, minne Delaherche oli noussut saadakseen +yleissilmäyksen taistelukentästä, ei hän voinut nähdä mitä tahtoi; ja +lopulta tuli hän aivan kärsimättömäksi. + +Hän kyllä näki kranaattien lentävän kaupungin ylitse ja särkevän +ympäristöllä olevien huoneiden kattoja. Mutta hän ei saanut selkoa +tappelun menosta; hänen täytyi saada tietoja ollessaan tuskissaan +omaisuutensa ja elämänsä puolesta. + +Hän astui alas jättäen kiikarinsa suunnitettuna saksalaisten pattereita +kohden. Kello oli melkein 1 ja sotilaslasaretti oli täynnä sairaita; -- +vaunurivi ulottui aina kadulle asti. Kaksi- ja neli-pyöräiset vaunut +olivat jo loppumaisillaan. Tuolla näkyi tykistökärryjä, muonakärryjä, +tavaravankkureita, kaikkia mitä vaan oli saatu käsiin taistelukentällä, +-- niin, tuolla tulee talonpoikaisvaunuja, joita oli noudettu taloista +ja joitten eteen oli valjastettu ratsuväen hevosia, Niissä oli +haavoittuneita, joita paarinkantajat olivat koonneet ja joiden haavat +olivat väliaikaisesti sidotut. Oli oikein kauheata nähdä näitä +ihmisraukkoja, toiset kellertävän vihreitä, toiset sinipunertavia. +Monet heistä olivat pyörtyneet, toiset päästivät haikeita +valitushuutoja, -- muutamat olivat kuin kuolleet ja antoivat +sairaanhoitajien menetellä kanssaan kuten tahtoivat, katsellen +ympärilleen kauhistunein silmin, -- toiset taas vetivät viimeisen +henkäyksensä vaunuista nostettaessa. Sairaita oli niin paljon että +kaikki patjat olivat täynnä, jonkatähden tohtori Bouroche käski tuoda +olkia, joista tehtiin leveä vuode. Kumminkin riittivät hän ja +osastolääkäri vielä leikkauksiin. Hän oli vaan tilannut pitkän pöydän +lisäksi, joka oli päällystetty tyynyllä ja vahakankaalla ja asetettu +suojaan, missä hän teki leikkauksensa. Nopeasti tuli osastolääkäri ja +antoi sairaalle kloroformia. Hienot teräsveitset välähtivät, sahoista +kuului ainoastaan heikko ääni -- veri turskui esille kuin +suihkulähteestä, mutta seisahdettiin pian. Leikattavia tuotiin ja +vietiin edes takaisin; tuskin oli aikaa puhdistaa pöytä verestä. Tiheän +pensaikkoaitauksen taakse, minne ruumiit toistaiseksi kannettiin, +heitettin leikatut jalat ja käsivarret, sekä kaikki lihan ja luun +jäännökset, jotka jäivät pöydälle. + +Rouva Delaherche ja Gilberte olivat istuutuneet erään suuren puun +juurelle täydessä työssä kääreitä laittamassa. + +Bouroche, joka kulki heidän ohitsensa kasvot punaisina liiallisesta +rasituksesta ja esiliina verisenä, heitti läjän palttinaa Delaherchelle +huudahtaen: + +-- Kuulkaapas! toimittakaa jotakin hyödyllistä, älkääkä seisko jouten, +kun meillä muilla tässä on täysi työ. + +Mutta tehtailija vastusteli. + +-- Anteeksi! Minulla ei ole aikaa! Täytyy käydä katsomassa kuinka asiat +onnistuu. -- Asema näyttää kovin vaaralliselta! + +Sitte hän kääntyi vaimonsa puoleen, painoi huulensa hänen tukkaansa ja +sanoi: + +-- Gilberte parka! Ajattele, että kranaatti milloin hyvänsä voi pudota +ja tehdä lopun meistä kaikista. Eikö se ole kauheata! + +Gilberte oli aivan vaalea, hän nosti päätänsä ja katsoi kauhistuneena +ympärilleen. Sitte hiipi tuo omituinen hymy taas hänen huulilleen. + +-- Niin -- se on kauheata, miten tohtori leikkelee ja sahaa; +ihmisraukat! -- On aivan ihmeellistä, etten ole pyörtynyt jo aikoja +sitten! + +Vanha rouva Delaherche katseli poikaansa kun hän suuteli nuoren +puolisonsa tukkaa. Hän teki ehdottomasti liikkeen ikäänkuin +karkoittaakseen hänet Gilberten luota -- hän muisteli tuota toista, +joka oli suudellut samoja hiuksia viime yönä. Mutta hänen vanhat +kätensä vapisivat, kun hän mutisi: + +-- Oi Jumalani! mitä kärsimyksiä ja tuskia! Kaikki unohtuu, omat +huoletkin! + +Delaherche lähti pois selittäen, että hän menee tiedustelemaan kuinka +tappelussa käy ja palaa pian takasin. + +Maquakadulla hämmästyi hän suuresti nähdessään miten paljon sotilaita +tulvaili kaupunkiin aseettomina, vaatteet rikki ja tahrattuina. Heiltä +hän ei saanut mitään selkoa; toiset olivat kurjan näköisiä ja +vastasivat, että he eivät tiedä mitään; toisilla taas oli niin paljon +kertomista, puhuivat pitkiä, epäselviä lauseita, tehden hurjia +liikkeitä käsillään, jotta tehtailija luuli heidän kadottaneen +järkensä. + +Hän kääntyi senvuoksi ja meni pormestarin asuntoa kohden. Täältä toivoi +hän saavansa tietoja. Kun hän kulki torin poikki tuli kaksi kanuunaa -- +epäilemättä ainoat jäännökset jostakin patterista -- täyttä nelistä +ajaen katuvierustalle. Suurkadulla selveni hänelle, että pakolaiset +aikoivat samota kaupunkiin. Kolme husaaria, jotka olivat astuneet alas +satuloistaan, istui eräässä porttikäytävässä, jossa he jakoivat +keskenään leivän. Kaksi muuta taluttivat hevosiaan suksista etsien +tallia, mihin heidät veisivät. Siellä täällä kulki upseereja, +ulkomuodosta päättäen eivät he itsekkään tienneet minne menivät. +Turennen torilla neuvoi eräs aliluutnantti häntä väistymään, sillä +kranaatteja putosi alinomaa, kuula oli vast'ikään murtanut ristikon, +joka ympäröi Palatinatin voittajan, suuren sankarin muistopatsasta. Ja +todellakin, rientäessään pormestarin asunnolle, näki hän kaksi +kranaattia kauhealla räjähdyksellä putoavan Maasin sillalle. + +Hän pysähtyi portinvartijan asunnon edustalle, etsien tekosyitä +kysyäkseen tietoja ajutantilta, kun nuorekas ääni kutsui häntä: + +-- Herra Delaherche! Tulkaa tänne, kadulla ei ole hyvä olla tänään. Se +oli pieni Rose, jonka hän oli vallan unohtanut ja joka voi päästää +hänet sisälle mistä tahansa. Hän astui portinvartijan asuntoon ja +istuutui hetkeksi. + +-- Ajatelkaa. Äidin on täytynyt mennä vuoteelle, hän on sairas kaikesta +tästä. Olen vallan yksin, sillä isä on linnaa vartioimassa. Vähän aikaa +sitte tahtoi keisari jälleen näyttää urhoollisuuttaan, mutta hän ei +päässyt etemmäksi kadun kulmaa kun kranaatti putosi hänen eteensä ja +tappoi tallimestarin hevosen. Sitte hän tuli takasin! -- Mitä tuon +poloisen pitäisi tehdä? + +-- Siis tiedätte asian laidan... Mitä herrat siitä sanovat? + +Tyttö katseli häntä kummeksien. Hänen raittiit, verevät kasvonsa, +hienot hiuksensa, suora lapsellinen katseensa näytti hauskalta keskellä +kaikkea kurjuutta, jota hän nähtävästi ei käsittänyt. + +-- En tiedä ensinkään. Puolenpäivän aikaan vein kirjeen marsalkka +Mac-Mahonille. Keisari oli hänen luonaan. He olivat lähemmä tunnin +lukittujen ovien takana, marsalkka vuoteellaan, keisari istui +vastapäätä tuolilla. Tiedän sen, sillä näin omin silmin kun vein +kirjeen. + +-- No, mitä he puhuivat? + +Tyttö katsoi häneen eikä voinut pidättää nauruaan: + +-- En minä tiedä; miten luulette minun tietävän, kun ei kukaan ihminen +koko maailmassa tiedä mitä he toisilleen puhuivat. + +Hän oli tietysti oikeassa. Delaherche viittasi kädellään kuin tahtoisi +hän pyytää anteeksi tuhmaa kysymystänsä. Mutta tämä salainen keskustelu +kiusasi häntä; mitähän nuo kaksi miestä oli päättänyt? + +-- Nyt, virkkoi Rose, on keisari mennyt työhuoneesensa, jossa +neuvottelee kahden kenraalin kanssa, jotka tulivat vasta +tappelukentältä. + +Hän vaikeni äkkiä, katseli kuistille: + +-- Katsokaa, tuolla on yksi kenraaleista ja tuolla tulee toinen. + +Delaherche pujahti kiireesti ulos ja näki kenraali Douayn ja Ducrotin, +joita hevoset odottivat, nousevan satulaan ja ratsastavan pois. + +Kun viholliset olivat anastaneet Illyn kummun, olivat molemmat +kiirehtineet keisarille ilmoittamaan, että tappelu oli menetetty. He +antoivat seikkaperäisiä tietoja asemasta -- sotajoukot ja Sedan olivat +joka puolelta piiritetyt, tappio tulisi olemaan kauhea. + +Keisari käveli horjuvin askelin pari minuuttia huoneessaan; jälellä oli +ainoastaan yksi ajutantti, joka seisoi mykkänä ovensuussa. Keisari +asteli herkeämättä, uunista ikkunaan; suonenveto pani hänen kasvonsa +värisemään. Selkä näytti vielä entistä enemmän kumartuneelta; oli kuin +murtuisi hän maailman taakan alle; mutta tylsistyneistä silmistä voi +nähdä sallimukseen luottajan tyyni suru kadotetusta pelistä -- +viimeisestä, johon hänen oli sallittu ottaa osaa! + +Mutta joka kerta kun hän tuli ikkunan luo säpsähti hän ja pysähtyi +hetkeksi. + +Kerran liikutti hän huuliaan, puristi vapisevaa kättänsä ja hoki +tukahutetulla, kärsimättömällä äänellä: + +-- Oi, nuo kanuunat, nuo kanuunat! Niitä olen kuullut aamusta alkain! + +Tänne kuului todellakin kamalan selvästi laukaukset Marféen ja +Frenoisin pattereista. Kävi ukkosen tapainen, korvia särkevä ryske, +joka pani ikkunat helisemään ja muurit huojumaan. + +Onneton mies ajatteli kai, että kun tappelu kerran oli toivottomasti +menetetty, kaikki vastustus oli turhaa jopa rikollistakin. Miksi +vuodatettaisiin vielä enemmän verta, miksi hävitettäisiin ja +tapettaisiin vielä useampia onnettomia ihmisiä, miksi, niin miksikä +viskattaisiin yhä ruumiita ruumiiden päälle tuolla taistelutantereella? + +Olihan tappelu menetetty, kaikki oli hukassa, miksi vielä kuitenkin +surmataan? Kyllin oli jo ilkeyden, hävityksen ja tuskan huutoja +kohonnut taivasta kohden. + +Keisari, tultuaan ikkunan edustalle, alkoi vavista ja tarttui käsillään +ohimoihinsa: + +-- Oi nuo kanuunat, nuo kanuunat, jotka eivät taukoa! + +Ehkä kova edesvastuun tunne painoi häntä -- hänen eteensä ilmestyi +tuhansien kentälle kaatuneiden haamut -- hän näki ruumiit, jotka olivat +hänen käskystään joutuneet kuolon uhriksi; -- ehkä hänen sydämmensä +heltyi säälistä, hänhän oli kuitenkin haaveilija. Tässä kovassa +kohtalon iskussa, joka mursi ja riisti hänen onnensa kuten oljenkorren, +vuodatti hän kyyneleitä toisten tähden, epätoivossa turhaan jatkuvasta +surmaamisesta, voimatta enään kärsiä ampumista, joka pakahutti +sydämmen, enensi tuskia ja teki hänet mielipuoleksi. + +-- Oi te kanuunat, te kanuunat, vaietkaa jo, vaietkaa paikalla! + +Ja tuossa keisarissa, joka oli luovuttanut valta-istuimensa +puolisolleen, tuossa sotapäällikössä, joka oli antanut ylijohdon +Bazainelle, heräsi viimeisen kerran vastustamaton halu näyttää +voimaansa ja saada heti tottelemaan. + +Châlonista lähdettyään oli hän vetäytynyt syrjään, ei ollut antanut +käskyäkään, otaksui olevansa rasituksena ja vastuksena. Nyt tahtoi hän +taas olla keisarina, ensimmäinen ainoa käsky, minkä hän antoi +toivottomassa säälissään, oli käsky nostaa valkea lippu linnoitukseen +aselevon pyytämistä varten. + +-- Oi nuo kanuunat, nuo kanuunat! -- Ottakaa lakana, pöytäliina tai +mikä tahansa, kiirehtikää, juoskaa joutuun sanomaan, että lopettavat! + +Ajutantti lähti rivakasti ja keisari käveli horjuen edestakaisin +sill'aikaa kun patterit paukkuivat niin että huoneet tärisivät. + +Delaherche puhui vielä alhaalla Rosen kanssa kun palvelija tuli +juoksujalassa: + +-- Neiti, emme löydä mitään, eikö täällä ole palvelustyttöä, joka voisi +meitä auttaa. Olisiko teillä valkeata vaatetta -- suurehkonpuoleista? + +-- Tahdotteko ruokaliinan? + +-- Ei, täytyy olla paljon suurempi, esim. puolikas lakanaa. + +Rose avasi kohteliaasti liinavaatekaapin ovet: + +-- Mutta ei minulla ole revittyjä lakanoita, -- suuri palanen valkeata +vaatetta? -- ei, en näe mitään, joka kelpaisi. Ai, odottakaa, ettekö +huoli pöytäliinasta? + +-- Pöytäliina! Sehän vasta on mainio! + +Ja pois mennessään lisäsi hän: + +-- Siitä laitetaan lippu linnoituksen katolle merkiksi, että pyydetään +rauhaa. Tuhansia kiitoksia neitiseni! + +Delaherche uskoi tuskin korviaan, niin iloseksi tuli hän. + +Vihdoin voitaisiin hengittää! + +Mutta tämä ilo ei hänestä näyttänyt sopivan isänmaan ystävälle, ja hän +koetti näyttää surulliselta. Sydämmensä tuntui kuitenkin kevyeltä +nähdessään överstin ja kapteenin palvelijoineen ratsastavan portista. +Översti kantoi käsivarrellaan kokoon käärittyä pöytäliinaa. Hän tahtoi +seurata heitä, jätti Rosen, joka oli ylpeä hankittuaan heille +pöytäliinan. + +Kello löi kaksi. + +Raatihuoneen edustalla oli Delaherche joutua raivostuneitten +sotilaitten jalkoihin, jotka tulivat Cassinen etukaupungista. Hän +kadotti näkyvistään överstin, ja jätti menemättä katsomaan valkean +lipun nostamista. Tuskinpa häntä olisikaan päästetty linnoitukseen, ja +kun hänelle sitäpaitsi kerrottiin kuulien putoavan lähellä koulua, +valtasi hänet uudet tuskat. Ehkä tehtaansa seisoi ilmitulessa! +Kuumeentapaisesti juoksi hän pois minkä pääsi. + +Mutta joka paikassa sulkivat ihmiset tien, joka hetki pakottivat +kaikenlaiset esteet hänet pysähtymään. + +Vasta Maquakadulla pääsi häneltä helpotuksen huokaus, kun näki talonsa +kohoovan ennallaan, eikä näkynyt jälkiäkään kipinöistä ja savusta. + +Hän astui sisään, huusi, nähtyään äitinsä ja vaimonsa: + +-- Kaikki käy hyvin, nostetaan valkea lippu, ampuminen lakkaa! + +Hän vaikeni, sillä pihalla näytti kaikki kauhistuttavalta. Avarassa +kuivatushuoneessa, jonka leveät ovet olivat auki, oli jok'ainoa patja +käytännössä, ei löytynyt paikkaa edes oljilla huoneen kaukaisemmassa +nurkassakaan. Nyt levittivät sairaanhoitajat uusia olkia sänkyjen +väliin; haavoitetut muutettiin likemmäksi toisiaan. Niitä oli jo +kolmatta sataa ja uusia saapui vielä. Suurista ikkunoista virtaava +häikäisevä valo valaisi kärsivää ihmisjoukkoa. Vähän väliä kuului +tuskanhuudahduksia -- siellä täällä taisteltiin kuolon tuskissa. +Huoneen peräpuolelta kuului yksitoikkoinen, melkein laulava valitus, +häiriten syvää hiljaisuutta, joka siellä muuten vallitsi; ei kukaan +puhunut ääneen tässä kammottavassa sairaalassa; ainoastaan +sairaanhoitajien hiipivä käynti ja kuiskaava puhe katkaisi välistä +hiljaisuuden. Rikkinäisten sotilaslakkien alta ammottivat syvät veriset +haavat, ruhjoontuneita käsiä ja sormia riippui nahan suikaleissa; +pahimpia olivat kuitenkin haavat rinnassa, päässä ja vatsanaluksessa; +-- muserrettuja leukoja, puhkaistuja silmiä, särjettyjä pääkalloja, +joista aivot olivat näkyvissä, -- muutamia haavoitettuja makasi jo +melkein kuolleina, lamautuneina ja liikkumattomina: tuossa oli kuula +vahingoittanut selkäytimen, toiset, jotka olivat haavakuumeessa, +heittäytyivät sinne tänne, pyytäen hiljaisella äänellä jotain juotavaa +sammuttaakseen polttavaa janoansa. + +Tuolla sivulla päin vaunuliiterissä, jossa leikkaukset toimitettiin, +kohtasi tulijaa toisenlainen kauhistuttava näkö. Ensimmäisessä +kiireessä oli Bouroche työskennellyt ainoastaan niiden sairasten +kanssa, joiden vaarallinen tila vaati silmänräpäyksessä tehtäviä +leikkauksia, joita hän itse toimitti. Vähemmän vaarallisia haavoja +saivat apulaiset ja sairaanhoitajat sitoa. + +Itse oli hän toimittanut jo neljä leikkausta -- häntä alkoi uuvuttaa, +hän oli kuitenkin levähtääkseen kunkin leikkauksen välillä vetänyt ulos +muutamia luotia. + +Heillä oli vaan kaksi pöytää, itse seisoi hän toisen ääressä, apulainen +toisen. + +Molempien pöytien väliin oli pingoitettu lakana, joten haavoitetut +eivät voineet nähdä toisiaan. Vaikka pöydät pestiin hyvin tarkasti, +jäivät ne kuitenkin verisiksi. Valkeat asterit ja ympärillä kasvava +ruoho muuttui aivan punaiseksi ämpäreistä, jotka tyhjennettiin +kukkasaralle. + +Vaikka ovet ja ikkunat pidettiin auki, täyttyi ilma pian verisistä +vaatteista ja leikkausaseista nousevasta hajusta. Nukuttava kloroformi +teki sen vielä raskaammaksi. Delaherche vapisi säälistä nähdessään +tämän tuskan ja kurjuuden, mutta hänen huomionsa kääntyi vaunuihin, +jotka ajoivat pihalle ja jotka olivat täynnä sairaita. Potilaita oli +kahdeksan, sullottuina toinen toistensa päälle. Tehtailija päästi +surkean huudon tuntiessaan viimeisen sisään kannettavan kapteeni +Beaudoiniksi, + +-- Oi ystävä raukkani... Odottakaa, menen kutsumaan äitiäni ja +puolisoani. + +He riensivät nopeasti paikalle jättäen kääryjen valmistuksen kahdelle +palvelijalle. Sairaanhoitajat, jotka olivat tarttuneet kiinni +kapteeniin, kantoivat hänet saliin, ja panivat hänet poikittain +olkiläjälle, kun Delaherche huomasi eräällä patjalla sotamiehen, joka +ei enään hiiskahtanutkaan, kasvot kuolleen näköiset, silmät auki. + +-- Katsokaa, eikö tuo ole kuollut? + +-- Malttakaa! Se on totta, mutisi sairaanhoitaja, eipähän siis tarvitse +anastaa sijaa toisilta. + +Hän ja eräs toveri ottivat ruumiin ja kantoivat sen ruumisläjään +kasviaitauksen takana. Tusina kuolleita oli siellä jo ennen: +irvisteleviä, silmät valkeina, välkkyvät hampaat sinisten huulien +takana, valituksen ja katkeran tuskan ilme kasvoissaan. Eräs nuori, +hoikkavartaloinen sotilas, pää melkein ruhjottuna, painoi sydämmelleen +suonenvedon tapaisesti naisen valokuvaa, joka oli vaalennut ja verellä +tahrattu. Kuolleiden vieressä makasi jalkojen ja käsien jätteitä, +kaikki tuo kammottava törky, joka oli viskattu pois lääkäripöydiltä. + +Gilberte kävi ihan kalpeaksi nähdessään Beaudoinin. Oi kuinka hän oli +vaalea maatessaan tuossa patjalla, kasvot kelmeinä ja likaisina. + +Gilberte laskeutui polvilleen hänen viereensä: + +-- Mikä onnettomuus ystäväni! Mutta te paranette, eikö niin? + +Ja koneentapaisesti veti hän nenäliinansa esille, koetti sillä pyyhkiä +kapteenin kasvoja, jotka olivat hiessä ja tomun tahraamat. + +-- Eikö niin? Eihän se ole vaarallista, sehän on ainoastaan jalkanne? + +Kapteeni koetti avata silmiään. Hän oli tuntenut ystävänsä ja koetti +hymyillä. + +-- Niin, jalka ainoastaan... En tuntenut kun sattui, luulin +kompastuneeni kun kaaduin... + +Mutta hänen oli vaikea puhua. + +-- Voi minun on niin jano, niin kovin jano. + +Gilberte riensi noutamaan lasia ja karahvia, jossa oli vettä, johon hän +kaatoi hieman konjakkia. Ja kapteenin juotua jakoi hän lopun +viereisille sairaille: kaikki ojensivat pyytäväisesti kätensä häntä +kohden. Eräs zuavilainen, jolle ei enään riittänyt, alkoi itkeä. + +Sillä aikaa oli Delaherche mennyt pyytämään tohtoria tulemaan kapteenin +luo. Bouroche astui saliin esiliina verisenä: hikihelmet vierivät +pitkin hänen leveätä otsaansa. Sairaat pyysivät häntä pysähtymään +koettaen kukin saada ensimmäiseksi hänen apuansa. Rukoilevia ääniä +kuului hänen kulkiessaan. Toiset koettivat vapisevin käsin tarttua +hänen vaatteihinsa. Mutta hän ei kuullut heitä, järjesti vaan työnsä +ähkien ja puhkien väsymyksestä; puhui ääneen itsekseen, laski +sormillaan, numeroitsi ne: ensin tämä, sitte tämä, sitte tämä, sitte +tuo kolmas tuolla alaalla, yksi, kaksi, kolme, -- yksi alaleuka, +käsivarsi, sääri. Apulainen käveli hänen jälessään koettaen muistella +kaikkea. + +-- Herra ylilääkäri, sanoi Delaherche, täällä on eräs kapteeni -- +kapteeni Beaudoin. + +Bouroche keskeytti hänet sanoen: + +-- Mitä te sanotte? Onko Beaudoin haavoitettu? Mies raukka! + +Ja hän seisahtui haavoitetun eteen. Varmaan huomasi hän miten +vaarallisesti Beaudoin oli haavoitettu, koska sanoi jalkaa +tarkastamatta: + +-- Hyvä, kohta tulen kun olen toimittanut tämän leikkauksen. + +Sitte meni hän takaisin leikkaushuoneesen Delaherchen mukana, joka ei +tahtonut päästää lääkäriä näkyvistään. Täten tuli hän olemaan läsnä +käsivartta leikattaessa Lisfrancin tavan mukaan. Bouroche oli ylpeä -- +toimitus oli ohitse 40 sekunnissa. Tehtailija oli kalpea kuin ruumis, +aikoi paeta, mutta ei ehtinyt ottaa askeltaaan ennenkun käsivarsi jo +oli pöydällä. + +Sotilas -- nuori voimakas talonpoika -- avasi silmänsä, näki +käsivarren, jonka sairaanhoitaja kantoi pois, heitti silmäyksen +veriseen olkapäähänsä ja huusi raivostuneena: + +-- Mitä, Jumalan nimessä! Te olette todellakin petoja kun voitte tehdä +sellaista. + +Bouroche oli niin väsynyt, ettei jaksanut kohta vastata. Sitte sanoi +hän hiljaisella äänellä: + +-- Olen tehnyt parhaan taitoni mukaan. Muuten olisit jo kuollut, +poikaparka; ja kysyinhän sitä paitsi sinulta ja suostuit. + +-- Miten minä olisin suostunut. Jos vastasinkin "kyllä", niin tiesinkö +mitä sanoin? + +Nyt muuttui hänen vihansa suruksi ja hän alkoi itkeä: + +-- Mitä minä onneton enään maailmassa teen. + +Hän kannettiin oljille -- vahakangas pestiin -- taaskin kaadettiin +verinen vesi ämpäristä kukkasaralle. + +Mutta Delaherche säikähti kuullessaan kanuunain alituisen paukkeen. +Miksi he eivät laanneet ampumasta? + +Liehuneeko Rosen pöytäliina linnan katolla? Sanottiin patterien +laukausten päinvastoin lisääntyneen. Meteli hämmensi kaikki, ryske +mahtoi rasittaa vähimmin heikkohermoistakin. Ei voinut olla lääkäreille +eikä sairaillekaan hyvä kuulla näitä jyrähdyksiä, jotka koskivat luuhun +ja vereen. Koko sairaala oli kovassa jännityksessä tämän yhä jatkuvan +ampumisen aikana. + +-- Sehän on jo ohitse, miksi jatkavat he tuota kirottua ampumista? +huudahti Delaherche, joka kuunteli tarkasti, luullen aina kuulevansa +viimeisen laukauksen. + +Kun hän meni takaisin leikkaushuoneesen muistuttaakseen Bourochea +kapteenista, näki hän lääkärin makaavan pitkänään oljilla, pitäen +käsivarsiaan kylmässä vesiämpärissä. + +Bouroche oli aivan näännyksissä sekä ruumiin että hengen puolesta. +Etenkin oli epätoivo ja oma voimattomuutensa hänet masentanut. Ja +kuitenkin oli hän niitä miehiä, jotka eivät kernaasti luovu +tehtävistään. Mutta hänen oli väkisinkin täytynyt kysyä itseltään: Mitä +tämä hyödyttää? Tieto, ettei koskaan voi tehdä kylliksi, oli yht'äkkiä +heikontanut hänen voimansa. Mitä hyödytti hänen vaivansa ja +ponnistuksensa? Olihan kuolema kuitenkin väkevämpi. + +Kaksi sairaanhoitajaa tuli kantaen Beaudoinia paarilla. + +-- Herra ylilääkäri, sanoi tehtailija hiljaisella äänellä, tässä tuovat +he kapteenin. + +Bouroche avasi silmänsä, otti käsivartensa ämpäristä, pudisti niistä +veden ja pyyhki olkiin. Sitte nousi hän polvilleen sanoen: + +-- Ai, se on totta -- täällä on vielä paljon tekemistä ennenkun saadaan +levätä. + +Hän nousi jaloilleen, pudisti itsestään väsymyksen, ja oli taas valmis +työhönsä, jota ei voitu lykätä. + +Gilberte ja rouva Delaherche olivat seuranneet paaria ja seisahtuivat +muutaman askeleen päähän patjasta, jolle Beaudoin laskettiin. + +-- No hyvä! se on yläpuolella oikeata nilkkaluuta, sanoi Bouroche, joka +aina puheli lieventääkseen sairaiden tuskia. Ei se ole hulluinta tuossa +paikassa, sen voi helposti parantaa. -- -- -- Tarkastetaanpas sitä! + +Mutta Beaudoinin kummallinen tylsyys pelotti lääkäriä. Hän katsahti +ensimmäiseen sitomukseen: side, joka oli asetettu vaatteiden päälle, +oli kiinnitetty pyssyn hihnalla. Bouroche mutisi hampaittensa välissä +jotain -- kuka kelvoton oli sen sitonut -- mutta vaikeni yht'äkkiä. Nyt +ymmärsi hän mitä oli tapahtunut, kuljettaessa oli side luisunut +alemmaksi ja haavoitettu oli luultavasti vuodattanut paljon verta. + +Kiivaasti huusi hän sairaanhoitajalle: + +-- Tule tänne, äläkä seiso siinä töllistelemässä. Leikkaa joutuun +vaatteet auki. + +Sairaanhoitaja teki kuten Bouroche käski -- jalka tuli näkyviin, +sininen, veriin tahrattu. + +Yläpuolella nilkkaluuta oli syvä ammottava haava, johon kranaatin +kappale oli tunkenut kappaleen punasta vaatetta -- haavan syrjät olivat +repaleiset ja nahattomat. Gilberten täytyi tarttua kiinni +leikkaushuoneen ovenpielestä, ettei kaatuisi. Oli kamalata nähdä +Beaudoinin makaavan siinä verisenä, puolikuolleena. Vaikka Gilberte oli +pyörtymäisillään, ei hän kuitenkaan voinut kääntää silmiään pois +kamalasta näystä. + +-- No, huudahti Bouroche, ompa teitä kauniisti pidelty! Hän koetti +jalkaa, joka oli aivan kylmä, ei tuntenut heikointakaan valtasuonen +tykytystä. Hän tuli totiseksi ja surulliseksi -- tämä oli pahoin +pelättävä tapaus. + +-- Niin, sanoi hän, tämä näyttää vähän vaaralliselta. + +Kapteeni Beaudoin, joka, kuullessaan lääkärin sanat, heräsi +tylsyydestään, mutisi itsekseen: + +-- Vai niin -- siltäkö se ylilääkäristä näyttää? + +Bourochen ei ollut tapana suoraan kysyä lupaa sairaalta kun huomasi +leikkauksen tarpeelliseksi. Hänestä oli parempi, että sairas itse pyysi +sitä. + +-- Tämä jalka on pahan näköinen, mutisi hän aivan kuin olisi ajatellut +ääneen, tätä ei voi pelastaa. + +Beaudoin huudahti hermostuneena: + +-- Kuulkaa, tehkää loppu siitä. Mitä arvelette, Bouroche? + +-- Ajattelen, että olette rohkea mies ja annatte minun tehdä, mitä on +välttämätöntä. + +Kapteeni Beaudoinin silmät sulkeutuivat. Hän oli ymmärtänyt. Mutta +vasten pelkoaan, joka oli tukehuttaa hänet, vastasi hän +yksinkertaisesti vaan kuitenkin rohkeasti: + +-- Tehkää minkä luulette parhaaksi, herra tohtori! + +Valmistukset eivät kestäneet kauvaa: apulainen tuli tuoden kloroformia, +kaatoi sitä pyyhinliinaan, joka asetettiin sairaan nenän eteen -- +sitten tarttui hoitaja häneen -- veti vähän alemmaksi patjalle, että +jalat jäivät vapaiksi -- eräs piteli vasenta, apulainen otti kiinni +oikeasta reidestä molemmilla käsillä pusertaakseen suonia. + +Bourochen tullessa sairaan luo veitsi kädessä ei Gilberte voinut kestää +kauempaa: + +-- Ei, ei, -- tämä on kauheata! + +Hän nojasi rouva Delahercheen, joka oli ojentanut käsivartensa +estääkseen häntä kaatumasta. + +-- Mutta minkätähden jäit tänne seisomaan? + +He eivät kuitenkaan kumpikaan lähteneet pois, käänsivät vaan päänsä +pois, etteivät näkisi mitä lääkäri teki, seisoivat siinä vavisten ja +syleillen toisiaan, vaikka eivät muuten olleet toisilleen niin +rakkaita. + +Se oli varmaan juuri tällä hetkellä kun kanuunanpauke oli kovin. Kello +oli kolme ja Delaherche selitti pettyneenä ja toivottomana, ettei hän +ymmärtänyt mitään. Pauke kiihtyi -- siitä ei ollut epäilystäkään. +Minkätähden? Mitä sitte tapahtui? Oli kuin helvetin portit olisivat +olleet seppo selällään -- maa tärisi, ilma oli liekkinä. Sedanin +ympärillä olevat kahdeksansataa saksalaista kanuunaa ampuivat +varmaankin yht'aikaa, pauke kuului yli metsien ja peltojen. Jos tätä +tulisadetta kestäisi vielä pari tuntia, oli kaupungin perikato varma, +sillä kranaatteja alkoi pudota talojen katoille; kuului yhä uusia +räjähdyksiä. Eräs kranaatti sytytti talot Voyardkadun varrella; toinen +muserti kappaleen tehtaan korkeasta savutorvesta, josta vyöryi +kivimuraa aina vajaan asti. + +Bouroche kohotti päätään: + +-- Onko heidän aikomuksensa tappaa sairaamme? -- -- -- Tämä on +sietämätöntä! + +Tällä aikaa eräs sairaanhoitaja oli ottanut kiinni kapteenin jalasta; +reippaasti teki Bouroche leikkauksen vähän alapuolella polvea, pari +tuumaa alempana sitä paikkaa, missä hänen tuli sahata luu poikki; -- +samalla veitsellään irroitti hän nahan kuten irroitetaan kuori +appelsiinista. Mutta kun hänen oli leikattava lihaksia, lähestyi eräs +sairaanhoitaja ja kuiskasi hänen korvaansa: + +-- Numero 2 on valmiina. + +Kauhean melun tähden ei lääkäri voinut kuulla, jonka vuoksi sanoi: + +-- Herran nimessä, puhukaa kovemmin! Korvani ovat haljeta heidän +kirotuista laukauksistaan. + +-- Numero 2 on valmiina. + +-- Kuka? Mikä numero kaksi? + +-- Hän, jonka käsivarsi -- -- + +-- No, vai niin! Hyvä, tuokaa N:o 3. Alileuka, tiedättehän! + +Ja ihmeteltävän sukkelasti leikkasi hän yhdellä ainoalla leikkauksella +jänteen poikki aina luuhun saakka. Sääriluu ja pohkio paljastettiin, +kääre pantiin tueksi molempien väliin; sitte sahattiin ne poikki ja +sairaanhoitajalla oli jalka kädessä. + +Vuoti ainoastaan vähän verta, sillä apulainen puristi suonia; suonet +sidottiin joutuun. Mutta Bouroche ravisti päätään ja kun apulainen otti +sormensa pois, sanoi hän -- sairas ei ollut vielä valveilla eikä siis +voinut kuulla heitä --: + +-- Tämä on ikävää, valtasuonista on matkalla juossut paljon verta. + +Hän teki kädellään liikkeen, kohotti olkapäitään: + +"Mitä hyödytti kaikki hänen vaivansa". Tässä oli taaskin eräs raukka +valmiina -- hänen kasvoihinsa tuli jälleen epätoivon ilmaus; tämähän +oli hullusti, kun ei voi pelastaa edes neljää kymmenestä. + +Hän pyyhki otsaansa, pani nahan haavan päälle -- neuloi kolme pistosta. + +Nyt kääntyi Gilberte. Delaherche oli sanonut hänelle, että kaikki oli +ohitse, nyt voisi hän katsoa. + +Sairaanhoitaja vei juuri kapteenin jalan pensasaitauksen taa, missä +ruumisläjä yhäti kasvoi. + +-- No niin! kaikki on tehty, sanoi lääkäri Beaudoinin herättyä; nyt on +pahin ohitse. + +Mutta kapteeni oli hyvin heikko. Hän koetti kohottaa päätään, mutta +laski sen alas, änkytti surullisella äänellä: + +-- Kiitos tohtori! Jumalan kiitos, että kaikki on ohitse! + +Kun hän nostettiin paarille poisvietäväksi, pani kauhea räjähdys koko +tehtaan tärisemään: kranaatti oli räjähtänyt leikkaushuoneen takana +pienessä pihassa, missä oli kaivo. Akkunaruutuja putosi helisten +maahan, sillä aikaa kun sakea savu tunkeutui huoneesen, jossa sairaat +makasivat oljilla; nämä alkoivat hädissään huutaa ja koettivat paeta. +Delaherche kiiruhti ulos hurjistuneena; hän tahtoi nähdä kuinka suuri +vahinko oli. Hävitettäisiinkö, poltettaisiinko hänen talonsa? + +-- Jumalan nimessä, älkää töllistelkö, huusi Bouroche kauhusta +jähmettyneille sairaanhoitajille. Peskää joutuun pöytä. Ei ole yhtään +aikaa hukata. Tuokaa numero 3 tänne! + +Pöytä pestiin, taas kaadettiin ämpärillinen veristä vettä kukkasaralle; +asterisarka oli nyt verisenä liejuna, kukat ja lehdet olivat veren +peitossa. + +Levätäkseen vähän alkoi ylilääkäri hakea kuulaa, joka, muserrettuaan +ensin numero 3:n alaleuan, oli tunkeutunut kielen kantaan. Siitä vuoti +paljo verta, joten sormensa tulivat aivan punasiksi ja tahmeiksi. + +Kuivaushuoneessa olivat sairaanhoitajat asettaneet kapteeni Beaudoinin +eräälle patjalle. Gilberte ja rouva Delaherche olivat seuranneet sinne. +Delaherchekin, huolimatta säikähdyksestään, tuli sisään sairasta +katsomaan. + +-- Levätkää nyt hetkinen, me laitamme sillä aikaa huoneen teille +valmiiksi; me otamme teidät meidän luo. + +Mutta haavoitettu avasi silmänsä -- hän oli täydessä tajunnassa -- +vastasi heikolla äänellä: + +-- Ei, -- luulen kuolevani, -- ja hyvinkin pian! + +Kaikki kolme katsoivat häntä surullisesti. + +-- Mutta herra kapteeni, miten voitte niin puhua, mutisi Gilberte, joka +huolimatta pelostaan pakotti itsensä hymyilemään. Kuukauden kuluttua +olette jo terve! + +Beaudoin pudisti päätään -- hän katseli ainoastaan Gilberteä äärettömän +surullisesti, pelätessään että hänen täytyisi kuolla niin nuorena, +jolloin elämä hymysuin tarjoaa onnea. + +-- Minun täytyy kuolla, minun täytyy kuolla! Oi se on hirveätä! + +Samassa huomasi hän likaiset kätensä ja rikkinäisen univormunsa. Häntä +kiusasi olla tällaisessa tilassa naisten läsnä ollessa. Hän ei voinut +sitä kärsiä ja tämä ajatus toi hänelle mielenmalttinsa takasin. + +Hän hymyili heikosti. + +-- Mutta jos kuolen, tahtoisin kuitenkin kuolla puhtain käsin. +Rouvaseni, tahtoisitteko olla hyvä ja antaa minulle vähän vettä ja +pyyhinliinan. + +Gilberte, tuotuaan mitä hän pyysi, tahtoi itse auttaa. Tästä hetkestä +pysyi hän rohkeana, tahtoi kuolla levollisena täydessä tajunnassa. +Delaherche auttoi vaimoaan järjestämispuuhissa. + +Nähdessään miten poikansa ja miniänsä yhdessä hoitivat tuota nuorta +miestä, katosi katkeruus vanhan rouvan sydämmestä. Hän päätti vaieta +myöskin tällä kertaa, vaikka olikin aikonut kertoa kaikki pojalleen. +Mutta nythän kuolema erottaisi heidät ainiaaksi toisistaan, miksi +tuottaisi hän surua perheelleen. + +Kapteeni oli kuolemaisillaan -- hän tuli hetki hetkeltä heikommaksi ja +vajosi jälleen tylsistyneesen tilaansa. Kylmä hiki virtasi pitkin +kaulaa ja otsaa; hetkeksi avasi hän silmänsä tavoittaakseen peitettä, +jonka luuli näkevänsä vieressään. + +-- Oi kuinka minun on kylmä, minun on niin kylmä. + +Ja sitte hengitti hän viimeisen kerran, tyyneesti ilman näkyväistä +taistelua; hienot laihat kasvot näyttivät kuoltuakin selittämättömän +surullisilta. Katseensa lepäsi Gilbertessä. + +Delaherche piti huolta ettei hänen ruumistaan viety pensaikon taa, vaan +pantiin lähellä olevaan liiteriin. Sitte pyysi hän Gilberten menemään +huoneesensa, sillä hän näytti kovin väsyneeltä, itki ja nyyhki. Mutta +tämä selitti olevansa niin peloissaan, ettei mitenkään uskaltaisi olla +yksin, ja jäi kernaammin anoppinsa luo keskelle sairashuoneen touhua. + +Sitte ryhtyi hän heti sairaiden hoitamiseen. Toi lasillisen vettä +attikalaiselle sotilaalle, jolla oli kova kuume, auttoi hoitajaa +sitomaan erään kahdenkymmenen vuotisen sotilaan kättä. Tämä oli +vast'ikään tullut sotatantereelta, jossa peukalonsa oli ammuttu +säpäleiksi. Ollen kohtelias ja veitikkamainen, laskien leikkiä +huolettoman pariisilaisen tavalla sai hän pian Gilberten hymyilemään +sukkeluuksilleen. + +Kapteenin kuoleman kamppauksen aikana oli ampuminen yhä kiihtynyt; +jälleen kranaatti putosi puutarhaan katkaisten satavuotisen tuuhean +puun. + +Väki alkoi peloissaan huutaa koko Sedanin palavan, sillä Cassinen +etukaupungissa oli suuri tulipalo päässyt alkuun. Tulisi loppu +kaikesta, jos ampumista kestäisi kauemmin. Ei jäisi kiveä kiven päälle. + +-- Tämä ei ole mahdollista, minun täytyy tuonne jälleen, sanoi +Delaherche, joka oli kadottanut kaiken malttinsa. + +-- Minnekä sitte? kysyi Bouroche. + +-- Tietysti pormestarin luo kysymään tekeekö keisari pilkkaa meistä kun +puhuu valkosen lipuu nostamisesta. + +Ylilääkäri seisoi hämmästyneenä, katseli Delaherchea suurin silmin, +sillä vaikka hän olikin epätoivossaan kun haavoitetut kuolivat hänen +käsiinsä, ei hän kuitenkaan ollut ajatellut antautumista. Hän teki +rajun epätoivoa ilmaisevan liikkeen: + +-- Menkää hiiteen! Saman tekevä mitä me toimitamme! + +Delaherchella oli suuri työ tunkeutua ihmisjoukon lävitse, joka taajeni +alituisesti ja kasvoi paenneista sotilaista. Hän kysyi useilta +upseereilta, joita kohtasi, vaan ei kukaan ollut nähnyt valkosta +lippua. Vihdoin myönsi eräs översti nähneensä sen silmänräpäyksen ajan, +vaan sitte oli se taas otettu alas. + +Tämä selitti kaikki: joko eivät viholliset sitä olleet nähneet taikka +huomasivat sen ja enensivät tulta käsitettyään lopun kohta olevan +lähellä. Kerrottiinpa että eräs kenraali, joka nähdessään valkosta +lippua nostettavan oli aivan raivostunut, oli repinyt sen alas, +katkassut tangon ja tallannut liinan jalkoihinsa. + +Mutta preussiläisten pattereista kuuluivat laukaukset yhä edelleen. +Kuulia tuli satamalla kaupunkiin. Turennentorilla oli eräs vaimo äsken +tapettu, pormestarin portinvartijan huoneessa ei Delaherche tavannut +enää pikku Rosea. Ovet olivat auki, siellä sai käydä vapaasti kuka itse +tahtoi. Rappusilla kohtasi hän raivostuneita ihmisiä, jotka menivät sen +enempää huomaamatta ohitse. Ensimmäisessä kerroksessa pysähtyi hän +hetkeksi ja siellä tuli Rose vastaan: + +-- Ah, herra Delaherche, tämä kaikki on kauheata! Tulkaa, joutukaa jos +tahdotte nähdä keisarin. + +Ja vasemmalla, auki olevasta ovesta näki hän todella keisarin, joka +jälleen käveli epävarmoin askelin edestakaisin uunin ja ikkunan väliä. + +Hän ei voinut pysyä paikoillaan vaikka kärsi kovia tuskia. + +Eräs ajutantti oli juuri lähtenyt ja jättänyt oven auki. Keisari kuului +väsyneellä ja kiusatulla äänellä kysyvän: + +-- Mutta sanokaa mitä tämä merkitsee. Miksikä he yhä ampuvat vaikka +olen käskenyt nostamaan valkosen lipun? + +Hän ei enään voinut kärsiä tätä ampumista, joka yhä lujemmin kuului +tänne. Kun hän tuli ikkunan luo, oli kuin olisivat luodit sattuneet +hänen sydämmeensä. Yhä verta, yhä ihmishenkiä hänen erehdyksensä +tähden! Joka hetki lisääntyivät turhaan kuolleiden läjät. Hän oli +tuskissaan jo kymmeniä kertoja tehnyt saman kysymyksen jokaiselle, joka +tuli sisään: + +-- Mutta mitä tämä on? Miksi ampuvat he vielä vaikka olen käskenyt +nostaa valkosen lipun. + +Ajutantti mutisee jotain vastaukseksi, mutta Delaherche ei kuullut +sitä. Keisari kävelee yhä edestakaisin -- hänen täytyy mennä ikkunan +luo, hänen täytyy kuunnella tuota kauheata ampumista, joka oli +näännyttää hänet kuoliaaksi. Kasvonsa kävivät kalman kalpeiksi, niissä +kuvastui syvintä alakuloisuutta ja mustinta epätoivoa. + +Nyt ovi aukenee, -- pieni mies, puettuna pölyiseen pukuun, tulee +ilmoittamatta sisään -- se on kenraali Lebrun. + +Ja taas kuuluu keisari kärsimättömästi kysyvän: + +-- Mutta, kenraali, miksi yhä ammutaan vaikka käskin nostaa valkosen +lipun? + +Ajutantti astuu ulos vetäen oven kiinni. Delaherche ei kuullut mitä +kenraali vastasi. + +-- Ah, virkkoi Rose, asiat käyvät hullusti, ymmärrän sen hyvin, -- +huomaan sen heidän katseistansa --. Ja minun pöytäliinani -- sitä en +saa enään koskaan takaisin; sanotaan, että se on revitty tuhansiin +kappaleihin... Mutta eninten säälin kuitenkin keisariparkaa. Hän on +sairaampi kuin marsalkka, parempi olisi hänen pysyä sängyssä kuin +kulkea tuossa edes takaisin. + +Hän oli kovin liikutettu; nuoret, kauniit kasvonsa ilmaisivat syvää +sääliä. Delaherche, jonka myötätuntoisuus Napoleonia kohtaan oli viime +aikoina huomattavasti vähennyt, piti Rosen puhetta vähän sopimattomana. +Yhtä kaikki jäi hän seisomaan hänen kanssaan portille; hän tahtoi +nimittäin nähdä kenraali Lebrunin menevän pois ja tämän tultua keisarin +luota seurasi hän häntä. + +Kenraali oli selittänyt keisarille, että ranskalaisten ylipäällikön +allekirjoittama kirje olisi vietävä saksalaisten päällikölle -- muuten +ei voisi olla puhettakaan aselevosta. Hän oli tarjoutunut kirjoittamaan +tämän kirjeen ja etsiäkseen kenraali Wimpffenin, saadakseen hänen +allekirjoituksensa. Hänellä oli nyt kirje mukanaan, mutta ei tiennyt +missä ylipäällikkö oli. Sedanissa oli ahdinko niin suuri, että hänen +täytyi antaa hevosensa kulkea käyden, joten Delaherche voi seurata aina +Ménil-portille asti. + +Mutta tiellä kannusti Lebrun hevostaan; ja oli hänellä onni kohdata +Wimpffen Balanissa. Tämä oli muutamia minuutteja sitten kirjoittanut +keisarille: + +-- Jos Teidän Majesteettinne tahtoo ratsastaa joukkojen etunenässä, +pidän kunnianani viedä teidät vihollisten rivien lävitse. + +Siksi vimmastui hän silmittömästi kuultuaan aselevosta puhuttavan. Ei, +ei, ei millään ehdolla kirjottaisi hän nimeään sellaisen alle. + +Kello oli nyt puoli neljä. Oli ainoastaan vähäinen hetki siitä kuin +tehtiin viimeinen urhoollinen yritys päästä bayerilaisten rivien +lävitse ja valloittaa Bazeilles. + +Sedaniin ja läheisten maiden yli kuului huuto: "Bazaine näkyy! Bazaine +näkyy!" Tieto oli väärä; niin ilmoitettiin ainoastaan kansan +lannistuneen rohkeuden elähyttämiseksi. + +Koko päivän olivat he toivoneet näkevänsä sen toteutuvan ja joka kerta +kuin preussiläiset ampuivat uudesta patterista, olivat he luulleet sen +Metzin kanuunaksi. + +Noin tuhat kaksisataa miestä saatiin kokoon sotilaita jos mistä +rykmentistä ja tämä pieni joukkio riensi juoksujalassa alas tielle, +johon kranaatteja sateli kuin rakeita... Alussa näytti se uhkealta. +Haavoittuneet eivät häirinneet toisten kulkua; raivoisan rohkeina +juostiin lähes viisisataa metriä. Mutta rivit harvenivat, yksin +rohkeimmatkin kääntyivät takaisin. Mitä voitiin toimittaa näin pienellä +joukolla suurta ylivoimaa vastaan? Mitä hyödytti tämä kenraalin hurja +uskallus, kun taistelu oli kuitenkin kadotettu? Viimein seisoivat +kenraalit Wimpffen ja Lebrun yksinään tiellä Balasen ja Bazeillesin +välillä; heidän täytyi kääntyä takaisin, luopua tästä viimeisestä +epätoivoisen rohkeasta koetuksesta. Täällä ei ollut kuin yksi tehtävä: +vetäytyä takaisin Sedanin muurien turviin. + +Kohta kun Delaherche oli kadottanut kenraali Lebrunin näkyvistään, +kiiruhti hän kotiinsa -- hänen päähänsä pisti sukkela ajatus: hän +kiirehti nyt takaisin näkötorniinsa, josta hän etäältä voi tarkastaa +antautumisen menoa. Mutta ulkopuolella tehdastaan seisahdutti hänet +översti Vineuil, joka puutarhuri-vaunuissa tuotiin sairashuoneeseen. +Översti ei tahtonut kuulla puhuttavankaan haavoitetusta kantapäästään; +hän oli tahtonut koota rykmenttinsä jäännökset, mutta oli pyörtynyt ja +pudonnut hevosensa selästä. Heti vietiin hänet erääseen ensimmäisen +kerroksen huoneeseen ja Bouroche, joka riensi saapuville, vakuutti +ett'ei haava ollut pelättävä, oli puhdistanut sen, vetänyt sieltä ulos +muutamia saappaista irtautuneita nahkapalasia, sitonut haavan ja vienyt +överstin sänkyyn. Lääkäri parka oli jo aivan epätoivoissaan, -- +liiallisesta ponnistuksesta kovin väsyneenä kun oli --, hän meni alas +leikkaushuoneeseensa, huusi tahtovansa ennen leikata oman jalkansa kuin +tehdä kauvemmin tällaista työtä, josta ei kuitenkaan ollut mitään +hyötyä. + +Tuolla alhaalla ei ollut enään tilaa haavoittuneille, -- muutamia +täytyi panna ruohokentällekin, jossa vaikeroivat ja huusivat, kun +kranaatit lensivät heidän päänsä päällitse. Viidettä sataa haavoitettua +oli jo tuotu sisälle, -- ylilääkäri oli pyytänyt haavalääkäreitä +avukseen, mutta hänelle ei lähetetty muita kuin eräs nuori lääkäri +läheisestä kylästä. Hänen oli mahdotonta ehtiä kaikkea -- hän tutki, +leikkaili, sahasi ja sitoi, alituisesti peläten tuotavan uusia +haavoittuneita. + +Gilberte oli melkein pyörryksissä näkemistään kauhistuttavista +tapauksista -- hän ei voinut nähdä enempää verta, -- nyt istui hän +enonsa vuoteen ääressä, mutta vanha, lujamielinen rouva Delaherche jäi +Bourochen luo, antoi sairaille juotavaa ja kuivaili kuolevaisten +hikisiä kasvoja. + +Tähystyspaikaltaan koetti Delaherche luoda yleissilmäyksen tappelun +menoon. Kaupunki oli kärsinyt paljoa vähemmän kuin luultiin; ainoastaan +tuolla Cassinesissä paloi melkoinen tuli. Palatinatin metsässä ei enään +ammuttu: arvatenkin olivat ampumavarat loppuneet. Ainoastaan siitä +patterista, joka oli Pariisinportin vieressä, ammuttiin silloin tällöin +laukaus. + +Eräs tapaus huvitti häntä suuresti: linnantornista näkyi taas valkonen +lippu; -- mutta taistelutantereelta ei voinut yhäti kestävän tulen +tähden nähdä sitä. Läheiset kattorakennukset estivät häntä näkemästä +joukkojen liikkeitä Balanin tiellä. Vaan kiikarillaan huomasi hän +saksalaisen esiupseerin, saman, jonka hän oli jo aamupäivällä nähnyt. + +Tuo ylhäinen, pienivartaloinen mies, jota hän luuli Preussin +kuninkaaksi, seisoi tummassa univormussaan vähäsen etäämpänä muita +sotilaita, joista suurin osa oli pitkällään ruohossa, -- hän näkyi +katselevan heidän tähditettyjä, kultaompeleisia pukujaan. Siellä oli +myös ulkomaalaisia upseeria, ajutantteja, kenraaleja, kaikilla heillä +oli lornjetti; aamusta alkaen olivat he seuranneet ranskalaisten +taistelua aivan kuin jotakin näytelmää. Ja nyt tuo hirveä draama oli +loppumaisillaan. + +Marfée'n metsäisellä ylängöllä seisoi kuningas Wilhelm ja katseli miten +hänen joukkonsa piirittivät ranskalaista sotajoukkoa. + +Nyt se oli tehty! Kolmas armeija, jota johti hänen poikansa, Preussin +perintöprinssi, oli kulkenut Saint-Mengesin ja Fleigneuxin kautta ja +asettui Illyn kummulle; sillä aikaa oli neljäs armeija Saksin +kruununprinssin johtamana marssinut Daignyn ja Givonnen yli, kiertäen +Garennen metsän ja yhtyi nyt kolmanteen armeijaan. XI ja V komppania +yhtyi XII komppaniaan ja kaartiin. Ja viime ponnistus kehän +särkemiseksi, samassa silmänräpäyksessä kuin se sulkeutui, kenraali +Margueritten urhoollinen rynnäkkö oli pakottanut kuninkaan huudahtamaan +ihastuneena: "Urhoollisia miehiä!" + +Nyt olivat pihdit pian yhtymäisillään. Hän voi yhdellä silmäyksellä +nähdä taajan piirin ampujoita, jotka ympäröivät lyötyä joukkoa. + +Pohjoispuolella vetäytyi piiri yhä enemmän kokoon ajaen pakolaiset +Sedaniin; ampuminen kiihtyi kiihtymistään. Etelässä näkyi Bazeilles +valloitettuna, autiona ja kolkkona; paksuja savupilviä kohosi +taivaanrannalle ja säkenet lentelivät säihkyellen ympäri. Mutta +baijerilaiset, jotka nyt olivat Balanin hallitsijoita, veivät +kanuunansa kolmensadan metrin päähän kaupungista. Toisista pattereista, +jotka olivat Pont-Maugisin, Noyersin, Frenoisin ja Vadelincourt'in +luona, kuului keskeytymätön ampuminen samaten kuin Marféen kummun +juurelta. + +Mutta kuningas Wilhelm laski väsyneenä hetkeksi lornjettinsa ja alkoi +katsella paljaalla silmällä. Aurinko laskeutui metsän taa, sen +viimeiset säteet kultasivat pellot ja niityt, pienimmänkin esineen voi +huomata raittiissa, harvinaisen kirkkaassa iltailmassa. Hän näki talot +Sedanissa kapeine mustine ikkunalautoineen. Ja tuolla häämöitti kyliä, +puhtaita ja kauniita, vasemmalla Donchery ja oikealla Douzy ja +Carignon. Hänestä tuntui kuin olisi voinut laskea puut Ardennein +metsässä, jonka ihastuttava vihanta väri somasti kuvastui taivaan +rantaan. + +Maas virta näytti tässä häikäisevässä valossa ihanalta kultapurolta: +verinen tappelukenttä oli kuin hieno maalaus kuvattuna täältä ylhäältä +auringon laskiessa, kaatuneet sotilaat, puolikuolleet hevoset olivat +maalatuita kohtia. -- Givonnen laakson oikealla puolella vilisi +pakenevia joukkoja kuin pieniä mustia pilkkuja, sillä aikaa kuin Igen +niemellä olevat patterit ampuivat koneentapaisella tarkkuudella. Tämä +oli odottamaton, täydellinen voitto. + +Kuningas ei tuntenut mitään katumusta näiden tuhansien ruumiitten +tähden, jotka eivät enempää kuin tomuhiukkanen maantiellä vaatineet +tilaa tässä suuressa laaksossa, jossa Bazeillen tulipalo, Illyn +verilöyly ja Sedanin tuska eivät häirinneet tyyntä, rauhaisaa luontoa +eivätkä himmentäneet kirkasta auringon laskua. + +Yht'äkkiä huomasi Delaherche tummansiniseen pukuun puetun ranskalaisen +kenraalin valkoista lippua kantavan husaarin seurassa ratsastavan ylös +kummulle, jossa saksalainen päällikkökunta oleskeli. Se oli kenraali +Reille; hänen oli vietävä saksalaiselle kuninkaalle keisarin +kirjoittama, näin kuuluva kirje: + +-- Veljeni! Koska minun ei ole suotu kuolla joukkojeni etunenässä, ei +minulla ole muuta tehtävää kuin ojentaa miekkani Teidän Majesteettinne +käsiin. Olen Teidän Majesteettinne veli, Napoleon. + +Lakkauttaakseen tappamisen, antautui hän; -- olihan taistelu kuitenkin +kadotettu. Hän luuli antautumisensa saattavan kuningas Wilhelmin +lempeämmäksi. Delaherche näki kenraalin laskeutuvan satulasta noin +kymmenen askeleen päässä voittajasta ja sen jälkeen menevän aseettomana +eteenpäin. Aurinko laskeutui purppuran karvaisena, kuningas istuutui +tuolille nojautuen toiseen, jota eräs ajutantti piti koholla ja vastasi +ottavansa vastaan keisarin miekan ja odottavansa upseerija, jonka +tulisi ratkaista antautumisen ehdot. + + + + +VII. + + +Kaikista voittajan saaliiksi joutuneista paikoista Sedanin ympärillä, +Floingista, Illyn kummulta, Garennen metsästä. Givonnen laaksosta ja +Bazeillen tieltä, riensi suunnaton joukko ihmisiä ja hevosia kauheassa +sekasorrossa kaupunkia kohden. Tämä linnoitus, johon kukin oli pannut +viime toivonsa, tuli nyt vain turmioksi sen kautta, että pakenevat, +yksin urhokkaimmatkin hakivat täältä itselleen suojaa. Sedanin vallien +takana luulivat he löytävänsä turvaa vihollisten pelättävältä tulelta, +joka kolmattatoista tuntia oli yhtämittaa leimahdellut, eikä kukaan +ajatellut enempää, ei kukaan kuunnellut järjen ääntä, eläimellinen +luonto ihmisessä sai ylivallan, kukin haki vain itselleen suojaa. + +Pienen muurin takana seisoi Maurice valellen vedellä Jeanin kasvoja. +Nyt avasi hän silmänsä ja Maurice huudahti ilosta: + +-- Oi, Jean raukkani, luulin jo, että olisit kuollut, -- no, mutta +mitäs sinä sille olisit mahtanut; -- mutta sinä olet saakelin raskas +kantaa! + +Jean nousi ylös, ikäänkuin heräten unestaan. Sitte huomasi hän mitä oli +tapahtunut, kaksi kyyneltä vierähti poskelle. Hento Maurice, jota hän +oli hoitanut isällisellä huolella, oli ystävyydessään saanut kylliksi +voimaa kantaa hänet tänne. + +-- Odota, katson tekikö luoti päähäsi suurenkin reijän! + +Haava ei ollut suuri, ihossa ainoastaan viilto, josta oli vuotanut +runsaasti verta. Hiukset olivat takertuneet haavan syrjiin ja +tyreyttäneet verenvuodon. Sentähden Maurice ei kostuttanut niitä -- +muuten olisi haava voinut jälleen helposti auveta. + +-- No, nyt olen pyyhkinyt kasvosi -- näytäthän taas ihmisemmältä. +Annappas kun panen kypärän päähäsi! + +Hän otti maasta kypärän ja pani sen varovasti ystävänsä päähän. + +-- Se sopii sinulle mainiosti! Katsokaamme kannattavatko jalkasi! + +Jean nousi pudistaen päätään; hänellä ei ollut muuta hätää kuin että +pää vain tuntui vähän raskaalta. Kaikki kävi hyvin. Mutta hänet valtasi +syvä liikutus nähtyään Mauricen hellyyden, jonka vuoksi hän syleili +Mauricea, painoi hänet rintaansa vasten ja virkkoi: + +-- Oi, rakas ystäväni, rakas ystäväni! + +Mutta preussiläiset saapuivat eivätkä he voineet kauemmin olla muurin +takana. Luutnantti Rochas kokosi muutamia miehiä lipun ympärille, jota +aliluutnantti kantoi kokoonkäärittynä. Lapoulle nousi ylemmäksi ja +ampui vielä muutamia laukauksia sillä aikaa kuin Pache ripusti pyssyn +olallensa, luullen varmaankin että nyt oli heitettävä ampuminen sikseen +ja ruvettava syömään ja nukkumaan. Jean ja Maurice hiipivät toverien +luo. Ei puuttunut pyssyjä eikä patruunoita, joita makasi kyllin +kentällä; ei tarvinnut muuta kuin kumartua niitä ottamaan. He kokosivat +sen verran kuin tarvitsivat, sillä antautuessa olivat he heittäneet +aseet ja ampumavarat luotaan; Mauricenhan oli täytynyt kantaa toista +hartioillaan. + +Muuri ulottui Garennen metsään asti ja pieni joukkio, joka luuli vaaran +olevan ohitse, piilottautui talonpoikaistalon taa, hajaantuen sitte +metsään puiden sekaan. + +-- Vihdoinkin, sanoi Rochas, -- saamme huoata hetken ennen kuin +ryhdymme ryntäämään. + +Ottaessaan ensi askeleita tuntui heistä kuin olisivat he astuneet +helvettiin! mutta he eivät voineet enään kääntyä. + +Heidän täytyi päästä metsän läpi, jonne vihollinen ankarasti ampui, +koska osan pakenevista joukoista välttämättä piti kulkea tätä tietä. + +Kranaatteja sateli korkeiden puitten välitse, jotka tärisivät ja +murtuivat aivan kuin hirmuisen raemyrskyn ruoskimina. Suuria oksia ja +lehtiä putoili maahan, kaikkialla kuului valittavan suhiseva ja +kitisevä ääni. + +Metsä oli aivan kuin lumottu; siinä kuolema ja epätoivo raivosivat, +puut lannistuivat tuskasta ruikuttaen, kun eivät voineet paeta tätä +hävityksen hirmuisuutta. + +Kauhistus valtasi Mauricen ja Jeanin, jotka muita seuraten kulkivat +eteenpäin, vaikka luodit kaikilta puolin vinkuivat korvissa, niin että +turvan etsiminen puun juurelta toiseen suojaan juoksemalla oli turhaa +vaivaa. + +Kaksi miestä kaatui -- toista tapasi luoti selkään, toista naamaan. + +Minne heidän oli käännyttävä? Kaikkialla satoi projektiileja, +kaikkialla uhkasivat kaatumaisillaan olevat paksut puunrungot ja julman +suuret oksat, -- he etsivät turvaa eräässä viidakossa, siellä oli +tavata heidät kranaatti, joka putosi aivan Jeanin jalkoihin; onneksi +kaivautui se maahan räjähtämättä. Heidän jalkansa tarttuivat puolukan +varsiin ja köynnöskasveihin; viidakko tuli läpipääsemättömäksi. Lehtiä +ja oksia lenteli ilmassa aivan kuin kaikkimurskaavan ja rusentavan +jättiläisviikatteen viskeleminä. + +Parikymmentä kertaa olivat he lähellä perikatoansa tuossa kamalassa +pensaikossa. + +-- Tämä on todentotta helvetillistä, mutisi Maurice, täältä emme ikinä +elävinä pääse! Hän oli kalman kalpea ja vapisi kuin haavan lehti. +Jeaniakin pöyristytti, häneenkin tarttui kauhistuksen tunne. + +Heitä vaivasi hirveä ja kärsimättömän polttava jano, sydän sykki, +jyskytti ja pisteli joka jäsenessä; heidän epävarmat silmänsä +huomasivat silloin tällöin mustia pisteitä liikkuvan ilmassa, aivan +kuin heidän silmänsä olisivat voineet seurata luotien vinkuvaa vauhtia +joka taholle. + +-- Oi taivaan Jumala! Mitä meidän on tekeminen, änkytti Jean. Hirmuista +todellakin tulla murskaksi ammutuksi toisten tähden, jotka istuvat +hyvässä nojatuolissa, tupakkaa poltellen. Tähän lisäsi Maurice +uupuneella äänellä. Niin -- ja minkä tähden on juuri meidän kärsittävä +niin hirveästi? Itsekkäisyys kuohahti hänessä; yksilö, joka ei tahtonut +uhrautua yhteiskunnan edestä. + +-- Jospa vaan saisi järkeensä, mitä tämä kaikki hyödyttää? Hän kohotti +päätänsä. + +-- Ja tuo aurinko riiviökään ei voi lähteä matkoihinsa. Kun se laskee, +tulee edes pimeä ja tappelu taukoo! + +Heidän mielestään pysyi aurinko liikkumatta paikallaan kirkkaalla +kesätaivaalla; tappelun hälinässä olivat he unohtaneet kokonaan +ajanjuoksun. Heitä ei enään vaivannut pelko, vaan vastustamaton rauhan +ja levon kaipuu; he eivät voineet enään sietää tuota lakkaamatonta +läikinää, suhinaa ja kohinaa, heidän täytyi piiloutua, madella maan +sisään. + +Keskellä hävitystä olivat kumminkin Maurice ja Jean merkillisen +levollisia; he kulkivat ihan kuin humalassa -- se on urhoollisuutta -- +heillä ei enään ollut kiireen kierää tuosta kamalasta metsästä. +Raikkaan metsäpuron kirkas vesi muuttui punaiseksi, vienoissa +lehdoissa, joissa siihen asti rakastuneet olivat kuiskailleet, kuuluu +nyt kuolevien viimeisiä korauksia. + +Tuossa kirkasi mies "sattui!" ennen kuin hän kaatui ja kuoli. Toiselta +oli kranaatti raadellut molemmat jalat ja hän hymyili -- luullen +jalkansa nyrjähtäneen. Pahoin haavoitettuina juoksivat muutamat +edelleen, vihdoin viimein kaatuakseen. Ensi silmänräpäyksessä tunsivat +he vaan mitätöntä kipua; -- tuskat kiihtyivät pakottaen heidät sydäntä +särkevään huutoon ja kauheaan valitusulvontaan. + +Tämä hirmujen metsä, se kaikui huokauksista ja itkusta, puitten +rätinästä, kuolevien ja haavoitettujen epätoivoisista huudoista, jotka +syyttäen kohosivat kirkasta armotonta taivasta kohden. Suuren tammen +juurella näkivät Maurice ja Jean erään Zuaavin huutavan kuin +petoeläimen; kranaatin pirstale oli ratkonut hänen vatsansa, niin että +sisälmykset tunkeutuivat ulos. Tuolla laahaa muuan kapteeni itseänsä +pitkin maata -- vasen käsi oli irti reväisty -- hirveä haava ammotti +hänen kyljessään, ja liikuttavalla äänellä rukoili hän jotakuta +tekemään lopun hänen kärsimisistään. + +Juuri metsän reunasta kuului tukahtunut huuto: "Auttakaa!" Se oli +lippua kantava aliluutnantti; hän oli saanut luodin vasempaan +keuhkoonsa. + +Nääntyen kaatui hän maahan ja paksu verivirta syöksyi hänen suustaan -- +ja nähdessään, ettei hänestä välitetty, kokosi hän viimeisetkin +voimansa ja huusi: "Pelastakaa lippu!" Yhdellä hyppäyksellä hyökkäsi +Rochas hänen luokseen, tarttui lippuun, jonka varsi oli poikki, -- +aliluutnantti sopersi sakealla äänellä, verisen liman tunkiessa ulos +suusta: "Minä kuolen; mutta mitä se tekee?... Pelastakaa lippu!" + +Ja pehmeälle sammalvuoteelle uupui hän, repien ruohikkoa +suonenvetoisilla käsillään, rinta kohosi ja laski ja koristen vetäsi +hän viimeisen kerran henkeänsä. + +Vihdoin viimein pääsivät he ulos tästä hirmuisesta metsästä. + +Jeanin ja Mauricen kanssa ei jäänyt muita kuin luutnantti Rochas, Pache +ja Lapoulle. Gaude, joka oli jäänyt jälestä päin tulemaan, näkyi +juoksevan eräästä viidakosta. Oli todella lieventävää oleskella +paljaalla maalla: täällä eivät luodit enään vinkuneet eikä kranaatteja +pudonnut. + +Erään talonpojan asunnosta kuulivat he kirouksia ja huomasivat siellä +suuttuneen kenraalin, joka istui hiestä höyryävän hevosen selässä. Se +oli heidän prikaattinsa päällikkö kenraali Bourgain-Desfeuilles; hänen +punaset kasvonsa ilmaisivat suuttumusta ja ylenkatsetta antautumisen +tähden, jota hän piti mieskohtaisena loukkauksena. Väkensä ei +ollut nähnyt häntä aamusta asti; varmaankin hän oli kulkenut +taistelutantereella etsien prikaattinsa jäännöksiä. Hän oli kovin +vihoissaan preussiläisille pattereille, jotka mursivat keisarikunnan +onnen ja hänen toivonsa saada tulevaisuudessakin olla Tuilerieläisten +upseerina. + +-- Perhana vieköön! huusi hän, eikö tässä viheliäisessä maassa löydy +enään ainoatakaan ihmistä? + +Talon asukkaat olivat varmaankin paenneet metsään. Vihdoin näkyi eräs +vanha nainen veräjällä, varmaan joku unohduksiin jäänyt piika, joka +huonojen jalkojensa tähden ei voinut paeta. + +-- Hoi! muori, kuulkaapas! Missäpäin on Belgia? + +Vaimo katsoi hämmästyneenä kysyjään -- luultavasti ei hän ollut +ymmärtänyt mitä kenraali kysyi. + +Kenraali kadotti malttinsa, unohti puhuvansa maan asukkaalle, kirkui +että häntä ei haluttanut tulla vangituksi Sedaniin mennessä, vaan hän +tahtoi päästä nopeasti rajan yli. Useita sotilaita oli lähestynyt +kuultuaan hänen ärsymisensä. + +-- Mutta, herra kenraali, sanoi eräs heistä, nyt ei pääse enään; +kaikkialla vilisee preussiläisiä... Aamulla se ehkä olisi onnistunut, +mutta nyt! -- + +Huhuja kulki, että useat komppaniat olivat eksyneet rykmenteistään ja +olivat kulkeneet rajan ylitse mitään siitä tietämättä, toiset olivat +raivanneet itselleen tien vihollisten rivien läpi, ennen kaartin +yhtymistä 11:nteen osastoon. + +Kenraali kohotti olkapäitään. + +-- Juoruja! Katsokaamme, eikö sellaisten miesten kanssa kuin te voi +päästä mihin tahtoo?... Löydän pian viisikymmentä kelpo sotilasta, +jotka eivät liioin sääliskele itseään eivätkä pelkää esiinryntäämistä. + +Sitte hän kääntyi vanhan naisen puoleen sanoen: + +-- No, muori, vastatkaa joutuun missä päin on Belgia? + +Tällä kertaa ymmärsi vaimo, koska osoitti laihalla kädellään +viheliäistä metsää kohden. + +-- Tuolla, tuolla! + +-- Kuinka? -- mitä te sanotte?... Nuo talotko tuolla kentän toisessa +päässä? + +-- Oi, paljon kauempana!... Tuolla aivan alhaalla! + +Kenraali oli pakahtua vihasta. + +-- Mutta, se on inhottavaa, kirottu koko maa! Ei tiedä koskaan miten +tekee... Belgia oli tuolla, pelkäsi tahtomattaan hyppäävänsä sinne ja +nyt kun tahtoo päästä sinne, ei se olekkaan enään siellä... Ei, ei! +Tämä on liikaa! Ottakoot sitte minut ja tehkööt mitä tahtovat. Minä +menen levolle. + +Ja siirtäen hevostaan nousi hän sen selkään -- niinkuin säkki +pullistuneena vihan tuulesta -- ja läksi nelistämään Sedania kohden. + +Tie teki mutkan, kaartaen alas Givonnen laaksoon; siellä oli +sellainen joukko pakenevia sotilaita, että luutnantti Rochas tuli +tienristeyksessä Pachen, Lapoullen ja Gauden kanssa työnnetyksi erään +ravintolan luo. Jeanin ja Mauricen oli kovin vaikeata saavuttaa heitä. +Kaikki hämmästyivät suuresti kuullessaan karkean, juopuneen äänen, joka +vaati heiltä selitystä. + +-- Vai niin! Yhtymys -- -- täällä! ... ohho, erityinen seura!... Aa, se +on todellakin onnellinen sattumus. + +He tunsivat Chouteaun, joka nojasi kyynärpäänsä ikkunaan. Hän oli +juovuksissa, nikotteli yhtämittaa puhuessaan ja huusi: + +-- Sanokaa, eikö teitä janota? Tulkaa lähemmäksi, älkää kainostelko... +Täällä on vielä tovereille... + +Hän viittasi saliin: + +-- Tule tänne! Anna näille herroille vähän juomista... + +Nyt tuli Loubet hoippuen, puteli kummassakin kädessä. Hän ei ollut niin +juovuksissa kuin toiset ja lasketteli sukkeluuksia toisen toisensa +jälkeen pariisilaisten pikkukauppiasten tavoin. + +-- Tämäpä vasta raitista, raitista, kuka tahtoo juoda? + +He eivät olleet näyttäytyneet sitten kuin olivat lähteneet pois, sanoen +menevänsä viemään kersantti Sapinia sairashuoneeseen; varmaankin olivat +he pettäneet ja paenneet tänne mihin ei kranaatit lentäneet. Ja nyt +olivat he joutuneet karille, olivat tulleet ravintolaan, joka oli +jätetty ryöstettäväksi. + +Luutnantti Rochas suuttui. + +-- Odottakaa roistot, täällä te vaan juotte sillä aikaa kuin me +näännymme vaivoihimme! + +Mutta Chouteau ei suvainnut moittimista. + +-- Aa, sinä tiedät, vanha vekkuli, ei ole enään luutnanttia, ei ole +muita kuin vapaita... Eivätkö preussiläiset ole sinua jo kylliksi +polkeneet maahan, koska tulet tänne vielä torumaan. + +Toisten täytyi pitää kiinni Rochasta, joka tahtoi lyödä pään tuolta +hävyttömältä mieheltä. Loubet, pidellen puteleja vielä käsissään koetti +aikaansaada rauhaa. + +-- Jättäkää tuo! Olkaa ystäviä! Sopikaa keskenänne. + +Ja nähdessään Lapoullen ja Pachen, vanhat ystävänsä: + +-- Älkää kiusatko itseänne, lapset, tulkaa sisälle niin saatte ryypyn. + +Lapoulle epäili hetken, himmeästi aavistaen että oli sopimatonta juhlia +kun moni ihmisraukka oli nälkään kuolemaisillaan. + +Mutta hän oli niin uupunut nälästä ja janosta. Nopeasti teki hän +päätöksensä, yhdellä harppauksella hän oli ravintolassa ja työnsi +sanaakaan sanomatta Pachenkin sisälle; ja sinne jäivät he molemmat. + +-- Häpeämätön joukko, toisti Rochas, parasta olisi ampua heidät kaikki! + +Hänen kanssaan ei ollut enään muita kuin Maurice, Jean ja Gaude, jotka +kaikki neljä olivat sortumaisillaan pakenevien sotilaitten jalkoihin, +jotka riensivät eteenpäin vallaten melkein koko tien. Nyt ne olivat jo +kaukana ravintolasta. + +Miestulva kulki Sedaniin päin kuin yli äyräittensä paisuva virta, jonka +liejuiset aallot vyöryvät kauvas riistäen mukanaan sekä kivet että +kannot. Läheisiltä ylängöiltä ja rinteiltä, Floignin tieltä, +Pierrementista, hautausmaalta, Marskentältä Ja Givonnen laaksosta +syöksyi raivoisia ihmisiä kylää kohden, jossa toivoivat löytävänsä +turvaa ja suojaa. + +Voisiko todellakin soimata näitä kurjia ihmisraukkoja? Kaksitoista +pitkää tuntia he olivat liikahtamatta seisseet vihollisen hirmuisen, +kuolettavan tulen keskellä. Patterit olivat suojelleet heitä edestä, +takaa ja sivulta. Sotajoukko oli sanan todellisessa merkityksessä +tullut muserretuksi -- ajetuksi loukkoon, josta ei mikään pako ollut +mahdollinen. Muutamat rykmentit seitsemännestä osastosta -- siitä, joka +tuli Floignista -- vetäytyivät takaisin hyvässä järjestyksessä. Mutta +alhaalla Givonnen laaksossa vallitsi täydellinen sekasorto, -- ei ollut +riviä ei päälliköitä, -- vimmastuneet joukot pyrkivät eteenpäin, +työnsivät ja tuuppailivat toisiaan -- raivokkaina ja levottomina -- +heiluttaen zouaavien, jääkärien ja jalkaväestön välkkyvien aseiden +pirstaleita, kaikilla näkyi olevan repaleiset univormut, likaiset +kädet, veristyneet kasvot, kuivat, turvonneet huulet, ääni painuksissa. + +Väliin ryntäsi hevonen ilman ratsastajaa nelistäen väkijoukon keskelle +ja kaasi useita sotilaita; kanuunia saapui täyttä vauhtia -- vaaria +pitämättä lauaistiin pattereista, joiden ampujat, ikäänkuin +kiivastuneina juopumuksesta, musersivat kaikki. + +Jean katsahti taasen taivasta, katsoi laskeutuvaa aurinkoa. Paksujen +tomupilvien läpi paahtoi aurinko vielä kuumasti hiestyneitä kasvoja. +Ilma oli viehättävä, taivas sininen ja kuultavan kirkas. + +-- Tämä nyt on kiusallista, sanoi Jean, tuo aurinko riiviö ei aijo +tänään ensinkään laskea. + +Mutta yht'äkkiä jäi Maurice seisomaan kuin kivettynyt; hän näki erään +nuoren naisen nojauvan huonetta vastaan, ett'ei tulisi tallatuksi. +Mauricen hämmästys ei ollut vähäinen: se oli Henriette, hänen +sisarensa. + +Näyttipä siltä kuin Henriette ei olisi niin suuresti hämmästynyt. + +-- He ovat ampuneet hänet Bazeillessa... Niin, minä olin siellä... +Tahdoin hänen ruumistaan takaisin, mutta silloin tulin ajatelleeksi... + +Hän ei maininnut preussiläisiä eikä Weissiä; jokainen mahtoi muutenkin +ymmärtää mitä hän tarkoitti. Maurice käsittikin todella. Hän oli +rakastanut heitä ... molempia, ja katkera kyynel vierähti hänen +poskelleen. + +-- Oi rakas sisarraukkani! + +Kello kahden aikana, kun Henriette jälleen tuli entiselleen istui hän +eräässä vieraassa keittiössä nojaten pöytää vasten ja itkien katkerasti. +Mutta hän kuivasi kyyneleensä; hennossa naisessa heräsi äkkiä uljuutta +ja päättäväisyyttä. Hän ei pelännyt mitään, äskeiset onnettomuudet +olivat tehneet hänet lannistumattomaksi. Tuskassaan ei hän ajatellut +muuta kuin miten saisi miehensä ruumiin takaisin, haudatakseen sen. +Ensi tuuma oli hänellä palata takaisin Bazeillesiin, mutta kun kaikki +sanoivat sen olevan mahdotonta, alkoi hän etsiä jotakuta, joka seuraisi +häntä ja ottaisi huolekseen tarpeelliset toimenpiteet. Hän valitsi +siksi serkkunsa, joka oli ollut johtajana sokuritehtaassa siihen aikaan +kun Weiss teki työtä konttorissa. Tämä oli pitänyt paljon Weissistä +eikä siis kieltänyt Henrietteltä apuaan. Hän oli vaimonsa mukana +perinyt kauniin omaisuuden, Ermitagen, jossa nykyään asui. Sen +multamuurit ulottuivat Sedaniin asti, toisella puolella Givonnen +laaksoon; -- ja nyt oli Henriette matkalla sinne; joka askeleella +seisahtui hän vähäsen, peläten että tulisi tapetuksi, -- mutta hän +tahtoi päästä eteenpäin -- tahtoi pelastaa miehensä ruumiin. + +Maurice, jolle hän kertoi aikeensa, hyväksyi sen. + +-- Serkku Dubreuil on aina ollut hyvä meitä kohtaan... Hänestä sinulle +kyllä on hyötyä... + +Hänelle juolahti sukkela tuuma mieleen, luutnantti Rochas tahtoi +pelastaa lipun; hän oli jo luvannut leikata sen rikki, kätkeä palaset +paitansa alle tahi kaivaa ne maahan erään puun juurelle ja asettaa +jonkun merkin että löytäisi ne sitte myöhemmin. + +Mutta kipeästi koski heidän sydämmeensä sen lipun rikki repiminen ja +kätkeminen, jota he niin syvästi rakastivat. He olisivat tahtoneet +keksiä vaikka minkä muun neuvon tahansa. + +Sentähden ei syntynytkään erimielisyyttä kun Maurice ehdotti että lippu +uskottaisiin jonkun huostaan, joka kätkisi ja tarpeen tullessa +puolustaisi sitä siksi kun he vaatisivat sen jälleen takaisin. + +-- Kuuleppas! sanoi Maurice sisarelleen, me tulemme sinun kanssasi +Ermitageen katsomaan onko Dubreuil siellä ... ja sitäpaitsi, en tahdo +jättää sinua. -- + +Ei ollut ensinkään helppoa päästä ulos vilinästä -- vihdoin onnistui se +heille ja nyt he läksivät astumaan erästä tietä, joka vei ylös mäen +vasemmalle puolelle. Senjälkeen he tulivat todelliseen labyrinttiin, +siellä oli polkuja, salaisia käytäviä, pieni maakylä, jossa asui +puutarhuri; sinne oli rakennettu monta pientä huvilaa ja taloa ja +kaikkialla näkyi teitä, piilopaikkoja, muureja ja solia. -- Erinomaisen +sopiva väijymispaikka; se vasta oli asema, jota kymmenkunnalla miehellä +voi puolustaa tuntikausia vaikkapa kokonaista rykmenttiä vastaan. + +Kuulia lenteli silloin tällöin, sillä preussiläinen kaarti samosi +eteenpäin laakson toisella puolella. + +Kun Maurice ja Henriette, joita muut seurasivat, olivat kääntyneet +ensin vasemmalle, sitte oikealle kahden loppumattoman muurin välitse, +joutuivat he äkkiä pois tieltä ja seisoivat portin edessä, joka oli +puoleksi auki. Siinä oli maatila puistoineen; itse päärakennus oli +suuri, neliskulmainen asuinhuoneisto, jonne leveä jalava-käytävä johti. +Toiselle puolelle, vähän ylemmäksi, metsän syrjään oli muu osuus +rakennettu. + +Henriette tuli levottomaksi nähdessään portin olevan auki. + +-- He ovat poissa. Ovat kaiketi lähteneet matkalle! + +Ja niin todella olikin laita. Edellisenä päivänä oli Dubreuil vienyt +vaimonsa ja lapsensa Bouilloniin, sillä hän aavisti, mitä tapahtuman +piti. + +Kuitenkaan ei talo ollut aivan tyhjillään. Ennenkuin he pääsivät +perille, kuulivat he jo meteliä ja levottomuutta, ja kun nuori leski +astui pari askelta, kääntyi hän heti takaisin nähdessään erään +preussiläisen sotilaan ruumiin. + +-- No, huudahti Rochas, tuossakin on taisteltu. + +Kaikki tahtoivat saada selkoa asiasta, jonka vuoksi menivät sisälle. +Ovet ja ikkunat oli lyöty pyssyn tyvellä rikki; sisällä oli kauhean +näköistä. -- Huonekalut olivat heitetyt sikin sokin soraläjiin ja +huvimajan portille. Salin taivaan siniset huonekalut, sohva ja tusina +tuoleja, olivat marmoripöydän ympärillä, jonka päällystä oli halaistu. + +Ja zuaaveja, jääkärejä, jalkaväestöön kuuluvia sotilaita samosi ympäri +rakennusta ja käytävillä, ampuen tuon tuostakin pieneen metsään, +laakson toisella puolella. + +-- Herra luutnantti, selitti eräs zuaavi Rochasille, näimme kirottujen +preussiläisten ryöstävän täältä kaikki... Saimme ajetuksi heidät pois, +mutta he tulevat taas, ja kun heitä on kymmenen kutakin meidän miestä +kohti, ei ole järin helppoa tulla toimeen. + +Kolme kaatunutta preussiläistä makasi muurilla. Kun Henriette meni +lähemmäksi ja katseli heitä tarkasti, epäilemättä ajatellen puolisoaan, +joka myöskin oli maannut kentällä, kasvot veressä ja tomussa, lensi +kuula hänen sivuitsensa ja räjähti läheiseen puuhun. Jean kiiruhti +hänen luokseen. + +-- Älkää jääkö sinne seisomaan!... Joutukaa huoneihin, pian, pian... + +Jean tunsi syvää sääliväisyyttä nuorta leskeä kohtaan, joka keskellä +suurta suruaan oli niin päättäväinen ja rohkea. Hänen sydäntään kirveli +nähdessään kuinka muuttunut hän oli; hän muisti vielä eilisestä +Henrietten herttaisen, ystävällisen hymyilyn. Ensiksi ei hän tiennyt +miten lausua osanottavaisuuttaan; hän ei tiennyt muistiko Henriette +enää häntä; -- nyt ei hän käsittänyt, mitä tekisi Henriettelle. Hän +olisi mielellään uhrannut oman itsensä tuottaakseen nuorelle leskelle +edes vähäsen lohdutusta ja rauhaa. + +-- Odottakaa meitä tuolla sisällä... Jos vaara kohtaa, autamme teidät +pois sieltä tavalla tai toisella. + +Mutta Henriette viittasi kädellään: + +-- Mitäpä siitä hyötyä? + +Veli työnsi lempeästi häntä ylös rappusia, mutta etehisessä pysähtyi +hän ja katsahti laaksoon. Täältä voi nähdä tappelun menon. + +Erään jalavan takana seisoivat Jean ja Maurice; paksu puu voi mukavasti +suojella kaksi miestä. Kauvempana oli Gaude yhtynyt luutnantti +Rochasiin, joka ei millään muotoa tahtonut luopua lipusta eikä uskoa +sitä kenenkään huostaan; hän laski sen viereensä puun juurelle, sillä +aikaa kuin ampui. Käytävä oli täynnä sotilaita, ne pistivät ainoastaan +päänsä esille tähdätäkseen. + +Metsässä mahtoi preussiläisten luku aina vaan lisääntyä, koska +laukauksia kuului yhä tiheämmin. Ei nähnyt ketään, ainoastaan väliin +jonkun vihollisen, joka juoksi puun luota toisen juurelle. Läheisessä +talossakin oli runsaasti sotilaita, jotka ampuivat avonaisista +ikkunoista. + +Kello oli neljän vaiheilla, laukaukset harvenivat, vähitellen, joskus +tykkänään vaieten; täällä vielä seistiin ja tapettiin toisia -- tässä +syrjäisessä loukossa, jonne ei voinut nähdä linnan tornissa liehuvaa +valkeata lippua. Yön pimeydessäkin jatkettiin tätä taistelua; +huolimatta aselevosta, kuultiin ampumista esikaupungista alhaalla +Givonnen laaksossa ja ulkoa mereltä pienen sillan seutuvilla. + +Kauan näkyivät kuulat lentelevän molemmin puolin laaksoa. Silloin +tällöin kaatui mies, rinta lävistettynä. Kolme uutta ruumista makasi +käytävällä. Eräs haavoitettu virui kasvot mullassa, eikä kukaan mennyt +edes kääntämään häntä huojentaakseen raukan vaivoja. + +Kun Jean nosti päätänsä, näki hän Henrietten rauhallisesti panevan +säkin onnettoman pään alle, käännettyään hänet ensin selälleen. Jean +syöksyi esiin, tempasi hänet rajusti takaisin puun taakse, jossa oli +suojassa Mauricen kanssa. + +-- Tahdotteko siis tulla ammutuksi? + +Henriette ei näyttänyt tietävän miten tuhmasti oli menetellyt. + +-- Ei suinkaan... En uskaltanut kauvemmin olla yksinäni etehisessä... +Olen kernaimmin täällä teidän kanssanne. + +Ja hän jäi heidän kanssaan. He asettivat hänet istumaan viereensä puuta +vasten nojalleen, ampuivat sitten viimeiset latinkinsa, toisen +oikealle, toisen vasemmalle, sellaisella innostuksella, että unohtivat +sekä väsymyksensä että pelkonsa, niin, jopa vaarankin, jossa he olivat. + +-- Katso tuonne, Maurice, sanoi Henriette äkisti, eikö tuo kuollut +kuulu Preussin kaartiin? + +Hän oli vähäsen aikaa katsellut erästä kaatunutta vihollista -- +tanakkaa, tuuheaviiksistä poikaa -- joka makasi vallilla. Hattu oli +vierinyt muutaman askeleen päähän, leukahihna oli mennyt säpäleiksi. +Ruumista verhosi todellakin kaartilainen univormu: harmaat housut, +valkeanauhainen sininen takki, viitta kierretty kokoon ja sidottu +kannattimeen. + +-- Vakuutan että se on kaartilainen... Minulla on kotona valokuva, +jonka Günther serkku lähetti meille... + +Hän vaikeni, nousi ylös ja meni kuolleen luo. Kukaan ei voinut häntä +siitä estää: kumartui kuolleen viereen, nähdäkseen minkä rykmentin +numero hänellä oli. + +-- Neljäs, huudahti hän, oi, olisin lyönyt siitä vaikka vetoa... + +Hän tuli takaisin, kuulasade suhisi hänen korvissaan. + +-- Niin, neljäs rykmentti, se on katalaa ... Güntherin rykmentti. + +Mauricen ja Jeanin oli vaikeata rauhoittaa häntä. Hän pisti päänsä +esiin, tahtoen katsoa metsään päin, josta preussiläiset ampuivat. He +luulivat varmaankin että heitä olisi kylliksi suuri joukko rynnätäkseen +esiin, sillä vähän väliä näkyi heitä metsän syrjässä; he kärsivät +kauheita tappioita, joita ranskalaisten kuulat tuottivat. + +-- Katsokaa! sanoi Jean, tuo on ehkä serkkunne ... tuo upseeri, joka +tulee ulos talon vihreästä akkunasta! + +Eräs kapteeni tuli näkyviin, hänet voi hyvästi tuntea +kultakauluksestaan ja kultakotkasta, jonka auringon säteet saattoivat +välähtelemään kuin valkean. Hän nosti miekkansa pystyyn ja antoi käskyn +sotilaille; välimatka oli lyhyt, tuskin kahtasataa metriä, joten hänet +voi nähdä erittäin hyvin: lyhyt vartalo, nuoret lujapiirteiset kasvot, +vaaleat viikset. + +Henriette tarkasteli häntä vähän aikaa. + +-- Niin, sanoi hän, se on Günther. Tunnen hyvin hänet. + +Maurice teki kummallisen liikkeen, lisäten: + +-- Serkkumme... Aivan oikein, perhana vieköön, hän saa korvata, mitä on +tehnyt Weissille. + +Vavisten nousi Henriette ylös, sieppasi pyssyn Mauricelta ja ampui +ilmaan. + +-- Ei, ei! Älä tähtää sukulaista, se on liian kauheata! + +Ja tämän sanottuaan vaipui hän maahan puun taakse, peitti kasvot +käsiinsä ja itki katkerasti. Hän ei voinut hillitä itseään kaiken sen +jälkeen mitä oli nähnyt. + +Sillä aikaa riemuitsi Rochas, hänen ympärillään seisoi hänen väkensä, +jota hän oli innostuttanut. Nähtyään preussiläiset ampuivat he niin +rajusti että näiden täytyi vetäytyä metsään. + +-- Malttakaa, lapseni! Älkää lauaisko! ... oi, niitä pettureita, kuinka +he ampuvat! Antakaamme heille mitä he tarvitsevat! + +Hän oli mielissään. Näytti nauttivan yhtä suurta luottamusta kuin +ennenkin. Näytti unohtaneen kaiken mitä hän oli päivällä nähnyt, +unohtaneen tappion ja paon. + +Tuon laaksossa väijyilevän joukon olisi hän mielellään ajanut pakoon ja +hymyili jo tyytyväisesti tälle voitolleen. + +Hän kuului vanhaan kunniakkaasen sotajoukkoon, joka valloitti koho +maailman rakastettunsa ja viinipullon välillä. + +-- Tuhat tulimaista, pojat, ainoa mitä voimme tehdä, on antaa heille +aimo selkäsauna. -- Eikä tämä voi päättyä muulla lailla. -- Kuinka? +eihän se suuresti muuta asiaa vaikka olemmekin voitetut. Voitetut! Onko +se mahdollista? Vielä ponnistus, pojat, saatte nähdä, että he pakenevat +kuten akanat tuuleen. + +Hän viittoili pitkillä laihoilla käsillään ja laverteli niin hyvin, +että sotilaat eivät voineet olla hänestä pitämättä. + +Äkkiä huusi hän: + +-- Niin, antakaamme heille hyvä potkaus. Totisesti ajamme heidät rajan +toiselle puolelle. -- -- Voitto. Voitto! + +Mutta samassa kun viholliset näyttivät peräytyvän kuului vasemmalta +puolelta kauheaa ampumista. + +Se oli samainen liike, joka taas siellä vallitsi, kaartin partiokunta, +joka oli kulkenut ympäri Givonnen laakson. Oli mahdotonta kauemmin +puolustaa Eremitagea -- tusina sotamiehiä, jotka puolustivat +penkereitä, joutui kahden tulen väliin, jossa olivat tulla lyödyiksi. +Kaksi miestä kaatui, syntyi kauhea sekasorto. Preussiläiset kiipesivät +jo yli puiston muurin, sitten pitkin käytävää rakennusta kohti niin +suurissa joukoissa, että alettiin taistella kiväärillä. + +Eräs pitkä, lihava, tummapartainen zuaavi taisteli kuin jalopeura, +lävisti miehiltä rinnan että rusahteli, väliin pyyhkien kaatuneitten +kylkeen kivääriään, johon oli jähmettynyt verta. Kun kivääri särkyi, +ruhjoi hän pääkalloja pyssynsä perällä; yht'äkkiä hän kaatui ja kadotti +pyssyn, mutta oli pian jälleen jaloillaan, tarttui tanakan +preussiläisen kurkkuun sellaisella otteella, että molemmat vierivät +soraan lähelle keittiötä, jonka ovi oli auki. Puistossa, puiden +välissä, nurmella rakennuksien edessä, kaikkialla taisteltiin elämästä +ja kuolemasta: monta ruumista lepäsi käytävällä. Mutta taistelu kiihtyi +kuistin edessä taivaansinisen sohvan ja tuolien ympärillä. Pyssyillä +ammuttiin suoraan toisten kasvoihin, hampaita ja kynsiä käytettiin +puukkojen puutteessa murhaamisaseina. + +Gauden valtasi tyhmän rohkea urhoollisuus. + +Hän luuli kaiken olevan lopussa, komppanian olevan hävitetyn, ettei +kukaan kuulisi torven kokoontumismerkkiä, mutta kuitenkin otti hän +torvensa ja antoi merkin, joka kuului yli koko puiston. Preussiläiset +kokoontuivat heti, mutta hän ei liikahtanutkaan, seisoi vaan paikallaan +surullisen näköisenä ja puhalsi vieläkin kovemmin ikäänkuin tahtoen +herättää kuolleetkin. + +Kuulatuisku viskasi hänet nurin, torven viime sävel helähti kuparilta, +täyttäen ilman vavistuksella. + +Ymmärtämättä tapausta ei Rochas aikonut paeta. Hän odotti ja sammalsi: + +-- Mutta -- mitä tämä on --? Mitä nyt? -- + +Hän ei käsittänyt, että he olivat taas ajetut pois tantereelta. Kaikki +oli niin muuttunut, itse taistelutapakin. + +Eikö näiden ihmisten ole täytynyt odottaa laakson toisella puolella, +että voittaisivat? Mutta, vaikka kuinkakin paljon tapettiin, tuli aina +uusia lisää, -- näyttipä kun heitä olisi maasta versonut. Mikä kirottu +sota tämä oli, jossa kymmenen seisoi yhtä vastaan, jossa viholliset +näyttäytyivät vasta illalla kun ensin kanuunat koko päivän olivat +tehneet hävitystyötään? Hämmästyneenä, innoissaan, ymmärtämättä tähän +asti mitään tantereesta, tunsi hän olevansa kovin kiivastunut ja +ymmällään. + +-- Rohkeutta, pojat, pian voitamme -- -- + +Pikaisesti tarttui hän lippuun, viimeinen ajatuksensa oli kätkeä se, +etteivät preussiläiset sitä saisi, mutta kun tanko oli jo kädessä, +horjahti hän ja oli kaatua. Kuulat suhisivat -- hän tunsi kuoleman +tulleen, ja alkoi repiä lippua tangosta, aikoi repiä ja hävittää sen. + +Samassa silmänräpäyksessä lensi useita kuulia kaulaan, rintaan, +jalkoihin ja hän kaatui kolmivärisen lipun pirstaleiden keskelle, jotka +peittivät hänet kuten ruumisverhot. + +Hän eli vielä minuutin, -- silmät suurenivat, hän käsitti vihdoin +täytyvän taipua sodan alle samoin kuin alistutaan lainkin alle. Sitten +pieni nikotus, hän nousi lapsellisessa hämmästyksessään ylös kuin +iloinen hyönteinen, joka musertuu luonnon järkähtämättömän tahdon alle. +-- Siihen loppui hänen elämänsä satu. + + * * * * * + +Kohta kun preussiläiset saapuivat, vetäytyivät Maurice ja Jean puun +juurelta toiselle koettaen suojella Henrietteä niin hyvin kuin voivat. +Lymypaikkaan päästyään he jatkoivat ampumistaan. Ylempänä puistossa +tunsi Maurice portin, joka onneksi oli auki. Nopeasti astuivat kaikki +kolme sisään ja tulivat kapealle tielle. Mutta kun he saapuivat sen +toiseen päähän, kuulivat he taas ampumista; he astuivat reippaasti +toiseen pieneen kujaan, josta ei voinut päästä pois, taas menemättä +kuulatuiskuun; siinä he seisoivat, tietämättä itsekkään, miten olivat +siihen tulleet; tie vei suoraan Givonnen laaksosta Sedaniin. Viimeisen +kerran katsahti Jean ylös taivaaseen: näköpiiri oli punanen, +lievennyksen huokaus kohosi hänen rinnastaan. + +-- Oi, tuota hävytöntä aurinkoa, vihdoin viimein se laskeutuu. + +He riensivät nyt kaikki minkä jaksoivat ihmisjoukon mukana, kylää +kohden. Balanin portin luona oli sellainen ahdinko, että heidän täytyi +seisahtua odottamaan: nostosillan ketjut olivat katkenneet ja +ainoastaan pieni silta jalkaväkeä varten oli käytettävissä, joten ei +hevosia eikä kanuunoita viety ylitse. Cassinen portin luona kuului +olevan vielä kauheampaa -- kaikki tahtoivat eteenpäin -- armeijan +jäännökset ryntäsivät raivoisina läheisiltä ylängöiltä, syöksyen kylään +niinkuin virta viemäriin silloin kuin sulut ovat auki. Näiden muurien +viehätys ei enään miellyttänyt urhoollisimpiakaan. + +Maurice kannatti käsivarsillaan Henrietteä, joka oli väsymyksestä ja +kärsimyksistään pyörtymäisillään. + +-- Eiväthän vaan mahtane sulkea porttia ennen kuin kaikki ovat päässeet +ulos. + +Sitä joukko pelkäsi. Sotilaita oli asettunut vierustalle sekä oikealle +että vasemmalle; mutta kanuunat ja muut varustukset olivat aika +mylläkässä. + +Nyt kuului torven räikynää, viivähtäneitä sotilaita kutsuttiin kokoon. +Useimmat tulivat juoksujalassa, yksinäisiä laukauksia kuului +esikaupungista tuon tuostakin. Katukäytäville asetettiin partiojoukkoja +puolustamaan linnaa ja vihdoin suljettiin portit. Preussiläiset olivat +jo sadan metrin päässä. Nähtiin heidän käyvän Balanin tiellä, pitäen +huolta taloista ja puutarhoista. + +Maurice ja Jean, työntäen Henrietteä edellään ja koettaen siten häntä +suojella, saapuivat Sedaniin vasta viimeisten joukossa. Kello löi +kuusi. Noin tunti sitten olivat kanuunat vaienneet. Vähitellen +hiljenivät pyssyjen laukauksetkin. Inhottavasta jylinästä, joka +auringon noususta saakka oli yltynyt, ei kuulunut enään jälkiäkään. +Kuolon hiljaisuus vallitsi. Yö kietoi seudun mustaan synkkään verhoon. + + + + +VIII. + + +Kello oli puoli seitsemän, vähän myöhemmin suljettiin portit. +Delaherche meni aliprefektin asuntoon, hän oli levoton ja tahtoi tietää +miten asiat olivat päättyneet -- nyt, kun oli varma, että tappelu oli +hävitetty. Neljättä tuntia hän kävi kartanolla, kyseli jokaiselta +upseerilta, jonka näki, ja sai siten tietää mitä kussakin tappelussa +oli tapahtunut. Kenraali Wimpffen oli antanut virkaeropyyntinsä ja +sitten ottanut sen taas takasin mennäkseen preussiläiseen pääleiriin, +jossa saisi parempia ehtoja. Senjälkeen oli sotaneuvosto, johon myös +kuului kaksi esiupseeria, kokoutunut päättämään oliko tarpeen jatkaa +taistelua ja puolustaa linnoitusta. + +Tämän tapahtuessa oli tehtailija menehtymäisillään levottomuuteen: pari +kertaa hän meni ylös rappusia ja sitten taas alas. + +Kello oli vähän yli kahdeksan kun hän näki kenraali Wimpffenin tulevan, +posket hehkuvina, silmät pullistuneina, erään överstin ja kahden +kenraalin seurassa. + +He nousivat nopeasti hevostensa selkään ja ratsastivat Meusevirralle +päin. + +Se oli pakkosovinto -- kaikki oli mennyttä, täällä ei ollut mitään +toimittamista paitsi suorastaan antautua vihollisten käsiin. Delaherche +oli rauhoittunut -- tunsi olevansa hirveästi nälissään, jonka vuoksi +päätti lähteä kotiinsa saadakseen jotain suuhunsa. + +Mutta tullessaan kartanolle hän pysähtyi hetkeksi nähdessään suuren +ahdingon. + +Oli melkein mahdotonta päästä eteenpäin, kaikkialla tiheä joukko +ihmisiä, hevosia ja kanuunoita; hän voi tuskin käsittää miten niin +paljon ihmisiä oli voinut kokoontua kaupunkiin. + +Ne rykmentit, jotka olivat vaikuttaneet peräytymisen, levähtivät taivas +alla, mutta muut joukot olivat syöksyneet huimaavassa vauhdissa +porttien luo, ulos kartanon ja torin poikki, jossa nyt oli melkein +mahdoton päästä eteenpäin. + +Kanuunan pyöriä, varusvaunuja, lukematon joukko ajoneuvoja sekaantui +toisiinsa, -- ajajat pieksivät hevosia, jotka eivät voineet ottaa +askeltakaan polkematta ihmisiä jalkoihinsa, + +Sotilaat tunkeutuivat huoneihin välittämättä kielloista ja +varoituksista, ottivat mitä syötävää löysivät, asettuivat levolle +kamareihin ja kellareihin saatuaan olkikuvon alleen. Moni kaatui +portille, kuistiin ja tielle, toiset eivät kestäneet niinkään kauvan, +vaan kaatuivat kadulle, nukkuen siinä kuolleen unta -- eivät +liikahtaneet vaikka heidän päälleen astuttiin, tahtoivat ennen tulla +ruhjotuiksi kuin muuttaa paikaltaan. + +Delaherche käsitti pakkosovinnon olevan välttämättömän; useissa paikoin +seisoivat ampumavara-vaunut niin lähellä toisiaan että kranaatti olisi +lennättänyt ne kaikki yhdellä kertaa ilmaan ja koko Sedan olisi siitä +syttynyt. + +Mitä tulisi tehdä kaikille näille ihmisraukoille, jotka puolikuolleina +nälästä ja väsymyksestä kulkivat ilman aseita, ilman patruunia? Yksin +katujen raivaaminen kesti koko päivän. Linnoituksessa ei ollut aseita, +eikä kaupungissa ruokavaroja. + +Nämät syyt olivat varmaankin pätevimmät kutsumaan sotaneuvoston +kokoukseen, lukuunottamatta kaikkia kärsimyksiä, joita heidän täytyi +kestää: -- mutta heillä oli selvä käsitys asiain menosta, eivätkä +voineet myöntyä rohkeimpien upseerien esityksiin, että oli aivan +mahdotonta antautua tällä tavoin ja jättää koko leiri vihollisten +valtaan. + +Delaherche tunkeutui suurella vaivalla Turennen ja Rivagen toreilla +odottavan ihmisjoukon lävitse. Kun hän meni "Kultainen leijona" nimisen +ravintolan ohitse, näki hän akkunasta ruokasaliin, jossa useita +kenraaleja istui mykkinä pöydän ympärillä. Ruokaa ei ollut +ensinkään, ei edes leivänpalaistakaan. Kuitenkin kuului kenraali +Bourgain-Desfeuillesin ääni keittiöstä -- hän oli varmaankin saanut +jotakin syötävää, sillä hän vaikeni äkkiä ja nousi nopeasti ylös +portaita, kädessä rasvainen paperi. + +Ihmisiä oli niin suunnaton joukko katselemassa tätä surullista taulua, +Delaherchen oli kovin vaikea päästä eteenpäin; ja valtakadulle +saapuessaan hän oli kadottamaisillaan malttinsa. Kaikki patterin aseet +olivat heitetyt kadulle läjään, toinen toisensa päälle. Hän päätti +kiivetä ylös pyörän päälle, -- astui sitten kanuunalta toiselle ja oli +vähällä taittaa jalkansa. Päästyään alas, sulkivat hevoset häneltä +tien, hän kumartui ja ryömi väsymyksestä puolikuolleiden eläinraukkojen +välitse. Kun hän vihdoin saapui Saint-Michel-kadulle, hikisenä ja +vaatteet rikkirevittyinä, oli hän ponnistellut kokonaisen tunnin +saadakseen kuletuksi matkan, jonka muuten olisi kulkenut viidessä +minuutissa. Ylilääkäri tahtoi suojella sairashuonetta liialliselta +väentungokselta ja oli sentähden asettanut portille kaksi vahtia. + +Näiden näkeminen tuotti Delaherchelle suurta helpoitusta, hänen +huoneensa ei siis vielä ollut ryöstetty. Puutarhassa, josta muutamat +lyhdyt valaisivat himmeästi sairaalaa, valtasi tehtailijan kova +väristys, -- hän ajatteli kurjuutta, jota täällä näki kaikkialla. Hän +satutti erästä sotilasta, joka makasi kivisillalla, mutta muisti +yht'äkkiä että tämä mies olikin asetettu vartioitsemaan seitsemännen +armeijaosaston kassaa, vaikka ei kukaan tainnut tietää sitä tänä +sekasorron hetkenä. + +Sitäpaitsi näytti siltä kuin talo olisi ollut tyhjä, -- huoneet olivat +pilkko pimeät ja ovet auki. Palvelijat oli viety sairaalaan, keittiössä +ei ollut ketään; huono lamppu vaan levitti himmeätä valoaan. + +Delaherche sytytti valkean ja meni saliin pääportaista, kun ei tahtonut +herättää puolisoansa ja äitiänsä, jotka epäilemättä nukkuivat +jännittävän päivän jälkeen. Mutta kun hän astui työhuoneeseensa, +peräytyi hän hämmästyneenä; -- sohvalla, jolla kapteeni Beaudoin +edellisenä päivänä oli maannut, nukkui eräs vieras sotilas, -- hän ei +käsittänyt tätä, ennenkuin lähempää tarkasti ja tunsi hänet rouva +Weissin veljeksi, -- nyt hän näki myös erään toisen sotilaan lattialla +kääriytyneenä peitteeseen. Molemmat nukkuivat sitkeästi. + +Tehtailija meni sitten vaimonsa kamariin, joka oli vieressä; täällä +paloi pöydällä lamppu, -- kaikki oli hiljaista. Gilberte oli heittäynyt +vaatteet päällä sänkyyn, hän nukkui rauhallisesti, mutta Henriette +istui hänen vieressään, pää patjaan nojaantuneena; hän huokasi syvään +unessaan, päästi silloin tällöin haikeita valituksia ja hänen silmänsä +olivat täynnä kyyneleitä. Delaherche seisoi hetken katsellen heitä, -- +häntä halutti herättää puolisonsa ja saada tietää mitä oli tapahtunut. +Oliko Henriette todella ollut Bazeillesissa? Hän ehkä kertoisi hänelle +jotakin. + +Mutta hän ei hennonut herättää heitä, ja aikoessaan siis poistua näki +hän kynnyksellä äitinsä, joka viittasi Delahercheä seuraamaan häntä. + +He menivät ruokasalin lävitse, täällä ei tehtailija voinut enään +hillitä hämmästystään. + +-- Kuinka, äitini, te ette ole vielä levolla? + +Vanhus ravisti päätään ja vastasi matalalla äänellä: + +-- En voi nukkua; -- istuin nojatuolissa överstin vieressä. Hänellä on +kova kuume, heräsi joka hetki ja kysyi minulta ... olen niin onneton, +en tiedä mitä olisin vastannut. Tule kanssani hänen luokseen! + +Översti Vineuil makasi rauhattomassa kuumeessa. Hänen punaisia +kasvojaan ja valkoisia viiksiään voi eroittaa ainoastaan himmeästi, +sillä rouva Delaherche oli asettanut sanomalehden lampun eteen, joten +siinä huoneen syrjässä oli vallan hämärä. Valo lankesi rouvaan, joka +oli istuutunut nojatuoliin, kädet syliin vaipuneina, kasvoissa +surullinen, haaveileva katse. + +-- Odota vähäsen, kuiskasi hän pojalleen, luulempa että hän kuuli sinun +tulleen, koska taas herää. + +Översti aukaisi silmänsä, kiinnitti katseensa Delahercheen kääntämättä +päätänsä. Översti tunsi hänet ja kysyi värisevällä äänellä: + +-- Kaikki on lopussa, eikö niin? Pakkosovintoon suostutaan? + +Tehtailija, johon äidin katse sattui, oli vähällä valehdella, -- mutta +mitäpä hyötyä siitä? Hän ojensi kättään, teki mieltä lannistavan +liikkeen. + +-- Ei ollut muuta keinoa. Jospa olisitte nähneet kaupungin katuja... + +Nyt ratsasti kenraali Wimpffen saksalaisten pääkortteeriin saadakseen +sopimukset tehdyiksi. + +Överstin silmät painuivat kiinni -- hän värisi, syvä, valittava ääni +hiipi hänen huuliltaan. + +-- Oi Jumalani, oi Jumalani! + +Avaamatta silmiään jatkoi hän pikaisesti ja hermostuneesti: + +-- Niin, niin, miksi he eivät eilen kuulleet minua: Minä tunsin maan, +ilmoitin pelkoni kenraalille; mutta hän ei kuullut minua... Tuolla +ylhäällä, yläpuolella Saint-Mengesia aina Fleigneuxiin asti, siellä +olisimme valloittaneet ylängöt ja Saint-Albertin solan. Siellä odotamme +rauhassa, siellä on asemaamme mahdoton valloittaa -- tie Mezièresiin on +edessämme avoinna. + +Ääni tuli epäselväksi, käsittämättömäksi, hän änkytti muutamia sanoja, +joita eivät läsnäolijat kuulleet, kuumehoureissaan hän näki unta +tappelusta, ehkäpä yhdisti omatkin joukkonsa voittoon. + +-- Sanoiko lääkäri ettei ole kovaa vaaraa peljättävissä? kysyi +Delaherche matalalla äänellä. + +Rouva Delaherche nyökäytti myöntävästi päätänsä. + +-- Mutta nämät haavat jalassa ovat aina vaarallisia; hän saa varmaankin +kauvan maata vuoteen omana, eikö totta? + +Tällä kertaa ei vanha nainen vastannut, hän näytti vaipuneen +surumielisiin ajatuksiin. Tappion synnyttämä tuska ja häpeä valtasi +hänen jäykän sielunsa; hän oli vanhaa, uljasta porvarissukua, joka +entisinä aikoina oli urhoollisesti puolustanut isänmaataan +vihollisilta. -- Lampun kirkas valo heijastui hänen laihoihin +kasvoihinsa ja terävään nenäänsä; kokoonpuristuneet huulet ilmaisivat +mielipahaa ja kärsimystä, -- niin suurta ettei se suonut hänelle yön +rauhaa. + +Delaherche tunsi itsensä yksinäiseksi ja hyljätyksi. Kova nälkä valtasi +hänet jälleen, hän luuli sen tehneen hänet niin masentuneeksi. Hiljaa +hiipi hän alas keittiöön kynttilä kädessään. Mutta siellä oli vieläkin +surkeampaa kuin ylhäällä: valkea oli sammunut, ruokakaappi oli tyhjänä, +pyyhinriepuja siellä täällä tuoleilla ja pöydillä, niinkuin turmion +tuuli olisi sielläkin käynyt ja puhaltanut pois kaiken syötävän ja +juotavan. Ei löytynyt leipäpalasta, kaikki oli viety keitoksen kanssa +sairaalaan. Vihdoin löysi hän kaapin nurkasta herneitä, jotka olivat +jääneet edellisestä päivästä. Hän söi ne ilman voita, ilman leipää +seisten tyhjässä keittiössä, jossa pieni savuava lamppu levitti +tukehduttavaa petroleumin käryä. + +Kello ei ollut paljoa yli kymmenen. -- Delaherche ei tiennyt mitä +tekisi siksi kuin saisi tietää oliko pakkosovinto jo allekirjoitettu. +Hän oli levoton, pelkäsi että taistelu aloitettaisiin uudestaan -- mitä +sitten tapahtuisi? Hän meni taas huoneeseensa, Jean ja Maurice +makasivat samassa asennossa kuin silloinkin kun hän jätti heidät; hän +istahti nojatuoliin ja koetti vähäsen nukkua, mutta unta ei tullutkaan; +joka kerta kuin silmät painuivat umpeen, hän oli kuulevinansa +kranaattien suhinan. Hän kuunteli hetkisen: kaikki oli hiljaista ja +rauhallista. Koska ei voinut nukkua, oli hän ennemmin ylhäällä ja +käveli edes takaisin pimeitten esineitten välissä, huolellisesti +karttaen tuolia, jolla hänen äitinsä istui valvomassa kenraalin vuoteen +vieressä, sillä hänen surullinen katseensa masensi tehtailijan. Kaksi +kertaa hän kävi katsomassa oliko Henriette herännyt ja kummallakin +kerralla ihaili hän vaimonsa rauhallisia kasvoja. Näin käveli hän ilman +päämaalia siksi kuin kello tuli kaksi. Kauvemmin hän ei voinut kestää. +Hän päätti mennä taas kaupungille -- koska ei voinut saada rauhaa +ennenkuin tiesi kuinka asiat käyvät. Mutta tultuaan kadulle, joutui hän +aivan epätoivoon: hän muisti mitä oli illalla kärsinyt, kuinka vaikeata +oli tunkeutua joukkojen lävitse. Hän epäili, nähdessään ylilääkäri +Bourochen tulevan läähättäen ja kiroillen. + +-- Perhana vieköön! Kas kun pääsin kuitenkin ehein jäsenin! + +Hän oli ollut Hôtel-de-Villessä pyytämässä että pormestari määräisi +hänelle kloroformia ja lähettäisi sen niin pian kuin mahdollista, sillä +hänen varastonsa oli loppumaisillaan; täytyi toimittaa monta leikkausta +ja hän pelkäsi, kuten sanoi, onnettomain, haavoittuneiden repimistä +nukuttamatta heitä. + +-- No, -- ja mitä he sanoivat? kyseli Delaherche. + +-- He, -- he eivät tienneet itsekään oliko kloroformia apteekissa +saatavana. + +Mutta tehtailija ei välittänyt paljoa kloroformista. Hän sanoi: + +-- Ei, ei, en kysynyt sitä... Onko kaikki jo päättynyt? Onko suostuttu +sovintoon? + +Ylilääkäri viittasi tuimasti. + +-- Ei ole vielä mihinkään suostuttu! huusi hän. Wimpffen tuli takaisin +vähän aikaa sitten ... ne konnat esittävät vaatimuksia, joita ei voi +punastumatta kuunnella!... Niin, olisi paljoa parempi että alettaisiin +uudestaan, että revittäisiin kaikki. + +Delaherche kuunteli vaaleten. + +-- Mutta onko aivan varmaa mitä kerrotte? Keneltä olette kuullut sen? + +-- Porvareilta, jotka ovat alituisesti tuolla. Eräs sotilas tuli +raatihuoneelta ja kertoi sen heille. + +Hän lisäsi sivuseikkoja. Bellevue-linnassa, Doncheryn luona, olivat +kenraali Wimpffen, kenraali Moltke ja Bismarck yhtyneet. Kauhea +ihminen, tämä kenraali Moltke, kuiva ja kova kuin ruuti, parrattomine, +väitelmää selvittävän viisaan matemaatikon näköisine kasvoineen istui +hän työhuoneessaan odottaen lyöntiä. Hän oli heti selittänyt tuntevansa +ranskalaisen joukon toivottoman tilan; ei ruokatavaroita, ei +ampumavaroja, tapainturmelus ja epäjärjestys vallalla, mahdotonta +särkeä rautapiiri, jonka sisään he olivat aidatut; jota vastoin +saksalaiset armeijat olivat mitä edullisimmassa asennossa ja voivat +parissa tunnissa polttaa koko kaupungin. Hän lausui ajatuksensa +kylmästi ja tylysti: koko ranskalainen armeija aseineen ja +varustuksineen otettaisiin vangiksi. Bismarck antoi myöntymyksensä +suopeasti hymyillen, -- seisoi rautamiehen vieressä kuin iso, +ymmärtäväinen koira. Kenraali Wimpffen oli vastustanut niin paljon kuin +mahdollista näitä ehtoja, kovimpia mitä voi odottaa voitetulta +armeijalta. Hän oli puhunut kovasta onnesta, sotilaitten +urhoollisuudesta, vaarasta, joka seurasi ylpeän kansan liikaa +kiihoittamista, -- kolme tuntia oli hän uhaten, pyytäen, +kaunopuheliaasti ja reippaasti puhunut ja kysyi viimein oltiinko +tyytyväisiä lähettämään voitetut johonkin Ranskan soppeen, vaikkapa +Algieriin; ja yleinen suostumus oli, että ne upseerit, jotka +kunniasanallaan ja kirjallisesti lupaisivat luopua palveluksestaan, +saisivat vetäytyä kaukaisimpiin seutuihin. Aselevon tulisi kestää +huomisaamuun kello kymmeneen. Ellei silloin olisi ehtoja hyväksytty, +rupeaisivat preussiläiset patterit uudestaan ampumaan ja kaupunki +poltettaisiin. + +-- Se on mielettömyyttä, huusi Delaherche, ei voi polttaa kaupunkia, +joka ei ole millään lailla rikkonut! + +Lääkärin viimeinen tiedonanto saattoi tehtailijan aivan huonolle +tuulelle, -- hän ilmoitti että joukko upseeria, jotka asuivat "Hôtel de +l'Europe'ssa", oli puhunut suuresta rynnäköstä ennen aamua. Siitä asti +kuin saksalaisten vaatimukset tulivat tietyiksi syntyi liiallinen +kiihtymys, mielettömistä tuumista keskusteltiin kaikkialla. Ajatus +ettei ole kunniallista rikkoa aselepoa ja yön pimeydessä rynnätä +vihollisten leiriin ei rauhoittanut ketään. + +Hurjistuneet sotilaat marssisivat Carignania kohti baijerilaisten +rivien lävitse; tie Mezièresiin tehtäisiin puhtaaksi vihollisista ja +koko sotajoukko seisoisi pelastuneena Belgiassa. Toiset eivät sanoneet +mitään, tunsivat turmion onnettomuuden, olivat hyväksyneet kaikki, +allekirjoittaneet kaikki, että vaan saisivat rauhaa millä ehdolla +hyvänsä. + +-- Hyvää yötä! sanoi Bouroche viimein. Koetan nukkua pari tuntia, olen +hyvin sen tarpeessa. + +Delaherche jäi yksin. Mitä? Mitä se olikaan tuo Bouroche sanonut? +Polttaisivatko he Sedanin, eivätkö jättäisi kiveä kiven päälle koko +kaupungista? Tämä oli välttämätöntä; -- onnettomuus kohtaisi varmaankin +häntä koska aurinkokin paistoi täydeltä terältä taivaalta valaisten +uhrin kauhuja. Ja koneentapaisesti kapusi hän jälleen ylisille, josta +voi nähdä koko kaupungin. Mutta täällä oli hämärätä, yön pimeys ja +pilvet estivät häntä näkemästä mitään. Vähitellen selkeni niin paljon, +että hän näki tehtaan rakennusryhmän: tuolla näkyi konehuone, +työhuoneet, kuivausullakko ja varastohuoneet; -- ja tämä suuri +rakennus, joka oli hänen ylpeytensä ja omaisuutensa, teki hänet +sanomattoman lempeäksi, kun hän ajatteli että muutaman hetken kuluttua +ei siitä ehkä olisi muuta jälellä kuin tuhkaläjä. Hänen katseensa +liiteli taivaan rantaan, teki kierroksen pimeässä yössä, joka vielä +salasi huomispäivän tapaukset. Etelän puolelta, Bazeillesin luota nousi +säkeniä taivasta kohden, mutta pohjoispuolella, Garennen metsän luona +oleva talo, joka oli sytytetty illalla, valaisi puut veripunaisilla +liekeillään. Muuta ei voinut eroittaa kuin nämät kaksi paloa, pilvet, +pimeyden ja ammottavan kuilun, josta silloin tällöin kuului tavaton +räyhy. Tuolla alhaalla ehkä hyvinkin kaukana, ehkäpä valleilla, itki +joku. Turhaan koetti hän katsoa yön paksun hunnun lävitse, nähdä Liryn +ja La Marféen, Frennoisin ja Vadelincourtin pattereita, pronssivyötä, +joka seisoi kaula pitkänä ja kita ammollaan. Luodessaan jälleen +katseensa kaupunkiin oli hän kuulevinansa tuskan huokauksen alhaalla +olevista rakennuksista. Se ei ollut ainoastaan väsyneitten sotilaiden +kuorsaamista, eikä ihmisjoukkojen, eläinten ja kanuunien kumeata +kolinaa; -- hän luuli sitä porvarien tuskalliseksi onnettomuudeksi, +hänen ystävänsä ja naapurinsa odottivat myös jännityksellä ja +kiusallisessa tietämättömyydessä aamun tuloa. + +Varmaankin tiesivät he kaikki ettei sopimus ollut vielä hyväksytty, +jokainen laski tunnit, vavisten ja ajatellessaan että jos ei sovintoon +suostuttaisi ei olisi heillä muuta jälellä kuin mennä kellariinsa ja +kuolla sinne ruhjottuina ja muurien peittäminä. + +Äkisti kuuli hän Voyardkadulta aseiden kalsketta ja kamalaa kiruntaa. +Hän kumartui eteenpäin sysimustassa yössä, silmäili taivaalle, jolla ei +näkynyt yhtään tähteä, hiukset nousivat pystyyn hänen päässään +sisällisestä pelosta. + +Sillä aikaa oli Maurice sohvalla herännyt heti kuin päivä oli +valjennut. Väsynyt kun oli ei hän liikahtanut paikaltaan, mutta katsoi +ikkunoihin, joista heikko valo virtasi sisään. Eilispäivän tuskalliset +muistot palasivat taas, tappelu, pako, häviö, kaikki selkeni hänen +muistissaan, yksin pienimmät erityiskohdatkin ja tappion tunne tunki +syvälle hänen sisimpään olentoonsa ikäänkuin kalvava omantunnon tuska. +Eikö ollut osaksi hänen syytänsä, että tällainen onnettomuus kohtasi +hänen isänmaatansa? Eikö hän niinkuin moni muukin sen aikuisista, +lukuunottamattakaan hänen hyviä tietojaan, ollut tiedoton kaikesta, +jota hänen olisi tullut tietää, oli sen lisäksi turhamielinen aina +sokeuteen asti, turmeltunut nautinnon himosta ja valheellisesta +hyvinvoinnista keisarikunnan aikana? + +Sen jälkeen heräsi toisia, soimaavia aatoksia; hän näki isoisänsä, joka +oli syntynyt 1780 ja kuului suuren armeijan urhoihin, oli Austerlitzin, +Wagramin ja Friedlandin voittajia; isänsä, synt. 1811, kuollut +virkasäädyssä, pienenä virkamiehenä Chêne-Populeuxissa, jossa hän oli +työtä tehnyt, -- senjälkeen ilmestyi manaajien joukossa hän itse, synt. +1841, kasvatettu hienoksi herraksi, asianajajaksi, -- kuitenkin valmis +tekemään suurimpia tuhmuuksia, voitettu Sedanissa, tapaus, joka tuli +hänen mielessään äärettömäksi, joka teki kaikelle lopun. Ja hän, suvun +ainoa heittiö, selitti kuinka Ranska, joka voitti isoisällään, tuli +voitetuksi poikiensa tähden; tämä soimasi hänen omaatuntoansa niinkuin +sukutauti, joka hitaasti kytee siksi kuin kello ilmoittaa kuoleman +hetken lähestyneen. Voitettuansa olisi hän tuntenut itsensä niin +urhoolliseksi ja ylpeäksi! Nyt, kun kaikki oli menetetty, oli hän +naistakin heikompi. Ei ollut enään mitään toivomista, Ranska oli +kuollut. Hän puhkesi itkuun ja valituksiin, pani kätensä ristiin, +niinkuin oli ennenkin tehnyt iltarukoustaan lukiessaan, ja sopersi: + +-- Jumalani! ... ota minut pois täältä... Jumalani! ... korjaa tykösi +kaikki nämät kurjat, jotka kärsivät niin... + +Jean heräsi. Hän nousi istumaan vuoteelleen ja katsoi hämmästyneenä +Mauricea. + +-- Mikä sinulla on, ystäväni? Oletko kipeä? + +Mutta pian älysi hän että Mauricea taas vaivasi, kuten hänen tapansa +oli sanoa, mielettömät ajatukset, -- ja hänen äänensä muuttui +isälliseksi, lempeäksi. + +-- Voi, mikä sinun oikeastaan on? Älä vaan tappiota niin murehdi. +Kaikki on tuleva hyväksi jälleen. + +-- Ei, ei koskaan! huudahti Maurice. Tämä on kurjaa. Nyt voimme kaikki +varustautua olemaan preussiläisiä. + +Mutta kun ei toveri käsittänyt häntä, rupesi hän selittämään kuinka +sukukunta tuli yhä viheliäisemmäksi, kuinka tarpeellista ja +luonnollista oli siis että uusi ja vahvempi kansa valloitti sen. Jean +ravisti päätään eikä hyväksynyt selitystä. + +-- Mitä tarkoitat? Ettei tämä maa olisi enään minun? Jättäisinkö sen +preussiläisille niin kauvan kuin minulla on vielä molemmat käsivarteni, +enkä ole aivan kuollut? Jätä minut rauhaan sellaisilta tyhmyyksiltä. + +Sitten oli hänen vuoronsa lausua ajatuksensa; hitaasti ja katkonaisesti +puhui hän: + +-- Niin, aikalailla oli heitä hosuttu, se oli varma. Mutta kuolleet he +eivät siltä kuitenkaan olleet -- muutamia oli jäänyt ja nämät voivat +taas rakentaa talon, jos vaan tahtoivat käyttää kaiken voimansa. Kun +vaan tahtoo kärsiä vaivoja eikä tuhlata aikaansa, voi saada suurtakin +hyötyä keskellä onnettomuuksiakin. Eikä ole hullumpaa saada hyvä +löylytys, se on muistettava. Ja jos olisikin totta että muutamat osat +olisivat mädänneet, jäsenet pilaantuneet, no, mitäpä siitä, parempi +olisi nähdä niiden makaavan maassa tapparan lyöminä kuin koleran +särkeminä. + +-- Kurjaa! ei, ei, toisti hän useampia kertoja. Minulla on vielä +voimia, siinä kaikki mitä voin sanoa. + +Ja väsyneenä, hiukset tahmeana verestä, ojensi hän itsensä suoraksi, -- +hänessä hehkui vielä halu elää, halu tarttua työaseihin ja rakentaa +talo uudestaan, niinkuin hän oli ennen sanonut. Hän oli vanhaa, +kestävää talonpoikaissukua, viisas ja säästäväinen kuin esi-isänsä. + +-- Keisarin tähden olen suruissani... Maa oli hyvässä tilassa -- kaikki +näytti lupaavalta, vilja oli hyvässä hinnassa... Mutta hän on +varmaankin käyttäytynyt kuin nauta; minkätähden sekaantui hän kaikkeen? + +Maurice kohotti surullisen näköisenä olkapäitään. + +-- Niin, keisari, -- rakastan häntä suuresti, vaikka ajatukseni ovat +vapaita ja tasavaltaisia... Tunnen myötätuntoisuutta hänen perhettään +kohtaan, olen varmaankin perinyt sen isältäni... Mutta nyt on kaikki +mennyt, -- hän ei enään koskaan saa hallita! Ja mitä tulee meistä +kaikista? + +Hänen katseensa synkistyi, valitus kuului huulilta, niin surkea, että +Jean päätti nousta ylös, mutta samassa huomasi hän Henrietten astuvan +sisään. Hän oli herännyt heidän puheeseensa. + +-- Olipa hyvä, että tulitte, sanoi Jean koettaen hymyillä, Maurice on +niin kummallinen tänään. + +Mutta nähdessään sisarensa niin kalpeana ja kuihtuneena, saivat +Mauricen ajatukset toisen suunnan. Hän levitti käsivartensa ja sulki +hänet syliinsä; suloinen tunne tunki koko hänen olentoonsa, kun +Henriette lepäsi siinä, kädet kiedottuna veljensä kaulan ympäri. Hän +itki katkerasti. + +-- Oi, rakas sisareni! Kuinka tahtoisin sinua lohduttaa, mutta ei +minulla ole huojennuksen sanaa. Tuo hyvä Weiss, puolisosi, joka niin +sinua rakasti. Mitä sinusta nyt tuleekaan? Olet aina kärsinyt +valittamatta... Kun ajattelen kuinka paljon minäkin olen tuottanut +sinulle surua ... enkä kuitenkaan ole tullut paremmaksi... + +Henriette pidätti hänet, pani kätensä hänen suunsa eteen, kun +Delaherche astui sisään aivan muuttuneena entisestään. Hän oli tullut +ullakosta keittiöön saadakseen siellä jotakin lämmintä, -- hän oli +väsynyt ja nälissään koko öisen valvomisen jälkeen. Keittiössä hän +tapasi kyökkipiian, joka puhui lankonsa kanssa, erään puusepän +Bazeillesista, ja tarjosi tälle lämmitettyä viiniä. Lanko kertoi kuinka +hänen tehtaansa oli palanut tuhkaksi. + +-- Kuulkaapas, miehet, sanoi hän kääntyen Jeanin ja Mauricen puoleen, +uskotteko että he polttavat Sedanin tänään niinkuin Bazeillesin +eilen... Oi, tämä saattaa minut perikatoon! + +Nyt huomasi hän haavan Henrietten otsassa ja muisti että tämä oli ollut +Bazeillesissa ja voisi siis tarkkaan kertoa millaista siellä oli. + +-- Se on totta, -- hyvä rouva! Tehän olitte siellä, näitte kaikki. -- +Oi, Weiss-raukkaa! + +Henrietten kalpeista poskista ja punaisista silmistä voi nähdä, että +hän tiesi kaikki. Delaherche ei voinut enään hillitä itseään, vaan +kertoi mitä oli kuullut puusepältä. + +-- Weiss-raukkaa ... vannaankin ovat he polttaneet hänet... Niin, +kaikki porvarit, jotka he tapasivat ase kädessä, ampuivat he ja +heittivät rovioon, jota oli valeltu lamppuöljyllä. + +Henriette kuunteli kauhulla. -- Jumalani, en saisi siis enään haudata +rakasta puolisoani, hänen tuhkansa menisi tuulen mukana. + +Maurice oli uudestaan sulkenut hänet syliinsä, kutsui häntä +tuhkimuksekseen, hyväili ja pyysi ettei hän olisi suruissaan, hän, joka +aina oli niin rohkea. Hetken vaitiolon jälkeen kääntyi Delaherche +molempain sotilasten puoleen: + +-- Kesken kaikkia, en muistanut sanoa teille että alhaalla +vaunuportissa, jossa seitsemännen osaston rahastoa säilytetään, seisoi +eräs upseeri, joka jakoi rahaa kansalle etteivät preussiläiset saisi +niitä... Voisitte mennä sinne, rahat ovat aina hyvät olemassa ... jos +emme nimittäin kuole tänä iltana. + +Neuvo oli hyvä. Maurice ja Jean seurasivatkin sitä, saatuaan ensin +Henrietten panemaan maata sohvalle. Delaherche meni sänkykamariin, +siellä hän tapasi Gilberten, joka makasi rauhallisesti kuin lapsi. Itku +ja puhelu, jotka kuuluivat viereisestä huoneesta, eivät häirinneet +hänen untaan. Sieltä meni hän äitinsä luo, joka istui översti Vineuilin +vuoteen ääressä; hän oli nukahtanut nojatuoliin, mutta sairas makasi +vielä samassa asennossa kuin ennenkin kuumottavin poskin ja ummessa +silmin. + +Nyt avasi hän silmänsä ja kysyi: + +-- No, onko kaikki jo päättynyt? + +Delaherche närkästyi tästä kysymyksestä, hän olisi kernaimmin ollut +vastaamatta. Hän viittoi kädellään ja vastasi vihaisesti: + +-- Päättynyt! -- on, aikoja sitten. -- Ei, ei sentään, ehkä he +alottavat pian uudestaan... Ei ole päätetty vielä mitään. + +Hiljaisella äänellä, vaikka kuitenkin vähän raivoisasti jatkoi översti +puhettaan. + +-- Jumalani! anna minun kuolla ennenkuin niin käy!... En kuule enään +yhtään laukausta, -- miksi ei enään ammuta?... Tuolla ylängöllä, +Saint-Mengesin ja Fleigneuxin luona, siellä saamme vallita kaikki tiet, +sieltä voimme heittää viholliset Meusevirtaan, jos he vaan tohtivat +tulla Sedaniin ja ahdistaa meitä. Kaupunki on jalkaimme juuressa, +heidän ja meidän välillämme, sopivana esteenä, joka tekee asemamme +vielä vahvemmaksi. -- Eteenpäin! ... seitsemäs osasto alkaa, +kahdestoista palatkoon takaisin... + +Hänen kätensä haparoivat raitia, hän oli pitävinään kiinni hevosensa +ohjaksista, luuli ratsastavansa rykmenttinsä etunenässä. Vähitellen +rauhoittui hän, puhe tuli epäselväksi ja silmät painuivat umpeen. Hän +vaipui rauhattomaan horrostilaan. + +-- Koettakaa levätä vähäsen, oli Delaherche sanonut, tulen takaisin +heti kun saan tietää jotakin. + +Sitten hän kääntyi katsomaan oliko ehkä herättänyt äitinsä ja +huomattuaan tämän vielä nukkuvan, lähti hiljalleen pois. + +Alhaalla vaunuportin luona näkivät Maurice ja Jean erään sotilaan +istuvan keittiön tuolilla, edessään pieni, maalaamaton pöytä; hänellä +ei ollut kynää, ei paperia, eikä kuitteja jakaessaan kansalle +kultarahoja. Hän pani kätensä säkkiin ja veti sieltä koko kourallisen +rahaa; laskematta pantiin ne hattuihin, joita kersantit ojensivat +hänelle kulkiessaan järjestyksessä siitä ohitse. He ottivat ne suurella +ilolla vastaan ja panivat sitten taskuihinsa ett'eivät kulkisi kadulla +kultineen keskellä päivää. Kukaan ei lausunut sanaakaan, ei kuulunut +muuta kuin kullan helisevä ääni kuin se kilahti hattuun, suureksi +hämmästykseksi näille, jotka eivät koskaan olleet nähneet noin paljoa +rahaa yhdellä kertaa, eivätkä tienneet mitä tekisivät näin suurella +rikkaudella kaupungissa, jossa eivät saaneet ostaa leipää eikä +viini-litraa. + +Kun Jean ja Maurice tulivat esille, veti upseeri kätensä takaisin. + +-- Teistä ei ole kumpikaan kersantti... Muilla kuin kersanteilla ei ole +oikeutta saada näistä... + +Mutta hän maltti mielensä. + +-- Samahan se kuitenkin on, ottakaa, korpraali, ottakaa, mutta +joutuun... Toinen nyt... + +Ja rahat kilahtivat hattuun, jota Jean piti esillä. Hän kummastui +suuresti kun laski miten paljon niitä oli, -- melkein kuusisataa +francia, -- hän tahtoi että Maurice ottaisi heti puolet niistä, ei +voinut tietää mitä seuraavana hetkenä tapahtuisi, ehkä he tulisivat +eroitetuksi toisistaan. + +Jaettuaan aarteensa puutarhassa sairaalan edustalla, menivät he sisään; +oven viereisellä vuoteella makasi heidän komppaniansa rummuttaja +Bastian, suuri iloisen näköinen poika; hän oli tullut pahoin +haavoitetuksi mennessään ulos iltapäivällä taistelun loputtua. Hän oli +juuri kuolemaisillaan. + +Aamuilman heikossa valossa sai lasaretin näky Mauricen ja Jeanin +melkein jähmettymään. Kolme haavoittunutta oli kuollut yön kuluessa, +ilman että kukaan oli huomannut sitä; hoitajat kantoivat pois ruumiita +ja tekivät tilaa toisille sairaille. Ne joita oli eilen leikattu, +aukasivat silmänsä ja katselivat tylsällä katseellaan isoa huonetta, +joka kätki niin paljon kärsimystä ja missä niin usea oli henkensä +heittänyt. Sairaanhoitajat näkivät suurta vaivaa koettaessaan pitää +vähänkin siivona huonetta veristen leikkauksien jälkeen; eräässä +sankossa kellui verinen merisieni, irtireväistyjen aivojen kaltaisena, +vaunuvajan luona oli maassa käsi musertuneine sormineen. Ne olivat +teurastuksen jäännöksiä, kauheita jätteitä uhreista. Kiihotus ja kiire +oli nyt ohitse, jätettyään paikkansa mykälle, väsyneelle epätoivolle. +Silloin tällöin kuului jonkun sairaan valitus. Heidän silmänsä +sulkeutuivat sisään tunkeutuvan valon tähden; -- ilma oli täynnä +kuumeen löyhkää. Kaikki olivat vaipuneet horrostilaan, joka tulisi +kestämään kuukausia, siksi kuin osa sairaista kuolisi ja jälelle +jääneet lähtisivät pois kainalosauvan nojassa, viettääkseen elämänsä +loppuajan raajarikkona. + +Bouroche, joka alkoi kulkea ympäri, pysähtyi hetkeksi Bastianin luo +olkapäitään kohottaen. Siinä ei ollut enään mitään toimitettavaa. +Rummuttaja oli kuitenkin avannut silmänsä ja seurasi katseellaan erästä +kersanttia, joka oli tullut sisään hattu täynnä rahoja, katsoakseen +tapaisiko siellä ketään miehistöstään. Ja aivan oikein, hän löysi heitä +kaksi, antoi heille kummallekin kaksikymmentä francia. Toisia +kersanttia tuli vielä lisää ja nytkös kultaa melkein satoi oljille. +Bastian oli suurella vaivalla kohonnut istumaan, hän ojensi molemmat +kätensä ja sanoi: + +-- Minulle! ... antakaa minullekin! + +Kersantti aikoi mennä hänen ohitsensa niinkuin oli mennyt monen muunkin +ohitse, mitäpä antaisikaan hän kuolevalle rahaa? Mutta hetken kuluttua +hän kääntyi kuitenkin takaisin ja täytti molemmat ojennetut kädet, +jotka jo olivat sangen kylmät. + +-- Minullekin!... Minullekin! + +Bastian kaatui takaisin vuoteelleen; -- koetti pitää rahoja kädessään, +hapuili ympärilleen jäykillä sormillaan. Hän kuoli. + +-- Hyvää yötä, ystäväni, kynttiläsi on sammutettu, sanoi eräs naapuri, +pieni, musta zouav. On kiusallista kun pitää aina vaan maata tai istua. + +Hänen vasen jalkansa oli sidottu. Kuitenkin onnistui hänen +kyynärpäillään ja polvillaan ryömiä Bastianin luo, hän kokosi kaikki +rahat, aukasi kuolleen kädet ja haki viitan kaikista poimuista; kun hän +pääsi takaisin vuoteelleen, huomasi hän että kaikki katselivat mitä hän +puuhasi. Hän lausui tyyneesti: + +-- Hänellä ei ollut niistä mitään hyötyä. Olisi synti tuhlata noin +rahoja... + +Maurice ei voinut kestää kaikkea tätä kurjuutta, hän veti Jeania pois. +Kun he menivät leikkaushuoneen lävitse, näkivät he siellä Bourochen +suuttuneena siitä, ettei saanut enempää kloroformia. Hän oli juuri +leikkaamaisillaan erään nuoren sotilas-raukan jalkaa. Maurice ja Jean +riensivät pois, etteivät kuulisi sairaan huutoa. + +Samassa tuli Delaherche kadulta. Hän viittasi heitä luokseen ja huusi: + +-- Joutukaa, joutukaa! Saamme aamiaista, kyökkipiian on onnistunut +saada maitoa. Todellakin, ei ole hullumpaa saada jotain lämmintä. + +Hän koetti hillitä iloaan, mutta ei voinut. Hän hiljensi ääntänsä ja +lisäsi säteilevin silmin: + +-- Nyt on se viimeinkin päätetty! Kenraali Wimpffen on määrätty +allekirjoittamaan suostumuksen. + +Oh, mikä ääretön huojennus se oli hänelle. Hänen tehtaansa oli +pelastettu, julmat painajaiset ohitse, -- elämä alkoi taas, vaikka +surullinenkin, mutta se oli elämää, elämää viimeinkin! Hän oli tavannut +kello yhdeksän aikana pikku Rosen, joka meni tätinsä, leipojan, luo +hakemaan leipää. Ja hän oli kertonut Delaherchelle mitä oli tapahtunut +aliprefektin luona. Kello kahdeksan aikana oli kenraali Wimpffen saanut +uudestaan käskyn kutsua kokoon sotaneuvoston: neljättäkymmentä +kenraalia, joille hän oli kertonut menestystensä seuraukset, +hyödyttömät vaivansa, voittajien kovat vaatimukset. Hänen kätensä +vapisivat, syvä liikutus täytti hänen silmänsä kyynelillä. Hänen vielä +puhuessaan tuli eräs översti preussiläisestä yliesikunnasta kenraali +Moltken lähettiläänä muistuttamaan heitä, että jos ei päätös ole tehty +kello kymmeneksi, alkaa ampuminen uudestaan. Sotaneuvosto ei tiennyt +parempaa neuvoa kuin lähettää yksi kenraaleista Bellevueen hyväksymään +ehdot, jotka tarjottiin voitetulle joukolle. -- Nyt oli kaikki jo +varmaan tapahtunut; koko ranskalainen joukko oli otettu vangiksi +aseineen ja varustuksineen. + +Rose oli sitäpaitsi puhunut kiihtyneestä mielestä, joka vallitsi koko +kaupungissa. Aliprefektin luona hän oli nähnyt monta upseeria, jotka +riistivät takistaan pois olkaliput ja itkivät kuin lapset. Meusen +sillalla oli koko rykmentti kyrassierejä heittänyt miekkansa veteen; +kaartilaiset ottivat pyssynsä ja musersivat tyvet rikki muureja vasten, +mutta tykkimiehet tekivät mitä vaan voivat hävittääkseen kanuunat ja +kuularuiskut. Toiset hautasivat tai polttivat lippunsa. + +Turennen torilla seisoi vanha kersantti rajapyykillä, herjasi +päälliköitä ja soimasi heitä kuin olisi tullut järjettömäksi. Monessa +paikassa seisoi sotilaita aivan kuin halvattuina, kyyneleet silmissä. +Mutta olipa niitäkin, jotka iloitsivat, -- heidän kurjuutensa on siis +kuitenkin päättynyt, he olivat vankia, heidän ei enään tarvitseisi +taistella. He olivatkin kärsineet paljon marssiessaan pitkät matkat +syömättä, -- kauvan he olivat turhaan nähneet nälkää ja janoa. Toiset +olivat paljoa väkevämmät, mitä hyödytti siis taistella kuin hullut +heitä vastaan. Paljoa parempi olisi ollut että heidän päällikkönsä +olisivat myyneet heidät tehdäkseen lopun kaikesta tästä! Olisi niin +suloista saada leipää ja vuode, mihin saisi käydä maata. + +Kun Delaherche meni Mauricen ja Jeanin kanssa ruokasaliin, kutsui äiti +häntä. + +-- Tule tänne vähäsen, översti saattaa minut levottomaksi. + +Översti Vineuil makasi silmät auki ja houraili: + +-- Mitä se tekee, vaikka preussiläiset sulkevatkin meiltä tien +Mezièresiin ... katsokaa ... tuolla ne astuvat Falizetten metsässä ... +toiset taas tuolla Givonnen laaksossa... Rajahan on aivan meidän +takanamme ... yhdellä hyppäyksellä pääsemme Belgiaan, -- mutta +tappakaamme ensin niin monta kuin mahdollista... Sitä tarkoitin +eilenkin... + +Nyt kohtasi hänen katseensa Delaherchen. Översti tunsi hänet, -- +ajatukset näyttivät selkenevän, kuin olisi hän herännyt houreistaan. +Kolmannen kerran kysyi hän: + +-- Onko kaikki jo päättynyt? + +Tehtailija ei voinut enään pidättää tyytyväisyyttään. + +-- On, Jumalan kiitos kaikki on päättynyt täydellisesti. Tällä hetkellä +on sopimus jo vahvistettu. + +Överstin onnistui vinhalla liikkeellä nousta pystyyn, huolimatta +sidotusta jalastaan. Hän tarttui miekkaansa, joka oli jäänyt tuolille +sängyn viereen, ja tahtoi musertaa sen. Mutta kädet vapisivat liiaksi +-- se luisui alas lattialle. + +-- Taivaan tähden! Ottakaa se pois häneltä, hän voi vahingoittaa +itseään, huusi Delaherche. Ottakaa joutuun se pois! + +Rouva Delaherche otti miekan huostaansa. Mutta nähtyään vanhan +ystävänsä toivottoman katseen, ei hän kätkenytkään sitä, niinkuin poika +käski, vaan taittoi sen polvensa päällä erinomaisella voimalla, jota ei +kukaan olisi luullut hänellä olevan. Översti laskeutui jälleen maata, +kyyneleet vierivät hänen poskilleen nähdessään vanhan rouvan lempeän +katseen. + +Kyökkipiika oli sillä aikaa tuonut kahvin ja maidon ruokasaliin. +Henriette ja Gilberte olivat heränneet. Gilberten kasvot olivat +kalpeat, silmät kirkkaat: hän syleili ystäväänsä ja surkutteli tätä +sydämmensä pohjasta. Maurice istui sisarensa viereen, Jean vastapäätä +Delahercheä. Vanha rouva ei millään ehdolla tullut pöydän luo istumaan, +vaan muut veivät hänelle kupillisen kahvia sängyn viereen. Vähitellen +muuttui mieliala vilkkaammaksi. Kaikki olivat olleet väsyksissä ja +nälissään, -- oliko ihme että siis iloittiin, kun sai istua tässä +terveenä ja nauttia lämmintä ruokaa, sillä aikaa kuin niin monet +tuhannet kuljeksivat vielä ympäri eikä heillä ollut kattoa päänsä +päällä. Suuressa, valoisassa ruokasalissa oli levitetty pöydälle +kuultavan vaikea pöytäliina, joka lisäsi vielä kahvin makua. + +Sitten alettiin keskustella. Delaherche, joka oli tullut jälleen +arvokkaaksi ja rikkaaksi tehtailijaksi, käänsi puheen Napoleon +III:nteen, jota hän ei voinut saada pois mielestään, sitten kuin eilen +oli nähnyt hänen ratsastavan kuulien keskellä. Hän kääntyi Jeanin +puoleen, joka näytti olevan järkevin kaikista. + +-- Kuulkaahan, voin sen sanoa, keisari on minua pettänyt ... ei hyödytä +ensinkään että hänen suosijansa puolustavat häntä, hänen on suurin syy +meidän tappioomme, sen voi selvästi huomata. + +Hän on tykkänään unohtanut että hän muutamia kuukausia sitten esiintyi +innostuneena keisarin puoltajana, oli tehnyt mitä voi kansan voitoksi. +Ei siinä kyllä että hän olisi säälinyt tätä onnetonta ihmistä, -- hän +työnsi kaiken syyn keisarin niskoille. + +-- Hän on kelvoton, kykenemätön ihminen, -- Sen voi nähdä joka asiasta, +-- mutta se ei ole vielä mitään ... hän on haaveksija, ajatuksissa ei +ole järkeä: syynä onnettomuuteemme oli se että hän sai niin kauvan +hallita ... ei, ei ... eihän ole mitään syytä surkuttelemisiin, ei olla +oikeutettuja sanomaan meille että häntä on petetty, että vastapuolue on +estänyt häntä kokoamasta miehiään ja tarpeellisia varoja. Hän juuri +itse on meitä pettänyt, hänen paheensa ja virheensä ovat syynä meidän +kurjuuteemme. + +Maurice ei vastannut, mutta hänen oli mahdotonta olla hymyilemättä; +Jean, jota tämä valtiollinen keskustelu vähän rasitti, pelkäsi +sanovansa tyhmyyksiä ja vastasi sentähden: + +-- Kerrotaan kuitenkin että hän on kelpo ihminen. + +Mutta nämät muutamat sanat saattivat Delaherchen aivan vimmoihinsa. + +-- Kelpo ihminen!... Niin, olen kyllä sen itsekin kuullut! -- +Tiedättekö, herra, että tehtaani katto on lävistetty kolmella +kranaatilla, eikö se olisi keisarin syy, jos he olisivat polttaneet sen +peräti? Voitteko arvata että minä olen kadottanut noin satatuhatta +francia tämän kirotun tapauksen tähden!... Ei, ei! Ranska on +valloitettu, poltettu, ja hävitetty, teollisuus lakkautettu ja kauppa +pysähtynyt pitkäksi ajaksi! Tämä on liikaa. Jos hän todellakin olisi +kelpo ihminen, niin on parasta että rukoilemme Jumalaa varjelemaan +meitä sellaisesta taitavuudesta!... Hänet peittää lieju ja veri, olkoon +siinä! + +Hän teki pontevan liikkeen oikealla kädellään, ikäänkuin pitääkseen +jotakin kurjaa, hukkuvaa ihmistä veden alla. Sitten hän joi kahvinsa +hyvällä mielellä. + +Gilberte hymyili vasten tahtoaan Henriettelle, jolle hän tarjosi +ruokaa, kuin pienelle lapselle. Kun kahvi oli juotu, jäi seurue +ruokasaliin rauhassa levähtämään hetkisen. + +Sillä hetkellä oli Napoleon erään köyhän palttinankutojan luona +Donchery-kadulla. Kello viidestä aamulla hän oli tahtonut pois +Sedanista -- hän ei voinut olla siellä kauvempaa tällaisessa katumuksen +ja rauhattomuuden tilassa, hänen täytyi päästä pois itse puhuakseen +voittajalle ehtojen helpoittamisesta. Hän toivoi tapaavansa Preussin +kuninkaan ja oli sentähden astunut vähäisiin ajovaunuihin, oli +ajanut aamusta asti leveätä maantietä, ja tällä ensimmäisellä +maanpakomatkallaan hän tunsi selvästi mitä kaikkea oli kadottanut ja +kaiken sen suuruuden, josta oli luopuminen; -- ja tällä tiellään oli +hän tavannut Bismarckin, joka matkusti vanha kypärä päässään ja paksut, +voidellut saappaat jalassa, -- ainoastaan sentähden ettei keisari +tuntisi häntä eikä voisi siis puhua hänen kanssaan ennenkuin päätös oli +tehty. Kuningas oli vielä Vendressessä, noin neljäntoista kilometrin +päässä Sedanista. + +Mitä tekisi keisari täällä? Minkä katon alla mahtanee hän odottaa +kuningasta? Tuolla kaukana hävisi Tuileriesin palatsit synkän pilven +taakse. Sedan näytti olevan hänestä vielä satojen peninkulmien päässä. +Mitään kuninkaallista linnaa ei näkynyt löytyvän Ranskassa, ei +ainoatakaan huonetta, jossa hän saisi katon päänsä päälle tai tuolin +istuakseen. + +Sitten hän nousi vaunuista palttinankutojan asunnon luona. Huoneessa, +jonne hän meni, ei ollut muita huonekaluja kuin maalaamaton pöytä ja +kaksi olkituolia. Siellä hän istui tuntikausia ensin Bismarckin kanssa, +joka hymyili kuullessaan puhuttavan jalomielisyydestä, ja sitten yksin +kaikessa kurjuudessaan, kalpeat kasvot nojautuen ruutuja vastaan; hänen +väsynyt katseensa liiteli läheisiin maihin, Meusen yli, joka virtasi +niin hiljalleen ja rauhallisesti viljavien niittyjen lävitse. + +Seuraavana päivänä oli vielä kauheampaa: ensin olo Bellevuessä, -- +pieni, hymyilevä herraskartano, josta oli kaunis näkö-ala virran yli; +siellä hän vietti toivottoman yön kuningas Wilhelmin kanssa yhtymisensä +jälkeen; -- sen jälkeen kauhea paluumatka; hän vältti Sedania peläten +voitettujen vihaa, ajoi laivasillan ylitse, jonka preussiläiset olivat +jättäneet Igesille, pitkä paluu kaupungista pohjoiseen, sitten +Floingin, Fleigneuxin ja Illyn tiet, -- surkuteltava matka avonaisissa +vaunuissa; -- ja viimein tuolla Illyn kummulla, missä verisiä ruumiita +makasi tiheässä, valtasi pelko ja vavistus keisarin, joka taas poltti +unohtumatonta sikaariaan; joukko kalpeita, verisiä ja väsyneitä vankia, +joita vietiin Fleigneuxistä Sedaniin, meni tien syrjään, tehdäkseen +tilaa vaunuille; toiset olivat vaiti, toiset toruivat ja puivat +nyrkkiään onnettomalle keisarille. Sen jälkeen kauhea kulku itse +taistelutantereen poikki, sitten puoli peninkulmaa melkein tuntematonta +tietä, ruumiiden ja kaikenlaisten jäännösten yli, edelleen koleata +maata korkeine, synkkine metsineen ja vihdoin raja ylhäällä mäen +harjanteella, -- kaukana, kaukana, pienen laakson pohjukassa, tien +luona, jonka varrella kasvoi kuusia. + +Entä yöt sitten! -- Ensimmäisen hän vietti Bouillonissa. "L'hôtel de la +Poste'ssa" oli paljon ranskalaisia pakolaisia ja utelijaita katsojia; +keisari arveli että olisi parasta näyttää itsensä jossakin ikkunassa, +keskellä hälinää ja vihellyksiä. Huoneessa, josta voi nähdä torille ja +Semoyhin, olivat huonekalut, niinkuin tavallisesti useimmissa +ravintoloissa, peitetyt punasella kankaalla, mahonkipeili ja +yksinkertainen kello kamiinin päällä, joka sitä paitsi oli koristettu +näkinkengillä ja tekokukkasilla. Oikealla ja vasemmalla puolella ovea +oli pieni sänky; toisessa makasi eräs ajutantti, joka oli nukkunut +kello yhdeksästä asti, sillä niin väsynyt hän oli. Toisessa makasi +keisari, mutta uni pakeni häntä, -- kauvan hän käänteli itseänsä +vuoteellaan, nousi viimein ylös ja rupesi kävelemään edes takaisin, +hänellä ei ollut muuta katseltavaa kuin seinällä kaksi piirrosta, +joista toinen esitti Rouget de Lisleä, joka lauloi Marseillaisea, +toiseen oli kuvattu tuomiopäivä, enkelit soittivat rummuillaan ja +harpuillaan herättääkseen kuolleet haudoistansa ja kutsuakseen +kaatuneet taistelutantereelta todistamaan Jumalan istuimen eteen. + +Sedanissa olivat keisarin tavarat kätketyt syreenipensaiden taakse +aliprefektin puutarhaan. Ei tietty miten ne olisivat kätkettävät ettei +kansa, joka kärsi puutetta ja häpeää, näkisi niitä. Odotettiin siis +oikein pimeätä, kuutonta yötä. Hevoset ja vaunut hopeaisine +kastrullineen ja paistinpannuineen, hienoine viinineen ja muine +varustuksineen kulkivat sitten pimeän tultua Belgiaan, hiljasina ja +rauhallisina, niinkuin olisivat vetäneet vankien tavaroita. + + (_Toisen osan loppu_.) + + + + + + +KOLMAS OSA. + + + + +I. + + +Taistelu-päivänä käveli Silvine isä Fouchardin pienessä talossa, +katsoen Sedaniin päin, joka näkyi olevan keskellä kanuunain savua ja +liekkejä. Hän ajatteli koko ajan Honoréta. Seuraavana päivänä lisääntyi +hänen levottomuutensa ja tuskansa, kaikilla teillä vilisi vihollisia, +mutta he eivät mielellään vastanneet kysymyksiin. Tuskin tiesivät he +itsekään mitä oli tapahtunut. Eilispäivän kirkas aurinko oli pilvien +peitossa. Rankkasade ikävystytti jo ennestäänkin harmaan laakson ja +Rémillyn ylängöt. + +Isä Fouchard ei lausunut sanaakaan pojastaan, varmaankaan ei hän paljoa +häntä ajatellut, vaan sitävastoin enemmän niitä seurauksia, joita +tappelu ja tappio tuottaisivat hänelle itselleen. + +Illalla seisoi hän portillaan nähdäkseen mitä tapahtui ulkopuolella. +Hän näki silloin miehen kävelevän talon läheisyydessä. Hämmästyksensä +oli niin suuri tuntiessaan miehen että hän, huolimatta ympärillä +olevista preussiläisistä, huusi sangen kovaa: + +-- Kuuleppas! oletko se sinä, Prosper? + +Rakuuna viittasi myöntyväisesti ja riensi sitten nopeasti vanhuksen +luo. + +-- Kyllä, kyllä se olen minä! En tahdo uhrata henkeäni maailman +hyväksi!... Kuulkaahan, isä Fouchard, ettekö tarvitse talossanne +ahkeraa poikaa? + +Vanhus oli varovainen. Hän tarvitsi kyllä työntekijää talossaan, mutta +eipä hänen tarvinnut sitä heti sanoa. + +-- Ahkeraa poikaa, -- en todellakaan tarvitse sellaista tällä +hetkellä... Vaan tuleppas kuitenkin sisään saamaan suunavausta. Et saa +noin mennä taloni ohitse. + +Keittiössä keitti Silvine liemiruokaa, mutta pikku Kaarlo riippui +kiinni hänen helmoissaan, leikkien ja nauraen. Ensin ei Silvine +tuntenut Prosperia, vaikka he ennen olivat palvelleet samassa talossa, +sitten vasta kun hän asetti pöydälle putelin ja kaksi lasia ja näki +vieraan lähemmältä, heräsi hänessä vanhoja muistoja. Hän huudahti, +varmaankin tuli hän ajatelleeksi Honoréta. + +-- Aa, tehän olitte siellä kanssa, eikö niin?... Näittekö siellä +Honorén? + +Prosper avasi jo suunsa vastatakseen, sitten epäili hän taas. Kaksi +viimeistä päivää oli hän elänyt kuin unessa, hän ei tietänyt mitä oli +tapahtunut, -- hän muisti nähneensä Honorén kuolleena makaavan +kanuunansa päällä, mutta tällä hetkellä ei hän ollut varma siitä; +minkätähden hän surettaisi Silvineä niin epävarmoilla uutisilla? + +-- Honoréta! mutisi hän ... sitä en todellakaan tiedä, -- en voi +varmaan sanoa... + +Silvine katseli häntä tarkkaan, ikäänkuin tahtoen tutkia häntä perin +pohjin. + +-- Siis ette ole nähneet häntä? + +Prosper ravisti päätään. + +-- Luuletteko että voi muistaa mitä kaikkea tuolla alhaalla näkee? +Siellä näkee niin paljon, niin paljon. En voi kertoa juuri mitään +tuosta kirotusta taistelusta... En, en edes missä kaikissa seuduissa +olen kulkenut. Siellä tulee aivan pyöräpääksi, sen vakuutan teille. + +Juotuaan lasin viiniä, jäi hän istumaan vähäksi aikaa, ikäänkuin +kootakseen ajatuksiaan ja koettaen muistaa jotakin. + +-- Kaikki mitä tiedän, on, että alkoi pimetä kun tulin tuntoihini. Kun +kaaduin oli aurinko vielä korkealla, -- olin maannut siis useita +tunteja, oikea jalkani musertuneena Zephirini alla, joka myös oli +saanut kuulan rintaansa. Se ei ollut mitään hauskaa, sen vakuutan +teille; ympärillä oli joukko kuolleita, ei elävää kissaakaan näkynyt, +ajattelin että minulle kävisi myös samoin kuin monelle muullekin, ellei +kukaan pelastaisi minua... Koetin irtautua hevosesta, mutta eläin parka +oli liian raskas, -- se oli vielä lämmin. Hyväilin sitä ja mainitsin +sen nimeä. En unhota ikänäni, mitä tapahtui: Zephir aukasi silmänsä, +koetti nostaa päätään, joka makasi maassa omani vieressä. Sitten +puhelin sille: Vanha palvelijani, sanoin, ei ole sinun syysi, vaikka +oletkin painamaisillasi jalkani poikki. Tahdotko että minäkin tulen +raajarikoksi? Tietysti ei se myöntänyt. Sen silmistä voin nähdä kuinka +suuresti sitä suretti erota minusta. En tiedä kuinka sitten kävi -- +siirsikö se itseään vai oliko se täristyksen syy, -- mutta sen tiedän +että voin nousta pystyyn. Jalkani oli raskas kuin lyijy ja jäykkä kuin +puu. Otin Zephirin pään käsivarsiini, sanoin sille että se oli hyvä, +uskollinen palvelija, että pidin siitä niin paljon, etten voisi koskaan +unhottaa sitä. Se kuunteli sanojani ja näytti niin tyytyväiseltä. +Kerran se vielä pudisti itseään ja kuoli sitten. Silmät jäivät auki, se +ei kääntänyt niitä pois minusta... Voitko uskoa, kun jätin sen oli sen +silmissä suuret kyyneleet ... se oli yhtä viisas kuin ihminenkin. + +Prosper pysähtyi, -- hän itki muistaessaan vanhan ystävänsä kuolemaa. +Senjälkeen joi hän vielä lasin viiniä ja jatkoi kertomistaan +katkonaisina lauseina: -- Tuli yhä pimeämpi, ainoastaan taivaanrannalla +oli punanen valo, joka loisti yli taistelutantereen ja valaisi +kuollutta hevosta, josta levisi pitkä varjo. Hän oli varmaankin vielä +hyvän ajan maannut Zehpirinsä vieressä, sillä hän ei voinut liikuttaa +raskasta jalkaansa. Mutta yht'äkkiä valtasi hänet pelko, hän oli +varmaankin yksin täällä, hänen täytyi etsiä toisia, täällä oli +inhottavaa kuolleiden kesken. Joka taholta ojista, pensaista, kaikista +mahdollisista paikoista tuli esille haavoittuneita, jotka yhtyivät +pieniksi joukoiksi, neljä tai viisi yhteen. Siten heidän oli helpompi +kuolla, eivätkä olleet siis yksin viimeisinä hetkinä. Garennen metsässä +oli hän kompastunut kahteen sotamieheen, jotka kuuluvat 43:nteen +rykmenttiin; he eivät olleet saaneet naarmuakaan, olivat jääneet +metsään odottamaan yötä. Saatuaan tietää hänen tuntevan tien, +ilmoittivat he että heidän aikomuksensa oli paeta Belgian rajan yli +ennen päivän valkenemista ja pyysivät häntä oppaakseen. Ensin hän +kieltäytyi, olisi mieluimmin mennyt Rémillyyn, siellä hän löytäisi +varmaan suojapaikan; mutta mistä hän saisi toisen puvun? Garennen +metsän ja Rémillyn ylänköjen välillä oli paljon preussiläisiä, heidän +riviensä lävitse hän ei voisi päästä univormussaan. Sentähden päätti +hän seurata näitä kahta toveriaan. Onneksi saivat he eräästä talosta +leivän syödäkseen. Kello kirkontornissa löi yhdeksän kun he läksivät +matkallensa. Ainoa suurempi vastus, joka heillä oli, oli silloin kuin +joutuivat la Chapellessa vihollisen vartiajoukon keskelle, joka ampui +heitä; onneksi he pääsivät sentään pois sieltä ryömien vatsallaan, +kiitos siitä pimeydelle ja Prosperille, joka niin hyvin tunsi kaikki +tiet. Senjälkeen he eivät enään jättäneet metsää, jossa olivat +väijyksissä. Eräällä polulla tapasivat he vartijan, ryntäsivät hänen +päälleen ja ennen kuin hän ehti tehdä mitään vastustusta, leikkasivat he +puukolla hänen kurkkunsa poikki. Sen jälkeen he eivät enää kohdanneet +vastuksia, vaan jatkoivat matkaansa iloisesti viheltäen. Kello kolmen +seuduissa aamulla he saapuivat pieneen belgialaiseen kylään erään +vuokraajan luo, joka aukasi heille latonsa, jossa sitten nukkuivat +aamuun asti. + +Kun Prosper heräsi, oli aurinko jo korkealla ja toverit kuorsasivat +vielä. Hän nousi ylös huomatessaan isännän valjastavan hevosta +vankkurien eteen, joihin oli hiilisäkkien alle kätkenyt leipää, ryyniä, +kahvia, sokeria ja kaikenlaista muuta ruokatavaraa. Vuokraaja kertoi +että hänellä oli kaksi tytärtä naimisissa Raucourtissa, joille hän vei +ruokaa, sillä baijerilaiset olivat kulkeneet heidän kuntansa lävitse ja +ryöstäneet kaikki. Aamulla varhain oli hän hankkinut tarpeelliset +passit. Prosper sai kohta halun istua myös rattaille ja päästä takaisin +kotiinsa. Mikään ei ollut yksinkertaisempaa kuin jäädä Rémillyyn +vuokraajan ajaessa sen läpi. Kolmessa minuutissa se oli kaikki tehty. +Hän sai mieheltä toisen mekon ja housut, kello kuuden aikana hän seisoi +jo kirkon luona; viholliset eivät olleet häntä hätyyttäneet kuin pari, +kolme kertaa koko matkalla. + +-- En, nähkääs, en voinut olla siellä kauvemmin, aloitti Prosper taas +pienen vaitiolon jälkeen, ja jospa meistä olisi ollut sitten jotakin +hyötyä! Mutta mennä vasemmalle tullakseen oikealle, tuntea ettei kelpaa +mihinkään, se ei ole hauskaa järjelliselle ihmiselle... Ja sitäpaitsi +Zephirini on kuollut, olen aivan yksinäni, parasta on että antaudun +jälleen työhöni ja otan auran käteeni ennemmin tänään kuin huomenna. +Mitä, isä Fouchard, eikö se ole parempi kuin joutua preussiläisten +vangiksi? Teillä on hevosia, -- saatte nähdä kuinka niitä rakastan ja +hoidan. + +Vanhuksen silmät loistivat. Hän kilisteli lasiaan Prosperin kanssa ja +puhui vitkaan. + +-- Niin, kun voin sinua auttaa, olen tekevä sen mielelläni. -- Mutta +mitä tulee palkkaan, -- ei voi puhua siitä ennenkuin sota on loppunut, +sillä en todellakaan tarvitsisi miestä ja ajat ovat kovat. + +Silvine, joka oli jäänyt istumaan, Kaarlo polvillaan, ei kääntänyt +hetkeksikään silmiään Prosperista. Kun hän huomasi tämän nousevan ylös +mennäkseen heti talliin katsomaan hevosia, kysyi hän taas: + +-- Ettekö ole siis nähnyt Honoréta? + +Kysymys tuli niin arvaamatta, että Prosper kutistui kokoon, hän muisti +nyt selvästi mitä oli nähnyt. Hän epäili vielä hetken, mutta sanoi +sitte; + +-- Kuulkaa, en tahtonut saattaa teille surua, mutta nyt sanon sen +kumminkin. Luulen että hän jäi tuonne alas. + +-- Jäi alas, mitä tarkoitatte? + +-- Niin, luulen että preussiläiset antoivat hänelle osansa... Näin +hänet makaavan kanuunansa päällä, rinta lävistettynä. + +Tuli hetken hiljaisuus. Silvine oli tullut kuolon kalpeaksi, isä +Fouchard oli asettanut lasinsa pöydälle. + +-- Oletteko varma siitä? kysyi Silvine värisevällä äänellä. + +-- Rouvaseni, niin varma kuin voi olla asiasta, jonka on omin silmin +nähnyt... Se oli pienellä kummulla kolmen puun luona, luulin näkeväni +hänen silmänsä olevan ummessa. + +Silvinelle se oli kova isku. Kadottaa hänet nyt juuri kuin he olivat +luvanneet toisilleen ikuista uskollisuutta, kun Honoré oli luvannut +hänet naida heti kuin pääsisi virastaan! Ja nyt hän oli kaatunut, -- +makasi siellä kuula rinnassa! Hän ei ollut koskaan tuntenut +rakastavansa Honoréta niin suuresti kuin nyt: -- hänen täytyi saada +rakastettunsa -- kuolleena tai elävänä -- maksoi mitä maksoi. + +Kiivaasti pani hän lapsen lattialle ja kirkasi. + +-- En usko sitä ennenkuin olen nähnyt itse! Koska tiedätte missä hän +makaa, voitte seurata minua sinne ... jos löydämme hänet, niin tuomme +tänne takaisin... + +Kyyneleet katkaisivat hänen puheensa, -- hän vaipui takaisin +tuolilleen, kätki kasvot käsiinsä, koko ruumis vapisi. Kun Kaarlo näki +äidin katkeran surun, rupesi hän huutamaan ääneensä. Silvine otti hänen +syliinsä, painoi häntä rintaansa vasten ja sanoi: + +-- Lapsi-raukkani, lapsi-raukkani! + +Näytti kuin isä Fouchard olisi saanut ankaran iskun. Hän piti paljon +pojastaan, vaikka omalla tavallaan. Hän tuli ajatelleeksi entisiä +aikoja, kun hänen puolisonsa vielä eli ja kun Honoré kävi koulua. Hänen +vanhoille, kurttuisille poskilleen vieri kaksi suurta kyyneltä. Siitä +oli varmaankin jo kymmenen vuotta kuin hän oli viimeksi vuodattanut +kyyneleitä. Hän oli niin tottumaton sellaiseen mielenliikutukseen, että +rupesi kiroilemaan että he olivat ottaneet hänen poikansa, ettei hän +enää koskaan saisi nähdä häntä. + +-- Autuuteni kautta, on kovin suututtavaa että vaikka ei ole muuta kuin +yksi ainoa poika, ei saa sitäkään pitää. + +Kun hän vähän tyyntyi, tuli hän jälleen surulliseksi kuullessaan +Silvinen puhuvan Honorén takaisin tuomisesta. Ei auttanut, että isä +Fouchard esteli häntä -- hän pysyi päätöksessään, ilman kiivaita tai +vihaisia sanoja, mutta kuitenkin järkähtämättömänä. Ennen niin +taipuvaista, suloista Silvineä ei voinut enää hänessä tuntea; silmät, +jotka tavallisesti loistivat niin kirkkaasti, olivat päättäväisen, +joskin lempeän näköiset, otsansa näytti kalpealta tummien kutrien alla. +Hän oli riistänyt hartioiltaan punasen hunnun ja pukeutunut mustiin, +kuin olisi ollut leski. + +Turhaan koetti vanhus selittää kuinka vaikea oli täyttää hänen +aikomuksiansa, puhui vaaroista, joita kohtaisivat, ja mahdottomuudesta +löytää ruumista. Hän ei edes vastannut isä Fouchardille, joka näki +kuinka vahva hänen päätöksensä oli lähteä yksinään ulos, vaikka +joutuisikin vaaraan ja vihollisten vangiksi. Sentähden lähti vanhus +Rémillyn pormestarin luo, joka oli vähän sukua hänelle, ja yhdessä he +keksivät soman jutun, joka vähän helpottaisi Silvinen etsimistä: hän +sanoisi olevansa Honorén todellinen leski ja Prosper olisi hänen +veljensä, niin että baijerilaisten kuningas, joka asui "Croix de +Malte"-ravintolassa, antaisi heille, sisarelle ja veljelle, kirjallisen +luvan etsiä ruumis ja tuoda se takaisin Rémillyyn. + +Kaikkeen tähän kului paljo aikaa; nyt oli jo pimeä; -- tuskin malttoi +Silvine odottaa seuraavaan päivään lähteäkseen silloin matkalle. + +Seuraavana päivänä ei Fouchard tahtonut antaa heille hevostaan, hän +pelkäsi ettei saisi koskaan enään sitä takaisin -- ehkä preussiläiset +anastaisivat hevosen ja ajokalut. Viimein hän suostui vaikka +vastenmielisesti, lainaamaan pienen harmaan aasinsa, jonka kärryt +olivat siksi suuret, että niihin mahtui ruumis. Hän antoi tarkkoja +ohjeita Prosperille, joka oli nukkunut makeasti, mutta joka oli +huolissaan retken suhteen, sillä nyt kun hän oli levännyt, selvisi +hänen muistinsa yhä enemmän. Viime hetkessä meni Silvine hakemaan oman +peitteensä ja levitti sen kärryjen pohjalle. Kun rattaat jo vierivät +pois, juoksi hän vielä takaisin ja suuteli Kaarloa. + +-- Isä Fouchard, jätän hänet teidän huostaanne, katsokaa, ettei hän saa +leikkiä tulitikuilla. -- + +-- Kyllä kyllä, olkaa huoletta. -- + +Valmistukset olivat vaatineet paljo aikaa; kello oli lähemmä 7, kun +Silvine ja Prosper noilla pienillä kärryillä, joita harmaa aasi veti, +kulkivat Rémillyn jyrkkiä mäkiä. Yöllä oli satanut runsaasti, tiet +olivat muuttuneet liejulätäköiksi; suuri, sinisenharmaa, synkkä pilvi +ajelehti taivaalla. + +Prosper, joka tahtoi kulkea suorinta tietä, oli päättänyt mennä Sedanin +kautta. Mutta ennenkun he tulivat Pont-Maugisiin, pysäytti +preussiläinen vartija kärryt ja viivytti heitä koko tunnin. Vasta kun +passi oli kiertänyt neljän tai viiden korkeamman päällikön luona, sai +aasi jatkaa matkaansa ehdolla, että kääntyisivät vasemmalle ja +tekisivät pitkän kaarroksen Bazeillesin kautta. Mitään syitä ei +ilmotettu, epäilemättä ei tahdottu kaupunkia enemmän täyttää. Kun +Silvine kulki Maas-virran rautasillalla, jota ei ollut räjäytetty +ilmaan ja joka sitä paitsi muutenkin oli tullut baijerilaisille niin +kalliiksi, huomasi hän tykkiväestöön kuuluvan miehen ruumiin kelluvan +veden pinnalla. Kaislikko pysäytti sen hetkeksi, mutta sitten se +kääntyi ja jatkoi matkaansa virran mukana. + +Bazeillesissa, jonka läpi aasi kulki askel askeleelta, vallitsi surkein +hävitys mitä sota voi aikaan saada vyöryessään tuhoavan myrskyn tavoin +eteenpäin. Oli jo koottu kuolleet, ei ainoatakaan ruumista näkynyt +kadulla; vaikka sade oli huuhtonut veren, näkyi kuitenkin punasia +lätäköitä, siellä täällä epäilyttävän näköisiä lihajäännöksiä ja +hiustukkuja. + +Oli sydäntä särkevää nähdä kolme päivää sitten iloisesti hymyilevä +Bazeilles raunioina, ei siitä ollut jälellä kuin mustuneet +muurinkappaleet. Kirkossa oli tuli vielä valloillaan, rovio savuavia +hirsiä keskellä torïa, joista kohosi alinomaa paksu musta savupatsas, +leviten taivaalle kuin suruharso. Kokonaisia katuja oli kadonnut; +molemmista huoneriveistä oli jälellä vaan palaneita tiililäjiä, joita +peitti noki ja tuhka; paksu, pikimusta likakerros kätki alleen kaikki +mahdolliset jätteet. Kadun risteyksessä oli kunkin neljän kulman talot +hävinneet ikäänkuin myrsky ja tuli olisi raivoissaan vienyt mukanaan. +Toiset olivat kärsineet vähemmän; yksi ainoa seista törrötti +paikallaan, jota vastoin naapuritalot vasemmalla ja oikealla näytti +kuularuisku panneen pirstaleiksi, niin että ne muistuttivat onttoja +luurankoja. Tympeätä, sietämätöntä hajua levitti tulipalojen helteiset +huurut, mutta ennen kaikkea petroleumi, jota virtasi pitkin katuja. + +Ja sitten kaikki huonekalut, joita pelastettaessa oli viskattu ulos +akkunoista, ja jotka olivat kadulla särkyneet, jalattomia pöytiä, +kaappeja irvistelevine sivuineen, repaleinen paita, joka siinä +ajelehti. Avonaisesta seinästä näki seinäkellon olevan uunilla +soraläjien keskellä. + +-- Sellaisia petoja -- mutisi Prosper, jonka sotilasveri kuohahti +nähdessään tämän hävityksen. + +Hän pui nyrkkiä; Silvinen täytyi tyynnyttää häntä rukoilevin silmäyksin +joka kerta kuin he tapasivat vahdin. Baijerilaiset olivat asettaneet +vahteja vielä palaviin taloihin ja nämä miehet ladattuine kivääreineen +näkyivät saaneen tehtäväkseen valvoa, että tuli teki tehtävänsä. +Uhkaavalla liikkeellä ja kimakasti huutaen karkoittivat he kaikki +uteliaat ja omistajat, jotka vielä kuljeskelivat ympäristössä. Etempänä +seisoi kylän asukkaita vavisten tukahutetusta raivosta. Nuori nainen, +tukka hajalla ja yllään likanen puku, ei lähtenyt savuavalta +soraläjältä, jonka tuhkaa hän välttämättä tahtoi tarkastaa, vaikka +vahti kielsi häntä lähenemästä. Kerrottiin että naisen lapsi oli +palanut taloon. Kun baijerilainen työnsi hänet törkeästi pois, kääntyi +hän äkkiä ja syyti häntä vastaan hurjan epätoivon karkeita +herjaussanoja, jotka näyttivät hänen tuskiaan vähän huojentavan. Mies +ei luultavasti ymmärtänyt, katseli vain hämmästyneenä ja astui askeleen +taaksepäin. Kolme toveria kiirehti saapuville ja vapautti hänet +naisesta, joka karjui kauheasti, kun vietiin pois. Mies ja kaksi pientä +tyttöä olivat uupuneina vaipuneet toisen pienen tuhkaläjän viereen; he +itkivät eivätkä tienneet minne menisivät nähtyään kaiken mitä omistivat +joutuvan tulen uhriksi. Nyt saapui poliisi, joka hajotti uteliaat, tie +tuli taas tyhjäksi, nähtiin ainoastaan vartijain seisovan synkkinä ja +suorina ja vilkkuvin silmin katsovan että heidän käskyjään toteltiin. + +-- Voi noita aaseja, mutisi Prosper hampaittensa välissä. Olisi vasta +hauskaa saada kuristaa pari heistä. + +Silvine saatti hänet taas rauhoittumaan. Hän värisi. Tulipalossa +säästyneessä vajassa ulvoi sinne suljettu ja pari päivää unohduksissa +ollut koira täyttäen sumuisen, raskaan ilman surkeilla valituksillaan. +Tuli rankkasade. Montvilliersin puistossa kohtasi heitä kauhea +näky. Kolmet kärryt sullottuina kuolleita täyteen. Ne olivat +puhdistuskärryjä, joihin joka aamu koottiin edellisen päivän jätteet, +jotka lakaistaan kaduilta; ja nyt olivat ne samalla tavalla täytetyt +ruumiilla; ne olivat pysähtyneet jokaisen ruumiin luo, joka pantiin +niihin ja sitten rämisten ajaneet eteen päin, taas kohta pysähtyäkseen. +Niin ne olivat vierineet koko Bazeillesin läpi, siksi kun olivat niin +täynnä ettei enempää sopinut. Nämät seisoivat paikallaan tiellä +odottaen että ne vietäisiin kuoppaan, johon kuorma kaadettaisiin. +Siellä täällä pisti jalkoja esiin, ruhjottu pää riippui letkallaan. + +Kun nuo kolmet kärryt taas lähtivät liikkeelle ja hylkkyen vyörivat +eteenpäin sattui sininen kuormasta riippuva käsi hankaamaan pyörää, +joka vähitellen sen nylki ja kalvoi aina luuhun asti. + +Balanin kylässä herkesi satamasta ja Prosper kehoitti Silvineä syömään +palasen leipää, jota hän oli varoiksi ottanut mukaansa. Kello oli jo +yksitoista. Mutta tultuaan lähelle Sedania, pidätti heidät taas +preussiläinen vartijajoukko. Tällä kertaa oli entistään vaikeampaa, +upseeri raivostui ja kieltäytyi vielä antamasta takaisin passia, jonka +väitti olevan väärennetyn. Sotamiehet olivat vieneet aasin sisään ja +pienet kärryt vajaan. Mitä oli tekeminen? Miten voisivat jatkaa +matkaansa. Epätoivoiselle Silvinelle juolahti mieleen ajatus. Hän +muisti serkkunsa Dubreuillin, Fouchardin sukulaisen, jonka hän tunsi ja +jonka maatila Ermitage oli parin sadan askeleen päässä. Ehkä häntä +kuultaisiin paremmin, hänhän oli herrasmies. Hän jätti sen vuoksi aasin +ja otti Prosperin mukaansa, sillä heidän kyllä annettiin mennä, kunhan +vaan jättivät kärryt sinne. He kiirehtivät Ermitageen, jonka veräjä oli +sepposelällään. Ja kun he tulivat satavuotisten jalavain varjostamalle +käytävälle kohtasi heitä hämmästyttävä näky. + +-- Voi hitto, sanoi Prosper, nuopa vasta herkkuilevat. -- + +Alhaalla rappusien vieressä penkereen hienossa hiekassa istui iloinen +seura. Marmoripeitteisen pöydän ympärille oli kehään asetettu +taivaansinisellä vaatteella päälystettyjä tuoleja ja sohva, jotka +taivas-alla muodostivat kummallisen salongin, jota sade liotti +eilispäivästä saakka. Kaksi zuaavia loikoili sohvan kummassakin päässä +ääneen nauraen. Lyhytkasvuinen jalkasoturi, joka istui nojatuolissa, +nojasi eteenpäin, pidellen mahaansa. Kolme istui huolettomasti nojaten +tuolin selkämykseen, jolla aikaa eräs jääkäri kurotti kätensä +ottaakseen lasin pöydältä. He olivat varmaan tyhjentäneet kellarin ja +pitivät nyt juominkeja. + +-- Miten he voivat vielä istua täällä, mutisi Prosper yhä enemmän +hämillään mitä pitemmälle meni. Nuo ryökäleet näyttävät siis tekevän +preussiläisille kepposen. + +Mutta Silvine, joka levitti silmänsä tarkemmin nähdäkseen, parkasi +tehden kiivaan kammoa osoittavan liikkeen. Sotilaat eivät liikahtaneet, +he olivat -- kuolleet. Molemmat sotamiehet, jotka istuivat jäykkinä, +kädet nyrkiksi puristettuina olivat ilman kasvoja, nenä oli katkaistu +ja silmät puhkaistu pois kuopistaan. Se, joka piteli mahaansa, nauroi +siksi, että luoti oli viiltänyt huulet halki ja musertanut hampaat. Oli +ilettävää nähdä raukkojen istuvan puhumassa, kyyristyneinä kuin +tanssikuvat, lasimaisine silmineen, ammottavine suineen, jäykkinä ja +liikahtamattomina. Olivatko he ennen kuolemaansa laahanneet itsensä +tänne saadakseen yhdessä kuolla? Vai eivätköhän pikemmin preussiläiset +olleet keksineet itselleen huvia nostaa ne ylös ja asettaa ympyrään, +laskeakseen leikkiä vanhan ranskalaisen ilon kanssa? + +-- Kekseliäs pila kaikessa tapauksessa -- sanoi Prosper vaaleten. + +Hän katseli toisia ruumiita, jotka makasivat käytävillä ja +ruohokentällä, kolmisenkymmentä miestä, niiden joukossa luutnantti +Rochas, joka makasi kuulien lävistämänä ja rakkaasen lippuunsa +kietoutuneena. Hän lisäsi vakavalla, kunnioittavalla äänellä: + +-- Täällä on totta tosiaan kuumasti oteltu. Minua ihmetyttäisi suuresti +jos löytäisimme miehen, jota etsimme. -- + +Silvine astui taloon, jonka akkunoista ja ovista kostea ilma virtasi +sisään. Siellä ei löytynyt ainoatakaan ihmistä, herrasväki oli varmaan +paennut ennen tappelua. Mutta hän ei säikähtänyt, astui keittiöön, +jossa uudestaan päästi kovan hämmästyksen huudon. Kaksi ruumista oli +vierryt pesupenkin alle, zuaavi, kaunis mustapartainen mies, toinen +jättilään kokoinen punatukkainen preussiläinen, pitäen toisiaan lujasti +vyötäreiltä. Toinen oli hampaillaan tarttunut toista poskeen, +jäykistyneet käsivarret eivät päästäneet saalistaan, joten molemmat +ruumiit olivat niin vertajanoovasti kietoutuneet yhteen, että täytyi ne +yhdessä haudata. + +Prosper kiirehti viedäkseen Silvinen sieltä. Eihän heillä ollut mitään +tekemistä tyhjässä talossa, jossa vain kuolo asusti. + +Kun he epätoivoisina palasivat vahtipaikkaan, jossa heiltä oli otettu +aasi ja kärryt, oli heillä onni tavata ankaran upseerin seurassa eräs +kenraali, joka oli tarkastamassa tappelukenttää. Tämä luki passin, +antoi sen sitte Silvinelle, teki sääliväisen liikkeen, joka merkitsi, +että vaimo-raukan annettaisiin lähteä aasineen etsimään miehensä +ruumista. Viipymättä lähtivät he nyt, hän ja hänen seuralaisensa +pienine kärryineen Givonneen päin, sillä taaskin oli kielletty +menemästä Sedanin kautta. + +Sitten he kääntyivät vasemmalle, sille tielle, joka käy Garennen metsän +läpi vieden Illyn kummulle. Sielläkin heidät usein pysäytettiin, +varmaan toistakymmentä kertaa luulivat he, etteivät ikinä pääsisi +metsästä, sillä niin monta estettä he kohtasivat; joka askeleella +sulkivat heiltä tien kranaattien kaatamat puut, jotka nyt olivat +pitkältä pituuttaan kuin jättiläiset. Se vasta oli pommitettu metsä, +jossa kanuunat olivat katkaisseet satavuotisten elämänlangan, ja +urhoolliset sankarit olivat kaatuneet arvokkaasti kuten vanhan kaartin +sopii. Ympärillä makasi runkoja paljastetuin rinnoin, lävistettyinä, +haljenneina, ja tämä hävitys, tämä verilöyly, jolloin oksat itkivät +mahlansa kuiviin, näytti yhtä kauhealta kuin taistelutanner kaatuneine +urhoineen. Täälläkin oli ruumiita, jotka veljellisesti olivat jakaneet +puiden kohtalon. Eräs luutnantti makasi suu veressä, oli tuskissaan +repinyt ruohoa ympäriltä ja kaivoi vielä sormillaan maata. Kauempana +makasi suullansa kuollut kapteeni, pää pystyssä ikäänkuin hän vielä +olisi valittanut. Toiset makasivat pensastoissa, zuaavilta, jonka vyö +oli syttynyt tuleen, kärventyi tukka ja parta. Useasti täytyi heidän +pysähtyä nostaakseen pois ruumiita, jotka sulkivat kepeän tien. + +Alhaalla laaksossa päättyivät vihdoin julmuudet. Tappelu oli vetäytynyt +toisaalle, säästäen tämän ihastuttavan sopen. Ei ainoakaan puu ollut +vahingoittunut, ei näkynyt haavoitettua sammaleilla vertaan +vuodattavan. Pieni puro lirisi hiljalleen soluen; polkua, joka kulki +pitkin sen rantaa, varjostivat tuuheat pyökit. Virtaileva vesi ja +nurmen väräjävä hiljaisuus levitti ympärilleen rauhaa ja onnellisuutta. + +Prosper seisahdutti aasin, jotta se saisi purosta juoda. + +-- Oi, kuinka täällä on kaunista -- sanoi hän, päästäen väkinäisen +huojennuksen ja mielihyvän huokauksen. + +Silvine katsoi hämmästyneenä ympärilleen; hän tunsi jo omantunnon +soimauksia lievennyksestä ja ilosta, joka vastustamattomasti valtasi +hänetkin. Miksi yksin tässä kaukaisessa sopessa vallitsi rauha ja +onnellisuus, kun he kaikkialla ympäristössä kohtasivat vain surua ja +kärsimystä. + +Hän koetti kiirehtiä: + +-- Pian, pian, älkäämme seisahtuko. Missä se olikaan? Missä näitte +Honorén? Kulettuaan viidenkymmenen askeleen paikoille he saapuivat +vihdoin Illyn kummulle ja nyt levisi heidän eteensä koko lakeus: +Varsinainen taistelukenttä, kalju maa, joka ulottui harmaan haljakkaan, +taivaan rantaan asti joka lähetti alinomaa pieniä sateen kuuroja. Ei +näkynyt ruumisläjiä; kaatuneet preussiläiset olivat jo varmaan +haudatut, sillä ei niitä löytynyt ainoatakaan ranskalaisten ruumiiden +joukossa, jotka makasivat hajallaan tiellä, pellolla ja ojissa sen +mukaan mihin tappelu oli siirtynyt. Ensimmäinen, jonka kohtasivat, oli +nuori muhkea kersantti, joka istui pensasaitaan nojautuneena ja näkyi +hymyilevän, huulet vähän raollaan; kasvon piirteet ilmaisivat syvää +sisällistä rauhaa. Mutta noin sadan askeleen päässä toisella puolen +tietä he tapasivat miehen, joka oli kauheasti silvottu: toinen puoli +päätä poissa, olkapäille oli valunut aivoainetta. Kuljettuaan +yksinäisten ruumisten ohi, näkivät he pieniä joukkoja siellä täällä: +seitsemän kappaletta makasi rivissä polvillaan, kivääri käsissä; heidät +oli tapettu juuri kuin aikoivat ampua. Vieressä makasi aliluutnantti +komentavassa asennossa. Tie vei kapeaan solaan ja siellä valtasi heidät +jälleen kauhu nähdessään kokonaisten komppaniain kukistuneen: sola oli +täynnä ruumiita; siellä oli täydellinen sekasorto: kuolleita, kuolevia, +hajanaisia jäseniä, käsiä kokoon puristettuine sormineen, jotka turhaan +olivat koettaneet pitää kiinni keltaisesta maaemosta. Musta parvi +kaarneita lensi vaakkuen, ja kärpäsiä surisi tuhansittain ruumiiden +ympärillä ahneesti imien haavoista tuoretta verta. + +-- Missä se on? kysyi Silvine. + +He kulkivat pitkin peltoa, joka oli kokonaan rensselien peitossa. +Joku rykmentti oli varmaan kahakan aikana irroittanut hankalat +varustuksensa selästään. Maassa makaavat pirstaleet puhuivat taistelun +yksityiskohdista. Valkojuurikaspellolla näkyi lakkeja kuin suuria +unikukkia, viitan repaleita, poletteja, miekan kantimia, kaikki kertoen +kuumasta ottelusta, harvinaisesta painista kovan tappelun aikana, joka +kesti kolmattatoista tuntia. Mutta erittäin löysi joka askeleelta +katkottuja aseita: miekkoja, pajunetteja ja kivääreitä siinä määrässä +että näyttivät maan kasvulta, viljalta, joka nousi maasta yhtenä +ainoana vainon hirmupäivänä. Ruoka-astioita ja juomaleilejä oli niin +ikään hajallaan tiellä, samaten kuin yhtä ja toista mitä oli vuotanut +halkaistuista rensseleistä, kuten riisiryyniä, harjoja, patruuneja. +Kaikkialla vallitsi sama hävitys, aitaukset olivat pois revityt, puut +näyttivät kuin tulipalo olisi niitä kohdannut, maan olivat kranaatit +uurtaneet ja taistelevat joukot kovaksi polkeneet, joten näytti kuin se +olisi kadottanut kaiken kasvattamisvoiman. Sade peitti kaikki hämärään +kosteuteen, ympärille levisi paha, taistelutantereen omituinen haju, +joka luultavasti syntyi ummehtuneista oljista ja palaneesta villasta, +mätänemisestä ja ruudin savusta. + +Silvine, joka oli väsynyt ja luuli käyneensä useita peninkulmia +ruumiiden keskellä, katseli ympärilleen enenevällä levottomuudella: + +-- Missä se on? Missä se sitten on? + +Mutta Prosper ei vastannut, hänkin oli levoton. Häntä liikutti vielä +enemmän kuin kumppaniensa ruumiiden näky kuolleet hevosraukat, joita +täällä tapasi suuressa määrässä. Toiset niistä olivat kauheassa +tilassa, pää irtirevittynä, ja kyljissä aukkoja, joista sisälmykset +virtasivat ulos. Useat makasivat selällään, vatsat turvonneina ja +kaikki neljä jalkaa ojennettuina ilmaan kuin hätämerkit. Tämä ääretön +tantere oli täynnä hevosia. Muutamia eli vielä kaksi päivää kestäneen +kuoleman kamppauksen jälkeenkin, pienimmän äänen kuultuaan nostivat ne +päätään, käänsivät sitä oikealle ja vasemmalle, antoivat sitten taas +painua alas; toiset makasivat liikkumattomina, päästivät silloin +tällöin vihlaisevan huudon, kuolevan hevosen omituisen valituksen, joka +on niin kauheasti koskeva. Prosper ajatteli karvastelevalla sydämmellä +Zephiriä ja arveli, että näkisi sen vielä. + +Yht'äkkiä tunsi hän maan vapisevan allaan, niinkuin vihollisen +sotajoukko lähenisi. Hän kääntyi ympäri, ja ehti ainoastaan huutaa +seuraajalleen: + +-- Hevoset, hevoset! Menkää suojaan tuon muurin taa! + +Eräältä lähellä olevalta mäenrinteeltä syöksyi täyttä nelistä heitä +vastaan lähes sata irtonaista hevosta ilman ratsastajaa; muutamilla oli +vielä sälystö selässään. Ne olivat eksyneitä hevosia, jotka, jäätyään +taistelutantereelle, olivat vaistomaisesti liittyneet yhteen joukkoon. +Ne eivät olleet saaneet apetta eivätkä kauroja kahteen päivään, vaan +olivat syöneet ne muutamat ruohonkorret, joita olivat tavanneet siellä +täällä, riipineet lehdet pensasaidasta, kalvaneet kuoren puista. Kun +nälkä viilsi heidän suoliansa kuin kannus, syöksyivät he pois hurjassa +juoksussa tyhjän ja hiljaisen taistelutantereen yli, musersivat +kuolleet kavioillaan ja polkivat haavoitetut kuoliaaksi. + +Tämä joukko lähestyi kuin tuuliaispää ja Silvine ehti töin tuskin vetää +aasin ja kärryt suojaan muurin luo. + +-- Jumalani! ne tallaavat meidät. + +Mutta hevoset olivat jo menneet yli esteen, kuului vaan kuin ukkosen +jyrinä, ne nelistivät jo toisella puolella, syöksyivät eräälle +solatielle, joka johti metsän laitaan, ja katosivat näkyvistä. + +Kuin Silvine oli johtanut aasin tielle, kysyi hän taaskin äänellä, joka +vaati vastausta: + +-- No, missä se on? + +Prosper seisoi ja katseli ympärilleen joka puolelle. + +-- Niitä oli kolme puuta, minun täytyy löytää ne kolme puuta. Tuhat +tulimmaista! Ei näe niin tarkoin kuin taistelee, eikä ole niinkään +helppo tietää mitä teitä on kulkenut. + +Huomattuaan vasemmalla kaksi miestä ja naisen, ajatteli hän kysyä +heiltä. Mutta kun hän lähestyi heitä, lähti nainen pakoon ja miehet +tekivät uhkaavia liikkeitä; hän huomasi useampia sellaisia olentoja ja +kaikki karttoivat häntä, hiipivät pakoon pensaitten seassa kuin +pelästyneet eläimet häntä koipien välissä; kaikki olivat hyvin likaisia +ja ryysyisiä, aivan rosvon näköisiä. Kun hän huomasi, että siellä, +missä nämät ilkeät olennot olivat kulkeneet, oli kuolleilta ryöstetty +heidän jalkineensa, niin että heidän paljaat kalmansiniset jalkansa +näkyivät, ymmärsi hän vihdoinkin että nämät olennot olivat niitä +ruumiiden ryöstäjiä, jotka seurasivat saksalaisia armeijoita, +maankulkija-joukkoja, jotka tulivat sotilaitten muassa saadakseen +ryöstää itselleen taistelutantereelta mitä vaan voivat. Eräs pitkä, +laiha mies juoksi hänen edellään säkki selässä ja taskut rämisevinä +kelloista ja hopearahoista, joita oli varastanut ruumiiden taskuista. + +Eräs kolmen- neljäntoista vuotias poika antoi Prosperin tulla +lähemmäksi ja tämä kuultuaan pojan olevan ranskalaisen alkoi torua +häntä, mutta poika vastusti. Mitä nyt sitten? Eikö ollut oikeutta +ansaita elatustaan? Hän kokosi kivääriä ja sai viisi sou-lanttia joka +kappaleelta, jonka löysi. Hän oli lähtenyt kotikylästään aamulla eikä +ollut maistanut ruoan palaakaan eilisestä; sentähden oli ruvennut +työhön luxemburgilaiselle urakkamiehelle, joka oli tehnyt välikirjan +preussiläisten kanssa tästä kiväärien kokoamisesta taistelutantereelta. +Viimeksi mainitut pelkäsivät että aseet, jos rajalla asuvaiset +talonpojat kokoaisivat niitä, vietäisiin Belgiaan ja sieltä taas +takaisin Ranskaan. Suuri joukko köyhiä raukkoja oli etsimässä kivääriä, +repivät ruohoa, etsiessään viittä souta, kuin olisivat poimineet kukkia +niityltä. + +-- Ilkeää tehtävää, mutisi Prosper. + +-- Saahan toki ansaita elatuksensa, vastasi poika. Minä en varasta +keneltäkään. + +Koskei poika ollut paikkakunnalta kotoisin, ei hän voinut antaa mitään +tietoja, osoitti vaan lähellä olevaa talonpoikaistaloa, jossa oli +nähnyt ihmisiä. + +Prosper kiitti ja aikoi palata Silvinen luo, huomasi silloin erään +kiväärin puoleksi hautaantuneena vakoon. Ensiksi ei tahtonut ilmoittaa +sitä pojalle. Mutta yht'äkkiä kääntyi hän ja huusi ikäänkuin vasten +tahtoaan: + +-- Täällä on yksi ... siinä on viisi souta lisää sinulle. + +Kun Silvine lähestyi taloa huomasi hän muutamia talonpoikia kaivamassa +pitkiä hautoja. Heitä olivat silmällä pitämässä muutamat preussiläiset +upseerit, jotka hiljaisina ja jäykkinä, ryhmysauva kädessä, valvoivat +työtä. Oli pakoitettu kylän asukkaat hautaamaan kuolleet, sillä +pelättiin kostean ilman jouduttavan ruumiiden mätänemistä. Siellä +seisoi kahdet kuormavaunut täynnä ruumiita, muutamat sotamiehet +purkivat kuormaa, asettivat ruumiit joutuun vieretysten tiheään riviin, +tarkastamatta heidän vaatteitaan tai katsomatta muotoa; kaksi miestä +peitti suurilla, leveillä lapioilla tämän rivin niin ohuella +maakerroksella, että sade jo oli tehnyt siihen aukkoja. Kaikki tämä +toimitettiin niin huolimattomasti, että rutto neljäntoista päivän +kuluessa oli oleva valmis lähettämään hengästyksensä näistä aukoista. +Silvine ei voinut olla seisahtumatta kuopan reunalle ja katselematta +näitä kuolleita raukkoja aina sitä mukaa kuin ne asetettiin sinne. Hän +vapisi kauhusta, ja luuli jokaisissa verisissä kasvoissa tuntevansa +Honorén. Eikö se ollut tuo onneton raukka, joka oli kadottanut vasemman +silmänsä? Tai tuo, joka oli saanut leukansa halaistuksi. Jos ei hän +kiirehtinyt hakemaan Honorén ruumista tältä äärettömältä tasangolta, +ottaisivat nuo sen varmaankin ja hautaisivat muiden joukkoon. + +Hän juoksi Prosperin jälkeen, joka oli taluttanut aasin talon portille. + +-- Jumalani! missä se sitten on? Kysykää! + +Talossa oli ainoastaan preussiläisiä sekä eräs palvelija lapsensa +kanssa, nämät olivat tulleet takaisin metsästä, jossa olivat olleet +kuolla nälkään ja janoon. Tämä oli rauhallinen, patriarkallinen soppi, +jossa voi levätä tyynesti ja rauhassa edellisten päivien taistelusta. +Sotilaat harjasivat huolellisesti univormujaan, jotka olivat ripustetut +vaatenuorille. Eräs oli taitavasti parsinut housuissaan olevan reiän ja +vahdin kokki oli sytyttänyt suuren valkean keskelle pihaa ja asettanut +kiehumaan liemikattilan, josta lähti maukas kaalin ja sianlihan haju. +Valloittaminen tapahtui kaikessa rauhassa ja täydessä järjestyksessä. +Luuli näkevänsä rehellisiä porvareita, jotka olivat tulleet takaisin +omaan kotiinsa, polttelevan pitkiä piippujaan aivan rauhallisesti ja +tyynesti. Eräällä lavitsalla lähellä ovea istui paksu, punatukkainen +mies palvelijan pieni poika, viiden, kuuden vuotias mukula polvillaan, +hypitteli häntä, antoi hänelle hyväilynimiä saksaksi ja oli iloinen +kuin sai lapsen nauramaan, vieraalle, karkealle puhelulle, jota tämä ei +ymmärtänyt. + +Prosper kääntyi kohta, peläten jotakin uutta vastusta. Mutta nämät +preussiläiset olivat varmaan rauhallisia ihmisiä. He hymyilivät +pienelle aasille, eivätkä viitsineet vaivata itseään kysymällä passia. + +Nyt he jatkoivat matkaansa. Aurinko, joka jo oli alhaalla, näyttäytyi +silmänräpäyksen ajan kahden pilven raosta. Saavuttaisiko yö heidät +tällä äärettömällä tantereella? Uusi sadekuuro varjosti auringon, he +peittyivät kokonaan sateen harmaaseen kaapuun, kuuropilvi peitti +kaikki, tiet, kentät, puut. Prosper ei tiennyt enää missä oli, hän oli +eksynyt, hän tunnusti sen. Aasi kulki yhä heidän jälessään, pää +riipuksissa, vetäen pientä kärryä nöyrästi ja sävyisästi. He kulkivat +taaskin pohjoiseen, Sedaniin päin. He eivät tienneet enään missä mikin +ilmansuunta oli; kaksi kertaa kääntyivät ympäri kun huomasivat +kulkevansa samoja paikkoja kuin ennenkuin. Luultavasti olivat kulkeneet +ympyrässä; väsyneinä ja epätoivoisina seisahtuivat vihdoinkin eräässä +tien risteyksessä, jossa kolme tietä yhtyi, kykenemättä jatkamaan +etsimistään. + +He hämmästyivät kuullessaan valitushuutoja ja lähtivät erääseen pieneen +yksinäiseen vasemmalla puolella olevaan taloon, jossa löysivät kaksi +haavoittunutta eräästä huoneesta. Kaikki ovet olivat auki, kaksi päivää +olivat nämät maanneet haavakuumeessa, näkemättä yhtään ihmistä, joka +olisi sitonut heidän haavansa. Heitä vaivasi erittäinkin kova jano, +joka vielä kiihtyi siitä että kuulivat sateen roiskuvan ikkunoihin. He +eivät voineet liikkua paikoiltaan, vaan huusivat kohta; vettä! vettä! +-- tämän halukkaan epätoivoisen huudon, jolla haavoitetut seuraavat +ohikulkevia, kuultuaan pienimmänkin äänen askeleista, jotka herättävät +heidät horrostilastaan. + +Silvine toi heille vettä. Prosper, joka pahemmin haavoitetussa tunsi +kumppanin samasta rykmentistä, ymmärsi ettei enää oltu kaukana +paikasta, jossa Margueritte-osasto taisteli. + +Haavoittunut viittasi heikosti: Niin, se oli tuolla, kun käännytään +vasemmalle suuren elovirnapellon poikki kuljettua. + +Saatuaan tämän tiedon, tahtoi Silvine kohta jatkaa matkaa. Hän kutsui +molempien sairasten avuksi vaunut, jotka kulkivat ohitse kooten +ruumiita. Hän oli jo tarttunut aasin ohjaksiin ja veti Prosperia +mukanaan liejuista tietä, joutuakseen niin pian kuin mahdollista +virnapellon yli. + +Äkkiä pysähtyi Prosper. + +-- Näillä kohden sen pitäisi olla. Katsokaa, tuossa oikealla onkin +kolme puuta. Näettekö pyöränjälkiä? Tuolla makaa särkyneet +ampumavara-vaunut. Vihdoin olemme perillä. + +Silvine hyppäsi vavisten lähemmäksi ja katseli kahta kuollutta, kahta +tykkiväestöön kuuluvaa sotilasta, jotka olivat tiepuoleen kaatuneet. + +-- Mutta hän ei ole täällä. Olette nähnyt väärin, se on vain päähän +pisto että olette nähnyt kolme puuta ja sitte kuvitellut mielessänne +loput. + +Hurja toivo, ääretön ilo valtasi hänet. + +-- Ehkä olettekin erehtynyt. Ajatelkaa, jos hän elää, niin, tietysti +hän elää, koska hän ei ole täällä. + +Samassa parkasi hän vapisevalla äänellä. Käännyttyään huomasi hän +olevansa sillä paikalla, mihin patteristo oli asetettu. Siellä näytti +kauhealta, maa oli möyritty kuin maanjäristyksen jälkeen, kaikkialla +näkyi silvotuita jäseniä, ruumiita, jotka makasivat kiemurassa mitä +hirvittävimmissä asennoissa, väännetyin käsivarsin, jalat taivutetut +alle, päät riippuen sivulle, suut auki ammottaen. Eräs konstaapeli oli +kuolontuskissaan peittänyt käsillään silmänsä kuin olisi tahtonut +päästä mitään näkemästä. Eräällä luutnantilla oli ollut rahoja +vyössään, mutta kultarahat olivat juosseet ulos samassa kuin veri, +sekaantuen sisälmyksiin. + +Esiratsastaja Adolphe ja hänen toverinsa Louis makasivat sylitysten, +ollen täten kuolemassakin yhdistettyinä toisiinsa. Ja tuolla viimein +Honoré maaten kanuunallaan kuin juhlavuoteella; luoti oli sattunut +kylkeen ja hartioihin, ehyet, syvintä vihaa ilmaisevat kasvonsa oli hän +kääntänyt preussiläisten pattereihin päin. + +-- Oi ystäväni, oi ystäväni, nyyhkytti Silvine. + +Kädet ristissä lankesi hän polvilleen kosteaan maahan. Sana ystäväni, +ainoa, jonka hän sai sanotuksi, ilmoitti miten suuri hänen tappionsa +oli menettäessään tämän hyväsydämmisen miehen, joka oli antanut hänelle +kaikki anteeksi ja suostunut ottamaan hänet vaimoksensa. + +Nyt oli hänen toivonsa rauennut, elämä ei ollut hänelle enää mistään +arvosta. Hän ei ollut koskaan rakastanut ketään toista, yksin hänelle +omistaisi hän rakkautensa ijäti. -- Sade taukosi, kaarneparvi, joka +vaakkuen lensi kolmen puun yli, pelästytti häntä kuin joku uhkaus. +Tahdottaisiinko häneltä riistää rakas kuolleensa, jota hänen oli ollut +niin vaikea löytää? Hän ryömi polvillaan ja karkotti vapisevalla +kädellä pois kärpäset, jotka surisivat avonaisten silmien ympärillä, +joiden viime katseen hän vielä koetti tavottaa. + +Mutta silloin hän huomasi verisen paperin Honorén yhteen puristettujen +sormien välissä. Hän koetti pienillä nykäyksillä irrottaa sitä, mutta +kuollut ei tahtonut päästää, vaan piteli niin lujasti ettei sitä olisi +saanut irti kuin palasina. Se oli kirje, jonka Silvine oli kirjottanut +hänelle ja jonka hän oli kätkenyt poveensa. Kun Silvine tunsi sen, +valtasi hänet ilo keskellä suruaan; häntä liikutti nähdä, että Honoré +oli kuollessaan ajatellut häntä. Kyllä hän antaa hänen pitää rakkaan +kirjeensä, koska hän välttämättä tahtoo sen mukaansa hautaan. Hellät +kyyneleet huojensivat hänen sydäntänsä. Hän nousi, suuteli Honorén +käsiä ja toisti lakkaamatta hyväilevällä äänellä: + +-- Oi ystäväni, oma ystäväni --! + +Sillä välin oli aurinko jo laskenut. Prosper nouti rattailta peitteen, +johon he hitaasti ja surullisella kunnioituksella käärivät Honorén +ruumiin ja kantoivat kärryihin. Pilvet kasautuivat taas yhteen uhaten +heitä uudella sadekuurolla kun pieni alakuloinen saattojoukko lähti +liikkeelle kammottavalla taistelutantereella. Ja jälleen kuului +äskeinen töminä ja maa tärähteli heidän allaan. + +-- Hevoset, hevoset tulevat! huusi Prosper. + +Villiytynyt ja nälistynyt hevoslauma ryntäsi jälleen pitkin laajaa +sänkipeltoa, jossa he juuri olivat, harjat hulmuten ilmassa ja sieramet +vaahdossa. Auringon viimenen säde venytti laukkaavien eläinten varjot +pitkiksi, pitkiksi... Silvine hyppäsi heti kädet levällään kärryjen +eteen säikäyttääkseen ne pois. Ja kaikeksi onneksi ne kääntyivätkin +itsestään vasemmalle, pieneen notkopaikkaan, muuten ne olisivat +hurjassa paossaan musertaneet kärryt, aasin ja ihmiset. Maa vapisi +niiden kavioiden alla, soraa ja kiviä satoi heidän päälleen ja sitten +hävisi lauma taas notkon penkereen taakse. + +-- Elukka-raukat, sanoi Prosper, ne ovat ihan hurjina nälästä. + +Silvine köytti nenäliinallaan aasin korvan, jonka hevosen kavion +lennättämä kivi oli paiskannut verille, ja tarttui taas suitsiin. Vähä +väliä pysähtyi Prosper ja tarkasteli kuolleita hevosia tien vierellä -- +hän olisi halunnut vielä kerran nähdä Zephir vainajansa. + +Lähellä Garennen metsää he kohtasivat saksalaisen vartiosoturin ja +lupakirja vedettiin taas esille. Ja tällä kertaa heidät komennettiin +kulkemaan kaupungin kautta, muuten joutuisivat kiinni. Syitä ei sanottu +eikä kuunneltu selityksiä, totteleminen oli, sillä päävahdista oli +tullut uusia käskyjä. Eivätkä Silvine ja Prosper vastustaneetkaan, tämä +tie oli neljännestä lyhempi ja he olivat jo perin uupuneina. + +Mutta Sedanissa oli tie nousta pystyyn. Heti linnoituksen sisälle +päästyä virtasi vastaan inhoittava löyhkä ja he kahlasivat nilkkaa +myöten vetelässä kurassa. Kaupunki oli yhtenä suurena likaviemärinä, +johon kaikki 100,000 miehen jätteet olivat kolmena päivänä kasautuneet. +Olkia ja heiniä ja pehkuja vielä lisänä sekasin hevosen lannan kanssa +sekä luita ja raatoja koniloista, jotka oli keskellä katua tapettu ja +nyletty. Sisälmykset mätänivät päiväpaisteessa, päät ja veriset nahat +saastuttivat ilman. Sen sopivampaa sikiämispaikkaa eivät ruttotaudit +voineet vaatia ja ne olisivat uhanneet kaikkia perikadolla, ellei +katuja olisi mitä pikemmin puhdistettu. + +Preussiläiset virastot olivatkin jo naulauttaneet katukulmiin suuria +valkosia julistuksia, joissa asukkaita, käsityöläisiä, porvaria, +kauppiaita, virkamiehiä, käskettiin ankaran rangaistuksen uhalla +puhdistamaan kadut ennen seuraavan päivän iltaa. Prosper ja Silvine +näkivät tuomarin itsensä jo hiilihangolla ajavan törkyä ovensa edestä +pienille kottikärryille. + +Hiljalleen astuskeli aasi paksussa liassa eli oli tykkänään pysähtynyt, +sillä myötään ilmestyi jotain esteitä tielle. Preussiläiset etsivät +parhaillaan taloista niitä sotamiehiä, jotka eivät tahtoneet +mielihyvällä antautua. Edellisenä päivänä oli kenraali Wimpffenin +palattua Bellevuesta levinnyt semmoinen huhu, että koko sotajoukko +suljetaan Igesin niemelle kunnes kuljetus eri linnoituksiin Saksassa +ennätetään järjestää. Jotkut ainoat upseerit vain ottivat vastaan +vapauden tarjouksen luvaten luopua sotapalveluksesta. Ja kenraaleissa +ei ollut niin kehnoa kuin yksi, Bourgain-Desfeuilles. Sanottiin hänen +luuvaloa syyttäen antaneen kunniasanansa ja saaneen miehistöltä +vihellyksiä hyvästiksi kun astui saman päivän aamulla vaunuihinsa +"Kultaristin" edustalla. Päivän noususta asti olivat sotamiehet +kulkeneet jonossa Turennen torin yli jossa luopuivat aseistaan, +viskasivat itsekukin kiväärinsä, pistimensä kasalle, joka kasvoi tunti +tunnilta. Preussiläinen sotamiesosasto valvoi, että kaikki tapahtui +säännönmukaisesti, päällikkönään pitkä, kalpea nuorukainen +vaaleansinisessä puvussa, höyhentöyhtö hatussa. Hän seisoi +liikkumattomana ja jäykkänä, valkoset hansikkaat kädessä, ja tarkasti +kylmällä ylpeällä katseella ohi kulkevia sotamiehiä. Muuan zuaavi +kieltäytyi antamasta pyssyään. Upseeri viittasi ja sanoi levollisesti +selvällä ranskankielellä: + +-- Ampukaa se mies! + +Ja toiset astuivat synkkinä aseläjän kohdalle ja heittivät nopeasti +kiväärinsä sille, -- sittenhän sekin oli tehty. Toisilla ei taas +kivääriä enää ollutkaan, olivat lennättäneet sen kädestään jo +tappotantereella eli kätkeneet, moni oli piiloutunut itsekin toivoen +pääsevänsä hämmingissä pakenemaan. Talot olivat täynnä näitä +onnettomia, pöytien, sohvien, sänkyjen alle he olivat lymynneet, ja kun +eivät saksalaiset patrullit saaneet heitä luopumaan piilopaikoistaan +vajoissa ja kellareissa ammuttiin heitä kuin metsän petoja. + +Maasin sillalla tukkesi tien taaja ihmisjoukko. Mies, joka komensi +vartijaväkeä, luuli Prosperin ja Silvinen kätkeneen ruokavaroja, lihaa +ja leipää, kärryihinsä ja nykäsi peiton syrjään, vaan hämmästyi +nähdessään Honorén ruumiin ja salli heidän sanaa sanomatta jatkaa +matkaansa. + +Mutta monta askelta he eivät päässeet, silta oli tungokseen asti täynnä +miehiä. Se oli ensimmäinen vankilauma, jota preussiläiset sotamiehet +kuljettivat Igesin niemelle. Heitä ahdistettiin eteenpäin, he tuuppivat +toisiaan, astuivat toistensa jaloille, kulkivat selät koukussa, päät +kumarassa ja silmät maassa. Surkeata oli katsella ryysysiä +ihmisparkoja, tappion kärsineitä, kaiken kadottaneita, joilla ei edes +ollut veistä, millä leikata kurkkunsa poikki. + +Kukaan ei puhunut, ei kuulunut muuta kuin raskaiden jalkineiden läiske +likaseen katuun ja silloin tällöin preussiläisen aliupseerin lyhyt +käskevä komentohuuto. Ja nyt alkoi taas tulla vettä, rankkasateessa +marssivat aseensa riisuneet kuin kurja kerjäläislauma maantiellä. +Prosperin sydän paukutti haletakseen, hän oli tukehtua harmista ja +surusta. Silmät vesissä hän nykäsi Silvineä ja osotti kahta miestä +laumassa; jotka juuri olivat heidän kohdallaan. Siinä kulki Jean ja +Maurice, laahustaen niinkuin muutkin raskailla askelilla, silmäystä +sivulle luomatta. Viimein pääsivät pienet kärryt lähtemään liikkeelle +kulkien miesjonon jälessä, jota Prosper ja Silvine yhä seurasivat +silmillään. + +-- Jumala kuitenkin, huokasi Silvine ruumiiseen katsahtaen; ne, jotka +ovat kuolleet, ovat kaikista onnellisimmat. + +Ilta alkoi hämärtää kun he saapuivat Vadelincourtiin ja ennenkuin +olivat perillä Rémillyssä oli jo synkkä yö. Ukko Fouchard tuli +pihamaalle ja jäi sanatonna seisomaan poikansa ruumiin viereen; hän oli +niin varmasti luullut, ettei poika kuolleista löytyisi. Hän oli +ansainnut sinä päivänä hyvän päiväpalkan. Varkaat ja roistot möivät +taistelupaikalta kiinni otettuja ratsuhevosia kahdellakymmenellä +frangilla kappaleen; ja hän oli ostanut kolme kaunista eläintä +neljälläkymmenelläviidellä frangilla. + + + + +II. + + +Torcystä lähtiessä syntyi sotavankien joukossa sellainen tungos, että +Jean joutui erilleen Mauricesta, joka ei tietänyt muuta neuvoa kuin +lähti juoksemaan ja eksyi siten vielä kauvemmaksi kumppanistaan. +Päästyään vihdoin sillalle, joka vie kanavan yli Igesin niemelle, oli +hän afrikkalaisten jääkarien keskellä eikä tietänyt suunnilleenkaan, +missä oma rykmenttinsä oli. + +Kaksi tykkiä, suut niemelle päin, puolusti siltaa. Preussiläinen +kenraalitaapi oli heti asettanut läheiseen huvilaan vartioston, jonka +tuli vastaanottaa vangit ja estää, ettei ainoakaan päässyt karkaamaan. +Vastaanotto oli muuten varsin mutkaton, luettiin vaan miehet kuin +lampaat laumassa, ei välitetty numerosta eikä pukimista, ja sitten he +saivat mennä ja olla missä halusivat. + +Maurice rohkasi mielensä ja kysyi baijerilaiselta upseerilta, joka +istui sikari suussa hajasäärin tuolilla, minne päin 106:s rykmentti oli +lähtenyt. + +Eikö liene upseeri osannut ranskaa vai lieneekö tahtonut huvikseen +kiusata miestä? Hän kohotti kättänsä ja viittasi naurahtaen oikealle. + +Vaikka Maurice oli paikkakunnalta kotosin, ei hän ollut koskaan käynyt +Igesillä ja hän kulki eteenpäin kuin löytöretkellä. Ensin hän meni +Glairetornin ohi, kaunis, suuri maatila, jonka asema aivan virran +rannalla keskellä tuuheaa puistoa ihastutti häntä. Tie seurasi Maasia, +jonka oikeanpuolinen ranta oli jyrkkämäkistä, sitten se kohosi +kohonemistaan kiertäen kukkulata niemen keskellä. Siellä oli vanhoja +kivilouhoksia ja autioita kankaita täynnä eksyttäviä teitä ja polkuja. +Etempänä oli mylly ja siinä kääntyi tie kauppalaan, joka oli +rakennettu rinteelle joen varrella ja josta suuri lossi kuljetti yli +Saint-Albertin tehtaalle vastapäätä. Vihdoin tuli näkyviin avonaisia +paikkoja, suuria niittyjä, lakeita, puuttomia alankoja, jotka +reunustivat virran leveää uomaa. Turhaan vaani Maurice rantoja pitkin, +ratsu- ja tykkiväestöä siellä vain näkyi levolle asettumaisillaan. Hän +tiedusteli jälleen 106:tta rykmenttiä eräältä afrikkalaiselta +jääkäriltä, vaan tämä ei tietänyt mitään. Yö alkoi pimitä ja hän istui +uupuneena viittakivelle tien vieressä. + +Polttava tuska valtasi hänet katsellessaan sitä kirottua paikkaa +toisella rannalla, jossa taistelu oli seisonut. Sateisen päivän ehtoo +oli raskas ja synkkä, lianharmaana painui taivas näkypiirin taa. +Saint-Albertin sola, kaita tie, jota myöten preussiläiset olivat +tunkeuneet esille, luikerteli virran mutkikasta rantaa kivilouhosten +valkoselta paistavalle hiekkahaudalle saakka. Seugnonin mäen takaa +näkyivät Falizette-metsän latvat; vastapäätä, hiukan vasemmalle, oli +Saint-Menges, josta lähti tie lossille; Hattoy oli keskellä, Illy +kaukana sen takana, Fleigneux notkossa piilossa, Floing vähän lähempänä +oikealla. Kaalimaa, jossa he olivat loikoneet tuntimääriä, näkyi +selvästi, hän eroitti mäen, jota reservitykistö oli puolustanut, +mäentörmän, jossa näki Honorén kaatuvan kuoliaana rikki ammutulle +kanuunalleen. Ja silloinen pelko valtasi hänet taas, sydämmensä +vavahteli surusta ja tuskasta. + +Mutta ilta pimeni pimenemistään ja hän ajatteli jo, ettei sinä iltana +enää löydäkään rykmenttiään. Se oli kenties leiriytynyt kauppalan +toiselle puolelle. Ei näkynyt muuta kuin yksi ja toinen sotarosvo, joka +kuljeksi hiipimällä pimeässä, ja hän päätti kiertää koko niemen virran +rantaa seuraten. + +Eräästä pellosta hän täytti taskunsa pienillä perunoilla, jotka tuskin +vielä olivat syömäkelpoisia, sillä hänellä ei ollut mitään ruokaa, kun +Delaherchen antamat leivät olivat Jeanilla. Aukeilla rinteillä, jotka +Doncheryn kohdalla viettävät kukkulasta keskellä niemeä Maasin +partaalle, hän kohtasi ihmeekseen lukuisia hevoslaumoja. Miksi ne oli +sinne tuotu? Millä ne nyt elävät? Oli jo pilkko pimeä kun hän saapui +pieneen lehtoon rannalla ja hämmästyi taaskin tavatessaan siellä +satakaartilaiset, keisarin vartijakunnan, kuivailemassa märkiä +vaatteitaan. Heillä oli hyvät teltat, padat kiehumassa ja lehmä puuhun +kiinni sidottuna. Maurice huomasi heti, ettei hän repaleisessa ja +likaisessa jalkaväen puvussaan ollut laisinkaan tervetullut siihen +hienoon seuraan, antoivathan sentään hänen paistaa perunansa tuhassa ja +istautua puun alle niitä syömään. Sade oli tauonnut, taivas oli +seestynyt, tähdet tuikahtivat esille tummalla, siintävällä laella, ja +Maurice näki parhaaksi jäädä lehtoon yöksi, saihan sateen tullessa edes +puista suojaa. + +Mutta unta ei tullutkaan. Hän ei voinut olla ajattelematta, että oli +suljettu tähän suureen vankilaan avotaivaan alla kuin vasikka hakaan. +Preussiläiset olivat olleet erinomaisen kekseliäitä ajaessaan Châlonin +joukon tähteet, 80,000 miestä, Igesin niemelle, joka oli ehken +kilometrin pitkä ja puolen leveä; olihan siinä sellaisellekin laumalle +tilaa. Vettä joka puolella, Maas kolmella, kanava neljännellä ja +siihen, josta olisi parhaiten päässyt yhteyteen mantereen kanssa, +olivat preussiläiset asettaneet kaksi kanuunaa. Ja vastaisella rannalla +hän oli kohta huomannut jonon vahtisotamiehiä, viidenkymmenen askeleen +päässä toisistaan aivan veden reunassa käskyllä ampua joka ikisen, joka +yritti uimalla paeta. Heidän takanaan laukkasivat ulaanit edestakasin +ja vielä etempänä olisi saattanut nähdä vihollisten rivien mustan +vilinän. Kolmenkertainen elävä muuri ympäröi ja vartioi voitettua ja +vangittua sotajoukkoa. + +Mutta Mauricen silmät tuijottivat selki selällään yön pimeyteen, jossa +leiritulet alkoivat loistaa ja jossa hän kuitenkin vielä tähtien +heikossa valossa vaalean vesijuovan takana eroitti yövahdit +liikkumattomina ja jäykkinä määrämatkan päässä toisistaan. Ja yhtä +säännöllisillä väliajoilla kuuluivat heidän vaihtohuutonsa virran +hiljaisen, yksitoikkoisen kohinan yli. + +Muisto taistelupäivien kauheudesta ja kurjuudesta heräsi hänessä +jälleen tuosta huudosta, jonka vieraskielinen sointu häiritsi ihanan +tähtiyön rauhaa hänen synnyinmaassaan, paikat, joita hän tunti +takaperin katseli, tappotanner kuolleineen, koko tuo onnettomuuden +lyömä seutu oli taas hänen silmissään kiusaten ja vainoten kuin +painajainen. Nojaten päätään sammaltuneesen puunjuureen, maaten +kostealla maalla, vaipui hän takasin eiliseen epätoivoonsa, jota nyt +vielä lisäsi heitä kohdannut nöyryytys. Hän tunsi sairaaloista halua +pohjia myöten mittailemaan heidän lankeemuksensa suuruutta. + +Nyt kun keisari oli antanut miekkansa kuningas Wilhelmille mahtoi tämä +kauhea sota toki loppua? Vaan hän muisti, mitä baijerilaiset sotamiehet +olivat sanoneet kuljettaessaan vankia niemelle: "Kaikki olemme +Ranskassa, kaikki Pariisiin!" Puolinukuksissa hän näki kuin ilkeässä +unessa keisarikunnan häviön, Ranskan hurjassa innostuksessa +julistetuksi tasavallaksi, 1792 vuoden muistojen nousevan ylös +haudoistaan, sotamiehiä kasvavan kuin maasta, vapaaehtoisten joukkojen +puhdistavan isänmaan hyökkäävistä vihollisista. Ja kaikki suli yhteen +hänen väsyneissä aivoissaan: voittajien vaatimukset, voitettujen +itsepintaisuus, 80,000 miehen vankeus ensin Igesillä, sittemmin +saksalaisissa linnoituksissa, viikkomääriä, kuukausmääriä, vuosiakin +ehkä. Kaikki romahti kokoon, auttamaton häviö nieli kaikki, kurjuudella +ei ollut rajoja eikä sitä voinut kielin kuvata. + +Vartijan huuto kajahti virran takana, ääni vieri hiljeten kauvas. Hän +heräsi, kääntyi kovalla vuoteella, kun pyssyn laukaus katkasi +hiljaisuuden. Sitä seurasi koriseva huuto ja loiskahdus -- ruumis +putosi veteen. Joku raukka oli yrittänyt paeta ja saanut latingin +rintaansa ennenkun ennätti heittäytyä veteen uidakseen Maasin yli. + +Huomenna oli Maurice päivän koitteessa jaloillaan. Taivas oli vielä +selkeä ja sininen, nyt hän tahtoi rientää etsimään rykmenttiään. Ensin +hän mietti lähteä niemen keskeltä hakemaan, vaan päätti kuitenkin vielä +kiertää rantaa pitkin. Ja kanavan luona hän löysikin 106:n rykmentin +jäännökset, tuhat miestä ehken, leirissä aivan santaäyräällä harvan +poppelirivin suojassa. Jos hän olisi eilen kulkenut vasemmalle sen +sijaan että kohosi suoraan ylös saarelle, olisi hän heti tavannut +toverit. Useimmat linjarykmentit olivat majoittuneet Glairetornin ja +Villetten, toisen suuren kartanon, välille, niin lähelle siltaa, +ainoata pakotietä, kuin mahdollista, juurikuin lampaat, jotka +tunkeutuvat karsinan ovelle. + +Jean päästi ilohuudon. + +-- No, jopa viimeinkin, tulet! Luulin sinun jo makaavan tuolla virran +pohjalla. + +Hän oli komantonsa luona kuten ainakin; Pache ja Lapoulle olivat vielä +hengissä sekä Chouteau ja Loubet, jotka olivat nukahtaneet eräässä +porttikäytävässä Sedanissa ja sieltä joutuneet preussiläisten +saaliiksi. Jean oli nyt ylimmäinen päällikkö. Sapin, luutnantti Rochas +ja kapteeni Beaudoin olivat poissa. Ja vaikka voittajat olivat +poistaneet kaikki arvoasteet ja kieltäneet vankia tottelemasta muita +kuin preussiläisiä upseeria, olivat he keräytyneet korpraalinsa +ympärille, he tiesivät, että hän oli kokenut ja osasi antaa hyviä +neuvoja tarvittaessa. Sentähden vallitsi heidän keskensä suloisin +sovinto sinä aamuna, vaikka toiset olivatkin paksupäisiä ja toiset +ilkeäluontoisia. Oli löytynyt jokseenkin kuiva makuupaikka kahden ojan +välissä ja siinä he olivat nukkuneet yönsä, palanen telttavaatetta +peitteenä. Ja aamulla he olivat hankkineet vähän puita ja padan, jossa +Loubet juuri oli keittänyt virkistävät aamukahvit. Ilma oli kaunis, +heillä oli vielä jälellä sianlihaa ja kuivaa leipää; ja olipa, +Chouteaun sanoessa, varsin mukavata kun ei tarvinnut ketään totella, +ilokseen sitä taas pitkästä ajasta käveli mihin nenä vei.. Vankina +oltiin, mutta tilaa oli yllin kyllä. Eikä sitä kestänekään kuin pari, +kolme päivää, -- joten ensimmäinen sunnuntai vankeudessa kului heiltä +jokseenkin hupaisesti. + +Mauricekin oli taas tyytyväinen kun oli päässyt toisten joukkoon, häntä +ei vaivannut muu kuin preussiläisten soittokuntien soitto, joka kuului +koko päivän kanavan toiselta puolelta. Iltapuoleen siellä +laulettiinkin; sotamiehet kävelivät pienissä ryhmissä ja veisasivat +korkealla äänellä pyhäpäivän kunniaksi. + +-- Oih tuota kiusallista soittoa! huudahti Maurice tuskastuneena. Aivan +se ihoa karmii. + +Jean kohotti hartioitaan, hänen hermonsa eivät olleet yhtä arat. + +-- Heillähän onkin syytä iloita. Ehkä luulevat sitäpaitse meitä tuolla +virrenveisuullaan huvittavansa... Tämä päivä on sentään mennyt koko +hyvin! Ei kannata valittaa! + +Vaan illempana alkoi taas sataa. Harvat talot olivat pian täynnä +sotamiehiä, joitakuita telttiä pystytettiin, mutta useimmilla ei ollut +edes peitettä suojakseen ja heidän täytyi viettää yönsä taivasalla +rankkasateessa. + +Yhden ajoissa heräsi Maurice, jonka uni oli valloittanut, keskellä +pientä järveä. Ojat olivat paisuneet reunojensa yli ja joka paikka oli +veden vallassa. Chouteau ja Loubet pauhasivat ja toruivat ja Pache +koetti saada hereille Lapoullea, joka makasi sikeästi keskellä +vedenpaisumustakin. Jean muisti nyt poppelit ja he istuivat lopun yötä +niiden juurelle kyyristyneinä. + +Ja huomen ja ylihuomen olivat kauheat. Vettä tuli virtanaan, rajuissa +kuuroissa, niin etteivät vaatteet ennättäneet kuivaa. Nälkäkin alkoi +vaivata kun ei ollut enää lihaa eikä kahviakaan jälellä. Maanantain ja +tiistain he elivät muutamilla perunoilla, joita kaivoivat läheisestä +pellosta, ja nekin olivat jo toisen päivän illalla niin harvinaisia, +että niistä maksettiin 25:kin centimiä kappaleesta. Monta kertaa kuului +puhallus, joka kutsui ruokavarojen jakoon, korpraali riensi suurelle +liiterille lähelle Glairetornia, jossa sanottiin annettavan leipää, +mutta ensi kerralla hän sai odottaa turhaan runsaasti kolme tuntia ja +toisella kerralla hän oli joutua käsikähmään baijerilaisen sotamiehen +kanssa. Ranskalaisilla upseereilla ei ollut sananvaltaa, heidän täytyi +katsella päältä vaan ja ihmetellä, aikoivatko saksalaiset tappaa +nälkään voittamansa armeijan? Sillä mihinkään toimenpiteisiin ei näytty +ryhtyvän, ei hankittu elatustarpeita näille 80,000 miehelle, ei tehty +mitään heidän kärsimystensä lieventämiseksi tällä paikalla, jonka +sotamiehet ristivät "nälkäleiriksi" ja jota eivät rohkeimmatkaan +voineet jälkeenpäin kauhistumatta muistella. + +Jeaninkin kärsivällisyys loppui ja hän palasi aina turhilta matkoiltaan +vihan vimmassa. + +-- Pilkkaavatko ne meitä vai mitä ne ilvehtivät niillä toitotuksillaan, +kun ei siellä kumminkaan ole mitään saatavaa. Jumal'avita, minä en +liikahda tästä enää vaikka soittaisivat tuomiopäivään asti. + +Vaan kumminkin hän riensi heti merkin kuultuaan sinne. Mutta aina yhtä +turhaan. Nämä säännölliset soitot olivat julmia ja ne värisyttivät +Mauricea, sillä joka kerta kuin isännättömiksi jääneet ranskalaisten +hevoset kuulivat kanavan toiselle puolelle torven äänen, paiskautuivat +ne veteen uidakseen rykmenttiensä luo. Mutta ne olivat uupuneita ja +nälistyneitä eivätkä jaksaneet taistella virtaa vastaan; se vei heidät +mukanaan ja pian näkyi pinnalla kellumassa joukottain turvonneita +hevosen raatoja. Ne, jotka jaksoivat päästä toiselle rannalle, +karkasivat hurjistuneina autioille kankaille keskelle saarta. + +-- Lisää korpinruokaa! huokasi Maurice muistaen suuret hevoslaumat, +jotka oli ensimmäisenä päivänä nähnyt. Jos meidän täytyy olla täällä +muutamia päiviä lisää, tulemme kyllä raatelemaan toinen toisemme. Voi, +eläin-raukat! + +Varsinkin oli yö keskiviikkoa vasten tuskallinen. Mauricen kiihoittunut +tila huolestutti Jeania. Hän pakoitti hänet kääriytymään rikkinäiseen +peiton kappaleeseen, jonka oli ostanut kymmenellä frangilla eräältä +zuaavilta, ja makasi itse likomärässä takissaan sateessa, joka ei +tauvonnut hetkeksikään koko yönä. + +Poppelien alla alkoi olo käydä mahdottomaksi; he makasivat vetelässä +liejussa, maa ei jaksanut enää niellä sitä veden paljoutta, joka +tulvasi alas. Mutta pahinta oli sittenkin nälkä. He olivat iltasella +jakaneet kuuteen mieheen kaksi punajuurikasta, joita eivät edes saaneet +missään keitetyksi. Miehistössä oli jo ilmautunut useita punataudin +kohtauksia. + +Ainakin kymmenen kertaa koetteli Jean, oliko Maurice levottomasti +itseään heitellessään viskannut peiton päältään, maaten itse jalat +vedessä ja selkä märkää puunrunkoa vasten. + +Sen jälkeen kun Maurice Illyn kummulla pelasti hänet joutumasta +preussiläisten käsiin oli hän jo satakertaisesti sen hyväntyön +palkinnut. Hän ei ajatellut koskaan mitä teki ystävänsä hyväksi, mutta +hän unohti tyyten itsensä auttaessaan ja tukiessaan toista. Viimeisen +leipäpalansa hän oli antanut Mauricelle ja olisi kernaasti antanut +nahan päältään lämmittääkseen hänen jalkojaan ja hartioitaan ja +suojatakseen hänet kärsimyksiltä, joita itse valittamatta kantoi. Sillä +muuten hän ei taitanut ilmaista toiselle tunteitaan, harvapuheinen +talonpoika, melkein yhtä mykkä kuin se maa, jota oli elämänikänsä +muokannut. Ja keskellä säälimättömyyttä ja itsekkäisyyttä, jota näki +joka puolella ympärillään tuossa sopukassa, johon kaiken maailman +tuskat ja surut näyttivät kasautuneen, ei hän ehkä olisi pysynytkään +pystyssä ilman jaloa itsekieltoisuuttaan. Se piti hänen mieltään +vireillä ja päätään selvänä ja hän olikin ainoa joukossa, joka enää +pystyi ajattelemaan ja toimimaan. + +Seuraavana aamuna toi Jean esille erään tuuman, jota oli yöllä +miettinyt. + +-- Kuules, pieni ystävä! Koska he eivät näy pitävän tämän parempaa +huolta meistä, vaan antavat vallan kuolla nälkään tässä senkin +kirotussa kolossa, on parasta lähteä kävelemään. Pääsetkö sinä vielä +jaloillesi, vai mitä? + +-- Pääsen kyllä. + +-- No, nyt lähdemme löytöretkelle. Rahaa meillä kyllä on, ja johan +sitte hiisi on merrassa ellei rahalla ruokaa saa. Jääkööt nuo toiset +mihin jäävät. Eivätpä he ole kovin hauskoja seurakumppania olleet! + +Loubet ja Chouteau olivat panneet heidän kärsivällisyytensä kovalle +koetukselle itsekkäisyydellään ja kavaluudellaan. He varastivat kaikki +mitä eteen sattui, eivät koskaan antaneet tovereille mitään. Ja +Lapoulle oli samaa maata, oikea raakalainen, eikä tekopyhältä +Pacheltakaan tarvinnut mitään hyvää odottaa. + +He lähtivät siis kahden astumaan rantaa pitkin, samaa tietä, jota +Maurice oli leirille tullut. Glairetorni ja puisto olivat jo paljaaksi +työstetyt, nurmikentät poltetut, puut kaadetut maahan, huoneet täynnä +vankia. Likasia sotamiehiä, silmät kuopalla ja kasvot kalpeina, istui +jokapaikassa, elivät kuin mustalaiset ikään eivätkä uskaltaneet +paikaltaan hievahtaa pelosta, että joku muu anastaisi heidän paikkansa. +Vähän tuonnempana he kulkivat ratsuväen ja tykistön ohi, jotka olivat +tähän saakka pysyneet moitteettomassa järjestyksessä, mutta nekin jo +joutuneet nälän ja puutteen käsissä hajaantumistilaan. Oikealla myllyn +luona, ne näkivät pitkän jonon tykkimiehiä vuoroaan odottamassa: +mylläri möi heille jauhoja, kahmalollisen yhdellä frangilla, jotka he +solmivat nenäliinaansa. Mutta Maurice ja Jean pelkäsivät, että saavat +ehkä odottaa tuntimääriä, ja lähtivät vaan eteenpäin astumaan. +Toivoivat Igesin kylässä toki jotain parempaa saavansa ja joutuivat +aivan epätoivoon kun se olikin autiona ja niin tyhjäksi ryöstettynä +kuin Algierilainen kylä heinäsirkkalauman käynnin jälkeen. Ei leivän +murusta, ei vihanneksen lehteä, ei lihaa, joka maja kuin kynsin +raavittu. Kenraali Lebrunin sanottiin asuvan voudin luona. Hän oli +koettanut järjestää jonkunmoista ruokapaikkaa sotamiehille, mutta +turhaan. Kun ei löytynyt mitään tavaraa, ei rahalla tehnyt mitään. +Edellisenä päivänä oli korpusta annettu kaksi frangia, viinipullosta +seitsemän, pikkuruisesta lasista paloviinaa yksi frangi ja +piipullisesta tupakkaa viisikymmentä sentimiä. Upseerit vartioivat +miekka kädessä kenraalin asuntoa ja läheisiä taloja, etteivät +sotarosvot päässeet niihin murtautumaan, sillä ne veivät kaikki, yksin +öljyn lampuista ahmiakseen. + +Kolme zuaavia viittasi Jeanin ja Mauricen luokseen. Viisi miestä sai +aina paremmin jotain toimeen. + +-- Tulkaa mukaan... Täällä on hevosia kuolemaisillaan ja jos vain olisi +hiukan puita... + +Sitten he hyökkäsivät erääsen talonpoikaistaloon, rikkoivat kaapit, +potkivat ovet irti saranoistaan, repivät oljet katolta, mutta silloin +riensi muutamia upseeria hätään revolverit käsissä ja heidän täytyi +paeta. + +Kun Jean näki kurjuuden kyläkunnassa, harmitti häntä, ettei jäänyt +myllylle jauhoja saamaan. + +-- Täytyy lähteä takasin, ehkä siellä vielä jotain saa. + +Vaan Maurice oli niin uupunut ja voimaton, että Jean jätti hänet +istumaan kivelle mäenrinteellä Sedanin laaja näkymö edessään ja palasi +kolmen neljänneksen kuluttua myllyltä jauhonyytti kädessä. Nälissään +eivät he joutaneet mitään keittämään, vaan söivät jauhot raakoina. Ei +ne pahalta maistuneet, nousemattomalta taikinalta, ja vahvistivat +sentään hiukan. Ja he olivat vielä niin onnelliset, että löysivät kolon +täynnä puhdasta sadevettä, jota halulla joivat. + +Mutta kun Jean ehdotteli, että jäisivät koko iltapäiväksi sinne, kävi +Maurice kärsimättömäksi. + +-- Ei, ei millään muotoa... Minä tulen sairaaksi jos katselen tuota +kauvemmin... + +Hän osoitti vapisevalla kädellä laajaa näkypiiriä, Hattoyn mäkeä, +Floingin ja Illyn kumpuja, Garennen metsää, koko tuota veristä +näyttämöä, jossa heidän osakseen oli tullut häpäisevä tappio. + +-- Kun istuin täällä ja odotin sinua, täytyi minun kääntyä selin tuonne +päin, etten olisi parkaissut ääneen, ulvonut kuin koira... Sinä et usko +kuinka nämä ympäristöt kiusaavat minua, -- tekevät minut hulluksi! + +Jean katsoi häneen hämmästyen hänen äänen painoaan, joka värisi +loukattua ylpeyttä ja surua. Ja hän näki ystävänsä silmissä tuiman, +hurjistuneen katseen, joka pelotti häntä. + +Hän koetti kääntää asian leikiksi. + +-- No, se on pian autettu! Lähdetään toisille maille. + +Koko iltapäivä meni sinne tänne kuljeksiessa. He etsivät läpi koko +matalamman osan niemimaata siinä toivossa että jostain ehkä vielä +perunoita löytäsivät. Mutta tykkimiehet olivat jo kyntäneet nurin +kaikki pellot ja vieneet mitä niissä oli vietävää. He palasivat taas +samaa tietää ja kulkivat toistamiseen nälässä vaikeroivien ja kuolevien +ihmisjoukkojen ohi itsekin niin uupuneina, että täytyi vähä väliä +levätä. Mutta omituinen levottomuuden tunne ajoi heidät taas +jaloilleen, kuljeksimaan ympäri vainuten kuin eläimet, mistä saisivat +syömistä. Nälkä tuntui jo kestäneen kuukausia, heidän täytyi löytää +jotain. Keskellä saarta Doncheryn puolella he kohtasivat hevoslauman, +jota väistyivät piiloon erään muurin taakse ja katselivat sieltä niiden +hurjaa laukkaa edes takasin ilta-auringon punasessa valossa. + +Mauricen pelko toteutui. Sadat ja tuhannet hevoset, jotka olivat +joutuneet vangiksi miesten mukana ja joille ei kukaan antanut ruokaa, +raivostuivat päivä päivältä ja muuttuivat yhä uhkaavimmiksi +vihamiehiksi entisille isännilleen. Ensimältä ne järsivät kuoren +puista, sitten oli aitojen, haasioiden, siltain vuoro, mitä vain puuta +eteen sattui, ja nyt ne hyökkäsivät toistensa kimppuun, repivät suuria +tukkoja toistensa harjoista ja hännistä ja pureksivat niitä turpa +vaahdossa. Mutta yön tultua ne olivat vaarallisimmat ikäänkuin olisivat +pimeässä paenneet hirveitä näkyjä. Ne nelistivät suurissa laumoissa +alas rannikolle ja karkasivat sotamiesten telttoihin, olivat tunteneet +olkien hajun. Sytytettiin suuria nuotioita, mutta huikasevat liekit +kiihottivat niitä vielä enemmän. Hurja hirnunta kaikui pimeässä +pelottavalta kuin petojen ääni. Ne karkotettiin pois, vaan palasivat +heti uudestaan vielä monilukuisempina ja vielä hurjempina. Ja joka +hetki kuului pimeässä hevosten tallaamien sotamiesten hätähuudot. + +Aurinko ei ollut vielä laskenut kun Jean ja Maurice leirille +palatessaan suureksi ihmeeksi näkivät neljän toverinsa erään ojan +partaalla päät yhdessä supattamassa. + +Loubet huusi heille heti ja Chouteau selitti: + +-- Me neuvottelemme tässä iltasesta... Nälkäkuolema on edessä, nyt on +jo paastottu kuusineljättä tuntia... Hevosia täällä on ylenmäärin ja +hevosen lihaa ei tarvitse hävetä. + +-- Ettekö suostu, korpraali, tekin? jatkoi Loubet. Kuta enemmän meitä +on sitä helpommin sen saa hengiltä... Tuolla on yksi, tuo suuri +punanen. Sitä olemme pitäneet silmällä tunnin ajan... Huonolta näyttää +jo, sen kyllä jaksamme keihästää. + +Hän osoitti suurta punasta konia, joka makasi kyljellään naurismaan +laidassa. Väliin se kohotti päätään, katsoi surullisesti ympärilleen ja +ähkyi raskaasti. + +-- Kauvampa kestää ennenkuin siitä henki lähtee, mutisi Lapoulle, joka +oli nälkäisin kaikista. Annanko minä sille armoniskun? + +Loubet tarttui häneen. Vai niin! Että preussiläiset hyökkäisivät kuin +sudet heidän kimppuunsa. Eivät suinkaan heitä olleet kieltäneet +kuoleman uhalla hevosia tappamasta; pelkäävät tietysti raatojen +synnyttävän ruttotautia. Mutta iltasella, pimeässä, se saattoi +tapahtua... + +-- Korpraali, sanoi Pache vapisevalla äänellä. Te tiedätte aina neuvoa; +eikö tuota hevosta saisi hengiltä ilman kovin suuria tuskia? + +Jean pudisteli itseään kärsimättömästi. Ei, ei, sellaiseen työhön hän +ei tahdo kajota. Kuoleva eläinraukka, kuka tuohon tahtoisi koskea? +Hänellä oli aikomus lähteä tiehensä ja jättää heidät siihen inhoittavaa +teurastustaan toimeenpanemaan, vaan kun huomasi että Maurice oli kalman +kalpea eikä tahtonut enää jaloillaan pysyä, soimasi hän itseään +liiallisesta hellätuntoisuudesta luontokappaleen suhteen kun ihminen +hänen vierellään kärsi. Ja olivathan eläimet luodut ravinnoksi. + +-- En totisesti minä tiedä, miten sen kanssa on meneteltävä, vastasi +hän hetken mietittyään tavallisella äänellään. + +-- Kyllä minä sille keinon keksin, huusi Lapoulle. Teidän ei tarvitse +kuin päältä katsella. + +Kun viimeksi tulleetkin olivat istuneet ojan reunalle, alkoi odotus. +Aina vähän päästä nousi joku miehistä katsomaan, oliko hevonen vielä +paikoillaan pää ojennettuna virrasta nousevaa tuulen henkeä vastaan, +laskevaan aurinkoon päin, ikäänkuin se olisi tahtonut huokua sisäänsä +viimeiset elämän henkäykset. Kun pimeys viimeinkin oli hitaasti +laskeutunut seudun yli, nousivat he ja katsoivat tarkasti joka +puolelle, oliko ketään näkemässä. + +-- Kas niin, sanoi Chouteau hätäisesti, nyt on hetki tullut! + +Ja Lapoulle oli ensimmäisenä paikalla. Hän oli siepannut ojasta kiven +ja löi sillä voimainsa takaa hevosen pääkalloon. Mutta kun hän +toistamiseen kohotti kätensä, teki hevonen voimakkaan ponnistuksen ylös +päästäkseen. Silloin ryntäsivät Chouteau ja Loubet sen päälle ja +pitelivät jaloista kiinni. Se korisi miltei ihmisellisellä äänellä, +tuskallisesti ja liikuttavasti, ja elleivät sen voimat olisi olleet +riutuneet pitkästä nälästä se olisi murskannut heidät kuin tyhjän. +Lapoulle kolhi ja kolhi, mutta se liikutti yhtä mittaa päätään, joten +lyönnit eivät osuneet. + +-- Silläpä nyt on pirunmoinen aivokopsa!... Pitäkää nyt kiinni, että +saan lopetetuksi! + +Jean ja Maurice seisoivat aivan jähmettyneinä vieressä, he eivät +saattaneet ottaa osaa teurastukseen. Ja Pache lankesi vanhasta tavasta +polvilleen, pani kätensä ristiin ja mutisi rukousta kuolevan edestä: + +-- Herra, katso armossa hänen puoleensa... + +Taaskin iski Lapoulle syrjään, repäsi toisen korvan irti eläinrukalta, +joka kiljasi kovasti. + +-- Varro, varro hiukan! sanoi Chouteau, loppu tästä tulla pitää, muuten +joudumme pulaan... Pidä kiinni Loubet! + +Hän koperoi taskustaan veitsen, pienen kynäveitsen, jonka terä tuskin +oli sormen pituinen, ja pitkällään hevosen päällä iski sen eläimen +kurkkuun, viileksi ja leikkeli pitkin ja poikki kunnes viimein löysi +valtasuonen. Nyt hän kääntyi syrjään, sillä veri oli ruiskahtaa hänen +kasvoilleen. Jalat potkivat vielä muutaman minuutin suonenvetoisesti, +suuret surumieliset silmät kiintyivät ympärillä seisovia kuolettajia +katsomaan, himmenivät, sammuivat. + +-- Herra, sopersi Pache yhä polvillaan, sinun laupeutesi on suuri, +armahda häntä!... + +Kun hevonen oli ollut hetken liikkumatonna, piti miesten leikata siitä +hyvä pala itselleen, mutta se ei ollutkaan helppo tehtävä. Loubet, joka +ymmärsi vähän kutakin ammattia, selitti hyvin tarkasti mistä parhaan +paistilihan saa, vaan hän oli kehno teurastaja ja käytettävänä oli vain +se pieni kynäveitsi, joten hän lopuksi joutui ihan hämmennyksiin suurta +lämmintä lihakasaa viileksiessään. Lapoulle rupesi auttamaan ja ratkoi +mahan auki. Ja he raatelivat kuin nälkäiset sudet siinä siivossa, veren +ja sisälmysten keskellä, mistään huolimatta, kunhan saivat. + +-- Mitä kohtaa tämä nyt on, en minä ainakaan pysty sanomaan, huusi +Loubet viimeinkin käsissä suuri lihakappale. Mutta on tätä nyt siksi, +että pojilta nälkä lähtee! + +Jean ja Maurice kääntyivät inholla hänestä; mutta nälkä oli heilläkin +ja he riensivät toisten jälessä pois teurastetun hevosen likeltä. +Chouteau oli löytänyt kolme punajuurikasta pellolta, ne vietiin muassa. +Loubet nakkasi lihan Lapoullelle, Pache raahasi kattilata ja koko +seurue juoksi niinkuin vihollinen olisi ollut kintuilla. + +Äkkiä pysähtyi Loubet ja muut hänen taakseen. + +-- Mutta missä tämä keitetään, hä? + +Jean esitteli yhtä loukkoa kivimurroksissa, jotka olivat ainoastaan +parin sadan metrin päässä; sieltä ei valkea näkynyt minnekkään. Mutta +perille tultua ilmestyi monta puutetta. Puita oli ensinnäkin saatava ja +onneksi löytyikin vanhat kärrynlavat, jotka Lapoulle potkasi +kappaleiksi raudoitetulla korollaan. Mutta mistäs vettä? Aurinko oli +paistanut koko päivän ja kuivannut sadevesilätäköt. Glairetornin luona +oli tosin kaivo, mutta se oli liian kaukana ja siellä sai aina +tuntimääriä odottaa ennenkuin pääsi likellekään ja sitten oli vielä +onnessa jos sai tungoksessa pisarankaan astiassa pysymään. Pienet +kaivot niillä tienoin olivat myös kuivaneet kahtena viimeisenä päivänä, +niistä ei saanut kuin likaista pohjakuraa. Ainoa vesipaikka oli Maas, +ja sinne ei ollut matkaakaan kuin pari askelta lähitse kulkevasta +tiestä. + +-- Minä noudan virrasta, esitteli Jean. Mutta toiset nousivat vastaan. + +-- Ei, ei ollenkaan! Sama jos joisimme myrkkyä; virtahan on ruumiita +täynnä! + +Vuolas virta kuljettikin yhtä mittaa muassaan ihmisten ja hevosten +ruumiita, jotka turvonneina ja jo viheriän karvaisina kelluivat +pinnalla eli pysähtyivät ruohikkoon rannalla levittäen myrkyllistä +löyhkää ympärille. Ja melkein joka mies, joka oli uskaltanut juoda +virrasta, oli tullut heti kipeäksi vatsastaan ja sydänalastaan. + +Mutta mikäpä auttoi! Ja Maurice selitti, ettei huonoinkaan vesi enää +keitettynä ole vaarallista. + +-- No niinpä minä lähden Lapoullen kanssa noutamaan! + +Oli jo ihka pimeä ennenkuin kattila saatiin tulelle. Loubet oli +kuorinut punajuurikkaat ja sipultanut pataan, tuumaten että siitä tulee +oikein herkkuliemi heille. Ja joka mies koki pitää tulta vireillä, +kouhottelivat lakkaamatta ja mättivät laudan kappaleita. Heidän pitkät +varjonsa hyppivät ja tanssivat omituisesti luolan himmeillä seinillä. + +Mutta he eivät malttaneet kypsyttää keittoaan, vaan nostivat padan +tulelta ja repivät kuuman lihan vapisevilla sormillaan kappaleiksi ja +jakoivat keskenään, ja joivat liemen. Se inhotti heitä, vaikka olikin +niin nälkä ettei nähneet enää. Suolaton keitto, raaka, limaskainen +hevosen liha ja imelältä maistuvat juurikkaat panivat pian joka miehen +ylenantamaan. Pache oli ensimmäinen, sitten taukosivat Loubet ja +Chouteau syömästä haukkuen minkä ennättivät hevoskonia, josta heillä +oli ollut niin paljon vaivaa eikä hyvää muuta kuin, että nyt saivat +kärsiä. Lapoulle oli ainoa, joka nautti ruuastaan, mutta palattuaan +yöllä leirille, poppelien luo, kääntyi Lapoulle niin huonoksi, että oli +henki mennä. + +Rannalle mennessä veti Maurice Jeanin syrjäpolulle, hän ei tullut enää +aikaan toisten kanssa, hän inhosi heitä, ja ehdotteli että viettäisivät +sen yön pienessä lehdossa, jossa hän oli ensimmäisen vankeusyönsä +maannut. Se tuuma oli mainio, Jean oli oikein tyytyväinen päästyään +pitkälleen kuivalle sammaliselle rinteelle tuuhean lepän suojaan. +Aurinko oli jo ollut pari tuntia ylhäällä, kun he paljon virkeämpinä +levollisesta unestaan heräsivät.. + +Nyt oli torstai-päivä. Mutta he eivät tietäneet oikein enää miten +elivätkään, olivatpahan vain mielissään että ilma näytti pysyvän +poutaisena. Houkuttelemalla sai Jean Mauricen kanssaan rannalle +katsomaan, eikö heidän rykmenttinsä jo ala lähteä. Joka päivä +lähetettiin nyt Igesiltä vankijoukkoja, 10-12,000 miestä kerrallaan, +saksalaisiin linnoituksiin. Edellisenä päivänä he olivat nähneet +preussiläisen vartijajoukon edellä ranskalaisia upseeria ja kenraaleja +matkalla Pont-à -Moussoniin ja sieltä edelleen rautateitse Saksanmaalle. +Kaikki lähtivät mielellään "nälkäleiristä". Jospa heidänkin vuoronsa +pian tulisi! Vaan 106:s oli vielä samalla paikalla kanavan varrella, +kurjuus ja puute ehkä vain entistäkin suurempi, lähdöstä ei tietoakaan. + +Jean arveli, että sinä päivänä ehkä tulee jotain syömistä, sillä +baijerilaiset sotamiehet kanavan toisella puolella olivat ruvenneet +pitämään kauppaa vankien kanssa. Rahat viskattiin nenäliinassa yli ja +se lähetettiin taas samaa tietä takasin sisällä leipäpala eli tupakkaa, +joka tuskin oli ehtinyt kuivaakaan vielä. Ne, joilla ei ollut rahoja, +heittivät baijerilaisille valkosia hansikkaitaan ja ne näyttivät olevan +hyvin haluttua tavaraa. Kaksi tuntia oli lakkaamata lennellyt kääryjä +ja hopearahoja kanavan yli. Ja Maurice lähetti heti rannalle tultuaan +viiden frangin rahan kaulaliinassaan baijerilaiselle sotamiehelle, +mutta liekö mies ollut huolimaton tahi ilkeäsisuinen, leipä, jonka hän +lähetti Mauricelle, putosikin veteen. Saksalaiset remahtivat leveään +nauruun. Kahdesti sattui Mauricelle sama onnettomuus, baijerilainen +otti rahat, mutta leipä joutui virran saaliiksi. Silloin tulivat +upseeritkin paikalle tiedustelemaan, mikä ilo siellä oli, ja kielsivät +väkeään tekemästä mitään kauppoja sotavankien kanssa. Jeanilla oli +täysi työ hillitsemään Mauricea, joka nyrkit suorana haukkui +saksalaisia varkaiksi ja roistoiksi ja tahtoi pois kymmentä frangiaan. + +Ihanasta auringon paisteesta huolimata oli se päivä kauhea. Kahdesti +kuului petollinen soitto, kahdesti riensi Jean makasiinille, josta +ruokavaroja sanottiin jaettavan, mutta siellä ei ollut nytkään muuta +kuin tungosta. Preussiläiset, jotka kaikessa muussa noudattivat niin +erinomaista järjestystä, kohtelivat voitettua armeijaa hävyttömän +huonosti. Kenraalien Douayn ja Lebrunin huomautettua hankittiin +muutamia lampaita ja pari kuormaa leipää, mutta niitä jakaessa ei +noudatettu mitään järjestystä, tuskin ehtivät kuormat sillan yli kun +lihat ja leivät jo olivat kadonneet. Sadan metrin päässä olevat väet +eivät nähneet niistä vilaustakaan. Senpätähden hoksasikin Jean +asettautua aivan sillan viereen kaapatakseen heti osansa. + +Kello oli jo silloin neljä; he eivät olleet vielä maistaneet +suupalaakaan koko kauniina sunnuntaipäivänä, kun ilokseen yhtäkkiä +huomasivat väkijoukossa Delaherchen kori ja leipä kummassakin +kainalossa. Muutamat Sedanin kauppiaat olivat suurella vaivalla +hankkineet itselleen pääsyluvan Igesille ja Maurice oli jo mielessään +ihmetellyt, ettei Henriette lähettänyt mitään tietoa itsestään. Ja +nytkin kävi niin että kun he olivat pujottautuneet Delaherchen luo ei +hänellä enää ollut kuin toinen leivistä jälellä, toinen oli, hän ei +tietänyt itsekään miten, viety häneltä. + +-- Voi, hyvänen aika, teitä ihmisparkoja! huudahti tehtailija heidät +nähtyään, hämmästyneenä ja melkein hämillään, sillä niin huonoksi hän +ei ollut kuitenkaan heidän tilaansa ajatellut. + +Jean tarttui hänen viimeseen leipäänsä lupaa kysymättä ja istui heti +tien viereen Mauricen kanssa sitä syömään. Tehtailija seisoi vieressä +kertoen Sedanin uutisia. Hänen vaimonsa voi hyvin, Jumalan kiitos! +Mutta överstin tila huolestutti heitä kaikkia, hän oli niin +alakuloinen, niin synkkä, että he eivät ymmärtäneet mitä tehdä. Vanha +rouva istui hänen luonaan aamusta iltaan. + +-- Entä sisareni? kysyi Maurice. + +-- Niin, sisarenne! Se on totta. Hän tuli minun kanssani, hänhän se +kantoi leivät. Mutta hänen täytyi jäädä kanavan tuolle puolen. Vahti ei +laskenut. Preussiläisethän ovat ankarasti kieltäneet laskemasta naisia +niemelle. + +Hän kertoi sitten Henriettestä, ja miten hän kaikella tavalla, vaikka +turhaan, oli koettanut päästä veljensä luo ja auttaa häntä. Sattumalta +oli hän Sedanissa tavannut Günther serkkunsa, preussiläisen kaartin +kapteenin. Jäykkänä ja ynseänä oli hän mennyt Henrietten sivu eikä +ollut häntä tuntevinaan. Henriettekin oli inhoten kääntänyt päänsä +pois, hänestä oli tuntunut kuin olisi hän miehensä murhaajan nähnyt. +Mutta tietämättä itsekkään minkätähden, oli hän yhtäkkiä kääntynyt, +puhutellut Güntheria ja kertonut hänelle Weissin kuoleman ja kaikki, +ankarasti soimaten. Hän oli vain kohauttanut olkapäitään, kun kuuli +sukulaisensa kamalasta kuolemasta -- sellaista on sota -- olisihan hän +saattanut itsekkin saada surmansa -- kukapa sitä voi auttaa. Sotilaan +kasvoissa ei niin hermo värähtänyt. Kun Henriette sitten puhui vankina +olevasta veljestään ja pyytämällä pyysi päästä hänen luoksensa, niin +hän jyrkästi kieltäytyi auttamasta. Käsky oli peruuttamaton, +"saksalaisten tahto" oli hänelle uskonkappale. Hänestä erotessaan +huomasi Henriette, että Günther luuli tulleensa Ranskaan tuomariksi, +niin suvaitsemattomaksi ja kopeaksi kuin konsanaan sen kansan +verivihollinen, jota hän jaloillaan tallaa. + +-- No niin, sanoi Delaherche viimein, olkoonpa sekin miten tahansa, te +olette nyt kuitenkin saaneet vähän ruokaa. Ikävintä on vain se, ettei +minua, pahoin pelkään, lasketa tänne toista kertaa. + +Hän tiedusteli, eikö heille olisi mitään asiaa toimitettavana ja otti +mielellään perille viedäkseen muutamia lyijykynällä kirjoitettuja +kirjeitä, joita toiset sotamiehet hänelle antoivat, sillä monasti oli +nähty baijerilaisten ilkkuen sytyttävän piippujaan kirjeillä, joita +olivat ottaneet huoltaakseen. + +Maurice ja Jean seurasivat häntä sillalle. Delaherche huudahti: tuolla +on Henriette ... ettekö näe, hän liehuttaa nenäliinaa! + +Vahtisotilasten takaa erotti todellakin toisten joukosta +pienen mustapukuisen olennon, joka liehutti jotain valkoista +auringonpaisteessa. Kumppanukset punastuivat, kyyneleitä kohosi silmiin +ja he vastasivat, vimmatusti käsiään heiluttaen. + +Seuraava päivä -- perjantai -- oli Mauricen vaikein. Rauhallinen oli yö +ollut metsikössä, ja päivällä he olivat taas saaneet syödäkseen, sillä +Jean oli löytänyt Villetten linnasta vanhan ämmän, joka möi leipää +kymmenestä frangista naulan. Mutta sinä päivänä he näkivät niin hirveän +tapauksen, että se kauvan sen jälkeen heitä vaivasi. + +Päivää ennen oli Chouteau huomannut, että Pache ei valittanut, vaan oli +niin välinpitämättömän ja tyytyväisen näköinen kuin olisi saanut +kylläksensä syödä. Heti iski hänelle päähän, että kyllä sillä mokomalla +varmaan on piilopaikka jossakin, koska hän aamusellakin hiipi täältä ja +oli vähilleen tunnin poissa ja palasi naurussa suin, juuri kuin olisi +makupalan nielaissut. Hän oli varmaan saanut ruokavaroja tavalla millä +tahansa. Chouteau kiihotti Loubetia ja Lapoullea, varsinkin +jälkimmäistä. Sellainen kirottu ruoja, joka pistää poskeensa itse eikä +anna mitään nälkäisille tovereilleen! + +-- Tiedättekös, tänä iltana me otamme selon asiasta -- me hiivimme +hänen jälkeensä. Hän ei -- piru vie -- syökään yksinään kaikkea, +silloin kuin tässä toiset nälkään nääntyvät. + +-- Se on oikein, se on oikein, me väijymme häntä, huusi Lapoulle +hurjasti. Katsotaanpas sitten! + +Hän puristi kätensä nyrkkiin, pelkkä toivo, että saisi syödäkseen, teki +hänet raivoisaksi. Hyvän ruokahalunsa tähden hän kärsi enemmän kuin +toiset, hänen tuskansa olivat kauheat, hän oli jo ruohojakin syönyt +nälkäänsä sammuttaakseen. Hän ei ollut jumalan jyvää maistanut sitten +kuin toissapäivänä, sillä hevosen lihasta ja valkojuurikkaista oli hän +yöllä saanut hirveän vatsurin. Vaikka hän oli vahva, oli hän niin +kömpelö, että hän ruokavaroista taistellessa ei koskaan saanut mitään. +Leipänaulasta olisi hän nyt henkensä antanut. + +Hämärissä Pache hiipi Glairetornin puitten välitse, ja toiset +seurasivat häntä varovasti. + +-- Hän ei saa aavistaakkaan, että olemme täällä, sanoi Chouteau. +Piiloon paikalla, jos hän kääntyy. + +Sadan askeleen päässä Pache nähtävästi luuli olevansa yksin, sillä hän +kulki kiireemmin eikä edes vilkaissut taakseen. Helposti he voivat +häntä seurata läheiseen kivilouhokseen, josta hän nosti pari suurta +kiveä ja niiden alta kätköstä otti leivänpuoliskon. Se oli hänen +viimeinen säästönsä. + +-- Kirottu konna! kirkui Lapoulle. Sekö sinun salaisuutesi on! Anna se +minulle, se on minun osani! + +Antaa _heille_ leipänsä! Minkätähden? Hurjistuneena hän oikaisihe, +niin pieni ja hintelä kuin olikin, ja puristi leipää vasten rintaansa. +Hänelläkin oli nälkä. + +-- Suus kiinni! Se on minun! + +Kun Lapoulle kohotti nyrkkinsä lyödäkseen häntä, pakeni hän, juoksi +minkä jalat kestivät, syöksyi kivilouhokselta tasangolle ja riensi +Doncheryyn päin. Toiset seurasivat hengästyksissään, minkä kerkisivät. +Mutta hän juoksi nopeammasti, sillä hän oli kepeämpi, ja kauhu ja tuska +vei häntä kuin siivillä, hän pelkäsi kadottavansa ainoan omaisuutensa. +Hän oli juossut jo melkein kilometrin ja lähestyi joen rannalla olevaa +metsikköä, kun kohtasi Jeanin ja Mauricen, jotka olivat menossa +yömajaansa. Heidän ohitsensa kiitäessään hän parahti tuskallisesti. +Hämmästyneenä pysähtyivät ystävykset pientarelle katsomaan kummallista, +hurjaa ajoa. Ja siten he näkivät kaikki. + +Onnettomuudekseen Pache kompastui kiveen ja lankesi. Toiset tavoittivat +hänet, kiroilivat, ulvoivat, ajon kiihdyttäminä kuin sudet, jotka +hyökkäävät saaliinsa niskaan. + +-- Anna leipä minulle! kirkui Lapoulle. Taikka pääset hengestäsi. + +Hän kohotti taas nyrkkinsä. Chouteau ojensi hänelle silloin veitsen, +jota oli käyttänyt hevosta teurastaessaan. + +-- Tässä on veitsi. + +Mutta Jean syöksyi väliin estämään onnettomuutta. Hänkin oli +raivoissaan ja uhkasi saattaa heidät rangaistuksi. Se ärsytti Loubetia, +ja irvistellen hän nimitteli Jeania preussiläiseksi; eihän siinä ollut +muilla kuin preussiläisillä käskyvalta. + +-- Perhana! kiljasi Lapoulle. Annatko leivän minulle? + +Vaikka Pache oli valkoinen kuin palttina, puristi hän yhä kovemmin +leipää rintaansa vasten, itsepäisesti kuin nälistynyt ainakin piti hän +kiinni omastaan. + +-- En! + +Silloin peto työnsi veitsen hänen kurkkuunsa niin voimakkaasti, että +Pache-raukka ei enää ääntä päästänyt. Kädet putosivat hervottomina +sivulle, leipä vierähti maahan -- lämmin verivirta sitä kostutti. + +Maurice tuli kuin hulluksi, kun näki tuon inhottavan, eläimellisen +murhan. Hän pui nyrkkiä noille kolmelle miehelle, ja sanoi heitä +murhaajiksi, eläimiksi; hän oli niin kauhistuksissaan, että hän tärisi +ja vapisi. Mutta Lapoulle ei näyttänyt häntä kuulevan. Kuolleen +vieressä maassa hän istua kuukotti ja nieli veristä leipää; katse oli +tylsä ja raivokas; näytti siltä kuin hänen leukansa liikkeet olisivat +huumanneet hänet kokonaan, ja kun Chouteau ja Loubet näkivät, miten +kauhean näköinen ja ahne hän oli, eivät he uskaltaneet osaansa vaatia. + +Tuli yö, kirkas, kaunis yö, taivas tähtiä täynnä. Maurice ja Jean, +jotka olivat metsikköönsä palanneet, eivät nähneet muuta kuin +Lapoullen, joka kulki edes takasin Maasin rannalla. Chouteau ja Loubet +olivat kadonneet; luultavasti he olivat palanneet kanavalle, peläten +tekoaan. Mutta Lapoullea näytti sinne meno pelottavan. Kun murhan +tuottama kiihotus oli ohi, oli hän kuin torruksissa, silminnähtävästi +valtasi hänet sellainen tuska, ettei hän kestänyt alallaan; hän ei +uskaltautunut sinne päin, jossa kuollut oli, ja sentähden hän +neuvotonna kulki edes takaisin rannalla. Oliko omantunnon tuska +herännyt hänen tylsistyneessä mielessään? Vai pelkäsikö hän vain +ilmituloa? Hän harhaili sinne tänne niinkuin peto häkissään ja tunsi +yht'äkkiä vastustamattoman halun paeta, se muuttui tuskaksi, joka +tuotti ruumiillista kipua; hänen täytyi paeta, maksoi mitä maksoi. +Hänen täytyi paikalla, ihan paikalla karata tästä vankilasta, jossa hän +oli murhan tehnyt. Hän vaipui maahan ja oli kauvan suullaan ruohokossa +joen rannalla. + +Maurice oli aivan mieletönnä. Hän sanoi Jeanille: minä en _voi_ +jäädä tänne enää, kuuletko! Minä tulen mielipuoleksi, se on totta! +Ihmeekseni ovat ruumiini voimat kestäneet, sillä minä olen aivan +pirteä. Mutta päässä on huonosti -- niin, ihan huonosti. Jos sinä +pakotat minun olemaan tässä helvetissä vielä yhden päivän, niin olen +mennyt mies. Paetaan, lähdetään paikalla, minä rukoilen sinua! + +Mitä hurjimman pakosuunnitelman hän oli miettinyt. He uisivat Maasin +yli, hyökkäisivät vartijain kimppuun, kuristaisivat heidät +nuoranpätkällä, joka hänellä oli taskussa, taikka kivittäisivät heidät +kuoliaaksi taikka lahjoisivat ja pukeutuisivat heidän pukuihinsa +päästäkseen preussiläisten joukkojen läpi. + +-- Ole hiljaa! virkkoi Jean epätoivoissaan, minua oikein pelottaa, kun +sinä puhut sellaisia tuhmuuksia. Sehän on typerää ja mahdotonta; +huomenna nähdään ... ole nyt hiljaa! + +Vaikka viha ja inho kuohuivat Jeanin omassakin sydämmessä, oli hän +kuitenkin kaiken kauhun ja kurjuuden ohessa jaksanut säilyttää +mielenmalttinsa. Maurice oli ihan järiltään, hän tahtoi väkisin +heittäytyä jokeen, ja Jean sai panna kaiken voimansa estääksensä häntä +siitä, hän torui, pyysi, rukoili kyynelsilmin. Yhtäkkiä hän huudahti: +katso, katso tuonne...! + +Vesi loiskahti. Lapoulle oli soluttaunut jokeen; valkoisen paidan +huomasi helposti tummassa virrassa -- nutun oli hän heittänyt päältään, +ettei se liikkumista estäisi. Hän ui hiljaa ja nähtävästi etsi paikkaa +päästäkseen maalle toisella rannalla, jossa selvästi erotti +vahtisotamiesten liikkumattomat varjot. + +Yhtäkkiä välähti pimeässä ilmassa -- Montimontin kallioista vastasi +kaiku laukaukseen. Vesi loiskahti kuin rajusti airolla vetäistessä, +sitten hiljeni kaikki. Virta vei Lapoullen ruumiin. + +Seuraavan päivän koittaessa -- lauvantaina -- Jean vei Mauricen +mukanaan sadannenkuudennen leiriin, toivoen, että pääsisivät sieltä +lähtemään. Mutta mitään määräystä ei ollut tullut. Näytti siltä kuin +vihollinen olisi kerrassaan unohtanut rykmentin. Moni oli lähtenyt pois +ja synkin alakuloisuus vallitsi jääneiden mielissä. Viikkokauden +kuluessa oli mielipuolten luku päivä päivältä lisäytynyt. Satamasta oli +lakannut, vaan auringonpaiste toi toisen kiusan. Sietämätön kuumuus vei +sotamiesten viimeisetkin voimat, ja punatauti muuttui jonkunlaiseksi +rutoksi. Kaikki nuo yhteen sullotut sairaat turmelivat ilman. Joen ja +kanavan rannalle ei ollut menemistä, hukkuneista hevosista ja ihmisistä +levisi kamala haju. Kentällä mätänevistä nälkään kuolleista hevosista +nousi sellainen löyhkä, että preussiläiset, jotka jo oman joukkonsa +kohtaloa pelkäsivät, hankkivat lapioita ja pakottivat vankien +hautaamaan ruumiit. + +Sinä päivänä muuten nälänhätä loppui. Vankia oli vähemmän, ruokavaroja +tulvaili joka taholta, suurinta kurjuutta seurasi yhtäkkiä suurin +ylellisyys. Oli leipää, oli lihaa, jopa viiniäkin, sai aamusta iltaan +syödä niin paljon kuin suinkin halutti. Joutui ilta, tuli yö, syötiin +vielä, syötiin aina seuraavan aamun koittoon. Moni sai surmansa. + +Koko päivän oli Jean pitänyt tarkasti silmällä Mauricea, jonka +päähänpistoihin ei ollut luottamista. Hän oli liiaksi juonut ja +mietiskeli vain, milloin paraiten saisi läimäyttää saksalaista upseeria +korvalle; -- totta kai hänet silloin laitettaisiin pois. Jean oli +Glairetornin luona keksinyt kellarin, jossa oli vielä pari +makuupaikkaa. Sinne hän vei Mauricen lepäämään ja tyyntymään. Mutta se +oli kauhein yö, minkä he eläessään olivat viettäneet. He eivät silmän +täyttä maanneet. Kellari oli sotamiehiä täynnä. Samassa nurkassa heidän +kanssaan oli kaksi ihan kuolemaisillaan. Niin pian kuin ilta pimeni. +kuului lakkaamatonta valitusta, epäselvää kirkunaa, korisemista. +Kauheaa ja tuskallista oli olo pilkkopimeässä. Raivoissaan vaativat +vangit kuolevia vaikenemaan. He eivät sitä kuulleet. Kuolema teki +kamalaa työtään. Ja ulkoa kuului humalaisten toverien rähinä, -- he +eivät olleet vielä kylläänsä saaneet. + +Maurice kärsi hirveästi. Tuskan hiki valui hänen otsaltaan. Hän oli +koettanut paeta päästäkseen tuosta kauheasta kurjuudesta, oli hapuillut +ovea, langennut sairaihin ja vaipunut siihen kuolevain viereen. Hän ei +enää yrittänyt poistua. Kaikki kauheudet aina Reimsistä lähdöstä +Sedanin tappioon hiipivät hänen ohitsensa. Châlonin armeijan +kärsimykset kohosivat hänestä korkeimmilleen sinä yönä mustassa +kellarissa, jossa kaksi sotilasta kamppaili kuoleman kourissa ja esti +toveriensa unta. Nämä toivottomuuden sotilaat, tämä uhripaikalle +työnnetty lauma oli joka paikassa verellään maksanut toisten synnit. Ja +loassa, kunniatonna se nyt kärsi julminta rangaistusta, jota ei +laisinkaan ollut ansainnut. Se oli liikaa, hän raivostui, hän vaati +oikeutta, hän oli nääntyä, kun ei voinut kostaa kohtalolle. + +Päivän sarastaessa oli toinen sotamies kuollut, toinen vielä korisi. + +-- Tule, sanoi Jean, mennään ulos, raitis ilma kuitenkin virkistää. + +Aamu oli lämmin ja kaunis, jokivartta pitkin he lähestyivät Igesin +kylää. Maurice ei silloin enää jaksanut hillitä itseään. Hän häristi +nyrkkiä, kuin näki avaran, auringon valaiseman taistelutanteren, Illyn +kentän vastapäätä, Saint-Mengesin vasemmalla ja Garennen metsän +oikealla. + +-- Ei, ei, en voi, minä en voi tätä enää nähdä! Päätäni huimaa ja +sydämmeni pakahtuu. Vie minut täältä pois, pois paikalla ... paikalla! + +Oli taas sunnuntai. Sedanista kuului kelloinsoittoa ja etempänä +soittivat preussiläiset. Mutta sadaskuudes ei ollut saanut mitään +määräystä. Peläten Mauricen yltyvää levottomuutta päätti Jean käyttää +keinoa, jota oli miettinyt jo eilespäivästä asti. Maantiellä, +preussiläisen vartijaston ulkopuolella valmistautui lähtöön viides +rykmentti. Hirveä sekasorto vallitsi riveissä, upseerilla, joka ei +osannut hyvästi ranskaa, oli täysi työ esiinhuutaessa. Jean ja Maurice +ratkasivat kauluksen ja napit nutuistaan, ettei numerosta heitä +älyttäisi, hiipivät joukkoon ja pääsivät sillan yli. Chouteau ja Loubet +olivat keksineet saman keinon, sillä ystävykset näkivät heidän +vilkuilevan takanaan niinkuin murhaajain ainakin. + +Hyvä jumala, miten helpolta, miten kepeältä tuntui! Olipa kuin olisivat +kuolleista nousseet. Ilma oli kirkas ja raitis. Se antoi uutta voimaa. +Toivo elähytti heitä uudelleen. Seuratkoon mitä hyvänsä, he eivät enää +pelänneet, naurussa suin he kulkivat ja iloitsivat siitä, että +nälkäleiri kauhuineen oli selän takana. + + + + +III. + + +Sinä aamuna olivat Jean ja Maurice viimeisen kerran kuulleet +ranskalaisen rummun iloista pärinää. He olivat nyt matkalla Saksaan +toisten vankien kanssa, preussiläisiä osastoja etu- ja takajoukkona, +saksalaisia sotilaita, painetit käsissä, vahtina oikealla ja +vasemmalla. Saksalaisen rummun kovaa räminää he kuulivat joka +vahtipaikassa. + +Maurice ihastui, kun huomasi käännyttävän vasemmalle -- Sedanin kautta +siis mentäisiin. Ehkäpä hän vielä kerran näkisi Henrietten. Viiden +kilometrin matka erotti Igesin niemen Sedanista. Se oli siksi pitkä, +että Maurice huomasi turhaan iloinneensa vapautuksestaan. Uutta tuskaa +tuottivat nuo vankikurjat, aseettomat sotilaat, joita kiirehtien +hätistettiin eteenpäin kuin pelästynyttä lammaslaumaa. Viikkokauden +nälkää kärsittyään olivat he niin laihtuneet, repaleet, likaiset, että +luuli poliisin teiltä ja kujilta koonneen heidät epäiltävinä +irtolaisina. Torcyn esikaupungissa pysähtyivät ihmiset kaduille ja +porteille, katsoen heitä surullisen synkkinä. Maurice ei rohennut +päätänsä nostaa. + +Jean, joka oli käytännöllisempi ja karaistumpi, mietti tuhmuuttaan, kun +ei ollut leipiä ottanut mukaansa. Lähdön hätäkässä eivät he olleet +syöneet ja jalat nyt tuskin enää kantoivat. Sama oli laita toistenkin +vankien, sillä moni tarjosi katsojille rahaa ja pyysi ja rukousti ostaa +jotain syötävää. Muuan sairaannäköinen pitkä roikale heilutti kättään +vartijain ylitse ja epätoivoissaan houkutteli syötävää kultarahalla. +Jean tähysteli tarkasti ja huomasi etäällä puolitusinaa leipiä +muutamassa leipuripuodissa. Ennen muita hän ehätti leipurille viiden +frangin rahan ja tahtoi kaksi leipää. Hänen vieressään kulkeva +preussiläinen tyrkkäsi hänet riviin, vaan Jean vaati rahansa takaisin. +Mutta kapteeni, pieni paljaspäinen julkeanaamainen olento syöksyi +sinne. Hän ojensi pyssyn Jeania kohti ja uhkasi ampua jok'ainoan, joka +uskaltautuisi rivistä poistua. Kaikki jo kyyristyivät ja katsoivat +maahan ja kulkua jatkettiin, kuuliaisen, pelästyneen lammaslauman +tasaista kulkua. + +-- Sietäisi tulisen korvapuustin, murisi Maurice vihoissaan. Kumpa +saisi nyrkillään häneltä hampaat kitaan jysäyttää. Siitä lähtien +kiusasi häntä kapteenin korvapuustia kaipaava naama. Marssittiin +Sedaniin, mentiin Maasin sillan yli, raakuudet uudistuivat lakkaamatta. +Muuatta naista, joka yritti syleillä nuorta kersanttia, -- äiti ne +varmaankin oli -- tyrkkäsivät pyssynperällä niin kovasti, että hän +kaatui. Turennen torilla kääntyi väkivaltaisuus asukkaihin, jotka +heittivät ruokaa vangeille. Suurkadulla lankesi muuan heistä, kun oli +ottamaisillaan pulloa, jonka eräs nainen hänelle ojensi, vahtisotilas +potki kunnes toinen pääsi jaloilleen. Sedan, joka kahdeksan päivää oli +nähnyt surkeaa vankienkuletusta, ei ollut tottunut siihen, jokainen +uusi joukkue, jota ruoskalla ajettiin eteenpäin, herätti samaa syvää +sääliä, samaa oikeutettua kiukkua. + +Jeankin, joka oli tyyntynyt, ajatteli Henrietteä, ja yhtäkkiä hän +muisti Delaherchen. Hän nykäsi ystäväänsä. + +-- Silmääppäs hetkisen perästä, ehkä tulemme heidän kadulleen! + +Kun he kääntyivät Maquan kadulle, huomasivat he jo kaukaa monta päätä, +jotka tirkistivät tehtaan suuresta ikkunasta. He tunsivat Delaherchen +ja hänen vaimonsa, jotka kyynäspäisillään olivat ikkunassa; heidän +takanaan näkyi Delaherchen vanha rouva vakavana. Heillä oli leipiä ja +tehtailija viskeli niitä nälistyneille vangeille, jotka ahneina +koettivat saada niitä käsiinsä. + +Maurice oli heti huomannut, ettei hänen sisarensa ollut siellä. Jean +oli levoton, kun näki leipäin lentelevän ilmassa, sillä hän pelkäsi, +ettei niistä riitä heille. Hän heilutti kättään ja huusi: antakaa +meille! antakaa meille! + +Delahercheläiset näkyi ihastuvan ja hämmästyvän. He viittoivat ja +antoivat merkkejä, osottaen iloaan. Gilberte tahtoi ihan +välttämättömästi itse heittää Jeanille viimeisen leivän ja viskasi sen +niin kömpelösti, että purskahti nauramaan. + +Maurice, joka ei voinut pysähtyä, kääntäytyi ja kysäsi levottomasti: +missä Henriette on? Missä? + +Delaherche vastasi jotain, vaan jalkain kopinalta ei siitä saanut +selvää. Luultavasti hän arvasi, että Maurice ei kuullut, sillä hän +viittoili ja osotti monasti etelään. Joukkue kääntyi jo Ménilin +kadulle, tehtaan pääty katosi näkyvistä, ei näkynyt enää muuta kuin +nenäliina, jota joku liehutti. + +-- Mitä hän sanoi? kysyi Jean. + +Maurice katseli levottomasti ympärilleen, vaan turhaan. + +-- En tiedä, minä en ymmärtänyt. Olen tulisessa tuskassa, kunnes saan +tietoja. + +Kulkua kesti; välinpitämättöminä preussiläiset, voittajat, pakottivat +vankeja joutuisammin liikkumaan. Ménilportista he menivät, Sedan jäi, +ja puolijuoksussa kuin pakenevat riennettiin eteenpäin. + +Bazeillesin kautta kulkiessa Jean ja Maurice ajattelivat Weissiä ja +kokivat tuhkakasoista etsiä taloa, jota hän niin urhoollisesti oli +puolustanut. Nälkäleirissä oli heille kerrottu kylän hävityksestä, +tulipaloista ja verilöylystä; mutta niin julmaksi he eivät olleet sitä +kuvailleet. Vielä kahdentoista päivän perästä rauniot savusivat. +Tuskin kymmentä taloa oli jälellä. Lohdutuksekseen he kohtasivat +kärriä, pieniä ja suuria, jotka olivat täynnä baijerilaisten +taistelutantereelta kerättyjä päähineitä ja pyssyjä. Oli noita roistoja +ja murhapolttajia kuitenkin hyvästi surmattu, ja se kevensi mieltä. + +Douzy oli määrätty aamiaispaikaksi. Ei ollut helpointa sinne pääsy. +Vangit, jotka eivät olleet saaneet mitään syödäkseen, uupuivat pian. Ne +taas, jotka eilen olivat syöneet kylläkseen, eivät jaksaneet liikkua, +pää oli raskas ja polvet vapisivat. Kun pysähdyttiin niitylle kylän +vasemmalle puolen, heittäytyivät kurjaset maahan eivätkä jaksaneet +syödä. Viiniä ei ollut. Armeliaat naiset, jotka sitä olisivat tuoneet, +ajettiin pois. Muuan säikähdyksissään lankesi ja niukautti jalkansa; +kyyneleitä ja valituksia, -- preussiläiset ottivat pullot ja joivat +viinin suuhunsa. Joka askeleella talonpojat osottivat hellyyttä +vangituille sotamiesraukoille, mutta kenraaleille he olivat tylyjä ja +ynseitä -- kerrottiin. Muutama päivä sitten olivat Dozylaiset +pilkanneet vartijaston kenraaleja, jotka kunniasanansa annettuaan +olivat saaneet mennä Pont-à -Mousoniin. Tiet olivat vaaralliset; +työmiehet, pakenevat sotamiehet, karkulaiset -- kaikki ne viikate +kädessä hyökkäilivät upseereja vastaan ja uhkasivat silpoa heidät +kappaleiksi, raukkamaiset pelkurit, jotka olivat myöneet itsensä, sillä +huhu tiesi jo petoksesta, joka vielä kahdenkymmenen vuoden perästä oli +niillä seuduin niin tuoreessa muistissa, että halveksittiin jokaista, +jolla oli ollut nauha olkapäässä. + +Maurice ja Jean söivät puolet leivästä ja särpimeksi ryyppäsivät +kulauksen konjakkia, jota muuan kunnon talonpoika oli pannut heidän +kenttäpulloonsa. Hirmuisen vaikeaa oli liikkeelle lähteminen. Vaikka +matka Mouzoniin, yöpaikkaan, ei ollut kovin pitkä, oli se äärettömän +rasittava. Valittaen nousivat sotamiehet seisomaan, pieninkin lepo oli +kerrassaan jäykistänyt jäsenet. Monen jaloista vuosi verta, ne +riisuivat sukkansa ja kenkänsä ja kulkivat paljain jaloin. + +Punatauti raivosi yhä. Jo ensimmäisen kilometrin päässä uupui muuan +sotilas ja jätettiin tiepuoleen -- kaksi jäi vähän etempänä aidan +viereen, josta ne vasta iltamyöhällä eräs vanha vaimo korjasi. He +horjuivat kaikki ja kulkivat keppien varossa, joita preussiläiset -- +piloillaan ehkä -- olivat antaneet heidän taittaa metsän rinteestä. +Kerjäläisjoukolta he näyttivät haavoineen ja läähättäen, kuihtuneita +kun olivat. Raa'asti heitä yhä kohdeltiin; ne, jotka toisista +erkanivat, jos kohta luonnollisesta syystä, saivat keppiä kokea. +Jälessä kulkevan plutonan oli käsketty pistää kuoliaiksi jokainen, joka +yritti jääpyä. Kun muuan kersantti kieltäytyi kulkemasta, käski +kapteeni kaksi miestä häntä kainaloista laahaamaan, kunnes kurjanen +suostui astumaan. Pahimpana kiusanhenkenä oli pieni, kaljupää kapteeni, +se joka oli korvapuustia vailla. Hän osasi hyvästi ranskaa ja parjasi +sotamiehiä heidän omalla kielellään niin törkeästi, että se kirveli +kuin ruoskanisku. + +-- Voih, ärisi Maurice hurjistuneena, kunpa saisi tuon heittiön +kynsiinsä, niin peittoisi häntä niin, ettei veritilkkaa häneen jäisi! + +Hän oli niin vihainen, että hänen voimansa olivat lopussa. Kaikki häntä +kiusasi, preussiläisen rummun räikeä pärinä kiihotti hänen hermojaan +niin, että mieli ulvoa kuin eläin. + +Ennen kuin tuo kauhea matka sinä päivänä päättyisi, olisi hän +auttamattomasti kadottanut järkensä. Hirveästi häntä kiusasivat +ihmisten sääliväiset katseet jo pikku kylissäkin. Mitä sitten, kun +tulevat Saksaan ja kaupunkilaiset keräytyvät heidän ympärilleen +pilkkaaman ja ilkkumaan. Hän kuvitteli, mitenkä heidät sullotaan +eläinvaunuihin, miten luonnottoman paljon he matkalla saavat kärsiä ja +minkälaista on iloton elämä linnoituksissa pimeinä, synkkinä, sateisina +talvipäivinä. Ei, ei, parempi kuolla paikalla, parempi maantielläkin +heittää henkensä Ranskassa kuin kuukausmääriä kitua vihollisen +tervapimeissä vankikomeroissa! + +-- Kuuleppas, hän kuiskasi Jeanille, joka kulki hänen vieressään, ole +varuillasi kun tulemme metsän rinteeseen -- pujahdamme siinä metsään. +Belgian raja on lähellä -- ainahan saamme käsiin jonkun, joka sinne +opastaa. + +Jeankin oli harmissaan toisinaan samaa miettinyt. Hän oli kuitenkin +maltillisempi ja selväjärkisempi. + +-- Oletkos hullu? sanoi hän. Ampuvathan ne meidät -- ja siinä olemme +sitten. + +Maurice väitti, että saattaisivathan he ampua harhaan ja, toisekseen, +mitähän se sitten teki, jos he kuolisivat. + +-- Olkoon menneeksi, virkkoi Jean, jos onnistuisimme. Mutta minne me +sitten joudumme? Entä pukumme? Näethän, että koko seutu on täynnä +preussiläisten vartijastoja. Toiset puvut meillä ennen kaikkea +_täytyisi_ olla. Ei -- hyvä ystävä -- se on uhkarohkeata enkä minä +anna sinun ruveta hulluttelemaan. + +Jean tarttui hänen käsivarteensa -- he olivat nojaavinaan toisiinsa -- +ja puhui hänelle rauhoittavasti, nuhdellen hellästi. + +Joku kuiskasi aivan heidän takanaan. He käänsivät päätään. Chouteau ja +Loubet olivat aivan heidän kintereillään; hekin olivat aamusella +lähteneet Igesin niemeltä, ja heitä olivat ystävykset koko päivän +karttaneet. Chouteau oli luultavastikkin kuullut Mauricen +pakenemistuumat, koska hän heti käytti niitä hyväkseen. Hän suhahti +heille korvaan: kuulkaapas! Lähdetään. Se on mainiota. Moni on jo +ottanut jalat alleen. Ei tästä anneta noitten roistoin meitä koirain +tavalla laahata maahansa. Me neljä -- niin, eiköhän lähdetä yhdessä +huvittelemaan? + +Mauricelle se oli tulta tappuroihin. Mutta Jean käännähti ja sanoi +kiusaajalle: jos sinulla on niin kiire, niin ala laputtaa. Mitä sinä +oikeastaan aprikoit? + +Hän vähän nolostui, kun korpraali katsoi häntä suoraan silmiin, ja +tunnusti oikean aikeensa: jos meitä on neljä, näet sen, niin ainahan +sitä paremmin ... onnistuisivathan toiset, jos sattuisikkin joku ... +jääpymään. + +Kieltäen, mutta päättävästi Jean pudisti päätään. Hän epäili sitä +miestä, hän sanoi, Chouteau oli viekas. Jean pelkäsi hänen kavalia +tuumiaan. Hän sai käyttää kaiken vaikutusvoimansa estääkseen Mauricea +suostumasta, sillä kohta olisi ollut mukava paeta. Kuljettiin juuri +tiheän metsikön ohi, pieni pensaikko sen vain maantiestä erotti. +Muutamalla hyppäyksellä pensasten yli metsään ja -- pelastettu. + +Loubet ei ollut suutansa avannut. Hän tuntui vaaniskelevan, hänen +tiihakat, viekkaat silmänsä väijyivät sopivaa hetkeä, sillä hän oli +saanut päähänsä, ettei lähde Saksan linnoihin homehtumaan. Luultavasti +hän luotti nopeuteensa ja viekkauteensa -- ne olivat hänet ennenkin +pelastaneet. Yhtäkkiä hän virkahti: tehkää kuin tahdotte ... minä +menen! + +Hän hypähti pensaikkoon ja Chouteau perästä. Kaksi preussiläistä +potalsi jälkeen, vaan kukaan ei tullut lähettäneeksi kuulatuiskua. +Kaikki kävi kuin tuulessa. Tuskin huomasi, mitä tapahtui. Loubet +puikkelehti pensasten välitse, oli jo pääsemäisillään metsään, kömpelö +Chouteau taas joutumaisillaan kiinni. Voimiaan ponnistaen viimemainittu +saavutti toverinsa, pisti jalkansa eteen, Loubet kompastui, ja +sillaikaa kun molemmat preussiläiset tarttuivat häneen, katosi petturi +metsään. Vihdoinkin muistettiin pyssyt, ja muutamia laukauksia pamahti. +Karkuria ajettiin takaa, vaan tuiki turhaan. + +Kiinnisaajat pieksivät maassa viruvaa Loubetia. Vihan vimmassa syöksyi +sinne kapteeni ja sanoi siitä kyllä toisille esikuvan valmistavansa. +Päällikön sanat yllyttivät sotamiehiä. Potkauksia ja lyöntiä sateli, ja +kun vankiparka vihdoinkin nostettiin maasta, oli häneltä toinen +käsivarsi poikki ja pää halki. Ennen Mouzoniin tuloa hän jo heitti +henkensä kärrissä, johon muuan hyväsydäminen talonpoika oli hänet +ottanut. + +-- Siinä sen näet, kuiskasi Jean Mauricelle. + +Molemmat silmäsivät harmissaan tiheää metsää, jossa tuo kurja kavaltaja +riemuitsi vapaudestaan. Samalla he säälien ajattelivat raukkaa, joka +oli hänen uhrikseen joutunut. Mies ei tosin ollut suuriarvoinen, vaan +iloinen veitikka hän oli, selväjärkinen eikä ollenkaan tuhma. Niin +käypi tässä maailmassa -- sukkela vikkelän voittaa. + +Maurice ei ottanut siitä oppia, Mouzonissa pälkähti hänen päähänsä taas +pakeneminen. He olivat tulleet sinne niin perin väsyneinä, että +preussiläisten täytyi heitä auttaa niitä harvoja telttoja kuntoon +pannessa, jotka heille käytettäviksi annettiin. Majapaikka, +vesiperäinen niitty, oli lähellä kaupunkia. Surkeinta oli, että +edellisenä päivänä oli toinen vankijoukkue majaillut samassa paikassa, +siinä oli nyt niin siivotonta, se oli oikea lokakasa. Siinä olisi ollut +aivan mahdotonta olla, joll'ei ihan likeltä olisi löydetty suuria +litteitä kiviä pohjaksi. Iltaa ei voinut muuten päivään verratakkaan, +preussiläiset olivat inhimillisempiä, sitten kuin kapteeni oli +poistunut; hän istui luultavasti kapakassa. Aluksi sallivat +vahtisotilaat lasten heitellä hedelmiä, omenoita ja päärynöitä +vangille. Sitten saivat jo kyläläisetkin tulla leiriin, ja kohta oli +siellä ihan vilinään kaikellaisia kaupustelijoita, miehiä ja naisia, +jotka möivät leipää, viiniä, jopa sikarejakin. Kaikki, joilla rahaa +oli, söivät, joivat ja tupakoivat. Hämärissä näytti hälisevä leiri +markkinapaikalta. + +Maurice ja Jean puhelivat telttansa takana. Yhtäkkiä äänsi edellinen: +minä en jaksa enää kestää tätä, minä pakenen, hämärissä. Huomenna +olemme kaukana rajalta ... silloin se on jo myöhäistä. + +-- Tehdään niin, paetaan jumalan nimessä, kuului viimein Jeanin +vastaus. Hänkään ei enää jaksanut vastustaa pakenemishaluaan. -- +Tottapahan päivä neuvon tuopi. + +Hän tarkasteli myöjiä. Moni toveri oli hankkinut itselleen mekon ja +housut -- kerrottiin näet hyväntahtoisten kyläläisten keränneen +kasottain vaatteita helpottaaksensa vankien karkaamista. Heti pisti +hänen silmäänsä sievä kuustoista-vuotias tyttö -- kaunissilmäinen, +vaaleatukkainen, jolla oli kädessä kori ja siinä kolme leipää. Hän ei +kaupitellut tavaroitansa niinkuin muut, kuleskeli hitaasti, levottomana +omituisesti hymyillen. Päätään kääntämättä hän tarkasteli tyttöä, he +katsoivat vastakkain kotveroisen. Tyttö lähestyi arasti, ujostellen. + +-- Ostatteko leipää? + +Jean ei vastannut, viittasi vain kysyvästi. Kun tyttö nyökäytti +päätään, uskalsi hän kuiskata: onko teillä vaatteita? + +-- On, leipäin alla. + +Ja sitten hän tarjoili tavaroitaan, huusi kovasti: leipää, leipää, +ostakaa leipää! + +Mutta kun Maurice yritti pistää kaksikymmen-frangisen hänen käteensä, +livahti hän tiehensä ja jätti korin sinne. He näkivät hänen vielä +kerran kääntyvän, hymyilevän ja kauniilla silmillään heitä hellästi +katsovan. + +Kun Jean ja Maurice olivat saaneet korin, eivät he tienneet, mitä +tehdä. He olivat kaukana teltastaan ja niin pyörällä, etteivät sitä +löytäneet. Minne he menisivät vaatteita muuttamaan? Jokainenhan +tarkasteli koria, jota Jean neuvotonna kantoi, ja jokainen tiesi päivän +selvästi, mitä siinä oli. Viimein he päättivät mennä ensimmäiseen +tyhjään telttaan, pistivät sotilaspukunsa leipäin alle koriin ja +työnsivät kiirevilkkaan nutun päälleen; housut jalkaan. Sinne jättivät +korin. + +Mutta kovaksi onneksi oli vain yksi lakki. Sen Jean pani väkisin +Mauricen päähän. Itse hän oli avopäin ja kuvitellen vaaraa suuremmaksi +kuin se olikaan hän pelkäsi joutuvansa kiinni. Jonkimmoista päähinettä +etsiessään juolahti hänelle mieleen ostaa hattu vanhalta ukkorähjältä, +joka myöskenteli sikareja. + +-- Brysselin sikaria, kolme sousta kappale, kaksi viidellä! + +Sedanin taistelun jälkeen tulvaili maahan Belgian tavaroita. Ukko oli +ansainnut jo aikalailla, vaan kärtti kuitenkin väki paljon rasvaisesta +huopahatunkulustaan, kun arvasi, mihin sitä käytettäisiin. Kymmenen +frangia piti siitä Jeanin lievittää, ja sittenkin marmatti ukko aivan +varmasti kylmettyvänsä jäädessään avopäin. + +Uusi tuuma pisti Jeanin päähän: hän osti ukon koko sikarivaraston, +kolme-, neljäkymmentä kappaletta. Hattu silmillä huusi hän pitkään +vetäen: Brysselin sikaria, kaksi kolmella sousilla, kaksi kolmella +sousilla! + +He olivat pelastetut. Hän viittasi Mauricea edelle. Helposti he +pääsisivät vartijain ohi, sillä Maurice oli älynnyt maassa +sateenvarjon, ottanut sen ja aukaissut, koska vettä tihmoi. + +-- Brysselin sikaria, kaksi kolmella sousilla, kaksi kolmella sousilla! + +Muutamassa minuutissa oli Jean myönyt koko varastonsa. Naureskellen +tunkeilivat sotamiehet hänen ympärillään, olipahan siinä muuan, joka ei +nylkenyt lähimmäistään! Huokea hinta houkutteli sinne preussiläisiäkin +ja heillekkin hänen täytyi myödä. Hän oli vihdoinkin päässyt +vartijoista ja möi viimeiset sikarinsa lihavalle partasuiselle +kersantille, joka ei osannut ranskaa sanaakaan. + +-- Elä hitossa kule niin kiireesti, kuiskasi Jean Mauricelle. Ottavat +vielä kiinni meidät! + +Mutta he eivät voineet kulkea hitaasti... Ihan väkisellä heidän täytyi +pysähtyä tienristeykseen, jossa ihmisryhmiä seisoi kapakan edustalla. +Kyläläiset puhelivat aivan levollisesti saksalaisten sotamiesten +kanssa, jotka olivat tarkasti kuuntelevinaan ja sanoivat toivovansa +sadetta yöksi. + +Yhtäkkiä he huomasivat lihavan herran heitä tarkastavan -- joka jäsen +vapisi -- mutta kun tuntematon ystävällisesti myhäili, rohkaistuivat he +hiljaa kysäsemään: onkohan Belgiaan vievällä tiellä vartijoita? + +-- Vartijoita siellä on; vaan menkää ensin tuon metsän läpi ja +kääntykää sitten vasemmalle kenttäin poikki. + +Metsässä jylhäin puitten keskellä, äänettömässä hiljaisuudessa he vasta +käsittivät vapautensa ja syvän mielenliikutuksen valtaamina he +syleilivät toisiaan. Maurice nyyhkytti hermostuneesti, ja kirkkaat +kyynelkarpalot vierivät pitkin Jeanin poskia. Ohi oli kiihottava +jännitys, he olivat ylen onnellisia ajatellessaan, että kohtalo +vihdoinkin heitä armahtaisi. He syleilivät toisiansa innokkaasti, niin +innokkaasti, että siinä täydellisesti ilmeni se veljesrakkaus, jonka +yhteiset kärsimykset olivat herättäneet; -- ja heidän suudelmansa oli +suloisin ja sitovin maailmassa, suloisempi kuin kenenkään naisen, se +oli ikuisen ystävyyden pysyvin merkki, selvin todistus, että kuuluivat +yhteen. + +-- Ystävä kulta, sanoi Jean ja äänensä vapisi, hyvä on, että olemme +täällä, vaan emme ole perillä vielä. Meidän pitää saada selvä, missä +olemme. + +Maurice ei ollenkaan rajamaita tuntenut, vaan oli kuitenkin varma, että +ei muuta kuin mennä suoraan eteenpäin. + +Varovasti he hiipivät metsänrinteeseen. Siellä he muistivat lihavan +herran neuvon ja kääntyivät vasemmalle mennäksensä sänkipellon yli. +Mutta kun he tulivat tielle, jonka molemmilla puolilla kasvoi +poppelimetsää, huomasivat he preussiläisen vartijaston. Vartijan +painetti välkkyi ja muutamat sotilaat, jotka istuivat maassa, +lopettelivat syöntiään ja puhelivat. Kauhistuksissaan he kääntyivät +metsään. Olivatkohan ne nähneet heidät? He olivat kuulevinaan ääniä ja +askeleita, melkein kokonaisen tunnin he harhailivat risukossa ja +tulivat aina samaan paikkaan, eivät tienneet enää ilmansuuntiakaan; +välistä juoksivat kuin haavoitetut eläimet, välistä seisoivat ihan +kivettyneinä ja tuskan hiki valui ruumista pitkin -- tammen olivat +luulleet preussiläiseksi. Viimein he joutuivat samalle tielle, +ainoastaan kymmenen askelen päähän preussiläisestä vartijasta, aivan +lähelle sotamiehiä, jotka ratki rauhassa lämmitteleytyivät nuotiolla. + +-- Kova onni kuitenkin! murahti Maurice. Metsä on lumottu. + +Vihollinen hörösteli. Oksat risahtelivat, kiviä vierähti. + +-- Kuka siellä? huusi vartija. Vastaamatta pinttivät Jean ja Maurice +pakoon. Sotamiehet tempasivat pyssynsä -- ja luotia sateli metsään. + +-- Tuhat tulimaista! kirosi Jean hammasta purren ja oli vähällä +kirkaista tuskasta. + +Luoti oli sattunut vasempaan pohkeeseen, ja hän vaipui puuta vasten. + +-- Sattuiko luoti? kysyi Maurice huolestuneena. + +-- Jalkaan sattui... Tässä sitä nyt ollaan. + +Hengästyksissään he kuuntelivat, kuuluiko takaa-ajajia. + +Ampuminen oli tauonnut, -- kuolon hiljaisuus kaikkialla. Preussiläisiä +ei näyttänyt haluttavan juoksenteleminen. + +Jean valitti, kuin yritti kohottautua. Maurice tuki häntä. + +-- Etkö voi astua? + +-- Astua? Elä sitä kysykkään! + +Jean oli aina niin tyyni, mutta nyt hän ihan vimmastui. Hän puristi +kätensä nyrkkiin, hän olisi tahtonut tapella. + +-- Tuhat tulimaista! Ammuttaa koipeensa, silloin kuin jalkoja paraiten +tarvitaan! Minusta ei ole enää muualle kuin leppälautalle ja +myötävirtaan. Pelasta nokkasi sinä, yksin. + +Maurice hymyili. + +-- Elä nyt hupsi. + +Hän kohotti Jeania kädestä; heidänhän pitäisi rientää. + +Suurella vaivalla he kulkivat muutaman askeleen, pysähtyivät sitten +taas levotonna, sillä metsän rinteessä näkyi pieni talo. Veräjä oli +sepposelällään, talo pilkkosen pimeä ja näytti autiolta. Viimein he +uskaltautuivat pihalle ja hämmästyksekseen löysivät sieltä satuloidun +hevosen. Minkätähden se siellä oli, sitä he eivät saaneet selväksi. +Kenties omistaja tulee pian taikka lienee hän tuolla pensaan takana +kuoliaaksi ammuttuna. He eivät siitä koskaan tietoa saaneet. + +Mutta Mauricelle juolahti jotain mieleen; se oikein elähytti häntä. + +-- Kuuleppas! Raja ei ole kaukana, ja täytyyhän meillä kuitenkin olla +opas. Mitähän jos menisimmekin Rémillyyn Fouchard enon luo? Minä tunnen +pienimmätkin polut, niin että ummessa silminkin sinne osaan. Se oli +sukkela tuuma. Minä nostan sinut hevosen selkään, ja Fouchard eno +meistä kyllä huolen pitää. + +Ensiksi hän tarkasti Jeanin jalkaa. Siinä oli kaksi reikää. Luoti oli +kaiketi toisesta tullut pois muserrettuaan sääriluun. Verta ei enää +paljon vuotanut. Pohkeen ympärille hän sitoi nenäliinan hyvin lujaan. + +-- Pelasta henkesi yksin! Jean sanoi toistamiseen. + +-- Ole hiljaa, eläkä hupsi! + +Kun Jean oli hyvästi satulassa, tarttui Maurice ohjaksiin, ja niin +lähdettiin. Kello oli yhdentoista paikoissa. Maurice arveli kolmessa +tunnissa ennättävänsä perille vaikka astutellen kulkisi. Mutta mitenkä +he pääsevät Maasin yli? Hän oli aivan toivoton. Mouzonin siltaa +varmasti vartioitiin. Viimein hän muisti Villersin lautan ja toivoen, +että sallimus heitä vihdoinkin auttaisi, lähti hän umpimähkään joen +oikeaa rantaa niittyin ja peltoin poikki mainittua kylää kohti. + +Alussa meni kaikki hyvin. Noin neljännestunti täytyi heidän kuitenkin +muutaman ratsuväki-vartijaston tautta piilotella erään muurin suojassa. +Rupesi satamaan ja Mauricen oli hyvin vaikea pysytellä liejuisella +tiellä hevosen rinnalla, joka onneksi oli säveä ja tottelevainen. +Villersissä onnistui mainiosti: lautturi oli juuri tuonut baijerilaisen +upseerin ja saattoi heidät paikalla toiselle rannalle. Vasta kylän +läheisyydessä vastukset alkoivat, siellä he olivat aivan +joutumaisillaan vartiomiesten käsiin, joita oli asetettu pitkin +Rémillyn tietä. Heidän täytyi uudelleen palata kentälle ja kulkea +siellä ristiin rastiin. Usein he saivat pitkiä matkoja kierrellä taikka +pujotella pensasten ja risukkojen läpi. + +Jeanissa oli kuume. Melkein tiedotonna hän vaipui hevosen kaulaa vasten +ja tarrautui molemmin käsin sen harjaan. Maurice heitti ohjakset +käsivarrelleen ja piteli Jeania kiinni jalasta, ettei hän putoisi. +Kaksi tuntia melkein kesti harhaileminen; hevonen kompasteli +lakkaamatta ja oli monasti pudottaa kannettavansa. Surkea oli nähdä, +miten hevonen horjuvin jaloin ja lian vallassa, koki pyrkiä eteenpäin, +mies sen selässä tiedotonna, ja toinen puolikuolleena kulki vieressä, +-- ainoastaan järkähtämätön ystävyys piti häntä vielä pystyssä. Aamu +sarasti, ja viidettä käydessä he vihdoinkin pääsivät Rémillyyn. + +Pihalla asuinrakennuksen edessä, joka komeana ylvästeli Haracourtsalmen +rannalla, asetteli Fouchard kärriin kahta edellisenä iltana +teurastettua lammasta. Kun hän näki sisarensa pojan niin kurjassa +tilassa, suuttui hän, ja Mauricen selitykset hän kärsimättömästi +katkaisi. Vai niin! Vai pitäisi minun sinun ja sinun ystäväsi takia -- +syyttä pakotta -- joutua tekemisiin preussiläisten kanssa? Jumal'auta! +silloin voisin yhtä hyvin paikalla mennä hirteen. + +Hän ei kuitenkaan rohennut kieltää Mauricea ja Prosperia nostamasta +Jeania keittiön suurelle pöydälle. Jean oli yhä tunnotonna. Silvine +juoksutti oman tyynynsä sairaan pään alle. Mutta ukko yhä vain marmatti +-- pahahan sillä oli siinä olla -- ja miksikä he eivät jo suoraa päätä +vieneet häntä sairashuoneeseen, jollainen onneksi kyllä oli Rémillyssä, +vanhassa koulutalossa, kirkon luona, entisessä luostarissa -- suuri +tilava huone. + +-- Sairashuoneeseen! toisti Maurice. Jottako preussiläiset +lähettäisivät hänet terveeksi tultua Saksaan! Kaikki sairaathan ovat +heidän. Mitä hullutuksia, eno? Minä en ole sitä varten häntä tänne +tuonut, että antaisin hänet saksalaisille. + +Ukko yritti jo näyttää, mistä viisi hirttä on poikki, mutta silloin +tuli mainituksi Henrietten nimi. + +-- Mitä? Henriette? kysyi Maurice. + +Ja nyt hän vihdoinkin sai kuulla, että hänen sisarensa oli tullut +Rémillyyn jo toissapäivänä. Sedanissa, jossa hän oli niin onnellisena +elänyt, ei hän miehensä kuoltua enää jaksanut olla. Hän oli tavannut +Raucourtin lääkärin, Dalichampin, jonka entuudesta tunsi, ja tohtori +oli häntä kehottanut kokonaan antautumaan sairaanhoitajaksi. Se oli nyt +enää ainoa toimi, joka hänen suruaan vähänkään lievitti, niin oli hän +sanonut. Hän asui maksusta pienessä huoneessa Fouchardin luona, ja +vanhus katsoi häntä suopein silmin, koska hänestä hyötyi. Ukko olikin +aina tyytyväinen, kun mistä vähänkään ansaitsi. + +-- Vai on sisareni täällä! sanoi Maurice. Sitä se Delaherche selvitti, +vaikka minä en käsittänyt. No, koska Henriette kerran on täällä, niin +on luonnollista, että mekin jäämme. + +Niin väsyksissä kuin olikin, meni Maurice paikalla hakemaan Henrietteä +sairashuoneesta, jossa hän oli ollut yötä. Mutta eno-ukko yhä vain +marisi ja päivitteli, kun ei päässyt lampaanlihaa kaupalle, ennen kuin +oli selvittäytynyt tuosta sotilaasta -- paholaisesta. + +Mauricen ja Henrietten palatessa oli Fouchard tutkimassa hevosta +tallissa, jonne Prosper oli sen vienyt. Se oli hyvin uuvuksissa, mutta +muuten vahvarakenteinen, ja ukko näytti siitä pitävän. Hymyillen +nuorukainen lupasi sen hänelle. Henriette vei Fouchardin vähän syrjemmä +ja selitti, ettei Jean suinkaan tahdo mitään ilmaiseksi, ja että hän +itse, Henriette, hoitaisi Jeania pienessä kammarissa tallin takana, +josta preussiläiset eivät parhaalla tahdollakaan häntä löydä. Tehköön +sitten Henriette niinkuin tahtoo, vaikka hänellä puolestaan oli syytä +epäillä, tokko se häntä ollenkaan hyödyttää -- ja hän lähti lihoineen. + +Yks kaks saivat Henriette, Silvine ja Prosper huoneen kuntoon ja Jean +kannettiin tilalle. Hän soperti muutamia sanoja, avasi silmänsä, vaan +ei tuntenut ketään. + +Maurice tunsi voimansa loppuvan, kun jännittävin hetki oli ohi ja Jean +näytti elonmerkkiä. Hän oli juuri juonut lasillisen viiniä ja söi +lihapalasta, kun Dalichanp ajoi pihalle ollen sairashuoneeseen menossa. +Kooten viimeiset voimansa seurasi Maurice sisartaan ja lääkäriä sairaan +ystävänsä luo, saadaksensa varmasti tietää, miten käy. + +Lääkäri oli pieni, tanakka mies, suuripäinen, tukka ja parta +harmahtava, silmät vilkkaat, suunseutu hyvänsävyinen, kasvoissa ilmeni +lujaluonteisuus. Hän oli ruskea kuin uusi vastatervattu vene, sillä hän +oli myötäänsä ulkona ja liikkeessä, valmiina auttamaan lähimmäisiään. +Kunnon mies kerrassaan, vaikkei mikään erikoinen lääkärikseen, mutta +monta hän oli auttanut pitkänä vaikutus-aikanaan. + +Tutkittuansa tunnotonta Jeania mutisi hän: pahoin pelkään, että jalka +on leikattava. + +Se oli surullinen uutinen. + +Kuitenkin hän kohta lisäsi: ehkä sitä ei kuitenkaan tarvitse tehdä, +mutta häntä on tuiki huolellisesti hoidettava, ja sittenkin se vie +aikaa. Nyt on hällä sielu ja ruumis niin uupunut, että emme voi muuta +kuin antaa hänen maata rauhassa. Katsotaan huomiseen. + +Hän sitoi haavan ja kääntyi sitten Mauriceen, jonka hän lapsesta oli +tuntenut. + +-- Ja teille, hyvä ystävä, on parasta mennä maata. + +Maurice tuijotti eteensä, hän ei kuullut lääkärin sanoja. Hän oli +ylenmäärin väsynyt. Hän ei sietänyt mitään, entinen kuumeen tapainen +kiihotus uudistui -- kaikki surut, kaikki kärsimykset aivan sodan +alusta risteilivät hänen mielessään. Ystävä tuossa kuolemaisillaan -- +hän itse aseetonna, alastonna, mihinkään kykenemättömänä -- siihenkö +oli uhraavaisuus vienyt? Kurjuus lopputuloksena -- hurja halu heräsi +hänessä -- hän tahtoi kukistaa kohtalon. + +-- Ei, ei, kaikki ei siltä ole lopussa, hän huudahti viimein -- ei! +Pois täältä! Viikkokausia, kuukausmääriä Jean saa virua vuoteessa. Minä +en voi jäädä tänne -- minä lähden täältä paikalla, heti paikalla. +Niinhän, tohtori, niinhän? Autattehan minua, että pääsen täältä +Pariisiin? + +Pelästyneenä Henriette häntä syleili. + +-- Mitä sinä puhut? Niin heikkona ja niin paljon kärsittyäsi! Ei ikinä! +Minä en päästä sinua luotani. Sinä olet osasi suorittanut. Ja +jättäisitkö, hylkäisitkö, minut, joka olen ypö yksin maailmassa? +Sinähän olet ainoani. + +He itkivät kumpikin ja suutelivat toisiaan kiihkeästi: hehän olivat +kaksoset, he rakastivat toisiansa syvemmin, hellemmin kuin sisar ja +veli tavallisesti. + +Maurice tuli joka hetki yhä levottomammaksi. + +-- Minun _täytyy_ lähteä. Minua odotetaan, minä kuolisin tuskaan, +jos en pääsisi täältä. Sinä et voi aavistaakkaan, mitenkä sisuksissani +kuohuu, kun vain ajattelenkaan lepoa ja rauhaa. Tähän se ei saa loppua, +sanon minä, meidän _täytyy_ kostaa. -- Kelle? mitä? -- Sitä en +tiedä. Se vain on varmaa, että kaikki kärsimykset ovat kostettavat -- +muuten on mahdotonta elää. + +Dalichamp oli tarkasti seurannut Mauricea. hän viittasi Henrietteä +vaikenemaan kunhan Maurice saa nukkua, niin hän varmasti rauhoittuu. Ja +hän nukkui koko päivän, nukkui seuraavan yön, nukkui henkihieverinä +parikymmentä tuntia. Kun hän heräsi, oli hänen päätöksensä +järkähtämätön. Kuumetta hänessä ei enää ollut. Mutta hän oli +alakuloinen ja levoton, sillä lepo oli niin houkutteleva. + +Kyynelsilmin täytyi Henrietten suostua hänen lähtöönsä. Lääkäri +puolestaan lupasi helpottaa Mauricen pakoa. Raucourtin sairashuoneessa +oli muuan sairaanhoitaja kuollut, Maurice pukeutui vainajan pukuun, +käsivarteen kiinnitettäisiin punainen risti ja hän menisi Belgian +kautta Pariisiin, sillä se tie oli vielä vartioimatta. + +Sinä päivänä ei Maurice talosta hievahtanut, odotti uskollisesti +iltapimeää. Hän tuskin muuten suutaankaan avasi, kun pyytääkseen +Prosperia mukaansa. + +-- Eikö enää mielenne tee preussiläisiä pehmittämään? + +Prosper, entinen afrikkalainen jääkäri, joka siinä aamiaisekseen leipää +ja juustoa pisteli, vastasi veistään heilutellen: ei -- totta vie -- se +maksa vaivaa. Olen tarpeekseni siitä saanut. Ja mitä hyötyä siitä +ratsuväestä sitten on? Tykkien syötiksi se kelpaa, ei muuksi. Ja se +minua monta kertaa kiukustutti, kun ei meistä sen suurempaa hyötyä +ollut. + +Hän vaikeni, mutta jatkoi sitten kuitenkin, luultavasti sotilashaluaan +kukistaakseen: ja paljonpa tuota toisekseen on nyt työtäkin. Tässä on +heti kynnöt ja kylvämiset. Hyvähän se on taistellakin, vaan mitenkähän +kävisi jollei maata muokattaisi? Näettehän itse, etten pääse töiltä. +Eipä siltä, että isäntä tässä on juuri mieleinen -- tokko nähnen +jälkeäkään palkastani -- vaan eläimet alkavat jo minuun perehtyä. Ja +kun tänä aamuna etäältä näin tuon kirotun Sedanin, tuntui oikein +hyvältä olla yksin ja astella auran perässä. -- + +Hämärissä tuli Dalichamp ajokaluineen. Hän tahtoi itse saattaa Mauricen +rajalle. Fouchard, joka oli mielissään, kun pääsi edes yhdestä, kävi +aina maantiellä asti katsomassa oliko vahtia näkyvissä. Silvine +sillaikaa viimeisteli Mauricen pukua. + +Ennen lähtöään lääkäri taas tutki Jeanin jalkaa, vaan ei vieläkään +voinut päättää, oliko se leikattava vai ei. Sairas makasi yhä +horroksissa, ei tuntenut ketään eikä puhunut. Maurice arveli lähteä +jättämättä hänelle jäähyväisiä, mutta kun hän kumartui suudellakseen +häntä poskelle, avasi Jean silmänsä, ja hänen huulensa liikkuivat. + +-- Lähdetkö sinä? hän kysyi hiljaa. + +Kaikki hämmästyivät. Jean jatkoi: minä kuulin, mitä te puhelitte, +vaikken saattanut hievahtaakaan. Ota rahat. Ne ovat housun taskussa. + +Rykmentin kassan rahoista, joita jakamassa hekin olivat osallisina +olleet, oli heillä jälellä parinsadan frangin paikoille. + +-- Rahat! huudahti Maurice. Paremminhan ne sinä tarvitset kuin minä, +jolla on vielä molemmat jalat kunnossa. Kahdellasadalla frangilla +pääsen hyvästi Pariisiin ja -- ilmaiseksihan minulta siellä henki +nitistetään. Jää hyvästi, rakas ystävä! Kiitos kaikista monista +avuistasi! Jollet sinä olisi kanssani ollut, olisin jo aikoja sitten +ollut maan mustissa mullissa. + +Jean keskeytti hänet: Sinä et ole minulle velkaa. Preussiläisten käsiin +olisin joutunut silloin siellä, jos et sinä olisi minua temmannut pois. +Ja eilen viimeksi sinä minut heidän kynsistään pelastit. Sinä olet +kahdesti maksanut. Nyt olisi minun vuoroni uhrata henkeni. Voi, miten +olen levoton, kun et ole luonani sinä. + +Hänen äänensä värähteli ja silmät kyyneltyivät. + +-- Jää hyvästi, rakas ystävä! + +He suutelivat toisiaan ja siinä niin kuin eilesessäkin suudelmassa, +metsässä siellä, ilmeni syvä rakkaus, jonka yhteiset vaarat, yhteiset +vastukset olivat herättäneet, ja joka oli heidät yhdistänyt lujemmin +kuin tavallinen vuosikausia kestävä ystävyys. Unettomat yöt, päivät, +jolloin eivät suupalaa saaneet maistaa, lakkaamatta uhkaava kuolema -- +kaikki suli hellyyteen. Kun kaksi sydäntä on niin kokonaan sulautunut, +niin ne eivät koskaan voi erota. Suudelma metsässä oli täynnä toivoa, +-- nyt eronhetken tuskallista kaihoa. Tokko he koskaan enää näkisivät +toisiaan? Ja milloin? Surunko, ilonko hetkenä? + +Dalichamp istui jo kieseissään ja huusi Mauricea. Rajusti syleili hän +Henrietteä, joka kyyneleitä niellen kalmankalpeana häntä katseli. + +-- Veljeni minä sinun huostaasi jätän -- hoida häntä hyvästi! Rakasta +häntä niinkuin minäkin olen häntä rakastanut. + + + + +IV. + + +Suuri huone, seinät valkaistut -- ennen oli sitä käytetty +hedelmäsäiliönä; vieläkin siellä tuntui omenain ja päärynäin haju. +Rautasänky, maalaamaton pöytä ja kaksi tuolia, sitä paitsi vanha +puukaappi, kaikki maailmankokoisia -- siinä huoneen kalusto. Siellä oli +niin rauhallista ja hiljaista; silloin tällöin kuului viereisestä +tallista kumeata ääntä, hiljaista kaviolla kuoputtamista ja ynymistä +navetasta. Päivä paistoi kirkkaasti etelään päin olevasta ikkunasta, +josta näki pienen kummun ja kaistaleen peltoa. Ei yksikään ihminen edes +aavistanut, että siellä oli huone ja huoneessa pakolainen. + +Henriette järjesti ja määräsi kaikki. Epäluuloja poistaakseen ei hän +sallinut muiden kuin lääkärin käydä Jeanin huoneessa. Kutsumatta ei +Silvinekään saanut sinne mennä. Aikaiseen aamusella Henriette ja +Silvine siivosivat huoneen, joka päivän aikaan oli kuin teljetty. Jos +sairas öisin jotain tarvitsi, koputti hän seinään, sillä Henriette +nukkui viereisessä huoneessa. Viikkomääriä oli Jean elänyt alituisessa +hurakassa, yhtäkkiä oli hänet ikäänkuin temmattu maailmasta eikä hän +nähnyt muita kuin hiljaisen, nuoren naisen, joka kuulumattomin askelin +huoneessa liikkui häntä vaaliessaan. Henriette oli nyt aivan sen +näköinen, jollaisena Jean ensin oli nähnyt hänet Sedanissa! hento +vartalo, kasvonpiirteet hienot, suurenlainen suu, tukka kaunis ja +vaalea kuin tuleentunut ohrantähkä, silmänluonteessa sama sanomaton +hyväntahtoisuus. + +Kuume oli ensi päivinä niin kova, että Henriette tuskin hetkeksikään +saattoi vuoteen vierestä poistua. Dalichamp tuli joka aamu Jeania +katsomaan, hakien muka Henrietteä sairashuoneesen. Luoti oli poissa, +vaan se oli musertanut sääriluun. Lääkäri ihmetteli, kun haava ei +ottanut parantuakseen, hän pelkäsi, että hänen kenties pitäisi sahata +jalka luusirun tautta, jota koettimella ei saanut pois. Jeanillekin hän +oli siitä puhunut -- mutta ei, ei! ennemmin kuolla paikalla kuin elää +loppuikänsä raajarikkona. Vielä jonkun aikaa aikoi lääkäri katsastaa +haavaa, pani siihen kummiputken märänvuodon takia, kasteli liinannukkaa +öljypuun öljyssä ja karbolivedessä ja sitoi sillä haavan. Hän ilmoitti +kuitenkin että paraneminen käypi hitaasti, jollei erityisiin toimiin +ryhdytä. Toisella viikolla kuume sentään väheni ja sairas oli muutenkin +parempi, mutta hänen täytyi olla aivan liikahtamatta vuoteessaan. + +Jean ja Henriette perehtyivät toisiinsa pian. Tuntuipa kuin he aina +olisivat olleet ja tulisivat olemaan yhdessä. Kaikki lomahetkensä +vietti Henriette Jeanin luona, syötti ja juotti häntä säännöllisesti, +auttoi ja hoiti, miten paraiten taisi. Joskus he puhelivat, vaan +useimmiten, varsinkin ensi päivinä, olivat ääneti. Ikävä heillä ei +ollut milloinkaan; he kaipasivat hiljaista elämää, tarvitsivat lepoa ja +rauhaa kumpikin, niin hyvin sairas Jean muserrettuine jalkoineen kuin +surupukuinen Henriette, jonka suru ei vielä ollut hälvennyt. + +Ensi alussa Jeania vähän ujostutti, Henriettehän oli niin paljon +etevämpi häntä, joka oli vain talonpoika ja sotamies ja tuskin osasi +lukea ja kirjoittaa. Mutta hän rauhoittui, kun näki Henrietten +kohtelevan häntä vertaisenaan; hän rohkeni keskustella ja oli niinkuin +ennenkin älykäs ja teräväjärkinen. Ihmeekseen hän älysi, ettei ollut +niinkään pöllömäinen. Olikohan se seurauksena tuosta inhottavasta +elämästä, jota hän kaksi kuukautta oli viettänyt? Olivatkohan kaikki +ruumiin ja sielun kärsimykset olleet hänen edukseen? Mutta enimmän hän +kuitenkin hämmästyi kun huomasi, ettei Henriette juuri ollut häntä +oppineempi. Äitinsä oli kuollut aikaiseen, hänen täytyi hoitaa taloutta +eikä hänellä ollut aikaa lukea ja tutkia, kuin oli huolta pidettävä +isoisästä, isästä ja veljestä eli "kolmesta herrastaan" niinkuin hän +tavallisesti heitä nimitti. Sisältäluku, kirjoitus, oikeinkirjoitus ja +luvunlasku -- siinäpä ne hänen tietonsa melkein olivatkin. + +Pieni ja vaatimaton hän oli, elämän tavalliset, jokapäiväiset toimet +häntä miellyttivät. Mutta hänen hyväntahtoisuutensa, auliutensa, hänen +tahdonlujuutensa -- ne ne vaikuttivat Jeaniin. + +Mauricesta he usein puhuivat. Mauricen tähden Henriette Jeania niin +uskollisesti hoiti. Mitä enemmän hän oppi tuntemaan tuota +teeskentelemätöntä, vakavaa nuorukaista, sitä kiitollisempi hän oli +saadessaan hoitaa häntä, Mauricen ystävää ja veljeä, ja kiitollisuus +muuttui ystävyydeksi. Ja Jean -- niin, hänen kiitollisuudellaan ei +rajoja ollut, hän olisi tahtonut suudella Henrietten kättä, joka kerran +kun se hänelle liemikupin ojensi. Päivä päivältä heidän ystävyytensä +kasvoi, sama yksinäisyys, samat surut heitä yhdistivät. Ja kun he +olivat muistelleet menneitä aikoja ja Henriette kysellyt heidän +hirveistä kärsimyksistään Reimsin ja Sedanin välillä, uudistuivat aina +samat kysymykset: mitähän Maurice nyt teki? Miksikä hän ei +kirjoittanut? Olikohan Pariisista mahdotonta lähettää mitään tietoja? +Yhden ainoan kirjeen he olivat saaneet -- sen oli hän kirjoittanut +Rouenissa neljäntenä päivänä lähtönsä jälkeen -- ja aivan lyhyesti +mainitsi siinä tulleensa äskettäin kaupunkiin pitkiä matkoja +kierrettyään ja aikovansa Pariisiin. Viikkokauteen eivät he olleet +hänestä mitään kuulleet. + +Aamuisin kun Dalichamp oli haavan puhdistanut ja sitonut, jäi hän +hetkiseksi sinne puhelemaan. Toisinaan hän tuli iltasellakin ja viipyi +silloin kauvemmin, kertoen uusista mullistuksista, jotka horjuttivat +Ranskaa perustuksia myöden. Hän oli ainoa, joka heille toi tietoja +maailman menosta. + +Lääkäri oli harras isänmaan ystävä, johon kipeästi koski jokainen +kärsitty tappio. Hän ei puhunutkaan muusta kuin preussiläisistä, jotka +Sedanin taistelun jälkeen olivat levinneet yli koko Ranskan kuin +aaltoileva meri. Joka päivä tuli uusia surusanomia. Allapäin hän sängyn +vieressä istua nuukotti ja väristen kertoi, miten olot päivä päivältä +pahenivat. Usein oli hänellä taskut täynnä belgialaisia sanomalehtiä, +jotka jätti heille luettavaksi. Viikkojen kuluttua vasta kajahti +sairaan huoneeseen tieto onnettomuuksista, ja yhteinen suru, yhteinen +huoli yhdisti hoitajan ja sairaan aina lähemmäksi. + +Sellaisesta vanhasta sanomalehdestä Henriette kerran luki Jeanille +Metzin suuresta taistelusta, jota oli kestänyt kolme päivää. Uutinen +oli viiden viikon vanha, mutta hän ei ollut kuullut siitä ja kuunteli +sentähden raskaalla mielellä. Huoneessa oli niin hiljaista, Henriette +luki hieman laulavalla äänellä niinkuin koulutyttö, lausuen tarkasti +joka tavuun -- Jean näki koko surullisen tapahtuman selvästi silmäinsä +edessä. Fröschwillerin ja Spichernin taistelujen jälkeen, jolloin +ensimmäinen osasto vei viidennen mukanaan turmioon, olivat toiset +Metzin ja Bitschin välille asetetut joukot epäröidessään joutuneet +viimein samaan tappion mylläkkään ja kokoutuneet leirin yläpuolelle +Moselin oikealle rannalle. Siten oli kallista aikaa hukattu, sen sijaan +että olisi kiirehditty peräytymään Pariisiin ja vältetty monta +surkeutta! Keisari oli jättänyt päällikkyyden marsalkka Bazainelle, +jolta nyt voittoja toivottiin. Silloin 14 päivänä syttyi Bornyn +tappelu. Samana hetkenä, jolloin sotajoukko oli päättänyt mennä +vasemmalle rannalle, hyökkäsi vihollinen; ranskalaisten oli +taisteltava kahta saksalaista sotajoukkoa vastaan, Steinmetzin, joka +järkähtämättömänä seisoi ihan uhatun varustuksen edessä, ja Fredrik +Kaarlen, joka ylempänä oli mennyt joen yli ja marssi nyt joen vasenta +rantaa sulkemaan Bazainelta tietä Ranskaan. Kolmen aikaan iltapäivällä +taistelu alkoi. Ranskalaiset pysyivät asemassaan, mutta voitosta ei +hyötyä ollut, sillä sotajoukon täytyi toimetonna pysyä Moselin +molemmilla rannoilla, sillä välin kuin toinen saksalaisten armeijoista +ympäröi heidät. + +16:na taisteltiin Rézonvillessä. Kaikki osastot olivat nyt vihdoinkin +vasemmalla rannalla, kolmas ja neljäs olivat vain myöhästyneet, sillä +Etainin ja Mars-la-Toursin teitten risteyksessä oli hirmuinen tungos, +sitten kun preussiläisten ratsu- ja tykkiväki, uhkarohkeasti rynnäten, +oli jo aamusella sulkenut tiet. + +Taistelu oli vitkallista ja määrätöntä. Kello kahteen mennessä oli +Bazaine hyvästi voittanut kourallisen sotilaita, jotka hänen tiellään +olivat: -- mutta hän kärsi tappion ja syynä siihen oli hänen +selittämätön pelkonsa, että tie Metziin häneltä katkaistaisiin. Tuima +tappelu levisi yli laaksoin ja kukkulain. Rintamaa ja sivua kohti +hyökkäsi vihollinen, ranskalaiset eivät rynnänneet eteenpäin ja +antoivat sillaikaa preussiläisille tilaisuutta koota voimansa, siten +edistäen vihollisen suunnitelmaa, jonka tarkoituksena oli pakottaa +heidät vetäytymään toiselle puolelle jokea. + +18 päivänä vihdoin oli viimeinen Saint-Privatin taistelu, jossa +hyökkäysrintama oli kolmetoista kilometriä pitkä. 200,000 saksalaista +ja 700 kanuunaa hyökkäsi 120,000 ranskalaista ja ainoastaan 500 +kanuunaa vastaan. Saksalaiset ryntäsivät Ranskasta, ranskalaiset +Saksasta päin; näytti siltä kuin preussiläiset sinkahuttaisivat +ranskalaiset pois heidän omasta maastaan. Kello kahdesta asti riehui +mitä hurjin tappelu, preussiläinen kaarti ajettiin pakoon ja +hajoitettiin. Bazaine oli kauvan voittopuolella, sillä vasen kylki oli +vastustamaton, mutta illempana täytyi heikomman oikean sivun hirveän +verilöylyn perästä jättää Saint-Privat, ja se vei mukanaan koko +sotajoukon. Se oli voitettu, sen täytyi peräytyä Metzin muurien +turviin, jossa se nyt oli kuin rautavyön ympäröimänä. Jean keskeytti +Henrietteä lakkaamatta: niin, niin! ja me kun odotimme Bazainea aina +Reimsistä lähdöstä asti! + +Sitten luki Henriette marsalkan kirjelmän 19 päivältä, jossa hän puhuu +peräytymisen jatkamisesta, saman kirjelmän, josta oli seurannut +Châlonin armeijan eteenpäin marssiminen. Sitten, mutta vasta 27:nä, kun +oli saanut tiedon apujoukon tulosta, oli hän kyllä ponnistellut, mutta +niin laimeasti vieläkin, että Metzin joukko syyskuun ensimäisenä +päivänä -- samana, jolloin Châlonin armeija peräti voitettiin Sedanissa +-- voimattomana peräytyi ... ja Ranska sen menetti. Marsalkasta, joka +siihen asti oli ollut keskinkertainen päällikkö -- ja joka teitten +vapaina ollessa ei ollut pyrkinyt eteenpäin, tulisi voimakkaimpain +sotajoukkoin ympäröimänä ja valtiollisten mietteittensä valtaamana +salaliittolainen ja petturi. + +Mutta niissä sanomalehdissä, joita Dalichampilla oli mukanaan, oli +Bazaine yhä suuri mies ja urhoollinen soturi, jolta Ranska pelastustaan +toivoi. Jean luetutti Henriettellä kahteen kertaan saman asian, +saadaksensa oikein selville, kuinka kolmas saksalainen armeija Preussin +kruununprinssin johtamana oli voinut heitä ajaa takaa sillaikaa kun +ensimmäinen ja toinen Metziä piirittivät, molemmat yhtä suuret ja +tarpeeksi heillä kanuunia, että hyvin olisivat voineet erottaa +neljännen armeijan, jota Saksenin kruununprinssi johti. Kun Jean +sairasvuoteellaan vihdoin oli saanut kaikki selväksi, koetti hän toivoa +parasta. + +-- Vai niin! Siksikö niin kävi, ettemme me olleet kylliksi voimakkaat. +Mutta tässähän ovat numerot, Bazainella oli 150,000 miestä, 300,000 +kivääriä ja enemmän kuin 500 kanuunaa; hän aikoo varmaankin tehdä +heille aika kepposen. + +Henriette nyökäytti päätään ja oli olevinaan samaa mieltä, ettei Jeania +pahoittaisi. Hän ei voinut tarkoin seurata sotajoukkoin kulkua, mutta +hänestä tuntui, että onnettomuutta ei käynyt välttäminen. Hänen äänensä +oli sointuisa ja tyyni kuten tavallisesti, hän olisi tuntikausia voinut +lukea vain häntä huvittaakseen. Mutta toisinaan kun hän luki +verilöylyistä, ääni petti ja kyyneleitä kohosi silmiin. Hän muisti +miehensä, joka oli ammuttu ja jota baijerilainen upseeri oli muuria +vasten potkinut. + +-- Jos se teihin niin koskee, sanoi Jean hämmästyneenä, niin elkää +lukeko niistä. + +Henriette tointui paikalla ja sanoi hiljaisesti ja ystävällisesti: ei, +ei. Suokaa anteeksi; minä vakuutan, että se minuakin huvittaa. + +Muutamana iltana lokakuun alussa kun ulkona oikein myrskysi, hän palasi +sairashuoneesta ja sanoi liikutettuna: kirje Mauricelta. Tohtori sen +äsken minulle antoi. + +Yhä levottomammiksi he olivat tulleet, kun Mauricesta ei mitään +kuulunut, varsinkin sitten, kun toista viikkoa takaperin huhu kertoi, +että Pariisi oli kokonaan sulettu. Vapisten he odottivat häneltä +tietoja. Minne hän oli Reimsistä joutunut? Nyt se selvisi, sillä kirje, +jonka hän Pariisista oli lähettänyt Dalichampille 18 päivänä, siis +samana, jolloin viimeinen juna lähti Havreen, oli äärettömästi +kierrellyt ja ihmeitten ihme, että se viimeinkin joutui omistajansa +käsiin. + +-- Voi, sinä rakas ystävä! huudahti Jean riemuissaan. Lukekaa se +paikalla, lukekaa! + +Tuuli kiihtyi, ikkunat ruskivat aivan kuin niitä olisi ulkoapäin irti +kiskottu. Henriette oli pannut lampun sängyn viereen pöydälle ja +alotti; hän istui niin lähellä Jeania, että hänen tukkansa melkein +nuorukaiseen koski. Niin lämmin ja hyvä oli olla rauhaisassa huoneessa +-- ja myrsky raivosi ulkona. + +Kirje oli kahdeksan sivua pitkä. Ensin Maurice mainitsi, että hänet +heti tultuaan 16 päivänä, oli kirjoitettu linjarykmenttiin, jota +tahdottiin lisätä. Palavalla innolla hän sitten kertoi, mitä oli +saanut tietää kuukauden kauheista tapahtumista. Weissenburgin ja +Fröschwillerin tappiot olivat säikähdyttäneet kerrassaan Pariisin. Kun +mielet tyyntyivät, heräsi uusia houreita, toivo kostaa, puhuttiin +Bazainen ylipäällikkyydestä, huhuttiin voitosta, yleisestä kapinasta, +preussiläisistä, joista ministeritkin puheissaan mainitsivat. Ja +yhtäkkiä tuli kamala tieto syyskuun 3 päivänä niinkuin salama +kirkkaalta taivaalta: toiveet haihtuivat kuin tuhka tuuleen, pahaa +aavistamatta, virkeä ja iloisa kaupunki oli kuin kuollut. Pois +keisarius! kaikuivat huudot samana iltana, jolloin Jules Favre +lyhyessä, kauheassa yöllisessä kokouksessa vaati kansan nimessä +keisariuden hävittämistä. Seuraavana päivänä oli kaikki kukistunut, +toisen keisarikunnan olivat sen omat teot murskanneet pirstaleiksi. +Koko kaupunki oli liikkeessä, ihmisvirta täytti Konkordian torin, jota +pyhäpäivän kirkas aurinko valaisi, joukko tulvasi kohti lakia-laativan +kokouksen rautaristikkoja, joita kourallinen sotilaita, kiväärit +kädessä, suojeli, särki portit, ryntäsi kokoushuoneeseen, josta Jules +Favre, Gambetta ja muut vasemmistolaiset lähtivät Hôtel de Villeen +julistamaan Ranskaa tasavallaksi. Sillaikaa avattiin Louvressa pieni, +Saint-Germain-l'Auxerroisin torille päin oleva takaovi raolleen ja +sieltä pujahti hallitsija-keisarinna mustassa puvussa, yhden ainoan +ystävän seuraamana; he vapisivat molemmat, pyrkivät pakoon ja +hyppäsivät ajurin kärriin, joka vei heidät pois Tuilerieain linnasta, +jossa ihmistulva nyt samoili. Samana päivänä Napoleon III lähti +Bouillonin ravintolasta, jossa hän oli viettänyt ensimmäisen yönsä +matkalla Wilhelmshöheen maanpakolaisuuteen. + +Vakavana Jean keskeytti Henrietten: meillä on siis nyt tasavalta? No, +jos se vain auttaa meitä löylyttämään preussiläisiä, niin... + +Hän pudisti päätään, talonpoikana ollessa oli häntä tasavallalla +peloteltu. Eikä hänestä sota-aikana muutenkaan ollut eripuraisuus +mieleen. Mutta muutos siinä kaiketi täytyi tulla, koska keisarikunta +oli niin parantumatonta mätää eikä sitä kukaan enää tahtonut. + +Henriette luki kirjeen loppuun. Viimeisillä sivuilla oli tietoja +saksalaisten lähestymisestä. 13 päivänä, samana siis, jolloin +hallituksen ja kansallisen puolustuksen valiokunta muutti Toursiin, +oli nähty vihollisen Pariisin itäpuolella saapuvan aina Lagnyyn +asti. 14 ja 15 päivänä ne olivat aivan lähellä, Creteilissä ja +Joinville-le-Pontissa. Mutta 18 päivän aamuna, jolloin Maurice +kirjoitti, ei hän vielä näyttänyt uskovan Pariisin täydellistä +piiritystä, häntä elähytti vieläkin kerran toivo, hänestä oli +piiritysyritys julkeaa, uhkarohkeaa ja kolmessa viikossa se kylläkin +päättyisi, hän luotti apujoukkoihin, joita maaseuduilta lähetettäisiin, +puhumattakaan Metzin armeijasta, joka jo Verdunin ja Reimsin kautta oli +tulossa. Mutta vahva rautavyö oli kietonut Pariisin ja erottanut sen +muusta maailmasta, jättiläisvankila se nyt oli, jossa kaksi miljoonaa +elävää olentoa nääntyi -- ei niin sanaa sieltä päässyt muuhun Ranskaan. + +-- Voi hyvä jumala; huoahti Henriette masentuneena. Kuinka kauvan tätä +kestää? Tokko enää milloinkaan saamme häntä nähdä! + +Tuulen puuska tärisytti vanhaa taloa. Kova talvi oli tulossa. Mitä +saavatkaan sotilasraukat kärsiä, joitten ruuatta ja juomatta täytyy +pakkasessa taistella! + +-- Mauricen kirjehän on elähyttävä, sanoi Jean. Ja olipa hyvä, että +vihdoinkin saimme hänestä tietoja. Ei saa olla toivoton. + +Vähitellen lokakuun pilviset, synkät päivät kuluivat; kun tuuli +laimeni, vetäysi taivas yhä synkempään pilveen. Jeanin haava parani +hyvin hitaasti. Lääkäri ei vielä voinut ottaa putkea haavasta, ja +sairas, joka oli hyvin heikoksi mennyt, kielsi jyrkästi leikkaamisen, +hän ei tahtonut tulla raajarikoksi. + +Odotus ja levottomuus teki olon tukalaksi tuossa pienessä huoneessa, +jonne tiedot etäisenä kuminana tunkeutuivat kuni tuskallisessa unessa. +Inhottava sota, verilöylyt ja tappiot jossakin kaukana, ei varmasti +tiedetty missä, ja onnettoman isänmaan valitukset ja kärsimykset +kuuluivat sinne hiljaa vain. Ja tuuli karisteli lehdet puista, taivas +oli synkänharmaa, kenttä eloton ja kovaa talvea ennusti variksien +inhakka rääkyminen. + +Tavallisimpia puheaineita oli sairashuone, jossa Henriette oli kaiken +ajan, mitä ei Jeanin luona. Kun hän iltasella palasi, kyseli Jean +päivän tapahtumia ja Henriette ne tarkasti kertoi, sillä se olikin +ainoa, joka huvitti häntä. Jean tunsi siten kaikki sairaat, tiesi, +ketkä paranivat, ketkä eivät. + +-- Poikaparat! sanoi Henriette aina. Poikaparat! + +Sairashuone ei ollut enää taistelujen keskellä, jossa veri virtana +vuoti; siinä sai nyt kokea sairaalan kaikki surkeudet, tautia ja +kuolemaa, hitaasti elpyviä ja alituisesti kuoleman kanssa kamppailevia. +Dalichampilla oli ollut paljon vaivaa saadakseen sänkyjä ja +makuuvaatteita, ja sairasten elatus -- leipää, lihaa ja kuivattuja +kasviksia -- puhumattakaan siteistä ja kääreistä, teki hänestä +ihmettentekijän. Preussiläiset, jotka olivat Sedanin sairashuoneen +anastaneet, eivät antaneet hänelle mitään, eivät edes nukutusainetta, +jota hänen sitten Belgiasta asti täytyi haalata. Ja kuitenkin -- hän +oli yhtä auliisti ottanut hoidettavakseen saksalaisia kuin +ranskalaisiakin, ja vieläpä toistakymmentä baijerilaistakin, jotka hän +Bazeillesissa oli pelastanut. Vihollisjoukkoin sotilaat, jotka hurjasti +olivat toisiaan raadelleet, lepäsivät nyt sovinnossa vieretysten. +Kauheus ja suru asustivat Rémillyn vanhan koulutalon saleissa, joissa +kummassakin oli viisikymmentä vuodetta! + +Vielä kymmenen päivää taistelun jälkeen oli sinne tuotu haavoitettuja, +joita jostain nurkasta oli löydetty. Neljä oli jäänyt muutamaan autioon +huoneeseen Balaniin ilman lääkärin apua eikä tiedetty, miten ne olivat +hengissä pysyneet -- ehkä joku naapuri oli niitä armahtanut -- niiden +haavoissa madot ihan vilisivät, ne olivat nyt kuolleet veren +myrkytykseen. Sepä se vuoteita tyhjensi. Ovessa löyhähti jo vastaan +luumädän tukauttava haju. Putkista tippui pahalle haisevaa visvaa. +Usein täytyi leikkaus uusia ja kaivaa haavasta luusiruja, joista ei +kukaan ollut tiennyt. Nääntyneinä ja kuihtuneina kurjaset kärsivät +kauheita tuskia. Voimattomina muutamat makasivat päiväkaudet selällään, +melkein hengittämättä, silmät ummessa, luomet jo mustuneet kuin +kuolleella. Toiset eivät silmän täyttä nukkuneet, kieriskelivät +levotonna vuoteellaan, kylmä hiki valui ruumista pitkin ja olivat niin +ärtyisiä kuin järkensä kadottaneet. Mutta samapa se, olivatko sairaat +raivoja vai tyyniä, heidän päivänsä olivat luetut, niin pian kun kuume +heihin tarttui, myrkky vei voiton, lensi toisesta toiseen, tempasi +heidät vastustamattomasti manalan majoihin. + +Kurjinta oli kuitenkin kuolemaan tuomittuin huoneessa, jossa punatauti, +lavantauti ja isorokko raivosivat. He huusivat ja kirkuivat houreissaan +ja istuivat vuoteillaan kuin aaveet. Toisten keuhkoissa oli vika ja he +rykivät armottomasti. Muutamat herkiämättä ulvoivat ja tyyntyivät vasta +sitten kun haavoja kylmällä vedellä valeltiin. Kääreitten muuttohetkeä +levottomasti odotettiin, silloin vuoteet tuuletettiin ja ruumis, joka +pitkällisestä makaamisesta oli ihan kangistunut jäähtyi ja pääsi vähän +liikkeelle. Mutta sitä hetkeä kammoksuttiinkin, sillä ei mennyt +päivääkään, jolloin ei lääkäri sidettä avatessaan olisi haavassa +huomannut mustanpuhuvia pilkkuja -- kylmänvihoja. Seuraavana päivänä +leikkaus -- taas poikkisahattu käden tai jalan tynkä. Joskus meni koko +jäsen pala palalta. Silloin oli koko mies täynnä mustia lavantaudin +pilkkuja -- raivon huumaamana hänet vietiin kuolemaan tuomittujen +huoneeseen, jossa hän henkensä heitti; ruumis oli jo kuollut ennen kuin +hengenlähtö alkoi. + +Joka ilta sairashuoneesta palattuaan ja Jeanin kysymyksiin vastattuaan +lausui Henriette: Poikaparat! Poikaparat! + +Yhäti samat tiedot, sama kurjuus tuossa helvetissä. Olkapää oli +nuljautettu sijoiltaan, jalka leikattu, käsivarsi sahattu, mutta +estäytyisikö siltä visvanvuoto tai luumätä? Taikka oli taaskin joku +haudattu, useimmiten ranskalainen, joskus saksalainen. Ei mennyt +päivääkään, jolloin ei sairashuoneesta olisi hämärissä pujahtanut +neljästä laudasta kyhätty ruumisarkku, jota yksi ainoa sairaalan +sotilas seurasi ja usein Henriette itse katsomaan, ettei häntä koiran +tavalla maahan pantaisi. + +Rémillyn hautausmaahan oli kaksi uutta hautariviä kaivettu ja siinä +lepäsivät rinnatusten saksalaiset vasemmalla, ranskalaiset oikealla -- +hauta heidät sovitti. + +Muutamat haavoitetut Jeania miellyttivät, vaikkei hän ollut heitä +nähnytkään. Hän kyseli aina heistä. + +-- No, kuinkas "pikku-raukka" tänään jaksaa? + +Se tarkoitti pientä ratsumiestä, viidennen linjan rykmentin sotilasta, +joka vapaaehtoisena oli sotaväkeen mennyt eikä vielä ollut +kahdenkymmenen ikäinen. Häntä sanottiin "pikku-raukaksi", koska hän +aina itseään siksi nimitti. Hänen äitinsä oli sen nimen antanut. Hänen +tilansa oli todellakin surkea, sillä hän oli kuolemaisillaan +keuhkopussintulehdukseen, jonka vasemmassa kylessä oleva haava oli +vaikuttanut. + +-- Voi poikaparkaa, sanoi Henriette, joka oikein äidillisesti häntä +hoiti. Hän ei voi hyvin, hän on koko päivän rykinyt. Sydäntäni vihloo +sitä kuullessa. + +-- Entäpä karhunne, Gutmann, jatkoi Jean hieman hymyillen. Tokko +lääkäri toivoo hänen parantuvan? + +-- Kenties hän voittaa taudin; mutta kauheita tuskia hän kärsii. + +Kumpikaan ei voinut puhua Gutmannista vetämättä suutansa hymyyn, vaikka +häntä säälivätkin. Kun Henriette ensimmäisenä päivänä tuli sairaalaan, +oli hän hämmästyksekseen tuntenut sotilaan samaksi punapartaiseksi, +sinisilmäiseksi, leveänenäiseksi baijerilaiseksi, joka Bazeillesissa +kantoi hänet pois, kun hänen miehensä ammuttiin kuolijaaksi. Mieskin +tunsi hänet, vaikkei hän voinut puhua; niskaan tunkeutunut luoti oli +repäissyt häneltä puolet kielestä. Parina päivänä oli Henriette ihan +värissyt, kun hänet näki, mutta oli lauhtunut sittemmin, kun huomasi, +miten miehen toivoton, ystävällinen katse häntä seurasi. Eiköhän tuo +baijerilainen ollutkaan enää sama kummitus, jonka tukka ja parta olivat +veriset ja jonka silmät pyörivät päässä hurjasti, sama, jota hän ei +mielestään voinut poistaa? Hän oikein pakotti itsensä muistamaan miehen +kauheita kasvoja, kun näki tuon onnettoman kärsivällisenä ja +hyvänsävyisenä kestävän kauheita tuskia. Se oli tavatonta, koko +sairaalassa se herätti sääliä. Oliko hänen nimensä Gutmann, ei +tiedetty, mutta ne olivat ainoat tavut, mitkä hän epäselvästi voi +lausua. Luultiin häntä naineeksi mieheksi ja että hänellä oli lapsia. +Hän ymmärsi muutamia sanoja ranskaa, sillä joskus hän vastasi päätään +nyykäyttäen. Nainut? Niin, niin. Lapsia? On, on. Kun hän muutamana +päivänä näki jauhoja, liikutti hän kättään niin omituisesti, että +arveltiin häntä mylläriksi. Mutta siinä kaikki. Missä hänen myllynsä +oli? Missä Baijerin kolkassa vaimo ja lapset nyt itkivät? Kuolisiko hän +tuntematonna? Ja vaimo ja lapset ikuisesti häntä siellä odottaisivat? + +-- Tänään, kertoi Henriette muutamana iltana, heitti Gutmann mulle +lentomuiskuja. Nyt en enää koskaan anna hänelle juomista sitä kertaa +ettei hän suutele kättäni ja silmät loistavat kiitollisuudesta. Elkää +naurako ... kauheata on olla noin melkein kuin elävänä haudattu. + +Lokakuun lopulla Jean alkoi parata. Lääkäri suostui ottamaan pois +kummiputken, vaikka hän vielä oli levoton, ja haava näkyi hyvin pian +arpeutuvan. Sairas sai jo liikkua, hän käveli tuntikausia edes takaisin +huoneessa tai istui ikkunan vieressä ja katseli synkkänä pilvien +kulkua. Mutta sitten tuli ikävä, hän puhui paljon siitä, että +hankittaisiin hänelle työtä, joten hän taloa hyödyttäisi. Salaisena +huolena hänellä oli aineellinen puoli, sillä hän hyvin ymmärsi, että +kaksisataa frangia oli hyväksikin kulunut niinä kuutena viikkona. +Henriette se varmaankin maksoi Fouchardille, muuten hän ei olisi +hyvällä tuulella. Se kiusasi häntä eikä hän rohennut siitä puhua +Henrietten kanssa. Oikein hänestä helpolta tuntui, kun sovittiin, että +häntä sanottaisiin Fouchardin toiseksi rengiksi, joka Silvinen kanssa +teki sisätyöt ja Prosper hoiti maanviljelystä. + +Vaikka ajat olivat tukalat, oli toinen renki kuitenkin tarpeen. Koko +paikkakunta oli hävityksen partaalla, mutta Fouchard ukon lihakauppa +oli niin onnistunut, että hän nyt teurasti kolme, neljä kertaa niin +paljon eläimiä kuin ennen. Kerrottiin, että hän elokuun 31 päivästä +lähtien oli tehnyt hyviä kauppoja preussiläisten kanssa. Ukolla, joka +30 päivänä pyssy kädessä oli varjellut oveansa seitsemänneltä +osastolta, kieltäytynyt myömästä palaakaan ja vakuuttanut, että talo +oli typötyhjä, hänellä oli 31 päivänä ollut kaupan kaikenlaista kalua, +kun ensimmäinen vihollinen niille main tuli. Uskomattomia säästöjä oli +hän kellarista kantanut ja ajanut kotiin suuria eläinlaumoja +tuntemattomista kätköistään. Siitä päivästä oli hän saksalaisten +sotajoukkoin lihanhankkijoita ja ihmeteltävän taitava saamaan tavaransa +hyvään hintaan myödyksi. Paljon kärsivät toiset voittajan röyhkeydestä, +mutta hän ei ollut vielä koskaan antanut hyppysellistäkään jauhoja, +suun täyttäkään viiniä tai lihaa muuten kuin rahasesta rahasta. Siitä +puhuttiin Rémillyssä paljonkin -- hävitöntä se oli, että niin menetteli +mies, jonka poika juuri oli sodassa kaatunut, ei edes haudasta +välittänyt, vaan antoi Silvinen sitä hoitaa. Mutta hyvät rahat hän +ansaitsi, sillaikaa kuin toisilla oli pujottelemista. Ilkeästi hän vain +hartioitaan kohautteli ja naurahteli tapansa mukaisesti: isänmaan +ystävä, isänmaan ystävä! Olen yhtä hyvä isänmaan ystävä kuin joku +toinenkin. Onko se isänmaallista, että syötetään preussiläiset maksutta +kypikylläisiksi? Minä heillä kaikki maksatan. Tottapahan tuota +tuonnempana nähdään, nähdään se! + +Jo toisena päivänä Jean oli liian kauvan liikkeessä. -- Lääkärin +epäilyt toteutuivat: haava avautui, jalka turposi ja tulehtui ja hänen +täytyi ruveta tilaan. Dalichamp rupesi epäilemään, että siellä +mahdollisesti oli luusiru, joka oli siirrähtänyt Jeanin liikkeellä +ollessa. Hän tutki ja sai sen onneksi pois. Mutta siitä seurasi kova +kuume, joka uudestaan vei Jeanin voimat. Ei hän koskaan ollut ollut +niin heikko. Uskollisena hoitajana Henriette asettui taas entiselle +paikalleen pieneen huoneeseen, jonka talvi-ilma teki niin kolkoksi ja +kylmäksi. + +Oltiin marraskuun alussa. Itätuuli oli jo tuonut lunta; kylmää huokui +seinästä ja paljaalta lattialta. Koska huoneessa ei ollut uunia, +päättivät he ottaa sinne tuliastian, jonka ininä olisi ratoksikin. + +Päivät kuluivat yksitoikkoisesti. Ensimmäinen viikko taudin uudistuessa +oli varmaankin surullisin Jeanin ja Henrietten yhdessä oloaikana. +Eivätkö kärsimiset lopukaan? Palaako vaara alituisesti eikä kurjuudelle +loppua tule? + +Lakkaamatta hyppäsi ajatus Mauriceen, jolta eivät pitkiin olleet +tietoja saaneet. He kuulivat, että muutamat olivat saaneet kyyhkysten +tuomia kirjeitä, pieniä lippuja. Varmaankin olivat saksalaiset ampuneet +sen kyyhkysen, joka halki avaruuden liiteli heidän luokseen kantaen +heidän iloaan, ollen heidän rakkaudensanansaattajansa. Kaikki näytti +häviävän ennenaikaiseen talveen. + +Sotauutiset olivat heille tullessaan vanhoja. Dalichampin jättämät +lehdet ainakin viikon vanhoja. Heidän alakuloisuuteensa oli suureksi +osaksi syynä tietojen niukkuus ja arvailemiset; ympäristöllä oli niin +hiljaista -- kuolonparahduksia he olivat sieltä kuulevinaan. + +Muutamana aamuna tuli lääkäri aivan menehtymäisillään, hänen kätensä +vapisivat. Hän kiskasi belgialaisen sanomalehden taskustaan, viskasi +sen vuoteelle ja huudahti; voi hyvät ystävät, Ranska on kuollut, +Bazaine on petturi! + +Jean, joka puolinukuksissa istui kahden tyynyn varossa heräsi. + +-- Petturi...? + +-- Niin, hän on jättänyt Metzin ja armeijan saksalaisille. Se oli uusi +Sedan ja tällä kertaa siinä meidän kaikkemme -- sydänveremme. + +Hän otti lehden ja luki: vankia 150,000, kotkia ja lippuja 153, +kenttäkanuunia 541, mitraljöösiä 76, linnakanuunia 800, kivääriä +300,000, kuormavaunuja 2,000, aineksia 85 tykistöön... + +Hän jatkoi lukuaan, jossa oli lähemmät ilmoitukset: + +Metziin oli voimaton Bazaine sulettu sotajoukkoineen, hän oli +laiminlyönyt hyökkäysyritykset, ollut likeisissä keskusteluissa prinssi +Fredrik Kaarlen kanssa, hänen tuumansa olivat sekavia, valtiolliset +suunnitelmansa mahdottomia, hänen kunnianhimonsa vei häntä yrityksiin, +joita hän ei itsekkään ymmärtänyt. Sitten kaikki keskusteluselkkaukset, +salaiset lähettiläät, joita hän oli lähettänyt Bismarckin, +kuningas Wilhelmin ja keisarinnan luo, joka viimemainittu viimein +kieltäytyi rupeamasta mihinkään keskusteluun vihollisen kanssa maan +luovuttamisesta. Vihdoin välttämätön loppunäytös, nälänhätä Metzissä, +pakollinen antauminen, jolloin päälliköitten ja sotilaitten täytyi +tyytyä voittajain koviin ehtoihin -- onnettomuus kukkurillaan. +Ranskalla ei ollut enää sotajoukkoa. + +-- Piru vieköön! kirosi Jean hammasta purren. Hän ei kaikkea tajunnut +-- Bazaine oli hänestäkin tähän asti ollut suuri päällikkö, ainoa +pelastaja. -- No mitä ne nyt aikovat? Mitenkä käy Pariisille? + +Lääkäri tuli juuri mieltä masentaviin Pariisin uutisiin. Hän huomautti, +että sanomalehti oli marraskuun 5 päivältä. Metz oli antautunut +lokakuun 27, mutta Pariisiin ennätti tieto vasta 30 päivänä. Salamana +se iski Chevillyn, Bagneuxin ja Malmaisonin tappioitten ja Bourgetin +menettämisen jälkeen. Kansa oli raivoissaan, kun kansallinen +puolustushallitus oli niin heikko ja voimaton. Seuraavana päivänä, +lokakuun 31, oli kapinallisia ääniä kuulunut, ääretön ihmisjoukko oli +tungeskellut torilla Hôtel de Villen edustalla ja viimein syöksynyt +huoneihin ja vanginnut hallituksen jäsenet, jotka kansalliskaarti +iltasella oli pelastanut, peläten vallankumous-puolueen voittavan. Ja +lopuksi belgialainen lehti pahasti soimasi suurta Pariisia, jossa +kansalais-sota hävittäen riehui, sillä aikana kun vihollinen oli +kynnyksellä. Niin, yhteiskunta oli mädännyttä, lokaan ja vereen se +uppoisi. + +-- Se on totta, sanoi Jean ja kalpeni, olkoon rauha maassa, kun +vihollinen jo kynnyksellä seisoo. + +Henriette, joka ei vielä ollut sanaakaan lausunut eikä mielellään +puhunut valtiollisista asioista, huudahti. Hän ajatteli veljeään. + +-- Hyvä jumala! Kunhan vain Maurice, joka on niin kiivas, pysyisi +niistä erillään! + +Kaikki vaikenivat. Innokkaana isänmaan ystävänä lääkäri virkkoi: samapa +se. Jollei olekaan nyt sotamiehiä, niin kyllä niitä kasvaa. Metz on +antautunut, sama on Pariisinkin kohtalo, mutta Ranska ei siltä ole +mennyttä kalua. Tanakka kestää, sanovat talonpojat. + +Mutta siltä näytti, että hän koetti toivoa. Hän puhui uudesta +armeijasta, joka oli muodostettu Loiren luona ja jonka ensi kokeet +Arthenayssa eivät olleet onnistuneet; mutta kyllä se karaistuisi ja +marssisi Pariisin avuksi. Hän oli varsinkin ihastunut Gambettan +julistuksiin. Gambetta oli lokakuun 7 päivänä ilmapallossa lähtenyt +Pariisista, tullut kaksi päivää sen jälkeen Toursiin, kutsunut aseihin +kaikki kansalaiset ja puhunut niin mainiosti ja maltillisesti, että +koko maa totteli diktaattoria, joka päämaalikseen asetti maan +pelastamisen. Ja eikös sitten ollut kysymyksessä muodostaa sotajoukkoa +pohjoisessa, toista idässä? Maalaiset tarttuivat aseihin; he olivat +järkähtämättömästi päättäneet saada aukot täytetyiksi, vaikka sitten +maasta pitäisi sotilaita pusertaa, päättäneet taistella viimeiseen +veripisaraan. + +-- Elkäämme olko toivottomat, sanoi Dalichamp noustessaan. Olen monasti +tuominnut kuolemaan sairaita, jotka sitten kahdeksan päivän kuluttua +ovat ihka terveinä tepastelleet. + +Jean hymyili: + +-- Parantakaa minut paikalla, hyvä lääkäri, että pääsen sinne +taistelemaan. + +Jeanin ja Henrietten tekivät tiedot alakuloisiksi. Uusi lumituisku +seurasi, ja seuraavana päivänä sairaalasta tullessaan Henriette kertoi +että Gutmann oli kuollut. Kova pakkanen lisäsi kuolevain lukua ja +tyhjenteli vuoteita. Mykkäraukan kuoleman tuskat olivat kaksi päivää +kestäneet. Viime hetkinä oli Henriette istunut hänen vuoteensa +vieressä, sairas oli katseellaan sitä pyytänyt. Kyyneleiset silmät +puhuivat hänelle, sanoivat sairaan oikean nimen, mainitsivat kaukaisen +kylän, jossa vaimo odotti miestään, lapset isäänsä. Ja hän oli +tuntematonna kuollut, heittänyt hänelle suutelon ikäänkuin vielä kerran +kiittääkseen häntä hellästä hoidosta. Henriette yksin saattoi häntä +hautaan, jossa routainen maa, raskas, vieras maa kumisten putosi +honka-arkulle. + +Seuraavana iltana sanoi Henriette: "Pikku raukka" on kuollut. + +Henriette itki. + +-- Jospa olisitte kuullut hänen houraavan! Hän huusi minulle: äiti, +äiti! ja ojensi kätensä niin hellästi minua kohti, että minun täytyi +ottaa hänet syliin... Pikku raukka! Hän oli niin laiha ja kuihtunut, +ettei hän painanut enemmän kuin pieni lapsi... Minä tuuditin häntä +polvillani, että hän rauhassa kuolisi -- viihdyttelin ... ja hän sanoi +minua äitiksi, minua, joka olin vain muutamaa vuotta häntä vanhempi. +Hän itki, ja minä myös -- ja itken vieläkin... + +Kyyneleet tukahuttivat äänen, hän jatkoi vasta kotvasen kuluttua. + +-- Kuollessaan hän kuiskasi monta kertaa: pikku raukka, pikku +raukka!... Voivoi! Raukkoja ovat kaikki, kaikki kunnon nuorukaiset, +joilta tuo inhottava sota silpoo kädet ja jalat, joitten täytyy +sietämättömiä tuskia kärsiä ... jotka nuorena peitetään mustiin +multiin. + +Jok'ikisenä iltana tuli Henriette uuvuksissa ja silmät punaisena +sairashuoneesta -- taas oli joku hänen hoidokkaistaan muuttanut +manalaan. Suru ja toisten kärsimykset saattoivat tuon pienen, +yksinäisen huoneen asukkaat aina lähemmä toisiaan. + +Pitkät, pitkät ja surulliset olivat päivät. Mutta ne olivat kuitenkin +ihania aikoja, sillä rakkaus niitä sulostutti, hellyys, jota he veljen +ja sisaren ystävyydeksi luulivat, yhdisti nuo kaksi sydäntä, jotka +koettelemusten ja kärsimysten hetkinä olivat oppineet toisensa +tuntemaan. Jeanille oli suureksi hyödyksi ollut tämä aika, ja kun +Henriette huomasi miten älykäs ja hyvä Jean oli, unohti hän kerrassaan, +että hän oli auran perässä astuskellut, ennenkun otti laukun selkäänsä. +He olivat niin yksimieliset, sopivat niin hyvin yhteen, niinkuin +Silvine hymyillen tuumaili. Henriette hoiti hänen jalkaansa kuten +ennenkin arkailematta. Hän oli vielä surupuvussa; hän ei ajatellutkaan +enää löytävänsä onnea maailmassa. + +Mutta Jean uneksi paljonkin ollessaan yksinään pitkät iltapäivät. Hän +oli Henriettelle sanomattoman kiitollinen, kunnioitti häntä melkein +kuin pyhimystä, ajatus, joka rakkauteen vivahtikaan, oli hänestä kuin +pyhyyden loukkaamista. Ja kumminkin hän ajatteli, että elämä olisi +paratiisi, jos hänellä olisi vaimo, niin hellä, niin herttainen, niin +oivallinen kuin Henriette. Hänen onnettomuutensa, ikävät vuodet +Rognesissa, vaimon surullinen kuolema -- koko eletty aika herätti +hänessä kaipauksen hämärän toivon tulla onnelliseksi kerran vielä. + +Hän painoi silmänsä kiinni, ja puolihorroksissa uneksi asuvansa +Rémillyssä, omistavansa tarpeeksi suuren maatilan, jossa onnellisena +eleli vaatimattoman vaimonsa ja perheensä keskuudessa. Untahan se oli, +ei se ilmisissä koskaan toteudu. + +Ei hän muuten luullut voivansakaan enää rakastaa, hän oli vain ystävä, +joka piti paljon Henriettestä sen tähden, että hän oli Mauricen sisar. + +Mutta tuo unelma avioliitosta oli hänelle lohdutuksena, hoivana, se jäi +tuollaiseksi mielikuvaksi, joka elämässä ei konsanaan toteudu, mutta -- +joka kuitenkin sulostuttaa monta synkkää hetkeä. + +Henriette ei edes haaveksinut rakkautta. Tuo kauhea tapaus +Bazeillesissa oli tuoreessa muistissa. Jos uusi tunne oli herännyt +hänen sydämmessään, niin se oli aivan hänen tietämättään; se oli +noussut taimelle, vaan ei sana, ei silmäyskään sitä ilmaissut. Ei hän +edes tiennyt omaksi huvikseen istuvansa tuntikausia Jeanin vuoteen +vieressä ja lukevansa uutisia, jotka vain surettivat kuulijaa. Hänen +kätensä ei ollut koskaan vavahtanut, kun sattui Jeanin kättä +hipaisemaan; ei hänelle koskaan ollut juolahtanut mieleen, että kukaan +häneen enää rakastuisi. Unhotusta, lohdutusta hän etsi rauhallisesta +pikku huoneesta. Kun hän sairastaan siellä hoiti ja vaalieli +hiljaisena, toimekkaana, rauhoittui hän ajatellessaan, että veli kohta +palajaa, kaikki on silloin hyvästi, lopulta he kuitenkin, kaikki kolme, +elävät onnellisina eivätkä eroa milloinkaan. Levollisena ja +luottavaisena hän puhuu tulevaisuudesta, hänestä se oli ihan +luonnollista, että kävisi niinkuin hän ajatteli -- hän ei sen +pitemmältä sitä punninnut, eihän hän tiennyt antaneensa Jeanille +sydäntään. + +Mutta kun hän eräänä päivänä oli sairashuoneesen lähtemässä, huomasi +hän keittiössä preussiläisen kapteenin ja kaksi upseeria -- hän +kauhistui, veri hyytyi suonissa, ja hän tiesi nyt, miten paljon hän +Jeanista piti. Ne tiesivät nyt varmaan nuo miehet, että sairas oli +siellä, ne tulivat nyt vaatimaan häntä pois, ne vangitsevat hänet ja +vievät Saksaan nääntymään linnassa. Hän kuunteli, koko ruumis vapisi, +sydän oli pakahtua. + +Kapteeni, lihava mies, joka joltamoisenkin sujuvasti puhui ranskaa, +nuhteli Fouchardia ankarasti. + +-- Tämä menee jo liian pitkälle. Se on julkeutta! Olen itse tullut +teille ilmoittamaan, että jos sellaista vielä kerran tapahtuu, niin en +jätä sitä rankaisematta. + +Ukko töllisteli siinä suu auki eikä ollut ymmärtävinään niin mitään. + +-- Mitä tarkoitatte, herra kapteeni...? + +-- Elkää ärsyttäkö minua! Te tiedätte hyvin hyvästi, että ne kolme +lehmää, jotka meille sunnuntaina möitte, olivat pilautuneita ... +nii-in, ihan pilautuneita ... ruttoon kuolleita, koska ne ovat +myrkyttäneet sotamiehet -- kaksi on jo heittänyt henkensä. + +Fouchard huudahti muka harmissaan: pilautuneita ... minun lehmäni! +Sellaista lihaa ... murakkaa, maukasta, parasta, mitä eläissänne olette +nähnyt ... lihaa, joka kelpaa vaikka sairaan ravinnoksi! + +Hän huusi ja peuhasi ja selvitti, että oli rehellinen mies, joka +ennemmin leikkaisi omaa lihaansa kuin möisi huonoa. Kolmekymmentä +vuotta oli hän ollut teurastajana eikä vielä kukaan ollut milloinkaan +kyennyt moittimaan hänen tavaraansa kelvottomaksi -- eikä häntä voida +syyttää pettäneen ketään painossa eikä lihan hyvyydessä. + +-- Lehmät olivat terveitä kuin jänikset, herra kapteeni, ja jos teidän +sotamiehenne sairastavat vatsatautia, niin on se liiasta syömisestä +taikka lienee joku hyväkäs pistänyt pataan myrkkyä... + +Suu kävi kuin rokkapata ja samaan suuntaan tulvasi sieltä olettamisia +jos jonkinlaisia, niin että kapteeni vihdoin tuskastuneena keskeytti +hänet. + +-- Tarpeeksi jo tästä! Olen varoittanut, tiedätte tehtävänne. Ja vielä +yksi asia: me epäilemme teitä kaikkia, koko kylän asukkaita, että +suositte Dieuletmetsän sala-ampujia, jotka taas toissapäivänä ampuivat +meiltä vahdin kuoliaaksi. Kuulkaa, olkaa varuillanne! Muuten se +ystävyys tulee vielä kalliiksi. + +Preussiläisten mentyä kohautteli Fouchard olkapäitään, virnistäen hyvin +halveksivasti. Pilautunutta lihaa -- totta kaiketi -- pilautunutta +lihaahan hän oli heille myönyt, eiväthän ne häneltä muuta olleet +saaneetkaan! Kaikki raadot, jotka talonpojat olivat hänelle tuoneet, +itsekuolleet eläimet, joita ojista oli löydetty ... hm, eikö se hyvin +kyllä kelvannut mokomille syöttiläille? + +Hän iski ilkeästi silmää Henriettelle, joka jo vähän rauhoittui. + +-- Ja sittenkin on ihmisiä, jotka ihan vasten silmiä sanovat minulle, +etten ole isänmaan ystävä! Tehkööt samalla tavalla, myökööt +pilautunutta lihaa ja ottakoot ökämaksun. Ei isänmaan ystävä! Ehkäpä +olen lehmänraadoilla tappanut preussiläisiä enemmän kuin moni sotamies +pyssyllään! + +Jean tuli hyvin levottomaksi, kun sai kuulla, mitä oli tapahtunut. Jos +saksalaiset virastot rupeavat epäilemään Rémillyläisten ja +Dieuletmetsän sissien vetävän yhtä köyttä, niin saattavat ne minä +hetkenä hyvänsä tulla huoneita tarkastamaan ja löytävät hänet. Hän oli +tulisessa tuskassa, sillä hän ei missään nimessä olisi tahtonut saattaa +talonväelle harmia, vielä vähemmän ikävyyksiä Henriettelle. Mutta +Henriette pyysi ja rukoili, kunnes Jean vihdoin myöntyi viipymään vielä +muutamia päiviä, sillä haava parani niin hitaasti eikä hän muutenkaan +ollut niin voimissaan, että olisi kyennyt kulkemaan pohjoiseen tai +Loiren armeijaan, joka oli äsken muodostettu. + +Joulukuun puoliväliin mennessä he viettivät surullisimmat, ikävimmät +päivänsä koko yhdessä-olonsa aikana. Pakkanen oli niin kova, että pieni +tulisija ei enää kylliksi lämmittänyt huonetta. Kun he ikkunasta +näkivät, miten paksulti lumi peitti maan, ajattelivat he Mauricea, joka +oli kuin haudattu jäiseen Pariisiin, eivätkä he mitenkään tietoa +hänestä saaneet. Lakkaamatta sama kysymys: mitä hän teki; miksei hän +sanaakaan kirjoittanut? Eivät uskaltaneet sanoa, mitä epäilivät: hän +oli haavoitettu, oli sairas -- kenties kuollut. Sanomalehtien niukat +tiedot eivät suinkaan heitä rauhoittaneet. Monet hyökkäykset olivat +onnistuneet -- ne tiedot kuitenkin heti ilmoitettiin vääriksi -- mutta +joulukuun 2 päivänä -- tiesi huhu -- oli kenraali Ducrot voittanut +Champignyn taistelussa, seuraavana päivänä hänen jo kuitenkin täytyi +jättää asemansa ja peräytyä Marnen toiselle puolelle. Paljoa +vaarallisempi vihollinen ahdisti nyt Pariisia -- nälänhätä; samoin kuin +jo ennemmin raavaseläimet, olivat nyt jo perunatkin tiukassa -- kaasua +eivät enää yksityiset saaneet käyttää -- kadut olivat pimeät -- ja +niitä valaisivat nyt ristiin rastiin sinkoilevat kranaatit. + +Ei kukaan heistä syönyt, ei juonut ajattelematta Mauricea ja tuota +kahta miljoonaa raukkaa, jotka olivat elävänä haudatut Pariisiin. + +Ylt'ympäri maan, niin hyvin pohjois- kuin keski-Ranskasta tuli yhtä +surullisia tietoja. + +Pohjoisessa oli 22:n armeijan-osaston, joka oli muodostettu +nostoväestä, muutamista rekryyttikomppanioista sekä sotamiehistä ja +upseereista jotka olivat pelastaneet nahkansa Sedanissa ja Metzissä, +täytynyt luovuttaa Amiens ja peräytyä Arrasiin päin, Rouenkin oli +vuorostaan joutunut vihollisten käsiin -- ilman että tuo kourallinen +epäjärjestyksessä oleva, harjautumaton joukko tosiperään olisi +yrittänytkään sitä puolustaa. + +Keski-Ranskassa oli Loire-armeijan voitto Coulmiersissa marraskuun 3 +päivänä elvyttänyt toivoa: Orléans valloitettiin viholliselta, +baijerilaiset ajettiin pakoon, Etampesin kautta marssittiin Pariisia +pelastamaan. Mutta joulukuun 5 päivänä prinssi Fredrik Kaarle valloitti +Orléansin uudelleen -- halkaisi Loire-armeijan kahtia, kolme sen +osastoa vetäytyi Vierzoniin ja Bourgesiin ja kaksi kenraali Chanzyn +johdolla Mansiin peräytyi kunniakkaasti, taisteli kokonaisen viikon. +Preussiläiset olivat kaikkialla. Dijonissa, ja Dieppessä, Mansissa ja +Vierzonissa. Melkeinpä joka aamu kuuli aina jonkun linnoituksen +antautuneen. + +Syyskuun 28 p:nä menetettiin Strassburg, -- neljäkymmentäkuusi päivää +sitä oli piiritetty, kolmekymmentäseitsemän pommitettu, -- muurit +murskana, ja talot raunioina, muistopatsaat pirstaleina -- siinä +hävityksen jälet. + +Laonin linna oli lentänyt ilmaan, Toul antautunut ja niitä seurasivat +surusaatossa: Saissons ynnä 128 kanuunaa, Verdun ja 136, Neufbrisach ja +100, La Fère ja 70, Montmédy ja 65. Thionvillesta nousivat liekit; +kaksitoista viikkoa hurjasti vastustettuaan avasi Pfalzburg porttinsa. +Koko Ranska oli tulessa, kanuunain jyminä ja pauke näytti sen +kerrassaan hävittävän. + +Muutamana aamuna kun Jean välttämättömästi tahtoi lähteä, tarttui +Henriette hänen käteensä ja pakotti hänet jäämään, huudahtaen +epätoivoisesti ei, voi ei, ei! Minä rukoilen teitä, elkää jättäkö minua +yksin!... Te olette vielä liian heikko, odottakaa muutama päivä... Minä +lupaan laskea teidät paikalla, kun lääkäri sanoo teidän olevan siksi +voimissanne, jotta jaksatte taistella. + + + + +V. + + +Muutamana kylmänä joulukuun iltana olivat Silvine ja Prosper pienen +Kaarlon kanssa talon suuressa keittiössä; Silvine ompeli, Prosper +laittoi ruoskaa. + +Kello oli seitsemän; he olivat syöneet päivällisen kuuden aikana +odottamatta Fouchardia, joka luultavasti oli viivähtänyt Raucourtissa, +jossa oli puute lihasta. Henriette oli mennyt sairashuoneeseen; sinä +yönä oli hänen valvontavuoronsa. Lähtiessään oli hän muistuttanut +Silvineä lisäämään hiiliä Jeanin tulisijaan. + +Ulkona oli pilkkopimeä, vaikka maa oli lumivalkoinen. Ei niin ääntä +kuulunut lumisesta kylästä. Huoneessa nirahti Prosperin veitsi, kun hän +uutteraan näverti ruoskanvarteen kaikellaisia koristuksia. Silloin +tällöin vaipui veitsi polvelle ja hän jäi katselemaan keltakutrista +lasta, joka unisena nuokkui tuolilla. Lapsi viimein nukkui ja silloin +oli vielä hiljaisempaa. Äiti siirti hiljaa kynttilän syrjään, ettei se +lapsen silmiä häikäisisi; sitten hän vaipui ajatuksiinsa, mutta ompeli +kuitenkin ahkerasti. + +Prosper katkaisi äänettömyyden. + +-- Kuuleppas Silvine, minulla olisi vähän sanomista sinulle. Odotin +siksikun olisimme kahden kesken. + +Silvine katsahti levottomana. + +-- Kas niin. Anna anteeksi, että puhun asioista, jotka tekevät sinut +surulliseksi, vaan parastahan on, että tiedät sen ajoissa. Rémillyssä +näin minä kirkon luona tänä aamuna Goliathin yhtä selvästi kuin nyt +näen sinut... Se oli varmaan hän, sillä minä katsoin häneen ihan vasten +silmiä. + +Silvine kalpeni, hänen kätensä vavahtivat ja hän parkasi tuskallisesti: +voi hyvä jumala, hyvä jumala! + +Varovasti Prosper sitten kertoi, mitä päivän pitkään oli saanut tietää. +Kukaan ei enää epäillyt -- Goliath oli vakoilija; hän oli asettunut +sille seudulle asumaan oppiaksensa tarkoin tuntemaan tiet ja +varokeinot. Muistettiin miten hän asui Fouchardin luona, miten yhtäkkiä +katosi, ja mitä hän oli toiminut Beaumontissa ja Raucourtissa päin. Ja +nyt hän oli palannut, oli Sedanin päällikkökunnalle antanut salaisia +tietoja, käveli taas kylissä ja näytti siltä kuin nyt olisi hänen +tehtävänään ilmiantaa muutamia, verottaa toisia ja pitää huolenaan, +että kansa antoi kaikki mitä siltä vaadittiin. Sinä aamuna oli hän +ollut kovin röyhkeä Rémillyssä, kun muuan jauholähetys oli myöhästynyt. + +-- Nyt sen tiedät, lisäsi Prosper, tiedät, mitä teet, kun hän tulee +tänne. + +Kauhistuen Silvine hänet keskeytti: luuletko hänen tulevan? + +-- No, se nyt on varma. Tietysti hän on utelias; ei ole lasta koskaan +nähnyt, ja tietää hyvin kyllä että se on olemassa. Ja olethan +_sinä_ täällä, tottakai hän sinua tahtoo tavata ... ja ... ja +ethän sinä niin ruma ole. + +Silvine viittasi häntä vaikenemaan. + +Lapsi oli herännyt ja nosti päätään. Unisilmin hän katseli ympärilleen. +Yhtäkkiä lensi hälle päähän, mitä oli kuullut kylän poikain hokevan, ja +hyvin vakasena selitti hän: + +-- Preussiläiset ovat sikoja! + +Äiti sieppasi hänet syliinsä ja likisti häntä vasten rintaansa. Voi, +tuota pikku raukkaa! -- hänen ilonsa ja hänen tuskansa, jota hän koko +sydämmestään rakasti. Kyyneleet tulvivat silmiin, kun hän lapseensa +katsoi, hän kärsi, kärsi syvästi, kun kuuli toisten lasten leikkiessään +nimittelevän häntä "preussiläiseksi". Silvine suuteli häntä ikäänkuin +työntäisi sanat takaisin. + +-- Kuka sinua on opettanut niin pahasti puhumaan? Sellaista ei saa +sanoa, kultaseni! + +Kaarlo nauroi, että oli tikehtyä ja hoki kuten ainakin itsepäinen +lapsi: preussiläiset ovat sikoja! + +Mutta kun hän näki äitinsä itkevän, heittäytyi hän hänen kaulaansa ja +itki, hänkin. Jumala, jumala! Joko uusi onnettomuus taas häntä kohtaa? +Eikö siinä jo ollut kypikyllä, kun oli menettänyt Honorén, elämänsä +ainoan toivon? Tuleeko nyt toinen kuin maan alta ja saattaa hänet +turmioon? + +-- Tuleppas nyt, kultaseni, sanoi hän, niin vien sinut maata. Rakastan +minä sinua sittenkin, -- ethän sinä tahallasi mieltäni pahoita. + +Prosper jäi yksin. Hän oli ahkerasti näverrellyt ruoskanvartta, ettei +muka olisi Silvineä huomaavinaankaan. + +Kaarlo oli tavallisesti ennen maata menoaan käynyt sanomassa hyvää yötä +Jeanille, hyvälle ystävälleen. Kun Silvine sinä iltana, kynttilä +kädessä meni Jeanin huoneeseen, istui sairas vuoteellaan ja tuijotti +pimeyteen. Hän ei siis nukkunut? Ei, hän mietiskeli kaikellaista, +olihan siihen aikaa hiljaisena talviyönä ja yksinään. Ja sillaikaa kun +Silvine pani hiiliä tulisijaan, leikitteli Jean Kaarlon kanssa, joka +kieppurehti vuoteella kuin kissan poikanen. Hän tiesi Silvinen +kohtalon, häntä säälitti tuo oivallinen, onneton tyttö, joka niin +paljon sai kärsiä sen miehen tähden, jota oli rakastanut, ja jolla ei +ollut muuta lohdutusta kuin pieni poikaraukka, joka samalla oli äidin +suurin suru. Silvine oli työnsä päättänyt. Kun hän otti lapsen +vuoteelta, huomasi Jean hänen punaiset silmänsä. + +Mitä oli tapahtunut? Mikä hänen mieltänsä taas pahoitti? + +Silvine ei sanonut; toiste hän kyllä kertoisi, jos sikseen sattuu. +Suuri luoja! Eihän hänellä enää ole mitään iloa maailmassa! + +Silvine oli juuri lähtemäisillään Kaarlon kanssa, kun ulkoa kuului +ääniä ja askeleita. Jean hämmästyi ja kuunteli. + +-- Mitä se? Se ei ole Fouchard, en kuullut kärrin rätinää. + +Huoneestaan käsin oli Jean oppinut seuraamaan talon toimia; hän tunsi +pienimmänkin liikkeen. Hän kuunteli ja virkkoi yhtäkkiä: ne ovat +Dieuletmetsän miehiä, jotka tulevat ruokavaroja hakemaan. + +-- Sitten menen paikalla antamaan heille, sanoi Silvine ja meni, +jättäen hänet pimeään. + +He koputtivat keittiön ovelle. Prosper oli yksin eikä siis mielellään +olisi avannut. Kun isäntä ei ollut kotona, pelotti häntä -- vielä siinä +hänen vastattavakseen joutuisi kaikki, kukapa ne tuntemattomat takaa. +Onneksi Fouchardin kärrin jyrinä jo kuului ja ukko itse sai vastuuttaa +vieraat. + +-- Vai niin. Tekö kolme siellä olette. Mitäpä teillä kärrissä on? + +Sambuc, laiha roikale, sininen liiankin väljä pusero päällä, ei +kuunnellut vanhusta toisella korvallaankaan, vaan oli ihan vimmoissaan, +kun Prosper, hänen "siveä herra veljensä", joksi hän häntä nimitti, nyt +vasta "hyväntahtoisesti" avasi oven. + +-- Kuuletko, sinä junkkari! Olemmeko me kerjäläisiä, koska meitä +tuollaisessa säässä seisotat ulkona? + +Prosper kohautti olkapäitään aivan tyynesti, ei sanonut halaistua sanaa +ja vei hevosen talliin. + +Fouchard kurkisti heidän kärriinsä: ahah, teillä on siinä kaksi +itsekuollutta lammasta. Onpa hyvä, että kylmää, muuten ne eivät -- piru +vie -- kovin hyvälle lemahtele. + +Cabasse ja Ducat, Sambucin molemmat apulaiset, jotka häntä kaikilla +retkillä seurasivat, panivat vastaan. + +-- Nehän ovat vain kolmen päivän vanhoja! ehätti toinen, vilkkaasti +kuin ainakin provencelainen. Raffinin talossa ne ovat kuolleet, siellä, +jossa kaikki eläimet sairastavat. + +-- _Procumbit humi bos_, lausui juhlallisesti toinen, entinen +asianajaja, joka mielellään pisti latinaa. + +Fouchard punalteli päätään ja väitti tavaraa vähän liian pilautuneeksi. +Viimein hän meni keittiöön, jonne miehet seurasivat. + +-- No, olkoon menneeksi, tyytykööt siihen, mitä saavat ... onneksi ei +Raucourtissa ollut lihaa ainoaksikaan kyrsäseksi. Ja nälkä paras ruuan +särvin. + +Oikeastaan hän olikin mielissään ja huusi Silvinelle, joka tuli +panemasta Kaarloa maata: tuoppas lasia, niin juodaan tässä Bismarckin +onnettomuudeksi! + +Fouchard oli varsin ystävällinen Dieuletmetsän miehille, jotka jo kolme +kuukautta olivat maanteillä ammattiaan harjoittaneet; hämärissä he +lymypaikoistaan pujahtivat, surmasivat ja ryöstivät preussiläisiä, +mitkä käsiinsä saivat taikka veroittivat talonpoikia, kun milloin ei +preussiläisiä ollut saatavana. Ne olivat koko seudun kauhuna, varsinkin +sentähden kun saksalaiset virastot asukkaille kostivat jokaisen +vahtisotilaan kuoleman ja vartijaston ryöstämisen; preussiläiset, näet +syyttivät asukkaita noitten konnain suosimisesta, sakottivat heitä, +vangitsivat kylänvanhimmat, polttivat talot. Kyllä hehkui kyläläisten +mieli antaa ilmi Sambuc joukkoineen, vaan eivät uskaltaneet, sillä +mistäpä sen tiesi minkä tien polvessa sitä hengestään pääsisi, jollei +yritys onnistuisi. + +Fouchard oli mainion keinon keksinyt, hän kävi heidän kanssansa +kauppaa. He kuleksivat ristiin rastiin koko ympäristön ja keräsivät +hänelle ojista ja navetoista itsestään kuolleita eläimiä. Puolentoista +peninkulman alalla ei kuollut ainoatakaan päätä, jota he eivät yön +aikana olisi hänelle tuoneet. Ja hän maksoi heille ruokavaroissa, +varsinkin leipänä, jota Silvine ihan sitä varten leipoi. Ei hän heistä +välittänyt, mutta itsekseen hän sentään heitä ihaili: ne olivat +rohkeita nuo miehet, eivät pelänneet jumalaa, eivät paholaista. Ja +vaikka hän preussiläisistä suuresti hyötyi, iloitsi hän joka kerran kun +kuuli, että taaskin oli muutaman töppöset olleet taivasta kohti. + +-- Maljanne! hän sanoi ja he kilistivät lasiaan. + +Sitten hän käsiselällään pyyhkäsi suutaan, virkkoi: kuulkaahan! Niistä +kahdesta ulaanista, jotka Villecourtin luona päätönnä löydettiin, on +ollut aika metakka. Tiedättehän, että Villecourt eilisestä asti palaa? +Se on rangaistukseksi, he sanovat, sillä kylässä olette saaneet olla +katon alla. Mutta olkaapas nyt varovaisia elkääkä heti tulko tänne. +Tuomme leivät sinne... + +Sambuc kohotteli olkapäitään ja nauraa hohotti kohti kurkkua. + +-- Tottakai -- ottakootpas hiiren hännästä kiinni, preussiläiset!... + +Mutta yhtäkkiä hän kiivastuneena täräytti nyrkillä pöytään että lasit +helisivät. + +-- Ulaanit! Se oli hiivatin hyvä saalis! Mutta -- piru vie -- kymmentä +vertaa enemmän sormeni päitä syyhyttää, kun muistan tuon kirotun koiran +-- vakoilijan, joka tässä teillä palveli... + +-- Goliathinko? kysyi Fouchard. + +Silvine, joka jo istui työ kädessä, säpsähti, neula putosi kädestä, hän +oli kalman kalpea ja kuunteli. + +-- Goliath juuri -- roisto! Kyllä se heittiö tuntee Dieuletmetsän kuin +viisi sormea ja saattaa meidät kohta kauniisti kiikkiin. Tänään oli hän +Croix de Maltessa kehastellut hankkivansa meidät käpälälautaan +kahdeksassa päivässä. Se hirtehinen se näytti baijerilaisille tien +ennen Beaumontin tappelun alkua; ettekö usko? + +-- Se on niin totta kuin minä tässä! toisti Cabasse. + +-- _Per amica silentia lunae_, lisäsi Ducat, jonka latina aina +toisinaan nyrjähti. + +Mutta Sambuc iski nyrkkiä pöytään. + +-- Kirottu lurjus! Jos vain tiedätte missä hän maleksii, niin +ilmoittakaa minulle; kyllä minä toimitan hänen kallonsa Maasiin, +juomaan veljenmaljaa ulaanien kanssa. Ja -- piru vie -- sanassani +pysyn! + +Kaikki vaikenivat. Silvinen päätä huimasi. Kalpeana hän katsoa tuijotti +miehiin. + +-- Siitä emme huoli puhua, sanoi Fouchard varovasti. Maljanne! ... ja +hyvää yötä! + +He olivat toisen pullon tyhjentäneet. + +Prosper, joka tallista palasi, nosti leipäsäkin kärriin. Mutta hän ei +edes vastannut, käänsi selkänsä vain, kun hänen veljensä ja ne toiset +lähtiessään huusivat: hyvää yötä ... kohta tavataan! + +Seuraavana päivänä kun Fouchard aamiaisen jälkeen oli yksin kotona, +tuli Goliath itse ihka elävänä. Hän oli entisenlainen: suuri ja +harteikas ja punakka ja yhtä tyytyväisen näköinen kuin ennenkin. +Fouchard vähän kuin hämmästyi hänen tulostaan, vaan ei ollut niinä +miehinään. Hän tirkisteli vain, kun preussiläinen kursailematta +vääntäysi häntä tervehtimään. + +-- Hyvää päivää, Fouchard! + +Nyt hän vasta oli tuntevinaan hänet. + +-- Vai niin, sinäkö se olet? Etpä laihtunut ole sitten viime näkemän. +Kylläpä oletkin pulskistunut! + +Goliath oli oikein uomi karkeassa sinisessä nutussaan ja samanvärisessä +hatussaan. Hän puhui ranskaa ihan sujuvasti, hitaasti, pitkäveteisesti +kuin seudun rahvas ylimalkaan. + +-- Niin, minähän tässä olen. Tottahan tulin tervehtimään teitä, +Fouchard, kun kerran näillä main oleksin. + +Ukko oli varuillaan. Mitä ihmettä hän siellä teki? Näinköhän tietäisi +Dieuletmetsän miesten illallisen käynnin? Tottapa vielä selviää. Mutta +koska toinen oli kohtelias, niin oli parasta mitata samalla mitalla. + +-- No, koskapa sinä olit kiltti ja pistäysit minua katsomaan, niin +juodaanpa lasillinen vanhain aikain muistoksi. + +Itse hän haki pullon ja kaksi lasia. Sydäntä ihan vihloi, kun hän +ajatteli viinin paljoutta, joka tuhlautui, vaan minkäs sille mahtaa -- +täytyy tarjota, jos mieli kestitä vieraita. Ja samat kilistämiset, +aivan samat menot muutenkin kuin illalla. + +-- Maljanne, Fouchard! + +-- Maljasi, poikani! + +Goliath oli kuin kotonaan. Hän tarkasteli ja katseli taloa ikäänkuin +entisiä muistoja uudistaakseen. Hän ei kuitenkaan virkkanut mitään +entisistä, ei nykyisistä. Puhuttiin pakkasesta ja miten paljon se työtä +haittasi -- oli toki satanut lunta, ei ollut enää hyönteisistä ristiä. +Sivumennen hän pahoitteli, kun muualla Rémillyssä oli häntä pelätty, +halveksittu. Hyvä jumala -- jokainenhan valvoo isänmaansa parasta niin +hyvin kuin voi. Mutta nämä ranskalaiset olivat toisinaan niin +kummallisia. + +Fouchard tarkasteli silmäkulmainsa alta Goliathia, joka rauhallisena ja +tyytyväisenä siinä jutteli -- ja siihen päätökseen ukko tuli, ettei tuo +hyväntahtoinen sielu pahaa aikonut. + +-- Vai yksin te nyt olette kotona, Fouchard? + +-- En; enpä niinkään. Silvine on lehmiä ruokkimassa. Etkös tahdo tavata +Silvineä? + +Goliath rähähti nauramaan. + +-- Totta tosiaan... Silvinen tanttahan minä oikeastaan tulinkin tänne. + +Fouchard nousi paikalla -- oikein tuntui hänestä hyvältä -- ja huusi +kaikin voimin: Silvine! Silvine hoi! Täällä joku tahtoo tavata sinua. + +Ja hän meni menojaan tyytyväisenä; kyllä se Silvine estää, ettei +Goliath tee mitään ikävyyttä. Kun mies vielä vuosien perästä on noin +pikeytynyt, niin ei hän ole vaarallinen vieras. + +Silvine ei ollenkaan hämmästynyt, kun keittiöön tullessaan näki siellä +Goliathin. Kynnyksellä hän oikaisihe; koko sydämmestään vihasi hän +tuota miestä, joka siellä niin muka hyväntahtoisesti hymyili. + +Goliath oli hämillään. + +Pikku Kaarlo, joka Silvinen jälestä juosta kipitti, tarttui äitinsä +hameeseen ja kurkisteli sen takaa vierasta. + +Kiusallista oli vaitiolo. + +Goliath katkaisi äänettömyyden. + +-- Tämäkös on pienokainen? hän kysyi mielistellen. + +-- Tämä, oli Silvinen lyhyt, kuiva vastaus. + +Taas äänettömyyttä. Pari kuukautta ennen pojan syntymistä oli hän +lähtenyt; hän tiesi hyvin hyvästi olevansa isä, mutta lastansa hän näki +ensi kerran. Nyt hän mukamas selvittäisi -- olihan hän kunnon mies ja +täysi oikeus hänellä oli toimia niinkuin oli tehnyt. + +-- Kyllähän minä käsitän, että sinä olet vihainen minulle, Silvine. +Mutta se ei ole oikeutettua... Kun minä läksin -- ja saatoin sulle +siten suuren surun, ei se ollut oma syyni; tiedäthän, etten saa +toimiani itse määrätä. Esimiehiä täytyy totella. Vaikka he olisivat +käskeneet minun taivaltaa sata peninkulmaa, olisi minun täytynyt +totella heitä... Kovasti se minuun koski, kun en saanut sinulta +jäähyväisiä ottaa ... vaan minkä sille tein. En tiennyt varmasti, tokko +palajaisin, mutta sitä kuitenkin toivoin ... ja tässä nyt olen. + +Silvine oli kääntänyt päänsä pois ja katseli ikkunasta; hän tarkasteli +kinoksia ja näytti päättäneen, ettei kuuntelisi Goliathin puheita. +Hänen välinpitämättömyytensä ja kylmyytensä saattoivat preussiläisen +hämilleen. + +Goliath keskeytti selityksensä: olethan sinä ... somistunut +entisestäsi. + +Silvine oli todellakin kaunis siinä seisoessaan: suuret, kirkkaat +silmät, kaunis, musta takka, joka kehyksenä hänen päätään ympäröi. + +-- Kas niin, oleppas nyt kiltti. Tiedäthän sinä, etten sulle pahaa suo. +Jollen sinua rakastaisi, en olisi jalallani tähän taloon astunut. Ja +kun nyt olen täällä ja kaikki on hyvästi, niin ollaan taas ystävät +kuten ennen muinoin ... vai mitä? + +Silvine peräytyi pari askelta ja katsoi häntä vakavasti silmiin. + +-- Ei ikinä. + +-- Miksikä ei? Sinä olet vaimoni -- ja lapsi -- hän on meidän. + +Silvine katsoi häneen suoraan, ja päätöksessään järkähtämättömänä sanoi +hitaasti: parasta on, että välimme selviytyy. Te tunsitte Honorén?... +Minä rakastin häntä, en ole koskaan ketään toista rakastanut. Hän on +kuollut. Te surmasitte hänet... Sedanissa... En koskaan tule +_teidän_ omaksenne -- en koskaan ... en, en ikinä. + +Hän nosti kätensä kuin vannoakseen ja hän oli puhunut niin vihaisella +äänellä, että Goliath ihan tyrmistyi eikä uskaltanut enää sinutella +häntä. + +-- Sen tiedän, sanoi Goliath, että Honoré on kaatunut. Hän oli kelpo +poika... Mutta -- herra jumala -- eihän se ole minun syyni, että hän on +kuollut; sellaista on sota... Ja siksipä juuri -- kun hän on poissa -- +ei ole mitään estettä ... ja muistakaa, Silvine ... en ole väkisin -- +te suostuitte itse... + +Hän ei lopettanut lausetta, kun näki Silvinen, jonka kasvoissa kuvautui +syvin itsensä halveksiminen ja epätoivo. Hän peitti käsillään silmänsä +ja huudahti: niin, niin ... voi hyvä jumala!... Sepä se minut hulluksi +tekee. Miksi suostuin, kun rakastin toista! En muista mitään, olin niin +suruissani, ihan menehtymäisilläni, kun Honoré lähti ja ehkäpä sen +tautta, kun te aina puhuitte hänestä ... luulin teidänkin hänestä +pitävän... Voi hyvä jumala, miten monta unetonta yötä olen sitä +ajatellessani viettänyt ja kuumia kyyneleitä virtanaan vuodattanut! On +hirmuista, kun on tehnyt sellaista, jonka tahtoi tekemättömäksi eikä +jälestäpäin tiedä, miksi niin menetteli. Hän antoi anteeksi, hän sanoi, +että joll'eivät nuo kirotut preussiläiset häntä surmaa, menemme sodan +loputtua naimisiin. Ja te luulette, että minä olisin teidän +mielitiettynne! En, vaikka pääni pölkylle pantakoon, en sittenkään ... +en, en ikinä! + +Goliath synkistyi! Ennen oli Silvine ollut niin myöntyvä ja nyt -- nyt +hän järkähtämättä pysyi päätöksessään. Niin hyväluontoinen kuin Goliath +olikin, oli hän päättänyt saada Silvinen omakseen. Hän oli nyt yksin, +hän ei voimaansa käyttänyt, -- sillä hän oli luonnostaan varovainen ja +kavala. Roteva mies -- ei kuitenkaan käyttänyt ruumiin voimaa. Hän +keksi toisen keinon. + +-- No, -- koska ette minusta välitä, otan pojan. + +-- Pojan...? + +Kaarlo, jonka Silvine oli aivan unohtanut, riippui vielä hänen +hameessaan itku kurkussa. Goliath nousi ja läheni lasta. + +-- Olethan sinä minun poikani vai mitenkä? Pikkunen preussiläinen? -- +Lähdeppäs minun kanssani? + +Silvine kietoi kätensä lapsen ympärille ja likisti häntä vasten +rintaansa. + +-- Lapseni -- preussiläinen! Ei; hän on ranskalainen, hän on Ranskassa +syntynyt! + +-- Ranskalainen! -- Katsokaapas häntä ja minua! Olemmehan toistemme +näköiset kuin kaksi vesipisaraa. Luuletteko häntä itsenne näköiseksi? + +Silvine tarkasti tuota vantteraa miestä kuin näkisi hänet ensi kerran +-- tukka ja parta vaalea ja kähärä -- punaposkinen -- silmät siniset ja +kiiltävät kuin lasi. + +Totta se oli, totta. Pienokaisella oli samallainen keltainen tukka, +samallaiset pyöreät posket, samallaiset siniset silmät -- saksalaisten +tunnusmerkki. Hän tiesi hyvin, että oli mustine hiuksineen aivan toisen +näköinen. + +-- Minä olen hänen äitinsä ja hän on minun! sanoi Silvine +kiihoittuneena. Ranskalainen hän on eikä koskaan opi sanaakaan kirottua +saksaanne ... niin, ranskalainen hän on ja kerran vielä hän surmaa +teidät kaikki -- kostaa teille niiden kuoleman, jotka meiltä olette +riistäneet! + +Pikku Kaarlo puristi häntä kaulasta ja parkui: äiti, äiti! Minua +pelottaa. + +Goliath ei nähtävästi tahtonut nyt mitään ikävyyksiä -- hän poistui +lapsen luota ja sanoi päättävästi Silvinelle: paina mieleesi, Silvine, +mitä nyt sanon... Minä tiedän kaikki mitä täällä eilen tapahtui. +Dieuletmetsän sala-ampujat käyvät teillä kuin kotonaan -- Samhuc tämän +talon rengin veli -- roisto, -- saa leipää teiltä. Tiedänpä senkin, +että Prosper-renki -- on afrikkalainen jääkäri, karkulainen -- ja on +meidän omaisuuttamme. -- On täällä toinenkin sotilas -- sairas, jota +salaatte -- ja jonka minä yhdellä ainoalla sanalla voisin lähettää +Saksan linnoihin... Minulla on tarkat tiedot -- Silvine... + +Kauhistuneena Silvine kuunteli. Pienokainen hänen kaulassaan yhä +vaikeroi: äiti, äiti, voivoi! -- vie minut pois -- minua niin pelottaa! + +-- Olkoon menneeksi! jatkoi Goliath, minä en ole ilkeä enkä tahdo +kiusata -- sen sinä tiedät -- mutta ole varma, että vangitutan vanhan +Fouchardin ja kaikki muut, jollet ensi maanantaina päästä minua +huoneeseesi. Ja pojan minä lähetän kotiin äitini luokse, joka siitä +tulee hyvilleen. Koska rikoit välimme, -- niin hän on minun. +Ymmärrätkös? Kun ei täällä sitten ole ketään häntä puolustamassa, niin +ei muuta kuin tulen ja otan hänet. Minä kukko linnassa -- teen, mitä +tahdon!... No, mitäs arvelet? + +Silvine ei äännähtänyt. Hän puristi poikaa yhä lujemmin itseään vasten, +ikäänkuin olisi pelännyt menettävänsä hänet jo paikalla. Ja silmistä +loisti leppymätön viha. + +-- No niin. Annan sulle kolme päivää miettimisajaksi... Jätä huoneesi +ikkuna auki -- se, joka on hedelmätarhaan päin... Jos se on kiinni +seitsemän aikaan maanantai-iltana, annan seuraavana aamuna vangita +kaikki talossa olevat miehet ja otan pojan... Hyvästi siksi, Silvine! + +Tyynenä hän lähti pois. Mutta Silvine seisoi samassa paikassa kuin +kivettynyt ja hirmuisia ajatuksia pyöri hänen päässään -- hän luuli +järkensä menettävänsä. Ja koko päivän myrsky raivosi hänen sielussaan. + +Pois hän aikoi ensin lähteä poikineen -- pois avaraan maailmaan ... +minne tie vie; -- mutta minnekkä hän yön tullen joutuisi, millä +elättäisi itsensä ja lapsensa. Ja preussiläisethän kiertelivät +kaikkialla, ne ottaisivat hänet kiinni ja toisivat kenties takaisin. + +Sitten hän arveli puhua Jeanille, kertoa Prosperille ja Fouchardille, +mutta eperöi eikä uskaltanut. Näinköhän he eivät uhraisi häntä oman +päänsä päästimeksi? Ei; ei kellekkään hän virkkaisi mitään -- yksin hän +selvittäytyisi vaarasta, koska itse oli siihen antautunut itsepäisesti +kieltäytyen. + +Mutta mitä hän keksisi? Miten ehkäisisi onnettomuuden? Hänen +omatuntonsa ei sallinut, että hänen tauttaan niin monta ihmistä joutui +perikatoon -- ei ainakaan Jean, joka oli niin hyvä Kaarlolle. + +Aika kului -- seuraava päivä läheni loppuaan eikä hän keinoa keksinyt. +Työnsä hän toimitti, siisti keittiön, hoiti lehmät, laittoi ruuan ja +hiljaisuudessa varttui viha Goliathiin ja levisi kuin myrkky joka +hermoon. Goliath oli katkeroittanut hänen elämänsä, syössyt hänet +häpeään. Jollei tuota inhottavaa viettelijää olisi ollut, odottaisi hän +Honoréta -- Honoré eläisi ... ja he olisivat onnelliset. + +Millä äänellä Goliath oli ilmoittanut, että Silvine oli hänen +vallassaan! Mutta sehän olikin totta; ei ollut enää lainvalvojia, ei +tuomaria, johon olisi vedonnut -- vahvimmalla oli oikeus puolellaan. + +Voi, hyvä jumala! -- jospa hän olisi vahvin -- jospa panisi +preussiläisen kiinni, silloin kuin hän vain tulisi -- kiinni hänet, +joka toisia uhkasi! + +Lapsi oli ainoa koko maailmassa, josta hän enää välitti; -- +_hänen_ lapsensa se oli -- isällä ei ollut mitään tekemistä nyt +enemmän kuin ennenkään. Hän ei ollut sen miehen vaimo -- viha hänessä +kiehui ja katkeruus häntä ajatellessaan. Mieluimmin hän surmaisi ensin +lapsensa ja sitten itsensä kuin antaisi pojan hänelle. + +Totta hän tarkoitti sanoessaan hänelle, että pienokainen on +ranskalainen, jota kasvatetaan vihaamaan isänsä kansaa -- eikä hän +muuta toivonutkaan kuin pojan varttumista ja kuvitteli jo mielessään, +miten Kaarlo suureksi tultuaan pyssy kädessä hyökkää maansa +verivihollisia vastaan. Yksi ranskalainen lisäksi -- ranskalainen, joka +tuottaa preussiläisille tuhoa ja turmiota! + +Yksi ainoa päivä oli enää jälellä. Hänen _täytyi_ päättää... Jo +ensi silmänräpäyksessä oli hirmuinen ajatus välähtänyt hänen sekavissa +aivoissaan: hän puhuu Dieuletmetsän miehille -- ilmoittaa Sambucille, +milloin saa käsiinsä preussiläisen. + +Mutta se oli vain pikainen välähdys; se oli liian raakaa, hirmuista -- +hän ihan sysäsi sen ajatuksistaan. Olihan Goliath kuitenkin hänen +lapsensa isä! Hän ei voinut jättää häntä murhaajille. + +Mutta mikäli maanantai läheni, sikäli tunkihe mieleen sama ajatus -- se +kiusasi ja ahdisti -- ei antanut hetken rauhaa -- se kävisi niin +helposti ja pian... Kun Goliath olisi poissa, eivät Jean, Prosper ja +Fouchard vanhus tarvitse mitään pelätä ja Kaarlon hän saisi omanaan +pitää -- kukaan ei lasta häneltä riistäisi. + +Olipa hänellä vielä toinenkin syy, vaikkei hän itsekkään siitä ollut +selvillä -- se tuli hänen sisimmästä sydämmestään: hän tahtoi hävittää +kaikki, joka muistutti häntä lapsensa isästä? kun _hänet_ saa +poistetuksi, on samalla hänen oma erehdyksensä unohdettu -- hän saa +yksin pitää lapsensa. Koko sen päivän hän hautoi samaa ajatusta, hän ei +päässyt siitä enää irti -- ei voinut päättääkkään; -- ihan tahtomattaan +ja tietämättään hän mietti järjestään hankkeensa pienimmätkin +tapahtumat. + +Ajatus oli jo liian valtava -- hän ei sitä enää punninnut -- ja kun hän +toimeen ryhtyi, liikkui hän kuin unissaan, totteli vastustamattomasti +toista, vierasta tahtoa. + +Sunnuntaina oli Fouchard ilmoittanut sala-ampujille lähettävänsä +leipäsäkit Boisvillen kivilouhokseen, yksinäiseen paikkaan kahden +kilometrin päähän kylästä; ja kun Prosperilla oli muutakin tehtävää, +lähetti hän Silvinen niitä viemään. + +Eikö sallimus sitä määrännyt? Sinä hän ainakin sen piti. Hän puhutteli +miehiä; -- pyysi heitä seuraavana iltana tulemaan Rémillyyn, -- +tyynesti ja levollisena hän asiansa Sambucille esitti. Päivällä hänestä +sitten taas sallimus oli murhan puolella. Fouchardia oli haettu +Raucourtiin eikä hän sanonut joutuvansa sieltä ennen kahdeksaa -- +elkäät odottako päivälliselle. Sitten oli muuan sairaanhoitaja +sairastunut ja hänen sijaansa kutsuttiin Henriette, jonka vuoro olisi +ollut vasta tiistaina. + +Jean ei koskaan lähtenyt huoneestaan, vaikka mitä olisi kuullut. Oli +siis vain jälellä Prosper, joka saattaisi asiaan sekautua, eikä hän +suvainnut, että sillä tavalla monta ihmistä liittoutuu yhtä vastaan. +Mutta kun hän näki veljensä tulevan apulaisineen, poistui hän, sillä +hän ei kärsinyt silmissään noita inhottavia olentoja; hän meni maata, +veti peiton kasvoilleen ja jouduttautui nukkumaan, ettei mitään kuulisi +eikä näkisi.. + +Kello oli kolmea neljännestä vailla seitsemän, eikä Kaarloa mitenkään +yrittänyt saada nukkumaan. Tavallisesti hän jo heti syötyään tuuskahti +pöytää vasten. + +-- Katsoppas nyt, kultaseni, sanoi Silvine, joka oli vienyt poikansa +Henrietten huoneesen, tässähän sinä nyt nukut makeasti Henriette-tätin +omalla tilalla. + +Mutta sepä se poikaa juuri huvittikin, hän pehnasi tilalla ja nauroi +katketakseen. + +-- Ei, ei ... äiti kulta, jää tänne leikkimään, äiti... + +Silvine koetteli häntä tyynnyttää, hyväili ja puheli lempeästi: +nukuppas nyt, kultaseni ... nukuhan ... niin olet äitin oma kiltti +poika. + +Viimeinkin poika nukkui, naurussa suin. Silvine ei ollut häntä +riisunut, levitti vain lämpimän peiton hänen päälleen ja lähti +panematta ovea lukkoon -- pienokainenhan nukkui aina niin raskaasti. + +Silvine ei ollut mielestään koskaan ollut niin tyyni. Hän oli niin +päättäväinen, liikkuikin niin keveästi kuin henki, joka on ruumiista +irtautunut -- hän ei tuntenut sitä salaperäistä sisällistä voimaa, joka +häntä toimesta toiseen johti. Hän oli jo laskenut Sambucin sekä +Cabassen ja Ducatin sisään ja määrännyt, että heidän täytyi olla aivan +hiljaa. Hän vei heidät omaan huoneeseensa ja asetti heidät molemmin +puolin ikkunaa, jonka aukasi, vaikka ilma oli kylmä. Oli pilkkopimeä; +lumesta vähän valoa heijasti huoneeseen. Kuolon hiljaisuus kaikkialla +-- minuutit pitkät kuni ijankaikkisuus. Viimein kuului askeleita; +Silvine meni keittiöön, istuutui sinne ja odotti, liikkumatonna +tähystäen kynttilän liekkiä. + +Kului vielä kotvanen; Goliath kierteli kartanoa uskaltamatta sisään. +Hän luuli tuntevansa Silvinen hyvästi, oli rohennut tulla vain +revolveri aseena. Mutta hän aavisti pahaa, hän avasi ikkunan ihan auki, +pisti päänsä siitä ja huudahti puoliääneen: Silvine! Silvine! + +Ikkuna oli auki -- sehän merkitsi, että hän oli asiaa ajatellut, ja +että hän suostui. Goliath ihan siitä ihastui, vaikka hän sittenkin +olisi mieluummin suonut, että Silvine olisi ollut häntä vastassa ja +haihduttanut hänen epäilyksensä. Fouchard oli varmaankin kutsunut +häntä. + +Hetkisen kuluttua hän sanoi hieman kovemmin: Silvine! Silvine! + +Ei vastausta -- ei niin sanaa. Hän kiipesi ikkunalaudalle ja meni +huoneesen. Hän aikoi Silvineä odottaessaan pistäytyä tilalle +lämmittelemään, sillä ulkona oli tavattoman kylmä. + +Yhtäkkiä kuului liikettä, rajua painiskelemista, jytäkkää, hillittyjä +kirouksia ja korinaa. Sambuc oli tovereineen hyökännyt Goliathin +niskaan, mutta vaikka heitä oli kolme, eivät he sittenkään paikalla +voittaneet tuota jättiläistä, jonka voimat vaaranhetki moninkertaiseksi +suurensi. Raivokkaasti, hengästyneenä he painiskelivat kaikki neljä +pimeässä, pienessä huoneessa, niin että jäsenet ruskivat. Onneksi oli +revolveri pudonnut lattialle. + +-- Nuoraa, nuoraa! ähkyi Cabasse. Ducat ojensi Sambucille nuorankimpun, +joka hänellä oli mukanaan. + +Nyrkin iskuja ja potkauksia ei säästetty, kun mies pantiin nuoriin: +ensin sidottiin jalat yhteen, sitten kädet sivuille ja viimeksi +nuoritettiin koko ruumis solmuisella nuoralla, joka vedettiin niin +tiukasti, että solmut painuivat syvälle lihaan; mies oli kuin verkossa. +Hän huusi hellittämättä. + +-- Kitas kiinni! karjasi Ducat. + +Ei niin ääntä kuulunut, sitten kun Cabasse vanhalla, sinisellä +nenäliinalla hänen suunsa tukki. + +Viimein he saivat hengähtää; he kantoivat hänet kuin minkähän mytyn +keittiön suurelle pöydälle, samalle, jossa kynttilä oli. + +-- Kirottu preussiläispakana! kirosi Sambuc ja pyyhki hikeä otsaltaan. +Sitä ei ollut niinkään helppo voittaa. Kuuleppas, Silvine, sytytäppäs +toinen kynttilä, että saa oikein tarkasti katsella tuota helvetin +lurjusta -- preussiläistä vakoojaa! + +Kalmankalpeana Silvine nousi ja totteli Sambucia; ääntä päästämättä hän +sytytti kynttilän ja asetti sen pöydälle. Goliath lepäsi kuin ruumis, +kynttilä molemmin puolin päätä. + +He katsoivat toisiinsa: Goliath kauhistuneena ja rukoillen, mutta +Silvine ei ollut häntä ymmärtävinään. Hän peräytyi kaapin luo ja seisoi +siinä jäykkänä, päättäväisenä, kylmänä kuin jääpalanen. + +-- Pahuus on multa sormen purrut, murahti Cabasse, jonka sormesta vuoti +verta. Vaan kyllä minä tässä näytän... + +Hän kohotti jo revolveria, jonka oli Silvinen huoneen lattialta +löytänyt, vaan Sambuc tempasi sen häneltä. + +-- Ei, tuhmuuksia ei! _Me_ emme ole roistoja niinkuin +preussiläiset; me olemme tuomaria, kuuletko sinä, preussiläiskoira! Me +tutkimme asiaasi. Eläkä pelkää, me olemme suvaitsevaisia, sinä saat +puolustautua, vaan et itse, sillä jos side suustasi päästetään, tulet +sinä niin suurisuiseksi, ettei tässä ole korvillaan. Maltahan, niin +määrään sulle asianajajan ja sen sellaisen, että kelpaa! + +Hän haki kolme tuolia, pani ne vierekkäin, järjesti jotain, jota sanoi +tuomioistuimeksi. Itse hän istuutui keskelle, molemmat apulaisensa +kahden puolen. + +Sambuc nousi seisomaan ja puhui hitaasti ja ivallisesti, mutta +vähitellen ääni muuttui vihaiseksi ja kostonhimoiseksi. + +-- Minä olen yhtaikaa tuomarina ja yleisenä syyttäjänä. Se ei ole aivan +oikeuden mukaista, vaan meitä ei ole tarpeeksi monta jäsentä. Siis ... +minun syytökseni on se, että sinä olet tullut Ranskaan meitä +vakoilemaan, olet häpeällisesti pettänyt meidät ja sillä maksanut +leivän, jota meillä söit. Sillä sinä olet meidän tappioittemme alku ja +syy, sinä olet se samanen petturi, joka Nouartin tappelun jälkeen +öiseen aikaan opastit baijerilaiset Dieuletmetsäin läpi Beaumontiin. +Siihen ei kykene kukaan muu kuin se, joka kauvan on paikkakunnalla +asunut ja tuntee jok'ainoan polun. Meillä on varmat tiedot: sinun on +nähty johtavan tykkiväkeä pitkin inhoittavimpia teitä, ihan lätäköitä, +että on kahdeksin hevosin täytynyt panna kanuunia vetämään. Eipä +ottaisi uskoakseen -- ken on ne tiet nähnyt -- että sotajoukko on siitä +kulkenut. Ja jollet sinä olisi tunkeutunut tänne ja pettänyt ja myönyt +meitä, ei hyökkäys Beaumontiin olisi koskaan onnistunut, emme koskaan +olisi nähneet Sedanin päivää ja olisimme lopuksi ehkä antaneet teille +selkään! En puhu mitään nykyisistä alhaisista toimistasi, miten julkeat +näyttäytyäkkään täällä, antaen ilmi ja pelotellen asukkaita. Sinä olet +suurin konna maailmassa ... minä vaadin kuolemanrangaistusta. + +Kaikki vaikenivat. + +Sambuc istuutui ja jatkoi: minä nimitän Ducatin puolustajaksesi. Hän on +ollut asianajajana ja olisi korkeallekkin kohonnut, jollei olisi +antanut himoillensa valtaa. Siitä näet, ettemme sinulta mitään kiellä, +olemme oikein kohteliaita. + +Goliath ei voinut sormeaankaan liikuttaa. Armoa rukoillen hän katsoi +satunnaiseen puolustajaansa, -- tuskanhiki valui hänen otsaltaan. + +-- Hyvät herrat, sanoi Ducat, syytetty on todellakin julkein konna +tässä maailmassa enkä minä mistään nimestä olisi ottanut häntä +puolustaakseni, jollen hänen puolustelukseen voisi mainita, että kaikki +hänen kansalaisensa ovat samallaisia roistoja. Katsokaa häntä! Hän on +niin hämmästyneen näköinen. Hän ei ymmärrä sitä rikokseksi. Ranskassa +ei edes tikulla liikuteta vakoilijaa, mutta hänen kotimaassaan on +vakoilijan ammatti erinomaisen kunniakas toimi; sillä tavalla siellä +paraiten isänmaata palvellaan. Rohkenen vielä lausua, hyvät herrat, +etteivät he taida niin väärässä ollakkaan. Jalot tunteemme ovat meille +luonnollisesti kunniaksi, vaan pahinta on, että ne vievät meitä +tappiosta tappioon. _Quos vult perdere Jupiter dementat_, jos niin +rohkenen lausua. Tuomitkaa itse, hyvät herrat! + +Hän istuutui. + +Sambucilla oli sananvuoro: entä sinä, Cabasse -- mitä sinulla on +syytettyä vastaan tai hänen puolustuksekseen? + +-- Minusta, virkkoi provencelainen, tässä pidetään liian pitkiä +puheita, kun on tuon konnan tilin selvitys kysymyksessä. Olen kokenut +yhtä ja toista maailmassa, vaan en pidä siitä, että oikeudesta tehdään +pilaa, siitä seuraa onnettomuus. Minä äänestän kuolemaa! + +Juhlallisena nousi Sambuc seisalleen. + +-- Onko se teidän kummankin mielipide? Siis kuolema? + +-- Kuolema, kuolema! + +He siirtivät tuolit pois, ja Sambuc meni Goliathin luokse. + +-- Tuomio on julistettu, sinun pitää kuolla. + +Korkealle leimahti kynttiläin liekki ja valaisi Goliathin tuskan +vääntämiä kasvoja. Hän olisi huutanut: armoa! Hän koetti kaikin voimin +pusertaa kieleltään sanat, jotka olivat ihan tukeuttaa hänet, mutta +kaikista ponnistuksista oli vain seurauksena, että suusta pursuava +vaahto kasteli läpimäräksi suun edessä olevan sinisen nenäliinan. +Inhakkaa oli nähdä, miten mies virui pöydällä liikkumatonna kuin +ruumis, kuolemaan tuomittuna eikä saanut suustaan sanaakaan +puolustukseksi tai selvitykseksi. + +Cabasse kohotti revolverin. + +-- Ammunko? kysyi hän. + +-- Ei, elä, siitä hän liiaksi ihastuisi. + +Hän kääntyi Goliathiin ja sanoi: sinä et ole mikään sotilas, sinuun ei +kannata luotia tuhlata. Teurastetaan sinut -- kirottu koira -- petturi +-- vakooja! + +Hän kääntyi ja sanoi kohteliaasti: lainaisittekohan meille soikon, +Silvine? + +Silvine ei ollut siihen asti liikahtanut paikaltaan. Hän seisoi +jäykkänä kuin kanto, hän ei tajunnut, mitä ympärillä tapahtui, hän yhä +vain mietti samaa, jota jo kaksi päivää oli mielessään hautonut. Ja kun +hän kuuli soikkoa pyydettävän, totteli hän vaistomaisesti, meni samassa +kellariin ja toi sieltä paikalla suuren soikon, saman, jossa hän +tavallisesti pesi pikku Kaarlon vaatteita. + +-- Tehkää hyvin ja pankaa se pöydän alle -- tuonne toiseen päähän! + +Hän laski soikon lattialle, ja kun hän kohottautui, katsoivat he taas +toisiinsa, hän ja Goliath. Kurjasen katse rukoili armoa -- selvästi +siinä kuvautui kuoleman kauhu. + +Mutta nainen oli kuollut. -- Silvinen valtasi kokonaan yksi ajatus, +yksi toivo -- tuon miehen kuolema, joka oli hänelle sama kuin pelastus. +Hän asettui taas kaappia vasten. + +Sambuc oli avannut pöydänlaatikon ja vetäsi sieltä suuren, terävän +veitsen, jota lihaa leikatessa käytettiin. + +-- Koskapa sinä olet sika, niin minä teurastan sinut niinkuin sian. + +Hän ei pitänyt kiirettä, keskusteli kaikessa rauhassa Cabassen ja +Ducatin kanssa, mitenkä olisi parasta tehdä. Vieläpä siinä kiista +syntyi, kun Cabasse väitti, että hänen kotipuolessaan, Provencessa, +teurastetaan sikoja pää alaspäin, mutta Ducat vastusti sitä raakana ja +epämukavana. + +-- Sysää hänet reunemmaksi, että veri vuotaa soikkoon eikä roisku +lattialle! + +Goliath työnnettiin ihan pöydän laidalle ja Sambuc ryhtyi työhön +tyynenä ja varovasti. Hän kääri hihansa ja sivalsi veitsellä -- +kerralla meni kurkku poikki. Kaulasuonesta pulppusi veri kuin +suihkulähteestä ja vuoti soikkoon. + +Hän oli menetellyt varovasti, ainoastaan muutamia veripisaroita +roiskahti lattialle. Kuolema ei niin pian seurannut, vaan +kuolemankamppausta ei tarvinnut nähdä, sillä nuora oli vahvaa, ja +ruumis pysyi ihan liikkumatonna. Ei nykäystä, ei korahdusta. Kasvot oli +kuolontuska vääntänyt, pisara pisaralta veri niistä väheni, kuolema löi +niihin leimansa -- kalvo laskeutui silmille, katse sammui. + +-- Kuulkaapas Silvine, pesusienen me vielä tarvitsisimme! + +Silvine ei liikahtanut, silmät seisoivat päässä, kuin lattiaan +naulattuna hän siinä tuijotti, kädet ristissä rinnalla ja kurkkua +puristi kuin rautakahleilla. + +Yhtäkkiä hän sitten huomasi Kaarlon vieressään. Lapsi oli tarttunut +hänen hameeseensa, -- oli herännyt, saanut oven auki ja kenenkään +huomaamatta pujahtanut keittiöön. + +Kuinka kauvan hän lieneekään seisonut siellä äitin takana? + +Hänkin sen näki. Silmille valahtaneitten hiusten alta tähystelivät +hänen suuret siniset silmänsä punaista veripintaa, joka vähitellen +täytti soikon. Ehkä se huvitti häntä. Luultavasti hän ei alussa +ymmärtänyt, mitä tapahtui. Mutta varmaankin se hänestä sitten tuntui +inhakalta, vaistomaisesti hän tajusi nähneensä teoista kauheimman, +sillä yhtäkkiä hän kirkasi: äiti, äiti! Minua pelottaa -- tule pois! + +Silvine hätkähti, ruumis tärisi kuin virran päällä, hän tuskin kesti +jaloillaan. Se oli liikaa; kauhu vei häneltä voimat, pyyhkäsi +jännityksen, joka kaksi päivää oli häntä pitänyt pystyssä. Luonto +voitti, hän oli taas nainen, hän hyrskähti itkuun. + +Rajusti hän tempasi lapsen syliinsä ja puristi häntä rintaansa vasten. +Ja hän juoksi pois, pakeni, hän ei tahtonut nähdä, ei kuulla enempää, +hän tahtoi piiloutua synkimpään soppeen, halusi kuolla, vaipua maan +alle... + +Samana hetkenä Jean rohkaseutui ja avasi huoneensa oven. Vaikkei hän +koskaan tiedustellut, mitä talossa tapahtui, kummastutti häntä outo +edes takaisin vaahtautuminen ja kovaääninen puhe. Ja hänen luokseen, +hänen rauhaisaan huoneeseensa Silvine pakeni, nyyhkyttäen, hapset +hajalla, niin peräti toivotonna, että Jean alussa ei saanut sanaakaan +selvää hänen katkonaisista sanoistaan. Hän huitoi monta kertaa +käsillään ikäänkuin jotain kauheaa olisi tahtonut luotaan karkoittaa. + +Viimein Jeanille kaikki selvisi. Hän näki väijymisen, teurastuksen, +äitin ja pienokaisen hänen vieressään katsomassa, isän sidottuna +pöydällä, kurkussa ammottava haava, josta veri vuoti soikkoon. Vexi +hyytyi hänen suonissaan, sydän jähmettyi. Hyvä jumala, miten inhottava +sota on! Se muuttaa ihmiset pedoiksi, kylvää vihaa, kastelee pojan isän +verellä ja tekee kansakunnat verivihollisiksi! Kamala kylvö -- +kauhistuttava sato! + +Silvine oli vaipunut tuolille, suuteli pienokaista herkiämättä ja hoki +myötäänsä: poikaparkani, nyt ei kukaan sano sinua preussiläiseksi!... +Poikaparkani, nyt ei kukaan sano sinua preussiläiseksi! + +Fouchard pääsi nyt keittiöön. Hän oli vaatien koputtanut ovelle, +viimein täytyi hänet laskea. Ei hän suinkaan ilokseen kotiin palannut +-- näki pöydällä ruumiin, jonka pää retkotti pöydän laidalta, ja soikon +verta täynnä. Hän oli jo luonnostaan kiivaanlainen, nyt hän ihan +vimmastui. + +-- Kirotut roistot! Ettekö osanneet ulkopuolella pysytellä +sikamaisuuksinenne? Minun taloni ei ole sikolätti ... eikä ihmisten +asunnoita saa ryvettää moisilla teurastuksilla! + +Sambuc puolustelihe ja selvitteli, mutta ukko ei tyyntynyt. Vihaisena +ja samalla peloissaan hän jatkoi: ja mihinkä minä kätken ruumiin? Se on +kaunista -- työntää ruumis toisen ristiksi eikä ajatella seurauksia. +Jos nyt vahti tulee tarkastamaan, niin olen minä kauniisti kiinni. +Mutta siitähän te viis välitätte mitenkä minulle käy!... Vaan jollette +paikalla töytyytä ruumista täältä, niin on meillä -- piru vie -- tilit +vielä tekemättä! Ota sinä päästä, toinen jaloista tai vaikka miten, +mutta rivakasti; kolmen minuutin perästä ei hänestä niin hiuskarvaa saa +olla jälellä täällä! + +Sambuc sai vihdoin Fouchardilta säkin, vaikkei hän kernaasti mitään +hellittänyt. Huonoimman hän kuitenkin valitsi ja selitti päälliseksi, +että sekin oli liian hyvä preussiläiselle. Mutta Cabassella ja +Ducatilla oli täysi työ, ennenkun saivat Goliathin säkkiin; ruumis oli +liian pitkä ja paksu ja jalat roikkuivat ulkona. Sitten hänet +kannettiin käsikärriin, jolla he tavallisesti kulettivat leipää. + +-- Maasiin me hänet lähetämme, siitä saatte olla varma! selitti Sambuc. + +-- Vaan sitokaa kaikella muotoa pari kunnon kiveä koipiin, ettei se +piru pinnalle kohoa, raivosi Fouchard. + +Ruumissaatto katosi pimeyteen; ei kuulunut muuta kuin käsikärrin narina +öisessä hiljaisuudessa. + +Sambuc vannoi isänsä pään kautta, että oli sitonut kaksi suurta +kivimöhkälettä ruumiin jalkoihin -- mutta yhtäkaikki se kellui vedessä. + +Kolme päivää myöhemmin preussiläiset löysivät säkin ruohikosta +Pont-Maugisin luota ja joutuivat ihan raivoon, kun avatessaan näkivät +siinä miehen, joka oli teurastettu kuin sika. Kauheasti uhkaillen he +etsiskelivät ilkityön tekijöitä. + +Luultavastikin olivat muutamat kyläläiset lörpöttäneet, koska eräänä +iltana vangittiin kylänvanhin ja Fouchard vanhus, joita syytettiin +pitäneen yhtä sissien kanssa ja siinähän ne olivat Goliathin murhaajat. + +Ja silloin Fouchard käyttäytyi todellakin erinomaisesti, hän oli ihka +tyyni ja rauhallinen, sillä hän tiesi, että vaitioleva kaikki voittaa. +Levollisena hän lähti, pyytämättä edes pienintäkään selitystä. +Tottapahan selviää! + +Lähitienoilla kerrottiin ihan yleisesti, että hän oli preussiläisiltä +ansainnut kaupoissa suuret summat ja oli säkittäin kätkenyt rahaa +piilopaikkoihinsa. + +Henriette tuli hyvin levottomaksi, kun sai tapauksesta tiedon. Jean +pelkäsi vahingoittavansa isäntäväkeään ja tahtoi välttämättömästi +poistua, vaikka hän lääkäristä oli vielä liian heikko. Henriette sai +hänet kuitenkin jäämään vielä neljäksitoista päiväksi; hän joutui ihan +epätoivoon eroa ajatellessaan. + +Kun Fouchard vangittiin, oli Jean piiloutunut taloon ja siten +pelastunut, mutta vaara oli siltä yhtä suuri; voisivathan preussiläiset +minä hetkenä hyvänsä tarkastaa taloa ja minnekkä hän joutuisi silloin? +Enonkin kohtalo Henrietteä huoletti. Hän päätti sen tähden lähteä +muutamana aamuna Sedaniin puhuttelemaan Delaherchea, jonka luona +kerrottiin muutaman preussiläisen upseerin asuvan -- ehkä hän voisi +jotain vaikuttaa. + +-- Silvine, hän sanoi lähtiessään, hoida sairastamme hyvästi; anna +lihanliemi kello kaksitoista ja lääkkeet kello neljä. + +Silvine oli taas entisellään. Hän ja Prosper hoitivat taloa isännän +poissa ollessa, ja pikku Kaarlo naureskeli ja keikkui äitin ympärillä +niin kuin ennenkin. + +-- Olkaa huoleti, rouva, hän ei jää mitään vaille! Minä kyllä hänestä +huolen pidän! + + + + +VI. + + +Kauheasti oli taistelu ja kaupungin antautuminen tärisyttänyt Sedanin +asukkaita, mieli oli synkkä; päivä toisensa perästä kului, siitä oli +kohta neljä kuukautta. + +Delahercheläiset elivät entistä myöten. + +Mutta yksi huone tuossa suuressa rakennuksessa oli aivan kuin asumaton +-- se oli tehtailijan asumakerroksen toisessa päässä, kadunpuoleinen +huone, jossa översti Vineuil yhä sairasti. Toisista ikkunoista +tunkeutui niitä avatessa elämän melu ja hälinä, -- sairaan ikkunoista +eivät kaihtimet koskaan nousseet, ne olivat kuin kuolleet elämälle. + +Översti oli valittanut kilon häikäisevän silmiään; -- lieneekö +luulotellut, ei tiedetty, mutta hänen mielikseen poltettiin huoneessa +lamppua yötä päivää. + +Kaksi pitkää kuukautta oli hän virunut vuoteessa, vaikka, kuten +rykmentinlääkäri Bouroches tutkittuansa ilmoitti, ainoastaan nilkkaluu +oli halki, mutta haava ei ottanut parantuakseen, ja siinä sivussa +ilmaantui kaikenmoista muuta. + +Nyt hän jo oli jalkeella, mutta sielun ja ruumiin voimat olivat niin +murtuneet, niin mennyttä kalua, ettei hän väsymykseltä jaksanut muuta +kuin päivät päästään venyä leposohvalla uunin edessä ja katsella +liekkien kiemuroita. Hän laihtui, kuihtui varjoksi entisestä itsestään, +eikä lääkäri, joka häntä hoiti, keksinyt riutumisen syytä. + +Delaherchen vanha rouva oli paikalla valloituksen jälkeen samaten +sulkeutunut huoneeseen. Varmaankin he olivat sopineet, -- nuoruuden +ystävät -- etteivät sieltä lähtisi, niin kauvan kuin preussiläiset +majailivat talossa. Jotkut upseerit olivat vain pari kolme päivää +asustaneet siellä -- muuan kapteeni -- herra von Gartlauben näytti +jäävän määräämättömäksi ajaksi. Niitä asioita ei översti eikä vanha +rouvakaan ottanut puheeksi. + +Vaikka jo kahdeksankahdeksatta ikäinen, nousi vanha rouva ylös päivän +koittaessa, istuutui nojatuoliin uunin toiselle puolelle vastapäätä +ystäväänsä ja lampun himmeässä valossa neuloen sukkia köyhille +lapsille, mutta översti tuijotti toimetonna hiilokseen -- yksi ainoa +ajatus oli tyyten vallannut hänen mielensä. Tuskin paria kymmentä sanaa +he päivässä vaihtoivat; kun vanha rouva, joka kuitenkin liikehti +talossa, joskus sattui sanallakaan ilmaisemaan, mitä maailmassa +tapahtui, esti hänet översti siitä heti. Hän ei tiennyt mitään maailman +menosta, ei Pariisin piirityksestä, ei Loiren tappioista eikä muista +surusanomista. + +Mutta vaikka översti siten elävänä hautautui, vaikka hän sulki +korvansa eikä edes päivän valoa sietänyt, löysi kuitenkin isänmaan +suru ja ahdistus, kauhea kurjuus tiensä sinne, se tunkeutui kuin +seinäinraoista, sitä oli ilmassa, jota hän hengitti, -- sillä +syövyttävänä myrkkynä se päivä päivältä jäyti hänen ruumiinsa voimia ja +riisti häntä aina lähemmä ja lähemmä hautaa. + +Delaherche sitä vastoin eleli päivän valossa ja koetti kaikin mokomin +saada tehdastansa reilaan. + +Mutta työntekijät niinkuin ostajatkin olivat hapuiltavissa, eikä +hänellä ollut kuin joitakuita kangaspuita käymässä. Silloin pisti +hänelle päähän laatia ajan kuluksi luettelo tehtaanvaroista ja tehdä +muutamia kokeita, joita jo kauvan oli mietiskellyt. Samaan aikaan oli +hän saanut käsiinsä nuoren miehen, muutaman tuttavansa pojan, joka +taistelun jälkeen oli asettunut heille. Hänen nimensä oli Edmond +Lagarde ja oli Passyssa autellut isäänsä korutavarakaupassa; +ijältään hän oli kolmenkolmatta vanha, vaan näytti tuskin +yhdeksäntoistavuotiaalta. Sedanin tappelussa oli hän taistellut +kersanttina viidennessä linja-rykmentissä, otellut kuin karhu, ja +viiden aikaan iltapäivällä saanut Ménilportin luona viimeisistä +luodista haavan vasempaan käsivarteensa. Kun haavoitetut korjattiin +sairashuoneihin, oli Delaherche, auliisti kyllä, ottanut hänet +hoitoonsa. + +Sillä tavalla oli Edmond tullut perheeseen; hän asui ja söi siellä, oli +jo terve ja auttoi tehtailijaa kirjurina, kunnes pääsisi Pariisiin. + +Delaherche oli ottanut hänet siipiensä suojaan, ja sentähden +preussiläiset virastot antoivat hänen olla rauhassa, -- hän oli sitä +paitsi luvannut, ettei pakene. + +Hän oli vaaleaverinen, sinisilmäinen ja niin ujo, että punastui +yhtenään kuin nuori tyttö. Äiti oli häntä kasvattanut, oli jokaisen +vaivalla ansaitun pennin uhrannut hänen kouluuttamisekseen. Edmond +jumaloi Pariisia, halusi hartaasti sinne ja kertoi siitä pitkiä pätkiä +Gilbertelle, joka sisaren tavoin hoiti tuota kaunista nuorukaista. + +Paitsi häntä asui talossa uusi, äsken tullut vieras -- herra von +Gartlauben -- nostoväen kapteeni, jonka rykmentti oli tullut Sedaniin +vakinaisten joukkoin sijaan. + +Vaikkei hän ollut korkea-arvoinen, oli hän sentään mahtava henkilö, +sillä hänen sedällänsä, joka oli Reimsin kenraalikuvernöörinä, oli +piirissään rajaton valta. Hänkin rakasti Pariisia ja piti sitä suurena +kunnianaan, oli asunut Pariisissa ja tunsi tarkasti sen hienostuneen +elämän; keikarin naamariin peittyi hänessä synnynnäinen raakuus. Hän +käytti aina univormua, oli pitkä ja harteikas, läheni viidettäkymmentä, +vaan tekeytyi paljoa nuoremmaksi. + +Jos hän olisi ollut älykkäämpi, olisi hän saattanut olla vaarallinenkin +henkilö, mutta onneksi hän oli äärettömän itserakas ja itseensä +tyytyväinen, ei hänelle mieleenkään juolahtanut, että häntä pilkkana +pidettäisiin. + +Alussa olivat päivät kauheita, mutta tuota tuonnempana oli hänestä +Delaherchelle ja koko perheelle suurta hyötyä. + +Saksalaisia sotilaita oli tulvaamalla tulvannut Sedaniin, ja asukkaat +pelkäsivät joka hetki ryöstämistä. Mutta kohta vetäytyivät voittajat +Seinelaaksoon päin; jälelle jäi vain yksi vartijajoukko -- haudan +hiljaisuus vallitsi kaupungissa: talot olivat aina teljetyt, puodit +kiinni, kadut autiot; hämärän tultua kuului vain vahtisotilasten +raskaat askeleet ja rivot huudot. + +Ei kirjeitä, ei ainoatakaan sanomalehteä. Elettiin kuin suletussa +vankiluolassa, erotettuna muusta maailmasta, kaikesta tietämätönnä, +lakkaamattomassa tuskassa, pelolla ja vapistuksella odottaen uusia +onnettomuuksia. Ja päälliseksi olivat ruokavarat lopussa. + +Muutamana aamuna ei ollut enää leipää, ei lihaakaan; satojatuhansia +sotilaita oli tulvannut läpi paikkakunnan, koko tienoo oli kuin +heinäsirkkalauman hävittämä. + +Kahdeksi päiväksi riittivät enää kaupungissa ruokavarat, täytyi +turvautua Belgiaan, ja sieltä, naapurimaasta tuotiin nyt kaikki -- +eipähän liene hävityksen jälkeen tulli enää ollut rajalla esteenä. + +Muun hyvän lisäksi oli vielä joka päivä lakkaamattomia selkkauksia ja +rettelöitä preussiläisen päällikön ja paikallishallituksen välillä, +edellinen oli asettunut pormestarin asuntoon, jälkimmäinen piti +kokouksiaan raatihuoneella. Ei tullut apua, vaikka paikallishallituksen +jäsenet urhoollisesti puolustivat, väistyivät vain askel askelelta, -- +kaupunkilaiset olivat nääntymäisillään, sillä voittajain vaatimukset +kasvoivat kasvamistaan ja mielivalta oli verojen suuruuden määrääjänä. + +Paljon oli Delaherchellakin ensi alussa vastusta vihollisen upseereista +ja sotilaista, jotka hänen luonaan majailivat. Piippu suussa vaeltivat +kaikki kansallisuudet hänen huoneissaan. + +Ihan odottamatta tuli kaupunkiin joka päivä kaksituhatta, kolmetuhatta +miestä, jalkaväkeä, ratsuväkeä, tykkiväkeä, ja vaikka niillä ei ollut +oikeutta vaatia muuta kuin asunto ja polttopuut, täytyi vielä juosta ja +haalia niille syötävää. + +Kamalaan siivoon ne lähtiessään jättivät huoneet. Upseerit kotiutuivat +usein humalassa ja käyttäytyivät pahemmin kuin sotilaat. + +Ankara kuri esti kuitenkin ryöstämiset ja väkivaltaisuudet. Ainoastaan +kahta naista koko Sedanissa hätyytettiin. Vasta myöhemmin, sitten kun +Pariisi itsepintaisesti piti puoliaan, voittajat tiukensivat ohjaksia. +Preussiläisiä harmitti sodan pitkittyminen loppumattomiin, he olivat +levottomat, kun eivät olleet varmat maaseutulaisista, pelkäsivät +yleistä aseihin tarttumista, ja sen lisäksi oli vielä sissien susisota. + +Delaherchen luo oli juuri majoittunut eräs kyrassierimajuri, joka +saappaat jalassa maata rötkötti tilalla ja lähtiessään jätti huoneen +siihen siivoon, ettei edes uuninreunakaan jäänyt puhtaaksi; silloin +saapui kapteeni von Gartlauben muutamana iltana syyskuun loppupuolella, +rankkasateessa. + +Ensimmäinen tunti oli joltamoisenkin tuskallinen. Kapteeni puhui kovin +äänekkäästi ja vaati parasta huonetta, kävellen portaita ylös ja alas, +että sapeli helisi. Mutta kun näki Gilberten, muuttui hän kerralla, oli +sävyisä ja hillitsi itsensä ja kumarsi varsin kohteliaasti, kun kulki +hänen ohitsensa huoneeseensa. Häntä imarreltiin, hänen ympärillään +liehakoitiin, sillä kaikki tiesivät, että yhdellä ainoalla sanalla hän +sai Sedanin päällikön lievittämään raskasta verotaakkaa tai +vapauttamaan jonkun vangin. + +Hänen setänsä, Reimsin kuvernööri, oli äskettäin antanut ankaran +julistuksen, joka julisti piiritystilaan ja kuolemanrangaistuksen +jokaiselle, joka auttoi vihollisia joko vakoojana taikka opasti +saksalaisia joukkoja väärälle tielle taikka hävitti siltoja ja kanuunia +ja vahingoitti sähkösanomalankoja ja rautatienkiskoja. Vihollisia, -- +ne olivat ranskalaiset; kaupunkilaisten sydän oli pakahtua, kun tuo +suuri valkoinen paperi, joka oli liimattu päällikkökunnan portille, +tuomitsi heidän surunsa ja tuskansa ja isänmaanrakkautensa rikokseksi. + +Tarpeeksi olisi ollut jo siinä, kun saksalainen varustusväki +riemuhuudoilla ilmoitti heidän jokaisen tappionsa. + +Joka päivä toi uuden Jobin sanoman; suurten nuotioitten ääressä +sotilaat joivat ja mässäsivät kaiken yötä, mutta kaupunkilaiset, joiden +kello yhdeksästä täytyi olla kotonaan, istuivat sydän kurkussa pimeissä +taloissaan, peläten uusia onnettomuuksia. + +Juuri samallaisessa tilaisuudessa osottihe herra von Gartlauben +lokakuun puolivälissä hienotunteiseksi. + +Sinä aamuna kertoi huhu Sedanissa, että Loiren armeija oli saanut +loistavan voiton ja paraillaan marssi Pariisia pelastamaan. Usein +olivat ennenkin iloiset tiedot suruksi muuttuneet. Niin kävi nytkin. +Samana iltana jo saatiin tietää, että baijerilainen sotajoukko oli +anastanut Orléansin. + +Muutamassa talossa Maquakadun varrella vastapäätä tehdasta hoilottivat +sotilaat niin kauheasti, että se Gilberteä kiusasi. Kun kapteeni sen +huomasi, lähetti hän heti heitä kieltämään, sillä sellainen metakka oli +hänestä kerrassaan sopimatonta. + +Kuukauden kuluessa herra von Gartlauben monasti osottihe huomaavaiseksi +ja kohteliaaksi. + +Preussiläiset virastot olivat muutelleet kaupungin hallitusta, +äskettäin oli saksalainen nimitetty toiseksi pormestariksi, ja vaikka +hän oli kutakuinkin ihmisiksi, eivät rettelöt siltä loppuneet. + +Tavallisimmasti syntyi päällikkökunnan ja kaupunginhallituksen välillä +kiistoja vaunulähetyksistä, ja muutamana aamuna nousi ilmi riita, kun +Delaherche ei ollut lähettänyt kiesiään ja kahta hevosta. Pormestari +pistettiin kiinni muutamiksi tunniksi, ja Delaherche olisi saanut häntä +seurata, jollei herra von Gartlauben olisi estänyt. + +Toisen kerran taas hän sai myöstetyksi 30,000 frangin suuruisen sakon +maksun, joka oli määrätty suoritettavaksi siitä syystä, että +Villettesillan teossa muka vitkasteltiin. Sillan olivat preussiläiset +itse hävittäneet ja se oli loppumatonna ikävyyden lähteenä Sedanin +asukkaille. + +Mutta vasta Metzin antautumisen jälkeen oli Delaherche kiitollisuuden +velassa vieraalleen. Ukkosena iski tieto kaupunkilaisiin, se vei +kerralla heidän viimeisen toivonsa. Ja seuraavalla viikolla samosi taas +mahdottomia sotilasjoukkoja kaupungin läpi, suuri ihmistulva virtasi +Metzistä: ensin prinssi Fredrik Kaarlen armeija kulki Loiren rannoille, +sitten kenraali Manteuffelin marssi Amiensiin ja Roueniin päin sekä +lisäksi muita, joitten oli määrä mennä Pariisin piirittäjiä auttamaan. + +Monena päivänä olivat huoneet täpösen täynnä. Leipuri- ja lihapuodit +tyhjentyivät putipuhtaaksi, ei jäänyt niin leivänmurua tai luunsirua. +Kadut lemahtelivat ulolle, aivan kuin suuria eläinlaumoja olisi +kuleteltu. + +Maquakadun tehdas vain säilyi ihmislaumoilta, sillä ystävällinen käsi +sitä suojeli; ainoastaan muutamia siistiä korkea-arvoisia päälliköitä +siellä asui. + +Delaherche ei sen erän perästä kohdellut herra von Gartlaubenia niin +kylmästi kuin ennen. Toiset perheet pysyivät aivan erillään, eivät +laisinkaan seurustelleet luonaan asuvain vihollisten kanssa. Mutta +Delaherchestä, joka kaipasi seuraelämää, joka tahtoi olla iloinen ja +vilkas ja halusi nauttia elämästä, tuli ajan pitkään kovin tukalaksi +tuollainen jöröttäminen. Hän ei ollenkaan viihtynyt suuressa, +kiusallisen hiljaisessa ja ikävässä talossaan, jossa jokainen eli +omassa nurkassaan ja oli niin kylmän ja ynseän näköinen. + +Aluksi hän muutamana päivänä pysäytti herra von Gartlaubenin portaissa +ja kiitti häntä kaikesta avuliaisuudesta. Vähitellen he puhelivat sanan +tai pari aina tavatessaan ja muutamana iltana preussiläinen kapteeni +puhalteli savuja tehtailijan työhuoneessa, uunissa paloi tuli, huone +oli niin kodikas, ja kaikessa rauhassa he siellä juttelivat viimeisistä +uutisista. Kahden ensimmäisen viikon kuluessa ei Gilberte näyttäytynyt +ollenkaan. Kapteeni ei ollut hänestä tietävinään, mutta joka kerran kun +kuului liikettä viereisestä huoneesta, käänsi hän päätään sinnepäin. + +Hän koetti nähtävästi saada isäntäväkensä unohtamaan, että hän oli +voittajan puolta, hän ei ollut pikkumainen ja teki usein pilaa +veroista, joista vain aihetta siihen sai. Niinpä hän muutamana päivänä +nauroi makeasti, kun sai tietää, että oli vaadittu ruumisarkkua ja +siteitä. + +Kivihiiliä, öljyä, maitoa, sokeria, voita, leipää, lihaa, puhumattakaan +vaatteista, tulisijoista, lampuista, -- sanalla sanoen he olivat vailla +kaikkea, mitä syötäväksi tai muuten joka päivä tarvitaan -- silloin hän +vain kohautti olkapäitään: hyvä jumala, minkä sille voi! Tietysti +kaikki tuollainen oli ihan sietämätöntä, hän kyllä myönsi, että +saksalaiset vaativat _liikoja_, mutta -- sellaista on sota, ja +pitäähän sitä vihollisenkin maassa elää. + +Delaherche, jota nuo lakkaamattomat kiskomiset suututtivat, ei +ollenkaan salannut ajatuksiaan; joka ilta hän niitä tyyten tarkasteli +niinkuin ne olisivat olleet keittiölaskuja. Ainoa, josta he +kinastelivat, oli samanen miljoona, jota preussiläinen maaherra von +Rethel vaati Ardennesin piirikunnalta muka korvaukseksi Ranskan +sotalaivain tekemistä vahingoista ja hyvitykseksi Ranskassa asuvain +saksalaisten karkoittamisesta. 42,000 frangia tuli siitä Sedanin +osalle. + +Delaherche koetti kaikella tavalla todistaa, että se oli suurinta +vääryyttä: Sedan oli katsottava poikkeukseksi, se oli jo kärsinyt +yltäkyllin, tämä viimeinen oli ihan pois suunnilta! + +Paraimpina ystävinä he kuitenkin erosivat. Delaherche oli mielissään, +kun oli oikein saanut ladella, ja kapteeni tyytyväinen, että oli +osannut käyttäytyä kuin ihkapariisilainen. + +Muutamana iltana Gilberte iloisena ja vilkkaana pistäysi huoneeseen +aivan kuin sattumalta. Hän pysähtyi ja oli hämmästyvinään. Herra von +Gartlauben nousi paikalla, kumarsi kohteliaasti ja, hienotunteisesti +kyllä, heti väistyi. Mutta seuraavana iltana istui Gilberte +työhuoneessa kapteenin tullessa ja jäi sinne. + +Iloisia ja hupaisia iltoja he siitä lähtien kolmisin viettivät +työhuoneessa, ei salissa -- erotus oli hienon hieno. Tuota tuonnempana +sai saksalainen, joka oli harras soiton ja laulun ystävä, Gilberten +soittamaan. Rouva meni yksin saliin ja jätti oven auki. + +Talvi oli ankara, Ardennien tammihalot palaa leimusivat uunissa; +kymmenen aikana juotiin teetä ja puheltiin kuin vanhat tutut. Ja herra +von Gartlauben oli silmiä korvia myöten rakastunut tuohon iloiseen +nuoreen rouvaan, joka keimaili nyt samoin kuin ennen Charvillessä, +silloin kun kapteeni Beaudoin ystävineen siellä oli. + +Herra von Gartlauben oli erikoisen huolekas puvussaan ja erityisen +kohtelias, pieninkin suosionosote oli hänestä mieleen ja hän koetteli +kaikin tavoin, ettei häntä pidettäisi raakalaisena, sivistymätönnä +sotilaana, joka naisten seurassa ei ymmärrä käyttäytyä. + +Kahtia oli elämä jakautunut tuossa suuressa, pimeässä talossa +Maquakadun varrella. Ruoka-aikoina Edmond istua näpötti kainona ja +vastaili ykskantaan Delaherchen loppumattomiin kysymyksiin ja punastui, +kun Gilberte häneltä jotain pyysi, iltaisin kuunteli herra von +Gartlauben autuaallisena ja hymyhuulin Mozartin sonaattia, jota nuori +rouva salissa soitti; mutta viereisessä huoneessa, jossa översti de +Vineuil ja vanha rouva aikansa viettivät, oli niin hiljaista, niin +äänetöntä, ikkunat olivat peitetyt, kaihtimet eivät koskaan päästäneet +päivää huoneeseen, -- lampun himmeässä valossa se oli hautakammion +tapainen. + +Joulukuu lumineen peitti kaupungin valkoiseen vaippaan; mieltä +masentavat uutisetkin olivat vähän kuin jäätyneet. Sitten kun kenraali +Ducrot oli kärsinyt tappion Champignyssä ja Orléans menetetty, oli +jälellä vain yksi ainoa synkkä toivo: jospa talvi tulisi kostajaksi, +jospa lumihiutaleita tupruamalla tupruaisi, ja routa halkaisisi maan ja +se nielisi Saksan ja sen sotajoukot! + +Mutta rouva Delaherche oli saanut toisenkin surun syyn. Muutamana yönä, +kun hänen poikansa oli asioittensa tautta Belgiassa, oli hän Gilberten +huoneen ohi kulkiessaan kuullut sieltä hiljaista kuisketta, naurua ja +suuteloita. Kauhistuksissaan ja mieli kuohuksissa hän riensi +makuuhuoneeseensa. Ei ollut epäilemistä -- se ei ollut kukaan muu kuin +preussiläinen! Hän oli jo huomannut sen heidän silmäyksistään. +Sellainen käytös -- sellainen häväistys hänet kerrassaan musersi. Hyvä +jumala! Miksikä olikaan hänen poikansa vasten äitin tahtoa tuonut tuon +nautinnonhimoisen naisen heidän rauhalliseen kotiinsa! Kerran oli hän +jo antanut anteeksi eikä ollut antanut ilmi -- kun kapteeni Beaudoin +oli kuollut -- ja nyt oli sama edessä, vielä kahta kauheampi -- maansa +vihollisen kanssa! Mitä tehdä? Sellaista hävyttömyyttä hän ei salli +talossaan. Siinä oli uusi kivi sydämmelle, hän oli menehtyä. Ja kun hän +palasi huoneeseen alakuloisena ja kyynelsilmin ja tuntikausia istui +äänetönnä, katseli häntä översti tutkivasti ja luulotteli, että Ranska +taaskin oli kärsinyt tappion. + +Sillä kannalla olivat asiat, kun Henriette muutamana aamuna tuli +Sedaniin, pyytämään että Delaherche jollakin tavalla puhuisi hänen +enonsa puolesta. Hän oli nähnyt ihmisten omituisesti hymyilevän ja +kuullut heidän puhuvan, miten rajattomasti Gilberte voi vaikuttaa herra +von Gartlaubeniin. Siksipä hän hieman hämmästyi, kun ensiksi tapasi +eteisessä vanhan rouvan, joka oli menossa överstin luo. Henriette +ilmoitti hänelle asiansa. + +-- Voi, hyvä rouva, te olisitte niin hyvä, niin hyvä, jos puhuisitte +enoni puolesta! Enorukan kohtalo on kauhea -- hänet aiotaan lähettää +Saksaan. + +Vanha rouva, joka kuitenkin paljon piti Henriettestä, viittasi +kärsimättömästi. + +-- Lapsikulta, minä en voi vaikuttaa niin mitään. Elkää _minua_ +pyytäkö... + +Ja vaikka hän näki, miten surulliseksi Henriette tuli, jatkoi hän: te +tulette kerrassaan sopimattomaan aikaan, poikani lähtee tänä iltana +Brysseliin. Sitä paitsi on hänellä yhtä vähän vaikutusvaltaa kuin +minullakaan. Puhukaa miniälleni -- hänhän on kaikkivaltias. + +Hän meni. Arkana ja hämillään jäi Henriette eteiseen; hän huomasi +tulleensa tosiaankin varsin sopimattomaan aikaan. + +Vanha rouva oli varmasti päättänyt ilmoittaa kaikki pojalleen, ennenkun +hän lähtisi Belgiaan kivihiilien ostoon, tehtailija näet toivoskeli +saavansa tehtaan heti kuntoon. Äiti ei jaksanut kärsiä, että Gilberte +niin törkeästi pettäisi miehensä hänen poissaollessaan, mutta hän +odotti, kunnes Delaherche viimeinkin oli varmasti määrännyt lähtönsä, +jota jo toista viikkoa oli myöstänyt päivästä toiseen. Sehän oli koko +talon häviö, preussiläinen ajettaisiin pois, Gilberte samaa tietä -- ja +kenties hänen nimensä vielä naulattaisiin katunurkkiin häväistykseksi, +sillä se kohtaisi jokaista Ranskan naista, joka pitäisi yhteyttä +saksalaisten kanssa. + +Iloisesti huudahtaen juoksi Gilberte Henrietten luo, kun näki hänet. + +-- Voi miten hauskaa, että tulit!... Ihanhan siitä on jo +ijankaikkisuus, kun viimeksi tapasimme toisemme -- ihminen vanhenee +niin pian näinä kauheina aikoina. + +Hän oli vienyt Henrietten huoneeseensa, painanut hänet leposohvalle ja +nojautui häntä vasten. + +-- Kuuleppas -- nyt sinä syöt aamiaista meillä. Mutta ensiksi me +puhelemme -- eikös niin? Sinulla on varmaan ihmeen paljon +kertomista!... Sinä et ole saanut veljeltäsi mitään tietoja, sen +tiedän. Maurice raukka -- minua niin säälittää se poikaparka! +Ajattelepas, miten hirveätä Pariisissa -- eivät saa polttaa kaasua, ei +heillä ole polttopuita, niin, tuskinpa leipääkään! -- Entäpä se +nuorukainen, jota hoidat, veljesi ystävä? Niinkuin huomaat, olen jo +kuullut kulkupuheita. Hänenkö tähtensä sinä tulet? + +Henriette hämmästyi eikä paikalla vastannut. Eikös hän todellakin +tullut Jeanin tähden, sillä hän oli ihan varma, ettei kukaan hänen +armasta hoidokastaan häiritsisi, kun vain eno olisi vapaa? + +Hän oli hyvin hämillään, kun Gilberte paikalla rupesi Jeanista +puhumaan, hän tuskin rohkeni asiaansa ilmoittaa. Sitä paitsi sanoi +omatunto, ettei ollut oikein käyttää hyväkseen sellaisia keinoja, joita +epäili. + +-- Vai niin, toisti Gilberte veitikkamaisesti, sinä siis tulet meille +tuon nuorukaisen tautta? + +Henriette ei päässyt puuhun ei pitkään, hänen täytyi kertoa Fouchardin +vangitseminen. + +-- Hyvänen aika, sehän on totta -- missä ihmeessä minun ajatukseni +maleksivat! Vastahan siitä tänä aamuna oli viimeksi puhetta. Siinä teit +aivan oikein, että tulit tänne, ystävä-kulta -- meidän pitää paikalla +ruveta tuumimaan, mitä voimme tehdä enosi hyväksi, sillä se, mitä +viimeksi kuulin, ei ole suinkaan rauhoittavaa. He aikovat asettaa hänet +muille varottavaksi esikuvaksi. + +-- Minä luotin teihin, sanoi Henriette empien. Arvelin että sinä +kenties keksisit keinon, että ehkäpä sinä jotain... + +Nuori rouva nauroi makeasti. + +-- Pikku hupakko -- kolmen päivän perästä on enosi vapaa! Etkös sinä +tiedä, että meillä asuu preussiläinen kapteeni, joka täyttää kaikki, +mitä ikinä minä pyydän? Hän nyt ei raski kieltää niin mitään. + +Hän nauroi niin vallattomasti ja lapsellisesti ja oli ylpeä +kauneudestaan, jolla hän niin suuren vallan oli saanut. Hän tarttui +ystävänsä käteen ja taputti sitä hiljaa. Mutta Henriette oli kuin +kuumilla kivillä -- oliko se tunnustus? Mitenkäs hän muuten olisi ollut +niin iloinen, ujostelematon ja vallaton? Henriette ei saanut sanaakaan +suustaan kiitokseksi. + +-- Jätä nyt vain koko asia minun huolekseni. Saatpas nähdä, niin minä +tänä iltana kerron sinulle niin hauskan uutisen, että tyytyväisenä +palaat kotiisi! + +Ruokasalissa Henriette oikein hämmästyi, kun näki siellä tuntemattoman, +kauniin miehen -- Edmondin. Hän ihaili nuorukaista kuin kaunista +taideteosta. Oliko mahdollista, että hän oli ollut taistelemassa? Ja +kuka oli uskaltanut häntä haavoittaa? Ja hän oli taistellut +urhoollisesti kuin sankari! Delaherche oli oikein ihastuksissaan, kun +kerrankaan oli saanut vieraita, ja ylisteli pilviin asti kirjuriansa, +joka oli yhtä oiva ja kelpo nuorukainen kuin kauniskin. + +Syötiin lihapaistia ja perunahauvikkaita, ja puhe sujui vilkkaasti kuin +tuttuin kesken konsanaankin. + +-- Te tulitte siis Fouchardin tähden ja toivotte, että puhuisimme hänen +puolestaan? sanoi Delaherche Henriettelle. Sattuipa se nyt ikävästi, +kun minun täytyy tänä iltana lähteä matkalle. Mutta vaimoni siitä kyllä +pitää huolen; häntä ei voi vastustaa, hän saa, mitä vain suinkin +tahtoo. + +Hän nauroi ja oli nähtävästi mielissään vaimonsa suuresta +vaikutusvoimasta -- kajastihan siitä vähän hänenkin osalleen. + +Yhtäkkiä hän lisäsi: kuuleppas, Gilberte kulta, onko Edmond kertonut +löydöstään? + +-- Ei. Mistä löydöstä? kysyi hän vilkkaasti ja katsoi lämpimästi +nuorukaiseen. + +Edmond lensi punaiseksi. + +-- Ei se ole muuta kuin pitsiä, joista tuonoin puhuitte -- joilla +olisitte tahtonut koristaa kellertävän aamupukunne. Satuin huomaamaan +muutamalla myöjällä viisi metriä oikeita Brysselin pitsiä -- +erinomaisen kauniita ja hyvin huokeita.... Vaimo, jolla niitä oli +kaupan, tulee kohta tänne niitä näyttämään. + +Gilberte oli vallan ihastunut! hän olisi vaikka suudellut Edmondia. + +-- Voi, miten kiltti te olette! Sitä en unohda, olkaa varma! + +Kun tuli Belgiasta ostetun maksapiirakan vuoro, kääntyi puhe toiselle +tolalle: puhuttiin Maasista, jonka veden sinne viskatut ruumiit olivat +myrkyttäneet, että kalatkin kuolivat, ja siitä johduttiin tarttuviin +tauteihin, joita sai pitää kuin kätensä takana, niin pian kun ilma +lauhtui. + +Marraskuussa oli jo rutontapaisia tautia ilmautunut. Turhaan oli +taistelun päätyttyä annettu 6,000 frangia kaupungin puhdistamiseksi ja +poltettu kasoittain sotilasten laukkuja, patroonakoteroita ja muita +romuja, yhtä kaikki levisi ympäristöltä tukehuttava löyhkä, milloin +ilma oli kostea, sillä maa oli niin täynnä ruumiita, että hauta oli +haudassa kiinni ja ne olivat niin matalat, jotta ruumis tuskin peittyi. +Seurauksena sellaisesta hutiloimisesta oli sietämätön mädän haju. + +Niinä päivinä oli päälle päätteeksi löydetty toinenkin rutonahjo -- +Maasvirta, josta jo oli ongittu toistatuhatta hevosenraatoa. Sittenpä +olikin joki puhdas -- luultiin; mutta se luulo petti, kun poliisi +muutamana päivänä tarkasti joen pohjaa, joka siltä kohdalta oli kahden +metrin syvyinen, ja huomasi vedessä valkeita esineitä -- kiviä kaiketi; +mädänneitä ihmisruumiita ne olivat, niin mädänneitä, etteivät ne olleet +turvonneetkaan eivätkä sentähden kohonneet pinnalle. Melkein neljä +kuukautta ne olivat ruohokossa lojuneet. Käsiä, jalkoja ja päitä kohosi +keksissä. Virtakin irroitti ruumiista osia ja vei milloin käden, +milloin jalan. Vesi oli samakkaa, suuria kuplia kohosi pinnalle, särkyi +ja myrkytti ilman. + +-- Hyvä toki, että kylmää, huomautti Delaherche. Mutta kunhan lumi +rupeaa sulamaan, niin tiedän mä, että on vaara tarjona, jollemme +ajoissa pidä huolta. + +Gilberte pyysi hymyillen, että hän puhuisi muusta ... syödessä. + +-- Kummallista, että ne nyt mieleeni juohtuivat, sanoi tehtailija, +mutta se on varma, että kalatta sitä saa syödä kotveroisen tästä +puoleen. + +Kun he syötyänsä joivat kahvia, tuli palvelija ilmoittamaan, että herra +von Gartlauben kysyy, saisiko hän hetkisen heitä puhutella. + +Siitä syntyi aika hälinä, sillä kapteeni ei ollut koskaan tullut siihen +aikaan -- keskipäivällä. + +Delaherche sanoi paikalla, että olkoon hän hyvä ja tulkoon -- mukava +tilaisuus esitellä Henriette. + +Kun kapteeni näki vielä toisenkin nuoren naisen, oli hän kahta +kohteliaampi. Hänelle tarjottiin kahvia ja hän joi kupillisen ilman +sokeria niinkuin oli nähnyt juotavan Pariisissa. Hän oli muuten +halunnut paikalla ilmoittaa rouva Delaherchelle, että hänen +turvattinsa, muuan tehtaantyömies, joka oli tapellut preussiläisen +sotamiehen kanssa ja siitä syystä vangittu, oli nyt vapaa. + +Gilberte käytti tilaisuutta hyväkseen ja puhui Fouchardista. + +-- Herra kapteeni, pyydän esitellä teille paraimman ystäväni! Hän +toivoo teidän apuanne -- hän on sen rémillyläisen sisarentytär, jota on +epäilty Dieuletmetsän sissien liittolaiseksi. Kaiketikkin muistatte --? + +-- Vai niin -- vakoilija, polonen, joka löydettiin säkistä. Se on ikävä +juttu ... vakavaa laatua ... varsin vakavaa. Pahoin pelkään, etten voi +mitään vaikuttaa. + +-- Voi ei, kapteeni hyvä -- elkää sanoko niin -- minä olisin niin +iloinen, kapteeni... + +Gilberte katsoi häneen lempeästi, loistavin silmin. Kapteeni oli +hurmautunut, hän kumarsi kohteliaasti, ja samalla nöyrästi. Koska +Gilberte tahtoo, niin --! + +-- Kiitän teitä sydämmellisesti, herra kapteeni, sopersi Henriette. + +Hänestä tuntui tuiki vastenmieliseltä tuo sotilas; hän muisti yhtäkkiä +miehensä, Weiss-raukan, joka ammuttiin kuoliaaksi Bazeillesissa. + +Edmond, joka heti kapteenin tultua oli pujahtanut huoneesta, palasi ja +kuiskasi jotain Gilbertelle. Rouva nousi paikalla, kertoi pitseistä, +joita myöjä oli tullut näyttämään, ja pyytäen anteeksi poistumistaan +lähti Edmondin kanssa. + +Henriette istuutui ikkunanpieleen, kun jäi yksin Delaherchen ja +kapteenin kanssa, jotka jatkoivat äänekkäästi puhettaan. + +-- Lasillinen konjakkia, kapteeni? Nähkääs -- minä en ollenkaan +ujostele, vaan sanon suoraan ajatukseni ... tiedänhän minä, että te +ette ole ahdasmielinen. Niin, teidän päällikkönne on perin väärässä, +kun vieläkin tahtoisi kaupungilta pusertaa nuo 42,000 frangia. +Punnitkaapa kerrankaan, mitenkä paljon me olemme uhranneet aina sodan +alusta asti! Pikkistä ennen taistelua tulee ensiksikin ranskalainen +armeija, uuvuksissa ja nälissään ja sitten -- te, jotka kyllä leivän +kannan katkaisette. Sotajoukkoin kulkeminen kaupungin läpi pelkästään +kaikkine korjuineen ja muine kuluineen nousee jo puoleentoista +miljoonaan. Saman verran lasken taistelun pommituksineen ja +tulipaloineen hävittäneen; se on jo kolme miljoonaa. Lopuksi en +laisinkaan liioitelle, jos sanon, että teollisuus ja kauppa ovat +kärsineet kahden miljoonan vahingon. Mitäs siihen virkatte?... Viisi +miljoonaa -- kaupungista, jossa on 13,000 asukasta! Ja sitten te +lisäksi vielä vaaditte 42,000 frangia -- mikä siihen oikeuttaa, sitä +minä en käsitä! Onko se oikeuden mukaista, onko se kohtuullista? + +Herra von Gartlauben punalti päätään ja vastasi vain: niin, -- +semmoista on sota! + +Henriette istui ikkunanpielessä ja odotti. Korvissa suhisi, kummallisia +ajatuksia, synkkiä kuvia pyöri hänen päässään; häntä raukasi. + +Mutta Delaherche vakuutti kapteenille kunniasanallaan, että Sedan ei +kuuna kullan valkeana olisi pälkäästä päässyt nyt, kun kovaa rahaa +kerrassaan puuttui, jollei teollisuuspankki olisi laskenut liikkeeseen +uusia seteliä ja siten pelastanut kaupunkia perikadosta. + +-- Pikku naukku lisäksi, herra kapteeni? + +Ja sitten hän hyppäsi toiseen aineeseen. + +-- Ei se ole Ranska, joka sotaan syöksyi, vaan keisarikunta... +Keisari ... niin ... minä en ymmärrä koko keisaria. Hänellä ei tee +herran tarvista... Ennenhän me hakkautamme itsemme sipaleiksi kuin +huolimme häntä hallitsijaksemme! Ainoa, joka heinäkuussa asian laidan +käsitti, oli Thiers. Hänen matkansa Euroopan pääkaupunkeihin oli +todellakin viisas teko -- siitä tuntee isänmaan ystävän. Onnistukoon +hänen yrityksensä...! + +Hän ei lopettanut lausettaan, sillä hänestä oli sopimatonta puhua +rauhan toiveista preussiläiselle, vaikka se sitten olikin herra von +Gartlauben. Mutta rauha se oli hänen hartain toivonsa niinkuin koko +vanhoillisen porvariston, joka ennen oli pitänyt keisarin puolta. + +Vastustaminen ei enää auttanut, heidän täytyi antautua: valloitetuissa +maakunnissa riehui jo syvä suuttumus -- mitä varten Pariisi niin +itsepäisesti puolustautui, kun koko isänmaan pelastus oli kysymyksessä. + +Tarkoittaen Gambettan innokkaita julistuksia Delaherche lisäsi hiljaa: +ei, ei; me emme ole noita raivohulluja. Uusia verilöylyjä siitä vain +seuraa. Minä olen Thiersin miehiä -- hän tahtoo yleistä äänestystä ... +ja tasavalta -- herra jumala ... hyvin minusta nähden, kunnes parempi +hallitus saadaan. + +Herra von Gartlauben nyökytti myöntävästi päätään: niinpä niin, niinpä +niin... + +Henriette oli niin kiihdyksissä, syytä hän ei tiennyt, mutta hän ei +mitenkään jaksanut olla huoneessa, vaan lähti hiljaa pois ja meni +etsimään Gilberteä. Hän ihan säikähti, kun tuli makuuhuoneeseen ja näki +ystävänsä katkerasti itkevän pitkällään leposohvalla. + +-- Mitä nyt? Mitä ihmettä? + +Kyyneleet virtasivat tulvana. Gilberte ei vastannut, hän oli +tulipunainen, hän häpesi, hän oli vallan sekaisin. Henriette ojensi +kätensä, Gilberte heittäysi nyyhkyttäen hänen syliinsä ja sopersi: voi +ystävä-kulta, jospa tietäisit! -- En ikinä minä sitä uskalla sinulle +sanoa ... mutta eihän minulla ole ketään ... ehkä sinä sentään +tietäisit neuvoa... + +Hän hämmentyi kokonaan. + +-- Edmond oli täällä ... silloin tuli rouva Delaherche -- juuri ikään +-- yhtäkkiä... + +-- Mitenkä? Yhtäkkiä? + +-- Me olimme täällä... Edmond oli kietonut kätensä vyötäisilleni ... ja +suuteli minua... + +Hän oikein värisi, puristi Henrietteä kaulasta, suuteli häntä ja +tunnusti kaikki. + +-- Voi, hyvä ystävä, elä tuomitse minua liian ankarasti ... minä en +kestä sitä... Kyllä minä muistan, kun lupasin sinulle, etten enää tee +niin ... mutta olethan sinä nähnyt Edmondin -- hän on niin urhoollinen, +niin reipas ja niin kaunis! Ja arveleppas sitten ... poikaparka +sairaana ... haava käsivarressa -- äiti niin kaukana!... Ja päälliseksi +hän on rutiköyhä -- kaikki heidän tulonsa ovat menneet hänen +kouluuttamisekseen. Voi hyvä Henriette -- en voinut kieltää. + +Henriette kuunteli häntä hämillään. + +-- Tuo pikku kersanttiko se siis on! -- Mutta, ystäväkultani, kaikki +ihmiset luulevat, että se on preussiläinen! + +Gilberte nousi, pyyhki kyyneleensä ja vastusti jyrkästi. + +-- Preussiläinen! Ei -- ei ikimaailmassa! Hän on inhottava, en siedä +häntä. Kuinka sinä luulet minusta sellaista! Mitenkä ihmeellä kukaan +saattaa ajatella minusta niin alentavaista? Ei, ei koskaan! Ennen +kuolisin! + +Silmät säkenöivät, hän oli kahta kauniimpi. Mutta samassa hän taas oli +entinen iloinen keimailija. Hän rähähti nauramaan: se huvittaa minua -- +_se_ on totta. Hän on ihan hurmautunut, hän jumaloi minua. Kun +vain sinnepäin katson, niin hän paikalla tekee mitä tahdon... Jospa +tietäisit, miten hullunkurista on tehdä pilkkaa tuosta kömpelöstä +herrasmiehestä. Ja sitten hän vielä luulee saavansa palkkion kaikesta +vaivastaan. + +-- Mutta sellainen leikkiminen on vaarallista, sanoi Henriette +vakavasti. + +-- Luuletko? Mitähän vaaraa siitä olisi? Kun hän viimein huomaa, että +kaikki on sulaa pilaa, suuttuu hän ja muuttaa pois -- siinä kaikki. +Eikä hän toisekseen huomaa sitä milloinkaan! Sinä et häntä tunne, hän +on niitä miehiä, joita nainen saa vaaratta nenästä vetää!... Näetkös, +että _siinä_ minä olen sinua viisaampi... Sellaiset minä jo +ilmassa tunnen. Hän on niin itserakaskin, ettei hän koskaan myönnä, +jotta hänestä on tehty pilkkaa... Ja kun hän lähtee pois, muistelee hän +täällä oloaan kaipauksella ja lohduttautuu sillä, että on tehnyt oikein +ja käyttäytynyt kuin mies, joka tuntee Pariisin tavat -- sen pituinen +se. + +Naurahtaen hän sitten lisäsi: mutta sen hän saa aikaan, että Fouchard +eno pääsee vapaaksi, -- ja korvaukseksi tarjoon minä hänelle kupillisen +teetä omasta kädestäni. + +Yhtäkkiä hän taas tuli levottomaksi, kyyneleet kohosivat silmiin: voi, +hyvä jumala! Entäs anoppi!... Mikä tästä lopuksi tulee? Hän ei minusta +suuresti välitä -- kyllähän hän saattaa kertoa kaikki miehelleni. + +Henriette oli jo tointunut ja tyyntynyt. Hän kuivasi ystävänsä +kyyneleet, sai hänet nousemaan leposohvalta ja silitti hänen +pörhistynyttä tukkaansa. + +-- Kuuleppas nyt, hyvä ystävä, minä en raski sinua torua, vaikka sinä +hyvin kyllä tiedät, etten minä sitä hyväksy. Mutta minua niin ihmeesti +pelotti se sinun preussiläisesi, että pelkäsin asiaasi monta, monta +vertaa pahemmaksi, ihan panee puolella, kun kuulin suoran totuuden... +Rauhoituhan nyt vain, kaikki käy vielä hyvin. + +Henriette oli oikeassa. Se olikin parasta Gilbertelle. Samassa tuli +näet Delaherche äitinsä kanssa huoneeseen. Tehtailija kertoi jo +lähettäneensä hakemaan hevosta, joka saattaisi hänet asemalle, sillä +hän oli päättänyt iltajunassa lähteä Brysseliin. Hän oli tullut +jättämään jäähyväisiä vaimolleen. + +-- Olkaa ihan huoleti! hän sanoi Henriettelle. Herra von Gartlauben +lupasi puhua enonne puolesta; minä tosin nyt lähden, mutta vaimoni +kyllä muistuttaa häntä lupauksestaan. + +Peloissaan tarkasti Gilberte anoppiaan... Näinköhän hän kertoisi sen +pojalleen? Estäisiköhän hänen matkansa? + +Vanha rouva ei sanonut halaistua sanaa, katsoi vaan miniäänsä silmiään +väräyttämättä. Hänkään ei enää niin ankarasti arvostellut Gilberteä. +Hyvä jumala! Koska se olikin tuo nuorukainen, ranskalainen, joka oli +niin urhoollisesti taistellut, niin täytyihän hänen antaa anteeksi +niinkuin edelliselläkin kerralla. + +Hän oli lauhtunut. Hän hymyilikin, ja sitä ei ollut tapahtunut, sitten +kun Coulmiersin hyvät uutiset kuultiin. Hänen poikansa saisi kaikessa +rauhassa matkustaa, Edmond kyllä suojelisi Gilberteä preussiläiseltä. + +-- Jumalan haltuun! sanoi hän ja suuteli poikaansa. Toimita asiasi ja +palaa pian kotiin! + +Rouva Delaherche lähti, painoi oven kiinni ja kulki hitaasti eteisen +toiselle puolelle tuonne kolkkoon huoneeseen, jossa översti synkkänä +istui, tylsistynein silmin tuijottaen lampun himmeää valoa kohti. + +Samana iltana Henriette palasi Rémillyyn ja kolmantena päivänä sen +perästä tulla joppasi Fouchard vanhus kotiin Henrietten suureksi iloksi +ja istuutui syömään, pisteli pois poikkeen leipää ja juustoa aivan kuin +olisi tullut ostoksiltaan eikä vankilasta. Kysymyksiin hän vastaili +maltillisesti, -- mikäpäs hänellä oli siellä ollut hätänä. Kuinkas he +olisivat voineet pitää häntä kiinni? Eihän hän ollut mitään pahaa +tehnyt eikähän hän ollut preussiläistä tappanut. Hän oli vain sanonut +näinikään: etsikää! Minä en tiedä mitään. Ja päästää oli heidän +täytynyt sekä hänet että kylänvanhin, koska ei ollut minkäänlaisia +todisteita. + +Mutta ilkeästi hän vilkutti silmiään ja oikein sydäntä kutkutti, kun +oli kerrankin petkuttanut noita mokomia, jotka olivat ruvenneet hänelle +lihasta juonittelemaan. + +Joulukuu läheni loppuaan, ja Jean aikoi lähteä. Jalka oli terve ja +lääkäri oli luvannut hänet taistelemaan. + +Se oli kova isku Henriettelle, mutta hän koetteli kaikin tavoin peittää +suruaan. + +Champignyn onnettoman taistelun jälkeen he eivät olleet kuulleet mitään +Pariisista. Sen he vain tiesivät, että Mauricen rykmentti oli ollut +kovimmissa kahakoissa ja paljon kärsinyt. + +Monet raucourtilaiset ja sedanilaiset olivat saaneet sähkösanomia, jos +kohtakin kiertoteitä -- _he_ vain eivät saaneet ainoatakaan riviä. +Ahnas haukka tai preussiläisen luoti oli varmaankin jonkun metsän +rinteessä hengen ottanut _heidän_ kyyhkyltänsä. + +Toisinaan vilahti mieleen: entä jos Maurice on kuollut? Levottomina he +olivat odottaneet tietoja päivästä toiseen. Sieltä ei tullut mitään +tuolta suuresta kaupungista, jota kohti piirittäjäin kanuunat joka +taholla ammottivat. + +He eivät enää tietoja toivoneetkaan. Ja kun Jean ilmaisi päättäneensä +lähteä taistelemaan, kohosi huokaus Henrietten rinnasta, ja hän +virkkoi: hyvä jumala, kaikki on mennyttä, minä jään taas yksin!... + +Jean aikoi liittyä pohjoisarmeijaan, jonka kenraali Faidherbe äskettäin +oli saanut kootuksi. Sitten kun kenraali Manteuffel oli tunkeutunut +Dieppeen, puolusti äskenmainittu sotajoukko kolmea piirikuntaa: +pohjoista, Pas-de-Calaista ja Sommea, ja Jean suunnitteli matkansa -- +siten pääsikin helposti -- Bouillonin kautta Belgiaan ja sieltä +perille. + +Hän tiesi, että 23:ta osastoa aiottiin täydentää Sedanin ja Metzin +miehillä, mikäli niitä saatiin kootuksi. Hän oli kuullut kerrottavan, +että kenraali Faidherbe aikoi ryhtyä hyökkäyssotaan, ja oli jo +määrännyt seuraavan sunnuntain lähtöpäiväkseen, kun kuuli Pont-Noyellen +ratkaisemattomasta tappelusta, jonka ranskalaiset olivat vähällä olleet +voittaa. + +Dalichamp se taas tarjoutui saattamaan Jeaniakin Bouilloniin omalla +hevosellaan. Hänen hyväntahtoisuutensa ja rohkeutensa olivat +ihmeteltävät. Raucourtissa, jossa lavantauti raivosi -- baijerilaiset +olivat sen sinne tuoneet -- oli hänellä sairaita joka talossa ja sitä +paitsi oli vielä hänen huostassaan kaksi sairashuonetta, toinen +Raucourtissa ja toinen Rémillyssä. + +Hänen palava isänmaanrakkautensa ja väkivaltaisuuksien vastustaminen +olivat jo kahdesti vieneet hänet vankilaan, mutta kummallakin kertaa +oli hän päässyt vapaaksi. + +Siksipä hän mielissään naurahteli, kun aamusella tuli hakemaan Jeania, +hän iloitsi auttaessaan taas muuatta Sedanin uhria pakoon. + +Jeania huolestutti rahakysymys -- hän tiesi, ettei Henriettellä ollut +liikoja varoja -- ja siitä syystä hän suostui ottamaan viisikymmentä +frangia lääkäriltä, jotka tämä matkarahoiksi hänelle tarjosi. + +Fouchard oli Jeanin lähtiessä erinomaisen kohtelias ja ystävällinen. +Hän lähetti Silvinen hakemaan kaksi pullollista viiniä, sillä hän +tahtoi juoda heidän kanssansa lasillisen erojaisiksi, toivoen että +saksalaiset perinjuurin hävitettäisiin. + +Hän oli nyt varakas mies, oli jo toisenkin kolikon pistänyt +kirstunpohjalle; hän oli tyytyväinen ja toivoi vain rauhaa -- ei tuota +toki kauvan enää tarvinne odottaa -- ja piti varansa, ettei joutunut +mihinkään rettelöihin, sitten kun Dieuletmetsän sissit olivat +jälettömiin hävinneet. Olipa hän ollut niinkin anteliaalla tuulella, +että Prosperkin oli äskettäin saanut palkkansa -- Fouchard ei näet +hevillä olisi luopunut hänestä, vaikkeihän sillä Prosperillakaan ollut +aikomusta taloa jättää. He kilistivät lasiaan -- hän ja Prosper ja +kilistipä hän Silvinenkin kanssa. Oli hän välistä ajatellut kosia +Silvineä -- se oli niin ymmärtäväinen ja ahkera, -- vaan mitäpä se +olisi hyödyttänyt? Eihän Silvine enää naimisia ajatellut, taloon hän +jää ja talossa pysyy vielä sittenkin, kun pikku Kaarlosta on varttunut +aika mies, ja hän vuorostaan lähtee sotaan. + +Kun hän vielä oli kilauttanut lasiaan lääkärin ja Jeanin ja Henrietten +laseihin, virkkoi hän: olkoon onneksenne! Koettakoon jokainen parastaan +ja olkoon yhtä tyytyväinen kuin minäkin! + +Henriette tahtoi välttämättömästi saattaa Jeania Sedaniin. + +Jean oli siviilipuvussa; lääkäri oli lainannut hänelle päällysnutun ja +huopahatun. + +Päivä paistoi kirkkaasti, lumi narisi jalan alla. He aikoivat ajaa vain +suoraan läpi kaupungin, mutta kun Jean kuuli, että översti yhä oli +Delaherchessa, ei hän mitenkään saattanut kulkea siitä ohi, samalla hän +kiittäisi tehtailijaa kaikesta avusta. + +Onneton kaupunki, jossa jokikinen kohta muistutti tappiosta -- tuskaa +se vain tuotti Jeanille. + +He ajoivat Maquakatua ja pysähtyivät tehtaan luo. Koko talo oli +säikähdyksissä: Gilberte oli ihan tyrmistynyt, vanha rouva itki, ja +tehtailija, joka juuri oli palannut tehtaasta -- siellä hän puursi +päivät päästään -- voivotteli. + +Översti oli huoneensa lattialla -- kuolleena. + +Ikkunat olivat peitossa, lamppu paloi lakkaamatta. + +Lääkäri haettiin tuota pikaa, vaan hän ei saanut selvää; ei se ollut +sydämmen halvausta, ei verensyöksyä. Översti oli kuollut kuin ukkosen +lyömänä, mutta mistä salama tuli, sitä ei tiedetty. Vasta seuraavana +päivänä löydettiin lattialta vanhan sanomalehden palanen, jossa +kerrottiin Metzin antautumisesta. + +-- Kuuleppas, sanoi Gilberte Henriettelle, kun herra von Gartlauben +äsken meni alas, paljasti hän päänsä kulkiessaan oven ohi, jossa enon +ruumis on... Edmund sen näki. Hän on todellakin kunnon mies ja +hienotunteinen. + +Jean ei ollut koskaan ennen suudellut Henrietteä. Ennenkun hän nousi +lääkärin kanssa ajoneuvoihin, tahtoi hän vielä viimeisen kerran kiittää +Henrietteä, joka oli hoitanut häntä hellästi kuin sisar ja kohdellut +häntä veljenään. Mutta hän ei saanut sanaakaan suustaan, nyyhkyttäen +hän syleili häntä ja suuteli. Henriette oli ihan surun vallassa, hän +suuteli myös. + +Kun hevonen lähti liikkeelle, kääntyi Jean ja katsoi taakseen. He +liehuttivat molemmat ja sopersivat liikutettuina: hyvästi, hyvästi! + +Sinä yönä oli Henrietten vuoro valvoa Rémillyn sairashuoneessa. Yö oli +pitkän pitkä; taas tuli raivoisa itkunpuuska -- hän peitti käsillään +silmänsä ja itki, itki hillitöntä itkua. + + + + +VII. + + +Paikalla Sedanin taistelun jälkeen alkoivat molemmat saksalaiset +sotajoukot vieriä Pariisia kohti. + +Maasin armeija tuli pohjoisesta Marnelaakson läpi ja Preussin +kruununprinssin sotajoukko, joka Villeneuve-Saint-Georgesin kohdalla +oli mennyt Seinen yli, marssi Versaillesiin sulkemaan kaupunkia +etelästä. Kenraali Ducrot, jolle oli uskottu äskettäin muodostetun +neljännentoista osaston johto, päätti hyökätä viimeksimainitun +sotajoukon kimppuun. + +Maurice taisteli uuden rykmenttinsä kanssa -- sadannenviidennentoista +-- metsässä Meudonin vasemmalla puolella, mutta ei saanut lähtökäskyä, +ennenkun tappio jo oli silminnähtävä. + +Muutamat kranaatit olivat tarpeeksi; kauhea hämminki syntyi +zuaavipataljoonassa, jossa oli pelkästään rekryyttiä, toisetkin joukot +yhtyivät hurjaan pakoon eivätkä pysähtyneet ennenkun Pariisin vallien +suojassa, jossa sekasorto oli täydellinen. Kaikki asemat eteläisissä +linnoituksissa menetettiin, viimeinen side, joka Pariisin Ranskaan +yhdisti -- läntisen rautatien sähkölennätinlanka -- katkaistiin samana +iltana. Pariisi oli erotettu muusta maailmasta. + +Ilta oli Mauricelle äärettömän kamala. Jos saksalaiset olisivat +uskaltaneet, olisivat he samana yönä majoittuneet Karuselltorille. +Mutta he olivat viisaita, he olivat lujasti päättäneet panna kaiken +taitonsa liikkeelle. + +Piirittämissuunnitelman pienimmätkin yksityiskohdat oli tarkoin +pohdittu ja määrätty: Maasin armeija pohjoisessa Croissysta Epinayn +kautta Marneen, kolmas armeija etelässä Chennvièresistä Châtilloniin ja +Bougivaliin ja preussiläisten päämaja -- kuningas Wilhelm, herra von +Bismarck ja kenraali von Moltke -- Versaillesissa. + +Jättiläismoinen piiritys, jota ei ollut kukaan uskonut, oli nyt +toteennäytetty. Kaupunki, joka ympärimitaten oli neljä ja puoli +peninkulmaa, jossa oli viisitoista linnoitusta ja kuusi varustusta oli +kuni kahleissa. Ja puolustajana oli vain kolmastoista osasto, jonka +kenraali Vinoy oli pelastanut, ja neljästoista, jota paraillaan +muodostettiin ja jota johti kenraali Ducrot. Yhteensä oli näissä +80,000 sotamiestä, sen lisäksi 14,000 merisotamiestä, 15,000 +vapaaehtoista, 115,000 miestä nostoväkeä, puhumattakaan 300,000 +kansalliskaartilaisesta, joita oli sijoitettu valleille sinne tänne. +Suuri joukko tosin, vaan puuttui tottuneita ja sotakuriin totutettuja. +Joukkoja varustettiin ja harjoitettiin; Pariisi oli yhtenä ainoana +suurena sotaleirinä. + +Kuumeentapaisesti valmistauduttiin puolustautumaan, tiet suljettiin, +talot, jotka olivat ampuma-alalla, revittiin, 200 suuriputkista +kanuunaa ja 2,500 muuta kanuunaa laitettiin kuntoon, toisia kanuunia +valettiin, ja ministeri Dorianin isänmaanrakkaus ja suuret ponnistukset +loivat kuin tyhjästä kokonaisen asehuoneen. + +Mielet olivat kuohuksissa, viha raivosi myrskynä, sitten kun +Ferrièresin keskustelut oli keskeytetty ja Jules Favre ilmoittanut +Bismarckin vaatimukset: luovuttaa Elsass, jättää Strassburgin linnue +vangiksi ja suorittaa kolme miljaardia vahingon korvaukseksi -- +yksimielisesti päätettiin, että sodan jatkaminen oli Ranskan elinehto. +Vaikkei olisi toivoa hiventäkään, tulisi Pariisin puolustautua, että +isänmaa pysyisi hengissä. + +Muutamana sunnuntaina syyskuun lopulla lähetettiin Maurice kaupungin +toiseen päähän. Uutta toivoa herätti hänessä se, mitä hän näki. Hänestä +tuntui niinkuin kansan sydän ja suuri puolustusaate olisivat +Châtillonin tappion jälkeen tulleet lähemmä toisiansa. Tuo ennen niin +nautinnonhimoinen Pariisi, joka helposti horjahti oikealta tieltä, oli +muuttunut, muuttunut edukseen -- se oli valmis miehuullisesti kärsimään +mitä suurimpia uhrauksia. Muuta ei nähnytkään kuin univormuja; +välinpitämättömimmilläkin oli kansalliskaartin merkki. Niinkuin +seisahtuu jättiläiskello, josta vieteri on katkennut, niin oli yhtäkkiä +pysähtynyt elämä, teollisuus, kauppa -- kaikki oli jähmettynyt; yksi +ainoa intohimo oli eleillä -- halu voittaa. + +Se oli ainoa puheenaine, joka sai sydämmet sykkimään ja veren suonissa +virtaamaan, kaikkialla siitä puhuttiin, yleisissä kokouksissa, öisin +vahdissa ollessa; sama asia keräsi kansaa jalkakäytäville, että tuskin +pääsi liikkumaan. Samat harhaluulot täyttivät kaikkien mielet, sama +sisällinen kiihotus valtasi koko kansan. Ilmautui jo sairaaloista +hermostumista, rutontapaista kuumetta, joka liioitteli sekä pelon että +toiveet, ja vähimmänkin syyn sattuessa päästi eläimelliset himot +ihmisessä valloilleen. + +Marttyyrikadulla Maurice näki tapauksen, joka kokonaan kiinnitti hänen +huomionsa: hurjistunut ihmisjoukko hätyytti taloa, jonka yläkerran +ikkunasta oli koko yö nähty valoa, ihan varmasti merkkituli +preussiläisille, jotka olivat Pariisin yläpuolella Bellevuessa. + +Asukkaat, joita rahvas epäili, viettivät kaiket päivät tähystellen +katoillaan. Edellisenä iltana olivat he olleet hukuttaa muutaman +raukan, joka oli penkille leväyttänyt Pariisin kartan ja tutki sitä. + +Mauriceenkin, joka ennen oli ollut niin järkevä, oli tarttunut sama +sairaaloinen epäluuloisuus; kaikki, mitä hän oli tähän asti uskonut, +horjui. Hän ei enää epäillyt kuten Châtillonin mylläkässä, ettei +Ranskan armeija enää koskaan kykenisi urhoollisesti taistelemaan. +Hyökkäys Hayhin ja Chevillyyn syyskuun 30 päivänä, taistelu lokakuun 13 +päivänä, jolloin nostoväki valloitti Bagneuxin, ja hyökkäys lokakuun 21 +päivänä, jolloin hänen rykmenttinsä silmänräpäykseksi oli valloittanut +Malmaison-puiston, oli herättänyt eloon hänen itseluottamuksensa, +virittänyt toivon, joka ei tarvinnut kuin kipenen syttyäkseen ja +palaakseen. + +Preussiläiset olivat tosin voittaneet sotajoukon, mutta se oli +taistellut urhoollisesti, se voi vielä voittaa. Mutta Mauricea +huolestutti tuon suuren Pariisin horjuvaisuus -- iloisimmista toiveista +se saattoi syöksyä syvimpään alakuloisuuteen ja keskellä voitonhimoaan +se pelkäsi pettämistä. Seuraisivatko kenraali Trochu ja kenraali Ducrot +keisarin ja marsalkka Mac-Mahonin esimerkkiä? Olisivatko he vain +keskinkertaisia päälliköitä ja tietämättään ja tahtomattaan veisivät +uusiin tappioihin? + +Sama liike, joka oli syössyt keisarikunnan, uhkasi nyt +kansallispuolustusta, samat kiihottuneet mielet tahtoivat anastaa +vallan pelastaaksensa Ranskan. Jules Favre ja muut hallituksen jäsenet +olivat nyt yhtä vastenmieliset kuin ennen Napoleon III ministerineen. +Koska he eivät tahtoneet karkoittaa preussiläisiä, ei ollut muuta +neuvoa kuin väistykööt niitten tieltä -- vallankumouspuolueen -- jotka +olivat voitostaan varmat, jotka saarnasivat yleistä aseihin tarttumista +ja kiihottivat niitä, jotka suunnittelivat miinojen kaivamista ja +vihollisen tuhoamista. + +Iltasella lokakuun 31 päivää vasten saivat taas epäilykset ja +kummalliset houreet Mauricen valtoihinsa. Hän hautoi mielipiteitä, +joille ennen olisi nauranut. Miksikäs ei? Eihän tuhmuuden ja rikoksen +välillä ollut rajaa. Eikös mahdottominkin toteutunut näinä mullistusten +aikoina? + +Vihaa ja katkeruutta oli mieleen ihan kasautumalla kertynyt, sitten kun +hän Mülhausenin luona oli saanut tiedon Fröschwillerin onnettomuudesta. +Sedanin isku oli parantumaton haava, joka pienimmästäkin syystä +repeloitui ja vuoti verta. Jokainen tappio oli siinä määrässä häntä +tärisyttänyt, että jälki oli kulumaton; ruumis oli riutunut, ajatuskyky +heikontunut, sillä päiväkausia oli hän ollut ruuatta, yökausia unetonna +-- koko elämä oli levotonta, ilkeää unta eikä hän enää tiennyt, elikö +hän todellakin vai ei. Järjen valon oli pimentää pelkkä ajatus, että +kaikki on auttamattomasti lopussa, uusi isku kaiken perinjuurin tuhoaa; +tuo tieteellisesti sivistynyt mies muuttui luonnonlapseksi, jota johti +vain vaisto -- jota hetkelliset päähänpistot riuhtoivat. Ennen +täydellinen perikato kuin lahjaksi ainoatakaan ropoa Ranskan +rikkauksista tai sormen leveyttä sen maasta! + +Jo ensimmäiset tappiot olivat järkähyttäneet hänen +Napoleonin-ihannoimistaan, tuota vienon tunteellista +bonapartelaisuutta, jota isoisän sotakertomukset olivat häneen +istuttaneet. + +Hän ei enää tyytynyt maltilliseen tasavaltaan, hän kallistui jo +vallankumouksen väkivaltaisuuksiin, katsoi hirmuhallituksen +välttämättömäksi puhdistamaan maata kunnottomista kansalaisista ja +pettureista, jotka olivat murhaamaisillaan isänmaan. + +Siksipä hän lokakuun 31 päivänä olikin kapinoitsijain puolella, kun +tiedot onnettomuuksista seurasivat toistensa kintereillä: Bourgetin +menettäminen, jonka vapaaehtoiset niin urhoollisesti olivat +valloittaneet 28 päivää vasten yöllä; Thiersin palaaminen Versaillesiin +Euroopan pääkaupungeista, joissa hän oli keskustellut kuten väitettiin +-- Napoleon III:nen nimessä, ja viimein Metzin antautuminen, joka +hänestä oli aivan varma, vaikkei huhua vielä oltu varmistettu; se oli +viimeinen surmanisku, taas veres ja Sedania häpeällisempi. + +Ja kun hän seuraavana päivänä kuuli, mitä Hôtel de Villessä oli +tapahtunut, kuinka kapinoitsijat hetkiseksi olivat päässeet voitolle ja +hallituksen -- kansallispuolustuksen -- jäsenet olivat olleet kiinni +kello neljään aamuun ja silloinkin ainoastaan mielten yhtäkkinen +pyörähdys heidät pelastanut, ja miten kansa ensin oli ollut vihainen +heille, mutta sitten pelännyt kapinoitsijain voittavan -- silloin hän +suri, että kommunistain yritys ei onnistunut. Ehkäpä se sentään olisi +pelastuksen tuonut, kun olisi selittänyt isänmaan suuren vaaran, saanut +koko kansan aseihin tarttumaan ja herättänyt eloon muinaiset muistot +vapaasta kansasta, joka ei tahdo kuolla. + +Thiers ei uskaltanut palata Pariisiin, jossa oltiin valmiit +juhlavalaistuksella viettämään keskustelujen lakkauttamista. + +Marraskuu kului kuumeentapaisessa levottomuudessa. Pieniin kahakoikin +ei Maurice osallistunut. Hän oleskeli Saint-Ouen puolella ja pujahti +pois niin pian kuin vain pääsi; hän oli niin rauhaton, hän lakkaamatta +halusi uutisia. + +Pariisi oli yhtä levoton. Kunnallisneuvosten jäsenten vaali näytti +laimentaneen valtiolliset intohimot; mutta melkein kaikki valitut +kuuluivat äärimmäiseen vasemmistoon -- se oli kammottava tulevaisuuden +oire. Ja tyynen aikana Pariisi odotti, odotti ja innolla halusi voittoa +-- pelastusta. Oli kerrassaan epäilemätöntä: preussiläiset saisivat +selkäänsä, että tuntuisi. + +Valmistuksia oli tehty hyökkäystä varten Gennevilliersin niemellä, se +oli katsottu sopivimmaksi paikaksi. + +Ääretön oli riemu, kun muutamana aamuna kuultiin iloisia uutisia: +Coulmiersissä oli taisteltu, Orléans valloitettu ja Loiren armeija +marssi avuksi, se oli jo Etampesin luona -- kerrottiin. Kaikki oli kuin +puhallettu toisenlaiseksi, ei muuta kuin pistää tovereille kättä Marnen +toiselle rannalle. + +Kaikki sotavoimat oli koottu, ihan kuin tyhjästä temmattu kolme +armeijaa; ensimmäistä, joka oli kansalliskaartin pataljoonista +muodostettu, johti kenraali Clément Thomas, toiseksi yhdistettiin +kolmas- ja neljästoista osasto ja niihin liitettiin jäännökset muista +joukoista, joita koottiin vähän joka paikasta -- sitä oli kenraali +Ducrotin määrä johtaa suuressa hyökkäyksessä, viimein kolmas -- +varaväki -- jossa oli pelkästään nostoväkeä ja jonka johtajana oli +kenraali Vinoy. + +Ja Maurice luotti itseensä täydellisesti taistellessaan 115:nen kanssa +Vincennes-metsässä marraskuun 28 päivänä. + +Siellä oli toisen sotajoukon kolme osastoa ja kerrottiin, että +seuraavana päivänä yhdyttäisiin Fontainebleaun luona Loiren armeijaan. +Mutta taas tuli vastoinkäymisiä, tehtiin tavanmukaiset virheet, virran +tulvaaminen esti siltaveneitten asettamisen ja järjettömät käskyt +myöhästyttivät koko suunnitelman. + +Seuraavana yönä 115:des meni ensimmäisenä joen yli, ja kymmenen aikaan +Maurice hyökkäsi Champignyyn kovassa luotituiskussa. Hän oli kuin +hullu, pakkasesta huolimatta kivääri poltti hänen käsiään. Hänen +ainoana toivonansa oli rynnätä eteenpäin, kunnes tapaisi toverit... + +Mutta ihan Champignyn ja Bryn edessä tie nousi pystyyn -- Coeuillysin +ja Villiersin puistoista olivat preussiläiset puolen kilometrin +leveydeltä tehneet valloittamattomat linnoitukset. Sepä se oli, johon +jokaisen urhoollisuus pirstautui. Kauhu ja epäilys saivat vallan, +kolmas osasto oli myöhästynyt, ensimmäinen ja toinen jo pysähtyneet ja +puolustivat kaksi päivää Champignya, josta heidän kuitenkin täytyi +luopua joulukuun 2 päivää vasten yöllä, kun voitto jäi ratkaisematta. + +Sinä yönä majaili sotajoukko taas Vincennes-metsän lumisten puitten +suojassa ja Maurice itki maatessaan siinä kasvot routaista maata vasten +-- jalat olivat jääkönttänä. + +Surulliset, synkät päivät -- kaikki suurenmoiset ponnistukset turhat! +Kauvan oli hyökkäystä valmistettu, tuota vastustamatonta ryntäystä, +joka pelastaisi Pariisin -- se oli mennyt myttyyn, ja kolmantena +päivänä senjälkeen kenraali von Moltke ilmoitti kirjeellisesti, että +Loiren armeija oli voitettu ja luovuttanut Orléansin. Rautavyötä +kiristettiin, sitä oli mahdoton katkaista. + +Mutta vielä epätoivon äärimmäiselläkin partaalla Pariisi näytti voivan +vastustaa. Nälänhätä uhkasi. Jo lokakuun keskipaikoilla alkoivat +lihavarat vähetä. Joulukuussa ei ollut päätäkään jälellä suurista +härkä- ja lammaslaumoista, jotka Boulognenmetsässä olivat kuleksineet. +Teurastettiin hevosia. + +Ruokavarat -- siihen luettuna tilatut jauhot ja vilja -- laskettiin +neljäksi kuukaudeksi. Kun jauhot loppuivat, täytyi laittaa myllyjä +rautatien-asemille. + +Polttopuitakin puuttui, niitä oli säästäen pidettävä, sillä elot olivat +jauhettavat, leipä paistettava ja aseet valmistettavat. + +Ja Pariisi, jota kaasun asemasta siellä täällä valaisi öljylamppu, +Pariisi, jossa pakkanen paukkui, että hampaat loukkua löivät, Pariisi, +joka vähän väliä niukensi ruisleipä- ja hevosenliha-annoksia -- toivoi +kuitenkin, puhui Faidherbesta pohjoisessa, Chanzysta Loiren rannoilla +ja Bourbakista idässä, ikäänkuin voitonjumala ihmeitä tehden vielä +toisi ne kaupunkiin. + +Pitkät ihmisjonot, jotka kinoksissa seisoen odottivat leipuri- ja +lihapuotien edustalla, kajahuttivat vielä toisinaan riemuhuudon, kun +huhu kertoi luulotelluista voitoista. Toivo oli sitkeä -- kahta +valtavampana se heräsi jokaisen tappion jälkeen ja täytti tuon +kärsimyksistä ja nälästä huumautuneen ihmisjoukon. Kun muuan sotilas +Château-d'Eaun torilla oli puhunut antautumisesta, olivat ohikulkijat +surmata hänet. + +Sotajoukon rohkeus ja toivo oli kadonnut, se tunsi lopun lähestyvän ja +pyysi rauhaa, mutta asukkaat vaativat vieläkin yleistä sotaan lähtöä, +koko kansan rynnäkköä, jolloin kaikki, naiset ja lapsetkin, +syöksyisivät preussiläisten kimppuun niinkuin virta, joka äyrästensä +yli tulvaa, riuhtasee tieltään kaikki ja jättää puhtaan jälen. + +Maurice vetäytyi erilleen kumppaneistaan ja vihasi koko sydämmestään +sotilasammattia, joka kahlehti hänet Mont-Valérienin suojaan -- +toimettomaksi, hyödyttömäksi olennoksi. Hän mietiskeli tekosyitä +päästäksensä Pariisiin, jossa hän ajatuksineen eli. Hän viihtyi +ainoastaan kansan keskellä, hän tahtoi pakottaa itseänsä toivomaan +niinkuin sekin. + +Usein hän katseli ilmapalloin lähtöä; niitä lähetettiin pohjoiselta +rautatien-asemalta joka toinen päivä, ne kulettivat kirjekyyhkysiä ja +tärkeitä tiedonantoja. Kohti synkkää talvitaivasta ne kohosivat ja +katosivat; sydäntä vihloi ja kurkkua kuristi, kun tuuli vei niitä +saksalaisten puolelle. Paljon oli siten hukkautunut. + +Itse hän oli kahdesti kirjoittanut Henriette-siskolleen, vaan ei +tiennyt, oliko kumpikaan tullut perille. Maailman humu oli hänet +kokonaan kietonut; harvoin hän ajatteli sisartaan ja Jeania. He +väikkyivät mielessä rakkaana, kaukaisena muistona. Hän eli suurimman +riemastuksen ja synkimmän epätoivon vallassa. + +Tammikuun ensi päivinä lisäsi katkeruutta vasemmanpuolisen rannan +pommitus. Preussiläisten viivyttelemistä oli hän koettanut selittää +ihmisyyden kannalta, koska se vain riippui niistä vaikeuksista, joita +piirityksen järjestäminen tuotti. Mutta nyt, kun muuan kranaatti oli +surmannut kaksi pikku tyttöstä Val-de-Grâcessa, hän sydämmen pohjasta +vihasi ja halveksi noita raakalaisia, jotka tappoivat lapsia ja +uhkasivat polttaa museot ja kirjastot. + +Ne olivat kauhun päiviä, mutta Pariisi tointui ja oli itsepintainen. + +Champignyn onnettomuutta koetettiin paikata Bourgetin puolella, vaan +siellä kävi yhtä onnettomasti ja sinä iltana, jolloin tulta tuiskuava +tykistö pakotti luovuttamaan Avronylängön, tarttui Mauriceenkin sama +raivokas katkeruus, joka valtasi kaikkien mielet. + +Suuttumus ja harmi, joka uhkasi syöstä kenraali Trochun ja +kansallispuolustuksen johtajat, tuli yhä rajummaksi ja pakotti heitä, +jos kohtakin tuiki turhaan, vielä viimeiseen ponnistukseen. Mikseivät +suostuneet hyökkäämään kohti kanuunain kitaa, kun 300,000 +kansalliskaartilaista hellittämättä sitä vaati, päästäksensä hekin +puolestaan vaarasta osalle? Se oli sama raju hyökkäys, jota jo ensi +päivistä oli vaatimalla vaadittu: särkeköön sulkunsa Pariisi ja +hukuttakoon preussiläiset vuolaaseen ihmisvirtaan. + +Heidän täytyi kai myöntyä, niin varmat kuin olivatkin tappiosta: mutta +hyökkäykseen vietiin vain, paitsi vakinaisia joukkoja, kansalliskaartin +59 pataljoonaa. + +Ja tammikuun 9 päivän aattona oli juhla Pariisissa: ääretön ihmisjoukko +tungeskeli kaduilla ja Elyséen kentällä katselemassa, kun rykmentit +kulkivat rivittäin, soittokunta etupäässä, ja lauloivat isänmaallisia +lauluja. Naiset ja lapset niitä seurasivat, miehet nousivat penkoille +ja raivokkaasti huutaen toivottivat heille loistavia voittoja. + +Seuraavana päivänä virtasi koko kaupunki Riemuportille ja päätä +huimaavia toiveita heräsi jokaisen povessa, kun aamusella saapui tieto, +että Montretout oli anastettu. Satumaisia juttuja kerrottiin +kansalliskaartin vastustamattomista hyökkäyksistä -- preussiläiset oli +voitettu -- ennenkun se päivä päättyisi, oli Versailles heidän!... +Miten kerrassaan masentava olikaan tieto täydellisestä tappiosta, jonka +iltahämärä toi tullessaan! + +Sillaikana kun vasen kolonna anasti Montretoutin, kiipesi keskusta +Buzenvalin puiston muurien yli, mutta toinen muuri esti etenemisen. Oli +suvennut, maadunnaisista sateista olivat tiet niin vettyneet, että +kanuunia, juuri samoja, joihin Pariisi oli kaikkensa pannut, ei saatu +perille. Kenraali Ducrotin johtama oikea kolonna oli myöhästynyt +taistelusta ja jäi jälkeen. Sen enempää ei voitu, kenraali Trochun +täytyi antaa peräytymiskäsky. Montretout luovutettiin, Saint-Cloud +jätettiin, preussiläiset pistivät sen tuleen. + +Ja illan tullen, yön pimeten punasi tuo kauhistuttavan komea tulipalo +taivaanrannan. + +Nyt näki jo Mauricekin, että loppu oli tullut. Neljä tuntia oli hän +kansalliskaartilaisten kanssa pysytellyt Buzenvalin puistossa +preussiläisten tulen syöttinä. Ja seuraavina päivinä -- hän oli silloin +Pariisissa -- ylisteli hän heidän rohkeuttaan. Kansalliskaarti oli +todellakin taistellut urhoollisesti. Tappioon oli epäilemättä syynä +päälliköiden typeryys ja petos. + +Rivolin kadulla hän kohtasi joukkoja, jotka huusivat: pois Trochu! +Eläköön kommuuni! + +Vallankumouksen hankkeet olivat taas vironneet. Uusi kiihotus oli siinä +määrin huolestuttava, että kansallispuolustus näki parhaaksi pakottaa +kenraali Trochu eroamaan ja nimitti sijaan kenraali Vinoyn. + +Samana päivänä kuuli Maurice kansankokouksessa Bellevillessä, jossa hän +oli läsnä, uudestaan taas vaadittavan yleistä hyökkäystä. Se oli hurja +ajatus, mutta yhtä kaikki sykki hänen sydämmensä rajummin, kun voiton +toivo yhä oli niin itsepintaisesti eleillä. Saattoihan ihmeitä toivoa, +kun muu ei auttanut. Koko yön hän näki unta mitä ihmeellisimmissä +urostöistä. + +Kahdeksan päivää kului. Pariisi taisteli kuolemantaistelua, mutta +valittamatta. Puodit olivat suljetut, siellä täällä sattui joku +jalankulkija, mutta ainoatakaan vaunua ei näkynyt autioilla kaduilla. +40,000 hevosta oli teurastettu ja syöty, nyt oltiin jo niin pitkällä, +että koirat, kissat ja rotatkin olivat hinnoissa. Vilja oli lopussa, +riisistä ja kaurasta leivottiin mustaa, sitkeää ja vaikeasti sulavaa +leipää; ja kuitenkin odottivat loppumattomat ihmisjonot tuntikausia +leipurin edustalla osaansa -- 300 grammaa. + +Naisraukat, jotka päivämääriä saivat liassa ja lumisohjussa seista ja +vilusta väristä rankkasateessa, eivät valittavaa sanaa päästäneet, kuin +sankarit he kärsivät kurjuutta ja puutetta tuossa suuressa kaupungissa, +joka ei antautunut armoille. Kuolevaisuus oli kolminkertaiseksi +suurentunut, teaatterit olivat sairashuoneina. Iltaisin olivat nuo +suuret, komeat kaupungin-osat pilkkopimeät ja synkät, kuin ruton +saastuttamat. Ja hiljaisuuden teki vielä kammottavammaksi piirittäjäin +kanuunain lakkaamaton jyminä ja pimeyden kamalammaksi sinne tänne +risteilevät kranaatit -- synkän harmaa talvitaivas oli kuin tulessa. + +Yhtäkkiä -- tammikuun 29 päivänä -- kerrottiin Pariisissa, että Jules +Favre jo pari päivää oli keskustellut herra von Bismarckin kanssa +aselevosta, ja yhtaikaa kuultiin, että leipää riitti vain kymmeneksi +päiväksi, tuskin niin kauvaksi, että ennätettiin hankkia lisää +ruokavaroja. Oli pakko antautua. Se oli kamala totuus, mutta muuta +neuvoa ei ollut; Pariisi tyytyi kohtaloonsa. + +Saman päivän iltana ammuttiin viimeinen laukaus. Tammikuun 29 päivänä, +jolloin saksalaiset olivat valloittaneet linnoituksen, palasi Maurice +115:nen rykmentin kanssa varustuksiin Montrougen puolelle. + +Siellä ei ollut hänellä mitään tehtävää, aikaa oli mietiskellä ja +tuskitella. Sotakuria oli tuskin nimeksikään, sotilaat vetelehtivät +ympäri kaupunkia ja odottivat, milloin pääsisivät kotiinsa. Mauricen +mieli oli kiihottunut, hän oli hermostunut, epäluuloinen ja levoton ja +kiihtyi vähimmästäkin syystä. Hän luki kiihkeästi vallankumouksellisia +sanomalehtiä ja tämä kolmiviikkoinen aselepo, joka oli myönnetty +Ranskalle ainoastaan siitä syystä, että se ennättäisi valita kokouksen, +joka rauhasta päättäisi, oli hänestä ansa, viimeinen petos. Vaikka +vihdoin Pariisi antautuisikin, olisi sotaa jatkettava Loiren tienoilla +ja pohjoisessa -- hän arveli samoin kuin Gambetta. + +Hän ihan raivostui, kun muisti itäarmeijan, jonka oli täytynyt vetäytyä +Sveitsiin hyödyttämättä Ranskaa vähintäkään. + +Vaalit saivat mitan kukkurilleen: niinpäs kävi kuin hän oli +arvannutkin, maalaispelkurit, jotka eivät antaneet anteeksi Pariisin +puolustamista ja halusivat rauhaa, maksoi mitä maksoi, tahtoivat +uudistaa yksinvallan, vaikka vihollisen kanuunat vielä maassa +jyrisivät. + +Thiers oli valittu kahdessakymmenessäkuudessa piirissä ja Bordeauxissa +oli toimeenpaneva valta jätetty hänen käsiinsä; mutta Mauricen silmissä +hän oli peto, inhottava olento, johon ei voinut luottaa, joka oli +valmis vaikka minkälaisiin rikoksiin. + +Hän eli alituisessa raivossa; rauha, jonka monarkillinen kokous oli +päättänyt, oli hänestä suurin häväistys, mikä koskaan on Ranskan osaksi +tullut. Hän ihan sähisi vihasta, kun ajatteli kovia ehtoja -- +viisimiljaardia sotakuluista, Metz ja Elsass menetetty, -- Ranskan +varat ja Ranskan veri oli tuosta ammottavasta, parantumattomasta +haavasta virrannut. + +Helmikuun viime päivinä Maurice päätti karata. + +Muutamassa rauhansopimuksen pykälässä sanottiin, että Pariisissa +taistelevilta sotilailta aseet riisuttaisiin ja heidät laskettaisiin +pois. + +Hän ei sitä odottanut; sydänhän se halkeisi, jos hänen täytyisi jättää +sankarikaupunki, jonka ainoastaan nälkä oli taivuttanut -- ja hän +katosi rykmentistään, vuokrasi Ortieskadun varrelta, korkealta +kuusinkertaisen talon ylimmästä kerroksesta pienen, kalustetun huoneen, +josta näki kaupunkia Tuileriesta Bastiljeen asti, katon katossa kiinni +aivan loppumattomasti. + +Muuan hänen entisistä ylioppilastovereistaan lainasi hänelle sata +frangia. Muuten hän heti muutettuaan kirjoittautui kansalliskaartiin, +ja kolmenkymmenen soun palkalla hän sentään tulisi toimeen. + +Hän kauhistui, kun ajatteli hiljaista, tyyntä maalaiselämää. Ja häntä +ihan suututtivat Henrietten kirjeet -- heti kun aselepo päätettiin, hän +kirjoitti sisarelleen -- joissa hän pyytämällä pyysi veljeään Rémillyyn +lepäämään. Hän kieltäytyi tuota tuonnemmaksi, ainakaan hän ei tulisi, +ennenkuin preussiläiset oli poistettu. + +Hän eli yhä joutilaana, kuumeentapainen kiihotus kasvoi päivä päivältä. +Ei hän enää nälkää nähnyt, mielihyvällä oli hän ensimmäisen vehnäleivän +syönyt. Pariisissa, jossa ei ollut koskaan viinin eikä konjakin +puutetta, elettiin kuin viimeistä päivää, juoppous sai vallan. + +Mutta se oli vieläkin vankila: porttia vartioivat saksalaiset ja +vapaata liikkumista haittasivat kaikenmoiset muodollisuudet. Ei ollut +mitään työtä, ei mitään tointa, elämä oli vielä seisauksissa; asukkaat +odottivat, odottivat toimetonna eivätkä mihinkään ryhtyneet; se +vaikutti herpaavasti, se viimein siveellisesti turmeli kansaa -- ja +kevät teki tuloaan ja aurinko paistoi kirkkaasti. + +Piirityksen kestäessä oltiin edes sotapuuhissa, ruumista raukasi ja +aivot tekivät työtä; nyt olivat kaikki läpilaiskoja, vaipuivat +täydelliseen haluttomuuteen, ja se oli sitäkin vaarallisempaa kun he +olivat kerrassaan erotettuna muusta maailmasta. + +Maurice vetelehti niinkuin muutkin aamusta iltaan pitkin kaupunkia ja +hengitti tuota hulluuden saastuttamaa ilmaa, jota rahvas kuukausmääriä +oli huokunut. Rajaton vapaus täytti hävityksen mitan. Hän luki +sanomalehdet, kävi kansankokouksissa, kohautti joskus olkapäitään, kun +mielestään mentiin liian pitkälle, mutta palasi kotiin pää täynnä +kapinallisia mietteitä, valmiina ryhtymään vaikka mihin puolustaakseen +sitä, joka hänestä oli totta ja oikeaa. Ja pienessä huoneessaan, josta +hän näki koko Pariisin, uneksi hän vielä voitoista ja luulotteli, että +Ranska ja tasavalta olisivat pelastettavissa, niin kauvan kun rauhaa ei +oltu solmittu. + +Maaliskuun 1 päivänä oli preussiläisten määrä marssia Pariisiin; +kirouksia ja vihanhuutoja kohosi jok'ikisen rinnasta. + +Maurice ei käynyt ainoassakaan kansankokouksessa, jossa ei olisi +vaadittu lainsäätäjäkokousta ja Thiersiä edes vastaukseen siitä +häpeästä, josta he eivät olleet kaupunkia suojelleet. + +Muutamana iltana hän itsekin sai sananvuoron ja huusi, että Pariisi +valleilleen ennen kuolkoon, ennenkun lasketaan ainoatakaan +preussiläistä kaupunkiin. + +Oli aivan luonnollista, että kapina puhkeaisi vastustamattomaksi +kaupungissa, jonka asukkaat kuukausmääriä olivat kärsineet ja nähneet +nälkää ja nyt toimettomina ajelehtivat, epäluuloisina ja peloissaan. +Sama seikka on huomattu aina pitkällisten piiritysten jälkeen; kun +ylenmäärin innostunut isänmaanrakkaus ei vie toivotuille perille, +muuttuu se kostoksi ja kaikkea tuhoavaksi haluksi. + +Keskustoimikunta, jonka kansalliskaartin valitsijamiehet olivat +valinneet, oli äskettäin jyrkästi vastustanut aseitten riisumista. +Bastiljentorilla oli sitten ollut suuri kokous, jonne ihmisiä +äärettömästi virtasi, ja jossa punaiset liput liehuivat ja tulisia +puheita pidettiin; muuan poliisiraukka, joka sinne oli sortunut, +sidottiin lautaan, viskattiin jokeen ja kivitettiin kuoliaaksi. + +Kaksi päivää senjälkeen, yöllä helmikuun 26 päivää vasten, heräsi +Maurice hälyytykseen ja metakkaan; Batignollesin katua pitkin kulki +miehiä ja naisia joukottain ja veti kanuunia. Paikalla kun hän vain +kuuli, että kansa oli anastanut kanuunat Wagramin torilta, ettei +hallitus saisi niitä jättää preussiläisille, oli hän itsekin +kahdenkymmenen muun kanssa kanuunaa kiskomassa. Niitä oli +sataseitsemänkymmentä; hevosia puuttui, toiset niitä vetivät köysillä, +toiset työnsivät; Montmartren kunnaalle niitä hinattiin sellaisella +hurjalla riemulla kuin olisivat he olleet raakalaiskansaa, joka pelasti +jumaliaan. + +Maaliskuun 1 päivänä preussiläiset ottivat haltuunsa Elyséen kentän ja +sen lähiseudut. Pariisi oli silloin aivan hiljaa, liikkumatta, kadut +olivat autiot ja huoneet suletut; koko kaupunki oli kuin kuollut, +suruharsoon peittynyt. + +Kaksi viikkoa kului. Maurice ei enää tiennyt, miten aika kului, hän +odotti odottamistaan jotain hirveätä, hän ei itsekkään tiennyt mitä, +mutta hän tunsi sen ikäänkuin ilmassa. + +Rauha oli lopullisesti solmittu; lainsäätäjä-kokous muuttaisi +Versaillesiin maaliskuun 20 p:nä. Mutta Mauricesta ei ollut kaikki +sillä hyvää, hän odotti vielä koston kamalaa hetkeä. + +Kun hän maaliskuun 13 päivän aamuna nousi, sai hän Henrietteltä +kirjeen, jossa hän taas pyysi ja toivoi häntä luokseen Rémillyyn, +uhkailipa itse tulla Mauricea hakemaan, jos hän liian kauvan hänellä +odotuttaisi. Sitten hän kertoi Jeanista, ja että Jean jo joulukuun +lopulla oli lähtenyt Rémillystä yhtyäksensä pohjoisarmeijaan, ja miten +hän kauvan oli huonona sairastanut kuumetta muutamassa Belgian +sairaalassa. Vasta edellisellä viikolla hän oli kirjoittanut ja +ilmoittanut lähtevänsä Pariisiin taistelemaan taas, niin heikko kun +vielä olikin. Henriette pyysi vielä veljeänsä antamaan tarkkoja tietoja +Jeanista, niin pian kun häntä tapaisi. + +Kirje kädessä vaipui Maurice unelmiinsa. Henriette, Jean -- hänen rakas +sisarkultansa, hänen veljensä, jonka kanssa oli yhdessä kärsinyt ja +kestänyt! Hyvä jumala -- kuinka kaukana hän oli heistä! Kuinka vähän +hän oli heitä ajatellut, sitten kun myrsky oli ruvennut riehumaan +rinnassa! Mutta koska sisar kirjoitti, ettei hän ollut saanut Jeanille +hänen osotettaan, päätti hän jo samana päivänä tiedustella häntä +sotatoimistoista. + +Tuskin oli hän tullut Saint-Honorén kadulle, kun tapasi kaksi toveriaan +samasta pataljoonasta ja ne kertoivat hänelle, mitä yöllä ja +aamupuhteella oli tapahtunut Montmartrella. Ja juoksujalassa kaikki +kolme lähtivät katsomaan, miten asian laita oikeastaan oli. + +Hyvä jumala! mitä tunteita risteilikään Mauricen sydämmessä sinä +päivänä -- maaliskuun 18:na! Sittemmin ei hän tarkasti muistanut, mitä +oli sanonut tai tehnyt. Ensin oli hän hurjistuneena syössyt +Montmartren-kunnaalle, josta sotajoukko oli ennen päivänkoittoa +yrittänyt anastaa kanuunat, että saisi Pariisin riisumaan aseet. + +Kaksi päivää sitten oli Thiers palannut Bordeauxista ja varmaankin +tarkoin miettinyt tuota hyökkäystä, että yhdellä iskulla saisi voiton +ja lainsäätäjäkokous Versaillesissa voisi pelkäämättä julistaa +yksinvallan Ranskaan. + +Yhdeksän aikana oli Maurice Montmartren kunnaalla, häntä kiihottivat +kertomukset voitosta, sotajoukkojen salakähmäisestä tulosta, hevosten +viipymisestä -- jollaikana kansalliskaarti ennätti taisteluun +varustautua -- hän riemuitsi kuullessaan, että sotamiehet eivät +uskaltaneet ampua naisia ja lapsia, vaan käänsivät pyssynsä poispäin ja +mielistelivät kansaa. + +Sitten hän harhaili ympäri kaupunkia, ja jo kahdentoista aikana hän +käsitti, että kommuuni oli valloittanut Pariisin ilman taistelua. +Thiers ja ministerit olivat paenneet ulkoasiainministeristöstä, jonne +he olivat kokoutuneet, koko hallitus oli rientänyt Versaillesiin, +30,000 miehen suuruinen sotajoukko oli siinä kyydissä viety pois, että +enemmän kuin 5,000 oli jäänyt Pariisin kaduille. + +Puoli kuuden seuduissa hän muutamassa kadunnurkassa levollisena +kuunteli hurjistuneitten yltiöitten kertovan kenraali Lecomten ja +kenraali Clément Thomasin murhasta. Vai kenraalit! Hyvässä muistissa +olivat Sedanin kenraalit, kunnottomat, itsekkäät, nautinnonhimoiset +raukat! Yhtä enemmän tai vähemmän -- samapa se! + +Loppupäivä kului samallaisessa huumauksessa ja kuumeessa -- hän ei +erottanut enää oikeata väärästä. Kapina kiihtyi kiihtymistään, +katukivetkin näyttivät yhtyneen -- yht'äkkiä se sai voiton ja jo +kymmenen aikaan jätettiin Hôtel de Ville keskustoimikunnan jäsenille, +jotka tuskin itsekään vielä uskoivat olevansa sen haltijoita. + +Mutta yhden seikan Maurice selvästi muisti: miten hän kohtasi Jeanin. + +Jean oli ollut kolme päivää Pariisissa, hän oli tullut sinne ihan +rahattomana, voimattomana ja väsyneenä, kova kuume oli kaksi kuukautta +pitänyt häntä muutamassa Brysselin sairashuoneessa. Onneksi oli hän +heti tultuaan tavannut 106:nen rykmentin entisen kapteenin -- Ravaudin +-- ja kirjoittautunut uuteen 124:teen rykmenttiin, jota sama kapteeni +johti. Hän oli taas saanut korpraalikaluunansa ja oli juuri ikään +viimeisenä lähtenyt Prince-Eugènen kasarmista osastoineen ja oli +menossa Seinen vasemmalle rannalle --jonne koko sotajoukko kokoutuisi +-- kun suuri ihmistungos Sain-Martinin kadulla esti häntä liikkumasta +ja uhkasi riisua aseet. + +Levollisena hän pyysi, että antaisivat hänen olla rauhassa, eihän +heillä ollut mitään tekemistä hänen kanssaan, hän täyttää, mitä on +käsketty, eikä tee kellekkään mitään pahaa. + +Mutta yhtäkkiä hän kuuli jonkun hämmästyneenä huudahtavan -- Maurice +syleili häntä raivoisasti ja suuteli poskelle. + +-- Mitä? Sinäkö se olet! Sisareni kirjoitti sinusta ... ja minä aioin +juuri tänä aamuna tiedustella sinua sotatoimistoista. + +Kyynelkarpalot vierivät pitkin Jeanin poskia. + +-- Voi, rakas ystävä, miten iloinen olen, että tapasin sinut!... +Minäkin olen sinua etsinyt ... mutta mistäpä olisin saanut sinut +käsiini tässä onnettoman suuressa kaupungissa. + +Rahvas melusi ja nauroi. Maurice kääntyi heihin. + +-- Kuulkaa kansalaiset! Tämä on siivoa väkeä, minä vastaan heistä! + +Hän tarttui ystävänsä kumpaankin käteen ja sanoi hiljaa: nythän sinä +tulet meidän kanssamme ... niinhän? + +Jean oli hyvin hämmästynyt. + +-- Teidän kanssanne ... mitä sinä tarkoitat? + +Ja tuokion hän kuunteli, miten Maurice soimasi hallitusta ja +sotajoukkoa, miten hän muistutti, mitä oli kärsitty, ja selitti, että +nyt vihdoinkin oli päästy kukoksi linnaan, nyt saisivat kaikki +kunnottomat nahjukset ansaitsemansa rangaistuksen ja tasavalta olisi +pelastettu. + +Ja mitä tarkemmin hän kuunteli ja koetti käsittää ystävänsä +mielipiteitä, sitä levottomammaksi hän tuli ja katse synkistyi. + +-- Ei, hyvä ystävä -- en minä tule teidän kanssanne, koska teillä on +sellaista tekeillä... Kapteenin käsky on, että veisin joukkoni +Vaugirardiin ja sinne olen nyt menossa. Vaikka piru itse koettaisi +minua estää, menen sittenkin. Sehän on ihan luonnollista, ja senhän +sinä kyllä hyvin käsität. + +Hän naurahti ja lisäsi: mutta tule sinä sen sijaan meidän kanssa. + +Maurice päästi hänen kätensä ja viittasi vastenmielisesti. + +Ja siinä seisoivat he kaksi, silmä silmää vasten, toinen saman +mielettömyyden kiihottamana, joka oli valtaansa saanut koko Pariisin, +saman pahennuksen, joka oli entisaikaisia kylvöjä ja jonka +tuhoatuottavan sadon korjaaminen oli tullut viimeisen hallituksen +osaksi; toinen voimakkaana ja tervejärkisenä, kaikesta tietämätönnä, +sillä hän oli kasvanut kaukana elämän touhusta, tehnyt työtä ja +säästänyt niinkuin kaikki vertaisensa. Ja he olivat sittenkin +veljekset, heitä yhdisti vahva side ja kipeästi jo heihin koski sekin, +kun kansantungos siinä heidät yht'äkkiä erotti. + +-- Hyvästi, Maurice! + +-- Hyvästi, Jean! + +19:s rykmentti tuli syrjäkadulta ja kansan täytyi väistyä +jalkakäytäville. Metakka syntyi uudestaan, mutta kukaan ei uskaltanut +ehkäistä sotilasten kulkua, sillä niitä johtivat upseerit. + +124:nen pieni osasto pujahti sen mukana. + +-- Hyvästi, Jean! + +-- Hyvästi, Maurice, kohta tavataan! + +He katsoivat vielä toisiinsa, heidän täytyi tyytyä kohtaloon, joka +erotti heidät -- mutta sydämmet olivat eroamattomat! + +Seuraavina päivinä Maurice unohti kaikki, hetken mullistukset +tempasivat hänet mukaansa. + +Kun 19 päivän aamu koitti, ei Pariisissa ollut minkäänlaista +hallitusta; hämmästyneenä kuultiin, että yöllä olivat ministerit, +virastojen jäsenet ja sotajoukko paenneet Versaillesiin. Ja kun +maaliskuun ilma oli mitä herttaisin oli koko Pariisi liikkeellä -- +katselemassa katusulkuja -- olihan nyt sunnuntai. + +Suuri valkoinen kirjoitus sisälsi keskustoimikunnan maltillisen +julistuksen, jossa kansaa kutsuttiin kokoon yhteiskunnallisia vaalia +varten. Ihmeteltiin vain sitä, että sen allekirjoittajat olivat tuiki +tuntemattomia. + +Kommuunin aamu sarasti; Versailles oli saanut Pariisin vastustajakseen, +Pariisin, jossa suuttumus ja viha kuohui, ja mitenkäs olisi muuten +voinut ollakaan, sillä oli kärsitty niin paljon -- ja syy oli +hallituksen. + +Täydellinen laittomuus oli vallalla. Turhaan kokivat eri piirien +pormestarit hieroa sovintoa; keskustoimikunnan vaatimukset olivat +kohtuulliset -- se ei näet ollut ihan varma kansalliskaartista, +liittolaisestaan. + +Muutamat laukaukset, joita oli ammuttu Vendôme-torille kokoutuneeseen +rauhalliseen ihmisjoukkoon, ja ne uhrit, joitten veri punasi katukiviä, +herättivät ensimmäiset kauhun väristykset kaupungin asukkaissa. + +Voitollisina valloittivat kapinalliset ministerien asunnot ja kaikki +virastot -- mutta Versaillesissa oltiin vihaisia ja pelättiin. Häthätää +kokosi hallitus sotajoukon torjuakseen hyökkäystä, jota se odotti. +Pohjois- ja Loiren-armeijan parhaat voimat paluutettiin tuota pikaa, +kymmenessä päivässä oli jo koossa 80,000 miestä, ja rohkeus kasvoi +siinä määrin, että jo huhtikuun 2 päivänä anastettiin liittoutuneilta +Puteaux ja Courbevoie. + +Vasta seuraavana päivänä muisti Maurice -- hän oli pataljoonansa kanssa +menossa Versaillesta valloittamaan -- muisti ystävänsä surullisen +katseen ja hänen alakuloinen, vakava äänensä soi vielä hänen +korvissaan. + +Versaillesin joukkoin hyökkäys oli hämmästyttänyt ja suututtanut +kansalliskaartia. Ani varhain aamusella oli kolme kolonnaa -- noin +50,000 miestä -- marssinut Bougivalin ja Meudonin kautta vangitsemaan +monarkillista kokousta ja Thiersiä, murhaajaa. + +Siinä se nyt oli se yleinen hyökkäys, jota piirityksen kestäessä oli +vaatimalla vaadittu. + +Maurice oli levoton: missä oli Jean. Näkisikö hän ystävänsä vihollisen +puolella vai löytäisikö hänet kentältä jo kangistuneena. + +Mutta tappio tuli yhtäkkiä, hänen pataljoonansa oli tuskin ennättänyt +Bergeresin-ylängölle, pyrkien Rueiliin, kun kranaattia tuli tuiskuna +Mont-Valérienista ja teki puhdasta jälkeä riveissä. Hirmuinen hälinä +syntyi, muutamat luulivat linnoituksen olevan toverien hallussa, toiset +taas, että päällikkö oli luvannut olla ampumatta. Kauhistuneena +pataljoonat hajautuivat ja pakenivat Pariisiin, mutta kenraali Vinoy +hyökkäsi etujoukon kimppuun ja se sai surmansa Rueilissa. + +Maurice oli pelastunut verilöylystä, taistelun humu oli saanut hänet +pois suunnilta. Sellainenko oli hallitus, joka oli luvannut valvoa +lakia ja oikeutta, sellainenko, ettei kyennyt muuhun kuin tappioihin, +kun oli preussiläisiä vastustettava? Mistä sitten utautui silloin kunto +ja rohkeus, kun oli kysymys Pariisista? Ja Saksan sotajoukot, jotka +olivat majoittuneet Saint-Denisin ja Charentonin välille, saivat +koreata katsella, saivat nähdä, miten ranskalaiset surmasivat toisiaan! +Kaunis kunnia! + +Siksipä hän ehdottomasti hyväksyi ensimmäiset väkivaltaisuudet: +kaduille ja torille oli rakennettu sulkuja, panttivangit, arkkipiispa, +papit ja entiset virkamiehet oli vangittu. + +Julmuudet alkoivat puolella ja toisella. Versaillesissa ammuttiin +vankia, Pariisissa päätettiin jokaista heikäläistä kohti teloittaa +kolme panttivankia, ja se vähä, joka Mauricen järjestä enää oli +tallella kaiken kauhun ja kärsimyksen perästä, hävisi kuin tina tuhkaan +tuossa raivoavassa tuulispäässä, joka punoi kaikki hirvittävään +sekamelskaan. + +Kommuuni oli hänestä koston enkeli ja vapautuksen haltija, jonka miekka +kosti ja tuli puhdisti. + +Hän ei ollut oikein selvillä, kentiespä ne vain olivat vanhoja +muistoja kouluajoilta, muistoja vapaista kaupungeista, rikkaista +liittovalloista, jotka säätivät lakia maailmalle. + +Jos Pariisi voittajana pääsisi taistelusta, niin se muodostaisi uuden +Ranskan, jota oikeus ja vapaus ohjaisi, se loisi uuden yhteiskunnan, +jossa ei olisi hiventäkään jälellä vanhasta mädännyksestä. + +Vaalin tulos oli häntä suoraan sanoen -- vähän hämmästyttänyt: tuon +suuren tehtävän oli kommuuni uskonut omituiselle hallitukselle -- siinä +oli maltillisia, vallankumouspuoluelaisia ja sosialistia. Hän tunsi +monta niistä, mutta hänestä ne olivat korkeintain keskinkertaisia. +Mitenkähän siinä käypi? Näinköhän vain voivat sovussa työskennellä, kun +jäsenet ovat niin perin erimielisiä? + +Mutta sinä päivänä kun kommuuni juhlallisesti laillistutettiin +Hôtel-de-Villen torilla, kun kanuunat jyrisivät ja punaiset liput +liehuivat, sinä päivänä hän koetti unhottaa kaikki; rajaton toivo +täytti sydämmen. Epäilyksen aika oli ohi, toivorikkaana kajasti +tulevaisuus keskellä intoilemista ja valhetta. + +Koko huhtikuun Maurice taisteli Neuillyn puolella. Kevät tuli +aikaiseen, sireenit olivat täydessä kukassa, vihannat nurmikot +taistelukenttinä -- kansalliskaartilaiset koristivat pyssynsä +kukkakiehkuroilla kun iltaisin kotiin palasivat. + +Versaillesiin oli kerätty niin paljon sotamiehiä, että niistä oli +voinut muodostaa kaksi sotajoukkoa, toista, hyökkäysarmeijaa, johti +marsalkka Mac-Mahon, toista -- apuväkeä -- kenraali Vinoy. + +Kommuunilla oli puolestaan 100,000 miestä nostoväkeä kansalliskaartissa +ja miltei saman verran kaupunkia puolustamassa, mutta sotakuntoisia oli +niistä korkeintaan 50,000. + +Versailleslaisten hyökkäyssuunnitelma selvisi päivä päivältä: Neuillyn +jälkeen he anastivat Béconin linnan ja Asnièresin saadakseen joukkonsa +lähemmä kaupunkia; he näet aikoivat tunkeutua Pariisiin Point-du-Juoria +myöten niin pian kun vain saisivat haltuunsa vallin sillaikana kun sekä +Mont-Valérien että Issyn linnoitus koettelevat voimiaan. Mont-Valérien +oli heidän, nyt oli anastettava Issy, jota valloittaessaan he käyttivät +preussiläisten vanhoja varustuksia. + +Huhtikuun puolivälistä ei kanuunilla ja kiväärillä ampuminen ollut +tauonnut. Levailloisissa ja Neuillyssä taisteltiin yötä päivää. + +Suuria, raskaita kanuunia kuletettiin edes takaisin pitkin rautatietä +ja niillä ammuttiin Asnièresiä, yli Levalloisin. Mutta Vanvesin ja +varsinkin Issyn piiritys oli niin raivoisaa, että ikkunat Pariisissa +helisivät samoin kuin piirityksen kuumimpana aikana. Ja toukokuun 9 +päivänä jäi Issy auttamattomasti Versaillesin armeijan käsiin, -- +kommuunin päivät olivat luetut, pelko sai aikaan mitä hurjimpia +päätöksiä. + +Maurice hyväksyi yhteishyvän valiokunnan määräämisen. + +Isänmaalliset muistot elähyttivät häntä. Olihan nyt hetki tullut, +tarmokkaat toimenpiteet pelastaisivat isänmaan! + +Yksi ainoa väkivaltaisuus häntä pahoitti: Vendômepatsaan särkeminen; +kenties se oli lapsellista, mutta hän luuli vielä kuulevansa isoisän +kertovan Marengosta, Austerlitzista, Jenasta, Eylausta, Friedlandista, +Wagramista, Moskovasta, noista urotöistä, jotka vieläkin häntä +innostuttivat. + +Mutta oikeutta ja kohtuutta se vain oli, kun Thiers murhaajan asunto +revittiin ja vakuutena säilytettiin panttivangit. Silloin kun +Versailles pommitti Pariisia ja sen kranaatit ruhjoivat talot ja +surmasivat naisia ja lapsia. + +Kamala hävityksenhalu sai hänessä vallan, sillä hänen kauniit unelmansa +hupenivat, sulivat kuin jää kiehuvaan veteen. + +Jos kerran veri vain tukahuttaa koston, niin on parasta, että maa siinä +patusessa paikassa halkeaa ja nielee kaikki -- ehkäpä sitten raunioista +ilmestyy uusi elämä, uusi yhteiskunta! + +Ennen sortukoon Pariisi ja palakoon äärettömänä roviona, ennenkun +paheet ja kurjuus uudestaan pääsevät valtaan, ennenkun vanha mädännyt +yhteiskunta palaa julkeuksineen ja valheellisuuksineen! + +Ja hän näki kamalan unen. Jättiläiskaupunki oli tuhkaläjänä, -- +savuavia kekäleitä Seinen molemmilla rannoilla; haava oli ummessa, tuli +oli sen parantanut, se hävityksen kauhistus ei vertaistaan löydä -- +uusi kansa tulisi entisen sijaan. + +Huhut häntä taas yhä enemmän ja enemmän kiihottivat: kokonaisten +kaupungin-osain alle oli ruutihautoja kaiveltu, holvihaudat ruutia +täynnä, kaikki yleiset rakennukset valmiina ilmaan räjäytettäväksi, +sähkölangat yhdistivät johtoja, kipuna vain ja -- kaikki syttyisi +samassa silmänräpäyksessä, kaikkialla oli äärettömiä varastoja +tulenarkoja aineita, varsinkin lamppuöljyä, -- koko kaupunki olisi +yhtäkkiä aavana tulimerenä. + +Kommuuni oli pyhästi vannonut, ettei ainoakaan Versaillesin sotilaista +pääsisi kaupungissa katusulkuja etemmäksi -- kadut avaisivat kitansa, +rakennukset romahtaisivat maahan, Pariisi häviäisi tuleen ja nielisi +kononaisen maailman. + +Tahdotonna antautui Maurice tuon surullisen unelman valtaan, hän ei +ollut tyytyväinen kommuuniin. Hän ei luottanut sen johtaviin miehiin, +hän huomasi, että se oli voimaton, siinä oli liian erilaisia aineksia; +mitä suurempi oli uhkaava vaara, sitä nurinpäisemmät, sekavammat sen +toimet. + +Kaikista yhteiskunnallisista parannuksista, joita se oli luvannut, ei +se niin ainoaa ollut saanut toimeen ja jotenkin varma sai olla, ettei +se mitään pysyväistä jälkeensä jätä, kun sen päivät ovat päättyneet. +Mutta pahinta oli kuitenkin epäsopu ja kateus jäsenten kesken ja +epäluulo, joka haittasi ja esti kaikkea työntekoa. + +Monet -- varsinkin maltilliset -- olivat niin levottomat etteivät enää +käyneet kokouksissa. Toisia olot pakottivat, mutta kaikki he pelolla ja +vapistuksella odottivat, läpäistäisiinkö ilman satunnaista +diktaattoria, sillä nyt oltiin sillä asteella, jolloin vallankumouksen +eri puolueet perinjuurin hävittävät toisiansa pelastaakseen isänmaata. +Epäluulo oli ensin kohdannut Cluzeretia, sitten Dombrowskia -- ja nyt +oli Rosselin vuoro. Ei edes Delescluze, joka oli nimitetty +sotaministeristön siviilijäseneksi, voinut mitään, niin suuri kuin +hänen vaikutusvaltansa muuten olikin. + +Suuri yhteiskunnallinen voimanosotus, josta oli uneksittu, meni +myttyyn, sillä ne miehet, joitten oli määrä panna se toimeen, olivat +voimattomat ja menettivät hetki hetkeltä kaiken vaikutuksen, +kunnostautuivat vain siksi, että epätoivoissaan tekivät tuhmuuksia. + +Pariisikin jo kauhistui. Ensin se oli ollut vihainen Versaillesille, -- +nyt se ei enää kärsinyt kommuunia. Pakollinen sotapalvelus, asetus, +joka määräsi kaikki neljääkymmentä vuotta nuoremmat miehet aseihin, oli +suututtanut rauhallisia kansalaisia ja seurauksena oli pakeneminen. +Moni pujahti valepuvussa ja väärällä passilla Saint-Denisin ohi taikka +pimeinä öinä hinautui köysiä ja tikapuita myöten linnoitusten +kaivantoihin ja pujottelihe sitä tietä karkuun. + +Varakkaat olivat jo aikoja sitten menneet maisenmatkojaan. Ei yksikään +tehdas ollut vielä oviaan avannut. Ei ollut ainoatakaan kauppaa, ei +minkäänlaista työtä; jokainen vetelehti joutilaana tuskallisena +odottaen asiain lopullista selvenemistä. Ja kansa eli edelleenkin +kansalliskaartin palkasta, noista kolmestakymmenestä sousta, jotka +nykyjään maksettiin pankin suorittamista miljooneista, -- +kolmestakymmenestä sousta, joissa kapinan varsinainen yllytin piilikin. +Kokonaisia kaupunginosia oli tyhjänä, puodit sulettuina, liike +kuollutta. + +Toukokuu oli kulumassa, kevätaurinko valaisi autioita katuja, joilla +toisinaan kohtasi surusaaton, kun liittoutuneet saattoivat kapinan +uhria hautaan, pappia ei ollut, punaiset liput peittivät ruumiskirstun, +ja saattomiehillä oli kädessä jäkkäräseppeleitä. + +Kirkot olivat kiinni, mutta iltaisin ne muuttuivat kokoushuoneiksi. +Muita sanomalehtiäkään ei saanut ilmestyä kuin vallankumouksellisia. + +Pariisi oli hävitetty, tuo uomi kurja Pariisi, joka vallankumouksen +pääkaupunkina ei suvainnut monarkillista kokousta ja joka kammoi +kommuunia ja halusi vapautua siitä. Kamalia kertomuksia kulki suusta +suuhun: panttivankia vangittiin ja teloitettiin joka päivä, +tynnörittäin oli ruutia kaadettu likaviemäreihin, joissa yötä päivää +seisoi miehiä, tulisoihdut kädessä, valmiina räjäyttämään ilmaan koko +kaupungin. + +Maurice ei ollut koskaan ollut juoppo, mutta yleinen juoppouden himo +tarttui häneenkin. Kun oli hänen vahtivuoronsa taikka kun hän istui +vahtituvassa, otti hän ryypyn konjakkia tai enemmänkin eikä paljon +sietänyt, ennenkun oli juovuksissa. + +Juoppous oli muuttunut rutoksi, se oli ensimmäisen piirityksen +perintöä, joka nyt toisen aikana tuli monta vertaa kauheammaksi. +Rahvas, jolla tuskin oli leipää, vaan viiniä ja konjakkia yltä kyllin, +oli oppinut juomaan ja päihtyi nyt pienimmästäkin tilkasta. + +Sunnuntaina toukokuun 21 päivänä tuli Maurice ensi kerran elämässään +juopuneena kotiin Ortieskadulle, jossa hän toisinaan vietti yönsä. Hän +oli koko päivän ollut Neuillyssä, ampunut ja juonut toverien kanssa, +päästäksensä tavattomasta väsymyksestään, joka oli painaa hänet maan +alle. Vaistomaisesti hän oli hoiperrellut asuntoonsa ja heittäynyt +vuoteelleen, ei hän ollenkaan tiennyt, mitä oli tehnyt ja miten +palannut. Aurinko oli jo väki korkealla, kun hän seuraavana aamuna +heräsi hälyytykseen ja rummun pärinään. + +Edellisenä iltana oli muuan portti Point-du-Jourin luona ollut +vartioimatta ja siitä olivat Versaillesin sotajoukot ilman pienintäkään +vastusta tunkeutuneet Pariisiin. + +Maurice pukeutui nopeasti, heitti kiväärin olalleen ja riensi ulos. +Kadulla hän kohtasi joukon tovereitaan, jotka kertoivat hänelle, mitä +yöllä oli tapahtunut, mutta he puhuivat niin sekavasti, ettei hän heitä +paljon ymmärtänyt. + +Kymmenen päivää olivat Mont-Valèrien ja Issyn linnoitus pommittaneet +valleja, eikä asema Saint-Cloudin portin luona ollut enää +puolustettavissa; seuraavana päivänä oli aikomus tehdä lopullinen +rynnäkkö. Mutta viiden seuduissa huomasi muuan ohikulkija että portti +oli vartioimatta, hän viittasi sotamiehille piirityskaivannossa, jotka +olivat tuskin viidenkymmenen metrin päässä. + +Paikalla marssi siitä kaupunkiin 37:nen linjarykmentin kaksi +komppaniiaa. Kintereillä seurasi kenraali Douayn johtama neljäs osasto. +Koko yön virtasi toinen joukko toisen perästä samaa tietä. Kello +seitsemän tuli Vergén osasto Grenellesillalle ja siitä aina Trocadéroon +asti. Kello yhdeksän kenraali Clinchamp anasti Passyn ja la Muetten. +Kello kolmen aikaan aamusella majoittui ensimmäinen osasto +Boulognenmetsään, Bruatin osasto meni samalla aikaa Seinen yli +valloittamaan Sèvresporttia helpottaakseen siten toisen osaston pääsyä, +jonka kenraali de Cisseyn johdolla oli määrä tuntia myöhemmin miehittää +Grenellen kaupunginosa. 22 päivän aamuna oli siis Versaillesin armeija +saanut haltuunsa Trocadéron ja la Muetten oikealla rannalla ja +Grenellen vasemmalla ja kommuuni oli niin hämmästyksissään, +suutuksissaan ja pyörällä, ettei kyennyt mihinkään, se syytti petosta +ja oli ihan hurjissaan, sillä sen valta oli päivän selvästi lopussa. + +Kun Maurice vihdoinkin sai selville, mitä oli tapahtunut oli hänen +ensimmäinen ajatuksensa: nyt on kaikki lopussa -- ei enää muuta kuin +ammuttaa itsensä. + +Mutta hätäkelloja soitettiin yhtmyötään, rummut pärisivät, naiset ja +lapsetkin valmistivat katusulkuja, -- kaduilla oli vilinään sotamiehiä, +jotka riensivät määräpaikoilleen. Ja puolenpäivän aikaan oli jo +kommuunin voittamattomissa sotilaissa toivo taas vironnut -- he olivat +päättäneet voittaa, kun näkivät että vihollinen ei ollut paikaltaan +hievahtanut. + +Sotajoukko oli nyt erinomaisen varovainen, seuraten preussiläisten +sotatapaa, jonka se omasta katkerasta kokemuksestaan oli oppinut +tuntemaan. + +Yleishyvänvaliokunta ja Delescluze järjestivät puolustuksen +Hötel-de-Villessä. Kerrottiin heidän hylänneen kaikki sovinnon +aikeetkin. Siitä saivat kaikki rohkeutta: Pariisin täytyi voittaa. +Puolustus ja hyökkäys tuli olemaan yhtä raivoisaa; ei armoa kumminkaan +puolin, sama viha kiehui kummassakin sotajoukossa. + +Maurice vietti sen päivän Marskentän ja Invaliidihotellin puolella, +ampua paukutti ja peräytyi vaan hitaasti katu kadulta. Hän ei ollut +löytänyt pataljoonaansa, hän taisteli tuiki tuntemattomain ihmisten +rinnalla, hänen huomaamattaan ne olivat vieneet hänet vasemmalle +rannalle. Neljän aikaan he puolustivat erästä katusulkua +Yliopistonkadulla Invaliidipuiston luona eivätkä he sitä luovuttaneet, +ennenkun hämärissä kuulivat, että Bruotin osasto oli samonnut rantaa +pitkin ja valloittanut lainsäätäjäkokouksen palatsin. He olivat vähällä +joutua vangiksi ja pelastuivat vain suurella vaivalla Lillekadulle +kierreltyään Saint-Dominiquen ja Belechassen kadun kautta. + +Illemmalla oli Versaillesin armeijan käsissä koko alue Vanvesportista +alkain, lainsäätäjäkokouksen palatsi, Elyséepalatsi, Saint-Augustinin +kirkko, Saint-Lazaren rautatienasema ja aina Asnierèsporttiin. + +Seuraava päivä, 23:s, kirkas ja kaunis tiistai, oli Mauricen +tukalin. Pikkusen liittolaisten joukkueen hallussa, johon hän +kuului ja jossa oli monen pataljoonan sotamiehiä, oli vielä Ranta- ja +Saint-Dominiquenkatuin välinen kaupunginosa kokonaan. Mutta useimmat +olivat majoittuneet Lillekadun suuriin puutarhoihin. Itse oli hän +rauhassa nukkunut Kunnialegioonan palatsin viereisellä nurmikolla. + +Aamusella hän luuli joukkoin hyökkäävän lainsäätäjäkokouksen palatsista +ja ajavan heidät Backadun lujain katusulkuin taakse. Mutta tunti kului +toisen perästä ja hyökkääjiä ei nähnyt, ei kuulunut. Silloin tällöin +ammuttiin jokunen luoti kadun päästä toiseen. + +Versailleslaiset olivat varovaisia ja seurasivat tarkasti +suunnitelmaansa, he olivat lujasti päättäneet, etteivät +ryhdy hyökkäykseen, sillä liittoutuneet olivat muodostaneet +Tuilerien-penkereestä lujan linnoituksen. He marssivat kahden puolen +vallituksia saadakseen ensin haltuunsa Montmartren ja Observatoorion, +että sitten yhdessä apajassa vetäisivät koko keskikaupungin. + +Kahden seuduissa Maurice kuuli kerrottavan, että kolmivärinen lippu +liehui Montmatrella; Galette-myllyn suuri patteriaa oli anastettu, +kolme armeijan osastoa, joitten pataljoonat kiipesivät kunnaalle +pohjoisesta ja lännestä, oli yhtaikaa sinne hyökännyt, ja voittajat +tulvasivat taas Pariisiin, valloittivat Saint-Georgesin-torin, +Notre-Damen, de Lorettekirkon, kunnallishallituksen Drouotkadulla ja +uuden Oopperan, jollaikaa vasemman rannan sotajoukot kulkivat aina +d'Enfer- ja Hevostoreille. + +Hämmästystä, kauhua ja raivoa kaikkialla, kun kuultiin vihollisen niin +nopeasti etenevän. Mitä ihmettä? Montmartre, liittoutuneitten suuri +kukistamaton linnoitus oli valloitettu kahdessa tunnissa! + +Maurice kyllä huomasi, miten rivit harvenivat, toinen toisensa perästä +pujahti kaikessa hiljaisuudessa pois -- meni kotiinsa, peseytyi ja +muutti mekon päälleen, sillä kauhea oli kosto, jos heidät ase kädessä +tavattaisiin. + +Martignacin- ja Bellechassen-katuin katusulut oli jo otettu ja +Lillekadun päässä vilkkui jo punaisia housuja. Kohta ei ollut jälellä +kuin itsepäisimmät yltiöt, Maurice ja muita joku puoli sataa, jotka +olivat päättäneet paikoilleen kuolla, kunhan ensin olivat surmanneet +niin monta vastustajaansa kuin ikinä olivat voineet -- nitistäneet +hengen noilta kirotuilta, jotka kohtelivat liittoutuneita kuin +ryöväreitä ja taistelevain joukkoin takana pitemmittä mutkitta ampuivat +vangit. + +Hurja viha oli eilisestä yltynyt äärimmilleen; armo ei tullut +kysymykseenkään ottelussa noitten hurjistuneitten haaveilijain, jotka +tahtoivat kuolla aatoksensa puolesta, ja sotamiesten välillä, jotka +olivat kiihtyneet vastustuksesta ja raivoissaan kun uudelleen täytyi +taistella. + +Kello viiden paikoilla peräytyi Maurice tovereineen +Backadun katusulkuin taakse pitkin Lillekadun varustuksia; +he ampuivat hellittämättä, mutta yhtäkkiä tuprahti paksu savupilvi +Kunnialegioonan-palatsin avonaisesta ikkunasta, Se oli ensimmäinen +murhapoltto Pariisissa; hurjaa riemua se herätti, mieletöntä +ilkkumista. Hetki oli tullut! Äärettömänä roviona nyt koko kaupunki +palaisi ja maailma puhdistuisi tulessa! + +Mutta mitä hän näki? Viisi, kuusi miestä tuli palatsista ja +etukynnessä pitkä roikale. Hän tunsi sen heti Chouteauksi, entiseksi +toverikseen 106:nen ajoilta. Jo maaliskuun 18 päivän jälkeen oli hän +nähnyt hänet, kaluunilla koristettu lakki päässä, nyt hän oli kohonnut +arvossa, kaluunia oli joka paikassa, hän oli jonkun kenraalin +ajutanttina, sellaisen, joka ei ollut uskaltautunut taisteluun. Ja +Maurice muisti, mitä oli kuullut: Chouteau vietti hauskaa elämää +Kunnialegioonan-palatsissa rakastajattarensa kanssa -- eli ylellisesti +kommuunin kustannuksella, rötkötti pitkävartiset saappaat jalassa +komeissa vuoteissa ja ajankuluksi harjoitteli pilkkaan ampumista, +suuret peilit maalitauluna. Sen lisäksi tiedettiin, että sama nainen, +jonka kanssa hän eli, joka aamu ajeli komeissa vaunuissa ja kävi muka +ostoksilla, vieden talteen pakottain vaatetta, kalliita kelloja, yksin +huonekalujakin, -- kaikki varastettuja. + +Kun Maurice näki Chouteaun miehineen hyökkäävän palatsista +lamppuöljykannu kädessä, tuntui hänestä kaikki niin inhottavalta, -- +vakaumukset ja toiveet horjuivat, epäilys sai taas vallan: Jottako tuo +kauhistuttava kosto olikin rikos, koska tuollainen mies oli sen +välikappaleena? + +Monta tuntia kului, hän taisteli epätoivon vimmassa, hän ei hievahtanut +paikaltaan, hän tahtoi kuolla. Jos oli erehtynyt, niin tahtoi hän sen +verellään korvata! + +Lillekadun katusulku oli lujaksi varustettu, se oli tehty +hiekkasäkeistä ja hiekkatynnöreistä, ja syvä oja sitä suojeli. Maurice +ja kymmenkunta liittoutunutta sitä puolusti, he olivat melkein +pitkällään maassa ja he surmasivat jokaisen sotamiehen, joka sinne +osui. + +Yhtmyötään aina iltapimeään asti Maurice ampui paikaltaan +liikahtamatta. + +Paksut savupilvet Kunnialegioonan-palatsista ajautuivat tuulen mukana +kadulle ja estivät liekkiä näkymästä. Lähellä oleva talo oli jo +syttynyt palamaan. + +Yhtäkkiä juoksi muuan toveri ilmoittamaan, että sotilaat, jotka eivät +uskalla katua tulla, kiertävät pihain ja puutarhain kautta. Hukassa oli +kaikki, he saattoivat tulla minä hetkenä hyvänsä. + +Eräästä ikkunasta ammuttiin. Ja Maurice näki Chouteaun kätyreineen +syöksyvän talosta taloon tulisoihtu ja lampppuöljyastia kädessä. Puoli +tuntia sen perästä olivat talot kaikki ilmitulessa ja liekit kohosivat +humisten kohti synkkää taivasta. + +Ja Maurice oli yhä tynnörien ja säkkien suojassa ja ampui paikalla +jokaisen, joka kadulle pistäysi. + +Kuinka kauvan Maurice ampui? Hänellä ei enää ollut tietoja ajasta eikä +paikasta. Kello saattoi olla yhdeksän, kenties kymmenen. Työ oli niin +ilettävää, että oikein sydäntä etoi, aivan kuin olisi ollut humalassa +ja juonut huonoa viiniä. + +Huoneet paloivat hänen ympärillään, kuumuus oli sietämätöntä, ilma +tukahuttavaa. Katuristeyksien sulut olivat kuin lujia linnoituksia, +joita tulipalot ja sinkoilevat kekäleet puolustivat. + +Olihan annettu käsky sytyttää Pariisi katu kadulta, talo talolta, +mikäli katusuluista täytyi luopua! Eivätkä ne olleet vain Backadun +talot, jotka paloivat -- sen hän hyvin käsitti. Hänen takanansa leimusi +taivas ja etäältä kuului ryskettä ja jyminää aivan kuin koko kaupunki +olisi tulessa. + +Varmaan raivosi tulipalo samalla tavalla Seinen oikeallakin rannalla -- +olihan siitä jo pitkä aika kun Chouteau miehineen ja tulisoihtuineen +oli kadonnut. + +Rohkeimmat ja uskaliaimmatkin jättivät taistelupaikan, he eivät +tahtoneet jäädä vihollisen ammuttavaksi. + +Maurice jäi viimein yksin; hän oli pitkällään kahden hiekkasäkin +välissä ja mietti miten paraiten edestäpäin puolustaisi varustustaan; +silloin ne tulivat takaapäin, sotilaat, jotka pihoja ja puutarhoja +myöten olivat kierrelleet ja huutaen ja meluten syöksyivät nyt +Backadulle. + +Taistelun riehuessa ei Maurice kahteen päivään ollut muistanut Jeania. +Ei ollut Jeankaan ajatellut Mauricea, ei niin hetkeä sitten kun tuli +rykmenttineen Pariisiin Bruotin osaston avuksi. Edellisenä iltana oli +hän taistellut Marskentällä ja Invaliidipuistossa. Tänään oli hän +puolen päivän aikaan jättänyt Palais-Bourbonin torin ollakseen mukana +valloittamassa katusulkuja Saint-Pèresin katua ympäröivässä +kaupunginosassa. + +Jeankin, joka muuten oli niin levollinen, oli vähitellen kiihtynyt +tässä kamalassa veljessodassa; hän ja hänen toverinsa olivat +raivoissaan kapinoitsijain sitkeästä vastarinnasta, hehän olivat niin +väsyneet ja kyllästyneet taisteluun, kun he niin hyvin olisivat +tarvinneet levätä kaikista kauhuista. Sotavangit, jotka palasivat +Saksasta ja joita oli pistetty rykmentteihin, olivat raivostuneet +Pariisiin. + +Kommuunin kauheista tuhotöistä kerrottiin niin julmia juttuja, että +hiukset nousivat pystyyn niitä kuullessa. Eikö järjestystä ja toisen +omaisuutta pidetty minkäänlaisessa arvossa? Sitä ei Jean ymmärtänyt. +Hän oli selväjärkinen maltillinen talonpoika, kansan sydän, joka tahtoi +rauhaa saadakseen häiritsemättä tehdä työtä ja ansaita leipänsä. + +Mutta tulipalot -- ne veivät häneltä lopullisenkin mielenmaltin, saivat +hänen raivonsa ylimmilleen. Polttaa talot ja palatsit! Polttaa ne sen +tähden, että oli heikompi -- ei se oli liikaa; ainoastaan konnat ja +roistot menettelevät sillä tavalla. Ja Jean, jonka sydäntä vielä eilen +oli kirvellyt, kun ihmisiä joukottain ammuttiin kuolijaaksi, hän ei +jaksanut enää hillitä itseään, hurjasti pyörivät silmät päässä ja +ulvoen hän sivalteli ympärilleen, katsomatta mihin sattui. + +Hän hyökkäsi osastoineen Backadulle. Ensin hän ei nähnyt ketään, hän jo +luuli, että katusulku oli vartioimatta. Kahden hiekkasäkin välissä hän +sitten huomasi kapinoitsijan, joka liikahti, tähtäsi ja ampui +Lillekadulle päin. Eteensä katsomatta hän syöksyi hurjistuneena miestä +kohti ja lävisti hänet pistimellään. + +Maurice ei ollut ennättänyt kääntyä. Hän huudahti tuskallisesti ja +kohotti päätään. Häikäsevä valo leimahti samassa ja valaisi heidät. + +-- Voi, Jean -- rakas ystävä! Sinäkö se olet? + +Kuolla hän tahtoi, sitähän hän niin halulla oli odottanut -- kuolla ja +päästä kaikesta! Mutta kuolla ystävän, veljen lävistämänä -- se oli +liikaa... Se katkeroitti hänen kuolinhetkensä, se myrkytti viimeisen +hengenvedon. + +-- Sinäkö se olit, Jean -- Jean, ystäväkultani? + +Jean seisoi kivettyneenä ja tuijotti häneen -- yhtäkkiä kaikki selvisi. + +He olivat kahden, toiset sotilaat ajoivat pakenevia. Ympärillä teki +tuli työtään, tuhosi ja ruhjoi, pitkiä, punaisia tulikieliä syöksyi +ikkunain täydeltä, nuoleksi seiniä ja irroitti katot, jotka ryskien ja +paukkuen romahtivat maahan ja liekit kohosivat yhä korkeammalle. +Nyyhkyttäen heittäysi Jean Mauricen viereen, koetteli nostaa häntä ja +katsoa, oliko hän vielä pelastettavissa. + +-- Voi, ystäväparkani, mun oma ystäväkultani! + + + + +VIII. + + +Kun Sedanin juna lukemattomain viivytysten perästä vihdoin viimein +pysähtyi Saint-Denisin asemalle, leimusi eteläinen taivas tulipunaisena +aivan kuin koko Pariisi olisi tulessa. Valo oli enentynyt, mikäli ilta +pimeni, ja vähitellen se levisi yli koko taivaanrannan ja punasi +pilvenhattaroita, jotka vaipuivat idän pimeään helmaan. + +Jo kaukaa olivat matkustajat huomanneet tulen junan huristaessa +pimeitten kenttien poikki. + +Henriette hyppäsi ensimmäisenä vaunusta, tulipunainen taivaanranta oli +tehnyt hänet levottomaksi. + +Preussiläiset sotamiehet, joitten hallussa asema oli, pakottivat +matkustavaiset pois vaunuista, ja asemasillalla kaksi heistä huutaa +solkkasi tulijoille ranskaksi: + +Pariisi palaa ... ei kukaan pääse etemmäksi... Pariisi palaa, Pariisi +palaa... + +Henriette tuli yhä levottomammaksi. Hyvä jumala! Oliko hän +tullut liian myöhään? Maurice ei ollut vastannut hänen kahteen +viimeiseen kirjeeseensä, ja pääkaupungin uutiset olivat entistään +huolestuttavampia -- hän oli menehtyä tuskasta ja oli yhtäkkiä +päättänyt lähteä Pariisiin etsimään veljeänsä. + +Päivä päivältä oli elämä enolassa tullut tukalammaksi. Saksalaiset +joukot, jotka olivat kylään majoittuneet, tulivat sitä vaativimmiksi ja +röyhkeimmiksi, mitä kauvemmin Pariisi puolustautui; ja kun rykmentti +toisensa perästä nyt palasi Saksaan, nylkivät ne kulkiessaan maat ja +mannut putipuhtaiksi. + +Kun hän aamusella päivän sarastaessa oli noussut mennäksensä Sedaniin, +oli koko piha ollut täynnä saksalaisia ratsumiehiä, jotka olivat +maanneet siellä paljaalla maalla kylki kylessä, viittoihinsa +kääriytyneinä. + +Torven ääni kajahti yhtäkkiä. Kaikki nousivat samassa hiljaa, leveät +viitat hartioilla ja niin kiinni toisissaan, että hänestä näytti +siltä kuin viimeisen tuomion pasuuna olisi herättänyt kaikki +tappelutantereelle kuolleet. + +Saint-Denisissäkin tapasi hän jälleen preussiläisiä ja ne ne +säikäyttivät häntä, huutaen: + +-- Pariisi palaa... Ei kukaan pääse etemmäksi... Pariisi palaa, Pariisi +palaa... + +Kauhistuneena hän riensi matkalaukku kädessä ja pyysi tarkempia +tietoja. + +Pariisissa oli taisteltu kaksi päivää, rautatieliike oli katkaistu. +Henriette ei välittänyt mistään, hän tahtoi jatkaa matkaansa. +Asemasillalla hän huomasi preussiläisen kapteenin, sen komppanian +päällikön, jonka hallussa asema oli; Henriette riensi hänen luokseen. + +-- Herra kapteeni! Olen menossa veljeni luo, olen hänestä hyvin +huolissani. Olkaa niin hyvä ... minä rukoilen teitä ...ja auttakaa +minua, että pääsen perille! + +Hän pysähtyi -- kaasulyhdyn valo sattui kapteeniin, Henriette tunsi +hänet. + +-- Tekö se olettekin, Otto! Hyvä jumala ... auttakaa, koska sattuma +vielä kerran saattoi meidät toistemme tielle! + +Otto Günther, hänen serkkunsa, oli yhtä jäykkä ja ankara kuin ennenkin +-- kauniissa kapteeninunivormussaan. Hän ei tuntenut tuota hintelää, +vaaleakutrista naista, jonka kauniita, lempeitä kasvoja verhosi +suruharso. Vasta sitten kun hän näki hänen suoran, rehellisen +katseensa, hän älysi, kuka se oli. Hän viittasi hieman kädellään. + +-- Veljeni on sotilaana ... senhän tiedätte, jatkoi Henriette +innokkaasti. Hän on Pariisissa, ja minua niin pelottaa, että hän on +sekautunut tuohon kauheaan taisteluun. Minä pyydän ... rukoilen teitä, +Otto, auttakaa minua, että pääsen matkani perille. + +Nyt hän vihdoinkin suvaitsi vastata. + +-- Minä vakuutan, etten voi mitään. Eilisestä asti eivät junat ole +sinne päässeet, luullakseni on kiskot revitty vallien ulkopuolelta. +Enkä minä voi hankkia teille hevosta, en vaunuja, en kyytimiestä. + +Henriette katsoi häneen, mutta kun huomasi, että kapteeni oli niin +välinpitämätön, ja että hän oli lujasti päättänyt olla häntä +auttamatta, virkkoi hän vaikeroiden: Voi, hyvä jumala! Te ette tahdo +tehdä mitään minun hyväkseni. Keneenkä minä sitten käännyn? + +Ja preussiläiset olivat kuitenkin kaikkivaltiaita, yksi ainoa sana +olisi ollut kylläksi, koko kaupunki olisi ollut liikkeellä, sata +vaunua, tuhat hevosta valmiina! Mutta hän kieltäytyi -- hänhän oli +voittaja, jonka ei vähintäkään sopinut sekautua voitettujen asioihin -- +tottapa se olisi ollut liian alentavaista ja tahrannut hänen uuden +uutukaista sotilaskunniaansa! + +-- Mutta ainakin te tiedätte, mitä on tapahtunut, sanoi Henriette +uudelleen ja koetti rauhoittua. Ja senhän saatatte minulle sanoa. + +Kapteeni hymyili tuskin huomattavasti. + +-- Pariisi palaa! Katsokaa -- tulkaa tänne -- täältä näette sen hyvin +hyvästi! + +Hän kulki Henrietten edellä rataa pitkin ja nousi kapeita portaita +rautasillalle, joka oli radan yli rakennettu noin sadan askeleen päähän +asemalta. Siellä he seisoivat käsipuihin nojaten ja katselivat +ääretöntä lakeutta. + +-- Pariisi palaa, niinkuin näette... + +Kello lienee ollut puoli kymmenen paikoilla. Tuli kiihtyi +kiihtymistään. Idästä olivat veripunaiset hattarat hävinneet, kohti +pikimustaa taivaanlakea heijastui etäisten liekkien loiste. + +Tuli hulmusi jo yli koko taivaan, mutta paikka paikoin se näytti kuin +riemuitsevan tuhotöistään, se heitteli ilmaan tulipunaisia patsaita, +jotka rätisten hajosivat keskelle tupruavia savupilviä. Tuli riehui +kuin jättiläismetsässä, jonka se puu puulta hävittää, maakin näytti +syttyvän ja koko Pariisi palavan äärettömänä tuliroviona. + +-- Katsokaa, selitti Otto, tuo on Montmartre -- tuo kunnas, joka +mustana kohoaa kohti punaisia liekkiä. Vasemmalle -- Villetteen ja +Bellevilleen -- ei ole tuli vielä ennättänyt. Paraimmat kaupungin-osat +näkyy ensin sytytetyn -- ja tuli leviää ... kiihtyy... Katsokaa -- +tuolla oikealla taas uusi! Näettekö, miten liekit leimuavat -- tulta ja +savua tupruaa ... tuolla vielä ja tuolla ... kaikkialla! + +Hän ei puhunut kovasti, ei kiivastunut, mutta hänen luonnottoman tyyni +ilonsa kauhistutti Henrietteä. + +Voivoi -- miksi piti preussiläisten nähdä se? + +Hänen tyyneytensä, hänen hymyilynsä olivat ilkeintä pilkkaa: hän näytti +jo kauvan odottaneen tuota hävitystä, joka vertaistaan hakee. + +Vihdoin viimeinkin paloi tuo Pariisi jota saksalaisten kranaatit eivät +olleet saaneet kukistumaan! Hänen vihansa oli tyydytetty, tuskallisen +pitkällinen piiritys, armoton pakkanen ja lukemattomat vaivat ja +vastukset, joita Saksa ei vielä ollut unohtanut -- kaikki oli nyt +kostettu. Valloitetut maakunnat, viiden miljaardin vahingonkorvaus -- +ei mikään vetänyt vertoja sille, että Pariisi mieletönnä tuhoaa oman +itsensä ja häviää liekkeihin valoisana kevätyönä. + +-- Se nyt on varma, jos mikään! mutisi kapteeni. Hyvää työtä tekevät! + +Henrietten omat surut haihtuivat kuin tuhka tuuleen, hän oli pakahtua +tuollaista surkeutta nähdessä. Taivaan kosto oli kohdannut kaupunkia ja +helvetin syövyttävät liekit hävittävät sen perustuksia myöten. + +Henriette pani kätensä ristiin ja huudahti: + +-- Suuri luoja! Miksi sinä meitä näin kovasti rankaiset? + +Otto jo kohotti kättään; kylmänä ja välinpitämätönnä niinkuin kivikova +sotilas kuuna päivänä olisi hän halusta pitänyt nuhdesaarnan, vedonnut +raamattuunkin ja osottanut, miten Ranskan turmeltunut kansa oli +kohtalonsa ansainnut. Mutta kun hän näki tuon nuoren naisen, jonka +kauniit, älykkäät silmät niin kirkkaasti häneen katsoivat -- niin hän +vaikeni. + +Sanat olivatkin tarpeettomat, koko hänen olentonsa jo kyllin selvästi +osotti, miten syvälle kansalaisviha oli hänessä juurtunut -- se +ilmaisi, että hänen mielestänsä sotajoukkojen jumala itse oli hänet +Ranskaan lähettänyt valvomaan oikeutta ja kurittamaan tuota +turmeltunutta kansaa. Pariisi paloi rangaistukseksi vuosituhansien +kurjasta elämästä, rikoksistaan ja irstaisuuksistaan. Uudestaan +puhdistaisivat germaanilaiset maailman ja hävittäisivät viimeisetkin +latinalaisen tapainturmeluksen jälet. + +Kapteenin käsi vaipui ja hän virkkoi: kohta on kaikki lopussa! -- +Katsokaapas ... tuli on ennättänyt tuonnekin ... vasemmalle... Näettekö +tuota tulivirtaa, joka tulvailee sinnepäin? + +Kumpikin vaikeni; kamala äänettömyys seurasi. + +Liekkiä kohosi yhtäkkiä sieltä täältä ja kipunoita sateli yltympäri. +Tulimeri laajeni ja taajeni joka hetki ja sen hehkuvista kuohuista +purkausi savua, joka mustanpuhuvana verhona kattoi kaupungin -- vieno +tuulenhenki kuletti sitä puolelta toiselle, se leijuili pimeässä +avaruudessa ja muodostui pilviksi, joista satoi nokea ja tuhkaa. + +Henriette hätkähti niinkuin olisi herännyt ilkeästä unesta, hän muisti +taas veljensä, ja tuska kouristi sydäntä. + +-- Ettekö siis mitään voi tehdä? kysyi hän vielä viimeisen kerran. +Kieltäydyttekö auttamasta minua? + +Otto viittasi kädellään niinkuin olisi mielellään kaiken hävittänyt. + +-- Mitä se auttaa? Huomenna on Pariisista jälellä vain kasa tuhkaa! + +Siinä kaikki. + +Jäähyväisiä heittämättä Henriette lähti sillalta ja pakeni, kädessään +matkalaukku. Mutta kapteeni seisoi siellä vielä kauvan, pilkkopimeässä +liikahtamatta, suorana ja solakkana, ja katseli riemuiten tuota +kauheata näytelmää -- Babylonin paloa. + +Kun Henriette lähti asemalta, kohtasi hän onneksi vanhan, lihavan +naisen, joka parhaillaan tinki ajuria Pariisiin Richelieunkadulle. Ja +Henriette pyysi ja kärtti niin hartaasti ja itki niin katkerasti, että +nainen viimein suostui ottamaan hänet mukaansa. Ajuri, pieni musta +mies, löi myötäänsä hevostaan eikä sanonut halaistua sanaa koko +matkalla. Sen sijaan oli Henrietten toverilla kieli kantimistaan irti +ja Henriette sai tietää, että nainen toissapäivänä oli lukinnut +puotinsa ja lähtenyt, mutta oli tuhmuudessaan kätkenyt osan +arvopapereistaan seinänlokeroon. Nyt kun kaupunki jo kolmatta tuntia +paloi, oli hän ollut tulisessa tuskassa eikä osannut muuta ajatellakaan +kuin paperiensa pelastamista, vaikka sitten läpi tulenkin pitäisi +Pariisiin pyrkiä. + +Tulliportista he pääsivät onnellisesti kaupunkiin varsinkin kun nainen +mujautti unista vahtia ja kertoi vain käyneensä sisarentytärtään +miehensä hoitajaksi, miehen kun muka Versailleslaiset olivat +haavoittaneet. Kaduilla vasta tuli esteitä ja katusulkujen tautta he +saivat tuhka tiheään kierrellä pitkät matkat. Poissonnièren-kadulla +ajuri viimein teki tenän eikä heitä enää sitä etemmäksi kyydinnyt. +Jalan saivat naiset jatkaa matkaansa pitkin Sentierin- ja +Jeûneursinkatuja ja koko Pörssikorttelin ohi. + +Mitä lähemmäksi linnoituksia he tulivat, sitä enemmän liekit valaisivat +-- oli yhtä valoisa kuin keskipäivällä. He oikein hämmästyivät, kun +siinä kaupunginosassa oli niin hiljaista ja autiota, melu ja räiske +kuului vain etäisenä huminana. Pörssin luona ammuttiin muutamia +laukauksia, he hiipivät pitkin seiniviertä. + +Richelieunkadulla oli rouvan puoti vahingoittumatta. Iloissaan +hän välttämättömästi tahtoi opastaa Henrietteä Hasard- ja +Sainte-Anne-katuja myöten Ortieskadulle, mutta liittoutuneet, joitten +hallussa Sainte-Anne-katu vielä oli, eivät yrittäneet päästää heitä +kulkemaan. + +Viimeinkin tuossa neljän tienoissa aamusella, päivän valetessa, saapui +Henriette voimatonna ja niin väsyneenä, että tuskin pystyssä pysyi, sen +talon portille, jossa Maurice asui. Portti oli seppo selällään. Hän +nousi kapeita, pimeitä portaita ja hilautui sitten tikapuita myöten +vinnille. -- + +Backadun katusulkujen vieressä virui Maurice; kahden hiekkasäkin +varassa oli hän kohottautunut toiselle polvelleen. Toivo elähytti +Jeania, sillä hän oli jo luullut naulanneensa ystävänsä maahan +painetillaan. + +-- Elätkö sinä vielä, hyvä ystävä? Vieläkö onni mulle koittaa ... +kirottu konna, mikä olenkin. Odotas hiukan ... annas katson... + +Varovasti hän tutki haavaa -- liekkien valossa. Painetti oli lävistänyt +oikean käsivarren läheltä olkapäätä; mutta mikä pahinta -- se oli +tunkeutunut kahden kylkiluun välitse ja varmaankin vikuuttanut keuhkoa. +Maurice voi kuitenkin jotakuinkin hengittää, mutta käsi riippui +hervotonna ja oli tunnoton. + +-- Rakas ystäväparkani, elä ole niin epätoivoissasi! Minä kuolen niin +mielelläni, silloin loppuu kaikki... Sinä olet jo yltä kyllin tehnyt +minun hyväkseni. Ilman sinua olisin jo aikoja sitten päättänyt päiväni +jossakin maantienravissa. + +Toivotonna huudahti Jean: elä virka mitään! Sinä olet kahdesti +pelastanut minut preussiläisten kourista. Minä pikemminkin olin sinulle +velkaa. Ja nyt kun minun vuoroni olisi ollut pelastaa sinut, surmaan +minä sinut sen sijaan. Pirummoinen pesä tämä ... minä olin kai +humalassa, kun en sinua tuntenut! Niinpä tosiaan, humalassa, sikana ... +minä olin liiaksi juonut verta. + +Virtana vierivät kyyneleet, kun Jean muisti heidän eronsa Rémillyssä, +eivät he silloin tienneet, tapaisivatko toisiansa enää koskaan ja +milloin ... ja miten. Oliko sitten arvotonta ja turhaa kaikki, mitä he +yhdessä olivat kokeneet ja kestäneet -- päiväkausia ruuanpalasetta, +yökausia silmäänsä ummistamatta, ja silminnähtävä kuolema joka +askeleella? Tähänkö kaikki päättyi? Sitäkö varten he olivat kurjuutta +kärsineet, sitäkö varten niin syvästi rakastaneet toisiansa, että +kauhea veljesmurha olisi kaiken loppuna? Ei, ei; se on mahdotonta, se +on perin luonnotonta. + +-- Minun täytyy pelastaa sinut, rakas ystävä, minun täytyy! + +Ensin hänen täytyi saada Maurice sieltä pois, sillä sotamiehet +tappoivat kaikki haavoitetut. Onneksi he olivat kahden; ei saanut +hukata hetkeäkään. Nopeasti hän veitsellään viilsi hihan irti ja riisui +nutun hänen päältään. Verta vuoti virtanaan haavasta; kiireesti hän repi +suilakkeita nutun vuorista ja sitoi niillä Mauricen käsivarren. Sitten +hän tukkesi kylessä olevan haavan vuotamasta ja sitoi nuoranpätkällä, +joka sattumalta oli hänellä taskussa, käden tiukasti kiinni kylkeen, +niin että koko haavoittunut puoli oli tönkkönä, ja verenvuoto estyi. + +-- Voitkohan sinä astua? + +-- Enköhän minä voine. + +Mutta eihän Jean mitenkään uskaltanut kulettaa häntä paitahihasillaan. +Yhtäkkiä hän muisti läheisellä kadulla nähneensä kuolleen sotilaan; hän +hyppäsi sinne ja toi takin ja lakin. Mauricen terveen käden hän pisti +takin vasempaan hihaan kohotti varovasti nutun oikealle olkapäälle, +pani lakin hänen päähänsä ja sanoi: kas niin, nyt sinä olet +meikäläisiä... Minnekäs sitä mennään? + +Siinä sitä taas oltiin. Ei vähintäkään toivoa minne mennä, mistä löytää +suojusta. Talot tutkittiin ja kaikki aseelliset kapinoitsijat armotta +ammuttiin. Eikä heistä kumpikaan tuntenut yhtään ihmistä koko +kaupunginosassa, ei ainoatakaan, joka heitä olisi auttanut, joka olisi +heille piilopaikan neuvonut. + +-- Parasta kai olisi päästä minun asuntooni, sanoi Maurice. Se on niin +syrjässä, ettei sinne ketään tule. Mutta se on joen toisella puolen... +Ortieskadulla. + +Epäröiden ja hammasta purren kiroili Jean: saakeli soikoon!... Mitä +pirua tässä nyt osataan? + +Ei ollut ajattelemistakaan Royalinsillan yli, valoisampihan siellä oli +nyt kuin keskipäivällä. Molemmilta rannoilta tuli luotia kuin turkin +hihasta. Sitä paitsi palava Tuilerienlinna ja Louvre, jota katusulut +suojelivat, ehkäisisivät sen yrityksen. + +-- Niin -- täältä emme pääse minnekään! selitti Jean, joka Italian +retkeltä palattua oli puoli vaotta asunut Pariisissa. + +Yhtäkkiä hälle lensi päähän: mitähän jos alapuolella olisi veneitä +niinkuin ennenkin. Sopii koettaa. Aikaa se veisi, epämukavaa ja +vaarallistakin se olisi, vaan ei ollut varaa valita, hänen täytyi +päättää. + +-- Kuulepas, ystäväkulta! Kaikessa tapauksessa meidän pitää lähteä +täältä ... täällä emme ole turvassa. Minä sanon luutnantilleni, että +kapinoitsijat ottivat minut kiinni ... ja minä pakenin... + +Hän tarttui Mauricen terveeseen käteen ja tuki häntä kulkiessa pitkin +Backatua, jonka varrella talot roihusivat yltyleensä ilmitulessa +niinkuin mitkäkin jättiläissoihdut. Palavia kekäleitä sateli heidän +ympärillään ja kuumuus oli niin suuri, että parta ja kulmakarvat +kärventyivät. Rannalla he pysähtyivät hetkiseksi, silmiä häikäisevä +valo levisi palavista taloista Seinen molemmilta rannoilta. + +-- Ei tässä totta tosiaan pimeässä hapuile, kiukkuili Jean. + +Hän ei rauhoittunut, ennenkuin portaita myöten oli saattanut Mauricen +joen rannalle, sillan vasemmalle puolen, jossa piiloutuivat tuuheitten +puitten suojaan. Mustia haamuja, jotka liikkuivat vastapäisellä +rannalla, he pelkäsivät. + +Laukaus pamahti, kuului sydäntä vihlaiseva parahdus ja loiskahtaen +kuohahti vesi korkealle. Siltaa siis varmasti vartioitiin. + +-- Emmeköhän voisi jäädä yöksi tuohon vajaan? arveli Maurice ja osotti +uimahuoneen lautakatosta. + +-- Totta kaiketi ... sinnehän me menemme, että aamulla jo ani varhain +pistetään meidät kiinni! + +Jean vain ajatteli venettä. Hän oli jo muutamassa kohti huomannut koko +joukon pikku veneitä, mutta ne olivat lukossa. Mitenkä ihmeellä hän +saisi niistä jonkun irti? Entäpä vielä airot? + +Viimein hän löysi parin vanhoja airoja ja päästi veneen lukosta, taisi +ollakin huonosti lukossa. Hän asetti Mauricen kokkaan ja antoi virran +kulettaa venettä; varovaisesti hän pysytteli lähellä rantaa +uimahuoneitten ja veneitten suojassa. Kumpikaan ei puhunut luotuista +sanaa, Kamala näytelmä oli heidät mykistänyt. Mitä etemmäksi he +painuivat, sitä inhottavammalta se tuntui. Solferinonsillan luona +näytti heistä jo molemmat rannat leimuavan. + +Vasemmalla paloi Tuilerienlinna. Hämärissä olivat jo kapinoitsijat +sytyttäneet linnan molemmat päät, Floren paviljonin ja Marsanin +paviljonin ja nopeasti kulki tuli keskustaa kohti, jossa räjäytysaineet +olivat jo paikoillaan: Marsalkan saliin oli kasottain ladottu +ruutitynnöriä. Ammottavista ikkunoista tupruili punertavaa savua ja sen +seasta kiemurteli pitkiä sinisiä tulikielekkeitä. Katot halkeilivat +kuin maa tulivuoren juurella sisäisen tulen voimasta. Kamalasti +paukkuen ja räiskyen paloi parhaallaan koko Floren paviljoni, joka oli +ensiksi sytytetty. Lattiat ja huonekalut oli valeltu lamppuöljyllä ja +liekit olivat sellaisessa vimmassa, että parvekkeiden rautaiset kaiteet +vääntyivät ja korkeat, kallisarvoiset uunit kauniine koristuksineen +pamahtaen halkeilivat sirpaleiksi. + +Oikealla oli Kunnialegioonan-palatsi -- se oli sytytetty kello viiden +aikaan -- palanut jo seitsemättä tuntia suurena roviona. Sitten +Valtioneuvoston palatsi -- suurin ja kamalin palo -- kuin +jättiläishirviö, joka pilarien välitse työnsi tulta ja liekkiä. Kaikki +neljä sivua, jotka pihaa ympäröivät, olivat yhtaikaa syttyneet, +tynnörittäin oli lamppuöljyä kaadettu kaikkiin neljään porraskäytävään, +jotka olivat rakennuksen neljässä kulmassa ja kadotuksen kuohuvana +koskena se virtasi pitkin portaita. Joen puoleiselta etusivulta erotti +selvästi portin yläkoristukset ja mustuneet pilarit, joita tulikielet +nuoleksivat ja mitä tarkimmin näki tuossa häikäisevässä valossa +pylväskäytävät kuvanveistoksineen ja kaikkine sirotekoisine +koristuksineen. Tulen voima oli niin ääretön, että koko suuren suuri +rakennus tärisi ja ruski perustuksiaan myöten: paksut seinät vain +jäivät pystyyn, mutta sinkkikaton ruhjoi raivokas tulipeto ja heitti +kappaleina kauvas öiseen avaruuteen. + +Vieressä siinä paloi Orsayn kasarmi suurena tulitornina, Backadun +seitsemän taloa sen takana ja Lillekadun kaksikymmentäkaksi ... +mahdotonta oli enää laskea palavia rakennuksia, liekkiä kaikkialla, +kaikki oli hävinnyt äärettömään tulimereen. + +Jeanin henkeä ahdisti. + +-- Ei tässä osaa enää silmiään uskoa! Eikö tuo Seinekin viimein +syttyne, hän murahti. + +Näytti todellakin siltä kuin vene olisi kulkenut tulivirralla. Paloista +heijastuva tuli pani Seinen veripunaiseksi. Tuliset, keltaiset kekäleet +näyttivät peittävän veden pinnan, jossa silloin tällöin vielä +tulikielekkeitä välähteli. Hiljalleen he soluivat palavain rakennusten +välitse pitkin tulista virtaa, joka oli kuin suuri hehkuva laavakatu, +kaupungissa, jonka taivas oli kironnut ja tuli hävitti. + +-- Haa! huudahti Maurice hurjistuneena, kun näki toivomansa kamalan +hävityksen toteutuvan. Mitäpä siitä! Antaa palaa vain -- lentäköön +kaikki ilmaan, se on parasta! + +Mutta kauhistuneena Jean hillitsi ystävänsä vihanpuuskan. Oliko +mahdollista, että hänen ystävänsä, tuo sivistynyt nuorukainen, joka oli +niin hyvä, niin hienotunteinen, ajatteli sillä tavalla? + +Hän souti ravakammin, sillä Solferinonsillasta päästyä he olivat +tulleet väljemmille vesille. Mutta minkäänlaista varjoa ei ollut, ja +tuli loisti kuin keskipäivän aurinko. Pienimmätkin seikat huomasi mitä +tarkimmin, virran pyörteet, hiekkakasat rannalla ja puista pienimmänkin +lehden. Jokaisen kivenkin voi lukea noista lumivalkoisista silloista, +jotka niin selvästi erottautuivat veripunaisesta virrasta. + +Keskellä huminaa ja jyrinää kuului silloin tällöin jyrähdys. Nokea +satoi ja tuulen mukana kulki inhottava löyhkä. Kauhuissaan he +aavistivat, ettei Pariisista enää ollut muuta jälellä. Tulipalon silmiä +huikaiseva valo oli niin ääretön, että sen takana ei enää muuta luullut +olevankaan kuin pimeän kuilun, pohjattoman syvyyden, joka kauheaan +kitaansa oli niellyt Pariisin. Taivaskin oli kadonnut -- liekkien +loiste hävitti tähtien tuikkeen. + +Maurice hourasi, hän nauroi kuin mielipuoli. + +-- Aika komea juhla keisarin linnassa ja Tuilerienpalatsissa! +Katsokaapas juhlavalaistusta! Kynttilät kruunuissa palaa heloittavat, +naiset tanssivat -- niin ... niin ... tanssikaa vain, kunnes tuli +tarttuu hameisiinne ja kärventää hiuksenne... + +Terveellä kädellään hän huitoi ilmaa ja tolkkusi Sodoman ja Gomorran +hurjista juomingeista, sen soitosta, sen kukkasista, sen eläimellisistä +nautinnoista, joita valaisi sellainen tulimeri, että alastomat ruumiit +hupenivat liekkeihin. + +Hirmuinen räjähdys kuului yhtäkkiä Tuilerienlinnasta. Tuli oli jo +joutunut Marsalkansaliin. Ruutitynnörit syttyivät, Horlogen paviljoni +lensi ilmaan. Suunnattomana tulitöyhtönä kohosivat liekit kohti +pilkkopimeää taivasta ja hurjasti sylki tulipeto kipunoita suustaan -- +se oli tuon inhottavan juhlavalaistuksen loistokohta. + +-- Hyvä, hyvä! huusi Maurice niinkuin olisi esirippu laskeutunut +näytännön loputtua. + +Jean koetteli häntä rauhoittaa, hän pyysi ja jumalan tähden rukoili +häntä vaikenemaan. Ei, ei -- onnettomuudesta ei saa iloita. Jos kaikki +kerran häviää, niin sehän on heidänkin kohtalonsa. + +Hän ei muuta toivonut kuin päästä maihin ja paeta tuota kamaluutta. +Mutta hän oli niin varovainen, että souti vielä Concordesillan alatse +eikä laskenut rantaan ennenkun Conférencen rantasillan viereen joen +polvekkeen toiselle puolen. Ja vaikka ei silmänräpäystäkään olisi +saanut hukata, ei hän sittenkään jättänyt venettä virran vietäväksi, +vaan pani sen lujasti kiinni -- olihan se toisen omaisuutta eikä +hänellä ollut oikeutta jättää sitä hunnikolle. + +Hän aikoi pyrkiä Ortieskadulle Concordetorin ja Saint-Honorén-kadun +kautta. Hän jätti Mauricen rannalle ja lähti yksin tarkastamaan, mutta +hän tuli taas levottomaksi, kun näki, miten paljon esteitä kasautui +tielle. + +Siinähän oli kapinallisten valloittamaton linna -- Tuilerin penger +lukuisine kanuunineen ja Royalkatu, Saint-Florentininkatu ja +Rivolinkatu, joita korkeat, lujat katusulut suojelivat. Nytpä hänelle +selvisikin Versaillesin armeijan varovaisuus ja miksi se yöllä oli +muodostanut suunnattoman kolmion, jonka yksi kulma oli Concordetoria +kohti, toinen pohjoisaseman tavaravaraston luona oikealla rannalla ja +kolmas vasemmalla rannalla vallin vieressä lähellä Arcueilporttia. + +Aamu sarasti, kapinoitsijat olivat jättäneet Tuilerienlinnan ja +katusulut, ja sotajoukko oli ne äskettäin anastanut. Kaksitoista taloa +oli kello yhdeksästä palanut Saint-Honorén ja Royalkatujen +risteyksessä. + +Jean palasi rannalle. Äskeinen kiihotus oli ohi ja Maurice istui +velttona ja torruksissa. + +-- Ei siellä juuri pääse etenemään. Voitkohan sinä astua, ystäväkulta? + +-- Voin kyllä, elä ole huolissasi. Perille minä tulen elävänä tai +kuolleena. + +Hänen oli hyvin vaikea nousta kiviportaita. Rantasillalla hän kulki +hyvin hitaasti, horjuen kuin unissaan-kävelijä ja nojautui ystäväänsä. +Päivä ei ollut vielä valennut, tulipalojen keltaisen häimäkkä loiste +valaisi suurta, autiota toria. Äänetönnä he menivät sen poikki, sydän +oli pakahtua kaikkea hävitystä nähdessä. Royalkadun päässä häämöitti +Madeleinenkirkko ja sillan toisella puolen Palais-Bourbon, molemmat +tärviölle ammuttuina. Osa Tuilerien pengertä oli vierryt. Torilla +olivat luodit lävistäneet suihkulähteitten pronssikuvat, suuren +Lille-patsaan oli kranaatti halaissut, mustaan harsoon verhottu +Strassburgpatsas näytti surevan yleistä hävitystä. Obeliskin luona, +joka oli ehyenä säilynyt, oli muutamassa saarto-ojassa puhennut +kaasutorvi, jotenkin oli se syttynyt ja suhisten siitä kokosi pitkä +tulikieli. + +Meriministeristön ja historiallisen kalustohuoneen oli tuli säästänyt, +niiden välisen Royalkadun katusulun Jean kiersi. Sen hiekkasäkkien ja +tynnörien takaa kuului rivoa puhetta. Edestäpäin sitä suojeli +saarto-oja, jonka löyhkävässä vedessä uiskeli ruumis ja muurin +halkeamasta näkyi Saint-Honorén kulmataloja, jotka olivat melkein +lopulleen palaneet, vaikka etukaupungista tuoduilla ruiskuilla +koetettiin tulta lannistaa. + +Kranaatit olivat peräti pirstoneet pienet puitten välissä olevat +sanomalehti-myymälät. Huuto ja melu oli lakkaamaton; muutamasta +kellarista olivat sammuttajat löytäneet seitsemän puoleksi hiiltynyttä +ruumista. + +Vaistoko lienee Jeanille ilmaissut, että Saint-Morentinin- ja +Rivolinkatujen korkeat, jykevät katusulut eivät olleet niin vaaralliset +kuin muut, vaikka ne pelottavilta näyttivät. Kapinoitsijat olivat +todellakin jättäneet ne omiin hoteihinsa eikä sotajoukkokaan ollut +niitä vielä anastanut. Kanuunat torkkuivat -- ei niin sielua tuon lujan +varustuksen takana, ainoastaan mieron kulkukoira, joka säikähti ja +luikki pakoon. + +Mutta kun Jean, taluttaen Mauricea, joka oli jo uupumaisillaan, koetti +kiiruhtaa pitkin Saint-Morentininkatua, kävi hänen pelkonsa toteen: +siinä tuli vastaan kokonainen komppaniia 88:sta linjarykmentistä, joka +kiersi katusulkua. + +-- Herra kapteeni, selitti Jean, nuo heittiöt ovat äskettäin +haavoittaneet erään toverin -- minä saatan hänet sairashuoneeseen. + +Takki, joka oli Mauricen hartioilla, pelasti hänet, mutta kiivaasti +tykytti Jeanin sydän vielä Saint-Honorén katua mennessä. + +Päivä alkoi valeta; laukauksia ja huutoja kuului kaduilta sillä +taistelu riehui vielä koko kaupunginosassa. Ihan oli ihme, että he +rauhassa pääsivät Frondeurikadulle. He kulkivat hyvin hitaasti, eivät +he koskaan enää näyttäneet pääsevän noita kolmea, neljääsataa metriä, +jotka vielä olivat jälellä, matka tuntui kerrassaan loppumattomalta. +Frondeurikadulla he kohtasivat kapinoitsijain vartijaston, mutta +pelästyneenä se pakeni aika kyytiä, luullen kokonaisen rykmentin olevan +tulossa. Palanen Argenteuilinkatua -- ja vihon viimein he olisivat +Ortieskadulla. + +Miten tuskallisen levotonna oli Jean neljä pitkän pituista tuntia +toivonut sinne! Putosi kuin taakka selästä, kun he vihdoinkin pääsivät +perille. Katu oli pimeä, autio, kolkko -- ikäänkuin se olisi ollut +sadan peninkulman päässä taistelutantereelta. Portinvahtia ei näkynyt, +talo oli vanha ja ränstynyt -- se näytti kuolon unta uinuvan. + +-- Avaimet ovat taskussani, kuiskasi Maurice. Suuri on portin, pieni +huoneeni ... vinnillä. + +Hänen voimansa olivat lopussa, hän pyörtyi Jeanin syliin. + +Levotonna ja hädissään Jean unohti portin sulkematta. Pitkin pimeitä, +tuntemattomia portaita hän koetteli kavuta niin varovasti kuin suinkin, +ettei vain kolina herättäisi ihmisten huomiota. Ylemmäksi päästyään ei +hän enää osannut minnekään, hänen täytyi laskea tiedoton ystävänsä +portaille ja koettaa hapuilla ovea. Onneksi oli hänellä tulitikkuja, +hän raapasi tulen ja vasta sitten kun oli löytänyt oven ja avannut sen, +haki hän Mauricen. Jean pani hänet rautasänkyyn, joka oli ikkunan +edessä ja avasi ikkunan selki selälleen saadaksensa huoneeseen valoa ja +raitista ilmaa, -- koko Pariisi sinne näkyi. + +Päivä valkeni. Hän heittäysi polvilleen vuoteen viereen ja itki +hillisemätöntä itkua, jären oli viedä tuo kauhea teko -- hän oli +surmannut oman ystävänsä. + +Hetkinen kului. Hän tuskin hämmästyi, kun Henriette yhtäkkiä seisoi +hänen edessään. Olihan ihan luonnollista, että hän tuli, nyt, kun veli +oli kuolemaisillaan. Jean ei ollut huomannut hänen tuloaan -- lienee +ollut siellä jo tuntikausia. Hän vaipui tuolille ja katsoa tuijotti, +miten Henriette surun ja tuskan valtaamana väänteli käsiään, kun näki +veljensä siinä tunnotonna ja veren vallassa. + +Viimein Jean tointui, hänelle välähti jotakin mieleen. + +-- Kuulkaa ... panitteko portin kiinni? + +Henriette nyökäytti päätään myöntävästi. Hän meni Jeanin luo ja +ojensi hänelle molemmat kätensä -- hän tarvitsi apua, hän kaipasi +myötätuntoisuutta ja rakkautta. + +-- Mutta tiedättekös, että minä hänet surmasin? sanoi Jean koleasti. + +Henriette ei käsittänyt, ei uskonut häntä. Turvallisena olivat hänen +kätensä Jeanin kädessä. + +-- Minä olen surmannut hänet, minä ... katusulun luona ... hän taisteli +toisella puolella, minä toisella. + +Henrietten kädet vavahtivat. + +-- Me olimme kuin hurjat, kuin mielipuolet ... niin, minä olen hänet +surmannut... + +Henriette veti kätensä pois, hän tärisi ja värisi, hän oli kalman +kalpea ja tuijotti kauhistuneena Jeaniin. + +Suuri luoja! Kaikkiko lopussa -- eikö murtuneelle sydämmelle jää mitään +hoivaksi, eikö mitään lohdutukseksi? Voi, hyvä Jumala! Ja miten hän +vielä illalla viimeksi oli niin toivonut saavansa tavata häntä, +Jeania, josta hän niin paljon piti! Ja hänkö sitten oli tuon ilkityön +tehnyt ... ja kuitenkin oli hän vielä sittenkin pelastanut Mauricen, +sillä Jean se oli eikä kukaan muu, joka lukemattomista vaaroista +huolimatta oli kantanut Mauricen kotiin. Hän ei voinut koskea Jeanin +käteen -- veljen veri sitä tahrasi! + +Mutta säretty sydän toivoo viime rippuun. + +-- Mutta minä teen hänet terveeksi ... minun _täytyy_ pelastaa +hänet! + +Rémillyn sairashuoneessa oli hän oppinut taitavaksi sairaanhoitajaksi +ja hän osasi hyvästi hoitaa ja sitoa haavoja. Paikalla hän tutki +veljensä haavat ja riisui hänet, ennenkun hän tointui. Mutta kun hän +irroitti Jeanin paneman tilapäisen siteen, kipristihe Maurice, kiljahti +hiljaa, avasi silmänsä ja katseli sekavasti ympärilleen. Hän tunsi +kuitenkin sisarensa paikalla ja hymyili. + +-- Sinä täällä? Voi, miten iloinen olen, että näin sinut, ennenkun +kuolen. + +Henriette hymyili luottavaisesti. + +-- Kuolet! Ei, sinä et saa kuolla! Sinä jäät eloon!... Elä nyt puhu +mitään, anna minun toimia. + +Mutta kun Henriette oli tarkastanut lävistettyä käsivartta ja haavaa +kylessä, synkistyi hänen katseensa ja silmät kyyneltyivät. + +Hän liikkui kuin kotonaan, etsi ja löysi vähän öljyä, repi vanhan +paidan siteiksi, ja Jean meni hakemaan vettä. + +Jean ei suutaan avannut, hän katsoi vain, kun Henriette pesi haavat ja +varovasti, mutta säntillisesti ne sitoi. Jean ei kyennyt ollenkaan +auttamaan, hän oli niin neuvoton, ihan typerryksissä, kun Henriette oli +saapuvilla. + +Kun Henriette oli saanut haavat sidotuksi ja Jean huomasi, miten +levoton hän oli, tarjoutui hän hakemaan lääkäriä. Mutta Henriette oli +yhtä varovainen ja ajatteleva kuin ennenkin; ei, ei -- ei millään +muotoa, ei ensimmäistä vastaantulijaa, joka antaisi ilmi hänen +veljensä! Luotettavaa miestä oli tarvis -- voisivat vielä odottaa pari +tuntia. + +Kun Jean kuitenkin sanoi lähtevänsä rykmenttiään etsimään, päättivät +he, että hän palaisi ja toisi lääkärin, niin pian kuin vain voisi +huomiota herättämättä pujahtaa pois. + +Jean ei mennyt vielä, hän viivytteli, hän ei voinut lähteä, ei voinut +jättää tuota onnettomuuden asuntoa, jonka kurjuus oli hänen syynsä. +Ikkuna oli ollut hetkisen kiinni, hän avasi sen uudelleen. Sairas istui +tilalla tyynyjen varassa ja katseli ulos -- toiset katselivat myös; +masentava hiljaisuus seurasi. + +Sieltä korkealta he näkivät suurimman osan Pariisia: ensiksikin +keskikaupungin Saint-Honorén etukaupungista Bastiljeen, sitten koko +Seinevirran ja vilkasliikkeisimmät kaupunginosat etäällä Seinen +vasemmalla rannalla, loppumattoman jonon kattoja, puitten latvoja, +kirkontornia ja torninhuippuja. + +Päivä oli valennut, kamala yö, historiamme hirmuisimpia, oli loppunut. +Mutta nousevan auringon valossa raivosivat tulipalot yhtä hurjasti. +Tuilerienlinnasta, Orsaynkasarmista, Valtioneuvoston- ja +Kunnialegioonan-palatsista kohosi vielä vaalean häimäkkäitä liekkiä +punertavaa aamutaivasta kohti. + +Uusia tulipaloja oli ilmestynyt: Lille- ja Backatujen takaa kohosi +sakeata savua Croix-Rougesta ja etempääkin vielä, Vavininkadulta ja +Notre-Dame-des-Champsin-kadulta. + +Oikealla, ihan siinä lähellä, olivat Saint-Honorénkadun talot jo +melkein lopulleen palaneet, ja vasemmalla olivat Royalinpalatsi ja uusi +Louvre säilyneet, vaikka niitä aamupuoleen yötä oli kyllä koetettu +sytyttää, tuli ei niihin tarttunut. + +Mutta mistä toi länsituuli paksua, mustaa savua aina sinne ikkunaan +asti? Sitä he eivät ensin tienneet. Raha-asiain-ministeristö siellä +paloi, oli palanut jo kolmesta asti sinä aamuna: liekkiä ei noussut, +kytemällä siellä hiiltyivät mahdottomat kasat paperia ja asiakirjoja, +ja mustaa, paksua savua ja nokea pöllysi ilmaan. + +Yö hävityksen kauhuineen oli loppunut, mutta aamuauringon valossa oli +tuo ylpeä Pariisi kenties vielä sitäkin surkeamman näköinen: toinen +savupilvi toistaan mustempana kohosi palavista raunioista -- koko +hävityksen suuruus oli sirki selkeänä silmäin edessä. Mieli ei mettä +keittänyt. Aurinko oli kirkkaana noussut, mutta savupilvet sen heti +peittivät, verhosivat synkkään suruharsoon. + +Maurice hourasi taas, hän viittoi kaupunkiin päin ja mutisi: palaako +koko Pariisi? Oih, kylläpä se hitaasti ... eikö siitä loppua +tulekkaan?... + +Kyyneleet valuivat virtana pitkin Henrietten kalvakoita poskia; hän ei +jaksanut kurjuutta kestää, koska hänen veljensäkin oli ollut siinä +osallisena. Ja Jean, joka ei uskaltanut puristaa hänen kättänsä eikä +suudella ystäväänsä jäähyväisiksi, syöksyi kuin mielipuoli ovesta ulos. + +-- Hyvästi! -- Minä palaan heti. + +Mutta hän ei voinutkaan palata, ennenkun tuossa kahdeksan tienoilla +iltasella. + +Hän oli hirveän levoton, mutta siltä tyytyväinen: hänen rykmenttinsä, +joka ei enää ottanut osaa taisteluun, oli määrätty sitä kaupunginosaa +suojelemaan; hän oli komppaniiansa kanssa majoittunut Karuselltorille +ja toivoi joka ilta pääsevänsä sairaan luo. + +Eikä hän yksin palannut; -- sattumalta oli hän tavannut 106:nen +rykmentinlääkärin -- Bourochen -- ja tuonut hänet mukanaan, kun ei +muita lääkäriä ollut saanut käsiinsä, -- tiesihän hän, että sillä +karhulla sentään oli sydän paikoillaan. + +Bouroche ei alussa tiennyt, kenenkä luokse Jean häntä rukoilemalla +rukoili ja marisi sitten portaitten jyrkkyyttä niitä kiivetessään, +mutta kun hän käsitti, että sairas oli kapinoitsija, julmistui hän. + +-- Mitä pirua! Pilkkaatteko te minua, korpraali?... Sellaisia +heittiöitä, jotka eivät tee muuta kuin varastavat, murhaavat ja +polttavat!... Kohta on sen roiston tilinpäivä tullut ... kyllä minä +hänet parannan ... kolme luotia kalloon, että keikahtaa... + +Hän vaikeni äkkiä, nähdessään Henrietten, joka kalpeana ja itkeytyneenä +tuli häntä vastaan. + +-- Se on veljeni, herra tohtori! -- Hän on teidän sedanilaisianne. + +Lääkäri ei vastannut, hän irroitti siteen ja tutki haavoja ääneti, otti +taskustaan pulloja, sitoi haavat uudelleen ja näytti Henriettelle, +miten hänen tuli niitä hoitaa. Sitten hän yhtäkkiä kysyi sairaalta +tuikeasti: minkä tähden sinä menit noitten hylkyjen puolelle?... +Minkätähden sinä olet ollut osallisena heidän hävittömyyksissään? + +Maurice oli koko ajan tuijottanut lääkäriin ja vastasi kiihkeästi: +vääryys, kärsimykset ja hävittömyydet olivat sietämättömät. + +Bouroche viittasi kädellään, hän mieli sanoa, että sellainen saattaa +mennä liian pitkälle, mutta hän puri huultaan ja vaikeni. + +Lähtiessään hän vain sanoi: tulen kohta katsomaan. + +Eteisessä hän ilmoitti Henriettelle, ettei hän voinut mitään varmaa +sanoa. Keuhkot olivat vahingoittuneet, -- mahdollisesti katkeaisi joku +verisuoni, ja kuolema seuraisi siinä paikassa. + +Henriette koetti hymyillä, kun tuli huoneeseen, vaikka sydän oli +musertavan iskun saanut. + +Eikö hän voisikaan pelastaa veljeään, eikö voisi estää uhkaavaa +onnettomuutta, joka ikipäiviksi erottaisi heidät kolme, jotka halusivat +elää yhdessä? + +Hän ei ollut koko päivänä liikahtanut huoneesta; naapurin vaimo oli +auliisti häntä auttanut ja toimitellut hänen asioitaan. Hän istahti +taas paikoilleen vuoteen viereen. + +Mutta Maurice oli niin kiihottunut, hän ei antanut Jeanille rauhaa, hän +tahtoi tietää, mitä oli tapahtunut. Jean kertoi kierrellen ja varovasti +ja jätti kerrassaan mainitsematta, miten hurjasti vapautettu Pariisi +vihasi kommuunia, joka haukkoi henkeään. + +Oli jo keskiviikko. Sunnuntai-illasta asti, kaksi kokonaista +vuorokautta, olivat ihmiset piilotelleet kellareissaan, peläten ja +vavisten, että tuskanhiki otsasta valui, ja kun he keskiviikko-aamuna +uskaltautuivat ulos ja näkivät koko hävityksen, raunioita, verta, +kauheat tulipalot, heräsi tuima kostontunne. + +Rangaistus oli hirmuinen, rikoksen vertainen. Talot tarkastettiin, +miehiä ja naisia, joita vähänkään epäiltiin, lähetettiin joukottain +sotamiesten ammuttavaksi, tutkimus ei tullut kysymykseen. + +Kello kuuden aikaan iltasella oli Versaillesin sotajoukon hallussa +suurin osa Pariisia Montsaurispuistosta aina pohjoisasemaan, kaupungin +tärkeimmät liikepaikat. Ja kommuunin viimeiset jäsenet -- joku +parikymmentä -- olivat pelastautuneet yhdennentoista piirin +kunnallishuoneustoon, joka oli Voltairen-kadulla. + +Kaikki vaikenivat huoneessa. Maurice katseli kaupunkia avonaisesta +ikkunasta, josta viehkeää kevätilmaa virtasi, ja mutisi: vai niin ... +palaa... Pariisi palaa! + +Se olikin totta. Hämärissä taas kamala valo punasi taivaan. +Luksemburgin ruutikellari oli iltapäivällä kauheasti paukkaen lentänyt +ilmaan, kerrottiin silloin Panthéonin luhistuneen maanalaisille +hautaholveilleen. + +Edellisenä päivänä sytytetyt tulipalot olivat koko päivän palaneet -- +Valtioneuvostonpalatsi ja Tuilerienlinna paloivat ilmi tulessa, +rahastorakennuksesta pöllysi savupilviä. + +Ainakin kymmenen kertaa oli Henriette sulkenut ikkunan, ettei +sinne lentäisi mustia perhosia --- palaneita paperisiekaleita +raha-asiainministeristön arkistoista, joita tuuli riuhtoi sinne tänne +ja jotka mustana verhona peittivät koko Pariisin ja lentelivät aina +kahdenkymmenen peninkulman päähän, kauvas Normandiaan. + +Nyt ei tuli tuhonnut ainoastaan läntisissä ja +eteläisissä kaupunginosissa -- Royalkadun talot, Croix-Rougen ja +Notre-Dame-des-Champs-kadun rakennukset olivat ilmitulessa; koko +itäinen osa kaupunkia oli liekkien vallassa, ja etäisinnä siellä +roihusi Hôtel de Ville mahdottoman suurena jättiläisroviona. + +Sen lisäksi paloi lyyrillinen teaatteri, neljännen piirin +kunnallishuoneusto ja neljättäkymmentä taloa läheisillä kaduilla, +puhumattakaan Porte-Saint-Martinin teaatterista pohjoispäässä, joka +paloi erillään kuin yksinäinen heinäpieles niityllä. + +Kosto yksin oli eleillä, vieläpä yksityinenkin; haitallisia asiapaperia +hävitettiin ja kellä vähänkään oli kaunaa toiselle, se oli nyt +kostettava, kosto oli päällä päsmärinä. + +Ei ajateltu enää kaupungin puolustamista eikä sotajoukkojen estämistä +-- hurjistunut raivo ja hävityksenhalu oli vallalla. Oikeuspalatsin, +Hôtel-Dieun ja Notre-Dame-kirkon oli pelkkä sattuma pelastanut. +Hävitettiin ja turmeltiin ainoastaan himoksi muuttuneesta +hävittämishalusta, vanha, mädännyt yhteiskunta oli juuriaan myöten +hävitettävä ja haudattava tuhkaan ja pirstaleihin -- uusi, onnellinen +ja puhdas yhteiskunta sieltä kohoaisi, maallinen paratiisi, josta +ihmiskunnan lapsuuden tarinat kertovat. + +-- Hyvä jumala, miten kauheaa, miten inhottavaa sota on! virkkoi +Henriette hiljaa, katsellessaan tuhkakasaksi muuttuvaa kaunista +kaupunkia. + +Siinäkö oli näytelmän viimeinen, väistämätön loppukohtaus, Sedanin ja +Metzin kylvöjen verinen sato -- hävitysrutto, jonka Pariisin piiritys +oli synnyttänyt, ratkaiseva kohta kansan kamppaillessa elämästä ja +kuolemasta? + +Silmiään räpäyttämättä katsoi Maurice palavia kaupunginosia. Hitaasti +ja vaivalla sai hän kuiskatuksi: ei, ei -- elä kiroa sotaa ... sisko... +Siitä on suurta hyötyä -- se on tarpeellinen, välttämätön... + +Tuskallisesti ja ääni vihasta väristen Jean hänet keskeytti: tuhat +tulimaista! Siinä sinä virut ja se on minun syyni!... Elä puolusta +sotaa ... se on mitä inhottavinta!... + +Sairas viittasi kädellään. + +-- Minä ... mitä minusta!... Onhan toisia ... tämä uhri on kenties +tarpeellinen ... mutta sota -- se on elämää, jota ei ole ilman +kuolemaa! -- + +Maurice painoi silmänsä kiinni, nuo muutamat sanat veivät hänen +voimansa. + +Henriette viittasi Jeanille, ettei hän vastustaisi. + +Mutta itse hän tunsi sisimmässä sydämmessään ihmiskunnan kärsimykset ja +kurjuudet, -- hän, tuo heikko, mutta kumminkin urhokas nainen, jonka +kirkkaista silmistä kuvastihe isoisän sankarisielu. + +Kaksi päivää kului, keskiviikko ja torstai, ja tulipalot raivosivat ja +murhaamista kesti. + +Kanuunat jysähtelivät yhtmyötään; Montmartren tykistö, jonka +Versaillesin armeija oli anastanut, ampui hellittämättä +liittoutuneitten tykistöjä, jotka olivat Bellevillessä ja +Père-Laichaisella ja joista kranaatteja sinkoili Pariisiin, pudoten +aina Richelieunkadulle ja Vendômentorille. + +25 päivän iltana oli koko vasen ranta sotajoukon käsissä. Mutta +oikealla rannalla olivat vielä Château-d'Eaun ja Bastiljentorin +katusulut liittoutuneilla. Ne olivat kuin kaksi lujaa linnoitusta, +joita hirvittävä, herkeämätön tuli suojeli. + +Sitten kun kommuunin viimeiset jäsenet olivat paenneet, oli Delescluze +hämärissä ottanut keppinsä tyynenä kuin kävelemään lähtiessään, mennyt +Voltairenkadun katusululle, taistellut ja sankarina kaatunut. + +Seuraavana päivänä -- 26:na -- valloitettiin Chateau-d'Eaun- ja +Bastiljentorit jo aamupuhteella, ja kapinoitsijoilla oli vain la +Villette, Belleville ja Charonne. Rivit harvenivat harvenemistaan, ei +ollut jälellä enää kuin kourallinen yltiöpäitä, jotka olivat päättäneet +myydä henkensä mahdollisimman kalliisti. Ja vielä kaksi päivää he +pysyivät paikallaan ja taistelivat siinä epätoivon raivolla. + +Perjantai-iltana, kun Jean oli matkalla Karuselltorilta Ortieskadulle, +hän sattui todistamaan Richelieunkadulla summittaisen teloituksen, joka +täytti hänet kauhulla. Viimeiset 24 tuntia oli istunut kaksi +sotaoikeutta, toinen Luksemburgissa, toinen Chatelet-teaatterissa; +edellisen tuomitsemat vangit vietiin puutarhaan ja ammuttiin, kun taas +jälkimmäisen syylliseksi toteamat raahattiin Lobaun kasarmiin, missä +plutoona sotilaita, jotka pidettiin siellä jatkuvassa valmiudessa +kyseistä tarkoitusta varten, niittivät heidät alas miltei +kosketusetäisyydeltä. Teurastuksen näytelmä oli mitä hirvittävin: +siellä oli miehiä ja naisia, jotka oli tuomittu kuolemaan +vähäisimpienkin todisteiden perusteella: koska heidän käsistään löytyi +ruudin jättämiä tahroja, koska heillä oli jalassaan armeijan kengät; +siellä oli viattomia ihmisiä, yksityisen kaunan uhreja, jotka, +annettuna ilmi väärin perustein, huusivat vetoomuksiaan ja selityksiään +mutta eivät saaneet ketään kallistamaan korvaansakaan heille; ja kaikki +työnnettiin sekaisin seinää vasten muskettien suuaukkojen eteen, usein +niin monta kurjimusta kerrallaan että luodit eivät riittäneet kaikille +ja tuli välttämättömäksi lopettaa haavoittuneet paineteilla. Aamusta +iltaan tuolla paikalla virtasi veri, kantajilla oli jatkuva kiire viedä +pois kuolleiden ruumiita. Ja joka puolella kaupunkia, seuraten ihmisten +kostonhaluista huutoa, suoritettiin jatkuvasti muita teloituksia +katusulkujen edessä, hylättyjen katujen seiniä vasten, julkisten +rakennusten portailla. + +Tällaisten olosuhteiden vallitessa Jean näki korttelin asukkaiden +raahaavan erään naisen ja kaksi miestä Francais-teaatterille, +sitä vartioivan osaston komentavan upseerin eteen. Kansalaiset +osoittautuivat verenhimoisemmiksi kuin sotilaat, ja ne sanomalehdet, +jotka olivat saaneet luvan ilmestyä jälleen, ulvoivat ankarien +pikatuomioiden puolesta. Vankeja ympäröi uhkaava tungos ja se oli +erityisen hurja naista kohtaan, jossa kiihtynyt porvaristo näki yhden +niistä paloöljyhutsuista, jotka olivat kauhun valtaaman mielikuvituksen +ainaisena mörkönä ja joiden rikoksena oli öisin vaaniskelu, luikkiminen +pimennettyjä katuja pitkin rikkaiden asuntojen ohi heittämään +sytytettyjä paloöljykannuja suojaamattomiin kellareihin. Tämä nainen, +kuului huuto, oli tavattu kumartuneena erään hiililuukun yli +Saint-Anne-kadulla. Ja huolimatta kielloista, joita seurasivat +kyyneleet ja armonanomukset, viskattiin hänet kahden miehen kanssa +hylätyn katusulun edessä olevan ojan pohjalle, ja siellä, mudassa ja +loassa maaten, ammuttiin heidät yhtä vähäisellä säälillä kuin satimeen +saadut sudet. Jotkut ohikulkijat pysähtyivät ja katselivat +välinpitämättöminä tapahtumaa, joukossa oli eräs hieno nainen miehensä +kasivarressa ja leipurin poika, joka kuljetti kotiin kakkua jollekin +naapurustossa, vihelteli suositun laulun kertosäettä. + +Kun Jean, sydän syrjällään, kiiruhti katua pitkin Ortieskadun taloon, +välähti äkillinen muisto hänen mieleensä. Eikö tuo ollut Chouteau, +eräs hänen aikaisemman joukkueensa miehistä, jonka hän oli nähnyt +kunnnianarvoisan työmiehen nutussa katselemassa teloitusta ja +osoittamassa hyväksymistänsä kovaäänisellä tavalla? Hänpä oli etevä +konnan, petturin, ryövärin ja salamurhaajan roolissaan! Hetken aikaa +korpraali aikoi kääntyä takaisin, antaa hänet ilmi ja lähettää noiden +kolmen seuraksi. Voi, kuinka surkeaa ajatella että syylliset aina +pääsevät rangaistuksetta näyttelemään ruoskimatonta häpeäänsä +kirkkaassa päivän valossa, kun taas syyttömät samaan aikaan mätänevät +mullassa. + +Henriette oli tullut portaikkoon kuultuaan askeleiden lähenevän rappuja +ylös. Täällä hän tervehti Jeania tavalla, joka osotti suurta huolta. + +-- Sh! Hän on ollut kovin hurjana koko päivän. Majuri oli täällä. Olen +aivan epätoivoinen -- + +Bouroche oli tosiaankin pudistanut pahaenteisesti päätään sanoen, että +ei voinut luvata mitään toistaiseksi. Silti potilas voisi selviytyä, +huolimatta kaikista pelkäämistään ikävistä seurauksista, hänellä oli +nuoruus puolellaan. + +-- Ah, tuletpa tänne viimeinkin, sanoi Maurice kärsimättömästi +Jeanille, heti kun sai hänet näkyviinsä. Olen odottanut sinua. Mitä +tapahtuu -- miten asiat ovat? Ja selkänsä alla olevien tyynyjen +tukemana, kasvot käännettynä ikkunaan, jonka hän oli pakottanut +sisarensa avaamaan, osotti hän sormellaan kaupunkia, jossa pimeyden +lisääntyessä leimuavat liekit olivat alkaneet kohota uudestaan. Katso, +tuli syttyy uudelleen; Pariisi palaa. Koko Pariisi tulee palamaan tällä +kertaa! + +Niin pian kuin päivänvalo alkoi himmetä, Seinen tuolla puolen olevat +kaukaiset korttelit tulivat valoisiksi Grenier d'Abondancen sytyttyä +palamaan. Ajoittain liekit hulmahtivat korkealle kipinäsateen +saattelemina Tuileriesin savuavista raunioista, kun joku seinä tai +katto sortui ja saattoi kytevät hirret leimahtamaan uudelleen liekkiin. +Monet talot, joissa liekkien oli luultu jo sammutetun, syttyivät tuleen +jälleen; viimeisenä kolmena päivänä heti kun pimeys laskeutui kaupungin +ylle, näytti kuin olisi tullut merkki roihulle syttyä uudelleen, +ikäänkuin yön varjot olisivat puhaltaneet vielä hehkuvaan hiilokseen, +sytyttäen sen ja paiskaten sen kaikkiin neljään ilman suuntaan. Voi, +tuo tuomittujen kaupunki, joka oli kätkenyt rintaansa viikon ajaksi +tuhoamisen hirviön, valaisi nyt taivaan joka ilta hämärän laskeuduttua, +merkitsi pirullisilla soihduillaan teurastusviikon öitä. Ja kun tuona +yönä Villetten telakat paloivat, oli niiden suunnattomaan kaupunkiin +luoma valo niin valtava, että se näytti olevan tulessa yhtaikaa joka +paikassa liekkimeren valtaamana ja hukuttamana. + +-- Tämä on loppu! toisti Maurice, Pariisi on tuomittu! + +Hän toisti sanoja lakkaamatta ilmeisellä mielihyvällä, kuumeisen halun +yllyttäessä häntä kuulemaan äänensä sointia vielä kerran, oltuaan kolme +päivää velton välinpitämättömänä ja lähes puhumatonna. + +Kun hän kuuli nyyhkytystä, käänsi hän päätään. + +-- Sinäkö -- siskokulta -- sinähän olet muuten niin järkevä!... Itketkö +sinä sitä, että minä kuolen? + +Henriette keskeytti hänet. + +-- Ei, sinä et kuole! + +-- Kyllä se on parasta, minun täytyy... Eikä siitä totta tosiaan +vahinkoa ole. Ennen sotaa oli sinulla jo minusta vain huolta ja +vastusta, sekä sydämmesi että kukkarosi ovat syvästi kärsineet minun +tauttani. Kaikki minun tuhmuuteni ja hulluuteni, jotka olisivat +huonosti päättyneet ja vieneet -- niin, ken tietää? -- vaikka vankilaan +tai kurjaan kuolemaan... + +Henriette keskeytti hänet kiivaasti. + +-- Vaikene! Vaikene. Sinä olet kaikki sovittanut. + +Maurice vaikeni ja mietti hetkisen. + +-- Niin -- ehkäpä, jos kuolen. Voi rakas Jean, miten kunnon työn sinä +teit, kun pistit painettisi käsivarteeni! + +Vesissä silmin Jean huudahti: hyvä jumala, Maurice! Elä sano niin! +Tahdotko sinä, että lyön pääni seinään? + +Maurice jatkoi kiihkeästi: muistapas, mitä sanoit Sedanin taistelun +jälkipäivänä! Silloinhan sinä arvelit, että korvapuustikin on toisinaan +tarpeellinen... Ja sanoit senkin, että kun joku jäsen on mädännyt, +pilautunut, niin on parasta leikata se -- ennenkuin se myrkyttää koko +ruumiin. Sitä olen niin usein ajatellut, sitten kuin minut sulettiin +tänne hurjistuneeseen, kurjaan Pariisiin... Niin, minä olen sellainen +turmeltunut jäsen -- ja sinä teit oikein, kun leikkasit minut pois... + +Hän oikein tulistui eikä ollenkaan kuunnellut Henrietteä ja Jeania, +jotka pyytämällä pyysivät, ettei hän kiivastuisi. + +Hän puhui herkeämättä ja kuumeentapaisella innolla, vertaukset olivat +kummallisia, outoja. + +Ranskan tervein osa se oli, järkevä, maltillinen, +kansallinen talonpoika, joka nyt hävitti turmeltuneen puolen, tuon +nautinnonhimoisen, jonka keisarikunta himoineen ja sairaaloisine +unelmineen oli häviön partaalle vienyt. Ja omaa itseään se oli +raadellut, tietämättä mitä teki. Mutta verikaste oli tarpeellinen, +välttää ei voinut tuota inhottavaa polttouhria, joka uudistaisi Ranskan +puhdistavassa tulessa. Getsemanesta oli päästy, kuolonkamppaus alkoi, +ristiin naulittu kansa sovitti rikoksensa -- ja uuden ajan aamu +sarasti. + +-- Rakas Jean! Sinä olet voimakas ja turmeltumaton -- mene! Ota kuokka +ja lapio -- muokkaa maata -- rakenna talot uudelleen! Kunnon työn sinä +teit, kun poistit tieltäsi minut -- mätähaavan ruumistasi... + +Hän hourasi ja tahtoi välttämättömästi päästä ikkunan viereen istumaan. + +-- Pariisi palaa, ei niin kiveä jää merkiksi ylpeästä kaupungista ... +se tuli, se tuli! ... se hävittää kaikki, se parantaa kaikki ... sitä +olen ikävällä odottanut ... se jättää puhtaan jälen. Päästäkää minut +sinne, päästäkää minua päättämään tuo vapauden työ, josta ihmiskunnalle +suurta onnea koituu. + +Väkisin sai Jean hänen pysymään tilalla ja kyynelsilmin rukoili +Henriette häntä rauhoittumaan, puhui hänelle heidän lapsuudestaan ja +heidän lämpimästä rakkaudestaan. + +Tuli oli saanut uutta vauhtia, tuliaallot vyöryivät niin kauvas kuin +silmä kantoi ja taivaanlaki oli kuin jättiläisuunin hehkuva sisus. Ja +rahastorakennuksesta, joka eilisestä asti oli yhtmyötään kytenyt, +tupruili lakkaamatta mustia, sakeita savupilviä, joita ilman henki +levitti synkäksi suruharsoksi keskelle punaisenkeltaisia liekkiä. + +Seuraavana päivänä -- lauvantaina -- oli Maurice huomattavasti parempi: +hän oli paljoa tyynempi kuin ennen, kuume oli alennut, -- ja miten Jean +iloitsi, kun näki Henrietten taas hymyilevän, kuvailevan tulevaisuutta +valoisaksi, jolloin he kolme taas eläisivät yhdessä onnellisina; +millaiseksi se muodostuisi -- sitä hän ei tarkemmin ajatellut. + +Jokohan kohtalo estäisi uudet onnettomuudet? + +Yöt oli Henriette valvonut veljensä vuoteen vieressä, hän ei ollut +hetkeksikään poistunut huoneesta, hiljaa ja väsymättä oli hän veljeään +hoidellut, kodikkaan, rauhallisen hengen oli hän huoneeseen tuonut. + +Ja sinä iltana unehtui Jean ystäväinsä luokse, hän oli arka, mutta +siellä tuntui niin hyvältä, niin turvalliselta, että hän itsekin siitä +hämmästyi. + +Sinä päivänä oli sotajoukko valloittanut Bellevillen ja +Buttes-Chaumontin. Jälellä ei ollut muuta kuin Père-Lachaisen +hautuumaa, josta liittoutuneet olivat muodostaneet lujan varustuksen ja +jossa he navakasti pitivät puoliaan. + +Jean luuli, että kaikki oli lopussa, hän varmasti vakuutti, että +murhaaminen oli kokonaan lakkautettu; hän kertoi vain, että joku osa +vangeista oli lähetetty Versaillesiin. + +Sinä aamuna oli Jeania vastaan tullut rannalla omituinen joukko: +työmiehiä, paitahihasillaan tai nuttu päällä -- kaikenikäisiä naisia, +vanhoja, kurttunaamaisia ämmiä ja nuoria tyttöjä, -- lapsia, jotka +tuskin olivat viittätoista täyttäneet -- kurja, uhkamielinen joukkue, +jota sotamiehet kirkkaana päivänpaisteisena aamuna ajoivat +Versaillesiin, jossa asukkaat -- niin kerrottiin -- meluten ja +viheltäen ja kepeillään huimien ottivat heitä vastaan. + +Sunnuntaina Jean kerralla kauhistui. + +Se oli hirmuviikon viimeinen päivä. + +Kirkkaana nousi aurinko ja lämpimästi sen säteet valaisivat pyhäaamua; +mutta ilmassa tuntui jo kuolon taistelun väristyksiä. + +Juuri ikään oli tullut tiedoksi, että panttivangit oli surmattu, samoin +arkkipiispa ja Madeleinekirkon kirkkoherra ja keskiviikkona jo ollut la +Roquettessa kova verilöyly, torstaina oli Arcueilin munkit ammuttu +heidän pakoon pyrkiessään kuin jänikset juoksusta, perjantaina oli +joukko muita pappia ja santarmia, yhteensä neljäkymmentäseitsemän, +saanut surmansa Haxonkadulla; -- ja hurja kostonhalu oli taas vallalla, +sotamiehet tappoivat kaikki vangit, jotka käsiinsä saivat. + +Hellittämättä paukkuivat pyssyt tuona kauniina sunnuntaina Lobaun +kasarmin pihalla, jossa veri vuoti virtana, jossa huudot ja +kuolonkoraukset toisiaan seurasivat, ja ruudinsavu täytti ilman. + +Kaksisataa kaksikymmentäseitsemän polosta, jotka sieltä täältä oli +haalittu, ammuttiin la Roquettessa yhtaikaa. + +Père-Lachaisessa, jota neljä päivää oli pommitettu ja nyt vihdoin askel +askelelta valloitettiin, asetettiin sata neljäkymmentä kahdeksan +kiviaitaa vasten, jonka valkoista kalkitusta pitkin veripuroja virtasi; +kolme heistä, jotka vain haavoittuivat, pakeni, mutta heidät otettiin +kiinni ja surmattiin. Jos oli joukossa roistojakin, niin monta, monta +vertaa enemmän oli viattomia, jotka kommuunin tautta menettivät +henkensä. + +Kerrottiin, että mestausten lakkauttamiskäsky oli tullut +Versaillesista. Mutta siitä huolimatta surmaamista jatkettiin. Thiers, +maan pelastaja, oli muka Pariisin murhaaja, mutta sitä vastoin +marsalkka Mac-Mahonia -- joka Fröschwillerissä oli tappiolle joutunut +-- ylistivät julistukset joka paikassa Père-Lachaisen voittajana. + +Ja juhlapukuinen Pariisi näytti juhlivan, ääretön ihmisjoukko tulvaili +valloitetuilla kaduilla, iloisina ja tyytyväisinä kävelijät kuleksivat +ja katselivat savuavia raunioita ja äitit villiakoine lapsineen +pysähtelivät kaikessa rauhassa ja ilomielin kuuntelemaan kumeita +laukauksia Lobaun kasarmin pihalta. + +Sydän kurkussa Jean sunnuntai-iltana nousi Ortieskadun pimeitä +portaita, hän aavisti jotain kamalaa. + +Hän tuli huoneeseen -- ja näki paikalla, että loppu oli tullut: Maurice +oli kuolleena tilallaan -- sisällinen verenvuoto, niinkuin Bouroche oli +pelännytkin, oli elämänlangan katkaissut. + +Mailleen menevän auringon viimeiset säteet valaisivat huonetta ja +pöydällä vainajan päänpohjissa, paloi jo kaksi kynttilää. + +Henriette oli polvillaan vuoteen vieressä, surupuvussa kuten +tavallisestikin, ja itki hiljaa. + +Askeleita kuullessaan hän kohotti päätään ja vavahti, kun näki Jeanin. + +Surusta vallan menehtymäisillään syöksi Jean Henrietten luo, aikoen +tarttua hänen käteensä, syleillä häntä ja itkeä yhdessä hänen +kanssansa, mutta hän tunsi miten Henrietten kädet vapisivat ja koko +olento värisi, miten säälimätön kohtalo vei Henrietten häneltä +ainiaaksi. + +Kaikki oli loppunut. Mauricen hauta heidät erotti, ja se oli +täyttymätön. + +Jean ei voinut muuta kuin polvistua hänkin vuoteen viereen ja itkeä +nyyhkyttää. + +Tuokion kuluttua Henriette kertoi: minä seisoin häneen selin, minulla +oli liemimalja kädessä ... silloin hän yhtäkkiä kirkasi... Tuskin +ennätin hänen luokseen, hän mainitsi nimeni ... ja teidän myös ... ja +nukkui syliini ... verivirta tulvasi suusta... + +Suuri luoja! -- hänen veljensä, hänen oma Mauricensa, jota hän oli +rakastanut enemmän kuin itseään, johon tavallista lujemmat siteet +olivat hänet liittäneet, jota hän oli kasvattanut, jonka pelastanut, +ainoa, jota hän oli rakastanut, sitten kun hänen Weiss-raukkansa +ammuttiin Bazeillesissa! Sota oli ryöstänyt häneltä kaikki, se oli +musertanut hänen sydämmensä -- hän oli yksin maailmassa, leski, joutava +olento, josta ei kukaan välittänyt! + +-- Herra jumala! huudahti Jean nyyhkyttäen, ja se on minun syyni!... +Ystävä kultani! Henkeni olisin antanut puolestasi ... ja nyt -- minä +peto -- nyt murhaan sinut!... Minne me joudumme? -- Tokko te koskaan +annatte minulle anteeksi? + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Sota, by Émile Zola + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 41294 *** diff --git a/41294-8.txt b/41294-8.txt deleted file mode 100644 index b5b03c2..0000000 --- a/41294-8.txt +++ /dev/null @@ -1,21263 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Sota, by Émile Zola - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org - - -Title: Sota - -Author: Émile Zola - -Release Date: November 5, 2012 [EBook #41294] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SOTA *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - -SOTA - -Kirj. - -Émile Zola - - -Suomennos. - - -Päivälehden Novellikokoelma. - - - -Helsingissä, -Päivälehden kirjapainossa, -1892. - - - - - - -ENSIMMÄINEN OSA. - - - - -I. - - -Keskelle hedelmällistä tasankoa, neljänneksen verran Mülhausenista -Reiniin päin, oli leiri pystytetty. Rivittään seisoivat teltat -peltomaalla, kivääriryhmät välkkyivät säännöllisen välimatkan päässä -toisistaan lippujen edessä ja leirin yli kohosi matala, pilvinen -elokuuillan taivas. Kiväärit ladattuina seisoivat liikkumattomat -vartiosoturit, -- heidän silmänsä tähystivät kaukaista näköpiiriä -kohti, jossa siintävät usvat kohosivat suuresta virrasta. - -He olivat tulleet Belfort'ista viiden ajoissa; nyt oli kello kahdeksan -ja he olivat juuri illastaneet. Mutta puita ei ollut löytynyt mistään. -Eivät saaneet valkeata syttymään eikä ruokaa keitetyksi. Heidän täytyi -tyytyä kuivaan leipäpalaseen, jonka huuhtoivat alas viinalla, ja se ei -ollut paljon pitkän marssin perästä. Aseryhmäin takana koetti kaksi -sotamiestä kaikin voimin saada tuoreita puunoksia palamaan, joita juuri -olivat käyneet katkomassa pistimillään, mutta viheriäiset lehvät eivät -tahtoneet syttyä ja paksu, musta savu nousi hitaasti, sanomattoman -surumielisesti iltataivasta kohti. - -Heitä oli noin 12,000 miestä -- kaikki, mitä kenraali Felix Douay'lla -oli muassaan seitsemättä armeijaosastoa. Ensimmäinen divisioona oli -marssinut edellisenä päivänä Fröschwilleriin, kolmas oleksi vielä -Lyonissa ja kenraali oli päättänyt lähteä Belfort'ista ja kulkea -edelleen toisella divisioonalla, tykkiväkireservillä ja vajanaisella -ratsuväki-osastolla. - -Oli ilmoitettu, että Lorrachissa oli nähty leirivalkeita. Oli tullut -sanoma, että vihollinen aikoi mennä Reinin yli Markorlsheimin luona. -Kenraali, joka tunsi olevansa kovin erillään niin kaukana idässäpäin -toisista osastoista, ilman yhteyttä niiden kanssa, kiirehti marssia -rajalle päin, vallankin kun oli edellisenä päivänä saanut tiedon -onnettomasta hyökkäyksestä Weissenburgin luona. Jos ei hän itse -tunkisikaan vihollista takasin, saattoi hän kumminkin joka tunti -odottaa käskyä tulla tukemaan ensimmäistä osastoa. Tänä iltana, tänä -levottomana myrskypäivän iltana, lauvantaina 6 päivänä elokuuta, lienee -taisteltu jossain Fröschwillerin puolella: sen huomasi kummallisen -raskaasta ilmasta, jossa tuntui värähdyksiä ikäänkuin kylmiä, -voimakkaita tuulenpuuskia. Kahtena viimeisenä päivänä oli osasto -luullut käyvänsä taistelua kohti. Sotamiehet arvelivat, että -kuljettuaan rientomarssissa Mülhauseniin he ovat preussilaisten -kohdalla. - -Pimeä tuli ja eräästä leirin etäisimmästä kulmasta kuului rummunpärinää -ja torventoitotusta, hiljaa vielä. Ja Jean Macquart, joka parhaallaan -pystytti telttapaalujaan maahan, oikasihe kumarasta asemastaan. - -Ensimäiset sotahuhut kuultuaan hän oli jättänyt kotipuolen, sydän vielä -kirvelevänä siitä onnettomuudesta, joka häntä oli kohdannut: hän oli -menettänyt vaimonsa ja maan, jonka vaimo oli hänelle myötäjäisinä -tuonut. Ja nyt hän oli, kolmenkymmenen ja yhdeksän vuoden vanhana, -mennyt uudelleen palvelukseen ja päässyt 106:teen linjarykmenttiin, -jonka kantaväestöä lisättiin, sekä saanut korpraalin nauhat. - -Väliin häntä ihmetytti se, että oli jälleen joutunut vanhaan -sotilaspukuunsa, hän, joka oli sellaisella riemulla jättänyt sotajoukon -Solferinon jälkeen; että hän niin välttämättömästi tahtoi kuljeksia ase -olalla ihmis-surmaajan virassa. Mutta minkäpä voi? Kun ei ole mitään -vakituista ammattia, eikä vaimoa, eikä kotia, eikä taloa, ja sydän on -täynnä surua ja harmia. Ja jos ei enää saanut muokata synnyinmaansa -vanhaa maata, saattoi hän ainakin käyttää voimiaan sen puolustamiseen! - -Jean seisoi ja katseli tasankoa pitkin. Merkkipuhallus oli saanut -henkeä väkeen. Muutamat lähtivät juoksemaan, -- toiset, jotka jo olivat -puolinukuksissa, liikahtivat ja venyttelivät jäseniään väsyneinä ja -äreinä. Hän seisoi kärsivällisenä ja odotti katselmusta, levollisena ja -sävyisänä, aina tasapainossa, jonka tähden hän olikin mainio sotamies. - -Toverit sanoivat aina, että hänestä olisi voinut tulla jotain, jos vain -olisi saanut vähän enemmän oppia. - -Mutta savuava rovio veti hänen huomiotaan puoleensa ja hän huusi -sotamiehille, Loubet'ille ja Lapoullelle, jotka molemmat kuuluivat -hänen osastoonsa: - --- Lopettakaa jo tuo peli. Te tapatte meidät savuun. - -Irvihammas Loubet nauroi koko leveillä, laihoilla kasvoillaan. - --- Kyllä se menee, korpraali, menee ihan mainiosti ... kuule, sinä -siinä, tule puhaltamaan! - -Hän nykäsi Lapoullea, joka posket pullollaan, tulipunasena ja silmät -päästä putoamaisillaan puhalsi kuin rajutuuli kosteiden puiden väliin. - -Kaksi muuta sotamiestä samasta osastosta -- Chouteau ja Pache --, -joista toinen vetelänä ja unisena kellotti selällään ja toinen täydessä -toimessa ompeli kiinni repeämää housun lahkeessa, rähähtivät nauramaan -Lapoullen pullistuneille poskille. - -Jean antoi heidän nauraa. Hänen mielestään he kyllä saattoivat pitää -hauskaa -- silloin kun oli syytä. Eipä heillä usein ollutkaan. - -Mutta nyt hän kääntyi toisen ryhmän puoleen. Yksi hänen miehistään, -Maurice Levasseur, oli jo kohta seisonut tunnin ajan jutellen erään -noin 30 vuotiaan vaalean siviilimiehen kanssa, jolla oli siivot -koirankasvot ja suuret siniset mulkosilmät, oikein likinäköiset silmät, -joiden tähden hänet oli hyljätty syynissä. Kolmantena oli eräs -reservitykkimies, vahtimestari, jolla oli lihavat, rohkeat kasvot ja -ruskea leukaparta, ja he juttelivat siinä ikäänkuin olisivat istuneet -kotona perheen keskuudessa. - -Jean tahtoi säästää heitä nuhteista ja sanoi hyväntahtoisesti: - --- Taitaisi olla aika erota, -- nyt on iltahuuto ja jos luutnantti -näkee teidät... - -Maurice keskeytti hänet: - --- Ei tarvitse mennä, Weiss. - -Ja sanoi korpraalille lyhyesti: - --- Tämä herra on minun lankoni. Hänellä on lupa överstiltä, joka tuntee -hänet. - -Mitä se häneen kuului, tuohon talonpoikaiskorpraaliin? Maurice oli -suorittanut oikeustutkintonsa, lähtenyt vapaaehtoisena mukaan ja -pistettiin -- kun sattui ennestään överstin tuntemaan -- heti 106 -rykmenttiin; jaksoihan sentään sotamiestakkia kantaa, mutta totella -tuota sivistymätöntä... - --- Hyvä on, vastasi Jean levollisesti, oma asianne. - -Hän käänsi heille selkänsä ja sai pian nähdä että Maurice oli puhunut -totta, sillä nyt meni översti ohitse ja tervehti hymyllä Weissiä. - -Översti Vineuil oli pitkä komea mies, jolla oli arvokkaat, soikeat, -kellahtavan valjakat kasvot ja tuuhea, valkonen leukaparta, -- hän -astui rivakkaasti taloa kohti, joka kuumotti oikealla luumupuuryhmän -takana pari sataa askelta leiristä ja johon päällikkökunta oli -majoitettu. - -Ei tiedetty, oliko komentava kenraali juuri nyt siellä. Häntä oli -kohdannut kauhea suru, hänen veljensä oli kaatunut Weissenburgin luona. -Mutta varmasti oleksi prikaattikenraali -- Bourgain-Desfeuilles -- -talossa; äänekkäänä ja meluavana, kuten tavallisesti, kasvot -tulipunasena, suopean näköisenä ja ymmärrys niin ja näin, kellutteli -hän suhteettoman lyhyillä jaloillaan paikasta toiseen. - -Talossa vilkastui elämä ehtimiseen: sanansaattajia tuli ja meni joka -hetki, kaikki olivat tuskallisessa jännityksessä, kaikki odottivat -tietoja suuresta taistelusta -- aamusta varhain kulkivat kaikki -odotuksen kiihkossa, ratkaseva hetki _on_ lähellä. - -Missä lienee tärkeä taistelu ollut ja miten siellä oli käynyt? - -Sitä mukaan kun ilta pimeni, kasvoi ahdistus ja pelko, se levisi kuin -varjomeri hedelmäpuiden, tallien, heinäsuovien ja pielesten ympärille. - -Kerrottiinpa myös, että jälleen oli nipistetty vakooja, joka oli -hiiviskellyt leirin ympärillä, ja viety pääkortteeriin kenraalin -tutkittavaksi. Ehken oli översti Vineuil saanut jonkun sanoman, koska -hänellä oli sellainen kiire. - -Weiss seisoi yhä jutellen lankonsa ja serkkunsa vahtimestari Honoré -Fouchardin kanssa. - -Yhä selvemmin kuului iltapuhallus, nyt se oli kohdalla, toitottaen ja -päristen hämärän surumielisessä hiljaisuudessa; he eivät näyttäneet -sitä huomaavan. - -Mauricen isoisä oli "suuren armeijan" soturiurhoja, hänen isänsä ei -ollut antautunut sotilasuralle, vaan oli tyytynyt huonoon -ylöskantomiehen virkaan. - -Talonpoikaisista vanhemmista syntynyt äitinsä oli kuollut silloin kun -hän ja kaksois-sisarensa Henriette näkivät päivän valon. Ja nyt hän oli -mennyt vapaaehtoisena sotaväkeen, -- huimaa elämää elettyään; nyt hän -sai sotamiehen elämällä maksaa kaikki mielettömyydet, joita oli tehnyt. -Hän oli heikko ja kevytmielinen. Oli kylvänyt rahoja molemmin käsin kun -perhe suurilla uhrauksilla oli lähettänyt hänet Pariisiin lakitiedettä -tutkimaan. Isä oli kuollut, sisar oli luovuttanut koko perintöosansa -hänelle, vaan oli myötäjäisittäkin päässyt hyviin naimisiin ja saanut -toimeliaan ja kelpo miehen. Tämä -- Weiss -- oli elsassilainen -Mülhausenista, joka oli ollut kauvan aikaa kirjanpitäjänä eräässä -suuressa sokeritehtaassa; nyt hän palveli Delaherchea, jolla oli -verkatehtaita Sedanissa. - -Ja Maurice luotti täydellä todella kääntymykseensä, vilkas kun oli, -kärkäs epätoivoon ja yhtä kärkäs taasen toivomaan, avomielinen ja -innokas, mutta ilman vakavuutta, valmis joka tuulen mukaan kääntymään. -Hän oli pieni ja vaaleatukkainen, otsa iso ja korkea, nenä sekä leuka -pieni ja hieno, -- lempeät harmaat silmät, jotka joskus voivat näyttää -tuimiltakin. - -Weiss oli rientänyt Mülhauseniin juuri ennen sodan alkua järjestämään -jotain perheasiaa ja saadakseen samalla tavata lankoansa oli hän -käyttänyt hyväkseen tuttavuuttaan översti Vineuil'in kanssa, joka oli -hänen isäntänsä vaimon eno, jonka taasen Maurice ja Henriette tunsivat -lapsuuden ajoilta, sillä he olivat aikonaan olleet naapuria. Sitäpaitse -oli Weiss tavannut leirissä kapteeni Beaudoinin, joka myöskin oli rouva -Delaherchen tuttavia. - --- Tervehdi Henrietteä paljon minulta, uudisti Maurice vielä kerran, -sillä hän rakasti sydämmellisesti sisartansa. -- Sano hänelle, että on -vaan levollinen, että kyllä minä vielä tuotan hänelle kunniaa. - -Silmänsä vettyivät kun hän muisteli kaikkia tekemiään hulluuksia. Lanko -tuli myös liikutetuksi; keskeytti puheen ja kääntyi Honoré Fouchardiin. - --- Ja kun minä tulen Rémillyyn, niin pistäydyn eno Fouchardin luo ja -kerron, että näin sinut ja että voit hyvin. - -Eno Fouchard oli talonpoika, joka omisti jonkun verran maata ja -ansaitsi koko joukon teurastajan toimella. Hän asui neljänneksen verran -Sedanista, Rémillyn mäkiseudussa. - -Nyt syntyi liikettä talon luona; portista tuli ulos ennen mainittu -maankulkija, hän oli vapaa, yksi ainoa upseeri vain kulki jälessä. Hän -oli osannut puhua itsensä puhtaaksi, oli keksinyt jonkun jutun, ja -hänet oli ajettu ulos leiristä. - -Niin pitkän matkan päästä ei voinut hämärässä selvästi eroittaa; mutta -pitkä hän oli, hartiakas ja punapäinen. Mauricelta pääsi kumminkin -huuto. - --- Honoré, katso tuota... Juuri kuin se "preussilainen", -- tiedäthän, -se Goliath! - -Tykkimies oikasi itsensä. Hän jäi tuijottamaan maankuljeksijan jälkeen. -Goliath Sternberg, teurastajan renki, se mieskö, joka oli kylvänyt -riitaa hänen ja isän välille, joka oli ottanut häneltä Siloinen, -- -koko tuo inhoittava juttu, kaikki vastenmielinen ilkeys, josta hän -vieläkin kärsi. Hän olisi syössyt jälkeen, käsin kiinni vihamieheensä. -Mutta tämä oli jo aseryhmäin takana, ja hävisi illan pimeään. - --- Aa, Goliath! mukisi hän, mahdotonta! Hänhän on tuolla, -- toisten -puolella. -- Vaan jos minä kerran saisin sinut käsiini!... - -Hän pui nyrkkiään itään päin, mustan sinistä pimeyttä kohti, jossa -arveli vihollisen olevan. Sitten oli ihan hiljaista, kuului uudelleen -iltahuuto, kaukaa leirin toisesta päästä, vähitellen vaijeten, häipyen -puiden ja telttien väliin, joita jo syleili musta yö. - --- Peijakas! murahti Honoré, nyt ei hyvä seuraa, ellen jo lähde. -Hyvästi, ja voikaa hyvin, kaikki! - -Hän puristi Weissin kättä ja lähti pitkin askelin mäen nystyrälle, -jossa reservitykistö oli -- lähettämättä tervehdystä isälleen, -mainitsematta Siloinea, jonka nimi poltti hänen huulillaan. - -Jälleen kului muutamia minuuttia. Vasemmalla, toisen prikaatin luona -puhallettiin huuto, -- toinen torvi vastasi lähempänä, kolmas hyvin -kaukaa. Sitten puhalsivat kaikki yhteen ääneen ja silloin päätti -kaartin komppanian puhaltaja vihdoin täräyttää kaikista voimistaan. Hän -oli pitkä, parraton poika, alakuloinen ja melkein mykkä, jonka -merkkipuhallukset tulivat kuin tuuliaispää. - -Nyt alkoi kersantti Sapin, pieni jäykkä mies, jolla oli suuret, -sumuiset silmät, huutaa. Ohut äänensä nakkeli nimiä tiuhaan ja -sotamiehet, jotka tulivat paikalle, vastailivat kaikilla mahdollisilla -äänillä, violonsellon karkeasta huilun kimakkaimpaan. Yhtäkkiä taukosi -huuto. - --- Lapoulle! huusi kersantti uudelleen. - -Ei kuulunut vastausta. Jeanin täytyi juosta savuavan nuotion luo, jota -Lapoulle, toverien yllyttämänä, koetti sytyttää. Hän makasi vatsallaan -ja puhalsi kasvot tulipunasena maata myöten mustan, nokisen savupilven. - --- No mutta taukoa jo, perhanaksi, huusi Jean. Etkö sinä osaa vastata -huutoon! - -Lapoulle kohotti päätään, katsoi kysyvänä, hoksasi, mistä oli kysymys, -ja mölähti: täällä! semmoisella voimalla, että Loubet heittäytyi maahan -nauramaan. Pache, joka juuri oli lopettanut housunkorjuun, vastasi -hiljaa ja epäselvästi, ikäänkuin olisi mutissut rukousta. Chouteau ei -ruvennut nousemaan ylös, huusi pilkallisesti sanansa ja kääntyi -mukavammin makaamaan. - -Virkaatekevä luutnantti, Rochas, seisoi liikahtamatta parin askeleen -päässä. Kun huuto oli päättynyt ja Sapin ilmoitti, ettei kukaan ollut -poissa, mutisi hän partaansa päätään nyökäyttäen Weissiin päin, joka -yhä jutteli Mauricen kanssa: - --- Ei, pikemminkin yksi liikaa; mitä tuo täällä seisoo ja vainuaa? - --- Överstiltä lupa, herra luutnantti, piti Jean velvollisuutenaan -ilmoittaa. - -Rochas kohotti äkäsesti olkapäitään ja rupesi sanaakaan sanomatta -kävelemään edes takasin pitkin telttiriviä, mutta Jean, jonka sääret -olivat marssista kovin väsyneet ja hellät, istahti parin askeleen -päähän Mauricesta ja Weissistä. Näiden puhe otti hänen korvaansa, ensin -epäselvänä mukinana, jota hän ei tarkannut, itsekkin kun oli vaipunut -synkkiin ajatuksiin. - -Maurice puolusti sotia. Ne olivat hänen mielestään välttämättömiä -kansallisuuksien olemassa olon tähden. Tämä oli selvinnyt hänelle -sitten kun hän alkoi tutustua kehitysoppiin, joka siihen aikaan pani -sivistyneen nuorison mielet liikkeelle. Eikös elämäkin ole -yhtämittaista taistelua joka päivä ja joka hetki? Eikös luonnossakin -taistella lakkaamatonta taistelua, jossa ansiokkain vie voiton, jossa -elämä alituisesti syntyy kuolemasta ja kukoistaa loppumattomasti? Ja -hän muisti millä kiihkolla hän oli tarttunut ajatukseen ruveta -sotamieheksi, saada tapella, puolustaa isänmaan rajoja hyökkäävää -vihollista vastaan, ja siten sovittaa nuoruutensa hulluudet. Alhaiso -ehken halusi rauhaa, mutta keisarilla oli valta tehdä niinkuin tahtoi. -Kahdeksan päivää ennen sodan julistamista oli keisari itsekkin sitä -sanonut tyhmäksi uhkarohkeaksi yritykseksi. - -Joka paikassa keskusteltiin Saksan prinssistä ja hänen vaatimuksestaan -Espanjan valtaistuimeen; sekasorrossa, joka vähitellen syntyi ja -kasvoi, näytti siltä kuin kaikki olisivat olleet väärässä; lopulta ei -tiedetty, kuka eripuraisuudet oli alottanut, ja ainoa, josta vielä -oltiin selvillä, oli tuo turmiollinen laki, joka määrätyllä hetkellä -paiskaa kaksi kansakuntaa toisiansa vastaan. Mutta Pariisi oli -vavahdellut odotuksen toivossa. Hän näki bulevardien kiehuvan ihmisiä, -miehiä kulki suurissa parvissa heiluttaen leimuavia soihtuja ja huutaen: -Berliiniin, Berliiniin! Niinkuin eilen hän kuuli marseljääsin kaikuvan -korvissaan; sinä iltana sitä lauloi ihana nainen, joka seisoi -tikapuilla raatihuoneen edustalla ja jonka kuninkaallinen profiili -kohosi kolmevärisen lipun yli, jonka poimuihin hän oli kietoutunut. -Oliko se kaikki petosta, eikö Pariisin sydän silloin sykähdellytkään? - -Ja sitten, innostuksen laimettua, oli hänelle käynyt kuten -tavallisesti: iloa ja mielenlentoa oli seurannut epäilys ja inho; hän -saapui kasarmille, kersantti otti vastaan ja antoi pukimet, hän näki -haisevan, pelottavan likasen suojan, ja entä uusien toverien raakuus, -ja harjotukset...! Mutta innostus oli jälleen palannut kun hän -vihdoinkin sai lähteä Belfortiin. - -Ensimäisestä päivästä saakka oli Maurice ollut voitosta varma. Hänen -mielestään oli keisarin suunnitelma kyllin selvä: lähettää 400,000 -miestä Reinvirralle, mennä yli, ennenkun vihollinen ennättää -varustautua, erottaa Pohjoissaksa Eteläsaksasta ja pakoittaa parilla -loistavalla voitolla Itävalta ja Italia liittymään Ranskaan. Olihan -huhuna kerrottu, että seitsemäs osasto, sama, johon hänenkin -rykmenttinsä kuului, astuisi Brestissä laivaan ja tekisi sitten -hyökkäyksen, joka kerrassa jakaisi vihollisten voimat ja tekisi yhden -preussilaisen sotajoukon liikkeet mahdottomiksi! Joka puolella -tehtäisiin äkkiarvaamattomia hyökkäyksiä, hämmästytettäisiin, -muserrettaisiin parissa viikossa. Riemuretki Strassburgista -Berliiniin! -- - -Vaan Belfortiin tultua oli hänessä herännyt epäilyksiä. Seitsemäs -osasto, jonka piti vartioida Schwartswaldin solaa, saapui -määräpaikkaansa sanomattomassa sekasorrossa, vajanaisena, kaikki -epäjärjestyksessä. Italiasta odotettiin kolmatta divisioonaa; toisen -ratsuväki-prikaatin täytyi jäädä Lyoniin asettamaan mahdollisesti -tapahtuvia levottomuuksia; ja kolme patteriiaa oli teillä -tietämättömillä. Sitäpaitse oli puute kaikesta; Belfortin varastot, -joista oli määrä saada, mitä tarvitsivat, olivatkin aivan tyhjät; ei -ollut telttoja, ei patoja, ei villavaatteita eikä lääkkeitä, ei rautaa -eikä hevosenkenkiä. Ei löytynyt ainoatakaan sairaanhoitajaa, ei ainoata -käsityöläistä, joka olisi tyydyttänyt sotajoukon tarpeet. Viime hetkenä -puuttui vielä lisäksi 30,000 aivan välttämätöntä varaosaa kivääreihin; -eräs upseeri lähti noutamaan Pariisista ja tuli ja toi 5,000 -kappaletta, jotka oli saanut hädin tuskin kerätyksi. - -Toiselta puolen häntä huolestutti pitkällinen toimettomuus. Nyt he -olivat jo olleet täällä kaksi viikkoa, -- miksi eivät voineet marssia -eteenpäin? Hänestä tuntui, että jokainen päivä, jonka täällä turhaan -kuluttivat, oli parantamaton virhe, yksi voiton mahdollisuus vähemmän. -Ja hänen kuvittelemansa sotasuunnitelman eteen asettui surullinen -todellisuus, jonka hän myöhemmin vasta tulisi kokonaisuudessaan -tuntemaan, vaan jota jo aavisti ja pelkäsi: seitsemässä -armeijakunnassa, jotka oli hajotettu rajalle Metzistä Bitcheen ja -Bitchestä Belfortiin. ei ollut ainoassakaan kantaväestö täysi; 430,000 -miehen sijasta löytyi korkeintaan 230,000; kenraalit kadehtivat -toisiaan, halusivat itsekukin hankkia marsalkansauvan, eivätkä -tahtoneet auttaa naapuria; suurin varomattomuus, anteeksiantamattomin -huolimattomuus joukkoa liikekannalle asettaessa; ja nyt näytti kaikki -olevan lamassa; keisari oli sairas, kykenemätön mitään päättämään, -väsynyt ja tylsä; hänestä levisi kummallinen uneliaisuus sotajoukkoon, -joka varmaankin hajoittaa ja hävittää sen, saattaakseen sen lopulta -tuhansiin onnettomuuksiin. Ja kuitenkin, -- odotusajan epävarmuudessa -ja tietämättömyydessäkään ei vielä kukaan epäillyt voitosta! - -Yhtäkkiä -- kolmantena päivänä elokuuta -- tuli sanoma voitosta -Saarbrückin luona, joka oli saatu edellisenä päivänä. Suuri, loistava -voitto. Sanomalehdet olivat ääriään myöten innostusta täynnä; nyt oli -tie auki Saksanmaalle, se oli ensi askel sotajoukon riemukulussa, ja -keisariprinssi, joka oli levollisesti ottanut käteensä kiväärinkuulan -taistelutantereelta, oli päivän sankari! - -Kaksi päivää myöhemmin saatiin tieto Weissenburgin tappiosta ja -jokaisen huulilta pääsi tuskan huuto. 5,000 miestä oli joutunut -väijyävän vihollisen saaliiksi ja he olivat kuitenkin sitä ennen -pitäneet puoliaan kymmenen tuntia 35,000 preussiläistä vastaan, Se oli -kostettava, -- niin pian kuin mahdollista. Tietysti oli syy -päällikkökunnassa; heidän olisi pitänyt arvata ja torjua sellainen -onnettomuus. Mutta se oli korvattava vielä. Mac-Mahon oli kutsunut -seitsemännen osaston ensimmäistä divisioonaa, ensimmäisellä osastolla -on tukena viides; preussiläiset olivat jo kaiketi työnnetyt takasin -Reinin yli. Aavistus verisestä tappelusta, joka juuri oli tapahtunut, -jännitys ja odotus levisi ja kasvoi joka hetki. - -Ja Maurice jatkoi Weissin puoleen kääntyneenä: - --- Niin, -- siitä voit olla varma! Kyllä me olemme tänään niitä -löylyyttäneet! - -Mitään vastaamatta pudisti lanko huolestuneen näkösenä päätään. -Hänenkin katseensa kääntyi itään, Reiniin päin, jossa jo oli aivan -pimeä, jossa musta salaperäinen seinä peitti kaikki. Kun viimeiset -torvenäänet olivat valjenneet, vaipui koko leiri hiljaisuuteen, jonka -silloin tällöin katkasi myöhästyneen sotamiehen askeleet eli -vaihdettiin siellä täällä pari sanaa. Nyt sytytettiin kyntteli, pieni -tuikkiva tähti, kartanon vierastuvassa, jossa päällikkökunta valvoi ja -odotti sähkösanomia; niitä tuli joka tunti, vaan tuomatta ratkaisevaa -sanomaa. Ja Lapoullen nuotio oli jäänyt yksin ja unhotuksiin, -- paksu -savupilvi kohosi taivasta kohti ja levitti likasen harmaan huntunsa -ensimmäisten tähtien eteen. - --- Löylyyttäneet! sanoi Weiss hetken perästä, -- Jumala suokoon, että -niin olisi. - -Jean, joka istui lähellä, alkoi kuulostaa lankojen keskustelua ja -luutnantti Rochas pysähtyi; hänkin oli kuullut viimeiset sanat -lausuttavan jokseenkin epäilevällä äänellä. - --- Mitä! huudahti Maurice, oletko sinä todellakin huolissasi! Luuletko, -että me voisimme joutua tappiolle? - -Langon kasvot kävivät hyvin kalpeiksi, hän keskeytti kädenliikkeellä -Mauricen ja vastasi värähtelevällä äänellä: - --- Tappiolle, -- taivas varjelkoon!... Tiedäthän että minä olen -syntynyt näillä seuduin; isoisän ja isoäidin surmasivat kasakat 1814; -ja kun ajattelen, että vihollinen asettuisi maahan, olen joutua -mielettömäksi! Minä ottaisin pyssyn olalle ja lähtisin paikalla teidän -mukaanne!... Tappiolle, -- ei, ei -- sitä en tahdo uskoa! - -Sitten hän tuli tyynemmäksi ja kohautti olkapäitään toivottomalla -liikkeellä. - --- Mutta, -- mitäpä voi! En ole levollinenkaan, kaukana siitä... Minä -tunnen synnyinmaani, tämän Elsassini; -- olen matkustellut ympäri -toimissani; ja me muut, me kyllä huomaamme sen, jota kenraalimme eivät -näe... Sota Preussiä vastaan, -- sitä me emme vastusta, päinvastoin; -olemme jo kauvan toivoneet, että kerran tulisi loppu tästä vanhasta -jutusta ja ainaisesta torasta ja riidasta; mutta me tahdomme kumminkin -pysyä sovussa naapurien, Badenin ja Baijerin kanssa, -- meillä on -jokaikisellä sukulaisia tuolla puolen Reinin. Luulimme, että ne ovat -yksimielisiä meidän kanssa ja tahtovat kurittaa noita sietämättömän -kopeita preussiläisiä... Me, elsassilaiset, olemme tosin järkeviä ja -hyväluontoisia ihmisiä, -- mutta kahden viimeisen viikon kuluessa -olemme olleet pakahtumaisillamme, -- sillä mitä näemme? Yhä kurjempaa -ja kurjempaa! Siitä päivästä kun sota julistettiin ovat viholliset -ratsumiehet kierrelleet maassa, säikytelleet väestöä, vakoilleet, -katkoneet sähkölennätinlangat, -- eikä kukaan ole pannut tikkuakaan -heidän tielleen! Baden ja Baijeri tarttuvat aseisiin, Pfaltsissa -liikkuu tavattomia sotajoukkoja, joka paikasta tulee tietoja, että raja -on uhattu; -- ja kun asukkaat säikähdyksissään kysyvät neuvoa -ohikulkevilta upseereilta -- kohottavat he vain olkapäitään: turhia -luuloja, -- konnankoukkuja -- vihollinen -- aa, hän on kaukana! -- -Onhan ihan surkeata maata tässä joutilaana, kun joka tunti, joka -minuutti on kallis! Mitä me odotamme? Pitääkö koko Saksan tulla -kimppuumme, ennenkuin tahdomme ryhtyä toimeen? - -Hän puhui matalalla äänellä, surumielisesti, ikäänkuin olisi itsekseen -kertaillut asioita, joita jo oli kauan aikaa miettinyt. - --- Niin, -- ja entä Saksa, ja saksalaiset! Ne minä myös tunnen; ja -pahinta on, että te tyydytte olemaan yhtä tietämättömiä heidän -ajatustavoistaan ja oloistaan kuin kiinalaisten... Muistatko sinä, -Maurice, minun serkkuani Güntheriä, joka toissa vuonna kävi meillä -Sedanissa? Hänen äitinsä, minun tätini, on naimisissa Berliinissä; -- -ja Günther on perinpohjin preussiläinen; -- vihaa koko sielustaan -Ranskaa. Nyt hän on kapteeni Preussin kaartissa. Kun erosimme silloin, -toissa vuonna, sanoi hän minulle -- ooh -- minä muistan vielä hänen -karkean äänensä: jos Ranska julistaa meille sodan, -- niin, te saatte -selkäänne! - -Nyt tarttui luutnantti Rochas asiaan, -- vihan vimmassa. Hän oli -viidenkymmenen paikoilla ja hänellä oli kaidat laihat kasvot, suuri -kyömänenä, joka koukistui leveän, suopean suun yli ja tuuhea, karhea, -harmahtava poskiparta. Hänen äänensä jyrisi huutaessaan: - --- Mitä saatanata te siinä seisotte ja pelottelette minun väkeäni! - -Riitaan yhtymättä oli Jean yhtä mieltä kuin päällysmiehensä. Tosin -oli hänkin jo vähin alkanut kyllästyä pitkäpiimäisyyteen ja -epäjärjestykseen, mutta sydämmessään hän oli vakuutettu, että -vihollinen vielä sittenkin tulee saamaan selkäänsä. Minkätähden he -muuten olisivat tänne lähteneet? - --- Mutta, hra luutnantti, vastasi Weiss hämillään, minä en todellakaan -tarkoittanut, en minä tahdo ottaa rohkeutta miehistä -- päinvastoin, -- -minä vain tahtoisin, että te tuntisitte asiat yhtä hyvin kuin minä, -niin voisitte paremmin sekä kuulla että nähdä ... ja, kuulkaapas ... -saksalaiset... - -Hän puhui järkevällä tavallaan, selitti, mitä hän pelkäsi; -puhui Preussin kasvavasta mahdista, ja miten sen valta oli noussut -Sadovan jälkeen, suuresta valtakunnasta, joka siellä muodostui, -innostuksesta ja vastustamattomasta nuoruudenvoimasta, joka kiihoitti -yksimielisyyteen; yleisestä asevelvollisuudesta, joka kasvatti kuriin -tottunutta, voimakasta sotaväkeä, joka vielä oli innostunut ja ylpeä -loistavasta retkestä Itävaltaa vastaan; tämän joukon siveellisestä -kunnosta, nuorista komentajista, jotka tottelivat vanhaa ikuisesti -nuorta kenraalia, jonka taito käsittää olosuhteita ja nähdä kauvas -eteenpäin ei koskaan pettänyt. - -Ja tämän vihollisen edessä seisoi Ranska. - -Keisarikunta oli vanhettunut, sen perustus oli ontto, -- vapaudentunne -ja isänmaanrakkaus oli sammunut eli heikontunut; -- nyt se oli -herännyt, mutta liian myöhään! Vapaamielinen puolue seisoi valmiina -kukistamaan hallituksen, kun ei tämä enää voinut tyydyttää huvituksen -himoa, jonka se itse oli herättänyt. Sotajoukko oli tietysti -urhoollinen kyllä; -- se riemuitsi vielä Krimillä ja Italiassa -voittamistaan laakereista, -- mutta se oli kuitenkin osaksi turmeltunut -Afrikan sodissa; -- oltiin liian varmoja voitosta, ei tahdottu koettaa -mitään uutta järjestelmää, -- ja päälliköt sitten -- useimmat -keskinkertaisia; kateellisia ja mustasukkaisia kauheassa määrässä, -sitäpaitsi oppimattomia, ja keisari vihdoin! Sairaana ja epäröivänä, -tuntematta todellisia oloja ja ilman tietoja seisoi hän tämän suuren -vastuunalaisen yrityksen etunenässä, tämän yrityksen, jossa kaikki -kulkivat silmät ummessa, ilman vakavia valmistuksia, epäjärjestyksessä -ja sekasorrossa, niinkuin lammaslauma, jota ajetaan teurastettavaksi. - -Rochas seisoi suu auki ja silmät selällään. Tuuheiden kulmien väliin -ilmestyi syvä kurttu. Mutta yhtäkkiä hän otti asian siltä kannalta, -että purskahti homerolaiseen nauruun, joka pakoitti leveän suun -tavoittelemaan kiinni korvia. - --- Mitä tulimmaista lörpötystä tuo on! Mitä te tarkoitatte noilla -hullutuksilla?... Eihän siinä ole tervettä järkeä hitustakaan, tuossa -kaikessa. Menkäät te saarnaamaan nahkapojille, elkääkä jutelko -tuollaista minulle, -- joka jo olen ollut palveluksessa 27 vuotta. - -Ja hän löi rintaansa. Hän oli muurarin poika, syntynyt Pariisissa, -isän ammatti ei miellyttänyt, vaan hän rupesi sotamieheksi -kahdeksantoista vuotiaana. Afrikassa hän oli kohonnut korpraaliksi, -luutnantiksi Solferinon jälkeen; -- viisitoista vuotta hän oli -osottanut urhoollisuutta, mutta kapteeniksi hän ei voinut päästä -- -hänellä oli liian vähän tietoja. - --- Te, -- mies hyvä, joka olette niin viisas, -- te ette tiedä tätä. -Niin, silloin kun oltiin Mazagranin luona, -- silloin minä olin juuri -täyttänyt yhdeksäntoista, -- siellä me 123 miestä pidimme puoliamme -12,000 arapialaista vastaan ja pidimme vuosikausia, -- Mascaran, -Biskran, Dellyn luona; ja sittemmin kabyylejä vastaan; -- jos olisitte -siellä olleet, olisitte nähneet niiden mustien petojen otattavan kuin -jänikset heti kuu meidät näkivät... Ja Sevastopolissa! -- Se ei ollut -leikintekoa, sen vakuutan. Tuuli, niin että hiukset lensivät päästä ja -kylmä oli, että natisi; olimme aina jalkeella, ja sitten ne riiviöt -lopuksi räjäyttivät koko komeuden ilmaan! -- Noo, -- me kumminkin -voitolla olimme. Solferinon tappelussa -- ette te taitanut sielläkään -olla? -- noo, mitä te sitten tulette tänne juttelemaan? Niin, -- siellä -oli kuuma kuin pätsissä, vaikka tuli vettä niin etten ole elämän -päivinä nähnyt semmoista! Naa, siellä saivat itävaltalaiset -housuilleen. Olisittepa nähneet kun ne laputtivat jalkoihinsa, toinen -oli kaatua toisen kintuille, ihan kuin olisi ollut tulta takana! - -Luutnantti nauroi taas, vanha ranskalainen iloisuus puhkesi esille -voiton riemussa. Se oli satu ranskalaisesta sotamiehestä, joka kulki -ympäri maailman tyttöneen ja pikarineen ja valloitti koko maan iloista -laulua laulaen. Korpraali ja neljä miestä hätyyttivät lukemattomia -laumoja. - --- Ranska... Tappio ... preussiläisetkö, senkin riiviöt, antasivat -_meille_ selkään! - -Hän meni lähemmä Weissiä, tarttui hänen kaulukseensa. Koko tuo korkea -Don Quichoteolento ilmaisi sanomatonta halveksimista vihollista -kohtaan, olipa vihollinen kuka tahansa ja missä tahansa. - --- Kulkaapas nyt, hyvä herra! ... jos he uskaltavat näyttäytyä, ne -preussiläiskoirat nimittäin, niin me olemme niitä miehiä, että -kyyditsemme heidät kotiin parilla kelpo potkulla, -- en sano mille -kohti! -- ja ihan Berliinin portille! - -Hän ojensi kätensä uhkamielisesti kuin lapsi, jolla on viattomuuden -varma luottamus ja järkähtämätön usko. - --- Niin se on eikä muuksi muutu! - -Weiss oli hyvin hämmästynyt, hän selitti kiiresti, että hän mielellään -tahtoi uskoa luutnanttia. Maurice, joka ei uskaltanut vastustaa -päällysmiestään, nauroi myöntävästi; se saakelin poika, -- jota hän -muuten piti ihan sikana -- osasi kuitenkin saada sydämmen lämpiämään. -Rochasin puhuessa nyökäytteli Jean myöntävästi päätään. Hänkin oli -ollut Solferinossa mukana silloin kun niin kovasti satoi. Luutnantti -osasi puhua, totta totisesti. Jos kaikki esimiehet puhuisivat sillä -lailla, ei suuresti välitettäisi villavaatteista ja padoista. - -Yö oli aikoja tullut, ja Rochas yhä viittoili puolipimeässä. Hän oli -nykyisin tavaillut läpi Napoleonin historian, jonka oli kerran löytänyt -kuljeksivalta viisunkauppiaalta. Ja nyt hän ei malttanut olla vaiti, -nyt täytyi hänen ladella viisauttaan noille nuorille ihmisille. - --- Itävalta saa selkäänsä Castiglionessa, Marengossa, Wagramissa! -Preussi Eylaun, Jenan, Lützenin luona, Venäjä Friedlandissa, -Smolenskissa, Moskovassa! Espanja, Englanti! Selkäänsä saavat kaikki! -Koko maailma saa selkäänsä, -- pitkittäin ja poikittain, ylhäältä -alapäähän! ... ja nyt annettaisiin meitä selkään! Olisiko siis maailma -kääntynyt nurin narin? - -Hän oikasihe, nosti käsivartensa pystyyn kuin lipputangon. - --- Nähkääs nyt! Tänään on taisteltu, -- me odotamme tietoja! vaan minä -voin sanoa teille, mitä sähkösanomissa tulee seisomaan. Me olemme -opettaneet preussiläisiä! Niin, opettaneet niitä, voidelleet, hakanneet -ne säpäleiksi! - -Silloin kuului kaukaa valittava huuto. Olisiko se tarhapöllö? Vai -lieneekö ollut joku salaperäinen ääni, joka itki yön pimeässä? Koko -leirin läpi kävi vavistus, ja ahdistava jännitys, kuumeentapainen kaiho -saada varmuutta lisääntyi. Pääkortteerissa leimahti valkea -kirkkaammaksi ja valaisi väsyneiden, levottomien upseerien kasvot. - -Kello oli jo kymmenen. Gaude tuli ja puhalsi ensiksi merkkinsä, sitten -kajahtivat muut torvet pitkin leiriä ja loppuivat uneliaaseen -toitotukseen. Ja Weiss, joka ei ollut muistanut lähteä pois, puristi -lämpimästi Mauricen kättä toivottaen hänelle onnea ja kunniaa. Hän -kyllä vie terveiset Henriettelle ja pilkistää joskus eno Fouchardin -luo. - -Mutta juuri kun hän oli lähtemäisillään, syntyi liikettä; -- joka mies -heräsi, salaman nopeudella lensi tieto ympäri leiriä, että marsalkka -Mac-Mahon oli voittanut suuren voiton: Preussin kruununprinssi ja -25,000 miestä oli joutunut vangiksi, vihollisen sotajoukko oli -karkotettu, hävitetty, jättänyt kanuunansa ja kuormaston oman onnensa -nojaan. - --- Siinä näette nyt, huusi Rochas ukkosen äänellään. Ja hän riensi -Weissin jälkeen, joka lähti iloisesti astumaan Mülhauseniin päin. - --- Kuuletteko, -- me kyyditsemme heidät kotiin ja kelpo potkuilla, -- -en sano minne! - -Neljännestunnin kuluttua tuli toinen sähkösanoma ilmoittaen, että -sotajoukon oli täytynyt lähteä Wörthistä ja vetäytyä takasin. Voi -jumala! Mikä yö! Rochas ei jaksanut pysyä valveillaan, hän veti -raskaita unia vaippaansa kääriytyneenä paljaalla maalla, niinkuin oli -usein ennenkin tehnyt. Maurice ja Jean olivat puikahtaneet telttiin, -jossa Loubet, Chouteau ja Lapoulle jo makasivat yhdessä kasassa. Hädin -tuskin sinne mahtui kuusi. Ensin oli Loubet toisia naurattanut ja -kertonut -- niin että valahti vesi suuhun -- Lapoullelle, että huomenna -saadaan lintupaistia; -- nyt he makasivat kuorsaten toistensa suuhun; -Preussiläiset saivat tulla, jos halutti. Siunaaman aikaa makasi Jean -aivan hiljaa, lähellä Mauricea, mutta hän ei voinut nukkua, Mülhausenin -herran puhe kierteli hänen päässään; -- eikä vierustoverikaan näkynyt -saavan lepoa, ajatteli kai samoja asioita. Äkkiä väistäytyi Maurice -vähän kiukkuisesti ja Jean arvasi, että hän oli mennyt liian lähelle. -Sivistyneen miehen ja talonpojan välillä vallitsi vaistomainen -vihamielisyys, ehdoton vastenmielisyys, joka oli kuin ruumiillinen -kipu. Jean tuli alakuloiseksi, kyyristyi kokoon ja tunsi itsensä -pieneksi. Mauricen ylenkatse painoi häntä. Yö oli kylmä, mutta teltissä -oli kumminkin kauhean kuuma. Maurice ei tullut toimeen huonossa -ilmassa, hän hyppäsi ylös, meni ulos ja heittäytyi pitkälleen parin -askeleen päähän. Jean oli varsin hurja ja vaipui levottomaan uneen; -häntä kiusasi se, että tiesi olevansa halveksittu ja samalla häntä -vaivasi aavistus tulevasta onnettomuudesta; puolinukuksissa hän oli -kuulevinansa sen tulevan, oli kuulevinaan kavion kopinaa kaukana... - -Ja tunnit kuluivat, leirissä oli hiljaista, liikkumatonta, ikäänkuin -sen olisi lyönyt tunnottomaksi jokin kauhea, jolla ei vielä ollut -nimeä. Varjomerestä kuului silloin tällöin huokaus, näkymättömästä -teltasta rasahdus ja monta muuta ääntä, joiden synty oli tuntematon; -joskus katkasi hiljaisuuden hevosen päristys, sapelin kilinä, -pakenevien askeleiden kaiku, hiljainen mukina, joka pelotti yön -pimeydessä. Mutta äkkiä loisti kirkas tulenhohde ravintopaikan luota. -Leirin etusyrjä näkyi selvään, kivääriryhmät seisoivat rivissä; -- valo -lankesi kiiltäville pyssynpiipuille, jotka hohtivat punaselta, -ikäänkuin olisivat olleet veressä, ja vartiosoturien kasvoille. Oliko -se ehkä vihollinen, jota upseerit jo olivat kaksi päivää odottaneet, ja -jonka jälessä oli juostu Belfortista Mülhauseniin? Nyt purskahti -kipinätulva ilmaan, ja sitten sammui valo. Se oli vain Loubetin ja -Lapoullen nuotio, jossa valkea oli kytenyt tuntimääriä ennenkun -leimahti ilmituleen. Jean säikähti kirkasta hohdetta, hän juoksi ulos -ja oli vähällä kompastua Mauriceen, joka kyynäspään varassa sitä -katseli. Valkean sammuttua jäivät molemmat miehet makaamaan muutaman -askeleen päässä toisistaan. Läpitunkemattomassa pimeydessä heidän -edessään näkyi enää ainoastaan pieni tuikkiva valo pääkortterissa. -Mitähän kello mahtoi olla? Päällystö oli valvonut koko yön. Nyt kuului -kenraali Bourgain-Desfeuillesin ääni, hän kiroili yön pituutta, kun ei -ollut sikaria eikä totia, joilla olisi virkistyttänyt itseään. Uusia -tiedonantoja saapui, mutta hyviä tietoja ne eivät suinkaan tuoneet; -sanansaattajat nelistivät ulos ja sisään portista. Kuului kavioiden -kopina, kirouksia, jotain, joka oli kuin hillitty kuolonhuuto, jota -seurasi syvä, kammottava hiljaisuus. Mikä se oli? -- Jäädyttävä -tuulahdus pyyhkäsi leiriä, joka makasi hervotonna unessa ja -ahdistavassa pelossa. - -Ja nyt huomasivat Jean ja Maurice översti Vineuilin, joka nopeasti -kulki ohitse. Hänen seurassaan oli joku, taisi olla rykmenttilääkäri -Bouroch. He juttelivat innokkaasti, keskeytetyissä lauseissa, puoleksi -kuiskien, niinkuin puhutaan unissa kun nähdään pahaa unta. - --- Se on Baselista ... ensimmäinen divisioona hajallaan ... kakstoista -tuntia kestänyt taistelu ... koko armeija peräytyy. - -Översti pysähtyi, kutsui erästä haamua, joka riensi hänen luokseen, -kevyesti, sievästi, säntillisesti. - --- Tekö se olette, Beaudoin? - --- Niin, hra översti! - --- Aa, -- rakas ystävä! Mac-Mahon on lyöty Fröschwillerin luona, Frossard -Spichernissä ja de Failly puristettu niiden väliin ... Fröschwillerin -luona, -- yksi ainoa osasto kokonaista armeijaa vastassa ... urhouden -sankaria! Ja kaikki mennyttä, tappio, mieletön pelko vallalla, -- -Ranska avoinna viholliselle...! - -Kyyneleet tukahduttivat hänen äänensä; ei voinut enää kuulla, mitä hän -puhui, kolme herraa katosi kuin varjot yön pimeyteen. - -Maurice hyppäsi ylös, koko ruumiinsa vapisi. - --- Armias Jumala! - -Muuta hän ei voinut sanoa. Kuolema sydämmessä ähkyi Jean: - --- Niinkö piti käydä... Hän oli sittenkin oikeassa, teidän lankonne, -hän sanoi, että preussiläiset ovat väkevämmät. - -Maurice raivostui; hän olisi voinut kuristaa Jeanin. Ovatko -preussiläiset väkevämmät? Tämä ajatus loukkasi syvästi hänen -ylpeyttään. Mutta talonpoikaispoika pitkitti levollisesti ja vakavasti: - --- Noo, emmehän tuosta kumminkaan kuole! Ei ole tarvis heti riisua -aseita, jos selkäänsä saa... Meidän täytyy antaa takasin, mitäpä -muutakaan voisi tehdä. - -Heidän eteensä ilmestyi korkea olento. Se oli Rochas, jolla vielä oli -vaippa hartioillaan ja jonka oli unesta ajanut aavistus jostain -onnettomuudesta. Hän kysyi heiltä, hän tahtoi tietää. - -Kun hän -- suurella vaivalla -- vihdoin ymmärsi, kuvautui hänen -kasvoillaan ja lapsensilmissään rajaton hämmästys. Enemmän kuin -kymmenen kertaa hän toisti: - --- Lyöty! -- lyöty! Mitä te sanotte? Lyöty? -- Minkätähden? Lyöty? - -Yö oli tuskallinen ja synkkiä aavistuksia täynnä. - -Idässä alkoi valjeta. Päivä tuli; harmaa, sanomattoman surullinen päivä -koitti nukkuvan leirin yli; -- saattoi jo eroittaa eräässä teltoista -Loubetin ja Lapoullen, Pachen ja Chouteaun, jotka makasivat suu auki ja -kuorsasivat kaikista voimista. Surun aamurusko kohosi näköpiirin -reunalle ja valaisi usvajoukot, jotka leijailivat kaukana virran -kohdalla. - - - - -II. - - -Kahdeksan vaiheilla hajoitti aurinko raskaat pilvet ja elokuunpäivän -kirkas valo säteili Mülhausenin laajojen, hedelmällisten vainioiden -yli. Leirissä oli elämä vilkasta, ja kaikissa seudun kirkoissa -kajahtelivat sunnuntaikellot. Kamala onnettomuuden päivä loisti -ihanassa juhlavalaistuksessa. - -Äkkiä kuului Gauden puhallus, joka kutsui muonan jakoon. Loubet -hämmästyi kovasti. Mitä nyt? Mitä se tietää? Saadaanko todellakin -kananpaistia niinkuin Lapoulle oli luvannut? Loubet oli syntynyt -Cassanneriekadun varrella lähellä Pariisin suurta sentraali-hallia, -hänen äidillään oli pieni kyökkikasvikauppa; -- itse hän oli lähtenyt -mukaan "parin killingin tähden," kuten sanoi. Hän olikin jo päivinään -koettanut yhtä ja toista ja oli oikea herkkusuu, joka aina koetti -nuuskia jotain syötävää. Senpätahden hän nytkin lähti urkkimaan, vaan -Chouteau jäi ilveilemään Pachen kanssa, jota hän kauheasti pilkkasi, -sillä hän oli keksinyt poikaparan polvillaan rukoilemassa muutaman -teltan takana. Chouteau oli jotain taiteilijan tapaista, -- -koristemaalari Montmartresta, kaunis, pulskavartaloinen poika, joka -suosi kaikenmoisia vallankumouksellisia aatteita ja kirosi sitä, että -hänet oli kutsuttu palvelukseen ennen aikaa. Hän ei suinkaan säästänyt -Pachea. - --- Kas tuota tekopyhää veitikkaa. Rukoilisi ennemmin 100,000 frangia -vuotuista palkkaa Herralta! -- Mutta pieni, hiljanen Pache antoi hänen -pilkkailla minkä jaksoi, silmiään räpäyttämättä vain kuunteli, sillä -hän oli siihen tottunut. Hän oli nimittäin komppanian syntipukki, hän -ja Lapoulle, joka oli niin tietämätön, että oli kysynyt saako hän nähdä -kuninkaan ensimmäisenä päivänä kun oli palveluksessa. Ja vaikka kaikki -puhuivat Fröschwillerin tappiosta, nauroivat nämä neljä ja laskivat -leikkiä tavallisille toimilleen mennessä. - -Mutta nyt kuului tyytyväistä mukinaa ja heidän kasvoillaan kuvastui -iloinen hämmästys. Jean palasi Mauricen kanssa, joka kantoi -puusylyystä. Viimeinkin he voivat saada valkeata ja hiukka lämmintä -ruokaa vatsaan! Tämä oli ainoastaan kahdentoista tunnin lykkäys, ei -ollut syytä valittaa! - --- Eläköön ylihoitaja! huusi Chouteau. - --- Ääneti siellä! vastasi Loubet, ja odottakaa kauniisti, niin minä -laitan teille sopan, joka maittaa! - -Hän otti tavallisesti niskoilleen ruuan valmistuksen ja se oli toisille -mieliin, sillä hän oli mainio kokki. Mutta hän oli aina melkein tappaa -Lapoullen lähettämällä hänet kovin uskomattomille asioille. - --- Noo, -- tuo nyt tänne samppanja, -- ja etkö sinä jo joudu tryffeliä -hakemaan, kollo! - -Häntä halutti narrata hiukan suurta tyhmeliiniäkin, Lapoullea, ja hän -mölisi: - --- Hei, halloo, Lapoulle, miten sen kana-jutun on? - --- Minkä kanan? - --- Tuon, pöllöpää, tuossahan se on aivan nenäsi alla... Lupasinhan -sinulle eilen kananpaistia, etkö muista? Äskenhän sen korpraali tänne -toi! - -Ja hän osoitti suurta valkoista kiveä, joka oli heidän jaloissaan, -osoitti sellaisella vakuutuksella, että Lapoulle vihdoin otti sen -käteensä ja katseli sitä joka puolelta. - --- Noo, -- siinä näet, -- on sinulla toki silmät päässä! Pese se nyt -joutuin ja polttele perhanan moista kyytiä! Pese kynnet, huuhdo kaula, --- naa, -- ei sinun tarvitse vettä säästää! Sen tyhjäntoimittaja! - -Ja saadakseen heidät nauramaan, sillä hän oli iloinen tietäessään pian -saavansa ruokaa, paiskasi hän kiven sotamiesten pataan. - --- Se antaa ihmeen hienon maun! Noo, -- vai et sinä sitä tietänyt; -- -mutta mitäpä sinä tiedät, hölmö! Sinä saat peräpuolen ja muistakkin -sanoa minulle, oliko se kypsä. - -Komppania väänteli itseään naurusta katsellessaan Lapoullea, joka jo -lipoi kieltään. Peijakkaan Loubet, -- aina hän keksii jotain hauskaa! -Ja kun valkea alkoi oikein leimuta, -- kun padasta kuului sihisevää -ääntä, keräytyivät he kaikki ympärille katsomaan, miten liha hyppi ylös -ja alas, ja vetämään nenäänsä suloista hajua, joka sieltä nousi -nälkäisiä vastaan, -- sillä nälkäisiä he olivat, nälkiintyneitä peräti -eilisestä saakka. Ja kun he ajattelivat, että kohta tulee ruokaa, -unohtuivat kaikki huolet. Selkään oli tosin saatu, mutta syötämän -sentään piti! Ympäri leiriä leimusivat keittotulet ja padat porisivat, -sotamiehet olivat iloisia odottaessaan, ja kirkonkellot soivat -vieläkin. - -Kello oli melkein yhdeksän kun leirissä syntyi tavaton levottomuus. -Upseerit kiitivät edes takasin ja nyt tuli luutnantti Rochas, joka oli -saanut käskyn kapteeni Beaudoinilta, komppanian luo. - --- Soo, -- alkakaa panna kokoon, nyt lähdetään. - --- Mutta ruoka, hra luutnantti! - --- Ruokaa toiste! Nyt marssimaan! Heti! - -Gaude puhalsi lähtömerkin, ja väessä kuohui hämmästys ja salattu harmi. -Soo! Marssimaan ennenkun saivat suupalankaan ruokaa! Eikö ollut yhtä -hyvä odottaa sen verran, että ruoka olisi joutunut! Komppania tahtoi -kuitenkin saada hiukan lämmintä sisäänsä, he maistelivat keittoa, -- -mutta se oli vain haaleata vettä, ja liha oli sitkeää kuin kengänpohja. -Chouteau kiehui, vaan ei uskaltanut vielä puhua. Jeanin täytyi -kiirehtiä väkeään. Mitä oli tulossa? Mitä tämä kiire merkitsi? Tuskin -annettiin enää rauhassa henkeä vetää? Ja kun joku Mauricen lähellä -sanoi, että nyt mennään vihollista vastaan, kohotti hän epäilevänä -olkapäitään. Vähemmässä kuin neljännestunnissa jouduttiin lähtökuntoon, - -Teltit purettiin ja köytettiin rensselien päälle: miehet ottivat -aseensa ja paljaalle maalle ei jäänyt muuta kuin keittovalkeat, jotka -jo olivat sammumaisillaan. - -Hyvin vakavat olivat ne syyt, joiden nojalla kenraali Douay oli -päättänyt peräytyä. Schlestadtin voudilta tulleet tiedot -- jotka nyt -olivat kolmen päivän vanhoja -- olivat täyttä totta. Uusi sähkösanoma -kertoi, että vihollinen uhkasi Markarlsheimiä, ja muualta ilmoitettiin, -että vihollinen armeijakunta oli mennyt Reinin yli Huningenin luona. Ja -alati saapui uusia tiedonantoja, luotettavia, lukuisia: oli nähty sekä -hevosväkeä että tykistöä; joukkoja liikkui joka paikassa yhteistä -kokouspistettä kohti. Jos viivytteli, niin saattoi pian tapahtua, että -tie Belfortiin tuli katkastuksi. Muista erotettuna, aivan lähellä -etujoukkoa, ei kenraali Fröschwillerin tappion ja Weissenburgin -päällehyökkäyksen jälkeen voinut olla peräytymättä, vallankin kun tämän -aamuiset tiedot olivat yhä huolestuttavampia. - -Päällikkökunta oli jo poissa; he olivat ratsastaneet kovasti; he -pelkäsivät, että preussiläiset ennättäisivät ennen ja ottaisivat -haltuunsa Altkirchin. Kenraali Bourgain-Desfeuilles oli mennyt -Mülhausenin kautta, jossa söi hyvän aamiaisen, ja torui ja noitui yhtä -mittaa mokomaa "kilpajuoksua". - -Mülhausen oli epätoivossa upseerien lähdöstä; kun tieto peräytymisestä -levisi, keräytyivät asukkaat kaduille vaikeroiden ja valittaen; he -olivat niin hartaasti rukoilleet suojelusta ja nyt heidät kuitenkin -jätettiin onnensa nojaan; suuret tavaravarastot asemahuoneella joutuvat -vihollisten käsiin; ennen iltaa oli ehken jo koko kylä preussiläisten -hallussa. Ja pitkin tietä, kaikissa kylissä, joiden ohi sotajoukko -kulki, seisoivat asukkaat kotinsa ovella hämmästyneen, tuskastuneen -näköisinä. Mitä? - -Samat rykmentit, jotka eilen marssivat eteenpäin, vetäytyivät nyt -takaperin, pakenivat laukaustakaan ampumatta! - -Komentajat olivat synkkiä ja alakuloisia, kannustivat hevosiaan eivätkä -vastanneet kun heiltä jotain kysyttiin, ikäänkuin onnettomuus olisi -heitä ajanut takaa. - -Se oli siis kuitenkin totta, että sotajoukko oli hajoitettu, koska -ranskalaiset tulvahtivat joka haaralta kuin virta, joka paisuu -äyräittensä yli. Ja peljästynyt väestö oli ihan pyörällä päästä, -luulivat jo kuulevansa preussiläisten joukkojen kohisten tulevan; -huonekalut ja makuuvaatteet kannettiin ulos ja köytettiin rattaille, -talot jäivät autioiksi, kokonaiset perheet pakenivat, pitkin tietä -riensi ihmisjoukkoja pelon valtaamina. - -Kului kaksi tuntia; liikkumatonna odotti 106:s rykmentti loppumattoman -tulvan takana, joka sulki heiltä tien. - -Väki, joka seisoi polttavassa auringonpaahteessa täydessä varustuksessa -ja kivääri jalalla, alkoi napista. - --- Näyttää siltä, että me teemme takaperua, sanoi Loubet ivallisesti. - --- Pilkatakseenkohan ne paistattavat meitä omassa rasvassamme? Meidän, -jotka tulimme ensimmäiseksi, täytyy täällä seista viimeisinä. - -He saattoivat nähdä yli koko laajan hedelmällisen tasangon, jossa -humalistot ja keltaset vainiot reunustivat samaa tietä, jota myöten he -olivat eilen kulkeneet, vaikka päinvastaiseen suuntaan. - -Ja he alkoivat purkaa sappeaan, nauroivat ja ilkkuivat. - --- Niin, kyllä on kiire, jatkoi Chouteau. Kaunista on tämä niiden -marssi vihollista vastaan, jota ovat toitottaneet korviimme -eilisaamusta asti... On totta tosiaan aika sotaretki... Tässä seistään -ja lähdetään sitten taas höyläämään eteenpäin saamatta yhtä -lusikallista lämmintä ruokaa vatsaan. - -Toiset nauroivat, ja Mauricen, joka seisoi heti vieressä, täytyi -myöntää, että hän oli oikeassa. - -Miksi he eivät saaneet syödä rauhassa tänä aamuna, kun nyt kumminkin -täytyi tässä seista mulkoilemassa? - -Nälkä alkoi taas kiusata ja he ajattelivat aamullisia keittopatoja, -jotka jo olivat kiehuneet ja sitten kaadettu kumoon, eivätkä he voineet -ymmärtää mitä hyötyä sellaisesta hätäilemisestä oli. Ei, se oli typerä -ja pelkurimainen teko. Kun kovalle ottaa, ovat koko miehet urhoollinen -lauma jäniksiä! - -Luutnantti Rochas tuli ja nuhteli kersantti Sapiniä väen huonosta -ryhdistä. Kapteeni Beaudoin kuuli sen ja lähestyi, jäykkänä ja -säntillisenä. - --- Hiljaa rivissä! - -Jean seisoi ääneti ja jäykkänä kuin vanha sotamies ja katseli Mauricea, -joka nauroi Chouteaun kiukulle; häntä ihmetytti, että nuori sivistynyt -ihminen saattaa nauraa sellaiselle: totta se kyllä oli, mutta parasta -on pitää suu kiinni. Jos kaikki miehet rupeaisivat haukkumaan -päälliköitä, niin ei suinkaan pitkälle päästäisi, se on varma, se. - -Vihdoinkin, tunnin ajan vielä odotettuaan, sai rykmentti käskyn lähteä -liikkeelle. Mutta silta oli vielä niin täynnä kuormastoa, että syntyi -kauhea tungos. - -Monta rykmenttiä sekaantui; muutamat komppaniat syöksivät eteenpäin -huimaa vauhtia, jota vastoin toiset sysättiin syrjään, niin että -miesten täytyi marssia paikallaan. Ja päälliseksi joutui vielä -ratsuväki eskadroona jalkaväen sekaan, _tahtoi_ päästä eteenpäin -ja tunki ilmankin monilukuiset jälkeenjääneet läheisille pelloille. - -Tunnin marssittua oli jo näitä jälkeenjääneitä kokonainen lauma, joka -suurimmassa epäjärjestyksessä laahusti eteenpäin ja tuskin viitsi -vaivata itseään perässä pysymään. - -Jeankin jäi jälkijoukkoon ja eksyi osastoineen muutamaan solakkoon. -Koko 106:des rykmentti oli poissa, he eivät nähneet ainoatakaan miestä, -ainoatakaan siihen kuuluvaa upseeria. Sotamiehiä kulki ohi, -kaikellaista väkeä, joita hän ei tuntenut, väkeä, jotka jo alkujaankin -olivat uupuneita, ja rentostivat eteenpäin miten kukin parhaiten pääsi. -Aurinko paahtoi kauheasti ja raskas rensseli rasitti kovin -tottumattomia sotamiehiä. Paksu nuttukin, joka oli jäykkä ja raskas -kuin lyijytaakka, vaivasi heitä. Eräs pieni kalpea mies jäi äkkiä -seisomaan, katsahti rajusti ympärilleen ja viskasi rensselinsä ojaan, -huoaten niin raskaasti ja syvästi kuin olisi herännyt pitkästä -pyörtymyksestä. - --- Hän teki oikein, mutisi Chouteau. - -Mutta hän marssi sentään edelleen selkä kumarassa raskaasta taakasta; -vähän ajan perästä heitti taas kaksi miestä kannettavansa tielle ja -sitten ei Chouteau enää malttanut olla. - --- Hiiteen kaikki tyyni! - -Vai puolisataa naulaa olalla? Siitä hän jo oli saanut tarpeensa! -Olivatko he mitä juhtia, että jaksoivat semmoisia kuormia vetää? Loubet -seurasi melkein heti esimerkkiä ja pakoitti Lapoullen tekemään samoin, -Pache teki ristinmerkin, avasi remmit ja laski koko komeuden hyvin -varovaisesti matalan muurin juureen, ikäänkuin aikoisi tilaisuuden -sattuessa sen siitä korjata. Maurice oli ainoa, joka vielä kesti, kun -Jean kääntyi ja näki väkensä ilman rensseliä. - --- Rensselit selkään, muuten minä saan nuhteita! - -Mutta miehet astuivat eteenpäin aivan korpraalin kintereillä, häntä -melkein ajaen edellään kapealla tiellä. - --- Tahdotteko totella, muuten käyn ilmoittamassa! - -Nämä sanat ottivat Mauriceen niinkuin piiskanhujaus. - -Tuo talonpoika tolvana uhkasi mennä kantelemaan siitä syystä, etteivät -he ruvenneet raastaman itseään kuoliaaksi. Ja aivan vimmastuneena hän -kiskasi hihnat auki ja pudotti rensselinsä tielle katsoen korpraalia -kasvoihin. - --- Hyvä! sanoi tämä tyynellä tavallaan, -- hän näki, ettei sillä -hetkellä voinut mitään toimittaa -- se asia kyllä iltasella korjaantuu. - -Mauricen jalkoja kivisti kauheasti. Paksut karkeat kengät, joihin hän -ei ollut tottunut, olivat vallan tärvänneet hänet. Ei ollut enää -voimia, selkää poltti ja kirveli ikäänkuin rensseli olisi hangannut -sen nahattomaksi ja kivääri, jota hän alinomaa muutteli yhdeltä -olalta toiselle, painoi niin ettei hän voinut hengittää. Mutta -ruumiillinen kipu ei ollut mitään alakuloisuuteen verraten, joka oli -saattamaisillaan hänet epätoivoon. Äkkiä, ilman että hän voi sitä -vastustaa, kukistui kaikki hänen tahdonvoimansa; huonot taipumukset -heräsivät; hän ei voinut enää pysyä pystyssä ja hän olisi saattanut -itkeä häpeästä. - -Kaikki mielettömät tekonsa Pariisissa hän aina luki "sen toisen" -syyksi, kuten hän sanoi huimapäätä tahdotonta osaa itsessään, joka -saattoi joskus tehdä vaikka mitä. - -Ja siitä pitäin kun hän oli lähtenyt laahustamaan tässä polttavassa -helteessä, tälle paon tapaiselle palausretkelle, oli hän mielestään -kuin eksynyt lammas, joka ei tiedä mitä tehdä, minne mennä. Se oli -tappion jälkivaikutusta; salama oli iskenyt maahan kaukana muualla ja -ukkosen jyrähdykset kuuluivat nyt näiden ihmisten takana, jotka pelko -oli vallannut ja jotka pakenivat vihollista näkemättä. Mitäpä enää -saattoi toivoa? Kaikki oli hukassa. Sotajoukko voitettu ja karkoitettu, -mitäpä muuta kun paneutua maahan ja kuolla kaikki tyyni. - --- Mutta miten tämä oikeastaan onkaan, kuului Loubetin naurunhaluinen -katupojan ääni sanovan, me emme taida enää muistaakaan, että meidän -piti matkustaa Berliiniin! - -Berliiniin! Berliiniin! Mauricen korvissa soi vilisevän ihmisjoukon -huuto sinä innostuksen yönä, jolloin hän päätti ruveta vapaaehtoiseksi; -nyt puhalsi tuuli ihan toiselta suunnalta! - --- Ah. tuo pirun kanuuna nylkee pian nahan sormistani! jatkoi Loubet ja -muutti kiväärin toiselle olalleen, on tämä aika sievä huilu kanneksia -edestakasin! -- - -Viitaten siihen summaan, jonka oli saanut kun lähti toisen sijaiseksi, -hän sanoi: - --- Viisitoista sataa nappia tämmösestä työstä, kyllä se on aika -petosta!... Piippu suussa hän nyt istuu siellä, se lihava jätkä, joka -rahalla maksoi, ja minut hakataan täällä säpäleiksi! - --- Noo, -- entä minä sitten? mutisi Chouteau. minä olisin jo päässyt -koko roskasta; -- olisin lähtenyt kotiin ... se vasta onnettomuus -on ... tulla työnnetyksi tällaiseen kirottuun sikamaisuuteen, sen -per...! - -Ja hän heilutti raivostuneena kivääriään ja lennätti sitten aidan taa. - --- Helvettiin koko kone! - -Kivääri pyörähti kahdesti ilmassa ja putosi sitten pellonvakoon, johon -se jäi makaamaan kuin kuollut. - -Useita muita lensi perässä, koko keto oli pian täynnä aseita, jotka -kummallisen hyljätyn näköisinä viruivat päivänpaahteessa. - -Ja väestössä tarttui miehestä mieheen raivoisa viha; he olivat -nälkiintyneitä, kipeäjalkaisia, ylen tyrmistyneitä odottamattomasta -tappiosta. - -He eivät toivoneet enää, he näkivät päällysmiesten horjuvan; -muonavarastoa vietiin vähän matkaa edellä ja täällä he kituivat -nälässä; he olivat jo niin uupuneita, etteivät jaksaneet enää pinnistää -voimiaan. Ja sitten, niin, menköön kivääri samaa tietä kuin -rensselikin, sitten siitä pääsi. - -Ja heidän nauraessa kuin lauma hulluinhuoneen asukkaita, joilla on -hauskaa, sinkoilivat pyssyt tienpuoleen, kahden puolen pitkää -jälkeenjääneiden jonoa, joka rentosti tietä pitkin. - -Ennenkuin Loubet viskasi aseensa heilautti hän sitä pari kertaa ilmassa -ikäänkuin se olisi ollut rummuttajan kapula. Lapoulle teki niinkuin -näki toveriensa tekevän, ehkä hän luuli että se kuului asiaan; mutta -Pache, jonka jumalisuus oli säilyttänyt hänessä vielä hiukan -velvollisuuden tunnetta, ei totellut Chouteauta, vaikka tämä ammensi -hänen ylitsensä kaikenmoisia törkeyksiä. - --- Kas tuota tekopyhää lurjusta! Kun hän muka on riippunut vanhan -löylynlyömän talonpoikaisjankuttajan perässä joka pyhä kirkossa! Olisit -ennen ruvennut kuoripojaksi, sillä kovin inhottavaa on tahtoa olla -toveriaan parempi! - -Maurice kulki äänetönnä, pää kumarassa polttavassa paahteessa. Hän -kulki unissaan, kauhean väsyneenä, hänen silmissään heilui maailma, -hänestä tuntui kuin olisi joka askeleella vajonnut pohjattomaan -kuiluun. Mitä hyötyä oli nyt sivistyksestä ja tiedoista, -- hän ei -ollut yhtään parempi niitä kurjia ihmisiä, jotka kävelivät hänen -ympärillään. - --- Kuulkaa, sanoi hän äkkipäätä Chouteaulle. -- Te olette oikeassa. - -Ja hän laski jo kiväärinsä rauniolle tien vieressä kun Jean, joka oli -moneen kertaan turhaan varoittanut miehiä luopumasta aseistaan, näki -mitä Mauricella oli mielessä. - -Hän hyökkäsi lähelle. - --- Ottakaa paikalla ylös pyssynne, kuuletteko, heti, heti paikalla. - -Kiehuva viha ajoi veren hänen kasvoihinsa, silmät leimusivat. Hän, joka -muulloin oli niin tyyni ja sovinnollinen, puhui nyt kovalla ja -käskevällä äänellä. - -Osastonsa ei ollut vielä milloinkaan nähnyt häntä sellaisena, he -seisahtuivat ja jäivät hämmästyneinä katsomaan. - --- Otatteko pyssynne siitä, -- vai tahdotteko saada minun kanssani -tekemistä. - -Maurice vapisi sisällisestä kiukusta, hän vastasi yhden ainoan sanan -sanomattoman halveksivalla äänenpainolla: - --- Moukka! - --- Niin juuri, -- minä olen vain moukka ja te hieno herra! -- Ja siksi -te olette sika, -- kuuletteko, -- aika sika, -- ja minä uskallan sanoa -sen teille vasten silmiänne. - -Miehistä rupesivat muutamat viheltämään ja meluamaan, mutta korpraali -jatkoi vastustamattomalla mahtipontisuudella: - --- Kun on kerran sivistynyt mies, niin pitäisi sitä osoittaakin. Me -muut olemme kolloja ja talonpoikia ja teidän pitäisi antaa meille hyvä -esimerkki, koska te olette niin viisaita... Otatteko nyt pyssynne -tuosta eli minä ammutan teidät ensimmäisessä lepopaikassa. - -Maurice oli lannistettu, hän otti kiväärinsä sanaakaan sanomatta. Mutta -vihan kyyneleet samensivat hänen silmiänsä. Hän marssi edelleen -niinkuin juopunut keskellä toverijoukkoa, joka teki hänestä pilkkaa sen -tähden että hänen oli täytynyt antautua. - -Aa, -- sitä Jeania! Hän vihasi ja inhosi häntä elämänsä ijän! Vihasi -häntä -- juuri siksi että hänen oli täytynyt tunnustaa Jeanin olleen -oikeassa. - -Ja kun Chouteau murahti, että kun on saatu senlaatuisia korpraaleja, -niin ehken vielä sattuu tilaisuutta antaa niille luoti otsaan, -- niin -näki Maurice punaista. Hän oli varma siitä, että hänen vielä joskus -_täytyy_ musertaa Jeanin pääkallo. - -Vaan nyt he saivat muuta ajattelemista; Loubet keksi yhtäkkiä, että -siivo Pache oli hiljaa salakähmässä, sillä välin kun toiset pieksivät -suutaan, asettanut pyssynsä ojan reunalle, ja käveli nyt käsivarret -kupeilla roikkumassa ja kasvoilla hyvin tyytyväinen ja hiukan -hämillinen ilme, niinkuin koulupojalla, joka ei tykönään kadu pahaa -tekoaan. Ja he marssivat yhä eteenpäin loppumatonta polttavaa tietä, -joutuneiden viljapeltojen ja humalikkojen välitse. Heillä ei ollut -kantokuormaa eikä aseita, he kulkivat sekasin kuin karjalauma, milloin -toistensa sivulla milloin takana, kuin joukko maankuleksijoita ja -joutilaita, -- ja kun he vaelsivat kylien ohitse, suljettiin portit ja -ovet visusti. - -Mutta silloin tapahtui jotain, joka tyyten masensi Mauricen rohkeuden, -Etäällä kuuluu kumea jyrinä ja reservitykistö, joka oli viimeksi -liikkeelle lähtenyt ja jonka etupää nyt kääntyi eräältä syrjätieltä, -tunki eteenpäin niin nopeasti, että jälkeenjääneiden täytyi hypätä ojan -yli peltomaalle. - -Se kulki yksinkertaisessa kolonnassa, riensi ohi kauniissa ravissa ja -täydellisessä järjestyksessä, koko kuuden patteriian rykmentti, -upseerit olivat paikoillaan, översti ratsasti ensimmäisenä rivien -edessä. Kanuunat jyrisivät ohitse säännöllisen matkan päässä -toisistaan, jokaisella omat hevosensa ja miehistönsä. Ja viidennessä -patteriassa huomasi Maurice heti Honorén, serkkunsa, joka istui -komeasti hevosensa selässä vasemmalla eturatsastajasta, Adolfista, joka -oli pitkä, vaaleatukkainen poika, ja jonka ratsu, vankka raudikko, -kulki mainiosti varahevosen kanssa. Palvelusväestössä, jotka istuivat -kaksittain lavettiarkuilla, oli Ludvig, Adolfin toveri; he muodostivat -parin ohjesääntöjen mukaan, jotka aina asettavat ratsastajan ja -konstaapelin yhteen. - -Maurice oli tutustunut heihin leirissä ja nyt he olivat hänen -mielestään tulleet suuremmiksi; ja kanuuna hevosineen ja -etulaitoksineen näytti hänestä kiiltävältä kuin aurinko, niin hyvin -hoidetulta ja puhtaalta ja kaikki sen ihmiset ja eläimet rakastivat -sitä ja puolustivat sitä niinkuin kelpo perheen jäsenet, jossa -tottelevaisuus ja rakkaus vallitsee. Häntä kiusasi sanomattomasti -Honorén pilkallinen katse, jonka hän heitti heihin, -- ja sitten hänen -hämmästyksensä kun näki sukulaisensa jälkeenjääneiden laumassa. Mutta -patteriiat olivat jo vierineet ohi, nyt tulivat varusvaunut, ahjot ja -viimeksi tomupilvessä reservimiehistö ja hevoset. He katosivat tien -käänteessä ja pian ei kuulunut enää muuta kuin rattaiden jyrinä ja -hevosten töminä ja hetken kuluttua ei kuulunut sitäkään enää. - --- Kyllä, -- ne peevelit osaavat kyllä olla olevinaan kun on hevoset ja -vaunut! selitti Loubet. - -Kun päällystö saapui Altkirchiin ei siellä ollut yhtään preussiläistä. -Ja yhä peljäten että ne saattavat mikä silmänräpäys tahansa olla -kintereillä, kulki kenraali Douay Donnemarieen saakka, johon -ensimmäiset tulivat kello viisi iltapäivällä ja kello oli jo kahdeksan -ja jokseenkin pimeä ennenkun saatiin kuntoon leiripaikkoja. Miehet -olivat niin uupuneita ja voimattomia nälästä ja ponnistuksista, että -tuskin jaksoivat pysyä pystyssä. - -Kello kymmeneen saakka saapui harhailevia sotamiehiä, toiset yksin, -toiset pienissä joukkioissa, ja hakivat komppaniojaan, se oli koko se -pitkä häntä uppiniskaista ja eksynyttä väkeä, jotka oli nähty pitkin -tien vieruksia. - -Niin pian kun se kävi päinsä lähti Jean etsimään luutnantti Rochasta. -Hän löysikin sekä hänet että kapteeni Beaudoinin ja överstin -juttelemassa erään pienen kapakan ovella. Kaikki kolme olivat hyvin -huolissaan iltahuudosta, he eivät tietäneet, oliko kaikki väki -tallella. - -Heti kun korpraali alkoi puhua sekaantui översti Vineuil keskusteluun -ja pakoitti hänen tuomaan esille kaikki. Hänen kapeat keltaset -kasvonsa, joita ympäröi paksu valkonen tukka ja parta, ja sysimustat -silmänsä ilmaisivat ääretöntä mykkää epätoivoa. - --- Hra översti, puhkesi kapteeni Beaudoin sanomaan odottamatta -esimiehensä lausuntoa, nyt pitää meidän antaa niille varoittava -esimerkki, ainakin puoli kymmentä roistoa on ammuttava. - -Ja luutnantti nyökäytti myöntävästi. Mutta översti viittasi kädellään -ja sanoi: - --- Niitä on liian paljon! Mitä on meidän tehtävä? Joku seitsemän sataa -ehkä... Emmehän voi niitä kaikkia ampua. Ja sitten ... kenraali! Hän on -patriarkka. Afrikassa hän ei koskaan rangaissut miehistöään ... minä -- -ei -- en minä voi ryhtyä tähän asiaan. -- Se on kauheata! - -Ja kapteeni uudisti - --- Kauheata!... Mitäpä me siinä tapauksessa voimme tehdä! - -Poismennessään kuuli Jean rykmenttilääkärin, tohtori Bourochen, joka -seisoi lähellä toisia, pauhaavan: - --- Kuri menee aivan päin hiiteen! Ei mitään rangaistusta! Ennenkun -kahdeksan päivää on kulunut saavat kai päällysmiehet vasten turpaa -miehistöltä! Jos olisivat heti paikalla antaneet parille konnalle aimo -lähdön, niin malttasivat ehkä toiset mielensä ennenkun ryhtysivät -sellaiseen leikkiin. - -Kaikki pääsivät rangaistuksetta. Jälkijoukon upseerit olivat olleet -niin viisaita, että antoivat miestensä koota pyssyt ja rensselit -tiepuolista. Ei puuttunut kuin joitakuita ja uppiniskaiset saivat -päivän valjetessa kaikessa hiljaisuudessa aseensa takasin. - -Kello viideksi oli lähtö määrätty, mutta tuskin se oli vielä neljääkään -kun sotamiehet herätettiin. Kiire oli taas joutua lähtemään, takasin -Belfortiin, sillä ei tiedetty varmuudella olivatko preussiläiset -etempänä kuin puolitoista peninkulmaa ehken. Miehistö ei ollut paljoa -virkistynyt lyhyestä ja levottomasta unesta; saamatta lämmintä ruokaa, -joka olisi vähänkin voimistanut, täytyi heidän jälleen lähteä -marssimaan semmoisella kiireellä, että rivit tuskin pysyivät -järjestyksessä. - -Tänään kävi vielä hullummin; mieliala oli synkkä ja surullinen. - -Maisema muuttui toisellaiseksi, vuoriseksi ja vaivaloisemmaksi, milloin -he saivat kavuta jyrkkiä kallion rinteitä ylös, milloin taas alas -ahtaisiin laaksoihin kullankeltaisten kukkien ylitse. Mutta säteilevän -maiseman kautta, kirkkaassa päiväpaisteessa puhalsi pelon tuuli, -joka alati kasvoi. Pitäjänvoudeille oli tullut käsky, että he -kehoittaisivat maakansaa piiloittamaan kalleutensa ja mitä heillä oli -arvokasta, ja siitä nousi ahdistus ylimmilleen, Vihollinen oli siis -tullut? Ja oliko enää aikaa paeta? Kaikkien korvissa kaikui sodan -pauhina, joka lähestyi onnettomuutta uhkaavalla kohinalla, kuin virta, -joka tunkee reunojensa yli; joka kylässä yltyi kauhistus, joka talosta -kuului itkua ja valitusta. - -Maurice marssi eteenpäin kuin unissakävijä, jalat verissä, ja -nääntymäisillään kiväärin ja rensselin painosta. Hänen ajatuksensa -olivat pysähtyneet, kaikki mitä hän näki, olivat hänestä kauheita -kummituksia; hän ei kuullut enää kumppaniensa askeleita ympärillään, -tunsi vain, että Jean kulki hänen rinnallaan yhtä väsyneenä ja yhtä -epätoivoisena uin hänkin. - -Surkeata surkeampaa oli vaeltaa kylien läpi. Sydäntä vihloi kun katseli -sitä kurjuutta, joka niissä vallitsi. Niin pian kun he huomasivat -sotajoukot, jotka uupuneina laahusivat eteenpäin, koettivat he kaikin -voimin jouduttaa lähtöään. Neljätoista päivää takaperin oli kaikkialla -ollut niin rauhallista, hymyillen oli Elsass ajatellut sotaa, -- -olivathan kaikki varmoja voitosta, varmoja, että Saksa tulisi olemaan -taistelutantereena. Ja nyt tunkikin vihollinen Ranskanmaahan, levisi -kaikkialle, heidän ylitsensä, heidän pelloilleen, tuli kuin rajuilma -kauhealla raesateella, joka voi hävittää parissa tunnissa koko seudun. - -Talojen edessä laittoivat miehet sanomattomassa sekasorrossa kuormia, -syytivät irtaimistoaan sellaisella hädällä rattaille, että enin osa -särkyi ja ruhjoutui. Naiset heittelivät ikkunoista tyynyjä ja patjoja. -Kätkyt, johon lapsikin oli unohtua, köytettiin kuorman päälle pöytien -ja tuolinjalkojen väliin. Toisten kuormavaunujen taakse oli isoisä -köysillä sidottu kuin elävä vaatekaappi, jota lähdettiin kuljettamaan. -Ja sitten ne, joilla ei ollut ajopeliä eikä hevosia. He saivat tyytyä -käsikärryihin; muutamilla oli nyytti kainalossa. Toiset olivat vain -tulleet pelastaneeksi seinäkellon, jota painoivat rintaansa tuskassa ja -hämmingissä. Kaikkia ei voitu saada mukaan, seinienvierissä ja -pihamailla makasi huonekaluja ja suuria vaatemyttyjä. Muutamissa kohden -olivat ikkunat ja ovet suljetut ja lukitut, niin että talot näyttivät -kuin niistä olisi kuollut joka sielu, mutta useimmat sen unhottivat -kiireessään ja hädässään ja jättivät kaikki selki selälleen. Ja -kaikista surkeimmilta näyttivät nuo tyhjät suojat autioissa taloissa, -ne muistuttivat elävästi vihollisen valloittamaa kylää, josta pelko ja -kauhu on ajanut asukkaat tiehensä, josta yksin kissatkin ovat paenneet -lähestyvän maanvaivan edessä. - -Joka maakylässä, jonka läpi he kulkivat, eneni yhä hämmennys ja -hämmästys, pakenevien ja muuttavien luku lisääntyi, kaikkialla oli -tungosta, kaikkialla kuului kirouksia ja sadatusta, parkua ja -voivotusta. - -Kuta enemmän Maurice näki tätä elämää, sitä enemmän sai suru hänessä -vallan. Pitkin leveää maantietä, peltojen ja niittyjen poikki riensivät -pakenevat laumat ja kuta lähemmä Belfortia tultiin, sitä tiheämmäksi -kävi pitkä loppumaton jono. Ihmisraukat, he luulivat löytävänsä turvaa -linnan muurien sisällä! Mies löi hevoskaakkia, vaimo kulki kuorman -jälessä taluttaen lapsia. Koko perhe pyrki eteenpäin ähkyen raskaiden -taakkojen alla, pienokaiset eivät tahtoneet pysyä mukana, vaivaloista -oli kulku polttavalla maantiellä silmiä sokaisevissa tomupilvissä. - -Moni oli riisunut sukat ja kengät, avojaloin oli helpompi astua. Ja -moni äiti riensi tietä pitkin nuttu auki, imettäen itkevää rintalastaan. -Joka silmänräpäys kääntyivät he silmät säikähtyneinä katsomaan -taakseen, viuhtoivat käsillään, ikäänkuin olisivat tahtoneet ajaa pois -sen, jota pelkäsivät. Ja kauhu ajoi heitä yhä eteenpäin ja epätoivon -myrskytuuli pieksi heidän vaaterepaleitaan ja repi palmikolta heidän -kiireessä suitut hiuksensa. Toiset taas, talonomistajat ja lampuodit, -pakenivat väkineen suoraan peltojen yli ajaen edellään karjalaumojansa, -lehmiä ja lampaita, härkiä ja hevosia, jotka he olivat kepillä ajaneet -ulos tallista ja navetoista, He kulkivat hiljaisten metsien läpi ja -harjuja pitkin, ja heidän mukanaan kulkivat paksut tomupilvet niinkuin -ennen vanhaan, jolloin kansakunnat väistyivät ahdistavien -barbaarilaumojen tieltä. He aikoivat elää paimentolaisina jossakin -kalliolaaksossa, niin kaukana valtatieltä, ettei yksikään vihollinen -uskaltaisi heidän luo. - -Ja liikkuva tomupilvi katosi tummaan kuusikkoon, määkiminen ja -ammuminen herkesi kuulumasta, mutta vaunuja romisi yhä tien täydeltä ja -jalkamiesten luku karttui. Belfortin lähellä täytyi joukkojen usein -pysähtyä, kun tie oli niin täynnä väkeä. - -Eräässä seisahduspaikassa näki Maurice kohtauksen, joka ikipäiviksi -painui hänen mieleensä kuin läimäys vasten kasvoja. Tien vieressä oli -yksinäinen rakennus, köyhä mökki, ja sen takana kaistale laihaa peltoa. -Omistaja ei ollut voinut erota kodistaan, hän oli kovin syvästi -juurtunut vähäväkiseen maahansa; hän istui matalassa tuvassaan, -masentuneena ja toivottomana, seuraten katseellaan sotamiesten kulkua. -Nuori vaimo seisoi vieressä, toinen lapsi käsivarrella ja toinen hänen -hameeseensa puristautuneena. He nyyhkyttivät ja vaikeroivat. - -Mutta äkkiä temmaistiin tuvan ovi auki ja kynnykselle ilmestyi isoäiti, -pitkä ikäkulu vaimo, joka viuhtoi pitkillä laihoilla käsillään. Harmaa -tukka riippui suortuvissa päähineen alta ja liehui luisevien -teräväpiirteisten kasvojen ympärillä. Ja hänen kiukkunsa oli niin -rajaton, ettei hän tahtonut saada ääneen. Sotamiehet nauroivat ensin, -siinäpä vasta eukko oli! Mutta sitten alkoivat hänen sanansa kuulua; -hän änkytti: - --- Roistot, ryövärit, pelkurit koirat! - -Yhä kimakammalla äänellä hän huusi heille vasten silmiä vihansa ja -ylenkatseensa. - -Ja nauru vaikeni, heitä puistatti, he painoivat päänsä alas ja -katsoivat muuanne. - --- Pelkurimaiset koirat, -- ryövärit, -- roistot! - -Äkkiä hän oikasi itsensä, kohotti suurenmoisella traagillisella -liikkeellä laihat kätensä ja huusi viitaten idästä länteen: - --- Katsokaa, katsokaa taaksenne! Tuolla virtaa Rein, eikä tuolla! -Kääntykää katsomaan taaksenne, te koirat, pelkurit koirat! - -He marssivat yhä eteenpäin. Maurice katsahti Jeaniin ja tämän silmät -täyttyivät vähitellen kyyneleistä. Se koski häneen ja hänen kurjuutensa -lisääntyi ajatellessa, että nämä talonpojatkin kärsivät ylenkatseesta, -jota eivät olleet ansainneet ja jota heidän kumminkin täytyi sietää. -Hänen pakottavassa päärukassaan eivät ajatukset enää pysyneet koossa, -kaikki meni sekasin; jälestäpäin hän ei koskaan voinut juohtaa -mieleensä, miten oli kestänyt loppumatkan ja mitä sillä oli tapahtunut. - -Koko päivän oli seitsemäs osasto ollut tiellä, kuuden peninkulman -matkalla Dannemariesta Belfortiin; -- oli jo myöhäinen, yö oli tulossa, -kun joukot vihdoinkin saivat kuntoon leiritulensa linnoituksen muurin -juurella, juuri samalla paikalla, jonka olivat neljä päivää sitten -jättäneet. - -Pimeydestä ja väsymyksestä huolimatta tahtoivat sotamiehet saada tulta -ja jotain keitetyksi. Sillä siitä pitäin kun olivat samalta paikalta -lähteneet, eivät he olleet maistaneet lämmintä ruokaa. Ja pian he -istuivat nuotioidensa ympärillä nenät lähellä keittokattiloita, kun -ihmeellinen huhu levisi leirissä ja herätti suurinta kummastusta: kaksi -sähkösanomaa oli tullut päälletysten, -- preussiläiset eivät olleet -menneet Reinin yli Markarlsheimin luona, -- Huninguessa ei löytynyt -ainoatakaan vihollista. Koko juttu lauttasillasta ja sähkövalosta, -leiritulista y.m. olivat pelkkiä näkyjä, Schlestadtin voudin -keksinnöitä. Ja tuo niin suureksi huudettu schwartzwaldilainen -armeijaosasto, joka oli pannut koko Elsassin tärisemään, supistui -vähäiseksi würtembergiläiseksi joukoksi -- kaksi pataljoonaa ja yksi -eskadroona --, joka oli mainioilla liikkeillään, marsseillaan ja -kaikkialla läsnäolollaan säikähdyttänyt väestöä ja saanut siihen -uskoon, että heitä oli 30-40,000 miestä. - -Ja samana aamuna he olivat ajatelleet räjähyttää ilmaan tunnelin -Dannemarien luona! Kyllä olivat herkkäuskoisia houkkoja! Mielettömin -pelko oli hävittänyt hedelmällistä maata kymmenen peninkulman alalla ja -karkoittanut asukkaat heidän kodeistaan. Ja sotamiehet raivostuivat ja -lausuivat katkeroita sanoja muistellessaan kaikkea sitä kurjuutta, jota -olivat marssillaan nähneet. - --- Ei, totta vieköön, melusi Loubet suu täynnä ja heilutti lusikkaansa, --- mitähän tästä lopuksi tullee? Vihollisen perässäkö me nyt olemme -juosseet? Kuusi peninkulmaa sinne ja kuusi takasin eikä ainoatakaan -päätä, jonka otsaluun olisi saanut musertaa! Ja kaikki vain siksi, että -saisimme juoksennella jäniksinä paikasta toiseen. - -Chouteau raapi kupin pohjaa niin että karina kävi, jyrisi vihasta ja -sadatteli päälliköitä nimiä mainitsematta. - --- Aika roistojoukkoa, aika elukoita! Semmoisia pässinpäitä! Kyllä -meillä onkin ollut onni saada koko poikia käsiimme! Koska he tällä -tavoin luimivat pakoon häntä koipien välissä _ennen_ kun ovat -nähneet vihollisen, niin jumala varjelkoon, miten silloin käy kun kelpo -sotajoukko seisoo vastassa! - -He olivat viskanneet halkosylyyksen nuotioon, ilman aikojaan huvikseen, -ja Loubet, joka parhaallaan lämmitteli sääriään hyvin tyytyväisen -näköisenä, remahti suureen nauruun, kun Jean, joka alussa ei ollut -kuulevinaan heidän puhettaan, tarttui asiaan. - --- Noo, pitäkää nyt suunne pienemmällä! -- Jos joku sattuisi kuulemaan, -niin taitaisipa tuo puhe pian käydä nahallenne! - -Jeaninkin pitkämielinen talonpoikaisjärki nousi jo kapinaan -päällysmiesten narrimaisuutta vastaan, mutta hänethän oli asetettu -vartioimaan, ettei mitään kurittomuuksia tapahtuisi, ja kun Chouteau -yhä jatkoi keskeytti hän tuimasti: - --- Soo, -- nyt riittää!... Tuolla tulee luutnantti, voittehan kääntyä -hänen puoleensa jos teillä on jotain sanottavaa. - -Maurice istui erikseen, hän katseli maahan. - -Oo, -- armias taivas! Nythän oli kaikki lopussa! Tuskin olivat alkaneet -kun kaikki tyyni jo sortui. Ensimmäisen vastoinkäymisen kohdatessa -puhkesi miehistössä kapina ja levottomuuksia; -- mikä on oleva -sellaisen sotajoukon kohtalo, jossa ei löydy kuria eikä yhteishenkeä, --- sehän on kypsä tappioon ja häviöön. Täällä he makasivat jälleen -Belfortin muurien juurella, -- eivät olleet nähneet ainoatakaan -preussiläistä, -- ja olivat kuitenkin voitetut! - -Seuraavien päivien yksitoikkoisuus oli täynnä tuskallista odotusta ja -pelkoa. Jotta miehistöllä olisi jotain tehtävää, antoi kenraali Douay -heidän parannella linnoitusta, joka oli hyvin huonossa kunnossa. He -kaivoivat ja kuokkivat maata kuin raivostuneet ihmiset. Mutta mitään -tietoja ei vaan kuulunut. Missä oli Mac-Mahon joukkoineen? Mitä -tapahtui Metzin luona? - -Uskomattomia huhuja oli liikkeessä ja ne muutamat sanomalehdet, joita -Pariisista saatiin, pahensivat vain asiaa ristiriitaisilla -ilmoituksillaan. Kahdesti oli kenraali sähköittänyt ja pyytänyt -määräyksiä, -- mutta vastausta ei ollut vieläkään kuulunut. Viimeinkin, -12 päivänä elokuuta, tuli osasto lisätyksi; kolmas divisioona, joka -saapui Italiasta, yhtyi siihen, -- mutta sittenkään ei heitä ollut -vielä kuin kaksi divisioonaa, ensimmäinen oli taistellut Fröschwillerin -luona ja tullut hajoitetuksi eikä tiedetty vielä minne virta oli -saattanut sen viedä. Ja viikon siinä maattuaan, erillään muusta -sotajoukosta, saivat he viimein käskyn lähteä liikkeelle. Leirissä -syntyi iloa ja riemua, -- ennen vaikka mitä kuin tämmöistä epätietoista -odotusta. Ja lähtöä varustellessa kertoivat miehet toisilleen -arveluitaan. Kukaan ei tietänyt, mihin suuntaan nyt lähdetään, -- -muutamat tuumivat, että ehkä on Strassburgin puolustaminen -kysymyksessä, jota vastoin toiset puhuivat pikaisesta hyökkäyksestä -Schwartswaldiin sulkemaan viholliselta palausretki. - -Aikaseen seuraavana aamuna lähti 106:s ensimmäisinä liikkeelle ja -sullottuina eläinvaunuihin he saivat jatkaa matkaa. Varsinkin oli se -vaunu, johon Jean oli miehineen joutunut, täyteen ahdettu; he seisoivat -niin lähettäin, ettei mahtunut aivastelemaan, kuten Loubet sanoi. -Muonanjako oli taaskin tapahtunut suurimmassa epäjärjestyksessä, -ruokavarojen sijasta olivat miehet saaneet viinaa, -- ja olivat -luonnollisesti nyt juovuksissa, lauloivat ja loilottivat sopimattomia -lauluja. - -Juna kiiti jyristen eteenpäin. Vaunuissa ei nähnyt muuta kuin -piipunsavua; -- ilma oli kamalan huono ja joka paikasta kuului -noitumista ja niin äänekästä rähinää että se tukahdutti veturin puhinan -ja pyöräin jyryn kiskoilla. Ja vasta Langresiin tultua äkkäsivät -miehet, että heitä kuljetettiin Pariisiin. - --- No so ... tuhannen tulimainen helvetti! noitui Chouteau itsekseen, --- kaiketi meidät nyt asetetaan Charentonneauhon vahtimaan, ettei -Bismarck pääse keisarin sänkyyn Tuileriassa! - -Toiset nauroivat niin että vääntelivät itseään. Kaikki eivät edes -tietäneet, mille naurettiin, vaan nauraa piti. He huusivat ja luikkivat -kuin hullut talonpojille, jotka seisoivat tien varrella ja katsoivat -tuskastuneina ohitse kiitävän junan jälkeen. Ja joka asemalla seisoi -suuria ihmisjoukkoja, jotka toivoivat saavansa jotain tietoja, mutta -veturi kiiti ähkyen ohi ja he eivät kuulleet muuta kuin laulua ja -ulinaa ja rähinätä savusta ja tomusta, kanuunan ruuan seasta, jota -kuljetettiin pikajunalla. Eräällä isommalla asemalla, jossa juna -viivähti, tuli kolme hyvästi puettua naista, kolme varakasta kauppiaan -rouvaa, asemasillalle ja he jakoivat lämmintä lihakeittoa sotamiehille, -jotka itkivät ja suutelivat heidän käsiään. Mutta vähän matkaa -kuljettua alkoivat he taas hoilottaa ja laulaa törkeitä laulujaan. - -Chaumontin lähellä sivuutti juna toisen, joka vei tykistöä Metziin. -Tykkimiehet olivat vielä hullummin juovuksissa. Puiden nyrkkiään he -kumartuivat ulos vaunujen ikkunoista ja huusivat raivostuneina: - --- Teurastettavaksi, teurastettavaksi, teurastettavaksi! - -Se oli kuin henkäys haudasta; miehiä värisytti kamala kuoleman kylmyys. - -Keskellä tavatonta äänettömyyttä kuului Loubet sanovan: - --- Ne eivät ole kovin iloisia, nuo! - --- Mutta he ovat oikeassa, sanoi Chouteau, kyllä on jumaliste ilettävää -kun he kehtaavat lähettää tällaiset laumat kelpo poikia helvettiin -_heidän_ roskajuttujensa tähden. - -Ja Chouteau jatkoi saarnaansa. Hän oli turmeleva aines, vetelä -pääkaupunki-käsityöläinen, maalarinsälli, joka ei ollut ymmärtänyt eli -jaksanut sulattaa niitä puheita, joita oli kuullut kokouksissa ja -yhdistyksissä, ja joka sotki kaikenmoisia tuhmuuksia korulauseihinsa -vapaudesta ja yhdenvertaisuudesta. Hän tiesi kaikki, opetti -kumppaniaan, varsinkin Lapoullea, josta hän arveli vielä tulevan -saakulinmoisen sankarin. - --- Näetkös, vanha poika, koko asiassa ei ole järkeä tippaakaan... Jos -Badinguet [Napoleon kolmannen haukkumanimi] ja Bismarck ryykäävät -toistensa tukkaan, niin selvittäkööt itse asiansa, voivat antaa -toisilleen pari läiskäystä vasten kuonoa, -- ei heidän tarvitse ajaa -satoja tuhansia kunnon poikia tappelemaan semmoisen asian tähden. Me -annamme hittoa heidän riidoilleen, eikä meitä ensinkään huvita tulla -hakatuksi mäsäksi ja moskaksi. - -Koko vaunu nauroi, heillä oli ihmeen hupaista, ja Lapoulle, joka ei -tietänyt Badinguetistä eikä Bismarckista niin mitään, joka tuskin -pystyi sanomaan, tappeliko hän kuninkaan vai keisarin puolesta, sanoi -vakuutuksella: - --- Niin se on, on. Pari läiskäystä vasten kuonoa, -- niin me teemme ja -olemme yhtä hyviä ystäviä. - -Mutta nyt kääntyi Chouteau Pacheen ja tarttui häneen: - --- Samallainen olet sinäkin ja sinun herra jumalasi. Hän on kieltänyt -tappelemasta, eikö ole?... Noo, tuhma-jussi, mitä sinä sitten täällä -istut? - --- Minäkö? vastasi Pache ällistyen, -- elä luule, että minä täällä olen -huvikseni ... mutta ... poliisit ... santarmit. - --- Santarmit, -- roskaa! -- Puhaltaa pois semmoiset miehet! Tiedättekö, -mitä meidän olisi tehtävä, meidän, jotka olemme kunniallista väkeä? Kun -ne nyt pysähdyttävät ja päästävät ulos, -- -- niin pitäisi meidän -lähteä tiehemme -- niin, -- aivan levollisesti lähteä tiehemme -- ja -jättää se Badinguet sika ja hänen läskipuotinsa eli toisin sanoen -pöllöt kenraalinsa selviytymään preussiläisroistoistaan miten parhaiten -voisivat! - -Joka puolelta kuului hyvähuutoja; puhe teki vaikutuksen ja hän katsahti -ylpeästi ympärilleen ladellen yhä päätelmiään, joiden sekavassa -virrassa tasavalta ja ihmisoikeudet pyörivät rinnatusten ja niitä -seurasi rajuja hyökkäyksiä keisarikuntaa ja sen mädännäisyyttä vastaan -ja sitten päällysmiesten petoksesta, -- sillä tunnettuahan oli, että -joka ainoa kenraali oli saanut miljoonan, että möisivät Ranskanmaan -viholliselle. Hän oli vallankumouksen miehiä, toiset eivät tietäneet, -olivatko he tasavaltalaisia eli mitä heidän pitäisi tehdä kuuluakseen -mainittuun puolueeseen -- paitsi Loubet, joka aina veti sen kanssa yhtä -köyttä, joka hankki hänelle jotain suuhun pistettävää. Kaikki olivat -kuitenkin kuin yksi mies hänen puolellaan, morkkasivat keisaria ja -päälliköitä, koko senkin läskiseuruetta, jota he kyyditsevät vähän -matkaa, ellei pian tule toinen ääni kelloon. - -Ja Chouteau puhalteli valkeaan ja vilkasi nurkkasilmällään Mauriceen, -joka naurahteli. Hän oli ylpeä siitä, että tämä lukenut herra kannatti -hänen mielipiteitään, -- hän tahtoi olla oikein mieliksi hänelle ja -tuumasi että olisi kenties paikallaan antaa Jeanille pieni sivuisku. - -Korpraali istui väliäpitämättömänä, silmät puoleksi ummessa eikä -sanonut niin eikä näin heidän jutuillensa. Chouteausta olisi ollut -hupaista saada heidät törmäämään yhteen ja sanoi uhkaavalla äänellä: - --- Entäs sekin, kun muutamat täällä uhkaavat ammuttaa meidät. -Siansorkat -- kohtelevat toista niinkuin hän olisi rapakkoa heidän -jalkainsa alla eivätkä saa pässinpäihinsä mahtumaan, että me olemme -saaneet tarpeemme sekä pyssyistä että muusta komennosta... Ne me -heitämme -- hih -- peltomaille nähdäksemme kasvavatko ne siellä... -Kuulkaapas, miehet, minkähänlaisiksi niiden naamat venyisivät, jos me -ottasimme kerran -- hyvän tilaisuuden sattuessa -- ja paiskaisimme -vähäksi aikaa suulleen, koetteeksi vain... Mitäs sanotte?... Ainakin he -silloin näkisivät, että me olemme kyllästyneet heidän kirottuihin -sotapuuhiinsa. Alas Badinguet ja hänen hännänkantajansa. Alas lautasen -nuolijat ja petturit, jotka ajavat meitä surman suuhun! - -Veri oli kohonnut Jeanin kasvoihin, -- hän tuskin näki, hän oli -tukehtua kiukkuunsa kuten aina silloin kun hänen intohimonsa -herätettiin. Vaikka hän istui niin ahtaalla, että hätäisesti sai sormea -liikutetuksi, pääsi hän kuitenkin kimmahtamaan pystyyn ja ojensi niin -tuimasti nyrkkinsä Chouteaun nenän alle, että tämä kalpeni. - --- Tukitko suusi, sen aasi! -- Nyt minä olen jo tarpeeksi asti -kuunnellut sinun porinatasi ja vahinko on ettei täällä ole yhtään -upseeria läsnä enkä minä nyt voi saada sinua arestiinkaan. Sillä se -olisi koko rykmentille hyvä työ, jos saisi pois semmoisen konnan kuin -sinä olet... Mutta kuule nyt mitä minä sanon ja pane korvasi taakse, -että jos täällä vain syntyy vähänkään rähinää niin sinä saat minun -kanssani tekemistä. Tässä ei enää puhukaan korpraali, vaan kunnon mies, -joka ei enää rupea sinua kuuntelemaan ja joka kyllä saa sinun suusi -tukituksi, ymmärrätkö? -- Tuollainen lurjus, joka ei tahdo taistella, -ja kylvää pahuutta toisiin! Uskalla sinä vielä tuoda esille niitä -pirullisia viisauksiasi, niin saat tuntea, mistä minä olen kotoisin. - -Ja heti oli Jean rohkealla käytöksellään vetänyt melkein kaikki miehet -puolelleen. Chouteau änkytti ja koki päästä etemmäksi Jeanin -vaarallisista nyrkeistä. - --- Ja minä olen halukas puhaltamaan Badinguetin yhtä kauvas kuin -sinäkin, jos tietää tahdot... Politiikasta ja tasavallasta ja -keisarikunnasta ja muusta sellaisesta en _minä_ tiedä mitään, -minulla ei ole ollut aikaa niihin sekaantua, mutta ennen ja nyt ja aina -minä tahdon puoltaa järjestystä ja hyvää sopua... Noo, se on -luonnollista, ettei meitä iloita lähteä sotaan. Mutta ne roistot, jotka -tulevat tänne miehiä yllyttelemään, ne ovat ammuttavat niinkuin koirat, -sillä meillä on kyllin tekemistä, että voisimme jotakuinkin -kelvollisesti käyttäytyä. Kuulkaa, toverit, olettehan te yksimielisiä -minun kanssani siitä, että seisoman meidän pitää, ja kun kuulette -preussiläisten tulleen maahan, niin voitteko sitä kärsiä, ja -tahdottehan olla mukana ajamassa niitä suorinta tietä pois? - -Nopeudella, joka on omituinen rahvaan mielenmuutoksille, kallistuivat -heti taas kaikki korpraalin puolelle ja hän vannoi vieläkin kerran -halkasevansa kallon jokaiselta, joka kehtaa puhua, ettei hän muka tahdo -tapella. - -Eläköön korpraali, -- niin, -- nyt olivat kaikki halukkaita antamaan -Bismarckille kyytiä! - -Ja mieltymyshuutojen vielä kaikuessa kääntyi Jean kohteliaasti -Mauriceen, ikäänkuin hän ei olisi kuulunutkaan muuhun joukkoon, ja -sanoi: - --- Te ette suinkaan voi olla yhtä mieltä näiden lurjusten kanssa, -- -sillä emmehän me vielä ole hukassa ja minä luulen, ettei sekään päivä -ole kaukana kun me taivutamme preussiläisten niskan! - -Mauricesta tuntui niinkuin olisi hänen sydämmeensä tunkenut lämmin -auringon säde. Ja hän tuli hämilleen ja nöyräksi. Miten? Olihan tuo -talonpoika rehellinen, kelpo mies. Ja hänen mieleensä juolahti miten -katkerasti hän oli vihannut Jeania sinä päivänä, jolloin hän -epätoivoissaan heitti kiväärinsä maahan; mutta hän muisti senkin, miten -syvän vaikutuksen se häneen teki kun näki suurten vesikarpaloiden -juoksevan korpraalin silmistä silloin kun se vanha isoäiti häpäsi ohi -kulkevia sotamiehiä ja näytti missä päin Reinvirta juoksee. Yhdessä -kärsityt tuskat ja vaivatko ne olivat sulattaneet kaiken hänen vihansa? -Hän, bonapartilaisen poika, olikin oikeastaan aina pitänyt tasavaltaa -mahdottomuutena; hän oli pohjaltaan taipuvainen pitämään keisarin -puolta, ja sodat olivat hänestä suorastaan kansojen elämänehto. - -Ja äkkiä heräsi hänessä taas toivo, -- hänhän oli niin herkkämielinen --- ja sama voiton varmuus, joka kerran, houkutteli hänet rupeamaan -vapaaehtoiseksi, se täytti taasen hänen rintansa. - --- Niin kyllä, korpraali, vastasi hän iloisesti ja luottamuksella, -kyllä me vielä taivutamme preussiläiset! - -Juna kiiti, kiiti yhä vieden ihmislastiaan ja piipun savun täyttämistä, -ummehtuneista vaunuista kuului alati huutoa ja rähinää ja loilotusta. -Talonpojat, jotka seisoivat rautatien varrella ja asemilla, kuuntelivat -sitä sydän ahdistusta täynnä ja katsoivat pitkään poistuvien vaunujen -perään. - -20 päivänä elokuuta tultiin Pariisiin, Pantinin asemalle; ja samana -iltana jatkettiin matkaa. Seuraavana päivänä olivat joukot Reimsissä ja -sieltä oli aikomus lähteä Châloniin. - - - - -III. - - -Suureksi hämmästyksekseen huomasi Maurice, että Reimsissä annettiin -pysähdyskäsky. He eivät siis tulekaan yhtymään muuhun sotajoukkoon -Châlonin luona? Ja hän hämmästyi vieläkin enemmän kun kaksi tuntia -myöhemmin asetettua aseet ryhmiin puoli peninkulmaa kaupungista, -Courcellen luo, suurelle tasangolle Aisnekanavan varrella, kuuli että -kaikki joukot, jotka olivat olleet Châlonissa, vetäytyivät takasin ja -sijoittuvat leiriin samalle paikalle kuin hekin. Ja aivan oikein! -Yltympäri, Saint-Thierryyn ja La Meuvilletteen saakka, tuolla puolen -Laonin tietä, rajoittivat näköpiiriä telttarivit ja leimusivat pimeän -tultua leirivalkeat. Nähtävästi oli päätetty asettua Pariisin ympärille -ja siellä odottaa preussiläisten tuloa. Ja hän oli hyvin tyytyväinen -mielessään. Se mahtoikin olla viisain sotasuunnitelma. - -21:nen päivän iltapuolen Maurice kuljeksi leirissä kuullakseen jotain -uutta. Miehet saivat tehdä melkein mitä itse halusivat, kurinpito -näytti yhä hölliintyvän. Hän saattoi huoletta lähteä Reimsiin nostamaan -postista 100 frangia, jotka sisar oli lähettänyt. Palatessa hän -poikkesi kahvilaan ja kuuli siellä erään kersantin puhelevan pitkiä -juttuja huonosta hengestä kahdeksassa Seinedepartementin liikkuvan -kaartin pataljoonassa: ne oli lähetetty takasin Pariisiin, 6:des -pataljoona oli vähällä ollut tappaa upseerinsa. Jokapäiväinen ilmiö -oli, että sotamiehet pilkkasivat ja häväisivät kenraalia, Fröschwillerin -jälkeen eivät he enää tehneet kunniaa Mac-Mahonille. Kahvilavieraiden -kesken syntyi väittely, rauhalliset porvarit kiistelivät tulisesti -marsalkan joukon lukumäärästä. Joku puhui 300,000, sehän oli suoraa -hulluutta. Toinen järkevämpi luetteli kaikki neljä osastoa: -_kahdestoista_ oli hädin tuskin saatu täydennetyksi useiden -rykmenttien ja yhden meritykistö-divisioonan avulla; _ensimmäinen_ -oli ollut melkein hajoitettu 14 päivästä asti ja jonka keskustaa -koetettiin niin hyvin kuin mahdollista saada täysilukuiseksi; sitten -_viides_, joka oli silvottu ennenkun ehti tulessa käydäkään ja -viimeksi _seitsemäs_, juuri saapunut osasto, -- sekin surkeassa -tilassa, ilman ensimmäistä divisioonaa, jonka löysivät täällä palasina -ja pätkinä. Kaikkiaan ehkä saattoi olla 100,000 miestä, siihen luettuna -reservi-ratsuväestö, divisioonat Bonnemain ja Margueritte. Mutta nyt -sekaantui kersantti heidän jupakkaansa ja puhui sellaisella -ylenkatseella sotajoukosta, sanoen sitä kurjan kurjemmasta miehistöstä -kokoonhaalituksi nautalaumaksi, jota heikkojärkiset johtajat -kuljettivat teurastettavaksi, -- että porvarit pelkäsivät siitä -seuraavan jotain ikävyyksiä ja hiipivät kaikessa hiljaisuudessa -tiehensä. - -Kahvilasta lähdettyään koetti Maurice saada käsiinsä sanomalehtiä. Hän -pisti kaikki kun löysi taskuihinsa ja luki niitä leiriin mennessä, -astellessaan leveätä maantietä suurten puiden suojassa, jotka -reunustavat uhkeata viertotietä kaupungin laidassa. - -Missä mahtoivat vihollisten joukot olla? Näytti siltä kuin ne olisivat -tyyten kadonneet. Epäilemättä oli kaksi Metzin läheisyydessä; -ensimmäinen, kenraali Steinmetzin johtama, vartioi linnoitusta ja -toinen koetti prinssi Fredrik Kaarlen komennolla tunkea eteenpäin -Mostelin itäistä rantaa eroittaakseen Bazainen Pariisista. Vaan entä -kolmas? Missä oli perintöprinssin voittoisa joukko, se joukko, joka oli -kunnostanut itsensä Weissenburgissa ja Fröschwillerissä ja joka ajoi -takaa ensimmäistä ja viidettä osastoa? Kovin olivat vastakkaisia -lehtien antamat tiedot; niistä ei voinut päästä asian perille. - -Olikohan se vielä Nancyssa? Tahi kulkikohan se Châlonia kohti, koska -ranskalaiset olivat rientäneet tänne sellaisella kiireellä, sytyttäneet -makasiininsa, vaatetus- ja muonavarastonsa, jättäneet sellaiset -tavarapaikat liekkien uhriksi. - -Vasta nyt sai Maurice, joka oli elänyt viime ajat ikäänkuin -ulkopuolella maailmaa, tietää, mitä Pariisissa oli tapahtunut. Tappion -sanoma oli iskenyt kuin ukkonen voitosta varmaan kansaan. Kaduilla oli -vallinnut rajaton kiihtymys, vapaamielinen ministeristö oli luopunut, -keisarilta otettu ylipäällikön arvonimi ja Bazaine nimitetty hänen -sijaansa. 16:ta päivästä saakka oli keisari ollut leirissä Châlonin -luona, kaikki lehdet puhuivat suuresta sotaneuvottelusta 17 päivänä, -jossa prinssi Napoleon ja kaikki kenraalit olivat olleet läsnä, mutta -kukaan ei tietänyt sen enempää, mitä siellä oli päätetty. Myöhemmistä -tapahtumista oltiin paremmin selvillä. Kenraali Trochu oli nimitetty -kaupunginpäälliköksi Pariisissa, Mac-Mahon komentavaksi kenraaliksi -Châlonin leiriin. Keisarilla ei siis ollut mitään sanomista, hän oli -vetäytynyt pois kaikesta toiminnasta. Tuntui siltä kuin kaikki olisi -horjunut, ei tiedetty oikein sitä eikä tätä, tehtiin päätöksiä ja -suunnitelmia ja hyljättiin jälleen heti paikalla. Ja vähä väliä -uudistui kysymys: missä ovat saksalaiset joukot? Ketkä olivat oikeassa, -nekö, jotka sanoivat Bazainen vetäytyvän pohjoseenpäin eli ne, jotka -arvelivat, että hän on jo suljettu Metziin. Lakkaamatta kuului huhuja -suurista tappeluista, urhoollisista otteluista 14:nen ja 20:nen päivän -välillä, mutta ilman muuta tulosta kuin kaukaista jatkuvaa -aseenkalsketta. - -Maurice oli niin väsyksissä, etteivät tahtoneet jalat kannattaa, ja hän -istautui lepäämään penkille tien vieressä. Yltäympäri oli rauhallista, -kaikki näytti elävän tavallista arkielämäänsä: suurten puiden alla -leikittelivät pikku lapset hoitajineen ja porvarit olivat tavallisella -iltakävelyllään. Hän silmäili uudelleen lehtiään ja nyt sattui hänen -silmiinsä eräs artikkeli, jota hän ei ollut ennen huomannut, -- -kirjoitus eräässä tasavaltaisen vastustuspuolueen äänenkannattajassa. - -Ja yhtäkkiä hänelle selvisi kaikki. Lehden kertomuksen mukaan oli -sotaneuvottelussa 17 päivänä päätetty vetäytyä takasin pääkaupunkiin ja -kenraali Trochun nimittäminen kaupunginpäälliköksi oli tapahtunut -keisarin palaamisen vuoksi. Vaan lehti lisäsi, että keisarinna ja uusi -ministeristö vastustivat jyrkästi tätä päätöstä. Keisarinna oli sitä -mieltä, että keisarin takasin tulo matkaansaattaa vallankumouksen. -Kerrottiin hänen lausuneen, että keisari ei ole pääsevä elävänä -Tuilerian linnaan. Sentähden hän vaatikin jyrkästi eteenpäin -marssimista ja joukkojen yhtymistä Metzin luona olevaan osastoon ja -häntä kannatti sotaministeri kenraali Palikao. Hänellä oli valmiina -eräs suunnitelma, voittoisa rientomarssi, joka yhdistäisi keisarin ja -Bazainen armeijat. - -Lehti putosi Mauricen kädestä, hän istui hajamielisesti katsellen -eteensä, nyt hän taisi ymmärtää kaikki: molemmat vastakkaiset -ehdotukset, miksi Mac-Mahon viivytteli vaarallisen kylkiliikkeen -toimeenpanemista, kiireelliset, yhä kärsimättömämmät käskyt Pariisista, -jotka vaativat marsalkkaa heittäytymään sotamiehineen niin ylen -tuhmanrohkeaan yritykseen. Ja tämän traagillisen taistelun keskellä -näki hänen sisällinen silmänsä surkuteltavan näyn: keisarin, joka oli -laskenut valtansa keisarinnan käsiin, jonka ylipäällikön arvo oli -joutunut Bazainelle, ja joka ei enää ollut kuin varjokuningas, -pikkuherra, tarpeeton kappale, jolla ei tehnyt mitään ja joka oli -kaikkialla tiellä; Pariisista hänet oli sysätty pois, sotajoukossa ei -hänellä ollut paikkaa sen jälkeen kun oli sitoutunut olla -kirjoittamatta määräysten alle. - -Seuraavana aamuna, vietettyään myrskyisen yön teltan ulkopuolella -maaten paljaalla tantereella peitteiseen kääriytyneenä, kuuli Maurice, -että oli vihdoinkin päätetty vetäytyä Pariisiin. Edellisenä iltana oli -ollut uusi sotaneuvottelu, johon oli ottanut osaa entinen sijaiskeisari -Rouhet, keisarinnan lähettämänä, kiirehtien marssia Verdunia kohti. -Mutta marsalkka näytti saaneen hänet luopumaan tuumastaan osoittamalla -sen monia vaaroja ja tukaluuksia. Lieneekö tullut huonoja uutisia -Bazainelta? Mitään ei tiedetty varmuudella. Mutta juuri tuo tietojen -puute oli painava ja kaikki jotakuinkin järkevät upseerit puolsivat -Pariisin läheisyyteen asettumista, jotta voitaisiin hätätilassa sitä -puolustaa. - -Ja vakuutettuna siitä, että huommenna jo ollaan liikkeellä pääkaupunkia -kohti, tahtoi Maurice ennen lähtöä täyttää lapsellisen halunsa saada -vielä kerran syödä katetun pöydän ääressä, oikein lautaselta, veitsellä -ja kahveilla, jota hän ei ollut pitkään aikaan saanut, ja päästä -kerrankin ainaisesta sotamiehen ravinnosta. Rahaa hänellä oli ja hän -hiipi ulos leiristä sydän levottomasti lyöden niinkuin olisi lähtenyt -jollekin poikamaiselle ilkityölle. - -Kanavan toisella puolella oli Courcellen kylään mennessä paikka, jossa -saattoi syödä aamiaista. Eilen oli joku sanonut, että keisari asuu -rikkaan kauppiaan talossa Courcellessa ja hän oli uteliaisuudesta -kävellessään siellä ristiin rastiin huomannut pienen ravintolan, jonka -kuisti oli viiniköynnösten peittämä, joiden tummien lehtien välissä -riippui kypsiä, kuultavia rypäleitä. Tämän ihanan katoksen alla oli -viheliäiseksi maalatuita pöytiä ja avonaisesta ovesta näki keittiöön, -jossa tavattoman paksu emäntä puuhasi ja kiirehti tyttöjä ja -kokkipoikaa. Lehtimajan takana oli keilirata ja koko taloa ympäröi -sellainen oikein vanhanaikainen iloisuuden ja tyytyväisyyden leima. - -Kaunis, muhkearintainen palvelustyttö tuli Mauricen luo ja kysyi -valkosia hampaitaan näyttäen: - --- Haluaako herra aamiaista? - --- Haluan kyllä!... Tuokaa minulle munia, kotletti, juustoa ... ja -pullonen valkoista viiniä! - -Ja kun tyttö lähti, kutsui hän häntä jälleen takaisin. - --- Kuulkaas, asuuhan keisari jossain täällä, ehkä noissa taloissa -tuossa? - --- Niin juuri, tuossa, vastapäätä... Rakennusta te ette voi nähdä, sen -peittää tuo muuri, jonka yli korkeat puut kasvavat. - -Maurice irroitti vyönsä ja istui kuistille erään pöydän ääreen, jolle -aurinko, tunkien viinilehvien välitse, loi kirkkaita lämyjä ja -koukeroita. Hän katseli koko ajan keltaista korkeata muuria, joka kätki -keisarin asunnon. Niin, kätkössä se todellakin oli, ei näkynyt -kattokaan edes kadun puolelle. Sisäänkäytävä oli toiselle kadulle päin, -pienelle autiolle kadulle, jossa ei näkynyt ainoatakaan puotia, ei edes -ikkunaakaan, ei muuta kuin valkosia eli keltasia puutarhamuuria. -Ympäröivien rakennusten keskelle muodosti pieni puisto "keisarin" -muurin takana viheriäisen saaren tuuheista latvoistaan. Ja nyt vasta -huomasi Maurice toisella puolen tietä, laajalla pihamaalla joukon -ajopeliä ja tavaravaunuja, niiden välissä hevosia ja miehiä, jotka -kiireellä juoksentelivat edestakasin. - --- Ovatko nuo kaikki keisaria varten, kysyi Maurice leikillisesti -tytöltä tämän asettaessa puhdasta liinaa pöydälle. - --- Ovat, jokikinen! vastasi tyttö ja hymyili taas, onnellisena, kun sai -näyttää valkosia hampaitaan. - -Ja hän tunsi hyvänlaisesti olot siellä muurin takana, sillä tallirengit -olivat pistäytyneet usein ravintolassa jotain suuhunsa saamassa; hän -luetteli: ensiksikin siellä nyt oli päällystö, 25 upseeria, 60 miestä -sota-kaartista, vartijakunta, jonka muodosti osasto ratsuväkeä, ja -kuusi ratsastavaa poliisia; -- sitten tuli keisarin talous, johon -kuului 73 henkeä, kamariherroja, lakeijoja, kamaripalvelijoita, kokki -ja hänen käskyläisensä; neljä ratsua ja kahdet vaunut keisarille, -kymmenen hevosta tallimestariloille, kahdeksan ratsurengeille ja -sitäpaitse 40 postihevosta; ja vielä yhdet suuret juhlavaunut ja 12 -kuormarattaat, joista kahdet kokkien käytettävänä, ja niitä vasta oli -ihmetelty, täpösen täynnä kiiltäviä kyökkikaluja ja keittoastioita, -kaikki mainiossa järjestyksessä. - --- Voi hyvä herra, te ette voi aavistaa, millaisia kastrulleja! Ne -kiilsivät kuin aurinko ... ja kaikenmoisia vatia ja ruukkuja ja -vehkeitä, joita ei meikäläinen tiedä mitä ne ovatkaan... Ja viinit! -bordeuxta, bourgognea, sampanjaa semmoiset määrät, että niistäkös olisi -kelvannut pitää komeat häät! - -Iloisena valkosesta pöytäliinasta ja kullankeltasesta viinistä söi -Maurice kananmunia yhden toisensa perästä sellaisella ahneudella, että -se hämmästytti häntä itseäänkin. - -Jos hän käänsi päätään, näkyi vasemmalla laaja tasanko telttiä -täynnänsä, viervierettäin kuin suuri kyläkunta, joka oli ykskaks -kohonnut maasta olkikattoisten talojen ympärille kanavan ja Reimsin -välillä. Ainoastaan siellä ja täällä oli muutamia harvoja puuryhmiä, -jotka muodostivat pieniä viheliäisiä pilkkuja telttien väliin. Kolme -myllyä ojensi laihat käsivartensa ilmaan. Mutta kaupungin epäselvästi -häämöittävien kattojen ja kastanjapuiden tummien latvojen yli kohosi -Reimsin tuomiokirkko sinistä taivasta vasten mahtavana kuin jättiläinen -mataloiden talojen keskeltä. Ja hänen mieleensä juolahti muistoja -kouluajoilta, aineita ja runoja, joita oli täytynyt opetella ja lausua, -kuningasten kruunaukset ja pyhät voitelemiset, Clowis, Jeanne d'Arc, -koko muinais Ranskan kunniakas historia. - -Jälleen kääntyivät Mauricen ajatukset keisariin tuossa hiljasessa -kauppiaan talossa, jonka ovet olivat niin huolellisesti suljetut, ja -hänen katseensa siirtyi taas keltaista muuria tarkastamaan. Ja -hämmästyksekseen hän siinä luki törkeiden kuvien ja ruokottomuuksien -rinnalla hiilellä kirjoitettuna: "Eläköön Napoleon!" Sadevesi oli -puoleksi kuluttanut suuret kömpelöt kirjaimet, lieneepä aikoja siitä, -kun ne keltaselle muurille piirrettiin! Kovin kummalliselta ne siinä -näyttivät ja varmaankin tarkoitti tuo vanha sotaisen innostuksen ilmaus -setää, suurta Napoleonia, eikä tätä veljenpoikaa. - -Mauricen ajatukset siirtyivät taas muinaisuuteen ja hän -muisteli lapsuutensa aikoja, jolloin isoisä oli kertonut hänelle -voittaja-keisarin suuresta sotajoukosta. Kätkyestä saakka oli häntä -kasvatettu näillä sotaisilla tarinoilla ja ne olivat liittyneet yhteen -jokaiseen muistoon kodista siellä kaukana Chêne-Papuleussa. - -Äiti ei elänyt enää ja suuren häviön jälkeen, joka kohtasi heidän -perhettään keisarikunnan kukistuttua, oli isän täytynyt vastaanottaa -pieni vähäpalkkanen virka. Isoisä asui heillä mitättömällä eläkkeellään -ja hänen ainoa ilonsa ja lohdutuksensa oli kertoa lapsenlapsilleen -Napoleonin voitoista. Hän nosti valkotukkaset kaksoset syliinsä, -Mauricen vasemmalle polvelle ja Henrietten oikealle, -- ja sitten hän -saattoi istua tuntikausia kertoen homerolaisista taisteluista, joissa -hänkin oli ollut mukana. - -Eli ajat sulivat yhteen, tapaukset olivat ikäänkuin irtautuneet -historiallisista kehyksistään, se oli kauhea yhteentörmäys kansakuntien -välillä. Englantilaiset, itävaltalaiset, preussiläiset ja venäläiset -riensivät ohitse, erikseen eli kaikki yhdessä, ja mahdotonta oli -tietää, miksi he oikeastaan sotivat. Mutta loppu oli aina sama: -yleinen, hirveä tappio, neron ja urhoollisuuden rajutuuli puhalsi ne -kaikki tiehensä kuin kourallisen akanoita. - -Siinä oli Marengo, taistelujen esikuva, suuremmoiset, viisaasti -mietityt liikkeet, moitteeton peräytyminen pataljoonilla, jotka ääneti -ja järkähtämättä marssivat tuleen, tuo taistelu, jossa saatiin selkään -kolme tuntia ja annettiin selkään kuusi, jossa kahdeksansataa -krenatyöriä torjui itävaltalaisen ratsuväestön hyökkäyksen, jossa -Desaix löysi kuolemansa muutettuaan tappion unhottumattomaksi voitoksi. -Sitten oli Austerlitz, sen talvipäivä ja säteilevä aurinko! Austerlitz, -jolloin valloitettiin Pratzenin ylänkö, jolloin kokonainen venäläinen -armeijaosasto vajosi jäähän -- ihmiset, hevoset, kaikki ja puolijumala -Napoleon, joka nähtävästi oli aavistanut, että niin tulee käymään, -antoi kanuunansa lopettaa hävityksen työn. Ja Jena, Preussin -mahtavuuden hauta! Ensin tiraljööritulet keskellä lokakuun päivää, Neyn -maltittomuus, joka saattaa hänet pulaan, josta pelastuu Augeraux'n -avulla, raju hyökkäys, joka puhkasee vihollisen keskustan ja saattaa ne -kaikki pelon vimmaan, etummaisen ratsujoukon mieletön pako, suin päin, -minne sattui, jotavastoin meidän husaarit kaatoivat miestä kuin -kypsynyttä kauraa, täyttivät viehättävän laakson hevosten ja ihmisten -raadoilla. Sitten Eylaun kamala teurastus, verisin kaikista -tappeluista, -- kasottain raadeltuja ja silvottuja ruumiita, -- -veripunanen Eylau lumipyryn vallitessa, hiljainen hautausmaa, joka -vapisi, kun Muratin 80 eskadroonaa hyökkäsi esille ja tunki kuin -salamoiva ukkonen venäläisen armeijan läpi jättäen jälkeensä niin -paljon kuolleita, että Napoleoninkin silmät vettyivät. Friedland, jossa -venäläiset jälleen menivät satimeen kuin hämmentynyt hiirilauma, -- tuo -kaikkivoivan, kaikkitietävän keisarin sotataidon mestariteos! Vasen -siipi seisoi kuin muuri, sillä välin kun Ney katu kadulta valloitti -kylän, hävitti sillat, jonka jälkeen se vasta heittäytyi vihollisen -oikean siiven yli, ajoi sen virtaa vasten ja muserti ahdingossa niin -perin pohjin, ettei kymmenen aikaan iltasella vielä oltu ehditty hakata -kaikkia maahan. Entä Wagram, missä itävaltalaiset yrittivät eroittaa -meidät Tonavasta ja alati vahvistivat vasenta siipeään, jotta olisivat -voittaneet Massénan, joka pahasti haavoitettuna komensi avonaisista -kalessivaunuista, mutta Napoleon seisoi levollisena kuin luminen -jättiläinen ja antoi heidän ponnistaa voimiaan kunnes äkkipäätä tähtäsi -sata kanuunaa heidän keskustaansa kohti hajoittaen ja työntäen sen -neljänneksen takaperin. Ja silloin täytyi vasemman siiven -- jäätyään -yksin ja ilman tukea -- väistyä Massénan osaston tieltä, joka ajoi kuin -valtava vuo loput vihollisen joukosta hujan hajan pakosalle. Ja vihdoin -Moskova, jossa Austerlitzin voitonaurinko viimeisen kerran loisti, -- -kamala ottelu, jossa vilisevässä sekasorrossa, kiväärien lakkaamatta -paukkuessa, järkähtämättömällä rohkeudella hyökättiin kukkuloille ja -otettiin paljaalla miekalla vallitukset, -- jokainen jalansija -valloitettiin ja menetettiin moneen kertaan, jossa venäläinen kaarti -osoitti sellaista urhoollisuutta, että voitto olisi meiltä mennyt ilman -Muratin hurjaa hyökkäystä, kolmensadan kanuunan laukasemista samalla -kertaa ja Neyn verratonta rohkeutta! - -Ja vaikka päivä olisi ollut kuinka verinen ja taistelu ankara, aina -liehuivat voittoon vihityt liput yhtä ylpeästi iltatuulessa, aina -kuului sama huuto: eläköön Napoleon! kun sytytettiin leiritulia -kalliisti ostetulle taistelutantereelle, -- Ranska oli kaikkialla -kotonaan, sen kukistamattomat kotkat liitelivät näkymättöminä koko -Euroopan ylitse ja kun ne laskeutuivat jonkun kuningaskunnan laiteelle, -mateli kansa maassa kesytettynä ja nöyränä! - -Maurice oli syönyt kotlettinsa, hän oli vähemmin huumautunut -kuultavasta viinistä kuin ylpeistä muistoista, jotka olivat hänen -mielessään soineet, -- kun huomasi kaksi likaista ia repaleista -sotamiestä, jotka tiedustelivat ravintolatytöltä, mihin mikin rykmentti -oli sijoitettu pitkin kanavan vartta. - -Hän viittasi miehille. - --- Hei toverit, tulkaapa tänne!... Tehän kuulutte seitsemänteen -osastoon? - --- Kuulutaan niinkin, ensimmäiseen divisioonaan ... hitto vieköön... -Minä olin esimerkiksi mukana Fröschwillerissä, jossa ei joutanut -palelemaan, sen takaan, ja hän tuossa, toverini, hän oli myös -Weissenburgissa -- eikä ollut leikintekoa sekään! - -Ja he kertoivat kerrottavansa, kertoivat tappioista ja paosta ja -pelosta, molemmat olivat haavoitetut, olivat maanneet nälinkuoliaina -eräässä kuopassa ja olivat viimein lähteneet rentostamaan sotajoukon -jälkeen, olivat levänneet kylissä, kun kuume kovin vaivasi, ja olivat -nyt vihdoinkin päässeet perille. - -Surukseen huomasi Maurice, miten ahnaasti heidän silmänsä seurasivat -hänen jokaista suupalaansa ja hän huusi tytölle: - --- Kuulkaapas, pikku neiti! Tuokaa vielä leipää ja juustoa ja pullo -viiniä... Eikö totta, pojat, me juomme yhdessä lasin ja haukkaamme -päälle! Minä tarjoan! - -Iloisesti istuivat likaiset miesparat pöytään ja Mauricen sydäntä -kirveli katsellessaan kuinka huonoilta ja kurjilta he näyttivät -resuisissa punaisissa housuissaan ja napittomissa takeissaan, jotka -olivat niin täynnä erilaisia paikkoja, ettei heitä olisi voinut luulla -sotamiehiksi, vaan varkaiksi eli ryöväreiksi, jotka olivat ryöstäneet -jonkun kaatuneen soturin ja vetäneet päälleen hänen vaatteensa. - --- Niin, hitto vieköön, jatkoi pitempi heistä suu täynnä, siellä ei -ollut hauskaa, siellä ... kerro sinä Coutard! - -Ja pienempi kertoi, viittilöiden kädellään, jossa piteli leipäpalasta: - --- Minä olin juuri pesemässä paitaani, sillä välin kun toiset -keittivät... Kuvitelkaa itsellenne likanen kolo, oikea ratti, tiheää -metsää ympärillä, niin ettei kissakaan olisi kuullut kun ne saatanan -preussiläiset tulivat... Ja yht'äkkiä, kello seitsemän, alkavat -kranaatit tippua meidän keittopatoihimme, me ryntäämme ottamaan pyssyt -ja kello yhteentoista asti me olimme siinä autuaassa uskossa että oli -annettu preussiläisille kelpo löylytys... Mutta tietäkääs, että meitä -ei ollut kuin 5,000 ja niitä juhtia tuli ja tuli yhä. Minä makasin -mäellä pensaan suojassa ja näin kun he tulivat, oikealta, vasemmalta, -joka paikasta! Oh, niitä tuli kuin muurahaisia, suuria mustia -muurahaisia, eivätkä ollenkaan herenneetkään tulemasta. No se on nyt se -sama, mutta me arvelimme, me sotamiehet, että upseerit olivat olleet -koko kolloja, kun antoivat houkutella itsensä sellaiseen ampiaispesään, -kauvas tovereista, jotka eivät voineet tulla avuksi... Noo, ja sitten -tapahtui, että kenraaliparka, hän, Douay, joka ei muuten ollut mikään -ilkiö eikä konnakaan, saa luodin lyijyä vatsaansa ja kääntää sorkkansa -taivasta kohti. Hän oli mennyttä kalua. Vaan se ei tehnyt mitään, me -kestimme vielä vähän aikaa, kunnes täytyi lähteä, niitä piruja oli -liian monta. Sitten tapeltiin jossain aituuksessa, me puolustamme -asemataloa sellaisessa mellakassa, ettei voinut kuulla eikä nähdä... Ja -sitten ... en minä tiedä enää. Ne lienevät ottaneet kylän, me olimme -vuorella -- Geissbergiksi taisivat sanoa -- ja jouduimme suureen -herraskartanoon eli linnaan, jossa tapettiin kauhea joukko niitä -roistoja! Ne lensivät ilmaan ja oikeimpa oli hupaista katsella kun he -putosivat nenälleen eivätkä muistaneetkaan enää nousta ylös... Mutta -vähämpä se auttoi! Niitä tuli yhä uusia ja aina uusia, kymmenen yhtä -vastaan, ja kanuunia sama määrä. Mitäpä siellä olisi urhoollisuus -auttanut, ei mitään auttanut, maahan meidän kuitenkin täytyi tupertua. -No niin, meidät hakattiin moskaksi ja täytyi, joka pääsi, puikahtaa -tiehensä. Mutta se minun täytyy sanoa, että vaikka meidän upseerit -olivat aika pässinpäitä, olivat ne kuitenkin peevelin poikia -tappelemaan, vai mitä, Picot? - -Picot ryyppäsi lasinsa pohjaan ja pyyhkäsi suutaan käsiselällä. - --- Olivat kyllä! Ja ihan samanlaista oli Fröschwillerissä; täytyy olla -peto, että saattaa tapella sellaisissa oloissa. Niin sanoi meidän -kapteenikin, pieni mukava mies ... vaan minä arvelen, etteivät he -tietäneet miten asia oli. Kokonainen armeija hyökkää meidän niskaamme, -ja meitä oli tuskin 40,000. Me emme sinä päivänä ajatelleetkaan sotaa, -taistelu alkoi vähitellen, niin että päälliköt eivät näyttäneet -tietävän mitään... Niin no, minä en tietysti nähnyt koko hommaa. Mutta -sen minä vain tiedän, että aikasesta aamusta sitä kesti iltamyöhään, ja -kun me luulemme kaiken olevan lopussa, alkaakin vasta leikki! Ensin -Wörthin luona, kaunis pieni kaupunki, jossa oli omituinen kirkontorni, -juuri kuin mikähäs kakluuni. Minä en hitto vieköön vaan ymmärrä, -minkätähden meidät samana aamuna komennettiin sieltä pois, kun -kuitenkin sitten jälestäpäin täytyi tapella kuin riivatut päästäksemme -kaupunkiin, -- johon emme sittenkään päässeet. Voi, lapsukaiset, miten -siellä tapeltiin ja raastettiin, muserrettiin pääkalloja ja ratkottiin -ihmisten vatsoja. Se oli kauheata!... Sitten oteltiin toisen maakylän -ympärillä, Elsasshausenin, -- saakelin pitkä nimi! Meitä ammuskeltiin -kanuunilla eräältä kummulta, jonka myös olimme aamulla jättäneet. Ja -siellä minä näin omin silmin kyrassierien hyökkäyksen. Kyllä tulivat -ukkorukat silvotuiksi! Enkä minä ymmärrä, miten he saattoivatkaan -lähettää hevoset ja miehet sellaiseen paikkaan, jyrkälle rinteelle, -joka oli täynnä pensaita ja kiviä ja ristiin rastiin halkeamain -viileksimä. Ja kun siitä sitten olisi ollut jotain hyötyä!... No, -komealta se kaikessa tapauksessa näytti... Sen jälkeenhän me mietimme -hiukan levähtää. Koko kylä paloi ilmitulessa, baadenilaiset, -württembergiläiset, preussiläiset, koko rosvojoukko, yli 120,000 miestä --- kuten jälestäpäin saimme tietää -- olivat piirittäneet meidät. Vai -levähtää! Nyt vasta alkoikin leikki Fröschwillerin luona! Sillä, se on -totinen tosi, jos ei Mac-Mahon olekkaan mikään ruudin keksijä, niin ei -hän ole mikään pelkurikaan. Istui vain suuren hevosensa selässä, vaikka -kranaatit suhisivat ympärillä. Joku toinen olisi jo lähtenyt -käpälämäkeen, sillä ei suinkaan kenenkään ihmisen ole pakko tapella -semmoista ylivoimaa vastaan, vai mitä? Mutta hän, hän ei vaan tahtonut -hellittää kun kerran oli alottanut! Se oli julmaa teurastamista... -Niin, jumala paratkoon, Fröschwillerissä he eivät enää olleet ihmisiä, -vaan metsänpetoja, jotka raatelivat toinen toistaan. Enemmän kuin kaksi -tuntia lainehti tanner verta ... mutta viimeinkin ... niin, lopuksi -täytyi meidän sittenkin laputtaa jalkoihimme. Ja sitten saimme kuulla, -että vasen siipi oli vääntänyt nurin narin baijerilaiset! Jospa -meitäkin, saakeli vieköön, olisi ollut 120,000 miestä ja vähänkin -kelvollisemmat upseerit! - -Ja tomuissaan ja ryysyissään hyökkäsivät Coutard ja Picot leivän -kimppuun ja pureksivat sitä suun täydeltä kertoessaan kauheita -muistojaan tuossa somassa rauhallisessa lehtimajassa, jossa kypsät -viinirypäleet kuulsivat auringon valossa. - -Nyt he olivat joutuneet kauheaan pakoon tappelujen jälkeen: hajanaisia -rykmenttiä, jotka nälkiintyneinä, väsyksissä ja ilman minkäänlaista -johdantoa vyöryivät peltojen yli, metsien kautta, pitkin maantietä, -sekava virta ihmisiä, hevosia, kanuunia, vaunuja koko armeija, jota -ajoi eteenpäin pelon vastustamaton puhuri. Koska he eivät olleet -voineet suorittaa järjestettyä peräytymistä eikä suojella Vogesien -solia, jossa 10,000 miestä olisi voinut estää 100,000 eteenpäin -pääsemästä, olisi heidän ainakin pitänyt hävittää tunnelit ja sillat. -Mutta kenraalit laukkasivat eteenpäin, mielettöminä pelosta, ja siellä -vallitsi voittajien ja voitettujen joukossa sellainen sekasorto, että -molemmat sotajoukot sekaantuivat kerran toisiinsa niinkuin olisivat -olleet sokkoja. Mac-Mahon ajoi Lunevilleen päin ja Preussin -perintöprinssi haeskeli häntä Vogesien seuduilta. - -Seitsemäntenä päivänä kulki ensimäinen divisioona Savernen kautta -niinkuin tulvehtiva virta, jonka savisessa vedessä keinuu kaikenlaista -törkyä. Kahdeksantena yhdyttiin Saarburgissa viidenteen osastoon, joka -oli hajotettu ilman vastarintaa ja joka nyt oli pakosalla komentajineen -päivineen. Komentaja, surkea kenraali de Failly, oli aivan menettää -järkensä kun lykättiin koko tappio hänen hitautensa ja toimettomuutensa -syyksi. Yhdeksäs ja kymmenes päivä -- yhäti pakoa, huimaa karkua -suoraan eteenpäin katsomatta oikealle eli vasemmalle. Yhdentenätoista -riennettiin rankkasateessa Bayoniin päin, sillä oli kierrettävä Nancy, -perättömän huhun johdosta, että se muka oli vihollisen käsissä. -Kahdentenatoista levättiin Harouéessa, kolmantenatoista Vichereussa ja -neljäntenätoista tultiin Neufchâteauhon, jossa laumat sullottiin -rautatievaunuihin ja kuljetettiin kolmena päivänä peräkkäin Châloniin. -Neljäkolmatta tuntia viimeisen junan lähdettyä tulivat preussiläiset. - --- Ah, sinä kaikkivaltias, huokasi Picot, kyllä saivat pojat liikutella -jalkojaan!... Ja me makasimme sairaalassa! - -Coutard kaatoi viimeisen viinipisaran lasiinsa. - --- Niin, ja sitten lähdimme mekin vaeltamaan ja olemme vielä sillä -tiellä... No, meillä ei ole juuri valittamisen syytä kun istumme täällä -jotakuinkin ehjin luin ja saamme juoda lasin niiden onneksi, jotka -pelastuivat siitä perhanan mylläkästä. - -Nyt oli Maurice asian perillä. Typerän hyökkäyksen jälkeen -Weissenburgin luona tuli Fröschwillerin tappio kuin ukkosen isku, jonka -tuhoatuottavat salamat valaisivat kamalan totuuden. Me olimme huonosti -varustetut, meidän tykistömme ja miehistömme ja päällikkömme olivat -keskentekoisia, eivät olleet vielä valmiita astumaan vihollista -vastaan, tuota vihollista, josta oli niin halveksivaisesti puhuttu, -mutta joka nyt seisoi edessä järkähtämättömänä, lukemattomana, -erinomaiseen kuriin opetettuna sotajoukkona. Se oli tunkenut kuin kolme -mahtavaa kiilaa meidän Metzin ja Strassburgin välille hajoitetuihin -seitsemään osastoon ja pirstonut ne. Ja nyt me seisoimme yksin saamatta -mistään apua, ei Italialta eikä liioin Itävallaltakaan, keisarin tuuma -oli mennyt myttyyn liikkeiden hitauden ja komentajien kunnottomuuden -tähden. Onnikin näytti kääntäneen meille selkänsä, kokonainen sarja -vastoinkäymisiä, ikäviä sattumia tuli preussiläisille avuksi ja -helpoitti heidän salaista aijettaan jakaa meidän joukkomme kahtia, ajaa -toinen osa Metzin alle, eroittaa se Ranskasta ja marssia toisen joukon -hävitettyä Pariisia kohti. Nyt jo näytti päivän selvältä, että -ranskalaiset tulevat lyödyiksi, onhan johdonmukaista, että järjetön -urhoollisuus joutuu alakynteen kylmää miettimistä ja suurta ylivoimaa -vastaan. Mitäpä enää hyödytti siitä asiasta puhella, loppu on kuitenkin -kaikista huolimatta oleva sama niiden lakien mukaan, jotka johtavat -maailman kulkua. - -Mauricen uneksiva katse sattui parhaaksi mustiin kirjaimiin keltasen -muurin syrjässä. Eläköön Napoleon! Sanomaton surumielisyys valtasi -hänet, hänen sydäntään ahdisti ja poltti. Se oli siis totta, että hänen -synnyinmaansa, jonka joukot olivat ennen marssineet riemukulussa -Euroopan läpi, oli kärsinyt korvaamattoman tappion kurjaa, halveksittua -kansaa vastaan taistellessaan! Puolessa vuosisadassa oli maailma -muuttunut, entisten voittajien täytyi nyt totuttautua tappioihinkin! -Hän muisti, mitä lankonsa Weiss oli sanonut Mülhausenin luona. Niin, -lanko oli oikeassa, hän oli nähnyt, mikä se oli, joka hitaasti ja -näkymättömästi oli murtanut meidän voimamme, hän oli tuntenut raittiin -tuulahduksen Saksanmaalta. Olikohan tämä yhden sotaisan ajanjakson alku -ja toisen loppu? Voi sitä onnetonta, joka jää paikalleen seisomaan -kansojen eteenpäin pyrkivässä riennossa: voitto on sen, joka kulkee -etummaisena, joka on viisain ja tervein ja voimakkain! - -Silloin kuului keittiöstä huudahdus ja heleää naurua ja Maurice näki -luutnantti Rochasin koettavan suudella kaunista palvelustyttöä -vanhanaikaisella sotilasmaisella tavallaan. Kun ei se oikein -onnistunut, tuli hän kuistille istumaan ja tyttö kantoi -kahvitarjottimen jälessä. Hän sattui kuulemaan sotamiesten viimeiset -sanat ja huudahti iloisesti: - --- Voi, lapsukaiseni, tuo ei merkitse niin mitään! Se on aina semmoista -tanssin alussa, mutta kohta tässä tulee toinen ääni kelloon!... Eihän -ollut ihmekään, että siellä kävi hullusti, kun oli viisi yhtä vastaan. -Vaan pian tulevat asiat olemaan toisella kannalla, siitä voitte olla -varmat! Meitä on täällä kolmesataatuhatta miestä. Ja kaikki meidän -liikkeet, joita ei kukaan ymmärrä, tarkoittavat preussiläisten -houkuttelemista tänne päin, että Bazaine, joka pitää heitä silmällä, -pääsisi puskemaan takaapäin ... ja silloin me muserramme heidät, -läiskis! niinkuin tuon kärpäsen! - -Hän oli lyönyt aimo läimäyksellä kärpäsen littoseksi käsiensä väliin ja -nauroi kohti kulkkuaan, -- niin varma hän oli tietämättömyydessään ja -uskossaan voittamattomaan urhoollisuuteen siitä, että tuo -yksinkertainen suunnitelma onnistuu. Ja hän neuvoi hyvin kohteliaasti -Coutardille ja Picotille, missä heidän rykmenttinsä ovat, sekä istahti -sitten tyytyväisen näköisenä ja sikari suussa kahvinsa ääreen. - --- Hyvästi toverit ja kiitosta itse! vastasi Maurice sotamiehille, -jotka häntä lähtiessään kostelivat ja kiittelivät. - -Hänkin oli tilannut kupin kahvia ja katseli nyt luutnanttia, jonka hyvä -tuuli oli hiukan haihduttanut hänenkin alakuloisuuttaan, ja mietti, -mitä hänen kolmesataatuhatta miestään oikein merkitsivät, kun ei heitä -kuitenkaan _ollut_ enempää kuin satatuhatta. Ja epäilytti häntä -vähän se mainio suunnitelmakin, jonka mukaan preussiläiset -puserrettaisiin, kuin kärpänen äsken, Châlonin sotajoukon ja Bazainen -armeijan väliin. Mutta kaihosihan hän itsekin koko sydämmestään jotain, -joka voisi lohduttaa! Miksei hän siis uskoisi noita unelmia, miksei hän -toivoisi, kun niin loistava menneisyys lauloi hänelle alati muistojaan? -Vanha puutarha oli niin valoisa, aurinko loi lämpimiä säteitä -Ranskanmaan kuultaville rypäleille. Jälleen heräsi hänessä vähäksi -aikaa luottamus ja toivo sai vallan raskaasta surumielisyydestä, joka -oli vähitellen syöpynyt häneen. - -Maurice oli seurannut hetken aikaa silmillään erästä upseeria, -afrikkalaista jääkäriä, joka ratsasti ordonnanssi perässä huimaa -vauhtia tietä pitkin ja katosi juuri suuren keltasen muurin taakse. -Parin minuutin kuluttua palasi ordonnanssi yksin taluttaen molempia -hevosia ja tuli ravintolan pihaan. - --- Prosper! huudahti Maurice hämmästyneenä, -- sinäkö se olet? Minä -luulin, että te vielä olitte Metzissä! - -Häneen oli Maurice tutustunut enonsa luona Rémillyssä ja oli hyvin -iloinen kun tapasi hänet taas pitkästä ajasta. Prosper oli nimittäin -ollut kolme vuotta Afrikassa ja vasta sodan sytyttyä palannut Ranskaan; -ja hän näytti omituiselta ja hauskalta taivaansinisessä liivissään ja -leveissä punasissa housuissa, joita kannatti pitkä tupsupää vyö. - --- Eihän mitä! Maurice Levasseur ... tämäpä oli hauska sattuma! - -Mutta hän ei joutanut pitkälti puhelemaan, kävi ensin viemässä -höyryävät hevoset talliin, silmäillen isällisellä hellyydellä omaansa. -Hän oli talonpojan poika ja oli jo lapsuudesta tottunut hevosiin ja -oppinut niitä rakastamaan ja sentähden kaiketi ruvennut ratsumieheksi. - --- Me olemme tulleet yhtä kyytiä Monthoista, yli viiden peninkulman -syöttämättä, selitti hän palattuaan, -- ja Zephir tarvitsi jo vähän -ruokaa! - -Zephir oli hänen hevosensa. Itse hän ei tahtonut mitään syömistä, -ainoastaan kupin kahvia. Hän odotti upseeria, joka meni keisarin -puheille, ja se voi olla tehty viidessä minuutissa, vaikka voi se taas -kestää kaksi tuntiakin. Niin oli upseeri sanonut ja käski viedä hevoset -jonnekin suojaan. Ja kun Maurice rupesi utelemaan, teki hän -epämääräisen liikkeen ja sanoi: - --- En tiedä ... viestiä ... eli mitä lienee paperia jätettävänä! - -Mutta Rochas'n silmä seurasi hartaudella jääkäriä, jonka puku herätti -hänessä rakkaita muistoja Afrikka-ajoilta, - --- Kuulkaapas, missä paikoin te siellä olitte, siellä kaukana? - --- Medeahissa, herra luutnantti. - --- Medeahissa! - -Ja heti oli tuttavuus tehty, luutnantin arvosta huolimatta, ja he -alkoivat innokkaasti jutella. Prosper oli tottunut tuohon elämään -hevosen seljässä, alati satulassa, lähtien taisteluun ikäänkuin -olisivat vain lähteneet metsästysretkelle, -- arapialaisia pyytämään. -Kuudella miehellä oli aina yhteinen ruokakuppi, ja ne kuusi elivät -todellista perhe-elämää, yksi valmisti ruoan, toinen pesi astiat, joku -pystytti teltat ja toiset ruokkivat hevosia. Ja aina he saivat olla -valmiita hyppäämään hevosen selkään, niin ilta- kuin aamupäivälläkin -polttavaan helteesen. Ja iltasilla sytytettiin valkeita moskiitojen -tähden ja sitten he istuivat kaikki ympärille laulellen kotipuolen -lauluja. Usein täytyi yösydännä nousta ylös ja lähteä tähtien valossa -eroittamaan hevosia, jotka olivat repineet itsensä irti ja pureksivat -ja potkivat toisiaan. Entäs kahvi, joka oli hyvin tärkeä asia, se -makuisa kahvi! He jauhoivat pavut ruokakupissa ja siilasivat punasella -univormuvyöllä. Mutta olipa pimeitäkin päiviä, ja ne eivät olleet -kovinkaan rattosia, -- kun täytyi tapella kaukana autiossa erämaassa, -vihollisten keskellä. Usein sai kärsiä nälkää ja janoa ja vielä -useammin valvoa monta yötä peräkkäin nukkumatta silmän täyttä. Silloin -ei ollut kahvia eikä lystikkäitä lauluja! Mutta se elämä viehätti -kuitenkin, sen seikkailut, sen kahakat, joissa jokainen oli -tilaisuudessa osoittamaan rohkeuttaan, ratsastukset, jolloin he -kiidättivät tuulen nopeudella innosta hehkuvilla hevosillaan ja pienet -rosvoretket sitten! Ne olivat jotain, ja niistä kerrottiin niin -hauskoja kaskuja, että kenraalitkin nauroivat. - --- Niin, herra luutnantti, sanoi Prosper ja tuli äkkiä vakaseksi, -- -siten elettiin Afrikassa, mutta täällä on toista. Täällä tapellaan -toisella tavalla! - -Ja kun Maurice jälleen uteli häneltä, niin kertoi hän maalle noususta -Toulonissa, pitkästä vaivaloisesta matkasta Lunevilleen, jossa he -olivat saaneet tiedon tapahtumista Weissenburgissa ja Fröschwillerissä. -Hän ei muistanut paikkain nimiä, vaan sotki kaikki sekasin: Nancysta -Saint-Mihieliin ja Saint-Mihielistä Metziin. 14 päivänä oli varmaankin -ollut jossain ankara taistelu, taivaanranta oli ollut veripunanen, vaan -itse hän ei ollut nähnyt kuin pari ulaania. 16:na olivat kanuunat -jyrisseet kello kuudesta aamulla ja 18:na oli kuten hänelle oli -kerrottu, taistelu ollut tulisimmillaan. Sillä jääkärit eivät olleet -mukana. 16:na, kun he juuri Gravelotten luona odottivat, että heidät -vietäisiin tuleen, oli keisari tullut kalessissaan ja ottanut heidät -vartijajoukokseen. Sekös hauskaa -- totta totisesti -- ajaa kahdeksan -runsasta peninkulmaa täyttä karkua Verduniin asti ja koko ajan -hirveässä pelossa, että preussiläiset sulkisivat tien. - --- Ja Bazaine? kysyi Rochas. - --- Bazaine? Oh, ne sanovat hänen olevan hyvinkin mielissään kun pääsi -keisarista eroon. - -Mutta luutnantti tahtoi tietää, koska Bazaine tulee. - -Ja Prosper teki taas epämääräisen liikkeensä: kukapa sitä voi sanoa? -Jääkärit olivat 16 päivästä asti marssineet edestakasin rankkasateessa, -etujoukkona, ja vakoilleet, vaan he eivät olleet nähneet yhtään -vihollista. Nyt he kuuluivat Châlonin armeijaan. Hänen rykmenttinsä, -kaksi muuta jääkärirykmenttiä ja yksi husaarirykmentti muodostivat -yhden reserviratsujoukkodivisioonan ja sitä johti kenraali Margueritte, -josta hän puhui suurimmalla ihastuksella. - --- Niin, siinä vasta mies on! Mutta mitäpä se hyödyttää kun ei meidän -kumminkaan anneta muuta tehdä kuin tallustella tomussa ja pölyssä. - -Hän vaikeni. Sitten jutteli Maurice vähän aikaa eno Fouchardista ja -Rémillystä; Prosper oli pahoillaan, ettei saanut tavata Honoréta, jonka -patteria oli ainakin puoli peninkulmaa etempänä toisella puolen Laonin -tietä. Mutta nyt kuului tallista hevosten hirnuminen ja hän nousi ylös -ja kiiruhti sinne katsomaan ettei Zephiriltä puuttuisi mitään. - -Vähä väliä saapui kaiken arvoisia ja kaikkiin aselajiin kuuluvia -sotilaita, pian olivat kaikki pöydät täynnä ja auringon valaiseman -viinilehväkatoksen alla säteili kirjava joukko erivärisiä univormuja. -Tohtori Bouroche oli juuri istahtanut luutnantti Rochasin luo kun Jean -tuli käskyä tuomaan. - --- Herra luutnantti, kapteeni käskee sanomaan, että hän tahtoisi tavata -teitä kello kolme. - -Rochas nyökäytti päätään, hän on totteleva käskyä, ja Jean lähti -tiehensä katsahdettuaan hymyillen Mauriceen, joka sytytteli sikariaan. -Sitten kohtauksen rautatievaunussa oli heidän välillään vallinnut -sanaton aselepo, he tarkastelivat toinen toistaan ja tulivat vähin erin -yhä suopeammaksi toisilleen. - -Prosper palasi tallista, hän alkoi käydä maltittomaksi. - --- Voinhan syödäkin täällä samalla, koska kapteeni jäi tuonne -hökkeliin ... perhana... keisari saattaa viipyä poissa vaikka iltaan -asti. - --- Kuule, sanoi Maurice, jonka uteliaisuus taas heräsi, ehkä te toitte -hyviäkin tietoja Bazainelta? - --- Paljon mahdollista! Semmoista ne juttelivat sielläkin, Monthoissa. - -Yhtäkkiä syntyi vilkasta liikettä. Ja Jean, joka seisoi ovella, kääntyi -sukkelasti ja sanoi: - --- Keisari! - -Kaikki hyppäsivät pystyyn. Poppelien reunustamalla leveällä maantiellä -näkyi osasto sata-kaartia komeissa, vielä ehjissä puvuissaan, kirkkaat -haarniskat välkkyen auringon säteissä. Heidän jälessään tuli keisari -esikuntansa seuraamana ja sitten jälleen osasto sata-kaartia. - -Lakit livahtivat pois päästä, kuului joku eläköönhuuto. Ja keisari -kohotti ohi ratsastaessaan päätään, hän oli hyvin kalpea, piirteet -veltot ja väsyneet, silmät kosteat ja katse harhaileva, arka. Näytti -siltä kuin hän olisi havahtunut unesta, hymyili hiukan nähdessään -valoisan pienen ravintolan ja vastasi tervehdykseen. - -Silloin kuulivat Maurice ja Jean vanhan Bourochen, jonka silmä oli -tarkkaavasti seurannut keisaria, murahtavan takanaan: - --- Sen miehen on huonosti asiat. - -Ja sitten hän päätti tarkastelunsa lyhyellä: - --- Lopussa! - -Jean puisteli päätään, levollisesti ja taitavasti, niinkuin hänen -tapansa oli: onnetonta tosiaankin, kun sotajoukolle sattuu sellainen -komentaja! Ja kun Maurice lähti hetken perästä tyytyväisenä hyvästä -aamiaisesta astelemaan leirille päin, ajatteli hän koko ajan tuota -keisaria, jonka oli nähnyt kalpeana ja väsyneenä hiljalleen ratsastavan -ohitse. Siinä oli salaliittojen mies, uneksija, jolta puuttui -ratkaisevana hetkenä voimaa ja rohkeutta. Hänen sanottiin olevan hyvän, -jaloaatteisen ja pitävän lujasti kiinni hiljaisista päätöksistään; -urhoollinen hän myös oli, halveksi vaaroja turkkilais-uskossaan -ennakkosallimuksesta, jota ei voi välttää. Mutta kun oli suuri -käännekohta edessä, kun oli ryhdyttävä tuuman toteuttamiseen näytti -hänen tahtonsa lamautuvan, hänellä ei ollut päättäväisyyttä tarttua -onnen rattaasen ja pyöräyttää sitä silloin kun olisi ollut -tilaisuutta. Ja Mauricen mieleen juolahti, että keisarin kivulloisuus, -joka niin selvästi kuvastui hänen väsyneillä, kelmeillä kasvoillaan, -ehkä oli syynä hänen horjuvaisuuteensa, tuohon ainaiseen toimintakyvyn -puutteesen, jota hän oli osottanut sotaretken alusta asti. Niin se -mahtoi olla. Hiukka soraa yhdessä ihmisruumiissa voi vaikuttaa sen, -että keisarikunnat sortuvat. - -Iltasella oli leirissä taas liikettä. Upseerit juoksivat käskyineen -edes takasin, huomen aamulla kello viisi piti sotajoukon lähteä -liikkeelle. Maurice hämmästyi kuullessaan, miten kaikki jälleen oli -muutettu; ei lähdettykään takasin Pariisiin, vaan Verduniin, jossa -yhdytään Bazainen joukkoon. Leirissä kerrottiin aamupuolella tulleen -sähkösanoman, että Bazainekin peräytyi, ja Maurice arveli Prosperin, -joka oli tullut Monthoista, juuri olleen sanoman tuojan. Keisarinna ja -ministerineuvosto olivat siis jälleen saaneet tahtonsa täytetyksi, -peljäten keisarin takasin tuloa Pariisiin ajoivat he sotajoukon -eteenpäin, että jos siten voisivat mahdollisesti pysyttää Bonapartet -valtaistuimella. Ja tämä kurja keisari, tämä mies parka, jolle ei enää -ollut tilaa valtakunnassaan, jota kuljetettiin kuormaston mukana kuin -mitäkin hyödytöntä kappaletta, joka aina oli vastuksena, hän oli -tuomittu vetämään mukanaan suuren keisaritaloutensa, häntä ympäröi, -ikäänkuin pilkalla, sata-kaarti ja talliväestö, kokit ja keittäjät, -hopeakattilat, samppanjaviinit, koko hoviloisto ja -- tappion ja paon -veritahra. - -Yö oli jo puolessa eikä Maurice vieläkään saanut unta silmäänsä. Hänen -oli mahdotonta olla teltassa, kuumeentapainen unettomuus vaivasi häntä -ja jos hän hiukan nukahti, olivat kamalat unet heti esillä. Hän lähti -ulos hengittämään raitista ilmaa. Yö oli kylmä ja tuulinen. Taivasta -peittivät mustat pilvet, oli pilkkosen pimeä, sanomattoman synkkä -pimeys, jossa viimeiset sammuvat leiritulet tuikkivat kuin pienet -punaset tähdet. Ja tässä pimeässä, painavassa hiljaisuudessa tuntui -satojen tuhansien ihmisten levollinen hengitys. - -Maurice seisoi yksin ja kuunteli. Kummallinen rauha valtasi hänet ja -sielunsa täyttyi veljellisellä rakkaudella kaikkia näitä nukkuvia -kohtaan, joista tuhannet pian saavat nukahtaa ikuiseen uneen. -Urhoollisia kelpo miehiä he olivat kaikki, vaikka tosin eivät -ymmärtäneet kurista ja järjestyksestä mitään. Miten paljon he olivat -saaneet kärsiä ja miten paljon heille täytyi antaa anteeksi -hetkellä, jolloin koko kansa kukistui. Sevastopolin ja Solferinon -sotilasvanhuksia ei löytynyt enää monta tässä nuoressa laumassa, joka -ei voinut kauvan kestää. Nämä neljä kiireessä koottua ja muodostettua -osastoa ilman lujaa keskenäistä yhteyttä, nehän olivat epätoivon -sotajoukko, lauma syntisparkoja, joka ajettiin korpeen lepyttämään -kohtalon vihaa. Sen täytyi nousta Golgatalleen ja maksaa sydänverellään -kaikki synnit ja yksin tappion kauheuskin oli antava sille epätoivoisen -suuruuden leiman. - -Ja sillä hetkellä käsitti Maurice, mikä heitä odotti. Ei ollut enää -luottaminen loistaviin unelmiin entisten voittojen uudistamisesta. Tämä -marssi Verduniin oli marssi varmaan kuolemaan ja hän alistui kohtalon -alle, alistui levollisella, vakaalla mielellä, koska kuolema kerran oli -välttämätön! - - - - -IV. - - -Tiistaina 23 päivänä elokuuta, kello kuusi aamulla, lähti joukko -liikkeelle. Niinkuin ääretön ihmisvirta, joka on hetkeksi pysähtynyt ja -levinnyt järveksi ja jälleen vetäytyy uomaansa, kulki 100,000 miestä -eteenpäin ja vaikka jo edellisenä päivänä oli kuultu huhuja marssin -suunnasta oli hämmästys kuitenkin yleinen kun käännyttiin selin -Pariisiin ja lähdettiin itää kohti, ei kukaan tietänyt minne. - -Kello viiden aikaan ei seitsemännelle osastolle vielä oltu jaettu -patroonia. Kaksi päivää olivat tykkimiehet heiluneet hiessä päin -rautatieasemalla hevosten ja tavaroiden keskellä, joita lakkaamatta -saapui Metzistä. Ja vasta yhdennellätoista hetkellä keksittiin -patroonavaunu junien vilinässä ja siihen määrätty komppania, johon -Jeankin kuului, sai vihdoin kannetuksi 240,000 kiireessä tilatuille -rattaille. Hädin tuskin ennätti Jean jakaa määrätyt 100 patroonaa -miehilleen kun Gaude puhalsi lähtömerkin. - -106 rykmentti ei tulisikaan kulkemaan Reimsin kautta, sen oli määrä -kiertää kaupungin laitaa viertotielle. Mutta nyt oli taaskin jäänyt -määräämättä joukoille eri lähtöajat, kaikki neljä osastoa tunkivat -yhdellä haavaa maantielle ja siitä syntyi tietysti kauhea mylläkkä. -Joka silmänräpäys eroittivat ratsumiehet ja tykistö jalkamiesten rivit. -Kokonaisten prikaatien täytyi seista tuntimääriä ase jalalla ja odottaa -tiepuolessa kunnes toiset kulkivat ohi. Ja sen lisäksi puhkesi vielä -kova rajuilma, tunnin ajan tuli vettä virtanaan, joten miehet astuivat -ruumista myöten ja heidän kannettavansa ja takkinsa kävivät raskaiksi -kuin lyijy. 106:des pääsi kuitenkin heti sateen tauottua lähtemään -liikkeelle, mutta zouavit, jotka vielä jäivät seisomaan läheiselle -pellolle, rupesivat ajan kuluksi heittelemään toisiaan märillä -multapaakeilla ja nauroivat kohti kulkkua kun ne läiskähtelivät heidän -kosteisiin vaatteihinsa. - -Hetken perästä vierähti aurinko paksujen pilvien takaa näkyviin, oikein -säteilevä, lämmin elokuuaamun aurinko. Ja iloisuus palasi jälleen -miesten mieliin, he höyrysivät kuin pesuvaatteet, joita kuivataan -päivänpaisteessa, ja nauroivat murapilkuille ja paakeille, jotka -kuivivat ykskaks ja kaunistivat heidän punasia housunlahkeitaan. -Jokaisessa tienristeyksessä täytyi pysähtyä. Reimsin ulommaisessa -laidassa tehtiin viimeinen seisahdus pienen kapakan kohdalla, jossa -miehet kävivät hankkimassa itselleen ryyppyjä, ja siinä pisti Mauricen -päähän tarjota kumppaneilleen ja juoda heidän kanssaan lasi yhteiseksi -onneksi. - --- Korpraali, saanko luvan... - -Hetken aprikoituaan otti Jeankin naukun. Siinä olivat Loubet ja -Chouteau, joka oli ollut sen jälkeen kun korpraali näytti nyrkkiään -hyvinkin nöyrä ja mateleva, siinä olivat Lapoulle ja Pache, kelpo -poikia kun ei kenkään heitä yllyttänyt pahaan. - --- Terveydeksenne, korpraali! sanoi Chouteau imelästi. - --- Ja teidän samoin, miehet! vastasi Jean, ja koettakaa nyt katsoa että -teillä on kotiin palatessa pää ja jalat tallella! - -Miehet nauroivat. - -Mutta nyt oli lähdettävä, kapteeni Beaudoin lähestyi närkästyneen -näkösenä, vaan luutnantti Rochas oli katselevinaan muuanne -- hän -tahtoi antaa anteeksi miesten janon. Ja sitten lähdettiin astumaan -viertotietä, joka pitkänä valkosena juovana kulki laajan tasangon -poikki ja jonka molemmin puolin kasvoi rivi puita. Lakeudella näkyi -heinäsuovia ja haasioita ja pyöriviä tuulimyllyjä. Pohjosempana -osottivat sähkölennätinpylväät toisia teitä, joilla liikkui tummia -sotajoukkoryhmiä, muutamat marssivat suoraan peltojen yli ja yksi -ratsuväkiprikaatti ravasi vasemmalla kirkkaassa päiväpaisteessa. Autio -näköpiiri sai eloa ja vilkkautta näistä ihmisvirroista, jotka vyöryivät -joka tietä pitkin kuin lukematon joukko muurahaisia jättiläiskeon -ympärillä. - -Yhdeksän vaiheilla kääntyi 106:s Châlonin tieltä vasemmalle Suippeen -vievälle, joka myös oli leveä ja aivan mutkaton. Väestö marssi kahdessa -rivissä molempaa reunaa ja upseerit keskellä tietä. Maurice teki sen -huomion, että he olivat järjestään alakuloisen näköisiä, jotavastoin -miehistö oli hyvällä tuulella ja meluavan iloisena siitä, että -vihdoinkin olivat päässeet liikkeelle. - -He olivat lähellä jonon etupäätä ja hän saattoi nähdä översti Vineuilin -korkean jäykän vartalon keinuvan hevosen liikkeiden mukaan ja hän -näytti huomattavan surulliselta. - -Jälempänä tuli soittokunta ja kenttäravintola. Ja divisioonan perässä -ambulanssi ja ääretön kuormasto: rehu- ja muonavaunuja, tavarakärryjä, -yli puolen peninkulman pitkä jono, jonka saattoi nähdä koko -pituudessaan kun tie joskus teki mutkan. Kuormaston jälkeen tulivat -vihdoin elukat, lauma suuria härkiä paksun tomupilven sisässä, -soppaliha, jota ajettiin eteenpäin piiskalla, ikäänkuin olisi joku -sotaisa paimentolaiskansa ollut liikkeellä. - -Lapoulle kohenteli vähä väliä taakkaansa, hän kun oli väkevin, niin -täytyi kantaa keittoastioita y.m. Ja nyt oli hänet vielä päälliseksi -pantu kantamaan lapiotakin selityksellä että sen kantaminen on -kunniatoimi. Ja hän ei valittanut, nauroi vaan muiden muassa Loubetin -laukulle. Loubetilla oli mainio laukku, se sisälsi paitsi määrätyitä -ruokavaroja liinavaatteita, jalkineita, ompelutarpeita, harjoja, -suklaata, veitsen, lusikan ja pienen maljan, ja sitäpaitsi siellä vielä -oli patroonat, peite, teltta ja telttakapulat ja ne eivät painaneet -juuri mitään, ei mitään, niin hyvästi hän taisi -- oman puheensa mukaan --- järjestää tavarat laukkuun. - --- Perhanan rumia seutuja! huokasi Chouteau silloin tällöin katsellen -ympärilleen ja heittäen halveksuvia silmäyksiä synkän autioille -tasangoille, joilla on nimenä "syöpäläis Champagne". - -Joka puolelle levisi laajoja aloja liituperäistä maata. Ei näkynyt -ainoatakaan taloa, ei ainoatakaan ihmistä, harmaata yksitoikkoisuutta -keskeyttivät ainoastaan suuret korppiparvet. Kaukana, vasemmalla, näkyi -tumma kuusimetsä kuin kruunu aaltomaisten harjujen yläpuolella, jotka -peittivät taivaanrannan; oikealla osotti puujono vesien juoksua. Ja -kaukana, kukkuloiden takaa, kohosi paksu savupatsas, joka näytti -ilkeältä ja pahaenteiseltä kuin murhapolton haiku. - --- Mitähän savua tuo mahtaa olla? kyseltiin joka puolelta. - -Ja selitys kulki miehestä mieheen kolonnan toisesta päästä toiseen. Se -oli Châlonin leirin savua, se oli jo palanut kaksi päivää, keisarin -käskystä, sanottiin, -- etteivät sinne kootut rikkaudet joutuisi -preussiläisten käsiin. Jälkijoukon ratsumiehet olivat saaneet -tehtäväkseen sytyttää tuleen suuri parakki keltanen makasiini nimeltä, -joka oli täynnä telttoja, tankoja, mattoja, ja uusi makasiini, sekin -suunnattoman suuri rakennus, jossa oli löytynyt ruoka-astioita, -jalkineita, peitteitä suuret kasat, ainakin 100,000 miehelle. -Rehupielekset leimusivat kuin äärettömän suuret soihdut. Ja -katsellessaan tulipatsaita, jotka kohosivat kaukaisten kukkuloiden -takaa, ja mustia savupilviä, jotka levisivät kuin suruharso taivaalle, -kävivät sotamiehet sanattomiksi ja marssivat äänetönnä laajalla -surullisella tasangolla. Auringon alla ei kuulunut muuta kuin heidän -säännöllinen astuntansa, kaikki päät kääntyivät ehdottomasti alati -kasvaviin savupilviin päin, jotka seurasivat sotajoukkoa kuin aaveet -vielä puolen peninkulman matkan. - -Iloisuus palasi vasta ensimmäisessä levähdyspaikassa, jossa miehistö -sai istahtaa repuilleen ja syödä pari korppua. Isoja neliskulmaisia -korppuja käytettiin lihaliemen kanssa, mutta pienemmät, pyöreät, olivat -miehistä oikein herkkua ja niillä oli ainoastaan se vika, että -rupesivat kovin janottamaan. Pache lauloi pyynnöstä virren, johon -toiset sitten kuorossa yhtyivät. Jean hymyili suopeasti ja Mauricekin -tuli vähän keveämmälle mielelle kun näki toiset niin huolettomina ja -ajatteli että koko päivän oli väestössä vallinnut erinomainen -järjestys. Ja yhtä onnellisesti suoritettiin loppupuoli marssia, -ainoastaan viimeinen peninkulma tuntui pitkänlaiselta. He olivat -jättäneet oikealle pienen kyläkunnan, Prosnen, ja kääntyneet pois -valtatieltä. Oli kuljettava viljelemätöntä hietakangasta, jonne oli -sinne tänne istutettu havupuita, ja koko divisioona kahlasi nilkkaa -myöten hiekassa näreikkömetsää ja sitä seurasi äärettömän pitkä -kuormasto. Erämaa laajeni ja synkistyi, ei näkynyt muuta kuin laiha -lammaslauma, jota vartioi musta paimenkoira. - -Vihdoinkin pysähtyi 106:s Dontrienin luona. Se on pieni kylä -Suippevirran varrella, jota sillä kohti reunustavat kauniit metsiköt. -Vanha kirkko on keskellä hautausmaata, jossa kasvaa tavattoman suuri -siimekäs kastanjapuu. Ja virran vasemmanpuoliselle viettävälle rannalle -pystytti rykmentti telttansa. Upseerit sanoivat että kaikki neljä -osastoa tulevat sinä iltana sytyttelemään tuliaan pitkin joen vartta, -Auberivestä Heutrégivilleen, puolen kolmatta peninkulman matkalle, -jossa on kolme kylää: Dontrien, Bethiniville ja Pont-Faverger. - -Gaude antoi heti muonanjakomerkin ja Jean lähti juoksemaan. Hän oli -aina valpas ja koetti pitää huolta miehistään. Lapoulle sai lähteä -mukaan ja puolen tunnin kuluttua he palasivat kantaen suurta -häränlihapalaa ja polttopuita. Rykmentin teurastaja oli jo ennättänyt -lopettaa ja nylkeä ja palotella kolme härkää. Nyt lähetettiin Lapoulle -leipää hakemaan. Sitä oli leivottu päivällisistä saakka kaikissa -Dontrienin paistinuuneissa. - -Ensimmäisenä marssipäivänä oli yllin kyllin joka laatua, paitsi viinaa -ja tupakkaa, jota ei sitäpaitsi koskaan pitänytkään jakaa sotamiehille. - -Kun Jean palasi pystyttivät Chouteau ja Pache juuri telttaa. Hän -katseli heitä vähän aikaa, hänhän oli kokenut kuin vanha sotilas -ainakin, ja hänen mielestään ei heidän työnsä ollut viiden pennin -veroista. - --- Tänä yönä tuo ehkä kestää kun on niin kaunis ilma, vaan jos -vähänkään rupeaisi tuulemaan, niin me luistaisimme ykskaks virtaan. -Ehkä minä neuvon, miten tuo on tehtävä. - -Hän aikoi lähettää Mauricen noutamaan vettä heidän suurella kannullaan, -vaan tämä istui maassa ja tarkasteli paljasta jalkaansa. - --- No, mikä siihen on tullut? - --- Kenkä on hangannut nahan toisesta kantapäästä, Minä ostin nämä -Reimsistä, kun entiset olivat rikki ja nämä kävivät niin hyvästi -jalkaan, vaan minun olisikin pitänyt ostaa toisellaiset. - -Jean heittäytyi polvilleen ja otti käsiinsä Mauricen jalan, -varovaisesti ja hellästi niinkuin olisi kosketellut lapsen jalkaa ja -sanoi päätään puistellen: - --- Tiedättekös, tämä näyttää ilkeältä... Kun sotamiehen jalat tulevat -kipeäksi, ei hänestä ole enää mihinkään. Meidän kapteeni siellä -Italiassa sanoi aina että pitää seista tanakasti jaloillaan jos aikoo -voittoja voittaa. - -Ja hän määräsi Pachen vettä tuomaan. Sillä välin oli Loubet laittanut -valkean kuopuraan, jonka oli kaivanut maahan, ja asettanut suuren -keittopadan tulelle. Kaikki miehet keräytyivät kuten tavallisesti -ympärille katsomaan, miten liha pyöri kiehuvassa vedessä. He -heittäytyivät pitkälleen nurmikkoon ja seurasivat huvitettuina Loubetin -liikkeitä, joka heilui suuri kapusta kädessä. He olivat kuin lapsia eli -villejä; heillä oli tärkeimpänä ajatuksena syöminen ja makaaminen, -vaikka olivat matkalla tuntemattomuutta kohti, tietämättä, elivätkö -enää huomenna. - -Maurice kaivoi laukustaan Reimsissä ostetun sanomalehden ja Chouteau -kysyi heti: - --- Onko siinä mitään uutta preussiläisistä? Lukekaa se meille! - -He olivat hyviä ystäviä ja varsin tyynimielisiä Jeanin kasvavan vallan -alla. Maurice suostui kohteliaasti ja Pache, heidän ompelijattarensa, -korjasi sillä aikaa hänen takkiaan ja Loubet puhdisti hänen kivääriään. -Ensin hän luki Bazainen suuresta voitosta, preussiläinen armeijaosasto -oli tykkönään hajoitettu Jaumontin kivilouhoksen luona, ja tämä -keksitty juttu oli höystetty jännittävillä yksityisseikoilla: miehiä ja -hevosia musertui kallioiden väliin, kauhea teurastus, ruumiit niin -silvottuina, ettei tahtonut saattaa haudata. Sitten seurasi kyynärän -pituisia kuvauksia vihollisen sotajoukon kehnoudesta ja surkeasta -tilasta: sotamiehet nälkiintyneitä ja puolialastomia, niitä kuoli kuin -kärpäsiä pitkin tien varsia inhottaviin tauteihin. Toisessa -kirjoituksessa kerrottiin, että Preussin kuninkaalla oli vatsatauti ja -että Bismarck oli taittanut jalkansa hypätessään erään ravintolan -ikkunasta ulos, ettei joutuisi zouavien käsiin. Mainiota! Lapoulle -nauroi suu korvia myöten, mutta Loubet ja ne toiset arvelivat -hetkeäkään epäilemättä kertomuksen todenperäisyyttä, että he ehkä pian -saavat nitistellä preussiläisiä hengiltä kuin varpusia viljapellolta -sateen jälkeen. Ja Bismarckin kuperkeikka! Sen hassumpaa ei ole -maailmassa kuultu! Niin, zouavit ja turkokset ovat yksiä peevelin -poikia, -- sitä he ovat aina sanoneet! Heistä kulki jos jonkinlaisia -juttuja, saksalaiset pelkäsivät ja vapisivat vaikka he olivat -sanovinaan, että sivistyneelle kansalle on häpeäksi pitää sellaisia -villipetoja itseään puolustamassa. Vaikka heitä oli kaatunut paljon -Fröschwillerissä, niin olivatpa sittenkin vielä voittamattomat! - -Kello löi kuusi Dontrienin pienessä kirkontornissa ja samassa huusi -Loubet: - --- No, aterialle kaikki miehet! - -Juhlallisesti istui Jeanin osasto piiriin ruokien ympärille. -Viimeisellä hetkellä oli Loubet käynyt hankkimassa likeisestä talosta -maustinkasvia, porkkanoita ja ruoholyökkiä, ja kylläpä tuoksusi nyt -keitto ja lipui alas sulavasti. Lusikat heiluivat kuppiloissa ja -Jeanin, joka jakoi kullekin osansa, oli jaettava liha tarkasti, ettei -toinen saanut enemmän kuin toinenkaan, sillä muuten olisi tänään -varmaan syntynyt melua. He söivät keiton viimeseen tippaan ja olivat -täysiä kuin pavut. - --- No, nyt se on tehty, sanoi Chouteau lopetettuaan ja kellahti -selälleen, tämä on suloisempaa kuin potku -- en sano mille kohti! - -Ja Maurice oli tyytyväinen niinkuin kaikki muutkin eikä enää -muistanutkaan kipua jalassaan. Häntä ei vaivannut enää toverien -raakuus, jokapäiväisen yhdyselämän samallaiset tarpeet olivat -synnyttäneet yhtäläisyyttä ja veljellisyyttä heidän välilleen. Yönsä -hän lepäsi rauhallisesti toisten kanssa teltassa, missä he kyyröttivät -vieretysten, tyytyväisinä lämpimästä kylmän yön aikana. Sitäpaitse oli -Loubet haetuttanut Lapoullella pari sylillistä heiniä, luvattomasta -paikasta tosin, läheisestä ladosta, mutta hyvä niissä kuitenkin oli -maata, pehmeä kuin höyhenissä. - -Hymyilevä Suippe lipui hiljaa pajupehkojen välitse ja pitkin sen rantaa -loisti kirkkaana elokuunyönä leiritulia kuin jono kiiluvia tähtiä. - -Auringon noustessa keitettiin seuraavana aamuna, kahvipavut jauhettiin -pyssynperällä keittokupissa, kaadettiin kiehuvaa vettä päälle ja -selvitettiin kylmällä. Päivän tähti nousi kuninkaallisen loistavana -purppuraisesta pilvimerestä, mutta ei edes Mauricekaan huomannut enää -luonnon ihanuuksia! ainoastaan Jean, järkevä talonpoika, katseli -levottomana punaista taivaanrantaa, joka ennusti sadetta. Ja lähtiessä -hän torui aika lailla Loubetia ja Pachea, jotka olivat kumpikin saaneet -kolme pitkää vasta leivottua leipää ja sitoneet ne reppujensa päälle. -Vaan teltat olivat jo käärityt kokoon ja remmit kiinnitetyt ja he eivät -ruvenneet enää purkamaan. - -Juuri kun kello heläytteli kuutta kirkontornista lähtivät joukot taas -uudistetuilla voimilla alottamaan päivän marssia, 106:s poikkesi -melkein heti eräälle syrjäpolulle päästäkseen Reimsistä Vouzieriin -vievälle valtamaantielle, astui tunnin ajan suoraan sänkipeltojen yli. -Pohjosessa päin näkyi puiden välistä Bethiniville, jossa keisarin -sanottiin viettäneen yönsä. Ja kun he pääsivät Vouzierin tielle oli -samallaista alavaa maata edessä kuin eilenkin, Champagnen autiot seudut -levisivät niin kauvas kuin silmä kantoi joka taholle. Vasemmalla juoksi -Arne, surkea pieni puro ja oikealla näkyi muutama matala harjanne -venyttävän yksitoikkoisia rajaviivojaan loppumattomiin. Tie kulki -useiden maakylien ohi, joissa ovet ja ikkunat olivat sisästäpäin -pönkitetyt, ja kymmenen aikaan levättiin Saint-Etiennessä ja siellä -löysivät sotamiehet suureksi ilokseen vielä tupakkaakin. - -Seitsemäs osasto oli jaettu useaan kolonnaan; 106:s rykmentti marssi -yksin, sen jälessä oli ainoastaan yksi jääkäripataljoona ja -reservitykistö, ja Maurice kääntyi useita kertoja katsomaan suurta -kuormastoa, joka eilen oli heitä seurannut, mutta nyt oli härkälauma -poissa. Kanuunat siellä vain vierivät tasaisella tiellä kuin tummat -pitkäsääriset heinäsirkat. - -Mutta Saint-Etiennen toisella puolella muuttui tie kurjan kurjaksi. -Nousten ja laskien aaltomaisesti matalien mäkien yli kiemurteli se -hedelmätöntä tasankoa, jossa siellä ja täällä ijankaikkisten -havupuu-istutusten synkän tumma väri erosi valkosen harmaasta maasta. -Hän ei ollut koskaan nähnyt niin kurjaa tietä, huonosti kivitetty, -eilinen rankkasade oli sen pehmittänyt tykältään, ja jalat vajosivat -saviliejuun, joka tarttui kenkiin kuin pihka. Ja jälleen alkoi sataa, -suuria herneenkokoisia pisaroita. Tykistö ei tahtonut päästä minnekään, -pyörät upposivat melkein akselia myöten syviin jälkiin. - -Chouteau oli aivan hengästynyt. Hän kantoi komennon riisivarastoa ja -kun luuli, ettei kukaan huomannut, viskasi hän pussin tien viereen. -Mutta Loubet olikin nähnyt. - --- Häpeä nyt! Mitä sinä luulet meidän syövän kun viskaat ruuan tielle, -kuuletko? - --- Roskaa! vastasi Chouteau, onhan niillä joka laatua. Antakoot meille -jotain muuta, elköötkä panko tuollaisia kuormia kantamaan. - -Ja nämä sanat tekivät sellaisen vaikutuksen Loubetiin, joka kantoi -läskiä, että hän pudotti sen tielle. - -Mauricen kantapäätä oli jälleen ruvennut polttamaan. Hän tuskin kärsi -astua kipeälle jalalleen ja liikkasi niin pahasti, että Jeanin kävi -sääliksi. - --- No, yhäkö sitä vielä pakottaa, sitä kantapäätä? - -Ja kun kohta jälkeen levättiin muutama minuutti antoi hän hyvän neuvon: - --- Riisukaa kengät ja sukat pois ja kulkekaa avojaloin, niin kostea -savi lieventää kipua. - -Maurice seurasi neuvoa ja siten hänen oli todellakin paljon helpompi -astua, ja hän tunsi syvää kiitollisuutta korpraalia kohtaan. Onneksi -heille oli sattunut sellainen mies, joka ymmärsi asiansa, tiesi aina -mitä oli tehtävä ja oli aina neuvokas. Hän ei tosin ollut muuta kuin -pelkkä talonpoika, vaan kuitenkin kerrassa kelpo mies. - -Oli jo myöhä kun he saapuivat Contreuveen, johon oli päätetty pysähtyä -yöksi. Seudut olivat muuttuneet toisellaisiksi, nyt oltiin Ardenneissa. -Suurilta, alastomilta harjuilta, joille seitsemäs osasto sijoittui -leiriin, oli laaja näköala Aisnelaaksoon päin. - -Kuuden aikaan ei Gaude vielä ollut kutsunut ruokavarojen jakoon ja Jean -lähti katsomaan soveliasta paikkaa teltalle, hän arveli tuulen -kiihtyvän yöllä. Miehiä neuvottiin valitsemaan hiukan viettävä paikka, -pystyttämään paalut kallelleen ja kaivamaan teltan ympäri pieni vako, -jota myöten sadevesi pääsisi juoksemaan. Mauricen ei tarvinnut ottaa -osaa näihin ylimääräisiin töihin, koska hänen jalkansa oli niin kipeä, -ja hän katseli kummastuksella, miten kätevä ja nerokas heidän -kömpelön näköinen talonpoikais-korpraalinsa oli. _Hän_ oli -menehtymäisillään väsymyksestä, mutta muuten hyvällä mielellä ja sydän -toivoa täynnä, Reimsistä saakka he olivat tulleet hyvää kyytiä, -yhdeksän peninkulmaa kahdessa marssissa. Jos he jatkoivat sillä tapaa, -ei ollut epäilemistäkään etteivät he pian saisi lyödyksi toista -saksalaista armeijaa ja yhtyisivät Bazaineen ennenkun kolmas, joka oli -Vitry-le-Français'n luona ja jota kruununprinssi johti, ennätti tunkea -Verduniin. - --- Mutta, -- mitä tämä tietää? Ei suinkaan meillä ole aikomus kuolla -nälkään? kysyi Chouteau, joka yhtäkkiä havaitsi kellon jo käyvän -seitsemättä eikä kukaan puhunut ruuasta sanaakaan. - -Jean oli jo laitattanut Loubetilla tulet ja asettanut vesikattilan -kiehumaan ja kun ei heillä ollut puita oli hänestä parasta heittäytyä -tietämättömäksi kun miehet kiskoivat lautoja lähellä olevasta -puutarhanaidasta. Vaan kun hän alkoi puhua sianlihakeitosta täytyi -heidän tunnustaa, että niin hyvin läski kuin ryynitkin olivat jääneet -maantieliejuun Saint-Etiennen tiellä. Chouteau valhetteli kuin mies ja -vannoi, että kääry oli irtautunut hänen laukkunsa päältä ja pudonnut -tielle niin ettei hänellä ollut aavistustakaan koko asiasta ennenkuin -täällä perillä vasta huomasi, että se oli poissa. - --- Te siat, tiuskasi Jean vimmastuneena, menette ja heitätte jumalan -viljan tielle ettekä ajattele, että niin monta henkeä olisi niistä -saanut täyteen tyhjän vatsansa! - -Yhtä hullusti oli leiville käynyt. Ne olivat olleet reppujen päällä, -kastuneet sateessa ja menneet sellaiseksi mäskiksi, että oli mahdoton -suuhun pistää. - --- No, nyt ovat asiat hyvästi, jatkoi Jean, meillä oli kaikki, mitä -tarvittiin ja nyt ei meillä ole kuivaa leipäpalaakaan pureksia... -Sanokaa, ettekö te ole aika porsaita! - -Nyt puhallettiin kersanttia käskyä ottamaan ja vähän ajan perästä tuli -surumielinen, hienopiirteinen Sapin ja ilmoitti, että oli mahdotonta -nyt jakaa ruokavaroja, jonka tähden väkien täytyi tyytyä niihin ruokiin -kuin itsekukin kantoivat. Kuormasto oli jäänyt huonon tien tähden -jälelle. Ja härkälauma oli mennyt ihan väärälle suunnalle, kuljettajat -olivat saaneet vastakkaisia käskyjä. Myöhemmin kerrottiin viidennen ja -kahdennentoista osaston kulkeneen samana päivänä Retheliin päin, jossa -pääkortteeri tulisi olemaan, ja sentähden olivat kaikki ruokavarat ja -ihmiset virranneet sinne, kaikki halusivat nähdä keisarin, -- ja -sentähden oli joka paikassa, mihin seitsemäs osasto tuli typötyhjää: ei -teuraseläintä, ei leipää, ei ihmisiä. Ja muun hyvän päälliseksi oli -muonamestarin tavarat viety erehdyksestä Chêne-Papuleux'hön. Koko sodan -ajan olivat nuo alituiset erhetykset ja väärinkäsitykset tuottaneet -monta harmia muonaston hoitajille, joita miehistön kiukku ja syytökset -aina kohtasivat ja jotka useimmiten eivät olleet muuta virhettä tehneet -kuin sen, että tottelivat käskyä ja kiiruhtivat määräajalla määrättyyn -paikkaan, jonne ei sotajoukkoa kuulunutkaan. - --- Syyttäkää itseänne, sen laiskurit! huusi Jean vihoissaan. -- -Te ette totta totisesti ansaitse, että minä lähden etsimään kulkkuunne -jotain syömistä! Vaan minä teenkin sen vain siksi, että pidän -velvollisuutenani katsoa, ettette kuole nälkään! - -Ja hän lähti etsimäretkelle, niinkuin jokaisen kelpo korpraalin tulee -tehdä, ja otti Pachen mukaansa, sillä hän piti paljon tuosta -hiljaisesta hyväluontoisesta miehestä. - -Mutta sillä välin huomasi Loubet parin sadan askeleen päässä yksinäisen -talon ja hänen ovelaan päähänsä pisti, että eiköhän siellä löydy jotain -ottamista. Hän viittasi Chouteaun ja Lapoullen mukaansa ja pyysi -Mauricen välistä vilkasemaan, ettei valkea sammu padan alta. - -Maurice istui peitollaan kipeä jalka paljaana. Hän istui katsellen -leiriä, jossa oli syntynyt liikettä ja melua kuultua, ettei tänään -jaetakaan mitään muonavaroja. Ja hän tuli ajatelleeksi, että onni ja -onnettomuus oli täällä heidänkin keskuudessaan jaettu hyvin eri -tavalla, -- toisilla oli yltä kyllin joka laatua ja toisilla ei ollut -kuivaa leipääkään, aina sen mukaan, mimmoinen korpraali heillä oli. Hän -näki sotamiehiä, joilla ei vielä ollut teltta pystyssä eikä -valkeatakaan, toiset makasivat pitkällään heinikossa ja olivat surkean -näköisiä, jota vastoin toiset istuivat aterioimassa -- mitähän sitten -lienevät syöneet, vaan hyvältä se näytti maistuvan. Sitten hän katseli -mielihyvällä reservitykistön oivaa järjestystä. Se oli asetettu vähän -ylemmä mäen rinteelle ja laskevan auringon viimeiset säteet hyväilivät -kanuunaputkia, joita miehet jo parhaallaan puhdistivat tomusta ja -liasta. - -Samaan pieneen taloon, jonka Loubet oli kylän laidalla huomannut, oli -heidän kenraalinsa Bourgain-Desfeuilles majoittunut jokseenkin -mukavasti. Hän oli saanut pehmosen vuoteen ja istui juuri ruualla, -munakakku ja paistettu kana edessä, ja oli mainiolla tuulella. Översti -Vineuil oli sattunut tulemaan hänen luokseen virka-asioissa ja kenraali -pyysi häntä pöytätoverikseen. Heitä palveli pitkä ja jäntevä, -vaaleaverinen mies, joka oli otettu kolme päivää takaperin rengiksi -taloon. Sanoi olevansa elsassilainen ja paenneensa kotoaan Fröschwillerin -tappelun jälkeen. Kenraali jutteli yhtä mittaa välittämättä miehestä, -joka tuli ja meni, lausui ajatuksensa sotajoukon marssista, tiedusteli -teitä ja kyliä ja välimatkoja, eikä ensinkään ottanut huomioon, että -poika ei ollut niiltä tienoin kotosin. Kenraalin tietämättömyys kiusasi -överstiä. Hän oli suorittanut lomapalveluksensa Mezièressä, antoi -tyydyttäviä vastauksia, joihin kenraali Bourgain-Desfeuilles huudahti: - --- Se on sikamaista kaikki tyyni! Miten me voimme käydä sotaa alalla, -jota emme tunne vähääkään! - -Översti teki toivottoman liikkeen. Hän tiesi, että sodan alussa oli -jaettu kaikille ranskalaisille upseereille tarkkoja karttoja -Saksanmaasta, mutta vallan harvalla taisi olla karttaa omasta maasta. -Hän oli joutua epätoivoon siitä, mitä oli viimeisenä kuukautena nähnyt. -Hänellä ei ollut muuta tarjottavaa kuin urhoutensa, hän oli päällikkönä -heikonpuoleinen eikä suinkaan mikään nero, jota miehet enemmän -rakastivat kuin pelkäsivät. - --- Ei nyt totta totisesti enää saa ruokarauhaa! huusi kenraali -kiivaasti. Mitä ihmettä siellä ulkona melutaan? Mene sinä, -elsassilainen, katsomaan, mitä se nyt on. - -Mutta silloin tuli talon omistaja sisään kovasti suuttuneena, hosui -käsillään ja hihkui, että ne ovat ryöstäneet hänet puhtaaksi, jääkärit -ja zouaavit ovat vieneet kaikki, ryöväsivät ja varastivat kuin korpit. -Hän oli ollut ensin niin tuhma, että möi heille munia, perunoita ja -kaniinia, hän kun oli ainoa koko kylässä, jolla oli jotain. Eikä hän -liioin nylkenyt, pisti rahat taskuun ja antoi annettavansa, mutta niitä -tuli yhä uusia, veivät väkisin, tunkivat hänen päälleen, riistivät -itselleen mitä saivat, juoksivat tiehensä -- ja jättivät maksamatta. -Kun talonpojat sodan aikana kätkivät omaisuutensa ja tavaransa eivätkä -usein antaneet sotamiehille juomavettäkään, tekivät he sen pelosta, -ettei heiltä vietäisi kaikkia ja ajettaisi pellolle omista huoneistaan. - --- No no, jättäkää meidät nyt rauhaan, vastasi kenraali lyhyesti. Jos -me olisimme niin ankaroita, täytyisi niitä veitikoita ampua tusina -päivässä. Ja sehän on mahdotonta! - -Hän lukitsi oven, ettei tarvitsisi puuttua asiaan, överstin -selittäessä, että miehille ei voitu jakaa ruokavaroja ja he siis olivat -nälistyneitä. - -Mutta Loubet oli löytänyt talon perunapellon ja ryhtynyt Lapoullen -kanssa aika vauhdilla kaivamaan molemmin käsin perunoita ja tukkineet -taskunsa täyteen. Chouteau seisoi varpaillaan kurkottaen korkean -lauta-aidan yli, siellä käyskenteli pienessä tarhassa hanhiparvi, puoli -tusinaa komeita lihavia hanhia. Hän viittasi toisille ja vähän -neuvoteltua houkuteltiin Lapoulle kiipeämään aidan yli. Taistelu oli -ankara. Hanhi oli vähällä viedä häneltä nenän ja repi ja raapi -vahvoilla jaloillaan hänen vatsaansa ja reisiä. Hänen täytyi musertaa -sen pää nyrkillään ja lähti sitten juoksemaan koko hanhiparvi jälessä, -ja ne rääkyivät ja tökkivät hänen housunlahkeitaan. -- - -Kun nämä kolme palasivat leiriin lintu ja perunat säkissä, tapasivat he -Jeanin ja Pachen, joilla myöskin oli ollut hyvä onni, olivat saaneet -ostaa eräältä vanhalta vaimolta neljä vastaleivottua leipää ja juuston. - --- Vesi jo kiehuu ja nyt keitetään kahvia! sanoi korpraali. Tässä on -juustoa ja leipää, oikeinpa meillä on juhla tänään! - -Silloin hän huomasi hanhen jaloissaan eikä voinut olla nauramatta. Hän -koetteli sitä tuntijan tarkkuudella ja puhkesi ihmettelyyn: - --- No, mutta tämäpä vasta... Enpä ole nähnyt pitkään aikaan noin -kaunista hanhea, kyllä se ainakin kaksikymmentä naulaa painaa. - --- Tämä lintu tuli meitä vastaan tuolla talon luona, ja sillä näytti -olevan hyvä halu lähteä meidän matkaan! selitti Loubet virnastellen. - -Jean ei välittänyt sen enempää. Totta kaiketi miesten täytyi saada -ruokaa. Ja, Herrajumala, kuka olisi hennonut kiiltää poikaparoilta tuon -herkkupalan, eivät olleetkaan pitkään aikaan taitaneet saada -hanhipaistia. - -Loubet hankki enemmän puita ja laittoi hyvän valkean, Pache ja Lapoulle -kynivät linnun kiireimmän kautta. Chouteau juoksi lainaamassa -tykkimiehiltä pätkän purjelankaa, ripusti hanhen kahden pajunetin -väliin, jotka asetettiin valkean eteen ja Maurice sai tehtäväkseen -käännellä paistia, että siitä tulisi oikein kypsää. Ja alle pantiin -ruokakuppi, johon rasva pian alkoi tippua. Se oli jotain! Paistinhaju -houkutteli koko rykmentin liikkeelle ja he seisoivat ihaillen piirissä -hanhen ympärillä. Sinä päivänä ei käynyt valittaminen! Hanhipaistia ja -perunoita, juustoa ja leipää ja kahvia. Jean oli emäntänä ja miehet -söivät minkä jaksoivat. Ja tykkimiehillekin vietiin pala nuoran -vuorosta. - -Mutta upseerit saivat sinä iltana kilistää suolivyötään, -kenttäravintola oli ajanut samaa tietä kuin kuormasto. Kun tapahtui -ettei muonavaroja voitu jakaa, keksi väestö aina jonkun keinon, -auttoivat toisiaan ja jakoivat mitä heillä oli, vaan upseerien täytyi, -silloin kun kenttäravintola ei ollut kunnossa, nähdä nälkää. - -Sentähden hymyili Chouteau itsekseen, kun kuuli kapteeni Beaudoinin -meluavan huonosta järjestyksestä ja järsi levollisesti hanhenluuta -suupielet rasvassa. Hän iski silmää toisille kapteenin ohi astuessa ja -sanoi pilkallisesti: - --- Vilkaiskaapa tuota jäykkäsäärtä! Kyllä mahtaa paistinhaju kutkuttaa -nenää! Mitähän tuo antaisi hanhen hännästä? - -Kovin olikin kapteeni nälkäisen näkönen ja se nauratti miehiä, sillä he -eivät pitäneet kapteeni Beaudoinista. Liian nuori ja liian äkänen ja -kopea! Näytti siltä kuin hän olisi aikonut nuhdella miehiä tuosta -sopimattomasta iloisuudesta, vaan hän malttoi mielensä, pelkäsi -sotamiesten huomaavan, miten nälkä hänellä oli, ja astui ohitse -ylpeästi, selkä suorana. - -Luutnantti Rochas, joka ei ollut saanut enemmän ruokaa kuin -kapteenikaan, sattui myös tulemaan lähelle onnellisia paistinsyöjiä. -Hän rakasti väkeään, ensiksikin siksi, että hän niin hyvin käsitti -heidän vastenmielisyytensä kapteeni Beaudoinia, tuota itserakasta -lurjusta, upseerikoulusta lähtenyttä keikaria kohtaan, ja toiseksi -sentähden, että oli itsekin kulkenut reppu selässä. - -Jean iski silmää kumppaneilleen ja meni luutnantin jälessä teltan taa. - --- Suvaitsetteko, herra luutnantti! Jos te ette pane pahaksi niin me -kernaasti... - -Ja hän tarjosi luutnantille astian, jossa oli hyvä pala hanhipaistia, -kuusi perunata ja leipää. - -Kyllä maistui uni tänäkin yönä. Jeanin miehet nukkuivat heti kylelle -käännyttyään. Ja heidän täytyi kehua korpraaliaan, joka oli neuvonut -heitä teltan pystyttämisessä, sillä kahden aikaan yöllä nousi rajuilma, -tuuli ja satoi ankarasti. Monta telttaa kaatui ja miehet juoksentelivat -läpimärkinä etsimässä jotain suojapaikkaa, vaan heidän telttansa pysyi -pystyssä ja vesi juoksi pois pientä ojaa myöten, jonka Jean oli -kaivatuttanut sen ympärille. - -Päivän valjetessa heräsi Maurice ja koska heidän oli määrä lähteä vasta -kahdeksan aikana, päätti hän nousta mäelle, missä reservitykistö oli, -tervehtimään Honoré serkkuaan. Jalkakaan ei ollut enää niin kipeä, hän -saattoi jo varata siihen. Täällä oli hänellä taas ihmettelemisen -aihetta. Tykistö seisoi loistavassa järjestyksessä, kuusi patteriaa -suorassa linjassa, sitten ruuti- ja rehukärryt, ahjot, ja vähän -kauvempana hirnuivat hevoset nousevaan aurinkoon päin. Hän löysi -helposti Honorén teltan, sillä teltat olivat asetetut riveihin joka -kanuunan viereen, joten heti näki miten monta patteriaa siinä oli. - -Kun Maurice tuli, olivat tykkimiehet parhaallaan kahvia juomassa ja -kahden miehen, eturatsastaja Adolfin ja konstaapeli Ludvigin, välillä -oli syntynyt riitaa. He olivat jo kolme vuotta palvelleet yhdessä ja -tulleet jotenkin hyvin toimeen, ruoka-aikoina vain tahtoi sopu loppua. -Ludvig oli hyväpäisempi ja sivistyneempi kuin Adolf ja otti kuitenkin -totellakseen tätä, tapa kun oli semmonen, että se, joka ratsasti, -komensi sitä, joka astui jalan. Ludvig teki kaikki liikatyöt, pystytti -teltan, piti huolta ruuasta, mutta Adolf ei tehnyt muuta kuin hoiti -molemmat hevosensa ja oli isäntänä talossa. Onnettomuudeksi oli -laihalla mustaverisellä Ludvigilla kova ruokahalu ja suuttui -silmittömäksi, kun hänen pitkä, vaaleatukkainen ja suuriviiksinen -toverinsa aina ensimmäiseksi iski ruokiin kiinni. Kiivaasti väittelivät -nytkin; Ludvig oli valmistanut kahvin ja Adolf kaatoi sisäänsä, -niinkuin ei olisi aikonut jättää toverilleen tippaakaan. Toisten täytyi -mennä väliin ja eroittaa riitatoverit. - -Honoré meni aina heti herättyään tykkinsä luo ja kuivasi sen -huolellisesti kasteesta, niinkuin se olisi ollut jalorotuinen eläin, -joka saattoi vilustua. Hän seisoi nytkin ja katseli ihastunein silmin -sen aamuvalossa kiiltäviä kupeita kun näki Mauricen tulevan mäkeä ylös. - --- Kas, sinäkö! Minä tiesin, että sinun rykmenttisi on täällä lähellä -ja aijoin tulla sinne, sain eilen kirjeen Rémillystä... Tule, niin -mennään juomaan lasi valkoista viiniä! - -Saadakseen olla kahdenkesken serkkunsa kanssa, vei Honoré hänet samaan -pieneen taloon, josta sotamiehet olivat eilen ruokia ryöstäneet. -Isäntä, joka oli hyvin ahnas rahalle, oli avannut pienen viinikellarin -ja seisoi laudalla oven edessä laskien tynnyristä valkoista viiniä, -jota möi kahdellakymmenellä centimillä lasin, -- ja häntä auttoi uusi -renkinsä, pitkä valkoverinen elsassilainen. - -Honoré oli juuri kilistämässä Mauricen kanssa kun sattui katsahtamaan -renkiin. Hän tuijotti häneen hetken tyrmistyneenä, ja päästi sitten -kauhean kirouksen. - --- Goliath! - -Hän syöksi miehen luo aikoen kuristaa hänet, mutta isäntä, joka luuli -eilisten rosvojen häntä taas hätyyttävän, veti elsassilaisen muassaan -ovesta sisään ja pönkitti sen lujasti. Sotamiehet hyppäsivät -hämmästyneinä kysymään melun syytä ja Honoré paukutti kuin vimmattu -ovelle ja huusi: - --- Avaa, avaa sen paksupää piru! Se on vakooja, minä sanon, että se -mies on saksalainen vakooja. - -Nyt uskoi Mauricekin, että serkku oli edellisellä kerralla nähnyt -oikein. Hän tunsi rengin samaksi mieheksi, joka oli Mülhausenin luona -päästetty irti kun ei löytynyt sitovia todistuksia, ja tämä mies oli -Goliath, isä Fouchardin entinen renki. Kun isäntä viimeinkin rohkeni -avata oven, etsittiin talon joka sopukka, vaan turhaan. Mies oli -luultavasti karannut eräästä ikkunasta, joka oli selko selällään, ja -vaikka häntä etsittiin joka taholta, ei näkynyt jälkeäkään -elsassilaisesta, jonka kuullen kenraali Bourgain-Desfeuilles niin -suoraan oli tunnustanut tietämättömyytensä. - -Maurice vei puoleksi väkisin Honorén pois, sillä hän pelkäsi, että -serkku epätoivoissaan kertoo miehistölle surullisen historiansa. - --- Pirun piru ... minä olisin kuristanut sen roiston! Sisuni on -kiehunut eilisestä, kun sain sen kirjeen sieltä kotoa... - -He olivat kävelleet talon taakse pientarelle, ja istuivat kivelle. -Honoré otti esille kirjeensä ja antoi Mauricelle. - -Honoré Fouchardin ja Silvine Morangen rakkaudentarina oli tavallista -laatua. Silvine oli kaunis mustasilmäinen tyttö, joka oli aivan pienenä -kadottanut äitinsä, hairahtuneen naisen, joka työskenteli Rancoutrin -tehtaassa. Ja tohtori Dalichamp, joka oli hyväsydäminen mies ja aina -valmis auttamaan niitä onnettomia, joiden pariin hän virkatoimissaan -joutui, otti tytön huostaansa ja toimitti hänet palvelukseen ukko -Fouchardin taloon. Tosin oli ukko kauhean äreä ja toisinaan ilkeäkin, -mutta siellä pidettiin tyttöä silmällä ja hänellä oli kaikki mitä -tarvitsi, jos vain tahtoi tehdä työtä. Ja olihan ainakin suojattu -niiltä kiusauksilta, jotka ympäröivät tehdastyttöjä. Talon poika -rakastui tietysti lempeäsilmäiseen tyttöön ja tyttö häneen. Ja kun he -täyttivät, toinen kaksikymmentä ja toinen kuusitoista ja Honoré pääsi -vapaaksi arvannostossa, tahtoi hän naida tytön. Mutta ukko ei -suostunutkaan, hän vimmastui ja vannoi ja noitui, ettei se saa tapahtua -niin kauvan kun hänen päänsä on pystyssä, -- sekä piti tytön vieläkin -palveluksessaan siinä salaisessa toivossa, että poika viettelee hänet -ja jättää naimispuuhat sikseen. Kaksi vuotta odottivat nuoret rakastaen -toisiaan niinkuin ennenkin, mutta sitten ei poika enää jaksanut, hänen -ja isän välillä tapahtui kiivas väittely, -- ja poika lähti pois -kotoaan, tarjoutui vapaaehtoiseksi ja lähetettiin Afrikkaan. Ukko piti -yhä Silvinen luonaan, hän oli kaikinpuolin tyytyväinen häneen, ei vain -tahtonut miniäkseen mokomaa kerjäläistä. - -Ja silloin se kauhea tapahtui. Silvine oli luvannut odottaa Honoréta, -oli vannonut uskollisesti odottavansa, ja antautui kuitenkin melkein -heti Honorén lähdettyä Goliath Steinbergille, preussiläiselle, kuten -häntä nimitettiin. Tämä hymyilevä, suuritekoinen, vaaleatukkainen -ja punertavaihoinen mies oli palvellut ukko Fouchardia noin -neljännesvuoden ja ollut Honorén toveri ja uskottu ystävä. Oliko se -vanhan kavalan isännän juonia, oliko hän houkutellut preussiläisen -viettelemään ystävänsä kihlatun, oliko Silvine suostunut heikkoudesta -vai oliko hänet otettu puolittain väkivallalla kun hän oli surusta -menehtymäisillään ja ikävöi armastansa? Hän ei käsittänyt itsekään, -miten se oli tapahtunut, hän kulki kuin unessa, pahassa, ilkeässä -unessa, ja tyytyi välttämättömyyteen, avioliittoon Goliathin kanssa. -Tämä oli aina yhtä ystävällinen ja hymyilevä, vaan arveli, että on -parasta lykätä vihkiäiset siksi kun lapsi on syntynyt. Ja vähää ennen -lapsen syntymistä katosi mies eikä nähty enää Rémillyssä. Ihmiset -tiesivät hänen ruvenneen rengiksi erääsen taloon Beaumontin puolessa. -Siitä oli jo kolme vuotta ja nyt puhuttiin yleisesti, että pulska -naurusuu Goliath oli yksi niistä preussiläisistä nuuskijoista, jotka -olivat viime vuosina liikkuneet itäisissä maakunnissa. - -Kun Honoré sai tietää, mitä kotona oli tapahtunut, sairastui hän ja -makasi kolme kuukautta sairaalassa. Siellä luultiin, että hän ei -sietänyt Afrikan polttavaa aurinkoa ja ehdoteltiin että hän palaisi -kotimaahan, vaan hän kieltäytyi jyrkästi, hän ei tahtonut kotiin, hän -ei sietänyt ajatustakaan, että näkisi Silvinen toisen miehen lapsi -käsivarrella. - -Honorén kädet vapisivat serkun kirjettä lukiessa, sehän oli Silvineltä, -ensimmäinen, ainoa kirje Silvineltä itseltään. Mikä saattoi nyt, -vuosien kuluttua, tuon nöyrän, hiljaisen naisen purkamaan sydäntänsä? -Honoré ajatteli ja muisteli hänen suuria, mustia, lempeitä silmiään, -joissa joskus ilmaantui omituinen lujamielisyys, vaikka tyttöparka oli -elämän ikänsä orjuutta kokenut. Hän kirjoitti yksinkertaisesti, että -tiesi Honorén olevan sodassa ja hän ei voinut antaa hänen kuolla siinä -luulossa, että hänet oli unhotettu. Ei, hän rakasti häntä vieläkin, -niinkuin oli joka päivä rakastanut, hän ei ollut koskaan ajatellut -ketään muuta koko maailmassa ja tahtoi rakastaa kuolemaansa saakka. Ja -tätä hän vakuutti neljällä sivulla, -- samat sanat, samat käänteet -uudistuivat moneen kertaan, -- hän ei yrittänytkään puolustautumaan, ei -koettanut mitenkään selittää tapahtunutta hairahdustaan. Ja lasta hän -ei maininnut sanallakaan! kirje oli vain hyvästijättö, ääretöntä -rakkautta uhkuva hyvästi. - -Mauricen silmät vettyivät, ennen muinoin oli serkku usein kertonut -hänelle huoliaan. Hän katsahti ylös ja kohtasi Honorén kyyneleiset -silmät ja sulki hänet syliinsä. - --- Poika parka! - -Mutta tykkimies sai pian hillityksi liikutuksensa. Hän kätki -huolellisesti kirjeen ja sanoi tavallisella, reippaalla tavallaan. - --- Niin, kyllä saattaa jo vähemmästäkin turmeltua ihmisen elämä!... Se -roisto, se roisto, jos minä olisin saanut hänet käsiini ... vaan, -ehkäpä me vielä tavataan! - -Nyt kuului merkki-puhalluksia ja serkukset erosivat ja lähtivät -nopeasti astumaan, kukin omalle teltalleen. Sinä aamuna ei kumminkaan -päästy heti lähtemään, vaan sotajoukot seisoivat rivissä kello -yhdeksään asti. Johtajat epäröivät taas, eilinen reippaus ja -päättäväisyys oli tyyten poissa. Ja miehet kuulivat kummallisia huhuja: -kolme osastoa marssi pohjoista kohti, ensimmäinen Junivilleen, 5:s ja -12:es Retheliin. Mitä se merkitsi? Ehken oli se toimeenpantu -muonavarojen ottamista varten... Nyt ei siis enää marssittukaan -Verduniin? Mitä varten oli tuhlattu kokonainen päivä? Ja mikä pahinta, -nyt ei vihollinen enää voinut olla kaukana, sillä upseerit olivat -kehoittaneet miehiä rientämään, muuten voisivat jälkimmäiset joutua -vihollisen ratsuväen vakoilijapatrullin kynsiin. - -Silloin oli 25 päivä elokuuta ja Maurice tuli jälkeenpäin ajatelleeksi, -että sinä päivänähän Goliathkin katosi. Varmaan hän oli rientänyt -saksalaisten luo antamaan tietoja Châlonin joukon marssista, sillä -juuri seuraavana päivänä kruununprinssi jätti Revignyn ja liikunto -alkoi. - -Preussiläinen sotajoukko kiersi ranskalaiset erinomaisen nopeilla -rientomarsseillaan -- 6 peninkulmaa päivässä -- täydellisessä -järjestyksessä, Champagnen ja Ardennien läpi. Sillä aikaa kun -ranskalaiset epäröivinä ja horjuvina tallustelivat melkein paikallaan, -tunkivat preussiläiset heidät rajamaiden metsiä kohti. - -Vihdoinkin lähdettiin ja sinä päivänä pyörähti armeija vasemman siiven -ympäri; seitsemäs osasto kulki parin peninkulman matkan Contreuvestä -Vouziersiin, viides ja kahdestoista jäivät paikalleen Rethelin luo ja -ensimmäinen pysähtyi Attignyyn. - -Contreuvestä lähdettyä oli alaston tasanko jälleen edessä, Vouziersin -tienoilla kuljettiin harmaiden hedelmättömien mäkien yli, ei näkynyt -puuta, ei ihmisasuntoa, kaikkialla sama surumielinen yksitoikkoisuus. -Ja miehet olivat ikäänkuin väsähtäneitä, vaikka marssi oli niin lyhyt -tuntui se sanomattoman pitkältä. - -Kello kaksitoista levähdettiin Aisnen vasemmanpuolisella rannalla, -autiolla seudulla, jonka korkeammilta paikoilta näki laakson ja hyvän -matkan Monthoisin tietä, joka kulkee pitkin joen vartta ja jota myöten -vihollisen luultiin tulevan. - -Mutta suureksi ihmeekseen näkikin Maurice samaa Monthoisin tietä -myöten Margueritten divisioonan lähestyvän. Siinä olikin koko -reserviratsuväestö, jonka piti tukea 7:ttä osastoa! Sanottiin olevan -matkalla Chêne-Papuleux'hön. Mutta minkä ihmeen vuoksi paljastettiin -ainoa uhattu kohta? Miksi lähetettiin nämä 2,000 ratsumiestä -keskustaan, jossa ei niitä tarvittu? Miksi eivät saaneet kulkea -jalkaväen edellä vakoillen seutuja? Ja nyt he vielä sattuivat keskelle -7:nen osaston liikettä, sotkivat rivit, ja siinä syntyi kauhea -epäjärjestys, miehet, hevoset ja kanuunat sekasin. Kaksi pitkää tuntia -saivat afrikkalaiset jääkärit odottaa Vouziersin luona. - -Sattumalta tapasi Maurice Prosperin, joka oli juottamassa hevostaan -pienen lammikon rannalla; ja he juttelivat hetken aikaa. Jääkäri oli -ihan hämmennyksissä, hän ei tietänyt mitään eikä käsittänyt, mitä -Reimsistä lähdettyä oli tapahtunut; niin, olipa tosiaan nähnyt kaksi -ulaania ja ne pirut olivat tulleet ja hävinneet yhtä nopeasti, eikä -yksikään sielu voinut ymmärtää mihin ne joutuivat. Joka paikassa -kerrottiin ihmeitä noista ratsumiehistä, neljä ulaania oli nelistänyt -ladatut revolverit kädessä erään kylän läpi, puolentoista peninkulman -päässä heidän osastostaan. Siellä, täällä, kaikkialla niitä nähtiin, -ratsastivat kolonnain edessä kuin mehiläisparvi eli liikkuva verho, -jonka takana jalkaväki levollisesti astuskeli, niinkuin ei olisi ollut -sodasta tietoakaan. Ja Maurice kävi jälleen alakuloiseksi, hän katseli -surullisesti tielle, jossa husaarit ja jääkärit tunkivat yhdessä -mylläkässä, vähääkään hyötyä tuottamatta. - --- No, hyvästi siis, Prosper, sanoi hän puristaen jääkärin kättä. Ehken -teitä vielä tarvitaankin siellä ylhäällä. - -Prosper kohotti olkapäitään, hän oli kyllästynyt koko komentoon, ja -silitteli väsyneesti Zephirin kaulaa. - --- Vielä mitä! Hevoset täällä kyllä saavat olla liikkeessä, mutta -miehillä ei ole mitään tekemistä. Harmillista! - -Kun Maurice sinä iltana riisui sukan jalastaan katsoakseen kantapäätä, -jota taas oli kauheasti kirvellyt, lähti nahka irti ja veri purskahti -esille. Jean kuuli hänen voihkahtamisensa ja tuli levottoman näkösenä -katsomaan. - --- Mitä tämä on? Ei, antakaa nyt minun hoitaa tuota jalkaa, muuten voi -tapahtua, että jäätte meistä jonnekin makaamaan, ja se olisi surkeata! - -Hän istahti maahan ja pesi haavan kylmällä vedellä sekä sitoi -liinarievuilla, joita kaivoi laukustaan. Hän piteli hiljaa ja hellästi, -melkein äidillisesti kipeää jalkaa, paksut sormet osasivat olla -tarvittaessa näppärät ja sujuvat. - -Maurice tuli kummallisesti liikutetuksi, hänen silmänsä täyttyivät -kyynelistä, ja hän katsoi, sydämmestään kaihoten veljellistä rakkautta, -lempeästi talonpoikaan, jota oli ensin vihannut ja halveksinut. - --- Sinä olet kelpo mies, Jean... Kiitos nyt, vanhus! - -Ja onnellinen hymy vakavilla kasvoillaan sinutteli Jeankin toveriaan. - --- Ei mitään kiittämistä, pikku ystävä!... Minulla on täällä tupakkaa, -tahdotko sikarin? - - - - -V. - - -Herätessään seuraavana aamuna tunsi Maurice kipua olkapäässään ja -jäsenet olivat tuiki hellät. Hän ei ollut vielä tottunut makaamaan -paljaalla maalla ja kun ei saanut riisua sukkia ja kenkiä pois enää -senjälkeen kuu kersantti oli käynyt tarkastus-retkellään teltoissa, oli -jalkakin taas pahempi, puhumattakaan sääristä, jotka olivat aivan -jäykistyneet. Hän oli varomattomuudessaan ojentanut jalkansa ulos -teltan reunan alaitse kun ei enää jaksanut maata koukkusissaan. - -Jean sanoi heti: - --- Kuules, hyvä ystävä, jos lähdemme marssimaan tänään on parasta -näyttää tuota jalkaa tohtorille ja toimittaa, että pääset jonkun -kuorman päälle. - -Vaan kukapa siitä selvän sai, yksi tiesi sitä, toinen tätä. Kerran jo -luultiin, että oli aikomus lähteä, koko armeija teki liikkeen -Vouziersiin päin, ei jätetty kuin yksi prikaatti toisesta divisioonasta -vartioimaan Monthoisin tietä. Mutta yhtäkkiä pysähdyttiinkin joen -oikeanpuoliselle rannalle; kiväärit asetettiin tavanmukaisiin ryhmiin -niitylle, joka on molemmin puolin Grand-Prén tietä. Silloin saivat -husaarit lähtökäskyn ja heidän marssinsa antoi aihetta monenlaisiin -arveluihin. - --- Jos me jäämme tähän makaamaan, niin minä en menekään tohtorin luo, -sanoi Maurice, jota sairasvaunut kammottivat. - -Ja kohta saatiinkin tietää, että kenraali Douaylla oli aikomus täällä -odottaa varmoja tietoja vihollisen liikkeistä. Sillä hänen -levottomuutensa kasvoi tunti tunnilta sen jälkeen kun oli eilen nähnyt -Margueritten divisioonan kulkevan ohitse; hän tiesi olevansa suojatonna, -tiesi, ett'ei ainoakaan sielu vartioinut Argonnen solia ja että hänen -niskaansa voitiin hyökätä mikä silmänräpäys tahansa. Ja hän oli -lähettänyt neljännen husaarirykmentin tiedustelemaan, tuomaan vaikka -millä hinnalla tietoja vihollisen asemasta. - -Vouziersin pormestarin toimesta oli miehistölle voitu jakaa leipää, -lihaa ja hevosen ruokia ja kahden aikaan he saivat panna keittopadat -tulelle. Vaan silloin heitä jälleen säikähdytti uusi marssiin lähtö, -Bordasin prikaatti teki käänteen ja meni samaa tietä kuin neljäs -husaari-rykmentti. No, mitä se taas oli? Joko heidät jälleen ajetaan -pois ruokakipenen äärestä juuri kun padat ovat kiehumaisillaan? Mutta -upseerit selittivät, että Bordasin prikaatilla oli käsky miehittää -Buzancy, joka oli neljänneksen verran ylempänä. Toiset koettivat -uskotella, että husaarit olivat tavanneet lukuisan vihollisen -sotajoukon ja että prikaatti oli lähetetty heille avuksi. - -Maurice sai nyt levätä pari tuntia. Hän heittäytyi mäen rinteelle -nojosiinsa ja katseli puoleksi horroksissa vihannoivaa Aisnelaaksoa, -reheviä niittyjä ja puuryhmiä, joiden välissä joki hiljalleen virtasi. -Etempänä, sillan luona, nousi haiku korkeista tehtaantorvista ja -laakson suun sulki pieni kylä, joka oli pengermäisesti rakennettu mäen -rinteelle; kattojen yli kohotti kirkko kupulakensa ja neljä torniaan. -Ja kun hän väsyneenä katseli tuota kaunista pientä kylää vihannoivassa -ympäristössä, heräsi hänessä monta suloista muistoa; hän oli olevinaan -lapsi vielä ja teki uudelleen pienet retkensä Vouzieriin, kuten muinoin -asuessaan syntymäkylässään Chêne-Papuleux'ssä. Tuntiin hän ei muistanut -huoliaan, vaan lepäsi unelmiin vaipuneena. - -Keitto oli jo aikoja keitetty ja syöty ja sotajoukko odotti yhä. Vasta -kahden tienoissa syntyi liikettä, joka vähitellen levisi koko leiriin. -Jaettiin käskyjä, kaikki joukot asetettiin ylängöille Chestresin ja -Falaisin kylien välille. Insinöörit alottivat juoksuhautoja ja -rintavarustuksia, reservitykistö sijoittui korkealle mäelle. Ja huhu -tiesi kertoa kenraali Bordasin lähettäneen sanantuojan ilmoittamaan, -että hän oli kohdannut Grand-Prén luona suuren preussiläisen armeijan -ja täytynyt vetäytyä takasin Buzancyyn, ja peljättävissä oli että hänen -palausretkensä Vouziersiin tulee katkaistuksi. Ylipäällikkö antoikin -käskyn seitsemännelle osastolle asettautua taisteluasentoon, hän luuli -päällekarkauksen olevan hyvinkin lähellä ja tahtoi olla valmiina -torjumaan ensimmäisen hyökkäyksen, kunnes ehtisi saada apua ja -ajutantti lähetettiin viemään tietoa marsalkalle ja pyytämään -lisäväkeä. Kuormasto ja muonavaunut, jotka olivat saapuneet yöllä, -laitettiin arviolta Chagnyyn päin, kenraali pelkäsi pitkän jonon -estävän sotajoukon liikkeitä kahakan syntyessä. - --- Taitaa tulla taistelusta tosi tällä kertaa, herra luutnantti? -uskalsi Maurice kysyä Rochasilta. - ---- Se on varma, vastasi luutnantti, ja saatte nähdä, että tässä -syntyykin aika kahakka! - -Väki riemuitsi; sitä mukaa kun he asettuivat Chestresin ja Falaisin -välille kasvoi innostus joukossa; jo saavat vihdoinkin nähdä -preussiläisiä, joista oli niin paljon kerrottu lehdissä, saavat nähdä, -miten kurjia ja nälistyneitä ja resuisia ne ovat. Kaikki odottivat -kärsimättömästi sitä hetkeä, sillä helppohan semmosia raukkoja on -hengiltä nitistää. Huokean voiton toivo rohkaisi sotamiehiä. - --- No, jo onkin aika, että tässä tosi tulee, tuumaili Jean. Kyllä on jo -tarpeeksi leikitty piilosilla sen jälkeen kun sivuutimme heidät -rajalla, sen jälkeen kun olivat voittonsa voittaneet... Mutta, tietääkö -kukaan, ovatko nämä niitä, jotka löivät Mac-Mahonin? - -Maurice ei tietänyt sanoa, mutta sanomalehdistä päättäen tuntui hänestä -mahdottomalta, että kolmas sotajoukko, jota kruununprinssi johti ja -joka kaksi päivää sitten oli ollut Vitry-le-Françaisin luona, nyt jo -olisi ehtinyt tänne Vouziersiin. Oli tosin puhuttu neljännestä -sotajoukosta, jota Sachsin prinssi johti ja jonka tulisi toimia Maasin -luona, mutta mahtoikohan tämä olla se? Nopeasti olisivat siirtyneet -Grand-Préhen! Vaan nyt kuuli Maurice jotain niin hämmästyttävää, että -hän tuli aivan pyörälle päästä: kenraali Bourgain-Desfeuilles -kysyi eräältä Falaisen talonpojalta, juokseeko Maas Buzancyn ohi -ja onko siellä kestäviä siltoja. Tietämättömyyden levollisuudella -selitti kenraali, että odotettiin 100,000 miehen hyökkäystä -Grand-Préstä päin ja että toinen 60,000 miehinen armeija oli -tulossa Saint-Menehouldista. - --- Entä jalka? kysyi Jean. - --- Ei sitä nyt kivistä! vastasi Maurice naurahtaen. Kun saadaan -tapella, unohtuvat sellaiset. - -Ja totta olikin. Hän oli niin kiihoittunut, että tuskin tunsi maassa -liikkuvansa. Eikä ihme, -- kun ei ollut vielä koko sotaretken aikana -käyttänyt ainoatakaan patroonaa! Hän oli ollut rajalla, oli viettänyt -sen kauhean yön Mülhausenin luona, vaan näkemättä yhtä preussiläistä, -laukasematta yhtä laukausta; sitten he olivat peräytyneet aina -Belfortiin, aina Reimsiin saakka ja nyt marssineet viisi päivää -vihollista vastaan -- mutta ruudinhajua ei oltu vieläkään saatu -haistaa. Kuusi viikkoa takaperin hän oli innostuksesta hehkuvana -lähtenyt sotaan, oli uneksinut heti paikalla pääsevänsä taistelemaan ja -voittamaan, mutta miten oli käynyt! jalkaparat kuluivat nahattomiksi -juoksennellessa syrjässä, kaukana vihollisesta ja taistelukentästä. -Sentähdenpä hän olikin kärsimättömin kaikista kärsimättömistä, jotka -seisoivat tähystellen pitkin Grand-Prén loppumattomiin jatkuvaa suoraa -tietä. Alhaalla levisi laakso, Aisne välkkyi kuin hopeanauha molemmin -puolin viheriä raita-, salava- ja poppelipuita, -- mutta hänen -katseensa kääntyi ehdottomasti tielle. - -Neljän aikaan syntyi hälinää. Neljäs husaarirykmentti palasi tehtyään -pitkän mutkan. Suusta suuhun kulki huhu kahakasta ulaanien kanssa, -kaikki vahvisti miehissä uskoa, että ratkaiseva hetki lähestyi. Kaksi -tuntia myöhemmin tuli nuori sanansaattaja kertoen vapisten ja täristen, -että kenraali Bordas ei uskaltanut lähteä Grand-Préstä, sillä hän oli -vakuutettu Vouziersin tien olevan tukossa, joka ei tietysti ollut -asianlaita, koska lähetti oli ehjin nahoin päässyt perille. Mutta se -saattoi pian tapahtua, ja kenraali Douay ratsasti divisioonansa -etunenässä toiselle prikaatilleen avuksi; ja kauvan aikaa saattoi silmä -seurata eteneviä joukkoja ennenkun ne hävisivät illan hämärään. - -Översti Vineuil teki kiertoretken nähdäkseen, olivatko joukot -tarpeellisessa kunnossa yöksi. Hän kummeksi, että kapteeni Beaudoin ei -ollut paikallaan, ja kun tämä juuri samalla hetkellä tuli ja selitti, -että hän oli ollut aamiaisella paronitar Ladicourin luona, antoi -översti hänelle kunnon ripityksen. - --- Pojat, sanoi översti käyskennellessään miesten joukossa, tänä yönä -tapahtuu luultavasti päällehyökkäys, eli aivan varmaan huomenna päivän -koitteessa... Olkaa varuillanne ja muistakaa, että 106:s rykmentti ei -ole koskaan vielä kääntänyt viholliselle selkäänsä. - -Miehet hurrasivat, kaikki toivoivat yksimielisesti, että saisivat -vihdoinkin "iskeä kiinni", kaikki olivat kyllästyneet sinne tänne -juoksemiseen ja epävarmuuteen. Nyt saivat miehet tyytyä kahviin ja -korppuihin, sillä aamupäivällä oli ollut keittoruokaa. Makuulle ei -saanut kukaan ruveta. Tuhannen kyynärän päähän asetettiin etuvartioita -ja vahtisoturijono ulottui Aisnen rantaan asti. Upseerit valvoivat -leiritulilla. Ja erään matalan muurin ohi kiiti silloin tällöin häilyvä -varjo ja välähti leiritulen epävarmassa valossa sapelin kahva eli -kullattu pukunauha: esikuntaupseerit ja ylipäällikkö riensivät tielle -tuijottamaan pimeään yöhön ja kuuntelemaan, sillä he olivat kovasti -huolissaan kolmannen divisioonan kohtalosta. - -Yhden aikana asetettiin Maurice vartiosoturiksi etäiselle ja -vaaralliselle paikalle, erään hedelmäpuutarhan laitaan joen ja tien -välillä. Yö oli sysimusta. Ja jäätyään yksin nukkuvan maiseman -hiljaisuuteen alkoi pelko häntä ahdistaa, outo pelko, jommoista ei -ollut vielä koskaan tuntenut, joka tunki luihin ja ytimiin ja tärisytti -koko ruumista kuin viha ja häpeä. Hän kääntyi katsomaan vahtitulia, -mutta ne olivat puiden suojassa, hänen takanaan levisi pimeän yön -synkkyys, -- vasta hyvin kaukana, Vouziersissä, pilkotti pieni valkea, -asukkaat olivat kuulleet läheisestä taistelusta eivätkä uskaltaneet -mennä levolle. Maurice oli menettää järkensä kun huomasi, ettei hän -nostettuaan pyssynsä olalle, voinut eroittaa jyväsintä, niin oli pimeä! -Ja nyt alkoi kauhea odotusaika: hän jännitti aistinsa kuullakseen -pienimmänkin risahduksen niin että korvat lopulta valehtelivat. Kun -lehti rasahti, kastepisara tipahti puusta, eli joku pikku eläin juoksi -nurmikossa, kaikui se hänen korvissaan kuin ukkosen jyrinä. Mitä, eikö -nyt kuulunut kaukaa oikealta kavioiden kopinaa ja tykistön jyrisevä -ääni? Ja vasemmalla kuiskailtiin pimeässä, mitä se oli? -- varovaista -supinaa, etuvartija, joka tulee hiipien yön varjossa ja hyökkää hänen -niskaansa? Kolmasti hän nosti pyssyn olalle ja aikoi lauvaista, mutta -hän pelkäsi erehtyvänsä, joutuvansa naurun alaiseksi, se pidätti hänen -kättään, vaan lisäsi samalla kurjuuttaan. Hän oli laskeutunut -polvilleen ja nojasi olkapäällään puuhun, hän luuli seisoneensa -vartioimassa tuntikausia ja alkoi jo uskoa, että hänet oli unhotettu ja -jätetty yksinään... Vaan yhtäkkiä hävisi kaikki pelko, hän eroitti -tieltä, jonka tiesi olevan kolmensadan kyynärän päässä, tahdinmukaisia -askeleita ja hän oli varma, että siellä lähestyivät odotetut joukot, -kenraali Douay ja Bordasin prikaatti. Ja samassa tulikin vapautus, -vahtivuoro, määrätty tunti oli kulunut loppuun. - -Aivan oikein! Kolmas divisioona palasi leiriin rauhoittaen -huolestuneita päälliköitä. Mutta varailla oli kumminkin oltava, sillä -kaikki tiedot varmensivat uskoa, että yhteentörmäys on tapahtuva -piakkoin. Heillä oli muassaan muutamia vankeja, synkkiä ulaaneja, jotka -istuivat mykkinä ja jäykkinä punasiin nuttuihinsa kääriytyneinä, -eivätkä puhuneet halaistua sanaa. - -Ja päivä tuli, sateinen harmaa aamu koitti odottavan leirin yli. Miehet -seisoivat yhä täysissä tamineissa, vaan he näyttivät väsyneiltä, -ijankaikkinen odotus alkoi veltostuttaa mieliä. Neljätoista tuntia oli -valvottu yhtä mittaa. -- Kello seitsemän tuli luutnantti Rochas -ilmoittamaan, että Mac-Mahon saapuu kohta joukkoineen. Kenraali Douay -oli saanut vastaukseksi eiliseen ilmoitukseensa tapahtuvasta -yhteentörmäyksestä kirjeen Mac-Mahonilta, jossa häntä kehoitetaan -pitämään puoliaan, kunnes ennätetään lähettää apua: eteenpäin liike oli -pysäytetty, ensimmäinen osasto marssi Terroniin, viides Buzancyyn, vaan -kahdestoista jää toiseen linjaan Chêne-Papuleux'ssä. Ja vielä kerran -alkoi odotus, nyt ei enää puhuttu yhteentörmäyksestä vihollisen kanssa, -nyt valmisteltiin suurta ratkaisevaa taistelua; koko sotajoukko -vetäytyi Maasin luota etelään päin, Aisnelaakson puoleen; ja tänäänkin -saivat miehet tyytyä kahviin ja korppuihin, ei uskallettu antaa ruveta -keittämään, sillä varmasti ennen päivällistä saadaan "iskeä kiinni", -- -niin sanoivat kaikki, vaikka ei kukaan tietänyt miksi. Mac-Mahonin luo -lähetettiin ajutantti kiirehtimään lähtöä, sillä uusia varmoja tietoja -tuli yhä, että molemmat saksalaiset armeijat lähestyivät, ja kolme -tuntia myöhemmin ratsasti toinen upseeri täyttä karkua Chêneen, -pääkortteriin, noutamaan käskyjä. Levottomuuteen antoi aihetta erään -seudun pitäjänvoudin ilmoitus kenraali Douaylle, että Grand-Préssä oli -nähty satoja tuhansia miehiä ja että toinen yhtä suuri lauma lähestyi -Buzancya. - -Kello lähestyi kahtatoista, eikä vieläkään näkynyt preussiläisiä. Yksi, -kaksi, ei mitään. Väsymys ja epäilykset saivat taas jalansijaa. -Miehistö pilkkasi kenraaleja. Ehken olivat sattuneet näkemään oman -varjonsa, parasta on, että vastaisuudessa käyttävät kiikaria. Kyllä -ovat kauniita poikia, nostavat saakulinmoisen melun tyhjän tähden ja -tekevät niitä valmistuksiaan! Joku pilkkakirves huusi: - --- Tämä on siis samanlaista kuin Mülhausenin luona! - -Mauricea värisytti kuullessaan nuo sanat. Hän muisti hurjan paon, -mielettömän kauhun, joka ajoi seitsemättä osastoa eteenpäin kuin lehteä -tuulessa, vaikka ei kukaan ollut nähnyt viiden peninkulman alalla -saksalaisen jälkeäkään. Koska vihollinen ei ollut vielä hätyyttänyt, -kaksikymmentä neljä tuntia Grand-Prén kahakan jälkeen, lienee neljäs -husaarirykmentti kohdannut jonkun vakoilijapatrullin. Sotajoukko oli -ehkä vielä kaukana, parin päivän marssin päässä, arveltiin. Miehet -kauhistuivat ajatellessaan kallista aikaa, joka taas oli hukkaan -kulutettu. Kolmen päivän osaksi ei oltu kuljettu kuin yksi peninkulma, -Contreuvestä Vouziersiin. 25 päivänä olivat toiset osastot marssineet -pohjoseen päin muonavaroja ottamaan; nyt, 26:na, he palasivat ollakseen -vihollista vastassa, vaan sitä ei kuulunutkaan. Argonnen solien luona -oli Bordas luulotellut olevansa suuressakin vaarassa, koko divisioona -oli rientänyt avuksi, ja sitten oli ilman aikojaan peloteltu -seitsemättä osastoa ja koko sotajoukkoa. Ja Maurice ajatteli, miten -kallis joka ainoa hetki oli kun muka oli aikomus panna toimeen -sellainen tuuma, että yhtyä Bazaineen, tuuma, jonka toteuttamiseen -tarvittiin nerokas päällikkö ja erinomaiset joukot, jotka kiitivät -rientomarssissa suoraan eteenpäin kaikista esteistä huolimatta. - --- Ei, tämä vie suoraan helvettiin! huudahti hän epätoivossaan -Jeanille, kun asia hänelle äkkiä selvisi. Ja hän jatkoi matalalla -äänellä, sillä korpraali ei näyttänyt käsittävän, mitä hän tarkoitti: - --- Eivät ne ole niinkään häijyjä, mutta tuhmia ne ovat. Ja heitä ei -onnesta milloinkaan. Eivät tiedä mitään, eivät näe nenäänsä etemmäksi. -Eikä heillä ole mitään määrättyä suunnitelmaa eikä kykyä mihinkään, -samanlaisia kaikki päälliköt... Ja sitten ei heillä ole onnea -milloinkaan, kaikki on vastassa ja kaikki menee päin helvettiin! - -Sama toivottomuus, jota Maurice, sivistynyt mies, tunsi ja ymmärsi, -levisi miehistöön kuin raskas paino. Vaan heidän oli seistävä yhä, -liikahtamatta, seista ja odottaa. Epäilys, synkkä aavistus asiain -todellisesta tilasta, alkoi herätä paksuimmissakin päissä ja pitkissä -riveissä ei löytynyt kohta yhtä miestä, joka ei olisi ollut huolissaan -huonojen päälliköiden tähden ja surrut, mihin sellainen hitaus ja -toimettomuus heidät lopulta saattaa. Mitä he, taivaan nimessä, -odottivat, koska ei kuulunut ainoatakaan preussiläistä? He tahtoivat -joko tapella, ja heti, eli saada maata yönsä rauhassa ja syödä joskus! -Kyllä tätä jo osattiin! Viimesen ajutantin lähdettyä yltyi levottomuus -joka hetki, miehet keräytyivät ryhmiin, puhuivat kiivaasti ja -viittilöivät käsillään. Kiihtymys tarttui upseereihin, he eivät -osanneet vastata paljon mitään sotamiehille, jotka rohkenivat tuoda -esille kysymyksiään. Ja kun viiden ajoissa saatiin tietää, että oli -aikomus peräytyä, herätti se leirissä suurinta iloa, joka rinnasta -pääsi helpotuksen huokaus. - -No, vihdoinkin siis järki pääsi voitolle! Keisari ja Mac-Mahon, jotka -olivat aina vastustaneet tätä marssia Montmédyyn ja olivat peloissaan -kun heidät jälleen oli kaarrettu ja joutuneet Sachsin ja Preussin -kruununprinssien sotajoukkojen eteen, luopuivat mahdottomasta tuumasta -yhtyä Bazaineen ja vetäytyivät takasin Pohjois-Ranskan linnoitusten -kautta Pariisin ympärille. Seitsemäs osasto tulisi marssimaan Chênen -kautta Chagnyyn, viides Poixiin, ensimmäinen ja kahdestoista -Vendresseen. Mutta koska heidän nyt kuitenkin lopulta täytyi peräytyä, -niin minkä ihmeen tähden heidät oli kuljetettu aina Aisnelaaksoon -saakka, miksi oli tuhlattu niin monta päivää, kärsitty niin monta -vaivaa, kun luonnollisinta ja johdonmukaisinta olisi ollut miehittää -Reimsistä Marnelaakson suuret linnoitukset. Ei siis löytynyt -kelvollista johtoa eikä sotataitoa eli edes tavallista tervettä järkeä! -Vaan nyt ei kukaan muistanut turhia kysellä, kaikki riemuitsivat -viimesestä järkevästä päätöksestä, että vihdoinkin ryhdyttiin ainoaan -keinoon, joka saattoi pelastaa sotajoukon siitä ampiaispesästä, mihin -se oli joutunut. Kenraaleista alimpaan sotamieheen olivat kaikki -vakuutetut, että Pariisin muurien alla puhaltaa sotajoukkoon entinen -voitonhenki, että ne vielä kerran osottautuvat voittamattomiksi, ja -että siellä annetaan preussiläisiä selkään. Mutta huomenaamuna olikin -lähdettävä jo päivänkoitteessa, muuten se voisi olla liian myöhäistä -- -ja sentähden syntyi leirissä heti kihinää, merkkipuhallukset -kajahtelivat, käskyjä annettiin joka taholla, tavaravaunut ja kuormasto -lähetettiin heti tielle, ett'eivät olisi estämässä jälkijoukon -liikkeitä. - -Maurice oli innoissaan. Vaan juuri kun hän aikoi selittää Jeanille -peräytymisen tärkeyttä, pääsi häneltä tuskanhuuto. Jalkaan koski -kauheasti, se oli raskas kuin kivi, sitä tuskin kärsi paikaltaan -hievauttaa. - --- No, mikäs nyt? Jalkako se taas? kysyi korpraali pahoillaan. - -Ja hän keksi jälleen keinon. - --- Kuule, sanoithan sinä, että sinulla on tuttavia Chênessä? Pyydä nyt -lupaa välskäriltä ja aja heidän luokseen, niin saat maata tarpeeksesi -kunnon vuoteella ja lepuuttaa jalkaasi. Ja jos huomenna olet terve, -niin lähdet mukaan kun siitä kautta kuljetaan... Vai mitä? - -Falaisessa tapasi Maurice erään isänsä tuttavan, joka aikoi juuri -lähteä viemään tytärtään Chêneen ja joka mielellään lupasi ottaa -Mauricen rattailleen. - -Mutta tohtori Bouroche sattui olemaan erittäin huonolla päällä ja -hihkasi kuin jalopeura jalkaa katsottuaan: - --- Ajakaa vaikka hiiteen tuollaiset hienonahat ja hellähousut! Meillä -on niitä täällä leirissä ihan tarpeeksi. Vaikka olisitte jo aikoja -päiviä lähtenyt...! - -Kun Jean oli auttanut Mauricen rattaille, kääntyi tämä ja puristi hänet -syliinsä niinkuin olisivat eronneet ikipäiviksi. Ja kukapa voi tietää, -mitä palausretkellä saattoi tapahtua! Maurice melkein hämmästyi -huomatessaan, kuinka syvästi hän jo oli kiintynyt korpraaliin. Hän -katsoi jälelleen ja katsoi vielä toisen kerran viitaten viimeisen -hyvästin, eikä huomannutkaan kun jo olivat leirin ulkopuolella. Siellä -laiteltiin parhaallaan suuria nuotioita, että saksalaiset luulisivat -heidän olevan alallaan, ja he saavat lähteä hiljaa huomaamatta päivän -koittaessa marssimaan. - -Koko matkan voivotteli maalainen sodan kauheutta. Hän ei ollut -uskaltanut jäädä Falaiseen ja nyt katui, että oli lähtenyt talostaan, -sillä jos vihollinen pistää sen tuleen, joutuu hän kerrassa -kerjäläiseksi. Tyttö itki koko ajan. Ja Maurice antoi ukon puhua, hän -ei jaksanut vastata niin eikä näin ja vähän matkaa ajettua nukahti -poika kuin tuutuun. Hevonen oli sukkela jaloiltaan ja puolessatoista -tunnissa kuljettiin kahden peninkulman taival Vouziersista Chêneen. - -Ilta alkoi juuri pimitä kun Maurice hämmästyneenä ja kylmästä väristen -laskeutui alas kärryistä ja huomasi olevansa pienellä torilla sillan -vieressä, vähäsen keltasen talon edustalla, saman talon, jossa hän oli -viettänyt ensimmäiset kaksikymmentä ikävuottansa. Ja hän astui vanhan -tavan mukaan ovelle, vaikka tiesi, että talo oli jo puolitoista vuotta -takaperin myyty eläinlääkärille. Eräs mies tuli kysymään, ketä hän -etsii, vaan hän vastasi osaavansa joka paikkaan kylässä ja kiitteli -tuhannesti miestä hänen avuliaisuudestaan. - -Vaan kun hän taas seisoi keskellä pientä kolmikulmaista toria, petti -hänen muistinsa yhtäkkiä ja hän ei tietänyt, minne oikeastaan tahtoi. -Minne ihmeelle se oli? Samassa juolahti hänen mieleensä prokuraattori, -niin, sinnehän hänen pitikin, Desrochesien luo, jotka olivat olleet -heidän likimmäiset naapurinsa. Vanha rouva, prokuraattorin äiti, oli -ollut hänen äitinsä paras ystävä ja hemmotellut häntä aika lailla kun -hän oli pieni poikanulikka. Mutta nyt oli kaikki niin ihmeesti -muuttunutta, rauhallinen pieni kylä oli käännetty nurin narin, sotainen -mieslauma asusti sen ahtaissa sopukoissa; kadut vilisivät upseeria, -sanantuojia, joutilaita ja vetelehtijöitä jos jonkin lajisia. Tuolla -oli kanava, joka jakoi kahtia pikku kylän, ja kapea kivisilta; sen -toisella puolella sammaltunut tapuli ja Berondkatu vasemmalla, Sedanin -tie oikealla. Mutta tällä puolen tuntui kaikki ventovieraalta, -Vouzierskatu oli niin kummallinen kun sen näki liikkuvia täynnä, hänen -täytyi kääntyä katsomaan, oliko Desrochesin talo vielä paikoillaan ja -raatihuone siinä missä ennen. Ja tuoko oli pieni rauhallinen ravintola, -jonka pihamaalla hän lapsena oli niin usein lyönyt sirua? Se oli täynnä -väkeä ja hänestä näytti kuin kadulta olisi koetettu ajaa pois -uteliaita. Ja kaivon takana hän huomasi ihmeekseen monia kymmeniä -vaunuja ja kärryjä ja nelipyöräisiä ajopeliä, jotka näyttivät -kummallisen tuttavilta. - -Maurice seisoi miettiväisenä ympärilleen katsellen, kun eräs -vanhemmanpuoleinen nainen, joka oli häntä hetken aikaa tarkastanut, -huudahti: - --- Mitä, voiko se olla mahdollista? Nuori Levasseur! - -Nyt Mauricekin tunsi hänet, se oli rouva Combette, apteekkarin vaimo, -ja kun hän selitti aikovansa mennä Desrochesen luo yösijaa pyytämään, -tarttui rouva hänen käsivarteensa ja sanoi hätäisesti: - --- Ei ei, elkää millään muotoa! Meillä on tilaa... Kuulkaahan, mitä -minä kerron! - -Ja suljettuaan huolellisesti apteekin oven, jatkoi rouva: - --- Ajatelkaas, hyvä ystävä, keisari asuu prokuraattorilla... Koko talo -on täynnä väkeä ja minä luulen, että he eivät ole laisinkaan mielissään -siitä kunniasta. Ajatelkaa, kun vanhan rouvarukankin on täytynyt antaa -huoneensa niille ja muuttaa vinnille. Eikä ole hauska kivuta sellaisia -jyrkkiä portaita, kun on yli kuudenkymmenen!... Katsokaas tuonne, -näettekö, nuo ovat kaikki keisarin, nuo kirstut, vai miksi niitä -sanotaan. - -Tosiaankin, siinä olivat juuri samat vaunut ja ajopelit, joita hän oli -Reimsissä ihaillut. - --- Voi rakkahin lapsi, te ette saata aavistaa, mitä kaikkia siellä on. -Hopeavatia ja viinipulloja ja suuria vasuja herkkuja täynnä, ja -pellavaisia pöytäliinoja ja kaikkia kuin ihminen ajatella voi. Kaksi -tuntia purettiin kuormia, ja minä en ymmärrä, mihin ne kaikki mahtuvat, -sillä talo ei ole suuri... Katsokaapa, mimmonen haiku nytkin piipusta -nousee... Siellä paistetaan! - -Maurice katseli pientä valkoista kaksikerroksista taloa torin ja -Vouziersinkadun kulmassa. Se oli hiljaisen ja rauhallisen näkönen ja -hän muisti, niinkuin olisi eilen viimeksi nähnyt, käytävän ja neljä -huonetta kummassakin kerroksessa. Yläkerran kulmahuone oli valaistu ja -apteekkarin rouva tiesi, että se juuri oli keisarin suoja. Vaan, kuten -rouva oli sanonut, keittiö se oli, joka suurimman huomion herätti. Sen -vertaista ei oltu tässä kaupungissa ennen nähty; Vouziersinkatu oli -täynnä utelijaita, jotka koettivat nähdä vilaukseltakaan keisarin -suuhun meneviä paistia ja liemiä. Ilman-vaihdon vuoksi oli kokki -avannut molemmat ikkunat. Kolme henkeä hääri lumivalkosissa takeissaan -suurten paistinvartaiden ympärillä ja hämmentelivät kullankiiltäviä -kastrullia. Ja vanhat ihmiset vakuuttivat, että he eivät olleet -elämänpäivänä, ei suurissa häissäkään "Hopealeijonassa", nähneet niin -paljon ruokaa yhdellä haavaa. - -Nyt tuli apteekkari kotiin. Hän oli pieni, kuiva, liikkuva mies ja -kauhean kiukuissaan. Kaupungin valtuusmiehenä oli hänellä oikeus saada -tietää yhtä ja toista sotasalaisuuksista. Puoli neljän aikaan oli -Mac-Mahon sähköittänyt Bazainelle, että hän oli kruununprinssin -tulon tähden Châloniin pakoitettu vetäytymään linnoituksiin -Pohjois-Ranskassa. Sotaministerille lähetettiin toinen sähkösanoma, -jossa ilmoitettiin peräytymisestä ja missä suuressa vaarassa sotajoukko -oli ollut. Sama jos eivät olisi lähettäneetkään Bazainen sähkösanomaa, -sillä yhteys Metzin kanssa oli jo luultavasti monta päivää takaperin -katkaistu! Mutta toinen sanoma oli vaarallisempikin! Ja apteekkari -lisäsi hiljemmällä äänellä, että hän oli kuullut erään esikuntaupseerin -sanovan: "Jos tämä tulee tiedoksi Pariisissa, on parasta että taas -pistämme pillit pussiin!" Kaikki tiesivät, miten kiihkeästi keisarinna -vaati eteenpäin marssimista. Sitäpaitsi kasvoi kiihtymys joka hetki, -vihollisen armeijan marssista saapui ihmeellisiä tietoja. Preussin -kruununprinssi Châlonissa! Oliko se mahdollista? Mitä joukkoja -seitsemäs osasto sitten oli kohdannut Argonnen solissa? - --- Esikunta ei tiedä niin mitään, selitti Combette ja levitti -epätoivoisella liikkeellä kätensä. -- Kamalaa sekasotkua!... Noo, jos -armeija vetäytyy takaisin heti, voi kaikki vielä olla pelastettu! - -Sitten hän muisti jalan. - --- No, tulkaa nyt tänne, niin sidon tuon, ja sitten syömme päivällistä, -ja te menette ylös proviisorin kamariin nukkumaan. Hän on tipahtanut -tiehensä. - -Vaan Mauricella ei ollut rauhaa ennenkun sai nähdä ja kuulla, hän -halusi ennen kaikkia käydä tervehtimässä vanhaa ystäväänsä, rouva -Desrochesea. Ja hän hämmästyi suuresti kun pääsi sisälle ilman mitään, -ovella ei ollut vahtisotamiestä, se ei ollut edes lukittukaan. - -Siellä oli kiirettä, upseeria, lakeijoja juoksenteli edestakasin; -näytti siltä kuin keittopuuhat olisivat panneet koko talon liikkeelle. -Mutta portaissa ei ollut mitään valaistusta, Maurice hapuili pimeässä -vanhalta muistilta. Toisessa kerrassa hän pysähtyi henkeään pidättäen -keisarin oven kohdalla, mutta sieltä ei kuulunut mitään, siellä -vallitsi haudan hiljaisuus. Ullakkokamariin osattuaan oli Maurice -säikähdyttää hengiltä vanhan rouvan, joka siellä yksinäisyydessä istui. -Kun hän viimeinkin tunsi entisen suosikkinsa, huudahti hän: - --- Voi rakas lapsi, millä surun hetkellä meidän pitää tavata -toisemme!... Minä olisin ilomielellä antanut keisarille taloni, mutta -sinä et voi käsittää, miten hävyttömiä hänen palvelijansa ovat! He -kääntävät nurin joka paikan, ja voi sitä elämää keittiössä! Kyllä he -vielä sytyttävät tuleen koko talon... Ja keisari, mies parka, hän on -kuin haudasta kaivettu, -- ja niin murheellinen aina! Miesparka! - -Mauricen poislähtiessä saattoi vanha rouva hänet ulos ja suhahti -kumartuen porraskaiteen yli: - --- Katso, tästä voit nähdä hänet... Niin, jumala paratkoon, mikähän -meidän kaikkien eteen tulee!... Hyvästi, rakas lapsi! - -Maurice jäi seisomaan kuin kivettyneenä pimeille portaille; pienestä -lasiruudusta keisarin ovessa hän näki näyn, joka painui ikipäiviksi -mieleen. - -Koruttomassa, kolkon näköisessä suojassa istui keisari pienen -ruokapöydän ääressä, kynttelit kahdenpuolen lautasta. Huoneen perällä -seisoi kaksi ajutanttia liikkumattomina ja äänettöminä ja pöydän -vieressä odottava pöydänkattaja. Ja lasi oli tyhjä, leipään ei oltu -koskettu, keskellä lautasta kylmeni kananpaisti. Keisari istui -hievahtamatta, silmät pöytäliinaan luotuina, katse epävarma, kostea, -niinkuin se jo oli Reimsissä. Vaan nyt hän näytti vieläkin -väsyneemmältä ja kun oli viimein, ikäänkuin väkinäisesti, pistänyt pari -lihapalasta suuhunsa, työnsi hän lautasen pois. Hän oli syönyt. Salatut -kärsimykset olivat painaneet leimansa kalpeille kasvoille ja hänen -huulensa värähtelivät. - -Kun Maurice astui alakerran eteisen läpi, avattiin juuri ruokasalin -ovea ja hän näki komean pöydän, jossa monenlaiset herkut höyrysivät ja -jota valaisi pari korkeaa haarukkajalkaa. Tallimestarit, kamariherrat, -ajutantit olivat täydessä toimessa pöydän ympärillä, tyhjentäen -keisarillisen viinikellarin pulloja ja pistellen kokkien keittämiä -herkkuja. Ja sieltä kuului äänekästä ja vilkasta puhetta ja astioiden -kilinää. Kaikki olivat tyytyväisiä nyt kun tiesivät pääsevänsä takasin -Pariisiin, marsalkan sähkösanoma oli mennyt, nyt oli asia varma. -Kahdeksan päivää korkeintaan, niin saivat vihdoin pitkästä ajasta maata -oikealla vuoteella! - -Maurice tunsi yhtäkkiä kauheaa väsymystä: varmaa oli, sotajoukko -vetäytyi takasin, hän saattoi levollisesti paneutua maata ja nukkua -kunnes 106:s huomenna saapuu Chêneen. Hän astui torin poikki -apteekille, jossa söi, ikäänkuin unessa, päivällisensä. Sitten -taidettiin sitoa kipeä jalka ja hän joutui jollain tavalla proviisorin -sänkyyn. Ja sen jälkeen hän ei enää tietänyt mitään, pimeys ympäröi -häntä. Hän nukkui kuin kivi. Mutta maattuaan jonkun aikaa täydellisessä -unhotuksen tilassa heräsi hän tietämättä oliko maannut tuntia vai -vuosikymmeniä, ja kavahti istumaan sängyssä. Missä hän oli? Mikä rumina -ja jyrinä hänet herätti? Hän hypähti ikkunan luo katsomaan. Ja siellä -näkyi pienellä torilla, joka aina muulloin oli niin autio ja tyhjä -yönaikaan, koko tykistö, loppumaton jono hevosia ja miehiä, kanuunia ja -vaunuja riensi ohitse. Pienet rakennukset tärisivät, ikkunat -helähtelivät. Maurice tunsi ahdistavaa pelkoa. Mitähän kello lienee, -kun ne noin rientävät? Raatihuoneen kello löi neljä. Hän koetti olla -levollinen, ajatteli, että peräytyminen nyt alkaa, ensimmäiset osastot -ovat lähteneet Pariisia kohti. Mutta hän sattui kääntämään päätään ja -näki jotain, joka enensi levottomuuttaan: prokuraattorin talossa loisti -yhä tulet kulma-huoneen ikkunoista ja keisarin varjo kuvautui silloin -tällöin uutimelle. - -Maurice sieppasi housunsa, hän aikoi mennä alas kadulle, vaan samassa -avasi Combette huoneen oven ja astui kyntteli kädessä sisään. - --- Näin teidät ikkunassa kun palasin raastuvalta ja tulin kertomaan ... -ajatelkaas, minä en ole saanut nukkua koko yönä, olemme istuneet työssä -kaksi tuntia, pormestari ja minä, kirjoittaneet uusia määräyksiä -sotamiesten ottoa varten... Niin, nyt on taas kaikki muutettu, taasen -muutettu. Oli kuin olikin oikeassa se upseeri, joka nauroi, ettei olisi -pitänyt sähköittää Pariisiin! - -Hän puhui kauvan aikaa ja Maurice kuunteli levottomana katkonaisia -lauseita. Kello kaksitoista oli sotaministeriltä tullut vastin -ennenmainittuun sähkösanomaan, tarkkaan ei sisältöä tunnettu, vaan eräs -upseeri oli sanonut raatihuoneella, että keisarinna ja ministeristö -pelkäsivät vallankumousta, jos keisari tulee Pariisiin ja jättää -Bazainen oman onnensa nojaan. Vastaus, joka ei tuntenut preussiläisen -sotajoukon todellista asemaa ja nähtävästi luuli, että Châlonin armeija -oli sen edellä, vaati tavattoman kiivaasti eteenpäin marssia. - --- Keisari haetutti marsalkan luokseen, jatkoi apteekkari, he olivat -lukon takana melkein tunnin ajan. Minä en tietysti voi sanoa, mitä he -keskustelivat, mutta upseerit ovat tietävinään, että peräytymisestä ei -tule mitään, nyt käännytään taas Maasiin päin... Me olemme juuri ikään -antaneet käskyn, että kaikki leipomauunit ovat ensimmäisen osaston -käytettävinä. Se saapuu aikaseen huomen aamulla kahdennentoista -jälkeen, jonka tykistö, kuten ikkunasta näitte, parhaallaan on menossa -Besaceen... Nyt tulee tosi, nyt aijotaan tapella! - -Hän vaikeni ja pysähtyi ikkunan eteen, ja hänenkin katseensa etsi -valaistua ikkunaa prokuraattorin talossa. Sitten mukisi hän hiljaa, -niinkuin itsekseen puhuen: - --- Herra tietänee, mitä siellä keskusteltiin!... Kummallista, -kummallista tämä vain on, kello kuusi käännytään pakoon niinkuin -suurenkin vaaran uhatessa ja puolenyön aikaan ollaan taas valmiit -hyökkäämään suin päin eteenpäin, -- vaikka asiat ovat juuri samalla -kannalla! - -Maurice kuuli yhä tykistön jyrisevän epätasaisella kivisillalla; pienen -pimeyteen vaipuneen kylän kautta kulki loppumaton jono ihmisiä ja -eläimiä, ne kulkivat Maasiin päin, huomispäivän tuntemattomia kauhuja -kohti. - -Ja pienillä halvoilla uutimilla näkyi tuon tuostakin keisarin varjo. -Hän oli sairas, ei saanut unta, käveli edestakasin tuskiaan -huojentaakseen, ja sotamiesten astunta, hevosten töminä ja raskaiden -kuormien synnyttämä yhtämittainen tärinä vaivasi häntä; hänhän tiesi -lähettävänsä kaikki nämä elävät olennot kuolemaan. Parissa tunnissa oli -hänet taas saatu mieltä muuttamaan, oli pakotettu saattamaan itsensä ja -muut onnettomuuteen. Mitähän heillä mahtoi olla toisilleen sanomista, -tällä keisarilla ja tällä marsalkalla, jotka molemmat selvään näkivät, -mikä miehistöä odotti? Iltasella he olivat yksimielisesti päättäneet, -että tappio oli varma, jos nykyisissä oloissa antautuivat taisteluun, --- miten he siis voivat päivänkoitteessa muuttaa mielipidettä, vaikka -vaara joka hetki suureni? Kenraali Palikaon suunnitelma, lentomarssi -Montmédyyn, oli jo 23 päivänä uskallettu, mainiolla sotajoukolla ja -nerokkaalla johtajalla kenties vielä mahdollinen 25:nä, vaan 27:nä se -oli suoraa hulluutta. Jos nämä molemmat, keisari ja Mac-Mahon, -selvästi käsittivät asian tilan, niin miksi antoivat he luonnottomien -käskyjen ajaa itseään eteenpäin? Marsalkka ehkä alistui sotilaan -tottelevaisuudella ja itsensäunhotuksella. Ja keisari, jolla ei enää -ollut käskyvaltaa, pani kätensä ristiin ja odotti kohtaloaan. He saivat -käskyn uhrata itsensä, uhrata sotajoukko, ja he tottelivat. Tämä yö oli -rikosten yö, koko kansakunta surmattiin, sillä tästä hetkestä lähtien -kulki sotajoukko varmaa kuolemaa kohti, 100,000 miestä lähetettiin -kanuunan kitaan. - -Murheen ja epätoivon ajatuksiaan ajatellen seurasi Maurice silmillään -varjoa, joka liikkui rouva Desrochesen sievillä uutimilla, levotonta -varjoa, joka kulki edestakasin kuumeentapaisella kiiruulla, jota -ahdisti Pariisista tullut kumoamaton käsky. Lieneekö keisarinna -ajatellut sinä yönä, että hän uhraa isän valmistaakseen pojalle tilaa -valtaistuimella? Eteenpäin, eteenpäin, taaksesi katsomatta, sateessa ja -loassa, kuolemaan ja kadotukseen. Tottele, tottele käskyä, se on -riutuvan keisarikunnan viimeinen valtti! Eteenpäin, kuole kuin sankari -viimeiseksi, kun sotilaasi jo lepäävät raatoina, pakota maailma -ihailemaan urhoollisuuttasi, jotta kansasi unhottaisi eikä kostaisi -pojallesi sinun rikostasi! Ja epäilemättä keisari tiesi, että hän -vaelsi kuolemaa kohti. Keittiössä eivät enää leimunneet liekit, -tallimestarit, ajutantit, kamariherrat vetivät vanhurskaan unta, koko -talo oli pimeä ja lukittu; yksinäinen varjo vain liikkui edestakasin, -edestakasin, -- uhri oli uhrattava, hän alistui kohtalonsa alle. Ja -kadulta tunki yhä uhkaava, korviasärkevä jyrinä, 12:nen osaston tykistö -vieri yössä ja pimeässä tuntemattomuutta kohti. - -Yhtäkkiä muisti Maurice, että jos oli jälleen päätetty marssia -eteenpäin, ei seitsemäs osasto tulekaan kulkemaan Chênen kautta. Ja hän -ei ole rykmenttinsä luona, on jättänyt paikkansa rivissä! Jalka ei -tuntunut enää kipeältä, voiteet ja muutaman tunnin levollinen uni -olivat tehneet ihmeitä. Saatuaan apteekkarilta parin vankkoja, sopivia -kenkiä, tahtoi Maurice heti lähteä, toivoen kohtaavansa 106:nen tiellä -Chênen ja Vouziersin väliltä. Turhaan koki apteekkari houkutella häntä -jäämään ja lupasi lähteä itse kyyditsemään, mutta Maurice ei saanut -rauhaa, hänen täytyi päästä heti pimeän yön selkään etsimään -rykmenttiään. Combette valjastutti hevosensa ja Ferdinand, proviisori, -kelmeä, ilkeän-näköinen poika, joka juuri oli ilmestynyt kotiin, lähti -kyyditsemään. Oli pimeä kuin säkissä, vettä satoi taivaan täydeltä ja -vaunulyhtyjen niukka valo ei kyennyt tunkemaan märän tienkään yli. Joka -silmänräpäys kuului outoja ääniä, heidän täytyi vähä väliä pysähtyä -luullen, että sotajoukko sulki tien. - -Ei ollut Jeankaan paljoa nukkunut sinä yönä. Kuultuaan Mauricelta, että -ainoa pelastuksen mahdollisuus oli nopea peräytyminen, koetti hän olla -tavallista huolellisempi ja pitää silmällä miehiä, että he eivät -päässeet kauvas poistumaan, odottaen lähtökäskyjä, joka saattoi tulla -milloin tahansa. Kahden ajoissa kuului pilkko pimeältä tieltä hevosten -töminää: ratsuväki tunki etujoukkona Ballayta ja Quatre-Champsia kohti -vartioidakseen Boult-aux-Boisin ja Croix-aux-Boisin teitä. Tuntia -myöhemmin lähti jalkaväki ja tykistö liikkeelle, jättäen varustukset -Falaisen ja Chestresin välillä, joita he olivat suojelleet kaksi päivää -näkymättömältä viholliselta. Taivas oli paksussa pilvessä ja rykmentit -poistuivat toinen toisensa jälkeen äänettöminä ja hiljaa kuin joukko -varjoja, jotka hävisivät pimeyteen. Vaan jokaisen sydän sykki ilosta, -ikäänkuin he olisivat päässeet vapaaksi jostain paulasta, ikäänkuin jo -olisivat olleet Pariisin muurien alla koston hetkeä odottamassa. - -Jean tuijotti pimeyteen. Molemmin puolin tietä kasvoi puita ja se -näytti kulkevan laajojen niittyjen poikki; sitten muuttui maa -mäkiseksi. Joukot saapuivat pieneen kylään, Balayhin kaiketi, ja -silloin alkoi sataa vettä taivaan täydeltä, vaan miehet olivat jo niin -tottuneita sateesen, etteivät hiiskuneet mitään, ja marssivat edelleen -niskat kumarassa. Pian jäi Balay kauvas jälelle ja lähestyessä -Quatre-Champsia alkoi tuntua kovia tuulenpuuskia, jotka vähitellen -yltyivät ja kasvoivat kiihkeäksi rajuilmaksi ennenkun he ennättivät -Noirvalin harjulle. Toisella puolen Quatre-Champsia annettiin -seisahduskäsky, ja rykmentit pysähtyivät toinen toisensa jälkeen. Koko -seitsemäs osasto, 30,000 miestä, seisoi täysilukuisena ase jalalla kun -päivä koitti, pilvinen harmaa päivä, sadekuurojen maahan ravistessa. -Mitä nyt oli tekeillä? Mitä tämä seisahdus merkitsi? Miehet kävivät -levottomiksi, jotkut tiesivät, että marssin suunta taas muutetaan, -mutta varmasti ei tiedetty muuta kuin että tässä seistiin asejalalla -eikä saatu istua eikä lähteä rivistä. Tuuli pieksi rajusti, heidän -täytyi nojautua toisiinsa, ett'eivät kaatuisi. Vedentulva sokaisi -heitä, kasteli läpimäriksi ja juoksi jäisinä virtoina pitkin selkää. -Siinä seistiin kaksi tuntia, kaksi sanomattoman pitkää tuntia, ja -odotettiin, ei kukaan tietänyt mitä. - -Päivän vähitellen valjetessa alkoi Jean tarkastella seutuja. Hän tiesi -että Chênen tie kulki luoteesen, toisella puolen Quatre-Champsia. Mutta -minkä tähden he olivat kääntyneet oikealle, minkätähden? Sen jälkeen -hän tarkasteli esikuntaa, joka oli sijoittunut isoon taloon harjun -rinteellä. Upseerit näyttivät rauhattomilta, juoksentelivat edestakasin -ja puhuivat kiihkeästi. Eikä kuulunut käskyjä, mitä kummia siellä taas -odotettiin? Ympärillä levisi joka puolelle sänkipeltoja, pohjoisessa ja -idässä näkyi metsäisiä mäkiä, kaukana etelässä sakeaa metsää ja -lännessä kuumotti Aisnelaakso ja Vouziersin valkoset talot. Harjun -rinteessä olevan talon alapuolella näkyi Quatre-Champsin kellotapuli -sadeverhon takaa, joka oli niin tiheä, että näytti tahtovan sulattaa -kylän matalat sammaltuneet kattorähjät. - -Sinne päin katsellessaan huomasi Jean tiellä pienet nelipyöräiset -vaunut, jotka lähestyivät hyvää vauhtia räiskivien vesilätäköiden yli. -Se oli Maurice, hän oli tienkäänteessä nähnyt 7:nen osaston ja hyppäsi -heti taloon päästyä vaunuista ja riensi rykmenttinsä luo. He olivat -ajelleet kaksi tuntia sinne tänne, sillä talonpoikien neuvoihin ei -ollut paljoa luottamista. - -Jean huusi hämmästyneenä: - --- Mitä sinä tänne ajat? Mehän tulemme Chêneen ja olisit siellä -yhtynyt! - -Maurice teki kiukkuisen liikkeen. - --- Ohoh! Vai Chêneen!... Ei, sitä tietä te ette mene, nyt lähdetään -taas päinvastaiseen suuntaan, tuonne, kuolemaan joka sorkka! - --- Hyvä! sanoi toinen hetken perästä, -- hänen kasvonsa olivat aivan -kalpeat. -- Jos kuolla pitää, niin voimmehan ainakin kuolla kaikki -yhdessä. - -Ja he syleilivät toisiaan kuten erotessakin. Sateen yhä raivotessa -astui sotamies riviinsä ja korpraali asettui paikalleen, läpimärkänä, -vaan äänettömänä, moitteettomana, sanallakaan ilmaisematta -tyytymättömyyttään. - -Vähitellen levisi tieto marssisuunnan muutoksesta. Eräs ajutantti toi -seitsemännelle osastolle käskyn asettua leiriin Nouartin seuduille, -viides määrättiin Beauclairiin muodostamaan oikean siiven, ensimmäinen -vetäysi Chêneen kahdennentoista sijasta, joka marssi Besaceen ja tulisi -muodostamaan vasemman siiven. Suurin osa kuormastoa oli joutunut -harhateille, kaikki tykistön ahjot esimerkiksi olivat nyt tulossa -Terronista Vouziersin tietä, jossa ne varmaankin joutuvat vihollisten -käsiin. Epäjärjestys oli suurempi kuin koskaan ennen, pelko ja ahdistus -nousi ylimmilleen. - -Miehistöön levisi synkkä epätoivo. Muutamat viskasivat reppunsa maahan, -veteen ja likaan, ja istuivat niiden päälle. He tahtoivat kuolla -siihen, sateen taivaasta tulviessa. Toiset ilkkuivat ja haukkuivat -päälliköitä: mainioita olivat, aamusella kuljettivat länteen, illalla -itään. Kun ei vihollista näkynyt, näkivät he vihollisen haamuja, ja kun -ne todella tulivat, niin häntä koipien välissä pakoon! Joukot -kadottivat kaiken ryhdin ja rohkeuden, niistä oli tulemaisillaan kurja -kuriton joukko, jota ajamalla ajettiin teurastettavaksi. - -Vouziersistä päin kuului laukauksia, 7:nen osaston jälkijoukko oli -kohdannut saksalaisen armeijan etujoukon. Ja nyt kääntyivät kaikkien -katseet Aisnelaaksoon päin, josta nousi paksu musta haiku: ulaanit -olivat sytyttäneet Falaisen. Sotamiehet raivosivat. Mitä? Oliko -vihollinen nyt siellä! Kaksi päivää he olivat seisoneet ja odottaneet -ja antaneet preussiläisten rauhassa jatkaa kulkuaan. Ja sitten oli -puikittu pakoon! Kaikista typerimmätkin käsittivät harmilla ja -kiukulla, että tässä oli tehty parantamaton virhe, että tuo -ijankaikkinen vitkasteleminen oli saattanut heidät satimeen: neljännen -armeijan vakoilijapatrullit olivat säikytelleet Bordasin prikaattia ja -siten viivyttäneet koko Châlonin joukon liikettä, että kolmas, -kruununprinssin armeija, ennättäisi saapua. Ja niin olivat -- marsalkan -tietämättömyyden tähden vihollisen asemasta -- nuo kaksi saksalaista -sotajoukkoa saaneet levossa ja rauhassa yhtyä ja uhkasivat nyt -täydellisellä perikadolla viidettä ja seitsemättä osastoa. - -Maurice katseli punasen hohtavaa taivaanrantaa ja mustia savupatsaita, -siellä paloi Falaise... Hän katsahti Chênen tielle. Kuormasto, jonka jo -luultiin hukkaan joutuneen, lähestyi hitaasti, kaikeksi onneksi! Heti -senjälkeen, ensimmäisen divisioonan jäädessä Quatre-Champsiin -odottamaan ja suojelemaan pitkän jonon kulkua, lähti toinen liikkeelle, -marssimaan metsän kautta Boult-aux-Boisiin ja kolmas asetettiin -vasemmalle Bellevillen luo vartioimaan, ett'ei liikettä katkaista. Ja -kun 106:s alati kiihtyvässä sateessa aloitti pelottavan marssinsa -Maasia kohti, näki Maurice kuin unessa keisarin varjon vaeltavan -edestakasin, edestakasin, rouva Desrochesen valkoisten uutimien takana! -Voi jumala, surkeata oli nähdä tämän epätoivon sotajoukon lähtevän -kurjuuteen ja kuolemaan, että hallitsijasuku pelastuisi! Eteenpäin, -eteenpäin, eteenpäin, taaksesi katsahtamatta, sateesen ja myrskyyn, -likaan ja liejuun, eteenpäin varmaan perikatoon! - - - - -VI. - - --- Soo, perhana, huusi Chouteau herätessään seuraavana aamuna -läpimärkänä ja kylmästä kontistuneena, nyt pitäisi olla lämmintä -lihalientä ja kappale hyvää lihaa! - -He eivät olleet saaneet edellisenä iltana kuin hiukan perunoita, -ruoanhoito kävi päivä päivältä epäsäännöllisemmäksi ja kurjemmaksi -alituisesti sinne tänne marssittaessa eikä saapunut enää koskaan -oikeassa ajassa perille. Kukaan ei tietänyt varmasti neuvoa, missä -harhailevat joukot milloinkin pysähtyivät, minne ne taas kääntyvät, -- -ja muonanjako oli huonolla kannalla. - -Loubet ojensi jäykkiä sääriään ja nauroi pilkallisesti. - --- Eli ehken hanhipaistia ja perunoita! - -Joka mies oli ärtysellä päällä. Ei jaksa olla hyvällä tuulella kun -vatsa on tyhjä. Ja vettä satoi yhtä kyytiä, maa oli likomärkä eikä -ollut edes heiniäkään alla. - -Kun Pache teki ristinmerkin aamurukouksensa luettuaan, huusi Chouteau -äkäsesti: - --- Rukoilisit sitä hyvää jumalaasi lähettämään meille muutamia -makkaroita ja puoli tuoppisen viinaa jokaiselle! - --- Voi, sinä kaikkivaltias, kunpa olisi edes kuivaa leipää! huokasi -Lapoulle, joka tunsi nälän vaivoja pahemmin kuin muut. - -Luutnantti Rochas käski heidän tukkia suunsa. Hän ei ilennyt enää -kuulla aikamiesten naukuvan kuin pienet lapset ruokaa. Vetää -tiukemmalle vyötä -- sillähän siitä pääsee! - -Kun asiat alkoivat käydä oikein hullusti ja kiväärinlaukauksia kuului -joka silmänräpäys ympärillä, oli luutnantti Rochas saanut takasin -entisen varmuutensa. Koska preussiläiset olivat saapuneet, niin mikäs -hätä enää oli! Annetaan selkään! Ja hän kohautti halveksivasti -olkapäitään kapteeni Beaudoinin takana -- hienon herran, -- jota oli -kohdannut lohduton suru, vaatevarasto oli joutunut teille -tietämättömille. Ruoatta, sen aina jaksoi kärsiä, vaan kun ei saanut -muuttaa paitaa! - -Maurice oli aivan sairas. Jalassa ei ollut enää mitään vikaa, -apteekkarin voiteiden ja suuren kengän ansio, vaan vaatteensa olivat -olleet koko eilisen päivän märät ja hän oli kauheasti vilustunut. Koko -ruumis oli kipeä kuin ajos. Hän lähti noutamaan vettä ja katseli -purolle mennessään ympärillä olevaa tasankoa, jonka laidassa -Boult-aux-Bois sijaitsi. Pohjosessa ja lännessä oli suuria metsiä, -Bellevilleen saakka ulottui korkeanlaisia harjanneita, jotavastoin maa -Buzancyn puolessa, idässä siis, oli melkein yhtämittaista tasankoa, -jossa oli pieniä kyläkuntia siellä ja täällä. Missähän päin vihollista -aijotaan odottaa? Kun hän palasi vesikannuineen purolta, seisoi -muutaman talon ovella miehiä ja naisia. He kysyivät, jäävätkö -sotamiehet nyt niille seuduin puolustamaan talonpoikia, koska -saksalaiset kuuluvat olevan tulossa. Viides osasto oli jo kolmasti -marssinut ohitse ja eilen oli kuulunut kanuunan pauketta Barista päin. -Maurice vastasi, että seitsemäs osasto luultavasti myös tulee jatkamaan -matkaansa. Ja silloin syntyi itkua ja valitusta. Heidät jätetään siis -aivan turvattomiksi, sotamiehet eivät olekaan tulleet tappelemaan, vaan -juoksentelevat milloin yhdelle, milloin toiselle suunnalle ja pakenevat -kun kuulevat pyssynpaukkeen! - --- Jos joku tahtoo sokeria, niin pistäköön peukalonsa kuppiin. Ehken se -sulaa! sanoi Loubet kahvia juotaessa. - -Vaan miehiä ei naurattanut. Ei ollut maukasta kahvi sokeritta, eikä -ollut korpun palaakaan. He olivat eilen, seistessään Quatre-Champsin -luona, nauttineet, mitä repuissa löytyi, ja saivat nyt olla ilman. Ei -löytynyt enää muuta kuin kymmenkunta perunaa, jotka jaettiin -rehellisesti. - -Mauricella oli kamalan nälkä. - --- Jos olisin tietänyt tämän Chênessä, niin olisin ostanut leipää. - -Jean kuunteli ääneti miesten pakinaa. Hän oli suuttunut aamulla -Chouteauhon, joka ei lähtenyt puita noutamaan, vaan väitti ettei hänen -vuoronsa ollut. Korpraalia suretti nähdä kurin ja järjestyksen -höllenevän päivä päivältä, upseerit tuskin rohkenivat nuhdella väkeä. -Ja Jean käsitti, että hänen täytyi antaa perään, jos tahtoi ylläpitää -sovintoa. Sentähden hän ei ollut huomaavinaan koko asiaa, asettui aivan -toverin kannalle miehiinsä, joille hänen kokemuksensa ja huolenpitonsa -oli joka hetki hyödyksi. Ja vaikka hänen miehensä eivät saaneet enemmän -ravintoa kuin toisetkaan, eivät he kumminkaan näyttäneet niin -nälkäisiltä ja heikoilta. Mutta Mauricen kärsimykset viilsivät hänen -sydäntään. Hän näki, että tämän, liiallisiin ruumiinponnistuksiin -tottumattoman nuorukaisen voimat alkoivat vähetä, tarkasti häntä -levottomuudella ja pelkäsi joka hetki, ett'ei hän kestäisi loppuun. - -Kun Maurice valitti, ett'ei ollut ostanut Chênessä leipää, nousi Jean -ja meni reppunsa luo. Hän näytti etsivän sieltä jotain, tuli vähän ajan -perästä takasin ja pisti Mauricelle korpun. - --- Syö tuo, vaan elä huoli näyttää muille. Minulla ei ole antaa -kaikille. - --- Entä itse? Sinä jäät ilman? kysyi Maurice liikutettuna. - --- Eikö mitä ... minulla on vielä kaksi kappaletta. - -Niin olikin; hän oli säästänyt kolme korppua taistelun hetkeä varten, -sillä hän tiesi kokemuksesta, että silloin saattaa tulla kovasti nälkä. - -Kello kymmenen lähti seitsemäs osasto liikkeelle. Ensin oli marsalkka -aikonut antaa käskyn marssia Buzancyn kautta Stenayiin ja mennä siellä -Maasin yli. Mutta preussiläiset riensivät Châlonin joukon kintereillä, -eivätkö jo liene olleet Stenayssa, kenties Buzancyssakin. Sentähden -lykättiin seitsemättä osastoa pohjoseen päin, komennettiin lähtemään -Besaceen, puolen kolmatta peninkulmaa Boult-aux-Boista, ja menemään -seuraavana aamuna Mouzonin luona Maas-virran ylitse. Väestö nurisi, he -olivat nälkäisiä ja viluisia, heikkoja ja uupuneita edellisten päiväin -vaivoista ja jännityksestä; upseerit olivat synkän näkösiä, heitä ei -ensinkään miellyttänyt tämä lähtö, heitä kyllästytti ainainen -käsittämätön vitkasteleminen ja toimettomuus. Miksi eivät saaneet mennä -Buzancyyn avuksi viidennelle osastolle, jonka kanuunat siellä olivat -paukkuneet? Mutta viides osasto sai myös käskyn marssia takasin -Nouartiin päin, kahdestoista komennettiin Besacesta Mouzoniin ja -ensimmäinen Raucourtiin. Koko liike muistutti koirain ahdistamaa -karjalaumaa, joka juoksentelee sekasin pienellä alalla ja päättää -vihdoin monien viivytysten ja arveluiden jälkeen rynnätä suoraan -eteenpäin. - -Kun 106:s ratsuväen ja tykistön jälkeen lähti Boult-aux-Boista ja -kolmen divisioonan mieslaumat peittivät tiet ja pellot, alkoi taivaalle -jälleen keräytyä suuria mustia pilviä, joka vielä enensi miesten -alakuloisuutta. Rykmentti kääntyi Buzancyyn vievälle valtatielle, jota -reunusti komeat poppelipuut. Germondin kylässä juoksivat naiset pihalle -ja ojensivat itkien rintalapsensa sotamiehiä kohti, ikäänkuin -suojelusta rukoillen. Koko kylästä ei voinut saada ainoatakaan perunata -eli leipäpalasta. Ja nyt sai 106:s, sen sijaan että olisi jatkanut -kulkuaan Buzancyyn, kääntyä vasemmalle, Autheen päin; ja kun miehet -mäen kukkulalta huomasivat Bellevillen, jonka ohi eilen olivat -marssineet, selvisi heille, että nyt oltiin taaskin palausretkellä. - --- Nielköön heidät helvetti kitaansa! Luulevatko ne meitä hulluiksi kun -juoksettavat kuin vasikoita! huusi Chouteau hampaitaan kiristellen. - -Ja Loubet lisäsi: - --- Tuollaiset komentajat pitäisi vetää hirteen... Edestakasin, -edestakasin! Jumala paratkoon, tämmöisten miesten sorkat eivät ole -heille suuresta arvosta! - -He olivat pakahtua harmista. Tasangolla marssittiin kahdessa -kolonnassa, upseerit keskessä, mutta nyt ei ollut niinkuin Reimsistä -Champagnen kautta marssiessa iloisia, laulelevia sotamiehiä, jotka -kantoivat kuin tyhjää raskaita reppujaan ja riemuitsivat mielessään -selkäsaunasta, jonka preussiläiset tulevat heiltä saamaan! nyt he -olivat mykkiä, otsat kurtussa, vetivät vastahakoisesti jalkojaan ja -noituivat kivääriään, joka hankasi olkapäätä, reppua, joka painoi -selässä. Heillä ei ollut enää luottamusta päälliköihin, olivat kokonaan -toivottomuuden vallassa ja astuskelivat eteenpäin ajettuna kuin -karjalauma. Onneton sotajoukko aloitti Golgata-retkensä. - -Mutta Maurice oli huomannut jotain. Vasemmalla, aaltomaisesti -muodostuneen tasangon laidassa ilmestyi metsästä ratsumies, pian -jälkeen toinen ja vielä kolmaskin. He pysähtyivät, näyttäen siellä -loitolla hyvin pieniltä, juuri kuin tinasotamiehiltä. Hän luuli niitä -omiksi vartiomiehiksi, husaariksi, kun jotain välähti heidän -olkapäillään, messinkipoletit luuli hän. - --- Katso, katso tuonne! huusi hän nyäisten Jeania, joka seisoi hänen -rinnallaan. Ne ovat ulaania! - -Jean tuijotti metsän laitaan. - --- Nuoko? - -Ne olivat todellakin ulaania, ensimmäiset, jotka 106:s rykmentti näki. -Vaikka he jo olivat olleet liikkeessä seitsemättä viikkoa, eivät he -olleet vielä nähneet silmäinsä edessä ainoatakaan vihollista, vielä -vähemmin saaneet nostaa pyssyn olalle ja lipsauttaa liipasinta. Joka -ikinen pää kääntyi katsomaan ja hämmästys veti vertoja uteliaisuudelle. -Oikeinhan ne olivat ihmisten näkösiä nuo! - --- Yksi on erittäin hyvissä voimissa! huomautti Loubet. - -Vaan nyt ilmaantui metsikön vasemmalle puolelle koko eskadroona ja tämä -peloittava näky saattoi kolonnan pysähtymään. Jaeltiin käskyjä. 106:nen -tuli asettua muutamien puiden suojaan puron rannalle. Tykistö jo -nelisti takasin ja järjestyi pienelle kummulle. Ja siinä taas seistiin -kaksi runsasta tuntia, tuhlattiin kallista aikaa niin mitään -toimittamatta. Vihollisen ratsujoukko seisoi liikkumattomana kaukana -näköpiirin rajalla. Sinne tänne arveltuaan päättivät upseerit, ett'ei -siitä taida tulla entistä kummempaa, ja marssivat eteenpäin. - --- Ei tullut vielä tälläkään kerralla totta! mutisi Jean alakuloisesti. - -Mauricenkin sormen päitä kutkutti halu päästä viimeinkin -paukauttelemaan. Hän ajatteli itsekseen, että osasto oli tehnyt eilen -suuren erehdyksen kun ei se rientänyt 5:lle avuksi. Koska ei vihollinen -tehnyt päällehyökkäystä, täytyi syyn olla siinä, että hänellä ei ollut -vielä tykistöä käytettävänään, ja ratsujoukon esiintyminen tarkoitti -ainoastaan osaston marssin hidastuttamista. Heitä oli siis jälleen -vedetty nenästä. Ja tosiaankin nähtiin ulaanit koko ajan milloin vain -päästiin jonkun mäen kukkulalle, he seurasivat jälessä ja olivat -valppaita, katosivat talojen taa ilmestyäkseen jälleen metsänrinteessä. - -Sotamiehistä tuntui pahalta, että heitä noin vartioitiin matkan takaa, -niinkuin olisivat olleet näkymättömässä lukinverkossa. - --- Tätä ei kestä mikään, tuumailivat sotamiehet. Jos kuitenkin saisi -lennättää pari lyijypalasta tuonne, niin eivätköhän sieltä häviäisi? - -Mutta he marssivat ja marssivat yhä, vaikkakin hitaasti ja -vaivaloisesti. Ja he tunsivat, että vihollinen lähenee joka puolelta, -että heidän ylitsensä kokoontui kuin ukkosen ilma, jonka uhkaava paino -rasittaa jo kauvan edeltäpäin. Jälkijoukolle oli annettu ankaroita -käskyjä, nyt ei enää jäänyt jälkeen vitkastelijoita, sillä nythän -tiedettiin varmaan, että preussiläiset eivät voineet olla kaukana, ja -he kyllä keräävät jokaisen, jonka tieltään löytävät. Heidän tykistönsä -lähestyi salaman nopeudella, kulki enemmän kuin 5 peninkulmaa päivässä, -jotavastoin ranskalaiset väsyneinä ja ilman pontevuutta tallustelivat -samoja jälkiään. - -Autheen tultua selkeni taivas ja Maurice, tarkastaen auringon asemaa, -teki sen huomion, että he jo puolentoista peninkulman päässä Chênestä -alkoivat kääntyä itäänpäin, sen sijaan että olisivat kulkeneet suoraan -kylää kohti. Kello oli kaksi; parin päivän yhtämittaa märissä -vaatteissa olon jälkeen rasitti kuumuus tavattomasti miehiä. Pitkissä -mutkissa kierteli tie autiota kangasta. Ei näkynyt taloa, ei elävää -sielua, ainoastaan joku pieni puuryhmä siellä täällä; ja tuo elottomuus -ja tyhjyys vaikutti samanlaista mielialaa sotamiehissä, jotka hitaasti -liikkuivat eteenpäin, hiestyneinä ja päät nuukallaan. -- Jo tuli -vihdoin Saint-Pierremont näkyviin -- pari kolme tyhjää taloa mäen -nypykällä. He eivät marssineet kylän kautta, vaan kääntyivät oitis -vasemmalle, astuen jälleen suoraan pohjoseen Besacea kohti. Nyt käsitti -Maurice marssisuunnitelman tarkoituksen, he koettivat ennättää -Mouzoniin ennen preussiläisiä. Vaan voiko se olla mahdollista näillä -läpiuupuneilla joukoilla. Pierremontin luona näyttäytyivät ulaanit taas -kaukana erään Buzancyyn vievän tien käänteessä, ja kun jälkijoukko -kulki maakylän ohitse, paljastui eräs tykistöpatteri ja muutamia luotia -vingahteli ilmassa, kuitenkaan vahinkoa tuottamatta. Mutta niihin ei -vastattu, marssia vain jatkettiin yhä hitaammin ja vaivaloisemmin. - -Saint-Pierremontista on Besaceen runsaasti puolitoista peninkulmaa ja -Jean joutui aivan epätoivoon kun Maurice ilmoitti sen hänelle. Se oli -mahdottomuus, hän näki selvästi miesten väsyneistä katseista ja -hengityksestä, etteivät he jaksa niin pitkälti. Tie kulki yhä ylämäkeä -kahden harjun välissä, jotka vetäytyivät lähemmä ja lähemmä toisiaan. -Nyt täytyi levähtää. Vaan lyhyt pysähdys jäykistytti vaan enemmän -jäseniä ja lähtö oli varsin surkea. Rykmentit marssivat sanomattoman -vitkaan, silloin tällöin jäi joku kaatunut tielle. Maurice oli käynyt -kalman kalpeaksi ja kulki melkein tunnotonna silmäluomet ummessa. Jean -oli vastoin tavallisuutta puhelias, hän koetti pitää toisen mieltä -vireillä. - --- Vai asuu sinun sisaresi Sedanissa, ehken tulemme kulkemaan siitä -kautta. - --- Sedaniin! Ei ikään! Emme me tule ensinkään siihen suuntaan -kulkemaan, -- ne mahtavat olla hulluja... - --- Onko sinun sisaresi nuori? - --- Hänhän on päivän päälle yhtä vanha kuin minä, me olemme kaksoset. - --- Ja hän on sinun näkösesi? - --- On hyvin, hän on myös vaalea, kauniit, kiharat hiukset ... oi, niin -hienot ja pehmeät! Hyvin pienikasvuinen, kapeat kasvot, ja hiljainen -käytökseltään, niin hän on ... sisar Henriette! - --- Kai pidät hänestä paljon! - --- Tietysti, pidänhän toki... - -He kävelivät hetken ääneti. Vaan sitten vilkasi Jean häneen ja näki, -että hän oli aivan kaatumaisillaan. - --- No no, mikäs nyt, poika parka?... Koeta vielä vähän matkaa... Minä -otan tuon pyssyn, että on helpompi. Jos totta totisesti tätä vielä -kauvan kestää, niin jää puolet miehistöstä maantieojaan! - -Suoraan edessäpäin oli Oches, jonka muutamat talot näkyivät mäen takaa; -keskellä pisti keltanen kirkko huippunsa viheriöiden puiden välistä. - --- Tuohon saamme varmaan jäädä yöksi, arveli Jean. - -Oikein arvasi. Kenraali Douay oli huomannut, että miehet olivat -nääntymäisillään ja tarvitsivat lepoa, vaan tämän päätöksen vaikutti -etenkin kuormaston saapuminen, tuon kovanonnen kuormajonon, joka taas -sattui juuri osaston tielle viivyttämään kulkua. Quatre-Champsista se -oli komennettu ajamaan suoraan Saint-Pierremontiin; ja täällä se vasta -yhtyi sotajoukkoon niin kurjassa tilassa, että hevoset eivät tahtoneet -jaksaa vetää. Kello jo lähestyi viittä. Kun ei kenraali enää uskaltanut -lähteä Stonnen solaan, oli hänen mielestään parasta pysähtyä jo ennen -marsalkan määräämää paikkaa. Yksi divisioona jäi suojelemaan kuormastoa -alhaalla niityllä, tykistö sijoitettiin mäkilöille takapuolla ja se -prikaatti, joka tuli huomenna olemaan etujoukkona, asetettiin -harjulle Saint-Pierremontin lähellä. Eräs toinen divisioona, johon -Bourgain-Desfeuillesin prikaattikin kuului, pysähtyi kirkon taakse -laajanlaiselle tasangolle, jota rajoitti komea tammimetsä. - -Oli jo aivan pimeä, ennenkun 106:s oli järjestynyt metsän rintaan. - --- Hiiteen kaikki muu, huusi Chouteau, nyt minä makaan... - -Ja se oli kaikkien ajatus. Useimmat eivät kyenneet telttaansakaan -pystyttämään, kaatuivat seisovilta jaloiltaan ja makasivat kuin pölkyt -taivasalla. Ja ne, jotka vielä sen verran jaksoivat, että saivat teltan -kuntoon, rupesivat syömättä levolle, sillä ruuan jakamisesta ei taas -ollut puhettakaan, kenttäravintola odotti seitsemättä osastoa Besacessa -eikä Ochesin luona. Tästä lähtien ei miehistölle enää koskaan jaettu -säännöllisesti elantotarpeita, sanottiin että he saavat tyytyä siihen, -mitä repuissa löytyy -- ja ne olivat tyhjät. Harvalla oli enää -tähteitäkään Vouziersin yltäkylläisyydestä. Kahvia kenties, vaan se -täytyi juoda sokeritta. - -Kun Jean aikoi jakaa Mauricelle osastaan, toisen jälellä olevista -korpuista, oli tämä jo vaipunut sikeään uneen. Hän mietti hetken aikaa, -herättäisikö poikaparan niukalle illalliselle, vaan kätki sitten -korppunsa, ikäänkuin ne olisivat olleet kultaa, reppunsa pohjalle ja -tyytyi kuten muutkin kahvipisaraan. Hän käski miesten pystyttämään -teltan ja he olivat jo käyneet levolle kun Loubet toi saaliinsa, -muutamia porkkanoita, jotka oli löytänyt läheiseltä pellolta. Mutta -missäpä ne sai keitetyksi? Parasta oli järsiä raakana, vaan se yhä -kiihoitti nälkää. Pache tuli kipeäksi. - --- Ei, ei, anna hänen vain maata, sanoi Jean, kun Chouteau alkoi nykiä -Mauricea porkkanaosaansa saamaan. - --- Huomenna toki saa Angoulêmessa leipää, sanoi Lapoulle. Minulla on -siellä serkku. Kelpo kylä se on... Angoulême... - -Miehet hämmästyivät. - --- Angoulême? Mitä se pöllö nyt höpisee? Luulee, että me tulemme -Angoulêmeen! - -Mutta Lapoulle piti päänsä. Hän oli yhtä varma pääsevänsä kohta -serkkunsa luo Angoulêmeen kuin aamulla, että ulaanit kuuluivat Bazainen -armeijaan. - -Pimeys laskeutui leirin yli; se vaipui kuin kuoleman hiljaisuuteen. -Vaikka yö oli niin kylmä, oli kielletty tulia tekemästä. Preussiläiset -eivät saattaneet olla kaukana, täytyi olla niin hiljaa kuin -mahdollista, ettei herätettäisi heidän huomiotaan. Upseerit olivat -ilmoittaneet lähdettävän liikkeelle jo neljän aikaan, ja kaikki -kiiruhtivat käyttämään hyväkseen lyhyttä lepoaikaa. Sinne tänne -asetetuista teltoista ja niiden ympäriltä kohosi pimeyteen tuhansien -ihmisten hengitys, kuului kuin itse maa olisi vetänyt henkeä -keuhkoihinsa. - -Yhtäkkiä pamahti laukaus. Oli vielä aivan pimeä, tuskin lienee kello -ollut kolmeakaan. Joka ainoa mies hypähti pystyyn, he luulivat -vihollisen karkaavan niskaan. Ja sitten se olikin vain Loubet, jonka -päähän yöllä oli pistänyt lähteä metsään tarkastamaan, eikö sieltä -saisi kynsiinsä jotain jäniksen poikaa eli metsälintua. Olisipa aamulla -kelvannut tarjota toisille kunnon ateria ennen marssiin lähtöä! Vaan -etsiessään hyvää väijymäpaikkaa kuuli hän metsästä askelia, joku -hiiviskeli aivan lähellä, oksat rasahtelivat poikki. Hän otaksui sitä -tietysti viholliseksi ja laukasi. - -Kun Maurice, Jean ja pari muuta miestä juoksivat ääntä kohti, huusi -käheä ääni: - --- Elä ammu, elä ammu, hullu! - -Metsän reunassa vilahti pitkä laiha olento. Hän lähestyi ja he näkivät -miehellä olevan paksun, pörhösen parran, harmaan nutun, joka oli -vyötetty kiinni punasella vaatteella, ja pyssy olalla. Hän selitti, -että oli ranskalainen, sala-ampuja, kersantti, ja että tuli parin -miehensä seuraamana Dieuletin metsästä antamaan tärkeitä tietoja -kenraalille. - --- Hei pojat, Ducat, Cabasse! huusi mies metsään päin, -- hei, kyllä te -nyt jo uskallatte tulla! - -Metsästä tuli esille kaksi miestä, Ducat ensin, pieni pyylevä ukko, -kaljupäinen ja kelmeä, ja sitten Cabasse, joka oli pitkä ja laiha, -mustanpuhuva kasvoiltaan ja omisti tavattoman suuren nenän. - -Maurice tarkasti uteliaasti n.s. kersanttia ja kysäsi viimein -äkkipäätä: - --- Mutta ettekös te ole Vilhelm Sambuc Rémillystä? - -Kun mies vähän hitailtuaan myönsi olevansa sama henkilö, astui Maurice -ehdottomasti hämmästyksestä askeleen etemmä, sillä tämä Sambuc oli -tunnettu veijari, huonomaineisen halonhakkaajaperheen ansiokas jäsen. -Isä oli ollut kauhea juomari ja tappelusankari, joka löydettiin eräänä -iltana kurkku poikki leikattuna metsässä, äiti ja sisaret kerjäsivät ja -varastivat, miten milloinkin sattui, ja viime vuosina ei heistä -tiedetty mitään, mutta luultavasti ne eivät olleet valinneet mitään -rehellistä elämänuraa. Vilhelm oli salametsästäjä ja tullivaras ja koko -sudenpesuudessa ei löytynyt kuin yksi ainoa rehellinen ihminen ja se -oli Prosper. Inhoten sitä elämää, jota kodissaan, metsämökissä, -vietettiin, hän oli ensin ruvennut rengiksi ja kuului nyt -afrikkalaisiin jääkäreihin ja oli hyvässä maineessa eskadroonassaan. - --- Minä tapasin veljenne Reimsissä ja Vouziersissä, sanoi Maurice, ja -hän voi hyvin. - -Sambuc ei vastannut mitään. Asia ei näyttänyt häntä huvittavan. - --- Viekää minut kenraalin luo. Sanokaa, että Dieuletin metsäsisseillä -on tärkeitä sanomia. - -Ja leirille astuessa ajatteli Maurice koko ajan näitä -partioretkeläisiä, joista oli niin suuria toivottu ja joista jo alkoi -kuulua valituksia joka suunnalta. He olivat muka vakoilevinaan ja -olivat luvanneet pitää silmällä, ettei ainoakaan vihollinen pääsisi -elävänä metsän kautta, mutta olivatkin sitä pahempi vain kauhistus -talonpojille, joiden maat he turmelivat, eivätkä suinkaan kyenneet -puolustamaan. Kaikellaiset roistot, jotka eivät muuta halunneet kuin -saada omin päin, kuritta ja järjestyksettä, heilua, yhtyivät näihin, ja -he elivät kuin metsävorot, makasivat taivasalla ja ottivat mitä eteen -sattui, keneltäkään lupaa kysymättä. - --- Hei Ducat, hei Cabasse, huusi Sambuc yhtä mittaa, no joutukaa nyt -vähän paremmin! - -Hekin olivat aika veljeksiä. Pitkä laiha mies oli Toulonista, oli -palvellut eräässä ravintolassa Marseillessa, tullut sieltä muutamain -vähäpätöisten kauppahuoneiden asiamiehenä Sedaniin, jossa oli vähällä -joutua kiinni varkaudesta. Pieni ja paksu oli taas ollut asianajajana -Blainvillessä, vaan melkein ajamalla ajettu pois koko kaupungista -epäsiveellisen elämänsä tähden. Nyt hän oli kirjanpitäjänä muutamassa -tehtaassa Raucourtissa ja oli aivan nykysin ollut syytettynä -rumanlaisesta rikoksesta, vaan pääsi kuitenkin hädin tuskin vapaaksi. -Ducat viisasteli usein latinaisilla sanoilla ja lauseilla, jota vastoin -Cabasse ei osannut tavata omaa nimeäänkään; mutta hyvät toverit he -sentään olivat, pari oikeita rosvonaamoja. - -Jean ja Maurice saattoivat sissit kapteeni Beaudoinin luo, joka vei -heidät överstin puheille. Tämä alkoi tutkia miehiä, vaan Sambuc tahtoi -välttämättömästi tavata kenraalia itseään. Bourgain-Desfeuilles oli -viettänyt yön pappilassa, oli juuri päässyt ylös ja oli hyvin ärtysellä -tuulella kun täytyi nousta keskellä yötä ja lähteä taas lukemattomia -vaivoja ja ikävyyksiä kokemaan, ja hän purki heti vihaansa överstille, -joka kuljetti sissit pappilaan. - --- Mistä ne tulevat?... Mitä niillä on tahtomista?... -Partioretkeläisiä! Oo, kyllä minä jo heidät tunnen, kuljeksijoita, -roistoja!-- Nälkäkös? - -Mutta Sambuc ei ottanut itseensä. - --- Herra kenraali, me tulemme Dieuletin metsistä, minä ja minun -toverini... - --- Dieulet?... Missä se on? - --- Stenayn ja Mouzonin välillä, herra kenraali. - --- Stenay? Mouzon? En tunne! Sula mahdottomuushan minun on muistaa -kaikkia outoja nimiä, joita täällä suhisee korvien ympärillä. - -Vähän häpeissään alkoi översti Vineuil selittää kenraalille, että -Stenay ja Mouzon olivat Maasin varrella, että saksalaiset olivat -ottaneet haltuunsa ensinmainitun ja että koetettiin päästä virran yli -jälkimmäisen siltoja myöten. - --- Asia on se, että me olemme tulleet ilmoittamaan kenraalille, -että metsä vilisee preussiläisiä... Kuu viides osasto marssi eilen -Bois-aux-Damesta kohtasi se vihollisen Nouartin luona... - --- Mitä? tapeltiinko eilen... - --- Niin, herra kenraali, viides osasto oli kahakassa, vaan täytyi -peräytyä, eikö liene nyt Beaumontin luona... Ja sillä välin kun -muutamat meidän komppaniamme miehistä veivät viidennelle osastolle -tiedon vihollisen asemasta, tuumasimme, että on ehkä hyvä, että -kenraalikin saa tietää, mitä siellä tapahtui ja että viidennellä -osastolla on epäilemättä huomen aamulla aikaseen 60,000 saksalaista -niskassaan, ja ehkä tarvitseisivat apua... - -Bourgain-Desfeuilles kohotti olkapäitään. - --- 60,000 miestä? Miksei 100,000! Te näette unta, mies parka, pelko on -saattanut teidät näkemään ihmeitä! Täällä ei millään muotoa saata olla -sellainen mieslauma niin lähellä, ilman että meillä olisi siitä -aavistustakaan! - -Ja hän piti päänsä, vaikka sekä Ducat että Cabasse vannoivat, että joka -ikinen sana oli totta. - --- Me näimme tykitkin, vakuutti Cabasse, ja ne roistot mahtavat olla -rutihulluja kun uskaltavat lähteä vetelöille metsäteille, joihin uppoaa -polvea myöten. - --- Heillä on johtajia, jotka tuntevat nämä seudut kuin viisi sormeaan, -selitti entinen asianajaja painolla. - -Kenraali ei välittänyt kuulla enempää ja hänestä oli myös turhaa -näyttää sissiä ylipäällikölle, jonka kanssa miehet luulivatkin -puhelleensa. Jos rupeaisi kuuntelemaan kaikkia talonpoikia ja -maankulkijoita, jotka juoksevat ilmoituksineen, niin kyllä silloin -olisi tallella. Hän käski kuitenkin sissien seuraamaan osastoa, koska -näyttivät tuntevan seutuja. - --- He olivat sentään hyviä poikia kun tulivat kahden peninkulman matkan -meille tuota ilmoittamaan, sanoi Jean Mauricelle telttaa kokoon -kääriessään. - -Maurice tunsi myös paikat ja oli levottomuudella kuullut että Dieuletin -metsä oli täynnä preussiläisiä, jotka kiiruhtivat Beaumontia ja -Sommauthea kohti. Hän istui lepäämään, oli väsynyt jo ennen marssiin -lähtöä ja aavisti, että tänä päivänä voimia kysytään. - -Korpraali huomasi, että hän oli tavattoman kalpea, ja kysyi -isällisesti: - --- Eivät taida olla asiat nyt oikein? Jalkako se taas vaivaa? - -Maurice puisteli päätään -- ei jalassa ollut mitään vikaa. - --- Nälkäkös? - -Kun ei vastausta kuulunut, veti Jean laukustaan toisen korpuista. - --- Tuossa on sinun osasi... Minä juuri äsken söin toisen. - -Päivä valkeni kun he lähtivät Ochesta ja marssivat Besacen kautta -Mouzoniin, jossa heidän käskyn mukaan olisi pitänyt viettää yö. -Kuormasto oli lähetetty ensin ja sitä suojelemaan ensimmäinen -divisioona. Toiset vaunut kulkivat hyvääkin vauhtia, vaan toiset -liikkuivat, varsinkin Stonnen solassa, tavattoman hitaasti. Siinä on -pitkä ylämäki, aina la Berliéren kylän toiselle puolelle, joka on -rakennettu pienten metsäisten harjujen väliin. - -Kello kahdeksan ajoissa, kun kaksi jälkimmäistä divisioonaa lähti -marssimaan, saapui marsalkka Mac-Mahon. Hän oli vimmoissaan kun löysi -täällä joukot, joiden jo aikaseen aamulla olisi pitänyt lähteä -Besacesta ja jo tähän aikaan olla Mouzonissa. Kenraali Douay selitti -marsalkalle tämän sangen ikävän viivytyksen syyt, ja silloin -päätettiin, että ensimmäinen divisioona ja kuormasto saisivat jatkaa -marssia Mouzoniin, jota vastoin toiset kaksi viipymättä lähtekööt -Raucourtin ja d'Autrecourtin kautta Villersiin, mennäkseen siitä kohti -Maasin yli. Jälleen kääntyi kulku pohjosempaan päin. Marsalkka tahtoi -välttämättömästi saada virran sotajoukkonsa ja vihollisen välille; -maksoi mitä maksoi, mutta hän tahtoi olla sinä iltana oikeanpuolisella -rannalla. Jälkijoukko ei ollut vielä saanut lähteneeksi Ochesista, kun -eräs vihollinen patteri alkoi kaukaselta mäeltä Pierremontin puolella -ammuskella joukkoja. Ensimmäisiin laukauksiin vastattiin, typerää -kyllä, vaan sitten vetäytyivät viimeiset rykmentit tulesta ja -seurasivat toisia. - -Kello yhteentoista saakka marssi 106:s verkalleen mäkistä Stonnen -solassa kiemurtelevaa tietä. Vasemmalla oli jyrkkä, alaston kallion -rinne, oikealla matalampia metsäisiä harjuja. Aurinko oli tullut -näkyviin ja ahtaassa solassa tuntui kuumuus ja hiljaisuus rasittavalta. -Tultua Berliérin ohi, missä suuri puuristi eräällä mäellä kohoaa synkän -näkösenä taivasta kohti, ei näkynyt yhtään taloa eikä ihmistä eli edes -eläintäkään. Ja miehet, jotka jo olivat eilen olleet uupumuksesta -nääntymäisillään ja tuskin nimeksikään saaneet ruokaa ja lepoa, -vetelivät väsyneesti jalkojaan ja kuohuivat katkeraa vihaa. - -Juuri kun pysähdyskäsky annettiin, kajahti oikealta kanuunan -laukauksia. Ne kuuluivat niin selvästi, että taistelupaikka ei -saattanut olla kuin ehkä peninkulman päässä ja vaikuttivat miehiin kuin -sähköisku. Kaikki hypähtivät pystyyn, väsymystä ei muistettu; -miks'eivät saaneet rientää sinne? He tahtoivat tapella, nyt hetikohta, -tahtoivat kuolla ennen kuin täten laukata paikasta paikkaan. - -Kenraali Bourgain-Desfeuilles ratsasti översti Vineuilin seurassa -seutua tarkastamaan. Miehistö näki heidän pysähtyvän mäen nystyrälle ja -kääntävän kiikarit tykin ääntä kohti. Nyt lähetettiin ajutantti sissiä -noutamaan; pari miestä, niiden joukossa Jean ja Maurice, saivat lähteä -mukaan. - -Kun he saapuivat päälliköiden luo, huusi kenraali heti Sambucille: - --- Kauheata maata tää, mäkistä ja puita täynnä!... Kuulkaahan mies, -missä paikoin ne nyt tappelevat? - -Sambuc sekä kaksi toveriaan olivat jälleen tärkeän näköisiä, -kuuntelivat ja tähystelivät hetken aikaa kaukaisuuteen. Niinkauvas kuin -silmä kantoi vuoroittelivat mäet ja syvennykset kuin aaltoilevan järven -pinnalla. Tumman viheriät metsät erosivat jyrkästi keltasesta -maaperästä, etäiset harjut olivat kiedotut punertavaan huuruun, ja koko -maisema loisti säteilevän päivän valossa. Ja yhtämittaa jymisivät -kanuunat kuin kaukainen ukkosenilma, ei näkynyt vähintäkään valkoista -savupilveä. - --- Täällä oikealla on Sommauthe ja vasemmalla Yoncq... Nyt taistellaan -Beaumontin luona, herra kenraali. - --- Varnicourtin eli Beaumontin luona, vakuutti Ducatkin. - -Kenraali mutisi jotain partaansa. - --- Beaumont, Beaumont, mikä hiisi ne kaikki tietää... Ja miten pitkälti -täältä on Beaumontiin? - --- Runsas peninkulma, noin viisi neljännestä, kun mennään Chênen tietä. - -Kanuunan laukaukset kuuluivat yhä, jymisten oikealta vasemmalle. Ja -Sambuc jatkoi: - --- Siellä tuntuu leikki yltyvän... Niin, sanoinhan jo aamulla -kenraalille; ne ovat tietysti samat patteriat, jotka näimme Dieuletin -metsässä. Nyt on varmaan viidennellä osastolla täysi työ kun kokonainen -armeija, se Buzancysta ja Beauclairesta tuleva, on niskassa. - -Laukaukset kajahtelivat yhtämittaisena paukkeena, kaukainen melu tuntui -yltyvän ja yltyvän. - -Maurice puri hampaansa yhteen, ett'ei huuto pääsisi. - -Minkätähden he eivät marssi tuossa tuokiossa sinne turhaa -jaarittelematta? Joka laukaus tärisytti häntä, hänen sydämmensä paisui -halusta päästä sinne toimimaan, taistelemaan. Vieläkö heitä nytkin -aijottiin juoksuttaa, aina vaan, eikä annettu pyssyä paukutella? -Vouziersissä he olivat _kuulleet_ jälkijoukon ampuvan. Ochessa -olivat vihollisen tykit jyrisseet takanapäin. Ja nyt heitä taas -lähdettiin ajamaan eteenpäin, eivät saaneet rientää tovereitaan -auttamaan. Maurice katsoi Jeaniin, ja hänkin oli hyvin kalpea ja silmät -paloivat. Heidän sydämmensä oli haljeta kuullessaan kanuunan kutsuvan -äänen, joka kaikui yhä ankarammin. - -Mutta he odottivat vieläkin. Pientä polkua myöten lähestyi eräs -kenraali esikuntineen. Se oli Douay, tuskastuneen ja rauhattoman -näkösenä. Hän kyseli partioretkeläisiltä asian laitaa eikä voinut enää -pidättää tuskanhuutoa. Vaikkapa olisikin jo aamulla kuullut heidän -kerrottavansa, ei hän kumminkaan olisi voinut tehdä mitään; hänellä ei -ollut valtaa, marsalkan määräys vaati rientämään Maasille, hän tahtoi -sinä iltana ylitse, tapahtukoon vaikka mitä. Ja mitenkäpä olisikaan nyt -yhtäkkiä saatu kerätyksi Raucourtiin marssivat joukot ja viedyksi -ajoissa Beaumontiin? Viideskin osasto vetäytyi luultavasti taistellen -Mouzoniin ja kanuunanpauke kuului selvästi siirtyvän itään päin. -Kenraali Douay nosti voimattomassa kiukussa ja epätoivossa kätensä ylös -metsäisten mäkien, peltojen ja laaksojen yli; sitten annettiin käsky -jatkaa marssia Raucourtiin. - -Taivas sitä marssia! Kun kuljettiin Stonnen ahtaassa solassa ja metsän -takana jyrisi yhtämittaa kanuunain kutsuva ääni! 106:nen rykmentin -etunenässä ratsasti översti Vineuil, jäykkänä kuten tavallisesti, vaan -kalpeana kuin ruumis, ripistellen silmiään ikäänkuin pidättääkseen -kyyneleitä. Kapteeni Beaudoin pureksi viiksiään äänetönnä ja -mietteissään, jota vastoin luutnantti koki purkaa kiukkuaan -haukkumasanoihin ja kiroili väliin itseään, väliin muita. Ja väestössä -levisi kaikista raukkamaisimpiinkin synkkä raivo ja into hyökätä -käsiksi johonkin eli ulvoa ääneen; he olivat tulla mielipuoliksi, he -eivät jaksaneet enää aina ja joka paikassa väistää taistelua, -astua juntata maita ja mantereita ja antaa noiden kirottujen -preussiläis-roistojen hakata mäsäksi toverit. - -Stonnen solasta päästyä aukesi taas eteen laajempi maisema; tie -kiemurteli kuin pitkä nauha peltojen ja pienten lehtojen ohi. - -106:s muodosti jälkijoukon ja Ochesta lähtien he odottivat joka -silmänräpäys päällekarkausta, sillä vihollinen seurasi kolonnaa askel -askeleelta, odottaen sopivaa tilaisuutta hyökätäkseen takaapäin sen -kimppuun, ja ratsuväestö koetti päästä metsien taitse rykmentin -sivulle. Kerrankin ilmestyi tiheästä lehdosta useita eskadroonia -preussiläistä kaartia, vaan pysähtyivät nähtyään husaarit, jotka -lähenivät tiellä. Siten jatkettiin peräytymistä hyvässä järjestyksessä -ja he olivat jo lähellä Raucourtia kun muuan tapaus vei viimeisenkin -rohkeuden miehiltä. - -Eräältä syrjätieltä syöksi suuri ihmislauma: haavotettuja upseeria, -aseettomia sotamiehiä, tavaravaunuja, nelistäviä hevosia, hurjassa -paossa rientäen kaikki minkä kykenivät eteenpäin. Ne olivat yhden -ensimmäisen divisioonan prikaatin tähteet, sen, joka suojeli kuormastoa -ja joka oli aamulla lähtenyt Besacen kautta Mouzoniin. He olivat -eksyneet väärälle tielle ja onnettomuudeksi oli prikaatti ja osa -kuormastoa kohdanneet viidennen osaston loput, jotka pakenivat hujan -hajan. Ja sitten tapahtui päällehyökkäys Varniforêtin luona, -monilukuinen vihollinen ahdisti sivulta, ei muuta kuin hurja pako -edessä. Verisinä, haavoitettuina, pelon vimmassa, he levittivät kauhua -ja epätoivoa ympärilleen. Heidän kertomuksensa riistivät viimesenkin -ryhdin kipenen tovereilta, ne olivat kuin jälkimaininkia kanuunan -ryskeestä, joka oli kello kahdestatoista saakka tärisyttänyt ilmaa. - -Raucourtiin marssiessa vallitsi miehistössä suurin levottomuus ja -pelko. Upseerit olivat neuvottomia. Olisikohan käännyttävä oikealle -Autrecourtiin päin vai menisivätkö Maasin yli Villersin luona, niinkuin -ensin oli käsketty. Kenraali Douay pelkäsi sillan jo olevan vihollisen -vallassa ja piti siitä syystä viisaampana marssia oikealle, -Haraucourtin solan kautta Rémillyyn. Mouzonin jälkeen tuli Villers ja -Villersin jälkeen Rémilly. siis aina vain pohjosempaan, ulaanit -kintereillä! Ei ollut enää kuin noin kolme neljännestä jälellä, mutta -kello oli jo viisi ja joka mies menehtymäisillään. Päivän valjetessa he -jo olivat olleet jalkeilla, marssineet kahdessatoista tunnissa -- kaksi -peninkulmaa, tallustelleet paikalla; odotus ja jännitys oli vienyt -viimeiset voimat, joita ei syömättömillä, valvoneilla raukoilla liikoja -ollutkaan. Jalat eivät tahtoneet kannattaa enää! - -Raucourt on pieni hyvinvoipa tehdaskaupunki; pääkatu suora ja leveä, -raatihuone uusi ja kirkko koko soma. - -Vaan se yö, jonka keisari ja marsalkka Mac-Mahon olivat seurueineen ja -keisarillisine talouksineen siellä viettäneet, tyhjensi myymälät ja -lihapuodit; ensimmäinen osasto marssi sitten kaupungin läpi, vei loput, -ja nyt ei siellä enää löytynyt jumalan jyvää ei leipurilla, ei -ruokatavaran kauppiaalla, ei puutarhurilla. Ei ollut leipää eikä -sokeria eikä viiniä! Eilisen päivän olivat kaupungin naiset jakaneet -sotamiehille viiniä ja lihalientä, vaan nyt olivat padat tyhjät ja -tynnyrien tapit auki. Ei löytynyt enää mitään, kaikki oli loppunut kun -seitsemännen osaston ensimmäiset rykmentit marssivat kylään. Mitä? Joko -se taas alkaa, eikö tulekkaan loppua noista kurjista, tomusista -miesparvista, jotka marssivat katua ylös puolikuolleina nälästä ja -janosta, eikä ole mitään antaa. Jotkut pysähtyivät, koputtivat oviin ja -ojensivat kätensä ikkunoita kohti rukoillen leipäpalasta. Ja naiset -itkivät ja nyyhkyttivät kun täytyi vastata, että he eivät voineet, -heillä ei ollut mitään antaa. - -Eräässä kadunkulmassa seisahtui Maurice, maailma musteni hänen -silmissään ja jalkansa horjahtelivat. Jean juoksi auttamaan. - --- Ei ei, anna minun olla, väsyttää... Parempi on kuolla tähän! - -Hän vaipui katukivelle. Korpraali oli suuttuvinaan: - --- Mitä hittoa! Koeta vain päästä jaloillesi vai tahdotko jäädä tähän -preussiläisten pieksettäväksi? Ylös vain ja paikalla! - -Mutta kun ei Maurice jaksanut vastata, vaan sulki silmänsä ja näytti -pyörtyvän, toisti Jean yhä, matalalla, säälivällä äänellä: - --- Mitä hittoa! Mitä hittoa! - -Hän juoksi nopeasti kaivolle, toi vettä ruoka-astiallaan ja roiski -Mauricen kasvoille. Ja sitten hän veti peittelemättä viimeisen -korppunsa repusta, taitteli palasiksi ja pisti Mauricen suuhun. Hetken -perästä avasi tämä jo silmänsä ja söi halukkaasti loput muruset. - --- Mutta sinä, kysyi Maurice äkkiä muistaen Jeanin korppuluvun, sinä et -ole siis syönytkään mitään? - --- Minusta ei ole lukua, minä kyllä tällaiset kestän... Otan hyvän -kulauksen hanhenviinaa, niin kestänmähän taas jonkun matkaa! - -Hän täytti astiansa kaivosta, tyhjensi yhdellä kulauksella ja maiskutti -kieltään. - -Vaan ei ollut mies kovin reippaan näkönen itsekkään, kasvonsa olivat -verettömät ja kädet vapisivat. - --- No, ylös nyt! Että pysytään toisten matkassa, poika! - -Ja Maurice nojasi häneen niinkuin olisi ollut lapsi ja hänestä ei ollut -vielä milloinkaan tuntunut naisen läheisyys niin suloiselta kuin -ystävän tukeva käsi sillä hetkellä. Häntä lohdutti ja kipujaan lievensi -kurjuuden ja kuoleman keskellä, kun tunsi Jeanin pitävän hänestä -huolta; ja ajatus, että tuo sydän, joka häntä niin hellästi rakasti, -oli vain yksinkertaisen, halvan talonpojan, enensi Jeanin ystävyyden -arvoa, vaikka häntä oli ensimmältä loukannutkin hänen arkailematon -suoruutensa. Tämähän oli samanlaista kuin ensimmäisten ihmisten -ystävyys, aikojen alussa, ennenkun sivistystä ja säätyerotusta oli -olemassa, tämä ystävyys kahden miehen välillä, jotka liittyvät yhteen -auttaakseen ja suojellakseen toisiaan yhteistä vihollista vastaan! -Maurice oli iloinen ja ylpeä voidessaan niin täydellisesti luottaa -Jeanin rohkeuteen ja voimaan, ja korpraali taas oli tyytyväinen, -syvemmin tutkimatta tunteitaan, kun sai suojella ystävänsä -hienontunutta heikkoutta, sivistystä ja ymmärrystä, jota hänessä ei -oltu ensinkään kehitetty. Kadotettuaan vaimonsa luuli Jean, että hänen -sydämmensä oli mennyt kuolleen muassa hautaan, ja hän oli päättänyt -pysyä erillään noista olennoista, joiden tähden mies saa niin -hirmuisesti kärsiä, vaikka ne eivät olisikaan ensinkään häijyjä. Ja nyt -hän antautui kokonaan ystävyyden valtaan; he eivät mitenkään hyväilleet -toisiaan, vaan käsittivät toisensa niin perin pohjin, vaikka olivatkin -aivan erilaisia luonteita; he ymmärsivät toistensa syvimmät tunteet ja -marssiessaan toisiinsa nojaten Rémillyn tietä he ikäänkuin sulautuivat -sääliin toistensa kärsimyksiä kohtaan. - -Kun jälkijoukko oli lähtenyt Raucourtista, marssivat saksalaiset -kaupunkiin. Kaksi patteriiaa asetettiin heti kukkuloille vasemmalla ja -ne alottivat oitis ampumisen. Sillä hetkellä oli 106:s rykmentti juuri -Emmanen kohdalla ja siis vihollisen ampumalinjassa. Eräs kranaatti -pirstosi poppelin joen reunalla ja toinen tunkeutui räjähtämättä -maahan aivan kapteeni Beaudoinin sivulla. Mutta tie kapeni yhä aina -Haraucourtiin saakka ja he marssivat korkeiden mäkien välissä, jotka -kasvoivat tiheää metsää; jos sillä kohti olisi ollut kourallinen -preussiläisiä väijyksissä, niin he olisivat voineet tehdä ihmeitä. -Kanuunat jyrähtelivät takana ja alituisesti peljäten hyökkäystä -oikealta eli vasemmalta koettivat joukot rientää pois vaaralliselta -tieltä. Väsyneimmätkin saivat uutta intoa. Samat miehet, jotka -Raucourtissa tuskin jaksoivat jalkojaan liikutella, marssivat -pitkillä, reippailla askelilla. Näytti siltä kuin hevosetkin olisivat -aavistaneet, että vähinkin viivytys saattoi tuottaa kaikille turmion. -Alkupää liene jo ollut Rémillyssä, marssia jatkettiin vauhdilla ja -innolla, kun -- täytyi pysähtyä. - --- No perhana! kirosi Chouteau, tähänkö meidät nyt jätetäänkin? - -106:s ei ollut vielä Haraucourtissa ja kranaattia sateli yhtä mittaa. -Yksi räjähti aivan lähellä, oikealla, vaan ei haavoittanut sentään -ketään. - -Viisi minuuttia kului; he eivät hievahtaneetkaan paikaltaan. Varmaan -siellä edessäpäin oli jotain, joka tukkesi tien, muuri ehkä eli muu -ylipääsemätön este. Översti kohottautui seisomaan jalustimissa ja -kurkisti, mitä siellä takana oli tekeillä, pelkäsi miesten pelossaan -vielä vallattomuuksiin ryhtyvän. - --- Tietäähän sen koko maailma, että me olemme myödyt preussiläisille! -huusi Chouteau rajusti. - -Riveistä alkoi kuulua uhkaavaa mukinata. Harmi ja kiukku kasvoivat -pelon lisääntyessä. Niin, niin se oli! Heidät oli laahattu tänne -viholliselle jätettäväksi. Nämä lyhytjärkiset olennot eivät voineet -mitenkään muuten selittää kaikkia vastoinkäymisiä ja turmiollisia -erehdyksiä ja päälliköiden vitkastelua. Myyty Saksan keisarille, -häpeällisesti petetty, kaikki tyyni! - --- Myyty, petetty! huusivat tuskaiset äänet. - --- Vaan minä luulen, että siellä on se pirun keisari tietä tukkimassa -kampsuineen ja kopsineen! arveli Loubet. - -Hänen sanansa kiitivät heti kuin kulovalkea suusta suuhun. Jo -tiedettiin varmasti vakuuttaa, että keisarillinen talous siellä oli -kolonnain tiellä. Ja nyt alkoi sadella kauheita haukkumasanoja keisarin -hännänkantajajoukosta ja heidän laitoksistaan ja ruokottomuudestaan, -miten he aina tukkiituivat sotajoukon eteen kaivelemaan ja näyttelemään -herkkujaan ja viinipullojaan ja hopea-astioitaan nälinkuoliaille -sotamiehille. Ja millainen keisari! Kurja raukka, jolla ei ollut -enemmän valtaa kuin valtaistuintakaan, hylkiö, jota vedettiin -kuormaston mukana paikasta paikkaan ja joka vielä säilytti, verisen -kohtalon ivana, hovimenonsa, satakaartinsa, tallinsa, kokkinsa, -astiansa ja kellarinsa, kaiken komeuden ja loiston, joka seurasi -keisarikruunua ja manttelia, tuota koreata manttelia, joka nyt laahusti -maantienloassa ja tahraantui tappion häpeässä! - -Melkein yhtaikaa tulla sävähti kaksi kranaattia. Sirpale repäsi lakin -luutnantti Rochasin päästä. Ja rivit tihenivät samassa, sotamiehet -työntäytyivät yhteen äkkinäisellä aaltoliikkeellä, jonka mainingit -tuntuivat etäälle. Jos sitä olisi kestänyt minuutinkaan vielä, niin -olisi voinut tapahtua jotain kauheata, sillä miehiä tuskin sai enää -hillityksi. - -Översti kääntyi kalman kalpeana heihin. - --- Pojat, pojat, malttakaa nyt vähän aikaa. Minä lähetin katsomaan ... -heti paikalla lähdetään... - -Vaan he eivät lähteneet, ja joka minuutti tuntui vuoden pituiselta. - -Jean otti Mauricen käden käteensä ja puheli hiljaa, että hän koettaisi -olla levollinen, että jos toiset tunkevat päälle eli lähtevät -käpälämäkeen, mikä helposti saattaa tapahtua, niin he juoksevat yhdessä -vasemmalle ja kiipeävät metsäiselle rinteelle joen törmässä. Hän -haeskeli silmillään partioretkeläisiä, vaan heitä ei näkynytkään, joku -tiesi heidän hävinneen heti Raucourtista lähdettyä. - -Ja samassa lähdettiinkin, joukot marssivat rivakkaasti, jo päästiin -solasta, tie kääntyi oikealle, ja preussiläiset tykinluodit eivät -jaksaneet heitä saavuttaa enää. Jälestäpäin saatiin tietää, että -viivytyksen syynä oli Bonnemainin divisioona, neljä rykmenttiä -kyrassieria, jotka olivat rikkoneet seitsemännen osaston kolonnan ja -seisauttaneet marssin. - -Yö oli tulossa kun 106:s rykmentti kulki Angecourtin läpi. Oikealla -jatkui vielä metsäisiä ylänköjä, vaan sola laajeni vasemmalle kädelle; -etäällä siinti leveä laakso. Viho viimein saavuttiin Rémillyn harjulle, -ja sinne näkyi illan hämärässä kiiltävä hopeanauha, joka kiemurteli -laajojen niittyjen ja peltojen välitse. Se oli Maas, ikävöity Maas, -luvattu maa, jossa voitto näytti heitä odottavan. - -Ja Maurice osoitti kädellään pieniä valopilkkuja etäällä puiden -välissä, rehevässä laaksossa, joka näytti lumoavan kauniilta illan -hämärähunnussa. Hänen sydämmensä paisui ilosta kun katseli tuttuja, -rakkaita kotiseutujaan ja hän näytti niitä Jeanille melkein -lapsellisella ylpeydellä: -- Jean, Jean ... tuolla on Sedan! - - - - -VII. - - -Rémillyssä oli kauhea mylläkkä, sotamiehiä, hevosia, ajopeliä joka -paikka täynnä, viettävä katu, joka kulkee Maasin rantaan, oli melkein -kukkurillaan. Kirkon kohdalla, puolivälissä mäkeä, oli monta tykkiä -ajanut yhteen ja hevoset eivät saaneet niitä paikalta hievahtamaan, -vaikka satelemalla satoi ruoskaniskuja ja kirouksia. Etempänä oli -Emmanevirran rannalla, joka kohisten syöksee kivistä uomaansa, jono -ruutivaunuja sulkemassa kulkijoilta tien. Ja sotamiehiä keräytyi -keräytymistään "Maltan ristin" edustalle ja tappelemalla pyrkivät -täyteen ahdettuun kapakkasuojaan ryypylle. - -Ja samallainen vilinä ja ahdinko vallitsi kylän eteläiselläkin -laidalla, mihin insinöörit olivat rakennuttaneet lauttasillan virran -poikki. Kylän ja virran välillä oli pieni lehto ja oikealla näkyi -lauttamiehen valkonen tupa pensaikosta. Molemmille rannoille oli -laitettu suuria nuotioita, joiden liekit silloin tällöin leimahtivat -korkealle ilmaan ja levittivät punertavan hohteen rantamille sekä -virran läikkyvälle pinnalle. Silloin eroitti lukemattomat mieslaumat, -jotka seisoivat odottamassa. Kaidalle jalkamiesten sillalle ei mahtunut -kuin pari henkeä kerrallaan ja lauttasillan yli, joka oli niukasti -puolen viidettä kyynärän levyinen, kulki ratsuväki, tykistö ja -kuormavaunut niin hitaasti kuin ajatella saattaa. Sanoivat vielä olevan -ylipääsemättä yhden prikaatin ensimmäistä osastoa, ruutikuormaston ja -jo ennen mainitut neljä kyrassierirykmenttiä Bonnemainin divisioonasta. -Ja heidän takanaan seisoi koko seitsemäs osasto, enemmän kuin 30,000 -miestä, jotka luulivat vihollisen olevan kintereillään ja koettivat -tunkea kuumeentapaisella kiireellä eteenpäin, päästäkseen turvaan -vastaiselle rannalle. - -Kamalalta näytti! Mitä siitä olikaan lopuksi tuleva? Koko pitkän päivän -he olivat marssineet saamatta kuivaa eli kosteata suuhunsa, marssineet -kuin hurjat, koettaen päästä ehjin nahoin Haraucourtin solasta; ja tätä -vartenko he olivat riehuneet? Päästäänkö tästä ollenkaan eteenpäin vai -tässäkö seistään ylipääsemättömän muurin takana? Saa vain nähdä, niin -ei tästä hevillä lähdetä ja saksalaiset, jotka ehkä yöksi taukoavat -takaa-ajostaan, ovat taas päivän koittaessa liikkeellä! - -Kumminkin komennettiin miehet asettamaan kiväärit ryhmiin ja joukot -hajaantuivat metsättömille rinteille Mouzonin tien varsilla. -Reservitykistö sijoitettiin mäen harjalle, tykkien suut solaan päin, -valmiina laukasemaan, jos siellä ilmestyy jotain uhkaavaa. Ja -tuskallinen odotus alkoi jälleen. - -106:s rykmentti oli sijoittunut sänkipellolle yläpuolella tietä ja -sieltä näki koko laajan tasangon virran varrella. Miehet luopuivat -vastahakoisesti aseistaan, kääntyivät usein taakseen katsomaan, -odottivat joka hetki päällekarkausta. Joka silmä oli synkkä, ei -kuulunut mistään hauskaa juttelua, äänetöntä vihaa kuvastui niidenkin -kasvoilla, jotka eivät napisseet ja kiroilleet. - -Kello oli jo melkein yhdeksän, odotusta oli kestänyt kaksi tuntia, ja -vaikka olivat peräti uupuneita ei monikaan saanut unta, he venyivät -pitkällään maassa, vaan kimmahtivat pystyyn ja säpsähtivät -pienimmästäkin risauksesta. Eivät taistelleet enää nälkää vastaan, -virran yli päästyä heidän _täytyi_ saada ruokaa, ja jos ei ollut -muuta, niin olihan ainakin heiniä. Vaan tungos sillan luona pysyi -samalla asteella, upseerit, jotka kenraali Douay oli sinne asettanut, -toivat aina puolen tunnin päästä sanoman, että kestää vielä monta -tuntia, ennenkun heidän vuoronsa tulee. Vihdoin päätti kenraali itse -lähteä sillalle omin silmin tarkastamaan asiain tilaa ja sotamiehet -näkivät hänen tunkeutuvan joukon läpi, kehoitellen miehiä pysymään -levollisina ja jouduttaen ylimenoa. - -Maurice istui Jeanin kanssa ojan reunalla ja jatkoi pohjoseen viitaten: - --- Niin. tuolla se on Sedan ja tuolla Bazeilles... Sitten on Douzy ja -sitten Carignan... Carignanissa meidän joukot luultavasti yhtyvät; jos -olisi päivä, näkisit, että siellä kyllä tilaa on. - -Hän osoitti laajaa laaksoa, jonka ylitse yön varjot laskeutuivat. -Eroitti vielä selvästi virran juoksun mustien niittyjen välissä, joille -puuryhmät muodostivat vielä tummempia kohtia. Poppelijonon haaveelliset -rajapiirteet kuvastuivat selvästi taivasta vastaan. Ja hyvin kaukana, -Sedanin takana, joka kimalteli pieniä valopilkkuja täynnä, oli tiheä -musta metsä, Ardennit näyttivät levittäneen siellä satavuotiset -tammensa maan peitoksi. - -Jeanin katse siirtyi taas sillalle. - --- Katsoppas tuonne! Nyt menee kaikki helvettiin... Siitä sillasta me -emme elävinä pääse yli, e-i! - -Nuotiot kahdenpuolen virtaa leimahtelivat ylös ja alas ja niiden -valossa näki kamalan selvästi kaikki mitä sillalla tapahtui. Koko -päivän oli ratsuväkeä ja tykistöä kulkenut yli ja niiden painosta -aikovat palkit höltyä ja olivat jo vajonneet keskeltä pari tuumaa -vedenpinnan alle. Nyt ratsastivat kyrassieerit yli, kaksi miestä -rinnan, loppumattoman pitkässä jonossa. He ilmestyivät pimeydestä -toisella rannalla hävitäkseen taas pimeyteen toisella, siltaa ei enää -eroittanut, he näyttivät liikkuvan veden päällä, tummalla nuotioiden -valossa välkähtelevällä pinnalla. Jäykkinä istuen satulassa, ohjakset -kireällä, valkosen vaipan helmat hevosen lautasella ja kirkkaat kypärit -loistaen häilyvässä valossa he olivat aavesankarien kaltaisia, jotka -liehuvin hiuksia ratsastavat öiselle sotaretkelle. - -Jeanilta pääsi valitus: - --- Voi jumala, miten minulla on nälkä! - -Heidän ympäriltään alkoi kuulua nukkuvain raskasta huokumista. Väsymys -vei voiton ahdistuksesta, silmät painuivat umpeen, he ojentautuivat -selälleen, unhottivat hetkeksi vaivat ja vaarat; odottavat joukot -vaipuivat lepoon. - --- Voi jumala, minulla on niin nälkä, että syön kohta multaa! - -Jean se niin vaikeroi. Hän oli muuten kyllin sitkeä, vaan nyt ei enää -jaksanut, sillä hän ei ollut syönyt suun täyttä kuuteenneljättä -tuntiin. Maurice laski, että kestää vielä pari kolme tuntia ennenkun -heidän vuoronsa tulee, ja teki päätöksensä. - --- Kuten tiedät on minulla eno täällä, eno Fouchard, olenhan kertonut -hänestä... Tuolla mäellä, ei sinne ole jos noin 7 sataa askelta, on -ukon talo. Minä en aikonut käydä siellä, vaan koska sinulla on niin -nälkä... Täytyneehän ukko nahjuksen antaa... - -Hän lähti astumaan ja Jean seurasi tahdottomasti. Ukko Fouchardin talo -oli aivan Haraucourtin solan suulla lähellä reservitykistön mäkeä. Se -oli matala rakennus monien ulkohuoneiden, ladon, navetan ja tallin -keskellä ja toisella puolen maantietä oli teurastuslaitos, jossa ukko -omakätisesti tappoi elukat, ja itse myös ajeli lihoja kaupitsemassa. -Maurice hämmästyi, talossa oli ihka pimeää eikä näkynyt ristinsielua -kartanolla. - --- Kas tuota vanhaa saituria; hän on pönkittänyt ovensa eikä taida -hevillä avata! - -Hän hämmästyi vieläkin enemmän, tiellä oli puolikymmentä sotamiestä, -nälkiintyneitä raukkoja, jotka epäilemättä olivat ruoan etsinnässä. -Ensin olivat koputtaneet, sitten ärjyneet avaamaan, ja kuu ei sisältä -kuulunut liikahdustakaan alkaneet paukuttaa ovea pyssynperillä. Kaiketi -se ovi viimein antaa perään, saakeli, revitään maahan koko myösä, koska -ei siellä ihmisiä asu! - -Silloin avattiin vintinluukku ja miehet näkivät laihan pitkän ukon -sinisessä takissa ja avopäin, toisessa kädessä kyntteli, toisessa -pyssy. Paksu valkonen tukka ympäröi leveitä kulmikkaita kasvoja, nenä -oli suuri ja silmät suuret, harmaansiniset, leuka paksu, -hajamielisyyttä osottava. - --- Mitä varkaita ja ryöväriä te olette, jotka tulette ja hävitätte -rauhallisten maalaisten asumukset? Mitä asiata teillä tänne on? huusi -ukko ankaralla äänellä. - -Sotamiehet katselivat häntä hämmästyneinä. - --- Me olemme kuolla nälkään, tahdomme ruokaa! Ja sinulla on... - --- Minulla ei ole, ei hituistakaan! Luuletteko te, että pienessä -talossa riittää ruokaa 100,000 miehelle?... Aamulla tästä vaelsi ohi -suuria joukkoja, niin niin, kenraali Ducrotin miehet, he söivät -suuhunsa kaikki, joka kipenen ... tässä talossa ei pidä löytymän yhtä -leivänkannikkaa! - -Miehet astuivat lähemmä, yksi toisensa perään. - --- No, avaahan nyt kumminkin, niin levätään vähän aikaa ... ja ehkenpä -siellä löytyisi yhtä ja toista! - -He ryntäsivät ovea vastaan, ukko asetti kynttelin ikkunalaudalle ja -veti pyssynsä vireille. - --- Niin totta kuin tämä kyntteli on tässä minä ammun jokaisen, joka -uskaltaa koskea minun oveeni. - -Sotamiehet alkoivat tulistua, haukkuivat ja kiroilivat, yksi jo huusi, -että he kyllä osaavat kurittaa sellaista petoa, joka ennen heittää -leipänsä kaivoon kuin antaa sotamiehen syödä. Ja he ojensivat pyssynsä -luukkua kohti, tähtäsivät, vaan ukko seisoi paikallaan kynttelin -valossa ja ärjyi: - --- Ei leivänkannikkaa löydy tässä talossa, kuuletteko roistot; joka -suupalan ne toiset jo ovat ahmineet! - -Maurice säikähti kovasti kun näki miesten aikeet ja juoksi Jeanin -kanssa hätään. - --- Toverit, toverit... - -Hän löi sotamiesten pyssyt alas ja huusi rukoillen ukolle: - --- Olkaa nyt vähän ihmisellisempi toki... Ettekö te tunne, minähän se -olen? - --- Mikä minä? - --- Maurice Levasseur, vaimonne sisaren poika. - -Ukko otti kynttelin käteensä. Epäilemättä hän tunsi pojan, vaan ei -antanut perään, ei veden tippaakaan häneltä! - --- Sisaren poika eli ei, mistä minä tiedän, pimeähän nyt on!... -Pötkikää vain tiehenne joka sorkka eli minä ammun. - -Ja sotamiesten uhkaillessa, että kyllä he pian savuuttavat sen vanhan -ketun pesästään, toisti ukko Fouchard pelkäämättä: - --- Pötkikää, pötkikää vain tiehenne, eli minä ammun teidät! - --- Minutkinko, isä? huusi tieltä voimakas ääni. - -Toiset vetäytyivät nopeasti syrjään, kun kynttelin valo lankesi -aliupseerin nauhoille. Se oli Honoré, jonka patteria sijaitsi parin -sadan askeleen päässä ja joka ei enää jaksanut vastustaa haluaan -kolkuttaa kotiovelle. Hän oli pyhästi vannonut, ett'ei elämän päivänä -astuisi isän kynnyksen yli ja hän ei ollut neljään vuoteen saanut eikä -lähettänyt kirjettä isälleen. Sotamiehet puhelivat hiljaa ja -neuvottelivat: parasta taisi olla lähteä pois, mitäpä täällä oli enää -toimittamista, koska talon poika, jolla oli nauhoja hihallaan, oli -saapunut paikalle. Ja he hävisivät kuin tuhka tuuleen. - -Havaittuaan vaaran olevan ohitse, sanoi Fouchard levollisesti, -ikäänkuin olisi eilen viimeksi tavannut poikaansa: - --- Vai niin, sinäkö! No, odotahan hiukan, niin minä tulen. - -Ukko viipyi kauvan. He kuulivat hänen lukkoavan ovia, vääntävän avaimia -kuin olisi kätkenyt kaikki kätkettävät. Viimein hän tuli avaamaan, -mutta raolleen vain ja piteli tanakasti ovesta. - --- Tule sinä, Honoré, vaan ei kukaan muu! - -Ei ukko sentään kehdannut sulkea oveaan sukulaiseltakaan, vaikka -kernaasti olisikin. - --- No, tule sinäkin, Maurice, vaan joudu! - -Mutta Jean jätettiin säälimättä ulkopuolelle, vaikka Maurice rukoili -hänen puolestaan. Ei ei, hän ei tahtonut mitään tietää heidän -kumppaneistaan. Mitä varten hänen olisi pitänyt päästää tupansa täyteen -varkaita ja rosvoja, särkemään astioitaan ja huonekalujaan! Hänellä oli -vielä pyssy kourassa ja kun Honoré lopulta sai potkaistuksi oven -selälleen ja vedetyksi Jeanin eteiseen, pauhasi ukko aika lailla. Pyssy -yhä kädessä hän saattoi miehet tupaan, laski kynttelin pöydälle ja -istui penkille sanaakaan sanomatta. - --- Isä! Me olemme puolikuolleita nälästä. Teidän täytyy antaa leipää ja -juustoa, isä! - -Vanhus ei ollut kuulevinaan pojan puhetta, kävi vähä väliä ikkunassa -katsomassa, vieläkö siellä nyt on sotamiehiä taloa piirittämässä. - --- Eno, Jean on minun ystäväni! Hän antoi minulle viimeisen suupalansa -ja me olemme kärsineet kaikki yhdessä. - -Ukko palasi ikkunan luota ja istui penkille. Ei vastannut sitä eikä -tätä, ei katsonutkaan heihin päin. Hän mietti vähän aikaa ja otti -sitten äänettömästä päästä kynttelin pöydältä, jätti heidät pimeään ja -sulki oven jälkeensä, ett'eivät näkisi, mihin hän meni. Kellarin ovi -narahti. Mutta odottaville kävi aika pitkäksi, ennenkun ukko viimein -palasi, sulki oven huolellisesti ja asetti pöydälle suuren leivän sekä -juuston, -- sanaakaan virkkamatta. Vanha kettu muisti entiset torat, -eikä tahtonut sanoa ensi sanaa; hän ei ollut vihainen enää, vaan -ajatteli, että yhdestä sopimattomasta sanasta ne riidat saattavat -alkaa. Miehet hyökkäsivät kuin nälkäiset sudet ruokien kimppuun, yhtä -äänettöminä hekin, ja pureksivat kaikista voimistaan; tuvan -hiljaisuudessa ei kuulunut mitään muuta ääntä. - -Honoré nousi pöydästä ja otti kaapin päältä suuren vesituopin. - --- Isä, hennottehan nyt antaa lasin viiniä mieheen. - -Nyt oli ukko levollinen. - --- Viiniä! Minulla ei totta totisesti ole pisaraakaan... Ne toiset, ne -tämän aamuiset, veivät kaikki, söivät kaikki, mitä löytyi. Ei -tippaakaan... - -Hän valhetteli ja sen arvasi joka mies hätäisesti vilkkuvista silmistä. -Pari päivää sitten oli ukko lähettänyt kaikki elukat, lypsylehmänsä ja -mitä teuraskarjaa löytyi, kauvas sydänmaalle piiloon. Sitten oli -kätketty ruokavarat, yksin jauhot ja suolatkin; turhaan olisi saanut -hakea kaikki kaapit ja aitat. Ensimmäinen sotajoukko ei ollut saanut -enemmän kuin toinenkaan, ei rahalla eikä rukouksilla. Mistäpä sen -tiesi, eiköhän ollut parempi säästää tavaroitaan, tuonnempana niillä -vielä voi saada hyvät hyödyt. - -Maurice oli syönyt tarpeekseen ja aloitti keskustelun. - --- Onko eno nähnyt Henrietteä nykysin? - -Vanhus käveli edestakasin vilkaisten aina syrjäsilmällä Jeaniin, jonka -suuhun katosi suunnattoman suuria leipäpalasia. - --- Henrietteä! Näinhän minä hänet viime kuussa Sedanissa... Vaan -miehensä, Weissin, näin tänä aamuna. Hän oli isäntänsä, tehtailija -Delaherchen kanssa, ajoivat Mouzoniin katsomaan sotajoukon marssia -- -huvikseen tietysti. - -Pilkallinen ilme levisi vanhuksen umpimielisille kasvoille. - --- Luulen heidän nähneen enemmän kuin halusivatkaan, ja hupi taisi -kuivaa hyvin vähään; sillä kolmesta saakka olivat tiet täynnä pakenevia -sotamiehiä! - -Samalla yksitoikkoisella ja välinpitämättömällä äänellä kertoi ukko -viidennen osaston tappiosta, että sen päälle oli hyökätty juuri -päivällispuuhissa ollessa, Beaumontissa näet, ja että baijerilaiset -olivat ajaneet ranskalaiset hujan hajan Mouzonin luo. Ne sotamiehet, -jotka pakenivat, niinkuin paholainen olisi ollut kintuilla, Rémillyn -kautta, huusivat, että de Failly oli kavaltanut heidät, myynyt, suoraan -sanoen, Bismarckille. - -Maurice muisti viime päivien hurjat marssit, marsalkan käskyn, joka -kiirehti peräytymistä, vaati vaikka mistä hinnasta Maasin yli menoa, -kiirehti, kiirehti; ja ensin oli aikaa tuhlata vaikka miten. Nyt oli -liian myöhäistä! Silloin kun Mac-Mahon vimmastui löytäessään -seitsemännen osaston Ochesissa kun sen olisi pitänyt olla Besacessa, -hän tietysti luuli, että viides osasto oli käskyä noudattaen -leiriytynyt Mouzonin luona kun se olikin hajoitettu ja lyöty -Beaumontissa. Vaan mitäpä saattoikaan pyytää kehnosti johdetuilta, -odotuksen, paon ja pelon heikontamilta, nälinkuoliailta joukoilta? - -Fouchard asettui Jeanin tuolin taakse -- hän ei käsittänyt moista -ruokahalua -- ja kysyi, leikillisesti muka: - --- Noo, joko alkaa tuntua? - -Jean kohotti päätään ja vastasi tyynesti: - --- Jopa alkaa, kiitosta vain! - -Honoré kuunteli levottomuudella pienintäkin liikettä toisista -huoneista. Hän oli vihdoin, monen taistelun jälkeen, päättänyt käydä -kotonaan ja se oli tapahtunut Silvinen tähden. Takin alla oli Silvinen -kirje, se Reimsissä saatu, se, jossa hän puhuu rakastavansa ainoastaan -häntä, ett'ei ole rakastanutkaan ketään muuta -- ja Honoré ajatteli -koko ajan Silvineä, ihmetteli, ett'ei häntä näkynyt, ja koetti salata -isältään levottomuuttaan. Viimein hän ei enää jaksanut hillitä -tunteitaan, vaan kysyi vapisevalla äänellä: - --- Eikö Silvine enää olekaan teillä? - -Fouchard vilkasi poikaansa ja vastasi: - --- On, on! - -Sitten hän ei taas puhunut mitään, syleksi ja kakisteli; tykkimiehen -täytyi kysyä: - --- Onko hän jo makuulla? - --- Ei, -- ei! - -Lopulta ukko alentui selittämään, että hän oli ajanut Silvinen kanssa -aamupuolella päivää Raucourtin torille. Sillä kyllähän nyt saattaa -kauppoja tehdä, sen tietää, kun mokomat mieslaumat ovat liikkeellä! Ja -hän olikin, niinkuin tavallisesti tiistaiaamuna, vienyt lampaan lihat -ja häränpuolikkaan Raucourtiin ja oli parhaiksi ennättänyt kaupata -lihat kun seitsemäs osasto oli tullut ja kääntänyt nurin narin kaikki -tyyni. Ihmiset juoksivat kuin hullut, survivat ja tyrkkivät vimmatusti. -Hän pelkäsi niiden vielä varastavan konit ja kärryt ja oli ajanut -kotiin. Ja Silvine jäi sinne, oli näet poikennut johonkuhun puotiin -ostoksille. - --- Oo, tyttö on pian kotona! lopetti ukko levollisesti. -- Meni -tietysti tohtori Dalichampin, kumminsa luo... Silvine on reipas tyttö, -vaikka näyttää niin lauhkealta ... ei hän hopussa hätäänny... - -Tekikö hän pilkkaa vai tahtoiko selittää, minkätähden hän oli pitänyt -Silvinen palveluksessaan, sen jälkeen kun oli eroittanut heidät, ja -vaikka hän tahtoi pitää lapsen luonaan. -- Poika nukkuu tuolla -kamarissa ja varmaan on Silvinekin kohta kotona, on varmaan. - -Ukko katsahti jälleen poikaansa, pilkallinen hymy kapeilla huulilla. -Honorén kasvot värähtelivät ja hän heitti isäänsä läpitunkevan -silmäyksen ja -- vanhus alkoi taasen kävellä pöydän ja ikkunan väliä. -Honoré leikkasi leivästä palan ja pureskeli sitä äänetönnä. Kyynäspäät -pöydällä tarkasti Maurice vanhaa tupaa, suurta kaappia, seinäkelloa, ja -muisteli entisaikoja, kun hän ja sisar Henriette saivat viettää jonkun -lupapäivän Rémillyssä. Minuutit kuluivat, -- kello löi yksitoista. - --- Ei, mutisi Maurice, toiset ehkä jättävät meidät! - -Hän avasi ikkunan ja nojautui laudalle; eteensä levisi tumma, hiljainen -yö. Vaan vähitellen tottuivat silmät pimeään, hän eroitti sillan ja -tulet molemmilla rannoilla. Kyrassieerit vaelsivat vieläkin, kuin -aaveritarit, valkosissa kauhtanoissaan sillan ylitse. Loppumattomalta -näytti veden pinnalla verkalleen liikkuva jono. Oikealla rannalla, -missä sotajoukko vielä sikeästi nukkui, vallitsi haudan hiljaisuus. - --- Ohhoo, sanoi Maurice epätoivoisella äänellä, meidän menomme jää -huomisaamuun. - -Ikkuna jäi auki, ukko Fouchard sieppasi pyssynsä ja hypähti notkeasti -kuin nuori mies tielle. He kuulivat hänen kävelevän edestakasin kuin -vartiolla, -- sitten taukosivat askeleet, saattoi eroittaa kaukaista -humua sillalta. Vanhus oli istunut ojan reunalle: siinä oli sopiva -vartioida, ett'ei kukaan epäiltävä henkilö päässyt puikahtamaan taloon. - -Honoré tuli joka silmänräpäys levottomammaksi, katsoi vähä väliä kelloa, -kuunteli. Raucourtista ei ollut paljon yli kolmen neljänneksen -Rémillyyn. Sen matkan astui Silvine tunnissa, astui helpostikin. -Miks'ei häntä kuulunut, johan siitä oli useampiakin tuntia kun vanhus -ajoi tiehensä ja jätti hänet keskelle armeijaosastoa. Joku onnettomuus -oli varmaankin tapahtunut! Honoré näki hänet maassa makaavana, -ruhjottuna, hevosten polkemana, raskaat kuormat olivat vierineet hänen -ylitsensä! - -Kaikki kolme kimposivat yht'aikaa pystyyn. Tieltä kuului askeleita, ja -vanhus viritti pyssynsä hanan. - --- Kuka se on? huusi ukko tuimasti. Silvinekö? - -Ei kuulunut mitään vastausta. Ukko uhkasi ampua ja uudisti -kysymyksensä. Silloin sanoi hengästynyt, läähättävä ääni: - --- Minä, minä se olen. - -Ja heti taas: - --- Entä poika? - --- Poika makaa, on nukkunut aikoja. - --- Jumalan kiitos! - -Nyt vasta hän jouti oikein henkeään vetämään, oikein syvän huokauksen, -jossa kaikki tuska ja väsymys pääsi ilmoille. - --- Mene ikkunasta, sanoi ukko, siellä on vieraita, - -Silvine hyppäsi ikkunasta tupaan, vaan jäi kuin kivettyneenä seisomaan -miesten eteen ja seisoi siinä kynttelin hulmuavassa valossa tummana, -paksu musta tukka otsalle valuneena, suuret kauniit silmät -- joissa -yksistään olisi ollut kyllin ihanuutta -- soikeissa lempeissä -kasvoissa, ihmetellen vieraita katsoen. - -Silloin hän tunsi Honorén, ja kaikki veri syöksi sydämmestä kasvoihin --- eikä hän kuitenkaan erittäin hämmästynyt että Honoré oli siinä, -sillä häntähän hän oli ajatellut koko matkan Raucourtista tullessaan. - -Honorén jalat vapisivat ja tuntui kuin rinnan päällä olisi ollut -rasittava paino, joka vei hengen. Hän ponnisti voimansa, sanoi -levollisesti: - --- Hyvää iltaa, Silvine! - --- Hyvää iltaa, Honoré! - -Silvine oli purskahtaa itkuun, käänsi sitä estääkseen päänsä pois ja -hymyili Mauricelle, joka myös oli tuttu. Hän ujosteli Jeania hiukan. -Hengitti kiivaasti, avasi kaulahuiviaan hiukan. - -Honoré jatkoi, sinuttelematta, kuten ennen maailmassa: - --- Me olimme hyvin levottomia teidän tähtenne, Silvine, on jo niin -paljon preussiläisiä liikkeellä näillä tienoin. - -Silvine kävi valkoseksi kuin lakana ja heitti pikaisen, hätäisen -katseen kamariin päin, jossa lapsi nukkui, ja kohotti kätensä, -ikäänkuin olisi tahtonut karkoittaa luotaan jotain kauheata. - --- Preussiläiset! Oo, minä olen nähnyt heidät! - -Hän vaipui tuolille istumaan, jalat eivät kannattaneet enää, ja kertoi, -että hän oli heti seitsemännen osaston kaupunkiin marssittua hakenut -suojaa kumminsa, tohtori Dalichampin, luona ja toivoi eno Fouchardin -noutavan hänet sieltä. Kadulla oli sellainen ahdinko, ett'ei koirakaan -olisi päässyt eteenpäin. Ja kello neljään hän oli kärsivällisesti -odottanut ja nykkinyt liinan-nukkaa rouvasväen kanssa, sillä tohtori -oli laittanut sairaalan raatihuoneen suureen saliin, arveli ehken -tuotavan haavoitettuja Metzistä eli Verdunistä. Sinne tuli ihmisiä, -jotka tiesivät sairaalata piankin tarvittavan ja aivan oikein, kello -kaksitoista jyrisivät jo tykit Beaumontin puolella. Mutta se oli -kaukana, eikä kukaan osannut vielä oikein peljätäkään, kun pommi -yht'äkkiä ryskien ja räiskien musersi erään naapuritalon katon, Se -tapahtui juuri silloin kun viimeiset ranskalaiset sotamiehet marssivat -pois Raucourtista. Vieläkin räjähti kaksi pommia, vihollinen patteria -ammuskeli seitsemännen osaston jälkijoukkoa. - -Haavoitettuja tuli Beaumontista, raatihuoneen sali oli pian täynnä. -Pelkäsivät, että sinnekin vielä putoaa joku pommi ja turmelee koko -sairaalan. Miesparat, jotka odottivat tohtoria haavojaan sitomaan, -olivat menehtyä kauhusta, moni kömpi vaivaisilla jäsenillään kellariin, -siellä oli hiukan turvallisempaa, - --- Ja silloin, jatkoi Silvine, en tiedä mitä lienee tapahtunut, mutta -yht'äkkiä taukosi melu. Minä seisoin kadunpuoleisessa ikkunassa, josta -näkee maalle päin; ei näkynyt enää yhtään sotamiestä, ei ainoatakaan -punahousua, kun samassa kuulen raskaita askelia, joku huutaa, en -ymmärtänyt mitä lienee ollut, kymmeniä pyssynperiä kolahtaa yht'aikaa -kivisiltaan ... ja alhaalla kadulla seisoo koko lauma rumia, likasia, -mustia miehiä, joilla on suuret leveät päät ja kypärit, niinkuin -meidän palokuntalaisilla. Sanoivat, että ne olivat baijerilaisia -sotamiehiä ... ja tiellä, pelloilla, metsissä voi! joka paikassa kiehui -sadottain ja tuhansittain samanlaisia miehiä, suljetuissa, -loppumattomissa riveissä. Mustia, suurissa joukoissa, yhä enemmän ja -enemmän niitä tuli, juurikuin heinäsirkkalaumoja, jotka peittävät koko -maanpinnan. - -Häntä puistatti ja hän teki jälleen saman jotain kauheata karkoittavan -liikkeen. - --- Ja sitten, te ette voi aavistaa, mitä sitten tapahtui. Nuo miehet -lienevät marssineet kolme päivää ja tapelleet vast'ikään kuin hurjat -Beaumontissa. He olivat sekasin nälästä ja vimmasta, silmät seisoivat -päässä ... he eivät tietäneet mitä tekivät... Ja upseerit eivät -koettaneetkaan estää kun he syöksivät taloihin, myymälöihin, särkivät -ovet ja ikkunat, murtivat auki kaapit, arkut, kaikki, jossa luulivat -ruokaa löytyvän, nielivät kaikki kuin eteen sattui! Ruokakauppiaan, -Simonnetin, puodissa, näin yhdenkin laskevan tynnyristä siirappia -kypäriinsä ja sitä juovan; toiset haukkasivat raakaa sianlihaa, toiset -söivät jauhoja. Kun he tulivat, sanottiin, että ruoka on lopussa, -neljäkymmentä kahdeksan tuntia olivat omat joukot kulkeneet kaupungin -läpi, vaan he löysivät kuitenkin aina jotain piilotettua, ja särkivät -sentähden kaikki paikat, luulivat, että me emme tahdo antaa heille -ruokaa. - -Vähemmässä kuin tunnissa olivat kaikki ruudut sirpaleina leipurilla, -teurastajalla, joka puodissa, vieläpä yksityistenkin asunnoissa; -kaapit, kellarit typö tyhjät... Tohtorilla -- semmoista en ole vielä -milloinkaan nähnyt -- söi eräs paksu mies saipuata! Vaan surkeinta oli -kumminkin kellarissa! Siellä he huusivat ja ärjyivät kuin paholaiset, -särkivät pullot, väänsivät tapit auki ja jättivät vuotamaan, pitkin, -pitkin permantoa läikkyivät viinit, elivät kuten ainakin kun ihmiset -heittäytyvät petojen kaltaisiksi. Tohtori ei saanut eräänkään mustan -miehen käsistä pois ooppiumipulloa, hän nosti sen huulilleen ja -kulautti tyhjäksi. Ehkenpä makaa mies jo kuolleena, kun lähdin, oli -hänellä kauheat tuskat! - -Hän peitti kasvonsa käsillään ja voihki surkeasti. - --- Ei, ei! Se oli hirmuista! Minä en jaksa ajatella sitä enää! - -Ukko Fouchard, joka ei malttanut jättää vahtipaikkaansa, oli tullut -ikkunan luo kuuntelemaan ja kertomus peljästytti häntä hirmuisesti, Hän -oli aina kuullut sanottavan, että preussiläiset maksavat reilusti -kaikki, ja rosvoja ja varkaitako ne siis ovatkin? - -Maurice ja Jean kuuntelivat tarkasti kuvausta vihollisista, jotka tämä -tyttö oli nähnyt ja joita he eivät olleet kohdanneet, vaikka olivat -kierrelleet maita ja mantereita enemmän kuin kuukauden ajan. Honoré -istui ajatuksiin vaipuneena, tuskallinen piirre suun ympärillä, hän -ajatteli ainoastaan Silvineä ja sitä kauheata onnettomuutta, joka oli -heidät eroittanut. - -Vaan silloin avautui kamarin ovi ja pikku poika ilmestyi heidän -eteensä. Hän oli kuullut äitinsä äänen ja juoksi paitasillaan häntä -suutelemaan ja tervehtimään. Poika oli tavattoman iso ikäisekseen, iho -punertavaa, kiharainen tukka vaaleata, kellertävää ja silmät olivat -suuret, siniset. - -Silvine säpsähti lapsen nähdessään, ikäänkuin hämmästyen niitä -muistoja, joita se herätti. Eikö hän ollut tuntea ihailtua, rakastettua -lastaan, koska säikähti sitä kuin haamua? Hän purskahti itkuun. - --- Lapsiraukka! - -Ja hän puristi poikaa rintaansa ja suuteli kyyneleiden vuotaessa pitkin -poskiaan. Honoré, melkein harmaana kasvoiltaan, tuijotti lapseen -hämmästyneenä, se oli liiaksikin Goliathin näköinen: sama leveä, vaalea -hiuksinen pää, samat silmät, tällä kauniilla, terveellä lapsella oli -kaikki germaanilaisen rodun tuntomerkit. Sehän oli preussiläisen poika! -Niin preussiläisen, jolla nimellä häntä kaikki Rémillyssä kutsuivat. Ja -tuossa hän riippui ranskalaisen äitinsä kaulassa, joka vielä vapisi, -jonka sydän vuoti verta näkemistään, vihollisen tuottamista kauhuista! - --- Lapsiraukka, pikku poikaparkani! Ole nyt kiltti ja lähde pois -nukkumaan... Mennään nukkumaan, rakas pikku poikani! - -Hän kantoi lapsen kamariinsa ja palatessaan hän taas oli tyynen, -kärsivällisen ja järkevän näköinen. - -Honoré kysyi vapisevalla äänellä: - --- Ja preussiläiset...? - --- Niin, preussiläiset... He rikkoivat kaikki, söivät ja joivat kaikki. -Ottivat liinavaatteitakin, lakanoita ja pyyhinliinoja, uutimia, jotka -repivät kaistaleiksi ja käärivät kipeiden jalkojensa ympärille. -Eräänkin jalat olivat tykkänään nahattomat, niin oli ukkorähjä saanut -astua. Kadulla istui, tohtorin oven kohdalla, joukko miehiä riisumassa -jalkineita jaloistaan; yhdellä oli kaunis, pitsihelma paita, josta -kiskoi kappaleita ja sitoi kantapäänsä ympärille; he varastanut senkin -kauniilta rouva Lefèvreltä, tehtailijan vaimolta... - -Ja ryöväystä kesti koko illan, yöhön asti. Rakennuksissa ei ollut enää -ovia, avonaisina ammottivat suojat, rikkonaisia huonekaluja hujan hajan -lattialla; voi, se oli näky, joka pani lempeimmänkin raivosta -itkemään... Minä luulin tulevani hulluksi, minä en voinut olla siellä -kauvemmin; kyllä he houkuttelivat ja sanoivat kaikkien teiden olevan -vihollisia täynnä ja ett'en pääse elävänä kotiin, vaan siitä ei ollut -apua, minä lähdin juoksemaan suoraan peltojen poikki oikealle, heti kun -pääsin Raucourtin portista. - -Beaumontista tuli vaunuja ja kärryjä täynnä sekä ranskalaisia että -preussiläisiä haavoitettuja. Kahdet ajoivat aivan ohitseni pimeässä; -voi, voi sitä huutoa ja valitusta kuin niistä kuului! Minä riensin -eteenpäin niin nopeasti kuin pääsin, suoraan metsään, en tiedä enää -miltä paikoin, vaan kyllä taisin tehdä pitkän mutkan Villersiin päin... -Kolme kertaa täytyi piiloutua, kun luulin kuulevani sotamiesten melua. -Mutta minua vastaan ei tullut muita kuin eräs vaimo, joka pakeni -Beaumontista päin, ja hän kertoi asioita, jotka saivat hiukset -nousemaan pystyyn... Ja nyt minä olen täällä vihdoin ... ja niin -onneton, niin onneton! - -Kyyneleet tukahuttivat jälleen hänen äänensä. Vaan hän tahtoi kertoa -kaikista näkemistään ja kuulemistaan kauhuista, siitäkin, mitä -Beaumontin vaimo oli nähnyt. - -Tämä vaimo asui kylän pääkadun varrella ja oli iltamassa nähnyt -vihollisen tykistön rientävän ohi. Kummallakin puolen tietä seisoi rivi -sotamiehiä käsissä soihdut, joista levisi punanen tulipalon kaltainen -valo. Ja leimuavaa kujaa pitkin vieri hevosia, tykkiä, ruutivaunuja, -täyttä neliä, minkä kaviosta pääsivät. Se oli voitonriemun kiihkeätä -menoa, he tahtoivat saavuttaa ranskalaiset joukot, lyödä, musertaa -heidät tykältään! Ja he ajoivat kuin riivatut eteenpäin, esteet -heitettiin syrjään, mikään ei voinut heidän vauhtiaan pysähdyttää. Jos -hevonen kaatui eteen, vihlaistiin valjaat poikki ja raskaat leveät -pyörät vierähtivät eläimen ylitse, josta ei hetken perästä ollut muuta -jälellä kuin verisiä riekaleita. Sotamiehetkin, jotka sattuivat tielle, -kaadettiin kumoon ja silvottiin silmänräpäyksessä tuhansiksi -kappaleiksi. Hurjassa menossa eivät ajajat muistaneet eikä joutaneet -pysähtyä syömäänkään, vaikka olivat nälkäisiä kuin pedot, tarttuivat -leipään, joka heille viskattiin ja ahmivat lihapaloja, joita -soihdunkantajat heille ojensivat pistimen kärjellä. Ja samassa he taas -kannustivat hevosiaan niin, että ne kimmahtivat pystyyn ja hyökkäsivät -kuin kuoleman edestä pimenevään yöhön; ja raskaat patteriat vierivät -jälessä kolisten ja jyristen kuin mahtava ukkonen miesten hurjasti -huutaessa. - -Vaikka Maurice kuunteli tarkasti Silvinen kertomusta, eivät silmänsä -tahtoneet pysyä auki; nyt kun nälkä oli sammutettu, tuntui unen tarve -kahta voimakkaammin. Hänen päänsä vaipui pöydälle ja hetken kuluttua -hän jo nukkui. - -Jean taisteli vielä vähän aikaa, vaan ei kestänyt kauvan, niin hänkin -teki samoin. Ukko Fouchard käveli jälleen tiellä, ja Honoré oli yksin -Silvinen kanssa, joka istui äänetönnä penkillä ikkunaan luona. - -Aliupseeri nousi ylös ja katseli yön pimeyteen, josta kuului niin -kummallisia ääniä. Kyrassierit olivat jo päässeet ylitse, nyt vieri -tykistö, hitaasti, rämisten ja natisten, sillalla. Hevoset keikkuivat -pystyssä, eivät tahtoneet lähteä keinuvalle lautalle, monta kertaa -vierähti etulaitos syrjään ja täytyi jättää veteen. Ja katsellessaan -tätä hidasta, vaivaloista vaellusta yhdeltä virran partaalta toiselle, -jota oli kestänyt illasta eikä luultavasti päättynyt vielä aamuunkaan, -hän ajatteli toista tykistöä, sitä, jonka raju virta oli vierinyt -Beaumontin ylitse, kaataen kaikki esteet, musertaen ihmiset ja eläimet -päästäkseen nopeammin eteenpäin. - -Honoré läheni Silvineä ja kysyi hiljaa: - --- Te olette onneton? - --- Olen, voi! niin onneton! - -Hän aavisti, että Honoré aikoi puhua siitä kauheasta, joka oli -tapahtunut, ja painoi alas päänsä. - --- Silvine, miten se saattoi tapahtua?... Minä tahdon tietää... - -Vaan hän ei saanut sanaa suustansa. - --- Sano minulle, Silvine, tapahtuiko se sinun suostumuksellasi ... eli -käyttikö hän väkivaltaa? - -Silloin hän änkytti tuskin kuuluvasti: - --- Jumala, minä en tiedä itsekään, minä en tiedä, sen vakuutan -sinulle... Mutta valehdella minä en tahdo, ja milläpä voisin puolustaa -itseäni... Sinä olit lähtenyt ja olin melkein hulluna surusta; voi -kuitenkin, minä en tiedä, en ollenkaan tiedä, miten se tapahtui... - -Hän nyyhkytti surkeasti voimatta enempää puhua ja Honoré seisoi -kalpeana, vavisten vieressä ja odotti. Häntä miellytti se, ettei tyttö -koettanut valehdella ja puolustaa itseään, vaan hän kyseli kuitenkin -vielä, tahtoi selitystä yhdestä ja toisesta, joka oli hänen mielestään -kummallista. - --- Ja isä on pitänyt sinut koko ajan luonaan? - -Silvine istui yhä silmät maahan luotuina, vakava, ihmeellisen nöyrä -ilme kasvoillaan. - --- Minä teen mitä ukko vaatii ja ruokani ei maksa paljoa. Ja kun lapsi -on täällä, on hän voinut vähentää palkkaa, tietäähän hän, että minun -täytyy olla... - --- Minkätähden? - -Nyt hän nosti silmänsä ylös, hämmästyneenä. - --- Minnekäs minä menisin? Täällähän meillä toki on ruokaa ja saadaan -pienosen kanssa olla rauhassa. - -He katselivat toisiaan silmästä silmään, ääneti ja vakavasti. Ulkoa, -yön pimeydestä, kuului tykkien kumea jyrinä, valittava huuto vihiäsi -äänettömyyttä ja tunki selvästi heidän korviinsa lauttasillalta, -täyttäen heidän sydämmensä sanomattomalla säälillä. - --- Silvine, sanoi Honoré hitaasti, sinä kirjoitit minulle ja se tuotti -minulle suuren ilon... En olisi, en koskaan, astunut jalallani tähän -taloon ilman sitä kirjettä. Se on sanonut minulle jotain, jota en enää -uskonut todeksi... - -Silvine säikähti, kun kuuli kirjettä mainittavan. Honoré oli ehkä -vihanen, että hän rohkeni sitä lähettää. Mutta hänen puhuessaan kohosi -veri vähitellen jälleen kasvoihinsa. - --- Minä tiedän, että sinä et tahdo valehdella minulle, sentähden -uskonkin kaikki, mitä minulle kirjoitit ... uskonpa nyt joka ainoan -sanan. Sinä arvasit oikein sanoessasi, että tiedät minun kuolevan -murheella sinua jälleen näkemättä; viime hengen vedossanikin minä -olisin surrut sinun uskottomuuttasi, että unhotit minut, et rakastanut -minua enää. Vaan koska sinä välitätkin vielä minusta, koska oletkin -aina ollut minun... - -Hän oli niin liikutettu, ettei tahtonut löytää sanoja. - --- Kuule, Silvine, jos minä pääsen elävänä preussiläisten käsistä, niin -minä en jätä sinua; me menemme naimisiin heti kun pääsen palveluksesta -vapaaksi. - -Silvine hypähti seisomaan, katsoi vähän aikaa huumautuneena Honoréta ja -heittäytyi ilohuudolla hänen syliinsä. Hän ei voinut puhua, hän ei -tietänyt mitä sanoa. - -Honoré istui penkille ja veti hänet polvilleen. - --- Minä olen ajatellut tätä kauvan ja sitä varten minä tulinkin -kotiin... Jos ei isä suostu, niin me menemme pois, Silvine. Maailma on -niin avara, kyllä mekin voimme löytää jonkun kolon, jossa asumme, -yhdessä me kaksi, Silvine... Ei, poika on kolmantena, emmehän voi -häntäkään jättää. Ehkä saamme toisia lisää ja sitten en minä pian enää -huomaakkaan, että siinä on vieraskin joukossa! - -Se oli täydellinen anteeksianto. Silvine ei tahtonut uskoa, että -semmonen onni oli mahdollinen, että hän sitä enää saavuttaisi, vaan -mutisi viimein liikutettuna: - --- Ei, ei, se ei ole mahdollista, se on liian paljo! Ehkä vielä kadut -tätä... Honoré, sinä olet niin hyvä ja minä rakastan sinua koko -sielustani! - -Honoré suuteli hänen huuliaan ja hänellä ei ollut voimaa kieltäytyä -onnestaan, joka tuli niin odottamatta, kun hän jo oli luopunut kaikesta -toivosta. Hän kietoi sydämmellisen hellästi kätensä Honorén kaulaan ja -suuteli häntä ikäänkuin tukehtumaisillaan ilosta, että omisti sen, jota -oli rakastanut siitä hetkestä kun oppi rakkautta käsittämään ja josta -ei mikään maallinen voima enää voisi eroittaa. - -Samassa kuului ulkoa ääniä, käskyjä, puhallusmerkkiä kajahteli, kaikki -miehet heräsivät. Varjoja kohosi maasta, liittyivät yhteen, riensivät -suuren epäselvän virran tavoin maantielle. Tulet rantaäyräällä -leimahtivat viimesen kerran, suuria levottomia laumoja häämöitti -kaukana, mutta mahdotonta oli eroittaa mitä alhaalla laaksossa -tapahtui. Ukko Fouchard lähestyi ikkunaa ja huusi että sotajoukko -lähtee. Jean ja Maurice heräsivät lyhyestä unestaan, vaan olivat niin -hämmennyksissä, että tuskin ymmärsivät, mitä ukko tarkoitti. Honoré -puristi kiireesti Silvinen käsiä. - --- Se on päätetty ... sinä odotat minua! - -Silvine ei osannut sanoa sanaakaan, vaan kaikki rakkautensa kuvastui -viimesessä pitkässä katseessa, jolla hän seurasi Honoréta, kun tämä -rivakkaasti heittäytyi ikkunasta tielle ja riensi paikalleen -patteriiassa. - --- Hyvästi, isä! - --- Hyvästi, poikani! - -Ja siinä kaikki, isä ja poika erosivat yhtä kylmästi kuin yhtyivätkin, -ilman lämmintä kädenlyöntiä. He saattoivat elää ilman toisiaan! - -Kun Maurice ja Jean olivat jättäneet talon, lähtivät he juoksemaan -jyrkkää mäen rinnettä alas tielle. He eivät löytäneet heti 106:tta -rykmenttiä, kaikki olivat jo lähteneet liikkeelle, ja he saivat juosta -kauvan aikaa sinne tänne ennenkun vihdoin sulasta sattumuksesta -kohtasivat oman komppaniiansa, jota luutnantti Rochas johti; -jotavastoin kapteeni Beaudoin ja muu osa rykmenttiä oli poissa. Ja -silloin huomasi Maurice suureksi ihmeekseen, että koko tämä lauma, -sotamiehiä, hevosia ja ajopeliä, ei ollutkaan aikeissa mennä Maasin -ylitse, vaan marssivat pohjoseen Rémillystä, suoraan Sedaniin päin. -Mitä, mitä tämä tietää? Oliko tapahtunut jotain? He eivät siis -menekkään virran yli, vaan vetäytyvät takasin pohjosta kohti. - -Aivan lähellä ratsasti afrikkalaisiin jääkäreihin kuuluva upseeri, -- -mitä varten lie siinä ratsastanut, -- ja hän sanoi aivan ääneen: - --- Taivaan nimessä, eikö olisi ollut parempi pötkiä 28:na, jolloin -olimme Chênessä. - -Toiset koettivat selittää liikettä; oli tullut uusia tietoja. Kahden -aikaan yöllä oli eräs marsalkan ajutanteista tullut ratsastaen ja -tuonut kenraali Douaylle käskyn viipymättä vetäytyä Sedaniin, -- joka -silmänräpäys on kallis. - -Kenraali sattui olemaan juuri sillalla, alakuloisena katsellen hidasta -kulkua, vasta oli hänen kolmas divisioonansa päässyt yli. Kohta alkoi -jo päivä sarastaa, vihollinen saattoi joka silmänräpäys karata hänen -joukkonsa kimppuun: käski siis kiirehtiä marssia Sedaniin niin paljon -kuin mahdollista. Hän komensi miehiä purkamaan siltaa ja marssi itse -vasenta rantaa ensimmäisen divisioonan ja reservitykistön mukana, -jotavastoin kolmas seurasi virran oikeanpuolista rantaa ja se, joka -hajotettiin Beaumontissa, jatkoi pakoretkeään, -- minne lienee -jatkanut. Seitsemäs osasto, joka ei vielä ollut tulessa käynytkään, oli -silvottu ja revitty, kiiruhtaen eteenpäin pimeässä, yhdet siellä, -toiset täällä, miten mikin parhaiten pääsi. - -Kello ei ollut kolmea, oli vielä pimeä yö. Maurice, joka hyvin tunsi -paikat, ei tietänyt ensinkään, minne he kulkivat, ei voinut päästä -asian perille sekavassa laumassa, joka nelisti tiellä ja tien vierellä. -Monta Beaumontista pakenevaa rykmenttiä sotkeutui seitsemänteen -osastoon tartuttaen pelkoa ja kauhua miehistöön. Koko laakso oli täynnä -pakenevien ja eteenpäin rientävien joukkojen huutoa ja melua ja -töminätä. Ensimmäinen osasto tullen Carignanista ja Douzysta, -kahdestoista sekä viidennen tähteet Mouzonista, kaikki kurjassa -tilassa, reväistyt mukaan vastustamattomaan liikkeesen, joka 28:ta -päivästä lähtien oli ajanut koko sotajoukkoa pohjoseen päin ja nyt -tunki asemaan, josta ei löytynyt mitään pelastusta, jossa tappio ja -kuolema ja hävitys sitä odotti! - -Päivä alkoi juuri sarastaa kun komppaniia marssi Pont-Maugiesin läpi; -Maurice tunsi jo paikat, vasemmalla kädellä olivat Liryn ylängöt ja -oikealla Maas, jonka juoksua maantie seurasi. Harmaa aamuvalo heitti -surumielisen kajastuksen Bazeillesin ja Balanin yli, jotka näkyivät -sumumerestä suurten niittyjen takana. Ja kaukana näköpiirin rajalla -kuumotti Sedan ikäänkuin suruharsoon käärittynä metsien tummalla -taustalla. Ja kun joukot Vadelincourtin ohi päästyä viimeinkin -saapuivat Torcyportille keskusteltiin, rukoiltiin, kerjättiin, täytyipä -upseerien näyttää kynsiäänkin, sanalla sanoen piirittää linnoitusta, -ennenkun päällikkö taipui päästämään heidät kaupunkiin. - -Kello oli silloin viisi. Seitsemäs osasto saapui Sedaniin vilusta, -nälästä ja väsymyksestä nääntymäisillään. - - - - -VIII. - - -Torcyportilla, Vadelincourtintien päässä, eksyivät Maurice ja Jean -toisistaan ja Jean juoksenteli edestakasin hälinässä etsien Mauricea. -Tämähän oli paha sattuma, sillä Maurice oli luvannut viedä hänet -sisarensa luo, jossa olisivat saaneet levätä siistissä vuoteessa! Vaan -portilla oli tavaton mylläkkä, kaikki rykmentit sekaantuivat, -järjestystä ei ollut enemmän kuin järjestyksen ylläpitäjiäkään, miehet -saivat tehdä mitä halutti. Parasta oli levätä ensin pari tuntia ja -järjestää sitten joukot ja eri komppaniat. - -Jean oli tullut Torcyn rautatiesillan luo yläpuolella laajoja -niittymaita, jotka komentaja oli laskenut veden alle. Hän meni vielä -toisestakin portista sekä sillan yli ja vaikka aurinko jo kohosi ylemmä -taivaalle tuntui hänestä pieni, ikäänkuin kokoon puristettu kaupunki, -kapeine, kosteine katuineen ja korkeine vallineen pimeältä. Hän ei -voinut sillä hetkellä muistaa Mauricen langon nimeä, sen vain tiesi, -että sisaren nimi oli Henriette. Vaan siitä ei ollut suurta apua. Kuka -tietäisi ohjata häntä! Minne kääntyisi? Hän käveli eteenpäin tietämättä -minne aikoi ja minne meni, tuntien, että jos pysähtyy, hän nääntyy -siihen paikkaansa, sillä korvansa soivat ja suhisivat ja hän ei -jaksanut enää eroittaa ja tarkastaa eri kasvoja ihmisvirrassa, joka -tunki ohitsensa tai veti häntä mukanaan. Rémillyssä oli saatu ruokaa ja -sitä enemmän vaivasi nyt väsymys, hän oli joka askeleella tupertua -tielle. Ja yhtä uupuneina olivat kaikki sotamiehet, jotka horjuskellen -ja pienissä laumoissa kuljeksivat kapeita, kosteankylmiä katuja minne -sattui! Joka hetki näki jonkun miehen vaipuvan porttikäytäviin eli -portaille ja siihen jäävän. - -Kun Jean kohotti päätään, näki hän keskellä pientä puistoa jotenkin -suuren rakennuksen ja syrjemmällä muistopatsaan ja samassa hän huomasi -tutun näköisen afrikkalaisen jääkärin, joka seisoi allapäin, -surullisesti katsellen hevostansa. Se vapisi väsymyksestä ja järsi -kaula pitkällä ruutikärryjen laitaa, jotka olivat vedetyt -katukäytävälle puiston reunassa. Kahteen päivään ei oltu jaettu -hevosenruokaa, ja suuret hampaat järsivät järsimistään halukkaasti -puuta, vaan ratsastajan ruskettuneella poskella vieri kuumia -kyyneleitä. Eikös se ollut Prosper, jonka hän oli tavannut Mauricen -kanssa Vouziersissä? Jean meni ensin ohitse, vaan kääntyi vähän matkan -päästä takasin, hän muisti että ehkä Prosper voipi antaa tietoja -Mauricen sisaresta. Vaan silloin ei jääkäriä enää löytynytkään, hän oli -hävinnyt tungokseen. - -Jean ei tietänyt enää mitä tehdä, hän käveli arviolta toiselle puolen -pientä puistoa, muistopatsaan luo. Hän ihastui kun näki Turennen -patsaan juurella luutnantti Rochasin ja muutamia komppanian miehiä. -Ellei löytänyt ystävätään, niin olihan hänellä nyt kuitenkin toivoa -päästä rykmenttinsä luo ja telttaan nukkumaan. Kapteeni Beaudoin oli -vieläkin poissa ja luutnantti koetti saada väkeään kokoon ja kyseli -divisioonan leiripaikkaa. Vaan hänen joukkonsa ei ottanut -lisääntyäkseen, se päinvastoin pieneni ja pieneni. Eräs sotamies hävisi -kapakkaan, jossa näkyi reuhtovan käsillään kuin hullu ja sen jälkeen -eivät toverit häntä enää nähneet. Kolme muuta tarttuivat pienen puodin -ovelle, jossa muutamat zouaavit olivat omalla luvallaan puhkaisseet -viinalekkerin pohjan. Seinävierillä makasi jo monta, toiset kokivat -vielä hoiperrella eteenpäin, vaan ei kestänyt kauvan, ennenkun uupumus -teki tehtävänsä. Chouteau ja Loubet sattuivat yhteen kadun kulmassa, -katsoivat toisiinsa ja katsoivat ahnaasti lihavan matamin jälkeen, -jolla oli suuri leipä kainalossa, ja heille ilmestyi asiaa samaan -taloon, jossa eukko asui, ja pujahtivat huomaamatta ovesta pimeään -käytävään. Ja jälellä ei ollut enää kuin Pache ja Lapoulle ja -kymmenkunta muita miehiä. - -Luutnantti Rochas seisoi Turennen pronssisen muistopatsaan juurella, -jännittäen viimeset voimansa pitääkseen silmiään auki. Jeanin -nähdessään mutisi luutnantti: - --- Aha, korpraaliko se on! No, missä miehet? - -Jean kohotti olkapäitään ja puisteli päätänsä, -- ei hän tietänyt. Vaan -Pache osotti Lapoullea ja vastasi itku kurkussa: - --- Tässähän meitä on kaksi, mutta muut ovat poissa!... Ja Jumala -lohduttakoon meitä kaikkia, tämä on liian surkeata! - -Se toinen raukka, tunnettu mainiosta ruokahalustaan, katseli pettyneen -näköisenä Jeanin tyhjiä käsiä. Hän oli ehken luulotellut, että -korpraali oli ollut ruokaa hankkimassa. - --- Vieköön heidät paholainen! Eikö meille vielä tänäänkään anneta -ruokaa? - -Gaude seisoi rauta-aidan varassa ja odotti käskyä puhaltaakseen miehet -kokoon, vaan tietämättään painuivatkin silmät kiinni, jalat luistivat -ja hän kaatui selälleen vaipuen syvään uneen. Väsymys valtasi kaikki, -pian kuului aidan ympäriltä raskasta korinata. Kersantti Sapin oli -ainoa, jonka silmät vielä olivat selällään ja hänen pienillä kalpeilla -kasvoillaan oli surullinen, synkkä ilme, ikäänkuin olisi nähnyt pelkkää -onnettomuutta kaukana taivaan rannalla. - -Sillä välin oli luutnantti Rochas istautunut maahan; hänen täytyi -hänenkin saada levätä hiukan. Ja istumaan päästyään hän aikoi antaa -Jeanille käskyn. - --- Korpraali teidän täytyy... teidän täytyy... - -Hän hapuili sanoja, sopotti paksulla unisella kielellä jotain ja -kallistui vähitellen kylelleen, unen valtaamana. - -Jean pelkäsi itselleen käyvän samoin ja lähti pois; hän oli saanut -päähänsä että tahtoi maata oikealla vuoteella. Toisella puolella katua -oli suuri ravintola, "Kultainen risti" ja hän oli nähnyt ikkunassa -vilahduksen kenraali Bourgain-Desfeuillesistä, paitahihasillaan, maata -menossa. Mitä varten sotamiehen tarvitsi kiusata itseään kun suuretkin -ottivat asian niin levollisesti? Ja yht'äkkiä hän muisti, että langon -isäntä oli tehtailija Delaherche, niin juuri hänen nimensä oli. Ja hän -kääntyi oitis erään ohikulkijan puoleen. - --- Tiedättekö missä verkatehtailija Delaherche asuu? - --- Tiedän! Maquakatu, aivan Voikadun kulmassa, suuri, kaunis talo, -veistoksia portin päällä. - -Jean lähti astumaan, vaan muutaman askeleen kulottua juoksi mies hänen -jälkeensä. - --- Kuulkaahan, oletteko te 106:sta? Jos etsitte rykmenttiänne, niin se -on marssinut linnan kautta, tuolta. Minä näin äsken överstinne, tunnen -hyvästi ennestään, kun hän oli Meziersissä. - -Vaan Jean kääntyi kärsimättömänä pois. Ei, ei! Nyt kun tiesi varmaan -löytävänsä Mauricen, niin nyt ei hän lähtenytkään heidän jälkeensä, -makaamaan maaperällä. Omatuntonsa soimasi häntä kuitenkin hiukan -muistaessaan översti Vineuilin, vanhan jäykän ukon, joka aina oli niin -kestävä eikä koskaan säästänyt itseään, makasi, vaikka jo oli vanha -mies, niinkuin sotamies teltassa. Muutaman minuutin kuluttua hän -kääntyi Suurellekadulle, keskelle vimmattua vilinätä ja kysyi eräältä -pieneltä pojalta Maquakatua. - -Suuren verkatehtaan oli nykyisen omistajan eno edellisellä vuosisadalla -rakennuttanut ja Delaherchet olivat sitä nyt jo hallinneet 150 vuotta. -Sedanissa löytyy useita tehtaita Ludvig viidennentoista ensimäiseltä -hallitusvuodelta, joiden pääsivut ovat komeat kuin kuninkaalliset -linnat. Maquakadun varrella sijaitseva tehdas oli kolmekerroksinen -rakennus ikkunat korkeat ja leveät, kauniilla ornamenteillä somistetut -rakennukset ympäröivät laajaa pihaa, jossa kasvoi vanhoja -jättiläispuita, tuuheita jalavia, joiden siimeksessä kolme sukupolvea -oli liikkunut, sillä ne olivat istutetut samaan aikaan kun tehtaan -peruskivi laskettiin. - -Juliuksen, nykyisen omistajan, isä oli sen perinyt eräältä -lapsettomalta serkultaan, joten nuorempi sukuhaara oli päässyt asumaan -vanhaan komeaan taloon. Tämän isä oli kartuttanut jo ennestäänkin -suurta omaisuutta, asettanut tehtaan kelpo kuntoon, vaan hän ei ollut -aivan moitteeton aviomiehenä ja vaimonsa oli ollut hyvin onneton. Kun -vaimo tuli leskeksi, koetti hän kaikin tavoin pidättää poikaa kotona, -oli vartioinut häntä ja kohdellut isoksi asti niinkuin lasta; sitten -hänet oli naitettu hiljaisen ja jumalisen tytön kanssa ja äiti toivoi, -että nyt oli poika suojattu niiltä viettelyksiltä, joihin isä oli -langennut. Vaan miniä kuoli kohta ja poika rakastui puolivälissä -kolmattakymmentä nuoreen leskeen Charlevillestä, kauniiseen rouva -Maginotiin, josta puheltiin yhtä ja toista ja nai hänet äidin kiellosta -huolimatta. Sedan on jäykkä vanhanaikuinen kaupunki ja se on aina -suuttumuksella katsellut Charlevillen vilkasta elämätä ja huvittelun -intoa. Koko avioliitosta ei olisi ehken kumminkaan tullut mitään ellei -Gilberte Maginot olisi ollut sukua översti Vineuilille, josta piakkoin -tulee kenraali ja verkatehtailija tahtoi kernaasti joutua niin hienoon -perheesen. Saman päivän aamuna, kun joukot saapuivat Sedaniin, oli -Delaherche ollut ajelemassa Weissin kanssa ja silloin oli ukko Fouchard -nähnyt heidät. - -Tehtailija oli pitkä, lihava mies, jolla oli suuri nenä ja paksut -huulet, hyvin puhelias ja alavainen, ja oli kuten ranskalaiset porvarit -ylipäätään utelias kaikesta, mikä koski sotajoukkoa. Mouzonin -apteekkari oli kertonut keisarin asuvan Baybelissa ja hän oli heti -rientänyt sinne, oli nähnyt majesteetin, olipa ollut vähällä päästä -puheisiinkin hänen armonsa kanssa, -- pitkä juttu, jota lakkaamatta -kertoi ajeluretkeltä palattuaan. Palausmatka oli ollut pelottava, -Beaumont oli kauhun valtaama, tie kihisi pakolaisia. Parikymmentä -kertaa olivat kärryt vierähtämäisillään ojaan ja vasta myöhään illalla -he ennättivät kotiin. Ja tämä huvimatka, tämä sotajoukko, jonka tähden -hän oli ajanut kaksi peninkulmaa, nähdäkseen sen marssivan hyvässä -järjestyksessä ja jonka olikin nähnyt paon sekasorrossa, koko tuo -aavistamaton surullinen todellisuus oli kääntänyt mullin mallin -tehtailijan käsitykset ja hän kertoi lakkaamatta kotiinpäin ajaessa: - --- Minä luulin heidän marssivan Verduniin ja halusin nähdä, miten -meidän pojat menevät sotaan. Ja mitä minä näinkään! Surkeata kaikki -tyyni, ja mikä vieläkin surkeampaa niin minä aavistan saatavan Sedaniin -enemmän sotamiehiä kuin tahtoisimmekaan. - -Seuraavana aamuna, kun seitsemäs osasto marssi kaupunkiin, oli hän jo -viiden ajoissa pukeutunut ja rientänyt kadulle. Ensimmäinen sotilas, -jonka hän kohtasi Turennen puistossa, oli kapteeni Beaudoin, johon hän -oli tutustunut Charlevillessä, vaimonsa, silloisen rouva Maginotin -luona. Pahansuovat ihmiset kuiskailivat että kaunis leski ei voinut -kieltää kapteenilta mitään, vaan että tämä oli hienotunteisuudesta -vetäytynyt syrjään kun rikas verkatehtailija alkoi lähennellä rouvaa; -hän ei tahtonut estää ystävätärtään tekemästä niin edullista -naimakauppaa. - --- Mitä ihmettä! Tekö se olette? huudahti Delaherche, mutta missä -tilassa! - -Kapteeni, hieno, siisti kapteeni, oli todellakin tänään pelottavan -näköinen, puku likainen, tomun vallassa kasvot mustana ja kädet vielä -mustempana. Hän oli saapunut Sedaniin Turkolais-rykmentin muassa eikä -tietänyt kuolemakseen, miten oli eksynyt pois 106:sta. Kuten kaikki -muut, oli hänkin nälkään nääntymäisillään, vaan sen hän kuitenkin olisi -jaksanut kestää. Hänet saattoi tasapainosta se likaisuus, jota oli -tuomittu kärsimään: Reimsistä lähdettyä ei ollut mies nähnytkään -puhdasta paitaa. - --- Ajatelkaas, sanoi kapteeni, ne pöllöt ovat hävittäneet minun -tavarani Vouziersissä; minua harmittaa se niin, että tahtoisin vääntää -nurin niiden niskat!... Ei nenäliinaa, ei sukkapariakaan... Tulee ihan -hulluksi lopulta. - -Delaherche pyysi häntä innokkaasti kotiinsa, vaan Beaudoin ei tahtonut -millään muotoa. Ei, ei toki, hänhän ei ollut ihmisellisen näköinenkään, -vaan kuin joku linnunpelätin. Delaherche vakuuttamalla vakuutti, että -sekä vaimonsa että äitinsä nukkuivat vielä eivätkä suinkaan olisi -tilaisuudessa häntä säikkymään. Ja sitäpaitse! Löytyyhän talossa sekä -vettä että saippuata ja puhtaita alusvaatteita, sanalla sanoen kaikkea -mitä tarvitsee. - -Kello löi seitsemän, kun kapteeni Beaudoin pestynä ja harjattuna, -tehtailijan paita sotilaspuvun alla, ilmestyi korkeaan harmaalla -laudoituksella varustettuun ruokasaliin. Vanha rouva oli 78 -ikävuodestaan huolimatta jo saapuvilla. Hänen hiuksensa olivat aivan -valkeat, nenä oli käynyt vanhuuttaan teräväksi ja huulet unhoittaneet -hymyilytaidon, pitkät, kapeat kasvot olivat vakavat, melkein ankarat. -Hän nousi ylös, kohteli vierasta arvokkaalla ystävällisyydellä ja pyysi -pöytään, jolla oli kahvitarjotin. - --- Kapteeni ehken tarvitsisi vahvempaa ruokaa ja lasin viiniä -vaivaloisen matkan jälkeen? - -Mutta hän tyytyi siihen mitä oli. - --- Tuhat kiitosta rouva hyvä, luulenpa, että on parasta tyytyä kahviin, -maitoon ja voileipään. - -Silloin lensi ovi auki ja Gilberte astui kädet ojolla iloisena saliin. -Miehensä oli kaiketi ilmoittanut, kuka heillä oli, sillä rouva veteli -tavallisesti unia kello kymmeneen. Hän oli pitkä, terveen ja reippaan -näköinen, vartalo hoikka, notkea, kauniit mustat hiukset ja säteilevät -tummat silmät punoittavissa kasvoissa. Kenties hiukan kevytmielisen -näköinen, vaan muuten iloinen ja tyytyväinen, ilkeyttä ei löytynyt -hituistakaan vaalean ruskean helakan punaisilla ompeluilla koristetun -aamupuvun alla, joka oli tullut suoraa päätä Pariisista. - --- Hyvää huomenta kapteeni, huudahti hän puristaen Beaudoinin kättä, te -vasta hyvä olitte, kun tulitte kerran tänne meidänkin maansopukkaan! - -Vaan samassa hän jo nauroi tuhmuuttaan. - --- Mitä puhelenkaan tässä! Ettehän te omasta tahdostamme ole Sedaniin -tullut!... Mutta vaikka nykyiset olot eivät juuri hauskoja ole, on -minusta kumminkin hyvin hauskaa tavata teitä! - -Kauniit silmät lausuivat aivan samaa, ehkä vielä enemmänkin, ja vanha -rouva, joka kyllä oli kuullut pahoja huhuja kapteenista ja miniästään, -katseli heitä tutkivasti. Kapteeni oli koko ajan varovaisen kohtelias, -puhui kiitollisuudella vieraanvaraisuudesta, jota oli ennen vanhaan -rouvan kodissa nauttinut, vaan ei sen enempää. Murkinoidessa tuli -Delaherche tietysti maininneeksi eilisen ajeluretkensä eikä voinut -vastustaa halua kertoa kohtauksestaan keisarin kanssa. - --- Tiedättehän, että minä näin keisarin Baybelissa? - -Ja nyt ei mikään pysähdyttänyt hänen sanatulvaansa. Baybelin kartano -oli iso nelikulmainen rakennus, ristikkoportti pihan edessä, ja se -sijaitsi korkealla mäellä, josta on näköala Mouzoniin päin, vasemmalla -puolen Carignanin tietä. Sitten hän puhui kahdennestatoista osastosta, -jonka leirin kautta hän oli kulkenut, -- komeita poikia, jotka -välkkyivät päivänpaisteessa ja täyttivät hänen sydämmensä ilolla ja -ylpeällä isänmaanrakkaudella. - --- Siellä minä siis olin, kapteeni, kun keisari samassa astuu talon -portista, johon oli pysähtynyt aamiaiselle ja levähtämään hiukan. -Hänellä oli kenraalinpuku ja päällystakki, vaikka aurinko paistoi -lämpimästi. Palvelija kantoi jälessä puutarhatuolia... Ja hän oli hyvin -huonon näkönen, astui vaivalla ja selkä kumarassa, kasvot keltaset, hän -näytti hyvin sairaalta... Ja se ei hämmästyttänytkään minua, sillä -Mouzonin apteekkari, joka neuvoi meitä Baybeliin ajamaan, kertoi erään -ajutantin noutaneen lääkkeitä ... niin lääkkeitä... Tiedättehän, mikä -häntä vaivaa? - -Naisten läsnäolo esti laveammin kertomasta keisarin taudista, -verenvuodosta, joka oli häntä vaivannut Chênestä asti ja pakoittanut -viipymään taloloissa tien varrella. - --- Niin, ja sitten asettaa palvelija tuolin ohrapellon pientarelle, -pienen metsikön laitaan, ja keisari istuu sille ... istuu aivan -liikkumattomana kuin vanha mies, joka lämmitteleikse päivänpaisteessa. -Synkkä silmänsä katselee laajaa maisemaa, Maaslaaksoa ja metsän -peittämiä harjuja sen takana, Dieuletin kukkulata vasemmalla ja -Sommauthen vihantaa kumpua oikealla... Useita ajutanttia ja -taapiupseeria seisoi ympärillä ja eräs rakuunaöversti, joka jo sitä -ennenkin kyseli minulta seutuja, viittaa, ett'en saisi vielä poistua, -kun ... yht'äkkiä... - -Delaherche nousi ylös, hän oli kertomuksensa jännittävimmässä kohdassa -ja tahtoi liikkeillä enentää sanojensa vaikutusta. - --- Yht'äkkiä pamahtaa laukaus ja Dieuletin metsästä singahtaa pommi -suuressa kaaressa ja putoaa aivan lähelle... Se teki minuun, kunniani -kautta, saman vaikutuksen kuin ilotulitus keskellä päivää! Keisarin -ympärillä syntyi hälinää, huudettiin ja hätäiltiin. Rakuunaöversti -juoksee minun luokseni kysymään, missä paikoin tappelu on. Minä vastaan -heti, että tappelu on Beaumontissa, on varmasti. Hän palajaa keisarin -luo, jonka polvelle ajutantti levittää kartan. Keisari ei uskonut, että -se oli Beaumontin luona. No, eihän ollutkaan ihme, ett'ei hän luottanut -sanaani, varsinkin kun pommit näyttivät lähenevän, Mouzonin tieltä -päin... Ja sitten, yhtä selvästi kuin näen teidät, näin keisarin -kääntävän kelmeät kasvonsa minuun päin ja tunsin surumielisen, -epäilevän katseensa. Ja sitten hän taas painoi päänsä kartan yli ja -istui liikkumattomana. - -Delaherche oli aina ollut innokas bonapartelainen, vaan viime aikoina -hän oli huomannut keisarikunnan tehneen useita erehdyksiä; kumminkin -hän vielä puolusti hallitsijasukua ja surkutteli Napoleon kolmatta, -jota kaikki pettivät. Hänen mielestään oli sotajoukon kärsimistä -tappioista yksinomaittain syytettävä vastustuspuoluetta eduskunnassa, -sillä sehän oli kieltäytynyt äänestämästä tarvittavia lisäjoukkoja ja -varoja. - --- Palasiko keisari taloon? kysyi Beaudoin. - --- Sitä en tiedä, minä näin hänet vain siinä istumassa... Oli jo -päivällisaika, taistelu näytti lähenevän ja minun täytyi ajatella -paluumatkaa... Sen vain huomasin, että eräs kenraali, jolle näytin -Carignania takanamme lakeudella, hämmästyi tavattomasti, että Belgian -raja oli niin lähellä... Keisari parka, hän on todellakin surkuteltava, -sellaisia miehiä ympärillä! - -Gilberte oli iloinen ja vapaa kuten ennen leskenä ollessaan ja palveli -entistä koti-ystäväänsä, antoi milloin voita, milloin pannuleipiä. -Hän tahtoi, että kapteeni nukkuisi pois väsymyksensä heidän -vieraskamarissaan, vaan siihen ei Beaudoin suostunut, hän oli varsin -kiitollinen, jos sai heittäytyä pariksi tunniksi sohvalle Delaherchen -pukuhuoneessa; hänen täytyi mitä pikemmiten yhtyä rykmenttiinsä. Ja kun -nuori rouva tarjosi hänelle sokerirasian, yhtyivät heidän sormensa. -Vanha rouva tarkasti koko ajan miniätään ja ymmärsi että huhut olivat -puhuneet totta. - -Palvelustyttö tuli saliin. - --- Täällä ulkona on sotamies, joka pyytää herra Weissin osotetta. - -Delaherche ei ollut ylpeä ensinkään, vaan jutteli kernaasti alhaison -kanssa, halusipa päästä heidän suosioonsakin. - --- Weissinkö osotetta? Sehän merkillistä! Käske miehen tulla sisälle. - -Jean astui saliin; hän oli niin väsynyt, ett'ei tahtonut pysyä -pystyssä. Vaan huomattuaan kapteenin aamiaispöydässä, hämmästyi hän -niin, että oikasi ehdottomasti selkäänsä ja veti takasin kätensä, jolla -oli nojautumaisillaan tuolin selkään. Hän vastasi säntillisesti -tehtailijan kysymyksiin, selitti olevansa Mauricen ystävä ja syyn, -miksi häntä nyt etsi. - --- Tämä korpraali on minun komppaniastani! huomautti Beaudoin -lopettaakseen pitkät puheet. Hän kysyi, missä rykmentti oli, ja kun -Jean ilmoitti överstin ratsastaneen 106:n tähteiden etunenässä -kaupungin kautta pohjospuolelle, unhotti Gilberte taasen asiain tilan -ja huudahti kaunottaren ajattelemattomuudella: - --- Ai, eno, minkätähden hän ei tullut meille aamiaiselle! Se olisi -ollut niin hauskaa! Lähetetään noutamaan! - -Mutta vanha rouva teki kieltävän liikkeen. Hänen suonissaan liikkui -vanha porvariveri, hän tiesi, mitä upseeri oli velkapää tekemään sodan -ahtaina aikoina. - --- Anna översti Vineuilin olla rauhassa, hän tekee velvollisuutensa. - -Läsnäolijat kävivät hämilleen. Delaherche vei kapteenin pukusuojaansa, -tahtoi itse näyttää mukavan lepopaikan, ja Gilberte lähti yhtä -huoletonna ulos, niinkuin lintu, joka iloisena päristelee siipiään kun -on heitetty vettä niskaan. Palvelustyttö saattoi Jeanin lukemattomien -käytävien, rakennusten ja rappujen kautta toiselle puolen pihaa. - -Weissit asuivat Voyardkadun puolella, vaan talo, joka myös oli -Delaherchen oma, oli yhdistetty tehdasrakennuksiin Maquakadun varrella. -Voyardkatu oli Sedanin kapeista kaduista kapein, pimeä ja märkä kuja, -kulkien pitkin vallin laitaa. Korkeiden talojen katot melkein ottivat -yhteen ja kadulle vievät ovet olivat mataloita kuin kellarinovet, -varsinkin siinä päässä katua, jossa latinakoulu sijaitsi. Weiss asui -kolmannessa kerrassa ja hänestä oli varsin mukavaa saada vapaa asunto -ja lämpö ja päästä sen enempää pukeutumatta konttorille ja sieltä -kotiin jälleen. Hän oli onnellinen mies saatuaan Henrietten vaimokseen, -sillä hän oli kauvan rakastanut Mauricen sisarta, melkein lapsesta -saakka, kun Henriette seitsenvuotiaana tyttösenä asui isänsä luona -Chênessä ja oli hänen ainoa ilonsa äidin kuoleman jälkeen. - -Siihen aikaan oli Weiss tavallinen sokeritehtaan työmies. Vaan hän oli -tavattoman ahkera ja kohosi vähitellen konttoriapulaiseksi. Ei hän -kenties kumminkaan olisi voinut toteuttaa unelmaansa, ellei Henrietten -isä kuollut ja Maurice käyttäytynyt kevytmielisesti Pariisissa. - -Henriette oli saanut pienestä asti näytellä tuhkimon osaa. Hän oli aina -palvellut isäänsä ja veljeään ja hänen etunsa syrjäytettiin aina, että -veli pääsisi kouluun ja saisi lukea. Isän kuoltua täytyi hänen myydä -talo ja kaikki irtaimisto Mauricen veloista, eivätkä ne tulleet -sittenkään maksetuiksi. Silloin tarjosi Weiss hänelle kaikki säästönsä, -sydämmensä rakkauden ja tukevat käsivartensa turvaksi; Henriette -suostui, liikutettuna hänen hyvyydestään ja kunnioitti syvästi -miestään, vaikk'eivät tyynen luonteensa tunteet olleetkaan samalla -asteella kuin Weissin lämmin rakkaus. Onni hymyili heille, Delaherche -mietti ottaa Weissin yhdyskumppanikseen liikkeessä, tulevaisuus oli -siis taattu ja heiltä ei puuttunut mitään muuta kuin -- lapsia. - --- Varokaa nyt! sanoi palvelustyttö Jeanille, portaat ovat jyrkät. - -Ja Jean olikin kompastua pimeässä, vaan silloin avautui eräs ovi, -käytävään virtasi kirkasta valoa ja hän kuuli lempeän äänen sanovan: - --- Nyt hän tulee! - --- Rouva Weiss! huusi palvelustyttö, täällä on eräs sotamies, joka -kysyy teitä! - -Huoneesta kuului iloista puhetta ja lepponen ääni vastasi: - --- Hyvä, hyvä! Kyllä minä tiedän, kuka se on! - -Ja kun Jean jäi hämillään kynnykselle seisomaan, lisäsi ääni: - --- Tulkaa vain sisään, korpraali... Maurice ja me muut olemme jo -odottaneet yli kahden tunnin emmekä voineet ymmärtää, missä te niin -viivyitte! - -Jean astui lähemmä ja näki Henrietten, jonka heti tunsi veljensä -näöstä. He olivat niin yhden-näköiset kuin ainoastaan kaksoset -saattavat olla. Henriette oli vain pienempi, vieläkin hoikempi ja -sirompi, suu hiukan suuri ja somat pikkuruiset kasvot komean tukan -alla, joka oli vaaleata kuin joutunut kaura. Silmät olivat aivan -erilaiset kuin veljellä: harmaat, suuret, levolliset silmät, joissa -isoisän uljas sankarisielu kuvastui. Hän oli harvapuheinen ja -hiljainen, käyskenteli kevyesti ja hymyellen askareissaan, niin -suloisena koko olennoltaan, että hänen läheisyytensä vaikutti kuin -hyväily läsnä oleviin. - --- Tulkaa tätä tietä, tulkaa nyt! Ihan kohta on kaikki valmiina. - -Jean oli niin liikutettu hänen ystävällisyydestään, ett'ei saanut -kiitossanaakaan lausutuksi. Sitäpaitse pyöri huone hänen silmissään, -luomet vaipuivat puoleksi umpeen, lattia tuntui keinuvan, hän kulki -kuin unessa. Ja eikös avulias nuori nainen hänen silmäinsä edessä, joka -katseli häntä teeskentelemättömällä ystävyydellä, eikö hän ollutkin -harhakuva? Ja nyt! Hän luuli tuntevansa pehmosen pienen käden tarttuvan -käteensä ja puristavan sitä sisarellisen hellästi. - -Sitten he taisivat mennä ruokasaliin. Jean käsitti hämärästi, että -pöydällä oli leipää ja lihaa, vaan hänellä ei ollut voimia nostaa -kättään niitä ottamaan. Eräällä tuolilla istui mies; se oli Mauricen -lanko, jonka hän oli nähnyt Mülhausenissa. Vaan hän ei käsittänyt -laisinkaan, mitä mies surullisella äänellä pakinoi. Maurice nukkui -sikeästi, kasvot liikkumattomana, telttasängyssä huoneen nurkassa. Ja -Henriette valmisti toista vuodetta sohvalle, kohenteli näppärästi ja -tottuneesti alusta ja tyynyjä ja levitti puhtaat, lumivalkoset lakanat -niiden yli. - -Jean ei nähnyt enää mitään muuta kuin valkoset houkuttelevat lakanat! -Hän ei ollut kuuteen viikkoon riisunut vaatteita yltään eikä maannut -oikealla vuoteella. Hän odotti kärsimättömällä kaiholla, että saisi -heittäytyä pehmosille patjoille, vajota valkoseen puhtauteen. Ja niin -pian kun toiset poistuivat huoneesta, pudotti hän vaatteet päältään, -kiskasi kengät jaloistaan ja vaipui sänkyyn helpotuksen huokauksella. -Aamuvalo kirkasti kodikasta suojaa ja kun hän kerran vielä, -puolinukuksisa, raotti silmiään näki hän jälleen Henrietten, melkein -yliluonnollisen suloisen ja siron Henrietten varpaillaan hiipivän -sisälle ja asettavan pöydälle juomavettä sekä lasin. Hän näytti -pysähtyvän silmänräpäykseksi ja katselevan heitä harmailla kirkkailla -silmillään hymyellen ystävällisesti. Sitten hän hävisi. Ja Jean nukkui -puhtaissa, tuoksuavissa lakanoissa! - -Tuntia -- vuosia kului! Jean ja Maurice makasivat mistään tietämättä, -mitään tuntematta. Kymmenen vuotta vai kymmenen minuuttiako, -- tunnit -ja hetket olivat kadottaneet merkityksensä; väsynyt ruumis vaati osansa -vaivuttaen heidät kuolemantapaiseen lepoon. Yht'äkkiä kavahtivat -molemmat istumaan. Mitä nyt? Mitä oli tapahtunut? Kuinka kauvan he -lienevätkään nukkuneet? Sama valju valo virtasi vieläkin korkeasta -ikkunasta. Jäsenet tuntuivat kipeiltä ja he olivat väsyneemmät kuin -levolle mennessä. Onneksi eivät toki liene nukkuneet, jos kenties -tunnin verran. Ja heitä ei hämmästyttänyt ensinkään, että Weiss istui -samalla tuolilla pöydän luona, alakuloisen ja synkän näkösenä odottaen -heidän heräämistään. - --- Ohoo! änkytti Jean käheästi, ehken on jo aika nousta ylös; täytynee -joutua rykmentin luo ennen päivällistä. - -Hän hyppäsi ylös, vaan huudahti samassa tuskasta. Jalat olivat kovin -kipeät. - --- Ennen päivällistä! matki Weiss, kello on seitsemän, -- te olette -nukkuneet yhtä mittaa kaksitoista tuntia. - --- Seitsemän! - -He säikähtivät kovasti ja Jean oli ykskaks vaatteissa ja valmis -lähtemään, vaan Maurice ei kyennytkään jaloiltaan vuoteesta nousemaan. - -Mistä he nyt löytävät toverinsa? Rykmentti on jo ehkä lähtenyt -tiehensä! Ja molemmat miehet pitivät varsin pahana, ett'ei heitä oltu -herätetty ennen. - -Weiss teki toivottoman liikkeen. - --- Ja mitä varten olisi pitänyt herättää? Te ette ole kadottaneet -mitään siinä maatessanne. - -Hän oli kierrellyt kaupunkia koko päivän ja oli juuri palannut kotiin. -Sotajoukko oli taaskin tuhlannut kallista aikaa mitään tekemättä, -mitään toimittamatta. Ja päälliköillä ei ollut muuta puolustusta kuin -joukkojen uupumus, että ne välttämättömästi kaipasivat lepoa. Vaan hän -ei voinut sittenkään käsittää, mitä varten kokonainen päivä oli -tuhlattu, olisivathan he voineet jatkaa peräytymistä pari tuntia -levättyään. - --- Minä, jatkoi Weiss, en tietysti ole perehtynyt noihin asioihin, vaan -minulla on sellainen tunne, että sotajoukolla on huono asema täällä -Sedanissa... Kahdestoista osasto on Bazeillesissa, jossa aamulla oli -vähänen kahakkakin, ensimäinen pitkin Givonnea ja Moncellea Garennen -metsässä, jotavastoin seitsemäs on leiriytynyt Floingin harjulle ja -jäännökset viidennestä, joka kuten tiedätte on melkein hajallaan, -ryhmissä linnanmuurien ympärillä... Ja se on juuri tämä asento, joka -minua peloittaa; minusta on aivan hullusti tehty odottaa täällä noin -järjestyksessä preussiläisten hyökkäystä. Minä olisin marssinut, ja -kiireimmiten, Meziersiin. Tunnen nämä seudut ja se on ainoa avoin tie -tahi meidät työnnetään Belgian rajan yli... Pankaa mieleenne, mitä -sanon! Tulkaa, niin näette... - -Hän veti Jeanin ikkunaan. - --- Katsokaahan tuonne, tuon mäen nystyrän ylitse! - -Vallien ja läheisten talojen yli näki kaupungin eteläosan sekä Maasin -laakson. Virta kierteli avaroiden niittyjen halki, Rémilly oli -vasemmalla, suoraan edessäpäin Pont-Maugis ja Vadelincourt, oikealla -Frenois. Etempänä kohosivat mäkien viheriät pyöreät kummut, ensin Liry, -sitten Marfée ja Croix-Piau metsineen. Laaja maisema hohti kirkkaana -kuin kristalli ilta-auringon suloisessa valossa. - --- Ettekö näe, siellä aivan kaukana, mäen harjanteella, pitkiä mustia -juovia, jotka liikkuvat kuin muurahaisjonot? - -Jean tiirotti suojaten kädellä silmiään ja Maurice kurkotti kaulaansa -polvillaan sängyssä. - --- On, on siellä! huusivat molemmat samalla kertaa. Tuolla on jono, ja -tuolla toinen, ja tuolla vielä! Paljon on! - --- Niin on, vastasi Weiss, ja ne ovat preussiläisiä... Aamusta alkaen -minä olen niitä nähnyt, ja niitä on yhä ja yhä... Jos meikäläiset niitä -odottavat, ei heidän tarvitse kauvankaan odottaa! Ja kaupungin asukkaat -ovat heidät nähneet yhtä hyvin kuin minäkin, koko Sedan on nähnyt, -mutta kenraalit -- ei. Puhelin hetki sitten eräänkin kanssa, joka sanoi -marsalkan varmasti tietävän, ett'ei vihollisen armeija mitenkään nouse -enempään kuin 70,000 mieheen. Jumala suokoon, että niin olisi... Vaan -katsokaas tuonne, maa on mustanaan, niitä vilisee, mustia muurahaisia -tulee ja tulee! - -Maurice heittäytyi takasin vuoteelleen ääneen nyyhkyttäen. Henriette -oli juuri astunut huoneesen ja riensi levottomana veljensä luo. - --- Mikä nyt on? - -Vaan Maurice työnsi hänet pois. - --- Ei. ei! Mene pois, anna minun olla! Minä olen aina kiusannut -sinua ja saattanut sinulle pelkkää harmia ja surua. Kun ajattelen, että -sinä tuskin sait hametta päällesi ja minä kävin lyseota!... Ne rahat -olivat hukkaan heitetyt... Ja sitten minä olin saattaa häpeätä koko -perheelle ... voi, missähän olisinkaan nyt, ellet sinä riistänyt ja -raatanut minua pelastaaksesi. - -Henriette hymyili tyynesti. - --- Kuule, hyvä Maurice! Huonolla tuulellahan sinä oletkin herännyt tänä -aamuna... Mikä nyt pisti päähäsi, kun rupesit kaivelemaan noita -vanhoja, unhotettuja juttuja?.. Mitä niistä! Nyt sinä olet mies ja -täytät velvollisuutesi isänmaata kohtaan. Ja tiedätkö, minä olen oikein -ylpeä kun minulla on veli vapaaehtoisissa. - --- Ylpeä! Minustako ylpeä? huusi Maurice, pilkkaatko sinä minua? Kun on -kuukauden päivät juoksenneltu paikasta paikkaan kuin pelkurit raukat... - --- Mutta sille me emme mitään voi, huomautti Jean. Tottahan täytyy -käskyä totella! - -Hänen sanansa kiihoittivat vielä enemmän Mauricea. - --- Niin, juuri niin! Ja nyt minä olen siihen kyllästynyt!... Eikö -kannata itkeä verikyyneleitä, kun siten ajetaan kuin lammaslaumaa -kerittäväksi ja tapettavaksi ja päälliköt ovat kunnottomia raukkoja?... -Vaan nyt siitä tulee loppu, nyt nousi tie pystyyn. Näethän sinä, että -preussiläisiä tulee joka puolelta, ja ne musertavat meidät, koko -sotajoukko on hukassa!... Ei, ei! minä en lähde täältä, ampukoot vaikka -kuin karkulaisen... Mene sinä Jean! Vaan minä en tule, en voi, minä -jään tänne! - -Uusi kyyneltulva virtasi pään aluselle ja hartiat nytkähtelivät -tuskaisesti. Tämä oli hänen tavallisia mielenpurkauksiaan, jolloin hän -halveksi sekä itseään että koko maailmaa; Henriette ne kyllä tunsi -ennestään eikä menettänyt tyyntä malttiaan. - --- Sehän olisi hyvin pahasti tehty, jos sinä, Maurice parka, pettäisit -lippusi vaaran hetkellä. - -Maurice kimmahti istualleen. - --- No hyvä! Anna pyssy tänne, minä ammun itseni! Ja se onkin kaikista -parasta... - -Hän huitoi käsillään ja osotti lankoaan, joka istui ääneti, -surumielisesti häntä katsellen. - --- Hän on ainoa, jolla on järkeä päässä, niin, ainoa, joka tiesi, miten -meille käy. Muistatko sinä, Jean, sen illan Mülhausenissa, no, ja -muistatko mitä hän silloin sanoi? - --- Muistanhan sen! vastasi korpraali. Herra Weiss sanoi, että meitä -annetaan selkään. - -Ja hän juohti uudelleen mieleensä tuskallisen illan Mülhausenissa, -jolloin Fröschwillerin onnettomuus jo häilyi heidän ylitsensä ja jolloin -Weiss lausui mielipiteensä. Hän sanoi, että Saksa oli hyvästi -varustettu, sillä oli taitavia sotapäälliköitä, se hehkui innostunutta -isänmaanrakkautta, jotavastoin Ranska oli hätääntynyt, peljästynyt, -turmeltunut, ei sillä ollut johtajia, ei sotamiehiä, ei aseita! -- Ja -kamala ennustus oli toteutunut. - -Weiss kohotti vapisevat kätensä. Hyväntahtoiset koirankasvonsa -ilmaisivat syvintä surua. - --- Jumala paratkoon! Minä en suinkaan ole ylpeä niistä ennustuksistani! -En ole viisas enkä oppinut, vaan sen voi jokainen päättää, joka -hiukankaan seuraa asioita... Ja jos me saammekin selkäämme, niin -lohduttaahan se toki hiukan, että tietää muutaman preussiläisenkin -tupertuvan. Minun vakuutukseni on, että tulemme kärsimään suuren -tappion, vaan kaatuu niitä miehiä vihollisenkin puolella, ja kuta -enemmän sitä parempi; kumpa peittäisivät koko maan pinnan! - -Hän oli noussut ylös, osoitti virtaa ja laaksoa ja suurissa -likinäkösissä silmissä hohti raju, sammumaton viha lähestyvää -vihollista kohtaan. - --- Taivaan nimessä! minä en viivyttelisi hetkeäkään, jos olisin oma -herrani, vaan lähtisin heti taistelemaan. Kenties se on siksi, että -näen heidät täällä syntymäseudullani, näen heidän täällä herrastelevan, -näen heidän ajatuksissani murtautuvan taloihimme ja elävän niissä -isäntinä... Voi, minä tahtoisin mukaan, tahtoisin lyödä heitä -kappaleiksi!... Vaan minä en kelvannut palvelukseen, minua ei huolittu, -kun olen niin likinäkönen... - -Ja hetken kuluttua hän lisäsi: - --- Vaan, kukapa tietää, miten lopulta käy! - -Toivo heräsi hänessä uudelleen; siitä on tarkkanäköisimmänkin niin -vaikea luopua. Ja Maurice kuunteli hartaasti hänen sanojaan, tarttui -kiinni pienimpäänkin viittaukseen onnellisesta tuloksesta. Niin, olihan -eilen kerrottu, että Bazaine oli Verdunissä. Eihän onni toki liene -tyyten kääntänyt selkäänsä maalle, joka aina ennen voittaen poistui -taistelukentältä? Henriette oli huomaamatta poistunut huoneesta ja kun -hän palasi, oli veljensä täydessä asussa, valmiina lähtemään. - -Hän oli valmistanut ruokaa ja tahtoi välttämättömästi molempia vieraita -syömään ja heidän täytyi istua pöydän ääreen, vaan palat tuntuivat -kasvavan suussa, ei maistanut ruoka pitkän unen jälkeen. Jean oli -kumminkin niin varovainen, että halkasi leivän kahtia ja pisti -puoliskot heidän reppuihinsa. Päivä alkoi pimitä ja heidän täytyi -lähteä. Henriette seisoi ikkunassa seuraten silmillään mustia -muurahaisia Marféen mäenharjalla, preussiläislaumoja, jotka vähitellen -hävisivät iltahämärään, ja hänen rinnastaan kohosi valittava huokaus. - --- Kauhea, hirvittävä sota! - -Maurice otti vuorostaan asian leikilliseltä kannalta. - --- Mitä sinä nyt haastelet, pikku sisko? Sinähän juuri tahdoit, että -pitää tapeltaman, ja nyt sinä kumminkin panettelet sotaa! - -Henriette kääntyi veljeen päin ja vastasi reippaasti: - --- Niin, totta se on, minä vihaan sotaa, inhoan sotaa kenties siksi, -että olen nainen. Tällainen teurastus on kauheata ja se on suuri -vääryys. Miks'eivät ihmiset voi sopia asioitaan kaikessa rauhassa? - -Jean nyökäytti hyväksyvästi päätään. Hänestäkin oli varsin helppo ja -luonnollinen asia sopia kaikki riidat ja erimielisyydet esittämällä -molemmin puolin syyt ja oikeutetut vaatimukset. Maurice sitävastoin -piti sotaa aivan välttämättömänä, se vasta on elämää elämässä, se on -kumoamaton luonnonlaki. Ja eikös rauhan ja oikeuden aate olekin heikon -ihmisen keksintö, jotavastoin lahjomaton luonto on alituista taistelua -ja hävitystä? - --- Elää sovinnossa! Ehken vuosisatojen kuluttua! Jos kaikki eri -kansallisuudet muodostaisivat yhden ainoan kansan, niin voisi kenties -ajatella mahdolliseksi sellaisen kultaisen ajan, vaan eiköhän sotien -loputtua ihmiskuntakin kävisi loppuaan kohti?... Minä olin suunniltani -äsken, tapella täytyy, koska sitä kerran luonto vaatii. - -Hän naurahti ja toisti Weissin sanat: - --- Ja kukapa tietää, miten vielä voi käydä! - -Hermostuneessa mielikuvituksessaan leimahti toivo taas eleille, hänen -täytyi sulkea silmänsä epäilyksille, hän tarvitsi toivon rohkaisevaa -kipinätä. - --- Vaan -- yhdestä toiseen -- missäs Günther serkku nyt mahtaa olla? - --- Günther, vastasi Henriette, hänhän on Preussin kaartissa... Eikös -kaartikin ole täällä? - -Weiss puisteli päätään, ja toiset tekivät samoin. Mistäpä he tiesivät, -kun eivät kenraalitkaan olleet selvillä niistä asioista, ne olivat -toistaiseksi arvoituksia. - --- Lähtekää nyt, minä tulen saattamaan, selitti Weiss. Satuin kuulemaan -päivällä, missä teidän rykmenttinne leiripaikka on. - -Ja hän ilmoitti vaimolleen viipyvänsä poissa koko yön, sillä hän aikoi -käydä Bazeillesissa, uutta kesähuvilaansa katsomassa. Se oli -Delaherchen värjäyslaitoksen vieressä ja heillä oli aikomus asua siellä -talveen saakka. Kellarissa löytyi muutamia säkkiä perunoita sekä -viiniastia ja hän oli vähän levoton niiden suhteen; joku maantierosvo -sattuu murtautumaan autioon huvilaan, vaan kun hän viettää siellä -yönsä, säilyvät tavarat varmaan. - -Henriette tarkasti levottomasti miehensä kasvoja. - --- Elä sinä pelkää, lisäsi mies naurahtaen, minä vakuutan, ett'ei -minulla ole mitään sivuajatuksia, menen vain vartioimaan ett'eivät vie -minun tavaroitani. Ja lupaan heti tulla kotiin, jos preussiläiset -hätyyttävät Bazeillesia eli muuta vaaraa ilmaantuu. - --- No mene, vaan jos et palaa huomenna, tulen minä sinua noutamaan. - -Hän syleili hellästi Mauricea ja puristi Jeanin kättä. - --- Minä uskon veljeni teidän suojaanne... Hän kertoi minulle, miten -hyvä te olette aina ollut, ja minä pidän teistä paljon. - -Jean ei osannut vastata mitään, vaan puristi lämpimästi pientä kättä ja -vaaleahiuksinen nuori rouva teki häneen jälleen saman vaikutuksen kuin -ensi näkemälläkin, hän oli voimakas ja hyvä ja hänen läsnäolonsa oli -suloisen rauhoittavaa kuin äidin hyväily. - -Kaupunki oli yhtä synkkä ja surumielinen kuin aamullakin. Iltahämy -laskeutui kapeille kaduille, jotka vilisivät sotamiehiä. Useimmat -puodit olivat suljetut. Talot näyttivät autioilta ja asumattomilta, -vaikka katu oli niin täynnä väkeä, ett'ei tahtonut päästä eteenpäin. -Tuuppiloimalla pääsivät langokset sekä Jean vihdoin raatihuoneen luo ja -tapasivat siellä tehtailija Delaherchen, joka hauskuudekseen kuljeksi -väkijoukossa. Hän tunsi heti Mauricen, tervehti ystävällisesti ja -kertoi juuri saattaneensa kapteeni Beaudoinin Floingin luo, 106:s -rykmentti oli siellä; ja hän ihastui kuullessaan Weissin aikovan -Bazeillesiin, sillä häntäkin halutti käydä värjäyslaitostaan -katsomassa. - --- Sittenhän meillä on sama matka. Vaan mennäänpäs täältä, ruununvoudin -talon ohi, niin saamme ehkä nähdä keisarin. - -Siitä lähtien kun hän oli Baybelissa päästä puheisiin keisarin kanssa, -ei Napoleon III mennyt hänen mielestään, ja nyt hän sai Jeanin ja -Mauricenkin mukaan vedetyksi. Ruununvoudin talon ympärillä oli paljon -väkeä ja he keskustelivat innokkaasti matalalla äänellä, vaan -vaikenivat aina kun joku sisään tahi ulos rientävä upseeri kulki -ohitse. Hämärän varjot peittivät jo puiden latvat ja virran kohina -kuului selvästi oikealta talojen takaa. Jotkut tiesivät, että keisari -oli hyvin vastahakoisesti lähtenyt Carignanista ja ett'ei hän tahtonut -kuulla puhuttavankaan Mezièresiin lähdöstä. Hän tahtoi olla siellä, -missä vaara uhkasi, ja arveli läsnäolonsa innostuttavan joukkoja. -Muutamat sanoivat keisarin jo aikoja paenneen etemmäksi, vaan että eräs -upseeri, joka oli tavattomasti keisarin näkönen, oli jäänyt Sedaniin -petkuttamaan ihmisiä. Toiset vakuuttivat valalla, että olivat nähneet -ajavan ruununvoudin puutarhaan vaunuja, jotka olivat täynnä uusia -kahdenkymmenen frangin kultarahoja. Voi, niitä oli satoja miljoonia -kappaleita ja ne olivat kaikki keisarin omia! Ja ne eivät -todellisuudessa olleetkaan muuta kuin tavallinen kuormasto, joka oli -koko ajan seurannut mukana, hovivaunut, kahdet kalessivaunut, 12 -tavararattaat, jotka olivat kaikkialla herättäneet niin suurta -huomiota. Sedanilaiset kuiskailivat, että vaunujono oli koko ajan -häirinnyt sotajoukon liikkeitä ja että se nyt oli ajettu ruununvoudin -syreenipensaiden taakse piiloon ihmisten silmiltä. - -Delaherchen vieressä, joka varpaillaan kurkisteli ikkunaan, oli vanha -köyhä muija, kurttunen ja vuosien koukistama, joka mutisi itsekseen: - --- Keisari ... tahtoisinhan minä kernaasti ennen kuolemaani niin suuren -herran nähdä ... tahtoisinhan toki nähdä, minkälainen hän on... - -Delaherche tarttui äkkiä Mauricen käsivarteen ja kuiskasi: - --- Nyt hän näkyy! Tuolla, tuolla, vasemmanpuoleisessa ikkunassa... Hän -se on, tunnen selvästi, seisoinhan eilen aivan vieressä... Hän nostaa -ikkunaverhoa, niin, kalpeat kasvot melkein kiinni ruudussa... - -Eukko kuunteli kaula kurkallaan, hämmästyneenä. Ikkunassa näkyi -tosiaankin keltasen kalvakka muoto. Piirteet olivat väsyneet, veltot, -silmät ikäänkuin kyynelten kuivaamat, viiksetkin yksin näyttivät -haalistuneilta. Eukko käänsi nopeasti selkänsä ikkunaan päin ja sanoi -ylenkatseellisesti: - --- Keisari, tuoko!... No, eipä ole kovin komea! - -Eräs zouavi tunkeutui paikalle ja näki keisarin ikkunassa. Hän. -heilutti kivääriään ja sanoi jälessä tulevalle toverille: - --- Odotahan... minä lähetän luodin keskelle naamaa! - -Delaherche soimasi häntä ankarasti. Ja kun jälleen katsahti ikkunaan, -olikin keisari jo poistunut. Virran kohina kuului selvemmin, -selittämätön surumielisyys oli levinnyt ympäristöön illan pimennon -mukana. Pariisista kaikuva käskykö oli ajanut keisarin tänne, ajanut -hänet loistavine seurueineen paon ja tappion ja häpeän teitä tähän -viimeiseen lymypaikkaan, josta oli mahdoton pelastua. Käskyn sanako, -pelottava eteenpäin, eteenpäin komentoko ahdisti hänet tänne, jossa -niin moni urhoollinen sotilas uhrasi henkensä hänen tähtensä. Raskas -oli se edesvastuun taakka, joka painoi sairasta miestä, umpimielistä, -tunteellista uneksijaa, joka ääneti ja valittamatta odotti kohtalon -viimeistä iskua! - -Weiss ja Delaherche saattoivat sotilaat Floingin mäelle. - --- Hyvästi! sanoi Maurice lankoaan syleillen. - --- Ei ei -- kyllähän me vielä tapaamme toisemme ja piankin ehkä! huusi -tehtailija iloisesti. - -Jean löysi heti rykmenttinsä, jonka teltat olivat riveissä -mäenrinteellä kirkkomaan takana. Sinne eroitti vielä kaupungin talojen -katot ja taaempata Balanin ja Bazeillesin, jonka niityt ulottuivat -Rémillyn harjuun, sekä vasemmalla Garennen metsien tumman peiton ja -Maasin vaalean, luikertelevan juovan, Maurice unohtui katselemaan -laajaa maisemaa, joka vähitellen painui öiseen pimeyteen. - --- No, nyt tulee korpraali, huusi Chouteau, olitteko ruokaa hakemassa? - -Miehet riensivät hänen ympärilleen. He olivat kuljeksineet koko päivän -joukoissa eli yksitellen ja järjestyksestä ei ollut puhettakaan. -Upseerit olivat aivan neuvottomia, hyvä ett'eivät sanoneet suurta -kiitosta kun he viimeinkin saapuivat paikoilleen. - -Juuri äskettäin oli kapteeni Beaudoin tullut. Kello kaksi oli Rochas -saapunut keräämiensä miesten kanssa, ehken kaksi kolmatta osaa -komppaniasta. Nyt se jo alkoi olla täysilukuinen. Toiset olivat -humalassa ja toiset eivät olleet saaneet suuhunsa mitään, ruokaa ei -näytty nytkään jaettavan -- no, siihen oli jo totuttu! Loubet oli kyllä -ollut keittopuuhissa, oli siepannut naapurin pellosta muutamia -kaalinkupuja, vaan se keitto oli jokseenkin mautonta, ei ollut voita -eli muuta rasvaa eikä suolan raettakaan panna sekaan; suolet vonkuivat -tyhjyyttään. - --- Korpraali, sanokaa nyt, te olette aina niin kekseliäs, jatkoi -Chouteau imarrellen. Vaikka en minä puolestani mitään kaipaa, Loubet ja -minä, hai, meillä on naistuttavia ja meillä on ollut hyvä aamu! - -Kaikki katsoivat odottaen Jeaniin, kaikkihan häneen luottivat. Lapoulle -ja Pache olivat varsinkin kurjan näkösiä, he eivät olleet saaneet suun -täyttä ruokaa koko päivänä ja olivat aina tottuneet luottamaan Jeaniin. -Eikä heidän luottamuksensa joutunut nytkään häpeään. Korpraalin sydäntä -kirveli sääli ja katumus, että oli jättänyt komantonsa, hän avasi -reppunsa ja jakoi miehille leivänpuolikkaan. - --- Hyvää on, hyvää on, jupisi Lapoulle ahmien osaansa ja Chouteau teki -lukemattomia ristinmerkkiä sekä luki suu täynnä isämeidät ja -kiitosrukoukset. - -Gaude puhalsi räikyvän merkin, mutta leirin perältä ei kuulunut -vastausta, se vaipui kohta hiljaisuuteen. Kersantti Sapin katsahti, -oliko hänen mieslukunsa täysi, ja mutisi väsyneesti hymähtäen: - --- Kaikki ovat, mutta huomenna ehken puuttuu muutamia joukosta. - -Jean katsoi pitkään hänen hienopiirteisiä kalvakkaita kasvojaan ja -silloin hän lisäsi tyynesti: - --- Niin niin, huomen illalla ei minuakaan ole enää! - -Kello kävi kymmenettä. Yö tuntui muuttuvan kylmäksi, sillä virrasta -nousi sankka sumu ja peitti tähdet. Ja Maurice, joka makasi aivan -lähellä Jeania, tuumasi, että on parasta mennä telttaan suojaan. Mutta -vaikka heitä väsytti ja jäsenet olivat kipeät, ei uni kuitenkaan -tullut, ja he katselivat kateudella luutnanttia, joka maata koristi -viittaansa kääriytyneenä paljaalla maalla. - -Eräästä teltasta kiilui valkeata. Översti sekä muutamat upseerit -valvoivat. Översti Vineuil oli ollut koko iltapäivän hyvin levoton, ei -kuulunut käskyjä, rykmentin asento ei miellyttänyt häntä, vaikka olikin -jo ominpäin siirtynyt hiukan taaemma. Kenraali Bourgain-Desfeuilles -makasi sairaana, kuten sanottiin, "Kultaristissä" Sedanissa ja översti -päätti lähettää upseerin hänen puheilleen, sanomaan että uusi asento -oli hänen mielestään vaarallinen, seitsemäs osasto oli liiaksi -hajallaan ja sen puolustettavana aivan liian pitkä linja, virran -mutkasta Garennen metsään. - -Taistelu alkaa luultavasti heti päivän noustua, joten joukoilla on -hätäisesti seitsemän, kahdeksan tuntia lepoaikaa. - -Kun valopilkku överstin teltassa sammui, hämmästyi Maurice nähdessään -kapteeni Beaudoinin hiipivän heidän ohitsensa kaupunkiin päin. Yö -pimeni pimenemistään, virrasta nouseva sumu levisi kuin kostea huntu -leirin yli ja kätki kaikki. - --- Jean, nukutko sinä? - -Jean nukkui ja Maurice oli yksin. Hän ei välittänyt lähteä toisten luo -telttaan, he korsasivat kaikki kilpaa luutnantin kanssa. Kun suuret -sotapäälliköt nukkuvat ratkaisevan taistelun edellä, on heidän -ruumiinsa luultavasti niin väsynyt, ettei levottomuuskaan voi pitää -heitä valveilla. Koko leiristä ei kuulunut muuta ääntä kuin sotamiesten -säännöllinen hengitys. Se kohosi hiljaa ja yksitoikkoisesti peittävään -sumumereen. Maurice tiesi viidennen osaston olevan aivan muurien alla, -ensimmäinen oli hajallaan Garennen metsän ja la Moncellen kylän välillä -ja kahdestoista puolusti Bazeillesia, joka oli toisella puolen Sedania. -Ja ensimmäisestä viimeiseen telttaan nukkuivat joka mies, puolen -peninkulman alalla kohoilivat hiljaiset hengenvedot kylmään yöilmaan. -Vaan Maurice oli kuulevinaan muutakin ääntä, se kuului kaukaa, hyvin -kaukaa, niin hiljaa, hiljempaa kuin Jeanin huokaus, hiljempaa tuulen -suhinata: ratsuväen töminää, ruutivaunujen tärinätä ja jalkamiesten, -tuhansien miesten, tahdikasta astuntaa. Se kuului sieltä kaukaa, -harjujen rinteiltä, missä mustat muurahaiset marssivat eteenpäin -pysähtymättä, levähtämättä, yönkään esteitä pelkäämättä. - -Ja laaksossa sammuivat tulet yht'äkkiä; silloin tällöin kuului -ikäänkuin huutoa; pimeydestä nousi kammottavia kuvituksia hänen -mieleensä täyttäen viimesen odotuksen yön pelolla ja ahdistuksella. - -Hän hapuili vavisten Jeanin kättä ja saatuaan sen omaansa viimein -nukahti. Ja sitten ei enää valvonut sieluakaan ranskalaisten leirissä, -ei kuulunut muuta ääntä kuin Sedanin kirkonkellosta, joka yksitellen -kajahutteli puoliyön lyöntejä. - - (_Ensi osan loppu_). - - - - - - -TOINEN OSA. - - - - -I. - - -Pieni pimeä huone Bazeillesissa tärähti äkkiä ja Weiss hypähti ylös -vuoteeltaan. Hän kuunteli, ne olivat kanuunanlaukauksia. Tulitikut -olivat vieressä pöydällä, hän sai sytytetyksi kynttelin ja katsoi -kelloaan. Se oli neljä, päivä alkoi juuri sarastaa. Hän pisti kiireesti -rillit nenälleen ja riensi ikkunaan, vaan paksu sumu esti näkemästä, -mitä pääkadulla, Douzyn tiellä, joka kulkee suoraan Bazeillesin kautta, -tapahtui. Toisen huoneen ikkunat olivat virralle ja niityille päin, -vaan sielläkin oli näköpiiriä rajoittamassa sakea valkonen savu. Weiss -huomasi sen olevan aamusumua. Huuroverhon takana, virran toisella -rannalla, jyrisivät tykit kiivaammin ja kiivaammin. Ja äkkiä laukasi -ranskalainen patteria vastauksensa niin lähellä ja kiukkuisesti, että -huvilan seinät tärisivät. - -Weissin talo oli keskikaupungilla, oikealla kädellä kirkkotorille -mennessä. Pääsivu oli kadulle päin muutaman askeleen päässä siitä ja -kolmen ikkunan yläpuolella olivat ullakkohuoneen pienet ruudut. Vaan -takapuolella oli suurenlainen puutarha, joka vietti niityille päin ja -johon kaikki kukkulat Rémillystä Frenoisiin saakka näkyivät. -Weiss oli, niinkuin kaikki muutkin, jotka vast'ikään ovat päässeet -talonomistajiksi, harras toimissaan ja oli vasta kahden tienoilla -aamulla käynyt levolle, kätkettyään tavaransa kellariin ja peiteltyään -huonekalunsa siltä varalta, että tykinluodit ehkä osuisivat hänen -taloonsa ja irroittaisivat jonkun kattopalkin. Hän pönkitti ovet ja -tukki ikkunat patjoilla; hän ei sietänyt ajatella, että preussiläiset -turmeleisivat tämän hänen talonsa, jota oli niin kauvan katsellut ja -viimein suurella vaivalla saanut itselleen eikä vielä nauttinut siitä -minkäänlaista iloa. - -Kadulla joku huusi häntä. - --- Weiss, Weiss, kuuletteko ampumista? - -Se oli Delaherche, joka myös oli viettänyt yönsä Bazeillesissa, -värjäyslaitoksellaan, suuressa rakennuksessa Weissin huvilan vieressä. -Kaikki työmiehet olivat paenneet Belgian puolelle rajaa ja koko talossa -ei ollut muita jälellä kuin portinvartija, Françoise Quittard, pari -vuotta takaperin kuolleen muurarin leski. Hän oli menehtymäisillään -pelosta eikä olisi suinkaan hänkään jäänyt taloa vartioimaan, ellei -pieni poikansa olisi ollut huonona sairaana lavantaudissa. - --- Kuuletteko, jatkoi Delaherche, hyvä on alku... Luulen että on -parasta pötkiä Sedaniin. - -Weiss oli antanut juhlallisen lupauksen vaimolleen lähteäkseen -Bazeillesista heti kun jotain uhkaavaa tapahtui ja hän aikoi pitääkin -lupauksensa. Vaan eihän vielä ollut mitään tapahtunut, tämä oli vain -tykistöottelu, pitkän matkan takaa, melkeenpä arviokaupalla -aamuhämärässä. - --- Ei vielä, vastasi Weiss, mikäpä kiire meillä vielä on! - -Delaherchea ei ollut vaikea houkutella jäämään, uteliaisuutensa teki -hänet miltei rohkeaksi. Hänkin oli valvonut ja tarkastanut sotamiesten -valmistuksia. Kenraali Lebrun oli saanut tietää vihollisen aikovan -tehdä hyökkäyksen heti päivän valjettua ja hän oli rakennuttanut -varustuksia joka paikkaan, sillä Bazeilles ei saanut millään muotoa -joutua viholliselle. Katuja ja maantietä sulkivat vallit, joka talossa -oli pari sotilasta kahdennestatoista osastosta ja joka piha ja joka -puutarha oli muutettu linnoitukseksi. Kello kolme aamulla seisoivat jo -miehet paikallaan kiväärit latingissa ja määrätyt 90 patroonaa -laukussa. Sentähden ei kukaan hämmästynytkään kun saksalaisten tykit -alkoivat tulen ja ranskalaiset patteriat Balanin ja Bazeillesin välillä -vastasivat silmänräpäyksessä näyttääkseen, että valmiita olivat hekin, -sillä sumun tähden ei voinut suuria toimittaa, ei nähnyt tähdätä. - --- Tiedättekö, että värjäyslaitosta puolustetaan oikein komeasti, sanoi -Delaherche, siellä on koko joukko miehiä... Tulkaa mukaan, katsomaan! - -Siellä olikin viidettäkymmentä merisotamiestä ja heitä komentamassa -pitkä, vaaleatukkanen luutnantti, jolla oli vakaat, pontevat kasvot. He -olivat jo ottaneet talon haltuunsa, kaivaneet ampumareikiä -ikkunapieliin kadunpuoleisessa salissa sekä muuriin pihamaan ympärillä. - -Muurin luona tapasivat Weiss ja Delaherche luutnantin, joka tarkasti -niittyä virran puolella. - --- Kirottu sumu! mutisi luutnantti, eihän näkemättä voi ampua! - -Ja kysyi hetken perästä: - --- Mikä päivä tänään on? - --- Torstai: vastasi Weiss. - --- Se on totta se, torstai! Nyt eletään tietämättä päivien lukua eli -nimeä, ikäänkuin aika olisi pysäyttänyt kulkunsa. - -Tykinpauke jatkui lakkaamatta ja nyt pamahti niityn reunassa, tuskin -kolmensadan askeleen päässä yhteislaukaus. Ja kuin taikakäskystä -tunkivat nousevan auringon säteet samassa sumumereen, joka alkoi -pitkissä suikaleissa virrata tasankoa pitkin ja hajosi näkymättömiin. -Sininen taivas kohosi pilvetönnä ja puhtaana kuin kesäsydännä. - --- Kas! huusi Delaherche, nyt ne menee rautatiesillan yli, nähkääs, -tulevat linjaa pitkin... Mutta miksi, taivaan tähden, ei tuota siltaa -ole purettu? - -Luutnantti ei voinut vihaltaan puhua. Ruudit oli kaivettu maahan, -sytykkeet kunnossa, vaan kun silta eilen saatiin neljän tunnin tappelun -jälkeen takasin, ei enää muistettukaan pistää tulta sytykkeisiin. - --- Niin meille aina käy! - -Weiss seisoi ajatuksiinsa vaipuneena, hän tahtoi päästä selville. -Bazeillesissa oli ranskalaisilla erittäin hyvä asema. Kylä, joka oli -rakennettu kahdenpuolen Douzyn tietä, oli aivan lakeuden reunassa. Ja -teitä ei ollut muita kuin tämä ainoa, joka vasemmalla puolen kulki -linnan ohi ja oikealla johti rautatiesillalle ja jakautui kirkon luona. -Saksalaisten täytyi siis marssia laajojen peltojen ja niittyjen kautta -virran ja rautatien varrella. He olivat siksi varovaisia, ett'eivät -suinkaan aikoneet siltä suunnalta päähyökkäystä! Mutta sillalle -keräytyi yhä suurempia joukkoja, vaikka kuularuiskut kylän päässä -tekivät tuhojaan, ja hajaantuivat heti sillan yli päästyä muutamien -salavien suojaan ja muodostivat vähän etempänä jälleen kolonnat ja -marssivat eteenpäin. Ja sieltä juuri olivat kiväärilaukaukset -kuuluneet. - --- Ne ovat baijerilaisia nuo, sanoi Weiss; heillä on tuollaiset -tupsulakit. - -Mutta hän luuli huomaavansa toisiakin kolonnia, jotka puoleksi -junavallin peitossa marssivat oikealle, koettivat päästä muutamien -etempänä kasvavien puiden suojaan ja aikoivat kiertää toiselle puolelle -ja hyökätä Bazeillesiin. Jos se onnistui, jos he pääsivät -Montivilliersin puiston turviin, oli kaupunki valloitettu. Hän käsitti -sen silmänräpäyksessä, vaan unhotti jälleen kun hyökkäykset etupuolelta -kävivät yhä tulisemmiksi. - -Hän kääntyi Floingin harjuun päin, joka näkyi pohjoispuolella Sedania. -Sieltä aloitti eräs patteria ampumisen, savu nousta tuprusi selkeään -ilmaan, laukaukset pamahtelivat yksitellen ja erittäin selvästi. Kello -oli ehken silloin viiden paikoilla. - --- Noo, mutisi Weiss, leikki on kohta täydessä vauhdissa. - -Luutnantti, joka katseli samalle suunnalle, nyökkäsi ja sanoi -päättävästi: - --- Mutta Bazeilles on tärkein kohta. Täällä taistelun päätös -ratkaistaan! - --- Luuletteko? huusi Weiss. - --- Siitä ei ole vähintäkään epäilystä. Se on nähtävästi marsalkankin -tuuma. Hän lähetti yöllä käskyn, että puolustaisimme viimeseen mieheen -kylää. - -Weiss puisteli päätään ja sanoi viivytellen ja hiljaisella äänellä, -ikäänkuin itsekseen: - --- Ei ei, ei siitä ole hyötyä, ei se pahinta ole!... Minä pelkään -jotain muuta, tuskin uskallan sitä sanoakaan... - -Hän levitti käsivartensa kuin ruuvipenkin pihdit ja sulki ne jälleen, -pohjoseen päin kääntyneenä, ikäänkuin pihdit olisi äkkiä väännetty -yhteen. - -Eilisestä saakka oli hänellä ollut tämä pelko; hän tunsi paikat ja hän -oli seurannut tarkasti molempain joukkojen marssia. Nyt lepäsi laaja -tasanko aamuauringon hohteessa ja hänen katseensa liiti sen ylitse -kukkuloille virran vasemmalla rannalla, jossa hän oli koko päivän ja -koko yön nähnyt mustien muurahaisten vilisevän. Vasemmalla Rémillystä -ammuskeli eräs patteria, mutta se, jonka kranaatit nyt alkoivat -lennellä, oli asettunut Pont-Maugisin luo, lähelle virtaa. Hän otti -rillit nenältään ja pani lasit päällettäin eroittaakseen selvemmin -metsäsen mäenrinteen; ja hän ei nähnyt muuta kuin pienet valkoset -savutöyhdöt joka kerran kun kanuuna lauaistiin: missä yhtyivät ne -monilukuiset mieslaumat, joiden hän oli nähnyt kulkevan ohi? Marféen -harjulla Noyersin ja Frenoisin yläpuolella vilkkui kuusimetsän reunassa -univormuja ja hevosia, epäilemättä joku esikunta. - -Ja kauempana lännessä teki virta mutkan ja sillä puolella ei löytynyt -kuin yksi kaita tie Mezièrsiin, joka kulki Saint-Albertin solan kautta -Ardennien ja virran välillä. Edellisenä päivänä hän oli sattunut -kohtaamaan erään kenraalin Givonnen laaksotiellä, (oli kuullut -jälestäpäin, että se oli kenraali Ducrot, joka komensi ensimmäistä -osastoa), ja oli hänelle huomauttanut tämän tien merkitystä; elleivät -joukot heti vetäydy takasin mainittua tietä myöten, vaan odottavat -kunnes vihollinen mentyään Maasin yli Doncheryn luona, sulkee heiltä -tämän ainoan tien, joutuvat ranskalaiset saarroksiin ja työnnetään -rajalle. Iltasella se jo oli liian myöhäistä, sanottiin ulaanien -ottaneen sillan haltuunsa, taaskin silta, joka oli jäänyt -räjäyttämättä, tällä erää syystä, ett'ei muistettu tuoda ruutia. Ja -Weiss ajatteli pelolla ja tuskalla, että mieslaumat, mustat -muurahaisjoukot kenties jo olivat Doncheryn aholla marssien -Saint-Albertin solaa kohti ja etujoukot luultavasti Saint-Mengesissä ja -Floingissä, jonne hän oli edellisenä päivänä saattanut Jeanin ja -Mauricen. Kirkkaassa päivänvalossa näkyi selvästi Floingin kirkontornin -hieno kiiltävä huippu. - -Ja toinen ruuvipenkin pihdin oli idässä. Pohjosessa, Illyn ja Floingin -harjuilla, hän näki seitsemännen osaston, jolla oli tukena aivan -Sedanin vallien alle sijoitettu viides osasto, vaan hän ei voinut -tietää mitä idän puolella tapahtui, pitkässä Givonnen laaksossa, jossa -ensimmäisen osaston linjat ulottuivat Garennen metsästä Daignyn -kauppalaan. Siltäkin suunnalta kuului tykinpauketta: taistelu oli -varmaankin täydessä voimassa Chevalierin metsässä lähellä kauppalaa. Ja -talonpojat olivat ilmoittaneet preussiläisten saapuneen Franchevaliin; -idänpuoleinen liike Doncheryn yli tapahtui siis samaan aikaan kun -Franchevaliin tulo ja ruuvipenkin pihdit yhtyvät nähtävästi pohjosessa -Illyn ristinpuun juurella, ellei tätä kaksinkertaista liikettä -ehkäistä. Ei hän tuntenut sotataidon salaisuuksia, hän kuunteli terveen -järkensä ääntä ja hikoili tuskasta katsellessaan suurta kolmikulmaa -edessään, jonka yhden sivun Maasjoki muodosti ja toiset, -pohjoispuolisen seitsemäs osasto ja itäisen ensimmäinen, sekä -kahdestoista äärimmäisen eteläisen huipun. Kaikki olivat selin -toisiinsa ja odottivat, tietämättä miksi eli miten, vihollista, joka -lähestyi joka puolelta. Ja keskellä, kuin padan pohjassa aivan, oli -Sedan, tykkineen, jotka eivät mihinkään kelvanneet, ilman ampuma- ja -ruokavaroja. - --- Ettekö voi käsittää, sanoi Weiss levittäen toistamiseen kätensä ja -lyöden toistamiseen yhteen; että meille käy juuri tällä tavalla, -elleivät kenraalit ole varuillaan... Ne koettavat vain pysyttää teitä -Bazeillesissa ja eksyttää... - -Hän ei löytänyt oikein sopivia sanoja ja luutnantti, joka ei -tuntenut paikkoja, ei ymmärtänyt hänen ajatustaan, vaan kohotti -välinpitämättömästi hartioitaan; rillinokka siviilimies alkoi häntä -kiusoittaa, oli kovin viisas olevinaan, viisaampi kuin itse marsalkka. -Häntä harmitti, että Weiss sanoi hyökkäyksen Bazeillesiin tarkoittavan -vihollisen todellisten aikeiden peittämistä, ja tiuskasi äkäsesti: - --- No mutta antakaa minun olla rauhassa!... Me ajamme pää edellä -virtaan ne teidän saksalaisenne, niin näkevät, miten me sellaisia -eksyttäjöitä kohtelemme! - -Vihollisen tiraljöörit tuntuivat lähestyvän, luodit napsahtelivat -värjäyslaitoksen seinään, ja pihamuurin suojasta vastasivat sotamiehet, -joka silmänräpäys paukahtelivat heidän kiväärinsä. - --- Ajetaan virtaan, niin kyllä, mutisi Weiss, ja marssitaan sitte sen -yli takasin Carignaniin päin... Se olisi mainiota se! - -Hän kääntyi Delaherchen puoleen, joka seisoi kaivon suojassa. - --- Parasta olisi kumminkin ollut väistyä eilen illalla Mezièrsiin... -Nyt täytyy taistella, täytyy, sillä peräytyminen on mahdotonta. - --- Lähdettekö nyt? kysyi Delaherche, jonka muoto alkoi käydä kalpeaksi, -muuten emme enää pääsekään takasin Sedaniin. - --- Kyllä, kyllä! Odottakaahan nyt yksi silmänräpäys! - -Vaikka luodit vinkuivat ympärillä seisoi Weiss muurin vieressä, hän -tahtoi nähdä, miten siellä alkoi käydä. - -Oikealla, Torcysta Balaniin, olivat niityt veden vallassa ja -suojelivat siltä puolen kaupunkia; liikkumaton kirkas pinta välkkyi -päiväpaisteessa. Mutta tien kohta oli kuivilla ja baijerilaiset olivat -varovaisesti tunkeutuneet lähemmä käyttäen joka puuta, joka pengertä -suojakseen. Nyt he olivat noin kahdeksansadan kyynärän päässä ja hän -ihmetteli, millä kärsivällisyydellä he odottivat sopivaa hetkeä -voittaakseen taas jonkun kymmenyksen syltä alaa paljastamatta itseään -kovin vihollisen luodeille. Paitsi sitä suojeli heitä mahtava tykistö. -Raittiissa aamuilmassa suhisivat kranaatit taukoamatta. Pont-Maugisin -patteria ei ollut ainoa, joka ammuskeli Bazeillesia, kaksi muuta -keskellä Liryn harjua jymäyttelivät kuuliaan kauppalaa kohti, -pyyhkäisten tasankoa etemmäkin aina Moncelleen, jossa kahdennentoista -osaston reservi oli, ja Daignyn metsäisille rinteille, joille yksi ensi -osaston divisioona oli sijoittunut. Vähin erin alkoi kuulua pauketta ja -lennellä luotia jokaikiseltä mäen törmältä vasemmalla rannalla. -Kanuunat näyttivät ikäänkuin kasvavan maasta, niiden muodostama vyö -virui ehtimiseen pitemmäksi: eräs patteria ampui Noyersista Balania, -toinen Vadelincourtista Sedania, ja Frennoissa, la Marféen alla, oli -komea patteria, jonka kranaatit sinkoilivat kauppalan yli ja putosivat -Floingin kukkuloille tuhoten seitsemättä osastoa. Tuo mäkijono, jota -Weiss oli niin suuresti rakastanut, pyöreät vihannat kummut, joita oli -aina ilolla katsellut, ne tuottivat hänelle nyt ahdistavan tuskan -tunteen, ne olivat muuttuneet pelottaviksi jättiläislinnoituksiksi, -jotka uhkasivat hajoittaa maan tasalle Sedanin mitättömät -suojelusmuurit. - -Hän kuuli huminaa ilmasta, kääntyi katsomaan ja näki tykinluodin -sipasevan ylimmäisen harjan huvilansa katosta. - --- Kas niin, sekö nyt oli niiden roistojen tiellä! - -Ei ehtinyt enempää kun kuuli jälleen omituisen äänen takanaan. Hän -kääntyi nopeasti: sotamies makasi maassa selällään, kuula oli sattunut -sydämmeen, jalat koukistuivat pari kertaa suonenvedontapaisesti, vaan -nuorekkaat kasvot olivat tyynet, liikkumattomat ja -- jäivät siksi. Se -oli ensimmäinen kuollut ja Weissiä puistatti kiväärin helähdys kun se -pudotessaan raapasi katukiviä. - --- Ei, nyt ei minussa ole miestä enää viipymään, sanoi tehtailija, -ellette nyt tule, Weiss, niin lähden yksin! - -Luutnantti soi kernaasti heidän lähtevän. - --- Niin, kyllä on parasta, että herrat poistuvat täältä... Rynnäkkö voi -tapahtua tuossa tuokiossa... - -Heitettyään viimeisen silmäyksen tasangolle sekä lähestyviin -baijerilaisiin, kääntyi Weiss Delaherchen mukaan. Vaan kadun toiselle -puolen tultua hän päätti vielä kerran käydä katsomassa, olivatko kaikki -huvilan ovet lukitut, ja he aikoivat juuri tehtailijan kanssa kääntyä -portista sisään kun jäivät ikäänkuin kivettyneinä seisomaan. - -Kadun päässä, noin viisisataa askelta siitä paikasta, jossa seisoivat, -hyökkäsi Douzyn tieltä tuleva baijerilainen kolonna kirkkotorille. -Meriväki-rykmentti, joka oli asetettu sitä suojelemaan, näytti -hiljentävän ampumista ikäänkuin päästääkseen vihollisen lähemmä. Mutta -juuri silloin, kun baijerilaiset olivat kohdalla, he tekivät -äkkiarvaamattoman tempun, heittäytyivät toiset tiepuoliin ja toiset -pitkälleen maahan ja siten syntyneestä aukosta pyyhkivät kadun toiseen -päähän patteriaksi asetetut kuularuiskut baijerilaisten rivejä, jotka -kaatuivat kuin viitakkeen edessä. Sotamiehet hyppäsivät ylös ja -syöksivät painetit tanassa torille ja karkoittivat loput. Kahdesti -uudistettiin tämä temppu ja onnistui. Kadun kulmassa oli pienen talon -ikkunassa kolme naista; he nauroivat ja paukuttivat käsiään varsin -huvitettuina näytelmästä. - --- Hitto vieköön! huudahti Weiss, kun jätinkin avaimen kellarin -oveen... Vartokaa pari minuuttia, vartokaa... - -Ensi hyökkäys oli torjuttu ja Delaherche, joka jo rauhoittui hiukan, -jäi katsomaan mitä sitten tapahtuu. Hän seisoi värjäystehtaansa -edustalla ja puheli portinvartijattaren kanssa, joka seisoi tuvan -ovella. - --- Hyvänen aika, Françoise, kyllä teidän pitäisi lähteä meidän -mukaamme. Onhan yksinäisen naisihmisen kauhea olla täällä keskellä -taistelua! - -Françoise kohotti vapisevat kätensä. - --- Voi hyvä herra, kyllähän minä kernaasti lähtisin täältä, jos ei -pikku Kalle olisi niin huono... Herra on hyvä ja käy sisälle, niin -näette itse... - -Delaherche ei astunut tupaan, vaan kurkisti ovelta ja puisteli päätään -nähdessään sairaan lapsen puhtaalla vuoteella, sillä oli kova kuume ja -se katseli, silmät taudin hehkusta loistavina, yhtä mittaa äitiään. - --- Niin on, Françoise, vaan voisimmehan ottaa hänet mukaan ... meillä -olisi kyllä tilaa siellä... Käärikää lämmin peite pojan ympärille ja -lähtekää pois täältä! - --- Ei, se on mahdottomuus! Lääkäri on kieltänyt häntä liikuttamasta, se -olisi hänen kuolemansa... Voi, jos isänsä eläisi vielä, vaan minulla ei -ole ketään muita kuin tämä poika, ja enhän tahtoisi häntä kadottaa... -Eivät suinkaan saksalaiset tee turvattomalle naiselle ja kuolevalle -lapsella mitään pahaa. - -Weiss palasi samassa tyytyväisenä, että kaikki oli lukon takana. - --- No jos nyt pyrkivät tuonne, niin saavat särkeä lukot ja saranat... -Ja lähdetään nyt, taitaa olla kiire! Kuljetaan pitkin talojen -seinuksia, muuten voi käydä hullusti! - -Vihollinen valmisti näet uutta hyökkäystä, kranaattia sinkoili -tiuhemmin, kaksi oli jo räjähtänyt parin sadan askeleen päässä ja -kolmas hautautui erään puutarhan pehmeään maahan särkymättä. - --- Kuulkaa Françoise, jatkoi Weiss, minä tulen katsomaan, miten poika -nyt voi ... no, eihän hän enää kovin huono olekaan, parin päivän -perästä on vaara ohi... Teillä ei ole mitään pelkäämistä, kun vain -muistatte pysyä tuvassa, elkää Herran nimessä lähtekö täältä -minnekkään! - -Hän lähti astumaan Sedaniin päin ja Delaherche seurasi jälessä. - --- Hyvästi Françoise! - --- Hyvästi! - -Vaan samassa kuului kauhea paukahdus. Kranaatti oli sivaissut -mennessään piipun Weissin huvilan katolta ja putosi katukäytävälle -räjähtäen sellaisella voimalla, että kaikki naapuritalojen ikkunat -särkyivät. Paksu savu ja tomupilvi esti ensin mitään näkemästä. Sitten -tuli talon pääsivu näkyviin, seinässä ammotti suuri kolo ja kynnyksellä -makasi Françoise selkä poikki ja pää mäsänä, yleensä veressä, -kuolleena. - -Weiss tuli kuin mielettömäksi nähtyään mitä oli tapahtunut, juoksi -ruumiin luo ja änkytti löytämättä muita sanoja kuin kirouksia: - --- Eikös helvetissä, eikös helvetissä... - -Niin, Françoise oli kun olikin kuollut. Weiss kumartui runnellun -ruumiin ylitse, koetteli käsiä, ja kun hän jälleen oikasi itsensä, -sattui katseensa poikaan, joka oli kohottautunut hiukan sängyssä ja -katsoi äitiinsä. Hän ei huutanut, ei sanonut mitään, vaan suuret, -kuumeesta hehkuvat silmät aukenivat vieläkin suuremmiksi: hän ei -nähtävästi käsittänyt, mikä muodoton verinen kasa heidän kynnyksellään -oli. - --- No so, helvetissä! Nyt tapetaan turvattomat naisetkin! - -Hän puhisi vihasta ja pudisti nyrkkiään baijerilaisille, joiden -tupsulakkia jälleen näkyi kirkon luona. Ja kun hän katsahti huvilaansa -päin, jonka katto oli revitty ja toinen piippu tykkänään poissa, ei hän -enää jaksanut vastustaa taisteluintoaan. - --- Senkin roistot! Te surmaatte vaimoväkeä ja hävitätte kunniallisten -ihmisten asunnot! Odottakaahan! Ei, nyt minä en voi enempää, minä jään -tänne, minä tahdon kostaa sen heille! - -Hän hyökkäsi keskelle katua ja tuli yhdellä hyppäyksellä takasin, -kaatuneen sotamiehen kivääri ja patroonalaukku kädessä. Kun hänen -tarvitsi nähdä oikein tarkkaan, käytti hän rillien asemesta silmälasia, -jotka hänellä aina oli taskussaan, vaikkei jokapäiväisessä elämässä -niitä esille ottanut, ne kun olivat Henrietten mielestä kovin rumat. Ne -joutuivat kiireimmän kautta nenälle ja paksu konttoristi lyhyessä -takissaan, hyvänsävyiset kasvot vihasta punoittavina, oli samalla -naurettavan ja ihmeteltävän uljaan näkönen tähdätessään ja ampuessaan -baijerilaisiin kadun päässä. Se oli hänellä veressä, tuumi Weiss, hänen -hyppysiään oli jo kauvan aikaa kutkuttanut halu päästä pyssynperään -kiinni ja antaa muutamallekaan roistolle lähtöpassit, aina siitä saakka -kun oli lapsena kuullut kerrottavan kasakkien temmellyksistä Elsassissa -vuonna 1814. - -Ja hän latasi ja tähtäsi ja laukasi, ampui ampumasta päästyä keskelle -laumaa niin tiheään, että pyssyn piippu poltti sormia. - -Hyökkäys oli tulinen. Niityn puolelta ei kuulunut enää kiväärin -pauketta. Vihollinen oli saanut haltuunsa pienen puron, jonka reunat -kasvoivat salava- ja poppelipuita, ja baijerilaiset näyttivät -valmistavan hyökkäystä kirkkotoria ympäröiviin taloihin. Heidän -tiraljöörinsä olivat vetäytyneet takasin, auringon säteet saivat taas -vapaasti valaa kultahohdettaan niityn viheriälle nurmelle, jossa siellä -täällä oli tummempi laikka, jonkun kaatuneen sotilaan ruumis. - -Luutnantti poistui värjäyslaitoksen pihamaalta, jonne asetti -vahtisotamiehen; hän käsitti, että kadunpuoli tulisi vaatimaan kaiken -hänen huomionsa. Miehet asetettiin joutusasti katukäytävälle käskyllä -vetäytymään heti, jos vihollinen anastaa paikan, ensi kerrokseen, -pönkittää ovet ja puolustaa taloa viimeseen mieheen. He olivat -kyykyllään maassa, piiloutuen lyhtypatsaiden ja väistökivien taa, ja -laukasivat milloin parhaiten sopi. Leveätä auringon valaisemaa katua -pitkin lensi taukoamatta luotia ja keveät savupilvet ympäröivät taloja. -Nuori tyttö juoksi äkkiä aution kadun poikki ja hetken kuluttua lähti -vanha maalaisukko toiselta puolen kadun toiselle panemaan hevosensa -talliin, vaan ei ollut yhtä onnellinen, luoti osui keskelle miehen -otsaa ja hän lensi pitkälleen keskelle tietä. Eräs kranaatti muserti -kirkon katon, toinen sytytti läheisen talon ja se leimahti heti -kirkkaassa päiväpaisteessa ilmituleen rätisten ja paukkuen pelottavalla -tavalla. Françoise raukka, joka makasi ruhjottuna kuolevan lapsensa -vieressä, vanhan talonpojan ruumis, tulipalo ja kaikki kauheus, joka -heitä ympäröi, saattoi asukkaat suunniltaan; naiset itkivät ja -valittivat ääneen, vaan miehet, porvarit, käsityöläiset, hienoon -verkatakkiin ja puseroon puetut, alkoivat ampua ikkunoista vihollista. - --- Katsokaa, katsokaa niitä roistoja! huusi Weiss. - -Tuolla ne nyt ovat toisella puolen kauppalaa! Sanoinhan sen, näin kun -hiipivät junavallin taitse!... Siellä he nyt ovat, ettekö kuule, -vasemmalla! - -Montivilliersin puiston takaa kuului todellakin kiväärinpauketta. Jos -vihollisen onnistui saada puisto valtaansa, oli Bazeilles hukassa, vaan -ampumisen kuvaus juuri todisti, että kahdennestoista osasto oli -arvannut vihollisen aikeet ja kaikin voimin piti puoltansa. - --- Olkaa nyt vähän varovaisempi! tiuskasi luutnantti ja työnsi Weissin -muurin suojaan, muuten ne ampuvat teidät kahtia. - -Paksu silmälasi-herra alkoi miellyttää luutnanttia, hän ihmetteli -Weissin urhoollisuutta vaikka täytyikin naurahtaa itsekseen hänen -kaikkea muuta paitsi sotaisella ulkomuodollaan. Ja kun kranaatti tuli -suhisten ilman läpi, sysäsi hän hänet veljellisesti syrjään. Kranaatti -putosi puolenkymmenen askeleen päähän, räjähti ja peitti heidät -mullalla ja tiilikiven kappaleilla. Weiss seisoi pystyssä ilman -vähintäkään naarmua, vaan nuori luutnantti makasi jalat murskana -pitkällään katukäytävällä. - --- Minähän siitä sainkin osani! - -Hän komensi sotamiehen kantamaan itsensä rakennuksen luo, johon hänet -asetettiin seinän varaan istumaan, ainoastaan parin askeleen päähän -kuolleesta portinvartijattaresta, ja nuorekkaat kelmeät kasvonsa -säilyttivät tuskista huolimatta pontevan leimansa. - --- Ei se tee mitään, pojat, kuulkaahan vain, mitä nyt sanon: ampukaa, -vaan elkää hätäilkö, ei tässä ole mitään kiirettä! Minä kyllä sanon, -milloinka saatte hyökätä pistimellä. - -Ja hän pitkitti komentamista, istui pää pystyssä tarkastaen vihollisen -liikkeitä. Toinen talo aivan vastapäätä leimahti tuleen. Pyssyt -paukkuivat, kranaatit suhisivat ohi täyttäen ilman savulla ja pölyllä, -joka puolella kaatui sotamiehiä, yksitellen ja joukottain, tummia -verisiä kasoja oli pitkin katua ja joka puolelta kuului korvia särkevä -pelottava mellakka, tuhansien miesten uhkaushuuto, jotka hyökkäsivät -pienen kuolemaan tuomitun joukon kimppuun. - -Delaherche oli vähä väliä pyytänyt Weissiä lähtemään pois ja huusi -viimesen kerran: - --- Tuletteko vai ettekö tule?... Nyt minä menen, hyvästi! - -Kello oli yli seitsemän, hän oli jo liiaksikin viipynyt. Hän lymyili -pitkin seinävieriä, juoksi ovien, porttien, nurkkien taa suojaan kun -kiväärin laukaus pamahti. Vielä milloinkaan hän ei ollut ollut niin -sukkelana jaloiltaan eikä luullut voivansa pujottautua kuin kissa -ahtaista koloista. Vaan Bazeillesista lähdettyä oli hänen rohkeutensa -loppua, oli nimittäin kuljettavana noin viidensadan kyynärän pituinen -matka leveätä avonaista tietä, jota Liryn patteria pyyhiskeli. Hän -vapisi kuin haavan lehti, vaikka hiki juoksi pitkin ruumista. Pää -hartioiden väliin painettuna hän hiipi muutaman minuutin ojassa, vaan -lähti sitten juoksemaan, juoksi minkä jaksoi suoraan eteenpäin, -katsomatta oikealle eli vasemmalle; hänen ympärillään suhisi ja kohisi -ja paukkui paukkumistaan, ikäänkuin salama olisi iskenyt maahan joka -silmänräpäys, ikäänkuin ankara ukkonen olisi purkanut vihansa hänen -ylitsensä. Silmiä poltti, tuntui kuin olisi juossut liekkimeressä. Eikö -siitä tulekkaan loppua? - -Silloin hän äkkäsi vasemmalla pienen talon: hän syöksi sinne piiloon -hengittäen tuskallisesti ja vavisten vieläkin enemmän. Siellä oli -väkeä, ihmisiä ja hevosia; ensin hän ei voinut eroittaa mitään, vaan -hämmästyi sitten hämmästymistään... - -Eikös se ollut keisari esikuntineen? Hän ei tietänyt varmaan, vaikka -oli monta kertaa vakuuttanut tuntevansa keisarin kuin oman veljensä, -sen jälkeen kuin oli Baybelissa päästä puheisiin hänen kanssaan. Hän -jäi hämmästyneenä tuijottamaan Napoleon kolmanteen, sillä hänhän se -todellakin oli, -- oli --, vaikka näytti nyt hevosen selässä istuen -paljoa isommalta ja ainakin kymmentä vuotta nuoremmalta, sillä hän oli -varmaankin maalauttanut kasvonsa ja partansa vahannut, että tekisi -paremman vaikutuksen sotajoukkoon. Jo viiden ajoissa oli hänelle tullut -tieto, että Bazeillesissa oli aljettu taistelu ja hän lähti -ratsastamaan sinne päin, hiljasena ja äänetönnä kuin haamu, posket -maalin punassa ja harmahtava parta kauniiksi mustattuna. - -Tien varrella oli tiilitehdas, jossa sopi hakea turvaa. Sen toista -sivua pieksi lakkaamatta kuulasade ja kranaattia tipahteli joka -silmänräpäys maantielle. Esikunta pysähtyi tehtaan luo. - --- Teidän majesteettinne, mutisi joku joukosta, tämä alkaa olla -vaarallista. - -Keisari kääntyi satulassa ja viittasi heidän vetäytymään kapeaan solaan -tiilitehtaan kupeella; siellä olivat ratsut sekä ratsastajat turvassa. - --- Teidän majesteettinne, tämä on suoraa hulluutta ... me rohkenemme -pyytää ... teidän majesteettianne... - -Hän viittasi jälleen ikäänkuin huomauttaakseen, että niin suuri joukko -sotilaspukuja avonaisella tiellä varmaankin herättää vasemmalta -rannalta ampuvain patteriain huomiota. Ja hän lähti yksin ratsastamaan -keskelle kuula- ja kranaattituiskua, ei pitänyt kiirettä, istui ääneti -ja levollisena ratsullaan sama välinpitämätön masentunut leima -kasvoillaan; ajoi kohtaloaan vastaan. Varmaan ahdisti jälleen takaapäin -kova käsky: "eteenpäin, eteenpäin, urhona kaatumaan ruumiskasalle, -kunniaa niittämään, että poikani sallittaisiin nousta Ranskan -valtaistuimelle!" - -Hän ratsasti hiljaista juoksua eteenpäin, pari sataa askelta vielä. -Sitten hän pysähtyi, odotti kuolemaa, jota oli lähtenyt hakemaan. -Luodit vinkuivat kuin tuuli päiväntasauksen aikana, kranaatti -murskautui aivan lähellä ja hänen päälleen räiski likaa ja savea. Vaan -hän odotti! Hevosen harja nousi pystyyn, joka jäsen vapisi, se väistyi -vaistomaisesti kuolemaa, joka kiiti joka silmänräpäys ohitse koskematta -ratsua eli ratsastajaa. Turhaan odotettuaan hetken aikaa käänsi keisari -levollisesti hevosensa ja ratsasti esikunnan luo, ikäänkuin olisi vain -tahtonut omin silmin katsella vihollisen patterian asentoa. - --- Se on sankarin rohkeutta, teidän majesteettinne ... vaan elkää -taivaan nimessä enää lähtekö... - -Yhtä mykkänä hän viittasi jälleen esikuntaa ratsastamaan jälessä, ei -säälinyt heitä enemmän kuin itseäänkään, ja lähti ajamaan Rapaillen -ketojen ja peltojen poikki Moncellea kohti. Eräs kapteeni sai surmansa, -kaksi hevosta jäi sille tielle. Kahdestoista osasto, jonka rykmenttien -ohitse keisari ratsasti, katseli häntä sekä hänen esikuntaansa -tervehtimättä, sanaa sanomatta. - -Delaherche katseli heidän kulkuaan ja ajatteli kauhulla, että hänkin -joutuu kuulatuiskuun, jos uskaltaa lähteä tiilitehtaan muurien -suojasta. Hän viivytteli niin kauvan kuin mahdollista ja unohtui -kuuntelemaan upseerien puhetta, joiden alta hevoset oli ammuttu. - --- Ei, kyllä se oli niin, hän meni kerrassa poikki, kuoli -silmänräpäyksessä. - --- Ei suinkaan, minä näin kun hänet kannettiin pois... Pieni haava -reidessä, ei sen kummempaa... - --- Mihin aikaan? - --- Kuuden paikoilla, ei siitä ole kuin ehken tunnin verran... Tuolla -ylhäällä, Moncellen luona, kapealla solatiellä... - --- Kaiketi hän lähti sitten Sedaniin? - --- Tietysti hänet vietiin Sedaniin. - -Kenestä he puhuivat? Delaherche arvasi, että se mahtoi olla -Mac-Mahonista, joka oli haavoittunut eräässä etuvartijakahakassa. -Marsalkka oli siis haavoitettu! Ei heitä onnestanut, ei, niinkuin -meriväen luutnantti sanoi. Hän mietti onnettoman tapahtuman seurauksia -kun sanantuoja täyttä karkua nelisti ohitse huutaen toiselle -upseerille, jonka tunsi: - --- Kenraali Ducrot on määrätty ylipäälliköksi! Koko armeija kokoontuu -Illyn luona peräytyäkseen Mezièrsiin! - -Samassa hän jo oli kaukana, ratsastaen Bazeillesiin kuulien ympärillä -vinkuessa ja Delaherche, pyörryksissä tärkeistä uutisista, jotka oli -niin päällekkäin kuullut, lähti juoksemaan niin paljon kuin jaksoi ja -saapui onnellisesti Balaniin sekä sieltä Sedaniin. - -Bazeillesissa nelisti sanansaattaja paikasta toiseen, etsi käsiinsä -upseerit ja antoi heille käskyt. Ja tuomansa tiedot kiitivät myös -paikasta toiseen: marsalkka oli haavoitettu, kenraali Ducrot -ylipäällikkönä, sotajoukko vetäytyy Illyyn. - --- Mitä? Mitä ne sanovat? huusi Weiss, jonka kasvot jo olivat aivan -mustat ruudinsavusta. Nytkö vetäytyä takasin Mezièrsiin! Se on -mahdotonta, se tie on jo tukossa! - -Hän oli epätoivossaan ja katui, että oli eilen tätä neuvonut juuri -kenraali Ducrotille, joka nyt oli ylipäällikkönä. Niin, eilen se olisi -ollut mahdollinen, eilen hän tarkoittikin, Saint-Albertin solan kautta! -Mutta nyt oli tie ummessa, koko tuo suuren suuri muurahaislauma oli -vaeltanut Doncheryn kedolle. Ja kun kerran täytyi valita toinen -kahdesta hurjuudesta, oli parempi työntää baijerilaiset Maasiin ja -marssia Carignaniin; se oli yritys, joka vaati epätoivon rohkeutta, -vaan joka kenties vielä oli mahdollinen toteuttaa. - -Weiss, joka joka silmänräpäys kiivaasti sysäsi silmälasia ylemmä -nenälleen, selitti tätä luutnantille, joka vielä istui seinän varassa, -kellahtavana ja kuolemaisillaan veren vuodosta. - --- Minä vakuutan, että olen oikeassa... Antakaa väellenne käsky -pitämään puoliaan. Näettehän itsekin, että me olemme voitolla, -näettehän. Tartutaan vielä kiinni kaikista voimista ja he ovat -Maasissa! - -Hän oli oikeassa, sillä baijerilaisten toinenkin hyökkäys oli torjuttu. -Kuularuiskut olivat puhdistaneet kirkkotorin, ruumiita oli läjittäin: -kaduilta ja kujilta ajettiin vihollinen pistimellä niityille, josta -vetäytyivät virralle päin, ja heidän pakonsa olisi varmaankin -muuttunut täydelliseksi tappioksi, jos olisi tullut uusia joukkoja -merisotamiesten avuksi, jotka jo olivat uupuneita ja kadottaneet monta -miestä. Sitäpaitse ei kiväärituli Montivilliersin puiston puolelta -tuntunut enää lähenevän, joka osoitti, että lisäväki oli silläkin -puolella raivannut metsän vihollisista. - --- Antakaa väellenne käsky tarttua pistimeen, herra luutnantti! -Sallikaa heidän käyttää pistintä, herra luutnantti! - -Vahankarvasena, sortuvalla äänellä antoi luutnantti käskynsä: - --- Kuulkaa pojat, eteenpäin, pistimet tanassa! - -Se oli hänen viimenen sanansa ja sen hän lausui pää pystyssä, tunnettu -ponteva ilmaus nuorekkailla kasvoillaan, tähystäen kuolevalla -katseellaan vihollisen liikkeitä. - -Kärpäset surisivat Françoisen muserretun pään ympärillä ja istautuivat -rauhalliselle aterialle verisille kasvoille, vaan pikku Kallea vaivasi -kova jano ja hän huusi lakkaamatta tohisevalla, rukoilevalla äänellä: - --- Äiti, nouse ylös, herää nyt, äiti... Minulla on niin jano, kuule, -minua janottaa... - -Mutta ylipäällikön käskyä oli toteltava. Upseerien täytyi komentaa -joukkonsa vetäytymään takasin, vaikka olivat vimmoissaan etteivät -saaneet käyttää hyväkseen saavutettua voittoa. Kenraali Ducrot pelkäsi -nähtävästi vihollisen kiertävän heidät ja tahtoi uhrata kaikki -päästäkseen ulos satimesta. Kirkkotori paljastettiin, joukot -peräytyivät, katu kadulta, talo talolta, ja pian jäi tie tyhjäksi ja -autioksi. Vaimoväki itki ja parkui, miehet puivat kiroillen nyrkkiään -sotamiehille, jotka jättivät heidät pulaan. Toiset salpautuivat tupansa -ja päättivät puolustautua niin kauvan kun kykenivät henkeä vetämään. - --- No hyvä! Vaan minä jään tänne, minä en rupeakkaan juoksemaan heidän -edessään, huusi Weiss rajusti. Niin suuresta arvosta ei minun nahkani -ole... Tulkoot, tulkoot vain rikkomaan huonekaluni ja juomaan viinini! - -Hän unohti kaikki vimmassaan, taistelun sammumattomassa raivossa, -ajatellessaan, että saksalaiset tulevat isännöimään hänen taloonsa, -istuvat hänen tuolilleen, juovat hänen viiniään. Koko hänen olentonsa -kutistui tuohon yhteen käsitykseen, hän ei muistanut mitään muuta, ei -Henrietteä, ei asioitaan, ei entistä varovaista ja levollista -elämätään. - -Hän juoksi talolleen, lukkosi oven kaksinkerroin ja pönkitti vielä, -kuljeksi ympäri huoneita kuin jalopeura häkissään, koetteli ovia ja -tukkesi, jos joku kolo oli jäänyt auki. Sitten hän laski patroonansa; -niitä oli vielä 40 kappaletta. Ja kun lähestyi ikkunaa katsoakseen, -ett'ei virran puolella ollut mitään uhkaavaa, jäi hän silmäilemään -vasemmanpuolisia harjuja. Valkoset savupilvet osottivat selvästi -vihollisten patterioiden asentoa. Ja Marféen harjulla Frenoisin -kammottavan patterin yläpuolella näkyi vielä metsän laidassa sama ryhmä -kiiltäviä sotilaspukuja, ehken oli enemmänkin nyt, ja ne loistivat -niin, että hän rilliensä avulla eroitti kullatut kypärit ja olkamerkit. - --- Kirotut roistot! jupisi Weiss nyrkki koholla. - -Ylhäällä Marféen harjun nyppylällä seisoi kuningas Wilhelm esikuntansa -keskellä. Kello seitsemän hän jo oli tullut Vendressesta, jossa oli -viettänyt yönsä, ja katseli harjulta, jonka alla Maasin laakso levisi, -turvallisesti laajaa taistelutannerta jalkainsa juurella. Hän katseli -tuota näköpiirin toisesta reunasta toiseen ulottuvaa jättiläisnäyttämöä -kuin kuningas ainakin juhlaistuimeltaan. - -Ardennien metsien tummat puujoukot verhosivat taivaanrantaa kuin vanha -gobelinpeite ja sen tummalla taustalla pistivät jyrkästi näkyviin -Sedanin linnoitukset, joita idässä ja etelässä rajoitti virta ja veden -vallassa olevat niityt. Bazeillesissa leimahtivat talot toinen toisensa -jälkeen ilmituleen, paksu tomu- ja savupilvi leijaili tappelupaikan -kohdalla. Ja idässä, Moncellesta Givonneen, oli ainoastaan muutamia -rykmenttiä kahdennettatoista ja ensimäistä osastoa, jotka matelivat -kuin pienet kärpäisparvet sänkipellolla eli hävisivät kapeaan laaksoon. -Toisella puolella näkyi vaaleita peltoja, joiden keskelle Chevalierin -metsä muodosti suuren mustan lämyn. Vaan pohjoiseen päin oli varsinkin -erinomainen näköala seitsemännen osaston ylitse, jonka hallussa -Floingin mäet Garennen metsästä virran vihannalle partaalle saakka -olivat. Etempänä olivat vielä Saint-Menges, Fleigneux, Illy, -- -pikkuruisia kyläkuntia, jotka melkein hävisivät mäkien taa. Vasemmalla -teki Maas polvekkeen ja leveä virta, jonka pinta hohti kuin sulattu -hopea, juoksi verkalleen Igesin niemen ympäri sulkien Mezièrsiin vievän -tien Saint-Albertin solassa äärimmäisen partaansa ja läpitunkemattomien -metsien vähin. Tähän kolmikulmaan olivat siis ranskalaisten 100,000 -miestä ja 500 tykkiä ahdetut! - -Ja kun Preussin kuningas kääntyi länteen, näki hän edessään toisen -lakeuden, Doncheryn kedon, jonka aukeat harmaat, maat ulottuivat -Briancourtiin, Marancourtiin ja Vrignesaux-Boisiin, häikäisten silmää -kirkkaassa päiväpaisteessa. Ja kun hän kääntyi itään, oli sielläkin -yhteenpuristettujen ranskalaisten kolonnain takana aukeata maata, oli -vapaata alaa, jossa vilisi maakyliä. Siellä oli Douzy ja siellä -Carignan, sitten Rubécourt, Pourru-aux-Bois, Francheval, Villers-Cernay -ja rajalla la Chapelle. Niin pitkälti kuin silmä kantoi olivat paikat -hänen, hän saattoi komentaa 250,000 miestään, 800 kanuunaansa, mihin -halutti, hän saattoi yhdellä ainoalla silmäyksellä nähdä joukkonsa -kaikki liikkeet. - -Yhdellä puolella marssi jo hänen XI:s osastonsa Saint-Mengesiä kohti, -V:s oli asettanut Vrignes-aux-Boisiin ja würtembergiläinen divisioona -odotti Doncheryssä; ja toisella puolella, vaikka puut ja mäet tekivät -vähän haittaa, hän eroitti heidän liikkeensä, näki XII:n tunkeutuvan -Chevalierin metsään ja tiesi kaartin jo olevan Villers-Cernayssa. Siinä -olivat ruuvipenkin pihdit, -- perintöprinssin joukko vasemmalla, -Sachsin prinssin oikealla, -- jotka avautuivat avautumistaan ja -venyivät pitemmiksi sillä välin kun baijerilainen osasto heittäytyi -Bazeillesia hätyyttämään. - -Wilhelm kuninkaan jalkojen juuressa jyrisivät patteriat aina -Rémillystä Frennoisiin lakkaamatta, peittivät la Moncellen ja Daignyn -kranaateilla, jotka lensivät kaaressa Sedanin yli ja sinkoilivat -pohjosenpuolisille harjuille. Ja kello ei ollut vielä kahdeksaa. Hän -odotti taistelun päätöstä, katse kiinnitettynä äärettömään -shakkilautaan edessään, johtaen ylhäiseltä asemaltaan ihmispilviä, -noiden mustain pisteiden riehuntaa keskellä säteilevän luonnon -kuolematonta hymyilyä. - - - - -II. - - -Floingin harjulla puhalsi Gaude päivän koittaessa kaikista voimistaan -herätys-merkin sakeaan aamusumuun, vaan ilma oli niin täynnä kosteutta, -että iloinen toitotus milt'ei hukkui siihen. Ja miehet, jotka eivät -olleet edes pystyttäneet telttojaan, vaan makasivat vaatteisiinsa -kääriytyneinä murassa, eivät heränneet, nukkuivat yhtä sikeästi -liikuttamatta jäykkiä kasvojaan ikäänkuin henki jo olisi lähtenyt. -Heidät täytyi puistella hereille yksitellen ja he heittivät ympärilleen -rajuja katseita juurikuin olisivat todellakin kuolleista nousseet. - -Vihdoin sai Jean Mauricenkin jaloilleen. - --- Mitä nyt? Missä me olemme? - -Hän katseli säikähtyneenä ympäröivää harmaata usvamerta, jossa toverit -liikkuivat kuin haamut. Ei nähnyt kymmentä kyynärää eteensä, oli aivan -mahdotonta tietää, missä päin Sedan oli. Vaan samassa jymähti kanuuna -jossain, hyvin kaukana. - --- Niin, niin tosiaan, tänäänhän tapellaan...! Hyvä juttu, että tästä -toki kerran tulee loppu! - -Ympärillä toistettiin hänen sanojaan, synkkä tyytyväisyys vallitsi -väestössä, kaikki tahtoivat puistaa päältään tuon painajaisen, -tahtoivat kerrankin nähdä silmästä silmään vihollista, jota vastaan -olivat lähteneet ja jonka edellä olivat juosseet päiviä ja viikkoja. -Vihdoinkin saivat lennättää preussiläisiin muutamia ruutilatinkia, -olivatkin jo tarpeeksi kanneksineet 90 patroonaansa; hyvä, että niitä -viimeinkin tarvittiin! Ja nyt niitä tarvittiinkin -- sen tunsivat joka -mies. - -Mutta Bazeillesista alkoi taas selvemmin kuulua kanuunanpauke. Jean -kuunteli. - --- Missä ne ampuvat? - --- Luulisin, että se on virran luona, vastasi Maurice; vaan enpä totta -totisesti tiedä, missä oikeastaan olenkaan. - --- Kuule, hyvä ystävä mitä puhun, sanoi korpraali, pysyttele nyt minun -läheisyydessäni, sillä, näetkös, täytyy hiukan tietää asioita, ett'ei -mitään hulluuksia tapahdu... Minä olen tällaista ennenkin nähnyt ja -koen pitää silmät selällään molempain edestä. - -Komanto napisi taasen ruuan puutetta! Ei saanut valkeata, ei voinut -löytää tikkuakaan kuivaa puuta moisella märällä ilmalla. Yksin -taisteluhetkelläkin tuntuivat vatsan vaatimukset yhtä jyrkkinä ja -kiusallisina kuin ennenkin. Sankaria he kenties voisivat olla, vaan -ruokaa piti olla! Ruoka oli tärkein asia; ilolla söivät, kulloin saivat -kupillisen hyvää keittoa, mutta suuttuivat silmittömiksi kun leipä -loppui. - --- Joka ei saa syömistä, niin sen ei ole pakko tapellakaan! selitti -Chouteau. Vieköön minut vaikka mikä, jos panen nahkani alttiiksi tänä -päivänä! - -Suurikasvuinen maalarinsälli, vallankumouksen mies Montmartresta, -kapakkaseurain puheenjohtaja, sotki sekasin kaikki hyvät ja pahat kuin -oli kuullut. - --- Ja sitäpaitse! Eivätkös ne ole valehdelleet, ajaneet täyteen meidät -niitä juttujaan, että preussiläiset ovat nälinkuoliaita ja kaatuilevat -pitkin tietä, ett'ei niillä ole paitaa päällä, että ne ovat ryysyissä -ja resusia ja taudin syömiä! - -Loubet remahti nauramaan irtonaista katupojan nauruaan. - --- Ehei, mepä nyt olemmekin huonommalla puolella! Me olemme -nälinkuoliaita ja kuljeksimme kuin mitkä kerjäläiset varpaat pitkällä -kengistä ja pussi selässä!... Entäs ne suuret voitot! Suuria -valehtelijoita ovat eikä voittajia, että muka Bismarck on vangittu ja -koko sotajoukko ajettu mihinhän lie rotkoon. Miksi ne meitä -luulevatkaan, kun uskaltavat sillä tavalla pilkata! - -Pache ja Lapoulle kuuntelivat, puivat nyrkkiään ja kiristivät -hampaitaan. Kaikki muut olivat yhtä tuimina, sillä petolliset tiedot -vihollisesta ja sanomalehtien valheelliset kertomukset olivat -vaikuttaneet sanomattoman paljon pahaa miehistössä. Luottamus oli -poissa, he eivät uskoneet enää ketään eikä mitään. - --- Ei, sitä ei ilkeä mikään nähdä! jatkoi Chouteau, myötyjähän me -olemme, se selittää koko menon ja sen tiedämme joka mies! - -Typeränsekainen Lapoulle hyppäsi pystyyn ja riehui kuin vimmattu: - --- Myödyt, luuletko, onko niin? Ovatko ne roistot uskaltaneet... - --- Myöneet meidät niinkuin Judas petti ja möi herransa ja mestarinsa! -mutisi Pache, joka aina toi esille vertauksia raamatusta. - -Chouteau katsahti ylpeästi ympärilleen. - --- Vanha asiahan se on! Johan täällä puhuttiin, mitä ne itsekukin -saivatkin... Mac-Mahon pisti kolme miljoonaa taskuun ja toiset saivat -miljoonan mieheen, että houkuttelisivat meidät tähän ansaan... Viime -kevännähän kaupat tehtiin, Pariisissa, ja viime yönä ne ampuivat -raketin ilmaan, se oli merkki, että vihollinen hyökkäisi päällemme! - -Chouteaun hävytön juttu suututti Mauricea. Hän oli usein nauranut hänen -sukkeluuksilleen, vaan tämä oli liikaa, tämähän turmeli aivan miesten -mielet ja riisti heiltä rohkeuden juuri taisteluun lähtiessä. - --- Miten te kehtaatte jutella tuollaisia tuhmuuksia! Tiedättehän -itsekin yhtä hyvin kuin minä, että ne ovat valhetta alusta loppuun! - --- Mitä? Valhetta? Vai valhetta, että meidät on myöty! Kuule, pidä sinä -suutasi vähän pienemmällä, maitovarsa, ehkä kuulut itsekin siihen -roisto- ja petturijoukkoon, koska olet niin kärkäs niitä puoltamaan? - -Hän astui uhkaavasti Mauricen eteen. - --- Tiedätkös, herra, että sinulle voi pian käydä hyvinkin pahasti, -ellei ystäväsi Bismarck tulee apuun! - -Toisetkin nurisivat, jonka tähden Jeanin täytyi käydä väliin. - --- Hiljaa ja paikalla! Minä ilmoitan jokaisen, joka pitää vähänkään -ääntä! - -Vaan Chouteau nauroi ja vihelsi. Hän välitti viisi niistä ilmiannoista! -Jos hän tappeli eli oli tappelematta, niin eikös se ollut hänen oma -asiansa: ketä se koski, jos hän säästi yhden patroonan muidenkin -varalta kuin preussiläisten. Nyt, kun taistelu oli alkamaisillaan, -hävisi hänestä viimenenkin velvollisuuden tunto; ja minkäpä hänelle -teki! Hän lähti silloin kun halutti. Ja hän lateli taas törkeyksiään, -yllytti toisia korpraalia vastaan, joka ei pitänyt huolta, että he -saisivat edes ruokaa. Kenenkäs muun syy se oli kuin hänen, ett'eivät -olleet moneen Herran päivään saaneet sitä eli tätä suuhunsa. Muilla -komannoilla oli ollut sekä lihaa että lientä. Mutta herra korpraali ja -hänen ystävänsä, tämä toinen herra, olivat olleet tyttöpaikoissa -Sedanissa. Olipa nähty! - --- Sinä olet tuhlannut komannon rahat, niin olet; koetappas tehdä -tyhjäksi jos voit, renttu! - -He raivostuivat yhä enemmän. Lapoulle pudisteli nyrkkiään Jeanin nenän -alla, hiljainen Pachekin oli niin hurjana nälästä, että vaati -selitystä. Loubet käyttäytyi kaikista järkevimmin, hän nauroi tapansa -mukaan ja arveli, että on sikamaista hyökätä omien kansalaisten niskaan -kun preussiläiset ovat ihan silmäin alla. Hän ei suvainnut tappelua -eikä rähinää ja vetosi rahasummaan, jonka oli saanut lähtiessään toisen -edestä palvelukseen. - --- Jos luulette ett'ei minun nahkani ole minkään arvoinen, niin siinä -erehdytte!... Minä näytän teille vielä mihin kelpaan. - -Maurice ja Jean, joita heidän suunpieksämisensä alkoi kiukustuttaa, -vastasivat terävästi puolustaen itseään syytöksiltä, kun vahva ääni -huusi sumusta: - --- Mitä se on? Mitä riitaa se on? Ketkä lurjukset siellä toisiaan -haukkuvat? - -Ja luutnantti Rochas ilmestyi, kepilakkinsa sateen ja päivän -haalistamana, nuttu napittomana, koko laiha pitkäsäärinen olento köyhän -ja kurjan näkösenä. Vaan silmät vilkkuivat kuitenkin taisteluintoa ja -viikset olivat pörhällään. - --- Herra luutnantti, huusi Jean, nämä miehet tässä sanovat, että -me olemme petetyt ... että kenraalit ovat myöneet meidät -preussiläisille... - -Luutnantille ei tämä ajatus ollut aivan vieras, hänkin kaipasi -selitystä yhteen ja toiseen käsittämättömään tapahtumaan. - --- No, no, mitä se teihin kuuluu?... Eihän se teidän asianne ole!... -Teidän asianne on totella ja tapella ja koska preussiläiset nyt ovat -täällä, niin annetaan heille kerrankin sellainen selkäsauna, että -muistavat pitemmän aikaa! - -Usvaverhon takana jymisivät Bazeillesin tykit. Rochas levitti kätensä. - --- Kuuletteko, pojat! Siellä he nyt ovat!... Ja nyt me annamme heille -pyssynperästä, eikö niin, pojat? - -Kuultuaan tykinpauketta, ei luutnantti enää voinut muuta ajatella, ei -muistanut enää väsyttäviä marsseja, ei joukkojen kurjuutta, ei -Beaumontin tappiota eikä viimeistä surkeata matkaa Sedaniin. Nyt -loppuivat surut, nyt alkoi taistelu ja hän oli varma voitosta. Ei ollut -luutnantti oppinut mitään eikä mitään unhoittanut, hän halveksi -vieläkin koko sydämmestään "saksalaista", oli yhtä tietämätön kuin -ennenkin uudenaikaisesta sotataidosta ja luotti kuten sodan alkaessakin -järkäktämättömästi Ranskan onneen. Afrikassa, Krimillä, Italiassa, -kaikkialla olivat ranskalaiset joukot vieneet voiton, ja nytkö hän -epäilisi? Ei, siihen hän oli liian vanha! - -Hän remahti leveään nauruun. Hänet valtasi halu osoittaa -myötätuntoisuuttaan väelle, joka rakasti häntä kuin yksi mies, vaikka -välistä pelkäsikin. - --- Kuulkaahan, lapset, ottaisitte ennen pienen naukun aamukylmään kuin -ilman aikojaan pärisette... Minä tarjoan, niin juotte minun -terveydekseni, eikö niin? - -Ja hän veti suuresta taskustaan esille viinapullon ylpeydellä mainiten, -että oli saanut sen naiselta. Edellisenä päivänä oli hänet nähty erään -ravintolan takakammarissa liehakoimassa bufettineitiä, jota istutti -polvellaan. Miehet nauroivat ja ottivat kernaasti kun luutnantti kaatoi -taskumatistaan itsekunkin keittokuppiin osansa. - --- No, juokaa nyt pojat, juokaa tyttönne malja, jos teillä nimittäin -on, ja Ranskan kunniaksi. Olkaa iloisia pojat, niin olen minäkin! - --- Siinä luutnantti on oikeassa; teidän maljanne, luutnantti, ja -kaikkien iloisten poikien malja! - -He kallistivat kuppia ja olivat tyytyväisen näkösiä. Pieni naukku oli -varsin paikallaan aamueineeksi, vihollista vastaan lähtiessä. Minkäpäs -tähden he eivät antaisi preussiläisiä selkään? Onhan onni ennenkin -äkkipäätä kääntynyt! Kertoihan luutnantti pahus Bazainen olevan -tulossa, että häntä odotetaan iltapuoleksi! Ja vaikka luutnantti sattui -innostuksessaan osoittamaan Belgiaan päin kun piti näyttää, mistä apua -tulee, toivoivat sekä Maurice että kaikki muut parasta. Ehken nyt -viimeinkin saavat korvata tappiot! - --- Mutta mitä me oikeastaan odotamme, herra luutnantti, kysyi joku. -Miks'ei jo marssita? - -Rochas heilautti kättään, -- ei ollut saanut käskyä. - --- Onko kukaan nähnyt kapteenia? kysyi hän hetken perästä. - -Jean muisti nähneensä hänen luikkivan yöllä Sedaniin päin, vaan järkevä -sotilas ei näe koskaan päällysmiehiään viran ulkopuolella. Hän ei siis -virkkanut mitään, vaan huomasikin kääntyessään varjon, joka lähestyi -aitoviertä. - --- Tuolla hän juuri tulee! - -Kaikki hämmästyivät kapteenin siisteyttä: takki oli harjattu, saappaat -kiiltävän mustat ja hohtavan puhdas oli mies kiireestä kantapäähän, -toisen näkönen oli kuin luutnatti-parka. - --- Kas vain! huusi Loubet, kapteeni on löytänyt tavaransa! - -Mutta miehet eivät vetäisseetkään suutansa nauruun, kapteeni Beaudoin -ei sietänyt leikkiä, hän oli hyvin arka arvostaan ja siitä syystä -melkein vihattu miehiltään. Ensimmäisestä tappiosta lähtien hän oli -aina äkäsen näkönen. Ollen innokas bonapartelainen ja suosittu -yläilmoissa toivoi hän suuria tulevaisuudelta, vaan huomasikin nyt maan -vapisevan jalkainsa alla ja lupaavan tulevaisuutensa tyhjään -raukeamaisillaan. Hänellä sanottiin olevan kauniin tenoorin, ja se oli -ollut usein suureksi hyödyksi, ja muutenkin hän oli lahjakkaanlainen -mies, vaikka ei välittänyt syvemmin tutustua sotataitoon; hän oli -parhaasta päästä seuramies ja rohkea myös kun tarvittiin, vaikka ei -liiaksi koskaan. - --- Tavaton sumu, sanoi kapteeni tyytyväisenä kun oli jälleen keskellä -omaa komppaniaansa, jota oli hakenut puolen tuntia. - -Samassa tuli marssikäsky, pataljoona lähti liikkeelle. Virrasta mahtoi -nousta uusia sumuaaltoja, sillä he saivat melkein hapuilemalla pyrkiä -eteenpäin kosteassa valkosessa usvassa, joka tarttui vaatteisiin kuin -tihkusade. Ja eräässä tiehaarassa näki Maurice äkkiä översti Vineuilin -suorana ja jäykkänä hevosensa selässä, kalpeana kuin äänetön suru, -ratsun väristessä aamusumussa ja päristellen päätään käännellessä -tykinääntä kohti. Kymmenen askeleen päässä seurasi virkaatekevä -luutnantti rykmentin lippu kädessä. Se oli jo vapautettu kääreestään ja -liehui haaveellisesti ylhäällä huurusuikaleiden seassa kuin värähtelevä -voitonmerkki, joka on katoamaisillaan. Kultanen kotka oli vesimärkä, -kolmenvärinen silkkikangas muuttunut, ruudinsavun mustaama ja luotien -repimä; kunnialegioonan risti, joka oli sidottu tankoon kiinni, vain -välkytteli loistavia emaljihaarojaan. - -Lippu sekä översti katosivat uuteen usva-aaltoon ja pataljoona marssi -eteenpäin kuin kosteissa villoissa. Ensin kuljettiin alamäkeen, sitten -ylöspäin kapeata metsätietä. Sitten komennettiin: "Seis", ja joukot -jäivät seisomaan täysissä tamineissa, ase jalalla paikaltaan -liikahtamatta. He mahtoivat olla jollain harjulla, vaan ei nähnyt -vieläkään pariakymmentä askelta eteensä. Kello oli seitsemän, -tykinpauke kuului lähempää, Sedanin toisella puolella alkoivat uudet -patteriat ammunnan. - --- Niin, sanoi kersantti Sapin Mauricelle, tämä on minun viimeinen -päiväni! - -Hän ei ollut avannut suutaan koko aamuna, kulki ajatuksiinsa -vaipuneena, tuijottaen lakkaamatta kauniilla puhuvilla silmillään -avaruuteen. - --- Mitä joutavata te nyt haastelette! sanoi Jean, kukapa sitä edeltä -tietää!... Voi tämä olla viimeinen päivä meille jokaiselle, vaan voi -taas olla niinkin, että pääsemme kaikki ehjin nahoin! - -Sapin pudisti päätään. - --- Ei, minä tiedän, puhukaapa mitä puhutte ... tänä päivänä Sapin -kuolee! - -Miehet kääntyivät katsomaan ja kysyivät, onko hän nähnyt sellaista -unta. Ei ollut, muuten tiesi ja tunsi. - --- Ja harmittaapa se koko lailla, sillä minä aijoin viettää häitä heti -sodasta palattuani. - -Hän sulki silmänsä pariksi sekunniksi, ajatteli mennyttä elämätään. -Vanhemmillaan oli vähänen rihkamakauppa Lyonissa. Äiti oli lellitellyt -kaunista poikaansa, vaan isän kanssa hän ei sopinut ja jäi -sotapalvelukseen asevelvollisvuodet palveltuaan eikä tahtonut, -vallankin äidin kuoleman jälkeen, kuulla puhuttavankaan isän luo -palaamisesta. Kerran lupa-ajalla hän tutustui lähemmin erääsen -serkkuunsa Lyonissa, oppi rakastamaan häntä ja alkoi jälleen katsella -elämää valoisemmalta puolelta. Hän oli sopinut kihlattunsa kanssa avata -hänen myötäjäisvaroillaan pienen kaupan, sillä hän oli koko taitava -kirjoittaja ja luvunlaskija! Koko vuoden hän oli uneksinut pientä -kauppaansa ja pientä kotiaan. - -Häntä palelsi, hän puisteli itseään ikäänkuin olisi tahtonut karkoittaa -luotaan jotain tuskallista ja sanoi toistamiseen: - --- Se on harmillista, vaan huomenna ei minua ole enää. - -Kukaan ei vastannut; he seisoivat odottaen tietämättä olivatko selin -vai kasvot viholliseen päin. Sumusta kuului aika ajoin melua, rattaiden -jyrinää, miesjoukkojen astuntaa, kaukaista kavionkopinaa. Ne olivat -joukkojen liikkeitä, jotka huuruharso peitti heidän silmiltään; -seitsemäs osasto asettui taisteluasentoon. Vaan nyt alkoi selvitä. -Harso kohottautui, repeytyi suuriin siekaleihin, välistä vilahti jo -puun latva, taivas näkyi, kirkkaana ja heleänsinisenä. Ennenkun sumu -oli tykkänään haihtunut kiitivät Margueritten divisioonaan kuuluvat -afrikkalaiset jääkärit ohitse. Istuen komeasti satulassa, lyhyissä -takeissaan ja punaset vyöt vyöllä he ratsastivat ketteröitä, -hoikkajäsenisiä hevosiaan, jotka melkein peittyivät sälystön alle. -Toinen eskadroona riensi ohi toisen perästä, ilmestyi sumusta ja -ratsasti sumuun ikäänkuin olisivat sulaneet tihkusateessa. He olivat -tiellä, heidät lähetettiin etemmä, -- ja siten heitä oli kyörätty koko -sodan ajan. Käytettiin siellä täällä joskus vakoilemassa, vaan kun -kahakka alkoi, lähetettiin heidät laaksosta toiseen kuin kalliit, -tarpeettomat korukalut. - -Maurice katseli heitä Prosperia ajatellen. - --- Ehkä se on hän, tuo tuolla. - --- Kuka? kysyi Jean. - --- Se poika Rémillystä, se tiedäthän, jonka veljen tapasimme Ochesissa. - -Vaan jääkärit olivat jo kadonneet ja jälleen kuului kopsetta, joku -kenraaliesikunta ratsasti mäkeä alas. Jean tunsi prikaatikenraalin, -se oli Bourgain-Desfeuilles ja hän heilutti huimasti kättään. -Vastenmielistä oli ollut lähteä niin aikaseen ja luopua ravintolan -mukavuuksista. Sen näki jo kulmistakin. Äänensä kuului selvästi, kun -hän murahti toisille: - --- Niin, perhana vieköön, tuo tuolla; Mosel eli Maas vai mikä se on! - -Silloin hälveni sumu. Se tapahtui äkkiä, aivan kuten Bazeillesissakin, -niinkuin olisi kohotettu esirippu näyttämöltä. Aurinko paistoi täydeltä -terältä ja Maurice tunsi heti paikat. - --- No, nyt tiedän, sanoi hän Jeanille, me olemme Algierin harjulla... -Näetkös, tuolla vastapäätä on kylä, Floing, ja tuolla alhaalla, -etempänä, on Saint-Menges ja vielä kauempana Fleigneux... Ihan taivaan -rannalla, tuolla, näkyvät Ardennit ja nuo pitkät harvat puut, -eroitatko, kasvavat Belgian rajalla. - -Hän jatkoi selitystään viitoten kädellään. Algierin ylänkö oli viiden -tuhannen kyynärän pituinen tasainen vyö punertavaa maata, joka ulottui -Garennen metsästä Maasiin ja päättyi vasta niittyjen takana virran -rannalla. Seitsemännen osaston oli kenraali Douay asettanut tälle -harjulle ja surkutteli, ettei hänellä ollut enemmän miehiä, sillä nämä -eivät riittäneet puolustamaan niin pitkää linjaa ja ylläpitämään -yhteyttä ensimmäisen osaston kanssa, joka oli sijoittunut Givonnen -laaksoon Garennen metsästä Daignyyn. - --- Mitä? Eikös ole alaa kyllin! - -Maurice pyöritti kättään etelästä länteen, taistelukentän yli, joka -näkyi koko laajuudessaan harjulle. Ensin oli Sedan, jonka linna kohosi -kaupungin kattojen yli, sitten Balan ja Bazeilles yhä sakenevien -savupilvien ympäröiminä, ja niiden takana mäet virran vasemmalla -rannalla, Liry, Marfée, Croix-Piau. Mutta etenkin Doncheryn puolelle -oli laaja näköala. Maasin sinertävä juova kiersi Igesin niemimaan, ja -harjulla näkyi Saint-Albertin tie, joka pujotteli virran partaan ja -korkean metsäisen rinteen välitse. Ylempänä yhtyi Vrignes-aux-Boista ja -Doncherysta tuleva tie tien risteykseen Maison-Rougen kohdalla. - --- Näetkös, tuota tietä me voisimme peräytyä Mezièrsiin. - -Vaan juuri samassa jyrähti ensimmäinen tykinlaukaus Saint-Mengesistä. -Etempänä leijaili vielä muutamia sumupilviä, eikä voinut eroittaa muuta -kuin tumman lauman, joka liikkui Saint-Albertin solalle päin. - --- Kas niin, siinä ne nyt ovat, jatkoi Maurice hiljempaa. Nyt ne -katkasevat meiltä tien, nyt olemme hukassa! - -Kello ei ollut vielä kahdeksaa. Tykit, jotka olivat jymähdelleet -Bazeillesista, alkoivat paukkaa idässäkin, Givonnen laaksossa, joka ei -näkynyt harjulle. Saksin perintöprinssi lähti juuri sillä hetkellä -liikkeelle ja törmäsi yhteen ensimmäisen osaston kanssa lähellä -Daignya, Chevalierin metsän laidassa. Ja kun XI:s preussiläinen osasto, -joka marssi Floingiin, samassa alkoi ampua kenraali Douayn joukkoja, -oli taistelu täydessä vauhdissa joka puolella, suuren taistelukentän, -monen peninkulman pituisen kentän, eteläpäästä pohjoseen. - -Maurice huomasi, että oli tehty parantamaton virhe kun ei edellisenä -yönä marssittu Mezièrsiin. Hän ei tietysti arvannut tämän virheen -seurauksia, vaan hän katseli kuitenkin synkillä aavistuksilla Algierin -ylänköä ympäröiviä harjuja ja mäkiä. Vaikka ei enää olisi ollutkaan -aikaa peräytyä Mezièrsiin, olisi kumminkin pitänyt miehittää mäet, että -olisi ollut tie auki rajalle. Olisivathan silloin hädän tullessa -voineet hakea suojaa Belgian puolella. Kaksi paikkaa näytti hänestä -etenkin vaaralliselta, Hattoyn mäki Floingin yläpuolella ja Illyn -rukouspaikka, suuri kiviristi kahden niinipuun välissä. Edellisenä -päivänä oli kenraali Douay sijoittanut yhden rykmentin Hattoyn mäelle, -mutta se oli jo päivän koitteessa vetäytynyt takasin. Ensimmäisen -osaston vasemman siiven tuli nyt puolustaa Illyn mäkeä. Sedanin ja -Ardennien metsän välillä oli suuria syvien laaksojen uurtamia alastomia -lakeuksia ja aseman tärkein kohta, avain, oli nähtävästi juuri Illyn -mäellä, ristin ja niinipuiden juurella, josta saattoi ampua joka -puolelle. - -Taas pamahti kaksi kanuunanlaukausta. Ja niitä seurasi useampia ja -useampia. Nyt nousi savu pienoselta mäeltä vasemmalla Saint-Mengesistä. - --- Kas niin, sanoi Jean, nyt tulee meidän vuoromme. - -Vaan ei tullut sen kummempaa. Miehet seisoivat liikkumattomina, ase -jalalla, eikä heillä ollut mitään muuta huvitusta kuin katsella toisen -divisioonan komeaa ryhtiä. Se seisoi Floingin edustalla ja sen vasen -siipi muodosti rintaman virtaan päin, torjuakseen hyökkäykset siltä -suunnalta. Idässä päin oli kolmas divisioona hajaantunut Garennen -metsään saakka Illyn luona ja ensimmäinen, jota oli Beaumontissa -pahasti ruhjottu, seisoi toisessa linjassa. Insinöörit olivat olleet -koko yön työssä ja jatkoivat vielä vihollisen tulen alla juoksuhautojen -ja vallien valmistamista. - -Vaan nyt räjähti yhteislaukaus Floingin juurella ja kapteeni Beaudoinin -komppania sai käskyn peräytyä viisi sataa kyynärää. Silloin he tulivat -laajaan nelisnurkkaseen kaalipeltoon ja kapteeni komensi lyhyellä -tavallaan: - --- Pitkälleen joka mies! - -Ja heidän täytyi laskeutua maahan. Kaalinkuvut olivat vielä kasteesta -märkinä, paksuilla viheriäisillä lehdillä kimalteli suuria pisaroita. - --- Viidensadan kyynärän etäisyys! huusi kapteeni jälleen. - -Maurice asetti pyssynsä piipun kaalinpään varaan, vaan hän ei voinut -nähdä niin mitään. Hän nykäsi Jeania, joka oli oikealla puolellaan ja -kysyi, mitä kujeita se oli, ja kokenut korpraali osotti läheistä mäkeä, -jolle ranskalaiset parhaallaan asettivat patteriaa. Heidät oli -komennettu tänne tukemaan sen liikuntoja. Maurice nousi polvilleen -kurkistamaan, oliko siellä Honorén patteria, vaan reservitykistö oli -takapuolella, puuryhmän suojassa. - --- Piru olkoon, ärjäsi Rochas, ettekö te saata pysyä pitkällänne! - -Ja tuskin oli Maurice painautunut kaalinkupujen väliin, kun kranaatti -tulla suhahti -- ja siitä hetkestä niitä tuli tuhka tiheään. Ensimmältä -tähtäsivät saksalaiset tykit huonosti, luodit putosivat kauvas -ranskalaisen patterian taakse, joka myös jo alkoi ampua. Paitsi sitä -tunkeutuivat toiset kranaatit syvälle kuohkeaan multaan, eivätkä -lauenneet, ja se antoi sotamiehille aihetta lasketella kokkapuheita -kaalinampujoista ja hapankaalin syöjistä. - --- Olisihan tämä hyvä ilotulitus muuten, sanoi Loubet, mutta ovat -taitaneet aineet kastua. - --- On taitanut kaatua olutta päälle, lisäsi Chouteau. - -Luutnantti Rochaskin yhtyi puheesen. - --- Niin, johan sen sanoin, että ne ovat aika toskaria. - -Mutta silloinpa räjähti kranaatti viidentoista kyynärän päässä, -murapaakkia lenteli komppaniaan ja vaikka Loubet vähääkään ällistymättä -pyysi vaateharjaa, kävi useiden -- ja niiden joukossa oli suurisuinen -Chouteaukin -- nenänpäät valkosiksi. Hän ei ollut vielä, enemmän kuin -Lapoulle eli Pachekaan, ollut tulessa; Jean oli ainoa "vanha" koko -komannossa. He räpyttivät silmiään ja kävivät niin kummallisiksi, -puhuivat kimakkaasti ja vaikeasti, ikäänkuin heitä olisi kuristettu -kurkusta. Maurice oli jokseenkin levollinen; koetti kaikin voimin -hillitä itseään, vaikk'ei pelännytkään, sillä hän ei uskonut vaaran -vielä olevan lähellä. Sydänalassa vain tuntui vähän pahalta ja pää -ontolta, hän ei voinut mitenkään koota ajatuksiaan. Ja hänen -luottamuksensa kasvoi nähdessä, miten tyyniä miehet olivat; hän oli jo -ihan varma voitosta, kun vaan olisivat saaneet hyökätä pistimellä -vihollisen kimppuun. - --- Mitä, onko täällä mehiläisiä? - -Hän oli jo kolmasti kuullut samanlaista surinaa korvissaan. - --- Ei ole, nauroi Jean, ne ovat luotia. - -Pitkällään makaavien sotamiesten ylitse viuhkasi kuula kuulan perästä, -he käänsivät ehdottomasti päätään äänen mukaan, milloin oikealle, -milloin vasemmalle. - --- Kuulehan Lapoulle, sanoi Loubet opettavaisesti, kun sinä nyt näet -kuulan tulevan, niin pane sormesi, näin, nenän eteen. Se halkasee ilman -ja kuula kääntyy oikealle eli vasemmalle. - --- Mutta enhän minä niitä näe, sanoi Lapoulle. - -Koko komppania remahti nauramaan. - --- Mikä pöllö sinä olet! No, aukase nyt silmäsi kerrankin selälleen ja -katso. Tuossa meni yksi, etkö nähnyt, ja tuossa... Ja tuossa taas... -No, tuon sinä näit, se oli vehriäinen. - -Lapoulle viritti silmänsä selälleen ja piti sormia nenän edessä, vaan -Pache hapuroi amulettia, joka riippui hänen rinnallaan, toivoen, että -se olisi ollut kymmeniä kertoja niin suuri ja suojellut häntä kuin -haarniska. - -Rochas oli jäänyt seisomaan vähän matkan päähän ja huusi leikillisesti -miehille: - --- Lapset, kranaateille saatte tehdä kunniaa, jos haluttaa, mutta -luodeille ei tarvitse, niitä on liian paljon! - -Samassa musersi kranaatin kappale pään eräältä sotamieheltä ensi -rivissä. Hän ei joutanut huutamaankaan, veriset aivot räiskähtivät joka -taholle, ja kaikki oli lopussa. - --- Poika-parka! mutisi kersantti Sapin kalveten, nyt on toisen vuoro! - -Vaan kohta ei kuullut enää mitään. Maurice kärsi kauheasti jyrinästä, -joka ei tauonnut silmänräpäykseksikään. Lähellä oleva patteria ampui -lakkaamatta, tykit jymisivät niin että maa tutisi ja kuularuiskujen -korviasärkevä pauke tärisytti ilmaa. Kauvankohan heidän täytyi siinä -kaalinpäiden välissä maata? He eivät tietäneet mitään, eivät nähneet -mitään! Oli kerrassa mahdotonta saada minkäänlaista käsitystä taistelun -kulusta. Ja taisteltiinkohan nyt sitten oikein toden perästä, olikohan -tämä ratkaseva tappelu? Paitsi edessä olevia sileitä peltoja ei Maurice -nähnyt muuta kuin Hattoy-mäen kukkulan, hyvin kaukana, ja sen -metsäisillä rinteillä hän ei huomannut mitään liikettä. Ei näkynyt -yhtään vihollista hänen näköpiirinsä rajain sisällä ja kun käänsi -päätään, näki hän suureksi ihmeekseen talonpojan kyntämässä peltoaan -kookkaalla valkosella hevosella. Mitä varten hän laiskottelisi? Jos -kohta tuossa mäen takana on tappelu, niin täytyy viljan kuitenkin -kasvaa ja ihmisten saada elämistä. - -Maurice ei malttanut enää olla paikoillaan. Hän nousi ylös, antoi -katseensa liitää Saint-Mengesiin, jossa tykit paukkuivat ruskeanpunasen -pilven keskellä, katsahti Saint-Albertin tielle, näki sen mustanaan -viliseviä joukkoja, preussiläisiä, jotka nopeasti marssivat eteenpäin. -Mutta silloin tarttui Jean hänen sääreensä ja veti kiivaasti alas. - --- Hulluko sinä olet? Ammutat varsin itsesi! - -Ja luutnanttikin murahti: - --- Pysykää pitkällänne, siellä! Mitä pässinpäitä te olette, jotka -tahdotte kuolla vaikka ei ole käskyäkään. - --- Seisottehan tekin, herra luutnantti! - --- Niin, se on eri asia. Minun täytyy tietää, mitä tapahtuu. - -Kapteeni seisoi myös ja katseli ympärilleen. Vaan hän ei avannut -suutaan, ei välittänyt virkkaa sanaakaan miehilleen, astuskeli pellon -toisesta päästä toiseen. - -He odottivat yhä, vaan ei kuulunut uutta käskyä. Maurice oli tukehtua -reppunsa alle, joka painoi raskaasti selkää siinä vatsalla maatessa, ja -heitä oli komennettu pitämään reput selässä niin kauvan kuin -mahdollista. - --- Kuule, pitääköhän meidän maata näin koko päivä? kysyi Maurice -viimein Jeanilta. - --- Ehken kyllä... Solferinossa makasimme samalla tavalla, nokka maassa, -eräässä porkkanapellossa viisi tuntia. - -Ja sitten hän lisäsi lohduttavasti: - --- Mutta mitä sinä ruikutat? Ei tässä ole kovinkaan paha olla. Mitä -varten me ilman aikojaan tarjoutuisimme kuolemalle. Kyllä se vielä -meidänkin vuoro tulee. Ja jos kaikki jo alussa ammuttaisiin, niin mitäs -sitten loppuun jäisi! - --- Kas perhana, keskeytti Maurice, nyt savuaa jo Hattoyn mäkikin... Nyt -ne ovat sen anastaneet ja nyt on leikki kaukana! - -Uteliaisuutensa heräsi sekä osaksi entinen ahdistava pelkokin ja hän -seurasi tarkkuudella tapahtumia vastapäätä olevalla pyöreällä -mäenkukkulalla, ainoalla kohopaikalla, jonka hän näki peltojen suoran -viivan yläpuolella. Hattoy oli siksi kaukana, ettei hän eroittanut -tykkiväkeä, vaan valkosen savun hän aina näki tupsahtavan pensaikosta, -jonka peitossa patteria oli. Maurice käsitti, että se oli tärkeä paikka -ja nyt se oli vihollisten käsissä, kenraali Douay oli heti aamulla -luopunut sen puolustamisesta. Hattoy kohosi kaikkien ympäröivien -kukkuloiden ylitse. Heti paikalla alkoivat patterit ampua seitsemännen -osaston toista divisioonaa ja harventi sitä kovasti. Ne tähtäsivät -tarkemmin ja ranskalainen patteria, jonka läheisyydessä kapteeni -Beaudoinin komppania oli, menetti perättäin kaksi konstaapelia. -Kranaatin sirpale haavoitti erästä komppanian väestä, vei vasemman -jalan kantapään, ja miesparka huusi kuin olisi äkkipäätä menettänyt -järkensä. - --- No, pidä nyt pienempää ääntä, mies, huusi Rochas, onko tuo nyt -kaunista että tuolla tavalla ulista kun on sattunut hiukan jalkaan! - -Mies vaikeni kuin tuomittu, jäi istumaan kantapää kädessä eikä -liikahtanut enää. - -Ja nyt alkoi hirvittävä tykistöottelu, kranaatit lentelivät molemmilta -puolilta maassa makaavien sotamiesten ylitse pitkin tasaista kenttää, -jossa ei liikahtanut ristin sielua paahtavassa helteessä. Eikä kuulunut -muuta kuin tykkien kammottava jyrinä, hävityksen myrskytuuli, joka -räiskeellään häiritsi kesäpäivän rauhaa. Tunti vierähti tunnin jälkeen -ja ampuminen ei hiljennyt, vaan preussiläiset patteriat olivat jo -osottautuneet paljon paremmiksi ranskalaisia. Melkein joka ainoa heidän -perkussioonikranaattinsa räjähti oikealla ajalla, jotavastoin -ranskalaiset haupitsikranaatit, jotka eivät lentäneet läheskään niin -kauvas, enimmäkseen räjähtelivät ilmassa ennen päämäärään saapumista. -Ja kaalipellossa ei miehillä ollut muuta tekemistä kuin kyyristyä -kokoon kuopuraan, johon heidät oli komennettu. Eivät voineet lauvaista -ainoata latinkia, sillä kehen se lähetettäisiin? Heidän näkösällään ei -ollut ainoata vihollista. - --- Milloinkahan _me_ tästä pääsemme? sanoi Maurice jälleen, hän -oli nääntyä kärsimättömyydestä. Minä antaisin viisi frangia joka -ainoasta preussiläisestä! Mikä tätä kestää, ammutaan mäsäksi pian eikä -saa antaa vastaan. - --- Odota -- vielä sinunkin vuorosi tulee, vastasi Jean levollisesti. - -Vaan silloin kuului vasemmalta töminää ja joka pää kääntyi sinne päin. -Se oli kenraali Douay, joka ratsasti esikuntineen katsomaan, miten -joukot käyttäytyivät ankarassa tulessa. Hän näytti tyytyväiseltä, antoi -muutamia käskyjä, kun samassa kenraali Bourgain-Desfeuilleskin laukkasi -esille metsästä. Vaikka hän tosin oli paraatisotilas, ei hän näyttänyt -pelkäävän kuulatuiskua; eikä hän käsittänyt mitään koko sotakomennosta, -vaan käyttäytyi kuin olisi ollut Afrikassa beduiinien keskellä. Huusi -ja heilutti käsiään aivan kuin luutnantti Rochas. - --- Nyt he tulevat, nyt he tulevat, ei kestä kauvan ennenkun ollaan -silmä vasten silmää. - -Hän huomasi kenraali Douayn ja huusi: - --- Onko totta, että marsalkka on haavoitettu? - --- On, sitä pahempi... Sain juuri pari sanaa Ducrotilta, ilmoitti, että -marsalkka on määrännyt hänen ylipäälliköksi. - --- Vai Ducrot?... No, mitä hän sanoo? - -Kenraali kohautti olkapäätään. Hän oli eilisestä saakka tietänyt, miten -tulee käymään, oli turhaan inttänyt, että pitäisi ottaa huostaan -Saint-Mengesin ja Illyn mäet mahdollisen peräytymisen varalta. - --- Ducrot hyväksyy meidän suunnitelmamme, kaikki joukot kokoutuvat -Illyn kukkuloille. - -Ja hän kohotti taas olkapäätään ja teki toivottoman liikkeen ikäänkuin -sanoakseen, että se oli nyt liian myöhäistä. - -Kanuunanpauke esti selvään kuulemasta hänen ääntänsä, vaan Maurice -ymmärsi tarpeeksi asti. Mitä? Mac-Mahon haavoitettu, Ducrot -ylipäällikkönä, ja armeija vetäytyy takasin Sedanin pohjoispuolitse. Ja -näistä tärkeistä tapahtumista ei väestö tietänyt mitään. Kurjat -miesraukat, jotka olivat alttiit uhraamaan henkensä ja jäsenensä, eivät -aavistaneet, että uusi oikku, uusi vaara uhkasi heitä. Hän tunsi, että -sotajoukko oli turmion ja tappion tiellä, ilman varmaa suunnitelmaa, -ilman päällikköä. Vaan saksalaiset, he marssivat varmuudella suoraan -päämääräänsä kohti! - -Kenraali Bourgain-Desfeuilles aikoi juuri ratsastaa tiehensä, kun -kenraali Douay, jolle tomunen ja hengästynyt husaari kiidätti uutta -ilmoitusta, huusi hänen jälkeensä niin korkealla äänellä, että se -kaikui jyrinänkin yli. - --- Kenraali, kenraali, -- Ducrot ei olekkaan ylikomentaja, vaan -Wimpffen!... Niin hän saapui eilen keskellä Beaumontin pakoa de Faillyn -sijaan, joka komensi viidettä osastoa... Ja hän kirjoittaa tässä, että -hänellä on sotaministeristöltä käsky astua ylikomentajaksi, jos -marsalkalle tapahtuu jotain! Ja nyt ei peräydytäkään, nyt käsketään -anastaa takasin ja puolustaa ensimmäisiä asentojamme. - -Bourgain-Desfeuilles kuunteli silmät selällään. - --- No, perhana... Jos tietäisi ... no, minulle se on yhdentekevää! - -Ja hän laukkasi tiehensä, hänelle oli todellakin yhdentekevää, -marssittiinko eteenpäin vai takasinko käännyttiin, hän oli toivonut -kohoavansa tässä sodassa jättiläisaskeleilla, vaan koska kaikki -näyttivät olevan tyytymättömiä, ei hänellä ollut kuin yksi toivo, että -sotaretki pian päättyisi. - -Kapteeni Beaudoinin komppania alkoi taas pilkata upseeria ja -päällystöä. Maurice ei hiiskunut mitään, vaan hänen mielestään -Loubetilla ja Chouteaulla oli täysi syy ivata ja herjata. Hei vain, -milloin eteenpäin milloin taakse. Kaikki ne päälliköksi kelpaavat! -Parempi olisi ollut nukkua kotona sängyssään kuin olla täällä -tuollaisten komennettavana! Kolme ylipäällikköä kahdessa tunnissa! Ja -kaikki yhtä viisaita ja eripuraisia, eivät tietäneet mitään eivätkä -sopineet mistään. Ei, ei sitä mikään kestä! Ja lopuksi tuli aina -petosjuttu, kyllä kai Ducrotille ja Wimpffenille kelpaa kolme miljoonaa -yhtä hyvin kuin Mac-Mahonillekin. - -Kenraali Douay istui hevosensa selässä esikuntansa keskellä ja katseli -preussiläisten asentoa; ajatuksensa eivät olleet iloisia. Kranaatit -sinkoilivat hänen ympärilleen ja hän katseli kauvan Hattoyn mäkeä, -josta niitä lakkaamatta sateli. Sitten hän kääntyi Illyyn päin, -viittasi erään upseerin luokseen viemään käskyä viidennen osaston -prikaatille, jonka oli edellisenä päivänä pyytänyt kenraali -Wimpffeniltä, se tulisi ylläpitämään yhteyttä kenraali Ducrotin -vasemman siiven kanssa. Ja miehet kuulivat hänen sanovan: - --- Jos preussiläiset ottavat Illyn haltuunsa, emme kestä tässä -tuntiakaan, vaan tulemme työnnetyiksi Sedaniin. - -Hän ratsasti pois, hävisi esikuntineen metsätien mutkaan, ja ampuminen -kävi vielä kiivaammaksi. Varmaan oli vihollinen huomannut hänet, sillä -nyt alkoi tulla kranaattia ei ainoastaan vastapäätä olevasta patterista -vaan viistoon vasemmalta puolelta, Frenoisin patterioista, ja Igesin -niemeltä, josta ammuttiin ristiin Hattoyn mäeltä tulevien kranaattien -kanssa. Koko Algierin ylämaa oli luotien pyyhittävänä ja komppanian -asema alkoi käydä kauhistuttavaksi. Miehillä oli jo ollut täysi työ -vahtiessaan, mitä edessäpäin tapahtui, nyt heitä ahdistutti ampuminen -syrjiltäkin, eivät oikein tietäneet, mistä suurin vaara uhkasi. Aivan -perättäin kuoli kolme miestä, kaksi haavoitettuna voihki surkeasti. - -Nyt tuli kersantti Sapininkin vuoro. Hän oli kääntänyt päätään, näki -kranaatin tulevan, ei voinut väistyä sen tieltä, sanoi ainoastaan: - --- Kas nyt! - -Hienopiirteiset kasvot suurine kauniine silmineen ilmaisivat syvää -surumieltä, vaan ei pelkoa. Kranaatinsirpale repäsi vatsan auki. - --- Elkää jättäkö tähän; viekää, viekää ambulanssiin... Minä rukoilen -teitä, viekää pois täältä! - -Rochas aikoi kieltää häntä vaikeroimasta. Hän riensi kersantin luo -sanomaan, että kun on saanut sellaisen haavan on turhaa vaivata enää -ketään, vaan nähdessään miesparan tuskan ei hän voinut sitä tehdä. - --- Odota vähän aikaa, Sapin raukka, niin ne tulevat noutamaan -paareilla. - -Mutta onneton vaikeroi ja itki, epätoivossa kun onnensa unelma haihtui -samalla kun veri juoksi kuiviin. - --- Viekää pois, viekää pois... - -Ja kapteeni Beaudoin, jonka kiihoittuneet hermot eivät kestäneet hänen -valitustaan, komensi kaksi miestä kantamaan haavoitetun vieressä -olevaan lehtoon, jossa ambulanssi oli. Chouteau ja Loubet juoksivat -heti Sapinin luo, tarttuivat, toinen jalkoihin toinen hartioihin, ja -kantoivat juoksujalassa pois. Vaan tiellä he näkivät hänen ojentavan -itseään niin oudosti, vetävän viimesen hengenvetonsa. - --- Kuule, hän on kuollut! sanoi Loubet, jätetään tähän. - -Chouteau suuttui. - --- Tokko juokset, pöllö, ja parempaa kyytiä... Vai tähän, että huutavat -meidät takasin... - -He juoksivat metsään, johon jättivät ruumiin puun juurelle, ja -katosivat, eikä heitä nähty ennenkun illalla. - -Ampuminen kiihtyi, läheistä patteria lisättiin kahdella tykillä ja -korviasärkevässä yhä kasvavassa jyrinässä tunsi Maurice äkkiä -mieletöntä pelkoa. Häntä ei ollut värisyttänyt, ei vaivannut -tuskallinen painava tunne sydänalassa, niinkuin tavallisesti, eikä -häntä ensi alussa haluttanut suin päin paeta. Vaan nyt, nyt! Ja se oli -yksinkertaisesti mietinnän vaikutusta, jota usein tapaa hienontuneissa, -hermoheikoissa ihmisissä. Vaan Jean oli vieressä ja varuillaan, tarttui -lujasti kiinni ja painoi rinnalleen maahan, -- näki Mauricen silmistä, -mitä hänessä liikkui. Ja sitten hän alkoi häntä haukkua ja soimata, -tietäen että potku on monasti paras keino antamaan sotamiehelle -rohkeutta. Toiset vapisivat ja tärisivät. Pache oli vesissä silmin ja -vaikeroi kuin pieni lapsi, Lapoulle kiemurteli maassa kuin mato, hänen -vatsaansa puri kauheasti, ja hän irvisteli niin, että toisten täytyi -tuskissaankin nauraa ja pilkkailla häntä. - --- Häpeä nyt, kuiskasi Jean Mauricelle; oletko sinä tuollainen kehno -raukka? Tahdotko joutua koko sotaväen pilkaksi niinkuin tuo paksu -moukka tuossa?... Minä annan korvillesi, jos et vain käyttäydy -siivosti! - -Senkaltaisilla kehoituksilla hän piti Mauricea lämpimänä kun huomasi -yht'äkkiä 6-700 kyynärän päässä, aivan vastapäätä, metsästä ilmestyvän -puoli tusinaa tummia sotilaspukuja. Ne olivat preussiläisiä, he -tunsivat heti huippulakista, että siinä nyt vihdoinkin preussiläiset -olivat, ensimmäiset pyssynkantomatkalla. Niitä tulikin useita komantoja -ja he näkivät kranaattien pommahtavan maahan heidän edessään ja -tupruuttavan lauetessaan tomupilven ilmaan. Siellä metsän laidassa he -näyttivät pieniltä tinasotamiehiltä, joita on järjestetty kauniisti -pöydälle. Vaan kun kranaatteja alkoi tuiskuamalla tuiskuta hävisivät he -jälleen puiden taa. - -Heti kun Beaudoinin komppania huomasi vihollisen, pamahtivat heidän -pyssynsä. Maurice ampui ensimmäiseksi, toiset seurasivat esimerkkiä. He -eivät olleet saaneet käskyä, kapteeni aikoi kieltää, vaan pidätti -itsensä kun näki luutnantin viittaavan. Täytyihän heidän viimenkin -saada ampua pari laukausta, polttaa muutamakaan patroonista, joita -olivat toista kuukautta muassaan kanneksineet. Maurice oli kaikista -innokkain; pelkonsa haihtui, hän tyyten unohti sen kuullessaan pyssynsä -paukahtavan. Mutta pian oli metsän rinta jälleen autio, ei hievahtanut -lehtikään, ei näkynyt ainoatakaan preussiläistä; ja he ampuivat yhä, -ampuivat innossaan liikkumattomia puunrunkoja. - -Kun Maurice kohotti päätään, huomasi hän hämmästyksekseen översti -Vineuilin parin askeleen päässä, liikkumattomana ratsullaan kuin -kivikuva, kasvot viholliseen päin käännettyinä, luotien ja kranaattien -putoillessa eteen ja taakse. Koko 106:s rykmentti mahtoi nyt olla -niillä seuduin, toiset komppaniat olivat sijoitetut ympärillä oleville -pelloille. Nyt hän näki lipunkin, jota aliluutnantti kantoi. Vaan se ei -ollutkaan enää aamullinen sumuun kiedottu riepu. Kirkkaassa, lämpimässä -päivänvalossa säteili kultainen kotka ja kolmevärinen liina välähteli, -vaikka siinä olikin joku reikä ja se oli mustunut voittoisien -taistelujen ruudinsavussa. Tykin paukkeessa liehui lippu sinistä -suvitaivasta vasten ylpeänä kuin voitonmerkki. - -Ja miksikäs he eivät voittaisi, koska kerran viimein saivat taistella? -Maurice ja hänen toverinsa kiihoittuivat kiihoittumistaan -ammuskellessaan hiljaista metsää, jossa tuli sateena maahan lehtiä ja -pieniä taittuneita puun oksia. - - - - -III. - - -Henriette ei ummistanut silmiään koko yönä. Hän ei voinut nukkua kun -tiesi miehensä olevan Bazeillesissa, lähellä vihollista. Turhaan hän -muistutteli itselleen, että Weiss lupasi palata kotiin heti vaaran -uhatessa, ja hän kavahti istualleen joka silmänräpäys, luullen -kuulevansa miehensä askeleet portaissa. - -Noin kymmenen aikaan hän ennen maata panoansa avasi ikkunan ja katseli -ajatuksiin vaipuneena pimeyteen. Tuskin eroitti enää kivitystä -Voyardkadulla, joka ammotti mustana korkeiden, vanhojen rakennusten -välissä. Kaukana, latinakoulun luona, paloi uninen kaasulyhty ja -kadulta nousi salpietarin sekanen kellarin haju; äkäsen kissan -naukuminen, jonkun sotamiehen raskaat askeleet häiritsivät -hiljaisuutta. Sitäpaitsi kuului tavatonta liikettä joka puolelta -kaupunkia, hevosella ajoa ja yhtämittaista jytinää, joka kammotti -häntä. Tykyttävällä sydämmellä hän odotti ja kuunteli, kuunteli turhaan -miehensä tuttuja askeleita, ei tullut, ei kuulunut kääntyväksi kadun -kulmasta. - -Tunnit lipuivat tiehensä, ja hän pelästyi kun näki äkkiä etäällä, -vallin toisella puolella, soihtuja ja valkeita. Oli pilkko pimeä, hän -ei tahtonut muistaa paikkoja. Laaja, välähtelevä pinta siellä alhaalla -oli varmaankin veden alle lasketut niityt. Mutta mitä tulia ne nuo -olivat, joita sytyteltiin ja sammuteltiin Marféen puolella? -Joka puolella niitä näkyi yössä tuikkimassa, Pont-Maugissa, Frenoissa, -Noyersissa vilkkuivat salaperäiset tulet ikäänkuin lukemattomien, -eteenpäin liikkuvien ihmisjoukkojen keskeltä. Ja oudot kammottavat -äänet kasvoivat, hän luuli kuulevansa hevosten päristämistä, aseitten -helinää, astuntaa, kuin mahtava ratsuseurue, kokonainen kansa olisi -lähtenyt vaeltamaan tässä tuonelan pimeydessä. Ja yht'äkkiä pamahti -tykinlaukaus, yksi ainoa, jyrähti ukkosen voimalla ja sitten seurasi -syvä hiljaisuus. Hän vavahti, tunsi verensä hyytyvän. Mitä se oli? -Merkkikö, että joku liike oli onnellisesti suoritettu, ilmoitus, että -kaikki oli valmiina, että aurinko saattoi nousta. - -Kello kaksi heittäytyi Henriette riisuutumatta vuoteelleen jättäen -ikkunan auki. Hän ei jaksanut enää olla pystyssä. Minkätähden hän -_nyt_ vapisi pelosta ja kauhusta, hän, joka aina oli niin -levollinen, joka tavallisesti tyyneydellä otti vastaan kaikki elämän -koetukset? Viimein hän vaipui levottomaan uneen tuntien koko ajan -onnettomuuden aavistuksen ahdistavan itseään kuin painajaisen. - -Jälleen pamahti tykinlaukaus, vaan tällä kertaa sitä seurasi toinen ja -sitten taas toisia yhtä mittaa. Hän nousi kylmästä väristen istualleen. -Missä hän oli? Hän ei tuntenut omaa makuusuojaansa, hän oli ikäänkuin -sankkaan sumuun kiedottuna. Ja sitten hänelle selvisi, että aamu-usva -oli tunkeunut avoimesta ikkunasta huoneesen. Joka silmänräpäys eneni -kanuunain jyske. Hän hyppäsi ylös ja juoksi ikkunan luo kuuntelemaan. -Silloin löi Sedanin kirkon kello neljä. - -Päivä sarasti, harmaana ja likasena punaseen vivahtavassa sumussa. Hän -ei eroittanut mitään, ei edes koulukartanoa, joka oli niin lähellä. -Taivaan Jumala, mistä, mistä se ampuminen kuului? Hän ajatteli -ensimmäiseksi veljeään, sillä pauke kuului nyt hiljempaa ja niinkuin -pohjosesta, kaupungin yläpuolelta. Vaan sitten se hänestä taas kuului -edestäpäin, Bazeillesista, ja hänen sydämmensä kutistui kokoon pelosta -miehensä tähden. Niin, varmaan nyt tapeltiin Bazeillesissa, varmaan! -Mutta hän rauhoittui jälleen, ääni tuntui tulevan enemmän oikealta. -Ehken he ottelivat Doncheryssä, muistaakseen oli silta jäänyt -purkamatta. Epätietoisuus vaivasi häntä; Bazeillesissa vai -Doncheryssäkö se oli? Voi, hänen oli mahdoton varmasti päättää -- -korvissaan humisi, kohisi, paukkui. Hän ei jaksanut enää sitä -kuunnella, hänen täytyi lähteä ulos, täytyi saada tietää. Ja -heitettyään huivin hartioilleen, hän riensi Voyardkadulle. - -Vaan ulos tultuaan täytyi hänen pysähtyä hetkeksi ennenkun uskalsi -lähteä eteenpäin, kaupunki ei ollut koskaan näyttänyt hänestä niin -peloittavalta, katu oli musta kuin hauta sakean sumun alla. Aamuhämärä -ei ollut vielä päässyt tunkemaan märille kiville saakka, vanhojen -savustuneiden talojen väliin. Voyardkatua astuessaan hän ei nähnyt -muuta kuin kaksi turkolais-sotilasta ja naisen, jotka istuivat syvällä, -kurjassa pienessä kapakassa unisen talikynttelin valossa. Maquakadulla -vasta oli hiukan liikettä, sotamiehiä hiipi porttikäytävissä, -- olivat -varmaan arkoja nahastaan ja etsivät lymypaikkaa --, täällä eräs -kyrassieeri etsi kapteeniaan ja paukutti kiroillen ja noituen oville, -tuolla kapusi koko perhekunta rattaille, hikoillen tuskasta ja pelosta, -että heidät vaara yllättää, ennenkun pääsevät Bouilloniin, Belgian -puolella, jonne toinen puoli Sedanin asukkaista oli kahtena viimesenä -päivänä paennut. - -Hän kääntyi ruununvoudin asunnolle; siellä varmastikin tiedetään, missä -taistelu on. Ja hänen päähänsä pisti oikaista pikkukatuja myöten, -joilla ei liikkunut niin paljon ihmisiä. Vaan Fourkatu ja Laboureurkatu -olivatkin täynnä kanuunia etulaitoksineen ja ruutivaunuineen, jotka oli -edellisenä päivänä tuotu ja sitten sinne sokkeloon unohtuneet. Siltä -ainakin näytti, sillä väkeä ei ollut missään. Ne olivat niin hyljätyn -näkösiä ja katu oli autio. Puistatti katsellessa sellaista joukkoa -hyödyttömiä ampumavehkeitä. Hänen täytyi siis kääntyä takasin ja mennä -latinakoulun ohi sekä Suurtakatua "Eurooppa" nimisen hotellin ohitse. -Portilla seisoi lähetti pidellen suitsista hevosia esikuntaupseereille, -joiden puhe kuului valaistusta ruokasalista. - -Turennen puistossa sekä Rivagetorilla oli vieläkin enemmän ihmisiä; -levottomia ryhmiä, joissa oli naisia ja lapsia, aaltoili sinne tänne -joka suunnalla. Ja siellä hän näki erään kenraalin tulevan kiroillen -"Kultarististä", nousevan ratsunsa selkään ja lähtevän nelistämään -ikäänkuin olisi tahtonut ajaa kumoon kaikki ihmiset. Hän aikoi ensin -mennä raatihuoneelle, vaan kääntyi sitten Siltakadulle ja lähti -ruununvoudin talolle. - -Ja Sedan ei ollut vielä milloinkaan ennen tehnyt häneen niin surullista -vaikutusta, se oli kuin onnettomuus jo olisi sen omakseen leimannut. -Talot näyttivät kuolleilta, toiset autioina ja tyhjinä, toisissa olivat -ikkunat sekä ovet tarkasti suljetut ja niiden takana valvoivat -unettomat tuskastuneet ihmiset ratkasevaa hetkeä odottaen. Kaikki -näytti niin viluiselta ra'assa aamuilmassa; kaduilla ei elämä vielä -ollut oikein herännyt, mutta joka paikassa näkyi jälkiä hämmennyksestä -ja pelosta ja paosta. Päivä valkeni valkenemistaan; kello oli puoli -kuusi ja tykinpauke kuului paljoa heikommin korkeiden mustien talojen -välissä. - -Henriette tunsi ruununvoudin portinvartijan tytön, pienen -vaaleatukkaisen, suloisen Rosen, joka kävi työssä Delaherchen -tehtaalla. Äitinsä ei ollut kotona, vaan Rose otti hänet hyvin -ystävällisesti vastaan. - --- Voi, rakas rouva, me olemme nääntymäisillämme! Äiti laskeutui -hetkeksi pitkälleen, kun tuskin enää jaksoi seista. Hän on valvonut -koko yön, portti ei saa olla hetkeäkään kiinni tässä hujakassa. - -Ja ennenkun Henriette ennätti mitään kysyä, alkoi hän kertoa viime -päivien ihmeitä. - --- Marsalkka nukkui hyvästi koko yön, vaan keisari parka! te ette voi -aavistaa, miten hän kärsii... Ajatelkaas, eilen kun minä olin siellä -auttamassa liinavaatteiden jakamisessa ja menin keisarin makuusuojan -ohi, niin kuului sieltä vaikeroimista, voi, te ette usko, ihan minun -sydäntäni repi se vaikeroiminen... Kyllä hänellä mahtaa olla kauheat -tuskat, koska täytyy sillä tavalla valittaa. Kun on ihmisiä läsnä, niin -hän koettaa hillitä itseään, vaan yksinään, hyvänen aika miten -surkeasti hän huutaa. Koko ruumistani vapisutti kun kuulin, kuka siellä -niin sairaana on. - --- Missähän ne ovat koko aamun taistelleet, tietääkö Rose? kysyi -Henriette, vaan Rose ei antanut keskeyttää itseään. - --- Arvaattehan, että minun on käynyt säälikseni keisariparkaa ja tänä -yönä olen ollut neljä viisi kertaa hänen ovensa takana kuuntelemassa... -Ja koko ajan hän vaikeroi ja valitti, ei suinkaan liene ummistanut -silmäänsä koko yönä, ei suinkaan. Ihan on kauheata, että hänen täytyy -kärsiä sellaista tuskaa ja miettiä sen lisäksi kaiken maailman asioita. -Sillä rouva ei saata aavistaa, mitä elämätä ne pitävät hänen -ympärillään. Minä luulen, että ne ovat kaikki päästä pilalla! Juoksevat -ulos ja sisään, paiskeloivat ovia, ja uusia tulee yhä; toiset itkevät, -toiset ovat vihasia, ja elävät itsekukin miten haluttaa. Koko talo on -mullin mallin! Upseerit latkivat sisäänsä pullon suusta kaikki viinit -ja paiskautuvat sänkyihin saappaat ja kannukset jalassa!... Keisarista -vaan ei ole paljoa vastusta eikä hän ota liikaa tilaa, -- kunhan on -nurkka, johon kyykähtää yksinään valittamaan! - -Henriette uudisti kysymyksensä. - --- Missäkö tappelu on? Bazeillesissa, ja se alkoi jo varhain aamulla... -Sotamies ajoi tänne ja toi marsalkalle tiedon ja hän meni sitä heti -keisarille ilmoittamaan. Nyt on ehkä neljänneksen verran siitä, kun -marsalkka ratsasti pois, ja keisari taitaa myös lähteä, koska pukevat -parhaillaan. Äsken juuri näin, että laittoivat ja koristelivat hänen -kasvojaan kaikenmoisilla rasvoilla ja laitoksilla. - -Nyt tiesi Henriette tiettävänsä ja lähti pois. - --- Hyvästi pikku Rose! Minun täytyy mennä. - -Ja tyttö saattoi hänet portille sanoen vielä viimeseksi: - --- Jos mitä haluatte tietää, niin tulkaa vain tänne. Tiedänhän minä, -että teihin voi luottaa. - -Henriette palasi kiireesti kotiinsa. Hän toivoi varmasti että mies oli -tullut kotiin hänen poissaollessaan ja pelkäsi hänen olevan rauhatonna -kun koti on tyhjä. Tultuaan lähelle hän katsoi odottiko miehensä häntä -ikkunassa, vaan ei, se oli selki selällään eikä näkynyt ketään. Ja -tyhjät olivat suojatkin, joiden läpi hän kiiti hämmästyneenä ja -väristen ra'asta kosteudesta, joka oli tunkeunut asuntoon. Ampuminen -jatkui yhä. Hän meni ikkunan luo. Nyt hän tiesi, mitä halusi tietää, -taistelu oli Bazeillesissa ja hän värähteli joka kerran kun -kuularuiskut paukkaen laukesivat ja kanuunat jymähtivät. Niiden ääni -tuntui lähenevän, taistelu kiihtyi joka hetki. - -Minkätähden ei Weiss palannut? Olihan hän niin varmasti luvannut tulla -heti kotiin kun vihollinen ahdisti Bazeillesia! Hän tuli yhä -levottomammaksi, ajatteli kaikenmoisia esteitä, tie oli kenties tukossa -eli kranaattisade niin ankara, ettei hän tahtonut lähteä. Vai -olisikohan tapahtunut onnettomuus? Ei ei, sellaista hän ei tahtonut -ajatella, täytyi pitää kiinni toivosta, ett'ei kadottaisi rohkeuttaan. -Sitten hän mietti itse lähteä Bazeillesiin miestään vastaan, vaan -pelkäsi sivuuttavansa hänet tiellä ja mikä hänen eteensä silloin -tulisi! Weiss olisi jos kuinka levoton, jos ennättäisi ensin kotiin. -Sitäpaitsi oli sellainen yritys varsin tuhmanrohkea, oli; mutta vaikka -hän ei koskaan tahtonut pitää melua itsestään oli hänestä kumminkin -luonnollisinta, että mies ja vaimo ovat vaaran hetkellä yhdessä. - -Mutta samassa juolahti Delaherche hänen mieleensä. - --- Sinne minun täytyykin mennä! - -Isäntähän oli myös ollut yötä Bazeillesissa ja tietää varmaan jotain -Weissistä. Hän riensi alas ja meni suoraan käytävän kautta, joka johti -heiltä tehdasrakennukseen. Tultuaan vanhaan puutarhaan, joka nyt oli -kivitetty ja josta ei enää ollut muuta jälellä kuin suuri viheriä -satavuotisten jalavien varjoama ympyrä, näki hän hämmästyksekseen -vahtisotamiehen vaunuliiterin ovella. Sitten hän muisti kuulleensa, -että seitsemännen osaston rahastoa säilytettiin täällä Delaherchen -tehtaalla ja hänestä tuntui kummalliselta ajatella, että täällä löytyi -niin paljon kultaa, monia miljoonia, sanottiin, ja vallien ulkopuolella -ihmiset tappelivat ja surmasivat toisiaan. Mutta juuri kun hän aikoi -nousta kyökinportaita ylös häntä kohtasi uusi ihme, jotain niin -tavatonta, että astui kolme neljä porrasta alas ja jäi miettimään, -tokko uskaltaakaan enää mennä Gilberten luo. Eräs sotilas, eräs -kapteeni livahti hänen ohitsensa, nopeasti ja äänettömästi kuin näky, -vaan hän ennätti kumminkin tuntea miehen samaksi, jonka oli usein -nähnyt Gilberten luona Charlevillessä. Hän palasi kartanolle ja vilkasi -makuusuojan korkeihin ikkunoihin, vaan uutimet olivat vielä kiinni. -Sitten hän teki äkkipäätöksen ja nousi rivakkaasti portaita ylös. - -Ensi kerroksessa hän aikoi lapsuuden toverin ja ystävättären oikeudella -koputtaa Gilberten pukuhuoneen ovelle; olihan hän usein ennenkin käynyt -täällä aamusilla juttelemassa. Vaan se olikin raollaan, ikäänkuin joku -olisi kiireessään unohtanut lukita sen, ja hän astui estämättä -pukusuojaan sekä siitä hiljaa makuuhuoneesen. Se oli hyvin korkea ja -katosta riippuivat syvissä poimuissa raskaat, punaset samettiverhot -leveän vuoteen edessä. Ei kuulunut muuta ääntä kuin hiljainen tasainen -hengitys, nukkuvan rauhallinen hengitys, ja suojan täytti vieno -syreenin tuoksu. - --- Gilberte! kuiskasi Henriette. - -Vaan hän ei herännyt; ja punaisten uutimien raosta tunkevassa heikossa -valossa lepäsi soma pyöreä päänsä toisen käsivarren varassa kauniin -tumman tukan ympäröimänä. - --- Gilberte! - -Hän liikahti, venyttelihe, silmiään avaamatta. - --- Gilberte! - -Nyt hän nosti päätään ja tunsi Henrietten. - --- Sinäkö se olet?... Mitähän kello lienee? - -Kuultuaan, että se oli kuusi hän tuli vähän hämilleen, vaan koetti -peittää sitä ja torui leikillisesti, että Henriette oli hänet niin -aikaseen herättänyt. - -Henriette kysyi Delaherchea ja hän vastasi nopeasti: - --- Eihän hän vielä ole tullut; ehken vasta yhdeksän ajoissa... -Minkätähden hän olisi näin aikaseen palannut? - -Henrietten täytyi temmaista hänet onnellisesta huolettomuudestaan. - --- Taivaan tähden, Gilberte, Bazeillessa on taisteltu aikasesta aamusta -ja minä pelkään niin kovin kun mieheni on siellä. - --- Elä ensinkään pelkää!... Minun mieheni on niin varovainen, että hän -olisi aikoja palannut, jos siellä olisi ollut vähinkään vaara -tarjolla... Sinä saatat olla aivan huoleton niin kauvan kun hän on -poissa! - -Nämä sanat rauhoittivat Henrietteä. Niin, Delaherche ei todellakaan ole -se mies, joka suotta vaaraan antautuu. Hän tuli heti rohkeammalle -mielelle ja riensi avaamaan uutimet, että valo pääsi huoneesen. Toinen -ikkunan puolisko jäi auki ja ampuminen kuului selvästi täyttäen -jyminällään saman suojan, joka muutamia minuuttia takaperin lepäsi -rauhan ja onnellisen hiljaisuuden vallassa. - -Gilberte katseli silmät selällään selkeää aamutaivasta. - --- Mitä? Joko taistelu on alkanut? - -Hänen paitansa lipui pois hienolta alastomalta olaltaan, joka näkyi -tumman tukan alta. - --- Voi Jumala, joko he nyt tappelevat näin aikaseen aamulla!... Se on -niin kauheata kaikki, koko sota! - -Vaan Henrietten katse oli kiintynyt hansikkapariin pienellä pöydällä, -pariin valkosia sotilashansikkaita, ja hän peräytyi ehdottomasti -hämmästyksestä. Gilberte punastui ja veti hänet hämmentyneenä veltolla -liikkeellä vuoteen laidalle istumaan. - --- Minä aavistin, että sinä olit nähnyt ja tiesit kaikki!... Elä, rakas -Henriette, tuomitse minua kovin... Hänhän oli vanha ystävä, kerroinhan -sinulle jo siellä kotona Charlevillessä, muistathan... - -Hän puhui hiljaa liikutetulla äänellä, vaan huulilla asui nauru. - --- Ja eilen ... eilen hän pyysi niin kauniisti, ja me näimme toisemme -pitkän, pitkän ajan kuluttua... Ja ajatteles, että hänen täytyy -taistella tänään ja kaatuu ehkä ... kuinka olisin voinut kieltää? - -Henriette kuunteli miettiväisenä. Tämä kummastutti häntä, -- hän ei -pystynyt käsittämään Gilberteä. Varmaankin he olivat niin peräti -erilaiset. Hän ei ollut koko yönä eikä aamuna ajatellut muuta kuin -miestään sekä veljeään, jotka olivat hengenhädässä. Miten saattoi -ihminen, jonka lähimpiä kuolema joka silmänräpäys uhkasi, nukkua niin -makeasti ja näyttää iloiselta ja rakastuneelta? - --- Vaan miehesi, Gilberte, ja -- se toinen ... eikö sinun sydäntäsi -kirvele, ett'et ole heidän luonansa nyt? Etkö ajattele, että he ovat -vaarassa, että heidät saatetaan kantaa tänne raajarikkoina, kuoliaina? - -Gilberte ojensi kauniit käsivartensa eteensä. - --- Ei ei, älä puhu tuollaista! Miksi sinä peljästytät minua juuri kun -olen herännyt?... En minä tahdo sellaista ajatella, ei ei, se on kovin -kauheata! - -Ja Henrietten täytyi väkisinkin naurahtaa. Hänen mieleensä -muistui heidän lapsuutensa, jolloin Gilberten isä määrättiin -tullin tarkastajaksi Charlevilleen ja hän lähetti tyttärensä -Chêne-Papuleux'hön, kun hän oli ruvennut yskimään ja äitinsäkin oli -kuollut nuorena rintatautiin. Pikku Gilberte ei ollut kuin yhdeksän -vuoden vanha, vaan tavattoman vilkas jo ja mielistelevä, oli milloin -näyttelijätär, milloin kuningatar, koristeli itseään aina, säästi -kaikki hopeapaperit makeisista laittaakseen rannerenkaita ja -korvahetuloita. Ja samallaisena hän oli pysynyt, oli juuri sama iloinen -elämänhaluinen lapsi joutuessaan naimisiin metsävirkamies Maginotin -kanssa. Hän ei sietänyt Mezièresiä, joka oli ikäänkuin haudassa vallien -ja mäkien välissä, vaan jäi asumaan hauskaan Charlevilleen. Isä oli -kuollut ja hän eli aivan mielensä mukaan, sillä Maginot oli -hyväluontoinen, vähäpätöinen mies, joka ei koskaan sekaantunut vaimonsa -asioihin. Kaupungilla juteltiin paljon, vaan ei hänellä kumminkaan -ollut omallatunnollaan muuta vaarallisempaa kuin suhde kapteeni -Beaudoiniin, vaikka eli alituisessa upseeritulvassa, johon oli joutunut -översti Vineuilin kautta. Hän oli hyväsydämminen ja iloinen; halusi -olla ihailtu ja kaunis. - --- Se oli kumminkin hyvin pahasti tehty, että sallit hänen tulla tänne, -sanoi Henriette viimein vakavasti. - -Gilberte laski hyväilevän pehmosen kätensä ystävättären huulille. - --- Henriette kulta, enhän voinut olla suostumatta tämän ainoan, ainoan -kerran... Tiedäthän, etten minä tahdo pettää uutta miestäni! - -He eivät puhuneet enää mitään kumpikaan, vaan syleilivät toisiaan -hellästi. Hehän olivat lapsuuden ystäviä ja ymmärsivät, vaikka -olivatkin niin erilaiset, toistensa tunteet. - --- Voi kauheata tuota ampumista! huudahti Gilberte ylös hypähtäen. -Minun täytyy sukkelasti pukeutua! - -Tykinpauke kuului taas kovemmin. Hän sieppasi vaatteensa ja puki -Henrietten avulla sukat ja kengät jalkaansa sekä otti kiireimmiten -aamutakin ylleen ollakseen valmis, jos tultiin alas käskemään. Juuri -kun hän oli kiertämässä hiuksiaan ylös kolkutettiin ovelle ja hän -riensi avaamaan. - --- Tule, tule vaan, rakas äiti! - -Tavallisella ajattelemattomuudellaan hän laski anoppinsa huoneesen eikä -muistanut hansikkaita, jotka olivat vieläkin pöydällä. Henriette astui -pöydän luo ja koetti peittää niitä, vaan rouva Delaherche oli heti -sisään astuttuaan huomannut ne ja jäi kuin kivettyneenä ovelle -seisomaan. Sitten hän vilkasi ympärilleen ja katsoi pitkään leveätä -samettiverhojen kätkemää vuodetta. - --- Rouva Weisskö täällä onkin!... Oletko todellakin voinut nukkua, -Gilberte? - -Nähtävästi hän olisi tahtonut sanoa vähän muutakin miniälleen. Voi tätä -avioliittoa, jota hän niin oli vastustanut, vaan jonka poikansa -vietettyään kaksikymmentä hiljaista vuotta mitättömän vaimon rinnalla, -solmi tuon nuoren, kevytmielisen naisen kanssa! Ja hän oli tehnyt -kaikki mitä oli voinut suojellakseen poikansa kunniaa pilkuttomana, -- -ja nyt alkoi Gilberten menneisyys jälleen kummitella! Ei, tämä oli -liikaa, hänen täytyi keskustella poikansa kanssa... Hän ei voinut -sietää, että vanha kunniallinen nimensä tahrattiin! - -Gilberte punastui kaulaa myöten ja sammalsi: - --- Kyllä ... nukuin minä pari tuntia... Julius ei ole vielä kotona! - -Rouva Delaherche keskeytti hänet. Hän oli ollut koko aamun hyvin -levoton poikansa tähden, vaan hän oli vanhanaikainen, urhoollinen -nainen, joka ei suotta vaikeroinut. Ja nyt hän muisti, mitä varten oli -miniänsä luokse tullut. - --- Enosi, översti Vineuil on lähettänyt ylilääkäri Bourochen pyytämään, -että saisivat asettaa tänne ambulanssin... Hän tiesi, että meillä on -tehtaassa kyllin tilaa ja minä lupasin jo heidän käytettäväkseen -kuivaus-salin... Vaan ehkä on parasta, että sinä menet heidän -puheilleen... - --- Mennään, mennään heti, sanoi Henriette innostuneena. - -Gilberteäkin översti Vineuilin ehdotus huvitti. Hän sitasi kiireellä -mustan pitsiliinan päähänsä ja he lähtivät kolmen makuusuojasta. Vaan -porttiholviin tultua he näkivät kadulla suuren väkijoukon. Matalat, -yhden hevosen vetämät vaunut vierivät hitaasti eteenpäin, ajajana eräs -luutnantti, ja he luulivat ensimmäisten haavoitettujen jo saapuvan. - --- Niin, niin, ajakaa vain pihaan... Täällä se on! - -Vaan he huomasivat erehtyneensä. Haavoitettu, joka lepäsi vaunujen -perällä, olikin marsalkka Mac-Mahon ja hänet vietiin ruununvoudin -taloon. Saatuaan vaarallisen lihahaavan ylhäälle reiteensä oli hän -pikipäin sidottanut sen pienessä puutarhurin majassa, kannatuttanut -itsensä vaunuihin ja käskenyt viedä Sedaniin. Hän oli avopäin, toinen -jalka paljaana, ja univormun kultanauhat liassa ja veressä. Mitään -puhumatta hän kohotti päätään, katsoi väsyneesti ympärilleen ja -huomattuaan portilla naiset, jotka kädet ristissä häntä katselivat ja -joiden kasvoilla kuvastui syvää murhetta armeijaa kohdanneesta -onnettomuudesta, hän nyökäytti tervehtien päätään huulilla -surumielinen, isällinen hymy. Katuvierillä seisoskelevat ihmiset -nostivat lakkiaan ja juttelivat innokkaasti tapauksesta. Toiset -tiesivät senkin, että kenraali Ducrot oli määrätty marsalkan -seuraajaksi. Kello oli silloin puoli kahdeksan. - --- Entä keisari? kysyi Henriette kirjakauppiaalta, joka seisoi puotinsa -ovella. - --- Hän lähti noin tunti sitten, vastasi naapuri. Minä seurasin häntä, -näin ratsastavan ulos Balanin portista... Sanovat, että kuula on -reväissyt hänen päänsä poikki. - -Vastapäätä asuva kauppias yhtyi puheesen. - --- Ei ole hätää! Tuo on kaikki kulkupuhetta! Kylläpähän ne kuulatkaan -huolivat muita kuin kelpo miehiä! - -Marsalkan vaunut hävisivät ihmisjoukkoon, joka seisoi mustanaan -latinakoulun luona. Ja silloin hälveni sumu, aurinko heloitti -kirkkaasti ja lämpimästi kadulle. Vaan silloin huusi joku kovalla -äänellä: - --- Hyvät naiset, mitä te siellä teette? Täällähän teitä tarvitaan. - -He kiiruhtivat sisälle ja näkivät edessään tohtori Bourochen, joka jo -oli viskannut virkapukunsa nurkkaan ja parhaallaan sitoi isoa, -valkoista esiliinaa vyötäisilleen. Hänen tavattoman suuri päänsä ja -voimakkaat jalopeurankasvonsa liekehtivät kiireestä ja toimihalusta -suuren lumivalkosen esiliinan yläpuolella, jossa ei vielä ollut -ainoatakaan veripilkkua. Ja hän näytti heidän mielestään niin -ankaralta, että olivat heti paikalla valmiit tottelemaan pienintä -viittaustaan ja olivat toisiinsa kompastua hänen asioitaan juostessaan. - --- Meillä ei ole ei mitään... Tuokaa tänne riepuja, pellavaista se -pitää olla, vanhoja lakanoita ... ja harmaita matrassia ... ja -näyttäkää minun miehilleni missä kaivo on! - -He lensivät, nöyrempiä käskyläisiä hän ei olisi saanut mistään. - -Tehdas soveltui mainiosti sairaalaksi. Valoisa kuivaushuone oli etenkin -kuin sitä varten tehty, -- siihen mahtui noin sata vuodetta -- ja -vieressä oli pieni vaja, jossa sopi toimittaa leikkaukset. Sinne -kannettiin iso pöytä, kaivo oli kolmen askeleen päässä ja ne, jotka -eivät olleet kovin pahasti haavoitettuja, saattoivat odottaa vuoroaan -nurmikolla. Vanhojen jalavien suojassa oli viileätä ja varjoisaa. - -Bourochen mielestä oli viisainta heti asettautua Sedaniin; hän arvasi, -että joukot tulevat tungetuiksi linnan ympärille. Hän oli jättänyt -kaksi lentävää kenttäsairaalaa seitsemännen osaston luo Floingin -harjulle ja ne lähettivät, pikaisesti sidottuaan haavat, sairaat hänen -luokseen. Kaikki kantosotamiehet olivat liikkeellä, heidän tehtävänsä -oli kerätä haavoitetut kuulatuiskusta, ja sitäpaitsi siellä oli kaksi -reservilääkäriä. Muu väestö oli Bourochen muassa, kaksi osastolääkäriä -ja kolme alalääkäriä, jotka tarvittiin leikkauksissa auttamassa, kolme -apteekkaria ja tusina sairaanhoitajia. - -Ylilääkäri torui ja riiteli myötään, hän ei voinut koskaan olla -levollinen. - --- Mitä pirua te siellä temmotte, ettekö te voi saada sitä alusta -siihen kunnollisesti?... Näyttäkää tänne!... Tuonne nurkkaan saattaa -kantaa olkia, jos eivät tilat riitä... - -Tykit paukkuivat, hän tiesi, että hetken perästä on työtä yllin kyllin -ja heilui hiki päässä ja komensi, että kaikki olisi valmiina kun -verisiä, silvotuita ihmisiä alkaa tulla vaunulastittain. Vajassakin oli -tehtävä valmistuksia, eräälle pöydälle hän asetti lääkearkkuja ja -kenttäapteekkia, jotka jo avasikin valmiiksi, liinannukkakääröjä, -siteitä, kangasta, lastoja, sekä toiselle kloroformipullon ja -rasvapurkin viereen kaikki leikkauskojeensa, koettimia, hohtimia, -veitsiä, saksia, sahoja, neuloja, joka laatua, mikä leikkaa, viiltää, -sahaa lihaa ja luuta. Mutta pesuastiata ei ollut. - --- Lieneehän teillä toki savikuppia, pyttyjä, sankoja, patoja, mitä -tahaan... Jotain täällä olla pitää, emmehän me voi tonkia veressä ja -tahrautua leukaa myöten!... Ja pesusieniä, ymmärrättekö, hankkikaa -minulle pesusieniä! - -Rouva Delaherche riensi minkä kerkesi ja palasi heti kintereillä kolme -tyttöä, jotka kantoivat sylin täydeltä pesuastioita. Gilberte seisoi -leikkauspöydän luona. Hän viittasi Henrietten luokseen ja osoitti -puistatellen kiiltäviä teräsaseita. - -He tarttuivat toistensa käsiin ja katselivat toinen toistaan -pelokkaalla, säälivällä katseella. - --- Hui, eikös olisi kauheata, jos leikattaisiin tuollaisella terävällä -veitsellä jalka eli käsi poikki! - --- Ihmisparat! mutisi Henriette ja vedet nousivat hänen silmiinsä. - -Bouroche oli juuri asettanut pitkälle pöydälle patjan ja kiinnittänyt -vahakankaan sen päälle kun porttiholvista kuului kärryjen kolinata. -Ensimmäiset sairasvaunut ajoivat pihaan. Vaan ne toivat ainoastaan -kuusi helposti haavotettua, jotka istuivat vastatusten useimmilla käsi -siteissä tai päässä riepu. He pääsivät melkein omin voimin alas -vaunuista ja menivät tohtorin luo tarkastettavaksi. - -Kun Henriette hellästi auttoi aivan nuoren sotamiehen, jonka olkapään -kuula oli lävistänyt, päältä takkia sattui hänen silmänsä pojan -rykmentin-numeroon ja hän huudahti: - --- Tehän kuulutte 106:n rykmenttiin! Oletteko Beaudoinin komppaniasta? - -Ei, hän kuului Ravaudin komppaniaan, mutta hän tunsi kyllä korpraalin, -Jean Macquartin ja luuli melkein varmasti, ett'ei hänen komantonsa -vielä ollut käynyt tulessa. Henriette tuli iloseksi: hänen veljensä eli -siis! Jos nyt vain olisi saanut jotain tietoja miehestään, jota odotti -joka silmänräpäys. - -Vaan samassa hän nosti päätään ja säpsähti hämmästyksestä. Delaherche -seisoi muutaman askeleen päässä keskellä miesryhmää ja kertoi -vaaroistaan ja vaivoistaan Bazeillesta palatessaan. Miten hän oli -tuohon ilmestynyt? Henriette ei ollut nähnyt portista tulevan. - --- Eikö Weiss ole teidän kanssanne? - -Vaan Delaherche ei joutanut heti vastaamaan, hänen täytyi kertoa -Gilbertelle ja äitilleen, missä vaarassa hän oli ollut. - --- Odottakaa, niin selitän! - -Ja hän jatkoi kertomustaan: - --- Ainakin kaksikymmentä kertaa olin tulla ammutuksi tällä matkalla. -Luotia ja kranaattia lensi kuin rakeita... Ja siellä oli keisari ... -rohkea mies!... Ja kun viimein pääsin Balaniin, niin lähdin juoksemaan -ja juoksin... - -Henriette tarttui hänen käsivarteensa. - --- Mutta minne minun mieheni jäi? - --- Miehenne? Weiss, hän jäi sinne, hän! - --- Miten? Sinne, Bazeillesiin? - --- Niin, hän sai käteensä pyssyn, kaatuneen sotamiehen kiväärin, ja -ampuu... - --- Ampuu! Ja miksi? - --- Hän vimmastui niin ett'ei enää tietänyt mitä teki! Minä koetin -houkutella ja houkutella lähtemään, vaan kun ei tullut niin jätin -- -tietysti. - -Henriette tuijotti häneen silmiään räpäyttämättä. Kukaan ei puhunut -mitään. Hetken perästä Henriette sanoi levollisesti: - --- No, niinpä menen minäkin! - -Hän Bazeillesiin? Millä ihmeen tavalla? Se oli kerrassa mahdotonta, -suurinta hulluutta maailmassa! Delaherche pelotteli luodeilla ja -kranaateilla, joita tuli satamalla, Gilberte piteli hänen käsistään -kiinni ja vanha rouvakin rukoili ja selitti, ett'ei hänen millään -muotoa pitäisi lähteä. Mutta hän vastasi hiljaa ja levollisesti: - --- Elkää puhuko mitään, minun täytyy mennä! - -Ja hän pysyi päätöksessään, odotti vaan sen verran, että Gilberte solmi -mustan pitsiliinansa hänen päähänsä. Delaherche toivoi saavansa hänet -tieltä käännytetyksi ja sanoi lähtevänsä saattamaan ainakin Balanin -portille. Vaan silloin hän huomasi vahtisotamiehen, joka keskellä -lääkärien ja sairaanhoitajien kiirettä edestakasin käyskenteli -vaunuvajan ovella; ja hänen mieleensä juolahtivat seitsemännen osaston -miljoonat ja hänen täytyi hypätä katsomaan, olivatko ne vielä tallella. -Sillä välin Henriette jo ennätti portista ulos. - --- Mutta odottakaa nyt taivaan nimessä! Te olette, niin totta kuin -elän, samanlainen huimapää kuin miehenne! - -Toiset sairasvaunut kääntyivät pihaan, Henrietten täytyi pysähtyä, -kunnes ne ajoivat portista. Nämä olivat paljon vaarallisemmin -haavotettuja ja heitä ei ollut kuin kaksi, pitkällään pienillä -lavoilla. Toiselta oli mennyt käsi tyyten mäsäksi ja kupeessa oli -reikä, toisella ei ollut jalkateriä enää. Tohtori Bouroche nostatti -hänet heti pöydälleen ja alotti ensimmäistä leikkausta apulaislääkärien -sekä sairaanhoitajien ympärillä häärätessä. Rouva Delaherche ja -Gilberte istuivat nurmella kääreitä leikellen. - -Tehtailija tavoitti pian Henrietten. - --- Elkää nyt, hyvä rouva Weiss, tehkö sellaista mielettömyyttä!... -Miten te löydätte siellä Weissin? Eikähän se ole sanottu, että hän enää -perillä onkaan... Minä vakuutan teille, että nyt on aivan mahdotonta -päästä Bazeillesiin. - -Vaan Henriette ei kuunnellutkaan. Hän kiiruhti askeleitaan ja kääntyi -Ménilin kadulle päästääkseen suoraan Balanin tielle. Kello oli melkein -yhdeksän ja Sedania ei synkistänyt enää aamun harmaa väritys. Heleä -auringonvalo muodosti syviä varjoja talojen seinustalla, hätääntyneitä -ihmislaumoja tunkeili kaduilla, jossa ehtimiseen laukkasi sanantuojia -ja -viejiä. Muutamien aseettomien sotamiesten ympärille oli muodostunut -ryhmä. He olivat juuri saapuneet, toiset lievästi haavotettuina, toiset -ylen hermostuneina, huutaen ja viuhtoen käsillään. Eikä kaupunki olisi -sittenkään suuresti eronnut tavallisesta arkiolostaan, ell'eivät puodit -olisi olleet kiinni ja uutimet ikkunoita peittämässä. Ja lisäksi -alituinen tykinpauke, joka pani maan jalkojen alla, seinät, vieläpä -katotkin tärisemään. - -Delaherche riensi äänetönnä Henrietten rinnalla ristiriitaisten -ajatusten vallassa. Hänen velvollisuutensa olisi ollut seurata tätä -yksinäistä, turvatonta naista, vaan miten uskaltaa, hirvitä lähteä -jälleen kuulatuiskuun Bazeillesin tielle? Mutta Balanin portilla heidät -eroittikin toisistaan upseerijoukko, joka ratsasti kaupunkiin. Siinä -olikin kauhea tungos, kaikki olivat rientäneet sinne uutisia saamaan. -Delaherche juoksi vähän matkaa ja palasi taas ihmistungoksesta -etsimään; vaan ei, Henriette oli kadonnut, hän oli varmaankin jo -ennättänyt lähteä maantielle. Ja tehtailija luopui turhasta -etsimisestään. - --- Sitä parempi! Mutta harmillista se sentään oli! - -Portilta hän palasi takasin kaupunkiin ja kuljeskeli katuja ylös ja -alas, ett'ei vain mikään nähtävä jäisi näkemättä, mutta häntä vaivasi -kumminkin yhä kasvava levottomuus. Mikä tästä lopuksi tulee? Ja jos -sotajoukko joutuu tappiolle, niin eikös kaupunki tule hirveästi -kärsimään? Vastaukset näihin kysymyksiin olivat epävarmat, ne -riippuivat kokonaan asiain kulusta. Mutta hän vapisi sentään pelosta -ajatellessa tehdastaan Maquakadun varrella, josta kaikki arvopaperit -kumminkin oli viety varmaan kätköön. Hän suuntasi askeleensa -raatihuoneelle, jossa kaupungin valtuusmiehet olivat koolla. Siellä hän -viipyi koko kauvan, muuta uutta kuulematta kuin että taistelu oli -kääntynyt huonolle puolelle. Armeija ei tietänyt enää ketä totella. -Kenraali Ducrot oli ollut kaksi tuntia ylipäällikkönä ja silloin se oli -peräytynyt, vaan kenraali Wimpffenin päästyä ohjaksiin sitä taas -ajettiin eteenpäin. Ja tämä käsittämätön häilyväisyys, asemain jälleen -valloittaminen, joista juuri oli luovuttu, velttous ja suunnitelman -puute jouduttivat tappiota. - -Delaherche astuskeli aina ruununvoudin talolle katsomaan, joko keisari -oli palannut. Mutta siellä hän ei kuullut muuta kuin että marsalkan -haava, joka juuri oli sidottu, ei ollut vaarallinen sekä että hän -nukkui levollisesti. Vaan tultuaan kello yksitoista kadulle jälleen oli -siellä vastassa pitkä jono pölyisiä ratsastajia, jotka ajoivat käyten, -ja heidän etunenässään keisari. Hän palasi oltuaan neljä tuntia -taistelukentällä, kuoleman kidassa, vaan kuolema ei ollut sittenkään -häntä huolinut. Tuskan hiki oli viruttanut pois maalin kasvoilta, -jäykistetyt ja mustatut viikset riippuivat veltosti suupielissä, -tuhanharmailla kasvoilla asui kuolemantuska. Eräs upseeri, joka jäi -Eurooppa nimisen majatalon luo, kertoi retkestä, sanoi, että he olivat -kulkeneet Moncellesta Givonneen pitkin kapeaa laaksoa ensimmäisen -osaston miesten keskessä, jotka saksilaiset olivat hätyyttäneet pienen -puron oikealle rannalle. Ja palanneet he olivat Givonnen tietä, jossa -vallitsi sellainen tungos, että jos keisari olisi vielä tahtonut -kääntyä takasin, se ainoastaan suurimmalla vaikeudella olisi -onnistunut. Ja mitäpä hyötyä siitä sitäpaitsi olisikaan ollut? - -Kun upseeri parhaallaan kertoi kertomustaan kuului peloittava rymähdys. -Kranaatti oli musertanut uuninpiipun Sainte Barben kadun varrella. -Siitäkös mylläkkä syntyi; joukosta kuului kimakoita naisten huutoja. -Delaherche painautui seinää vasten kun toinen rysäys kuului ja kaikki -ikkunanruudut läheisessä talossa murskautuivat pieniksi sirpaleiksi. -Mitä, jos he nyt rupeavat ampumaan Sedania! Hän hyökkäsi huimaa vauhtia -kotiinpäin. Hänen täytyi, täytyi paikalla saada varmuutta! Tehtaan -katolta näki laajalti kaupunkia sekä sen ympäristöjä. - -Hän kipusi katolle ja tyyntyi heti. Taistelu oli kaupungin yläpuolella, -luodit saksalaisten pattereista Marféen ja Frenoisin harjuilla eivät -voineet vahingoittaa kaupungin taloja, vaan putoilivat Algierin -ylängölle. Ensin hän arveli, että ne kranaatit, jotka olivat vast'ikään -kaupungissa räjähtäneet, olivat jotenkin sinne eksyneet, sillä Sedania -ei vielä pommitettu, vaan lähemmin tarkastettuaan hän tuli siihen -päätökseen, että ne oli lähetetty vastaukseksi muutamiin laukauksiin, -jotka oli ammuttu linnan tykistöstä. Hän kääntyi pohjoseen päin ja -katseli linnoitusta, tuota suurta mustunutta rakennus-sokkeloa, joka -näytti suuremmoiselta ja lapselliselta samalla. Hänen mielensä kävi -niin haikeaksi sitä katsellessa. Mitä hyötyä siitä nyt oli ja sen -kanuunoista, joiden luodit lentelivät helposti toisesta taivaan -reunasta toiseen? Se ei ollut valmistaunut taisteluun. Ei sillä ollut -aseita, ei ruutia, ei miehistöä. Tuskin kolme viikkoa takaperin oli -kuvernööri muodostanut pienen joukon hyväntahtoisista kaupunkilaisista -hoitamaan niitä muutamia tykkiä, jotka vielä olivat kunnossa. Ei ollut -kuin seitsemän eli korkeintaan kahdeksan latinkia joka tykin osalle ja -niitä täytyi pitää säästäin, ammuttiin vain pari kertaa tunnissa, -kunnian vuoksi, sillä luodit eivät lentäneet lähimainkaan perille, vaan -putoilivat vastapäätä oleville niityille. Viholliset patterit -vastasivatkin vain silloin tällöin, ikäänkuin olisivat tunteneet -ylenkatsetta ja sääliä. - -Nämä patterit vetivät ehdottomasti Delaherchen huomion puoleensa. Hän -tähysteli uteliaasti Marféen kumpuja kun muisti suuren kaukoputkensa, -jolla oli usein ympärystöjä katolta tarkastanut. Hän riensi sitä -noutamaan ja katseli palattuaan vainioita, puita, taloja sekä viimeksi -Frenoisin suurta patteria ja sen yläpuolella upseeriryhmää, jonka Weiss -oli Bazeillesista epäselvästi nähnyt. Mutta kiikarin avulla eroitti -Delaherche heidät aivan selvästi, näki kohta, että ne olivat ylempiä -upseereja ja arvasi johonkin esikuntaan kuuluviksi. Muutamia makasi -pitkällään nurmikossa, toiset seisoivat ryhmissä. Ja heidän edessään -seisoi eräs mies ypö yksinään. Hän näytti kuivalta ja laihalta sekä oli -puettu yksinkertaseen sotilaspukuun, joka kumminkin ilmaisi -hallitsijan. Aivan varmasti siinä oli Preussin kuningas, pikkusena kuin -pikkulilli, kuin tinasotamies hänen kaukoputkensa lasissa. Vähitellen -hän tuli aivan varmaksi että oli arvannut oikein, eikä voinut enää -kääntää silmiään pois tuosta sanomattoman pikkuruisesta miehestä, jonka -kasvot eivät näyttäneet suuremmilta kuin nuppineulan pää. - -Päivä ei ollut vielä puolessa ja kuningas seurasi armeijainsa -matemaattisesti tarkkaa, järkähtämätöntä marssia. Ne tunkivat eteenpäin -ennakolta määrätyitä teitään ja pitensivät yhä sotilas- ja tykkivyötä, -joka oli alkanut muodostua Sedanin ympärille. Vasen siipi, joka oli -tullut Doncheryn ketoa, jatkoi reittiään Saint-Albertin solalle -Saint-Mengesin ja Fleigneuxin ohi; ja hän näki selvästi XI:n -armeijaosaston takana, joka oli tulisessa taistelussa kenraali Douayn -joukkojen kanssa, V:n armeijaosaston metsän peitossa lähenevän Illyn -kiviristiä sillä välin kun patteriat vuorottelivat yhtä mittaa niin -että koko taivaan ranta näytti olevan yhtenä tulena. Oikea siipi otti -haltuunsa koko Givonnelaakson, XII:s osasto anasti Moncellen, kaarti -oli marssinut Daignyn kautta ja meni parhaallaan puron yli suunnaten -suoraan kiviristille, pakotettuaan kenraali Ducrotin vetäytymään -Garennen metsän taakse. Ponnistus vielä ja Preussin perintöprinssi -saattoi antaa kättä Saksin perintöprinssille aavalla tasangolla -Ardennin metsän laidassa. Kaupungin eteläpuolella ei näkynyt enää -Bazeilles, se peittyi tykkänään pölyyn ja savupilviin, joita tuprusi -palavista taloista. - -Ja kuningas seisoi levollisena katsoen ja odottaen. Tunti ehkä, eli -kaksi, kenties kolmekin, tässä oli ainoastaan kysymys ajasta; toinen -rattaan hammas liittyi toiseen, hävityskone oli pantu liikkeelle ja -teki tehtävänsä. Iloisen säteilevän taivaan alla supistui -taistelutanner supistumistaan, pienten mustien pisteiden vimmattu -vilinä vetäytyi lähemmä Sedania. Ikkunan ruudut välähtelivät -kaupungissa, näytti kuin joku talo vasemmalla, Cassinen etukaupungin -puolella, olisi ollut tulessa. Mutta etempänä, Doncheryn ja Carignanin -seutuvilla lepäsivät kentät jälleen autioina, siellä vallitsi lämmin, -säteilevä rauha; Maasin kirkas pinta, elämästään iloitsevat puut, -laajat hedelmälliset vainiot, viheriät niityt värähtelivät puolipäivän -helteessä. - -Kuningas kääntyi seurueensa puoleen kysyen jotain. Hän halusi tietää -kaikki, tuntea kaikki, olla elävässä yhteydessä noiden elävien -tomuhiukkasten kanssa, jotka hänen viittaustaan tottelivat. Oikealla -puolellaan liiteli ilmassa tykin pauketta pelästynyt pääskyparvi, yleni -korkealle ja katosi etelään päin. - - - - -IV. - - -Ensimmältä pääsi Henriette nopeasti rientämään Balanin tietä. Kello oli -vasta vähän yli yhdeksän ja talojen sekä puutarhojen reunustama tie oli -vielä melkein tyhjä, vaan kuta lähemmä kauppalaa hän tuli sitä -vaikeampi oli päästä eteenpäin. Hänen täytyi joka hetki väistyä -seinävierille marssivien joukkojen tahi pakolaisten tieltä ja pieni kun -oli, puettuna tummaan hameeseen, somat hienoset hiukset ja kalpeat -kasvot melkein pitsiliinan peitossa, ei häntä monikaan huomannut ja hän -sai häiritsemättä jatkaa kulkuaan. - -Mutta Balanissa tukkesi rykmentti merijalkaväkeä tien. Siinä seisoi -suurten puiden peitossa läpipääsemätön joukko miehiä, jotka odottivat -käskyä. Hän nousi varpailleen, loppumattoman pitkältä näytti jono! Ja -hän teki rohkean yrityksen, kyyristyi kokoon ja lähti pujottautumaan -miesten välitse. Häntä tyrkittiin kyynärpäillä, hän sai monta kolhausta -pyssynperistä ja päästyään parikymmentä askelta alkoi ympäriltä kuulua -kovaäänistä vastustusta. Kapteeni käänsi päätään ja suuttui. - --- Mitä, nainen täällä? Hulluko te olette?... Minne teillä on matka? - --- Bazeillesiin. - --- Mitä? Bazeillesiin! - -Ympärillä olevat miehet purskahtivat nauruun, osottelivat häntä ja -kertoivat toisilleen, minne hän aikoi. Kapteenikin näytti huvitetulta -ja sanoi: - --- Vai Bazeillesiin, tyttöseni? No, ottakaapa sitten meidät -mukaanne!... Olimme siellä äskettäin ja toivon, että pääsemme pian -jälleen, vaan sen voitte uskoa, että siellä ei ole kylmä nyt! - --- Minun täytyy Bazeillesiin miestäni tapaamaan, selitti Henriette -lauhkealla äänellään sinisissä silmissä levollinen päättäväisyys. - -Nauru vaikeni, eräs vanha kersantti koetti antaa hänelle tietä ja -pakoitti kääntymään takasin. - --- Lapsi parka, ettehän te voi mitenkään tästä päästä, näettehän sen -nyt... Eikä Bazeillesiinkaan ole naisilla nyt menemistä... Tapaattehan -te miehenne sittenkin! Elkää nyt olko mieletön, kuulkaa! - -Hänen täytyi antaa perään, täytyi luopua yrityksestään tunkeutua -miesten välitse Bazeillesiin, vaan hän jäi seisomaan lähelle, hän -tahtoi sittenkin täyttää aikomuksensa... Hän kuunteli miesten puhetta -ja pääsi sitten tutustumaan asioihin. Upseerit olivat katkeralla -mielellä peräytymiskäskyn johdosta, joka oli pakoittanut heidät -lähtemään Bazeillesista neljänneksen yli kahdeksan, silloin kun -kenraali Ducrot oli päässyt komentajaksi marsalkan jälkeen ja päättänyt -koota joukot Illyn harjanteelle. Ja pahinta kaikista, ensimmäinen -osasto oli peräytynyt liian äkkiä ja jättänyt Givonnen laakson -saksalaisille; ja kahdennentoista osaston, jonka rintamaa jo kovasti -ahdistettiin, vasen siipi tuli silloin kaarretuksi. Vaan nyt, kun -kenraali Wimpffen seurasi kenraali Ducrota, oli taas ensimmäistä -suunnitelmaa seurattava ja oli annettu käsky valloittaa Bazeilles -takasin, maksoi mitä maksoi, ja työntää baijerilaiset Maasiin. Eikös -ollut typerää typerämpää luopua asemasta, jota vähän ajan perästä sai -koettaa saada takasin ja vielä päälle päätteeksi vihollisen kynsistä? -He olivat kyllä valmiit kuolemaan, vaan eivät he tällaista leikkiä -käsittäneet! - -Miehistössä syntyi äkkiä kuhinata. Kenraali Wimpffen tuli -seuralaisineen. Hän nousi seisomaan jalustimissa ja huusi kasvot -innosta hehkuvina: - --- Ystäväni, me emme voi vetäytyä takasin, me emme voi, sillä se olisi -kerrassa loppu... Jos meidän täytyy peräytyä, niin menemme Carignanin -tietä eikä Mezièresin... Mutta me tahdomme voittaa, te olette tänä -aamuna antaneet heitä selkään ja te tulette antamaan vieläkin! - -Ja hän nelisti eteenpäin Moncelleen vievää tietä. Miehestä mieheen -kulki huhu, että hänellä oli juuri ollut kiivas väittely kenraali -Ducrotin kanssa; kumpikin pysyi kiinni suunnitelmassaan ja moitti -toisen ehdotusta, toinen selitti, että peräytyminen Mezièresin kautta -ei ollut enää tänään mahdollinen, toinen ennusti sotajoukon ennen iltaa -joutuvan täydellisesti kaarretuksi, ellei se heti vetäytynyt Illyn -harjulle. Molemmin puolin sinkoili syytöksiä, ett'eivät he tunteneet -seutua eikä joukkojen todellista tilaa. Ja valitettavasti he olivat -molemmat oikeassa. - -Henriette unohti hetkeksi palavan halunsa päästä eteenpäin. Hän huomasi -vähän matkan päässä kadulla istumassa erään perheen Bazeillesta, köyhän -kankurin vaimoneen ja tyttöineen, joista vanhin oli ainoastaan yhdeksän -vuotta. - -He olivat niin uupuneita ja voimattomia ponnistuksista ja tuskasta että -olivat jalattomina siihen lyyhistyneet. - --- Niin, rouva rakas, kertoi vaimo Henriettelle, meillä ei ole mitään -enää... Muistattehan rouva, meidän talomme oli kirkkotorin laidassa ja -kranaatti tulee ja sytyttää sen palamaan. Minä en ollenkaan ymmärrä, -miten me, lapset ja kaikki, pääsimme sieltä hengissä... - -Pikku tytöt purskahtivat jälleen itkuun ja äiti jatkoi rajusti -viittilöiden kertomustaan: - --- Minä näin kangaspuiden palavan kuin kuivat katajat ... ja sängyn ja -huonekalut, kaikki ne menivät. Olkikupo ei sen sukkelampaan pala! Entäs -pöytäkello, jota minä en saanut pelastetuksi... - --- Paholainen heidät nielköön, manasi mies vesissä silmin, mikä meidän -eteemme nyt tulee! - -Henrietten ääni värähteli hänen sanoessaan: - --- Olettehan te kumminkin yhdessä molemmat, olette terveitä ja jaksatte -tehdä työtä. Ja pikku tyttönne ovat tallella. Mitäpä valittamista -teillä oikeastaan on! - -Sitten hän kyseli mitä Bazeillesissa oli tapahtunut, olivatko nähneet -hänen miestään, vieläkö huvila oli eheänä. Mutta he eivät -säikähdyksissään oikein tietäneet, vaan puhuivat ristiin. Eivät he -olleet nähneet herra Weissiä, ei kukaan. Vaan silloin huusi yksi -tytöistä, että hän oli nähnyt, pitkällään katukäytävällä suuri reikä -päässä. Saadakseen hänet vaikenemaan antoi isä tytölle läimäyksen, hän -tiesi varmasti, että se oli valhetta koko juttu. Ja mitä taloon tuli -seisoi se paikallaan vielä silloin kun he pakenivat; muistivat -huomanneensa senkin, että ovet ja ikkunat olivat tarkasti suljetut, -ikäänkuin siellä ei olisi ollut sisällä ketään. Mutta silloin ei -baijerilaisilla vielä ollutkaan hallussaan muuta kuin kirkkotori ja -heidän täytyi valloittaa kauppala katu kadulta ja talo talolta. Vaikka -on se mahtanut heille onnistua, koska koko Bazeilles kuului olevan -tulen vallassa. Ja ihmisraukat kertoivat kertomasta päästyään -näkemäänsä surkeutta, pelosta vielä vavisten, silmissä palavat talot, -virtanaan vuotava veri ja ruumiit, jotka peittivät maanpinnan. - --- Entä mieheni? kysyi Henriette. - -He eivät vastanneet, eivät voineet enää puhua, vaan nyyhkivät kädet -kasvojen edessä. Ja hän jäi levollisena paikalleen seisomaan, vaikka -sydäntä kouri kauhea tuska, huulet vain värähtelivät. Mikä oli totta -mikä valhetta? Hän vakuutti itselleen, että tyttö oli erehtynyt, vaan -se ei auttanut, hän näki kuitenkin miehensä poikkipuolin kadulla -luodinläpi otsassa. Umpilukkoon suljettu talo häntä myös huolestutti: -mitä se tiesi? hän ei siis enää ollut siellä? Vakuutus, että miehensä -oli kuollut, hyhmetytti yhtäkkiä hänen verensä. Vaan kenties hän ei -ollutkaan kuin haavoitettu; ja halu rientää sinne tarttui häneen -sellaisella voimalla, että hän olisi uudelleen koettanut tunkeutua -rivien lävitse, ellei samassa olisi annettu lähtömerkkiä. - -Useimmat näistä nuorista sotilaista tulivat Toulonista, Rochefortista -eli Brestistä, he olivat tuskin vielä päässeet harjoituksista eivätkä -koskaan käyneet tulessa; ja he olivat kumminkin taistelleet aamusta -alkaen vanhain sotaurhojen rohkeudella ja kestäväisyydellä. Samat -miehet, jotka olivat olleet kaikista tottumattomimmat, kaikista -huonoimmat marssimaan Reimsistä Mouzoniin tullessa, osoittautuivat nyt -kuriin tottuneimmiksi, parhaiten koulituiksi kaikista, pysyivät -kiivaimmassa tulessa veljellisesti koossa itseuhraavaisuuden ja -velvollisuuden tunteen elähyttäminä. Merkin kajahdettua he palasivat -taisteluun ja uudistivat hyökkäyksen vaikka olivat pakahtua harmista. -Kolmasti oli luvattu divisioona avuksi; se oli vain kiihotusta, apua ei -kuulunutkaan. He tunsivat, että olivat hyljättyjä, että heidät -tahdottiin uhrata. Ja se oli heidän henkensä, jota vaadittiin nyt -Bazeillesiin takasin vietäessä. He tiesivät sen ja antoivat napisematta -henkensä, supistivat rivit ja lähtivät puiden suojasta avonaiselle -tielle kranaatti- ja kuulatuiskuun. - -Henrietteltä pääsi syvä helpottava huokaus. Vihdoinkin, he lähtivät -toki! Hän kulki perässä toivoen pääsevänsä heidän mukanaan -Bazeillesiin, altisna juoksemaankin, jos he juoksivat. Vaan eipä -kestänyt kauvan ennenkun sotamiehet pysähtyivät. Luotia satoi -satamalla; jos Bazeilles oli takasin otettava täytyi valloittaa joka -kyynärä maata, joka kuja, joka tupa, joka peltotilkka oikealla ja -vasemmalla puolella. Etumaiset rivit ampuivat, kulku oli sanomattoman -hidasta, joka silmänräpäys kohtasi esteitä. Sillä tavoin eihän ikään -tule perille, ei, jos jää siihen rivien taa odottamaan kunnes ne ovat -voittaneet. Hän teki nopean päätöksen ja kääntyi oikealle pienelle -polulle, joka johti niityille. - -Henrietten aikomus oli kiertää Bazeillesiin laajojen niittyjen kautta, -joita on pitkin Maasin vartta, vaan siinä hän pettyikin. Yhtäkkiä -loppui tie pieneen välkkyvään mereen; hänen mieleensä ei ollut -juolahtanut, että alavat niityt oli varovaisuudesta laskettu veden -alle. Hän aikoi ensin lähteä samaa tietä takasin, vaan muutti sitten -tuumansa ja astui niityn reunaa, vajoten nilkkaa myöten märkään -heinikkoon. Vaan parin sadan kyynärän päässä oli vastassa lauta-aita. -Sillä kohti aleni maanpinta, vettä oli puolentoista kyynärän syvältä ja -aidassa kiinni. Siitä ei voinut mitenkään päästä. Hän puristi kätensä -nyrkkiin ja ponnisti kaikki voimansa, ettei purskahtaisi itkuun. Ja -lähti, vähän aikaa itkun kanssa taisteltuaan, aitavartta ylöspäin -kulkemaan kunnes tuli pienelle polulle, joka vei hajallaan olevien -talojen luo. Ja silloin hän luuli päässeensä pahimmista vaikeuksista; -kaikki nämä lukemattomat pienet tiet ja polut, jotka johtivat -kauppalaan, olivat vanhoja tuttuja. - -Mutta siellä putoili kranaatteja. Henriette pysähtyi kauhistuneena kun -kuuli tärisyttävän räjähdyksen. Pommi oli lauennut ainoastaan muutaman -kyynärän päässä, hän tunsi ilmanpainonkin. Katsellen harjuja vasemmalla -puolen virtaa, jossa saksalaiset patterit savusivat, hän taas lähti -astumaan. Hän tahtoi pitää varuilla, milloin kranaatit tulivat, ja -juosta tieltä pois, sillä hän ei tahtonut kuolla; hän tahtoi löytää -miehensä, tuoda hänet pois sieltä surman suusta, elää hänen kanssaan -jälleen onnellista, onnellista elämää. Kranaattia tippui yhä, hän hiipi -aidan vierustaa ja haki suojaa joka puusta ja pensaasta. Vaan nyt oli -edessä avoin paikka, jolla kohti tie jo oli ihan täynnä kranaatin -sirpaleita. Hän odotti erään aitan nurkalla kun huomasi kuopasta tien -vieressä lapsenpään pistävän esille, joka uteliaasti kurkisteli -ympärilleen. Se oli kymmenvuotias paljaskoipinen pojan nulikka, pieni -kuljeksija, jolla ei ollut päällään muuta vaatetta kuin paita ja -hajalliset housut, vaan jolla kumminkin oli ihmeesti hauskaa ja vielä -taistelun johdosta. Pienet mustat silmänsä kiilsivät ja hän hypähteli -ilosta joka kerta kun pommi räjähti. - --- Hih! kuinka lystiä... Elä tule, tuossa lentää vielä yksi!... Pomm! -osasipas peto paukahtaa!... Elä tule, elä tule nyt! - -Ja joka kerta kun kranaatti tuli sukelsi poika kuopuraansa, pisti taas -pörhöpäänsä näkyviin ja painautui samassa jälleen piiloon. Henriette -teki sen huomion, että kranaatit tulivat Lirystä ja että Pont-Maugisen -ja Noyersin patterit ammuskelivat Balania. Hän näki selvästi savun -ammuttaessa tuprahtavan ilmaan ja kuuli suhahduksen paukauksen jälkeen. -Vaan nyt tuntui ampuminen laimenevan, köykäset savuhattarat haihtuivat -hiljoilleen. - --- Kas nyt niille varmaankin annetaan ryyppyjä, huusi poika, joutukaa -nyt! Antakaa kätenne tänne, niin juostaan!... - -Hän tarttui Henrietten käteen ja veti muassaan; ja he vilistivät niskat -kumarassa aukean paikan ohitse. Yli päästyä he seisahtuivat haasian taa -ja katsoivat jälelleen. Taasen tuli kranaatti lentäen ja paiskautui -aittaan, jonka viereltä he juuri olivat lähteneet. Pelottavalla -jyskeellä rämähti huone kasaan. - -Pojasta oli tämä niin hupaista, että hän tanssi ja pyöri -ihastuksissaan. - --- Hyvä! Sepä vasta rytinätä oli!... Mutta paras oli, että laukkasimme -pois sieltä. - -Mutta Henriette kohtasi toistamiseen esteitä, jotka näyttivät -voittamattomilta, puutarha-aitoja ilman pienintäkään rakoa eli solaa, -josta olisi päässyt puikahtamaan. Pieni seuralaisensa nauroi yhtä -mittaa ja tuumasi, että kun päästä tahtoo niin pääseekin. Hän kipusi -aidan harjalle ja auttoi hänetkin sinne. Ja ykskaks he seisoivat -vähässä ruokakasvitarhassa herne- ja papupenkkien keskellä. Sitä -ympäröi joka puolella aita ja heidän täytyi mennä pienen -puutarhurinmajan kautta, että pääsivät sokkelosta ulos. - -Poika astui viheltäen edellä. Hän avasi oven ja he tulivat tyhjään -suojaan ja siitä toiseen, jossa näkivät vanhan vaimon, ainoa -luultavasti, joka oli kotona talon asukkaista. Hän seisoi pöydän -ääressä vallan tyrmistyneenä, katseli äänetönnä näitä kahta -tuntematonta ihmistä, jotka sanaakaan virkkamatta kulkivat hänen -talonsa kautta. Sen toisella puolella oli pieni katu, jota seurasivat -vähän matkaa, vaan sitten oli taas uusia esteitä edessä ja he saivat -kulkea pitkän matkan aitojen ja kaikenmoisten tukkeiden yli kipuamalla, -oikasivatpa tarpeen vaatiessa navettojen ja tallien kautta eli -puikahtivat ikkunoista, miten vain pääsivät. Koirat haukkuivat ja -kerran oli lehmä, joka pakeni häntä ojolla, puskea heidät kumoon. Mutta -nyt he eivät varmaankaan enää olleet kaukana Bazeillesista, sillä -nenään tuntui palaneen kärsky ja suuret punertavat pilvikasat -pimensivät vähä väliä auringon. - -Kulkupoika seisahtui äkkiä Henrietten eteen. - --- Kuulkaas, mihin te oikeastaan olettekaan matkalla? - --- Etkö sinä sitä tiedä, Bazeillesiin tietysti. - -Poika luirautti pitkän vihellyksen ja nauroi tyytyväisesti. - --- Bazeillesiin... Ei kiitos, sinne en minä lähde, muuanne minä menen. -Hyvästi! - -Ja hän juoksi tiehensä, meni niinkuin oli tullutkin. - -Maantieltä kuopasta oli Henriette hänet löytänyt ja kadotti näkyvistään -aidan-nurkkaukseen eikä luultavasti tulisi häntä enään koskaan -näkemään. - -Yksin jäätyään alkoi Henrietteä pelottaa. Tuosta heikosta lapsesta ei -hänellä ollut mitään turvaa, mutta se oli kuitenkin viihdyttänyt häntä -lörpötyksillään. Nyt hän värisi, hän, joka luonteeltaan oli niin -rohkea. Kranaatteja ei enään pudonnut, saksalaiset olivat laanneet -ampumasta Bazeillesia epäilemättäkin pelosta että sattuisivat tappamaan -omiaan, jotka olivat herroina kylässä. Muutamia minuutteja sitten kuuli -luotien suhisevan kuin mehiläispesässä, josta hänelle oli kerrottu ja -jonka hän nyt tunsi. - -Kääntyessään erään talon kulmassa, kuuli Henriette korvansa juuressa -kumean äänen, ja kalkkikappaleet, jotka putosivat alas, panivat hänet -äkkiä pysähtymään: luoti oli sattunut rakennukseen; hän jäi kalpeana -seisomaan. - -Ennenkun hän sai selville olisiko kyllin rohkea jatkamaan matkaansa, -sai hän otsaansa lyönnin, niinkuin vasaralla; hän putosi -puolipyörtyneenä polvilleen. Toinen luoti, joka oli ponnahtanut maasta -takaisin, oli sattunut otsaan, vähän yläpuolelle vasenta silmää ja -jätti siihen suuren mustelman. Kun hän koetti otsaansa käsillään, -tulivat ne punaisiksi verestä. Mutta sormillaan tunsi hän, että päänsä -oli eheä ja vahingoittumaton; ja rohkaistakseen itseään, toisti hän -ääneen: - --- Se ei tee mitään ... se ei tee mitään ... ei kerrassaan mitään... -No, minä en pelkää, e-en! minä en pelkää! - -Ja se olikin totta, hän nousi ylös ja meni eteenpäin väliäpitämättä -luodeista; ei hän enään ollut niitä muistaakseenkaan. Koettamatta -suojella itseään, käveli hän reippaasti, pää pystyssä, päästäkseen pian -määräpaikkaan. Luodit lentelivät yltympärillä, toistakymmentä kertaa -oli hän tulla tapetuksi, mutta eipä ollut sitä huomaavinaan. Vihdoin -oli hän lähellä Bazeillesia, hän astui ruohokentän yli tullakseen -tielle, joka meni läpi koko kylän. Saapuessaan tielle, näki hän -oikealla puolen, kahden sadan askeleen päässä oman talonsa ilmitulessa. -Auringon kirkkaan loisteen tähden ei näkynyt liekkiä, mutta katto oli -kuitenkin puoleksi sisäänpudonnut, ja ikkunoista tuprusi musta sakea -savu. Silloin alkoi hän voimiensa takaa kiiruhtaa eteenpäin. - -Kello 8:sta alkain oli Weiss ollut sisäänsuljettuna sinne, eroitettuna -joukoista, jotka olivat peräytyneet. Mahdotonta oli mennä Sedaniin, -sillä baijerilaiset, jotka olivat tunkeutuneet Montivilliers-puiston -lävitse, olivat sulkeneet pakotien. Hän oli yksin kiväärineen ja -patruunineen, jotka olivat hänelle jääneet. Yhtäkkiä huomasi hän ovensa -edustalla kymmenkunta sotilasta, jotka, kuten hänkin, oli eroitettu -tovereista; nämä katselivat ympärilleen etsien suojaa, jossa voisivat -myydä elämänsä niin kalliisti kuin mahdollista. Hän meni alas -päästämään heidät sisään ja nyt oli huoneessa täysi vartiajoukko: -kapteeni, korpraali ja kahdeksan miestä ja kaikki olivat päättäneet, -etteivät antautuisi. - --- Mitä tämä on! Laurent, oletko sinä siellä? -- huudahti Weiss -hämmästyneenä nähdessään joukossa erään pitkän, laihan miehen, joka -piti kädessään kaatuneelta ottamaansa kivääriä. - -Laurent, joka oli puettu siniseen verkapukuun, oli noin 30-vuotias; hän -palveli nykyään puutarhurin luona, hiljan kadotettuaan äitinsä ja -puolisonsa, jotka molemmat kuolivat kovaan kuumeesen. - --- Miksi en olisi? -- vastasi hän. -- Minulla ei ole muuta kuin oma -itseni, sen voin kyllä hyvästi antaa... Ja sitte, tiedättehän, että se -huvittaa minua. -- Minä sivumennen sanoen, en ammu huonosti ... ja -totta tosiaan ammun yhden näistä aaseista joka laukauksella! - -Sillä aikaa olivat kapteeni ja korpraali tarkastaneet huoneuksen. -Alakerrassa ei ollut mitään tekemistä; he olivat tyytyväiset -nostettuaan huonekalut ikkunoiden ja ovien eteen, koettaen siten tehdä -mahdollisesti lujimman salpauksen. Senjälkeen kapusivat he kolmeen -pieneen sokkeloon ensimmäisessä kerroksessa. Täältä ja ylhäältä -ullakosta tahtoivat he puolustaa itseänsä, samassa havaiten parhaaksi -Weissin varustukset, hän oli nimittäin patjoilla tukkinut ikkuna-aukot, -laittaen niihin taitavasti ampumareikiä. Kun kapteeni kumartui ulos, -tarkastaakseen ympäristöä, hämmästyi hän kuullessaan lapsen itkua. - --- Mitä tämä on? ... kysyi hän. - -Samassa huomasi Weiss likeisessä värjäyslaitoksessa pienen sairaan -Charlen makaavan valkeiden raitien välissä, kasvot kuumeesta punottaen. -Janoaan sammuttaakseen huusi hän äitiään, mutta tämä makasi lattialla, -pää muserrettuna. - -Weiss vastasi surullisesti, osottaen lasta: - --- Se on eräs lapsiraukka, jonka äidin kranaatti on tappanut; -senpätähden lapsi nyt itkee. - --- Piru heidät vieköön, mutisi Laurent, sen he saavat maksaa. - -Weiss ja kapteeni, mukanaan puutarhuripoika ja kaksi miestä, olivat -menneet ullakkoon, voidakseen paremmin nähdä kadulle, jonka varrella -kirkkotori oli. Se oli nyt baijerilaisten vallassa. Mutta nämä kulkivat -eteenpäin suurella vaivalla ja varovaisuudella. Eräässä kadun kulmassa -pieni joukko jalkaväkeä hätyytti heitä melkein neljännestunnin verran -ja ottelu olikin niin ankara että kuolleita makasi läjittäin. Sitte -anastivat he erään talon toisessa kulmassa, ennenkun menivät edemmäksi. - -Yht'äkkiä nähtiin savun keskellä naisen eräästä ikkunasta ampuvan -kiväärillä. Se oli erään leipurin talo ja sielläkin oli sotilaita -muiden asukasten keskellä ja kun viholliset vihdoinkin olivat saaneet -tämän talon valtaansa, kuului sieltä kiljuntaa ja kauheata meteliä... -Ihmisjoukko, joiden seassa voi huomata nuoria ja vanhoja, miehiä ja -naisia, ajettiin toisella puolen katua olevan muurin luo -- senjälkeen -kuului kiväärin laukaus, verta purskahti aina kattoon asti. Saksalaiset -olivat taipumattomia. Kukin sotaväkeen kuulumaton, jolla tavattiin -aseita, ammuttiin paikalla syytettynä siitä että oli asettunut kansain -oikeuksien ulkopuolelle. Kiivas vastustus, jota kohtasivat kylässä, -saatti heidät raivostumaan ja suuret tappiot, joita olivat kärsineet -viimeisten viiden tunnin aikana, ärsytti heidät julmaan kostoon. -Katuojat valuivat verta, ruumiit sulkivat kadut, kaatuneet makasivat -suurissa läjissä, kuului ainoastaan korahduksia ja valittavia -huudahduksia. Joka rakennukseen, jonka viholliset anastivat, nähtiin -muutamien viskaavan palavia olkia, toisien sytyttävän valkeata -tulisoihduilla, vielä toisien valelevan muureille paloöljyä; ja kohta -olivat kadut yhtenä tulimerenä. - -Keskellä kylää oli Weissin talo lukituin ovin ja tukituin ikkunoin, -kuin varustettu linnoitus, joka odotti vihollista. - --- Huomatkaa, tuossa he tulevat! huusi kapteeni. - -Ullakosta ja ensimmäisestä kerroksesta yht'aikaa ammuttu laukaus kaatoi -kolme baijerilaista, jotka hiljaa hiipivät muurien varjossa. Toiset -peräytyivät, peittäytyen rakennuksien suojaan; ja nyt alkoi piiritys; -sellainen kuulatuisku roiski muuria vastaan, että luuli olevan kovan -raesateen. Yli kymmenen minuutin ammuttiin täten aikaansaamatta -suurempaa vahinkoa kuin että kalkitus irtautui rakennuksista. - -Eräs mies, jonka kapteeni oli ottanut mukaansa ullakolle, oli -varomattomuudesta näyttäytynyt ikkunassa ja tuli tapetuksi paikalla; -kuula oli sattunut otsaan. - --- Soo ... nyt on meitä yksi vähemmän, murisi kapteeni. Pitäkää toki -vaari itsestänne -- älkää antako ampua itseänne huvin vuoksi. - -Itse oli hän ottanut kiväärin, jolla ampui vihollista ikkunaverhon -suojaamana. Mutta Laurent, puutarhurin poika, herätti hänen -ihmettelyänsä. Tämä oli asettunut polvilleen ja piti pyssyn suuta -eräässä ampumareiässä eikä ampunut kertaakaan ohitse, vaan ilmoitti jo -edeltäpäin tuloksen. - --- Kas niin, -- nyt tuo pieni sinipukuinen upseeri -- sydämmeen -- sen -jälkeen tuo pitkä, laiha -- ihan silmien väliin -- nyt sitten tuo -punaisella parralla, jota kauan olen katsellut -- häntä pitää ampua -vatsaan. Ja joka kerralla kaatui mies ammuttuna, niinkuin hän oli -ilmoittanut. Hän tähtäsi tarkkaan, eikä hätäillyt ensinkään, muuten -ajatteli tekevänsä tarpeeksi jos ampuu yhden kerrallaan nurin. - --- Voi, jospa minulla vaan olisi hyvät silmät, huudahti Weiss -raivoisasti. - -Hän oli vast'ikään särkenyt silmälasinsa ja oli siitä nyt huolissaan. -Hänellä ei ollut enään muuta, kuin lornjettinsa, mutta oli aivan -mahdotonta saada niitä pysymään paikallaan, sillä hiki virtasi pitkin -hänen kasvojansa. Usein ampui hän umpimähkään ja tuskin voi pitää -pyssyä kädessään: niin kiihoittunut oli hän. Kaikki hänen tavallinen -iloisuutensa ja maltillisuutensa oli poissa, joka hetki tuli hän -kiivaammaksi. - --- Älkää karehtiko, ei se mitään auta, sanoi Laurent. Malttakaappas, -tähdätkää hyvin huolellisesti tuota, joka on ilman kypäriä, -- tuota, -joka on höystekauppiaan talon nurkalla ... kas niin -- se oli hyvä -- -te ammuitte häneltä jalan, -- katsokaapas, kuinka hän potkielee -verissään. - -Weiss hiukan vaaleni ja murisi: - --- Voi ... tappakaa hänet. - --- Tuhlaisinko minun kuulani! En koskaan maailmassa! Ei! -- nyt otan -minä mieluummin toisen, tuo on jo kuitenkin kuoleman oma! - -Hyökkääjät olivat huomanneet että ullakon aukon luona oli joku -erinomainen ampuja. Ei kukaan ihminen voinut elävänä lähestyä taloa. -Sentähden komennettiinkin esille uusia, reippaita joukkoja, jotka -luodeillaan lävistivät katon liuskakivet, ikäänkuin ne olisivat olleet -ohutta paperia. Kuulat tunkeutuivat sisään joka paikkaan, suhisten kuin -mehiläisparvi. Joka silmänräpäys oli henki vaarassa. - --- Menkäämme alas, sanoi kapteeni, me voimme vielä pysyttäytyä piilossa -ensimmäisessä kerroksessa. Mutta kun hän lähestyi rappusia, sattui -kuula hänen kylkeensä ja hän kaatui. - --- Tuhat tulimmaista! - -Weiss ja Laurent sekä vielä elossa oleva sotamies tahtoivat raahata -hänet alas, vaikka hän pyysi etteivät hänestä huolehtisi. Hän oli -tehnyt tehtävänsä ja voi olla yhtä hyvin siellä kuin täällä. Kuitenkin -tahtoi hän johtaa puolustusta, kun he olivat vieneet hänet sänkyyn. - --- Ampukaa joukkoon, älkää välittäkö seurauksista. Niin kauan kun -tulenne ei vähene, ovat he siksi varovaisia, etteivät tule lähemmä. - -Pienen talon piiritystä kesti yhä. Useasti näytti siltä kuin katto ja -seinät kaatuisivat ankarassa kuulatuiskussa, mutta kun laukaukset -hiukan harvenivat, kohosivat ne savupilvien keskeltä uudestaan. -- -Viholliset hurjistuivat kun kelvoton rakennus tuotti heille niin suurta -tappiota. - -Sotilaat kiroilivat ja ampuivat kaukaa uskaltamatta rynnätä lyömään -alikerran ovet ja ikkunat säpäleiksi. - --- Malttakaa -- huusi korpraali -- kas tuolla ikkunaverhot putoavat -alas. - -Kuulatuisku oli temmannut ikkunaverhon paikoiltaan, mutta Weiss ryntäsi -esiin, työnsi aukkoon kaapin, jonka takaa Laurent voi jatkaa -puolustusta. - -Eräs sotilaista makasi vertansa vuodattaen hänen jaloissaan, leuat -murskana. Toinen sai kuulan kaulaan, vieri muuriin asti, jossa -taukoamatta korisi, ruumiinsa väristessä suonenvedon tapaisesti. Nyt -heitä oli vain kahdeksan, kapteenia lukuunottamatta, joka oli niin -heikko, ettei voinut puhua, mutta joka vielä kättenliikkeillä antoi -käskyjään istuen sängyssä. - -Kolmea alakerroksen huonetta alkoi olla mahdotonta puolustaa; kipsin -palasia putoeli välikatosta ja seinistä; tuolit ja kaapit särkyivät -kuin kirveen iskuista. Ja -- mikä pahinta -- ampumavarat olivat pian -loppumaisillaan. - --- Sepä vahinko, murisi Laurent, nythän oli käydä niin mainiosti. - -Weissille juolahti äkkiä jotain mieleen. - -Hän muisti kuolleen sotilaan ylhäällä ullakossa, ja meni ottamaan hänen -patruunansa. Suuri palanen katosta oli revitty pois, hän näki kirkkaan -sinisen taivaan ja herttainen auringon paiste hämmästytti häntä. Ettei -tulisi tapetuksi, ryömi hän polvillaan ja löydettyään kolmekymmentä -patruunaa, kiirehti hän jälleen alas. - -Mutta alhaalla jaatessaan ne Laurentin kanssa kuuli hän kummallisen -huudon ja samassa kaatui eräs sotamies. Heitä ei ollut kuin 7; kohta -sen jälkeen ei muuta kuin kuusi, sillä korpraali sai kuulan vasempaan -silmäänsä ja kuoli paikalla. - -Tästä hetkestä alkain Weiss ainoastaan hämärästi muisti mitä tapahtui. -Hän ja nuo viisi jälelle jäänyttä puolustautuivat yhä kuten hullut, -ajattelematta että voisivat antautua. - -Noissa kolmessa pienessä huoneessa kohtasi tulijaa outo näky: -särkyneitä huonekaluja mullin mallin, kaatuneitten ruumiit sulkivat -tien, nurkassa makasi eräs haavoitettu valittaen kauheasti, lattia oli -täynnä hurmeista verta, rappusia myöten kulki verivirta. Siellä voi -ainoastaan vaivalla hengittää, sillä ilma oli raskas, sakea ja polttava -ruudinsavusta, katkera haju oli tukehuttava. Eikä voinut nähdäkkään, -oli synkkä yö, pimeässä välähtelivät vain punertavat, ampumisesta -syntyvät liekit. - --- Saakeli soikoon -- huudahti Weiss, -- he tuovat kanuunoita. - -Hän oli oikeassa. Joutuen epätoivoon raivoisasta vastustuksesta, -tulivat baijerilaiset kanuunoineen ja alkoivat asettaa niitä kuntoon -kirkkotorin kulmassa. Ehkä he sitte pääsisivät ohi kun olisivat -hävittäneet talon perustuksiaan myöten. - -Mutta kunnioitus, jota viholliset osoittivat talon asukkaille, kanuuna, -joka kirkkotorilla tähdättiin heitä kohti, saatti harvenneen -sotilasrivin jäännöksen hyvälle tuulelle, jonka vuoksi vaan nauroivat -ja ilkkuivat baijerilaisia. Näyttipä vähän kummalta kun nuo -pelkurimaiset koirat tulivat tykistöineen kuutta miestä vastaan. - -Laurent tähtäsi huolellisesti tykkimiehistöön, ampuen joka kerta -laukasijan, ja niin hyvin että huoneiden piirityksestä ei voinut tulla -mitään; kului lähes viisi minuuttia ennen kun toiselta puolen ammuttiin -ensimmäinen laukaus, mutta se oli liian korkealle tähdätty, repi vain -palasen katosta. - -Leikin loppu läheni kuitenkin. Turhaan etsivät piiritetyt patruuneja -kaatuneiden taskuista. Uupuneina hapuilivat nuo kuusi etsien jotain -mitä voisivat viskata ikkunasta alas musertaakseen lähemmäksi -tunkeutuvia vihollisia. - -Eräs heistä, joka tuli näkyviin, kirkuen ja heiluttaen kivääriään, -joutui kuulien uhriksi. Nyt heitä oli vain viisi. Mitä oli tekeminen? -Tullako ulos, koettaa päästä alas takaoven kautta, paeta yli ketojen ja -kankaiden? - -Samassa kuului alhaalta meteliä, raivoava joukko astuu rappusia; ne -olivat baijerilaiset, jotka olivat piirittäneet talon, olivat särkeneet -takaoven ja nyt hyökkäsivät sisään. Tuima tappelu syntyi. Eräältä -sotamieheltä kuula lävisti rinnan, kaksi otettiin vangiksi, sillä aikaa -kun kapteeni, joka veti viimesiä hengenvetojaan, makasi sängyssä suu -auki, nostaen käsivarsiaan aivan kuin antaakseen käskyjä. - -Upseeri, joka komensi baijerilaisia, huomasi vihdoin Weissin ja -Laurentin. Mennen heidän luokseen, ärjäsi hän heille ranskaksi: - --- Keitä olette? Mitä te täältä tahdotte? - -Tarkasteltuaan ja huomattuaan että he olivat savusta mustuneet, käsitti -hän kyllä. Hän haukkui heitä saksankielellä suut silmät täysi, raivosi, -että silmät päässä pyörivät. Hän nosti revolverinsa ampuakseen heidät, -kun sotamiehensä hyökkäsivät esiin, tarttuivat Weissiin ja Laurentiin, -jotka he raahasivat rappusista pihalle aina muuriin asti sellaisella -melulla ja elämällä että päällikköjen ääntä ei voinut kuulla. - -Muutaman minuutin jälkeen, kun tuo vaalea kookas upseeri koetti -tyynnyttää joukkoaan, voivat molemmat ranskalaiset nousta katselemaan -ympärilleen. - -Yhä useampia taloja sytytettiin palamaan. Bazeilles oli enään vaan -hiililäjä. Kirkon korkeista ikkunoista tuprusi liekki. Muutamat -sotamiehet, jotka olivat ajaneet erään vanhan naisen ulos huoneestaan, -pakottivat hänet antamaan heille tulitikkuja sytyttääkseen hänen -sänkynsä. Huoneisiin heitettyjen palavien olkitukkojen ja paloöljyn -tähden kiihtyi tulipalo kiihtymistään. Tämä oli hirveä näky. -Raivostuneet sotamiehet, jotka pitkällinen taistelu oli tehnyt -villipedoiksi, tahtoivat kostaa kuolleensa, joiden ylitse he huutaen ja -kirkuen marssivat. Joukko ulvoi savun ja säkenien seassa. Siellä -vallitsi ääretön hälinä, joka oli syntynyt kaikenlaisista äänistä, -kuolevien valituksista, tulen räiskynnästä ja rakennuksien -sortumisesta. Voi nähdä tuskin kyynärän vertaa eteensä. Suuria -lyijynvärisiä tomupilviä ajelehti ilmassa, kokonaan peittäen auringon; -katkera savun- ja verenhaju täytti ilman. Vielä tapeltiin kaikkialla, -joka nurkka hävitettiin perustuksiaan myöten, kaikki ihmisen villit -himot olivat hereillä; kuten verta janoovat eläimet ryntäsivät he -toistensa kimppuun. - -Jo näki Weisskin huoneensa palavan. Sotamiehet olivat saapuneet -tulisoihtuineen, toiset edistivät liekkien leviämistä särkemällä -huonekulut ja viskaamalla pirstaleet tuleen. - -Yht'äkkiä leimusi alakerta, savua tuprusi rakennuksen kaikista -halkeamista ja katosta. -- Viereinen värjäyslaitos syttyi palamaan; oi, -mikä surkeus! sydäntä kauhistutti kun liekkien keskeltä kuului pikku -Charlen ääni; hän makasi vuoteellaan houraillen kuumeessa; tuskissaan -huusi hän äitiänsä. - --- Äiti, minun on jano -- äiti, anna minulle vettä. -- Liekit rätisivät -ja vinkuivat tukahuttaen valitukset; nyt kuului ainoastaan vihollisten -korvia särkevät hurraahuudot. - -Mutta yli liekkien äänen, yli kaiken rähinän kuului kauhea parahdus. Se -oli Henriette, joka tuli tavatakseen miestänsä. Hän näki miehensä -nojautuneena muuriin vastapäätä vihollisia, jotka latasivat pyssyjään. - -Hän juoksi miehensä luo. - --- Oi Jumalani! Oi Jumalani! Mitä tämä on. Eivät he suinkaan aijo ampua -sinua. - -Weiss katsoi tylsistyneenä häneen. Henriette! Hänen vaimonsa, jota hän -niin kauan oli ikävöinyt, niin tulisesti rakastanut, jota hän oli -jumaloinut! - -Vavistus herätti hänet, hän oli kovin liikutettu. Mitä oli hän tehnyt? -Miksi oli hän jäänyt Bazeillesiin? Miksi olikaan hän ampunut vihollisia -sen sijaan että olisi mennyt vaimonsa luo niinkuin oli luvannut, niin, -mikä oli syynä siihen? - -Hän näki kadotetun onnensa, katkeran eron, välttämättömän kuoleman. -Nähdessään Henrietten otsan olevan verissä tuli hän vallan kalpeaksi ja -kysyi ajattelematta mitä sanoi: - --- Oletko haavoitettu? -- Se oli mieletöntä tulla tänne -- -- --. - -Mutta Henriette keskeytti hänet, tehden kädellään liikkeen ja virkkoi: - --- Ah, minulle -- ei se ole mitään ... pieni naarmu vaan... Mutta -sinä ... sinä --! miksi vartioitsevat he sinua?... Minä en tahdo, että -ampuvat sinut. - -Upseeri, joka seisoi keskellä tietä, käski joukkonsa peräytymään -muutamia askeleita, ja lähti itse Weissin ja Henrietten luo. Nähdessään -nuoren naisen riippuvan hänen vankinsa kaulassa, huusi hän vihaisesti -ranskankielellä: - --- Noh! ... ei mitään tuhmuuksia ... ettekö kuule... Mistä olette? Mitä -te tahdotte? - --- Tahdon mieheni. - --- Teidän miehenne. Tuoko mies tuossa? Hän on kuolemaan tuomittu ja -tuomio on pantava täytäntöön. - --- Tahdon mieheni. - --- Malttakaa mielenne... Menkää tiehenne... Emme tahdo tehdä pahaa. - --- Olkaa järkevä, lähtekää pois, me emme tee teille pahaa. - --- Tahdon mieheni. - -Upseeri huomasi nyt, että Henriette ei huolinut kehoituksista, jonka -vuoksi antoi käskyn riistää hänet miehensä luota, ja panna tuomio -täytäntöön. Mutta Laurent, joka tähän asti ääneti oli seurannut -tapahtuman menoa, virkkoi: - --- Kuulkaa, herra kapteeni, minä se olen, joka olen hävittänyt niin -paljo ihmisiä; minut voitte ampua, -- sehän on oikeus ja kohtuus --. -Sitäpaitsi ei minulla ole ketään, ei äitiä, ei vaimoa eikä lapsia, jota -vastoin tuo on nainut. Kuulkaahan, päästäkää hänet irti, niin voitte -minulle tehdä mitä tahdotte! -- - -Aivan mielettömänä huusi kapteeni: - --- Mitä metkuja tämä on? Tehdäänkö minusta pilkkaa vasten silmiä. -Viekää hänet pois ja paikalla! - -Tämän käskyn lausui hän saksankielellä. Tanakka baijerilainen sotamies -astui esiin, suurine päineen, punaisine partoineen ja tukkineen. -Hänellä oli leveä tylppänenä ja suuret siniset silmät. Hän oli verissä -ja näytti pelottavalta karhulta, joka syödä rouskuttaa veristä -saalistaan. - -Henriette huusi epätoivossa: - --- Tahdon mieheni! -- Antakaa hän minulle tahi tappakaa minut hänen -kanssaan! - -Upseeri löi nyrkillä rintaansa sanoen, ettei hän ole mikään pyöveli, -joka tappaa syyttömiä. Henriette ei ollut rikkonut mitään, jonka vuoksi -upseeri lupasi ennen lyödä kätensä poikki kuin koskea hiusta hänen -päässään. - -Kun baijerilainen lähestyi, kietoi Henriette kätensä Weissin ympäri: - --- Oi oma ystäväni, minä pyydän sinua, minä rukoilen sinua, anna minun -kuolla kanssasi, älä heitä minua! - -Suuret kyyneleet vierivät miehen silmistä; mitään vastaamatta koetti -hän irroittaa olkapäiltä ja vyötäsiltä onnettoman vaimonsa kädet. - --- Sinä et siis enään rakasta minua, koska tahdot kuolla ilman minua. -Pysy kiinni minussa, he eivät sitä kauan jaksa kärsiä, vaan ampuvat -meidät molemmat. - -Weiss irroitti tuon pienen käden, painoi sen huulilleen, suuteli sitä -koettaessaan saada toistakin irtautumaan. - --- Ei, anna minun kuolla; en tahdo kauemmin elää!... - -Vihdoin oli Weissillä molemmat kädet omissaan. Tähän asti oli hän ollut -mykkänä, oli välttänyt puhua. Nyt kuiskasi hän hiljaa sydämmellisesti: - --- Hyvästi Henriette! Hyvästi rakas vaimoni! -- - -Samassa työnsi hän Henrietten suuren punapartaisen sotamiehen luo, joka -vei hänet pois. Henriette taisteli vastaan ja huusi kauheasti, kun -sotamies, varmaankin rauhoittaakseen häntä, puhui käheällä äänellään. - -Viimeisiä voimiaan käyttäen nosti Henriette päätänsä, katsoi Weissiin -päin ja näki kaikki, mitä siellä tapahtui. - -Se kesti tuskin kolmea sekuntia. Lornjettinsa, joka -hyvästijättöhetkellä oli pudonnut, pani Weiss kiireesti nenälleen aivan -kuin voidakseen nähdä kuolemaa silmästä silmään. Hän astui pari askelta -taaksepäin, nojautui muuria vasten, pani kätensä ristiin rinnalle; -- -ja pyöreillä kasvoillaan loisti innostuksen tuli, joka antoi niille -ihailtavan heijastuksen ja rohkeuden. -- Hänen vieressään seisoi -Laurent kädet taskuissa. Häntä näytti tämä hirveä tapaus liikuttaneen, -nämä kurjat ihmiset, jotka hentoivat ampua miehen vaimon silmien -edessä. Hän ojentihe suoraksi ja lausui halveksien: - --- Kirotut aasit! - -Mutta upseeri nosti miekkansa, molemmat kaatuivat: puutarhuripoika -kasvot maata vasten, toinen kylelleen. Weiss teki viimeisen -kuumeentapaisen liikkeen, vilkkui silmillään ja avasi suutaan -sanoakseen vielä jotain, -- ja niin oli kaikki lopussa. Saksalainen -upseeri meni hänen luokseen, potkasi häntä jalallaan nähdäkseen oliko -hän kuollut. - -Henriette oli nähnyt kaiken tämän, nähnyt kuolevan viime katseen -etsivän häntä, nähnyt onnettoman kuolemankamppailun, oli nähnyt suuren -saappaan potkivan ruumista. Hän ei enään huutanut, seisoi aivan ääneti -ajatuksiinsa vaipuneena. Äkkiä heräsi hän mietteistään, puri -raivoissaan kättä, jonka sai hampaihinsa. Baijerilainen päästi kimakan -tuskanhuudon -- kaatoi hänet -- Henriette tahtoi kuolla. Heidän -kasvonsa koskivat toisiaan eikä hän ikinä voinut unohtaa suuria -raivoavia silmiä, punasta partaa ja verin tahrattua tukkaa. - -Henriette ei muistanut mitä siellä myöhemmin tapahtui. Hän ei ajatellut -muuta kuin miten olisi voinut päästä kuolleen miehensä luo ja tuoda -hänen ruumiinsa mukanaan. Mutta kuten pahassa unessa tuli kaikenlaisia -esteitä, jotka pidättivät häntä joka askeleella. - -Taasen kuului pyssynlaukaus; liikettä syntyi vihollisten kesken; -merisotaväestö tuli näkyviin. Tappelu alkoi ja taisteltiin niin -rajusti, että nuori vaimo viskattiin kujaan keskelle hurjistuneita -sotilaita. Muuten tappelun tulos oli jo ennakolta varma, sillä oli -liian myöhästä nyt enään valloittaa kylää takaisin. - -Puolessa tunnissa lyötiin merisotaväestö. He puolustivat itseään -innokkaasti ja rohkeasti, mutta vihollinen sai lisäjoukkoja ja -karkoitti heidät kaikkialta, niityiltä, teiltä jopa Montivilliersin -puistostakin. - -Ei mikään voinut saada heitä pois kylästä, jonka olivat niin kalliisti -ostaneet, jossa useita tuhansia makasi savun, veren ja liekkien -keskellä. - -Nyt päättyi hävitys. -- Torilla makaavat kuolleiden ruumiit ja -hajanaiset jäsenet, kadun kulmissa savuavat läjät olivat todisteena -kauheasta turmiosta, joka oli kylää kohdannut. - -Bazeilles oli enään vaan verinen, savuava tulikenttä. - -Viimeisen kerran näki Henriette pienen talonsa, jonka katto ja seinät -syöksyivät alas räiskyvän kipinäpyörteen kohotessa ilmaan. -- Ja tuolla -muurin luona makasi hänen miehensä, kuolleena, vihollisen kuulan -surmaamana. - -Mutta jälleen temmattiin hän mukaan; peräytymistorvien äänet soivat -hänen korvissaan kuin tuomiopäivän pasuunat; hän joutui sotamiesten -joukkoon, jotka vetäytyivät takaisin. Hän oli kuin kuollut, kuin hylky, -joka ajelehtii sinne tänne voimatta vastustaa. - -Tietämättä miten hän tuli perille, joutui hän Balaniin, ventovierasten -ihmisten luo. Siellä hän eräässä keittiössä, pää pöytään nojautuneena, -itki katkerasti. - - - - -V. - - -Beaudoinin komppania makasi vielä kello kymmenen aikana Algierin -ylängöllä kaalimaassa, josta he eivät sitte aamun olleet liikkuneet. - -Hattoyn ja lähellä olevan Igesin saaren pattereista nouseva tuli oli -vienyt heiltä kaksi miestä eikä vielä tullut mitään käskyä. -Vietettäisiinkö koko päivä ilman että saisivat liikkua ja taistella? - -Miehillä ei enään ollut sitäkään huvia että olisivat silloin tällöin -saaneet ampua. Kapteeni Beaudoin oli näet kieltänyt tarpeettomasti -metsään ampumasta, siellä kun ei kuitenkaan ollut ainoatakaan -vihollista. - -Aurinko paahtoi ja he olivat melkein paistua sen helteessä. - -Jean kääntyi Mauriceen, joka makasi aivan hiljaan, poski aurinkoa -kohti, silmät ummessa, -- häntä pelotti ystävänsä kalpeus. - --- No, mikä sinua vaivaa? - -Mutta Maurice oli vain nukahtanut. Väsymys oli masentanut hänet, vaikka -kuolema riehui kaikkialla hänen ympärillään. - -Hän heräsi äkkiä, avasi suuret silmänsä, joissa kuvastui ihmeellinen -surumielisyys. - -Hän ei tiennyt, miten kauan oli nukkunut; näytti siltä kuin hän olisi -nauttinut ikuista lepoa ja rauhaa. - --- Mitä! Mitä tämä on? mutisi hän. Luulen totta tosiaan nukahtaneeni. -Oi, sepä vasta teki hyvää! - -Hän tunsi tuskan, joka hänet tähän saakka oli vallannut, melkein -hävinneen. Hän laski leikkiä Lapoullesta, joka oli levoton Chouteaun ja -Loubetin katoamisen tähden -- sanoi menevänsä heitä etsimään. - -Sehän oli hyvä tuuma. Siten sai pistää tupakaksi puun varjossa. - -Pache luuli että he olivat otetut sairashuoneesen, jossa tarvittiin -useampia paarienkantajia. - -Vaivaloista oli koota vihollisen tulen kesken haavoitettuja ja -kuolleita. Tätä hän ei mielellään olisi tahtonut, sillä taikauskoisena -luuli hän tuottavan onnettomuutta, kun ruumiisen koskee: siitä kuolee -itse. - --- Olkaa vaiti, huusi luutnantti Rochas, siitäkö nyt kuolisi. - -Översti Vineuil käänsi päätään. Rochasin sanat saivat nuo vaaleat -surumieliset kasvot hymyilemään, -- ensi kerran tänään. - -Hän vaipui taasen ajatuksiinsa, seisoi liikkumattomana kasvot -vihollisiin päin, odottaen käskyjä. Mauricea huvitti paarinkantajien -tehtävät, hän seurasi heidän kulkujaan kaukaisimpiin paikkoihin asti. - -Erään tien päässä, kummun takana, kohtasivat he helposti siirrettävän -sotalasaretin, jonka miehistö tarkasteli ympäristöä. Nopeasti -pystytettiin teltta, sillä aikaa purettiin vankkureista kaikenlaisia -tarpeellisia aineksia: lääkärikoneistoita, kääreitä, ja muuta mitä -tarvittiin haavan sitomiseen, ennenkuin haavoitettuja lähetettiin -Sedaniin. Täällä annettiin ainoastaan ensimmäinen apu. - -Paarinkantajat näyttivät erittäinkin urhoollisuuttaan tässä -hiljaisessa, mutta vaarallisessa työssä. Heidät nähtiin, harmaissa -puvuissa, punainen risti kypärässä ja takin hiassa, kulkevan -rauhallisesti, huolimatta kuulista, sinne paikkaan, johon miehet olivat -kaatuneet. Muutamat näistä makasivat kasvot verilätäkössä, toiset pää -mullan peitossa, tuossa taas muutamia kädet ja jalat kokoon -koukistuneina. Varovaisesti tarkastettiin heidät. Ne, jotka vielä -olivat elossa, vietiin sairaalaan ja sidottiin niin hyvin kuin voitiin. - -Joka paarinkantajalla oli säiliössään vettä, jonka kanssa heidän täytyi -olla hyvin säästäväisiä. - -Useasti huomattiin heidän olevan polvillaan tarkastaakseen, josko -haavoitettu avasi silmänsä, siten näyttäen elonmerkkiä. - -Noin viidenkymmenen metrin päässä vasemmalla huomasi Maurice erään, -joka tunnusteli pienen kaatuneen sotilaan käsivartta, josta veri -hiljalleen juoksi. Tällä oli verenjuoksu, jonka haavuri lopetti -painamalla valtasuonta. - -Nämät kantajasotilaat toimittivat suurta tehtävää: he tukivat niitä, -jotka voivat kävellä, kantoivat toisia käsivarsillaan, niinkuin pieniä -lapsia; toiset riippuivat heidän selässään, käsivarret kiedottuina -heidän kaulansa ympäri, toisia taaskin kantoivat paareilla. Paitsi -oikeita paaria oli heillä vielä itse keksittyjä; he olivat nimittäin -sitoneet useita kiväärejä hihnoilla toisiinsa. - -Kaikkialla tasangolla, jonka kranaatit olivat ikäänkuin kyntäneet, -nähtiin heidät yksitellen tahi joukoissa käyvän varovaisesti -kantamuksineen, pää kumarruksissa, erinomaisella kärsivällisyydellä ja -ihmeteltävällä urhoollisuudella. - -Tuolla käveli pieni, laiha sotilaspoika kantaen selässään suurta, -painavaa kersanttia, -- Mauricesta näytti kuin olisi hän nähnyt pienen -muurahaisen, joka veti perässänsä suurta kortta, -- yht'äkkiä näki hän -heidän menevän nurin ja katoavan kranaatin räjähdyksestä. Kun savu oli -haihtunut, nähtiin kersantin makaavan maassa ilman mitään uutta haavaa, -mutta pieni paarinkantajasotilas oli kuollut. Ja sitten saapui toinen -sotilas, joka tarkasti, josko kumppaninsa oli kuollut ja huomattuaan -asian niin olevan otti hän kersantin selkäänsä, ja lähti eteenpäin. - -Maurice laski leikkiä Lapoullelle: - --- Sanoppas, miellyttääkö sinua tämä toimi vielä, -- niin voithan mennä -tarjoomaan apuasi, sen he varmaankin ottavat kernaasti vastaan. - -Sillä aikaa ammuttiin Saint-Mengesin pattereista uudella vimmalla; -kuulien raesade lisääntyi; ja kapteeni Beaudoin, joka oli yhtämittaa -kävellyt komppaniansa edessä, meni nyt överstin luokse. Oli synti ja -häpeä antaa sotajoukon seisoa tuntikausia paikallaan tekemättä mitään -hyötyä. - --- Minulla ei ole mitään käskyä antaa Teille, vastasi Översti -järkähtämättömästi. - -Nyt nähtiin kenraali Douayn ratsastavan ohitse seuralaisineen. Hän oli -juuri tavannut kenraali Wimpffenin, joka oli pyytänyt hänen pitämään -puoliaan. Tämän oli hän myös luvannut tehdä, jos vaan vihollinen ei -valloittaisi Illyn kumpua, silloin ei hän voisi vastata voitosta, -- -peräytyminen olisi silloin välttämätöntä. - -Kenraali Wimpffen julisti, että ensimmäisen rykmentin joukot menisivät -puolustamaan kumpua: ja todellakin nähtiin melkein kohta Zuavirykmentin -asettuvan sinne; kenraali Douay, tästä rohkaistuna, suostui lähettämään -Dumontin osaston auttamaan kahdettatoista rykmenttiä, joka oli sangen -vaarallisessa asemassa. - -Mutta neljännes tuntia myöhemmin, kun hän palasi takaisin katsoakseen -oliko vasen kylki vahva, suuttui hän nähdessään Illyn kummun olevan -aution; ei näkynyt ainoatakaan Zuavilaista; he olivat jättäneet kummun, -koska Fleigneuxin patterien uhkaava tuli oli tehnyt kaiken -puolustamisen mahdottomaksi. - -Epätoivoisena ja varmana tappiosta ratsasti hän täyttä vauhtia oikean -kyljen luo, jossa hän tapasi Dumontin osaston ja myöskin jäännökset -ensimmäisestä rykmentistä rajusti pakenevan. - -Ensimmäisen pakoliikkeen jälkeen oli heidän ollut mahdotonta saada -takaisin aamuista asemaansa. - -Daigny oli vihollisten XII osaston hallussa ja Gironne preussiläisen -kaartin; siis oli ensimmäisen komppanian pakko lähteä Garennen metsään, -johon viholliset ampuivat pattereistaan, joita olivat asettaneet -kaikille kukkuloille laakson toisesta päästä toiseen. - -Kauhistuttava tuli- ja rautakehys pieneni vähitellen, osa armeijasta -jatkoi kulkuaan Illylle, kiertäen rinteitä, samassa kun V:des osasto XI -takana yhä kiirehti eteenpäin, kulki Fleigneuxin ohitse, kantoi -kanuunansa enemmän esiin julkealla uhkarohkeudella niin varmana -ranskalaisten joukkojen tietämättömyydestä ja voimattomuudesta, että se -ei edes odottanut jalkaväestöäkään puolustamaan. - -Oli jo puolipäivä, koko näköpiiri oli savun ja tomun peitossa. Joka -puolelta ammuttiin ensimmäiseen ja seitsemänteen osastoon päin. - -Vihollisten armeijan tehdessä viimeisen ratkaisevan hyökkäyksen -valloittaakseen kumpua, päätti kenraali Douay aivan epätoivoissaan -koettaa anastaa tämän tärkeän aseman. Hän jakeli käskyjään, meni itse -Dumontin osaston pakenevien luo, onnistui saamaan kokoon pienen joukon -ja johti sen ylängölle. - -Muutamia minuutteja menestyi se hyvin. Mutta kuulat suhisivat niin -tiheään, kranaattipyörre pyyhkäsi kentät niin autioiksi ja tyhjiksi, -että kauhu valtasi ihmiset, jotka vyöryivät takasin kuin oljenkorret -tuulispäässä. Mutta kenraali ei vielä tahtonut luopua yrityksestään -vaan komensi uusia joukkoja esiin. - -Sananviejä ajoi täyttä laukkaa ohitse, huusi kovalla äänellä käskyn -översti Vineuille, joka samassa silmänräpäyksessä oli kasvot hehkuvina -satulassaan; hän heilutti miekkaansa ja viittasi Illyyn päin sanoen: - --- Vihdoinkin, lapseni, on meidän vuoromme. Eteenpäin, eteenpäin, -tuonne ylös! - -Satakuudes rykmentti lähti liikkeelle. Miehet valittivat olevansa -homehtuneita, että heillä oli rautaa jaloissa -- olivat näet jäykät -pitkällisestä maassa istumisesta. - -He eivät olleet ottaneet montakaan askelta, ennenkun heidän täytyi -pyrkiä suojaan, niin kova oli tuli. -- Ja näin he, selkä kumarassa, -koettivat päästä eteenpäin. - --- Ole varoillasi, ystäväni, sanoi Jean Mauricelle; tämä on täyttä -totta. Älä pistä nenääsi sinne, mistä ennemmin tahdot sen pelastaa; -pidä vaari jaloistasi muuten pääset niistä helposti. Sillä se on mies, -joka pääsee ehein nahoin. - -Metelin tähden voi Maurice vaivalla ja huonosti kuulla ystävän -huvittavia sanoja. Hän ei oikein tiennyt pelkäsikö hän, hän juoksi -toisten mukana ilman erityistä tahtoa, eikä ajatellut muuta kuin että -siitä tulisi loppu. Häntä pelotti kuten pisaraa purossa, tietäessään -vaistomaisesti liikuttavan taaksepäin. - -Useat kääntyivät takasin, tahtoivat paeta, kun översti hyökkäsi esiin: - --- Lapset, lapset, älkää tehkö minulle noin suurta surua ja häpeätä. -Älkää käyttäytykö kuin pelkurit... Muistakaa että 106:des ei ole -koskaan peräytynyt. - -Hän kannusti hevostaan, sulki tien pakenevilta, sanoi sanan kullekin, -puhui Ranskasta kyynelien tukahuttamalla äänellä. - -Luutnantti Rochas tästä liikutettuna raivostui kovin, tempasi miekkansa -ja sivalsi sillä väkijoukkoon. - --- Sen kirotut kelvottomat pelkurit! Minä autan teitä tuonne ylös. -Tahdotteko totella paikalla tai saatte maistaa saappaani korosta. - -Mutta översti ei kärsinyt että miehiä sillä lailla komennettiin tuleen. - --- Ei, ei, herra luutnantti, he tahtovat mielellään seurata minua ... -eikö totta, pojat, ettehän tahdo saattaa vanhaa överstiänne pulaan kun -on kysymys Ranskan kunniasta ... ettehän anna minun yksin taistella -preussiläisiä vastaan... No, hyvä, eteenpäin siis, eteenpäin! - -Hän lähti täyttä laukkaa ajamaan ja kaikki seurasivat; niin isällisesti -oli hän heille puhunut. - -Hän yksin ratsasti korkealla hevosellaan suoraan lakean kentän yli. -Miehet hajaantuivat, etsivät suojaa joka mättäästä. Heidän täytyi -kulkea ainakin 500 metriä saloja ja kankaita ennenkuin tulivat perille. -Klassillisen, suorissa riveissä suoritetun hyökkäyksen sijasta, kuten -sotaharjoituksissa, nähtiin koukkuselkäisiä sotilaita, joko yksin tai -pienissä joukoissa, ryömien ja juosten, aivan kuin hyönteiset -käyttäessään tuntosarvia työhön ja saaliin etsintään. - -Vihollisten pattereista oli heidät varmaan huomattu, sillä kuulia tuli -tiheään; niiden ääni tukahutti kaiken metelin. Viisi miestä kaatui, -eräs luutnantti ammuttiin kahtia. - -Maurice ja Jean löysivät aidan, jonka suojassa he voivat pyrkiä -eteenpäin kenenkään näkemättä. Kuitenkin sattui kuula erään toverin -ohimoon surmaten hänet aivan heidän jalkoihinsa. Heidän täytyi potkia -hänet tieltä pois päästäkseen edemmäksi. Kuolleita ei enään säälitty, -niitä oli liian paljo. -- Taistelutantereen kauhu, haavoitettu, joka -valittaen piteli molemmin käsin sydäntään, hevonen, joka kuulan -satuttua takajalkaan, ontuen laahasi itseään eteenpäin, -- kaikki tämä -kuoleman kanssa kamppaileminen ei tehnyt heihin tällä hetkellä mitään -vaikutusta. Heitä rasitti ainoastaan hiottavan kuuma auringonpaiste, -joka poltti heidän selkäänsä niin että kirveli. - --- Oi kuinka minua janottaa, sanoi Maurice. Tuntuu siltä kuin olisi -tulta kurkussa. -- Etkö tunne katkeraa käryn hajua? - -Jean pudisti päätään. "Tuollaiselta hajahti Solferinossakin ... ehkä se -on sodan hajua ... odota vähän, minulla on vielä tilkka viinaa, -otetaanpas ryyppy." - -He seisoivat hiljaa aidan takana; mutta viina, sen sijaan että olisi -sammuttanut heidän janonsa, lisäsi vain polttavaa tunnetta kurkussa. -Sitäpaitsi olivat he kuolla nälkään; he olisivat mielellään syöneet -palasen leivästä, joka Mauricella oli pussissa, mutta voivatko he edes -sitä tehdä? Takana tuli yhä uusia joukkoja, jotka työnsivät heidät -edemmäksi. Vihdoinkin he saapuivat viimeiselle kummulle, ristin -juurelle, joka seisoi sammaltuneena kahden harvan lehmuksen alla. - --- Hurraa! Nyt olemme perillä, huusi Jean. Mutta ompa tämä paikka! - -Oikeassa hän olikin. Paikka ei ollut kehuttavan kaunis kuten Lapoulle -huomautti surkealla äänellä, joka huvitti suuresti komppaniaa. Kaikki -asettuivat kentälle, kolme miestä kaatui paikalla. -- Tuolla ylhäällä -raivosi oikea myrsky, kuulia tuli Saint-Mengesta, Fleigneuxista ja -Givonnesta niin lukuisasti että maa savusi niistä. Oli selvä että he -eivät voineet kauan pysyä tässä asemassa, jos ei tykistö tullut pian -auttamaan vaarassa olevia. - -Kenraali Douay oli kyllä käskenyt siirtää kaksi reserviosaston patteria -tänne ja miehet kääntyivät joka hetki nähdäkseen tokko kanuunoita jo -saapuisi. - --- Se on naurettavaa, -- kerrassaan hävytöntä, sanoi kapteeni Beaudoin, -joka marssi hermostuneena edes takaisin miestensä edessä. - -Huomattuaan syvennyksen maassa, kääntyi hän Rochasin puoleen kysyen: - --- Kuulkaa herra luutnantti, eiköhän komppania voisi piiloutua tuonne? - -Rochas seisoi paikallaan ja vastasi olkapäitään kohottaen: - --- Voi, herra kapteeni, siellä tai täällä, no, leikki kun leikki; -parasta pysyä niin hyvällä tuulella kuin suinkin. - -Nyt oli kapteenin kärsivällisyys lopussa, hänen, joka muuten ei koskaan -kironnut: - --- Hiiteen kaikki! Tällä tavalla ei ainoakaan meistä pääse täältä -elävänä takaisin. Tai onko tarkotus että meidät teurastetaan täällä -muitta mutkitta? - -Hän käveli sinne tänne löytääkseen paremman aseman komppanialle. Hän -oli ottanut tuskin kymmentä askelta kun katosi kovan pamauksen -kuuluessa, -- kranaatti oli sattunut hänen oikeaan jalkaansa. Hän -makasi selällään päästäen kimakan huudon. - --- Se on totta, mutisi Rochas, ei hyödytä pitää sellaista kiirettä. -Sen, mitä haluaa, sen saa. - -Komppanian väestö, nähdessään kapteeninsa kaatuvan, nousi seisalleen; --- ja kun hän pyysi heitä viemään häntä pois, menivät Jean ja Maurice -hänen luokseen. - --- Oi, ystäväni -- taivaan nimessä -- älkää jättäkö minua, viekää minut -sairashuoneesen. - --- Hyvänen aika -- herra kapteeni -- se ei ole niinkään helppoa, mutta -voihan aina toki koettaa. - -Keskustellessaan mitenkä paraiten täyttäisivät kapteenin pyynnön, -huomasivat he pensasaidan takana, joka heitä itseään suojeli, kaksi -paarinkantajaa, jotka odottivat, saadakseen jotain toimitettavaa. Nämä -he merkeillä viittasivat lähestymään. Jos he voisivat ilman vahinkoa -saapua sairashuoneesen, olisi pelastus mahdollinen. Mutta tie oli pitkä -ja kuulia putoeli tiheään. - -Kun paarinkantajat, sidottuaan kapteenin jalan, kantoivat hänet -taistelukentältä, kohtasivat he översti Vineuilin, joka kuultuaan tämän -surkean tapauksen, kiireesti ratsasti heidän luokseen. Hän tunsi -kapteeni Beaudoinin siitä asti kun tämä lähti Saint-Cyristä, oli -rakastanut häntä ja ollut ystävällinen häntä kohtaan. - --- Rohkeutta, lapsi raukkani -- se ei ole niinkään vaarallista -- me -saamme teidät kohta taas terveeksi. - -Kapteeni teki helpotusta ja rohkeutta osoittavan liikkeen. - --- Ei, ei herra översti -- kohta on loppu käsissä ja paljoa parempihan -se onkin. Se vaan suututtaa, että täytyy tuntikausia odottaa sitä, mitä -ei kuitenkaan voi välttää. - -He kantoivat hänet pois, käyden varovasti pitkin aidan vierustaa. -Översti, nähdessään heidän katoavan sen puuryhmän taakse, missä -sairashuone oli, päästi helpottavan huokauksen. - --- Mutta, herra översti, te olette myöskin haavoitettu, huudahti -yht'äkkiä Maurice, pahasti haavoitettu. - -Hän oli huomannut päällikkönsä vasemman saappaan olevan verellä -tahratun. Korko oli irti kiskottu ja kappale saapasvarresta oli -tunkeutunut lihaan. Översti kumartui rauhallisesti sivulle, tarkasti -hetkisen jalkaansa, joka varmaan kovin kirveli ja painoi kuin lyijy. - --- Niin, niin, sattui äsken juuri. Ei se tee mitään, voin kuitenkin -ratsastaa. - -Ja mennen paikalleen, lisäsi hän itsepäisellä päättäväisyydellä: - --- Kun on hevosen selässä ja voi siinä pysyä, ei ole mitään hätää. - -Vihdoin saapui nuo kaksi odotettua patteria, suureksi rauhoitukseksi -hätääntyneille miehille, jotka arvelivat, että patterin kanuunat olivat -valli, -- vapahdus, -- se leimaus, joka saisi vihollisten patterit -vaikenemaan. - -Näytti komealta kun patterit ajettiin suoraan esille hyvässä -taistelujärjestyksessä; jokainen osasto seurasi ruutivaunujansa, joiden -etumaisilla hevosilla ratsasti eturatsastajat taluttaen ohjaksista -jälkimäisiä hevosia; kanuunamiehet istuivat vaunujen syrjillä ja -aliupseerit määrätyillä paikoillaan. - -Olisi luullut heidän menevän paraadiin, niin tyytyväisiltä näyttivät he -etempää katsoen, ajaessaan täyttä nelistä sänkipeltojen poikki, niin -että maa jyrisi raskasten vaunujen pyörien alla. - -Maurice, joka oli uudestaan heittäytynyt vakoon, katsoi ylös ja sanoi -liikutettuna Jeanille: - --- Katso tuota tuolla vasemmalla, -- se on Honorén patteri -- minä -tunnen miehistön. - -Jean tuuppasi hänet nopeasti takaisin vaon pohjalle sanoen: - --- Ole toki paikallasi, -- pistä pääsi piiloon. - -He seurasivat kuitenkin innolla patterien liikuntoa: heidän sydämmensä -sykki kovasti nähdessään näitten ihmisten toimellista ja tyyntä -miehuullisuutta. - -Yht'äkkiä seisahtuivat patterit eräälle huipulle vasemmalla puolella ja -silmänräpäyksessä olivat kanuunamiehet astuneet alas paikoiltaan -- -aukaisivat haat, sillä aikaa kuin eturatsastajat pysähdyttivät -osastonsa, tehden puolikäänteen hevosillaan, ja pidättivät ne noin -viisitoista metriä kanuunain takana, käännettynä vihollisiin päin. Nuo -kuusi kanuuna oli jo asetettu paikoilleen jaettuina kolmeen eri -osastoon, joita komensi luutnantit laihan ja pitkän kapteenin johdolla. -Tämä merkitsi paaluilla koko kummun. - -Nyt kuultiin kapteenin huutavan, tehtyään nopeasti laskunsa: - --- Tuhannen kuudensadan metrin korkeudelle! - -Maalina oli preussiläinen patteri, joka oli asettunut vasemmalle -Fleigneuxistä, pensaston takana ja jonka tuli teki olon kummulla -mahdottomaksi. - --- Näetkö, selitti Maurice Jeanille, Honorén kanuunat ovat -keskimäisessä osastossa. Nyt puhuu hän tykintähtääjän kanssa... Se on -pieni Louis, tuo tähtääjä: me joimme lasin hänen kanssaan Vouziersissa --- etkö muista?... Ja tuo pitkä eturatsastaja vasemmalla, tuo, joka -suorana istuu hevosensa selässä -- se on Adolphe... - -Kanuunat sotamiehineen ja upseerineen, etäämpänä etuvartio hevosineen -ja sotilaineen, vielä kauempana ruutivaunut ja niiden kuusi hevosta ja -kolme eturatsastajaa, vielä kauempana muonavaunut ja aseet, -- koko -tämä pitkä rivi ihmisiä, eläimiä ja tavaroita oli asetettu suoraan -linjaan, noin sata metriä pitkä, laskemattakaan reservijoukkoa, heidän -vaunujaan, hevosiaan ja miehiään, jotka olivat määrätyt täyttämään -sotarinnan aukkoja ja jotka odottivat vähän oikealla, etteivät joutuisi -turhaan vihollisen ampumalinjaan. - -Nyt oli Honoré valmis lataamaan kanuunansa. Kaksi sotilasta toi jo -tykin patruunan ja pommin ruutivaunusta, jota valvoi korpraali; kaksi -muuta sotilasta asetti patruunan kanuunaan, tuuppaen sitä tölkällä, -samaten kranaatin. - -Tykintähtääjän apulainen, asettaen ensiksi ruudin paikalleen, pani -sytyttimen sankkireikään. Honoré, joka itse tahtoi tähdätä ensimmäisen -laukauksen, asettui pitkälleen, nähdäkseen tähtäämislinjan, ilmoitti -sitten sen sotilaalle, jonka tehtävänä oli suunnata kanuuna. - --- Hyvä, sanoi Honoré ja nousi ylös. - -Kapteeni, pitkää ruumistaan taivuttaen molemmin puolin, tarkasti -asentoa. - -Joka kanuunan vieressä seisoi sotilas vetonuora kädessään, valmiina -laukaisemaan, saatuaan käskyn. Vihdoinkin kuului käsky: - --- Ensimmäinen kanuuna, ampukaa!... Toinen kanuuna, ampukaa!... - -Kuusi laukausta kuului. Kanuunat hypähtivät laukastaessa taaksepäin, -vedettiin taaskin paikoilleen; sillä aikaa kävi selville että kuulat -eivät olleet jaksaneet perille. - -Alustaa kohotettiin, kaikki laitettiin uuteen järjestykseen ja -manööveri alkoi uudestaan. Tämä täsmällinen hitaus, tämä koneellinen ja -kylmän verinen toimitus piti miehet jännityksessä. Kanuuna, tämä -rakastettu kapine, kokosi ympärilleen pienen joukon, joka yhtyi -tekemään samaa tointa. - -Satakuudennesta rykmentistä kuului kaikuvia hyväksymishuutoja kuin -ensimmäiset laukaukset ammuttiin. Nyt saataisiin vihdoinkin noitten -kirottujen preussiläisten suut tukituksi. Mutta tuli yleinen hämmästys -ja paheksumishuutoja kuului, kun nähtiin ettei yksikään ammutuista -kranaateista saapunut päämaaliinsa; useimmat niistä räjähtivät ilmassa -ja ennenkuin ehtivät pensastoon tuolla alhaalla, jonka takana -vihollisten patteri oli. - --- Honoré sanoo kanuunansa olevan parhaan -- niin! hän rakastaa -sitä ... virkkoi Maurice. -- Katso vaan tuonne, mitenkä hän koettelee -sitä, ettei se vaan olisi liian kuuma! - -Maurice löpisi Jeanin kanssa. He olivat hyvässä toivossa nähdessään -kanuunamiehistön suuren rohkeuden. - -Mutta saksalaiset patterit olivat jo löytäneet oikean tähtäysmatkan: -nyt putoilivat laukaukset niin suurella täsmällisyydellä, että -kranaatit joka kerralla sattuivat ranskalaisiin kanuunoihin, mutta -nämät, huolimatta kaikista koetuksista, eivät jaksaneet kyllin -pitkälle. - -Yksi Honorén sotilaista, se joka oli vasemman rivin päässä, tuli -tapetuksi. Ruumis tuupattiin vaan sivulle ja manööveriä jatkettiin -samalla kylmäverisyydellä kuin ennenkin. Joka suunnalta putoilivat -kuulat ja miehistö ei kuitenkaan siitä hätääntynyt. Patruunat ja -kranaatit pantiin sisään, kanuuna suunnattiin uudestaan, laukaus -kuului, kanuuna vedettiin uudestaan paikalleen, -- tämä koneellinen työ -piti miehistön niin jännityksessä, etteivät nähneet eivätkä kuulleet -mitä ympärillä tapahtui. - -Mutta mikä eninten hämmästytti Mauricea oli eturatsastajain ryhti, he -istuivat hevostensa seljässä suorina kuin puut noin viidentoista metrin -päässä kanuunan takana, kasvot käännettyinä vihollisiin päin. Siellä -seisoi myös leveärintainen Adolphe punaisine kasvoineen ja suurine -vaaleine viiksineen. - -Räpäyttämättä silmiään, näki hän kranaatin toisensa jälkeen eikä mikään -voinut johtaa hänen ajatuksiaan toisaalle. Kanuunamiehillä, jotka koko -ajan puuhasivat kanuunansa kanssa, pysyivät ajatukset työssään mutta -näitten toisten tuli seisoa paikallaan ja odottaa kuolemaa voimatta -liikuttaa sormiaankaan. - -Eräs mies sai päänsä rikkiruhjotuksi, kaksi hevosta kaatui, ja -vihollisen murhaava tuli ei heikentynyt, -- koko patterin täytyisi -piakkoin tulla hävitetyksi jos ei muutettaisi asemaa. - -Kapteeni ei enään epäillyt vaan huusi kaikuvalla äänellä: - --- Hevoset valjaisiin! - -Se tehtiin kiireesti. Eturatsastajat kääntyivät ympäri ja kiinnittivät -valjaat kanuunoihin. Mutta tätä tehdessään muodostivat he lavean -rintaman, jota vihollinen heti käytti hyväkseen lisäten tultaan. - -Taas kaatui kolme miestä. - -Kovasti nelistäen teki patteri kierroksen ja asettui noin viisikymmentä -metriä oikealle, toiselle puolen 106 rykmenttiä. Kanuunat irroitettiin, -sotilaat asettuivat rintamaan vihollista vastaan, ja ampuminen alkoi -sellaisella voimalla, että koko maa tärisi patterin alla. - -Maurice päästi heikon huudahduksen. Preussiläisten pattereista oli -kranaatti pudonnut Honorén kanuunalle; he näkivät hänen hyppäävän -esille ja vapisevin käsin tutkivan vahinkoa; suuri pala pronssilla -silatusta suusta oli ammuttu pois. Mutta se voitiin vielä ladata, -ampuminen alkoi taas kun he olivat pyörästä raivanneet pois erään -sotilaan ruumiin, josta oli räiskynyt verta kanuunaankin. - --- Ei se ollutkaan pikku Ludvig, joka kaatui, ajatteli Maurice ääneen. -Tuolla hän seiso ja tähtää, mutta taitaa kuitenkin olla haavoitettu, -koska käyttää vasenta kättään ... niin, pieni Ludvig tuli niin hyvin -toimeen Adolphin kanssa -- mutta hän taisi aina totella. - -Jean, joka vähän aikaa oli ollut ääneti, keskeytti ystävänsä: - --- He eivät koskaan voi tätä kestää. -- - -Vähemmässä kuin viidessä minuutissa teki vihollisten ampuminen aseman -yhtä vaikeaksi kuin äsken. - -Kranaatti ruhjoi erään kanuunan palasiksi, tappoi kaksi miestä ja -luutnantin. Ei ainoatakaan laukausta ollut tyhjiin ammuttu; kuulat -sattuivat ihmeteltävällä tarkkuudella; jos he itsepäisesti jäivät -tähän, ei kohta olisi yhtään miestä eikä kanuunaa jälellä. Kaikki -ruhjottiin ja lakaistiin pois. - -Kapteenin komentava ääni kuului toisen kerran: - --- Hevoset valjaisiin! - -Eturatsastajat kääntyivät ympäri, ja sotamiehet kiinnittivät kanuunat. -Mutta tällä kertaa sattui kranaatin sinkale pikku Ludvigia kaulaan; hän -kaatui poikkipuolin kanuunalle. Kun etuvartio ratsasti esiin ja -paljasti kylkensä, alkoi ankara ampuminen kaikista vihollisen tykeistä -yht'haavaa. Uusi kranaatti räjähti; Adolphe suistui hevosensa selästä -rinta lävistettynä, ojennetuin käsivarsin. Viimesessä hengenvedossa -kiersi hän käsivartensa Ludvigin ympäri -- he pysyivät kuollessa -yhdessä kuten eläissäkin olivat yhdessä kulkeneet. - -Huolimatta kaatuneista miehistä ja hevosista, huolimatta -epäjärjestyksestä, jonka vihollisten raivoova tuli aikaansai riveissä, -ajoi patteri ylös kummulle ja asettui enemmän eteen, muutaman metrin -päähän siitä, missä Maurice ja Jean makasivat. - --- Loppu on käsissä, sanoi Maurice, jonka ääni töin tuskin kuului -melussa. - -Näytti todellakin kuin maa ja taivas olisivat sulaneet yhteen. -Kranaatit lennättivät ilmaan kiviä ja hiekkaa, sakea savu peitti -auringon. Keskellä tuota kauhistuttavaa, korvia särkevää hälinää -seisoivat hevoset uupuneina, tylsistyneinä, pää veltosti riippuen. Joka -paikassa nähtiin kapteenin liian korkea vartalo -- nyt revittiin hän -kahtia -- kaatui maahan kuin katkennut viirinsalko. - -Kuitenkin jatkettiin tointa Honorén kanuunan ympärillä. Asemastaan -huolimatta täytyi hänen tehdä kanuunamiehen työtä, sillä hänellä ei -ollut jälellä kuin kolme miestä... Hän tähtäsi, laukasi sill'aikaa kun -toiset menivät ruutivaunuille, latasivat, laittivat kuntoon tykin -pyyhkäisimen ja tölkin, jolla latinki työnnetään tykkiin. - -Reservimiehistö oli kutsuttu apuun kaatuneiden sijaan, mutta niitä -odotettaessa täytyi tulla toimeen miten vaan voitiin. - -Suututtavinta oli, että kuulat eivät sattuneet, vaan räjähtivät -useimmiten ilmassa tekemättä mitään vahinkoa vihollisten pattereille, -joiden tuli oli niin hävittävä. - -Äkkiä kuuli Maurice Honorén kiroilevan -- taivaan nimessä -- kanuunan -oikea pyörä oli särkynyt. Epätoivossa, viljavat kyyneleet silmissä meni -hän kanuunansa luo, koetti tukea sitä nostamalla ylös sen maahan -painuneen suun, aivan kuin olisi hän tahtonut saada sen pysymään -pystyssä hurjan rakkautensa ja hellyytensä varassa. - -Paras kanuuna! Ainoa, joka lennätti edes pari kranaattia tuonne ylös! -Hän päätti paikalla vihollisten tulen keskellä asettaa siihen uuden -pyörän. Vaarallinen yritys onnistui -- itse toi hän varapyörän -etuvartion kärryistä; ja kun alaalta tuli lisää miehistöä, sai hän -rakkaan kanuunansa taas kuntoon. - -Mutta se ilo ei kauvan kestänyt. Tykkien lavetit ammuttiin taas -pirstoiksi. Ei voitu urhoollista joukkoa pakottaa enään etemmäksi, -käskettiin siis peräytymään. - --- Kiirehtikää, toverit, kehoitti Honoré. Otetaan tämä mukaan, etteivät -he sitä saa. - -Sitä hän yksinomaan ajatteli. Hän tahtoi pelastaa kanuunansa, kuten -muut pelastavat lippunsa. Hän ei ollut lopettanut vielä puhettaan -ennenkun kuula kaatoi hänet, temmaten irti oikean käsivarren ja -lävistäen rinnan. Hän kaatui kanuunansa päälle, jäi siihen pitkälleen -kuin sankarivuoteelle, pää pystyssä, kauniit vihasta hehkuvat kasvot -vihollisiin päin kääntyneinä. Rikkiammutusta takistaan putosi kirje, -jota hän kuollessaan hellästi puristi ja josta hurmeiset veripisarat -vieläkin vuotivat. - -Ainoa elossa oleva luutnantti komensi nyt: - --- Hevoset valjaisiin! - -Ruutivaunu oli räjähtänyt ilmaan, jonka vuoksi täytyi valjastaa hevoset -toisien kärryjen eteen että olisi saatu pelastetuksi kanuuna, jonka -hevoset olivat kaatuneet. Ja viimeisen kerran eturatsastajien tehtyä -puolikäännös, kun neljä jälellä olevaa kanuunaa oli uudestaan -kiinnitetty, hevoset nelistivät pois eivätkä seisahtuneet ennenkuin -tuhannen metrin vaiheilla, Garennen metsän suussa. - -Maurice oli nähnyt kaiken tämän, oli ollut todistajana Honorén -kuolemaan. Pelosta vavisten sopersi hän: - --- Oi poika parka! poika parka! - -Tämä suru lisäsi vain viiltävää, polttavaa tunnetta, joka häntä -vaivasi. Hurja eläimellisyytensä joutui raivoon; oi, hän ei jaksa -kauemmin kestää, on jo kuolla nälkään! Hänen silmiään huikasi, hän ei -muistanut enään vaaraa, joka ahdisti tovereita ja häntä siitä alkain -kun patterin täytyi vetäytyä takaisin. Nyt voivat viholliset minä -hetkenä tahansa anastaa kummun. - --- Kuule -- sanoi hän Jeanille -- minun täytyy syödä... Samahan se on -minulle, vaikka tulenkin ammutuksi, -- mutta syödä tahdon ensin, sitte -tappakoot. - -Hän avasi säkkinsä, otti leivän vapisevin käsin ja alkoi sitä ahneesti -syödä. Kuulat suhisivat, kranaatit räjähtivät jonkun metrin päässä; -mutta hän ei siitä välittänyt; tahtoi vaan saada nälkänsä sammutetuksi. - --- Tahdothan sinäkin palasen. - -Jean katseli häntä suurin silmin; hänkin oli aivan näännyksissä. - --- Kyllä, anna minulle jotain, en jaksa muuten. - -He jakoivat leivän, söivät sen kiireesti välittämättä mistään muusta, -ja vasta syötyään huomasivat he överstinsä, joka istui satulassaan, -saapas veressä. Rykmenttiä ahdistettiin joka puolelta. Useat komppaniat -olivat paenneet ja nyt heidän täytyi seurata joukkoa. Översti nosti -miekkansa ja komensi kyynelsilmin: - --- Tulkaa lapset Herran nimessä. Jumala ei ole huolinut meistä tällä -kertaa. - -Pakenevat kerääntyivät hänen ympärilleen kadoten kaikki hetken kuluttua -syvennykseen maassa. - -Tietämättään miten olivat Jean ja Maurice taas joutuneet pensasaidan -taa. Tähän pysähtyi noin 40 miestä, joita luutnantti Rochas oli -komentanut peräytymään. Heillä oli lippu mukanaan; aliluutnantti, joka -kantoi sitä, oli kiertänyt sen tangon ympärille, koettaen, jos suinkin -mahdollista, sitä pelastaa. - -He ryömivät pitkin aidan vierustaa aina päähän asti, asettuen sitten -pienten puitten suojaan mäenrinteelle, jossa Rochas komensi ampumaan. -Täällä puitten suojassa miehet voivat pitää puoliaan semminkin kun -lukuisa ratsastusjoukko teki liikkeen oikealla puolella ja useita -rykmenttejä jalkaväkeä tuotiin sen avuksi. - -Maurice käsitti selvään vihollisten kiertävät liikkeet, -- käsitti, -että piiriä supistettiin joka puolelta. Aamulla oli hän nähnyt -preussiläisten samoavan Saint-Albertin vuorensolasta, kulkevan pitkin -Saint-Mengesea ja Fleigneuxta; nyt kuuli hän kaartin kanuunoiden -jymisevän Garennen metsän takana, huomasi toisia saksalaisia tulevan -Givonnen laaksosta. - -Vielä hetkinen ja ranskalaista armeijaa piirittäisi elävä muuri. Kaarti -yhtyisi V:teen osastoon, kauhistavan tykistön heitä joka kukkulalta -auttaessa. Luultavasti koetettiin viimeistä epätoivoista ponnistusta -saada tuo muuri murretuksi, kun Margueritten osasto kokoontui erääsen -syvennykseen, valmiina ryntäämään -- mutta se oli toivoton hyökkäys -- -he menivät kuolemaan Ranskan kunnian puolesta. -- Maurice, joka -ajatteli Prosperia, oli näkemässä tätä hirveää verinäytelmää. - -Varhain aamusesta oli Prosper ratsastanut edes takaisin Illyn -ylängöllä, päästä toiseen. Hänen eskadroonansa miehet kerättiin päivän -noustessa ilman torventoitotusta, ja kahvia keittäessä ripustivat he -takkinsa valkean eteen, etteivät herättäisi preussiläisten huomiota. -Sitte he eivät tienneet enään mitään, kuulivat kanuunan laukauksia, -näkivät etäällä savua ja jalkaväestöä, mutta mitään aavistusta heillä -ei ollut tappelusta, ei sen tärkeydestä eikä päättymisestä, sillä -kenraalit pitivät heitä aivan toimettomina erillään kaikesta. - -Prosper oli tykkönään nukkua. Eniten häntä vaivasivat levottomat yöt ja -väsymys alituisesta ratsastamisesta. - -Hän houraili, luuli makaavansa paljaalla kentällä, joskus pehmeällä -siistillä vuoteella. Silloin tällöin nukahti hän satulassa. Useat -tovereista putosivat satulasta, ho olivat niin uuvuksissa, etteivät -heränneet torventoitotuksista, heitä täytyi ravistaa, potkiakin jotta -saataisiin hereille. - --- Mutta mitä mielettömyyttä tämä on? Miksi meitä pitää ajettaman tällä -tavalla ilman lepoa ja rauhaa, metelöi Prosper karkoittaakseen -vastustamattoman uneliaisuutensa. - -Kanuunat olivat paukkuneet kuudesta asti. Kummulle mentäessä oli -kranaatti tappanut kaksi toveria hänen vieressään. Vähän kauempana -kolme muuta kaatui jo. - -Tuo paraatiratsastus tappelukentällä oli sietämätöntä, vaarallista ja -hyödytöntä. Yhden aikana käsitti hän että osasto valmistautui -tehdäkseen täydellä todella hyökkäyksen, kuollakseen mainehikkaan -kuoleman. Syvennyksessä vähän yläpuolella Ristikko-kumpua vasemmalla -puolella tiestä yhtyivät Margueritten osasto, kolme afrikkalaista -rykmenttiä ja rykmentti ranskalaisia jääkäreitä ja yksi -husaarirykmentti. - -Torven toitotus kajahti: alas ratsulta! - -Ja upseerit komensivat: Tarkastakaa hevosenne! Kiinnittäkää -tavarastonne! - -Prosper hyppäsi alas satulasta, ojenteli itseään, taputteli Zepfiriä -kaulalle: - -Zepfir raukka! Se oli yhtä uuvuksissa kuin herransakin kärsien -elämästä, jota viime aikoina olivat viettäneet. Sitäpaitsi oli sälyytys -raskas: liinavaatteet satulan lippaassa, takki kierrettynä ympäri, -rensseli tallitamineineen satulan takana ja vielä muonasäkki -puhumattakaan pukinnahkaisesta juomapullosta ja ruoka-astioista. -Ratsastajan sydän sykki säälistä samassa kun hän tarkasti oliko kaikki -kunnossa. - -Prosper ei ollut muita pelkurimaisempi, mutta kuitenkin oli suunsa -pelosta niin kuiva, että täytyi pistää tupakaksi. Kun tehdään hyökkäys -voi kukin sanoa itselleen: Tällä kertaa on minun vuoroni. - -Kului viisi tai kuusi minuuttia; kerrottiin kenraali Margueritten -ratsastaneen edeltäpäin tutustuakseen seutuun. Miehet odottivat yhä. -Viisi rykmenttiä muodosti kolme joukkoa, kussakin joukossa oli -seitsemän eskadroonaa -- olihan siinä kanuunan ruokaa kyllin. - -Äkkiä torvet toitottivat: - --- Satulaan! - -Ja melkein samassa kuului: - --- Miekat käteen! - -Kunkin rykmentin översti oli jo asettunut paikoilleen, seisoen -kahdenkymmenenviiden metrin päässä rykmentistään. Ratsumestarit olivat -väkensä etunenässä. Ja nyt odottivat he jälleen: täydellinen -kuolonhiljaisuus vallitsi, ei kuulunut hiiskausta, ei hengähdystäkään. -Sydän se vaan sykähteli. Vielä käsky -- viimeinen -- ja joukko lähtisi -liikkeelle rynnäten ukkos-ilman tavoin. - -Mutta silloin näkyi vuoren harjanteella upseeri hevosineen -- hän -mahtoi olla vaarallisesti haavoittunut, koska kaksi miestä oli -tukemassa. Ensin ei voitu tuntea kuka se oli. Riveissä syntyi haikea -valitus, jota seurasi äänekkäät tuskanhuudot: - -Kenraali Margueritte makasi haavoitettuna; kuula oli lävistänyt häneltä -molemmat posket. Hän ei voinut puhua, riuhtoi käsillään viitaten -viholliseen päin. - -Vaikerrus eneni yhä: - --- Meidän kenraalimme! Kostakaamme, kostakaamme! - -Etummaisin översti heilutti miekkaansa ilmassa ja huusi: - --- Eteenpäin! - -Torvet toitottivat. Joukko lähti liikkeelle alussa tasajuoksua. Prosper -oli ensimmäisessä rivissä mutta melkein syrjimmäisin oikealla. Vaara on -aina suurin keskellä mihin vihollisten tuli itsestään keskittyy. - -Kun he olivat tulleet Risti-kummulle ja alkoivat ratsastaa alas toista -syrjää myöten lakeaa kenttää päin, huomasi hän tuhannen metrin päässä -preussiläisten neliöt, joita vastaan he viskattiin. Muuten oli hänen -mielensä kevyt kuin olisi hän unessa liidellyt, tunsi päänsä niin typö -tyhjäksi, ettei voinut saada ainoatakaan ajatusta kokoon. Sitä mukaan -kuin hiljainen juoksu kiihtyi kovaksi nelistämiseksi, huusivat -afrikkalaiset jääkärit arapialaisten tavoin hurjasti siten kiihoittaen -hevosiansa. Olisi luullut paholaisten olevan liikkeellä, joitten -hirveää ulvontaa ja korvia viiltävää kiljuntaa säesti kuulien suhina, -kranaattien räjähdykset ja aseitten kalske; -- maa tärisi kavioitten -kopseesta ja taivasta kohden nousi katkera käryn ja hien haju. - -Viiden sadan metrin päästä putosi Prosper ratsultaan kovassa -yhteentörmäyksessä. Hän tarttui Zepfirin harjaan päästäkseen jälleen -satulaan. Keskus väistyi, molemmat siivet kääntyivät, vetäytyivät -takaisin jälleen rynnätäkseen. - -Ensimmäinen eskadroona työnnettiin takasin, -- mutta -- sitähän voitiin -odottaakin. Kaatuneet hevoset tukkivat tien, toiset makasivat -kuolleina, toiset potkivat kuolontuskissaan jaloillaan ilmassa; siellä -täällä juoksi ratsastaja minkä jaloistaan pääsi, etsien itselleen -hevosta. Kuolleita makasi sullottuna kentällä, monta herratonta hevosta -juoksi vielä ja haki paikkaansa rivissä. Hyökkäys uudistettiin -- -toinen eskadroona ryntäsi raivostuneena esiin, miekka kädessä valmiina -sivaltamaan. - -Jälleen pääsivät he pari sataa askelta eteenpäin kauheassa melussa. -Mutta taaskin keskus väistyi, miehet suistuivat hevoisineen surman -suuhun; hyökkäyksen päätyttyä makasi ruumiita ja kaatuneita kaikkialla. -Toinenkin eskadroona niitettiin vuorostaan kuten ensimmäinen! - -Kolmannen hyökkäyksen aikana Prosper oli joutunut ranskalaisten -husaarien joukkoon. Rykmentit lyöttäytyivät yhteen; se näytti suurelta -aallolta, joka vyöryy eteenpäin niellen mukanaan kaikki mitä vain -näkee. - -Hän ei käsittänyt enään mitään; hän ei välittänyt suitsista vaan heitti -ne irralleen. Uljas Zepfir, jota hän niin sanomattomasti rakasti, kulki -eteenpäin, mutta tappelussa saatuaan haavan korvaansa oli se tavallista -rajumpi. Ylt'ympärillä nousivat hevoset pystyyn ja kaatuivat -ratsastajineen. Miehiä kaatui kuin kortta korren viereen. Jotkut -istuivat mulkoilevin silmin jäykkinä satulassa hevosten rynnätessä -vihollisia vastaan. - -Parin sadan metrin alalla oli maa täynnä kuolleita ja kuolevia. -Muutamat makasivat pää ruohoon vaipuneena, toiset selällään, suuret -pelästyneet silmät luotuina taivasta kohden. - -Tuolla makasi hirveässä tuskassa, kupeet auki, suuri musta hevonen, -turhaan koetti se nousta ylös: etujalat olivat takertuneet suoliin. - -Vihollisten tulen yltyessä tekivät siivet käännöksen, vetäytyivät -takaisin uudestaan entistä raivoisammin hyökätäkseen. - -Viimein oli tullut neljännen eskadroonan vuoro rynnätä preussiläisiä -vastaan. Prosper sivalsi miekallaan kypäreihin ja tummiin univormuihin, -joita hämärässä eroitti. Verta vuodatettiin; hän huomasi Zepfirin suun -olevan veressä, mutta luuli sen purreen preussiläisiä. - -Melu kasvoi niin suureksi, ettei hän voinut kuulla omaa ääntänsä vaikka -huusi täyttä kurkkua, jonka vuoksi äänensä pian oli painuksissa. Mutta -ensimmäisen vihollisrivin takana seisoi toinen, sen takana taas toinen -ja taas toinen. - -Tässä ei rohkeus ja urhoollisuus mitään voinut: taajat rivit olivat -kuin korkeata heinää, jonka taakse hevoset ja ratsastajat katosivat. - -Tuli oli niin kova, että univormut syttyivät tuleen. Yhtämittaa kaatui -miehiä, rinta lävistettynä, pääkallot murskana. - -Kaksi kolmatta osaa rykmentistä sortui kentälle eikä tästä -mainehikkaasta hyökkäyksestä ollut muuta jälellä kuin muisto -ranskalaisten urhoollisuudesta. - -Pian kaatui Zepfir ruhjoten alleen Prosperin oikean jalan. Ratsastaja -kadotti mielensä, -- niin kova oli suru, joka häntä kohtasi. - -Maurice ja Jean, jotka olivat jännityksellä seuranneet eskadroonan -sankarimaista rynnäkköä, virkkoivat: - --- Taivaan nimessä! Mitä tässä urhoollisuus auttaa! - -Ja he jatkoivat ampumistaan kyyristyneinä pensastojen taakse, jotka -ympäröivät erästä pientä kumpua. Rochaskin, joka oli siepannut käteensä -pyssyn, ampui laukauksen toisensa jälkeen. Mutta he eivät voineet -kuitenkaan puolustaa Illyn kumpua, se joutui pian vihollisten valtaan, -jotka ympäröivät sitä joka haaralta. Kello oli noin 2 paikoilla, viides -osasto ja kaarti yhdistyivät sulkien täten ranskalaiset keskelleen. - -Yht'äkkiä Jean kaatui. - --- Tuossapa sain jotakin, joka hyödyttää minua, änkytti hän. - -Hän oli saanut kovan iskun päähänsä ja lakkinsa makasi revittynä hänen -takanaan. Ensiksi luuli hän pääkallonsa särkyneen ja että aivot -olisivat näkyvissä. Muutaman sekunnin kuluessa ei hän uskaltanut koskea -siihen kädellään, peläten että löytäisi reijän; mutta sattumalta -menivät hänen sormensa päätä kohden ja ottaessaan ne pois olivat ne -aivan punaset verestä. Tämä teki häneen niin syvän vaikutuksen että hän -pyörtyi. - -Samassa silmänräpäyksessä käski Rochas heidät peräytymään. Eräs -preussiläinen komppania ei ollut enään heistä kauempana kuin noin kaksi -tai kolme sataa askelta. Pian olisivat he kukistetut, jos he jäivät -paikoilleen. - --- Älkää kiirehtikö, kääntykää ja ampukaa tuon tuostakin. Yhdymme sitte -tuolla alhaalla, pienen muurin takana. - -Mutta Maurice oli epätoivoissaan. - --- Herra luutnantti, älkäämme jättäkö korpraaliamme tänne. - --- Jos hän on kaatunut, niin mitäpä me voimme? - --- Ei, ei, hän hengittää vielä... Viekäämme hänet mukaamme! - -Rochas kohotti olkapäitään, nähtävästi sanoakseen että he eivät -voineet niille mitään, jotka eivät omin jaloin voineet seurata. -Taistelutantereella ei pidetä väliä haavoitetuista. Sentähden kääntyi -Maurice Pachen ja Lapoullen puoleen. - --- Kuulkaapas, tulkaahan minulle avuksi. En voi yksinäni häntä kantaa, -olen liian heikko! - -Mutta he eivät kuulleet, -- eivätkä välittäneet mistään -- he eivät -ajatelleet muuta kuin itseään, seuraten itsensä suojelemisviettiä. Kas, -nyt he ryömivät tiehensä, pää kumarassa, kadoten kohta pienen muurin -taakse. Preussiläiset eivät olleet enään kuin puolentoista sadan -askeleen päässä. - -Maurice, joka melkein itki kiukusta, otti pyörtyneen Jeanin, jonka -kanssa hän oli yksinään jäänyt, syliinsä aikoen kantaa hänet pois. -Mutta, todellakin, hän oli liian heikko, väsymyksestä ja tuskasta -uupunut. Hän horjui ja kaatui heti raskaan taakkansa kanssa. Kunpa hän -vaan huomaisi jonkun paarinkantajan! Hän katseli hurjin katsein -ympärilleen ja viittoi pakenevia luokseen, -- mutta kukaan ei -vastannut, ei ketään tullut. Nyt kokosi hän viimeiset voimansa, tarttui -jälleen Jeaniin, ja onnistui pääsemään noin kolmekymmentä askelta -eteenpäin, -- silloin räjähti kranaatti; -- hän luuli että kaikki olisi -lopussa, ja kaatui suruissaan kumppaninsa ruumiin viereen. - -Hitaasti ja varovasti koetti hän nousta, selvittyään ensi -säikähdyksestään. Hän tutki itseään ja tuli siihen vakuutukseen, ettei -ollut saanut mitään vammaa. Mutta minkätähden ei hän sitte paennut? -Olihan vielä aikaa, -- parilla hyppäyksellä ennättäisi hän muurin luo, --- ja niin olisi hän pelastettu. Tuska valtasi hänet uudestaan. Hän -aikoi jo lähteä, mutta tunne, valtaavampi kuin pelko, pidätti hänet. Ei --- oli mahdotonta jättää Jeania! Hänen sydämmensä vuosi verta, ystävyys -tätä toveriansa kohtaan oli liian syvään juurtunut häneen. Tuntui tällä -hetkellä, että oli ainoastaan kaksi ihmistä maailmassa; hänen oli aivan -mahdoton elää ilman Jeania! - -Peräytymisen suunnasta ei ollut mitään tarkempaa päätetty, sitä -tapausta varten, että taistelu päättyisi onnettomasti. Jokainen -kenraali sai pitää huolta omistaan, ja tämä huolenpidon puute aikaan -sai että kaikki suurimmassa epäjärjestyksessä ja sekasorrossa -tungettiin Sedania kohden voittavien vihollisten vastustamattomasta -painosta. - -Toisen divisioonan peräytyminen kävi jotakuinkin säännöllisesti, jota -vastoin toiset sekaantuivat ensimmäisen osaston jäännöksiin ja -vyöryivät Sedania kohden vihan ja hävityksen myrskynä, vieden mukanaan -ihmisiä ja eläimiä. - -Tällä hetkellä sai Maurice ilokseen nähdä Jeanin aukaisevan silmänsä; -ja kun hän juoksi eräälle purolle noutamaan vettä haavoittuneelle, -hämmästyi hän suuresti nähdessään oikealla puolella olevassa laaksossa -talonpojan, jonka hän oli aamulla huomannut. Tämä kynti rauhallisesti -aurallaan, jonka eteen oli valkoinen hevonen valjastettu. Miksi -tuhlaisi hän päivän? Vaikkakin ympärillä taisteltiin, täytyi maata -kyntää ja kylvää siihen siementä, -- muutenhan ei kansa saisi leipää. - - - - -VI. - - -Korkealta parvelta, minne Delaherche oli noussut saadakseen -yleissilmäyksen taistelukentästä, ei hän voinut nähdä mitä tahtoi; ja -lopulta tuli hän aivan kärsimättömäksi. - -Hän kyllä näki kranaattien lentävän kaupungin ylitse ja särkevän -ympäristöllä olevien huoneiden kattoja. Mutta hän ei saanut selkoa -tappelun menosta; hänen täytyi saada tietoja ollessaan tuskissaan -omaisuutensa ja elämänsä puolesta. - -Hän astui alas jättäen kiikarinsa suunnitettuna saksalaisten pattereita -kohden. Kello oli melkein 1 ja sotilaslasaretti oli täynnä sairaita; -- -vaunurivi ulottui aina kadulle asti. Kaksi- ja neli-pyöräiset vaunut -olivat jo loppumaisillaan. Tuolla näkyi tykistökärryjä, muonakärryjä, -tavaravankkureita, kaikkia mitä vaan oli saatu käsiin taistelukentällä, --- niin, tuolla tulee talonpoikaisvaunuja, joita oli noudettu taloista -ja joitten eteen oli valjastettu ratsuväen hevosia, Niissä oli -haavoittuneita, joita paarinkantajat olivat koonneet ja joiden haavat -olivat väliaikaisesti sidotut. Oli oikein kauheata nähdä näitä -ihmisraukkoja, toiset kellertävän vihreitä, toiset sinipunertavia. -Monet heistä olivat pyörtyneet, toiset päästivät haikeita -valitushuutoja, -- muutamat olivat kuin kuolleet ja antoivat -sairaanhoitajien menetellä kanssaan kuten tahtoivat, katsellen -ympärilleen kauhistunein silmin, -- toiset taas vetivät viimeisen -henkäyksensä vaunuista nostettaessa. Sairaita oli niin paljon että -kaikki patjat olivat täynnä, jonkatähden tohtori Bouroche käski tuoda -olkia, joista tehtiin leveä vuode. Kumminkin riittivät hän ja -osastolääkäri vielä leikkauksiin. Hän oli vaan tilannut pitkän pöydän -lisäksi, joka oli päällystetty tyynyllä ja vahakankaalla ja asetettu -suojaan, missä hän teki leikkauksensa. Nopeasti tuli osastolääkäri ja -antoi sairaalle kloroformia. Hienot teräsveitset välähtivät, sahoista -kuului ainoastaan heikko ääni -- veri turskui esille kuin -suihkulähteestä, mutta seisahdettiin pian. Leikattavia tuotiin ja -vietiin edes takaisin; tuskin oli aikaa puhdistaa pöytä verestä. Tiheän -pensaikkoaitauksen taakse, minne ruumiit toistaiseksi kannettiin, -heitettin leikatut jalat ja käsivarret, sekä kaikki lihan ja luun -jäännökset, jotka jäivät pöydälle. - -Rouva Delaherche ja Gilberte olivat istuutuneet erään suuren puun -juurelle täydessä työssä kääreitä laittamassa. - -Bouroche, joka kulki heidän ohitsensa kasvot punaisina liiallisesta -rasituksesta ja esiliina verisenä, heitti läjän palttinaa Delaherchelle -huudahtaen: - --- Kuulkaapas! toimittakaa jotakin hyödyllistä, älkääkä seisko jouten, -kun meillä muilla tässä on täysi työ. - -Mutta tehtailija vastusteli. - --- Anteeksi! Minulla ei ole aikaa! Täytyy käydä katsomassa kuinka asiat -onnistuu. -- Asema näyttää kovin vaaralliselta! - -Sitte hän kääntyi vaimonsa puoleen, painoi huulensa hänen tukkaansa ja -sanoi: - --- Gilberte parka! Ajattele, että kranaatti milloin hyvänsä voi pudota -ja tehdä lopun meistä kaikista. Eikö se ole kauheata! - -Gilberte oli aivan vaalea, hän nosti päätänsä ja katsoi kauhistuneena -ympärilleen. Sitte hiipi tuo omituinen hymy taas hänen huulilleen. - --- Niin -- se on kauheata, miten tohtori leikkelee ja sahaa; -ihmisraukat! -- On aivan ihmeellistä, etten ole pyörtynyt jo aikoja -sitten! - -Vanha rouva Delaherche katseli poikaansa kun hän suuteli nuoren -puolisonsa tukkaa. Hän teki ehdottomasti liikkeen ikäänkuin -karkoittaakseen hänet Gilberten luota -- hän muisteli tuota toista, -joka oli suudellut samoja hiuksia viime yönä. Mutta hänen vanhat -kätensä vapisivat, kun hän mutisi: - --- Oi Jumalani! mitä kärsimyksiä ja tuskia! Kaikki unohtuu, omat -huoletkin! - -Delaherche lähti pois selittäen, että hän menee tiedustelemaan kuinka -tappelussa käy ja palaa pian takasin. - -Maquakadulla hämmästyi hän suuresti nähdessään miten paljon sotilaita -tulvaili kaupunkiin aseettomina, vaatteet rikki ja tahrattuina. Heiltä -hän ei saanut mitään selkoa; toiset olivat kurjan näköisiä ja -vastasivat, että he eivät tiedä mitään; toisilla taas oli niin paljon -kertomista, puhuivat pitkiä, epäselviä lauseita, tehden hurjia -liikkeitä käsillään, jotta tehtailija luuli heidän kadottaneen -järkensä. - -Hän kääntyi senvuoksi ja meni pormestarin asuntoa kohden. Täältä toivoi -hän saavansa tietoja. Kun hän kulki torin poikki tuli kaksi kanuunaa -- -epäilemättä ainoat jäännökset jostakin patterista -- täyttä nelistä -ajaen katuvierustalle. Suurkadulla selveni hänelle, että pakolaiset -aikoivat samota kaupunkiin. Kolme husaaria, jotka olivat astuneet alas -satuloistaan, istui eräässä porttikäytävässä, jossa he jakoivat -keskenään leivän. Kaksi muuta taluttivat hevosiaan suksista etsien -tallia, mihin heidät veisivät. Siellä täällä kulki upseereja, -ulkomuodosta päättäen eivät he itsekkään tienneet minne menivät. -Turennen torilla neuvoi eräs aliluutnantti häntä väistymään, sillä -kranaatteja putosi alinomaa, kuula oli vast'ikään murtanut ristikon, -joka ympäröi Palatinatin voittajan, suuren sankarin muistopatsasta. Ja -todellakin, rientäessään pormestarin asunnolle, näki hän kaksi -kranaattia kauhealla räjähdyksellä putoavan Maasin sillalle. - -Hän pysähtyi portinvartijan asunnon edustalle, etsien tekosyitä -kysyäkseen tietoja ajutantilta, kun nuorekas ääni kutsui häntä: - --- Herra Delaherche! Tulkaa tänne, kadulla ei ole hyvä olla tänään. Se -oli pieni Rose, jonka hän oli vallan unohtanut ja joka voi päästää -hänet sisälle mistä tahansa. Hän astui portinvartijan asuntoon ja -istuutui hetkeksi. - --- Ajatelkaa. Äidin on täytynyt mennä vuoteelle, hän on sairas kaikesta -tästä. Olen vallan yksin, sillä isä on linnaa vartioimassa. Vähän aikaa -sitte tahtoi keisari jälleen näyttää urhoollisuuttaan, mutta hän ei -päässyt etemmäksi kadun kulmaa kun kranaatti putosi hänen eteensä ja -tappoi tallimestarin hevosen. Sitte hän tuli takasin! -- Mitä tuon -poloisen pitäisi tehdä? - --- Siis tiedätte asian laidan... Mitä herrat siitä sanovat? - -Tyttö katseli häntä kummeksien. Hänen raittiit, verevät kasvonsa, -hienot hiuksensa, suora lapsellinen katseensa näytti hauskalta keskellä -kaikkea kurjuutta, jota hän nähtävästi ei käsittänyt. - --- En tiedä ensinkään. Puolenpäivän aikaan vein kirjeen marsalkka -Mac-Mahonille. Keisari oli hänen luonaan. He olivat lähemmä tunnin -lukittujen ovien takana, marsalkka vuoteellaan, keisari istui -vastapäätä tuolilla. Tiedän sen, sillä näin omin silmin kun vein -kirjeen. - --- No, mitä he puhuivat? - -Tyttö katsoi häneen eikä voinut pidättää nauruaan: - --- En minä tiedä; miten luulette minun tietävän, kun ei kukaan ihminen -koko maailmassa tiedä mitä he toisilleen puhuivat. - -Hän oli tietysti oikeassa. Delaherche viittasi kädellään kuin tahtoisi -hän pyytää anteeksi tuhmaa kysymystänsä. Mutta tämä salainen keskustelu -kiusasi häntä; mitähän nuo kaksi miestä oli päättänyt? - --- Nyt, virkkoi Rose, on keisari mennyt työhuoneesensa, jossa -neuvottelee kahden kenraalin kanssa, jotka tulivat vasta -tappelukentältä. - -Hän vaikeni äkkiä, katseli kuistille: - --- Katsokaa, tuolla on yksi kenraaleista ja tuolla tulee toinen. - -Delaherche pujahti kiireesti ulos ja näki kenraali Douayn ja Ducrotin, -joita hevoset odottivat, nousevan satulaan ja ratsastavan pois. - -Kun viholliset olivat anastaneet Illyn kummun, olivat molemmat -kiirehtineet keisarille ilmoittamaan, että tappelu oli menetetty. He -antoivat seikkaperäisiä tietoja asemasta -- sotajoukot ja Sedan olivat -joka puolelta piiritetyt, tappio tulisi olemaan kauhea. - -Keisari käveli horjuvin askelin pari minuuttia huoneessaan; jälellä oli -ainoastaan yksi ajutantti, joka seisoi mykkänä ovensuussa. Keisari -asteli herkeämättä, uunista ikkunaan; suonenveto pani hänen kasvonsa -värisemään. Selkä näytti vielä entistä enemmän kumartuneelta; oli kuin -murtuisi hän maailman taakan alle; mutta tylsistyneistä silmistä voi -nähdä sallimukseen luottajan tyyni suru kadotetusta pelistä -- -viimeisestä, johon hänen oli sallittu ottaa osaa! - -Mutta joka kerta kun hän tuli ikkunan luo säpsähti hän ja pysähtyi -hetkeksi. - -Kerran liikutti hän huuliaan, puristi vapisevaa kättänsä ja hoki -tukahutetulla, kärsimättömällä äänellä: - --- Oi, nuo kanuunat, nuo kanuunat! Niitä olen kuullut aamusta alkain! - -Tänne kuului todellakin kamalan selvästi laukaukset Marféen ja -Frenoisin pattereista. Kävi ukkosen tapainen, korvia särkevä ryske, -joka pani ikkunat helisemään ja muurit huojumaan. - -Onneton mies ajatteli kai, että kun tappelu kerran oli toivottomasti -menetetty, kaikki vastustus oli turhaa jopa rikollistakin. Miksi -vuodatettaisiin vielä enemmän verta, miksi hävitettäisiin ja -tapettaisiin vielä useampia onnettomia ihmisiä, miksi, niin miksikä -viskattaisiin yhä ruumiita ruumiiden päälle tuolla taistelutantereella? - -Olihan tappelu menetetty, kaikki oli hukassa, miksi vielä kuitenkin -surmataan? Kyllin oli jo ilkeyden, hävityksen ja tuskan huutoja -kohonnut taivasta kohden. - -Keisari, tultuaan ikkunan edustalle, alkoi vavista ja tarttui käsillään -ohimoihinsa: - --- Oi nuo kanuunat, nuo kanuunat, jotka eivät taukoa! - -Ehkä kova edesvastuun tunne painoi häntä -- hänen eteensä ilmestyi -tuhansien kentälle kaatuneiden haamut -- hän näki ruumiit, jotka olivat -hänen käskystään joutuneet kuolon uhriksi; -- ehkä hänen sydämmensä -heltyi säälistä, hänhän oli kuitenkin haaveilija. Tässä kovassa -kohtalon iskussa, joka mursi ja riisti hänen onnensa kuten oljenkorren, -vuodatti hän kyyneleitä toisten tähden, epätoivossa turhaan jatkuvasta -surmaamisesta, voimatta enään kärsiä ampumista, joka pakahutti -sydämmen, enensi tuskia ja teki hänet mielipuoleksi. - --- Oi te kanuunat, te kanuunat, vaietkaa jo, vaietkaa paikalla! - -Ja tuossa keisarissa, joka oli luovuttanut valta-istuimensa -puolisolleen, tuossa sotapäällikössä, joka oli antanut ylijohdon -Bazainelle, heräsi viimeisen kerran vastustamaton halu näyttää -voimaansa ja saada heti tottelemaan. - -Châlonista lähdettyään oli hän vetäytynyt syrjään, ei ollut antanut -käskyäkään, otaksui olevansa rasituksena ja vastuksena. Nyt tahtoi hän -taas olla keisarina, ensimmäinen ainoa käsky, minkä hän antoi -toivottomassa säälissään, oli käsky nostaa valkea lippu linnoitukseen -aselevon pyytämistä varten. - --- Oi nuo kanuunat, nuo kanuunat! -- Ottakaa lakana, pöytäliina tai -mikä tahansa, kiirehtikää, juoskaa joutuun sanomaan, että lopettavat! - -Ajutantti lähti rivakasti ja keisari käveli horjuen edestakaisin -sill'aikaa kun patterit paukkuivat niin että huoneet tärisivät. - -Delaherche puhui vielä alhaalla Rosen kanssa kun palvelija tuli -juoksujalassa: - --- Neiti, emme löydä mitään, eikö täällä ole palvelustyttöä, joka voisi -meitä auttaa. Olisiko teillä valkeata vaatetta -- suurehkonpuoleista? - --- Tahdotteko ruokaliinan? - --- Ei, täytyy olla paljon suurempi, esim. puolikas lakanaa. - -Rose avasi kohteliaasti liinavaatekaapin ovet: - --- Mutta ei minulla ole revittyjä lakanoita, -- suuri palanen valkeata -vaatetta? -- ei, en näe mitään, joka kelpaisi. Ai, odottakaa, ettekö -huoli pöytäliinasta? - --- Pöytäliina! Sehän vasta on mainio! - -Ja pois mennessään lisäsi hän: - --- Siitä laitetaan lippu linnoituksen katolle merkiksi, että pyydetään -rauhaa. Tuhansia kiitoksia neitiseni! - -Delaherche uskoi tuskin korviaan, niin iloseksi tuli hän. - -Vihdoin voitaisiin hengittää! - -Mutta tämä ilo ei hänestä näyttänyt sopivan isänmaan ystävälle, ja hän -koetti näyttää surulliselta. Sydämmensä tuntui kuitenkin kevyeltä -nähdessään överstin ja kapteenin palvelijoineen ratsastavan portista. -Översti kantoi käsivarrellaan kokoon käärittyä pöytäliinaa. Hän tahtoi -seurata heitä, jätti Rosen, joka oli ylpeä hankittuaan heille -pöytäliinan. - -Kello löi kaksi. - -Raatihuoneen edustalla oli Delaherche joutua raivostuneitten -sotilaitten jalkoihin, jotka tulivat Cassinen etukaupungista. Hän -kadotti näkyvistään överstin, ja jätti menemättä katsomaan valkean -lipun nostamista. Tuskinpa häntä olisikaan päästetty linnoitukseen, ja -kun hänelle sitäpaitsi kerrottiin kuulien putoavan lähellä koulua, -valtasi hänet uudet tuskat. Ehkä tehtaansa seisoi ilmitulessa! -Kuumeentapaisesti juoksi hän pois minkä pääsi. - -Mutta joka paikassa sulkivat ihmiset tien, joka hetki pakottivat -kaikenlaiset esteet hänet pysähtymään. - -Vasta Maquakadulla pääsi häneltä helpotuksen huokaus, kun näki talonsa -kohoovan ennallaan, eikä näkynyt jälkiäkään kipinöistä ja savusta. - -Hän astui sisään, huusi, nähtyään äitinsä ja vaimonsa: - --- Kaikki käy hyvin, nostetaan valkea lippu, ampuminen lakkaa! - -Hän vaikeni, sillä pihalla näytti kaikki kauhistuttavalta. Avarassa -kuivatushuoneessa, jonka leveät ovet olivat auki, oli jok'ainoa patja -käytännössä, ei löytynyt paikkaa edes oljilla huoneen kaukaisemmassa -nurkassakaan. Nyt levittivät sairaanhoitajat uusia olkia sänkyjen -väliin; haavoitetut muutettiin likemmäksi toisiaan. Niitä oli jo -kolmatta sataa ja uusia saapui vielä. Suurista ikkunoista virtaava -häikäisevä valo valaisi kärsivää ihmisjoukkoa. Vähän väliä kuului -tuskanhuudahduksia -- siellä täällä taisteltiin kuolon tuskissa. -Huoneen peräpuolelta kuului yksitoikkoinen, melkein laulava valitus, -häiriten syvää hiljaisuutta, joka siellä muuten vallitsi; ei kukaan -puhunut ääneen tässä kammottavassa sairaalassa; ainoastaan -sairaanhoitajien hiipivä käynti ja kuiskaava puhe katkaisi välistä -hiljaisuuden. Rikkinäisten sotilaslakkien alta ammottivat syvät veriset -haavat, ruhjoontuneita käsiä ja sormia riippui nahan suikaleissa; -pahimpia olivat kuitenkin haavat rinnassa, päässä ja vatsanaluksessa; --- muserrettuja leukoja, puhkaistuja silmiä, särjettyjä pääkalloja, -joista aivot olivat näkyvissä, -- muutamia haavoitettuja makasi jo -melkein kuolleina, lamautuneina ja liikkumattomina: tuossa oli kuula -vahingoittanut selkäytimen, toiset, jotka olivat haavakuumeessa, -heittäytyivät sinne tänne, pyytäen hiljaisella äänellä jotain juotavaa -sammuttaakseen polttavaa janoansa. - -Tuolla sivulla päin vaunuliiterissä, jossa leikkaukset toimitettiin, -kohtasi tulijaa toisenlainen kauhistuttava näkö. Ensimmäisessä -kiireessä oli Bouroche työskennellyt ainoastaan niiden sairasten -kanssa, joiden vaarallinen tila vaati silmänräpäyksessä tehtäviä -leikkauksia, joita hän itse toimitti. Vähemmän vaarallisia haavoja -saivat apulaiset ja sairaanhoitajat sitoa. - -Itse oli hän toimittanut jo neljä leikkausta -- häntä alkoi uuvuttaa, -hän oli kuitenkin levähtääkseen kunkin leikkauksen välillä vetänyt ulos -muutamia luotia. - -Heillä oli vaan kaksi pöytää, itse seisoi hän toisen ääressä, apulainen -toisen. - -Molempien pöytien väliin oli pingoitettu lakana, joten haavoitetut -eivät voineet nähdä toisiaan. Vaikka pöydät pestiin hyvin tarkasti, -jäivät ne kuitenkin verisiksi. Valkeat asterit ja ympärillä kasvava -ruoho muuttui aivan punaiseksi ämpäreistä, jotka tyhjennettiin -kukkasaralle. - -Vaikka ovet ja ikkunat pidettiin auki, täyttyi ilma pian verisistä -vaatteista ja leikkausaseista nousevasta hajusta. Nukuttava kloroformi -teki sen vielä raskaammaksi. Delaherche vapisi säälistä nähdessään -tämän tuskan ja kurjuuden, mutta hänen huomionsa kääntyi vaunuihin, -jotka ajoivat pihalle ja jotka olivat täynnä sairaita. Potilaita oli -kahdeksan, sullottuina toinen toistensa päälle. Tehtailija päästi -surkean huudon tuntiessaan viimeisen sisään kannettavan kapteeni -Beaudoiniksi, - --- Oi ystävä raukkani... Odottakaa, menen kutsumaan äitiäni ja -puolisoani. - -He riensivät nopeasti paikalle jättäen kääryjen valmistuksen kahdelle -palvelijalle. Sairaanhoitajat, jotka olivat tarttuneet kiinni -kapteeniin, kantoivat hänet saliin, ja panivat hänet poikittain -olkiläjälle, kun Delaherche huomasi eräällä patjalla sotamiehen, joka -ei enään hiiskahtanutkaan, kasvot kuolleen näköiset, silmät auki. - --- Katsokaa, eikö tuo ole kuollut? - --- Malttakaa! Se on totta, mutisi sairaanhoitaja, eipähän siis tarvitse -anastaa sijaa toisilta. - -Hän ja eräs toveri ottivat ruumiin ja kantoivat sen ruumisläjään -kasviaitauksen takana. Tusina kuolleita oli siellä jo ennen: -irvisteleviä, silmät valkeina, välkkyvät hampaat sinisten huulien -takana, valituksen ja katkeran tuskan ilme kasvoissaan. Eräs nuori, -hoikkavartaloinen sotilas, pää melkein ruhjottuna, painoi sydämmelleen -suonenvedon tapaisesti naisen valokuvaa, joka oli vaalennut ja verellä -tahrattu. Kuolleiden vieressä makasi jalkojen ja käsien jätteitä, -kaikki tuo kammottava törky, joka oli viskattu pois lääkäripöydiltä. - -Gilberte kävi ihan kalpeaksi nähdessään Beaudoinin. Oi kuinka hän oli -vaalea maatessaan tuossa patjalla, kasvot kelmeinä ja likaisina. - -Gilberte laskeutui polvilleen hänen viereensä: - --- Mikä onnettomuus ystäväni! Mutta te paranette, eikö niin? - -Ja koneentapaisesti veti hän nenäliinansa esille, koetti sillä pyyhkiä -kapteenin kasvoja, jotka olivat hiessä ja tomun tahraamat. - --- Eikö niin? Eihän se ole vaarallista, sehän on ainoastaan jalkanne? - -Kapteeni koetti avata silmiään. Hän oli tuntenut ystävänsä ja koetti -hymyillä. - --- Niin, jalka ainoastaan... En tuntenut kun sattui, luulin -kompastuneeni kun kaaduin... - -Mutta hänen oli vaikea puhua. - --- Voi minun on niin jano, niin kovin jano. - -Gilberte riensi noutamaan lasia ja karahvia, jossa oli vettä, johon hän -kaatoi hieman konjakkia. Ja kapteenin juotua jakoi hän lopun -viereisille sairaille: kaikki ojensivat pyytäväisesti kätensä häntä -kohden. Eräs zuavilainen, jolle ei enään riittänyt, alkoi itkeä. - -Sillä aikaa oli Delaherche mennyt pyytämään tohtoria tulemaan kapteenin -luo. Bouroche astui saliin esiliina verisenä: hikihelmet vierivät -pitkin hänen leveätä otsaansa. Sairaat pyysivät häntä pysähtymään -koettaen kukin saada ensimmäiseksi hänen apuansa. Rukoilevia ääniä -kuului hänen kulkiessaan. Toiset koettivat vapisevin käsin tarttua -hänen vaatteihinsa. Mutta hän ei kuullut heitä, järjesti vaan työnsä -ähkien ja puhkien väsymyksestä; puhui ääneen itsekseen, laski -sormillaan, numeroitsi ne: ensin tämä, sitte tämä, sitte tämä, sitte -tuo kolmas tuolla alaalla, yksi, kaksi, kolme, -- yksi alaleuka, -käsivarsi, sääri. Apulainen käveli hänen jälessään koettaen muistella -kaikkea. - --- Herra ylilääkäri, sanoi Delaherche, täällä on eräs kapteeni -- -kapteeni Beaudoin. - -Bouroche keskeytti hänet sanoen: - --- Mitä te sanotte? Onko Beaudoin haavoitettu? Mies raukka! - -Ja hän seisahtui haavoitetun eteen. Varmaan huomasi hän miten -vaarallisesti Beaudoin oli haavoitettu, koska sanoi jalkaa -tarkastamatta: - --- Hyvä, kohta tulen kun olen toimittanut tämän leikkauksen. - -Sitte meni hän takaisin leikkaushuoneesen Delaherchen mukana, joka ei -tahtonut päästää lääkäriä näkyvistään. Täten tuli hän olemaan läsnä -käsivartta leikattaessa Lisfrancin tavan mukaan. Bouroche oli ylpeä -- -toimitus oli ohitse 40 sekunnissa. Tehtailija oli kalpea kuin ruumis, -aikoi paeta, mutta ei ehtinyt ottaa askeltaaan ennenkun käsivarsi jo -oli pöydällä. - -Sotilas -- nuori voimakas talonpoika -- avasi silmänsä, näki -käsivarren, jonka sairaanhoitaja kantoi pois, heitti silmäyksen -veriseen olkapäähänsä ja huusi raivostuneena: - --- Mitä, Jumalan nimessä! Te olette todellakin petoja kun voitte tehdä -sellaista. - -Bouroche oli niin väsynyt, ettei jaksanut kohta vastata. Sitte sanoi -hän hiljaisella äänellä: - --- Olen tehnyt parhaan taitoni mukaan. Muuten olisit jo kuollut, -poikaparka; ja kysyinhän sitä paitsi sinulta ja suostuit. - --- Miten minä olisin suostunut. Jos vastasinkin "kyllä", niin tiesinkö -mitä sanoin? - -Nyt muuttui hänen vihansa suruksi ja hän alkoi itkeä: - --- Mitä minä onneton enään maailmassa teen. - -Hän kannettiin oljille -- vahakangas pestiin -- taaskin kaadettiin -verinen vesi ämpäristä kukkasaralle. - -Mutta Delaherche säikähti kuullessaan kanuunain alituisen paukkeen. -Miksi he eivät laanneet ampumasta? - -Liehuneeko Rosen pöytäliina linnan katolla? Sanottiin patterien -laukausten päinvastoin lisääntyneen. Meteli hämmensi kaikki, ryske -mahtoi rasittaa vähimmin heikkohermoistakin. Ei voinut olla lääkäreille -eikä sairaillekaan hyvä kuulla näitä jyrähdyksiä, jotka koskivat luuhun -ja vereen. Koko sairaala oli kovassa jännityksessä tämän yhä jatkuvan -ampumisen aikana. - --- Sehän on jo ohitse, miksi jatkavat he tuota kirottua ampumista? -huudahti Delaherche, joka kuunteli tarkasti, luullen aina kuulevansa -viimeisen laukauksen. - -Kun hän meni takaisin leikkaushuoneesen muistuttaakseen Bourochea -kapteenista, näki hän lääkärin makaavan pitkänään oljilla, pitäen -käsivarsiaan kylmässä vesiämpärissä. - -Bouroche oli aivan näännyksissä sekä ruumiin että hengen puolesta. -Etenkin oli epätoivo ja oma voimattomuutensa hänet masentanut. Ja -kuitenkin oli hän niitä miehiä, jotka eivät kernaasti luovu -tehtävistään. Mutta hänen oli väkisinkin täytynyt kysyä itseltään: Mitä -tämä hyödyttää? Tieto, ettei koskaan voi tehdä kylliksi, oli yht'äkkiä -heikontanut hänen voimansa. Mitä hyödytti hänen vaivansa ja -ponnistuksensa? Olihan kuolema kuitenkin väkevämpi. - -Kaksi sairaanhoitajaa tuli kantaen Beaudoinia paarilla. - --- Herra ylilääkäri, sanoi tehtailija hiljaisella äänellä, tässä tuovat -he kapteenin. - -Bouroche avasi silmänsä, otti käsivartensa ämpäristä, pudisti niistä -veden ja pyyhki olkiin. Sitte nousi hän polvilleen sanoen: - --- Ai, se on totta -- täällä on vielä paljon tekemistä ennenkun saadaan -levätä. - -Hän nousi jaloilleen, pudisti itsestään väsymyksen, ja oli taas valmis -työhönsä, jota ei voitu lykätä. - -Gilberte ja rouva Delaherche olivat seuranneet paaria ja seisahtuivat -muutaman askeleen päähän patjasta, jolle Beaudoin laskettiin. - --- No hyvä! se on yläpuolella oikeata nilkkaluuta, sanoi Bouroche, joka -aina puheli lieventääkseen sairaiden tuskia. Ei se ole hulluinta tuossa -paikassa, sen voi helposti parantaa. -- -- -- Tarkastetaanpas sitä! - -Mutta Beaudoinin kummallinen tylsyys pelotti lääkäriä. Hän katsahti -ensimmäiseen sitomukseen: side, joka oli asetettu vaatteiden päälle, -oli kiinnitetty pyssyn hihnalla. Bouroche mutisi hampaittensa välissä -jotain -- kuka kelvoton oli sen sitonut -- mutta vaikeni yht'äkkiä. Nyt -ymmärsi hän mitä oli tapahtunut, kuljettaessa oli side luisunut -alemmaksi ja haavoitettu oli luultavasti vuodattanut paljon verta. - -Kiivaasti huusi hän sairaanhoitajalle: - --- Tule tänne, äläkä seiso siinä töllistelemässä. Leikkaa joutuun -vaatteet auki. - -Sairaanhoitaja teki kuten Bouroche käski -- jalka tuli näkyviin, -sininen, veriin tahrattu. - -Yläpuolella nilkkaluuta oli syvä ammottava haava, johon kranaatin -kappale oli tunkenut kappaleen punasta vaatetta -- haavan syrjät olivat -repaleiset ja nahattomat. Gilberten täytyi tarttua kiinni -leikkaushuoneen ovenpielestä, ettei kaatuisi. Oli kamalata nähdä -Beaudoinin makaavan siinä verisenä, puolikuolleena. Vaikka Gilberte oli -pyörtymäisillään, ei hän kuitenkaan voinut kääntää silmiään pois -kamalasta näystä. - --- No, huudahti Bouroche, ompa teitä kauniisti pidelty! Hän koetti -jalkaa, joka oli aivan kylmä, ei tuntenut heikointakaan valtasuonen -tykytystä. Hän tuli totiseksi ja surulliseksi -- tämä oli pahoin -pelättävä tapaus. - --- Niin, sanoi hän, tämä näyttää vähän vaaralliselta. - -Kapteeni Beaudoin, joka, kuullessaan lääkärin sanat, heräsi -tylsyydestään, mutisi itsekseen: - --- Vai niin -- siltäkö se ylilääkäristä näyttää? - -Bourochen ei ollut tapana suoraan kysyä lupaa sairaalta kun huomasi -leikkauksen tarpeelliseksi. Hänestä oli parempi, että sairas itse pyysi -sitä. - --- Tämä jalka on pahan näköinen, mutisi hän aivan kuin olisi ajatellut -ääneen, tätä ei voi pelastaa. - -Beaudoin huudahti hermostuneena: - --- Kuulkaa, tehkää loppu siitä. Mitä arvelette, Bouroche? - --- Ajattelen, että olette rohkea mies ja annatte minun tehdä, mitä on -välttämätöntä. - -Kapteeni Beaudoinin silmät sulkeutuivat. Hän oli ymmärtänyt. Mutta -vasten pelkoaan, joka oli tukehuttaa hänet, vastasi hän -yksinkertaisesti vaan kuitenkin rohkeasti: - --- Tehkää minkä luulette parhaaksi, herra tohtori! - -Valmistukset eivät kestäneet kauvaa: apulainen tuli tuoden kloroformia, -kaatoi sitä pyyhinliinaan, joka asetettiin sairaan nenän eteen -- -sitten tarttui hoitaja häneen -- veti vähän alemmaksi patjalle, että -jalat jäivät vapaiksi -- eräs piteli vasenta, apulainen otti kiinni -oikeasta reidestä molemmilla käsillä pusertaakseen suonia. - -Bourochen tullessa sairaan luo veitsi kädessä ei Gilberte voinut kestää -kauempaa: - --- Ei, ei, -- tämä on kauheata! - -Hän nojasi rouva Delahercheen, joka oli ojentanut käsivartensa -estääkseen häntä kaatumasta. - --- Mutta minkätähden jäit tänne seisomaan? - -He eivät kuitenkaan kumpikaan lähteneet pois, käänsivät vaan päänsä -pois, etteivät näkisi mitä lääkäri teki, seisoivat siinä vavisten ja -syleillen toisiaan, vaikka eivät muuten olleet toisilleen niin -rakkaita. - -Se oli varmaan juuri tällä hetkellä kun kanuunanpauke oli kovin. Kello -oli kolme ja Delaherche selitti pettyneenä ja toivottomana, ettei hän -ymmärtänyt mitään. Pauke kiihtyi -- siitä ei ollut epäilystäkään. -Minkätähden? Mitä sitte tapahtui? Oli kuin helvetin portit olisivat -olleet seppo selällään -- maa tärisi, ilma oli liekkinä. Sedanin -ympärillä olevat kahdeksansataa saksalaista kanuunaa ampuivat -varmaankin yht'aikaa, pauke kuului yli metsien ja peltojen. Jos tätä -tulisadetta kestäisi vielä pari tuntia, oli kaupungin perikato varma, -sillä kranaatteja alkoi pudota talojen katoille; kuului yhä uusia -räjähdyksiä. Eräs kranaatti sytytti talot Voyardkadun varrella; toinen -muserti kappaleen tehtaan korkeasta savutorvesta, josta vyöryi -kivimuraa aina vajaan asti. - -Bouroche kohotti päätään: - --- Onko heidän aikomuksensa tappaa sairaamme? -- -- -- Tämä on -sietämätöntä! - -Tällä aikaa eräs sairaanhoitaja oli ottanut kiinni kapteenin jalasta; -reippaasti teki Bouroche leikkauksen vähän alapuolella polvea, pari -tuumaa alempana sitä paikkaa, missä hänen tuli sahata luu poikki; -- -samalla veitsellään irroitti hän nahan kuten irroitetaan kuori -appelsiinista. Mutta kun hänen oli leikattava lihaksia, lähestyi eräs -sairaanhoitaja ja kuiskasi hänen korvaansa: - --- Numero 2 on valmiina. - -Kauhean melun tähden ei lääkäri voinut kuulla, jonka vuoksi sanoi: - --- Herran nimessä, puhukaa kovemmin! Korvani ovat haljeta heidän -kirotuista laukauksistaan. - --- Numero 2 on valmiina. - --- Kuka? Mikä numero kaksi? - --- Hän, jonka käsivarsi -- -- - --- No, vai niin! Hyvä, tuokaa N:o 3. Alileuka, tiedättehän! - -Ja ihmeteltävän sukkelasti leikkasi hän yhdellä ainoalla leikkauksella -jänteen poikki aina luuhun saakka. Sääriluu ja pohkio paljastettiin, -kääre pantiin tueksi molempien väliin; sitte sahattiin ne poikki ja -sairaanhoitajalla oli jalka kädessä. - -Vuoti ainoastaan vähän verta, sillä apulainen puristi suonia; suonet -sidottiin joutuun. Mutta Bouroche ravisti päätään ja kun apulainen otti -sormensa pois, sanoi hän -- sairas ei ollut vielä valveilla eikä siis -voinut kuulla heitä --: - --- Tämä on ikävää, valtasuonista on matkalla juossut paljon verta. - -Hän teki kädellään liikkeen, kohotti olkapäitään: - -"Mitä hyödytti kaikki hänen vaivansa". Tässä oli taaskin eräs raukka -valmiina -- hänen kasvoihinsa tuli jälleen epätoivon ilmaus; tämähän -oli hullusti, kun ei voi pelastaa edes neljää kymmenestä. - -Hän pyyhki otsaansa, pani nahan haavan päälle -- neuloi kolme pistosta. - -Nyt kääntyi Gilberte. Delaherche oli sanonut hänelle, että kaikki oli -ohitse, nyt voisi hän katsoa. - -Sairaanhoitaja vei juuri kapteenin jalan pensasaitauksen taa, missä -ruumisläjä yhäti kasvoi. - --- No niin! kaikki on tehty, sanoi lääkäri Beaudoinin herättyä; nyt on -pahin ohitse. - -Mutta kapteeni oli hyvin heikko. Hän koetti kohottaa päätään, mutta -laski sen alas, änkytti surullisella äänellä: - --- Kiitos tohtori! Jumalan kiitos, että kaikki on ohitse! - -Kun hän nostettiin paarille poisvietäväksi, pani kauhea räjähdys koko -tehtaan tärisemään: kranaatti oli räjähtänyt leikkaushuoneen takana -pienessä pihassa, missä oli kaivo. Akkunaruutuja putosi helisten -maahan, sillä aikaa kun sakea savu tunkeutui huoneesen, jossa sairaat -makasivat oljilla; nämä alkoivat hädissään huutaa ja koettivat paeta. -Delaherche kiiruhti ulos hurjistuneena; hän tahtoi nähdä kuinka suuri -vahinko oli. Hävitettäisiinkö, poltettaisiinko hänen talonsa? - --- Jumalan nimessä, älkää töllistelkö, huusi Bouroche kauhusta -jähmettyneille sairaanhoitajille. Peskää joutuun pöytä. Ei ole yhtään -aikaa hukata. Tuokaa numero 3 tänne! - -Pöytä pestiin, taas kaadettiin ämpärillinen veristä vettä kukkasaralle; -asterisarka oli nyt verisenä liejuna, kukat ja lehdet olivat veren -peitossa. - -Levätäkseen vähän alkoi ylilääkäri hakea kuulaa, joka, muserrettuaan -ensin numero 3:n alaleuan, oli tunkeutunut kielen kantaan. Siitä vuoti -paljo verta, joten sormensa tulivat aivan punasiksi ja tahmeiksi. - -Kuivaushuoneessa olivat sairaanhoitajat asettaneet kapteeni Beaudoinin -eräälle patjalle. Gilberte ja rouva Delaherche olivat seuranneet sinne. -Delaherchekin, huolimatta säikähdyksestään, tuli sisään sairasta -katsomaan. - --- Levätkää nyt hetkinen, me laitamme sillä aikaa huoneen teille -valmiiksi; me otamme teidät meidän luo. - -Mutta haavoitettu avasi silmänsä -- hän oli täydessä tajunnassa -- -vastasi heikolla äänellä: - --- Ei, -- luulen kuolevani, -- ja hyvinkin pian! - -Kaikki kolme katsoivat häntä surullisesti. - --- Mutta herra kapteeni, miten voitte niin puhua, mutisi Gilberte, joka -huolimatta pelostaan pakotti itsensä hymyilemään. Kuukauden kuluttua -olette jo terve! - -Beaudoin pudisti päätään -- hän katseli ainoastaan Gilberteä äärettömän -surullisesti, pelätessään että hänen täytyisi kuolla niin nuorena, -jolloin elämä hymysuin tarjoaa onnea. - --- Minun täytyy kuolla, minun täytyy kuolla! Oi se on hirveätä! - -Samassa huomasi hän likaiset kätensä ja rikkinäisen univormunsa. Häntä -kiusasi olla tällaisessa tilassa naisten läsnä ollessa. Hän ei voinut -sitä kärsiä ja tämä ajatus toi hänelle mielenmalttinsa takasin. - -Hän hymyili heikosti. - --- Mutta jos kuolen, tahtoisin kuitenkin kuolla puhtain käsin. -Rouvaseni, tahtoisitteko olla hyvä ja antaa minulle vähän vettä ja -pyyhinliinan. - -Gilberte, tuotuaan mitä hän pyysi, tahtoi itse auttaa. Tästä hetkestä -pysyi hän rohkeana, tahtoi kuolla levollisena täydessä tajunnassa. -Delaherche auttoi vaimoaan järjestämispuuhissa. - -Nähdessään miten poikansa ja miniänsä yhdessä hoitivat tuota nuorta -miestä, katosi katkeruus vanhan rouvan sydämmestä. Hän päätti vaieta -myöskin tällä kertaa, vaikka olikin aikonut kertoa kaikki pojalleen. -Mutta nythän kuolema erottaisi heidät ainiaaksi toisistaan, miksi -tuottaisi hän surua perheelleen. - -Kapteeni oli kuolemaisillaan -- hän tuli hetki hetkeltä heikommaksi ja -vajosi jälleen tylsistyneesen tilaansa. Kylmä hiki virtasi pitkin -kaulaa ja otsaa; hetkeksi avasi hän silmänsä tavoittaakseen peitettä, -jonka luuli näkevänsä vieressään. - --- Oi kuinka minun on kylmä, minun on niin kylmä. - -Ja sitte hengitti hän viimeisen kerran, tyyneesti ilman näkyväistä -taistelua; hienot laihat kasvot näyttivät kuoltuakin selittämättömän -surullisilta. Katseensa lepäsi Gilbertessä. - -Delaherche piti huolta ettei hänen ruumistaan viety pensaikon taa, vaan -pantiin lähellä olevaan liiteriin. Sitte pyysi hän Gilberten menemään -huoneesensa, sillä hän näytti kovin väsyneeltä, itki ja nyyhki. Mutta -tämä selitti olevansa niin peloissaan, ettei mitenkään uskaltaisi olla -yksin, ja jäi kernaammin anoppinsa luo keskelle sairashuoneen touhua. - -Sitte ryhtyi hän heti sairaiden hoitamiseen. Toi lasillisen vettä -attikalaiselle sotilaalle, jolla oli kova kuume, auttoi hoitajaa -sitomaan erään kahdenkymmenen vuotisen sotilaan kättä. Tämä oli -vast'ikään tullut sotatantereelta, jossa peukalonsa oli ammuttu -säpäleiksi. Ollen kohtelias ja veitikkamainen, laskien leikkiä -huolettoman pariisilaisen tavalla sai hän pian Gilberten hymyilemään -sukkeluuksilleen. - -Kapteenin kuoleman kamppauksen aikana oli ampuminen yhä kiihtynyt; -jälleen kranaatti putosi puutarhaan katkaisten satavuotisen tuuhean -puun. - -Väki alkoi peloissaan huutaa koko Sedanin palavan, sillä Cassinen -etukaupungissa oli suuri tulipalo päässyt alkuun. Tulisi loppu -kaikesta, jos ampumista kestäisi kauemmin. Ei jäisi kiveä kiven päälle. - --- Tämä ei ole mahdollista, minun täytyy tuonne jälleen, sanoi -Delaherche, joka oli kadottanut kaiken malttinsa. - --- Minnekä sitte? kysyi Bouroche. - --- Tietysti pormestarin luo kysymään tekeekö keisari pilkkaa meistä kun -puhuu valkosen lipuu nostamisesta. - -Ylilääkäri seisoi hämmästyneenä, katseli Delaherchea suurin silmin, -sillä vaikka hän olikin epätoivossaan kun haavoitetut kuolivat hänen -käsiinsä, ei hän kuitenkaan ollut ajatellut antautumista. Hän teki -rajun epätoivoa ilmaisevan liikkeen: - --- Menkää hiiteen! Saman tekevä mitä me toimitamme! - -Delaherchella oli suuri työ tunkeutua ihmisjoukon lävitse, joka taajeni -alituisesti ja kasvoi paenneista sotilaista. Hän kysyi useilta -upseereilta, joita kohtasi, vaan ei kukaan ollut nähnyt valkosta -lippua. Vihdoin myönsi eräs översti nähneensä sen silmänräpäyksen ajan, -vaan sitte oli se taas otettu alas. - -Tämä selitti kaikki: joko eivät viholliset sitä olleet nähneet taikka -huomasivat sen ja enensivät tulta käsitettyään lopun kohta olevan -lähellä. Kerrottiinpa että eräs kenraali, joka nähdessään valkosta -lippua nostettavan oli aivan raivostunut, oli repinyt sen alas, -katkassut tangon ja tallannut liinan jalkoihinsa. - -Mutta preussiläisten pattereista kuuluivat laukaukset yhä edelleen. -Kuulia tuli satamalla kaupunkiin. Turennentorilla oli eräs vaimo äsken -tapettu, pormestarin portinvartijan huoneessa ei Delaherche tavannut -enää pikku Rosea. Ovet olivat auki, siellä sai käydä vapaasti kuka itse -tahtoi. Rappusilla kohtasi hän raivostuneita ihmisiä, jotka menivät sen -enempää huomaamatta ohitse. Ensimmäisessä kerroksessa pysähtyi hän -hetkeksi ja siellä tuli Rose vastaan: - --- Ah, herra Delaherche, tämä kaikki on kauheata! Tulkaa, joutukaa jos -tahdotte nähdä keisarin. - -Ja vasemmalla, auki olevasta ovesta näki hän todella keisarin, joka -jälleen käveli epävarmoin askelin edestakaisin uunin ja ikkunan väliä. - -Hän ei voinut pysyä paikoillaan vaikka kärsi kovia tuskia. - -Eräs ajutantti oli juuri lähtenyt ja jättänyt oven auki. Keisari kuului -väsyneellä ja kiusatulla äänellä kysyvän: - --- Mutta sanokaa mitä tämä merkitsee. Miksikä he yhä ampuvat vaikka -olen käskenyt nostamaan valkosen lipun? - -Hän ei enään voinut kärsiä tätä ampumista, joka yhä lujemmin kuului -tänne. Kun hän tuli ikkunan luo, oli kuin olisivat luodit sattuneet -hänen sydämmeensä. Yhä verta, yhä ihmishenkiä hänen erehdyksensä -tähden! Joka hetki lisääntyivät turhaan kuolleiden läjät. Hän oli -tuskissaan jo kymmeniä kertoja tehnyt saman kysymyksen jokaiselle, joka -tuli sisään: - --- Mutta mitä tämä on? Miksi ampuvat he vielä vaikka olen käskenyt -nostaa valkosen lipun. - -Ajutantti mutisee jotain vastaukseksi, mutta Delaherche ei kuullut -sitä. Keisari kävelee yhä edestakaisin -- hänen täytyy mennä ikkunan -luo, hänen täytyy kuunnella tuota kauheata ampumista, joka oli -näännyttää hänet kuoliaaksi. Kasvonsa kävivät kalman kalpeiksi, niissä -kuvastui syvintä alakuloisuutta ja mustinta epätoivoa. - -Nyt ovi aukenee, -- pieni mies, puettuna pölyiseen pukuun, tulee -ilmoittamatta sisään -- se on kenraali Lebrun. - -Ja taas kuuluu keisari kärsimättömästi kysyvän: - --- Mutta, kenraali, miksi yhä ammutaan vaikka käskin nostaa valkosen -lipun? - -Ajutantti astuu ulos vetäen oven kiinni. Delaherche ei kuullut mitä -kenraali vastasi. - --- Ah, virkkoi Rose, asiat käyvät hullusti, ymmärrän sen hyvin, -- -huomaan sen heidän katseistansa --. Ja minun pöytäliinani -- sitä en -saa enään koskaan takaisin; sanotaan, että se on revitty tuhansiin -kappaleihin... Mutta eninten säälin kuitenkin keisariparkaa. Hän on -sairaampi kuin marsalkka, parempi olisi hänen pysyä sängyssä kuin -kulkea tuossa edes takaisin. - -Hän oli kovin liikutettu; nuoret, kauniit kasvonsa ilmaisivat syvää -sääliä. Delaherche, jonka myötätuntoisuus Napoleonia kohtaan oli viime -aikoina huomattavasti vähennyt, piti Rosen puhetta vähän sopimattomana. -Yhtä kaikki jäi hän seisomaan hänen kanssaan portille; hän tahtoi -nimittäin nähdä kenraali Lebrunin menevän pois ja tämän tultua keisarin -luota seurasi hän häntä. - -Kenraali oli selittänyt keisarille, että ranskalaisten ylipäällikön -allekirjoittama kirje olisi vietävä saksalaisten päällikölle -- muuten -ei voisi olla puhettakaan aselevosta. Hän oli tarjoutunut kirjoittamaan -tämän kirjeen ja etsiäkseen kenraali Wimpffenin, saadakseen hänen -allekirjoituksensa. Hänellä oli nyt kirje mukanaan, mutta ei tiennyt -missä ylipäällikkö oli. Sedanissa oli ahdinko niin suuri, että hänen -täytyi antaa hevosensa kulkea käyden, joten Delaherche voi seurata aina -Ménil-portille asti. - -Mutta tiellä kannusti Lebrun hevostaan; ja oli hänellä onni kohdata -Wimpffen Balanissa. Tämä oli muutamia minuutteja sitten kirjoittanut -keisarille: - --- Jos Teidän Majesteettinne tahtoo ratsastaa joukkojen etunenässä, -pidän kunnianani viedä teidät vihollisten rivien lävitse. - -Siksi vimmastui hän silmittömästi kuultuaan aselevosta puhuttavan. Ei, -ei, ei millään ehdolla kirjottaisi hän nimeään sellaisen alle. - -Kello oli nyt puoli neljä. Oli ainoastaan vähäinen hetki siitä kuin -tehtiin viimeinen urhoollinen yritys päästä bayerilaisten rivien -lävitse ja valloittaa Bazeilles. - -Sedaniin ja läheisten maiden yli kuului huuto: "Bazaine näkyy! Bazaine -näkyy!" Tieto oli väärä; niin ilmoitettiin ainoastaan kansan -lannistuneen rohkeuden elähyttämiseksi. - -Koko päivän olivat he toivoneet näkevänsä sen toteutuvan ja joka kerta -kuin preussiläiset ampuivat uudesta patterista, olivat he luulleet sen -Metzin kanuunaksi. - -Noin tuhat kaksisataa miestä saatiin kokoon sotilaita jos mistä -rykmentistä ja tämä pieni joukkio riensi juoksujalassa alas tielle, -johon kranaatteja sateli kuin rakeita... Alussa näytti se uhkealta. -Haavoittuneet eivät häirinneet toisten kulkua; raivoisan rohkeina -juostiin lähes viisisataa metriä. Mutta rivit harvenivat, yksin -rohkeimmatkin kääntyivät takaisin. Mitä voitiin toimittaa näin pienellä -joukolla suurta ylivoimaa vastaan? Mitä hyödytti tämä kenraalin hurja -uskallus, kun taistelu oli kuitenkin kadotettu? Viimein seisoivat -kenraalit Wimpffen ja Lebrun yksinään tiellä Balasen ja Bazeillesin -välillä; heidän täytyi kääntyä takaisin, luopua tästä viimeisestä -epätoivoisen rohkeasta koetuksesta. Täällä ei ollut kuin yksi tehtävä: -vetäytyä takaisin Sedanin muurien turviin. - -Kohta kun Delaherche oli kadottanut kenraali Lebrunin näkyvistään, -kiiruhti hän kotiinsa -- hänen päähänsä pisti sukkela ajatus: hän -kiirehti nyt takaisin näkötorniinsa, josta hän etäältä voi tarkastaa -antautumisen menoa. Mutta ulkopuolella tehdastaan seisahdutti hänet -översti Vineuil, joka puutarhuri-vaunuissa tuotiin sairashuoneeseen. -Översti ei tahtonut kuulla puhuttavankaan haavoitetusta kantapäästään; -hän oli tahtonut koota rykmenttinsä jäännökset, mutta oli pyörtynyt ja -pudonnut hevosensa selästä. Heti vietiin hänet erääseen ensimmäisen -kerroksen huoneeseen ja Bouroche, joka riensi saapuville, vakuutti -ett'ei haava ollut pelättävä, oli puhdistanut sen, vetänyt sieltä ulos -muutamia saappaista irtautuneita nahkapalasia, sitonut haavan ja vienyt -överstin sänkyyn. Lääkäri parka oli jo aivan epätoivoissaan, -- -liiallisesta ponnistuksesta kovin väsyneenä kun oli --, hän meni alas -leikkaushuoneeseensa, huusi tahtovansa ennen leikata oman jalkansa kuin -tehdä kauvemmin tällaista työtä, josta ei kuitenkaan ollut mitään -hyötyä. - -Tuolla alhaalla ei ollut enään tilaa haavoittuneille, -- muutamia -täytyi panna ruohokentällekin, jossa vaikeroivat ja huusivat, kun -kranaatit lensivät heidän päänsä päällitse. Viidettä sataa haavoitettua -oli jo tuotu sisälle, -- ylilääkäri oli pyytänyt haavalääkäreitä -avukseen, mutta hänelle ei lähetetty muita kuin eräs nuori lääkäri -läheisestä kylästä. Hänen oli mahdotonta ehtiä kaikkea -- hän tutki, -leikkaili, sahasi ja sitoi, alituisesti peläten tuotavan uusia -haavoittuneita. - -Gilberte oli melkein pyörryksissä näkemistään kauhistuttavista -tapauksista -- hän ei voinut nähdä enempää verta, -- nyt istui hän -enonsa vuoteen ääressä, mutta vanha, lujamielinen rouva Delaherche jäi -Bourochen luo, antoi sairaille juotavaa ja kuivaili kuolevaisten -hikisiä kasvoja. - -Tähystyspaikaltaan koetti Delaherche luoda yleissilmäyksen tappelun -menoon. Kaupunki oli kärsinyt paljoa vähemmän kuin luultiin; ainoastaan -tuolla Cassinesissä paloi melkoinen tuli. Palatinatin metsässä ei enään -ammuttu: arvatenkin olivat ampumavarat loppuneet. Ainoastaan siitä -patterista, joka oli Pariisinportin vieressä, ammuttiin silloin tällöin -laukaus. - -Eräs tapaus huvitti häntä suuresti: linnantornista näkyi taas valkonen -lippu; -- mutta taistelutantereelta ei voinut yhäti kestävän tulen -tähden nähdä sitä. Läheiset kattorakennukset estivät häntä näkemästä -joukkojen liikkeitä Balanin tiellä. Vaan kiikarillaan huomasi hän -saksalaisen esiupseerin, saman, jonka hän oli jo aamupäivällä nähnyt. - -Tuo ylhäinen, pienivartaloinen mies, jota hän luuli Preussin -kuninkaaksi, seisoi tummassa univormussaan vähäsen etäämpänä muita -sotilaita, joista suurin osa oli pitkällään ruohossa, -- hän näkyi -katselevan heidän tähditettyjä, kultaompeleisia pukujaan. Siellä oli -myös ulkomaalaisia upseeria, ajutantteja, kenraaleja, kaikilla heillä -oli lornjetti; aamusta alkaen olivat he seuranneet ranskalaisten -taistelua aivan kuin jotakin näytelmää. Ja nyt tuo hirveä draama oli -loppumaisillaan. - -Marfée'n metsäisellä ylängöllä seisoi kuningas Wilhelm ja katseli miten -hänen joukkonsa piirittivät ranskalaista sotajoukkoa. - -Nyt se oli tehty! Kolmas armeija, jota johti hänen poikansa, Preussin -perintöprinssi, oli kulkenut Saint-Mengesin ja Fleigneuxin kautta ja -asettui Illyn kummulle; sillä aikaa oli neljäs armeija Saksin -kruununprinssin johtamana marssinut Daignyn ja Givonnen yli, kiertäen -Garennen metsän ja yhtyi nyt kolmanteen armeijaan. XI ja V komppania -yhtyi XII komppaniaan ja kaartiin. Ja viime ponnistus kehän -särkemiseksi, samassa silmänräpäyksessä kuin se sulkeutui, kenraali -Margueritten urhoollinen rynnäkkö oli pakottanut kuninkaan huudahtamaan -ihastuneena: "Urhoollisia miehiä!" - -Nyt olivat pihdit pian yhtymäisillään. Hän voi yhdellä silmäyksellä -nähdä taajan piirin ampujoita, jotka ympäröivät lyötyä joukkoa. - -Pohjoispuolella vetäytyi piiri yhä enemmän kokoon ajaen pakolaiset -Sedaniin; ampuminen kiihtyi kiihtymistään. Etelässä näkyi Bazeilles -valloitettuna, autiona ja kolkkona; paksuja savupilviä kohosi -taivaanrannalle ja säkenet lentelivät säihkyellen ympäri. Mutta -baijerilaiset, jotka nyt olivat Balanin hallitsijoita, veivät -kanuunansa kolmensadan metrin päähän kaupungista. Toisista pattereista, -jotka olivat Pont-Maugisin, Noyersin, Frenoisin ja Vadelincourt'in -luona, kuului keskeytymätön ampuminen samaten kuin Marféen kummun -juurelta. - -Mutta kuningas Wilhelm laski väsyneenä hetkeksi lornjettinsa ja alkoi -katsella paljaalla silmällä. Aurinko laskeutui metsän taa, sen -viimeiset säteet kultasivat pellot ja niityt, pienimmänkin esineen voi -huomata raittiissa, harvinaisen kirkkaassa iltailmassa. Hän näki talot -Sedanissa kapeine mustine ikkunalautoineen. Ja tuolla häämöitti kyliä, -puhtaita ja kauniita, vasemmalla Donchery ja oikealla Douzy ja -Carignon. Hänestä tuntui kuin olisi voinut laskea puut Ardennein -metsässä, jonka ihastuttava vihanta väri somasti kuvastui taivaan -rantaan. - -Maas virta näytti tässä häikäisevässä valossa ihanalta kultapurolta: -verinen tappelukenttä oli kuin hieno maalaus kuvattuna täältä ylhäältä -auringon laskiessa, kaatuneet sotilaat, puolikuolleet hevoset olivat -maalatuita kohtia. -- Givonnen laakson oikealla puolella vilisi -pakenevia joukkoja kuin pieniä mustia pilkkuja, sillä aikaa kuin Igen -niemellä olevat patterit ampuivat koneentapaisella tarkkuudella. Tämä -oli odottamaton, täydellinen voitto. - -Kuningas ei tuntenut mitään katumusta näiden tuhansien ruumiitten -tähden, jotka eivät enempää kuin tomuhiukkanen maantiellä vaatineet -tilaa tässä suuressa laaksossa, jossa Bazeillen tulipalo, Illyn -verilöyly ja Sedanin tuska eivät häirinneet tyyntä, rauhaisaa luontoa -eivätkä himmentäneet kirkasta auringon laskua. - -Yht'äkkiä huomasi Delaherche tummansiniseen pukuun puetun ranskalaisen -kenraalin valkoista lippua kantavan husaarin seurassa ratsastavan ylös -kummulle, jossa saksalainen päällikkökunta oleskeli. Se oli kenraali -Reille; hänen oli vietävä saksalaiselle kuninkaalle keisarin -kirjoittama, näin kuuluva kirje: - --- Veljeni! Koska minun ei ole suotu kuolla joukkojeni etunenässä, ei -minulla ole muuta tehtävää kuin ojentaa miekkani Teidän Majesteettinne -käsiin. Olen Teidän Majesteettinne veli, Napoleon. - -Lakkauttaakseen tappamisen, antautui hän; -- olihan taistelu kuitenkin -kadotettu. Hän luuli antautumisensa saattavan kuningas Wilhelmin -lempeämmäksi. Delaherche näki kenraalin laskeutuvan satulasta noin -kymmenen askeleen päässä voittajasta ja sen jälkeen menevän aseettomana -eteenpäin. Aurinko laskeutui purppuran karvaisena, kuningas istuutui -tuolille nojautuen toiseen, jota eräs ajutantti piti koholla ja vastasi -ottavansa vastaan keisarin miekan ja odottavansa upseerija, jonka -tulisi ratkaista antautumisen ehdot. - - - - -VII. - - -Kaikista voittajan saaliiksi joutuneista paikoista Sedanin ympärillä, -Floingista, Illyn kummulta, Garennen metsästä. Givonnen laaksosta ja -Bazeillen tieltä, riensi suunnaton joukko ihmisiä ja hevosia kauheassa -sekasorrossa kaupunkia kohden. Tämä linnoitus, johon kukin oli pannut -viime toivonsa, tuli nyt vain turmioksi sen kautta, että pakenevat, -yksin urhokkaimmatkin hakivat täältä itselleen suojaa. Sedanin vallien -takana luulivat he löytävänsä turvaa vihollisten pelättävältä tulelta, -joka kolmattatoista tuntia oli yhtämittaa leimahdellut, eikä kukaan -ajatellut enempää, ei kukaan kuunnellut järjen ääntä, eläimellinen -luonto ihmisessä sai ylivallan, kukin haki vain itselleen suojaa. - -Pienen muurin takana seisoi Maurice valellen vedellä Jeanin kasvoja. -Nyt avasi hän silmänsä ja Maurice huudahti ilosta: - --- Oi, Jean raukkani, luulin jo, että olisit kuollut, -- no, mutta -mitäs sinä sille olisit mahtanut; -- mutta sinä olet saakelin raskas -kantaa! - -Jean nousi ylös, ikäänkuin heräten unestaan. Sitte huomasi hän mitä oli -tapahtunut, kaksi kyyneltä vierähti poskelle. Hento Maurice, jota hän -oli hoitanut isällisellä huolella, oli ystävyydessään saanut kylliksi -voimaa kantaa hänet tänne. - --- Odota, katson tekikö luoti päähäsi suurenkin reijän! - -Haava ei ollut suuri, ihossa ainoastaan viilto, josta oli vuotanut -runsaasti verta. Hiukset olivat takertuneet haavan syrjiin ja -tyreyttäneet verenvuodon. Sentähden Maurice ei kostuttanut niitä -- -muuten olisi haava voinut jälleen helposti auveta. - --- No, nyt olen pyyhkinyt kasvosi -- näytäthän taas ihmisemmältä. -Annappas kun panen kypärän päähäsi! - -Hän otti maasta kypärän ja pani sen varovasti ystävänsä päähän. - --- Se sopii sinulle mainiosti! Katsokaamme kannattavatko jalkasi! - -Jean nousi pudistaen päätään; hänellä ei ollut muuta hätää kuin että -pää vain tuntui vähän raskaalta. Kaikki kävi hyvin. Mutta hänet valtasi -syvä liikutus nähtyään Mauricen hellyyden, jonka vuoksi hän syleili -Mauricea, painoi hänet rintaansa vasten ja virkkoi: - --- Oi, rakas ystäväni, rakas ystäväni! - -Mutta preussiläiset saapuivat eivätkä he voineet kauemmin olla muurin -takana. Luutnantti Rochas kokosi muutamia miehiä lipun ympärille, jota -aliluutnantti kantoi kokoonkäärittynä. Lapoulle nousi ylemmäksi ja -ampui vielä muutamia laukauksia sillä aikaa kuin Pache ripusti pyssyn -olallensa, luullen varmaankin että nyt oli heitettävä ampuminen sikseen -ja ruvettava syömään ja nukkumaan. Jean ja Maurice hiipivät toverien -luo. Ei puuttunut pyssyjä eikä patruunoita, joita makasi kyllin -kentällä; ei tarvinnut muuta kuin kumartua niitä ottamaan. He kokosivat -sen verran kuin tarvitsivat, sillä antautuessa olivat he heittäneet -aseet ja ampumavarat luotaan; Mauricenhan oli täytynyt kantaa toista -hartioillaan. - -Muuri ulottui Garennen metsään asti ja pieni joukkio, joka luuli vaaran -olevan ohitse, piilottautui talonpoikaistalon taa, hajaantuen sitte -metsään puiden sekaan. - --- Vihdoinkin, sanoi Rochas, -- saamme huoata hetken ennen kuin -ryhdymme ryntäämään. - -Ottaessaan ensi askeleita tuntui heistä kuin olisivat he astuneet -helvettiin! mutta he eivät voineet enään kääntyä. - -Heidän täytyi päästä metsän läpi, jonne vihollinen ankarasti ampui, -koska osan pakenevista joukoista välttämättä piti kulkea tätä tietä. - -Kranaatteja sateli korkeiden puitten välitse, jotka tärisivät ja -murtuivat aivan kuin hirmuisen raemyrskyn ruoskimina. Suuria oksia ja -lehtiä putoili maahan, kaikkialla kuului valittavan suhiseva ja -kitisevä ääni. - -Metsä oli aivan kuin lumottu; siinä kuolema ja epätoivo raivosivat, -puut lannistuivat tuskasta ruikuttaen, kun eivät voineet paeta tätä -hävityksen hirmuisuutta. - -Kauhistus valtasi Mauricen ja Jeanin, jotka muita seuraten kulkivat -eteenpäin, vaikka luodit kaikilta puolin vinkuivat korvissa, niin että -turvan etsiminen puun juurelta toiseen suojaan juoksemalla oli turhaa -vaivaa. - -Kaksi miestä kaatui -- toista tapasi luoti selkään, toista naamaan. - -Minne heidän oli käännyttävä? Kaikkialla satoi projektiileja, -kaikkialla uhkasivat kaatumaisillaan olevat paksut puunrungot ja julman -suuret oksat, -- he etsivät turvaa eräässä viidakossa, siellä oli -tavata heidät kranaatti, joka putosi aivan Jeanin jalkoihin; onneksi -kaivautui se maahan räjähtämättä. Heidän jalkansa tarttuivat puolukan -varsiin ja köynnöskasveihin; viidakko tuli läpipääsemättömäksi. Lehtiä -ja oksia lenteli ilmassa aivan kuin kaikkimurskaavan ja rusentavan -jättiläisviikatteen viskeleminä. - -Parikymmentä kertaa olivat he lähellä perikatoansa tuossa kamalassa -pensaikossa. - --- Tämä on todentotta helvetillistä, mutisi Maurice, täältä emme ikinä -elävinä pääse! Hän oli kalman kalpea ja vapisi kuin haavan lehti. -Jeaniakin pöyristytti, häneenkin tarttui kauhistuksen tunne. - -Heitä vaivasi hirveä ja kärsimättömän polttava jano, sydän sykki, -jyskytti ja pisteli joka jäsenessä; heidän epävarmat silmänsä -huomasivat silloin tällöin mustia pisteitä liikkuvan ilmassa, aivan -kuin heidän silmänsä olisivat voineet seurata luotien vinkuvaa vauhtia -joka taholle. - --- Oi taivaan Jumala! Mitä meidän on tekeminen, änkytti Jean. Hirmuista -todellakin tulla murskaksi ammutuksi toisten tähden, jotka istuvat -hyvässä nojatuolissa, tupakkaa poltellen. Tähän lisäsi Maurice -uupuneella äänellä. Niin -- ja minkä tähden on juuri meidän kärsittävä -niin hirveästi? Itsekkäisyys kuohahti hänessä; yksilö, joka ei tahtonut -uhrautua yhteiskunnan edestä. - --- Jospa vaan saisi järkeensä, mitä tämä kaikki hyödyttää? Hän kohotti -päätänsä. - --- Ja tuo aurinko riiviökään ei voi lähteä matkoihinsa. Kun se laskee, -tulee edes pimeä ja tappelu taukoo! - -Heidän mielestään pysyi aurinko liikkumatta paikallaan kirkkaalla -kesätaivaalla; tappelun hälinässä olivat he unohtaneet kokonaan -ajanjuoksun. Heitä ei enään vaivannut pelko, vaan vastustamaton rauhan -ja levon kaipuu; he eivät voineet enään sietää tuota lakkaamatonta -läikinää, suhinaa ja kohinaa, heidän täytyi piiloutua, madella maan -sisään. - -Keskellä hävitystä olivat kumminkin Maurice ja Jean merkillisen -levollisia; he kulkivat ihan kuin humalassa -- se on urhoollisuutta -- -heillä ei enään ollut kiireen kierää tuosta kamalasta metsästä. -Raikkaan metsäpuron kirkas vesi muuttui punaiseksi, vienoissa -lehdoissa, joissa siihen asti rakastuneet olivat kuiskailleet, kuuluu -nyt kuolevien viimeisiä korauksia. - -Tuossa kirkasi mies "sattui!" ennen kuin hän kaatui ja kuoli. Toiselta -oli kranaatti raadellut molemmat jalat ja hän hymyili -- luullen -jalkansa nyrjähtäneen. Pahoin haavoitettuina juoksivat muutamat -edelleen, vihdoin viimein kaatuakseen. Ensi silmänräpäyksessä tunsivat -he vaan mitätöntä kipua; -- tuskat kiihtyivät pakottaen heidät sydäntä -särkevään huutoon ja kauheaan valitusulvontaan. - -Tämä hirmujen metsä, se kaikui huokauksista ja itkusta, puitten -rätinästä, kuolevien ja haavoitettujen epätoivoisista huudoista, jotka -syyttäen kohosivat kirkasta armotonta taivasta kohden. Suuren tammen -juurella näkivät Maurice ja Jean erään Zuaavin huutavan kuin -petoeläimen; kranaatin pirstale oli ratkonut hänen vatsansa, niin että -sisälmykset tunkeutuivat ulos. Tuolla laahaa muuan kapteeni itseänsä -pitkin maata -- vasen käsi oli irti reväisty -- hirveä haava ammotti -hänen kyljessään, ja liikuttavalla äänellä rukoili hän jotakuta -tekemään lopun hänen kärsimisistään. - -Juuri metsän reunasta kuului tukahtunut huuto: "Auttakaa!" Se oli -lippua kantava aliluutnantti; hän oli saanut luodin vasempaan -keuhkoonsa. - -Nääntyen kaatui hän maahan ja paksu verivirta syöksyi hänen suustaan -- -ja nähdessään, ettei hänestä välitetty, kokosi hän viimeisetkin -voimansa ja huusi: "Pelastakaa lippu!" Yhdellä hyppäyksellä hyökkäsi -Rochas hänen luokseen, tarttui lippuun, jonka varsi oli poikki, -- -aliluutnantti sopersi sakealla äänellä, verisen liman tunkiessa ulos -suusta: "Minä kuolen; mutta mitä se tekee?... Pelastakaa lippu!" - -Ja pehmeälle sammalvuoteelle uupui hän, repien ruohikkoa -suonenvetoisilla käsillään, rinta kohosi ja laski ja koristen vetäsi -hän viimeisen kerran henkeänsä. - -Vihdoin viimein pääsivät he ulos tästä hirmuisesta metsästä. - -Jeanin ja Mauricen kanssa ei jäänyt muita kuin luutnantti Rochas, Pache -ja Lapoulle. Gaude, joka oli jäänyt jälestä päin tulemaan, näkyi -juoksevan eräästä viidakosta. Oli todella lieventävää oleskella -paljaalla maalla: täällä eivät luodit enään vinkuneet eikä kranaatteja -pudonnut. - -Erään talonpojan asunnosta kuulivat he kirouksia ja huomasivat siellä -suuttuneen kenraalin, joka istui hiestä höyryävän hevosen selässä. Se -oli heidän prikaattinsa päällikkö kenraali Bourgain-Desfeuilles; hänen -punaset kasvonsa ilmaisivat suuttumusta ja ylenkatsetta antautumisen -tähden, jota hän piti mieskohtaisena loukkauksena. Väkensä ei -ollut nähnyt häntä aamusta asti; varmaankin hän oli kulkenut -taistelutantereella etsien prikaattinsa jäännöksiä. Hän oli kovin -vihoissaan preussiläisille pattereille, jotka mursivat keisarikunnan -onnen ja hänen toivonsa saada tulevaisuudessakin olla Tuilerieläisten -upseerina. - --- Perhana vieköön! huusi hän, eikö tässä viheliäisessä maassa löydy -enään ainoatakaan ihmistä? - -Talon asukkaat olivat varmaankin paenneet metsään. Vihdoin näkyi eräs -vanha nainen veräjällä, varmaan joku unohduksiin jäänyt piika, joka -huonojen jalkojensa tähden ei voinut paeta. - --- Hoi! muori, kuulkaapas! Missäpäin on Belgia? - -Vaimo katsoi hämmästyneenä kysyjään -- luultavasti ei hän ollut -ymmärtänyt mitä kenraali kysyi. - -Kenraali kadotti malttinsa, unohti puhuvansa maan asukkaalle, kirkui -että häntä ei haluttanut tulla vangituksi Sedaniin mennessä, vaan hän -tahtoi päästä nopeasti rajan yli. Useita sotilaita oli lähestynyt -kuultuaan hänen ärsymisensä. - --- Mutta, herra kenraali, sanoi eräs heistä, nyt ei pääse enään; -kaikkialla vilisee preussiläisiä... Aamulla se ehkä olisi onnistunut, -mutta nyt! -- - -Huhuja kulki, että useat komppaniat olivat eksyneet rykmenteistään ja -olivat kulkeneet rajan ylitse mitään siitä tietämättä, toiset olivat -raivanneet itselleen tien vihollisten rivien läpi, ennen kaartin -yhtymistä 11:nteen osastoon. - -Kenraali kohotti olkapäitään. - --- Juoruja! Katsokaamme, eikö sellaisten miesten kanssa kuin te voi -päästä mihin tahtoo?... Löydän pian viisikymmentä kelpo sotilasta, -jotka eivät liioin sääliskele itseään eivätkä pelkää esiinryntäämistä. - -Sitte hän kääntyi vanhan naisen puoleen sanoen: - --- No, muori, vastatkaa joutuun missä päin on Belgia? - -Tällä kertaa ymmärsi vaimo, koska osoitti laihalla kädellään -viheliäistä metsää kohden. - --- Tuolla, tuolla! - --- Kuinka? -- mitä te sanotte?... Nuo talotko tuolla kentän toisessa -päässä? - --- Oi, paljon kauempana!... Tuolla aivan alhaalla! - -Kenraali oli pakahtua vihasta. - --- Mutta, se on inhottavaa, kirottu koko maa! Ei tiedä koskaan miten -tekee... Belgia oli tuolla, pelkäsi tahtomattaan hyppäävänsä sinne ja -nyt kun tahtoo päästä sinne, ei se olekkaan enään siellä... Ei, ei! -Tämä on liikaa! Ottakoot sitte minut ja tehkööt mitä tahtovat. Minä -menen levolle. - -Ja siirtäen hevostaan nousi hän sen selkään -- niinkuin säkki -pullistuneena vihan tuulesta -- ja läksi nelistämään Sedania kohden. - -Tie teki mutkan, kaartaen alas Givonnen laaksoon; siellä oli -sellainen joukko pakenevia sotilaita, että luutnantti Rochas tuli -tienristeyksessä Pachen, Lapoullen ja Gauden kanssa työnnetyksi erään -ravintolan luo. Jeanin ja Mauricen oli kovin vaikeata saavuttaa heitä. -Kaikki hämmästyivät suuresti kuullessaan karkean, juopuneen äänen, joka -vaati heiltä selitystä. - --- Vai niin! Yhtymys -- -- täällä! ... ohho, erityinen seura!... Aa, se -on todellakin onnellinen sattumus. - -He tunsivat Chouteaun, joka nojasi kyynärpäänsä ikkunaan. Hän oli -juovuksissa, nikotteli yhtämittaa puhuessaan ja huusi: - --- Sanokaa, eikö teitä janota? Tulkaa lähemmäksi, älkää kainostelko... -Täällä on vielä tovereille... - -Hän viittasi saliin: - --- Tule tänne! Anna näille herroille vähän juomista... - -Nyt tuli Loubet hoippuen, puteli kummassakin kädessä. Hän ei ollut niin -juovuksissa kuin toiset ja lasketteli sukkeluuksia toisen toisensa -jälkeen pariisilaisten pikkukauppiasten tavoin. - --- Tämäpä vasta raitista, raitista, kuka tahtoo juoda? - -He eivät olleet näyttäytyneet sitten kuin olivat lähteneet pois, sanoen -menevänsä viemään kersantti Sapinia sairashuoneeseen; varmaankin olivat -he pettäneet ja paenneet tänne mihin ei kranaatit lentäneet. Ja nyt -olivat he joutuneet karille, olivat tulleet ravintolaan, joka oli -jätetty ryöstettäväksi. - -Luutnantti Rochas suuttui. - --- Odottakaa roistot, täällä te vaan juotte sillä aikaa kuin me -näännymme vaivoihimme! - -Mutta Chouteau ei suvainnut moittimista. - --- Aa, sinä tiedät, vanha vekkuli, ei ole enään luutnanttia, ei ole -muita kuin vapaita... Eivätkö preussiläiset ole sinua jo kylliksi -polkeneet maahan, koska tulet tänne vielä torumaan. - -Toisten täytyi pitää kiinni Rochasta, joka tahtoi lyödä pään tuolta -hävyttömältä mieheltä. Loubet, pidellen puteleja vielä käsissään koetti -aikaansaada rauhaa. - --- Jättäkää tuo! Olkaa ystäviä! Sopikaa keskenänne. - -Ja nähdessään Lapoullen ja Pachen, vanhat ystävänsä: - --- Älkää kiusatko itseänne, lapset, tulkaa sisälle niin saatte ryypyn. - -Lapoulle epäili hetken, himmeästi aavistaen että oli sopimatonta juhlia -kun moni ihmisraukka oli nälkään kuolemaisillaan. - -Mutta hän oli niin uupunut nälästä ja janosta. Nopeasti teki hän -päätöksensä, yhdellä harppauksella hän oli ravintolassa ja työnsi -sanaakaan sanomatta Pachenkin sisälle; ja sinne jäivät he molemmat. - --- Häpeämätön joukko, toisti Rochas, parasta olisi ampua heidät kaikki! - -Hänen kanssaan ei ollut enään muita kuin Maurice, Jean ja Gaude, jotka -kaikki neljä olivat sortumaisillaan pakenevien sotilaitten jalkoihin, -jotka riensivät eteenpäin vallaten melkein koko tien. Nyt ne olivat jo -kaukana ravintolasta. - -Miestulva kulki Sedaniin päin kuin yli äyräittensä paisuva virta, jonka -liejuiset aallot vyöryvät kauvas riistäen mukanaan sekä kivet että -kannot. Läheisiltä ylängöiltä ja rinteiltä, Floignin tieltä, -Pierrementista, hautausmaalta, Marskentältä Ja Givonnen laaksosta -syöksyi raivoisia ihmisiä kylää kohden, jossa toivoivat löytävänsä -turvaa ja suojaa. - -Voisiko todellakin soimata näitä kurjia ihmisraukkoja? Kaksitoista -pitkää tuntia he olivat liikahtamatta seisseet vihollisen hirmuisen, -kuolettavan tulen keskellä. Patterit olivat suojelleet heitä edestä, -takaa ja sivulta. Sotajoukko oli sanan todellisessa merkityksessä -tullut muserretuksi -- ajetuksi loukkoon, josta ei mikään pako ollut -mahdollinen. Muutamat rykmentit seitsemännestä osastosta -- siitä, joka -tuli Floignista -- vetäytyivät takaisin hyvässä järjestyksessä. Mutta -alhaalla Givonnen laaksossa vallitsi täydellinen sekasorto, -- ei ollut -riviä ei päälliköitä, -- vimmastuneet joukot pyrkivät eteenpäin, -työnsivät ja tuuppailivat toisiaan -- raivokkaina ja levottomina -- -heiluttaen zouaavien, jääkärien ja jalkaväestön välkkyvien aseiden -pirstaleita, kaikilla näkyi olevan repaleiset univormut, likaiset -kädet, veristyneet kasvot, kuivat, turvonneet huulet, ääni painuksissa. - -Väliin ryntäsi hevonen ilman ratsastajaa nelistäen väkijoukon keskelle -ja kaasi useita sotilaita; kanuunia saapui täyttä vauhtia -- vaaria -pitämättä lauaistiin pattereista, joiden ampujat, ikäänkuin -kiivastuneina juopumuksesta, musersivat kaikki. - -Jean katsahti taasen taivasta, katsoi laskeutuvaa aurinkoa. Paksujen -tomupilvien läpi paahtoi aurinko vielä kuumasti hiestyneitä kasvoja. -Ilma oli viehättävä, taivas sininen ja kuultavan kirkas. - --- Tämä nyt on kiusallista, sanoi Jean, tuo aurinko riiviö ei aijo -tänään ensinkään laskea. - -Mutta yht'äkkiä jäi Maurice seisomaan kuin kivettynyt; hän näki erään -nuoren naisen nojauvan huonetta vastaan, ett'ei tulisi tallatuksi. -Mauricen hämmästys ei ollut vähäinen: se oli Henriette, hänen -sisarensa. - -Näyttipä siltä kuin Henriette ei olisi niin suuresti hämmästynyt. - --- He ovat ampuneet hänet Bazeillessa... Niin, minä olin siellä... -Tahdoin hänen ruumistaan takaisin, mutta silloin tulin ajatelleeksi... - -Hän ei maininnut preussiläisiä eikä Weissiä; jokainen mahtoi muutenkin -ymmärtää mitä hän tarkoitti. Maurice käsittikin todella. Hän oli -rakastanut heitä ... molempia, ja katkera kyynel vierähti hänen -poskelleen. - --- Oi rakas sisarraukkani! - -Kello kahden aikana, kun Henriette jälleen tuli entiselleen istui hän -eräässä vieraassa keittiössä nojaten pöytää vasten ja itkien katkerasti. -Mutta hän kuivasi kyyneleensä; hennossa naisessa heräsi äkkiä uljuutta -ja päättäväisyyttä. Hän ei pelännyt mitään, äskeiset onnettomuudet -olivat tehneet hänet lannistumattomaksi. Tuskassaan ei hän ajatellut -muuta kuin miten saisi miehensä ruumiin takaisin, haudatakseen sen. -Ensi tuuma oli hänellä palata takaisin Bazeillesiin, mutta kun kaikki -sanoivat sen olevan mahdotonta, alkoi hän etsiä jotakuta, joka seuraisi -häntä ja ottaisi huolekseen tarpeelliset toimenpiteet. Hän valitsi -siksi serkkunsa, joka oli ollut johtajana sokuritehtaassa siihen aikaan -kun Weiss teki työtä konttorissa. Tämä oli pitänyt paljon Weissistä -eikä siis kieltänyt Henrietteltä apuaan. Hän oli vaimonsa mukana -perinyt kauniin omaisuuden, Ermitagen, jossa nykyään asui. Sen -multamuurit ulottuivat Sedaniin asti, toisella puolella Givonnen -laaksoon; -- ja nyt oli Henriette matkalla sinne; joka askeleella -seisahtui hän vähäsen, peläten että tulisi tapetuksi, -- mutta hän -tahtoi päästä eteenpäin -- tahtoi pelastaa miehensä ruumiin. - -Maurice, jolle hän kertoi aikeensa, hyväksyi sen. - --- Serkku Dubreuil on aina ollut hyvä meitä kohtaan... Hänestä sinulle -kyllä on hyötyä... - -Hänelle juolahti sukkela tuuma mieleen, luutnantti Rochas tahtoi -pelastaa lipun; hän oli jo luvannut leikata sen rikki, kätkeä palaset -paitansa alle tahi kaivaa ne maahan erään puun juurelle ja asettaa -jonkun merkin että löytäisi ne sitte myöhemmin. - -Mutta kipeästi koski heidän sydämmeensä sen lipun rikki repiminen ja -kätkeminen, jota he niin syvästi rakastivat. He olisivat tahtoneet -keksiä vaikka minkä muun neuvon tahansa. - -Sentähden ei syntynytkään erimielisyyttä kun Maurice ehdotti että lippu -uskottaisiin jonkun huostaan, joka kätkisi ja tarpeen tullessa -puolustaisi sitä siksi kun he vaatisivat sen jälleen takaisin. - --- Kuuleppas! sanoi Maurice sisarelleen, me tulemme sinun kanssasi -Ermitageen katsomaan onko Dubreuil siellä ... ja sitäpaitsi, en tahdo -jättää sinua. -- - -Ei ollut ensinkään helppoa päästä ulos vilinästä -- vihdoin onnistui se -heille ja nyt he läksivät astumaan erästä tietä, joka vei ylös mäen -vasemmalle puolelle. Senjälkeen he tulivat todelliseen labyrinttiin, -siellä oli polkuja, salaisia käytäviä, pieni maakylä, jossa asui -puutarhuri; sinne oli rakennettu monta pientä huvilaa ja taloa ja -kaikkialla näkyi teitä, piilopaikkoja, muureja ja solia. -- Erinomaisen -sopiva väijymispaikka; se vasta oli asema, jota kymmenkunnalla miehellä -voi puolustaa tuntikausia vaikkapa kokonaista rykmenttiä vastaan. - -Kuulia lenteli silloin tällöin, sillä preussiläinen kaarti samosi -eteenpäin laakson toisella puolella. - -Kun Maurice ja Henriette, joita muut seurasivat, olivat kääntyneet -ensin vasemmalle, sitte oikealle kahden loppumattoman muurin välitse, -joutuivat he äkkiä pois tieltä ja seisoivat portin edessä, joka oli -puoleksi auki. Siinä oli maatila puistoineen; itse päärakennus oli -suuri, neliskulmainen asuinhuoneisto, jonne leveä jalava-käytävä johti. -Toiselle puolelle, vähän ylemmäksi, metsän syrjään oli muu osuus -rakennettu. - -Henriette tuli levottomaksi nähdessään portin olevan auki. - --- He ovat poissa. Ovat kaiketi lähteneet matkalle! - -Ja niin todella olikin laita. Edellisenä päivänä oli Dubreuil vienyt -vaimonsa ja lapsensa Bouilloniin, sillä hän aavisti, mitä tapahtuman -piti. - -Kuitenkaan ei talo ollut aivan tyhjillään. Ennenkuin he pääsivät -perille, kuulivat he jo meteliä ja levottomuutta, ja kun nuori leski -astui pari askelta, kääntyi hän heti takaisin nähdessään erään -preussiläisen sotilaan ruumiin. - --- No, huudahti Rochas, tuossakin on taisteltu. - -Kaikki tahtoivat saada selkoa asiasta, jonka vuoksi menivät sisälle. -Ovet ja ikkunat oli lyöty pyssyn tyvellä rikki; sisällä oli kauhean -näköistä. -- Huonekalut olivat heitetyt sikin sokin soraläjiin ja -huvimajan portille. Salin taivaan siniset huonekalut, sohva ja tusina -tuoleja, olivat marmoripöydän ympärillä, jonka päällystä oli halaistu. - -Ja zuaaveja, jääkärejä, jalkaväestöön kuuluvia sotilaita samosi ympäri -rakennusta ja käytävillä, ampuen tuon tuostakin pieneen metsään, -laakson toisella puolella. - --- Herra luutnantti, selitti eräs zuaavi Rochasille, näimme kirottujen -preussiläisten ryöstävän täältä kaikki... Saimme ajetuksi heidät pois, -mutta he tulevat taas, ja kun heitä on kymmenen kutakin meidän miestä -kohti, ei ole järin helppoa tulla toimeen. - -Kolme kaatunutta preussiläistä makasi muurilla. Kun Henriette meni -lähemmäksi ja katseli heitä tarkasti, epäilemättä ajatellen puolisoaan, -joka myöskin oli maannut kentällä, kasvot veressä ja tomussa, lensi -kuula hänen sivuitsensa ja räjähti läheiseen puuhun. Jean kiiruhti -hänen luokseen. - --- Älkää jääkö sinne seisomaan!... Joutukaa huoneihin, pian, pian... - -Jean tunsi syvää sääliväisyyttä nuorta leskeä kohtaan, joka keskellä -suurta suruaan oli niin päättäväinen ja rohkea. Hänen sydäntään kirveli -nähdessään kuinka muuttunut hän oli; hän muisti vielä eilisestä -Henrietten herttaisen, ystävällisen hymyilyn. Ensiksi ei hän tiennyt -miten lausua osanottavaisuuttaan; hän ei tiennyt muistiko Henriette -enää häntä; -- nyt ei hän käsittänyt, mitä tekisi Henriettelle. Hän -olisi mielellään uhrannut oman itsensä tuottaakseen nuorelle leskelle -edes vähäsen lohdutusta ja rauhaa. - --- Odottakaa meitä tuolla sisällä... Jos vaara kohtaa, autamme teidät -pois sieltä tavalla tai toisella. - -Mutta Henriette viittasi kädellään: - --- Mitäpä siitä hyötyä? - -Veli työnsi lempeästi häntä ylös rappusia, mutta etehisessä pysähtyi -hän ja katsahti laaksoon. Täältä voi nähdä tappelun menon. - -Erään jalavan takana seisoivat Jean ja Maurice; paksu puu voi mukavasti -suojella kaksi miestä. Kauvempana oli Gaude yhtynyt luutnantti -Rochasiin, joka ei millään muotoa tahtonut luopua lipusta eikä uskoa -sitä kenenkään huostaan; hän laski sen viereensä puun juurelle, sillä -aikaa kuin ampui. Käytävä oli täynnä sotilaita, ne pistivät ainoastaan -päänsä esille tähdätäkseen. - -Metsässä mahtoi preussiläisten luku aina vaan lisääntyä, koska -laukauksia kuului yhä tiheämmin. Ei nähnyt ketään, ainoastaan väliin -jonkun vihollisen, joka juoksi puun luota toisen juurelle. Läheisessä -talossakin oli runsaasti sotilaita, jotka ampuivat avonaisista -ikkunoista. - -Kello oli neljän vaiheilla, laukaukset harvenivat, vähitellen, joskus -tykkänään vaieten; täällä vielä seistiin ja tapettiin toisia -- tässä -syrjäisessä loukossa, jonne ei voinut nähdä linnan tornissa liehuvaa -valkeata lippua. Yön pimeydessäkin jatkettiin tätä taistelua; -huolimatta aselevosta, kuultiin ampumista esikaupungista alhaalla -Givonnen laaksossa ja ulkoa mereltä pienen sillan seutuvilla. - -Kauan näkyivät kuulat lentelevän molemmin puolin laaksoa. Silloin -tällöin kaatui mies, rinta lävistettynä. Kolme uutta ruumista makasi -käytävällä. Eräs haavoitettu virui kasvot mullassa, eikä kukaan mennyt -edes kääntämään häntä huojentaakseen raukan vaivoja. - -Kun Jean nosti päätänsä, näki hän Henrietten rauhallisesti panevan -säkin onnettoman pään alle, käännettyään hänet ensin selälleen. Jean -syöksyi esiin, tempasi hänet rajusti takaisin puun taakse, jossa oli -suojassa Mauricen kanssa. - --- Tahdotteko siis tulla ammutuksi? - -Henriette ei näyttänyt tietävän miten tuhmasti oli menetellyt. - --- Ei suinkaan... En uskaltanut kauvemmin olla yksinäni etehisessä... -Olen kernaimmin täällä teidän kanssanne. - -Ja hän jäi heidän kanssaan. He asettivat hänet istumaan viereensä puuta -vasten nojalleen, ampuivat sitten viimeiset latinkinsa, toisen -oikealle, toisen vasemmalle, sellaisella innostuksella, että unohtivat -sekä väsymyksensä että pelkonsa, niin, jopa vaarankin, jossa he olivat. - --- Katso tuonne, Maurice, sanoi Henriette äkisti, eikö tuo kuollut -kuulu Preussin kaartiin? - -Hän oli vähäsen aikaa katsellut erästä kaatunutta vihollista -- -tanakkaa, tuuheaviiksistä poikaa -- joka makasi vallilla. Hattu oli -vierinyt muutaman askeleen päähän, leukahihna oli mennyt säpäleiksi. -Ruumista verhosi todellakin kaartilainen univormu: harmaat housut, -valkeanauhainen sininen takki, viitta kierretty kokoon ja sidottu -kannattimeen. - --- Vakuutan että se on kaartilainen... Minulla on kotona valokuva, -jonka Günther serkku lähetti meille... - -Hän vaikeni, nousi ylös ja meni kuolleen luo. Kukaan ei voinut häntä -siitä estää: kumartui kuolleen viereen, nähdäkseen minkä rykmentin -numero hänellä oli. - --- Neljäs, huudahti hän, oi, olisin lyönyt siitä vaikka vetoa... - -Hän tuli takaisin, kuulasade suhisi hänen korvissaan. - --- Niin, neljäs rykmentti, se on katalaa ... Güntherin rykmentti. - -Mauricen ja Jeanin oli vaikeata rauhoittaa häntä. Hän pisti päänsä -esiin, tahtoen katsoa metsään päin, josta preussiläiset ampuivat. He -luulivat varmaankin että heitä olisi kylliksi suuri joukko rynnätäkseen -esiin, sillä vähän väliä näkyi heitä metsän syrjässä; he kärsivät -kauheita tappioita, joita ranskalaisten kuulat tuottivat. - --- Katsokaa! sanoi Jean, tuo on ehkä serkkunne ... tuo upseeri, joka -tulee ulos talon vihreästä akkunasta! - -Eräs kapteeni tuli näkyviin, hänet voi hyvästi tuntea -kultakauluksestaan ja kultakotkasta, jonka auringon säteet saattoivat -välähtelemään kuin valkean. Hän nosti miekkansa pystyyn ja antoi käskyn -sotilaille; välimatka oli lyhyt, tuskin kahtasataa metriä, joten hänet -voi nähdä erittäin hyvin: lyhyt vartalo, nuoret lujapiirteiset kasvot, -vaaleat viikset. - -Henriette tarkasteli häntä vähän aikaa. - --- Niin, sanoi hän, se on Günther. Tunnen hyvin hänet. - -Maurice teki kummallisen liikkeen, lisäten: - --- Serkkumme... Aivan oikein, perhana vieköön, hän saa korvata, mitä on -tehnyt Weissille. - -Vavisten nousi Henriette ylös, sieppasi pyssyn Mauricelta ja ampui -ilmaan. - --- Ei, ei! Älä tähtää sukulaista, se on liian kauheata! - -Ja tämän sanottuaan vaipui hän maahan puun taakse, peitti kasvot -käsiinsä ja itki katkerasti. Hän ei voinut hillitä itseään kaiken sen -jälkeen mitä oli nähnyt. - -Sillä aikaa riemuitsi Rochas, hänen ympärillään seisoi hänen väkensä, -jota hän oli innostuttanut. Nähtyään preussiläiset ampuivat he niin -rajusti että näiden täytyi vetäytyä metsään. - --- Malttakaa, lapseni! Älkää lauaisko! ... oi, niitä pettureita, kuinka -he ampuvat! Antakaamme heille mitä he tarvitsevat! - -Hän oli mielissään. Näytti nauttivan yhtä suurta luottamusta kuin -ennenkin. Näytti unohtaneen kaiken mitä hän oli päivällä nähnyt, -unohtaneen tappion ja paon. - -Tuon laaksossa väijyilevän joukon olisi hän mielellään ajanut pakoon ja -hymyili jo tyytyväisesti tälle voitolleen. - -Hän kuului vanhaan kunniakkaasen sotajoukkoon, joka valloitti koho -maailman rakastettunsa ja viinipullon välillä. - --- Tuhat tulimaista, pojat, ainoa mitä voimme tehdä, on antaa heille -aimo selkäsauna. -- Eikä tämä voi päättyä muulla lailla. -- Kuinka? -eihän se suuresti muuta asiaa vaikka olemmekin voitetut. Voitetut! Onko -se mahdollista? Vielä ponnistus, pojat, saatte nähdä, että he pakenevat -kuten akanat tuuleen. - -Hän viittoili pitkillä laihoilla käsillään ja laverteli niin hyvin, -että sotilaat eivät voineet olla hänestä pitämättä. - -Äkkiä huusi hän: - --- Niin, antakaamme heille hyvä potkaus. Totisesti ajamme heidät rajan -toiselle puolelle. -- -- Voitto. Voitto! - -Mutta samassa kun viholliset näyttivät peräytyvän kuului vasemmalta -puolelta kauheaa ampumista. - -Se oli samainen liike, joka taas siellä vallitsi, kaartin partiokunta, -joka oli kulkenut ympäri Givonnen laakson. Oli mahdotonta kauemmin -puolustaa Eremitagea -- tusina sotamiehiä, jotka puolustivat -penkereitä, joutui kahden tulen väliin, jossa olivat tulla lyödyiksi. -Kaksi miestä kaatui, syntyi kauhea sekasorto. Preussiläiset kiipesivät -jo yli puiston muurin, sitten pitkin käytävää rakennusta kohti niin -suurissa joukoissa, että alettiin taistella kiväärillä. - -Eräs pitkä, lihava, tummapartainen zuaavi taisteli kuin jalopeura, -lävisti miehiltä rinnan että rusahteli, väliin pyyhkien kaatuneitten -kylkeen kivääriään, johon oli jähmettynyt verta. Kun kivääri särkyi, -ruhjoi hän pääkalloja pyssynsä perällä; yht'äkkiä hän kaatui ja kadotti -pyssyn, mutta oli pian jälleen jaloillaan, tarttui tanakan -preussiläisen kurkkuun sellaisella otteella, että molemmat vierivät -soraan lähelle keittiötä, jonka ovi oli auki. Puistossa, puiden -välissä, nurmella rakennuksien edessä, kaikkialla taisteltiin elämästä -ja kuolemasta: monta ruumista lepäsi käytävällä. Mutta taistelu kiihtyi -kuistin edessä taivaansinisen sohvan ja tuolien ympärillä. Pyssyillä -ammuttiin suoraan toisten kasvoihin, hampaita ja kynsiä käytettiin -puukkojen puutteessa murhaamisaseina. - -Gauden valtasi tyhmän rohkea urhoollisuus. - -Hän luuli kaiken olevan lopussa, komppanian olevan hävitetyn, ettei -kukaan kuulisi torven kokoontumismerkkiä, mutta kuitenkin otti hän -torvensa ja antoi merkin, joka kuului yli koko puiston. Preussiläiset -kokoontuivat heti, mutta hän ei liikahtanutkaan, seisoi vaan paikallaan -surullisen näköisenä ja puhalsi vieläkin kovemmin ikäänkuin tahtoen -herättää kuolleetkin. - -Kuulatuisku viskasi hänet nurin, torven viime sävel helähti kuparilta, -täyttäen ilman vavistuksella. - -Ymmärtämättä tapausta ei Rochas aikonut paeta. Hän odotti ja sammalsi: - --- Mutta -- mitä tämä on --? Mitä nyt? -- - -Hän ei käsittänyt, että he olivat taas ajetut pois tantereelta. Kaikki -oli niin muuttunut, itse taistelutapakin. - -Eikö näiden ihmisten ole täytynyt odottaa laakson toisella puolella, -että voittaisivat? Mutta, vaikka kuinkakin paljon tapettiin, tuli aina -uusia lisää, -- näyttipä kun heitä olisi maasta versonut. Mikä kirottu -sota tämä oli, jossa kymmenen seisoi yhtä vastaan, jossa viholliset -näyttäytyivät vasta illalla kun ensin kanuunat koko päivän olivat -tehneet hävitystyötään? Hämmästyneenä, innoissaan, ymmärtämättä tähän -asti mitään tantereesta, tunsi hän olevansa kovin kiivastunut ja -ymmällään. - --- Rohkeutta, pojat, pian voitamme -- -- - -Pikaisesti tarttui hän lippuun, viimeinen ajatuksensa oli kätkeä se, -etteivät preussiläiset sitä saisi, mutta kun tanko oli jo kädessä, -horjahti hän ja oli kaatua. Kuulat suhisivat -- hän tunsi kuoleman -tulleen, ja alkoi repiä lippua tangosta, aikoi repiä ja hävittää sen. - -Samassa silmänräpäyksessä lensi useita kuulia kaulaan, rintaan, -jalkoihin ja hän kaatui kolmivärisen lipun pirstaleiden keskelle, jotka -peittivät hänet kuten ruumisverhot. - -Hän eli vielä minuutin, -- silmät suurenivat, hän käsitti vihdoin -täytyvän taipua sodan alle samoin kuin alistutaan lainkin alle. Sitten -pieni nikotus, hän nousi lapsellisessa hämmästyksessään ylös kuin -iloinen hyönteinen, joka musertuu luonnon järkähtämättömän tahdon alle. --- Siihen loppui hänen elämänsä satu. - - * * * * * - -Kohta kun preussiläiset saapuivat, vetäytyivät Maurice ja Jean puun -juurelta toiselle koettaen suojella Henrietteä niin hyvin kuin voivat. -Lymypaikkaan päästyään he jatkoivat ampumistaan. Ylempänä puistossa -tunsi Maurice portin, joka onneksi oli auki. Nopeasti astuivat kaikki -kolme sisään ja tulivat kapealle tielle. Mutta kun he saapuivat sen -toiseen päähän, kuulivat he taas ampumista; he astuivat reippaasti -toiseen pieneen kujaan, josta ei voinut päästä pois, taas menemättä -kuulatuiskuun; siinä he seisoivat, tietämättä itsekkään, miten olivat -siihen tulleet; tie vei suoraan Givonnen laaksosta Sedaniin. Viimeisen -kerran katsahti Jean ylös taivaaseen: näköpiiri oli punanen, -lievennyksen huokaus kohosi hänen rinnastaan. - --- Oi, tuota hävytöntä aurinkoa, vihdoin viimein se laskeutuu. - -He riensivät nyt kaikki minkä jaksoivat ihmisjoukon mukana, kylää -kohden. Balanin portin luona oli sellainen ahdinko, että heidän täytyi -seisahtua odottamaan: nostosillan ketjut olivat katkenneet ja -ainoastaan pieni silta jalkaväkeä varten oli käytettävissä, joten ei -hevosia eikä kanuunoita viety ylitse. Cassinen portin luona kuului -olevan vielä kauheampaa -- kaikki tahtoivat eteenpäin -- armeijan -jäännökset ryntäsivät raivoisina läheisiltä ylängöiltä, syöksyen kylään -niinkuin virta viemäriin silloin kuin sulut ovat auki. Näiden muurien -viehätys ei enään miellyttänyt urhoollisimpiakaan. - -Maurice kannatti käsivarsillaan Henrietteä, joka oli väsymyksestä ja -kärsimyksistään pyörtymäisillään. - --- Eiväthän vaan mahtane sulkea porttia ennen kuin kaikki ovat päässeet -ulos. - -Sitä joukko pelkäsi. Sotilaita oli asettunut vierustalle sekä oikealle -että vasemmalle; mutta kanuunat ja muut varustukset olivat aika -mylläkässä. - -Nyt kuului torven räikynää, viivähtäneitä sotilaita kutsuttiin kokoon. -Useimmat tulivat juoksujalassa, yksinäisiä laukauksia kuului -esikaupungista tuon tuostakin. Katukäytäville asetettiin partiojoukkoja -puolustamaan linnaa ja vihdoin suljettiin portit. Preussiläiset olivat -jo sadan metrin päässä. Nähtiin heidän käyvän Balanin tiellä, pitäen -huolta taloista ja puutarhoista. - -Maurice ja Jean, työntäen Henrietteä edellään ja koettaen siten häntä -suojella, saapuivat Sedaniin vasta viimeisten joukossa. Kello löi -kuusi. Noin tunti sitten olivat kanuunat vaienneet. Vähitellen -hiljenivät pyssyjen laukauksetkin. Inhottavasta jylinästä, joka -auringon noususta saakka oli yltynyt, ei kuulunut enään jälkiäkään. -Kuolon hiljaisuus vallitsi. Yö kietoi seudun mustaan synkkään verhoon. - - - - -VIII. - - -Kello oli puoli seitsemän, vähän myöhemmin suljettiin portit. -Delaherche meni aliprefektin asuntoon, hän oli levoton ja tahtoi tietää -miten asiat olivat päättyneet -- nyt, kun oli varma, että tappelu oli -hävitetty. Neljättä tuntia hän kävi kartanolla, kyseli jokaiselta -upseerilta, jonka näki, ja sai siten tietää mitä kussakin tappelussa -oli tapahtunut. Kenraali Wimpffen oli antanut virkaeropyyntinsä ja -sitten ottanut sen taas takasin mennäkseen preussiläiseen pääleiriin, -jossa saisi parempia ehtoja. Senjälkeen oli sotaneuvosto, johon myös -kuului kaksi esiupseeria, kokoutunut päättämään oliko tarpeen jatkaa -taistelua ja puolustaa linnoitusta. - -Tämän tapahtuessa oli tehtailija menehtymäisillään levottomuuteen: pari -kertaa hän meni ylös rappusia ja sitten taas alas. - -Kello oli vähän yli kahdeksan kun hän näki kenraali Wimpffenin tulevan, -posket hehkuvina, silmät pullistuneina, erään överstin ja kahden -kenraalin seurassa. - -He nousivat nopeasti hevostensa selkään ja ratsastivat Meusevirralle -päin. - -Se oli pakkosovinto -- kaikki oli mennyttä, täällä ei ollut mitään -toimittamista paitsi suorastaan antautua vihollisten käsiin. Delaherche -oli rauhoittunut -- tunsi olevansa hirveästi nälissään, jonka vuoksi -päätti lähteä kotiinsa saadakseen jotain suuhunsa. - -Mutta tullessaan kartanolle hän pysähtyi hetkeksi nähdessään suuren -ahdingon. - -Oli melkein mahdotonta päästä eteenpäin, kaikkialla tiheä joukko -ihmisiä, hevosia ja kanuunoita; hän voi tuskin käsittää miten niin -paljon ihmisiä oli voinut kokoontua kaupunkiin. - -Ne rykmentit, jotka olivat vaikuttaneet peräytymisen, levähtivät taivas -alla, mutta muut joukot olivat syöksyneet huimaavassa vauhdissa -porttien luo, ulos kartanon ja torin poikki, jossa nyt oli melkein -mahdoton päästä eteenpäin. - -Kanuunan pyöriä, varusvaunuja, lukematon joukko ajoneuvoja sekaantui -toisiinsa, -- ajajat pieksivät hevosia, jotka eivät voineet ottaa -askeltakaan polkematta ihmisiä jalkoihinsa, - -Sotilaat tunkeutuivat huoneihin välittämättä kielloista ja -varoituksista, ottivat mitä syötävää löysivät, asettuivat levolle -kamareihin ja kellareihin saatuaan olkikuvon alleen. Moni kaatui -portille, kuistiin ja tielle, toiset eivät kestäneet niinkään kauvan, -vaan kaatuivat kadulle, nukkuen siinä kuolleen unta -- eivät -liikahtaneet vaikka heidän päälleen astuttiin, tahtoivat ennen tulla -ruhjotuiksi kuin muuttaa paikaltaan. - -Delaherche käsitti pakkosovinnon olevan välttämättömän; useissa paikoin -seisoivat ampumavara-vaunut niin lähellä toisiaan että kranaatti olisi -lennättänyt ne kaikki yhdellä kertaa ilmaan ja koko Sedan olisi siitä -syttynyt. - -Mitä tulisi tehdä kaikille näille ihmisraukoille, jotka puolikuolleina -nälästä ja väsymyksestä kulkivat ilman aseita, ilman patruunia? Yksin -katujen raivaaminen kesti koko päivän. Linnoituksessa ei ollut aseita, -eikä kaupungissa ruokavaroja. - -Nämät syyt olivat varmaankin pätevimmät kutsumaan sotaneuvoston -kokoukseen, lukuunottamatta kaikkia kärsimyksiä, joita heidän täytyi -kestää: -- mutta heillä oli selvä käsitys asiain menosta, eivätkä -voineet myöntyä rohkeimpien upseerien esityksiin, että oli aivan -mahdotonta antautua tällä tavoin ja jättää koko leiri vihollisten -valtaan. - -Delaherche tunkeutui suurella vaivalla Turennen ja Rivagen toreilla -odottavan ihmisjoukon lävitse. Kun hän meni "Kultainen leijona" nimisen -ravintolan ohitse, näki hän akkunasta ruokasaliin, jossa useita -kenraaleja istui mykkinä pöydän ympärillä. Ruokaa ei ollut -ensinkään, ei edes leivänpalaistakaan. Kuitenkin kuului kenraali -Bourgain-Desfeuillesin ääni keittiöstä -- hän oli varmaankin saanut -jotakin syötävää, sillä hän vaikeni äkkiä ja nousi nopeasti ylös -portaita, kädessä rasvainen paperi. - -Ihmisiä oli niin suunnaton joukko katselemassa tätä surullista taulua, -Delaherchen oli kovin vaikea päästä eteenpäin; ja valtakadulle -saapuessaan hän oli kadottamaisillaan malttinsa. Kaikki patterin aseet -olivat heitetyt kadulle läjään, toinen toisensa päälle. Hän päätti -kiivetä ylös pyörän päälle, -- astui sitten kanuunalta toiselle ja oli -vähällä taittaa jalkansa. Päästyään alas, sulkivat hevoset häneltä -tien, hän kumartui ja ryömi väsymyksestä puolikuolleiden eläinraukkojen -välitse. Kun hän vihdoin saapui Saint-Michel-kadulle, hikisenä ja -vaatteet rikkirevittyinä, oli hän ponnistellut kokonaisen tunnin -saadakseen kuletuksi matkan, jonka muuten olisi kulkenut viidessä -minuutissa. Ylilääkäri tahtoi suojella sairashuonetta liialliselta -väentungokselta ja oli sentähden asettanut portille kaksi vahtia. - -Näiden näkeminen tuotti Delaherchelle suurta helpoitusta, hänen -huoneensa ei siis vielä ollut ryöstetty. Puutarhassa, josta muutamat -lyhdyt valaisivat himmeästi sairaalaa, valtasi tehtailijan kova -väristys, -- hän ajatteli kurjuutta, jota täällä näki kaikkialla. Hän -satutti erästä sotilasta, joka makasi kivisillalla, mutta muisti -yht'äkkiä että tämä mies olikin asetettu vartioitsemaan seitsemännen -armeijaosaston kassaa, vaikka ei kukaan tainnut tietää sitä tänä -sekasorron hetkenä. - -Sitäpaitsi näytti siltä kuin talo olisi ollut tyhjä, -- huoneet olivat -pilkko pimeät ja ovet auki. Palvelijat oli viety sairaalaan, keittiössä -ei ollut ketään; huono lamppu vaan levitti himmeätä valoaan. - -Delaherche sytytti valkean ja meni saliin pääportaista, kun ei tahtonut -herättää puolisoansa ja äitiänsä, jotka epäilemättä nukkuivat -jännittävän päivän jälkeen. Mutta kun hän astui työhuoneeseensa, -peräytyi hän hämmästyneenä; -- sohvalla, jolla kapteeni Beaudoin -edellisenä päivänä oli maannut, nukkui eräs vieras sotilas, -- hän ei -käsittänyt tätä, ennenkuin lähempää tarkasti ja tunsi hänet rouva -Weissin veljeksi, -- nyt hän näki myös erään toisen sotilaan lattialla -kääriytyneenä peitteeseen. Molemmat nukkuivat sitkeästi. - -Tehtailija meni sitten vaimonsa kamariin, joka oli vieressä; täällä -paloi pöydällä lamppu, -- kaikki oli hiljaista. Gilberte oli heittäynyt -vaatteet päällä sänkyyn, hän nukkui rauhallisesti, mutta Henriette -istui hänen vieressään, pää patjaan nojaantuneena; hän huokasi syvään -unessaan, päästi silloin tällöin haikeita valituksia ja hänen silmänsä -olivat täynnä kyyneleitä. Delaherche seisoi hetken katsellen heitä, -- -häntä halutti herättää puolisonsa ja saada tietää mitä oli tapahtunut. -Oliko Henriette todella ollut Bazeillesissa? Hän ehkä kertoisi hänelle -jotakin. - -Mutta hän ei hennonut herättää heitä, ja aikoessaan siis poistua näki -hän kynnyksellä äitinsä, joka viittasi Delahercheä seuraamaan häntä. - -He menivät ruokasalin lävitse, täällä ei tehtailija voinut enään -hillitä hämmästystään. - --- Kuinka, äitini, te ette ole vielä levolla? - -Vanhus ravisti päätään ja vastasi matalalla äänellä: - --- En voi nukkua; -- istuin nojatuolissa överstin vieressä. Hänellä on -kova kuume, heräsi joka hetki ja kysyi minulta ... olen niin onneton, -en tiedä mitä olisin vastannut. Tule kanssani hänen luokseen! - -Översti Vineuil makasi rauhattomassa kuumeessa. Hänen punaisia -kasvojaan ja valkoisia viiksiään voi eroittaa ainoastaan himmeästi, -sillä rouva Delaherche oli asettanut sanomalehden lampun eteen, joten -siinä huoneen syrjässä oli vallan hämärä. Valo lankesi rouvaan, joka -oli istuutunut nojatuoliin, kädet syliin vaipuneina, kasvoissa -surullinen, haaveileva katse. - --- Odota vähäsen, kuiskasi hän pojalleen, luulempa että hän kuuli sinun -tulleen, koska taas herää. - -Översti aukaisi silmänsä, kiinnitti katseensa Delahercheen kääntämättä -päätänsä. Översti tunsi hänet ja kysyi värisevällä äänellä: - --- Kaikki on lopussa, eikö niin? Pakkosovintoon suostutaan? - -Tehtailija, johon äidin katse sattui, oli vähällä valehdella, -- mutta -mitäpä hyötyä siitä? Hän ojensi kättään, teki mieltä lannistavan -liikkeen. - --- Ei ollut muuta keinoa. Jospa olisitte nähneet kaupungin katuja... - -Nyt ratsasti kenraali Wimpffen saksalaisten pääkortteeriin saadakseen -sopimukset tehdyiksi. - -Överstin silmät painuivat kiinni -- hän värisi, syvä, valittava ääni -hiipi hänen huuliltaan. - --- Oi Jumalani, oi Jumalani! - -Avaamatta silmiään jatkoi hän pikaisesti ja hermostuneesti: - --- Niin, niin, miksi he eivät eilen kuulleet minua: Minä tunsin maan, -ilmoitin pelkoni kenraalille; mutta hän ei kuullut minua... Tuolla -ylhäällä, yläpuolella Saint-Mengesia aina Fleigneuxiin asti, siellä -olisimme valloittaneet ylängöt ja Saint-Albertin solan. Siellä odotamme -rauhassa, siellä on asemaamme mahdoton valloittaa -- tie Mezièresiin on -edessämme avoinna. - -Ääni tuli epäselväksi, käsittämättömäksi, hän änkytti muutamia sanoja, -joita eivät läsnäolijat kuulleet, kuumehoureissaan hän näki unta -tappelusta, ehkäpä yhdisti omatkin joukkonsa voittoon. - --- Sanoiko lääkäri ettei ole kovaa vaaraa peljättävissä? kysyi -Delaherche matalalla äänellä. - -Rouva Delaherche nyökäytti myöntävästi päätänsä. - --- Mutta nämät haavat jalassa ovat aina vaarallisia; hän saa varmaankin -kauvan maata vuoteen omana, eikö totta? - -Tällä kertaa ei vanha nainen vastannut, hän näytti vaipuneen -surumielisiin ajatuksiin. Tappion synnyttämä tuska ja häpeä valtasi -hänen jäykän sielunsa; hän oli vanhaa, uljasta porvarissukua, joka -entisinä aikoina oli urhoollisesti puolustanut isänmaataan -vihollisilta. -- Lampun kirkas valo heijastui hänen laihoihin -kasvoihinsa ja terävään nenäänsä; kokoonpuristuneet huulet ilmaisivat -mielipahaa ja kärsimystä, -- niin suurta ettei se suonut hänelle yön -rauhaa. - -Delaherche tunsi itsensä yksinäiseksi ja hyljätyksi. Kova nälkä valtasi -hänet jälleen, hän luuli sen tehneen hänet niin masentuneeksi. Hiljaa -hiipi hän alas keittiöön kynttilä kädessään. Mutta siellä oli vieläkin -surkeampaa kuin ylhäällä: valkea oli sammunut, ruokakaappi oli tyhjänä, -pyyhinriepuja siellä täällä tuoleilla ja pöydillä, niinkuin turmion -tuuli olisi sielläkin käynyt ja puhaltanut pois kaiken syötävän ja -juotavan. Ei löytynyt leipäpalasta, kaikki oli viety keitoksen kanssa -sairaalaan. Vihdoin löysi hän kaapin nurkasta herneitä, jotka olivat -jääneet edellisestä päivästä. Hän söi ne ilman voita, ilman leipää -seisten tyhjässä keittiössä, jossa pieni savuava lamppu levitti -tukehduttavaa petroleumin käryä. - -Kello ei ollut paljoa yli kymmenen. -- Delaherche ei tiennyt mitä -tekisi siksi kuin saisi tietää oliko pakkosovinto jo allekirjoitettu. -Hän oli levoton, pelkäsi että taistelu aloitettaisiin uudestaan -- mitä -sitten tapahtuisi? Hän meni taas huoneeseensa, Jean ja Maurice -makasivat samassa asennossa kuin silloinkin kun hän jätti heidät; hän -istahti nojatuoliin ja koetti vähäsen nukkua, mutta unta ei tullutkaan; -joka kerta kuin silmät painuivat umpeen, hän oli kuulevinansa -kranaattien suhinan. Hän kuunteli hetkisen: kaikki oli hiljaista ja -rauhallista. Koska ei voinut nukkua, oli hän ennemmin ylhäällä ja -käveli edes takaisin pimeitten esineitten välissä, huolellisesti -karttaen tuolia, jolla hänen äitinsä istui valvomassa kenraalin vuoteen -vieressä, sillä hänen surullinen katseensa masensi tehtailijan. Kaksi -kertaa hän kävi katsomassa oliko Henriette herännyt ja kummallakin -kerralla ihaili hän vaimonsa rauhallisia kasvoja. Näin käveli hän ilman -päämaalia siksi kuin kello tuli kaksi. Kauvemmin hän ei voinut kestää. -Hän päätti mennä taas kaupungille -- koska ei voinut saada rauhaa -ennenkuin tiesi kuinka asiat käyvät. Mutta tultuaan kadulle, joutui hän -aivan epätoivoon: hän muisti mitä oli illalla kärsinyt, kuinka vaikeata -oli tunkeutua joukkojen lävitse. Hän epäili, nähdessään ylilääkäri -Bourochen tulevan läähättäen ja kiroillen. - --- Perhana vieköön! Kas kun pääsin kuitenkin ehein jäsenin! - -Hän oli ollut Hôtel-de-Villessä pyytämässä että pormestari määräisi -hänelle kloroformia ja lähettäisi sen niin pian kuin mahdollista, sillä -hänen varastonsa oli loppumaisillaan; täytyi toimittaa monta leikkausta -ja hän pelkäsi, kuten sanoi, onnettomain, haavoittuneiden repimistä -nukuttamatta heitä. - --- No, -- ja mitä he sanoivat? kyseli Delaherche. - --- He, -- he eivät tienneet itsekään oliko kloroformia apteekissa -saatavana. - -Mutta tehtailija ei välittänyt paljoa kloroformista. Hän sanoi: - --- Ei, ei, en kysynyt sitä... Onko kaikki jo päättynyt? Onko suostuttu -sovintoon? - -Ylilääkäri viittasi tuimasti. - --- Ei ole vielä mihinkään suostuttu! huusi hän. Wimpffen tuli takaisin -vähän aikaa sitten ... ne konnat esittävät vaatimuksia, joita ei voi -punastumatta kuunnella!... Niin, olisi paljoa parempi että alettaisiin -uudestaan, että revittäisiin kaikki. - -Delaherche kuunteli vaaleten. - --- Mutta onko aivan varmaa mitä kerrotte? Keneltä olette kuullut sen? - --- Porvareilta, jotka ovat alituisesti tuolla. Eräs sotilas tuli -raatihuoneelta ja kertoi sen heille. - -Hän lisäsi sivuseikkoja. Bellevue-linnassa, Doncheryn luona, olivat -kenraali Wimpffen, kenraali Moltke ja Bismarck yhtyneet. Kauhea -ihminen, tämä kenraali Moltke, kuiva ja kova kuin ruuti, parrattomine, -väitelmää selvittävän viisaan matemaatikon näköisine kasvoineen istui -hän työhuoneessaan odottaen lyöntiä. Hän oli heti selittänyt tuntevansa -ranskalaisen joukon toivottoman tilan; ei ruokatavaroita, ei -ampumavaroja, tapainturmelus ja epäjärjestys vallalla, mahdotonta -särkeä rautapiiri, jonka sisään he olivat aidatut; jota vastoin -saksalaiset armeijat olivat mitä edullisimmassa asennossa ja voivat -parissa tunnissa polttaa koko kaupungin. Hän lausui ajatuksensa -kylmästi ja tylysti: koko ranskalainen armeija aseineen ja -varustuksineen otettaisiin vangiksi. Bismarck antoi myöntymyksensä -suopeasti hymyillen, -- seisoi rautamiehen vieressä kuin iso, -ymmärtäväinen koira. Kenraali Wimpffen oli vastustanut niin paljon kuin -mahdollista näitä ehtoja, kovimpia mitä voi odottaa voitetulta -armeijalta. Hän oli puhunut kovasta onnesta, sotilaitten -urhoollisuudesta, vaarasta, joka seurasi ylpeän kansan liikaa -kiihoittamista, -- kolme tuntia oli hän uhaten, pyytäen, -kaunopuheliaasti ja reippaasti puhunut ja kysyi viimein oltiinko -tyytyväisiä lähettämään voitetut johonkin Ranskan soppeen, vaikkapa -Algieriin; ja yleinen suostumus oli, että ne upseerit, jotka -kunniasanallaan ja kirjallisesti lupaisivat luopua palveluksestaan, -saisivat vetäytyä kaukaisimpiin seutuihin. Aselevon tulisi kestää -huomisaamuun kello kymmeneen. Ellei silloin olisi ehtoja hyväksytty, -rupeaisivat preussiläiset patterit uudestaan ampumaan ja kaupunki -poltettaisiin. - --- Se on mielettömyyttä, huusi Delaherche, ei voi polttaa kaupunkia, -joka ei ole millään lailla rikkonut! - -Lääkärin viimeinen tiedonanto saattoi tehtailijan aivan huonolle -tuulelle, -- hän ilmoitti että joukko upseeria, jotka asuivat "Hôtel de -l'Europe'ssa", oli puhunut suuresta rynnäköstä ennen aamua. Siitä asti -kuin saksalaisten vaatimukset tulivat tietyiksi syntyi liiallinen -kiihtymys, mielettömistä tuumista keskusteltiin kaikkialla. Ajatus -ettei ole kunniallista rikkoa aselepoa ja yön pimeydessä rynnätä -vihollisten leiriin ei rauhoittanut ketään. - -Hurjistuneet sotilaat marssisivat Carignania kohti baijerilaisten -rivien lävitse; tie Mezièresiin tehtäisiin puhtaaksi vihollisista ja -koko sotajoukko seisoisi pelastuneena Belgiassa. Toiset eivät sanoneet -mitään, tunsivat turmion onnettomuuden, olivat hyväksyneet kaikki, -allekirjoittaneet kaikki, että vaan saisivat rauhaa millä ehdolla -hyvänsä. - --- Hyvää yötä! sanoi Bouroche viimein. Koetan nukkua pari tuntia, olen -hyvin sen tarpeessa. - -Delaherche jäi yksin. Mitä? Mitä se olikaan tuo Bouroche sanonut? -Polttaisivatko he Sedanin, eivätkö jättäisi kiveä kiven päälle koko -kaupungista? Tämä oli välttämätöntä; -- onnettomuus kohtaisi varmaankin -häntä koska aurinkokin paistoi täydeltä terältä taivaalta valaisten -uhrin kauhuja. Ja koneentapaisesti kapusi hän jälleen ylisille, josta -voi nähdä koko kaupungin. Mutta täällä oli hämärätä, yön pimeys ja -pilvet estivät häntä näkemästä mitään. Vähitellen selkeni niin paljon, -että hän näki tehtaan rakennusryhmän: tuolla näkyi konehuone, -työhuoneet, kuivausullakko ja varastohuoneet; -- ja tämä suuri -rakennus, joka oli hänen ylpeytensä ja omaisuutensa, teki hänet -sanomattoman lempeäksi, kun hän ajatteli että muutaman hetken kuluttua -ei siitä ehkä olisi muuta jälellä kuin tuhkaläjä. Hänen katseensa -liiteli taivaan rantaan, teki kierroksen pimeässä yössä, joka vielä -salasi huomispäivän tapaukset. Etelän puolelta, Bazeillesin luota nousi -säkeniä taivasta kohden, mutta pohjoispuolella, Garennen metsän luona -oleva talo, joka oli sytytetty illalla, valaisi puut veripunaisilla -liekeillään. Muuta ei voinut eroittaa kuin nämät kaksi paloa, pilvet, -pimeyden ja ammottavan kuilun, josta silloin tällöin kuului tavaton -räyhy. Tuolla alhaalla ehkä hyvinkin kaukana, ehkäpä valleilla, itki -joku. Turhaan koetti hän katsoa yön paksun hunnun lävitse, nähdä Liryn -ja La Marféen, Frennoisin ja Vadelincourtin pattereita, pronssivyötä, -joka seisoi kaula pitkänä ja kita ammollaan. Luodessaan jälleen -katseensa kaupunkiin oli hän kuulevinansa tuskan huokauksen alhaalla -olevista rakennuksista. Se ei ollut ainoastaan väsyneitten sotilaiden -kuorsaamista, eikä ihmisjoukkojen, eläinten ja kanuunien kumeata -kolinaa; -- hän luuli sitä porvarien tuskalliseksi onnettomuudeksi, -hänen ystävänsä ja naapurinsa odottivat myös jännityksellä ja -kiusallisessa tietämättömyydessä aamun tuloa. - -Varmaankin tiesivät he kaikki ettei sopimus ollut vielä hyväksytty, -jokainen laski tunnit, vavisten ja ajatellessaan että jos ei sovintoon -suostuttaisi ei olisi heillä muuta jälellä kuin mennä kellariinsa ja -kuolla sinne ruhjottuina ja muurien peittäminä. - -Äkisti kuuli hän Voyardkadulta aseiden kalsketta ja kamalaa kiruntaa. -Hän kumartui eteenpäin sysimustassa yössä, silmäili taivaalle, jolla ei -näkynyt yhtään tähteä, hiukset nousivat pystyyn hänen päässään -sisällisestä pelosta. - -Sillä aikaa oli Maurice sohvalla herännyt heti kuin päivä oli -valjennut. Väsynyt kun oli ei hän liikahtanut paikaltaan, mutta katsoi -ikkunoihin, joista heikko valo virtasi sisään. Eilispäivän tuskalliset -muistot palasivat taas, tappelu, pako, häviö, kaikki selkeni hänen -muistissaan, yksin pienimmät erityiskohdatkin ja tappion tunne tunki -syvälle hänen sisimpään olentoonsa ikäänkuin kalvava omantunnon tuska. -Eikö ollut osaksi hänen syytänsä, että tällainen onnettomuus kohtasi -hänen isänmaatansa? Eikö hän niinkuin moni muukin sen aikuisista, -lukuunottamattakaan hänen hyviä tietojaan, ollut tiedoton kaikesta, -jota hänen olisi tullut tietää, oli sen lisäksi turhamielinen aina -sokeuteen asti, turmeltunut nautinnon himosta ja valheellisesta -hyvinvoinnista keisarikunnan aikana? - -Sen jälkeen heräsi toisia, soimaavia aatoksia; hän näki isoisänsä, joka -oli syntynyt 1780 ja kuului suuren armeijan urhoihin, oli Austerlitzin, -Wagramin ja Friedlandin voittajia; isänsä, synt. 1811, kuollut -virkasäädyssä, pienenä virkamiehenä Chêne-Populeuxissa, jossa hän oli -työtä tehnyt, -- senjälkeen ilmestyi manaajien joukossa hän itse, synt. -1841, kasvatettu hienoksi herraksi, asianajajaksi, -- kuitenkin valmis -tekemään suurimpia tuhmuuksia, voitettu Sedanissa, tapaus, joka tuli -hänen mielessään äärettömäksi, joka teki kaikelle lopun. Ja hän, suvun -ainoa heittiö, selitti kuinka Ranska, joka voitti isoisällään, tuli -voitetuksi poikiensa tähden; tämä soimasi hänen omaatuntoansa niinkuin -sukutauti, joka hitaasti kytee siksi kuin kello ilmoittaa kuoleman -hetken lähestyneen. Voitettuansa olisi hän tuntenut itsensä niin -urhoolliseksi ja ylpeäksi! Nyt, kun kaikki oli menetetty, oli hän -naistakin heikompi. Ei ollut enään mitään toivomista, Ranska oli -kuollut. Hän puhkesi itkuun ja valituksiin, pani kätensä ristiin, -niinkuin oli ennenkin tehnyt iltarukoustaan lukiessaan, ja sopersi: - --- Jumalani! ... ota minut pois täältä... Jumalani! ... korjaa tykösi -kaikki nämät kurjat, jotka kärsivät niin... - -Jean heräsi. Hän nousi istumaan vuoteelleen ja katsoi hämmästyneenä -Mauricea. - --- Mikä sinulla on, ystäväni? Oletko kipeä? - -Mutta pian älysi hän että Mauricea taas vaivasi, kuten hänen tapansa -oli sanoa, mielettömät ajatukset, -- ja hänen äänensä muuttui -isälliseksi, lempeäksi. - --- Voi, mikä sinun oikeastaan on? Älä vaan tappiota niin murehdi. -Kaikki on tuleva hyväksi jälleen. - --- Ei, ei koskaan! huudahti Maurice. Tämä on kurjaa. Nyt voimme kaikki -varustautua olemaan preussiläisiä. - -Mutta kun ei toveri käsittänyt häntä, rupesi hän selittämään kuinka -sukukunta tuli yhä viheliäisemmäksi, kuinka tarpeellista ja -luonnollista oli siis että uusi ja vahvempi kansa valloitti sen. Jean -ravisti päätään eikä hyväksynyt selitystä. - --- Mitä tarkoitat? Ettei tämä maa olisi enään minun? Jättäisinkö sen -preussiläisille niin kauvan kuin minulla on vielä molemmat käsivarteni, -enkä ole aivan kuollut? Jätä minut rauhaan sellaisilta tyhmyyksiltä. - -Sitten oli hänen vuoronsa lausua ajatuksensa; hitaasti ja katkonaisesti -puhui hän: - --- Niin, aikalailla oli heitä hosuttu, se oli varma. Mutta kuolleet he -eivät siltä kuitenkaan olleet -- muutamia oli jäänyt ja nämät voivat -taas rakentaa talon, jos vaan tahtoivat käyttää kaiken voimansa. Kun -vaan tahtoo kärsiä vaivoja eikä tuhlata aikaansa, voi saada suurtakin -hyötyä keskellä onnettomuuksiakin. Eikä ole hullumpaa saada hyvä -löylytys, se on muistettava. Ja jos olisikin totta että muutamat osat -olisivat mädänneet, jäsenet pilaantuneet, no, mitäpä siitä, parempi -olisi nähdä niiden makaavan maassa tapparan lyöminä kuin koleran -särkeminä. - --- Kurjaa! ei, ei, toisti hän useampia kertoja. Minulla on vielä -voimia, siinä kaikki mitä voin sanoa. - -Ja väsyneenä, hiukset tahmeana verestä, ojensi hän itsensä suoraksi, -- -hänessä hehkui vielä halu elää, halu tarttua työaseihin ja rakentaa -talo uudestaan, niinkuin hän oli ennen sanonut. Hän oli vanhaa, -kestävää talonpoikaissukua, viisas ja säästäväinen kuin esi-isänsä. - --- Keisarin tähden olen suruissani... Maa oli hyvässä tilassa -- kaikki -näytti lupaavalta, vilja oli hyvässä hinnassa... Mutta hän on -varmaankin käyttäytynyt kuin nauta; minkätähden sekaantui hän kaikkeen? - -Maurice kohotti surullisen näköisenä olkapäitään. - --- Niin, keisari, -- rakastan häntä suuresti, vaikka ajatukseni ovat -vapaita ja tasavaltaisia... Tunnen myötätuntoisuutta hänen perhettään -kohtaan, olen varmaankin perinyt sen isältäni... Mutta nyt on kaikki -mennyt, -- hän ei enään koskaan saa hallita! Ja mitä tulee meistä -kaikista? - -Hänen katseensa synkistyi, valitus kuului huulilta, niin surkea, että -Jean päätti nousta ylös, mutta samassa huomasi hän Henrietten astuvan -sisään. Hän oli herännyt heidän puheeseensa. - --- Olipa hyvä, että tulitte, sanoi Jean koettaen hymyillä, Maurice on -niin kummallinen tänään. - -Mutta nähdessään sisarensa niin kalpeana ja kuihtuneena, saivat -Mauricen ajatukset toisen suunnan. Hän levitti käsivartensa ja sulki -hänet syliinsä; suloinen tunne tunki koko hänen olentoonsa, kun -Henriette lepäsi siinä, kädet kiedottuna veljensä kaulan ympäri. Hän -itki katkerasti. - --- Oi, rakas sisareni! Kuinka tahtoisin sinua lohduttaa, mutta ei -minulla ole huojennuksen sanaa. Tuo hyvä Weiss, puolisosi, joka niin -sinua rakasti. Mitä sinusta nyt tuleekaan? Olet aina kärsinyt -valittamatta... Kun ajattelen kuinka paljon minäkin olen tuottanut -sinulle surua ... enkä kuitenkaan ole tullut paremmaksi... - -Henriette pidätti hänet, pani kätensä hänen suunsa eteen, kun -Delaherche astui sisään aivan muuttuneena entisestään. Hän oli tullut -ullakosta keittiöön saadakseen siellä jotakin lämmintä, -- hän oli -väsynyt ja nälissään koko öisen valvomisen jälkeen. Keittiössä hän -tapasi kyökkipiian, joka puhui lankonsa kanssa, erään puusepän -Bazeillesista, ja tarjosi tälle lämmitettyä viiniä. Lanko kertoi kuinka -hänen tehtaansa oli palanut tuhkaksi. - --- Kuulkaapas, miehet, sanoi hän kääntyen Jeanin ja Mauricen puoleen, -uskotteko että he polttavat Sedanin tänään niinkuin Bazeillesin -eilen... Oi, tämä saattaa minut perikatoon! - -Nyt huomasi hän haavan Henrietten otsassa ja muisti että tämä oli ollut -Bazeillesissa ja voisi siis tarkkaan kertoa millaista siellä oli. - --- Se on totta, -- hyvä rouva! Tehän olitte siellä, näitte kaikki. -- -Oi, Weiss-raukkaa! - -Henrietten kalpeista poskista ja punaisista silmistä voi nähdä, että -hän tiesi kaikki. Delaherche ei voinut enään hillitä itseään, vaan -kertoi mitä oli kuullut puusepältä. - --- Weiss-raukkaa ... vannaankin ovat he polttaneet hänet... Niin, -kaikki porvarit, jotka he tapasivat ase kädessä, ampuivat he ja -heittivät rovioon, jota oli valeltu lamppuöljyllä. - -Henriette kuunteli kauhulla. -- Jumalani, en saisi siis enään haudata -rakasta puolisoani, hänen tuhkansa menisi tuulen mukana. - -Maurice oli uudestaan sulkenut hänet syliinsä, kutsui häntä -tuhkimuksekseen, hyväili ja pyysi ettei hän olisi suruissaan, hän, joka -aina oli niin rohkea. Hetken vaitiolon jälkeen kääntyi Delaherche -molempain sotilasten puoleen: - --- Kesken kaikkia, en muistanut sanoa teille että alhaalla -vaunuportissa, jossa seitsemännen osaston rahastoa säilytetään, seisoi -eräs upseeri, joka jakoi rahaa kansalle etteivät preussiläiset saisi -niitä... Voisitte mennä sinne, rahat ovat aina hyvät olemassa ... jos -emme nimittäin kuole tänä iltana. - -Neuvo oli hyvä. Maurice ja Jean seurasivatkin sitä, saatuaan ensin -Henrietten panemaan maata sohvalle. Delaherche meni sänkykamariin, -siellä hän tapasi Gilberten, joka makasi rauhallisesti kuin lapsi. Itku -ja puhelu, jotka kuuluivat viereisestä huoneesta, eivät häirinneet -hänen untaan. Sieltä meni hän äitinsä luo, joka istui översti Vineuilin -vuoteen ääressä; hän oli nukahtanut nojatuoliin, mutta sairas makasi -vielä samassa asennossa kuin ennenkin kuumottavin poskin ja ummessa -silmin. - -Nyt avasi hän silmänsä ja kysyi: - --- No, onko kaikki jo päättynyt? - -Delaherche närkästyi tästä kysymyksestä, hän olisi kernaimmin ollut -vastaamatta. Hän viittoi kädellään ja vastasi vihaisesti: - --- Päättynyt! -- on, aikoja sitten. -- Ei, ei sentään, ehkä he -alottavat pian uudestaan... Ei ole päätetty vielä mitään. - -Hiljaisella äänellä, vaikka kuitenkin vähän raivoisasti jatkoi översti -puhettaan. - --- Jumalani! anna minun kuolla ennenkuin niin käy!... En kuule enään -yhtään laukausta, -- miksi ei enään ammuta?... Tuolla ylängöllä, -Saint-Mengesin ja Fleigneuxin luona, siellä saamme vallita kaikki tiet, -sieltä voimme heittää viholliset Meusevirtaan, jos he vaan tohtivat -tulla Sedaniin ja ahdistaa meitä. Kaupunki on jalkaimme juuressa, -heidän ja meidän välillämme, sopivana esteenä, joka tekee asemamme -vielä vahvemmaksi. -- Eteenpäin! ... seitsemäs osasto alkaa, -kahdestoista palatkoon takaisin... - -Hänen kätensä haparoivat raitia, hän oli pitävinään kiinni hevosensa -ohjaksista, luuli ratsastavansa rykmenttinsä etunenässä. Vähitellen -rauhoittui hän, puhe tuli epäselväksi ja silmät painuivat umpeen. Hän -vaipui rauhattomaan horrostilaan. - --- Koettakaa levätä vähäsen, oli Delaherche sanonut, tulen takaisin -heti kun saan tietää jotakin. - -Sitten hän kääntyi katsomaan oliko ehkä herättänyt äitinsä ja -huomattuaan tämän vielä nukkuvan, lähti hiljalleen pois. - -Alhaalla vaunuportin luona näkivät Maurice ja Jean erään sotilaan -istuvan keittiön tuolilla, edessään pieni, maalaamaton pöytä; hänellä -ei ollut kynää, ei paperia, eikä kuitteja jakaessaan kansalle -kultarahoja. Hän pani kätensä säkkiin ja veti sieltä koko kourallisen -rahaa; laskematta pantiin ne hattuihin, joita kersantit ojensivat -hänelle kulkiessaan järjestyksessä siitä ohitse. He ottivat ne suurella -ilolla vastaan ja panivat sitten taskuihinsa ett'eivät kulkisi kadulla -kultineen keskellä päivää. Kukaan ei lausunut sanaakaan, ei kuulunut -muuta kuin kullan helisevä ääni kuin se kilahti hattuun, suureksi -hämmästykseksi näille, jotka eivät koskaan olleet nähneet noin paljoa -rahaa yhdellä kertaa, eivätkä tienneet mitä tekisivät näin suurella -rikkaudella kaupungissa, jossa eivät saaneet ostaa leipää eikä -viini-litraa. - -Kun Jean ja Maurice tulivat esille, veti upseeri kätensä takaisin. - --- Teistä ei ole kumpikaan kersantti... Muilla kuin kersanteilla ei ole -oikeutta saada näistä... - -Mutta hän maltti mielensä. - --- Samahan se kuitenkin on, ottakaa, korpraali, ottakaa, mutta -joutuun... Toinen nyt... - -Ja rahat kilahtivat hattuun, jota Jean piti esillä. Hän kummastui -suuresti kun laski miten paljon niitä oli, -- melkein kuusisataa -francia, -- hän tahtoi että Maurice ottaisi heti puolet niistä, ei -voinut tietää mitä seuraavana hetkenä tapahtuisi, ehkä he tulisivat -eroitetuksi toisistaan. - -Jaettuaan aarteensa puutarhassa sairaalan edustalla, menivät he sisään; -oven viereisellä vuoteella makasi heidän komppaniansa rummuttaja -Bastian, suuri iloisen näköinen poika; hän oli tullut pahoin -haavoitetuksi mennessään ulos iltapäivällä taistelun loputtua. Hän oli -juuri kuolemaisillaan. - -Aamuilman heikossa valossa sai lasaretin näky Mauricen ja Jeanin -melkein jähmettymään. Kolme haavoittunutta oli kuollut yön kuluessa, -ilman että kukaan oli huomannut sitä; hoitajat kantoivat pois ruumiita -ja tekivät tilaa toisille sairaille. Ne joita oli eilen leikattu, -aukasivat silmänsä ja katselivat tylsällä katseellaan isoa huonetta, -joka kätki niin paljon kärsimystä ja missä niin usea oli henkensä -heittänyt. Sairaanhoitajat näkivät suurta vaivaa koettaessaan pitää -vähänkin siivona huonetta veristen leikkauksien jälkeen; eräässä -sankossa kellui verinen merisieni, irtireväistyjen aivojen kaltaisena, -vaunuvajan luona oli maassa käsi musertuneine sormineen. Ne olivat -teurastuksen jäännöksiä, kauheita jätteitä uhreista. Kiihotus ja kiire -oli nyt ohitse, jätettyään paikkansa mykälle, väsyneelle epätoivolle. -Silloin tällöin kuului jonkun sairaan valitus. Heidän silmänsä -sulkeutuivat sisään tunkeutuvan valon tähden; -- ilma oli täynnä -kuumeen löyhkää. Kaikki olivat vaipuneet horrostilaan, joka tulisi -kestämään kuukausia, siksi kuin osa sairaista kuolisi ja jälelle -jääneet lähtisivät pois kainalosauvan nojassa, viettääkseen elämänsä -loppuajan raajarikkona. - -Bouroche, joka alkoi kulkea ympäri, pysähtyi hetkeksi Bastianin luo -olkapäitään kohottaen. Siinä ei ollut enään mitään toimitettavaa. -Rummuttaja oli kuitenkin avannut silmänsä ja seurasi katseellaan erästä -kersanttia, joka oli tullut sisään hattu täynnä rahoja, katsoakseen -tapaisiko siellä ketään miehistöstään. Ja aivan oikein, hän löysi heitä -kaksi, antoi heille kummallekin kaksikymmentä francia. Toisia -kersanttia tuli vielä lisää ja nytkös kultaa melkein satoi oljille. -Bastian oli suurella vaivalla kohonnut istumaan, hän ojensi molemmat -kätensä ja sanoi: - --- Minulle! ... antakaa minullekin! - -Kersantti aikoi mennä hänen ohitsensa niinkuin oli mennyt monen muunkin -ohitse, mitäpä antaisikaan hän kuolevalle rahaa? Mutta hetken kuluttua -hän kääntyi kuitenkin takaisin ja täytti molemmat ojennetut kädet, -jotka jo olivat sangen kylmät. - --- Minullekin!... Minullekin! - -Bastian kaatui takaisin vuoteelleen; -- koetti pitää rahoja kädessään, -hapuili ympärilleen jäykillä sormillaan. Hän kuoli. - --- Hyvää yötä, ystäväni, kynttiläsi on sammutettu, sanoi eräs naapuri, -pieni, musta zouav. On kiusallista kun pitää aina vaan maata tai istua. - -Hänen vasen jalkansa oli sidottu. Kuitenkin onnistui hänen -kyynärpäillään ja polvillaan ryömiä Bastianin luo, hän kokosi kaikki -rahat, aukasi kuolleen kädet ja haki viitan kaikista poimuista; kun hän -pääsi takaisin vuoteelleen, huomasi hän että kaikki katselivat mitä hän -puuhasi. Hän lausui tyyneesti: - --- Hänellä ei ollut niistä mitään hyötyä. Olisi synti tuhlata noin -rahoja... - -Maurice ei voinut kestää kaikkea tätä kurjuutta, hän veti Jeania pois. -Kun he menivät leikkaushuoneen lävitse, näkivät he siellä Bourochen -suuttuneena siitä, ettei saanut enempää kloroformia. Hän oli juuri -leikkaamaisillaan erään nuoren sotilas-raukan jalkaa. Maurice ja Jean -riensivät pois, etteivät kuulisi sairaan huutoa. - -Samassa tuli Delaherche kadulta. Hän viittasi heitä luokseen ja huusi: - --- Joutukaa, joutukaa! Saamme aamiaista, kyökkipiian on onnistunut -saada maitoa. Todellakin, ei ole hullumpaa saada jotain lämmintä. - -Hän koetti hillitä iloaan, mutta ei voinut. Hän hiljensi ääntänsä ja -lisäsi säteilevin silmin: - --- Nyt on se viimeinkin päätetty! Kenraali Wimpffen on määrätty -allekirjoittamaan suostumuksen. - -Oh, mikä ääretön huojennus se oli hänelle. Hänen tehtaansa oli -pelastettu, julmat painajaiset ohitse, -- elämä alkoi taas, vaikka -surullinenkin, mutta se oli elämää, elämää viimeinkin! Hän oli tavannut -kello yhdeksän aikana pikku Rosen, joka meni tätinsä, leipojan, luo -hakemaan leipää. Ja hän oli kertonut Delaherchelle mitä oli tapahtunut -aliprefektin luona. Kello kahdeksan aikana oli kenraali Wimpffen saanut -uudestaan käskyn kutsua kokoon sotaneuvoston: neljättäkymmentä -kenraalia, joille hän oli kertonut menestystensä seuraukset, -hyödyttömät vaivansa, voittajien kovat vaatimukset. Hänen kätensä -vapisivat, syvä liikutus täytti hänen silmänsä kyynelillä. Hänen vielä -puhuessaan tuli eräs översti preussiläisestä yliesikunnasta kenraali -Moltken lähettiläänä muistuttamaan heitä, että jos ei päätös ole tehty -kello kymmeneksi, alkaa ampuminen uudestaan. Sotaneuvosto ei tiennyt -parempaa neuvoa kuin lähettää yksi kenraaleista Bellevueen hyväksymään -ehdot, jotka tarjottiin voitetulle joukolle. -- Nyt oli kaikki jo -varmaan tapahtunut; koko ranskalainen joukko oli otettu vangiksi -aseineen ja varustuksineen. - -Rose oli sitäpaitsi puhunut kiihtyneestä mielestä, joka vallitsi koko -kaupungissa. Aliprefektin luona hän oli nähnyt monta upseeria, jotka -riistivät takistaan pois olkaliput ja itkivät kuin lapset. Meusen -sillalla oli koko rykmentti kyrassierejä heittänyt miekkansa veteen; -kaartilaiset ottivat pyssynsä ja musersivat tyvet rikki muureja vasten, -mutta tykkimiehet tekivät mitä vaan voivat hävittääkseen kanuunat ja -kuularuiskut. Toiset hautasivat tai polttivat lippunsa. - -Turennen torilla seisoi vanha kersantti rajapyykillä, herjasi -päälliköitä ja soimasi heitä kuin olisi tullut järjettömäksi. Monessa -paikassa seisoi sotilaita aivan kuin halvattuina, kyyneleet silmissä. -Mutta olipa niitäkin, jotka iloitsivat, -- heidän kurjuutensa on siis -kuitenkin päättynyt, he olivat vankia, heidän ei enään tarvitseisi -taistella. He olivatkin kärsineet paljon marssiessaan pitkät matkat -syömättä, -- kauvan he olivat turhaan nähneet nälkää ja janoa. Toiset -olivat paljoa väkevämmät, mitä hyödytti siis taistella kuin hullut -heitä vastaan. Paljoa parempi olisi ollut että heidän päällikkönsä -olisivat myyneet heidät tehdäkseen lopun kaikesta tästä! Olisi niin -suloista saada leipää ja vuode, mihin saisi käydä maata. - -Kun Delaherche meni Mauricen ja Jeanin kanssa ruokasaliin, kutsui äiti -häntä. - --- Tule tänne vähäsen, översti saattaa minut levottomaksi. - -Översti Vineuil makasi silmät auki ja houraili: - --- Mitä se tekee, vaikka preussiläiset sulkevatkin meiltä tien -Mezièresiin ... katsokaa ... tuolla ne astuvat Falizetten metsässä ... -toiset taas tuolla Givonnen laaksossa... Rajahan on aivan meidän -takanamme ... yhdellä hyppäyksellä pääsemme Belgiaan, -- mutta -tappakaamme ensin niin monta kuin mahdollista... Sitä tarkoitin -eilenkin... - -Nyt kohtasi hänen katseensa Delaherchen. Översti tunsi hänet, -- -ajatukset näyttivät selkenevän, kuin olisi hän herännyt houreistaan. -Kolmannen kerran kysyi hän: - --- Onko kaikki jo päättynyt? - -Tehtailija ei voinut enään pidättää tyytyväisyyttään. - --- On, Jumalan kiitos kaikki on päättynyt täydellisesti. Tällä hetkellä -on sopimus jo vahvistettu. - -Överstin onnistui vinhalla liikkeellä nousta pystyyn, huolimatta -sidotusta jalastaan. Hän tarttui miekkaansa, joka oli jäänyt tuolille -sängyn viereen, ja tahtoi musertaa sen. Mutta kädet vapisivat liiaksi --- se luisui alas lattialle. - --- Taivaan tähden! Ottakaa se pois häneltä, hän voi vahingoittaa -itseään, huusi Delaherche. Ottakaa joutuun se pois! - -Rouva Delaherche otti miekan huostaansa. Mutta nähtyään vanhan -ystävänsä toivottoman katseen, ei hän kätkenytkään sitä, niinkuin poika -käski, vaan taittoi sen polvensa päällä erinomaisella voimalla, jota ei -kukaan olisi luullut hänellä olevan. Översti laskeutui jälleen maata, -kyyneleet vierivät hänen poskilleen nähdessään vanhan rouvan lempeän -katseen. - -Kyökkipiika oli sillä aikaa tuonut kahvin ja maidon ruokasaliin. -Henriette ja Gilberte olivat heränneet. Gilberten kasvot olivat -kalpeat, silmät kirkkaat: hän syleili ystäväänsä ja surkutteli tätä -sydämmensä pohjasta. Maurice istui sisarensa viereen, Jean vastapäätä -Delahercheä. Vanha rouva ei millään ehdolla tullut pöydän luo istumaan, -vaan muut veivät hänelle kupillisen kahvia sängyn viereen. Vähitellen -muuttui mieliala vilkkaammaksi. Kaikki olivat olleet väsyksissä ja -nälissään, -- oliko ihme että siis iloittiin, kun sai istua tässä -terveenä ja nauttia lämmintä ruokaa, sillä aikaa kuin niin monet -tuhannet kuljeksivat vielä ympäri eikä heillä ollut kattoa päänsä -päällä. Suuressa, valoisassa ruokasalissa oli levitetty pöydälle -kuultavan vaikea pöytäliina, joka lisäsi vielä kahvin makua. - -Sitten alettiin keskustella. Delaherche, joka oli tullut jälleen -arvokkaaksi ja rikkaaksi tehtailijaksi, käänsi puheen Napoleon -III:nteen, jota hän ei voinut saada pois mielestään, sitten kuin eilen -oli nähnyt hänen ratsastavan kuulien keskellä. Hän kääntyi Jeanin -puoleen, joka näytti olevan järkevin kaikista. - --- Kuulkaahan, voin sen sanoa, keisari on minua pettänyt ... ei hyödytä -ensinkään että hänen suosijansa puolustavat häntä, hänen on suurin syy -meidän tappioomme, sen voi selvästi huomata. - -Hän on tykkänään unohtanut että hän muutamia kuukausia sitten esiintyi -innostuneena keisarin puoltajana, oli tehnyt mitä voi kansan voitoksi. -Ei siinä kyllä että hän olisi säälinyt tätä onnetonta ihmistä, -- hän -työnsi kaiken syyn keisarin niskoille. - --- Hän on kelvoton, kykenemätön ihminen, -- Sen voi nähdä joka asiasta, --- mutta se ei ole vielä mitään ... hän on haaveksija, ajatuksissa ei -ole järkeä: syynä onnettomuuteemme oli se että hän sai niin kauvan -hallita ... ei, ei ... eihän ole mitään syytä surkuttelemisiin, ei olla -oikeutettuja sanomaan meille että häntä on petetty, että vastapuolue on -estänyt häntä kokoamasta miehiään ja tarpeellisia varoja. Hän juuri -itse on meitä pettänyt, hänen paheensa ja virheensä ovat syynä meidän -kurjuuteemme. - -Maurice ei vastannut, mutta hänen oli mahdotonta olla hymyilemättä; -Jean, jota tämä valtiollinen keskustelu vähän rasitti, pelkäsi -sanovansa tyhmyyksiä ja vastasi sentähden: - --- Kerrotaan kuitenkin että hän on kelpo ihminen. - -Mutta nämät muutamat sanat saattivat Delaherchen aivan vimmoihinsa. - --- Kelpo ihminen!... Niin, olen kyllä sen itsekin kuullut! -- -Tiedättekö, herra, että tehtaani katto on lävistetty kolmella -kranaatilla, eikö se olisi keisarin syy, jos he olisivat polttaneet sen -peräti? Voitteko arvata että minä olen kadottanut noin satatuhatta -francia tämän kirotun tapauksen tähden!... Ei, ei! Ranska on -valloitettu, poltettu, ja hävitetty, teollisuus lakkautettu ja kauppa -pysähtynyt pitkäksi ajaksi! Tämä on liikaa. Jos hän todellakin olisi -kelpo ihminen, niin on parasta että rukoilemme Jumalaa varjelemaan -meitä sellaisesta taitavuudesta!... Hänet peittää lieju ja veri, olkoon -siinä! - -Hän teki pontevan liikkeen oikealla kädellään, ikäänkuin pitääkseen -jotakin kurjaa, hukkuvaa ihmistä veden alla. Sitten hän joi kahvinsa -hyvällä mielellä. - -Gilberte hymyili vasten tahtoaan Henriettelle, jolle hän tarjosi -ruokaa, kuin pienelle lapselle. Kun kahvi oli juotu, jäi seurue -ruokasaliin rauhassa levähtämään hetkisen. - -Sillä hetkellä oli Napoleon erään köyhän palttinankutojan luona -Donchery-kadulla. Kello viidestä aamulla hän oli tahtonut pois -Sedanista -- hän ei voinut olla siellä kauvempaa tällaisessa katumuksen -ja rauhattomuuden tilassa, hänen täytyi päästä pois itse puhuakseen -voittajalle ehtojen helpoittamisesta. Hän toivoi tapaavansa Preussin -kuninkaan ja oli sentähden astunut vähäisiin ajovaunuihin, oli -ajanut aamusta asti leveätä maantietä, ja tällä ensimmäisellä -maanpakomatkallaan hän tunsi selvästi mitä kaikkea oli kadottanut ja -kaiken sen suuruuden, josta oli luopuminen; -- ja tällä tiellään oli -hän tavannut Bismarckin, joka matkusti vanha kypärä päässään ja paksut, -voidellut saappaat jalassa, -- ainoastaan sentähden ettei keisari -tuntisi häntä eikä voisi siis puhua hänen kanssaan ennenkuin päätös oli -tehty. Kuningas oli vielä Vendressessä, noin neljäntoista kilometrin -päässä Sedanista. - -Mitä tekisi keisari täällä? Minkä katon alla mahtanee hän odottaa -kuningasta? Tuolla kaukana hävisi Tuileriesin palatsit synkän pilven -taakse. Sedan näytti olevan hänestä vielä satojen peninkulmien päässä. -Mitään kuninkaallista linnaa ei näkynyt löytyvän Ranskassa, ei -ainoatakaan huonetta, jossa hän saisi katon päänsä päälle tai tuolin -istuakseen. - -Sitten hän nousi vaunuista palttinankutojan asunnon luona. Huoneessa, -jonne hän meni, ei ollut muita huonekaluja kuin maalaamaton pöytä ja -kaksi olkituolia. Siellä hän istui tuntikausia ensin Bismarckin kanssa, -joka hymyili kuullessaan puhuttavan jalomielisyydestä, ja sitten yksin -kaikessa kurjuudessaan, kalpeat kasvot nojautuen ruutuja vastaan; hänen -väsynyt katseensa liiteli läheisiin maihin, Meusen yli, joka virtasi -niin hiljalleen ja rauhallisesti viljavien niittyjen lävitse. - -Seuraavana päivänä oli vielä kauheampaa: ensin olo Bellevuessä, -- -pieni, hymyilevä herraskartano, josta oli kaunis näkö-ala virran yli; -siellä hän vietti toivottoman yön kuningas Wilhelmin kanssa yhtymisensä -jälkeen; -- sen jälkeen kauhea paluumatka; hän vältti Sedania peläten -voitettujen vihaa, ajoi laivasillan ylitse, jonka preussiläiset olivat -jättäneet Igesille, pitkä paluu kaupungista pohjoiseen, sitten -Floingin, Fleigneuxin ja Illyn tiet, -- surkuteltava matka avonaisissa -vaunuissa; -- ja viimein tuolla Illyn kummulla, missä verisiä ruumiita -makasi tiheässä, valtasi pelko ja vavistus keisarin, joka taas poltti -unohtumatonta sikaariaan; joukko kalpeita, verisiä ja väsyneitä vankia, -joita vietiin Fleigneuxistä Sedaniin, meni tien syrjään, tehdäkseen -tilaa vaunuille; toiset olivat vaiti, toiset toruivat ja puivat -nyrkkiään onnettomalle keisarille. Sen jälkeen kauhea kulku itse -taistelutantereen poikki, sitten puoli peninkulmaa melkein tuntematonta -tietä, ruumiiden ja kaikenlaisten jäännösten yli, edelleen koleata -maata korkeine, synkkine metsineen ja vihdoin raja ylhäällä mäen -harjanteella, -- kaukana, kaukana, pienen laakson pohjukassa, tien -luona, jonka varrella kasvoi kuusia. - -Entä yöt sitten! -- Ensimmäisen hän vietti Bouillonissa. "L'hôtel de la -Poste'ssa" oli paljon ranskalaisia pakolaisia ja utelijaita katsojia; -keisari arveli että olisi parasta näyttää itsensä jossakin ikkunassa, -keskellä hälinää ja vihellyksiä. Huoneessa, josta voi nähdä torille ja -Semoyhin, olivat huonekalut, niinkuin tavallisesti useimmissa -ravintoloissa, peitetyt punasella kankaalla, mahonkipeili ja -yksinkertainen kello kamiinin päällä, joka sitä paitsi oli koristettu -näkinkengillä ja tekokukkasilla. Oikealla ja vasemmalla puolella ovea -oli pieni sänky; toisessa makasi eräs ajutantti, joka oli nukkunut -kello yhdeksästä asti, sillä niin väsynyt hän oli. Toisessa makasi -keisari, mutta uni pakeni häntä, -- kauvan hän käänteli itseänsä -vuoteellaan, nousi viimein ylös ja rupesi kävelemään edes takaisin, -hänellä ei ollut muuta katseltavaa kuin seinällä kaksi piirrosta, -joista toinen esitti Rouget de Lisleä, joka lauloi Marseillaisea, -toiseen oli kuvattu tuomiopäivä, enkelit soittivat rummuillaan ja -harpuillaan herättääkseen kuolleet haudoistansa ja kutsuakseen -kaatuneet taistelutantereelta todistamaan Jumalan istuimen eteen. - -Sedanissa olivat keisarin tavarat kätketyt syreenipensaiden taakse -aliprefektin puutarhaan. Ei tietty miten ne olisivat kätkettävät ettei -kansa, joka kärsi puutetta ja häpeää, näkisi niitä. Odotettiin siis -oikein pimeätä, kuutonta yötä. Hevoset ja vaunut hopeaisine -kastrullineen ja paistinpannuineen, hienoine viinineen ja muine -varustuksineen kulkivat sitten pimeän tultua Belgiaan, hiljasina ja -rauhallisina, niinkuin olisivat vetäneet vankien tavaroita. - - (_Toisen osan loppu_.) - - - - - - -KOLMAS OSA. - - - - -I. - - -Taistelu-päivänä käveli Silvine isä Fouchardin pienessä talossa, -katsoen Sedaniin päin, joka näkyi olevan keskellä kanuunain savua ja -liekkejä. Hän ajatteli koko ajan Honoréta. Seuraavana päivänä lisääntyi -hänen levottomuutensa ja tuskansa, kaikilla teillä vilisi vihollisia, -mutta he eivät mielellään vastanneet kysymyksiin. Tuskin tiesivät he -itsekään mitä oli tapahtunut. Eilispäivän kirkas aurinko oli pilvien -peitossa. Rankkasade ikävystytti jo ennestäänkin harmaan laakson ja -Rémillyn ylängöt. - -Isä Fouchard ei lausunut sanaakaan pojastaan, varmaankaan ei hän paljoa -häntä ajatellut, vaan sitävastoin enemmän niitä seurauksia, joita -tappelu ja tappio tuottaisivat hänelle itselleen. - -Illalla seisoi hän portillaan nähdäkseen mitä tapahtui ulkopuolella. -Hän näki silloin miehen kävelevän talon läheisyydessä. Hämmästyksensä -oli niin suuri tuntiessaan miehen että hän, huolimatta ympärillä -olevista preussiläisistä, huusi sangen kovaa: - --- Kuuleppas! oletko se sinä, Prosper? - -Rakuuna viittasi myöntyväisesti ja riensi sitten nopeasti vanhuksen -luo. - --- Kyllä, kyllä se olen minä! En tahdo uhrata henkeäni maailman -hyväksi!... Kuulkaahan, isä Fouchard, ettekö tarvitse talossanne -ahkeraa poikaa? - -Vanhus oli varovainen. Hän tarvitsi kyllä työntekijää talossaan, mutta -eipä hänen tarvinnut sitä heti sanoa. - --- Ahkeraa poikaa, -- en todellakaan tarvitse sellaista tällä -hetkellä... Vaan tuleppas kuitenkin sisään saamaan suunavausta. Et saa -noin mennä taloni ohitse. - -Keittiössä keitti Silvine liemiruokaa, mutta pikku Kaarlo riippui -kiinni hänen helmoissaan, leikkien ja nauraen. Ensin ei Silvine -tuntenut Prosperia, vaikka he ennen olivat palvelleet samassa talossa, -sitten vasta kun hän asetti pöydälle putelin ja kaksi lasia ja näki -vieraan lähemmältä, heräsi hänessä vanhoja muistoja. Hän huudahti, -varmaankin tuli hän ajatelleeksi Honoréta. - --- Aa, tehän olitte siellä kanssa, eikö niin?... Näittekö siellä -Honorén? - -Prosper avasi jo suunsa vastatakseen, sitten epäili hän taas. Kaksi -viimeistä päivää oli hän elänyt kuin unessa, hän ei tietänyt mitä oli -tapahtunut, -- hän muisti nähneensä Honorén kuolleena makaavan -kanuunansa päällä, mutta tällä hetkellä ei hän ollut varma siitä; -minkätähden hän surettaisi Silvineä niin epävarmoilla uutisilla? - --- Honoréta! mutisi hän ... sitä en todellakaan tiedä, -- en voi -varmaan sanoa... - -Silvine katseli häntä tarkkaan, ikäänkuin tahtoen tutkia häntä perin -pohjin. - --- Siis ette ole nähneet häntä? - -Prosper ravisti päätään. - --- Luuletteko että voi muistaa mitä kaikkea tuolla alhaalla näkee? -Siellä näkee niin paljon, niin paljon. En voi kertoa juuri mitään -tuosta kirotusta taistelusta... En, en edes missä kaikissa seuduissa -olen kulkenut. Siellä tulee aivan pyöräpääksi, sen vakuutan teille. - -Juotuaan lasin viiniä, jäi hän istumaan vähäksi aikaa, ikäänkuin -kootakseen ajatuksiaan ja koettaen muistaa jotakin. - --- Kaikki mitä tiedän, on, että alkoi pimetä kun tulin tuntoihini. Kun -kaaduin oli aurinko vielä korkealla, -- olin maannut siis useita -tunteja, oikea jalkani musertuneena Zephirini alla, joka myös oli -saanut kuulan rintaansa. Se ei ollut mitään hauskaa, sen vakuutan -teille; ympärillä oli joukko kuolleita, ei elävää kissaakaan näkynyt, -ajattelin että minulle kävisi myös samoin kuin monelle muullekin, ellei -kukaan pelastaisi minua... Koetin irtautua hevosesta, mutta eläin parka -oli liian raskas, -- se oli vielä lämmin. Hyväilin sitä ja mainitsin -sen nimeä. En unhota ikänäni, mitä tapahtui: Zephir aukasi silmänsä, -koetti nostaa päätään, joka makasi maassa omani vieressä. Sitten -puhelin sille: Vanha palvelijani, sanoin, ei ole sinun syysi, vaikka -oletkin painamaisillasi jalkani poikki. Tahdotko että minäkin tulen -raajarikoksi? Tietysti ei se myöntänyt. Sen silmistä voin nähdä kuinka -suuresti sitä suretti erota minusta. En tiedä kuinka sitten kävi -- -siirsikö se itseään vai oliko se täristyksen syy, -- mutta sen tiedän -että voin nousta pystyyn. Jalkani oli raskas kuin lyijy ja jäykkä kuin -puu. Otin Zephirin pään käsivarsiini, sanoin sille että se oli hyvä, -uskollinen palvelija, että pidin siitä niin paljon, etten voisi koskaan -unhottaa sitä. Se kuunteli sanojani ja näytti niin tyytyväiseltä. -Kerran se vielä pudisti itseään ja kuoli sitten. Silmät jäivät auki, se -ei kääntänyt niitä pois minusta... Voitko uskoa, kun jätin sen oli sen -silmissä suuret kyyneleet ... se oli yhtä viisas kuin ihminenkin. - -Prosper pysähtyi, -- hän itki muistaessaan vanhan ystävänsä kuolemaa. -Senjälkeen joi hän vielä lasin viiniä ja jatkoi kertomistaan -katkonaisina lauseina: -- Tuli yhä pimeämpi, ainoastaan taivaanrannalla -oli punanen valo, joka loisti yli taistelutantereen ja valaisi -kuollutta hevosta, josta levisi pitkä varjo. Hän oli varmaankin vielä -hyvän ajan maannut Zehpirinsä vieressä, sillä hän ei voinut liikuttaa -raskasta jalkaansa. Mutta yht'äkkiä valtasi hänet pelko, hän oli -varmaankin yksin täällä, hänen täytyi etsiä toisia, täällä oli -inhottavaa kuolleiden kesken. Joka taholta ojista, pensaista, kaikista -mahdollisista paikoista tuli esille haavoittuneita, jotka yhtyivät -pieniksi joukoiksi, neljä tai viisi yhteen. Siten heidän oli helpompi -kuolla, eivätkä olleet siis yksin viimeisinä hetkinä. Garennen metsässä -oli hän kompastunut kahteen sotamieheen, jotka kuuluvat 43:nteen -rykmenttiin; he eivät olleet saaneet naarmuakaan, olivat jääneet -metsään odottamaan yötä. Saatuaan tietää hänen tuntevan tien, -ilmoittivat he että heidän aikomuksensa oli paeta Belgian rajan yli -ennen päivän valkenemista ja pyysivät häntä oppaakseen. Ensin hän -kieltäytyi, olisi mieluimmin mennyt Rémillyyn, siellä hän löytäisi -varmaan suojapaikan; mutta mistä hän saisi toisen puvun? Garennen -metsän ja Rémillyn ylänköjen välillä oli paljon preussiläisiä, heidän -riviensä lävitse hän ei voisi päästä univormussaan. Sentähden päätti -hän seurata näitä kahta toveriaan. Onneksi saivat he eräästä talosta -leivän syödäkseen. Kello kirkontornissa löi yhdeksän kun he läksivät -matkallensa. Ainoa suurempi vastus, joka heillä oli, oli silloin kuin -joutuivat la Chapellessa vihollisen vartiajoukon keskelle, joka ampui -heitä; onneksi he pääsivät sentään pois sieltä ryömien vatsallaan, -kiitos siitä pimeydelle ja Prosperille, joka niin hyvin tunsi kaikki -tiet. Senjälkeen he eivät enään jättäneet metsää, jossa olivat -väijyksissä. Eräällä polulla tapasivat he vartijan, ryntäsivät hänen -päälleen ja ennen kuin hän ehti tehdä mitään vastustusta, leikkasivat he -puukolla hänen kurkkunsa poikki. Sen jälkeen he eivät enää kohdanneet -vastuksia, vaan jatkoivat matkaansa iloisesti viheltäen. Kello kolmen -seuduissa aamulla he saapuivat pieneen belgialaiseen kylään erään -vuokraajan luo, joka aukasi heille latonsa, jossa sitten nukkuivat -aamuun asti. - -Kun Prosper heräsi, oli aurinko jo korkealla ja toverit kuorsasivat -vielä. Hän nousi ylös huomatessaan isännän valjastavan hevosta -vankkurien eteen, joihin oli hiilisäkkien alle kätkenyt leipää, ryyniä, -kahvia, sokeria ja kaikenlaista muuta ruokatavaraa. Vuokraaja kertoi -että hänellä oli kaksi tytärtä naimisissa Raucourtissa, joille hän vei -ruokaa, sillä baijerilaiset olivat kulkeneet heidän kuntansa lävitse ja -ryöstäneet kaikki. Aamulla varhain oli hän hankkinut tarpeelliset -passit. Prosper sai kohta halun istua myös rattaille ja päästä takaisin -kotiinsa. Mikään ei ollut yksinkertaisempaa kuin jäädä Rémillyyn -vuokraajan ajaessa sen läpi. Kolmessa minuutissa se oli kaikki tehty. -Hän sai mieheltä toisen mekon ja housut, kello kuuden aikana hän seisoi -jo kirkon luona; viholliset eivät olleet häntä hätyyttäneet kuin pari, -kolme kertaa koko matkalla. - --- En, nähkääs, en voinut olla siellä kauvemmin, aloitti Prosper taas -pienen vaitiolon jälkeen, ja jospa meistä olisi ollut sitten jotakin -hyötyä! Mutta mennä vasemmalle tullakseen oikealle, tuntea ettei kelpaa -mihinkään, se ei ole hauskaa järjelliselle ihmiselle... Ja sitäpaitsi -Zephirini on kuollut, olen aivan yksinäni, parasta on että antaudun -jälleen työhöni ja otan auran käteeni ennemmin tänään kuin huomenna. -Mitä, isä Fouchard, eikö se ole parempi kuin joutua preussiläisten -vangiksi? Teillä on hevosia, -- saatte nähdä kuinka niitä rakastan ja -hoidan. - -Vanhuksen silmät loistivat. Hän kilisteli lasiaan Prosperin kanssa ja -puhui vitkaan. - --- Niin, kun voin sinua auttaa, olen tekevä sen mielelläni. -- Mutta -mitä tulee palkkaan, -- ei voi puhua siitä ennenkuin sota on loppunut, -sillä en todellakaan tarvitsisi miestä ja ajat ovat kovat. - -Silvine, joka oli jäänyt istumaan, Kaarlo polvillaan, ei kääntänyt -hetkeksikään silmiään Prosperista. Kun hän huomasi tämän nousevan ylös -mennäkseen heti talliin katsomaan hevosia, kysyi hän taas: - --- Ettekö ole siis nähnyt Honoréta? - -Kysymys tuli niin arvaamatta, että Prosper kutistui kokoon, hän muisti -nyt selvästi mitä oli nähnyt. Hän epäili vielä hetken, mutta sanoi -sitte; - --- Kuulkaa, en tahtonut saattaa teille surua, mutta nyt sanon sen -kumminkin. Luulen että hän jäi tuonne alas. - --- Jäi alas, mitä tarkoitatte? - --- Niin, luulen että preussiläiset antoivat hänelle osansa... Näin -hänet makaavan kanuunansa päällä, rinta lävistettynä. - -Tuli hetken hiljaisuus. Silvine oli tullut kuolon kalpeaksi, isä -Fouchard oli asettanut lasinsa pöydälle. - --- Oletteko varma siitä? kysyi Silvine värisevällä äänellä. - --- Rouvaseni, niin varma kuin voi olla asiasta, jonka on omin silmin -nähnyt... Se oli pienellä kummulla kolmen puun luona, luulin näkeväni -hänen silmänsä olevan ummessa. - -Silvinelle se oli kova isku. Kadottaa hänet nyt juuri kuin he olivat -luvanneet toisilleen ikuista uskollisuutta, kun Honoré oli luvannut -hänet naida heti kuin pääsisi virastaan! Ja nyt hän oli kaatunut, -- -makasi siellä kuula rinnassa! Hän ei ollut koskaan tuntenut -rakastavansa Honoréta niin suuresti kuin nyt: -- hänen täytyi saada -rakastettunsa -- kuolleena tai elävänä -- maksoi mitä maksoi. - -Kiivaasti pani hän lapsen lattialle ja kirkasi. - --- En usko sitä ennenkuin olen nähnyt itse! Koska tiedätte missä hän -makaa, voitte seurata minua sinne ... jos löydämme hänet, niin tuomme -tänne takaisin... - -Kyyneleet katkaisivat hänen puheensa, -- hän vaipui takaisin -tuolilleen, kätki kasvot käsiinsä, koko ruumis vapisi. Kun Kaarlo näki -äidin katkeran surun, rupesi hän huutamaan ääneensä. Silvine otti hänen -syliinsä, painoi häntä rintaansa vasten ja sanoi: - --- Lapsi-raukkani, lapsi-raukkani! - -Näytti kuin isä Fouchard olisi saanut ankaran iskun. Hän piti paljon -pojastaan, vaikka omalla tavallaan. Hän tuli ajatelleeksi entisiä -aikoja, kun hänen puolisonsa vielä eli ja kun Honoré kävi koulua. Hänen -vanhoille, kurttuisille poskilleen vieri kaksi suurta kyyneltä. Siitä -oli varmaankin jo kymmenen vuotta kuin hän oli viimeksi vuodattanut -kyyneleitä. Hän oli niin tottumaton sellaiseen mielenliikutukseen, että -rupesi kiroilemaan että he olivat ottaneet hänen poikansa, ettei hän -enää koskaan saisi nähdä häntä. - --- Autuuteni kautta, on kovin suututtavaa että vaikka ei ole muuta kuin -yksi ainoa poika, ei saa sitäkään pitää. - -Kun hän vähän tyyntyi, tuli hän jälleen surulliseksi kuullessaan -Silvinen puhuvan Honorén takaisin tuomisesta. Ei auttanut, että isä -Fouchard esteli häntä -- hän pysyi päätöksessään, ilman kiivaita tai -vihaisia sanoja, mutta kuitenkin järkähtämättömänä. Ennen niin -taipuvaista, suloista Silvineä ei voinut enää hänessä tuntea; silmät, -jotka tavallisesti loistivat niin kirkkaasti, olivat päättäväisen, -joskin lempeän näköiset, otsansa näytti kalpealta tummien kutrien alla. -Hän oli riistänyt hartioiltaan punasen hunnun ja pukeutunut mustiin, -kuin olisi ollut leski. - -Turhaan koetti vanhus selittää kuinka vaikea oli täyttää hänen -aikomuksiansa, puhui vaaroista, joita kohtaisivat, ja mahdottomuudesta -löytää ruumista. Hän ei edes vastannut isä Fouchardille, joka näki -kuinka vahva hänen päätöksensä oli lähteä yksinään ulos, vaikka -joutuisikin vaaraan ja vihollisten vangiksi. Sentähden lähti vanhus -Rémillyn pormestarin luo, joka oli vähän sukua hänelle, ja yhdessä he -keksivät soman jutun, joka vähän helpottaisi Silvinen etsimistä: hän -sanoisi olevansa Honorén todellinen leski ja Prosper olisi hänen -veljensä, niin että baijerilaisten kuningas, joka asui "Croix de -Malte"-ravintolassa, antaisi heille, sisarelle ja veljelle, kirjallisen -luvan etsiä ruumis ja tuoda se takaisin Rémillyyn. - -Kaikkeen tähän kului paljo aikaa; nyt oli jo pimeä; -- tuskin malttoi -Silvine odottaa seuraavaan päivään lähteäkseen silloin matkalle. - -Seuraavana päivänä ei Fouchard tahtonut antaa heille hevostaan, hän -pelkäsi ettei saisi koskaan enään sitä takaisin -- ehkä preussiläiset -anastaisivat hevosen ja ajokalut. Viimein hän suostui vaikka -vastenmielisesti, lainaamaan pienen harmaan aasinsa, jonka kärryt -olivat siksi suuret, että niihin mahtui ruumis. Hän antoi tarkkoja -ohjeita Prosperille, joka oli nukkunut makeasti, mutta joka oli -huolissaan retken suhteen, sillä nyt kun hän oli levännyt, selvisi -hänen muistinsa yhä enemmän. Viime hetkessä meni Silvine hakemaan oman -peitteensä ja levitti sen kärryjen pohjalle. Kun rattaat jo vierivät -pois, juoksi hän vielä takaisin ja suuteli Kaarloa. - --- Isä Fouchard, jätän hänet teidän huostaanne, katsokaa, ettei hän saa -leikkiä tulitikuilla. -- - --- Kyllä kyllä, olkaa huoletta. -- - -Valmistukset olivat vaatineet paljo aikaa; kello oli lähemmä 7, kun -Silvine ja Prosper noilla pienillä kärryillä, joita harmaa aasi veti, -kulkivat Rémillyn jyrkkiä mäkiä. Yöllä oli satanut runsaasti, tiet -olivat muuttuneet liejulätäköiksi; suuri, sinisenharmaa, synkkä pilvi -ajelehti taivaalla. - -Prosper, joka tahtoi kulkea suorinta tietä, oli päättänyt mennä Sedanin -kautta. Mutta ennenkun he tulivat Pont-Maugisiin, pysäytti -preussiläinen vartija kärryt ja viivytti heitä koko tunnin. Vasta kun -passi oli kiertänyt neljän tai viiden korkeamman päällikön luona, sai -aasi jatkaa matkaansa ehdolla, että kääntyisivät vasemmalle ja -tekisivät pitkän kaarroksen Bazeillesin kautta. Mitään syitä ei -ilmotettu, epäilemättä ei tahdottu kaupunkia enemmän täyttää. Kun -Silvine kulki Maas-virran rautasillalla, jota ei ollut räjäytetty -ilmaan ja joka sitä paitsi muutenkin oli tullut baijerilaisille niin -kalliiksi, huomasi hän tykkiväestöön kuuluvan miehen ruumiin kelluvan -veden pinnalla. Kaislikko pysäytti sen hetkeksi, mutta sitten se -kääntyi ja jatkoi matkaansa virran mukana. - -Bazeillesissa, jonka läpi aasi kulki askel askeleelta, vallitsi surkein -hävitys mitä sota voi aikaan saada vyöryessään tuhoavan myrskyn tavoin -eteenpäin. Oli jo koottu kuolleet, ei ainoatakaan ruumista näkynyt -kadulla; vaikka sade oli huuhtonut veren, näkyi kuitenkin punasia -lätäköitä, siellä täällä epäilyttävän näköisiä lihajäännöksiä ja -hiustukkuja. - -Oli sydäntä särkevää nähdä kolme päivää sitten iloisesti hymyilevä -Bazeilles raunioina, ei siitä ollut jälellä kuin mustuneet -muurinkappaleet. Kirkossa oli tuli vielä valloillaan, rovio savuavia -hirsiä keskellä torïa, joista kohosi alinomaa paksu musta savupatsas, -leviten taivaalle kuin suruharso. Kokonaisia katuja oli kadonnut; -molemmista huoneriveistä oli jälellä vaan palaneita tiililäjiä, joita -peitti noki ja tuhka; paksu, pikimusta likakerros kätki alleen kaikki -mahdolliset jätteet. Kadun risteyksessä oli kunkin neljän kulman talot -hävinneet ikäänkuin myrsky ja tuli olisi raivoissaan vienyt mukanaan. -Toiset olivat kärsineet vähemmän; yksi ainoa seista törrötti -paikallaan, jota vastoin naapuritalot vasemmalla ja oikealla näytti -kuularuisku panneen pirstaleiksi, niin että ne muistuttivat onttoja -luurankoja. Tympeätä, sietämätöntä hajua levitti tulipalojen helteiset -huurut, mutta ennen kaikkea petroleumi, jota virtasi pitkin katuja. - -Ja sitten kaikki huonekalut, joita pelastettaessa oli viskattu ulos -akkunoista, ja jotka olivat kadulla särkyneet, jalattomia pöytiä, -kaappeja irvistelevine sivuineen, repaleinen paita, joka siinä -ajelehti. Avonaisesta seinästä näki seinäkellon olevan uunilla -soraläjien keskellä. - --- Sellaisia petoja -- mutisi Prosper, jonka sotilasveri kuohahti -nähdessään tämän hävityksen. - -Hän pui nyrkkiä; Silvinen täytyi tyynnyttää häntä rukoilevin silmäyksin -joka kerta kuin he tapasivat vahdin. Baijerilaiset olivat asettaneet -vahteja vielä palaviin taloihin ja nämä miehet ladattuine kivääreineen -näkyivät saaneen tehtäväkseen valvoa, että tuli teki tehtävänsä. -Uhkaavalla liikkeellä ja kimakasti huutaen karkoittivat he kaikki -uteliaat ja omistajat, jotka vielä kuljeskelivat ympäristössä. Etempänä -seisoi kylän asukkaita vavisten tukahutetusta raivosta. Nuori nainen, -tukka hajalla ja yllään likanen puku, ei lähtenyt savuavalta -soraläjältä, jonka tuhkaa hän välttämättä tahtoi tarkastaa, vaikka -vahti kielsi häntä lähenemästä. Kerrottiin että naisen lapsi oli -palanut taloon. Kun baijerilainen työnsi hänet törkeästi pois, kääntyi -hän äkkiä ja syyti häntä vastaan hurjan epätoivon karkeita -herjaussanoja, jotka näyttivät hänen tuskiaan vähän huojentavan. Mies -ei luultavasti ymmärtänyt, katseli vain hämmästyneenä ja astui askeleen -taaksepäin. Kolme toveria kiirehti saapuville ja vapautti hänet -naisesta, joka karjui kauheasti, kun vietiin pois. Mies ja kaksi pientä -tyttöä olivat uupuneina vaipuneet toisen pienen tuhkaläjän viereen; he -itkivät eivätkä tienneet minne menisivät nähtyään kaiken mitä omistivat -joutuvan tulen uhriksi. Nyt saapui poliisi, joka hajotti uteliaat, tie -tuli taas tyhjäksi, nähtiin ainoastaan vartijain seisovan synkkinä ja -suorina ja vilkkuvin silmin katsovan että heidän käskyjään toteltiin. - --- Voi noita aaseja, mutisi Prosper hampaittensa välissä. Olisi vasta -hauskaa saada kuristaa pari heistä. - -Silvine saatti hänet taas rauhoittumaan. Hän värisi. Tulipalossa -säästyneessä vajassa ulvoi sinne suljettu ja pari päivää unohduksissa -ollut koira täyttäen sumuisen, raskaan ilman surkeilla valituksillaan. -Tuli rankkasade. Montvilliersin puistossa kohtasi heitä kauhea -näky. Kolmet kärryt sullottuina kuolleita täyteen. Ne olivat -puhdistuskärryjä, joihin joka aamu koottiin edellisen päivän jätteet, -jotka lakaistaan kaduilta; ja nyt olivat ne samalla tavalla täytetyt -ruumiilla; ne olivat pysähtyneet jokaisen ruumiin luo, joka pantiin -niihin ja sitten rämisten ajaneet eteen päin, taas kohta pysähtyäkseen. -Niin ne olivat vierineet koko Bazeillesin läpi, siksi kun olivat niin -täynnä ettei enempää sopinut. Nämät seisoivat paikallaan tiellä -odottaen että ne vietäisiin kuoppaan, johon kuorma kaadettaisiin. -Siellä täällä pisti jalkoja esiin, ruhjottu pää riippui letkallaan. - -Kun nuo kolmet kärryt taas lähtivät liikkeelle ja hylkkyen vyörivat -eteenpäin sattui sininen kuormasta riippuva käsi hankaamaan pyörää, -joka vähitellen sen nylki ja kalvoi aina luuhun asti. - -Balanin kylässä herkesi satamasta ja Prosper kehoitti Silvineä syömään -palasen leipää, jota hän oli varoiksi ottanut mukaansa. Kello oli jo -yksitoista. Mutta tultuaan lähelle Sedania, pidätti heidät taas -preussiläinen vartijajoukko. Tällä kertaa oli entistään vaikeampaa, -upseeri raivostui ja kieltäytyi vielä antamasta takaisin passia, jonka -väitti olevan väärennetyn. Sotamiehet olivat vieneet aasin sisään ja -pienet kärryt vajaan. Mitä oli tekeminen? Miten voisivat jatkaa -matkaansa. Epätoivoiselle Silvinelle juolahti mieleen ajatus. Hän -muisti serkkunsa Dubreuillin, Fouchardin sukulaisen, jonka hän tunsi ja -jonka maatila Ermitage oli parin sadan askeleen päässä. Ehkä häntä -kuultaisiin paremmin, hänhän oli herrasmies. Hän jätti sen vuoksi aasin -ja otti Prosperin mukaansa, sillä heidän kyllä annettiin mennä, kunhan -vaan jättivät kärryt sinne. He kiirehtivät Ermitageen, jonka veräjä oli -sepposelällään. Ja kun he tulivat satavuotisten jalavain varjostamalle -käytävälle kohtasi heitä hämmästyttävä näky. - --- Voi hitto, sanoi Prosper, nuopa vasta herkkuilevat. -- - -Alhaalla rappusien vieressä penkereen hienossa hiekassa istui iloinen -seura. Marmoripeitteisen pöydän ympärille oli kehään asetettu -taivaansinisellä vaatteella päälystettyjä tuoleja ja sohva, jotka -taivas-alla muodostivat kummallisen salongin, jota sade liotti -eilispäivästä saakka. Kaksi zuaavia loikoili sohvan kummassakin päässä -ääneen nauraen. Lyhytkasvuinen jalkasoturi, joka istui nojatuolissa, -nojasi eteenpäin, pidellen mahaansa. Kolme istui huolettomasti nojaten -tuolin selkämykseen, jolla aikaa eräs jääkäri kurotti kätensä -ottaakseen lasin pöydältä. He olivat varmaan tyhjentäneet kellarin ja -pitivät nyt juominkeja. - --- Miten he voivat vielä istua täällä, mutisi Prosper yhä enemmän -hämillään mitä pitemmälle meni. Nuo ryökäleet näyttävät siis tekevän -preussiläisille kepposen. - -Mutta Silvine, joka levitti silmänsä tarkemmin nähdäkseen, parkasi -tehden kiivaan kammoa osoittavan liikkeen. Sotilaat eivät liikahtaneet, -he olivat -- kuolleet. Molemmat sotamiehet, jotka istuivat jäykkinä, -kädet nyrkiksi puristettuina olivat ilman kasvoja, nenä oli katkaistu -ja silmät puhkaistu pois kuopistaan. Se, joka piteli mahaansa, nauroi -siksi, että luoti oli viiltänyt huulet halki ja musertanut hampaat. Oli -ilettävää nähdä raukkojen istuvan puhumassa, kyyristyneinä kuin -tanssikuvat, lasimaisine silmineen, ammottavine suineen, jäykkinä ja -liikahtamattomina. Olivatko he ennen kuolemaansa laahanneet itsensä -tänne saadakseen yhdessä kuolla? Vai eivätköhän pikemmin preussiläiset -olleet keksineet itselleen huvia nostaa ne ylös ja asettaa ympyrään, -laskeakseen leikkiä vanhan ranskalaisen ilon kanssa? - --- Kekseliäs pila kaikessa tapauksessa -- sanoi Prosper vaaleten. - -Hän katseli toisia ruumiita, jotka makasivat käytävillä ja -ruohokentällä, kolmisenkymmentä miestä, niiden joukossa luutnantti -Rochas, joka makasi kuulien lävistämänä ja rakkaasen lippuunsa -kietoutuneena. Hän lisäsi vakavalla, kunnioittavalla äänellä: - --- Täällä on totta tosiaan kuumasti oteltu. Minua ihmetyttäisi suuresti -jos löytäisimme miehen, jota etsimme. -- - -Silvine astui taloon, jonka akkunoista ja ovista kostea ilma virtasi -sisään. Siellä ei löytynyt ainoatakaan ihmistä, herrasväki oli varmaan -paennut ennen tappelua. Mutta hän ei säikähtänyt, astui keittiöön, -jossa uudestaan päästi kovan hämmästyksen huudon. Kaksi ruumista oli -vierryt pesupenkin alle, zuaavi, kaunis mustapartainen mies, toinen -jättilään kokoinen punatukkainen preussiläinen, pitäen toisiaan lujasti -vyötäreiltä. Toinen oli hampaillaan tarttunut toista poskeen, -jäykistyneet käsivarret eivät päästäneet saalistaan, joten molemmat -ruumiit olivat niin vertajanoovasti kietoutuneet yhteen, että täytyi ne -yhdessä haudata. - -Prosper kiirehti viedäkseen Silvinen sieltä. Eihän heillä ollut mitään -tekemistä tyhjässä talossa, jossa vain kuolo asusti. - -Kun he epätoivoisina palasivat vahtipaikkaan, jossa heiltä oli otettu -aasi ja kärryt, oli heillä onni tavata ankaran upseerin seurassa eräs -kenraali, joka oli tarkastamassa tappelukenttää. Tämä luki passin, -antoi sen sitte Silvinelle, teki sääliväisen liikkeen, joka merkitsi, -että vaimo-raukan annettaisiin lähteä aasineen etsimään miehensä -ruumista. Viipymättä lähtivät he nyt, hän ja hänen seuralaisensa -pienine kärryineen Givonneen päin, sillä taaskin oli kielletty -menemästä Sedanin kautta. - -Sitten he kääntyivät vasemmalle, sille tielle, joka käy Garennen metsän -läpi vieden Illyn kummulle. Sielläkin heidät usein pysäytettiin, -varmaan toistakymmentä kertaa luulivat he, etteivät ikinä pääsisi -metsästä, sillä niin monta estettä he kohtasivat; joka askeleella -sulkivat heiltä tien kranaattien kaatamat puut, jotka nyt olivat -pitkältä pituuttaan kuin jättiläiset. Se vasta oli pommitettu metsä, -jossa kanuunat olivat katkaisseet satavuotisten elämänlangan, ja -urhoolliset sankarit olivat kaatuneet arvokkaasti kuten vanhan kaartin -sopii. Ympärillä makasi runkoja paljastetuin rinnoin, lävistettyinä, -haljenneina, ja tämä hävitys, tämä verilöyly, jolloin oksat itkivät -mahlansa kuiviin, näytti yhtä kauhealta kuin taistelutanner kaatuneine -urhoineen. Täälläkin oli ruumiita, jotka veljellisesti olivat jakaneet -puiden kohtalon. Eräs luutnantti makasi suu veressä, oli tuskissaan -repinyt ruohoa ympäriltä ja kaivoi vielä sormillaan maata. Kauempana -makasi suullansa kuollut kapteeni, pää pystyssä ikäänkuin hän vielä -olisi valittanut. Toiset makasivat pensastoissa, zuaavilta, jonka vyö -oli syttynyt tuleen, kärventyi tukka ja parta. Useasti täytyi heidän -pysähtyä nostaakseen pois ruumiita, jotka sulkivat kepeän tien. - -Alhaalla laaksossa päättyivät vihdoin julmuudet. Tappelu oli vetäytynyt -toisaalle, säästäen tämän ihastuttavan sopen. Ei ainoakaan puu ollut -vahingoittunut, ei näkynyt haavoitettua sammaleilla vertaan -vuodattavan. Pieni puro lirisi hiljalleen soluen; polkua, joka kulki -pitkin sen rantaa, varjostivat tuuheat pyökit. Virtaileva vesi ja -nurmen väräjävä hiljaisuus levitti ympärilleen rauhaa ja onnellisuutta. - -Prosper seisahdutti aasin, jotta se saisi purosta juoda. - --- Oi, kuinka täällä on kaunista -- sanoi hän, päästäen väkinäisen -huojennuksen ja mielihyvän huokauksen. - -Silvine katsoi hämmästyneenä ympärilleen; hän tunsi jo omantunnon -soimauksia lievennyksestä ja ilosta, joka vastustamattomasti valtasi -hänetkin. Miksi yksin tässä kaukaisessa sopessa vallitsi rauha ja -onnellisuus, kun he kaikkialla ympäristössä kohtasivat vain surua ja -kärsimystä. - -Hän koetti kiirehtiä: - --- Pian, pian, älkäämme seisahtuko. Missä se olikaan? Missä näitte -Honorén? Kulettuaan viidenkymmenen askeleen paikoille he saapuivat -vihdoin Illyn kummulle ja nyt levisi heidän eteensä koko lakeus: -Varsinainen taistelukenttä, kalju maa, joka ulottui harmaan haljakkaan, -taivaan rantaan asti joka lähetti alinomaa pieniä sateen kuuroja. Ei -näkynyt ruumisläjiä; kaatuneet preussiläiset olivat jo varmaan -haudatut, sillä ei niitä löytynyt ainoatakaan ranskalaisten ruumiiden -joukossa, jotka makasivat hajallaan tiellä, pellolla ja ojissa sen -mukaan mihin tappelu oli siirtynyt. Ensimmäinen, jonka kohtasivat, oli -nuori muhkea kersantti, joka istui pensasaitaan nojautuneena ja näkyi -hymyilevän, huulet vähän raollaan; kasvon piirteet ilmaisivat syvää -sisällistä rauhaa. Mutta noin sadan askeleen päässä toisella puolen -tietä he tapasivat miehen, joka oli kauheasti silvottu: toinen puoli -päätä poissa, olkapäille oli valunut aivoainetta. Kuljettuaan -yksinäisten ruumisten ohi, näkivät he pieniä joukkoja siellä täällä: -seitsemän kappaletta makasi rivissä polvillaan, kivääri käsissä; heidät -oli tapettu juuri kuin aikoivat ampua. Vieressä makasi aliluutnantti -komentavassa asennossa. Tie vei kapeaan solaan ja siellä valtasi heidät -jälleen kauhu nähdessään kokonaisten komppaniain kukistuneen: sola oli -täynnä ruumiita; siellä oli täydellinen sekasorto: kuolleita, kuolevia, -hajanaisia jäseniä, käsiä kokoon puristettuine sormineen, jotka turhaan -olivat koettaneet pitää kiinni keltaisesta maaemosta. Musta parvi -kaarneita lensi vaakkuen, ja kärpäsiä surisi tuhansittain ruumiiden -ympärillä ahneesti imien haavoista tuoretta verta. - --- Missä se on? kysyi Silvine. - -He kulkivat pitkin peltoa, joka oli kokonaan rensselien peitossa. -Joku rykmentti oli varmaan kahakan aikana irroittanut hankalat -varustuksensa selästään. Maassa makaavat pirstaleet puhuivat taistelun -yksityiskohdista. Valkojuurikaspellolla näkyi lakkeja kuin suuria -unikukkia, viitan repaleita, poletteja, miekan kantimia, kaikki kertoen -kuumasta ottelusta, harvinaisesta painista kovan tappelun aikana, joka -kesti kolmattatoista tuntia. Mutta erittäin löysi joka askeleelta -katkottuja aseita: miekkoja, pajunetteja ja kivääreitä siinä määrässä -että näyttivät maan kasvulta, viljalta, joka nousi maasta yhtenä -ainoana vainon hirmupäivänä. Ruoka-astioita ja juomaleilejä oli niin -ikään hajallaan tiellä, samaten kuin yhtä ja toista mitä oli vuotanut -halkaistuista rensseleistä, kuten riisiryyniä, harjoja, patruuneja. -Kaikkialla vallitsi sama hävitys, aitaukset olivat pois revityt, puut -näyttivät kuin tulipalo olisi niitä kohdannut, maan olivat kranaatit -uurtaneet ja taistelevat joukot kovaksi polkeneet, joten näytti kuin se -olisi kadottanut kaiken kasvattamisvoiman. Sade peitti kaikki hämärään -kosteuteen, ympärille levisi paha, taistelutantereen omituinen haju, -joka luultavasti syntyi ummehtuneista oljista ja palaneesta villasta, -mätänemisestä ja ruudin savusta. - -Silvine, joka oli väsynyt ja luuli käyneensä useita peninkulmia -ruumiiden keskellä, katseli ympärilleen enenevällä levottomuudella: - --- Missä se on? Missä se sitten on? - -Mutta Prosper ei vastannut, hänkin oli levoton. Häntä liikutti vielä -enemmän kuin kumppaniensa ruumiiden näky kuolleet hevosraukat, joita -täällä tapasi suuressa määrässä. Toiset niistä olivat kauheassa -tilassa, pää irtirevittynä, ja kyljissä aukkoja, joista sisälmykset -virtasivat ulos. Useat makasivat selällään, vatsat turvonneina ja -kaikki neljä jalkaa ojennettuina ilmaan kuin hätämerkit. Tämä ääretön -tantere oli täynnä hevosia. Muutamia eli vielä kaksi päivää kestäneen -kuoleman kamppauksen jälkeenkin, pienimmän äänen kuultuaan nostivat ne -päätään, käänsivät sitä oikealle ja vasemmalle, antoivat sitten taas -painua alas; toiset makasivat liikkumattomina, päästivät silloin -tällöin vihlaisevan huudon, kuolevan hevosen omituisen valituksen, joka -on niin kauheasti koskeva. Prosper ajatteli karvastelevalla sydämmellä -Zephiriä ja arveli, että näkisi sen vielä. - -Yht'äkkiä tunsi hän maan vapisevan allaan, niinkuin vihollisen -sotajoukko lähenisi. Hän kääntyi ympäri, ja ehti ainoastaan huutaa -seuraajalleen: - --- Hevoset, hevoset! Menkää suojaan tuon muurin taa! - -Eräältä lähellä olevalta mäenrinteeltä syöksyi täyttä nelistä heitä -vastaan lähes sata irtonaista hevosta ilman ratsastajaa; muutamilla oli -vielä sälystö selässään. Ne olivat eksyneitä hevosia, jotka, jäätyään -taistelutantereelle, olivat vaistomaisesti liittyneet yhteen joukkoon. -Ne eivät olleet saaneet apetta eivätkä kauroja kahteen päivään, vaan -olivat syöneet ne muutamat ruohonkorret, joita olivat tavanneet siellä -täällä, riipineet lehdet pensasaidasta, kalvaneet kuoren puista. Kun -nälkä viilsi heidän suoliansa kuin kannus, syöksyivät he pois hurjassa -juoksussa tyhjän ja hiljaisen taistelutantereen yli, musersivat -kuolleet kavioillaan ja polkivat haavoitetut kuoliaaksi. - -Tämä joukko lähestyi kuin tuuliaispää ja Silvine ehti töin tuskin vetää -aasin ja kärryt suojaan muurin luo. - --- Jumalani! ne tallaavat meidät. - -Mutta hevoset olivat jo menneet yli esteen, kuului vaan kuin ukkosen -jyrinä, ne nelistivät jo toisella puolella, syöksyivät eräälle -solatielle, joka johti metsän laitaan, ja katosivat näkyvistä. - -Kuin Silvine oli johtanut aasin tielle, kysyi hän taaskin äänellä, joka -vaati vastausta: - --- No, missä se on? - -Prosper seisoi ja katseli ympärilleen joka puolelle. - --- Niitä oli kolme puuta, minun täytyy löytää ne kolme puuta. Tuhat -tulimmaista! Ei näe niin tarkoin kuin taistelee, eikä ole niinkään -helppo tietää mitä teitä on kulkenut. - -Huomattuaan vasemmalla kaksi miestä ja naisen, ajatteli hän kysyä -heiltä. Mutta kun hän lähestyi heitä, lähti nainen pakoon ja miehet -tekivät uhkaavia liikkeitä; hän huomasi useampia sellaisia olentoja ja -kaikki karttoivat häntä, hiipivät pakoon pensaitten seassa kuin -pelästyneet eläimet häntä koipien välissä; kaikki olivat hyvin likaisia -ja ryysyisiä, aivan rosvon näköisiä. Kun hän huomasi, että siellä, -missä nämät ilkeät olennot olivat kulkeneet, oli kuolleilta ryöstetty -heidän jalkineensa, niin että heidän paljaat kalmansiniset jalkansa -näkyivät, ymmärsi hän vihdoinkin että nämät olennot olivat niitä -ruumiiden ryöstäjiä, jotka seurasivat saksalaisia armeijoita, -maankulkija-joukkoja, jotka tulivat sotilaitten muassa saadakseen -ryöstää itselleen taistelutantereelta mitä vaan voivat. Eräs pitkä, -laiha mies juoksi hänen edellään säkki selässä ja taskut rämisevinä -kelloista ja hopearahoista, joita oli varastanut ruumiiden taskuista. - -Eräs kolmen- neljäntoista vuotias poika antoi Prosperin tulla -lähemmäksi ja tämä kuultuaan pojan olevan ranskalaisen alkoi torua -häntä, mutta poika vastusti. Mitä nyt sitten? Eikö ollut oikeutta -ansaita elatustaan? Hän kokosi kivääriä ja sai viisi sou-lanttia joka -kappaleelta, jonka löysi. Hän oli lähtenyt kotikylästään aamulla eikä -ollut maistanut ruoan palaakaan eilisestä; sentähden oli ruvennut -työhön luxemburgilaiselle urakkamiehelle, joka oli tehnyt välikirjan -preussiläisten kanssa tästä kiväärien kokoamisesta taistelutantereelta. -Viimeksi mainitut pelkäsivät että aseet, jos rajalla asuvaiset -talonpojat kokoaisivat niitä, vietäisiin Belgiaan ja sieltä taas -takaisin Ranskaan. Suuri joukko köyhiä raukkoja oli etsimässä kivääriä, -repivät ruohoa, etsiessään viittä souta, kuin olisivat poimineet kukkia -niityltä. - --- Ilkeää tehtävää, mutisi Prosper. - --- Saahan toki ansaita elatuksensa, vastasi poika. Minä en varasta -keneltäkään. - -Koskei poika ollut paikkakunnalta kotoisin, ei hän voinut antaa mitään -tietoja, osoitti vaan lähellä olevaa talonpoikaistaloa, jossa oli -nähnyt ihmisiä. - -Prosper kiitti ja aikoi palata Silvinen luo, huomasi silloin erään -kiväärin puoleksi hautaantuneena vakoon. Ensiksi ei tahtonut ilmoittaa -sitä pojalle. Mutta yht'äkkiä kääntyi hän ja huusi ikäänkuin vasten -tahtoaan: - --- Täällä on yksi ... siinä on viisi souta lisää sinulle. - -Kun Silvine lähestyi taloa huomasi hän muutamia talonpoikia kaivamassa -pitkiä hautoja. Heitä olivat silmällä pitämässä muutamat preussiläiset -upseerit, jotka hiljaisina ja jäykkinä, ryhmysauva kädessä, valvoivat -työtä. Oli pakoitettu kylän asukkaat hautaamaan kuolleet, sillä -pelättiin kostean ilman jouduttavan ruumiiden mätänemistä. Siellä -seisoi kahdet kuormavaunut täynnä ruumiita, muutamat sotamiehet -purkivat kuormaa, asettivat ruumiit joutuun vieretysten tiheään riviin, -tarkastamatta heidän vaatteitaan tai katsomatta muotoa; kaksi miestä -peitti suurilla, leveillä lapioilla tämän rivin niin ohuella -maakerroksella, että sade jo oli tehnyt siihen aukkoja. Kaikki tämä -toimitettiin niin huolimattomasti, että rutto neljäntoista päivän -kuluessa oli oleva valmis lähettämään hengästyksensä näistä aukoista. -Silvine ei voinut olla seisahtumatta kuopan reunalle ja katselematta -näitä kuolleita raukkoja aina sitä mukaa kuin ne asetettiin sinne. Hän -vapisi kauhusta, ja luuli jokaisissa verisissä kasvoissa tuntevansa -Honorén. Eikö se ollut tuo onneton raukka, joka oli kadottanut vasemman -silmänsä? Tai tuo, joka oli saanut leukansa halaistuksi. Jos ei hän -kiirehtinyt hakemaan Honorén ruumista tältä äärettömältä tasangolta, -ottaisivat nuo sen varmaankin ja hautaisivat muiden joukkoon. - -Hän juoksi Prosperin jälkeen, joka oli taluttanut aasin talon portille. - --- Jumalani! missä se sitten on? Kysykää! - -Talossa oli ainoastaan preussiläisiä sekä eräs palvelija lapsensa -kanssa, nämät olivat tulleet takaisin metsästä, jossa olivat olleet -kuolla nälkään ja janoon. Tämä oli rauhallinen, patriarkallinen soppi, -jossa voi levätä tyynesti ja rauhassa edellisten päivien taistelusta. -Sotilaat harjasivat huolellisesti univormujaan, jotka olivat ripustetut -vaatenuorille. Eräs oli taitavasti parsinut housuissaan olevan reiän ja -vahdin kokki oli sytyttänyt suuren valkean keskelle pihaa ja asettanut -kiehumaan liemikattilan, josta lähti maukas kaalin ja sianlihan haju. -Valloittaminen tapahtui kaikessa rauhassa ja täydessä järjestyksessä. -Luuli näkevänsä rehellisiä porvareita, jotka olivat tulleet takaisin -omaan kotiinsa, polttelevan pitkiä piippujaan aivan rauhallisesti ja -tyynesti. Eräällä lavitsalla lähellä ovea istui paksu, punatukkainen -mies palvelijan pieni poika, viiden, kuuden vuotias mukula polvillaan, -hypitteli häntä, antoi hänelle hyväilynimiä saksaksi ja oli iloinen -kuin sai lapsen nauramaan, vieraalle, karkealle puhelulle, jota tämä ei -ymmärtänyt. - -Prosper kääntyi kohta, peläten jotakin uutta vastusta. Mutta nämät -preussiläiset olivat varmaan rauhallisia ihmisiä. He hymyilivät -pienelle aasille, eivätkä viitsineet vaivata itseään kysymällä passia. - -Nyt he jatkoivat matkaansa. Aurinko, joka jo oli alhaalla, näyttäytyi -silmänräpäyksen ajan kahden pilven raosta. Saavuttaisiko yö heidät -tällä äärettömällä tantereella? Uusi sadekuuro varjosti auringon, he -peittyivät kokonaan sateen harmaaseen kaapuun, kuuropilvi peitti -kaikki, tiet, kentät, puut. Prosper ei tiennyt enää missä oli, hän oli -eksynyt, hän tunnusti sen. Aasi kulki yhä heidän jälessään, pää -riipuksissa, vetäen pientä kärryä nöyrästi ja sävyisästi. He kulkivat -taaskin pohjoiseen, Sedaniin päin. He eivät tienneet enään missä mikin -ilmansuunta oli; kaksi kertaa kääntyivät ympäri kun huomasivat -kulkevansa samoja paikkoja kuin ennenkuin. Luultavasti olivat kulkeneet -ympyrässä; väsyneinä ja epätoivoisina seisahtuivat vihdoinkin eräässä -tien risteyksessä, jossa kolme tietä yhtyi, kykenemättä jatkamaan -etsimistään. - -He hämmästyivät kuullessaan valitushuutoja ja lähtivät erääseen pieneen -yksinäiseen vasemmalla puolella olevaan taloon, jossa löysivät kaksi -haavoittunutta eräästä huoneesta. Kaikki ovet olivat auki, kaksi päivää -olivat nämät maanneet haavakuumeessa, näkemättä yhtään ihmistä, joka -olisi sitonut heidän haavansa. Heitä vaivasi erittäinkin kova jano, -joka vielä kiihtyi siitä että kuulivat sateen roiskuvan ikkunoihin. He -eivät voineet liikkua paikoiltaan, vaan huusivat kohta; vettä! vettä! --- tämän halukkaan epätoivoisen huudon, jolla haavoitetut seuraavat -ohikulkevia, kuultuaan pienimmänkin äänen askeleista, jotka herättävät -heidät horrostilastaan. - -Silvine toi heille vettä. Prosper, joka pahemmin haavoitetussa tunsi -kumppanin samasta rykmentistä, ymmärsi ettei enää oltu kaukana -paikasta, jossa Margueritte-osasto taisteli. - -Haavoittunut viittasi heikosti: Niin, se oli tuolla, kun käännytään -vasemmalle suuren elovirnapellon poikki kuljettua. - -Saatuaan tämän tiedon, tahtoi Silvine kohta jatkaa matkaa. Hän kutsui -molempien sairasten avuksi vaunut, jotka kulkivat ohitse kooten -ruumiita. Hän oli jo tarttunut aasin ohjaksiin ja veti Prosperia -mukanaan liejuista tietä, joutuakseen niin pian kuin mahdollista -virnapellon yli. - -Äkkiä pysähtyi Prosper. - --- Näillä kohden sen pitäisi olla. Katsokaa, tuossa oikealla onkin -kolme puuta. Näettekö pyöränjälkiä? Tuolla makaa särkyneet -ampumavara-vaunut. Vihdoin olemme perillä. - -Silvine hyppäsi vavisten lähemmäksi ja katseli kahta kuollutta, kahta -tykkiväestöön kuuluvaa sotilasta, jotka olivat tiepuoleen kaatuneet. - --- Mutta hän ei ole täällä. Olette nähnyt väärin, se on vain päähän -pisto että olette nähnyt kolme puuta ja sitte kuvitellut mielessänne -loput. - -Hurja toivo, ääretön ilo valtasi hänet. - --- Ehkä olettekin erehtynyt. Ajatelkaa, jos hän elää, niin, tietysti -hän elää, koska hän ei ole täällä. - -Samassa parkasi hän vapisevalla äänellä. Käännyttyään huomasi hän -olevansa sillä paikalla, mihin patteristo oli asetettu. Siellä näytti -kauhealta, maa oli möyritty kuin maanjäristyksen jälkeen, kaikkialla -näkyi silvotuita jäseniä, ruumiita, jotka makasivat kiemurassa mitä -hirvittävimmissä asennoissa, väännetyin käsivarsin, jalat taivutetut -alle, päät riippuen sivulle, suut auki ammottaen. Eräs konstaapeli oli -kuolontuskissaan peittänyt käsillään silmänsä kuin olisi tahtonut -päästä mitään näkemästä. Eräällä luutnantilla oli ollut rahoja -vyössään, mutta kultarahat olivat juosseet ulos samassa kuin veri, -sekaantuen sisälmyksiin. - -Esiratsastaja Adolphe ja hänen toverinsa Louis makasivat sylitysten, -ollen täten kuolemassakin yhdistettyinä toisiinsa. Ja tuolla viimein -Honoré maaten kanuunallaan kuin juhlavuoteella; luoti oli sattunut -kylkeen ja hartioihin, ehyet, syvintä vihaa ilmaisevat kasvonsa oli hän -kääntänyt preussiläisten pattereihin päin. - --- Oi ystäväni, oi ystäväni, nyyhkytti Silvine. - -Kädet ristissä lankesi hän polvilleen kosteaan maahan. Sana ystäväni, -ainoa, jonka hän sai sanotuksi, ilmoitti miten suuri hänen tappionsa -oli menettäessään tämän hyväsydämmisen miehen, joka oli antanut hänelle -kaikki anteeksi ja suostunut ottamaan hänet vaimoksensa. - -Nyt oli hänen toivonsa rauennut, elämä ei ollut hänelle enää mistään -arvosta. Hän ei ollut koskaan rakastanut ketään toista, yksin hänelle -omistaisi hän rakkautensa ijäti. -- Sade taukosi, kaarneparvi, joka -vaakkuen lensi kolmen puun yli, pelästytti häntä kuin joku uhkaus. -Tahdottaisiinko häneltä riistää rakas kuolleensa, jota hänen oli ollut -niin vaikea löytää? Hän ryömi polvillaan ja karkotti vapisevalla -kädellä pois kärpäset, jotka surisivat avonaisten silmien ympärillä, -joiden viime katseen hän vielä koetti tavottaa. - -Mutta silloin hän huomasi verisen paperin Honorén yhteen puristettujen -sormien välissä. Hän koetti pienillä nykäyksillä irrottaa sitä, mutta -kuollut ei tahtonut päästää, vaan piteli niin lujasti ettei sitä olisi -saanut irti kuin palasina. Se oli kirje, jonka Silvine oli kirjottanut -hänelle ja jonka hän oli kätkenyt poveensa. Kun Silvine tunsi sen, -valtasi hänet ilo keskellä suruaan; häntä liikutti nähdä, että Honoré -oli kuollessaan ajatellut häntä. Kyllä hän antaa hänen pitää rakkaan -kirjeensä, koska hän välttämättä tahtoo sen mukaansa hautaan. Hellät -kyyneleet huojensivat hänen sydäntänsä. Hän nousi, suuteli Honorén -käsiä ja toisti lakkaamatta hyväilevällä äänellä: - --- Oi ystäväni, oma ystäväni --! - -Sillä välin oli aurinko jo laskenut. Prosper nouti rattailta peitteen, -johon he hitaasti ja surullisella kunnioituksella käärivät Honorén -ruumiin ja kantoivat kärryihin. Pilvet kasautuivat taas yhteen uhaten -heitä uudella sadekuurolla kun pieni alakuloinen saattojoukko lähti -liikkeelle kammottavalla taistelutantereella. Ja jälleen kuului -äskeinen töminä ja maa tärähteli heidän allaan. - --- Hevoset, hevoset tulevat! huusi Prosper. - -Villiytynyt ja nälistynyt hevoslauma ryntäsi jälleen pitkin laajaa -sänkipeltoa, jossa he juuri olivat, harjat hulmuten ilmassa ja sieramet -vaahdossa. Auringon viimenen säde venytti laukkaavien eläinten varjot -pitkiksi, pitkiksi... Silvine hyppäsi heti kädet levällään kärryjen -eteen säikäyttääkseen ne pois. Ja kaikeksi onneksi ne kääntyivätkin -itsestään vasemmalle, pieneen notkopaikkaan, muuten ne olisivat -hurjassa paossaan musertaneet kärryt, aasin ja ihmiset. Maa vapisi -niiden kavioiden alla, soraa ja kiviä satoi heidän päälleen ja sitten -hävisi lauma taas notkon penkereen taakse. - --- Elukka-raukat, sanoi Prosper, ne ovat ihan hurjina nälästä. - -Silvine köytti nenäliinallaan aasin korvan, jonka hevosen kavion -lennättämä kivi oli paiskannut verille, ja tarttui taas suitsiin. Vähä -väliä pysähtyi Prosper ja tarkasteli kuolleita hevosia tien vierellä -- -hän olisi halunnut vielä kerran nähdä Zephir vainajansa. - -Lähellä Garennen metsää he kohtasivat saksalaisen vartiosoturin ja -lupakirja vedettiin taas esille. Ja tällä kertaa heidät komennettiin -kulkemaan kaupungin kautta, muuten joutuisivat kiinni. Syitä ei sanottu -eikä kuunneltu selityksiä, totteleminen oli, sillä päävahdista oli -tullut uusia käskyjä. Eivätkä Silvine ja Prosper vastustaneetkaan, tämä -tie oli neljännestä lyhempi ja he olivat jo perin uupuneina. - -Mutta Sedanissa oli tie nousta pystyyn. Heti linnoituksen sisälle -päästyä virtasi vastaan inhoittava löyhkä ja he kahlasivat nilkkaa -myöten vetelässä kurassa. Kaupunki oli yhtenä suurena likaviemärinä, -johon kaikki 100,000 miehen jätteet olivat kolmena päivänä kasautuneet. -Olkia ja heiniä ja pehkuja vielä lisänä sekasin hevosen lannan kanssa -sekä luita ja raatoja koniloista, jotka oli keskellä katua tapettu ja -nyletty. Sisälmykset mätänivät päiväpaisteessa, päät ja veriset nahat -saastuttivat ilman. Sen sopivampaa sikiämispaikkaa eivät ruttotaudit -voineet vaatia ja ne olisivat uhanneet kaikkia perikadolla, ellei -katuja olisi mitä pikemmin puhdistettu. - -Preussiläiset virastot olivatkin jo naulauttaneet katukulmiin suuria -valkosia julistuksia, joissa asukkaita, käsityöläisiä, porvaria, -kauppiaita, virkamiehiä, käskettiin ankaran rangaistuksen uhalla -puhdistamaan kadut ennen seuraavan päivän iltaa. Prosper ja Silvine -näkivät tuomarin itsensä jo hiilihangolla ajavan törkyä ovensa edestä -pienille kottikärryille. - -Hiljalleen astuskeli aasi paksussa liassa eli oli tykkänään pysähtynyt, -sillä myötään ilmestyi jotain esteitä tielle. Preussiläiset etsivät -parhaillaan taloista niitä sotamiehiä, jotka eivät tahtoneet -mielihyvällä antautua. Edellisenä päivänä oli kenraali Wimpffenin -palattua Bellevuesta levinnyt semmoinen huhu, että koko sotajoukko -suljetaan Igesin niemelle kunnes kuljetus eri linnoituksiin Saksassa -ennätetään järjestää. Jotkut ainoat upseerit vain ottivat vastaan -vapauden tarjouksen luvaten luopua sotapalveluksesta. Ja kenraaleissa -ei ollut niin kehnoa kuin yksi, Bourgain-Desfeuilles. Sanottiin hänen -luuvaloa syyttäen antaneen kunniasanansa ja saaneen miehistöltä -vihellyksiä hyvästiksi kun astui saman päivän aamulla vaunuihinsa -"Kultaristin" edustalla. Päivän noususta asti olivat sotamiehet -kulkeneet jonossa Turennen torin yli jossa luopuivat aseistaan, -viskasivat itsekukin kiväärinsä, pistimensä kasalle, joka kasvoi tunti -tunnilta. Preussiläinen sotamiesosasto valvoi, että kaikki tapahtui -säännönmukaisesti, päällikkönään pitkä, kalpea nuorukainen -vaaleansinisessä puvussa, höyhentöyhtö hatussa. Hän seisoi -liikkumattomana ja jäykkänä, valkoset hansikkaat kädessä, ja tarkasti -kylmällä ylpeällä katseella ohi kulkevia sotamiehiä. Muuan zuaavi -kieltäytyi antamasta pyssyään. Upseeri viittasi ja sanoi levollisesti -selvällä ranskankielellä: - --- Ampukaa se mies! - -Ja toiset astuivat synkkinä aseläjän kohdalle ja heittivät nopeasti -kiväärinsä sille, -- sittenhän sekin oli tehty. Toisilla ei taas -kivääriä enää ollutkaan, olivat lennättäneet sen kädestään jo -tappotantereella eli kätkeneet, moni oli piiloutunut itsekin toivoen -pääsevänsä hämmingissä pakenemaan. Talot olivat täynnä näitä -onnettomia, pöytien, sohvien, sänkyjen alle he olivat lymynneet, ja kun -eivät saksalaiset patrullit saaneet heitä luopumaan piilopaikoistaan -vajoissa ja kellareissa ammuttiin heitä kuin metsän petoja. - -Maasin sillalla tukkesi tien taaja ihmisjoukko. Mies, joka komensi -vartijaväkeä, luuli Prosperin ja Silvinen kätkeneen ruokavaroja, lihaa -ja leipää, kärryihinsä ja nykäsi peiton syrjään, vaan hämmästyi -nähdessään Honorén ruumiin ja salli heidän sanaa sanomatta jatkaa -matkaansa. - -Mutta monta askelta he eivät päässeet, silta oli tungokseen asti täynnä -miehiä. Se oli ensimmäinen vankilauma, jota preussiläiset sotamiehet -kuljettivat Igesin niemelle. Heitä ahdistettiin eteenpäin, he tuuppivat -toisiaan, astuivat toistensa jaloille, kulkivat selät koukussa, päät -kumarassa ja silmät maassa. Surkeata oli katsella ryysysiä -ihmisparkoja, tappion kärsineitä, kaiken kadottaneita, joilla ei edes -ollut veistä, millä leikata kurkkunsa poikki. - -Kukaan ei puhunut, ei kuulunut muuta kuin raskaiden jalkineiden läiske -likaseen katuun ja silloin tällöin preussiläisen aliupseerin lyhyt -käskevä komentohuuto. Ja nyt alkoi taas tulla vettä, rankkasateessa -marssivat aseensa riisuneet kuin kurja kerjäläislauma maantiellä. -Prosperin sydän paukutti haletakseen, hän oli tukehtua harmista ja -surusta. Silmät vesissä hän nykäsi Silvineä ja osotti kahta miestä -laumassa; jotka juuri olivat heidän kohdallaan. Siinä kulki Jean ja -Maurice, laahustaen niinkuin muutkin raskailla askelilla, silmäystä -sivulle luomatta. Viimein pääsivät pienet kärryt lähtemään liikkeelle -kulkien miesjonon jälessä, jota Prosper ja Silvine yhä seurasivat -silmillään. - --- Jumala kuitenkin, huokasi Silvine ruumiiseen katsahtaen; ne, jotka -ovat kuolleet, ovat kaikista onnellisimmat. - -Ilta alkoi hämärtää kun he saapuivat Vadelincourtiin ja ennenkuin -olivat perillä Rémillyssä oli jo synkkä yö. Ukko Fouchard tuli -pihamaalle ja jäi sanatonna seisomaan poikansa ruumiin viereen; hän oli -niin varmasti luullut, ettei poika kuolleista löytyisi. Hän oli -ansainnut sinä päivänä hyvän päiväpalkan. Varkaat ja roistot möivät -taistelupaikalta kiinni otettuja ratsuhevosia kahdellakymmenellä -frangilla kappaleen; ja hän oli ostanut kolme kaunista eläintä -neljälläkymmenelläviidellä frangilla. - - - - -II. - - -Torcystä lähtiessä syntyi sotavankien joukossa sellainen tungos, että -Jean joutui erilleen Mauricesta, joka ei tietänyt muuta neuvoa kuin -lähti juoksemaan ja eksyi siten vielä kauvemmaksi kumppanistaan. -Päästyään vihdoin sillalle, joka vie kanavan yli Igesin niemelle, oli -hän afrikkalaisten jääkarien keskellä eikä tietänyt suunnilleenkaan, -missä oma rykmenttinsä oli. - -Kaksi tykkiä, suut niemelle päin, puolusti siltaa. Preussiläinen -kenraalitaapi oli heti asettanut läheiseen huvilaan vartioston, jonka -tuli vastaanottaa vangit ja estää, ettei ainoakaan päässyt karkaamaan. -Vastaanotto oli muuten varsin mutkaton, luettiin vaan miehet kuin -lampaat laumassa, ei välitetty numerosta eikä pukimista, ja sitten he -saivat mennä ja olla missä halusivat. - -Maurice rohkasi mielensä ja kysyi baijerilaiselta upseerilta, joka -istui sikari suussa hajasäärin tuolilla, minne päin 106:s rykmentti oli -lähtenyt. - -Eikö liene upseeri osannut ranskaa vai lieneekö tahtonut huvikseen -kiusata miestä? Hän kohotti kättänsä ja viittasi naurahtaen oikealle. - -Vaikka Maurice oli paikkakunnalta kotosin, ei hän ollut koskaan käynyt -Igesillä ja hän kulki eteenpäin kuin löytöretkellä. Ensin hän meni -Glairetornin ohi, kaunis, suuri maatila, jonka asema aivan virran -rannalla keskellä tuuheaa puistoa ihastutti häntä. Tie seurasi Maasia, -jonka oikeanpuolinen ranta oli jyrkkämäkistä, sitten se kohosi -kohonemistaan kiertäen kukkulata niemen keskellä. Siellä oli vanhoja -kivilouhoksia ja autioita kankaita täynnä eksyttäviä teitä ja polkuja. -Etempänä oli mylly ja siinä kääntyi tie kauppalaan, joka oli -rakennettu rinteelle joen varrella ja josta suuri lossi kuljetti yli -Saint-Albertin tehtaalle vastapäätä. Vihdoin tuli näkyviin avonaisia -paikkoja, suuria niittyjä, lakeita, puuttomia alankoja, jotka -reunustivat virran leveää uomaa. Turhaan vaani Maurice rantoja pitkin, -ratsu- ja tykkiväestöä siellä vain näkyi levolle asettumaisillaan. Hän -tiedusteli jälleen 106:tta rykmenttiä eräältä afrikkalaiselta -jääkäriltä, vaan tämä ei tietänyt mitään. Yö alkoi pimitä ja hän istui -uupuneena viittakivelle tien vieressä. - -Polttava tuska valtasi hänet katsellessaan sitä kirottua paikkaa -toisella rannalla, jossa taistelu oli seisonut. Sateisen päivän ehtoo -oli raskas ja synkkä, lianharmaana painui taivas näkypiirin taa. -Saint-Albertin sola, kaita tie, jota myöten preussiläiset olivat -tunkeuneet esille, luikerteli virran mutkikasta rantaa kivilouhosten -valkoselta paistavalle hiekkahaudalle saakka. Seugnonin mäen takaa -näkyivät Falizette-metsän latvat; vastapäätä, hiukan vasemmalle, oli -Saint-Menges, josta lähti tie lossille; Hattoy oli keskellä, Illy -kaukana sen takana, Fleigneux notkossa piilossa, Floing vähän lähempänä -oikealla. Kaalimaa, jossa he olivat loikoneet tuntimääriä, näkyi -selvästi, hän eroitti mäen, jota reservitykistö oli puolustanut, -mäentörmän, jossa näki Honorén kaatuvan kuoliaana rikki ammutulle -kanuunalleen. Ja silloinen pelko valtasi hänet taas, sydämmensä -vavahteli surusta ja tuskasta. - -Mutta ilta pimeni pimenemistään ja hän ajatteli jo, ettei sinä iltana -enää löydäkään rykmenttiään. Se oli kenties leiriytynyt kauppalan -toiselle puolelle. Ei näkynyt muuta kuin yksi ja toinen sotarosvo, joka -kuljeksi hiipimällä pimeässä, ja hän päätti kiertää koko niemen virran -rantaa seuraten. - -Eräästä pellosta hän täytti taskunsa pienillä perunoilla, jotka tuskin -vielä olivat syömäkelpoisia, sillä hänellä ei ollut mitään ruokaa, kun -Delaherchen antamat leivät olivat Jeanilla. Aukeilla rinteillä, jotka -Doncheryn kohdalla viettävät kukkulasta keskellä niemeä Maasin -partaalle, hän kohtasi ihmeekseen lukuisia hevoslaumoja. Miksi ne oli -sinne tuotu? Millä ne nyt elävät? Oli jo pilkko pimeä kun hän saapui -pieneen lehtoon rannalla ja hämmästyi taaskin tavatessaan siellä -satakaartilaiset, keisarin vartijakunnan, kuivailemassa märkiä -vaatteitaan. Heillä oli hyvät teltat, padat kiehumassa ja lehmä puuhun -kiinni sidottuna. Maurice huomasi heti, ettei hän repaleisessa ja -likaisessa jalkaväen puvussaan ollut laisinkaan tervetullut siihen -hienoon seuraan, antoivathan sentään hänen paistaa perunansa tuhassa ja -istautua puun alle niitä syömään. Sade oli tauonnut, taivas oli -seestynyt, tähdet tuikahtivat esille tummalla, siintävällä laella, ja -Maurice näki parhaaksi jäädä lehtoon yöksi, saihan sateen tullessa edes -puista suojaa. - -Mutta unta ei tullutkaan. Hän ei voinut olla ajattelematta, että oli -suljettu tähän suureen vankilaan avotaivaan alla kuin vasikka hakaan. -Preussiläiset olivat olleet erinomaisen kekseliäitä ajaessaan Châlonin -joukon tähteet, 80,000 miestä, Igesin niemelle, joka oli ehken -kilometrin pitkä ja puolen leveä; olihan siinä sellaisellekin laumalle -tilaa. Vettä joka puolella, Maas kolmella, kanava neljännellä ja -siihen, josta olisi parhaiten päässyt yhteyteen mantereen kanssa, -olivat preussiläiset asettaneet kaksi kanuunaa. Ja vastaisella rannalla -hän oli kohta huomannut jonon vahtisotamiehiä, viidenkymmenen askeleen -päässä toisistaan aivan veden reunassa käskyllä ampua joka ikisen, joka -yritti uimalla paeta. Heidän takanaan laukkasivat ulaanit edestakasin -ja vielä etempänä olisi saattanut nähdä vihollisten rivien mustan -vilinän. Kolmenkertainen elävä muuri ympäröi ja vartioi voitettua ja -vangittua sotajoukkoa. - -Mutta Mauricen silmät tuijottivat selki selällään yön pimeyteen, jossa -leiritulet alkoivat loistaa ja jossa hän kuitenkin vielä tähtien -heikossa valossa vaalean vesijuovan takana eroitti yövahdit -liikkumattomina ja jäykkinä määrämatkan päässä toisistaan. Ja yhtä -säännöllisillä väliajoilla kuuluivat heidän vaihtohuutonsa virran -hiljaisen, yksitoikkoisen kohinan yli. - -Muisto taistelupäivien kauheudesta ja kurjuudesta heräsi hänessä -jälleen tuosta huudosta, jonka vieraskielinen sointu häiritsi ihanan -tähtiyön rauhaa hänen synnyinmaassaan, paikat, joita hän tunti -takaperin katseli, tappotanner kuolleineen, koko tuo onnettomuuden -lyömä seutu oli taas hänen silmissään kiusaten ja vainoten kuin -painajainen. Nojaten päätään sammaltuneesen puunjuureen, maaten -kostealla maalla, vaipui hän takasin eiliseen epätoivoonsa, jota nyt -vielä lisäsi heitä kohdannut nöyryytys. Hän tunsi sairaaloista halua -pohjia myöten mittailemaan heidän lankeemuksensa suuruutta. - -Nyt kun keisari oli antanut miekkansa kuningas Wilhelmille mahtoi tämä -kauhea sota toki loppua? Vaan hän muisti, mitä baijerilaiset sotamiehet -olivat sanoneet kuljettaessaan vankia niemelle: "Kaikki olemme -Ranskassa, kaikki Pariisiin!" Puolinukuksissa hän näki kuin ilkeässä -unessa keisarikunnan häviön, Ranskan hurjassa innostuksessa -julistetuksi tasavallaksi, 1792 vuoden muistojen nousevan ylös -haudoistaan, sotamiehiä kasvavan kuin maasta, vapaaehtoisten joukkojen -puhdistavan isänmaan hyökkäävistä vihollisista. Ja kaikki suli yhteen -hänen väsyneissä aivoissaan: voittajien vaatimukset, voitettujen -itsepintaisuus, 80,000 miehen vankeus ensin Igesillä, sittemmin -saksalaisissa linnoituksissa, viikkomääriä, kuukausmääriä, vuosiakin -ehkä. Kaikki romahti kokoon, auttamaton häviö nieli kaikki, kurjuudella -ei ollut rajoja eikä sitä voinut kielin kuvata. - -Vartijan huuto kajahti virran takana, ääni vieri hiljeten kauvas. Hän -heräsi, kääntyi kovalla vuoteella, kun pyssyn laukaus katkasi -hiljaisuuden. Sitä seurasi koriseva huuto ja loiskahdus -- ruumis -putosi veteen. Joku raukka oli yrittänyt paeta ja saanut latingin -rintaansa ennenkun ennätti heittäytyä veteen uidakseen Maasin yli. - -Huomenna oli Maurice päivän koitteessa jaloillaan. Taivas oli vielä -selkeä ja sininen, nyt hän tahtoi rientää etsimään rykmenttiään. Ensin -hän mietti lähteä niemen keskeltä hakemaan, vaan päätti kuitenkin vielä -kiertää rantaa pitkin. Ja kanavan luona hän löysikin 106:n rykmentin -jäännökset, tuhat miestä ehken, leirissä aivan santaäyräällä harvan -poppelirivin suojassa. Jos hän olisi eilen kulkenut vasemmalle sen -sijaan että kohosi suoraan ylös saarelle, olisi hän heti tavannut -toverit. Useimmat linjarykmentit olivat majoittuneet Glairetornin ja -Villetten, toisen suuren kartanon, välille, niin lähelle siltaa, -ainoata pakotietä, kuin mahdollista, juurikuin lampaat, jotka -tunkeutuvat karsinan ovelle. - -Jean päästi ilohuudon. - --- No, jopa viimeinkin, tulet! Luulin sinun jo makaavan tuolla virran -pohjalla. - -Hän oli komantonsa luona kuten ainakin; Pache ja Lapoulle olivat vielä -hengissä sekä Chouteau ja Loubet, jotka olivat nukahtaneet eräässä -porttikäytävässä Sedanissa ja sieltä joutuneet preussiläisten -saaliiksi. Jean oli nyt ylimmäinen päällikkö. Sapin, luutnantti Rochas -ja kapteeni Beaudoin olivat poissa. Ja vaikka voittajat olivat -poistaneet kaikki arvoasteet ja kieltäneet vankia tottelemasta muita -kuin preussiläisiä upseeria, olivat he keräytyneet korpraalinsa -ympärille, he tiesivät, että hän oli kokenut ja osasi antaa hyviä -neuvoja tarvittaessa. Sentähden vallitsi heidän keskensä suloisin -sovinto sinä aamuna, vaikka toiset olivatkin paksupäisiä ja toiset -ilkeäluontoisia. Oli löytynyt jokseenkin kuiva makuupaikka kahden ojan -välissä ja siinä he olivat nukkuneet yönsä, palanen telttavaatetta -peitteenä. Ja aamulla he olivat hankkineet vähän puita ja padan, jossa -Loubet juuri oli keittänyt virkistävät aamukahvit. Ilma oli kaunis, -heillä oli vielä jälellä sianlihaa ja kuivaa leipää; ja olipa, -Chouteaun sanoessa, varsin mukavata kun ei tarvinnut ketään totella, -ilokseen sitä taas pitkästä ajasta käveli mihin nenä vei.. Vankina -oltiin, mutta tilaa oli yllin kyllä. Eikä sitä kestänekään kuin pari, -kolme päivää, -- joten ensimmäinen sunnuntai vankeudessa kului heiltä -jokseenkin hupaisesti. - -Mauricekin oli taas tyytyväinen kun oli päässyt toisten joukkoon, häntä -ei vaivannut muu kuin preussiläisten soittokuntien soitto, joka kuului -koko päivän kanavan toiselta puolelta. Iltapuoleen siellä -laulettiinkin; sotamiehet kävelivät pienissä ryhmissä ja veisasivat -korkealla äänellä pyhäpäivän kunniaksi. - --- Oih tuota kiusallista soittoa! huudahti Maurice tuskastuneena. Aivan -se ihoa karmii. - -Jean kohotti hartioitaan, hänen hermonsa eivät olleet yhtä arat. - --- Heillähän onkin syytä iloita. Ehkä luulevat sitäpaitse meitä tuolla -virrenveisuullaan huvittavansa... Tämä päivä on sentään mennyt koko -hyvin! Ei kannata valittaa! - -Vaan illempana alkoi taas sataa. Harvat talot olivat pian täynnä -sotamiehiä, joitakuita telttiä pystytettiin, mutta useimmilla ei ollut -edes peitettä suojakseen ja heidän täytyi viettää yönsä taivasalla -rankkasateessa. - -Yhden ajoissa heräsi Maurice, jonka uni oli valloittanut, keskellä -pientä järveä. Ojat olivat paisuneet reunojensa yli ja joka paikka oli -veden vallassa. Chouteau ja Loubet pauhasivat ja toruivat ja Pache -koetti saada hereille Lapoullea, joka makasi sikeästi keskellä -vedenpaisumustakin. Jean muisti nyt poppelit ja he istuivat lopun yötä -niiden juurelle kyyristyneinä. - -Ja huomen ja ylihuomen olivat kauheat. Vettä tuli virtanaan, rajuissa -kuuroissa, niin etteivät vaatteet ennättäneet kuivaa. Nälkäkin alkoi -vaivata kun ei ollut enää lihaa eikä kahviakaan jälellä. Maanantain ja -tiistain he elivät muutamilla perunoilla, joita kaivoivat läheisestä -pellosta, ja nekin olivat jo toisen päivän illalla niin harvinaisia, -että niistä maksettiin 25:kin centimiä kappaleesta. Monta kertaa kuului -puhallus, joka kutsui ruokavarojen jakoon, korpraali riensi suurelle -liiterille lähelle Glairetornia, jossa sanottiin annettavan leipää, -mutta ensi kerralla hän sai odottaa turhaan runsaasti kolme tuntia ja -toisella kerralla hän oli joutua käsikähmään baijerilaisen sotamiehen -kanssa. Ranskalaisilla upseereilla ei ollut sananvaltaa, heidän täytyi -katsella päältä vaan ja ihmetellä, aikoivatko saksalaiset tappaa -nälkään voittamansa armeijan? Sillä mihinkään toimenpiteisiin ei näytty -ryhtyvän, ei hankittu elatustarpeita näille 80,000 miehelle, ei tehty -mitään heidän kärsimystensä lieventämiseksi tällä paikalla, jonka -sotamiehet ristivät "nälkäleiriksi" ja jota eivät rohkeimmatkaan -voineet jälkeenpäin kauhistumatta muistella. - -Jeaninkin kärsivällisyys loppui ja hän palasi aina turhilta matkoiltaan -vihan vimmassa. - --- Pilkkaavatko ne meitä vai mitä ne ilvehtivät niillä toitotuksillaan, -kun ei siellä kumminkaan ole mitään saatavaa. Jumal'avita, minä en -liikahda tästä enää vaikka soittaisivat tuomiopäivään asti. - -Vaan kumminkin hän riensi heti merkin kuultuaan sinne. Mutta aina yhtä -turhaan. Nämä säännölliset soitot olivat julmia ja ne värisyttivät -Mauricea, sillä joka kerta kuin isännättömiksi jääneet ranskalaisten -hevoset kuulivat kanavan toiselle puolelle torven äänen, paiskautuivat -ne veteen uidakseen rykmenttiensä luo. Mutta ne olivat uupuneita ja -nälistyneitä eivätkä jaksaneet taistella virtaa vastaan; se vei heidät -mukanaan ja pian näkyi pinnalla kellumassa joukottain turvonneita -hevosen raatoja. Ne, jotka jaksoivat päästä toiselle rannalle, -karkasivat hurjistuneina autioille kankaille keskelle saarta. - --- Lisää korpinruokaa! huokasi Maurice muistaen suuret hevoslaumat, -jotka oli ensimmäisenä päivänä nähnyt. Jos meidän täytyy olla täällä -muutamia päiviä lisää, tulemme kyllä raatelemaan toinen toisemme. Voi, -eläin-raukat! - -Varsinkin oli yö keskiviikkoa vasten tuskallinen. Mauricen kiihoittunut -tila huolestutti Jeania. Hän pakoitti hänet kääriytymään rikkinäiseen -peiton kappaleeseen, jonka oli ostanut kymmenellä frangilla eräältä -zuaavilta, ja makasi itse likomärässä takissaan sateessa, joka ei -tauvonnut hetkeksikään koko yönä. - -Poppelien alla alkoi olo käydä mahdottomaksi; he makasivat vetelässä -liejussa, maa ei jaksanut enää niellä sitä veden paljoutta, joka -tulvasi alas. Mutta pahinta oli sittenkin nälkä. He olivat iltasella -jakaneet kuuteen mieheen kaksi punajuurikasta, joita eivät edes saaneet -missään keitetyksi. Miehistössä oli jo ilmautunut useita punataudin -kohtauksia. - -Ainakin kymmenen kertaa koetteli Jean, oliko Maurice levottomasti -itseään heitellessään viskannut peiton päältään, maaten itse jalat -vedessä ja selkä märkää puunrunkoa vasten. - -Sen jälkeen kun Maurice Illyn kummulla pelasti hänet joutumasta -preussiläisten käsiin oli hän jo satakertaisesti sen hyväntyön -palkinnut. Hän ei ajatellut koskaan mitä teki ystävänsä hyväksi, mutta -hän unohti tyyten itsensä auttaessaan ja tukiessaan toista. Viimeisen -leipäpalansa hän oli antanut Mauricelle ja olisi kernaasti antanut -nahan päältään lämmittääkseen hänen jalkojaan ja hartioitaan ja -suojatakseen hänet kärsimyksiltä, joita itse valittamatta kantoi. Sillä -muuten hän ei taitanut ilmaista toiselle tunteitaan, harvapuheinen -talonpoika, melkein yhtä mykkä kuin se maa, jota oli elämänikänsä -muokannut. Ja keskellä säälimättömyyttä ja itsekkäisyyttä, jota näki -joka puolella ympärillään tuossa sopukassa, johon kaiken maailman -tuskat ja surut näyttivät kasautuneen, ei hän ehkä olisi pysynytkään -pystyssä ilman jaloa itsekieltoisuuttaan. Se piti hänen mieltään -vireillä ja päätään selvänä ja hän olikin ainoa joukossa, joka enää -pystyi ajattelemaan ja toimimaan. - -Seuraavana aamuna toi Jean esille erään tuuman, jota oli yöllä -miettinyt. - --- Kuules, pieni ystävä! Koska he eivät näy pitävän tämän parempaa -huolta meistä, vaan antavat vallan kuolla nälkään tässä senkin -kirotussa kolossa, on parasta lähteä kävelemään. Pääsetkö sinä vielä -jaloillesi, vai mitä? - --- Pääsen kyllä. - --- No, nyt lähdemme löytöretkelle. Rahaa meillä kyllä on, ja johan -sitte hiisi on merrassa ellei rahalla ruokaa saa. Jääkööt nuo toiset -mihin jäävät. Eivätpä he ole kovin hauskoja seurakumppania olleet! - -Loubet ja Chouteau olivat panneet heidän kärsivällisyytensä kovalle -koetukselle itsekkäisyydellään ja kavaluudellaan. He varastivat kaikki -mitä eteen sattui, eivät koskaan antaneet tovereille mitään. Ja -Lapoulle oli samaa maata, oikea raakalainen, eikä tekopyhältä -Pacheltakaan tarvinnut mitään hyvää odottaa. - -He lähtivät siis kahden astumaan rantaa pitkin, samaa tietä, jota -Maurice oli leirille tullut. Glairetorni ja puisto olivat jo paljaaksi -työstetyt, nurmikentät poltetut, puut kaadetut maahan, huoneet täynnä -vankia. Likasia sotamiehiä, silmät kuopalla ja kasvot kalpeina, istui -jokapaikassa, elivät kuin mustalaiset ikään eivätkä uskaltaneet -paikaltaan hievahtaa pelosta, että joku muu anastaisi heidän paikkansa. -Vähän tuonnempana he kulkivat ratsuväen ja tykistön ohi, jotka olivat -tähän saakka pysyneet moitteettomassa järjestyksessä, mutta nekin jo -joutuneet nälän ja puutteen käsissä hajaantumistilaan. Oikealla myllyn -luona, ne näkivät pitkän jonon tykkimiehiä vuoroaan odottamassa: -mylläri möi heille jauhoja, kahmalollisen yhdellä frangilla, jotka he -solmivat nenäliinaansa. Mutta Maurice ja Jean pelkäsivät, että saavat -ehkä odottaa tuntimääriä, ja lähtivät vaan eteenpäin astumaan. -Toivoivat Igesin kylässä toki jotain parempaa saavansa ja joutuivat -aivan epätoivoon kun se olikin autiona ja niin tyhjäksi ryöstettynä -kuin Algierilainen kylä heinäsirkkalauman käynnin jälkeen. Ei leivän -murusta, ei vihanneksen lehteä, ei lihaa, joka maja kuin kynsin -raavittu. Kenraali Lebrunin sanottiin asuvan voudin luona. Hän oli -koettanut järjestää jonkunmoista ruokapaikkaa sotamiehille, mutta -turhaan. Kun ei löytynyt mitään tavaraa, ei rahalla tehnyt mitään. -Edellisenä päivänä oli korpusta annettu kaksi frangia, viinipullosta -seitsemän, pikkuruisesta lasista paloviinaa yksi frangi ja -piipullisesta tupakkaa viisikymmentä sentimiä. Upseerit vartioivat -miekka kädessä kenraalin asuntoa ja läheisiä taloja, etteivät -sotarosvot päässeet niihin murtautumaan, sillä ne veivät kaikki, yksin -öljyn lampuista ahmiakseen. - -Kolme zuaavia viittasi Jeanin ja Mauricen luokseen. Viisi miestä sai -aina paremmin jotain toimeen. - --- Tulkaa mukaan... Täällä on hevosia kuolemaisillaan ja jos vain olisi -hiukan puita... - -Sitten he hyökkäsivät erääsen talonpoikaistaloon, rikkoivat kaapit, -potkivat ovet irti saranoistaan, repivät oljet katolta, mutta silloin -riensi muutamia upseeria hätään revolverit käsissä ja heidän täytyi -paeta. - -Kun Jean näki kurjuuden kyläkunnassa, harmitti häntä, ettei jäänyt -myllylle jauhoja saamaan. - --- Täytyy lähteä takasin, ehkä siellä vielä jotain saa. - -Vaan Maurice oli niin uupunut ja voimaton, että Jean jätti hänet -istumaan kivelle mäenrinteellä Sedanin laaja näkymö edessään ja palasi -kolmen neljänneksen kuluttua myllyltä jauhonyytti kädessä. Nälissään -eivät he joutaneet mitään keittämään, vaan söivät jauhot raakoina. Ei -ne pahalta maistuneet, nousemattomalta taikinalta, ja vahvistivat -sentään hiukan. Ja he olivat vielä niin onnelliset, että löysivät kolon -täynnä puhdasta sadevettä, jota halulla joivat. - -Mutta kun Jean ehdotteli, että jäisivät koko iltapäiväksi sinne, kävi -Maurice kärsimättömäksi. - --- Ei, ei millään muotoa... Minä tulen sairaaksi jos katselen tuota -kauvemmin... - -Hän osoitti vapisevalla kädellä laajaa näkypiiriä, Hattoyn mäkeä, -Floingin ja Illyn kumpuja, Garennen metsää, koko tuota veristä -näyttämöä, jossa heidän osakseen oli tullut häpäisevä tappio. - --- Kun istuin täällä ja odotin sinua, täytyi minun kääntyä selin tuonne -päin, etten olisi parkaissut ääneen, ulvonut kuin koira... Sinä et usko -kuinka nämä ympäristöt kiusaavat minua, -- tekevät minut hulluksi! - -Jean katsoi häneen hämmästyen hänen äänen painoaan, joka värisi -loukattua ylpeyttä ja surua. Ja hän näki ystävänsä silmissä tuiman, -hurjistuneen katseen, joka pelotti häntä. - -Hän koetti kääntää asian leikiksi. - --- No, se on pian autettu! Lähdetään toisille maille. - -Koko iltapäivä meni sinne tänne kuljeksiessa. He etsivät läpi koko -matalamman osan niemimaata siinä toivossa että jostain ehkä vielä -perunoita löytäsivät. Mutta tykkimiehet olivat jo kyntäneet nurin -kaikki pellot ja vieneet mitä niissä oli vietävää. He palasivat taas -samaa tietää ja kulkivat toistamiseen nälässä vaikeroivien ja kuolevien -ihmisjoukkojen ohi itsekin niin uupuneina, että täytyi vähä väliä -levätä. Mutta omituinen levottomuuden tunne ajoi heidät taas -jaloilleen, kuljeksimaan ympäri vainuten kuin eläimet, mistä saisivat -syömistä. Nälkä tuntui jo kestäneen kuukausia, heidän täytyi löytää -jotain. Keskellä saarta Doncheryn puolella he kohtasivat hevoslauman, -jota väistyivät piiloon erään muurin taakse ja katselivat sieltä niiden -hurjaa laukkaa edes takasin ilta-auringon punasessa valossa. - -Mauricen pelko toteutui. Sadat ja tuhannet hevoset, jotka olivat -joutuneet vangiksi miesten mukana ja joille ei kukaan antanut ruokaa, -raivostuivat päivä päivältä ja muuttuivat yhä uhkaavimmiksi -vihamiehiksi entisille isännilleen. Ensimältä ne järsivät kuoren -puista, sitten oli aitojen, haasioiden, siltain vuoro, mitä vain puuta -eteen sattui, ja nyt ne hyökkäsivät toistensa kimppuun, repivät suuria -tukkoja toistensa harjoista ja hännistä ja pureksivat niitä turpa -vaahdossa. Mutta yön tultua ne olivat vaarallisimmat ikäänkuin olisivat -pimeässä paenneet hirveitä näkyjä. Ne nelistivät suurissa laumoissa -alas rannikolle ja karkasivat sotamiesten telttoihin, olivat tunteneet -olkien hajun. Sytytettiin suuria nuotioita, mutta huikasevat liekit -kiihottivat niitä vielä enemmän. Hurja hirnunta kaikui pimeässä -pelottavalta kuin petojen ääni. Ne karkotettiin pois, vaan palasivat -heti uudestaan vielä monilukuisempina ja vielä hurjempina. Ja joka -hetki kuului pimeässä hevosten tallaamien sotamiesten hätähuudot. - -Aurinko ei ollut vielä laskenut kun Jean ja Maurice leirille -palatessaan suureksi ihmeeksi näkivät neljän toverinsa erään ojan -partaalla päät yhdessä supattamassa. - -Loubet huusi heille heti ja Chouteau selitti: - --- Me neuvottelemme tässä iltasesta... Nälkäkuolema on edessä, nyt on -jo paastottu kuusineljättä tuntia... Hevosia täällä on ylenmäärin ja -hevosen lihaa ei tarvitse hävetä. - --- Ettekö suostu, korpraali, tekin? jatkoi Loubet. Kuta enemmän meitä -on sitä helpommin sen saa hengiltä... Tuolla on yksi, tuo suuri -punanen. Sitä olemme pitäneet silmällä tunnin ajan... Huonolta näyttää -jo, sen kyllä jaksamme keihästää. - -Hän osoitti suurta punasta konia, joka makasi kyljellään naurismaan -laidassa. Väliin se kohotti päätään, katsoi surullisesti ympärilleen ja -ähkyi raskaasti. - --- Kauvampa kestää ennenkuin siitä henki lähtee, mutisi Lapoulle, joka -oli nälkäisin kaikista. Annanko minä sille armoniskun? - -Loubet tarttui häneen. Vai niin! Että preussiläiset hyökkäisivät kuin -sudet heidän kimppuunsa. Eivät suinkaan heitä olleet kieltäneet -kuoleman uhalla hevosia tappamasta; pelkäävät tietysti raatojen -synnyttävän ruttotautia. Mutta iltasella, pimeässä, se saattoi -tapahtua... - --- Korpraali, sanoi Pache vapisevalla äänellä. Te tiedätte aina neuvoa; -eikö tuota hevosta saisi hengiltä ilman kovin suuria tuskia? - -Jean pudisteli itseään kärsimättömästi. Ei, ei, sellaiseen työhön hän -ei tahdo kajota. Kuoleva eläinraukka, kuka tuohon tahtoisi koskea? -Hänellä oli aikomus lähteä tiehensä ja jättää heidät siihen inhoittavaa -teurastustaan toimeenpanemaan, vaan kun huomasi että Maurice oli kalman -kalpea eikä tahtonut enää jaloillaan pysyä, soimasi hän itseään -liiallisesta hellätuntoisuudesta luontokappaleen suhteen kun ihminen -hänen vierellään kärsi. Ja olivathan eläimet luodut ravinnoksi. - --- En totisesti minä tiedä, miten sen kanssa on meneteltävä, vastasi -hän hetken mietittyään tavallisella äänellään. - --- Kyllä minä sille keinon keksin, huusi Lapoulle. Teidän ei tarvitse -kuin päältä katsella. - -Kun viimeksi tulleetkin olivat istuneet ojan reunalle, alkoi odotus. -Aina vähän päästä nousi joku miehistä katsomaan, oliko hevonen vielä -paikoillaan pää ojennettuna virrasta nousevaa tuulen henkeä vastaan, -laskevaan aurinkoon päin, ikäänkuin se olisi tahtonut huokua sisäänsä -viimeiset elämän henkäykset. Kun pimeys viimeinkin oli hitaasti -laskeutunut seudun yli, nousivat he ja katsoivat tarkasti joka -puolelle, oliko ketään näkemässä. - --- Kas niin, sanoi Chouteau hätäisesti, nyt on hetki tullut! - -Ja Lapoulle oli ensimmäisenä paikalla. Hän oli siepannut ojasta kiven -ja löi sillä voimainsa takaa hevosen pääkalloon. Mutta kun hän -toistamiseen kohotti kätensä, teki hevonen voimakkaan ponnistuksen ylös -päästäkseen. Silloin ryntäsivät Chouteau ja Loubet sen päälle ja -pitelivät jaloista kiinni. Se korisi miltei ihmisellisellä äänellä, -tuskallisesti ja liikuttavasti, ja elleivät sen voimat olisi olleet -riutuneet pitkästä nälästä se olisi murskannut heidät kuin tyhjän. -Lapoulle kolhi ja kolhi, mutta se liikutti yhtä mittaa päätään, joten -lyönnit eivät osuneet. - --- Silläpä nyt on pirunmoinen aivokopsa!... Pitäkää nyt kiinni, että -saan lopetetuksi! - -Jean ja Maurice seisoivat aivan jähmettyneinä vieressä, he eivät -saattaneet ottaa osaa teurastukseen. Ja Pache lankesi vanhasta tavasta -polvilleen, pani kätensä ristiin ja mutisi rukousta kuolevan edestä: - --- Herra, katso armossa hänen puoleensa... - -Taaskin iski Lapoulle syrjään, repäsi toisen korvan irti eläinrukalta, -joka kiljasi kovasti. - --- Varro, varro hiukan! sanoi Chouteau, loppu tästä tulla pitää, muuten -joudumme pulaan... Pidä kiinni Loubet! - -Hän koperoi taskustaan veitsen, pienen kynäveitsen, jonka terä tuskin -oli sormen pituinen, ja pitkällään hevosen päällä iski sen eläimen -kurkkuun, viileksi ja leikkeli pitkin ja poikki kunnes viimein löysi -valtasuonen. Nyt hän kääntyi syrjään, sillä veri oli ruiskahtaa hänen -kasvoilleen. Jalat potkivat vielä muutaman minuutin suonenvetoisesti, -suuret surumieliset silmät kiintyivät ympärillä seisovia kuolettajia -katsomaan, himmenivät, sammuivat. - --- Herra, sopersi Pache yhä polvillaan, sinun laupeutesi on suuri, -armahda häntä!... - -Kun hevonen oli ollut hetken liikkumatonna, piti miesten leikata siitä -hyvä pala itselleen, mutta se ei ollutkaan helppo tehtävä. Loubet, joka -ymmärsi vähän kutakin ammattia, selitti hyvin tarkasti mistä parhaan -paistilihan saa, vaan hän oli kehno teurastaja ja käytettävänä oli vain -se pieni kynäveitsi, joten hän lopuksi joutui ihan hämmennyksiin suurta -lämmintä lihakasaa viileksiessään. Lapoulle rupesi auttamaan ja ratkoi -mahan auki. Ja he raatelivat kuin nälkäiset sudet siinä siivossa, veren -ja sisälmysten keskellä, mistään huolimatta, kunhan saivat. - --- Mitä kohtaa tämä nyt on, en minä ainakaan pysty sanomaan, huusi -Loubet viimeinkin käsissä suuri lihakappale. Mutta on tätä nyt siksi, -että pojilta nälkä lähtee! - -Jean ja Maurice kääntyivät inholla hänestä; mutta nälkä oli heilläkin -ja he riensivät toisten jälessä pois teurastetun hevosen likeltä. -Chouteau oli löytänyt kolme punajuurikasta pellolta, ne vietiin muassa. -Loubet nakkasi lihan Lapoullelle, Pache raahasi kattilata ja koko -seurue juoksi niinkuin vihollinen olisi ollut kintuilla. - -Äkkiä pysähtyi Loubet ja muut hänen taakseen. - --- Mutta missä tämä keitetään, hä? - -Jean esitteli yhtä loukkoa kivimurroksissa, jotka olivat ainoastaan -parin sadan metrin päässä; sieltä ei valkea näkynyt minnekkään. Mutta -perille tultua ilmestyi monta puutetta. Puita oli ensinnäkin saatava ja -onneksi löytyikin vanhat kärrynlavat, jotka Lapoulle potkasi -kappaleiksi raudoitetulla korollaan. Mutta mistäs vettä? Aurinko oli -paistanut koko päivän ja kuivannut sadevesilätäköt. Glairetornin luona -oli tosin kaivo, mutta se oli liian kaukana ja siellä sai aina -tuntimääriä odottaa ennenkuin pääsi likellekään ja sitten oli vielä -onnessa jos sai tungoksessa pisarankaan astiassa pysymään. Pienet -kaivot niillä tienoin olivat myös kuivaneet kahtena viimeisenä päivänä, -niistä ei saanut kuin likaista pohjakuraa. Ainoa vesipaikka oli Maas, -ja sinne ei ollut matkaakaan kuin pari askelta lähitse kulkevasta -tiestä. - --- Minä noudan virrasta, esitteli Jean. Mutta toiset nousivat vastaan. - --- Ei, ei ollenkaan! Sama jos joisimme myrkkyä; virtahan on ruumiita -täynnä! - -Vuolas virta kuljettikin yhtä mittaa muassaan ihmisten ja hevosten -ruumiita, jotka turvonneina ja jo viheriän karvaisina kelluivat -pinnalla eli pysähtyivät ruohikkoon rannalla levittäen myrkyllistä -löyhkää ympärille. Ja melkein joka mies, joka oli uskaltanut juoda -virrasta, oli tullut heti kipeäksi vatsastaan ja sydänalastaan. - -Mutta mikäpä auttoi! Ja Maurice selitti, ettei huonoinkaan vesi enää -keitettynä ole vaarallista. - --- No niinpä minä lähden Lapoullen kanssa noutamaan! - -Oli jo ihka pimeä ennenkuin kattila saatiin tulelle. Loubet oli -kuorinut punajuurikkaat ja sipultanut pataan, tuumaten että siitä tulee -oikein herkkuliemi heille. Ja joka mies koki pitää tulta vireillä, -kouhottelivat lakkaamatta ja mättivät laudan kappaleita. Heidän pitkät -varjonsa hyppivät ja tanssivat omituisesti luolan himmeillä seinillä. - -Mutta he eivät malttaneet kypsyttää keittoaan, vaan nostivat padan -tulelta ja repivät kuuman lihan vapisevilla sormillaan kappaleiksi ja -jakoivat keskenään, ja joivat liemen. Se inhotti heitä, vaikka olikin -niin nälkä ettei nähneet enää. Suolaton keitto, raaka, limaskainen -hevosen liha ja imelältä maistuvat juurikkaat panivat pian joka miehen -ylenantamaan. Pache oli ensimmäinen, sitten taukosivat Loubet ja -Chouteau syömästä haukkuen minkä ennättivät hevoskonia, josta heillä -oli ollut niin paljon vaivaa eikä hyvää muuta kuin, että nyt saivat -kärsiä. Lapoulle oli ainoa, joka nautti ruuastaan, mutta palattuaan -yöllä leirille, poppelien luo, kääntyi Lapoulle niin huonoksi, että oli -henki mennä. - -Rannalle mennessä veti Maurice Jeanin syrjäpolulle, hän ei tullut enää -aikaan toisten kanssa, hän inhosi heitä, ja ehdotteli että viettäisivät -sen yön pienessä lehdossa, jossa hän oli ensimmäisen vankeusyönsä -maannut. Se tuuma oli mainio, Jean oli oikein tyytyväinen päästyään -pitkälleen kuivalle sammaliselle rinteelle tuuhean lepän suojaan. -Aurinko oli jo ollut pari tuntia ylhäällä, kun he paljon virkeämpinä -levollisesta unestaan heräsivät.. - -Nyt oli torstai-päivä. Mutta he eivät tietäneet oikein enää miten -elivätkään, olivatpahan vain mielissään että ilma näytti pysyvän -poutaisena. Houkuttelemalla sai Jean Mauricen kanssaan rannalle -katsomaan, eikö heidän rykmenttinsä jo ala lähteä. Joka päivä -lähetettiin nyt Igesiltä vankijoukkoja, 10-12,000 miestä kerrallaan, -saksalaisiin linnoituksiin. Edellisenä päivänä he olivat nähneet -preussiläisen vartijajoukon edellä ranskalaisia upseeria ja kenraaleja -matkalla Pont-à-Moussoniin ja sieltä edelleen rautateitse Saksanmaalle. -Kaikki lähtivät mielellään "nälkäleiristä". Jospa heidänkin vuoronsa -pian tulisi! Vaan 106:s oli vielä samalla paikalla kanavan varrella, -kurjuus ja puute ehkä vain entistäkin suurempi, lähdöstä ei tietoakaan. - -Jean arveli, että sinä päivänä ehkä tulee jotain syömistä, sillä -baijerilaiset sotamiehet kanavan toisella puolella olivat ruvenneet -pitämään kauppaa vankien kanssa. Rahat viskattiin nenäliinassa yli ja -se lähetettiin taas samaa tietä takasin sisällä leipäpala eli tupakkaa, -joka tuskin oli ehtinyt kuivaakaan vielä. Ne, joilla ei ollut rahoja, -heittivät baijerilaisille valkosia hansikkaitaan ja ne näyttivät olevan -hyvin haluttua tavaraa. Kaksi tuntia oli lakkaamata lennellyt kääryjä -ja hopearahoja kanavan yli. Ja Maurice lähetti heti rannalle tultuaan -viiden frangin rahan kaulaliinassaan baijerilaiselle sotamiehelle, -mutta liekö mies ollut huolimaton tahi ilkeäsisuinen, leipä, jonka hän -lähetti Mauricelle, putosikin veteen. Saksalaiset remahtivat leveään -nauruun. Kahdesti sattui Mauricelle sama onnettomuus, baijerilainen -otti rahat, mutta leipä joutui virran saaliiksi. Silloin tulivat -upseeritkin paikalle tiedustelemaan, mikä ilo siellä oli, ja kielsivät -väkeään tekemästä mitään kauppoja sotavankien kanssa. Jeanilla oli -täysi työ hillitsemään Mauricea, joka nyrkit suorana haukkui -saksalaisia varkaiksi ja roistoiksi ja tahtoi pois kymmentä frangiaan. - -Ihanasta auringon paisteesta huolimata oli se päivä kauhea. Kahdesti -kuului petollinen soitto, kahdesti riensi Jean makasiinille, josta -ruokavaroja sanottiin jaettavan, mutta siellä ei ollut nytkään muuta -kuin tungosta. Preussiläiset, jotka kaikessa muussa noudattivat niin -erinomaista järjestystä, kohtelivat voitettua armeijaa hävyttömän -huonosti. Kenraalien Douayn ja Lebrunin huomautettua hankittiin -muutamia lampaita ja pari kuormaa leipää, mutta niitä jakaessa ei -noudatettu mitään järjestystä, tuskin ehtivät kuormat sillan yli kun -lihat ja leivät jo olivat kadonneet. Sadan metrin päässä olevat väet -eivät nähneet niistä vilaustakaan. Senpätähden hoksasikin Jean -asettautua aivan sillan viereen kaapatakseen heti osansa. - -Kello oli jo silloin neljä; he eivät olleet vielä maistaneet -suupalaakaan koko kauniina sunnuntaipäivänä, kun ilokseen yhtäkkiä -huomasivat väkijoukossa Delaherchen kori ja leipä kummassakin -kainalossa. Muutamat Sedanin kauppiaat olivat suurella vaivalla -hankkineet itselleen pääsyluvan Igesille ja Maurice oli jo mielessään -ihmetellyt, ettei Henriette lähettänyt mitään tietoa itsestään. Ja -nytkin kävi niin että kun he olivat pujottautuneet Delaherchen luo ei -hänellä enää ollut kuin toinen leivistä jälellä, toinen oli, hän ei -tietänyt itsekään miten, viety häneltä. - --- Voi, hyvänen aika, teitä ihmisparkoja! huudahti tehtailija heidät -nähtyään, hämmästyneenä ja melkein hämillään, sillä niin huonoksi hän -ei ollut kuitenkaan heidän tilaansa ajatellut. - -Jean tarttui hänen viimeseen leipäänsä lupaa kysymättä ja istui heti -tien viereen Mauricen kanssa sitä syömään. Tehtailija seisoi vieressä -kertoen Sedanin uutisia. Hänen vaimonsa voi hyvin, Jumalan kiitos! -Mutta överstin tila huolestutti heitä kaikkia, hän oli niin -alakuloinen, niin synkkä, että he eivät ymmärtäneet mitä tehdä. Vanha -rouva istui hänen luonaan aamusta iltaan. - --- Entä sisareni? kysyi Maurice. - --- Niin, sisarenne! Se on totta. Hän tuli minun kanssani, hänhän se -kantoi leivät. Mutta hänen täytyi jäädä kanavan tuolle puolen. Vahti ei -laskenut. Preussiläisethän ovat ankarasti kieltäneet laskemasta naisia -niemelle. - -Hän kertoi sitten Henriettestä, ja miten hän kaikella tavalla, vaikka -turhaan, oli koettanut päästä veljensä luo ja auttaa häntä. Sattumalta -oli hän Sedanissa tavannut Günther serkkunsa, preussiläisen kaartin -kapteenin. Jäykkänä ja ynseänä oli hän mennyt Henrietten sivu eikä -ollut häntä tuntevinaan. Henriettekin oli inhoten kääntänyt päänsä -pois, hänestä oli tuntunut kuin olisi hän miehensä murhaajan nähnyt. -Mutta tietämättä itsekkään minkätähden, oli hän yhtäkkiä kääntynyt, -puhutellut Güntheria ja kertonut hänelle Weissin kuoleman ja kaikki, -ankarasti soimaten. Hän oli vain kohauttanut olkapäitään, kun kuuli -sukulaisensa kamalasta kuolemasta -- sellaista on sota -- olisihan hän -saattanut itsekkin saada surmansa -- kukapa sitä voi auttaa. Sotilaan -kasvoissa ei niin hermo värähtänyt. Kun Henriette sitten puhui vankina -olevasta veljestään ja pyytämällä pyysi päästä hänen luoksensa, niin -hän jyrkästi kieltäytyi auttamasta. Käsky oli peruuttamaton, -"saksalaisten tahto" oli hänelle uskonkappale. Hänestä erotessaan -huomasi Henriette, että Günther luuli tulleensa Ranskaan tuomariksi, -niin suvaitsemattomaksi ja kopeaksi kuin konsanaan sen kansan -verivihollinen, jota hän jaloillaan tallaa. - --- No niin, sanoi Delaherche viimein, olkoonpa sekin miten tahansa, te -olette nyt kuitenkin saaneet vähän ruokaa. Ikävintä on vain se, ettei -minua, pahoin pelkään, lasketa tänne toista kertaa. - -Hän tiedusteli, eikö heille olisi mitään asiaa toimitettavana ja otti -mielellään perille viedäkseen muutamia lyijykynällä kirjoitettuja -kirjeitä, joita toiset sotamiehet hänelle antoivat, sillä monasti oli -nähty baijerilaisten ilkkuen sytyttävän piippujaan kirjeillä, joita -olivat ottaneet huoltaakseen. - -Maurice ja Jean seurasivat häntä sillalle. Delaherche huudahti: tuolla -on Henriette ... ettekö näe, hän liehuttaa nenäliinaa! - -Vahtisotilasten takaa erotti todellakin toisten joukosta -pienen mustapukuisen olennon, joka liehutti jotain valkoista -auringonpaisteessa. Kumppanukset punastuivat, kyyneleitä kohosi silmiin -ja he vastasivat, vimmatusti käsiään heiluttaen. - -Seuraava päivä -- perjantai -- oli Mauricen vaikein. Rauhallinen oli yö -ollut metsikössä, ja päivällä he olivat taas saaneet syödäkseen, sillä -Jean oli löytänyt Villetten linnasta vanhan ämmän, joka möi leipää -kymmenestä frangista naulan. Mutta sinä päivänä he näkivät niin hirveän -tapauksen, että se kauvan sen jälkeen heitä vaivasi. - -Päivää ennen oli Chouteau huomannut, että Pache ei valittanut, vaan oli -niin välinpitämättömän ja tyytyväisen näköinen kuin olisi saanut -kylläksensä syödä. Heti iski hänelle päähän, että kyllä sillä mokomalla -varmaan on piilopaikka jossakin, koska hän aamusellakin hiipi täältä ja -oli vähilleen tunnin poissa ja palasi naurussa suin, juuri kuin olisi -makupalan nielaissut. Hän oli varmaan saanut ruokavaroja tavalla millä -tahansa. Chouteau kiihotti Loubetia ja Lapoullea, varsinkin -jälkimmäistä. Sellainen kirottu ruoja, joka pistää poskeensa itse eikä -anna mitään nälkäisille tovereilleen! - --- Tiedättekös, tänä iltana me otamme selon asiasta -- me hiivimme -hänen jälkeensä. Hän ei -- piru vie -- syökään yksinään kaikkea, -silloin kuin tässä toiset nälkään nääntyvät. - --- Se on oikein, se on oikein, me väijymme häntä, huusi Lapoulle -hurjasti. Katsotaanpas sitten! - -Hän puristi kätensä nyrkkiin, pelkkä toivo, että saisi syödäkseen, teki -hänet raivoisaksi. Hyvän ruokahalunsa tähden hän kärsi enemmän kuin -toiset, hänen tuskansa olivat kauheat, hän oli jo ruohojakin syönyt -nälkäänsä sammuttaakseen. Hän ei ollut jumalan jyvää maistanut sitten -kuin toissapäivänä, sillä hevosen lihasta ja valkojuurikkaista oli hän -yöllä saanut hirveän vatsurin. Vaikka hän oli vahva, oli hän niin -kömpelö, että hän ruokavaroista taistellessa ei koskaan saanut mitään. -Leipänaulasta olisi hän nyt henkensä antanut. - -Hämärissä Pache hiipi Glairetornin puitten välitse, ja toiset -seurasivat häntä varovasti. - --- Hän ei saa aavistaakkaan, että olemme täällä, sanoi Chouteau. -Piiloon paikalla, jos hän kääntyy. - -Sadan askeleen päässä Pache nähtävästi luuli olevansa yksin, sillä hän -kulki kiireemmin eikä edes vilkaissut taakseen. Helposti he voivat -häntä seurata läheiseen kivilouhokseen, josta hän nosti pari suurta -kiveä ja niiden alta kätköstä otti leivänpuoliskon. Se oli hänen -viimeinen säästönsä. - --- Kirottu konna! kirkui Lapoulle. Sekö sinun salaisuutesi on! Anna se -minulle, se on minun osani! - -Antaa _heille_ leipänsä! Minkätähden? Hurjistuneena hän oikaisihe, -niin pieni ja hintelä kuin olikin, ja puristi leipää vasten rintaansa. -Hänelläkin oli nälkä. - --- Suus kiinni! Se on minun! - -Kun Lapoulle kohotti nyrkkinsä lyödäkseen häntä, pakeni hän, juoksi -minkä jalat kestivät, syöksyi kivilouhokselta tasangolle ja riensi -Doncheryyn päin. Toiset seurasivat hengästyksissään, minkä kerkisivät. -Mutta hän juoksi nopeammasti, sillä hän oli kepeämpi, ja kauhu ja tuska -vei häntä kuin siivillä, hän pelkäsi kadottavansa ainoan omaisuutensa. -Hän oli juossut jo melkein kilometrin ja lähestyi joen rannalla olevaa -metsikköä, kun kohtasi Jeanin ja Mauricen, jotka olivat menossa -yömajaansa. Heidän ohitsensa kiitäessään hän parahti tuskallisesti. -Hämmästyneenä pysähtyivät ystävykset pientarelle katsomaan kummallista, -hurjaa ajoa. Ja siten he näkivät kaikki. - -Onnettomuudekseen Pache kompastui kiveen ja lankesi. Toiset tavoittivat -hänet, kiroilivat, ulvoivat, ajon kiihdyttäminä kuin sudet, jotka -hyökkäävät saaliinsa niskaan. - --- Anna leipä minulle! kirkui Lapoulle. Taikka pääset hengestäsi. - -Hän kohotti taas nyrkkinsä. Chouteau ojensi hänelle silloin veitsen, -jota oli käyttänyt hevosta teurastaessaan. - --- Tässä on veitsi. - -Mutta Jean syöksyi väliin estämään onnettomuutta. Hänkin oli -raivoissaan ja uhkasi saattaa heidät rangaistuksi. Se ärsytti Loubetia, -ja irvistellen hän nimitteli Jeania preussiläiseksi; eihän siinä ollut -muilla kuin preussiläisillä käskyvalta. - --- Perhana! kiljasi Lapoulle. Annatko leivän minulle? - -Vaikka Pache oli valkoinen kuin palttina, puristi hän yhä kovemmin -leipää rintaansa vasten, itsepäisesti kuin nälistynyt ainakin piti hän -kiinni omastaan. - --- En! - -Silloin peto työnsi veitsen hänen kurkkuunsa niin voimakkaasti, että -Pache-raukka ei enää ääntä päästänyt. Kädet putosivat hervottomina -sivulle, leipä vierähti maahan -- lämmin verivirta sitä kostutti. - -Maurice tuli kuin hulluksi, kun näki tuon inhottavan, eläimellisen -murhan. Hän pui nyrkkiä noille kolmelle miehelle, ja sanoi heitä -murhaajiksi, eläimiksi; hän oli niin kauhistuksissaan, että hän tärisi -ja vapisi. Mutta Lapoulle ei näyttänyt häntä kuulevan. Kuolleen -vieressä maassa hän istua kuukotti ja nieli veristä leipää; katse oli -tylsä ja raivokas; näytti siltä kuin hänen leukansa liikkeet olisivat -huumanneet hänet kokonaan, ja kun Chouteau ja Loubet näkivät, miten -kauhean näköinen ja ahne hän oli, eivät he uskaltaneet osaansa vaatia. - -Tuli yö, kirkas, kaunis yö, taivas tähtiä täynnä. Maurice ja Jean, -jotka olivat metsikköönsä palanneet, eivät nähneet muuta kuin -Lapoullen, joka kulki edes takasin Maasin rannalla. Chouteau ja Loubet -olivat kadonneet; luultavasti he olivat palanneet kanavalle, peläten -tekoaan. Mutta Lapoullea näytti sinne meno pelottavan. Kun murhan -tuottama kiihotus oli ohi, oli hän kuin torruksissa, silminnähtävästi -valtasi hänet sellainen tuska, ettei hän kestänyt alallaan; hän ei -uskaltautunut sinne päin, jossa kuollut oli, ja sentähden hän -neuvotonna kulki edes takaisin rannalla. Oliko omantunnon tuska -herännyt hänen tylsistyneessä mielessään? Vai pelkäsikö hän vain -ilmituloa? Hän harhaili sinne tänne niinkuin peto häkissään ja tunsi -yht'äkkiä vastustamattoman halun paeta, se muuttui tuskaksi, joka -tuotti ruumiillista kipua; hänen täytyi paeta, maksoi mitä maksoi. -Hänen täytyi paikalla, ihan paikalla karata tästä vankilasta, jossa hän -oli murhan tehnyt. Hän vaipui maahan ja oli kauvan suullaan ruohokossa -joen rannalla. - -Maurice oli aivan mieletönnä. Hän sanoi Jeanille: minä en _voi_ -jäädä tänne enää, kuuletko! Minä tulen mielipuoleksi, se on totta! -Ihmeekseni ovat ruumiini voimat kestäneet, sillä minä olen aivan -pirteä. Mutta päässä on huonosti -- niin, ihan huonosti. Jos sinä -pakotat minun olemaan tässä helvetissä vielä yhden päivän, niin olen -mennyt mies. Paetaan, lähdetään paikalla, minä rukoilen sinua! - -Mitä hurjimman pakosuunnitelman hän oli miettinyt. He uisivat Maasin -yli, hyökkäisivät vartijain kimppuun, kuristaisivat heidät -nuoranpätkällä, joka hänellä oli taskussa, taikka kivittäisivät heidät -kuoliaaksi taikka lahjoisivat ja pukeutuisivat heidän pukuihinsa -päästäkseen preussiläisten joukkojen läpi. - --- Ole hiljaa! virkkoi Jean epätoivoissaan, minua oikein pelottaa, kun -sinä puhut sellaisia tuhmuuksia. Sehän on typerää ja mahdotonta; -huomenna nähdään ... ole nyt hiljaa! - -Vaikka viha ja inho kuohuivat Jeanin omassakin sydämmessä, oli hän -kuitenkin kaiken kauhun ja kurjuuden ohessa jaksanut säilyttää -mielenmalttinsa. Maurice oli ihan järiltään, hän tahtoi väkisin -heittäytyä jokeen, ja Jean sai panna kaiken voimansa estääksensä häntä -siitä, hän torui, pyysi, rukoili kyynelsilmin. Yhtäkkiä hän huudahti: -katso, katso tuonne...! - -Vesi loiskahti. Lapoulle oli soluttaunut jokeen; valkoisen paidan -huomasi helposti tummassa virrassa -- nutun oli hän heittänyt päältään, -ettei se liikkumista estäisi. Hän ui hiljaa ja nähtävästi etsi paikkaa -päästäkseen maalle toisella rannalla, jossa selvästi erotti -vahtisotamiesten liikkumattomat varjot. - -Yhtäkkiä välähti pimeässä ilmassa -- Montimontin kallioista vastasi -kaiku laukaukseen. Vesi loiskahti kuin rajusti airolla vetäistessä, -sitten hiljeni kaikki. Virta vei Lapoullen ruumiin. - -Seuraavan päivän koittaessa -- lauvantaina -- Jean vei Mauricen -mukanaan sadannenkuudennen leiriin, toivoen, että pääsisivät sieltä -lähtemään. Mutta mitään määräystä ei ollut tullut. Näytti siltä kuin -vihollinen olisi kerrassaan unohtanut rykmentin. Moni oli lähtenyt pois -ja synkin alakuloisuus vallitsi jääneiden mielissä. Viikkokauden -kuluessa oli mielipuolten luku päivä päivältä lisäytynyt. Satamasta oli -lakannut, vaan auringonpaiste toi toisen kiusan. Sietämätön kuumuus vei -sotamiesten viimeisetkin voimat, ja punatauti muuttui jonkunlaiseksi -rutoksi. Kaikki nuo yhteen sullotut sairaat turmelivat ilman. Joen ja -kanavan rannalle ei ollut menemistä, hukkuneista hevosista ja ihmisistä -levisi kamala haju. Kentällä mätänevistä nälkään kuolleista hevosista -nousi sellainen löyhkä, että preussiläiset, jotka jo oman joukkonsa -kohtaloa pelkäsivät, hankkivat lapioita ja pakottivat vankien -hautaamaan ruumiit. - -Sinä päivänä muuten nälänhätä loppui. Vankia oli vähemmän, ruokavaroja -tulvaili joka taholta, suurinta kurjuutta seurasi yhtäkkiä suurin -ylellisyys. Oli leipää, oli lihaa, jopa viiniäkin, sai aamusta iltaan -syödä niin paljon kuin suinkin halutti. Joutui ilta, tuli yö, syötiin -vielä, syötiin aina seuraavan aamun koittoon. Moni sai surmansa. - -Koko päivän oli Jean pitänyt tarkasti silmällä Mauricea, jonka -päähänpistoihin ei ollut luottamista. Hän oli liiaksi juonut ja -mietiskeli vain, milloin paraiten saisi läimäyttää saksalaista upseeria -korvalle; -- totta kai hänet silloin laitettaisiin pois. Jean oli -Glairetornin luona keksinyt kellarin, jossa oli vielä pari -makuupaikkaa. Sinne hän vei Mauricen lepäämään ja tyyntymään. Mutta se -oli kauhein yö, minkä he eläessään olivat viettäneet. He eivät silmän -täyttä maanneet. Kellari oli sotamiehiä täynnä. Samassa nurkassa heidän -kanssaan oli kaksi ihan kuolemaisillaan. Niin pian kuin ilta pimeni. -kuului lakkaamatonta valitusta, epäselvää kirkunaa, korisemista. -Kauheaa ja tuskallista oli olo pilkkopimeässä. Raivoissaan vaativat -vangit kuolevia vaikenemaan. He eivät sitä kuulleet. Kuolema teki -kamalaa työtään. Ja ulkoa kuului humalaisten toverien rähinä, -- he -eivät olleet vielä kylläänsä saaneet. - -Maurice kärsi hirveästi. Tuskan hiki valui hänen otsaltaan. Hän oli -koettanut paeta päästäkseen tuosta kauheasta kurjuudesta, oli hapuillut -ovea, langennut sairaihin ja vaipunut siihen kuolevain viereen. Hän ei -enää yrittänyt poistua. Kaikki kauheudet aina Reimsistä lähdöstä -Sedanin tappioon hiipivät hänen ohitsensa. Châlonin armeijan -kärsimykset kohosivat hänestä korkeimmilleen sinä yönä mustassa -kellarissa, jossa kaksi sotilasta kamppaili kuoleman kourissa ja esti -toveriensa unta. Nämä toivottomuuden sotilaat, tämä uhripaikalle -työnnetty lauma oli joka paikassa verellään maksanut toisten synnit. Ja -loassa, kunniatonna se nyt kärsi julminta rangaistusta, jota ei -laisinkaan ollut ansainnut. Se oli liikaa, hän raivostui, hän vaati -oikeutta, hän oli nääntyä, kun ei voinut kostaa kohtalolle. - -Päivän sarastaessa oli toinen sotamies kuollut, toinen vielä korisi. - --- Tule, sanoi Jean, mennään ulos, raitis ilma kuitenkin virkistää. - -Aamu oli lämmin ja kaunis, jokivartta pitkin he lähestyivät Igesin -kylää. Maurice ei silloin enää jaksanut hillitä itseään. Hän häristi -nyrkkiä, kuin näki avaran, auringon valaiseman taistelutanteren, Illyn -kentän vastapäätä, Saint-Mengesin vasemmalla ja Garennen metsän -oikealla. - --- Ei, ei, en voi, minä en voi tätä enää nähdä! Päätäni huimaa ja -sydämmeni pakahtuu. Vie minut täältä pois, pois paikalla ... paikalla! - -Oli taas sunnuntai. Sedanista kuului kelloinsoittoa ja etempänä -soittivat preussiläiset. Mutta sadaskuudes ei ollut saanut mitään -määräystä. Peläten Mauricen yltyvää levottomuutta päätti Jean käyttää -keinoa, jota oli miettinyt jo eilespäivästä asti. Maantiellä, -preussiläisen vartijaston ulkopuolella valmistautui lähtöön viides -rykmentti. Hirveä sekasorto vallitsi riveissä, upseerilla, joka ei -osannut hyvästi ranskaa, oli täysi työ esiinhuutaessa. Jean ja Maurice -ratkasivat kauluksen ja napit nutuistaan, ettei numerosta heitä -älyttäisi, hiipivät joukkoon ja pääsivät sillan yli. Chouteau ja Loubet -olivat keksineet saman keinon, sillä ystävykset näkivät heidän -vilkuilevan takanaan niinkuin murhaajain ainakin. - -Hyvä jumala, miten helpolta, miten kepeältä tuntui! Olipa kuin olisivat -kuolleista nousseet. Ilma oli kirkas ja raitis. Se antoi uutta voimaa. -Toivo elähytti heitä uudelleen. Seuratkoon mitä hyvänsä, he eivät enää -pelänneet, naurussa suin he kulkivat ja iloitsivat siitä, että -nälkäleiri kauhuineen oli selän takana. - - - - -III. - - -Sinä aamuna olivat Jean ja Maurice viimeisen kerran kuulleet -ranskalaisen rummun iloista pärinää. He olivat nyt matkalla Saksaan -toisten vankien kanssa, preussiläisiä osastoja etu- ja takajoukkona, -saksalaisia sotilaita, painetit käsissä, vahtina oikealla ja -vasemmalla. Saksalaisen rummun kovaa räminää he kuulivat joka -vahtipaikassa. - -Maurice ihastui, kun huomasi käännyttävän vasemmalle -- Sedanin kautta -siis mentäisiin. Ehkäpä hän vielä kerran näkisi Henrietten. Viiden -kilometrin matka erotti Igesin niemen Sedanista. Se oli siksi pitkä, -että Maurice huomasi turhaan iloinneensa vapautuksestaan. Uutta tuskaa -tuottivat nuo vankikurjat, aseettomat sotilaat, joita kiirehtien -hätistettiin eteenpäin kuin pelästynyttä lammaslaumaa. Viikkokauden -nälkää kärsittyään olivat he niin laihtuneet, repaleet, likaiset, että -luuli poliisin teiltä ja kujilta koonneen heidät epäiltävinä -irtolaisina. Torcyn esikaupungissa pysähtyivät ihmiset kaduille ja -porteille, katsoen heitä surullisen synkkinä. Maurice ei rohennut -päätänsä nostaa. - -Jean, joka oli käytännöllisempi ja karaistumpi, mietti tuhmuuttaan, kun -ei ollut leipiä ottanut mukaansa. Lähdön hätäkässä eivät he olleet -syöneet ja jalat nyt tuskin enää kantoivat. Sama oli laita toistenkin -vankien, sillä moni tarjosi katsojille rahaa ja pyysi ja rukousti ostaa -jotain syötävää. Muuan sairaannäköinen pitkä roikale heilutti kättään -vartijain ylitse ja epätoivoissaan houkutteli syötävää kultarahalla. -Jean tähysteli tarkasti ja huomasi etäällä puolitusinaa leipiä -muutamassa leipuripuodissa. Ennen muita hän ehätti leipurille viiden -frangin rahan ja tahtoi kaksi leipää. Hänen vieressään kulkeva -preussiläinen tyrkkäsi hänet riviin, vaan Jean vaati rahansa takaisin. -Mutta kapteeni, pieni paljaspäinen julkeanaamainen olento syöksyi -sinne. Hän ojensi pyssyn Jeania kohti ja uhkasi ampua jok'ainoan, joka -uskaltautuisi rivistä poistua. Kaikki jo kyyristyivät ja katsoivat -maahan ja kulkua jatkettiin, kuuliaisen, pelästyneen lammaslauman -tasaista kulkua. - --- Sietäisi tulisen korvapuustin, murisi Maurice vihoissaan. Kumpa -saisi nyrkillään häneltä hampaat kitaan jysäyttää. Siitä lähtien -kiusasi häntä kapteenin korvapuustia kaipaava naama. Marssittiin -Sedaniin, mentiin Maasin sillan yli, raakuudet uudistuivat lakkaamatta. -Muuatta naista, joka yritti syleillä nuorta kersanttia, -- äiti ne -varmaankin oli -- tyrkkäsivät pyssynperällä niin kovasti, että hän -kaatui. Turennen torilla kääntyi väkivaltaisuus asukkaihin, jotka -heittivät ruokaa vangeille. Suurkadulla lankesi muuan heistä, kun oli -ottamaisillaan pulloa, jonka eräs nainen hänelle ojensi, vahtisotilas -potki kunnes toinen pääsi jaloilleen. Sedan, joka kahdeksan päivää oli -nähnyt surkeaa vankienkuletusta, ei ollut tottunut siihen, jokainen -uusi joukkue, jota ruoskalla ajettiin eteenpäin, herätti samaa syvää -sääliä, samaa oikeutettua kiukkua. - -Jeankin, joka oli tyyntynyt, ajatteli Henrietteä, ja yhtäkkiä hän -muisti Delaherchen. Hän nykäsi ystäväänsä. - --- Silmääppäs hetkisen perästä, ehkä tulemme heidän kadulleen! - -Kun he kääntyivät Maquan kadulle, huomasivat he jo kaukaa monta päätä, -jotka tirkistivät tehtaan suuresta ikkunasta. He tunsivat Delaherchen -ja hänen vaimonsa, jotka kyynäspäisillään olivat ikkunassa; heidän -takanaan näkyi Delaherchen vanha rouva vakavana. Heillä oli leipiä ja -tehtailija viskeli niitä nälistyneille vangeille, jotka ahneina -koettivat saada niitä käsiinsä. - -Maurice oli heti huomannut, ettei hänen sisarensa ollut siellä. Jean -oli levoton, kun näki leipäin lentelevän ilmassa, sillä hän pelkäsi, -ettei niistä riitä heille. Hän heilutti kättään ja huusi: antakaa -meille! antakaa meille! - -Delahercheläiset näkyi ihastuvan ja hämmästyvän. He viittoivat ja -antoivat merkkejä, osottaen iloaan. Gilberte tahtoi ihan -välttämättömästi itse heittää Jeanille viimeisen leivän ja viskasi sen -niin kömpelösti, että purskahti nauramaan. - -Maurice, joka ei voinut pysähtyä, kääntäytyi ja kysäsi levottomasti: -missä Henriette on? Missä? - -Delaherche vastasi jotain, vaan jalkain kopinalta ei siitä saanut -selvää. Luultavasti hän arvasi, että Maurice ei kuullut, sillä hän -viittoili ja osotti monasti etelään. Joukkue kääntyi jo Ménilin -kadulle, tehtaan pääty katosi näkyvistä, ei näkynyt enää muuta kuin -nenäliina, jota joku liehutti. - --- Mitä hän sanoi? kysyi Jean. - -Maurice katseli levottomasti ympärilleen, vaan turhaan. - --- En tiedä, minä en ymmärtänyt. Olen tulisessa tuskassa, kunnes saan -tietoja. - -Kulkua kesti; välinpitämättöminä preussiläiset, voittajat, pakottivat -vankeja joutuisammin liikkumaan. Ménilportista he menivät, Sedan jäi, -ja puolijuoksussa kuin pakenevat riennettiin eteenpäin. - -Bazeillesin kautta kulkiessa Jean ja Maurice ajattelivat Weissiä ja -kokivat tuhkakasoista etsiä taloa, jota hän niin urhoollisesti oli -puolustanut. Nälkäleirissä oli heille kerrottu kylän hävityksestä, -tulipaloista ja verilöylystä; mutta niin julmaksi he eivät olleet sitä -kuvailleet. Vielä kahdentoista päivän perästä rauniot savusivat. -Tuskin kymmentä taloa oli jälellä. Lohdutuksekseen he kohtasivat -kärriä, pieniä ja suuria, jotka olivat täynnä baijerilaisten -taistelutantereelta kerättyjä päähineitä ja pyssyjä. Oli noita roistoja -ja murhapolttajia kuitenkin hyvästi surmattu, ja se kevensi mieltä. - -Douzy oli määrätty aamiaispaikaksi. Ei ollut helpointa sinne pääsy. -Vangit, jotka eivät olleet saaneet mitään syödäkseen, uupuivat pian. Ne -taas, jotka eilen olivat syöneet kylläkseen, eivät jaksaneet liikkua, -pää oli raskas ja polvet vapisivat. Kun pysähdyttiin niitylle kylän -vasemmalle puolen, heittäytyivät kurjaset maahan eivätkä jaksaneet -syödä. Viiniä ei ollut. Armeliaat naiset, jotka sitä olisivat tuoneet, -ajettiin pois. Muuan säikähdyksissään lankesi ja niukautti jalkansa; -kyyneleitä ja valituksia, -- preussiläiset ottivat pullot ja joivat -viinin suuhunsa. Joka askeleella talonpojat osottivat hellyyttä -vangituille sotamiesraukoille, mutta kenraaleille he olivat tylyjä ja -ynseitä -- kerrottiin. Muutama päivä sitten olivat Dozylaiset -pilkanneet vartijaston kenraaleja, jotka kunniasanansa annettuaan -olivat saaneet mennä Pont-à-Mousoniin. Tiet olivat vaaralliset; -työmiehet, pakenevat sotamiehet, karkulaiset -- kaikki ne viikate -kädessä hyökkäilivät upseereja vastaan ja uhkasivat silpoa heidät -kappaleiksi, raukkamaiset pelkurit, jotka olivat myöneet itsensä, sillä -huhu tiesi jo petoksesta, joka vielä kahdenkymmenen vuoden perästä oli -niillä seuduin niin tuoreessa muistissa, että halveksittiin jokaista, -jolla oli ollut nauha olkapäässä. - -Maurice ja Jean söivät puolet leivästä ja särpimeksi ryyppäsivät -kulauksen konjakkia, jota muuan kunnon talonpoika oli pannut heidän -kenttäpulloonsa. Hirmuisen vaikeaa oli liikkeelle lähteminen. Vaikka -matka Mouzoniin, yöpaikkaan, ei ollut kovin pitkä, oli se äärettömän -rasittava. Valittaen nousivat sotamiehet seisomaan, pieninkin lepo oli -kerrassaan jäykistänyt jäsenet. Monen jaloista vuosi verta, ne -riisuivat sukkansa ja kenkänsä ja kulkivat paljain jaloin. - -Punatauti raivosi yhä. Jo ensimmäisen kilometrin päässä uupui muuan -sotilas ja jätettiin tiepuoleen -- kaksi jäi vähän etempänä aidan -viereen, josta ne vasta iltamyöhällä eräs vanha vaimo korjasi. He -horjuivat kaikki ja kulkivat keppien varossa, joita preussiläiset -- -piloillaan ehkä -- olivat antaneet heidän taittaa metsän rinteestä. -Kerjäläisjoukolta he näyttivät haavoineen ja läähättäen, kuihtuneita -kun olivat. Raa'asti heitä yhä kohdeltiin; ne, jotka toisista -erkanivat, jos kohta luonnollisesta syystä, saivat keppiä kokea. -Jälessä kulkevan plutonan oli käsketty pistää kuoliaiksi jokainen, joka -yritti jääpyä. Kun muuan kersantti kieltäytyi kulkemasta, käski -kapteeni kaksi miestä häntä kainaloista laahaamaan, kunnes kurjanen -suostui astumaan. Pahimpana kiusanhenkenä oli pieni, kaljupää kapteeni, -se joka oli korvapuustia vailla. Hän osasi hyvästi ranskaa ja parjasi -sotamiehiä heidän omalla kielellään niin törkeästi, että se kirveli -kuin ruoskanisku. - --- Voih, ärisi Maurice hurjistuneena, kunpa saisi tuon heittiön -kynsiinsä, niin peittoisi häntä niin, ettei veritilkkaa häneen jäisi! - -Hän oli niin vihainen, että hänen voimansa olivat lopussa. Kaikki häntä -kiusasi, preussiläisen rummun räikeä pärinä kiihotti hänen hermojaan -niin, että mieli ulvoa kuin eläin. - -Ennen kuin tuo kauhea matka sinä päivänä päättyisi, olisi hän -auttamattomasti kadottanut järkensä. Hirveästi häntä kiusasivat -ihmisten sääliväiset katseet jo pikku kylissäkin. Mitä sitten, kun -tulevat Saksaan ja kaupunkilaiset keräytyvät heidän ympärilleen -pilkkaaman ja ilkkumaan. Hän kuvitteli, mitenkä heidät sullotaan -eläinvaunuihin, miten luonnottoman paljon he matkalla saavat kärsiä ja -minkälaista on iloton elämä linnoituksissa pimeinä, synkkinä, sateisina -talvipäivinä. Ei, ei, parempi kuolla paikalla, parempi maantielläkin -heittää henkensä Ranskassa kuin kuukausmääriä kitua vihollisen -tervapimeissä vankikomeroissa! - --- Kuuleppas, hän kuiskasi Jeanille, joka kulki hänen vieressään, ole -varuillasi kun tulemme metsän rinteeseen -- pujahdamme siinä metsään. -Belgian raja on lähellä -- ainahan saamme käsiin jonkun, joka sinne -opastaa. - -Jeankin oli harmissaan toisinaan samaa miettinyt. Hän oli kuitenkin -maltillisempi ja selväjärkisempi. - --- Oletkos hullu? sanoi hän. Ampuvathan ne meidät -- ja siinä olemme -sitten. - -Maurice väitti, että saattaisivathan he ampua harhaan ja, toisekseen, -mitähän se sitten teki, jos he kuolisivat. - --- Olkoon menneeksi, virkkoi Jean, jos onnistuisimme. Mutta minne me -sitten joudumme? Entä pukumme? Näethän, että koko seutu on täynnä -preussiläisten vartijastoja. Toiset puvut meillä ennen kaikkea -_täytyisi_ olla. Ei -- hyvä ystävä -- se on uhkarohkeata enkä minä -anna sinun ruveta hulluttelemaan. - -Jean tarttui hänen käsivarteensa -- he olivat nojaavinaan toisiinsa -- -ja puhui hänelle rauhoittavasti, nuhdellen hellästi. - -Joku kuiskasi aivan heidän takanaan. He käänsivät päätään. Chouteau ja -Loubet olivat aivan heidän kintereillään; hekin olivat aamusella -lähteneet Igesin niemeltä, ja heitä olivat ystävykset koko päivän -karttaneet. Chouteau oli luultavastikkin kuullut Mauricen -pakenemistuumat, koska hän heti käytti niitä hyväkseen. Hän suhahti -heille korvaan: kuulkaapas! Lähdetään. Se on mainiota. Moni on jo -ottanut jalat alleen. Ei tästä anneta noitten roistoin meitä koirain -tavalla laahata maahansa. Me neljä -- niin, eiköhän lähdetä yhdessä -huvittelemaan? - -Mauricelle se oli tulta tappuroihin. Mutta Jean käännähti ja sanoi -kiusaajalle: jos sinulla on niin kiire, niin ala laputtaa. Mitä sinä -oikeastaan aprikoit? - -Hän vähän nolostui, kun korpraali katsoi häntä suoraan silmiin, ja -tunnusti oikean aikeensa: jos meitä on neljä, näet sen, niin ainahan -sitä paremmin ... onnistuisivathan toiset, jos sattuisikkin joku ... -jääpymään. - -Kieltäen, mutta päättävästi Jean pudisti päätään. Hän epäili sitä -miestä, hän sanoi, Chouteau oli viekas. Jean pelkäsi hänen kavalia -tuumiaan. Hän sai käyttää kaiken vaikutusvoimansa estääkseen Mauricea -suostumasta, sillä kohta olisi ollut mukava paeta. Kuljettiin juuri -tiheän metsikön ohi, pieni pensaikko sen vain maantiestä erotti. -Muutamalla hyppäyksellä pensasten yli metsään ja -- pelastettu. - -Loubet ei ollut suutansa avannut. Hän tuntui vaaniskelevan, hänen -tiihakat, viekkaat silmänsä väijyivät sopivaa hetkeä, sillä hän oli -saanut päähänsä, ettei lähde Saksan linnoihin homehtumaan. Luultavasti -hän luotti nopeuteensa ja viekkauteensa -- ne olivat hänet ennenkin -pelastaneet. Yhtäkkiä hän virkahti: tehkää kuin tahdotte ... minä -menen! - -Hän hypähti pensaikkoon ja Chouteau perästä. Kaksi preussiläistä -potalsi jälkeen, vaan kukaan ei tullut lähettäneeksi kuulatuiskua. -Kaikki kävi kuin tuulessa. Tuskin huomasi, mitä tapahtui. Loubet -puikkelehti pensasten välitse, oli jo pääsemäisillään metsään, kömpelö -Chouteau taas joutumaisillaan kiinni. Voimiaan ponnistaen viimemainittu -saavutti toverinsa, pisti jalkansa eteen, Loubet kompastui, ja -sillaikaa kun molemmat preussiläiset tarttuivat häneen, katosi petturi -metsään. Vihdoinkin muistettiin pyssyt, ja muutamia laukauksia pamahti. -Karkuria ajettiin takaa, vaan tuiki turhaan. - -Kiinnisaajat pieksivät maassa viruvaa Loubetia. Vihan vimmassa syöksyi -sinne kapteeni ja sanoi siitä kyllä toisille esikuvan valmistavansa. -Päällikön sanat yllyttivät sotamiehiä. Potkauksia ja lyöntiä sateli, ja -kun vankiparka vihdoinkin nostettiin maasta, oli häneltä toinen -käsivarsi poikki ja pää halki. Ennen Mouzoniin tuloa hän jo heitti -henkensä kärrissä, johon muuan hyväsydäminen talonpoika oli hänet -ottanut. - --- Siinä sen näet, kuiskasi Jean Mauricelle. - -Molemmat silmäsivät harmissaan tiheää metsää, jossa tuo kurja kavaltaja -riemuitsi vapaudestaan. Samalla he säälien ajattelivat raukkaa, joka -oli hänen uhrikseen joutunut. Mies ei tosin ollut suuriarvoinen, vaan -iloinen veitikka hän oli, selväjärkinen eikä ollenkaan tuhma. Niin -käypi tässä maailmassa -- sukkela vikkelän voittaa. - -Maurice ei ottanut siitä oppia, Mouzonissa pälkähti hänen päähänsä taas -pakeneminen. He olivat tulleet sinne niin perin väsyneinä, että -preussiläisten täytyi heitä auttaa niitä harvoja telttoja kuntoon -pannessa, jotka heille käytettäviksi annettiin. Majapaikka, -vesiperäinen niitty, oli lähellä kaupunkia. Surkeinta oli, että -edellisenä päivänä oli toinen vankijoukkue majaillut samassa paikassa, -siinä oli nyt niin siivotonta, se oli oikea lokakasa. Siinä olisi ollut -aivan mahdotonta olla, joll'ei ihan likeltä olisi löydetty suuria -litteitä kiviä pohjaksi. Iltaa ei voinut muuten päivään verratakkaan, -preussiläiset olivat inhimillisempiä, sitten kuin kapteeni oli -poistunut; hän istui luultavasti kapakassa. Aluksi sallivat -vahtisotilaat lasten heitellä hedelmiä, omenoita ja päärynöitä -vangille. Sitten saivat jo kyläläisetkin tulla leiriin, ja kohta oli -siellä ihan vilinään kaikellaisia kaupustelijoita, miehiä ja naisia, -jotka möivät leipää, viiniä, jopa sikarejakin. Kaikki, joilla rahaa -oli, söivät, joivat ja tupakoivat. Hämärissä näytti hälisevä leiri -markkinapaikalta. - -Maurice ja Jean puhelivat telttansa takana. Yhtäkkiä äänsi edellinen: -minä en jaksa enää kestää tätä, minä pakenen, hämärissä. Huomenna -olemme kaukana rajalta ... silloin se on jo myöhäistä. - --- Tehdään niin, paetaan jumalan nimessä, kuului viimein Jeanin -vastaus. Hänkään ei enää jaksanut vastustaa pakenemishaluaan. -- -Tottapahan päivä neuvon tuopi. - -Hän tarkasteli myöjiä. Moni toveri oli hankkinut itselleen mekon ja -housut -- kerrottiin näet hyväntahtoisten kyläläisten keränneen -kasottain vaatteita helpottaaksensa vankien karkaamista. Heti pisti -hänen silmäänsä sievä kuustoista-vuotias tyttö -- kaunissilmäinen, -vaaleatukkainen, jolla oli kädessä kori ja siinä kolme leipää. Hän ei -kaupitellut tavaroitansa niinkuin muut, kuleskeli hitaasti, levottomana -omituisesti hymyillen. Päätään kääntämättä hän tarkasteli tyttöä, he -katsoivat vastakkain kotveroisen. Tyttö lähestyi arasti, ujostellen. - --- Ostatteko leipää? - -Jean ei vastannut, viittasi vain kysyvästi. Kun tyttö nyökäytti -päätään, uskalsi hän kuiskata: onko teillä vaatteita? - --- On, leipäin alla. - -Ja sitten hän tarjoili tavaroitaan, huusi kovasti: leipää, leipää, -ostakaa leipää! - -Mutta kun Maurice yritti pistää kaksikymmen-frangisen hänen käteensä, -livahti hän tiehensä ja jätti korin sinne. He näkivät hänen vielä -kerran kääntyvän, hymyilevän ja kauniilla silmillään heitä hellästi -katsovan. - -Kun Jean ja Maurice olivat saaneet korin, eivät he tienneet, mitä -tehdä. He olivat kaukana teltastaan ja niin pyörällä, etteivät sitä -löytäneet. Minne he menisivät vaatteita muuttamaan? Jokainenhan -tarkasteli koria, jota Jean neuvotonna kantoi, ja jokainen tiesi päivän -selvästi, mitä siinä oli. Viimein he päättivät mennä ensimmäiseen -tyhjään telttaan, pistivät sotilaspukunsa leipäin alle koriin ja -työnsivät kiirevilkkaan nutun päälleen; housut jalkaan. Sinne jättivät -korin. - -Mutta kovaksi onneksi oli vain yksi lakki. Sen Jean pani väkisin -Mauricen päähän. Itse hän oli avopäin ja kuvitellen vaaraa suuremmaksi -kuin se olikaan hän pelkäsi joutuvansa kiinni. Jonkimmoista päähinettä -etsiessään juolahti hänelle mieleen ostaa hattu vanhalta ukkorähjältä, -joka myöskenteli sikareja. - --- Brysselin sikaria, kolme sousta kappale, kaksi viidellä! - -Sedanin taistelun jälkeen tulvaili maahan Belgian tavaroita. Ukko oli -ansainnut jo aikalailla, vaan kärtti kuitenkin väki paljon rasvaisesta -huopahatunkulustaan, kun arvasi, mihin sitä käytettäisiin. Kymmenen -frangia piti siitä Jeanin lievittää, ja sittenkin marmatti ukko aivan -varmasti kylmettyvänsä jäädessään avopäin. - -Uusi tuuma pisti Jeanin päähän: hän osti ukon koko sikarivaraston, -kolme-, neljäkymmentä kappaletta. Hattu silmillä huusi hän pitkään -vetäen: Brysselin sikaria, kaksi kolmella sousilla, kaksi kolmella -sousilla! - -He olivat pelastetut. Hän viittasi Mauricea edelle. Helposti he -pääsisivät vartijain ohi, sillä Maurice oli älynnyt maassa -sateenvarjon, ottanut sen ja aukaissut, koska vettä tihmoi. - --- Brysselin sikaria, kaksi kolmella sousilla, kaksi kolmella sousilla! - -Muutamassa minuutissa oli Jean myönyt koko varastonsa. Naureskellen -tunkeilivat sotamiehet hänen ympärillään, olipahan siinä muuan, joka ei -nylkenyt lähimmäistään! Huokea hinta houkutteli sinne preussiläisiäkin -ja heillekkin hänen täytyi myödä. Hän oli vihdoinkin päässyt -vartijoista ja möi viimeiset sikarinsa lihavalle partasuiselle -kersantille, joka ei osannut ranskaa sanaakaan. - --- Elä hitossa kule niin kiireesti, kuiskasi Jean Mauricelle. Ottavat -vielä kiinni meidät! - -Mutta he eivät voineet kulkea hitaasti... Ihan väkisellä heidän täytyi -pysähtyä tienristeykseen, jossa ihmisryhmiä seisoi kapakan edustalla. -Kyläläiset puhelivat aivan levollisesti saksalaisten sotamiesten -kanssa, jotka olivat tarkasti kuuntelevinaan ja sanoivat toivovansa -sadetta yöksi. - -Yhtäkkiä he huomasivat lihavan herran heitä tarkastavan -- joka jäsen -vapisi -- mutta kun tuntematon ystävällisesti myhäili, rohkaistuivat he -hiljaa kysäsemään: onkohan Belgiaan vievällä tiellä vartijoita? - --- Vartijoita siellä on; vaan menkää ensin tuon metsän läpi ja -kääntykää sitten vasemmalle kenttäin poikki. - -Metsässä jylhäin puitten keskellä, äänettömässä hiljaisuudessa he vasta -käsittivät vapautensa ja syvän mielenliikutuksen valtaamina he -syleilivät toisiaan. Maurice nyyhkytti hermostuneesti, ja kirkkaat -kyynelkarpalot vierivät pitkin Jeanin poskia. Ohi oli kiihottava -jännitys, he olivat ylen onnellisia ajatellessaan, että kohtalo -vihdoinkin heitä armahtaisi. He syleilivät toisiansa innokkaasti, niin -innokkaasti, että siinä täydellisesti ilmeni se veljesrakkaus, jonka -yhteiset kärsimykset olivat herättäneet; -- ja heidän suudelmansa oli -suloisin ja sitovin maailmassa, suloisempi kuin kenenkään naisen, se -oli ikuisen ystävyyden pysyvin merkki, selvin todistus, että kuuluivat -yhteen. - --- Ystävä kulta, sanoi Jean ja äänensä vapisi, hyvä on, että olemme -täällä, vaan emme ole perillä vielä. Meidän pitää saada selvä, missä -olemme. - -Maurice ei ollenkaan rajamaita tuntenut, vaan oli kuitenkin varma, että -ei muuta kuin mennä suoraan eteenpäin. - -Varovasti he hiipivät metsänrinteeseen. Siellä he muistivat lihavan -herran neuvon ja kääntyivät vasemmalle mennäksensä sänkipellon yli. -Mutta kun he tulivat tielle, jonka molemmilla puolilla kasvoi -poppelimetsää, huomasivat he preussiläisen vartijaston. Vartijan -painetti välkkyi ja muutamat sotilaat, jotka istuivat maassa, -lopettelivat syöntiään ja puhelivat. Kauhistuksissaan he kääntyivät -metsään. Olivatkohan ne nähneet heidät? He olivat kuulevinaan ääniä ja -askeleita, melkein kokonaisen tunnin he harhailivat risukossa ja -tulivat aina samaan paikkaan, eivät tienneet enää ilmansuuntiakaan; -välistä juoksivat kuin haavoitetut eläimet, välistä seisoivat ihan -kivettyneinä ja tuskan hiki valui ruumista pitkin -- tammen olivat -luulleet preussiläiseksi. Viimein he joutuivat samalle tielle, -ainoastaan kymmenen askelen päähän preussiläisestä vartijasta, aivan -lähelle sotamiehiä, jotka ratki rauhassa lämmitteleytyivät nuotiolla. - --- Kova onni kuitenkin! murahti Maurice. Metsä on lumottu. - -Vihollinen hörösteli. Oksat risahtelivat, kiviä vierähti. - --- Kuka siellä? huusi vartija. Vastaamatta pinttivät Jean ja Maurice -pakoon. Sotamiehet tempasivat pyssynsä -- ja luotia sateli metsään. - --- Tuhat tulimaista! kirosi Jean hammasta purren ja oli vähällä -kirkaista tuskasta. - -Luoti oli sattunut vasempaan pohkeeseen, ja hän vaipui puuta vasten. - --- Sattuiko luoti? kysyi Maurice huolestuneena. - --- Jalkaan sattui... Tässä sitä nyt ollaan. - -Hengästyksissään he kuuntelivat, kuuluiko takaa-ajajia. - -Ampuminen oli tauonnut, -- kuolon hiljaisuus kaikkialla. Preussiläisiä -ei näyttänyt haluttavan juoksenteleminen. - -Jean valitti, kuin yritti kohottautua. Maurice tuki häntä. - --- Etkö voi astua? - --- Astua? Elä sitä kysykkään! - -Jean oli aina niin tyyni, mutta nyt hän ihan vimmastui. Hän puristi -kätensä nyrkkiin, hän olisi tahtonut tapella. - --- Tuhat tulimaista! Ammuttaa koipeensa, silloin kuin jalkoja paraiten -tarvitaan! Minusta ei ole enää muualle kuin leppälautalle ja -myötävirtaan. Pelasta nokkasi sinä, yksin. - -Maurice hymyili. - --- Elä nyt hupsi. - -Hän kohotti Jeania kädestä; heidänhän pitäisi rientää. - -Suurella vaivalla he kulkivat muutaman askeleen, pysähtyivät sitten -taas levotonna, sillä metsän rinteessä näkyi pieni talo. Veräjä oli -sepposelällään, talo pilkkosen pimeä ja näytti autiolta. Viimein he -uskaltautuivat pihalle ja hämmästyksekseen löysivät sieltä satuloidun -hevosen. Minkätähden se siellä oli, sitä he eivät saaneet selväksi. -Kenties omistaja tulee pian taikka lienee hän tuolla pensaan takana -kuoliaaksi ammuttuna. He eivät siitä koskaan tietoa saaneet. - -Mutta Mauricelle juolahti jotain mieleen; se oikein elähytti häntä. - --- Kuuleppas! Raja ei ole kaukana, ja täytyyhän meillä kuitenkin olla -opas. Mitähän jos menisimmekin Rémillyyn Fouchard enon luo? Minä tunnen -pienimmätkin polut, niin että ummessa silminkin sinne osaan. Se oli -sukkela tuuma. Minä nostan sinut hevosen selkään, ja Fouchard eno -meistä kyllä huolen pitää. - -Ensiksi hän tarkasti Jeanin jalkaa. Siinä oli kaksi reikää. Luoti oli -kaiketi toisesta tullut pois muserrettuaan sääriluun. Verta ei enää -paljon vuotanut. Pohkeen ympärille hän sitoi nenäliinan hyvin lujaan. - --- Pelasta henkesi yksin! Jean sanoi toistamiseen. - --- Ole hiljaa, eläkä hupsi! - -Kun Jean oli hyvästi satulassa, tarttui Maurice ohjaksiin, ja niin -lähdettiin. Kello oli yhdentoista paikoissa. Maurice arveli kolmessa -tunnissa ennättävänsä perille vaikka astutellen kulkisi. Mutta mitenkä -he pääsevät Maasin yli? Hän oli aivan toivoton. Mouzonin siltaa -varmasti vartioitiin. Viimein hän muisti Villersin lautan ja toivoen, -että sallimus heitä vihdoinkin auttaisi, lähti hän umpimähkään joen -oikeaa rantaa niittyin ja peltoin poikki mainittua kylää kohti. - -Alussa meni kaikki hyvin. Noin neljännestunti täytyi heidän kuitenkin -muutaman ratsuväki-vartijaston tautta piilotella erään muurin suojassa. -Rupesi satamaan ja Mauricen oli hyvin vaikea pysytellä liejuisella -tiellä hevosen rinnalla, joka onneksi oli säveä ja tottelevainen. -Villersissä onnistui mainiosti: lautturi oli juuri tuonut baijerilaisen -upseerin ja saattoi heidät paikalla toiselle rannalle. Vasta kylän -läheisyydessä vastukset alkoivat, siellä he olivat aivan -joutumaisillaan vartiomiesten käsiin, joita oli asetettu pitkin -Rémillyn tietä. Heidän täytyi uudelleen palata kentälle ja kulkea -siellä ristiin rastiin. Usein he saivat pitkiä matkoja kierrellä taikka -pujotella pensasten ja risukkojen läpi. - -Jeanissa oli kuume. Melkein tiedotonna hän vaipui hevosen kaulaa vasten -ja tarrautui molemmin käsin sen harjaan. Maurice heitti ohjakset -käsivarrelleen ja piteli Jeania kiinni jalasta, ettei hän putoisi. -Kaksi tuntia melkein kesti harhaileminen; hevonen kompasteli -lakkaamatta ja oli monasti pudottaa kannettavansa. Surkea oli nähdä, -miten hevonen horjuvin jaloin ja lian vallassa, koki pyrkiä eteenpäin, -mies sen selässä tiedotonna, ja toinen puolikuolleena kulki vieressä, --- ainoastaan järkähtämätön ystävyys piti häntä vielä pystyssä. Aamu -sarasti, ja viidettä käydessä he vihdoinkin pääsivät Rémillyyn. - -Pihalla asuinrakennuksen edessä, joka komeana ylvästeli Haracourtsalmen -rannalla, asetteli Fouchard kärriin kahta edellisenä iltana -teurastettua lammasta. Kun hän näki sisarensa pojan niin kurjassa -tilassa, suuttui hän, ja Mauricen selitykset hän kärsimättömästi -katkaisi. Vai niin! Vai pitäisi minun sinun ja sinun ystäväsi takia -- -syyttä pakotta -- joutua tekemisiin preussiläisten kanssa? Jumal'auta! -silloin voisin yhtä hyvin paikalla mennä hirteen. - -Hän ei kuitenkaan rohennut kieltää Mauricea ja Prosperia nostamasta -Jeania keittiön suurelle pöydälle. Jean oli yhä tunnotonna. Silvine -juoksutti oman tyynynsä sairaan pään alle. Mutta ukko yhä vain marmatti --- pahahan sillä oli siinä olla -- ja miksikä he eivät jo suoraa päätä -vieneet häntä sairashuoneeseen, jollainen onneksi kyllä oli Rémillyssä, -vanhassa koulutalossa, kirkon luona, entisessä luostarissa -- suuri -tilava huone. - --- Sairashuoneeseen! toisti Maurice. Jottako preussiläiset -lähettäisivät hänet terveeksi tultua Saksaan! Kaikki sairaathan ovat -heidän. Mitä hullutuksia, eno? Minä en ole sitä varten häntä tänne -tuonut, että antaisin hänet saksalaisille. - -Ukko yritti jo näyttää, mistä viisi hirttä on poikki, mutta silloin -tuli mainituksi Henrietten nimi. - --- Mitä? Henriette? kysyi Maurice. - -Ja nyt hän vihdoinkin sai kuulla, että hänen sisarensa oli tullut -Rémillyyn jo toissapäivänä. Sedanissa, jossa hän oli niin onnellisena -elänyt, ei hän miehensä kuoltua enää jaksanut olla. Hän oli tavannut -Raucourtin lääkärin, Dalichampin, jonka entuudesta tunsi, ja tohtori -oli häntä kehottanut kokonaan antautumaan sairaanhoitajaksi. Se oli nyt -enää ainoa toimi, joka hänen suruaan vähänkään lievitti, niin oli hän -sanonut. Hän asui maksusta pienessä huoneessa Fouchardin luona, ja -vanhus katsoi häntä suopein silmin, koska hänestä hyötyi. Ukko olikin -aina tyytyväinen, kun mistä vähänkään ansaitsi. - --- Vai on sisareni täällä! sanoi Maurice. Sitä se Delaherche selvitti, -vaikka minä en käsittänyt. No, koska Henriette kerran on täällä, niin -on luonnollista, että mekin jäämme. - -Niin väsyksissä kuin olikin, meni Maurice paikalla hakemaan Henrietteä -sairashuoneesta, jossa hän oli ollut yötä. Mutta eno-ukko yhä vain -marisi ja päivitteli, kun ei päässyt lampaanlihaa kaupalle, ennen kuin -oli selvittäytynyt tuosta sotilaasta -- paholaisesta. - -Mauricen ja Henrietten palatessa oli Fouchard tutkimassa hevosta -tallissa, jonne Prosper oli sen vienyt. Se oli hyvin uuvuksissa, mutta -muuten vahvarakenteinen, ja ukko näytti siitä pitävän. Hymyillen -nuorukainen lupasi sen hänelle. Henriette vei Fouchardin vähän syrjemmä -ja selitti, ettei Jean suinkaan tahdo mitään ilmaiseksi, ja että hän -itse, Henriette, hoitaisi Jeania pienessä kammarissa tallin takana, -josta preussiläiset eivät parhaalla tahdollakaan häntä löydä. Tehköön -sitten Henriette niinkuin tahtoo, vaikka hänellä puolestaan oli syytä -epäillä, tokko se häntä ollenkaan hyödyttää -- ja hän lähti lihoineen. - -Yks kaks saivat Henriette, Silvine ja Prosper huoneen kuntoon ja Jean -kannettiin tilalle. Hän soperti muutamia sanoja, avasi silmänsä, vaan -ei tuntenut ketään. - -Maurice tunsi voimansa loppuvan, kun jännittävin hetki oli ohi ja Jean -näytti elonmerkkiä. Hän oli juuri juonut lasillisen viiniä ja söi -lihapalasta, kun Dalichanp ajoi pihalle ollen sairashuoneeseen menossa. -Kooten viimeiset voimansa seurasi Maurice sisartaan ja lääkäriä sairaan -ystävänsä luo, saadaksensa varmasti tietää, miten käy. - -Lääkäri oli pieni, tanakka mies, suuripäinen, tukka ja parta -harmahtava, silmät vilkkaat, suunseutu hyvänsävyinen, kasvoissa ilmeni -lujaluonteisuus. Hän oli ruskea kuin uusi vastatervattu vene, sillä hän -oli myötäänsä ulkona ja liikkeessä, valmiina auttamaan lähimmäisiään. -Kunnon mies kerrassaan, vaikkei mikään erikoinen lääkärikseen, mutta -monta hän oli auttanut pitkänä vaikutus-aikanaan. - -Tutkittuansa tunnotonta Jeania mutisi hän: pahoin pelkään, että jalka -on leikattava. - -Se oli surullinen uutinen. - -Kuitenkin hän kohta lisäsi: ehkä sitä ei kuitenkaan tarvitse tehdä, -mutta häntä on tuiki huolellisesti hoidettava, ja sittenkin se vie -aikaa. Nyt on hällä sielu ja ruumis niin uupunut, että emme voi muuta -kuin antaa hänen maata rauhassa. Katsotaan huomiseen. - -Hän sitoi haavan ja kääntyi sitten Mauriceen, jonka hän lapsesta oli -tuntenut. - --- Ja teille, hyvä ystävä, on parasta mennä maata. - -Maurice tuijotti eteensä, hän ei kuullut lääkärin sanoja. Hän oli -ylenmäärin väsynyt. Hän ei sietänyt mitään, entinen kuumeen tapainen -kiihotus uudistui -- kaikki surut, kaikki kärsimykset aivan sodan -alusta risteilivät hänen mielessään. Ystävä tuossa kuolemaisillaan -- -hän itse aseetonna, alastonna, mihinkään kykenemättömänä -- siihenkö -oli uhraavaisuus vienyt? Kurjuus lopputuloksena -- hurja halu heräsi -hänessä -- hän tahtoi kukistaa kohtalon. - --- Ei, ei, kaikki ei siltä ole lopussa, hän huudahti viimein -- ei! -Pois täältä! Viikkokausia, kuukausmääriä Jean saa virua vuoteessa. Minä -en voi jäädä tänne -- minä lähden täältä paikalla, heti paikalla. -Niinhän, tohtori, niinhän? Autattehan minua, että pääsen täältä -Pariisiin? - -Pelästyneenä Henriette häntä syleili. - --- Mitä sinä puhut? Niin heikkona ja niin paljon kärsittyäsi! Ei ikinä! -Minä en päästä sinua luotani. Sinä olet osasi suorittanut. Ja -jättäisitkö, hylkäisitkö, minut, joka olen ypö yksin maailmassa? -Sinähän olet ainoani. - -He itkivät kumpikin ja suutelivat toisiaan kiihkeästi: hehän olivat -kaksoset, he rakastivat toisiansa syvemmin, hellemmin kuin sisar ja -veli tavallisesti. - -Maurice tuli joka hetki yhä levottomammaksi. - --- Minun _täytyy_ lähteä. Minua odotetaan, minä kuolisin tuskaan, -jos en pääsisi täältä. Sinä et voi aavistaakkaan, mitenkä sisuksissani -kuohuu, kun vain ajattelenkaan lepoa ja rauhaa. Tähän se ei saa loppua, -sanon minä, meidän _täytyy_ kostaa. -- Kelle? mitä? -- Sitä en -tiedä. Se vain on varmaa, että kaikki kärsimykset ovat kostettavat -- -muuten on mahdotonta elää. - -Dalichamp oli tarkasti seurannut Mauricea. hän viittasi Henrietteä -vaikenemaan kunhan Maurice saa nukkua, niin hän varmasti rauhoittuu. Ja -hän nukkui koko päivän, nukkui seuraavan yön, nukkui henkihieverinä -parikymmentä tuntia. Kun hän heräsi, oli hänen päätöksensä -järkähtämätön. Kuumetta hänessä ei enää ollut. Mutta hän oli -alakuloinen ja levoton, sillä lepo oli niin houkutteleva. - -Kyynelsilmin täytyi Henrietten suostua hänen lähtöönsä. Lääkäri -puolestaan lupasi helpottaa Mauricen pakoa. Raucourtin sairashuoneessa -oli muuan sairaanhoitaja kuollut, Maurice pukeutui vainajan pukuun, -käsivarteen kiinnitettäisiin punainen risti ja hän menisi Belgian -kautta Pariisiin, sillä se tie oli vielä vartioimatta. - -Sinä päivänä ei Maurice talosta hievahtanut, odotti uskollisesti -iltapimeää. Hän tuskin muuten suutaankaan avasi, kun pyytääkseen -Prosperia mukaansa. - --- Eikö enää mielenne tee preussiläisiä pehmittämään? - -Prosper, entinen afrikkalainen jääkäri, joka siinä aamiaisekseen leipää -ja juustoa pisteli, vastasi veistään heilutellen: ei -- totta vie -- se -maksa vaivaa. Olen tarpeekseni siitä saanut. Ja mitä hyötyä siitä -ratsuväestä sitten on? Tykkien syötiksi se kelpaa, ei muuksi. Ja se -minua monta kertaa kiukustutti, kun ei meistä sen suurempaa hyötyä -ollut. - -Hän vaikeni, mutta jatkoi sitten kuitenkin, luultavasti sotilashaluaan -kukistaakseen: ja paljonpa tuota toisekseen on nyt työtäkin. Tässä on -heti kynnöt ja kylvämiset. Hyvähän se on taistellakin, vaan mitenkähän -kävisi jollei maata muokattaisi? Näettehän itse, etten pääse töiltä. -Eipä siltä, että isäntä tässä on juuri mieleinen -- tokko nähnen -jälkeäkään palkastani -- vaan eläimet alkavat jo minuun perehtyä. Ja -kun tänä aamuna etäältä näin tuon kirotun Sedanin, tuntui oikein -hyvältä olla yksin ja astella auran perässä. -- - -Hämärissä tuli Dalichamp ajokaluineen. Hän tahtoi itse saattaa Mauricen -rajalle. Fouchard, joka oli mielissään, kun pääsi edes yhdestä, kävi -aina maantiellä asti katsomassa oliko vahtia näkyvissä. Silvine -sillaikaa viimeisteli Mauricen pukua. - -Ennen lähtöään lääkäri taas tutki Jeanin jalkaa, vaan ei vieläkään -voinut päättää, oliko se leikattava vai ei. Sairas makasi yhä -horroksissa, ei tuntenut ketään eikä puhunut. Maurice arveli lähteä -jättämättä hänelle jäähyväisiä, mutta kun hän kumartui suudellakseen -häntä poskelle, avasi Jean silmänsä, ja hänen huulensa liikkuivat. - --- Lähdetkö sinä? hän kysyi hiljaa. - -Kaikki hämmästyivät. Jean jatkoi: minä kuulin, mitä te puhelitte, -vaikken saattanut hievahtaakaan. Ota rahat. Ne ovat housun taskussa. - -Rykmentin kassan rahoista, joita jakamassa hekin olivat osallisina -olleet, oli heillä jälellä parinsadan frangin paikoille. - --- Rahat! huudahti Maurice. Paremminhan ne sinä tarvitset kuin minä, -jolla on vielä molemmat jalat kunnossa. Kahdellasadalla frangilla -pääsen hyvästi Pariisiin ja -- ilmaiseksihan minulta siellä henki -nitistetään. Jää hyvästi, rakas ystävä! Kiitos kaikista monista -avuistasi! Jollet sinä olisi kanssani ollut, olisin jo aikoja sitten -ollut maan mustissa mullissa. - -Jean keskeytti hänet: Sinä et ole minulle velkaa. Preussiläisten käsiin -olisin joutunut silloin siellä, jos et sinä olisi minua temmannut pois. -Ja eilen viimeksi sinä minut heidän kynsistään pelastit. Sinä olet -kahdesti maksanut. Nyt olisi minun vuoroni uhrata henkeni. Voi, miten -olen levoton, kun et ole luonani sinä. - -Hänen äänensä värähteli ja silmät kyyneltyivät. - --- Jää hyvästi, rakas ystävä! - -He suutelivat toisiaan ja siinä niin kuin eilesessäkin suudelmassa, -metsässä siellä, ilmeni syvä rakkaus, jonka yhteiset vaarat, yhteiset -vastukset olivat herättäneet, ja joka oli heidät yhdistänyt lujemmin -kuin tavallinen vuosikausia kestävä ystävyys. Unettomat yöt, päivät, -jolloin eivät suupalaa saaneet maistaa, lakkaamatta uhkaava kuolema -- -kaikki suli hellyyteen. Kun kaksi sydäntä on niin kokonaan sulautunut, -niin ne eivät koskaan voi erota. Suudelma metsässä oli täynnä toivoa, --- nyt eronhetken tuskallista kaihoa. Tokko he koskaan enää näkisivät -toisiaan? Ja milloin? Surunko, ilonko hetkenä? - -Dalichamp istui jo kieseissään ja huusi Mauricea. Rajusti syleili hän -Henrietteä, joka kyyneleitä niellen kalmankalpeana häntä katseli. - --- Veljeni minä sinun huostaasi jätän -- hoida häntä hyvästi! Rakasta -häntä niinkuin minäkin olen häntä rakastanut. - - - - -IV. - - -Suuri huone, seinät valkaistut -- ennen oli sitä käytetty -hedelmäsäiliönä; vieläkin siellä tuntui omenain ja päärynäin haju. -Rautasänky, maalaamaton pöytä ja kaksi tuolia, sitä paitsi vanha -puukaappi, kaikki maailmankokoisia -- siinä huoneen kalusto. Siellä oli -niin rauhallista ja hiljaista; silloin tällöin kuului viereisestä -tallista kumeata ääntä, hiljaista kaviolla kuoputtamista ja ynymistä -navetasta. Päivä paistoi kirkkaasti etelään päin olevasta ikkunasta, -josta näki pienen kummun ja kaistaleen peltoa. Ei yksikään ihminen edes -aavistanut, että siellä oli huone ja huoneessa pakolainen. - -Henriette järjesti ja määräsi kaikki. Epäluuloja poistaakseen ei hän -sallinut muiden kuin lääkärin käydä Jeanin huoneessa. Kutsumatta ei -Silvinekään saanut sinne mennä. Aikaiseen aamusella Henriette ja -Silvine siivosivat huoneen, joka päivän aikaan oli kuin teljetty. Jos -sairas öisin jotain tarvitsi, koputti hän seinään, sillä Henriette -nukkui viereisessä huoneessa. Viikkomääriä oli Jean elänyt alituisessa -hurakassa, yhtäkkiä oli hänet ikäänkuin temmattu maailmasta eikä hän -nähnyt muita kuin hiljaisen, nuoren naisen, joka kuulumattomin askelin -huoneessa liikkui häntä vaaliessaan. Henriette oli nyt aivan sen -näköinen, jollaisena Jean ensin oli nähnyt hänet Sedanissa! hento -vartalo, kasvonpiirteet hienot, suurenlainen suu, tukka kaunis ja -vaalea kuin tuleentunut ohrantähkä, silmänluonteessa sama sanomaton -hyväntahtoisuus. - -Kuume oli ensi päivinä niin kova, että Henriette tuskin hetkeksikään -saattoi vuoteen vierestä poistua. Dalichamp tuli joka aamu Jeania -katsomaan, hakien muka Henrietteä sairashuoneesen. Luoti oli poissa, -vaan se oli musertanut sääriluun. Lääkäri ihmetteli, kun haava ei -ottanut parantuakseen, hän pelkäsi, että hänen kenties pitäisi sahata -jalka luusirun tautta, jota koettimella ei saanut pois. Jeanillekin hän -oli siitä puhunut -- mutta ei, ei! ennemmin kuolla paikalla kuin elää -loppuikänsä raajarikkona. Vielä jonkun aikaa aikoi lääkäri katsastaa -haavaa, pani siihen kummiputken märänvuodon takia, kasteli liinannukkaa -öljypuun öljyssä ja karbolivedessä ja sitoi sillä haavan. Hän ilmoitti -kuitenkin että paraneminen käypi hitaasti, jollei erityisiin toimiin -ryhdytä. Toisella viikolla kuume sentään väheni ja sairas oli muutenkin -parempi, mutta hänen täytyi olla aivan liikahtamatta vuoteessaan. - -Jean ja Henriette perehtyivät toisiinsa pian. Tuntuipa kuin he aina -olisivat olleet ja tulisivat olemaan yhdessä. Kaikki lomahetkensä -vietti Henriette Jeanin luona, syötti ja juotti häntä säännöllisesti, -auttoi ja hoiti, miten paraiten taisi. Joskus he puhelivat, vaan -useimmiten, varsinkin ensi päivinä, olivat ääneti. Ikävä heillä ei -ollut milloinkaan; he kaipasivat hiljaista elämää, tarvitsivat lepoa ja -rauhaa kumpikin, niin hyvin sairas Jean muserrettuine jalkoineen kuin -surupukuinen Henriette, jonka suru ei vielä ollut hälvennyt. - -Ensi alussa Jeania vähän ujostutti, Henriettehän oli niin paljon -etevämpi häntä, joka oli vain talonpoika ja sotamies ja tuskin osasi -lukea ja kirjoittaa. Mutta hän rauhoittui, kun näki Henrietten -kohtelevan häntä vertaisenaan; hän rohkeni keskustella ja oli niinkuin -ennenkin älykäs ja teräväjärkinen. Ihmeekseen hän älysi, ettei ollut -niinkään pöllömäinen. Olikohan se seurauksena tuosta inhottavasta -elämästä, jota hän kaksi kuukautta oli viettänyt? Olivatkohan kaikki -ruumiin ja sielun kärsimykset olleet hänen edukseen? Mutta enimmän hän -kuitenkin hämmästyi kun huomasi, ettei Henriette juuri ollut häntä -oppineempi. Äitinsä oli kuollut aikaiseen, hänen täytyi hoitaa taloutta -eikä hänellä ollut aikaa lukea ja tutkia, kuin oli huolta pidettävä -isoisästä, isästä ja veljestä eli "kolmesta herrastaan" niinkuin hän -tavallisesti heitä nimitti. Sisältäluku, kirjoitus, oikeinkirjoitus ja -luvunlasku -- siinäpä ne hänen tietonsa melkein olivatkin. - -Pieni ja vaatimaton hän oli, elämän tavalliset, jokapäiväiset toimet -häntä miellyttivät. Mutta hänen hyväntahtoisuutensa, auliutensa, hänen -tahdonlujuutensa -- ne ne vaikuttivat Jeaniin. - -Mauricesta he usein puhuivat. Mauricen tähden Henriette Jeania niin -uskollisesti hoiti. Mitä enemmän hän oppi tuntemaan tuota -teeskentelemätöntä, vakavaa nuorukaista, sitä kiitollisempi hän oli -saadessaan hoitaa häntä, Mauricen ystävää ja veljeä, ja kiitollisuus -muuttui ystävyydeksi. Ja Jean -- niin, hänen kiitollisuudellaan ei -rajoja ollut, hän olisi tahtonut suudella Henrietten kättä, joka kerran -kun se hänelle liemikupin ojensi. Päivä päivältä heidän ystävyytensä -kasvoi, sama yksinäisyys, samat surut heitä yhdistivät. Ja kun he -olivat muistelleet menneitä aikoja ja Henriette kysellyt heidän -hirveistä kärsimyksistään Reimsin ja Sedanin välillä, uudistuivat aina -samat kysymykset: mitähän Maurice nyt teki? Miksikä hän ei -kirjoittanut? Olikohan Pariisista mahdotonta lähettää mitään tietoja? -Yhden ainoan kirjeen he olivat saaneet -- sen oli hän kirjoittanut -Rouenissa neljäntenä päivänä lähtönsä jälkeen -- ja aivan lyhyesti -mainitsi siinä tulleensa äskettäin kaupunkiin pitkiä matkoja -kierrettyään ja aikovansa Pariisiin. Viikkokauteen eivät he olleet -hänestä mitään kuulleet. - -Aamuisin kun Dalichamp oli haavan puhdistanut ja sitonut, jäi hän -hetkiseksi sinne puhelemaan. Toisinaan hän tuli iltasellakin ja viipyi -silloin kauvemmin, kertoen uusista mullistuksista, jotka horjuttivat -Ranskaa perustuksia myöden. Hän oli ainoa, joka heille toi tietoja -maailman menosta. - -Lääkäri oli harras isänmaan ystävä, johon kipeästi koski jokainen -kärsitty tappio. Hän ei puhunutkaan muusta kuin preussiläisistä, jotka -Sedanin taistelun jälkeen olivat levinneet yli koko Ranskan kuin -aaltoileva meri. Joka päivä tuli uusia surusanomia. Allapäin hän sängyn -vieressä istua nuukotti ja väristen kertoi, miten olot päivä päivältä -pahenivat. Usein oli hänellä taskut täynnä belgialaisia sanomalehtiä, -jotka jätti heille luettavaksi. Viikkojen kuluttua vasta kajahti -sairaan huoneeseen tieto onnettomuuksista, ja yhteinen suru, yhteinen -huoli yhdisti hoitajan ja sairaan aina lähemmäksi. - -Sellaisesta vanhasta sanomalehdestä Henriette kerran luki Jeanille -Metzin suuresta taistelusta, jota oli kestänyt kolme päivää. Uutinen -oli viiden viikon vanha, mutta hän ei ollut kuullut siitä ja kuunteli -sentähden raskaalla mielellä. Huoneessa oli niin hiljaista, Henriette -luki hieman laulavalla äänellä niinkuin koulutyttö, lausuen tarkasti -joka tavuun -- Jean näki koko surullisen tapahtuman selvästi silmäinsä -edessä. Fröschwillerin ja Spichernin taistelujen jälkeen, jolloin -ensimmäinen osasto vei viidennen mukanaan turmioon, olivat toiset -Metzin ja Bitschin välille asetetut joukot epäröidessään joutuneet -viimein samaan tappion mylläkkään ja kokoutuneet leirin yläpuolelle -Moselin oikealle rannalle. Siten oli kallista aikaa hukattu, sen sijaan -että olisi kiirehditty peräytymään Pariisiin ja vältetty monta -surkeutta! Keisari oli jättänyt päällikkyyden marsalkka Bazainelle, -jolta nyt voittoja toivottiin. Silloin 14 päivänä syttyi Bornyn -tappelu. Samana hetkenä, jolloin sotajoukko oli päättänyt mennä -vasemmalle rannalle, hyökkäsi vihollinen; ranskalaisten oli -taisteltava kahta saksalaista sotajoukkoa vastaan, Steinmetzin, joka -järkähtämättömänä seisoi ihan uhatun varustuksen edessä, ja Fredrik -Kaarlen, joka ylempänä oli mennyt joen yli ja marssi nyt joen vasenta -rantaa sulkemaan Bazainelta tietä Ranskaan. Kolmen aikaan iltapäivällä -taistelu alkoi. Ranskalaiset pysyivät asemassaan, mutta voitosta ei -hyötyä ollut, sillä sotajoukon täytyi toimetonna pysyä Moselin -molemmilla rannoilla, sillä välin kuin toinen saksalaisten armeijoista -ympäröi heidät. - -16:na taisteltiin Rézonvillessä. Kaikki osastot olivat nyt vihdoinkin -vasemmalla rannalla, kolmas ja neljäs olivat vain myöhästyneet, sillä -Etainin ja Mars-la-Toursin teitten risteyksessä oli hirmuinen tungos, -sitten kun preussiläisten ratsu- ja tykkiväki, uhkarohkeasti rynnäten, -oli jo aamusella sulkenut tiet. - -Taistelu oli vitkallista ja määrätöntä. Kello kahteen mennessä oli -Bazaine hyvästi voittanut kourallisen sotilaita, jotka hänen tiellään -olivat: -- mutta hän kärsi tappion ja syynä siihen oli hänen -selittämätön pelkonsa, että tie Metziin häneltä katkaistaisiin. Tuima -tappelu levisi yli laaksoin ja kukkulain. Rintamaa ja sivua kohti -hyökkäsi vihollinen, ranskalaiset eivät rynnänneet eteenpäin ja -antoivat sillaikaa preussiläisille tilaisuutta koota voimansa, siten -edistäen vihollisen suunnitelmaa, jonka tarkoituksena oli pakottaa -heidät vetäytymään toiselle puolelle jokea. - -18 päivänä vihdoin oli viimeinen Saint-Privatin taistelu, jossa -hyökkäysrintama oli kolmetoista kilometriä pitkä. 200,000 saksalaista -ja 700 kanuunaa hyökkäsi 120,000 ranskalaista ja ainoastaan 500 -kanuunaa vastaan. Saksalaiset ryntäsivät Ranskasta, ranskalaiset -Saksasta päin; näytti siltä kuin preussiläiset sinkahuttaisivat -ranskalaiset pois heidän omasta maastaan. Kello kahdesta asti riehui -mitä hurjin tappelu, preussiläinen kaarti ajettiin pakoon ja -hajoitettiin. Bazaine oli kauvan voittopuolella, sillä vasen kylki oli -vastustamaton, mutta illempana täytyi heikomman oikean sivun hirveän -verilöylyn perästä jättää Saint-Privat, ja se vei mukanaan koko -sotajoukon. Se oli voitettu, sen täytyi peräytyä Metzin muurien -turviin, jossa se nyt oli kuin rautavyön ympäröimänä. Jean keskeytti -Henrietteä lakkaamatta: niin, niin! ja me kun odotimme Bazainea aina -Reimsistä lähdöstä asti! - -Sitten luki Henriette marsalkan kirjelmän 19 päivältä, jossa hän puhuu -peräytymisen jatkamisesta, saman kirjelmän, josta oli seurannut -Châlonin armeijan eteenpäin marssiminen. Sitten, mutta vasta 27:nä, kun -oli saanut tiedon apujoukon tulosta, oli hän kyllä ponnistellut, mutta -niin laimeasti vieläkin, että Metzin joukko syyskuun ensimäisenä -päivänä -- samana, jolloin Châlonin armeija peräti voitettiin Sedanissa --- voimattomana peräytyi ... ja Ranska sen menetti. Marsalkasta, joka -siihen asti oli ollut keskinkertainen päällikkö -- ja joka teitten -vapaina ollessa ei ollut pyrkinyt eteenpäin, tulisi voimakkaimpain -sotajoukkoin ympäröimänä ja valtiollisten mietteittensä valtaamana -salaliittolainen ja petturi. - -Mutta niissä sanomalehdissä, joita Dalichampilla oli mukanaan, oli -Bazaine yhä suuri mies ja urhoollinen soturi, jolta Ranska pelastustaan -toivoi. Jean luetutti Henriettellä kahteen kertaan saman asian, -saadaksensa oikein selville, kuinka kolmas saksalainen armeija Preussin -kruununprinssin johtamana oli voinut heitä ajaa takaa sillaikaa kun -ensimmäinen ja toinen Metziä piirittivät, molemmat yhtä suuret ja -tarpeeksi heillä kanuunia, että hyvin olisivat voineet erottaa -neljännen armeijan, jota Saksenin kruununprinssi johti. Kun Jean -sairasvuoteellaan vihdoin oli saanut kaikki selväksi, koetti hän toivoa -parasta. - --- Vai niin! Siksikö niin kävi, ettemme me olleet kylliksi voimakkaat. -Mutta tässähän ovat numerot, Bazainella oli 150,000 miestä, 300,000 -kivääriä ja enemmän kuin 500 kanuunaa; hän aikoo varmaankin tehdä -heille aika kepposen. - -Henriette nyökäytti päätään ja oli olevinaan samaa mieltä, ettei Jeania -pahoittaisi. Hän ei voinut tarkoin seurata sotajoukkoin kulkua, mutta -hänestä tuntui, että onnettomuutta ei käynyt välttäminen. Hänen äänensä -oli sointuisa ja tyyni kuten tavallisesti, hän olisi tuntikausia voinut -lukea vain häntä huvittaakseen. Mutta toisinaan kun hän luki -verilöylyistä, ääni petti ja kyyneleitä kohosi silmiin. Hän muisti -miehensä, joka oli ammuttu ja jota baijerilainen upseeri oli muuria -vasten potkinut. - --- Jos se teihin niin koskee, sanoi Jean hämmästyneenä, niin elkää -lukeko niistä. - -Henriette tointui paikalla ja sanoi hiljaisesti ja ystävällisesti: ei, -ei. Suokaa anteeksi; minä vakuutan, että se minuakin huvittaa. - -Muutamana iltana lokakuun alussa kun ulkona oikein myrskysi, hän palasi -sairashuoneesta ja sanoi liikutettuna: kirje Mauricelta. Tohtori sen -äsken minulle antoi. - -Yhä levottomammiksi he olivat tulleet, kun Mauricesta ei mitään -kuulunut, varsinkin sitten, kun toista viikkoa takaperin huhu kertoi, -että Pariisi oli kokonaan sulettu. Vapisten he odottivat häneltä -tietoja. Minne hän oli Reimsistä joutunut? Nyt se selvisi, sillä kirje, -jonka hän Pariisista oli lähettänyt Dalichampille 18 päivänä, siis -samana, jolloin viimeinen juna lähti Havreen, oli äärettömästi -kierrellyt ja ihmeitten ihme, että se viimeinkin joutui omistajansa -käsiin. - --- Voi, sinä rakas ystävä! huudahti Jean riemuissaan. Lukekaa se -paikalla, lukekaa! - -Tuuli kiihtyi, ikkunat ruskivat aivan kuin niitä olisi ulkoapäin irti -kiskottu. Henriette oli pannut lampun sängyn viereen pöydälle ja -alotti; hän istui niin lähellä Jeania, että hänen tukkansa melkein -nuorukaiseen koski. Niin lämmin ja hyvä oli olla rauhaisassa huoneessa --- ja myrsky raivosi ulkona. - -Kirje oli kahdeksan sivua pitkä. Ensin Maurice mainitsi, että hänet -heti tultuaan 16 päivänä, oli kirjoitettu linjarykmenttiin, jota -tahdottiin lisätä. Palavalla innolla hän sitten kertoi, mitä oli -saanut tietää kuukauden kauheista tapahtumista. Weissenburgin ja -Fröschwillerin tappiot olivat säikähdyttäneet kerrassaan Pariisin. Kun -mielet tyyntyivät, heräsi uusia houreita, toivo kostaa, puhuttiin -Bazainen ylipäällikkyydestä, huhuttiin voitosta, yleisestä kapinasta, -preussiläisistä, joista ministeritkin puheissaan mainitsivat. Ja -yhtäkkiä tuli kamala tieto syyskuun 3 päivänä niinkuin salama -kirkkaalta taivaalta: toiveet haihtuivat kuin tuhka tuuleen, pahaa -aavistamatta, virkeä ja iloisa kaupunki oli kuin kuollut. Pois -keisarius! kaikuivat huudot samana iltana, jolloin Jules Favre -lyhyessä, kauheassa yöllisessä kokouksessa vaati kansan nimessä -keisariuden hävittämistä. Seuraavana päivänä oli kaikki kukistunut, -toisen keisarikunnan olivat sen omat teot murskanneet pirstaleiksi. -Koko kaupunki oli liikkeessä, ihmisvirta täytti Konkordian torin, jota -pyhäpäivän kirkas aurinko valaisi, joukko tulvasi kohti lakia-laativan -kokouksen rautaristikkoja, joita kourallinen sotilaita, kiväärit -kädessä, suojeli, särki portit, ryntäsi kokoushuoneeseen, josta Jules -Favre, Gambetta ja muut vasemmistolaiset lähtivät Hôtel de Villeen -julistamaan Ranskaa tasavallaksi. Sillaikaa avattiin Louvressa pieni, -Saint-Germain-l'Auxerroisin torille päin oleva takaovi raolleen ja -sieltä pujahti hallitsija-keisarinna mustassa puvussa, yhden ainoan -ystävän seuraamana; he vapisivat molemmat, pyrkivät pakoon ja -hyppäsivät ajurin kärriin, joka vei heidät pois Tuilerieain linnasta, -jossa ihmistulva nyt samoili. Samana päivänä Napoleon III lähti -Bouillonin ravintolasta, jossa hän oli viettänyt ensimmäisen yönsä -matkalla Wilhelmshöheen maanpakolaisuuteen. - -Vakavana Jean keskeytti Henrietten: meillä on siis nyt tasavalta? No, -jos se vain auttaa meitä löylyttämään preussiläisiä, niin... - -Hän pudisti päätään, talonpoikana ollessa oli häntä tasavallalla -peloteltu. Eikä hänestä sota-aikana muutenkaan ollut eripuraisuus -mieleen. Mutta muutos siinä kaiketi täytyi tulla, koska keisarikunta -oli niin parantumatonta mätää eikä sitä kukaan enää tahtonut. - -Henriette luki kirjeen loppuun. Viimeisillä sivuilla oli tietoja -saksalaisten lähestymisestä. 13 päivänä, samana siis, jolloin -hallituksen ja kansallisen puolustuksen valiokunta muutti Toursiin, -oli nähty vihollisen Pariisin itäpuolella saapuvan aina Lagnyyn -asti. 14 ja 15 päivänä ne olivat aivan lähellä, Creteilissä ja -Joinville-le-Pontissa. Mutta 18 päivän aamuna, jolloin Maurice -kirjoitti, ei hän vielä näyttänyt uskovan Pariisin täydellistä -piiritystä, häntä elähytti vieläkin kerran toivo, hänestä oli -piiritysyritys julkeaa, uhkarohkeaa ja kolmessa viikossa se kylläkin -päättyisi, hän luotti apujoukkoihin, joita maaseuduilta lähetettäisiin, -puhumattakaan Metzin armeijasta, joka jo Verdunin ja Reimsin kautta oli -tulossa. Mutta vahva rautavyö oli kietonut Pariisin ja erottanut sen -muusta maailmasta, jättiläisvankila se nyt oli, jossa kaksi miljoonaa -elävää olentoa nääntyi -- ei niin sanaa sieltä päässyt muuhun Ranskaan. - --- Voi hyvä jumala; huoahti Henriette masentuneena. Kuinka kauvan tätä -kestää? Tokko enää milloinkaan saamme häntä nähdä! - -Tuulen puuska tärisytti vanhaa taloa. Kova talvi oli tulossa. Mitä -saavatkaan sotilasraukat kärsiä, joitten ruuatta ja juomatta täytyy -pakkasessa taistella! - --- Mauricen kirjehän on elähyttävä, sanoi Jean. Ja olipa hyvä, että -vihdoinkin saimme hänestä tietoja. Ei saa olla toivoton. - -Vähitellen lokakuun pilviset, synkät päivät kuluivat; kun tuuli -laimeni, vetäysi taivas yhä synkempään pilveen. Jeanin haava parani -hyvin hitaasti. Lääkäri ei vielä voinut ottaa putkea haavasta, ja -sairas, joka oli hyvin heikoksi mennyt, kielsi jyrkästi leikkaamisen, -hän ei tahtonut tulla raajarikoksi. - -Odotus ja levottomuus teki olon tukalaksi tuossa pienessä huoneessa, -jonne tiedot etäisenä kuminana tunkeutuivat kuni tuskallisessa unessa. -Inhottava sota, verilöylyt ja tappiot jossakin kaukana, ei varmasti -tiedetty missä, ja onnettoman isänmaan valitukset ja kärsimykset -kuuluivat sinne hiljaa vain. Ja tuuli karisteli lehdet puista, taivas -oli synkänharmaa, kenttä eloton ja kovaa talvea ennusti variksien -inhakka rääkyminen. - -Tavallisimpia puheaineita oli sairashuone, jossa Henriette oli kaiken -ajan, mitä ei Jeanin luona. Kun hän iltasella palasi, kyseli Jean -päivän tapahtumia ja Henriette ne tarkasti kertoi, sillä se olikin -ainoa, joka huvitti häntä. Jean tunsi siten kaikki sairaat, tiesi, -ketkä paranivat, ketkä eivät. - --- Poikaparat! sanoi Henriette aina. Poikaparat! - -Sairashuone ei ollut enää taistelujen keskellä, jossa veri virtana -vuoti; siinä sai nyt kokea sairaalan kaikki surkeudet, tautia ja -kuolemaa, hitaasti elpyviä ja alituisesti kuoleman kanssa kamppailevia. -Dalichampilla oli ollut paljon vaivaa saadakseen sänkyjä ja -makuuvaatteita, ja sairasten elatus -- leipää, lihaa ja kuivattuja -kasviksia -- puhumattakaan siteistä ja kääreistä, teki hänestä -ihmettentekijän. Preussiläiset, jotka olivat Sedanin sairashuoneen -anastaneet, eivät antaneet hänelle mitään, eivät edes nukutusainetta, -jota hänen sitten Belgiasta asti täytyi haalata. Ja kuitenkin -- hän -oli yhtä auliisti ottanut hoidettavakseen saksalaisia kuin -ranskalaisiakin, ja vieläpä toistakymmentä baijerilaistakin, jotka hän -Bazeillesissa oli pelastanut. Vihollisjoukkoin sotilaat, jotka hurjasti -olivat toisiaan raadelleet, lepäsivät nyt sovinnossa vieretysten. -Kauheus ja suru asustivat Rémillyn vanhan koulutalon saleissa, joissa -kummassakin oli viisikymmentä vuodetta! - -Vielä kymmenen päivää taistelun jälkeen oli sinne tuotu haavoitettuja, -joita jostain nurkasta oli löydetty. Neljä oli jäänyt muutamaan autioon -huoneeseen Balaniin ilman lääkärin apua eikä tiedetty, miten ne olivat -hengissä pysyneet -- ehkä joku naapuri oli niitä armahtanut -- niiden -haavoissa madot ihan vilisivät, ne olivat nyt kuolleet veren -myrkytykseen. Sepä se vuoteita tyhjensi. Ovessa löyhähti jo vastaan -luumädän tukauttava haju. Putkista tippui pahalle haisevaa visvaa. -Usein täytyi leikkaus uusia ja kaivaa haavasta luusiruja, joista ei -kukaan ollut tiennyt. Nääntyneinä ja kuihtuneina kurjaset kärsivät -kauheita tuskia. Voimattomina muutamat makasivat päiväkaudet selällään, -melkein hengittämättä, silmät ummessa, luomet jo mustuneet kuin -kuolleella. Toiset eivät silmän täyttä nukkuneet, kieriskelivät -levotonna vuoteellaan, kylmä hiki valui ruumista pitkin ja olivat niin -ärtyisiä kuin järkensä kadottaneet. Mutta samapa se, olivatko sairaat -raivoja vai tyyniä, heidän päivänsä olivat luetut, niin pian kun kuume -heihin tarttui, myrkky vei voiton, lensi toisesta toiseen, tempasi -heidät vastustamattomasti manalan majoihin. - -Kurjinta oli kuitenkin kuolemaan tuomittuin huoneessa, jossa punatauti, -lavantauti ja isorokko raivosivat. He huusivat ja kirkuivat houreissaan -ja istuivat vuoteillaan kuin aaveet. Toisten keuhkoissa oli vika ja he -rykivät armottomasti. Muutamat herkiämättä ulvoivat ja tyyntyivät vasta -sitten kun haavoja kylmällä vedellä valeltiin. Kääreitten muuttohetkeä -levottomasti odotettiin, silloin vuoteet tuuletettiin ja ruumis, joka -pitkällisestä makaamisesta oli ihan kangistunut jäähtyi ja pääsi vähän -liikkeelle. Mutta sitä hetkeä kammoksuttiinkin, sillä ei mennyt -päivääkään, jolloin ei lääkäri sidettä avatessaan olisi haavassa -huomannut mustanpuhuvia pilkkuja -- kylmänvihoja. Seuraavana päivänä -leikkaus -- taas poikkisahattu käden tai jalan tynkä. Joskus meni koko -jäsen pala palalta. Silloin oli koko mies täynnä mustia lavantaudin -pilkkuja -- raivon huumaamana hänet vietiin kuolemaan tuomittujen -huoneeseen, jossa hän henkensä heitti; ruumis oli jo kuollut ennen kuin -hengenlähtö alkoi. - -Joka ilta sairashuoneesta palattuaan ja Jeanin kysymyksiin vastattuaan -lausui Henriette: Poikaparat! Poikaparat! - -Yhäti samat tiedot, sama kurjuus tuossa helvetissä. Olkapää oli -nuljautettu sijoiltaan, jalka leikattu, käsivarsi sahattu, mutta -estäytyisikö siltä visvanvuoto tai luumätä? Taikka oli taaskin joku -haudattu, useimmiten ranskalainen, joskus saksalainen. Ei mennyt -päivääkään, jolloin ei sairashuoneesta olisi hämärissä pujahtanut -neljästä laudasta kyhätty ruumisarkku, jota yksi ainoa sairaalan -sotilas seurasi ja usein Henriette itse katsomaan, ettei häntä koiran -tavalla maahan pantaisi. - -Rémillyn hautausmaahan oli kaksi uutta hautariviä kaivettu ja siinä -lepäsivät rinnatusten saksalaiset vasemmalla, ranskalaiset oikealla -- -hauta heidät sovitti. - -Muutamat haavoitetut Jeania miellyttivät, vaikkei hän ollut heitä -nähnytkään. Hän kyseli aina heistä. - --- No, kuinkas "pikku-raukka" tänään jaksaa? - -Se tarkoitti pientä ratsumiestä, viidennen linjan rykmentin sotilasta, -joka vapaaehtoisena oli sotaväkeen mennyt eikä vielä ollut -kahdenkymmenen ikäinen. Häntä sanottiin "pikku-raukaksi", koska hän -aina itseään siksi nimitti. Hänen äitinsä oli sen nimen antanut. Hänen -tilansa oli todellakin surkea, sillä hän oli kuolemaisillaan -keuhkopussintulehdukseen, jonka vasemmassa kylessä oleva haava oli -vaikuttanut. - --- Voi poikaparkaa, sanoi Henriette, joka oikein äidillisesti häntä -hoiti. Hän ei voi hyvin, hän on koko päivän rykinyt. Sydäntäni vihloo -sitä kuullessa. - --- Entäpä karhunne, Gutmann, jatkoi Jean hieman hymyillen. Tokko -lääkäri toivoo hänen parantuvan? - --- Kenties hän voittaa taudin; mutta kauheita tuskia hän kärsii. - -Kumpikaan ei voinut puhua Gutmannista vetämättä suutansa hymyyn, vaikka -häntä säälivätkin. Kun Henriette ensimmäisenä päivänä tuli sairaalaan, -oli hän hämmästyksekseen tuntenut sotilaan samaksi punapartaiseksi, -sinisilmäiseksi, leveänenäiseksi baijerilaiseksi, joka Bazeillesissa -kantoi hänet pois, kun hänen miehensä ammuttiin kuolijaaksi. Mieskin -tunsi hänet, vaikkei hän voinut puhua; niskaan tunkeutunut luoti oli -repäissyt häneltä puolet kielestä. Parina päivänä oli Henriette ihan -värissyt, kun hänet näki, mutta oli lauhtunut sittemmin, kun huomasi, -miten miehen toivoton, ystävällinen katse häntä seurasi. Eiköhän tuo -baijerilainen ollutkaan enää sama kummitus, jonka tukka ja parta olivat -veriset ja jonka silmät pyörivät päässä hurjasti, sama, jota hän ei -mielestään voinut poistaa? Hän oikein pakotti itsensä muistamaan miehen -kauheita kasvoja, kun näki tuon onnettoman kärsivällisenä ja -hyvänsävyisenä kestävän kauheita tuskia. Se oli tavatonta, koko -sairaalassa se herätti sääliä. Oliko hänen nimensä Gutmann, ei -tiedetty, mutta ne olivat ainoat tavut, mitkä hän epäselvästi voi -lausua. Luultiin häntä naineeksi mieheksi ja että hänellä oli lapsia. -Hän ymmärsi muutamia sanoja ranskaa, sillä joskus hän vastasi päätään -nyykäyttäen. Nainut? Niin, niin. Lapsia? On, on. Kun hän muutamana -päivänä näki jauhoja, liikutti hän kättään niin omituisesti, että -arveltiin häntä mylläriksi. Mutta siinä kaikki. Missä hänen myllynsä -oli? Missä Baijerin kolkassa vaimo ja lapset nyt itkivät? Kuolisiko hän -tuntematonna? Ja vaimo ja lapset ikuisesti häntä siellä odottaisivat? - --- Tänään, kertoi Henriette muutamana iltana, heitti Gutmann mulle -lentomuiskuja. Nyt en enää koskaan anna hänelle juomista sitä kertaa -ettei hän suutele kättäni ja silmät loistavat kiitollisuudesta. Elkää -naurako ... kauheata on olla noin melkein kuin elävänä haudattu. - -Lokakuun lopulla Jean alkoi parata. Lääkäri suostui ottamaan pois -kummiputken, vaikka hän vielä oli levoton, ja haava näkyi hyvin pian -arpeutuvan. Sairas sai jo liikkua, hän käveli tuntikausia edes takaisin -huoneessa tai istui ikkunan vieressä ja katseli synkkänä pilvien -kulkua. Mutta sitten tuli ikävä, hän puhui paljon siitä, että -hankittaisiin hänelle työtä, joten hän taloa hyödyttäisi. Salaisena -huolena hänellä oli aineellinen puoli, sillä hän hyvin ymmärsi, että -kaksisataa frangia oli hyväksikin kulunut niinä kuutena viikkona. -Henriette se varmaankin maksoi Fouchardille, muuten hän ei olisi -hyvällä tuulella. Se kiusasi häntä eikä hän rohennut siitä puhua -Henrietten kanssa. Oikein hänestä helpolta tuntui, kun sovittiin, että -häntä sanottaisiin Fouchardin toiseksi rengiksi, joka Silvinen kanssa -teki sisätyöt ja Prosper hoiti maanviljelystä. - -Vaikka ajat olivat tukalat, oli toinen renki kuitenkin tarpeen. Koko -paikkakunta oli hävityksen partaalla, mutta Fouchard ukon lihakauppa -oli niin onnistunut, että hän nyt teurasti kolme, neljä kertaa niin -paljon eläimiä kuin ennen. Kerrottiin, että hän elokuun 31 päivästä -lähtien oli tehnyt hyviä kauppoja preussiläisten kanssa. Ukolla, joka -30 päivänä pyssy kädessä oli varjellut oveansa seitsemänneltä -osastolta, kieltäytynyt myömästä palaakaan ja vakuuttanut, että talo -oli typötyhjä, hänellä oli 31 päivänä ollut kaupan kaikenlaista kalua, -kun ensimmäinen vihollinen niille main tuli. Uskomattomia säästöjä oli -hän kellarista kantanut ja ajanut kotiin suuria eläinlaumoja -tuntemattomista kätköistään. Siitä päivästä oli hän saksalaisten -sotajoukkoin lihanhankkijoita ja ihmeteltävän taitava saamaan tavaransa -hyvään hintaan myödyksi. Paljon kärsivät toiset voittajan röyhkeydestä, -mutta hän ei ollut vielä koskaan antanut hyppysellistäkään jauhoja, -suun täyttäkään viiniä tai lihaa muuten kuin rahasesta rahasta. Siitä -puhuttiin Rémillyssä paljonkin -- hävitöntä se oli, että niin menetteli -mies, jonka poika juuri oli sodassa kaatunut, ei edes haudasta -välittänyt, vaan antoi Silvinen sitä hoitaa. Mutta hyvät rahat hän -ansaitsi, sillaikaa kuin toisilla oli pujottelemista. Ilkeästi hän vain -hartioitaan kohautteli ja naurahteli tapansa mukaisesti: isänmaan -ystävä, isänmaan ystävä! Olen yhtä hyvä isänmaan ystävä kuin joku -toinenkin. Onko se isänmaallista, että syötetään preussiläiset maksutta -kypikylläisiksi? Minä heillä kaikki maksatan. Tottapahan tuota -tuonnempana nähdään, nähdään se! - -Jo toisena päivänä Jean oli liian kauvan liikkeessä. -- Lääkärin -epäilyt toteutuivat: haava avautui, jalka turposi ja tulehtui ja hänen -täytyi ruveta tilaan. Dalichamp rupesi epäilemään, että siellä -mahdollisesti oli luusiru, joka oli siirrähtänyt Jeanin liikkeellä -ollessa. Hän tutki ja sai sen onneksi pois. Mutta siitä seurasi kova -kuume, joka uudestaan vei Jeanin voimat. Ei hän koskaan ollut ollut -niin heikko. Uskollisena hoitajana Henriette asettui taas entiselle -paikalleen pieneen huoneeseen, jonka talvi-ilma teki niin kolkoksi ja -kylmäksi. - -Oltiin marraskuun alussa. Itätuuli oli jo tuonut lunta; kylmää huokui -seinästä ja paljaalta lattialta. Koska huoneessa ei ollut uunia, -päättivät he ottaa sinne tuliastian, jonka ininä olisi ratoksikin. - -Päivät kuluivat yksitoikkoisesti. Ensimmäinen viikko taudin uudistuessa -oli varmaankin surullisin Jeanin ja Henrietten yhdessä oloaikana. -Eivätkö kärsimiset lopukaan? Palaako vaara alituisesti eikä kurjuudelle -loppua tule? - -Lakkaamatta hyppäsi ajatus Mauriceen, jolta eivät pitkiin olleet -tietoja saaneet. He kuulivat, että muutamat olivat saaneet kyyhkysten -tuomia kirjeitä, pieniä lippuja. Varmaankin olivat saksalaiset ampuneet -sen kyyhkysen, joka halki avaruuden liiteli heidän luokseen kantaen -heidän iloaan, ollen heidän rakkaudensanansaattajansa. Kaikki näytti -häviävän ennenaikaiseen talveen. - -Sotauutiset olivat heille tullessaan vanhoja. Dalichampin jättämät -lehdet ainakin viikon vanhoja. Heidän alakuloisuuteensa oli suureksi -osaksi syynä tietojen niukkuus ja arvailemiset; ympäristöllä oli niin -hiljaista -- kuolonparahduksia he olivat sieltä kuulevinaan. - -Muutamana aamuna tuli lääkäri aivan menehtymäisillään, hänen kätensä -vapisivat. Hän kiskasi belgialaisen sanomalehden taskustaan, viskasi -sen vuoteelle ja huudahti; voi hyvät ystävät, Ranska on kuollut, -Bazaine on petturi! - -Jean, joka puolinukuksissa istui kahden tyynyn varossa heräsi. - --- Petturi...? - --- Niin, hän on jättänyt Metzin ja armeijan saksalaisille. Se oli uusi -Sedan ja tällä kertaa siinä meidän kaikkemme -- sydänveremme. - -Hän otti lehden ja luki: vankia 150,000, kotkia ja lippuja 153, -kenttäkanuunia 541, mitraljöösiä 76, linnakanuunia 800, kivääriä -300,000, kuormavaunuja 2,000, aineksia 85 tykistöön... - -Hän jatkoi lukuaan, jossa oli lähemmät ilmoitukset: - -Metziin oli voimaton Bazaine sulettu sotajoukkoineen, hän oli -laiminlyönyt hyökkäysyritykset, ollut likeisissä keskusteluissa prinssi -Fredrik Kaarlen kanssa, hänen tuumansa olivat sekavia, valtiolliset -suunnitelmansa mahdottomia, hänen kunnianhimonsa vei häntä yrityksiin, -joita hän ei itsekkään ymmärtänyt. Sitten kaikki keskusteluselkkaukset, -salaiset lähettiläät, joita hän oli lähettänyt Bismarckin, -kuningas Wilhelmin ja keisarinnan luo, joka viimemainittu viimein -kieltäytyi rupeamasta mihinkään keskusteluun vihollisen kanssa maan -luovuttamisesta. Vihdoin välttämätön loppunäytös, nälänhätä Metzissä, -pakollinen antauminen, jolloin päälliköitten ja sotilaitten täytyi -tyytyä voittajain koviin ehtoihin -- onnettomuus kukkurillaan. -Ranskalla ei ollut enää sotajoukkoa. - --- Piru vieköön! kirosi Jean hammasta purren. Hän ei kaikkea tajunnut --- Bazaine oli hänestäkin tähän asti ollut suuri päällikkö, ainoa -pelastaja. -- No mitä ne nyt aikovat? Mitenkä käy Pariisille? - -Lääkäri tuli juuri mieltä masentaviin Pariisin uutisiin. Hän huomautti, -että sanomalehti oli marraskuun 5 päivältä. Metz oli antautunut -lokakuun 27, mutta Pariisiin ennätti tieto vasta 30 päivänä. Salamana -se iski Chevillyn, Bagneuxin ja Malmaisonin tappioitten ja Bourgetin -menettämisen jälkeen. Kansa oli raivoissaan, kun kansallinen -puolustushallitus oli niin heikko ja voimaton. Seuraavana päivänä, -lokakuun 31, oli kapinallisia ääniä kuulunut, ääretön ihmisjoukko oli -tungeskellut torilla Hôtel de Villen edustalla ja viimein syöksynyt -huoneihin ja vanginnut hallituksen jäsenet, jotka kansalliskaarti -iltasella oli pelastanut, peläten vallankumous-puolueen voittavan. Ja -lopuksi belgialainen lehti pahasti soimasi suurta Pariisia, jossa -kansalais-sota hävittäen riehui, sillä aikana kun vihollinen oli -kynnyksellä. Niin, yhteiskunta oli mädännyttä, lokaan ja vereen se -uppoisi. - --- Se on totta, sanoi Jean ja kalpeni, olkoon rauha maassa, kun -vihollinen jo kynnyksellä seisoo. - -Henriette, joka ei vielä ollut sanaakaan lausunut eikä mielellään -puhunut valtiollisista asioista, huudahti. Hän ajatteli veljeään. - --- Hyvä jumala! Kunhan vain Maurice, joka on niin kiivas, pysyisi -niistä erillään! - -Kaikki vaikenivat. Innokkaana isänmaan ystävänä lääkäri virkkoi: samapa -se. Jollei olekaan nyt sotamiehiä, niin kyllä niitä kasvaa. Metz on -antautunut, sama on Pariisinkin kohtalo, mutta Ranska ei siltä ole -mennyttä kalua. Tanakka kestää, sanovat talonpojat. - -Mutta siltä näytti, että hän koetti toivoa. Hän puhui uudesta -armeijasta, joka oli muodostettu Loiren luona ja jonka ensi kokeet -Arthenayssa eivät olleet onnistuneet; mutta kyllä se karaistuisi ja -marssisi Pariisin avuksi. Hän oli varsinkin ihastunut Gambettan -julistuksiin. Gambetta oli lokakuun 7 päivänä ilmapallossa lähtenyt -Pariisista, tullut kaksi päivää sen jälkeen Toursiin, kutsunut aseihin -kaikki kansalaiset ja puhunut niin mainiosti ja maltillisesti, että -koko maa totteli diktaattoria, joka päämaalikseen asetti maan -pelastamisen. Ja eikös sitten ollut kysymyksessä muodostaa sotajoukkoa -pohjoisessa, toista idässä? Maalaiset tarttuivat aseihin; he olivat -järkähtämättömästi päättäneet saada aukot täytetyiksi, vaikka sitten -maasta pitäisi sotilaita pusertaa, päättäneet taistella viimeiseen -veripisaraan. - --- Elkäämme olko toivottomat, sanoi Dalichamp noustessaan. Olen monasti -tuominnut kuolemaan sairaita, jotka sitten kahdeksan päivän kuluttua -ovat ihka terveinä tepastelleet. - -Jean hymyili: - --- Parantakaa minut paikalla, hyvä lääkäri, että pääsen sinne -taistelemaan. - -Jeanin ja Henrietten tekivät tiedot alakuloisiksi. Uusi lumituisku -seurasi, ja seuraavana päivänä sairaalasta tullessaan Henriette kertoi -että Gutmann oli kuollut. Kova pakkanen lisäsi kuolevain lukua ja -tyhjenteli vuoteita. Mykkäraukan kuoleman tuskat olivat kaksi päivää -kestäneet. Viime hetkinä oli Henriette istunut hänen vuoteensa -vieressä, sairas oli katseellaan sitä pyytänyt. Kyyneleiset silmät -puhuivat hänelle, sanoivat sairaan oikean nimen, mainitsivat kaukaisen -kylän, jossa vaimo odotti miestään, lapset isäänsä. Ja hän oli -tuntematonna kuollut, heittänyt hänelle suutelon ikäänkuin vielä kerran -kiittääkseen häntä hellästä hoidosta. Henriette yksin saattoi häntä -hautaan, jossa routainen maa, raskas, vieras maa kumisten putosi -honka-arkulle. - -Seuraavana iltana sanoi Henriette: "Pikku raukka" on kuollut. - -Henriette itki. - --- Jospa olisitte kuullut hänen houraavan! Hän huusi minulle: äiti, -äiti! ja ojensi kätensä niin hellästi minua kohti, että minun täytyi -ottaa hänet syliin... Pikku raukka! Hän oli niin laiha ja kuihtunut, -ettei hän painanut enemmän kuin pieni lapsi... Minä tuuditin häntä -polvillani, että hän rauhassa kuolisi -- viihdyttelin ... ja hän sanoi -minua äitiksi, minua, joka olin vain muutamaa vuotta häntä vanhempi. -Hän itki, ja minä myös -- ja itken vieläkin... - -Kyyneleet tukahuttivat äänen, hän jatkoi vasta kotvasen kuluttua. - --- Kuollessaan hän kuiskasi monta kertaa: pikku raukka, pikku -raukka!... Voivoi! Raukkoja ovat kaikki, kaikki kunnon nuorukaiset, -joilta tuo inhottava sota silpoo kädet ja jalat, joitten täytyy -sietämättömiä tuskia kärsiä ... jotka nuorena peitetään mustiin -multiin. - -Jok'ikisenä iltana tuli Henriette uuvuksissa ja silmät punaisena -sairashuoneesta -- taas oli joku hänen hoidokkaistaan muuttanut -manalaan. Suru ja toisten kärsimykset saattoivat tuon pienen, -yksinäisen huoneen asukkaat aina lähemmä toisiaan. - -Pitkät, pitkät ja surulliset olivat päivät. Mutta ne olivat kuitenkin -ihania aikoja, sillä rakkaus niitä sulostutti, hellyys, jota he veljen -ja sisaren ystävyydeksi luulivat, yhdisti nuo kaksi sydäntä, jotka -koettelemusten ja kärsimysten hetkinä olivat oppineet toisensa -tuntemaan. Jeanille oli suureksi hyödyksi ollut tämä aika, ja kun -Henriette huomasi miten älykäs ja hyvä Jean oli, unohti hän kerrassaan, -että hän oli auran perässä astuskellut, ennenkun otti laukun selkäänsä. -He olivat niin yksimieliset, sopivat niin hyvin yhteen, niinkuin -Silvine hymyillen tuumaili. Henriette hoiti hänen jalkaansa kuten -ennenkin arkailematta. Hän oli vielä surupuvussa; hän ei ajatellutkaan -enää löytävänsä onnea maailmassa. - -Mutta Jean uneksi paljonkin ollessaan yksinään pitkät iltapäivät. Hän -oli Henriettelle sanomattoman kiitollinen, kunnioitti häntä melkein -kuin pyhimystä, ajatus, joka rakkauteen vivahtikaan, oli hänestä kuin -pyhyyden loukkaamista. Ja kumminkin hän ajatteli, että elämä olisi -paratiisi, jos hänellä olisi vaimo, niin hellä, niin herttainen, niin -oivallinen kuin Henriette. Hänen onnettomuutensa, ikävät vuodet -Rognesissa, vaimon surullinen kuolema -- koko eletty aika herätti -hänessä kaipauksen hämärän toivon tulla onnelliseksi kerran vielä. - -Hän painoi silmänsä kiinni, ja puolihorroksissa uneksi asuvansa -Rémillyssä, omistavansa tarpeeksi suuren maatilan, jossa onnellisena -eleli vaatimattoman vaimonsa ja perheensä keskuudessa. Untahan se oli, -ei se ilmisissä koskaan toteudu. - -Ei hän muuten luullut voivansakaan enää rakastaa, hän oli vain ystävä, -joka piti paljon Henriettestä sen tähden, että hän oli Mauricen sisar. - -Mutta tuo unelma avioliitosta oli hänelle lohdutuksena, hoivana, se jäi -tuollaiseksi mielikuvaksi, joka elämässä ei konsanaan toteudu, mutta -- -joka kuitenkin sulostuttaa monta synkkää hetkeä. - -Henriette ei edes haaveksinut rakkautta. Tuo kauhea tapaus -Bazeillesissa oli tuoreessa muistissa. Jos uusi tunne oli herännyt -hänen sydämmessään, niin se oli aivan hänen tietämättään; se oli -noussut taimelle, vaan ei sana, ei silmäyskään sitä ilmaissut. Ei hän -edes tiennyt omaksi huvikseen istuvansa tuntikausia Jeanin vuoteen -vieressä ja lukevansa uutisia, jotka vain surettivat kuulijaa. Hänen -kätensä ei ollut koskaan vavahtanut, kun sattui Jeanin kättä -hipaisemaan; ei hänelle koskaan ollut juolahtanut mieleen, että kukaan -häneen enää rakastuisi. Unhotusta, lohdutusta hän etsi rauhallisesta -pikku huoneesta. Kun hän sairastaan siellä hoiti ja vaalieli -hiljaisena, toimekkaana, rauhoittui hän ajatellessaan, että veli kohta -palajaa, kaikki on silloin hyvästi, lopulta he kuitenkin, kaikki kolme, -elävät onnellisina eivätkä eroa milloinkaan. Levollisena ja -luottavaisena hän puhuu tulevaisuudesta, hänestä se oli ihan -luonnollista, että kävisi niinkuin hän ajatteli -- hän ei sen -pitemmältä sitä punninnut, eihän hän tiennyt antaneensa Jeanille -sydäntään. - -Mutta kun hän eräänä päivänä oli sairashuoneesen lähtemässä, huomasi -hän keittiössä preussiläisen kapteenin ja kaksi upseeria -- hän -kauhistui, veri hyytyi suonissa, ja hän tiesi nyt, miten paljon hän -Jeanista piti. Ne tiesivät nyt varmaan nuo miehet, että sairas oli -siellä, ne tulivat nyt vaatimaan häntä pois, ne vangitsevat hänet ja -vievät Saksaan nääntymään linnassa. Hän kuunteli, koko ruumis vapisi, -sydän oli pakahtua. - -Kapteeni, lihava mies, joka joltamoisenkin sujuvasti puhui ranskaa, -nuhteli Fouchardia ankarasti. - --- Tämä menee jo liian pitkälle. Se on julkeutta! Olen itse tullut -teille ilmoittamaan, että jos sellaista vielä kerran tapahtuu, niin en -jätä sitä rankaisematta. - -Ukko töllisteli siinä suu auki eikä ollut ymmärtävinään niin mitään. - --- Mitä tarkoitatte, herra kapteeni...? - --- Elkää ärsyttäkö minua! Te tiedätte hyvin hyvästi, että ne kolme -lehmää, jotka meille sunnuntaina möitte, olivat pilautuneita ... -nii-in, ihan pilautuneita ... ruttoon kuolleita, koska ne ovat -myrkyttäneet sotamiehet -- kaksi on jo heittänyt henkensä. - -Fouchard huudahti muka harmissaan: pilautuneita ... minun lehmäni! -Sellaista lihaa ... murakkaa, maukasta, parasta, mitä eläissänne olette -nähnyt ... lihaa, joka kelpaa vaikka sairaan ravinnoksi! - -Hän huusi ja peuhasi ja selvitti, että oli rehellinen mies, joka -ennemmin leikkaisi omaa lihaansa kuin möisi huonoa. Kolmekymmentä -vuotta oli hän ollut teurastajana eikä vielä kukaan ollut milloinkaan -kyennyt moittimaan hänen tavaraansa kelvottomaksi -- eikä häntä voida -syyttää pettäneen ketään painossa eikä lihan hyvyydessä. - --- Lehmät olivat terveitä kuin jänikset, herra kapteeni, ja jos teidän -sotamiehenne sairastavat vatsatautia, niin on se liiasta syömisestä -taikka lienee joku hyväkäs pistänyt pataan myrkkyä... - -Suu kävi kuin rokkapata ja samaan suuntaan tulvasi sieltä olettamisia -jos jonkinlaisia, niin että kapteeni vihdoin tuskastuneena keskeytti -hänet. - --- Tarpeeksi jo tästä! Olen varoittanut, tiedätte tehtävänne. Ja vielä -yksi asia: me epäilemme teitä kaikkia, koko kylän asukkaita, että -suositte Dieuletmetsän sala-ampujia, jotka taas toissapäivänä ampuivat -meiltä vahdin kuoliaaksi. Kuulkaa, olkaa varuillanne! Muuten se -ystävyys tulee vielä kalliiksi. - -Preussiläisten mentyä kohautteli Fouchard olkapäitään, virnistäen hyvin -halveksivasti. Pilautunutta lihaa -- totta kaiketi -- pilautunutta -lihaahan hän oli heille myönyt, eiväthän ne häneltä muuta olleet -saaneetkaan! Kaikki raadot, jotka talonpojat olivat hänelle tuoneet, -itsekuolleet eläimet, joita ojista oli löydetty ... hm, eikö se hyvin -kyllä kelvannut mokomille syöttiläille? - -Hän iski ilkeästi silmää Henriettelle, joka jo vähän rauhoittui. - --- Ja sittenkin on ihmisiä, jotka ihan vasten silmiä sanovat minulle, -etten ole isänmaan ystävä! Tehkööt samalla tavalla, myökööt -pilautunutta lihaa ja ottakoot ökämaksun. Ei isänmaan ystävä! Ehkäpä -olen lehmänraadoilla tappanut preussiläisiä enemmän kuin moni sotamies -pyssyllään! - -Jean tuli hyvin levottomaksi, kun sai kuulla, mitä oli tapahtunut. Jos -saksalaiset virastot rupeavat epäilemään Rémillyläisten ja -Dieuletmetsän sissien vetävän yhtä köyttä, niin saattavat ne minä -hetkenä hyvänsä tulla huoneita tarkastamaan ja löytävät hänet. Hän oli -tulisessa tuskassa, sillä hän ei missään nimessä olisi tahtonut saattaa -talonväelle harmia, vielä vähemmän ikävyyksiä Henriettelle. Mutta -Henriette pyysi ja rukoili, kunnes Jean vihdoin myöntyi viipymään vielä -muutamia päiviä, sillä haava parani niin hitaasti eikä hän muutenkaan -ollut niin voimissaan, että olisi kyennyt kulkemaan pohjoiseen tai -Loiren armeijaan, joka oli äsken muodostettu. - -Joulukuun puoliväliin mennessä he viettivät surullisimmat, ikävimmät -päivänsä koko yhdessä-olonsa aikana. Pakkanen oli niin kova, että pieni -tulisija ei enää kylliksi lämmittänyt huonetta. Kun he ikkunasta -näkivät, miten paksulti lumi peitti maan, ajattelivat he Mauricea, joka -oli kuin haudattu jäiseen Pariisiin, eivätkä he mitenkään tietoa -hänestä saaneet. Lakkaamatta sama kysymys: mitä hän teki; miksei hän -sanaakaan kirjoittanut? Eivät uskaltaneet sanoa, mitä epäilivät: hän -oli haavoitettu, oli sairas -- kenties kuollut. Sanomalehtien niukat -tiedot eivät suinkaan heitä rauhoittaneet. Monet hyökkäykset olivat -onnistuneet -- ne tiedot kuitenkin heti ilmoitettiin vääriksi -- mutta -joulukuun 2 päivänä -- tiesi huhu -- oli kenraali Ducrot voittanut -Champignyn taistelussa, seuraavana päivänä hänen jo kuitenkin täytyi -jättää asemansa ja peräytyä Marnen toiselle puolelle. Paljoa -vaarallisempi vihollinen ahdisti nyt Pariisia -- nälänhätä; samoin kuin -jo ennemmin raavaseläimet, olivat nyt jo perunatkin tiukassa -- kaasua -eivät enää yksityiset saaneet käyttää -- kadut olivat pimeät -- ja -niitä valaisivat nyt ristiin rastiin sinkoilevat kranaatit. - -Ei kukaan heistä syönyt, ei juonut ajattelematta Mauricea ja tuota -kahta miljoonaa raukkaa, jotka olivat elävänä haudatut Pariisiin. - -Ylt'ympäri maan, niin hyvin pohjois- kuin keski-Ranskasta tuli yhtä -surullisia tietoja. - -Pohjoisessa oli 22:n armeijan-osaston, joka oli muodostettu -nostoväestä, muutamista rekryyttikomppanioista sekä sotamiehistä ja -upseereista jotka olivat pelastaneet nahkansa Sedanissa ja Metzissä, -täytynyt luovuttaa Amiens ja peräytyä Arrasiin päin, Rouenkin oli -vuorostaan joutunut vihollisten käsiin -- ilman että tuo kourallinen -epäjärjestyksessä oleva, harjautumaton joukko tosiperään olisi -yrittänytkään sitä puolustaa. - -Keski-Ranskassa oli Loire-armeijan voitto Coulmiersissa marraskuun 3 -päivänä elvyttänyt toivoa: Orléans valloitettiin viholliselta, -baijerilaiset ajettiin pakoon, Etampesin kautta marssittiin Pariisia -pelastamaan. Mutta joulukuun 5 päivänä prinssi Fredrik Kaarle valloitti -Orléansin uudelleen -- halkaisi Loire-armeijan kahtia, kolme sen -osastoa vetäytyi Vierzoniin ja Bourgesiin ja kaksi kenraali Chanzyn -johdolla Mansiin peräytyi kunniakkaasti, taisteli kokonaisen viikon. -Preussiläiset olivat kaikkialla. Dijonissa, ja Dieppessä, Mansissa ja -Vierzonissa. Melkeinpä joka aamu kuuli aina jonkun linnoituksen -antautuneen. - -Syyskuun 28 p:nä menetettiin Strassburg, -- neljäkymmentäkuusi päivää -sitä oli piiritetty, kolmekymmentäseitsemän pommitettu, -- muurit -murskana, ja talot raunioina, muistopatsaat pirstaleina -- siinä -hävityksen jälet. - -Laonin linna oli lentänyt ilmaan, Toul antautunut ja niitä seurasivat -surusaatossa: Saissons ynnä 128 kanuunaa, Verdun ja 136, Neufbrisach ja -100, La Fère ja 70, Montmédy ja 65. Thionvillesta nousivat liekit; -kaksitoista viikkoa hurjasti vastustettuaan avasi Pfalzburg porttinsa. -Koko Ranska oli tulessa, kanuunain jyminä ja pauke näytti sen -kerrassaan hävittävän. - -Muutamana aamuna kun Jean välttämättömästi tahtoi lähteä, tarttui -Henriette hänen käteensä ja pakotti hänet jäämään, huudahtaen -epätoivoisesti ei, voi ei, ei! Minä rukoilen teitä, elkää jättäkö minua -yksin!... Te olette vielä liian heikko, odottakaa muutama päivä... Minä -lupaan laskea teidät paikalla, kun lääkäri sanoo teidän olevan siksi -voimissanne, jotta jaksatte taistella. - - - - -V. - - -Muutamana kylmänä joulukuun iltana olivat Silvine ja Prosper pienen -Kaarlon kanssa talon suuressa keittiössä; Silvine ompeli, Prosper -laittoi ruoskaa. - -Kello oli seitsemän; he olivat syöneet päivällisen kuuden aikana -odottamatta Fouchardia, joka luultavasti oli viivähtänyt Raucourtissa, -jossa oli puute lihasta. Henriette oli mennyt sairashuoneeseen; sinä -yönä oli hänen valvontavuoronsa. Lähtiessään oli hän muistuttanut -Silvineä lisäämään hiiliä Jeanin tulisijaan. - -Ulkona oli pilkkopimeä, vaikka maa oli lumivalkoinen. Ei niin ääntä -kuulunut lumisesta kylästä. Huoneessa nirahti Prosperin veitsi, kun hän -uutteraan näverti ruoskanvarteen kaikellaisia koristuksia. Silloin -tällöin vaipui veitsi polvelle ja hän jäi katselemaan keltakutrista -lasta, joka unisena nuokkui tuolilla. Lapsi viimein nukkui ja silloin -oli vielä hiljaisempaa. Äiti siirti hiljaa kynttilän syrjään, ettei se -lapsen silmiä häikäisisi; sitten hän vaipui ajatuksiinsa, mutta ompeli -kuitenkin ahkerasti. - -Prosper katkaisi äänettömyyden. - --- Kuuleppas Silvine, minulla olisi vähän sanomista sinulle. Odotin -siksikun olisimme kahden kesken. - -Silvine katsahti levottomana. - --- Kas niin. Anna anteeksi, että puhun asioista, jotka tekevät sinut -surulliseksi, vaan parastahan on, että tiedät sen ajoissa. Rémillyssä -näin minä kirkon luona tänä aamuna Goliathin yhtä selvästi kuin nyt -näen sinut... Se oli varmaan hän, sillä minä katsoin häneen ihan vasten -silmiä. - -Silvine kalpeni, hänen kätensä vavahtivat ja hän parkasi tuskallisesti: -voi hyvä jumala, hyvä jumala! - -Varovasti Prosper sitten kertoi, mitä päivän pitkään oli saanut tietää. -Kukaan ei enää epäillyt -- Goliath oli vakoilija; hän oli asettunut -sille seudulle asumaan oppiaksensa tarkoin tuntemaan tiet ja -varokeinot. Muistettiin miten hän asui Fouchardin luona, miten yhtäkkiä -katosi, ja mitä hän oli toiminut Beaumontissa ja Raucourtissa päin. Ja -nyt hän oli palannut, oli Sedanin päällikkökunnalle antanut salaisia -tietoja, käveli taas kylissä ja näytti siltä kuin nyt olisi hänen -tehtävänään ilmiantaa muutamia, verottaa toisia ja pitää huolenaan, -että kansa antoi kaikki mitä siltä vaadittiin. Sinä aamuna oli hän -ollut kovin röyhkeä Rémillyssä, kun muuan jauholähetys oli myöhästynyt. - --- Nyt sen tiedät, lisäsi Prosper, tiedät, mitä teet, kun hän tulee -tänne. - -Kauhistuen Silvine hänet keskeytti: luuletko hänen tulevan? - --- No, se nyt on varma. Tietysti hän on utelias; ei ole lasta koskaan -nähnyt, ja tietää hyvin kyllä että se on olemassa. Ja olethan -_sinä_ täällä, tottakai hän sinua tahtoo tavata ... ja ... ja -ethän sinä niin ruma ole. - -Silvine viittasi häntä vaikenemaan. - -Lapsi oli herännyt ja nosti päätään. Unisilmin hän katseli ympärilleen. -Yhtäkkiä lensi hälle päähän, mitä oli kuullut kylän poikain hokevan, ja -hyvin vakasena selitti hän: - --- Preussiläiset ovat sikoja! - -Äiti sieppasi hänet syliinsä ja likisti häntä vasten rintaansa. Voi, -tuota pikku raukkaa! -- hänen ilonsa ja hänen tuskansa, jota hän koko -sydämmestään rakasti. Kyyneleet tulvivat silmiin, kun hän lapseensa -katsoi, hän kärsi, kärsi syvästi, kun kuuli toisten lasten leikkiessään -nimittelevän häntä "preussiläiseksi". Silvine suuteli häntä ikäänkuin -työntäisi sanat takaisin. - --- Kuka sinua on opettanut niin pahasti puhumaan? Sellaista ei saa -sanoa, kultaseni! - -Kaarlo nauroi, että oli tikehtyä ja hoki kuten ainakin itsepäinen -lapsi: preussiläiset ovat sikoja! - -Mutta kun hän näki äitinsä itkevän, heittäytyi hän hänen kaulaansa ja -itki, hänkin. Jumala, jumala! Joko uusi onnettomuus taas häntä kohtaa? -Eikö siinä jo ollut kypikyllä, kun oli menettänyt Honorén, elämänsä -ainoan toivon? Tuleeko nyt toinen kuin maan alta ja saattaa hänet -turmioon? - --- Tuleppas nyt, kultaseni, sanoi hän, niin vien sinut maata. Rakastan -minä sinua sittenkin, -- ethän sinä tahallasi mieltäni pahoita. - -Prosper jäi yksin. Hän oli ahkerasti näverrellyt ruoskanvartta, ettei -muka olisi Silvineä huomaavinaankaan. - -Kaarlo oli tavallisesti ennen maata menoaan käynyt sanomassa hyvää yötä -Jeanille, hyvälle ystävälleen. Kun Silvine sinä iltana, kynttilä -kädessä meni Jeanin huoneeseen, istui sairas vuoteellaan ja tuijotti -pimeyteen. Hän ei siis nukkunut? Ei, hän mietiskeli kaikellaista, -olihan siihen aikaa hiljaisena talviyönä ja yksinään. Ja sillaikaa kun -Silvine pani hiiliä tulisijaan, leikitteli Jean Kaarlon kanssa, joka -kieppurehti vuoteella kuin kissan poikanen. Hän tiesi Silvinen -kohtalon, häntä säälitti tuo oivallinen, onneton tyttö, joka niin -paljon sai kärsiä sen miehen tähden, jota oli rakastanut, ja jolla ei -ollut muuta lohdutusta kuin pieni poikaraukka, joka samalla oli äidin -suurin suru. Silvine oli työnsä päättänyt. Kun hän otti lapsen -vuoteelta, huomasi Jean hänen punaiset silmänsä. - -Mitä oli tapahtunut? Mikä hänen mieltänsä taas pahoitti? - -Silvine ei sanonut; toiste hän kyllä kertoisi, jos sikseen sattuu. -Suuri luoja! Eihän hänellä enää ole mitään iloa maailmassa! - -Silvine oli juuri lähtemäisillään Kaarlon kanssa, kun ulkoa kuului -ääniä ja askeleita. Jean hämmästyi ja kuunteli. - --- Mitä se? Se ei ole Fouchard, en kuullut kärrin rätinää. - -Huoneestaan käsin oli Jean oppinut seuraamaan talon toimia; hän tunsi -pienimmänkin liikkeen. Hän kuunteli ja virkkoi yhtäkkiä: ne ovat -Dieuletmetsän miehiä, jotka tulevat ruokavaroja hakemaan. - --- Sitten menen paikalla antamaan heille, sanoi Silvine ja meni, -jättäen hänet pimeään. - -He koputtivat keittiön ovelle. Prosper oli yksin eikä siis mielellään -olisi avannut. Kun isäntä ei ollut kotona, pelotti häntä -- vielä siinä -hänen vastattavakseen joutuisi kaikki, kukapa ne tuntemattomat takaa. -Onneksi Fouchardin kärrin jyrinä jo kuului ja ukko itse sai vastuuttaa -vieraat. - --- Vai niin. Tekö kolme siellä olette. Mitäpä teillä kärrissä on? - -Sambuc, laiha roikale, sininen liiankin väljä pusero päällä, ei -kuunnellut vanhusta toisella korvallaankaan, vaan oli ihan vimmoissaan, -kun Prosper, hänen "siveä herra veljensä", joksi hän häntä nimitti, nyt -vasta "hyväntahtoisesti" avasi oven. - --- Kuuletko, sinä junkkari! Olemmeko me kerjäläisiä, koska meitä -tuollaisessa säässä seisotat ulkona? - -Prosper kohautti olkapäitään aivan tyynesti, ei sanonut halaistua sanaa -ja vei hevosen talliin. - -Fouchard kurkisti heidän kärriinsä: ahah, teillä on siinä kaksi -itsekuollutta lammasta. Onpa hyvä, että kylmää, muuten ne eivät -- piru -vie -- kovin hyvälle lemahtele. - -Cabasse ja Ducat, Sambucin molemmat apulaiset, jotka häntä kaikilla -retkillä seurasivat, panivat vastaan. - --- Nehän ovat vain kolmen päivän vanhoja! ehätti toinen, vilkkaasti -kuin ainakin provencelainen. Raffinin talossa ne ovat kuolleet, siellä, -jossa kaikki eläimet sairastavat. - --- _Procumbit humi bos_, lausui juhlallisesti toinen, entinen -asianajaja, joka mielellään pisti latinaa. - -Fouchard punalteli päätään ja väitti tavaraa vähän liian pilautuneeksi. -Viimein hän meni keittiöön, jonne miehet seurasivat. - --- No, olkoon menneeksi, tyytykööt siihen, mitä saavat ... onneksi ei -Raucourtissa ollut lihaa ainoaksikaan kyrsäseksi. Ja nälkä paras ruuan -särvin. - -Oikeastaan hän olikin mielissään ja huusi Silvinelle, joka tuli -panemasta Kaarloa maata: tuoppas lasia, niin juodaan tässä Bismarckin -onnettomuudeksi! - -Fouchard oli varsin ystävällinen Dieuletmetsän miehille, jotka jo kolme -kuukautta olivat maanteillä ammattiaan harjoittaneet; hämärissä he -lymypaikoistaan pujahtivat, surmasivat ja ryöstivät preussiläisiä, -mitkä käsiinsä saivat taikka veroittivat talonpoikia, kun milloin ei -preussiläisiä ollut saatavana. Ne olivat koko seudun kauhuna, varsinkin -sentähden kun saksalaiset virastot asukkaille kostivat jokaisen -vahtisotilaan kuoleman ja vartijaston ryöstämisen; preussiläiset, näet -syyttivät asukkaita noitten konnain suosimisesta, sakottivat heitä, -vangitsivat kylänvanhimmat, polttivat talot. Kyllä hehkui kyläläisten -mieli antaa ilmi Sambuc joukkoineen, vaan eivät uskaltaneet, sillä -mistäpä sen tiesi minkä tien polvessa sitä hengestään pääsisi, jollei -yritys onnistuisi. - -Fouchard oli mainion keinon keksinyt, hän kävi heidän kanssansa -kauppaa. He kuleksivat ristiin rastiin koko ympäristön ja keräsivät -hänelle ojista ja navetoista itsestään kuolleita eläimiä. Puolentoista -peninkulman alalla ei kuollut ainoatakaan päätä, jota he eivät yön -aikana olisi hänelle tuoneet. Ja hän maksoi heille ruokavaroissa, -varsinkin leipänä, jota Silvine ihan sitä varten leipoi. Ei hän heistä -välittänyt, mutta itsekseen hän sentään heitä ihaili: ne olivat -rohkeita nuo miehet, eivät pelänneet jumalaa, eivät paholaista. Ja -vaikka hän preussiläisistä suuresti hyötyi, iloitsi hän joka kerran kun -kuuli, että taaskin oli muutaman töppöset olleet taivasta kohti. - --- Maljanne! hän sanoi ja he kilistivät lasiaan. - -Sitten hän käsiselällään pyyhkäsi suutaan, virkkoi: kuulkaahan! Niistä -kahdesta ulaanista, jotka Villecourtin luona päätönnä löydettiin, on -ollut aika metakka. Tiedättehän, että Villecourt eilisestä asti palaa? -Se on rangaistukseksi, he sanovat, sillä kylässä olette saaneet olla -katon alla. Mutta olkaapas nyt varovaisia elkääkä heti tulko tänne. -Tuomme leivät sinne... - -Sambuc kohotteli olkapäitään ja nauraa hohotti kohti kurkkua. - --- Tottakai -- ottakootpas hiiren hännästä kiinni, preussiläiset!... - -Mutta yhtäkkiä hän kiivastuneena täräytti nyrkillä pöytään että lasit -helisivät. - --- Ulaanit! Se oli hiivatin hyvä saalis! Mutta -- piru vie -- kymmentä -vertaa enemmän sormeni päitä syyhyttää, kun muistan tuon kirotun koiran --- vakoilijan, joka tässä teillä palveli... - --- Goliathinko? kysyi Fouchard. - -Silvine, joka jo istui työ kädessä, säpsähti, neula putosi kädestä, hän -oli kalman kalpea ja kuunteli. - --- Goliath juuri -- roisto! Kyllä se heittiö tuntee Dieuletmetsän kuin -viisi sormea ja saattaa meidät kohta kauniisti kiikkiin. Tänään oli hän -Croix de Maltessa kehastellut hankkivansa meidät käpälälautaan -kahdeksassa päivässä. Se hirtehinen se näytti baijerilaisille tien -ennen Beaumontin tappelun alkua; ettekö usko? - --- Se on niin totta kuin minä tässä! toisti Cabasse. - --- _Per amica silentia lunae_, lisäsi Ducat, jonka latina aina -toisinaan nyrjähti. - -Mutta Sambuc iski nyrkkiä pöytään. - --- Kirottu lurjus! Jos vain tiedätte missä hän maleksii, niin -ilmoittakaa minulle; kyllä minä toimitan hänen kallonsa Maasiin, -juomaan veljenmaljaa ulaanien kanssa. Ja -- piru vie -- sanassani -pysyn! - -Kaikki vaikenivat. Silvinen päätä huimasi. Kalpeana hän katsoa tuijotti -miehiin. - --- Siitä emme huoli puhua, sanoi Fouchard varovasti. Maljanne! ... ja -hyvää yötä! - -He olivat toisen pullon tyhjentäneet. - -Prosper, joka tallista palasi, nosti leipäsäkin kärriin. Mutta hän ei -edes vastannut, käänsi selkänsä vain, kun hänen veljensä ja ne toiset -lähtiessään huusivat: hyvää yötä ... kohta tavataan! - -Seuraavana päivänä kun Fouchard aamiaisen jälkeen oli yksin kotona, -tuli Goliath itse ihka elävänä. Hän oli entisenlainen: suuri ja -harteikas ja punakka ja yhtä tyytyväisen näköinen kuin ennenkin. -Fouchard vähän kuin hämmästyi hänen tulostaan, vaan ei ollut niinä -miehinään. Hän tirkisteli vain, kun preussiläinen kursailematta -vääntäysi häntä tervehtimään. - --- Hyvää päivää, Fouchard! - -Nyt hän vasta oli tuntevinaan hänet. - --- Vai niin, sinäkö se olet? Etpä laihtunut ole sitten viime näkemän. -Kylläpä oletkin pulskistunut! - -Goliath oli oikein uomi karkeassa sinisessä nutussaan ja samanvärisessä -hatussaan. Hän puhui ranskaa ihan sujuvasti, hitaasti, pitkäveteisesti -kuin seudun rahvas ylimalkaan. - --- Niin, minähän tässä olen. Tottahan tulin tervehtimään teitä, -Fouchard, kun kerran näillä main oleksin. - -Ukko oli varuillaan. Mitä ihmettä hän siellä teki? Näinköhän tietäisi -Dieuletmetsän miesten illallisen käynnin? Tottapa vielä selviää. Mutta -koska toinen oli kohtelias, niin oli parasta mitata samalla mitalla. - --- No, koskapa sinä olit kiltti ja pistäysit minua katsomaan, niin -juodaanpa lasillinen vanhain aikain muistoksi. - -Itse hän haki pullon ja kaksi lasia. Sydäntä ihan vihloi, kun hän -ajatteli viinin paljoutta, joka tuhlautui, vaan minkäs sille mahtaa -- -täytyy tarjota, jos mieli kestitä vieraita. Ja samat kilistämiset, -aivan samat menot muutenkin kuin illalla. - --- Maljanne, Fouchard! - --- Maljasi, poikani! - -Goliath oli kuin kotonaan. Hän tarkasteli ja katseli taloa ikäänkuin -entisiä muistoja uudistaakseen. Hän ei kuitenkaan virkkanut mitään -entisistä, ei nykyisistä. Puhuttiin pakkasesta ja miten paljon se työtä -haittasi -- oli toki satanut lunta, ei ollut enää hyönteisistä ristiä. -Sivumennen hän pahoitteli, kun muualla Rémillyssä oli häntä pelätty, -halveksittu. Hyvä jumala -- jokainenhan valvoo isänmaansa parasta niin -hyvin kuin voi. Mutta nämä ranskalaiset olivat toisinaan niin -kummallisia. - -Fouchard tarkasteli silmäkulmainsa alta Goliathia, joka rauhallisena ja -tyytyväisenä siinä jutteli -- ja siihen päätökseen ukko tuli, ettei tuo -hyväntahtoinen sielu pahaa aikonut. - --- Vai yksin te nyt olette kotona, Fouchard? - --- En; enpä niinkään. Silvine on lehmiä ruokkimassa. Etkös tahdo tavata -Silvineä? - -Goliath rähähti nauramaan. - --- Totta tosiaan... Silvinen tanttahan minä oikeastaan tulinkin tänne. - -Fouchard nousi paikalla -- oikein tuntui hänestä hyvältä -- ja huusi -kaikin voimin: Silvine! Silvine hoi! Täällä joku tahtoo tavata sinua. - -Ja hän meni menojaan tyytyväisenä; kyllä se Silvine estää, ettei -Goliath tee mitään ikävyyttä. Kun mies vielä vuosien perästä on noin -pikeytynyt, niin ei hän ole vaarallinen vieras. - -Silvine ei ollenkaan hämmästynyt, kun keittiöön tullessaan näki siellä -Goliathin. Kynnyksellä hän oikaisihe; koko sydämmestään vihasi hän -tuota miestä, joka siellä niin muka hyväntahtoisesti hymyili. - -Goliath oli hämillään. - -Pikku Kaarlo, joka Silvinen jälestä juosta kipitti, tarttui äitinsä -hameeseen ja kurkisteli sen takaa vierasta. - -Kiusallista oli vaitiolo. - -Goliath katkaisi äänettömyyden. - --- Tämäkös on pienokainen? hän kysyi mielistellen. - --- Tämä, oli Silvinen lyhyt, kuiva vastaus. - -Taas äänettömyyttä. Pari kuukautta ennen pojan syntymistä oli hän -lähtenyt; hän tiesi hyvin hyvästi olevansa isä, mutta lastansa hän näki -ensi kerran. Nyt hän mukamas selvittäisi -- olihan hän kunnon mies ja -täysi oikeus hänellä oli toimia niinkuin oli tehnyt. - --- Kyllähän minä käsitän, että sinä olet vihainen minulle, Silvine. -Mutta se ei ole oikeutettua... Kun minä läksin -- ja saatoin sulle -siten suuren surun, ei se ollut oma syyni; tiedäthän, etten saa -toimiani itse määrätä. Esimiehiä täytyy totella. Vaikka he olisivat -käskeneet minun taivaltaa sata peninkulmaa, olisi minun täytynyt -totella heitä... Kovasti se minuun koski, kun en saanut sinulta -jäähyväisiä ottaa ... vaan minkä sille tein. En tiennyt varmasti, tokko -palajaisin, mutta sitä kuitenkin toivoin ... ja tässä nyt olen. - -Silvine oli kääntänyt päänsä pois ja katseli ikkunasta; hän tarkasteli -kinoksia ja näytti päättäneen, ettei kuuntelisi Goliathin puheita. -Hänen välinpitämättömyytensä ja kylmyytensä saattoivat preussiläisen -hämilleen. - -Goliath keskeytti selityksensä: olethan sinä ... somistunut -entisestäsi. - -Silvine oli todellakin kaunis siinä seisoessaan: suuret, kirkkaat -silmät, kaunis, musta takka, joka kehyksenä hänen päätään ympäröi. - --- Kas niin, oleppas nyt kiltti. Tiedäthän sinä, etten sulle pahaa suo. -Jollen sinua rakastaisi, en olisi jalallani tähän taloon astunut. Ja -kun nyt olen täällä ja kaikki on hyvästi, niin ollaan taas ystävät -kuten ennen muinoin ... vai mitä? - -Silvine peräytyi pari askelta ja katsoi häntä vakavasti silmiin. - --- Ei ikinä. - --- Miksikä ei? Sinä olet vaimoni -- ja lapsi -- hän on meidän. - -Silvine katsoi häneen suoraan, ja päätöksessään järkähtämättömänä sanoi -hitaasti: parasta on, että välimme selviytyy. Te tunsitte Honorén?... -Minä rakastin häntä, en ole koskaan ketään toista rakastanut. Hän on -kuollut. Te surmasitte hänet... Sedanissa... En koskaan tule -_teidän_ omaksenne -- en koskaan ... en, en ikinä. - -Hän nosti kätensä kuin vannoakseen ja hän oli puhunut niin vihaisella -äänellä, että Goliath ihan tyrmistyi eikä uskaltanut enää sinutella -häntä. - --- Sen tiedän, sanoi Goliath, että Honoré on kaatunut. Hän oli kelpo -poika... Mutta -- herra jumala -- eihän se ole minun syyni, että hän on -kuollut; sellaista on sota... Ja siksipä juuri -- kun hän on poissa -- -ei ole mitään estettä ... ja muistakaa, Silvine ... en ole väkisin -- -te suostuitte itse... - -Hän ei lopettanut lausetta, kun näki Silvinen, jonka kasvoissa kuvautui -syvin itsensä halveksiminen ja epätoivo. Hän peitti käsillään silmänsä -ja huudahti: niin, niin ... voi hyvä jumala!... Sepä se minut hulluksi -tekee. Miksi suostuin, kun rakastin toista! En muista mitään, olin niin -suruissani, ihan menehtymäisilläni, kun Honoré lähti ja ehkäpä sen -tautta, kun te aina puhuitte hänestä ... luulin teidänkin hänestä -pitävän... Voi hyvä jumala, miten monta unetonta yötä olen sitä -ajatellessani viettänyt ja kuumia kyyneleitä virtanaan vuodattanut! On -hirmuista, kun on tehnyt sellaista, jonka tahtoi tekemättömäksi eikä -jälestäpäin tiedä, miksi niin menetteli. Hän antoi anteeksi, hän sanoi, -että joll'eivät nuo kirotut preussiläiset häntä surmaa, menemme sodan -loputtua naimisiin. Ja te luulette, että minä olisin teidän -mielitiettynne! En, vaikka pääni pölkylle pantakoon, en sittenkään ... -en, en ikinä! - -Goliath synkistyi! Ennen oli Silvine ollut niin myöntyvä ja nyt -- nyt -hän järkähtämättä pysyi päätöksessään. Niin hyväluontoinen kuin Goliath -olikin, oli hän päättänyt saada Silvinen omakseen. Hän oli nyt yksin, -hän ei voimaansa käyttänyt, -- sillä hän oli luonnostaan varovainen ja -kavala. Roteva mies -- ei kuitenkaan käyttänyt ruumiin voimaa. Hän -keksi toisen keinon. - --- No, -- koska ette minusta välitä, otan pojan. - --- Pojan...? - -Kaarlo, jonka Silvine oli aivan unohtanut, riippui vielä hänen -hameessaan itku kurkussa. Goliath nousi ja läheni lasta. - --- Olethan sinä minun poikani vai mitenkä? Pikkunen preussiläinen? -- -Lähdeppäs minun kanssani? - -Silvine kietoi kätensä lapsen ympärille ja likisti häntä vasten -rintaansa. - --- Lapseni -- preussiläinen! Ei; hän on ranskalainen, hän on Ranskassa -syntynyt! - --- Ranskalainen! -- Katsokaapas häntä ja minua! Olemmehan toistemme -näköiset kuin kaksi vesipisaraa. Luuletteko häntä itsenne näköiseksi? - -Silvine tarkasti tuota vantteraa miestä kuin näkisi hänet ensi kerran --- tukka ja parta vaalea ja kähärä -- punaposkinen -- silmät siniset ja -kiiltävät kuin lasi. - -Totta se oli, totta. Pienokaisella oli samallainen keltainen tukka, -samallaiset pyöreät posket, samallaiset siniset silmät -- saksalaisten -tunnusmerkki. Hän tiesi hyvin, että oli mustine hiuksineen aivan toisen -näköinen. - --- Minä olen hänen äitinsä ja hän on minun! sanoi Silvine -kiihoittuneena. Ranskalainen hän on eikä koskaan opi sanaakaan kirottua -saksaanne ... niin, ranskalainen hän on ja kerran vielä hän surmaa -teidät kaikki -- kostaa teille niiden kuoleman, jotka meiltä olette -riistäneet! - -Pikku Kaarlo puristi häntä kaulasta ja parkui: äiti, äiti! Minua -pelottaa. - -Goliath ei nähtävästi tahtonut nyt mitään ikävyyksiä -- hän poistui -lapsen luota ja sanoi päättävästi Silvinelle: paina mieleesi, Silvine, -mitä nyt sanon... Minä tiedän kaikki mitä täällä eilen tapahtui. -Dieuletmetsän sala-ampujat käyvät teillä kuin kotonaan -- Samhuc tämän -talon rengin veli -- roisto, -- saa leipää teiltä. Tiedänpä senkin, -että Prosper-renki -- on afrikkalainen jääkäri, karkulainen -- ja on -meidän omaisuuttamme. -- On täällä toinenkin sotilas -- sairas, jota -salaatte -- ja jonka minä yhdellä ainoalla sanalla voisin lähettää -Saksan linnoihin... Minulla on tarkat tiedot -- Silvine... - -Kauhistuneena Silvine kuunteli. Pienokainen hänen kaulassaan yhä -vaikeroi: äiti, äiti, voivoi! -- vie minut pois -- minua niin pelottaa! - --- Olkoon menneeksi! jatkoi Goliath, minä en ole ilkeä enkä tahdo -kiusata -- sen sinä tiedät -- mutta ole varma, että vangitutan vanhan -Fouchardin ja kaikki muut, jollet ensi maanantaina päästä minua -huoneeseesi. Ja pojan minä lähetän kotiin äitini luokse, joka siitä -tulee hyvilleen. Koska rikoit välimme, -- niin hän on minun. -Ymmärrätkös? Kun ei täällä sitten ole ketään häntä puolustamassa, niin -ei muuta kuin tulen ja otan hänet. Minä kukko linnassa -- teen, mitä -tahdon!... No, mitäs arvelet? - -Silvine ei äännähtänyt. Hän puristi poikaa yhä lujemmin itseään vasten, -ikäänkuin olisi pelännyt menettävänsä hänet jo paikalla. Ja silmistä -loisti leppymätön viha. - --- No niin. Annan sulle kolme päivää miettimisajaksi... Jätä huoneesi -ikkuna auki -- se, joka on hedelmätarhaan päin... Jos se on kiinni -seitsemän aikaan maanantai-iltana, annan seuraavana aamuna vangita -kaikki talossa olevat miehet ja otan pojan... Hyvästi siksi, Silvine! - -Tyynenä hän lähti pois. Mutta Silvine seisoi samassa paikassa kuin -kivettynyt ja hirmuisia ajatuksia pyöri hänen päässään -- hän luuli -järkensä menettävänsä. Ja koko päivän myrsky raivosi hänen sielussaan. - -Pois hän aikoi ensin lähteä poikineen -- pois avaraan maailmaan ... -minne tie vie; -- mutta minnekkä hän yön tullen joutuisi, millä -elättäisi itsensä ja lapsensa. Ja preussiläisethän kiertelivät -kaikkialla, ne ottaisivat hänet kiinni ja toisivat kenties takaisin. - -Sitten hän arveli puhua Jeanille, kertoa Prosperille ja Fouchardille, -mutta eperöi eikä uskaltanut. Näinköhän he eivät uhraisi häntä oman -päänsä päästimeksi? Ei; ei kellekkään hän virkkaisi mitään -- yksin hän -selvittäytyisi vaarasta, koska itse oli siihen antautunut itsepäisesti -kieltäytyen. - -Mutta mitä hän keksisi? Miten ehkäisisi onnettomuuden? Hänen -omatuntonsa ei sallinut, että hänen tauttaan niin monta ihmistä joutui -perikatoon -- ei ainakaan Jean, joka oli niin hyvä Kaarlolle. - -Aika kului -- seuraava päivä läheni loppuaan eikä hän keinoa keksinyt. -Työnsä hän toimitti, siisti keittiön, hoiti lehmät, laittoi ruuan ja -hiljaisuudessa varttui viha Goliathiin ja levisi kuin myrkky joka -hermoon. Goliath oli katkeroittanut hänen elämänsä, syössyt hänet -häpeään. Jollei tuota inhottavaa viettelijää olisi ollut, odottaisi hän -Honoréta -- Honoré eläisi ... ja he olisivat onnelliset. - -Millä äänellä Goliath oli ilmoittanut, että Silvine oli hänen -vallassaan! Mutta sehän olikin totta; ei ollut enää lainvalvojia, ei -tuomaria, johon olisi vedonnut -- vahvimmalla oli oikeus puolellaan. - -Voi, hyvä jumala! -- jospa hän olisi vahvin -- jospa panisi -preussiläisen kiinni, silloin kuin hän vain tulisi -- kiinni hänet, -joka toisia uhkasi! - -Lapsi oli ainoa koko maailmassa, josta hän enää välitti; -- -_hänen_ lapsensa se oli -- isällä ei ollut mitään tekemistä nyt -enemmän kuin ennenkään. Hän ei ollut sen miehen vaimo -- viha hänessä -kiehui ja katkeruus häntä ajatellessaan. Mieluimmin hän surmaisi ensin -lapsensa ja sitten itsensä kuin antaisi pojan hänelle. - -Totta hän tarkoitti sanoessaan hänelle, että pienokainen on -ranskalainen, jota kasvatetaan vihaamaan isänsä kansaa -- eikä hän -muuta toivonutkaan kuin pojan varttumista ja kuvitteli jo mielessään, -miten Kaarlo suureksi tultuaan pyssy kädessä hyökkää maansa -verivihollisia vastaan. Yksi ranskalainen lisäksi -- ranskalainen, joka -tuottaa preussiläisille tuhoa ja turmiota! - -Yksi ainoa päivä oli enää jälellä. Hänen _täytyi_ päättää... Jo -ensi silmänräpäyksessä oli hirmuinen ajatus välähtänyt hänen sekavissa -aivoissaan: hän puhuu Dieuletmetsän miehille -- ilmoittaa Sambucille, -milloin saa käsiinsä preussiläisen. - -Mutta se oli vain pikainen välähdys; se oli liian raakaa, hirmuista -- -hän ihan sysäsi sen ajatuksistaan. Olihan Goliath kuitenkin hänen -lapsensa isä! Hän ei voinut jättää häntä murhaajille. - -Mutta mikäli maanantai läheni, sikäli tunkihe mieleen sama ajatus -- se -kiusasi ja ahdisti -- ei antanut hetken rauhaa -- se kävisi niin -helposti ja pian... Kun Goliath olisi poissa, eivät Jean, Prosper ja -Fouchard vanhus tarvitse mitään pelätä ja Kaarlon hän saisi omanaan -pitää -- kukaan ei lasta häneltä riistäisi. - -Olipa hänellä vielä toinenkin syy, vaikkei hän itsekkään siitä ollut -selvillä -- se tuli hänen sisimmästä sydämmestään: hän tahtoi hävittää -kaikki, joka muistutti häntä lapsensa isästä? kun _hänet_ saa -poistetuksi, on samalla hänen oma erehdyksensä unohdettu -- hän saa -yksin pitää lapsensa. Koko sen päivän hän hautoi samaa ajatusta, hän ei -päässyt siitä enää irti -- ei voinut päättääkkään; -- ihan tahtomattaan -ja tietämättään hän mietti järjestään hankkeensa pienimmätkin -tapahtumat. - -Ajatus oli jo liian valtava -- hän ei sitä enää punninnut -- ja kun hän -toimeen ryhtyi, liikkui hän kuin unissaan, totteli vastustamattomasti -toista, vierasta tahtoa. - -Sunnuntaina oli Fouchard ilmoittanut sala-ampujille lähettävänsä -leipäsäkit Boisvillen kivilouhokseen, yksinäiseen paikkaan kahden -kilometrin päähän kylästä; ja kun Prosperilla oli muutakin tehtävää, -lähetti hän Silvinen niitä viemään. - -Eikö sallimus sitä määrännyt? Sinä hän ainakin sen piti. Hän puhutteli -miehiä; -- pyysi heitä seuraavana iltana tulemaan Rémillyyn, -- -tyynesti ja levollisena hän asiansa Sambucille esitti. Päivällä hänestä -sitten taas sallimus oli murhan puolella. Fouchardia oli haettu -Raucourtiin eikä hän sanonut joutuvansa sieltä ennen kahdeksaa -- -elkäät odottako päivälliselle. Sitten oli muuan sairaanhoitaja -sairastunut ja hänen sijaansa kutsuttiin Henriette, jonka vuoro olisi -ollut vasta tiistaina. - -Jean ei koskaan lähtenyt huoneestaan, vaikka mitä olisi kuullut. Oli -siis vain jälellä Prosper, joka saattaisi asiaan sekautua, eikä hän -suvainnut, että sillä tavalla monta ihmistä liittoutuu yhtä vastaan. -Mutta kun hän näki veljensä tulevan apulaisineen, poistui hän, sillä -hän ei kärsinyt silmissään noita inhottavia olentoja; hän meni maata, -veti peiton kasvoilleen ja jouduttautui nukkumaan, ettei mitään kuulisi -eikä näkisi.. - -Kello oli kolmea neljännestä vailla seitsemän, eikä Kaarloa mitenkään -yrittänyt saada nukkumaan. Tavallisesti hän jo heti syötyään tuuskahti -pöytää vasten. - --- Katsoppas nyt, kultaseni, sanoi Silvine, joka oli vienyt poikansa -Henrietten huoneesen, tässähän sinä nyt nukut makeasti Henriette-tätin -omalla tilalla. - -Mutta sepä se poikaa juuri huvittikin, hän pehnasi tilalla ja nauroi -katketakseen. - --- Ei, ei ... äiti kulta, jää tänne leikkimään, äiti... - -Silvine koetteli häntä tyynnyttää, hyväili ja puheli lempeästi: -nukuppas nyt, kultaseni ... nukuhan ... niin olet äitin oma kiltti -poika. - -Viimeinkin poika nukkui, naurussa suin. Silvine ei ollut häntä -riisunut, levitti vain lämpimän peiton hänen päälleen ja lähti -panematta ovea lukkoon -- pienokainenhan nukkui aina niin raskaasti. - -Silvine ei ollut mielestään koskaan ollut niin tyyni. Hän oli niin -päättäväinen, liikkuikin niin keveästi kuin henki, joka on ruumiista -irtautunut -- hän ei tuntenut sitä salaperäistä sisällistä voimaa, joka -häntä toimesta toiseen johti. Hän oli jo laskenut Sambucin sekä -Cabassen ja Ducatin sisään ja määrännyt, että heidän täytyi olla aivan -hiljaa. Hän vei heidät omaan huoneeseensa ja asetti heidät molemmin -puolin ikkunaa, jonka aukasi, vaikka ilma oli kylmä. Oli pilkkopimeä; -lumesta vähän valoa heijasti huoneeseen. Kuolon hiljaisuus kaikkialla --- minuutit pitkät kuni ijankaikkisuus. Viimein kuului askeleita; -Silvine meni keittiöön, istuutui sinne ja odotti, liikkumatonna -tähystäen kynttilän liekkiä. - -Kului vielä kotvanen; Goliath kierteli kartanoa uskaltamatta sisään. -Hän luuli tuntevansa Silvinen hyvästi, oli rohennut tulla vain -revolveri aseena. Mutta hän aavisti pahaa, hän avasi ikkunan ihan auki, -pisti päänsä siitä ja huudahti puoliääneen: Silvine! Silvine! - -Ikkuna oli auki -- sehän merkitsi, että hän oli asiaa ajatellut, ja -että hän suostui. Goliath ihan siitä ihastui, vaikka hän sittenkin -olisi mieluummin suonut, että Silvine olisi ollut häntä vastassa ja -haihduttanut hänen epäilyksensä. Fouchard oli varmaankin kutsunut -häntä. - -Hetkisen kuluttua hän sanoi hieman kovemmin: Silvine! Silvine! - -Ei vastausta -- ei niin sanaa. Hän kiipesi ikkunalaudalle ja meni -huoneesen. Hän aikoi Silvineä odottaessaan pistäytyä tilalle -lämmittelemään, sillä ulkona oli tavattoman kylmä. - -Yhtäkkiä kuului liikettä, rajua painiskelemista, jytäkkää, hillittyjä -kirouksia ja korinaa. Sambuc oli tovereineen hyökännyt Goliathin -niskaan, mutta vaikka heitä oli kolme, eivät he sittenkään paikalla -voittaneet tuota jättiläistä, jonka voimat vaaranhetki moninkertaiseksi -suurensi. Raivokkaasti, hengästyneenä he painiskelivat kaikki neljä -pimeässä, pienessä huoneessa, niin että jäsenet ruskivat. Onneksi oli -revolveri pudonnut lattialle. - --- Nuoraa, nuoraa! ähkyi Cabasse. Ducat ojensi Sambucille nuorankimpun, -joka hänellä oli mukanaan. - -Nyrkin iskuja ja potkauksia ei säästetty, kun mies pantiin nuoriin: -ensin sidottiin jalat yhteen, sitten kädet sivuille ja viimeksi -nuoritettiin koko ruumis solmuisella nuoralla, joka vedettiin niin -tiukasti, että solmut painuivat syvälle lihaan; mies oli kuin verkossa. -Hän huusi hellittämättä. - --- Kitas kiinni! karjasi Ducat. - -Ei niin ääntä kuulunut, sitten kun Cabasse vanhalla, sinisellä -nenäliinalla hänen suunsa tukki. - -Viimein he saivat hengähtää; he kantoivat hänet kuin minkähän mytyn -keittiön suurelle pöydälle, samalle, jossa kynttilä oli. - --- Kirottu preussiläispakana! kirosi Sambuc ja pyyhki hikeä otsaltaan. -Sitä ei ollut niinkään helppo voittaa. Kuuleppas, Silvine, sytytäppäs -toinen kynttilä, että saa oikein tarkasti katsella tuota helvetin -lurjusta -- preussiläistä vakoojaa! - -Kalmankalpeana Silvine nousi ja totteli Sambucia; ääntä päästämättä hän -sytytti kynttilän ja asetti sen pöydälle. Goliath lepäsi kuin ruumis, -kynttilä molemmin puolin päätä. - -He katsoivat toisiinsa: Goliath kauhistuneena ja rukoillen, mutta -Silvine ei ollut häntä ymmärtävinään. Hän peräytyi kaapin luo ja seisoi -siinä jäykkänä, päättäväisenä, kylmänä kuin jääpalanen. - --- Pahuus on multa sormen purrut, murahti Cabasse, jonka sormesta vuoti -verta. Vaan kyllä minä tässä näytän... - -Hän kohotti jo revolveria, jonka oli Silvinen huoneen lattialta -löytänyt, vaan Sambuc tempasi sen häneltä. - --- Ei, tuhmuuksia ei! _Me_ emme ole roistoja niinkuin -preussiläiset; me olemme tuomaria, kuuletko sinä, preussiläiskoira! Me -tutkimme asiaasi. Eläkä pelkää, me olemme suvaitsevaisia, sinä saat -puolustautua, vaan et itse, sillä jos side suustasi päästetään, tulet -sinä niin suurisuiseksi, ettei tässä ole korvillaan. Maltahan, niin -määrään sulle asianajajan ja sen sellaisen, että kelpaa! - -Hän haki kolme tuolia, pani ne vierekkäin, järjesti jotain, jota sanoi -tuomioistuimeksi. Itse hän istuutui keskelle, molemmat apulaisensa -kahden puolen. - -Sambuc nousi seisomaan ja puhui hitaasti ja ivallisesti, mutta -vähitellen ääni muuttui vihaiseksi ja kostonhimoiseksi. - --- Minä olen yhtaikaa tuomarina ja yleisenä syyttäjänä. Se ei ole aivan -oikeuden mukaista, vaan meitä ei ole tarpeeksi monta jäsentä. Siis ... -minun syytökseni on se, että sinä olet tullut Ranskaan meitä -vakoilemaan, olet häpeällisesti pettänyt meidät ja sillä maksanut -leivän, jota meillä söit. Sillä sinä olet meidän tappioittemme alku ja -syy, sinä olet se samanen petturi, joka Nouartin tappelun jälkeen -öiseen aikaan opastit baijerilaiset Dieuletmetsäin läpi Beaumontiin. -Siihen ei kykene kukaan muu kuin se, joka kauvan on paikkakunnalla -asunut ja tuntee jok'ainoan polun. Meillä on varmat tiedot: sinun on -nähty johtavan tykkiväkeä pitkin inhoittavimpia teitä, ihan lätäköitä, -että on kahdeksin hevosin täytynyt panna kanuunia vetämään. Eipä -ottaisi uskoakseen -- ken on ne tiet nähnyt -- että sotajoukko on siitä -kulkenut. Ja jollet sinä olisi tunkeutunut tänne ja pettänyt ja myönyt -meitä, ei hyökkäys Beaumontiin olisi koskaan onnistunut, emme koskaan -olisi nähneet Sedanin päivää ja olisimme lopuksi ehkä antaneet teille -selkään! En puhu mitään nykyisistä alhaisista toimistasi, miten julkeat -näyttäytyäkkään täällä, antaen ilmi ja pelotellen asukkaita. Sinä olet -suurin konna maailmassa ... minä vaadin kuolemanrangaistusta. - -Kaikki vaikenivat. - -Sambuc istuutui ja jatkoi: minä nimitän Ducatin puolustajaksesi. Hän on -ollut asianajajana ja olisi korkeallekkin kohonnut, jollei olisi -antanut himoillensa valtaa. Siitä näet, ettemme sinulta mitään kiellä, -olemme oikein kohteliaita. - -Goliath ei voinut sormeaankaan liikuttaa. Armoa rukoillen hän katsoi -satunnaiseen puolustajaansa, -- tuskanhiki valui hänen otsaltaan. - --- Hyvät herrat, sanoi Ducat, syytetty on todellakin julkein konna -tässä maailmassa enkä minä mistään nimestä olisi ottanut häntä -puolustaakseni, jollen hänen puolustelukseen voisi mainita, että kaikki -hänen kansalaisensa ovat samallaisia roistoja. Katsokaa häntä! Hän on -niin hämmästyneen näköinen. Hän ei ymmärrä sitä rikokseksi. Ranskassa -ei edes tikulla liikuteta vakoilijaa, mutta hänen kotimaassaan on -vakoilijan ammatti erinomaisen kunniakas toimi; sillä tavalla siellä -paraiten isänmaata palvellaan. Rohkenen vielä lausua, hyvät herrat, -etteivät he taida niin väärässä ollakkaan. Jalot tunteemme ovat meille -luonnollisesti kunniaksi, vaan pahinta on, että ne vievät meitä -tappiosta tappioon. _Quos vult perdere Jupiter dementat_, jos niin -rohkenen lausua. Tuomitkaa itse, hyvät herrat! - -Hän istuutui. - -Sambucilla oli sananvuoro: entä sinä, Cabasse -- mitä sinulla on -syytettyä vastaan tai hänen puolustuksekseen? - --- Minusta, virkkoi provencelainen, tässä pidetään liian pitkiä -puheita, kun on tuon konnan tilin selvitys kysymyksessä. Olen kokenut -yhtä ja toista maailmassa, vaan en pidä siitä, että oikeudesta tehdään -pilaa, siitä seuraa onnettomuus. Minä äänestän kuolemaa! - -Juhlallisena nousi Sambuc seisalleen. - --- Onko se teidän kummankin mielipide? Siis kuolema? - --- Kuolema, kuolema! - -He siirtivät tuolit pois, ja Sambuc meni Goliathin luokse. - --- Tuomio on julistettu, sinun pitää kuolla. - -Korkealle leimahti kynttiläin liekki ja valaisi Goliathin tuskan -vääntämiä kasvoja. Hän olisi huutanut: armoa! Hän koetti kaikin voimin -pusertaa kieleltään sanat, jotka olivat ihan tukeuttaa hänet, mutta -kaikista ponnistuksista oli vain seurauksena, että suusta pursuava -vaahto kasteli läpimäräksi suun edessä olevan sinisen nenäliinan. -Inhakkaa oli nähdä, miten mies virui pöydällä liikkumatonna kuin -ruumis, kuolemaan tuomittuna eikä saanut suustaan sanaakaan -puolustukseksi tai selvitykseksi. - -Cabasse kohotti revolverin. - --- Ammunko? kysyi hän. - --- Ei, elä, siitä hän liiaksi ihastuisi. - -Hän kääntyi Goliathiin ja sanoi: sinä et ole mikään sotilas, sinuun ei -kannata luotia tuhlata. Teurastetaan sinut -- kirottu koira -- petturi --- vakooja! - -Hän kääntyi ja sanoi kohteliaasti: lainaisittekohan meille soikon, -Silvine? - -Silvine ei ollut siihen asti liikahtanut paikaltaan. Hän seisoi -jäykkänä kuin kanto, hän ei tajunnut, mitä ympärillä tapahtui, hän yhä -vain mietti samaa, jota jo kaksi päivää oli mielessään hautonut. Ja kun -hän kuuli soikkoa pyydettävän, totteli hän vaistomaisesti, meni samassa -kellariin ja toi sieltä paikalla suuren soikon, saman, jossa hän -tavallisesti pesi pikku Kaarlon vaatteita. - --- Tehkää hyvin ja pankaa se pöydän alle -- tuonne toiseen päähän! - -Hän laski soikon lattialle, ja kun hän kohottautui, katsoivat he taas -toisiinsa, hän ja Goliath. Kurjasen katse rukoili armoa -- selvästi -siinä kuvautui kuoleman kauhu. - -Mutta nainen oli kuollut. -- Silvinen valtasi kokonaan yksi ajatus, -yksi toivo -- tuon miehen kuolema, joka oli hänelle sama kuin pelastus. -Hän asettui taas kaappia vasten. - -Sambuc oli avannut pöydänlaatikon ja vetäsi sieltä suuren, terävän -veitsen, jota lihaa leikatessa käytettiin. - --- Koskapa sinä olet sika, niin minä teurastan sinut niinkuin sian. - -Hän ei pitänyt kiirettä, keskusteli kaikessa rauhassa Cabassen ja -Ducatin kanssa, mitenkä olisi parasta tehdä. Vieläpä siinä kiista -syntyi, kun Cabasse väitti, että hänen kotipuolessaan, Provencessa, -teurastetaan sikoja pää alaspäin, mutta Ducat vastusti sitä raakana ja -epämukavana. - --- Sysää hänet reunemmaksi, että veri vuotaa soikkoon eikä roisku -lattialle! - -Goliath työnnettiin ihan pöydän laidalle ja Sambuc ryhtyi työhön -tyynenä ja varovasti. Hän kääri hihansa ja sivalsi veitsellä -- -kerralla meni kurkku poikki. Kaulasuonesta pulppusi veri kuin -suihkulähteestä ja vuoti soikkoon. - -Hän oli menetellyt varovasti, ainoastaan muutamia veripisaroita -roiskahti lattialle. Kuolema ei niin pian seurannut, vaan -kuolemankamppausta ei tarvinnut nähdä, sillä nuora oli vahvaa, ja -ruumis pysyi ihan liikkumatonna. Ei nykäystä, ei korahdusta. Kasvot oli -kuolontuska vääntänyt, pisara pisaralta veri niistä väheni, kuolema löi -niihin leimansa -- kalvo laskeutui silmille, katse sammui. - --- Kuulkaapas Silvine, pesusienen me vielä tarvitsisimme! - -Silvine ei liikahtanut, silmät seisoivat päässä, kuin lattiaan -naulattuna hän siinä tuijotti, kädet ristissä rinnalla ja kurkkua -puristi kuin rautakahleilla. - -Yhtäkkiä hän sitten huomasi Kaarlon vieressään. Lapsi oli tarttunut -hänen hameeseensa, -- oli herännyt, saanut oven auki ja kenenkään -huomaamatta pujahtanut keittiöön. - -Kuinka kauvan hän lieneekään seisonut siellä äitin takana? - -Hänkin sen näki. Silmille valahtaneitten hiusten alta tähystelivät -hänen suuret siniset silmänsä punaista veripintaa, joka vähitellen -täytti soikon. Ehkä se huvitti häntä. Luultavasti hän ei alussa -ymmärtänyt, mitä tapahtui. Mutta varmaankin se hänestä sitten tuntui -inhakalta, vaistomaisesti hän tajusi nähneensä teoista kauheimman, -sillä yhtäkkiä hän kirkasi: äiti, äiti! Minua pelottaa -- tule pois! - -Silvine hätkähti, ruumis tärisi kuin virran päällä, hän tuskin kesti -jaloillaan. Se oli liikaa; kauhu vei häneltä voimat, pyyhkäsi -jännityksen, joka kaksi päivää oli häntä pitänyt pystyssä. Luonto -voitti, hän oli taas nainen, hän hyrskähti itkuun. - -Rajusti hän tempasi lapsen syliinsä ja puristi häntä rintaansa vasten. -Ja hän juoksi pois, pakeni, hän ei tahtonut nähdä, ei kuulla enempää, -hän tahtoi piiloutua synkimpään soppeen, halusi kuolla, vaipua maan -alle... - -Samana hetkenä Jean rohkaseutui ja avasi huoneensa oven. Vaikkei hän -koskaan tiedustellut, mitä talossa tapahtui, kummastutti häntä outo -edes takaisin vaahtautuminen ja kovaääninen puhe. Ja hänen luokseen, -hänen rauhaisaan huoneeseensa Silvine pakeni, nyyhkyttäen, hapset -hajalla, niin peräti toivotonna, että Jean alussa ei saanut sanaakaan -selvää hänen katkonaisista sanoistaan. Hän huitoi monta kertaa -käsillään ikäänkuin jotain kauheaa olisi tahtonut luotaan karkoittaa. - -Viimein Jeanille kaikki selvisi. Hän näki väijymisen, teurastuksen, -äitin ja pienokaisen hänen vieressään katsomassa, isän sidottuna -pöydällä, kurkussa ammottava haava, josta veri vuoti soikkoon. Vexi -hyytyi hänen suonissaan, sydän jähmettyi. Hyvä jumala, miten inhottava -sota on! Se muuttaa ihmiset pedoiksi, kylvää vihaa, kastelee pojan isän -verellä ja tekee kansakunnat verivihollisiksi! Kamala kylvö -- -kauhistuttava sato! - -Silvine oli vaipunut tuolille, suuteli pienokaista herkiämättä ja hoki -myötäänsä: poikaparkani, nyt ei kukaan sano sinua preussiläiseksi!... -Poikaparkani, nyt ei kukaan sano sinua preussiläiseksi! - -Fouchard pääsi nyt keittiöön. Hän oli vaatien koputtanut ovelle, -viimein täytyi hänet laskea. Ei hän suinkaan ilokseen kotiin palannut --- näki pöydällä ruumiin, jonka pää retkotti pöydän laidalta, ja soikon -verta täynnä. Hän oli jo luonnostaan kiivaanlainen, nyt hän ihan -vimmastui. - --- Kirotut roistot! Ettekö osanneet ulkopuolella pysytellä -sikamaisuuksinenne? Minun taloni ei ole sikolätti ... eikä ihmisten -asunnoita saa ryvettää moisilla teurastuksilla! - -Sambuc puolustelihe ja selvitteli, mutta ukko ei tyyntynyt. Vihaisena -ja samalla peloissaan hän jatkoi: ja mihinkä minä kätken ruumiin? Se on -kaunista -- työntää ruumis toisen ristiksi eikä ajatella seurauksia. -Jos nyt vahti tulee tarkastamaan, niin olen minä kauniisti kiinni. -Mutta siitähän te viis välitätte mitenkä minulle käy!... Vaan jollette -paikalla töytyytä ruumista täältä, niin on meillä -- piru vie -- tilit -vielä tekemättä! Ota sinä päästä, toinen jaloista tai vaikka miten, -mutta rivakasti; kolmen minuutin perästä ei hänestä niin hiuskarvaa saa -olla jälellä täällä! - -Sambuc sai vihdoin Fouchardilta säkin, vaikkei hän kernaasti mitään -hellittänyt. Huonoimman hän kuitenkin valitsi ja selitti päälliseksi, -että sekin oli liian hyvä preussiläiselle. Mutta Cabassella ja -Ducatilla oli täysi työ, ennenkun saivat Goliathin säkkiin; ruumis oli -liian pitkä ja paksu ja jalat roikkuivat ulkona. Sitten hänet -kannettiin käsikärriin, jolla he tavallisesti kulettivat leipää. - --- Maasiin me hänet lähetämme, siitä saatte olla varma! selitti Sambuc. - --- Vaan sitokaa kaikella muotoa pari kunnon kiveä koipiin, ettei se -piru pinnalle kohoa, raivosi Fouchard. - -Ruumissaatto katosi pimeyteen; ei kuulunut muuta kuin käsikärrin narina -öisessä hiljaisuudessa. - -Sambuc vannoi isänsä pään kautta, että oli sitonut kaksi suurta -kivimöhkälettä ruumiin jalkoihin -- mutta yhtäkaikki se kellui vedessä. - -Kolme päivää myöhemmin preussiläiset löysivät säkin ruohikosta -Pont-Maugisin luota ja joutuivat ihan raivoon, kun avatessaan näkivät -siinä miehen, joka oli teurastettu kuin sika. Kauheasti uhkaillen he -etsiskelivät ilkityön tekijöitä. - -Luultavastikin olivat muutamat kyläläiset lörpöttäneet, koska eräänä -iltana vangittiin kylänvanhin ja Fouchard vanhus, joita syytettiin -pitäneen yhtä sissien kanssa ja siinähän ne olivat Goliathin murhaajat. - -Ja silloin Fouchard käyttäytyi todellakin erinomaisesti, hän oli ihka -tyyni ja rauhallinen, sillä hän tiesi, että vaitioleva kaikki voittaa. -Levollisena hän lähti, pyytämättä edes pienintäkään selitystä. -Tottapahan selviää! - -Lähitienoilla kerrottiin ihan yleisesti, että hän oli preussiläisiltä -ansainnut kaupoissa suuret summat ja oli säkittäin kätkenyt rahaa -piilopaikkoihinsa. - -Henriette tuli hyvin levottomaksi, kun sai tapauksesta tiedon. Jean -pelkäsi vahingoittavansa isäntäväkeään ja tahtoi välttämättömästi -poistua, vaikka hän lääkäristä oli vielä liian heikko. Henriette sai -hänet kuitenkin jäämään vielä neljäksitoista päiväksi; hän joutui ihan -epätoivoon eroa ajatellessaan. - -Kun Fouchard vangittiin, oli Jean piiloutunut taloon ja siten -pelastunut, mutta vaara oli siltä yhtä suuri; voisivathan preussiläiset -minä hetkenä hyvänsä tarkastaa taloa ja minnekkä hän joutuisi silloin? -Enonkin kohtalo Henrietteä huoletti. Hän päätti sen tähden lähteä -muutamana aamuna Sedaniin puhuttelemaan Delaherchea, jonka luona -kerrottiin muutaman preussiläisen upseerin asuvan -- ehkä hän voisi -jotain vaikuttaa. - --- Silvine, hän sanoi lähtiessään, hoida sairastamme hyvästi; anna -lihanliemi kello kaksitoista ja lääkkeet kello neljä. - -Silvine oli taas entisellään. Hän ja Prosper hoitivat taloa isännän -poissa ollessa, ja pikku Kaarlo naureskeli ja keikkui äitin ympärillä -niin kuin ennenkin. - --- Olkaa huoleti, rouva, hän ei jää mitään vaille! Minä kyllä hänestä -huolen pidän! - - - - -VI. - - -Kauheasti oli taistelu ja kaupungin antautuminen tärisyttänyt Sedanin -asukkaita, mieli oli synkkä; päivä toisensa perästä kului, siitä oli -kohta neljä kuukautta. - -Delahercheläiset elivät entistä myöten. - -Mutta yksi huone tuossa suuressa rakennuksessa oli aivan kuin asumaton --- se oli tehtailijan asumakerroksen toisessa päässä, kadunpuoleinen -huone, jossa översti Vineuil yhä sairasti. Toisista ikkunoista -tunkeutui niitä avatessa elämän melu ja hälinä, -- sairaan ikkunoista -eivät kaihtimet koskaan nousseet, ne olivat kuin kuolleet elämälle. - -Översti oli valittanut kilon häikäisevän silmiään; -- lieneekö -luulotellut, ei tiedetty, mutta hänen mielikseen poltettiin huoneessa -lamppua yötä päivää. - -Kaksi pitkää kuukautta oli hän virunut vuoteessa, vaikka, kuten -rykmentinlääkäri Bouroches tutkittuansa ilmoitti, ainoastaan nilkkaluu -oli halki, mutta haava ei ottanut parantuakseen, ja siinä sivussa -ilmaantui kaikenmoista muuta. - -Nyt hän jo oli jalkeella, mutta sielun ja ruumiin voimat olivat niin -murtuneet, niin mennyttä kalua, ettei hän väsymykseltä jaksanut muuta -kuin päivät päästään venyä leposohvalla uunin edessä ja katsella -liekkien kiemuroita. Hän laihtui, kuihtui varjoksi entisestä itsestään, -eikä lääkäri, joka häntä hoiti, keksinyt riutumisen syytä. - -Delaherchen vanha rouva oli paikalla valloituksen jälkeen samaten -sulkeutunut huoneeseen. Varmaankin he olivat sopineet, -- nuoruuden -ystävät -- etteivät sieltä lähtisi, niin kauvan kuin preussiläiset -majailivat talossa. Jotkut upseerit olivat vain pari kolme päivää -asustaneet siellä -- muuan kapteeni -- herra von Gartlauben näytti -jäävän määräämättömäksi ajaksi. Niitä asioita ei översti eikä vanha -rouvakaan ottanut puheeksi. - -Vaikka jo kahdeksankahdeksatta ikäinen, nousi vanha rouva ylös päivän -koittaessa, istuutui nojatuoliin uunin toiselle puolelle vastapäätä -ystäväänsä ja lampun himmeässä valossa neuloen sukkia köyhille -lapsille, mutta översti tuijotti toimetonna hiilokseen -- yksi ainoa -ajatus oli tyyten vallannut hänen mielensä. Tuskin paria kymmentä sanaa -he päivässä vaihtoivat; kun vanha rouva, joka kuitenkin liikehti -talossa, joskus sattui sanallakaan ilmaisemaan, mitä maailmassa -tapahtui, esti hänet översti siitä heti. Hän ei tiennyt mitään maailman -menosta, ei Pariisin piirityksestä, ei Loiren tappioista eikä muista -surusanomista. - -Mutta vaikka översti siten elävänä hautautui, vaikka hän sulki -korvansa eikä edes päivän valoa sietänyt, löysi kuitenkin isänmaan -suru ja ahdistus, kauhea kurjuus tiensä sinne, se tunkeutui kuin -seinäinraoista, sitä oli ilmassa, jota hän hengitti, -- sillä -syövyttävänä myrkkynä se päivä päivältä jäyti hänen ruumiinsa voimia ja -riisti häntä aina lähemmä ja lähemmä hautaa. - -Delaherche sitä vastoin eleli päivän valossa ja koetti kaikin mokomin -saada tehdastansa reilaan. - -Mutta työntekijät niinkuin ostajatkin olivat hapuiltavissa, eikä -hänellä ollut kuin joitakuita kangaspuita käymässä. Silloin pisti -hänelle päähän laatia ajan kuluksi luettelo tehtaanvaroista ja tehdä -muutamia kokeita, joita jo kauvan oli mietiskellyt. Samaan aikaan oli -hän saanut käsiinsä nuoren miehen, muutaman tuttavansa pojan, joka -taistelun jälkeen oli asettunut heille. Hänen nimensä oli Edmond -Lagarde ja oli Passyssa autellut isäänsä korutavarakaupassa; -ijältään hän oli kolmenkolmatta vanha, vaan näytti tuskin -yhdeksäntoistavuotiaalta. Sedanin tappelussa oli hän taistellut -kersanttina viidennessä linja-rykmentissä, otellut kuin karhu, ja -viiden aikaan iltapäivällä saanut Ménilportin luona viimeisistä -luodista haavan vasempaan käsivarteensa. Kun haavoitetut korjattiin -sairashuoneihin, oli Delaherche, auliisti kyllä, ottanut hänet -hoitoonsa. - -Sillä tavalla oli Edmond tullut perheeseen; hän asui ja söi siellä, oli -jo terve ja auttoi tehtailijaa kirjurina, kunnes pääsisi Pariisiin. - -Delaherche oli ottanut hänet siipiensä suojaan, ja sentähden -preussiläiset virastot antoivat hänen olla rauhassa, -- hän oli sitä -paitsi luvannut, ettei pakene. - -Hän oli vaaleaverinen, sinisilmäinen ja niin ujo, että punastui -yhtenään kuin nuori tyttö. Äiti oli häntä kasvattanut, oli jokaisen -vaivalla ansaitun pennin uhrannut hänen kouluuttamisekseen. Edmond -jumaloi Pariisia, halusi hartaasti sinne ja kertoi siitä pitkiä pätkiä -Gilbertelle, joka sisaren tavoin hoiti tuota kaunista nuorukaista. - -Paitsi häntä asui talossa uusi, äsken tullut vieras -- herra von -Gartlauben -- nostoväen kapteeni, jonka rykmentti oli tullut Sedaniin -vakinaisten joukkoin sijaan. - -Vaikkei hän ollut korkea-arvoinen, oli hän sentään mahtava henkilö, -sillä hänen sedällänsä, joka oli Reimsin kenraalikuvernöörinä, oli -piirissään rajaton valta. Hänkin rakasti Pariisia ja piti sitä suurena -kunnianaan, oli asunut Pariisissa ja tunsi tarkasti sen hienostuneen -elämän; keikarin naamariin peittyi hänessä synnynnäinen raakuus. Hän -käytti aina univormua, oli pitkä ja harteikas, läheni viidettäkymmentä, -vaan tekeytyi paljoa nuoremmaksi. - -Jos hän olisi ollut älykkäämpi, olisi hän saattanut olla vaarallinenkin -henkilö, mutta onneksi hän oli äärettömän itserakas ja itseensä -tyytyväinen, ei hänelle mieleenkään juolahtanut, että häntä pilkkana -pidettäisiin. - -Alussa olivat päivät kauheita, mutta tuota tuonnempana oli hänestä -Delaherchelle ja koko perheelle suurta hyötyä. - -Saksalaisia sotilaita oli tulvaamalla tulvannut Sedaniin, ja asukkaat -pelkäsivät joka hetki ryöstämistä. Mutta kohta vetäytyivät voittajat -Seinelaaksoon päin; jälelle jäi vain yksi vartijajoukko -- haudan -hiljaisuus vallitsi kaupungissa: talot olivat aina teljetyt, puodit -kiinni, kadut autiot; hämärän tultua kuului vain vahtisotilasten -raskaat askeleet ja rivot huudot. - -Ei kirjeitä, ei ainoatakaan sanomalehteä. Elettiin kuin suletussa -vankiluolassa, erotettuna muusta maailmasta, kaikesta tietämätönnä, -lakkaamattomassa tuskassa, pelolla ja vapistuksella odottaen uusia -onnettomuuksia. Ja päälliseksi olivat ruokavarat lopussa. - -Muutamana aamuna ei ollut enää leipää, ei lihaakaan; satojatuhansia -sotilaita oli tulvannut läpi paikkakunnan, koko tienoo oli kuin -heinäsirkkalauman hävittämä. - -Kahdeksi päiväksi riittivät enää kaupungissa ruokavarat, täytyi -turvautua Belgiaan, ja sieltä, naapurimaasta tuotiin nyt kaikki -- -eipähän liene hävityksen jälkeen tulli enää ollut rajalla esteenä. - -Muun hyvän lisäksi oli vielä joka päivä lakkaamattomia selkkauksia ja -rettelöitä preussiläisen päällikön ja paikallishallituksen välillä, -edellinen oli asettunut pormestarin asuntoon, jälkimmäinen piti -kokouksiaan raatihuoneella. Ei tullut apua, vaikka paikallishallituksen -jäsenet urhoollisesti puolustivat, väistyivät vain askel askelelta, -- -kaupunkilaiset olivat nääntymäisillään, sillä voittajain vaatimukset -kasvoivat kasvamistaan ja mielivalta oli verojen suuruuden määrääjänä. - -Paljon oli Delaherchellakin ensi alussa vastusta vihollisen upseereista -ja sotilaista, jotka hänen luonaan majailivat. Piippu suussa vaeltivat -kaikki kansallisuudet hänen huoneissaan. - -Ihan odottamatta tuli kaupunkiin joka päivä kaksituhatta, kolmetuhatta -miestä, jalkaväkeä, ratsuväkeä, tykkiväkeä, ja vaikka niillä ei ollut -oikeutta vaatia muuta kuin asunto ja polttopuut, täytyi vielä juosta ja -haalia niille syötävää. - -Kamalaan siivoon ne lähtiessään jättivät huoneet. Upseerit kotiutuivat -usein humalassa ja käyttäytyivät pahemmin kuin sotilaat. - -Ankara kuri esti kuitenkin ryöstämiset ja väkivaltaisuudet. Ainoastaan -kahta naista koko Sedanissa hätyytettiin. Vasta myöhemmin, sitten kun -Pariisi itsepintaisesti piti puoliaan, voittajat tiukensivat ohjaksia. -Preussiläisiä harmitti sodan pitkittyminen loppumattomiin, he olivat -levottomat, kun eivät olleet varmat maaseutulaisista, pelkäsivät -yleistä aseihin tarttumista, ja sen lisäksi oli vielä sissien susisota. - -Delaherchen luo oli juuri majoittunut eräs kyrassierimajuri, joka -saappaat jalassa maata rötkötti tilalla ja lähtiessään jätti huoneen -siihen siivoon, ettei edes uuninreunakaan jäänyt puhtaaksi; silloin -saapui kapteeni von Gartlauben muutamana iltana syyskuun loppupuolella, -rankkasateessa. - -Ensimmäinen tunti oli joltamoisenkin tuskallinen. Kapteeni puhui kovin -äänekkäästi ja vaati parasta huonetta, kävellen portaita ylös ja alas, -että sapeli helisi. Mutta kun näki Gilberten, muuttui hän kerralla, oli -sävyisä ja hillitsi itsensä ja kumarsi varsin kohteliaasti, kun kulki -hänen ohitsensa huoneeseensa. Häntä imarreltiin, hänen ympärillään -liehakoitiin, sillä kaikki tiesivät, että yhdellä ainoalla sanalla hän -sai Sedanin päällikön lievittämään raskasta verotaakkaa tai -vapauttamaan jonkun vangin. - -Hänen setänsä, Reimsin kuvernööri, oli äskettäin antanut ankaran -julistuksen, joka julisti piiritystilaan ja kuolemanrangaistuksen -jokaiselle, joka auttoi vihollisia joko vakoojana taikka opasti -saksalaisia joukkoja väärälle tielle taikka hävitti siltoja ja kanuunia -ja vahingoitti sähkösanomalankoja ja rautatienkiskoja. Vihollisia, -- -ne olivat ranskalaiset; kaupunkilaisten sydän oli pakahtua, kun tuo -suuri valkoinen paperi, joka oli liimattu päällikkökunnan portille, -tuomitsi heidän surunsa ja tuskansa ja isänmaanrakkautensa rikokseksi. - -Tarpeeksi olisi ollut jo siinä, kun saksalainen varustusväki -riemuhuudoilla ilmoitti heidän jokaisen tappionsa. - -Joka päivä toi uuden Jobin sanoman; suurten nuotioitten ääressä -sotilaat joivat ja mässäsivät kaiken yötä, mutta kaupunkilaiset, joiden -kello yhdeksästä täytyi olla kotonaan, istuivat sydän kurkussa pimeissä -taloissaan, peläten uusia onnettomuuksia. - -Juuri samallaisessa tilaisuudessa osottihe herra von Gartlauben -lokakuun puolivälissä hienotunteiseksi. - -Sinä aamuna kertoi huhu Sedanissa, että Loiren armeija oli saanut -loistavan voiton ja paraillaan marssi Pariisia pelastamaan. Usein -olivat ennenkin iloiset tiedot suruksi muuttuneet. Niin kävi nytkin. -Samana iltana jo saatiin tietää, että baijerilainen sotajoukko oli -anastanut Orléansin. - -Muutamassa talossa Maquakadun varrella vastapäätä tehdasta hoilottivat -sotilaat niin kauheasti, että se Gilberteä kiusasi. Kun kapteeni sen -huomasi, lähetti hän heti heitä kieltämään, sillä sellainen metakka oli -hänestä kerrassaan sopimatonta. - -Kuukauden kuluessa herra von Gartlauben monasti osottihe huomaavaiseksi -ja kohteliaaksi. - -Preussiläiset virastot olivat muutelleet kaupungin hallitusta, -äskettäin oli saksalainen nimitetty toiseksi pormestariksi, ja vaikka -hän oli kutakuinkin ihmisiksi, eivät rettelöt siltä loppuneet. - -Tavallisimmasti syntyi päällikkökunnan ja kaupunginhallituksen välillä -kiistoja vaunulähetyksistä, ja muutamana aamuna nousi ilmi riita, kun -Delaherche ei ollut lähettänyt kiesiään ja kahta hevosta. Pormestari -pistettiin kiinni muutamiksi tunniksi, ja Delaherche olisi saanut häntä -seurata, jollei herra von Gartlauben olisi estänyt. - -Toisen kerran taas hän sai myöstetyksi 30,000 frangin suuruisen sakon -maksun, joka oli määrätty suoritettavaksi siitä syystä, että -Villettesillan teossa muka vitkasteltiin. Sillan olivat preussiläiset -itse hävittäneet ja se oli loppumatonna ikävyyden lähteenä Sedanin -asukkaille. - -Mutta vasta Metzin antautumisen jälkeen oli Delaherche kiitollisuuden -velassa vieraalleen. Ukkosena iski tieto kaupunkilaisiin, se vei -kerralla heidän viimeisen toivonsa. Ja seuraavalla viikolla samosi taas -mahdottomia sotilasjoukkoja kaupungin läpi, suuri ihmistulva virtasi -Metzistä: ensin prinssi Fredrik Kaarlen armeija kulki Loiren rannoille, -sitten kenraali Manteuffelin marssi Amiensiin ja Roueniin päin sekä -lisäksi muita, joitten oli määrä mennä Pariisin piirittäjiä auttamaan. - -Monena päivänä olivat huoneet täpösen täynnä. Leipuri- ja lihapuodit -tyhjentyivät putipuhtaaksi, ei jäänyt niin leivänmurua tai luunsirua. -Kadut lemahtelivat ulolle, aivan kuin suuria eläinlaumoja olisi -kuleteltu. - -Maquakadun tehdas vain säilyi ihmislaumoilta, sillä ystävällinen käsi -sitä suojeli; ainoastaan muutamia siistiä korkea-arvoisia päälliköitä -siellä asui. - -Delaherche ei sen erän perästä kohdellut herra von Gartlaubenia niin -kylmästi kuin ennen. Toiset perheet pysyivät aivan erillään, eivät -laisinkaan seurustelleet luonaan asuvain vihollisten kanssa. Mutta -Delaherchestä, joka kaipasi seuraelämää, joka tahtoi olla iloinen ja -vilkas ja halusi nauttia elämästä, tuli ajan pitkään kovin tukalaksi -tuollainen jöröttäminen. Hän ei ollenkaan viihtynyt suuressa, -kiusallisen hiljaisessa ja ikävässä talossaan, jossa jokainen eli -omassa nurkassaan ja oli niin kylmän ja ynseän näköinen. - -Aluksi hän muutamana päivänä pysäytti herra von Gartlaubenin portaissa -ja kiitti häntä kaikesta avuliaisuudesta. Vähitellen he puhelivat sanan -tai pari aina tavatessaan ja muutamana iltana preussiläinen kapteeni -puhalteli savuja tehtailijan työhuoneessa, uunissa paloi tuli, huone -oli niin kodikas, ja kaikessa rauhassa he siellä juttelivat viimeisistä -uutisista. Kahden ensimmäisen viikon kuluessa ei Gilberte näyttäytynyt -ollenkaan. Kapteeni ei ollut hänestä tietävinään, mutta joka kerran kun -kuului liikettä viereisestä huoneesta, käänsi hän päätään sinnepäin. - -Hän koetti nähtävästi saada isäntäväkensä unohtamaan, että hän oli -voittajan puolta, hän ei ollut pikkumainen ja teki usein pilaa -veroista, joista vain aihetta siihen sai. Niinpä hän muutamana päivänä -nauroi makeasti, kun sai tietää, että oli vaadittu ruumisarkkua ja -siteitä. - -Kivihiiliä, öljyä, maitoa, sokeria, voita, leipää, lihaa, puhumattakaan -vaatteista, tulisijoista, lampuista, -- sanalla sanoen he olivat vailla -kaikkea, mitä syötäväksi tai muuten joka päivä tarvitaan -- silloin hän -vain kohautti olkapäitään: hyvä jumala, minkä sille voi! Tietysti -kaikki tuollainen oli ihan sietämätöntä, hän kyllä myönsi, että -saksalaiset vaativat _liikoja_, mutta -- sellaista on sota, ja -pitäähän sitä vihollisenkin maassa elää. - -Delaherche, jota nuo lakkaamattomat kiskomiset suututtivat, ei -ollenkaan salannut ajatuksiaan; joka ilta hän niitä tyyten tarkasteli -niinkuin ne olisivat olleet keittiölaskuja. Ainoa, josta he -kinastelivat, oli samanen miljoona, jota preussiläinen maaherra von -Rethel vaati Ardennesin piirikunnalta muka korvaukseksi Ranskan -sotalaivain tekemistä vahingoista ja hyvitykseksi Ranskassa asuvain -saksalaisten karkoittamisesta. 42,000 frangia tuli siitä Sedanin -osalle. - -Delaherche koetti kaikella tavalla todistaa, että se oli suurinta -vääryyttä: Sedan oli katsottava poikkeukseksi, se oli jo kärsinyt -yltäkyllin, tämä viimeinen oli ihan pois suunnilta! - -Paraimpina ystävinä he kuitenkin erosivat. Delaherche oli mielissään, -kun oli oikein saanut ladella, ja kapteeni tyytyväinen, että oli -osannut käyttäytyä kuin ihkapariisilainen. - -Muutamana iltana Gilberte iloisena ja vilkkaana pistäysi huoneeseen -aivan kuin sattumalta. Hän pysähtyi ja oli hämmästyvinään. Herra von -Gartlauben nousi paikalla, kumarsi kohteliaasti ja, hienotunteisesti -kyllä, heti väistyi. Mutta seuraavana iltana istui Gilberte -työhuoneessa kapteenin tullessa ja jäi sinne. - -Iloisia ja hupaisia iltoja he siitä lähtien kolmisin viettivät -työhuoneessa, ei salissa -- erotus oli hienon hieno. Tuota tuonnempana -sai saksalainen, joka oli harras soiton ja laulun ystävä, Gilberten -soittamaan. Rouva meni yksin saliin ja jätti oven auki. - -Talvi oli ankara, Ardennien tammihalot palaa leimusivat uunissa; -kymmenen aikana juotiin teetä ja puheltiin kuin vanhat tutut. Ja herra -von Gartlauben oli silmiä korvia myöten rakastunut tuohon iloiseen -nuoreen rouvaan, joka keimaili nyt samoin kuin ennen Charvillessä, -silloin kun kapteeni Beaudoin ystävineen siellä oli. - -Herra von Gartlauben oli erikoisen huolekas puvussaan ja erityisen -kohtelias, pieninkin suosionosote oli hänestä mieleen ja hän koetteli -kaikin tavoin, ettei häntä pidettäisi raakalaisena, sivistymätönnä -sotilaana, joka naisten seurassa ei ymmärrä käyttäytyä. - -Kahtia oli elämä jakautunut tuossa suuressa, pimeässä talossa -Maquakadun varrella. Ruoka-aikoina Edmond istua näpötti kainona ja -vastaili ykskantaan Delaherchen loppumattomiin kysymyksiin ja punastui, -kun Gilberte häneltä jotain pyysi, iltaisin kuunteli herra von -Gartlauben autuaallisena ja hymyhuulin Mozartin sonaattia, jota nuori -rouva salissa soitti; mutta viereisessä huoneessa, jossa översti de -Vineuil ja vanha rouva aikansa viettivät, oli niin hiljaista, niin -äänetöntä, ikkunat olivat peitetyt, kaihtimet eivät koskaan päästäneet -päivää huoneeseen, -- lampun himmeässä valossa se oli hautakammion -tapainen. - -Joulukuu lumineen peitti kaupungin valkoiseen vaippaan; mieltä -masentavat uutisetkin olivat vähän kuin jäätyneet. Sitten kun kenraali -Ducrot oli kärsinyt tappion Champignyssä ja Orléans menetetty, oli -jälellä vain yksi ainoa synkkä toivo: jospa talvi tulisi kostajaksi, -jospa lumihiutaleita tupruamalla tupruaisi, ja routa halkaisisi maan ja -se nielisi Saksan ja sen sotajoukot! - -Mutta rouva Delaherche oli saanut toisenkin surun syyn. Muutamana yönä, -kun hänen poikansa oli asioittensa tautta Belgiassa, oli hän Gilberten -huoneen ohi kulkiessaan kuullut sieltä hiljaista kuisketta, naurua ja -suuteloita. Kauhistuksissaan ja mieli kuohuksissa hän riensi -makuuhuoneeseensa. Ei ollut epäilemistä -- se ei ollut kukaan muu kuin -preussiläinen! Hän oli jo huomannut sen heidän silmäyksistään. -Sellainen käytös -- sellainen häväistys hänet kerrassaan musersi. Hyvä -jumala! Miksikä olikaan hänen poikansa vasten äitin tahtoa tuonut tuon -nautinnonhimoisen naisen heidän rauhalliseen kotiinsa! Kerran oli hän -jo antanut anteeksi eikä ollut antanut ilmi -- kun kapteeni Beaudoin -oli kuollut -- ja nyt oli sama edessä, vielä kahta kauheampi -- maansa -vihollisen kanssa! Mitä tehdä? Sellaista hävyttömyyttä hän ei salli -talossaan. Siinä oli uusi kivi sydämmelle, hän oli menehtyä. Ja kun hän -palasi huoneeseen alakuloisena ja kyynelsilmin ja tuntikausia istui -äänetönnä, katseli häntä översti tutkivasti ja luulotteli, että Ranska -taaskin oli kärsinyt tappion. - -Sillä kannalla olivat asiat, kun Henriette muutamana aamuna tuli -Sedaniin, pyytämään että Delaherche jollakin tavalla puhuisi hänen -enonsa puolesta. Hän oli nähnyt ihmisten omituisesti hymyilevän ja -kuullut heidän puhuvan, miten rajattomasti Gilberte voi vaikuttaa herra -von Gartlaubeniin. Siksipä hän hieman hämmästyi, kun ensiksi tapasi -eteisessä vanhan rouvan, joka oli menossa överstin luo. Henriette -ilmoitti hänelle asiansa. - --- Voi, hyvä rouva, te olisitte niin hyvä, niin hyvä, jos puhuisitte -enoni puolesta! Enorukan kohtalo on kauhea -- hänet aiotaan lähettää -Saksaan. - -Vanha rouva, joka kuitenkin paljon piti Henriettestä, viittasi -kärsimättömästi. - --- Lapsikulta, minä en voi vaikuttaa niin mitään. Elkää _minua_ -pyytäkö... - -Ja vaikka hän näki, miten surulliseksi Henriette tuli, jatkoi hän: te -tulette kerrassaan sopimattomaan aikaan, poikani lähtee tänä iltana -Brysseliin. Sitä paitsi on hänellä yhtä vähän vaikutusvaltaa kuin -minullakaan. Puhukaa miniälleni -- hänhän on kaikkivaltias. - -Hän meni. Arkana ja hämillään jäi Henriette eteiseen; hän huomasi -tulleensa tosiaankin varsin sopimattomaan aikaan. - -Vanha rouva oli varmasti päättänyt ilmoittaa kaikki pojalleen, ennenkun -hän lähtisi Belgiaan kivihiilien ostoon, tehtailija näet toivoskeli -saavansa tehtaan heti kuntoon. Äiti ei jaksanut kärsiä, että Gilberte -niin törkeästi pettäisi miehensä hänen poissaollessaan, mutta hän -odotti, kunnes Delaherche viimeinkin oli varmasti määrännyt lähtönsä, -jota jo toista viikkoa oli myöstänyt päivästä toiseen. Sehän oli koko -talon häviö, preussiläinen ajettaisiin pois, Gilberte samaa tietä -- ja -kenties hänen nimensä vielä naulattaisiin katunurkkiin häväistykseksi, -sillä se kohtaisi jokaista Ranskan naista, joka pitäisi yhteyttä -saksalaisten kanssa. - -Iloisesti huudahtaen juoksi Gilberte Henrietten luo, kun näki hänet. - --- Voi miten hauskaa, että tulit!... Ihanhan siitä on jo -ijankaikkisuus, kun viimeksi tapasimme toisemme -- ihminen vanhenee -niin pian näinä kauheina aikoina. - -Hän oli vienyt Henrietten huoneeseensa, painanut hänet leposohvalle ja -nojautui häntä vasten. - --- Kuuleppas -- nyt sinä syöt aamiaista meillä. Mutta ensiksi me -puhelemme -- eikös niin? Sinulla on varmaan ihmeen paljon -kertomista!... Sinä et ole saanut veljeltäsi mitään tietoja, sen -tiedän. Maurice raukka -- minua niin säälittää se poikaparka! -Ajattelepas, miten hirveätä Pariisissa -- eivät saa polttaa kaasua, ei -heillä ole polttopuita, niin, tuskinpa leipääkään! -- Entäpä se -nuorukainen, jota hoidat, veljesi ystävä? Niinkuin huomaat, olen jo -kuullut kulkupuheita. Hänenkö tähtensä sinä tulet? - -Henriette hämmästyi eikä paikalla vastannut. Eikös hän todellakin -tullut Jeanin tähden, sillä hän oli ihan varma, ettei kukaan hänen -armasta hoidokastaan häiritsisi, kun vain eno olisi vapaa? - -Hän oli hyvin hämillään, kun Gilberte paikalla rupesi Jeanista -puhumaan, hän tuskin rohkeni asiaansa ilmoittaa. Sitä paitsi sanoi -omatunto, ettei ollut oikein käyttää hyväkseen sellaisia keinoja, joita -epäili. - --- Vai niin, toisti Gilberte veitikkamaisesti, sinä siis tulet meille -tuon nuorukaisen tautta? - -Henriette ei päässyt puuhun ei pitkään, hänen täytyi kertoa Fouchardin -vangitseminen. - --- Hyvänen aika, sehän on totta -- missä ihmeessä minun ajatukseni -maleksivat! Vastahan siitä tänä aamuna oli viimeksi puhetta. Siinä teit -aivan oikein, että tulit tänne, ystävä-kulta -- meidän pitää paikalla -ruveta tuumimaan, mitä voimme tehdä enosi hyväksi, sillä se, mitä -viimeksi kuulin, ei ole suinkaan rauhoittavaa. He aikovat asettaa hänet -muille varottavaksi esikuvaksi. - --- Minä luotin teihin, sanoi Henriette empien. Arvelin että sinä -kenties keksisit keinon, että ehkäpä sinä jotain... - -Nuori rouva nauroi makeasti. - --- Pikku hupakko -- kolmen päivän perästä on enosi vapaa! Etkös sinä -tiedä, että meillä asuu preussiläinen kapteeni, joka täyttää kaikki, -mitä ikinä minä pyydän? Hän nyt ei raski kieltää niin mitään. - -Hän nauroi niin vallattomasti ja lapsellisesti ja oli ylpeä -kauneudestaan, jolla hän niin suuren vallan oli saanut. Hän tarttui -ystävänsä käteen ja taputti sitä hiljaa. Mutta Henriette oli kuin -kuumilla kivillä -- oliko se tunnustus? Mitenkäs hän muuten olisi ollut -niin iloinen, ujostelematon ja vallaton? Henriette ei saanut sanaakaan -suustaan kiitokseksi. - --- Jätä nyt vain koko asia minun huolekseni. Saatpas nähdä, niin minä -tänä iltana kerron sinulle niin hauskan uutisen, että tyytyväisenä -palaat kotiisi! - -Ruokasalissa Henriette oikein hämmästyi, kun näki siellä tuntemattoman, -kauniin miehen -- Edmondin. Hän ihaili nuorukaista kuin kaunista -taideteosta. Oliko mahdollista, että hän oli ollut taistelemassa? Ja -kuka oli uskaltanut häntä haavoittaa? Ja hän oli taistellut -urhoollisesti kuin sankari! Delaherche oli oikein ihastuksissaan, kun -kerrankaan oli saanut vieraita, ja ylisteli pilviin asti kirjuriansa, -joka oli yhtä oiva ja kelpo nuorukainen kuin kauniskin. - -Syötiin lihapaistia ja perunahauvikkaita, ja puhe sujui vilkkaasti kuin -tuttuin kesken konsanaankin. - --- Te tulitte siis Fouchardin tähden ja toivotte, että puhuisimme hänen -puolestaan? sanoi Delaherche Henriettelle. Sattuipa se nyt ikävästi, -kun minun täytyy tänä iltana lähteä matkalle. Mutta vaimoni siitä kyllä -pitää huolen; häntä ei voi vastustaa, hän saa, mitä vain suinkin -tahtoo. - -Hän nauroi ja oli nähtävästi mielissään vaimonsa suuresta -vaikutusvoimasta -- kajastihan siitä vähän hänenkin osalleen. - -Yhtäkkiä hän lisäsi: kuuleppas, Gilberte kulta, onko Edmond kertonut -löydöstään? - --- Ei. Mistä löydöstä? kysyi hän vilkkaasti ja katsoi lämpimästi -nuorukaiseen. - -Edmond lensi punaiseksi. - --- Ei se ole muuta kuin pitsiä, joista tuonoin puhuitte -- joilla -olisitte tahtonut koristaa kellertävän aamupukunne. Satuin huomaamaan -muutamalla myöjällä viisi metriä oikeita Brysselin pitsiä -- -erinomaisen kauniita ja hyvin huokeita.... Vaimo, jolla niitä oli -kaupan, tulee kohta tänne niitä näyttämään. - -Gilberte oli vallan ihastunut! hän olisi vaikka suudellut Edmondia. - --- Voi, miten kiltti te olette! Sitä en unohda, olkaa varma! - -Kun tuli Belgiasta ostetun maksapiirakan vuoro, kääntyi puhe toiselle -tolalle: puhuttiin Maasista, jonka veden sinne viskatut ruumiit olivat -myrkyttäneet, että kalatkin kuolivat, ja siitä johduttiin tarttuviin -tauteihin, joita sai pitää kuin kätensä takana, niin pian kun ilma -lauhtui. - -Marraskuussa oli jo rutontapaisia tautia ilmautunut. Turhaan oli -taistelun päätyttyä annettu 6,000 frangia kaupungin puhdistamiseksi ja -poltettu kasoittain sotilasten laukkuja, patroonakoteroita ja muita -romuja, yhtä kaikki levisi ympäristöltä tukehuttava löyhkä, milloin -ilma oli kostea, sillä maa oli niin täynnä ruumiita, että hauta oli -haudassa kiinni ja ne olivat niin matalat, jotta ruumis tuskin peittyi. -Seurauksena sellaisesta hutiloimisesta oli sietämätön mädän haju. - -Niinä päivinä oli päälle päätteeksi löydetty toinenkin rutonahjo -- -Maasvirta, josta jo oli ongittu toistatuhatta hevosenraatoa. Sittenpä -olikin joki puhdas -- luultiin; mutta se luulo petti, kun poliisi -muutamana päivänä tarkasti joen pohjaa, joka siltä kohdalta oli kahden -metrin syvyinen, ja huomasi vedessä valkeita esineitä -- kiviä kaiketi; -mädänneitä ihmisruumiita ne olivat, niin mädänneitä, etteivät ne olleet -turvonneetkaan eivätkä sentähden kohonneet pinnalle. Melkein neljä -kuukautta ne olivat ruohokossa lojuneet. Käsiä, jalkoja ja päitä kohosi -keksissä. Virtakin irroitti ruumiista osia ja vei milloin käden, -milloin jalan. Vesi oli samakkaa, suuria kuplia kohosi pinnalle, särkyi -ja myrkytti ilman. - --- Hyvä toki, että kylmää, huomautti Delaherche. Mutta kunhan lumi -rupeaa sulamaan, niin tiedän mä, että on vaara tarjona, jollemme -ajoissa pidä huolta. - -Gilberte pyysi hymyillen, että hän puhuisi muusta ... syödessä. - --- Kummallista, että ne nyt mieleeni juohtuivat, sanoi tehtailija, -mutta se on varma, että kalatta sitä saa syödä kotveroisen tästä -puoleen. - -Kun he syötyänsä joivat kahvia, tuli palvelija ilmoittamaan, että herra -von Gartlauben kysyy, saisiko hän hetkisen heitä puhutella. - -Siitä syntyi aika hälinä, sillä kapteeni ei ollut koskaan tullut siihen -aikaan -- keskipäivällä. - -Delaherche sanoi paikalla, että olkoon hän hyvä ja tulkoon -- mukava -tilaisuus esitellä Henriette. - -Kun kapteeni näki vielä toisenkin nuoren naisen, oli hän kahta -kohteliaampi. Hänelle tarjottiin kahvia ja hän joi kupillisen ilman -sokeria niinkuin oli nähnyt juotavan Pariisissa. Hän oli muuten -halunnut paikalla ilmoittaa rouva Delaherchelle, että hänen -turvattinsa, muuan tehtaantyömies, joka oli tapellut preussiläisen -sotamiehen kanssa ja siitä syystä vangittu, oli nyt vapaa. - -Gilberte käytti tilaisuutta hyväkseen ja puhui Fouchardista. - --- Herra kapteeni, pyydän esitellä teille paraimman ystäväni! Hän -toivoo teidän apuanne -- hän on sen rémillyläisen sisarentytär, jota on -epäilty Dieuletmetsän sissien liittolaiseksi. Kaiketikkin muistatte --? - --- Vai niin -- vakoilija, polonen, joka löydettiin säkistä. Se on ikävä -juttu ... vakavaa laatua ... varsin vakavaa. Pahoin pelkään, etten voi -mitään vaikuttaa. - --- Voi ei, kapteeni hyvä -- elkää sanoko niin -- minä olisin niin -iloinen, kapteeni... - -Gilberte katsoi häneen lempeästi, loistavin silmin. Kapteeni oli -hurmautunut, hän kumarsi kohteliaasti, ja samalla nöyrästi. Koska -Gilberte tahtoo, niin --! - --- Kiitän teitä sydämmellisesti, herra kapteeni, sopersi Henriette. - -Hänestä tuntui tuiki vastenmieliseltä tuo sotilas; hän muisti yhtäkkiä -miehensä, Weiss-raukan, joka ammuttiin kuoliaaksi Bazeillesissa. - -Edmond, joka heti kapteenin tultua oli pujahtanut huoneesta, palasi ja -kuiskasi jotain Gilbertelle. Rouva nousi paikalla, kertoi pitseistä, -joita myöjä oli tullut näyttämään, ja pyytäen anteeksi poistumistaan -lähti Edmondin kanssa. - -Henriette istuutui ikkunanpieleen, kun jäi yksin Delaherchen ja -kapteenin kanssa, jotka jatkoivat äänekkäästi puhettaan. - --- Lasillinen konjakkia, kapteeni? Nähkääs -- minä en ollenkaan -ujostele, vaan sanon suoraan ajatukseni ... tiedänhän minä, että te -ette ole ahdasmielinen. Niin, teidän päällikkönne on perin väärässä, -kun vieläkin tahtoisi kaupungilta pusertaa nuo 42,000 frangia. -Punnitkaapa kerrankaan, mitenkä paljon me olemme uhranneet aina sodan -alusta asti! Pikkistä ennen taistelua tulee ensiksikin ranskalainen -armeija, uuvuksissa ja nälissään ja sitten -- te, jotka kyllä leivän -kannan katkaisette. Sotajoukkoin kulkeminen kaupungin läpi pelkästään -kaikkine korjuineen ja muine kuluineen nousee jo puoleentoista -miljoonaan. Saman verran lasken taistelun pommituksineen ja -tulipaloineen hävittäneen; se on jo kolme miljoonaa. Lopuksi en -laisinkaan liioitelle, jos sanon, että teollisuus ja kauppa ovat -kärsineet kahden miljoonan vahingon. Mitäs siihen virkatte?... Viisi -miljoonaa -- kaupungista, jossa on 13,000 asukasta! Ja sitten te -lisäksi vielä vaaditte 42,000 frangia -- mikä siihen oikeuttaa, sitä -minä en käsitä! Onko se oikeuden mukaista, onko se kohtuullista? - -Herra von Gartlauben punalti päätään ja vastasi vain: niin, -- -semmoista on sota! - -Henriette istui ikkunanpielessä ja odotti. Korvissa suhisi, kummallisia -ajatuksia, synkkiä kuvia pyöri hänen päässään; häntä raukasi. - -Mutta Delaherche vakuutti kapteenille kunniasanallaan, että Sedan ei -kuuna kullan valkeana olisi pälkäästä päässyt nyt, kun kovaa rahaa -kerrassaan puuttui, jollei teollisuuspankki olisi laskenut liikkeeseen -uusia seteliä ja siten pelastanut kaupunkia perikadosta. - --- Pikku naukku lisäksi, herra kapteeni? - -Ja sitten hän hyppäsi toiseen aineeseen. - --- Ei se ole Ranska, joka sotaan syöksyi, vaan keisarikunta... -Keisari ... niin ... minä en ymmärrä koko keisaria. Hänellä ei tee -herran tarvista... Ennenhän me hakkautamme itsemme sipaleiksi kuin -huolimme häntä hallitsijaksemme! Ainoa, joka heinäkuussa asian laidan -käsitti, oli Thiers. Hänen matkansa Euroopan pääkaupunkeihin oli -todellakin viisas teko -- siitä tuntee isänmaan ystävän. Onnistukoon -hänen yrityksensä...! - -Hän ei lopettanut lausettaan, sillä hänestä oli sopimatonta puhua -rauhan toiveista preussiläiselle, vaikka se sitten olikin herra von -Gartlauben. Mutta rauha se oli hänen hartain toivonsa niinkuin koko -vanhoillisen porvariston, joka ennen oli pitänyt keisarin puolta. - -Vastustaminen ei enää auttanut, heidän täytyi antautua: valloitetuissa -maakunnissa riehui jo syvä suuttumus -- mitä varten Pariisi niin -itsepäisesti puolustautui, kun koko isänmaan pelastus oli kysymyksessä. - -Tarkoittaen Gambettan innokkaita julistuksia Delaherche lisäsi hiljaa: -ei, ei; me emme ole noita raivohulluja. Uusia verilöylyjä siitä vain -seuraa. Minä olen Thiersin miehiä -- hän tahtoo yleistä äänestystä ... -ja tasavalta -- herra jumala ... hyvin minusta nähden, kunnes parempi -hallitus saadaan. - -Herra von Gartlauben nyökytti myöntävästi päätään: niinpä niin, niinpä -niin... - -Henriette oli niin kiihdyksissä, syytä hän ei tiennyt, mutta hän ei -mitenkään jaksanut olla huoneessa, vaan lähti hiljaa pois ja meni -etsimään Gilberteä. Hän ihan säikähti, kun tuli makuuhuoneeseen ja näki -ystävänsä katkerasti itkevän pitkällään leposohvalla. - --- Mitä nyt? Mitä ihmettä? - -Kyyneleet virtasivat tulvana. Gilberte ei vastannut, hän oli -tulipunainen, hän häpesi, hän oli vallan sekaisin. Henriette ojensi -kätensä, Gilberte heittäysi nyyhkyttäen hänen syliinsä ja sopersi: voi -ystävä-kulta, jospa tietäisit! -- En ikinä minä sitä uskalla sinulle -sanoa ... mutta eihän minulla ole ketään ... ehkä sinä sentään -tietäisit neuvoa... - -Hän hämmentyi kokonaan. - --- Edmond oli täällä ... silloin tuli rouva Delaherche -- juuri ikään --- yhtäkkiä... - --- Mitenkä? Yhtäkkiä? - --- Me olimme täällä... Edmond oli kietonut kätensä vyötäisilleni ... ja -suuteli minua... - -Hän oikein värisi, puristi Henrietteä kaulasta, suuteli häntä ja -tunnusti kaikki. - --- Voi, hyvä ystävä, elä tuomitse minua liian ankarasti ... minä en -kestä sitä... Kyllä minä muistan, kun lupasin sinulle, etten enää tee -niin ... mutta olethan sinä nähnyt Edmondin -- hän on niin urhoollinen, -niin reipas ja niin kaunis! Ja arveleppas sitten ... poikaparka -sairaana ... haava käsivarressa -- äiti niin kaukana!... Ja päälliseksi -hän on rutiköyhä -- kaikki heidän tulonsa ovat menneet hänen -kouluuttamisekseen. Voi hyvä Henriette -- en voinut kieltää. - -Henriette kuunteli häntä hämillään. - --- Tuo pikku kersanttiko se siis on! -- Mutta, ystäväkultani, kaikki -ihmiset luulevat, että se on preussiläinen! - -Gilberte nousi, pyyhki kyyneleensä ja vastusti jyrkästi. - --- Preussiläinen! Ei -- ei ikimaailmassa! Hän on inhottava, en siedä -häntä. Kuinka sinä luulet minusta sellaista! Mitenkä ihmeellä kukaan -saattaa ajatella minusta niin alentavaista? Ei, ei koskaan! Ennen -kuolisin! - -Silmät säkenöivät, hän oli kahta kauniimpi. Mutta samassa hän taas oli -entinen iloinen keimailija. Hän rähähti nauramaan: se huvittaa minua -- -_se_ on totta. Hän on ihan hurmautunut, hän jumaloi minua. Kun -vain sinnepäin katson, niin hän paikalla tekee mitä tahdon... Jospa -tietäisit, miten hullunkurista on tehdä pilkkaa tuosta kömpelöstä -herrasmiehestä. Ja sitten hän vielä luulee saavansa palkkion kaikesta -vaivastaan. - --- Mutta sellainen leikkiminen on vaarallista, sanoi Henriette -vakavasti. - --- Luuletko? Mitähän vaaraa siitä olisi? Kun hän viimein huomaa, että -kaikki on sulaa pilaa, suuttuu hän ja muuttaa pois -- siinä kaikki. -Eikä hän toisekseen huomaa sitä milloinkaan! Sinä et häntä tunne, hän -on niitä miehiä, joita nainen saa vaaratta nenästä vetää!... Näetkös, -että _siinä_ minä olen sinua viisaampi... Sellaiset minä jo -ilmassa tunnen. Hän on niin itserakaskin, ettei hän koskaan myönnä, -jotta hänestä on tehty pilkkaa... Ja kun hän lähtee pois, muistelee hän -täällä oloaan kaipauksella ja lohduttautuu sillä, että on tehnyt oikein -ja käyttäytynyt kuin mies, joka tuntee Pariisin tavat -- sen pituinen -se. - -Naurahtaen hän sitten lisäsi: mutta sen hän saa aikaan, että Fouchard -eno pääsee vapaaksi, -- ja korvaukseksi tarjoon minä hänelle kupillisen -teetä omasta kädestäni. - -Yhtäkkiä hän taas tuli levottomaksi, kyyneleet kohosivat silmiin: voi, -hyvä jumala! Entäs anoppi!... Mikä tästä lopuksi tulee? Hän ei minusta -suuresti välitä -- kyllähän hän saattaa kertoa kaikki miehelleni. - -Henriette oli jo tointunut ja tyyntynyt. Hän kuivasi ystävänsä -kyyneleet, sai hänet nousemaan leposohvalta ja silitti hänen -pörhistynyttä tukkaansa. - --- Kuuleppas nyt, hyvä ystävä, minä en raski sinua torua, vaikka sinä -hyvin kyllä tiedät, etten minä sitä hyväksy. Mutta minua niin ihmeesti -pelotti se sinun preussiläisesi, että pelkäsin asiaasi monta, monta -vertaa pahemmaksi, ihan panee puolella, kun kuulin suoran totuuden... -Rauhoituhan nyt vain, kaikki käy vielä hyvin. - -Henriette oli oikeassa. Se olikin parasta Gilbertelle. Samassa tuli -näet Delaherche äitinsä kanssa huoneeseen. Tehtailija kertoi jo -lähettäneensä hakemaan hevosta, joka saattaisi hänet asemalle, sillä -hän oli päättänyt iltajunassa lähteä Brysseliin. Hän oli tullut -jättämään jäähyväisiä vaimolleen. - --- Olkaa ihan huoleti! hän sanoi Henriettelle. Herra von Gartlauben -lupasi puhua enonne puolesta; minä tosin nyt lähden, mutta vaimoni -kyllä muistuttaa häntä lupauksestaan. - -Peloissaan tarkasti Gilberte anoppiaan... Näinköhän hän kertoisi sen -pojalleen? Estäisiköhän hänen matkansa? - -Vanha rouva ei sanonut halaistua sanaa, katsoi vaan miniäänsä silmiään -väräyttämättä. Hänkään ei enää niin ankarasti arvostellut Gilberteä. -Hyvä jumala! Koska se olikin tuo nuorukainen, ranskalainen, joka oli -niin urhoollisesti taistellut, niin täytyihän hänen antaa anteeksi -niinkuin edelliselläkin kerralla. - -Hän oli lauhtunut. Hän hymyilikin, ja sitä ei ollut tapahtunut, sitten -kun Coulmiersin hyvät uutiset kuultiin. Hänen poikansa saisi kaikessa -rauhassa matkustaa, Edmond kyllä suojelisi Gilberteä preussiläiseltä. - --- Jumalan haltuun! sanoi hän ja suuteli poikaansa. Toimita asiasi ja -palaa pian kotiin! - -Rouva Delaherche lähti, painoi oven kiinni ja kulki hitaasti eteisen -toiselle puolelle tuonne kolkkoon huoneeseen, jossa översti synkkänä -istui, tylsistynein silmin tuijottaen lampun himmeää valoa kohti. - -Samana iltana Henriette palasi Rémillyyn ja kolmantena päivänä sen -perästä tulla joppasi Fouchard vanhus kotiin Henrietten suureksi iloksi -ja istuutui syömään, pisteli pois poikkeen leipää ja juustoa aivan kuin -olisi tullut ostoksiltaan eikä vankilasta. Kysymyksiin hän vastaili -maltillisesti, -- mikäpäs hänellä oli siellä ollut hätänä. Kuinkas he -olisivat voineet pitää häntä kiinni? Eihän hän ollut mitään pahaa -tehnyt eikähän hän ollut preussiläistä tappanut. Hän oli vain sanonut -näinikään: etsikää! Minä en tiedä mitään. Ja päästää oli heidän -täytynyt sekä hänet että kylänvanhin, koska ei ollut minkäänlaisia -todisteita. - -Mutta ilkeästi hän vilkutti silmiään ja oikein sydäntä kutkutti, kun -oli kerrankin petkuttanut noita mokomia, jotka olivat ruvenneet hänelle -lihasta juonittelemaan. - -Joulukuu läheni loppuaan, ja Jean aikoi lähteä. Jalka oli terve ja -lääkäri oli luvannut hänet taistelemaan. - -Se oli kova isku Henriettelle, mutta hän koetteli kaikin tavoin peittää -suruaan. - -Champignyn onnettoman taistelun jälkeen he eivät olleet kuulleet mitään -Pariisista. Sen he vain tiesivät, että Mauricen rykmentti oli ollut -kovimmissa kahakoissa ja paljon kärsinyt. - -Monet raucourtilaiset ja sedanilaiset olivat saaneet sähkösanomia, jos -kohtakin kiertoteitä -- _he_ vain eivät saaneet ainoatakaan riviä. -Ahnas haukka tai preussiläisen luoti oli varmaankin jonkun metsän -rinteessä hengen ottanut _heidän_ kyyhkyltänsä. - -Toisinaan vilahti mieleen: entä jos Maurice on kuollut? Levottomina he -olivat odottaneet tietoja päivästä toiseen. Sieltä ei tullut mitään -tuolta suuresta kaupungista, jota kohti piirittäjäin kanuunat joka -taholla ammottivat. - -He eivät enää tietoja toivoneetkaan. Ja kun Jean ilmaisi päättäneensä -lähteä taistelemaan, kohosi huokaus Henrietten rinnasta, ja hän -virkkoi: hyvä jumala, kaikki on mennyttä, minä jään taas yksin!... - -Jean aikoi liittyä pohjoisarmeijaan, jonka kenraali Faidherbe äskettäin -oli saanut kootuksi. Sitten kun kenraali Manteuffel oli tunkeutunut -Dieppeen, puolusti äskenmainittu sotajoukko kolmea piirikuntaa: -pohjoista, Pas-de-Calaista ja Sommea, ja Jean suunnitteli matkansa -- -siten pääsikin helposti -- Bouillonin kautta Belgiaan ja sieltä -perille. - -Hän tiesi, että 23:ta osastoa aiottiin täydentää Sedanin ja Metzin -miehillä, mikäli niitä saatiin kootuksi. Hän oli kuullut kerrottavan, -että kenraali Faidherbe aikoi ryhtyä hyökkäyssotaan, ja oli jo -määrännyt seuraavan sunnuntain lähtöpäiväkseen, kun kuuli Pont-Noyellen -ratkaisemattomasta tappelusta, jonka ranskalaiset olivat vähällä olleet -voittaa. - -Dalichamp se taas tarjoutui saattamaan Jeaniakin Bouilloniin omalla -hevosellaan. Hänen hyväntahtoisuutensa ja rohkeutensa olivat -ihmeteltävät. Raucourtissa, jossa lavantauti raivosi -- baijerilaiset -olivat sen sinne tuoneet -- oli hänellä sairaita joka talossa ja sitä -paitsi oli vielä hänen huostassaan kaksi sairashuonetta, toinen -Raucourtissa ja toinen Rémillyssä. - -Hänen palava isänmaanrakkautensa ja väkivaltaisuuksien vastustaminen -olivat jo kahdesti vieneet hänet vankilaan, mutta kummallakin kertaa -oli hän päässyt vapaaksi. - -Siksipä hän mielissään naurahteli, kun aamusella tuli hakemaan Jeania, -hän iloitsi auttaessaan taas muuatta Sedanin uhria pakoon. - -Jeania huolestutti rahakysymys -- hän tiesi, ettei Henriettellä ollut -liikoja varoja -- ja siitä syystä hän suostui ottamaan viisikymmentä -frangia lääkäriltä, jotka tämä matkarahoiksi hänelle tarjosi. - -Fouchard oli Jeanin lähtiessä erinomaisen kohtelias ja ystävällinen. -Hän lähetti Silvinen hakemaan kaksi pullollista viiniä, sillä hän -tahtoi juoda heidän kanssansa lasillisen erojaisiksi, toivoen että -saksalaiset perinjuurin hävitettäisiin. - -Hän oli nyt varakas mies, oli jo toisenkin kolikon pistänyt -kirstunpohjalle; hän oli tyytyväinen ja toivoi vain rauhaa -- ei tuota -toki kauvan enää tarvinne odottaa -- ja piti varansa, ettei joutunut -mihinkään rettelöihin, sitten kun Dieuletmetsän sissit olivat -jälettömiin hävinneet. Olipa hän ollut niinkin anteliaalla tuulella, -että Prosperkin oli äskettäin saanut palkkansa -- Fouchard ei näet -hevillä olisi luopunut hänestä, vaikkeihän sillä Prosperillakaan ollut -aikomusta taloa jättää. He kilistivät lasiaan -- hän ja Prosper ja -kilistipä hän Silvinenkin kanssa. Oli hän välistä ajatellut kosia -Silvineä -- se oli niin ymmärtäväinen ja ahkera, -- vaan mitäpä se -olisi hyödyttänyt? Eihän Silvine enää naimisia ajatellut, taloon hän -jää ja talossa pysyy vielä sittenkin, kun pikku Kaarlosta on varttunut -aika mies, ja hän vuorostaan lähtee sotaan. - -Kun hän vielä oli kilauttanut lasiaan lääkärin ja Jeanin ja Henrietten -laseihin, virkkoi hän: olkoon onneksenne! Koettakoon jokainen parastaan -ja olkoon yhtä tyytyväinen kuin minäkin! - -Henriette tahtoi välttämättömästi saattaa Jeania Sedaniin. - -Jean oli siviilipuvussa; lääkäri oli lainannut hänelle päällysnutun ja -huopahatun. - -Päivä paistoi kirkkaasti, lumi narisi jalan alla. He aikoivat ajaa vain -suoraan läpi kaupungin, mutta kun Jean kuuli, että översti yhä oli -Delaherchessa, ei hän mitenkään saattanut kulkea siitä ohi, samalla hän -kiittäisi tehtailijaa kaikesta avusta. - -Onneton kaupunki, jossa jokikinen kohta muistutti tappiosta -- tuskaa -se vain tuotti Jeanille. - -He ajoivat Maquakatua ja pysähtyivät tehtaan luo. Koko talo oli -säikähdyksissä: Gilberte oli ihan tyrmistynyt, vanha rouva itki, ja -tehtailija, joka juuri oli palannut tehtaasta -- siellä hän puursi -päivät päästään -- voivotteli. - -Översti oli huoneensa lattialla -- kuolleena. - -Ikkunat olivat peitossa, lamppu paloi lakkaamatta. - -Lääkäri haettiin tuota pikaa, vaan hän ei saanut selvää; ei se ollut -sydämmen halvausta, ei verensyöksyä. Översti oli kuollut kuin ukkosen -lyömänä, mutta mistä salama tuli, sitä ei tiedetty. Vasta seuraavana -päivänä löydettiin lattialta vanhan sanomalehden palanen, jossa -kerrottiin Metzin antautumisesta. - --- Kuuleppas, sanoi Gilberte Henriettelle, kun herra von Gartlauben -äsken meni alas, paljasti hän päänsä kulkiessaan oven ohi, jossa enon -ruumis on... Edmund sen näki. Hän on todellakin kunnon mies ja -hienotunteinen. - -Jean ei ollut koskaan ennen suudellut Henrietteä. Ennenkun hän nousi -lääkärin kanssa ajoneuvoihin, tahtoi hän vielä viimeisen kerran kiittää -Henrietteä, joka oli hoitanut häntä hellästi kuin sisar ja kohdellut -häntä veljenään. Mutta hän ei saanut sanaakaan suustaan, nyyhkyttäen -hän syleili häntä ja suuteli. Henriette oli ihan surun vallassa, hän -suuteli myös. - -Kun hevonen lähti liikkeelle, kääntyi Jean ja katsoi taakseen. He -liehuttivat molemmat ja sopersivat liikutettuina: hyvästi, hyvästi! - -Sinä yönä oli Henrietten vuoro valvoa Rémillyn sairashuoneessa. Yö oli -pitkän pitkä; taas tuli raivoisa itkunpuuska -- hän peitti käsillään -silmänsä ja itki, itki hillitöntä itkua. - - - - -VII. - - -Paikalla Sedanin taistelun jälkeen alkoivat molemmat saksalaiset -sotajoukot vieriä Pariisia kohti. - -Maasin armeija tuli pohjoisesta Marnelaakson läpi ja Preussin -kruununprinssin sotajoukko, joka Villeneuve-Saint-Georgesin kohdalla -oli mennyt Seinen yli, marssi Versaillesiin sulkemaan kaupunkia -etelästä. Kenraali Ducrot, jolle oli uskottu äskettäin muodostetun -neljännentoista osaston johto, päätti hyökätä viimeksimainitun -sotajoukon kimppuun. - -Maurice taisteli uuden rykmenttinsä kanssa -- sadannenviidennentoista --- metsässä Meudonin vasemmalla puolella, mutta ei saanut lähtökäskyä, -ennenkun tappio jo oli silminnähtävä. - -Muutamat kranaatit olivat tarpeeksi; kauhea hämminki syntyi -zuaavipataljoonassa, jossa oli pelkästään rekryyttiä, toisetkin joukot -yhtyivät hurjaan pakoon eivätkä pysähtyneet ennenkun Pariisin vallien -suojassa, jossa sekasorto oli täydellinen. Kaikki asemat eteläisissä -linnoituksissa menetettiin, viimeinen side, joka Pariisin Ranskaan -yhdisti -- läntisen rautatien sähkölennätinlanka -- katkaistiin samana -iltana. Pariisi oli erotettu muusta maailmasta. - -Ilta oli Mauricelle äärettömän kamala. Jos saksalaiset olisivat -uskaltaneet, olisivat he samana yönä majoittuneet Karuselltorille. -Mutta he olivat viisaita, he olivat lujasti päättäneet panna kaiken -taitonsa liikkeelle. - -Piirittämissuunnitelman pienimmätkin yksityiskohdat oli tarkoin -pohdittu ja määrätty: Maasin armeija pohjoisessa Croissysta Epinayn -kautta Marneen, kolmas armeija etelässä Chennvièresistä Châtilloniin ja -Bougivaliin ja preussiläisten päämaja -- kuningas Wilhelm, herra von -Bismarck ja kenraali von Moltke -- Versaillesissa. - -Jättiläismoinen piiritys, jota ei ollut kukaan uskonut, oli nyt -toteennäytetty. Kaupunki, joka ympärimitaten oli neljä ja puoli -peninkulmaa, jossa oli viisitoista linnoitusta ja kuusi varustusta oli -kuni kahleissa. Ja puolustajana oli vain kolmastoista osasto, jonka -kenraali Vinoy oli pelastanut, ja neljästoista, jota paraillaan -muodostettiin ja jota johti kenraali Ducrot. Yhteensä oli näissä -80,000 sotamiestä, sen lisäksi 14,000 merisotamiestä, 15,000 -vapaaehtoista, 115,000 miestä nostoväkeä, puhumattakaan 300,000 -kansalliskaartilaisesta, joita oli sijoitettu valleille sinne tänne. -Suuri joukko tosin, vaan puuttui tottuneita ja sotakuriin totutettuja. -Joukkoja varustettiin ja harjoitettiin; Pariisi oli yhtenä ainoana -suurena sotaleirinä. - -Kuumeentapaisesti valmistauduttiin puolustautumaan, tiet suljettiin, -talot, jotka olivat ampuma-alalla, revittiin, 200 suuriputkista -kanuunaa ja 2,500 muuta kanuunaa laitettiin kuntoon, toisia kanuunia -valettiin, ja ministeri Dorianin isänmaanrakkaus ja suuret ponnistukset -loivat kuin tyhjästä kokonaisen asehuoneen. - -Mielet olivat kuohuksissa, viha raivosi myrskynä, sitten kun -Ferrièresin keskustelut oli keskeytetty ja Jules Favre ilmoittanut -Bismarckin vaatimukset: luovuttaa Elsass, jättää Strassburgin linnue -vangiksi ja suorittaa kolme miljaardia vahingon korvaukseksi -- -yksimielisesti päätettiin, että sodan jatkaminen oli Ranskan elinehto. -Vaikkei olisi toivoa hiventäkään, tulisi Pariisin puolustautua, että -isänmaa pysyisi hengissä. - -Muutamana sunnuntaina syyskuun lopulla lähetettiin Maurice kaupungin -toiseen päähän. Uutta toivoa herätti hänessä se, mitä hän näki. Hänestä -tuntui niinkuin kansan sydän ja suuri puolustusaate olisivat -Châtillonin tappion jälkeen tulleet lähemmä toisiansa. Tuo ennen niin -nautinnonhimoinen Pariisi, joka helposti horjahti oikealta tieltä, oli -muuttunut, muuttunut edukseen -- se oli valmis miehuullisesti kärsimään -mitä suurimpia uhrauksia. Muuta ei nähnytkään kuin univormuja; -välinpitämättömimmilläkin oli kansalliskaartin merkki. Niinkuin -seisahtuu jättiläiskello, josta vieteri on katkennut, niin oli yhtäkkiä -pysähtynyt elämä, teollisuus, kauppa -- kaikki oli jähmettynyt; yksi -ainoa intohimo oli eleillä -- halu voittaa. - -Se oli ainoa puheenaine, joka sai sydämmet sykkimään ja veren suonissa -virtaamaan, kaikkialla siitä puhuttiin, yleisissä kokouksissa, öisin -vahdissa ollessa; sama asia keräsi kansaa jalkakäytäville, että tuskin -pääsi liikkumaan. Samat harhaluulot täyttivät kaikkien mielet, sama -sisällinen kiihotus valtasi koko kansan. Ilmautui jo sairaaloista -hermostumista, rutontapaista kuumetta, joka liioitteli sekä pelon että -toiveet, ja vähimmänkin syyn sattuessa päästi eläimelliset himot -ihmisessä valloilleen. - -Marttyyrikadulla Maurice näki tapauksen, joka kokonaan kiinnitti hänen -huomionsa: hurjistunut ihmisjoukko hätyytti taloa, jonka yläkerran -ikkunasta oli koko yö nähty valoa, ihan varmasti merkkituli -preussiläisille, jotka olivat Pariisin yläpuolella Bellevuessa. - -Asukkaat, joita rahvas epäili, viettivät kaiket päivät tähystellen -katoillaan. Edellisenä iltana olivat he olleet hukuttaa muutaman -raukan, joka oli penkille leväyttänyt Pariisin kartan ja tutki sitä. - -Mauriceenkin, joka ennen oli ollut niin järkevä, oli tarttunut sama -sairaaloinen epäluuloisuus; kaikki, mitä hän oli tähän asti uskonut, -horjui. Hän ei enää epäillyt kuten Châtillonin mylläkässä, ettei -Ranskan armeija enää koskaan kykenisi urhoollisesti taistelemaan. -Hyökkäys Hayhin ja Chevillyyn syyskuun 30 päivänä, taistelu lokakuun 13 -päivänä, jolloin nostoväki valloitti Bagneuxin, ja hyökkäys lokakuun 21 -päivänä, jolloin hänen rykmenttinsä silmänräpäykseksi oli valloittanut -Malmaison-puiston, oli herättänyt eloon hänen itseluottamuksensa, -virittänyt toivon, joka ei tarvinnut kuin kipenen syttyäkseen ja -palaakseen. - -Preussiläiset olivat tosin voittaneet sotajoukon, mutta se oli -taistellut urhoollisesti, se voi vielä voittaa. Mutta Mauricea -huolestutti tuon suuren Pariisin horjuvaisuus -- iloisimmista toiveista -se saattoi syöksyä syvimpään alakuloisuuteen ja keskellä voitonhimoaan -se pelkäsi pettämistä. Seuraisivatko kenraali Trochu ja kenraali Ducrot -keisarin ja marsalkka Mac-Mahonin esimerkkiä? Olisivatko he vain -keskinkertaisia päälliköitä ja tietämättään ja tahtomattaan veisivät -uusiin tappioihin? - -Sama liike, joka oli syössyt keisarikunnan, uhkasi nyt -kansallispuolustusta, samat kiihottuneet mielet tahtoivat anastaa -vallan pelastaaksensa Ranskan. Jules Favre ja muut hallituksen jäsenet -olivat nyt yhtä vastenmieliset kuin ennen Napoleon III ministerineen. -Koska he eivät tahtoneet karkoittaa preussiläisiä, ei ollut muuta -neuvoa kuin väistykööt niitten tieltä -- vallankumouspuolueen -- jotka -olivat voitostaan varmat, jotka saarnasivat yleistä aseihin tarttumista -ja kiihottivat niitä, jotka suunnittelivat miinojen kaivamista ja -vihollisen tuhoamista. - -Iltasella lokakuun 31 päivää vasten saivat taas epäilykset ja -kummalliset houreet Mauricen valtoihinsa. Hän hautoi mielipiteitä, -joille ennen olisi nauranut. Miksikäs ei? Eihän tuhmuuden ja rikoksen -välillä ollut rajaa. Eikös mahdottominkin toteutunut näinä mullistusten -aikoina? - -Vihaa ja katkeruutta oli mieleen ihan kasautumalla kertynyt, sitten kun -hän Mülhausenin luona oli saanut tiedon Fröschwillerin onnettomuudesta. -Sedanin isku oli parantumaton haava, joka pienimmästäkin syystä -repeloitui ja vuoti verta. Jokainen tappio oli siinä määrässä häntä -tärisyttänyt, että jälki oli kulumaton; ruumis oli riutunut, ajatuskyky -heikontunut, sillä päiväkausia oli hän ollut ruuatta, yökausia unetonna --- koko elämä oli levotonta, ilkeää unta eikä hän enää tiennyt, elikö -hän todellakin vai ei. Järjen valon oli pimentää pelkkä ajatus, että -kaikki on auttamattomasti lopussa, uusi isku kaiken perinjuurin tuhoaa; -tuo tieteellisesti sivistynyt mies muuttui luonnonlapseksi, jota johti -vain vaisto -- jota hetkelliset päähänpistot riuhtoivat. Ennen -täydellinen perikato kuin lahjaksi ainoatakaan ropoa Ranskan -rikkauksista tai sormen leveyttä sen maasta! - -Jo ensimmäiset tappiot olivat järkähyttäneet hänen -Napoleonin-ihannoimistaan, tuota vienon tunteellista -bonapartelaisuutta, jota isoisän sotakertomukset olivat häneen -istuttaneet. - -Hän ei enää tyytynyt maltilliseen tasavaltaan, hän kallistui jo -vallankumouksen väkivaltaisuuksiin, katsoi hirmuhallituksen -välttämättömäksi puhdistamaan maata kunnottomista kansalaisista ja -pettureista, jotka olivat murhaamaisillaan isänmaan. - -Siksipä hän lokakuun 31 päivänä olikin kapinoitsijain puolella, kun -tiedot onnettomuuksista seurasivat toistensa kintereillä: Bourgetin -menettäminen, jonka vapaaehtoiset niin urhoollisesti olivat -valloittaneet 28 päivää vasten yöllä; Thiersin palaaminen Versaillesiin -Euroopan pääkaupungeista, joissa hän oli keskustellut kuten väitettiin --- Napoleon III:nen nimessä, ja viimein Metzin antautuminen, joka -hänestä oli aivan varma, vaikkei huhua vielä oltu varmistettu; se oli -viimeinen surmanisku, taas veres ja Sedania häpeällisempi. - -Ja kun hän seuraavana päivänä kuuli, mitä Hôtel de Villessä oli -tapahtunut, kuinka kapinoitsijat hetkiseksi olivat päässeet voitolle ja -hallituksen -- kansallispuolustuksen -- jäsenet olivat olleet kiinni -kello neljään aamuun ja silloinkin ainoastaan mielten yhtäkkinen -pyörähdys heidät pelastanut, ja miten kansa ensin oli ollut vihainen -heille, mutta sitten pelännyt kapinoitsijain voittavan -- silloin hän -suri, että kommunistain yritys ei onnistunut. Ehkäpä se sentään olisi -pelastuksen tuonut, kun olisi selittänyt isänmaan suuren vaaran, saanut -koko kansan aseihin tarttumaan ja herättänyt eloon muinaiset muistot -vapaasta kansasta, joka ei tahdo kuolla. - -Thiers ei uskaltanut palata Pariisiin, jossa oltiin valmiit -juhlavalaistuksella viettämään keskustelujen lakkauttamista. - -Marraskuu kului kuumeentapaisessa levottomuudessa. Pieniin kahakoikin -ei Maurice osallistunut. Hän oleskeli Saint-Ouen puolella ja pujahti -pois niin pian kuin vain pääsi; hän oli niin rauhaton, hän lakkaamatta -halusi uutisia. - -Pariisi oli yhtä levoton. Kunnallisneuvosten jäsenten vaali näytti -laimentaneen valtiolliset intohimot; mutta melkein kaikki valitut -kuuluivat äärimmäiseen vasemmistoon -- se oli kammottava tulevaisuuden -oire. Ja tyynen aikana Pariisi odotti, odotti ja innolla halusi voittoa --- pelastusta. Oli kerrassaan epäilemätöntä: preussiläiset saisivat -selkäänsä, että tuntuisi. - -Valmistuksia oli tehty hyökkäystä varten Gennevilliersin niemellä, se -oli katsottu sopivimmaksi paikaksi. - -Ääretön oli riemu, kun muutamana aamuna kuultiin iloisia uutisia: -Coulmiersissä oli taisteltu, Orléans valloitettu ja Loiren armeija -marssi avuksi, se oli jo Etampesin luona -- kerrottiin. Kaikki oli kuin -puhallettu toisenlaiseksi, ei muuta kuin pistää tovereille kättä Marnen -toiselle rannalle. - -Kaikki sotavoimat oli koottu, ihan kuin tyhjästä temmattu kolme -armeijaa; ensimmäistä, joka oli kansalliskaartin pataljoonista -muodostettu, johti kenraali Clément Thomas, toiseksi yhdistettiin -kolmas- ja neljästoista osasto ja niihin liitettiin jäännökset muista -joukoista, joita koottiin vähän joka paikasta -- sitä oli kenraali -Ducrotin määrä johtaa suuressa hyökkäyksessä, viimein kolmas -- -varaväki -- jossa oli pelkästään nostoväkeä ja jonka johtajana oli -kenraali Vinoy. - -Ja Maurice luotti itseensä täydellisesti taistellessaan 115:nen kanssa -Vincennes-metsässä marraskuun 28 päivänä. - -Siellä oli toisen sotajoukon kolme osastoa ja kerrottiin, että -seuraavana päivänä yhdyttäisiin Fontainebleaun luona Loiren armeijaan. -Mutta taas tuli vastoinkäymisiä, tehtiin tavanmukaiset virheet, virran -tulvaaminen esti siltaveneitten asettamisen ja järjettömät käskyt -myöhästyttivät koko suunnitelman. - -Seuraavana yönä 115:des meni ensimmäisenä joen yli, ja kymmenen aikaan -Maurice hyökkäsi Champignyyn kovassa luotituiskussa. Hän oli kuin -hullu, pakkasesta huolimatta kivääri poltti hänen käsiään. Hänen -ainoana toivonansa oli rynnätä eteenpäin, kunnes tapaisi toverit... - -Mutta ihan Champignyn ja Bryn edessä tie nousi pystyyn -- Coeuillysin -ja Villiersin puistoista olivat preussiläiset puolen kilometrin -leveydeltä tehneet valloittamattomat linnoitukset. Sepä se oli, johon -jokaisen urhoollisuus pirstautui. Kauhu ja epäilys saivat vallan, -kolmas osasto oli myöhästynyt, ensimmäinen ja toinen jo pysähtyneet ja -puolustivat kaksi päivää Champignya, josta heidän kuitenkin täytyi -luopua joulukuun 2 päivää vasten yöllä, kun voitto jäi ratkaisematta. - -Sinä yönä majaili sotajoukko taas Vincennes-metsän lumisten puitten -suojassa ja Maurice itki maatessaan siinä kasvot routaista maata vasten --- jalat olivat jääkönttänä. - -Surulliset, synkät päivät -- kaikki suurenmoiset ponnistukset turhat! -Kauvan oli hyökkäystä valmistettu, tuota vastustamatonta ryntäystä, -joka pelastaisi Pariisin -- se oli mennyt myttyyn, ja kolmantena -päivänä senjälkeen kenraali von Moltke ilmoitti kirjeellisesti, että -Loiren armeija oli voitettu ja luovuttanut Orléansin. Rautavyötä -kiristettiin, sitä oli mahdoton katkaista. - -Mutta vielä epätoivon äärimmäiselläkin partaalla Pariisi näytti voivan -vastustaa. Nälänhätä uhkasi. Jo lokakuun keskipaikoilla alkoivat -lihavarat vähetä. Joulukuussa ei ollut päätäkään jälellä suurista -härkä- ja lammaslaumoista, jotka Boulognenmetsässä olivat kuleksineet. -Teurastettiin hevosia. - -Ruokavarat -- siihen luettuna tilatut jauhot ja vilja -- laskettiin -neljäksi kuukaudeksi. Kun jauhot loppuivat, täytyi laittaa myllyjä -rautatien-asemille. - -Polttopuitakin puuttui, niitä oli säästäen pidettävä, sillä elot olivat -jauhettavat, leipä paistettava ja aseet valmistettavat. - -Ja Pariisi, jota kaasun asemasta siellä täällä valaisi öljylamppu, -Pariisi, jossa pakkanen paukkui, että hampaat loukkua löivät, Pariisi, -joka vähän väliä niukensi ruisleipä- ja hevosenliha-annoksia -- toivoi -kuitenkin, puhui Faidherbesta pohjoisessa, Chanzysta Loiren rannoilla -ja Bourbakista idässä, ikäänkuin voitonjumala ihmeitä tehden vielä -toisi ne kaupunkiin. - -Pitkät ihmisjonot, jotka kinoksissa seisoen odottivat leipuri- ja -lihapuotien edustalla, kajahuttivat vielä toisinaan riemuhuudon, kun -huhu kertoi luulotelluista voitoista. Toivo oli sitkeä -- kahta -valtavampana se heräsi jokaisen tappion jälkeen ja täytti tuon -kärsimyksistä ja nälästä huumautuneen ihmisjoukon. Kun muuan sotilas -Château-d'Eaun torilla oli puhunut antautumisesta, olivat ohikulkijat -surmata hänet. - -Sotajoukon rohkeus ja toivo oli kadonnut, se tunsi lopun lähestyvän ja -pyysi rauhaa, mutta asukkaat vaativat vieläkin yleistä sotaan lähtöä, -koko kansan rynnäkköä, jolloin kaikki, naiset ja lapsetkin, -syöksyisivät preussiläisten kimppuun niinkuin virta, joka äyrästensä -yli tulvaa, riuhtasee tieltään kaikki ja jättää puhtaan jälen. - -Maurice vetäytyi erilleen kumppaneistaan ja vihasi koko sydämmestään -sotilasammattia, joka kahlehti hänet Mont-Valérienin suojaan -- -toimettomaksi, hyödyttömäksi olennoksi. Hän mietiskeli tekosyitä -päästäksensä Pariisiin, jossa hän ajatuksineen eli. Hän viihtyi -ainoastaan kansan keskellä, hän tahtoi pakottaa itseänsä toivomaan -niinkuin sekin. - -Usein hän katseli ilmapalloin lähtöä; niitä lähetettiin pohjoiselta -rautatien-asemalta joka toinen päivä, ne kulettivat kirjekyyhkysiä ja -tärkeitä tiedonantoja. Kohti synkkää talvitaivasta ne kohosivat ja -katosivat; sydäntä vihloi ja kurkkua kuristi, kun tuuli vei niitä -saksalaisten puolelle. Paljon oli siten hukkautunut. - -Itse hän oli kahdesti kirjoittanut Henriette-siskolleen, vaan ei -tiennyt, oliko kumpikaan tullut perille. Maailman humu oli hänet -kokonaan kietonut; harvoin hän ajatteli sisartaan ja Jeania. He -väikkyivät mielessä rakkaana, kaukaisena muistona. Hän eli suurimman -riemastuksen ja synkimmän epätoivon vallassa. - -Tammikuun ensi päivinä lisäsi katkeruutta vasemmanpuolisen rannan -pommitus. Preussiläisten viivyttelemistä oli hän koettanut selittää -ihmisyyden kannalta, koska se vain riippui niistä vaikeuksista, joita -piirityksen järjestäminen tuotti. Mutta nyt, kun muuan kranaatti oli -surmannut kaksi pikku tyttöstä Val-de-Grâcessa, hän sydämmen pohjasta -vihasi ja halveksi noita raakalaisia, jotka tappoivat lapsia ja -uhkasivat polttaa museot ja kirjastot. - -Ne olivat kauhun päiviä, mutta Pariisi tointui ja oli itsepintainen. - -Champignyn onnettomuutta koetettiin paikata Bourgetin puolella, vaan -siellä kävi yhtä onnettomasti ja sinä iltana, jolloin tulta tuiskuava -tykistö pakotti luovuttamaan Avronylängön, tarttui Mauriceenkin sama -raivokas katkeruus, joka valtasi kaikkien mielet. - -Suuttumus ja harmi, joka uhkasi syöstä kenraali Trochun ja -kansallispuolustuksen johtajat, tuli yhä rajummaksi ja pakotti heitä, -jos kohtakin tuiki turhaan, vielä viimeiseen ponnistukseen. Mikseivät -suostuneet hyökkäämään kohti kanuunain kitaa, kun 300,000 -kansalliskaartilaista hellittämättä sitä vaati, päästäksensä hekin -puolestaan vaarasta osalle? Se oli sama raju hyökkäys, jota jo ensi -päivistä oli vaatimalla vaadittu: särkeköön sulkunsa Pariisi ja -hukuttakoon preussiläiset vuolaaseen ihmisvirtaan. - -Heidän täytyi kai myöntyä, niin varmat kuin olivatkin tappiosta: mutta -hyökkäykseen vietiin vain, paitsi vakinaisia joukkoja, kansalliskaartin -59 pataljoonaa. - -Ja tammikuun 9 päivän aattona oli juhla Pariisissa: ääretön ihmisjoukko -tungeskeli kaduilla ja Elyséen kentällä katselemassa, kun rykmentit -kulkivat rivittäin, soittokunta etupäässä, ja lauloivat isänmaallisia -lauluja. Naiset ja lapset niitä seurasivat, miehet nousivat penkoille -ja raivokkaasti huutaen toivottivat heille loistavia voittoja. - -Seuraavana päivänä virtasi koko kaupunki Riemuportille ja päätä -huimaavia toiveita heräsi jokaisen povessa, kun aamusella saapui tieto, -että Montretout oli anastettu. Satumaisia juttuja kerrottiin -kansalliskaartin vastustamattomista hyökkäyksistä -- preussiläiset oli -voitettu -- ennenkun se päivä päättyisi, oli Versailles heidän!... -Miten kerrassaan masentava olikaan tieto täydellisestä tappiosta, jonka -iltahämärä toi tullessaan! - -Sillaikana kun vasen kolonna anasti Montretoutin, kiipesi keskusta -Buzenvalin puiston muurien yli, mutta toinen muuri esti etenemisen. Oli -suvennut, maadunnaisista sateista olivat tiet niin vettyneet, että -kanuunia, juuri samoja, joihin Pariisi oli kaikkensa pannut, ei saatu -perille. Kenraali Ducrotin johtama oikea kolonna oli myöhästynyt -taistelusta ja jäi jälkeen. Sen enempää ei voitu, kenraali Trochun -täytyi antaa peräytymiskäsky. Montretout luovutettiin, Saint-Cloud -jätettiin, preussiläiset pistivät sen tuleen. - -Ja illan tullen, yön pimeten punasi tuo kauhistuttavan komea tulipalo -taivaanrannan. - -Nyt näki jo Mauricekin, että loppu oli tullut. Neljä tuntia oli hän -kansalliskaartilaisten kanssa pysytellyt Buzenvalin puistossa -preussiläisten tulen syöttinä. Ja seuraavina päivinä -- hän oli silloin -Pariisissa -- ylisteli hän heidän rohkeuttaan. Kansalliskaarti oli -todellakin taistellut urhoollisesti. Tappioon oli epäilemättä syynä -päälliköiden typeryys ja petos. - -Rivolin kadulla hän kohtasi joukkoja, jotka huusivat: pois Trochu! -Eläköön kommuuni! - -Vallankumouksen hankkeet olivat taas vironneet. Uusi kiihotus oli siinä -määrin huolestuttava, että kansallispuolustus näki parhaaksi pakottaa -kenraali Trochu eroamaan ja nimitti sijaan kenraali Vinoyn. - -Samana päivänä kuuli Maurice kansankokouksessa Bellevillessä, jossa hän -oli läsnä, uudestaan taas vaadittavan yleistä hyökkäystä. Se oli hurja -ajatus, mutta yhtä kaikki sykki hänen sydämmensä rajummin, kun voiton -toivo yhä oli niin itsepintaisesti eleillä. Saattoihan ihmeitä toivoa, -kun muu ei auttanut. Koko yön hän näki unta mitä ihmeellisimmissä -urostöistä. - -Kahdeksan päivää kului. Pariisi taisteli kuolemantaistelua, mutta -valittamatta. Puodit olivat suljetut, siellä täällä sattui joku -jalankulkija, mutta ainoatakaan vaunua ei näkynyt autioilla kaduilla. -40,000 hevosta oli teurastettu ja syöty, nyt oltiin jo niin pitkällä, -että koirat, kissat ja rotatkin olivat hinnoissa. Vilja oli lopussa, -riisistä ja kaurasta leivottiin mustaa, sitkeää ja vaikeasti sulavaa -leipää; ja kuitenkin odottivat loppumattomat ihmisjonot tuntikausia -leipurin edustalla osaansa -- 300 grammaa. - -Naisraukat, jotka päivämääriä saivat liassa ja lumisohjussa seista ja -vilusta väristä rankkasateessa, eivät valittavaa sanaa päästäneet, kuin -sankarit he kärsivät kurjuutta ja puutetta tuossa suuressa kaupungissa, -joka ei antautunut armoille. Kuolevaisuus oli kolminkertaiseksi -suurentunut, teaatterit olivat sairashuoneina. Iltaisin olivat nuo -suuret, komeat kaupungin-osat pilkkopimeät ja synkät, kuin ruton -saastuttamat. Ja hiljaisuuden teki vielä kammottavammaksi piirittäjäin -kanuunain lakkaamaton jyminä ja pimeyden kamalammaksi sinne tänne -risteilevät kranaatit -- synkän harmaa talvitaivas oli kuin tulessa. - -Yhtäkkiä -- tammikuun 29 päivänä -- kerrottiin Pariisissa, että Jules -Favre jo pari päivää oli keskustellut herra von Bismarckin kanssa -aselevosta, ja yhtaikaa kuultiin, että leipää riitti vain kymmeneksi -päiväksi, tuskin niin kauvaksi, että ennätettiin hankkia lisää -ruokavaroja. Oli pakko antautua. Se oli kamala totuus, mutta muuta -neuvoa ei ollut; Pariisi tyytyi kohtaloonsa. - -Saman päivän iltana ammuttiin viimeinen laukaus. Tammikuun 29 päivänä, -jolloin saksalaiset olivat valloittaneet linnoituksen, palasi Maurice -115:nen rykmentin kanssa varustuksiin Montrougen puolelle. - -Siellä ei ollut hänellä mitään tehtävää, aikaa oli mietiskellä ja -tuskitella. Sotakuria oli tuskin nimeksikään, sotilaat vetelehtivät -ympäri kaupunkia ja odottivat, milloin pääsisivät kotiinsa. Mauricen -mieli oli kiihottunut, hän oli hermostunut, epäluuloinen ja levoton ja -kiihtyi vähimmästäkin syystä. Hän luki kiihkeästi vallankumouksellisia -sanomalehtiä ja tämä kolmiviikkoinen aselepo, joka oli myönnetty -Ranskalle ainoastaan siitä syystä, että se ennättäisi valita kokouksen, -joka rauhasta päättäisi, oli hänestä ansa, viimeinen petos. Vaikka -vihdoin Pariisi antautuisikin, olisi sotaa jatkettava Loiren tienoilla -ja pohjoisessa -- hän arveli samoin kuin Gambetta. - -Hän ihan raivostui, kun muisti itäarmeijan, jonka oli täytynyt vetäytyä -Sveitsiin hyödyttämättä Ranskaa vähintäkään. - -Vaalit saivat mitan kukkurilleen: niinpäs kävi kuin hän oli -arvannutkin, maalaispelkurit, jotka eivät antaneet anteeksi Pariisin -puolustamista ja halusivat rauhaa, maksoi mitä maksoi, tahtoivat -uudistaa yksinvallan, vaikka vihollisen kanuunat vielä maassa -jyrisivät. - -Thiers oli valittu kahdessakymmenessäkuudessa piirissä ja Bordeauxissa -oli toimeenpaneva valta jätetty hänen käsiinsä; mutta Mauricen silmissä -hän oli peto, inhottava olento, johon ei voinut luottaa, joka oli -valmis vaikka minkälaisiin rikoksiin. - -Hän eli alituisessa raivossa; rauha, jonka monarkillinen kokous oli -päättänyt, oli hänestä suurin häväistys, mikä koskaan on Ranskan osaksi -tullut. Hän ihan sähisi vihasta, kun ajatteli kovia ehtoja -- -viisimiljaardia sotakuluista, Metz ja Elsass menetetty, -- Ranskan -varat ja Ranskan veri oli tuosta ammottavasta, parantumattomasta -haavasta virrannut. - -Helmikuun viime päivinä Maurice päätti karata. - -Muutamassa rauhansopimuksen pykälässä sanottiin, että Pariisissa -taistelevilta sotilailta aseet riisuttaisiin ja heidät laskettaisiin -pois. - -Hän ei sitä odottanut; sydänhän se halkeisi, jos hänen täytyisi jättää -sankarikaupunki, jonka ainoastaan nälkä oli taivuttanut -- ja hän -katosi rykmentistään, vuokrasi Ortieskadun varrelta, korkealta -kuusinkertaisen talon ylimmästä kerroksesta pienen, kalustetun huoneen, -josta näki kaupunkia Tuileriesta Bastiljeen asti, katon katossa kiinni -aivan loppumattomasti. - -Muuan hänen entisistä ylioppilastovereistaan lainasi hänelle sata -frangia. Muuten hän heti muutettuaan kirjoittautui kansalliskaartiin, -ja kolmenkymmenen soun palkalla hän sentään tulisi toimeen. - -Hän kauhistui, kun ajatteli hiljaista, tyyntä maalaiselämää. Ja häntä -ihan suututtivat Henrietten kirjeet -- heti kun aselepo päätettiin, hän -kirjoitti sisarelleen -- joissa hän pyytämällä pyysi veljeään Rémillyyn -lepäämään. Hän kieltäytyi tuota tuonnemmaksi, ainakaan hän ei tulisi, -ennenkuin preussiläiset oli poistettu. - -Hän eli yhä joutilaana, kuumeentapainen kiihotus kasvoi päivä päivältä. -Ei hän enää nälkää nähnyt, mielihyvällä oli hän ensimmäisen vehnäleivän -syönyt. Pariisissa, jossa ei ollut koskaan viinin eikä konjakin -puutetta, elettiin kuin viimeistä päivää, juoppous sai vallan. - -Mutta se oli vieläkin vankila: porttia vartioivat saksalaiset ja -vapaata liikkumista haittasivat kaikenmoiset muodollisuudet. Ei ollut -mitään työtä, ei mitään tointa, elämä oli vielä seisauksissa; asukkaat -odottivat, odottivat toimetonna eivätkä mihinkään ryhtyneet; se -vaikutti herpaavasti, se viimein siveellisesti turmeli kansaa -- ja -kevät teki tuloaan ja aurinko paistoi kirkkaasti. - -Piirityksen kestäessä oltiin edes sotapuuhissa, ruumista raukasi ja -aivot tekivät työtä; nyt olivat kaikki läpilaiskoja, vaipuivat -täydelliseen haluttomuuteen, ja se oli sitäkin vaarallisempaa kun he -olivat kerrassaan erotettuna muusta maailmasta. - -Maurice vetelehti niinkuin muutkin aamusta iltaan pitkin kaupunkia ja -hengitti tuota hulluuden saastuttamaa ilmaa, jota rahvas kuukausmääriä -oli huokunut. Rajaton vapaus täytti hävityksen mitan. Hän luki -sanomalehdet, kävi kansankokouksissa, kohautti joskus olkapäitään, kun -mielestään mentiin liian pitkälle, mutta palasi kotiin pää täynnä -kapinallisia mietteitä, valmiina ryhtymään vaikka mihin puolustaakseen -sitä, joka hänestä oli totta ja oikeaa. Ja pienessä huoneessaan, josta -hän näki koko Pariisin, uneksi hän vielä voitoista ja luulotteli, että -Ranska ja tasavalta olisivat pelastettavissa, niin kauvan kun rauhaa ei -oltu solmittu. - -Maaliskuun 1 päivänä oli preussiläisten määrä marssia Pariisiin; -kirouksia ja vihanhuutoja kohosi jok'ikisen rinnasta. - -Maurice ei käynyt ainoassakaan kansankokouksessa, jossa ei olisi -vaadittu lainsäätäjäkokousta ja Thiersiä edes vastaukseen siitä -häpeästä, josta he eivät olleet kaupunkia suojelleet. - -Muutamana iltana hän itsekin sai sananvuoron ja huusi, että Pariisi -valleilleen ennen kuolkoon, ennenkun lasketaan ainoatakaan -preussiläistä kaupunkiin. - -Oli aivan luonnollista, että kapina puhkeaisi vastustamattomaksi -kaupungissa, jonka asukkaat kuukausmääriä olivat kärsineet ja nähneet -nälkää ja nyt toimettomina ajelehtivat, epäluuloisina ja peloissaan. -Sama seikka on huomattu aina pitkällisten piiritysten jälkeen; kun -ylenmäärin innostunut isänmaanrakkaus ei vie toivotuille perille, -muuttuu se kostoksi ja kaikkea tuhoavaksi haluksi. - -Keskustoimikunta, jonka kansalliskaartin valitsijamiehet olivat -valinneet, oli äskettäin jyrkästi vastustanut aseitten riisumista. -Bastiljentorilla oli sitten ollut suuri kokous, jonne ihmisiä -äärettömästi virtasi, ja jossa punaiset liput liehuivat ja tulisia -puheita pidettiin; muuan poliisiraukka, joka sinne oli sortunut, -sidottiin lautaan, viskattiin jokeen ja kivitettiin kuoliaaksi. - -Kaksi päivää senjälkeen, yöllä helmikuun 26 päivää vasten, heräsi -Maurice hälyytykseen ja metakkaan; Batignollesin katua pitkin kulki -miehiä ja naisia joukottain ja veti kanuunia. Paikalla kun hän vain -kuuli, että kansa oli anastanut kanuunat Wagramin torilta, ettei -hallitus saisi niitä jättää preussiläisille, oli hän itsekin -kahdenkymmenen muun kanssa kanuunaa kiskomassa. Niitä oli -sataseitsemänkymmentä; hevosia puuttui, toiset niitä vetivät köysillä, -toiset työnsivät; Montmartren kunnaalle niitä hinattiin sellaisella -hurjalla riemulla kuin olisivat he olleet raakalaiskansaa, joka pelasti -jumaliaan. - -Maaliskuun 1 päivänä preussiläiset ottivat haltuunsa Elyséen kentän ja -sen lähiseudut. Pariisi oli silloin aivan hiljaa, liikkumatta, kadut -olivat autiot ja huoneet suletut; koko kaupunki oli kuin kuollut, -suruharsoon peittynyt. - -Kaksi viikkoa kului. Maurice ei enää tiennyt, miten aika kului, hän -odotti odottamistaan jotain hirveätä, hän ei itsekkään tiennyt mitä, -mutta hän tunsi sen ikäänkuin ilmassa. - -Rauha oli lopullisesti solmittu; lainsäätäjä-kokous muuttaisi -Versaillesiin maaliskuun 20 p:nä. Mutta Mauricesta ei ollut kaikki -sillä hyvää, hän odotti vielä koston kamalaa hetkeä. - -Kun hän maaliskuun 13 päivän aamuna nousi, sai hän Henrietteltä -kirjeen, jossa hän taas pyysi ja toivoi häntä luokseen Rémillyyn, -uhkailipa itse tulla Mauricea hakemaan, jos hän liian kauvan hänellä -odotuttaisi. Sitten hän kertoi Jeanista, ja että Jean jo joulukuun -lopulla oli lähtenyt Rémillystä yhtyäksensä pohjoisarmeijaan, ja miten -hän kauvan oli huonona sairastanut kuumetta muutamassa Belgian -sairaalassa. Vasta edellisellä viikolla hän oli kirjoittanut ja -ilmoittanut lähtevänsä Pariisiin taistelemaan taas, niin heikko kun -vielä olikin. Henriette pyysi vielä veljeänsä antamaan tarkkoja tietoja -Jeanista, niin pian kun häntä tapaisi. - -Kirje kädessä vaipui Maurice unelmiinsa. Henriette, Jean -- hänen rakas -sisarkultansa, hänen veljensä, jonka kanssa oli yhdessä kärsinyt ja -kestänyt! Hyvä jumala -- kuinka kaukana hän oli heistä! Kuinka vähän -hän oli heitä ajatellut, sitten kun myrsky oli ruvennut riehumaan -rinnassa! Mutta koska sisar kirjoitti, ettei hän ollut saanut Jeanille -hänen osotettaan, päätti hän jo samana päivänä tiedustella häntä -sotatoimistoista. - -Tuskin oli hän tullut Saint-Honorén kadulle, kun tapasi kaksi toveriaan -samasta pataljoonasta ja ne kertoivat hänelle, mitä yöllä ja -aamupuhteella oli tapahtunut Montmartrella. Ja juoksujalassa kaikki -kolme lähtivät katsomaan, miten asian laita oikeastaan oli. - -Hyvä jumala! mitä tunteita risteilikään Mauricen sydämmessä sinä -päivänä -- maaliskuun 18:na! Sittemmin ei hän tarkasti muistanut, mitä -oli sanonut tai tehnyt. Ensin oli hän hurjistuneena syössyt -Montmartren-kunnaalle, josta sotajoukko oli ennen päivänkoittoa -yrittänyt anastaa kanuunat, että saisi Pariisin riisumaan aseet. - -Kaksi päivää sitten oli Thiers palannut Bordeauxista ja varmaankin -tarkoin miettinyt tuota hyökkäystä, että yhdellä iskulla saisi voiton -ja lainsäätäjäkokous Versaillesissa voisi pelkäämättä julistaa -yksinvallan Ranskaan. - -Yhdeksän aikana oli Maurice Montmartren kunnaalla, häntä kiihottivat -kertomukset voitosta, sotajoukkojen salakähmäisestä tulosta, hevosten -viipymisestä -- jollaikana kansalliskaarti ennätti taisteluun -varustautua -- hän riemuitsi kuullessaan, että sotamiehet eivät -uskaltaneet ampua naisia ja lapsia, vaan käänsivät pyssynsä poispäin ja -mielistelivät kansaa. - -Sitten hän harhaili ympäri kaupunkia, ja jo kahdentoista aikana hän -käsitti, että kommuuni oli valloittanut Pariisin ilman taistelua. -Thiers ja ministerit olivat paenneet ulkoasiainministeristöstä, jonne -he olivat kokoutuneet, koko hallitus oli rientänyt Versaillesiin, -30,000 miehen suuruinen sotajoukko oli siinä kyydissä viety pois, että -enemmän kuin 5,000 oli jäänyt Pariisin kaduille. - -Puoli kuuden seuduissa hän muutamassa kadunnurkassa levollisena -kuunteli hurjistuneitten yltiöitten kertovan kenraali Lecomten ja -kenraali Clément Thomasin murhasta. Vai kenraalit! Hyvässä muistissa -olivat Sedanin kenraalit, kunnottomat, itsekkäät, nautinnonhimoiset -raukat! Yhtä enemmän tai vähemmän -- samapa se! - -Loppupäivä kului samallaisessa huumauksessa ja kuumeessa -- hän ei -erottanut enää oikeata väärästä. Kapina kiihtyi kiihtymistään, -katukivetkin näyttivät yhtyneen -- yht'äkkiä se sai voiton ja jo -kymmenen aikaan jätettiin Hôtel de Ville keskustoimikunnan jäsenille, -jotka tuskin itsekään vielä uskoivat olevansa sen haltijoita. - -Mutta yhden seikan Maurice selvästi muisti: miten hän kohtasi Jeanin. - -Jean oli ollut kolme päivää Pariisissa, hän oli tullut sinne ihan -rahattomana, voimattomana ja väsyneenä, kova kuume oli kaksi kuukautta -pitänyt häntä muutamassa Brysselin sairashuoneessa. Onneksi oli hän -heti tultuaan tavannut 106:nen rykmentin entisen kapteenin -- Ravaudin --- ja kirjoittautunut uuteen 124:teen rykmenttiin, jota sama kapteeni -johti. Hän oli taas saanut korpraalikaluunansa ja oli juuri ikään -viimeisenä lähtenyt Prince-Eugènen kasarmista osastoineen ja oli -menossa Seinen vasemmalle rannalle --jonne koko sotajoukko kokoutuisi --- kun suuri ihmistungos Sain-Martinin kadulla esti häntä liikkumasta -ja uhkasi riisua aseet. - -Levollisena hän pyysi, että antaisivat hänen olla rauhassa, eihän -heillä ollut mitään tekemistä hänen kanssaan, hän täyttää, mitä on -käsketty, eikä tee kellekkään mitään pahaa. - -Mutta yhtäkkiä hän kuuli jonkun hämmästyneenä huudahtavan -- Maurice -syleili häntä raivoisasti ja suuteli poskelle. - --- Mitä? Sinäkö se olet! Sisareni kirjoitti sinusta ... ja minä aioin -juuri tänä aamuna tiedustella sinua sotatoimistoista. - -Kyynelkarpalot vierivät pitkin Jeanin poskia. - --- Voi, rakas ystävä, miten iloinen olen, että tapasin sinut!... -Minäkin olen sinua etsinyt ... mutta mistäpä olisin saanut sinut -käsiini tässä onnettoman suuressa kaupungissa. - -Rahvas melusi ja nauroi. Maurice kääntyi heihin. - --- Kuulkaa kansalaiset! Tämä on siivoa väkeä, minä vastaan heistä! - -Hän tarttui ystävänsä kumpaankin käteen ja sanoi hiljaa: nythän sinä -tulet meidän kanssamme ... niinhän? - -Jean oli hyvin hämmästynyt. - --- Teidän kanssanne ... mitä sinä tarkoitat? - -Ja tuokion hän kuunteli, miten Maurice soimasi hallitusta ja -sotajoukkoa, miten hän muistutti, mitä oli kärsitty, ja selitti, että -nyt vihdoinkin oli päästy kukoksi linnaan, nyt saisivat kaikki -kunnottomat nahjukset ansaitsemansa rangaistuksen ja tasavalta olisi -pelastettu. - -Ja mitä tarkemmin hän kuunteli ja koetti käsittää ystävänsä -mielipiteitä, sitä levottomammaksi hän tuli ja katse synkistyi. - --- Ei, hyvä ystävä -- en minä tule teidän kanssanne, koska teillä on -sellaista tekeillä... Kapteenin käsky on, että veisin joukkoni -Vaugirardiin ja sinne olen nyt menossa. Vaikka piru itse koettaisi -minua estää, menen sittenkin. Sehän on ihan luonnollista, ja senhän -sinä kyllä hyvin käsität. - -Hän naurahti ja lisäsi: mutta tule sinä sen sijaan meidän kanssa. - -Maurice päästi hänen kätensä ja viittasi vastenmielisesti. - -Ja siinä seisoivat he kaksi, silmä silmää vasten, toinen saman -mielettömyyden kiihottamana, joka oli valtaansa saanut koko Pariisin, -saman pahennuksen, joka oli entisaikaisia kylvöjä ja jonka -tuhoatuottavan sadon korjaaminen oli tullut viimeisen hallituksen -osaksi; toinen voimakkaana ja tervejärkisenä, kaikesta tietämätönnä, -sillä hän oli kasvanut kaukana elämän touhusta, tehnyt työtä ja -säästänyt niinkuin kaikki vertaisensa. Ja he olivat sittenkin -veljekset, heitä yhdisti vahva side ja kipeästi jo heihin koski sekin, -kun kansantungos siinä heidät yht'äkkiä erotti. - --- Hyvästi, Maurice! - --- Hyvästi, Jean! - -19:s rykmentti tuli syrjäkadulta ja kansan täytyi väistyä -jalkakäytäville. Metakka syntyi uudestaan, mutta kukaan ei uskaltanut -ehkäistä sotilasten kulkua, sillä niitä johtivat upseerit. - -124:nen pieni osasto pujahti sen mukana. - --- Hyvästi, Jean! - --- Hyvästi, Maurice, kohta tavataan! - -He katsoivat vielä toisiinsa, heidän täytyi tyytyä kohtaloon, joka -erotti heidät -- mutta sydämmet olivat eroamattomat! - -Seuraavina päivinä Maurice unohti kaikki, hetken mullistukset -tempasivat hänet mukaansa. - -Kun 19 päivän aamu koitti, ei Pariisissa ollut minkäänlaista -hallitusta; hämmästyneenä kuultiin, että yöllä olivat ministerit, -virastojen jäsenet ja sotajoukko paenneet Versaillesiin. Ja kun -maaliskuun ilma oli mitä herttaisin oli koko Pariisi liikkeellä -- -katselemassa katusulkuja -- olihan nyt sunnuntai. - -Suuri valkoinen kirjoitus sisälsi keskustoimikunnan maltillisen -julistuksen, jossa kansaa kutsuttiin kokoon yhteiskunnallisia vaalia -varten. Ihmeteltiin vain sitä, että sen allekirjoittajat olivat tuiki -tuntemattomia. - -Kommuunin aamu sarasti; Versailles oli saanut Pariisin vastustajakseen, -Pariisin, jossa suuttumus ja viha kuohui, ja mitenkäs olisi muuten -voinut ollakaan, sillä oli kärsitty niin paljon -- ja syy oli -hallituksen. - -Täydellinen laittomuus oli vallalla. Turhaan kokivat eri piirien -pormestarit hieroa sovintoa; keskustoimikunnan vaatimukset olivat -kohtuulliset -- se ei näet ollut ihan varma kansalliskaartista, -liittolaisestaan. - -Muutamat laukaukset, joita oli ammuttu Vendôme-torille kokoutuneeseen -rauhalliseen ihmisjoukkoon, ja ne uhrit, joitten veri punasi katukiviä, -herättivät ensimmäiset kauhun väristykset kaupungin asukkaissa. - -Voitollisina valloittivat kapinalliset ministerien asunnot ja kaikki -virastot -- mutta Versaillesissa oltiin vihaisia ja pelättiin. Häthätää -kokosi hallitus sotajoukon torjuakseen hyökkäystä, jota se odotti. -Pohjois- ja Loiren-armeijan parhaat voimat paluutettiin tuota pikaa, -kymmenessä päivässä oli jo koossa 80,000 miestä, ja rohkeus kasvoi -siinä määrin, että jo huhtikuun 2 päivänä anastettiin liittoutuneilta -Puteaux ja Courbevoie. - -Vasta seuraavana päivänä muisti Maurice -- hän oli pataljoonansa kanssa -menossa Versaillesta valloittamaan -- muisti ystävänsä surullisen -katseen ja hänen alakuloinen, vakava äänensä soi vielä hänen -korvissaan. - -Versaillesin joukkoin hyökkäys oli hämmästyttänyt ja suututtanut -kansalliskaartia. Ani varhain aamusella oli kolme kolonnaa -- noin -50,000 miestä -- marssinut Bougivalin ja Meudonin kautta vangitsemaan -monarkillista kokousta ja Thiersiä, murhaajaa. - -Siinä se nyt oli se yleinen hyökkäys, jota piirityksen kestäessä oli -vaatimalla vaadittu. - -Maurice oli levoton: missä oli Jean. Näkisikö hän ystävänsä vihollisen -puolella vai löytäisikö hänet kentältä jo kangistuneena. - -Mutta tappio tuli yhtäkkiä, hänen pataljoonansa oli tuskin ennättänyt -Bergeresin-ylängölle, pyrkien Rueiliin, kun kranaattia tuli tuiskuna -Mont-Valérienista ja teki puhdasta jälkeä riveissä. Hirmuinen hälinä -syntyi, muutamat luulivat linnoituksen olevan toverien hallussa, toiset -taas, että päällikkö oli luvannut olla ampumatta. Kauhistuneena -pataljoonat hajautuivat ja pakenivat Pariisiin, mutta kenraali Vinoy -hyökkäsi etujoukon kimppuun ja se sai surmansa Rueilissa. - -Maurice oli pelastunut verilöylystä, taistelun humu oli saanut hänet -pois suunnilta. Sellainenko oli hallitus, joka oli luvannut valvoa -lakia ja oikeutta, sellainenko, ettei kyennyt muuhun kuin tappioihin, -kun oli preussiläisiä vastustettava? Mistä sitten utautui silloin kunto -ja rohkeus, kun oli kysymys Pariisista? Ja Saksan sotajoukot, jotka -olivat majoittuneet Saint-Denisin ja Charentonin välille, saivat -koreata katsella, saivat nähdä, miten ranskalaiset surmasivat toisiaan! -Kaunis kunnia! - -Siksipä hän ehdottomasti hyväksyi ensimmäiset väkivaltaisuudet: -kaduille ja torille oli rakennettu sulkuja, panttivangit, arkkipiispa, -papit ja entiset virkamiehet oli vangittu. - -Julmuudet alkoivat puolella ja toisella. Versaillesissa ammuttiin -vankia, Pariisissa päätettiin jokaista heikäläistä kohti teloittaa -kolme panttivankia, ja se vähä, joka Mauricen järjestä enää oli -tallella kaiken kauhun ja kärsimyksen perästä, hävisi kuin tina tuhkaan -tuossa raivoavassa tuulispäässä, joka punoi kaikki hirvittävään -sekamelskaan. - -Kommuuni oli hänestä koston enkeli ja vapautuksen haltija, jonka miekka -kosti ja tuli puhdisti. - -Hän ei ollut oikein selvillä, kentiespä ne vain olivat vanhoja -muistoja kouluajoilta, muistoja vapaista kaupungeista, rikkaista -liittovalloista, jotka säätivät lakia maailmalle. - -Jos Pariisi voittajana pääsisi taistelusta, niin se muodostaisi uuden -Ranskan, jota oikeus ja vapaus ohjaisi, se loisi uuden yhteiskunnan, -jossa ei olisi hiventäkään jälellä vanhasta mädännyksestä. - -Vaalin tulos oli häntä suoraan sanoen -- vähän hämmästyttänyt: tuon -suuren tehtävän oli kommuuni uskonut omituiselle hallitukselle -- siinä -oli maltillisia, vallankumouspuoluelaisia ja sosialistia. Hän tunsi -monta niistä, mutta hänestä ne olivat korkeintain keskinkertaisia. -Mitenkähän siinä käypi? Näinköhän vain voivat sovussa työskennellä, kun -jäsenet ovat niin perin erimielisiä? - -Mutta sinä päivänä kun kommuuni juhlallisesti laillistutettiin -Hôtel-de-Villen torilla, kun kanuunat jyrisivät ja punaiset liput -liehuivat, sinä päivänä hän koetti unhottaa kaikki; rajaton toivo -täytti sydämmen. Epäilyksen aika oli ohi, toivorikkaana kajasti -tulevaisuus keskellä intoilemista ja valhetta. - -Koko huhtikuun Maurice taisteli Neuillyn puolella. Kevät tuli -aikaiseen, sireenit olivat täydessä kukassa, vihannat nurmikot -taistelukenttinä -- kansalliskaartilaiset koristivat pyssynsä -kukkakiehkuroilla kun iltaisin kotiin palasivat. - -Versaillesiin oli kerätty niin paljon sotamiehiä, että niistä oli -voinut muodostaa kaksi sotajoukkoa, toista, hyökkäysarmeijaa, johti -marsalkka Mac-Mahon, toista -- apuväkeä -- kenraali Vinoy. - -Kommuunilla oli puolestaan 100,000 miestä nostoväkeä kansalliskaartissa -ja miltei saman verran kaupunkia puolustamassa, mutta sotakuntoisia oli -niistä korkeintaan 50,000. - -Versailleslaisten hyökkäyssuunnitelma selvisi päivä päivältä: Neuillyn -jälkeen he anastivat Béconin linnan ja Asnièresin saadakseen joukkonsa -lähemmä kaupunkia; he näet aikoivat tunkeutua Pariisiin Point-du-Juoria -myöten niin pian kun vain saisivat haltuunsa vallin sillaikana kun sekä -Mont-Valérien että Issyn linnoitus koettelevat voimiaan. Mont-Valérien -oli heidän, nyt oli anastettava Issy, jota valloittaessaan he käyttivät -preussiläisten vanhoja varustuksia. - -Huhtikuun puolivälistä ei kanuunilla ja kiväärillä ampuminen ollut -tauonnut. Levailloisissa ja Neuillyssä taisteltiin yötä päivää. - -Suuria, raskaita kanuunia kuletettiin edes takaisin pitkin rautatietä -ja niillä ammuttiin Asnièresiä, yli Levalloisin. Mutta Vanvesin ja -varsinkin Issyn piiritys oli niin raivoisaa, että ikkunat Pariisissa -helisivät samoin kuin piirityksen kuumimpana aikana. Ja toukokuun 9 -päivänä jäi Issy auttamattomasti Versaillesin armeijan käsiin, -- -kommuunin päivät olivat luetut, pelko sai aikaan mitä hurjimpia -päätöksiä. - -Maurice hyväksyi yhteishyvän valiokunnan määräämisen. - -Isänmaalliset muistot elähyttivät häntä. Olihan nyt hetki tullut, -tarmokkaat toimenpiteet pelastaisivat isänmaan! - -Yksi ainoa väkivaltaisuus häntä pahoitti: Vendômepatsaan särkeminen; -kenties se oli lapsellista, mutta hän luuli vielä kuulevansa isoisän -kertovan Marengosta, Austerlitzista, Jenasta, Eylausta, Friedlandista, -Wagramista, Moskovasta, noista urotöistä, jotka vieläkin häntä -innostuttivat. - -Mutta oikeutta ja kohtuutta se vain oli, kun Thiers murhaajan asunto -revittiin ja vakuutena säilytettiin panttivangit. Silloin kun -Versailles pommitti Pariisia ja sen kranaatit ruhjoivat talot ja -surmasivat naisia ja lapsia. - -Kamala hävityksenhalu sai hänessä vallan, sillä hänen kauniit unelmansa -hupenivat, sulivat kuin jää kiehuvaan veteen. - -Jos kerran veri vain tukahuttaa koston, niin on parasta, että maa siinä -patusessa paikassa halkeaa ja nielee kaikki -- ehkäpä sitten raunioista -ilmestyy uusi elämä, uusi yhteiskunta! - -Ennen sortukoon Pariisi ja palakoon äärettömänä roviona, ennenkun -paheet ja kurjuus uudestaan pääsevät valtaan, ennenkun vanha mädännyt -yhteiskunta palaa julkeuksineen ja valheellisuuksineen! - -Ja hän näki kamalan unen. Jättiläiskaupunki oli tuhkaläjänä, -- -savuavia kekäleitä Seinen molemmilla rannoilla; haava oli ummessa, tuli -oli sen parantanut, se hävityksen kauhistus ei vertaistaan löydä -- -uusi kansa tulisi entisen sijaan. - -Huhut häntä taas yhä enemmän ja enemmän kiihottivat: kokonaisten -kaupungin-osain alle oli ruutihautoja kaiveltu, holvihaudat ruutia -täynnä, kaikki yleiset rakennukset valmiina ilmaan räjäytettäväksi, -sähkölangat yhdistivät johtoja, kipuna vain ja -- kaikki syttyisi -samassa silmänräpäyksessä, kaikkialla oli äärettömiä varastoja -tulenarkoja aineita, varsinkin lamppuöljyä, -- koko kaupunki olisi -yhtäkkiä aavana tulimerenä. - -Kommuuni oli pyhästi vannonut, ettei ainoakaan Versaillesin sotilaista -pääsisi kaupungissa katusulkuja etemmäksi -- kadut avaisivat kitansa, -rakennukset romahtaisivat maahan, Pariisi häviäisi tuleen ja nielisi -kononaisen maailman. - -Tahdotonna antautui Maurice tuon surullisen unelman valtaan, hän ei -ollut tyytyväinen kommuuniin. Hän ei luottanut sen johtaviin miehiin, -hän huomasi, että se oli voimaton, siinä oli liian erilaisia aineksia; -mitä suurempi oli uhkaava vaara, sitä nurinpäisemmät, sekavammat sen -toimet. - -Kaikista yhteiskunnallisista parannuksista, joita se oli luvannut, ei -se niin ainoaa ollut saanut toimeen ja jotenkin varma sai olla, ettei -se mitään pysyväistä jälkeensä jätä, kun sen päivät ovat päättyneet. -Mutta pahinta oli kuitenkin epäsopu ja kateus jäsenten kesken ja -epäluulo, joka haittasi ja esti kaikkea työntekoa. - -Monet -- varsinkin maltilliset -- olivat niin levottomat etteivät enää -käyneet kokouksissa. Toisia olot pakottivat, mutta kaikki he pelolla ja -vapistuksella odottivat, läpäistäisiinkö ilman satunnaista -diktaattoria, sillä nyt oltiin sillä asteella, jolloin vallankumouksen -eri puolueet perinjuurin hävittävät toisiansa pelastaakseen isänmaata. -Epäluulo oli ensin kohdannut Cluzeretia, sitten Dombrowskia -- ja nyt -oli Rosselin vuoro. Ei edes Delescluze, joka oli nimitetty -sotaministeristön siviilijäseneksi, voinut mitään, niin suuri kuin -hänen vaikutusvaltansa muuten olikin. - -Suuri yhteiskunnallinen voimanosotus, josta oli uneksittu, meni -myttyyn, sillä ne miehet, joitten oli määrä panna se toimeen, olivat -voimattomat ja menettivät hetki hetkeltä kaiken vaikutuksen, -kunnostautuivat vain siksi, että epätoivoissaan tekivät tuhmuuksia. - -Pariisikin jo kauhistui. Ensin se oli ollut vihainen Versaillesille, -- -nyt se ei enää kärsinyt kommuunia. Pakollinen sotapalvelus, asetus, -joka määräsi kaikki neljääkymmentä vuotta nuoremmat miehet aseihin, oli -suututtanut rauhallisia kansalaisia ja seurauksena oli pakeneminen. -Moni pujahti valepuvussa ja väärällä passilla Saint-Denisin ohi taikka -pimeinä öinä hinautui köysiä ja tikapuita myöten linnoitusten -kaivantoihin ja pujottelihe sitä tietä karkuun. - -Varakkaat olivat jo aikoja sitten menneet maisenmatkojaan. Ei yksikään -tehdas ollut vielä oviaan avannut. Ei ollut ainoatakaan kauppaa, ei -minkäänlaista työtä; jokainen vetelehti joutilaana tuskallisena -odottaen asiain lopullista selvenemistä. Ja kansa eli edelleenkin -kansalliskaartin palkasta, noista kolmestakymmenestä sousta, jotka -nykyjään maksettiin pankin suorittamista miljooneista, -- -kolmestakymmenestä sousta, joissa kapinan varsinainen yllytin piilikin. -Kokonaisia kaupunginosia oli tyhjänä, puodit sulettuina, liike -kuollutta. - -Toukokuu oli kulumassa, kevätaurinko valaisi autioita katuja, joilla -toisinaan kohtasi surusaaton, kun liittoutuneet saattoivat kapinan -uhria hautaan, pappia ei ollut, punaiset liput peittivät ruumiskirstun, -ja saattomiehillä oli kädessä jäkkäräseppeleitä. - -Kirkot olivat kiinni, mutta iltaisin ne muuttuivat kokoushuoneiksi. -Muita sanomalehtiäkään ei saanut ilmestyä kuin vallankumouksellisia. - -Pariisi oli hävitetty, tuo uomi kurja Pariisi, joka vallankumouksen -pääkaupunkina ei suvainnut monarkillista kokousta ja joka kammoi -kommuunia ja halusi vapautua siitä. Kamalia kertomuksia kulki suusta -suuhun: panttivankia vangittiin ja teloitettiin joka päivä, -tynnörittäin oli ruutia kaadettu likaviemäreihin, joissa yötä päivää -seisoi miehiä, tulisoihdut kädessä, valmiina räjäyttämään ilmaan koko -kaupungin. - -Maurice ei ollut koskaan ollut juoppo, mutta yleinen juoppouden himo -tarttui häneenkin. Kun oli hänen vahtivuoronsa taikka kun hän istui -vahtituvassa, otti hän ryypyn konjakkia tai enemmänkin eikä paljon -sietänyt, ennenkun oli juovuksissa. - -Juoppous oli muuttunut rutoksi, se oli ensimmäisen piirityksen -perintöä, joka nyt toisen aikana tuli monta vertaa kauheammaksi. -Rahvas, jolla tuskin oli leipää, vaan viiniä ja konjakkia yltä kyllin, -oli oppinut juomaan ja päihtyi nyt pienimmästäkin tilkasta. - -Sunnuntaina toukokuun 21 päivänä tuli Maurice ensi kerran elämässään -juopuneena kotiin Ortieskadulle, jossa hän toisinaan vietti yönsä. Hän -oli koko päivän ollut Neuillyssä, ampunut ja juonut toverien kanssa, -päästäksensä tavattomasta väsymyksestään, joka oli painaa hänet maan -alle. Vaistomaisesti hän oli hoiperrellut asuntoonsa ja heittäynyt -vuoteelleen, ei hän ollenkaan tiennyt, mitä oli tehnyt ja miten -palannut. Aurinko oli jo väki korkealla, kun hän seuraavana aamuna -heräsi hälyytykseen ja rummun pärinään. - -Edellisenä iltana oli muuan portti Point-du-Jourin luona ollut -vartioimatta ja siitä olivat Versaillesin sotajoukot ilman pienintäkään -vastusta tunkeutuneet Pariisiin. - -Maurice pukeutui nopeasti, heitti kiväärin olalleen ja riensi ulos. -Kadulla hän kohtasi joukon tovereitaan, jotka kertoivat hänelle, mitä -yöllä oli tapahtunut, mutta he puhuivat niin sekavasti, ettei hän heitä -paljon ymmärtänyt. - -Kymmenen päivää olivat Mont-Valèrien ja Issyn linnoitus pommittaneet -valleja, eikä asema Saint-Cloudin portin luona ollut enää -puolustettavissa; seuraavana päivänä oli aikomus tehdä lopullinen -rynnäkkö. Mutta viiden seuduissa huomasi muuan ohikulkija että portti -oli vartioimatta, hän viittasi sotamiehille piirityskaivannossa, jotka -olivat tuskin viidenkymmenen metrin päässä. - -Paikalla marssi siitä kaupunkiin 37:nen linjarykmentin kaksi -komppaniiaa. Kintereillä seurasi kenraali Douayn johtama neljäs osasto. -Koko yön virtasi toinen joukko toisen perästä samaa tietä. Kello -seitsemän tuli Vergén osasto Grenellesillalle ja siitä aina Trocadéroon -asti. Kello yhdeksän kenraali Clinchamp anasti Passyn ja la Muetten. -Kello kolmen aikaan aamusella majoittui ensimmäinen osasto -Boulognenmetsään, Bruatin osasto meni samalla aikaa Seinen yli -valloittamaan Sèvresporttia helpottaakseen siten toisen osaston pääsyä, -jonka kenraali de Cisseyn johdolla oli määrä tuntia myöhemmin miehittää -Grenellen kaupunginosa. 22 päivän aamuna oli siis Versaillesin armeija -saanut haltuunsa Trocadéron ja la Muetten oikealla rannalla ja -Grenellen vasemmalla ja kommuuni oli niin hämmästyksissään, -suutuksissaan ja pyörällä, ettei kyennyt mihinkään, se syytti petosta -ja oli ihan hurjissaan, sillä sen valta oli päivän selvästi lopussa. - -Kun Maurice vihdoinkin sai selville, mitä oli tapahtunut oli hänen -ensimmäinen ajatuksensa: nyt on kaikki lopussa -- ei enää muuta kuin -ammuttaa itsensä. - -Mutta hätäkelloja soitettiin yhtmyötään, rummut pärisivät, naiset ja -lapsetkin valmistivat katusulkuja, -- kaduilla oli vilinään sotamiehiä, -jotka riensivät määräpaikoilleen. Ja puolenpäivän aikaan oli jo -kommuunin voittamattomissa sotilaissa toivo taas vironnut -- he olivat -päättäneet voittaa, kun näkivät että vihollinen ei ollut paikaltaan -hievahtanut. - -Sotajoukko oli nyt erinomaisen varovainen, seuraten preussiläisten -sotatapaa, jonka se omasta katkerasta kokemuksestaan oli oppinut -tuntemaan. - -Yleishyvänvaliokunta ja Delescluze järjestivät puolustuksen -Hötel-de-Villessä. Kerrottiin heidän hylänneen kaikki sovinnon -aikeetkin. Siitä saivat kaikki rohkeutta: Pariisin täytyi voittaa. -Puolustus ja hyökkäys tuli olemaan yhtä raivoisaa; ei armoa kumminkaan -puolin, sama viha kiehui kummassakin sotajoukossa. - -Maurice vietti sen päivän Marskentän ja Invaliidihotellin puolella, -ampua paukutti ja peräytyi vaan hitaasti katu kadulta. Hän ei ollut -löytänyt pataljoonaansa, hän taisteli tuiki tuntemattomain ihmisten -rinnalla, hänen huomaamattaan ne olivat vieneet hänet vasemmalle -rannalle. Neljän aikaan he puolustivat erästä katusulkua -Yliopistonkadulla Invaliidipuiston luona eivätkä he sitä luovuttaneet, -ennenkun hämärissä kuulivat, että Bruotin osasto oli samonnut rantaa -pitkin ja valloittanut lainsäätäjäkokouksen palatsin. He olivat vähällä -joutua vangiksi ja pelastuivat vain suurella vaivalla Lillekadulle -kierreltyään Saint-Dominiquen ja Belechassen kadun kautta. - -Illemmalla oli Versaillesin armeijan käsissä koko alue Vanvesportista -alkain, lainsäätäjäkokouksen palatsi, Elyséepalatsi, Saint-Augustinin -kirkko, Saint-Lazaren rautatienasema ja aina Asnierèsporttiin. - -Seuraava päivä, 23:s, kirkas ja kaunis tiistai, oli Mauricen -tukalin. Pikkusen liittolaisten joukkueen hallussa, johon hän -kuului ja jossa oli monen pataljoonan sotamiehiä, oli vielä Ranta- ja -Saint-Dominiquenkatuin välinen kaupunginosa kokonaan. Mutta useimmat -olivat majoittuneet Lillekadun suuriin puutarhoihin. Itse oli hän -rauhassa nukkunut Kunnialegioonan palatsin viereisellä nurmikolla. - -Aamusella hän luuli joukkoin hyökkäävän lainsäätäjäkokouksen palatsista -ja ajavan heidät Backadun lujain katusulkuin taakse. Mutta tunti kului -toisen perästä ja hyökkääjiä ei nähnyt, ei kuulunut. Silloin tällöin -ammuttiin jokunen luoti kadun päästä toiseen. - -Versailleslaiset olivat varovaisia ja seurasivat tarkasti -suunnitelmaansa, he olivat lujasti päättäneet, etteivät -ryhdy hyökkäykseen, sillä liittoutuneet olivat muodostaneet -Tuilerien-penkereestä lujan linnoituksen. He marssivat kahden puolen -vallituksia saadakseen ensin haltuunsa Montmartren ja Observatoorion, -että sitten yhdessä apajassa vetäisivät koko keskikaupungin. - -Kahden seuduissa Maurice kuuli kerrottavan, että kolmivärinen lippu -liehui Montmatrella; Galette-myllyn suuri patteriaa oli anastettu, -kolme armeijan osastoa, joitten pataljoonat kiipesivät kunnaalle -pohjoisesta ja lännestä, oli yhtaikaa sinne hyökännyt, ja voittajat -tulvasivat taas Pariisiin, valloittivat Saint-Georgesin-torin, -Notre-Damen, de Lorettekirkon, kunnallishallituksen Drouotkadulla ja -uuden Oopperan, jollaikaa vasemman rannan sotajoukot kulkivat aina -d'Enfer- ja Hevostoreille. - -Hämmästystä, kauhua ja raivoa kaikkialla, kun kuultiin vihollisen niin -nopeasti etenevän. Mitä ihmettä? Montmartre, liittoutuneitten suuri -kukistamaton linnoitus oli valloitettu kahdessa tunnissa! - -Maurice kyllä huomasi, miten rivit harvenivat, toinen toisensa perästä -pujahti kaikessa hiljaisuudessa pois -- meni kotiinsa, peseytyi ja -muutti mekon päälleen, sillä kauhea oli kosto, jos heidät ase kädessä -tavattaisiin. - -Martignacin- ja Bellechassen-katuin katusulut oli jo otettu ja -Lillekadun päässä vilkkui jo punaisia housuja. Kohta ei ollut jälellä -kuin itsepäisimmät yltiöt, Maurice ja muita joku puoli sataa, jotka -olivat päättäneet paikoilleen kuolla, kunhan ensin olivat surmanneet -niin monta vastustajaansa kuin ikinä olivat voineet -- nitistäneet -hengen noilta kirotuilta, jotka kohtelivat liittoutuneita kuin -ryöväreitä ja taistelevain joukkoin takana pitemmittä mutkitta ampuivat -vangit. - -Hurja viha oli eilisestä yltynyt äärimmilleen; armo ei tullut -kysymykseenkään ottelussa noitten hurjistuneitten haaveilijain, jotka -tahtoivat kuolla aatoksensa puolesta, ja sotamiesten välillä, jotka -olivat kiihtyneet vastustuksesta ja raivoissaan kun uudelleen täytyi -taistella. - -Kello viiden paikoilla peräytyi Maurice tovereineen -Backadun katusulkuin taakse pitkin Lillekadun varustuksia; -he ampuivat hellittämättä, mutta yhtäkkiä tuprahti paksu savupilvi -Kunnialegioonan-palatsin avonaisesta ikkunasta, Se oli ensimmäinen -murhapoltto Pariisissa; hurjaa riemua se herätti, mieletöntä -ilkkumista. Hetki oli tullut! Äärettömänä roviona nyt koko kaupunki -palaisi ja maailma puhdistuisi tulessa! - -Mutta mitä hän näki? Viisi, kuusi miestä tuli palatsista ja -etukynnessä pitkä roikale. Hän tunsi sen heti Chouteauksi, entiseksi -toverikseen 106:nen ajoilta. Jo maaliskuun 18 päivän jälkeen oli hän -nähnyt hänet, kaluunilla koristettu lakki päässä, nyt hän oli kohonnut -arvossa, kaluunia oli joka paikassa, hän oli jonkun kenraalin -ajutanttina, sellaisen, joka ei ollut uskaltautunut taisteluun. Ja -Maurice muisti, mitä oli kuullut: Chouteau vietti hauskaa elämää -Kunnialegioonan-palatsissa rakastajattarensa kanssa -- eli ylellisesti -kommuunin kustannuksella, rötkötti pitkävartiset saappaat jalassa -komeissa vuoteissa ja ajankuluksi harjoitteli pilkkaan ampumista, -suuret peilit maalitauluna. Sen lisäksi tiedettiin, että sama nainen, -jonka kanssa hän eli, joka aamu ajeli komeissa vaunuissa ja kävi muka -ostoksilla, vieden talteen pakottain vaatetta, kalliita kelloja, yksin -huonekalujakin, -- kaikki varastettuja. - -Kun Maurice näki Chouteaun miehineen hyökkäävän palatsista -lamppuöljykannu kädessä, tuntui hänestä kaikki niin inhottavalta, -- -vakaumukset ja toiveet horjuivat, epäilys sai taas vallan: Jottako tuo -kauhistuttava kosto olikin rikos, koska tuollainen mies oli sen -välikappaleena? - -Monta tuntia kului, hän taisteli epätoivon vimmassa, hän ei hievahtanut -paikaltaan, hän tahtoi kuolla. Jos oli erehtynyt, niin tahtoi hän sen -verellään korvata! - -Lillekadun katusulku oli lujaksi varustettu, se oli tehty -hiekkasäkeistä ja hiekkatynnöreistä, ja syvä oja sitä suojeli. Maurice -ja kymmenkunta liittoutunutta sitä puolusti, he olivat melkein -pitkällään maassa ja he surmasivat jokaisen sotamiehen, joka sinne -osui. - -Yhtmyötään aina iltapimeään asti Maurice ampui paikaltaan -liikahtamatta. - -Paksut savupilvet Kunnialegioonan-palatsista ajautuivat tuulen mukana -kadulle ja estivät liekkiä näkymästä. Lähellä oleva talo oli jo -syttynyt palamaan. - -Yhtäkkiä juoksi muuan toveri ilmoittamaan, että sotilaat, jotka eivät -uskalla katua tulla, kiertävät pihain ja puutarhain kautta. Hukassa oli -kaikki, he saattoivat tulla minä hetkenä hyvänsä. - -Eräästä ikkunasta ammuttiin. Ja Maurice näki Chouteaun kätyreineen -syöksyvän talosta taloon tulisoihtu ja lampppuöljyastia kädessä. Puoli -tuntia sen perästä olivat talot kaikki ilmitulessa ja liekit kohosivat -humisten kohti synkkää taivasta. - -Ja Maurice oli yhä tynnörien ja säkkien suojassa ja ampui paikalla -jokaisen, joka kadulle pistäysi. - -Kuinka kauvan Maurice ampui? Hänellä ei enää ollut tietoja ajasta eikä -paikasta. Kello saattoi olla yhdeksän, kenties kymmenen. Työ oli niin -ilettävää, että oikein sydäntä etoi, aivan kuin olisi ollut humalassa -ja juonut huonoa viiniä. - -Huoneet paloivat hänen ympärillään, kuumuus oli sietämätöntä, ilma -tukahuttavaa. Katuristeyksien sulut olivat kuin lujia linnoituksia, -joita tulipalot ja sinkoilevat kekäleet puolustivat. - -Olihan annettu käsky sytyttää Pariisi katu kadulta, talo talolta, -mikäli katusuluista täytyi luopua! Eivätkä ne olleet vain Backadun -talot, jotka paloivat -- sen hän hyvin käsitti. Hänen takanansa leimusi -taivas ja etäältä kuului ryskettä ja jyminää aivan kuin koko kaupunki -olisi tulessa. - -Varmaan raivosi tulipalo samalla tavalla Seinen oikeallakin rannalla -- -olihan siitä jo pitkä aika kun Chouteau miehineen ja tulisoihtuineen -oli kadonnut. - -Rohkeimmat ja uskaliaimmatkin jättivät taistelupaikan, he eivät -tahtoneet jäädä vihollisen ammuttavaksi. - -Maurice jäi viimein yksin; hän oli pitkällään kahden hiekkasäkin -välissä ja mietti miten paraiten edestäpäin puolustaisi varustustaan; -silloin ne tulivat takaapäin, sotilaat, jotka pihoja ja puutarhoja -myöten olivat kierrelleet ja huutaen ja meluten syöksyivät nyt -Backadulle. - -Taistelun riehuessa ei Maurice kahteen päivään ollut muistanut Jeania. -Ei ollut Jeankaan ajatellut Mauricea, ei niin hetkeä sitten kun tuli -rykmenttineen Pariisiin Bruotin osaston avuksi. Edellisenä iltana oli -hän taistellut Marskentällä ja Invaliidipuistossa. Tänään oli hän -puolen päivän aikaan jättänyt Palais-Bourbonin torin ollakseen mukana -valloittamassa katusulkuja Saint-Pèresin katua ympäröivässä -kaupunginosassa. - -Jeankin, joka muuten oli niin levollinen, oli vähitellen kiihtynyt -tässä kamalassa veljessodassa; hän ja hänen toverinsa olivat -raivoissaan kapinoitsijain sitkeästä vastarinnasta, hehän olivat niin -väsyneet ja kyllästyneet taisteluun, kun he niin hyvin olisivat -tarvinneet levätä kaikista kauhuista. Sotavangit, jotka palasivat -Saksasta ja joita oli pistetty rykmentteihin, olivat raivostuneet -Pariisiin. - -Kommuunin kauheista tuhotöistä kerrottiin niin julmia juttuja, että -hiukset nousivat pystyyn niitä kuullessa. Eikö järjestystä ja toisen -omaisuutta pidetty minkäänlaisessa arvossa? Sitä ei Jean ymmärtänyt. -Hän oli selväjärkinen maltillinen talonpoika, kansan sydän, joka tahtoi -rauhaa saadakseen häiritsemättä tehdä työtä ja ansaita leipänsä. - -Mutta tulipalot -- ne veivät häneltä lopullisenkin mielenmaltin, saivat -hänen raivonsa ylimmilleen. Polttaa talot ja palatsit! Polttaa ne sen -tähden, että oli heikompi -- ei se oli liikaa; ainoastaan konnat ja -roistot menettelevät sillä tavalla. Ja Jean, jonka sydäntä vielä eilen -oli kirvellyt, kun ihmisiä joukottain ammuttiin kuolijaaksi, hän ei -jaksanut enää hillitä itseään, hurjasti pyörivät silmät päässä ja -ulvoen hän sivalteli ympärilleen, katsomatta mihin sattui. - -Hän hyökkäsi osastoineen Backadulle. Ensin hän ei nähnyt ketään, hän jo -luuli, että katusulku oli vartioimatta. Kahden hiekkasäkin välissä hän -sitten huomasi kapinoitsijan, joka liikahti, tähtäsi ja ampui -Lillekadulle päin. Eteensä katsomatta hän syöksyi hurjistuneena miestä -kohti ja lävisti hänet pistimellään. - -Maurice ei ollut ennättänyt kääntyä. Hän huudahti tuskallisesti ja -kohotti päätään. Häikäsevä valo leimahti samassa ja valaisi heidät. - --- Voi, Jean -- rakas ystävä! Sinäkö se olet? - -Kuolla hän tahtoi, sitähän hän niin halulla oli odottanut -- kuolla ja -päästä kaikesta! Mutta kuolla ystävän, veljen lävistämänä -- se oli -liikaa... Se katkeroitti hänen kuolinhetkensä, se myrkytti viimeisen -hengenvedon. - --- Sinäkö se olit, Jean -- Jean, ystäväkultani? - -Jean seisoi kivettyneenä ja tuijotti häneen -- yhtäkkiä kaikki selvisi. - -He olivat kahden, toiset sotilaat ajoivat pakenevia. Ympärillä teki -tuli työtään, tuhosi ja ruhjoi, pitkiä, punaisia tulikieliä syöksyi -ikkunain täydeltä, nuoleksi seiniä ja irroitti katot, jotka ryskien ja -paukkuen romahtivat maahan ja liekit kohosivat yhä korkeammalle. -Nyyhkyttäen heittäysi Jean Mauricen viereen, koetteli nostaa häntä ja -katsoa, oliko hän vielä pelastettavissa. - --- Voi, ystäväparkani, mun oma ystäväkultani! - - - - -VIII. - - -Kun Sedanin juna lukemattomain viivytysten perästä vihdoin viimein -pysähtyi Saint-Denisin asemalle, leimusi eteläinen taivas tulipunaisena -aivan kuin koko Pariisi olisi tulessa. Valo oli enentynyt, mikäli ilta -pimeni, ja vähitellen se levisi yli koko taivaanrannan ja punasi -pilvenhattaroita, jotka vaipuivat idän pimeään helmaan. - -Jo kaukaa olivat matkustajat huomanneet tulen junan huristaessa -pimeitten kenttien poikki. - -Henriette hyppäsi ensimmäisenä vaunusta, tulipunainen taivaanranta oli -tehnyt hänet levottomaksi. - -Preussiläiset sotamiehet, joitten hallussa asema oli, pakottivat -matkustavaiset pois vaunuista, ja asemasillalla kaksi heistä huutaa -solkkasi tulijoille ranskaksi: - -Pariisi palaa ... ei kukaan pääse etemmäksi... Pariisi palaa, Pariisi -palaa... - -Henriette tuli yhä levottomammaksi. Hyvä jumala! Oliko hän -tullut liian myöhään? Maurice ei ollut vastannut hänen kahteen -viimeiseen kirjeeseensä, ja pääkaupungin uutiset olivat entistään -huolestuttavampia -- hän oli menehtyä tuskasta ja oli yhtäkkiä -päättänyt lähteä Pariisiin etsimään veljeänsä. - -Päivä päivältä oli elämä enolassa tullut tukalammaksi. Saksalaiset -joukot, jotka olivat kylään majoittuneet, tulivat sitä vaativimmiksi ja -röyhkeimmiksi, mitä kauvemmin Pariisi puolustautui; ja kun rykmentti -toisensa perästä nyt palasi Saksaan, nylkivät ne kulkiessaan maat ja -mannut putipuhtaiksi. - -Kun hän aamusella päivän sarastaessa oli noussut mennäksensä Sedaniin, -oli koko piha ollut täynnä saksalaisia ratsumiehiä, jotka olivat -maanneet siellä paljaalla maalla kylki kylessä, viittoihinsa -kääriytyneinä. - -Torven ääni kajahti yhtäkkiä. Kaikki nousivat samassa hiljaa, leveät -viitat hartioilla ja niin kiinni toisissaan, että hänestä näytti -siltä kuin viimeisen tuomion pasuuna olisi herättänyt kaikki -tappelutantereelle kuolleet. - -Saint-Denisissäkin tapasi hän jälleen preussiläisiä ja ne ne -säikäyttivät häntä, huutaen: - --- Pariisi palaa... Ei kukaan pääse etemmäksi... Pariisi palaa, Pariisi -palaa... - -Kauhistuneena hän riensi matkalaukku kädessä ja pyysi tarkempia -tietoja. - -Pariisissa oli taisteltu kaksi päivää, rautatieliike oli katkaistu. -Henriette ei välittänyt mistään, hän tahtoi jatkaa matkaansa. -Asemasillalla hän huomasi preussiläisen kapteenin, sen komppanian -päällikön, jonka hallussa asema oli; Henriette riensi hänen luokseen. - --- Herra kapteeni! Olen menossa veljeni luo, olen hänestä hyvin -huolissani. Olkaa niin hyvä ... minä rukoilen teitä ...ja auttakaa -minua, että pääsen perille! - -Hän pysähtyi -- kaasulyhdyn valo sattui kapteeniin, Henriette tunsi -hänet. - --- Tekö se olettekin, Otto! Hyvä jumala ... auttakaa, koska sattuma -vielä kerran saattoi meidät toistemme tielle! - -Otto Günther, hänen serkkunsa, oli yhtä jäykkä ja ankara kuin ennenkin --- kauniissa kapteeninunivormussaan. Hän ei tuntenut tuota hintelää, -vaaleakutrista naista, jonka kauniita, lempeitä kasvoja verhosi -suruharso. Vasta sitten kun hän näki hänen suoran, rehellisen -katseensa, hän älysi, kuka se oli. Hän viittasi hieman kädellään. - --- Veljeni on sotilaana ... senhän tiedätte, jatkoi Henriette -innokkaasti. Hän on Pariisissa, ja minua niin pelottaa, että hän on -sekautunut tuohon kauheaan taisteluun. Minä pyydän ... rukoilen teitä, -Otto, auttakaa minua, että pääsen matkani perille. - -Nyt hän vihdoinkin suvaitsi vastata. - --- Minä vakuutan, etten voi mitään. Eilisestä asti eivät junat ole -sinne päässeet, luullakseni on kiskot revitty vallien ulkopuolelta. -Enkä minä voi hankkia teille hevosta, en vaunuja, en kyytimiestä. - -Henriette katsoi häneen, mutta kun huomasi, että kapteeni oli niin -välinpitämätön, ja että hän oli lujasti päättänyt olla häntä -auttamatta, virkkoi hän vaikeroiden: Voi, hyvä jumala! Te ette tahdo -tehdä mitään minun hyväkseni. Keneenkä minä sitten käännyn? - -Ja preussiläiset olivat kuitenkin kaikkivaltiaita, yksi ainoa sana -olisi ollut kylläksi, koko kaupunki olisi ollut liikkeellä, sata -vaunua, tuhat hevosta valmiina! Mutta hän kieltäytyi -- hänhän oli -voittaja, jonka ei vähintäkään sopinut sekautua voitettujen asioihin -- -tottapa se olisi ollut liian alentavaista ja tahrannut hänen uuden -uutukaista sotilaskunniaansa! - --- Mutta ainakin te tiedätte, mitä on tapahtunut, sanoi Henriette -uudelleen ja koetti rauhoittua. Ja senhän saatatte minulle sanoa. - -Kapteeni hymyili tuskin huomattavasti. - --- Pariisi palaa! Katsokaa -- tulkaa tänne -- täältä näette sen hyvin -hyvästi! - -Hän kulki Henrietten edellä rataa pitkin ja nousi kapeita portaita -rautasillalle, joka oli radan yli rakennettu noin sadan askeleen päähän -asemalta. Siellä he seisoivat käsipuihin nojaten ja katselivat -ääretöntä lakeutta. - --- Pariisi palaa, niinkuin näette... - -Kello lienee ollut puoli kymmenen paikoilla. Tuli kiihtyi -kiihtymistään. Idästä olivat veripunaiset hattarat hävinneet, kohti -pikimustaa taivaanlakea heijastui etäisten liekkien loiste. - -Tuli hulmusi jo yli koko taivaan, mutta paikka paikoin se näytti kuin -riemuitsevan tuhotöistään, se heitteli ilmaan tulipunaisia patsaita, -jotka rätisten hajosivat keskelle tupruavia savupilviä. Tuli riehui -kuin jättiläismetsässä, jonka se puu puulta hävittää, maakin näytti -syttyvän ja koko Pariisi palavan äärettömänä tuliroviona. - --- Katsokaa, selitti Otto, tuo on Montmartre -- tuo kunnas, joka -mustana kohoaa kohti punaisia liekkiä. Vasemmalle -- Villetteen ja -Bellevilleen -- ei ole tuli vielä ennättänyt. Paraimmat kaupungin-osat -näkyy ensin sytytetyn -- ja tuli leviää ... kiihtyy... Katsokaa -- -tuolla oikealla taas uusi! Näettekö, miten liekit leimuavat -- tulta ja -savua tupruaa ... tuolla vielä ja tuolla ... kaikkialla! - -Hän ei puhunut kovasti, ei kiivastunut, mutta hänen luonnottoman tyyni -ilonsa kauhistutti Henrietteä. - -Voivoi -- miksi piti preussiläisten nähdä se? - -Hänen tyyneytensä, hänen hymyilynsä olivat ilkeintä pilkkaa: hän näytti -jo kauvan odottaneen tuota hävitystä, joka vertaistaan hakee. - -Vihdoin viimeinkin paloi tuo Pariisi jota saksalaisten kranaatit eivät -olleet saaneet kukistumaan! Hänen vihansa oli tyydytetty, tuskallisen -pitkällinen piiritys, armoton pakkanen ja lukemattomat vaivat ja -vastukset, joita Saksa ei vielä ollut unohtanut -- kaikki oli nyt -kostettu. Valloitetut maakunnat, viiden miljaardin vahingonkorvaus -- -ei mikään vetänyt vertoja sille, että Pariisi mieletönnä tuhoaa oman -itsensä ja häviää liekkeihin valoisana kevätyönä. - --- Se nyt on varma, jos mikään! mutisi kapteeni. Hyvää työtä tekevät! - -Henrietten omat surut haihtuivat kuin tuhka tuuleen, hän oli pakahtua -tuollaista surkeutta nähdessä. Taivaan kosto oli kohdannut kaupunkia ja -helvetin syövyttävät liekit hävittävät sen perustuksia myöten. - -Henriette pani kätensä ristiin ja huudahti: - --- Suuri luoja! Miksi sinä meitä näin kovasti rankaiset? - -Otto jo kohotti kättään; kylmänä ja välinpitämätönnä niinkuin kivikova -sotilas kuuna päivänä olisi hän halusta pitänyt nuhdesaarnan, vedonnut -raamattuunkin ja osottanut, miten Ranskan turmeltunut kansa oli -kohtalonsa ansainnut. Mutta kun hän näki tuon nuoren naisen, jonka -kauniit, älykkäät silmät niin kirkkaasti häneen katsoivat -- niin hän -vaikeni. - -Sanat olivatkin tarpeettomat, koko hänen olentonsa jo kyllin selvästi -osotti, miten syvälle kansalaisviha oli hänessä juurtunut -- se -ilmaisi, että hänen mielestänsä sotajoukkojen jumala itse oli hänet -Ranskaan lähettänyt valvomaan oikeutta ja kurittamaan tuota -turmeltunutta kansaa. Pariisi paloi rangaistukseksi vuosituhansien -kurjasta elämästä, rikoksistaan ja irstaisuuksistaan. Uudestaan -puhdistaisivat germaanilaiset maailman ja hävittäisivät viimeisetkin -latinalaisen tapainturmeluksen jälet. - -Kapteenin käsi vaipui ja hän virkkoi: kohta on kaikki lopussa! -- -Katsokaapas ... tuli on ennättänyt tuonnekin ... vasemmalle... Näettekö -tuota tulivirtaa, joka tulvailee sinnepäin? - -Kumpikin vaikeni; kamala äänettömyys seurasi. - -Liekkiä kohosi yhtäkkiä sieltä täältä ja kipunoita sateli yltympäri. -Tulimeri laajeni ja taajeni joka hetki ja sen hehkuvista kuohuista -purkausi savua, joka mustanpuhuvana verhona kattoi kaupungin -- vieno -tuulenhenki kuletti sitä puolelta toiselle, se leijuili pimeässä -avaruudessa ja muodostui pilviksi, joista satoi nokea ja tuhkaa. - -Henriette hätkähti niinkuin olisi herännyt ilkeästä unesta, hän muisti -taas veljensä, ja tuska kouristi sydäntä. - --- Ettekö siis mitään voi tehdä? kysyi hän vielä viimeisen kerran. -Kieltäydyttekö auttamasta minua? - -Otto viittasi kädellään niinkuin olisi mielellään kaiken hävittänyt. - --- Mitä se auttaa? Huomenna on Pariisista jälellä vain kasa tuhkaa! - -Siinä kaikki. - -Jäähyväisiä heittämättä Henriette lähti sillalta ja pakeni, kädessään -matkalaukku. Mutta kapteeni seisoi siellä vielä kauvan, pilkkopimeässä -liikahtamatta, suorana ja solakkana, ja katseli riemuiten tuota -kauheata näytelmää -- Babylonin paloa. - -Kun Henriette lähti asemalta, kohtasi hän onneksi vanhan, lihavan -naisen, joka parhaillaan tinki ajuria Pariisiin Richelieunkadulle. Ja -Henriette pyysi ja kärtti niin hartaasti ja itki niin katkerasti, että -nainen viimein suostui ottamaan hänet mukaansa. Ajuri, pieni musta -mies, löi myötäänsä hevostaan eikä sanonut halaistua sanaa koko -matkalla. Sen sijaan oli Henrietten toverilla kieli kantimistaan irti -ja Henriette sai tietää, että nainen toissapäivänä oli lukinnut -puotinsa ja lähtenyt, mutta oli tuhmuudessaan kätkenyt osan -arvopapereistaan seinänlokeroon. Nyt kun kaupunki jo kolmatta tuntia -paloi, oli hän ollut tulisessa tuskassa eikä osannut muuta ajatellakaan -kuin paperiensa pelastamista, vaikka sitten läpi tulenkin pitäisi -Pariisiin pyrkiä. - -Tulliportista he pääsivät onnellisesti kaupunkiin varsinkin kun nainen -mujautti unista vahtia ja kertoi vain käyneensä sisarentytärtään -miehensä hoitajaksi, miehen kun muka Versailleslaiset olivat -haavoittaneet. Kaduilla vasta tuli esteitä ja katusulkujen tautta he -saivat tuhka tiheään kierrellä pitkät matkat. Poissonnièren-kadulla -ajuri viimein teki tenän eikä heitä enää sitä etemmäksi kyydinnyt. -Jalan saivat naiset jatkaa matkaansa pitkin Sentierin- ja -Jeûneursinkatuja ja koko Pörssikorttelin ohi. - -Mitä lähemmäksi linnoituksia he tulivat, sitä enemmän liekit valaisivat --- oli yhtä valoisa kuin keskipäivällä. He oikein hämmästyivät, kun -siinä kaupunginosassa oli niin hiljaista ja autiota, melu ja räiske -kuului vain etäisenä huminana. Pörssin luona ammuttiin muutamia -laukauksia, he hiipivät pitkin seiniviertä. - -Richelieunkadulla oli rouvan puoti vahingoittumatta. Iloissaan -hän välttämättömästi tahtoi opastaa Henrietteä Hasard- ja -Sainte-Anne-katuja myöten Ortieskadulle, mutta liittoutuneet, joitten -hallussa Sainte-Anne-katu vielä oli, eivät yrittäneet päästää heitä -kulkemaan. - -Viimeinkin tuossa neljän tienoissa aamusella, päivän valetessa, saapui -Henriette voimatonna ja niin väsyneenä, että tuskin pystyssä pysyi, sen -talon portille, jossa Maurice asui. Portti oli seppo selällään. Hän -nousi kapeita, pimeitä portaita ja hilautui sitten tikapuita myöten -vinnille. -- - -Backadun katusulkujen vieressä virui Maurice; kahden hiekkasäkin -varassa oli hän kohottautunut toiselle polvelleen. Toivo elähytti -Jeania, sillä hän oli jo luullut naulanneensa ystävänsä maahan -painetillaan. - --- Elätkö sinä vielä, hyvä ystävä? Vieläkö onni mulle koittaa ... -kirottu konna, mikä olenkin. Odotas hiukan ... annas katson... - -Varovasti hän tutki haavaa -- liekkien valossa. Painetti oli lävistänyt -oikean käsivarren läheltä olkapäätä; mutta mikä pahinta -- se oli -tunkeutunut kahden kylkiluun välitse ja varmaankin vikuuttanut keuhkoa. -Maurice voi kuitenkin jotakuinkin hengittää, mutta käsi riippui -hervotonna ja oli tunnoton. - --- Rakas ystäväparkani, elä ole niin epätoivoissasi! Minä kuolen niin -mielelläni, silloin loppuu kaikki... Sinä olet jo yltä kyllin tehnyt -minun hyväkseni. Ilman sinua olisin jo aikoja sitten päättänyt päiväni -jossakin maantienravissa. - -Toivotonna huudahti Jean: elä virka mitään! Sinä olet kahdesti -pelastanut minut preussiläisten kourista. Minä pikemminkin olin sinulle -velkaa. Ja nyt kun minun vuoroni olisi ollut pelastaa sinut, surmaan -minä sinut sen sijaan. Pirummoinen pesä tämä ... minä olin kai -humalassa, kun en sinua tuntenut! Niinpä tosiaan, humalassa, sikana ... -minä olin liiaksi juonut verta. - -Virtana vierivät kyyneleet, kun Jean muisti heidän eronsa Rémillyssä, -eivät he silloin tienneet, tapaisivatko toisiansa enää koskaan ja -milloin ... ja miten. Oliko sitten arvotonta ja turhaa kaikki, mitä he -yhdessä olivat kokeneet ja kestäneet -- päiväkausia ruuanpalasetta, -yökausia silmäänsä ummistamatta, ja silminnähtävä kuolema joka -askeleella? Tähänkö kaikki päättyi? Sitäkö varten he olivat kurjuutta -kärsineet, sitäkö varten niin syvästi rakastaneet toisiansa, että -kauhea veljesmurha olisi kaiken loppuna? Ei, ei; se on mahdotonta, se -on perin luonnotonta. - --- Minun täytyy pelastaa sinut, rakas ystävä, minun täytyy! - -Ensin hänen täytyi saada Maurice sieltä pois, sillä sotamiehet -tappoivat kaikki haavoitetut. Onneksi he olivat kahden; ei saanut -hukata hetkeäkään. Nopeasti hän veitsellään viilsi hihan irti ja riisui -nutun hänen päältään. Verta vuoti virtanaan haavasta; kiireesti hän repi -suilakkeita nutun vuorista ja sitoi niillä Mauricen käsivarren. Sitten -hän tukkesi kylessä olevan haavan vuotamasta ja sitoi nuoranpätkällä, -joka sattumalta oli hänellä taskussa, käden tiukasti kiinni kylkeen, -niin että koko haavoittunut puoli oli tönkkönä, ja verenvuoto estyi. - --- Voitkohan sinä astua? - --- Enköhän minä voine. - -Mutta eihän Jean mitenkään uskaltanut kulettaa häntä paitahihasillaan. -Yhtäkkiä hän muisti läheisellä kadulla nähneensä kuolleen sotilaan; hän -hyppäsi sinne ja toi takin ja lakin. Mauricen terveen käden hän pisti -takin vasempaan hihaan kohotti varovasti nutun oikealle olkapäälle, -pani lakin hänen päähänsä ja sanoi: kas niin, nyt sinä olet -meikäläisiä... Minnekäs sitä mennään? - -Siinä sitä taas oltiin. Ei vähintäkään toivoa minne mennä, mistä löytää -suojusta. Talot tutkittiin ja kaikki aseelliset kapinoitsijat armotta -ammuttiin. Eikä heistä kumpikaan tuntenut yhtään ihmistä koko -kaupunginosassa, ei ainoatakaan, joka heitä olisi auttanut, joka olisi -heille piilopaikan neuvonut. - --- Parasta kai olisi päästä minun asuntooni, sanoi Maurice. Se on niin -syrjässä, ettei sinne ketään tule. Mutta se on joen toisella puolen... -Ortieskadulla. - -Epäröiden ja hammasta purren kiroili Jean: saakeli soikoon!... Mitä -pirua tässä nyt osataan? - -Ei ollut ajattelemistakaan Royalinsillan yli, valoisampihan siellä oli -nyt kuin keskipäivällä. Molemmilta rannoilta tuli luotia kuin turkin -hihasta. Sitä paitsi palava Tuilerienlinna ja Louvre, jota katusulut -suojelivat, ehkäisisivät sen yrityksen. - --- Niin -- täältä emme pääse minnekään! selitti Jean, joka Italian -retkeltä palattua oli puoli vaotta asunut Pariisissa. - -Yhtäkkiä hälle lensi päähän: mitähän jos alapuolella olisi veneitä -niinkuin ennenkin. Sopii koettaa. Aikaa se veisi, epämukavaa ja -vaarallistakin se olisi, vaan ei ollut varaa valita, hänen täytyi -päättää. - --- Kuulepas, ystäväkulta! Kaikessa tapauksessa meidän pitää lähteä -täältä ... täällä emme ole turvassa. Minä sanon luutnantilleni, että -kapinoitsijat ottivat minut kiinni ... ja minä pakenin... - -Hän tarttui Mauricen terveeseen käteen ja tuki häntä kulkiessa pitkin -Backatua, jonka varrella talot roihusivat yltyleensä ilmitulessa -niinkuin mitkäkin jättiläissoihdut. Palavia kekäleitä sateli heidän -ympärillään ja kuumuus oli niin suuri, että parta ja kulmakarvat -kärventyivät. Rannalla he pysähtyivät hetkiseksi, silmiä häikäisevä -valo levisi palavista taloista Seinen molemmilta rannoilta. - --- Ei tässä totta tosiaan pimeässä hapuile, kiukkuili Jean. - -Hän ei rauhoittunut, ennenkuin portaita myöten oli saattanut Mauricen -joen rannalle, sillan vasemmalle puolen, jossa piiloutuivat tuuheitten -puitten suojaan. Mustia haamuja, jotka liikkuivat vastapäisellä -rannalla, he pelkäsivät. - -Laukaus pamahti, kuului sydäntä vihlaiseva parahdus ja loiskahtaen -kuohahti vesi korkealle. Siltaa siis varmasti vartioitiin. - --- Emmeköhän voisi jäädä yöksi tuohon vajaan? arveli Maurice ja osotti -uimahuoneen lautakatosta. - --- Totta kaiketi ... sinnehän me menemme, että aamulla jo ani varhain -pistetään meidät kiinni! - -Jean vain ajatteli venettä. Hän oli jo muutamassa kohti huomannut koko -joukon pikku veneitä, mutta ne olivat lukossa. Mitenkä ihmeellä hän -saisi niistä jonkun irti? Entäpä vielä airot? - -Viimein hän löysi parin vanhoja airoja ja päästi veneen lukosta, taisi -ollakin huonosti lukossa. Hän asetti Mauricen kokkaan ja antoi virran -kulettaa venettä; varovaisesti hän pysytteli lähellä rantaa -uimahuoneitten ja veneitten suojassa. Kumpikaan ei puhunut luotuista -sanaa, Kamala näytelmä oli heidät mykistänyt. Mitä etemmäksi he -painuivat, sitä inhottavammalta se tuntui. Solferinonsillan luona -näytti heistä jo molemmat rannat leimuavan. - -Vasemmalla paloi Tuilerienlinna. Hämärissä olivat jo kapinoitsijat -sytyttäneet linnan molemmat päät, Floren paviljonin ja Marsanin -paviljonin ja nopeasti kulki tuli keskustaa kohti, jossa räjäytysaineet -olivat jo paikoillaan: Marsalkan saliin oli kasottain ladottu -ruutitynnöriä. Ammottavista ikkunoista tupruili punertavaa savua ja sen -seasta kiemurteli pitkiä sinisiä tulikielekkeitä. Katot halkeilivat -kuin maa tulivuoren juurella sisäisen tulen voimasta. Kamalasti -paukkuen ja räiskyen paloi parhaallaan koko Floren paviljoni, joka oli -ensiksi sytytetty. Lattiat ja huonekalut oli valeltu lamppuöljyllä ja -liekit olivat sellaisessa vimmassa, että parvekkeiden rautaiset kaiteet -vääntyivät ja korkeat, kallisarvoiset uunit kauniine koristuksineen -pamahtaen halkeilivat sirpaleiksi. - -Oikealla oli Kunnialegioonan-palatsi -- se oli sytytetty kello viiden -aikaan -- palanut jo seitsemättä tuntia suurena roviona. Sitten -Valtioneuvoston palatsi -- suurin ja kamalin palo -- kuin -jättiläishirviö, joka pilarien välitse työnsi tulta ja liekkiä. Kaikki -neljä sivua, jotka pihaa ympäröivät, olivat yhtaikaa syttyneet, -tynnörittäin oli lamppuöljyä kaadettu kaikkiin neljään porraskäytävään, -jotka olivat rakennuksen neljässä kulmassa ja kadotuksen kuohuvana -koskena se virtasi pitkin portaita. Joen puoleiselta etusivulta erotti -selvästi portin yläkoristukset ja mustuneet pilarit, joita tulikielet -nuoleksivat ja mitä tarkimmin näki tuossa häikäisevässä valossa -pylväskäytävät kuvanveistoksineen ja kaikkine sirotekoisine -koristuksineen. Tulen voima oli niin ääretön, että koko suuren suuri -rakennus tärisi ja ruski perustuksiaan myöten: paksut seinät vain -jäivät pystyyn, mutta sinkkikaton ruhjoi raivokas tulipeto ja heitti -kappaleina kauvas öiseen avaruuteen. - -Vieressä siinä paloi Orsayn kasarmi suurena tulitornina, Backadun -seitsemän taloa sen takana ja Lillekadun kaksikymmentäkaksi ... -mahdotonta oli enää laskea palavia rakennuksia, liekkiä kaikkialla, -kaikki oli hävinnyt äärettömään tulimereen. - -Jeanin henkeä ahdisti. - --- Ei tässä osaa enää silmiään uskoa! Eikö tuo Seinekin viimein -syttyne, hän murahti. - -Näytti todellakin siltä kuin vene olisi kulkenut tulivirralla. Paloista -heijastuva tuli pani Seinen veripunaiseksi. Tuliset, keltaiset kekäleet -näyttivät peittävän veden pinnan, jossa silloin tällöin vielä -tulikielekkeitä välähteli. Hiljalleen he soluivat palavain rakennusten -välitse pitkin tulista virtaa, joka oli kuin suuri hehkuva laavakatu, -kaupungissa, jonka taivas oli kironnut ja tuli hävitti. - --- Haa! huudahti Maurice hurjistuneena, kun näki toivomansa kamalan -hävityksen toteutuvan. Mitäpä siitä! Antaa palaa vain -- lentäköön -kaikki ilmaan, se on parasta! - -Mutta kauhistuneena Jean hillitsi ystävänsä vihanpuuskan. Oliko -mahdollista, että hänen ystävänsä, tuo sivistynyt nuorukainen, joka oli -niin hyvä, niin hienotunteinen, ajatteli sillä tavalla? - -Hän souti ravakammin, sillä Solferinonsillasta päästyä he olivat -tulleet väljemmille vesille. Mutta minkäänlaista varjoa ei ollut, ja -tuli loisti kuin keskipäivän aurinko. Pienimmätkin seikat huomasi mitä -tarkimmin, virran pyörteet, hiekkakasat rannalla ja puista pienimmänkin -lehden. Jokaisen kivenkin voi lukea noista lumivalkoisista silloista, -jotka niin selvästi erottautuivat veripunaisesta virrasta. - -Keskellä huminaa ja jyrinää kuului silloin tällöin jyrähdys. Nokea -satoi ja tuulen mukana kulki inhottava löyhkä. Kauhuissaan he -aavistivat, ettei Pariisista enää ollut muuta jälellä. Tulipalon silmiä -huikaiseva valo oli niin ääretön, että sen takana ei enää muuta luullut -olevankaan kuin pimeän kuilun, pohjattoman syvyyden, joka kauheaan -kitaansa oli niellyt Pariisin. Taivaskin oli kadonnut -- liekkien -loiste hävitti tähtien tuikkeen. - -Maurice hourasi, hän nauroi kuin mielipuoli. - --- Aika komea juhla keisarin linnassa ja Tuilerienpalatsissa! -Katsokaapas juhlavalaistusta! Kynttilät kruunuissa palaa heloittavat, -naiset tanssivat -- niin ... niin ... tanssikaa vain, kunnes tuli -tarttuu hameisiinne ja kärventää hiuksenne... - -Terveellä kädellään hän huitoi ilmaa ja tolkkusi Sodoman ja Gomorran -hurjista juomingeista, sen soitosta, sen kukkasista, sen eläimellisistä -nautinnoista, joita valaisi sellainen tulimeri, että alastomat ruumiit -hupenivat liekkeihin. - -Hirmuinen räjähdys kuului yhtäkkiä Tuilerienlinnasta. Tuli oli jo -joutunut Marsalkansaliin. Ruutitynnörit syttyivät, Horlogen paviljoni -lensi ilmaan. Suunnattomana tulitöyhtönä kohosivat liekit kohti -pilkkopimeää taivasta ja hurjasti sylki tulipeto kipunoita suustaan -- -se oli tuon inhottavan juhlavalaistuksen loistokohta. - --- Hyvä, hyvä! huusi Maurice niinkuin olisi esirippu laskeutunut -näytännön loputtua. - -Jean koetteli häntä rauhoittaa, hän pyysi ja jumalan tähden rukoili -häntä vaikenemaan. Ei, ei -- onnettomuudesta ei saa iloita. Jos kaikki -kerran häviää, niin sehän on heidänkin kohtalonsa. - -Hän ei muuta toivonut kuin päästä maihin ja paeta tuota kamaluutta. -Mutta hän oli niin varovainen, että souti vielä Concordesillan alatse -eikä laskenut rantaan ennenkun Conférencen rantasillan viereen joen -polvekkeen toiselle puolen. Ja vaikka ei silmänräpäystäkään olisi -saanut hukata, ei hän sittenkään jättänyt venettä virran vietäväksi, -vaan pani sen lujasti kiinni -- olihan se toisen omaisuutta eikä -hänellä ollut oikeutta jättää sitä hunnikolle. - -Hän aikoi pyrkiä Ortieskadulle Concordetorin ja Saint-Honorén-kadun -kautta. Hän jätti Mauricen rannalle ja lähti yksin tarkastamaan, mutta -hän tuli taas levottomaksi, kun näki, miten paljon esteitä kasautui -tielle. - -Siinähän oli kapinallisten valloittamaton linna -- Tuilerin penger -lukuisine kanuunineen ja Royalkatu, Saint-Florentininkatu ja -Rivolinkatu, joita korkeat, lujat katusulut suojelivat. Nytpä hänelle -selvisikin Versaillesin armeijan varovaisuus ja miksi se yöllä oli -muodostanut suunnattoman kolmion, jonka yksi kulma oli Concordetoria -kohti, toinen pohjoisaseman tavaravaraston luona oikealla rannalla ja -kolmas vasemmalla rannalla vallin vieressä lähellä Arcueilporttia. - -Aamu sarasti, kapinoitsijat olivat jättäneet Tuilerienlinnan ja -katusulut, ja sotajoukko oli ne äskettäin anastanut. Kaksitoista taloa -oli kello yhdeksästä palanut Saint-Honorén ja Royalkatujen -risteyksessä. - -Jean palasi rannalle. Äskeinen kiihotus oli ohi ja Maurice istui -velttona ja torruksissa. - --- Ei siellä juuri pääse etenemään. Voitkohan sinä astua, ystäväkulta? - --- Voin kyllä, elä ole huolissasi. Perille minä tulen elävänä tai -kuolleena. - -Hänen oli hyvin vaikea nousta kiviportaita. Rantasillalla hän kulki -hyvin hitaasti, horjuen kuin unissaan-kävelijä ja nojautui ystäväänsä. -Päivä ei ollut vielä valennut, tulipalojen keltaisen häimäkkä loiste -valaisi suurta, autiota toria. Äänetönnä he menivät sen poikki, sydän -oli pakahtua kaikkea hävitystä nähdessä. Royalkadun päässä häämöitti -Madeleinenkirkko ja sillan toisella puolen Palais-Bourbon, molemmat -tärviölle ammuttuina. Osa Tuilerien pengertä oli vierryt. Torilla -olivat luodit lävistäneet suihkulähteitten pronssikuvat, suuren -Lille-patsaan oli kranaatti halaissut, mustaan harsoon verhottu -Strassburgpatsas näytti surevan yleistä hävitystä. Obeliskin luona, -joka oli ehyenä säilynyt, oli muutamassa saarto-ojassa puhennut -kaasutorvi, jotenkin oli se syttynyt ja suhisten siitä kokosi pitkä -tulikieli. - -Meriministeristön ja historiallisen kalustohuoneen oli tuli säästänyt, -niiden välisen Royalkadun katusulun Jean kiersi. Sen hiekkasäkkien ja -tynnörien takaa kuului rivoa puhetta. Edestäpäin sitä suojeli -saarto-oja, jonka löyhkävässä vedessä uiskeli ruumis ja muurin -halkeamasta näkyi Saint-Honorén kulmataloja, jotka olivat melkein -lopulleen palaneet, vaikka etukaupungista tuoduilla ruiskuilla -koetettiin tulta lannistaa. - -Kranaatit olivat peräti pirstoneet pienet puitten välissä olevat -sanomalehti-myymälät. Huuto ja melu oli lakkaamaton; muutamasta -kellarista olivat sammuttajat löytäneet seitsemän puoleksi hiiltynyttä -ruumista. - -Vaistoko lienee Jeanille ilmaissut, että Saint-Morentinin- ja -Rivolinkatujen korkeat, jykevät katusulut eivät olleet niin vaaralliset -kuin muut, vaikka ne pelottavilta näyttivät. Kapinoitsijat olivat -todellakin jättäneet ne omiin hoteihinsa eikä sotajoukkokaan ollut -niitä vielä anastanut. Kanuunat torkkuivat -- ei niin sielua tuon lujan -varustuksen takana, ainoastaan mieron kulkukoira, joka säikähti ja -luikki pakoon. - -Mutta kun Jean, taluttaen Mauricea, joka oli jo uupumaisillaan, koetti -kiiruhtaa pitkin Saint-Morentininkatua, kävi hänen pelkonsa toteen: -siinä tuli vastaan kokonainen komppaniia 88:sta linjarykmentistä, joka -kiersi katusulkua. - --- Herra kapteeni, selitti Jean, nuo heittiöt ovat äskettäin -haavoittaneet erään toverin -- minä saatan hänet sairashuoneeseen. - -Takki, joka oli Mauricen hartioilla, pelasti hänet, mutta kiivaasti -tykytti Jeanin sydän vielä Saint-Honorén katua mennessä. - -Päivä alkoi valeta; laukauksia ja huutoja kuului kaduilta sillä -taistelu riehui vielä koko kaupunginosassa. Ihan oli ihme, että he -rauhassa pääsivät Frondeurikadulle. He kulkivat hyvin hitaasti, eivät -he koskaan enää näyttäneet pääsevän noita kolmea, neljääsataa metriä, -jotka vielä olivat jälellä, matka tuntui kerrassaan loppumattomalta. -Frondeurikadulla he kohtasivat kapinoitsijain vartijaston, mutta -pelästyneenä se pakeni aika kyytiä, luullen kokonaisen rykmentin olevan -tulossa. Palanen Argenteuilinkatua -- ja vihon viimein he olisivat -Ortieskadulla. - -Miten tuskallisen levotonna oli Jean neljä pitkän pituista tuntia -toivonut sinne! Putosi kuin taakka selästä, kun he vihdoinkin pääsivät -perille. Katu oli pimeä, autio, kolkko -- ikäänkuin se olisi ollut -sadan peninkulman päässä taistelutantereelta. Portinvahtia ei näkynyt, -talo oli vanha ja ränstynyt -- se näytti kuolon unta uinuvan. - --- Avaimet ovat taskussani, kuiskasi Maurice. Suuri on portin, pieni -huoneeni ... vinnillä. - -Hänen voimansa olivat lopussa, hän pyörtyi Jeanin syliin. - -Levotonna ja hädissään Jean unohti portin sulkematta. Pitkin pimeitä, -tuntemattomia portaita hän koetteli kavuta niin varovasti kuin suinkin, -ettei vain kolina herättäisi ihmisten huomiota. Ylemmäksi päästyään ei -hän enää osannut minnekään, hänen täytyi laskea tiedoton ystävänsä -portaille ja koettaa hapuilla ovea. Onneksi oli hänellä tulitikkuja, -hän raapasi tulen ja vasta sitten kun oli löytänyt oven ja avannut sen, -haki hän Mauricen. Jean pani hänet rautasänkyyn, joka oli ikkunan -edessä ja avasi ikkunan selki selälleen saadaksensa huoneeseen valoa ja -raitista ilmaa, -- koko Pariisi sinne näkyi. - -Päivä valkeni. Hän heittäysi polvilleen vuoteen viereen ja itki -hillisemätöntä itkua, jären oli viedä tuo kauhea teko -- hän oli -surmannut oman ystävänsä. - -Hetkinen kului. Hän tuskin hämmästyi, kun Henriette yhtäkkiä seisoi -hänen edessään. Olihan ihan luonnollista, että hän tuli, nyt, kun veli -oli kuolemaisillaan. Jean ei ollut huomannut hänen tuloaan -- lienee -ollut siellä jo tuntikausia. Hän vaipui tuolille ja katsoa tuijotti, -miten Henriette surun ja tuskan valtaamana väänteli käsiään, kun näki -veljensä siinä tunnotonna ja veren vallassa. - -Viimein Jean tointui, hänelle välähti jotakin mieleen. - --- Kuulkaa ... panitteko portin kiinni? - -Henriette nyökäytti päätään myöntävästi. Hän meni Jeanin luo ja -ojensi hänelle molemmat kätensä -- hän tarvitsi apua, hän kaipasi -myötätuntoisuutta ja rakkautta. - --- Mutta tiedättekös, että minä hänet surmasin? sanoi Jean koleasti. - -Henriette ei käsittänyt, ei uskonut häntä. Turvallisena olivat hänen -kätensä Jeanin kädessä. - --- Minä olen surmannut hänet, minä ... katusulun luona ... hän taisteli -toisella puolella, minä toisella. - -Henrietten kädet vavahtivat. - --- Me olimme kuin hurjat, kuin mielipuolet ... niin, minä olen hänet -surmannut... - -Henriette veti kätensä pois, hän tärisi ja värisi, hän oli kalman -kalpea ja tuijotti kauhistuneena Jeaniin. - -Suuri luoja! Kaikkiko lopussa -- eikö murtuneelle sydämmelle jää mitään -hoivaksi, eikö mitään lohdutukseksi? Voi, hyvä Jumala! Ja miten hän -vielä illalla viimeksi oli niin toivonut saavansa tavata häntä, -Jeania, josta hän niin paljon piti! Ja hänkö sitten oli tuon ilkityön -tehnyt ... ja kuitenkin oli hän vielä sittenkin pelastanut Mauricen, -sillä Jean se oli eikä kukaan muu, joka lukemattomista vaaroista -huolimatta oli kantanut Mauricen kotiin. Hän ei voinut koskea Jeanin -käteen -- veljen veri sitä tahrasi! - -Mutta säretty sydän toivoo viime rippuun. - --- Mutta minä teen hänet terveeksi ... minun _täytyy_ pelastaa -hänet! - -Rémillyn sairashuoneessa oli hän oppinut taitavaksi sairaanhoitajaksi -ja hän osasi hyvästi hoitaa ja sitoa haavoja. Paikalla hän tutki -veljensä haavat ja riisui hänet, ennenkun hän tointui. Mutta kun hän -irroitti Jeanin paneman tilapäisen siteen, kipristihe Maurice, kiljahti -hiljaa, avasi silmänsä ja katseli sekavasti ympärilleen. Hän tunsi -kuitenkin sisarensa paikalla ja hymyili. - --- Sinä täällä? Voi, miten iloinen olen, että näin sinut, ennenkun -kuolen. - -Henriette hymyili luottavaisesti. - --- Kuolet! Ei, sinä et saa kuolla! Sinä jäät eloon!... Elä nyt puhu -mitään, anna minun toimia. - -Mutta kun Henriette oli tarkastanut lävistettyä käsivartta ja haavaa -kylessä, synkistyi hänen katseensa ja silmät kyyneltyivät. - -Hän liikkui kuin kotonaan, etsi ja löysi vähän öljyä, repi vanhan -paidan siteiksi, ja Jean meni hakemaan vettä. - -Jean ei suutaan avannut, hän katsoi vain, kun Henriette pesi haavat ja -varovasti, mutta säntillisesti ne sitoi. Jean ei kyennyt ollenkaan -auttamaan, hän oli niin neuvoton, ihan typerryksissä, kun Henriette oli -saapuvilla. - -Kun Henriette oli saanut haavat sidotuksi ja Jean huomasi, miten -levoton hän oli, tarjoutui hän hakemaan lääkäriä. Mutta Henriette oli -yhtä varovainen ja ajatteleva kuin ennenkin; ei, ei -- ei millään -muotoa, ei ensimmäistä vastaantulijaa, joka antaisi ilmi hänen -veljensä! Luotettavaa miestä oli tarvis -- voisivat vielä odottaa pari -tuntia. - -Kun Jean kuitenkin sanoi lähtevänsä rykmenttiään etsimään, päättivät -he, että hän palaisi ja toisi lääkärin, niin pian kuin vain voisi -huomiota herättämättä pujahtaa pois. - -Jean ei mennyt vielä, hän viivytteli, hän ei voinut lähteä, ei voinut -jättää tuota onnettomuuden asuntoa, jonka kurjuus oli hänen syynsä. -Ikkuna oli ollut hetkisen kiinni, hän avasi sen uudelleen. Sairas istui -tilalla tyynyjen varassa ja katseli ulos -- toiset katselivat myös; -masentava hiljaisuus seurasi. - -Sieltä korkealta he näkivät suurimman osan Pariisia: ensiksikin -keskikaupungin Saint-Honorén etukaupungista Bastiljeen, sitten koko -Seinevirran ja vilkasliikkeisimmät kaupunginosat etäällä Seinen -vasemmalla rannalla, loppumattoman jonon kattoja, puitten latvoja, -kirkontornia ja torninhuippuja. - -Päivä oli valennut, kamala yö, historiamme hirmuisimpia, oli loppunut. -Mutta nousevan auringon valossa raivosivat tulipalot yhtä hurjasti. -Tuilerienlinnasta, Orsaynkasarmista, Valtioneuvoston- ja -Kunnialegioonan-palatsista kohosi vielä vaalean häimäkkäitä liekkiä -punertavaa aamutaivasta kohti. - -Uusia tulipaloja oli ilmestynyt: Lille- ja Backatujen takaa kohosi -sakeata savua Croix-Rougesta ja etempääkin vielä, Vavininkadulta ja -Notre-Dame-des-Champsin-kadulta. - -Oikealla, ihan siinä lähellä, olivat Saint-Honorénkadun talot jo -melkein lopulleen palaneet, ja vasemmalla olivat Royalinpalatsi ja uusi -Louvre säilyneet, vaikka niitä aamupuoleen yötä oli kyllä koetettu -sytyttää, tuli ei niihin tarttunut. - -Mutta mistä toi länsituuli paksua, mustaa savua aina sinne ikkunaan -asti? Sitä he eivät ensin tienneet. Raha-asiain-ministeristö siellä -paloi, oli palanut jo kolmesta asti sinä aamuna: liekkiä ei noussut, -kytemällä siellä hiiltyivät mahdottomat kasat paperia ja asiakirjoja, -ja mustaa, paksua savua ja nokea pöllysi ilmaan. - -Yö hävityksen kauhuineen oli loppunut, mutta aamuauringon valossa oli -tuo ylpeä Pariisi kenties vielä sitäkin surkeamman näköinen: toinen -savupilvi toistaan mustempana kohosi palavista raunioista -- koko -hävityksen suuruus oli sirki selkeänä silmäin edessä. Mieli ei mettä -keittänyt. Aurinko oli kirkkaana noussut, mutta savupilvet sen heti -peittivät, verhosivat synkkään suruharsoon. - -Maurice hourasi taas, hän viittoi kaupunkiin päin ja mutisi: palaako -koko Pariisi? Oih, kylläpä se hitaasti ... eikö siitä loppua -tulekkaan?... - -Kyyneleet valuivat virtana pitkin Henrietten kalvakoita poskia; hän ei -jaksanut kurjuutta kestää, koska hänen veljensäkin oli ollut siinä -osallisena. Ja Jean, joka ei uskaltanut puristaa hänen kättänsä eikä -suudella ystäväänsä jäähyväisiksi, syöksyi kuin mielipuoli ovesta ulos. - --- Hyvästi! -- Minä palaan heti. - -Mutta hän ei voinutkaan palata, ennenkun tuossa kahdeksan tienoilla -iltasella. - -Hän oli hirveän levoton, mutta siltä tyytyväinen: hänen rykmenttinsä, -joka ei enää ottanut osaa taisteluun, oli määrätty sitä kaupunginosaa -suojelemaan; hän oli komppaniiansa kanssa majoittunut Karuselltorille -ja toivoi joka ilta pääsevänsä sairaan luo. - -Eikä hän yksin palannut; -- sattumalta oli hän tavannut 106:nen -rykmentinlääkärin -- Bourochen -- ja tuonut hänet mukanaan, kun ei -muita lääkäriä ollut saanut käsiinsä, -- tiesihän hän, että sillä -karhulla sentään oli sydän paikoillaan. - -Bouroche ei alussa tiennyt, kenenkä luokse Jean häntä rukoilemalla -rukoili ja marisi sitten portaitten jyrkkyyttä niitä kiivetessään, -mutta kun hän käsitti, että sairas oli kapinoitsija, julmistui hän. - --- Mitä pirua! Pilkkaatteko te minua, korpraali?... Sellaisia -heittiöitä, jotka eivät tee muuta kuin varastavat, murhaavat ja -polttavat!... Kohta on sen roiston tilinpäivä tullut ... kyllä minä -hänet parannan ... kolme luotia kalloon, että keikahtaa... - -Hän vaikeni äkkiä, nähdessään Henrietten, joka kalpeana ja itkeytyneenä -tuli häntä vastaan. - --- Se on veljeni, herra tohtori! -- Hän on teidän sedanilaisianne. - -Lääkäri ei vastannut, hän irroitti siteen ja tutki haavoja ääneti, otti -taskustaan pulloja, sitoi haavat uudelleen ja näytti Henriettelle, -miten hänen tuli niitä hoitaa. Sitten hän yhtäkkiä kysyi sairaalta -tuikeasti: minkä tähden sinä menit noitten hylkyjen puolelle?... -Minkätähden sinä olet ollut osallisena heidän hävittömyyksissään? - -Maurice oli koko ajan tuijottanut lääkäriin ja vastasi kiihkeästi: -vääryys, kärsimykset ja hävittömyydet olivat sietämättömät. - -Bouroche viittasi kädellään, hän mieli sanoa, että sellainen saattaa -mennä liian pitkälle, mutta hän puri huultaan ja vaikeni. - -Lähtiessään hän vain sanoi: tulen kohta katsomaan. - -Eteisessä hän ilmoitti Henriettelle, ettei hän voinut mitään varmaa -sanoa. Keuhkot olivat vahingoittuneet, -- mahdollisesti katkeaisi joku -verisuoni, ja kuolema seuraisi siinä paikassa. - -Henriette koetti hymyillä, kun tuli huoneeseen, vaikka sydän oli -musertavan iskun saanut. - -Eikö hän voisikaan pelastaa veljeään, eikö voisi estää uhkaavaa -onnettomuutta, joka ikipäiviksi erottaisi heidät kolme, jotka halusivat -elää yhdessä? - -Hän ei ollut koko päivänä liikahtanut huoneesta; naapurin vaimo oli -auliisti häntä auttanut ja toimitellut hänen asioitaan. Hän istahti -taas paikoilleen vuoteen viereen. - -Mutta Maurice oli niin kiihottunut, hän ei antanut Jeanille rauhaa, hän -tahtoi tietää, mitä oli tapahtunut. Jean kertoi kierrellen ja varovasti -ja jätti kerrassaan mainitsematta, miten hurjasti vapautettu Pariisi -vihasi kommuunia, joka haukkoi henkeään. - -Oli jo keskiviikko. Sunnuntai-illasta asti, kaksi kokonaista -vuorokautta, olivat ihmiset piilotelleet kellareissaan, peläten ja -vavisten, että tuskanhiki otsasta valui, ja kun he keskiviikko-aamuna -uskaltautuivat ulos ja näkivät koko hävityksen, raunioita, verta, -kauheat tulipalot, heräsi tuima kostontunne. - -Rangaistus oli hirmuinen, rikoksen vertainen. Talot tarkastettiin, -miehiä ja naisia, joita vähänkään epäiltiin, lähetettiin joukottain -sotamiesten ammuttavaksi, tutkimus ei tullut kysymykseen. - -Kello kuuden aikaan iltasella oli Versaillesin sotajoukon hallussa -suurin osa Pariisia Montsaurispuistosta aina pohjoisasemaan, kaupungin -tärkeimmät liikepaikat. Ja kommuunin viimeiset jäsenet -- joku -parikymmentä -- olivat pelastautuneet yhdennentoista piirin -kunnallishuoneustoon, joka oli Voltairen-kadulla. - -Kaikki vaikenivat huoneessa. Maurice katseli kaupunkia avonaisesta -ikkunasta, josta viehkeää kevätilmaa virtasi, ja mutisi: vai niin ... -palaa... Pariisi palaa! - -Se olikin totta. Hämärissä taas kamala valo punasi taivaan. -Luksemburgin ruutikellari oli iltapäivällä kauheasti paukkaen lentänyt -ilmaan, kerrottiin silloin Panthéonin luhistuneen maanalaisille -hautaholveilleen. - -Edellisenä päivänä sytytetyt tulipalot olivat koko päivän palaneet -- -Valtioneuvostonpalatsi ja Tuilerienlinna paloivat ilmi tulessa, -rahastorakennuksesta pöllysi savupilviä. - -Ainakin kymmenen kertaa oli Henriette sulkenut ikkunan, ettei -sinne lentäisi mustia perhosia --- palaneita paperisiekaleita -raha-asiainministeristön arkistoista, joita tuuli riuhtoi sinne tänne -ja jotka mustana verhona peittivät koko Pariisin ja lentelivät aina -kahdenkymmenen peninkulman päähän, kauvas Normandiaan. - -Nyt ei tuli tuhonnut ainoastaan läntisissä ja -eteläisissä kaupunginosissa -- Royalkadun talot, Croix-Rougen ja -Notre-Dame-des-Champs-kadun rakennukset olivat ilmitulessa; koko -itäinen osa kaupunkia oli liekkien vallassa, ja etäisinnä siellä -roihusi Hôtel de Ville mahdottoman suurena jättiläisroviona. - -Sen lisäksi paloi lyyrillinen teaatteri, neljännen piirin -kunnallishuoneusto ja neljättäkymmentä taloa läheisillä kaduilla, -puhumattakaan Porte-Saint-Martinin teaatterista pohjoispäässä, joka -paloi erillään kuin yksinäinen heinäpieles niityllä. - -Kosto yksin oli eleillä, vieläpä yksityinenkin; haitallisia asiapaperia -hävitettiin ja kellä vähänkään oli kaunaa toiselle, se oli nyt -kostettava, kosto oli päällä päsmärinä. - -Ei ajateltu enää kaupungin puolustamista eikä sotajoukkojen estämistä --- hurjistunut raivo ja hävityksenhalu oli vallalla. Oikeuspalatsin, -Hôtel-Dieun ja Notre-Dame-kirkon oli pelkkä sattuma pelastanut. -Hävitettiin ja turmeltiin ainoastaan himoksi muuttuneesta -hävittämishalusta, vanha, mädännyt yhteiskunta oli juuriaan myöten -hävitettävä ja haudattava tuhkaan ja pirstaleihin -- uusi, onnellinen -ja puhdas yhteiskunta sieltä kohoaisi, maallinen paratiisi, josta -ihmiskunnan lapsuuden tarinat kertovat. - --- Hyvä jumala, miten kauheaa, miten inhottavaa sota on! virkkoi -Henriette hiljaa, katsellessaan tuhkakasaksi muuttuvaa kaunista -kaupunkia. - -Siinäkö oli näytelmän viimeinen, väistämätön loppukohtaus, Sedanin ja -Metzin kylvöjen verinen sato -- hävitysrutto, jonka Pariisin piiritys -oli synnyttänyt, ratkaiseva kohta kansan kamppaillessa elämästä ja -kuolemasta? - -Silmiään räpäyttämättä katsoi Maurice palavia kaupunginosia. Hitaasti -ja vaivalla sai hän kuiskatuksi: ei, ei -- elä kiroa sotaa ... sisko... -Siitä on suurta hyötyä -- se on tarpeellinen, välttämätön... - -Tuskallisesti ja ääni vihasta väristen Jean hänet keskeytti: tuhat -tulimaista! Siinä sinä virut ja se on minun syyni!... Elä puolusta -sotaa ... se on mitä inhottavinta!... - -Sairas viittasi kädellään. - --- Minä ... mitä minusta!... Onhan toisia ... tämä uhri on kenties -tarpeellinen ... mutta sota -- se on elämää, jota ei ole ilman -kuolemaa! -- - -Maurice painoi silmänsä kiinni, nuo muutamat sanat veivät hänen -voimansa. - -Henriette viittasi Jeanille, ettei hän vastustaisi. - -Mutta itse hän tunsi sisimmässä sydämmessään ihmiskunnan kärsimykset ja -kurjuudet, -- hän, tuo heikko, mutta kumminkin urhokas nainen, jonka -kirkkaista silmistä kuvastihe isoisän sankarisielu. - -Kaksi päivää kului, keskiviikko ja torstai, ja tulipalot raivosivat ja -murhaamista kesti. - -Kanuunat jysähtelivät yhtmyötään; Montmartren tykistö, jonka -Versaillesin armeija oli anastanut, ampui hellittämättä -liittoutuneitten tykistöjä, jotka olivat Bellevillessä ja -Père-Laichaisella ja joista kranaatteja sinkoili Pariisiin, pudoten -aina Richelieunkadulle ja Vendômentorille. - -25 päivän iltana oli koko vasen ranta sotajoukon käsissä. Mutta -oikealla rannalla olivat vielä Château-d'Eaun ja Bastiljentorin -katusulut liittoutuneilla. Ne olivat kuin kaksi lujaa linnoitusta, -joita hirvittävä, herkeämätön tuli suojeli. - -Sitten kun kommuunin viimeiset jäsenet olivat paenneet, oli Delescluze -hämärissä ottanut keppinsä tyynenä kuin kävelemään lähtiessään, mennyt -Voltairenkadun katusululle, taistellut ja sankarina kaatunut. - -Seuraavana päivänä -- 26:na -- valloitettiin Chateau-d'Eaun- ja -Bastiljentorit jo aamupuhteella, ja kapinoitsijoilla oli vain la -Villette, Belleville ja Charonne. Rivit harvenivat harvenemistaan, ei -ollut jälellä enää kuin kourallinen yltiöpäitä, jotka olivat päättäneet -myydä henkensä mahdollisimman kalliisti. Ja vielä kaksi päivää he -pysyivät paikallaan ja taistelivat siinä epätoivon raivolla. - -Perjantai-iltana, kun Jean oli matkalla Karuselltorilta Ortieskadulle, -hän sattui todistamaan Richelieunkadulla summittaisen teloituksen, joka -täytti hänet kauhulla. Viimeiset 24 tuntia oli istunut kaksi -sotaoikeutta, toinen Luksemburgissa, toinen Chatelet-teaatterissa; -edellisen tuomitsemat vangit vietiin puutarhaan ja ammuttiin, kun taas -jälkimmäisen syylliseksi toteamat raahattiin Lobaun kasarmiin, missä -plutoona sotilaita, jotka pidettiin siellä jatkuvassa valmiudessa -kyseistä tarkoitusta varten, niittivät heidät alas miltei -kosketusetäisyydeltä. Teurastuksen näytelmä oli mitä hirvittävin: -siellä oli miehiä ja naisia, jotka oli tuomittu kuolemaan -vähäisimpienkin todisteiden perusteella: koska heidän käsistään löytyi -ruudin jättämiä tahroja, koska heillä oli jalassaan armeijan kengät; -siellä oli viattomia ihmisiä, yksityisen kaunan uhreja, jotka, -annettuna ilmi väärin perustein, huusivat vetoomuksiaan ja selityksiään -mutta eivät saaneet ketään kallistamaan korvaansakaan heille; ja kaikki -työnnettiin sekaisin seinää vasten muskettien suuaukkojen eteen, usein -niin monta kurjimusta kerrallaan että luodit eivät riittäneet kaikille -ja tuli välttämättömäksi lopettaa haavoittuneet paineteilla. Aamusta -iltaan tuolla paikalla virtasi veri, kantajilla oli jatkuva kiire viedä -pois kuolleiden ruumiita. Ja joka puolella kaupunkia, seuraten ihmisten -kostonhaluista huutoa, suoritettiin jatkuvasti muita teloituksia -katusulkujen edessä, hylättyjen katujen seiniä vasten, julkisten -rakennusten portailla. - -Tällaisten olosuhteiden vallitessa Jean näki korttelin asukkaiden -raahaavan erään naisen ja kaksi miestä Francais-teaatterille, -sitä vartioivan osaston komentavan upseerin eteen. Kansalaiset -osoittautuivat verenhimoisemmiksi kuin sotilaat, ja ne sanomalehdet, -jotka olivat saaneet luvan ilmestyä jälleen, ulvoivat ankarien -pikatuomioiden puolesta. Vankeja ympäröi uhkaava tungos ja se oli -erityisen hurja naista kohtaan, jossa kiihtynyt porvaristo näki yhden -niistä paloöljyhutsuista, jotka olivat kauhun valtaaman mielikuvituksen -ainaisena mörkönä ja joiden rikoksena oli öisin vaaniskelu, luikkiminen -pimennettyjä katuja pitkin rikkaiden asuntojen ohi heittämään -sytytettyjä paloöljykannuja suojaamattomiin kellareihin. Tämä nainen, -kuului huuto, oli tavattu kumartuneena erään hiililuukun yli -Saint-Anne-kadulla. Ja huolimatta kielloista, joita seurasivat -kyyneleet ja armonanomukset, viskattiin hänet kahden miehen kanssa -hylätyn katusulun edessä olevan ojan pohjalle, ja siellä, mudassa ja -loassa maaten, ammuttiin heidät yhtä vähäisellä säälillä kuin satimeen -saadut sudet. Jotkut ohikulkijat pysähtyivät ja katselivat -välinpitämättöminä tapahtumaa, joukossa oli eräs hieno nainen miehensä -kasivarressa ja leipurin poika, joka kuljetti kotiin kakkua jollekin -naapurustossa, vihelteli suositun laulun kertosäettä. - -Kun Jean, sydän syrjällään, kiiruhti katua pitkin Ortieskadun taloon, -välähti äkillinen muisto hänen mieleensä. Eikö tuo ollut Chouteau, -eräs hänen aikaisemman joukkueensa miehistä, jonka hän oli nähnyt -kunnnianarvoisan työmiehen nutussa katselemassa teloitusta ja -osoittamassa hyväksymistänsä kovaäänisellä tavalla? Hänpä oli etevä -konnan, petturin, ryövärin ja salamurhaajan roolissaan! Hetken aikaa -korpraali aikoi kääntyä takaisin, antaa hänet ilmi ja lähettää noiden -kolmen seuraksi. Voi, kuinka surkeaa ajatella että syylliset aina -pääsevät rangaistuksetta näyttelemään ruoskimatonta häpeäänsä -kirkkaassa päivän valossa, kun taas syyttömät samaan aikaan mätänevät -mullassa. - -Henriette oli tullut portaikkoon kuultuaan askeleiden lähenevän rappuja -ylös. Täällä hän tervehti Jeania tavalla, joka osotti suurta huolta. - --- Sh! Hän on ollut kovin hurjana koko päivän. Majuri oli täällä. Olen -aivan epätoivoinen -- - -Bouroche oli tosiaankin pudistanut pahaenteisesti päätään sanoen, että -ei voinut luvata mitään toistaiseksi. Silti potilas voisi selviytyä, -huolimatta kaikista pelkäämistään ikävistä seurauksista, hänellä oli -nuoruus puolellaan. - --- Ah, tuletpa tänne viimeinkin, sanoi Maurice kärsimättömästi -Jeanille, heti kun sai hänet näkyviinsä. Olen odottanut sinua. Mitä -tapahtuu -- miten asiat ovat? Ja selkänsä alla olevien tyynyjen -tukemana, kasvot käännettynä ikkunaan, jonka hän oli pakottanut -sisarensa avaamaan, osotti hän sormellaan kaupunkia, jossa pimeyden -lisääntyessä leimuavat liekit olivat alkaneet kohota uudestaan. Katso, -tuli syttyy uudelleen; Pariisi palaa. Koko Pariisi tulee palamaan tällä -kertaa! - -Niin pian kuin päivänvalo alkoi himmetä, Seinen tuolla puolen olevat -kaukaiset korttelit tulivat valoisiksi Grenier d'Abondancen sytyttyä -palamaan. Ajoittain liekit hulmahtivat korkealle kipinäsateen -saattelemina Tuileriesin savuavista raunioista, kun joku seinä tai -katto sortui ja saattoi kytevät hirret leimahtamaan uudelleen liekkiin. -Monet talot, joissa liekkien oli luultu jo sammutetun, syttyivät tuleen -jälleen; viimeisenä kolmena päivänä heti kun pimeys laskeutui kaupungin -ylle, näytti kuin olisi tullut merkki roihulle syttyä uudelleen, -ikäänkuin yön varjot olisivat puhaltaneet vielä hehkuvaan hiilokseen, -sytyttäen sen ja paiskaten sen kaikkiin neljään ilman suuntaan. Voi, -tuo tuomittujen kaupunki, joka oli kätkenyt rintaansa viikon ajaksi -tuhoamisen hirviön, valaisi nyt taivaan joka ilta hämärän laskeuduttua, -merkitsi pirullisilla soihduillaan teurastusviikon öitä. Ja kun tuona -yönä Villetten telakat paloivat, oli niiden suunnattomaan kaupunkiin -luoma valo niin valtava, että se näytti olevan tulessa yhtaikaa joka -paikassa liekkimeren valtaamana ja hukuttamana. - --- Tämä on loppu! toisti Maurice, Pariisi on tuomittu! - -Hän toisti sanoja lakkaamatta ilmeisellä mielihyvällä, kuumeisen halun -yllyttäessä häntä kuulemaan äänensä sointia vielä kerran, oltuaan kolme -päivää velton välinpitämättömänä ja lähes puhumatonna. - -Kun hän kuuli nyyhkytystä, käänsi hän päätään. - --- Sinäkö -- siskokulta -- sinähän olet muuten niin järkevä!... Itketkö -sinä sitä, että minä kuolen? - -Henriette keskeytti hänet. - --- Ei, sinä et kuole! - --- Kyllä se on parasta, minun täytyy... Eikä siitä totta tosiaan -vahinkoa ole. Ennen sotaa oli sinulla jo minusta vain huolta ja -vastusta, sekä sydämmesi että kukkarosi ovat syvästi kärsineet minun -tauttani. Kaikki minun tuhmuuteni ja hulluuteni, jotka olisivat -huonosti päättyneet ja vieneet -- niin, ken tietää? -- vaikka vankilaan -tai kurjaan kuolemaan... - -Henriette keskeytti hänet kiivaasti. - --- Vaikene! Vaikene. Sinä olet kaikki sovittanut. - -Maurice vaikeni ja mietti hetkisen. - --- Niin -- ehkäpä, jos kuolen. Voi rakas Jean, miten kunnon työn sinä -teit, kun pistit painettisi käsivarteeni! - -Vesissä silmin Jean huudahti: hyvä jumala, Maurice! Elä sano niin! -Tahdotko sinä, että lyön pääni seinään? - -Maurice jatkoi kiihkeästi: muistapas, mitä sanoit Sedanin taistelun -jälkipäivänä! Silloinhan sinä arvelit, että korvapuustikin on toisinaan -tarpeellinen... Ja sanoit senkin, että kun joku jäsen on mädännyt, -pilautunut, niin on parasta leikata se -- ennenkuin se myrkyttää koko -ruumiin. Sitä olen niin usein ajatellut, sitten kuin minut sulettiin -tänne hurjistuneeseen, kurjaan Pariisiin... Niin, minä olen sellainen -turmeltunut jäsen -- ja sinä teit oikein, kun leikkasit minut pois... - -Hän oikein tulistui eikä ollenkaan kuunnellut Henrietteä ja Jeania, -jotka pyytämällä pyysivät, ettei hän kiivastuisi. - -Hän puhui herkeämättä ja kuumeentapaisella innolla, vertaukset olivat -kummallisia, outoja. - -Ranskan tervein osa se oli, järkevä, maltillinen, -kansallinen talonpoika, joka nyt hävitti turmeltuneen puolen, tuon -nautinnonhimoisen, jonka keisarikunta himoineen ja sairaaloisine -unelmineen oli häviön partaalle vienyt. Ja omaa itseään se oli -raadellut, tietämättä mitä teki. Mutta verikaste oli tarpeellinen, -välttää ei voinut tuota inhottavaa polttouhria, joka uudistaisi Ranskan -puhdistavassa tulessa. Getsemanesta oli päästy, kuolonkamppaus alkoi, -ristiin naulittu kansa sovitti rikoksensa -- ja uuden ajan aamu -sarasti. - --- Rakas Jean! Sinä olet voimakas ja turmeltumaton -- mene! Ota kuokka -ja lapio -- muokkaa maata -- rakenna talot uudelleen! Kunnon työn sinä -teit, kun poistit tieltäsi minut -- mätähaavan ruumistasi... - -Hän hourasi ja tahtoi välttämättömästi päästä ikkunan viereen istumaan. - --- Pariisi palaa, ei niin kiveä jää merkiksi ylpeästä kaupungista ... -se tuli, se tuli! ... se hävittää kaikki, se parantaa kaikki ... sitä -olen ikävällä odottanut ... se jättää puhtaan jälen. Päästäkää minut -sinne, päästäkää minua päättämään tuo vapauden työ, josta ihmiskunnalle -suurta onnea koituu. - -Väkisin sai Jean hänen pysymään tilalla ja kyynelsilmin rukoili -Henriette häntä rauhoittumaan, puhui hänelle heidän lapsuudestaan ja -heidän lämpimästä rakkaudestaan. - -Tuli oli saanut uutta vauhtia, tuliaallot vyöryivät niin kauvas kuin -silmä kantoi ja taivaanlaki oli kuin jättiläisuunin hehkuva sisus. Ja -rahastorakennuksesta, joka eilisestä asti oli yhtmyötään kytenyt, -tupruili lakkaamatta mustia, sakeita savupilviä, joita ilman henki -levitti synkäksi suruharsoksi keskelle punaisenkeltaisia liekkiä. - -Seuraavana päivänä -- lauvantaina -- oli Maurice huomattavasti parempi: -hän oli paljoa tyynempi kuin ennen, kuume oli alennut, -- ja miten Jean -iloitsi, kun näki Henrietten taas hymyilevän, kuvailevan tulevaisuutta -valoisaksi, jolloin he kolme taas eläisivät yhdessä onnellisina; -millaiseksi se muodostuisi -- sitä hän ei tarkemmin ajatellut. - -Jokohan kohtalo estäisi uudet onnettomuudet? - -Yöt oli Henriette valvonut veljensä vuoteen vieressä, hän ei ollut -hetkeksikään poistunut huoneesta, hiljaa ja väsymättä oli hän veljeään -hoidellut, kodikkaan, rauhallisen hengen oli hän huoneeseen tuonut. - -Ja sinä iltana unehtui Jean ystäväinsä luokse, hän oli arka, mutta -siellä tuntui niin hyvältä, niin turvalliselta, että hän itsekin siitä -hämmästyi. - -Sinä päivänä oli sotajoukko valloittanut Bellevillen ja -Buttes-Chaumontin. Jälellä ei ollut muuta kuin Père-Lachaisen -hautuumaa, josta liittoutuneet olivat muodostaneet lujan varustuksen ja -jossa he navakasti pitivät puoliaan. - -Jean luuli, että kaikki oli lopussa, hän varmasti vakuutti, että -murhaaminen oli kokonaan lakkautettu; hän kertoi vain, että joku osa -vangeista oli lähetetty Versaillesiin. - -Sinä aamuna oli Jeania vastaan tullut rannalla omituinen joukko: -työmiehiä, paitahihasillaan tai nuttu päällä -- kaikenikäisiä naisia, -vanhoja, kurttunaamaisia ämmiä ja nuoria tyttöjä, -- lapsia, jotka -tuskin olivat viittätoista täyttäneet -- kurja, uhkamielinen joukkue, -jota sotamiehet kirkkaana päivänpaisteisena aamuna ajoivat -Versaillesiin, jossa asukkaat -- niin kerrottiin -- meluten ja -viheltäen ja kepeillään huimien ottivat heitä vastaan. - -Sunnuntaina Jean kerralla kauhistui. - -Se oli hirmuviikon viimeinen päivä. - -Kirkkaana nousi aurinko ja lämpimästi sen säteet valaisivat pyhäaamua; -mutta ilmassa tuntui jo kuolon taistelun väristyksiä. - -Juuri ikään oli tullut tiedoksi, että panttivangit oli surmattu, samoin -arkkipiispa ja Madeleinekirkon kirkkoherra ja keskiviikkona jo ollut la -Roquettessa kova verilöyly, torstaina oli Arcueilin munkit ammuttu -heidän pakoon pyrkiessään kuin jänikset juoksusta, perjantaina oli -joukko muita pappia ja santarmia, yhteensä neljäkymmentäseitsemän, -saanut surmansa Haxonkadulla; -- ja hurja kostonhalu oli taas vallalla, -sotamiehet tappoivat kaikki vangit, jotka käsiinsä saivat. - -Hellittämättä paukkuivat pyssyt tuona kauniina sunnuntaina Lobaun -kasarmin pihalla, jossa veri vuoti virtana, jossa huudot ja -kuolonkoraukset toisiaan seurasivat, ja ruudinsavu täytti ilman. - -Kaksisataa kaksikymmentäseitsemän polosta, jotka sieltä täältä oli -haalittu, ammuttiin la Roquettessa yhtaikaa. - -Père-Lachaisessa, jota neljä päivää oli pommitettu ja nyt vihdoin askel -askelelta valloitettiin, asetettiin sata neljäkymmentä kahdeksan -kiviaitaa vasten, jonka valkoista kalkitusta pitkin veripuroja virtasi; -kolme heistä, jotka vain haavoittuivat, pakeni, mutta heidät otettiin -kiinni ja surmattiin. Jos oli joukossa roistojakin, niin monta, monta -vertaa enemmän oli viattomia, jotka kommuunin tautta menettivät -henkensä. - -Kerrottiin, että mestausten lakkauttamiskäsky oli tullut -Versaillesista. Mutta siitä huolimatta surmaamista jatkettiin. Thiers, -maan pelastaja, oli muka Pariisin murhaaja, mutta sitä vastoin -marsalkka Mac-Mahonia -- joka Fröschwillerissä oli tappiolle joutunut --- ylistivät julistukset joka paikassa Père-Lachaisen voittajana. - -Ja juhlapukuinen Pariisi näytti juhlivan, ääretön ihmisjoukko tulvaili -valloitetuilla kaduilla, iloisina ja tyytyväisinä kävelijät kuleksivat -ja katselivat savuavia raunioita ja äitit villiakoine lapsineen -pysähtelivät kaikessa rauhassa ja ilomielin kuuntelemaan kumeita -laukauksia Lobaun kasarmin pihalta. - -Sydän kurkussa Jean sunnuntai-iltana nousi Ortieskadun pimeitä -portaita, hän aavisti jotain kamalaa. - -Hän tuli huoneeseen -- ja näki paikalla, että loppu oli tullut: Maurice -oli kuolleena tilallaan -- sisällinen verenvuoto, niinkuin Bouroche oli -pelännytkin, oli elämänlangan katkaissut. - -Mailleen menevän auringon viimeiset säteet valaisivat huonetta ja -pöydällä vainajan päänpohjissa, paloi jo kaksi kynttilää. - -Henriette oli polvillaan vuoteen vieressä, surupuvussa kuten -tavallisestikin, ja itki hiljaa. - -Askeleita kuullessaan hän kohotti päätään ja vavahti, kun näki Jeanin. - -Surusta vallan menehtymäisillään syöksi Jean Henrietten luo, aikoen -tarttua hänen käteensä, syleillä häntä ja itkeä yhdessä hänen -kanssansa, mutta hän tunsi miten Henrietten kädet vapisivat ja koko -olento värisi, miten säälimätön kohtalo vei Henrietten häneltä -ainiaaksi. - -Kaikki oli loppunut. Mauricen hauta heidät erotti, ja se oli -täyttymätön. - -Jean ei voinut muuta kuin polvistua hänkin vuoteen viereen ja itkeä -nyyhkyttää. - -Tuokion kuluttua Henriette kertoi: minä seisoin häneen selin, minulla -oli liemimalja kädessä ... silloin hän yhtäkkiä kirkasi... Tuskin -ennätin hänen luokseen, hän mainitsi nimeni ... ja teidän myös ... ja -nukkui syliini ... verivirta tulvasi suusta... - -Suuri luoja! -- hänen veljensä, hänen oma Mauricensa, jota hän oli -rakastanut enemmän kuin itseään, johon tavallista lujemmat siteet -olivat hänet liittäneet, jota hän oli kasvattanut, jonka pelastanut, -ainoa, jota hän oli rakastanut, sitten kun hänen Weiss-raukkansa -ammuttiin Bazeillesissa! Sota oli ryöstänyt häneltä kaikki, se oli -musertanut hänen sydämmensä -- hän oli yksin maailmassa, leski, joutava -olento, josta ei kukaan välittänyt! - --- Herra jumala! huudahti Jean nyyhkyttäen, ja se on minun syyni!... -Ystävä kultani! Henkeni olisin antanut puolestasi ... ja nyt -- minä -peto -- nyt murhaan sinut!... Minne me joudumme? -- Tokko te koskaan -annatte minulle anteeksi? - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Sota, by Émile Zola - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SOTA *** - -***** This file should be named 41294-8.txt or 41294-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/4/1/2/9/41294/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License available with this file or online at - www.gutenberg.org/license. - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation information page at www.gutenberg.org - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at 809 -North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email -contact links and up to date contact information can be found at the -Foundation's web site and official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For forty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/41294-8.zip b/41294-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index ea86c16..0000000 --- a/41294-8.zip +++ /dev/null |